Wilho Saari & messuajat, s. 15
29. vuosikerta 2 2007
·
PÄÄTOIMITTAJA: Timo Väänänen 040 - 522 7188 AD: Ilari Ikävalko JuLKAISIJA JA KuSTANTAJA (tilaukset, jäsenasiat ja ilmoitukset) Kanteleliitto r.y./Riitta Huttunen Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki puh. 050-5645 957 mail@kanteleliitto.org www.kanteleliitto.org
KANTELELIITTO
VAKIOT Pääkirjoitus .................................... 4 Puheenjohtajan palsta ..................... 4 Ajankohtaista ................................. 9 Maailmalla ................................... 15 Opettajan päiväkirja ..................... 16 Julkaisut ....................................... 18 Nuottiliite ..................................... 19 Ilmoitukset .................................... 26 Liitto............................................. 38 Kilpailut ....................................... 39
Mollihämppäri, s. 28
TOIMITuSNEuVOSTO Sami Kangasharju Matti Kontio Satu Sopanen-Helisalo Tuija Wegelius Timo Väänänen TOIMITuS JA TAITTO Pro Motius ky Kelohongantie 7, 15200 Lahti lehti@kanteleliitto.org KuVAT Pro Motius ky:n, ellei toisin mainita PAINOPAIKKA Kauhavan Kirjapaino www.kauhavansanomalehti.fi ILMESTYMISTIEDOT 4 numeroa vuodessa Tilaushinta 30 euroa/vsk Irtonumero 8 e / 12 e (lehti+cd) AINEISTO- JA JuLKAISuPÄIVÄT 1. nro 1.2. 28.2. 2. nro 2.5. 31.5. 3. nro 1.8. 31.8. 4. nro 1.11. 30.11. ISSN 0357-6892 KANSI: ARTO MÄTöN KONSERTTIKANTELE
Vibrometrikuva, s. 13
KuLTTuuRI-, MIELIPIDE- JA TIEDELEHTIEN LIITTO KuLTTI RY:N JÄSEN
KANTELE
3 2·2007
PÄÄKIRJOITuS
TIMO VÄÄNÄNEN
PuHEENJOHTAJAN PALSTA
SATU SOPANEN-HELISALO
Laajenna sanavarastoasi
Tässä maistiaisia maailman sitrasoittimista: Kantele, kannel, kandleh, kandel, kndla, kokle, kokles, kankls, gusli, kysle, kärs, krez, simmel, sitra, sointusitra, psaltteri, psalterium, salterio, kanun, dulcimer, citera, cimbalom, kajagum, koto, Hackbrett, hackbräde, bandura, langleik, langspil, epinette de Vosges, tuulikantele, dan tranh, santr, sanduri, rgyd-mang, tsambál, tsimbály, yang-ch'in, yanggum, tambourin de Béarn, arpanetta, tautirut, celempung, cheng, chang, chin, katjapi, komun'go, tonkori, zeze, enanga-kicunga, nanga, jne. Olemme osa tätä suurta joukkoa toiset muistuttavat kantelettamme enemmän ja toiset vähemmän. Variaatioiden määrä samasta ideasta on häkellyttävä. Eri kulttuurien ominaispiirteitä on nähtävissä soittimien koristelussa ja rakenteessa. Kaikkein hätkähdyttävimpää on kuitenkin huomata, miten samanlaisia soittimia eri puolilta maailmaa löytyy. Kun vertaa vaikkapa suomalaista tasasivuista laatikkokanteletta balilaiseen katjapiin, ei voi kuin ihmetellä yhdennäköisyyttä. Kunpa saisimme joskus koottua nämä soittimet jotenkin yhteen. Ensin vaikkapa internettiin listattuna, mutta joskus myös yhteisiin konsertteihin.
Kantelegourmet
Mitä saisi olla? Kesämenu Euroviisuja, rockia, poppia, jazzia, kevyttä, klassista, perinnettä tai uutta ja modernia. Tarjoillaan akustisesti tai sähköisesti, yhdellä tai useammalla kanteleella, eri kokoisilla soittimilla sekä yhtyeiden tai bändien kera. Nautitaan kesätapahtumissa eri puolilla Suomea. Kisamenu Väinön soitto; ammattiopiskelijat hämmentävät kuulijoita soittotaidoillaan. Kreetan kannel; raikasta musiikkipurtavaa, jota tarjoilevat eri-ikäiset soitonopiskelijat perinteiseen tai klassiseen tyyliin. Eriskummainen kantele; sähköllä, vempeleillä ja väreillä höystettyä kantelemeininkiä. Kisamenu tarjoillaan kolmen päivän ajan, 46.6. Jyväskylässä. Leirimenu Soittoa, harjoittelua ja loppukonsertteja. Nautitaan uimisen, saunomisen, leikin, laulun sekä einehtimisen ja illanviettojen lomassa. Tämä menu saattaa aiheuttaa kihelmöintiä sormenpäissä. Toivottavasti tästä löytyy sopivat kanteleherkut sinullekin!
KANTELE
2·2007 4
Viro, Setumaa: Talo uulitsalta katsottuna, etualalla keräilijät Anna Raudkats ja A.O.Väisänen. Valokuva A.O. Väisänen 1912
TEKSTI: HEIKKI LAITINEN KUVA: MUSEOVIRASTO
A. O. Väisänen ja kantele
"M
eillä on ehkä monellakin elämyksiä kansanlaulajain ja kansansoittajain hiljaisesta haltioitumisesta. Olen tällaista havainnut monista kanteleensoittajista. Soittajan sormet koskettelevat sävelmän mukaisesti kieliä, mutta hänen silmänsä eivät seuraa tehtävää, vaan suuntautuvat haaveksivina epämääräisyyteen. Erään Suojärven ukon soittaessa hämärtyvässä pirtissä loputonta 'kisavirttään' valotin sangen kauan kuvaa ottaessani
ja ihmettelin, ettei hän tällöin kertaakaan silmiään räpäyttänyt eikä muuten kiinnittänyt valokuvauspuuhaan vähääkään huomiota. Hän oli vajonnut hiljaisen soittonsa maailmaan. Vähitellen, saman sävelmän jatkuessa alinomaisin muunteluin, hänen vartalonsa alkoi vaipua alas pöytää vasten, silmäluomet painuivat umpeen, ukko soitti kuin unessa. Vaikka kuuntelinkin paatuneen muistiinpanijan uteliain korvin, tunsin lumoutuvani."
KANTELE
5 2·2007
T
ämä usein lainattu sitaatti A. O. Väisäsen artikkelista Laulu ja soitto kansanelämässä (1943) kiteyttää hyvin sen, mitä hän oli 27-vuotiaana saavuttanut kahdella Laatokan pohjoispuolen pitäjiin suuntautuneella tallennusmatkallaan. Ilman näitä matkoja emme tietäisi vanhasta kanteleensoitosta ja sen estetiikasta oikeastaan mitään.
