• 1 / 2009 Citykani on tullut jäädäkseen Valtiosihteeri Lind: S Suurpetopolitiikka on oppimisprosessi Rusakon talvimetsästys Markus Maulavirta: Riistan arvoketjun pitää säilyä lautaselle asti Näin rakennat lumikammin
• Vieraskynä Mielikuvat ovat valtaa Äärikeskustalainen vaikuttaja Juha Kuisma selitti aikoinaan vastaansanomattomalla tavalla, miksi Suomi on demokratia. Kirjassaan Tuli leivän antaa hän kirjoitti sen johtuvan siitä, että täällä pohjoisessa olemme uusiutuvien luonnonvarojen armoilla, mikä on aina vaatinut yhteistyötä. Ajatus on järkeenkäypä. Uusiutumattomien luonnonvarojen ­ öljy, maakaasu, mineraalit ­ käyttö vaatii ennen muuta pääomaa. Uusiutuvat taas ovat aina vaatineet yhteistyötä, kaskenpoltossa, hirvenhiihdossa, metsätaloudessa. Uusiutuvien luonnonvarojen käyttäjillä on kuitenkin yksi ongelma, jota näiden alojen vastustajat käyttävät systemaattisesti ja häikäilemättömästi hyväkseen: niiden käyttö vaatii liki aina hengiltä ottamista. Siis tappamista. Julkisuudesta päätellen viesti myös menee perille. Sanomalehtien sivuilla esitellään hämmästyttävän usein ihmisiä, joiden mielestä puuhuonekalut ja -talot ovat hieno juttu, mutta puiden kaataminen rikollista. Mutta on toinenkin totuus. Attac-liikkeen perustaja Ignacio Ramonet on sanonut, että on perustavaa laatua oleva virhe kuvitella maailma sellaiseksi, miltä se tiedotusvälineitä seuraamalla näyttää. Me metsäalalla tiedämme tämän. Suomen Metsäyhdistyksessä on seurattu systemaattisesti kansalaisten metsäasenteita 1990-luvun alusta lähtien. Taloustutkimuksen kanssa yhteistyössä tehtyjen Metsä ja puu -mielipidetiedusteluiden kysymykset on pidetty samana koko ajan, paitsi että niitä on lisätty (ks. esim. www.smy.fi » Barometrit). Meillä on käytössämme 15 vuoden mittainen trendi suomalaisten metsäasenteista. Merkittävää siinä ei ole pelkästään se, mitä ovat jakaumat sinällään, vaan myös se, mikä on ja on ollut jakaumien kehitys. Toisaalta, jakauma sinällään on merkityksellinen, jos se on sellainen kuin meillä. Vaikka kansalaisilta kysyttäisiin asiaa miten vain ­ ja niin on kysyttykin ­ tulos on aina sama: vahvasti tai melko vahvasti metsäalaa tukevien näkemysten osuus on 60­80 prosenttia, joskus ylikin. Tämän yleistotuuden rinnalla muutamat yksityiskohdat ovat kuvaavia. Vihreiden kannattajista noin 90 prosenttia pitää suomalaista metsänhoitoa hyvänä tai erittäin hyvänä. Metsäntutkijat ja metsäammattilaiset ovat luotettavimpia tiedonlähteitä, mitä tulee metsätalouteen, mutta myös metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseen; ympäristöjärjestöt ovat siinäkin vasta kolmannella sijalla. 2000-luvun alussa Suomen metsien suojelu oli edennyt pitkälle. Ympäristöjärjestöillä alkoi olla vaikeuksia saada ketään uskomaan, että ekologia vaatisi enää lisäsuojelua. Niinpä ne ottivat käyttöön uuden perustelun suojelulle: metsien virkistyskäytön. Metsäalalla ihmeteltiin ­ suomalaisethan kulkevat erittäin aktiivisesti metsissä, ja normaalit talousmetsät ovat aina kelvanneet hyvin. Tarvittiin tietoa. Kun asiaa kysyttiin, selvisi, että yhdeksän kymmenestä suomalaisesta arvioi nykymetsien riittävän hyvin tai melko hyvin virkistykseen, kuten marjastukseen, sienestykseen ja ulkoiluun. Tällaisilla tiedoilla lienee merkitystä metsästäjillekin. Jos kuitenkin haluaa tietoa kansalaisten suhtautumisesta metsästykseen, sitä pitäisi kysyä. Se ei edes maksa paljon. Muutamia satoja euroja per kysymys. Kirjoittaja on Suomen Metsäyhdistyksen viestinnän suunnittelija. Hannes Mäntyranta Mitä mieltä sinä olet? Minkälaisen kuvan tiedotusvälineet antavat metsästyksestä? Onko kuva oikea vai väärä? Kerro mielipiteesi osoitteessa www.riista.fi/vieraskyna Vieraskynä on i lehtemme uusi palsta, johon pyydämme kannanottoja. 2 Metsästäjä 1 / 2009
• Tässä numerossa N:o 1 23.01.2009 58. vuosikerta. Metsästäjä on Metsästäjäin Keskusjärjestön valistuslehti, joka lähetetään jokaiselle riistanhoitomaksun maksaneelle. Painos on 290 000 kpl. Metsästäjä ilmestyy kuutena numerona vuodessa, seuraavan kerran 27.03.2009. Lehti ei vastaa toimitukseen pyytämättä lähetetyistä kirjoituksista ja kuvista. Toimitus: Päätoimittaja: Jari Pigg Toimituspäällikkö: Klaus Ekman Toimitussihteeri: Maria Nikunlaakso Ulkoasu: Ilkka Eskola Toimitusneuvosto: Tapani Pääkkönen (pj), Jari Pigg Klaus Ekman, Juha Immonen (vpj), Leif Norrgård, Jarkko Nurmi, Marko Mikkola. Asiantuntijajäsenet: Ilkka Eskola ja Vesa Ruusila. Toimituksen osoite: Metsästäjäin Keskusjärjestö, Fantsintie 13-14, 00890 Helsinki, puh. 09-2727 8116. Osoitteenmuutokset ja metsästyskorttiasiat 0303 9777. Kirjapaino: HANSAPRINT 2009/ MET09_01 Kansikuva: Päivi Leikas sivu 16 Rusakkoa ajamassa sivu 24 sivu 8 Kani ­ vahva valloittaja Säädökset sitovat piirien käsiä suurpetovahinkolupien myöntämisessä sivu 48 Markus Maulavirta: Riistan arvoketjun pitää säilyä lautaselle asti 2 4 5 6 8 12 13 14 16 18 20 sivu 30 Jännitys ja yhteishenki vetävät 15-vuotiaita serkuksia metsälle 37 Houkutteluniksi: Kettu innostuu jänispillin parkaisusta 38 Tutkimus: Suomainen metsästää luontoelämysten takia ­ yksin tai pienellä porukalla 42 Ekin kanssa erällä: Eränkävijät lumitöissä 45 Tutkijan tuntoja: Onko metsäpeura kolmiodraaman häviäjä? 46 Lumijälkilaskennat kutsuvat metsästäjiä 48 Markus Maulavirta: Riistan arvoketjun pitää säilyä lautaselle asti 52 Metsästyskuninkaan ensimmäinen pyssy 54 Valtion hirvimaille yli tuhat hirviporukkaa 56 Ministeriön kuulumisia: Muutoksen aika 58 Nuoret heitteillä ­ Miten oma metsästysseurasi suhtautuu uusiin jäseniin? 60 Osallistu riistanhoitoyhdistyksen vuosikokoukseen 62 Nyt on aika vaikuttaa metsästysasioiden hoitoon ­ Kutsut riistanhoitoyhdistysten vuosikokouksiin 66 Metsästäjäorganisaatio tiedottaa 69 Osoitteita 70 Kaupankäyntiä Aikakauslehtien liiton jäsen ISSN 0047-6986 24 28 30 33 34 Vieraskynä: Mielikuvat ovat valtaa Eräkalenteri Pääkirjoitus: Aseetko ongelma? Valtiosihteeri Jouni Lind: Suurpetopolitiikka on oppimisprosessi Säädökset sitovat piirien käsiä suurpetovahinkolupien myöntämisessä Ilmoita ilvespentueet Puheenjohtajan palsta: Vaalivuosi Suurpetokonfliktien hoitaminen taajamissa vaatii yhteistyötä Rusakkoa ajamassa Runsas rusakkosaalis ruokapaikalta Kaninpyynti kaupungissa edellyttää säädösmuutoksia Kani ­ vahva valloittaja Sinä olet metsästyksen tärkein sanansaattaja Jännitys ja yhteishenki vetävät 15-vuotiaita serkuksia metsälle Eräaatoksia valtion mailta: Suomalaisten jäljet uhkasivat jo kadota Nuoret metsästysopissa Laitialassa Metsästäjä 1 / 2009 3
• Eräkalenteri TAMMIKUU "Tammikuu tapansa näyttää: pakkanen pyryn perästä, pahailma pakkasesta", sanoi vanha kansa. Hämäläismurteissa tammi kuukauden nimenä tarkoittaa juuri talvennapaa. Suomen pakkasennätys -51,5°C on mitattu 28.1.1999 Kittilän Pokassa. Maaliskuussa talven selkä alkaa taittua. Savukoskella Vittukeinon suota peittää kuitenkin vielä paksu lumikerros. Pohjoisen sanastossa keino merkitsee hyvää kulkureittiä ja sitähän suot nimenomaan ovat; tasaisia hiihdellä ja helppoja suunnistaa. Kemijoen latvoilla sijaitsevan suon nimen etuliite juontaa viime vuosisadan alun suuriin metsäsavotoihin. Lentojätkien joukossa kerrotaan olleen paikallisen työmiehen, joka lauantaisin viikon päätteeksi lähti hiihtämään suota myöten kotiin vaimonsa luo. Syystäkin kaverit nimesivät suon Vittukeinoksi. MAALISKUU Maaliskuussa muuttolinnut aloittavat paluun takaisin pesimäsijoilleen. Yksi näyttävimmistä paluumuuttajista on kansallislintumme laulujoutsen, joka oli viime vuosisadalla vähällä kadota kokonaan luonnostamme. Sotien jälkeen pohjoisimman Lapin syrjäisimmillä soilla joutsenia arveltiin pesivän enää joitakin kymmeniä pareja. Etelärannikolla sydäntalvi on siirtynyt kuitenkin viime vuosina yhä useammin helmikuun puolelle. Tähän vaikuttaa erityisesti ilmaston lämpenemisestä johtuva merialueiden myöhäisempi jäätymisajankohta. Viime talvena Itämeri ei saanut jääpeitettä kuin aivan Pohjanlahden perukassa. Suksien luvatussa maassa lumikenkäiltiin pitkään hiihdon varjossa. Viime vuosina lumikenkäilyn suosio on kuitenkin lähtenyt rajuun kasvuun. Moni hiihtovaeltajakin kuljettaa tänä päivänä ahkiossa lumikenkiä. Varsinkin leiriaskareissa lumikengät ovat pitkiä metsäsuksia kätevämmät. Suojelutoimien ansiosta laulujoutsenia tavataan nykyään jopa aivan pääkaupunkiseudun kupeessa. Lähes sadan vuoden tauon jälkeen joutsen on palannut esimerkiksi Nuuksion pesimälinnustoon. Nuuksion nimi juontaa saamen kielen sanasta njucka ja tarkoittaa nimenomaan joutsenta. Pienpetopyynti aloitetaan viimeistään maaliskuussa. Aikaisin aloitettu metsästys kohdistuu tehokkaasti lisääntymiskauteen valmistautuviin aikuisiin yksilöihin. Minkkiloukut viritetään sinne, missä pedot liikkuvat. Erityisen hyviä pyyntipaikkoja ovat vesistöjen sulapaikat. Lintuvesien suojelualueilla pienpetopyynnillä on saavutettu erinomaisia tuloksia. Supikoirien ja minkkien pyynti on näkynyt välittömästi hankealueiden poikastuotossa. Vesilinnuista erityisesti sorsien mutta myös kurkien ja joutsenien pesimätulokset ovat parantuneet. Teksti ja kuvat: Eerikki Rundgren HELMIKUU Pudasjärvellä Iso-Syötteen tunturimaisemissa kisataan 6.­8.2.2009 Umpihankihiihdon MM-kilpailujen yhteydessä Lumikenkävaelluksen suomenmestaruuksista. Joukkueiden etenemistä voi seurata reaaliajassa osoitteessa www.umpihankihiihto.pudasjarvi.fi. Lukijoiden kommentit Käy osoitteessa www.riista.fi/vieraskyna ottamassa kantaa sivun 2 Vieraskynä-kirjoituksen kysymykseen. Osuvimmat mielipiteet julkaistaan jatkossa tällä palstalla. 4 Metsästäjä 1 / 2009
