Tapulin takaa sivu 18
2 2 1 9 2 0 0
Perustettu 1967 44. vuosikerta Päätoimittaja Mikko I. Salo
Kirkkonummi Siuntio Inkoo
N:o 1.4.2010
26
TORSTAI
Inkooseen discotanssin SM-kultaa sivu 23 Siuntion ylijäämä yli 600 000 euroa Sivu 3 Masalan nuorisotalossa viihdytään Sivu 17
PAINOS 28 000
ilmoitukset@kirkkonummensanomat.fi · toimitus@kirkkonummensanomat.fi · www.kirkkonummensanomat.fi
Oletko tyytyväinen pankkiisi?
Teemme sen mahdolliseksi
Kirkkotallintie 1 Kirkkonummi Puh: 0200 3000 nordea.fi
Nordea Pankki Suomi Oyj
2
ilmoitukset@kirkkonummensanomat.fi
N:o 26 1.4.2010
Kirkkonummen Sanomat
Mansikoilla pääsee jo herkuttelemaan
Seitsemän kuukautta kestävä mansikkakausi on jo alkanut Tuoremyynti Pitkäsellä. Helsingin messukeskuksessa järjestetyillä Oma Piha -messuilla meillä oli tarjolla ensimmäiset espanjalaiset mansikat, ja kaikki vietiin käsistä, toteaa Juha Pitkänen. Ihmiset ovat oppineet ostamaan nyt myös espanjalaista mansikkaa, koska lajikkeet ovat kehittyneet ja ne ovat hyvän makuisia. Viljelytekniikka on myös kehittynyt ja on osin jopa paremmin järjestetty kuin suomessa. Ulkolaiset mansikat eivät tietenkään ole kotimaisten veroisia, mutta ihmiset voivat herkutella niillä jo ennen kotimaisen sadon valmistumista.
ALOITAMME keväällä espanjalaisilla mansikoilla, sitten tulee hollannista. Toukokuussa tuomme avomaalla kasvaneet mansikat saksasta sekä ruotsista. Virosta emme ota mansikkaa, kertoo Juha Pitkänen.
Degerbyn kirkko vihitään uudelleen käyttöön 5.4.
Degerbyn kirkko avataan jälleen korjaustöiden jälkeen toisena pääsiäispäivänä, maanantaina 5. huhtikuuta klo 10. Kirkon vihkii uudelleen käyttöön Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström. Kaksikielisessä juhlajumalanpalveluksessa avustavat myös Degerby bortblandade kör, kanttori Anders Storbacka sekä kirkkoherra Torsten Sandell. Jumalanpalveluksen jälkeen Inkoon seurakunta tarjoaa kahvit Furuborgissa. Degerbyn kirkkoa on korjattu viime vuoden lokakuusta lähtien. Kirkko on saanut uuden lattian ja kirkon penkit on entisöity. Kirkon sisäseinät ja sisäkatto on maalattu uudelleen. Lisäksi on sakastia, eteistä ja osiaalitiloja uusittu. Suunnittelu on arkkitehti Kasper Järnefeltin käsialaa, työt on suorittanut T:mi Jarmo Lehtiniemi. Seurakunnan projektinjohtajana on toiminut Mikael Schönberg. Degerbyn kirkko saa myös uuden pianon vihkiäisiin.
Biskop Björn Vikström återinviger Degerby kyrka
Degerby kyrka återinvigs på påskannandagen, måndagen den 5 april kl 10, av biskopen i Borgå stift Björn Vikström. Vid den tvåspråkiga festgudstjänsten medverkar också Degerby bortblandade kör, kantor Anders Storbacka samt kyrkoherde Torsten Sandell. Efter gudstjänsten bjuder Ingå församling på kaffe på Furuborg. Degerby kyrka har renoverats sedan oktober i fjol. Kyrkan har fått ett nytt golv och kyrkbänkarna har ytbehandlas på nytt. Kyrkrummets väggar och innertak har målats. Därtill har sakristian, vestibulen och de sociala utrymmena renoverats. Planeringen är gjord av arkitekt Kasper Järnefelt och arbetena har utförs av firma Jarmo Lehtiniemi. Som församlingens projektledare har fungerat Mikael Schönberg. Degerby kyrka får också ett nytt piano till invigningen.
Yhteislaulutilaisuuksia kirjastossa
Kirkkonummen kuntakeskusyhdistys KIDE ry järjestää jälleen yhteislaulutilaisuuksia Kirkkonummen kirjaston Porkkala-salissa. Tilaisuudet ovat aina lauantaisin 10.4 klo 12.00, 24.4 klo 12.00, 8.5 klo 12.00, 22.5 klo 12.00. Laulattajina toimivat Annukka Ahola ja Pasi Saarelma.
Sibeliuksen selloteoksia Siuntion kirkossa 5.4.
Toisena pääsiäispäivänä 5. huhtikuuta klo 20 alkaen Siuntion kirkossa esiintyvät Seppo Laamanen, sello ja Pami Karvonen, piano. Ohjelmassa Sibeliuksen tunnetuimmat selloteokset, Schumannin sarja kansanmusiikin tyyliin ja Rachmaninovin sonaatti pianolle ja sellolle. Konserttiin on vapaa pääsy. SEPPO Laamanen esiintyy Siuntion kirkossa toisena pääsiäispäivänä 5. huhtikuuta.
Puheterapiaa Diacor Kirkkonummella
Puheterapeutti on kielen ja puheen kehityksen ja niiden kuntoutuksen asiantuntija. Puheterapian tavoitteena on mahdollisimman hyvä toiminta- ja kommunikaatiokyky.
Varaa aika! www.diacor.fi 09 775 0800
ALPPIKATU | HERTTONIEMI | ISO OMENA | ITÄKESKUS | KESKUSTA KIRKKONUMMI | LEPPÄVAARA | PASILA | PITÄJÄNMÄKI RUOHOLAHTI | TAPIOLA | TIKKURILA | DIACOR SAIRAALA
D
Ministeri Elisabeth Rehn on lupautunut veteraanipäivän juhlapuhujaksi Siuntioon
Kirkkonummella asuva ministeri Elisabeth Rehn on lupautunut kansallisen veteraanipäivän juhlapuhujaksi Siuntioon tiistaina 27. huhtikuuta. Nyt valtakunnallisesti 24. kertaa vietettävän veteraanipäivän tunnuksena on "Kuule tuhannet tarinat". Siuntion kunnassa päivää vietetään perinteisellä tavalla, joka myös vastaa Kuntaliiton valtakunnallisen päätoimikunnan suosituksia. Veteraanit kutsutaan henkilökohtaisesti juhlapäivän viettoon, jossa nuoret siuntiolaiset ovat pitkälti mukana juhlan eri toimissa. Tiistaina 27.4. alkaa päivä kello 10 Siuntion Pyhän Pietarin kirkossa kaksikielisellä hartaushetkellä, jossa on mukana myös Päivärinteen koulun oppilaita laulajina ja soittajina. Hartaushetken jälkeen lasketaan seppeleet sankarihaudoille ja veteraanikivelle. Capellassa juhla alkaa klo 11. Veteraanipäivän juhlapuhuja on ministeri Elisabeth Rehn. Hän on varannut kiireiltään aikaa ja tulee osaltaan juhlistamaan Siuntion kunnan 550-juhlavuotta. Kunnan puolesta tervehdyspuheen pitää kunnanhallituksen puheenjohtaja Arto Penttinen. Musiikista vastaavat keskustan koulujen oppilaat Sjundeå svenska skolasta ja Aleksis Kiven koulusta. Oppilaat osallistuvat myös tarjoilupuoleen. Veteraaneja kunnioittaen juhlapäivään pukeudutaan tummaan asuun, jolloin myös kunniamerkit voivat olla käytössä. Juhla on avoin tilaisuus kaikille kuntalaisille, jonka Siuntion kunta yhdessä Siuntion seurakuntien kanssa järjestävät.
Suomen suurin johtajakoulu 90 vuotta
Reserviupseerikoulu viettää tänä vuonna 90. vuosipäiväänsä huhtikuu alussa. Kaikki Reserviupseerikurssit Haminaan kokoavaa pääjuhlaa vietetään 19.6.2010. Reserviupseerikoulu viettää 90. vuosipäiväänsä 1.4.2010. Päivä aloitetaan virkavalan vannomisella/vakuutuksen antamisella koulun johtajan huoneessa kello 08.00. Paraatikatselmus ja kenttähartaus kello 09.00 alkaen RUK:n päärakennuksen kentällä sekä seppeleenlasku Kaatuneiden Upseerien patsaalle.
Kirkkonummen Sanomat
N:o 26 1.4.2010
3
Pääsiäisaika Silmänilossa
Torstaina 1.4. klo 9-15 Lauantaina 3.4. suljettu
KIRKKONUMMI Prisma, Munkinmäentie 29 Ark. 9-19, la 10-16 Silmälääkärin ajanvaraus (09) 221 2350
Etusivun kuva:
INKOON Disco & Show tanssijat jatkoivat voittokulkuaan Turussa 27. maaliskuuta järjestetyissä discotanssien SM-kilpailuissa. Aikuisten sarjoissa Lotta Stenlund otti varmoin ottein disco freestylessä kultaa ja nappasi siinä samalla parinsa Rosa Blomin kanssa myös disco duo kullan, jonka palkintojenjaosta etusivun kuvamme on. Kuva: KAI SIRVIÖ.
Kehyskuntien liittymisestä HSL:ään tehdään selvitys
Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä sekä kahdeksan kehyskuntaa selvittävät, millaisia vaikutuksia näiden liittymisellä HSL:n jäseneksi olisi. Selvitykseen osallistuvat Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Mäntsälä, Pornainen, Hyvinkää, Vihti ja Sipoo. Tarkoitus on tutkia, miten liittyminen vaikuttaisi toisaalta jäsenyyden alkuvaiheessa ja toisaalta noin kymmenen vuoden kuluttua, kun bussiliikenteen siirtymäajan sopimukset ovat päättyneet ja liikennetarjonta on voitu järjestää uudella tavalla. Tarkastelun kohteina ovat liittymisen vaikutukset palvelutasoon, joukkoliikenteen matkustajamääriin, kulkumuotojakaumaan, kustannuksiin ja lipputuloihin. Myös ympäristövaikutuksia sekä kunta- ja valtionosuuksia selvitetään. HSL:ään liittyivät kuntayhtymän perustamisvaiheessa Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan lisäksi Kerava ja Kirkkonummi. HSL:n perussopimuksen mukaan kuntayhtymään voivat kuulua kaikki Helsingin seudun 14 kuntaa. Kerava ja Kirkkonummi ovat vuodesta 2007 alkaen muodostaneet pääkaupunkiseudun taksa-alueen kolmannen vyöhykkeen. Keravan ja Kirkkonummen kokemukset yhteistyöstä ovat olleet hyvin myönteisiä.
Kirkkonummi-päivät jälleen 27. 29.8.2010
Kirkkonummi-päivien suunnittelu on jälleen lähtenyt vauhdilla käyntiin. Teemana tänä vuonna on îMinkä nuorena oppii sen vanhana taitaaî. Tavoitteena on haastaa eri-ikäiset toimijat esittelemään osaamistaan ja kohtaamaan toisiaan. Kirkkonummipäivien ytimenä ovat paikalliset järjestöt, jotka esittelevät toimintaansa eri tavoin. Myös yritykset ja yksityishenkilöt voivat osallistua tapahtuman järjestelyihin. Nyt on mukaan ilmoittautunut jo 33 toimijaa. Varsinkin uusille järjestöille Kirkkonummipäivät tarjoaa hyvän tilaisuuden tulla näkyviin. Elokuun lopulla järjestettävien Kirkkonummi-päivien runko on sama kuin jo yli kymmenen vuoden ajan: Perjantaina vietetään Taiteiden yötä, lauantaina on toritapahtuman vuoro ja sunnuntaina suunnataan avoimien ovien tapahtumiin eri kylille. Kunnan kulttuuritoimi koordinoi suunnittelua ja tiedottamista, mutta jokainen järjestäjä toteuttaa omat tilaisuutensa. Tapahtumien laajuus ja monipuolisuus riippuu siis siitä, kuinka moni tänä vuonna innostuu mukaan. Vaikka tuntuu siltä, että kesään on pitkä matka, kannattaa jo nyt tulla mukaan omien suunnitelmien kanssa. Ilmoittautumisaika päättyy 31.5.2010. Ei voida taata, että toukokuun jälkeen tulleet ilmoittautumiset mahtuvat mukaan ohjelmaan. Seuraava avoin suunnittelukokous pidetään tiistaina 6.4.2010 klo 18.00 Kirkkoharjun koulun C-ruokalassa. Omat ohjelmat ja suunnitelmat voi ilmoittaa sähköisesti osoitteessa: www.kirkkonummi.fi/kirkkonummi_ paivat . Lisätietoja Kirkkonummipäivistä ja niiden suunnittelusta saat Kirkkonummen kunnan nettisivuilta ja kulttuuritoimistosta kulttuurisihteeri Sirkku Harjastolta, puh. 0929672634, sähköpostiosoite: sirkku.harjasto@kirkkonummi.fi
Jätehuollon hinnat nousevat
HSY:n hallitus on hyväksynyt jätehuollon palveluhinnaston, joka astuu voimaan 1.7.2010. Jätehuollon hintojen korotukset johtuvat ennen kaikkea Ämmässuon jätteenkäsittelykeskukseen tehdyistä investoinneista. Arvonlisäverollisiin kokonaishintoihin vaikuttaa myös arvonlisäveron nousu 22 prosentista 23 prosenttiin 1.7.2010 alkaen. HSY Jätehuollon kiinteistöasiakkaiden sekajätteen noutokustannukset nousevat tyypillisimmillään 48 %. Biojätteen noutokustannukset nousevat keskimäärin 7 % ja energiajakeen 12 %. Kuljetuspalvelujen hinnoittelussa on käytetty hyväksi ns. ekokerrointa, jonka tehtävänä on korottaa niiden kiinteistöjen tyhjennysten yksikköhintoja, joilla tyhjennykset tapahtuvat tiheään. Tämän tarkoituksena on vähentää jäteautoista syntyviä ympäristöhaittoja. Sortti-asemilla vastaanotettavan jätteen hintoja esitetään nostettavaksi nykyisestään noin 8 %. Hintoja on tarkistettu viimeksi vuonna 2008. Pääsiäispyhät vaikuttavat HSY:n jätekuljetuksiin, sillä viikonloppuna ja toisena pääsiäispäivänä 5.4 jätteitä ei kuljeteta lainkaan.
KESÄN Kirkkonummi-päivien suunnittelu on jo käynnissä, kertoo kulttuuritoimenjohtaja Maaret Eloranta. Seuraava suunnittelukokous pidetään tiistaina 6.4. Kirkkoharjun koululla.
Sdp kevätkokouksessaan:
Inkooseen kaivataan rakentavaa yhteistyötä
Inkoo on kasvava kunta, jonka on kyettävä tarjoamaan asukkailleen kehittyviä ja vakaita, kaikille samanarvoisia yhteisiä kunnallisia palveluja. Meistä jokainen tarvitsee iästä ja elämäntilanteesta riippuen apua ja neuvoja aina lastenneuvolasta vanhustenhuoltoon asti käsittäen sosiaali- ja terveydenhuollon, päivähoidon ja koulutuksen sekä vanhustenhuollon. Sen lisäksi kunnan on huolehdittava esim. kaavoituksesta, vesi- ja jätehuollosta, katujen ja teiden ympäristöstä ja ympäristöterveydenhuollosta jne. Nämä kaikki ja paljon muuta jokaisen kunnan on kyettävä järjestämään asukkailleen ja huolehdittava, että myös tulevaisuudessa kunnalla on taloudellisia mahdollisuuksia täyttää lakisääteiset palvelu- velvoitteensa. Kaikkien meidän työmme kunnan luottamushenkilöinä ja päättäjinä ja työntekijöinä on erittäin tärkeää ja vastuullista. Se onnistuu vain rakentavalla yhteistyöllä ja hyvällä tahdolla kaikkien poliittisten ryhmien ja kunnan henkilöstön kanssa. Emme halua käyttää aikaamme ja voimiamme turhaan riitelyyn. Asioiden hoito on tärkeämpää kuin henkilöiden väliset ristiriidat, niiden yli voitava päästä joka tapauksessa. Inkoon Sosialidemokraatit vetoavat nyt kaikki kuntalaisiin, eri ryhmien luottamushenkilöihin ja kunnan toiminnassa ja erilaisissa työsuhteissa oleviin ihmisiin, tekemään yhteistyötä tämän kotikuntamme "Iloisen Inkoomme" hyväksi. Meillä on kaikki edellytykset jatkaa edelleen myös itsenäisenä kuntana kotikuntaamme kunnioittaen ja sen asukkaiden hyväksi ja parhaaksi työtä yhdessä tehden. INKOON SOSIALIDEMOKRAATIT
Jari Liukusta uusi poliisipäällikkö
Poliisihallitus on nimittänyt apulaispoliisipäällikkö, oikeustieteen kandidaatti Jari Liukun Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen päällikön virkaan 1.5.2010 lukien. Poliisilaitoksen päällikön virka tuli avoimeksi viran nykyisen haltijan Olli Vuorion siirryttyä eläkkeelle. Liukku on aikaisemmin toiminut Helsingin poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikön virassa vastaten operatiivisen poliisitoiminnan johtamisesta sekä Keskusrikospoliisin apulaispäällikön ja tulosyksikön päällikön tehtävissä. Hän on toiminut erilaisissa valvonta-, hälytys-, tutkinta- ja lupahallinnon tehtävissä kaiken kaikkiaan noin 25 vuotta. Muuta työkokemusta hänellä on ulkomaalaisvirastosta, syyttäjävirastosta, käräjäoikeudesta sekä Euroopan unionin asiantuntijatehtävistä. Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen toimialue koostuu kuudesta kaupungista ja kuudesta kunnasta. Laitoksen pääpoliisiasema on Espoossa ja muut poliisiasemat sijaitsevat Lohjalla, Raaseporissa ja Vihdissä. Lisäksi Kirkkonummella on palvelutoimisto.