K
uojärven perukoille Väisänen oli kuljettanut nuottivihon lisäksi äänityslaitteen, parlogrammin, ja painavan valokuvauslaitteiston. Kummankin käytössä hän oli täysammattilainen, tulokset puhuvat puolestaan. Mutta pääasia, musiikki, ei Väisäseltä unohtunut koskaan. Ja nuotintajana hän oli aivan omaa luokkaansa, eurooppalaisen kansanmusiikintutkimuksen kärkeä. Kantele- ja jouhikkosävelmiä (1928, uusi painos 2002) on epäilemättä edelleen tärkein suomalainen kansanmusiikkijulkaisu. Sen sivuille on tallentunut kokonainen musiikkimaailma, täysin erilainen kuin meidän nykyinen.
S
arjalaisten kanteleensoittajien hiljaisen haltioitumisen kokenutta ei kantele enää jättänyt rauhaan. Väisänen ryhtyi tutkimaan museokanteleita Suomessa ja koko kantelealueella. Mittasi ja piirsi parisataa kannelta, tutki ja luokitteli rakenteet ja muodot, mittasuhteet ja käytetyt puulajit. Julkaisi artikkeleita kanteleesta kansanrunoissa, arvoituksissa ja kuvataiteessa sekä samantapaisista venäläisten ja sukukansojen soittimista. Kiisteli kanteleen iästä ja tuli itse siihen tulokseen, että sen täytyy olla pari tuhatta vuotta. Oli välillä sitä mieltä, että "alkuperäisin ja tärkein kanteleen tehtävä oli palvella runon laulantaa sen säestimenä; Väinämöinenhän 'sekä soitti jotta lauloi'." Suunnitteli kanteleväitöskirjaa, joka ei kuitenkaan koskaan ilmestynyt.
H
altioitunut soittaja oli 93-vuotias Jaakko Kulju Suojärven Parkinselän kylästä. Hän "soitti tuntikaudet samaa kisavirttään". Väisäsen nuotinnoksen läpisoitto kestää kuitenkin vain viisikymmentä sekuntia. Nuotti on kuitenkin niin mestarillinen, että sitä tarkoin tutkimalla ja tuntikausia soittamalla sormet kyllä löytävät Kuljun kisavirren koko pituudessaan.
äisänen tuli Helsinkiin nuorena ylioppilaana syksyllä 1909. Seuraavat vuodet hän opiskeli Filharmonisen Seuran Orkesterikoulussa ja soitti alttoviulua Kajanuksen orkestereissa. Samassa koulussa ja orkestereissa täydensi Pietarin Konservatoriossa aloittamiaan opintoja vuosina 191214 inkeriläissyntyinen pasuunansoittaja Paavo Hinkkanen, joka myöhemmin Suomeen asetettuaan ja naimisiin mentyään otti nimekseen Paul Salminen. Hänestä tuli orkesterimuusikko, Väisäsestä musiikkiopiston johtaja ja Kalevalaseuran toimistonjohtaja. Kumpikin muistetaan tänään aivan muista ansioista.
V
T
ehdessään luetteloa arkistoihin vuoteen 1915 mennessä kertyneistä kansansävelmämuistiinpanoista Väisänen oli huomannut merkillisen seikan: vaikka kanteletta oli vuosikymmeniä ylistetty kansallissoittimena, oli sen soittoja tallessa vain 42, suurin osa niistäkin hyvin vaatimattomia, pelkkiä sävelmiä, joista ei käynyt lainkaan ilmi soinnullinen soittotapa. Niinpä hän anoi apurahaa asiantilan korjaamiseksi. Työ tuotti ennalta-arvaamattoman tuloksen: neljä viidestä mainitun sävelmäkokoelman muistiinpanosta on Väisäsen tekemiä, 33 soittajalta 182 kanteleensoittoa. Lisäksi täyteläiset tiedot soittajista, virityksistä, sormituksista.
Kanteleperinteen perusteos vuodelta 1928.
KANTELE
2·2007
6
Viro, Setumaa: Nesteri Hemmo morsiamena ja A.O.Väisänen sulhasen puvussa. Valokuva A.O.Väisänen 1912
ivistysjärjestöjen Kansankonservatorio perustettiin vuonna 1922. Väisänen toimi sen johtajana yli kolmekymmentä vuotta, vuosina 1925 1957. Hän opetti musiikin teoriaa ja historiaa sekä johti jousiorkesteria. Toisen johtajavuotensa päättyessä Väisänen saattoi todeta, että opisto oli kasvanut oppilasmäärältään maan suurimmaksi musiikkioppilaitokseksi, oppilaita oli jo seitsemänsataa, kaikenikäisiä ja kaikista yhteiskuntakerroksista, ennen kaikkea kuitenkin vähävaraisista. Ulkoiset puitteet olivat vaatimattomat: opetus tapahtui pääasiassa opettajien kotona, johtajan kanslia sijaitsi Kalevalaseuran toimistossa. antele otettiin Kansankonservatorion opetusohjelmaan jo toisena toimintavuonna ja opettajaksi kiinnitettiin ennakkoluulottomasti Paul Salminen. Hän oli muutama vuosi aikaisemmin saanut valmiiksi ensimmäiset koneistokanteleensa ja keksinnöilleen ensimmäisen patenttinsa. Uusi suurkantele sai näin saman tien virallisen opetussoittimen aseman. "Oppilaat saavat harjoitella opiston soittokoneella", lupasi lehti-ilmoitus ja selvensi: "Kysymyksessä ei ole kuitenkaan vanhanmallinen, kansanomainen kantele, vaan tunnettu, uusi konserttisoitin, jolla voidaan esittää kaikkea, vieläpä vaikeampaa nykyaikaistakin musiikkia."
S
K
KUVA: MUSEOVIRASTO
K
anteleensoiton opiskelijoita oli parina ensimmäisenä vuosikymmenenä vähän, useimpina lukukausina kahdesta kuuteen, joinakin lukukausina ei yhtään. Mielenkiintoista kyllä, puolet opiskelijoista oli
usein miehiä. Tärkeintä oli, että Väisänen piti kanteleensoiton sitkeästi ja ikään kuin itsestäänselvyytenä mukana opetusohjelmassa. Esitellessään vuonna 1931 Yhteishywä-lehdessä kotikanteleen rakennetta hän kertoo valokuvin ja sanoin myös Salmisen suurkanteleesta. Sillä voi esittää, "mikäli sen käyttäjä wain pystyy, uudenaikaista taidemusiikkia moniwiwahteisine sointukudoksineen." Mutta hän jatkaa: "Tämä kantele tulee tietenkin tawallista kalliimmaksi eikä se siten woine päästä aiwan yleiseen käytäntöön. M. m. siitä päättäen, että 'suurkanteleen' luokalle Siwistysjärjestöjen Kansankonserwatoriossa, jossa hra S. toimii opettajana, ilmestyy jatkuwasti uusia oppilaita, näyttää siltä, että mainittu keksintö on tehnyt kansallissoittimemme käytännössä säilymiselle hyödyllisen palweluksen."
