3 Pääkirjoitus T ämän Kantele-lehden taustatyötä tehdessäni havahduin yhteen aivan ainutlaatuiseen piirteeseen, joka hakee vertaistaan maailman musiikkija soitinkulttuureissa. Haastatellessani kanteletaitelija Laura Linkolaa hänen esittämästään, säveltäjä Kalevi Aholta tilatusta uudesta kantelekonsertosta, pohdimme kuinka paljon kanteleelle on sävelletty konserttoja tai muita suurempia orkesteriteoksia. Laura totesi, että toisin kuin joskus luullaan, teoksia on itse asiassa sävelletty runsaasti, ainakin verrattuna kanteleen suhteellisen lyhyeen historiaan taidemusiikin piirissä. Samanaikaisesti kuuntelin Kanteleen päivän seminaarin esitelmiä ja siellä kerrottua historiaa Suomessa ja Baltian maissa – soittimen tuhatvuotista perinnettä ja pyrkimyksiä saada soitin UNESCO:n ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Jäin pohtimaan, miten uskomaton muuntautumiskyky kanteleella soittimena on. Se on ollut osa suomalaista musiikkikulttuuria ennen juuri mitään muita soittimia, ja toisaalta sitä edelleen kehitetään ja sillä luodaan uutta, ennenkuulumatonta ja musiikillisesti kompleksista musiikkia, kuten Kalevi Aho konsertossaan meille näyttää. Näiden kahden ääriesimerkin väliin mahtuu koko kantelemusiikin kirjo. Ja tuskin pian enää mahtuu, sillä kantele on jatkuvasti mukana niin monessa uudessa taiteellisessa muodossa että rajat vain paukkuvat. Kanteleen monipuolisuus näkyy sekä vertikaalisella aikatasolla, mutta myös horisontaalisesti yksittäisen ihmisen kädenjäljessä: Martti Pokelan juhlavuoden päätteeksi tämän numeron nuottiliitteenä on hänen myöhäisemmällä iällä säveltämänsä Elegia, joka on kansanmusiikin piiristä ponnistaneelle Pokelalle melko poikkeuksellinen sävellys. Timo Väänänen on kirjoittanut teoksesta kiehtovan alustuksen, ja nuoteista soittamisen lisäksi teoksen voi kuunnella esimerkiksi Spotifystä tai YouTubesta. Laura Linkolan kanssa keskustelin myös kantelemuusikoiden työtaakasta ja itsensä markkinoinnista. Freelancerina toimivien muusikoiden pitäisi jaksaa kaiken muun ohessa markkinoida itseään, jotta heidän musiikkinsa ja toimintansa tulisi näkyväksi kuulijoille. Kantele-lehdellä on tässä tärkeä välittäjän tehtävä: teemme juttuja ja nostamme esiin kiinnostavia ihmisiä ja ilmiöitä aina, kun olemme niistä tietoisia. Näkyvyyden mahdollistamiseksi lehden toimituskuntaan saa ja kannattaa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä – se on meidän kaikkien etu. Musiikin täyteistä joulunaikaa toivottaen,
KANTELE 3/24 4 Kalevi Ahon kantelekonsertto sai kantaesityksenä elokuussa Mikkelin kaupunginorkesterin konsertissa, jonka solistina soitti kanteletaiteilija Laura Linkola. Haastattelussa Laura ja Kalevi kertovat konserton syntyprosessista ja klassisen kantelemusiikin erityispiirteistä. Kalevi Ahon ja Laura Linkolan yhteistyö synnytti uuden kantelekonserton teksti M ikko k oivuMäki kuvat Y ordano n unez J oskus asiat vain loksahtavat paikalleen kuin itsestään. Kalevi Ahon säveltämä Konsertto kanteleelle, jousille ja lyömäsoittimille sai alkusykäyksensä syksyllä 2022 Sveitsissä. Laura Linkola asui tuolloin Lausannessa ja oli kuuntelemassa ystävänsä, harmonikkataiteilija Janne Valkeajoen konserttia. Valkeajoki esitti konsertissa Kalevin musiikkia, jota Kalevi oli itsekin paikalla kuuntelemassa, ja yhteisessä illanvietossa Laura rohkeni kysyä, haluaisiko Kalevi säveltää hänelle kantelemusiikkia esitettäväksi. Myöntävä vastaus tuli välittömästi: ”Hän vaan sanoi että ’joo’ – that’s it”, Laura kertoo. ”Juttelimme asiasta iltaa istuessamme, ja totesimme että konsertto olisi sopiva sävellysmuoto, mikä on Kaleville muutenkin ollut luontainen tapa säveltää.” Sävellystilaus noudatteli taidemusiikille melko yleistä tapaa, jossa teoksen kantaesityksen solisti tilaa teoksen säveltäjältä ja hankkii sitä varten rahoituksen sävellyspalkkioon. ”Konsertto on minun sävellystilaukseni Kaleville, ja hain sitä varten apurahaa, jonka sain. Sain myös nopeasti sovittua, että teos kantaesitetään Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa – orkesteri oli kiinnostunut lähtemään mukaan projektiin, ja kun palaset olivat paikoillaan, Kalevi saattoi aloittaa teoksen säveltämisen.”, Laura kertoo. Mikkelin kaupunginorkesteri on esittänyt Ahon teoksia vuosien varrella ilahduttavan usein, ja kantelekonsertto sai kantaesityksensä elokuun 29. päivä tänä vuonna, alle kaksi vuotta ensimmäisestä keskustelusta Lauran ja Kalevin välillä.
5 ”Koko prosessi meni tosi jouhevasti alusta loppuun, eikä tarvinnut juuri stressata tai miettiä että miten se saadaan maaliin. Nopea aikataulu sävellyksen, apurahan saamisen ja esityspäivän kanssa ylläpiti myös motivaatiota, koska usein tällaiset projektit venyvät ja roikkuvat rahoituksen puutteen vuoksi työpöydällä, eivätkä meinaa millään toteutua”, Laura kertoo. Pitkiä ääniä ja vipuvääntöjä Kantelekonsertosta muotoutui sävellysprosessin päätyttyä kuusiosainen kokonaisuus, jonka eri osissa kanteleesta kuoriutuu esiin uusia puolia. Teoksessa käytetään useita erilaisia soittotapoja, sillä näppäilyn lisäksi sitä soitetaan plektralla, raavitaan kynnellä, soitetaan hammasharjalla ja sellon jousella. Nykymusiikille tyypillisistä erikoistekniikoista huolimatta kokonaisuutena teos soi kirkkaasti ja lähestyy välillä tonaalistakin musiikkia yhdessä orkesterin kanssa, joka luo mukaan yhtenäistä harmonista hahmoa. Konsertto perustuu 12-säveliselle motiiville, jota konserttikanteleella voi toteuttaa. Kaleville kanteleelle säveltäminen oli uusi kokemus, mutta ei aiheuttanut sen erityisempiä muutoksia lähestyä säveltämistä. “Kantelekonserton säveltäminen ei erityisesti poikennut siitä, miten olin säveltänyt muita konserttoja instrumentille, jota en itse soita. Eli aluksi oli tehtävä taustatyötä paljon. Hyvin tärkeää oli tavata ennen sävellystyön aloittamista solisti Laura Linkola hän kertoi minulle kanteleesta ja tutustuin häneen samalla hiukan ihmisenä. Samalla etsin kantelekirjallisuutta ja luin mm. SKS:n julkaiseman erinomaisen, perusteellisen kirjan Kantele. Koko ajan kuuntelin netin kautta paljon kaiken tyylistä kantelemusiikkia, halusin toden teolla sisäistää soittimen äänimaailman.”, Kalevi kertoo. HuoliKalevi Ahon kantelekonsertto kuultiin Mikkelin kaupunginorkesterin konsertissa 29. elokuuta 2024.
KANTELE 3/24 6 matta siitä, mitä soittimia säveltäjä itse hallitsee, työn luonteeseen kuuluu syventyä eri soitinten anatomiaan ja mahdollisuuksiin. “Eri instrumentteihin ja niiden soittotekniikkaan voi tutustua kyllä varsin perusteellisesti silloinkin, kun ei itse ole mahdollista kokeilla niitä sävellystyön aikana. Nuotteja tutkimalla voi nähdä sen, minkä tyyppistä tekstuuria eri soittimille on kirjoitettu, ja miten virtuoosista se on voinut olla. Tärkeintä on löytää ikään kuin soittimen sielu, ja sitä varten pitää kuunnella paljon kyseiselle instrumentille sävellettyä musiikkia, kyllästää itsensä sen äänellä. Jokaisella soittimella on oma ainutkertainen luonteensa, joka vain pitää löytää. Kanteleelle ei pidä säveltää kuten esimerkiksi pianolle tai harpulle.“, Kalevi sanoo. “Suomalainen konserttikantele on myös modaalinen soitin. Harkitsin jonkin aikaa sitäkin, olisinko säveltänyt soolo-osuuden modaaliseksi, lähes sävellajilliseksi. Luovuin kuitenkin ajatuksesta, sillä silloin olisi ollut suuri vaara kirjoittaa musiikkia, jossa toistuvat kliseisesti tyypilliset kanteleteosten kuviot. [Oma] Konserttoni on kromaattisempi, mutta yritin silti tehdä sävelten kromaattiset vaihdokset niin, että soittaja ehtii ne vipujen avulla tehdä.” Konsertto on kestoltaan noin puoli tuntia, ja Laura kertoo aluksi jännittäneensä teoksen läpisoittoa, sillä kantele soi siinä koko ajan ilman useamman pidempiä taukoja. ”Kalevi kirjoittaa tarkkaa nuottikuvaa, eikä teoksessa esimerkiksi improvisoida. Siinä on paljon yksiäänistä materiaalia ja pitkiä ääniä, mutta myös hyvin kiireisiä vipuvääntöjä. Kun sain nuotit itselleni harjoiteltavaksi, aluksi jännitti mahdottomalta tuntuvat vipuväännöt ja tekninen suoriutuminen niiden kanssa, ettei niistä lähde ei-toivottuja hälyääniä. Kalevin kanssa juteltuani kuitenkin ymmärsin, että vipuväännöistä tulevat äänet kuuluvat soittimen luonteen kautta teokseen, eikä niitä tarvitse liikaa yrittää häivyttää.” Kanteelensoittajat yliherkistyvät konserttikanteleen vipuvääntöihin, ja niiden käyttöä harjoitellaan uudestaan ja uudestaan ettei niistä koituvia ääniä kuuluisi. Tässä teoksessa niistä kuitenkin muodostui konsertissa oma musiikillinen materiaalinsa, ja rauhallisissa kohdissa soittajan elekielellä vipuväännöissä oli jopa visuaalinen rooli osana performanssia. Konserttikanteleeseen ja sen tekniikkaan tutustuminen sai myös Kalevin pohtimaan vipujen anatomiaa. “Vaikka vipukoneisto on avartanut ratkaisevasti kanteleen mahdollisuuksia, sen käyttö ei ole aivan yksinkertaista. Toivottavasti konserttikanteisiin kehitettäisiin joskus jalkapedaalit harpun tavoin, jolloin sävelten kromaattisten vaihdosten tekeminen helpottuisi suuresti, kun molemmat kädet vapautuvat pelkästään soittamiseen.”, Kalevi ehdottaa. Vaikka kanteleelle sävelletään tasaisesti taidemusiikkia orkesterin kanssa esitettäväksi, Lauran mielestä jokainen teos, jota hän on soittanut, on omanlaisensa. ”Kaikki nykymusiikkiteokset kanteleelle ovat mielestäni erilaisia. Siinä mielessä on vaikea luonnehtia tämän teoksen tyyliä”, Laura kertoo. Hän pohtii ajatusta, että taidemusiikin sisällä kantele on niin nuori soitin, ettei perinteitä tai tyylillisiä traditioita ole vielä ehtinyt muodostua. ”Meillä ei ole yhtä tapaa säveltää kanteleelle nykymusiikkia, koska sillä on vasta niin lyhyet juuret. Myöskään säveltäjillä muutamaa poikkeusta, kuten Pekka Jalkasta lukuun ottamatta, ei välttämättä ole kuin yksi tai kaksi kanteleelle sävellettyä teosta, joten edes säveltäjäkohtaista tyylin jatkuvuutta ei ole ehtinyt syntyä. Musiikin historiassa on vuosisatoja harjoiteltu sitä, miten vaikkapa viululle sävelletään toimivasti, mutta kanteleelle ei vielä ole vakiintuneita tapoja.” Kanteleen merkitys perinnesoittimena on suomalaisille itsestäänselvyys, mutta joskus unohtuu, että konserttikantele ja sen käyttö nykymusiikissa ei ole kuin muutaman vuosikymmenen ikäinen.
7 Harjoittelua orkesterin kanssa Kalevin aloittaessa sävellystyön hänellä ja Lauralla oli vain yksi tapaaminen, jossa he keskustelivat siitä minkälainen teos voisi olla. Itse asiassa ennen tätä tapaamista Kalevi oli jo Lauran mukaan täydessä vauhdissa säveltämisen kanssa. ”Kalevi oli edellisenä yönä säveltänyt monta sivua, ja kävimme tapaamisessa läpi lähinnä perusasioita – kuinka laajoja otteita kanteleella saa, minkälaiset intervallit ovat luontevia. Sellaista kanteleen perusanatomian läpikäyntiä ja soittotekniikoita. Kuuntelimme myös joitain levytyksiä keskustelun pohjaksi, ja pohdimme mikä on ’kanteleellista’ musiikkia ja mikä ei.”, Laura kertoo. Kaleville oli järjestetty Koistisen konserttikantele, jolla hän pystyi itse perehtymään soittimeen. ”Ratkaisevaa oli se, kun sain Hannu Koistiselta sävellystyön ajaksi vuokralle modernin konserttikanteleen.” Vuokrasoitin oli sama yksilö, jota Laura käytti konsertissa Mikkelissä. Kalevi jatkaa: “Kanteleen ääressä sain konkreettisen tuntuman soittimen perustekniikkaan ja saatoin kokeilla ja etsiä myös teoksessa tarvittavia erityissoittotapoja. Sen jälkeen kuin Laura oli harjoitellut riittävästi teosta ja kertonut sen esityksellisesti ongelmallisimmista kohdista, tein soolostemmaan vielä joitakin pieniä korjauksia.” Lauraa huvittaa, että varmasti teoksen omaksumiseen olisi ollut kiva saada palasia teoksesta sävellysprosessin edetessä, mutta Kalevi kieltäytyi tästä ja luovutti nuotit vasta teoksen valmistuttua. Itsenäinen harjoittelu otti aikansa, ennen kuin teos alkoi muodostua Lauran päässä kokonaisuutena. Elokuussa koitti vihdoin esitysviikko ja harjoittelu orkesterin kanssa. Orkesterin viikkokalenteri koostuu yleensä muutamasta harjoittelupäivästä ja viikon loppupuolella koittavasta konsertista, joten harjoitteluperiodi orkesterin kanssa on hyvin tiivis. Laura ehti harjoitella Mikkelissä kolme kertaa ennen kenraaliharjoitusta ja kantaesitystä, ja harjoittelu oli ammattimaisen Mikkelin orkesterin kanssa vaivatonta. Lyhyessä harjoittelupätkässäkin oli kuitenkin oma elinkaarensa: ”Aluksi tuntui, että hyvinhän tämä menee, kun tutustuimme orkesterin kanssa teokseen. Mutta toisessa harjoitukKonsertin ja konserton avainhenkilöt: Kapellimestari Erkki Lasonpalo, Laura Linkola ja Kalevi Aho.