Siuntion taloutta puidaan ylimääräisessä kokouksessa
Siuntion kunnanhallitus kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen tiistaina 6. huhtikuuta, jossa se käsittelee talouden tasapainotusohjelmaa. Tarkoituksena on hyväksyä Audiator Oy:n tekemä tasapainotusohjelma ja lähettää se edelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi. Tasapainotusohjelmaa on valmisteltu Siuntiossa tiiviisti koko alkuvuoden ajan. Sitä on käsitelty useita kertoja talouden tasapainotusohjelman ohjausryhmässä ja kunnan johtoryhmässä. Ohjausryhmän kokouksissa on käsitelty kunnan talouden tilaa, tunnuslukuja ja ennusteita sekä tulojen lisäys ja menojen säästömahdollisuuksia. Tasapainotusohjelman pohjaksi kunnasta tehtiin analyysi Audiator Balance talousanalyysin avulla. Talousanalyysi sisältää taloutta ja konsernitasetta koskevan yleisanalyysin, hallinnonalakohtaisen yleisanalyysin sekä painelaskelman kunnan talouden tulevasta kehityksestä. Tasapainotusohjelman keinovalikoimaan tavoitellaan selkeästi rahamääräisesti laskettavia toimenpiteitä, jotka vaikuttavat talouteen nopeasti sekä hitaammin vaikuttavia kehittämistoimenpiteitä, jotka varmistavat kehityssuunnan muuttumisen.
Siuntion ylijäämä n. 620 000 euroa
Siuntion kunta teki viime vuonna positiivisen tuloksen ja ylijäämäksi kirjattiin 620 558 euroa. Kunnanhallitus hyväksyi maanantaina 29. maaliskuuta vuoden 2009 tilinpäätöksen sekä allekirjoitti ja jätti sen tilintarkastajan tarkastettavaksi. Lisäksi kunnanhallitus päätti saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen edelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden ylijäämä 620 558 euroa siirretään taseen omaan pääomaan kattamaan aiemmilta tilikausilta kertynyttä alijäämää. Siuntion vuosikatteeksi, jonka muutetussa talousarviossa arvioitiin olevan 828 485 euroa, muodostui 2 094 853 euroa ja se kattaa suunnitelman mukaiset poistot. Tilikauden ylijäämä on siis 620 558 euroa. Muutetun talousarvion toimintamenot ylittyivät kuitenkin 286 431 eurolla. Vastaavasti toimintatuotot ylittyivät 216 562 eurolla ja toimintakate oli näin ollen 0,3 % (69 869 ) muutostalousarviossa arvioitua pienempi. Verotuloja ja valtionosuutta saatiin 1 081 225 euroa enemmän kuin oli arvioitu. Verovuoden ennakonpidätykset ja ennakonkanto olivat kuitenkin 532 303,70 euroa pienemmät kuin vuonna 2008. Erotus muodostui tilityksistä edellisiltä vuosilta. Toimintamenot kasvoivat 5,2 % verrattuna vuoden 2008 tilinpäätökseen. Käyttöomaisuuden suunnitelmapoistot ovat tilinpäätöksessä 1 474 295 euroa ja ne ovat 177 381 euroa suuremmat kuin edellisenä vuotena. Tilinpäätöksen ylijäämä 620 558 euroa pienentää kumulatiivisen alijäämän 2 563 617 eurosta 1 943 059 euroon. Vuoden 2009 investointimenot olivat 1 217 932,39 euroa, joten vuosikate oli riittävä näiden investointien rahoitukseen. Kunnan lainamäärä on yhteensä 20 miljoonaa euroa ja asukasta kohden laskettuna 3 324 euroa. Vuonna 2008 asukaskohtainen lainamäärä oli 3 087 euroa. Lainamäärän kasvu liittyy tilikauden aikaiseen kireään rahoitusasemaan ja siitä aiheutuvien lyhytaikaisten lainojen lisääntymiseen.
4
Elokuvat
N:o 26 1.4.2010
Terveyspalvelut
Kirkkonummen Sanomat
Työsuorituksia
Huvit
Ravintolat
Palveluja tarjotaan Kuulutukset
Hammaslääkärit
Lokakaivojen tyhjennykset
Kirkkonummen Sanomat
N:o 26 1.4.2010
Kuollut
5
Leijat lentämään
On olemassa runsaasti erilaisia leijatyyppejä, litteistä leijoista monimutkaisiin lentäviin veistoksiin ja fantasialeijoihin. Leijan rakentaminen ja lennättäminen on tullut yhä suositummaksi ja hyvän ohjauksen avulla on helppo rakentaa itse oma värikäs ja toimiva leija, joka varmasti lentää. Kurssilla annetaan tarkat ohjeet leijojen lennättämisen tekniikasta. Kurssin jälkeen voit jatkaa leijojen tekemistä myös kotona ja ystävien kanssa. Kansalaisopiston Lennä mun leijani -perhekurssi (028113) on tarkoitettu aikuiselle ja yli 8-vuotiaalle lapselle Kirkonkylän koulukeskuksen B-talossa 17.18.4. klo 1016. Ilmoittautumiset puh. 010-191442 tai verkossa www.kirkkonummi.fi/ kansalaisopisto.
Palvelutalon ruokalista
Viikko 14; 5.4-11.4. Ma Karjalan paisti, perunasose, salaattipöytä, pirtelö, kasviscurry Ti Nakkikeitto, Sämpylä, Tuorepala, Ahvenanmaan pannukakku+marjasurvos, Intialainen kasviskeitto Ke Uunikala vihannespedillä, perunasose, salaattipöytä, hedelmärahka, paistettua kasvista To Maksastroganov, perunat, puolukkasurvos, salaattipöytä, suklaakiisseli, kikherneitä mangokastikkeessa Pe Palermon perunasosevuoka, salaattipöytä, marjakimara, pehtoorin kasvisperunalaatikko
La Kalakeitto, tuorepala, jäätelö, kasviskeitto, Su Kasslerpaisti, kermaperunat, salaattipöytä, mansikkakiisseli, punajuuripihvi
LEIJAT taivaalla.
Perheasiain neuvontaa
Asuntomarkkinat
Ostetaan tontti
Kokoukset
Palvelukseen halutaan
Lehden ilmestyminen
Pääsiäisenä
Sunnuntaina 4.4. Kirkkonummen Sanomat ei ilmesty pääsiäispyhien johdosta. y y
Pääsiäisen jälkeen lehtemme ilmestyy normaalisti torstaina 8.4.
Tähän lehteen materiaalit torstaina 1.4. klo klo 15 mennessä.
Hyvää Pääsiäistä!! Glad Påsk ! Pääsiäistä
Kirkkonummen Sanomat
6
N:o 26 1.4.2010
Kirkkonummen Sanomat
Hiljainen viikko
Kirkkovuoden Hiljainen viikko on annettu kalenteriin siksi, että talven kääntyessä kevääseen pysähdymme miettimään aasilla ratsastavan kuninkaan matkaa palmusunnuntain Hoosianna- huutojen juhlariemusta ristille ja haudan hiljaisuudesta pääsiäisen ylösnousemukseen. Ristin tie auttaa meitä määrittämään oman arkemme nousut ja laskut, sairaudet ja menetykset oikeaan mittasuhteeseen. Usko tai älä, Ristin Herra kulki vaikeimman kautta ihmisen tien. Hän tunsi pilkan, häpeän, nöyryytyksen ja yksin jäämisen tuskan. Kuninkaana Jerusalemiin saapujaa tervehtivät kansanjoukot huusivat kiihotettuna vapaaksi murhaajan ja tuomitsivat viattoman häpeäkuolemaan. Juudas suuteli, valtaa pitävät vangitsivat. Pietari kielsi, kukko lauloi. Piikkikruunu painettiin syvälle hänen päähänsä. Oman lapsuuteni hiljainen viikko oli hiljainen ja pitkäperjantai pitkä. Vanhemmat tekivät pakolliset arkiset työnsä. Lapset eivät saaneet mennä ulos eivätkä leikkiä rajuja tai äänekkäitä leikkejä. Vieraita ei käynyt eikä itse menty vieraisille, ruoka oli yksinkertaista. En oikein ymmärtänyt miksi eikä kukaan selittänytkään. Kellon viisarit kulkivat verkkaan. Mummo veisasi kamarissaan piinaviikon virsiä, radion hartausohjelmat ja surumusiikki venyttivät pitkän perjantain vieläkin pidemmäksi. Kristinuskon ydinsanoma löytyy Jeesuksen kärsimyksen ja pääsiäisen ylösnousemusilon ääreltä. Pääsiäistä edeltävää paaston aikaa vietetään seurakunnissamme kahdella tavalla. Meille annetaan mahdollisuus joko hiljaisuuden taikka näyttävän performanssin avulla käsittää Jeesuksen matkaa Jerusalemin kautta koko maailman Vapahtajaksi. Kansa kerääntyy suurin joukoin eläytymään teatterin keinoin kärsimykseen. Toiset vetäytyvät hiljai-
PÄÄKIRJOITUS
suuteen miettimään miten Ristin mies, sairauden tuttava, nöyryytyksen pohjiin saakka kokenut voi kärsimällä meidän ahdistuksiamme ja vaikeuksiamme ymmärtää. Tänä vuonna minut hiljentää Ristin tien tapahtumiin oman isäni kuolema. Kuten kaikki sukupolvensa suomalaiset miehet myös minun isäni oli henkeen ja vereen veteraani, isänmaan ystävä. Hän lähti vapaaehtoisena talvisotaan, joutui jättämään lapsuuskotinsa, metsänsä ja peltonsa Karjalaan ja aloittamaan uuden elämän karun pohjois- Satakunnan järvimaisemassa. Kova työ ja sodan kauhut olivat hänet kovettaneet. Kaiken sen hellyyden mitä hän ei omille lapsilleen ehtinyt antaa, hän ehti jakaa lapsenlapsilleen. Hän ehti iloita siitä, että lapset löysivät kaikki oman paikkansa yhteiskunnassa. Velvollisuudentunto, usko kovaan työntekoon ja isänmaanrakkaus saivat hänessä kasvot. Vuosalmen taistelut, Lapin sota ja Suomen jälleenrakentaminen merkkasivat miehen, joka katsoi kiitollisena ja osuutensa kunniakkaasti suorittaneena oman kotinsa ikkunasta pihassa hulmuavaan siniristilippuun. Siunaan oman veteraanini isänmaan routaiseen syliin toisena pääsiäispäivänä kiitollisuuden ja kunnioituksen tuntein. Uskon ylösnousemukseen. Kiitän vapaasta isänmaasta. Isien ja äitien usko siirtyy sukupolvelta toiselle monella tavalla. Minun lapseni ja lapsenlapset oppivat tuntemaan veteraanin, joka oli viimeiseen saakka Suomen poika. Kärsimysnäytelmä ei pääty pimeään: Kristus on ylösnoussut. Saamme jokainen luottaa siihen, että kastettuina kristittyinä kohtaamme kaikki rakkaat ylösnousemuksen aamussa. KARI PAAVILAINEN
Hyvää Pääsiäistä!
Aurinko nousee klo 6.46 ja laskee 20.04 To 1.4. Peppi, Raita, Pulmu, Harald *ORT Maria, Marja, Mari, Jehki Pe 2.4. Pitkäperjantai, Pellervo, Långfredagen, Vidar *ORT Suuri perjantai Tiitus, Tito, Nikita, Niikko La 3.4. Sampo, Veeti, Ferdinand *ORT Nikita, Niikko Su 4.4. Pääsiäispäivä, Ukko, Påskdagen, Odin *ORT Herran Pääsiäinen, Kristuksen ylösnouseminen Jyrki, Yrjö, Ossi, Virve, Virpi Ma 5.4. II pääsiäispäivä, Irene, Irina, Ira, Iro, Annandag påsk, Irene *ORT Turo, Siro Tuulo Ti 6.4. Ville, Vilho, Vili, Jami, Vilhelm, Viljami, Vilhelm, William, Liam *ORT Tyko, Risto, Asta Ke 7.4. Allan, Ahvo *ORT Lippo, Jyrki, Yrjö
Kirkkonummen Sanomat 40 vuotta sitten: Eerikinkartanon ja kunnan välit
(KS N:o 7; 8.4.1970) Kirkkonummella asetetaan toimikunta kunnanjohtajan ja kamreerin johdolla selvittelemään kunnan ja Eerikinkartanon välisiä hallinto- ja taloussuhteita kokonaisvaltaisesti. Valtuusto edellytti tällaista toimenpidettä hyväksyessään 29.1. puutarhaneuvojan palkkaamisen kartanon voittovaroista. Valtuusto edellytti myös, että sanotun von Wahlbergin rahaston käytöstä laaditaan säännöt. Eerikinkartanon johtokunta on ilmoittanut kunnanhallitukselle, että valtuuston päättämää 4 000 mk:n määrärahaa ei voida myöntää, ainoastaan korot 2527,38 mk puutarhaneuvojan palkkaamiseen. Lisäksi on Eerikinkartanon johtokunta päättänyt periä kunnalta 150 mk:n kuukausivuokran lastenkodista kuten tähänkin saakka. Kunnanhallitus on aikaisemmin ilmoittanut hoitokunnalle, ettei kuluvan vuoden alusta vuokraa enää makseta. Hoitokunta ei myöskään ole voinut hyväksyä kunnanhallituksen esitystä avustuksen myöntämisestä Turun ylioppilaskyläsäätiölle kartanon hoitokunnnan koulutustarkoituksia varten rahastoimista varoista ennen kuin von Wahlbergin säätiön rahaston lähettämä ohjesääntöluonnos on vahvistettu kunnanhallituksessa.
Alv-alennus vietiin ruoan hintaan
Elintarvikkeiden arvonlisävero aleni Suomessa vuoden 2009 lokakuussa 17 prosentista 12 prosenttiin. Kuluttajatutkimuskeskus julkaisi viime maanantaina tutkimuksen, jossa on selvitetty veronalennuksen vaikutuksia kuluttajahintoihin. Tulos on, että elintarvikkeiden arvonlisäveron alennus siirtyi täysimääräisesti kuluttajahintoihin. Vuoden 2009 lokakuussa elintarvikkeet olivat keskimäärin 5,7 prosenttia edullisempia kuin edelliskuussa. Lasku on suurempaa kuin arvonlisäveron alennuksen laskennallinen vaikutus, -4,3 prosenttia. Tulokset eivät myöskään tue väitettä, että kauppa olisi nostanut hintoja ennen alennusta. Sen sijaan hinnat lähtivät laskuun jo ennen veron alennusta. Sekä Kuluttajatutkimuslaitoksen että Etlan helmikuussa julkaisema tutkimus kertovat selvästi, että kauppa on toiminut moitteettomasti ja tehnyt voitavansa, että kuluttajilla olisi edullista ja monipuolista ruokaa tarjolla. Kaupan tavoitteena on, että suomalaisilla olisi tulevaisuudessakin mahdollisuus nauttia laadukkaista mutta kohtuuhintaisista elintarvikkeista, Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala sanoo.
VAHASALO
Nopeammin opiskelemaan ja työelämään
Kevät ja pääsiäinen ovat koittamassa. Valo ja linnunlaulu lisääntyvät päivä päivältä. Onneksi myös talouden suhteen maailmalta ja Suomesta kuuluu päivittäin parempia uutisia. Suomen talous kävi viime vuonna niin syvässä kuopassa, että korjaukseen tarvitaan kaikki keinot. Arvioiden mukaan budjettimenoja pitäisi leikata neljänneksellä tai verot kaksinkertaistaa, jotta vaje saataisiin katetuksi vain niillä. Siksi tarvitaan inhimillisempiä keinoja. Suomessa päästään myöhään mukaan työelämään ja moni lähtee aikaisin pois. Siksi hyvät keinot työurien pidentämiseen ovatkin tärkeitä. Mikäli keskimääräistä työssäkäyntiaikaa pystytään pidentämään yhdellä vuodella, merkitsee se yhteiskunnalle 2-3 miljardia euroa plussaa. Suomessa 15-vuotiaiden jäljellä oleva opiskeluaika on OECD-maista pisin, keskimäärin 8,5 vuotta. Irlannissa vastaava luku on 5 vuotta. Uudet ylioppilaat ovat 18-19 -vuotiaita, mutta uusien opiskelijoiden mediaani-ikä on 21,4vuotta. Viidennes aloittajista on yli 26-vuotiaita. Uusia ylioppilaita tulee vuosittain noin 33.000 ja aloituspaikkoja korkeakouluissa on noin 56.000/vuosi. Luvut kertovat, että opiskelujen käynnistäminen mättää. Opetusministeriön työryhmä julkaisi maaliskuun lopulla muistion opintoihin pääsyn ja opiskelun nopeuttamisesta. Tärkeimmiksi keinoiksi muistiossa nousevat opinto-ohjauksen tehostaminen ja ylioppilastutkinnon ja ammattitutkinnon painotus jatko-opintoihin siirtymisessä. Pääsykokeista kuitenkaan ei saa luopua. Keinovalikoima on saanut laajalti tukea. Opetusministeriön onkin tarkoitus uudistaa opiskelijavalintoja jo vuodesta 2013. Rinnalla on toki tarkoitus säilyttää mahdollisuus päästä opiskelemaan myös myöhemmin heränneen motivaation kannustamana. Kun opiskelemaan on päässyt, miten pitkään valmistuminen kestää todellisuudessa? Onko Suomen tilanne muihin maihin verrattuna niin huono? Suurin osa opiskelijoista käy opiskelun ohella töissä. Kauppojen sunnuntaiaukiolot tai kahviloiden ja pikaruokapaikkojen pyörittäminen eivät edes onnistuisi ilman opiskelijoiden panosta. Pitkän valmistumisajan syyksi muistiossa epäillään Suomen joustavaa järjestelmää, joka mahdollistaa työssäkäynnin. Tässä elinkeinoelämän järjestöjen odotukset ovat ristiriitaisia. Yhtäältä vaaditaan nopeaa valmistumista, toisaalta vastavalmistuneilta odotetaan vakuuttavaa työkokemusta. Minusta opiskeluajan työssäkäynti kannattaa ottaa faktana. Opiskelun ja työelämän raja on todellisuudessa liukuva. Työkokemus jo opiskeluaikana, etenkin omalta alalta, on hyödyllistä. Tämän tunnustaminen parantaisi myös tilastoja. Todelliset eli teholliset opiskeluajat lyhentyisivät Suomessa huimasti ja työurat pitenisivät. Samoin opiskelija/opettajamäärien suhde kaunistuisi OECD-maiden keskiarvon paremmalle puolelle. Ehkä samalla on aika yksinkertaistaa myös opintorahaa koskevia sääntöjä. Mikäli pystyy edistymään opinnoissaan normaalisti, vaikka käy töissä, siitä ei pidä rangaista vaan palkita. Opintorahan maksamisen pitäisi perustua vain opintojen edistymiseen. Hyvästit takaisinperinnälle! Hyvää Pääsiäistä ja kevättä kaikille, etenkin tuleville opiskelijoille! RAIJA VAHASALO Kansanedustaja, eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja raija.vahasalo@eduskunta.fi
Arvonlisäveron korotus on virhe
Sekä Kuluttajatutkimuskeskuksen että Etlan tutkimuksissa on havaittu, että korkea arvonlisävero on yksi tärkeimpiä syitä suomalaisen ruoan hintatasoon kansainvälisessä vertailussa. Suomessa on EU:n keskitasoa korkeampi arvonlisäverokanta. Yleistä arvonlisäkantaa ollaan nostamassa ensi heinäkuussa yhdellä prosenttiyksiköllä 22 prosentista 23:een. Kaupan liitto yhtyy näkemyksiin, joiden mukaan korotus rokottaa taantumassa kärsinyttä yksityistä kulutusta ja palvelualojen työllisyyttä. Jotta Suomen taloutta ja työllisyyttä ei heikennettäisi entisestään, arvonlisäveron korotus pitäisi perua. Nyt kun työllisyys nojaa juuri palvelualoihin ja yksityiseen kysyntään, yleisen arvonlisäverokannan nostaminen on väärä toimenpide ja tulee viemään työpaikkoja tuhansilta ihmisiltä. Kaupan alalla suurin osa toimijoista on muutaman hengen yrityksiä, joiden ainoa mahdollisuus sopeuttaa toimintaansa tässä tilanteessa on laittaa lappu luukulle. Yksityistä kulutusta tulisi nyt tukea kaikin mahdollisin keinoin, jotta vältettäisiin 90-luvun laman virheet eli työttömyyden kasvu vientiteollisuuden lisäksi myös palvelualoilla.