KANTELE
7 2·2007
aul Salminen oli Väisäsen opistossa opettajana kuolemaansa saakka, vuoteen 1949, yhteensä siis kaksikymmentäkuusi vuotta. Viimeisen vuosikymmenen aikana alkoi oppilasmääräkin lisääntyä. Väisänen muisteli Salmista "kanteleensoiton tienraivaajana, suurenmoisena opettajana ja taidesoittimen luojana". Opiston ensimmäisiin kanteleoppilaisiin kuulunut Ulla Katajavuori jatkoi Salmisen jälkeen opettajana. Monista muistakin Salmisen oppilaista tuli merkittäviä kanteletaiteilijoita, jotka pitivät kansallissoittimen elossa, odottamassa 1970-luvun suurta renessanssia. Kuusi vuosikymmentä piti odottaa, ennen kuin kantele hyväksyttiin myös Helsingin Musiikkiopistoon, nykyiseen Sibelius-Akatemiaan, klassisen musiikin soittimeksi. äisänen olisi ihmeissään tämän vuoden Väisänen-symposiumin Hiljainen haltioituminen -konsertista: läpi yön soivat Kantele- ja jouhikkosävelmistä innoituksensa saavat improvisaatiot. Meidän voi tänä päivänä olla vaikea ymmärtää, että hän ei osannut kuvitella, että hänen tieteellisellä tarkkuudella ja tiedettä varten tekemiään nuotinnoksiaan joku vielä soittaisi. Aikansa tapaan hän arveli, että ne ovat viestejä menneiltä ajoilta, kertomuksia menneiden sukupolvien elämästä, "Väinämöisen soiton viimeisiä kajahduksia". äisänen pohtii asiaa esitellessään Vilhelmiina Halosen elämänvaiheita ja tämän maankuuluilta taiteilijapojilta tallentamiaan viisikielisen kanteleen soittoja (1917): "Halos-äidissä ja hänen pojissaan lyövät kansamme muinainen ja nykyinen taidekausi kättä toisilleen. Tässä on suuntaa viittova esimerkki, miten kehityksemme tulisi tapahtua. Oppia vanha, mutta osata myös luopua siitä, ei kuitenkaan hyljätä Väinämöisen kannelta joutotavarain joukkoon, vaan asettaa se kunniapaikalle kammion hiljaiseen sopukkaan ja ottaa se esille silloin, kun tuntee sisäistä riemua saavutusten johdosta."
P
V
A.O.Väisänen Symposium kutsuu Savonrannan kesään professori Väisäsen elämäntyön tutkijoita, asiantuntijoita ja kansanmusiikin ammattilaisia sekä harrastajia ja kaikkia asiasta kiinnostuneita. Tänä vuonna juhlivat niin jouhikko kuin kantelekin. Avaus Sampolassa to 7.6.2006 klo 14. Mikko Perkoilan Kennel-yhtyeen konsertti "Ilo tulee kylään". "Hiljainen haltioituminen", Kanteleliiton 30-vuotisjuhlakonsertti Sampolassa läpi yön alkaen 7.7. klo 20. Konsertissa Arja Kastinen, Paulina Syrjälä, Salla Pesonen sekä Brelo ja Holotna. "A.O.Väisänen ja kantele" -seminaari Sampolassa 8.6. klo 1116.30. Esitelmiä ja keskusteluja: prof. Heikki Laitinen, Sibelius Akatemia, FT Risto Blomster, SKS, MuT Arja Kastinen, säveltäjä Tapio Tuomela ja FT Anna-Liisa Tenhunen. Mukana myös Kaari Raivio, A.O.Väisäsen tytär. TAITH-yhtyeen konsertti Savonrannan kirkossa 8.6. klo 19.30. Suomalais-walesiläisessä yhtyeessä soittavat Timo Väänänen (kanteleet) ja Gillian Stevens (crwth/gamba) ja Dylan Fowler (kitara/puhaltimet). Jouhikkopäivä 9.6. klo 12 Sampolassa. Gillian Stevensin Crwth-workshop ja juhlajamit, joissa MuM Eila Hartikainen toimii seremoniamestarina ja esiintymässä Taith-yhtyeen soittajia, Ilkka Heinonen, Kirsi Ojala ja Savonrannan Puol´villaset ym. Lisätietoja: Hilkka-Liisa Pitkänen, KL, 040 5440617, kulttuuriagentit@savonranta.fi, kulttuuriagentit.wordpress.com
V
KANTELE
2·2007 8
KANTELELIITTO
AJANKOHTAISTA
Kaksi vuosikymmentä yhdessä tekemisen iloa
Vieremän Kanteleyhdistys täytti kaksikymmentä vuotta 25.3.2007. Yhdistys perustettiin tukemaan yläsavolaisessa pitäjässä 1980-luvun lopulla virinnyttä suurta kanteleensoittoinnostusta. Pelimanni Väinö Kumpulainen sai luokanopettaja Maija-Liisa Balkin innostumaan kanteleensoitosta ja soiton opettamisesta ja pian Vieremällä oli kymmeniä kanteleensoittajia, eivätkä kaikki halukkaat aina mahtuneet kansalaisopiston kanteleryhmiin. Merkittävin osa Kanteleyhdistyksen toimintaa ovat olleet vuodesta 1992 alkaen järjestetyt kanteleleirit. Leiriläisiä on ollut vuosittain 2040. Alkuvuosien tärkein tehtävä oli hankkia kanteleita, joita kanteleensoiton harrastajat saivat lainata, jottei oman soittimen puute estäisi kanteleensoiton aloittamista tai jatkamista. Yhdistyksen perustamisesta saakka puheenjohtajana olleelle Aino Säilynojalle ja saman ajan sihteerinä toimineelle Aino Toivolalle yhdistykseen kuuluminen on ollut tärkeää. "Vaikka välillä esimerkiksi leirien järjestäminen vie paljon voimia, on yhdessä tekeminen ja oleminen mukavaa ja lasten kanteleensoittoinnostuksen näkeminen aina palkitsevaa", summaa Aino Toivola. Yhdistys on vuosikymmenten aikana innostanut kanteleensoittajia osallistumaan monenlaisiin kilpailuihin sekä käytännön järjestelyjen että taloudellisen tuen avulla. Moni yhdistyksen jäsen on myös ollut kilpailumatkoilla huolehtimassa niin lapsista kuin soittimistakin. Vieremän kanteleensoittajat ovat saavuttaneet mm. lukuisia valtakunnallisia voittoja. Tällä hetkellä yhdistyksessä on kolmisenkymmentä jäsentä ja aktiivisia toimijoita kymmenkunta. Lähiajan suurin ponnistus on jälleen heinäelokuun vaihteessa järjestettävä kanteleleiri.
