• KAUPUNKI san om at Nuoret Salkkaritädet esille, VIIKON KASVOT: KaupunkiSanomat antaa viikolle kasvot. Lue juttu sivulta 3! Jussi Niinistön Kaupunkikolumni s.6 Minne mennään viikonloppuna s.4-5 Ka up un kiS an om at ei va sta a tel ev isi ooh jel m ien oi ke ell isu ud es ta ja oh jel m ati eto ih in m ah do lli se sti tu lle ist a m uu to ks ist a. Taistele Suomi! l Yle TV2 24.03.2017 klo 18.30 Jalkapallon MM 2018 karsinta: TUR FIN, Turkki Suomi. Antalya, Turkki. HD TV TV plus TV plus katsojan asialla! Nyt pelataan! KAUPUNKISANOMAT TV1 TV2 MTV NELONEN SUB YLE TEEMA YLE FEM FOX TV5 TV6 TLC FRII JIM LIV HERO AVA Ohjelmatiedot ajalle 24.03.-30.03.2017 Televisio-ohjelmat ja elokuvaensi-illat KS-Markkinat on täysin ainutlaatuinen palsta ilmoittaa ja tavoittaa keräilijät! Sivulla 18 tässä lehdessä l TV5 29.03. klo 20.00 Lindemania Yleisö-Emmalla palkittu Arttu Lindeman on artisti, jonka ura lähti räjähdysmäiseen nousuun viime vuonna. Lindeman on tehnyt julkaisuillaan Spotifyssa jo Suomen ennätyksen, sillä puolen vuoden aikana mies julkaisi neljä sinkkua, joista jokainen nousi listaykköseksi. Yleisön tietoisuuteen Lindeman nousi YouTube-kanavansa myötä. Nyt nuori lahjakkuus valtaa myös television, kun Lindemania alkaa 29. maaliskuuta TV5:lla. Viihdesarjan kussakin jaksossa Lindeman kutsuu miesluolansa sohvalle tunnettuja suomalaisia ruotimaan kanssaan internetin hauskimpia viraalivideoita. Nokkelan sanailun lomassa ohjelman isäntä haastaa vieraansa erilaisissa videoihin ja urheiluun liittyvissä tehtävissä. Kevään mittaan esimerkiksi selviää, voittaako jääkiekkolegenda Esa Tikkanen Lindemanin pöytäkiekossa. Avausjaksossa rap-duo JVG kertoo tarinoita keikkalavojen takahuoneista ja ottaa kilpailuhengellä haasteet vastaan. Tulevissa jaksoissa sohvalle istuvat muun muassa Krista Siegfrids, Sikke Sumari, Nikke Ankara, Sara Chafak, Ali Jahangiri ja Jaakko Parkkali. KERTTU & EMIL KaupunkiSanomat –viikkolehti nro 12/2017 23. vuosikerta VIIKON luetuin TV-lehti! TV 5 Kaupunki Sanomat pienyrittäjän asialla! • jonne on helppo tulla? KYLLÄ EN • jossa on hyväkuntoiset laitteet? KYLLÄ EN • joka ei ole ruuhkainen eikä meluisa? KYLLÄ EN • joka on valoisa? KYLLÄ EN • joka on puhdas ja siisti? KYLLÄ EN • joka on edullinen? KYLLÄ EN Ihmiset arvostavat eri asioita. Me kehitämme kuntosalia, missä tree naisimme itse, jos olisimme asiakkaita. Sellaista paikkaa, mikä on paitsi viihtyisä ja kaikin puolin laadukas, mutta myös edullinen. Jos sinä haluat hoitaa hyvinvointiasi paikassa, jossa on ruuhkaista ja meluisaa — tai turhan kallista, niin emme ehkä ole sinua varten. Meidän salimme on klassisen tyylikäs kuntosali laatutietoisille naisille ja miehille. Suosituin jäsenyytemme on 12 kk:n sopimus hintaan 33,90 €/kk Sijaitsemme Myyrmannin kauppakeskuksessa apteekin yläpuolella. Meille pääsee autolla suo raan parkkihallista hissillä, sekä hyvin yhteyksin myös julkisilla. Katso asiakaspalvelun auki olo ajat ja lisätiedot netistä: WWW.DAVIDFITNESSCLUB.FI ja tule kokeilemaan ilmaiseksi! Haluaisitko Sinä treenata kuntosalilla,
  • Perjantaina 24.03.2017 2 KAUPUNKISANOMAT TRAKTORIMÖNKIJÄ TRAKTORIMÖNKIJÄ 41 Hv Vetokyky yli 900 kg Isoin maavara 30,5 cm Aito 100% 4-veto 26" Testivoittajarenkaat ym. BLADE 550 EFI + EPS TRAKTORIMÖNKIJÄ OHJAUSTEHOSTINMALLI SH. 9990 ? + tk 7490 ? +tk 4x4 MADE IN TAIWAN VUODEN TAKUU! UUTUUS! 1000i V-Twin LT T3 B Rekisteröity 2 henkilöä. km/h. 15v / LT-kortti tai C-kortti. HUIPPUTARJOUS VAIN 50 KPL ERIKOISERÄ! MADE IN TAIWAN VUODEN TAKUU! 5990 ? +tk Rahoituksella alk. 139?/kk. KAUPANPÄÄLLE: VINSSI + PERÄVAUNUPISTOKE 500 EFI 4x4 EUT SH. 8490 ? + tk BLADE Otamme vaihdossa mönkijät, mp:t ym. TRAKTORIMÖNKIJÄ 83 Hv OHJAUSTEHOSTIN Säädettävät iskunvaimentimet lisäsäiliöillä Tasauspyörästö takana +100% lukolla 4x4 SH. 12990 ? + tk 11990 ? +tk 1000 V-Twin PRO EFI + EPS SH. 11490 ? + tk 9990 ? +tk 1000i V-Twin MAX EFI TRAKTORI + V-AURA EDUN ARVO 2370 ? KAUPANPÄÄLLE VINSSI + PERÄVAUNUPISTOKE! YHTEISHINTAAN Rahoituksella alk. 250?/kk. Rahoituksella alk. 219?/kk. MAX PRO+EPS SH. 13990 ? + tk SH. 11990 ? + tk 11990 ? +tk 9990 ? +tk KATSO ESITTELYVIDEOT www.tgb.fi EDUN ARVO 2990 ? EDUN ARVO 2870 ? T3 tai B -kortti Rahoituksella alk. 169?/kk. EDUN ARVO 2990 ? EDUN ARVO 2490 ? EDUN ARVO 2490 ? OSTA SUOMEN SUURIMMALTA MEILLÄ TAKUU, VARAOSAT JA HUOLTO PELAA VARMASTI! Sähköskootteri PANORAMAKATOLLA! Nop. 15 km/h. Ajomatka 60 km. (5990,-) MARKKINOIDEN HIENOIN! USA 4990 +tk ? CITY 1500S ERIKOISERÄ Rahoituksella alk. 150?/kk. NYT 100 kpl ERIKOISERÄ Suomessa koottu. Suomen suosituin! Takuu 2 v. E-500 PYRKIJÄ Rahoituksella alk. 99?/kk. SÄHKÖMOPO/ SÄHKÖPYÖRÄ 1890 ? Suomessa koottu. Lithium 36V 10 Ah akku, Ajomatka 80 km, Max. nop. 25 km/h, Ei tarvita ajokorttia ei vakuutuksia. +tk Rahoituksella alk. 75?/kk. Ei ajokorttia ei rekisteröintiä, saa ajaa katukäytävillä. Nop.15 km/h. Max. ajomatka 50 km. Isot renkaat, 35 cm takana / 25 edessä. +tk 1990 ? (2490?) Toimii kaasukahvasta vääntämällä tai polkemalla polkimista sähköavustuksella tai ilman. Uutuus! PYRKIJÄ E-480 NOPEAT TOIMITUKSET KOTIIN ASTI! SUOMESSA YLI 150 HUOLTOPISTETTÄ. KATSO ESITTELYVIDEOT www.rally.fi MODULARBOX OY M Ö N K I JÄ C E N T E R Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III Tilaukset ja tiedustelut puh. tai s-postilla myynti@rally.fi 040 553 2428 Max. nop. 45 km/h. Halpa vakuutus! Rekisteröity 2:lle. Ei tarvitse ajokorttia. Yhdellä latauksella jopa 70 km! Lataus normaalista pistorasiasta. Yhden latauksen hinta n. 40 senttiä. Rahoituksella alk. 149?/kk. 6990 ? +tk SÄHKÖMOPO 3-pyörä USA 2000 Rap-artisti Signmark World Visionin lähettilääksi Viittomakielinen rap-artisti Signmark eli Marko Vuoriheimo on kehitysyhteistyöjärjestö Suomen World Visionin uusi tasa-arvoasioiden lähettiläs. Signmark edistää kehitysmaiden lasten ja nuorten oikeuksia ja tasa-arvoa muun muassa musiikin ja liikunnan avulla. – Olen otettu valinnasta Suomen World Visionin lähettilääksi. Etenkin vähemmistössä elävien lasten ja nuorten oikeudet ovat minulle perheenisänä tärkeitä. Näissä lapsissa ja nuorissa on paljon huikeaa osaamista ja lahjakkuutta, josta moni ei tiedä, Vuoriheimo iloitsee. Kuurojen ja muiden vähemmistöjen asema on edelleen erittäin heikko useissa kehitysmaissa. Signmarkin mukaan yhteiskunnan ei tulisi kohdella kuuroja vammaisina, vaan kielivähemmistönä, jolla on oma kulttuuri ja historia. Vuoriheimo on koulutuksestaan kasvatustieteen maisteri ja hän on aikaisemmin työskennellyt viittomakielen lehtorina. Signmark on ollut vuodesta 2010 myös ulkoministeriön vammaisten henkilöiden oikeuksien erityisedustaja. Rap-artisti on keikkaillut ympäri maailmaa ja esiintynyt mm. New Yorkissa YK:n yleiskokouksen aikana sekä Etiopiassa Afrikan unionin huippukokouksen yhteydessä. Rap-artisti Signmark on Suomen World Visionin uusi tasa-arvoasioiden lähettiläs. Helsingin viime kesänä aloittanut kaupunkipyöräpalvelu laajentuu tulevana kesänä kolminkertaiseksi. Uusia pyöräilyalueita ovat mm. Lauttasaari, Pasila, Käpylä ja Kalasatama. Helsingin lisäksi kesällä kaupunkipyörillä poljetaan kokeiluluontoisesti myös Espoon eteläosissa, Matinkylän ja Olarin alueella. Kaikki kaupunkipyöräkauden lunastaneet voivat pyöräillä yhtä lailla Helsingissä ja Espoossa, sillä kyse on samasta järjestelmästä. Espoon kaupunkipyöräasemat sijaitsevat kauppakeskus Ison Omenan ympäristössä Matinkylässä ja Olarissa. Eteläisin asema on Nokkalan Venesatama. Helsingissä kaupunkipyöräpalvelun piiriin saadaan tulevana kesänä useita sellaisia alueita, joille palvelua on asiakaspalautteiden perusteella erityisesti toivottu. -Esimerkiksi Pasilan alue ja Lauttasaari toistuivat saamissamme asiakaspalautteissa viime kaudella usein. Järjestelmää onkin kehitetty ja laajennettu kaupunkilaisilta saadun palautteiden perusteella, kertoo kaupunkipyöräpalvelusta vastaavan HKL:n projekti-insinööri Samuli Mäkinen. Valmistautuminen uuteen pyöräilykauteen on jo alkanut. Kaupunkipyöräasemia on jo viety paikoilleen kantakaupungin alueella, pyörät tuodaan telineisiin pyöräilykauden alkaessa 2.5. Osa Espoota mukaan palveluun Kaupunkipyöräpalvelu laajenee Kunnallisvaalien ennakkoäänestys alkaa Kuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 29.3.-4.4. ja ulkomailla 29.3.-1.4. Osassa ennakkoäänestyspaikkoja ajanjakso on kuitenkin lyhyempi. Äänioikeutettu voi äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Väestörekisterikeskuksen äänioikeutetuille lähettämässä ilmoituskortissa on liitteenä luettelo oman vaalipiirin ennakkoäänestyspaikoista. Ennakkoäänestyspaikkojen osoitteista ja aukioloajoista saa tietoja myös oikeusministeriön vaalisivuilta vaalit.fi ja maksuttomasta puhelinpalvelusta numerossa 0800 9 4770 (ruotsiksi numerossa 0800 9 4771). Äänestäjän on esitettävä vaalivirkailijalle kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi passi, henkilökortti tai ajokortti. Varsinainen valipäivä on sunnuntaina 9. huhtikuuta. Vaaleissa valitaan kuntiin neljäksi vuodeksi valtuuston jäsenet ja varajäsenet. Valtuustojen toimikausi alkaa 1. kesäkuuta 2017.autta.
  • Perjantaina 24.03.2017 3 KAUPUNKISANOMAT Pihlajakatu on täynnä kasvutarinoita, tämän artikkelin päähenkilöt Tale ja Sanni ovat hyvä esimerkki siitä kuinka nuoret aikuistuvat tv-maailmassa. Ihmiset& Ei siitä niin kauaa ole kun Elina Taalasmaa sai pikkuisen Onni-pojan. Onni taapersi aikansa Pihlajakadulla, muutti perheineen pois ja palasi teininä. Onnista tuli Tale. Sanni puolestaan ilmestyi kuvioihin teiniikäisenä Ismon edesmenneen Liisa-vaimon tyttärenä. Kas, Liisa ei ollutkaan kuollut, vaan monen mutkan kautta hänestä oli tullut Kristiina ja hän oli aloittanut uuden elämän palatakseen tyttärensä kanssa Pihlajakadulle monen käänteen jälkeen. Tale ja Sanni elivät teinien elämää ja nyt kun aikaa on kulunut, he ovat Pihlajakadun nuori aviopari joka pienen Ilja-pojan kanssa muodostaa perheen jolle sattuu ja tapahtuu. Sille lähes miljoonayleisölle, joka ilta illan jälkeen seuraa Salatut elämät – sarjaa, tässä ei ole mitään outoa. Emil ja Kerttu Kaksi nuorta hyväntuulista näyttelijää porhaltaa paikalle haastattelua varten. Emil varsinkin osoittautuu todelliseksi hupiveikoksi ja lähellä on että ei toimittajaparkaa viedä 6-0. Toinen täydentää toisen lausetta ja selvästi näkee, että nuoret näyttelijät tulevat keskenään hyvin toimeen. –On ollut tuuri että on saanut tällaisen vastanäyttelijän, he sanovat lähes yhteen ääneen. Emil Hallbergillä on tanssitausta, ja teinipoika Tale tulikin sarjaan tanssia harrastavana. –Kerttu on myös loistava tanssija, Emil sanoo. –No, en tiedä nyt olenko loistava tanssija, mutta olen harrastanut tanssia, Kerttu jatkaa. –Jos käsikirjoittajat saavat tietää, että jollakin näyttelijällä on jotain erikoisosaamista, sitä käytetään kyllä hyväksi, Emil jatkaa. Kerttu Rissanen kertoo harrastaneensa viulunsoittoa aktiivisesti, joten odotellaanpa nyt jos käsikirjoittajat keksisivät käyttää tätä taitoa hyväksi tarinankulussa. Tale ja Sanni Tale ja Sanni avioituivat sarjassa ja perheeseen kuuluu Ilja-taapero. –Talesta on mielestäni tullut paljon vastuullisempi viime aikoina, miettii Emil. Aina Tale on ollut välittävä, tosin. –Sanni on selvästi kasvanut aikuiseksi, Sanni jatkaa. Lapsi on tuonut sellaista että Sanni ei ajattele vain itseään vaan pitää huolta Iljasta. Parhaalla kaverillani on lapsi, eli kummipoikani seuraamisesta on saanut vaikutteita miten näytellä äitiä. Onneksi roolihahmollakin on opettelemista vanhemmuudesta. –Käsikirjoittajat ovat tehneet sen että vastuu näkyy, lisää Emil. Käsikirjoittajat vaikuttavat siihen miten näytellään. Yhteiset erot Yhteisiä piirteitä ja suurimpia eroja oman minän ja roolihahmon välillä Emil toteaa kysymyksen vaikeaksi ja myöntää että ei löydä suuria yhtäläisyyksiä Emilin ja Talen välillä. Kerttu toteaa että sekä hän itse että roolihahmo ovat impulsiivisia ja hermot saattavat mennä. –Sanni sanoo aina kaiken suoraan, minä osaan paremmin miettiä miten puen asian sanoiksi, Kerttu summaa. Viime aikoina parille onkin sattunut ja tapahtunut paljon ja tanssitaitoja on esitelty. Käsikirjoittajat ovat todella yllättäneet katsojat. Jyri-Ville Lehtinen –Jääkiekko. Anna-Maija Bernard –Ratsastus. Vesa Veckström –Golf. Mikä urheilulaji on lähinnä sydäntäsi? Kadulla kysyttyä ? Riku Koivikko –Jalkapallo. Ihmiset&Elämä Teksti ja kuvat Anita Andersson Uusi sukupolvi esiin Kerttu Rissanen ja Emil Hallberg Pihlajakadun nuoret aikuiset.
  • Perjantaina 24.03.2017 4 KAUPUNKISANOMAT Teatteri, stand up ja tanssi Helsingin Kaupunginteatteri: Kirka Surun pyyhit silmistäni pe 24.3., la 25.3., ti 28.3., ke 29.3., to 30.3., pe 31.3. ja la 1.4. Esitykset arkisin klo 19 ja la klo 13 ja 19. Esityksiä 22.4. asti. Kirill ”Kirka” Babitzinin elämästä kertovan näytelmän on kirjoittanut Matti Laine, ja sen ohjaa Kari Rentola. Kesto 2 h 30 min. Liput 24,50–49 e. Peacock-teatteri, Tivolikuja 1, Helsinki Q-teatteri: Prinsessa Hamlet pe 24.3. klo 19, la 25.3. klo 14, ti 28.3. klo 19, ke 29.3. klo 19, to 30.3. klo 19 ja la 1.4. klo 19. Esityksiä 13.5. asti. Mustan huumorin sävyttämä spektaakkelitragedia hulluudesta, ystävyydestä, identiteetistä ja vimmaisesta halusta jättää jälki. Rooleissa mm. Leea Klemola, Elena Leeve ja Emmi Parviainen. Ohjaus Linda Wallgren. Liput 16-30 e. Qteatteri, Tunturikatu 16, Helsinki Ilon kautta! -klubi pe 24.3. klo 20. Yleisöä viihdyttävät Mikko Kauppinen, Saana Peltola, Anu Kaunisto, Pyry Valtonen, Jukka Haikara, Marja Tellervo ja Ville Grönberg. Iltaa emännöi Eeva Vekki. Kesto n. 2 h väliaikoineen. K-18. Ravintola Shamrock, Peltolantie 2, Tikkurila, Vantaa Helsingin Kaupunginteatteri: Isä ti 28.3. klo 19, pe 31.3. klo 19 sekä la 1.4. klo 13 ja 19. Esityksiä 13.5. asti. Iäkäs Arne asuu vielä omassa kodissaan, mutta hänen muistinsa on alkanut oikutella. Tytär Anne käy päivittäin isänsä luona ja palkkaa avuksi myös hoitajan. Ohjaus Milko Lehto, rooleissa mm. Jari Pehkonen ja Vuokko Hovatta. Kesto n 2 h. Liput 17-34 e. Studio Pasila, Ratamestarinkatu 5, Helsinki Beige tappaa ke 29.3. klo 14 ja klo 19. Ystävyys ylittää ikärajat ja ennakkoluulot uutuuskomediassa. Näyttämöllä Eeva Litmanen ja Kirsi Ylijoki. Kesto n. 2 h, sis. väliajan. Liput 6 e (klo 14) ja 15/12 e (klo 19). Stoa, Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Helsinki Suomen Komediateatteri: Halun viemää ke 29.3. klo 19 (ennakko), to 30.3. klo 19 (ensi-ilta), pe 31.3. klo 19 ja la 1.4. klo 19. Minna Kivelä tulkitsee kirpeässä komediassa eri-ikäisten naisten haluja ja vaatimuksia. Ohjaus Kiti Kokkonen. Liput alk. 28/22,50 e. Kanneltalo, Klaneettitie 5, Kannelmäki, Helsinki Stand up -sirkus pe 31.3. klo 20. Lavalle nousevat Jani Salo, Eeva Vekki ja Tuula Kolehmainen. Iltaa isännäöi Mikko Järvinen. Liput 10 e ovelta. Hard Rock House, Roihuvuorentie 1, Helsinki Näyttelyt Minna Jerrman, Helsinki Burleski 26.3. asti. Valokuvia. Avoinna ma-pe klo 9-19 ja la-su klo 1016. Vapaa pääsy. Virka-galleria, Sofiankatu 1, Helsinki Ulla Kajava, Sirpaleita auringosta 9.4. asti. Maalauksia. Avoinna ti-pe klo 12-17, la-su klo 12-15, ma suljettu. Galleria Maria, Mariankatu 14, Helsinki Kuukauden nuori taiteilija: Juuso Hämäläinen 24.3.-23.4. Avoinna pe–la klo 11-17, su klo 11-16. Gumbostrand Konst & Form, Vainuddintie 72–28, Sipoo Juho Rissanen, Lapsuuden muisto 28.5. asti. Avoinna ti-su klo 11-18. Liput 12/10 e, vapaa pääsy alle 7ja yli 75-vuotiaille. Didrichsenin taidemuseo, Kuusilahdenkuja 1, Helsinki Rakkauden tiloja – Avaa Sydämesi! Näyttely kertoo Suomen evakuoinneista vuosina 19391945 ja esittelee sodan aikaisia avustusjärjestöjä. Avoinna ti-su klo 10-17. Liput 6/5/1 e. Lottamuseo, Rantatie 39, Syväranta, Tuusula Stoan galleria: Poliittisen valokuvan festivaali 2017 4.2.–30.3. Parvigalleria: Piirtämällä näkyväksi 7.3.–1.4. Näyttelyssä turvapaikanhakijat eri puolilta Suomea kertovat elämästään ja ajatuksistaan sarjakuvien avulla. Avoinna ma–to klo 9–20, pe klo 9–18, la–su klo 10–16. Vapaa pääsy. Stoa, Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Helsinki Kanneltalon galleria: Alejandro Olarte ja Outi Korhonen,Laulava talo, puhuva tie 8.3. – 1.4. Monikielisiä ääni-installaatioita. Näyttely on osa Satakielikuukauden ohjelmaa. Avoinna ma–to klo 9–20, pe klo 9–18, la klo 10–16, su suljettu. Vapaa pääsy. Kanneltalo, Klaneettitie 5, Kannelmäki, Helsinki Vuotalon galleria: Prosessinäyttely: Otto Karvonen, Sea change 7.3.–26.8. Kuvataiteilija Otto Karvonen kutsuu sekä vuosaarelaiset että joukon taiteen tekijöitä kommentoimaan ja visioimaan muuttuvaa Vuosaarta. Avoinna ma-to klo 9–20, pe klo 9–18, la klo 10–16. Vapaa pääsy. Vuotalo, Mosaiikkitori 2, Vuosaari, Helsinki Malmitalon galleria: Nina Nisonen, Klaran verhot, aikakerroksia 23.3.–13.4. Kierrätysmateriaaleista tehtyjä pieniä muotokuvia todellisista ja kuvitteellisista henkilöistä. Aula: Vuoden luontokuva 2016 29.3.–22.4. Avoinna ma–pe klo 9–20 ja la klo 9–18. Vapaa pääsy. Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, Helsinki Musiikki Boycott pe 24.3. klo 21, showtime klo 22. Liput 11,50/12 e. On the Rocks, Mikonkatu 15, Helsinki Laineen Kasperi+Tre Funk III pe 24.3. klo 00. Liput 12 e. Tavastia-klubi, Urho Kekkosen katu 4-6, Helsinki Karaklubi: Kotirintaman naiset pe 24.3. klo 19. Sota-ajan radiohitit esitys nähdään 100-vuotiaan Suomen juhlavuoden kunniaksi.Lavalla Ira Kaspi, Tuija Rantalainen ja Reetta Ristimäki. Kesto noin 1 h, ei väliaikaa. Liput 11/12 e. Karatalo, Kotkatie 4, Espoo Trickbag pe 24.3. klo 22. Lipt 12 e. Storyville, Museokatu 8, Helsinki Dave Lindholm la 25.3. klo 14. Vapaa pääsy. Keravan kirjasto, Paasikivenkatu 12, Kerava Kaseva la 25.3. klo 19. Kesto 2 h sis. väliajan. Liput alkaen 32 e, Lippupiste. Sellosali, Soittoniekanaukio 1 A, Leppävaara, Espoo Inna la 25.3. klo 21. K-18. Liput alk. 28 e. The Circus, Kamppi, Salomonkatu 1-3, Helsinki Jussi & The Boys la 25.3. klo 23. Liput 10 e. Storyville, Museokatu 8, Helsinki Rajaton su 26.3. klo 14. Showtime klo 15. Ikärajaton. Liput alk. 15 e. Tavastia-klubi, Urho Kekkosen katu 4-6, Helsinki Matkalla Israeliin, Tapiolan kuoron tukikonsertti su 26.3. klo 18. Liput 22,50/17,50/53,50 e, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Opinmäen koulu, Lillhemtintie 1, Suurpelto, Espoo Hurmioklubi: Onnentähti ke 29.3. klo 18. Liput 13/15 e. K-18. Virgin Oil Co., Mannerheimintie 5, Helsinki Jennie Abrahamson ja Astrid Swan ke 29.3. klo 20. Liput 13/15 e. K-18. Tavastia-klubi, Urho Kekkosen katu 4-6, Helsinki Kevään ja kesän koululaulut -yhteislaulutilaisuus to 30.3. klo 18. Laulattajina toimivat musiikinopettajat Kaisa ja Ari Pärnänen. Vapaa pääsy. Helsingin kaupunginmuseo, Aleksanterinkatu 16, Helsinki Jump4Joy to 30.3., pe 31.3. ja la 1.4. klo 22. Liput 12 e. Storyville, Museokatu 8, Helsinki Stam1na+Eläkeläiset=Liittokansl erit pe 31.3. klo 20. K-18. Liput alk. 23 e. The Circus, Kamppi, Salomonkatu 1-3, Helsinki Klezmer-Jamit la 1.4. klo 19. Helsinki Klezmer Kapelye esiintyy. Vapaa pääsy. Lost in Helsinki, Kaisaniemenkatu 3, Helsinki Ekman Jazz Club: Janne Maarala, Kaarlo Kaartinen, Ilkka Hanski ja Olle Ekman la 1.4. klo 19.30. Vapaa pääsy. Ravintola Sture Jazz Bar, Sturenkatu 29, Helsinki Malmitalo: Mosabacka Big Band featuring Reija Lang: Sven Nygårdin juhlakonsertti la 25.3. klo 17. Liput 13,50/16,50 e. Jazz’n Jam: Martti Vesala Soundpost Quintet su 26.3. klo 17. Liput 6,50 e. Kaiho – Kaija Kärkinen ja Antti Korhonen to 30.3. klo 15 ja 19. Kappaleita kuullaan mm. Hectorilta, Juicelta, Kärjeltä ja Rautavaaralta. Iltapäiväkonsertin kesto n. 45 min, ei väliaikaa, liput 6 e. Iltakonsertin kesto n. 1h 30 min, väliaika, liput 8/10 e. Port Arthur Bluegrass Band pe 31.3. klo 19. Liput 13,50 e. Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, Helsinki Vuotalo: Itä-Helsingin musiikkiopisto: Musiikkiseikkailu to 30.3. klo 18. Juontaa Satu Sopanen. Kesto 45 min, ikäsuositus 5–9-vuotiaille. Liput 6 e. Vuotalo, Mosaiikkitori 2, Vuosaari, Helsinki Kirpputorit ja markkinat Viirin kirppis avoinna ma-pe klo 10-19, la klo 10-16 ja su klo 1116. Itsepalvelukirpputori. Viirin kirppis, Yrittäjäntie 9, Klaukkala Elokuvat Dokumenttielokuva: Kiehumispiste pe 24.3. klo 18. Ohjaus Elina Hirvonen (Suomi 2017). Kesto 90 min, K12. Vapaa pääsy. Vuotalo, Mosaiikkitori 2, Vuosaari, Helsinki Kino Helios: Manchester by the Sea pe 24.3. ja la 25.3. klo 18. Ohjaus Kenneth Lonergan. Kesto 137 min. Ikäraja K12. Liput 7 e. Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, Helsinki Kino Helios: Kaunotar ja hirviö la 25.3. klo 14 (3D) ja ke 29.3. klo 18 (2D). Liput 6 e. Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, Helsinki Maanantaileffa: Ma ma 27.3. klo 18. Ohjaaja Julio Medem (Espanja/Ranska, 2015). K16. Kesto 2 h 3 min. Vapaa pääsy. Vuotalo, Mosaiikkitori 2, Vuosaari, Helsinki Muut Lasten lääketieteen päivä la 25.3. klo 10–18. Tapahtumassa pääsee jututtamaan alan asiantuntijoita ja eläytymään lääkärin rooliin. Liput 15 e, alle 6-vuotiaat maksutta. Heureka, Kuninkaalantie 7, Tikkurila, Vantaa Hurraa! Baby Tango, Loiske Ensemble ja OSIRIS teatteri la 25.3. klo 11 ja 13. BabyTangossa yhdistyy vauvoille tarkoitettu esityselämys sekä vauvojen ja aikuisten yhteinen tanssihetki. Kesto 40 min, ikäsuositus 0–1 v, tapahtuma on kielirajaton. Liput 6 e (vauva + vanhempi). Vuotalo, Mosaiikkitori 2, Vuosaari, Helsinki Silmänkääntäjät: Jose Ahonen ja Johannes Malkamäki ma 27.3. klo 18. Lavalla nähdään koomisia ihmeidentekijöitä aikuiseen makuun. Kesto 60 min. Vapaa pääsy. Kanneltalo, Kahvilan stage, Klaneettitie 5, Kannelmäki, Helsinki Kuntavaalipaneeli paremman vanhuuden puolesta ti 28.3. klo 15. Båsk Gustav (RKP), Guzenina Maria (SDP), Happonen Auli (KD), Juvonen Arja (PS), Koskinen Päivi (Kesk), Krekola Antero (Vas), Rautio Einari (Kok) ja Salli Päivi (Vihr). Juontaa Vappu Taipale. Palvelukeskus Puistokartano, Merikansantie 2c-talo, Espoo Muusikkoja kirjailijavieraana M.A. Numminen ti 28.3. klo 18. Vapaa pääsy. Järvenpään kirjasto, Tyyni Tuulio -sali, Kirjastokatu 8, Järvenpää Loistefestari -gaala ke 29.3. klo 18. Illan aikana nähdään esityksiä festivaalin laajasta tarjonnasta. Gaalan juontavat Haza Hajipoori ja Tea Khalifa. Vapaa pääsy. Aleksanterin teatteri, Albertinkatu 32, Helsinki Itapäivätanssit to 30.3. klo 14. Tanssitaan Weteraaniveljien tahtiin. Vapaa pääsy. Espoon kulttuurikeskus, päälämpiö, 2. krs., Kulttuuriaukio 2, Tapiola, Espoo Circo Aero, Abracadabra pe 31.3. klo 13 ja su 2.4. klo 15. Luvassa on akrobatiaa, taikuutta ja mimiikkaa, seurueen oman sirkusorkesterin säestämänä. Kesto 60 min. Liput alk. 12/10 e. Espoon kulttuurikeskus, Kulttuuriaukio 2, Tapiola, Espoo Kahvinmaistelutyöpaja pe 31.3. klo 16 ja 18. Sanni Sointula kertoo kahvin valmistuksen eri vaiheista. Työpajoissa päästään myös haistelemaan ja maistelemaan erilaisia kahvituotteita. Liput 20 e, sitova ennakkoilmoittautuminen kaupunginmuseon verkkosivuilla. Helsingin kaupunginmuseo, Aleksanterinkatu 16, Helsinki Mökki & Meri -, Piha & Puutarha -messut 31.3.-2.4. Avoinna pela klo 10-18, su klo 10-17. Liput alk. 16/13/5 e. Turun Messukeskus, Messukentänkatu 9-13, Turku Helsingin Elokolo joka päivä klo 9-15. Päihteettömään kodinomaiseen Elokoloon voit tulla lukemaan päivänlehdet, ilmaiselle aamupuurolle, nauttimaan edulliset kahvit, surfailemaan asiakasnetissä, tai olemaan muuten vain. Helsingin Elokolo, Toinen linja 31, Helsinki MENOT Menovinkit: E-mail menot@kaupunkisanomat.fi Kaupunki Sanomien ilmainen menopalsta KaupunginValot on tarkoitettu tapahtumille ja menovinkeille. Lähetä vinkkisi sähköpostilla: menot@kaupunkisanomat.fi Vinkkien tulee olla toimituksessa viikkoa ennen tarkoitettua julkaisupäivää. KaupunginValot Bebbanburgin Uhtred osa 9. Myrskyn soturit on Bernard Cornwellin suositun, Bebbanburgin Uhtredista kertovan historiallisen romaanisarjan yhdeksäs osa. Cornwellin kirjoja on myyty Suomessa yhteensä jo lähes 70 000 kappaletta. KULTT. Myrskyn soturit -romaanin alussa kuningas Edwardin sekä hänen sisarensa Æthelflædin johtamissa kuningaskunnissa vallitsee hauras rauha. Suuri soturi Uhtred puolestaan valvoo pohjoisen rauhaa Ceasterin linnoituskaupungista käsin. Kukaan heistä ei osaa varautua myrskyyn, joka lähestyy uhkaavasti. Pelottoman taistelijan ja armottoman johtajan, viikinkisoturi Ragnall Iversonin joukot ovat yhdistämässä voimiaan sekä irlantilaisten että northumbrialaisten kanssa. Yhdessä heidän voimansa olisi musertava. Bernard Cornwell Myrskyn soturit Englanninkielinen alkuteos Warriors of the Storm Suomennos Ulla Lempinen Sidottu, 352 sivua Saatavilla myös e-kirjana E.R. WAHLMAN OY Avoinna ark. 10-17, la 10-14, Sofiankatu 5, 00170 Hki. puh. 09-634 313, www.wahlman.fi. Wahlmanin YLIOPPILASLAKIT Tohtorinhatut ja miesten hatut Hei ylioppilas, olet saanut koulutuksesi Suomessa. Eikö myös ylioppilaslakkisi olisi suomalaisen työn arvoinen? Avoinna ark. 10-17, la 10-14, Sofiankatu 5, 00170 Hki. puh. 09-634 313, www.wahlman.fi. Wahlmanin YLIOPPILASLAKIT Tohtorinhatut ja miesten hatut E.R. WAHLMAN OY Hei ylioppilas, olet saanut koulutuksesi Suomessa. Eikö myös ylioppilaslakkisi olisi suomalaisen työn arvoinen?
