SODAT JA KONFLIKTIT Aino Haavio luonnonkatastrofit Tiina Kirkas 6 Luonnonkatastrofit koettelevat kaikkein köyhimpiä Iida Riekko 10 Hiljaiset hätähuudot Eija Palosuo 14 Paine kasvaa ratkaisujen löytämiseksi Sahelissa Miikka Järvinen 19 Herrojen herkku Aino Haavio 22 Lapset katastrofeja vastaan 28 Etnisyys – vaarallinen ase Iida Riekko 32 Juuret pakolaisleirillä Minttu-Maaria Partanen 37 Tyttösotilaiden vaikea tilanne jää yhä varjoon Anssi Männistö 42 Median roolia koetellaan sotakuvissa TYTÖT KATASTROFEISSA Tiina Kirkas 52 Huomio teini-ikäisiin tyttöihin Tiina Kirkas 56 Raiskauksia ja pakkoavioliittoja Heidi Ylitalo 59 Uhreista rauhanturvaajiksi Heidi Ylitalo 46 Jälleenrakennus tuo arjen takaisin Maritta Niskanen-Tamiru Kalle Heino 62 kuka takaa työrauhan avustustyössä? 24 Timo Karmakallio: ”Konfliktit jatkuvat ilman kontrollia” 64 MaailmanKuvan lukuvinkit MaailmanKuva 12 Lokakuu 2013 Julkaisija Plan Suomi ISSN-L 1797-1586 Paino: Esa Print Oy Paperi: Edixion offset 170 g / 100 g Painosmäärä: 2 500 kpl Päätoimittaja: Anna Könönen Ulkoasu: Elisa Bestetti Toimituspäällikkö: Kalle Heino Kansikuva: Plan / Mike Goldwater Juttujen kuvat jos ei toisin mainittu: Plan Plan Suomi Kumpulantie 3, 00520 Helsinki Vaihde (09) 6869 800, faksi (09) 6869 8080 www.plan.fi, etunimi.sukunimi@plan.fi Asiakaspalvelu: ma-pe klo 10-13 Kirjoittajien nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajien kantaa. 2 - Maailmankuva PEFC/02-31-170
PÄÄKIRJOITUS Anna Könönen Mitä emme voi jättää huomiotta? Raastava nälkä. Sitten tulee kipu, läpitunkeva tuska, ja se kestää kauan. Sen jälkeen tulee lamauttava väsymys, voimattomuus ja turtumus. Miltä tuntuu äitinä ja isänä katsoa, kun lapset itkevät tuskaansa, kuihtuvat, eikä apua ole saatavilla? Tietävätkö nämä äidit ja isät, että maailmassa olisi tarpeeksi ruokaa, mutta se ei ole heille eikä heidän lapsilleen? YK:n arvioiden mukaan 870 miljoonaa ihmistä eli joka kahdeksas ihminen maailmassa kärsii kroonisesta aliravitsemuksesta. Köyhyys, huono kauppapolitiikka, luonnonkatastrofit ja sodat aiheuttavat ruokapulaa ja jatkuvaa nälkää. Ihmisten kärsimyksen lisäksi aliravitsemuksella on pysyviä seurauksia. Se heikentää aivotoimintaa, ja pahimmat vauriot se aiheuttaa pienten lasten kehittyville aivoille. Kehitysvauriot ovat pysyviä. Kun äiti kärsii nälkää, vastasyntyneellä on myös suuri riski kuolla ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Aliravitun äidin lapset ovat heikompia selviytymään tavallisista kehitysmaiden lapsia uhkaavista taudeista kuten malariasta, ripulista ja keuhkokuumeesta. Äidin aliravitsemus voi myös aiheuttaa kehitysvammoja, sokeutta ja myöhemmin oppimisvaikeuksia. Pelkkä nälkäkin tappaa. Vuosittain viisi miljoonaa lasta kuolee nälkään. Hitaasti ja kärsien. Emme voi jättää huomiotta, että ruokapulaan ei ole näkyvissä helpotusta. Pahimmat skenaariot ennustavat ilmaston lämpenevän kuusi astetta, mutta jo lievempienkin ennusteiden mukainen kahden asteen lämpeneminen aiheuttaa katastrofaalisia sään ääri-ilmiöitä kuten pahenevaa kuivuutta, tuhovoimaisia hirmumyrskyjä ja tulvia. Planin Koska olen tyttö 2013 -raportti kertoo, että naiset ja lapset kuolevat katastrofeissa 14 kertaa miehiä todennäköisemmin. Kaikki kärsivät, mutta ääriolosuhteissa tytöt ovat suojattomampia. He joutuvat pahoinpidellyiksi, raiskatuiksi, jopa kaapatuiksi. Jos ruoka ei riitä koko perheelle, vanhemmat naittavat tyttärensä alaikäisinä toivoen, että miehet tarjoavat heille ravintoa. Tytöt kuolevat lapsivuoteeseen. Koulutus tuo valoa pimeyteen ja edistää myönteistä muutosta, sanoo Madiya Ahmat Akbar, 19-vuotias Katastrofivalmiuden kehittäminen on yksi tehokkaimmista kehitysyhteistyön muodoista. sudanilainen nuori nainen. Koulutus on Planin vahvuus, myös katastrofeissa. Hätäavun lisäksi Plan palauttaa lapsille mahdollisuuden koulunkäyntiin ja sitä kautta myös siteen turvallisempaan arkeen. Jo vuosikymmeniä Plan on tehnyt pitkäjänteistä riskienhallintatyötä luonnonkatastrofeille alttiissa maissa. Katastrofivalmiuden kehittäminen on yksi tehokkaimmista kehitysyhteistyön muodoista siksi, että se pelastaa ihmishenkiä, mutta myös siksi, että se estää vuosikymmenten kehitystyön tuhoutumisen katastrofin iskiessä. Toimintaperiaatteitaan noudattaen Plan ottaa lapset mukaan suunnitteluun myös katastrofeihin valmistautumisessa. Teini-ikäisen Shaplan äiti Bangladeshista kertoo oppineensa tyttäreltään esimerkiksi sen, miten kasvimaan voi ripustaa tulvalta suojaan. Entä mitkä ovat Shaplan ja muiden köyhimmissä maissa asuvien tyttöjen omat selviytymismahdollisuudet? Tässä lehdessä kerromme, mitä muuta emme voi jättää katastrofeissa huomiotta. Maailmankuva - 3
luonnonkatastrofit
LUONNONKATASTROFIT Tiina Kirkas Luonnonkatastrofit koettelevat kaikkein köyhimpiä Luonnononnettomuudesta tulee katastrofi, kun ihmiset eivät selviydy menetyksistään omin avuin. Useimmiten näin käy pyörremyrskyjen, tulvien ja maanjäristysten runtelemissa kehitysmaissa. Viime vuonna maailmaa koetteli 905 luonnononnettomuutta, joista 93 prosenttia aiheutui erilaisista sään ääri-ilmiöistä. Katastrofeista yleisimpiä olivat myrskyt ja tulvat. Jonkin verran esiintyi myös pitkittyneitä kuivuuskausia ja metsäpaloja. Loput seitsemän prosenttia luonnononnettomuuksista oli tulivuorenpurkauksia ja maanjäristyksiä. Viimevuotisissa luonnonkatastrofeissa kuoli noin 9 600 ihmistä. Heistä suurin osa menehtyi myrskyissä ja tulvissa. Esimerkiksi Filippiineillä Bopha-taifuuni tappoi yli 1 900 ihmistä. Luonnononnettomuuksien uhriluvut vaihtelevat vuosittain kuitenkin suuresti. Esimerkiksi vuonna 2010 kuolleita oli noin 295 000. Yksinomaan Haitin maanjäristyksessä menehtyi yli 220 000 ihmistä. Myös Pakistanin ja Kiinan tulvat tappoivat useita ihmisiä. Sään ääri-ilmiöt pakottivat viime vuonna 32,4 miljoonaa ihmistä jättämään kotinsa. Luku oli kaksinkertainen edellisvuoteen verrattuna. Esimerkiksi Koillis-Intiassa Assamin ja Arunachal Pradeshin osavaltioissa oli 6,9 miljoonaa tulvapakolaista. Nigeriassa heitä oli 6,1 miljoonaa. Afrikassa tulvat koettelivat laajalti maita, jotka kärsivät entuudestaan ruokapulasta ja aseellisista konflikteista. Kaikkiaan luonnononnettomuudet koettelivat viime vuonna yli sataa miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa. Sahelin alueen kuivuudesta kärsi yhteensä 12,9 miljoonaa ihmistä Gambiassa, Nigerissä, Malissa, Mauritaniassa, Senegalissa ja Tšadissa. Suurimmat aineelliset menetykset viime vuonna koki Yhdysvallat, jolle onnettomuudet maksoivat lähes 118 miljardia dollaria. Kuivuuden lisäksi maata koettelivat tuhoisat tornadot ja hurrikaanit. Ennätyksellisen katastrofaalinen vuosi tuli kalliiksi myös yhdysvaltalaisille vakuutusyhtiöille, jotka joutivat maksamaan tuhokorvauksia yli 64 miljardia dollaria. Ihminen vahvistaa toiminnallaan luonnon tuhovoimia Osa katastrofeista syntyy luonnon omista voimista. Tyypillisiä ovat merialueilla päiväntasaajan molemmilla puolilla kehittyvät trooppiset pyörremyrskyt. Säännöllisten pasaati- ja monsuunituulien myötä ne liikkuvat rannikoille ja aiheuttavat paikoin suurta tuhoa, kuten rankkasateita, korkeita aaltoja ja tulvia. Lisäksi merivesi suolaa viljelysmaan pitkäksi aikaa ja hankaloittaa siten ruoantuotantoa. Tyynenmeren itäosissa ja Atlantilla pyörremyrskyjä
Köyhillä ihmisillä ei ole varaa rakentaa maanjäristyksen kestäviä taloja.
LUONNONKATASTROFIT Iranissa kuoli maanjäristykseen 30 000 ihmistä. Yhdysvaltojen Kaliforniassa yhtä voimakas maanjäristys tappoi kaksi henkilöä. kutsutaan hurrikaaneiksi, Tyynenmeren länsiosissa taifuuneiksi ja Intian valtamerellä sekä päiväntasaajan eteläpuolella trooppisiksi sykloneiksi. Lisäksi Yhdysvaltojen sisäosissa tuhoa tuottavat tornadot ja paikoin Euroopassa trombit. Ihmisen tietoinen tai tiedostamaton toiminta vahvistaa usein luonnonvoimien tuhoisuutta. Esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden aiheuttamat hiilidioksidipäästöt lämmittävät ilmastoa, mikä lisää rankkasateita ja voimistaa pyörremyrskyjä tropiikissa. Keski-Amerikassa, Afrikan eteläosissa, Välimeren alueella sekä osissa Australiaa sateet vähenevät ilmastonmuutoksen seurauksena, mikä tietää kuivuutta ja ruokapulaa. Liikalaiduntaminen ja metsähakkuut pahentavat kuivuutta entisestään. Kaikkiaan ilmastonmuutos kärjistää sään ääri-ilmiöitä. Samaan aikaan tulvaherkillä alueilla rakentaminen voimistaa tulvatuhoja. Joenuoman tai merenrannan muokkaaminen vaikuttaa veden virtauksiin ja hävittää usein luonnollisen suojakasvillisuuden. Sadevesi ei imeydy eroosion kuluttamaan kovaan maaperään vaan huuhtoo mukanaan irtainta ainesta, mikä lisää entisestään tulvahaittoja. Tulva-alueilla asuminen on jo sinänsä suojatonta. Lisäksi ihmisasumusten levittäytyminen vuoristoisille rinnealueille kasvattaa maanvyörymien riskiä, kun maa-ainesta sitova kasvillisuus häviää. Valtaosa metsäja pensaspaloista on joko ihmisen tahallaan sytyttämiä tai seurausta huolimattomasta tulenkäsittelystä. Köyhillä ihmisillä ei ole varaa varautua Tulivuorenpurkauksiin ja maanjäristyksiin ihminen ei kykene vaikuttamaan, mutta niiden tuhovaikutuksia on 8 - Maailmankuva mahdollista lieventää. Tulivuorenpurkauksia voidaan esimerkiksi ennakoida erilaisin mittauksin ja siten varautua lähialueiden ihmisten evakuointiin. Maanjäristysten varalta talot voidaan rakentaa kestämään maan järähtelyä. Ihmiset voivat myös oppia suojelemaan itseään ja läheisiään hätätilanteessa. Sama koskee muitakin luonnononnettomuuksia. Tulviin voidaan varautua suojavallein sekä määräyksin, jotka rajoittavat tulva-alueilla rakentamista. Pyörremyrskyjen kehittymistä voidaan seurata ja siten antaa ihmisille aikaa pelastautumiseen. Myös merenalaisten maanjäristysten aiheuttamista hyökyaalloista voidaan varoittaa ennakolta. Monissa köyhissä maissa katastrofivalmiuden ongelmana on asiantuntemuksen, resurssien ja vaihtoehtojen vähäisyys. Varattomat viljelijät saattavat asua tulivuorten rinteillä, koska vaaravyöhykkeellä maa on edullista mutta hedelmällistä. Köyhillä ihmisillä ei ole myöskään varaa rakentaa maanjäristyksen kestäviä taloja. Sitä vastoin heidän asumuksensa ovat useimmiten köykäisiä, eivätkä ne kestä sen enempää pyörremyrskyjä, tulvia kuin maanjäristyksiäkään. Tunnettu esimerkki on vuodelta 2003, jolloin Iranin Bamissa kuoli maanjäristykseen arviolta 30 000 ihmistä. Samaan aikaan Yhdysvaltojen Kaliforniassa yhtä voimakas maanjäristys tappoi vain kaksi ihmistä. Kaikki köyhät ihmiset eivät osaa edes lukea ja kirjoittaa, joten he eivät välttämättä tiedä, miten luonnononnettomuuksiin tulisi varautua ja miten niiden aikana toimia.
Mikä on riskeistä todennäköisin? Köyhät ihmiset joutuvat päivittäin arvioimaan useiden erilaisten riskien toteutumista ja ennen kaikkea omia mahdollisuuksiaan uhkien torjumiseen. Mitä tehdä, kun maanjäristys saattaa tappaa kerran sadassa vuodessa, pyörremyrsky kenties joka vuosi? Malaria sitä vastoin uhkaa joka yö ja nälkä sitäkin useammin. Paikoin köyhän ihmisen on järkevää rakentaa huonostakin materiaalista sementtitalo, joka suojaa häntä esimerkiksi tuliaseilta, vaikka se voikin koitua hänen turmakseen maanjäristyksen aikana. Kevytrakenteinen maja taas edesauttaa selviytymistä maanjäristyksestä, kun se pyörremyrskyssä mitä todennäköisimmin katoaa taivaan tuuliin. Myös poliitikot ja viranomaiset joutuvat harkitsemaan, kuinka monelle lapselle heillä on varaa rakentaa maanjäristyksen kestävä koulu, kun kouluista ja koulua käyvistä lapsista on jo lähtökohtaisesti pulaa. Kuitenkin juuri köyhillä ihmisillä ja valtioilla tulisi olla mahdollisuus varautua luonnononnettomuuksiin ja niiden seurauksiin. Ei ole sattumaa, että pyörremyrskyjen, tulvien ja maanjäristysten inhimilliset kustannukset ovat köyhissä maissa merkittävästi suuremmat kuin vauraissa valtioissa. Toisaalta myös rikkaissa maissa köyhin väestönosa kärsii luonnontuhoista suhteellisesti eniten. Tämä näkyi esimerkiksi Katrina-myrskyn jälkeen New Orleansissa Yhdysvalloissa syksyllä 2005. Köyhyys lisää kaikkialla luonnononnettomuuksien tuhovaikutuksia mutta on samalla niiden seuraus. Lähteet mm.: worldwatch.org, internal-displacement.org, global. finland.fi, brookings.edu Malaria uhkaa joka yö ja nälkä sitäkin useammin. Maailmankuva - 9
LUONNONKATASTROFIT Iida Riekko Hiljaiset hätähuudot Suuret ja äkilliset tuhot ja konfliktit kääntävät maailman katseet, mutta useimmat katastrofit jäävät ”hiljaisiksi” eivätkä herätä massojen auttamishalua. Usein hiljaiset katastrofit ovat kaikkein tuhoisimpia, erityisesti lapsille. – Olisi voinut kuvitella, että perheeni oli kirottu, sanoo Habi Kanté, nuori malilainen äiti. – Kaikki viisi lastani esikoispojasta kuopustyttöön sairastuivat monta kertaa vuodessa malariaan, ja vielä samanaikaisesti. En voinut käydä töissä vaan jouduin jäämään pitkiksi ajoiksi kotiin hoitamaan lapsia. Lisäksi sairaalahoito oli kallista. Minulla ja miehelläni ei aina ollut varaa edes jokapäiväisiin aterioihin. Kantén elämää varjosti jatkuva pelko, eikä suotta. Malaria tappaa maailmanlaajuisesti keskimäärin yhden lapsen joka minuutti. Kantén lapset kuitenkin säästyivät, sillä perhe sai Planilta malariasääskiltä suojaavan verkon, jonka ansiosta rajut kuumetaudit loppuivat. Kantén puolivuotiaalla nuorimmaisella ei ole ollut malariaa vielä kertaakaan. Miljoonat muut perheet elävät kuitenkin ilman verkkoa vuodesta toiseen. – Yli 90 prosenttia malariakuolemista tapahtuu Afrikassa. Jos taudin ehkäisyyn panostetaan enemmän, esimerkiksi hankitaan hyönteisverkko kaikille vaarassa oleville perheille, säästämme noin kolmen miljoonan afrikkalaislapsen hengen vuoteen 2015 mennessä, arvioi Länsi-Afrikan Planin aluejohtaja Adama Coulibaly. Uutisia vain isoista katastrofeista Malaria on kaikilla mittapuilla valtava katastrofi. Noin 10 - Maailmankuva 3,3 miljardia ihmistä elää jatkuvassa malariariskissä, ja tauti surmaa vuosittain arviolta 1,2 miljoonaa ihmistä. Vertailun vuoksi: Haitin maanjäristys surmasi noin 220 000 ihmistä vuonna 2010 ja vuoden 2004 tsunami 230 000 ihmistä. Miksei malarian vastainen taistelu sitten kosketa ihmismassoja ja innosta keräyksiä malariaverkkojen hankkimiseksi? Vastaus on, että malaria kuuluu maailman ”hiljaisiin katastrofeihin”. Katastrofeista puhuttaessa ajattelemme usein luonnonmullistuksia tai kriisejä, jotka kiinnittävät median ja maailman huomion äkillisyydellään ja rajuudellaan. Suuret ja yllättävät katastrofit päätyvät uutisten ykkösaiheiksi ja poikivat tunteita herättäviä tarinoita median kerrottavaksi. Siten ne koskettavat yleisöä ja käynnistävät keräyksiä uhrien auttamiseksi. Samaan aikaan toiset katastrofit jäävät pikku-uutisten aiheiksi eivätkä tavoita massojen tietoisuutta, saati halua toimia. Jopa yhdeksän kymmenestä katastrofista on hiljaisia katastrofeja, arvioi kansainvälinen Punainen Risti. – Uhreille katastrofit ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin hiljaisia, sanoo Plan Suomen ohjelmajohtaja Julia Ojanen. – Hiljaisuus viittaa lähinnä siihen, ettei hätähuutoa kuulla lahjoittajamaissa. Etenkään lasten hätä ei nouse otsikoihin, koska heillä ei ole keinoa saada ääntään kuuluviin, Ojanen sanoo.
Uhreille katastrofit ovat kaikkea muuta kuin hiljaisia.
LUONNONKATASTROFIT Nälkäkuolemat voitaisiin ehkäistä Katastrofin ”hiljaisuus” johtuu usein dramaattisen käänteen puuttumisesta. Katastrofit, jotka kehittyvät hitaasti tai joista on tullut pysyviä tiloja, menettävät median ja ihmisten huomion – olivat ne kuinka tuhoisia tahansa. Malaria nousee otsikoihin lähinnä silloin, kun lääkkeiden kehityksessä tapahtuu jokin käänne, vaikka malariaan ja muihin ehkäistävissä oleviin sairauksiin kuolee joka päivä yli 20 000 alle 5-vuotiasta lasta. Pelkästään likaisen veden ja huonon hygienian aiheuttama ripuli tappaa vuosittain 1,5 miljoonaa ihmistä. Hiljaisiin katastrofeihin voidaan lukea myös nälkä, joka on maailmanlaajuisesti monin verroin laajempi Etenkään lasten hätä ei nouse otsikoihin. ongelma kuin ajoittain uutisiin nousevat nälänhädät ja ruokakriisit. Arviolta 870 miljoonaa ihmistä kärsii aliravitsemuksesta ja kroonisesta nälästä. Sen kauaskantoiset seuraukset näkyvät esimerkiksi zimbabwelaisen Abit Tracyn, 13, arjessa. Orpo tyttö haaveilee lääkärin urasta, mutta jatkuva nälkä häiritsee koulutyötä. – Nukahtelen luokassa, ja opettaja rankaisee minua, koska tulen kouluun tyhjällä vatsalla, hän kertoi Planin työntekijöille. – Välillä jätän koulun väliin ja etsin hanttihommia, joista saan palkaksi ruokaa. Kun ystäväni opiskelevat, minä mietin, mitä saan seuraavana päivänä syödäkseni. Abit Tracyn kohdalla nälkä tarkoittaa sitä, että hänen keskeiset ihmisoikeutensa – esimerkiksi oikeus oppia ja käydä koulua – eivät toteudu. Monen lapsen kohdalla nälän seuraukset ovat vielä paljon raskaammat. Varhaislapsuuden aliravitsemuksella on vaikutuksia esimerkiksi neurologiseen kehitykseen. YK:n ruokajärjestö FAO arvioi, että nälkä tappaa joka vuosi 2,5 miljoonaa lasta. – Kyse on asioiden asettamisesta tärkeysjärjestyk- 12 - Maailmankuva seen, Julia Ojanen huomauttaa. – Vanha ja tunnettu vertaus on, että kehitysmaiden lasten peruskoulutuksen turvaaminen maksaisi vähemmän kuin mitä USA ja Eurooppa käyttävät jäätelöön vuodessa. Kehitysongelmien mittakaava ei oikeasti ole niin suuri, kuin joskus kuvitellaan. Jos me, joilla valtaa todella on, olisimme valmiita poistamaan nälkäkuolemat maailmasta, se olisi helpostikin mahdollista, hän arvioi. Etäiseltä tuntuvan maan hätä ei kosketa Äkillinen tulva, pyörremyrsky tai konfliktikin voi jäädä hiljaiseksi, jos se hukkuu länsimaiden mediassa muiden uutisaiheiden virtaan eikä saa lahjoittajia ja päättäjiä liikkeelle. Syynä on usein se, etteivät seuraukset ole ”riittävän” dramaattisia. Esimerkiksi Sudania elokuussa riepotelleet tulvat, jotka vaikuttivat arviolta 500 000 ihmisen elämään ja surmasivat ainakin 48 ihmistä, jäivät Suomessa käytännössä huomiotta. Toisaalta vaikutuksiltaan paljon vähäisemmät tulvat Unkarissa saivat viime kesänä Suomessakin paljon näkyvyyttä. Mediahuomioon vaikuttaa, kuinka läheiseksi katastrofin tapahtumapaikka koetaan. – Jotkut alueet maailmassa tuntuvat kulttuurisesti niin etäisiltä, että suomalaiset eivät lähde kovin helposti lahjoittamaan niihin. Esimerkki tästä ovat Pakistanin tulvat viime vuonna. Niiden yhteydessä keräykset tuottivat vähemmän kuin mitä saman mittaluokan kriisi voisi tuottaa suomalaisille tutummassa maassa. Inhimillinen hätä on kuitenkin sama riippumatta maasta ja kulttuurista, ja se on Planin humanitaarisen työn perusta, Ojanen sanoo. Veriset ja käänteiltään dramaattiset konfliktitkin voivat jäädä länsimaiden mediassa hiljaisiksi. Esimerkiksi Kongon tasavallan sisällissota on saanut niukasti näkyvyyttä, vaikka vuosien 1998–2003 sisällissota vaati viisi miljoonaa uhria ja väkivaltaisuudet jatkuvat edelleen. Maan sisäisiä pakolaisia on edelleen noin kaksi miljoonaa. Kongon kriisi on erittäin monimutkainen, koska siihen liittyy taistelua luonnonvaroista ja koska monet naapurimaat ovat sekaantuneet siihen. Oman lisänsä tuovat suuryhtiöiden intressit mineraalien ja metsänhakkuun suhteen.
