Kansanmusiikki 4/2016 - Lehtiluukku.fi

4 • 2016 Irtonumero 8 € MUKANA PELIMANNI-LIITE Viiden kielen villitys, s. 6 Luunappi naurattaa ja pakahduttaa, s. 11 Liitelevyllä makupaloja vuoden 2016 kansanmusiikkilevyiltä
2 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 SISÄLTÖ 4 • 2016 17 51 11 KOLUMNISTI Jukka Lindfors Persoonallinen pelimanniyhtye: Luunappi naurattaa ja pakahduttaa. Viiden kielen villitys Liitelevyllä makupaloja vuoden 2016 aikana ilmestyneiltä kansanmusiikkilevyiltä. Pääkirjoitus...........................................................................................................4 Ajassa: Jemina ja Selina Sillanpää ...............................................................5 Arkistoista estradille ......................................................................................12 Esittelyssä Burhan Hamdon ........................................................................15 Kalevauva: Nettikeskustelusta laululyriikaksi.....................................16 Balladien tulkitsija, leikari ja tohtori Maija Karhinen-Ilo ...............19 Vuosi naispelimannien matkassa .............................................................20 PELIMANNI-liite Hämeessä soivat viulut ja haitarit ............................................................23 Satakunnan kansanmusiikkiyhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Kirsi Viitala-Lehtonen .............................24 Nuottiliite: Hämäläisiä sävelmiä................................................................25 Kuulumisia Pohjois-Savosta ........................................................................29 Iin Syyssoitto lokakuussa .............................................................................29 Uudenmaan nurkka ........................................................................................30 Kokkolan kuulumisia ......................................................................................30 Musiikin teoriaa harrastajille ja kiinnostuneille kuuntelijoille ....31 Maestro ja Fiktio tuovat kansanmusiikkia kouluhin ........................32 Lännen lokarin jalanjäljillä – arkistomatkalla Yhdysvalloissa ....34 Huonosta puusta ei saa hyvää viulua ......................................................36 Mitalitaiteilija Toivo Jaatinen keksi torvirummun .............................38 Muistoissamme Tapani Luhtaranta ja Veikko Laukkanen ..............40 Levyt ja kirjat .....................................................................................................42 Taustapeilissä Esa Vilhonen ........................................................................50 Keikat ja koulutus ............................................................................................52 6 Sa m i Pe rt ti lä
3 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 ALKUTAHDIT Hollolalainen Hannu Kella nimettiin pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen avajaisista vastaavaksi taiteelliseksi johtajaksi kaksi vuotta sitten. Avajaisista suunnitellaan kansainväliset mitat täyttävää, satavuotiasta Suomea juhlistavaa tapahtumaa. Hannu Kella on työskennellyt kulttuurialalla kohta 20 vuoden ajan muun muassa säveltäjänä, sovittajana, muusikkona ja tuottajana. Kella tunnetaan parhaiten Tsuumi Sound Systemsistä, mutta on tehnyt myös paljon näyttämömusiikkia, josta