  • Perjantaina 24.03.2017 5 KAUPUNKISANOMAT Huippuluokan taitoluistelua Taitoluistelun MM-kilpailut käydään Hartwall Arenalla 29.3.?2.4. Taitoluistelun MM-kilpailuissa Helsingissä nähdään yhteensä lähes 200 maailman parasta taitoluistelijaa. Suomea kilpailussa edustaa naisten sarjassa Emmi Peltonen, miehissä Valtter Virtanen, pareissa Emilia Simonen-Matthew Penasse ja jäätanssissa Cecilia Törn-Jussiville Partanen. Avajaisissa 29.3. mukana ovat sekä Suomen taitoluistelutähdet että taiteilijoita monelta eri alalta. Diandra esittää avajaisissa kilpailujen virallisen kisabiisin Light Up the Ice. Jäällä nähdään myös Kansallisbaletin huipputanssijoita. Tatuoinnin uudet musteet Kansainväliset tatuointimessut keräävät jälleen tatuointialan mestarit Kaapelitehtaalle 31.3.-2.4. Menovinkit Helsinki Ink -tatuointimessuille on tulossa artisteja mm. Italiasta, Espanjasta, Saksasta, Portugalista, Hollannista, Venäjältä ja Meksikosta. Merikaapelihallissa messukävijöille on luvassa koko viikonlopun verran 115 artistin taidonnäytteitä sekä oheisohjelmaa. Messujen teemana on ajankohtainen klovni-teema. Helsinki Ink -tatuointimessut 31.3.-2.4. Avoinna pe 18.-01, la 12-00 ja su 12-19 Ikäraja 18v, alle 18-vuotiaat vanhempien seurassa ennen kello 18 Liput alk. 22/17 e Kaapelitehdas, Merikaapelihalli, Tallberginkatu 1, Helsinki www.pasilansaunatilat.fi Sauna tilat Pasila ssa kattoj en yllä. Saunail lat, polttari t tai merkkip äivät myynti@pasilansaunatilat.fi Puh 0400-582 106 Lisää tietoa saunatilo istamme löydät kotisivui ltamme. www.pas ilansaun atilat.fi Sau na & Tilausravin tol a Pa sila n Saunatilat Oy Pa sila n Saunatilat Oy qr koodi.indd 1 17.1.2014 8.48 Lauteille mahtuu 25 henkilöä kerralla saunomaan Tiloistamme löytyy 60” TV biljardipöytä karaokelaitteet videotykki kaupunkilehti_39x90.indd 1 29.1.2014 19.37 Sähköinen taloushallinto, kirjanpito, verosuunnittelu. Uusille asiakkaille 350€ aloituspaketti veloituksetta! Sinikalliontie 12, Espoo 0400 609 809 www.helsinginrevisor.com info@helsinginrevisor.com Kauhua kirjastossa Helsingissä, Rikhardinkadun kirjastossa, järjestetään Suomen ensimmäinen virallinen KauhuCon-tapahtuma 1.4.-2.4. Menovinkit KauhuCon-tapahtuman tarkoituksena on koota yhteen kauhukulttuurista kiinnostuneita ihmisiä ympäri Suomen. Elokuvat, kirjallisuus ja kuvataide ovat kaikki edustettuina. Kirjaston ala-aulassa sijaitsee myös myyntialue, josta yleisön on mahdollista tehdä karmaisevia löytöjä. Kunniavieraiksi saapuvat kirjailijat Boris Hurtta ja Marko Hautala. Tapahtuman pääjärjestäjä on H. P. Lovecraft — Historiallinen seura ry. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Rikhardinkadun kirjaston kanssa. KauhuCon-tapahtuma la 1.4. klo 10-16 ja su 2.4. klo 12-18 Vapaa pääsy Rikhardinkadun kirjasto, Rikhardinkatu 3, Helsinki Voimistelua Arabian, Kampin, Laajasalon, Malmin, Lauttasaaren, Töölön, Viikin ja Vuosaaren alueella. Ryhmiä tytöille alkaen 4v. Kaksi ilmaista kokeilukertaa. www.elise.fi Jumppaharrastus tytölle Tiedustelut puh. 040-7333903 tai ilmoittautuminen helsinki@elise.fi Uudenmaankatu 5-9 Hyvinkää (019) 427 4700 www.uudenmaanseuramatkat.fi Varaukset myös netistä! Isäntänä Jorma Uotinen, tähtinä mm. Waltteri Torikka ja Arja Koriseva! Sis. Kansallisoopperan esittelykierros, buffet-päivällinen, konserttiliput, mj..Bussikuljetus Järvenpää, Kerava, Hyrylä hintaan 146,TANGO! BUENOS AIRESISTA SEINÄJOELLE ti 23.5. alk. 132,-/hlö YLLÄTYSMATKA HYVINKÄÄLLE Hyvinkää 100v to 25.5. 58,-/hlö Lähde juhlistamaan Hyvinkään 100v synttäreitä yllätykselliselle tutustumismatkalle! Sis. bussikuljetukset, lounaan ja yllätyskohteita... TANGON TAIKAA & OOPPERAN HUUMAA... SEINÄJOEN TANGOMARKKINAT Kuningatarfinaali, 3pv ke 5.7. sis. kuljetukset, majoitukset, 2x lounas, liput Tangokuningatar-finaaliin, Keskinen... 461,-/hlö SEINÄJOEN TANGOMARKKINAT Kuningasfinaali, 3pv pe 7.7. sis. kuljetukset, majoitukset, 2x lounas, liput Tangokuningas-finaaliin, Keskinen... 461,-/hlö SAVONLINNAN OOPPERAJUHLAT Rigoletto, 2pv la 15.7. sis. kuljetukset, majoitukset, 2x lounas, oopperaliput, risteily, Taidekartano Oras... 386,-/hlö SAVONLINNAN OOPPERAJUHLAT Jolanta, 2pv pe 28.7. sis. kuljetukset, majoitukset, 2x lounas, oopperaliput, Taidekartano, Patsaspuisto... 377,-/hlö SUOSITUT KESKIKESÄN JUHANNUSMATKAT AHVENANMAAN PERINTEINEN JUHANNUS, 3pv to 22.6. 293,-/hlö sis. kuljetukset, laivamatkat, majoitus, Smakby-lounas, perinteinen Juhannusjuhla, retkiä... ANTTOLAN MAALAISJUHANNUS SAIMAALLA, 3pv pe 23.6. sis. kuljetukset, majoitus, aattoillallinen, juhannuslounas, maisemaristeily ym... 249,-/hlö YÖTTÖMÄN YÖN JUHANNUS NORDKAPISSA, 5pv ke 21.6. sis. kuljetukset, majoitukset, Tankavaara, aattoillallinen Nordkapissa, matkanjoht. 794,-/hlö SAARISTO, POHJOIS-SUOMI & LAPPI KESÄTANSSIT UTÖSSÄ Suomen eteläisin asuttu saari, 2pv la 15.7. sis. kuljetukset, majoitus Utössa, 2xlounas ja illallinen, opastukset, matkanjohtaja.. 269,-/hlö KUUSAMO-RUKA-POSIO-TAIVALKOSKI, Kiertomatka, 5pv ma 21.8. sis. kuljetukset, kylpylä-majoitus, 3 ruokailua, Päätalokeskus ym, opastukset, mj... 498,-/hlö ÄKÄSLOMPOLO JA LÄNSI-LAPIN TUNTURIT, 7pv su 3.9. sis. kuljetukset, majoitus, retket tuntureille, Tanon talo, Särestöniemi, Koljonen.. 588,-/hlö RUSKAMATKA SAARISELÄLLE retkiä mm. Jäämerelle, 8pv la 9.9. sis. kuljetukset, kylpylä-majoitus, 1 illallinen, retket: Ivalo ja Tankavaara, Kiilopää... 694,-/hlö Katso netistä tai tilaa esitteemme, vastaa & VOITA mm. 50 eur lahjakortti ja palkintoja.. MIKÄ ON MIELENKIINTOISIN MATKAMME? KATSO MYÖS PÄIVÄRETKET & TEATTERIT: mm. Aira Samulinin Hyrsylän Mutka, Kesäteatterit... TALLINNAN KÄSITYÖMESSUT, 2pv pe 14.4. la 15.4 191,-/hlö sis. kuljetukset, laivamatkat, majoitus, pääsyliput, illallinen ja matkanjohtajan palvelut... VILJANDI & TÜRIN KUKKAMARKKINAT, 2pv pe 19.5. la 20.5. sis. kuljetukset, majoitus, lounas, opastettu kierros Olutsveren kartanolla yms... 208,-/hlö KEVÄINEN VIRO ON UPEA MINILOMAKOHDE! Seniorien tietokoneapu -Seniorihelppi Tietokoneapua Senioreille! Luotettava ja ammattitaitoinen avustus, opetus, asennus ja huolto omaan kotiin. Palvelemme suomeksi ja ruotsiksi. 24e ½ h. Ei piilokuluja. P. 045 1651 747 Palvelemme ma-la 08-20 www. seniorihelppi.com Monipuolisia kursseja lapsille, nuorille ja aikuisille! l Uimakoulut ja tekniikkakurssit l Kesäuimakoulut l Kesäleirit l Taitouintikurssit ja -ryhmät l Aikuisten tekniikkakurssit Hanki uimataito kesäksi! Seuraa meitä myös facebookissa! Tutustu ja ilmoittaudu www.vanders.fi p. 050-3573873 Kevään kurssit ja kesäleirit nyt myynnissä! Kesäuimakoulut myyntiin torstaina 27.4.!
  • Pääkirjoitus 24.03.2017 Johannes Hynynen: K u v i a k a u p u n g i s t a Eric Raunio: M u s t a t r u u d u t Nuoret uurnille, mutta miten? Vaaleja kohti mentäessä esille nousee aina äänestysaktiivisuus. Nyt kunnallisvaalien kynnyksellä ollaan huolissaan erityisesti nuorten alle 25-vuotiaiden alhaisista äänestysprosenteista. Sami Borgin ja Sari Pikkalan tuoreesta tutkimuksesta käy ilmi, että viime kuntavaaleissa harvempi kuin joka kolmas alle 25-vuotiaista käytti äänioikeuttaan. Nuorten kanssa keskustellessa nousevat samat perustelut äänestämättä jättämiselle usein esille. Ehdokkaita ei tunneta eikä valtuutettujen vaikutusmahdollisuuksiin uskota. Yksittäisistä ehdokkaista olisi toki tietoa saatavilla suhteellisen helposti, esimerkiksi vaalikoneista. Toisaalta vaaleja kohtaan pitäisi ensin tuntea edes jonkinlaista kiinnostusta, jotta viitsisi tutustua ehdokkaisiin ja heidän mielipiteisiinsä. Yksittäisten poliitikkojen vaikutusmahdollisuudet koetaan heikoiksi. Miksi siis vaivautua äänestämään, kun omalla äänellä ei maailmaa muuteta tai edes oikeasti vaikuteta kotikunnan asioihin? On myös aivan luonnollista, ettei kaikilla nuorimmilla äänioikeutetuilla ole edes tarkkaa käsitystä siitä, mistä nyt valittavat kaupunginvaltuutetut ylipäätään päättävät ja miten päätökset vaikuttavat heidän elämäänsä. Tavallisia suomalaisia nuoria ja poliitikkoja erottaa myös kielimuuri. Poliitikoilla on aivan oma sanastonsa, joka ei välttämättä avaudu nuorille äänestäjille, jos ei aina vanhemmillekaan. Sotet ja Kikyt askelmerkkeineen ovat harvoilla nuorilla hallussa, nuorimmilla voi olla jo tekemistä julkisen sektorin ja populismin kanssa. Ehkä ehdokkaiden olisi hyvä mennä sinne, missä nuoret ovat, esimerkiksi kouluihin. Kiinnostuksen siemenen voisi kylvää jo ennen äänestysikääkin. Nuorille olisi ehkä viisainta puhua nimenomaan heitä koskevista aiheista ja ihan selkokielellä, kaikenlaiset turhat korulauseet ja kiertelyt olisi syytä unohtaa. He kuulisivat ehdokkailta luultavasti mieluiten selkeitä kyllä tai ei -tyyppisiä vastauksia. Puolentunnin ympäripyöreät pitkäpiimäiset vastaukset tuskin herättelevät äänestysintoa. KS Kaupunki Sanomat 23. vuosikerta HELSINKI ESPOO KAUNIAINEN VANTAA TUUSULA HYRYLÄ JÄRVENPÄÄ KERAVA KORSO -alueiden oma viikkolehti -ilmestyy kerran viikossa perjantaisin Päätoimittaja: Merja Nordbäck-Raunio Kuvatoimittaja: Johannes Hynynen Avustajat: Anita Andersson, Leo Gelhar. Laskutus ja jakeluasiat: palaute@kaupunkisanomat.fi (ei puhelinpalvelua) Sähköposti: toimitus@kaupunkisanomat.fi Menovinkit: menot@kaupunkisanomat.fi Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä eikä palautamisesta. Menovinkkien tulee olla toimituksessa 10 päivää ennen aiottua julkaisua. Tarkemmat tiedot menosivulta. Paino: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj. Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättynä päivinä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (kuten lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajottuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Ilmoitusasiakas on vastuussa ja korvausvelvollinen mainontansa aiheuttamista mahdollisista vahingoista kolmannelle osapuolelle ja/tai lehdelle. Kaikki huomautukset on tehtävä kirjallisesti 5 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. Lehti julkaistaan force majeure -varauksin. Lehti ilmestyy perjantaisin. Heinäkuussa lehti ilmestyy Kaupunki Sanomat Kesä Hesa -nimisenä yhden kerran. Julkaistava aineisto: Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi vain ehdolla, että sitä saa korvauksetta käyttää uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan uudelleenjulkaisun tai muun käytön yhteydessä, toteutusja jakelutavasta riippumatta Tietosuoja: Lehdessä järjestettyihin kilpailuihin, ajanvietepeleihin ja vastaaviin osallistuneiden henkilötiedot ovat KaupunkiSanomien markkinointirekisterissä, jossa olevia tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin, etämyyntiin, mielipideja markkinointitutkimuksiin. Osallistuja voi kieltää tietojensa käytön näihin tarkoituksiin ilmoittamalla siitä kirjallisesti Kaupunki Sanomien toimituksen osoitteeseen. Laskuasiat: laskutus@kaupunkisanomat.fi (ei puhelinpalvelua) Ilmoitukset: Ilmoitukset@kaupunkisanomat.fi KS-Markkinat: ksmarkkinat@kaupunkisanomat.fi sekä postin välityksellä (ei puhelinpalvelua). Ilmoitusaineistot: ilmoitukset@kaupunkisanomat.fi Hinnat: Kannessa alk. 4,9 eur. pmm, tekstissä alk. 1,90 eur. pmm. Hintoihin lisätään ALV24%. Internet: www.kaupunkisanomat.fi -Mies ajoi suoraan poliisin liikennevalvontaanKAUPUNKI san om at KAUPUNKI san om at Kunnallisvaalien alla on keskustelu Helsinkiin suunniteltavasta suurmoskeijasta jälleen virinnyt julkisuudessa. Helsingin kiinteistövirastossa pyritään saamaan päätösesitys suurmoskeijan tonttiesitykselle keväällä. Itse asiassa joidenkin muslimiaktiivien mukaan tarvetta olisi peräti viidelle moskeijalle maahanmuuttajamäärien kasvaessa pääkaupunkiseudulla. Missään muualla maailmassa ei kuitenkaan ole onnistuttu sunnien ja shiiojen yhteisen moskeijan perustamisessa eikä ole mitään erityistä syytä olettaa, että se onnistuisi Suomessakaan. Kaikkien eri uskontokuntiin kuuluvien on luonnollisesti saatava harjoittaa uskontoaan asianmukaisissa tiloissa. Suurmoskeijan rahoituksessa on sen sijaan isoja kysymyksiä. Moskeijaa suunnittelee Oasissäätiö. Hankkeen alustava hintalappu on 110–140 miljoonaa euroa, minkä lisäksi vuotuiset käyttökustannukset olisivat 6–7 miljoonaa euroa. Säätiö aikoo julkistaa rahoittajat, jos hanke etenee. Suurmoskeijan valmisteluissa ovat olleet muslimiaktivistien lisäksi mukana mm. kirkkohallituksen rahoittama Kulttuurija uskontofoorumi Fokus ry erikoista on, että evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvien kirkollisveron turvin ylipäätään suunnitellaan muun uskontokunnan tiloja. Suurin kysymys kuitenkin liittyy Bahrainiin. Maan sunnihallitus rahoittaisi hanketta 100 miljoonalla eurolla ja se toimisi myös myöhemmän rahoituksen koordinaattorina. Bahrain edustaa islamin äärilaitaa wahhabismia eikä Iranistakaan tulevaa rahoitusta ole pidetty poissuljettuna. Arvostetun Foreign Policy -lehden mukaan ISIS:illä ja Bahrainin turvallisuuspalvelulla on kiinteät yhteydet toisiinsa. Bahrain on tukenut ISIS:iä sekä rahallisesti että moraalisesti. Lisäksi Bahrainin hallitus on johdonmukaisesti polkenut ihmisoikeuksia tuhoten shiiojen moskeijoita ja ”puhdistaen” valtion virastoja. Voidaan myös kysyä, miten Bahrain voisi rahoittaa Suomessa moskeijaa, jos esimerkiksi EU-maiden asevienti sinne on kielletty maan kehnon ihmisoikeustilanteen takia? Euroopassa moskeijahankkeiden ulkomainen rahoitus on kohdannut laajemminkin kriittisiä äänensävyjä erityisesti maissa, joissa on viime vuosina tehty terrori-iskuja eikä Suomi ole syrjässä Euroopan kehitystrendeistä. Esimerkiksi Itävallassa hyväksyttiin pari vuotta sitten islamilaista radikalisoitumista ennalta ehkäisevä laki, joka kieltää muslimiyhteisöjen rahoittamisen ulkomailta. Kriittisiä äänensävyjä ulkomaista rahoitusta kohtaan on tullut valtiojohdolta myös Ranskasta ja Saksasta, sillä Arabian niemimaista lähtöisin olevalla rahalla on aiemmin rahoitettu radikaalia islamismia edistävää ideologiaa. Koska tosiasia on, että Suomessa on jatkossa varsin huomattava muslimivähemmistö, on sen mahdolliseen radikalisoitumiseen puututtava ennaltaehkäisevästi. Suomessa on islaminuskoisten määrä kasvanut räjähdysmäisesti erityisesti viime vuosien maahanmuuton myötä. Nyt heitä voidaan arvioida olevan lähes 80 000. Moskeijat eivät ole pelkästään paikkoja, joissa harjoitetaan uskontoa. Niissä sijaitsee muslimiyhteisön todellinen kulttuurinen, yhteiskunnallinen ja poliittinen valta ja ne toimivat myös opetuslaitoksina. Yhteisöjen johtajat määrittelevät mikä on oikein ja mikä väärin. Vanhoilliset imaamit eivät halua islaminuskoisten integroituvan yhteiskuntaan vaan pyrkivät pitämään heidät kansalaisyhteiskunnan rinnakkaisessa yhteisössä, käytännössä maahanmuuttajien omassa rinnakkaistodellisuudessa. Tällöin muslimien ei pidä matkia läntisiä tapoja, perinteitä ja kulttuuria vaan heitä kehotetaan hakeutumaan samanuskoisten pariin. Esimerkiksi naisten työllistyminen ja opiskelu on tämänkaltaisissa yhteisöissä lähes mahdotonta. Kehitystä tukee voimistuva asuinalueiden eriytyminen. Näin ollen sanon suurmoskeijalle ei kiitos. Paremminkin on tuettava islaminuskoisten kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan, sen tapoihin, sääntöihin ja tasa-arvoon. Maassa maan tavalla. Kaupunkikolumni: Jussi Niinistö Ei kiitos suurmoskeijalle –Kaikkien eri uskontokuntiin kuuluvien on luonnollisesti saatava harjoittaa uskontoaan asianmukaisissa tiloissa.
  • Ka up un kiS an om at ei va sta a tel ev isi ooh jel m ien oi ke ell isu ud es ta ja oh jel m ati eto ih in m ah do lli se sti tu lle ist a m uu to ks ist a. Taistele Suomi! l Yle TV2 24.03.2017 klo 18.30 Jalkapallon MM 2018 karsinta: TUR FIN, Turkki Suomi. Antalya, Turkki. HD TV TV plus TV plus katsojan asialla! Nyt pelataan! KAUPUNKISANOMAT TV1 TV2 MTV NELONEN SUB YLE TEEMA YLE FEM FOX TV5 TV6 TLC FRII JIM LIV HERO AVA Ohjelmatiedot ajalle 24.03.-30.03.2017 Televisio-ohjelmat ja elokuvaensi-illat KS-Markkinat on täysin ainutlaatuinen palsta ilmoittaa ja tavoittaa keräilijät! Sivulla 18 tässä lehdessä l TV5 29.03. klo 20.00 Lindemania Yleisö-Emmalla palkittu Arttu Lindeman on artisti, jonka ura lähti räjähdysmäiseen nousuun viime vuonna. Lindeman on tehnyt julkaisuillaan Spotifyssa jo Suomen ennätyksen, sillä puolen vuoden aikana mies julkaisi neljä sinkkua, joista jokainen nousi listaykköseksi. Yleisön tietoisuuteen Lindeman nousi YouTube-kanavansa myötä. Nyt nuori lahjakkuus valtaa myös television, kun Lindemania alkaa 29. maaliskuuta TV5:lla. Viihdesarjan kussakin jaksossa Lindeman kutsuu miesluolansa sohvalle tunnettuja suomalaisia ruotimaan kanssaan internetin hauskimpia viraalivideoita. Nokkelan sanailun lomassa ohjelman isäntä haastaa vieraansa erilaisissa videoihin ja urheiluun liittyvissä tehtävissä. Kevään mittaan esimerkiksi selviää, voittaako jääkiekkolegenda Esa Tikkanen Lindemanin pöytäkiekossa. Avausjaksossa rap-duo JVG kertoo tarinoita keikkalavojen takahuoneista ja ottaa kilpailuhengellä haasteet vastaan. Tulevissa jaksoissa sohvalle istuvat muun muassa Krista Siegfrids, Sikke Sumari, Nikke Ankara, Sara Chafak, Ali Jahangiri ja Jaakko Parkkali.