• Pääkirjoitus Jari Pigg päätoimittaja Aseetko ongelma? Viimesyksyinen Kauhajoen oppilaitoksen ampumisvälikohtaus palautti järkyttävällä tavalla mieliin edellissyksyn Jokelan koulusurmien yhtälailla järkyttävät tapahtumat. Molemmat tapaukset kirvoittivat välittömästi vaatimuksia aselupien kiristämisestä. Monet poliitikot ja itseoppineet psykiatrian asiantuntijat aktivoituivat. Metsästäjät ja ammunnanharrastajat olivat erityisen järkyttyneitä, koska aseita oli käytetty moisilla tavoilla väärin. Järjestelmiä oli kyetty harkitusti ja tietoisesti harhauttamaan. Paljon esitettiin kysymyksiä. Useimmiten kysyttiin: Miksi? Kysymys vie kuitenkin vastuun väärälle taholle. Pitääkin kysyä, että miten tähän tilanteeseen on jouduttu? Miten on mahdollista, että hyvinvointivaltiossamme ihmiset ­ ja ennen muuta nuoret ­ voivat niin pahoin? Kuinka ihmisen koko arvomaailma voi olla niin kieroutunut, että hän ryhtyy moisiin järkyttäviin tekoihin? Kuten arvata saattoi, ensimmäisenä ratkaisuehdotuksena esitettiin aselupien myöntämisen ehtojen kiristämistä. Esitettiin ajatuksia, että metsästäjät ja ammunnan harrastajat olisivat vaaraksi muille "koska heillä on niin paljon aseita". Esiin nostettiin vielä nykyistä tiukemmat edellytykset lupien saamiselle: lupien määräaikaisuus, pistoolityyppisille aseille tiukka panna, lääkärinlausunnot ja niin edelleen. Ikään kuin kyseessä olisi viisasten kivi, jota kieroutunut ei pystyisi muka kiertämään. Tekemällä aselupien myöntämisen ehdoista nykyistä tiukemmat vaikeutetaan kyllä tavallisten ihmisten elämää, mutta ei estetä surullisia ja järkyttäviä tapauksia toistumasta. Aselupakäytännön kiristäminen merkitsisi samaa kuin lääkäri määräisi syöpäkasvaimen päälle laitettavaksi laastarin. Tarkoitus olisi hyvä ja se näyttäisi hienolta, mutta ei auttaisi lainkaan itse sairauteen. Metsästäjien, ampumaurheilun harrastajien ja keräilijöiden aseet eivät ole meillä turvallisuusongelma. On myös esitetty ajatuksia, että metsästäjät eivät tarvitse pistoolityyppisiä aseita. Niitä kiistatta tarvitaan ampumaurheilun lisäksi tietyissä metsästysmuodoissa. Loukkupyynnissä ja ennen muuta luolapyynnissä ne ovat tuiki tarpeellisia apuvälineitä. Fysiikan laeille kun ei mahda mitään: pieneen kivenkoloon, oksaisen kuusen tai risukasan alle ei pitkä ase mahdu. Ansapolun kiertäjällä on myös usein tilanteita, jolloin ei ole syytä turhaan näyttää kuljettavansa asetta mukanaan. Itse asiassa aseilla ei ole syytä rehennellä lainkaan. Niiden kanssa on käyttäydyttävä varoen, asiallisesti ja huomaavaisesti. Metsästäjälle ja ammunnan harrastajalle ampuma-ase on vain väline, joka sopii tiettyyn käyttötarkoitukseensa. Se ei ole kuvattava tai videoitava ja internetiin ihaillen katseltavaksi laitettava toiveiden täyttymys. Se on metsästäjälle vain välttämätön kapine siinä kuin reppu ja kumisaappaatkin. Toivotaan, että aseturvallisuus säilyy meillä korkealla tasolla. Laastaroinnin sijaan pitää pystyä puuttumaan itse ongelmaan, joka meillä ei ole asehallinnollinen ongelma. Metsästyksellä, kalastuksella, ammunnan harrastamisella ja monilla muilla terveillä yhteisöllisillä aktiviteeteilla on edelleen tärkeä tehtävä nuorten kasvattamisessa yhteisöllisiksi ja vastuullisiksi aikuisiksi. G PS. Vieraskynässä Hannes Mäntyranta varsin oivallisesti kuvailee mielikuvien merkitystä metsäalalla. Samat lainalaisuudet koskevat metsästystäkin. Usein tuntuu tiedotusvälineitä seuratessa, että metsästys on kovassa vastatuulessa. Näin ei kuitenkaan ole. Mielipidetutkimusten mukaan suomalaiset eivät vuosikymmeniin ole suhtautuneet metsästykseen niin myönteisesti kuin tänään. Samaa korutonta kieltään kertoo metsästäjämäärän kipuaminen ennätyslukemiin yli 300 000:een. Tutkimusten mukaan sinä olet tärkein metsästyksen mielikuvan muokkaaja. Siksi kannattaakin käydä lukemassa Juha Immosen artikkeli sivulla 28. Hyvää alkanutta erävuotta 2009! Metsästäjä 1 / 2009 5
• Valtiosihteeri Jouni Lind: Suurpetopolitiikka on oppimisprosessi, joka edellyttää pitkäjänteisyyttä Kotieläinvahingot, porotalouden ahdinko eteläisellä poronhoitoalueella, suurpetovahinkokorvausten riittämättömyys, hupeneva metsäpeurakanta Kainuussa ja pyyntilupajärjestelmän byrokraattisuus ovat muutamia niistä asioista, jotka ovat nousseet jatkuvan suurpetokeskustelun lähtökohdiksi. Kasvavat suurpetokannat ovatkin asettaneet maa- ja metsätalousministeriön haasteellisen tehtävän eteen. Suurpetoasiat ovat isossa osassa myös valtiosihteeri Jouni Lindin työssä. J ouni Lind toimii maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan esikunnassa poliittisena valtiosihteerinä. Lind kertoo, että suurpetokysymykset ovat hänelle jo tuttuja ajalta, jolloin hän toimi europarlamentaarikko Samuli Pohjamon avustajana Euroopan parlamentissa. Lindin mukaan noihin vuosiin verrattuna Suomen suurpetopolitiikassa on tapahtunut suuria muutoksia. ­ Suurpetopolitiikan toteuttaminen onkin eräänlainen oppimisprosessi, jossa voidaan hyödyntää aiempia kokemuksia yhä suunnitellummin oikeiden asioiden tekemiseen, Lind kuvaa. Suurpetopolitiikka edellyttääkin pitkäjänteisyyttä, mutta samalla myös jatkuvaa valmiutta reagoida muuttuviin tilanteisiin. Ja kuten on ollut nähtävillä, suurpetoasioissa riittää tekemistä. Luontodirektiivi velvoittaa Lindin mukaan maa- ja metsätalousministeriön johtaman suurpetopolitiikan nyky-ydin on tiivistettävissä kolmeen keskeiseen tekijään: 1) luontodirektiiviin, 2) luontodirektiivin tulkintaan joustavuutta tuoviin ja eri intressit yhteen sovittaviin suurpetokantojen valtakunnallisiin hoitosuunnitelmiin sekä 3) päätösten ja toimenpiteiden sitomiseen tieteellisesti luotettavaan tietoon. Lind korostaa sitä tosiasiaa, että Suomi on EU:n jäsenenä sitoutunut noudattamaan myös yhteisön luonnonsuojelupolitiikkaa. Tätä ei edelleenkään täysin tiedosteta, vaikka olemme olleet EU:n jäsenenä jo vuodesta 1995. ­ Suden metsästystä koskenut monivuotinen valvontamenettely ja siihen liittyvä tuomio osoittivat, että nykyisen suurpetopolitiikan peruslähtökohtana on oltava suurpetojen suojelu ­ halusimme sitä tai emme, Lind muistuttaa. Toisaalta Lindin mukaan susituomion lopputulos oli Suomelle myös merkittävä voitto, sillä se vahvisti Suomessa valitut ja toteutetut suurpetopolitiikan perusratkaisut yhteisön oikeuden mukaisiksi. Tämä on mahdollistanut myös sen, että päätösvalta suurpetolupa-asioissa voitiin siirtää viime syksynä hoitosuunnitelmiin pohjaten aluetasolle riistanhoitopiireihin. Lind pitää itsestään selvänä, että onnistuneessa suurpetopolitiikassa on otettava kaikki keskeiset sidosryhmät ja intressit huomioon. ­ Tässä suhteessa suurpetokantojen valtakunnalliset hoitosuunnitelmat ovat tämän päivän työkaluja, joilla suurpetoasioihin liittyviä voimakkaita ja ristiriitaisia intressejä on mahdollista sovittaa yhteen valtakunnallisiksi linjauksiksi. Kun kaikki osapuolet ovat sitoutuneet hoitosuunnitelmiin kokonaisuuksina, on silloin myös hyväksyttävä hoitosuunnitelmien mukaiset toimenpiteet, vaikka ne olisivat omien tavoitteiden vastaisia. Hoitosuunnitelmien merkitys ja vaikutukset näkyvätkin vasta pitemmällä aikavälillä, Lind selittää. Toimiva suurpetokantojen arviointi on kaiken pohjana Lindin mukaan suurpetopolitiikan keskeisenä lyhyen tähtäimen ohjausvälineenä käytetään maaja metsätalousministeriön antamia vuosittaisia määräyskirjeitä, joissa asetetaan suurimmat sallitut saalisrajat kullekin suurpetolajille. Lind ottaa konkreettiseksi esimerkiksi kuluvalle metsästysvuodelle annetun määräyskirjeen, jossa ministeriö sallii peräti 214 ilveksen metValtiosihteeri sästämisen, mikä on itJouni Lind se asiassa yli Riista- ja 6 Metsästäjä 1 / 2009 Ilpo Kojola