KANTELE 3/24 8 sessa, kun teoksen yksityiskohtiin ja dynamiikkaan pureuduttiin enemmän, alkoivatkin paineet kasautua. Siinä vaiheessa tajusin, että lyhyessä ajassa on saatava yhteissoitollisesti hiottua paljon sävyjä ja nyansseja. Kolmannessa harjoituksessa tärkeintä oli purkaa paineet ja palauttaa itseluottamus ja rentous ennen esitystä.”, Laura kertoo. ”Harjoitusperiodi orkesterin kanssa on lopulta hirvittävän lyhyt, ja orkesterille vielä niukempi – he kun pystyvät tutustumaan lähinnä omaan stemmaansa. Muutama päivä on lyhyt aika etsiä sointivärejä ja löytää teoksesta se olennainen, eikä kantaesitettävästä teoksesta voi edes kuunnella äänitettä, kun sellaista ei vielä ole.”, Laura kertoo. "Kapellimestarin tavoin solisti muodostaa tulkinnan kappaleesta etukäteen, ja hänellä on myös merkittävä rooli orkesterin lähestymistavan muodostumisessa." Lopulta teos kuultiin konsertissa ja sen esitys sujui mallikkaasti. ”Toivomus olisi, että teos voisi saada lisää esityksiä. Seuraavissa esityksissä teos saa aina syvempiä tasoja.”, Laura miettii. Konserttikanteleen vahvistus orkesterin kanssa Orkesterin kanssa esiintyminen edellyttää aina kanteleen äänen sähköistä vahvistusta, sillä muuten sen ääni hukkuu muiden soittimien alle. Mikkelin konsertissa Lauran konserttikantele oli vahvistettu Koistisen kanteleen mikrofonijärjestelmällä, jossa kanteleeseen on asennettu kaksi erilaista mikrofonia: kanteleen kielisillassa oleva metallikielten värähtelyyn reagoiva magneettimikrofoni sekä sisäinen kontaktimikrofoni. Tämän mikrofoniparin etu on siinä, että se ei ala kiertämään kaiuttimien kautta, toisin kuin ulkoinen kondensaattorimikrofoni. Konsertissa kanteleen vahvistuksen oli varsin taitavasti toteuttanut Lauran puoliso Yordano Nuñez, ja kantele asettui saumattomasti osaksi orkesterin äänimaailmaa. Muiden soitinten toistaessa pelkän akustisen sointinsa, kanteletta varten lavalle oli rakennettu äänentoistojärjestelmä, mutta kanteleen ääni tuntui tulevan visuaalisesti itse kanteleesta kaiuttimien sijaan. ”Kanteleen saliääni onnistui konsertissa kuulemma hyvin, vaikka itse en lavalla ollessani voi tietää miltä koko orkesteri kuulostaa katsomoon.”, Laura kertoo ja pohtii kanteleen vahvistuksen yksityiskohtia. ”Kanteleen sähköinen vahvistus on oma osaamisalueensa, ja salija lavaäänen pitää olla kunnossa heti ensimmäisistä harjoituksista lähtien. Se on välttämätön Orkesterin kanssa esiintyminen edellyttää aina kanteleen äänen sähköistä vahvistusta, sillä muuten sen ääni hukkuu muiden soittimien alle. ”
9 lähtökohta aloittaa harjoittelu orkesterin kanssa, sillä vahvistusta ei tehdä pelkästään konserttia vaan myös yhteissoittoa varten.”, Laura muistuttaa. Nykyiset vakiintuneet vahvistusmenetelmät eivät myöskään rajoita säveltäjän kynän käyttöä. “Kuten joskus on todettu, kantele on perusolemukseltaan intiimisti helisevä soitin, joka voi saattaa kuulijan hiljaisen haltioitumisen tilaan. Moderneissa konserttikanteleissa on kuitenkin erinomainen äänenvahvistustekniikka, joten soittimen hiljaisuus ei enää ole este sille, etteikö kanteletta voisi soittaa myös suuremmissa konserttisaleissa.”, Kalevi avaa kanteleelle säveltämisen mahdollisuuksia. Tästä huolimatta hän halusi konserttoon kevyemmän kokoonpanon: “En silti halunnut konserttoon isoa, äänekästä sinfoniaorkesteria, vaan alusta alkaen lähtökohtanani oli luoda teos intiimimmin pelkästään kanteleelle ja jousiorkesterille.”, hän kertoo. Kapellimestarin työn johdosta Lauralla on monipuolinen kokemus orkesterin kanssa työskentelystä, ja siitä on myös etua solistin roolissa. ”Orkesterin johtaminenhan on muutenkin jatkuvaa balanssin ja sävyjen hakemista – kuka soittaa hiljaa, kuka kovaa, miten soitetaan yhteen – sähköisesti vahvistetun soittimen täytyy olla osa tätä kokonaisuutta, ja se vaatii mielestäni aina myös miksaajan. Ihan samalla tavallahan kevyen musiikin keikoilla bändeillä on aina miksaajat”, Laura huomauttaa ja jatkaa: ”Aika monella äänentoistoalan ammattilaisellahan ei ole välttämättä käsitystä miltä kanteleen pitäisi edes kuulostaa. Ei riitä, että kasaa pa:n ja laittaa mikrofonin siihen kiinni. Teknologia on hienoa, mutta vaatii osaamista ja opettelua.”, Laura toteaa. Osa kanteleen kehitystä päästä isompiin konserttisaleihin on myös parantaa sen soittomahdollisuuksia sähköisen vahvistuksen kautta. ”Kantelehan on kyettävä näkemään uusiksi äänentoiston käyttämisen myötä – ei sitä voi ajatella samana soittimena kuin sata vuotta sitten. Toisaalta me soittajatkin olemme niin erilaisia, toiset haluavat soittaa barokkia ja toiset nykymusiikkia, ja joudumme pohtimaan filosofisellakin tasolla kanteleen olemusta ja tulevaisuutta. Yhtä vastausta tähän pohdintaan ei ole, vaan jokaisen on löydettävä omat vastauksensa mihin suuntaan kantele kehittyy.”, Laura sanoo. Hän myöntää, että oma osaaminen kanteleen vahvistuksessa voisi olla parempi, jolloin sitä voisi myös laajemmin opettaa omille oppilaille. Lauran mielestä kanteleen sähköinen vahvistus ei kuitenkaan ole itsestään selvästi muusikon vastuulla. ”Meidän freelancerien työtaakka on sen verran suuri jo muutenkin, että syvällinen perehtyminen äänitekniikkaan tuntuu työläältä. Teemme itse kaiken – soittamisen, manageroinnin, harjoittelun, opettamisen ja rahoituksen hakemisen, jolloin miksaamisen opettelusta tulee myös ajankäytöllinen kysymys. Olisi tärkeää voida luottaa siihen, että ammattimiksaajat hallitsevat myös kanteleen oikeaoppisen vahvistuksen konserttisalin koosta riippumatta.” Kanteleet ja konsertot kohtaavat Äkkiseltään voisi ajatella, että merkittävän suomalaisen säveltäjän kantelekonserton kantaesitys olisi harvinainen ja ainutlaatuinen tapaus, josta kantelepiirien olisi syytä pitää aivan erityistä meteliä. Laura kuitenkin oikaisee, että oikeastaan kanteleelle sävelletään melko paljon orkesterimusiikkia, ja sitä pääsee kuulemaan konserteissa, mikäli jaksaa matkustaa paikan päälle pitkien etäisyyksien Suomessa. ”Kanteleen ja orkesterin yhdistelmä ei ole niin harvinainen kuin puhutaan, mielestäni tämä on harhakäsitys. Ehkä se tulee siitä, että me musiikin esittäjät olemme vain vähän laiskoja pitämään työstämme meteliä ja markkinoimaan tekemisiämme.
KANTELE 3/24 10 Väittäisin, että konserttoja tai muita kanteleelle sävellettyjä orkesteriteoksia kuitenkin sävelletään ja esitetään melkein vuosittain”, Laura kertoo. Kanteleelle tehdyn orkesterimusiikin tunnettuuden kompastuskivi saattaa kuitenkin olla siinä, että musiikkia julkaistaan äärimmäisen harvoin levytyksinä, mikä tekee konserteista ainoita tilaisuuksia kuulla miltä musiikki kuulostaa. Orkesterin äänitys on työlästä ja kallista, ja harva kantaesityksen saava teos päätyy korkealaatuisena äänityksenä kaiken kansan kuunneltavaksi. Laura kuitenkin uskoo, että Ahon kantelekonsertto voisi saada lisää esityksiä, ja siihen on valittu instumentaatiokin silmällä pitäen ajatusta, että tavanomaisten orkestereiden olisi helppo ottaa se ohjelmistoonsa. Lauran mukaan teosta voisi esittää jopa kvintetillä. ”Teoksessa on paljon sellaisia elementtejä, joiden uskon kiinnostavan useita orkestereita: se on Kalevin sävellys, siinä on tavanomainen instrumentaatio, ja sävellyksenä se ilmentää kanteleen parhaita puolia. Siinä ei keksitä kanteletta uudestaan, vaan hyödynnetään sitä mikä kanteleelle on ominaista. Teos on eheä, eikä siinä ole päälleliimattua kokeellisuutta, josta sisältö kärsisi”, Laura pohtii. Levytyksestä on ollut puhetta, ja sen toteutuminen mahdollistaisi väylän kanteleensoittajille tutustua teokseen. Äänite olisi arvokas lisä pieneen joukkoon levytettyjä kantelekonserttoja. Erityisesti klassisessa kantelemusiikissa äänitteitä on vähän, ja osa niistä on niin vanhoja, että äänenlaatu ei ole kovin hyvä. Mikkelin kaupunginorkesteri on levyttänyt paljon Ahon musiikkia, ja kantelekonserttokin voisi olla levytettävien teosten listalla. Suomalaisten säveltäjien kantelekonserttoja Kanteleelle on sävelletty muutaman vuosikymmenen aikana Suomessa runsaasti taidemusiikin piiriin luokiteltavaa ohjelmistoa. Alla on listattuna joitakin suomalaisten säveltäjien kantelekonserttoja. Kalevi Aho: Konsertto kanteleelle, jousille ja lyömäsoittimille (2024) Timo Alakotila: Kantelekonsertto (2022) Gillian Stevens: Kantelekonsertto (2009) Juhani Nuorvala: Concertino sähkökanteleelle, live-elektroniikalle ja nauhalle (2000/2014) Tauno Marttinen: Kantelekonsertto (1988) Pehr Henrik Nordgren: Kantelekonsertto (1985) & Kantelekonsertto (2000) Pekka Kostiainen: Concertino kanteleelle ja orkesterille (1998) Lasse Jalava: Konsertto kanteleelle ja jousille (1999) Pekka Jalkanen: Kantelekonsertto (1997) Ahti Karjalainen: Konsertto kanteleelle ja jousiorkesterille (1985) Finnish Music Quarterly -lehden numerossa 3/2008 on Pekka Jalkasen kirjoittama kattava artikkeli kanteleelle sävelletystä taidemusiikista. Artikkeli on luettavissa myös osoitteessa www.fmq.fi.
11 Kantele Day Seminar – The road to UNESCO T he annual Kantele Day was celebrated throughout Finland, and on the 14th of September a special seminar was held at Kanneltalo in Helsinki. The theme of the seminar was to discuss and launch the first steps of an ambitious process to apply, and eventually, to include kantele to UNESCO's Intangible Cultural Heritage of Humanity list (ICH Convention). This process is not only a nomination of Finland’s kantele tradition, but a multi-national, also consisting of the instrument from the Baltic states Estonia, Latvia and Lithuania, who all have their own cultural tradition of a similar instrument. The seminar was organized by Kantele Association and hosted by executive director Sanni Virta, with guest speakers from Finland and from the Baltic countries: Dr. Arja Kastinen from Finland, Leanne Barbo from Estonia, Dr. Laura Lukenskien? from Lithuania and Dr. art. Valdis Muktup?vels from Latvia. Background: UNESCO’s national list nomination in 2020 as a first step Kantele playing and instrument building was named to UNESCO’s Intangible Kanteleen päivää vietettiin 14.9.2024 seminaarin merkeissä Helsingin Kanneltalossa. Seminaari pidettiin englannin kielellä, sillä puhujia oli useasta eri maasta. Tämä artikkeli on kirjoitettu englanniksi, ja se sisältää kirjoitukset ulkomaisilta seminaarivierailta. text M ikko k oivuMäki photos P asi v irta Cultural Heritage National Inventory of Finland in 2020. This process was organized through Kantele Association and the application for the inventory was accepted by the Finnish Heritage Agency. To be able to be named to the worldwide Intangible Cultural Heritage of Humanity list, the item first needs to be on the national list – this nomination was a valuable recognition of the vast cultural history and heritage of kantele and its stable position. In the nomination speech in 2020, Kantele Association’s representative Outi Nieminen eloborated the current heritage of kantele and how its musical and cultural practices were revived from the 1970’s to present day. The work and support of hundreds of kantele musicians, instrument builders, teachers and researchers has had a tremendeous effect in safeguarding, reviving and developing what kantele is in the current times. Discussing the Unesco process: Fiddleplaying of Kaustinen as an example The morning session of the seminar was focused on the upcoming application process. Matti Hakamäki, the director of the Finnish Folk Music Institute shared
KANTELE 3/24 12 an informative lecture about how items are named to ICH Convention. Hakamäki was operating as the chairman of the application process of naming the fiddle playing tradition of Kaustinen to the list in 2021. Together with Leena Marsio, a special advisor from the Finnish Heritage Agency, they explained the processes and requirements for cultural items to be accepted. This recognition, known as an inscription, marked an essential acknowledgment of the cultural and historical value of Kaustinen’s music heritage. Though many surrounding municipalities in Ostrobothnia share similar traditions, Kaustinen was specifically chosen for its name recognition and strong identity tied to fiddle playing tradition. Locals and practitioners felt that the Kaustinen name best embodied their heritage, especially around fiddle playing and folk dancing. Hakamäki noted the practices of fiddle playing as not only music but also as community work. Kaustinen’s tradition isn’t limited to music alone: it encompasses an array of cultural practices, including folk dancing, festivals, and family-based music styles that vary from one village or family to the next. This heritage has been passed down through generations, surviving as a living tradition that maintains strong roots in family gatherings, town events, and weekly rehearsals across Kaustinen’s community of roughly 4,000 people. For UNESCO, the concept of intangible cultural heritage relies heavily on community engagement and respect for diversity. In this context, intangible heritage refers to traditions, practices, and knowledge that connect communities across generations. Rather than emphasizing historical accuracy, UNESCO prioritizes the values and meanings that communities ascribe to their heritage today. Both Hakamäki and Leena Marsio pointed out a critical element in the recognition: the value of these traditions stem from the community itself—not from experts or institutions. Local practitioners, musicians, and listeners are the real authorities on the significance of their culture. This community-based approach means that while the Finnish government might submit the nomination to UNESCO, the tradition's true custodians are the people of Kaustinen. Not only the fiddle playing act as an example for the kantele community, but there are other Finnish achievements to the ICH Convention as well. Finland’s nominations include the Sámi culture (2020), Nordic clinker boat tradition Leena Marsio of the Finnish Heritage Agency.
13 (2021) and traditional techniques of handmade glassmaking (2022). Navigating the process together with Baltic countries Together with Estonia, Latvia and Lithuania, the Finnish kantele community aims to seek funding for a project to safeguard and promote the cultural heritage of kantele. The initiative will prepare protection programs for Finland, Estonia, Latvia, and Lithuania and submit a multinational application for inclusion on UNESCO’s Representative List of the Intangible Cultural Heritage of Humanity. The objective of the program is to develop safeguarding plans in these four countries, promote the instrument’s heritage through research and community consultations and finally, prepare the application to be named to UNESCO ICH Convention. Kantele Association in Finland will act as an organizer, and should everything go according to plan, the representative that will eventually submit the application. Navigating UNESCO’s nomination process can be a complex endeavor, especially for multinational heritage applications. Drawing from his own experience, Hakamäki offered insight into the essential aspects of submitting multinational files, ensuring community involvement, and preserving heritage practices across nations. One of the core elements of a successful multinational nomination is meaningful community involvement in every country represented. UNESCO prioritizes submissions that reflect a clear connection between communities and their cultural elements. Achieving this can vary greatly depending on the specific cultural context of each country. In some places, Panel discussion at Kantele Day Seminar. From left to right: Leanne Barbo, Valdis Muktup?vels, Laura Lukenskien?, Sanni Virta and Matti Hakamäki.
KANTELE 3/24 14 established institutions or associations are actively safeguarding these practices, while in others, the communities may lack formal structures, making outreach and involvement more challenging. The application process requires careful documentation of how each community engages with the cultural element and the safeguarding work already done. To be able to reach the nomination at the UNESCO ICH Convention, each of the applicant countries must have their instrument on their national inventory. Reviewing the situation, Leena Marsio concluded the while Finland has the kantele on their national inventory since 2020 and Estonia has the Seto since 2013, Latvia and Lithunia still lack their kokle and kankl?s to be added to their national inventories. There are aspirations to achieve these in 2025, which would greatly hasten the ICH Convention application. Marsio emphasized that simply adding an item to a national inventory is often the first step in a much larger preservation process. This initial inclusion fosters a communal discussion around a tradition, allowing practitioners to come together to explore what the tradition means, who upholds it, and what steps are necessary to ensure its survival. For many communities, the inventory process itself can be an empowering experience, as it helps them analyze the importance of their cultural elements and reflect on ways to sustain them in the years to come. Community building over cataloging practices Hakamäki and Marsio concluded with a call to continue these efforts, emphasizing that heritage preservation should be both locally grounded and globally minded. Even if a tradition does not achieve UNESCO status, the process of documenting, inventorying, and safeguarding brings significant benefits, pride and connection within communities. This locally driven process connects cultural preservation to broader goals such as social well-being, human rights, and cultural diversity. Finally, Marsio noted that even if a practice does not achieve UNESCO recognition, the process of inventorying and safeguarding is still beneficial. The effort strengthens community bonds, raises awareness of the importance of tradition, and enhances public interest. Marsio concluded by stressing that, through these inventories, communities contribute to a shared cultural legacy that connects them to global heritage initiatives and supports the Sustainable Development Goals (SDGs) outlined by the United Nations. In the following chapters the international speakers of the seminar present summaries of their Baltic psaltery instruments and culture. Past and present of Latvian kokles text d r . art . v aldis M uktuP?vels Kokles is the most legendary and highly praised of Latvian traditional instruments, it is associated with the oldest and most researched playing traditions, but also with creative innovation. Kokles is a symbol of the traditional musical heritage, as well as of the singing soul of the Latvian people. Historically, two basic types of traditional kokles have developed: the carved or hollowed kokles and the glued or zither-like
15 for solo and ensemble playing with the repertoire consisting of arrangements of Latvian folk songs and dances, original compositions by Latvian and Lithuanian composers, and arrangements of classical, popular, and ballet pieces. Traditional kokles were revived during the folklore movement of the 1970-80s. Revival enthusiasts studied published and archival materials, construction of instruments in museums, and experimented with instrument making technologies. There was also the opportunity to learn playing from one of the last bearers of the living tradition – J?nis Pori?is from the Suiti region. By the 1980s there were already several kokles players who could be considered revivers and continuers of a centuries old tradition, among them Ilga Reizniece, the brothers Valdis and M?ris Muktup?vels, Helm? Stalte, Biruta Ozoli?a (?ip?uka), M?ris Jansons, Andris Kapusts, Andris Mi?ulis, and many others. A teaching material kokles. The hollowed instruments have two basic regional varieties – western or Kurzeme-type and eastern or Latgale-type. Modernization of kokles started in 1930’s and was supported and directed by the state institutions after the second World War. It resulted in both diatonic kokles (“moderate modernization”) with increased number of strings (17–25) and different instrument sizes, as well as chromatic kokles, named also “concert kokles”, with so-called half tone double levers, a damper, and even more strings (25–34). Modernized kokles gradually established roots in musical education institutions (the Conservatory and music schools) and in numerous amateur kokles ensembles. A kokles player Hel?ne K?ava-Burgmeistere developed her kokles school strongly based on harp playing. Collaborating with other players and composers, a teaching material Kokles sp?le: teorija un repertu?rs (Playing kokles: theory and repertory) was published in 1973 Valdis Muktup?vels with a bass kokles.
