3 Pääkirjoitus K antele-lehdessä on viime vuosina esitelty suomalaista kantelekenttää maakunnittain, ja tässä lehdessä näkökulma laajenee Atlantin yli Pohjois-Amerikkaan. Amerikka-teemaa pohdittiin lehden toimituksessa jo viime keväänä, kun lehteen useita vuosia kirjoittanut Jenni Venäläinen suunnitteli oman yhtyeensä kiertueen oheen tapaamisia Yhdysvaltojen kanteleväen kanssa. Jennin työn ansiosta saamme lukea usean amerikkalaisen kanteleensoittajan haastatteluja, ja niiden kautta piirtyy kuva ihmisistä, joilla on edelleen kosketus suomalaisiin sukujuuriinsa. Moni heistä on lehden lukijoille tuttu entuudestaan. Koko lehden artikkelien kautta kuva amerikkalaisesta kantelekulttuurista näyttäytyy myös historiallisessa valossa, ja kaikkialla on mukana kulttuurinen sidos Suomeen. Aapo Similä kiersi melkein sata vuotta sitten ympäri Amerikkaa kanteleensa kanssa, ja esiintyi sekä amerikansuomalaisille yleisöille, mutta myös yleisöille, joille kantele oli aivan vieras soitin. Similä kiersi samoja seutuja kuin Jenni Venäläinen Melkutus Party -yhtyeensä kanssa, ja Similän ansiosta kantele soi ensimmäistä kertaa jopa New Yorkin Carnegie Hallin lavalla. Vaan ei suinkaan viimeistä kertaa, kuten Eija Kankaanrannan juttu Itä-Helsingin musiikkiopiston New Yorkin matkasta viime vuodelta meille kertoo. Yhdysvaltojen poliittinen tilanne on tätä numeroa tehdessä heittänyt romukoppaan kaiken inhimillisen tavan kommunikoida eri yhteisöjen välillä, mutta toinen toistaan järjettömämpien uutisten ei kannata antaa häiritä lehden juttujen lukemista. Amerikassa on vahvaa yhteisöllisyyttä, ja sen kantelepiireissä näkyy edelleen vahva sidos Suomeen ja suomalaiseen kieleen ja kulttuuriin. Useimmille amerikkalaisille, jotka kanteleen tuntevat, on se edelleen suomalaiskansallinen symboli. Kysyin kuitenkin musiikintutkija Carl Rahkoselta, voisiko kantele löytyä vaikkapa jonkun Appalakkien bluegrass-folkia soittavan bändin soitinvalikoimasta ilman sidettä suomalaisuuteen, ja Rahkosen mukaan kantele on levinnyt Amerikassa myös amerikansuomalaisen kulttuurin ulkopuolelle. Olisi kiinnostavaa tietää, missä kaikkialla soittimeen voi törmätä, ja toisaalta millä tavoin vaikkapa muiden kantelemaiden siirtolaisyhteisöjen jälkeläiset kannattelevat heidän omien "psaltteri"-soittimiensa kulttuuria. Kanteleliitto on monen muun kulttuuritoimijan tavoin joutunut tänä vuonna tuntuvien rahoitusleikkausten kohteeksi ja lehti ilmestyy tänä vuonna vain kaksi kertaa. Työskentelemme kovasti liiton ja Kantele-lehden rahoituksen parantamiseksi. Siihen tarvitaan koko kanteleväkeä. With harmonious greetings,
KANTELE 1/25 4 Kanteleita ja vesiputouksia Kanteleita ja vesiputouksia
5 Kanteletaiteilija Jenni Venäläinen teki Yhdysvaltojen kiertueen Melkutus Party -bändinsä kanssa syyskuussa 2024. Matkalla yhtye soitti konsertteja, piti työpajoja, kohtasi Yhdysvaltojen kanteleväkeä ja pääsi kokemaan upeaa luontoa. Matkakertomus ja sitä seuraavat haastattelut ovat kaikki Jennin kirjoittamia. teksti J enni V enäläinen Sähköposteja ja viisumipaniikkia U SA:n kiertueelle päätyminen oli monen asian summa. Päädyin syksyllä 2022 Seattlen alueella toimivan kanteleyhtye Evergreen Livakat Kantele Ensemblen (ELKE) etäohjaajaksi ja aloin pian haaveilla ryhmän näkemisestä livenä. Keväällä 2023 sähköpostiin tupsahtikin Yhdysvalloista kutsu esiintymään ja opettamaan Michiganin Ironwoodiin Kantele Festiin. Myöhemmin selvisi, että tarjous oli tullut SibeliusAkatemian kautta, kun sieltä oli kyselty kanteleensoittajien yh-teystietoja. Vaikka Michigan ja Washingtonin osavaltiossa sijaitseva Seattle ovat melko eri puolilla Yhdysvaltoja, päätin yhdistää nämä reissut. Kantele Fest oli alun perin tarkoitus järjestää jo syksyllä 2023, mutta aikataulullisten haasteiden vuoksi se siirtyikin syksylle 2024. Tapahtuman siirtyminen oli osallistumiseni kannalta olennaista. Työviisumien hankinta vie todella paljon aikaa ja alkuperäinen neljän kuukauden varoaika ei tähän olisi millään riittänyt. Nyt lähes 1,5 vuoden valmisteluaika mahdollisti koko kiertueen kokoamisen syyskuulle 2024. Ironwood ja Seattle olivat kiertueen tukikohdat ja näiden ympärille ryhdyin rakentamaan muita keikkoja. Keikkamyynti oli pitkä prosessi ja sähköpostit suhahtelivat ahkerasti mantereiden välillä. Muutamien keikkajärjestäjien kanssa pidin myös videopalavereja sähköpostien lisäksi ja keikkapäivien saaminen järkevään järjestykseen vaati pohdintaa. Olin kuitenkin tyytyväinen kiertueen lopputulokseen! Lähes kahden ja puolen viikon kiertue tulisi kulkemaan viidessä osa-valtiossa: Oregonissa, Washingtonissa, Minnesotassa, Michiganissa ja Wisconsinissa. Keikkamyyntiä vaikeammaksi tieksi osoittautui työviisumien hankinta. Ensikertalaisena urakka tuntui äärimmäisen vaikeaselkoiselta ja sekavalta, joten pyysimme viisumiapuun Sirpa Lahden. Hänen kanssaan saimme kasaan tarvittavan valtavan pinon liitteitä ja Yhdysvalloista lakifirma Covey Law’n hoitamaan viisumiasioita. Kyseinen firma on hoitanut monien muusikoiden viisu-miprosesseja, joissa voi olla monen monta mutkaa ja stressaavaa hetkeä. Yhdeksi yksityiskoh-daksi voisi nostaa sen, kuinka viisumihaastattelupäivänä lähetystön ovella meille kerrottiin, että kaikki sen päivän haastattelut on peruttu. Lähetystö oli laittanut korvaavan ajan niin lähelle lähtöä, ettei se heidän omien ohjeidensa mukaan riittäisi prosessin loppuunsaattamiseen ennen lähtöä. Mieliala ei ollut kovinkaan korkealla tuona päivänä, ja mahdollinen kiertueen peruuntuminen täytyi prosessoida mielessä. Haastatteluasia Viereisellä sivulla: Yhdysvaltoihin saapumisyön jälkeinen retki vesiputouksille. Kuva: Jenni Venäläinen.
KANTELE 1/25 6 selvisi lopulta onneksi parhain päin. Viisumit saapuivat samalla viikolla kuin lähtöpäivä, ja pystyimme huokaisemaan helpo-tuksesta: kiertue toteutuu! Yhtenä osana kiertueeseen valmistautumista oli myös kanteleelle lentolaukun hankinta. Päädyin tilaamaan kuopiolaiselta Viking Prolta lentolaukun, jossa kaksi kantelettani matkustivat. Lämpimiä kohtaamisia Länsirannikolla Yhdysvaltojen länsirannikolle saavuimme illalla 6. syyskuuta ja saimme levätä matkasta muutaman päivän ennen ensimmäistä esiintymistä. Olimme kiertueen ensimmäisen viikon kotimajoituksissa ja ensimmäiset majoittajat olivat ihanat Blessleyt, joita myös haastattelen jäljempänä. Valerie Blessley oli minulle tuttu jo kanteleryhmä ELKE:n etäopetuksesta. Muusikko-Valerie ja hänen miehensä, soitinrakentaja-Mark pitivät meistä hurjan hyvää huolta ja näyttivät meille paikallista upeaa luontoa. Koko kiertueen luontoteemaksi muodostuivat vesiputoukset, sillä pääsimme näkemään niitä kaikkialla! Blessleyden inspiroiva talo oli täynnä soittimia, ja siellä oli erikseen verstas ja keramiikkapaja. Ensimmäinen esiintymisemme oli 8. syyskuuta Nordia Housessa Portlandissa, Oregonin osavaltiossa. Täällä Pohjoismaille omistetussa rakennuksessa järjestetään erilaisia tapahtumia ja tiluksilla on myös pienet mökit jokaisen maan kunniaksi. Esiintymistilana oli pieni juhlasali, jonka yleisöpaikat täyttyivät ja saimme ihanan ja lämpimän vastaanoton! Amerikkalainen yleisö on hyvin ulospäin suuntautunutta ja näyttää auliisti, jos pitää sisällöstä. Koko kiertueemme keskittyi Yhdysvaltojen suomalaisalueille, joten suomensukuiset yleisön jäsenet olivat esiintymispaikoillamme ilahtuneita saadessaan kuulla kanteletta ja suomen kieltä. Toinen etappi oli Washingtonin osavaltiossa sijaitseva Seattle, jossa tapasin ELKE:n soittajat. Oli ihanaa tavata Jenni opettamassa 5-kielistä kanteletta Hurleyn koululaisille. Kuva: Zona Wick.
7 kasvokkain soittajat, joita olin opettanut pari vuotta etänä. Majoituimme yhtyeen jäsenen Eva Männistön kotona, jossa meitä emännöi ELKE:n perustaja Satu Mikkola. Seattlen päiväaikataulut olivat hyvin tiiviit, sillä olin halunnut saada lyhyeen aikaan mahdollisimman paljon opetusta, koska muista keikoista johtuen pystyimme olemaan siellä vain muutaman päivän. Maanantaina ja tiistaina pidimmekin intensiiviset työpajat ELKE:n kanssa ja tiistai-iltana 10.9. oli vuosittaisen Kalevala-juhlan aika. Yhtyeemme ohjelmisto on hyvin monipuolista ja nyt livenä soittaessamme oli myös mukavaa improvisoida hiukan yhdessä. Kalevala-juhla järjestettiin Leif Erikson Hallissa ja tapahtumassa oli paljon ohjelmaa. Suomalainen kuoro, kansantans-siryhmä, kanteleryhmä ELKE ja Melkutus Party esiintyivät yleisölle, jota oli suuresta vaaliväittelyillasta huolimatta saapunut mukavasti paikalle. Oli todella haikeaa jättää kanteleryhmäläiset ja suunnata eteenpäin kiertueella. Yhteissoittamisen riemu ja kaikkien lämmin vieraanvaraisuus saivat lähtöhalauksia tehdessä liikuttumaan. Seuraavana päivänä silmät pääsivätkin sitten kostumaan Tyynenmeren aalloista! Suuntasimme keikalle Astoriaan, takaisin Oregonin osavaltioon. Pysähdyimme matkalla näkemään Snoqualmie Fallsin (monille tutumpana nimenä Twin Peaks -sarjan vesiputoukset) sekä uimaan Tyynessä valtameressä, joka oli mahtava kokemus. Astoriassa on paljon suomensukuisia ihmisiä ja siellä olisin mielellään kierrellyt pidempäänkin kuin yhden päivän. Soitimme KALA-esiintymistilassa, joka oli sympaattinen pieni klubi. Paikan pitäjä Dinah oli mahtava persoona, joka huusi muutamia osaamiaan suomenkielisiä lauseita, kuten ”Minä rakastan sinua!” säännöllisin väliajoin. Kun aamuvarhain heräsimme majapaikastamme ja näimme omenoista nuokkuvat puut puutarhassa ja meren, lentokentälle ajaminen ei tuntunut kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Sinne kuitenkin suuntasimme ja matkamme jatkui Minnesotan osavaltion suurimpaan kaupunkiin Minneapolikseen. Opetusta ja uintia Keskilännessä Minneapoliksessa kävin 13.9. pitämässä luennon Minnesotan yliopistossa (University of Minnesota). Aiheena oli kantele, karjalainen kanteleperinne ja oma musiikkini. Osallistujat koostuivat pääosin tohtoriopiskelijoista, joista suurin osa opiskeli klassista kitaraa pääsoittimena. Heillä olikin monia tarkkoja teknisiä kysymyksiä kanteleen soittamisesta, ja vierailusta jäi lämmin mieli. Kun luennon jälkeen luvattu opiskelijakyyti ei saapunutkaan, opiskelijat lähtivät yhdessä mi-nua auttamaan ja kävelimme painavan lentolaukkuni kanssa The Cedar Cultural Centeriin, jossa soundcheck illan keikkaa varten odotti. The Cedarissa esiintyminen oli hieno kokemus: pohjoismaiset kansanmuusikot käyvät siellä ahkerasti esiintymässä ja pääsimmekin jättämään muiden bändien tavoin takahuoneen seinälle oman bändimme muiston. Siellä keikkailevat voivatkin koittaa etsiä Melkutus Partyn nimen seinästä! Minnesotan yliopistossa voi opiskella suo-mea ja muutama suomen kielen opiskelija tuli kuuntelemaan keikkaa. Konserttien jälkeiset keskustelut yleisön jäsenten kanssa olivatkin koko kiertueen parasta antia. Koska kiertueen järjestely oli ollut haastavaa, oli mahtavaa paikan päällä tuntea, miten merkityksellistä siellä soittaminen oli. Seuraavana etappina oli viikko Ironwoodin pikkukaupungissa Michiganin osavaltiossa. The Historic Ironwood Theatren järjestämä Kantele Fest oli ollut jo viikon käynnissä ennen meidän tuloa. Yhdysvaltalainen kanteleensoittaja Kay Seppala oli käynyt opettamassa kanteletyöpajoja Ironwoodin kouluissa sekä naapuri
KANTELE 1/25 8 kaupungissa, Wisconsinin osavaltion puolella olevassa Hurleyssa. Ironwoodin teatterilla oli parisenkymmentä viisikielistä kanteletta, joten lapset ja nuoret todella pääsivät soittamaan itse. Meidän viikon ohjelmassa oli käydä pitämässä työpajoja samoissa kouluissa. Teatteriyhdistyksen puheenjohtaja Zona Wick oli laatinut meille hyvän oh-jelman ja kuljetti meitä kouluihin. Minä opetin kanteletta ja runolaulua sekä kerroin kanteleesta ja Suomesta. Bändikaverini pitivät oppitunteja kehorytmiikasta ja liveluuppauksesta. Oli kiinnostavaa päästä kurkistamaan yhdysvaltalaisten koulujen arkeen ja tavata nuoria oppilaita. Pienimmät oppilaat halusivat kiihkeästi tietää, onko Suomessa Walmartia tai McDonaldsia ja yksi oppilas kertoi hänellä olevan pesukarhu lemmikkinä. Kävin myös pitämässä aikuisten kanteletyöpajan Little Finlandissa, joka on suomalaisen kulttuurin kokoontumispaikka. Kantelepajaan osallistujista muutama soitti kanteletta ensimmäisen kerran. Jotkut olivat soittaneet pidempäänkin. Ironwoodin viikon aikana meillä oli myös mukavasti vapaa-aikaa ja sen käytimmekin ahkerasti Lake Superiorin ympäristön tutkimiseen. Lake Superior on pinta-alaltaan maailman suurin makeavetinen järvi (Baikal on tilavuudeltaan suurin) ja sen halki kulkee Yhdysvaltojen ja Kanadan raja. Kävimme uimassa ja grillaamassa Black River Harbourin rannalla ja katsomassa matkan varrella olevat lukuisat upeat vesiputoukset. Virtaava vesi, metsä ja luonnonrauha olivat mat-kustamisen jälkeen ihanan tasapainottavia ja vaikuttavia kokemuksia. Kiertuekohteissa ymmärsimme hyvin, miksi suomalaiset olivat niille seuduille hakeutuneet niin samankaltaista siellä oli kuin Suomessa. Kuitenkin maisemien suuruus oli omaa luokkaansa tuolla valtameren takana. Kiertueemme päättyi 21.9. konserttiimme Ironwoodin historiallisessa Melkutus Party esiintymässä upeassa Historic Ironwood Theatressa. Kuva: Zona Wick.
9 teatterissa. Vanha teatteri antoi komeat puitteet konserttiin ja oli ilo päättää matka sen lavalle. Kaiken kaikkiaan reissu oli todella mahtava, ja onneksi siihen liittyneet haasteet tapahtuivat ennen kiertuetta ja itse reissusta saimme vain nauttia. Community class 5-kielisen kanteleen soitosta aikuisille Little Finlandissa. Kuva: Zona Wick. Melkutus Party on Jenni Venäläisen albumi ja yhtye. Vanhat kanteleella soitetut karjalaiset tanssisävelmät ja tästä perinteestä inspiroituneet omat sävellykset yhdistyvät elektroniseen musiikkiin. Melkutus Party -albumin Jenni teki yhdessä kuopiolaisen säveltäjä-tuottaja Antti Elias Huuskosen kanssa. Levyyhtiö Nordic Notes julkaisi albumin vuonna 2023. Melkutus Partyn kanteleina ovat 15+4 Kirjokansi sekä 9kielinen Novgorodin lyyrakantele. Livebändissä soittavat Jennin lisäksi Janne Storm (live-elektroniikka, syntetisaattori, cetara) ja Tatu Viitala (elektroniset perkussiot). Yhtye on esiintynyt Suomen lisäksi USA:ssa. Melkutus Party -albumi oli Jennin sooloalbumi, ja nyt yhtye valmistelee ensimmäistä yhteistä levyään.
KANTELE 1/25 10 USA & KANTELE: luova pariskunta blessley V alerie Klemetti Blessley ja Mark Blessley ovat Yhdysvaltojen länsirannikolla, Oregonin Vancouverissa asuva pariskunta. Valerie on muusikko, opettaja ja keramiikkataiteilija, Mark soitinrakentaja ja kiropraktikko. He asuvat maaseutumaisella alueella kauniissa talossa, joka on täynnä soittimia, taidetta ja keramiikkaa. Valerie, millainen historia sinulla on kanteleen kanssa? Valerie K. Blessley: Minulla on suomalaiset sukujuuret isoisäni kautta. Hän muutti Suomesta ylä-Michiganiin vuonna 1900. Hän oli räätäli, kuten hänen isänsä ja isoisänsäkin. En ollut koskaan kuullutkaan kanteleesta ennen ensimmäistä Suomen vierailuani. Olin aloittanut harPääsin tapaamaan ja haastattelemaan ihania kanteleihmisiä Yhdysvalloissa ja sain runsaasti lisäyhteystietoja tulevaisuutta ajatellen. Kaikista haastatteluista huokui rakkaus kanteleeseen ja ihmisten into ja energia tehdä töitä soittimen parissa. Monien huolena on kuitenkin harrastuksen jatkuvuus ja nuorten soittajien saaminen kanteleen pariin. Etäopetuksen muuttuminen tavanomaisemmaksi avaa paljon uusia mahdollisuuksia kulttuurivaihtoon Suomen ja Yhdysvaltojen välillä mutta myös USA:ssa itsessään: maahan on valtavan suuri. Paikalliset kantelerakentajat ovat tärkeä osa kanteleen jatkuvuutta Pohjois-Amerikassa, sillä esimerkiksi soittimen tilaaminen Suomesta käy tullimaksujen myötä hyvinkin kalliiksi. seuraavien aukeamien tekstit ja haastattelut J enni V enäläinen
11 punsoiton vuonna 1990 ja sitten vuonna 1992 matkustimme Sotkamoon mieheni Markin kanssa. Isoisäni veli oli kuollut ilman testamenttia ja asianajaja halusi kaikki koolle, jotta ilman omistajaa jäänyt talo Sotkamossa saataisiin tasapuolisesti jaettua. Sen sijaan, että olisimme allekirjoittaneet papereita etänä, päätimme matkustaa Suomeen ja tavata sukulaisiani! Talosta tullut pieni summa jaettiin Suomen markkoina, joten päätimme käyttää ne ennen kotiinpaluuta. Saimme ostettua pellavaisen laudeliinan saunaan, Suomen lipun – ja Kaustisen soitinverstaan 10-kielisen kanteleen ja soitto-oppaan. En tiennyt mitään kanteleista, mutta rakastuin soittimen ääneen. Soitto-opasta tavasin sanakirjan kanssa ja oppaan kuvien avulla, opettelin sointuja ja sen sellaista. En päässyt kovin pitkälle, sillä harppu oli minulla silloin ykkösjuttuna. Harppukonferenssissa vuonna 1996 näin ensimmäisen kerran konserttikanteleen ja ajattelin, että ”Vau, onpa hieno soitin!”. Vipujen logiikka oli konserttiharpusta tuttu konsepti, vaikka harpussa ne toki ovatkin jalkapedaaleina. Tästä muutama vuosi myöhemmin vuonna 2000 Nasellessa Washingtonin osavaltiossa järjettiin FinnFest. Siellä oli kantelehuone, jossa Wilho Saari ja hänen vaimonsa Kaisa Saari olivat opettamassa. Paikalla oli myös Evergreen Livakat Kantele Ensemblen Satu Mikkola, jonka kautta sain tietää ryhmän olemassaolosta ja liityin siihen. Satun avulla minulle tilattiin 36-kielinen kotikantele ja aloin soittamaan sillä ryhmässä. Ostin myöhemmin myös 29-kielisen kanteleen, sillä soittimen koon vuoksi sen kanssa on helpompi matkustaa. Siihen aikaan soitin enemmän isoa kanteletta, sillä sitä oli helpompi opetella harpun rinnalla. Soitan isoa kanteletta lyhyeltä sivulta Perhojokilaakson tyyliin. Harpunsoittajana olen tähän ”suuntaan” tottunut. Tosin juuri harpun takia vaihdoin kanteleeseen g-sävelen merkit f-säveleen – tuntui, että muuten olisin mennyt sekaisin! Pikkuhiljaa aloin opettelemaan kunnolla pienkanteleiden soittoa ja näppäilytekniikka ja soitan nykyään konserttikanteletta. Olen saanut oppini suomalaisilta kanteleopettajilta ja Wilho Saarelta. Mitä hauskoja ja ihania muistoja sinulla on kanteleen kanssa? Vuonna 2006 soitimme kanteleryhmän kanssa Suomessa Kantelemessu-kiertueen. Se on yksi kohokohdistani kanteleen kanssa. Olimme Suomessa kolme viikkoa ja ehdin myös vierailla soitinrakentajien luona. Kävimme Koistinen kanteleen luona ja Leppävirralla Soitinrakentajat Amf:llä. Jyrki Pölkki esitteli kaiken verstaalla ja halusin ostaa 11-kielisen kanteleen. Minulla ei kuitenkaan ollut sillä reissulla mukana koko tarvittavaa summaa – mutta Jyrki antoi kanteleen minulle silti mukaan! Maksoin tietysti koko summan reissun jälkeen, mutta minua liikutti todella paljon kanteleväen luottamus toisiinsa. Toinen esimerkki tästä luottamuksesta on tarina, jolloin sain tehtäväkseni kuljettaa kotikantele soittajalta toiselta. En tuntenut kumpaakaan heistä, mutta he luottivat minuun täysin. Kokeilin kotona tätä soitinta ja ihastuin sen soundiin. Kysyin soittajalta, jolle olin sitä viemässä, voisinko pitää kanteleen vielä kymmenen päivää, jotta voisin harjoitella sillä ja käyttää sitä äänityksissä. Sekin onnistui! Eli kanteleväen yhteishenki on ihanimpia muistojani. Miten työskentelet kanteleen kanssa? Opetan muutamia oppilaita ja esiinnyn ahkerasti. Esiinnyn soolona ja duona ystäväni Jennifer Pratt-Walterin kanssa. Hänen kanssaan soitamme Revontuli-nimellä suomalaisja skandinaavitapahtumissa ja Celtic Muse -nimellä muualla. Aloitimme ensin Celtic Muse -nimellä ja se on tunnetumpi. Soitamme niin paljon keikkoja kuin vain saamme! Tyypillisiä esiintymispaikkoja ovat häät, kaikenlaiset
KANTELE 1/25 12 juhlat, pohjoismaiset tapahtumat sekä kirjastoja vanhainkotikeikat. Pohjoismaisissa tapahtumissa soitan aina kanteletta, enkä harppua. Duomme soittimina ovat erikokoiset kanteleet, huilu, nokkahuilu, tinapilli, kehärumpu ja harput. Millaisia haaveita tai toiveita sinulla on kanteleen kanssa? Toivon enemmän kanteleesta kiinnostuneita alueelle. Haluaisin opettaa enemmän enkä halua kantelekulttuurin häviävän Yhdysvalloista. Kanteleryhmän jäsenet ovat useimmat iäkkäämpiä, joten olisi tärkeää saada uusia sukupolvia mukaan. Mark, miten aloit rakentamaan soittimia? Mark Blessley: Olen ollut puuseppä koko elämäni, kuten isänikin. Olen rakentanut ja korjannut taloja ja rakentanut soittimia. Toimin kiropraktikkona vuosikymmeniä ja jäin juuri siitä toimesta eläkkeelle. Soitinten pariin päädyin Valerien myötä. Hän halusi saada harpun ja oppia soittamaan. Vuokrasimme ensin soittimen, mutta se oli kallista. Siispä ajattelin, että voisin rakentaa sellaisen itse! Lisäksi olin aloittanut kiropraktikko-opintoni ja tarvitsin rahaa opintojen kattamiseen. Ajattelin, että harppuja myymällä saisin tuloja. Tutkin lukuisia harppuja ja niiden rakenteita. En kopioinut kenenkään harppua, vaan näistä tiedoista kokosin sitten oman versioni. Kun Valerie kiinnostui kanteleensoitosta, aloin tekemään myös niitä. Millaisia soittimia rakennat? Olen tehnyt 29-ja 30-kielisiä harppuja. Olen myös tehnyt 61-kielisiä kromaattisia harppuja (engl. ”cross-strung harp” / ”chromatic double harp”). Olen tehnyt lukuisia pienkanteleita: 5-, 10-, 11+4 ja 15-kielisiä, joista kaikki ovat siipimallisia. Olen tehnyt myös Valerien duokaverille Jenniferille 6-kielisen kanteleen tilauksesta, hän halusi kanteleeseensa kuusi kieltä. Teen kanteleita myyntiin myyjäisiin ja joskus tilauksesta. Soittimia tehdessä on hyvä aina käyttää paikallista puuta ja täällä sitä riittää. Käytän soittimissani leppää, kirsikkaa, vaahteraa ja pähkinäpuuta. Vitsailenkin monesti soittimen hankkijoille, että haluavatko he kirsikkaa, vaniljaa (vaalea kantele) vai suklaata (tumma kantele). Miten opit rakentamaan kanteleita? Olen oppinut tekemällä. Parasta oli, kun vuonna 2008 Erkki Okkonen oli Yhdysvalloissa Mainessa pitämässä kanteleenrakennustyöpajaa. Erkki opetti virsikanteleen ja siipimallisen kanteleen rakentamisen. Opin todella paljon ja se on parhaita muistojani kanteleen parissa! Vain toinen rakentaja voi opettaa ja näyttää asioita, joita ei muuten tietäisi tai osaisi ratkaista. Kuten mistä vaikkapa ohentaa puuta, jotta kantele soi hyvin. Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on? Jäin juuri eläkkeelle terveydenhoitoalalta, joten mietin parhaillaan, mitä minusta tulee isona! En ole kamalasti mainostanut kanteleitani, joten nettisivujeni päivitys täytyisi tehdä. To do -lista on ollut pitkä eläkkeelle jäännin jälkeen! Haluan tehdä paljon kanteleita, osat 11+4 -kanteleeseen ovat jo valmiita. Meillä on tarvikkeita lukuisten kanteleiden tekoon. Terveisiä Kantele-lehden lukijoille? Valerie: Duokaverini Jennifer on sanonut kauniisti, ettei ole koskaan liian myöhäistä opetella jotain ihanaa. Haluankin siis sanoa: hanki kantele! Ei ole vääriä ääniä, kantele on ystävällinen soitin. Osta vaikka 5-kielinen kantele ja käytä sitä omaan rentoutumiseen. You can learn for your own amazement! Mark: Pidä hauskaa ja improvisoi! Ja: kirsikka, vanilja vai suklaa?
