• LAPIN YLIOPPI LASLEHT I 2 / 2020 YLIOPISTOLLINEN TYYTYVÄISYYS YMPÄRISTÖAJATTELU JA KAIVOSTEOLLISUUS KORONAPÄIVÄKIRJA
  • E L L I A L A S A A R I P OIK K E U S A IK A , KO R ON A , C OV I D -19, korona-arki, etäarki, etäopiskelu, etävirpominen, sosiaalinen eristäytyminen, koronakaranteeni. Medioiden jyrkkä koronasuora on aiheuttanut haasteen muun maailman menon seuraamiselle. Maaliskuun puolessa muusta, kuin juuri tästä ajasta, kertova uutinen erottui räikeästi joukosta, mutta sitä ei kiinnostanut lukea. Uutisten kirjo on alkanut sittemmin heterogeenistymään. Maailma pysähtyi, talous lähti pulkkamäkeen, kansa kohahti – ja sitten elämä jatkui. Korona-aika on hyvä muistutus siitä, miten paljon medialla on vaikutusta maailmankuvaamme ja käsitykseen siitä, mitä yhteiskunnassa ja yhteisöissä tapahtuu. Räikeimpänä esimerkkinä sananvapauden tärkeydestä korona-aikana pidettänee kiinalaisen lääkärin, joka yritti varoittaa myöhemmin pandemiaksi kehittyvästä viruksesta, kohtaloa. Myös trollit ja salaliittoteoreetikot ovat aktivoituneet. Tänä keväänä disinformaatiota on ollut liikkeellä enemmän, kuin ehkä koskaan. Disinformaatio, tahallinen väärä tieto, leviää viruksen tavoin – se yltyy epidemiaksi, kun kukaan ei enää tiedä tai viitsi tarkistaa sen alkuperäistä lähdettä. Misinformaationa taas pidetään tietoa, jonka tarkoitus ei ole tietoisesti johtaa harhaan, mutta joka on luonteeltaan epäselvää, epätarkkaa ja tulkinnanvaraista. Misinformaatio on normaalimpaa, ja EPÄTIETO ON YMMÄRRYKSEN ALKU sitä on ympärillämme varmasti paljon. Se voi johtua vääristä luuloista, vanhentuneista ennakkoluuloista, epätietoisuudesta. Haastavinta toimittajan työssä on kohdata omat ennakkoluulonsa ja huomata, että niitä on. Joskus hävettää myöntää, miten paljon luuli tietävänsä, mutta miten vähän oikeasti tiesi ja miten vanhentuneeseen tietoon omat mielikuvat perustuivat. Näin kävi Henna Hirvoselle, joka kirjoitti tähän lehteen esseen (s.21) saamelaisuudesta valtaväestön edustajan silmin – sekä kuvittajan ja kirjoittajan oivallus oli se, ettei tiedä tarpeeksi. Se on hyvä lähtökohta monipuolisemman kokonaiskuvan rakentamiselle. Vaikka karavaani ei juuri nyt pääse kulkemaan, maailman on pakko jatkaa kulkuaan. Kehitys kehittyy. Kymmenen vuoden takaisen yliopistolain uudistuksen jälkituumissa opiskelijatyytyväisyys sidottiin yliopiston rahoitukseen. Palautteella opiskelijoita halutaan myös osallistaa kehitystyöhön. Valtakunnallista kandipalautetta Lapin Yliopiston osalta analysoi HenrikKristian Telkki (s.8). Ympäristöaate ja luonnonsuojeluajattelu on kasvussa, niin myös kaivannaisteollisuuden kysyntä. Kaivosteollisuudesta ympäristökysymysten ympäröimänä kirjoittaa Miia Pietiläinen (s.10). Opiskelijan edunvalvontakaan ei ole tauolla. Kampuksen hiljenemisestä huolimatta LYYllä riittää töitä. Sivulla 6 kurkistetaan tuleviin opiskelijoita koskeviin aiheisiin. Pidemmittä puheitta, tehokasta etäkevättä ja toivottavasti epäetäkesää. Seuraava Lapin ylioppilaslehti ilmestyy syksyllä 2020. ? P Ä Ä T O I M I T T A J A K A I S A R E E T T A S E P P Ä N E N
  • L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 2 PÄÄTOIMITTAJA Kaisa-Reetta Seppänen @kreettamataleena GRAAFIKKO Elli Alasaari @ellialasaari KANSI Miku Huttunen @mikuhuttunen MAINOSMYYNTI Joonatan Juhajoki joonatan.juhajoki@lyy.fi puh. 050 514 5171 PAINO i-print Seinäjoki PAINOS 200 kpl KUSTANTAJA Lapin yliopiston ylioppilaskunta Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi puh. 044 787 5670 YHTEYSTIEDOT lehti@lyy.fi @lapin_ylioppilaslehti TEKIJÄT Henrik-Kristian Telkki Aino Soininen Helmi Hakuri Miia Pietiläinen Miku Huttunen Henna Hirvonen Maria Tuunanen Maria Paldanius Kerttu Pakkasvirta KORONAPÄIVÄKIRJA 22–25 KOLUMNI : OPINTOSUORAN KUVITTEELLINEN KIIREPUTKI 26 MITÄ EN TIENNYT SAAMELAISUUDESTA 18–21 AJANTASA 6–7 YLIOPISTOLLISEN TYYTYVÄISYYDEN MITTAAMINEN 8–9 YMPÄRISTÖAATE JA KAIVOSKESKUSTELU 10–14 PIMIÖTYÖSKENTELY 15–17 AINEJÄRJESTÖPALSTA : LASTU RY 27 H E L M I H A K U R I ”SAAMELAISUUTEEN LIITTYVÄN TIETÄMYKSEN KASVATTAMINEN VOISIKIN OLLA ENSIMMÄINEN ASKEL SIIRTYMISESSÄ TUTUSTA JA TURVALLISESTA DEBATISTA TOIMIVAAN DIALOGIIN. ” S. 21 P Ä I V I K A L L I O
  • L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 2 4 S E T U L I. Ja siihen totuteltiin. Suoraan sanottuna, en henkilökohtaisesti nauti tästä yhtään. Tällaisena ekstroverttinä tyyppinä meni todella kauan asennoitua uudelleen kevääseen. Tiedän, että monelle tilanne on jopa nautittava, eikä siinä mitään väärä ole. Oman oloni helpottamiseksi ajattelin listata positiivisia asioita, joita tämä kevään muutos on tuonut tullessaan. Erikoistilanne tietää aina muutosta ja pysäyttää meidät väkisin ajattelemaan. Monelle tämä tilanne on ollut oiva paikka oppia uutta ja saada näkökulmia. Paljon on peruttu sekä siirretty, joten nyt on mahdollisuus täyttää nämä aukot jollain. Lisää aikaa opinnoille, työlle tai vapaa-ajalle. Itselläni on ollut aikaa tehdä ruokaa ja leipoa huomattavasti enemmän kuin alkuvuodesta. Lisäksi olen saanut aikaa vähemmälle jääneille puuhilleni, kuten piirtämiselle ja maalaamiselle. Kotini ei ole hetkeen ollut näin siisti, ja täytyy myöntää, että olen kahminut muutaman sarjan NELJÄ SEINÄÄ JA KATTO : VIELÄ PYSTYSSÄ JA PAIKALLAAN P U H E E N J O H T A J A L T A kohtuutonta vauhtia. Vaikka moni opettaja on argumentoinut kurssejaan mahdottomiksi toteuttaa etäyhteydellä, on ne saatu pakottavan tilanteen edessä taipumaan nettipohjalle. En väitä, että kaikkien kurssien kohdalla olisi tarkoituksenmukaista pohtia jatkossakin toteutusta etänä, mutta tämä tilanne on toivottavasti avannut monen silmät ajattelemaan myös kurssien rakennetta ja suoritustapoja aivan uudessa valossa. On myös ollut mahtava huomata monen innostus sosiaalisessa mediassa. Näen positiivisena asiana ihmisten rohkeuden avata matalallakin kynnyksellä omaa elämäänsä esimerkiksi Instagram Storyssä tai TikTokissa – kyllä, koronan takia lankesin tähänkin sovellukseen. Vaikka kaikkia ei sisällöllään voikaan välttämättä miellyttää, tämä saattaa olla monelle itseluottamusta kohottava teko. Toivon sydämeni pohjasta, että kun lumet ovat sulaneet ja aurinko paistaa kauniisti Jätkänpuiston reunamilla, voin surutta nauttia kavereiden kanssa muutaman huurteisen nurmikolla istuskellen ilman metrin turvavälejä. Jos näin tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, menen parvekkeelle ja laitan totuttuun tapaan Skypen, WhatsAppin, Zoomin, Teamssin, Adobe Connectin, Discordin tai Facebook Messengerin tulille ja hörpin maltaisen ystävien seurassa. Tsemppiä kaikille etäopiskeluun, etätyöskentelyyn ja etäeloon. Älkää kuitenkaan etääntykö, pysykää terveinä ja peskää käsiä myös K-tilanteen jälkeenkin! ? E S A P E K K A T U P P I Hallituksen puheenjohtaja