– Kärjistäen voisi sanoa, että kaaoksen jatkuminen Kongossa palvelee hyvin monia intressejä, niin taloudellisia kuin poliittisiakin. Se sallii liiketoiminnan jatkumisen laittomuuden tilassa, jonka seurauksena on luonnonvarojen häikäilemätön ryöstely. Kongo on luonnonvaroiltaan yksi maailman rikkaimmista valtioista, mutta rikkaudesta on tavallaan tullut kirous, Ojanen arvioi. Ilmastonmuutos lisää hiljaisia katastrofeja EU:n humanitaarisen avun pääosasto ECHO ja kansainvälinen Punainen Risti kampanjoivat viime keväänä hiljaisten katastrofien näkyvyyden lisäämiseksi. ECHO painotti viestissään, että katastrofeihin – myös hiljaisiin – on kiinnitettävä maailmanlaajuisesti uudenlaista huomiota, sillä niiden määrä kasvaa vuosikymmen vuosikymmeneltä. Erityisesti luonnonkatastrofit yleistyvät jatkuvasti muun muassa ilmastonmuutoksen vuoksi, ja niiden vaikutukset koskettavat yhä useampia esimerkiksi väestönkasvun ja laajenevien miljoonakaupunkien vuoksi. Vuonna 1992 ECHO raportoi 221 luonnonkatastro- fista, jotka vaikuttivat 78 miljoonan ihmisen elämään ja tuottivat 70 miljoonan Yhdysvaltain dollarin aineelliset tuhot. Vuonna 2011 luonnonkatastrofeja tapahtui 336. Ne vaikuttivat 209 miljoonan ihmisen elämään ja tuottivat tuhoja 366 miljoonan dollarin edestä. Ilmastonmuutoksen myötä erityisesti hitaasti hiipivät luonnonkatastrofit, kuten kuivat kaudet ja toisaalta liialliset sateet, ovat lisääntyneet. Aina ei välttämättä puhuta megaluokan kriiseistä, mutta nämä hiljaiset kriisit vaikuttavat yhä useamman kehitysmaan ihmisen arkeen. – Plan tekee työtä katastrofiriskeihin varautumisen parissa, niin että yhteisöt ovat valmiimpia sietämään esimerkiksi kuivuutta, tuholaisia, tulvia tai muita epätavallisia ilmiöitä luonnossa. Riskejä arvioidaan erityisesti lasten hyvinvoinnin näkökulmasta, ja lapset ovat varautumistyössä keskeisessä roolissa, Julia Ojanen sanoo. – Vaikka ilmastonmuutoksen vaikutuksia kehitysmaiden lasten elämään ei voida pysäyttää, voidaan silti tehdä työtä sen puolesta, että heidän yhteisönsä pystyisivät suojelemaan heitä sen pahimmilta vaikutuksilta. Maailmankuva - 13
LUONNONKATASTROFIT Eija Palosuo Paine kasvaa ratkaisujen löytämiseksi Sahelissa Ilmastonmuutos vaikeuttaa jo ennestään kuivan ja köyhän alueen ruoantuotantoa. Pitkän aikavälin ratkaisuilla on kiire, mikäli halutaan välttää historian suurin ympäristöpakolaisuuden aalto. 14 - Maailmankuva
Onko Sahelin alueella koskaan ollut muuta kuin syvä kriisi? Kun kirjoittaa hakukoneeseen englanniksi sanat ”Sahel” ja ”kriisi”, osumien määrä on liki kuusi miljoonaa. Halki Afrikan ulottuvan, Saharan autiomaan eteläpuolella levittäytyvän alueen kohtaloa on käytetty esimerkkinä noidankehästä, jonka köyhyys, nopea väestönkasvu, ilmastonmuutos ja poliittinen epävakaus pahimmillaan luovat. Alueen väkiluku on kolminkertaistunut viidessä vuosikymmenessä ja saattaa vuoteen 2050 mennessä kohota yli 300 miljoonaan. Lapsi- ja äitiyskuolleisuusluvut ovat maailman korkeimmat. YK:n Sahelin alueen humanitaarisen avun koordinaattori Robert Piper kuvasi ensimmäistä matkaansa alueelle ”kiertomatkana inhimillisen kehityksen indeksin pohjalle”. Esimerkiksi Niger on 186 maata kehityksen eri mittareilla arvottavassa vertailussa viimeisellä sijalla, Tšad sijalla 184 ja Mali sijalla 182. Miljoonat näkevät nälkää Alue nousi otsikoihin viimeksi kesällä 2012, jolloin kuivuus ja Malissa puhjennut konflikti syöksivät alueen maita nälänhätään. Samalla kun naapurimaat Niger, Burkina Faso ja Mauritania kamppailivat jo kolmannen vakavan kuivuuskauden kanssa seitsemän vuoden sisällä, joutuivat ne majoittamaan leireillään kymmeniä tuhansia Malin pakolaisia. Vaikka seuraavan satokauden tulos oli jo parempi, arvioidaan yli 11 miljoonan alueen asukkaan jälleen tänä vuonna näkevän nälkää ja 1,5 miljoonan alle 5-vuotiaan jäävän vakavasti aliravituksi. – Yksi hyvä satokausi ei riitä muuttamaan tilannetta Sahelin kaltaisessa paikassa, Piper huomauttikin hiljattain YK:n uutispalvelun haastattelussa. Vyöhykkeen säätila vaihtelee äärimmäisestä kuumuudesta lauhkeaan ilmanalaan. Sadetta saadaan vain neljänä, viitenä kuukautena vuodesta. Viime vuosina sateet ovat yhä useammin tulleet lyhyinä ja raskaina kaatosateina, jotka tuhoavat viljan ja huuhtovat mennessään jopa kokonaisia kyliä. Karumpaa on luvassa. YK:n hallitustenvälisen ilmastopaneelin arvion mukaan Afrikan länsi- ja keskiosissa lämpötila nousee tulevina vuosikymmeninä jyrkemmin kuin missään muualla maapallolla. YK:n ympäristöjärjestön UNEP:n mukaan sadekausien muutosten ja eroosion vuoksi esimerkiksi Tšad ja Niger voivat tällä vuosi- Maailmankuva - 15
LUONNONKATASTROFIT sadalla menettää koko sadeveteen pohjaavan maataloutensa, ja Malissa sadot voivat pienentyä kolmanneksella. – Kriisit yleistyvät alueella ja niitä sattuu yhä lähempänä toisiaan. Ihmisten on aina vain vaikeampi päästä jaloilleen ennen kuin seuraava kriisi jo pyyhkäisee yli, Piper kertoo. Nälkä jättää jälkensä lapsiin Sahelin alueen tyypillisiä elinkeinoja ovat olleet paimentolaisuus ja maanviljely. Viime vuodet ovat kuitenkin sysänneet miljoonia perheitä kokonaan syrjään ruoantuotannosta, koska luonnonkatastrofit ovat kuluttaneet heidän vähät pääomansa eikä turvaverkkoja ole. Sahelin tilanteeseen erikoistunut toimittaja Celeste Hicks havainnollistaa The Guardian -lehden blogissaan tapahtumaketjua, jonka seurauksena perheet ajautuvat nälkä- ja ympäristöpakolaisuuteen: – Kun sadot aiemmin riittivät perheelle lähes koko vuodeksi, nyt ne on käytetty jo neljän–viiden kuukauden kuluessa, ja ihmisten on pakko löytää muita keinoja selviytyä. Lähes jokainen alueella on menettänyt eläimiä, eikä monillakaan ole varaa ostaa siemeniä uusiin 16 - Maailmankuva kylvöihin. Sadon epäonnistuessa perheet eivät voi ostaa korvaavaa ravintoa markkinoilta, koska ruoan hinta on samaan aikaan kohonnut niin korkealle. Jatkuvalla aliravitsemuksella ja sen mukanaan tuomilla taudeilla on pysyviä seurauksia alueen koko väestölle, mutta pahiten tilanteesta kärsivät lapset. Alle viisivuotiaille vakava aliravitsemus aiheuttaa fyysisiä ja henkisiä kehityshäiriöitä, joiden seuraukset näkyvät läpi heidän loppuelämänsä. – On arvioitu, että miljoonat Sahelin alueen lapset tulevat pitkällä aikavälillä kärsimään vuosia kestäneen aliravitsemuksen aiheuttamista ongelmista, Hicks huomauttaa. Ratkaisua viljelytavoista ja hallinnoinnista Ratkaisuja ruoantuotannon tehostamiseen etsitään sekä viljelytavoista että maan hallinnoinnista. Kun säännöllisiä sateita tai kastelua edellyttävä maanviljely käy ilmastonmuutoksen vuoksi yhä vaikeammaksi, luontaiseen uusiutumiseen ja peltometsäviljelyyn perustuvat tavat saattavat osoittautua toimiviksi. Peltometsäviljelyssä useita lajikkeita voidaan kas-
vattaa samalla alueella yhdessä puiden ja pensaiden kanssa, ja myös eläinten laidunnus tapahtuu kestävällä tavalla. – Nigerissä on tutkittu paljon erilaisia siemenlajikkeita, perinteisiä kastelumenetelmiä ja ympäristönsuojelua, kuten mahdollisuuksia estää hiekkadyynien leviäminen, kuvailee elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n hätäavun koordinaattori Remy Courcier uutistoimisto IRIN:lle. – Myös maanomistuskysymykset ovat keskeisiä Sahelin tulevaisuudennäkymille. Courcier patistaa alueen hallituksia kanavoimaan maatalouden investointeja nykyistä enemmän muuallekin kuin pääkaupunkien tiheästi asutuille alueille. Valikoivaa ilmastorahoitusta kriisiä koskevan raportin, joka kiinnittää huomiota juuri ilmastorahoituksen epätasaiseen jakautumiseen. Raportti varoittaa teollisuusmaita välttämään kiusausta kohdentaa suhteettoman suuri osa rahoituksesta verrattain vakaisiin, miellyttävät työskentelyolosuhteet tarjoaviin maihin vaarallisten ja haastavampien maiden – kuten konfliktista kärsivän Malin – sijaan. Naisten asema ratkaiseva Koulutus ja väestönkasvun hillitseminen vapaaehtoisin metodein on raportin mukaan ennakoitavin ja kus- Ratkaisuja ruoantuotannon tehostamiseen etsitään sekä viljelytavoista että maan hallinnoinnista. Vaikka vuoden 2012 kuivuuskausi on tältä erää ohitse, nostivat humanitaariset järjestöt viime heinäkuussa arviotaan Sahelin avuntarpeesta 1,7 miljardiin dollariin. Heikoimmassa asemassa alueella ovat yhä perheet, jotka eivät ole vielä toipuneet karjansa ja siemenviljansa menetyksestä, sekä koko asuinpaikkansa ja elantonsa menettäneet puoli miljoonaa Malin pakolaista. Aliravitsemusaste lähes kaikissa alueen maissa on yhä yli 10 prosenttia ja Tšadissa, Mauritaniassa ja Nigerissä yli 15 prosenttia. Tämän vuoden hätäavusta kuitenkin vain 35 prosenttia on toistaiseksi saatu kasaan. Sahelin tilanteeseen voitaisiin pitkäjänteisemmin tavoitella rakenteellisia muutoksia kehitysyhteistyöllä ja ilmastorahoituksella, mutta Sahelin alue ei ole kuulunut avunantajien suosikkikohteisiin. YK:n ilmastokokouksessa rikkaat maat ovat luvanneet sijoittaa vuoteen 2020 mennessä sata miljardia dollaria vuodessa ilmastonmuutoksen vaikutusten torjuntaan haavoittuvimmissa maissa, mutta Sahel on tähän mennessä saanut tarkoitukseen vain 100–200 miljoonaa dollaria. Kalifornian yliopisto ja Berkeleyn Afrikan kehityspoliittinen instituutti julkistivat viime huhtikuussa Sahelin tannustehokkain tapa ehkäistä myös luonnonvarojen käyttöön liittyviä konflikteja tai terrorismin leviämistä alueella. Sotilaalliset toimet Malissa maksavat satoja miljoonia dollareita, ja niiden pitkän aikaväin lopputulos on epävarma. Miljardeja dollareita on käytetty myös kamppailuun merirosvousta vastaan Somalian vesillä. Ennakoiva, alueen kehitystä tukeva rahoitus on moninkertaisesti tehokkaampaa varojen käyttöä kuin yksittäisten tulipalojen sammutus viime hetkellä. Voimakkaimmin raportti painottaa naisten ja tyttöjen merkitystä Sahelin köyhyysloukun purkamisessa. Vaikka juuri naiset viljelevät pellot, hakevat veden ja keräävät polttopuut, tekevät miehet toimeentuloon liittyvät päätökset heidän puolestaan. Niin maatalouden, väestönkasvun kuin hyvän hallinnonkin kysymykset kiertyvät raportin mukaan takaisin naisten yhteiskunnalliseen asemaan kehityksen edistäjinä: heidän mahdollisuuteensa päättää lapsiluvustaan, roolistaan maataloudessa, kansalaisyhteiskunnassa ja talouden kehittämisessä. Vasta kun tyttöjen ja naisten asema paranee, nousee myös maanviljelyn tuottavuus, raportti toteaa. Maailmankuva - 17
LUONNONKATASTROFIT Pakolaisleirin tärkeät rutiinit Konfliktien tai nälän kodeistaan ajamat perheet joutuvat usein asumaan pakolaisleireillä vuosien ajan. Kodin ja elannon myötä arjesta häviävät helposti myös turvalliset rutiinit, työnteon mielekkyys ja itsekunnioitus. Burkina Fason pohjoisosassa pakolaisleirillä elävä kolmen lapsen äiti Fadimata Walet Haiballa joutui pakenemaan Malin väkivaltaisuuksia miehensä kuoltua taistelussa. Hän kuvaa leirin arkea katolisen CRS-avustusjärjestön verkkoartikkelissa: "Yksi leirielämän kovimmista haasteista on se, ettei ole mitään tekemistä. Naisten omanarvontunto on alhainen, koska he eivät voi tehdä työtä. He kyllä kantavat lapsiaan selässään, mutta eivät voi tehdä heidän hyväkseen mitään. Ennen olin riippumaton miehestäni ja vanhemmistani työni ansiosta. Olin hyödyllinen ja pystyin tukemaan lapsiani. Nyt en ole hyödyksi kenellekään. Me olemme kaikki samassa tilanteessa." Lapsille pakomatkalla koetut kauhut aiheuttavat traumoja, joita arjen rutiinien häviäminen entisestään kärjistää. Tytöillä riski joutua varhain avioon kasvaa pakolaisleireillä, sillä vanhemmat toivovat, että avioliitto turvaa tytön tulevaisuuden. – Lapsiavioliitosta puhuminen on täällä tabu. Jos näemme nuoren tytön miehen seurassa ja ky- 18 - Maailmankuva symme, kuka tämä mies on, vastauksena on ”ystävä”. Tiedämme, että todellisuudessa kyseessä voi olla joko aviomies tai kihlattu, jonka huostassa tyttö on, toteaa Planin Burkina Fason lastensuojelun neuvonantaja Fatimata Nabias-Ouedraogo. Koulutuksella takaisin arkeen Avioliitto katkaisee tytön koulunkäynnin ja estää häntä osallistumasta kodin ulkopuoliseen toimintaan ja alueensa ja yhteisönsä kehittämiseen. Plan on yksi Sahelin alueen keskeisiä avunantajajärjestöjä ja tukee katastrofityössään vahvasti juuri tyttöjen suojelua ja koulutusta. Esimerkiksi Burkina Fasossa lapsille järjestetään leirillä tiloja, joissa he voivat turvallisesti oppia, leikkiä, pelata pelejä ja nauttia lapsuudestaan. Koulurutiinit luovat jatkuvuutta ja niiden kautta ehkäistään myös lapsisotilaiden värväystä. Mr. Aboubakrine, eräs leirin pakolaisjohtajista, kuvaa koulutuksen merkitystä ihmisille, joiden elämän konflikti ja kuivuus ovat rikkoneet: – Lapset ja aikuiset tarvitsevat ravintoa myös aivoilleen, eivät vain vatsalleen. Ihmiset eivät halua hukata kaikkea tätä aikaa, he haluavat oppia ja varautua palaamaan takaisin omaan elämäänsä ja työhönsä entistä vahvempina.