Silja Huovinen, Anna Kattainen (kuvassa) ja Mari Toivola esiintyivät esiintyjien ja Vieremän kanteleyhdistyksen järjestämässä konsertissa 7.4.07 Vieremällä TEKSTI: EVELIINA KONTIO, KUVA: OSKARI BALK
Kielten kertomaa
Nikolainsalissa Jyväskylässä kuultiin Heidi Äijälän esittämänä musiikillisia tunnelmia 1700-luvulta aina tähän päivään saakka. Kielten kertomaa -konsertin avausnumero Händelin Konserton 1. osa (B-duuri, op.4 no 6) oli upeaa kuultavaa. Kokoonpanossa oli mukana Jyväskylän Amk:n Barokkitrio (Sanna Haverinen, viulu; Marjukka Manner, viulu; sekä Christine Bürklin, viola da gamba). Kantele taipui luontevasti barokin henkeen ja varsinkin musiikin tyyliseikkojen hallinta ja harkittu käyttö teki vaikutuksen. Tunnelmaa lisäsi Nikolainsalin sisustus koristeluineen ja kristallikruunuineen. Jalkasen Toccatan johdattelemana päästiin Pekka Kostiaisen uuden 4-osaisen teoksen maailmaan. Kantaesityksenä kuultu virtuoottinen Contemplations for Kantele on säveltäjän mukaan eräänlainen tutkimusmatka kanteleen melodisiin ja harmonisiin mahdollisuuksiin. Jokaisen osan aluksi esiteltiin sävelikkö, jolle kappale pääosin rakentuu. Tunnelmat vaihtelivat mystisistä hetkistä pulppuileviin puroihin ja syvällisiin pohdintoihin asti. Lopuksi Heidi Äijälä ja viulisti Auri Niskanen esittivät Saint-Saënsin teoksen Fantasia viululle ja harpulle.
TEKSTI JA KUVA: JOHANNA AHO
Euroviisujen semifinaali
Euroviisujen semifinaalin aloitus- ja väliohjelmassa nähtiin ja kuultiin suomalaista uutta kansanmusiikkia. Väliohjelmassa esiintyi kansanmusiikki- ja tanssiyhtye Tsuumi, kitaristi Marzi Nyman, oopperalaulaja Johanna Rusanen sekä kanneltajat Timo Väänänen ja Vilma Timonen. Ohjelma nähtiin suorana Euroopassa ja yleisöä ohjelmat saavat yli sata miljoonaa.
KANTELE
9 2·2007
Arto Mättö 19442007
IN MEMORIAM
Jussi Ala-Kuha 19522007
Soitinrakentaja ja muusikko Jussi Ala-Kuha kuoli sairaskohtaukseen 12.3.2007. Hän syntyi 1.7.1952 Kuortaneella. Jussin poismeno on ollut yllättävä, pysähdyttävä, järkyttävä. Jussi oli suomalaisen kulttuurin kannalta merkittävä persoonallisuus. Hänessä yhdistyivät monet kyvykkyydet: kädentaito, muusikkous ja taiteellinen lahjakkuus sekä kiinnostus aiheisiin, joista vain harvoilla on edes mahdollisuuksia olla kiinnostunut. Mitä Jussi tekikin, sen hän teki "viimisen päälle", kuten hän niin monesti sanoi. Kaikessa tekemisissään hän pyrki täydellisyyteen tutkimalla, kokeilemalla. Jussi kouluttautui puusepäksi ja kotiteollisuusopettajaksi Lahden Kotiteollisuusopistossa. Valmistuttuaan 1977 Jussi siirtyi Kaustiselle, Kansanmusiikki-instituuttiin tutkimaan kanteleen rakennusta. Kaustisen Kotiteollisuusneuvonta-asemalla hän toimi 1985 asti. Kaustisen Soitinverstas Oy:ssä hänen toimenkuvaansa kuului mm. kanteleiden suunnittelu ja rakentaminen. Tutkimustoiminnan tuloksena syntyi 1981 Kanteleenrakennusopas. Jussin vaikutus kanteleenrakennuksen elpymisessä 1980-luvulla on ollut merkittävä. Jussi on kouluttanut suuren osan Suomen kanteleenrakennuksen harrastajista ja ammattilaisista. Kantele kouluun hankkeessa Jussin vetämä kanteleverstas ja Kansanmusiikki-instituutti tekivät yhteistyötä. Projektin myötä lahjoitettiin kouluihin 4000 5-kielistä. Jussi loi projektia varten ensimmäisen "teollisen" 5-kielisen mallin. Sittemmin Jussi loi lukuisia malleja: 5-, 9-, 15-, 26-kielinen jne. Kaikki nuo mallit niittasivat pienkanteleiden modernin tyypityksen. Jussi perusti oman yrityksen, T:mi J.A.K.-soittimet 4.1.1988. 1992 Jussi muutti Töysän Tohnin kylään, mihin rakensi omakotitalon ja verstaan. Jussi Ala-Kuha tunnettiin myös taitavana muusikkona, säveltäjänä ja sovittajana. 1980-luvun alussa rakennetut sähkökanteleet johtivat Salamakannel-yhtyeen perustamiseen. Viimevuosikymmenenä Jussi tuli tunnetuksi Bill Hota & the Pulvers -yhtyeestä. Eteläpohjalaiseksi Jussi oli yllättävän nöyrä ja vaatimaton puurtaja, joka ei missään vaiheessa ollut nostamassa omaa häntäänsä, Jussille muiden palautetta tärkeämpää oli hänen oma tyytyväisyytensä siihen, mitä oli saanut ja saava aikaiseksi. Jussi oli etsijä, joka pyrki täydellisyyteen oli työn alla sitten kantele tai sähkökitara, jokin lentovempele, sävellys, kitarasoolo tai -saundi tai sävellys. Suuri saundinmetsästys on päättynyt. Onneksemme Jussin työt elävät mitä moninaisimmilla tavoilla. Se elää muiden soitinrakentajien taidoissa, sadoissa ja sadoissa hänen tekemissään soittimissa ja musiikissa. Hannu Saha ja Rauno Nieminen
Suuri määrä ystäviä, kantelepelimanneja ja kuorolaisia sai tiedoksi suru-uutisen soitinrakennusmestari Arto Mätön äkillisestä poismenosta kotonaan Lappeenrannassa. Arton soitinrakennus ja etenkin kanteleiden valmistus sai alkusysäyksen 1970-luvun alussa, jolloin Arto oli kuullut kanteleensoittoa harrastavista Matti Heimovaarasta ja Heikki Reposesta. He hankkivat Artolle piirustukset ja ensimmäisen kanteleen valmistus alkoi. Lukuisten 56-kielisten kanteleiden jälkeen astetta vaativampi tavoite oli konserttikanteleen valmistus, jossa hänen suurena tukenaan ja oppi-isänään toimi Sulo Huotari. Häneltä saamillaan opeilla ja neuvoilla Arto valmisti yhteensä 33 konserttikannelta. Huotarin hyvässä opissa hänestä tuli taitava kanteleenrakentaja, mutta se ei lahjakkaalle Artolle riittänyt, vaan matka yhä uusiin tavoitteisiin alkoi vuonna 1987, jolloin hän aloitti soitinrakennusopinnot Unkarissa Budapestin Liszt-akatemiassa pääaineena