  • 5 K O L U M N I A L E K S I P O H J O L A ASIANTUNTIJATIETO EI YKSIN RATKAISE KORONAA A H K I O M A A N T I E N A J A T U S H A U T O M O V II M E V IIKO T O VAT olleet yksi ylitse muiden opiskelijoidenkin maailmassa. Koronavirus on pakottanut kaikki opiskelijat etätöihin, joka on synnyttänyt huolta ja kysymyksiä kursseista, suorituksista ja valmistumisen viivästymisestä. Samalla muut opiskelijoita koskettavat teemat ovat jääneet julkisessa keskustelussa varjoon tai lähes näkymättömiin. Ajankohtaiset aiheet, kuten sosiaaliturvan kokonaisuudistus ja opiskelijoiden ateriatuki eivät juuri ole mediassa näkyneet, vaikka ruokaa ja rahaa tarvittaneen pandemian jälkeenkin. Yliopistolla käytävät yhteisvastuunneuvottelutkaan eivät poikkeustilanteessa ole yhtään tavallista vähäpätöisemmät. Vaikka koronavirus on vallannut tilaa monelta tärkeältä asialta, on se myös sivutuotteenaan nostanut esiin kiinnostavia teemoja. Yksi tällainen teema on ollut metakeskustelu asiantuntijuudesta, jota opiskelijoidenkin huomispäivän asiantuntijoina kannattaa seurata. Keskustelun ytimessä on kysymys siitä kenen ohjeita tulisi kuunnella ja kenen arvioon luottaa. Kevään aikana ei ole ollut pulaa harrastelijavirologeista tai maallikkoepidemiologeista, joilla on selkeä näkemys siitä, kuinka koronaviruspandemia tulisi Suomessa ottaa vastaan. Diletanttiepidemian vastavoimana taas ovat olleet poliitikot ja kansalaiset, jotka ovat luottaneet varauksetta THL:n asiantuntijuuteen. Skeptisyys itse oppineita tartuntatautieksperttejä kohtaan on varsin ymmärrettävää. Olisi hirvittävän epätodennäköistä, että muutaman viikon aihetta seurannut kansalainen tietäisi koronaviruksesta enemmän kuin pandemioita työssään tutkiva THL:n asiantuntija. Pitäisikö meidän siis lopettaa asiantuntijoiden arvostelu ja antaa heidän päättää miten edetään? Ei välttämättä. Koronavirukseen varautuminen ja reagointi on luonteeltaan äärimmäisen poliittinen kysymys. Siinä on kyse siitä mitä yhteiskunnassa arvostetaan eniten. Valintoja on jouduttu tekemään esimerkiksi työllisyyden, liikkumavapauden, riskiryhmien terveyden, talouskasvun ja ihmisten elinkeinon välillä. Nämä ovat valintoja, joihin ei voi vastata tieteen tai asiantuntijatiedon perusteella, sillä niissä on kyse perustavanlaatuisista arvoista. Olisi epäreilua myös asiantuntijoita kohtaan, jos heidän olisi oltava vastuussa tällaisista valinnoista. Lisäksi monimutkaisessa ja keskinäisriippuvaisessa maailmassa koronavirustakaan vastaan ei voi taistella vain yhdellä sektorilla. Toimenpiteiden vaikutusten arviointi vaatii asiantuntemusta myös ekonomisteilta, oikeustieteilijöiltä ja sosiaalipolitiikan asiantuntijoilta, muutamia aloja mainitakseni. Yhteiskunnassamme ei valitettavasti enää ole Antiikin Kreikan yleisneroja, jotka voisivat ottaa kaikki näkökulmat huomioon ja tehdä niiden pohjalta valistuneita kirjoituksia. On myös muistettava, että asiantuntijatkaan eivät aina ole yksimielisiä. Tämä on tullut esille myös koronakriisissä, kun on keskusteltu siitä kenen arvioita pitäisi kuunnella, WHO:n vai THL:n? Näiden kolmen syyn vuoksi – arvojen, monialaisuuden ja tiedemaailman erimielisyyksien – emme yhteiskuntana voi tuudittautua siihen, että asiantuntijat hoitavat kaiken koronakriisinkään aikana. Sen sijaan tarvitsemme paljon puhuttua poliittista johtajuutta, jota tuetaan monialaisella asiantuntijatiedolla. ? A A T U P U H A K K A Edunvalvonta-asiantuntija
  • L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 2 6 Etäkevät, kiireinen syksy T U O R E I M M A N L I N J A U K S E N mukaan yliopistot eivät avaa oviaan ennen 13.5 ja luonnollisesti LYY:n kevään kaikki tapahtumat on peruttu. Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen tapahtumaja toimintaviestintävastaava Veera Saarikivi kertoo tapahtumien peruuntumisten aiheuttavan taloudellisia haasteita ylioppilaskunnalle. Tapahtumat on pyritty siirtämään myöhemmäksi, kuten ensi syksyyn, joten niiden osalta varsinaista tappiota ei ole tullut. “Koen itse, että suurin menetys kevään tapahtumien osalta on kuitenkin fyysisen eristäytymisen aiheuttama yhteisöllisyyden tunteen puute”, kertoo Saarikivi. Fyysisen sosiaalisen etäisyyden seurauksena opintoja tullaan suorittamaan etäyhteyksin kokonaisuudessaan ainakin kaksi kuukautta. Saarikivi huomauttaa, että etäosallistuminen vaatii opiskelijalta enemmän itseohjautuvuutta: “Toivon kuitenkin kovasti, ettei kukaan jäisi tässä haastavassa tilanteessa yksin, vaan jokainen voisi saada arkeensa tukea ja iloa läheisiltään – vaikka sitten etänä.” Saarikivi uumoilee, että syksy tulee olemaan kiireistä aikaa. Haastava tilanne antaa kuitenkin eväitä työskentelyyn tulevaisuudessa. T E K S T I K A I S A R E E T T A S E P P Ä N E N K U V I T U S H E L M I H A K U R I KAMPUS HILJENTYY – TYÖT JATKUU Kevät on hiljentänyt kampukset. Jätkänpatsas jää ilman lakkia tänä vappuna. Rattaat kuitenkin jatkavat pyörimistään, kun LYY valmistautuu tulevaan. Kysyimme hallituksen kuulumisia ja kokosimme alle lähitulevaisuudessa siintäviä asioita opiskelijapolitiikan kentällä. “Tulevaisuudessa esimerkiksi kokoustaminen tai töiden tekeminen etänä tai kotoa käsin on varmasti huomattavasti kätevämpää ja helpompaa, kun olosuhteiden pakosta joudumme muuttamaan ajattelutapaamme ja kehittämään uusia tapoja hallitustyöskentelyyn ja yhteydenpitoon”, päättää Saarikivi.