KANTELE 3/24 16 for Kurzemeand Latgale-style traditional playing was prepared by Valdis Muktup?vels – an audio cassette Kok?u sp?les pašm?c?ba (Self-study of kokles) with supporting brochure, and published in 1994, which was later expanded and enhanced into a bilingual monograph Kokles un kokl?šana Latvij?. The Baltic Psaltery and Playing Traditions in Latvia, supplemented by a CD Kokl?tprieks: ska?ojumi, vingrin?jumi, repertu?rs. The Joy of Playing the Kokle: Tunings, Excercises, Repertoire, and published in 2009, with the second edition in 2013. In addition to enhancing musical and cultural values, this revival of traditions eventually also became entwined with the national resistance, culminating with the “Baltica” folklore festival in 1988. The maroon-white-maroon flag—a symbol of independent Latvia—was publicly flown for the first time at this festival, and kokles became one of the symbols of the liberation movement from the Soviet oppression. National independence in 1991 freed the kokle of its ideological baggage. However, in comparison to the modernized kokles, the traditional version of the instrument is still more often associated with ideas of cultural heritage, informality, freedom, and spirituality. It is precisely the traditional kokles that can be incorporated into a wide range of musical styles, from meditative private playing to rock concerts. Traditional kokles have also entered the educational system, but on a more informal, rather than official and institutionalized, basis. Various folk music centres, ethnic culture centres, and summer camps offer instruction in kokles playing, with such recognized instructors as Ansis Jansons, Laima Jansone, Lauma Matule or Zane Sni?ere. Ethnomusicology students of Latvian Music Academy can study traditional kokles playing, and such a possibility is offered also to the students of concert kokles. Of course, also the role of the concert kokles is changing in the 21st century, as it moves from being a symbol of nationalism to purely an instrument to produce music; the presence of live music is becoming more important than symbolic context and ideology. Several composers are creating music for concert kokles, among them U?is Prauli?š, Laura J?kabsone, Valts P?ce, Vita Ruduša and others to be mentioned. Ensemble playing still dominates over playing solo, and in 2016 there were approximately 70 ensembles with 500 players in Latvia. Also, during the Nationwide Song and Dance Celebration there is usually a kokles concert with more than a hundred players participating. The first album T?ra sirds (Pure heart) with concert kokles solo by Ieva Veide was published only in 2015. An experimental workshop of concert kokles production was established in 2006 with the support of the Ministry of Culture. It was run by a luthier Imants Robežnieks, his apprentices Gatis Akmenti?š, M?rti?š Paurnietis, and later J?nis Rozenbergs, who are the most active concert kokles makers today. Besides many enthusiasts who have made one or a couple of revived traditional kokles themselves, there are nine luthiers who make instruments for sale – Eduards Klints, K?rlis Lipors, ?irts Laube, Rihards Valters, Kaspars Endols, P?teris Jansons, J?nis Rozenbergs, Andris Roze and P?teris Putni?š. Some of them, like Kaspars Endols, are experimenting with new forms and technologies. The concert kokles players have established an organization Latvijas Kokl?t?ju biedr?ba (Society of Latvian kokles players), which seems not to be very active in the third decade of the 21st century. Enthusiasts of the revived traditional kokles prefer virtual organization, the most active is Kok?u mežs (Forest of
17 kokles) https://www.koklumezs.lv, run by Ansis Jansons and Laura Laugale, letting to get acquainted with the instrument, assisting to obtain it, and offering different level courses. Lithuanian kankl?s playing tradition text d r . l aura l ukenskien? The kankl?s tradition in Lithuania, as a unique form of musical expression of the people, has been preserved to this day. This tradition includes the ethnographic tradition, the development of the instrument, its popularization and the creation of the chromatic instrument in the 20th century. The continuation, practice and vitality of the tradition has continued in modern society in 21st century. We have very different traditions of kankl?s in the ethnographic regions of Lithuania. Characteristic shapes of the instruments, the repertoire and the performance styles differ significantly. In Northeastern Aukštaitija, sutartin?s (Lithuanian multipart songs) were performed with 5-stringed kankl?s (revived tradition). In Žemaitija, characteristic playing with kankl?s in traditional bands has been preserved longer as in other regions. In Suvalkija, kankl?s ensembles started to gather the earliest, since the early 1900’s. Although the old tradition of playing kankl?s was not known in Dz?kija, the late style kankl?s appears in this region since the 3rd decade of 20th century. Tradition of playing kankl?s-harp is reconstructed in Minor Lithuania. Since the beginning of the 20th century kankl?s began to be played in urban communities. The instrument itself used as a symbol, often appear in fine arts, sculpture, and literary works. The experiments, creating chromatic concert instruments, started in the 1930’s and in the middle of the 20th century the model that is currently used was created. It is taught at all levels of education. Nowadays, the tradition is alive and relevant. Its continuity is ensured, as the tradiLaura Lukenskien? performing with her kankl?s in Kantele Day's concert.
KANTELE 3/24 18 tion is promoted and supported by many local communities. Promoting the tradition, differences in all the 5 ethnographic regions are still very important and kept up to now: the shapes of the instruments, style of play and characters of ensemble tradition. In Dz?kija, the instrument still, though the play on concert kankl?s is taught in the musica schools. Continuous training, gatherings of practitioners, camps for amateurs of all age groups are happening continuously. For this helps methodical publications and the virtual education, created during the covid-19 pandemia. A Kankl?s music festival Kankl?s mano rankose with the scientific-practical conference in its program, is organized annually in Kaunas City Museum. A change in the public's attitude towards the instrument is noticeable its prestige is rising, and playing with traditional kankl?s becomes more and more popular. The art of performing with concert kankl?s is being nurtured (higher quality instruments and repertoire are being created), the definition is expanding: kankles music is played more often and on more diverse occasions: during personal, family holidays, commemorations of memorial days and in presentations of the country's cultural expressions abroad. Estonian kannel text l eanne B arBo Estonian kannel belongs to the small kannel-kantele -family that stretches towards the east side of Baltic sea. In Estonia we have two types of archaic kannel – the classical western form that can be found everywhere else than Setomaa, and in Setomaa the eastern type of kannel with stretched corpus in the tuning pegs side – as we can find also in Eastern Latvia, Western Russia and Vepsian area. Also, the playing technique is different. Both kannel's minimum string amount based on museum collections is 6 (5 melodic strings and one drone string, quart [fourth] lower from first step) and highest 12. There are also various newer forms of kannel that are influenced by German zithers and emerged into many local variants. The newer type of kannel, village kannel (külakannel), is a living tradition that the older generation still passes to the newer. It it reduced to a few players nowadays and is tought in fewer music schools than the archaic kannel. There are still many people whose grandparents have played the instruments, but much more of abandoned instruments in attics and garages that are in various conditions. First mention of Estonian kannel in written sources is an infamous court protocol from 1597 where kannel – undeutsche harfe – was used in a pub to hit someone on the head. There are no older sources about how old the instrument is, but probably it was used in our region more than thousand years or more. Kannel is often linked with runosongs, that are the same era of culture. In Baltic Finno-Ugric language region we have also mythological runosongs about kannel. The tradition of archaic kannel faded in Estonia already before the first world war. We are very grateful to finnish folklorist Armas Otto Väisänen, who came to Estonia six times between 1912 and 1923 and recorded and photographed the tradition in Setomaa. Other sound documentation is very scarce – in 1930 composer Karl Leicter engravated also on phonograph wax rolls 6 tunes from a kannel player Kaarel Koppel in Äksi parish near Tartu. The only archaic kannel player that was recorded with something else than phonograph, was probably Jaan Rand who's 4
19 kannel pieces were cut into shellack plates in Estonian Radio (Riigi ringhääling) in 1937. We don't know about his instrument but as we can conclude from the recordings it had no more than 11 tones and it was played with old technique. Unfortunately in most kannel recordings we have no idea what kind of instrument was played, and we are lacking research. We have a bachelor's thesis about Seto kannel recordings and the music system from Katrin Valk (now Soon) in 2005 and newer type kannel researches made by Guldzahon Jussufi (Kandle Juss 2016 and 100 eesti rahvakandlemängijat 2018), Book(let) about Erni Kasesalu by Malle Ranne and some articles and overviews by Herbert Tampere and Igor Tõnurist. The type of kannel is somewhat less important for musical research since the older playing styles continued also on newer type of instruments (exept Seto style). There are two types of old kannel traditional playing styles in Estonia that are related with the two types of old traditional kannel forms: Classical kannel in Estonia was played muting part of the strings with assumingly maybe 3, nowadays more left hands fingertips while strumming the free unmuted strings by players choice with right hand. Seto type of kannel was played similarly as Gusli in Russia, placing 2–3 left hand fingers inbetween strings, and while moving them up and down also part of the strings are muted and the other part is released for the right hand to strum. No harmonic functions exist: kannel was used mostly for melodic playing or alternating two opposing harmonic complexes, that can be called the first chord and second chord. Nowadays we can think of them as tonic and dominant complex, but the alteration derives from the melody and carries no functional harmonic thought in it. Archaic kannel slowly came back to the laps of musicians since 1989 when Estonia piano factory started to make small six-stringed kannels, and especially since 1997 when after privatization of piano factory the producing of kannels came to an end and first instrument makers appeared, among them Raivo Sildoja, Indrek Roosi, Rait Pihlap and Roland Suits. After the cultural break kannel playing techniques were first learnt from Finland, Latvia and Lithuania, and some new techniques were invented. Today the world of playing kannel has several subcultures from traditional to more modern styles like in other kannel playing countries. Leanne Barbo with her kannel.
KANTELE 3/24 20 Lyyrat ja kantele soivat ruotsalaisnorjalaisen trion musiikissa. Tuttu äänimaisema yllätti kanteleensoittajan toukokuussa 2024 Nordic Folk Alliance -konferenssissa Tanskassa: lavalta kuului lyyrien ja kanteleen sointi. Jenni Venäläinen haastatteli Ævestaden -trion jäseniä Roskildessa. Æ vestadenin musiikissa yhdistyvät kraviklyyrat, laulu, elektroniikka, munniharppu, viulu, kantele ja lehmänsarvi. Tuloksena on sointikudelmista luotu musiikki, jossa lauletaan elämästä ja kuolemasta sekä alitajuisista ja tietoisista teemoista. Kenneth Lien, Levina Storåkern ja Eir Vatn Strøm muodostavat yhdessä trion, jonka moderni soundi erottuu massasta. Musiikki on vähäeleistä, kaihoisaa, eteeristä ja myös groovaavaa. Kravikin lyyrat muodostavat yhdessä kanteleen ja näppäillen soitetun viulun kanssa taianomaisen kudelman. Staattinen elektroniikka lisää musiikista kumpuavaa vääjäämättömyyden tunnetta, joka koskettaa ja inspiroi kuulijaa. Nordic Folk Alliancen lavalla yhtye sai aikaan maagisen tunnelman, joka naulitsi kuulijan paikoilleen ja nauttimaan vangitsevasta musiikista. Sävelten ja sanoitusten herkkyyden lisäksi yhtyeen elektroniikka Ævestaden teksti J enni v enäläinen sekä groovaavat riffit soittimilla tuovat musiikkiin mahtavan lisätason. Yhtye sai vuonna 2021 vapaassa sarjassa Norwegian Folk Music Awards -gaalassa Folkelarmprisen-palkinnon esikoisalbumistaan Ingen Mere Gråter. Ævestaden on tehnyt myös yhteistyötä muiden artistien kanssa: vuonna 2022 julkaistu EP Jag er sen igen on yhteistyön tulos Benedikt -indieartistin kanssa. Jo heti vuonna 2023 trio julkaisi toisen albuminsa Solen var bättre där. Esimerkiksi tämän albumin kappaleessa Motorbåt kantele pääsee etualalle tunnelmoimaan. Trion kappaleista on tehty myös paljon remixejä. Viimeisimpänä julkaisuna on juuri ilmestynyt Langt, langt vekk -albumi yhdessä Kanaan-yhtyeen kanssa. Nordic Folk Alliancessa Jenni Venäläinen istui alas yhtyeen kanssa ja jutteli hetken trion syntymisestä. Mitä bändin nimi tarkoittaa? Kenneth: ”Ikuista paikkaa. Saimme idean Danten Jumalaisesta näytelmästä, jossa sillä tarkoitetaan helvettiä. Eir: ”Mutta ikuisen paikan voi tulkita, miten vain haluaa!”
21 Miten bändinne sai alkunsa? Kenneth: Teimme diilin kebab-ruokalassa Voss-kaupungissa. Opiskelemme kaikki Norges musikhøgskolessa, ja olimme Vossissa Osafestivalen-tapahtumassa. Meistä tuli läheisiä tuon viikonlopun aikana, kun lintsasimme tunneilta ja hengasimme yhdessä. Päätimme perustaa bändin ilman, että edes soitimme yhdessä. Tämä oli vuonna 2018. Kertokaa lisää soittimistanne. Miten aloitte soittaa niitä? Kenneth: Aloittaessani lukion, lähistöllä sattui olemaan instrumenttien rakennuskurssi. Aloitin kurssin ja sen kautta innostuin kansanmusiikista ja vanhoista kansansoittimista. Tutustuin munniharppuun, jota käytämmekin Ævestadenissa. Jonkin ajan kuuluttua pääsin rakentamaan kraviklyyran. Minulla oli tuo soitin, kun ensimmäisen kerran tapasin Levinan leirillä – tai kun hän tapasi minut: jamittelin ja hän oli kuvannut minun soittoani. Kun taas minä näin Levinan ensimmäisen kerran hän soitti lehmänsarvea juhlissa ikkunasta Oslossa. Oli ilmeistä, että me molemmat olimme kiinnostuneet vanhoista soittimista ja kansanmusiikista. Sitten sain tietää, että menen opiskelemaan samaan kouluun, missä hänkin on. Minulle oli selvää, että haluan tehdä jotain hänen kanssaan ja sitten tutustuin myös Eiriin. Menin hänen kanssaan kouluretkelle ja meidän täytyi tehdä jotain yhdessä. Soitin munniharppua ja hän lauloi. Tutustuin heihin siis erikseen, ennen kuin tapasimme kaikki yhdessä ja vietimme aikaa kolmestaan. Käytämme kolmea erilaista lyyraa bändissä. Käytän soittimessani banjon kieliä. Ævestaden esiintymässä Eurofonic-tapahtumassa. Vasemmalta oikealle Kenneth Lien, Eir Vatn Strøm ja Levina Storåkern. Kuva: Ilina Vasseur.
KANTELE 3/24 22 Yhden lyyran olen tehnyt itse ja kaksi muuta on ystävieni tekemiä. Yhdessä lyyrassa on täydempi ja paksumpi ääni kuin muissa. Ja se on myös viritetty soimaan alempaa. Mutta viritämme soittimet muutenkin alemmaksi kuin muut. Mikä asteikko lyyrissä on? Eir (nauraen): Minä soitan vain g-mollissa! Ja sen takia Kennethillä on kolme erilaista lyyraa. Emme halua virittää joka kappaleen jälkeen. Aluksi soitimme kappaleita vain g:ssä soittimien takia. Kenneth: Minä vaihtelen oikeastaan vain yhden kielen viritystä, jotta moodi vaihtuu. Muutama biisi kulkee doorisessa moodissa ja muutama luonnollisessa mollissa. Jokainen kappale on mollissa! Tai on meillä yksi biisi duurissa! Levina: Mutta sanoitukset ovat niin surullisia, että se on ok. Miten kantele tuli bändiinne? Levina: Kantele tarttui mukaani, kun olin syksyllä 2019 vaihto-opiskelijana Sibelius-Akatemiassa. Viulu oli pääsoittimenani ja valitsin kanteleen sivusoittimeksi. Opettajana toimi Emmi Kujanpää. Minun täytyi saada oma kantele ennen kuin palasin Norjaan. Soittimeni on tehnyt Markku Hakalisto. Kertokaa lisää bändinne instrumenteista ja instrumentaatiosta? Kenneth: Eirin lyyran on tehnyt hänen isänsä. Eir: Olin kateellinen Kennethin lyyrasta, joten isäni teki minulle oman. Halusin jonkin laulun kanssa helposti soitettavan instrumentin. Levina: Kaikki me laulamme bändissä ja Eir on myös elektroniikkamestarina. Kenneth: Minun munniharput ovat norjaKravikin lyyra on viikinkiaikojen soitin ja Norjasta löytyneet soittimet vievät 1500-luvulle asti. Soittimessa on yleensä seitsemän kieltä, jotka kulkevat tallan ja sormiaukon yli viritystappeihin, aivan kuten jouhikossa. Raskaamman musiikin ystäville tiedoksi, että Kravikin lyyra soi myös Wardruna -yhtyeessä. Kenneth Lien ja Kravikin lyyra. Kuva: Ilina Vasseur.
23 Nordic Folk Alliance on tapahtuma, jossa kansanmuusikot kohtaavat päiväseminaareissa ja showcase-konserteissa. Paikalla on muusikoita, tapahtumajärjestäjiä sekä levy-yhtiöiden ja artistien edustajia. Tapahtumassa keskitytään pohjoismaiseen kansanmusiikkiin ja roots-musiikkiin. Pohjoismaiset musiikkivientitoimistot ovat tapahtuman taustajoukoissa. Mukana on myös vieraita Pohjoismaiden ulkopuolelta kertomassa esimerkiksi esiintymismahdollisuuksista Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Nordic Folk Alliance järjestetään joka vuosi eri paikassa Pohjoismaiden alueella. Laajempi Folk Alliance International taas kiertää Pohjois-Amerikassa. Seuraava Nordic Folk Alliance järjestetään Uppsalassa Ruotsissa 3.-5.4.2025. laista mallia, mutta ne on tehnyt ukrainalainen rakentaja. Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia teillä on ja millaisia terveisiä haluatte Kantelelehden lukijoille lähettää? Bändi yhdessä nauraen: Soiton jatkoa! Ei saa lopettaa itseensä uskomista! Kenneth: Olemme iloisia ja kiitollisia, että meillä on mahdollisuus käyttää kanteletta ylipäänsä. Se on fantastinen soitin! Meidän onnen päivä oli, kun Levina päätti ostaa oman kanteleen. Tulevaisuudessa olisi mukavaa, jos myös minulla ja Eirillä olisi omat 5-kieliset kanteleet ja voisimme kaikki soittaa niitä yhtä aikaa. Eir: Ja haaveena on myös, että Levinallakin olisi oma lyyra. Levina Storåkernin kanteleen on rakentanut Markku Hakalisto. Kuva: Emil Vestre.
KANTELE 3/24 24 Kanteleliitto Womexissa teksti s anni v irta W omex eli World Music Expo on maailman suurin musiikkitapahtuma, joka keskittyy maailmanmusiikkiin. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin Iso-Britanniassa, Manchesterissa lokakuussa 23.-27.10.2024. Kanteleliitto osallistui tapahtumaan osana Music Finlandin tiimiä. Mukana olivat Music Finlandin Tuuli Elo ja Teemu Fiilin sekä Maailman musiikin keskuksen johtaja Jaana-Maria Jukkara. Edustin Kanteleliittoa toiminnanjohtajan ominaisuudessa, ja kantele saikin hyvin näkyvyyttä messupäivien aikana. Music Finland pyysi Kanteleliittoa tekemään tiivimpää yhteistyötä tänä vuonna, ja tällä tiimillä edustimme Music Finlandin ständillä ja emännöimme Nordic Noonja Meet the Finns -verkostoitumistapahtumia. Suomesta oli laaja edustus taiteilijoita: artisteja ja yhtyeitä, agentteja eli keikkamyyjiä, konserttipaikkojen edustajia sekä festivaalien edustajia. Suomen tiimissä oli myös ensi vuoden Womexin emännöivän Tampereen kaupungin sekä kulttuuritoimijoiden edustajia esimerkiksi Folk Extremestä. Womex järjestetKanteleliiton toiminnanjohtaja Sanni Virta ja Music Finlandin Tuuli Elo.