13 USA & KANTELE: KAY SEPPÄLÄ Kay Seppälä on kolmannen polven amerikansuomalainen, joka on opettanut niin kanteleensoittoa kuin kansantanssiakin. Haastattelussa Kay kertoo Michiganin alueen kantele-elämästä. Hei Kantelelehdestä! Miten esittelisit itsesi lukijoille? Kay Seppälä: Olen Kay Seppälä Michiganin Houghtonista, jonne sataa joka talvi 5 metriä lunta! Tämä vuosi on minun 21. vuosi Kivajat Finnish Dancers -lasten tanssiryhmän ohjaajana. Ryhmässä käy 5-17 -vuotiaita lapsia ja tanssimme perinteisiä suomalaisia kansantansseja. Olen opettanut kanteletta vuodesta 2008 ja olen parhaillaan Ilon Kaiku Kantele Ensemblen ohjaaja. Opetan 5ja 10-kielisiä kanteleita. Teen tätä vapaaehtoisena Finnish American Heritage Centerissä Hancockissa Michiganissa, jota Finlandia Foundation National sponsoroi.
KANTELE 1/25 14 Miten kantele tuli elämääsi? Olen tyttönimeltäni Marttinen ja kolmannen polven amerikansuomalainen. En ymmärtänytkään, kuinka amerikansuomalainen olin, ennen kuin muutin pois kotoa Michiganin Upper-Peninsulasta. Valmistuttuani Minneapolisin Augsburg Universitystä jäin kaupunkiin ja liityin kansantassiryhmään ”Kisarit Finnish American Folk Dancers”. Siellä tapasin amerikansuomalaisen mieheni ja sain kuulla Joyce ”Mother Kantele” Hakalasta. Hän oli aloittamassa pienkanteleryhmää. En ole koulutettu muusikko, mutta soitin huilua koko yliopistoaikani. Tiesin, että saisin kyllä kanteleen viisi kieltä haltuuni! Koivun Kaiku -yhtye perustettiin vuonna 1984. Viimeinen esiintymisemme oli Duluthin FinnFesteillä vuonna 2008. Kerro lisää Koivun Kaiusta! Se on hyvä tarina! Kukaan meistä ei ollut ammattimuusikko, Joyce oli esimerkiksi eläinlääkäri. Nyt kun kuuntelen meidän levyjämme, olen hämmästynyt – jestas, että olimme hyviä! Lisäsimme ajan myötä 10-kielisiä kanteleita ja lopulta 4-5 jäsentä alkoi soittamaan konserttikanteleita. Joyce teki sovitukset, joissa käytimme näitä kaikkia kanteleita. Yhtyeessämme oli joskus myös mandoliini, kitara, alttoviulu ja lyömäsoittimia. Minä soitin joskus huilua ja paimenhuilua. Millainen työsi on ollut kanteleen parissa? Muutimme mieheni kanssa takaisin Upper-Peninsulaan vuonna 1997. Silloin Jim Kurtti oli Finnish American Heritage Centerin (FAHC) johtajana ja hän ”painosti” minua aloittamaan kansantanssiryhmän. Niinpä perustin Kivajat. Jim myös rohkaisi minua hakemaan apurahaa ja saimme kaksikymmentä 5-kielistä kanteletta, joita olen käyttänyt opettaessa paikallisissa kouluissa. Huomasin, että todella nautin opettamisesta ja että kantele on mahtava soitin kaikenikäisille musiikin ja suomalaisen kulttuurin esittelyyn. Olen opettanut 5ja 10-kielisiä kanteleita FAHC:n kautta. Yksilötunneilla käyneet halusivat soittaa myös yhdessä, joten aloitimme Ilon Kaiku -ensemblen. Koivun Kaiku oli mallinamme: pyrimme samaan soundiin, vaikkei meillä ollutkaan konserttikanteleita tai muita soittimia. Olemme yhä aktiivisia! Moni yhtyeen jäsenistä on valitettavasti jo poismenneitä, joten meitä on enää 8. Soitamme enimmäkseen suomalaisia sävelmiä käyttäen sovituksia Koivun Kauiulta, muilta ryhmiltä ja amerikkalaisilta soittajilta. Soitamme myös tekemiäni sovituksia, joissa esimerkiksi moni soittaa melodiaa, yksi tai kaksi soittajaa alttolinjaa ja bassolinjaa. Se kuulostaa ihanalta! Suurin osa meistä soittaa 10tai 11-kielisiä, ja 5-kielisen soittajat soittavat muokattua melodiaa tai helppoa harmoniaa. Toivomme aina lisää soittajia joukkoon! Kerro suomalaisen kulttuurin näkymisestä kotipaikkakunnallasi. Suomalainen kulttuuri on hyvin vahvaa täällä. Esimerkiksi saunakulttuuri on elämäntapa täällä ja sanomme olevamme ”saunavyön soljessa”. Suomalaiset nimet ja ruoka ovat tavanomaisia. Kutsumme pullaa nisuksi ja se on hyvin suosittua. Kanteleyhteisö on pieni, mutta ainakaan se ei ole kuolemassa. Aina kun tarjoamme tunteja, ihmiset tulevat! Monet kysyvät, mistä voivat hankkia kanteleen. Harmillisesti meillä ei ole tällä hetkellä konserttikanteleen soittajia. Opetit viime syksynä Ironwoodin ja Hurleyn kouluissa osana Kantele Festiä. Kerro kokemuksistasi. Nautin opettamisesta ja onneksi minulla 20 kanteletta opetuskäyttöön. Sisällytän opetukseeni kansantarinoita ja kerron ensimmäisestä kanteleesta käyttäen apunani Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalaa. Minulla on myös mukana suuri hauenpää! Kantele Festin oppilaat olivat ihania, oppi
15 vat nopeasti ja suurin osa nautti työpajasta. Olen opettanut vastaavanlaisia työpajoja usein lapsille ja aikuisille FAHC:n kautta. Koulujen jälkeen olevia pajoja ja joskus myös paikan päällä kouluissa. Millaista musiikkia soitata ja millaisella kanteleella? Minulla on Kaustisella tehdyt puutappinen 5-kielinen ja metallitappinen 10-kielinen. Käytän myös mieheni 11-kielistä kanteletta ja piccolokanteletta, jotka on tehnyt amerikkalainen rakentaja Jim Lohmann. Soitan pääosin suomalaista kansanmusiikkia ja suomalaisia sävelmiä, mutta olen viime aikoina lisännyt virsiä Ilon Kaiku -yhtyeen ohjelmistoon. Mikä on lempimuistosi kanteleen kanssa? Onko sinulla tuntikaupalla aikaa? Mahtavat esitykset Koivun Kaiun kanssa nousevat mieleen. Olen myös matkustanut molemmille rannikoille Finnish Foundationin vuoden esiintyjänä. Olemme esiintyneet Kaustisella ja soittaneet yhdessä Tallarin kanssa. Suurin saavutukseni on ollut “Kantele Splash” vuoden 2013 FinnFestillä Houghtonissa/Hancockissa. Kokosimme soittajia yhteen koko maasta! Teemme töitä vastaavan eteen nyt tämän vuoden FinnFestiä varten. Jos joku haluaa olla tässä osallisena, minulle saa laittaa sähköpostia! (seppalakay@gmail.com) Ehkä lempimuistoni on Finlandia University Folk Music -leiriltä vuodelta 2011. Se pidettiin Lake Superior -järven rannalla Lahti Retreat Centerissä. Leirillä oli monia soittimia ja mm. Arto Järvelä oli siellä opettamassa viulisteja. Nuo kolme päivää olivat maagisia. Mitä toivot USA:n kanteleyhteisön tulevaisuudelta? Lisää saavutettavuutta hintojen suhteen sekä laadukkaita 5ja 11-kielisiä ihmisten ostattavaksi. Olisi hienoa, jos konserttikantele tekisi paluun, mutta ilman opettajaa kanteleet jäävät kaappeihin. Haluaisin, että FinnFestin kanteleohjelma saisi innostuksen kipinän syttymään. Terveisiä lukijoille? Tervetuloa! Tulkaa FinnFestille tänä kesänä Duluthiin! Tulkaa tutustumaan kauniiseen pohjoiseen rantaan – Lake Superiorin rantaan, joka on Duluthista koilliseen. Täällä on vesiputouksia ja rantoja ja voitte patikoida, telttailla ja talvella hiihtää. Uraauurtava kanteleyhtye Koivun Kaiku Minnesotassa perustettiin vuonna 1985. Yhtyettä johti Joyce Hakala, joka oli jonkin aikaa ainoa kanteleohjaaja Yhdysvalloissa, lempinimellä ”Äiti Kantele.” 15 vuoden aikana, jolloin tehtiin neljä äänitystä, ryhmä matkusti laajasti lähialueilla, eri puolilla Yhdysvalloissa sekä osallistui Kaustisen festivaalille vuonna 1993.
KANTELE 1/25 16 Satu Mikkola perusti kanteleyhtye Evergreen Livakat Kantele Ensemblen innostuttuaan kanteleensoitosta. Yhtyeessä on viitisentoista soittajaa ja kanteleita 5-kielisestä konserttikanteleeseen. ELKE:n juhliessa 25-vuotisjuhlaansa tänä vuonna onkin hyvä aika jutella Sadun kanssa yhtyeen matkasta. Miten yhtye sai alkunsa? Satu Mikkola: Olin päätynyt vuonna 1999 Seattlessa järjestettyyn Cathy Cushingin ohjaamaan kanteletyöpajaan. Olin soittanut pianoa ja laulanut kuorossa, mutta en ollut koskaan ennen edes pitänyt kanteletta käsissäni. Innostuin aivan hirveästi ja sain 5ja 10-kieliset kanteleet lainaan. Menin suomalaiselle kirkolle Portlandiin ja sanoin: ”Kaikkien täytyy soittaa kannelta!” Washingtonin osavaltiossa asuneen Wilho Saaren inspiroimana perustin Livakat kanteleryhmän tuona samana vuonna. Järjestin muutaman kuukauden päästä kanteletyöpajan, jossa ohjaajina olivat Wilho Saari, Cathy Cushing ja Merja Soria. Osallistujia oli 28 ja siitä alkoi innostus! Kanteleita tilattiin oikealta ja vasemmalta ja siitä se on sitten jatkunut. Wilho sekä Cathy kävivät meitä opettamassa. Pienkanteleiden jälkeen aloimme tilaamaan 36-kielisiä Jussi Ala-Kuhan kanteleita Suomesta. Ne olivat todella kauniisti soivia ja tilasimme ainakin kuusi soitinta. Minun kantele ikävä kyllä varastettiin kerran hotellissa ja tilasin sen jälkeen Koistisen konserttikanteleen. Tällä hetkellä meidän yhtyeessä on kolme konserttikanteletta. USA & KANTELE: Evergreen Livakat Kantele Ensemble
17 Muutin Portlandista Seattlen alueelle vuonna 2001 ja totesin, ettei siellä ollut kanteleryhmää. Sain innostuneita soittajia mukaan suomalaisesta kuorosta ja perustimme Livakat-ryhmälle kaverin. Nimestä tuli Evergreen Livakat Kantele Ensemble. Yhtye juhlii 25-vuotisjuhlaansa tänä vuonna, mitä huippuhetkiä tulee näistä vuosista mieleen? Ensimmäisillä ohjaajilla oli suuri vaikutus. Wilho on tunnustettu ja tunnettu kanteleensoittaja ja opettaja, joka kuoli muutama vuosi sitten. Hän oli Kreeta Haapasalon suora jälkeläinen ja päätti konserttinsa aina ”Mun kanteleeni”-kappaleeseen. Wilho sekä Cathy Cushing mahdollistivat, että olemme voineet jatkaa vuosikymmeniä. Saimme niin vahvan ja inspiroivan pohjan. Yksi suurimmista tapahtumista oli Kantelemessu. Löysin Sinikka Kontion Kantelemessu CD:n ja ajattelin, että onpa hieno idea. Sanoin täällä Suomalaisen seurakunnan papille Nina Tetri-Mustoselle, että tehdään mekin oma messu. Niin me rupesimme sitä yhdessä puuhaamaan. Porvoon seurakunnan Jarkko Yli-Annala sävelsi musiikin ja Anne-Mari Kaskinen kirjoitti sanat. Messun ensiesitys oli vuonna 2006 FinnFestillä Nasellessa Washingtonin osavaltiossa. Myös Anne-Mari ja Jarkko olivat paikalla. Sitten meidät kutsuttiinkin Suomeen – ja mehän lähdimme! Reissuun lähti yhteensä 14 soittajaa Portlandin ja Seattlen alueilta. Teimme kahden viikon kiertueen, jonka aikana soitimme seitsemässä eri kirkossa. Kiertue sai paljon huomiota, esimerkiksi Helsingin Sanomat kirjoitti, kuinka ihmeellistä onkaan, että Amerikasta asti tullaan tänne soittamaan kanteletta. Kuinka monta soittajaa yhtyessä on? Aktiivisia soittajia on 12-15 ja ryhmäkoko on ollut todella vakaa. Kokoonpano on toki muuttunut alkuperäisestä, mutta lähteneiden tilalle on tullut uusia soittajia. Viimeisimmänkin vuoden aikana Seattlesta on tullut pari uutta soittajaan ryhmään. Kaikki eivät ole suomalaisia, jotkut ovat vain kuulleet kanteleesta ja mieltyneet sen ääneen. Etäyhteyden kautta toteutuvat yhtyetunnit auttavat ryhmän ylläpidossa. Minkälaisissa tapahtumissa ELKE esiintyy? Seattlessa tärkein on Kalevalan juhlapäivä, jota suomalainen kuoro on järjestänyt jo 50 vuotta! Kanteleet ovat totta kai aina mukana tapahtumassa. Yhtyeen alkuvuosina kiersimme paljon erilaisissa tapahtumissa. Olemme esiintyneet useissa osavaltiossa ja ainakin neljälle eri FinnFestillä, sekä kaikenlaisilla muillakin festivaaleilla. Covid tietenkin hiljensi keikkatahdin. Miten kantele ja ELKE on otettu vastaan Seattlen alueella? Ei kanteletta tunneta. Toki ne, joilla on kontakti Suomeen, tietävät soittimesta. Kantele herättää kyllä aina kiinnostusta, kun esiinnymme ja ihmiset haluavat tulla katsomaan. Seattlessa on suomalainen kirkko ja suomalainen pastori, joten suomalaisuus kyllä on esillä. Saimme juuri uuden pastorin, Marita Toivosen, Pasilan seurakunnasta, ja hän soittaa kanteletta! Miten kantele ja suomalaisuus näkyy Seattlen alueen ulkosuomalaisten elämässä? Livakat Evergreen Kantele Ensemble Anu Alviolan ohjaaman työpajan jälkeisessä konsertissa vuonna 2018. Satu Mikkola kuvassa vasemmalla eturivissä. Kuva: Jussi Mikkola.
KANTELE 1/25 18 FinnFestiä on järjestetty täällä. Washingtonin ja Oregonin osavaltiossa on kesäfestivaaleja, joissa kanteleet ovat usein esillä. Seattlessa toimii myös suomikoulu, joka on yksi Pohjois-Amerikan vanhimpia. Kouluun kokoonnutaan joka toinen lauantai. Olin itsekin aikoinaan useamman vuoden opettamassa pieniä. Suomalaisessa koulussa opetellaan suomalaista kulttuuria, kieltä, lauluja ja leikkejä. Portlandiin olin mukana perustamassa ensimmäistä suomalaista koulua. Lisäksi University of Washingtonissa on mahdollista suorittaa suomen kielen kanditutkinto, mikä on mahdollista vain muutamassa yliopistossa koko Amerikassa. Täällä on myös National Nordic Museum. Ketkä ovat toimineet ELKE:n ohjaajina? Wilho Saari tuli parinkymmenen vuoden ajan aina tarvittaessa Seattleen, vaikka ajomatkaa oli nelisen tuntia hänen kotoaan. Yleensä kävi kerran kuussa opettamassa. Portland oli vähän lähempänä, joten kävi siellä joka toinen viikko. Hän oli todella kärsivällinen ja erinomainen opettaja! Hän sävelsi musiikkia koko ajan. Arja Kastinen kävi kaksi kertaa täällä ja tapasi Wilhon. Hän kokosi Wilhon sävelmistä ”Tune a day” -nuottikirjan. Cathy Cushing ja Merja Soria ovat olleet myös ohjaajiamme. Suomesta ohjaajina ovat käyneet Senni Eskelinen, Satu Sopanen, Vilma Timonen, Anu Alviola ja Jenni Venäläinen. Sitten keksimme opetuskeinoksi zoomin ja Anu oli etäopettajamme, nyt hänen työtään on pari vuotta jatkanut Jenni. Millaisia tulevaisuuden haaveita teillä on? Soittajat asuvat kaukana toisistaan, joten meille zoom on ollut ryhmän pelastus ja antanut mahdollisuuden jatkaa. Viihdymme yhdessä ja rakastamme kanteleensoittoa. Jatkamme samaan malliin ja olemme kiitollisia upeista kanteleopettajista Suomessa! Terveiset Kantele-lehden lukijoille? Voimme olla ylpeitä suomalaisesta kanteleensoitosta monesta syystä täällä maapallon toisella puoliskolla samalla vaalien suomalaista kulttuuriperintöämme kulttuurin lähettiläinä ja nauttien ainutlaatuisesta, monipuolisesta, suomalaista äänimaailmaa edustavasta soittimestamme. Olemme iloisia siitä, että voimme Evergreen Livakat Kantele Ensemble -ryhmämme kautta tuoda suomalaista soitinperinnettä amerikkalaisten tietoisuuteen ja yhdessä soittaen voimme vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. On hienoa seurata, miten kantele muotoutuu jatkuvasti ja miten soittajat ja rakentajat Suomessa kehittävät uusia soitinversioita ja soittotekniikoita perinteitä kunnioittaen, mutta innovatiivisesti uutta luoden. Menin suomalaiselle kirkolle Portlandiin ja sanoin: ”Kaikkien täytyy soittaa kannelta!” ”
19 Kuinka kantele tuli elämääsi, mikä on taustasi? Kantele tuli elämääni äitini kautta. Hän oli ostanut soittimen paikallisen lehden mainoksen kautta. Kanteleessa oli 36 kieltä ja sen soundi oli rajoittunut huonon ylläpidon vuoksi. Myöhemmin liityin kanteleryhmään nimeltä Koivun Kaiku, jota johti Joyce Hakala. Siellä opin soittamaan 5ja 10-kielisiä kanteleita. Carl Rahkonen ja Anna-Maija Karjalainen olivat yhden kanteletyöpajan ohjaajina ja he auttoivat saamaan 36-kielisen kanteleen takaisin hyvään soittokuntoon. Opiskelin lyhyesti kanteletta myös SibeliusAkatemiassa. Amerikansuomalaisena ja ohjauksella, jota olen saanut, soitan omia tulkintojani folk-perinteestä ja omia sävellyksiäni. Ensisijaisesti olen laulaja, mutta sävellän instrumentaalikappaleita ja teen kokeiluja kantelesäestyksellä laulun kanssa. Olen käyttänyt kanteletta kuudella äänitteelläni. Millaista työsi on ollut kanteleen parissa? Mitä kaikkea olet tehnyt instrumentin kanssa? Olen esiintynyt ja opettanut kanteletta Finlandia Foundation Vuoden Esiintyjänä useilla festivaaleilla samoin kuin FinnFesteillä ympäri Yhdysvaltoja vuosien aikana. Olen pitänyt työpajoja ja esitelmiä kanteleesta erilaisille yhteisöille ja yliopistoille USA:ssa ja Kanadassa. Sain apurahan, jonka tuella opetin kanteletta vuoden verran Cokatossa. Cokato on lähellä Minneapolista ja on yksi varhaisimmista suomalaisten siirtokunnista Minnesotassa. Oppilaiden ikähaitari oli 5-vuotiaista 80-vuotiaisiin. Päätimme vuoden konserttiin, jossa kaikki oppilaat soittivat ja jakoivat heidän uuden löytyneen yhteyden kulttuuriinsa. Olen tehnyt paikallisia työpajoja 5ja 10-kielisille kanteleille ja parhaillaan toimin mentorina opiskelijalle, joka sai apurahan Minnesota State Arts Board’ilta (vapaasti suomennettuna Minnesotan osavaltion taidelautakunnalta) opiskellakseen 5-, 10-, 15ja 36-kielisiä kanteleita. Kirjailijana opetan runoutta ja muistelmia. Olen osa Alzheimer’s Poetry Projectia, jossa vierailen muistisairaiden vanhusten luona. Kirjoitamme yhdessä ja laulamme aina. Usein tuon kanteleen mukana, jotta he voivat kokeilla sitä. He liikuttuvat aina kanteleen kauniista äänestä. USA & KANTELE: DIANE JÄRVI Diane Jarvi on Minneapoliksessa asuva muusikko ja kirjailija. Hän on opettava taiteilija ja laulajalauluntekijä, joka käyttää musiikissaan kitaran lisäksi pienkanteleita ja 36-kielistä kanteletta.