kuvat: miikka järvinen Miikka Järvinen Herrojen herkku Puhdas vesi on epätasaisesti jakautunutta ylellisyyttä. Se on itsestäänselvyys niille, joilla on siihen varaa. Mutta kun vettä ei ole, koko elämä pyörii sen ympärillä. Afrikannorsut laiduntavat ruovikossa matalan joen hiekkasärkällä. Kosteikko tarjoaa juotavaa, syötävää ja viilennystä maapallon suurimmalle maanisäkkäälle, jota on usein verrattu ihmiseen. Älykäs, hyvämuistinen, pitkävihainen ja reviiritietoinen – mutta myös sosiaalinen laumaeläin, joka pitää omiensa puolta. Krugerin kansallispuisto Etelä-Afrikassa on paratiisi. Ihminen on täällä tunkeilija, toisaalta tervetullut maksava asiakas, jonka kukkarosta maksetuilla randeilla rahoitetaan yhtä mantereen upeimmista luonnonsuojelualueista. Tie on sileää asfalttia. Aseistetut riistanvartijat pitävät huolen eläinten ja niiden näkemisestä maksavien ihmisvieraiden turvallisuudesta. Maksava asiakas nauttii kylmälaukustaan pullotettua vettä, planeettamme tärkeintä luonnonvaraa ja elämän edellytystä, muovikuoressa. Kun asiat ovat mallillaan, vesi on itsestäänselvyys, jota ei tarvitse edes ajatella. Vain murto-osa vedestä käyttökelpoista Elefantti imee kärsänsä täyteen vettä ja ruiskuttaa suuhunsa. Toinen kärsällinen lentää ilmaan ja sataa auringon kuivattamalle selkänahalle. Painoa näillä harmailla jättiläisillä on sukupuolesta ja yksilöstä riippuen 2000–6000 kiloa – saman verran kuin ihminen kuluttaa vettä vuorokaudessa. Globaalia vesikriisiä tutkiva tekniikan tohtori Matti Kummu Aalto-yliopistosta on laskenut, että vaikka ihminen juo vettä pari litraa päivässä, hän ”syö” 1500– 4500 litraa vettä ruoantuotannon kautta. Vettä maapallolla riittää, mutta vain murto-osa siitä on käyttökelpoista, ja sekin on jakautunut epätasaisesti. YK arvioi maapallon vesimääräksi 1 400 miljoonaa kuutiokilometriä. Tästä 97,5 prosenttia on suolaista, juomakelvotonta merivettä. Makeaa vettä on 35 miljoonaa kuutiokilometriä, josta 70 prosenttia on lunta ja jäätä, 30 prosenttia maaperään varastoitunutta pohjavettä ja Maailmankuva - 19
LUONNONKATASTROFIT noin 0,3 prosenttia makeaa pintavettä. Sulan makean veden määrä koko planeetan vesivaroista on World Business Council for Sustainable Development (WBCSD) -koalition mukaan puoli prosenttia. Maanalaista pohjavettä on tästä suurin osa, noin 10 miljoonaa kuutiokilometriä. Järviin on varastoitunut makeaa vettä 91 000 kuutiokilometriä, ihmisen rakentamiin keinotekoisiin altaisiin 5 000 kuutiokilometriä ja jokiin 2 120 kuutiokilometriä. Ylellisyyden kiertokulku Vesi ei katoa. Se virtaa, uusiutuu, saastuu ja puhdistuu kiertokulkuna eri vaiheissa. Valtamerten suolaisesta vesimassasta haihtuu vuosittain 430 000 kuutiokilometriä vettä, josta sataa maahan 119 000 kuutiokilometriä ja takaisin meriin 390 000 kuutiokilometriä. Ilmakehään on höyrystynyt arviolta 13 000 kuutiokilometriä vettä. Auringon laskeutuessa Krugerin kansallispuiston ylle Pretoriuskopin leirintäalueen portit suljetaan. Huoltorakennuksen suihkusta tulee lämmintä vettä. Hampaat pestään vesijohtovedellä, joka on pienestä sivumausta huolimatta juomakelpoista. Afrikkalaisessa mittakaavassa puhdas vesijohtovesi on ylellisyyttä. Veden epätasainen jakautuminen ja kuivuus aiheuttavat mittaamatonta inhimillistä kärsimystä, mutta eivät riitä selittämään epäsuhtaa, miksi keskiverto Yhdysvaltain kansalainen käyttää vuodessa 215 kuutiometriä vettä ja kuivan Malin asukas vain neljä kuutiometriä. Vaikka vettä olisi paljon, se ei takaa, että se olisi käyttökelpoista tai ihmisten saatavilla. Sisällissotien repimässä Kongon demokraattisessa tasavallassa sijaitsee yli puolet Afrikan makean veden varannoista, mutta silti kolme neljästä kongolaisesta juo likaista, periaatteessa juomakelvotonta vettä. Huomattavasti kuivemmassa Etelä-Afrikassa puhdasta juomavettä riittää yhdeksälle kymmenestä. Saharan eteläpuolisen Afrikan suurimmalla taloudella on riittänyt rahaa ja tahtoa rakentaa toimiva vesihuoltojärjestelmä melkein kaikkien kansalaisten ulottuville. Niukkuutta ja eriarvoisuutta Kun vettä on saatavilla vähän, koko elämä kiertyy sen ympärille. Etiopian Amharan ylängöillä ei sodita kuten 20 - Maailmankuva Kongossa, mutta vettä on niukasti, väestö köyhää, infrastruktuuri kehittymätöntä ja valtio vahvasti riippuvainen ulkomaisesta avusta. Kehitystyön hittituote tällaisilla seuduilla on puhdas vesi. Washan kylän kaivo on suomalaisten veronmaksajien rahoittama ja Ramboll Finnconsultin rakennuttama. Jokaiselle perheelle on kiintiöity 60 litraa kaivosta pumpattua puhdasta pohjavettä, jonka ensimmäinen pisara on 16 metrin syvyydessä. Kaivon ympärillä on aita, jonka portti on lukossa. Kallisarvoista vettä säännöstellään ja vartioidaan tiukasti. Elämä pyörii veden ympärillä, joskin toisella tapaa kuin ennen. Vuohet ja lehmät ovat kalunneet puutonta kukkulan rinnettä peittävän ruohon lyhyeksi. Golfkenttää muistuttavan maiseman halkaisee pari metriä syvä jyrkkäreunainen oja, jonka pohjalla virtaa maitokahvin väristä vettä. Ojasta juovat eläimet, ja ennen kaivon valmistumista siitä joivat myös kylän ihmiset. Saastunut puro ehti aiheuttaa pienessä kylässä muutamia sairastumisia ja yhden kuoleman. Yksi syy kaivon aitaamiseen ja aidan lukitsemiseen on, että kaikilla lähiseudun pikkukylillä ei ole omaa kai-
voa. Kaivo on tuonut hyvinvointia ja sen kylkiäisenä myös eriarvoisuutta. Koulussa Washan lasten luokkatovereilla saattaa olla puolentoista kilometrin matka kaivoveden ääreen. Sota Niilin vedestä? Yksi viimeisimpiä suuren mittakaavan poliittisia kiistoja vesivarojen jakamisesta on käyty Afrikassa Niilin varrella. Maailman pisimmän joen toinen haara, Sininen Niili, alkaa Etiopian Amharan maakunnassa sijaitsevasta Tanajärvestä ja virtaa Sudanin ja Egyptin kautta Välimereen. Niili on kauttakulkumailleen elintärkeä vesivaranto, ja niin se on ollut kautta aikojen. Egyptin historiallinen sivilisaatio kehittyi Niilin varteen. Joki tulvi, nosti hedelmällisen lietteen rannoille, joilla veden pinnan laskun jälkeen ravituille rantaniityille kylvetty vilja ruokki koko kansan. Kuluneen vuoden aikana Niilin vesivarojen hallinnasta on käyty kiivasta poliittista väittelyä. Sapelinkalistelultakaan ei ole vältytty. Etiopia rakentaa Siniseen Niiliin aivan Sudanin rajan tuntumaan patoallasta ja Afrikan mantereen suurinta vesivoimalaa, jonka sähkön- Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtää, miksi Etiopian patohanketta on tituleerattu uhkaksi Egyptin kansalliselle turvallisuudelle. Maailman köyhimpiin maihin kuuluva Etiopia taas pitää kynsin hampain kiinni oikeudestaan valjastaa omalla maaperällään virtaava joki energiantuotantoon. Tulevaisuus on yhteistyötä Kiista Niilin vesivarojen hallinnasta on kärjistynyt Etiopian ja Egyptin poliittiseksi polemiikiksi. Useamman maan läpi virtaava joki ei kuitenkaan ole ainoastaan valtiorajojen mukaan eri omistajille jaettavissa oleva luonnonvara. Time-lehden kesäkuussa haastattelema Niili-asiantuntija, professori Dale Whittington, muistuttaa, että Etiopian tulevan patoaltaan ja voimalan läpi virtaa vettä täsmälleen saman verran kuin ennenkin. Egyptillä on täysi oikeus olla huolissaan Niilin veden riittävyydestä, ja Etiopian tulee huolehtia, ettei alajuoksun maiden vedensaanti vaikeudu. Padon kielteiset ympäristövaikutukset Etiopia voi minimoida siten, että uusi patoallas täytetään riittävän hitaasti. Sinisen Niilin virtaamaa ei tule rajoittaa kuivan kauden aikana, tai kun Egyptin tärkeän makean veden varaston Assuanin tekoaltaan pinta on alimmillaan. Kireästä argumentoinnista huolimatta Niilin valuma-alueen maat ovat suhtautuneet keskimäärin positiivisesti Etiopian patohankkeeseen. Luonnonvaran valjastaminen energiantuotantoon voi hyödyttää pitkällä tähtäimellä. Pallo on Etiopialla, koska sen pato sijaitsee korkeimmalla ja vesi virtaa aina alaspäin. Krugerin kansallispuistossa Etelä-Afrikassa vanhan naarasnorsun johtama lauma rynnistää kohti juomapaikkaa. Kärsät uppoavat veteen. Yksi poikasista liukuu liukkaalta penkereeltä betonista rakennettuun altaaseen aivan tien vieressä. Vesi lentää ilmassa. Sitä riittää jaettavaksi myös eläimille, hyvä investointi kun maksaa itsensä takaisin. Afrikkalaisessa mittakaavassa puhdas vesijohtovesi on ylellisyyttä. tuotannon on suunniteltu käynnistyvän vuoden 2014 aikana. Mahtipontinen on myös hankkeen nimi, Grand Ethiopian Renaissance Dam. Egyptissä padon on pelätty vähentävän joen virtausta ja keinokasteluun käytettävissä olevan veden määrää. Synkimmät ennusteet povaavat padon vähentävän Egyptin viljelykelpoisen maan pinta-alaa neljänneksen. Väitteessä on pelottelun makua, mutta ei se täysin tuulesta temmattu ole. Egypti käyttää keinokasteluun 90 prosenttia kaikesta kuluttamastaan vedestä. Vertailukohdaksi makean veden epätasaisesta jakautumisesta voi esittää runsailla sateilla siunatun Ison-Britannian, jossa keinokasteluun käytetään vain muutama prosentti vedestä. Lähteet: FAO / Aquastat, Sudan Tribune, Suomen Akatemia, Time, UN Water, UNEP, World Business Council for Sustainable Development (WBCSD) Maailmankuva - 21
LUONNONKATASTROFIT Aino Haavio Lapset katastrofeja vastaan Plan auttaa yhteisöjä eri puolilla maailmaa ennakoimaan luonnononnettomuuksia. Järjestö on kutsunut lapset mukaan talkoisiin. Maailmassa lukuisat yhteisöt elävät alueilla, joita riepottelevat toistuvasti valtavat luonnonvoimat: tulvat, hirmumyrskyt, maanvyöryt, maanjäristykset, tsunamit tai tulivuorenpurkaukset. Plan on osallistunut jo vuosikymmeniä pitkäjänteiseen riskienhallintatyöhön Filippiinien, Bangladeshin, El Salvadorin ja Ecuadorin kaltaisissa luonnonkatastrofeille alttiissa maissa. Esimerkiksi maanviljelyyn tai infrastruktuuriin keskittyvä kehitysyhteistyö ei ole kestävällä pohjalla, mikäli toistuvia luonnonmullistuksia ei oteta huomioon. Katastrofivalmiuden kehittäminen onkin yksi tehokkaimmista kehitysyhteistyön muodoista. Varautumisella ja strategioilla on monissa maissa merkittävä rooli. Tsunamivaroitusjärjestelmät ovat toimiva esimerkki. Järjestelmät eivät kuitenkaan koskaan täysin vastaa yksittäisten kylien tarpeisiin. Sen vuoksi monet yhteisöt haluavat räätälöidä omalle alueelleen sopivia toimintamalleja luonnonuhkien hallitsemiseksi. Tätä työtä Plankin on tukenut. Esimerkiksi Filippiineillä, tulvien, maanvyöryjen ja hirmumyrskyjen koettelemassa maassa, Plan on auttanut yhteisöjä jo yli 50 vuotta hallitsemaan luonnonolosuhteisiin liittyviä riskejä. Yhdessä yhteisöjen kanssa Plan on ohjannut filippiiniläisiä yhteisöjä tunnistamaan ja analysoimaan niihin kohdistuvia luonnonuhkia. Eri vuodenaikoihin liittyviä luonnonilmiöitä on käyty kylissä järjestelmällisesti läpi, ja niiden mahdollisia haittavaikutuksia on arvioitu asuinalueiden ja eri ryhmien kannalta. Tämän jälkeen on voitu vähitellen kehittää malleja riskien vähentämiseksi. Filippiiniläisillä tulva-alueilla on näin päädytty esi- 22 - Maailmankuva merkiksi tulvamuurien pystyttämiseen ja väestön asuttamiseen ylemmäs ja kauemmas joesta. Kouluja ja terveyskeskuksia on sijoitettu kukkuloille – siksikin, että ne voisivat toimia tulvan aikana kaikille avoimina turvapaikkoina. Myös viljelyä on siirretty pois pahimmilta tulva-alueilta, tai on päädytty suosimaan hedelmäpuiden kaltaisia lajeja, joita tulva ei yllä tuhoamaan. Myrskyihin on varauduttu muun muassa vahvistamalla talojen rakenteita ja perustamalla väestönsuojia. Lisäksi on opittu hyödyntämään visuaalisia varoitusmerkkejä, megafoneja ja sähköisiä viestintäjärjestelmiä, kuten tekstiviestitystä ja radioviestintää. Hätäaputiimejä on koulutettu tarttumaan ripeästi toimeen riskien toteutuessa. Pitkäjänteisen työskentelyn ansiosta vuoden 2012 lopulla Filippiineille iskeneestä Bopha-taifuunista ei seurannut entisenkaltaista inhimillistä katastrofia. Lapset katastrofitalkoisiin Viime vuosikymmenellä Plan on toivottanut pitkäjänteiseen riskienhallintatyöhön on toivotettu tervetulleiksi myös lapset. Luonnonkatastrofeista aikuisia enemmän kärsiville lapsille on kehitetty oma valmennusohjelmansa, josta on tullut monissa maissa osa koulujen opetussuunnitelmaa. 10–17-vuotiaille lapsille välitetään perustietoja heidän kyliään säännöllisesti koettelevista luonnonkatastrofeista. Leikkien, pelien ja laulujen avulla Planin työntekijät opettavat heitä suojautumaan ja auttamaan tovereitaan hätätilanteissa. Esimerkiksi Potkakhalissa Bangladeshissa lasten mieliin on vuodesta 2011 alkaen teroitettu myrskyvaroitusjärjestelmän logiikkaa laulun avulla. Yksi lippu mer-
kitsee tavallista myrskyä, kahdella viitataan isompaan mullistukseen ja kolmella lipulla osoitetaan, että on riennettävä välittömästi väestösuojaan, laulussa sanotaan. Tärkeintä Planin ohjelmassa on kuitenkin lasten osallistaminen. Heidät kutsutaan mukaan riskienhallintatyön kaikkiin vaiheisiin, ja heidän ideansa sisällytetään lopulta alueelliseen katastrofivalmiusohjelmaan. Lapsia viritetään eri menetelmin pohtimaan, miten tulvat tai myrskyt ovat näkyneet juuri heidän perheessään tai asuinalueellaan. Harjoituksissa pyritään avoimuuteen ja luovuuteen. ”Oletteko nähneet, kuulleet, tunteneet tai aistineet lähiympäristössänne jotakin sellaista, joka voimistaisi tulvan tuhovoimaa?” ohjaaja voi kysyä. Planin kokemusten mukaan lapset todella pystyvät toisinaan havaitsemaan riskitekijöitä, joita aikuiset ovat ohittaneet, ja ideoimaan ratkaisumalleja, jollaisia aikuiset eivät tulisi keksineeksi. Elsalvadorilaisessa kylässä Hondurasin rajalla Sumpul-joki tulvii säännöllisesti. Lapset huomasivat kuorma-autojen noutavan jokipenkereeltä kiviä. Planin järjestämän valmennuksen terävöittäminä lapset tulivat ajatelleeksi, että kivien louhinta voisi voimistaa tulvan tuhovoimaa. Heidän aloitteestaan asiasta ilmoitettiin viranomaisille, minkä seurauksena kivenlouhinta alueelta kiellettiin. Lapset pystyvät havaitsemaan riskitekijöitä, joita aikuiset ovat ohittaneet. Tämänkin jälkeen yksittäinen kuormuri saapui noutamaan kiviä. Silloin lapset kiipesivät sen lavalle ja osoittivat mieltään, kunnes kuljettaja taipui ja poistui tyhjin kuormin. Lapset ovat myös ottaneet puheeksi vanhempien alkoholinkäytön kaltaisia sosiaalisia tekijöitä, jotka vaikeuttavat selviytymistä katastrofitilanteissa. Tällaisia seikkoja aikuiset eivät aina uskalla tai halua nostaa päivänvaloon. Maailmankuva - 23
LUONNONKATASTROFIT Kalle Heino Timo Karmakallio: ”Konfliktit jatkuvat ilman kontrollia” Luonnontuhoihin osataan vastata koko ajan paremmin, mutta ihmisten aiheuttamat konfliktit ja sodat jatkavat kehittymistään hallitsemattomasti, toteaa lähetystöneuvos Timo Karmakallio. Miltä maailma näyttää tällä hetkellä humanitaaristen kriisien ja katastrofien kannalta? – International Crisis Groupin syyskuun tiedote alkoi: "Tässä kuussa keskitymme huononeviin tilanteisiin Keski-Afrikan tasavallassa, Kongossa, Egyptissä, Irakissa, Kashmirissa, Libanonissa, Libyassa, Ruandassa, Syyriassa ja Jemenissä". Ehkä on niin, että kun luonnontuhoihin osataan vastata jatkuvasti paremmin, ihmisten aiheuttamat konfliktit ja sodat saavat jatkua ja eskaloitua ilman tehokasta kontrollia. Avustustyö keskellä Syyrian taisteluita on tietysti lähes mahdotonta. Miten humanitaarisen kentän uudet toimijat, kuten esimerkiksi Turkki Lähi-idässä ja Afrikan sarvessa vaikuttavat humanitaariseen toimintaan ja sen puolueettomuuteen? – Turkki on joutunut avustamaan Syyrian pakolaisia viime vuonna noin miljardilla dollarilla. Koko maailman julkinen humanitaarinen apu 24 - Maailmankuva näyttää pysyvän noin 12 miljardissa dollarissa ja EU:n apu 3–4 miljardin dollarin tasossa. Turkki on noussut kärkiryhmään, Luxemburgin ja Ruotsin kanssa, avun määrässä suhteessa omaan bruttokansantuloon. Tarveperusteisen avustamisen kannalta on tietysti vaarallista, jos Euroopan nurkalla olevat kriisit vievät kaiken huomion: Itävaltakin sanoi Balkanin sodan aikana, että keskittyy vain siihen. Mutta Afrikankin kohteiden suhteen on eroja, tilasto näyttää, että Liberian tarpeisiin vastataan huonosti mutta Zimbabwen tarpeisiin hyvin. Minkälaisiin haasteisiin humanitaarisessa avussa tulisi varautua? – Kansainvälisessä lehtikirjoittelussa kiinnitti huomiota, että Libya on vielä koomassa: ei toimi laki eikä järjestys eikä öljytuotanto. Syyrialle ennustetaan samaa, osittain myös Egyptille. Kirjoittaja huomautti, että Etelä-Afrikka pystyi nousemaan potentiaalisesta kaaoksesta omin avuin, eikä mikään ulkopuolinen maailmanpoliisi ollut tähän syyllinen tai syytön. Kun positiivisena esimerkkinä Nelson Mandelan rinnalle nostetaan usein Aung San Suu Kyi, voidaan Myanmarin osalta nykyisin huomata, että demokratiakehityksen rinnalle ovat päässeet nousemaan etnis-uskonnolliset epäluulot ja vihanpidot buddhalaisten ja muslimien välillä. Nykyisessä asemamaassani Malesiassa jokainen mahdollinen yhteiskunnallinen asia, kouluruokailusta ja koulukielestä alkaen, on kytköksissä ihmisten etniseen ja uskonnolliseen identiteettiin. Näistä asioista käydään jatkuvaa rajanvetoa ja kiistelyä. Suurlähetystömme suomalainen henkilöstö kävi yhdessä katsomassa elokuvaa, joka käsittelee vuoden 1969 rotumellakoita. Nuo tapahtumat ovat edelleenkin jonkinlainen tabu, mutta elokuva, kaikkine puutteineenkin, tarjoaa mahdollisuuden asialliseen keskusteluun siitä, mitä todella tapahtui, ja kuka oikeasti teki mitä. Jotta siis ymmärtäisi, mitä Syy-
TEEMAHAASTATTELU Tarveperusteisen avustamisen kannalta on vaarallista, jos kriisit Euroopan nurkalla vievät kaiken huomion. riassa ja Egyptissä ennustetaan tapahtuvan, pitää ilmeisesti lukea Libanonin sisällissodan historiaa: eri ryhmille omat hallintoalueet, kantonit. Vasta nyt osaan arvostaa tarpeeksi sitä, että malaijimuslimit ja kiinalaiset, tamilihindut ja sikhit ja punjabit elävät ja kulkevat ja asioivat yhdessä täällä Kuala Lumpurin metrossa ja busseissa, kaupoissa ja ravintoloissa. Miten mielestäsi toimii institutionaalisten avunantajien, paikallisten hallitusten sekä kansallisten ja kansainvälisten järjestöjen yhteistyö humanitaarisissa kriiseissä ja konflikteissa? Esimerkiksi Malesian hallitus ei ole tullut ajatelleeksi, että humanitaarista apua, meidän käsityksemme mukaan, tulisi antaa riippumatto- mien ja puolueettomien humanitaaristen avustusjärjestöjen kautta. Täällä ajatellaan, että hallitus voi antaa shekin suoraan Sudanin suurlähettiläälle. Tai että laivastojen kannattaa harjoitella humanitaarista avustamista. Vuoden 1994 tsunami vaikuttaa vieläkin ajatteluun. Ehkä täytyy laittaa lukulistalle myös se, mitä kuuluu Syyrian Punaiselle Puolikuulle ja kansainväliselle Punaiselle Ristille Syyriassa. Timo Karmakallio • Syntynyt 1949. • Lähetystöneuvoksena Suomen Malesiansuurlähetystössä vuodesta 2011 lähtien. • Toiminut ulkoministeriön humanitaarisen avun yksikön lähetystöneuvoksena 1996–2003 ja 2005–2010 (Afrikan aluevastaava). • Ollut ulkoministeriön komennuksilla Afrikassa, Euroopassa, Australiassa ja Aasiassa 1970-luvulta lähtien. Maailmankuva - 25
kuva: wikimedia commons
SODAT JA KONFLIKTIT
SODAT JA KONFLIKTIT Aino Haavio Etnisyys – vaarallinen ase Kansallisuusaate kulkeutui Afrikan siirtomaihin imperiumien mukana. Kansallisuusaatteen teoreetikot tuskin aavistivat, millaisia tuhoisia ketjureaktioita aate käynnistäisi väärin käytettynä. Hutut ja tutsit, bambarat ja tuaregit, serbit, kroaatit ja albaanit. Etnisiä ryhmiä mediassa. Mutta millaiseen todellisuuteen näillä nimillä oikeastaan viitataan? – Etnisten ryhmien jäseniä liittävät toisiinsa vaihtelevin painotuksin muun muassa yhteinen polveutuminen, kieli ja kulttuuri, kenties uskontokin, analysoi etnisyyteen erikoistunut sosiologian ja antropologian professori Alfred Babo norsunluurannikkolaisesta Bouakén yliopistosta. Babon mukaan etnisellä ryhmällä ei yleensä viitata perheeseen, kylään eikä heimoon, yhteisöön, jonka jäsenet ovat toisilleen tuttuja. Sen sijaan etninen ryhmä on kuviteltu yhteisö, sosiaalinen konstruktio. – Vaikka konkreettinen side puuttuu, jäsenet tuntevat keskinäistä yhteenkuuluvuutta. Kuviteltu yhteisö vetää heitä ainakin jossakin määrin puoleensa, ja moni rakentaa identiteettinsä sen varaan, Alfred Babo jatkaa. Näin määriteltynä etnisyys on verrattain tuore ilmiö. – Aina 1800-luvulle asti tavallisen rahvaan viiteryhmän muodosti kotiseudun tuttu väki, laajimmillaan heimo, pohjustaa EU:n Kosovossa toimivan oikeusvaltiooperaation poliittinen neuvonantaja Tanja Tamminen. Eurooppalainen sivistyneistö alkoi 1700-luvulla käydä vuoropuhelua aiempaa laajemmassa piirissä. Paikallisista aatteellisista virtauksista tuli yhä useammin alueellisia, jopa yleiseurooppalaisia. 28 - Maailmankuva Erityisesti älymystö alkoi kuhista kansallisuusaatteesta, kansan ja kansallisvaltion ideoista. Tämän aatteen mukaan ihmisten elämä toteutuisi suotuisimmin valtiossa, jota asutti vain yksi etninen ryhmä, yhtenäinen ja suvereeni kansa. Kansallisuusaate kulminoitui Ranskan vallankumoukseen ja levisi läpi Euroopan. Ranskan kaltaisissa vanhoissa valtakunnissa kansallista identiteettiä pyrittiin vahvistamaan muun muassa korostamalla yhteisen yleiskielen merkitystä ja pyrkimällä eroon murteista ja vähemmistökielistä. Imperiumien alaisuudessa elävät korkeakulttuuria vailla olevat heimot olivat sen sijaan vasta löytämässä etnistä yhteyttään. Sivistyneistön myötävaikutuksella keskenään samaa kieltä puhuvat ja samankaltaista elämäntapaa noudattavat kyläyhteisöt alkoivat vähitellen tunnistaa yhtäläisyyksiään ja korostaa sidoksiaan. Siirtomaat ottivat Euroopasta mallia Kansallisuusaate levisi Euroopan rajojen ulkopuolelle. Imperiumien mukana se kulkeutui afrikkalaisiin siirtomaihin. Siirtomaita ei tosin paalutettu kansallisvaltion ihanteita kunnioittaen. Päinvastoin kolonialistit niputtivat rajojen sisäpuolelle erilaisia kulttuurialueita jokseenkin mielivaltaisesti. Afrikkalaiset tulivat kuitenkin tietoisiksi valkoisten
isäntiensä valtiomallista. Paikallisten oma etninen tietoisuus virisi paitsi tarjotun mallin ja yleisen tiedonkulun lisääntymisen ansiosta myös kolonialistien rasististen käytäntöjen seurauksena. Siirtomaaisännät suosivat tyypillisesti kulttuuriltaan moderneimpina pidettyjä yhteisöjä ja nostivat niiden edustajia valta-asemiin. Toisten ryhmien jäseniä valloittajat taas väheksyivät. Malissa, silloisessa Ranskan Sudanissa, siirtomaaisännät värväsivät etelän heimojen edustajia, erityisesti bambaroita, Ranskan armeijan paikallisiin joukkoihin ja nostattivat siten heidän etnistä tietoisuuttaan. – Maan pohjoisosien paimentolaiset taas jäivät ulkopuolisiksi. Pettymys ja kauna yhdistivät aavikolla erillään eläneitä heimoja, ja nomadien tuaregi-identiteetti syveni, Alfred Babo kuvaa. Myös Sudanissa etniset identiteetit ja valtasuhteet polarisoituivat vastaavien kehityskulkujen kautta. Sittemmin itsenäisessä valtiossa pohjoisen arabit suhtautuivat etelän mustiin heimoihin kuin orjatyövoimaan. – Rauhantyössä yllätyin siitä, kuinka roisia Afrikan sisäinen rasismi voi olla. Arabit katsovat nenänvarttaan pitkin mustaa darfurilaista ja etenkin eteläsudanilaista, joka on vielä mustempi ja kaiken lisäksi kristitty, kun itse ovat muslimeita, kuvaa vihreiden kansanedustaja, vuoden 2012 presidenttiehdokas ja rauhanvälittäjä Pekka Haavisto. Ensin saksalaisten, myöhemmin belgialaisten hallitsemassa Ruandassa taas kaikki puhuivat samaa kieltä ja jakoivat pääasiassa saman kulttuurin. Valtaosa ihmisistä harjoitti kuitenkin maanviljelyä ja vähemmistö arvokkaampana pidettyä karjankasvatusta. Siirtomaaisännät alkoivat soveltaa todellisuutta vääristävää rotuoppia, jonka mukaan maanviljelijät, hutut, ja karjankasvattajat, tutsit, polveutuivat eriarvoisista väestöistä. Yhteistyötä kolonialistit tekivät tutsieliitin kanssa. Etninen ryhmä kirjattiin henkilökortteihin, mikä juurrutti ja vahvisti rotuerottelua. Vastakkainasettelun kierre syveni itsenäistyneessä Ruandassa. Tällaisten prosessien kautta afrikkalaisten etninen tietoisuus alkoi muistuttaa yhä enemmän eurooppa- laista kansallistunnetta. Näin analysoi teoksessaan La Nation dans tous ses États (2012) kansallisuusaatteeseen ja konflikteihin erikoistunut ranskalainen professori Alain Dieckhoff politiikkatieteisiin keskittyvästä Sciences-Po -korkeakoulusta. Historiasta ei opittu Eurooppalainen nationalismi perustui kahteen pilariin: yhtenäiseen kansaan ja sen suvereenisti hallitsemaan maa-alueeseen. 1900-luvulle tultaessa monet vastikään itsensä luoneet kansat alkoivat pyrkiä kohti laajempaa itsemääräämisoikeutta, useimmiten kohti kansallisvaltiota. Myöhemmin 1900-luvulla kansallisvaltioita ei syntynyt ainoastaan etnisten ryhmien vapautuessa imperiumien alaisuudesta vaan myös monikansallisten maiden jakautuessa etnisesti homogeenisiksi pienvaltioiksi. Esimerkiksi Tšekkoslovakia jakautui kahtia tammikuussa 1993. Alain Dieckhoffin mukaan niin tšekit kuin slovakitkin olivat kylmän sodan aikana kaikessa hiljaisuudessa vaalineet ja kohottaneet keskuudessaan kansallisuusaatetta. Monissa osissa Eurooppaa kansallisvaltion tavoittelu johti kuitenkin etnisten ryhmien välisiin konflikteihin. Alain Dieckhoffin mukaan Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson erehtyi kohtalokkaasti esittämällä Afrikkalaiset tulivat tietoisiksi valkoisten isäntiensä valtiomallista. ensimmäisen maailmansodan jälkeen, että itäeurooppalaisille kansoille kuului kullekin oma valtionsa. Etniset ryhmät elivät nimittäin paljolti samoilla alueilla, toisiinsa sekoittuneina. Siksi esimerkiksi Ottomaanien imperiumin ja Itävalta-Unkarin raunioille oli muodostuva monia pitkäkestoisia rajakonflikteja. Historiasta ei otettu opiksi. 1990-luvun alun Jugoslaviassa Josip Titon sosialistisen komennon kaaduttua nationalismi nosti päätään. Maailmankuva - 29
SODAT JA KONFLIKTIT – Sosialismi ei ollut syrjäyttänyt vanhempaa, etnisyyteen perustuvaa yhteenkuuluvuudentunnetta. Nationalismi oli vain pysytellyt piilossa, tai milloin sitä oli tuotu esiin, se oli tukahdutettu väkivaltaisesti. Berliinin muurin murtumisen jälkeisessä poliittisessa tyhjiössä nationalismi oli kuitenkin helposti elvytettävissä, Tanja Tamminen sanoo. Syyttelypolitiikka houkutteli Afrikassa siirtomaa-ajan eriarvoisuus periytyi itsenäistyneisiin valtioihin. Joillakin kansoilla, etenkin niiden eliiteillä, oli pääsy valtaan ja varallisuuteen. Toiset jäivät paljolti paitsi edullisista asemista, ja niiden asuttamat alueet taantuivat. Kun maat olivat kaiken kaikkiaan köyhiä ja kehittymättömiä, vailla demokraattista järjestelmää, oikeusvaltion rakenteita ja sosiaaliturvaa, syyttelypolitiikkaan ajauduttiin herkästi. – Joku estää meidän kehityksen, vahingoittaa sitä. Joku täällä on liikaa, koska emme kehity. Kurjuus taittuu, kunhan noista toisista päästään eroon, Haavisto kuvaa afrikkalaista ilmapiiriä. Ratkaisuksi nähtiin monissa Afrikan maissakin kansallisvaltio. Ranskan vetäydyttyä ja Malin liittovaltion itsenäistyttyä vuonna 1960 tuaregien joukosta nousi vuosikymmenten kuluessa yhä uusia separatistiliikkeitä. Tuorein kapina jatkuu edelleen – useiden koti- ja ulkomaisten aseellisten ryhmittymien mukaantulon vuonna 1983. Etelä-Sudan itsenäistyi vuonna 2011, mutta raja-alueella levottomuuksia esiintyy edelleen taajaan. Pohjoisen Sudanin puolella, etnisesti monimuotoisemman Darfurin alueella, konfliktille ei näy loppua. Hutut hyödynsivät propagandaa Kun merkittävistä yhteiskunnallisista ongelmista, kuten talouden syvästä taantumasta, sosiaalisesta eriarvoisuudesta ja oikeusvaltion kehittymättömyydestä kärsivässä etnisesti monimuotoisessa maassa kansat elävät toisiinsa sekoittuneina lukuisina pieninä saarekkeina, konflikti ei välttämättä jää taisteluksi maasta eikä rajaudu sotaherrojen keskinäiseksi kamppailuksi. Sen sijaan etninen vastakkainasettelu voi johtaa kieroutuneen, vallanhimoisen johdon lietsomana toisen kansan joukkotuhontaan. 1930-luvulla muun muassa talousvaikeuksista kärsivässä Saksassa Adolf Hitler loi myytin ylivertaisesta arjalaiskansasta ja manipuloi kansansa murhaamaan miljoonia juutalaisia keskitysleireillä. Köyhässä ja eriarvoisessa Ruandassa asteittain kovenevaan populistiseen retoriikkaan tukeutuvat hutujohtajat kampesivat tiedotusvälineet mukaan suhteettomuuteensa ja liki hypnotisoivat kouluttamattoman kansansa uskomaan tutsien vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen. 800 000 tutsia ja maltillista hutua murhattiin vuonna 1994 noin sadassa päivässä. Myös Jugoslavian sodan loppuvaiheessa monietnisillä alueilla kansallistunne vääntyi irvokkaaksi äärinationalismiksi, ja arvostelukykynsä menettäneiden johtajien – kuten serbijohtaja Slobodan Miloševicin – johdolla päädyttiin kansanmurhaan. Ruandassa etninen ryhmä kirjattiin henkilökortteihin, mikä juurrutti rotuerottelua. myötä monimutkaistuneena. Kansallisvaltiounelman toteutumista jarruttaa muiden syiden ohella tuttu tosiasia: maan pohjoisosissa elää paljon muitakin kuin tuaregeja. Rutiköyhässä Sudanissa muun muassa etnisten ryhmien välinen räikeä epätasa-arvoisuus johti sotaan 30 - Maailmankuva Etnisyys myös ehkäisee konflikteja Miten tällaisia epäinhimillisiksi yltyviä etnisiä konflikteja voitaisiin parhaiten ennaltaehkäistä ja ratkaista? Monen toiveet suuntautuvat edelleen kansallisvaltioon. Ajatellaan, että asiat hoituvat helpoimmin kaltaisten kesken.