25 tiin Manchester Convention Centerissä kaupungin keskustassa. Womexissa eri maat esittelevät musiikkibisneksensä toimintaa, ja Suomen ständin vieressä oli Music Norway, Deep Roots Denmark, Islannin ja Ruotsin edustusta. Kaikkineen kantele näkyi ja kuului messuilla monin tavoin. Music Finlandin ständillä oli piccolo-kantele, joka herätti muusikoiden huomion ja toimi hyvänä mainoksena ensi vuoden järjestäjämaan kulttuurista. Lisäksi jaoin Kantele-lehtiä ja mainostin Kantele 2020 Womex –soittolistaa sekä koko liiton infopakettia QR-koodin muodossa. Minulla oli messuedustuksen lisäksi omia etukäteen sovittuja tapaamisia muun muassa Music Estonian, Estonia Cultural Centerin ja Tallinn Music Weekin kanssa. Lisäksi verkostoiduin erityisesti Music Information Centerin, Lithuania & Music Export Latvian ja Puolan Music Finlandia vastaavien, yleishyödyllisten musiikkiorganisaatioiden kanssa. Tärkein anti näissä tapaamisissa oli kertoa Kanteleen päivästä ja tulevasta UNESCO –projektista sekä sen osana järjestettävästä kansainvälisestä Kanteleen päivän seminaarista 20.-21.9.2025 Helsingissä. Yhteistyö, josta sovimme edellä mainittujen organisaatioiden kanssa, tulee olemaan nimenomaan tiedotuksellista: tarkoituksenamme on laajentaa Kanteleen päivän juhlintaa yhä kansainvälisemmäksi ja tehdä maiden musiikin edistämisorganisaatiot tietoisiksi kulttuuriperintö projektin käynnistymisestä. Seminaarin, UNESCO-projektin ja Kanteleen päivän yhteydessä nämä organisaatiot voivat tehdä tiedotuksellista työtä kanteleasian levittämiseksi. Kaikki projektit saivat erittäin innostuneen vastaanoton, ja uskon, että yhteistyö tulee lisääntymään tulevina vuosina. Pitkän ajan yhteisenä tavoitteena nähtiin kansainvälisen kanteleyhteisön yhteydenpito ja vielä tehokkaampi verkostoituminen ja yhteistoiminta. Oli myös suuri ilo huomata, miten tapaamani maiden edustajat olivat todella innoissaan siitä, että juuri kantele on kulttuurinen yhdistävä tekijä Suomen ja Baltian maiden välillä! Tässä nähtiin paljon mahdollisuuksia tuleville vuosille. Tapasin Womexissa myös merkittävien kansainvälisten musiikkimedioiden edustajia. Tuttuni aiemmasta Womex-tapahtumasta, brittiläisen Songlines-lehden toimittaja, toi uuden kollegansa Suomen ständille ja kerroin hänelle kaikista kanteleen liittyvistä projekteista, ja etenkin UNESCO-projekti herätti kiinnostusta. Tapasin myös kotimaisen sekä pohjoismaisten medioiden edustajia. Womexiin kuuluvat showcase-konsertit iltaisin usealla eri konserttipaikalla. Showcase-sarjaan on vaikea päästä, joten oli erittäin hienoa osana tätä konserttisarjaa Daycase stagen artistina Pelkkä Poutanen, jonka indie-maailma kanteleen, laulun ja sähköisten elementtien kanssa on Kanteleliiton ja Music Finlandin piste Womexissa. Kuva: Teemu Fiilin.
KANTELE 3/24 26 lumonnut yleisöjä pyhän teemoilla viime vuosina. Petra edusti Suomea ja kanteletta tyylikkäästi ja ammattitaidolla! Muita kanteletaiteilijoita messuilla olivat muun muassa Maija Kauhanen, Marjo Smolander sekä Ruotsissa asuva, kanteletta pohjoissaameksi kirjoitettuihin sanoihin yhdistävä kanteletaiteilija Mirja Palo. Ensi vuonna Womex järjestetään tosiaan Suomessa, ja tämä tapahtuu jo toiseen kertaan, sillä myös 2019 Womexin tapahtumapaikkana oli Tampere. Tällöin suomalaiseen musiikkiin ja kulttuuriin kohdistuu erityistä mielenkiintoa, ja oli mielenkiintoista seurata Tampereen kaupungin ja Folkextremen ständillä käytävää kuhinaa tulevan vuoden tapahtumasta. Onkin erittäin tärkeää, että kantele kansallissoittimena on tuolloin näkyvillä, sillä koko isäntämaa kulttuureineen tulee näkymään tapahtumassa vahvasti. Viime vuonna Womexissa Baltian maiden yhteisessä viestintästrategiassa näkyivät kannel, kuokles ja kankles, ja toivottavasti tästä voisimme innoittua myös Suomen musiikkikentän promoamisessa. Womexiin osallistumisen hyödyt tulevat esille erityisesti silloin, kun tapahtumassa käy monta kertaa, ja hyvin alkaneita yhteistyösuhteita voi tiivistää ja projekteja kehittämään pidemmälle. Tänä vuonna yhteistyö Music Finlandin kanssa toi suurta näkyvyyttä Kanteleliitolle. Katseet kännetään pikkuhiljaa Tamperetta kohti, ja innostankin kaikkia kanteleartisteja hakemaan ensi vuoden showcaseartistiksi sankoin joukoin! Olisi myös hienoa nähdä myös koko tapahtuman avajaisissa kantele-edustusta! Voit tutustua Kanteleliiton hallituksen taiteellisen toimikunnan kuratoimaan soittolistaan Spotifyssa nimellä ”Kantele Association Womex 2024”. Ku va: Tee m u Fiil in.
27 Kultakantele-tunnustus säveltäjä Juhani Nuorvalalle Kuva: Saara Vuorjoki. Kanteleliitto ry:n Kultakantele-tunnustus myönnettiin vuonna 2024 säveltäjä Juhani Nuorvalalle hänen aktiivisesta, monipuolisesta ja inspiroivasta työstään kanteleen ja kantelemusiikin eteen. Vuonna 1995 Viitasaaren Musiikin aika -festivaali tilasi Nuorvalalta jo klassikoksi muodostuneen teoksen Kolme impromptua klarinetille ja kanteleelle. Siitä lähtien Nuorvala on kehittänyt ja monipuolistanut kantelemusiikkia monin tavoin, käyttäen kanteleita konserttikappaleiden lisäksi myös mm. näytelmä-, tanssiteosja elokuvamusiikissa – kaikkiaan yli 20 teoksessa ja teoskokonaisuudessa. Nuorvala on johdattanut kantelemuusikot luonnonpuhtaiden intervallien kiehtovaan ja sävykkääseen sointimaailmaan, ja hän oli keskeinen asiantuntija Koistinen Kantele Oy:n kehittämän puhdasvireisen sävelvaihtovivuston suunnittelussa vuonna 2008. Moniin Nuorvalan teoksiin sisältyy improvisaatiota, live-elektroniikkaa ja nauhamateriaalia. Erityisen ilahduttavaa on erilaisten kanteleiden käyttö 5-kielisestä sähkökanteleeseen. Säveltäjä toimii välillä esityksissä myös itse muusikkona. Sävellyksen lehtorina Nuorvala on innostanut monia uusia säveltäjiä kanteleen pariin sekä toiminut kouluttajana sähkökantelekursseilla, ohjelmistoseminaareissa ja sävellyspajoissa, joissa kanteleja sävellysopiskelijat ovat työstäneet uusia teoksia. Tästä kaikesta Kanteleliitto haluaa ilolla ja lämpimästi kiittää Juhani Nuorvalaa ja toivoo tälle kaikelle jatkoa ja uusia versoja myös tulevina vuosina!
KANTELE 3/24 28 Anneli Kuparinen 1928–2024 A nneli Kuparisen (o.s. Niikko) lapsuudenkoti sijaitsi Laatokan-Karjalan Pitkärannassa. Annelin Tyyne-äidin (o.s. Silvennoinen) suvussa oli ollut useampiakin kanteleensoittajia. Jo Annelin isoisoisän tiedetään soittaneen kannelta, ja Pekka-isoisän tekemällä kanteleella soittivat niin Pekka, Tyyne kuin Annelikin. Tyyne esiintyi paljon soittaen ja laulaen, ja hänen esityksiään kuuli myös radiosta. Laulun lisäksi kotona siis kuului usein kanteleensoitto. Anneli sai kanteleensoiton perusopetuksen äidiltään. Tutuiksi tulivat niin karjalainen soittotyyli kuin myöhemmin Paul Salmisen soittotekniikat ja Felix Krohnin musiikkiopit. Tyyne ja Anneli hallitsivat soiton niin kanteleen lyhyeltä kuin pitkältäkin puolelta. Jo 1930-luvun lopulla Tyynellä oli Salmisen valmistama konserttikantele. Annelin nuoruusvuosia varjostivat sotaajat. Kahden evakkomatkan jälkeen perhe asettui asumaan Joensuuhun vuonna 1940. Siellä Tyyne aloitti heti kanteleensoiton opetuksen ja kokosi lähialueen kanteleensoittajista ryhmän, josta syntyi maineikas Karjalainen kanteleyhtye. Myös Anneli ja hänen nuorempi siskonsa Pirkko soittivat yhtyeessä, jonka tarkoitus oli elvyttää ja edistää kanteleensoittoa Pohjois-Karjalassa. Hämeenlinnassa vietettyjen opiskeluvuosien jälkeen Anneli muutti Lahteen vuonna 1955 aloittaen opetustyön ensin Vuorikadun koululla ja myöhemmin Lotilan koululla. Tuolloin paikkakunnalla ei ollut muita konsertoivia kanteleensoittajia, joten esiintymisiä riitti. Annelin ja karjalaisjuurisen Teuvo Kuparisen yhteisesiintymiset alkoivat 1950-luvun lopulla. Teuvo lauloi ja lausui Annelin säestäessä kanteleella. Heidän avioiduttuaan vuonna 1960 Teuvo tuli mukaan Karjalaisen kanteleyhtyeen toimintaan. Tuolloin yhtye toimi vielä Joensuussa Tyynen johdolla, joten monet esiintymisetkin olivat siellä. 1960-luvulle ajoittuvat myös yhtyeen ensimmäiset konserttimatkat ulkomaille Ruotsiin, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Solistisen uransa tähtihetkiksi Anneli on maininnut esiintymiset Nizzan radiossa, Itävallan televisiossa ja Amerikan kiertueilla. Myös pienimuotoisemmat esiintymiset, joissa soitollaan on pystynyt koskettamaan kuulijoita, ovat olleet merkittäviä. Kuparisten oma perheyhtye (johon Annelin ja Teuvon lisäksi kuuluivat heidän lapsensa Petri ja Taru-Maaria) esiintyi kotimaan lisäksi muun muassa Euroopassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Vuonna 1969 Tyyne muutti Lahteen ja alkoi opettaa kanteleensoittoa yksityisoppilaille, minä mukaan lukien. Myös Karjalaisen kanteleyhtyeen kotipaikaksi tuli Lahti. Pääsin jo varhain mukaan yhtyeen harjoituksiin ja esiintymisiin. Pitkämatkalaisten vuoksi harjoittelimme usein koko viikonlopun vallaten Kuparisten kodin soittimillamme ja musiikillamme. Oli innostavaa musisoida taitavampien soittajien kanssa. Pääsin mukaan isoon kanteleperheeseen, johon kuulun edelleen. teksti a ino M eisalMi -M inkkinen
29 Tyynen Lahteen muuton myötä kanteleensoiton harrastus alkoi hiipua Pohjois-Karjalassa. Tätä tilannetta paikkaamaan Tyyne keksi idean kanteleleiritoiminnasta. Ensimmäinen leiri järjestettiin Ilomantsissa kesällä 1972 yhteistyössä Pohjois-Karjalan musiikkiyhdistyksen kanssa. Leirin johtajina toimivat Tyyne, Anneli ja Teuvo. He järjestelivät leiriä Lahdesta käsin viiden vuoden ajan. Vuonna 1975 he perustivat myös valtakunnallisen Lahden kanteleleirin. Ensimmäinen leiri pidettiin Kivimaan koululla ja sen jälkeen pitkään Mukkulan ala-asteella. Siikaniemen kurssikeskus valikoitui leirin pitopaikaksi vuonna 1990. Karjalaisen kanteleyhtyeen soittajat olivat 1970-luvulla asettuneet asumaan eri puolille Suomea. Niinpä vuonna 1975 valtakunnallisen yhtyeen nimeksi tuli Finn-Kanteleet. Kaksi vuotta myöhemmin perustettiin Finn-Kanteleet ry, jonka toiminnanja puheenjohtajana Teuvo oli vuodet 1977–2001. Hän toimi myös yhtyeen managerina. Vuosina 1970–1981 Tyyne ja Anneli jakoivat yhtyeen johtovastuun, ja sen jälkeen vastuu siirtyi kokonaan Annelille aina vuoteen 2001 asti. Yhtyeen ohjelmisto koostui aluksi karjalaisista sävelmistä. Vähitellen mukaan tuli länsimaista sävellettyä musiikkia aina barokista nykymusiikkiin. Esityksissä on lähes aina ollut mukana muiden instrumenttien soittajia myös solistitehtävissä. Teuvo oli vakiosolistimme laulajana ja lausujana. Yhtyeen toiminnasta, monipuolisesta soitto-ohjelmistosta, äänitteistä sekä merkittävistä kotija ulkomaanmatkoista on kirjoitettu laaja artikkeli Kantele-lehdessä ”Finn-Kanteleet 80 vuotta”. Vuodesta 1971 silloisessa Tampereen musiikkiopistossa kanteleensoittoa opettanut Ismo Sopanen oli tehnyt Suomen musiikkioppilaitosten liiton pyynnöstä kanteleelle peruskurssien (1/2 ja 2/2) Anneli Kuparinen kuvattuna Kantele-lehteen 3/2010. Kuva: Timo Väänänen.
KANTELE 3/24 30 tutkintovaatimukset vuonna 1974. Näiden vaatimusten mukaiset ensimmäiset tutkinnot tehtiin Tampereen musiikkiopistossa seuraavana vuonna. Ismo oli myös koollekutsuja Suomen Kanteleensoittajat ry:n (vuodesta 1984 Kanteleliitto ry) perustamiskokouksessa 5.1.1977. Anneli oli yksi perustajajäsenistä ja hän kuului yhdistyksen johtokuntaan alusta alkaen. Yhdistyksessä käynnistettiin monia hankkeita, joista yksi koski musiikkioppilaitosten kanteleensoiton kurssitutkintojen valmistelua aikaisempaa laajemmalta pohjalta. Yhdistyksen toimeksiannosta Anneli alkoi laatia kanteleelle niin sanotun taidelinjan peruskurssien (musiikkikouluosasto 1/3–3/3) ja I-kurssin (musiikkiopisto-osasto) tutkintovaatimuksia yhdistykseen perustetun koulutusohjelmatoimikunnan kanssa. Hän toimi myös toimikunnan puheenjohtajana. Tutkintovaatimusten tuli olla vertailukelpoiset muiden instrumenttien tutkintojen kanssa. Anneli tutustui muiden soittimien vastaaviin tutkintovaatimuksiin. Aikaa vievin ja vaativin osuus oli laatia kullekin kurssitasolle ohjelmistoluettelo. Hän kävi läpi julkaistut ja julkaisemattomat kantelesävellykset ja -sovitukset ja määritteli kappaleiden vaikeustasot. Kurssitutkintovaatimukset valmistuivat syksyllä 1979. Suomen musiikkioppilaitosten liitto vahvisti kanteleensoiton peruskurssien ja I-kurssin tutkintovaatimukset ja ne otettiin käyttöön vuonna 1980. Anneli asetti vaatimustason korkealle, jotta kantele saisi arvostuksensa muiden soittimien joukossa. Yleiset ennakkoluulot kanteleen soveltuvuudesta musiikkioppilaitosopiskeluun olivat vielä suuret. Anneli toimi Lahdessa Lotilan ala-asteella luokanopettajana, äidinkielen ohjaavana opettajana sekä musiikkiluokkien opettajana. Syksyllä 1980 Anneli aloitti rehtori Aarre Hemmingin pyynnöstä kanteleenKarjalainen kanteleyhtye Lieksan kotiseutumuseolla 1967. Kanteleensoittajista takana vasemmalta Tyyne Niikko ja Anneli Kuparinen. Hänen takanaan Teuvo Kuparinen. Postikortti.