• ­ Onnistuneessa suurpetopolitiikassa on otettava kaikki keskeiset sidosryhmät ja intressit huomioon, sanoo valtiosihteeri Jouni Lind. kalatalouden arvioiman ilveskannan kestävän metsästysmäärän. ­ Kyseessä on ilveskannan hoitosuunnitelmaan pohjautuva toimenpide. Toisin sanoen ministeriö pyrkii pienentämään erityisesti poronhoitoalueen ilveskantaa porovahinkojen vähentämiseksi, sillä siellä aiheutuneet ilvesten aiheuttamat porovahingot ovat kasvaneet huomattavan suuriksi viime vuosien aikana, Lind korostaa. Tässä suhteessa ministeriö on myös aiemmin toteuttanut vastaavia toimenpiteitä. Lindin mukaan näitä toimenpiteitä ovat olleet muun muassa kokonaisen susilauman poistaminen poronhoitoalueelta sekä toissa vuonna ylimääräisen karhukiintiön osoittaminen poronhoitoalueelle. Lind korostaa, että ilvesmääräyksen kaltainen toimenpide on mahdollista vain, jos hallinto voi luottaa suurpetokantoja koskeviin kannanarviointeihin. Suomalainen suurpetokantojen arviointi on perustunut jo pitkään suurpetoyhdyshenkilöjärjestelmään, jonka kantavana voimana ovat olleet metsästäjät. ­ Tämä järjestelmä on muovautunut aikojen saatossa vapaaehtoisuuden ja talkoohengen pohjalta maailmanlaajuisestikin ainutlaatuiseksi järjestelmäksi, Lind ylistää. Suurpetoyhdyshenkilöjärjestelmää on tarve uudistaa Suurpetoyhdyshenkilöiden kirjaamat havainnot on lähetetty tähän saakka paperilomakkeilla Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle, jossa havaintojen pohjalta on laadittu kanta-arviot. Lind tiedostaa, että kanta-arviot eivät ole koskaan absoluuttisia. Hän pitää olennaisena sitä, että kanta-arvioilla voidaan päästä riittävän lähelle oikeaa, jolloin päätöksenteko voidaan tehdä riittävällä varmuudella varovaisuusperiaatetta noudattaen. ­ Toisaalta koskaan ei pidä olla täysin tyytyväinen olemassa oleviin järjestelmiin, vaan pitää olla jatkuvia valmiuksia myös kannanarviointimenetelmien kehittämiseen, Lind sanoo. Lind kertoo, että viimeisten vuosien aikana suurpetoyhdyshenkilöjärjestelmä on osoittanut monenlaista oireilua. Suurpetoyhdyshenkilöt eivät ole olleet esimerkiksi tyytyväisiä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen suunnalta saamansa palautteen laatuun ja nopeuteen. Samal- la on syntynyt jopa kapinointia, jossa havaintoja ei olekaan enää toimitettu eteenpäin, vaan ne ovat jääneet havainnoitsijoiden omiin pöytälaatikoihin. Lisäksi monin paikoin havainnoitsijat ovat pyrkineet tekemään omista havainnoistaan omia kanta-arvioita, jotka ovat yleensä poikenneet huomattavastikin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen antamista kanta-arvioista. Tällainen menettely on entisestäänkin sekoittanut yleistä keskustelua suurpetoasioissa. ­ Ministeriössä on havahduttu vakavasti suurpetoyhdyshenkilöverkoston oireiluun. Järjestelmän uudistaminen onkin jo aloitettu Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa ministeriön suoran tulosohjausmekanismin ansiosta, Lind kertoo. Uudelle internet-pohjaiselle järjestelmälle Lind asettaa suuria odotuksia. Uudessa järjestelmässä havainnot tehdään maastossa kuten ennenkin. Muutoksena aiempaan on se, että petoyhdyshenkilöt kirjaavat itse havaintonsa nettipohjaiseen sovellukseen internetin välityksellä, jolloin tallennettu tieto on välittömästi kaikkien järjestelmään pääsevien käyttäjien nähtävillä. Näin toimimalla voidaan nopeuttaa tiedon kulkua useilla kuukausilla ja parhaimmillaan jopa lähes vuodella. Hän pitää tärkeänä myös sitä, että järjestelmään voidaan tallentaa uuden riistavahinkolain edellyttämät vahinkotapahtumat (ns. riistavahinkorekisteri), kuten koira- ja porovahingot paikkatietoineen, jolloin viranomaisten on helppo saada ajankohtainen kokonaiskuva kunkin alueen tilanteesta. Lind tiedostaa, ettei kaikilla ole toimivia intenet-yhteyksiä taikka että kaikki eivät ole sinuja tietokoneiden kanssa. Näissä tapauksissa suurpetohavainnot voi toimittaa edelleenkin paperilomakkeilla postin välityksellä. ­ Internet-järjestelmää tullaan koekäyttämään Kainuun, Keski-Suomen ja Satakunnan riistanhoitopiirien alueilla jo kuluvan vuoden aikana, Lind kertoo. Järjestelmän sisäänajovaiheessa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ja riistanhoitopiirit tulevat myös järjestämään tehostettua täsmäkoulutusta. Vuodesta 2010 alkaen järjestelmän tulee toimia koko Suomen alueella. Yhteistyötä tarvitaan suurpetoasioissa jatkossakin Lopuksi Lind haluaa tuoda esille mielenkiintoisen seikan. Lindin mukaan hallinto ei ole voinut reagoida kaikilta osiltaan suurpetokantojen kasvusta aiheutuneisiin vaikutuksiin. Monia asioita tehdäänkin yhä samoilla resursseilla kuin aikana, jolloin liityimme Euroopan unionin jäseneksi. ­ Tuottavuusohjelmat ja hallinnon tehostamisvaatimukset eivät siten ainakaan vähennä kokonaisvaltaisen yhteistyön merkitystä. Tässä suhteessa esimerkiksi suurpetokanta-arvioiden tuottamisessa tarvitaan vastaisuudessakin tiivistä yhteistyötä tutkimuksen ja metsästäjien välillä, Lind selittää. ­ Toivon, että tätä yhteistyötä aletaan rakentaa uudelta pohjalta ymmärtämällä myös toisten näkökulmia ja odotuksia. G Teksti: Sauli Härkönen Suurpetopolitiikka edellyttää pitkäjänteisyyttä, mutta samalla myös jatkuvaa valmiutta reagoida muuttuviin tilanteisiin. Metsästäjä 1 / 2009 7
• Säädökset sitovat piirien käsiä suurpetovahinkolupien myöntämisessä Suurpetojen vahinkoperusteisten pyyntilupien myöntämisoikeus siirtyi elokuun alussa maa- ja metsätalousministeriöltä riistanhoitopiireille. Muutosta vastustettiin yhtäällä ja odotettiin toisaalla, sillä alueellisten riistanhoitopiirien ajateltiin myöntävän lupia huomattavasti helpommin kuin maa- ja metsätalousministeriö. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut, kertovat riistapäälliköt Keijo Kapiainen Oulun riistanhoitopiiristä ja Erkki Kiukas Kymen riistanhoitopiiristä. Hannu Huttu 8 Metsästäjä 1 / 2009
• Poronhoitoalueella suurpetolupia on myönnetty jopa aiempaa vähemmän ken on ollut vaativa ja haastava tehtävä. Ei riitä, että voidaan todeta paliskunnan alueella olevan runsaasti suden tappamia poroja, vaan on otettava huomioon tilanne muualla. On vaikea selittää kuusamolaiselle poroisännälle, että hänen mahdollisuuksiinsa saada susilupa vaikuttaa susitilanne jossakin Kainuun palkisessa satojen kilometrien päässä. yt, muutaman kuukauden jälkeen voi- jen käyttöluvan hän saa maa- ja metsätalousmiLuvanmyöntäjänä riistanhoitopiirin olisi pysdaan todeta, että poronhoitoalueella nisteriöstä. Nämä päätökset pyritään hoitamaan tyttävä suuntaamaan ja priorisoimaan luvat kosuurpetojen vahinkoperusteisia pyynti- samalla kertaa mahdollisimman joustavasti ko Pohjois-Suomessa (Lappi, Kainuu, Oulu). lupia on myönnetty yhtä vähän tai jopa vähem- kahden viranomaisen yhteistyönä. Jatkossa on Koko tällä alueella joudutaan toimimaan saman män kuin aikaisemmin. Muuten tilanne ei voi- toiveita, että eduskunta muuttaisi metsästysla- kiintiön puitteissa. Syksyisen maa- ja metsätasikaan olla, koska riistanhoitopiirejä alueellisina kia tältä osin yksinkertaisemmaklousministeriön määräyskirjeen viranomaisina sitovat täsmälleen samat kansal- si. Selkeintä olisi, jos riistanhoiTappolupaa kiintiö oli vielä erittäin pieni. Kiinliset ja EU-tasoiset säädökset kuin maa- ja met- topiiri voisi hoitaa asian yhdellä tiön pienuuteen vaikutti Kainuun sätalousministeriötä. Riistanhoitopiirit joutuvat päätöksellä. porokarjassa susikannan oletettu viimetalvinen toimimaan vielä tiukemmin rajoitettuina kuin Kolmannen päätöksen poro- mellastaville kannanlasku. maa- ja metsätalousministeriö, koska ministe- isäntä tarvitsee, jos paliskunta siSusitilanteen arviointia on osalsusille riö ohjaa määräyskirjeellään lupien myöntämis- jaitsee kahden tai useamman kuntaan vaikeuttanut se, että pysyvä tä täysin. nan alueella. Näin onkin usein lumipeite satoi tänä syksynä myöhakeva Riistanhoitopiirit myöntävät lupia pienten tilanne. Paliskunnat eivät noudahään. Kaikki tämä on vaatinut palkisen pohjoisten piirien tiivistä yhteiskiintiöiden puitteissa ja tiukkojen ajallisten ra- ta kuntien rajoja, kuten eivät suporoisäntä toimintaa lupaharkinnassa. joitusten mukaan. Tämä asettaa piirit todella detkaan kulkureiteillään. Tämän vaikean tehtävän eteen varsinkin poronhoito- kolmannen päätöksen hakija saa joutuu Ilves- ja karhuluvat alueella, jossa pedot ovat uhkana koko poro- Metsähallitukselta, jonka hallitsehakemaan elinkeinolle. milla mailla paljolti liikutaan. Siihelpompia nä Metsähallitus antaa maastoliiAinakin alkuvaiheessa päätökkolme eri Lupabyrokratia on hankalaa kenne- ja metsästysluvan toisessa viranomais- senteko ilveksen ja karhun osalta ­ etenkin suden osalta kunnassa asuville kelkanomistaon ollut paljon helpompaa. Susipäätöstä. Poronhoitoalueella on suden jille tai toisessa kiintiöön verrattuna ilveskiintiö on suurempi. Ilveksen aiheuttaosalta poikkeus EU-direktiivistä. kunnassa asuville Riistanhoito- metsästäjille. Käytännössä lupa myönnetään mat porovahingot ovat kasvaneet piirejä niin sanottuna tappolupana tai Kaikki nämä luvat ovat mak- todella rajusti viime vuosina, ja ilvesluvillekin "kelkkalupana". Tällöin saadaan alueellisina sullisia maa- ja metsätalousmi- on tietysti kysyntää, mutta tähän pystytään vasnisteriön päätöstä lukuun otta- taamaan lupia myöntämällä. käyttää maastoajoneuvoja ja muita kiellettyjä keinoja susien pyytä- viranomaisina matta. Ei