8
N:o 26 1.4.2010
Kirkkonummen Sanomat
Myyttinen tarina joutsenesta
Wagnerin ooppera Lohengrin Tampereella
Richard Wagnerin kuudes ooppera, Lohengrin, sijoittuu Brabantin maakuntaan, jota todellisessa historiassa hallitsi vuosina 919936 Saksin herttua Henrik I eli kuningas Henrik Linnustaja. Wagner kirjoitti muista oopperasäveltäjistä poiketen myös libretot itse ja oopperassa Lohengrin on vaikutteita sävellyksen ajan poliittisesta ilmapiiristä. Ooppera valmistui 1850 ja sen syntyessä vallitsi "Euroopan hullu vuosi 1848" ja taustalla olleita vallankumous- ja tasa-arvoaatteita Wagner sijoitti tähän myyttiseen oopperaansa. Wagner pyrki sisällyttämään oopperaansa aineksia kansan yhteisestä henkisestä pääomasta, todellista historiaa sekä myyttejä ja liittämään näihin runouden, musiikin ja tanssin kielen. tu hallitsija, Elsan pikkuveli Gottfried, tuleva Saksin hallitsija.
Musiikin lumous
Wagnerin musiikki on monitasoista, soittajille haasteellista, mutta kuulijalle soljuvaa ja suorastaan lumoavan kaunista. Tampereen Filharmonia kapellimestari Jan Latham-Königin johdolla selviytyi musiikin toteutuksesta hyvin ja Tampere-talon akustiikka tuki kuulijalle tulevaa taideelämystä. Sopraanosolisti Kirsi Tiihonen, Elsana, lauloi sonnillisesti ja eläytyi hienosti dramaattiseen rooliinsa. Toisen naispääosan, mezzosopraanon roolin, lauloi virolainen Helen Lokuta. Naisten välinen sanailu laulun keinoin ilmennettynä toimi hänen äänellään terävän viiltävänä, hyvin vihamielisyyttä ja kateutta kuvaavana. Saksalaissyntyinen tenori Endrik Wottrich lauloi pääroolin Lohengrin, jossa hän debytoi Tampereella. Hänen äänensä soi täyteläisenä ja vakuuttavana, hän loi kuvan jumalaisesta, kaikkivoivasta pelastajasta laulullaan, lavaesiintyminen hänellä oli jäykähmuistan, melkein kuulen niitten kalinan. Olen joskus katsonut kauan kuvaa miehestä painavissa jalkaraudoissa. Roistoksi puetulla on ihmisen kasvot. Caj Bremerin kuvat ovat vieneet minut todistamaan tapahtumia käräjäsaleissa, vallan kammareissa, kaikkialla missä tapahtuu jotakin ikuistamisen arvoista. Kuvajournalismi kehitettiin toisen maailmansodan jälkeen kiiltäville papereille painettuihin kansainvälisiin kuvalehtiin. Life, Vogue, Spiegel, National Geographic. Bremer hakeutui harjoittelijaksi Tukholmaan Bonnierin Kamerabild -kuvatoimistoon ja toi sieltä tuliaisina kuvareportaasin vuonna 1953 perustettuun Viikkosanomat -aikakauslehteen.. Olen syntynyt aikaan ennen televisiota, digikameroita, jokamiehelle itsestään selvästi kuuluvaa kuvien tulvaa. Olen opetellut lukemaan kuvaa Caj Bremerin kuvakertomuksista. Viikkosanomien sivuilla tutustuin kertovaan visuaaliseen viestintään. Olen usein saanut pysähtyä ammattitaitoiseen, kunnianhimoisesti toteutettuun mustavalkoiseen lehtikuvaan, jossa kertautuvat elämän teatterin kaikki värit, valon ja varjon leikki, silmän täydeltä pysäytettyä liikettä. "Se mitä on silmien edessä, pitää näyttää" julistaa Caj Bremer. Osaava valokuva pysäyttää ajan. Maapallo lakkaa sil-
köä. Kuningas Henrik Linnustajan bassoroolin lauloi Jaakko Ryhänen vaikuttavasti, vaikka hänet oli sijoitettu vanhana kuninkaana pyörätuolirooliin. Kuninkaan airuena, Jaakko Kortekangas, baritoni oli omiaan ja häneltä löytyi myös näyttämöilmaisutaitoa. Heikki Liimolan johtama Tampereen Oopperan kuoro on amatöörikuoro ja tämä ilmeni rytmisinä epätarkkuuksina, joskin kuoro muuten selviytyi vaativasta urakastaan hyvin ja kuorolaiset toimivat tärkeinä roolihenkilöinä näyttämöllä suurissa joukkokohtauksissa.
jaaja Kasper Holten hallitsi hyvin suuren väen liikuttamisen ja asettelun näyttämölle. Kuningas Henrik Linnustajan sijoittaminen pyörätuoliin ei vähentänyt hänen arvokkuuttaan ja vaikuttavuuttaan. Holten on ohjannut Wagnerin oopperoita ja Ring-sarjasta tehty tallenne valittiin vuoden 2009 DVD:ksi.
Tampereen Ooppera
Oopperan tuotannosta vastaa Tampereen Oopperatoimintasäätiö. Tampereen Ooppera järjestää kerran tai kaksi vuodessa produktion, jossa vierailijoina on kotimaisia ja ulkomaisia huippusolisteja. Tampereen filharmonia vastaa musiikin toteutuksesta ja sen taiteellisena johtajana toimii kapellimestari Hannu Lintu. Tampereen Oopperan kuoro Heikki Liimolan johdolla esiintyy vuosittain Tampereen Oopperan produktioissa kotinäyttämöllään Tampere-talossa. Vuoden kuluttua Tampereen ooppera tuottaa koko perheen oopperan Mozartin Taikahuilu. LEENA SALMENSAARI Bremerin taiteessa sukupolvien yli ulottuvana perheyhteytenä, kiinteästi toisiinsa kuuluvan yhteisön lämpönä. Muotikuvaaja Caj Bremer dokumentoi muotisuunnittelijoiden luomuksia liittämällä mannekiinin kantaman vaatteen osaksi elämän teatteria. Taito muuttuu taiteeksi. Kuvaan liittyy kertomus, tarina. Jokainen saa avata sen omista lähtökohdistaan. Lenita Airisto ja lentävä luuta luovat mielikuvan ilmojen halki liitävästä pääsiäisnoidasta, koska 60-luvun muhkeaa turkiskaulustakkia esitteleekin hurmaavan ilkikurisesti hymyilevä huumorintajuinen, älykäs kaunotar. Ranskalaiset määrittelevät humanistisen valokuvan vertaamalla sitä chansoniin, soiviin timantteihin, jotka puristuvat ohitse kiitävistä hetkistä. Bremerin kuvat laulavat pohjoisempia viisuja. Ne vakuuttavat, että elomme riemu ja rikkaus, rinnassa roihuava rakkaus, pettymys tuo totta tosiaan, väliaikaista kaikki on vaan. Caj Bremerin pysäytyskuvista löytyy myös liike: Laatokan tuuli leikkii Valamoon matkaavien nuorten tyttöjen hiuksissa, tupakansavu kihartuu plastisiksi kiehkuroiksi kylänmiesten juttutuokiossa. Ateneumin näyttelyä syventää Caj Bremerin valokuvateos, jonka avulla ikuistettuihin hetkiin voi tutustua myös näyttelysalien ulkopuolella. MAIJA PAAVILAINEN
WAGNERIN Elsan ja Lohengrinin häämarssi on yksi tunnetuimmista häämusiikeista. Hääparina Elsa, Kirsi Tiihonen, sopraano ja Lohengrin, Endrik Wottrich, tenori. Kuva Robert Seger, Tampereen Ooppera. Elsa joutuu syytettynä veljensä murhasta vankilaan, kunnes saapuu joutsenen tuoma mies tuntemattomasta, joka pelastaa Elsan vankituomiolta. Elsa lupautuu miehen puolisoksi, vaikka hän ei tiedä kuka hän on ja mistä hän tulee. Luottamus suojelijaan pelastaa hänet vankeustuomiolta. Häiden jälkeen Elsa kuitenkin, lupauksestaan huolimatta, alkaa vaatia tietoa miehensä henkilöllisyydestä ja käyttää tässä naisellisia avujaan. Lohengrinin salaisuus paljastuu ja hänen ylivoimaisuutensa, suorastaan jumalalliset voimat saavat aikaan sen, että joutsenhahmo tulee esiin ja siitä avautuu kaivatkuva minuttelee, tulee silmien kautta sisään, tahdon tai en. Kuva kuljettaa sanomansa suoraan katsojan ytimeen, yli ja ohi tuhansien sanojen. Journalismi on kehitetty kertomaan ja kuvittamaan elämää. Valokuvaaja Caj Bremer on lähetetty sanankäyttäjistön parhaiten parina paikalle, kaikkialle sinne missä tapahtuu. Aikakauslehdet julkaisevat journalismia, poimivat meille päivän. Hyvä journalismi on sanojen virtaa, sanojen verkko, johon sanankäyttäjä yrittää kalastaa sanottavansa. Yhdessä hyvän kuvan kanssa lukijalle syntyy käsitys tapahtuneesta. Caj Bremer on löytänyt kameransa etsimeen kuvia, joista olemme saaneet lukea, mitä todella tapahtui. Kuvat ovat kuljettaneet lukijan myös sellaisiin paikkoihin ja tilanteisiin eri puolilla Suomea, Eurooppaa, maailmaa, jota ei enää ole. Meillä on kuvissa Jugoslavia, Ruanda, Cauceskujen Romania, Neuvostoliitto, Karjala. Kaukametsä, salomökki, nostalgista mennyttä aikaa: kuvina tavoitettavissa.
Valaistus loi tunnelmat näyttämölle
Oopperan lavastuksen tekijä Steffan Aarfing oli tehnyt näyttämölle ratkaisun, jossa vaikuttavat kaariholvit toimivat eri näytöksissä taustoina. Valaistuksella luotiin tunnelmat vankilaan, häähuoneeseen ja joukkokohtauksiin. Tämä oli onnistunut ratkaisu, näyttämöllä oli tilaa suuren väen liikkumiseen ja näissä saatiin selvästi esiin kansan jakautuminen kannattajiensa taakse. Ohmänräpäyksen ajaksi pyörimästä. Sitä kutsutaan stillkuvaamiseksi, ikuistamiseksi. Kuvat pysäyttävät minut ymmärtämään hikoilevia työtä kuumassa valimossa tai palelemaan tarkkaillessani jäänmurtajien hidasta kulkua hyisissä vesissä. Murhasta epäillyn kalisevat kahleet, oikeudenkäyntiä seuraamaan tulleitten tuomitseva uteliaisuus. Bremer vie minut paikalle, kun Sibeliusta haudataan, kun romanikuninkaalliset Hagertit viettävät häitä, kun Kekkonen katsoo ulos Napoleonin syntymätalon ikkunasta Korsikan saarella. Todistan hennon Sylvi Kekkosen arvokasta poistumista itsenäisyysjuhlan tanssisalista. Yritän vakuuttaa itselleni, että sehän on vain kuvaa pikkuisen presidentinrouvan iltamekon selästä. Silti minua itkettää.
Pienen veljen kohtalo
Oopperan juoni on valtataistelu hallitsijan paikasta. Tämä olisi kuulunut Brabantin herttuan pojalle Gottfriedille, mutta hän katosi mystisellä tavalla ollessaan kävelyretkellä metsässä sisarensa Elsan kanssa.
Katso ihmistä
Valokuvaaja Caj Bremerin näyttely on esillä Ateneumin taidemuseossa 16.5.2010 saakka. Ateneumissa on esillä puolitoista sataa Caj Bremerin valokuvaa. Niistä voi lukea viiden vuosikymmenen ajalta suomalaisen valokuvataiteen kehitystä. Niistä voi myös testata omaa kuvamuistiaan, kuvien virtaa.
Kameran takana ihminen
Journalisti poimii päivän. Sanat eivät riitä kertomaan, kuvaan verrattuna sanat ovat pelkkiä likiarvoja. Sanoja täytyy kerätä runsaiksi lauseiksi, laatusanojen röykkiöiksi, ryppäiksi. Kuva kertoo enemmän. Sanat sinuttelevat, tulevat lähelle. Mutta
Humanisti humoristi
Caj Bremerin kuvia luonnehditaan humoristisiksi. Ihmistä tutkiessaan ne eivät koskaan tirkistele eivätkä pilkkaa. Niistä löytää sykkivää sydämen lämpöä, myötä elävää kohteensa kunnioitusta. Ihminen kameransa takana kunnioittaa yhtä hyvin juhlivaa, tanssivaa aatelistoa kuin työn karhentamakouraisia syrjäisen salomökin asukkaita. Bremer kesyttää kuvattavan luontevan omanäköiseksi, Ihmiseksi. Syntymälahjaksi saatu suomenruotsalaisuus näkyy
Mennään Ateneumiin!
Yllätyn kulkiessani näyttelysaleissa. Mustavalkoiset suurennetut otokset nousevat omasta kuvamuististani. Olen elänyt kertaalleen nämä kuvat. Kohtaan näyttelyssä tuttuja kuvia, kuvitusta elämäni kulkuun. Nämä kahleet tahtomattanikin
CAJ Bremer: Lenita ja luuta (1960).
Inkoolaisten käytössä lähiseutujen kansalaisopistojen kurssitarjonta
Inkoon sivistyslautakunta käsittelee keskiviikkona 24. maaliskuuta selvitystä mahdollisuuksista ostaa palveluja lähiseudun kansalaisopistoilta. Kansalaisopistotoiminnan osalta voidaan todeta, että kaikkien opistojen kurssitarjonta on jo nyt inkoolaisten käytettävissä. Kaikki kuntalaiset voivat osallistua samoin ehdoin Raaseporin ja Kirkkonummen kansalaisopistojen ja Hiiden opiston toimintaan. Inkoon kunta voi myös ostaa lähiopistoilta kansalaisopistokursseja. Kaikki kolme opistoa voivat tarjota ostosopimusten avulla yksittäisiä kursseja, jotka järjestettäisiin Inkoossa, mutta tilastoitaisiin kurssin järjestäjän lukuun. Sivistyslautakunnan selvityksen mukaan myös muita kansalaisopistopalveluja voitaisiin ostaa. Yksittäisten kurssien lisäksi Raaseporin ja Kirkkonummen kansalaisopistot voivat myydä Inkoon kansalaisopistolle hallintopalveluja (esim. ilmoittautumispalvelu, hallinto ja rehtorin palvelut), jos tällaista tarvetta olisi. Kirkkonummen ja Raaseporin kansalaisopistot ovat kaksikielisiä ja myös hallintopalvelut voidaan tarjota kummallakin kielellä. Hiiden opisto on virallisesti kaksikielinen, mutta ruotsinkielistä palvelua on vain Virkkalassa, eikä ruotsinkielinen palvelu ole kovin laajaa. Jokaisen kansalaisopiston kanssa on käytävä neuvotteluja, jos Inkoon kunta haluaa ostaa hallintopalveluja, toteaa asiaa valmistellut Inkoon sivistystoimenjohtaja päätösehdotuksessaan. Mainituilta opistoilta voidaan toisin sanoen ostaa kursseja oman kurssitarjonnan laajentamiseksi. Sivistyslautakunnan on otettava tulevan lukuvuoden kurssiohjelmasta päätettäessä ja talousarviota 2011 laadittaessa huomioon mahdolliset ylimääräiset kurssit, joista aiheutuu korkeampia kustannuksia kurssin osanottajaa kohden, koska valtionapu ei tule kursseja muualta ostettaessa Inkoon hyväksi. Kansalaisopistopalveluja voidaan siis ostaa, mutta tarkempaa selvitystä yhteistyöstä muiden opistojen kanssa ei ole tehty. Tarkempi selvitys voidaan tehdä, kun kunta on ottanut kantaa kuntaliitosasiaan. Tämän totesivat myös opistot/kunnat, joihin asiassa otettiin yhteyttä, todetaan sivistyslautakunnan päätösehdotuksessa, johon otetaan kantaa keskiviikko iltaisessa kokouksessa.
Kirkkonummen Sanomat
N:o 26 1.4.2010
9
Uudistunut Rosso avasi Kirkkonummella
Uusi entistä avarampi ja valoisampi Rosso on avannut jälleen ovensa Kirkkonummen torin laidalla puolentoista viikon pikaremontin jälkeen. Uutta on avarammat ja valoisammat tilat sekä se, että ennen erillään ollut ravintola- ja pubtila on nyt yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi. Keskellä sijaitsee tilanjakajana toimiva uudelleenjärjestelty ja rakennettu baaritiski. Uudistuneessa Rossossa on kaikkiaan nyt pub-puoli mukaanlukien 218 asiakaspaikkaa. Suomalais-italialaisen Rosson ruokalistalla panostetaan nyt kuituun. Herkuttelijat haluavat yhä runsaskuituisempia tuotteita, ja Rosso on vastannut tarpeeseen hakemalla uusia makuja ja lisäämällä pizzojen, pastojen ja leipien terveydelle positiivisia ominaisuuksia. Rossossa nostettiin kuidun määrää suosituissa ruispizzoissa, bruschetoissa ja spagettiannoksissa. Rosso pyrkii myös tarjoamaan erikoisruokavaliota noudattaville entistä enemmän gluteiinittomia vaihtoehtoja listallaan. Myös vähälaktoosiset ja laktoosittomat tuotteet sekä kasviateriat ovat hyvin edustettuina Rosson ruokalistalla. Annokset kootaan tuoreista raaka-aineista, joissa huomioidaan kasvisten sesongit.