  • Perjantaina 24.03.2017 8 KAUPUNKISANOMAT Kaunis, rauhallinen ja edistyvä Vantaa –Työntekijöiden puolesta! -Kaikkia säästöjä ei saa tehdä meidän etujamme kaventamalla. Sukhdarshan Singh Gill, linja-autokuljettaja www.gillfinland.com 444 KS-markkinat TAAS tekstarilla! Tätä on odotettu! LÄHETÄ TEKSTARI! NOPEIN TAPA! Numero on 044 241 6055 (Ei puhelinpalvelua) Avoinna ark. 10-17, la 10-14, Sofiankatu 5, 00170 Hki. puh. 09-634 313, www.wahlman.fi. Wahlmanin YLIOPPILASLAKIT Tohtorinhatut ja miesten hatut Hei ylioppilas olet saanut koulutuksesi Suomessa. Eikö myös ylioppilaslakkisi olisi suomalaisen työn arvoinen! Miesten hattuliike E.R. WAHLMAN OY LAHTIPLAST Nikulankatu 1 15700 LAHTI PÖYDÄN KATTAMINEN ALKAA SUOJAPLEKSILLÄ! Nyt tuonti viikkokuormassa pääkaupunkiseudulle 20e/osoite www.lahtiplast.fi palaute@ lahtiplast.fi p. 0400 711 996 SUOJAA pöytäsi pinta / pöytäliina KIRKKAALLA AKRYYLIPLEKSILLÄ. Määrämittaan sahatut reunahiotut pleksit EDULLISESTI! Mittaa ja kysy omasi: TERVETULOA YKSITYISEEN Ruusun PÄIVÄKOTIIN Espoon Leppävaaraan! Leikki, luovuus, ilo, turvalliset ja pysyvät ihmissuhteet, HYVÄ PÄIVÄKOTIPÄIVÄ! • Mukavan kokoinen päiväkoti, jossa olemme työskennelleet yhdessä v 2003 lähtien! • Leikki, luovuus ja ilo on meille tärkeää! • Päiväkodissamme toimii englannin kerho! • Myös osapäivähoitopaikkoja! • Tehdään yhdessä lapselle hyvä päivä! • Löydät meidät myös facebookista ? Haku osoitteessa: www.ruusunpaivakotioy.fi Tiedustelut: Anne Riihimäki 050 405 6054 Ruusun päiväkoti Huvilinnanaukio 8 02600 Espoo Toiminta-ajatuksenamme on tarjota lapselle turvallinen hoitopaikka, jossa on pysyvät ja lämpimät ihmissuhteet! Tule meidän kanssa leikkimään, laulamaan ja oppimaan kaikkea uutta ja kivaa!! TERVETULOA TUTUSTUMAAN TOIMINTAAMME! Helsinki kuudenneksi houkuttelevin ulkomaisille investoinneille Helsinki on sijoittunut kuudenneksi eurooppalaisten suurkaupunkien sarjassa Financial Timesin tulevaisuuden kaupunkeja vertailevassa tutkimuksessa. Kaupunkien houkuttelevuutta arvioitiin kymmenien kriteerien perusteella. Näitä olivat muun muassa ulkomaisten investointien määrä, bruttokansantuote, koulutustaso, työvoiman osuus väestöstä, palkkataso, verkkoyhteyksien nopeudet ja yrityksen perustamisen helppous. 30
  • Perjantaina 24.03.2017 9 KAUPUNKISANOMAT YLE TV1 PErJANTAI 24.03.2017 13.00 ruma Elsa (S) (Suomi 1949, 70’) O: Edvin Laine. N: Eeva-Kaarina Volanen, Arvo Lehesmaa. Ensio Rislakin aikoinaan suosittuun näytelmään perustuva elokuva, jonka pääosasta Eeva-Kaarina Volanen palkittiin Jussilla. Mv. MTV3 PErJANTAI 24.03.2017 22.45 Poikkeustila (16) (The Siege, Yhdysvallat) Poikkeustila. Poliittinen toimintatrilleri New York Cityä ravistelevasta terroriaallosta. FBI ja CIA taistelevat kasvotonta vihollista vastaan, mutta attentaattien kovetessa tilanteeseen puuttuu myös maan armeija. Ohjaaja: Edward Zwick, USA 1998.(111’). Pääosissa: Denzel Washington, Annette Bening, Bruce Willis, Tony Shalhoub, Sami Bouajila, David Proval. NELoNEN PErJANTAI 24.03.2017 22.00 22 Jump Street (12) (22 Jump Street 2014). Toimintakomedia 21 Jump Streetin jatko-osassa konstaapelit Schmidt ja Jenko soluttautuvat collegeen etsiessään vaarallista huumetta kaupittelevaa Ghost-huumekauppiasta (Peter Stormare). Tehtävän aikana kollegoiden välitkiristyvät, ja kevätloman aikaan Schmidt joutuu lähtemään Ghostin perään yksin. Elokuva voitti MTV Movie Awardit parhaasta komediaroolista (Channing Tatum), parhaasta parivaljakosta sekä parhaasta tappelukohtauksesta. Pääosissa: Jonah Hill, Channing Tatum, Peter Stormare, Wyatt Russell, Amber Stevens, Ice Cube. Ohjaus: Phil Lord, Christopher Miller. (107’) 00.20 Flight of Fury (16) (Flight of Fury/Britannia-Romania-USA 2007). Action-supertähti Steven Seagal esittää vauhdikkaan toimintatrillerin pääosassa entistä armeijan lentäjää John Sandsiä, jolle tehdään lyömätön tarjous hänen ajautuessaan hankaluuksiin viranomaisten kanssa: huipputeknologialla varustettu X77-hävittäjä on joutunut vääriin käsiin Afganistanissa, ja Sandsin on joko tuhottava se tai palautettava se Yhdysvaltoihin hinnalla millä hyvänsä. Pääosissa: Steven Seagal, Angus MacInnes, Clara Payton, Steve Toussaint,Mark Bazeley, Tim Woodward. Ohjaus: Michael Keusch. (93’) FoX PErJANTAI 24.03.2017 22.05 Katastrofileffa: Jäätikön uhka (12) Age of Ice, USA, 2014. O: Emile Edwin Smith. P: Barton Bund, Jules Hartley. Amerikkalaisperhe on lomailemassa Egyptissä, kun valtavat maanjäristykset aiheuttavat mannerlaatan halkeamisen, ja uusi jääkausi on alkamassa. Tieteisseikkailu. 00.55 Veljemme idiootti (12) Our Idiot Brother, USA, 2011. O: Jesse Peretz. P: Paul Rudd, Elizabeth Banks, Zooey Deschanel. Perheen toivottomana tapauksena pidetty veli myy virkapukuiselle poliisille huumeita, minkä seurauksena koko sisaruskaartin elämä joutuu myllerrykseen.Komedia. 02.50 Larry Crowne -Uusi mahdollisuus (S) Larry Crowne, USA, 2011. O: Tom Hanks. P: Tom Hanks, Julia Roberts. Myyjänä työskennellyt mukava perusmies saa potkut. Hän palaa koulun penkille ja ystävystyy nuorten opiskelijoiden kanssa. Miekkonen rakastuu myös kauniiseen ilmaisutaidon opettajaansa.Draamakomedia. SUb PErJANTAI 24.03.2017 21.00 #Subleffa: Hamekyttä 2 (12) (Big Momma’s House 2, Yhdysvallat) Hamekyttä 2. Toimintakomediassa FBI-agentti Malcolm Turner soluttautuu lupsakaksi lastenhoitajaksi perheeseen, jonka ohjelmoija-isä on suunnitellut vaarallisen tietokonemadon, joka uhkaa hallituksen tärkeitä tietoja. USA 2006 (99’). Ohjaaja: John Whitesell. Pääosissa: Martin Lawrence, Emily Procter, Nia Long. TV5 PErJANTAI 24.03.2017 18.30 Satunnaisia sankareita (S) (Hero, komedia, USA, 1992) Bernie LaPlante on parantumaton pikkurikollinen, jota odottaa vankilatuomio. Kun Bernie kuitenkin todistaa lento-onnettomuutta, hän ryhdistäytyy ja pelastaa joukon matkustajia leimuavasta koneesta. Sana salaperäisestäsankarista leviää, mutta pahaksi onnekseen Bernie on antanut todisteen sankaruudestaan kodittomalle Johnille, joka nappaa kaiken kunnian Bernien viruessa sellissä. Tuleeko totuus lopulta ilmi? 109 min. Ohjaus: Stephen Frears. Pääosissa: Andy Garcia,Chevy Chase, Dustin Hoffman, Geena Davis, Joan Cusack. 21.00 Fast & Furious 6 (12) (Fast & Furious 6, toiminta, USA, 2013) Kun venäläinen sotilassaattue joutuu iskun kohteeksi Moskovassa, agentti Hobbs turvautuu ainoaan mieheen, joka voi auttaa häntä löytämään syyllisen: Dominic Torettoon. Toretto lupautuu apuun saatuaan selville Lettyn olevan elossa ja tekevän töitä Hobbsin ykköskohteen, erikoisjoukkojen palkkatappajan Owen Shaw’n, ja tämän taitavan jengin kanssa. Brian O’Conner ja Toretton eliittitiimi lähtee jahtaamaan Shaw’n jengiä toinen toistaan suuremmilla, hurjemmilla jajännittävämmillä keikoilla halki Euroopan. 118 min. Ohjaus: Justin Lin. Pääosissa: Vin Diesel, Paul Walker, Dwayne Johnson, Jordana Brewster, Michelle Rodriguez. 01.40 Terminator 2 Tuomion päivä (16) (Terminator 2: Judgment Day, toiminta, USA, Ranska, 1991) Terminator-elokuvasarjan toisessa osassa kaksi terminaattoria saapuu vuodesta 2029 hakemaan 11-vuotiasta John Connoria, josta olisi tarkoitus tehdä tulevaisuudessa ihmisten vastarintaliikkeenjohtaja. 128 min. Ohjaus: James Cameron. Pääosissa: Earl Boen, Edward Furlong, Linda Hamilton, Robert Patrick, Arnold Schwarzenegger. YLE TEEMA PErJANTAI 24.03.2017 21.00 Kino: Anna Karenina (12) (Britannia 2012) Leo Tolstoin unohtumaton klassikko muhkeana elokuvatulkintana Anna Kareninan ja kreivi Vronskin intohimoisesta rakkaustarinasta tsaarinajan Pietarissa. O: Joe Wright. N: Keira Knightley, Jude Law. HD HEro PErJANTAI 24.03.2017 21.00 Kaverille kanssa (12) (The Foursome/Kanada-USA 2006). Entourage-sarjan Kevin Dillon esittää yhtä pääosaa komediassa ihmissuhteista, ystävyydestä ja golfista. Tarina käynnistyy, kun neljä opiskelukaveria päättää ottaa mittaa toisistaan golf-viheriöillä yhteisenluokkakokouksensa yhteydessä. Elokuva perustuu Kanadan suosituimpiin lukeutuvan näytelmäkirjailijan Norm Fosterin tekstiin. Pääosissa: Kevin Dillon, Ted Renton, John Shaw, Donnie Spencer. Ohjaus: William Dear. (94’) AVA PErJANTAI 24.03.2017 21.00 Camilla Läckberg: Perillinen (12) (Camilla Läckberg 6 Tyskungen, Ruotsi) Camilla Läckberg: Perillinen. Menestyksekkään kirjailijan Erican vanhemmat kuolevat auto-onnettomuudessa. Muutamaa kuukautta myöhemmin Ericaa lähestyy mies, joka väittää olevansa hänen velipuolensa. Erica ei usko miestä vaan pyytää häntä poistumaan. Kunmies muutamaa päivää myöhemmin löydetään murhattuna, Erica alkaa tutkia murhaa. Hän huomaa pian, että äidillä oli salaisuuksia menneisyydessään ja jotkut ovat valmiita tekemään mitä tahansa pitääkseen salaisuudet edelleen piilossa. Ohjaaja: Per Hanefjord, Ruotsi 2013. Pääosissa: Claudia Galli, Richard Ulfsäter, Eva Fritjofson, Amalia Holm Bjelke, Edvin Endre. 05.55 Tosi tarina: Opri ja Oleksi 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Viidakkoperhe (7) 11.00 Yle Uutiset 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Tosi tarina: Huonekalukauppias 13.00 ruma Elsa (S) 14.20 Arkistokuvia: Poikien kesäparatiisi (S) 14.30 Puoluepäivä RKP 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Yle Oddasat 15.15 Puoluepäivä RKP 16.00 Ylen aamu-tv 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Poika joka katosi musiikkiin (12) 20.00 Pressiklubi 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 22.00 Catastrophe (12) 22.25 Kennedyt (12) 23.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.20 Yle Uutiset 23.25 Puoli seitsemän 23.55 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Hulluna moottorikelkkailuun 10.30 Teenage Boss 11.30 Maja mukavuuksilla 12.00 Sohvasurffaajat: Libanon 2 Pakolaisleiri 12.25 Sohvasurffaajat: Jordania 1/2 Eksyksissä 13.00 Zlatanin jalanjäljillä 13.30 Elämää ja pyörätuolirugbya 14.00 Narkomaaniäidit 14.30 Kioski 15.00 Au pairit Kanadassa 15.30 Suunsoittoa ja lisää haleja 16.00 Laivakokin matkassa 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 17.01 Pikku Kakkonen 18.05 Noin viikon uutiset 18.30 Jalkapallon MM 2018 karsinta: TUR FIN 21.05 Sohvaperunat 21.55 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Banshee (16) 22.52 Banshee (16) 23.47 Banshee (16) 00.40 Jalkapallon MM 2018 karsinta 01.10 Banshee (16) 02.00 Banshee (16) 02.45 Eastbound & Down (16) 03.15 Girls (16) 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati 08.00 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin? 09.10 Hyvää elämää 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Lääkärit 13.30 Koiralle koti 14.00 Koiralle koti 14.30 Stadi vs Lande 15.30 Middle (S) 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kokkisota 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin? 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Jussi-gaala 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Poikkeustila (16) 00.55 Tyrant (16) 02.00 Billions (12) 03.05 Arrow (16) 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Myyrä ja Panda (S) 06.45 K3 (7) 06.55 K3 (S) 07.10 Madagascarin pingviinit (7) 07.35 Lego Nexo Knights (7) 07.55 Sonic Boom (7) 08.10 Angry Birds Toons (S) 08.13 Angry Birds Stella (S) 08.20 Lego Friends (S) 08.45 Lego City (S) 08.50 Eläinpotilaiden pelastaja 09.50 Remppa vai muutto 13.45 Huvila & Huussi 14.45 Matkaoppaat 15.15 Matkaoppaat 15.45 Matkaoppaat 16.15 Matkaoppaat 16.50 Julkkisselviytyjät (S) 17.50 Heikki Paasonen Show 18.50 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 21.55 Keno 22.00 Elokuva: 22 Jump Street (12) 00.15 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 00.20 Elokuva: Flight of Fury (16) 02.25 Julkkisselviytyjät (S) 03.25 Poliisit (7) 03.55 Poliisit (S) 04.25 Poliisit (7) 09.30 Salatut elämät (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 The Late Show With Stephen Colbert 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 BiisiBattle 17.30 BiisiBattle 18.00 Arena eSports (12) 18.30 Roope Salminen Show 18.45 Roope Salminen Show 19.01-19.59 Roope ja Erkku: Sub goes Kolina (12) 20.00 Treffaa mun vanhemmat 21.00 #Subleffa: Hamekyttä 2 (12) 22.45 Riisutut 23.45-00.44 Iholla 3. kausi 00.45-02.44 Catfish -deittihuijarit 02.45 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Elävä arkisto: J. Karjalainen ja Iltatähti 17.02 J. Karjalainen ja Mustat Lasit 17.14 Arkistovieraana: J. Karjalainen 17.34 Iltatähti 18.15 L’Artiste (S) 18.30 Valitut sanat: Sota ja seksi 19.00 Batman (7) 19.25 Batman (7) 20.00 Volga 30 päivässä 20.45 Löytöretkiä maailmaan 21.00 Kino: Anna Karenina (12) 23.05 Soundbreaking 23.55 Teematieto 07.25 SVT: Gomorron Sverige 11.00 SVT: Vem vet mest? 11.30 SVT: Strömsö 12.00 SVT: Uppdrag granskning 13.00 SVT: SVT Nyheter 13.05 SVT: Go’kväll 13.50 SVT: Programtablå 14.00 SVT: Bäst i test 15.51 Ponipulmia 16.20 Yksineläjä Severin 16.50 Herkkua kasviksista 17.20 Obs debatt 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Superlentokoneet 18.30 Arkistosta revittyä: Saaristolaiselämää 19.00 Kirjaohjelma: Jon Michelet 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 Dok: Kameliajoista luksusravintoloihin 20.25 Ihanampi elämä 20.45 Oddasat 21.00 SVT: Bäst i test 22.00 SVT: Skavlan 23.00 SVT: Fotboll i nöd och lust 00.00 SVT: Nationen 00.30 SVT: Antikmagasinet 01.00 SVT: Aktuellt 01.18 SVT: Kulturnyheterna 01.23 SVT: Väder 01.25 SVT: SVT Nyheter Öst 01.30 SVT: Sportnytt PERJANTAI 24.03.2017 TV-OHJELMAT YLE TV1 YLE TV2 MTV NELONEN SUB YLE TEEMA YLE FEM ELOKUVA URHEILU Päivän TV-elokuvat FoX 24.03.2017 06.18 FOX Kids 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset 10.00 Alanyan matkaoppaat (S) 11.00 Ari ja Kirsi: Kotirempat 11.30 Huutokaupan metsästäjät 12.00 Aivopelit 13.00 Jättimäiset rakennusurakat 14.00 Isompi kuin T. Rex 15.00 Pelastajat Lappi (7) 15.30 Pelastajat Lappi 16.00 Näin se tehdään Suomi: Clarion-hotellit 16.55 Lapin poliisit 17.25 Maisan ja Nikon luksusmatkat 18.25 Lystikkäät eläinveikkoset 18.55 Jättimäiset muuttokuormat 20.00 Autoilun hullut kaupungit 21.00 Top Gear: Kauden parhaat (12) 22.05 Katastrofileffa: Jäätikön uhka (12) 23.50 The Walking Dead 00.55 Elokuva: Veljemme idiootti (12) 02.50 Elokuva: Larry Crowne Uusi mahdollisuus (S) 04.50 Huijareiden kaupunki TV5 24.03.2017 06.10 Tavallista elämää 06.40 Tavallista elämää 07.15 Ammattina sankari 07.45 Ammattina sankari 08.15 Pelastajat (7) 08.50 Pelastajat (7) 12.20 70’s show (S) 12.55 Pulmuset (7) 13.30 Voi Venäjä mitä videoita! 14.25 Seinfeld (S) 15.00 Myyntimies Jethro 16.00 Bad Judge (S) 16.30 Goldbergit (S) 17.00 Goldbergit 17.30 Myyntimies Jethro matkoilla 2017 18.30 Elokuva: Satunnaisia sankareita (S) 21.00 Elokuva: Fast & Furious 6 (12) 23.40 Myyntimies Jethro matkoilla 2017 00.40 Tuurin kyläkauppias 01.40 Elokuva: Terminator 2 Tuomion päivä (16) 04.25 Bad Judge (S) 05.00 Ammattina sankari 05.25 Ammattina sankari KUToNEN 24.03.2017 06.55 Autotalli remonttiin 07.55 Selviytyjäkaksikko (7) 08.55 Kullan sukeltajat 12.55 American Chopper 13.55 Selviytyjäkaksikko (S) 15.00 Jäisen järven kapinalliset 16.00 Moottorimaniaa 17.00 Pontikankeittäjät (7) 18.00 Kullan sukeltajat 19.00 Fast n’ Loud: Hauskat videot 20.00 Hurja stunttihaaste (12) 20.30 Tuhoutunut sekunneissa 21.00 Andromedan taakka (16) 23.00 Andromedan taakka (12) 00.50 Autohuutokauppa Teksasissa 01.55 Misfit Garage 02.55 Harley and the Davidsons (12) 03.50 Historian salaiset kansiot (12) 04.50 Autotalli remonttiin TLC 24.03.2017 09.40 Oho, olen raskaana! (12) 10.10 Amish Mafia 11.10 Pomo keittiössä 11.45 Kakkukuningas 12.15 Jon ja Kate +8 12.50 Sisarvaimot 13.50 Superhamstraajat 14.50 Siivousfanaatikot 15.50 Saitureiden säästövinkit 16.25 Jon ja Kate +8 16.55 Kakkukuningas 17.30 Suurenmoiset morsiamet 18.00 Unelmien hääpuvut 18.30 90 päivää morsiamena 19.30 Tahdon morsiuspuvun 20.30 Tahdon morsiuspuvun! 21.00 Tahdon morsiuspuvun! 21.30 Sisarvaimot 22.30 Mafiavaimot 23.30 Oho, olen raskaana! (12) 00.00 Sisarvaimot 01.00 Muslimiperhe Amerikassa 02.00 Himoshoppaajien haaste 03.00 Amish Mafia 04.00 Kakkukuningas 04.35 Jon ja Kate +8 05.10 Saitureiden säästövinkit FrII 24.03.2017 07.50 Philadelphian eläinpoliisit 08.45 Tavallista elämää 12.15 Enkelit joukossamme 12.50 Murhasta tuli totta (7) 13.55 Tavallista elämää 14.25 Mafiavaimot 15.20 Yksityisetsivä Wolfe (S) 15.55 Näin minut murhattiin (12) 16.30 Philadelphian eläinpoliisit 17.30 Murhasta tuli totta (7) 18.30 Anssi Kela ja isot biisit 19.30 Rysän päällä 20.30 Rikollinen pakkomielteeni (12) 21.30 Seksileikeistä ensiapuun (12) 22.30 Olen strippari (16) 23.30 24 tuntia putkassa (12) 00.35 Verisukulaisia (12) 01.35 Pahin painajaisesi (12) 02.35 Tappavat synnit (12) 03.40 Täydellinen murha (7) 04.40 Rysän päällä JIM 24.03.2017 09.00 MasterChef Australia 10.00 Hyvät kaupat (S) 11.00 Rajavalvojat (S) 11.30 Rajavalvojat (S) 12.00 Maailman makeimmat mokat 13.00 Amerikan karmeimmat kokit 14.00 Rikkaiden panttilainaamo 15.05 Pomo piilossa Suomi 16.00 Maailman makeimmat mokat 17.00 Sukulan suojatit (S) 18.00 Leijonan luola USA 19.00 Suurlähetystön villi arki (12) 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Panttilainaamo 21.30 Panttilainaamo 22.00 Leijonan luola USA 23.00 Poliisit 2017 (S) 23.30 Poliisit 2017 (S) 00.00 Poliisit 2017 (S) 00.30 Amerikan rajavartijat 01.00 Australian rajalla 01.30 Australian rajalla 02.00 Panttilainaamo Louisiana 02.30 Panttilainaamo Louisiana 03.00 JIM D: Totuus Alcatrazista (S) LIV 24.03.2017 09.00 Huvila & Huussi 10.00 Los Angelesin luksuslukaalit (S) 11.00 Candice sisustaa 11.30 Tehoneliöt haussa 12.00 Tehoneliöt haussa 12.30 Sinkkuillallinen 13.30 Jaksa paremmin 14.00 Hurja painonpudotus Ruotsi 15.00 Neljät häät Amerikassa 16.00 Los Angelesin luksuslukaalit (S) 17.00 Rich Kids of Social Media (S) 18.00 Kielletty rakkaus (S) 19.00 Toisenlaiset äidit 20.00 Laihduttajan suloinen kosto (S) 20.58 Keno 21.00 Nakudeitit (7) 22.00 Bachelor Suomi (S) 23.00 Devious Maids (12) 00.00 Suomen Huippumalli haussa 01.00 Valheen vangit (7) HEro 24.03.2017 10.30 Hell’s Kitchen 11.15 Hell’s Kitchen 12.00 MasterChef Junior US 12.45 MasterChef Junior US 13.30 Nashville (S) 14.15 Nashville (12) 15.00 Säpinää kannen alla (S) 15.45 Säpinää kannen alla (S) 16.30 Säpinää kannen alla (S) 17.15 Säpinää kannen alla (S) 18.00 Gordon Ramsay maailmalla 19.00 Rajavalvojat (S) 19.30 Rajavalvojat (S) 20.00 Rajavalvojat (S) 20.30 Rajavalvojat (S) 21.00 Elokuva: Kaverille kanssa (12) 22.55 Guinness World Records 23.45 Guinness World Records 00.35 Villit nettivideot (12) 01.00-03.14 Kiss Bang Love Suomi (S) 03.15 Temptation Island Suomi (7) 04.00 Temptation Island Suomi (7) AVA 24.03.2017 06.00 Aamun AVAus 07.30 Lemmen viemää (7) 09.30 Lääkärit 10.30 Koirat hotellissa 11.00 Suurin pudottaja 13.00 Voguen Fashion Fund 14.00 Kaikkien aikojen kosinta 15.00 Jane the Virgin (7) 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Beverly Hillsin täydelliset naiset 18.00 Kardashianit 19.00 Kokkisota 20.00 Suomen ihanimmat häät 20.55 AVA kevätmuotinäytöksen pyörteissä 21.00 Camilla Läckberg: Perillinen (12) 23.00 Kardashianit 00.00 Kosto (S) 01.00 Yön AVA l Yle TV2 klo 22.05 Banshee (16) Kausi 2, 1/10. Pikkukaloja. FBI-agentti Racine saapuu tutkimaan Rabbitin, Lucasin ja Carrien veristä välienselvittelyä, mutta pian paljastuu, että hänellä on taka-ajatuksia.
  • Perjantaina 24.03.2017 10 KAUPUNKISANOMAT 08.00 Yle Uutiset 08.05 Hotellien salattu maailma 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Näin Norjassa 11.00 Yle Uutiset 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Dokumenttiprojekti: Pienet taistelijat 13.30 Tosi tarina: Elinkautinen 14.05 Prisma: Ruokavaliolla pitkää ikää? 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 Akuutti 15.40 Seniori työssä 15.55 Naapureita ja ystäviä (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Pokka pitää (S) 18.45 Avara luonto: Jääkarhun kesä 19.40 Midsomerin murhat (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Uutisvuoto 21.45 Nuori Morse (12) 23.15 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 00.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 10.00 Kioski 10.30 Tahdon asia (7) 11.20 Au pairit Kanadassa 11.50 Villi kortti 12.40 Urheiluviikonloppu 12.50 Tanssin Grand Slam: Vakiotanssit 14.20 Urheiluviikonloppu 14.30 Hiihdon Ski Classics 15.35 Urheiluviikonloppu 15.45 MotorSport 16.15 Urheiluviikonloppu 16.20 Salibandyliiga: Puolivälieräottelu 18.30 Urheiluviikonloppu 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Noin viikon uutiset 19.35 Siskonpeti (7) 20.00 Sohvaperunat 21.00 Muistin vanki (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Hamlet 2 (12) 23.35 Bates Motel (16) 00.15 Uutisikkuna 07.00 Formula 1: Ennakkotunnelmat 08.30 Hunajapupuset (S) 08.40 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.55 Alvin ja pikkuoravat (S) 09.10 Winx-klubi (7) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.30-12.49 Salatut elämät (7) 12.50 Elokuva: Se ainoa oikea (S) 14.45 Tuija Tähtien Kanssa 15.10 Tanssii Tähtien Kanssa 17.00 Lauantairavit 18.00 Yökylässä Maria Veitola 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Vaaliextra: Antti Rinne 19.25 Tulosruutu 19.30 Formula 1: Paalupaikka 20.00 Bumtsibum 21.00 Tuija Tähtien Kanssa 21.30 Solsidan (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Wallander: Velkoja (16) 00.30 Rikospaikka 01.00 Scorpion (12) 01.55 Limitless (16) 02.50 Arrow (16) 06.00-06.29 Myyrä ja Panda (S) 06.30-06.54 K3 (7) 06.55 Madagascarin pingviinit (7) 07.20 Madagascarin pingviinit (7) 07.45-08.09 Sonic Boom (7) 08.10 Lego Ninjago (7) 08.35 Transformers Rescue Bots (7) 09.00-10.59 Matkaoppaat 11.00 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 11.05 Leijonan luola USA 12.05 Leijonan luola USA 13.05 Vaaleanpunainen pantteri (S) 13.15 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 13.20 Amerikan kovimmat keräilijät 14.20 Hauskat kotivideot 15.20 Heikki Paasonen Show 16.20 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 16.25 Kaikki vastaan 1 17.55 HS-uutiset ja sää 18.00 The Voice of Finland 20.00 Haluatko miljonääriksi? 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Iron Man (12) 23.40 Elokuva: The Double -Pimeän puolella (16) 01.45 Stand Up! (S) 02.45 Hottikset 2.0 (S) 03.45 Poliisit (S) 04.15 Poliisit (7) 09.00 EpicTV (7) 09.30 EpicTV (7) 11.00 Kolme miestä ja tyttö (S) 11.30 Kolme miestä ja tyttö (S) 12.00 Faija hoitaa (S) 12.30 Lajinsa viimeinen (S) 13.00 Tyhjätaskut (S) 13.30 Last Man on Earth (7) 14.00 Gladiaattorit 15.00 Gladiaattorit 16.00 Valehtelevat viettelijät (7) 17.01 Posse 18.30 Arena eSports 19.00 Treffaa mun vanhemmat 20.00 Stadi vs Lande 21.00 #Subleffa: rita Hayworth -avain pakoon (16) 23.40 The Strain (16) 00.40 The Strain (16) 01.40 Alone -yksin erämaassa 02.40 Alone -yksin erämaassa 10.00 Iiron musiikkiluokka 11.00 Iiron musiikkiluokka 12.30 Rembrandt 13.30 Syötävän hyvä Espanja 14.20 Jäitä hattuun 14.50 Yle Live: Big Weekend 2016, osa 1/2 15.50 Vempainmies 16.15 Kantapöytä 17.15 Volga 30 päivässä 18.00 Päivä Ruotsissa 18.20 Wienin filharmonikot Tokiossa 20.00 Historia: Espanjan armada 21.00 Teemalauantai: Teinit nyt ja ennen 21.00 InRealLife: teinit netissä 22.25 Teenage -Teinien esiinmarssi 23.40 Uusi Kino 00.35 Teematieto 09.00 SVT: Philofix 09.15 SVT: Skavlan junior 09.45 SVT: Lilla Aktuellt skola 10.00 SVT: SVT Nyheter 10.05 SVT: Opinion live 10.50 SVT: Vem vet mest? 11.20 SVT: Kobra 11.50 SVT: bandy: SM-final 14.25 Dok: Kameliajoista luksusravintoloihin 14.55 Tulevaisuuden urheilutähdet 15.55 Efter Nio 16.55 Paremman elämän toivossa 17.25 Kirjaohjelma: Jon Michelet 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Grålle 18.30 Krapulaklinikka 19.00 Ginan maailma 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50 Strömsöstä poimittua 20.00 Bonusperhe 20.45 Taksissa 21.00 Melkein unplugged: Hans On the Bass 21.45 Luontoretkellä: Norjan tunturipeurat 22.35 SVT: Tror du jag ljuger? 23.05 SVT: Promesse 23.20 SVT: En stad en historia 23.25 SVT: En sång från hjärtat 00.55 SVT: Konstsamlaren och katastrofen YLE TV2 LAUANTAI 25.03.2017 22.05 Hamlet 2 (12) (USA 2008) Komedia epäonnistuneesta näyttelijästä ja vielä huonommasta arizonalaisen lukion draamaopettajasta, joka päättää luoda jatkoosan Shakespearen Hamletille. O: Andrew Fleming. N: Steve Coogan, Catherine Keener. HD MTV3 LAUANTAI 25.03.2017 12.50 Se ainoa oikea (S) (She’s the One, Yhdysvallat) Se ainoa oikea. Rento komedia veljeksistä, taksikuskista ja kukkoilevasta jupista, joiden elämää naiset pyörittävät machoisän neuvoista piittaamatta. Ohjaaja: Edward Burns, USA 1996. (92’). Pääosissa: John Mahoney, Edward Burns, Mike McGlone, MaxineBahns, Jennifer Aniston, Cameron Diaz. 22.45 Wallander: Velkoja (16) (Wallander: Indrivaren, Ruotsi) Wallander: Velkoja. Komisario Wallander ja hänen tiiminsä etsivät asunnostaan kuolleena löytyneen naisen tappajaa. Ilmenee, että nainen työskenteli nyrkkeilyvalmentajana salilla, jolla nuorempi konstaapeli Isabella treenaa. Pääepäillyksi nousee uhrinentinen ovimiehenä työskentelevä poikaystävä, mutta onko hän tappaja? Isabellen työtoverille Pontukselle selviää tutkimusten aikana, että Isabelle on salannut menneisyydestään ikäviä asioita. Ohjaus: Kathrine Winfeld. Ruotsi: 2010 (88’): Pääosissa:Krister Henriksson, Lena Endre, Sverrir Gudnason ja Nina Zanjani. NELoNEN LAUANTAI 25.03.2017 21.00 Iron Man (12) (Iron Man/USA 2008). Robert Downey Jr.:n pääosittama huikea toimintaseikkailu huomioitiin kahdella Oscar-ehdokkuudella ja kohosi Yhdysvalloissa ensi-iltavuotensa toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi. Teollisuusmiljardööri ja keksijä Tony Stark kaapataan ja pakotetaan kehittelemään kaikkien aikojen asetta. Pääosissa: Robert Downey Jr., Gwyneth Paltrow, Terrence Howard, Jeff Bridges, Leslie Bibb, Shaun Toub, Paul Bettany. Ohjaus: Jon Favreau. (120’) 23.40 The Double Pimeän puolella (16) (The Double/USA 2011). Richard Gere on intensiivisen toimintatrillerin pääosassa CIA-agentti Paul Shepherdson, joka komennetaan eläkepäiviltä senaattorin murhatutkimuksiin. Syylliseksi epäillään venäläistä palkkamurhaajaa Cassiusta, jota Shepherdsonjäljitti tuloksetta 20 vuoden ajan. Veteraani saa tutkimusparikseen nuoren ja nälkäisen FBI-agentin Ben Gearyn (Topher Grace), joka kyseenalaistaa Shepherdsonin teoriat kiusallisesti. Keskeisessä roolissa nähdään myös True Blood -tähti Stephen Moyer.Pääosissa: Richard Gere, Topher Grace, Martin Sheen, Stephen Moyer, Stana Katic, Odette Yustman. Ohjaus: Michael Brandt. (94’) FoX LAUANTAI 25.03.2017 07.15 FoX Kids: Paddington menee elokuviin (S) (Paddington Goes to the Movies) Kaikkien rakastama sinitakkinen karhu lähtee elokuvateatteriin. Hän on Karhuherra Paddington. 08.45 FoX Kids: Team Hot Wheels huikea startti (7) Team Hot Wheels: The Origin of Awesome!, USA, 2014. Maailman nopeimmat lapset, Gage, Wyatt, Brandon ja Rhett, yrittävät pelastaa maailman hitaimman kaupungin. 21.05 The American (12) The American, USA 2010. O: Anton Corbijn. P: George Clooney, Thekla Reuten, Irina Björklund, Samuli Vauramo. Palkkamurhaaja alkaa saada tarpeekseen tappotyöstään ja vetäytyy Italian maaseudulle odotelemaan viimeistä tehtäväänsä. Jännitysdraama. 01.10 Katastrofileffa: Krokokuja (16) Alligator Alley: USA, 2013. O: Griff Furst. P: Thomas Francis Murphy, Jordan Hinson. Punaniskat terästävät pontikkaa kemikaaleilla. Kun kemikaalipontikkaa kaadetaan rämeelle, syntyy verenhimoisia mutanttialligaattoreita. Katastrofileffa. SUb LAUANTAI 25.03.2017 21.00 #Subleffa: rita Hayworth avain pakoon (16) (Shawshank Redemption, Yhdysvallat) Rita Hayworth avain pakoon. Stephen Kingin pienoisromaaniin perustuva tarina nuoresta pankkiirista, jolle Shawshankin vankila tulee perin tutuksi, kun hänet on tuomittu vaimonsa ja tämän rakastajan murhasta elinkautiseen. Ohjaaja: Frank Darabont, USA1994. (137’). Pääosissa: Tim Robbins, Morgan Freeman, Bob Gunton, William Sadler, Clancy Brown, Gil Bellows, James Whitmore, Mark Rolston. TV5 LAUANTAI 25.03.2017 21.00 Last Vegas (7) (Last Vegas, komedia, USA, 2013) Neljä vanhaa kaverusta lähtee polttarireissulle Las Vegasiin. Juhlimisen ohessa pohditaan elämää, sovitaan riitoja ja rakastutaan. 97 min. Ohjaus: Jon Turteltaub. Pääosissa: Michael Douglas, Robert De Niro, MorganFreeman, Kevin Kline. 03.15 Last Vegas (7) (Last Vegas, komedia, USA, 2013) Neljä vanhaa kaverusta lähtee polttarireissulle Las Vegasiin. Juhlimisen ohessa pohditaan elämää, sovitaan riitoja ja rakastutaan. 97 min. Ohjaus: Jon Turteltaub. Pääosissa: Michael Douglas, Robert De Niro, Morgan Freeman, Kevin Kline. KUToNEN LAUANTAI 25.03.2017 18.45 Zoom: Supersankariopisto (7) (Zoom, toiminta, USA, 2006) Entinen supersankari Zoom (Tim Allen) päätyy vasten tahtoaan kouluttamaan neljää nuorta supersankareiksi armeijan salaisessa tukikohdassa. Nuorten huikeat kyvyt ovat tarpeen, kun maailma on uhattuna. 80 min. Ohjaus: JoelZwick. Pääosissa: Tim Allen, Courteney Cox, Chevy Chase. 23.00 Jakob valehtelija (S) (Jakob the Liar, draama, USA, 1999) Toisen maailmansodan loppupuolella juutalainen Jakob kuulee sattumalta saksalaisten radiosta, että Neuvostoliiton joukot lähestyvät. Kun Jakob kertoo ilouutisen getossa, juoru Jakobin salaisesta radiosta leviääkulovalkean tavoin, eikä hän raaski paljastaa totuutta, vaan alkaa kyhäillä kuvitteellisia uutisia toivon ylläpitämiseksi. Jakob myös ystävystyy keskitysleirin junasta paenneen tytön kanssa, jota hän piilottelee ullakollaan. 111 min. Ohjaus: PeterKassovitz. Pääosissa: Alan Arkin, Bob Balaban, Liev Schreiber, Robin Williams. HEro LAUANTAI 25.03.2017 21.00 Ghost Team one (16) (Ghost Team One/USA 2013). Komedia kahdesta kämppiksestä (Santos ja Villarreal), jotka havaitsevat talossaan paranormaalia toimintaa. He saavat tutkimusavukseen kauniin Fernandan (Romero), joka on kiinnostunut aaveista. Pian selviää, että talo on ollutaikoinaan bordelli, jonka kummitteleva madame on edelleen kiinnostunut seksistä. Pääosissa: Carlos Santos, J.R. Villarreal, Fernanda Romero, Tony Cavalero. Ohjaus: Ben Peyser, Scott Rutherford. (80’) AVA LAUANTAI 25.03.2017 21.00 rakkauskirjeitä Julialle (S) (Letters to Juliet, Yhdysvallat) Rakkauskirjeitä Julialle. Romanttinen komedia amerikkalaisesta kihlaparista, joka matkustaa Veronaan, Shakespearen ja Romeon ja Julian kotikaupunkiin. USA 2010. KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista. LAUANTAI 25.03.2017 TV-OHJELMAT YLE TV1 YLE TV2 MTV NELONEN SUB YLE TEEMA YLE FEM Päivän TV-elokuvat FoX 25.03.2017 06.18 FOX Kids 10.00 Ari ja Kirsi: Kotirempat 10.30 Ari ja Kirsi: Kotirempat 11.00 Ari ja Kirsi: Kotirempat 11.30 Ari ja Kirsi: Kotirempat 12.00 Huutokaupan metsästäjät 12.30 Huutokaupan metsästäjät 13.00 Huutokaupan metsästäjät 13.30 Huutokaupan metsästäjät 14.00 Family Guy (12) 14.30 Family Guy (12) 15.00 Family Guy (12) 15.30 Family Guy (12) 16.00 Family Guy (12) 16.30 Family Guy (12) 17.00 Autoilun hullut kaupungit 18.00 Autotallien metsästäjät 18.30 Autotallien metsästäjät 19.00 Alanyan matkaoppaat (S) 20.00 Top Gear: Kauden parhaat (12) 21.05 Elokuva: The American (12) 23.15 Miksun baari (7) 00.15 Legion 01.10 Katastrofileffa: Krokokuja (16) TV5 25.03.2017 06.00 Jenkkimetsurit 07.00 Koukussa tatuointeihin 08.00 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti 09.00 Terapian tarpeessa (S) 12.30 Koomikot 13.30 Terapian tarpeessa (S) 14.00 Terapian tarpeessa (7) 14.30 Terapian tarpeessa (7) 15.00 Riemuloma Palandereilla 16.00 Voi Venäjä mitä videoita! 16.55 Kreisit kotivideot 18.00 Anssi Kela ja isot biisit 19.00 Myyntimies Jethro matkoilla 2017 20.00 Tuurin kyläkauppias 21.00 Elokuva: Last Vegas (7) 23.10 Kova laki: Erikoisyksikkö (12) 00.05 Ammattina sankari 00.35 Ammattina sankari 01.10 Hulluna sinuun (S) 01.40 Hulluna sinuun (7) 02.15 Tykkää mun ravintolasta 03.15 Elokuva: Last Vegas (7) KUToNEN 25.03.2017 07.40 Selviytyjäkaksikko (7) 08.35 Kurpitsakisat 12.35 Jäisen järven kapinalliset 13.35 Kullan sukeltajat 14.35 Kullan sukeltajat 15.40 Katujen kaaharit 16.40 Autohuutokauppa Teksasissa 17.40 Nälkäiset selviytyjät 18.45 Elokuva: Zoom: Supersankariopisto (7) 20.30 Määränpäänä pohjoisnapa 22.00 Tulilinjalla Afganistanissa 23.00 Elokuva: Jakob valehtelija (S) 01.25 Fast n’ Loud: Hauskat videot 02.25 Tuhoutunut sekunneissa 03.00 Tilt Pelishow 03.35 Misfit Garage 04.30 Kaara 05.00 Kaara TLC 25.03.2017 06.05 Amish Mafia 07.10 Amish Mafia 08.10 Amish Mafia 09.10-11.49 Pomo keittiössä 11.50 Kate +8 12.25 Superhamstraajat 13.25 Siivousfanaatikot 14.25 Voittoa asuntokaupoilla 14.55 Muslimiperhe Amerikassa 15.55 Himoshoppaajien haaste 16.55 Pako lahkosta (S) 18.30 Prameat mustalaishäät (7) 19.30 Katie Pricen ponikerho 20.30 Suurenmoiset morsiamet 21.00 Unelmien hääpuvut 21.30 Charlotte Crosbyn haasteet 22.30 Hengenvaarallisesti lihava 23.35 90 päivää morsiamena 00.30 Sisarvaimot 01.30 Tahdon morsiuspuvun! 02.05 Tahdon morsiuspuvun! 02.40 Tahdon morsiuspuvun: Hääpäivä 03.40 Mafiavaimot FrII 25.03.2017 08.20 Eläintodistaja (12) 12.15 Voittoa asuntokaupoilla 12.50 Kaikki koirista 13.45 Enkelit joukossamme 14.15 Viestejä tuonpuoleisesta (S) 14.50 Viestejä tuonpuoleisesta (S) 15.20 Yksityisetsivä Wolfe (S) 15.55 Näin minut murhattiin (12) 16.25 Rysän päällä 17.25 Petoksen uhrit (12) 18.30 Alistuvat vaimot 19.30 24 tuntia putkassa (12) 20.30 Tappavat suhteet (12) 21.30 Pahin painajaisesi (12) 22.30 Motiivi 23.35 Todellisia painajaisia 00.35 People-lehden tutkimuksia 01.35 Seksileikeistä ensiapuun (12) 02.35 Tappavat synnit (12) 03.40 Motiivi 04.35 Rysän päällä JIM 25.03.2017 08.50 Leijonan luola USA 09.50 Leijonan luola USA 10.50 Jaksa paremmin 11.20 Australian kovimmat keräilijät 12.25 Australian kovimmat keräilijät 13.25 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 14.25 Sukulan suojatit (S) 15.25 Anthony Bourdain maailmalla 16.25 Talent UK 18.00 Talent UK 18.30 Poliisit 2017 (S) 19.00 Poliisit 2017 (S) 19.30 Poliisit 2017 (S) 20.00 Julkkisselviytyjät (S) 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Poliisit kotihälytys (12) 23.00 Erikoisliikemiehet 00.00 Kauppaneuvos Jethro 01.00 Australian rajalla 01.30 Australian rajalla 02.00 Rikkaiden panttilainaamo 03.05 Anthony Bourdain maailmalla LIV 25.03.2017 09.00 Los Angelesin luksuslukaalit (S) 10.00 Tehoneliöt haussa 10.30-12.34 Neljän tähden talkoot 12.35 Huvila & Huussi 13.35 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 13.40 Los Angelesin luksuslukaalit (S) 14.40 Häät sulhasen tapaan 15.55 Tulossa: Kummalliset kammot (S) 16.00 Sinkkuillallinen 17.00 Sinkkuillallinen 18.00 Neljät häät Amerikassa 19.00 Suomen Huippumalli haussa 20.00 Laihduttajan suloinen kosto (S) 21.00 Blindspot (12) 22.00 Temptation Island Suomi 3 (7) 23.00 Temptation Island Suomi 3 (7) 00.00-01.59 Sinkkulaiva 02.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 03.00 Pahan jälkeen (7) HEro 25.03.2017 11.00 Hell’s Kitchen 11.45 Hell’s Kitchen 12.30 MasterChef Junior US 13.15 Ihan kuin ihmiset (S) 14.00 Nashville (12) 14.45 Nashville (S) 15.30 Beauty and the Beast (12) 16.15 Beauty and the Beast (12) 17.00-18.59 Rajavalvojat 19.00 Kyttäputki: Havaiji 5-0 (12) 20.00 Kyttäputki: Havaiji 5-0 (12) 21.00 Elokuva: Ghost Team One (16) 22.40 Guinness World Records 23.25 Guinness World Records 00.15 Kyttäputki: Havaiji 5-0 (12) 01.00 Kyttäputki: Havaiji 5-0 (12) 01.45 Paratiisihotelli (S) 02.30 Paratiisihotelli (7) 03.15 Temptation Island Suomi (7) 04.00 Temptation Island Suomi (7) AVA 25.03.2017 06.00 Aamun AVAus 09.30 Vapun valtakunta 10.00 Jamie Oliverin helpot herkut 10.30 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 11.00 Oma koti kullan kallis 12.00 The 2016 Victoria’s Secret Fashion Show 12.55 AVA kevätmuotinäytöksen pyörteissä 13.00 Tanssii Tähtien Kanssa 14.45 Pilanpäiten 15.00 Rob & Chyna 16.00 Jamie Oliver: Super Food Family Classics 17.00 Vuosia nuoremmaksi 18.00 Kokkisota 19.00 Suomen ihanimmat häät 20.00 Kardashianit 21.00 Elokuva: Rakkauskirjeitä Julialle (S) 23.15 Kosto (7) 00.15 Ensitreffit alttarilla USA 01.15 Believe (12) 02.15 Yön AVA l Yle TV1 klo 21.45 Nuori Morse (12) Kausi 3, 1/4. Kuolemankierros. Nuori nainen viettää iltaa tivolissa. Aamulla hänet löydetään kuolleena metsästä. Thursday suorittaa tutkintaa ilman Morsea.