ihme, jos poromiehillä Ilman porovahinkoja vahinkoperusteista lusitovat miseen. Tällainen lupa myönnesyntyy paineita lupaviidakossa paa ei kuitenkaan voida myöntää, vaikka alueelseikkaillessa. Ne paineet pure- la ilveksiä olisikin. Tämä on aiheuttanut jonkin tään lyhytaikaiseksi ja päätöksen täsmälleen moottoriajoneuvojen osalta tekee taan joskus siihen piiritason pik- verran keskustelua luvanhakijoiden kanssa. samat maa- ja metsätalousministeriö. kuvirkamieheen. Karhun suhteen helppous lupien myöntämiSiten tappolupaa porokarjassa sessä on osittain näennäistä. Karhut nukkuvat kansalliset ja mellastaville susille hakeva palkitalviuntaan, joten vahinkoja ei synny juuri nyt. EU-tasoiset Piireillä oltava tiivistä sen poroisäntä joutuu hakemaan Syksyn jahdin jälkeen Pohjois-Suomeen jäi runyhteistoimintaa säädökset kolme eri viranomaispäätöstä. Suurimmat ongelmat alkuvai- sas karhukanta, ja ongelmat nousevat esille silEnsimmäisen päätöksen eli kuin maa- ja heessa ovat ilmenneetkin juuri loin kun karhutkin talviuniltaan hankien laskivarsinaisen pyyntiluvan luvanG metsätalous- suden suhteen. Pienen kiintiön essa huhtikuussa. hakija saa riistanhoitopiiriltä. puitteissa päätöksenteko kaikkiministeriötä. en kolmen pohjoisen piirin kes- Teksti: Keijo Kapiainen, riistapäällikkö, Oulun riistanhoitopiiri Toisen eli juuri maastoajoneuvo- N Kentän suuret odotukset eivät täyttyneet Kymessä Piiri on antanut kaksi susilupapäätöstä ­ nopeasti, mutta kielteisinä muksesta annettiin 15.9.2008. Toinen hakemus vastaanotettiin 10.9.2008 ja päätös siitä annettiin 22.9.2008. Hakemukset lähettiin nopealle lausunnolle Nykyaikana tiedonvälitys on onneksi nopeaa. Riistanhoitopiiri lähetti molemmat hakemukset sähköpostilla hakemusten saapumispäivänä lausuntokierrokselle keskeisimmille sidostahoille. Lausunnot pyydettiin hyvin nopealla vastauspyynnöllä. Tämä sen takia, että tarpeen vaatiessa ja edellytysten täyttyessä olisi ollut mahdollisuus antaa myönteinen päätös pikaisesti. Lähtökohtana on, että mahdollisen ongelmapedon poistamiseen on sitä paremmat mahdollisuudet, mitä nopeammin pyyntilupa voidaan kirjoittaa. Riistanhoitopiirissä oli jo aiemmin päätetty, että lausunnot hakemuksista pyydetään hakemuksen perusteluista riippuen muun muassa T iedotusvälineissä uutisoitiin heinä-elokuussa, että kaikki suurpetojen pyyntiluvat hoitaa tulevaisuudessa riistanhoitopiiri. Odotukset kentällä olivat suuret ­ kentän väki odotti, että lupa rapsahtaa, kun riistapäällikköön katsahtaa. Todellisuus oli kuitenkin toinen. Viranomaisasemassa toimivaa riistanhoitopiiriä koskevat metsästyslaki, metsästysasetus, organisaation ohjesääntö ja maa- ja metsätalousministeriön antamat määräyskirjeet "kaikessa ankaruudessaan". Koska kyseessä on lainsäädäntöön ja sen nojalla annettuihin määräyksiin perustuva ohjaus, ei riistanhoitopiirillä ole mahdollisuuksia poiketa näistä säädöksistä. Kymen riistanhoitopiiri on tätä kirjoitettaessa antanut kaksi susilupapäätöstä, molemmat hakijan kannalta kielteisinä ja susien kannalta myönteisinä. Toinen kentän odotus oli se, että päätös hakemuksesta on saatava mahdollisimman pian. Tähän riistanhoitopiiri pystyi melko hyvin vastaamaan: ensimmäinen hakemus saapui riistanhoitopiirille 3.9.2008 ja päätös hake- Metsästäjä 1 / 2009 9
• paikalliselta poliisilta, kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta, kunnan sivistystoimelta, MTK-liitolta, TE-keskukselta, Suomen Metsästäjäliiton piiriltä, kennelpiiriltä, luonnonsuojelupiiriltä, ympäristökeskukselta ja rajavartiolaitokselta. Tämä oli erittäin hyödyllinen lausuntokierros, jolla saatiin sidostahojen näkemykset esille. Päätökset hakemuksista lähetettiin heti myös sidostahoille tiedoksi. Luvan hakijaksi kannattaa laittaa myös joku muu kuin alueen suurpetoyhdyshenkilö. Suurpetoyhdyshenkilön lausunto tarvitaan asian käsittelyyn, ja mikäli hän on itse luvan hakija, on hän silloin jäävi lausunnon antajana omaa hakemustaan koskien. Kunnolliset hakemuslomakkeet olisivat tarpeen, jotta hakija voisi jo hakiessaan määritellä metsästysasetuksen 28. pykälän 1. momentin mukaiset perusteet hakemukselleen. Kahden Hakemukseen tarvitaan kunnollinen lomake Molemmat hakemukset olivat asiallisia. Toisen hakemuksen käsittelyä olisi nopeuttanut vähintään vuorokaudella se, että hakemus olisi tullut riistanhoitopiirille sähköpostilla. Postin kulku vie vähintään yhden vuorokauden, ja loppupelissä myönteisen päätöksen kyseessä ollessa vuorokausi voi olla ratkaiseva tekijä luvan kohdentamisessa. hakemuksen jälkeen riistanhoitopiirissä valmisteltiin hakulomake, jota ainakin toistaiseksi käytetään riistanhoitopiirin alueella. Koska riistanhoitopiiri joutuu ennen päätöksen tekoa käymään läpi maa- ja metsätalousministeriön pysyvän määräyksen mukana olevan kymmenen kohdan tarkistuslistan, on erittäin hyvä, jos hakija on jo hakemusta jättäessään täyttänyt mahdollisimman monet kohdat tuosta tarkistuslistasta. Erittäin tärkeällä sijalla ovat havainnot kyseisistä suurpedoista ja niiden tekemisistä: liikkuminen asutuksen lähellä, tehdyt vahingot sekä vahingon ja vaaran uhka. Tiedostusvälineet ovat hyvin kiinnostuneita suurpetoasioista ja haluOdotukset kentällä olivat avat pysyä ajan tasalla suurpetojen pyyntilupia koskevissa asioissa. Toisuuret ­ kentän väki odotti, saalta se on hyvä, mutta toisaalta se että lupa rapsahtaa, kun vie aikaa itse lupa-asian käsittelyltä. riistapäällikköön katsahtaa. Säännösten tulkinta ristiriitaista Maa- ja metsätalousministeriön toistaiseksi voimassa oleva määräyskirje aiheutti jonkin verran päänvaivaa. Mikä on määräyksessä mainittu välitön tilanne, johon luvan voisi myöntää? Jos tarkkaan ajattelee, välitön tilannehan on juuri nyt, parhaillaan tällä hetkellä oleva ja tapahtuva tilanne. Miten pyyntilupa voisi koskaan ehtiä tällaiseen välittömään tilanteeseen? Luvan rajaaminen myös suppealle alueelle vaatii onnekasta arvausta siitä, missä ja mihin ongelmapedot seuraavaksi iskevät. Toisaalla sanotaan, että pyyntilupia ei voi myöntää ennaltaehkäisevästi ja toisaalla, että vahinkoja ei kuitenkaan tarvitse odottaa. Molemmat hakemukset tulivat aikaan, jolloin ei ollut lunta. Tämä vaikeuttaa todella paljon havaintojen saantia ja ajateltua mahdollista pyyntiluvan kohdentamista juuri oikeisiin eläimiin. Lumeton maa, aikaa enintään kaksi viikkoa, pyynti suppealla alueella, kohdistaminen tiettyihin juuri oikeisiin yksilöihin ja ilmoitukset poliisille jokaisesta jahtiin lähdöstä antavat mahdollisen pyyntiluvankin saajalle varmasti käytännössä vaikeasti ratkaistavan yhtälön. Ero EU-näkemysten ja arjen välillä on kuin ero yöllä ja päivällä Varsin kuvaava ero käytännön elämän ja komission näkemysten välillä löytyy komission perusteluista Suomen susikanteen käsittelyssä. Komissiohan kertoi, että muut keinot tappamisen sijaan ovat varteenotettavia vaihtoehtoja ja esitti muun muassa, että koirat ja kotieläimet pidettäisiin öisin sisällä ja tarhoissa. Tämäkään keino ei kuitenkaan näytä toimivan meikäläisissä olosuhteissa, koska molempien hakemusten takana olivat tilanteet, joissa susi iski koirien kimppuun päivällä. G Teksti: Erkki Kiukas, riistapäällikkö, Kymen riistanhoitopiiri Hannu Huttu 10 Metsästäjä 1 / 2009
• TALVEN SUOSIKKIPUVUT SNOWCAMO Talvimetsästäjän suosikkipuku lämmittää ja pitää kuivana. Uskomattoman upeasti maastoon ja talveen sopeutuva asu. Uniikki suomalainen talvimaastokuvio, design Kimmo Takarautio. Uusi AIR-TEX2 -huippukalvo, vedenpitävyys ja hengittävyys huipputasoa. Likaa hylkivä Teflon-pinta. Pintakangas ja kalvo testattu pakkasella. JAHTIJAKT LUMICAMO KALVOPUKU Erätukun etupaketti 0,- + toimit u skulut TALVEN S 149 00 s i s . et u p aketin U OS I K K I PU K U ! Neulospipo Kynsikkäät Perinteinen sarkapuku pitää lämpimänä, kun jahtikelit viilenevät loppusyksystä. Kokeneille metsästäjille sarkapuku on usein mieluisin metsästyspuku talvipakkasilla. Erätukun sarkapuku on suunniteltu aktiiviselle metsästäjälle yhdistämällä tarkkaan harkitut yksityiskohdat ja tekniset ominaisuudet todella tyylikkääseen metsästysasuun. Puvussa käytetty sarkamateriaali on tutkimustyön tulos ja se on perinteisiä sarkamateriaaleja kulutuskestävämpi, mutta edelleen erittäin lämmin ja hengittävä. JAHTIJAKT SARKAPUKU Suosikkihaalari pilkille, hirvipassiin, kelkkailuun ja lumitöihin. Vedenpitävä ja hengittävä AIR-TEX2 -kalvo. Erittäin lämmin Thermo AIR-TEX -lämmöneriste. Runsaasti taskuja. Heijastimet selkäosassa ja lahkeissa. Lumilukot lahkeensuissa. Kädenlämmittimet hihansuissa. Vahvikkeet polvissa ja takamuksessa. Kaikki saumat teipattu! Koot: S-3XL. JAHTIJAKT KALVOHAALARI PUKUJA RAJOITETUSTI SOITA HETI tilauksesi Tilaa TAMPERE, Possijärvenkatu 4 129 skulut + toimit u 00 020 747 7000 OULU, Alasintie 8 LAPPEENRANTA, Kauppiaankatu 2 129 www.eratukku.fi VANTAA, Valimotie 27 sk + toimitu 00 ulut UUTUUS ! UUTUUS !