ROSSON italialaisvaikutteiseen jälkiruokavalikoimaan kuuluu mm. perinteinen Panna cotta laktoosittomana.
ROSSON ja Varella Pubin tilat on järjestelty uudelleen yhdeksi kokonaisuudeksi.
Kirkkonummen kasvisruoka
Viikko 14; 6.9.4. Ti Intialainen kasviskeitto, sämpylä, tuorepala Ke Paistettua kasvista, perunasose, tuoresalaatti To Wrappi, paputäyte, tomaatti-sipuli-vihersalaatti Pe Pehtoorin kasvisperunavuoka, kasvishedelmävati
Kirkkonummen kouluruoka
Viikko 14; 6.9.4. Ti Nakkikeitto/makkaraseljanka, sämpylä, tuorepala Ke Uunikalaa vihannespedillä, perunasose, tuoresalaatti To Wrappi, liha-paputäyte, tomaatti-sipuli-vihersalaatti Pe Pehtoorin perunavuoka/ palermon peruna-sosevuoka, kasvishedelmävati
Masalan ruokalista
Viikko 14; 6.9.4. Ti Itämainen broileripata, riisi, papucurry Ke Jauheliha-perunaviipale-laatikko, kasvismusaka To Lihakeitto, ruisleipä, juusto, tomaattinen kikhernekeitto Pe Pinaattiohukaiset, perunasose, fetasalaatti, puolukkahillo
Ke Juusto-hedelmätarjotin, talon leipä , tee, seimi: velli* Paistettua kasvista, sieniratatouille, perunasose/perunat, tuoresalaatti* Kuningattaren ruispuuro/vatkattu marjapuuro, maito To Marjat, neljänviljan puuro, maito* Talon kasviskastike, perunat/pasta, lasagne Pomodo Rosso, tuoresalaatti * Ruisrouhesämpylät/porkkanasämpylät, levite, juures, juoma Pe Tuoreannos, ohravelli, leikkeleleipä *Pehtoorin kasvisperunavuoka/Palermon perunasosevuoka/soija-kasviswokki + kaurariisi, kasvishedelmävati/tuorevati * Täytetty wrappirulla/kerrosleipä, juurespala, maito, hapankorppu, levite Lounaalla tarjotaan lisäksi leipää, ravintorasvaa, rasvatonta, vähärasvaista maitoa, piimää ja vettä. Aamuaterialla ja välipalalla tarjotaan tarvittaessa lisänä näkkileipää. Alle 1-vuotiaille tarjotaan välipalalla vaihtoehtoisesti puuroa tai velliä.
tike, perunat/pasta, lasagne talon tapaan, tuoresalaatti * Ruisrouhesämpylät/porkkanasämpylät, levite, juures, juoma Pe Tuoreannos, ohravelli, leikkeleleipä *Pehtoorin perunavuoka/Palermon perunasosevuoka/kiinalainen wokki + kaurariisi, kasvishedelmävati/tuorevati * Täytetty wrappirulla/kerrosleipä, juurespala, maito, hapankorppu, levite Lounaalla tarjotaan lisäksi leipää, ravintorasvaa, rasvatonta, vähärasvaista maitoa, piimää ja vettä. Aamuaterialla ja välipalalla tarjotaan tarvittaessa lisänä näkkileipää. Alle 1-vuotiaille tarjotaan välipalalla vaihtoehtoisesti puuroa tai velliä.
Uusittu Rosso ja Pub Varella!
Rosso och Pub Varella!
Pe/fre 2.4.
Förnyade
Jussi Hämäläinen Band Klo/kl 22-02. Narikkamaksu 2,50 / Garderobsavgift 2,50 Taikuri / Trollkarl Jari Reponen
Klo/kl 12-16. "taikashow ja taikailmapalloja" "magishow och magiska ballonger"
La/lör 3.4.
Inkoon ruokalista
Viikko 14; 5.11.4. Ma Broilerikastiketta, perunaa, salaattia Ti Lihapyöryköitä, perunasosetta, salaattia Ke Stroganoffia, perunaa, salaattia To Kalakeittoa Pe Jauhelihakastiketta, perunaa, salaattia La Merimiespataa, salaattia Su Karjalanpaistia, perunasosetta, salaattia
Jore Marjaranta Duo
Klo/kl 23-02 Sisäänpääsy 7,50 sis narikkamaksun / Inträde 7,50 innehåller garderobsavgift
Päiväkotiruoka Kirkkonummella
Viikko 14; 6.9.4. Ti Tuoreannos, vehnälesevelli, juustoleipä* Nakkikeitto/ makkarakeitto, talon lihakeitto, talon leipä / sämpylä, levite, tuorepala*Ahvenanmaan pannukakku/ talon pannukakku, marjasurvos, maito Ke Juusto-hedelmätarjotin, talon leipä , tee, seimi: velli* Uunikalaa vihannespedillä, savukalakastike, perunasose/perunat, tuoresalaatti* Kuningattaren ruispuuro/vatkattu marjapuuro, maito To Marjat, neljänviljan puuro, maito* Talon lihakas-
Onni Orava Su/sön 4.4. vierailee ravintolassa. Ma/mån 5.4.
hälsar på i restaurangen.
Pub Varella: Ma-To/Mån-Tor 10:00 - 22:00 Pe/Fre 10:00 - 02:00 La/Lör 11:00 - 02:00 Su/Sön 11:00 - 22:00 Rosso: Ma-To/Mån-Tor 11:00 - 22:00 Pe/Fre 11:00 - 23:00 La/Lör 12:00 - 23:00 Su/Sön 12:00 - 22:00
Ingås matlista
Vecka 14; 5.11.4. Må Broilersås, potatis, sallad Ti Köttbullar, potatismos, sallad Ons Stroganoff, potatis, sallad To Fisksoppa Fr Maletköttsås, potatis, sallad Lö Sjömansgryta, sallad Sö Karelskt stek, potatismos, sallad
Päiväkotien kasvisruoka
Viikko 14; 6.9.4. Ti Tuoreannos, vehnälesevelli, juustoleipä* Intialainen kasviskeitto/punainen kasviskeitto, talon leipä / sämpylä, levite, tuorepala*Ahvenanmaan pannukakku/ talon pannukakku, marjasurvos, maito
Kirkkotori/Kyrktorget 3, 02400 Kirkkonummi/Kyrkslätt
10
N:o 26 1.4.2010
Kirkkonummen Sanomat
Esitelmä Aur ingon aktiivisuudesta
Kirkkonummen Komeetan esitelmäsarjassa oli vuorossa dosentti Maarit Korpi, jonka aiheena oli Auringon aktiivisuus. Esitelmä pidettiin 16.3. 2010 Kirkkonummen koulukeskuksessa. Helsingin yliopiston Vapaan sivistystyön toimikunta rahoitti esitelmän. Esitelmällä oli 62 kuulijaa. Luennossa käsiteltiin Auringon magneettisen aktiivisuussyklin yleis- ja erityispiirteitä suorien (esim. auringonpilkkuluku, magnetogrammit) ja epäsuorien (esim. puun vuosirenkaiden radiohiilimäärät) havaintojen pohjalta. Elämme auringonpilkkujen kannalta hyvin mielenkiintoista aikaa: edellisen syklin vaihtuminen uuteen kesti pitempään kuin tavallista ja juuri alkanut uusi sykli vaikuttaa aktiivisuustasoltaan odotettua alhaisemmalta vastoin suurinta osaa ennusteista. Mitä siis oikein ymmärrämme Auringon käyttäytymisestä? Maarit Korpi on akatemiatutkija ja tähtitieteen dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on väitellyt 1999 supernovien aiheuttamasta turbulenssista tähtienvälisessä aineessa. Sen jälkeen hän on työskennellyt Toulousessa, Norditassa Kööpenhaminassa ja observatoriolla, tutkimusaiheena magneettinen aktiivisuus kaikenlaisissa kosmisissa objekteissa. Yksi hänen tutkimustensa painopistealueista on Auringon magneettisen aktiivisuuden ymmärtäminen mallinnuksen ja aktiivisuusilmiöiden aikasarjojen analysoinnin avulla.
Auringolla on magneettikenttä
Auringonpilkun alueella jokin estää kuumaa kaasua nousemasta Auringon pinnalle. Mutta mikä? George Hale löysi magneettikentän 1908 nimenomaan auringonpilkuista Zeemanin ilmiön avulla. Auringon magneettikenttä on monimutkainen. Auringolla on koko pallon laajuinen heikko poloidaalinen magneettikenttä ja siinä on voimakkaita vaihteluja. Auringon dynamo monistaa olemassaolevaa kenttää. Siinä liike-energia muuttuu magneettiseksi energiaksi vähän kuten polkupyörän dynamossa. Syklin alussa (minimissä, kuten nyt) magneettikentällä on selvät navat eli kenttä on koko Auringon laajuinen. Koska Aurinko päiväntasaajan seuduilla pyörii ympäri nopeammin kuin napaseuduilla, magneettikenttä pyrkii kiertymään Auringon ympäri. Auringon konvektiovirtaus työntää kaasua ja mangeettivuota ylöspäin, kenttä pullahtaa pintaan ja syntyy auringonpilkkupari. Tilanne on eniten tällainen pilkkumaksimin aikaan, seuraavan kerran noin vuonna 2012. Tämän jälkeen kenttä palaa poloidaaliseksi, mutta etelä-ja pohjoisnavat ovat vaihtaneet paikkaa. Paluu takaisin alkuperäiseen kestää 22 vuotta. Tämä on Auringon magneettinen jakso, jota nimitetään Halen jaksoksi. Minimiä seuraavan pilkkujakson alussa auringonpilkut ovat korkeilla Auringon leveyspiireillä. Siitä ne siirtyvät kohti Auringon ekvaattoria, jota ne lähestyvät seuraavassa minimissä. Muotonsa perusteella kuvaa nimitetään perhosdiagrammiksi.
DOSENTTI Maarit Korpi esitelmöi Kirkkonummella. Kuva Seppo Linnaluoto.
AURINKO silloin kun siinä on runsaasti auringonpilkkuja.
Aurinko
Aurinko syntyi 4,6 miljardia vuotta sitten. Se syntyi kun edellisten tähtisukupolvien supernovaräjähdysten uusilla alkuaineilla rikastama kaasupilvi romahti gravitaationsa vaikutuksesta ja aurinkokunta muodostui. Auringon etäisyys Maasta on 150 miljoonaa km. Auringon massa on kaksi miljardia triljoonaa tonnia eli 330.000 kertaa Maan massa. Auringon halkaisija on 1,4 miljoonaa km eli 109 kertaa
Maan halkaisija. Kuun etäisyys Maasta on vajaat 400.000 km eli Aurinko on paljon sitä suurempi. Auringon keskipisteessä lämpötila on yli 15 miljoonaa astetta. Aurinko tuottaa siellä energiansa siten, että vety muuttuu heliumiksi. Neljä miljoonaa tonnia ainetta muuttuu joka sekunti energiaksi. Energia siirtyy kohti pintaa alkuun säteilemällä. Se on kuitenkin hyvin hidasta, matka-aika on miljoonia vuosia. Lähempänä pintaa alkaa konvektio. Siinä kuuma kaasu nousee ylös ja viileä kaasu painuu alas. Se on hyvin tehokasta. Mekanismi on hieman samanlainen kuin kiehuvassa kattilassa. Muutaman sadan kilometrin paksuisessa fotosfäärissä Auringon kaasu muuttuu lopulta läpinäkyväksi ja säteily pääsee valon nopeudella ympäristöön. Fotosfäärin lämpötila on enää noin 5500 astetta.
kolla oli noin 50 vuoden mittainen Maunderin minimi, jolloin pilkkuja ei ollut juuri lainkaan. Samaan aikaan oli ns. pikku jääkausi, jolloin Keski-Euroopassakin vedet jäätyivät talvisin. Luulisi, että pilkkujen runsas esiintyminen pienentäisi Auringon säteilyä, mutta näin ei ole. Se johtuu siitä, että kun Aurinko on aktiivinen ja siis on runsaasti pilkkuja, Auringossa on runsaasti normaalia kirkkaampia alueita. Näinä aikoina Auringon aktiivisuustaso on korkea. On ennustettu, että N nykyisen korkean aktiivisuustason jatkuminen vielä seuraavat 50 vuotta todennäköisyys on 8 % ja seuraavat 100 vuotta alle 1 %. Uuden auringonpilkkusyklin alku on viivästynyt. Sen ennustettiin alkavan vuoden 2006 loppupuolella, mutta se alkoi vasta tammikuussa 2008. Edellinen sykli jatkui ennustettua pidempään. Se loppui vasta vuoden 2008 lopulla. Aktiivisuustaso on ennustettua alhaisempi (viralliset ennusteet menivät uusiksi useaan otteeseen). Syklin nousu on alkanut, mutta pilkkumaksimi näyttäisi viivästyvän. Sen on alunperin ennustettu tapah-
KORVEN esitelmää kuunteli yli 60 kuulijaa. Kuva Seppo Linnaluoto. tuvaksi 2010, tämänhetkiset ennusteet ovat 2012 2013. Toisaalta on mahdollista, että olisi tulossa uusi pysyvä minimi. Auringonpilkkujen magneettikenttien voimakkuuksia on mitattu systemaattisesti vuodesta 1992. Niissä näkyy selkeä heikkenevä trendi. Ne ovat heikenneet noin 3000:sta 2000:een gaussiin. Seuraava auringonpilkkusykli näyttäisi kuitenkin alkavan. sekä magneettisen syklin säännöllistä osaa ja syitä epäsäännölliseen käyttäytymiseen. Tavoitteena on mallien kehittäminen niin realistisiksi, että niillä voisi ennustaa Auringon tulevaa aktiivisuutta. Mallinnus tapahtuu nykyään supertietokoneiden avulla: magneettikentän ja plasman aikakehitystä kuvaavat osittaisdifferentiaaliyhtälöt ratkaistaan numeerisesti käyttäen jopa yli tuhatta prosessoria rinnakkain. Kaikista haasteellisinta mallinnuksessa on konvektiokerroksen turbulenttisten liikkeiden tarpeeksi tarkka kuvaus - ilman tätä tietämystä ei Auringon dynamon toimintaa voida tarkasti ymmärtää. Helsingin yliopiston Observatoriolla on tehty aurinkotutkimusta jo vuosikymmeniä. Professori Jaakko Tuominen aloitti sen 1950luvulla. Hän seuraajineen tutki Auringon pyörimistä, meridionaalista sirkulaatiota ja aktiivisuusilmiöiden longitudijakaumaa. Dosentti Juhani Huovelinin ryhmä tutkii Auringon röntgen- ja hiukkassäteilyä avaruusluotaimilla ja kehittävät niihin instrumenttejä. Seuraavana Kirkkonummen Komeetan esitelmäsarjassa on vuorossa professori Esko Valtaoja, jonka aiheena on Maailmankaikkeuden harmoniat. Esitelmä alkaa Kirkkonummen koulukeskuksen auditoriossa torstaina 15.4. klo 18.30. Vapaa pääsy, tervetuloa! SEPPO LINNALUOTO
Auringon mallinnus
Auringon aktiivisuuden mallinnuksella pyritään selittämään Auringon magneettikentän syntyä ja säilymistä konvektiokerroksessa
Auringon jaksot
Auringonpilkkujakso on keskimäärin 11 vuoden pituinen, mutta se voi vaihdella. Maksimissaan pilkkujen määrä vaihtelee runsaasti. 1600-luvun jälkipuolis-
KAAVAKUVA Auringosta ja sen ilmiöistä. Kuva SOHO-konsortio.
Terveys-ja hyvinvointi-ilta naisille Sampo Pankissa
Sampo Pankki Oyj:n Kirkkonummen konttorissa Kirkkotallintiellä järjestetään keskiviikkona 14. huhtikuuta klo 18 alkaen terveys-ja hyvinvointi-ilta naisille. Tilaisuudessa TtM laillistettu ravitsemusterapeutti, farmaseutti Noora Hujala luennoi aiheesta "hyvinvointia ravinnosta". Lena Tamminen kertoo puolestaan miten elämään voi saada laatua liikunnasta. Naisen oma talous, varautuminen tulevaisuuteen on Sampo Pankin sijoituspäällikkö Anna Ehantin luennon aiheena. Ohjelmassa lisäksi tutustumista useiden paikallisten yrittäjien tarjoamiin hyvinvointipalveluihin ja -tuotteisiin. Osastoilla tarjolla mm. kehonkoostumus- ja verenpainemittausta, vinkkejä kevätkampauksiin ja -kynsiin, ideoita kesäjuhliin ja neuvoja terveelliseen elämäntapaan. Esittelyssä myös urheiluvälineitä, vaatteita, koruja, laukkuja, sisustustuotteita. Lisäksi laki- ja vakuutusneuvontaa. Tarjolla pientä purtavaa ja maistiaisia. lmoittautuminen viimeistään perjantaina 9. huhtikuuta puh. 0105464390 tai seija.kahkonen@sampopank ki.fi
Heikkilän koulu jatkoon Leppävaaran Tämä toimii! -aluekilpailussa
Leppävaaran Tämä toimii! -aluekilpailussa oli mukana kaiken kaikkiaan kolme Kirkkonummen koulua. Ne olivat Laajakallion koulu, Kantvikin koulu ja Heikkilän koulu. Laajakallion koululta mukana oli kaksi ryhmää. A-sarjassa (1.3.lk) yksi ryhmä ja B-sarjassa (4.6.lk) yksi ryhmä. Koulun A-sarjan kolmasluokkalaiset Mikaela, Olivia, Tuukka ja Veeti osallistuivat kilpailuun pelillä nimeltä Nauravat keilat. Pelin ideana on potkaista kepin varressa olevalla jalalla palloa, jonka pitäisi kaataa mahdollisimman monta keilaa. Koulun Bsarjan nelosluokkalaiset Satu, Aaro, Olavi ja sairauden takia poissa ollut Veeti olivat sitä vastoin rakentaneet Ruosterobon, jonka raajat ja pää liikkuivat ja jolla oli erilaisia lisäosia. Heikkilän koulusta kilpailijoita oli vain A-sarjassa. Heidän lelunsa Maisemajuna menestyi hyvin, sillä heidän lelunsa pääsi jatkoon Bsarjasta. Tuomarit perustelivat valintaa sillä, että lelu oli monipuolinen, hyvin ja huolellisesti tehty, omaperäinen ja he uskalsivat kertoa päiväkirjassaan myös huonoja asioita. Maisemajunaan kuului pieniä eläimiä ja ihmisiä. Maisemajunan tarkoitus oli pyörittää väännettyä rautalankaa, joka taas liikutti narua, jossa maisemajuna oli kiinni. Näin juna pyöri pahvialustan yläpuolella. Myös alusta oli hyvin suunniteltu. Tämä toimii! -finaali käydään toukokuun alussa Espoon Otaniemessä, jossa kaikkien aluekilpailijoiden parhaat kilpailevat teknologiakilpailun voitosta. SATU SUNI ja AARO SAVONSALMI LAAJAKALLION koulun B-sarjan työtä "Ruosteroboa" kuvattiin lehteen.