  • Perjantaina 24.03.2017 11 KAUPUNKISANOMAT 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto 09.00 Yle Uutiset 09.05 Inhimillinen tekijä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Petoeläinten paratiisi (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi 11.45 Perjantai 12.40 Dokumenttiprojekti: Matka isän luo 13.35 Kiehtova maailma 14.30 Uutisvuoto 15.00 Yle Uutiset 15.05 Historia: Vankien Buchenwald (12) 16.00 Benidorm 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki 18.45 Arto Nyberg 19.30 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 20.15 Mittatilaustyönä 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Presidentti (12) 21.50 Hiljainen todistaja (16) 22.50 Ykkösaamu 23.30 Newsroom (7) 00.25 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 10.00 Uusi Päivä (S) 10.28 Uusi Päivä (S) 10.55 Uusi Päivä (S) 11.30 Pasila 2.5 -The Spin-Off (7) 11.55 Suuri vuosi 12.25 Suunsoittoa ja lisää haleja 12.55 Hulluna moottorikelkkailuun 13.25 Riistametsällä 13.55 Urheiluviikonloppu 14.00 Tanssin Grand Slam: Latinalaistanssit 15.28 Urheiluviikonloppu 15.30 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 16.00 Salibandyliiga: Puolivälieräottelu 18.10 MM-maastojuoksu 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Kohteessa: Intia 1 20.00 Tahdon asia (7) 21.00 Kiveä kovemmat 21.51 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Girls (16) 22.35 Märät säpikkäät (12) 23.00 Clear History (7) 00.40 Uutisikkuna 06.30 Formula 1: Ennakkotunnelmat 08.05 Hunajapupuset (S) 08.20 Vikke Viikinki (S) 08.35 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.50 Alvin ja pikkuoravat (S) 09.10 Winx-klubi (7) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Erilaiset perheet 11.00 Elixir Life 11.30 Saaristoruokaa 12.00 Kokkisota 13.00 Pitääkö olla huolissaan? 14.00 Olipa kerran elämä 14.55 Rakkaimmat autot 15.10 Rakkaimmat autot 15.25 Teknavi 16.00 Suomen surkein kuski 17.00 Maajussille morsian 18.00 Bumtsibum 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Tanssii Tähtien Kanssa 21.00 Rimakauhua ja rakkautta (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.30 Formula 1: osakilpailu: Australia 23.30 Isänmaan puolesta (16) 00.30 NCIS: New Orleans (12) 01.30 Ensimmäisen asteen murha (12) 02.25 Pahan jäljillä (16) 03.25 Bosch (12) 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Myyrä ja Panda (S) 06.30-07.14 K3 (7) 07.15 Madagascarin pingviinit (7) 07.40-08.19 Sonic Boom (7) 08.20 Lego Ninjago (7) 08.45 Angry Birds Toons (S) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Liiga: Viikkomakasiini 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Huvila & Huussi 12.00 Kaikki vastaan 1 13.30 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 13.35 Leijonan luola USA 14.35 Hurjat rakkauskilot (S) 15.40 Julkkisselviytyjät (S) 16.45 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 16.50 Suomen huutokauppakeisari 17.50 Hyvät ja huonot uutiset 18.50 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Haluatko miljonääriksi? 20.00 Kaikki vastaan 1 21.25 Keno 21.30 Elokuva: Star Wars: Uusi toivo (12) 00.00 Pahan jälkeen (7) 01.00 Rajavalvojat (S) 01.30 Rajavalvojat (S) 02.00 Poliisit (S) 02.30 Poliisit (S) 03.00 Poliisit (S) 03.30 Pelastushelikopteri (S) 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7) 09.30 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S) 11.00 Treffaa mun vanhemmat 12.00 Simpsonit (12) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Gladiaattorit 15.00 Gladiaattorit 16.01 Donald Trumpin Julkkisdiili 17.00 60 päivää kiven sisässä 18.00 Riisutut 19.00 Suomen surkein kuski 20.00 Myytinmurtajat 21.00 #Subleffa: The Descendants (7) 23.25 Treffaa mun vanhemmat 00.25 Teknavi 00.55 Teknavi 01.25 Vampyyrien sukua (16) 02.25 Maailman kauheimmat naapurit 10.00 Elävä arkisto: J. Karjalainen ja Iltatähti 10.02 J. Karjalainen ja Mustat Lasit 10.13 Arkistovieraana: J. Karjalainen 10.33 Iltatähti 11.15 L’Artiste (S) 11.30 Iiron musiikkiluokka 11.35 Seymour: pianistin oppitunteja elämästä 12.55 Tiededokumentti 13.40 People in white -Valkopukuiset (S) 14.50 Valitut sanat: Sota ja seksi 15.20-17.59 Bodo -kabareekuningas (12) 18.00 Kino Klassikko: Pirulliset (12) 19.55 Milk (S) 20.15 Kirjojen Suomi 21.00 Soundbreaking 21.50 Yle Live: Big Weekend 2016, osa 2/2 22.50 Syötävän hyvä Espanja 23.35 Tiededokumentti 08.15 Unna Junná 08.30 BUU-klubben: Söderkullan Ulla 09.00 SVT: Wild kids 09.30 SVT: Agenterna 10.00 SVT: SVT Nyheter 10.05 SVT: Skavlan 11.05 SVT: Gudstjänst 11.50 SVT: Studio Sápmi 12.20 SVT: Sorans krig 13.20 SVT: Go’kväll 14.05 SVT: Korrespondenterna 15.20 Jumalanpalvelus: Uusia virsiä 16.10 Melkein unplugged: Hans On the Bass 16.55 Perhesirkus 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Söderkullan Ulla 18.30 Tulevaisuuden urheilutähdet 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50 Arkkitehtuurin helmiä 20.00 Dok: Heijastuksia 21.00 Herrasmiehiä & Gangstereita (12) 23.00 SVT: Kungliga husdjur 23.45 SVT: Fomo sapiens 23.55 SVT: Segelflyg: Sveriges flygande talanger 00.25 SVT: Vildmarkens väktare 01.05 SVT: Finnomani -i Sverige YLE TV2 SUNNUNTAI 26.03.2017 23.00 Clear History (7) Nathan Flomm on menettänyt omaisuutensa sekä vaimonsa typerän riidan seurauksena. Hän elää uutta elämäänsä syrjäisellä saarella, kunnes aiempi riitakumppanikin ilmestyy paikalle. N: Larry David ja Eva Mendes. T: HBO. HD NELoNEN SUNNUNTAI 26.03.2017 21.30 Star Wars: Uusi toivo (12) (Star Wars: A New Hope 1977). Yhdessä kaikkien aikojen rakastetuimmista klassikoista nuori Luke Skywalker joutuu galaktisen sodan pyörteisiin kohdattuaan tärkeällä tehtävällä olevan droidin. Elokuva voitti kuusi Oscaria, mm. parhaasta lavastuksesta, erikoisefekteistä ja musiikista. Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher, Peter Cushing, AlecGuinness. Ohjaus: George Lucas. (119’) FoX SUNNUNTAI 26.03.2017 21.00 Terminaali (S) The Terminal, USA, 2004. O: Steven Spielberg. P: Tom Hanks, Katherine Zeta-Jones. Viktor Navorski lentää New Yorkiin tietämättömänä vallankaappauksesta kotimaassaan. Ilman kansallisuutta hän ei saa poistua lentokentältä. Draamaelokuva. 03.25 Katastrofileffa: Jäätikön uhka (12) Age of Ice, USA, 2014. O: Emile Edwin Smith. P: Barton Bund, Jules Hartley. Amerikkalaisperhe on lomailemassa Egyptissä, kun valtavat maanjäristykset aiheuttavat mannerlaatan halkeamisen, ja uusi jääkausi on alkamassa. Tieteisseikkailu. SUb SUNNUNTAI 26.03.2017 21.00 #Subleffa: The Descendants (7) (The Descendants, Yhdysvallat) The Descendants. Oscar-palkittu draamakomedia vaikeuksien koettelemasta havaijilaisperheestä. Keski-ikäinen Matt King jää kahden tyttärensä yksinhuoltajaksi vaimon jouduttua veneonnettomuuteen. Vaimon maatessa koomassa Matt saa kuulla, että tällä oli suhde toiseen mieheen. Ohjaaja: Alexander Payne, USA 2011 (115’). Pääosissa: George Clooney, Shailene Woodley, Amara Miller. TV5 SUNNUNTAI 26.03.2017 18.50 Vesihevonen legenda syvyyksistä (7) (The Water Horse, draama, USA/Iso-Britannia/ Australia, 2007) Yksinäinen skottipoika Angus löytää rannalta munan, josta kuoriutuu myyttinen merihirviö: vesihevonen. Nopeasti kasvava lemmikkiotus ei pysy salassa kauaa... 99 min. Ohjaus: Jay Russell.Pääosissa: Alex Etel, David Morrissey, Emily Watson. 21.00 Apollo 13 (7) (Apollo 13, seikkailudraama, USA, 1995) Tom Hanksin tähdittämä klassikkoelokuva kertoo epäonnistuneen kuulennon vaaroja täynnä olevasta matkasta takaisin Maahan. 140 min. Ohjaus: Ron Howard. Pääosissa: Bill Paxton, Ed Harris, Gary Sinise, KathleenQuinlan, Kevin Bacon, Miko Hughes, Tom Hanks. 02.55 Apollo 13 (7) (Apollo 13, seikkailudraama, USA, 1995) Tom Hanksin tähdittämä klassikkoelokuva kertoo epäonnistuneen kuulennon vaaroja täynnä olevasta matkasta takaisin Maahan. 140 min. Ohjaus: Ron Howard. Pääosissa: Bill Paxton, Ed Harris, Gary Sinise, Kathleen Quinlan, Kevin Bacon, Miko Hughes, Tom Hanks. KUToNEN SUNNUNTAI 26.03.2017 23.00 Zoom: Supersankariopisto (7) (Zoom, toiminta, USA, 2006) Entinen supersankari Zoom (Tim Allen) päätyy vasten tahtoaan kouluttamaan neljää nuorta supersankareiksi armeijan salaisessa tukikohdassa. Nuorten huikeat kyvyt ovat tarpeen, kun maailma on uhattuna. 80 min. Ohjaus: JoelZwick. Pääosissa: Tim Allen, Courteney Cox, Chevy Chase. FrII SUNNUNTAI 26.03.2017 21.00 Noitapiiri (16) (The Craft, kauhu, USA, 1996) Uudessa koulussa aloittava Sarah tutustuu noitina pidettyihin tyttöihin. Kaverukset ryhtyvät leikkimään yliluonnollisilla voimilla ja huomaavat pian, että taikuutta on vaikea hallita... 93 min. Ohjaus: Andrew Fleming.Pääosissa: Christine Taylor, Fairuza Balk, Neve Campbell, Rachel True, Robin Tunney, Skeet Ulrich. YLE TEEMA SUNNUNTAI 26.03.2017 18.00 Kino Klassikko: Pirulliset (12) (Les diaboliques, Ranska 1955) Klassinen trilleri tyrannimaisesta rehtorista ja hänen kahdesta naisestaan, jotka alkavat yhdessä suunnitella miehen murhaamista. O: Henri-Georges Clouzot. N: Simone Signoret, Vera Clouzot. HEro SUNNUNTAI 26.03.2017 09.35 Melrose Placen tarina (S) (Unauthorized Melrose Place Story, The 2015). Tässä tositapahtumiin perustuvassa kutkuttavassa draamassa käydään läpi hittisarja Melrose Placen syntyhetket ja muutos Beverly Hills 90120:n spin-offista omaksi menestystarinakseen. Tuottajien Aaron Spellingin ja Darren Starin piinaavien hetkien lisäksi nähdään herkullisia dramatisointeja eri näyttelijöiden välisistä suhteista sekä taustaa eri juonenkäänteille ja kohtauksille. Näyttelijät: Dan Castellaneta, Adam Corson, Joseph John Coleman FrankRose Bailey IV. Ohjaus: Mark Griffiths (82’) 11.05 Hautajaiset Teksasissa (7) (A Texas Funeral/USA 1999). Draamakomedia käynnistyy, kun kamelifarmareina mainetta niittäneen Whitin suvun jäsenet kokoontuvat patriarkkansa Spartavaarin hautajaisiin Teksasissa. Kaapeissa kolistelleet luurangot alkavat tulla esiin, ja Spartanpojanpoika pääsee perehtymään suvun historiaan yllättävällä tavalla. Pääosissa: Quinton Jones, Robert Patrick, Martin Sheen. Ohjaus: W. Blake Herron. (96’) 12.50 Poika ja Smitty (7) (Smitty 2012). Koko perheen draama kertoo Benistä (Brandon Tyler Russell), joka ajautuu hankaluuksiin ja joutuu lopulta pakenemaan nuorisovankilaa isoisänsä (Peter Fonda) maatilalle. Käänteentekevän kesän aikana Ben ystävystyy niin naapurin herraSmithin kuin nokkelan Koirankin kanssa ja saa samalla monta tärkeää opetusta elämästä. Pääosissa: Peter Fonda, Mira Sorvino, Jason London, Louis Gossett Jr, Brandon Tyler Russell. Ohjaus: David Mickey Evans. (90’) 14.25 Amerikkalainen uneksija (S) (American Dreamer 1984). Romanttisessa screwball-komediassa kotirouva Cathy Palmer (JoBeth Williams) voittaa kirjoituskilpailussa Pariisin-matkan. Matka saa jännittävän käänteen, kun Cathy lyö päänsä ja menettää muistinsa. Pääosissa: JoBeth Williams,Tom Conti, Giancarlo Giannini, Coral Browne, James Staley. Ohjaus: Rick Rosenthal. (100’) 16.10 Pieni pala taivasta (7) (A Little Bit of Heaven/USA 2011). Kate Hudson on koskettavan draamakomedian pääosassa makean uran luonut sinkku Marley, joka kokee elämänsä yllätyksen saadessaan hurmaavalta lääkäriltään (Gael Garcia Bernal, mm. Rakkauskirjeitä Julialle) järisyttävändiagnoosin. Huonot uutiset eivät juuri Marleyn elämää hetkauta. Sen sijaan hän päätyy tekemään lähempää tuttavuutta vastustamattoman karismaattisen lääkärinsä kanssa. Pääosissa: Kate Hudson, Gael Garcia Bernal, Peter Dinklage, Kathy Bates, Lucy Punch,Treat Williams. Ohjaus: Nicole Kassell. (102’) 18.55 Iron Man (12) (Iron Man/USA 2008). Robert Toimintaseikkailu. Pääosissa: Robert Downey Jr., Gwyneth Paltrow, Terrence Howard, Jeff Bridges, Leslie Bibb, Shaun Toub, Paul Bettany. Ohjaus: Jon Favreau. (120’) 21.15 Flight of Fury (16) (Flight of Fury/Britannia-Romania-USA 2007). Toimintatrilleri. Pääosissa: Steven Seagal, Angus MacInnes, Clara Payton, Steve Toussaint, Mark Bazeley, Tim Woodward. Ohjaus: Michael Keusch. (93’) 23.15 Ghost Team one (16) (Ghost Team One/USA 2013). Komedia kahdesta kämppiksestä, jotka havaitsevat talossaan paranormaalia toimintaa. He saavat tutkimusavukseen kauniin Fernandan. Pääosissa: Carlos Santos, J.R. Villarreal, Fernanda Romero, Tony Cavalero. Ohjaus: Ben Peyser, Scott Rutherford. (80’) KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista. SUNNUNTAI 26.03.2017 TV-OHJELMAT YLE TV1 YLE TV2 MTV NELONEN SUB YLE TEEMA YLE FEM Päivän TV-elokuvat FoX 26.03.2017 06.24 FOX Kids 10.00-12.29 Lystikkäät eläinveikkoset (S) 12.30 Aivopelit 13.00 Aivopelit 14.00 Aivopelit 15.00 Jättimäiset purkuhankkeet 16.00 Varastojen metsästäjät 16.30 Varastojen metsästäjät 17.00 Varastojen metsästäjät 17.25 Varastojen metsästäjät 17.55 Huutokaupan metsästäjät 18.25 Huutokaupan metsästäjät 18.55 Jättimäiset muuttokuormat 20.00 Pelastajat Lappi (7) 20.30 Pelastajat Lappi 21.00 Elokuva: Terminaali (S) 23.40 Criminal Minds (16) 00.35 Criminal Minds (16) 01.30 Criminal Minds (12) 02.25 The Walking Dead 03.25 Katastrofileffa: Jäätikön uhka (12) TV5 26.03.2017 07.50 Myyntimies Jethro 08.50 Jos mies saisi päättää 12.50 Voi Venäjä mitä videoita! 13.45 Riemuloma Palandereilla 14.50 Koomikot 15.50 Tuurin kyläkauppias 16.50 Myyntimies Jethro matkoilla 2017 17.45 House (12) 18.50 Elokuva: Vesihevonen legenda syvyyksistä (7) 21.00 Elokuva: Apollo 13 (7) 00.00 5D: Transparin häät (7) 01.00 House (12) 02.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12) 02.55 Elokuva: Apollo 13 (7) KUToNEN 26.03.2017 07.15 American Chopper 08.15 Kurpitsakisat 12.10 Everestin huipulle 13.15 Vakoilijat 14.25 Erämaamuumioiden arvoitus 15.30 Määränpäänä pohjoisnapa 17.00 Tilt Pelishow 17.30 Tuhoutunut sekunneissa 18.00 Huutokaupan aarteet 18.30 Huutokaupan aarteet 19.00 Diesel Brothers 20.00 Misfit Garage 21.00 Wheeler Dealers 22.00 Harley and the Davidsons (12) 23.00 Elokuva: Zoom: Supersankariopisto (7) 00.50 Everestin huipulle 01.55 Jäisen järven kapinalliset 02.55 Kaara 03.25 Kaara 03.55 Autotalli remonttiin 04.55 Huutokauppakuninkaat 05.25 Huutokauppakuninkaat TLC 26.03.2017 07.05 Ensiapuklinikka 07.35 Ensiapuklinikka 08.05 Ensiapuklinikka 08.40-11.19 Kakkukuningas 11.20 Muslimiperhe Amerikassa 12.20 Amish Mafia 13.20 Amish Mafia 14.25-16.54 Oho, olen raskaana! (12) 16.55 Voittoa asuntokaupoilla 17.25 Kate +8 18.00 Hengenvaarallisesti lihava 19.00 Sisarvaimot 20.00 Upea lihava elämäni 21.00 Tahdon morsiuspuvun! 21.30 Tahdon morsiuspuvun! 22.00 Superstore 22.30 Superhamstraajat 23.30 Siivousfanaatikot 00.35 Liian ruma rakkauteen? 01.35 Tahdon morsiuspuvun! 02.05 Tahdon morsiuspuvun! 02.40 Tahdon morsiuspuvun! 03.10 Tahdon morsiuspuvun! 03.45 Muslimiperhe Amerikassa 04.40 Kate +8 FrII 26.03.2017 08.05 Eläintodistaja (7) 12.05 Voittoa asuntokaupoilla 12.40 Kaikki koirista 13.40 Cashmere Mafia (7) 14.30 Kadonneet: spesiaali (7) 15.35 Rysän päällä 16.30 Yövuoro (12) 17.30 Transparin häät (7) 18.30 Killing Fields 19.30 Vain kuolleen ruumiini yli 20.00 Petoksen uhrit (12) 21.00 Elokuva: Noitapiiri (16) 23.10 Täydellinen murha (12) 00.10 Pahin painajaisesi (12) 01.10 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset (12) 02.10 Olen strippari (16) 03.10 Redrum (12) 03.40 Rikollinen pakkomielteeni (12) 04.45 Rysän päällä JIM 26.03.2017 09.00 Leijonan luola USA 10.00 Leijonan luola USA 10.55 Leijonan luola USA 11.55 Australian kovimmat keräilijät 12.55 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 13.55 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 14.55 Maailman makeimmat mokat 15.55 Rikkaiden panttilainaamo 17.00 Ummikot ulkomailla 18.00 Kauppaneuvos Jethro 19.00 Anthony Bourdain maailmalla 20.00 Sukulan suojatit (S) 21.00 Hyvät ja huonot uutiset 22.00 Erikoisliikemiehet 23.00 Poliisit 2017 (S) 23.30 Poliisit 2017 (S) 00.00 Poliisit 2017 (S) 00.30 Nieminen & Lahtinen Show 01.30 Suurlähetystön villi arki (12) 02.30 Rekkakuskit jäällä (7) 03.30 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay LIV 26.03.2017 09.00 Los Angelesin luksuslukaalit 10.00 Tehoneliöt haussa 10.30 Neljän tähden talkoot 11.00 Neljän tähden talkoot 11.30 Neljän tähden talkoot 12.00 Neljän tähden talkoot 12.30 Tulossa: Suomen hauskin tavis 12.35 Häät sulhasen tapaan 13.50 Tulossa: Kummalliset kammot 13.55 Sinkkuillallinen 14.55 Sinkkuillallinen 15.55 Tulossa: Suomen hauskin tavis 16.00 Neljät häät Amerikassa 17.00 Devious Maids (12) 18.00 Huippumalli haussa 19.00 Hurjat rakkauskilot (S) 20.00 Suomen Huippumalli haussa 20.58 Keno 21.00 Criminal Minds (16) 22.00 Bachelor Suomi (S) 23.00 Greyn anatomia (12) 00.00 Kadonneen rakkauden jäljillä 01.00 Rich Kids of Social Media 02.00 Laihduttajan suloinen kosto HEro 26.03.2017 09.35 Elokuva: Melrose Placen tarina (S) 11.05 Elokuva: Hautajaiset Teksasissa (7) 12.50 Elokuva: Poika ja Smitty (7) 14.25 Elokuva: Amerikkalainen uneksija (S) 16.10 Elokuva: Pieni pala taivasta (7) 18.00 Gordon Ramsay maailmalla 18.55 Elokuva: Iron Man (12) 21.15 Elokuva: Flight of Fury (16) 23.15 Elokuva: Ghost Team One (16) 01.00 Nurse Jackie (12) 01.30 Nurse Jackie (7) 02.00 Nurse Jackie (12) 02.30 Nurse Jackie (12) 03.00 Paratiisihotelli (S) 03.45 Paratiisihotelli (S) AVA 26.03.2017 06.00 Aamun AVAus 09.30 Kevin McCloudin ekomökki 10.30 Haaveiden talo hartiapankilla 11.30 Elixir Fitness 12.00 Eläintarhan salaisuudet 13.00 Puolisot syynissä 13.55 AVA kevätmuotinäytöksen pyörteissä 14.00 Elixir Fitness 14.30 Sara La Fountain Australiassa 15.00 Treffaa mun vanhemmat 16.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa 17.00 Riisutut 18.00 Jane the Virgin (7) 19.00 Vuosia nuoremmaksi 20.00 Paluu alttarille 20.55 AVA kevätmuotinäytöksen pyörteissä 21.00 Gåsmamman -Naarasleijona (16) 22.00 Deadly Women Naistappajat (16) 23.00 Rouva Ministeri (7) 00.00 Voguen Fashion Fund 01.00 AVA kevätmuotinäytöksen pyörteissä l Sub klo 21.00 The Descendants (7) Oscar-palkittu draamakomedia vaikeuksien koettelemasta havaijilaisperheestä. Keski-ikäinen Matt King jää kahden tyttärensä yksinhuoltajaksi vaimon jouduttua veneonnettomuuteen.