  • 7 L Y Y Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön lakiuudistus 2021 Opiskelijoiden terveydenhuollossa valmistutaan myös muutoksiin. Noin vuosi sitten hyväksytty YTHS:n lakiuudistus astuu voimaan tammikuussa 2021. Rovaniemen YTHS:n toimipisteen johtokunnan ja YTHS:n valtuuskunnan opiskelijaedustaja Juho Keränen kertoo, että lain tullessa voimaan yliopistossa perustutkintoa suorittavien lisäksi YTHS:n palveluihin ovat oikeutettuja perustutkintoa suorittavat ammattikorkeakoulujen opiskelijat. Kevätlukukaudesta 2021 terveydenhuollon järjestämisvastuu ja terveydenhoitomaksun kerääminen siirtyy ylioppilaskunnilta Kansaneläkelaitokselle: “Tämä tarkoittaa sitä, että vuodesta 2021 alkaen yliopiston vaihto-opiskelijat eivät enää valitettavasti voi kuulua halutessaankaan YTHS:n palvelujen piiriin. Jatkossakaan YTHS:n palvelujen piiriin eivät kuulu esimerkiksi jatko-opiskelijat tai täydennyskoulutusta suorittavat opiskelijat”, sanoo Keränen. Muutoksen myötä YTHS perustaa muun muassa uusia toimipisteitä. Myös erilliset käyntimaksut poistuvat, lukuunottamatta peruuttamatta jääneen ajan maksua. Tuleva palveluvalikoima määritellään sosiaalija terveysministeriön laatiman opiskelijaterveydenhuollon oppaan pohjalta. Opiskelijan edunvalvonnassa korostuva asia on Keräsen mukaan valvoa, etteivät hoitoonpääsyjonot kasva kohtuuttomasti asiakasmäärien kasvaessa. Kuntavaalit 2021 Ylioppilaskunnan tarkoituksena on muun muassa edistää jäsentensä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Yhteiskunnallisena toimijana LYY asettaa kuntavaalitavoitteet vuonna 2021: “Vaikuttaminen paikallisesti kuntavaaleissa luo erinomaiset puitteet edistää jäsentemme yhteiskunnallista asemaa paikallisesti Rovaniemellä. LYYn on toimittava näistä syistä myös kunnallispolitiikassa jäsentensä äänitorvena,” kertoo LYYn hallituksen kuntaja vaaliasiavastaava Miiko Ketonen. Mitä hyötyä LYYn läsnäolosta kunnallisvaaleissa on opiskelijalle? “LYYn kuntavaalitavoitteet laaditaan juuri meidän jäsenistön etuja ajatellen. Mikäli LYY saa tavoitteensa läpi kunnallispolitiikassa, on sillä suora yhteys opiskelijoiden asemaan ja hyvinvointiin Rovaniemellä. Opiskelijat ovat merkittävä ryhmä Rovaniemellä ja siksi LYYn on oltava mukana kuntavaaleissa tuomassa esiin opiskelijoiden aatteet ja tarpeet,” vastaa Ketonen. Opiskelijapoliittinen linjapaperi Vuoden loppuun mennessä LYYn tulee vahvistaa uusi opiskelijapoliittinen linjapaperi vuosille 2021-2023. Keväällä 2020 LYY muodostaa ohjlematyöryhmän, jonka tehtävänä on valmistella linjapaperi ja kuntavaaliohjelma. Opiskelijapoliittinen linjapaperi linjaa LYYn arvot, jotka ohjaavat LYYn toimintaa. Edelliset opiskelijapoliittiset linjapaperit löytää asiakirjapankista LYYn sivuilta. ?