– On Etelä-Sudanin tapaisia maita, tilanteita, joissa eriarvoisuus ja vastakkainasettelu ovat kärjistyneet äärimmilleen eikä itsenäistymistielle löydetä realistisia kilpailevia suuntia. Etelä-Sudanille itsenäistyminen olikin selvästi paras huonoista vaihtoehdoista, Pekka Haavisto arvioi. Kosovon rauhanneuvottelijana Martti Ahtisaari päätyi vastaavaan johtopäätökseen. Albaanien ja serbien yhteiselolle ei ollut enää edellytyksiä, ja Ahtisaari suositteli Kosovon itsenäistymistä. Malin kaltaisissa etnisesti monimuotoisissa maissa oikeudenmukainen jakautuminen kansallisvaltioihin vaikuttaa kuitenkin lähes mahdottomalta haasteelta. Itsenäistymisten myötä vähemmistöjen oikeuksia poljettaisiin eikä rajataisteluille olisi luvassa loppua. Siksi kansainvälinen yhteisö suhtautuukin separatistisiin liikkeisiin lähtökohtaisesti torjuvasti. – Autetaan hauraita maita rakentamaan itse itselleen toimivat demokraattiset instituutiot, kehitetään oikeusvaltiota, kitketään korruptio, tarjotaan sosiaaliturvaa kaikille, panostetaan työllisyyteen ja talouteen. Yhteenkuuluvuus ja solidaarisuus kasvavat tällaisten rakenteiden varaan, esittää Alfred Babo. – Erityisesti johtajuuteen on kiinnitettävä huomiota. Johtoasemiin päästäkseen poliitikon on osattava ylittää etnisyys ja rakentaa visionsa koko maan eikä vain oman kansansa etujen näkökulmasta, hän jatkaa. Pekka Haaviston mukaan Tansaniassa etnisiä rajoja on häivytetty onnistuneesti. Seka-avioliitot ovat yleisiä. Alain Dieckhoff kuitenkin arvioi instituutiot ja byrokratian etnisyyteen verrattuna heikoksi liimaksi ihmisten välillä. Dieckhoff tarjoaa vaihtoehdoksi niin sanottua monikansallisen demokraattisen valtion mallia. Sveitsi on tästä toimiva esimerkki. Sveitsissä etnisiä ryhmiä ei pyritä häivyttämään, vaan etnisyys saa päinvastoin kukkia ja palvella myönteisesti identiteetin perustana. Alueille on niin ikään myönnetty laaja itsemääräämisoikeus. Kuitenkin myös yhteiselle federaatiolle on ehtinyt kasvaa tunteikas historiansa ja omat myyttinsä, joihin sveitsi- läiset ovat kiintyneet. Kansainvälisen yhteisön huomio on keskittynyt viime vuosina niin sanottujen hauraiden valtioiden paljolti itse kehittämään malliin, jossa yhdistyy niin Babon kuin Dieckhoffinkin esittämiä piirteitä. – Tämä laaja-alaiseen kehitykseen tähtäävä malli kulkee nimellä New Deal, kertoo ulkoministeriön kon- Etninen vastakkainasettelu voi johtaa kieroutuneen johdon lietsomana toisen kansan joukkotuhontaan. flikteihin perehtynyt neuvonantaja Tanja Viikki. – Siinä haurailla mailla on vahva omistajuus oman maansa kehitykseen ja kukin maa etenee itsenäisesti, mallia parhaaksi katsomallaan tavalla soveltaen, kohti demokraattisen oikeusvaltion tavoitetta. Eriarvoisuutta ehkäistään etenkin vähemmistöryhmien oikeuksia puolustamalla, hän jatkaa. Esimerkiksi maailman nuorin valtio Etelä-Sudan on päättänyt kehittyä New Deal -mallin keinoin. Voisiko murheellinen Syyriakin tulevaisuudessa liittyä New Deal -maihin? Olisiko siitäkin vielä monikansalliseksi demokraattiseksi valtioksi? – Syyria saattaa valitettavasti olla yksi niistä vyyhtiytyneistä maista, joissa kansojen yhteiselo ei enää onnistu, Tanja Tamminen epäilee. Sisällissota on jatkunut jo kaksi ja puoli vuotta. Presidentti Bashar al-Assadin luotsaama vallanhimoinen alevieliitti on saattanut maan etniseen syöksykierteeseen. Alevit sekä oppositiota edustavat sunnimuslimit ja kurdit elävät yhä tiukemmin omissa etnisissä todellisuuksissaan. Kemiallisiin aseisiin on tartuttu, ja kansanmurhan piirteitä on nähtävissä. Pekka Haavisto toivoisi Syyrian pysyvän kaikesta huolimatta koossa: – Mikäli Syyria jakautuu, joutunemme jälleen todistamaan uusien epävakaiden, äärinationalismiin taipuvaisten kansallisvaltioiden syntyä. Maailmankuva - 31
SODAT JA KONFLIKTIT Iida Riekko Juuret pakolaisleirillä Miljoonille lapsille pakolaisleiri on ainoa kokemus kodista. Jotkut viettävät leirillä koko elämänsä. – Aina kun näen muurin, muistan, ettemme ole vapaita, kertoi 25-vuotias perheenäiti Marwa Hammad minulle, kun vierailin Aidan pakolaisleirillä Betlehemissä. Seisoimme muutama vuosi sitten hänen kotinsa parvekkeella, ja Hammad osoitti betonimuuria, joka erottaa Israelia ja miehitettyä Länsirantaa. Muuriin rajautuu myös Aida. Jos Aidaa ei tietäisi pakolaisleiriksi, sitä voisi luulla tavalliseksi ghettoutuneeksi esikaupunkialueeksi tiuhaan rakennettuine kerrostaloineen. Aida syntyi pian sen jälkeen, kun Israel perustettiin 1948 alueelle, joka tunnettiin aiemmin Britannian hallinnoimana Palestiinana. Sadattuhannet arabit pakenivat uudesta valtiosta Länsirannalle ja naapurivaltioihin. Aluksi leirit olivat häthätää kyhättyjä telttakyliä. Sellaiseen syntyi Marwa Hammadin isä. Kun hän sai tyttärensä 1980-luvulla, Aidan teltat olivat jo muuttuneet vailla asemakaavaa rakennetuiksi kerrostaloiksi, joita asukkaat laajensivat kohti taivasta. Koska Marwa Hammad syntyi palestiinalaispakolaisen tyttäreksi, hän sai automaattisesti YK:n pakolaisstatuksen. Niin myös hänen leikki-ikäiset lapsensa, Bara’-tytär ja Ahmad-poika, jotka ovat neljännen pol- 32 - Maailmankuva ven pakolaisia. Länsirannalla on nykyisin 19 virallista pakolaisleiriä. Vaikka pakolaisstatuksen haltijat saavat asua missä tahansa Länsirannalla, köyhyys pitää monet leireillä: niillä vesi, vuokra ja sähköt ovat ilmaisia, eikä veroja peritä. Veden- ja sähkönjakelu tosin pätkii. Lähes joka toinen aidalainen on työtön, ja ilmapiiri on alakuloinen. Miljoonat elävät maanpaossa Yli 60-vuotiaat palestiinalaisleirit ovat tunnetuimpia niistä maailman pakolaisleireistä, jotka ovat kauan sitten lakanneet olemasta leirejä sanan varsinaisessa merkityksessä ja muuttuneet pysyviksi asuinalueiksi. Mutta eivät ainoita. Esimerkiksi Buduburamin leiri, jonka YK:n pakolaisjärjestö UNHCR avasi Ghanaan 1990, on yhä noin 12 000 liberialaispakolaisen kotipaikka. Dabaabin leiri Koillis-Keniassa on majoittanut somalipakolaisia vuodesta 1991 ja on nyt 400 000 ihmisen aavikkokaupunki. Sahrawin alueen pakolaisleirit Etelä-Algeriassa ovat olleet paikoillaan jo 1970-luvun puolivälistä, jolloin niihin pakeni väkeä miehitetystä Länsi-Saharasta.
kuva: wikimedia commons Maailmassa on satoja muitakin leirejä, joilla uudet sukupolvet syntyvät Marwa Hammadin tavoin ilman varmuutta kotiinpaluusta – tai siitä, mitä enää pitäisi ajatella kotina. UNHCR arvioi, että vuoden 2012 lopussa maailmassa oli noin 15,4 miljoonaa kotimaansa rajojen ulkopuolella elävää pakolaista ja 28,8 miljoonaa maansisäistä pakolaista. Arviolta 15 miljoonaa ihmistä elää pakolaisleireillä. Valtioiden, YK:n ja kansalaisjärjestöjen rakentamia ja tukemia pakolaisleirejä on noin 700. Lähes kaikki leirit ovat kehitysmaissa, useimmat lähellä kriisipesäkettä, josta pakolaiset ovat lähteneet tavallisimmin levottomuuksien tai vainon takia. – Kaikkien pakolaisleirillä asuvien ihanteellinen tilanne olisi, että he pääsisivät palaamaan kotiinsa. Useimmiten realismia on todeta, ettei niin tapahdu pitkään aikaan, jos koskaan. Silloin on tärkeää normalisoida ihmisten arki. Onneksi ihmisillä on hämmästyttävä kyky asettua paikoilleen ja saada arkensa sujumaan äärioloissakin, pohtii Planin hallituksen puheenjohtaja, Hanasaaren kulttuurikeskuksen toimitusjohtaja Gunvor Kronman. Kronman on havainnut, että leirit vakiintuvat kyliksi tai kaupunginosiksi usein nopeasti, vaikka leirin yhteisö muodostuu tyypillisesti sekalaisista ryhmistä, joiden on luotava toimintatapansa ja valtarakenteensa tyhjästä. Useissa luottamustehtävissä toimiva Kronman on viettänyt viime vuosina aikaa palestiinalaisalueiden pakolaisleireillä, sillä hän edustaa Suomea itäjerusalemilaisen Augusta Victoria -sairaalan johtokunnassa. Sairaala on keskeinen palestiinalaisten terveydenhoidossa: se tarjoaa ainoana sairaalana palestiinalaisalueiden asukkaille esimerkiksi syövän ja diabeteksen erikoishoitoa. Tehtävässään Kronman on tutustunut uudella tavalla palestiinalaisten oloihin, mutta pakolaisleirien arkeen kehityskysymysten konkari on perehtynyt jo monessa aiemmassakin tehtävässään. Leiri ei aina tuo turvaa Eletään 1990-luvun alkua. Uusia pakolaisia saapuu joka päivä Khartumin ulkopuolelle. He ovat paenneet levottomuuksia eteläisestä Sudanista ja pystyttävät telttaleirejä pääkaupungin liepeille. Avustusjärjestöt koettavat kartoittaa pakolaisten tarpeita ja saada tietoa Maailmankuva - 33
SODAT JA KONFLIKTIT tilanteesta, mutta armeija yrittää estää kansainvälisten työntekijöiden ja median pääsyn leireille. Iltaisin pakolaiset pelkäävät, että hallituksen puskutraktorit jyräävät pimeän tullen leirit maan tasalle. Tässä tilanteessa Gunvor Kronman sai ensikosketuksensa pakolaisleireihin, kun hän työskenteli 1990-luvun alussa Sudanissa ja Eritreassa Punaisen Ristin kansain- jostakin maasta, joka on sitoutunut ottamaan vastaan kiintiöpakolaisia. Useammat sulautuvat sen maan väestöön, johon ovat paenneet. – Länsi-Afrikassa maiden rajat ovat hyvin keinotekoisia, ja monet heimot asuvat rajan molemmin puolin. Tällaisilla alueilla pakolaiset integroituvat helposti, ja heitä asettuu paljon muun väestön joukkoon, Kronman selittää. Toisaalta useassa maassa viranomaiset eivät hyväksy pakolaisten muuttoa kantaväestön asuinalueille. Moni ei myöskään halua luopua pakolaisstatuksestaan eikä kansainvälisten järjestöjen humanitaarisesta avusta, jotka leirillä pysyminen takaa. Leireillä on omaisensa menettäneitä alaikäisiä, jotka joutuvat helposti lapsityöhön tai lapsisotilaiksi. välisen komitean ICRC:n tehtävissä. – Kokemus jätti vahvan jäljen. Ei riittänyt, että ihmiset olivat kohdanneet kauhuja ja paenneet kodeistaan. Sen lisäksi oman maan viranomaiset eivät suojelleet vaan vainosivat heitä, Kronman sanoo ja lisää, etteivät hyökkäykset pakolaisleireille ole harvinaisia. Sotilaiden tai poliisien lisäksi leireihin saattaa hyökätä paikallisia asukkaita. Usein pakolaisleireille virtaa enemmän ruokaa, lääkkeitä ja palveluita kuin ympäröiville alueille, mikä voi herättää kateutta kantaväestössä ja provosoida jopa väkivaltaisuuksia. Siksi Kronman pitää tärkeänä, että avustusjärjestöt huomioivat myös paikallisväestön olot ja käynnistävät tarvittaessa hankkeita myös leirien ympäristössä. 1990-luvun puolivälissä Punaisen Ristin työt veivät Kronmanin vuosiksi Länsi-Afrikkaan ja monille pakolaisleireille, joille muun muassa Sierra Leonen ja Liberian sisällissodat ajoivat ihmisiä. Sittemmin ulkoministeriön tehtävät ovat kuljettaneet Kronmania muun muassa Sri Lankan ja Irakin pakolaisleireihin – ja nyttemmin palestiinalaisalueille. Kronman toteaa, että hänen näkemänsä leirit ovat olleet niin erilaisia, että yhteistä nimittäjää on vaikea löytää. Osa on ollut uusia, alati kasvavia telttakyliä, osa Betlehemin Aidan tavoin vakiintuneita kaupunginosia. Vaikka leirit vakiintuisivat, läheskään kaikki pakolaiset eivät jää niille. Osa pakolaisista saa turvapaikan 34 - Maailmankuva Koulutus on pakolaislapselle tärkeintä Gunvor Kronmanin mukaan pakolaisleiri ei ole koskaan ihanteellinen kasvupaikka lapselle. Lapsen oikeuksien sopimukseen kirjattu oikeus leikkiä ja olla lapsi toteutuu heikosti äärioloissa: Pakolaisleireillä lapset joutuvat jo pieninä kantamaan vastuuta, ja heillä on riski joutua hyväksikäytön ja väkivallan uhreiksi. Leireillä on paljon omaisensa menettäneitä alaikäisiä, jotka joutuvat muita helpommin värvätyiksi lapsityöhön tai lapsisotilaiksi. Myös taudit leviävät helposti tiuhaan asutuilla, oloiltaan usein alkeellisilla leireillä. – Lapsen kasvun kannalta tavallisin ja suurin ongelma on kenties aikuisten jatkuva stressi, joka syntyy huolesta ja haastavista oloista, alituisesta odottamisesta ja väkivaltaisista tilanteista. Se heijastuu väistämättä lapsiin turvattomuuden tunteena, Kronman sanoo. Kun pakolaislapsista kasvaa pakolaisnuoria, uhkana on näköalattomuus ja passivoituminen. – Kun Länsirannan pakolaisleireissä keskustelee ihmisten kanssa, tulee usein tunne, että he elävät tilapäisessä, odottavassa tilassa, joka periytyy sukupolvelta toiselle. Se ei ole hyväksi yhteiskunnalliselle kehitykselle. Kun vuodesta toiseen odotetaan olosuhteiden muuttumista, jää puuttumaan dynaamisuutta, joka kehittäisi yhteiskuntaa ja taloutta, Kronman pohtii. – Yrittäjyyttä ja draiviakin tietysti löytyy. Gazan pakolaisleiriltä arabimaiden Idols-voittajaksi noussut
lani, joka on ollut myös isovanhempieni maata. Mutta en minä osaa ajatella Al Juran kylää kodikseni. En ole koskaan edes nähnyt sitä. Isovanhempani kyllä puhuvat kylästä aina ja näkevät siitä uniakin, Marwa Hammad pohti. Marwa Hammadin sitaatit on julkaistu alun perin Me Naiset -lehdessä 2/2010. kuva: wikimedia commons parikymppinen Mohammed Assaf on tästä loistava esimerkki. Hänen menestyksensä on ollut valtava piristysruiske palestiinalaisten itsetunnolle. Kronmanin mielestä avustusjärjestöt ovat avainasemassa varmistamassa, ettei pakolaisleireihin synny valtarakenteita, jotka polkevat ihmisoikeuksia. – Sierra Leonessa ja Liberiassa näin ikäviä tilanteita muun muassa ruuanjakelussa. Riisisäkkejä jaettiin miehille, jotka myivät niitä naisille seksuaalisia palveluksia vastaan. Samaa on kohdistunut lapsiinkin. Onneksi kansainväliset työntekijät ovat oppineet paljon ja tulleet sensitiivisemmiksi: nykyään ruoka jaetaan yleensä naisille. Plan Suomen hallituksen puheenjohtajana Gunvor Kronman toivoo, että kansainvälinen Plan keskittyisi pakolaistyössään erityisesti vaikuttamistyöhön lasten oikeuksien puolesta sekä laadukkaan koulutuksen edistämiseen – alueisiin, jotka ovat muutenkin järjestön vahvuuksia. Koulutus on Kronmanista tärkein avain pakolaisleireillä asuvien lasten hyvinvointiin. Koulu tarjoaa paitsi tulevaisuuden mahdollisuuksia myös jatkuvuutta, ikätovereita ja turvallisia aikuisia lapsen arkeen. Kotiinpaluu – kaukainen ajatus Palataan Aidan pakolaisleirille Betlehemiin. Vaikka Marwa Hammad kärsi Aidan ahdistavista oloista, hänen arjessaan oli valopilkku: Hammad oli käynyt yliopiston ja kävi päivätyössä Al-Rowwadin kulttuurikeskuksessa, joka parantaa palestiinalaispakolaisten, erityisesti lasten, oloja. – Minulle on tärkeää, että voin tehdä työkseni jotain, millä on oikeasti merkitystä, hän kertoi. Marwa Hammad haaveili, että sekä hänen poikansa että tyttärensä saisivat hyvän koulutuksen ja voisivat elää jossakin muualla kuin betoninharmaassa Aidassa. Jokapäiväisellä päiväkotimatkallaan Marwa Hammad ja hänen lapsensa ohittivat rajamuurin, jonka leiriläiset olivat koristelleet seinämaalauksilla. ”We will return”, luki yhdessä maalauksista, ja tekstin alle oli listattu ne 27 kylää, joissa Aidan asukkaiden juuret olivat. Nuo juuret tuntuvat uusista sukupolvista yhtä kaukaisemmilta, vaikka pakolaisidentiteetti pysyy. – Olisihan se kaunis ajatus, että asuisin omalla maal- Lue lisää elämästä vakiintuneilla pakolaisleireillä: Annu Kekäläisen Leiri – Tarinoita ihmisistä jotka haluavat kotiin (WSOY 2010) kertoo 1992 Keniaan perustetusta Kakuman pakolaisleiristä, josta on tullut omalakinen, monikulttuurinen yhteisö. Hannu Pesosen Hiekalle rakennettu elämä – Taistelu Länsi-Saharasta (Pystykorva 2007) kuvaa länsisaharalaisten pakolaisten elämää Algerian aavikolla. Maailmankuva - 35
SODAT JA KONFLIKTIT kuva: wikimedia commons
Minttu-Maaria Partanen Tyttösotilaiden vaikea tilanne jää yhä varjoon Vaikka kansainväliset sopimukset kieltävät alaikäisten käytön sotilaina, aseellisiin joukkoihin värvätään edelleen lapsisotilaita. Konfliktit ja kevyet aseet lisäävät alaikäisten käyttöä taisteluissa. Afganistan, Irak, Mali, Syyria. Kun jossakin päin maailmaa kuohuu, todennäköisesti asejoukkoja seuraa liuta alaikäisiä tyttöjä ja poikia. Lapsi saattaa pestä aseellisen ryhmän pyykit, laittaa ruuat ja kantaa aseet. Viestit ja vakoilu hoituvat usein alaikäisten avulla. Viime aikoina lasten käyttäminen itsemurhapommittajina on lisääntynyt esimerkiksi Afganistanissa ja Irakissa. Öisin erityisesti tyttöjen kohtalo sotilaiden käsissä on karu. Ainakin 22 maan tiedetään käyttäneen lapsia joko sotilaina tai muissa tukitehtävissä vuosien 2010–2013 aikana. Vaikka useimmat maat sijaitsevat Afrikan ja Lähi-idän konfliktien keskiöissä, joukosta löytyy muitakin maita, kuten Israel, Intia ja Thaimaa. Edes länsimaat eivät ole viattomia. Kansalaisjärjestöt ovat huomauttaneet, että esimerkiksi Iso-Britannia lähetti viisi 17-vuotiasta sotilasta Afganistaniin ja Irakiin vuosina 2007–2010. Iso-Britannia kuuluu maihin, jossa armeijaan liittymisen alaikäraja on 16 vuotta. Syyrian sota lasten kannettavana YK:n pääsihteerin erityisedustajan Leila Zerrouguin mukaan Syyrian sota on osoittautunut erittäin tuhoisaksi lapsille. Zerrougui vastaa YK:n lapsiin ja aseellisiin konflikteihin liittyvästä työstä. Hän vieraili Syyriassa ja lähialueilla Kun jossakin päin maailmaa kuohuu, todennäköisesti asejoukkoja seuraa liuta alaikäisiä tyttöjä ja poikia. kesällä, jolloin hän tapasi opposition taistelutoiminnassa mukana olleita teini-ikäisiä. Monet heistä kertoivat haluavansa takaisin taistelukentille. Vaikka Syyriassa on vasta hyväksytty alaikäisten värväämisen kieltävä laki, sitä ei noudateta. Molempia sodan osapuolia on syytetty lapsisotilaiden käytöstä. Ihmisoi- Maailmankuva - 37