Kirkkonummen Sanomat
N:o 26 1.4.2010
11
Snellman
8
6
Suomalainen/Finsk
90
/kg
Kuumenna lihaliemi kattilassa. Sulata tuorejuusto joukkoon. Kiehauta kastike ja suurusta. Mausta kastike rosmariinilla ja rouhituilla roseepippureilla. Hetta upp köttbuljongen i en kastrull. Tillsätt osten, smält under omröring. Koka upp och red av. Krydda med rosmarin och grovmalen rosépeppar.
Suomalainen/Finsk
90
/kg
Atria kalkkunan filee/ n./ca 1 kg
5
49
Familia
/kg
pakaste/djupfryst,
11
90
/kg
Maalahden Liha Påskskinka n./ca 1,5 kg
2
Hartwall
49
Perheleipurit 450 g (5,53/kg)
n./ca 2,4 kg, alkuperämaa UusiSeelanti/ursprungsland Nya Zeeland
1
Leaf
69
Kymppi-Maukkaat 700 g (2,41/kg)
159
50 g (31,80/kg)
8
1. lk./kl. Mallorca 1. lk./kl.
49
Heimon kala 700 g (12,13/kg)
7
95
lohifilee/
1990
7,92 l (2,06/l) (sis./inneh. 16,30 + pantti/pant 3,60)
/kg
pakattu/packad
229
Apetit
Suomi/Finland
9
Asiakasomistajaksi voit liittyä myös osoitteessa/Du kan ansluta dig som ägarkund också på asiakaspalaute.varuboden@sok.fi kundrespons.varuboden@sok.fi
95
1
99/kg
/kg
Elonen 810:lle/för 810, 1 kg
129
2
29
Arla Ingman
189
Paulig
750 g (3,05/kg)
500 g (3,78/kg)
Max. 2/talous/hushåll
150 g (15,27/kg)
S-ryhmä Suomen luotetuin päivittäistavarakauppaketju
Palvelemme/Vi betjänar: ma-pe/mån-fre 7-21, la/lör 8-18, su/sön 12-18.
(0,0821 /puh/samtal + 0,059 /min)
www.s-kanava.fi
S-gruppen Den tillförlitligaste dagligvaruhandelskedjan i Finland
12
N:o 26 1.4.2010
Kirkkonummen Sanomat
! ti la 3.4. Tervetuloa lvelemme normaalis Pa ja suma 4.5.4. on suljettu pe 2.4. Myymälämme
Vi betjänar normalt lö 3.4. Välkommen! Vi håller stängt fre 10.4 och sömå 4.5.4.
3.
4.
5.
1. 6.
1. PÄÄSIÄISKIMPPU/ PÅSKBUKETT
690
590 295 990
2.
2. TULILATVA SINKKIÄMPÄRISSÄ/VÅRELD I ZINKÄMBARE
950 195
5. PERUNANARSISSI KANARUUKUSSA/ POTATISNARCISS I KRUKA
6. RUUKKUNARSISSI/ KRUKNARCISS
3. PÄÄSIÄISKAKTUS/ PÅSKKAKTUS
4. PÄÄSIÄISASETELMA/ PÅSKARRANGEMANG
290
7. HELMILILJA/ PÄRLSHYACINT
7.
2
1.
Meidän koti 1. MUKI/ MUGG 0,3 L
50
3.
4.
2 9
Meidän koti 2. KULHO/SKÅL
90
5.
HomeLine 5. PELTIPURKKI/ PLÅTBURK alk./från
3. KANA, KERAMIIKKAA/ HÖNA, KERAMIK
A Amerikkalainen ikk l i kk pannukakku pehmytjäätelöllä/ Amerikansk pannkaka med mjukglass
Hinta voimassa 1.4. alkaen/ Priset gäller fr.o.m. 1.4.
2
90
00
2.
320
590
4. VALKOISET PUUPUPUT/ VITA HARAR AV TRÄD
590
Bunny Form 6. PUPUVUOKA, SILIKONI/ HARFORM, SILIKON
6.
PRISMA KIRKKONUMMI/KYRKSLÄTT, puh./tfn. 010 76 26662 (0,0821 /puh/samtal + 0,059 /min). Ma/Mån-Pe/Fre 8-21, La/Lör 8-18, su/sön 12-18.
PRISMA.FI
Kirkkonummen Sanomat
N:o 26 1.4.2010
13
Oivaillinen pari niin lampaan kuin naudan lihan kumppaniksi. Lämplig dryck till både lammoch nötkött
RATKAISEVAN EDULLISESTI AVGÖRANDE FÖRMÅNLIGT
Nautitaan pääsiäisestä Påsknjutningar
Espanja/ Spanien
Marqués de Arienzo Reserva
14,99
Atria NAUDAN TAKUUMUREA ULKOFILEE/ GARANTERAT MÖR NÖT YTTERFILÉ N./ca 800 g, alkuperämaa Suomi/ursprungsland Finland Familia LAMPAAN ULKOFILEE / FÅR YTTERFILÉ Pakaste, alkuperämaa Uusi-Seelanti/ Djupfryst, ursprungsland Nya Zeeland
7,95
NORJALAINEN LOHIFILEE/ NORSK LAXFILÉ pakattu/packad
/kg
15,90
/kg
9,49
Vataja SAVULAMMASPAISTI/ RÖKT LAMMSTEK N./ca 900 g, alkuperämaa Uusi-Seelanti/ ursprungsland Nya Zeeland
/kg
8,49
Heimon kala SAVUKIRJOLOHIFILEE/ RÖKT REGNBÅGSFILÉ 700 g (12,13/kg)
Keskitäyteläinen, notkea, viikunainen, suolalihainen, mausteisen tamminen, nahkainen . Medelfyllig, smidig, fikonkaraktär, inslag av salt kött, kryddig ekighet, läderkaraktär Saatavana Alkosta. Fås från Alko.
12,95
/kg
4,90
Familia LUUTON LAMPAAN PAISTI/ BENFRI FÅRSTEK, N./ca 2,4 kg, pakaste, alkuperämaa Uusi-Seelanti/ djupfryst, ursprungsland Nya Zeeland
/kg
6,90
Tamminen KARITSANPAISTI/ LAMMSTEK, Maustettu/ kryddad, n./ca 1,2 kg, alkuperämaa Uusi-Seelanti/ ursprungsland Nya Zeeland
/kg
1,69
Intia/Indien RYPÄLERASIA, VIHREÄ/ GRÖNA FRUVOR I ASK 1. lk./kl., 500 g (3,38/kg)
Costa-Rica EXTRA SWEET DOLE ANANAS 1. lk./kl.
Egypti/Egypten APPELSIINI/APELSIN 1. lk./kl.
0,99
/kg
0,89
TO-LA/TOR-LÖR 1.-3.4. ENEMMÄN PERHEMARKET MYCKET MER FÖR FAMILJEN
/kg
6,90
Atria SANGEN KERMAINEN KALKKUNAN FILEE/ KALKONFILÉ GRÄDDEMAR. N./ca 1 kg, alkuperämaa Suomi/ ursprungsland Finland
/kg
2,19
Apetit VALKOSIPULIKERMAPERUNAT/ VITLÖKGRÄDDPOTATIS 750 g (2,92/kg)
1,39
Vaasan PÄÄSIÄISLIMPPU/ PÅSKLIMPA Viipaloitu/skivad, 500 g (2,78/kg)
Almondy PAKASTEKAKUT/ DJUPFRYST TÅRTA 350400 g (12,83 11,23/kg)
4,49
2,89
Ingman CREAMY HERKKUJÄÄTELÖ/ DELIKATESSGLASS 0,9 l (3,21/l)
9,95
Hinta voimassa/ Priset gäller 29.3.3.4. Elonen SACHERKAKKU/ SACHERKAKA 810:lle/för 8-10, 1 kg
1,55
Leaf Disney Ankkalinna, Bambi tai/eller Dumbo PÄÄSIÄISMUNAT/ PÅSKÄGG 50 g (30,00/kg)
1,59
Kymppi-Maukkaat KYMPPI-MÄMMI/ 10-MEMMA 700 g (2,27/kg)
1,89
Paulig JUHLA MOKKA/ JUBILEUMS MOCCA 500 G (3,78/KG) Max. 2/talous/hushåll
Lieksan Laatuherkut PERINTEINEN PASHA/ TRADITIONELL PASHA 90 g (8,44/kg)
0,76
Tropicana APPELSIINITÄYSMEHU/ ORANGE JUICE 2,01 l (2,03/l)
4,09
Marli Vital MEHUJUOMA/JUICE 1l
0,99
5,37
ARK./VARD 10-18 LA/LÖR 10-16
X-tra VIRVOITUSJUOMAT/ LÄSKEDRYCKER 6 x 1,5 l, 9 l (0,33/l) (sis./inneh. 2,97 + pantti/pant 2,40)
5,35
PUH./TFN (09) 250 5705 ARK./VARD 9-20 LA/LÖR 9-18
Hartwall NOVELLE TAI/ELLER NOVELLE CITRONELLE 4 x 1,5 l, 6 l (0,63/l) (sis./inneh. 3,75 + pantti/pant 1,60)
11,95
ARK./VARD 9-20 LA/LÖR 9-18
Lotus Soft Embo WC-PAPERI/ TOALETTPAPPER 32 rll/st. (0,37/kpl/st.)
asiakaspalvelu.varuboden@sok.fi kundrespons.varuboden@sok.fi
MEILTÄ SAAT BONUSTA/HOS OSS FÅR DU BONUS:
ARK./VARD 10-21 LA/LÖR 10-18 ARK./VARD 8-21 LA/LÖR 8-18 ARK./VARD 10-21 LA/LÖR 10-18 ARK./VARD 9-19 LA/LÖR 10-16 PUH./TFN (09) 250 1520 TANKKAA BONUSTA TANKA BONUS
APTEEKKI APOTEK
PRISMA KIRKKONUMMI/KYRKSLÄTT, puh./tfn. 010 76 26662 (0,0821 /puh/samtal + 0,059 /min). Ma/Mån-Pe/Fre 8-21, La/Lör 8-18, su/sön 12-18.
PRISMA.FI
14
N:o 26 1.4.2010
Kirkkonummen Sanomat
Norra kyrkslätt byaföreningar kallade till möte på Eriksgård
Söndag den 7.3 ordnade Veikkolan Kyläyhdistys, Veikkola Byförening och Pohjois Kirkkonummen yhdistys, Norra Kyrkslätt byförening. Förtroendevalda från norra Kyrkslätt var inbjudna till mötet för att berätta och diskutera aktuella frågor som berör norra Kyrkslätt. Många var förhindrade, till mötet kom ca. 20 föreningsmedlemmar, i norra Kyrkslätt finns 17 fullmäktigeledamöter från olika partier bland dem även kommunstyrelsemedlemmar endast 4 av dem fanns plats och 2 nämndemedlemmar. Tillfället hade för dem varit utmärkt de hade fått höra kommuninvånarnas i tankar framförda av representanter från byföreningarna. Mötets ordförande Raija Kari ställde frågor om deras tankar, hur de bevakar sina väljares rättigheter och hur de påverkar utvecklingen för norra Kyrkslätt. Kristo Savola (gröna) berörde Veikkola finska skola, arkitekturen är fin, men fyller inte skolans utrymmens krav i alla avseenden. Han hade önskat att skogarna i norr hade skonats, önskat bevarandet av större naturområden. Han lyfte också fram personalfrågorna i kommunen, han ansåg kommunens rekryteringsförbud vara negativt, något som kan stå kommunen dyrt. För rekryteringsbesluten står kommundirektör Tarmo Aarnio. Eero Lankia (c) har genom samarbetet påverkat att sportplanen i Veikkola blev förverkligad. Han anser också att han genom sina förbindelser framfört en information om vägläget som påverkat minister Vehviläinen att förverkliga det nu påbörjande vägbygget av stamväg 51. Kyrkslätt. Första vice ordf. i kommunstyrelsen Ulf Kjerin (Sfp) blev förhindrad att komma till mötet han berättar vid ett senare tillfälle att arbetsgruppen berör också Veikkola hälsostation hur den i framtiden kommer att fungera. Planen över en centralisering av hälsostationerna finns, då med risk att Veikkola och Masaby hälsostationer i framtiden endast skulle verka för hälsofrämjande i förebyggande syfte (antagligen det dr. Lankia avsåg med preventiv vård) och sjukdomsfall skulle skötas i en större enhet i en hälsocentral i centrum. En dylik ekvation ser kanske bra ut på papper, men passar förstås inte för kyrkslättsborna i norr på grund av läget och de dåliga vägförbindelserna. Marjokaisa Piironen (gröna) sitter andra gången i fullmäktige, första gången var för mycket länge sedan. Ifullmäktige görs beslut genom samarbete, det gäller att vara aktiv komma med motioner som de andra partierna är med om, sade hon.
Rätt till lagenlig grundtrygghet berördes
Invånarna anser att man i Kyrkslätt inte följt upp kraven för Veikkola hälsovårdsstation att den inte täcker kraven för norra Kyrkslättsborna, den rymmer inte patienterna från Kylmälä de måste besöka hälsocentralen i centrum. Det besvärliga läget torde ej heller varit en okänd faktor för beslutfattarna. De små utrymmena påverkar också personalfrågorna, det medför svårighet att rekrytera läkare. Den lokala hälsostationen var dr. Marjut Frantsi-Lankia (c) medveten om hon försäkrade om att hälsovården i Kyrkslätt i stort fungerar bra, med specialläkare. Trevligt att andra bosatta i Kyrkslätt har det bättre ställt, men det är en klen tröst för den norra befolkningen. Man bör rätta till att hälsovården, men till en del verkar den bra i Kyrkslätt. sade dr. Lankia hon påverkar den preventiva hälso-
KRISTO Savola lovade forska efter lämplig plats för ett ungdomshus. vården. Exempel på några konkreta annorlunda metoder än de normala program metoderna gav hon inte.
MARJOKAISA Piironen är aktiv i fullmäktigekretsar. med olika intressen, trots en utmärkt sportplan och skolutrymmen där det finns möjligheter till fritids hobbyverksamhet kvarstår ändå ett stort behov för ett ungdomshus. Det finns ungdomar som bör aktiveras, sade han. Brita Blombergs testamente blev ihågkommet. En arbetsgrupp utreder hur en del av pengarna 100.000 skall användas för år 2010. Kommunen övervakar att allt går rätt till. fandet av bullerskydden vid Tarvovägen är absolut viktiga att förverkliga så fort som möjligt.
Hälsocentralen kritiserades av mötets deltagare
Veikkola hälsocentral är trots förstorade utrymmen inte ändamåns enlig, mottagnings personalen är ovänlig. För lång väntetid för läkarbesökbesök. Man ansåg att läkarna är vänliga, men de väntar i allmänhet för länge med provtagningar och remiss till specialläkare. (något undertecknad inte kan underskriva)
Den ökade vägtrafiken via Eriksgård
Oroande farlig är också den smala vägen som går förbi Eriksgård, som för närvarande är den ända norra vägförbindelsen från Kylmälä till Veikkola. Man borde vid Kylmälä generalplanering ta i beaktande en ny väg, ansåg deltagarna. I byföreningarna hoppas man på ett rikligare antal fullmäktigeledamöter till nästa möte den 5 september på Eriksgård. GUNVOR WESTREN-DOLL
Ungdomsproblematiken kan undvikas
Kristo Savola lovade undersöka möjligheterna för ett ungdomshus. Även Kjerin säger att han kommer att arbeta för att ungdomarna skall få ett hus där de har möjligheter att verka
Hälsoservicenätets utredning pågår som bäst
En arbetsgrupp utreder behovet av hälsovårdsnätet i
Lätta trafikleder och bullerskydd
I många år har det dryftats i norra Kyrkslätt om behovet av lätta trafikleder bl.a. har motioner gjorts i fullmäktige. Likaså anskaf-
Hem och Skola:
Corinna Tammenmaa ny förbundsordförande
Förbundet Hem och Skola valde enhälligt Corinna Tammenmaa till ny ordförande på sitt årsmöte i Vasa på lördagen. Tammenmaa har två barn i skolåldern och är bosatt i Kyrkslätt. îJag vill betona vikten av ett fungerande samarbete mellan skolan och föräldrar, men också föräldrar emellanî, säger Tammenmaa. Det fastslås klart i grundskolans läroplan att samarbete med fö- CORINNA Tammenräldrar skall höra till sko- maa. lans uppgifter och att initiativet till samarbete skall tas från skolans sida. Det är viktigt att det budet når alla skolor. Som förbundsordförande vill jag särskilt verka för att utveckla klubbverksamheten i skolan. I många familjer med yngre skolbarn upplevs de ensamma eftermiddagarna idag som ett problem. Jag vill också poängtera att arbetet mot mobbning börjar i familjerna och lärarrummet. De vuxnas respekt för olika föräldrar och familjekonstruktioner är en förutsättning för att barn respekterar varandra i skolan. De 231 föräldraföreningarna som hör till Förbundet Hem och Skola gör ett strålande arbete i de svenskspråkiga skolorna med att verka för sammanhållning och trivsel, säger Tammenmaa. Jag är stolt för att få leda ett förbund som i praktiken gör en stor insats för skolbarnens välmående. Corinna Tammenmaa valdes till förbundsordförande för en tvåårsperiod. Hon är 36 år och juris magister till utbildningen. För närvarande arbetar hon som specialmedarbetare för minister Astrid Thors.