31 soiton opetuksen Lahdessa toimivan Päijät-Hämeen konservatorion musiikkikouluja musiikkiopisto-osastoilla. Neljä vuotta myöhemmin opetusministeriö myönsi Annelille musiikkiopiston opettajan pätevyyden. Nimike muutettiin pian musiikkioppilaitoksen opettajan toimeksi. Samalla Annelin työ musiikkiluokilla ja konservatoriossa yhdistettiin. Olin opiskellut pianonsoittoa Lahden Musiikkiopiston musiikkikouluosastolla syksystä 1973 alkaen. Annelin aloitettua kanteleopetuksen Päijät-Hämeen konservatoriossa (entinen Lahden Musiikkiopisto) syksyllä 1980, minusta tuntui luonnolliselta siirtyä kanteleensoitossa hänen oppilaakseen. Annelin opetukseen oli helppo sopeutua; olimmehan molemmat saaneet kanteleensoitto-oppimme Annelin Tyyne-äidiltä. Anneli oli innostava, kannustava, mutta myös vaativa opettaja. Hänen oppilaansa saivat tutkinnoista erinomaisia arvosanoja, joten kanteleensoiton arvostus alkoi nousta oppilaitoksessa ja valtakunnallisestikin. Niinpä rehtori Hemming pyysi Annelia laatimaan tutkintovaatimukset kanteleen ammattiopintoihin. Anneli suunnitteli kantelepedagogiikan hyödyntäen pedagogiikkakoulutustaan. Apua oli myös aiemmista pianoja urkuopinnoista. Hän tutustui muiden soittimien pedagogiseen kirjallisuuteen sekä juuri hyväksyttyihin sellonsoiton ammattitutkintovaatimuksiin. Annelin laajasta musiikkitietämyksestä oli varmasti paljon hyötyä tässä tehtävässä. Alkoi myös vaativien kappaleiden etsintä ohjelmistoluetteloita varten. Sopivia sävellyksiä etsittiin lähinnä harppuja pianokappaleista. Kanteleelle kun ei ollut sävelletty vaativia etydejä, sonaatteja, konserttoja eikä eri aikakausien musiikkia. Ulkomaanmatkojen tuomisina tuli erinäinen määrä nuotteja, niitä tilattiin ulkomailta, ja kotipaikkakuntien kirjastojen nuottivalikoimia käytiin läpi melkoiset määrät. Annelin apuna tässä nuottimateriaalien keräämisessä olivat hänen soitossa jo pitkälle edenneet oppilaansa. Lisäksi Finn-Kanteleet, Kanteleliitto ja yksityiset henkilöt tilasivat nykymusiikkia aikamme säveltäjiltä. Syksyllä 1984 Päijät-Hämeen konservatorio sai erivapauden käynnistää musiikkikoulun soitonopettajakoulutuksen (II A) kantele pääaineena. Aloitimme Finn-Kanteleissakin tuolloin soittaneen helsinkiläisen Susanna Heinosen kanssa ammattiopinnot Annelin johdolla ja valmistuimme molemmat vuoden 1986 aikana; Susanna keväällä ja minä vuoden lopulla. Vasta saman vuoden marraskuussa Suomen konservatorioliitto hyväksyi näiden suoritusten tutkintovaatimukset. Elokuussa 1987 opetusministeriö vahvisti musiikkioppilaitoksen opettajan opintolinjan opetussuunnitelman, johon kanteleensoiton opettajan tutkinto siis kuului. Tämä tutkinto sisälsi aiemmat musiikkikoulu(II A) ja musiikkiopisto-opettajan (II B) tutkinnot. Samana syksynä Susanna jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiaan, jossa oli vihdoin alkanut kanteleensoiton opetus solistisella osastolla Ritva Koistisen johdolla. Omat opintoni jatkuivat Päijät-Hämeen konservatoriossa, josta valmistuin musiikkioppilaitoksen kanteleensoiton opettajaksi keväällä 1989 (II B). Tämä oli merkittävä päivä Annelille. Olihan hänen sitkeä uurastuksensa kanteleensoiton eteenpäin viemiseksi saavuttanut tärkeän päämäärän: ensimmäinen koulutuksen kautta valmistunut kanteleensoiton opettaja oli nähnyt päivänvalon. Päijät-Hämeen konservatoriosta valmistuivat myös Marianne Uotila (1990) ja Mari Gustavsson (1993). Mari jatkoi vielä opintojaan Sibelius-Akatemiassa ja Marianne konservatoriossa suorittaen Annelin johdolla maamme ensimmäisen kanteleensoiton opettajan jatkotutkinnon keväällä 1993. Anneli jäi eläkkeelle opetustöistään vuonna 1993. Kanteleliiton johtokunnassa
KANTELE 3/24 32 hän vaikutti vielä vuoden 2000 loppuun asti. Tämän pitkän johtokuntatyöskentelyn aikana hän oli mukana yhdistyksen monissa toimikunnissa. Erityisesti hän vaikutti kanteletutkintotoimikunnassa, mutta tutuiksi tulivat myös toiminnat työvaliokunnassa, kantelekilpailu-, sävellyskilpailu-, kantelekirjaja julkaisutoimikunnissa. Annelin johtama Finn-Kanteleet, sen yksittäiset soittajat ja eri kokoiset kokoonpanot osallistuivat aktiivisesti Kanteleliiton järjestämiin valtakunnallisiin kantelekilpailuihin saavuttaen lukuisia palkintosijoja. Anneli oli myös haluttu luennoitsija Kanteleliiton seminaareissa ja vuosikokousten yhteydessä järjestetyissä koulutustilaisuuksissa. Hänen kirjoittamiaan artikkeleita on julkaistu muun muassa Kantele-lehdessä. Anneli kuului kanteleja kantelesävellyskilpailujen tuomaristoihin sekä monien kanteletutkintojen arvostelulautakuntiin niin musiikkioppilaitoksissa kuin Sibelius-Akatemiassakin. Vuonna 1983 hän toimitti Paul Salmisen kantelesovituksista nuottikirjan. Anneli sai lukuisia tunnustuksia, joista tässä mainittakoon vain muutama. Karjalan Liiton kultaisen ansiomerkin hän sai vuonna 1989. Kanteleliitto myönsi hänelle Vuoden Kantele -tunnustuksen (1989), kunniajäsenyyden (1993) ja Kultakanteletunnustuksen elämäntyöstään (2009). Tasavallan Presidentti myönsi Annelille musiikkineuvoksen nimen ja arvon vuonna 2001. Finn-Kanteleet myönsi Annelille kunniajäsenyyden ja Teuvolle kunniapuheenjohtajuuden vuonna 2001. Yhdistyksen toiminta kiinnosti Annelia ja Teuvoa vielä aktiiviuriensa jälkeenkin. He olivat toivottuja kuulijoita Finn-Kanteleiden ja Lahden kanteleleirien konserteissa. Anneli seurasi ahkerasti entisten oppilaidensa kanteleeseen liittyviä toimia sekä heidän kuulumisiaan yleensäkin. Opetuksessaan Anneli loi luottamuksellisen suhteen oppilaisiinsa. Hän ei pyrkinyt muokkaamaan heitä samaan muottiin, vaan kunnioitti jokaisen omaa persoonaa ja antoi sen kuulua soitossa. Hän opetti kuuntelemalla ja kokeilemalla löytämään yksittäiselle sävelellekin musikaalisen lopputuloksen, josta piti myös osata iloita. ”Suurin ilo syntyy suurimpien ponnistusten sekä opettajan ja oppilaan yhteisten onnistumisten jälkeen”. Siinäpä tavoitteita meille jälkipolville. Anneli Finn-Kanteleiden pitkäaikaisten soittajien ympäröimänä Joulun loiste -konsertissa 16.12.2021. Takana vasemmalta Aino Meisalmi-Minkkinen, Anu Itäpelto ja Johanna Aho-Salakka. Edessä vasemmalta Tuula Pennanen, Anneli Kuparinen ja Eija Heiskanen. Kuva: Finn-Kanteleiden arkisto.
33 Juha Kuorttinen syntyi 12.7.1953 Kaija ja Pauli Kuorttisen maanviljelijäperheeseen. Hän kuoli pitkäaikaisen sairastamisen jälkeen 11.12.2023. Ammatiltaan hän oli maanviljelijä ja vaimonsa SatuAnne Kuorttisen kanssa hän pyöritti perheen kanatilaa Partalan kylällä Joutsenossa, kunnes se siirtyi perheessä eteenpäin. Yhteensä hänellä on neljä aikuista lasta ja 8 lastenlasta. Tila oli aikanaan suomalaisittain isoimpia siitoskanaloita ja sittemmin ensimmäisiä luomukanalaksi muutettuja tiloja Suomessa. Musiikki tuli Juhan elämään nuorena. Pianotunneilla hän kävi kuusi vuotta, mutta nuotit eivät olleet Juhan juttu. Kanteleesta Juha innostui setänsä Pentti Kuorttisen ja isänsä Pauli Kuorttisen ansiosta, jotka myös soittivat kannelta, etenkin hengellisiä lauluja, lyhyeltä sivulta. Mestareiden jäljillä Kuplettilauluja kanteleen säestyksellä esittänyt Eero Somerkoski toi nuoruusiässä olevalle Juhalle koneistokanteleen vuonna 1967. Neuvona oli ”Kyl se korva sannoo, miten se männöö”. Tästä alkoi varsinainen soittoharrastus – alusta asti pitkältä sivulta ja koneistoa hyväksi käyttäen. Mestaripelimanni Juha Kuorttinen 1953–2023 teksti o uti l innaranta Juha 70-vuotispäivänään 12.7.2023. Kuva: Hannu Olkkonen.
KANTELE 3/24 34 Juha oppi kanteleen soittoa korvakuulolta paikallisten kantelemestareiden Pentti Rämön ja Hannu Sopasen ollessa esikuvina. Kanteleesta tuli koko elämän jatkunut rakas sielun rauhoittaja. Juhalla oli ainutlaatuinen herkkyys saada yhteys ihmisiin niin keskusteluissa kuin soitoilla, ja soittaa suoraan kuulijoiden sieluun niin iloisissa kuin hengellisissä tunnelmissa. Juha oli taitava yhdistelemään kuulemiaan vaikutteita parhailta soittajilta. Hänen soittonsa kuulosti kokonaiselta ”bändiltä”, ja sointinsa ihanteeksi Juha kuvasikin torvisoittokunnan. Vasemman käden basso liikkui perusäänestä kvintin päähän niin ylös kuin alaskin päin, ja soitto svengasi napakoiden sammutusten ansiosta. Säestykseen hän sai erityisesti vaikutteita Urpo Pylvänäiseltä, jolta tuli ihanne ”ristibasson” käytöstä. Marsseissa Juha käytti rytmikkäitä arpeggioita ja bassokulkuja. Elämää suomalaismetsissä sisälsi kohdan, joissa bassoilla saatettiin myös pätkän verran mukailla melodiaa. Räminää ja rullausta Sointuja Juha soitti sekä vasemman että oikean käden sormilla, ja tällä soittoon tuli täyteläisempää ja kevyempää sointia tunnelman mukaan. Säestyskudelma sisälsi samanaikaisesti toisaalta legatoja ja soimaan jääneitä ääniä, toisaalta staccatoja ja portatoja sormija kämmensyrjäsammutuksin tehtynä. Hannu Sopaselta oli omaksuttu tapa käyttää nelisointuja, eli lisätä soinnun 6 tai 7 sävel. Dynaamiset muutokset muutenkin olivat osa Juhan musiikkia: hän osasi soittaa polkankin välillä niin herkästi, että kuulija pidätti hengitystään kuullakseen hetken päästä kantele taas paukkui koko rekisterillään. Etenkin kappaleen päättyessä Juha keksi yhä uusia yllätyksiä käyttäen nelisointuja, sammutuskikkoja, murtosointulurituksia, äkillistä äänen voimakkuuden muutosta hiljaiseksi, tai basson pauketta. Sähkökanteleen Juha osti vuonna 2007 isältä saaduilla perintörahoilla. Vaikka hän lopultakin sai kanteleesta sisällään soineen puhallinorkesterin volyymin, säilyi akustinen Heikkilän kanteleen sointi rinnalla ja sielua lähellä. Oikean käden peukalon rooli oli Juhan soitossa tunnusomainen: välillä Juha soitti sillä melodian alle tulleeseen sointuun vielä yhden lisäsävelen, välillä peukalo toimi tukisormena, kun hän soitteli oikealla etusormella ja keskisormella nopeita toistoja tremolomaisesti. Virtuoottisen soiton mestari Erityisen virtuoottinen tunnusmerkki Juhan soitossa olivat kuitenkin erilaiset glissandot ja koukerrukset melodian koristeena. Näiden taustana Juha kertoi olleen Pentti Rämön haitaristi-veljen soitot: Pentti halusi myöskin melodiassa fraseerata käyttäen staccatoja ja portatoja, samoin esimerkiksi polkissa toistaa samat ”luritukset” kuin haitarilla tehtiin. Tällainen melodian fraseeraus ei ole ollut ominaista muilla suomalaisilla kanteleen perinnealueilla. Juha varioi soittoaan kaikin tavoin: melodiassa, melodian koristeissa, melodian ja säestyksen oktaavialoissa, bassokuluissa ja säestyssoinnun rytmeissä. Samatkin kohdat hän soitti eri säkeistöissä ja soittokerroilla välillä enemmän legatossa, välillä hyvinkin ”kuivakasti” sammuttaen, mikä toi lisänsä dynamiikkaan. Melodian alle sijoitetuilla sävelillä hän väritti melodiaa: milloin suorana, milloin murtosointuna tai nopeana toistona melodiasormien pehmeällä tai kynsipuolella. Glissandoilla ja lurauksilla pystyi myös
35 tekemään jokaisen säkeistön melodiasta hiukan erilaisen. Poikkeuksellista Etelä-Karjalan kanteleyhtyeen soittajien soitossa muihin suomalaisiin kantelepelinammeihin verrattuna oli myös koneiston ja modulaatioiden käyttö. Aina siitä asti, kun Paul Salminen oli tehnyt koneistokanteleen, soittajat olivat hyödyntäneet koneistoa kappaleiden aikanakin. Haitarin soittamana tutut virtuoosikappaleet Manolito -valssi ja Vitosen tai Säkkijärven polkka kuuluivat taitavimpien soittajien kuten Juhan ohjelmistoon. Suoraan sieluihin Juha myös saattoi vaihtaa kappaleiden sävellajia: uuteen tilaan tullessaan hän saattoi pitkäänkin hakea sävellajia, jossa kantele siinä tilassa ja mielentilassa soisi parhaimmin. Joskus kun soittelimme rauhassa, vielä kappaleen loputtuakin piti aloittaa alusta kokeeksi toisessa sävellajissa. Juha esiintyi yksin tai yhdessä Lappeenrannan kanteleyhtyeen muiden soittajien kanssa sadoissa tilaisuuksissa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Juhan soittoon kuului keskeisenä tarinan kertominen. Hän kertoi mielellään musiikkikappaleiden taustat, keneltä oli kappaleen oppinut, ja mitä erityispiirteitä tällä soittajalla oli soitossaan ollut. Kunnioitus perinteen taitajia kohtaan oli suuri. Jokaisessa kontaktissa Juha muisteli vanhoja mestareita ihailevasti ja lämmöllä. Juha ystävystyi Lappeenrannan ulkopuolelta etenkin kantelistien Martti Salo ja Toivo Alaspää kanssa, ja piti yhteyttä vielä heidän sairastuttuaan. Kanteleella ja musiikilla oli Juhalle myös myyttinen ja uskonnollinen ulottuvuus. Soiton kautta jo poistuneet olivat läsnä ja puhuivat sävelin ja tarinoin. Juha saatteli arkun viereltä läheisiä ihmisiä kanteleen sävelin taivasmatkalle. Hän osallistui aktiivisesti Lappeen kirkon urkujen ja kellojen hankintaan. Mestaripelimanni Juha Kuorttinen sai vuonna 2010 Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla mestaripelimannin arvon. Hän piti sitä koko EteläKarjalan kanteleperinteelle osoitettuna tunnustuksena ja toimi kansanmusiikin edistämisessä sen arvon mukaisesti. Suomessa ei enää ole montaa pitkän sivun kanteleperinteen korvakuulolta oppinutta kansanpelimannia jäljellä. Etelä-Karjalan kanteleyhtyeen soittajista ovat jäljellä Mika Hanninen ja Kaisu Rauhamaa, joka toimii kanttorina Helsingissä Malmin seurakunnassa. Kaikkein suurimmat kantelemestarit ovat nyt Juhan myötä siirtyneet taivaalliseen kanteleorkesteriin.
KANTELE 3/24 36 Uusia kunniajäseniä Kanteleliittoon: Ulla Ryyppö ja Hanna Pirhonen Ulla Ryypölle myönnettiin Kanteleliiton kunniajäsenyys pitkäjänteisestä työstä kanteleen hyväksi. Ullalla kanteleensoitto on suvun perintöä, sillä hänen kaksi enoaan soitti kanteletta ja pappa valmisti kanteleita. Ulla pääsi kaimansa Ulla Katajavuoren oppilaaksi Hämeenlinnan musiikkiopistoon ja sai uuden kanteleen, joka innosti harjoittelemaan ja hän oppi nopeasti vaikeitakin kappaleita. Myös Marjatta Puupponen oli Ullan opettajana. Esiintymisiä ja kilpailujakin oli paljon. Esiintymisistä on jäänyt erityisesti mieleen Punaisen Ristin juhla Tuuloksessa, sillä puhumaan tullut maaherra otti hänet kanteleineen kyytiin ja esiintymisen jälkeen seisaallaan taputti kauan. Toinen mieleen jäänyt esiintyminen oli yksi ulkoilmajuhla, missä kantelepöydän vieressä liehui Suomen lippu ja teksti ja kuva l iisa l ilvanen -P elkonen kesken esityksen tuli tuulenpuuska, joka painoi lipun Ullan kasvoja vasten. Soitto jatkui siitä huolimatta koska kappale oli hyvässä muistissa. Ulla esiintyi myös monissa kilpailuissa ja Suomen mestaruuskin tuli vuonna 1961. Esiintymisten lisäksi Ulla toimi kanteleensoiton opettajana vuoden Hämeenlinnan musiikkiopistossa ja 21 vuotta Valkeakosken musiikkiopistossa. Hän rakasti työtään ja oppilaitaan ja oli innostava ja kannustava opettaja. Ulla teki suuren oppilasmäärän kanssa kanteletta tunnetuksi Valkeakoskella ja lähikunnissa. Ulla soittaa edelleen omaksi ilokseen. Ikää tulee kuitenkin tänä vuonna jo 85 vuotta, joten esiintymiset ovat jääneet.
37 Pitkän ja monivaiheisen uran kanteleen parissa tehnyt Hanna Pirhonen nimettiin Kanteleliiton kunniajäseneksi viime vuoden lopulla. Inkerinmaalla vuonna 1932 syntynyt Hanna toimi 27 vuotta muusikkona Petroskoin kanteleyhtyeessä ennen muuttoaan Suomeen 1982. Hanna perheineen asettui Raaheen, jossa hän opetti kanteleensoittoa Raahen musiikkiopistossa vuosina 1984-1995 ja veti iltaisin kanteleryhmiä Raahen työnväenopistossa. Tämän vuoden Kanteleen päivänä 16.9.2024 Hanna kutsuttiin kunniavieraaksi Raahen musiikkiopiston Kanteleen päivän konserttiin Raahen kirjastoon. Tilaisuudessa Hannaa kiitettiin hänen työstään musiikkiopistossa sekä iloittiin yhdessä nimityksestä Kanteleliiton kunniajäseneksi. Myös paikallislehti, Raahen Seutu, kiinnostui Hannan vaiherikkaasta elämästä ja teki hänestä henkilöhaastattelun. teksti s ari k auranen Oikaisuja Paulina Andrejeva osallistui kantelekilpailuihin keväällä 2024. Kantele-lehdessä 2/2024 oli kahdessa kuvassa väärä kuvateksti. Alla kuvat oikeiden kuvatekstien kanssa. Martti Pokela luovuttamassa kanteleita opetusministeri Kaarina Suoniolle ja Gustav Björkstrandille. Kuva: Marja-Leena Keinänen.