KANTELE 1/25 20 Kuinka kanteleyhteisö voi ja keitä siihen kuuluu? Amerikansuomalainen yhteisö on hyvin aktiivinen Minnesotan osavaltiossa. Vuosittainen festivaali FinnFest tuo osallistujia yhteen koko maasta. Tällä hetkellä festivaalia järjestetään Duluthissa. Enimmäkseen osavaltion pohjoisosissa on pienempiä yhteisöjä, jotka kunnioittavat ja pitävät yllä suomalaista kulttuuria ja perinteitä. Osavaltiossa järjestetään Salolampi-nimistä suomen kielen leiriä. Twin Cities -amerikansuomalaisyhteisö on ollut hyvin aktiivinen kirjallisuudessa, musiikissa, historiassa, kielessä ja juhlissa monien vuosikymmenten ajan. Myös Finn Hall Band ja Laulun Aika -yhtye ovat tämän alueen paikallisia yhtyeitä. Kanteleyhteisö on pienentynyt täällä vuosien mittaan. Kanteleen Soittajat on Duluthissa oleva ryhmä. Koivun Kaiku Twin Citiestä julkaisi useita äänitteitä, mutta ei enää esiinny. Kanteleensoittaja Sheila Coughlin, jota mentoroin, on hyvin lahjakas ja motivoitunut jakamaan kanteleperinnettä hänen kotipaikkakunnallaan osavaltion pohjoisosassa. Ketkä ovat olleet sinuun eniten vaikuttaneita kanteleenrakentajia, -soittajia tai opettajia? Luulemme, että Kilpinen oli meidän vanhan 36-kielisen kanteleen rakentaja. Soitin on todennäköisesti 1930ja 1950lukujen väliltä. Olen kiitollinen Heikkilälle minun uudemman 36-kielisen kanteleen rakentamisesta. Se on kaunis soitin, jonka ostin vuonna 1990. Minulla on pienkanteleita Kaustiselta, joita rakastan. Olen ikuisesti kiitollinen Gerry Henkelille The Kantele Shopista hänen kovasta työstään ja innovaatioistaan rakentajana täällä Minnesotassa. Hän rakensi tuhansia kanteleita vuosien varrella ja myi niitä ympäri maailman. Hän työskenteli aina anteliaasti minun kanssani tehdäkseen pienkanteleita, sähkökanteleita, jouhikielisiä kanteleita sekä monia muita kokoja ja malleja. Ensimmäinen opettajani oli Joyce Hakala, Koivun Kaiun johtaja, joka oli todella hieno opettaja ja tutkija. Hänen kauttaan ryhmä sai ohjausta Anna Maija Karjalaiselta, Hannu Sahalta, Liisa Matveiselta ja Samppa Uimoselta. Sibelius-Akatemiassa opiskelin Martti Pokelan, Toivo Alaspään, Hannu Sahan and Sinikka Järvisen johdolla. Toivo Alaspään johdolla opiskelu tuntui aina konsertilta kiltin mestarin kanssa. Minulla on monia ihania muistoja hänestä opettamassa lempeällä tyylillään. Sain ohjausta myös Minna Raskiselta, mahtavalta soittajalta, jonka tapasin Akatemialla. Kaikki nämä soittajat ovat olleen ystävällisiä ja anteliaita aikansa ja taiteensa suhteen. He kaikki ovat vaikuttaneet siihen, miten soitan. Millaisia tulevaisuuden toiveita sinulla on Yhdysvaltojen kanteleyhteisölle? Minusta tuntuu, että soittajia on vähemmän kuin ennen. Toivon, että kiinnostus kanteleessa säilyy ympäri maata. Toivon, että sen perinne ja uudet innovaatiot pidetään elossa nuorien ja vanhojen kautta. Kantele on lumoava soitin, joka voi soida kuin kello ja myös tarjoaa soundeja, jotka ovat sekä mystisiä että valoisia. Terveisiä lukijoille? Lähetän terveisiä ja kiitollisuutta kaikille soittajille ja opettajille! Minun musiikillinen matkani on jatkuvasti saanut valoa tämän soittimen yllättävistä tavoista. Odotan innolla, mitä tapahtuu seuraavaksi. Diane Jarvesta voi lukea lisää hänen nettisivuiltaan www.dianejarvi.com. Hänen musiikkiaan on kuunneltavissa suoratoistopalveluissa kuten Spotifyssä.
21 Kuinka kantele tuli elämääsi? Sarah Cummings: Juureni ovat syvällä Suomessa ja olen opettanut musiikkia pitkään. Isäni antoi minulle ensimmäisen kanteleeni vuonna 1992. Oli vaikeaa löytää oppimateriaalia, sillä siihen aikaan internet ei ollut mitä se nykyään on. Vasta vuonna 1998 pystyin osallistumaan lyhyeen työpajaan FinnFestillä ja sen jälkeen ovet kantelemaailmaan avautuivat! Seuraavana vuonna osallistuin työpajaan Seattlen lähellä. Sitä opettivat Timo Väänänen ja Wilho Saari. Timo kannusti minua tulemaan Ilomantsin kanteleleirille ja osallistuinkin leirille kolme kertaa: vuosina 2000, 2002 ja 2004. Sen jälkeen olen osallistunut Sommelon kursseille ehkä kolme tai neljä kertaa. Millaista työsi on ollut kanteleen parissa? Soitin ja opetin hyvin aktiivisesti kanteletta vuoden 2000 jälkeen, erityisesti The Maine Kanteles -ryhmän kanssa. Ryhmä alkoi alottelijoiden ryhmänä ja soitimme 5ja 10-kielisiä kanteleita. Monet olivat niin innokkaita, että päädyimme esiintymään kirkkoihin, festivaaleille, paikallisiin tapahtumiin, kirjastoihin, taidegallerioihin ja niin edelleen. Soitimme ympäri New Englandin osavaltioita ja Montrealissa. Ja jopa Ilomantsissa vuonna 2004. Emme ole soittaneet niin usein enää vuoden 2010 jälkeen, mutta jotkut jäsenet minä mukaan lukien soitamme ajoittain yhä yhdessä. Tuohon aikaan aloitin alkeisryhmät myös Thomastonissa (Maine) ja Montrealissa (Kanada). Nämä ryhmät esiintyivät omissa paikallisissa tapahtumissa. Opetan yhä satunnaisesti kanteletyöpajoja. Olen ylpeä, että omassa koulussani kantele on tullut osaksi opetussuunnitelmaa! Jokainen kuudesluokkainen pääsee soittamaan kanteletta. Tämän ansiosta yli 1500 oppilasta on päässyt kanteleen pariin ja oppimaan jotain Suomesta. Olen toiminut musiikinopettajana 36 vuotta. Olen myös julkaissut kirjan vuonna 2002, The Finnish Kantele (Mel Bay Publishing). Se oli monen vuoden suuri työ rakkaasta aiheesta ja olen todella otettu oppilaiden ja opettajien innokkaasta vastaanotosta. Kuinka suomalainen kulttuuri ja kantele näkyvät kotiseudullasi? Mainessa on muutamia alueita, mm. West Paris, Oxford Hillsin ja Thomastonin alueet sekä Länsi-Maine, joissa suurimmalla osalla asukkaista on suomalaiset juuret. Suomea puhuva sukupolvi on enimmäkseen jo poissa ja seuraava sukupolvi (kuten minä itse) ikääntyy. Koen kuitenkin, että me rakastamme juuriamme syvästi ja yritämme jakaa sitä mahdollisimman paljon. Kanteleyhteisö ei ole täällä niin vahva kuin kymmenen vuotta sitten ja luulen, että se johtuu mm. USA & KANTELE: SARAH CUMMINGS Sarah Cummings on mainelainen opettaja, joka on saanut kanteleen osaksi oman koulunsa opetussuunnitelmaa. asuu Yhdysvaltojen koillisosassa West Paris -kaupungissa, jonne monet suomalaiset asettuivat 1900-luvun taitteessa. Hänen juurensa ovat Kuhmon alueelta, josta hänen kaikki isovanhempansa aikanaan muuttivat Yhdysvaltoihin.
KANTELE 1/25 22 ikääntymisestä ja kiireisestä elämästä. Pieni ryhmä nimeltään Tunnen Iloa esiintyy melko usein The Finnish Societyn (Suomiseura) tapahtumissa tässä lähistöllä, mutta en ole tietoinen muista aktiivisista ryhmistä. Vuonna 2017 kokosimme Oksat-ryhmän, joka esiintyi Sommelossa Kuhmossa ja muutamissa esityksessä Mainessa. Ryhmässä oli Maine Kanteles -ryhmän sekä Thomastonin ryhmän jäseniä. Ketkä opettajat, soittajat ja soitinrakentajat ovat vaikuttaneet sinuun eniten? Voi, niin monet! Tapasin suurimman osan näistä ihmisistä Ilomantsissa ja olen iloinen, että minulla on heihin yhä yhteys: Timo Väänänen, Arja Kastinen, Vilma Timonen, Pauliina Syrjälä, Maarit Arvala, Eva Alkula, Erkki Okkonen… Tiedän, että unohdan jonkun! Kuuntelen mieheni kanssa todella paljon bändejä kuten Okra Playground, Vilma Timonen Quartet, Freija, Frigg, Kardemimmit, Maija Kauhanen, Ida Elina – ja paljon muuta! Vaikka noissa kaikissa kantele ei ole pääroolissa, rakastamme tätä musiikkia ja se vaikuttaa omaan soittoomme. Millaista musiikkia soitat? Soitan pienkanteleita ja konserttikanteletta. Rakastan soittaa ryhmässä, en niinkään yksin. Pidän hyvin paljon vanhoista perinnesävelmistä, mutta rakasta kuulla uusia tulkintoja ja sovituksia. Soitan mieluummin suomalaista ja pohjoismaista musiikkia kuin amerikkalaisia kappaleita, mutta jotkut niistäkin ovat mukavia. Millaisissa tapahtumissa esiinnyt ja opetat? En ole esiintynyt kovinkaan paljon viime aikoina. Mutta kun esiinnyn, tapahtumat ovat yleensä pieniä. Nautin, että pääsen kertomaan yleisölle mitä tiedän kanteleesta. Opetan kouluni oppilaita ja aina kun kysytään, olen valmis opettamaan vasta-alkajia. Yksi suurimmista syistä muuttaa West Parisiin oli kaunis latomme, jossa voimme järjestää konsertteja kesällä. Olemme olleet onnekkaita saatuamme sekä Friggin että Kardemimmit esiintymään. Toivomme, että voimme jatkaa tätä toimintaa ja mahdollisesti saada lisää suomalaisia ryhmiä tänne. Mikä on suosikkimuistosi kanteleen kanssa? Ehdottomasti ensimmäisen kanteleeni saaminen isältäni. Kuvittele vanha maanviljelijä Kuhmosta – sellainen oli isäni! On upeaa, kun saa hiljaiselta mieheltä sellaisen lahjan. Kantele on tuonut minut lähemmäksi juuriani ja mahtavien ihmisten pariin. Todellakin paras lahja! Mitä toivot Yhdysvaltojen kanteleiden tulevaisuudelta? Toivon kovasti, että nuoremmat ihmiset innostuisivat palavasti kanteleesta ja soitin jatkaisi elämäänsä täällä. Terveisiä lukijoille? Mietin kokemuksiani Suomessa joka päivä ja lähetän kiitoksia ystävilleni, että he ovat osa elämääni. Ja jos tulette koilliseen osaan Yhdysvaltoja, niin tulkaa Mainen West Parisiin!
23 USA & KANTELE: SUOMALAISET JOUSET ”Kasvoin Mainen osavaltiossa. Minulla ei ole suomalaisia juuria, mutta olen wannabe-suomalainen! Olin vuonna 1969 Suomessa Iissä maatilalla töissä ja kuulin siellä ensimmäisen kerran Martti Pokelan albumilla kanteletta. Yhdysvalloissa sain sitten yhteyden Wilho Saareen. Haimme apurahaa Finlandia Foundationilta kanteleiden hankintaan ja tilasimme 10-kielisiä kanteleita Leppävirralta. Saimme kanteleryhmän kokoon vuonna 2010 ja nimeksi tuli Suomalaiset Jouset. Länsi-Mainen kanteleryhmän ohjaaja Sarah Cummings kävi opettamassa meitä. Meidän paikallinen musiikinopettaja Celia Jones tuli ryhmän ohjaajaksi. Ja minusta tuli roudaaja ja kahvinkeittäjä! Vaimoni soittaa ryhmässä. Aloitimme suomalaisilla sävelmillä ja kansanmusiikilla – ja aina soitimme Finlandian. Laajensimme repertuaaria ja soitimme paljon myös amerikkalaisia sävelmiä sekä muiden maiden kansanmusiikkia. Soitimme myös suomalaisia joululauluja. Teimme noin 70 esiintymistä viimeisten 14 vuoden aikana. Olemme soittaneet Yhdysvalloissa on toiminut monia kanteleyhtyeitä, jotka ovat pitäneet yllä kanteleperinnettä ja soitoniloa. Mainelainen Suomalaiset Jouset on yksi niistä. Steven Gifford kertoi Kantele-lehdelle yhtyeen taipaleesta. Suomalaiset Jouset soittamassa suomalaisen seurakunnan joulun jumalanpalveluksessa.
KANTELE 1/25 24 paljon vanhainkodeissa ja museoissa ja olemme myös käyneet naapuriosavaltioissa ja tehneet paljon yhteistyötä Länsi-Mainen ryhmän kanssa. Yhtenä vuonna teimme projektin peruskoulun kanssa: tanssimme, leivoimme, teimme käsitöitä, askartelimme ja tietysti soitimme oppilaiden kanssa. Pidimme yhden kuukauden aikana oppitunteja ja sen päätteeksi suuren tapahtuman, jossa oli myös sauna. Koimme mahtavan viikon Kuhmon kanteleleirillä vuonna 2017. Teimme neljä konserttia, torilla, kahvilassa ja konserttisalissa. Kuhmon kurssilla soitin bassokanteletta ja esiinnyin sillä myös konsertissa. Todella jännittävää! Korona-aikana emme voineet kokoontua ja sen jälkeen jäsenet eivät oikein halunneet enää esiintyä. Yhtyeen jäsenet ovat jo vanhoja, nuorimmat kuusikymppisiä, vanhimmat kahdeksankymppisiä. Olemme myös jo menettäneet jäseniä ja viime syksynä pidimme viimeisimmän harjoituskerran. Ryhdymme kuitenkin tapaamaan pari kertaa vuodessa yhtyeen jäsenten kotona ihan vain sosiaalisuuden vuoksi. Toivon nuoria ihmisiä harrastuksen pariin ja olemme yrittäneet monesti innostaa nuoria mukaan. Täällä ollaan jo suomalaisia jo kuudennessa polvessa, eivätkä ihmiset edes tiedä olevansa suomalaista alkuperää. Haluan lähettää lukijoille terveisiä ja kiitokset rikkaasta perinteestä Väinämöisestä nykypäivään, Martti Pokelasta Ida Elinaan! Ja vielä: Siba Folk Big Bandin Laulu Suomessa on upea!" FinnFest tarjoaa suomalaista kulttuuria Yhdysvaltojen kesään M uusikko Kyle Gray Young kirjoitti blogiinsa hyvästä kokemuksestaan viime vuoden esiintymisestään FinnFestillä sekä kertoi festivaalipalautteessa olevansa innokas festivaalityöhön. Festivaaliväki pyysi hänet marraskuussa musiikkikordinaattoriksi tapahtumaan ja nyt hän kokoaa ensi vuoden ohjelmaa. Duluthissa järjestetään FinnFest ensi elokuussa. Millaisesta tapahtumasta on kyse? Kyle: Nettisivujamme lainatakseni FinnFest on ”Pohjois-Amerikan ensiluokkainen elämys pohjoismaisesta kulttuurista ja oppimisesta”. Tämä on jo 42. vuosi FinnFestiä! Tapahtuma alkoi vuonna 1983, koronan takia oli muutama vuosi haastattelu J enni V enäläinen
25 taukoa, mutta silloinkin oli virtuaalista toimintaa. Olen vastuussa musiikkiohjelmasta festivaalilla. Meille on tulossa esiintymään ympäri maata yli 100 muusikkoa. Ohjelmassa meillä on myös ruokaa, elokuvia, kirjakeskusteluita, käsitöitä ja askartelua, teatteriesityksiä sekä aito Muumi-musikaali. Festivaali järjestetään 1.-3.8., eli tapahtuma on kolmipäiväinen tänä vuonna. Tapahtumapaikka on vaihdellut ympäri Yhdysvaltoja, mutta nyt se on järjestetty jo kahtena vuonna Duluthissa. Ja ainakin kaksi seuraavaa vuotta se myös järjestetään siellä. Millainen ohjelma teillä tulee olemaan tänä vuonna? Kyle: Musiikkiohjelmassa tänä vuonna meillä on saamelaista joikua, klassista pianoa, esitelmiä kanteleesta, avainviulusta ja hardangerviulusta. Festivaalille esiintyy myös The International Finnish Choir, jossa on 80 jäsentä kuudesta eri maasta. Ohjelmakattauksessa on suomalaista ja amerikkalaista folk-musiikkia, suomalaisen nykypopin ja -rockin covereita, suomalaisia ja amerikansuomalaisia laulaja-lauluntekijöitä. Ja paljon muuta, mitä vielä kehittelen! Tapahtumaan on tulossa myös perinteiset lavatanssi perjantaija lauantai-illoille, joita säestää perinteinen tanssimusiikki. Lastenohjelmaa on tulossa paljon ja haluamme sillä tavoittaa uusia sukupolvia festivaalin pariin. Esiinnyn myös oman yhtyeeni kanssa. Bändikaverni soittavat hardangerviulua ja avainviulua ja soitamme perinteistä pohjoismaista musiikkia. He myös pitävät esitelmät soittimistaan. Tänä vuonna on nimittäin 200 vuotta ensimmäisten norjalaisten siirtolaisten saapumisesta Yhdysvaltoihin. Kuinka kantele kuuluu ja näkyy festivaalilla? Kyle Gray Young esiintymässä vuoden 2024 FinnFestillä. Kuva: Jim Kurtti.
KANTELE 1/25 26 Kyle: FinnFest keräsi paljon palautetta viime vuodesta ja kanteletta toivottiin todella paljon. Olen pitänyt tuon palautteen mielessäni! Tänä vuonna onkin mahdollisuuksia kuulla ja soittaa kanteletta. Kay Seppala ja Margaret Vainio pitävät oppitunteja sekä aloittelijoille että pidempään soittaneille. FinnFestille tulee työpaja 5-kielisille ja oma työpaja 10ja 11-kielisille kanteleille. Festivaalin lopuksi tulee olemaan yhteisesitys. Toivomme, että saamme ainakin 20-30 5-kielistä kanteletta tapahtumaan, jotta ihmiset pääsevät kokeilemaan soitinta ja oppimaan siitä lisää. Mikä on lempimuistosi FinnFestiltä? Kyle: Itseasiassa olin ensimmäistä kertaa FinnFesteillä vuonna 2024. Esitin kaksi akustista settiä covereita suomalaisesta pop-rockja indiemusiikista. Suomi ei ole äidinkieleni, enkä ole siinä sujuva, mutta aloitin kielen opettelun kymmenisen vuotta sitten. Innostuin todella paljon sellaisista artisteista kuten Egotrippi, Anna Puu, Matti Johannes Koivu jne. Oli upeaa päästä esittämään heidän laulujaan FinnFestin kaltaisessa tapahtumassa. Ihmiset vaikuttivat nauttivan lauluistani ja tarinoistani. Millainen suhde sinulla on kanteleeseen tai Suomeen? Kyle: Olen viidennen polven amerikansuomalainen. Suomi oli isoäitini ensimmäinen kieli, mutta hän lopetti sen puhumisen jo pikkutyttönä. Hänen isovanhempansa olivat syntyneet Suomessa. Yhdet isovanhemmat asuivat lähellä Simoa ja toiset Suomussalmella. Olen käynyt Helsingissä ja Rovaniemellä. Siellä kävin lumihotellissa ja tapasin joulupukin! Olin myös juurieni tutkimisreissulla Suomussalmella ja Simossa. En ole itse kanteleensoittaja, mutta tiedän sen historiasta ja sen merkityksestä suomalaiseen kulttuuriin. Olen tehnyt sovituksia 10-kieliselle kanteleelle ja käytämme varmaan sovituksiani tämän vuoden festivaalilla. Opetan banjoa työkseni ja teen paljon banjonuotteja. Minulta on tulossa julkaisuun jo kolmaskymmenes banjokirja! Pidin viime vuonna ensimmäistä kertaa kantelekoteloa käsissäni. Se on todella harvinainen soitin, sillä minä olen todellinen musanörtti ja silti kantele ei ollut koskaan tullut vastaan! Sen harvinaisuus estää ihmisiä tulemaan soittimen pariin ja haluammekin tarjota mahdollisuuden instrumentin kokeiluun festivaalilla. Englanninkielistä materiaalia kanteleesta, erityisesti soitto-oppaita, tarvittaisiin Yhdysvaltoihin.