  • Perjantaina 24.03.2017 12 KAUPUNKISANOMAT YLE TV1 MAANANTAI 27.03.2017 13.25 Laivan kannella (7) (Suomi 1954, 93’) O: Ville Salminen. N: Raili Mäki, Matti Ranin, Oke Tuuri, Tommi Rinne. Laulunäytelmään perustuva elokuva kuunariparkin leppoisasta miehistöstä ja monikasvoisesta kokkipojasta. Mv. SUb MAANANTAI 27.03.2017 21.00 #Subleffa: Knight & Day (12) (Knight & Day, Yhdysvallat) Knight & Day. Romanttinen komedia Junesta, joka tapaa lentokentällä elämänsä miehen. Pian selviää, että mies onkin vakooja, ja June joutuu tahtomattaan mukaan mitä oudoimpia piirteitä saavaan tapahtumavyyhtiin. Alkaa hurja takaa-ajo eri maanosienvälillä, ja Junen pitää päättää, voiko mieheen luottaa. Ohjaus: James Mangold, USA 2010. Pääosissa: Tom Cruise, Cameron Diaz, Peter Sarsgaard. TV5 MAANANTAI 27.03.2017 22.00 MIb miehet mustissa (12) (Men in Black, toiminta, USA, 1997) Agentti K (Tommy Lee Jones) työskentelee salaisessa MIB-virastossa, joka valvoo maapallolla oleskelevia avaruusolentoja. Hän tarvitsee uuden työparin, ja ehdokkaaksi ilmaantuu newyorkilainen poliisi James Edwards(Will Smith). 87 min. Ohjaus: Barry Sonnenfeld. Pääosissa: Linda Fiorentino, Rip Torn, Tommy Lee Jones, Tony Shalhoub, Vincent D’onofrio, Will Smith. 01.00 Vesihevonen legenda syvyyksistä (7) (The Water Horse, draama, USA/Iso-Britannia/ Australia, 2007) Yksinäinen skottipoika Angus löytää rannalta munan, josta kuoriutuu myyttinen merihirviö: vesihevonen. Nopeasti kasvava lemmikkiotus ei pysy salassa kauaa... 99 min. Ohjaus: Jay Russell. Pääosissa: Alex Etel, David Morrissey, Emily Watson. HEro MAANANTAI 27.03.2017 21.00 Neighbor for Sale Antaa mennä vaan (12) (Everything Must Go/USA 2010). Mestarikoomikko Will Ferrell on kutkuttavan draamakomedian pääosassa Nick Halsey, jolle käy todella köpelösti. Mies saapuu potkut saatuaan kotiin vain huomatakseen, että vaimo on lempannut hänet kirjaimellisesti pihalle.Pöllämystynyt mies päättää jäädä tavaroineen omakotitalonsa edustalle odottamaan, mitä kohtalo tuo seuraavaksi tullessaan. Elokuva perustuu kirjailijamestari Raymond Carverin novelliin Why Don’t You Dance? Pääosissa: Will Ferrell, Rebecca Hall, MichaelPena, Christopher C.J. Wallace, Glenn Howerton. Ohjaus: Dan Rush. (92’) KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista. MAANANTAI 27.03.2017 TV-OHJELMAT 05.55 Tosi tarina: Huonekalukauppias 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Tosi tarina: Hyvän jakaja 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Pisara 11.05 Petoeläinten paratiisi (7) 12.00 Tosi tarina: Usko Toivo 12.30 Hercule Poirot (12) 13.25 Laivan kannella (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.05 Arto Nyberg 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Akuutti 19.00 Historia: Hitlerin eläimet 20.00 MOT: Kilpailutushuuman kolhimat 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dok: Totuus pelissä (12) 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.10 Yle Uutiset 23.15 Catastrophe (12) 23.40 Dokumenttiprojekti: Näin unta elämästä (12) 00.55 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Luontomatkalla Australiassa 10.30 Kohteessa: Intia 1 11.30 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 12.00 Sohvasurffaajat: Jordania 1/2 Eksyksissä 12.25 Sohvasurffaajat: Jordania 2 Luolassa 13.00 Hulluna moottorikelkkailuun 13.30 Suunsoittoa ja lisää haleja 14.00 Suuri vuosi 14.30 Mieleni ja minä 15.00 Noin viikon uutiset 15.25 Siskonpeti: Wrong Direction (S) 15.30 Uusi Päivä (S) 15.57 Uusi Päivä (S) 16.25 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Pasila 2.5 -The Spin-Off (7) 19.30 Märät säpikkäät (12) 20.00 Uusi Päivä (S) 20.30 Siskonpeti (7) 21.00 Our Girl (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Bates Motel (16) 22.45 Mr. Robot (16) 23.40 Yle FOLK: Kahvin ehdoilla 00.05 Uutisikkuna 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi: Talouden viikko 08.00 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin? 09.11 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Emmerdale (7) 11.00 Formula 1: Australian osakilpailu 13.30 Tuija Tähtien Kanssa 14.00 Tanssii Tähtien Kanssa 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Yökylässä Maria Veitola 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin? 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Suomen kaunein koti 21.00 Paluu alttarille 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 Rizzoli & Isles (12) 00.00 Rimakauhua ja rakkautta (7) 01.00 Suomen kaunein koti 01.55 Arrow (16) 02.45 Legends (16) 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Myyrä ja Panda (S) 06.45 K3 (7) 06.55 K3 (7) 07.10 Madagascarin pingviinit (S) 07.35 Lego Nexo Knights (7) 07.55 Sonic Boom (7) 08.10 Angry Birds Toons (S) 08.15 Angry Birds Stella (S) 08.20 Lego Friends (S) 08.45 Lego City (S) 08.50 Ravintola X 09.50 Remppa vai muutto 13.45 Eläinsairaala (7) 14.15 Matkaoppaat 14.45 Amerikan paras ravintola 15.45 Huvila & Huussi 16.50 Hurjat rakkauskilot (S) 17.50 Julkkisselviytyjät (S) 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno 21.00 Hyvät ja huonot uutiset 22.00 Stand Up! (S) 23.00 Poliisit -kotihälytys (7) 00.00 Amerikan kovimmat keräilijät 01.00 Stand Up! (S) 02.00 Blue Bloods (12) 03.00 Poliisit (S) 03.30 Poliisit (7) 04.00 Pelastushelikopteri (S) 04.30 Matkaoppaat 09.30 Salatut elämät (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 Treffaa mun vanhemmat 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Myytinmurtajat 18.00 Gladiaattorit 19.00 Rillit huurussa (S) 19.30 Kolme miestä ja tyttö (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit 28. kausi (S) 21.00 #Subleffa: Knight & Day (12) 23.15-00.14 Iholla 3. kausi 00.15 Empire (12) 01.15 Gladiaattorit 02.15 The Late Show With Stephen Colbert 03.15 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Soundbreaking 17.50 Historia: Rooseveltin suku 18.45 Tarkastaja tulee (12) 20.15 Syötävän hyvä Espanja 21.00 Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen 22.00 Aavikon kaiut (16) 22.55 Uusi Kino: Marian ilmestys (S) 23.35 Tiededokumentti: Koirat lähikuvassa 00.20 Teematieto 07.25 SVT: Gomorron Sverige 11.00 SVT: Finnomani -i Sverige 11.30 SVT: Skoteräventyret 12.00 SVT: Babel 13.00 SVT: SVT Nyheter 13.05 SVT: Landet runt 13.50 SVT: Programtablå 14.00 SVT: Sverige! 14.30 SVT: Kungliga husdjur 15.15 SVT: Änglar, finns dom? 17.00 SVT: SVT Nyheter 17.25 Ginan maailma 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Äänijahti 18.30 Kohtalona koulukiusaaminen 19.00 Yksineläjä Severin 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Närbild 20.30 Minun maisemani 20.45 Oddasat 21.00 Efter Nio 22.00 Arkistosta revittyä: Saaristolaiselämää 22.30 Herkkua kasviksista 23.45 SVT: Historien om kaffe 23.55 SVT: Se hungern! 00.25 SVT: Programtablå 00.30 SVT: Studio Sápmi YLE TV1 YLE TV2 MTV NELONEN SUB YLE TEEMA YLE FEM Päivän TV-elokuvat FoX 27.03.2017 10.00 Rojua, rojua 11.00 Ari ja Kirsi: Kotirempat 11.30 Autotallien metsästäjät 12.00 Aivopelit 13.00 Jättimäiset rakennusurakat 14.00 FOX Wild 15.00 Näin se tehdään Suomi: Polarica (S) 16.00 Supertehtaat: Laverstoke Mill 17.00 Lapin poliisit 17.30 Varastojen metsästäjät 18.00 Huutokaupan metsästäjät 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset 19.00 Family Guy (7) 19.30 Family Guy (12) 20.00 Alanyan matkaoppaat 21.00 Miksun baari (7) 22.00 The Walking Dead 23.00 Talking Dead 23.45 Family Guy (7) 00.15 Family Guy (12) 00.45 Outcast (16) 01.50 Outcast (16) 02.55 Legion 03.55 Minority Report (12) 04.50 Minority Report (12) TV5 27.03.2017 08.20 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti 12.15 Myyntimies Jethro 13.15 Riemuloma Palandereilla 14.15 Nanny (S) 14.50 House (12) 15.50 Pelastajat (7) 16.20 Pelastajat (7) 16.55 Pulmuset (S) 17.30 Seinfeld (S) 18.00 Terapian tarpeessa (S) 18.30 70’s show (S) 19.00 House (12) 20.00 Myyntimies Jethro matkoilla 2017 21.00 Anssi Kela ja isot biisit 22.00 Elokuva: MIB -miehet mustissa (12) 00.00 Puolisoni onkin homo 01.00 Elokuva: Vesihevonen legenda syvyyksistä (7) 03.10 Suomen rumimmat tatuoinnit 03.40 Suomen rumimmat tatuoinnit 04.15 Tykkää mun ravintolasta 05.15 Jenkkimetsurit KUToNEN 27.03.2017 06.55 Autotalli remonttiin 07.55 Selviytyjäkaksikko (S) 08.55 Kullan sukeltajat 12.55 American Chopper 13.55 Selviytyjäkaksikko (7) 15.00 Huutokaupan aarteet 15.30 Tilt Pelishow 16.00 Diesel Brothers 17.00 Pontikankeittäjät (7) 18.00 Kullan sukeltajat 19.00 Fast n’ Loud: Hauskat videot 20.00 Ed Stafford: Matka tuntemattomaan 21.00 Nälkäiset selviytyjät 22.00 Tulilinjalla Afganistanissa 23.00 Shades of Blue 00.05 Wheeler Dealers 01.05 American Chopper 02.05 Selviytyjäkaksikko (7) 03.10 Pontikankeittäjät (7) 04.10 Autotalli remonttiin 05.15 Ed Stafford: Matka tuntemattomaan TLC 27.03.2017 12.10 Jon ja Kate +8 12.45 Sisarvaimot 13.45 Rajaton rakkaus 14.15 Nettideittaajat 14.45 Löysät pois! 15.50 Saitureiden säästövinkit 16.20 Jon ja Kate +8 16.55 Kakkukuningas 17.30 Katie Pricen ponikerho 18.30 Prameat mustalaishäät (7) 19.30 Pienten perhe 20.00 Tahdon morsiuspuvun! 20.30 Hengenvaarallisesti lihava 21.30 Liian ruma rakkauteen? 22.30 Superstore 23.05 Pienten perhe 23.35 Oho, olen raskaana! (7) 00.05 Sisarvaimot 01.05 Charlotte Crosbyn haasteet 02.10 Upea lihava elämäni 03.05 Amish Mafia 04.05 Kakkukuningas 04.40 Jon ja Kate +8 05.10 Saitureiden säästövinkit FrII 27.03.2017 07.40 Philadelphian eläinpoliisit 08.35 Tavallista elämää 12.05 Voittoa asuntokaupoilla 12.45 Murhasta tuli totta (12) 13.45 Tavallista elämää 14.20 Viestejä tuonpuoleisesta 14.50 Viestejä tuonpuoleisesta 15.25 Valheellinen verkkomaailma 16.25 Philadelphian eläinpoliisit 17.30 Murhasta tuli totta (12) 18.30 Yksityisetsivä Wolfe 19.00 Rysän päällä 20.00 Näin minut murhattiin (12) 20.30 Verisukulaisia 21.30 Petoksen uhrit 22.30 Opas upeaan eroon 23.30 Tappavat synnit (16) 00.30 Redrum (12) 01.05 Näin minut murhattiin (12) 01.40 Todellisia painajaisia 02.40 Täydellinen murha 03.40 24 tuntia putkassa (12) 04.45 Redrum (12) 05.20 Treffit helvetistä (12) JIM 27.03.2017 09.00 MasterChef Australia 10.00 Hyvät kaupat (S) 11.00 Rajavalvojat (S) 11.30 Rajavalvojat (S) 12.00 Martina ja hengenpelastajat 13.00 Amerikan karmeimmat kokit 14.00 Andrew Maynen metkut 14.30 Andrew Maynen metkut 15.00 Pomo piilossa Suomi 16.00 Maailman makeimmat mokat 17.00 Kauppaneuvos Jethro 18.00 Leijonan luola USA 19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.00 Amerikan rajavartijat 20.30 Poliisit 2017 (S) 21.00 Erikoisliikemiehet 22.00 Poliisit kotihälytys (12) 23.00 Leijonan luola USA 00.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 01.00 Anthony Bourdain maailmalla 02.00 Amerikan rajavartijat 02.30 Australian rajalla 03.00 Australian rajalla 03.30 Panttilainaamo Louisiana 04.00 Panttilainaamo Louisiana LIV 27.03.2017 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Neljän tähden talkoot 10.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 11.00 Tehoneliöt haussa 11.30 Neljät häät Amerikassa 12.30 Huvila & Huussi 13.30 Eden 14.00 Kaisa ja luksuskodit 15.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit 16.00 Rich Kids of Social Media 17.00 Sinkkuillallinen 18.00 Neljät häät Amerikassa 19.00 Remppa vai muutto 20.00 Huippumalli haussa 21.00 Greyn anatomia (12) 22.00 Devious Maids (12) 22.55 Tulossa: Kummalliset kammot (S) 23.00 Temptation Island Suomi 3 (7) 00.00 Gigolot 00.30 Sinkkuillallinen 01.30 Los Angelesin luksuslukaalit 02.30 Neljät häät Amerikassa 03.30 Valheen vangit (12) HEro 27.03.2017 11.05 Pelastushelikopteri (S) 11.30 Pelastushelikopteri (7) 11.55 Britannian paras leipomo 12.45 Britannian paras leipomo 13.35 Paluu pulpettiin (S) 14.00 Paluu pulpettiin (S) 14.25 Paluu pulpettiin (S) 14.50 Säpinää kannen alla (S) 15.35 Nashville (S) 16.20 Pelastushelikopteri (S) 16.45 Pelastushelikopteri (7) 17.10 Top Chef 18.00 Säpinää kannen alla (S) 19.00 Rajavalvojat (S) 19.30 Rajavalvojat (S) 20.00 Kyttäputki: Castle (12) 21.00 Elokuva: Neighbor for Sale Antaa mennä vaan (12) 22.55 Kyttäputki: Castle (12) 23.50 Nurse Jackie (12) 00.25 Nurse Jackie (12) 01.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7) 01.45 Paratiisihotelli Ruotsi (7) 02.30 Temptation Island Suomi 03.15 Pelastushelikopteri (S) 03.40 Pelastushelikopteri (7) AVA 27.03.2017 06.00 Aamun AVAus 07.30 Lemmen viemää (7) 09.30 Lääkärit 10.30 Koiralle koti 11.00 Grand Designs -unelma-asunnot 13.00 Mun perhe 13.30 Elixir Fitness & Sport 14.00 Vuosia nuoremmaksi 15.00 Jane the Virgin (7) 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Fitistä fätiksi ja takaisin 18.00 Kardashianit 18.55 AVA ja kevätkampausten salat 19.00 Tuija Tähtien Kanssa 19.30 Sara La Fountain Australiassa 20.00 Yökylässä Maria Veitola 21.00 Kardashianit 22.00 Sinkkuelämää (12) 22.35 AVA kevätmuotinäytöksen pyörteissä 22.40 OC:n täydelliset naiset 23.35 Valtiatar (12) 00.35 Kallista kipua (12) p. 010 501 2480, Jönsaksentie 6, Myyrmäki, Vantaa www.terapinova.fi Vapaita Kriisija terapia-aikoja Tervetuloa! TerapiNova TerapiNova p. 010 501 2480, Jönsaksentie 6, Myyrmäki, Vantaa www.terapinova.fi Vapaita Kriisija terapia-aikoja Tervetuloa! l Yle TV1 klo 21.30 Dok: Totuus pelissä (All Governments Lie, Kanada 2016) Vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalit osoittivat, että valeuutiset ovat tulleet jäädäkseen. Tässä maailmassa vain riippumattomat toimijat voivat yhä heiluttaa sananvapauden lippua. Mäkitorpantie 33 Oulunkylä. Avoinna 16-18. Varaston tyhjennysmyynti…entisöityjä huonekaluja, rokokoo kalusto, tuoleja…monipuolinen kangasvalikoima, myös uusia huonekaluja. Puh. työhuone 757 0598 ja matkapuhelin. 0405087421 www.huonekaluverhoomo.fi Huonekaluverhoomo ja myynti O. PohjoisKoivisto Talven puhtautta ja raikkautta meiltä! Meillä peset edullisesti matot, täkit, peitot ja petauspatjat, kaikki kodin suuret tekstiilit. Rumpukoneessa tai laakapesuna! Viherpeippoon on helppo tulla Viherpeippoon on nyt entistä helpompi tulla, sillä Kehä II päättyy Turuntiehen n. 600 metrin päässä Viherpeiposta itään. Asiakkaat pääsevät autoillaan aivan katutasossa sijaitsevan pesutuvan oven eteen. Viherpeippo on avoinna arkisin klo 9-20 ja lauantaisin klo 9-15. Itsepalvelu Palvelupesula Pesutupa Viherpeippo Oy Kavallinpelto 13, 02710 Espoo Info@viherpeippo.fi www.viherpeippo.fi Ajanvaraukset: Puh. 09-849 3100 Talven puhtautta ja raikkautta meiltä! Meillä peset edullisesti matot, täkit, peitot ja petauspatjat, kaikki kodin suuret tekstiilit. Rumpukoneessa tai laakapesuna! Viherpeippo on avoinna arkisin klo 9-20 ja lauantaisin klo 9-15. Itsepalvelu Palvelupesula Ajanvaraukset: Puh. 09-849 3100 Tervetuloa! Pesutupa Viherpeippo Oy Kavallinpelto 13, 02710 Espoo Info@viherpeippo.fi www.viherpeippo.fi l Yle TV2 klo 21.00 Our Girl (12) Kuvassa Molly Dawes (Lacey Turner). Kausi 1, 2/7. Armeijan koulutuskeskuksen tiukka kuri on Mollylle järkytys. Kuinka siihen sopeutuu nainen, joka on aina antanut sanan sanasta? Hiljalleen Molly tajuaa, mitä hän haluaa elämältä. Nouseeko seinä vastaan? HD.
  • Perjantaina 24.03.2017 13 KAUPUNKISANOMAT 05.55 Elämä käännekohdassa 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Hercule Poirot (12) 13.25 Kunnioittaen (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv 15.50 A-studio 16.20 Luontohetki 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Hotellien salattu maailma 19.45 Mittatilaustyönä 20.00 Puoluepäivä Vihreät 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Puoluepäivä Vihreät 21.45 Jamaica Innin majatalo (16) 22.45 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.55 Yle Uutiset 23.00 Kotikatsomo: Presidentti (12) 23.45 Prisma: Ruokavaliolla pitkää ikää? 00.40 Puoli seitsemän 01.10 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Elämää ja pyörätuolirugbya 10.30 Onnistuuko avioliitto? 11.30 Zlatanin jalanjäljillä 12.00 Sohvasurffaajat: Jordania 2 Luolassa 12.25 Sohvasurffaajat: Päätepiste 13.00 Riistametsällä 13.30 Luontomatkalla Australiassa 14.00 Täydellistä elämää 14.30 Nansenin jäljillä 15.30 Pasila 2.5 -The Spin-Off (7) 16.00 Siskonpeti (7) 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Herkullinen Toscana 19.30 Kandit 20.00 Uusi Päivä (S) 20.30 Au pairit Kanadassa 21.00 Villi kortti 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Jalkapallomaaottelu: AUT FIN 23.40 Au pairit Kanadassa 00.10 Uutisikkuna 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin? 09.11 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 09.40 Kauniit ja rohkeat (7) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Lääkärit 13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 14.30 Kokkisota 15.30 Kolme miestä ja tyttö (S) 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Paluu alttarille 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin? 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Suomen surkein kuski 21.00 Mustamaalattu (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Peter Nyman 23.05 NCIS: New Orleans (12) 00.00 Paluu alttarille 00.55 Kohde (12) 01.50 Kuin viimeistä päivää (7) 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Myyrä ja Panda (S) 06.45 K3 (S) 06.55 K3 (S) 07.10 Madagascarin pingviinit (S) 07.35 Lego Nexo Knights (7) 07.55 Sonic Boom (7) 08.10 Angry Birds Toons (S) 08.15 Angry Birds Stella (S) 08.20 Lego Friends (S) 08.45 Lego City (S) 08.50 Eläinpotilaiden pelastaja 09.50 Remppa vai muutto 13.45 Eläinsairaala (S) 14.15 Matkaoppaat 14.45 Amerikan paras ravintola 15.45 Amerikan kovimmat keräilijät 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Haluatko miljonääriksi? 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.58 Keno 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 22.05 Haluatko miljonääriksi? 23.05 Pahan jälkeen 00.05 NCIS Rikostutkijat (12) 01.05 Amerikan kovimmat keräilijät 02.05 Blue Bloods (12) 03.00 Poliisit (S) 03.30 Poliisit (S) 04.00 Pelastushelikopteri (S) 04.30 Matkaoppaat 09.30 Salatut elämät (12) 10.00 Lemmen viemää (7) 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 The Late Show With Stephen Colbert 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Myytinmurtajat 18.00 Ninja Warrior 19.00 Rillit huurussa (S) 19.30 Faija hoitaa (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 60 päivää kiven sisässä 22.00 Sub.doc: Maailman kovimmat vankilat 23.00 Iholla 3. kausi 23.30 Iholla 3. kausi 00.00 Sleepy Hollow (12) 01.00 Ninja Warrior 02.00 The Late Show With Stephen Colbert 03.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Tiededokumentti: Sairauksien keisari 18.00 Tiededokumentti: Eheytyykö homo? 19.00 Bodo -kabareekuningas (12) 20.00 Kahlitsematon renessanssi 21.00 Historia: Espanjan armada 21.55 Elävä arkisto: Paula Koivuniemi 21.57 Paula Koivuniemi -Koko kansan leidi 22.27 Arkistovieraana: Paula Koivuniemi 22.41 Yle live: Paula Provinssirockissa 23.10 Tiededokumentti: Koirat lähikuvassa 23.55 Valitut sanat: Sota ja seksi 00.25 Teematieto 07.25 SVT: Gomorron Sverige 11.00 SVT: Vem vet mest? 11.30 SVT: Studio Sápmi 12.00 SVT: Agenda 12.45 SVT: Meningslösa konversationer i fantastiska miljöer 12.55 SVT: Programtablå 13.00 SVT: SVT Nyheter 13.05 SVT: Fråga doktorn 13.50 SVT: Programtablå 14.00 SVT: Vem bor här? 15.00 SVT: Se hungern! 16.25 Efter Nio 17.25 Närbild 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Melkein kuusivuotias 18.30 Clay Kids (7) 18.41 Gazoon (S) 18.45 Nina Patalo (7) 18.50 Nina Patalo (7) 19.00 Paremman elämän toivossa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Spotlight: Kun itäraja vuosi 20.30 Herkkuja: Vadelmakakku 20.41 Norjaa ristiin rastiin 20.45 Oddasat 21.00 Sportmagasinet 21.30 Strömsö 22.00 Arne Dahl (16): Valvova silmä 23.00 SVT: Hundra procent bonde 23.30 SVT: Plus 00.00 SVT: Kobra 00.30 SVT: Studio Sápmi YLE TV1 TIISTAI 28.03.2017 13.25 Kunnioittaen (S) (Suomi 1954, 90’) O: Edvin Laine. N: Uuno Laakso, Elsa Turakainen, Tauno Palo. Vuoden 1954 eduskuntavaalien alla valmistunut komedia pikkukaupungin vaalitaistelusta. Mv. FoX TIISTAI 28.03.2017 01.00 Terminaali (S) The Terminal, USA, 2004. O: Steven Spielberg. P: Tom Hanks, Katherine Zeta-Jones. Viktor Navorski lentää New Yorkiin tietämättömänä vallankaappauksesta kotimaassaan. Ilman kansallisuutta hän ei saa poistua lentokentältä. Draamaelokuva. TV5 TIISTAI 28.03.2017 21.00 battleship (12) (Battleship, toiminta/seikkailu/sci-fi, USA, 2012) Kansainvälinen laivastosotaharjoitus muuttuu leikistä todeksi, kun avaruuden muukalaiset hyökkäävät ylivertaisilla aluksillaan ihmiskuntaa vastaan. 131 min. Ohjaus: Peter Berg. Pääosissa: Alexander Skarsgård, Brooklyn Decker, Jesse Plemons, Josh Spence, Liam Neeson, Peter MacNicol, Rihanna, Tadanobu Asano, Taylor Kitsch. 02.45 MIb miehet mustissa (12) (Men in Black, toiminta, USA, 1997) Agentti K (Tommy Lee Jones) työskentelee salaisessa MIB-virastossa, joka valvoo maapallolla oleskelevia avaruusolentoja. Hän tarvitsee uuden työparin, ja ehdokkaaksi ilmaantuu newyorkilainen poliisi James Edwards(Will Smith). 87 min. Ohjaus: Barry Sonnenfeld. Pääosissa: Linda Fiorentino, Rip Torn, Tommy Lee Jones, Tony Shalhoub, Vincent D’onofrio, Will Smith. KUToNEN TIISTAI 28.03.2017 22.00 Monty Python: Elämän tarkoitus (16) (Monty Python’s The Meaning of Life, komedia, Iso-Britannia, 1983) Klassinen koomikkoryhmä palasi viimeisessä elokuvassaan tv-sarjojensa sketsilähteille löytäen jokaiselle jotain kauhisteltavaa ja kaikille sammioittain naurunaiheita. 107 min. Ohjaus: Terry Gilliam, Terry Jones. Pääosissa: Carol Cleveland, Eric Idle, Graham Chapman, John Cleese, Michael Palin, Terry Gilliam, Terry Jones. FrII TIISTAI 28.03.2017 21.00 The International (16) (The International, trilleri, USA, Saksa, Iso-Britannia, 2009) Interpolin agentti ja apulaispiirisyyttäjä tutkivat kansainvälistä pankkia, jota epäillään korruptiosta ja murhista. 118 min. Ohjaus: Tom Tykwer. Pääosissa: Clive Owen, Naomi Watts, Armin Mueller-Stahl, Ulrich Thomsen, Brian F. O’Byrne. HEro TIISTAI 28.03.2017 21.00 Alice Creedin tapaus (16) (The Disappearance of Alice Creed/Britannia 2009). Gemma Arterton on intensiivisen ja yllätyksellisen trillerin nimikkoroolissa Alice Creed, joka joutuu keskellä kirkasta päivää kidnappaajien uhriksi. Kahden miehen orkestroima ihmisryöstö vaikuttaa järjestelyiltään vedenpitävältä, mutta motiivit jäävät ensi hätään epäselviksi. Alice osoittautuu myös neuvokkaammaksi vastukseksi kuin kaunis ja hauras kuori antaa olettaa. Pääosissa: Gemma Arterton, Eddie Marsan, Martin Compston. Ohjaus: J. Blakeson. (96’) KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista. TIISTAI 28.03.2017 TV-OHJELMAT AKKUKELLARI % (09) 877 7732 Päivystys 040 5400 987 Kraputie 2 (Siwan takapihalla) 00890 Helsinki AKKUJA EDULLISEEN NETTOHINTAAN! Älä jää turhaan pulaan! MEILTÄ LÖYDÄT AKUT JOKA LÄHTÖÖN! AKKUKELLARISTA saat parhaat akkumerkit kaikkiin tarpeisiisi. Tarvittaessa toimitus paikanpäälle. PARHAAT AKUT AKKUKELLARISTA! Palvelevasta akkujen erikoisliikkeestä! YLE TV1 YLE TV2 MTV NELONEN SUB YLE TEEMA YLE FEM Päivän TV-elokuvat FoX TIISTAI 28.03.2017 10.30 Pelastajat Lappi 11.00 Ari ja Kirsi: Kotirempat 11.30 Huutokaupan metsästäjät 12.00 Aivopelit 13.00 Jättimäiset purkuhankkeet 14.00 FOX Wild 15.00 Autoilun hullut kaupungit 16.00 Supertehtaat: Laverstoke Mill 17.00 Lapin poliisit 17.30 Varastojen metsästäjät 18.00 Huutokaupan metsästäjät 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset 19.00 Family Guy (12) 19.30 Family Guy (12) 20.00 Amanda ja pelimiehet 21.00 Criminal Minds (16) 22.00 True Crime: Murhien meediot (12) 22.30 True Crime: Murhien meediot (12) 23.00 Miksun baari (7) 00.00 Family Guy (12) 00.30 Family Guy (12) 01.00 Elokuva: Terminaali (S) 03.35 Da Vinci’s Demons (16) 04.50 Da Vinci’s Demons (16) TV5 28.03.2017 06.05 Tavallista elämää 06.40 Tavallista elämää 07.10 Tavallista elämää 07.40 Ammattina sankari 08.15 Ammattina sankari 08.45 Prameat mustalaishäät (7) 12.45 Seinfeld (S) 13.20 70’s show (S) 13.50 Pulmuset (S) 14.25 Me Fisherit (S) 14.55 House (12) 15.50 Pelastajat (7) 16.20 Pelastajat (7) 16.55 Pulmuset (7) 17.30 Seinfeld (S) 18.00 Terapian tarpeessa (7) 18.30 70’s show (7) 19.00 House (12) 20.00 Anssi Kela ja isot biisit 21.00 Elokuva: Battleship (12) 23.40 Kreisit kotivideot 00.40 Koomikot 01.40 Ammattina sankari 02.10 Ammattina sankari 02.45 Elokuva: MIB -miehet mustissa (12) 04.35 Richterin asteikko KUToNEN 28.03.2017 06.30 Autotalli remonttiin 07.30 American Chopper 08.30 Selviytyjäkaksikko (7) 12.30 Kullan sukeltajat 13.30 American Chopper 14.35 Selviytyjäkaksikko (7) 15.35 Fast n’ Loud: Hauskat videot 16.30 Pontikankeittäjät (7) 17.30 Kullan sukeltajat 19.00 Wheeler Dealers 20.00 Misfit Garage 21.00 Diesel Brothers 22.00 Elokuva: Monty Python: Elämän tarkoitus (16) 00.15 Nälkäiset selviytyjät 01.20 Erämaamuumioiden arvoitus 02.25 American Chopper 03.25 Selviytyjäkaksikko (7) 04.30 Pontikankeittäjät (7) 05.30 Autotalli remonttiin TLC 28.03.2017 10.10 Breaking Amish (S) 11.05 Pomo keittiössä 11.40 Kakkukuningas 12.10 Jon ja Kate +8 12.45 Sisarvaimot 13.45 Katie Pricen ponikerho 14.50 Prameat mustalaishäät (7) 15.45 Saitureiden säästövinkit 16.20 Jon ja Kate +8 16.55 Kakkukuningas 17.30 Hengenvaarallisesti lihava 18.30 Liian ruma rakkauteen? 19.30 Pienten perhe 20.00 Tahdon morsiuspuvun! 20.30 Charlotte Crosbyn haasteet 21.30 Upea lihava elämäni 22.30 Tahdon morsiuspuvun! 23.00 Pienten perhe 23.35 Oho, olen raskaana! (12) 00.05 Sisarvaimot 01.05 Löysät pois! 02.05 Rajaton rakkaus 02.40 Nettideittaajat 03.10 Breaking Amish (S) 04.10 Kakkukuningas 04.45 Jon ja Kate +8 05.20 Saitureiden säästövinkit FrII 28.03.2017 07.45 Philadelphian eläinpoliisit 08.45 Tavallista elämää 12.20 Voittoa asuntokaupoilla 12.55 Murhasta tuli totta (12) 14.00 Tavallista elämää 14.30 Cashmere Mafia (7) 15.25 Kadonneet: spesiaali (7) 16.30 Philadelphian eläinpoliisit 17.30 Murhasta tuli totta (12) 18.30 Yksityisetsivä Wolfe 19.00 Rysän päällä 20.00 Näin minut murhattiin (12) 20.30 Treffit helvetistä (12) 21.00 Elokuva: The International (16) 23.20 Tappavat synnit (12) 00.25 Redrum (12) 01.00 Näin minut murhattiin (12) 01.30 Tamron Hallin rikostutkimukset (12) 02.35 Tappavat suhteet (12) 03.35 Killing Fields 04.35 Redrum (12) 05.05 Vain kuolleen ruumiini yli JIM 28.03.2017 12.00 Martina ja hengenpelastajat 13.00 Amerikan karmeimmat kokit 14.00 Australian kovimmat keräilijät 15.00 Pomo piilossa Suomi 16.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 17.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 18.00 Leijonan luola USA 19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.00 Amerikan rajavartijat 20.30 Poliisit 2017 (S) 21.00 Amerikan kovimmat keräilijät 22.00 Poliisit 2017 (S) 22.30 Leijonan luola USA 23.30 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 00.30 Rikkaiden panttilainaamo 01.35 Metsien miehet (12) 02.35 Rekkakuskit jäällä (7) 03.30 Amerikan rajavartijat 04.00 Panttilainaamo Louisiana 04.30 Panttilainaamo Louisiana LIV 28.03.2017 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Neljän tähden talkoot 10.00 Los Angelesin luksuslukaalit 11.00 Tehoneliöt haussa 11.30 Neljät häät Amerikassa 12.30 Sinkkuillallinen 13.30 Eden 14.00 Kaisa ja luksuskodit 15.00 Neljät häät Amerikassa 16.00 Los Angelesin luksuslukaalit 17.00 Sinkkuillallinen 18.00 Neljät häät Amerikassa 19.00 Remppa vai muutto 20.00 Bachelor Suomi (S) 21.00 Bachelor Suomi (S) 22.00 Bachelor Suomi -tilinteko 22.30 Temptation Island Suomi 3 (7) 23.30 Sinkkuillallinen 00.30 Los Angelesin luksuslukaalit (7) 01.30 Neljät häät Amerikassa 02.30 Rich Kids of Social Media (S) 03.30 Valheen vangit (S) HEro 28.03.2017 11.05 Pelastushelikopteri (S) 11.30 Pelastushelikopteri (7) 11.55 Britannian paras leipomo 12.45 Britannian paras leipomo 13.35 Paluu pulpettiin (S) 14.00 Paluu pulpettiin (S) 14.25 Paluu pulpettiin (7) 14.50 Säpinää kannen alla (S) 15.35 Nashville (7) 16.20 Pelastushelikopteri (S) 16.45 Pelastushelikopteri (7) 17.10 Top Chef 18.00 Säpinää kannen alla (S) 19.00 Rajavalvojat (S) 19.30 Rajavalvojat (S) 20.00 Kyttäputki: Holmes NYC (12) 21.00 Elokuva: Alice Creedin tapaus (16) 23.00 Kyttäputki: Holmes NYC (12) 23.50 Nurse Jackie (12) 00.25 Nurse Jackie (12) 01.00 Paratiisihotelli Ruotsi 01.45 Paratiisihotelli Ruotsi (7) 02.30 Temptation Island Suomi 03.15 Pelastushelikopteri (S) 03.40 Pelastushelikopteri (7) AVA 28.03.2017 06.00 Aamun AVAus 07.30 Lemmen viemää (7) 09.30 Lääkärit 10.30 Mun perhe 11.00 Sadan tonnin talot 13.00 Grand Designs Living 14.00 Sinulle on postia 15.00 Jane the Virgin (12) 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Beverly Hillsin täydelliset naiset 18.00 Kardashianit 18.55 AVA ja kevätkampausten salat 19.00 Oma koti kullan kallis 20.00 Suomen kaunein koti 21.00 Vuosia nuoremmaksi 22.00 Sinkkuelämää (12) 22.35 Suomen ihanimmat häät 23.35 OC:n täydelliset naiset 00.30 Deadly Women Naistappajat (16) 01.30 Vaimot vaihtoon USA 02.25 AVA ja kevätkampausten salat 02.30 Yön AVA Niskavaivat, migreeni, unettomuus, stressi, iskias, tiinitus, masennus, tupakointi, ylipaino, lapsettomuus, impotenssi, kuukautiskivut, rytmihäiriöt, allergia, ärtynyt suolisto, ummetus... AKUPUNKTIO, VYÖHYKETERAPIA Kiinalaisen perinteisen lääketieteen tohtori Wei Hua & 050 410 4748 HOITO ON LÄHES KIVUTON Itäkeskuksen Fysikaalinen Hoitolaitos Tallinnanaukio 4 B 5. krs, Apteekin vieressä Pakilan Fysioterapia Pakilantie 61, S-Marketin vieressä Lisätietoja: www,akupunktio.org Tietokonehuolto Entertom Tietokoneiden ja lisälaitteiden huollot kätevästi luonasi. Lisäksi suosituimmat palvelut ovat kiinteähintaisia. www.entertom.fi P. 045 267 5855 l Yle TV1 klo 21.45 Jamaica Innin majatalo (16) 3/3. Elämään pettynyt Mary näkee omin silmin miten raukkamaisesti salakuljettajat toimivat. Jem tietää hyvin, että Joss saa käskyt korkeammalta taholta, mutta keneltä? HD. l Yle Fem klo 22.00 Arne Dahl (16): Valvova silmä 2. kausi. Osa 1/2. Jouluisen Tukholman kaduilla hoipertelee puolialaston pahoinpidelty nainen. Poliisi saa vihiä laittomien lääkeaineiden varastosta ja epäilee, että rikollista toimintaa johdetaan Ruotsista.