  • L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 2 8 U O D E N 2 010 yliopistolakiuudistus irrotti yliopistot valtiosta tehden niistä itsenäisiä säätiöitä. Yliopiston johdon vastuu lisääntyi, valtionapu tiukentui ja yksityisen sektorin rahoituksen tarve kasvoi. Yliopistot muovautuivat tuloskeskeisimmiksi. Rahoitus pirstaloitui ja yliopistojen suoriutumista ryhdyttiin mittaamaan. Vuonna 2015 opiskelijoiden tyytyväisyys sidottiin osaksi yliopiston rahoitusta. Valtakunnallinen kandipalaute, joka muun muassa mittaa opiskelijatyytyväisyyttä, on suunnattu kolmannen vuosikurssin opiskelijoille. Valtakunnallisesta kandipalautteesta vastaa Suomen yliopistot UNIFI ry. Opetushallinon tilastopalvelu Vipusesta pääsee tarkastelemaan palautteista johdettuja tilastoraportteja. Mikäli viime vuonna osallistuit opiskelijoiden tyytyväisyyttä mittaavaan valtakunnalliseen Kandipalautteeseen, vaikutit siis yliopiston rahoitukseen. Aktiivisia vastaajia Kun kandipalautekysely esiteltiin, meni se vähän niin ja näin. Lapin yliopiston vastausprosentti jäi viidennekseen. Se oli maan kolmanneksi huonoin tulos Helsingin yliopiston ja Vaasan yliopiston jälkeen. Kysely oli pilotti, joka toteutettiin ennen kuin palaute suoraan ankkurointiin yliopiston rahoitusmalliin. Vuosien takaisista asioista ei tule vetää johtopäätöksiä nykytilannetta katsottaessa, se on selvää. Alkumetrit auttavat kuitenkin havainnollistamaan mistä lähdettiin liikkeelle ja mihin ollaan tultu. Asia on tärkeä, koska se korostaa Lapin yliopiston ja sen opiskelijoiden tekemää työtä nykyisen vastausvilkkauden eteen. Viime vuonna vastausaktiivisuus oli 99,8%, mikä on päätähuimaava tulos. Kandipalautteen kysymyksiin ei ole aina helppoa vastata; miten yksinkertaisesti pisteyttää opetuksen laatu? Koetko opiskelusuorituksesi kolmoseksi vai vitoseksi? Opiskelijoita ei myöskään pakoteta vastaamaan Kandipalautteeseen. Helpoin reitti olisi olla vaivautumatta. Tältä pohjalta Lapin yliopiston 99,8% aktiivisuus on käsittämätön saavutus. Lapin yliopistossa selvästi ymmärretään palautteen merkitys ja uskotaan omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Jokainen vastaaja on myös tehnyt jotain kotiyliopistonsa rahoituksen eteen. Tätä ei aina muisteta sanoa vastaajille, mutta jokainen vastaus on konkreettinen teko yliopiston kehittämiseksi. Pohdintaa ja parantelua Asteikolla 1–5 Lapin yliopisto on miltei joka kysymyksessä valtakunnallisen keskiarvon alapuolella. Ei hälyttävästi, mutta tarpeeksi, jotta asian huomaa. Tilannetta auttaa ymmärtämään yliopiston koulutusvararehtori Satu Uusiautti: ”Lapin yliopisto on keskiarvon tuntumassa ja taso on vuosien saatossa noudatellut valtakunnallista linjaa. Tulosten tarkempi tarkastelu kertoo, missä olemme yliopistona onnistuneet hyvin ja missä olisi opiskelijatyytyväisyyden kannalta parannettavaa.” Suurin yksittäinen notkahdus tapahtuu opiskelijoiden saaman ohjauksen riittävyydessä, minkä kanssa kaikki yliopistot kamppailevat. Kehitettävää löytyy myös muilta opetukseen liittyviltä osa-alueilta. Lukujen valossa ei pidä maalata piruja seinälle: ”Tässä on hyvä muistaa, että arviot heijastelevat pikemminkin tyytyväisyyttä kuin tyytymättömyyttä – opetusta mittaavissa keskiarvoissahan liikutaan hyvän ja kiitettävän välillä (3–4). Silti kehitettävää on ja erityisesti digitaalisiin opetusmenetelmiin ja opetuksen joustavuuteen panostetaan jatkossa entistäkin enemmän. Meidän opiskelijamme muodostavat myös hyvin heterogeenisen ryhmän. Osa pitää enemmän etäopiskelusta, joku toinen ryhmätöistä ja lähiopetuksesta. Opimme varmasti paljon myös tämänhetkisen poikkeustilanteen kokemuksista”, kertoo Uusiautti. Kaula muihin yliopistoihin ei ole suuri, mutta näissä mittauksissa jokainen halunnee olla listan kärkipäässä. Selviä keinoja tilanteen parantamiseksi onkin otettu: ”Meillä on hyvin monipuolisia etäopetusvälineitä, ja opetuksen kehittämisen kannalta onkin tärkeää jatkossa keskittyä erilaisten opetusmenetelmien pedagogisesti taidokkaaseen hyödyntämiseen,” TYYTYVÄINEN , TYYTYVÄISEMPI , TYYTYVÄISIN T E K S T I H E N R I K K R I S T I A N T E L K K I K U V I T U S E L L I A L A S A A R I Vuosittain kerättävällä valtakunnallisella kandipalautteella pyritään kartoittamaan yliopisto-opiskelijoiden tyytyväisyyttä. Vastaukset vaikuttavat yliopiston rahoitukseen ja toimivat tärkeänä työkaluna yliopiston kehitystyössä. Miltä opiskelijoiden tyytyväisyys näyttää Lapin yliopistossa? V
  • 9 Y L I O P I S T O L L A täsmentää Uusiautti. Oppilaita pyritään osallistamaan opintojen suunnitteluun entistä enemmän. Vuorovaikutuskeinoja kehitetään, jotta opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä olisi entistä parempi kommunikaatio. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat palautepöytäkeskustelut ja opetuksen johtoja kehittämisryhmän ja hyvinvointityöryhmän tapaiset hankkeet: ”Opiskelijoiden kokemukset ja näkemykset ovat kehittämistyön ydintä. Haluamme kehittyä palautteen hyödyntämisessä ja olemme ottaneet sen yhdeksi laatujärjestelmämme keskeiseksi kehittämiskohteeksi. Samoin opiskelijoille annettavaa ohjausta kehitetään jatkuvasti. Lisäksi erityisesti opiskelijaja opettajatuutorointia on kehitetty vuosien ajan, ja nyt viime vuosina tiiviimmin yhdessä ylioppilaskunnan kanssa, jolle on siirretty vetovastuu tuutoroinnissa,” Uusiautti toteaa. Ihmiset prosenttien takana Kandipalautetta on kerätty vuodesta 2014 asti. Vuonna 2015 se otettiin osaksi rahoitusmallia. Vaikka palaute antaa osviittaa yliopistojen opetuksen tilasta, on tyytyväisyys määreenä moniselitteinen. Vastauksissa voi olla taustalla muualta kumpuavaa ahdistusta ja huolta, jota opiskelijan on vaikeaa jäsentää ja kohdentaa. Aiemmista palautteista koostuvassa raportissa maalautuu kuva opiskelijoiden yliopiston ulkopuolisesta elämästä. 