KANTELE 3/24 38 Kulttuuriharrastaminen tuottaa selvitetysti hyvinvointia Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvitys toteutettiin jälleen tänä vuonna. Saimme selvitykseen yhteensä 1332 vastausta eri-ikäisiltä soittamisen, tanssimisen, esiintymisen ja taiteen harrastajalta. Selvityksen tuloksista käy ilmi, että kulttuurin harrastaminen tuo mukanaan monia positiivisia vaikutuksia, jotka heijastuvat koko yhteiskuntaan. Pitkäaikaisia ystävyyssuhteita ja uuden oppimista Kulttuurin harrastajat kokevat harrastuksen vaikuttavan heidän elämäänsä monella tapaa. Vastauksissa korostuivat myönteiset sosiaaliset vaikutukset sekä oppimiseen liittyvät vaikutukset. Moni vastaaja kertoo saaneensa uusia ystäviä ja pitkäaikaisia ystävyyssuhteita harrastamisen myötä. Vastaajat iloitsevat siitä, että kulttuuriharrastamisen parissa tulee toimittua yhdessä monenlaisten ihmisten kanssa. Erityisesti orkestereissa soittaa yhdessä ihmisiä hyvin erilaisista taustoista ja tämä rikastuttaa monen muusikon elämänpiiriä. "Musiikkiharrastukseni kautta olen tutustunut hyvin monenlaisiin ihmisiin: orkestereissa soittaa hyvin monen ikäisiä ja yhteiskunnan eri puolilta tulevia ihmisiä." "Kaikissa ryhmissä, joihin olen liittynyt, on tuntunut kuin olisin tullut kotiin.” Myös oppimiseen liittyvät vaikutukset nousevat esiin vastauksissa. Lähes kaikki vastaajat kertovat kokevansa oppimisen iloa harrastuksessaan. Selvitykseen vastanneet musiikin harrastajat kuvaavat, kuinka harrastusryhmissä jokainen voi soittaa omalla tasollaan ja silti kaikki voivat soittaa yhdessä. Aikuisiällä tapahtuvaa oppimista kuvataan virkistäväksi ja se kannustaa harrastajia jatkamaan eteenpäin. Harrastus tuo hyvää koko yhteiskuntaan Kulttuuriharrastamisen tuottama oppimismyönteisyys, pystyvyyden tunteen lisääntyminen ja luovuuden kehittyminen vaikuttavat myös muihin elämän osa-alueisiin, kuten opintoihin, työelämään ja aktiivisuuteen yhteiskunnassa. "Harrastukseni on antanut minulle lisätietoa työtäni varten. Olen oppinut uutta musiikista, sosiaalisesta kanssakäymisestä ja verkostoitunut laajasti. Ilman musiikkiharrastusta olisin monella tavalla nykyistä huonompi työntekijä." Kulttuurin harrastajat kokevat, että omalla harrastuksellaan voi tuoda iloa myös ympärillä oleville ihmisille. Jopa 97 prosenttia koko kyselyn vastaajista kertoo, että voi harrastuksellaan ilahduttaa muita. "Soittokeikalla esim vanhustentalolla voin tuottaa iloa monelle." Harrastamisen myönteiset vaikutukset eivät siis rajoitu vain harrastajiin itseensä vaan vaikuttavat monella tavalla myös ympäröivään yhteiskuntaan. Voit tutustua selvityksen tuloksiin tarkemmin Kansalaisfoorumin verkkosivuilta osoitteesta: kansalaisfoorumi.fi/ kulha H anna P ulkkinen koulutussuunnittelija , opintokeskus kansalaisfoorumi
39 Kanton kuulumisia Ammattikoulutusta kanteleensoittajille t eksti n oora l aiHo Kun kanteleensoiton opiskelija miettii koulutusvaihtoehtoja perusopintojensa jälkeen, niin mitä opettaja voi hänelle ohjeistaa? Opettaja voi kannustaa oppilasta hakemaan pedagogiselle polulle tai kanteleartistiksi. Kanteletta voi opiskella tällä hetkellä monella eri koulutusasteella riippuen oppilaan iästä ja aiemmasta koulutustaustasta. Toisen asteen koulutus Yhdeksännen luokan kevään yhteishaussa nuori hakeutuu toisen asteen koulutukseen, johon kuuluvat lukiokoulutus ja ammatillinen peruskoulutus. Jos ammatillinen puoli kiinnostaa, hän voi hakea suorittamaan musiikkialan perustutkintoa, jossa tutkintonimikkeinä on muusikko, musiikkiteknologi tai pianonvirittäjä. Koulutuksesta saa ammatilliset perusvalmiudet ja valmiudet musiikin jatko-opintoihin. Myös lukion jälkeen voi suorittaa musiikkialan perustutkinnon, tällöin opiskeluaika on lyhyempi. Jos esimerkiksi ei vielä oikein tiedä, ”mikä minusta tulisi isona”, toisen asteen musiikkiopinnoissa voi syventää omia musiikillisia taitojaan. Toinen aste kannattaa hyödyntää, jos yhtään siltä tuntuu! Toisen asteen koulutusta kantelisteille tarjoaa tällä hetkellä seuraavat tahot: Gradia, Jyväskylä Helsingin konservatorio Joensuun konservatorio Keski-Pohjanmaan konservatorio Kuopion konservatorio Lahden konservatorio Palmgren konservatorio, Pori Oulun konservatorio Tampereen konservatorio Turun konservatorio Sibelius-Akatemian nuorisokoulutus Peruskoulutai lukioikäinen voi hakea opiskelemaan myös Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen oman musiikkioppilaitoksensa lisäksi. Nuorisokoulutus on musiikin korkeakouluopintoihin valmentavaa valtakunnallista koulutusta musiikillisesti erityislahjakkaille nuorille. Hakea voivat opiskelun aloitusvuonna enintään 18 vuotta täyttävät nuoret, jotka opiskelevat perusopetuksessa tai korkeakoulukelpoisuuden antavassa toisen asteen oppilaitoksessa. Opiskelijan on pystyttävä osallistumaan nuorisokoulutuksen opetukseen paikan päällä Sibelius-Akatemian tiloissa Helsingissä säännöllisesti, tämä tietää monelle siis matkustamista. AMK-koulutus (Kanteleensoiton) opettajan eli pedagogin pätevyys saadaan ammattikorkea
KANTELE 3/24 40 koulusta. AMK-koulutukseen voi hakea ylioppilastai sitä vastaavan tutkinnon jälkeen. Suuri osa musiikkipedagogeista opettaa soittoa, laulua, musiikin teoriaa tai musiikkiteknologiaa musiikkikouluissa, -opistoissa, konservatorioissa tai vapaan sivistystyön oppilaitoksissa tai toimii seurakunnissa. Ammattikorkeakoulussa voi opiskella myös muusikoksi (AMK). Musiikin koulutusohjelmasta valmistunut muusikko voi työskennellä esiintyvänä taiteilijana mm. orkesteritai kamarimuusikkona, säestäjänä tai laulajana. Ammattikorkeakouluasteista koulutusta on monella isolla paikkakunnalla, ja ainakin itse valitsin paikkakunnan opettajaperusteisesti. Tuolla koululla ei periaatteessa ollut kanteleensoiton opetusta mutta koska laitoin paperit sisään, niin opettaja kysyttiin kyseisen kaupungin konservatoriolta ja pääsykoe saatiin järjestettyä. Olin tuon koulun ainoa kanteleensoiton opiskelija, mutta en ollut ainoa yksittäisten soitinten opiskelija, esimerkiksi harmonikan, kitaran ja saksofonin opiskelijoiden kohdalla oli samoin. AMK-asteen koulutusta kantelisteille tarjoaa tällä hetkellä seuraavat tahot: Centria, Kokkola, pedagogikoulutus JAMK, Jyväskylä, pedagogikoulutus Metropolia, Helsinki, pedagogija muusikkokoulutus TAMK, Tampere, pedagogija muusikkokoulutus Kantele pääaineena olisi mahdollista opiskella myös Turun ja Oulun AMK:ssa. Jos hakijoita olisi, niin opettaja järjestettäisiin. Yliopistokoulutus Ylintä musiikin alan koulutusta Suomessa tarjoaa Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, jossa voi suorittaa musiikin kandidaatin, maisterin, lisensiaatin ja tohtorin tutkinnon. Tulevaisuuden tekijät Musiikillista osaamistaan voi hyödyntää myös monin eri tavoin kuin opettajana tai muusikkona. Me kantelistit tarvitsisimme managereja, tuottajia ja musiikkiagentteja, jotka auttaisivat meitä eteenpäin omalla soitannollisella uralla. Tarvitsisimme näkyvyyttä ja tekijöitä; somenäkyvyyttä, podcasteja, tv-kasvoja, esikuvia. Tarvitsisimme keskustelua, naurua, leikkiä, hypetystä tämän kansallisaarteen ympärillä. Omat oppilaamme ovat tämän ajan some-eksperttejä, me opettajat alamme jo niin sanotusti tippumaan kelkasta. Löytyisikö osaavia nuoria jatkamaan kanteleen kanssa toimimista tavalla ja toisella; kaikki keinot huomioiden? Millainen on kanteleen tulevaisuus? Millaista musiikkia kanteleella soitetaan kolmenkymmenen-viidenkymmenen vuoden päästä? Onko kantele saavuttanut jo suurempaa suosiota maailmalla? Voisiko kanteleensoittoa opiskella ulkomailla? Kanto tiedottaa t eksti s ari k auranen ja u lla H onkonen Kanton yhdessä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmän kanssa järjestämä koulutusviikonloppu pidettiin Musiikkitalolla Helsingissä 5.-6.10.2024. Koulutusviikonlopun aiheena oli "Kantelenuottijulkaisujen uudet tuulet". Viimeisten kahden vuoden aikana on julkaistu useita erilaisille kanteleille soveltuvia nuottijulkaisuja, joihin kurssilaiset saivat tutustua nuottikirjojen tekijöiden opastuksella kanteleita soittaen. Koulut
41 Kanteleopet kartalla Kanton hallinnoima kartta linkkeineen löytyy Kanteleliiton sivuilta kantele.net. Jos olet kanteleensoiton opettaja, voit ilmoittaa nimesi, paikkakuntasi sekä työnantajasi osoitteeseen kanteleensoitonopettajat@gmail.com, niin saat nimesi kartalle. Muistathan ilmoittaa myös, jos tietosi muuttuvat. tajina olivat Anu Alviola ja Aurora Visa (Kanteleen pyörtehissä – 10-15-kielisten kanteleiden soitto-opas), Kati Rantala ja Hanna Ryynänen (Saarijärven kanteleen soitto-opas), Mervi Yli-Vainio (Luontoääniä), Anna Kattainen (Notenheft – Nuottikirja), Jenni Kaarina (Manhattanin koirat) ja Jenni yhdessä Eva Alkulan kanssa (Sormiharjoituksia kanteleelle). Toivottavasti nämä nuottikirjat löytävät tiensä mahdollisimman monen kanteleensoittajan käsiin soitettavaksi uutta ja kivaa soitettavaa on paljon! Kanteleensoiton opettajat ry:n perustamiskokous pidettiin 25 vuotta sitten 21.11.1999. Tämän kunniaksi yhdistys tarjosi jäsenilleen ja kutsuvieraille juhlakahvit Helsingin musiikkitalolla koulutusviikonlopun yhteydessä 5.10.2024. Ohjelmassa oli muisteluita ja musiikkia. Kiitokseksi yhdistyksen perustamiseksi tehdystä työstä Kanto lahjoitti Sanna Pitkänen-Eerolalle ja Susanna Heinoselle Kanton logolla varustetut viritysavaimet. Rauno Niemisen kolmas etäluento kanteleen historiasta pidettiin sunnuntaina 24.11.2024 otsikolla "Kantele 1900–2024" ja näin ollen luentosarja saatiin päätökseen. Kanto kiittää Raunoa ja Timoa! Yhdistyksen vuosikokous pidetään Ylivieskassa lauantaina 1.2.2025. Koulutusosiossa tutkimme synestesiaa, eli kuinka musiikin voi kokea väreinä. Pääsemme soittamaan ”laatikkoimproa” ja maalaamaan sen pohjalta. Lisätietoa koulutusviikonlopusta jäsenistölle lähempänä tapahtumaa.
KANTELE 3/24 42 Tuulentei: Pokela Eclipse Music, 2024 t eksti a rJa k angasnieMi Tuulentei-yhtye eli Soila, Jyri ja Petteri Sariola ovat tehneet musiikkia isoisänsä, kanteletaiteilija Martti Pokelan (1924– 2007) satavuotissyntymäpäivän kunniaksi. Ainutlaatuisen levystä tekee se, että Sariolat musisoivat Pokelan kanssa – tai tarkemmin sanottuna tämän äänitteiden kera. Levy sisältää myös Jyri ja Soila Sariolan sävellyksiä ja sanoituksia ja koko porukan sovituksia, mutta kaikki kappaleet liittyvät jollain lailla Martti Pokelaan. Petteri Sariolan mukaan levyllä kerrotaan Pokelan elämäntarina kolmen lapsenlapsen näkökulmasta. Levyn avaava Polun päähän, joka on syntynyt Sarioloiden improvisoidessa Pokelan kantelekappaleen päälle, Soila Sariolan kuulas lauluääni yhdistyy luontevasti heleästi soivaan, taidokkaaseen kantelismiin. Oman versionsa Tuulentei on tehnyt myös esimerkiksi Pikku tokka -perinnesävelmästä sekä isoisänsä luontoja Lapin-rakkauden siivittämästä Nilla ja seita -sävellyksestä, joka on Pokelan, Sari Kaurasen ja Timo Väänäsen käsialaa. Martti Pokela saa myös soolotilaa: konserttikanteleella soitetun Joutsenen tanssin sekä ennen julkaisemattoman Tuulen tein -jouhikkosävelmän. On ihastuttavaa kuulla, millaisessa muodossa isoisän perintö on siirtynyt Sariolan sisaruksille: Tuulentein musiikissa kuuluu selvästi Pokelan luovuus, leikittelevyys, koskettavuus ja omintakeisuus. Kansanmusiikin lisäksi Julkaisuesittelyt yhtyeen musiikkiin, sovituksiin ja tulkintaan on vaikuttanut kunkin omat mielenkiinnon kohteet, esimerkiksi pop ja rock. Välillä nämä taitavat muusikot innostuvat hyvinkin rohkeaan revittelyyn, Ultra Bra -tyyppiseen lauluun ja Sielun Veljien kaltaiseen musisointiin. Kaikki ovat loistavia soittajia ja ihastuttavat soundit omaavia laulajia, mikä värittää sekä soolo-osuuksia että upeaa yhteislaulua. Petteri Sariolan musisoinnissa minuun iski voimakkaimmin perintei
43 Eve Crazy & Mar Yo: New Stories Eve Crazy & May Yo, 2024 t eksti k arri "P aleface " M iettinen New Storiesilla kohtaavat Casamance ja Rääkkylä. Välissä on reilut 8500 kilometriä, mutta levyllä etäisyys katoaa ja lahjakkaiden muukalaisten taidot sulautuvat yhteen. Senegalilaisräppäri Eve Crazy toimittaa kokeneen räppärin varmuudella. Miten luonteva monikielinen levy voikaan olla? Levyn tuotannossa on imua. Pääosissa on Marjo Smolanderin kanteleiden maaginen sointi ja kaksikon monipuoliset vokaalit. Albumin soundimaailmaa on maustettu viljalti kaiuilla ja digitaaliefekteillä. Tätä on kansanmusa vuonna 2024. Tykkään tosi paljon levyn polveilevista sovituksista, joissa Marjo ja Eve ovat taidokkaassa vuorovaikutuksessa keskenään — erilaisia osia riittää, vaikka levyn tilkkutäkkimäinen tuotanto voisikin olla paikka paikoin suoraviivaisempi. Levyn kohokohtiin kuuluu kansanlauluklassikko Ruskie Neitsyt. 2000-luvulle päivitetyn version tempon vaihnen Tappelupolkka, jonka hän soittaa soololevyistä tutulla, perkussiivisella fingerstyle-soittotekniikalla. Mielelläni olisin kuullut toisenkin soolon häneltä, niin loistavasti soittotapa istuu kansanmusiikkiin. Perinnemusiikkivaikutteet kuuluvat vahvimmin Soila Sariolan musiikissa, joka laulun lisäksi soittaa levyllä harmoonia ja maustaa musiikkia luonnonäänihuiluripauksin. Soilan itsensä kanssa moniäänisenä esittämä Virtaa vereni -manaus on jäätävä kokemus, joka porautui sisimpään ja hätkähdytti väkevällä tunnelmallaan ja stemmojen erilaisilla äänenväreillä. Jyri Sariolan tuotantoa en entuudestaan tuntenut. Lyömäsoitintaitojen lisäksi ihastuin hänen lauluntekotaitoihinsa, esimerkiksi Pokelan sotakokemuksiin perustuva Sotilaan uni on sävellyksenä ja sanoituksena kaunis, koskettava ja uniikki. Jyrin pianolla soittama Hansin koira osoittaa myös Pokelan sävelkielen laajuuden: teos voisi hyvin olla klassisen musiikin nykysäveltäjän tekemä. Martti Pokelan musiikki – ja varmasti myös persoona – on inspiroinut hänen jälkipolviaan monella tapaa ja rönsyilevästi. Myös Pokelan huumori, ihmisläheisyys, improvisointija esiintymistaidot ovat periytyneet, ja Tuulentein konsertissa Pokela-kokonaisuuden musiikkielämyksen voima nousee vielä muutaman pykälän levyn musisointia korkeammalle.
KANTELE 3/24 44 SINIMUSO: Nouskaa sisaret Sinimuso, 2024 t eksti J anne a Honen SINIMUSO on suomalais-malilainen yhtye, jonka kaikki jäsenet ovat naisia, ja naisten muusikkous onkin levyn keskiössä nimeä myöten. Yhtyeen seitsemästä jäsenestä viisi on kotoisin Malista, missä on edelleen harvinaista, että naiset toimivat muusikkoina – naisten on monen mielestä kiellettyä jopa koskea osaa soittimia. Tämä rajoja ylittävä yhtye haluaa näyttää esimerkillään, että myös naiset voivat soittaa musiikkia haluamillaan instrumenteilla ja noudattaa kutsumustaan. Yhtyeen suomalaisjäsenet tunnetaan kokeneina ja kokeilevina kansanmuusikoina: Sinimusossa huilua ja muita puhallinsoittimia soittava Jenni Hanikka on työskennellyt aiemmin laajalti niin suomalaisugrilaisen kuin keskija eteläaasialaisenkin perinnemusiikin parissa. Marjo Smolander puolestaan on soittanut kanteleitaan viime vuosina useissakin länsiafrikkalaisissa kokoonpanoissa, mm. tänä vuonna ilmestyneellä erinomaisella duoalbudokset ovat herkkua. Kun alun tuplatempo droppaa ensimmäisen kerran puolitempoon ja Eve Crazy ounaa biisin räpeillään, ollaan perinteen päivittämisen ytimissä. Kappaleen lopun kaahausosa lunastaa alkuosan jännitteen. Tätä haluaisin tanssia festarin moshpitissä! Levyn viesti tiivistyy senegalilaistuottaja Papoune Hakimin tuottamaan Jigeen Ni-kappaleeseen, josta onnistuin kuulemaan pätkän livenä viime kesänä Joensuussa. Kantele muuttuu tässä ikään kuin Länsi-Afrikan perinnesoitin koraksi. ”Et voitais toisiamme paremmin ymmärtää, hengitetään nyt hetki syvään!” Kokoonpanon live-energia ylitti äänitteen tehon vielä moninkertaisesti. Myös kolonialismin kritiikki Siivetja etenkin Smolanderin spoken word -kappaleen keskivaiheilla koskettaa. Lavarunouden sävyjä löytyy myös levyn päätöskappaleesta From the Radio, jonka introssa rätisee ikiaikainen nuotiotuli. Elämme globaalissa kyläyhteisössä. Englannin kieli ei ole enää mikään välttämättömyys. Duo onkin vahvimmillaan biiseissä jossa suomi ja Senegalin kielet diola ja wolof kohtaavat. Toivottavasti kaksikon yhteistyö jatkuu, tekijöiden välisestä pitkästä välimatkasta huolimatta.