viulunrakennus. Opinnot kestivät 3 vuotta ja hän oppi viulun rakentamisen alkeet sekä unkarin kielen ja tutustui saksalaisneito Ines Betkeen. Vuonna 1991 Arton matka jatkui itäiseen Saksaan Görlitzin kaupunkiin silloiseen DDR:ään ja saatuaan Dresdenistä työluvat hän perusti verstastilat ja avioitui Ineksen kanssa. Samana kesänä Arto ja Ines saivat myös esikoisensa Ari-Johanneksen, josta isänsä ja Görlitzin musiikkiopiston koulutuksessa kehittyi mainio viulisti. Arton toimialana Saksassa oli pääasiassa vanhojen soittimien korjaus, mutta myös uusia viuluja ja Viola da gamba sekä selloja on Arton käsistä valmistunut useita kappaleita. Siinä sivussa valmistui myös kolme taidokasta konserttikannelta, joissa taiturin kädenjälki näkyy koristeellisina intarsiatöinä, joihin hän käytti materiaalina muun muassa ebenholtsia ja norsunluuta. 19 vuoden ulkomailla olon jälkeen Arto palasi kotikaupunkiinsa ja hänen "henkireikänsä" oli lauluharrastus Lappeenrannan ortodoksiseurakunnan kuorossa ja kalastus kesäisin Matin luona Saimaalla sekä tukijan ja hyvän ystävän Juha Kuorttisen mökeillä, joissa pidettiin porukalla soitto- ja saunatuokioita. Mestari on pois, mutta niin kauan kun hän on muistoissamme, hän elää. Kiittäen kaikesta veljesi, Mika Hanninen
KANTELE
2·2007 10
Kesäkuun seitsemästoista päivä, vuonna 1919 saatiin Suomen kansallismuseon kokoelmiin Suojärveläisen Fedja Hapon kantele numero K6677:1.
A.O.Väisänen oli tallentanut Hapolta kaksi sävelmää vuonna 1917. Happo soitti 12-kielisellä kanteleella, käyttäen ainoastaan viittä kieltä. Fedja Hapon kantele ei ollut enää yhdestä puusta koverrettu, vaan eri osista kasattu soitin. Kanteleen rakentaja on ollut taitava puuseppä. Kolme sivulautaa on liitetty toisiinsa sormiliitoksilla. Kanteleen ponsiosa on tehty kolmesta yhteenliimatusta lankusta, johon on kiinnitetty sivulaudat liimalla ja neljällä ruuvilla. Soittimen päämitat ovat. 611 mm x 184 mm x 79 mm. Kanteleen kansi on tehty 8 mm ja pohja 9 mm kuusilevystä. Sivut ovat 10 mm paksua koivua. Kanteleen kannen alla on kaksi 10 mm. leveää kansirimaa. Viritystappeja varten on kannen päälle liimattu 25 mm leveä koivulista, johon viritystapit on kiinnitetty. Lista jatkuu kanteleen sivujen ulkopuolelle ja laudan päähän on laitettu metallilangasta lenkki. Teräskieliä on jäljellä 11. Ne kiinnittyvät toisesta päästään ruuvinauloihin ja toisesta päästään metallisiin, haarapäisiin viritysappeihin. Kannessa on yksi pyöreä ääniaukko, halkaisijaltaan 46 mm. Lisäksi on kaksi pitkää ääniaukkoa, pituuksiltaan 32 ja 37 mm., sekä kaksi selät vastakkain olevaa Ckirjaimen muotoista aukkoa, pituudeltaan 57 mm. Pohjaan on ponsipäässä kiinnitetty kapea puulista. Soitin on käsitelty tummanruskeaksi.
FEDJA HAPON KANTELE
TEKSTI JA KUVAT: RAUNO NIEMINEN
KANTELE
11 2·2007
TEKSTI: TIMO VÄÄNÄNEN
Soitinrakentaja Jyrki Pölkki on ollut mukana tutkimassa voimakkaammin soivan kanteleen rakenteen piirteitä. Tutkimus liittyy Henri Penttisen väitöskirjatyöhön, joka on tehty Teknisen korkeakoulun sähkö- ja tietoliikennetekniikan osastolle. Tammikuussa Jyrki ja Henri olivat Luleån teknisen yliopiston kokeellisen mekaniikan osastolla tekemässä kanteleen värähtelyn lasermittauksia.
Jyrki, kantele ja laservibrometri
Äänekkään kanteleen jäljillä
KANTELE
2·2007 12
Kantele laserin mitattavana. Kuva: Jyrki Pölkki
"Se on jatkotutkimusta niille Henri Penttisen väitöskirjaan liittyville tutkimuksille, joita tehtiin Otaniemessä aiemmin. Henrin tutkimuksessa pyrittiin ymmärtämään paremmin a) vapaareunaisen äänensäteilijän ja b) erillispohjan toiminta", kertoo Jyrki Pölkki Luleån tutkimusviikosta. Erillispohja ja vapaareunainen kansi on otettu käyttöön Jyrkin uusissa Kirjokansi-kanteleissa ja sointia on saatu voimakkaammaksi ja erityisesti basson sointia syvemmäksi. "Tätä rakennetta on käytetty soittimissa aika vähän. Voisi sitä varovasti sanoa keksinnöksikin, mutta toisaalta aina kun on luullut törmänneensä uuteen keksintöön niin huomaakin, että Kiinassa 400-luvulla tai Turkmenistanissa 1800-luvulla tai Saksassa 1920-luvulla tai jossain muualla onkin ollut jotain vastaavaa", pohtii Jyrki. "Uusien kanteleiden soinnin salaisuus on reunoihin asti värähtelevä laaja ääntä säteilevä pinta, eli kanteleen kansi, ja sitten erillispohja, joka estää äänen vaimenemista reuna-alueilla." Luleån teknisen yliopiston kokeellisen mekaniikan osasto tekee pääasiassa tutkimuksia teollisuudelle, joten tiloja, resursseja ja henkilökuntaa onkäytettävissä runsaasti. Siellä on tehty useita yksittäisiä soitintutkimushankkeita. "Tällä matkalla sain mukaani kaksi merkittävää väitöskirjaa, jotka siellä on tehty", Jyrki kertoo. Kanteleiden tutkimuksessa käytettiin laservibrometriä. "Laservibrometri on laite, jolla voidaan mitata pinnan värähtelyjä, mutta sillä voidaan kuvantaa myös ilmassa liikkuva ääniaalto. Se on aika huikeaa. Laite pystyy siis mittaamaan ilman tihentymisen ja harventumisen painevaihtelut jollakin välillä, esim. laitteen ja heijastavan seinän välillä. Nyt saimme käyttökelpoisia tuloksia vain korkeammilla äänillä, mutta kehittelimme metodia, jolla voitaisiin kuvantaa, mihin suuntiin ja miten ääniaalto lähtee soittimesta. Sitä kun pääsemme tutkimaan, niin viisastutaan taas mm. äänensäteilyn suuntaavuudesta." "Laservibrometri mittaa myös värähtelyt pituusmittoina, jolloin nähdään, että soittimen reuna-alueet todellakin värähtelevät vahvasti, minkä pystyy kyllä sormellakin havaitsemaan, mutta nyt se on myös numerotietoina paperilla." "Mittauksista saatava tieto vaikuttaa soitinrakennustyöhön hitaasti ja mutkan kautta, koska loppujen lopuksi rakentaminen tapahtuu muilla aistimilla. Tutkimus kuitenkin rohkaisee jatkamaan samaan suuntaan." "Musiikkiakustiikan ymmärryksen avulla voi välttää karkeat virheet. Väärinkäsitykset soittimien toiminnasta ovat hyvin yleisiä. Kun suunnitellaan