Pekka Saikon maalaukset tuovat kevään Karaijaan
Hollolalaisen Pekka Saikon akvarellimaalausnäyttely avaa Inkoon galleria Karaijan ovet keväälle ja lintu- ja maisematauluihin on mahdollisuus käydä tutustumassa jo nyt pääsiäisenä perjantaista sunnuntaihin. Linnuista Pekka Saikko kertoi kiinnostuneensa pikkupoikana kun hän vietti perheen kanssa kesiä mökillä. Ensimmäiset havaintonsa hän kirjasi jo kymmenvuotiaana. Havaintovihkostani löytyy piirroksia mm. silkkiuikusta, västäräkistä ja punakylkirastaasta. Kiinnostus lintuihin kasvoi koko ajan ja nykyään linnuista on tullut elämäntapa ja ammatti. Maalaustöiden lisäksi toimin lintuoppaana ulkomaalaisryhmille Suomessa ja teen luontoaiheisia konsultointitöitä, kertoi Pekka, joka on tuttu taiteilijavieras Inkoon galleria Karaijassa. Maalaustapani perustuu maastossa elävistä malleista tekemiini luonnoksiin ja muis-
PEKKA Saikko on kevään ensimmäinen taiteilijavieras Inkoon galleria Karaijassa. tiinpanoihin. Valokuvia käytän apuna hyvin harvoin. Mahdollisuuksien mukaan teen myös värit maastossa. Maalauksen viimeistelen mahdollisimman nopeasti luonnostelun jälkeen, kun havaintotilanteen värit ja valot ovat vielä muistissa. Pääasiassa käytän akvarelleja, kertoi taiteilija työskentelytavastaan. Nykyään Pekka Saikko on kokeillut myös "akvarelleilla piirtämistä". Karaijassa onkin esillä tuoreita pöllöteoksia, joissa Pekka on työstänyt kuvan mahdollisimman valmiiksi ensin päässään ja sitten niukkaa palettia hyväksikäyttäen toteuttanut kohteen paperille. Galleristi Annikki Kilpi pitää tätä tämänvuotista pöllösarjaa virkistävän ilmeikkäänä, samaan sarjaan hän lukee myös Pekka Saikon suopöllöja lehtokurppa lyijykynätyöt. Lintuakvarellien ohella Pekka Saikko on tuonut tämänvuotiseen Karaijan näyttelyyn mukaan myös viisi maisemataulua, joista lintuja ei löydy vaikka kuinka etsisi. Pekka Saikon maalaukset ovat esillä Inkoon galleria Karaijassa 25. huhtikuuta saakka pe klo 1117, la 1014 ja su 1115. Poikkeuksen näihin aukioloaikoihin tuo pitkäperjantai 2. huhtikuuta, jolloin Karaija on avoinna klo 11-15 välisenä aikana. SATU HOLMLUND
LAULUJOUTSENET.
Kirkkonummen Sanomat
N:o 26 1.4.2010
15
Nu är det dags för solbrillorna
I år är utbudet på solglasögon rikligt. Ett besök i två av Kyrkslätts ledande optikeraffärer Silmäilo och Kyrkslätt Optik KB var utbudet överraskande stort. Årets stiliga stora klädsamma solglasögon skyddar bra. Linserna är i år stora, trenderna går ofta i 80-tal stilen lik solglasögon som Jackie Onasiss och Audrey Hepburn bar. Solglasögon bär man överallt sommartid, de hör till en av sommarens vikiga modeaccessoarer. Silmäilo i Prismahuset firar som bäst 10-årsjubileum. Meri Virtanen föredrar bågar från modehusen Dior, Chanel, Dolce & Gabana och Gucci. Många fler modehus kör med egna märken. Bågarna i vårens kollektioner är ofta stiliga, tillverkade i en lugnare enklare formgivning. Plastmaterialen är sköldpadds mönstrade eller diskret enfärgade, genomskinliga eller gjutna i olika färgkombinationer. Det finns förstås för den som fortfarande önskar något djärvare glitterfina dekorerade bågar.
Tervetuloa Teematorstaille! !
Tule torstaina 8.4 klo 12-16.30 tutustumaan kahvikupin ääressä: Paikalla lakiasioiden asiantuntija, Länsi-Uudenmaan Säästöpankin lakimies Riikka Vaajamo-Rezaji.
MERI Virtanen är jätteförtjust i vårens solbrillor. rättar bl.a. att de senaste Alain Mikli nyheterna just nu kommit. Man kan också köpa solglaslinser som man fäster på de egna glasögonbågarna, eller beställa solglasögon i sin egen styrka. GUNVOR WESTREN-DOLL
DE är snygga allesammans, säger kunden i Kyrkslätts Optik KB. Ungdomen använder gärna färggranna fantasifulla spännande bågar. Den moderna mannens solglasögon är mindre och rundare till formen eller pilotlinser. Optiker Alf Jadvall från Kyrkslätt Optik KB som nyligen öppnat affär i det nya köpcentret Saloviusväg. 3 be-
Lämpimästi tervetuloa!
Avoinna Ma, ti, to, pe 10.00-16.30 Ke 10.00-17.30
Länsi-Uudenmaan Säästöpankki puh. 029 041 2080 Hämeen-Uudenmaan Lähivakuutusyhdistys puh. 020 522 3320 Kirkkotori 2, 02400 Kirkkonummi
SOMMARENS bågar är färggranna.
Hösten vinterns häftiga modetrender
Modet satsar hösten och vintern 2010 2011 på nya färger och nya material. Man bygger nu mera sin garderob efter en önskad stil. Modellutbudet är stort, den tidlöst klassiska förenklade eleganta linjen finns med också en sportigare tuffare Country stil och ett ungdomligt trendmode. De nya kapporna och knäkorta jackorna, vida kappor med intressanta detaljer, stora kragar, sluttande axellinje och vida ärmar, ofta uppsydda i ylle blandtyger, kamel, kaschmir, sammet, tweed och boucle. De förlängda jackorna är maskulinare i linjen, med finns en feminin omlott typ. Bältet finns på jackor och kappor. Byxmodet är både stramt, åtsittande också byxor med det vida i snittet, detsamma gäller kjolen och klänningen. Vintershortsen kombineras med högskaftade "sjumil stövlar". Kjolarnas och klänningsfållen är ofta naivt korta. Festplaggen är silkigt glänsande, enfärgade och mönstrade, flortunna transparenta tyger förenas med tryckta tyger, sammet och spets. Draperingen förekommer numera också i konfektion, tidigare var det endast haute couture som kunde den konsten. Blusarna och tunikorna är både åtsittande och lösa i modellen. Den stora och den lilla puffärmen finns i blusar och klänningar, stora knytrosetter förekommer. Rysch, volanger och krås till vardags och fest.
Sampo Pankki Oyj, www.sampopankki.fi
Arvoisat Naiset Tervetuloa terveys- ja hyvinvointi-iltaan ke 14.04. klo 18.00
Tule ja voi hyvin!
Luennot: Hyvinvointia ravinnosta, TtM laillistettu ravitsemusterapeutti, farmaseutti Noora Hujala. Laatua elämään liikunnasta, Ladyline Kirkkonummi, Lena Tamminen. Naisen oma talous, varautuminen tulevaisuuteen, Sampo Pankin sijoituspäällikkö Anna Ehanti. Ohjelmassa tutustumista useiden paikallisten yrittäjien tarjoamiin hyvinvointipalveluihin ja -tuotteisiin. Voit kierrellä osastoilla: mm. kehonkoostumus- ja verenpainemittausta, vinkkejä kevätkampauksiin ja -kynsiin, ideoita kesäjuhliin ja neuvoja terveelliseen elämäntapaan. Esittelyssä myös urheiluvälineitä, vaatteita, koruja, laukkuja, sisustustuotteita. Lisäksi lakija vakuutusneuvontaa. Tarjolla pientä purtavaa ja maistiaisia.
Ilmoittautuminen viimeistään pe 09.04.2010 Puh. 0105464390 tai seija.kahkonen@sampopankki.fi Kirkkotallintie 2, 02400 Kirkkonummi
VINTERKAPPA uppsydd i ylle, varma skinnbenvärmare, design Jukka Rintala. Foto Leena Aro.
ANNE Linnonmaa använder sig av ekologiska material.
Materialen mest intressanta
Nya ylletyger, dubbel face tyger, materialen är behandlade så att de gör tygets ytor mera levande. Typiska tygtyper för säsongerna är, mohair, bouclé, Shetland, flanell, jersey och tweed, pälsmocka, och mockaimitationer. Sköna stora varma ponchon i ylletyg och stickade.
Färgerna
Svart, vintervitt, varma bruna nyanser, lila, ljusa skiftande gråa nyanser, gammal rosa, bärnsten, grönt, bourgundyrött och skotterutigt. GUNVOR WESTREN-DOLL
TUNIKA, halvlång kappa från Noolans boutigue i Helsingfors. Foto Jonas Rak.
MARJA Rak design, Noolan kollektionerna tillverkas i Jakobstad. Foto Jonas Rak.
Kirkkonummen Sanomat
N:o 26 1.4.2010
17
Masalan nuor isotalossa viihdytään pelaillen, urheillen ja oleskellen
Masalan nuorisotalo on toiminut monitoimitalon tiloissa Masalassa jo hieman yli 10 vuotta. Tiloissa nuorten käytössä on useita eri huoneita. Keittiössä voi nälän yllättäessä tehdä itselleen välipalaa, kun olohuoneessa taas saa katsoa televisiota tai vaikka pelailla nuorisotalon lautapelejä. Pelaamista voi harrastaa muuallakin kuin olohuoneessa, sillä tiloihin kuuluu myös pelihuone, jossa sijaitsee biljardipöydän lisäksi pöytätennis. Jos haluaa päästä liikkumaan kunnolla, voi esimerkiksi pelata koripalloa talon tilavassa liikuntasalissa. Tällä hetkellä koripallon pelaaminen on nuokalla suosittua, mutta salissa voi silti harrastaa paljon muitakin lajeja. Urheiluvälineitä eri lajeihin talolta kyllä löytyy. Vaikka ei liikunnasta pitäisikään, niin ei hätää. Nuorisotalolla on myös askarteluvälineitä piirtämisestä korujen tekemiseen. Usein on tehtykin yhdessä joulu- ja ystävänpäivä kortteja, ja välillä pojatkin ovat innostuneet mukaan taiteilemaan omannäköisiään helminauhoja. Kaikkien näiden aktiviteettien lisäksi nuorisotalolla voi tietenkin vain olla ja nauttia hyvästä seurasta. Nuoret tulevat nuorisotalolle viettääkseen aikaa kavereidensa kanssa. Nuorisotaloon tehdään tarpeen mukaan uusia hankintoja, joihin nuoretkin pääsevät vaikuttamaan, mm. joulun alla lahjatoivelistan avulla. Viime jouluna nuorten pyynnöstä hankittu Wii-peli on ollut suorastaan hitti nuorisotalolla. Isoimmista hankinnoista vastaa kuitenkin ensisijaisesti nuoriso-ohjaajat, kertoo jo kuusi vuotta talossa työskennellyt ohjaaja Joni Laine. Esimerkiksi olohuoneeseen hankittiin vähän aikaa sitten uusia kalusteita, jotka pirismä ovat keränneet suosiota myös ulkopaikkakuntalaisilta nuorilta.
Nuoriso-ohjaajat mahtavia tyyppejä
Nuorisotalo on auki neljä kertaa viikossa, maanantaina ja keskiviikkona klo 1621, ja perjantaina sekä lauantaina 1622.30. Viikonlopun sulkemisaikaa on muutettu aikaisemmaksi, ennen talon ovet olivat jopa kello 23 saakka auki. Aktiivisesti talolla käyvä Miika Wilén kertoo ettei puolentunnin muutos ole ollut mieluisa nuorille: Ei kukaan kuitenkaan jaksa mennä kotiin jo puoli yhdeltätoista. Hyvänä asiana nuoret pitävät nuokassa sitä, ettei talolla käymisestä tarvitse maksaa kuin pari kertaa vuodessa vain muutamien eurojen suuruinen summa, jolloin saa kerhokortin taloon. Kerhokortti on jossain määrin vaatimus, jos aikoo viettää paljon aikaa nuorisotalolla. Nuorten mukaan useimmat säännötkin ovat menetteleviä ja nuoriso-ohjaajat aivan mahtavia tyyppejä. Joidenkin sääntöjen rikkomisesta voi joutua pihalle 15 minuutin jäähylle, Henna Lyytinen kertoo. Ohjaajat selventävät että pienten jäähyjen syy saattaa olla huono kielenkäyttö tai muu vääränlainen käytös. Nuorisotalolle ei tietenkään saa mennä päihtyneenä, eikä talon alueella myöskään saa käyttää päihteitä. Tällaisissa tapauksissa nuoriso-ohjaajat
JONAS Kinnunen ja Nina Tissari kisaavat Wiillä.
MIIKA Wilén pelaa koripalloa parhaan ystävänsä Elias Koskelman kanssa. ottavat yhteyttä nuoren kotiin. Toinen sääntö mikä ei miellytä nuoria on se, ettei kaikissa talon huoneissa saa enää syödä. Tämä sääntö on ihan vain siitä syystä että nuoret sotkevat niin paljon, emmekä me aina jaksa siivota karkkipapereita lattioilta, kommentoi ohjaajat. Näistä huolimatta nuoret todella tykkäävät käydä talolla. On hyvä, kun ei aina tarvitse olla ulkona kylmässä, sanoo Rosa Joensuu. Ja tottahan se onkin, on hienoa ettei nuorison tarvitse viettää aikaansa kauppojen pihoilla meluamassa. Nuokalla ei kuitenkaan ole vanhemmat nipottamassa, eikä tarvitse sitoutua tiettyihin aikoihin. Nuoret viihtyvät nuorisotalolla hyvin. Monet tulevatkin nuokalle suoraan koulusta pitkän päivän jälkeen, ja ovat talossa aina sulkemisaikaan saakka. Välillä tosin saatetaan käydä kaupassa tai muuten vain pihalla haukkaamassa happea. ELINA RUOKARI
BILJARDIPALLON lyömiseen keskittyy Aino Koikkalainen. tävät tilaa, hän jatkaa. Ohjaajat kertovat että talolla on selvästi tietty porukka nuoria jotka siellä käyvät. Välillä on päiviä jolloin talo on aivan täynnä nuorisoa, ja toisina päivinä taas vain muutama on tullut. Samaa mieltä ovat Henna Lyytinen ja Aino Koikkalainen: Välillä meillä on sellaisia kausia että käydään nuokalla kokoajan, ja sitten on sellaista ettei käydä melkein ollenkaan. Nuorten suosiota ovat keränneet etenkin erilaiset tapahtumat joita talolla on pidetty. Nuokan sisäisten tapahtumien lisäksi on monitoimitalon tiloissa järjestetty isompiakin ilmaiskonsertteja nuorisolle. Nä-
Omaishoitajat kokoontuivat Kirkkonummen Palvelutalolla
Länsi-Uudenmaan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n sääntömääräinen kevätkokous oli 11.3. 2010 Kirkkonummen Palvelutalossa. Mukana oli vanhoja omaishoitajia ja uusia omaishoitajiksi halukkaita läheisiä suuri joukko. Yhdistykseen liittyi tilaisuudessa kolme henkilöjäsentä ja yksi yritys kannatusjäseneksi. Olemme iloisia teistä ja tervetuloa joukkoomme. Virallisten kevätkokousasioiden jälkeen Kirkkonummen omaishoidon koordinaattori, Bodil Lindhom, kertoi paljon omaishoidon asioista ja vastasi monen moniin kysymyksiin. Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Johanna Värmälällä oli myös runsaasti mielipiteitä omaishoidon kehittämisestä koko Länsi-Uudellamaalla.
Palvelemme Toisena pääsiäispäivänä ma 5.4. klo 12-16 pe 2.4. ja su 4.4. suljettu Vi betjänar Annandagpåsk mån 5.4. kl 12-16 fre 2.4. och sön 4.4. stängt
Omaishoidontukeen tehtävä valtakunnallisia parannuksia
On väärin, että kunnat saavat määritellä jokainen makunsa mukaan omaishoidontuen myöntämisen tiettyjä perusteita, sanoi Espoon sosiaalija terveyslautakunnan puheenjohtaja, Johanna Värmälä (sd.) Länsi-Uudenmaan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n kevätkokouksessa, Kirkkonummella 11.3. 2010. Se on Värmälän mukaan johtanut siihen, että
OMAISHOITAJAT kokoontuivat Kirkkonummen palvelutalolla 11.3. omaishoitajat ovat asuinpaik- omaishoidontuen saajat voi vaikansa perusteella eriarvoisessa kuttaa koulupäivien pituuteen. asemassa. Omaishoitajilla on oikeus lakiVärmälän mukaan toisessa sääteisiin vapaisiin vain, jos kunnassa omaishoitaja menet- heidän hoidettavansa on arkitää lakisääteiset vapaansa, kun sin keskimäärin enintään viisihoidettava on jonkun muun seitsemän tuntia arkipäivää kuin omaishoitajan hoidettava- kohti poissa kodistaan. Omaisna yli kolme vuorokautta laki- hoitajaa ei saa rangaista lapsen sääteisten vapaiden lisäksi. koulunkäynnistä niin kuin nyt Niin tehdään esimerkiksi Van- tehdäänî. taalla. Espoossa kyseiset vaVärmälän mukaan laissa paat menettää viiden vuoro- pitäisi myös huomioida se, että kauden jälkeen. omaishoitajat elävät erilaisissa Joissakin kunnissa järjes- elämäntilanteissa. Erityisesti tetään lakisääteisten vapaiden yksinhuoltajilla ei ole mahdollilisäksi lisävapaita. On myös suutta hengähtää päivän aikakuntia, joissa sellaiseen ei ole na samalla tavoin kuin omaismahdollisuuksia, kertoo Vär- hoitajalla, joka on kahden vanmälä. hemman perheessä. Hän haHänen mielestään omais- luaisi myös, että perheen tulohoidon tuen myöntämisen peri- taso otettaisiin huomioon aatteita tulisikin yhdenmu- omaishoitoasioissa. Pieni- ja kaista valtakunnallisesti. Hän keskituloisille omaishoitajille haluaisi myös omaishoidontu- voisi myöntää lasten kotihoikea koskevaan lakiin muutok- dontuen kaltaista, tulosidonsia. Omaishoitolaki ei voi olla naista hoitolisää. Asia pitää ratristiriidassa esimerkiksi perus- kaista eduskunnassa, kun haopetuslain kanssa. Perusope- lutaan kohdella eri alueilla asutuslain mukaan lapsen on käy- via omaishoitajia tasavertaitävä koulua, eivätkä oppilaat ja sesti, sanoo Värmälä.