27 W ilho Filemon Saari (7.7.1932–19.1.2022 Naselle, WA) oli yksi USA:n merkittävimmistä amerikansuomalaisista kanteleensoittajista ja perinteenkantajista. Hänen isoisoisoäitinsä oli 1800-luvun tunnetuin suomalainen talonpoikainen kanteleensoittaja Kreeta Haapasalo (1813–1893), jonka perintöä myös Wilho kuljetti kantelemusiikissaan. Wilho Saaren vanhemmat muuttivat Tuhansien sävelten mestari Wilho Saari teksti A rJA K Astinen ja s Atu M iKKolA Amerikkaan siirtolaisaallon mukana 1900-luvun alussa: äiti, Aili Lindström (1898–1981), Raumalta vuonna 1911 ja isä, Wilho Leppäsaari (1898–1968), Halsualta vuonna 1915. Jo aiemmin Amerikkaan olivat saapuneet Wilho Leppäsaaren kaksi vanhempaa veljeä – Juho Oskari Leppäsaari (1892–1952) ja Matti Fritiof Leppäsaari (1895–1976). Kaikki kolme veljestä olivat kanteleensoittajia. Taidon he olivat perineet isältään, halsualaiselta Matti Juhon
KANTELE 1/25 28 poika Niemeltä (1867–1898), jonka äiti, Anna-Liisa Kalliokoski (1842–1891), oli Kreeta Haapasalon tytär. Leppäsaaren veljesten serkkuina oli mm. sellaisia kuuluisia länsisuomalaisia kanteleensoittajia kuin Eino Tulikari, Oskari ja Viljami Tofferi, Otto Virkkala sekä Matti Karvonen. Vuonna 2010 Wilho Saari kertoi kosketuksistaan sukunsa kanteleperinteeseen ajalta ennen kuin hän itse oli vielä aloittanut kanteleensoittoa: Kasvoin kuunnellen isäni kanteleensoittoa melkein joka ilta töiden jälkeen. Hän soitti Perhonjokilaakson tyylillä, koska hän tuli Halsualta. Vuonna 1949 isäni sai Paul Salmisen konserttikanteleen numero 97. Saimme myös Paul Salmisen kanteleensoitto-oppaan. [–] Vuonna 1964 matkustimme lastemme [–] kanssa [Suomeen]. Tällä matkalla tapasimme Eino Tulikarin Jyväskylässä. Eino oli isäni ensimmäinen serkku ja lisäksi vaimoni Kaisan musiikinopettaja keskikoulussa Jyväskylässä. Eino ja Aino veivät meidät useaksi päiväksi isäni kotiseudulle Halsualle tapaamaan muita sukulaisia ja näkemään paikkoja, joissa isäni kasvoi. Siellä kuulin myös Einon kanteleensoittoa. Hän soitti samaan tapaan kuin isäni, Perhonjokilaakson tyylillä. Vaikka Wilho Saari aloitti musisoinnin jo lapsena, kanteleensoiton hän aloitti vasta vuonna 1982 ollessaan 50-vuotias. Jo 9-vuotiaana hän oli aloittanut pianonsoiton ja sen lisäksi hän soitti koulussa myös trumpettia, baritonitorvea ja bassoa. Vuonna 1956 hän suoritti kirkkomusiikin Bachelor of Arts -tutkinnon Northwest Bible Collegessa ja vuonna 1958 musiikkikasvatuksen Bachelor of Arts -tutkinnon Seattle Pacific yliopistossa. Opiskeluaikanaan Wilho tapasi suomalaisen Kaisan. Kuopiossa syntynyt Kaisa Kankkunen (1938–2017) matkusti vuonna 1957 silloisesta kotikaupungistaan Jyväskylästä Yhdysvaltoihin tarkoituksenaan opiskella englantia ylioppilastutkinnon jälkeen ja palata Suomeen englanninopettajaksi. Pian saavuttuaan Yhdysvaltoihin Kaisa oli vierailemassa sukulaisten luona Naselle, Washingtonissa, kun hän hän tapasi yliopistosta lyhyellä kotilomalla olevan nuoren miehen, Wilho Saaren. Wilho palasi takaisin Seattleen opiskelemaan, mutta kirjeenvaihto Kaisan ja Wilhon välillä jatkui tiiviinä, sillä seurauksella, että he avioituivat kesäkuussa 1957, vain muutama kuukausi ensitapaamisensa jälkeen. Kaisa jatkoi kielten opiskelua University of Washingtonissa ja hänet muistetaan Nasellen lukion rakastettuna vieraiden kielten opettajana, joka opetti espanjan-, saksanja suomenkieltä eläkkeelle siirtymiseensä saakka. Kaisa ja Wiho ennättivät olla onnellisessa avioliitossa 59 vuotta, kunnes Kaisa menehtyi 5 vuotta ennen Wilhon kuolemaa. Valmistumisensa jälkeen Wilho työskenteli ensin opettajana Brooklynissa ja Seattlessa ja 1960-luvun puolivälissä hän matkusti perheensä kanssa kolmeksi vuodeksi lähetyskoulun opettajaksi Liberiaan. Viimeiset 23 vuotta opettajanurastaan hän työskenteli kotikaupunkinsa nuorisovankilassa (Naselle Youth Camp), josta jäi eläkkeelle vuonna 1992. Kanteleensoiton Wilho aloitti vuonna 1982 ollessaan 50-vuotias: …nuoruudessani kantele oli isän juttu. Sitten 14 vuotta isän kuoleman jälkeen päätin kokeilla, pystyisinkö tekemään musiikkia kanteleella! Otin isän kanteleen alas seinältä, jossa se oli roikkumassa, ja päätin soittaa sitä uudempaan tapaan – Haapaveden tyylillä [pitkältä sivulta]. Olen niin nauttinut sen soittamisesta, että toivoisin aloittaneeni jo teini-iässä.
29 Opetin tytärtäni soittamaan ja hän soittaa Haapaveden tyyliin. Sisareni aloitti muutama vuosi minun jälkeeni ja hän soittaa samoin kuin isä [lyhyeltä sivulta]. Seuraavina vuosikymmeninä Wilhosta kasvoi johtava kanteleensoiton perinteenkantaja Yhdysvalloissa. Vuonna 2005 hänelle myönnettiin Washingtonin osavaltion korkein taiteellinen tunnustus, Governor’s Heritage -palkinto. Vuonna 2006 hän sai kaksi merkittävää kunnianosoitusta: ensin Wilho ja Kaisa Saarelle myönnettiin Niskanen säätiön Scandinavian Heritage -palkinto, ja myöhemmin samana vuonna Wilho sai USA:n liittovaltion arvostetuimman kansantaiteiden tunnustuksen, National Endowment for the Arts (NEA) -viraston myöntämän National Heritage Fellowship -palkinnon. Vuonna 2011 hänet valittiin Finlandia Foundation National -organisaation Vuoden Esiintyjäksi, jonka myötä hän matkusti Kaisan kanssa esiintymässä ympäri Yhdysvaltoja FNN:n paikallisyhdistysten tilaisuuksissa. Jokaisen esiintymisensä Wilho päätti soittaen Kreeta Haapasalon ”Mun kanteleeni” ja laulaen yhdessä Kaisan kanssa. Wilhon tapa tehdä kantelemusiikkia oli kiehtova sekoitus menneen ja nykyisen musiikkikulttuurin estetiikkaa. Hän jatkoi sukupolvien taakse ulottuvaa luovaa traditiota tekemällä musiikkia jokapäiväisen elämänsä tapahtumista, kuin musiikkipäiväkirjaa pitäen. Erotuksena menneiden sukupolvien soittajiin Wilho Saari myös kirjoitti syntyneet tunnelmansa nuoteille: Yleensä minulla on kantele tietokoneen vieressä niin, että voin kätevästi kirjoittaa soittaessa mahdollisesti mieleen tulevan sävelmän muistiin. No, joulupäivän aamun nostin kanteleen olohuoneeseen ja aloin soittamaan. Uusi sävelmä tuli mieleen, joten juoksin tietokoneelle toiseen huoneeseen kirjoittaakseni sen ylös, mitä olin juuri ajatellut. Vähän ajan Wilhon sormet koskettivat kieliä lähes kohtisuorasti, kosketus oli vankka ja sointi kirkas ja voimakas. Kuva: Julene Johnson ja Donald Dabdub.
KANTELE 1/25 30 päästä uusi sävelmä tuli mieleen, joten minun täytyi nopeasti mennä tietokoneelle ja kirjoittaa se melodia ylös. Tämä tapahtui neljä kertaa tuona aamuna. Syntyneitä sävelmiä on yli 4000, ja monet niistä on otsikoitu vain numeroin. Joskus mukaan on lisätty tapahtumaa kuvaava alaotsikko, kuten: ”XI-26, Watching Peter, Paul and Mommy! – 10–12 p.m.” Osaan sävelmistä hän kirjoitti molempien käsien osuudet, joskus pelkät melodiat sointumerkkeineen. Nuotit eivät ole kuitenkaan koko totuus. Wilho muunteli musiikkia jatkuvasti vaihdellen vasemman käden säestyskuvioita (kokosointuja, arpeggioita, murtosointuja erilaisilla rytmeillä, sointukäännöksiä) sekä lisäten oikealla kädellä glissandoja (peukalolla ylöspäin tai etusormella alaspäin), laskevia asteikkokulkuja ja erilaisia koruja. Yksinään soittaessani soitan harvoin sävelmää kahta kertaa samalla tavalla. Voin muuttaa vasemman käden sointukuvioita ja joskus lisätä erilaisia koruja oikealla kädellä. Toisinaan soitan melodian oktaaveissa. Joskus olen jopa laittanut vasemman käden säestyksen ylärekisteriin ja oikean käden melodian alempaan oktaavialaan. Yleensä annan sormieni hoitaa ajattelutyön. Wilhon soittoasento muistutti useiden suomalaisten perinnesoittajien asentoa: sormenpäät iskivät kieliä lähes suorassa kulmassa soittajan muun olemuksen ollessa vähäeleinen ja lähes liikkumaton. Kosketus oli vankka, ja sointi kirkas ja voimakas. Joskus Wilho soitti matalalta pöydältä nojaten oikean kyynärpäänsä oikeaan polveen. Vasen käsi lepäsi kanteleen pyöreän perän ja sammutuslaudan päällä. Käytän sammutuslautaa usein. Yleensä se tapahtuu huomaamatta ennen sointuvaihdosta. Joskus soitan osan sävelmästä sammutuslauta alhaalla. Toisinaan käsien tehtävät ristesivät vasemman käden soittaessa yksittäisiä melodiasäveliä ja oikean käden säestyssäveliä. Vasemmasta kädestä Wilho käytti neljää sormea (peukalosta nimettömään) ja oikeasta kolmea (peukalosta keskisormeen). Oikean käden peukalo on jatkuvassa käytössä, erityisesti arpeggioita tai melodian alempia säveliä soittaessa. Kaksoissäveliä (melodia ja harmonia) soittaessani peukalo soittaa alemman sävelen varsinkin, jos se on kvintin tai oktaavin päässä. Jos sävelet ovat terssin päässä toisistaan, käytän etuja keskisormea. Wilho tunsi luonnollisesti myös Perhonjokilaakso-tekniikan ja sävelsikin joitain kappaleita lyhyeltä sivulta soitettaviksi: Olen soittanut lyhyeltä sivulta sen verran, että pystyn näyttämään ihmisille, miten voidaan soittaa ”etuperin ja takaperin!!” Wilho vieraili Suomessa kuusi kertaa tavaten kantelensoittajia ja -rakentajia. Pääasiassa Wilho käytti Jussi Ala-Kuhan (1952–2007) rakentamaa 36-kielistä kanteletta. Vuonna 1987 vietimme Kaisan kanssa kuukauden Suomessa sukulaisten luona. Sillä matkalla ostin Jussi Ala-Kuhan kanteleen Kaustiselta. Se on se, jota olen soittanut viimeiset 23 vuotta. Halsualla tapasin ja kuulin kahta kanteleensoittajaa: Niilo Meriläinen ja Viljo Karvonen. Tapasin myös Taito Karhulahden ja kuulin hänen soittoaan. Jäin opetustyöstä eläkkeelle vuonna 1992, ja Kaisa jäi eläkkeelle vuonna 1995, joten teimme matkan Suomeen syksyllä 1995. Siellä ollessamme ostimme kaksi kanteletta lisää. [–] Jyväskylässä saimme etuoikeuden vierailla Lauri Kahilaisen kotona. Olimme tavanneet hänet aiemmin hänen USA:n
31 matkallaan. Tapasimme myös Veikko Mannisen ja kuulimme hänen soittoaan ”Saarijärven tyylillä”. Vuonna 2000 matkustimme suuren ryhmän mukana Israeliin 10 päiväksi. Palasimme Suomen kautta. Tällä matkalla tapasin Toivo Alaspään. Oli hienoa viettää useita tunteja Toivon kanssa, nähdä ja kuulla hänen soittoaan ja puhua hänen kanssaan. Tämän tapaamisen jälkeen sanoin Kaisalle: ”Matkani Suomeen oli täydellinen!” Olin valmis palaamaan Yhdysvaltoihin, sillä Toivon tapaaminen oli niin palkitseva kokemus. Tällä matkalla tapasimme myös kanteleensoittaja Aila Rauhalan Kaustisella sekä Voitto Isosaaren. Eläkkeelle siirryttyään Wilho sai lahjaksi vävynsä, Greg Nelsonin, tekemän 10-kielisen kanteleen. Samoin kuin suuren kanteleen kanssa 10 vuotta aiemmin, Wilho astui tämän hänelle uuden soittimen maailman ilolla ja uteliaisuudella. Tuloksena oli ensimmäisen puolen vuoden aikana 90 uutta sävelmää! Wilho tutustui myös 5-kieliseen, jota hän mm. soitteli autossa odotellessaan Kaisaa ruokakaupasta, sairaalan odotushuoneessa ennen lastenlasten syntymää tai lepotuolissaan ennen päivänokosia. Molempia pienkanteleita Wilho soitti pääasiassa yhdysasentoisella näppäilytekniikalla. Wilho myös opetti kanteleensoittoa innostaen lukuisia uusia kanteleharrastajia kursseilla eri puolilla Yhdysvaltoja. Tänä keväänä menehtynyt Cathy Cushing ajoi 1990-luvulla neljän tunnin matkan Wilhon luokse kanteleoppiin ja järjesti länsirannikon kanteleensoitolle käänteentekevän kolmipäiväisen kurssin FinnFest USA 1999 -tapahtuman yhteydessä. Kurssin opettajina toimivat Wilhon ja Kathyn lisäksi Merja Soria ja Suomesta Timo Väänänen. Kyseiselle kurssille osallistunut ja välittömästi sen jälkeen useita kursseja itsekin järjestänyt Satu Mikkola muistelee nyt: Osallistuin kurssiin uteliaisuudesta tuntematta kannelta ollenkaan. Kurssi teki minuun valtavan vaikutuksen ja innostuin ikihyväkseni kanteleensoitosta kuunneltuani näitä lahjakkaita opettajia ja opittuani lainakanteleilla 3 sointua, joita ryntäsin esittelemään Portlandin suomalaisyhteisölle, ja sain liikkeelle innostuneen joukon kanteleensoittajia, joita Wilho rauhallisesti myhäillen ryhtyi opettamaan. Tästä on kulunut nyt 25 vuotta. Wilho oli mukanamme opettajana, mentorina ja ystävänä yli 20 vuotta innostaen ja kannustaen meitä. Hänen Livakat-ryhmällemme säveltämät monet laulut kuuluvat edelleen repertuaariimme. Uusia lauluja syntyi päivittäin. Hänen lempeä ja aina kärsivällinen opetustyylinsä yhdistettynä loistavaan huumorintajuun antoi meidän Livakat-ryhmällemme itseluottamusta ja vahvisti rakkautta kantelemusiikkiin. Livakat -kanteleryhmä perustettiin Portlandin ensimmäisen kantelekurssin jälkeen vuonna 2000. Vuosien 2004–2015 aikana ryhmällä oli yli 50 esiintymistä, joissa Wilho oli lähes poikkeuksetta mukana. Satu kertoo: Suuri tapahtuma oli meidän Livakat-ryhmämme tuottama Jarkko Yli-Annalalta ja Anna-Mari Kaskiselta tilaamamme Kantelemessu, jonka ensi esitys oli Astoriassa FinnFest USA 2006 yhteydessä. Tämä tapahtuma toi meille kutsun Suomeen. Ryhmämme ei kauaa epäröinyt, vaan lähti jo kesällä 2007 Suomen kiertueelle 15 soittajan voimin Wilhon toimiessa musiikillisena johtajanamme. Wilho Saari julkaisi kaksi albumia: Kantele Rock-a-bye (1995) ja Vilhon vintiltä (2004). Hänen sävellyksiään suurja pienkanteleille on julkaistu kirjassa Wilho Saari, Tune-a-Day (Temps Oy 2010).
KANTELE 1/25 32
33 A apo Similä (1891–1972) oli suomalainen laulaja, säveltäjä, kanteleensoittaja, näyttelijä ja kirjailija. Hän oli kokonaisvaltainen taiteilija, jonka monipuolinen ja kirjava historia pakenee yksinkertaisia määrittelyjä. Similän on sanottu olevan poikkitaiteilija, jopa renessanssi-ihminen, joka luontevasti liikkui sekä monen musiikinlajin, että näyttämötaiteen ja kirjallisuuden välillä. Hänen taiteellinen tuotantonsa sai vaikutteita kansallisromanttisista aatteista, jotka sotia edeltävänä aikakautena olivat keskeisiä suomalaisia kulttuuri-identiteetin rakennuspalikoita. Tämän aikakauden loppupuolelle sijoittuu myös Aapo Similän vaihe kanteleensoittajana, jolloin hän vei suomalaista kanteletta paitsi Euroopan maihin myös Yhdysvaltojen amerikansuomalaisiin yhteisöihin mittavan kiertueen avulla. Maailman musiikin keskuksen verkkosivuille (www.globalmusic.fi) on laadittu kattava aineisto Aapo Similästä, minkä lisäksi hänestä on tehty hiljattain muitakin tutkimuksia. Tämä kirjoitus pohjautuu Maailman musiikin keskuksen verkkoaineistoon sekä vuonna 2022 julkaistuun Hannu Salmen, Juhani Similän ja Laura Similän kirjoittamaan artikkeliin Aapo Similän kiertueesta Yhdysvaltoihin 1930-luvun lopussa, joka julkaistiin SKS:n kustantamassa Kalevala-Seuran vuosikirjan 101. artikAapo Similän suuri Yhdysvaltojen kiertue 1938-1939 Suomalainen kantele kiertää Amerikkaa teksti M iKKo K oiVuMäKi kelikokoelmassa Kaanon ja marginaali – kulttuuriperinnön vaiennetut äänet nimellä ”Suomalainen kantele kunniaansa!” Tutkimustyötä kiertueesta on aiemmin tehnyt Juhani Similän lisäksi myös yhdysvaltalainen musiikintutkija Carl Rahkonen. Lisäksi lähteinä on käytetty muita Similästä löytyneitä kirjoituksia. Similän ura 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Oulussa vuonna 1891 syntynyt Similä kouluttautui alun perin rakennusmestariksi. Musiikki ja esittävät taiteet kuitenkin kiehtoivat häntä niin voimakkaasti, että Helsinkiin muutettuaan 1900-luvun alkupuolella hän halusi tosissaan tehdä työtä taiteen parissa. Hän opiskeli jonkin aikaa Helsingin Musiikkiopistossa ja otti yksityistunteja laulussa ja pianossa. Similä työskenteli myös näyttelijänä ja teatterinjohtajana ja johti kuoroa. Sisällissodan jälkeen ja Suomen itsenäistyttyä Similän taiteilijanura levittyi entistä laajemmalle, ja hän tuli suurelle yleisölle tunnetuksi ympäri Suomen sekä kiertueillaan eri teatteriryhmien kanssa että kuplettilaulajana. Äänilevyteollisuuden kehittyessä gramofonit alkoivat levitä suomalaisiin koteihin. Niiden ansiosta kansa kuunteli lisääntyvässä määrin radion lisäksi levyjä, mikä vauhditti äänitteiden tekoa ja edesauttoi uusien artistien esiintuloa.
35 Aapo Similä lähetettiin vuonna 1927 levytysja laulukiertueille Tukholmaan, Kööpenhaminaan, Berliiniin ja Tallinnaan, ja hänen levytuotantonsa käsittää kolmisenkymmentä laulua. Similän vuonna 1927 levyttämää Eteläpohjalaista jenkkaa pidetään ensimmäisenä suomalaisena levytettynä iskelmälauluna. Nämä Similän gramofonimatkat kestivät aina vuoteen 1930 ja olivat ikään kuin harjoittelua tuleville Euroopan-kiertueille. Mainittakoon, että palatessaan Berliinin-matkan jälkeen Tallinnan kautta Aapo Similä levytti siellä Aino Aron ja R.R. Ryynäsen kanssa sikermän lauluja näytelmästä Tukkijoella. Niistä ensimmäinen, Aapon suurella tunteella tulkitsema Vielä niitä honkia humisee päätyi sotien jälkeen YLE:n Metsäradion tunnukseksi, ja se soi radioaalloilla vuosikymmeniä. Similä oli tunnettu radiolaulaja, sillä hän oli aloittanut noin 50 vuotta kestäneen radiouransa heti Yleisradion aloitettua lähetyksensä vuonna 1926. Kuitenkin hänen suuri ja kunnianhimoinen haaveensa päästä oopperasolistiksi Suomalaiseen Oopperaan (nykyinen Kansallisooppera) oli kariutunut. Noina vuosina Similä edusti laulajanprofiililtaan yhdistelmää kansanlaulujen ja eurooppalaisen taidelaulun tulkitsijasta. Vaikka haaveet oopperalaulajan urasta elivät Similässä edelleen, ei hänestä useista yrityksistä huolimatta kuitenkaan koskaan tullut oopperalavojen solistia. Kantele valikoituu Similän soittimeksi Sisällissodassa Aapo Similä haavoittui, minkä seurauksena häneltä vammautuivat pysyvästi kolmen vasemman käden sormen jänteet. Muuntautuminen kanteleensoittajaksi on muun taiteellisen toiminnan ohella yksi osoitus Similän sinnikkyydestä. Kanteleensoittoa Aapo Similä oli kuullut ensimmäisen kerran liityttyään vuonna 1912 Pasi Jääskeläisen teatteriseurueeseen. Kanteleeseen hän ei tuolloin tuntenut ”minkäänlaista kiintymystä”. Hänen mielestään soitin oli rajoittunut: siinä oli vain yksi ”äänilaji” ja lisäksi sen ääni oli liian hiljainen. Kanteleinnostus heräsi hänessä vasta 1920-luvun alussa, kun hän tapasi Helsingissä Olli Suolahden, joka niitti maailmalla mainetta kanteletrubaduurina. Lisäksi häntä innoitti Paul Salmisen kehittämän uuden ”patenttikanteleen” mekanismi. Sysäyksen kanteleen ostoon antoi myös se, ettei hänellä ollut enää varaa palkata itselleen pianosäestäjää. Aapo Similä aloitti kanteleopintonsa ensin yksityisesti Paul Salmisen johdolla ja jatkoi niitä vuodesta 1923 lähtien Helsingin Kansankonservatoriossa. Jo kolme vuotta myöhemmin Similältä julkaistiin nuottikirja kansanlaulusovituksista kanteleelle. Kanteleensoittajana Similä ei pelkästään löytänyt toimivaa ratkaisua omalle esiintymiselleen, vaan tuli myös vahvistaneeksi suomalaista kansallisromanttista laulajahahmoaan esiintyessään ulkomailla kanteleen kanssa. Kanteleen kansallinen merkitys oli 1920-luvulla alkanut Suomessa hiipua, mutta ulkomaille suuntautuneilla kiertuematkoilla kantele oli edelleen suosittu kansallisromanttinen ja kalevalainen symboli, jota myös ulkoministeriö tuki esimerkiksi Kalevalan 100-vuotisjuhlallisuuksien kautta vuonna 1935. Kiertuetoiminta ulkomailla jatkuu Juuri ulkoministeriön tuella Similän ura lähti nousuun, sillä rahallinen tuki mahdollisti entistä laajakantoisemmat esiintymiset ulkomaisille yleisöille. Similä teki ensin kiertueen Itä-Euroopan maihin ja Skandinaviaan. Yhteistyötahoina toimivat Suomen lähetystöt, joiden järjestämissä tilaisuuksissa Similä esiintyi. Vuosien 1935–38 aikana Similä teki useita Euroopan-kiertueita, ja niihin sisältyi myös esiintymisiä paikallisilla radioasemilla.