• Ilmoita ilvespentueet Ilvesten runsastuessa niiden lukumäärän arviointi on entistä vaikeampaa. Kun ainakin jälkihavainnot ovat paikoin lähes päivittäisiä, ne saattavat jäädä vaille huomiota. Jos kuitenkin tupsukorvien runsaudesta halutaan oikea kuva, ainakin pentuehavainnot tulisi ilmoittaa petoyhdyshenkilölle. etäisyyskriteereiden sopimattomuus paikalliseen ilveskantaan, mutta vielä enemmän se, että havaintoaineiston edustavuutta ja kattavuutta on mahdotonta arvioida tuntematta tarkoin paikallisen petohavainnoinnin tehokkuutta. Tutkimus joutuu työskentelemään sen olettamuksen varassa, että sen saama havaintoaineisto on poiminut esiin alueella liikuskelevat pentueet. Havaintoaineiston antamaa kuvaa tulee ainakin tiheän ilveskannan alueilla voida verrata muilla menetelmillä kerättyihin aineistoihin. Erään vertailuaineiston antaisivat Ruotsin mallin mukaiset suurlaskennat, joissa laskentareiteille osuneitten pentueiden tuoreita jälkiä seurataan vastajälkeen niin pitkälle, että jäljet ovat vanhempia kuin edellisestä lumisateesta kulunut aika. Tätä menetelmää on sovellettu susien laskemiseen Kainuussa. G Teksti: Ilpo Kojola, RKTL A rvio ilvesten lukumäärästä pohjautuu pääasiassa pentuehavaintoihin. Harvan ilveskannan alueella pohjoisimmassa Suomessa myös yksittäisiä ilveksiä koskevilla löydöksillä on tärkeä merkitys. Ilvesten määrää arvioitaessa käytetään ensisijaisesti pentuehavaintoja, koska pentueelliset naaraat liikkuvat monin verroin pienemmällä alueella kuin yksinään elelevät eläimet. Naapureina elävien emoilvesten elinpiireissä on päällekkäisyyttä, mutta ei läheskään samassa määrin kuin yksineläjillä. Kun havaintoaineisto on kattava, erillisten pentueiden lukumäärä on perustellusti arvioitavissa. Keskeisenä arviopohjana on edelleen ruotsalainen tutkimusaineisto pentueiden elinpiireistä. Tulevaisuudessa kriteerit tarkentuvat ottamaan huomioon myös Suomessa kertyvän tutkimustiedon, kunhan siitä saadaan riittävän edustava. Ilveskannan kokonaisyksilömäärä saadaan kertomalla erillisiksi arvioitujen pentueiden lukumäärä luvulla kuusi. Jälki jälkeen Ilvespentueita koskevat havainnot ovat enimmäkseen jälkilöydöksiä, sillä eläin liikkuu pääasiassa yöllä. Parasta havainnointiaikaa on koko lumipeitteinen aika lukuun ottamatta maaliskuuta, jolloin ilveksellä on kiima. Tällöin kaksi erikokoista jäljenjättäjää ei välttämättä merkitse emoa ja pentua, vaan yhdessä liikkuvaa urosta ja naarasta. Syvässä lumessa pennuilla on tapana astua tarkoin edellä kulkevan emonsa tassunpainalluksiin. Äkkivilkaisulla jälkijotosta ei arvaisi pentueen tekemäksi. Pentujen lukumäärän selvittäminen edellyttää jäljittämistä ohutlumiselle paikalle, esimerkiksi auratulle tielle, missä emon ja pentujen jäljet erkaantuvat toisistaan. Etelä- ja Länsi-Suomessa ei nykyisellään ole ongelmana lumen syvyys, vaan lumen puute. Sopivista havainnointijaksoista on tullut lyhyitä. Lumipeitteisten päivien aikana seurannan olisikin oltava mahdollisimman tehokasta. Vertailumenetelmiä virheiden minimoimiseksi Kaikissa tunnetuissa kannanarviointimenetelmissä on omat virhelähteensä. Havaintoaineiston analyysissä niitä ovat esimerkiksi valittujen 12 Metsästäjä 1 / 2009 Ilpo Kojola
• Puheenjohtajan palsta Vaalivuosi Voimassa olevan metsästyslain mukaan metsästäjäorganisaation hallitukset valitaan taas tänä vuonna organisaatiomme kaikilla tasoilla: riistanhoitoyhdistyksissä, -piireissä ja Metsästäjäin Keskusjärjestössä. Kolmen vuoden välein tapahtuvissa valinnoissa jopa koko hallitus voidaan vaihtaa. Tämä käytäntö ei toiminnan jatkuvuuden kannalta tunnu hyvältä, mutta sitä on noudatettava, kunnes toisin säädetään. Useimmissa riistanhoitoyhdistyksissä on kyetty metsästysseurojen kesken sopimaan paikkojen jaosta jo ennakkoon. Jos kuitenkin koko hallitus vaihdetaan, on olemassa vaara, että kolmen vuoden kuluttua seuraa uusi voimainkoetus. Pitkäjänteinen työ häiriintyy. Sama koskee niitä riistanhoitopiirejä, joissa on paljon yhdistyksiä. Ennalta sovittu kiertosysteemi hallituspaikoissa yhdistysten välillä olisi toivottavaa. Riistanhoitopiirien merkitys riistahallinnossa on kasvanut viime vuosina. Edellisenä kesänä toteutettu uudistus, jossa suurpetolupien myöntäminen siirrettiin piireille, siis alueelliselle tasolle, korosti edelleen riistanhoitopiirien merkitystä. Niitten viranomaisluonne vahvistui. Luottamushenkilöhallinnon tulisi jatkossa selkeästi tajuta oma asemansa ja tehtävänsä ja luovuttaa viranomaispäätösten tekeminen toimihenkilöportaalle. Jos piirihallituksen koko jäsenistö vaihtuu, ei heillä heti alussa voi olla selvää käsitystä piirin henkilöstöstä, taloudesta tai voimavaroista. Toisaalta uudet henkilöt tuovat mukanaan hallituksiin uusia virkistäviä tuulia. Tämän tapaisia ongelmia ei ehkä tule vastaan keskusjärjestön hallitusta valittaessa. Riistanhoitopiirit muodostavat valinta-alueita, joilta tehtyjen sopimusten ja vuorotteluperiaatteiden mukaan valitaan edustajat. Jo nyt on tiedossa, että ainakin puheenjohtaja vaihtuu, koska olen jäämässä pois. Riistakonsernimme vahvuus on talkootyö, jota ovat ohjaamassa organisaatiomme eri tasoilla, yhdistyksissä, piireissä ja keskusjärjestössä toimivat pari tuhatta luottamushenkilöä. Tällainen joukko ihmisiä yhteiskunnan eri aloilta tuo mukanaan valtavan asiantuntemuksen ja kytkennän koko riistakonsernin ja muun yhteiskunnan välille. Se on korvaamaton voimavara riistalaskentojen ja muun talkootyön toteuttamisessa. Entistä suurempi merkitys vapaaehtoistyöllämme on nyt, kun koko riistakonsernissa suoritetaan evaluointi. Uskon ja toivon, että johtopäätöksiä tehtäessä tekemämme talkootyön merkitys tajutaan. Sitä korvaavaa rahamäärää ei löytyisi, vaikka taloudellinen tilanne yleensäkin olisi parempi. Tässä tilanteessa muutamilla petoalueilla esiintyneet lähinnä kiukuttelulta tuntuvat purkaukset eivät olisi voineet huonompaan aikaan osua. Ollaan heittämässä vettä omaan pesään silloin, kun pitäisi toimia ulospäin yhtenäisinä. Yhteiskuntamme muuttuu nopeasti. Muuttoliike asutuskeskuksiin kasvattaa välimatkoja asuin- ja harrastuspaikkojen välillä. Kasvavat vaatimukset työelämässä ja entistä nopeampi elämänrytmi kuluttavat jäsenistöämme. Muuttuneet harrastukset vetävät nuorisoa kauemmas meistä. Silti nuoria pitäisi saada enemmän mukaan hyvään luontoharrastukseemme sekä hallintoon että talkootyöhön. Haasteita ja pohdittavaa riittää. G Simo Syrilä puheenjohtaja, eräneuvos Metsästäjäin Keskusjärjestö Metsästäjä 1 / 2009 13
• Suurpetokonfliktien hoitaminen taajamissa vaatii yhteistyötä Liikenneonnettomuuteen joutuneiden sekä taajamiin ja muihin ihmisen mielestä ei-toivotuille paikoille kulkeutuneiden suurpetojen aiheuttamat konfliktit ovat runsastuneet viime vuosina. Tällaisten tilanteiden varalle on eri puolille maata perustettu valmiusorganisaatioita. Taajamasuurpedot-hankkeen myötä pyritään yhtenäistämään organisaatioiden toimintaa ja luomaan ohjeistus niiden perustamiseksi sekä laaditaan koulutusmateriaalia organisaatioon kuuluvien yhteistyötahojen kouluttamiseksi. 14 Metsästäjä 1 / 2009
• I hmisten ja petojen väliset ongelmatilanteet syydeltä tarkasti tiettyyn paikkaan. Tämänkin ovat lisääntyneet, kun suurpetokannat ovat jälkeen eläin pakenee jonkin matkaa, ja asutukrunsastuneet. Auton tai junan alle jääneet sen keskellä eläimen pakenemissuuntaa on täyilvekset, sudet, villisiat ja karhut eivät ole enää sin mahdotonta arvioida. harvinaisia. Liikenneonnettomuuteen joutuNukuttaminen vaatii optimaaliset olosuhteet neet pedot eivät aina kuole välittömästi, vaan ja eläimen tulisi olla mahdollisimman tietämäne saattavat paeta louktön ihmisen läheisyydeskaantuneina maastoon. tä. Tarvittavan nukutusTällaisessa tilanteessa aineen määrää on myös Konfliktitilanteissa niin metsästyslaki kuin hankala arvioida; liian on muistettava, että vähäinen määrä ei vaivueläinsuojelulakikin velvoittavat ihmisiä toimita eläintä uneen ja liian asutuksen keskelle maan siten, ettei eläin joutunut suurpeto on suuri määrä voi tappaa joudu kärsimään. sen. sille epätyypillisessä Suurpetojen ollessa kyseessä tulee muistaa, että ympäristössä, jolloin Riistanhoitoyhdistyksille loukkaantuneina ne aihese joutuu helposti valmiusorganisaatiot uttavat myös turvallisuusriskin alueella liikkuville Kevään 2009 aikana riispaniikkiin. ihmisille. Suurpeto-ontanhoitopiirit perustavat nettomuuden sattuessa yhteistyössä riistanhoion välittömästi soitettava toyhdistysten kanssa valyleiseen hätänumeroon miusorganisaatioita, jotka 112, jonka