Hauskaa Pääsiäistä Glad Påsk
Bonus jopa 5 %
www.varuboden.fi
Bonus upp till 5 %
KANTVIK puh./tfn 010 7626 840 LINDAL puh./tfn 010 7626 850 MASALA/MASABY puh./tfn 010 7626 880 (0,0821 /puh/samtal + 0,059 /min)
Edullinen. Tuore. Helppo.
Förmånlig. Färsk. Behändig.
Palvelemme/Vi betjänar
mape/mån-fre 721, la/lör 818 (Lindal 8-21) su/sön 1121
18
N:o 26 1.4.2010
Kirkkonummen Sanomat
Iloista pääsiäistä!
Pääsiäinen on kristittyjen tärkein juhla. Silloin julistetaan uskon ydinsanomaa: kuolema on voitettu! Pääsiäisenaikaan seurakunnassa eletään pääsiäisen ihmettä sekä mietiskellen että riemuiten. Tapahtumia on kaiken ikäisille. Tarjolla on draamaa, messuja, musiikkia. Kuvassa Veikkolassa päiväkerhoa käyvät Kaisla Heinonen (vas.) ja Salla Erä. Kuva: Hanna Salonoja.
Ke 31.3. klo 12.15 Ylös Jerusalemiin -näytelmä. Ke 31.3. klo 19 Hiljaisen viikon musiikkihartaus. Toimittaa Tuula Peura; kanttorina Tarja Viitanen. Chorus Michaelis -kuoro, joht. Mirjam Kyrönseppä. To 1.4. klo 20 Kiirastorstain iltamessu. Toimittaa Terho Haataja; avustaa Nina Stjernvall-Kiviniemi; kanttorina Ilona Nyman; Arja Konttinen, huilu. Pe 2.4. klo 10 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus. Toimittaa Tuula Peura; kanttorina Tarja Viitanen. Teatteri Talentti: Se on täytetty -saarnanäytelmä. Seurakuntakuoro. Su 4.4. klo 10 Pääsiäispäivän messu. Toimittaa Leena Salmensaari; avustajina Terho Haataja, Nina StjernvallKiviniemi ja Timo Posti; kanttorina Tarja Viitanen. Chorus Michaelis -kuoro, joht. Mirjam Kyrönseppä. Ma 5.4. klo 10, 2. pääsiäispäivä, messu. Toimittaa Timo Posti, saarnaa teologian yo Pasi Hyytiäinen; kanttorina Mari Sirén.
Ke 31.3. klo 10.40 ja 11 Pääsiäispolku lapsiperheille. To 1.4. klo 12.30 EI lähetyspiiriä kiirastorstain vuoksi. Ti 6.4. klo 12.30 Iltarusko. Syntymäpäiväjuhla.
To 1.4. Pe 2.4.
Teatteri Talentti: kärsimysnäytelmä
Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko Pe 2.4. klo 10 Teatteri Talentti esittää pitkänperjantain jumalanpalveluksessa Se on täytetty -kärsimysnäytelmän. Näytelmässä seurataan Jeesuksen kärsimystietä. Esityksessä on mukana viitisenkymmentä näyttelijää. Ohjaaja Liisa Kosonen. Seurakuntakuoro. Jumalanpalvelus ja näytelmä kestävät yhteensä n. tunnin. Ei suositella pikkulapsille..
Naisten ilta
Keskustan seurakuntatalo Su 18.4. · klo 17.30 salaattiruokailu ja täytekakkukahvit · klo 18 Luento: Arkihuolesi heitä. Kirjailija Anna-Liisa Valtavaara Musiikki: Chorus Michaelis, johtajana Mirjam Kyrönseppä. Juontaja: Tuula Peura Tarjoilun hinta 5 . Haitin hyväksi YV-keräyksen kautta. Ilmoittautumiset: 13.4. mennessä sähköpostitse, ritva.karikoivu@evl.fi, tai tekstiviestillä, puh. 050 306 2727. Ilmoita myös erityisruokavaliosta.
Su 4.4.
klo 18 Kiirastorstain iltamessu. Toimittaa Pentti Mentu; avustaa Timo Posti; kanttorina Mari Sirén; Anna Vuorela, viulu. klo 12 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus. Toimittaa Terho Haataja; kanttorina Ilona Nyman. klo 12 Pääsiäispäivän messu. Toimittaa Nina Stjernvall-Kiviniemi; avustaa Pentti Mentu; kanttorina Mari Sirén; Annika Lönn, laulu.
Ti 6.4
Lähetyksen kevätretki
klo 12.3014.15 Virkistyskerho eläkeläisille. Syntymäpäivät. Ks. ilmoitus vasemmalla. Mikäli tarvitset kyydin, pyrimme järjestämään sen. Lisätietoja: Kaarina Tynkkynen, puh. 050 541 8333.
Syntymäpäiväjuhla eläkeläisille
Keskustan seurakuntatalo ja Veikkolan seurakuntakoti Ti 6.4. klo 12.30 Juhla erityisesti teille, jotka täytätte 70, 75, 80, 85, 90 tai enemmän 1.1.30.6.2010 välisenä aikana. Tervetuloa! Keskustan tilaisuus on tarkoitettu ensisijaisesti Kirkkonummen eteläosissa tai keskustan alueella asuville; Veikkolan juhla kunnan pohjoisosissa asuville. Veikkolassa vietetään kaikkien vuonna 2010 täyttävien 70, 75, 80, 85, 90 (tai enemmän) juhlaa. Myös omaiset, ystävät ja eläkeläiskerholaiset ovat tervetulleita. Ohjelmassa musiikkiesityksiä, onnittelua ja kakkukahvit.
Sanansaattajat, Hyvinkää To 29.4. klo 816.30 Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien toimisto, Hyvinkään kirkko, Hyvinkään kiertoajelu, Rautatiemuseo. Hinta: 20 sisältää lounaan. Ilmoittautumiset: 16.4. mennessä sähköpostilla, ritva.karikoivu@evl.fi, tai tekstiviestillä, puh: 050 306 2727.
Varkkamessu
Kirkkonummen Pyhän Mikaelin Kirkko Su 11.4. klo 10. Messu varhaisnuorille ja heidän perheilleen. Mukana on kerholaisia ja kerhonohjaajia varhaisnuorten kerhoista. Musiikista vastaa Nuorisokuoro Merituuli johtajanaan Tarja Viitanen. Toimittaa Nina Stjernvall-Kiviniemi; avustaa Tuula Peura.
Verso: Pääsiäislauluja maailmalta
Kohtaamisia ilta
Masalan Pyhän Matteuksen kirkko Ti 13.4. klo 18.3020.30 Aihe: Rukous, Radio, Lähetystyö. Vieraana: Mervi Viuhko, Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien aluesihteeri · Raamatunopetus "Siunaava rukous" ja yhteistä rukousta Psalmien sanoilla · Hannojen maailmanlaajuiseen rukousverkostoon tutustumista Musiikki ja yhteislaulu: Merja Turkki ja Liisa Sirkkola. Kahvitarjoilu.
Masalan Pyhän Matteuksen kirkko Ma 5.4 klo 18 Pääsiäislauluja maailmalta -konsertissa kuullaan lauluja mm. eteläisestä Afrikasta ja latinalaisesta Amerikasta. Mukana on myös suomalaista pääsiäismusiikkia sekä P.I. Tsaikovskin säveltämä legenda Jeesus -lapsesta. Konsertissa edetään palmusunnuntain tunnelmista suuren surun ja suunnattoman ilon kautta aina Emmauksen tien kulkijoiden ihmeelliseen hetkeen ylösnousseen Kristuksen kanssa. Laulu- ja soitinyhtye Verso on Masalan kirkolla kokoontuva musiikkiryhmä, jonka soittimistoon kuuluvat mm. lyömäsoittimet, kitarat, kontrabasso sekä viulut. Versoa johtaa kanttori Ilona Nyman. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ohjelman hinta 5 .
Ke 31.3. klo 18 Hiljaisen viikon iltakirkko. Toimittaa Terho Haataja; kanttorina Ilona Nyman. Pääsiäiskuvaelma. Ma 5.4. klo 18 Pääsiäislauluja maailmalta -konsertti. Laulu- ja soitinyhtye Verso ja Ilona Nyman. Mukana Leena Salmensaari. Ti. 6.4. klo 910 Diakoniatyöntekijän ajanvarausaika. Puh. (09) 2955 6381. Tai käy paikan päällä. Ti 6.4. klo 12.3014.15 Varttuneet. Avoin kerho eläkeikäisille. Aihe: suomenkieliset Raamatut ja kielen muuttuminen. Hartaushetki ja kahvit. Ke 7.4. klo 1213 Keskipäivän keitto. Hinta 1 . Diakoniatyö ja Masalan Martat. Upinniemi, Merikappeli Pe 2.4. klo 12 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus. Su 4.4. klo 12 Pääsiäispäivän messu.
Ti 6.4.
Klo 18 Nuortenilta Veikkolassa. Seurakuntakoti, Kisapolku 1.
Pääsiäispäivä
Kristus on ylösnoussut! Pääsiäispäivänä riemu kaikuu seurakunnassa: Kristus on ylösnoussut! Pääsiäisen sanoma on kristillisen uskon ydin ja perusta. Enkelin viesti saavuttaa tyhjän haudan edessä seisovat opetuslapset. Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta, jotka ovat kuolleet.
Hän on voittanut kuoleman, synnin ja kadotuksen vallan. Ylösnousemus vahvistaa, että Jeesus on Jumalan Poika. Raamatun tekstit: Ps. 118:1523; Hoos. 6:13; 1. Kor. 15:18, 11 ja Luuk. 24:112. Liturginen väri: valkoinen
KASTETUT Tuomas Mikael Anttila Kristian Juhani Heinonen Pii Marie Huhtamäki Kasper Julius Juutilainen Ronja Peppiina Koski Tuuli Lahja Ihanelma Mäkivuokko Mico Eemil Anton Puntti Niila Albin Viholainen Eveliina Aino Maria Ylikoski
KIRKKONUMMEN SUOMALAINEN SEURAKUNTA vaihde (09) 295 561, internet: www.kirkkonummenseurakunta.fi, sähköposti: timo.merensilta@evl.fi
Kirkkonummen Sanomat
N:o 26 1.4.2010
19
Jorvin yöpäivystys on näytteenottotehdas
Maanantai-iltana 22.3. alkoi maailma pyöriä ja käveleminen ja yleensäkin pystyssä oleminen kävi mahdottomaksi. Kohtaus tuli aivan yllättäen, ilman mitään oireita. Soitimme ambulanssin ja minut vietiin Jorviin terveyskeskuksen päivystykseen. Tunnelma siellä oli kuin suuressa tehdassalissa; hoitajat juoksivat mittareiden ja näytteenottolaitteiden kanssa potilaan luota toisen luo. Välillä joku kysyi vointia. Minultakin otettiin sydänfilmi ja verikokeet ja olin sidottu automaattiseen verenpainelaitteeseen ja tiputukseen. Parin tunnin kuluttua tuli lääkäri, pieni tumma nainen, joka katsoi silmiä ja korvia. Hän sanoi: "Täällähän on mätäpaise vasemmassa korvassa, laitan antibioottikuurin." Sain antibioottikuurin korvatulehdukseen. Ihmisiä ajettiin pois näytteenottojen jälkeen, jos ei löytynyt mitään. Minä sain jäädä yöksi korkean verenpaineen vuoksi. Eräs jo keski-iän ylittänyt mies kysyi, että saisiko hän jäädä vielä vähäksi aikaa. En kuullut, että kukaan olisi vastannut hänelle mitään. Minut ajettiin aamulla kotiin. Nukuin koko seuraavan päivän ja keskiviikkoaamuna verenpaine oli taas korkea. Menimme mieheni avustamana (minua heitti edelleen päästä, eikä kävely sujunut) Kirkkonummen terveyskeskuksen päivystykseen heti aamulla. Siellä olikin lääkärinä Tapio Peltonen, joka tutki minut erittäin huolellisesti. Peltonen ei nähnyt korvassani tulehdusta. Hän lähetti minut takaisin Jorviin tutkimuksiin, kiitos paljon hänelle. Hänen ansiostaan saatiin oikea taudinkuva. Tällä kertaa, kun minulla oli lääkärin lähete pääsin Jorvin poliklinikan päivystykseen, jossa tyyli oli aivan toinen. Kokeita otettiin taas, mutta myös tutkittiin. Tämäkään lääkäri ei nähnyt korvatulehdusta, vaan teki jo alustavan oikean diagnoosin ja lähetti korvaklinikalle. Korvaklinikalla sitten sairaus lopullisesti selvisi ja sain asianmukaiset lääkkeet. Korvalääkärikään ei nähnyt minulla korvatulehdusta. Kyllä tulee ikävä Kirkkonummen yöpäivystystä, saisikohan sitä enää mitenkään takaisin. LEA RANTANEN Kantvik
Kun kirjoitat lehteen
Toimitus valitsee Lukijan mielipide -palstalla julkaistavat kirjoitukset käytettävissä olevan palstatilan ja monipuolisuuden puitteissa toimituksellisin perustein. Kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina liitettävä mukaan, vaikka esiintyisit nimimerkillä. Nimettömiä kirjoituksia on turha lähettää, niitä ei julkaista. Älä hauku muita kirjoittajia, älä sorru rasismiin, kiroiluun, huutamiseen, älä kirjoita ISOILLA KIRJASIMILLA, älä turvaudu asiattomuuksiin, vaikka olisitkin eri mieltä. Kirjoita vain otsikon asiasta ja lyhyesti. Korjaa itse kirjoitusvirheet! Älä kopioi aikaisempia viestejä mukaan. Jätä tyhjä rivi kappaleiden väliin ja tilaa reunaankin, mutta älä lopeta jokaista riviä kappaleen lopetusnäppäimellä. Lähetä viestisi vain yhden kerran! TOIMITUS
Kiitokset Rosson väelle
Aina tulee moitittua, mutta harvoin kiitettyä. Kirkkonummella ei ole monta hyvää ruokaravintolaa tai kuppilaa illanistujaisia varten. Yksi niistä on kuitenkin Rosso ja vieressä sijaitseva Varella Pub. Rossossa saa Rosson ruokaa, joka on tietysti hyvää listaruokaa. Mutta mihin minä kiinnitän huomiota, on henkilökunta. Aivan upeaa palvelua ystävällistä, huomioivaa ja asiakasta kunnioittavaa. Jos minä olisin tuon firman pomo, pistäisin pätäkkää koko joukolle tulospalkkioina! Erityinen sielu siellä on baarimikko Toni Kosovon albaani energinen ja aina iloinen veijari. Mitä kaikkea tuo mies vuoronsa aikana tekee ja miten hän hoitaa duuninsa! Katsoin viime perjantaina sivusta, kun kuppilaan tuli neljän harmaantuneen herran seurue, ikähaitari 6080 vuotta. Toni otti porukan vastaan, huomioi jokaisen yksilönä, heitti herjaa ja huulta, pani itsensä likoon ja aivan varmasti sai tämän herraseurueen iloiseksi ja tuntemaan olonsa kotoisaksi. Olen lukemattomia kertoja katsonut sivusta, miten hän hoitaa hyvät ja vähemmän hyvät asiakkaat. Minä en koskaan kykenisi tuohon! Itsekin tulee käytyä perjantaisin siellä viinipaukuilla. Ei ole kymmeneen vuoteen ollut niin huonoa viikkoa, etteikö Toni ja muu väki saa sitä kääntymään naurun puolelle. Siitä kiitos! REIJO PERÄLÄ Filosofian tohtori Pappilanmäki
Käsipalloa/ Miesten SM-karsinta
SM-karsinta alkoi selvällä tappiolla vieraskentällä
Dicken (H:ki)-KyIF 35-22 (19-9)
KyIF aloitti nk. tasonmittausottelusarjan peräti kuuden viikon ottelutauon jälkeen mestaruussarjajoukkue Dickeniä vastaan lauantaina Helsingin Pirkkolassa. Tämän kuuden viikon aikana Dicken on tasaisesti pelannut SM-otteluita ja mm. voittanut Fenixin Turusta joka sittemmin pelasi tasaisia otteluja naapurikunnan SIFiä vastaan. SIF pelaa tiukan väännön jälkeen mitaleista. Täten ennakkosuosikkeja tässä otteluparissa on vain yksi. Jo ensimmäisellä puoliajalla nähtiinkin odotettu skenaario; Dicken vei ja KyIF vikisi . 20 peliminuutin jälkeen Dicken johti jo 137 ja ero revähti 199:ään ennen taukovihellystä. Tässä vaiheessa KyIF päätti vetää käsijarrusta ja käyttää toiset 30 minuuttia oman pelin hakemiseen, tiedostaen että jo seuraavana päivänä pelattaisiin Kirkkonummella. Pallo ei liikkunut, jalat olivat tahmeat, tilanteita ei luotu. Alussa puolustettiin melko hyvin mutta hyökkäyspään epäonnistumiset johtivat myöhemmin myös huonoon itseluottamukseen puolustuspelissä. KyIF peluutti kaikkia pelaajia jotta kukaan ei ylikuormittuisi, ja pelasi melko tasaisesti koko toinen puoliaika omaa peliä hakien. Kentän paras pelaaja oli Dickenin Joachim Björnström joka itse teki 10 maalia ja siinä ohessa rakensi muillekin tekopaikkoja. Kookas Alex Marjotie tykitti kuusi börsää kaukaa ja kovalla prosentilla, pitelemätön hänkin. Dickenin maalissa nuori Kirkkonummelainen Niklas Nummikoski pelasi hienon ottelun, osittain myös meidän lepsujen yritysten ansiosta. KyIFillä oli peräti yhdeksän maalintekijää joista Kim Heino ja Krister Wollsten tekivät neljä maalia mieheen. Joukkue piti ottelun jälkeen kauden parhaita yhteispalavereita ja päätettiin että... ...sunnuntaina Kirkkonummella käsiskauden pommi pamahtaa... mutta Dickenin itseluottamus oli vielä voimassa lauantain tuloksen takia, joten vierailijat aloittivat parhaiten menemällä jo 37 johtoon ottelun 12. Minuutilla. KyIFin puolustus oli ok, ja Joni Jukola, joka kadettikoulun määräyksestä lauantaina puuttui kokoonpanosta, aloitti pirteästi ja tilanteessa 8-8 hän oli tehnyt puolet joukkueen maaleista. Peliaika näytti tällöin 18 minuuttia. Tämän jälkeen Dicken vielä repäisi 1013 johdon neljä minuuttia ennen taukoa mutta Kaarle Kärkkäinen ja Sebi Aarnio kavensivat taukonumeroiksi 1213 vierailijan johtaessa. Jo ensimmäisellä puoliajalla Dickenin Joachim Björnström loukkasi nilkkansa ja ei pystynyt tämän jälkeen osallistumaan. KyIF tulikin toiselle jaksolle vahvalla asenteella. Dicken johti parilla ja KyIF otti kiinni, Dicken johti parilla ja KyIF otti kiinni. Ensimmäistä kertaa KyIF kävi johdossa 42. minuutilla tilanteessa 2019 mutta taas Dicken tasoitti ja meni ohi johtaen 2325 50. minuutilla. Ottelun viimeinen kymppi on sitten satumaista jännitystä ja suuri hetki KyIF käsipallon historiassa. Joukkueet etenivät tasaisesti tilanteeseen 2828 ja Dicken hyökkää. Palloa ei saada maaliin ja 15 sekuntia ennen loppua KyIF käyttää säästetyn aikalisänsä. Mitään erikoiskuviota emme suunnitelleet vaan hyvällä jalalla luotaisiin paikka ja satsattaisiin koko sielu ja ruumis jos paikka avautuisi. Ja näinhän siinä kävikin, pallo pelattiin myös lauantaina työesteessä olevalle Erik Ostrowille joka viileästi viivalta pommitti loppulukemat 2928 taululle ja sensaatio oli tosiasia. la vahvalla kaukoheitolla teki 9 maalia. Kookas nuorukainen on hyvässä ohjauksessa muutaman vuoden sisällä ajankohtainen maajoukkueeseen. Niin vahvalta kaveri tuntuu. Muuten Dicken jotenkin jähmettyi motivoituneen kotijoukkueen jalkoihin. KyIFin paras puoli oli selkeasti peräänantamattomuus. Siinä missä ennen ollaan taivuttu vaan lisättiin pökköä pesään. Koko joukkue taisteli kunniakkaasti maalivahti Kaj Brinkin edessä. Brink pelasi tasaisen varmasti ja säesti päiväänsä muutamalla loistokopilla. Puolustuksessa taisteltiin mallikkaasti ja hyökkäyksen viimeistelystä vastasi eniten Kärkkäinen 8 sekä Jukola että Aarnio 6 maalillaan. Kim Heino puuttui kokoonpanosta selkävaivansa takia, ja Henrik Granqvist loukkasi itsensä loppuminuuteilla, ja on kysymysmerkki keskiviikon otteluun. Tilanne on nyt 11 ja keskiviikkona jompikumpi lähtee voittajana tasonmittausfinaaliin joko GrIFK:ta tai PIFiä vatsaan. Tässäkin "semifinaalissa" tilanne on 11, joten näillä luvuilla ehkä kuitenkin oikeat joukkueet pelaavat tätä minipleijarivaihetta. KyIF toivoo että ainakin osa hienosta kannattajakunnasta saapuu Pirkkolaan huutamaan keskiviikkona klo 19 alkavaan otteluun. Ennakkosuosikki Dickenille sysätään mielellään kaikki paineet. Kaikki muu kun kotijoukkueen voitto olisi koko käsissuomessa kevään jymypaukku. Vai olisiko? Maalintekijät: / Målgörare: La/Lö: KyIF: Wollsten, Heino 4, Huldin Kärkkäinen 3, Granqvist, Kuntsi, Aarnio 2, Aspegren ja Pesonen 1. Su/Sö: KyIF: Jukola 8, Kärkkäinen ja Aarnio 6, Kuntsi ja Ostrow 3, Granqvist, Wollsten ja Pesonen 1.