Tekniikan tohtori Henri Penttinen ja professori Per gren tutkivat Kirjokantta. Kuva: Jyrki Pölkki
uusia soitintyyppejä, niinkun minäkin jatkuvasti teen, luotan siihen, että tieteellisellä tiedolla voi välttää karkeita virheitä." "Olen aina pitänyt teoreettisesta ymmärryksestä ja en ole nähnyt siinä mitään vaarallista. En usko, kuten jotkut, että vaikkapa nuottien opetteleminen veisi luovuuden", Jyrki pohtii. "N. 1966 rakensin ensimmäisen kitaran. Veli tuli koulusta kesälomalle kitara mukanaan ja soittelin sitä. Veli vei soittimen syksyllä pois niin itselle piti rakentaa oma." Siitä lähti liikkeelle monien muidenkin soittimien rakentaminen. Kanteleeseen tutustuminen tapahtui kuitenkin myöhemmin. "Olin puuhannut kontrabassojen, sellojen, kitaroiden ja muiden soitinten kanssa ja sitten kuulin ensimmäisen kerran tavallisia kanteleita. Minusta ne olivat huonoja. Kuulin kyllä sitten Matti Kontion kautta yhtä Laasasen kanteletta ja sitten jossakin vaiheessa Ala-Kuhan tekemiä kanteleita, jotka olivat hyviä. Silti kanteleista jäi sellainen tuntu, että soitin ei vastaa soittajalle siten kuin vaikkapa sello tai kitara. Kanteleensoittajat ovat välttämättömään sopeutuneet ja kuulevat hienoudet sointivärissä ja saavat soittimesta paljon irti. Mutta saisi sitä dynamiikkaa silti olla." "Kirjokansien synty liittyy musiikkiakustiikan tutkimuksiin. Olen kuullut vanhoja lapakanteleita vaikkapa Valdis Muktupvelsin soittamana. Nyt minulla on tutkimuksien myötä ymmärrys siitä, miksi tämä rakenne toimii niin hyvin." Kirjokansien suunnittelussa on ollut muotoilun asiantuntijana mukana myös arkkitehti Ilari Ikävalko. "Työskentely muotoilijan kanssa on ollut ihanaa. Parasta on ollut se, että löysimme uusia ergonomisia ideoita mm. huiluäänten merkinnän kannen kilvellä. Hienosti muotoiltuja soittimia on myös mukavampi tehdä", kertoo Jyrki.
KANTELE
13 2·2007
Emma Vähätalo, Emma-Sofia Anttalainen ja Minttu Halme
Satumetsän tiellä
TEKSTI JA KUVAT: TIMO VÄÄNÄNEN
Lahden Felix Krohn -salissa tapahtui kaikenlaista jännittävää, kun lahtelaiset kanteleensoittajat loihtivat satumetsän konserttisalin lavalle soittaen monenlaisia kanteleita ja laulaen sekä tuttuja että uudempia satumaisia lauluja. Esiintyjiä oli 31. Konsertin järjestivät Finn-Kanteleet ry ja Lahden konservatorio.
Runsaslukuinen joukko oli pukeutunut monen monituisiksi satuhahmoiksi aina Pepistä ja Eemelistä keijuihin, lehmään, prinsessoihin ja Punahilkkaan asti. Konsertti esitettiin useamman kerran, yksi iltakonsertti ja seuraavana aamuna muutama konsertti päiväkodeille ja kouluille.
"Kantele on kiva, kun siinä on niin kaunis ääni. Aika paljon tulee soiteltua ja harjoiteltua. Melkein aina, kun kuljetaan kanteleen ohi, soitetaan vähän", kertoo keijujoukko yksimielisesti. Emma Vähätalo, Emma-Sofia Anttalainen ja Minttu Halme ovat hyvin innokkaita kanteleensoittajia. He ovat soittaneet 12 vuotta Mirva Minkkisen oppilaina.
Sanni Missonen, Mona Marjamaa ja Veera grönlund
Johanna Aho
Nina Hartikka, ja Mirva Minkkinen Sara Huotari
Antti Suokas, Johanna Aho, Neea Nieminen ja Annika Vihavainen
Emma Vähätalo ja Mirva Minkkinen
KANTELE
2·2007 14
MAAILMALLA
misesta ja koulutuksesta. Sambiassa perinteinen kulttuuuri on vielä elävää, mutta haasteet sen säilyttämisestä ovat pikkuhiljaa tulleet ajankohtaisiksi uusien kulttuurin muotojen vallatessa alaa.
Vilma Timonen Sambiassa
Joulukuussa 2006 tein unohtumattoman matkan Sambiaan Suomen ulkoministeriön kulttuurivaihdon merkeissä. Kahden viikon aikana ohjelmastani Sambian pääkaupungissa Lusakassa vastasi Suomen suurlähetystön lisäksi Kamoto Community Arts ryhmä. Kamoto on paikallinen taideyhteisö, joka tanssi, laulun ja soiton kautta opettaa perinteen arvostusta, perinteisten soittimien rakennusta yhtä hyvin kuin vaikkapa kertoo hygieniasta sekä muista tärkeistä jokapäiväisistä asioista. Vierailu alkoi 5.12. ja ohjelmassa olivat heti seuraavana päivänä Suomen lähettiläsparin isännöimät itsenäisyyspäivän juhlat ja esiintyminen. Ensimmäisen viikon ajan tein tiiviitä päiviä työskennellen Kamotolaisten kanssa. Opiskelimme toistemme kulttuureita, soitimme, lauloimme, tanssimme ja keskustelimme kansanmusiikista ja sen opetta-
Toisen viikon aikana meillä oli kaksi isompaa konserttia, joissa esitimme yhdessä sekä suomalaisia että sambialaisia lauluja. Lisäksi Kamoton tanssijat esittivät omaa ohjelmistoaan. Kantelesoolojakin mukaan mahtui. Varsinaisten konserttien lisäksi esiinnyimme myös useissa kouluissa, sairaaloissa sekä orpokodeissa. Vierailut ja työskentely oli unohtumaton kokemus. Oli aivan todella upeaa huomata, miten samanlaisia ihmiset ovat missä päin maailmaa tahansa ja kuinka sillä miten ymmärrämme toistemme kulttuureja voimme jakaa asioita vaikkei yhteistä kieltäkään välttämättä ole. Kamotolaisille lähti toukokuussa 15-kielinen kannel. Tarvikkeet sponsoroi Kanteleliitto ja soittimen on rakentanut ja työpanoksensa on lahjoittanut Erkki Okkonen.