SODAT JA KONFLIKTIT Lasten on helpompi kantaa kevyitä aseita, joten niiden lisääntyminen vaikuttaa lapsisotilaiden määrään. keusjärjestö Human Rights Watchin mukaan useita alaikäisiä on kuollut tai loukkaantunut Syyrian taisteluissa. Myös naapurimaissa pakolaisleireillä olevat lapset ovat vaarassa: ryhmittymät värväävät heitä aktiivisesti takaisin taisteluihin. Asejoukkoihin houkutellaan usein myös kaikista heikoimmassa asemassa olevia lapsia. Human Rights Watchin haastattelemista lapsisotilaista monet olivat lukutaidottomia, eikä yksikään ollut koulussa rekrytoinnin aikana. Konfliktit kiihdyttävät lapsisotilaiden käyttöä, ja lapsisotilaiden määrä onkin sidoksissa meneillään oleviin konflikteihin. YK:n mukaan pienten, kevyiden ja helppokäyttöisten aseiden leviämisen ja lapsisotilaiden määrän kasvun välillä on yhteys. Kevyiksi aseiksi luokitellaan muun muassa kiväärit ja pistoolit. Lasten on helpompi kantaa kevyitä aseita, joten niiden lisääntyminen vaikuttaa suoraan lapsisotilaiden määrään. Kevyiden aseiden rajoituksilla voidaankin välillisesti vaikuttaa myös lapsisotilaiden määrään. Kotilainen korostaa, että tyttösotilaiden rooli on monimutkainen. He ovat samaan aikaan uhreja ja raa’an väkivallan tekijöitä. Liberiassa valtaosa heistä kaapattiin joukkojen mukaan, nuorimmat jopa 7-vuotiaina. Osa liittyi joukkoihin kuitenkin vapaaehtoisesti esimerkiksi kostaakseen omaistensa kuoleman. Liberiassa tytöt toimivat kaikissa tehtävissä: tukijoukoissa, eturintaman taistelijoina ja joukkojen komentajina. Riippui roolista, millainen sodan arki tytöille oli. – Tukijoukoissa mukana olevat tytöt ovat erittäin haavoittuvassa asemassa. He ovat heittopusseja, jotka voidaan määrätä mihin tahansa tehtävään. Tytöt kulkevat joukkojen mukana seksiorjina. Se kohtalo on karu, Kotilainen toteaa. Liberiassa seksiorjan kohtaloa pystyi pakenemaan ryhtymällä taistelijaksi. Jos taistelijana menestyi, nousi komentajaksi. Sotilaiden mielestä ei ollut eroa, olivatko taistelijat ja komentajat tyttöjä vai poikia. Molemmat toimivat yhtä raa’asti. Tytöt armeijan seksityöläisinä Paluu yhteiskuntaan vaikeaa Sotilaiksi ei värvätä ainoastaan poikia, vaan arvioiden mukaan jopa 40 prosenttia lapsisotilaista on tyttöjä. Turun yliopiston tutkija Leena Kotilainen tekee väitöskirjaa Liberian sisällissotien entisistä tyttösotilaista. Hänen arvionsa mukaan puolet Liberian lapsisotilaista oli tyttöjä. Silti tytöt ja heidän roolinsa sodissa ovat keskustelussa edelleen marginaalissa. – Tyttöjen asemaa ei ymmärretä. Ei nähdä, miten laaja ongelma tyttösotilaiden käyttö on, Kotilainen toteaa. – Jos esimerkiksi katsoo valokuvia lapsisotilaista, niissä näkyy vain muutamia tyttöjä. Leena Kotilainen tutki, mitä tyttösotilaille kuuluu 10 vuotta sodan päätymisen jälkeen. Valtaosalla meni erittäin huonosti. – He olivat päätyneet pääkaupungin slummeihin. Suurin osa toimi prostituoituina ja huumekaupassa. He myös käyttivät itse huumeita, sillä sotatraumat olivat käsittelemättä ja liian raskaita kantaa. Maaseudulle takaisin päässeet tytöt voivat slummien asukkaita paremmin, mikäli vanhemmat ottivat tytöt vastaan. Aina näin ei käy. Vanhemmat saattavat pelätä ja hyljeksiä sodassa muuttuneita lapsiaan. Silloin päätyminen slummeihin on todennäköistä. 38 - Maailmankuva
Nuorimmat lapsisotilaat jopa 7-vuotiaita Lapsisotilaiden sopeutuminen takaisin yhteiskuntaan on työläs ja pitkä prosessi. Vuosia taistelemassa olleet lapset oppivat väkivaltaisia käyttäytymismalleja, joista on vaikea päästä eroon. Lapsisotilaihin erikoistunut Child Soldiers International -järjestö huomauttaa, että usein tytöt jäävät virallisen avun ulkopuolelle eivätkä saa tarvitsemaansa tukea. Myös Kotilainen allekirjoittaa tämän. – Vaikka Liberiassa on toteutettu lukuisia hankkeita, apu ei tavoittanut tyttöjä. Virallinen lapsisotilaihin käytetty DDR-sopeutusohjelma eli "disarmament, demobilisation and reintegration" on toteutettu valmiilla muotilla, joka ei sovellu tytöille. kuva: wikimedia commons Alle 18-vuotiaita lapsisotilaita arvellaan olevan yli 250 000. Tarkkaa määrää ei tiedetä, sillä lapsisotilaiden käyttö lisääntyy konflikteissa. Niissä tarkkojen tietojen saaminen on vaikeaa. Valtaosa lapsisotilaista on 14–18-vuotiaita, mutta nuorimmat ovat jopa 7-vuotiaita. Kansainvälisen määritelmän mukaan lapsisotilaaksi lasketaan alle 18-vuotias lapsi, jota aseellinen ryhmä tai armeija käyttää mihin tahansa tarkoitukseen. Tämä sisältää sotimisen lisäksi muun muassa ruuanlaiton, seksuaalisen väkivallan, vakoilun ja viestien välittämisen. Kansainvälinen humanitaarinen oikeus määrittelee alle 15-vuotiaiden lapsisotilaiden käytön laittomaksi ja kansainvälinen rikostuomioistuin sotarikokseksi. Ihmisoikeuslaki ja YK:n lasten oikeuksien sopimus kieltää alle 18-vuotiaiden pakottamisen taisteluihin ja asevoimiin. – Ohjelmasta liikkui paljon väärää tietoa. Tytöt pelkäsivät leimaantuvansa. Lisäksi poikaystävät tai komentajat saattoivat viedä apurahat. Kaikkiaan ohjelmat ovat epäonnistuneet tyttöjen kohdalla. Slummeissa asuvat entiset tyttösotilaat tiesivät, millaista apua he tarvitsisivat. He haluaisivat huumevieroitusta, terapiaa traumojen käsittelemiseksi ja ammatin, jolla voisi hankkia elannon. Virallisissa ohjelmissa tytöille tarjotaan usein ompelijan tai tarjoilijan ammattia, joilla ei voi elättää itseään. – Tytöt haluaisivat työllistyä esimerkiksi rakennusalalla, mutta heille ei ole annettu siihen mahdollisuutta. Tytöille tarjottu ammattikoulutus oli hyvin stereotyyppistä, Kotilainen tiivistää. Maailmankuva - 39
Lapsisotilaita maailmalla vuosina 2010–2013 MALI ISRAEL Malin kriisissä monet aseelliset kapinallisryhmät ovat rekrytoineet lapsia joukkoihinsa. Lapsisotilaiden käytön laajuudesta ei ole tarkkaa tietoa. Raportointi on toistaiseksi perustunut pitkälti yksittäisiin havaintoihin. Raporttien mukaan Israel käytti palestiinalaislapsia ihmiskilpinä ainakin vuonna 2011. LIBYA Lapsisotilaita on ollut kansallisessa armeijassa ainakin Muammar Gaddafin aikana. Lapsia on käytetty myös ihmiskilpinä. KOLUMBIA Suurin osa Kolumbian lapsisotilaista on FARC:n sissijoukoissa. Lapsia on raportoitu olevan myös puolisotilaallisissa ryhmittymissä sekä tiedustelutehtävissä Kolumbian armeijassa. Norsunluurannikko Lapsisotilaita käytetään valtion sotilaallisissa joukoissa. Tšad lapsisotilaita valtiollisessa armeijassa lapsisotilaita valtion muissa aseistetuissa joukoissa Tuhansia lapsisotilaita on ollut niin valtion armeijassa kuin vastarintaliikkeissä. Vuonna 2011 Tšadin hallitus allekirjoitti pöytäkirjan lapsisotilaiden käytön lopettamiseksi. Määrä on pudonnut sen jälkeen radikaalisti. lapsisotilaita valtion tukemissa aseellisissa ryhmittymissä lapsisotilaita ei-valtiollisissa joukoissa, kuten vastarinta- ja kapinallisryhmittymissä lasten käyttö kantajina, vakoojina, viestinviejinä, ihmiskilpinä tai muissa vastaavissa sotilaallisissa tehtävissä Teksti: Kalle Heino Grafiikka: Elisa Bestetti Lähteet: YK, Child Soldiers International, Human Rights Watch Keski-Afrikan tasavalta Sadat lapset taistelevat useiden kapinallisjoukkojen riveissä. Nuorimmat lapsista ovat 12-vuotiaita. Sissijoukko Herran vastarintaarmeija (Lord’s Resistance Army) on kaapannut lapsia joukkoihinsa maan kaakkoisosissa. Myös valtiollinen armeija käyttää alle 18-vuotiaita sotilaita. Kongon demokraattinen tasavalta YK:n arvion mukaan Kongon sodissa lapsisotilaita oli jopa 30 000, sekä hallituksen joukoissa että vastarintaliikkeissä. Lapsista suurin osa on jo vapautettu, mutta heitä rekrytoidaan edelleen maan itäosissa, etenkin vastarintaliike M23:n riveihin. Myös Herran vastarinta-armeija on edelleen lasten uhkana Kongossa.
SYYRIA IRAK Afganistan PAKISTAN INTIA Syyrian hallitusta tukeneet itsenäiset joukot ovat käyttäneet lapsia ihmiskilpinä. Teini-ikäisiä on ollut opposition taistelutoiminnassa. Syyrian sodan molempia osapuolia on syytetty lapsisotilaiden käytöstä. Lapsia on käytetty kansanpuolustusjoukoissa. Lisäksi Al-Qaida hyödyntää lapsia vakoilussa, kuljetustehtävissä sekä räjäytysten asentamisissa, itsemurhaiskuissa sekä hyökkäyksissä. Monet kapinallisryhmät, muun muassa talibanit, värväävät lapsia sotilaiksi, toisinaan myös itsemurhaiskujen toteuttajiksi. Myös Afganistanin kansallinen poliisi on käyttänyt lapsia joukoissaan. Tiettävästi talibanit värväävät lapsia itsemurhapommittajiksi Pakistanin ja Afganistanin rajan tuntumassa. Tietyissä maakunnissa radikaaliryhmittymät ovat antaneet jonkinasteista sotilaskoulutusta sadoille lapsille. Naxaliittien maoistinen kommunistiliike on tiettävästi rekrytoinut 6–12-vuotiaita lapsia, joista on muodostettu ”lasten yksiköitä”. Lapsille on annettu sotilaallista koulutusta, ja he ovat toimineet esimerkiksi lähetteinä. Joukoista paenneiden lapsien perheitä on tapettu kostoksi. THAIMAA Satoja muslimilapsia on ollut separatistien joukoissa sekalaisissa tukitehtävissä ja joskus myös taisteluissa. FILIPPIINIT JEMEN ERITREA Lapsia Al-Shabaabin joukoissa (kts. Somalia). Jemenin armeijaan on rekrytoitu jopa 14-vuotiaita lapsia. Ennen arabikevättä lapset taistelivat kapinallisia vastaan pohjoisessa. Myöhemmin kapinallisjoukot käyttivät lapsia partiointitehtävissä teillä ja tarkastusasemilla. SUDAN ETELÄ-SUDAN Toistakymmentä aseellista ryhmittymää käyttää lapsisotilaita. Ryhmittymien joukossa ovat Sudanin armeija sekä muut aseelliset, niin hallitusmyönteiset kuin kapinallisetkin joukot. Etelä-Sudanin hallitus on luvannut lopettaa lapsisotilaiden käytön, mutta maan armeija rekrytoi edelleen lapsia joukkoonsa. MYANMAR Lapsisotilaita valtion armeijassa. Hallitus on tehnyt YK:n kanssa sopimuksen lapsisotilaiden vapauttamisesta. Tänä vuonna armeijan palveluksesta on vapautettu jo lähes 200 lapsisotilasta. Useat kapinallisjoukot ovat rekrytoineet lapsisotilaita. Filippiinien armeija on sepittänyt oman toimintansa tukemiseksi tarinoita, joiden mukaan väkisin rekrytoidut lapset olisivat kapinallishenkisiä lapsisotureita omasta tahdostaan. SOMALIA RUANDA Ruandassa toimiva Kongon oppositiojoukko M23 käyttää lapsisotilaita. Islamistiliike Al-Shabaab rekrytoi jopa 10-vuotiaita lapsia, joita kaapataan suoraan kotoa ja kouluista. Osa heistä pakotetaan itsemurhapommittajiksi. Myös väliaikaishallituksen joukoissa on lapsisotilaita.
SODAT JA KONFLIKTIT Roger Fentonin The Valley of the Shadow of Death. Timothy O'Sullivanin A Harvest of Death. Anssi Männistö Median roolia koetellaan sotakuvissa Päivälehdissä on vain poikkeuksellisesti nähty erityisen raakoja sotakuvia. Internetin vauhdittamassa mediamaisemassa median portinvartijuus on koetuksella. Tämä näkyy erityisen hyvin sotakuvien julkaisemisessa. Valokuva on ollut keskeinen sotia koskevien mielikuvien rakentaja. Tämä tiedettiin jo Krimin sodassa (1853–56), joka oli ensimmäinen valokuvin dokumentoitu sota. Sodan nimekkäin kuvaaja oli Britannian hallituksen värväämä Roger Fenton. Hänet palkattiin tilanteessa, jossa lyhyeksi luultu sota Venäjää vastaan oli pitkittynyt veriseksi kamppailuksi. Tavoitteena oli Fentonin kuvien avulla osoittaa, ettei tilanne rintamalla ollut lainkaan niin surkea kuin synkät lehtikirjoitukset väittivät. Fenton pysyi toimeksiannossaan, eikä kuvannut näl- 42 - Maailmankuva kiintyneitä tai kaatuneita sotilaita. Hänen kuvansa esittivät sotilaat ja etenkin heidän johtajansa sankareina, joilla ei ollut hätää ja jotka nauttivat suurin piirtein samoista mukavuuksista kuin siviilissä. Fentonin tunnetuin Krimin-kuva on The Valley of the Shadow of Death. Siinä nähdään kymmeniä tykinkuulia karussa laaksossa, jossa satoja brittisotilaita oli vähää aiemmin menehtynyt sotilasjohdon taitamattomuuden vuoksi. Kuvassa ei ole ainuttakaan ihmishahmoa, mutta silti sitä tulkittiin jo omana aikanaan sodan hävityksen symbolina.
kuvat: wikimedia commons Alexander Gardnerin Home of the Rebel Sharpshooter. Tekniikka ei riittänyt taistelukuviin Yhdysvaltain sisällissodassa (1861–65) valokuvaajat ensimmäistä kertaa suorastaan kilpailivat näyttävimpien otosten saamiseksi. He kuvasivat miltei kaikkia sotimisen puolia. Nopeita taistelukuvia ei kuitenkaan pystytty ottamaan tuon aikaisella tekniikalla. Kaksi sisällissodan tunnetuinta kuvaa on otettu Gettysburgin taistelun jälkeen heinäkuussa 1863. Timothy O’Sullivanin kuvassa A Harvest of Death taistelukentällä lojuu kymmeniä ruumiita. Sodankäynnin julmuuttaa korostaa, että vainajilta on otettu kengät pois ja taskut tyhjennetty. Alexander Gardnerin kuva Home of the Rebel Sharpshooter puolestaan paljastaa, miten vakiintumattomia kuvaamisen eettiset säännöstöt tuolloin olivat. Gardner nimittäin siirsi sotilaan ruumista ja tuki laukulla tämän päätä siten, että kasvot osoittivat kameraan. Ensimmäisen maailmansodan aikana kaikki osapuolet rajoittivat oman rintaman tapahtumien, erityisesti tappioiden, valokuvaamista. Ammattilaiskuvaajien kamerat olivat vielä raskaita, ja niissä käytettiin pääasiassa lasinegatiiveja, mikä sinällään hankaloitti kuvaamista. Monet sotilaat sen sijaan käyttivät pienempiä kameroita oman rintaman todellisuuden kuvaamiseen. Nämä kuvat olivat sodan aikana ankaran sensuurin kohteena, mutta niitä on päätynyt vuosien ja vuosikymmenten jälkeen kotialbumeista julkisuuteen. Toisessa maailmansodassa kuvat propagandana Monet kuuluisat kirjailijat – kuten Ernest Hemingway ja George Orwell –, toimittajat ja valokuvaajat tulivat raportoimaan Espanjan sisällissodasta 1930-luvun puolivälissä. Valokuvaajat testasivat ensimmäistä kertaa kovissa olosuhteissa uutta kuvauskalustoa, kuten Leica-kameroita. Tämä kevyt, helposti liikuteltava välineistö oli osaltaan tuottamassa uudentyyppistä kuvailmaisua. Robert Capa kuvasi Espanjassa yhden kaikkein tunnetuimmista sotakuvista Kaatuva tasavaltalaistaistelija. Sodasta tuli tärkeä aihepiiri 1930-luvulla alkaneelle ”kuvajournalismin kultakaudelle”. Kuvalehdissä, kuten Life, Picture Post ja Vu, harjoiteltiin uusia kuvakerronnan tapoja ja muotoja ja esimerkiksi sankaruuden ja kärsimyksen esittämistä. Näitä keinoja hyödynnettiin laajasti muutamaa vuotta myöhemmin toisen maailmansodan aikana. Uutta oli muun muassa inhimillisen näkökulman tuominen vahvasti mukaan. Toisen maailmansodan aikana kuvajournalismia käy- Maailmankuva - 43
SODAT JA KONFLIKTIT Robert Capan Kaatuva tasavaltalaistaistelija. tettiin sotapropagandan hyväksi kaikissa sotaakäyvissä maissa ja taisteluita kuvattiin vapaammin ja monipuolisemmin kuin ensimmäisessä maailmansodassa. Sensuuri oli kuitenkin tiukkaa ja monivaiheista. Kesti useita kuukausia ennen kuin esimerkiksi W.E. Smithin kuuluisat kuvat Guamin taisteluista Tyyneltämereltä pääsivät julkisuuteen. Life-lehti protestoi tätä voimakkaasti. Sodan loppua kohden liittoutuneet höllensivät rajoituksia ja esimerkiksi Normandian maihinnoususta kuvia laitettiin heti julkisuuteen. Monet maailmansodan kuva-arkistot ovat avautuneet vasta viime vuosina. Yksi tällaisista on kesällä 2013 internetiin avattu suomalainen SA-kuva-arkisto. Puolustusvoimien Kuvakeskuksen ylläpitämä palvelu on kansainvälisestikin huomattavan laaja ja sisältää lähes 160 000 sodan ajan valokuvaa vuosilta 1939–1945. Kriittisyys alkoi Korean sodasta Korean sodassa 1950-luvun alussa luotiin uutta traditiota sota-ajan kuvakertomuksiin. Esimerkiksi jotkin Lifen reportaasit olivat huomattavan kriittisiä oman sotilasjohdon toimia kohtaan. Tällainen oli esimerkiksi 44 - Maailmankuva David Douglas Duncanin reportaasi There Was a Christmas joulunumerossa 1950. Duncan esitteli nääntyneitä, jännittyneitä ja vääristyneitä sotilaiden kasvoja, vailla minkäänlaista sankarillisuutta. Korean sodan pitkittyessä sensuuri kuitenkin tiukentui. Vietnamin sota oli ensimmäinen varsinainen ”mediasota”, jossa televisio oli keskeisesti läsnä. Sodan osapuolista Yhdysvallat oli aluksi myötämielinen julkisuudelle. Sotilasjohto kannusti toimittajia ja kuvaajia tulemaan Vietnamiin ja järjesti myös kyydityksiä taistelukentille. Suopeus kuitenkin väheni tammikuussa 1968 PohjoisVietnamin toteuttaman massiivisen TET-hyökkäyksen jälkeen. Vuotta myöhemmin julkisuuteen levisivät Ron Haberlen kuvat MyLain siviilien joukkosurmasta. Ne herättivät tyrmistystä Yhdysvalloissa ja saivat kotiyleisön analysoimaan kriittisesti oman hallituksen tekemisiä. Kamerat olivat läsnä ja lähellä taisteluita sodan loppuun asti. Vietnamin sodan kaikkein kuuluisin kuva on Nick Utin vuonna 1972 ottama kuva napalm-hyökkäyksessä haavoittuneesta, pakenevasta tytöstä.