KyIF-Dicken 29-28 (12-13)
212 silmäparia löysi sunnuntaina tiensä Kirkkonummen väestönsuojaan tukeakseen KyIFiä edes tasaiseen kamppailuun mestaruussarjajoukkuetta Dickeniä vastaan. Selvää oli että lauantain murskatappio ei tulisi toistumaan. Hyvällä hengellä kotijoukkue aloitti ottelun
Pieni merkitys ihmiskunnalle mutta iso KyIF käsipalloilulle.
Dickenin paras pelaaja oli Alex Marjotie joka todel-
22
N:o 26 1.4.2010
Kirkkonummen Sanomat
Nasta lasissa ja lasi rikki?
Kiveniskemät ja muut pikku vauriot voidaan korjata.
Oikaisu Tolsan risteysonnettomuusuutiseen
KS N:o 24 (25.3.2010) Kerrottiin uutinen Tolsan risteysonnettomuudesta ja siitä annetusta tuomiosta. Kirjoituksessa kerrottiin virheellisesti, että kuormaauton kuljettaja tuomittiin liikenteen vaarantamisesta sekä törkeästä kuoleman ja vammantuottamisesta. Kuorma-autoa kuljettanut mies siis tuomittiin törkeästä liikenteen vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä kahdesta törkeästä vamman tuottamisesta vuoden ja yhden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi hänelle tuomittiin 40 tuntia yhdyskuntapalvelua.
Ilmainen tarkastus, nopea korjaus!
Suoralinja on yksityisten rivi-ilmoituspalsta. Ilmoitukset julkaistaan maksun saavuttua. Tekstin voit jättää joko faxilla 221 92020, sähköpostilla suoralinja@ kirkkonummensanomat.fi tai puhelimitse 2219200. Maksun voit suorittaa joko ilmoituskonttorissamme tai tilille AKTIA 405520-263337. Maksaessasi pankkiin merkitse viesti-kohtaan ilmoittajan nimi. Liitä lähettämääsi aineistoon maksukuitti tai tieto maksusta, näin takaat mahdollisimman nopean julkaisemisen. Pienin ilmoitus 10 euroa /4 riviä (sis. alv 22 %). Lisärivit 1 euro. Riville mahtuu noin 25 merkkiä. MYYDÄÄN rivitalonpäätyhuoneisto Kantvik 4h ja k 90m2. Hp. 199 000e. SOITA ! OSTETAAN / vuokrataan vanha talo maaseudulta mukavuuksin vapaa-ajan käyttöön. Miel 2 mh. Sijainti väliltä K:nummiTammisaari. Puh. 0503059073. Email: oykkis@gmail.com MYYDÄÄN saunakiuas Harvia Duo rst 20 1220m3 (norm. hinta 800e) h. 550e. Puh. 0449954168.
Siuntion kirkon kalkkimaalauksista luento 6.4.
Siuntion seurakunta järjestää kunnan 550-vuotisjuhlien kunniaksi useita ilmaisluentoja, joista ensimmäinen pidetään ensi tiistaina 6.4. klo 19 Siuntion Pyhän Pietarin kirkossa, jossa konservaattori Tiina Sonninen kertoo kirkon kalkkimaalauksista. Sonninen itse on työskennellyt kuukausia Siuntion kirkossa puhdistaen ja konservoiden näitä maalauksia. Tiistaina 13.4. klo 19 on vuorossa luento Siuntion kirkon kirkkotekstiilien symboliikasta ja taidekirjonnasta keskiaikaisin viittein. Siuntion kirkossa järjestettävän luennon pitää tekstiilitaiteilija Helena Vaari, joka on tehnyt nyt jo käytössä olleen vihreän alttarivaatteen ja papin kasukan, lisäksi häneltä on valmistunut valkoinen sarja, joka tullaan näkemään pääsiäisen aikaan. Veteraanipäivän iltana 27.4. klo 19 seurakuntakodissa kirkkoherra Ismo Turunen kertoo Bengt Olof Lillestä Siuntiossa 1840-1872. Lille oli mielenkiintoinen teologi, joka oli Helsingin yliopiston professori ja jonka palkkapitäjänä oli Siuntio. Keskiviikkona 12.5. eli Charlotan-nimipäivänä klo 19 Ismo Turunen kertoo Fanjunkarsilla Seitsemän veljeksen Jumalista. Tapahtumapäivyri on erilaisten tapahtumien ja tilaisuuksien muistilista seuroille ja yhdistyksille. Päivyriin ei oteta vuosikokous- eikä muitakaan julkaisun määräaikaan sidottuja tiedotuksia. Toimitus pidättää oikeuden muuttaa, valikoida ja jättää julkaisematta tekstejä. Päivyri-palstalle tietoja otetaan vastaan vain kirjallisesti. Materiaalin oltava toimituksessa maanantaisin/torstaisin klo 16.00 mennessä. Materiaalin voit toimittaa sähköpostitse osoitteeseen paivyri@ kirkkonummensanomat.fi tai faxilla numeroon 2219 2020.
Torstai 01.04. 17.3019.30 Kuntosali 18.0019.00 Zumba 18.0019.15 Yu-koulu 01 19.0020.15 Yu-koulu 0099 20.0021.30 Yu-koulu 9897 Lauantai 03.04. 11.0014.00 Yu Otahalli Tiistai 06.04. 16.3017.15 Babybic 36kk 17.1518.00 Babybic 712kk 17.0017.45 Tempput.35v 18.0019.00 Zumba 17.0019.00 Koripallo 17.0019.00 Kuntosali Keskiviikko 07.04. 16.3017.15 Liikkari 34v 17.0021.00 Yu Otahalli 17.1518.00 Liikkari 56v 17.1518.00 Perheliik. 13v 18.0019.00 Balettiluok. 2,3 20.0021.00 Salibandy 9995 21.0022.00 Salibandy>15v
Torstai 1.4.
14.30 Kirkkonummen Kansalliset Seniorit ry. Kuntokerho Palvelukeskuksen seniori-kuntosalissa.
Tiistai 6.4.
Kirkkonummen-Siuntion Sydänyhdistys. Risteily aikuiseen makuun.HelsinkiTukholma-Helsinki 26.05.28.05.2010 ilm. Irja Puh.0407063412. 15.00 Parkinson-kerho. Kuukausitapaaminen Palvelukeskuksessa aiheena Parkinson-viikko 11-17. Johtoryhmä klo 14.00 18.30 Kirkkonummen filatelistit kokoontuvat Kirkkonummen pääkirjastossa: huutokauppa.
Keskiviikko 7.4.
16.00 KirkkonummenSiuntion Sydänyhdistys boccia-peli pelivuoro Veikkolan koululla.
Torstai 8.4.
13.00 Kirkkonummen Eläkkeensaajat ry kevätkauden viimeinen kuukausitapaaminen Kuninkaantie 57- Vieraanamme Ari Harinen. 18.30 Aleksis Kiven vanhempainyhdistys. Kasvatustieteen tohtori Päivi Hamarus luennoi Siuntion Aleksis Kiven koulun auditoriossa aiheesta "Kiusaamisen moninaiset kasvot"
Toimitus Puh. (09) 221 9200 e- mail toimitus@kirkkonummensanomat.fi Kotiseutu-, kunnallis- ja talouselämän uutis- ja ilmoituslehti Vastaava päätoimittaja Jussi Salo jo vuodesta 1967 ISSN 0782 -6044 ja toimitusjohtaja www.kirkkonummensanomat.fi Päätoimittaja Mikko I. Salo Julkaisija Kirkkonummen Sanomat Oy Toimittajat Katja Salo sitoutunut Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin Satu Holmlund Ilmestyminen kaksi kertaa viikossa torstaina ja sunnuntaina Vappu Salo Osoite Munkinkuja 4, Kirkkonummi Liisa Kosonen PL 28, 02401 Kirkkonummi Kuvankäsittely Anne Puro Puh. vaihde (09) 221 9200 Avoinna mape 8.3016.00 Tietohallinto Kalle Salo Pankit: OP 555409-23000, Aktia 405520-263337, Nordea 225518-61711, Sampo 800019-70730355, Handelbanken 313110-100325 Postitushinta jakelualueen ulkopuolelle 60 /vsk
Kirkkonummen Sanomat
Ilmoitukset Ilmoituspäällikkö Ilkka Jouhki (09) 221 92015 Myyntiasistentti Elisabeth Rönnberg (09) 221 92016 e-mail: ilmoitukset@kirkkonummensanomat.fi etunimi. sukunimi@kirkkonummensanomat.fi Telefaxit: (09) 221 92020, (09) 221 92026, (09) 221 92024 Rivi- ilmoitukset (SUORALINJA) (09) 221 9200 e-mail: suoralinja@kirkkonummensanomat.fi Päivyripalsta e-mail: paivyri@kirkkonummensanomat.fi Ilmoitushinta tekstissä 1,8 /pmm + alv 22% etu- ja takasivulla 2,4 /pmm+ alv 22% rivi-ilmoitus 4 riviä 10 . lisärivit 1 sis. alv:n
Konttori
Merja Rauta Riitta Salmirinne
Vastuu virheistä Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista jos ilmoitus ei voida julkaista määräpäivänä. Lehden vastuu virheellistä ilmoituksesta rajoittuu korkeintaan maksettuun ilmoitushintaan. Tarkemmat tiedot mediakortista. Sivunvalmistus TR- Latomo Oy
Painopaikka Salon Lehtitehdas 2010
24
Pääsiäisen aukioloajat
kiirastorstai klo 8-21, pitkäperjantai suljettu, pääsiäislauantai klo 8-18, sunnuntai 4.4. ja maanantai 5.4. suljettu. Hyvää pääsiäistä!
N:o 26 1.4.2010
Kirkkonummen Sanomat
Påskens öppethållningstider
skärtorsdagen kl. 8-21, långfredag stängt, påsklördagen netissä kl. 8-18, Tarjoukset myös söndag 4.4. www.k-citymarket.fi och måndag 5.4. stängt. Glad påsk!
PÄÄSIÄISEN HERKUT MEILTÄ!
HINNAT VOIMASSA KE-LA 31.3-3.4.2010, ELLEI TOISIN MAINITA. PRISERNA I KRAFT ONS-LÖ 31.3-3.4.2010 IFALL INGET ANNAT UPPGES.
GAR ANTERAT MÖ NÖT INREFILÉ HK takuumurea naudan SISÄFILEE
PÅSKDELIKATESSERNA FRÅN OSS! DELIKATESSER TILL VECKOSLUTET!
Pääsiäisen takuuvarmoja herkkuja! R
GAR ANTERAT MÖR NÖT INRESTEK OCH ROSTBIFF HK takuumurea naudan SISÄ- ja PAAHTOPAISTI
Delikatesser till påsk!
2
pkt
1190
kg
2290
kg
KAFFE Presidentti
4
80
-28%
MSTEK, HUSETS MARINERAD LAM Nya-Zeland, ört-vitlökseller kaffemarinad Talon marinoitu STI LUUTON KARITSAN PAI
liUusi-Selanti, yrtti-valkosipu tai kahvimarinaadissa
KALKONFILÉRULLE Wursti uunivalmis KALKKUNAFILEERULLA n. 1 kg
KAHVI 500 g
795
kg
4,80 /kg, ei Gold Label Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks. 3,34 /pkt (6,68 /kg)
1590
kg
LAMM YTTREFILÉ Tuore KARITSAN ULKOFILEE
Uusi-Seelanti
NYT TAAS SAATAVANA ! ÄKTA BASTUPALVAD PÅSKSKINK A, i bit Pajuniemi aito saunapalvattu kypsä PÄÄSIÄISKINKKU
2890
kg
14
kg
90
kg
palana
GARANTERAT MÖR, NÖT YTTREFILÉ, i bit HK takuumurea naudan
10
90
kg
LAMM ROSTBIFF Tuore RITSAN PAAHTOPAISTI KA
ULKOFILEE
Uusi-Seelanti
t BENFRI FÅRSTEK, djupfrys Uusi-Seelantilainen luuton LAMPAAN PAISTI pakaste 6,95 /kg Hinta ilman K-Plussa-korttia
1990
ÄGG 15 ST Munakunnan MA ALAISMUNA 15 kpl /1020 g 1,46 /kg
495
kg
Tarjous voimassa 1.4. asti
-28%
1
0 9kg
49
rs
NORSK BENFRI LAXFILÉ Norjalainen ruodoton
9
95
kg
LOHIFILEE
RÖKTA RÄKOR Savustetut KATKARAVUT FÄRSK STOR ANANAS Tuore iso ANANAS Ghana KÄRNFRI GRÖNA VINDRUVOR, Indien Vihreät siemenettömät RYPÄLEET 500 g Intia
VARMRÖKT LAXFILÉ Siuntion kalasavustamon SAVUSTETTU LOHIFILEE
1490
kg
KONJAKGRAVAD LAX, i skiv KONJAKKIGRAAVATTU LOHI viipaleina
SIKROM SIIANMÄTI Kanada, pakaste
59
00
kg
29
99
rs
18
90 kg
199
kg
HUOM! Konsulentti kuorii ja pilkkoo ananaksen samaan hintaan torstaina klo 10-18!
149
rs
-25%
Hinta ilman K-Plussa-korttia 1,99 /rs
KÖRSBÄRSTOMATER, Holland KIRSIKKATOMAATIT 250 g 3,96 /kg, Hollanti
MÖRK eller LJUS PÅSKLIMPA Vaasan TUMMA tai VAALEA PÄÄSIÄISLIMPPU 500 g 3,18 /kg
LANTBRIE, Frankrike Riitan Herkku MAALAISBRIE
TO-LA /To o. lö KOTTKAKA Fazer KÄPYKAKKU 710 g
0
ÖVERRASKNINGSÄGG Milky Kid YLLÄTYSMUNA 23 g 14,49 /kg
yks. 0,49 /kpl
1
MEMMA Kymppi MÄMMI 700 g 1,99 /kg
59
kpl
390 1
kg
390 1
kpl
COCA-COLA 1,5 l 4-pack 0,55 /l
raj. 3 erää /tal.
6
kpl
2.
Lisätiedot www.kesko.fi/ Vastuullisuus
Plussa-korttia Hinta ilman K(2,70 /kg) 1,89 /pkt
1
TARJOUS VOIMASSA 6.5. SAAKKA III-ÖL Lapin Kulta III-OLUT 24 x 0,33 l/ tlk 1,94 /l,
raj. 2 erää /tal.
39
rove
-pack
4
-26%
4
89
sis. pantit 1,60
4 2ack -p
18
96
sis. pantit 3,60
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8.21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 22%). Samtal till nummer som börjar på 020 kostar från trådtelefon 8,21 cent/samtal + 6,9 cent/minut (inkl. moms 22%), från mobiltelefon 8,21 cent /samtal + 16,9 cent/minut (inkl. moms 22%)
www.k-citymarket.fi
KIRKKONUMMI KYRKSLÄTT
Asemakulma/Stationhörnet 2. puh./tfn 020 720 2200 MA-PE/MÅN-FRE. 821, LA/LÖR. 818, SU/SÖN. 1218