Wilho ja yhtye Suomeen
Viidennen sukupolven amerikansuomalainen Wilho Saari tulee Suomeen kanteleyhtyeen kanssa. Wilhon iso-isoisoäiti oli Kreeta Haapasalo ja myös Wilhon isä oli kanteleensoittaja. Yhtye esittää Suomessa Jarkko Yli-Annalan säveltämän Kantelemessun. Alustava ohjelma: Su 27.7. Ti 24.7. Ke 25.7. To 26.7. Su 29.7. Su 29.7. Pe 3.8. klo 18 klo 19 klo 18 klo 19 klo 12 klo 18 klo 20 Olarin kirkko Leppävaaran kirkko Hyvinkään kirkko Tikkurilan kirkko Jokelan kirkko, Tuusula Riihimäen kirkko Varalan urheiluopisto, Tampere
Poron suikaus palkittiin
Euroopan yleisradioliiton Svetozár Stracina -kansanmusiikkikilpailussa Bratislavassa on tänä vuonna palkittu suomalainen teos Poron suikaus. Tekijät: Martti Pokela sekä esittäjät yhteistyössä. Esittäjät: Aili Ikonen, laulu, Senni Eskelinen ja Anna Kattainen, 36-kieliset konserttikanteleet. Tuottaja: Sirkka Halonen, YLE Kulttuuri/Musiikkiohjelmat. Musiikkitarkkailija: Seppo Salminen
Kantele Narniassa jälleen
Colorado Symphony Orchestra esitti Denverissä 18. ja 19.5. säveltäjä Harry Gregson-Williamsin itsensä johtamana puolituntisen sarjan musiikkia elokuvasta Narnian tarinat: Velho ja leijona. Mukana oli 85 henkinen orkesteri, 250 laulajaa, viulusolisti, puhallinsolisti sekä kantelesolistina Timo Väänänen.
Lisätietoja: Satu Mikkola, SatuM@aol.com
KANTELE
15 2·2007
OPETTAJAN PÄIVÄKIRJA
"Äi-tii! Kantele-lehdessä lukee, että kanteleeni on ameeba!"
Kaskuja ja ajatuksia
Joskus tulee mieleen, että suomalainen mielenlaatu tosiaan taitaa olla luonnostaan hieman melankolinen. On tilanteita, joissa itse asiassa ei voi välttyä tältä ajatukselta: esimerkiksi Helsingin bussilinjassa nro 39 räntäsateisena joulukuisena iltapäivänä Pitäjänmäen teollisuusalueella kanssamatkustajia katsellessa, bussin radiosta kaikuvan hartaanankean joululaulun kitistessä taustalla.
Tai yleisönosastoa lukiessa Euroviisujen alla. Tai lauantai-iltana lottoarvontaa jännätessä, kun nuristaan, ettei sieltä mitään tule (ja silti piti taas lotota). Negatiivisuuden ja alakuloisuuden huippu kuitenkin tiivistynee keskikesällä radiosta ilmoille kajahtavaan Lapin Kesään. Ei, korjaan. Kyllä se sittenkin tiivistyy isäni jokajuhannuksiseen hokemaan: "Tuas sitä lähettiin syksyä kohti!" Ajatus kaikkialle mustia lonkeroitaan työntävästä melankoliasta hiipi mieleeni tätä juttua kirjoittaessani, kun aloin miettiä, mitkä sanonnat voisivat kuvata musiikin tekemistä. Muististani putkahteli pinnistelemättä ikävällä latauksella varustettuja sanontoja, ja päästäni pääsi vain muutama kevyesti positiivinen kasku. Voih! Ja minä kun olin kaavaillut tästä jutustani jotain ihan muuta. "Itku pitkästä ilosta!" Lue: eipäs riehaannuta ilakoimaan siellä. Joutavat soittorallit ja laulunrenkutukset pois! "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa." Tämä on varsinainen negatiivisen ajattelun helmi. Mitä meillä olisi ja mitä osaisimme tehdä, jos tämä olisi mottomme? Apua. "Mies tulee itkupillistäkin, muttei tyhjän naurajasta." Entäs tyhjän soittajasta? "Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla" Lue: parempi varakieli kotona kuin kymmenen soitinrakentajalla. Lähtökohtaisena ajatuksena tuntuu olevan, että kohta se kieli kumminkin on poikki. Just, just. Sitten iloisempiin aiheisiin: "Antaa kaikkien kukkien kukkia" harva lausahdus voisi sopia yleensäkin musiikkiin paremmin. "Vierivä kivi ei sammaloidu" ja "Koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee". Nämä käyvät juuri kanteleelle paremmin kuin erinomaisesti kantelehan on kuin kameleontti. Se on myös ikiliikkuja ajassa. Kantele jatkaa kulkuaan vielä silloinkin, kun kukaan meistä ei ole enää tätä lehteä lukemassa. Se on muuttuva ja kehittyvä. Sitkeä alkueläin. Ameeba, joka ei kuole sukupuuttoon, vaan osaa muuntautua aina ympäristön vaatimusten mukaiseksi. Eihän se muuten olisi kulkenut sukupolvelta toiselle läpi vuosisatojen, jopa 2000 vuotta. Mitenkähän Väinämöisen perilliset aikanaan suhtautuvat vaikka kielimäärän kasvuun? Miten suhtauduttiin erilaisten soittotekniikoiden kehittymiseen? Tai kanteleen toisinpäin kääntymiseen? Mitä ajateltiin aikoinaan mullistavasta uutuudesta, koneistokanteleesta? Pelättiinkö, että vanha ja hyväksi todettu jää uuden ja muodikkaan (ehkä vain tähdenlennon) varjoon? Arvaukseni on: pelättiin. Kovastikin pelättiin. Liekö pelko ja ihmetys ollut samanlaista kuin mitä joskus ilmenee vielä tänä päivänäkin kanteleen muuttaessa muotoaan ja olemustaan. Ehkä kantele on muistuttanut passikuvaansa jo liian pitkän aikaa. Mutta eipä mitään hätää! Kantele on huomannut tämän, ja päivittää itseään nykyaikaan henkisen kasvun kurssilla, stylistillä, värianalyysissä, day spassa ja face-liftingissä.