58% Lapin yliopiston opiskelijoista elää pienellä budjetilla, mikä näkyy arjessa taloushuolina. Osa on jopa pelännyt joutuvansa keskeyttämään opintonsa talousvaikeuksien takia. Moni opiskelija käy ansiotyössä lukukautensa aikana. Heidät tapaa iltaisin lähikaupan kassalla, siivoojina ja portsareina. Nämä uurastajat ovat lopulta kurssikavereina tenttitilaisuudessa, luettuaan sen minkä iltapimeällä on pystynyt. Myös elinympäristö voi vaikuttaa kyselyn tuloksiin. Rovaniemi osaa olla haastava opiskelukaupunki; opiskelijaelämä ei ole niin aktiivista kuin muualla ja kun talvi tulee, kaupunki voi muuttua sangen synkäksi. ”Suurin osa opiskelijoista on kotoisin muualta kuin Lapista, monille opintokokemukseen linkittyy myös työn ja perheen yhteensovittamisen haasteet ja niin edelleen. Monet tekijät vaikuttavat,” pohdiskelee Uusiautti. Lapin yliopisto suoriutuu tilastollisesti hyvin, joten tilanne ei ole toivoton. Tulosten positiivinen puoli piiloutuu prosenttien ja desimaalien tuijottelun taakse. Siitä huolimatta, että Lapin yliopisto on valtakunnallisen keskiarvorajan alapuolella ja parannettavaa on, ei Lapin yliopiston voi sanoa epäonnistuneen. Päinvastoin, koko Kandipalautteen korkeimmat pisteet saadaan ehkäpä kaikista tärkeimmässä kysymyksessä; voin hyvin yliopistossani. Asteikolla 1–5 tuossa kohtaa komeilee 4.2. Se ei ole Suomen yliopistojen isoin luku, mutta se on samaa luokkaa muiden yliopistojen kanssa. Se on raakaa faktaa, että Lapin yliopistossa voidaan hyvin. Hyvinvoinnissa taakse jäävät esimerkiksi Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto. ? VALTAKUNNALLINEN VASTAUSPROSENTTI 80 ,8% VALTAKUNNALLINEN TYYTYVÄISYYS 3.92 TYYTYVÄISYYS LAPIN YLIOPISTOSSA 3.79 VASTAUSPROSENTTI LAPIN YLIOPISTOSSA 99 ,8%
  • L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 2 10
  • 11 L A P I S S A Kaivannaisteollisuuden kysynnän ja ympäristöaatteen kasvu 000-luvun alussa metallien maailmanmarkkinahinnat kohosivat ennennäkemättömän korkealle, ja ulkomaiset kaivosyhtiöt suorastaan ryntäsivät Suomeen, jossa kaivosteollisuus oli ollut pitkään valtiojohtoista ja suhteellisen pientä toimintaa. Vuosikymmenen loppupuolella Suomeen perustettiin useita uusia kaivoksia. Kittilässä toimintansa aloitti Euroopan suurin kultakaivos. Parhaimmillaan Suomessa toimi yli 50 kaivosta, nykyisin niitä on vähemmän. Metallikaivoksista lähes kaikki ovat ulkomaisessa omistuksessa. Tällä hetkellä Lapissa kaivoksia on viisi ja vireillä on seitsemän uutta hanketta. 60-luvulla, ennen kaivannaistuotteiden kysynnän huimaa nousua, ympäristöajattelu rantautui Suomeen ja luonnonsuojeluaate oli kasvava trendi; keskiössä olivat aluksi paikalliset ympäristöongelmat, kuten myrkyttyneet vesistöt, mutta 90-luvulle tultaessa suomalaisten huoli kohdistui voimakkaasti myös globaaleihin kriiseihin. Juuri näihin aikoihin kaivosvastaisuus otti T E K S T I M I I A P I E T I L Ä I N E N K U V I T U S M I K U H U T T U N E N YMPÄRISTÖAATTEEN JA KAIVANNAISTEOLLISUUDEN HANKALA SUHDE Luonnonvarojen käyttöä pidetään Lapin kehityksen perustana, samaan aikaan huoli ympäristön tilasta kasvaa. Kansalaisaloite Kaivoslaki Nyt keräsi noin 58 000 nimeä. Esitys lain uudistamisesta on tarkoitus antaa eduskunnalle joulukuussa. tuulta. Kaivosteollisuuden epäonneksi voisi sanoa, että kaivannaistuotteiden kysyntä kasvoi huimasti samaan aikaan, kun ympäristöajattelu levisi maailmalla. Yksipuolinen keskustelukulttuuri Syitä kaivoskriittisyydelle on useita. Ulkomaisten yhtiöiden kaivoshankkeissa paikallisten asukkaiden osallistaminen on usein ollut niukkaa ja yksisuuntaista. Noihin aikoihin syntyi myös ajatus siitä, että maamme mineraalit pitäisi käsittää kansallisomaisuudeksi. Myös ympäristöongelmat huolettivat monia, sillä esimerkkejä kaivosten aiheuttamista ympäristötuhoista ei maailmalta puuttunut. Joissakin valtioissa ympäristölainsäädäntö on ollut löyhää tai liki olematonta, minkä seurauksena kaivokset ovat tuhonneet jopa kokonaisia ekosysteemejä. Esimerkiksi Filippiineillä kultakaivos on vuotanut myrkkyjä Abrajokeen jo 30-luvulta lähtien. Kuusamolainen ympäristöaktiivi, jokikalastaja, poliitikko ja Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden väitöskirjatutkija Mika Flöjt aktivoitui seuraamaan yhteiskunnassa käytävää kaivoskeskustelua Suomen kaivosbuumin kupeessa vuosituhannen alussa. Flöjtin mukaan mediassa oli vaikea saada kaivoskriittisiä kantoja läpi lähes 2010-luvun alkupuolelle asti. “Tämä oli erityinen ongelma Pohjois-Suomen mediassa”, kirjoittaa Flöjt sähköpostin välityksellä. Hän kokee, että kriittisiä ääniä pyrittiin vaientamaan. Keskustelukulttuuri on Flöjtin mukaan sittemmin muuttunut, vaikka ei kaikilta osin. “Ihmiset uskaltavat ottaa kantaa sekä puolustaa puhdasta elinympäristöään, mutta eihän tämä leimaaminen ja syrjintä ole mihinkään kadonnut. Päinvastoin näin some-aikana se on miltei osin pahentunut.” Fjölt on huomannut, että Marinin hallitusohjelmaan kirjattu kaivoslain uudistus on aiheuttanut keskustelussa jälleen kärjistymistä. Nykyinen kaivoslaki on peräisin vuodelta 2011 ja ympäristöjärjestöt ovat vaatineet sen uudistamista pitkään. Fjölt oli mukana laatimassa lähes 60 000 allekirjoitusta saanutta Kaivoslaki Nyt -kansalaisaloitetta, joka luovutettiin eduskuntaan vuoden 2019 lokakuussa. Lakiuudistuksen tavoitteena on parantaa kaivosten ympäristönsuojelua ja toimintaedellytyksiä. 2
  • L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 2 12 Lainvalmistelua tukevaan työryhmään kuuluu edustajia niin poronhoitajien, ympäristöjärjestöjen, matkailuyrittäjien kuin kaivosteollisuuden yhdistyksistä. Hallituksen esitys kaivoslain uudistamisesta on tarkoitus antaa eduskunnalle joulukuussa. Tärkeä, mutta ongelmallinen Ympäristömyönteinen ajattelu on ollut Lapissa noususuhdanteessa – näin kertoo Kajaanin Ammattikorkeakoulun teettämä kyselytutkimus vuodelta 2016. Kyselystä selviää, että vielä 90-luvulla yli puolet lappilaisista olivat sitä mieltä, että luontoa on Pohjois-Suomessa jo suojeltu tarpeeksi. Vain neljännes kannatti lisäsuojelua. Sen sijaan vuonna 2016 jo 45 prosenttia kyselyyn vastanneista kannatti lisäsuojelua ja enää 30 prosenttia koki, että Lapin luontoa on jo suojeltu tarpeeksi. Samaisen kyselyn mukaan kaivosasiat huolettavat pohjoisessa Suomessa. Vastaajista 70 prosenttia oli huolissaan kaivosteollisuuden ympäristövaikutuksista. Sitä suuremmat huolenaiheet olivat maapallon ekologinen