on tekeillä levy Timo Alakotilan kanssa. Hannu Kella vastaa MM-kisojen avajaisten kokonaisvaltaisesta suunnittelusta, johon kuuluvat muun muassa käsikirjoittaminen, esiintyjävalinnat ja musiikkituotanto. Suunnitelmien edetessä hän kokoaa ympärilleen taiteellisen työryhmän. – Avajaisten pääosassa tulevat olemaan tanssi ja musiikki, sekä tuhannet kisoissa toimivat vapaaehtoiset. Haluamme ennen kaikkea tarjota paikalle saapuvalle yleisölle unohtumattoman elämyksen, jonka myötä juhlakisat saavat arvoisensa lähtölaukauksen, kaavailee Kella. Hannu Kella on suunnittellut MMkisojen avajaiset Kansanmusiikkikoulutuksen loppuminen Joensuussa vahvistui Kalevalaseuran hallitus on myöntänyt Kek rinpäivän tunnustuspalkinnot suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön parissa ansioituneille tutkijoille, taiteilijoille ja asiantuntijoille. Palkinnot, yhteensä 11 000 euroa, jaettiin Kansallismuseossa Helsingissä 3. marraskuuta. Arvokkaasta työstä tieteen parissa palkittiin uskontotieteilijä, professori emeritus Veikko Anttonen, etnologisen naistutkimuksen dosentti, professori emerita Kaija Heikkinen, kansanlääkinnän asiantuntija, lääketieteen tohtori Antti Hernesniemi sekä perinteenja kulttuurintutkija, dosentti Sinikka Vakimo. Nuoren tutkijan palkinnon sai musiikin tohtori, runolaulaja Ilona Korhonen. Palkinto myönnettiin Korhoselle hänen kyvystään nostaa runolaulu ja sen tutkimus nykypäivään, ennakkoluulottomuudesta uusia haasteita kohtaan sekä hänen aktiivisuudestaan taiteilijana ja tutkijana, opettajana ja innoittajana. Perinteen taitajien ja tallentajien palkinnon sai neljä henkilöä: kuvanveistäjä ja perinnerakentaja Seppo Kalliokoski sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston muistitietoaineistoja kartuttaneet Maila Hietala, Salme Kokko ja Pirkko Savolainen. Kalevalaseura on jakanut Kekrinpäivän tunnustuspalkintoja suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön parissa ansioituneille henkilöille vuodesta 1965 lähtien. Joensuussa sijaitsevan Karelia-ammattikorkeakoulun suunnitelmat lopettaa musiikinopetus ja sen myötä myös kansanmusiikin opetus saivat lopullisen sinetin lokakuussa Karelian ja opetusja kulttuuriministeriön neuvotteluissa. Syksyllä ei suoritettu enää opiskelijavalintaa, mutta koulussa opiskelevat voivat suorittaa nelivuotisen tutkintonsa loppuun. Sen sijaan tanssinopettajakoulutus jatkuu Oulussa. Leikkauksilta ei kuitenkaan vältytä, tanssinopettajakoulutuksen tiimipäällikkö Anssi Kirkonpelto kertoo. Ensi syksynä otetaan sisään samat 17 opiskelijaa kuin tähänkin asti, mutta säästöjä saadaan lisäämällä neljän linjan yhteisten opintojen määrää. Aikaisemmin on vuorovuosin otettu sisään showja balettitanssinopettajiksi sekä parija kansantanssinopettajiksi pyrkiviä. Nyt keskeinen kriteeri on soveltuvuus tanssinopettajaksi, olipa kiinnostuksen kohde mikä tahansa. Opetuksessa neljä suuntautumisvaihtoehtoa säilyvät kuitenkin edelleen. Oulun kaupunki luopuu nykyisistä tiloista vuokrasopimuksen päättyessä ja tuleva sijoituspaikka on vielä hieman avoin. Muiden kulttuurilinjojen siirtyminen yliopiston tiloihin on jo varmistunut. Kalevalaseura palkitsi Kekrinpäivänä Rauno Nieminen EGB:n kunniajäseneksi EGB eli Eurooppaiset kitaranrakentajat (European Guitar Builders Association) on kutsunut mestarisoitinrakentaja Rauno Niemisen kunniajäsenekseen kunnioittaakseen hänen elämäntyötään. EGB on muutama vuosi sitten perustettu eurooppalaisten itsenäisten kitaranrakentajien yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kitaranrakennusta Euroopassa. europeanguitarbuilders.com Ilona Korhonen M aa rit Ky tö ha rju Te em u M oi si o