KANTELE 1/25 36 Similällä oli hyvin vapaat kädet päättää itse esitettävästä ohjelmistosta. Hän oli valinnut ohjelmistoonsa viisi tunnettua säveltäjää, joiden musiikin hän koki parhaiten ja puhtaimmin kuvastavan suomalaista kansanluonnetta. Ohjelmistossa oli musiikkia Jean Sibeliukselta, Erkki Melartinilta, Selim Palmgrenilta, Toivo Kuulalta ja Leevi Madetojalta – varhain kuollutta Kuulaa lukuun ottamatta ajankohtaisilta, eläviltä säveltäjiltä. Euroopan kiertueen ohjelmistossa oli yhteensä 15 laulua, jotka oli jaettu kahteen osaan: ensin Similä säesti itseään kanteleella, ja konsertin jälkipuoli koostui hänen kanteleellensa ja viidelle orkesterisoittimelle sovittamistaan lauluista. Huomionarvoista on, että Similä oli käännättänyt laulut suomen kielestä viidelle kielelle, jotta eri maiden yleisöt ymmärtäisivät laulujen sanat ja tarkoituksen. Similä esitti kappaleita ruotsiksi, saksaksi, viroksi, latviaksi ja unkariksi. Lisäksi joissain maissa laulutekstit oli ennen konserttia luettu ääneen yleisölle muillakin kielillä. Suuri Amerikan-kiertue 1938–39 Euroopan-kiertueiden aikana Similän mielessä siinsi jo pidempi kiertue Atlantin taakse, jossa oli tarjolla kiinnostunut yleisö amerikansuomalaisissa yhteisöissä. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun siirtolaisliike oli synnyttänyt kokonaisia amerikansuomalaisia kyliä, joissa vielä puhuttiin pääasiallisesti Suomea ja joiden yhdistystoiminta oli vilkasta ja Suomesta tuleville taiteilijoille vastaanottavaista. Similä ei ollut suinkaan ensimmäinen suomalainen kanteletaiteilija Amerikassa, jossa olivat aikaisemmin kiertäneet mm. edellämainitut Pasi Jääskeläinen ja Olli Suolahti. Aiempien esittävien taiteilijoiden kokemukset todistivat, että Yhdysvalloissa oli laaja kysyntä suomalaiselle kansallisromanttiselle musiikille, jota Similä halusi esittää. Kanteleperinne edusti amerikansuomalaisille nostalgiaa ja ylläpiti tunnetta suomalaisista juurista. Amerikan-kiertuetta varten Similä ei saanut rahallista tukea Suomesta, joten kiertueen toteutuminen edellytti järjestelyjen hoitamista paikallisten apuvoimien taholta. Keskeisiä henkilöitä kiertuejärjestelyissä olivat mm. liikemiehet Carl H. Salminen, Hjalmar J. Mäki sekä ohjaaja Lauri Lemberg. Merkittävää apua löytyi amerikansuomalaisten voimakkaasta veljesjärjestöstä Kalevan Ritareista (Knights of Kaleva tai Kaleva Lodge) – laajalle levinneestä yhdistyksestä, jonka toiminta muistutti monella tapaa vapaamuuraritoimintaa. Kalevan Ritareilla oli omat sääntönsä, tunnuksensa ja paikalliset loosinsa, ja sen toiminnan keskiössä oli suomalaisen kansallistunteen edistäminen. Kalevan Ritarit ottivat ihanteensa raamatusta ja Kalevalasta, ja järjestön toiminnassa kantele näkyi vahvasti kalevalaisuuden kautta. Kalevan Ritareiden rinnalla toimi myös naisjärjestö Kalevan Naiset. Kanteleperinne edusti amerikansuomalaisille nostalgiaa ja ylläpiti tunnetta yhteisöjen suomalaisista juurista. ”
37 Kalevan Ritareiden verkoston tuki oli olennainen apu kiertuejärjestelyissä. Järjestön kautta Similä sai konserttimainoksia paikallisiin suomalaisyhteisöjen sanomalehtiin sekä käytännön järjestelyapua konserttipaikoille. Erityinen merkitys kiertueen toteutumiselle oli Duluthissa asuvalla liikemies Carl H. Salmisella, jonka Similä sai kiertueensa pääjärjestäjäksi. Salmisen omistama Päivälehti oli esitellyt jo elokuussa 1938 Aapo Similän kahdessa eri jutussa ja jakanut ennakkotietoja muille suomalaislehdille. Salminen hoiti myös Similän matkakustannukset ja maksoi pakollisen 500 dollarin maihinnousurahan. Niinpä Similä lähti 22. lokakuuta 1938 Ilmatar-laivalla kohti Lontoota ja jatkoi sieltä Queen Marylla New Yorkiin. Kalevan Ritareiden verkosto oli laajalle levinnyt, mutta se ei kuitenkaan kattanut koko Yhdysvaltoja, vaikka Similä oli näin luullut. Vastaavanlainen järjestö, Oregonissa perustettu Yhdistyneet Suomalaiset Kaleva Veljet ja Sisaret, vaikutti Yhdysvaltojen länsiosissa. Yhtäläisestä toiminta-ajatuksestaan huolimatta se ei kuitenkaan ollut yhdistynyt Kalevan Ritareihin. Similä kanteleineen Amerikassa Aapo Similä aloitti kiertueensa New Yorkista, jonka Harlemissa hän sai ensikosketuksen suomalaisamerikkalaiseen yhteisöön. Hän piti ensimmäinen konserttinsa 8. marraskuuta Fifth Avenuen haalissa, joka oli Harlemin suomalaisten kulttuurielämän keskus (haali on nimitys työväentalolle tai muulle seuratilalle, joita amerikansuomalaisiin yhteisöihin rakennettiin). New Yorkista Similä suuntasi pohjoiseen, jossa hän esiintyi Uuden-Englannin pienissä osavaltioissa ja asui, kuten useimmiten koko kiertueensa ajan, paikallisissa perheissä. Hän ei kuitenkaan esiintynyt vain amerikansuomalaisille, vaan myös muille amerikkalaisille suunnatuissa konserteissa. Esiintymistahti oli todella tiivis: lähes joka päivä oli edessä uusi konsertti uudelle yleisölle. Similä palasi myöhemmin New Yorkiin ja esiintyi 3. joulukuuta 1938 Carnegie Hallissa, jossa hän esitti muun muassa kansanlauluja eri maista sekä suomalaisia sävellyksiä. Konsertti on merkittävä, sillä Similä oli ensimmäinen kanteleensoittaja, joka esiintyi Carnegie Hallissa. Kiertue jatkui sisämaan osavaltioihin, ja joulukuussa 1938 Similä esiintyi mm. Ohiossa, Kiertueen mainos paikallislehdessä. Kuva: Juhani Similän arkisto.
KANTELE 1/25 38 Michiganissa ja Illinoisissa. Alkuvuodesta 1939 Similä jatkoi Minnesotaan, Wisconsiniin ja uudestaan Michiganin pohjoisosiin, ja helmikuussa Similä esiintyi peräti 19 kertaa Michiganissa, päättäen kiertueen “legin” Hancockiin, jossa suuressa juhlakonsertissa esitettiin mm. Martti Nisosen kuorosovitus Finlandia-hymnistä Aapo Similä solistinaan. Mielenkiintoisen Nisosen Finlandia-sovituksesta teki se, että hän oli innostunut sanoittamaan sekä suomeksi että englanniksi koko sävellyksen sen alkujyrähdyksistä lähtien, eikä vain teoksen hymniosaa. Yleisön vaatimuksesta Finlandia piti esittää kahteen kertaan. Kiertue suuntautui tämän jälkeen hengästyttävällä tahdilla länteen, mm. Washingtonin, Oregonin ja Kalifornian osavaltioihin. Konserteissaan hän teki yhteistyötä paikallisten kuorojen ja orkestereiden kanssa. Yksi kiertueen kohokohdista oli konsertti Fort Braggissa, jossa Similä esiintyi tunnetun suomalaissyntyisen laulajan Hannes Saaren kanssa. Similä kiersi lopuksi uudelleen Michiganin yläpuolista aluetta ja Minnesotaa ja esiintyi erityisesti Duluthin ja Ironwoodin suomalaisyhteisöissä. Similän kiertue Yhdysvalloissa oli hänelle paitsi kulttuurinen, myös henkilökohtainen kokemus. Hän ei vain esittänyt musiikkia, vaan myös osallistui yhteisön elämään, vieraillen ja asuen suomalaisamerikkalaisten kodeissa ja juhlatilaisuuksissa. Similän vierailuista paikallisten merkkihenkilöiden juhlissa saatettiin kertoa jopa kuvan kera lehdissä. Hän yhdisti esiintymisiinsä sekä kansanmusiikin että klassisen musiikin elementtejä, ja ne olivat erittäin suosittuja eri puolilla Yhdysvaltoja. Kiertue oli menestys ja teki Similästä tunnetun kanteleensoittajana, laulajana ja sovittajana myös amerikkalaiselle yleisölle. Konserttiarvio Duluth News Tribunessa 28.4.1939. Osa suomalaisista nimistä on kirjoitettu oikein, kenties kirjoitetusta tekstistä kopioituna, mutta joidenkin nimien kirjoitusvirheet viittaavat, että ne on kirjoitettu lehteen kuulovaraisesti. Kuva: Juhani Similän kotiarkisto.
39 Konserttien ohjelmisto ja kokoonpano Aiempien Euroopan-kiertueiden tapaan Yhdysvaltojen-kiertueen konserttiohjelmistossa oli kaksi puoliskoa. Ohjeet ja ohjelmisto oli lähetetty etukäteen konserttipaikoille, ja paikalliset järjestäjät vastasivat muusikoiden hankinnasta. Konsertin alkupuolelle tarvittiin viisihenkinen yhtye: viulu, alttoviulu, sello ja kaksi klarinettia. Pienillä paikkakunnilla riitti viulisti ja sellisti. Sovitukset olivat enimmäkseen Similän omia, ja hän itse soitti 35-kielistä kanteletta. Ennen konsertteja muusikoiden kanssa pidettiin vähintään tunnin kestävät harjoitukset. Konserttien toiseen osaan tarvittiin pieni mieslaulajisto, jossa tuli olla vähintään viisi mutta korkeintaan kymmenen laulajaa. Suomea heidän ei tarvinnut osata, mutta nuotinlukutaito oli välttämätön. Amerikan-ohjelmisto sisälsi enemmän Similän eri kokoonpanoille sovittamia lauluja kuin Euroopan kiertueilla, mutta mukaan pääsi myös muutama hänen kapellimestariveljensä Martin sekä Sulho Rannan sovitus. Uutena säveltäjänä ohjelmistoon tuli Ilmari Hannikainen. Similän ura sodan jälkeen Toinen maailmansota toi monia muutoksia suomalaiseen kulttuurielämään. Talvija jatkosodassa Similä oli toiminut viihdytysjoukoissa ja sotilaskuorojen harjoittajana, mutta sotien jälkeen hän oli yli 50-vuotias ja monella tapaa oman aikakautensa vanki. On sanottu, että sota katkaisi Similän uran – lupaavassa kehityksessä ollut kansantaiteilijan hahmo ei enää sotien jälkeisessä Suomessa saanut jalansijaa. Similä oli aina liikkunut musiikkikentällä raja-aitojen yli, mutta lopulta hän oli taidemusiikin maailmassa liian vanhentunut ja toisaalta populaarija kansanmusiikin piiristä kehittyvälle iskelmäteollisuudelle vieras, eräänlainen väliinputoaja. Esiintymisten vähentyessä Similä, joka teki nyt mm. koko maan käsittäviä koulukiertueita, keskittyi vanhemmalla iällään enemmän säveltämiseen, ja hämmästyttävää kyllä, sävelsi lopulta jopa oopperan, kalevalaisaiheisen melodraaman Lemmin poika. Se sai ensi-iltansa Kansallisoopperassa v. 1961, mutta sävelkieleltään vanhanaikaisena ja suomalaisen taidemusiikin modernistisessa ilmastossa sen vastaanotto oli laimea, ja se poistui nopeasti ohjelmistosta. Monitaiteellinen ja periksiantamaton Similä oli suomalaisessa musiikkija kulttuurielämässä poikkeuksellisen laaja-alainen taiteilijapersoona. Historiaan hän on jäänyt ennakkoluulottomana rajojen rikkojana aikakautena, jolloin muusikoiden ei oikeastaan sallittu liikkua niin sanotun korkeakulttuurin ja viihdetai kansankulttuurin välillä. Similän tunnetuin perintö suomalaiselle säveltaiteelle ovat hänen suuresti arvostamansa Aleksis Kiven runoihin säveltämänsä Keinu sekä etenkin heti Amerikan-kiertueen jälkeen vuonna 1939 syntynyt, koko Suomen kansan tuntema ja rakastama, kaunis ja viipyilevä Oravan laulu, jota onkin usein erehdytty luulemaan kansanlauluksi. Lähteet Hannu Salmi, Juhani Similä ja Laura Similä: "Suomalainen kantele kunniaansa! Aapo Similän Yhdysvaltain-kiertue 1938–1939." (2022) Kaanon ja marginaali – kulttuuriperinnön vaiennetut äänet. SKS. Mäkelä, Janne. Aapo Similä 1891–1972. (2022) Kansallisbiografia.fi, haettu 1.2.2025. Aapo Similä. (2022). www.globalmusic.fi, haettu 1.2.2025. Jalkanen, Pekka. (1994) Suomalaisia säveltäjiä, Otava.
KANTELE 1/25 40 “Plimpotusta omasta päästä!” – Haastattelussa Carl Rahkonen Miten kiinnostuit kanteleesta? Carl Rahkonen: Aitini on suomalainen maahanmuuttaja, ja kuulin kanteleen ääntä hänen levyltä. Rakastin sitä! Se oli oikeaa suomalaista äänimaailmaa, josta janosin lisää tietoa. Olen työskennellyt kirjastoissa vuodestaa 1974, ja kun kirjastossa kyselin kanteleista, en löytänyt mitään tietoa niistä. Silloin suunnittelin väitöskirjaa kanteleesta, noin 10 vuotta ennen tuloani Suomeen tutkimaan kanteletta. Kantele on niin harvinainen amerikkalaisissa museoissa, etten koskaan nähnyt moista, paitsi kuvissa, ennen saapumistani Suomeen joulukuussa 1982. Oli elämäni suurin jännitys opiskella ja koostaa väitöskirjaani kanteleesta. teksti ja haastattelu l Ani K. t hoMpson käännös J Ane i lMolA Lani Thompson on merkittävä amerikansuomalainen kanteleihminen, joka haastatteli minua 20 vuotta sitten. Lani varttui suomalaisamerikkalaiskodissa Mainessa, jossa isänsä kertoi hänelle Kalevalan tarinoita. Lani kiinnostui kanteleesta 2000-luvun alussa. Kun hänen äitinsä vanha kantele ei pitänyt virettä, he tilasivat uuden Suomesta Okkosen Erkiltä, ja pian tuli lisää kanteleita. Lani pitää itsensä enemmän kalevalaisten laulujen tekijänä kuin esiintyjänä. Hän on lähinnä itseoppinut omalla tyylillään. Lani perusti Kantelemusic.com-sivuston, jossa hän tarjoaa musiikkia, opetusmateriaalia ja muuta kanteletietoa sekä lähteitä. Alla oleva teksti on Lanin tekemästä New World Finn-lehden haastattelusta vuodelta 2005, jonka Carl Rahkonen on päivittänyt. Millaisista kanteleista pidät? ja miksi? En oikeastaan pidä itseäni kanteleen soittajana. Olen soittanut alttoviulua vuodesta 1968, jousibassoa vuodesta 1972 ja viulua ja mandoliinia vuodesta 1994 sekä muita soittimia. Toisena vuotenani Suomessa (1985– 1986) opetin englantia, vaimoni teki väitöskirjaa ja opettelin kanteleen soittoa itsekseni olohuoneessani. Kaikki haastattelemani kanteleensoittajat kertoivat olevansa itseoppineita! Ajattelin, että ehkä minäkin voisin oppia itsekseni. Se oli merkittävä oivallus, koska itseoppineisuus kansanperinteessä tuli tärkeäksi teemaksi väitöskirjassani.
41 Käytin halsualaisen Viljo Karvosen soittoa mallina. Opin joitakin kappaleita, joita olin nauhoittanut häneltä. Kun tapasin Viljon uudestaan ja hän kuuli soittoani, hän sanoi olevansa niin iloinen, että olin oppinut soittamaan, ja että soitin niin eri tavalla kuin hän! Kun olet itseoppinut, soittosi on ainutlaatuista. Kantele on "henkilökohtainen" soitin. Sillä tarkoitan, että se ei ole koskaan tarkoitettu julkiseen esiintymiseen, vaan omaksi iloksi. Kuten esiintyjät mahtavassa PRIMO:ssa (Primitive Music Orhestra) sanoivat "Plimpotusta omasta päästä!". Soitan siis omaksi ilokseni, ei julkisia esiintymisiä varten. Tuon sanottuani, nautin soittamisesta itsekseni ja perheelleni. Minulla on mahtava 5-kielinen sekä 9-kielinen Rauno Niemisen rakentama kantele. Niillä on ihana sointi! Minulla on myös upea isompi kantele jonka Keijo Säteri rakensi Lapualla 80-luvun puolivälissä. Se on pyöreäperäinen Saarijärven kannel jota viritän ja soitan Perhojokilaakson tyylillä. Kun nauhoitin vaarini suomalaisia viulukappaleita, säestin yhtä kappaletta sillä kanteleella. Silloin studion äänittäjä kehui sen sointia parhaimmaksi, jota oli koskaan kuullut, ja olen samaa mieltä! Minulla on myös muita isoja ja pieniä kanteleita joita käytän opetukseen ja esittelyihin, kun luennoin kanteleesta suomalaisamerikkalaisryhmille (jota teenkin usein). Olen nyt lahjoittamassa suurimman osa kanteleistani museoille Yhdysvalloissa, mutta parhaat yksilot haluan antaa soittajille, jotta perinne jatkuisi. Kanteleita on monenlaisia – 5-, 10-, 15-kielisiä, pyöreäperäisiä ja suoraperäisiä, laatikkomallisia tai ilman kaikukoppaa, jopa sähköisiä. Silti mietin, onko niissä oikeasti eroja muiden Baltic psalteri-ryhmän soittimien (kannel, kokle, kankle, gusli, kandele) kanssa? Balttilaiset psaltterit eivät olekaan samoja kuin kantele. Ne ovat sukulaissoittimia, jotka muistuttavat läheisesti toisiaan. Ajattelen näin: perheessä jokainen lapsi on oma yksilönsä, vaikka ovatkin läheistä sukua. Niillä on samanlaisia piirteitä mutta ovat silti erilaisia yksilöitä, samoin serkut, tädit, enot – muttei niin läheisesti. Samoin balttilaisten psalttereiden kanssa. Ehkä parhain kuva tästä on venäläisamerikkalaisen tutkijan Ilya Tëmkin artikkelissa "The Evolution of the Baltic Psaltery: A Case for Phyloorganology.” Evoluutiobiologi Ilya Tëmkin on guslin soittaja, joka tarkisti tietokoneohjelman avulla balttilaisten psalttereiden yhtenäisyyksiä. Suomalaiset kanteleet olivat toisessa päässä spektrumia, jakamassa eniten ominaisuuksia karjalaisten ja eestiläisten mallien kanssa. Ne olivat kaukaisempaa sukua latvialaisille ja liettualaisille malleille. Kirjoitit ”Kantele on dynaamisen perinteen prosessin tuote”. Jos soitinrakentajan näkymys kanteleesta (toivottu ulkonäkö, sointi, symbolinen/sosiaalinen merkitys) muodostuu kulttuuristen normien ja arvojen muovaamana – voiko joku muu kuin suomalainen tehdä ”oikean” kanteleen? Muut kuin suomalaiset voivat varmasti rakentaa oikeita kanteleita! Itse soitan viulua kahdessa irkkubändissä, joissa ei ole irlantilaistaustaisia jäseniä. Tarkoittaako tuo, ettei meidän musiikki olekaan irlantilaista? Ei tietenkään! He rakastavat meidän soittoa Pyhän Patrickin päivänä ja muissa juhlissa. Jos voit tehdä sitä, se on oikeaa. U.S.A.:ssa on ollut useita erinomaisia ja tuotteliaita kanteleen rakentajia, mm. Larry Labounty (Painesville, Ohio), Jim Lohman (Covington, Michigan), Gerry Luoma Henkel (Duluth, Minnesota), ja LynnAnn Vesper (Ely, Minnesota).
KANTELE 1/25 42 Mikä tekee kanteleesta suomalaisen, eikä muunmaalaisen? Baltian psaltereissa on rakenteellisia eroja. Väitöskirjani aikaan joka kanteleessa, paitsi pyöreäpäisissä, oli ponsi ja suomalaisilla kanteleilla ei ollut vielä lapaa. Näin kirjoitin kanteleesta kertovaan artikkeliin joka julkaistiin New Grove Dictionary of Music -tietokirjan toiseen painokseen vuonna 2001. Nyt suomalaiset rakentavat kanteleita, joilla on lapoja! Tämä todistaa soittimen jatkuvaa kehitystä. Eroavatko suomalaisten ja muiden tekemät suomalaiset kanteleet toisistaan? Kanteleen rakentajan asuinpaikka ja etninen tausta vaikuttavat vähiten. Tärkeämpi on rakentajan tarkoitus. Jos aikoo rakentaa suomalaisen kanteleen ja käyttää suomalaista mallia, kanteleesta tulee suomalainen. Jos rakentaja muuttaa mallia, sitä saatetaan hyväksyä kanteleeksi tai ei. Haastattelemani rakentajilla oli selvä näkemys tyylin rajoihin. Esimerkiksi, keskieurooppalaisen zitherin rakennetta ei pidetä kanteleena, mutta Eestissä se hyväksytään kanteleeksi. Onko suomalaisilla kanteleensoittajilla omia ainutlaatuisia perinteitä? Ehdottomasti! Sanoisin, että jokainen perinne on ainutlaatuinen. Tarkemmin sanoen, jokaisen soitto tai soittimen rakentamistapa on ainutlaatuinen. Carl Rahkonen Helsingissä vuonna 1983.