kantokyky ja ruokatuotannossa käytetyt kemikaalit. Samaan aikaan kaivosteollisuutta pidetään kuitenkin tärkeänä. Yli puolet KAMKn kyselytutkimukseen vastanneista olivat sitä mieltä, että luonnonvarojen käyttö on Lapin ja Kainuun kehityksen perusta. Ympäristöstä enemmän huolissaan olevat suhtautuvat louhintaan kriittisemmin, ilmenee vuonna 2016 julkaistusta Eero Rantalan, Tuija Jarttin ja Tapio Litmasen Uskomuksista ja oletuksista tutkittuun tietoon -artikkelista, joka esittelee kaivostoiminnan yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden määrällistä tutkimista, joka heidän mukaansa on Suomessa ollut varsin vähäistä. Voidaan siis vetää varovainen johtopäätös, että ympäristöhuolien lisääntyessä myös kaivoskriittisyys on Lapissa lisääntynyt. Toiminnan kehittämistä vai sanahelinää? KAMKn kyselytutkimuksesta käy ilmi, että kaivosalan ympäristövastuullisuuteen suhtaudutaan kriittisesti. Lähes puolet vastaajista ilmoitti alan hoitaneen ympäristöasiansa “erittäin huonosti”. Vastausten taustalla on saattanut vaikuttaa Talvivaaran kaivoksen ympäristötuhot, joita käsiteltiin laajasti julkisuudessa vuosina 2012 ja 2013. Tapaus oli kaivosalalle suuri imagohaitta. Yleisesti ottaen enemmistö lappilaisista koki, etteivät viralliset tahot ota ympäristönsuojelua tarpeeksi vakavasti; noin 70 prosenttia kyselyyn vastanneista ajatteli, ettei ympäristörikkomuksiin puututa tarpeeksi. Yli puolet ei pitänyt lakeja riittävinä ympäristönsuojeluun. Viime vuosina kaivosyhtiöt ovat heränneet paikallisen väen hyväksynnän tärkeyteen. Puhutaan sosiaalisesta toimiluvasta, joka lyhyesti kiteytettynä tarkoittaa paikallisen yhteisön sosiaalista hyväksyntää kaivostoiminnalle. Sosiaalisen toimiluvan ansaitseminen on olennaista, mutta sen voi myös hetkessä menettää. Suomessa toimii Kestävän kaivostoiminnan verkosto, jonka tarkoituksena on toimia neutraalina foorumina kaivosalan ja muun yhteiskunnan välillä, sekä luoda käytäntöjä vastuulliseen toimintaan. Voisi siis kuvitella dialogia syntyneen myös ympäristöaktivistien ja kaivosteollisuuden välille. VA IKKA YLEISÖNO SAS T OKIRJOI T UKSIS SA KÄY DÄÄ N KÄ RKEVÄÄ KESKU S T ELUA P U OLES TA JA VAS TAA N, SU UR IN O SA LAPPI LA ISIS TA EI NÄE R IS T IR II TAA LU ONNONSU OJELUN JA T YÖPA IKKOJEN VÄ LI L LÄ. Fjölt suhtautuu epäilevästi toimien vilpittömyyteen: “Kaivosyhtiöt käyvät dialogia saadakseen kaivoshankkeitaan läpi”, kirjoittaa Flöjt. Sovinnollinen kansa Vaikka yleisönosastokirjoituksissa käydään kärkevää keskustelua puolesta ja vastaan, suurin osa lappilaisista ei näe ristiriitaa luonnonsuojelun ja työpaikkojen välillä. Päälle kahdenkymmenen vuoden aikana asenteet eivät ole kokeneet suurta muutosta; edelleen vain pieni joukko vastaajista asettaisi talouden ympäristön edelle huolimatta siitä, kärsiikö ympäristö. Ympäristöä ei siis tahdottu turmella talouden vuoksi 90-luvullakaan, vaikka varsinaiseen lisäsuojeluun (esimerkiksi luonnonsuojelualueisiin) suhtauduttiin nihkeämmin. Vastaavasti alle 20 prosenttia vastaajista uskoi, että luonnonsuojelu lisää työttömyyttä. Myöskään Tilastokeskuksen vuonna 1996 julkaisemassa valtiotieteilijä Rauno Sairisen valtakunnallisessa Suomalaiset ja ympäristöpolitiikka -tutkimuksessa vastaajat eivät kokeneet vastakkainasettelua ympäristönsuojelun ja työpaikkojen välillä, vaan ympäristömyönteisyys nähtiin yritysten tulevaisuuden kilpailuvalttina. Toivoa sopiikin, että tuleva kaivoslain uudistus vastaa lappilaisten huoleen kaivosteollisuuden ympäristövastuullisuudesta. ? L Ä H T E E T * Haastattelu, Mika Flöjt * Suopajärvi, Mononen 2016: Kaivos suomalaisessa yhteiskunnassa. Lapin Yliopistokustannus * Suopajärvi L., Kynsijärvi A., Uusisalmi R., Tikkanen H., Valkonen J., (2016). Ympäristötietoisuus Lapissa ja Kainuussa : Kyselytutkimus lappilaisten ja kainuulaisten suhteesta ympäristöön, ympäristöpolitiikkaan ja ympäristöhallintoon., Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy.
  • 13 L A P I S S A KA IVO S T EOL LISU UDEN EPÄONN EKSI VOISI SA NOA, ET TÄ KA IVANNA IS T U O T T EIDEN KYS YN TÄ KASVOI HUIMAS T I SAMAA N A IKAA N, KUN MAA I LMA L LA LEV ISI YHÄ KASVAVA YMPÄ R IS T ÖAJAT T ELU.
  • L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 2 14 K A I V O S K Y S Y M Y K S E T H E R Ä T TÄ VÄ T intohimoja, koska niissä on pohjimmiltaan kyse suurista asioista: siitä, mihin suuntaan paikkakuntaa tai valtiota halutaan kehittää, tai siitä, mitkä arvot ohjaavat päätöksentekoa. Pidetäänkö tärkeimpänä luonnon säilyttämistä mahdollisimman koskemattomana seuraaville sukupolville, vai onko oleellisempaa lisätä paikkakunnan vireyttä, vaikka ympäristö siitä kärsiikin? Kaivokset paitsi tuovat vaurautta paikkakunnalle, myös monipuolistavat alueen elinkeinorakennetta. Samalla, kun yritetään vähentää alueen riippuvuutta vain muutamasta elinkeinosta, saatetaan kuitenkin KAIVOSKYSYMYKSET HERÄTTÄVÄT INTOHIMOJA KOMMENTTI T E K S T I M I I A P I E T I L Ä I N E N K U V I T U S M I K U H U T T U N E N luoda uusia pulmia. Kaivoksen elinikä on yleensä 10–30 vuotta. Toiminnan loputtua paikkakunnalla saattaakin olla vastassa rakennemuutosongelma. Tämä havaittiin esimerkiksi 80-luvun Kolarissa. Suljettu Rautaruukin kaivos ja samaan aikaan lopetettu sementtitehdas olivat työllistäneet viidesosan kunnan työllisistä. Kaivokset sen sijaan saattavat jättää merkkinsä ympäristöön pitkäksi aikaa. Suomessa on useita suljettuja kaivoksia, joista edelleen valuu haitallisia aineita vesistöihin ja pohjavesiin. Erityisesti radioaktiiviset kaivosjätteet ovat ympäristölle vaarallisia vuosikymmenien ajan. 60-luvulla suljettu uraanikaivos Enon Paukkajanvaarassa vuotaa vieläkin radiumia ympäristöönsä. Kaivosten jäteongelma ei ole pieni. Tilastokeskuksen mukaan kaivostoiminta ja louhinta tuottivat 75 prosenttia kaikesta Suomen jätteestä vuonna 2016, yli 90 miljoonaa tonnia. Maapallon mineraalivarojen ehtyessä yhä heikkolaatuisempien esiintymien kaivaminen tulee kannattavammaksi. Kun kiveä joudutaan kaivamaan yhä suuremmat määrät, on vaarana, että kaivosteollisuuden ympäristövaikutukset ja -riskit kasvavat tulevaisuudessa entisestään. ?