TIINA KOMULAINEN
KANTELE
2·2007 16
mainos Kaustinen 1/1
JuLKAISuT
SANAN SYNTY
Nostatus, omakustanne 2006, nostatus.cjb.net Pekka Aho alias Kuuraparta kaivautuu runonlaulun ja pienkanteleiden maailmaan rumpuja, taontaa ja sähkökitaroitakaan unohtamatta. Pohjana on suomalais-ugrilainen perinne, mutta niin sanoitukset kuin tinkimätön toteutuskin ovat miehen omia. Alkuvoimainen paketti uutta shamanismia.
MEMNON
CNCD Finland 2007, CNCDcd05 www.memnon.fi Elektronista minimalismia sähkökanteleella ja koneilla. Memnon on kokeellisen musiikin duo, jossa työparina toimivat kantelemuusikko Eva Alkula ja äänisuunnittelija Ville Hyvönen. Memnon tutkii perinteisen soittimen ja modernin muotoilun, klassisen soittotekniikan ja nykyelektroniikan, nykymusiikin ja kokeellisen musiikin sekä sävelletyn musiikin ja äänimaiseman luomisen välille syntyviä rajapintoja ja niiden yhteentörmäystä. Ville manipuloi reaaliajassa Evan soittoa kannettavalla tietokoneella ja tuottaa elektronista äänimaisemaa sekoitettavaksi ja yhdisteltäväksi kanteleesta syntyvän äänimaailman kanssa. Levyllä on Memnonin omien miksausten lisäksi myös Vladislav Delayn ja DJ Scannerin miksauksia duon musiikista. Levyn julkistamiskonsertti pidetään Teatteri Takomossa 2.6.2007 klo 19:00.
GUSLI
www.gusli.ru Venäläisen kanteleen nimikkolehti on tietenkin venäjänkielinen, mutta sisältää artikkeleiden englannninkieliset tiivistelmät, jotka löytyvät myös yllä mainitulta kotisivulta. Guslin sukusoittimetkin ovat mukana, tässä ensimmäisessä numerossa kerrotaan kantelesta musiikkiterapiassa, konserttikoklen kehityksestä ja banduran uudesta noususta Ukrainassa. Gusli on kuitenkin pääosassa; on nuotteja, juttu studioäänityksestä ja esiintymisasuista, lasten sivut ja nettisivukatsaus. 64 sivua.
VICTORY SONGS
Ensiferum, Spinefarm Records 2007, www.ensiferum.com Ensiferumin levyllä yhdistyvät lempeät keskiaikaishenkiset instrumentaalisävelmät hurjasti repiviin metallivalleihin. Kantelekin on mukana.
LELO
Maanite 2007 www.maanite.fi MAA 02 Levyltä löytyy kokoelma suomalais-ugrilaisten kansojen sävelmiä. Perinteen tulkkeina musisoivat Gennadi Dulkin, Leena Joutsenlahti, Maija Karhinen-Ilo, Anna-Kaisa Liedes ja Timo Väänänen.
KANTELE
2·2007 18
NuOTTILIITE 5
Improvisointiharjoituksia pienkanteleille
Tällä kertaa nuottiliite sisältää esimerkkejä improvisointiharjoituksista. Lähtökohdiksi on näissä esimerkeissä poimittu " Kappaleen opettelu runkosävelten kautta improvisoiden" ja tutti- sooloharjoitukset. Ensimmäisessä esimerkissä voidaan edetä Brisahka- kappaleen soittoon tai harjoitella pelkästään sointupohjaista "plimpotustyylin" musisointitapaa. Nämä harjoitukset ovat esimerkkejä pääasiassa kymmenkieliselle kanteleelle, mutta ovat soitettavissa ja sovellettavissa myös mm. viisikieliselle kanteleelle tai muilla soittimilla. Harjoituksia voi myös soittaa näppäily- tai sulkutekniikalla. Tärkeintä soitossa on luovuus ja onnistumisen ilo sekä musiikin tekemisestä nauttiminen. Opettajan tehtävä on suurelta osin rohkaista lasta, nuorta tai aikuista soittajaa ilmaisemaan omia tunteitaan. Hienovarainen muuntelukin on jo askel improvisaation suuntaan. Muuntelua ja improvisointia kannattaa harrastaa soittotaipaleen kaikissa vaiheissa, koska se on olennainen osa pienkanteleiden musiikkiperinnettä. Siksi sitä olisi hyvä myös opettaa alusta alkaen, jolloin siitä tulee luonteva osa kanteleensoittoa. Jokainen voi keksiä ja soveltaa rajattomasti lisää vastaavia harjoituksia vaikkapa yhdessä oppilaiden kanssa. Lisää näiden harjoitusten taustoista voi lukea taiteelliseen jatkotutkintooni kuuluneesta kirjallisesta työstä "Improvisointi pienkanteleilla" (2006). Työtä voi halutessaan kysellä tekijältä sähköpostitse: minna.raskinen@cou.fi. Improvisoinnin iloa!
TEKSTI: MINNA RASKINEN, KUVAT: TIMO VÄÄNÄNEN
5.1 Brisahka: kappaleen opettelu runkosävelten kautta improvisoiden Seuraava harjoitus perustuu runko- tai iskusävelajatteluun. Kappaleesta karsitaan muut sävelet ja rytmit niin, että jäljelle jää vain iskusävelet. Ensin opetellaan pelkät neljäsosat, jonka jälkeen aletaan tihentää niiden ympärille omia rytmejä ja vähitellen melodiamuunteluita. Melodiaa voidaan varioida: 1. rytmisesti monipuolinen eri rytmikuvioiden käyttö tauot sitomiset 2. 3. 4. harmonisesti moniäänisyys rakenteellisesti vaihtelemalla eri osien paikkoja ja toistojen määrää tulkinnallisesti iskusävelet nyanssit artikulointi, aksentit ja painotukset tempon, voimakkuuden ja intensiteetin vaihtelut 5. käyttämällä koristelua ja tehokeinoja (efektejä) huilu- ja mattaäänet triolit ja heleet kynnen käyttö
19
KANTELE
2·2007
NuOTTILIITE 5
nyanssit 5.
iskusävelet
artikulointi, aksentit ja painotukset tempon, voimakkuuden ja intensiteetin vaihtelut huilu- ja mattaäänet triolit ja heleet kynnen käyttö sormisammutukset vartaan juuresta soitto jne.
käyttämällä koristelua ja tehokeinoja (efektejä)
Esimerkki 1: Mikko Röbelin soittama Brisahka:
sävelmän runko (iskusävelet) voidaan valita seuraavasti:
tai Aluksi soitetaan pelkkiä iskusäveliä, sitten lisätään erilaisia rytmejä systemaattisesti esimerkiksi seuraavassa järjestyksessä: a) e)
31
b)
f)
c)
g)
d)
a
KANTELE
b 2·2007
20