43 Mikä on tärkein asia, jonka olet oppinut kanteleistasi? Perinne ei pysy muuttumattomana, vaan aina kulkee eteenpäin ja muuntuu. Mikä toimii inspirointina kirjallesi, The Kantele Traditions of Finland, ja voitko kertoa kirjasi sisällöstä? Uteliaisuus ja rakkaus kantelemusiikkiin sekä suomalaiseen perinteiseen musiikkiin. Johdannossa kerron, että väitokseni käsittää kolme kysymystä: mitä kantele on, miten sitä soitetaan ja mikä perinteen tarkoitus on nykymaailmasssa. Kirjoitin tarkoituksella tavalla, jonka jokainen voi lukea ja ymmärtää, siis ei tyypillisenä väitöskirjana. Yksi oikolukijoista sanoi sen olevan soittimen tarina. Se on soittimen tarina, mutta vain noin vuoteen 1985. Oletko harkinnut "jatko-osan" kirjoittamista kirjallesi päivittääksesi sitä tai kattaaksesi sillä uutta tietoa? Ei, en todennäköisesti koskaan kirjoita jatkoa. Kenttätyössäni Suomessa minua paikallislehtien toimittajat kysyivät: "Onko tarpeeksi tietoa kanteleen väitöskirjan kirjoittamiseen?" Sanoin, että kanteleesta voisi kirjoittaa kymmenen väitöskirjaa! Siitä lähtien kanteleen aiheista on kirjoitettu useita erinomaisia väitöskirjoja sekä kattava Kantele-kirja (SKS 2010). Olen erittäin iloinen nähdessäni uusia kanteletutkimuksia koko ajan. Omat kiinnostuksen kohteeni ovat siirtyneet eteenpäin ja tällä hetkellä toivon voivani kirjoittaa jotain arvokasta suomalaisamerikkalaisesta musiikista ja muusikoista. Onko väitöskirjasi vielä myynnissä jossain? Ei, koska painos on loppunut. Itse tulostin noin 200 kopiota ja olen antanut noin puolet niistä pois. Vuonna 2022 tallensin väitöskirjani digitaalisessa muodossa, joka on avoimesti luettavissa osoitteessa Knowledge Commons: https://doi. org/10.17613/yh0q-1s52. Sinut tunnetaan parhaasta alttoviulun vitsikokoelmasta verkossa. Onko sinulla hyviä kantelevitsiä? En ole koskaan kuullut vitsiä kanteleesta. Voisin kuitenkin keksiä sellaisen. Minkä tahansa vitsin on sovittava soittimen omituisuuksiin ja persoonallisuuteen. Tässä siis yritykseni: Q. Miksi kanteleen soittajat ovat niin vanhoja? A. He käyttävät puolet elämästään kanteleen virittämiseen ja puolet epävireiseen soittamiseen.
KANTELE 1/25 44 NEW YORK * NEW YORK Practice, practice, practice! teksti ja haastattelut e iJA K AnKAAnrAntA Ystävänpäivän 2024 aikoihin seitsemän Itä-Helsingin musiikkiopiston – tuttavallisesti IHMO – oppilasta, kolme opettajaa, musiikkiopiston rehtori sekä muutamia perheenjäseniä matkusti esiintymisja kilpailumatkalle New Yorkiin. Reilun viikon pituiseen matkaan sisältyi esiintymisiä, tutustumista New Yorkin musiikkielämään ja nähtävyyksiin sekä yhtenä huippukokemuksena kansainvälinen nuorten soittajien kilpailutapahtuma Carnegie Hallissa 17.–18.2.2024. Pääsin projektiin ja matkalle mukaan IHMO:a edustaneen kanteleensoittaja Jemena Anttilan opettajan roolissa sekä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ammatillisen kehittymisen projektin puitteissa.
45 "Crescendo International Music Competition -järjestön toimijoita ja aiempien vuosien kilpailuvoittajia vieraili Itä-Helsingin musiikkiopistossa elokuussa 2023 ja he vaikuttuivat musiikkiopiston pedagogisesta työstä ja oppilaiden tasosta niin suuresti, että IHMO kutsuttiin poikkeuksellisesti ilman karsintoja ja aiempia kilpailuvoittoja suoraan mukaan vuonna 2024”, kertoo rehtori Minna-Maria Pesonen. New Yorkiin suuntasivat pianistit Hilma Kolunen ja Martta Pölönen, viulistit Inari Puhakka, Natalia Hódi ja Senny Herler, alttoviulisti Ellen Herler sekä kantelisti Jemena Anttila. He esiintyivät sekä soolona että duokokoonpanoin. Klassisen ohjelmiston lisäksi haluttiin kattava katsaus suomalaiseen musiikkiin ja konserteissa soikin mm. Jean Sibeliuksen, Einojuhani Rautavaaran, Juho Pohjosen sekä Joonas Kokkosen teoksia. Valmistautuminen käynnistyi syyslukukaudella 2023 kappalevalintojen ja harjoittelun merkeissä ja tiivistyi tammi–helmikuussa valmennusleirin ja lähtökonserttien myötä. Itselleni tämä matka ja siihen valmistautuminen tarjosi upean mahdollisuuden saada ymmärrystä laajan pedagogisen ja taiteellisen projektin toteutuksesta, verkostoitumisesta sekä nuorten oppilaiden valmentamisesta ja tukemisesta. Pidin konserttien yhteydessä myös pienet kantele-esittelyt Manhattan School of Musicissa ja New Yorkin filharmonikkojen sävellysprojektin osallistujille. Suomalaisen Kuule minä sävellän -koulutushankkeen esikuvana toimineen Very Young Composers -projektin lapsilta ja nuorilta tuli paljon innostuneita kysymyksiä ja ideoita kanteleen soinnista, soittotavoista ja ohjelmistosta. Itä-Helsingin musiikkiopiston rehtori Minna-Maria Pesosen ja kokeneiden huippupedagogien Kristiina Juntun (piano) ja Hanna Pesosen (viulu) kanssa oli turvallista ja antoisaa työskennellä. Oppilaiden harjoitteluolosuhteiden ja konserttija kilpailuesiintymisiin keskittymisen ja jaksamisen turvaamiseen panostettiin ensiluokkaisesti. Myös palautumisesta ja mukavasta yhdessäolosta huolehdittiin. MinnaMaria kuvailee projektin kokoamista: “Oli todella suuri asia järjestää nopealla aikataululla näin merkittävä esiintymismatka. Normaalisti olisimme järjestäneet oppilaille haun osallistumiseen – kiireaikataulun vuoksi teimme kollegiovastaavien kanssa päätöksen, että poimimme opintojensa kanssa edistyneimmät ja eniten esiintymisissä kuulijoihin vaikuttaneet oppilaat. Lisäksi oli tärkeää nostaa esille suomalaisen musiikkikasvatuksen korkea taso ja suomalainen kantele. Kilpailuosuuden lisäksi oli oma työnsä rakentaa matkalle myös muu ohjelma, mutta kun lähdetään, sitten mennään täysilllä! Musiikkiopiston hallitus päätti merkittävästä tuesta ja lisäksi saimme yritysten ja yksityishenkilöiden tukea.” Matkaseurueemme majoittui New Yorkin Manhattanilla aivan päärautatieaseman – Central Station – naapurissa, joten oli helppoa suunnata niin harjoitusstudioille ja esiintymispaikkoihin kuin eri nähtävyyksiinkin. 15.2. tapasimme New Yorkin filharmonikkojen Very Young Composers -projektin osallistujia ja toimijoita ja pidimme heille pienen konsertin. Ensimmäinen iltakonsertti oli 16.2. Park Avenuella sijaitsevassa Scandinavia Housessa tanskalais–amerikkalaisen pianistin ja koomikon Victor Borgen mukaan nimetyssä salissa. Pianistit pääsivät soittamaan Borgen samettisesti soivalla Steinway-flyygelillä ja me opettajat totta kai kokeilimme legendaarista soitinta myös muutaman sävelen verran. Carnegie Hall valloitettiin viikonloppuna 17.–18.2., jolloin upeassa Weill Recital Hallissa soi eri puolilta maaViereinen sivu: Nuoret muusikot Times Squarella. Vasemmalta Natalia, Hilma, Martta, Inari, Jemena ja Senny. Kuva: Hanna Pesonen.
KANTELE 1/25 46 ilmaa saapuneiden nuorten soittajien toimesta neljä kolmituntista maratonkonserttia. Tiiviistä matkaohjelmasta ja pitkistä esiintymisvuorojen odottelusta ei kuulunut ja näkynyt oppilaiden keskittyneissä ja valloittavissa esityksissä mitään jälkiä. Maanantaina 19.2. vierailimme Manhattan School of Musicissa, jossa tapasimme yliopiston koulutuksen kehittämisestä vastaavia henkilöitä. Pääsimme myös seuraamaan Ossi Tannerin pianotuntia inspiroivasti ja syvällä musiikillisella taidolla opettaneen Marc Silvermanin johdolla. Yliopiston opiskelijoille pidettiin myös pieni konsertti, ja käytävillä kyseltiinkin jo heti saavuttuamme ”oletteko te sitä kanteleporukkaa?”. Vapaa-ajalla fiilisteltiin Times Squaren mainostauluja ja vilinää, käveltiin kaksikilometrinen Unescon maailmanperintökohde Brooklyn Bridge Brooklynin puolelta Manhattanille sekä nautittiin kahviloista, kaupoista, museoista, Central Parkista ja jazzklubin tunnelmasta Greenwich Villagessa. Haastattelin Jemena Anttilaa matkan jälkeen. Kerro itsestäsi soittajana, mikä kanteleessa kiinnostaa / haastaa / inspiroi? Jemena Anttila: Aloin soittamaan 7-vuotiaana, kun aloitin musiikkiluokalla Porolahden peruskoulussa. Meillä oli viiden tytön kanteleryhmä, ja opettajina Satu Sopanen ja Mari Gustavsson. Soittajana ja muusikkona olen kokeileva ja utelias, nopea omaksumaan, tykkään sovittaa kappaleita kanteleelle ja soittaa erityylisiä kappaleita. Nautin soittaa sekä yksin että yhdessä muiden kanssa. Kantele on tosi monipuolinen. Se on herkkä ja kaunis, mutta saa siitä koviakin ja ei niin kauniita ääniä. Ohjelmisto on laajaa, minuakin välillä kiinnostaa enemmän klassinen, joskus lattarirytmit tai vaikka elokuvamusiikki. Kanteleessa inspiroivat mahdollisuudet, eri musiikkityylit ja soittotekniikat, monenlaiset yhteissoittomahdollisuudet, ja se, että kantele ei ole niin yleinen soitin. Eija esittelemässä Koistisen konserttikanteletta Manhattan School of Musicin opiskelijoille. Kuva: Minna-Maria Pesonen.
47 Miten kappaleet valikoituivat? Miten harjoittelit? Soitit soolojen lisäksi viulisti Senny Herlerin kanssa Oskar Merikannon Valse lenten op. 33 (1900) ja Jean Sibeliuksen Noveletten op. 102 (1922). Miten olette löytäneet toisenne ja yhteisen soundinne? Pyydettiin jotain suomalaista ja kaivoin aiemmin soittamieni suomalaisten kappaleiden nuotit esiin ja Eija toi myös uusia kappaleita. Niistä valittiin kaksi vähän eri tunnelmaista kappaletta, Toivo Elovaaran Metsäjärvi, joka oli ennestään tuttu, sekä uutena Jean Sibeliuksen Koivu. Aloitin tutustumalla Koivuun, koska se oli uusi kappale ja aikaa treenaamiseen oli rajallisesti. Joululomalla lämmittelin Metsäjärven ja treenasin Koivua lisää. Tammikuussa oli jo ensimmäisiä esiintymisiä. Olemme tunteneet Sennyn kanssa ala-asteelta asti. Olemme tosi hyvät ystävät ja soittaneet jonkin verran yhdessä aiemminkin. Luottamus ja toisen kuunteleminen on kohdallaan, joten yhdessä soittamista ei tarvinnut enää varsinaisesti harjoitella. Saimme keskittyä kappaleisiin ja miten niitä soitamme ja mitä haluamme kertoa. Harjoittelimme paljon kahdestaan meillä tai Sennyn kotona. Ennen konsertteja Senny tuli soittotunnilleni ja Eija auttoi, antoi palautetta ja kehitysehdotuksia. Tykkäsimme alusta alkaen molemmista duokappaleista. Valse lente oli rennompi, sai nauttia ja fiilistellä eri sävyjä ja tempoja. Novelette taas toi haastetta molemmille, etenkin vipukäännökset kanteleella hieman jännittivät. Soittoja esityskertoja tuli kuitenkin niin paljon, että kappaleisiin tuli varmuutta ja esitysten välissä pystyi vielä hiomaan joitakin kohtia. Ohjelma ennen matkaa ja sen aikana oli tiivis, olisi ollut vaativa ammattilaisellekin. Suomessa oli harjoittelun lisäksi kaksi lähtökonserttia ja pienempiä esiintymisiä. New Yorkissa oli esiintymisten lisäksi päivittäin myös harjoituksia ja valmennushetkiä. Otit haltuun myös uuden soittimen ja äänenvahvistuksen kanssa soittamisen. Miltä kaikki tämä tuntui, rakentuiko hyviä käytäntöjä, joilla jaksoi keskittyä ja hypätä musiikkiin, miten rentouduit? Tottakai oli välillä rankkaa, koska samalla pyöri myös perusarki. Koulun ja harrastusten myötä olen kuitenkin tottunut toimimaan vauhdikkaassakin arjessa ja paineen alla. Suunnittelu, kalenterit ja listat ovat toinen intohimoni. Keskityin koulun jälkeen aina jompaankumpaan soolokappaleeseen. Soittamisen lisäksi harjoittelin nuottien kanssa päässä ja kuivaharjoittelulla. Välillä myös pidin taukoa kappaleista. Tärkeää oli myös välillä vain soitella, improvisoida, tehdä kanteleella jotain muuta kuin treenata. Tein myös tottakai muitakin asioita, opískelin, näin kavereita, liikuin. Toimittaja Mari Karppinen kuvasi Sennyn ja Jemenan harjoittelua hotellin kattoterasilla MTV3:n uutisspottiin. Kuva: Eija Kankaanranta.
KANTELE 1/25 48 Pystyin ottamaan kappaleet haltuun nopeasti, se onkin vahvuuteni. Toiseen kanteleeseen vaihtaminen ja vahvistimen kanssa soittaminen tuntui alussa vaikealta, koska oli ihan erilainen kosketus ja erilainen soundi, mutta sekin loppujen lopuksi onnistui ja tykkäsin soittaa nämä kappaleet Koistinen kanteleella. Itä-Helsingin musiikkiopisto järjesti matkaan lähtijöille leirin, jossa psyykkisen valmennuksen asiantuntijat Teppo Ali-Mattila ja Anni Jääskeläinen ohjasivat mielen taitoihin ja esiintymiseen valmentautumiseen. Millaisia ideoita sinulle on jäänyt käyttöön? Läsnäoloharjoitus Annilta on jäänyt käyttöön sekä esiintymisiin että muutenkin elämään. Helposti uppoutuu murehtimaan menneitä tai elää tulevaisuudessa, kun oikeasti elämme tässä hetkessä. Havainnoimalla ympäristöä, miettimällä kolme asiaa jotka näkee, kolme asiaa jotka kuulee ja kolme asiaa jotka tuntee, pääsee käsiksi tähän hetkeen. Läsnäoloharjoitukset ovat auttaneet esiintymisiin, Senny ja Jemena Weill Recitall Hallin lavalla. Kuva: Dana Brenner / Portraisbydana. säästäneet turhilta ajatuksilta ennen soittamista ja soittamisen aikana pystyy paremmin keskittymään. Alussa hengittäminen ja ensimmäisen äänen soimisen kuvitteleminen on jäänyt mieleen Tepolta. Se auttaa hiljaisuuteen ennen kappaletta ja kappaleiden aloittamiseen. Carnegie Halliin liittyy lentävä lause, joka suomentuu suunnilleen näin: Miten pääsen Carnegie Halliin? – Harjoittele, harjoittele, harjoittele! Missä koet kehittyneesi tämän projektin myötä ja millaisia vahvuuksia olet löytänyt itsestäsi? Koen, että kasvoin ja kehityin soittajana ja etenkin esiintyjänä. Esiintymisvalmennus antoi työkaluja jännityksen sietämiseen ja monet konsertit ja erilaiset tilaisuudet kerryttivät lisää esiintymiskokemusta, ja toivat myös itsevarmuutta. Opin myös syventymään kappaleisiin uudella tavalla, kun keskittyi ja hioi, mietti vielä enemmän tunnelmaa, sävyjä, tempoa. New Yorkista jäi konserttien lisäksi mieleen erityisesti Broadway-musikaali,
49 jazzklubi, perheen ja IHMO-porukan kanssa turisteileminen ja kaupungin tunnelma”, päättää Jemena matkamuistelmansa viestissä, joka saapuu sekin suuren meren tuolta puolen Brasilian Paranasta, jossa hän on parhaillaan viettämässä vaihto-oppilasvuottaan. Jemena opiskelee nyt myös ensimmäistä vuottaan Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa ja soittotunnit hoidetaankin tällä hetkellä etäyhteydellä ja videoiden välityksellä. Minna-Marian arvio matkasta kokoaa varmasti kaikkien mukana olleiden tunnelmat: ”Matka oli unohtumaton kokemus, loppuelämäksi. Jokainen kasvoi valtavan harppauksen omassa kehityksessään. He kaikki ansaitsivat tämän kokemuksen ja kohtasivat rohkeasti eteen tulleet estradit, sanat vain loppuvat, kun yritän heitä kuvailla..." Lähteet Sibelius-Akatemian kanteleen koulutusohjelma: https://www.uniarts.fi/koulutusohjelmat/kantele-klassinen-instrumentti-kandidaatti-ja-maisteri/ MTV / Mari Karppinen. ”Suomalaisnuoret hurmasivat maailmakuulussa Carnegie Hallissa Sibeliuksella ja kanteleella”. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomalaisnuoret-hurmasivat-maailmankuulussa-konserttihallissa/8884262 Itä-Helsingin musiikkiopisto. https://ihmo.fi/ihmo/ New Yorkin Filharmonikkojen Very Young Composers -ohjelma. https://www.nyphil.org/education/ school-programs/very-young-composers/ Manhattan School of Music. https://www.msmnyc.edu/ Vapaapäivänä Brooklyn Bridgellä. Vasemmalta Inari, Jemena, Martta, Hilma ja Natalia. Kuva: Hanna Pesonen
KANTELE 1/25 50 Mistä nimi kanteleelle? Kanteleen etymologia ja monet nimet K anteleliitto on hyödyntänyt tunnuslauseessaan “Kantele jos uskallat!” kantele-sanan kaksoismerkitystä, onhan kantele myös kannella-verbin käskymuoto. Etymologisesti näillä sanoilla ei kuitenkaan ole mitään yhteyttä, vaan sama muoto on puhdasta sattumaa. Jos ei kantelemisesta, niin mistä kanteleen nimi sitten onkaan oikeastaan peräisin? Sanan kantele etymologinen alkuperä ei ole aivan selkeä. Kahden vaihtoehtoisen tutkimuslinjan mukaan nimellä on joko uralilainen tai balttilainen tausta. Kantele on siis todennäköisesti kulkeutunut suomeen joko uralilaisesta kantakielestä perityn sanaston johdoksena tai balttilaisena lainana. Suomalais-ugrilaisena kielenä suomen sanastosta hyvin merkittävällä osalla on uralilainen perä. Kantele on yhdistetty uralilaiseen kantasanaan kansi. Juuri kanteeleen kansi olisi tällöin ehkä ollut määrittävä osa soitinta. Kaikkialla Suomessa kantta ei kuitenkaan ole kanteleeseen tehty, vaan koverrettu kaikukoppa on jätetty peittämättä. Sana olisikin tällöin tullut käyttöön ensin juuri sellaisella alueella, jolla kanteleella oli kansi, mahdollisesti jossain muualla kuin nykyisen Suomen alueella. Uralilaisen alkuperän teoriassa myös muiden suomalais-ugrilaisten kielten sanat kanteleelle pohjautuvat samaan perintöön. Inkeroisen kielellä soitin on kannel, karjalaksi kanteleh, lyydiksi kandaleh tai kandeleh, vepsäksi kandel, vatjaksi kannel, viroksi kannel tai kandle sekä liiviksi k?ndla tai k?ndal. Näissä kielissä lisäksi eri murteilla on sanalle erilaisia muotoja. Toisen teorian mukaan kantele on vanha balttilainen lainasana. Samankaltaisia nimityksiä soittimelle nimittäin esiintyy paitsi suomalais-ugrilaisissa myös balttilaisissa kielissä. Latviaksi soitin on nimeltään kokle ja liettuaksi kañkles. Näin jokin näitä sanoja edeltänyt historiallinen muoto olisi siis lainautunut suomen kieleen, niin kuin myös moniin muihin suomalais-ugrilaisiin kieliin. On myös esitetty, että tämä laina olisi tapahtunut toisin päin, siis suomesta tai muusta suomalais-ugrilaisesta kielestä kuten virosta balttilaisiin kieliin. Ylipäätänsä tutkimusta on ajoittain värittänyt halu korostaa kanteleen olevan juuri suomalaista alkuperää. Arkeologisten löytöjen valossa on kuitenkin selvää, ettei soitintyyppi ole alkujaan suomalainen, eikä ainakaan Väinämöisen keksintö. Kanteleen entiset ja nykyiset nimet Suomessa Nimitys kantele esiintyy ensimmäisen kerran kirjallisessa muodossa Mikael Agricolan teksteissä 1500-luvulla, erityisesti raamatunkohtien ja virsien käännöksissä. Alkukielisissä teksteissä ei tietenkään puhuttu kanteleesta, vaan teksti e lsi K ähKönen
51 Agricola lisäsi sen teksteihin itse. Agricola käytti soittimesta muotoa Candele, isolla alkukirjaimella. Kirjallisesta käytöstä ei kuitenkaan voida päätellä sitä, milloin sana on tullut Suomessa suulliseen käyttöön. Varmasti kuitenkin ennen Agricolaa. Kanteleella on ollut suomen kielen historian aikana monia muotoja, Agricolan Candelen lisäksi esimerkiksi kantelo, jota käytetään muun muassa Kalevalassa. Runolauluissa kansalliseepoksessa ja sen ulkopuolisessa perinteessä esiintyy myös lukuisia muita muunnelmia sanasta, esimerkiksi kantervo, kannelvo ja kantelvo. Näissä kyse on osittain lyyrisistä, riimittelyn ja runomitan kannalta otollisista ratkaisuista, ei niinkään arkikäytössä olleesta sanastosta. Toisaalta voidaan olettaa esimerkiksi eri murteissa kanteleen nimessä olleen vaihtelua. Myös sanaa harppu on käytetty kuvaamaan kannelta. Näin on ollut erityisesti ruotsinkielisissä teksteissä, joissa harpun (harpa) rinnalla on kulkenut sana kandele. Nykyään myös ruotsiksi puhutaan kanteleesta. Nyky-suomessa on käytössä rinnakkain kaksi muotoa: kantele ja kannel. Laajimmin käytetään muotoa kantele. Osittain tämä selittyy ehkä sillä, ettei sanalla kannel ole kaikkia taivutusmuotoja. Erityisesti monikkomuodot tuovat haasteita. On luontevaa soittaa kannelta, mutta millaista on soittaa ryhmässä kantelia tai tutustua kanteeliin. Kielikorva vastustaa näitä muotoja, joten sanan käyttömahdollisuudet jäävät rajallisiksi. Rohkea kantelisti voi kuitenkin kokeilla, mille sanat suussa tuntuvat ja millaisia reaktioita ne aiheuttavat. Millä nimellä puhua kanteleesta ulkomailla? Kuten edellä esitellyistä eri kielissä käytetyistä termeistä on selvää, ei kantele ole vain suomalainen soitin. Ehkä juuri soittimen asema kansallissoittimena ja kansallisena symbolina on tehnyt kanteleen ei-suomalaisten taustojen tutkimisesta vähemmän suotavaa. Samalla tavalla kanteleeseen on suhtauduttu myös esimerkiksi Virossa. Kantele on kuitenkin perinnesoitin edellä mainittujen alueiden ohella myös esimerkiksi Venäjällä, Ukrainassa ja Puolassa, ja nykyään se saa soittajia yhä uusista maista. Kun kanteletta aletaan käsitellä kansalKun kanteletta aletaan käsitellä kansallisen sijaan kansainvälisesti, tarvitaan yhteistä termistöä. ”