Utin lisäksi paikalla oli monia muita kuvaajia. Yksi heistä seisoo tuon ikonisen napalm-kuvan laidalla, mutta hänet on rajattu pois siitä vedoksesta, jonka me kaikki tunnemme. Median kontrolli nykyään mahdoton Media on saanut kritiikkiä vuoden 1991 Persianlahden sodan uutisoinnista siksi, että kuvastoja hallitsivat huipputekniset aseet, kun taas siviilien kohtaloita ja elämää kuvattiin vain vähän. Tämä johtuu pitkälle siitä, että informaation virrat olivat tuolloin kaikkein rajoitetuimpia verrattuna muihin niihin sotiin, joissa Yhdysvallat tai sen johtama liittoutuma on ollut mukana. Vastaavanlainen täyskontrolli oli mahdotonta vuosikymmentä myöhemmin Afganistanin ja Irakin sodissa. Digitalisoituminen ja internetin leviäminen ovat taanneet lähtökohtaisesti monipuolisemman informaation välityksen kuin vuonna 1991. Kaikkein merkittävin muutos 2000-luvun sodissa on ollut kuvauslaitteiden ja kuvanvälitysteknologian kokema mullistus. Digikamerat ja kamerapuhelimet ovat tehneet periaatteessa jokaisesta taisteluun osallistujasta tai seuraajasta myös sen tallentajan. Taisteluista saadaan yhä karmeampaa, mutta samalla myös yksityiskohtaisempaa ja todistusvoimaisempaa kuvaa. Sotilasjohtoa ja yleisöjä ovat hätkäyttäneet muun muassa Abu Ghraibin vankien kidutuskuvat, Saddam Husseinin teloituksen salakuvaaminen ja kidnapattujen amerikkalaissiviilien teloitusvideot. Kaikkein suorimmat ja julmimmat kuvat löytyvät erityisiltä ”sotapornon” sivustoilta. taas kuvasivat tilannetta. Median edustajat seurasivat tapahtumaa pääosin etäältä. Gaddafin kuoltua jotkut lehtikuvaajat kuvasivat kapinallisten kamerapuhelinten ruutuja, joissa pyöri video Gaddafin kiduttamisesta. Seuraavana päivänä media oli paikalla ottamassa kuvia kapinallisista, jotka ottivat kuvia itsestään Gaddafin ruumiin äärellä kylmiössä. Kun vuonna 1991 Persianlahden sodassa journalistit olivat tuohtuneita kuvien niukkuuden ja ultraraskaan sensuurin vuoksi, Gaddafin kuolema palautti median uudenlaiseen portinvartijuuteen. Media oli paikalla ottamassa kuvia kapinallisista, jotka ottivat kuvia itsestään Gaddafin ruumiin äärellä. Kuvia Gaddafista muilta kuin journalisteilta Mitä tulee median portinvartijuuteen, yksi lakipisteistä ja käännekohdista saavutettiin Libyan diktaattorin Muammar Gaddafin viimeisten hetkien yhteydessä syksyllä 2011. Tunnetuimmat kuvat ja videot siitä ovat kapinallisten itsensä ottamia; toiset kiduttivat Gaddafia, toiset Paradoksaalista oli, että Gaddafi-kuvat eivät välttämättä olleet journalistien ottamia ja niitä myös julkistettiin osin mediasta riippumatta internetissä ja sosiaalisessa mediassa. Journalisteilla jäi kuitenkin tehtävänsä: suodattaa omille katsojille sopivaa kuvastoa kaikesta siitä rankasta aineistosta, jota oli saatavilla. Mutta mikä tärkeintä: tällaisissa tilanteissa journalistien merkitys korostuu kuvien ja tilanteen taustoittajina ja selittäjinä. Kirjoittaja on visuaalisen journalismin professori Tampereen yliopistossa. Lähteet: Frizot, Michel (1998), A New History of Photography. (Köln: Könemann). Goldberg, Vicki (1993), The Power of Photography: How Photographs Changed Our Lives. (New York: Abbeville Press) Kobre, Kenneth (2004), Photojournalism The professionals approach. (Boston: Focal Press) Lebeck, Robert and von Dewitz, Bodo (2001) Kiosk, A History of Photojournalism. (Göttingen: Steidl). Manchester William (1993), In Our Time, The World as seen by Magnum photographers. (New York/London: American Federation of Arts / W.W. Norton & Co.) Pantzer, Mary, (2006), Things as they are. (Amsterdam: World Press Photo). Rosenblum, Naomi (1984), A World History of Photography. (New York: Abbeville Press) Salo, Merja (2000), Imagewear, (Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu) Turner, Peter (1988). History of Photography. (London: Hamlyn). Maailmankuva - 45
SODAT JA KONFLIKTIT Heidi Ylitalo Jälleenrakennus tuo arjen takaisin Iso osa väkivaltaisista konflikteista käydään kehitysmaissa. Vaikka konflikti loppuu, trauma jää. Jälleenrakennuksessa yritetään palauttaa ihmisille arki. Esimerkiksi koulunkäynti tukee henkistä toipumista konflikteista. Väkivaltainen konflikti merkitsee pahaa takaiskua maan kehitykselle. Kun konflikti lakkaa, alkaa pitkään kestävä jälleenrakennus. – Sivistysvaltion moraalinen tehtävä on auttaa jälleenrakennuksessa, ja meillä on siihen varaa, ulkoministeriön Aasian yksikön varapäällikkö Olli Ruohomäki sanoo. Ruohomäki on seurannut muun muassa Kambodzhan, Palestiinan, Nepalin, Kosovon ja Afganistanin jälleenrakennusta. – Afganistanissa haasteena on ollut se, että jälleenrakennusta on jouduttu tekemään samaan aikaan kun maassa käydään sotaa. Esimerkiksi Kambodzhassa oli selkeämpi sodan jälkeinen jälleenrakennus. Maassa oli 1990-luvulla suuri jälleenrakennusoperaatio, jossa luotiin peruspalveluita, kouluja ja uutta infrastruktuuria. Kehitysyhteistyön tärkeä tehtävä on tukea tavallisten ihmisten arkea. Esimerkiksi Afganistanissa on saatu aikaan paljon positiivista kehitystä. Ruohomäki muistuttaa, että vaikkapa tyttöjen koulunkäyntimahdollisuudet ovat parantuneet talibanien vallan jälkeen. Jälleenrakennus alkaa perustarpeista Konfliktin jälkeen valtio pyritään saamaan toimimaan niin, että se pystyy hoitamaan tehtävänsä eli tuot- 46 - Maailmankuva tamaan peruspalveluita ja luomaan turvallisuutta kansalaisilleen. Sota-aika voi romahduttaa maan niin, että kaikki peruspalvelut on luotava kuin tyhjästä uudelleen. Kansalaiset ovat voineet menettää toimeentulonsa, valtion instituutiot, terveydenhuollon ja kunnolliset tiet. Kaikki alkaa humanitaarisesta avusta, jolla turvataan ihmisten perustarpeita, kuten ruoan ja veden saanti. Maahan luodaan valtion perusrakenteita, kuten tieverkostoa. Osa jälleenrakennusta ovat myös rauhanturvaaminen sekä oikeusjärjestelmän ja talouden kehittäminen. Lisäksi pitäisi löytää osaavia ihmisiä kehittämään maata. Kriisi passivoi herkästi, eikä ihmisten ole heti helppo uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Valtioilla on vastuu peruspalveluista ja kansalaistensa turvallisuudesta. Maat ovat myös vetovastuussa jälleenrakennuksessa ja määrittelevät, millaista apua tarvitsisivat ulkopuolelta. – Ulkopuolelta ei voida tyhjästä luoda kaikkea. Paikalliset ovat itse asiantuntijoita siinä, miten muut maat voisivat tukea ja mikä auttaisi parhaiten, sanoo tarkastaja Tiina Kajakoski ulkoministeriön Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan yksiköstä. Kehitysavun tärkeimpiä tehtäviä on auttaa valtiota
Vaikka konflikti loppuu, trauma jää. kuva: wikimedia commons
kuva: wikimedia commons SODAT JA KONFLIKTIT Koulunkäynti tukee henkistä toipumista konflikteista. tuottamaan peruspalveluita, kuten koulutusta ja terveyspalveluja sekä edistää veden saantia ja sanitaatiota. Suomi on kehittänyt viime vuosina muun muassa sisällissodasta toipuvan Libyan terveyspalveluita. Esimerkiksi mielenterveyspalvelut ovat olleet puutteelliset maassa, jossa moni kärsii sodan aiheuttamasta jälkitraumaattisesta stressistä. mutta mailla ei ole aina tahtotilaa ottaa vastaan apua. Muiden maiden väliintulo konfliktissa voi oikein tehtynä auttaa heikkoja valtioita hajoamasta. Avunantajat ja hauraat valtiot ovat lisänneet yhteistyötään muun muassa New Deal -keskustelulla vuodesta 2010 alkaen. Yhteistyöllä saadaan parempia tuloksia rauhanomaisessa kehityksessä. Hauraat valtiot vaarassa Luottamus valtioon horjuu Valtaosa maailman konflikteista tapahtuu niin sanotuissa hauraissa valtioissa, joita yhdistävät monet ongelmat. Niiltä puuttuu kyky tai poliittinen tahto tuottaa peruspalveluita kansalaisilleen ja taata sananvapauden ja ihmisoikeuksien toteutumista. Huono hallinto ja demokratian puute altistavat konflikteille. Hauraisiin valtioihin kuuluu konfliktista toipuvia maita ja sellaisia valtioita, joissa konflikteihin ajautumisen riski on suuri. – Vaikka monet maat olisivat konfliktin rajalla, maat eivät aina itse näe tilannettaan sellaisena, vaan esimerkiksi poliittisena kehityksenä, Tiina Kajakoski sanoo. – Toki asioihin voisi puuttua jo ennen konfliktia, Kriisi nostaa epäkohtia esille. Vanhoille autoritaarisille hallinnoille voi olla vaikea luoda uutta yhteiskuntajärjestelmää. Ongelmia voi syntyä vaikkapa siinä, etteivät kansalaiset luota uuteen johtajaansa. Epävakautta lisäävät puutteelliset peruspalvelut, työttömyys ja nopea väestönkasvu. Jos valtio saa lisättyä työllisyyttä, se vahvistaa arvovaltaansa kansalaisten silmissä. Jälleenrakennusta hidastaa myös, jos maasta ei löydy paikallista osaamista eikä yksinvaltijan hallinnon aikana olla totuttu päätöksentekoon. Ihmiset voivat olla epäluuloisia valtion instituutioita kohtaan: luottamus valtioon on horjunut. Jännitteet ja epävakaus 48 - Maailmankuva
voivat jäädä elämään. Kun kansainvälinen yhteisö tuo rahaa konfliktimaahan, on vaarana korruptio. Paikallinen eliitti voi pyrkiä hyötymään rahoista. Tämä taas voi kylvää uuden konfliktin siemenen. Sijoittamalla yhteiseen hyvään, kuten veden saantiin ja teihin, mahdollisimman moni paikallinen hyötyy avusta. Konfliktin jatkuminen ja väkivalta estävät kehitystä. Ilman ihmisoikeuksien kunnioittamista kehitystä on vaikea saada aikaan. – Yritämme tukea heikompiosaisia, jotka jäävät yleensä vielä heikompaan asemaan konflikteissa, Tiina Kajakoski sanoo. Sodassa olleilla nuorilla miehillä on usein hankala elämäntilanne, sillä siirtyminen siviiliin ei ole helppoa. – Kambodzhassa seurasi sodan jälkeen piikki rikollisuudessa. Halvat aseet olivat suuri ongelma. Aseiden läsnäolo tekee yhteiskunnasta väkivaltaisen, Olli Ruohomäki sanoo. Kaiken edellytys on, että maa itse sitoutuu rauhanomaiseen kehitykseen. Haasteena on siirtymä kriisinhallinnasta ja humanitaarisesta avusta pitkäjänteisempään jälleenrakennuksen ja kehitykseen. Arvet paranevat sukupolvien ajan Vaikka konflikti loppuu, trauma jää. Kriisien henkiset arvet säilyvät pitkään. Suomen sisällissodasta on melkein sata vuotta aikaa, mutta siitä nousee yhä julkista väittelyä. – Ottaa oman aikansa, ennen kuin tapahtumista puhutaan. Menneisyyden tapahtumat ovat usein liian lähellä. Usein henkisessä toipumisessa menee muutama sukupolvi, ainakin 30 vuotta, Olli Ruohomäki sanoo. Rauhansopimuksen teon jälkeiset viisi vuotta ovat kriittistä aikaa. Silloin lähes puolet konflikteista uusiutuu. Kun rauhansopimuksen jälkeen selvitään kymmenen vuotta, tilanne alkaa muuttua vakaammaksi. Rauhansopimus merkitsee poliittista tahtotilaa rauhan syntyyn. Se merkitsee, että halutaan uusi alku. Rauhansopimuksiin päädytään kuitenkin hyvin eri tavoilla. Joskus konfliktissa ei ole syntynyt voittajaa, kun sopimus tehdään. Kompromissisopimukset ovat usein hauraita ja ulkopuolista apua tarvitaan. Rauhansopimus voi syntyä myös sen jälkeen, kun toinen osapuoli on murskannut toisen. Silloin rauhan hinta on kova. – Psykologinen vaikutus kestää konfliktissa hyvin kauan. Toisaalta ihmiset ovat myös hyvin valmiita uudistamaan maataan ja tahtotila on usein valtava. Uskonpuute voi kuitenkin tulla, jos tuloksia ei näy, Tiina Kajakoski sanoo. Konfliktien seuraukset ulottuvat myös muihin maihin. Esimerkiksi Libyassa oli ennen paljon vierastyövoimaa naapurimaista. Libyan sisällissodan aikana he palasivat työttöminä kotimaihinsa. Näin maiden ongelmien lisäksi mukaan tulevat myös naapurimaiden ongelmat. Egyptissä jatkunut levottomuus on karkottanut maasta turistit, jotka ovat tuoneet monelle elinkeinon. – Rauha on ehkä ennen ollut diktatuuriin perustuva, mutta silloin ihmisillä on kuitenkin ollut tuloja. Nyt maahan tulee uusia köyhyysryhmiä, kun vanha elinkeino ei enää elätä, Kajakoski sanoo. Lapsissa on toivoa Monet lapset menettävät tärkeä kouluvuotensa konfliktin aikana. Sota-aika voi kestää jopa pidempään kuin mikä lasten normaali koulunkäyntiaika olisi rauhan aikana. Kouluja tuhoutuu, opettajia katoaa eikä päteviä opettajia löydy. Näin maihin syntyy koulutusvajetta. Esimerkiksi Kambodzhassa kokonainen sukupolvi menetti mahdollisuutensa käydä koulua. Maassa ei ollut saatavilla myöskään riittävästi ravintoa: muun muassa proteiininpuutos näkyi kasvukäyrissä. Kansakunta menetti yhden sukupolven. Koulunkäynti tukee henkistä toipumista konflikteista. Se edistää rauhaa ja jälleenrakennusta ja luo normaalia arkea. Olli Ruohomäki vieraili sodasta toipuneessa Kambodzhassa uudelleen 2000-luvulla. Lapset ja nuoret luovat toivoa. – Oli ilo nähdä, miten Kambodzhassa oli menty eteenpäin. Konfliktimaissa on usein iso joukko lapsia ja nuoria. Syntyy sukupolvia, joita sota ei ole suoraan koskettanut. Vaikka konflikti kulkee pilven tavoin mukana, uudet sukupolvet katsovat tulevaisuuteen. Lähteet: Kokonaisvaltainen kriisinhallinta ja valtion rakentamisen haasteet (Olli Ruohomäki, CMC Finland – Siviilikriisinhallinnan erikoisjulkaisu 1:8–9.2010), United Nations Development Programme, Forced Migration Review (Refugee Studies Centre 2006) Maailmankuva - 49
TYTÖT KATASTROFEISSA
TYTÖT KATASTROFEISSA Tiina Kirkas Huomio teini-ikäisiin tyttöihin Luonnonkatastrofeissa teini-ikäiset tytöt tarvitsevat ruoan, juoman ja majoituksen lisäksi vaikutusmahdollisuuksia, turvaa ja koulutusta, toteaa Koska olen tyttö 2013 -raportti. Vuonna 2011 Afrikan sarvessa ja Keniassa elettiin pahinta kuivuutta sitten vuoden 1985. Nelisen miljoonaa ihmistä näki nälkää, kun viljasato paloi karrelle ja karja nääntyi janoonsa. Monet menettivät omaisuutensa, monet myös henkensä. Planin haastattelemat vanhemmat olivat huolissaan paitsi ruoan ja veden puutteesta myös tyttäriensä tur- Planin kyselyssä vanhemmat kuitenkin uskoivat, että pojat kykenisivät vastaamaan itsestään katastrofienkin aikana paremmin kuin tytöt. Afrikkalaisten vanhempien luottamus omiin poikiinsa ei ollut perusteetonta. Tutkimukset todentavat, että luonnononnettomuuksissa naiset ja lapset kuolevat 14 kertaa todennäköisemmin kuin miehet. Myös YK:n väestörahasto UNFPA nimeää nuoret tytöt ryhmäksi, joka on ikänsä ja sukupuolensa vuoksi muita suuremmassa vaarassa luonnononnettomuuksien aikana. Vuodesta 2009 lähtien se on ohjeistanut muita avustusjärjestöjä kiinnittämään erityistä huomiota vanhemmistaan eksyneisiin 10–14-vuotiaisiin tyttöihin, odottaviin teiniäiteihin ja eri vähemmistöjen tyttöihin. Miksi tytöt selviytyvät katastrofeista ikäisiään poikia heikommin? vallisuudesta. Kun vanhemmat ja usein pojatkin lähtivät etsimään perheelleen elantoa, tyttäret jäivät yksin kotiin huolehtimaan taloustöistä ja pienemmistä sisaruksistaan. Se altisti heidät seksuaaliselle väkivallalle ja siten ennenaikaisille raskauksille. Myös poikien selviytyminen herätti vanhemmissa huolta, sillä pojat saattoivat loukkaantua tai kuolla kaukana kotoaan. Lisäksi pojilla oli riski päätyä jengeihin, ryhtyä varastamaan tai käyttämään alkoholia ja muita päihteitä. 52 - Maailmankuva Ei enää lapsia, ei vielä aikuisia Tänä vuonna Planin Koska olen tyttö -raportti pohtii teini-ikäisten tyttöjen tilannetta luonnonkatastrofeissa ja humanitaarisessa avustustyössä. Se kysyy, miksi tytöt selviytyvät luonnononnettomuuksista ikäisiään poikia heikommin ja miksi he usein jäävät vaille tarvitsemaansa apua.