4 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 M ai ja Se pp o PÄÄKIRJOITUS Välineurheilua Tähän lehteen osuu vähän sattumalta kahden taitavan viulunrakentajan haastattelu. Molemmat ovat nähneet paljon vaivaa hienon soinnin etsimiseen ja löytämiseen. Kummankin soittimet soivat kauniisti. Eräässä asiassa he ovat yllättäen päinvastaista mieltä. En sorru tässä juonipaljastukseen, mutta totuuksia voi olla monia. Soittimista ja soinnista puhuminen muistuttaa joskus viiniasiantuntijoiden keskustelua. Vertaukset ovat ylimaallisia ja maallikon ymmärryksen ylikäyviä. Joskus tuntuu, että keskustelu karkaa käsistä. Varsinainen asia jää sivuseikaksi. Soittimista puhuttaessa se on musiikki. Olen joskus eksynyt lukemaan hifistien eli äänentoistolaitteiden harrastajien keskustelua. Mielessä on käynyt, mahtavatko nuo nauttia musiikista. Omat parhaat elämykseni olen kokenut särisevän radionauhurin ja rupisen kasetin kanssa. Pienestä kaiuttimesta ulostuleva hertsimäärä ei ole koetellut kuulokyvyn äärilaitoja, mutta sielu on soinut. Soitonopettajilla on varmaan toisistaan poikkeavia näkemyksiä, mutta usein suositellaan hankittavaksi hyvä – ja kallis – soitin heti ensimmäiseksi soittimeksi. Hyvästä soittimesta ei varmasti ole haittaa, jos siihen on varaa. Laadukas soitin myös säilyttää arvonsa, mutta soitonopiskelun voi aloittaa vaatimattomallakin pelillä. Taitojen kartuttua voi sitten panostaa myös soittimen laatuun. Tietenkin valmiiksi viritettyjen soittimien pitää soida vireessä. Huiluja tai haitareita hankittaessa olisi hyvä ottaa asioista ymmärtävä mukaan. Kielisoittimissa on tärkeää, että kielet ovat sellaisella korkeudella, että niillä ylipäänsä voi soittaa ja kaulan nauhoitus täsmää. Tämän päivän halvatkin soittimet ovat aivan toista luokkaa kuin muutama vuosikymmen sitten. Soittoharjoituksen voi aloittaa myös lainasoittimella tai muutaman euron muoviputkesta tehdyllä pitkähuilulla. Rahasta se ei ole kiinni. Kun soittimelta alkaa vaatia enemmän, suosittelen tarkistamaan ensin kotimaan markkinat. Hyvän kotimaisen viulun saa muutamalla tuhannella. Jos käyttö on ahkeraa, panostus ei ole varmasti turha. Hyvään soittimeen tarttuu mielellään. Hyvän soittimen arvo myös säilyy, saattaa jopa nousta, vaikka harva niitä sijoitusmielessä hankkii. On kuitenkin mukava tietää, että soittimesta voi saada omansa pois, jos into sammuu. Viidensadan euron kiinalaisen kitaran arvo puolittuu matkalla kaupasta kotiin. Oman soittimensa tekijän tunteminenkin tuntuu mukavalta. Tärkeintä on kuitenkin musiikki ja musisoiminen. Katsopa vaikka video, joka löytyy internetistä haulla Landfill Harmonic tai ”recycled orchestra” (kierrätysorkesteri). Sauli Heikkilä KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 4 (183) 2016 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. (09) 8731 320 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Antti Koiranen, puh. 040 551 4137, antti.koiranen@gmail.com Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 358 8921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Anja Hinkkanen, Jaana-Maria Jukkara, Seppo Kononen, Risto Kupari, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Laura Suurla ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva Emilia Lajunen ja Suvi Oskala kuva: Sami Perttilä Kirjapaino Forssan Kirjapaino Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 1/17 ilmestyy 28.2. aineisto 27.1. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen
AJASSA Jemina ja Selina Sillanpää 5 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 Kysymykset: Sauli Heikkilä Kuva: Aija Sillanpää Duo Jemina ja Selina Sillanpäällä on takanaan jo neljännesvuosisadan ura. Isä, pitkän linjan muusikko Seppo Sillanpää ohjasi tytöt musiikin pariin ennen kuin he osasivat puhua. Ensimmäinen levy tehtiin, kun Selina oli seitsemän ja Jemina yhdeksän. Siitä alkoi säännöllinen keikkaelämä. Nykyään Jemina työskentelee muusikkona, näyttelijänä ja ohjaajana ja Selina muusikkona ja opettajana. Millainen oli ensimmäinen keikkanne? Ensimmäinen virallinen keikka Siljakudaalevyn ilmestyttyä oli Lahden pääkirjaston lastenosastolla 1992. Muistan, että meillä oli jotain vaaleanpunaista päällä ja olin Selinaa päätä pidempi. Pitikö isän kovastikin houkutella teitä esiintymään? Jemina: Muistan sanoneeni, että levyllä voin toki laulaa, mutta keikkailemaan en lähde. Nyt voi todeta, että sehän vei sitten täysin mukanaan. Pakottaa meitä ei ole koskaan tarvinnut, mutta on kyllä houkuteltu treenaamaan viululäksyjä eläintarroilla kun barbileikit olivat pahasti kesken. Sisarusyhtyeissä riidellään usein, mikä on sopunne salaisuus? Me puhumme suoraan ja riitelemme välillä – edelleenkin. Sovun salaisuus on se, että haluamme aina toiselle vain hyvää. Emme halua ikinä loukata tietoisesti. Olemme työskennelleet vuosia yhdessä ja lyöneet muovilapioilla toisiamme päähän 30 vuotta sitten, enää ei tarvitse. Tunnemme toisemme hyvin ja osaamme välttää konflikteja ja antaa toiselle tarvittaessa tilaa. Nykyään reissaamme kahdestaan pitkiä matkoja ja molemmat haluavat, että matkanteko on pääosin hauskaa. Mottomme on aina ollut: Kenenkään matkaa ei saa pilata. Miten aiotte viettää juhlavuotta? Keikkailemalla. Ensimmäinen juhlakonsertti oli Lahdessa 26.11. ja 7.12. on vuorossa Tavastia-klubi Helsingissä. Siellä on vierailijoina Aija Puurtinen, Esa ja Moses Kuloniemi, Mamba Assefa, Tommy Lindgren. Millaisia suunnitelmia duollanne on? Lähdemme tammikuussa Yhdysvaltoihin keikkailemaan ja aiomme julkaista uutta musiikkia ensi vuoden aikana. Lisäksi olemme tekemässä Kansallisteatteriin Karavaani 2017 teosta, jonka ensi-ilta on toukokuussa.
KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 E milia Lajunen ja Suvi Oskala ovat molemmat opiskelleet kansanmusiikkia SibeliusAkatemiassa ja soittaneet yhdessä eri kokoonpanoissa jo vuodesta 2004. Duo tuli perustettua osittain vahingossa, tuli keikkapyyntö ja sinne mentiin, kertoo Suvi Oskala. – Kahden viulun duo on mahtava, koska se on todella haastava. Ensin pitää miettiä miten saa musiikin kuulostamaan tarpeeksi isolta, hiljaisia sävyjä tietenkään unohtamatta. Tuo ihan omat haasteensa, että toinen instrumentti on sama kuin itsellä. Emilia Lajunen näkee yhtyemuodon suorana jatkumona pelimanniperinteestä. Yhtyeen helppo liikutettavuus on tietysti suuri etu. – Muiden bändien kanssa kulkee aina järjetön tavaramäärä. Pelkän viulun kanssa liikkuminen