  • Perjantaina 24.03.2017 14 KAUPUNKISANOMAT YLE TV1 KESKIVIIKKo 29.03.2017 13.15 rengasmatka (S) (Suomi 1952, 73’) Ylioppilaskunnan laulajien rengasmatka. FoX KESKIVIIKKo 29.03.2017 02.00 Night Watch yövahti (16) Night Watch, Venäjä, 2004. O: Timur Bekmambetov. P: Konstantin Habenski, Vladimir Menšov. Valon ja pimeyden voimat ovat eläneet aselevossa satojen vuosien ajan. Mystiset tapahtumat käynnistävät ikiaikaisen ennustuksen: yksi Suurista vaihtaa puolta ja puhkeaa sota. TV5 KESKIVIIKKo 29.03.2017 21.00 rambo taistelija 3 (16) (Rambo III, toiminta, USA, 1988) Sotaveteraani John Rambo (Sylvester Stallone) lähtee Afganistaniin kuultuaan ystävänsä ja kouluttajansa eversti Trautmanin (Richard Crenna) jääneen siellä sotivien venäläisjoukkojen vangiksi. 94 min. Ohjaus: Peter MacDonald. Pääosissa: Sylvester Stallone, Richard Crenna, Marc de Jonge. KUToNEN KESKIVIIKKo 29.03.2017 22.00 Yö ilman armoa (12) (The Night of The Following Day, draama, USA/Ranska, 1968) Rikollisryhmä (yhtenä Marlon Brando) sieppaa rikkaan perheen tyttären, mutta rikollisten välit alkavat hiljalleen kiristyä, kun tytön kohtelusta tulee erimielisyyksiä. 93 min. Ohjaus: HubertCornfield, Richard Boone. Pääosissa: Gérard Buhr, Jess Hahn, Marlon Brando, Pamela Franklin, Richard Boone, Rita Moreno. YLE TEEMA 29.03.2017 21.45 Kino: Menneitten sukupolvien varjot (7) Ivanin ja Maritskan onneton rakkaustarina Karpaateilla elävien hutsulien brutaalista ja värikkäästä elämästä kertovassa draamassa. Perustuu Myhailo Kotsiubynskyn romaaniin. O: Sergei Paradzhanov, 1964. HEro KESKIVIIKKo 29.03.2017 21.00 Lions for Lambs (12) (Lions for Lambs/USA 2007). Tom Cruise on jännitysdraaman yhdessä pääosassa senaattori Jasper Irving, joka yrittää taivutella toimittaja Janine Rothin (Meryl Streep) kertomaan liittovaltion uudesta sotatrategiasta myönteisessä valossa. Professori Stephen Malley (Robert Redford) puolestaan yrittää muuttaa lahjakkaan oppilaansa elämän suunnan. Tarinat kietoutuva hiljalleen yhteen. Robert Redford on myös ohjannut elokuvan. Pääosissa: Tom Cruise, Meryl Streep, Robert Redford, Michael Pena, Derek Luke, Andrew Garfield. Ohjaus: Robert Redford. (87’) KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista. KESKIVIKKO 29.03.2017 TV-OHJELMAT 05.55 Akuutti 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset 12.14 Oddasat 12.30 Tosi tarina: Vankivaunu 13.15 rengasmatka (S) 14.30 Puoluepäivä Vihreät 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Yle Oddasat 15.15 Puoluepäivä Vihreät 16.00 Ylen aamu-tv 16.20 MOT: Kilpailutushuuman kolhimat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Ilma, jota hengitämme 20.00 Puoluepäivä Perussuomalaiset 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Puoluepäivä Perussuomalaiset 21.50 Inhimillinen tekijä 22.40 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.50 Yle Uutiset 22.55 Ulkolinja: Erdogan, Turkin itsevaltias 23.55 Puoli seitsemän 00.20 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 10.30 Vanhasta uudeksi -kierrätysvinkkejä 11.00 Märät säpikkäät (12) 11.25 Luontomatkalla Australiassa 11.55 Sohvasurffaajat: Päätepiste 12.25 Riistametsällä 12.55 Villi kortti 13.45 Taitoluistelun MM: Naisten lyhytohjelma 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Tahdon asia (7) 20.00 Uusi Päivä (S) 20.30 Taitoluistelun MM: Avajaiset ja parien lyhytohjelma 23.05 Stacey Dooley: Uusi huumesota (12) 00.00 Banshee (16) 00.50 Uutisikkuna 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin? 09.11 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 09.40 Kauniit ja rohkeat (7) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Lääkärit 13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 14.30 Löytäjät 15.00 Peter Nyman 15.30 Fresh Off the Boat (S) 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Suomen surkein kuski 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet 18.00 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin? 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Olipa kerran elämä 21.00 Yökylässä Maria Veitola 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.30 Tulosruutu 22.40 Rikospaikka 23.10 Myytinmurtajat 00.15 Pitääkö olla huolissaan? 01.10 Yökylässä Maria Veitola 02.05 Pukumiehet (7) 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Myyrä ja Panda (S) 06.45-07.09 K3 (7) 07.10 Madagascarin pingviinit (S) 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 08.00 Sonic Boom (S) 08.10 Angry Birds Toons (S) 08.15 Angry Birds Stella (S) 08.20 Lego Friends (S) 08.45 Lego City (S) 08.50 Eläinpotilaiden pelastaja 09.50 Remppa vai muutto 13.45 Eläinsairaala (S) 14.15 Matkaoppaat 14.45 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 15.45 Amerikan kovimmat keräilijät 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Heikoin lenkki 18.50 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Julkkisselviytyjät (S) 20.58 Keno 21.00 Hyvät ja huonot uutiset 22.00 Temptation Island Suomi 3 23.00 Erikoisliikemiehet 00.00 Liiga: Playoffs Extra 00.05 Amerikan kovimmat keräilijät 01.05 Poliisit -kotihälytys (7) 02.05 Blue Bloods (7) 03.05 Poliisit (7) 03.35 Poliisit (S) 04.05 Pelastushelikopteri (S) 04.35 Matkaoppaat 09.30 Salatut elämät (12) 10.00 Lemmen viemää (7) 14.00 Ihmemies MacGyver (7) 15.00 Riisutut 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Myytinmurtajat 18.00 Ninja Warrior 19.00 Rillit huurussa (S) 19.30 Lajinsa viimeinen 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Rillit huurussa (S) 21.00 Treffaa mun vanhemmat 22.00 Catfish deittihuijarit 23.00 Iholla 3. kausi 23.30 Iholla 3. kausi 00.00 Supernatural (12) 01.00 Ninja Warrior 02.00 The Late Show With Stephen Colbert 03.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Tiededokumentti: Sairauksien keisari 18.00 Kantapöytä 19.00 Rebellion -verellä ja sydämellä (12) 20.00 Afroamerikkalaiset 21.00 Volga 30 päivässä 21.45 Kino: Menneitten sukupolvien varjot (7) 23.20 Jäitä hattuun 23.55 Teematieto 07.25 SVT: Gomorron Sverige 11.00 SVT: Vem vet mest? 11.30 SVT: Studio Sápmi 12.00 SVT: Vetenskapens värld 13.00 SVT: SVT Nyheter 13.05 SVT: Go’kväll 14.45 SVT: Hundra procent bonde 15.35 Jumalanpalvelus: Uusia virsiä 16.23 Clay Kids (7) 16.34 Gazoon (S) 16.38 Nina Patalo (7) 16.46 Nina Patalo (7) 16.55 Spotlight : Kun itäraja vuosi 17.25 Sportmagasinet 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Hittehatt 18.30 Hiukkasmysteeri (7) 19.00 Iloa puutarhasta 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Lasso 20.30 Sex & Sånt: Seksuaaliterapia 20.45 Oddasat 21.00 Maan povessa (16) 22.00 Perhesirkus 22.30 Kohtalona koulukiusaaminen 23.00 SVT: Korrespondenterna 23.30 SVT: Där ingen skulle tro att någon kunde bo 00.00 SVT: Hundra procent bonde 00.30 SVT: Strömsö YLE TV1 YLE TV2 MTV NELONEN SUB YLE TEEMA YLE FEM Päivän TV-elokuvat FoX 29.03.2017 06.19 FOX Kids 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset 10.00-11.29Lapin poliisit 11.30 Huutokaupan metsästäjät 12.00 Aivopelit 13.00 Jättimäiset purkuhankkeet 14.00 Käärmeenmetsästäjät 15.00 Rojua, rojua 16.00 Supertehtaat: Laverstoke Mill 17.00 Lapin poliisit 17.30 Varastojen metsästäjät 18.00 Huutokaupan metsästäjät 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset 19.00 Family Guy (12) 19.30 Family Guy (12) 20.00 Pelastajat Lappi 20.30 Australian rajalla 21.00 Criminal Minds (16) 22.00 Bones (12) 23.00 Amanda ja pelimiehet 00.00 Family Guy (12) 00.30 Family Guy (12) 01.00 The Walking Dead 02.00 Elokuva: Night Watch yövahti (16) 04.15-05.14 Cops (12) 05.15 Villeimmät videot (12) TV5 29.03.2017 08.20 Ammattina sankari 08.50 Prameat mustalaishäät (7) 12.50 Seinfeld (S) 13.20 70’s show (7) 13.55 Pulmuset (7) 14.25 Me Fisherit (S) 14.55 House (12) 15.55 Meripelastajat 16.20 Meripelastajat 16.55 Pulmuset (7) 17.30 Seinfeld (S) 18.00 Terapian tarpeessa (S) 18.30 70’s show (7) 19.00 House (12) 20.00 Lindemania 21.00 Elokuva: Rambo -taistelija 3 (16) 23.05 Anssi Kela ja isot biisit 00.10 Riemuloma Palandereilla 01.10 Ammattina sankari 01.45 Ammattina sankari 02.15 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti 03.10 Tykkää mun ravintolasta 04.15 Pelastajat (7) 04.45 Pelastajat (7) KUToNEN 29.03.2017 06.55 Pontikankeittäjät (7) 07.55 Selviytyjäkaksikko (7) 08.55 Katujen kaaharit 12.55 American Chopper 13.55 Selviytyjäkaksikko (7) 15.00 Kurpitsakisat 16.00 Misfit Garage 17.00 Pontikankeittäjät (7) 18.00 Kullan sukeltajat 19.00 Everestin huipulle 20.00 Jäisen järven kapinalliset 21.00 Harley and the Davidsons 22.00 Elokuva: Yö ilman armoa (12) 00.00 Shades of Blue 01.05 Tilt Pelishow 01.35 Tuhoutunut sekunneissa 02.05 American Chopper 03.10 Selviytyjäkaksikko (7) 04.05 Pontikankeittäjät (7) TLC 29.03.2017 10.40 Pomo keittiössä 11.15 Kakkukuningas 12.15 Jon ja Kate +8 12.50 Sisarvaimot 13.50 Hengenvaarallisesti lihava 14.50 Liian ruma rakkauteen? 15.50 Saitureiden säästövinkit 16.25 Jon ja Kate +8 16.55 Kakkukuningas 17.30 Charlotte Crosbyn haasteet 18.30 Upea lihava elämäni 19.30 Pienten perhe 20.00 Tahdon morsiuspuvun! 20.30 Löysät pois! 21.30 Rajaton rakkaus 22.05 Nettideittaajat 22.35 Tahdon morsiuspuvun! 23.10 Pienten perhe 23.40 Oho, olen raskaana! (7) 00.15 Sisarvaimot 01.15 Katie Pricen ponikerho 02.15 Prameat mustalaishäät (7) 03.20 Breaking Amish (S) 04.20 Kakkukuningas 05.20 Jon ja Kate +8 FrII 29.03.2017 07.40 Philadelphian eläinpoliisit 08.40 Tavallista elämää 12.10 Viestejä tuonpuoleisesta 12.45 Murhasta tuli totta (12) 13.45 Tavallista elämää 14.20 Mafiavaimot 15.15 Yksityisetsivä Wolfe 15.50 Näin minut murhattiin (12) 16.25 Philadelphian eläinpoliisit 17.30 Murhasta tuli totta (12) 18.30 Yksityisetsivä Wolfe 19.00 Rysän päällä 20.00 Näin minut murhattiin (12) 20.30 People-lehden tutkimuksia 21.30 Täydellinen murha 22.35 Todellisia painajaisia 23.35 Tappavat synnit (16) 00.40 Redrum (12) 01.40 Killing Fields 02.40 Opas upeaan eroon 03.35 Verisukulaisia 04.35 Todellisia painajaisia JIM 29.03.2017 09.00 MasterChef Australia 10.00 Hyvät kaupat (S) 11.00 Rajavalvojat (7) 11.30 Rajavalvojat (S) 12.00 Martina ja hengenpelastajat 13.00 Amerikan karmeimmat kokit 14.00 Australian kovimmat keräilijät 15.00 Pomo piilossa Suomi 16.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 17.00 Ummikot ulkomailla 18.00 Leijonan luola USA 19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.00 Amerikan rajavartijat 20.30 Poliisit 2017 (S) 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Poliisit 2017 (S) 22.30 Suurlähetystön villi arki 23.30 Leijonan luola USA 00.30 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 01.30 Metsien miehet 02.30 Poliisit kotihälytys (12) 03.30 Amerikan rajavartijat LIV 29.03.2017 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Neljän tähden talkoot 10.00 Los Angelesin luksuslukaalit (7) 11.00 Candice sisustaa 11.30 Neljät häät Amerikassa 12.30 Sinkkuillallinen 13.30 Eden 14.00 Kaisa ja luksuskodit 15.00 Neljät häät Amerikassa 16.00 Los Angelesin luksuslukaalit (7) 17.00 Sinkkuillallinen 18.00 Neljät häät Amerikassa 19.00 Remppa vai muutto 20.00 Liv D: Skandaalista kuuluisaksi 21.00 Suomen Huippumalli haussa 22.00 Bachelor Suomi (S) 23.00 Criminal Minds (16) 00.00 Sinkkuillallinen 01.00 Los Angelesin luksuslukaalit (S) 02.00 Neljät häät Amerikassa 03.00 Valheen vangit (7) HEro 29.03.2017 09.55 Top Chef 10.45 Hell’s Kitchen 11.30 Pelastushelikopteri (S) 11.55 Pelastushelikopteri (7) 12.20 Britannian paras leipomo 13.10 Britannian paras leipomo 14.00 Paluu pulpettiin (S) 14.25 Paluu pulpettiin (7) 14.50 Säpinää kannen alla (7) 15.35 Nashville (12) 16.20 Pelastushelikopteri (S) 16.45 Pelastushelikopteri (7) 17.10 Top Chef 18.00 Säpinää kannen alla (7) 19.00 Rajavalvojat (S) 19.30 Rajavalvojat (7) 20.00 Kyttäputki: Holmes NYC (12) 21.00 Elokuva: Lions for Lambs (12) 22.50 Kyttäputki: Holmes NYC (12) 23.50 Nurse Jackie (12) 00.25 Nurse Jackie (12) 01.00 Paratiisihotelli Ruotsi 01.45 Paratiisihotelli Ruotsi (7) 02.30 Temptation Island Suomi (7) 03.15 Pelastushelikopteri (S) 03.40 Pelastushelikopteri (7) AVA 29.03.2017 06.00 Aamun AVAus 07.30 Lemmen viemää (7) 09.30 Lääkärit 10.30 Elixir Fitness & Sport 11.00 Muodin huipulle 13.00 Ruotsin maajussille morsian 14.00 Pitääkö olla huolissaan? 15.00 Jane the Virgin (12) 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Beverly Hillsin täydelliset naiset 18.00 Kardashianit 19.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa 20.01 Vuosia nuoremmaksi 21.00 Rouva Ministeri (7) 22.00 Sinkkuelämää (7) 22.35 Riisutut 23.35 The Perfect Selfie 01.05 Ensimmäisen asteen murha (7) 02.05 Living Dolls 03.05 Yön AVA Onko alkoholi ongelmasi? AA-AUTTAVA PUHELIN joka päivä 9-21 p. (09) 750 200 Myös läheisille! www.aa.fi, al-anon.fi TULE MUKAAN Espoon menestyneimpään salibandyseuraan ! 1-3 -VUOTIAAT (PERHESÄHLY) 4-7 -VUOTIAAT (SALIBANDYKOULU) 6-20 -VUOTIAAT (JOUKKUETOIMINTA) OTA YHTEYS: Tony Isoksela Harrastevastaava 0400 501 738, tony.isoksela@esport.fi www.esportoilers.fi l Yle TV2 klo 18.00 Holby Cityn sairaala (12) Mo tapaa isänsä peitetarinan turvin. Paljastuuko totuus kuitenkin? Serena (Catherine Russel, kuvassa) löytää saman päivän aikana sekä liittolaisen että ihailijan. T: BBC. l Hero klo 20.00 Kyttäputki: Holmes NYC Oranssit muovihelmet. Holmes tutkii kahta murhaa, joiden uhrit saivat postissa viisi oranssia muovihelmeä. Kittyn kateellisuus Watsonia kohtaan vaikeuttaa kuitenkin tutkintaa. l Yle Teema klo 19.00 Rebellion verellä ja sydämellä (12) 1/5. Aku Louhimiehen ohjaama irlantilaisdraama kuvaa vuoden 1916 pääsiäisen tapahtumia. Dublinissa leimahti lyhyt mutta verinen kapina, jossa kansallismieliset irlantilaiset taistelivat itsenäisyyden puolesta. (U) HD. Kuvassa: Elizabeth Butler (Charlie Murphy) & Stephen Duffy Lyons (Paul Reid).
  • Perjantaina 24.03.2017 15 KAUPUNKISANOMAT YLE TV1 TorSTAI 30.03.2017 13.15 Fennada-klassikot: Ylijäämänainen (7) (1951). Elokuva nuoruudenrakkaudessa pettyneen tavaratalon kassanhoitajan kohtalosta. O: Roland af Hällström. N: Asta Backmann, Tauno Palo, Kyllikki Forssell, Harri Sinijärvi. Mv. FoX TorSTAI 30.03.2017 23.00 Terminaali (S) The Terminal, USA, 2004. O: Steven Spielberg. P: Tom Hanks, Katherine Zeta-Jones. Viktor Navorski lentää New Yorkiin tietämättömänä vallankaappauksesta kotimaassaan. Ilman kansallisuutta hän ei saa poistua lentokentältä. Draamaelokuva. 01.40 The American (12) The American, USA 2010. O: Anton Corbijn. P: George Clooney, Thekla Reuten, Irina Björklund, Samuli Vauramo. Palkkamurhaaja alkaa saada tarpeekseen tappotyöstään ja vetäytyy Italian maaseudulle odotelemaan viimeistä tehtäväänsä. Jännitysdraama. TV5 TorSTAI 30.03.2017 21.00 Pähkähullu professori (7) (The Nutty Professor, komedia, USA, 1996) Pyylevä professori Sherman Klump (Eddie Murphy) kokeilee keksimäänsä tehokasta laihdutuseliksiiriä itseensä, sillä haluaa tehdä vaikutuksen ihastukseensa. Ihmeliemellä on kuitenkin sivuvaikutuksensa... 89 min.Ohjaus: Tom Shadyac. Pääosissa: Dave Chappelle, Eddie Murphy, Jada Pinkett, James Coburn, John Ales, Larry Miller, Nichole Cauley. 23.00 rambo taistelija 3 (16) (Rambo III, toiminta, USA, 1988) Sotaveteraani John Rambo (Sylvester Stallone) lähtee Afganistaniin kuultuaan ystävänsä ja kouluttajansa eversti Trautmanin (Richard Crenna) jääneen siellä sotivien venäläisjoukkojen vangiksi. 94 min. Ohjaus: PeterMacDonald. Pääosissa: Sylvester Stallone, Richard Crenna, Marc de Jonge. KUToNEN TorSTAI 30.03.2017 22.00 Jesse Stone: Innocents Lost (12) (Jesse Stone: Innocents Lost, rikosdraama, USA, 2011) Virastaan syrjäytetty Paradisen pikkukaupungin ex-poliisipäällikkö Jesse Stone (Tom Selleck) ryhtyy tutkimaan nuoren ystävänsä epäilyttävää murhaa. Kapuloita rattaisiin panee nepotismin avullavirkaan noussut röyhkeä uusi poliisipäällikkö. 84 min. Ohjaus: Dick Lowry. Pääosissa: Tom Selleck, Kathy Baker, Kohl Sudduth. YLE TEEMA TorSTAI 30.03.2017 21.45 Kino Suomi: Hamlet liikemaailmassa (12) (1987) Kaurismäkeläinen Shakespeare-elokuva ahneesta valtapelistä, joka rikkoo liikemiessuvun perhesuhteet. N: PirkkaPekka Petelius, Esko Salminen, Elina Salo ja Kati Outinen. O: Aki Kaurismäki. HD HEro TorSTAI 30.03.2017 21.00 Flight of Fury (16) (Flight of Fury/Britannia-Romania-USA 2007). Action-supertähti Steven Seagal esittää vauhdikkaan toimintatrillerin pääosassa entistä armeijan lentäjää John Sandsiä, jolle tehdään lyömätön tarjous hänen ajautuessaan hankaluuksiin viranomaisten kanssa:huipputeknologialla varustettu X77-hävittäjä on joutunut vääriin käsiin Afganistanissa, ja Sandsin on joko tuhottava se tai palautettava se Yhdysvaltoihin hinnalla millä hyvänsä. Pääosissa: Steven Seagal, Angus MacInnes, Clara Payton, Steve Toussaint,Mark Bazeley, Tim Woodward. Ohjaus: Michael Keusch. (93’) KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista. TORSTAI 30.03.2017 TV-OHJELMAT NÖÖP OY ompelimo ja korjaustyöt Avoinna: ti, ke, to 12-18, Kirkonkyläntie 37 C. P. 0400-879 386, 09-388 2996 www.noop.fi ASUNTO ESPANJASTA Lisätietoja: 0400-492 026 ALICANTE TORREVIEJA laadukasta asumista 05.55 MOT: Kilpailutushuuman kolhimat 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Tosi tarina 13.15 Fennada-klassikot: Ylijäämänainen (7) 14.30 Puoluepäivä Perussuomalaiset 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Yle Oddasat 15.15 Puoluepäivä Perussuomalaiset 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kriminalisti (12) 20.00 Muisti: Terrorismin pelko 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Puoluepäivä pienpuolueet 22.35 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.45 Yle Uutiset 22.50 Ulkolinja: Mandela itkisi jos tietäisi 23.50 Hiljainen todistaja (16) 00.50 Puoli seitsemän 01.20 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 08.50 UP: Lissu ja Vihreät Valot Hyvää ja kaunista 2.2 (S) 08.55 Holby Cityn sairaala (12) 09.55 Maja mukavuuksilla 10.25 Tuntematon Norja 10.55 Korttelilääkäri 11.25 Laivakokin matkassa 11.55 Kandit 12.23 Kiveä kovemmat 13.15 Herkullinen Toscana 13.40 Sohvaperunat 14.30 Uusi Päivä (S) 15.00 Taitoluistelun MM: Miesten lyhytohjelma 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Taitoluistelun MM: Miesten lyhytohjelma 19.00 Au pairit Kanadassa 19.30 Siskonpeti (7) 19.55 Tomaatti (S) 20.01 Kaikki hyvin, Pekka (12) 20.10 Taitoluistelun MM: Parien vapaaohjelma 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 Noin viikon uutiset 22.35 Villi kortti 23.25 Au pairit Kanadassa 23.55 Pulkkinen (12) 00.20 Uutisikkuna 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin? 09.10 Hyvää elämää 09.40 Kauniit ja rohkeat (7) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Lääkärit 13.30 Vajasta lukaaliksi 14.30 Suomen kaunein koti 15.30 Perhe pelissä (7) 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Olipa kerran elämä 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin? 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Illallinen äidille 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Miehitetty (16) 23.55 Suomen surkein kuski 00.50 Olipa kerran elämä 01.45 Revolution (16) 02.40 Rush (16) 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Myyrä ja Panda (S) 06.45 K3 (7) 06.55 K3 (7) 07.10 Madagascarin pingviinit (S) 07.35 My Little Pony (7) 08.00 Sonic Boom (7) 08.10 Angry Birds Toons (S) 08.15 Angry Birds Stella (S) 08.20 Lego Elves (7) 08.45 Lego City (S) 08.50 Eläinpotilaiden pelastaja 09.50 Remppa vai muutto 13.45 Eläinsairaala (7) 14.15 Matkaoppaat 14.45 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 15.45 Amerikan kovimmat keräilijät 16.50 Tulossa: Suomen hauskin tavis 16.55 The Voice of Finland 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Stand Up! (S) 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno 21.00 Suomen hauskin tavis 22.00 Temptation Island Suomi 3 23.00 NCIS Rikostutkijat (12) 00.00 Amerikan kovimmat keräilijät 01.00 Rajavalvojat (S) 01.30 Rajavalvojat (S) 02.00 Blue Bloods (12) 03.00 Poliisit (7) 03.30 Poliisit (S) 04.00 Pelastushelikopteri (S) 04.30 Matkaoppaat 09.30 Salatut elämät (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 The Late Show With Stephen Colbert 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Pränkkikämppä (7) 18.00 Ninja Warrior 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Riisutut 22.00 Suomen surkein kuski 23.00 Iholla 3. kausi 23.30 Iholla 3. kausi 00.00 Donald Trumpin Julkkisdiili 01.00 Vampyyripäiväkirjat (12) 02.00 Ninja Warrior 17.00 Tiededokumentti: Sairauksien keisari 18.00 Kahlitsematon renessanssi 19.00 Rebellion -verellä ja sydämellä (12) 20.00 Vempainmies 20.30 Viimeinen pisto 21.00 Tiededokumentti: Mikä meitä odottaa? 21.45 Kino Suomi: Hamlet liikemaailmassa (12) 23.11 Aavikon kaiut (16) 00.05 Historia: Rooseveltin suku 01.00 Teematieto 07.25 SVT: Gomorron Sverige 11.00 SVT: Vem vet mest? 11.30 SVT: Nationen 12.00 SVT: Där ingen skulle tro att någon kunde bo 12.30 SVT: Hundra procent bonde 13.00 SVT: SVT Nyheter 13.05 SVT: Go’kväll 13.50 SVT: Programtablå 14.00 SVT: Det stora fågeläventyret 15.55 Hiukkasmysteeri (7) 16.25 Krapulaklinikka 16.55 Iloa puutarhasta 17.25 Lasso 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Bärtil 18.30 Ponipulmia 19.00 Herkkua kasviksista 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.50 Suuri vaaliväittely ruotsiksi 20.45 Oddasat 21.00 Efter Nio 22.00 Dok: Inn sæi intuition voima 23.45 SVT: Meningslösa konversationer i fantastiska miljöer 23.55 SVT: Programtablå 00.00 SVT: Hockeylaget 00.30 SVT: Petra dejtar hela världen YLE TV1 YLE TV2 MTV NELONEN SUB YLE TEEMA YLE FEM Päivän TV-elokuvat FoX 30.03.2017 06.25 FOX Kids 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset 10.00 Lapin poliisit 10.30 Lapin poliisit 11.30 Huutokaupan metsästäjät 12.00 Aivopelit 13.00 Jättimäiset purkuhankkeet 14.00 Käärmeenmetsästäjät 15.00 Rojua, rojua 16.00 Jättimäiset purkuhankkeet 17.00 Lapin poliisit 17.30 Varastojen metsästäjät 18.00 Huutokaupan metsästäjät 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset 19.00 Alanyan matkaoppaat 20.00 Pelastajat Lappi 20.30 Australian rajalla 21.00 Criminal Minds (16) 22.00 Legion 23.00 Elokuva: Terminaali (S) 01.40 Elokuva: The American (12) 03.45 Bones (12) 04.40 How I Met Your Mother (7) 05.05 How I Met Your Mother (7) TV5 30.03.2017 08.45 Prameat mustalaishäät (7) 12.45 Seinfeld (S) 13.20 70’s show (7) 13.55 Pulmuset (7) 14.25 Me Fisherit (S) 14.55 House (12) 15.55 Meripelastajat 16.25 Meripelastajat 16.55 Pulmuset (S) 17.30 Seinfeld (S) 18.00 Terapian tarpeessa (S) 18.30 70’s show (7) 19.00 House (12) 20.00 Tuurin kyläkauppias 21.00 Elokuva: Pähkähullu professori (7) 23.00 Elokuva: Rambo -taistelija 3 (16) 01.05 Huonot treffit, hyvä aviomies 02.10 Tilt Pelishow 02.40 Ammattina sankari 03.05 Ammattina sankari 03.40 Meripelastajat 04.05 Meripelastajat KUToNEN 30.03.2017 06.55 Pontikankeittäjät (7) 07.55 Selviytyjäkaksikko (7) 08.55 Kullan sukeltajat 12.55 American Chopper 14.00 Selviytyjäkaksikko (7) 15.00 Everestin huipulle 16.00 Wheeler Dealers 17.00 Pontikankeittäjät (7) 18.00 Kullan sukeltajat 19.00 Huutokaupan aarteet 19.30 Huutokaupan aarteet 20.00 Autohuutokauppa Teksasissa 21.00 Huutokauppakuninkaat 21.30 Huutokauppakuninkaat 22.00 Elokuva: Jesse Stone: Innocents Lost (12) 23.55 Katujen kaaharit 01.00 Vakoilijat 02.10 American Chopper 03.10 Selviytyjäkaksikko (7) 04.10 Pontikankeittäjät (7) 05.15 Nälkäiset selviytyjät TLC 30.03.2017 10.15 Pomo keittiössä 10.45 Kakkukuningas 11.20 Jon ja Kate +8 11.50 Sisarvaimot 12.55 Charlotte Crosbyn haasteet 13.55 Upea lihava elämäni 14.55 Saitureiden säästövinkit 15.55 Jon ja Kate +8 16.30 Kakkukuningas 17.30 Löysät pois! 18.30 Rajaton rakkaus 19.00 Nettideittaajat 19.30 Pienten perhe 20.00 Tahdon morsiuspuvun! 20.30 Katie Pricen ponikerho 21.30 Prameat mustalaishäät 22.30 Tahdon morsiuspuvun! 23.05 Pienten perhe 23.35 Oho, olen raskaana! (12) 00.10 Sisarvaimot 01.10 Hengenvaarallisesti lihava 02.10 Liian ruma rakkauteen? 03.15 Breaking Amish (S) 04.15 Kakkukuningas 04.45 Jon ja Kate +8 05.15 Saitureiden säästövinkit FrII 30.03.2017 07.40 Philadelphian eläinpoliisit 08.40 Tavallista elämää 12.10 Viestejä tuonpuoleisesta 12.50 Murhasta tuli totta 13.50 Tavallista elämää 14.25 Mafiavaimot 15.20 Yksityisetsivä Wolfe 15.55 Näin minut murhattiin (12) 16.25 Philadelphian eläinpoliisit 17.30 Murhasta tuli totta 18.30 Yksityisetsivä Wolfe 19.00 Rysän päällä 20.00 Näin minut murhattiin (12) 20.30 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset 21.30 Tamron Hallin rikostutkimukset (12) 22.35 Olen strippari (16) 23.35 Yövuoro (12) 00.25 Treffit helvetistä (12) 01.00 Vain kuolleen ruumiini yli 01.30 Petoksen uhrit 02.30 Tappavat synnit (16) 03.35 Pahin painajaisesi (12) 04.35 Rysän päällä JIM 30.03.2017 09.00 MasterChef Australia 10.00 Hyvät kaupat (S) 11.00 Rajavalvojat (S) 11.30 Rajavalvojat (S) 12.00 Martina ja hengenpelastajat 13.00 Amerikan karmeimmat kokit 14.00 Australian kovimmat keräilijät 15.00 Pomo piilossa Suomi 16.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 17.00 Ihan kuin ihmiset (S) 18.00 Leijonan luola USA 18.55 Suomi100 19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.00 Erikoisliikemiehet 21.00 Julkkisselviytyjät (S) 22.00 Poliisit 2017 (S) 22.30 Leijonan luola USA 23.30 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 00.30 Metsien miehet 01.30 Villit nettivideot (16) 02.00 Villit nettivideot (12) 02.35-04.40 Ou Nou! LIV 30.03.2017 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Neljän tähden talkoot 10.00 Los Angelesin luksuslukaalit (S) 11.00 Candice sisustaa 11.30 Neljät häät Amerikassa 12.30 Sinkkuillallinen 13.30 Eden 14.00 Kaisa ja luksuskodit 15.00 Neljät häät Amerikassa 16.00 Los Angelesin luksuslukaalit (S) 17.00 Sinkkuillallinen 18.00 Neljät häät Amerikassa 19.00 Remppa vai muutto 20.00 Suomen Huippumalli haussa 21.00 Blindspot (12) 22.00 Liv D: Ökyt lapsikullat 23.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 00.00 Sinkkuillallinen 01.00 Los Angelesin luksuslukaalit 02.00 Neljät häät Amerikassa 03.00 Valheen vangit (S) HEro 30.03.2017 10.05 Top Chef 10.55 Hell’s Kitchen 11.40 Pelastushelikopteri (S) 12.05 Pelastushelikopteri (S) 12.30 Paluu pulpettiin (S) 12.55 Paluu pulpettiin (7) 13.20 Säpinää kannen alla (7) 14.05 Nashville (12) 14.50 Guinness World Records 15.35 Guinness World Records 16.20 Pelastushelikopteri (S) 16.45 Pelastushelikopteri (S) 17.10 Top Chef 18.00 Säpinää kannen alla (7) 19.00 Rajavalvojat (S) 19.30 Rajavalvojat (S) 20.00 Kyttäputki: Holmes NYC (12) 21.00 Elokuva: Flight of Fury (16) 23.00 Kyttäputki: Holmes NYC (12) 23.55 Nurse Jackie 00.30 Nurse Jackie 01.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7) 01.45 Paratiisihotelli Ruotsi (7) 02.30 Temptation Island Suomi (7) 03.15 Pelastushelikopteri (S) 03.40 Pelastushelikopteri (S) AVA 30.03.2017 06.00 Aamun AVAus 07.30 Lemmen viemää (7) 09.30 Lääkärit 10.30 Elixir Life 11.00 Suurin pudottaja 13.00 Kädettömät kokit 14.00 Maajussille morsian 15.00 Apua! Menin naimisiin ja lihoin 30 kiloa! 16.00 Lemmen viemää (12) 17.00 Beverly Hillsin täydelliset naiset 18.00 Jamie Oliverin kotona 18.30 Puolisot syynissä 20.00 Paluu alttarille 21.00 Suomen ihanimmat häät 22.00 Sinkkuelämää (7) 22.35 NYC:n täydelliset naiset 23.35 Voguen Fashion Fund 00.35 Gåsmamman -Naarasleijona (16) 01.30 Yön AVA l MTV3 klo 16.30 Illallinen äidille UUSI SARJA ALKAA. Kausi 1, 1/10. Kotiteollisuusyhtyeestä tuttu Jouni Hynynen esittelee lapsuudenkotinsa ja Raili-äitinsä. Kuinka rokkimörkö herkistyy kun hän kokkaa äidilleen illallisen Kari Aihisen kanssa? Oliko Jouni kiltti lapsi äidin mielestä? l Yle TV2 klo 22.10 Noin viikon uutiset Jukka Lindström ja Noin viikon uutiset. Suomen riippumattomin ajankohtaissatiiri. #nvuutiset. Kuvassa ohjelman juontaja Jukka Lindström.