KANTELE 1/25 52 lisen sijaan kansainvälisesti, tarvitaan yhteistä termistöä. Esimerkiksi englanniksi kanteleesta puhuessaan voi kuitenkin joutua pysähtymään sanavalinnan edessä: mikä on kantele englanniksi? Kantele kun on vain kantele. Myös englanninkielisissä julkaisuissa kantele on usein juuri kantele, mutta sitä voidaan kuvata myös laajemman samantyyppisten soitinten ryhmän kautta, esimerkiksi sitrana. Sanakirjat voivatkin ehdottaa käännökseksi juuri Finnish Zither -termiä, siis suomalaista sitraa. Tarkempi termi olisi Baltic Psaltery, joka kuvaa juuri sitä sitratyyppiä, jota kantele ja sen sukulaiset edustavat. Soitinperhettä käsiteltäessä suositaankin tätä nimitystä. Toisaalta yksittäisen maan tai alueen kanteleita käsitellessä käytetään tyypillisesti juuri omankielistä nimitystä, joka on usein myös yleiskielisen tekstin lukijalle tutumpi. Esimerkiksi Kanteleliiton järjestämien kansainvälisten kantelekilpailuiden säännöt puhuvat kanteleesta, mutta sallivat kuitenkin osallistumisen millä tahansa Baltic Psaltery -perheen soittimella, joista säännöissä puhutaan sukulaissoittimina. Kanteleen etymologia ja monet nimet sekä sukulaissoitinten kirjo näyttävät, että kanteleista – tai kantelista – on moneksi. Eri nimien määrä voi tuottaa kansainvälisessä kommunikaatiossa haasteita: kenen nimi saa oikeuden toimia yhteisnimityksenä? Suomalainen kannattaa toki kanteletta, mutta itsestään selvä valinta ei ole. Onneksi Candeleiden sointi on kaunis nimestä riippumatta. Kirjoittaja opiskelee yleistä kirjallisuustiedettä ja suomen kieltä Turun yliopistossa. Lähteet Haas, Ain 2001: “Intercultural contact and the evolution of the Baltic psaltery”. Journal of Baltic Studies, XXXII(3), 209–250. Jalkanen, Pekka; Laitinen, Heikki; Tenhunen, Anna-Liisa 2010: Kantele. Toim. Blomster, Risto. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. Kanteleliitto n.d.: “Kansainvälisen kantelekilpailun säännöt”. Verkkosivu. Haettu 10.3.2025 Kielitoimiston sanakirja n.d.: “kantele”. Verkkosivu. Kotimaisten kielten keskus. Haettu 27.2.2025 Suomen etymologinen sanakirja n.d.: “kantele”. Verkkosivu. Kotimaisten kielten keskus. Haettu 27.2.2025
53 Kesän 2025 kanteleleirit l Ahden 50. VAltAKunnAllinen KAnteleleiri 20.?25.7.2025 Siikaniementie 210, 16730 Kutajärvi Finn-Kanteleet ry järjestää kanteleleirin Siikaniemen hotellitasoisessa kurssikeskuksessa Hollolassa. Leiri soveltuu kaikenikäisille ja -tasoisille soittajille: aloittelijoille, harrastajille kuin ammattilaisillekin. Ohjelmaan kuuluu päivittäin yksityistunti sekä kanteleorkesteritunti (suurkanteleen ja/tai viisikielisen kanteleen soitossa) sekä muuta yhteistä toimintaa. Orkesterit ja 5-kielisryhmät jaetaan tasoryhmiin. Leiri on suunnattu pääasiassa suurkanteleen soittajille, mutta myös pienkanteleilla voi osallistua. Kaikille tunneille tarvitaan oma soitin (ym. soittotarvikkeet). Leirin opettajat: Johanna Aho-Salakka (MuM), Anu Itäpelto (MuM), Iida-Maria Kuronen (MuM) ja Aino Meisalmi-Minkkinen (musiikkipedagogi, AMK). Leiripäällikkönä toimii Eevi Hölsä (KM, MuM). Leirin ilmoittautumismaksu on 30 € ja leirimaksu alle 12-vuotiailta 425 € (yht. 455 €) ja yli 12-vuotiailta 465 € (yht. 495 €). Sisarusalennus on 30 € toisen sisaruksen maksusta. Perusleirimaksu sisältää opetuksen, majoituksen 2-4 hengen huoneissa (joissa on oma kylpyhuone), täysihoidon (aamiainen, lounas, päiväkahvi, päivällinen, iltapala, sauna sekä uima-allas) sekä ohjatun vapaaajan toiminnan. Leirille on mahdollista osallistua myös päiväleiriläisenä, jolloin leirimaksu on 290 € (30 € + 260 €). Päiväleirimaksuun sisältyvät samat oppitunnit ja ohjattu vapaa-ajan toiminta, mutta ei majoitusta ja ruokailuja. Tarkemmat esittelyt leirin sisällöstä ja leirin ilmoittautumislomake löytyvät n iittylAhden MusiiKKileiri 8.-15.6.2025 Niittylahdentie 297, 82220 Niittylahti Niittylahden musiikkileiri on Pohjois-Karjalan musiikkiyhdistys ry:n järjestämä, lapsille ja nuorille suunnattu musiikkileiri ja kantele on yksi leirillä soivista instrumenteista. Leirille ovat tervetulleita kaikenkokoisten kanteleiden soittajat tasosta riippumatta. Oman soittotunnin lisäksi leiripäiviin kuuluu yhteissoittoa erilaisten ryhmien ja orkestereiden muodossa ja monenlaista yhteistä tekemistä vapaa-ajan ohjaajien vetämänä. Seuraa leirimeininkejä Facebookissa ja Instagramissa: @soivaniittylahti Yöleirin hinta on 395 €, sisältäen 6x30min soittotunnit, konsertit, ohjattu vapaa-aika yhteissoitto, vakuutus, ruokailut ja lattiamajoitus. Päiväleirin hinta on 305€, sisältäen 6x30min soittotunnit, konsertit, ohjattu vapaa-aika yhteissoitto, vakuutus, lounas ja päivällinen. Sisaralennus -50 €. Lisämaksusta voit valita lisäksi pidenFinn-Kanteleiden Facebook-sivuilta (osoite alla). Lomakkeen voi myös pyytää sähköpostitse Eevi Hölsältä. Ilmoittautuminen päättyy 18.5.2025 ja ilmoittautumismaksu (30 €) tulee olla silloin maksettuna. Yhteystiedot: Eevi Hölsä, kanteleleiri. lahti@gmail.com, puh. 0408430642 Ilmoittauduthan 18.5.2025 mennessä! Sähköisen lomakkeen löydät Facebook-sivuiltamme www.facebook.com/ finnkanteleet tai tiedustelemalla sitä sähköpostitse.
KANTELE 1/25 54 V iereMän KAnteleleiri 28.–31.7.2025 Vieremän koulukeskus Vieremän kanteleleiri on nelipäiväinen kaikenikäisille suunnattu kesäleiri. Leirillä soitetaan erilaisissa ryhmissä ja pidetään hauskaa musiikin parissa. Leirille ovat tervetulleita kaikenkokoisten kanteleiden soittajat tasosta riippumatta. Leirin päätteeksi on tunnelmallinen leirikonsertti. Leirin hinta varmistuu toukokuun 2025 alkuun mennessä ja se riippuu valittavien tuntien määrästä jääden välille 50 € (muskarien hinta) – 220 € (yksilöja ryhmäopetusta). Leirillä on mahdollista majoittua vaatimattomassa luokkamajoituksessa. Lounas ja välipala on mahdollista ostaa. Aamiainen ja iltaruoka on mahdollista itse valmistaa koulun tiloissa. Yhteystiedot: Sari Niemi, sarikaisa@icloud.com, puh. 040 830 4366 klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin. Ilmoittautuminen viimeistään 2.6.2025 sähköpostilla sarikaisa@icloud.com, josta saat ilmoittautumislomakkeen ja leirin hinnaston 1.5.2025 jälkeen. K ArstulAn 50. M usiiKKileiri 8.-16.7.2025 Karstulan Evankelinen Opisto, Kokkolantie 12, 43500 Karstula netyn soittotunnin, sivuinstrumentin, bändin, muhapajan ja tanssin. Yhteystiedot: Heta Laakkonen, niittylahdenmusiikkileiri@gmail.com, puh. 040 5527687. Ilmoittautumislomake ja lisätiedot leiristä osoitteessa: https://musiikkiyhdistys.yhdistysavain.fi/ Ilmoittautuminen 30.4.2025 mennessä. Karstulan Evankelinen opisto järjestää 8.-16.7.2025 musiikkileirin pohjoisessa Keski-Suomessa luonnonkauniissa ympäristössä järven rannalla, jossa puitteet kesäiselle yhteiselle musisoinnille ovat erinomaiset! Kanteleensoittoa leirillä opettaa Maria Ojanperä. Opetus (ei majoitusta/ruokailua) 270– 450 €. Sivuaineet lisämaksusta 260 €. Soitto, laulu ja mus. teatteri täysihoidolla 520–620 € majoituksen ja kurssin mukaan. Perheenjäsenet (aikuiset, lapset) voivat majoittua lisämaksusta samaan huoneeseen. Lisätiedot: keokarstula.fi Yhteystiedot: Opiston toimisto, kansanopisto@keokarstula.fi, puh. 014 5252 200. Ilmoittautuminen: www.keokarstula.filyhytkurssit tai opiston sähköposti. Ilmoittautuminen viimeistään 17.5.2025. p äiVölän KAnteleleiri 16.–19.6.2025 Päivöläntie 52, 37770 Tarttila, Valkeakoski Päivölän kanteleleiri on neljäpäiväinen lapsille ja nuorille suunnattu yhteissoittoleiri, jonka teemana on tänä vuonna metsä. Leirille ovat tervetulleita kaikenkokoisten kanteleiden kaikentasoiset soittajat. Opettajina on Noora Laiho ja Liisa Lilvanen-Pelkonen. Leirin hinta on 225 €, sisältäen opetuksen, majoituksen ja kaikki päivän ruokailut. Leirille osallistuvan huoltajan hinta on 40 €/vrk (sis.asunnon ja ruokailut). Yhteystiedot: leirin sisältö: liisa.lilvanen@ gmail.com tai 0400898455, käytännön asiat ja majoitus: toimisto@paivola.fi tai 03 233 2200. Ilmoittautuminen 1.6. mennessä www.paivola.fi, lyhytkurssit.
55 Ilmastoitku-lauluteos on huolenilmaus, jota laulaen kalevalaiset naiset haluavat huomiota metsien kulttuuriperinnölle. Haluamme kantaa vastuumme, että vanhoja metsiä säilyy myös lastenlapsillemme, jotta he voivat istua mättäällä, tehdä kaarnaveneitä ja poimia marjoja. Kalevalasta tuttu kanteletarina innoitti kalevalaisia naisia, kun he miettivät, miten ottaa osaa laajaan ilmastokeskusteluun, josta uupuu kulttuuriperinnön näkökulma. Tarinassa Väinämöisen kanteleen soitto liikutti ja sitä kuuntelemaan kokoontui koko luomakunta. Uskomme, että kulttuurin, perinteen ja taiteen keinoin voi vaikuttaa, koska se kokoaa elollisia yhteen ja sysää vuoropuheluun. Kalevalaisten Naisten Liitto tilasi teoksen kansanlaulaja Eila Hartikaiselta 90-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Ilmastoitku on osa suurempaa Louhen luontolupausta, johon kuuluu myös Louhen metsäkeräys. Kalevalaiset naiset halusivat teoksen, jossa nousee esiin huoli metsien kulttuuriperinnön säilymisestä ja jossa kuuluisi Kalevalan luontosuhde sekä jonka avulla voi lieventää ilmastoahdistusta. Ilmastoitku on yhdistelmä modernia kansanmusiikkia ja sovellettua runolaulua, jota Hartikainen säestää usein Ilmastoitkua lauletaan metsien kulttuuriperinnön vuoksi t ytti l ehtoVAArA JA s irpA h uttunen k alevalaisten n aisten l iitto kanteleella. Kalevalassa hauenluinen kantele särkyi, mutta Väinämöinen nosti uuden kanteleen polvilleen. Hennot sävelet helähtivät. Kohta kantele alkoi kajahdella niin, että vuoret loukkuivat ja paadet paukkuivat. Lumous ylitti maailmojen rajat, tavoitti veden väen ja metsän eläimet. Kanteleen kajahtelu kutsuu yhteen ja sen vuoksi Ilmastoitkua onkin oivallista säestää juuri kanteleella. Kalevalaisten Naisten Liitto halusi perinneja kulttuurijärjestönä tilata musiikkiteoksen ja nostaa arvokeskusteluun metsien kulttuuriperinnön tärkeyden. Tulevillekin sukupolville tulee taata mahdollisuus rakentaa omaa metsäsuhdetta, laittaa naavaviikset nenän alle, katsella uhripuuta ja haistaa metsän tuoksuja. Katsomme, että musiikin voimalla voi vaikuttaa yhteiskunnallisiin keskusteluihin. Musiikki on yhteisöllistä ja yhdessä meissä on voimaa vaikuttaa kansanperinteen avulla metsien kulttuuriperinnön säilymiseen. Kalevalaisten Naisten Liitto kutsuu kaikki laulamaan Ilmastoitkua 16.5.2025 klo 12 Eduskuntatalolle. Ilmastoitkun nuotti, sanat ja YouTube-video on nähtävillä Kalevalaisten Naisten Liiton nettisivuilla: https://www.kalevalaistennaistenliitto.fi/2024/10/07/ilmastoitku/
KANTELE 1/25 56 Aineeton kulttuuriperintö inspiraation lähteenä – 5 vinkkiä kanteleen soittajille Kuten kanteleen soittajat tietävät, aineeton kulttuuriperintö ei ole vain menneisyyden tarinoita, tapoja ja taitoja, vaan elävä osa arkeamme, joka tuo syvyyttä ja merkityksiä elämäämme. HEART-hankkeessa tuotettu työkalupakki tarjoaa keinoja, joiden avulla voit tuoda perinteet luovasti osaksi monenlaista toimintaa. Työkalupakki sisältää harjoituksia, jotka yhdistävät taiteen ja perinteen, kuten kirjoitusharjoituksia, draamamenetelmiä ja yhteisöllisiä työpajoja. Työkalupakki löytyy osoitteesta eduheart.eu. 5 tapaa hyödyntää työkalupakkia perinteen näkyväksi tekemiseen: 1. Kysykää ihmisten omista perinteistä Kunkin toimijan tausta on arvokas voimavara. Pyytäkää ihmisiä jakamaan perinteitä perheestään tai yhteisöstään. Esimerkiksi juhlatavat, taidot tai tarinat voivat tuoda esiin yllättäviä yhteyksiä ja auttaa näkemään, miten perinteet elävät meissä kaikissa. 2. Tutkikaa perinteiden merkitystä yhdessä Mitä perinteet merkitsevät yhteisölle tai teille henkilökohtaisesti? Työkalupakin harjoitukset, kuten Esine puhuu perinteistä, auttavat pohtimaan perinteiden arvoa. Keskustelu avaa uusia näkökulmia ja vahvistaa yhteistä ymmärrystä. 3. Tuokaa mukaan perinteenkantaja Asiantuntija, kuten kantelemusiikin taitaja tai käsityömestari, voi jakaa tietoa ja tarinoita muille. Kohtaamiset herättävät usein kiinnostusta ja syventävät ymmärrystä perinteistä. Kuka tahansa meistä voi olla perinteenkantaja! 4. Tarjotkaa tilaisuuksia elävöittää perinnettä Perinteet elävät tekemällä. Järjestäkää työpajoja, joissa opetellaan perinteisiä taitoja, kuten musiikkia tai soitinrakennusta, myös uusissa ympäristöissä ja erilaisille ihmisille. Näin perinteet yhdistyvät nykyhetken toimintamuotoihin ja löytävät uusia muotoja, tuoden kaikille iloa. 5. Korostakaa ylpeyttä ja iloa Olkaa ylpeitä tekemisestänne! Kaikki kantelemusiikin parissa tehty työ jatkaa sukupolvien ketjua ja tuo merkityksiä yhteisölle. Ylpeys ja arvostus yhteistä perintöä kohtaan vahvistavat yhteisöllisyyttä ja innostavat jatkamaan toimimista elävän perinteen virrassa. Aineeton kulttuuriperintö voi olla voimavara, joka tuo iloa, inspiraatiota ja uusia näkökulmia kenen tahansa arkeen. HEART-työkalupakki tarjoaa kasan käytännön vinkkejä siihen, kuinka perinneajattelua voi tuoda mukaan monenlaiseen tekemiseen. HEART-hanke oli Kansalaisfoorumin vuosina 2022-2024 koordinoima Erasmus+ -hanke. p eKKA K innunen , A nnAMAri M ArtinViitA JA h AnnA p ulKKinen kansalaisfoorumin koulutussuunnittelijat
57 Kanton kuulumisia t eksti n oorA l Aiho Kanton järjestämä koulutus Ylivieskassa 1.-2.2.2025 käsitteli synestesiaa eli aistien sekoittumista. Yksi yleisimmistä synestesiamuodoista on color-hearingsynestesia eli värikuuleminen. Koulutuspäivä järjestettiin työpajana, jonka piti taiteilija Mari Suihkonen. Mari alusti päivän puhumalla taiteiden monimuotoisuudesta ja vaikutuksesta kehoon ja mieleen ja toivotti meidät tervetulleiksi galleriaansa, joka sijaitsi samassa tilassa. Työpajan alkuun esiteltiin Riikka Yli-Kotilan ja Noora Laihon säveltämät improvisaatioon pohjaavat kappaleet säveltäjien itsensä soittamina. Soiton aikana jokainen sai tunnustella, miten ne koettiin. Kokemukset olivat erilaisia: osalla tietty väri ja värisävy, tunne päälaella jne. Livesoiton jälkeen puimme maalausvaatteet päälle ja siirryimme työtilan alakertaan maalaamaan. Tilan keskellä oli iso pöytä täynnänsä erilaisia akryylivärejä sekä siveltimiä ja muita maalaamiseen käytettäviä välineitä. Mari oli varannut meille erikokoisia maalauspohjia, joita saimme käyttää. Kappaleet oli etukäteen äänitetty, jotta pystyimme kaikki kuunnella ja maalata samanaikaisesti. Mari kiersi opastamassa ja rohkaisemassa meitä maalaamiseen. Osalle tehtävä tuntui olevan helppo ja osalle se tuotti pientä päänvaivaa, mutta lopputuloksiin oltiin kuitenkin pääosin tyytyväisiä. Valmiista teoksista saimme nähdä miten erilaisia ja eri värisiä teoksista tuli. Sävellykset oli sävelletty tietty väri mielessä, mutta maalatut taulut olivat erivärisiä, ja jotkut selkeästi jotakin esittäviä ja toiset taas eivät. Lopuksi kävimme vielä kierroksen, jossa jokainen sai sanoa hieman omasta maalauksestaan ja maalausprosessista. Oli mielenkiintoista kuulla, miten eri tavoin sekä musiikki että maalaaminen koettiin. Jotkut kokivat, että musiikki alkoi ikään kuin viemään tai ohjaamaan heitä, esimerkiksi jokin tietynlainen käden liike alkoi tuntumaan hyvältä. Erilaiset siveltimen vedot, kaaret, kuviot, pisteet, töpöttely, rapsuttelu, pyörivä liike, kaikki tuntuivat erilaisilta. Kappaleita sävellettäessä mietimme Riikan kanssa tiettyjä värejä ja se toi mieleen tietynlaiset sävelkuviot. Improvisaatiopohjaista kappaletta sävellettäessä opetuskäyttöön piti ottaa huomioon oppilaille tulevan materiaalin helppous ja myös nuotin helppolukuisuus ja ymmärrettävyys. Lopulta kappaleet syntyivät melko helposti. Toivomme, että niitä on mukava käyttää yhdessä oppilaiden kanssa ja vaikkapa hyödyntää Kanteleen päivänä syyskuussa! Iltaa jatkettiin yhteisruokailulla paikallisessa ravintolassa. Kollegoiden kanssa on virkistävää vaihtaa ajatuksia, koska usein kanteleensoiton opettaja on
KANTELE 1/25 58 omassa oppilaitoksessaan yksin oman soittimensa edustaja. Ehdimme vaihtaa ajatuksia myöskin päiväsaikaan lounaalla ja kahvilla. Jutteleminen toiselta puolelta Suomea tulevan kanteleopettajan kanssa on silmiä avaavaa; asiat kun voi tehdä niin monella eri tavalla. Työpajaan osallistui 10 henkilöä ja se sai paljon hyvää palautetta. Kiitos Riikalle järjestelyistä sekä kaikille osallistujille! Koulutuspäivän yhteydessä pidettiin yhdistyksen vuosikokous, jossa mm. valittiin hallitus vuodelle 2025. Puheenjohtajana jatkaa Ulla Honkonen, hallituksen jäseniä ovat Noora Laiho (varapuheenjohtaja), Henna Hihnala (sihteeri, uusi jäsen), Katri Kyngäs (rahastonhoitaja, uusi jäsen), Saimi Kokkonen (uusi jäsen), Riikka Yli-Kotila ja Tiina Takkinen. Kanto kiittää vanhoja hallituslaisia antoisista palvelusvuosista ja toivottaa uudet jäsenet sydämellisesti tervetulleiksi hallitustoimintaan. Kanteleopet kartalla
59 Maija Kauhanen & UMO Helsinki Jazz Orchestra Savoy-teatteri 6.2.2025 t eksti s uVi e eVi K Arhu Helmikuussa yleisö sai kokea ainutlaatuisen maailmanensi-illan, kun kansanmusiikin kansainvälinen tähti, kanteletaiteilija Maija Kauhanen esiintyi yhdessä UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa Savoy-teatterissa. Maija Kauhanen tunnetusti säväyttää virtuoosimaisena yhden naisen orkesterina, jossa yhdistyy kekseliäästi Saarijärven kantele, laulu sekä erilaisia lyömäsoittimia bassorummusta kelloihin ja kirpputorilta hankittuihin emalipottiin ja kattiloihin. "Koko kioski" oli mukana myös tällä kertaa, mutta vieläkin monipuolisempi musiikillinen supermarketti muodostui yhdessä big bandin kanssa, jazz-osaston hyllyistä uusia aineksia ammentaen. Mikko Hassisen ja kapellimestarina toimineen Rasmus Soinin sovitukset Maijan hittibiiJulkaisuja konserttiesittelyt seistä värittävät ja rikastavat niiden musiikillisia maisemia entisestään, tuoden lisää harmonisia ja rytmisiä kerroksia koettavaksi. Erilaiset tunnelmat eteerisistä henkäyksistä jykeviin poljentoihin ja musiikilliseen ilotulitukseen loivat maagisen matkan, jolla arkiset aatokset saivat jäädä unholaan. Bassolinjat, melodiat ja harmoniat vahvistuivat ja laajenivat kanteleen ulkopuolelle Maijan ollen ikään kuin värikäs keskipiste, josta lähteMaija Kauhanen konsertissa helmikuussa 2025. Kuva: Katja Tamminen.