on todella helpottavaa. Alusta asti tämä viuluduo on soittanut nimenomaan viisikielisillä viuluilla. Soittimessa yhdistyy kätevästi viulun ja alttoviulun äänialat: viulun kirkas, korkea e-kieli on mukana mutta matala c-kieli antaa muhkeutta alarekisteriin. Kielet ovat hiukan toisiaan lähempänä kuin tavallisessa viulussa, jottei kaulasta tule mahdottoman paksu. Suvi Oskala kertoo hankkineensa opiskelun alkuaikoina itselleen myös alttoviulun. Eri soitinten välillä vaihtaminen alkoi kuitenkin jossain vaiheessa ottaa päähän, jatkuvan soittimen vaihtamisen takia ei ollut aina ihan varma, osuvatko sormet oikeisiin paikkoihin. – Soitin vuosia niitä molempia, koska kaipasin sitä alempaa rekisteriä. Säestäminen on paljon helpompaa kun on viisi lisäsäveltä alhaalla. Viisikielinen on äärimmäisen monipuolinen soitin! Ja oi sitä onnen määrää, kun pääsi tuplakotelon roudaamisesta eroon... Suvi Oskala muistaa törmänneensä ensimmäisen kerran viisikieliseen viuluun Casey Driessenin käsissä Haapavedellä 2000-luvun alussa. – Ihastuin siihen heti! Amerikassa niitä oli siinä vaiheessa rakennettu enemmänkin. Ympäri maailman rakentajat ovat kokeilleet viisikielistä, usein alttoviulukokoisena, jossa on siis isompi kaikukoppa kuin meidän soittimissa. Emilia Lajunen puolestaan ei ole koskaan soittanut alttoviulua, mutta muistaa kuulleensa ihastuneena viisikielistä alttoviulua levyltä. Muutakin kuin melodiaa Ruotsalainen Per Klinga on rakentanut sekä Lajusen että Oskalan viisikieliset viulut vuonna 2008. Tukholmassa vaihtoopiskelijana ollut Oskala ihastui Klingan rakentamaan viisikieliseen alttoviuluun, jota soitti Väsen-yhtyeestä tuttu Mikael Marin .– Törmäsin kerran rakentajaan ja kyselin, eikö sitä voisi rakentaa viulukokoiViuluja nähdään kansanmusiikin estradeilla paljon, mutta viime aikoina yhä useampi nykykansanmuusikko on ottanut käyttöönsä viisikielisen viulun. Joskus koko yhtye rakentuu sen varaan, kuten Emilia Lajusen ja Suvi Oskalan duo, joka juhli tänä vuonna viisivuotista taivaltaan. Viiden kielen VILLITYS 6 Tove Djupsjöbacka
KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 sena, ja siitä se lähti. Minun soittimeni oli ensimmäinen viisikielinen viulu, jonka hän teki, ja hän ehti ottaa palautteeni huomioon Emilian soitinta rakentaessaan. Tällä hetkellä viisikieliset viulut herättävät paljon kiinnostusta. Soitinrakentajatkin haluavat usein keikkojen jälkeen tutkiskella duon soittimia. – Onhan tämä villitys ihan ymmärrettävä. Monet viulistit ovat vähän kyllästyneitä siihen perinteiseen rooliin, että soitetaan melodiaa korkealta, toteaa Suvi Oskala. Duo Lajunen-Oskala käyttää paljon säestyssoittoa ja välillä he nautiskelevat myös ihan unisono-soittamisesta. Erilaisia sävyjä tarvitaan tuomaan kokonaisuuteen monipuolisuutta. Muusikot kieltävät kuitenkaan olevansa varsinaisia soundikikkailijoita. Emilia Lajunen selittää: – Mietimme vain kuinka toteuttaa tietty idea. Ja joskus siihen sopii jokin tietty tekniikka, kuten huiluäänet...” – ...tai choppailu, Suvi Oskala jatkaa. Mutta musiikin ehdoilla kyllä aina mennään! Vuosien varrella sovitustyylimmekin on kehittynyt. Nykyään sovitukset ovat monesti enemmän pelkistettyjä, ollaan etsitty hyvää groovea sitä kautta. Kappaleet saattavat myös muuttua aika paljon joka esityskerralla. Uskaltaa jo jättää enemmän fiiliksen varaan. Tilausteokset haastavat