kautta tieto tapahtumasta kulkeu- toimivat suurpetoasioissa poliisin virka-apuna. tuu tilanteen yleisjohtamista hoitavalle poliisi- Niillä alueilla, joilla valmiusorganisaatioita on viranomaiselle. Poliisin kenttäjohtaja on yhtey- perustettu jo aikaisemmin, organisaatioiden toidessä riistanhoitoyhdistyksen yhteyshenkilöön, mintaa päivitetään ja tietyiltä osin yhtenäistäjoka hälyttää paikalle suurpedon jäljestämiseen mään Taajamasuurpedot-hankkeen aikana tehkouluttautuneet koirapartiot ja tarvittavan mää- dyn ohjeistuksen mukaiseksi. rän muita paikallisia toimijoita. Tällaisissa tiHankkeen tavoitteena on, että jokaisen riislanteissa ei ole kyseessä metsästys, vaan louk- tanhoitoyhdistyksen alueella olisi kevään 2009 kaantuneen ja vaarallisen suurpedon etsiminen jälkeen valmiusorganisaatio suurpetokonfliktija tarvittaessa lopettaminen. en varalle ja että organisaatioiden toimintakykyä ylläpidettäisiin säännöllisesti järjestettävien Eläimen lopettaminen on koulutusten ja eri toimijoiden välisten kokoonaina viimeinen vaihtoehto tumisten avulla. Riistanhoitoyhdistysten suurLiikenneonnettomuudet eivät ole ainoita ti- riistakonfliktiyhteyshenkilöiden yhteystiedot lanteita, joissa tarvitaan valmiusorganisaation kerätään RiistaWeb-tietokantaan, josta poliisi ja apua. Levittäytynyt ja runsastunut karhukanta hätäkeskus saavat ne tarvittaessa nopeasti käyton tuonut tullessaan uusia tilanteita esimerkik- töönsä. G si Länsi-Suomeen. Karhut liikkuvat lyhyessä ajassa pitkiä matkoja, ja näin ollen ne kulkeu- Teksti: Marko Mikkola tuvat väistämättä ja tahtomattaankin aika ajoin lähelle ihmisasutusta. Etenkin loppukeväästä ja alkukesästä nuoret yksilöt perinteisesti kulkeutuvat asutuksen lähelle helpon ravinnon perässä. Taajama-alueelle saapunut tai asutusalueen läheisyydessä pitkään tai toistuvasti liikkuva karhu käynnistää valmiusorganisaation toiminnan. Tällaisissa tapauksissa poliisin pääTaajamasuurpedot-hanke on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama töksellä pyritään ohjailemaan eläimen kulkua hanke, joka toteutetaan vuosina rauhallisemmille ja metsäisemmille alueille. Toisinaan eläin joudutaan karkottamaan koi2008­2009. rien tai karkotukseen sopivien muiden apuvälineiden avulla. Eläimen lopettaminen on aina Hankkeen tavoitteena on: viimeinen vaihtoehto, johon joudutaan kuitenI yhtenäistää valmiusorganisaatioiden toimintaa suurpetojen aiheuttamien kin turvautumaan, mikäli eläimen turvallinen konfliktitilanteiden hoitamiseksi poispääsy asutusalueelta on estynyt ja eläin aiheuttaa vaaraa ihmisten hengelle tai terveyI tuottaa ohjeistus- ja koulutusmateriaadelle. lia organisaatiossa toimivien viranomaisten ja metsästäjien koulutusta varten Taajamassa suurpeto joutuu paniikkiin I luoda helposti päivitettävä ja ajantasainen tietokanta suurpetokonfliktitilanKonfliktitilanteissa on muistettava, että esimerteiden paikallisten yhteyshenkilöiden kiksi asutuksen keskelle joutunut suurpeto on yhteystiedoista (RiistaWeb). sille epätyypillisessä ympäristössä, jolloin se Hankkeeseen osallistuvat riistanhoitopiijoutuu helposti paniikkiin. Tällaisen yksilön rit, riistanhoitoyhdistykset, poliisilaitokset, veressä on suuri adrenaliinipitoisuus, minkä hätäkeskuslaitos, sisäasiainministeriö, vuoksi sen nukuttaminen ei tule kysymykmaa- ja metsätalousministeriö, Metsästäseen. jäin Keskusjärjestö, Suomen MetsästysJotta suurpedon nukuttaminen voisi onnisjäljestäjät ry, Suomen Kennelliitto ry sekä tua, eläimen tulisi olla rauhallinen ja sen tulisi Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitos. olla paikallaan tai liikkua niin hiljaa, että nukuttaja voisi ampua nukutuspanoksen lähietäi- Taajamasuurpedothanke Hannu Huttu Metsästäjä 1 / 2009 15
• Rusakkoa ajamassa Tuomo Karsikas Jäniksen ajometsästyksellä tarkoitetaan ainakin Suomessa ensisijaisesti rusakon ajometsästystä ajoketjulla. Tämä metsästysmuoto soveltuu kuitenkin monenlaiselle riistalle. Parhaiten tarkoitukseen sopivia riistalajeja ovat rusakko, metsäjänis, kettu, kauris sekä fasaani. A 16 jometsästystä voidaan verrata troolilla kalastamiseen, mutta se on luonteeltaan valikoivampaa. Ajoketju ei voi ajaa edessään vain yhdenlaista riistaa, vaan kaikki ketjun edestä pakoon lähtevä riista tulee passissa olevien metsästäjien eteen. Jos ollaan metsästämässä rusakkoa, ainoastaan sitä saa kaataa ja kaikki muut eläimet on päästettävä ohi. Siksi tätä metsästysmuotoa voidaan sanoa valikoivaksi, vaikka ampumaetäisyydelle tulee monenlaista riistaa. Metsästäjä 1 / 2009 Ajomiesten ja -naisten muodostama ajoketju etenee maastossa ja pitää ääntä lyömällä kapuloita vastakkain, pyörittäen jänisräikkää ja taputtaen käsiä. Ruotsissa tämä metsästysmuoto on tavallinen suurten kartanoiden mailla. Metsästykseen osallistuu silloin suuri määrä ajomiehiä ja -naisia. Myös ampujien lukumäärä saattaa olla melkoinen. Tällä tavalla metsästetään ennen kaikkea fasaaneja, mutta Skoonen maakunnassa pidetään myös suurehkoja rusakon ajometsästystapahtumia. Suomessa ei yleensä järjestetä yhtä mittavia ajometsästyksiä, ja tässä kirjoituksessa käsitellään ajometsästystä lähinnä pienempien seurueiden metsästysmuotona ja silloin lähinnä rusakon metsästyksenä. tettava 150 metrin sääntöä: lähempänä kuin 150 metrin päässä asutusta talosta ei saa ampua, ellei siihen ole omistajan lupaa. Joskus tuntuu siltä kuin jänikset tietäisivät tämän säännöksen. Ajometsästys on tehokas metsästysmuoto lähellä asutusta ja paikoissa, joissa ajavan tai karkottavan koiran käyttö on koiralle vaarallista. Rusakko ei arastele vilkkaasti liikennöityjä teitä, ja koiran ollessa kintereillä useimmiten juuri koira jää auton alle. Koiralla metsästäminen asutuksen keskellä ei ole suositeltavaa useammastakaan syystä. Kaikki eivät pidä metsästyksestä, ja koira saattaa alkaa ajaa myös kotikissoja. Harjoittamamme metsästyksen tuleekin huomioida mahdollisimman hyvin niin muut ihmiset kuin ympäristökin. Koiraa ei tarvita Rusakko on paikoitellen hyvin yleinen laji, ja se viihtyy erinomaisesti asutuksen läheisyydessä. Kaikessa metsästyksessä on kuitenkin nouda- 10­14 on sopiva seuruekoko Ajometsästyksen järjestäminen alkaa siitä, että valitaan muutama pienempi ajoalue, joilla tiedetään olevan jäniksiä. Metsästävä seurue ei saisi
• olla kovin suuri, vaan 10­14 osallistujaa on sopiva määrä. Puolet osallistujista asettuu passipaikoille, ja toinen puoli muodostaa ajoketjun. Turvallisuus on tärkeää. Siksi suositellaan, että vain passissa olevilla on aseet. Ampumiseen suositellaan vain haulikoiden käyttöä. Ajoketjun tultua näköpiiriin ampuminen eteenpäin on kielletty. Samalla tavalla kuin muussakin seuruemetsästyksessä, myös ajometsästyksessä tulee olla metsästyksen johtaja, joka antaa ohjeet ampumasektoreista ja määrittelee mitä saa ampua. Jäniksen ajometsästyksen aikana näkyy nimittäin usein muitakin riistaeläimiä. Tavallista lisäsaalista ovat ketut ja fasaanit sekä joskus myös kauriit. Ennen metsästyksen aloittamista tulee kaikkien osallistujien olla yhtä mieltä siitä, minkä riistan ampuminen on luvallista. Luonnollisesti jänis on tällöin ykkössaalis. Myös ketut ovat sallittuja, mutta lähellä asutusta olevat fasaanit ja muut linnut eivät. Tämä johtuu yksinkertaisesti turvallisuussyistä, sillä nopeassa tilanteessa tapahtuu helposti, että ampumakulma on harkitsematon, ja hauleja saattaa sataa lähimmän mökin katolle. Saaliiksi 12 pitkäkorvaa Mehukattipullosta jänisräikkä Ajoketjussa kulkevien ei tarvitse pitää liian kovaa ääntä. Torvilla puhaltaminen siihen tapaan kuin hirvijahdin ajoketjussa tehdään, herättää vain turhaa huomiota. Muutamalla pienellä kivellä täytetty tyhjä mehukattipullo on osoittautunut täysin riittäväksi, vaikka myynnissä on kyseiseen tarkoitukseen valmistettuja jänisräikkiäkin. Ketjussa on säilytettävä yhteys muiden kanssa ja käveltävä samassa tahdissa. Yksi ja toinenkin jänis livistää joskus väärään suuntaan, mutta se kuuluu metsästyksen luonteeseen. Nuoremmat, joilla on terveet jalat¸ voivat osallistua useampaankin ajoon, kun taas vanhemmat saavat ikänsä perusteella seistä passissa. Mikään jahti ei saa olla niin kiireinen, ettei löytyisi aikaa makkaranpaistolle ja kupposelle kahvia. Ajometsästyksessä jäädään hyvin harvoin vaille saalista. Tämä saa tämän kirjoittajan muistamaan erään metsästyskaverin vaimon sanat kerran, kun tulimme kotiin ilman saalista, vaikka koira oli ajanut koko päivän: "Taasko meidän on syötävä paistettuja jäniksenjälkiä ja ohiammuttua sorsaa!". kaus. Yksi laukaus