  • 15 O P I S K E L U PIMIÖSSÄ Lapin Yliopiston valokuvauksen sivuaineen opiskelijat ahertavat usein pimiössä, vaikka helpommallakin pääsisi. Pimiötyöskentely ja filmille kuvaaminen toimivat vastapainona pikakulttuurille. T E K S T I K A I S A R E E T T A S E P P Ä N E N K U V A T R O V A N I E M I S C H O O L Matti -Pekk a Karik ko: Kulku suun ta , 2019 . Bary yttiv edos . Kuva ssa valm ista vedo sta ollaa n pohj ustam assa kapa levyl le.
  • L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 2 16 E I T S E M Ä N L A P IN yliopiston valokuvauksen sivuaineen opiskelijaa huomasivat yhteisen opintojen myötä kasvaneen kiinnostuksen analogista kuvaamista ja pimiötyöskentelyä kohtaan. Kiinnostusta riitti myös analogista kuvausta käsittelevän kurssin jälkeenkin. Filmiä ja kuvien tekemisessä käytettyä valokuvapaperia ei joka askarteluliikkeestä saa ja materiaalitilaukset on järkevää hoitaa yksissä tuumin. Yhteistilauksen yhteydessä syntyi idea yhteisnäyttelystä. “Ryhmämme hitsautui näyttelyprojektin myötä hyvin yhteen, ja jatkoa toivottavasti seuraa tämän haamunäyttelyn jälkeenkin”, kertoo Päivi Kallio, yksi ryhmän jäsenistä. Haamunäyttely on osuva sana kuvaamaan ryhmän ensimmäistä näyttelyä. Näyttelyavajaisten oli määrä olla 16.3 Lapin yliopiston galleria Kellarissa. Vaikka yliopisto oli vielä tuolloin auki, maanantain näyttelyavajaiset oltiin jo koronan takia peruttu. Taiteilijaryhmän nimi, Rovaniemi School, sytyttää lampun ainakin valokuvataiteen harrastajien pään päällä: “Ryhmän nimi on syntynyt rinnastuksena Helsinki School -valokuvauskollektiiville, johon kuuluu Aalto yliopistosta valmistuneita valokuvaajia. Helsinki School -ryhmään kuuluvat mm. Elina Brotherus, Ulla Jokisalo, Jorma Puranen ja Pentti Sammallahti”, jatkaa Kallio. Filmille kuvaaminen ja pimiötyöskentely ovat aikaa vievää puuhaa. Takeita kuvan onnistumisesta ei ole, kuvaushetkellä linssi on saattanut vuotaa valoa, tai filmin kehityshetkellä kehityspurkin kansi on voinut jäädä sopivasti raolleen niin, että valo pääsee polttamaan koko filmin kuvat puhki. Monet filmille edelleen kuvaavat valokuvaajat nopeuttavat prosessia teettämällä negatiivit valokuvaamoissa, skannaamalla kuvat tietokoneella ja editoimaan kuvat digitaalisesti. Miksi tuhlata aikaa pimiössä? “Itse olen huomannut valokuvauksen sivuaineopintojen myötä, että “dark room is my kind of room”. Viihdyn pimiössä hyvän musiikin seurassa. Pimiössä aika ja valoverhon ulkopuolinen maailma katoavat ja siinä on jotain meditatiivista ja terapeuttista. Loistavaa vastapainoa älypuhelinhelvetille”, kertoo Ilari Kallinen. Digikuvaamiessa enemmän on enemmän ja todennäköisesti teknisesti onnistuneempi kuva. Miksi vaivautua jännittämään, mitä filmille piirtyi? “Filmille kuvaaminen on moniaistisempaa osallistumista tekemiseen. Pimiössä tuoksut, valaistus ja kuvan kehittymisen näkeminen konkreettisesti paperille, luovat kuvaan jonkinlaisen syvemmän tunneyhteyden kuin digikuvien tekemiseen. Koen myös, että analogisen valokuvan valmistuksessa keskittyy tarkemmin valokuvan nyanssien pohtimiseen, koska asiat eivät tapahdu nappia painamalla”, pohtii Tiina Raaterova Raaterova kertoo myös, että analogisessa kuvauksessa ymmärrys siitä, miten valokuva koostuu, korostuu. Se auttaa myös digikuvaamisessa. Kallinen muistuttaa, ettei digikuvaamista ja analogista kuvaamista ole oikein järkevääkään rinnastaa toisiinsa: “Analoginen prosessi on sikäli mielenkiintoisempi kuin digitaalinen, että se saa minut ajattelemaan ja fiilistelemään kuvaa paljon enemmän. Yksi filmirulla, 36 ruutua, vastaan 128GB muistikortti taistelu ei ole reilu, mutta tämän ei tarvitse olla kilpailutilanne, vaan fiiliskysymys.” Joku voisi sanoa, että elämme visuaalisen vallankumouksen aikaa. Kaikilla on nykyään taskussaan kamera, Instagram on luotu valokuvien julkaisuun, puhelinten kamerat kehittyvät entisestään ja monella on pääsy ammattimaisiinkin välineisiin. Onko taidevalokuva kokenut inflaation? “Ei varmasti ole. Sen merkitys on ehkä korostunutkin. Kuva on kaikkialla ja kuvan ottaminen lähes kaikille päivittäistä. Kuvanlukutaito on lisääntynyt, joten mahdollista yleisöä taidevalokuvallekin on enemmän. Laadukas kuva ei vielä ole taidetta, vaan sen määrittävät sisältö ja konteksti”, päättää Kallio. ? S
  • 17 O P I S K E L U “PIMIÖSSÄ A IKA JA VA LOV ERHON ULKOP U OLIN EN MAAI LMA KAT OAVAT JA SIINÄ ON JO TA IN MEDI TAT IIV IS TA JA T ERAPEU T T IS TA. LOIS TAVAA VAS TAPA INOA Ä LY P UHELINHELV ET I L LE. ” – I L A R I K A L L I N E N LY H Y E S T I * Rovaniemi Schoolin näyttely on esillä Lapin yliopiston galleria Kellarissa, mutta tänä keväänä sitä ei tule näkemään kukaan. Valokuvaajakollektiivissa on mukana seitsemän Lapin yliopiston valokuvauksen sivuaineen opiskelijaa: Ilari Kallinen, Päivi Kallio, MattiPekka Karikko, Anastasia Leonova, Aukusti Mäenpää, Elisa Pölönen ja Tiina Raaterova. Tässä jutussa nähdyt valokuvat ovat Matti-Pekka Karikon, Päivi Kallion ja Elisa Pölösen teoskuvia näyttelystä. Päivi Kallio: Virtaavat vedet, 2020, baryyttivedos, 87cmx56cm (yllä) Pysähdyspaikka, 2019, hopegelatiinivedos, 22cmx42cm (alla) Diamond, 2020, baryyttivedos, 56cmx85cm (viereinen sivu) Elisa Pölönen: Hiljaiset maat teitä kutsun, / Calling for the Silent Lands, 2020 Talven törröttäjät / To Be at Standstill in the Winter, 2020 (alla)