  • Perjantaina 24.03.2017 16 KAUPUNKISANOMAT ENSI-ILTA Life Ohjaus: Daniel Espinosa Näyttelijät: Jake Gyllenhaal, Rebecca Ferguson, Ryan Reynolds, Hiroyuki Sanada, Ariyon Bakare, Olga Dichovichnaya ELOKUVAT Life on jännittävä scifitrilleri, jossa kansainvälisen avaruusaseman tiedemiesten missio muuttuu puhtaaksi kauhuksi, kun he löytävät nopeasti kehittyvän elämänmuodon, joka aiheutti sukupuuton Marsissa, ja joka nyt uhkaa paitsi miehistön myös koko maapallon elämää. Elokuvan on ohjannut ruotsalainen Daniel Espinosa (Rahalla saa) ja sen pääosissa nähdään Jake Gyllenhaal, Rebecca Ferguson, Ryan Reynolds, Hiroyuki Sanada, Ariyon Bakare ja Olga Dihovichnaya. Kauhua korkealla ENSI-ILTA The Salesman Ikäraja: 12 Pituus: 124 min. Ohjaus: Asghar Farhadi Näyttelijät: Shahab Hosseini ja Taraneh Alidoosti ELOKUVAT Iranilais-ranskalaisessa draamaelokuvassa pahaa-aavistamattoman nuorenparin elämä suistuu raiteiltaan heidän muutettuaan asuntoon, jonka entisen asukkaan epäillään harjoittaneen siinä prostituutiota. Ohjaus ja käsikirjoitus Asghar Farhadi, pääosissa Shahab Hosseini ja Taraneh Alidoosti. Cannesin elokuvajuhlilla palkittiin sekä Farhadin käsikirjoitus että Hosseinin näyttelijänsuoritus. The Salesman voitti juuri parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarpalkinnon. Viikonlopun mielenkiintoisimmat ensi-illat esittelyssä Loistava Erinomainen Hyvä Kohtuuullinen Kehno Elokuvat KAUPUNKISANOMAT TV plus Hyvä postimies The Good Postman Ikäraja: Sallittu Pituus: 82 min. Ohjaus: Tonislav Hristov DOKUMENTTI Pieni ja sinnikäs bulgarialainen kylä vasten Turkin rajaa on vastustanut vieraita valloittajia aina antiikin Rooman ja Ottomaanien valtakunnan ajoista lähtien. Nyt sen 38 eläkeikäistä äänestäjää päättää Euroopan tulevaisuudesta. Ivan, paikallinen postimies, pyrkii pormestariksi. Hänellä on uusi poliittinen visio. Hän haluaa asuttaa ja elävöittää kylän. MEILAHDEN AUTOKOULU Aloitukset maanantaisin klo 17.00 Ilmoittaudu kurssille: www.meilahdenautokoulu.fi HENKILÖAUTOKURSSI B vain 1.377 € Kilpakuja 1, 01280 Vantaa/Länsimäki p. 09392 0206, 0400-130 877 www.autokoulumasa.fi Luotettava autokoulu Vantaan Länsimäessä W E S T FA L I A • B R I N K • B O S A L • A R A G O N Audi A4 2008–2017 kiinteä/ irrotettava koukku Opel Astra 2011–2017 kiinteä/ irrotettava koukku Kia Ceed 2012–2017 kiinteä/ irrotettava koukku 620 € / 770 € 520 € / 670 € 470 € / 620 € HELSINKI • ESPOO • TURKU • TAMPERE • JYVÄSKYLÄ • OULU • SEINÄJOKI • VAASA • LAPPEENRANTA • KUOPIO • LAHTI Tarjouspyynnöt ja tilaukset: 010 420 1700 info@koukkupaja.fi Koukkupajan asennuspisteissä asennamme laadukkaat vetokoukut autoosi satumaisen edullisesti! Hinta sisältää 7-napaisen sähkösarjan. 13-napainen +70 € Asennamme ainoastaan eurooppalaisia E-tyyppihyväksyttyjä vetokoukkuja. Olemme Suomen suurin alallamme ja meillä on markkinoiden paras 3 vuoden takuu! ESIMERKKIHINTOJA: TÄYSIN KÄYTTÖVALMIIKSI ASENNETTUNA TAKUUTYÖNÄ! Laatutakuu ! TAKUU VUOT TA 3 Virkatie 7 01510 Vantaa Luoteisrinne 7 02270 Espoo Peruutustutka kaikkiin merkkeihin 280 € ja koukkuasennuksen yhteydessä 240 € Yli 10 000 asennusta Suomessa vuonna 2016! VETOKOUKUT AJOOPETUSTA MYY tarpeeton ILMAISEKSI KaupunkiSanomien KS-Markkinoilla! Lähetä sähköpostia KATSo SIVU 18. ASUNTO ESPANJASTA Lisätietoja: 0400-492 026 ALICANTE TORREVIEJA laadukasta asumista MATKAILUAUTOTja VAUNUT, NESTEKAASUT Kippari-Caravan Oy Vanhanlinnantie 15, 00900 Itis p. 09 512 22 50, www.kippari-caravan.fi Kesä tulee, oletko valmis! Meiltä mm. kaikki nestekaasut! Kontulankaari 1 a 34, 00940 Helsinki, p. 09-428 92 922, 050-66711 Tallinnanaukio 1 B, Itäkeskus, p. 09-323 32 26 LUOTETTAVA AUTOKOULU SEURAAVAT KURSSIT: B -kurssi alkaa Ma 27.03.2017 klo 17.00 Itis Ma 03.04.2017 klo 17.00 Itis
  • Perjantaina 24.03.2017 17 KAUPUNKISANOMAT Autoilijan kannattaa olla nyt hereillä: maalisja huhtikuussa sattuu yli neljännes koko vuoden tuulilasivahingoista, kun tiet sulavat ja lämpötilan vaihtelut aiheuttavat routavaurioita. Ifin vahinkotilastojen mukaan eniten tuulilaseja rikkoutuu viikonloppuliikenteessä perjantaisin. Kunnollinen turvaväli edellä ajavaan on paras keino säilyttää oma tuulilasi ehjänä. Autoilu& Pian teillä ropisee jälleen irtokiviä ja renkaista irtoavia nastoja. Vakuutusyhtiössä kevään tulo näkyykin huomattavana piikkinä tuulilasivahingoissa. Tuulilasin rikkoutuminen on nykyään jo toiseksi yleisin autovahinko, sillä se sattuu keskimäärin joka kymmenennelle autolle, paljastavat Ifin autovahinkotilastot. – Paras tapa pitää oma tuulilasi ehjänä on riittävä turvaväli edellä ajavaan autoon. Erityisesti tietyömailla kannattaa varautua edellä ajavan lennättämiin irtokiviin, kertoo laatupäällikkö Solja Varke-Lipponen. Suhteessa useimmin tuulilasi rikkoutuu alle kolme vuotta vanhoissa autoissa. Nykyaikaiset tuulilasit ovat muodoltaan vanhoja tuulilaseja kaarevampia, ohuempia ja kevyempiä, joten lasi halkeaa todennäköisemmin jo pienemmästä iskemästä. Vaurioitunut tuulilasi on turvallisuusriski Yli 90 prosenttia tuulilasin halkeamista saa alkunsa iskemistä, joista suurin osa osuu tuulilasin alareunaan. Jos tuulilasiin ilmaantuu kiven aiheuttama särö, kannattaa lasi korjauttaa mahdollisimman pian, ennen kuin säröt lähtevät leviämään. Ensiapuna ennen korjaamista iskemäkohdan voi suojata teipillä, jottei siihen pääse likaa. – Vaurioitunut tuulilasi on huomattavasti heikompi kuin ehjä, sillä auton tuulilasi vastaa nykyään jopa 30 prosenttia kantavasta korirakenteesta. Ehjä tuulilasi toimii merkittävänä osana auton turvarakennetta. Kolaritilanteessa se voi pelastaa matkustajat katon painumiselta kasaan tai auton etuosan runkorakenteiden painumiselta matkustamoon, muistuttaa Varke-Lipponen. Pieneltä kuulostava tuulilasivahinko voi tulla yllättävän kalliiksi. – Korjaamisen hintaan vaikuttaa luonnollisesti tuulilasissa olevien iskemien määrä: yhden iskemän korjaaminen maksaa keskimäärin 50–80 euroa. Tuulilasin vaihtaminen maksaa edullisimmillaan noin 300–400 euroa, mutta erikoisvarusteilla, kuten kameralla tai lämmityksellä, varustetun tuulilasin vaihdolle hintaa voi tulla yli 1000 euroa. Kannattaakin tarkistaa, onko omalla autolla kaskovakuutus, joka sisältää lasiturvan, Varke-Lipponen toteaa. Peltiverstas palveluksessanne Kysy lisää asiantuntijaltamme J. Nieminen p 09-50 55 183 / 040-760 7272 -Rakennuspeltityöt Kanttaukset max 6m -Särmäykset -Levyjen leikkaus -Ilmastointiosat -Uunin eduspellit -Piipun hatut AVG Oy Aitoa Suomalaista käsityötä vuosien kokemuksella Kysy lisää asiantuntijaltamme: K. Grön p 0400-604 122 -Autohuollot ja korjaukset -ruostevauriot -jarrut, jousitus & iskunvaimentimet -renkaan vaihdot Au toa lan huo llot ja kor jau kse t 20 v kok em uks ella Pa lom ieh ent ie 6, Esp oo Pa lom ieh ent ie 6, Esp oo autoilu ja liikenne sivuille koti plus -sivuille Autoilu&Liikenne Helsingin Taksiopisto puh. 09 587 9088 www.taksihelsinki.fi Nopeasti uuteen ammattiin! Me koulutamme sinusta taksinkuljettajan. Helsingin Taksiopisto puh. 09 587 9088 www.taksihelsinki.fi Nopeasti uuteen ammattiin! Me koulutamme sinusta taksinkuljettajan. Henkilöauto kotiinkuljetettuna 040 58 306 57 helppopaku.com 50 € / vrk & 90 € / vkl! Ei luottokortteja, ei luottotietoja! Vapaat kilometrit! RENGAS ja VANNEPALVELUT MYY tarpeeton AUToSI KaupunkiSanomien KS-Markkinoilla! Lähetä sähköpostia tai kuponki! KATSo SIVU 18. Irtokivet ja nastat rikkovat nyt tuulilaseja Elämä säröillä Neilikkatie 4, 01300 Vantaa/Tikkurila 09-873 3133, p. 041535 3594, www.autokoulusiltala.fi Seuraava B -kurssi alkaa Ma 27.3.2017 klo.17.00 Kevätpesun aika Katupölypitoisuudet kohoavat jälleen korkeiksi ja on katujen kevätpesun aika. Helsingin kaupunki toivoo autoilijoiden siirtävän menopelinsä ajoissa pois katusiivouksen alta, jolloin työ nopeutuu merkittävästi. Kaupungin tekemän katujen kevätpesun alkamisajankohta riippuu säästä. Vaikka karkea sepelin puhdistus esimerkiksi pyöräteiltä voidaan aloittaa melko aikaisin, katujen tehokas puhdistus onnistuu vasta, kun yöpakkasia ei enää esiinny. Katujen kevätpesun aloittamisessa tasapainoillaankin yöpakkasten aiheuttaman liukkauden ja katupölyn torjunnan välillä. Katujen puhdistusaikatauluista saa tietoa kaduilla olevien kylttien lisäksi netistä ja tekstiviesteillä. Tavoitteena on, että palvelun avulla autonomistajat tietävät, milloin on tarpeen siirtää oma ajoneuvo pois puhdistuksen tieltä. Tekstiviestien ja verkkosivujen lisäksi puhdistuksesta kertovat ensisijaisesti kaduilla olevat siirtokehotuskyltit. Jos auto on pysäköity siirtokehotuskyltin pystyttämisen jälkeen, siirtokustannukset peritään auton omistajalta. Vaurioitunut tuulilasi on huomattavasti heikompi kuin ehjä, sillä auton tuulilasi vastaa nykyään jopa 30 prosenttia kantavasta korirakenteesta. H . H an s Seniorien tietokoneapu -Seniorihelppi Tietokoneapua Senioreille! Luotettava ja ammattitaitoinen avustus, opetus, asennus ja huolto omaan kotiin. Palvelemme suomeksi ja ruotsiksi. 24e ½ h. Ei piilokuluja. P. 045 1651 747 Palvelemme ma-la 08-20 www. seniorihelppi.com
  • Perjantaina 24.03.2017 18 KAUPUNKISANOMAT MYYDÄÄN AJONEUVOT JA VARUSTEET opel Vectra 1,6i 16v -97 auto on mätä mutta siinä on hyvä kone, varaosiksi, ei ajokunnossa. Haettava trailerilla. CD-soitin jää. H 50 euroa p. 040 373 1441. Nokia rollster 175/70 R14 vaikka varapyöräksi. Hp 35e p. 040 373 1441. jätä tekstari. Teliperäkärry henkilöautolle, Muuli merkkinen. Valoissa vähän laittamista, hinta 275 e. Vantaalla. puhelin 040 546 52 42. ASUNNOT/LOMA-ASUNNOT Vaihdan Stadin asunnon 55m2, Mellunmäessä, autotalli. Alue: Maunula, Itä-Pasila, Länsi-Pasila. Mielellään hissi, muuten vastaavaan. Keittiö remontoitu, uutta kaikki. PUH 050 374 69 18. KODINTARVIKKEET JA LAITTEET Myyn Apilanlehti-Christineholm sarjan 6 viinilasia ja 6 matalaa lautasta käyttämättömiä. myyn ne tilanpuutteen vuoksi. viinilasin vetoisuus 3 dl kaunis sarja! (ovh 420)myyn ne 350e espoo puh. 045 848 4844 Arkistolaatikko antiikkinen, paino 3 kg. K 12 x L 17 x, p 36 cm, Billnäsin leimalla ja numero pohjassa. Pinta kulunut. Hinta 40 euroa. Helsinki puhelin 050 407 2846. Säiliöpakastin Elektro Helios 200L, ei kuljetusta. Hinta 30euroa. H:ki puhelin. 050 570 2700. Öljyvärimaalaus taitelija V. Willgren, soutuaiheinen. Koko 60 x 90 cm. Helsingissä, hinta 95e. puh. 041 530 8211. Sähköpatteri Ensto Taso 1000W uusi 400x1370mm. Hinta 60 e. Kellokoskella p. 050 3275669 12 hengen täydellinen Pomona-astiasto sis. kahvikupit, tarjoiluastioita, kyntteliköt, lautasliinan pidekkeet ym.(arvo yli 6000,-) Hinta 1500 euroa p. 040 500 5151 Led valo 480x40x20mm 42 led. 3 kpl led valoja voi yhdistää toisiinsa Esim: Keittiön tasolle Hinta 30 e. Kellokoskella puhelin 050 327 5669 Pronssivalettu kissareliefi. Tekijä Seija-RusthollKarhu. hp. 80euroa. Aino Aallon vaaleaa lysterilasia kermakko, sokerikko, iso pullalautanen ja 8 pientä. Helsingissä. hinta 80 euroa. puhelin 050 541 0272. Sänky 160 X 200 cm, valkoinen ja 2 kpl yöpöytiä, sänky patjoineen tai ilman. hinta 50 euroa Vantaalla, puhelin 046 940 9532. URHEILUVÄLINEET/LIIKUNTA boccia Handi Life Sport sisäpeli kilpailupallot, uudet ei käytetty, nyt 300e. Ovh. 550e p. 041478 6631 AbDoer Twist voimistelutuoli pienestä asunnosta. Hinta 60 euroa/ tarjous. Helsinki. puhelin 040 847 9698. HARRASTUKSET ja VAPAA-AIKA Polkupyörä Concept Everest maastopyörä. 21 vaihdetta, 26 tuuman renkaat. Kromattu runko -täysjousitettu, Saksalainen, hieno, hinta 140euroa -ei tingittävissä. Helsinki. Puhelin 046-639 5721. Landola akustinen kitara. Uudet kielet. Teline mukaan. Pikkukoppainen, hieno yksilö. ItäHelsinki. 120 euroa. puhelin 0400 696 734. Eckerö Line bonuskortti Hp 5 euroa puhelin. 040 373 1441. Valitut palat lehtiä, v. 2009-2016 hinta 20e. Espoossa puhelin 045 8484 844. Fazer-piano perusmalli. Hinta 250 euroa. Espoossa. puhelin. 050 302 4294. VAATTEET Punainen käyttämätön duffelitakki, (Ellos) K38, hinta 20 eur. Helsinki. Puh. 041 518 9762. ortobio kengät Koko: 41 , mustat , hyvin vähän käytetyt Hinta : 25 e / 050-3448198, Marianne Lyhyet hihat dementiahaalarit 2 kpl Koko : M, hyvässä kunnossa, myydään molemmat samalla kerralla Hinta: 25 e yhteensä / 050-3448198, Marianne Pitkät hihat dementiahaalarit 2 kpl Koko: M, hyvässä kunnossa, myydään molemmat samalla kerralla Hinta: 50 e yhteensä / 050-3448198, Marianne Villakangastakki beige, Nro 40, siisti, vähän pidetty hinta 10 eur. H:ki p. 050 573 7039 Marimekko, Ritva Fallan talvitakki. Musta, koko M (ovh 259e) nyt 60e. Uudenveroinen. p 044 505 5434 Paita, naisten housuja, takki yms. Oikein siistejä. K: 42-44 ja 5456 hinta alk 5 euroa. Tekstarilna: 046 891 2999. VESIKULKUNEUVOT Vene Suvi 395 VM 2009. Airot, perämoottori 5Hv, Mercur VM 2009, siisti paketti kalastukseen. hinta 1.500 eur. Vantaa p. 040 830 9916. VIIHDE-ELEKTRONIIKKA Philips matka-tv -video yhdistelmä + VHS videoita, hinta 25 euroa. H:ki, puhelin 040 847 96 98 Huawei Mokkula 60 euroa/tarjous. H:ki, puhelin 040 847 96 98 Pioneer kotiteatteri kaiuttimet dcs-360. 2kpl. kaiuttimen korkeus 110 cm.pyöreällä jalustalla, kuin uudet, myyn tarpeettomana. H.40 eu. puh. 0400-861690 RAKENNUSTARVIKKEET Nestekaasupullo -10 KG compositmuovipullo 75 eur. -8 KG alumiinipullo 45 eur. -2 KG teräspullo 25 eur. Kaikki yhteensä 130 euroa. Sipoo puhelin 046 55311 29. Myydään Kattotuuletin Cottex Sweden, Typ: C526, 65w 0,32a kromi + mustat lavat, halkaisija 130 cm. Uudenveroinen. Kuva netissä. Hintapyyntö 70eur Espoossa puh. 040-7770401 Ulko-ovi karmin koko 210 x 95 cm, ruskea vasenk. h. 60eur. Terassiovi 210x90, ruskea, vasenk. 40 euroa. Molemmissa lukot paikoillaan. Vantaa, p. 040 744 5066. SEKALAISET Seppälä Great Girl vihreä kesätakki koko XL hinta 10e. Mustat nilkkurit koko 41 uudenveroiset (ovh 120e) nyt 15e 2 kpl valk. muovituolit yht. 5 e. Helsingissä puhelin 046 539 2685. Televisio, video ja kasetteja 50 kunnossa olevia lasten piirrettyjä. hinta 40eur. puh. 046 940 9532. OSTETAAN AJONEUVOT ja VARUSTEET ostaisin pari edullista polkupyörää, lasten ja aikuisten, 20-28”, saa olla pieniä puutteitakin pyörässä, noudan pois. soita ja tarjoa 0509174930 HARRASTUKSET ja VAPAA-AIKA Yksityinen keräilijä ostaa Suomalaisia kunniamerkkejä. Mm. muistoristejä, Lottaja Suojeluskuntaa, Vapaussotaa ym. militariaa. P. 044 300 5569 Wanhoja kolikoita ja seteleitä käteisellä. Lähetä tarvittaessa tekstari rahoistasi rahamääräisinä, vuosilukuisina ja kuntoisina, kiitos. 044 5678266 ostetaan Volvo kuorma-autojen pienoismalleja 1:48 ja 1:50 kaavoissa, kaiken kuntoiset kiinnostaa p. 050-5945408 Markku onko sinulla LP-levyjä varastossa, myy ne keräilijälle! Haluan ostaa kotimaiset/ulkomaiset LP-levyt ja singlet 1960-2010-luvuilta. Rock, Pop, Jazz, Proge, Psych, Punk, Heavy, Iskelmä jne. P. 050-4901774. ostetaan vanhat vinyyli LP levyt ja sinkut.1950-1980 luvuilta Rock, Pop ym. Koti/ulkomainen 040-7176755 ostetaan Eestin ja Venäjän postikortteja ja kirjekuoria ennen v. 1941 p. 040-5187922 ostan View-Master kuvakiekkoja ja kaikkia niihin liittyvää. Myös muut vanhat lelut, lautapelit, pikkuautot jne. 050-338 7932/Vesa Keräilijä ostaa kunniaja sotilasmerkit. Suojeluskunta ja Lotta-aiheiset esineet ja merkit. Hyvistä hyvä hinta. P. 0500 899443 ostan Euroopasta vanhoja kolikoita ja seteleitä. Esim. Saksa DM Espanja peseta Itävalta schilling ym. Ilmoita maa vuosiluku määrä Kiitos! Puh.nr 046 938 6466 ostetaan LP & Single -levyt parhaaseen hintaan keräilijän kotiin. Jani 044-5921427. SEKALAISET Teetkö Web-sivuja? satasen keikka tarjolla. p. 040 373 1441/Pete. Palvelukseen haetaan: Pari vahvaa miestä ja auto muuttoon Itähelsingin alueella. p. 0417535715 KS-Markkinat KS-Markkinat on yksityisille kotitalouksille maksuton ostoja myyntipalsta. Postittamalla oheisen kupongin julkaisemme 2:na viikkona peräjälkeen ilmoituksenne maksutta. Toimituksella on oikeus lyhentää, olla julkaisematta tai muokata ilmoitustekstejä parhaaksi katsomallaan tavalla. OHJE SÄHKÖPOSTILLA LÄHETTÄMISEEN: Lähetä viestisi osoitteeseen ksmarkkinat@kaupunkisanomat.fi Aihekenttään otsikko OSTETAAN tai MYYDÄÄN. Numeroi tuotteesi 1., 2., 3. jne. Myyntihinta on pakollinen. Max. 160 kirjainmerkkiä per tuote. ÄLKÄÄ KIRJOITTAKO NIMIÄ KOKONAAN ISOILLA KIRJAIMILLA, ÄLKÄÄ käyttäkö koneen antamaa euromerkkiä, e tai eur riittää! Liitteitä emme avaa lainkaan joten kirjoita tuotteesi suoraan sähköpostimuotoon! KS-Markkinat K Ä Y T Ä T I K K U K I R J A I M I A j a k i r j o i t a s e l k e ä s t i ! kirjepostimerkki KAUPUNKISANOMAT KS-Markkinat Mannerheimintie 94 00250 HELSINKI Yksi ilmoitusteksti/kuponki. Maksimi 160 merkkiä, ALOITA tavaran nimellä: MYYDÄÄN OSTETAAN Valitse osasto: Ajoneuvot ja varusteet Asunnot Vesikulkuneuvot Urheiluvälineet Lastentarvikkeet Kodintarvikkeet ja laitteet Viihde-elektroniikka Harrastukset ja vapaa-aika Eläinten tarvikkeet Työkalutja laitteet Rakennustarvikkeet Kauneus ja terveys Puhelimet Vaatteet Sekalaiset LEHDELLÄ ON OIKEUS KÄYTTÄÄ TIETOJA SUORAMARKKINOINTIIN. ILMOITUKSET JULKAISTAAN SISÄÄNJÄTTÖPÄIVÄMÄÄRIEN MUKAAN LEHDEN 2:SSA SEURAAVASSA NUMEROSSA (HUOM. EMME VÄLITÄ NIMIMERKILLÄ VARUSTETTUJA TIEDONANTOJA, EMMEKÄ JULKAISE PUUTTEELLISESTI TÄYTETTYJÄ KUPONKEJA HUOM.) allekirjoitus ja nimenselvennös, osoite postinumero puhelinnumero ja ikä: MYYNTIHINTA (pakollinen) # ! # ! KaupunkiSanomat KS -Markkinat PL 25 FI00661 Helsinki RAHAA? MYY tarpeeton ILMAISEKSI TÄLLÄ SIVULLA Tee LOMArahaa! Niin pieni vaiva ja niin iso hyöty! -YKSITYISILLELähetä esim. sähköpostia nopeasti ksmarkkinat@ kaupunkisanomat.fi AINUTLAATUNEN PAIKKA OSTAA JA MYYDA! EI MAKSA MITÄÄN! Lähetä sähköpostilla ksmarkkinat@kaupunkisanomat.fi tai postita oheinen kuponki. KS-markkinat Lähetä myytäväsi NOPEASTI –käytä sähköpostia! ostetaan viikkolomaosakkeita kotimaan kohteista, soita heti! p. 040 5867152 Ostetaan astiat, kirjat, valaisimet, koriste-esineet ym kuolinpesät. p. 040 728 8209, 2584 2575 Tilaa tarpeisiinne sopivasti Meiltä löytyy sisätilaa työja harrastetiloiksi. Sekä varastointitilaa autoille, as.autoille, moottoripyörille ja veneille, myös korkeammille. Vuokrat alkaen 80e/kk, moottoripyörät 140e/talvikausi. Ulkona on tilaa myös konteille ym. Hitsaajankuja 4, Kellokoski. Soittele rohkeasti niin neuvotellaan puh. 0400-103131 KS-markkinat TAAS tekstarilla! Tätä on odotettu! LÄHETÄ TEKSTARI! NOPEIN TAPA! Numero on 044 241 6055 (Ei puhelinpalvelua)