tiesi joko osumaa tai sitten taItselläni on ollut mahdollisuus sekä osallistua pahtuma oli niin nopea, että ampuja ehti laukaisjäniksen ajometsästyksiin että järjestää niitä. ta vain yhden laukauksen. Muutamaa minuuttia Parhaimmat ajometsästystilaisuudet, joihin olen myöhemmin tuli kaksi laukausta melko nopeasosallistunut, on pidetty entisellä Mustasaaren ti peräkkäin. Oliko ampuja ampunut ohi, kuten koululla Vanhassa Vaasassa. Tällä koululla an- usein on asian laita, kun kuulee kaksi perättäistä netaan nykyään monenlaista ammatillista kou- laukausta vai oliko hän saanut jäniksensä? lutusta perinteisten aikaisempien maa-, metsä- ja Viisi minuuttia myöhemmin ensimmäinen puutarhatalouden ohella. Yksi koulun opettajista alue oli selvitetty, ja tuloksena oli kaksi rusakkoa. on Björn Ljungqvist, ajometsäsAmpujan mukaan toinen jänis tyksen tulisieluinen vetäjä, joka kyllä oli kuollut ensimmäisellä on monessa mukana. Hänellä laukauksella, mutta hän ampui Torvilla on muun muassa ihailtava taito varmuuden vuoksi puhaltaminen kuitenkin laukauksen. Riistalkäsitellä metsäkoulun oppilaita. toisenkin siihen tapaan lehan ei saa aiheuttaa turhia Se, että metsästys sisältyy koulutyöhön, on hänelle itsestään- kuin hirvijahdin kipuja. Lisäksi saimme tietää, selvyys. että kaksi jänistä oli vilahtanut ajoketjussa Muutamia vuosia sitten, enohi. Toinen oli ollut liian kaukana sekä lisäksi liian lähellä nen kuin ratsuhevoset valtasivat tehdään, koulun lähialueen, Björn järjesasutusta ja toinen oli tullut liian herättää ti ajometsästyksen metsäkoulun kovalla vauhdilla tiheässä kasvain turhaa oppilaille, muutamalle opettavillisuudessa. jalle sekä muutamalle kutsuvieNyt oli Björnin ryhmän vuoro huomiota. raalle. Aamu aloitettiin tietysti olla passissa. Nyt oli paikkana kahvilla, odotellessamme myöSahamäki eli Sågbacken. Sielhästyneitä osanottajia. Tuttuun tä löytyy tavallisesti vähintään tapaan kerrattiin vanhoja kertomuksia aikai- kaksi­kolme jänistä. Kallen ryhmä osoittautui semmista ajometsästystilaisuuksista. Kukaan ei yhtä taitavaksi ajoporukaksi, sillä tämäkin ajo muista enää, montako jänistä vuosien varrella on antoi kaksi kaadettua rusakkoa. Tälläkin kertaa kaadettu, mutta ohilaukauksia ja huonoja lau- selviytyi hengissä kaksi jänistä, jotka pääsivät kauksia ei kukaan ihme kyllä unohda. Tämän vieressä kulkevan tien yli. täytyy olla kautta maailman metsästäjien erikoisEnnen pakollista makkaranpaistoa selvitettiin piirre, niin myös Vanhassa Vaasassa. vielä kolmaskin ajoalue, ja tuloksena oli kolme Kun kaikki olivat saapuneet, Björn jakoi osan- rusakkoa. Metsäkoulun takana grillasimme ottajat kahteen ryhmään. Ellei muistini petä, sinä eväsmakkaroita. Myös kahvi voileipineen maispäivänä meitä oli peräti 14 osanottajaa. Björn otti tui hyvälle. Tuona päivänä vallitsi erikoisen lepkomentoonsa toisen ryhmän ja toinen opettaja, poisa tunnelma, ja myös metsästyksen jumalat Kalle Ingo, johti toista ryhmää. Koska alue oli näyttivät olevan suopealla tuulella. Jäniksiä oli monille tuttu, rusakkojen kulkureitit ja päiväma- runsaasti. Siksi Björn ehdotti, että jos vaan seukuupaikat olivat hyvin tiedossa. Björn tiesi usein rueen tekee mieli, niin otetaan muutama ajoalue tarkasti senkin, minkä pensaan alta pitkäkorva lisää. Mikä kysymys! Kaksi aluetta myöhemmin löytyi. saatoimme laskea yhteensä kaksitoista kaatoa. Kyseisenä päivänä oli varhain aamulla satanut Yksitoista rusakkoa ja yksi metsäjänis. Mutta ei uutta vitilunta. Jänisten jälkiä oli kuitenkin yl- yhtään kettua. lin kyllin, mikä enteili hyvää. Ensimmäinen alue haravoitiin metsäkoulun takana. Björnin ryhmä Uusia metsästysperinteitä luomassa toimi ajoketjuna ja Kallen ryhmä oli passissa. Itse metsästän eniten Övermalaxin kylässä MaaTuskin olimme kunnolla päässeet alkuun, niin lahden kunnassa. Hirviseurueella, johon kuulun, jo pamahti ensimmäinen laukaus. Vain yksi lau- on perinteinen tapa järjestää vähintään kerran talvessa yhteinen metsästys, yleensä rusakon ajometsästys. Käymme silloin läpi sellaisia alueita, joilla on vaikeaa metsästää koiran kanssa. Yleensä metsästämme jonkun osanottajan mailla. Koko hirviporukka ei ole kyllä koskaan osallistunut näihin ajometsästyksiin, mutta tavallisesti meitä on kuitenkin kahdeksasta kahteentoista osanottajaa. Vuosien mittaan olemme keksineet erilaisia perinteitä liittyen siihen, kuinka metsästys järjestetään. Eräänä vuonna koiranohjaajat eivät saaneet osallistua ajoketjuun ollenkaan, sillä hehän olivat kävelleet osuutensa meidän muiden puolesta hirvijahdissa. Tämä päätös otettiin vastaan hilpeydellä. Vanhempien herrasmiesten ei myöskään tarvitse osallistua ajoketjuun, elleivät he välttämättä halua. Saaliin suhteen meistä ei ole koskaan muodostunut suurempaa vaaraa riistakannoille. Viisi kaadettua jänistä lienee yhden päivän ennätys. Mutta toisaalta jäämme vain harvoin kokonaan ilman saalista. Näin on tosin kerran tapahtunut, mutta sen olemme pyrkineet unohtamaan. G Teksti: Ola Sandqvist 10­14 henkeä on sopiva seuruekoko rusakon ajometsästykseen. Metsästäjä 1 / 2009 17
• Rusakon metsästys onnistuu perinteiseen tapaan vahtimalla. Hyvä ruokapaikka, valkoinen hanki, kirkas pakkasilma ja hyvä rusakkokanta voivat tarjota viitseliäälle vahtijalle runsaankin rusakkosaaliin. V ahtimalla voidaan rusakkoa pyytää ja myös saada saaliiksi paikoilta, joissa ajavaa koiraa ei tohdita käyttää vilkasliikenteisten teiden takia tai joissa muu yhteiskunnan infrastruktuuri haittaisi seuruemetsästystä. Vaikka tavallisimmin rusakkoa metsästetään ajavalla koiralla porukkajahtina, yksinäinenkin metsästäjä pärjää pallopäiden kanssa ­ ja muutenkin kuin ojarusakoimalla tai perinteisesti poukkorusakkoa kiertämällä ­ ja vieläpä pimeän aikaan. Rusakon vahtimismetsästys illalla tai iltayöstä "haaskalta" on hyvin mielenkiintoista metsästystä. Se on hiljentymistä parhaimmillaan. Ympärillä on vain äänetön yö, mielessä omat ajatukset ja toiveissa lähestyvä rytmikäs rapse ­ rusakko on tulossa! Moni valkohäntäpeuranpyytäjä on voinut kytiskopissaan iltansa ratoksi seurata rusakon syömäpuuhia peurojen ruokintapaikoilla. Usein rusakot hyödyntävätkin peuroille tarkoitettua apetta, sillä tyypillisesti ne viihtyvät samoissa elinympäristöissä viljelysseuduilla. Rusakoille mieleiset peuran ruokintapaikat ovat tietenkin loistavia rusakonsaantipaikkoja. Rusakoita varten voidaan tehdä myös erillisiä ruokintapaikkoja. Paikka voidaan tällöin valita otolliseksi rusakoille ­ ja samalla otolliseksi myös metsästäjälle. Runsas rusakkosaalis ruokapaikalta Hyvä ruokapaikka on a ja o Rusakolle kannattaa tarjota viljan lisäksi pestyä porkkanaa ja vihreitä vihanneksia. Myös leipä, kotikaljan mäskit, lanttu ja maa-artisokka ovat rusakolle mieleen. Usein käy niin, että myös peurat ja kauriit alkavat mieltyä samaan paikkaan, mutta aivan pihapiiriin ne eivät välttämättä tule. Suunniteltaessa rusakon ruokintaa kannattaa paikaksi valita niille luontaisesti mieluinen paikka. Usein se on asutuksen läheisyydessä, mistä yleensä lähiasukkaat ovatkin hyvillään. Puutarhatuhoja tekeviä rusakoita voidaan siten vähentää täsmämetsästyksellä. Lähiasukkaille kannattaa kertoa metsästyssuunnitelmista jo alkuvaiheessa, jolloin samalla voi saada hyviä vinkkejä. Ja voipa vahtimispaikka hyvän yhteistyön merkeissä järjestyä jopa sisätiloista piharakennuksesta tai vastaavasta. Siirrettävät kytiskopit ovat myös hyvin käyttökelpoisia. Jälkikenttä ruokapaikalla ja Sopiva ruokapaikan ja vahtimispaikan etäisyys, eli käytettä- runsaat papanat paljastavat vä ampumamatka, on kiväärillä hyvän vahtimispaikan. ammuttaessa noin 40­50 metriä, haulikolla noin 20­30 metriä ja jousella noin 15 metriä. Kannattaa muis- Paikka vaikuttaa myös asevalintaan. Metsästystaa, että jos asuttuun rakennukseen on matkaa jousi sopii oivallisesti pihapiiriin, haulikkoa voi vähemmän kuin 150 metriä, ampumiselle pitää käyttää vähän "väljemmillä vesillä" ja kivääriä aina olla nimenomainen lupa rakennuksen hal- silloin, kun sen käyttö on turvallista eikä aiheutijalta tai omistajalta. Asiallisilta ihmisiltä luvan ta turhaa häiriötä. Kivääri sopii haulikkoa pasaa yleensä kysymällä. remmin vahtimismetsästykseen, koska se ei ole niin herkkä pienelle etäisyydenarviovirheelle. Muista turvallisuus Mikään ei toisaalta estä tekemästä haulikkoa Ampumasuunnat tulee aina suunnitella etukä- varten etäisyystolppia esimerkiksi 30 metrin teen ja samalla varmistaa taustan turvallisuus. etäisyyksille. 18 Metsästäjä 1 / 2009 Heikossa valaistuksessa haulikolla ampuminen tai nimenomaan osuminen ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Kiskot ja jyvät tuppaavat häipymään näkyvistä, joten käytettävän haulikon pitää olla todella tuttu. Haulikolla ei saa missään nimessä ampua rusakkoa takaapäin, eikä liian kaukaa. Sopiva etäisyys on 25­30 metriä. Paikka ja mieltymykset ratkaisevat lopulliseen asevalinnan, mutta kivääriä kannattaa suosia, jos se turvallisuuden puolesta on mahdollista. Kannattaa muistaa, että nykyinen lainsäädäntömme ei salli tavallisen pienoiskiväärin kal. 22LR käyttöä jänisten metsästyksessä. Kaliiperit voivat olla lintuluodikon viisseiskasta peurakivääriin. Kimmo Pöri