45 milla Eve Crazy & Mar Yo: New Stories (levyn esittely tässä lehdessä viereisellä sivulla). Duon ensiksi mainittu muusikko, oikealta nimeltään Awa Sané, on senegalilainen rap-artisti, ja kuullaanpa levyllä wolofinja suomenkielisten omien kappaleiden lisäksi myös riemastuttava versio monelle tutusta karjalaisesta Ruskie neitsyt valgie neitsyt -kappaleestakin! Nouskaa sisaret on Sinimuson ensimmäinen albumi. Yhtyeen malilaismuusikot ovat kotoisin eri kulttuureista ja levyllä kuullaankin usean eri perinteen musiikkia – Suomea toki unohtamatta. Soittajilla on eri äidinkieliä ja levyllä lauletaan ainakin kuudella kielellä, useassa kappaleessa enemmän kuin yhdellä kielellä. Kukin yhtyeen jäsenistä on tuonut omia kappaleitaan ja perinteistä soittotyyliään yhteen, mutta levy kuulostaa kokonaisuudessaan kuitenkin hyvin yhtenäiseltä. Kaikkien muusikoiden vankka kokemus soittamisesta yhdessä monenlaisten muusikoiden ja musiikkiperinteiden kanssa saa yhteissoiton kuulostamaan vaivattomalta ja luontevalta, ja kantele ja huilu soivat tasapainoisessa vuoropuhelussa mm. balafonin ja jeli ngonin (eräänlainen länsiafrikkalainen luuttu) kanssa. Levyn kappaleet ovat tunnelmallisen rauhallisia tai eläväisen meneviä, ja niitä yhdistää ikään kuin kerrostunut kudelmaisuus: erilaiset rytmit ja melodiat lomittuvat toisiinsa ja luovat kappaleesta riippuen menevän grooven tai herkän musiikillisen maiseman. Bambara-, peulja sonrai-rytmit ja melodiat kohtaavat Kalevala-mittaiset runolaulut ja Rauno Nieminen & Yuki Hattori: Maalis Rusko Records, 2024 t eksti a urora f ustinoni Jouhikanteleen aika-avaruuden tutkimusmatkailijoiksi itseään nimittävät muusikko-soitinrakentaja Rauno Nieminen ja tiettävästi Japanin ainoa jouhikonrakentaja Yuki Hattori kuljettavat levyllään kuulijan jouhikon ja sen monipuolisten äänimaisemien maailmaan. Levyn kappaleissa on kuultavissa sekä japanilaisia että karjalaisia vaikutteita, ja levy onkin – kuten muusikot itse sen ilmaisivat – tutkimusmatka paitsi jouhikanteleen, niin myös muinaiseen japanilaiskarjalaisen improvisaation maailmaan. Parasta levyllä on mielestäni sointivärien ja sävyjen rikkaus sekä tunnelmien monipuolisuus. Sointivärit vaihtelivat kevyestä ja huokoisesta soinnista aina juureviin, tummiin ja vahvoihin sävyihin. Välistä tunnelma veti vertoja parhaillekin jami-illoille, välistä taas mieleni vaelsi lumisen erämaan järven jäälle. Läpi levyn säilyi kuitenkin kappalei
KANTELE 3/24 46 den tunnelmasta huolimatta meditatiivisuus ja transsinomaisuus. Soittajien keskinäinen kuuntelu ja taidokas vuorovaikutus kuuluu levyllä uskomattoman soljuvan, kuuntelevan sekä yhteen hioutuneen soiton muodossa: välillä oli vaikea uskoa, että levyllä todella soitti kaksi muusikkoa! Maalis on vaikuttava levy, joka antaa jouhikosta hyvin monipuolisen kuvan. Levy on ihana piristysruiske pimeneviin iltoihin ja sopii oivasti niin tanssija ilotteluhetkiin, kuin rauhoittavaan meditaatioonkin. Salamakannel IV Primo ja Lehtisalo: Lotskoivio Hannu Saha & Pakasteet: Taas kerran, äkkiä Mahti: Musiikki 1 Mahti: Musiikki 2 Mahti: Musiikki 3 Mahti: Konsertti 1 t eksti r auno n ieMinen Hannu Saha on viimeisen kahden vuoden ehdottomasti eniten äänitteitä julkaissut kanteleensoittaja. Hän on suomalaisen kanteleen uudelleentulon keskeisimpiä kantelisteja soittajana, opettajana, tutkijana ja kymmenissä eri rooleissa. Musiikin tohtorin tutkinnon Kansanmusiikin tyyli ja muuntelu hän teki Perhonjokilaakson kanteletyyleistä ja opetteli soittamaan laatikkokannelta Keski-Pohjanmaan mestareiden opissa. Väinämöisen kanteleen nousussa Hannu on ollut keskeinen toimija kanteleen soittajana Fedja Happoja Primitiivisen Musiikin orkestereissa sekä Kantele kouluun -hankkeen organisoijana. Hannu on opettanut kanteleen soittoa Sibelius-Akatemiassa ja toiminut Kansanmusiikkiosaston professorina, vain muutamia mainitakseni. Monille kanteleensoittajille Hannu on tuttu Kanteleliitosta ja erilaisten kilpailujen tuomarina. Eläkkeelle päästyään Hannu on aktivoitunut kanteleensoittajana ja julkaisut kolmen levyn vuositahdilla uutta musiikkia. Hannu on perinteisten kanteleensoittotyylien tuntija ja pesunkestävä minimalisti. Hannun uudet soittokumppanit tulevat sähköisen ambient-musiikin maailmasta ja vanhakantainen kanteleen plimputus onkin musiikillisesti monta kertaa lähempänä ambienttia kuin länsimaista taidemusiikkia, jonka estetiikalla nykyisin paljon mennään. Pitkät improvisaatiot, joissa ei näennäisesti tapahdu mitään ovat yhteistä ambientille ja kanteleensoitolle. Vanhoista orkestereista Salamakannel ja Primo keikkailevat taas säännöllisesti ja uusia soittokavereita Hannu on saanut Porista Circle-yhtyeen jäsenistä. Salamakanteleen tarina sai alkunsa vuonna 1983, kun Kaustisen kantelenikkarit rakensivat sähkökanteleita. Soittimia piti päästä testaamaan ja alkuperäisessä kokoonpanossa soittivat Jussi Ala-Kuha (kitarat ja mandoliini), Hannu Saha (sähkökanteleet), Carl Rahkonen (alttoviulu) ja Rauno Nieminen (basso, sähkökantele). Amerikkalainen etnomusikologi Carl Rahkonen oli juuri tuolloin keräämässä materiaalia tulevaan kanteleen väitöskirjaansa (The Kantele Traditions of Finland, Indianan yliopisto 1989), ja Carl pyydettiin yhtyeeseen. Carlin kunniaksi yhtye sai nimekseen Kalle Rahkonen & Salamakannel. Bändi julkaisi yhden EP:n Käin minä kaunista kangasta myöten (1984). Carl Rahkonen palasi Amerikkaan ja Rauno Nieminen siirtyi Ikaalisiin soitinrakennuskoulun opettajaksi. Salamakanteleen uusi kokoonpano 1985– 1995 oli Hannu Saha (kanteleet, huuliharppu, laulu), Jussi Ala-Kuha (kitarat, mandoliini), Kimmo Känsälä (basso) sekä Arto Järvelä (viulu, mandoliini, nyckelharpa). Tällä kokoonpanolla orkesteri
47 teki kolme albumia: Salamakannel (1989), Väinön paluu (1990) ja Koivunrunkorakkautta (1992). Jussi Ala-Kuha kuoli vuonna 2007 ja Salamakannel lakkasi toimimasta, kunnes he soittivat vuonna 2017 Jussi Ala-Kuhan muistonäyttelyssä Alavudella. Uudeksi kitaristiksi liittyi Antti Kettunen. Orkesteri aktivoitui ja tuloksena on jälleen uusi Salamakantelelevy. Salamakantele IV Bafe's Factory 2024 Salamakantele on palannut! Yhtyeen sointi syntyy edelleen kielisoittimien soinnista, mutta vierailijana on myös kaksi laulajaa, Ismo Alanko ja Jonna Tervomaa, sekä JPP:n jousikvartetti. Pelimannien soitto kulkee edelleen kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. Musiikki on suomalaista stringband-musiikkia parhaimmillaan. Soitosta voi kuulla muusikoiden monipuolisen musiikkitaustan vanhasta kanteleimprosta ja pelimannimusiikista, mutta soittajat ovat myös rock& roll-padassa keitettyjä. Asennetta löytyy. Keskeisessä osassa ovat omat sävellykset ja tunnelmat vaihtelevat digihumpasta kirkonkelloihin. Albumin aloittaa Arto Järvelän sävellys Kostner Avenue Waltz. Sitten mennään Sahan matkassa kirkonkelloihin. Orkesterin uuden jäsenen Antti Kettusen sävellys Suruinen maalailee sateista kansallismaisemaa. Levyllä on vain kaksi tradin sävellystä, Ismo Alangon laulama Tuomi on virran reunalla ja humppilalaisten Aarnion sisarusten Aarnion marssi. Mukana on ilahduttavan paljon uutta suomalaista kantelemusiikkia. Levyn päättää Sahan Kultaneito nyt 15-kielisellä ja jousikvartetilla vahvistettuna. Olen ollut aina Salamakantele-fani ja kuuntelisin mielelläni tällaista soittoa enemmänkin. Ehkä taas Salamakannel V -albumilla ensi vuonna? Primo ja Lehtisalo: Lotskoivio Ektro Records, 2020 Primitiivisen Musiikin Orkesteri soitti 40-vuotisen uransa kunniaksi muutamia konsertteja vuonna 2019 ja alkoi äänittää uutta levyä. Levy on vielä hämäläiseen tapaan työn alla, mutta ensimmäinen single Lotskoivio julkaistiin vuonna 2020. Levyn lähtökohtana on Hannun isoisän Paavali Sahan (1890–1971) perinnemuistelma, joka löytyy Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta. Sävelmä kertoo humppilalaisesta märistysraudan soittajasta Lotskoiviosta. Hän esitteli itsensä: ”Vapaaherra Vihtori von Heinonkoski Villeprant, syntynyt Salmen Salimäessä, Jääkärin Ullan poikia.” Maisteri Jussi Lehtisalo on porilainen muusikko, säveltäjä ja Ektro Records -levy-yhtiön pomo. Vuoden 2017 Soundi-palkintoa myöntäessään lehti kirjoitti Lehtisalon olevan ”Suomen marginaalikentän omaleimaisimpia, arvostetuimpia ja ehdottomasti ahkerimpia tekijöitä”. Yhteistyö kansanmuusikkojen kanssa alkoi toimia ensikokeilusta lähtien.
KANTELE 3/24 48 Hannu Saha & Pakasteet: Taas kerran, äkkiä Bafe's Factory, 2023 Hannu Sahan yhteistyö Jussi Lehtisalon kanssa on poikinut monta levyä ja yhden DVD:n. Pakasteet on Jussi Lehtisalon ja Mika Taanilan muodostama elektronisen, kokeellisen ja vapaan musiikin luomista harjoittava duo. Saha soittaa kaikilla äänitteillä viisikielistä kannelta. Sahan kantele luiskahtaa kuin itsestään ambient-musiikin maailmaan soittamalla levyillä todellisia hetken improvisaatioita. Viime vuosina useat ambient ja muinaissuomalaisen musiikin soittajat ovat löytäneet toisensa ja sekä sormiettä jouhikanteleita voi kuulla jo useissa kokoonpanoissa. Hannu Saha & Pakasteet -yhtyeen albumi Taas kerran, äkkiä on äänitetty Porissa Ektro Studiossa. Äänisampleina kuullaan vastaajaviestien lisäksi Mika Waltarin radiohaastattelua vuodelta 1968 sekä dialogia Risto Jarvan ohjaamasta tilauselokuvasta Pakasteet II (1969). Lehtisalo soittaa otelaudallista sitraa äänensärkijän läpi. Myös sitraa on preparoitu muttereilla, ruuveilla ja marmorikuulilla. Taanila käyttää syntetisaattoria ja soittaa vanhoille c-kasetille tallentuneita lankapuhelimen vastaajaviestejään puhesampleina. Taas kerran, äkkiä sai Suomen Musiikkikustantajat ry:n Vuoden 2024 genrevapaa albumi -palkinnon. Levyllä kuultavat Hannu Sahan 5-kieliset kanteleet ovat rakentaneet soitinrakentajat Jussi Ala-Kuha (1980-luvun loppu) ja Antero Vornanen (1935). Mahti: Musiikki 1 Riot Season Records, 2023 Mahti: Musiikki 2 Riot Season Records, 2023 Mahti: Musiikki 3 Riot Season Records, 2024 Mahti: Konsertti 1 VHF Records, 2024 Mahti on nelihenkinen yhtye, joka esittää ainutlaatuisen sekoituksen ambient-rockia, elektronista ja perinteistä suomalaiskarjalaista musiikkia. Pitkiä improvisaatiokappaleita on rakennettu monimutkaisten, hypnoottisten groovejen päälle, jotka on kerrostettu läpinäkymättömällä kitaralla ja oudon rauhoittavilla noise-elementeillä. Kaiken ytimessä on kantele. Muita soittajia ovat Jussi Lehtisalo ja Tomi Leppänen, jotka muodostavat myös avantgarde-rock -yhtyeen Circlen rytmisen ytimen sekä Circlen entisen jäsen, psykiatri Teemu Elo. Mahti-orkesterin kolme vinyylilevyä on julkaissut englantilainen Riot Season Records. Levyt on saatavissa myös CD-le
49 vyinä Suomesta Ektro Recordsin julkaisemana. Konsertti 1 on Yhdysvalloissa ilmestynyt tupla-LPlevy. Se löytyy kuitenkin Spotifystä, kuten muutkin äänitteet. Muusikot soittavat mahtiaan vanhaan malliin pitkiä improvisaatioitaan. Musiikki 3:lla orkesteriin Timo Alakotilan kantelekonserton kantaesitys 14.11.24. Kuva: Pasi Virta. Konsertto kanteleelle & virret – Kantaesitys Vantaan Pyhän Laurin kirkossa 14.11.2024 Eija Kankaanranta, konserttikantele, Juurakko: Laura Kaartinen, Kaisa Saarikorpi, Minsku Tammela ja Anna Wiksten, laulu Wegelius Kammarstråkar -orkesterin WKS-kvartetti, joht. Annemarie Åström Senja Peltokangas, huilu ovat liittyneet englantilaiset muusikot Richard Dawson ja Sally Pilkington. Musiikki kurottaa avaruuteen ja juuriin samalla tuoden esiin Dawsonin maanläheiset kitarat ja enkeliäänen, kun taas Pilkington kutoo syntikoillaan eteerisiä kerroksia ja liittyy silloin tällöin kuoroon. Hannu Saha loihtii kantelellaan kanteleineen uusia maailmoja perinnesoitikolle. Kannattaa lähteä matkalle mukaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan Sahan kolmea uuttaa levyä ensi vuonna. Minna Koskenlahti, lyömäsoittimet teksti M atleena k oHonen Konsertto kanteleelle on Timo Alakotilan tilaussävellys, joka oli Juurakko-yhtyeen syntymäpäivälahja jäsenelleen, kanteletaiteilija Eija Kankaanrannalle. Sävellys valmistui syksyllä 2022, ja se kantaesitettiin Vantaan Pyhän Laurin kirkossa 14.11.2024. Konsertti oli osa Kaamospelit-festivaalia. Pääsin kuuntelemaan kantaesitystä kirkkoon, jonne myös ilahduttavan moni muu kuulija oli löytänyt tiensä. Kaunis ja tunnelmallinen kirkkomiljöö sekä siellä kuultu Alakotilan musiikki toivat lämmintä valoa marraskuiseen iltaan. Konsertissa ansiokas yhtye soi kautta linjan hie
KANTELE 3/24 50 nosti yhteen ja musisoinnin ilo välittyi yleisöönkin. Juurakko-lauluyhtye tarjoili taattua juurevaa soundiaan yhtenä täyteläisenä instrumenttina. Koko yhtyeen balanssi oli miellyttävä ja toimiva, ja Kankaanrannan kantele oli sopivasti vahvistettu AER-vahvistimella. Konsertin onnistuneesta äänitekniikasta kiitokset ansaitsee Jyrki ”Speedy” Saarinen. Konsertto kanteleelle on kolmiosainen ja sen osat ovat nimeltään Muutos, Uusi ilo ja Lupaus. Koko teos instrumentaatioineen toi mieleeni matkan polveilevissa, elokuvallisissa maisemissa. Teoksen suvantokohdissa on paljon lempeitä duurisävyjä, joiden vastapainoksi tarjoillaan vaihtuvia tahtilajeja sekä nopeita rytmisiä kuljetuksia. Alakotilan sävelkieli ei asetu mihinkään tiettyyn genreen vaan ui vapaasti taide-, jazzja kansanmusiikin maailmoissa. Sävellyksessä kanteleen monet sävyt pääsevät esiin. Uniikissa kokoonpanossa jousija laulukvartetit luovat muhkean yhteissoinnin, joka tukee ja antaa tilaa solistille. Teoksen lauluosuuksissa on hyödynnetty eri vokaaleja ja tavuja. Teoksessa on myös paljon vuoropuhelua, jossa esimerkiksi huilut ja jouset vastaavat vuorollaan melodisesti kanteleelle. Lyömäsoittimet saavat ajoittain heleän tunnelmoinnin muuntautumaan rytmimusiikiksi, ja huilun liverrys tuo miellyttävän lisänsä soundimaailmaan. Konserton ensimmäinen osa, Muutos, alkaa kantelesoololla, joka esittelee koko soittimen soinnin muhkeista bassoista kirpeän heleisiin diskanttikuljetuksiin. Pian lyömäsoittimet astuvat esiin luoden yhdessä kanteleen kanssa kutkuttavan grooven. Konsertissa koko yhtyeen liittyessä vuorollaan mukaan musiikilliseen maisemaan Juurakon Minsku Tammela johti laulamisen lisäksi samalla vakuuttavasti yhteissoittoa. Toinen osa on nimeltään Uusi ilo, ja se sai alkunsa jo ennen muuta teosta säveltäjän kummipojan tyttären nimiäisiin. Osa alkaa hymnimäisenä kantelesävelmänä, jonka lempeistä melodioista tulee hieman mieleen Alakotilan kanteleellakin paljon soitettu sävellys Ängskärs menuett. Jouset, huilu ja laulajat liittyvät mukaan onnellisin sävelin. Taidokkaat, vikkelät melodiakuviot ja duurisuvannot vuorottelevat kuin aallot. Alakotilan sävelkieli on monin tavoin runsasta mutta helppoa kuunnella. Kolmas osa, Lupaus, alkaa jousten pizzicatoilla, joita seuraavat jälleen lyömäsoitinten sekä kanteleen rytmikäs yhteissoitto. Kanteleen soittotekniikoissa hyödynnetään rytmisissä kohdissa myös lauta alhaalla soittamista. Myös lauluyhtye imitoi vuorollaan ”pizzicatoa”, ja tekstuuri on kaikilla soittimilla lyhyttä, staccatomaista. Teoksen lopussa palataan vielä vaikuttavasti elokuvalliseen duurihuipennukseen, ja kantele päättää soolona koko konserton. Ensikuulemalta konsertosta jäi mieleen sointivärien ja harmonian runsaus, valoisat tunnelmat sekä mielenkiintoiset rytmiset yksityiskohdat. Toivottavasti kuulemme teosta pian uudelleen! Konsertin toisella puoliskolla yhtye esitti Timo Alakotilan sovittamia ja säveltämiä virsiä kansanmusiikkisovituksina. Alakotila liittyi mukaan soittamaan pianon ääreen, ja Juurakon laulajat toimivat solisteina. Tunnelma oli konsertin tälläkin puoliskolla yleisesti valoisa ja duurivoittoinen, mutta virsiteksteihin ja -sovituksiin oli punottu monenlaisia tunteita epätoivosta vihaan ja riemuun. Konsertin jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus vielä kuulla ensiesityksen jälkeisiä tunnelmia sekä kysyä esiintyjiltä ja säveltäjältä konserton sävellysja harjoitteluprosessista. Tämä tunnelmallinen konserttihetki oli syksyn pimeimpänä hetkenä kuin aavistus lähestyvästä joulusta.