  • L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 2 18 T E K S T I H E N N A H I R V O N E N K U V I T U S M A R I A T U U N A N E N
  • 19 Y H T E I S K U N N A S S A I E S IN , E T TÄ A L K U V U O D E S TA 2020 Lapin yliopisto oli vähällä lakkauttaa saamenkielisten hakijoiden kiintiöpaikat, mutta perui lakkauttamispäätöksen. Ajattelin, että kiintiöpaikkojen säilyttäminen oli hyvä asia. Sen sijaan vielä siinä hetkessä en tiennyt tarkemmin, miksi kiintiöpaikat oikeastaan ovat niin tärkeitä. Asiaan perehdyttyäni tuntuu itsestään selvältä, että saamelaisaluetta lähinnä sijaitsevana ja arktisen alueen kehittämiseen profiloituvana yliopistona Lapin yliopiston asema osaavan, tarpeita vastaavan työvoiman tuottajana koko Lapin alueelle on merkittävä. Muun muassa oikeusavun saamisen saamen kielellä pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta kaikkien saamen kielten osalta pätevistä, saamen kieltä taitavista virkamiehistä on pulaa. Myös saamenkielentaitoisia peruskoulun opettajia tarvitaan kipeästi, jotta perusopetuksen toteutuminen omalla äidinkielellä voidaan taata edes hieman nykyistä isommassa mittakaavassa. Tiesin saamelaisten olevan Suomen ja koko Euroopan Unionin alueen ainoa alkuperäiskansa – ei siis suomalaisuudesta eriytynyt heimo, niin kuin jossain väitettiin. Tiesin myös, että Suomessa puhutaan kolmea saamen kieltä: pohjois-, koltanja inarinsaamea, samoin kuin MITÄ KAIKKEA EN TIENNYT SAAMELAISUUDESTA Vuoden alussa Lapin yliopisto ilmoitti lakkauttavansa saamenkielisten hakijoiden kiintiöpaikat, mutta perui päätöksensä kriittisen vastareaktion siivittämänä. Esseessään Henna Hirvonen pohtii saamelaisuutta Suomessa valtaväestön edustajan silmin. Prosessin aikana hän huomasi kyselevänsä toistuvasti itseltään “Miten en ole kuullut tästäkään?” sen, että saamen kielten puhujien määrä on ajan saatossa vähentynyt merkittävästi. En kuitenkaan ollut tullut ajatelleeksi, että monella saamelaisella nuorella opetuskieli vaihtuu lukiossa saamesta suomeksi, mikä luonnollisesti voi vaikuttaa esimerkiksi ylioppilaskirjoitusten arvosanoihin; ylioppilastutkinnosta ainoastaan äidinkielen ja vieraan kielen kokeen suorittaminen on mahdollista kaikilla saamen kielillä, muutoin ylioppilastutkinto on suomenkielinen. Tiesin, että gákti eli saamenpuku on erottamaton osa saamelaista kulttuuria, ei naamiaisasu tai markkinointikikka. Luulin, että kauniit, keskenään erilaiset saamenpuvut osoittavat ainoastaan alueen, joilta niiden kantajat ovat kotoisin, vaikka tosiasiassa puvut jaotellaan suvun mukaan. En tiennyt, että gákti voi kertoa jopa kantajansa siviilisäädyn. Taannoin huomasin ilmoituksen, jossa muuan matkailuyrittäjä kertoi kehittelevänsä uutta matkailutuotetta ja etsivänsä sitä varten työntekijää. Työnkuvaan kuuluisi samanaikaisesti sekä ”saamelaiseksi pukeutuminen” että ”shamaaniloitsujen esittäminen turisteille”. Ymmärrän erittäin hyvin, miksi ilmoitus sai kielteisen vastaanoton, enkä ole sittemmin kuullut kyseisestä matkailutuotteesta. Tiesin, että poronhoito on kautta aikain ollut saamelaisille tärkeä, joskaan ei tietenkään ainut, elinkeino. Tiesin mitä on suopunginheitto, ja että se vaikuttaa haastavalta. Mitä en tiennyt oli se, että suunniteltu Jäämeren rata kulkisi porolaidunten poikki, ja muuttaisi poronhoidon alueella mahdottomaksi. Myönnetään nyt samalla, että kyseinen hankesuunnitelma Jäämeren radan rakentamiseksi oli minulle vieras. En tiennyt monien saamelaisnuorten kärsivän etnostressistä. Toisin sanoen nämä henkilöt kantavat painetta omasta vähemmistökulttuuristaan ja sen säilymisestä sekä huolta siitä, ovatko omissa ja muiden saamelaisten silmissä ”tarpeeksi hyviä” saamelaisia. Ahdistus voi iskeä, jos ei esimerkiksi koe puhuvansa riittävän sujuvaa saamea. Paine tuntea oma kulttuuri perin pohjin voi tulla myös saamelaisyhteisön ulkopuolelta, sillä ei ole mitenkään tavatonta olettaa jokaisen saamelaisen edustavan koko saamelaisväestöä ja olevan esimerkiksi poronhoidon ja duodjin eli saamelaiskäsityön tietopankkeja. Toisin sanoen saamelaiset nähdään etusijaisesti saamelaisuuden kautta – mikä on tietysti todella eksoottista, joten on ihan hyväksyttävää tuijottaa kadulla saamenpuvussa kulkevaa ihmistä tai vaikkapa kuvata tätä ilman lupaa. Paitsi, että ei ole. Ilmeisesti tätäkään eivät kaikki tiedä, T
  • L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 2 20 DIA LOGIN PÄÄMÄÄ RÄHÄ N EI OLE OL LA OIKEAS SA TA I VÄÄ RÄS SÄ, VAAN PY RKIÄ YMMÄR RYKSEN LU OMISEEN O SAP U OLT EN VÄ LI L LE.