KANTELE 1/25 60 SibA Folk Big Band: Hippavalta Sibelius-Akatemia, 2023 t eksti h eli n otKonen Piristävä annos kansanmusiikkia kevääseen Sibelius-Akatemian Folk Big Bandin eli tuttavallisemmin FBB:n kolmas levy Hippavalta tarjoaa musiikkia tunteiden koko skaalalle. Energinen nimikkokappale sukeltaa suoraan kansanmusiikkiorkesterin suureen sointiin ja käynnistää levyn varmoin ottein. Sitä seuraa Kultaneito, joka vie kuulijan jopa unenomaiseen tunnelmaan kimaltelevine kanteleineen. Kuitenkin laulajien aloittaessa kappale saa lisäpotkua, ja laulu kulkeekin mantranomaisesti vankan rytmisen pohjan päällä. Levyn pääpaikoin yli viisiminuuttiset kappaleet toimivat hyvien sovitusten ansiosta hienosti. Etelästä lensi -kappaleen lauluharmoniat raikuvat Ultra Bran kaltaisella kuulaalla ja suoralla soinnilla. Sähkökitara tuo biisiin uutta kulmaa ja tekee tuotannosta entistä mielenkiintoisemman. Pratsun laulu & Kyyrän Matti johdattelee äänimaisemallaan luonnon äärelle musiikin hiipiessä mukaan. Kappaleen edetessä alkaa tuntumaan kuin vesiputoukset vyöryisivät ylle ja luonto heräisi eloon, eikä kuulijana osaa arvata, että orkesteri on improvisoinut soittoaan tanssijan johdolla. Niin yhtenäisesti kokoonpano soi! Levyssä tulee sopivasti viidennen kappaleen vät rengasmaiset aallot vyöryivät orkesterin kautta ympärilleen lävistäen kuulijan. Repäisevät, jopa kakofoniseksi yltyvät soolot ja improvisaatio-osuudet etenkin "Käärmettä" pois loitsittaessa sekä "Raivopyörä"-kappaleen riipivän valituksen vyyhdissä loivat kontrastia "Jään" ihmeellisille äänille, joita kuunteli herkeämättä. Ne syntyivät jousella soitetun, kaikuisan kanteleen, hyräilevän laulun ja kellojen kudelmasta leviten koko orkesteriin kuin hiljalleen etenevä rako jään pinnalla, odottaen sen lopullista irtautumista virran mukaan. Maijan korvia hivelevä, laajaskaalainen laulu sekä suvereeni soitto perkussiosooloineen loistivat kirkkaina alusta loppuun. Tässä kokemuksessa oli jotain sellaista, mitä ei edes tiennyt tarvitsevansa, mutta jota ilman ei osaisi enää kuvitella olevansa. Konsertissa yhdistyi sulavasti kaksi maailmaa, jotka loistivat valoaan toinen toisilleen muodostaen uuden universumin, jossa kaikki käy järkeen. Musiikin luokittelu eri laatikoihin on turhaa. On vain musiikkia– syleilevää musiikkia.
61 Vila: Vila Svenska litteratursällskapet i Finland, 2024 t eksti A urorA F ustinoni Vila-yhtyeen (Juulia Björn, Kirsi Ojala, Olli Varis) debyyttilevy Vila ammentaa suomenruotsalaisesta kehtolauluperinteestä. Mukana on mm. sovituksia perinteisiä kehtolauluista, uudelleen sävellettyjä kehtolaulutekstejä sekä uusia, yhtyeen jäsenten säveltämiä ja sanoittamia lauluja. Levyn instrumenttikattaus on ilahduttavan monipuolinen: kappaleissa kuullaan vaikka minkälaisia soittimia Olli Variksen soittamista kielisoittimista aina Juulia Björnin sekä Kirsi Ojalan soittamiin kanteleisiin ja Ojalan soittamiin, vaikka minkälaisiin kansanomaisiin puhaltimiin. Muutamassa kappaleessa on mukana myös vierailijoita: Kirsi Vinkki, Louna Hosia ja Ilkka Heinonen. Muusikoiden herkät, ilmaisuvoimaiset ja yksilölliset soittotyylit, heidän välinen tarkka kuuntelu sekä Juulia Björnin samettinen laulu saavat aikaan rauhoittavan, soljuvan ja keinuvan äänimaiseman. Vaikka levyn sävelkieli hyvin minimalistista ja meditatiivista, liikutaan levyllä silti monenlaisten tunnelmien ja maisemien välillä. Monipuoliset sovitukset, instrumentaatiot ja ilmaisuvoimainen, pehmeä laulu tukevat eri tekstien tunnelmia ja jokainen kappale on aivan omanlaisensa teos omine ominaistunnelmineen. Kuten yhtye itsekin asian ilmaisee, on levy tarkoitettu jokaiselle, joka haluaa levähtää hetkisen ja Vila totta totisesti kuljettaa niin nuoremmat kuin vanhemmatkin kuulijat hellin sävelin höyhensaarille suoden jokaiselle vauvasta vaariin hengähdystauon nykymaailman kiireiden ja myllerrysten keskellä. kohdalla virkistävää vaihtelua tunnelmaan. Sjupav Makaro tarjoilee melankolisia puhallinsaundeja ja mystistä munniharppua voimakkaasti eteenpäin polkevalla poljennollaan. Levy päättyy ehkä turvallisenkin kuuloiseen Röntyskät-kappaleeseen, mutta onneksi sieltä löytyy myös valloittavia lauluharmonioita, kauniisti soivia jousistemmoja sekä vakuuttava rytmisektio. Erityiskiitosta haluan antaa vielä levyn tekniselle toteutukselle, jolla on onnistuttu välittämään kansanmusiikissa olennainen live-energia sekä valjastamaan niin herkät kuin mahtipontisetkin tunteet. Kaiken kaikkiaan levyn kuunteleminen oli oikein miellyttävä kokemus ja voin suositella sitä lämpimästi muille kansanmusiikin ystäville ja siitä kiinnostuneille!
KANTELE 1/25 62 Tell Your Birds: pause in nature, then carry on with hope Tell Your Birds, 2024 t eksti M iKKo K oiVuMäKi Tell Your Birdsin debyyttialbumi pause in nature, then carry on with hope (sic) on neljän SibeliusAkatemialla tavanneen muusikon kiehtova ja varsin päättäväiseltä kuulostava taiteellinen kokonaisuus. Yhtye itse identifioituu nykykansanmusiikkiyhtyeeksi, ja lavea kategorisointi onkin paikallaan: Albumilla on vain neljä kappaletta, mutta kukin niistä käsittelee musiikillista materiaalia monenlaisesta näkökulmasta, ja kappaleissa on tyylikkäitä ja huomiotaherättäviä kohtauksia. Kappaleita yhdistää työteliään ja monessa kokoonpanossa nähdyn, perkussionisti-vokalistina tunnetun latvialaisen Vija Mooren laulu, joka luo kokonaisuuteen haikeaa ja totista vaikutelmaa. Sanoitukset ovat latviaksi, ja kielimuurin takia niiden sisältö jää minulta tulkitsematta, mutta lauluissa on dramatiikkaa ja tunnetta. Yhtyeen soitinvalikoimaan kuuluu Mooren perkussioiden lisäksi latvialaisen Krist?ne Tukren kokle, virolaisen Kärt Tambetin viulu ja laulu sekä italialaisen Simone Spampimaton syntetisaattorit, live-elektroniikka sekä laulu. Tällainen orkestraatio toimii nykykansanmusiikiksi luokitellussa musiikissa saumattoman hienosti: perinnesoittimet yhdistyvät elektroakustisiin ääniin ja toisaalta jazzahtaviin rytmeihin hienolla tavalla. Välillä noustaan jopa elokuvalliseen tunnelmaan. Yhtye löytää yksittäisten kappaleiden sisältä luontevan tilan viedä musiikkia esimerkiksi kansanmusiikin kudoksen kautta rumpujen ja viulun rytmiseen grooveen, kunnes yht’äkkiä pysähdytäänkin metsäiseen äänimaisemaan. Kappaleissa on tavanomaisten säkeistö-kertosäe -kiertojen sijaan toinen toistaan seuraavia erillisiä osia, ja ratkaisu toimii hienosti. Albumin tuotanto ja miksaus on tehty äänikuvaltaan kuivaksi, ja kaikki soittimet soivat hienosti pinnassa. Yhtye kertoo, että osa äänityksistä on tehty metsässä Helsingin keskuspuistossa, missä lintujen ja ympäristön äänien lisäksi on äänitetty mm. balafonia, viulua ja koklea. Luonto ja musiikki -teema ei ole yhtyeen jäsenille vieras, sillä Vija Moore on esimerkiksi järjestänyt useampana kesänä Optiž?ns-ulkofestivaalia Latviassa.
63 Alterne: Alterne GO' Danish Folk Music, 2024 t eksti M iKKo K oiVuMäKi Alterne on folk-trio, joka Tell Your Birds -yhtyeen tavoin koostuu Sibelius-Akatemiassa tavanneista opiskelijakollegoista, joista kukaan ei ole suomalainen. Keskeinen hahmo yhtyeessä on laulaja ja kanteleensoittaja, tanskalainen Ida Marie Jessen, jonka kynästä useimmat kappaleet ovat. Yhtyeessä soittaa haitaria virolainen Maimu Jõgeda ja viulua ja kitaraa Belgiasta tuleva Oscar Beerten. Yhtyeen nimeä kantava albumi ilmestyi keväällä 2024 ja julkaisun yhtydessä ja sen jälkeen esiintymisiä on ollut eri Euroopan maissa. Yhtyeen musiikissa yhdistyy kansanmusiikin puhtaus unenomaiseen ilmaisuun. Erityisesti haitari, viulu, ja norjalainen hardanger-viulu soittavat legatomaista äänikuvaa hienosti yhteen. Jessenin laulussa on kirkkautta ja dynamiikkaa, ja se erottuu terävänä pehmeän äänikudoksen päällä. Välillä unenomaisuus hylätään ja musiikki kääntyy kohti perinteisempää kansanmusiikkia ja korostetumpaa rytmiikkaa. Kantele on levyllä pienemmässä roolissa, mutta sitä käytetään taitavasti vuoropuhelussa esimerkiksi akustisen kitaran kanssa. Musiikista ja myös albumin tuotannosta erottuu ammattimaisuus ja suvereeni ote soittoon ja lauluun. Albumin sanat ja tarinat on laulettu pääosin tanskaksi, mutta mukana on myös englanniksi laulettu Go down river. Levyn aloitusraita on hauskasti nimetty Finland – kaikkien kolmen muusikon koti ainakin opiskelujen ajan. Haluaisitko levysi esiteltävän Kantele-lehdessä? Jos julkaiset musiikkia kanteleella tai kanteleen soitinperheen jollain muulla soittimella, ota lehden toimitukseen yhteyttä!
KANTELE 1/25 Olisi tehnyt mieli kiroilla, mutta jätin sen kotiseinien kuultavaksi. Vastakkainasettelulla ei synny mitään; tarvitsemme vain entistä parempia kommunikointitaitoja, ja ymmärrystä silloin, kun se on paikallaan. Maan hallituksen ”kaikesta on säästettävä” -mantra on lyönyt läpi myös siellä, missä se näyttää aivan erityisen irvokkaalta; nyt on viimein aika lopettaa jatkuva ymmärtäminen ja mukautuminen ylhäältä saneltuihin totuuksiin. On poliittinen arvovalinta, nähdäänkö kulttuuri yhteiskunnan peruspilarina, suomalaisen identiteetin luojana ja kansallisen itsetunnon rakentajana, vai K un Kanteleliitto alkuvuonna monen kaltaisemme yhdistyksen muassa menetti koko toiminta-avustuksensa, sanoitin ajatuksiani kulttuuriministerin erityisavustajalle kieli keskellä suuta: ”valtakunnallisesti toimiva kantelealan merkittävin yhdistys ei voi toimia vapaaehtoisvoimin ja ilman julkista tukea. […] Kantele Suomen kansallissoittimena voisi kuvitella olevan valtion tuen arvoinen kulttuurisatsaus. Kaikkea ei mitata rahassa, mutta aika pienellä olemme selviytyneet ja pitäneet lippua korkealla. Nyt se on jo todella vaikeaa, kun viimeisetkin pennit vietiin.” Puheenjohtajan palsta
65 erillisenä sektorina, jonka kokonaisvaltaista merkitystä ei ymmärretä tai myönnetä. Ehkä kulttuurin olemassaoloa pidetään niin itsestäänselvyytenä, ettei sen tukemista nähdä tarpeellisena? Vai halutaanko kulttuurin olemassaolon edellytykset ajaa kokonaan kaupallisten intressien ehtojen alle? Toistan: nämä ovat poliittisia arvovalintoja, joihin me vaikutamme äänestämällä vaaleissa. Onko valtio järjestelmineen olemassa kansalaisia varten, vai toisin päin? Uudessa kulttuuripoliittisessa selonteossa on kirjattu: ”2040-luvulla taide ja kulttuuri ovat Suomea vahvistava ja yhdistävä voima, joka inspiroi rakentamaan kestävämpää, elinvoimaisempaa ja inhimillisempää tulevaisuutta.” Lisäksi suunnitelmissa näyttäisi olevan kulttuurialalle merkittävää taloudellista kasvua ja kansainvälisten tähtien vetovoimaa. Miten? Onko jollain tosiaan sellainen harhainen käsitys, että kulttuuri ja sen supertähdet kasvavat tyhjiössä ilman panostuksia? Ilman ruohonjuuritason yhdistyksiä, ilman nykyistä peruskoulun huipputason musiikkikasvatusta ja ilman yleistä kulttuurimyönteistä ilmapiiriä? Kanteleliitto yksin ja yhdessä muiden järjestöjen kanssa kävi koko alkuvuoden intensiivistä vaikutustyötä valtion johtoon päin, ja ehkäpä edes hiukan tämän ponnistelun ansiosta onnistui saamaan tälle vuodelle hyvinvointia ja osallisuutta korostavasta kategoriasta toiminta-avustusta, jolla selviämme hengissä. Minkäänlaista toiminnan edistämistä tai kehittymistä emme tällä pysty toteuttamaan, koska jo valmiiksi pienistä tuista leikattiin kolmasosa. Ehkäpä vaalien myötä kuntatasolla näemme kulttuuripoliittisen selonteon toiveiden toteutumiseen tähtääviä toimia, kun valtion tasolta se ei onnistu. Ehkä kulttuurin olemassaoloa pidetään niin itsestäänselvyytenä, ettei sen tukemista nähdä tarpeellisena? Vai halutaanko kulttuurin olemassaolon edellytykset ajaa kokonaan kaupallisten intressien ehtojen alle? ”
KANTELE 1/25 66 Kanteleliitto tiedottaa Vuoden kantele -tunnustus Japaniin Kanteleliiton Vuoden Kantele -tunnustus 2024 on annettu japanilaiselle Nihon Kantele Tomonokai -yhdistykselle vaikuttavasta työstä kanteleen hyväksi. Nihon Kantele Tomonokai -yhdistyksen (”Japanin kanteleen ystävät”) toiminta on aktiivista, ja toiminnalla on nostettu soittimen tunnettuutta ja kantelekulttuuria Japanissa. Yhdistys on perustettu vuonna 2008. Vuonna 2024 Nihon Kantele Tomonokai ja paikalliset kanteleyhteisöt järjestivät Kanteleen päivän tapahtumia koko syyskuun ajan ympäri Japania. Juhlatapahtumia oli Tokiossa, Osakassa, Sapporossa ja online-yhteyksin: kanteleyhteisöt kokoontuivat soittamaan juhlapäivän yhteiskappaleita ja päivän viettoa dokumentoitiin kansainvälisin videotervehdyksin. Yhdistys julkaisee aktiivisesti verkkosivuillaan ja somealustoilla kanteleaiheisia sisältöjä, järjestää erittäin hyvin organisoituja tapahtumia ja edistää kanteleen soiton harrastusta ja ammattilaisuutta menestyksellä. Kantelekulttuurin edistäminen ja Kanteleen päivän vietto 2024 ovat kulttuuritekoja kansainvälisen kanteleyhteisön hyväksi. Palkinto julkaistiin Folklandia –risteilyn Eläköön Folk –gaalassa 10.1.2025. Kanteleen päivä 2025 Kanteleen päivää vietetään ympäri Suomea ja koko maailmaa! Järjestätkö omia Kanteleen päivän tapahtumia? Jaa somessa Kanteleen päivän tunnelmia! Teemapäivän visuaalista materiaalia saa käyttää vapaasti. Materiaalit ovat suomeksi ja englanniksi. Teemapäivän virallisen visuaalisen ilmeen sisältäen logon sekä erilaisia sosiaalisen median kuvakkeita löydät osoitteesta www.kantele.net. Materiaalit on suunnitellut Anne-Maria Saario. Voit lisätä sosiaalisen median kuviin Kanteleliiton tilin @kanteleliitto sekä tunnisteet #kanteleenpäivä ja #kanteleday Kanteleen päivän seminaari siirtyy Kanteleen päivän UNESCO-aiheinen seminaari siirretään vuoteen 2026. Kulttuurin julkisen tuen leikkaukset ovat kohdistuneet myös Kanteleliiton rahoitukseen, ja tästä syystä seminaarin järjestämistä siirretään. toimittanut s Anni V irtA
67 Nuottiliite Nuottiliitteessä julkaistaan lehden USA-teeman kunniaksi Valerie K. Blessleyn kappale Kultavalssi (alkuperäiseltä nimeltään nimi Babers' Waltz). Kappale on omistettu Valerien puolisolle Mark Blessleylle, ja sovituksen on tehnyt pariskunnan ystävä Jennifer Pratt-Walter. Valerie ja Mark Blessleyn haastattelun voi lukea tämän lehden sivulta 10. nuotinnos V Alerie K. B lessley
71 { { E‹ A‹ 118 rit... A‹ p 122 & ? & ? Originally titled "Babers' Waltz," I wrote this piece as a simple waltz for my husband, Mark Blessley, as a thank you for building a beautiful Celtic harp for me. He is a builder of very ?ne harps and small kanteles. My harp duo, Celtic Muse, with Jennifer Pratt-Walter, was hired to play for the graduation ceremonies of the Chiropractic College he was attending. I knew I wouldn't be able to play as Mark crossed the stage to be hooded as a Doctor of Chiropractic... too much emotion. I asked Jennifer if she would play "Babers' Waltz" for him as a surprise. She happily agreed. Later I told Jennifer that Mark would be the second graduate, and she would have to ?ll the ?rst graduate's hooding time with music before beginning Babers' Waltz while Mark walked up to the stage. What resulted was her arrangement that exceeded my wildest dreams. And Mark, surprisingly in all of the excitement, heard and recognized the music that played while he was receiving his docorate hood! It was a very proud moment. When I began playing kotikatele, I tried playing "Babers' Waltz." It sounded great! Now, as a long-time member of the Livakat/ Evergreen Kanteles Ensemble, I was asked to arrange it for an ensemble of 5 string, 11 string, kotikanteles, and concert kanteles. This is Jennifer's beautiful arrangement as played at the graduation ceremonies. (Dynamics here are my interpretation.) Please play it lovingly. Valerie Klemetti Blessley, 2025 & œ™ œJ œ œ œ ? œ œ œ œ œ œ œ œ ? œ œ œ œ™ œJ œ œ œ Ó œ™ œJ œ œ ‰ œJ œ œ œ œ œ œ ? œ œ œ œ œ ??™™ ? Œ œ™ œj œ œ ?™ ?™ 4 { { E‹ A‹ 118 rit... A‹ p 122 & ? & ? Originally titled "Babers' Waltz," I wrote this piece as a simple waltz for my husband, Mark Blessley, as a thank you for building a beautiful Celtic harp for me. He is a builder of very ?ne harps and small kanteles. My harp duo, Celtic Muse, with Jennifer Pratt-Walter, was hired to play for the graduation ceremonies of the Chiropractic College he was attending. I knew I wouldn't be able to play as Mark crossed the stage to be hooded as a Doctor of Chiropractic... too much emotion. I asked Jennifer if she would play "Babers' Waltz" for him as a surprise. She happily agreed. Later I told Jennifer that Mark would be the second graduate, and she would have to ?ll the ?rst graduate's hooding time with music before beginning Babers' Waltz while Mark walked up to the stage. What resulted was her arrangement that exceeded my wildest dreams. And Mark, surprisingly in all of the excitement, heard and recognized the music that played while he was receiving his docorate hood! It was a very proud moment. When I began playing kotikatele, I tried playing "Babers' Waltz." It sounded great! Now, as a long-time member of the Livakat/ Evergreen Kanteles Ensemble, I was asked to arrange it for an ensemble of 5 string, 11 string, kotikanteles, and concert kanteles. This is Jennifer's beautiful arrangement as played at the graduation ceremonies. (Dynamics here are my interpretation.) Please play it lovingly. Valerie Klemetti Blessley, 2025 & œ™ œJ œ œ œ ? œ œ œ œ œ œ œ œ ? œ œ œ œ™ œJ œ œ œ Ó œ™ œJ œ œ ‰ œJ œ œ œ œ œ œ ? œ œ œ œ œ ??™™ ? Œ œ™ œj œ œ ?™ ?™ 4
Kanteleliiton jäsenedut Kantele-lehti kotiin postitettuna. Lehti on paras tapa seurata suomalaista kantelekulttuuria, lukea juttuja ja uutisia ja pysyä mukana kanteleen maailmassa! Ilmoitukset Kanteleliiton yhdistysjäsenten leireistä ja koulutustapahtumista maksutta Kantele-lehdessä. Kanteleliiton lainakanteleet maksuttomaan lainakäyttöön. Lisäksi vuokrattavissa kotikanteleita. Vapaa pääsy Kansainvälisen kantelekilpailun kaikkiin konserttehin. Alennuksia ja etuja Tampereen Musiikki -soitinkaupasta sekä Inkoon Musiikista. Ilmaista rivi-ilmoitustilaa Kantele.netin Kanteletori-palstalla. LEHTI ILMOITUKSET LAINAKANTELEET KONSERTTEJA ALENNUKSIA KANTELETORI JÄSENMAKSUT Liity Kanteleliiton jäseneksi täyttämällä jäsenhakemus osoitteessa www.kantele.net/kanteleliitto/liity Henkilöjäsen 35 € Perhejäsen 5 € (samassa taloudessa henkilöjäsenen kanssa asuva) Yhteisöjäsen 60 € Kannatusjäsen, henkilö min. 60 € Kannatusjäsen, yhteisö min. 100 € Kanteleliitto on perustettu vuonna 1977 ja sen tehtävänä on edistää laaja-alaisesti kanteleharrastusta, -rakennusta, -musiikkia ja olla soittajien, säveltäjien, sovittajien, tutkijoiden ja muiden alasta kiinnostuneiden tahojen yhdyssiteenä. Kanteleliitto julkaisee Kantele-lehteä ja Kantele.net -sivustoa.