  • Perjantaina 24.03.2017 19 KAUPUNKISANOMAT KS-Markkinat on täysin ainutlaatuinen palsta ilmoittaa ja tavoittaa keräilijät! Hyvin varusteltuja rantahuviloita Rantasalmelta läheltä Savonlinnaa ja Linnansaaren kansallispuistoa. www.vattulahti.com +358 50 512 6621, Voinsalmentie 773, 58900 Rantasalmi, hannu.siljanen@vattulahti.com Vattulahden lomamökit Hyvät kalastusja ulkoilumahdollisuudet. OSTAN HUONEKALUJA kaikki rokokoo kalusteet vanhat valaisimet astiat ( Arabia ja muut ) kuolinpesät p. 0400-492 026 ANTIIKKIA, KIRPPUTOREJA, RETROA JA VINTAGEA, Pop-Uppeja: Tältä aukemalta löydät parhaat ja laadukkaimmat myyntipaikat! Ostetaan ja myydään käytetyt astiat, huonekalut, kirjat ja valaisimet. avoinna: ma-ke 10-18, to sulj, pe 10-18, la 10-14, su sulj. Santaniitynkatu 7 c Kerava P. 040-728 8209 P. 09 2584 2575 www.keravanloyto.com MUUTTO JA KUOLINPESÄT, TYÖKALUJA ym. Käteismaksu. tmimolina.fi P. 040-7641348 MUUTTO JA KUOLINPESÄT, TYÖKALUJA ym. Käteismaksu. tmimolina.fi P. 040-764 1348 Avara ja valoisa kirpputori KELLOKOSKELLA Höylääjänkuja 1, 04500 Kellokoski www.ahaakirppis.fi 050 320 5115 TERVETULOA! AHAA KIRPPIS TERVETULOA UUDISTUNEELLE OIVAN KIRPPIKSELLE -huonekaluja, kattolamppuja, astioita, emalia, valurautaa, retroa, antiikkia, leluja, vaatteita, kirjoja… Ma-pe 12-18, la 12-16 Kolmas linja 7, HKI www.oivankirppis.com p. 045-8605155 Seuraa Facebookissa ilmoitteluamme! OSTETAAN 50-60 -luvun huonekalut, valaisimet, ryijyt, keramiikka, lasi, vanhat matot, ikonit, vinyylilevyt, soittimet ym. MYÖS KUOLINPESÄT 044 957 3258 ostetaanmyydaan.fi Mannerheimintie 39, H:ki 125x90 ilm 13.1.17 39x90 txt OSTETAAN 50-60 -luvun huonekalut, valaisimet, ryijyt, keramiikka, lasi, vanhat matot, ikonit, vinyylilevyt, soittimet ym. MYÖS KUOLINPESÄT 044 957 3258 ostetaanmyydaan.fi Mannerheimintie 39, H:ki La ja su klo 10-15 Tattarisuon Antiikki Kaasutintie 1, 00770 H:ki www.tattarisuonantiikki.fi Aarteita sisustajille! Arkisin klo 10-18 TERVETULOA YKSITYISEEN Ruusun PÄIVÄKOTIIN Espoon Leppävaaraan! Leikki, luovuus, ilo, turvalliset ja pysyvät ihmissuhteet, HYVÄ PÄIVÄKOTIPÄIVÄ! • Mukavan kokoinen päiväkoti, jossa olemme työskennelleet yhdessä v 2003 lähtien! • Leikki, luovuus ja ilo on meille tärkeää! • Päiväkodissamme toimii englannin kerho! • Myös osapäivähoitopaikkoja! • Tehdään yhdessä lapselle hyvä päivä! • Löydät meidät myös facebookista ? Haku osoitteessa: www.ruusunpaivakotioy.fi Tiedustelut: Anne Riihimäki 050 405 6054 Ruusun päiväkoti Huvilinnanaukio 8 02600 Espoo Toiminta-ajatuksenamme on tarjota lapselle turvallinen hoitopaikka, jossa on pysyvät ja lämpimät ihmissuhteet! Tule meidän kanssa leikkimään, laulamaan ja oppimaan kaikkea uutta ja kivaa!! TERVETULOA TUTUSTUMAAN TOIMINTAAMME! Viirin Kirppis, Yrittäjäntie 9, Järvihaka, 01800 Klaukkala Suosittu, siisti Avoinna ark. 10-19, La 10-16, Su 11-16 09-290 3830 www. viirinkirppis.fi Avajaistarjouksena pöytä + rekki 35e/vko Kirppis & Trésor Arabian kauppakeskus Hämeentie 109-111, 00550 Helsinki kirppistresor@gmail.com Pöytävaraukset numeroon: 044 241 5534 Arabian kauppakeskuksessa Rajamäki, Herunen OKT 137/176m 2 6h + k + khh + s + kph + at + ak t. 1211m 2 Kalevintie 17. Hp. 259.000 €. Etuovi kohde 9499223 Klaukkala, Paritalo 84+40m 2 3-4 h+k+s+khh+vh+at+terassi. Hp. 155.000 €. Syrjäläntie 21 B Es. su 5.2. klo 14.-14.40 Etuovi kohde 9611490 Hyvinkää, Martti OKT 151+43m 2 5h + k + kph + vh + var + ak + at t. 940m 2 . Vaapukantie 4, 05810 Hyvinkää. Hp. 429.000 €. Etuovi kohde 9617043 Kirkonkylä Okt-tontti 703m 2 ro. 175m 2 . Rinnekuja 4 Hp. 79.000 € Etuovi kohde 9867931 Rantatontteja 10 kpl, Hulkkola, Pieksämäki 4600-7000m 2 Hp. 49t-69t € Ks. etuovi.com, Tontit Pieksämäki Rivitalotontteja Siltamäki, Pallomäki 500 kem 2 ja 900 kem 2 Hp. 425t ja 720t € Etuovi kohteet 9548263 ja 9565658 Jorma Niinistö LKV, LVV, yrittäjä kaupanvahvistaja 050 65866 Pyydä ilmainen arviokäynti p. 050 65866 TARJOUS! Välityspalkkio 2,9% sis. alv (minimi 2400 €) Asux Lkv Oy, Radiokatu 20, 00240 Helsinki www.asuxlkv.net Nurmijärven Kirkonkylä Okt-tontti 703m 2 ro. 175 m 2 . Rinnekuja 4 Hp. 79.000 € Etuovi kohde 9867931 Nurmijärven Kirkonkylä Okt-tontti 703m 2 ro. 175 m 2 . Rinnekuja 4 Hp. 79.000 € Etuovi kohde 9867931 Rivitalotontti Pallomäki 900 kem 2 Hp. 720t € Etuovi kohde 9565658 Rajamäki, kt 3h+k+lasit.parv. 79m 2 Toukolantie 1 Hp. 109.500 € . Etuovi kohde 9959223 Rajamäki, Herunen OKT 137/176m 2 6h + k + khh + s + kph + at + ak t. 1211m 2 Kalevintie 17. Hp. 259.000 €. Etuovi kohde 9499223 Klaukkala, Paritalo 84+40m 2 3-4 h+k+s+khh+vh+at+terassi. Hp. 155.000 €. Syrjäläntie 21 B Es. su 5.2. klo 14.-14.40 Etuovi kohde 9611490 Hyvinkää, Martti OKT 151+43m 2 5h + k + kph + vh + var + ak + at t. 940m 2 . Vaapukantie 4, 05810 Hyvinkää. Hp. 429.000 €. Etuovi kohde 9617043 Kirkonkylä Okt-tontti 703m 2 ro. 175m 2 . Rinnekuja 4 Hp. 79.000 € Etuovi kohde 9867931 Rantatontteja 10 kpl, Hulkkola, Pieksämäki 4600-7000m 2 Hp. 49t-69t € Ks. etuovi.com, Tontit Pieksämäki Rivitalotontteja Siltamäki, Pallomäki 500 kem 2 ja 900 kem 2 Hp. 425t ja 720t € Etuovi kohteet 9548263 ja 9565658 Jorma Niinistö LKV, LVV, yrittäjä kaupanvahvistaja 050 65866 Pyydä ilmainen arviokäynti p. 050 65866 TARJOUS! Välityspalkkio 2,9% sis. alv (minimi 2400 €) Asux Lkv Oy, Radiokatu 20, 00240 Helsinki www.asuxlkv.net Nurmijärven Kirkonkylä Okt-tontti 703m 2 ro. 175 m 2 . Rinnekuja 4 Hp. 79.000 € Etuovi kohde 9867931 Kevät Kirppis Yrittäjänkatu 9, Porvoo puh. 0400-213 993 Ma-Pe 10-18 La-Su 10-15 Suuri suosio! Sadat ihmiset tekevät löytöjä päivittäin. Hyvä pöytätuotto tule myymään tavarasi meille. www.kevatkirppis.fi
  • Perjantaina 24.03.2017 20 KAUPUNKISANOMAT Vanhemmat kaipaavat enemmän tukea arkeensa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vanhempainpuhelin tarjoaa keskusteluapua neljänä päivänä viikossa. Viime vuonna avattu chatpalvelu edustaa vanhemmuuden tukea, joka vastaa hyvin nykyvanhempien avuntarpeeseen. KotiPlus Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vanhempainpuhelimeen avattiin uutena palvelumuotona viime maaliskuussa chat, ja uusi auttamiskanava löysi heti oman käyttäjäryhmänsä. Chat mahdollistaa varhaista keskusteluapua ennen kuin ongelmat paisuvat liian suuriksi. Moni sen kautta yhteyttä ottaneista oli tullut MLL:n Vanhempainnettiin etsimään tietoa mieltä painavasta asiasta ja siinä samalla tarttunut mahdollisuuteen purkaa huoliaan päivystäjän kanssa. Vanhemmat kokivatkin, että chat tarjoaa matalan kynnyksen avun, sillä yhteydenottoa ei tarvitse etukäteen pohtia. – Olemme saaneet vanhemmilta kiitosta lähestymisen helppoudesta. Chat-keskustelu on helppo käydä ajasta ja paikasta riippumatta. Tuki on yhtä lähellä kuin oma puhelin. Chat mahdollistaa lyhyet yhteydenotot arjen keskellä: bussipysäkillä, kotona lasten leikkiessä tai töiden lomassa päivän aikana, päivystysohjaaja Hanna Iso-Metsälä sanoo. Yhteydenottojen määrä kasvussa Vanhempainpuhelimeen, chattiin ja kirjepalveluun tuli kaikkiaan lähes 1400 yhteydenottoa vuoden 2016 aikana. Lisäystä edellisvuoden määrään oli 25 prosenttia. Samaan aikaan puheluiden pituudet ovat kasvaneet. Yhteydenottojen perusteella perheiden huolet ja vaikeudet ovat moninaisia, joten vanhemmuuden haasteista on vaikea tehdä yleistyksiä. Osa huolista liittyy ihmissuhteisiin kuten uusperheiden tilanteisiin ja isovanhempien rooliin. – Lapsiperheiden ongelmia ei voi lokeroida, joten myöskään vastaukset eivät ole yksinkertaisia tai automaattisia. Asioita pohditaan yhdessä vanhemman kanssa henkilökohtaisesti ja kiireettömästi keskustellen, Iso-Metsälä kertoo. Yleisin syy ottaa yhteyttä Vanhempainpuhelimeen on eri-ikäisten lasten kehitysvaiheet ja niihin liittyvät haasteet kuten uhmaikä ja murrosikä. Moni yhteydenottajista kaipasi kuuntelijaa oman vanhemmuuden pohdinnalleen. Suurin osa soittajista on äitejä, isiä on yhteydenottajista 14 prosenttia, mutta määrä on kasvussa. Yhteyttä ottaneista lähes puolet oli leikki-ikäisten tai alakouluikäisten lasten vanhempia. Vanhempainpuhelin päivystää numerossa 0800 9222 777 maanantaisin kello 10–13 ja 17–20, tiistaisin kello 10–13 ja 17– 20, keskiviikkoisin kello 10–13 ja torstaisin kello 14–20. Vanhempainnetin chat on auki maanantaisin ja tiistaisin kello 10–13. Lisäksi yhteyttä voi ottaa nettikirjepalvelun kautta. Palvelu on maksuton, anonyymi ja luottamuksellinen. Yhteydenottoihin vastaavat MLL:n kouluttamat vapaaehtoiset, jotka ovat itsekin vanhempia. Chat ja kirjepalvelu löytyvät osoitteesta www.mll.fi/ vanhempainnetti/vahempainpuhelin/ Kotisiivousta Tarvitsetko apua kotisiivoukseen tai muihin kotiaskareisiin? Luotettavat siivoojat. Muistathan kotitalousvähennyksen. Jaana Hynynen 044-210 1228 Myydään MULTAA 050-456 8116 Seulottua multaa, tutkittua, kuivaa, kalkittua myös pienet kuormat. Erilaiset soratuotteet, katekuorta. P. 09 276 8971 tai 040 589 2375/ Rantanen Kodin LVI / Putkityöt LVI-ONE Kaikki alan työt luotettavasti ja nopeasti myös urakkatyöt. Tarvikkeet / osat edullisesti kauttamme. Jarno 040-709 2299 Ville 040-665 9693 Kaikkea kodista ja ympäristöstä maan ja taivaan väliltä KotiPlus Chat vastaa vanhempien avuntarpeeseen Yleisin syy ottaa yhteyttä Vanhempainpuhelimeen on eri-ikäisten lasten kehitysvaiheet ja niihin liittyvät haasteet kuten uhmaikä ja murrosikä. Kysy reilusti kun on kysyttävää ASBESTIKARTOITUKSIA kotitalouksiin ennen hankesuunnittelua alk. 150,näyte. ARI VIITASAARI 0400-682 314 av@parketti-huolto.fi parketti-huolto.fi Parketin: HIONNAT LAKKAUS VÄRJÄYS -yli 30 vuoden kokemuksella. REMONTTIPALVELUT Murtoja palohälytinjärjestelmät koteihin ja yrityksiin. Myynti, asennus ja huolto. Puh: 0400-77 33 63 www.ovartiainen.fi O. Vartiainen HÄLYTINPALVELUT PARVEKELASIT -PARVEKELASIT -TERASSILASIT -LASIKAITEET IT-PARVEKELASIT www.asennustoivonen.fi p. 040 502 0591 Peltiverstas palveluksessanne Kysy lisää asiantuntijaltamme J. Nieminen p 09-50 55 183 / 040-760 7272 -Rakennuspeltityöt Kanttaukset max 6m -Särmäykset -Levyjen leikkaus -Ilmastointiosat -Uunin eduspellit -Piipun hatut AVG Oy Aitoa Suomalaista käsityötä vuosien kokemuksella Kysy lisää asiantuntijaltamme: K. Grön p 0400-604 122 -Autohuollot ja korjaukset -ruostevauriot -jarrut, jousitus & iskunvaimentimet -renkaan vaihdot Au toa lan huo llot ja kor jau kse t 20 v kok em uks ella Pa lom ieh ent ie 6, Esp oo Pa lom ieh ent ie 6, Esp oo autoilu ja liikenne sivuille koti plus -sivuille Parkettilattioiden hionta, lakkaustyöt sekä sisämaalaukset ja tasoitetyöt P. 0400 701104 tai 040 1530510 MUUTTO JA KULJETUS M. OVASKA Ota yhteyttä suoraan tai netin kautta. p. 045 17 44 033 tmi.ovaska@gmail.com www.muuttokuljetusovaska.fi Pyydä tarjous muuttopalveluista tai kuljetuksista. PIHAPALVELUT MAALAUSLIIKE Pensselimiehet Oy Peltikatot ja muut maalaustyöt käytössä 21 m. nostolaite. Peltikatoissa käytämme RK Peltikattomaaleja Puh. 050 518 2557 www. pensselimiehet.com Yli 20 -vuoden kokemus erilaisista maalaustöistä ERIKOISALUEENA OVAT PELTIKATOT JA IKKUNAT Peltikatoissa käytämme RK Peltikattomaaleja Monipuolista maalauspalvelua Pienet remontit Tapetoinnit Porraskäytävien maalaukset Muuttoremontit huomioidaan myös Pyydä tarjous! Käytämme Eskaron maaleja Yhteystiedot: Erkki Hynönen GSM 050-518 2557 Sähköposti: erkki.hynonen@ pensselimiehet.com T. U n p la sh Ota yhteyttä! Rakenne Mercure Oy P. Hänninen puhelin 046 890 1771 KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT Suunnittelusta jalkalistaan. Myös osaurakat.
  • Perjantaina 24.03.2017 21 KAUPUNKISANOMAT LASIPALVELUT LASIPALVELU REIJONEN -LASIT -PEILIT -NÄYTEIKKUNAT -PEILILIUKUOVET -ERISTYSLASIT -TURVALASIT Å 24 h KORJAUSLASIPÄIVYSTYS PUH. 0208 418 056 Lyhtytie 6 A, 00750 Helsinki www.lasipalvelureijonen.fi KAIKKI maanrakennusalan työt ammattitaidolla ja luotettavasti! www.maanrakentajat.fi info@maanrakentajat.fi P. 0400 853 259 MAANRAKENNUSPALVELUT Täyden palvelun louhintaliike WARROCK OY Asutuskeskus-, avo-, kanaali-, tarkkuuslouhinnat. Lasse Kinnunen puh. 0400-891 653 www.warrock.fi KATTOPALVELUT PELTIJA TIILIKATTOREMONTIT EDULLISESTI vuodesta 1997. Ota yhteyttä! P. 050 511 5415 PELTIJA TIILIKATTOREMONTIT EDULLISESTI vuodesta 1997. Ota yhteyttä! P. 050 511 5415 KATTOPALVELUT REMONTTIPALVELUT TEKNO-KATE OY teknokatekalev@ gmail.com gms 040-5656754/ KALEV KINK HUONEISTOJA KYLPYHUONEREMONTIT, SAUNAT, PARKETTIASENNUKSET LUOTETTAVASTI JA EDULLISESTI! Pyydä ilmainen arviointi! SÄHKÖPALVELUT REMONTTEJA, SANEERAUSTA, MAALAUSTA JA MUUTA KODINHOITOA: Mitä etsit, sen löydät täältä! Sähkötyöt ammattitaidolla p. 040 512 9775 info@sahkopalvelut.com www.sahkopalvelut.com Soita: 010 322 1090 www.sanfors.fi 295 Toimialueemme ovat: Helsinki, Espoo, Vantaa, Sipoo, Loviisa, Järvenpää, Kerava. Tulemme sovittaessa myös kauemmaksikin! ERIKOISTARJOUS! Viemärin kuntokartoitus € sis. ilmainen videotaltiointi Uusi viemäriverkosto omakotitai pientaloon! Kiinnostaako teitä talonne viemärien kunto ja nykytila? Ottakaa yhteyttä meihin SanForsilla, niin tulemme kuvaamaan ne nopeasti ja edullisesti. Video-kuvaus auttaa selvittämään viemärien kunnon ja puuttumaan mahdollisiin ongelmiin jo ennen suurempien vahinkojen syntymistä. Jos viemäriverkostonne tarvitsee suurempaa saneerausta, annamme mielellämme teille erilaisia vaihtoehtoja viemärisaneerauksista, jotka suoritamme RAKENTEITA RIKKOMATTA! Nämä toimintamenetelmät ovat yleisesti noin 40% edullisempia verrattuna menetelmiin, joissa vanhat putket vaihdetaan. Kuvaamme ja paikannamme mahdolliset ongelmat. Tallennamme kuvauksen muistitikulle, josta näette putkistonne toimintakunnon. Kuvausmateriaali jää teille. REMONTIT AMMATTITAIDOLLA sakurit.fi Henry Salonen 0400-402980 Kaikki huoneiston remontit, sisä-ja ulkomaalaustyöt sekä puunkaadot. Nordenskiöldinkatu 22 Helsinki Puh. (09) 148 1891, www.eltsu.fi AVOINNA: joka päivä 24 h Neste K Eläintarha Paremman pysähdyksen taktiikka. 3 x pesun sarja Tarjous voimassa Neste K Eläintarhassa 31.3.2017 asti. ! ! 3 X Tehopesu vahalla € 49 pesu Tarjous voimassa Neste K Eläintarhassa 31.3.2017 asti. ! ! Tehopesu vahalla € 19 pesu Tarjous voimassa Neste K Eläintarhassa 31.12.2017 asti. ! ! % -50 Kaikki pesut Voimassa lauantai-sunnuntai V I I K O N L O P P U E T U ! VIEMÄRIPALVELUT www.teamsonninen.fi Team Sonninen hoitaa kuljetukset, muutot, kuljettajat TURVALLISET JA VARMAT KULJETUSRATKAISUT KAIKKIIN TARPEISIIN Ota yhteyttä, ratkaisemme kuljetustarpeesi: Seppo Sonninen 0400-453 007 seppo.sonninen@ kotiportti.fi Ota yhteyttä, ratkaisemme kuljetustarpeesi: Seppo Sonninen 0400-453 007 Team Sonninen hoitaa kuljetukset, muutot, kuljettajat www.teamsonninen.fi MUUTOT, KULJETUKSET PIHAPUIDEN KAADoT edullisesti. Kysy tarjous, vak. on. p. 040-591 6104 www.rt-kouru.fi 0500-841 441 l Kattoremontit l Tikkaat l Vesikourut l Kattoturvatuotteet l Kattojen pesut ja maalaukset Hyödy nnä kotitalous vähenn ys! Jopa 6 kk korotonta maksuaikaa
  • Perjantaina 24.03.2017 22 KAUPUNKISANOMAT Jokakeväiseen katupölyyn ja sen tuomiin haittoihin on mahdollista vaikuttaa eri tavoin. Ihmiset voivat omalla toiminnallaan eli suosimalla kävelyä, pyöräilyä ja julkista liikennettä vaikuttaa autojen nastarenkaiden tuottamaan katupölyn määrään. Kunnat ja kaupungit voivat varautua järjestämään tehokkaan katujenpesuoperaation kun yöpakkaset ovat ohitse. Koska katupöly on ilmanlaatuongelma, sen vältteleminen on vaikeaa. Terveys –Emme kehota ihmisiä luopumaan arkiliikunnasta, mutta reittivalintoihin kannattaa kiinnittää huomiota. Esimerkiksi Helsingissä on mahdollista hyödyntää Keskuspuiston ja Vantaanjoen varren pyöräreittejä, toteavat Hengitysliiton järjestöjohtaja Mervi Puolanne ja Sydänliiton pääsihteeri Tuija Brax. –Pyöräilyn ympäristöja terveysvaikutukset kannattaa muistaa, kun miettii oman kulkuvälineensä valintaa, toteaa Pyöräliiton hallituksen jäsen Marjut Ollitervo. Katupölyn koostumus vaihtelee sekä alueellisesti että ajallisesti. Katupöly sisältää tyypillisesti mineraalihiukkasia tienpintojen kulumisesta, hiekotushiekkaa, tiesuolaa, metallihiukkasia (ajoneuvojen jarrujen, kytkimen, moottorin, nastarenkaiden kulumisen tuottamat), renkaiden kulumisen tuottamia kumihiukkasia, hienoksi jauhautuneita kasvienosia sekä siitepölyä. Isoimmat katupölyhiukkaset saattavat sisältää myös bakteeriperäisiä yhdisteitä ja nokihiukkasia. Tieliikenne nostaa ilmaan myös luonnonympäristöistä ja rakennustyömailta maaperähiukkasia. Hiukkasten haitallisuuteen terveydelle vaikuttavat niiden koko (pienhiukkaset ja karkeat) sekä niiden koostumus. Siivous kunnossa Kaupunkien ja kuntien tehtävä on huolehtia ilmanlaadun mittaamisesta ja katupölyn siivouksesta. Hyvät käytännöt Helsingissä pohjautuvat mm. verkossa avoimesti jaettuun ilmansuojelusuunnitelmaan. Helsingin kaupunki on myös kehittänyt tehokkaan katujenpuhdistus-menetelmän ja ohjeistukset siitä, miten hyödynnetään pölynsidontaa katupölyn torjunnassa, vähennetään rakennustyömaiden pölyhaittoja ja mitä hyvällä kiinteistönhoidolla voidaan saada aikaiseksi. Helsingin kaupungin rakennusviraston, katuja puisto-osaston ylläpitoinsinööri Tarja Myllerin mukaan katupölyn torjunta konkretisoituu keväisin, kun kaupunki 40 päivässä ja yössä siivoaa kaduilta noin 60 miljoonaa kiloa sepeliä ja vesipesee kadut katupölystä puhtaaksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimuksen mukaan (Lanki 2013) katupölyn lievinä vaikutuksina voi olla silmien ja kurkun ärsyyntymistä sekä vuotava nenä. Lieviin terveyshaittoihin kuuluu myös jonkin verran hengityselinja sydänoireita, joita voi hoitaa lisäämällä lääkitystä ja olemalla tilapäisesti poissa työstä tai koulusta. Katupöly voi olla hengenvaarallista keuhkokuumetta sairastaville ja hengityselinsairaille, joilla on astma tai keuhkoahtaumatauti. Pahenevat oireet merkitsevät lisää päivystyskäyntejä erityisesti aikuisille ja vanhuksille. Sydänsairaille (sepelvaltiotauti, sydäninfarkti) seurauksena voi olla sairaalahoitojakso. Näin jokainen voi osaltaan vaikuttaa katupölyn määrään ja siitä aiheutuviin haittoihin: 1. Suosi työja vapaaajan liikkumisessa kävelyä ja pyöräilyä. 2. Käytä julkista liikennettä aina kun se on mahdollista. 3. Valitse kävelytai pyöräilyreittisi etukäteen: suosi viheralueiden viereisiä reittejä. 4. Ota selvää, miten asuinpaikkakunnallasi huolehditaan katujen kunnossapidosta. Välitä tietoa hyvistä käytännöistä eteenpäin. 5. Muista huolehtia terveydestäsi: jos kuulut erityisryhmään, käytä katuja siitepölyä sekä pienhiukkasia vastaan tehtyjä hengityssuojaimia, pidä lääkkeet mukanasi, hakeudu tarvittaessa päivystykseen ja terveydenhoidon ammattilaisten neuvontaan. Kaupunki & Terveys Kevät pölyten tulevi Viisi tehokasta tapaa vaikuttaa katupölyn määrään ja haittoihin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimuksen mukaan katupölyn lievinä vaikutuksina voi olla silmien ja kurkun ärsyyntymistä sekä vuotava nenä. P. Tr af fi c 1 kpl 125x90mm loput 82x90mm SEURAYHTEISTYÖ Kysy lisätietoa asiakaspalvelustamme: krteamworks@ gmail.com SEURAYHTEISTYÖ Kysy lisätietoa asiakaspalvelustamme: krteamworks@ gmail.com -Urheiluvälineitäja vaatteita -Luonnonkosmetiikkaa -Käsitöitä WWW.KRTEAMWORKS.FI Tervetuloa sivuillemme! Marius Fabre Marseilleoliiviöljysaippua. Aito, alkuperäinen Marseilleoliiviöljysaippua. Selätin® -Urheiluvälineitäja vaatteita -Käsitöitä -Luonnonkosmetiikkaa Tervetuloa sivuillemme! Marius Fabre Marseilleoliiviöljysaippua. Aito, alkuperäinen Marseilleoliiviöljysaippua. Selätin® WWW.KRTEAMWORKS.FI Kyselytutkimus Haetaan Nokturniapotilaita (useampi kerta pissalla yössä) kyselytutkimukseen. Luottamuksellisesti ja vastauksia ei kerätä. Korvaus 30e, haastattelu haluamassanne paikassa. p. 050 371 1265 tony.veijalainen@ gmail.com Murtoja palohälytinjärjestelmät koteihin ja yrityksiin. Myynti, asennus ja huolto. Puh: 0400-77 33 63 www.ovartiainen.fi O. Vartiainen
  • EKE-Rakennus Oy Piispanportti 7 02240 Espoo 1H+KT+A 29,5 m 2 mh 92 482,50 € vh 166 232,50 € 2H+KT 51,5 m 2 mh 93 730,00 € vh 222 480,00 € 2H+K+parvi 42,5 m 2 +21 m 2 mh 123 825,00 € vh 282 575,00 € Osoite: Timanttikiteenkuja 6, (Ruusukvartsinkatu), Kivistö, Vantaa. Perinteisestä uudisrakentamisesta poikkeavat loft-asunnot myydään yhtenä avoimena tilana, ilman väliseiniä. Ratastosta voit ostaa asunnon joko luovutusvalmiina tai muuttovalmiina. Osoite: Timanttikiteenkuja 8 (Ruusukvartsinkatu), Kivistö, Vantaa. As. Oy Kivistön Rataston hinnat alkaen: mh 60 599 €, vh 173 099 €. Arvioitu valmistuminen 02/2018. www.eke.fi/ratasto As. Oy Kivistön Mekanon hinnat alkaen: mh 128 700 €, vh 275 900 €. Luovutusvalmis. www.eke.fi/mekano Energiatehokkuusluokka C Energiatehokkuusluokka C asuntomyynti@eke.fi p. 09 613 03450 eke.fi/asuntoesittelyt Omalla tontillaan sijaitsevan Asunto Oy Kivistön Akselin uudet asunnot ovat valoisia ja tarjoavat modernia tunnelmaa huippusijainnilla. Alle kilometrin päässä sijaitsee Kehäradan Kivistön juna-asema, josta on kätevät yhteydet Helsingin keskustaan sekä lentokentälle. Akselin arvioitu valmistuminen on 12/2017. Toimi nopeasti niin pääset vielä vaikuttamaan uuden kotisi pintamateriaaleihin. SOVI OMA ESITTELY asuntomyynti@eke.fi p. 09 613 03450 VANTAAN KIVISTÖN UUDET UPEAT KERROSTALOKODIT MYYNNISSÄ Loft by JUNALLA HELSINKIIN TAI LENTOKENTÄLLE? ESIMERKKEJÄ VIELÄ VAPAINA OLEVISTA KODEISTA: TOTEUTA ITSE OMA LOFT-KOTI Tutustu ja ihastu: www.eke.fi/akseli
  • Perjantaina 24.03.2017 24 KAUPUNKISANOMAT KS-markkinat TAAS tekstarilla! Tätä on odotettu! LÄHETÄ TEKSTARI! NOPEIN TAPA! Numero on 044 241 6055 (Ei puhelinpalvelua) NYT HUOPAKATOT KUNTOON! = NOPEASTI = EDULLISESTI = LAATUTAVARASTA = AMMATTITAIDOLLA SOITA HETI! P. 0500 743 067 TIMO MÄKINEN ILMAIN EN ARVIO INTI NYT on HYVÄ aika tilata! NYT HUOPAKATOT KUNTOON! = NOPEASTI = EDULLISESTI = LAATUTAVARASTA = AMMATTITAIDOLLA SOITA HETI! P. 0500 743 067 TIMO MÄKINEN ILMAIN EN ARVIO INTI Vielä katto TÄLLE kesälle! HUOPAKATTOREMONTTI KANNATTAA TEETTÄÄ AMMATTILAISELLA! Huopakattoremontti Timo Mäkinen remontoi katon kuin katon. Huopakatto voidaan asentaa niin mummon mökkiin, omakotitaloon, halliin kuin isoon liiketilaankin. Autamme sinua mm. tietokoneen, television ja kännykän käytössä tai ongelmissa pk-seudulla! Ota yhteyttä, kun haluat apua kotiisi! 0400 858 551 tai: yhteydenotto@kkvaltonen.fi -Kodinelektroniikan Käyttöapu ValtonenAutamme sinua mm. tietokoneen, television ja kännykän käytössä tai ongelmissa pk-seudulla! Ota yhteyttä, kun haluat apua kotiisi! 0400 858 551 tai: yhteydenotto@kkvaltonen.fi -Kodinelektroniikan Käyttöapu Valtonen