• Ennakkotiedustelu kannattaa Kun mieli halajaa rusakkopassiin, kannattaa metsästäjän kiertää päiväsaikaan kaikki ruokintapaikat ja selvittää, missä rusakot ovat eniten liikkuneet. Jälkikenttä ruokapaikalla ja runsaat papanat paljastavat hyvän vahtimispaikan. Ennakkotiedustelu kannattaa tehdä silloin, kun muutaman yönseudun jälkikertymä on näkyvillä. Rusakot liikkuvat eniten kirkkaalla ja kylmällä kelillä, ja silloin on vahtijankin oltava illalla ja iltayöstä kytispaikallaan. Rusakko tosin ei kaihda pientä lumisadettakaan, mutta rapsakka pakkaskeli on otollisin niiden liikkumiselle. Kirkas kuutamo on tietenkin eduksi näkyvyyden kannalta. Jos käytetään kivääriä, jossa on hyvä hämäräkiikari, rusakon ampuminen onnistuu lumiaikaan ilman kuutamoakin. Punapistekiikari, jossa pisteen saa aivan himmeäksi, on oiva väline ­ aivan kuten peurapassissakin. Kunnolliset katselukiikarit on aina hyvä ottaa mukaan kytikselle, sillä niillä voi seurata maastoa ja illan tapahtumia kauempaakin, ja usein rusakon huomaa nimenomaan kiikareilla jo kaukaa. Mielessä kannattaa pitää myös supikoira ja kettu, jotka nekin usein käyvät ruokintapaikoilla. Mielenkiintoisen tarkkailun lisäksi metsästäjä osaa sitten olla aivan ääneti juuri oikeaan aikaan. Lämpimissä kytiskamppeissa ei tarvitse varjonyrkkeillä tai tehdä muita hytisemisharjoitteita, vaan voi keskittyä hiljaisuuden kuuntelemiseen. Rusakoille voidaan tarjota viljan ohella ruokintapaikalla herkkuina esimerkiksi kaalia ja porkkanoita. Porkkanat tarjoillaan mieluiten pestynä. Lanttu- ja porkkanakuutiot sekä kotimaiset kaalit eri muodoissaan maistuvat myös metsästäjälle rusakkopaistin kera. Rusakon vahtimismetsästys illalla tai iltayöstä "haaskalta" on hiljentymistä parhaimmillaan. tuksia etumaastoon ihan äänettömyysmielessä. Kopissa on hyvä olla kunnon tuki myös kyynärpäälle, jotta varsin pieneen maaliin voi ampua varman tappolaukauksen. Hihnankiinnikkeiden kilahtelut, piipunsuun kopistelut kopin seinään ja varmistimen naksahdukset samoin kuin tyhjien fantatölkkien kaatumiset kannattaa turhina riskitekijöinä sulkea pois jo etukäteen. Äänekkäästi naksahtavan varmistimen saa yleensä ääneti pois päältä, kun sitä vaan hieman harjoittelee. Rusakkoa kannattaa ampua kiväärilläkin hartianseudun "vitaaleille". Kun malttaa seurata syömäpuuhissa olevaa ruusaa kiikaritähtäimen läpi jonkin aikaa, yleensä se jossakin vaiheessa istuu selin puolipystyasennossa, jolloin on oivallinen hetki sijoittaa tarkka osuma lapojen väliin yläselkään. Verenlaskuun ja suolistamiseen ei ole kiire Puolivaippaisen luodin osuman jälkeen ei ole kiirettä verenlaskuun. Vahtimista kannattaa jatkaa kaadon jälkeen ja ladata ase uudelleen mahdollisimman ääneti, sillä seuraava rusakko voi olla tulossa muutaman minuutin kuluttua. Illan istunnon aikana voi saaliiksi tulla montakin eläintä. Ei ole tavatonta, että rusakoita tulee hyvälle ruokapaikalle samaan aikaan useita ­ tavallisimmin kaksi. Tällöin kannattaa rauhassa suunnitella tilanne ja ampua ensin se rusakko, jonka nenä näyttää lähempään katveeseen. Laukauksen pelästyttämänä rusakko yleensä pakenee sinne, minne nenä näyttää, jolloin avoimelle pellolle pakoon loikkiva dupleen toinen osapuoli on kiväärimiehen tavoitettavissa pysähtyessään muutaman sekunnin pakolaukan jälkeen 50­100 metriä kauempana. Silloin aseen pitää olla jo uudelleen ladattu ja ristikon ruusan hartioissa. Rusakko tai rusakot kannattaa suolistaa vasta istunnon päätyttyä paikassa, jossa verijäljet ja sisuskalut eivät herätä ihmettelyä tai pahennusta. Suolet voi viedä vaikkapa syötiksi näädänpyydyksiin. Saaliin käsittely on muutenkin huomattavasti vaivattomampaa kuin vaikkapa valkohäntäpeuran kanssa touhuaminen, mikä on ihan mukava yksityiskohta yöllä. Kaadettavien eläinten suhteen ei myöskään ole sukupuoli-, ikä- tai sarvirajoituksia tai vastaavia suosituksia mahdollisine sanktioineen. Riittää kun kyseessä on rusakko, joka on ­ paitsi mielenkiintoinen ­ myös hyvä ja herkullinen saaliseläin. G Teksti: Jari Pigg Rauhallisesti rusakon tullessa Ruokintapaikalle tuleva rusakko on hyvin valpas. Valppaus onkin jäniseläimille elinehto, sillä varomaton käyttäytyminen on niille turmioksi. Myös syödessään rusakko kuuntelee ja tarkkaillee ympäristöään jatkuvasti. Parin sekunnin välein se nostaa päätään ja kuuntelee. Se voi myös yhtäkkiä sännätä salamannopeaan pakolaukkaan ja häipyä paikalta, mutta palaa yleensä kymmenen minuutin kuluessa takaisin, mikäli "hälytys" oli aiheeton. Varsinkin kuivalla pakkaskelillä rusakon tulon kuulee usein ihmiskorvallakin yön hiljaisuudessa. Jos hangessa on pientä kuorta, tulon kuulee vielä paremmin. Ääni on rytmikäs "rappa-rappa-rappa" -ääni, joka keskeytyy vähän väliä eläimen pysähtyessä kuuntelemaan. Silloin kytistelijän on oltava aivan hiljaa ja liikkumatta. Aseen kurottelusta johtuva jäisen toimistotuolin vanhojen jousten narahdus kopin sisällä saa melko varmasti rusakon poistumaan paikalta. Aseen esille ottoa kannattaa harjoitella jo etukäteen, ja samoin kannattaa tehdä tähtäysharjoi- Rusakot liikkuvat aktiivisesti pakkaskelillä ja etenkin hyvän hankikelin aikaan. Silloin voi hyvältä ruokapaikalta saada iltayön aikaan saaliiksi useita rusakoita. Rusakkohan on riistaruokana mitä herkullisinta. Metsästäjä 1 / 2009 19 Jari Pigg Aseen optiikka on kiväärin kaliiperia tärkeämpi ominaisuus. Puolivaippaluoti tappaa rusakon yleensä paikalleen ja on turvallisuussyistä kokovaippaista parempi, koska se sirpaloituu osumasta eläimeen ja viimeistään osuessaan maahan, usein jäiseen kyntöpeltoon. Kokovaippaluotia käytettäessä takana on syytä olla mäki tai sankka metsä, johon luoti pysähtyy, tai ainakaan taustalla ei saa olla rakennuksia tai vastaavaa ainakaan kilometrin etäisyydellä. Äänenvaimentimet ovat yleistyneet kivääreissä, mikä on ihan hyvä ratkaisu äänen suhteen. Tosin laukauksen ääni ei juurikaan kuulu asuntojen sisätiloihin, vaikka matkaa ei olisi pitkästikään.
• Villikanikanta levittäytyy Helsingissä, ja on vaarassa levitä myös muualle Etelä-Suomeen. Ampuminen taajamaalueilla on kielletty, ja jäniksen metsästystä ohjaavat säädökset kieltävät lähes kaikki kaupunkiin sopivat pyyntitavat. Pyyntimenetelmiä kokeillaan nyt poikkeusluvin, mutta keskustelu säädösmuutosten periaatteista on tarpeen. Ydinkysymys on: säilytetäänkö kani riistaeläimenä vai siirretäänkö se haittaeläinten luokkaan? Kaninpyynti kaupungissa edellyttää säädösmuutoksia Kasvavan kanikannan haitat ovat moninaiset. Helsingin puistojen viherkasvillisuus ja monin paikoin jopa puusto kärsii vakavia vahinkoja. Yliopiston kasvitieteellisen puutarhan arvokkaat kokoelmat ovat vaarassa. Kanit kaluavat haudoilta omaisten sinne tuomat kukat, ja koloja kaivaessaan ne jopa kaatavat hautakiviä. Kanikannan kasvun ja levittäytymisen estämiseen on siis painavat syyt. Jos keinoja ei löydy, on odotettavissa, että villikani levittäytyy myös Uudenmaan maaseudulle. Ainakin taajamissa ja puutarhoissa sillä on elinmahdollisuuksia. Maa- ja metsätalousalueet lienevät toistaiseksi kaneille liian ankaraa elinympäristöä, mutta kun ilmastonmuutos edelleen lämmittää Suomen talvia, saattaa kani vuosien kuluessa levitä laajallekin Etelä-Suomessa. H elsingin kanikanta arvioitiin viime talvena noin 7000 yksilöksi. Lisääntymiskauden aikana kanikanta on runsastunut edelleen voimakkaasti, monissa kohteissa jopa kolmin- tai nelinkertaiseksi. Syksy ja talvi karsivat kanikantaa, mutta ainakin tähän asti Helsingin kanikanta on runsastunut vuosi vuodelta. Kuluvana talvena kannassa on tavattu muun muassa heisimatoja, mutta varsinaisia joukkokuolemia aiheuttavia epidemioita ei ole esiintynyt. 20 Metsästäjä 1 / 2009 Villikani on lainsäädännössä riistaeläin Villikani otettiin mukaan lainsäädäntöömme vuoden 1993 metsästyslain uudistuksessa. Villikani on riistaeläin. Henkilöllä, joka aikoo