51 Jenni Kaarina: Manhattanin koirat Grano, 2024 teksti M irva M inkkinen Viime vuosina olemme saaneet nauttia useista uusista nuottikokoelmista kanteleelle. Kanteleelle sävelletty pedagoginen materiaali on aina toivottua ja odotettua. Ihastuksissani tutustuin viime keväänä Jenni Kaarinan Manhattanin koirat -nuottikokoelmaan. Se on soittajille erittäin tervetullut kokoelma uusia mukaansatempaavia kantelesävellyksiä. Nuottikirjassa on 18 Jenni Kaarinan sävellystä, jotka tarjoavat monipuolisia sointivärejä, monipuolista rytmiikkaa sekä erilaisia lähestymistapoja tutustua kanteleensoitossa käytettyihin erilaisiin tekniikoihin. Kappaleista huokuu Jenni Kaarinan asiantuntemus klassisen kanteleensoiton keskeisistä tavoitteista sekä laaja tuntemus kanteleelle tähän asti sävellettyyn materiaaliin ja siinä käytettyihin tekniikoihin. Hyvin soivaa, runsaasti erilaisia sointeja ja loistavasti käteen istuvaa materiaalia on ilo tarjoilla oppilaille. Nuottikirjan ulkonäkö vaaleanpunaisine kansineen herättää ihastusta. Kannen keltainen kaari on kuin silta, joka johdattaa soittajaa kohti kantelemuusikkouden kulmakiviä. Olipa tavoitteena sitten harrastuneisuus tai ammattilaisuus, kirjan tarjoamat rytmiset haasteet, sointimaailma sekä erilaisiin soittotekniikoihin tutustuminen antavat hyviä valmiuksia niin soittotekniikkaan kuin inspiroivat myös näiden käyttämiseen osana soittajan omaa improvisaatiota tai säveltämistä. Kirjan sävellysten vaihtelevat karaktäärit mahdollistavat myös monipuolisen keikkaohjelmiston. Kirja onkin soittajalle pitkäikäinen. Kiehtovilla sävellyksillä on annettavaa monen tasoisille soittajille taiteen perusopetuksen alkuvaiheesta aina syventäviin opintoihin saakka. Pedagogista näkökulmaa vaihtamalla samoistakin sävellyksistä löytyy pureskeltavaa hyvin monelle eri taitotasolle. On myös ilahduttavaa, että kokoelman kaikki sävellykset ovat soitettavissa sekä kotiettä konserttikanteleella. Nuottitekstuurin selkeys sekä kappaleissa harjoitettavien elementtien kohtuullinen määrä tekevät näistä sävellyksistä helposti lähestyttäviä. Samasta syystä nämä ovat käytössä osoittautuneet oppilaille hyvin mieleisiksi. Kappaleiden nimet ovat inspiroivia ja luovat soittajalle hyvin mielikuvia oman tulkinnan tai teknisten haasteiden tueksi. Nimet tulevat lasten ja nuorten kokemusmaailmasta. Soittajat pitävät suomenkielisistä esitysmerkinnöistä ja joidenkin kappaleiden alussa olevat selkeät soitto-ohjeet ovat saaneet myös erityiskiitosta. Omaa suosikkiani minun on näistä kappaleista vaikea valita, koska se tuntuu vaihtelevan viikosta toiseen. Nautin kappaleista, joissa nuoremmatkin soittajat pääsevät käyttämään kanteleen bassopuolta vahvasti. Innostun kappaleiden rytmisestä ilottelusta ja ihastelen kanteleen rikasta sointimaailmaa erilaisten soittotekniikoiden sekä monipuolisesti vaihtelevien rekisterien käytön ansioista. Kukapa ei haluaisi lähteä matkalle Aikojen halki tai kokeilla kanteleella Akrobatiaa? Isbjörn, Pink Clouds ja Bubbles...Manhattanin koiriin kannattaa ehdottomasti tutustua!
KANTELE 2/24 talousarviota. Liikuntaja kulttuurimäärärahojen leikkauksista päätettäessä kokouksessa käytettiin 18 puheenvuoroa, joista yksikään ei koskenut taidetta. Leikkaukset osuivat rankimmin juuri aikuisten kulttuuriharrastamiseen sekä esimerkiksi Kymi Sinfoniettaan. Mitä jää jäljelle, kun kulttuurimäärärahoista leikataan loputkin pois? Vain kaupallisesti kannattavaa ammattilaisten tuottamaa taidetta kolmen suurimman kaupungin ydinkeskustassa, samalla kun missä tahansa muualla harrastusmahdollisuudet näivettyvät? Kannustan ottamaan selvää alueesi kulttuurimyönteisistä kuntavaaliehdokkaista, asettumaan itse ehdolle tai auttamaan vaalityössä taustajoukoissa. Ei vielä luovuteta, vaan pidetään kiinni oman alueen kulttuuripalveluista ja mahdollisuuksista elää! Vuoden kiireisin aika, eli joulukonserttikausi, on käsillä. Minulle se on jo vuosia tarkoittanut kuorojen syyskauden päättymistä ja konserttien kimaraa pitkin Uudenmaan konserttisaleja ja kirkkoja. Pitkä ja pimeä marraskuu tuntuu joskus loputtomalta loskassa tarpomiselta, mutta aina harjoitusten jälkeen on hyvällä ja virkistyneellä mielellä, ja on palkitsevaa yhdessä rakentaa ohjelmistoa esityskuntoon. Kuoronjohtajana tapaan viikoittain toista sataa aikuista amatöörilaulajaa, ja konserttikautena kohtaamiset vähintään triplaantuvat, kun kuorolaisten ystävät ja perheenjäsenet sekä alueen asukkaita saapuvat yleisöön. Näiden lisäksi keikkailen rakkaan kanteleen kanssa, ja me kaikki tämän soittimen kanssa esiintyvät tiedämme, kuinka paljon se herättää kuulijoissa kysymyksiä, kommentteja, ihastusta ja kummastusta. Todellinen sosiaalisen kanssakäymisen hiljaisuuen murtaja! Olen kovalla työllä ja perheeni tuella päässyt asemaan, jossa voin joka päivä auttaa ihmisiä jaksamaan omassa arjessaan. Tiistai-iltainen kokoontuminen työväenopiston musiikkiluokkaan kuoroharjoituksiin on monille viikon kohokohta. Sibeliuksen sävelten soittaminen kaupungin kulttuuritalolla ilmaista puuroa jonottaville on yksi ammattilaisurani tärkeimmistä kohtaamisista. Kulttuurileikkaukset tuntuivat omassa työssäni jo tänä syksynä: yhdeltä kuoroltani leikattiin ennestään vähistä harjoittelukerroista yksi pois ja toiselta kuorolta lisäksi yksi viikkotunti. Tätäkin murheellisemmin kävi esimerkiksi siskoni rakkaalle harrastukselle Kouvolan seudulla, kun Kuusankosken harrastajateatteri joutui sulkemaan ovensa kokonaan. Marraskuussa 2023 Kouvolan kaupunginvaltuusto käsitteli vuosien 2024–2027 taloussuunnitelmaa sekä vuoden 2024 Puheenjohtajan palsta
53 Kanteleliitto tiedottaa Kanteleliiton puheenjohtaja ja hallitus 2025 Kanteleliiton syyskokouksessa 23.11.2024 valittiin Kanteleliiton puheenjohtaja kaudelle 2025. Tehtävässä jatkaa Emma Kuntsi. Hallituksen kokoonpano kaudella 2025 on Zipora Ogola, Erkki Okkonen, Noora Laiho, Henna Hihnala, Laura Linkola, Satu Sopanen, Susanna Heinonen ja Jane Ilmola. Kanteleen päivä 2024 & suunnitelmia Kanteleen päivälle 2025 Kiitokset kaikille Kanteleen päivästä 2024! Päivää vietettiin aktiivisesti ympäri Suomen: Paikalliset kanteleyhteisöt järjestivät päivän konsertteja ainakin Kemissä, Inarissa, Joensuussa, Kajaanissa, Tampereella ja Raahessa. Kanteleen päivää juhlittiin myös kansainvälisesti: Japanissa sitä vietettiin koko syyskuu, käy katsomassa video Kanteleliiton somekanavista! Kantele as Intangible Cultural Heritage – kansainvälinen seminaari UNESCO-teemalla järjestetään Helsingissä 20.-21.9.2025. Seminaarissa keskustellaan UNESCO-hakemuksen sisältökysymyksistä, kanteleen historiasta, kanteleen kulttuuriperinnön elävän perinnön eri ilmenemismuodoista, käsitteistä ja strategiasta suojeluohjelmien teossa. Yhteisöt ovat olennainen osa kulttuuriperinnön työtä ja kyseessä on hyvin merkittävä kansainvälisen kanteleyhteisön tutkijoiden tapaaminen. Kansainvälisellä yhteistyöllä on pitkät perinteet tutkijoiden, taiteilijoiden ja järjestöjen välillä. Tavoitteena on saada seminaariin osallistujia Baltian ja Suomen lisäksi edustusta myös muilta kanteleen kulttuuriperintöalueilta kuten Puolasta sekä maista, joihin kantele on Suomesta ja muilta kantelealueilta kulkeutunut, kuten Japanista ja USA:sta. Virallista Kanteleen päivää juhlitaan 16.9.2025, mutta Kanteleen päivän tunnelmointia voit tehdä vaikka koko syyskuun tai syyskuun puolivälissä juhlapäivän tienoilla. Virallisena Kanteleen päivänä järjestetään myös Kanteleliiton tapahtuma, tästä lisää vuoden 2025 ensimmäisessä Kantele-lehdessä sekä kantele.net -sivustolla sekä Kanteleliiton somekanavissa www.facebook.com/kanteleliitto ja www.instagram.com/kanteleliitto. toimittanut s anni v irta
KANTELE 3/24 54 Nuottiliite Martti Pokela: Elegia Pohdintoja säveltäjyydestä Tammikuussa 2024 pidettiin "Jutkauksia” – Martti Pokelan syntymästä 100-vuotta -juhlaseminaari Helsingissä. Seminaarissa kuultiin, muisteltiin ja pohdittiin Martti Pokelan (1924–2007) elämää, työtä ja elämäntyötä useista näkökulmista – Martti esiintyjänä, opettajana, kollegana, ystävänä, sukulaisena ja säveltäjänä. Säveltäjä-sanan käyttäminen omasta toiminnastaan ei Martille ollut vaivatonta, mutta kun tarkastelee hänen runsasta tuotantoaan erilaisille kanteleille, yhtyeille, radiofonisia teoksiaan ja balettimusiikkiaan on selvää, että hän oli säveltäjä. Miksi hän siis vierasti tuota sanaa? Olin Martin oppilaana ja yhteistyösäveltäjänä 1980-luvun lopulta alkaen ja omien muistikuvieni pohjalta arvelen, että yleinen mielikuva säveltämisen prosessista oli hyvin kaukana siitä toiminnasta, joiden myötä Martin teokset syntyivät. Hän ei tunnistanut akateemisen säveltäjäkoulutuksen saanutta, nuotteja kirjoittavaa ja länsimaisen taidemusiikin jatkumoon itsestään selvästi kuuluvaa mielikuvaa säveltäjästä omassa toiminnassaan. Martin teosluettelo on kuitenkin laaja ja vaikuttava. Miten teokset olisivat sitten syntyneet, jos ei säveltäjän toimesta? Kantele-lehti julkaisee Martti Pokelan juhlavuoden päätteeksi yhden Pokelan omista sävellyksistä. Nuotti on alun perin julkaistu Timo Väänäsen toimittamassa ja SibeliusAkatemian kustantamassa Yhteiset sävelet kirjassa. teksti ja nuotinnos t iMo v äänänen
55 Mieleen tulee verrata Martin säveltäjä-sanan vierastamista erääseen 1900-luvun tuotteliaaseen ja tunnettuun kirjailijaan. Tämän kirjailijan teoksia on myyty kaksi miljardia kappaletta ja käännetty 44 kielelle – eräs hänen näytelmistään on maailman pisimpään yhtäjaksoisesti esitetty näytelmä. Silti tämä kirjailija ilmoitti ammatikseen “kotirouva”. Agatha Christie syntyi vuonna 1890 ja voisikin arvella, että hänkään ei tunnistanut itsessään 1900-luvun yleistä mielikuvaa kirjailijasta. Vertaukseen mielestäni sopii myös lajityyppiin liittyvä “epäily” siitä mitä kirjallisuuteen tai säveltaiteeseen voi sisällyttää. Christie kirjoitti enimmäkseen rikoskirjallisuutta ja Martti Pokelan tausta säveltäjänä on kansanmusiikissa ja viihdemusiikissa. Molempien kohdalla on mielestäni kiinnostavaa pohtia sitä, miksi he vierastivat “taiteilijuutta”. Tuntuiko mielikuva vieraalta, kun sitä vertasi omaan työskentelyyn? Liittyikö “taiteilijuuteen” mielikuva jostain sellaisesta korkealentoisuudesta, johon he eivät halunneet itseään korottaa? Christie pohti tätä elämänkerrassaan ja siitä on viitteitä myös hänen romaaneissaan. Heikki Laitinen kertoi omassa esitelmässään juhlaseminaarissa, että Martti ei pitänyt itseään säveltäjänä. Perusteena hän Laitisen mukaan piti sitä, miten hänen sävellyksensä syntyivät – erityisesti soittamista, improvisointia ja kuulonvaraisuutta osana säveltämistä. Martin säveltämisen prosessi oli omanlaisensa, mutta varmaan näin on jokaisella taiteilijalla. Pokelan suhde säveltäjyyteen oli monimutkainen. Vaikka hän vierasti säveltäjä-nimikettä, hän toivoi sävellyksensä tunnustettavan itsenäisinä teoksina, ei vain kanteleensoittajan kappaleina. Tämä ristiriita herätti kysymyksen: voiko kanteleensoittaja olla “varsinainen” säveltäjä vai jääkö hän aina “kantelesäveltäjäksi”? Elegia 1990-luvulla Martti Pokela, Sari Kauranen ja minä sävelsimme useita teoksia yhdessä. Niitä on julkaistu Yhteiset sävelet -kirjassa (2004) sekä Sonata for Kantele (1995) ja Snow Kantele (1997) -albumeilla. Elegia on teos konserttikanteleelle tuolta ajanjaksolta, mutta on syntynyt Martin omana sävellyksenä ilman yhteistyösäveltämisen prosessia. Elegia on julkaistu nuottina Yhteiset sävelet -kirjassa. Elegiaan luo erityistä tunnelmaa asteikko, joka on vain harvalla soittimella mahdollista toteuttaa kuten konserttikanteleella. Asteikon sävelet ovat C Db E# Fb Gb A Hb. Sävelten totuttua järjestystä on muutettu konserttikanteleen sävelvaihtajilla. E-kieleltä soitettava E# soi kuten sävel F ja F-kieleltä soitettava Fb soi kuten E-sävel. E-kielen sävel on siis korkeampi kuin F-kielen sävel, toisin kuin yleensä. Tätä asteikon melodista ominaisuutta hyödyntäen syntyy surumielisen teoksen jännitteinen, kiihkeä, pohdiskeleva ja samalla myös melankolinen tunnelma.
KANTELE 3/24 56
57
KANTELE 3/24 58
59 Kanteleliiton jäsenedut Kantele-lehti kotiin postitettuna kolme kertaa vuodessa. Lehti on paras tapa seurata suomalaista kantelekulttuuria, lukea juttuja ja uutisia ja pysyä mukana kanteleen maailmassa! Ilmoitukset Kanteleliiton yhdistysjäsenten leireistä ja koulutustapahtumista maksutta Kantele-lehdessä. Kanteleliiton lainakanteleet maksuttomaan lainakäyttöön. Lisäksi vuokrattavissa kotikanteleita. Vapaa pääsy Kansainvälisen kantelekilpailun kaikkiin konserttehin. Alennuksia ja etuja Tampereen Musiikki -soitinkaupasta sekä Inkoon Musiikista. Ilmaista rivi-ilmoitustilaa Kantele.netin Kanteletori-palstalla. LEHTI ILMOITUKSET LAINAKANTELEET KONSERTTEJA ALENNUKSIA KANTELETORI JÄSENMAKSUT Liity Kanteleliiton jäseneksi täyttämällä jäsenhakemus osoitteessa www.kantele.net/kanteleliitto/liity Henkilöjäsen 35 € Perhejäsen 5 € (samassa taloudessa henkilöjäsenen kanssa asuva) Yhteisöjäsen 60 € Kannatusjäsen, henkilö min. 60 € Kannatusjäsen, yhteisö min. 100 € Kanteleliitto on perustettu vuonna 1977 ja sen tehtävänä on edistää laaja-alaisesti kanteleharrastusta, -rakennusta, -musiikkia ja olla soittajien, säveltäjien, sovittajien, tutkijoiden ja muiden alasta kiinnostuneiden tahojen yhdyssiteenä. Kanteleliitto julkaisee Kantele-lehteä ja Kantele.net -sivustoa.
Ahdistaako ilmastonmuutos? Laula Ilmastoitkua kanssamme! Se on Kalevalaisten Naisten Liiton kannanotto metsien kulttuuriperinnön puolesta. Ilmastoitkutyöpaja ja ensiesitys Folklandia-risteilyllä 11.1.2025. Opettajana itkun sanoittanut ja säveltänyt Eila Hartikainen. Lue lisää: www.kalevalaistennaistenliitto.fi