Maailmankuva - 53
TYTÖT KATASTROFEISSA Monille tytöille avustusleirit ovat ainoita paikkoja, joissa käydä koulua. Raportti etsii vastausta tyttöjen ja naisten yleisesti alistetusta asemasta monissa yhteiskunnissa. Se muistuttaa, että kriisioloissa eriarvoisilla sukupuolirooleilla on taipumus vahvistua entisestään, mikä näkyy myös humanitaarisessa avustustoiminnassa. Perinteisessä katastrofikuvastossa miehet pelastavat hädänalaisia, kantavat apupaketteja ja neuvottelevat perheidensä nimissä avustustyöntekijöiden kanssa, jotka hekin ovat useimmiten miehiä. Toimeliaiden miesten vastakohtana ovat toimettomat naiset, jotka joko istuvat tuhoutuneen kotinsa edustalla tai seisovat ruokajonossa lapsi kainalossaan. Raportti viittaa myös London School of Economicsin 141 maassa toteuttamaan tutkimukseen, jonka mukaan pelastustoimissa yleisesti suositaan poikia tyttöjen kustannuksella. Tutkimus lainaa bangladeshilaista isää, joka vuonna 1991 hirmumyrskyn pyörteissä päätti pelastaa mieluummin poikansa kuin tyttärensä. Isä perusteli päätöstään sillä, että poikaa tarvitaan suvun jatkamiseen. Katastrofeissa teini-ikäisten tyttöjen asemaa heikentää sukupuolen lisäksi se, että he eivät ole enää lapsia mutteivät vielä aikuisia naisia. Usein avustustoiminnassa on lapsille ja naisille kohdennetut ohjelmansa, jotka pohjaavat heidän kansainvälisiin sopimuksiin kirjattuihin oikeuksiinsa. Teini-ikäiset tytöt jäävät katvealueelle, jossa harvat toimijat määrittelevät heidän erityistarpeitaan, saati huolehtivat niiden toteutumisesta, raportti toteaa. Vaikutusmahdollisuuksia, turvaa ja koulutusta Aina pelkkä humanitaarinen perustyö eli ruoan, juoman ja majoituksen tarjoaminen ei riitä takaamaan teiniikäisten tyttöjen selviytymistä luonnononnettomuuksista ja niiden jälkeisestä ajasta. Tytöt tarvitsevat myös mahdollisuuden vaikuttaa omiin elinoloihinsa, mikä vaatii usein erityistoimia, Koska olen tyttö -raportti korostaa. Avustusleireillä kyse saattaa olla peseytymisrauhasta ja käymälöiden turvallisuudesta. Tilannetta voidaan parantaa naisten ja miesten erillisillä peseytymis- ja käymälätiloilla sekä lisävalaistuksella. Syrjässä sijaitsevat ja heikosti valaistut käymälät lisäävät tutkitusti niin tyttöjen kuin naistenkin kokeman seksuaalisen väkivallan riskiä. Tytöt tarvitsevat yksityisyyttä myös ahtaissa majoi- 54 - Maailmankuva
tustiloissa, mikä ilmenee 15-vuotiaan filippiiniläisen Rizzan kertomuksesta Ondoy-taifuunin jälkeisestä ajasta vuonna 2009. – Leirillä minulla oli kuukautiset. Kun minun piti vaihtaa sidettä, kaikki sisarukseni olivat ympärilläni. He kertoivat siitä kavereilleen ja tekivät minusta pilaa. En voinut mennä käymälään, koska se oli varattu. Minua hävetti. Raportti painottaa tyttöjen koulunkäyntiä myös kriisioloissa. Se toteaa, että koulussa tytöt oppivat tietoja ja taitoja, joilla he hankkivat myöhemmin itselleen toimeentulon, osallistuvat yhteisönsä päätöksentekoon sekä vaalivat omaa ja lastensa terveyttä. Etenkin lisääntymis- ja seksuaaliterveyttä tukeva tieto on kriisioloissa välttämätöntä teini-ikäisille tytöille. Koulussa tytöt myös oppivat taitoja, jotka kriisitilanteessa saattavat välittömästi pelastaa heidän henkensä. Raportti huomauttaa, että monissa yhteiskunnissa varsinkaan tytöt eivät osaa uida eivätkä aina edes juosta. Erityisessä katastrofivalmiuskoulutuksessa he oppivat 15-vuotiaan nepalilaistytön Jonishan tavoin toimimaan myös yhteisöjensä jäseninä. – Isoisäni kuoli salamaniskuun, joten pelkkä katastrofeista kuuleminenkin saa minut pelkäämään. Planin koulutuksessa kuulin, kuinka voimme hallinnoida katastrofien seurauksia ja siten ehkäistä niitä. Itsetuntoni on kohentunut, kun voin osallistua pelastustöihin ja osaan antaa ensiapua. Tiedän, mitä minun pitää tehdä, jos katastrofi koettelee kouluani tai yhteisöäni. Erityisen tärkeitä tieto ja toimintakyvyn tukeminen ovat vammaisille tytöille, jotka helposti unohtuvat äkillisissä katastrofitilanteissa oman onnensa varaan. Muutoksen mahdollisuus Tiedon ohella koulu voi tarjota teini-ikäisille tytöille turvaa, jatkuvuutta ja normaalia arkea usein kaaosmaisissa kriisioloissa. Esimerkiksi 14-vuotiasta filippiiniläistä Amya koulua auttoi unohtamaan Ondoy-taifuunin kauheudet. – Ennen kuin palasin kouluun, olin vain surullinen. Mietin ainoastaan tuhoa ja kuolemaa. Koulussa sain taas mahdollisuuden keskittyä työhön ja kuroa muita kiinni. Se oli vaikeaa mutta lisäsi päättäväisyyttäni. Me tarvitsemme apua, jotta voimme palata kouluun mahdollisimman pian. Se pitää meidät kiireisinä ja normaaleina. Katastrofien seurauksena koulut usein kuitenkin sulkeutuvat, koska ne ovat joko tuhoutuneet tai niitä käytetään hädänalaisten majoitustiloina. Opettajat ovat myös saattaneet menehtyä tai loukkaantua. Joskus vanhemmat epäävät tyttäriltään koulunkäynnin turvallisuussyistä tai köyhyyttään. He pelkäävät tyttäriensä kohtaamaa väkivaltaa ja saattavat varattomuuttaan naittaa heidät alaikäisinä. Valintatilanteissa osa vanhemmista selkeästi myös suosii poikiensa koulutusta. Esimerkiksi Pakistania vuonna 2010 koetelleiden tulvien jälkeen koulunsa keskeytti kuusi prosenttia kuudesluokkalaisista pojista ja 24 prosenttia tytöistä. Monille teini-ikäisille tytöille avustusleirit saattavat olla ainoita paikkoja, joissa he saavat mahdollisuuden käydä koulua ja tutustua kodin ulkopuoliseen elämään edes hetken. Monet tytöt palaavatkin katastrofien jälkeen entiseen kouluttomaan elämäänsä, vaikka luonnononnettomuuksien jälkeinen jälleenrakennus voisi tarjota tilaisuuden tyttöjen ja naisten aseman parantamiseen, Koska olen tyttö -raportti toteaa. Koska olen tyttö -raportti vaatii, että... 1. teini-ikäisiä tyttöjä kuunnellaan ja konsultoidaan niin luonnononnettomuuksiin varautumisessa kuin niiden jälkeisessä avustustyössäkin. 2. naisia kannustetaan ja koulutetaan avustustyöntekijöiksi. 3. avustustyössä teini-ikäisille tytöille tarjotaan kohdennetusti suojelua, koulutusta sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluja. 4. avustustyössä varataan rahaa sukupuoleen perustuvan väkivallan torjumiseen. 5. avustustyössä kerätään sukupuoleen ja ikään liittyvää dataa, joka tarjoaa tietoa teini-ikäisten tyttöjen erityistarpeista kehitysyhteistyöohjelmien suunnittelun tueksi. Maailmankuva - 55
TYTÖT KATASTROFEISSA Tiina Kirkas Raiskauksia ja pakkoavioliittoja Luonnonkatastrofien jälkeen teini tytöt altistuvat tavallista enemmän seksuaaliselle väkivallalle. Osa perheistä sopeutuu luonnononnettomuuksiin naittamalla tyttärensä alaikäisinä.
Tammikuussa 2010 maanjäristys tuhosi Haitin pääkaupungin Port-au-Princen lähes tyystin ja tappoi arviolta 220 000 ihmistä. Samalla se ajoi sadat tuhannet ihmiset kodeistaan. Talojen raunioissa ja avustusleireillä eläminen oli tukalaa ja varsinkin teini-ikäisille tytöille turvatonta. Tämänvuotinen Koska olen tyttö -raportti kertoo 18-vuotiaasta nuoresta naisesta, joka maanjäristyksen jälkeen nukkui yönsä kadulla ja päätyi sitten telttaleirille. – Puolen vuoden kuluttua minut raiskattiin. Eräs avustustyöntekijä vei minut sairaalaan, mutta liian myöhään – olin jo raskaana. En enää koskaan nähnyt raiskaajani. Jätin leirin ja muutin tätini luokse. Kun vauva syntyi, palasin leiriin äitini luokse telttaan. Haitilaisen nuoren naisen mielestä avustusleirissä ei ole turvallista. Hän pelkää, että hänet raiskataan koska tahansa uudestaan. – Tarvitsemme turvaa ja valoja. Raiskaajat pitää saada vankilaan. Koska olen tyttö -raportti kertoo, että Haitin avustusleireillä raskauksia on ilmennyt kolme kertaa enemmän kuin maan kaupunkiväestössä keskimäärin. Kaksi kolmasosaa raskauksista on ollut suunnittelemattomia ja ei-toivottuja. Osin kyse on ollut seksuaalisen väkivallan seurauksista, osin taas teini-ikäisten tyttöjen vähäisistä seksuaali- ja lisääntymisterveyden tiedoista sekä puutteellisista ehkäisypalveluista. Katastrofit altistavat tytöt väkivallalle Konflikteissa tyttöjä värvätään poikien tavoin myös aseellisiin joukkoihin, joissa heidän tehtävänään on usein palvella johtajiaan seksuaalisesti. Katastrofien seurauksena myös perheväkivalta yleistyy. Bangladeshissa tehdyn tutkimuksen mukaan perheen aikuisten kokema stressi purkautuu erityisesti 12–17-vuotiaisiin tyttöihin kohdistuvana ruumiillisena ja seksuaalisena väkivaltana. Muita heikommassa asemassa ovat vammaiset tytöt. Varhaisavioliitot yleistyvät paikoin ruokakriisin aikana Katastrofit saattavat lisätä vanhempien halua järjestää tyttärensä naimisiin mahdollisimman varhain. Avioliitto voi esimerkiksi säästää perheen seksuaalisen väkivallan aiheuttamalta häpeältä tai ylimääräisten perheenjäsenten ruokkimiselta. Koska olen tyttö -raportti muistuttaa, että lapsiavioliitot ovat tavallista yleisempiä kuivuudesta kärsivällä Sahelin alueella Afrikassa. Planin Nigerissä teettämässä kyselyssä perheet suhtautuivat kuitenkin kahtalaisesti alaikäisten tyttäriensä avioliittoon ruokakriisin aikana. Maradissa ja paikoin Dossossa ruokapula näytti lisäävän lapsiavioliittoja. Suuressa vaarassa tytöt ovat aseellisissa konflikteissa, joissa seksuaalinen väkivalta on osa sotilaallista strategiaa. Seksuaalinen väkivalta ja häirintä ovat teini-ikäisten tyttöjen arkea kaikkialla maailmassa. Hyväksikäytön uhka kuitenkin lisääntyy kriisioloissa, kun tytöt joutuvat erilleen vanhemmistaan ja läheisistään maanjäristysten, pyörremyrskyjen tai tulvien jälkeisessä kaaoksessa. Erityisen suuressa vaarassa tytöt ovat aseellisissa konflikteissa, joissa seksuaalinen väkivalta on osa sotilaallista strategiaa. Kongon demokraattisessa tasavallassa sadat tuhannet eri-ikäiset tytöt ja naiset on raiskattu ja seksuaalisesti pahoinpidelty konfliktissa, joka jatkuu edelleen maan hallituksen ja lukuisten sissijoukkojen välillä. – Mitä tehdä, jos perheessä on paljon tyttöjä ja vähän ruokaa ja rikas mies tulee pyytämään yhtä tytärtä vaimokseen? Pitääkö hänelle vastata kieltävästi ja katsoa, kuinka omat lapset kuolevat? Vai kannattaako hyväksyä tarjous, sillä mies huolehtii tyttärestä ja antaa perheelle paljon rahaa, paikalliset tytöt kysyivät. Tillaberissa Planin haastattelemat tytöt kertoivat, että ruokakriisi vähentää lapsiavioliittoja. – Vaikka perhe haluaisikin päästä tyttärestään naittamalla eroon, sopivia miehiä ei ole helppo löytää, kun Maailmankuva - 57
TYTÖT KATASTROFEISSA kaikilla on omiakin ongelmia. Ruokakriisissä on kyse syömisestä, ja aviomiehen tehtävänä on tarjota vaimolleen syömistä. On häpeä, jos hän ei siihen kykene. vuudet ovat kiihdyttäneet lapsikauppaa, ja suuri osa maan pääkaupungin Dhakan seksityöläisistä on lähtöisin viimevuotisten luonnontuhojen vaurioittamalta luoteisrannikolta. Nälkä ajaa tyttöjä myymään itseään Humanitaarinen avustustoiminta ei aina kiinnitä huomiota teini-ikäisten tyttöjen – tai ylipäätään naisten – turvallisuuteen. Evakuointileireillä miehet ja naiset peseytyvät usein samoissa tiloissa ja käyttävät yhteisiä käymälöitä. Valaistus on niin ikään puutteellista, ja ahtaat majoitustilat pakottavat tytöt nukkumaan tuntemattomienkin miesten läheisyydessä. Avustusleireillä myös työntekijät syyllistyvät teiniikäisten tyttöjen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Koska olen tyttö -raportti kertoo haitilaisesta tytöstä, joka olisi saanut avustusjärjestön mieheltä uuden teltan rikkoutuneen tilalle vain seksiä vastaan. Kenialaisella pakolaisleirillä asuva nainen puolestaan kuvaa, kuinka äidit laittavat majoissaan veden kiehumaan ja kehottavat tyttäriään hakemaan pataan täytettä "sillä, mitä heillä on". Nälkä pakottaakin monet tytöt ja naiset hankkimaan rahaa ja ruokaa itseään myymällä. – Jokaisen on syötävä, ja ihmiset yrittävät selviytyä parhaansa mukaan, Croix-de-Bougets'n avustusleirillä Haitissa asuva Gheslaine kertoo. Teini-ikäisten tyttöjen erityistarpeet huomioon Useimmiten teini-ikäiset tytöt jäävät väkivaltakokemuksensa kanssa yksin. Vasta äärimmäisessä tilanteessa he uskaltavat kertoa tapahtuneesta, kuten 17-vuotias Intian Tamil Nadusta kotoisin oleva tyttö kertoo vuoden 2004 tsunamin jälkeisestä ajasta. – Eräänä yönä, kun nukuin avustusleirillä, minut raiskattiin. En tiennyt, mitä minulle tapahtui. En tunnistanut miehen kasvoja. Vuodin pahasti. En kertonut asiasta kenellekään. Sitten näin kehossani muutoksia. Kun äitini vei minut sairaalaan, minulle kerrottiin, että olin raskaana. Syyllisyys ja häpeä sulkevat tehokkaasti tyttöjen suut. Tytöt eivät halua, että yhteisö saa tietää heidän menettäneen neitsyytensä, eräs eteläsudanilainen tyttö kertoo Koska olen tyttö -raportissa. – Kukaan ei halua mennä [neitsyytensä menettäneen] tytön kanssa naimisiin eikä pitää hänestä huolta. Siksi hän on hiljaa. Aina tytöt eivät edes tiedä, kenelle kokemuksestaan kertoisivat, saati keneltä saisivat hätätilanteessa apua. Koska olen tyttö -raportti suosittaakin humanitaarisesta avustustyöstä vastaavia kiinnittämään nykyistä enemmän huomiota teini-ikäisten tyttöjen erityistarpeisiin myös luonnononnettomuuksien aikana ja niiden jälkeen. Leiriolojen turvallisuutta voidaan parantaa naisten ja miesten erillisillä käymälöillä ja pesutiloilla, kohentamalla valaistusta sekä tarjoamalla teini-ikäisille tytöille – ja myös pojille – seksuaali- ja lisääntymisterveystietoutta. Tytöt tarvitsevat myös tahon, jolle he voivat kertoa väkivaltakokemuksistaan ja josta he saavat apua. Ennen kaikkea tytöt tarvitsevat mahdollisuuden vaikuttaa oman turvallisuutensa kohentamiseen ja oikeuksiensa toteuttamiseen. Nälkä pakottaa monet tytöt hankkimaan rahaa ja ruokaa itseään myymällä. – Jopa 12-vuotiaiden tyttöjen oletetaan harrastavan seksiä tavaroita vastaan. Prostituutio ei ole hyvästä, mutta onko meillä vaihtoehtoja? Katastrofien jälkeen myös lapsikauppa lisääntyy. Avustusjärjestöt ovat raportoineet haitilaisista tytöistä, jotka on maanjäristyksen jälkeen myyty naapurimaahan Dominikaaniseen tasavaltaan vain muutamalla Yhdysvaltain dollarilla. Bangladeshissa taas pyörremyrskyt, tulvat ja kui- 58 - Maailmankuva
Heidi Ylitalo Uhreista rauhanturvaajiksi Rauhanturvaajanaisia tarvitaan lisää. Ilman naisia sota voi loppua, mutta tyttöihin ja naisiin kohdistuva väkivalta jää usein elämään. UN Photo/Marco Dormino – Koin, että sukupuolestani oli joissain tapauksissa hyötyä, sillä naiset pystyivät puhumaan minulle vapaasti ja luottamuksellisesti. Olin helposti lähestyttävä myös konfliktin osapuolille, jotka puhuivat minulle vapaammin kuin mieskollegoilleni, kertoo suomalainen rauhanturvaajanainen Kriisinhallintakeskuksen tutkimuksessa (A Gender Perspective in Civilian Crisis Management, Anne Mäki-Rahkola & Annika Launiala, Kriisinhallintakeskus 2012). – Haittaa sukupuolestani oli joidenkin miespuolisten kollegoiden vähättely ja asiantuntemukseni sivuuttaminen. Sota ja konfliktit vaikuttavat eri tavoilla miehiin ja naisiin, tyttöihin ja poikiin. Kestävän rauhan rakentamiseen tarvitaan molempia sukupuolia. – Väittäisin, että nykyisin sukupuolella on jopa enemmän merkitystä kuin perinteisellä jaolla sotilaisiin ja siviileihin, sanoo tutkija Pirjo Jukarainen Poliisiammattikorkeakoulusta. Jukarainen on tutkinut muun muassa suomalaisten naisten kokemuksia rauhanturvaoperaatiossa. – Sukupuoli on keskeinen osa ihmisen identiteettiä. Näin ollen se vaikuttaa myös konflikteissa, sekä niiden aikana että niiden jälkeen. Tästä syystä on tähdättävä tasapainoisempaan miesten ja naisten määrään rauhanprosesseissa, Jukarainen sanoo. Perinteiset roolit muuttuvat sodassa: Naisista tulee usein perheen elättäjiä. Osa naisista liittyy mukaan taistelijoihin joko pakotettuina tai vapaaehtoisesti. Naiset turvaavat naisten oikeuksia Konfliktien aikana naisilla on suuri riski joutua seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan uhreiksi. Vaikka sota loppuu, naisiin kohdistuva väkivalta ei välttämättä lakkaa. Siksi sekä miehiä että naisia tarvitaan rakentamaan rauhaa. Maailmankuva - 59
Kun naisia on mukana rauhanneuvotteluissa, tyttöjen ja naisten ihmisoikeudet saadaan turvattua paremmin konfliktin jälkeen. – Naisten poissaolo näkyy syrjintänä politiikassa, naisten vastaisina lakeina ja luottamuksen puutteena turvallisuusviranomaisiin, Pirjo Jukarainen sanoo. Helvi Sipilä totesi vuonna 1975 ollessaan YK:n apulaispääsihteeri, että pysyvän rauhan rakentaminen vaatii naisten täysivaltaista mukanaoloa. YK:n päätöslauselma 1325 vuodelta 2000 velvoittaa ottamaan naiset mukaan rauhantyöhön aktiivisina toimijoina. Sen mukaan naiset ovat ratkaisevassa roolissa kestävän rauhan synnyssä. Myös Suomessa toimii aktiivinen kansalaisjärjestöjen 1325-verkosto. Kun naiset ovat mukana neuvottelemassa, esiin nousee enemmän tabuaiheita, kuten seksuaali- ja perheväkivaltakysymyksiä. Esimerkiksi Liberiassa naiset ovat saaneet enemmän kunnioitusta ja vahvemman aseman yhteiskunnassa, koska naisilla oli vahva rooli maan sisällissodan rauhanprosessissa. – Jos käy huonosti, kuten Egyptissä, väkivalta ja syrjintä ovat entistä julmempia. Sierra Leonessa arviolta 30 prosenttia kapinallisten käyttämistä lapsisotilaista oli tyttöjä. Viralliseen aseistariisunta- ja kuntoutusprosessiin päässeiden joukossa heitä oli kuitenkin vain kahdeksan prosenttia, Pirjo Jukarainen sanoo. Luotettavat naisasiantuntijat Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Elina Penttinen on tutkinut muun muassa suomalaisten naispoliisien kokemuksia siviilikriisinhallinnasta Kosovossa. Penttisen tutkimilla naisilla oli pitkä kokemus poliisin töistä, ja he olivat edenneet huipulle miesvaltaisessa työyhteisössä. Heidän ammattitaitonsa herätti arvostusta, mutta he kohtasivat myös ennakkoluuloja. – Sukupuolella sekä on että ei ole merkitystä. Naiset, jotka lähtevät kriisinhallinnan asiantuntijoiksi, ovat käyneet kovan koulun ja osaavat toimia oikein haastavissa olosuhteissa, Penttinen sanoo. – Haastattelemani naiset kokivat, että naiseudesta on etua neuvottelutilanteissa. Toisaalta kentällä on sekä naisia että miehiä, jotka tekevät parhaansa. Suomalaisilla on ollut hyvä maine maailmalla. Penttisen tutkimuksen naiset kokivat, että miehet 60 - Maailmankuva UN Photo/Marie Frechon TYTÖT KATASTROFEISSA Kun naiset ovat mukana neuvottelemassa, esiin nousee enemmän tabuaiheita. pitävät itseään useammin ekspertteinä ja korostavat enemmän asiantuntijarooliaan. Naiset painottavat enemmän tunneälytaitojaan ja suhdetta paikalliseen väestöön. Toisaalta maskuliininen kulttuuri ja työympäristö asettavat miehille tiettyjä vaatimuksia, ja he voivat joutua korostamaan miehisyyttään. Mieheltä vaatii kanttia tuoda esiin pehmeämpiä puolia miesvaltaisessa porukassa, jossa esimerkiksi homofobia voi elää vahvana. Penttisen tutkimia poliisinaisia yhdistivät ennakkoluuloton suhtautuminen sekä avoin ja positiivinen asenne. Naiset olivat kiinnostuneita paikallisesta kulttuurista ja etsivät jotain yhteistä kaikista ihmisistä sen sijaan, että olisivat kiinnittäneet huomiota kulttuurisiin tai muihin eroihin. – Kun löytää yhdistävän tekijän, voi kohdata toisen ihmisen, ja mahdollisuus keskustelulle syntyy. Konfliktialueilla naiseudesta oli yleensä hyötyä kaikkien paikallisten keskuudessa. Sekä miehet että naiset luottavat helpommin, että rauhanturvaajanainen tekee työtään paikallisten hyväksi, Penttinen sanoo.
Naiset vielä vähemmistönä Viime vuonna sotilasoperaatioihin osallistui 438 suomalaista, joista naisia oli kolme prosenttia. Siviilikriisinhallinnassa oli mukana 108 suomalaista, joista 36 prosenttia oli naisia. Suomalaisnaisilla on hyvät lähtökohdat päästä rauhanturvaajiksi, ja Suomi onkin ollut edelläkävijä naisten osallistumisessa siviilikriisinhallintaan. Kansainvälisesti naisten määrä rauhanturvaajina on kuitenkin pieni. YK:ssa on 125 000 rauhanturvaajaa, joista vain noin kolme prosenttia on naisia. Johtotehtäviin valitaan usein miehiä miehisin kriteerein. Rauhanturvaajanaisten voi olla vaikea saada vertaistukea haastavissa olosuhteissa. – Ei ole kenenkään etu, että nainen joutuu piilottamaan naiseutensa eli juuri sen arvokkaan edun, joka antaisi hänelle mahdollisuuksia toimia toisin kuin mieskollegansa, Pirjo Jukarainen sanoo. Naisten tilanne onneksi kehittyy. Esimerkiksi NATO:ssa naisten merkitys operaatioiden onnistumisessa on jo sisäistetty. 20–30 prosenttia jokaisessa operaatiossa. Tämä tuo aitoa vaikuttavuutta ja vähentää sitä riskiä, että operaation kulttuuri muuttuisi ylimaskuliiniseksi. Tämä ennaltaehkäisee myös naisten ja lasten hyväksikäyttöä kriisialueilla, Pirjo Jukarainen sanoo. – Rauhanturvaajanaiset voivat muuttaa maailmaa myös toimimalla roolimalleina paikallisille tytöille ja naisille. Tytöt näkevät, että heidän on mahdollista kouluttautua miehisinäkin koettuihin ammatteihin, päättää itsenäisesti asioista ja työskennellä miesten kanssa. Pelkkä roolimallivaikutus ei kuitenkaan riitä, vaan myös turvallisuusviranomaisten kulttuuria on määrätietoisesti ohjattava naismyönteisemmäksi. Koska rauhanturvaajanaiset kohtaavat myös asenteellisuutta ja jopa kateutta, tehtävään lähtevältä vaaditaan henkistä vahvuutta. – Jos tällaisia naisia lähetettäisiin enemmän maailmalle, operaatioista tulisi tehokkaampia. Ja jos kasvattaisimme nuoret tyttömme uskomaan, että he voivat tehdä tällaista työtä, voisimme myös muuttaa maailmaa, Elina Penttinen sanoo. Naista on helppo lähestyä Rauhanturvaajanaisten voi olla vaikea saada vertaistukea. UN Photo/Christopher Herwig Rauhanturvaajanaisia tarvitaan etenkin vierailuilla naisten sairaaloihin ja vankiloihin sekä tekemään kotietsintöjä ja turvatarkastuksia naisten parissa. Naiset pitävät myös yhteyttä paikallisiin naisjärjestöihin. Univormupukuiseenkin naiseen liitetään myönteisiä hoivan ja tuen mielikuvia. Naista on helpompi lähestyä, jos täytyy puhua esimerkiksi perheväkivallasta tai seksuaalirikoksista. Sekä miehet että naiset raportoivat enemmän rauhanturvaajanaisille. Univormupukuista miestä pidetään yleisemmin korruptoituneena ja pelottavana. – Kunniaväkivallan kulttuureissa sotilasnainen ei muodosta paikalliselle naiselle turvallisuusuhkaa. Hän edustaa ikään kuin kolmatta, neutraalia sukupuolta, ei naisia eikä miehiä, Pirjo Jukarainen sanoo. Naiset toimivat myös mentoreina toisilleen. Esimerkiksi Intia lähetti sadan naispoliisin yksikön Liberiaan, mikä sai aikaan hurjan 300 prosentin kasvun poliisivoimien naishakijoiden määrässä. Nyt naisia on Liberian poliisissa 17 prosenttia, hieman enemmän kuin Suomessa. – Pitäisin tärkeänä, että naisten osuus olisi ainakin Maailmankuva - 61
Maritta Niskanen-Tamiru Kuka takaa työrauhan avustustyössä? Charles De Gaullen lentokenttä, Pariisi, syyskuinen yö. Koneen laskeuduttua odotan kärsimättömästi turvavöiden punaisen merkkivalon sammumista, jotta voin näpsäyttää kännykkäni auki ja tarkistaa sähköpostit. Astuttuani koneesta ulos ja seuratessani transit-matkustajille tarkoitettuja kylttejä silmäilen läpi vastatulleet meilit. Lentolippuja tilatessani olen varmistanut, että menoja paluupäivissä on joustonvara. Tätä pelkäsinkin: Plan Nigerin toimistolta on tullut uusi turvallisuusraportti, kategoriassa ”erittäin tärkeä”. Pakolaisleirin läheisyydessä on ollut aseellinen selkkaus. Nigerin armeija on taltuttanut selkkauksen, mutta kaikki leirin työntekijät on evakuoitu 90 kilometrin päähän Tillaberin kaupunkiin. Ainoastaan veden ja ruuan saanti pakolaisille on turvattu, muut toiminnot on keskeytetty siihen asti, että tilanne rauhoittuu. Nigerin turvallisuustilanne on ollut vaikea koko Malin pakolaistyön alkuajoista eli viime kesäkuusta lähtien. Levottomuuksia Malin ja Nigerin raja-alueilla, jossa Planin johtama Tabareybareyn pakolaisleiri sijaitsee, on esiintynyt koko leirin perustamisesta lähtien. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n pääosin 62 - Maailmankuva rahoittamalla budjetilla emme ole saaneet lupaa rakentaa pysyvää infrastruktuuria juuri turvallisuussyistä: leiri on vain 24 kilometrin päässä rajalta Nigerin armeijan kontrolloimalla vyöhykkeellä. Hotellin yökahvilassa nautin yöpalaa ja käyn turvallisuusraportin uudelleen läpi. Päätän jatkaa aamulennolla Niameyhin. Lähetän sähköpostin tilanteesta esimiehelleni. Olen jo joka tapauksessa varautunut kaikkiin mahdollisiin avustustyöntekijän turvallisuusriskeihin. Muutaman tunnin yöunen jälkeen levottomuuteni turvallisuustilanteesta kasvaa. Entä jos joudun kidnapatuksi, jopa tapetuksi? Miten lapseni ja mieheni selviävät? Auringon noustessa nousen lentokenttäbussiin ja jatkolennolla Niameyhin. Avustustyöntekijään kohdistuvat turvallisuusriskit ovat lisääntyneet hälyttävästi viime vuosina. The Aid Worker Security Databasen (AWSD) vuosien 1997–2013 tilastojen mukaan pahin tilanne oli vuonna 2011, jolloin väkivaltaisten iskujen kohteeksi joutui 308 avustustyöntekijää. Heistä 97 kidnapattiin, 127 loukkkaantui ja 86 tapettiin (luku sisältää myös kidnapatuista tapetut). Hyökkäyksen kohteeksi joutu- neista avustustyöntekijöistä 87 prosenttia oli paikallisia ja 13 prosenttia kansainvälisiä työntekijöitä. Hyökkäysten todennäköisyys suhteessa työntekijöiden määrään oli silti suurempi kansainvälisillä työntekijöillä. Kaksi kolmasosaa oli kansalaisjärjestötyöntekijöitä ja yksi kolmasosa YK:n tai Punaisen Ristin palveluksessa. Ei liene yllätys kenellekään, että vuoden 2011 hyökkäyksistä kaksi kolmasosaa tapahtui aseellisten konfliktien maissa eli Afganistanissa, Somaliassa, Pakistanissa, Sudanissa ja Etelä-Sudanissa. Pidemmän aikavälin tilastoissa eli viimeisten seitsemän vuoden ajalta määrällisesti eniten avustustyöntekijöitä on tapettu Somaliassa, Sri Lankassa, Keski-Afrikan tasavallassa ja Tšadissa. Seuraavina listalla ovat Afganistan, Pakistan, Sudan, Jemen, Kongon demokraattinen tasavalta ja palestiinalaisalueet. Suurissa luonnononnettomuuksissa turvallisuutta ei pystytä valvomaan riittävän tehokkaasti, joten esimerkiksi Pakistanin ja Haitin maanjäristykset näkyvät selkeästi tilastoissa. Mutta kuka kantaa vastuun puutteellisen humanitaarisen tilan ja työrauhan vuoksi menetetyistä työn
kolumni tuloksista ja pahimmillaan menetetyistä ihmishengistä? Kansainväliset humanitaariset periaatteet ja säädökset eivät suojele enää meitä avustustyöntekijöitä uusilta, muuttuneilta globaaleilta riskeiltä. Sodankäynnillä ei ole enää selkeää alkua eikä loppua, eikä vihollisuuksia määritellä valtioiden välillä. Valtioiden rajojen sisällä kansalaiset ovat aiemmin olleet sekä turvassa että saaneet tarvitsemansa avun luonnonkatastrofien tai konfliktien aiheuttamien tuhojen jäljiltä. Onko myös meillä kansainvälisillä avustusjärjestöillä peiliin katsomisen paikka? Omat periaatteemme saattavat vaarantua, jos annamme hiljaisen suostumuksen itseemme ja avuntarvitsijoihin kohdistuvien riskien lisääntymiselle. Samalla on myös vaarana, että yhä vaarallisemmaksi käyvä avustustyö ulkoistuu hauraiden valtioiden yhteisöille. Vaikka perustehtävämme on selkeä ja työmme tarkoitus yksinkertainen – ihmishenkien pelastaminen ja inhimillisen kärsimyksen lievittäminen –, käytännön apupäätöksiä tehtäessä rajanveto on usein haasteellista. Usein on valittava kahdesta huonosta vaihtoehdosta vähemmän harmia tuottava ja tasapainoiltava resurssien ja prioriteettien keinulaudalla. AWSD:n raportin suosituksen mukaan järjestöjen itsensä tulisi tiedostaa turvallisuusriskit riskivaltioiden alueella operoidessaan ja kantaa kokonaisvastuu työntekijöistään. maissa, joissa valtion rakenteet ovat romahtaneet. Ennen kaikkea avustustyöntekijöiden on voitava turvallisesti keskittyä perustyöhön, jotta tavoitettaisiin eniten tukea ja apua tarvitsevat alueet ja ihmisryhmät. Perjantai-iltapäivänä, muslimien pyhäpäivänä, kuuma ja kostea Niamey Työrauhan palauttamiseksi tarvitaan uudenlaista apuarkkitehtuuria ja kansainvälisten humanitaaristen säädösten ja periaatteiden renessanssia. Työrauhan palauttamiseksi tarvitaan kuitenkin myös uudenlaista apuarkkitehtuuria ja kansainvälisten humanitaaristen säädösten ja periaatteiden renessanssia, jotta avuntarvitsijoiden suojelu ja avustustyöntekijöiden koskemattomuus turvataan. Kansalaisilla on oikeus saada humanitaarista apua riippumatta iästä, uskonnosta, ideologista, etnisestä taustasta tai kansalaisuudesta myös toivottaa minut tervetulleeksi. Jo koneesta näen sadekauden jäljiltä uskomattoman kauniin, vihreän maan sekä Niger-joen pahimmat tulvat miesmuistiin. Pellot pääkaupungin läheisyydessäkin ovat tulvaveden vallassa. Ei ole ihme, että yksittäiset koleratapaukset ovat levinneet epidemiaksi ja että malariariski on kohonnut huimasti. Kirjoittaja on Plan Suomen humanitaarisen työn erityisasiantuntija. Maailmankuva - 63
MaailmanKuvan lukuvinkit Työtä jumalan selän takana Rauli Virtanen: Kaivoja köyhille? – Suomalaisen kehitysyhteistyön värikkäät vuosikymmenet. WSOY 2013. Reportterilegenda Rauli Virtasen kirja Kaivoja köyhille? – Suomalaisen kehitysyhteistyön värikkäät vuosikymmenet uppoutuu mukavan syväluotaavasti suo- malaisen kehitysyhteistyön historiaan monipuolisen ja värikkään haastatteluaineiston kautta. Pioneerimaisesta Tunisian metsähankkeesta, Jaakko Iloniemen ja Martti Ahtisaaren ideointisaunoista, Tansanian ensimmäisistä kehitysjoukoista sekä kehitysaputoimiston ja myöhemmin kehitysyhteystyöosaston perustamisesta siirrytään 1970- ja 1980-lukujen ympäristönäkökulman mukaantulon ja diktaattorien luomien hankaluuksien kautta aina kansalaisjärjestöjen rooliin ja kauppapolitiikan merkitykseen osana kehitysyhteistyötä. Ansiokas pohjatyö on taannut kattavan kertomuksen suomalaisen kehitysyhteistyön historiasta ennen kaikkea kentällä, toimistoissa ja korkeissa viroissa töitä tehneiden suomalaisten tarinoiden kautta. Tavallista arkea, rakkaustarinoita ja kulttuurierojen aiheuttamia koomisia tilanteita ei ole unohdettu, ja maailmalle lähteneiden kokemukset ”puskassa” osoittavat, kuinka tyhjästä suomalaiset ovat kehitysyhteistyötä alun perin lähteneet tekemään. Kirja avaa oivallisesti monia kehitysyhteistyöhön tänä päivänä liitettyjä kysymyksiä juuri historian valossa, kuten vääntöä kehitysmäärärahojen ”0,7 prosentin BKT-tavoitteesta” tai Suomen kantamaa leimaa ikuisena kaivojen rakentajana. Tai sitä, miksi kehitysyhteistyötä ylipäätään pitäisi tehdä. Hieman harmillista on, että kirjan käsinkosketeltavan konkreettiset, jopa hauskat tarinat hukkuvat ajoittain raskaaseen vuosiluku- ja nimilistailuun sekä lukuisiin lyöntivirheisiin. KALLE HEINO 64 - Maailmankuva "Tansaniassa oli hirveän erilaisia kuppikuntia, joiden välillä saattoi syntyä kärjekkäämpiäkin keskusteluja. Oli niitä, jotka innostuivat Tansanian sosialismista, ja niitä, jotka ottivat työn jotenkin insinöörimäisesti tehden vain työnsä niin hyvin kuin osasivat", kertoo Tauno Kääriä, jonka vastuualueena oli noin viidenkymmenen Tansaniassa olevan suomalaisen asiantuntijan hallinnointi.
Ne joita ei pelastettu Isän ja totuuden ikävä Laurent Gaudé: Hurrikaani. Suom. Maija Paavilainen. Bazar 2012. Hisham Matar: Erään katoamisen anatomia. Suom. Minna Kumpulainen. WSOY 2013. Vanha afrikkalaisamerikkalainen Josephine tietää sen jo ennen uutisia: raivokas myrsky lähestyy New Orleansia. Hän päättää jäädä hökkelikyläänsä ja kohdata hurrikaanin silmästä silmään. Ranskalaiskirjailija Laurent Gaudén romaani Hurrikaani kuvaa yksittäisten ihmisten kautta yhtä tämän vuosituhannen pysäyttävimmistä luonnonkatastrofeista, Meksikonlahtea vuonna 2005 riepotellutta hirmumyrsky Katrinaa. Gaudé kertoo rujosti ja runollisesti ihmisistä, jotka jäävät tyhjenevään kaupunkiin. Kaikki ovat jollain tavalla syrjäytyneitä: köyhiä, yksinhuoltajia, siirtotyöläisiä, vankeja tai poikkeustilassa mielenhallintansa menettäneitä. Keskushenkilöiden äänet ja näkökulmat sekoittuvat ja limittyvät. Osa jää hurrikaanin keskelle omasta tahdostaan, osa siksi, ettei kukaan välitä pelastaa heitä. New Orleansin vankilan asukkaat kuulevat, kuinka vahtikoiria evakuoidaan, ja ymmärtävät, että heitä ei kukaan hae: heidän henkensä on halvempi kuin koirien. Rotukysymys nousee keskeiseksi. Tuhojen jälkeen Josephine päätyy stadionille, jonne kaupunkiin jääneet kootaan. Hän huomaa, että kaikkia stadionin epäinhimillisissä oloissa kyyhöttäviä ihmisiä yhdistää ihonväri. ”Heitä on tuhansittain, ja he pitävät kiinni toisistaan etteivät itkisi. He ovat kaikki mustia. Sitä kukaan ei tunnu näkevän. Kaikki ovat mustia, ja kaikilla on yllään tulvan likaamat törkyiset vaatteet. Valtava ihmisjoukko, joka ulostaa ja laskee alleen ja jolla ei ole mitään arvoa, koska me olemme aina olleet arvottomia.” Romaani kuvaa vangitsevasti katastrofin vaikutusta ihmisluontoon. Joistakin poikkeustila tekee petoja, mutta toisista paljastuu odottamatonta vahvuutta, hyvyyttäkin. nöstapauksia. Matarin kaunis kieli ja hillitty kerronta eivät selitä liikaa tai mielistele lukijaa mutta pitävät otteessaan. Lisäksi romaani antaa yhden vastauksen kysymykseen, miltä elämä tuntui PohjoisAfrikan diktatuureissa ennen arabikevättä. Romaanin kertoja ja kokija on äitinsä menettänyt Nuri-poika, joka kasvaa yläluokkaisen isänsä ja palvelusväen kanssa Kairossa. Isä on ollut kuninkaan ministeri maassa, josta Nuri puhuu ”meidän maanamme”, mutta jonka voi päätellä Libyaksi. Isän maanpaon jälkeiset toimet ovat salaisia Nurillekin, mutta poika näkee isänsä suurena toisinajattelijana ja sankarina. Rantalomalla 12-vuotias Nuri ja hänen isänsä iskevät silmänsä samaan naiseen, sensuelliin Monaan. Pian tästä tulee Nurin äitipuoli. Poika piehtaroi murrosikäisen himossa ja kaipauksessa, kunnes perheen arki murskautuu. Kesken joululoman isä siepataan rakastajattarensa kodista Genevestä. Nurin mieleen asettuu kaipaus, joka tekee kaikista muista kaipauksista toissijaisia: isän puuttumisesta ja arvoituksesta tulee hänen elämänsä keskipiste. Kun kuva isästä ja tämän kohtalosta tarkentuu, muovautuu myös Nurin identiteetti. Romaani avautuu yksityisestä yleiseen. Vaikka fokus pysyy nuoren pojan kasvussa ja kaihossa, romaani on myös moniulotteinen kuvaus kehitysmaan yläluokan elämäntavasta. Yhteiskuntaluokkien erot piirtyvät jyrkkinä. Nuri käy englantilaista sisäoppilaitosta ja lomailee Pohjois-Euroopassa, kun taas perheen palvelijat matkustavat iltaisin slummikotiinsa. Erityisesti lapsena perheeseen tulleen kodinhoitajan, Nuriin kiintyneen Naiman, tarina riipaisee. IIDA RIEKKO IIDA RIEKKO Libyalaistaustaisen Hisham Matarin romaani Erään katoamisen anatomia on vuoden kään- Maailmankuva - 65
Käsikirja orjuuden poistamiseen MATKA HALKI PIELEEN MENNEEN MAAILMAN Kevin Bales: Nykyajan orjat ja miten heidät vapautetaan. Suom. Eila Salomaa. Into 2013. Heikki Aittokoski: Narrien laiva – matka pieleen menneessä maailmassa. HS-kirjat 2013. Heitä raataa Intian matonkutomoissa, Ghanan kalastusveneissä, Meksikon seksibaareissa ja Yhdysvaltojen keittiöissä. Ja heitä on enemmän kuin koskaan. Noin 27 miljoonaa ihmistä elää orjuudessa. Free the Slaves -järjestön puheenjohtaja, professori Kevin Bales käsittelee teoksessaan Nykyajan orjat rauksia sekä yksittäisten orjien kohtaloita. Monet tarinoista ovat puistattavia. Teos ei onneksi tyydy kauhistelemaan. Bales tarjoaa yksilöille ja instituutioille käytännönläheisiä keinoja orjuuden kitkemiseen, alkaen ihmiskaupan tunnistamisesta ja päätyen kehitysyhteistyön suunnitteluun siten, että hankkeissa huomioidaan orjuutta ruokkivat ja purkavat tekijät. Bales ei säästele kritiikkiä vaan suomii esimerkiksi Japanin poliitikkoja ja YK:n rauhanturvajoukkoja, jotka sulkevat silmänsä seksiorjien laajamittaiselta hyväksikäytöltä ja syyllistyvät siihen itsekin. Tunnustusta Bales antaa muun muassa Brasilialle, jonka ponnistelut Luiz Inácio Lula da Silvan presidenttikaudella johtivat mittaviin orjien vapautuksiin, sekä suklaantuottajien International Cocoa Initiative -kumppanuudelle, joka vajavaisuudestaan huolimatta on historiallinen hanke lapsiorjuuden kitkemiseksi. Bales muistuttaa, ettei pelkkä vapauttaminen riitä. Lisäksi tarvitaan kuntoutusta ja koulutusta, jotta entiset orjat oppivat pärjäämään vapaudessa ja toimimaan yhteiskunnassa. Joistakin vapautetuista orjalapsista on tullut yhteisöidensä johtajia, kun he ovat oppineet lukemaan ja tuntemaan oikeutensa. Bales painottaa, että orjuus voidaan kitkeä lopullisesti vasta, kun sen uhrit itse osaavat vaatia vapauttaan. Toiveikkaita esimerkkejä löytyy. Esimerkiksi intialainen velkaorjuudessa elänyt kaivosyhteisö vapautui pakkotyöstä, hankki oman louhintaluvan ja haastoi markkinoilla entiset orjuuttajansa. Ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski jäi virkavapaalle Helsingin Sanomista kirjoittaakseen ”pieleen menneestä maailmasta”. Syyskuun alussa ilmestynyt Narrien laiva nojaa saksalaisen Sebastian Brantin vuonna 1494 ilmestyneen samannimisen kirjan tematiikkaan. Keskiajalla riitti sortoa, ahneutta, köyhyyttä ja kärsimystä. Nykypäivä ei paljon häävimmältä vaikuta. ”Hyvää yhteiskuntaa ei voi tulla, jos ei ensin ole edes huonoa yhteiskuntaa”, Aittokoski toteaa. Pitkään jatkuneen kriisin keskellä jälkimmäiseenkin on matkaa, mikä näkyy vaikkapa Mogadishun karussa arjessa. Aittokoski keräsi kirjaansa aineistoa neljällä mantereella ja pyrki saamaan tolkkua epäreilun planeetan olemuksesta. Aittokoski kirjoittaa kokemastaan elävästi ja koskettavasti. Paljon nähnyt toimittaja kiinnittää nykymenon kuvaukseensa taitavasti menneisyyden kriisejä ja maailmanhistorian tapahtumakulkuja. Kuilu maailman köyhien ja rikkaiden välillä vaikuttaa ylittämättömän syvältä. Aittokosken kritiikki kohdistuu paljolti kehitysmaiden ahneeseen ja jatkuvasti lisää himoitsevaan eliittiin. Nicaraguan maaseudulla Aittokoski pohtii tiukkasanaisesti myös suomalaisen kehitysyhteistyön perinteitä, tavoitteita ja toteutustapoja. Osansa saavat myös kansalaiskeskustelun ääripäät, ”kukkahatut” ja ”kansallisvauhkoojat”. Aittokoski myöntää, ettei itsekään osaa tarjota patenttiratkaisuja mittasuhteiltaan pöyristyttävään kurjuuteen. Jotain maailmalle silti on tehtävissä: ”Voimme työntää kyynisyyden syrjään ja olla realistisia idealisteja. Enempää emme voi.” IIDA RIEKKO ANNA-kaisa hakkarainen ja miten heidät vapautetaan orjuuden syitä ja seu- 66 - Maailmankuva
Bangladeshiläinen tyttö pelastautuu rakennuksesta lasten katastrofiharjoituksessa Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa. Plan Bangladesh järjesti harjoituksen yhteistyössä paikallisten viranomaisten ja vapaaehtoisten kanssa. Katastrofiharjoitus oli osa Planin lapsikeskeistä katastrofiriskien vähentämisohjelmaa, jonka osallistujat harjoittelevat muun muassa tulipalon sammuttamista, ensiapua sekä kadonneiden etsintää. Plan Bangladesh on järjestänyt harjoituksia nyt kahdeksassa koulussa ja yhdessä slummissa, jotka ovat maajäristysherkillä alueilla.
MaailmanKuva on Plan Suomen julkaisu, joka pureutuu ajankohtaisiin kehityskysymyksiin. Tilaa lehti verkosta: www.plan.fi. Plan on kansainvälinen kehitysyhteistyöjärjestö, joka parantaa kehitysmaiden lasten elämänlaatua pysyvästi. Planin työn pääasiallisia rahoittajia ovat yksityiset, kummitoiminnassa mukana olevat ihmiset. Tärkeitä rahoittajia ovat myös ulkoasiainministeriö sekä yritykset. Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton Plan perustettiin 1937, ja Suomessa toiminta alkoi 1998. Plan toimii yhteensä 69 maassa.