Emilia Lajusen ja Suvi Oskalan duo-ohjelmisto koostuu kahdesta päälinjasta: on perinteisiä viulukappaleita heidän itsensä sovittamina sekä tilaussävellyksiä. – Piia Kleemola-Välimäen ja Mikael Marinin tilausteokset ovat jo ohjelmistossa. Kolmatta juuri harjoitellaan, sen on tehnyt italialainen Libero Mureddu. Ensi vuoden aikana tulee neljäs, jonka tekee Johanna Juhola, Suvi Oskala kertoo. Tilaussävellykset, joita harvemmin muissa yhtyeissä on tullut vastaan, ovat selvästi olleet molemmille haaste. – Paljon voi tehdä itse. Mutta kun joku muu tekee sinulle musiikkia, se on todella inspiroivaa ja kehittävää. Pitää todella yrittää päästä kyseisen säveltäjän päähän. Sävellyksiä tilatessa raamit ovat selkeät – kaksi viisikielistä viulua, kertoo Emilia Lajunen. – Olemme esimerkiksi ohjeistaneet, ettei lauluääntä oteta mukaan. Tähän mennessä tilaussävellykset ovat jääneet ohjelmistoon, soitamme niitä koko ajan. Mutta vaikka antaisi säveltäjälle kuinka tarkat speksit, tulos on aina yllätys. Kansanmuusikko on nykyään monesti sekä säveltäjä, sovittaja että soittaja, Lajunen toteaa. – Tilaussävellykset ovat olleet siitä mahtavia, että olemme niissä puhtaasti soittajia. Tavallaan on helpottavaa ottaa välillä myös se rooli, ettei tarvitse itse luoda sitä kaikkea. Tilaussävellyksetkin on opeteltu aina ulkoa ennen esitystä. Lajunen ja Oskala eivät halua väliinsä nuotteja häiritsemään. Duon välinen kommunikaatio on todella olennainen asia, painottaa Oskala. – Kun soittaa kahdestaan, soittajien yhteys on hirveän herkkä ja tarkka. Jos on nuotit, ei pysty samaan aikaan keskittymään musiikkiin ja siihen, mitä toinen tekee. Keikoilla tapahtuu hirveän paljon. Katsomme toisiamme. Pieni katsekontakti johtaa asioihin. – Voi vaikka olla tulematta joku kertaus. Tai sitten tulee ylimääräinen kertaus! Ja kyllähän se jo tuntuu, että on soitettu aika monta vuotta yhdessä. Alkuaikoina varmaan oltiin vähän kuin Bambi jäällä, Lajunen hymyilee. Oskala nyökkäilee: – Oli vähän alaston olo. Jos jotain tapahtui, se näkyi heti. Nykyään se ei enää aiheuta hämmennystä, sitä vain toteaa että jaahas, nyt mennään näin. – Siinä mielessä soolokeikka on helpompi! Jos jotain tapahtuu yksin esiintyessä niin sittenpä tapahtuu, Lajunen miettii. Inspiraatiota arkistoista Emilia Lajunen ja Suvi Oskala ovat opiskelleet monipuolisesti sekä omaa soitintaan että sen perinteisiä soittotyylejä. Lajunen voitti Konsta Jylhä -kilpailun perinteisen sarjan vuonna 2011, perehtyen erityisesti keskisuomalaiseen perinteeseen. Seuraavana vuonna he veivät duona ykköspalkinnon ja saivat erityispalkintona Konsta Jylhä -juhlarahan juuri ansiokkaasta perinnetyyleihin perehtymisestä. Ohjelmistossa oli muun muassa lapväärtiläisten Torsten Pärusin ja Valter Enlundin soittoa, kertoo Emilia Lajunen. 7 Sa m i Pe rt ti lä
8 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 – Ajatuksena oli viulupelimannityyleihin syventyminen ihan persoonatasolla. Että minä soitan just niin kuin Torsten ja Suvi niin kuin Valter! – Ja sitten välillä ihmeteltiin että mitä ihmettä soitat, soittaako se oikeasti noin, Oskala nauraa. Arkistonauhabiiseistä yritetään aina napata tyyliä mukaan itse biisien lisäksi. Emilia Lajunen miettii duosoittoa kansanmusiikissa. – Valter ja Torsten voisivat hyvin olla duosoiton esikuvia, tai joku ruotsalainen viuluduo. Kustaa Järvinen ja Sifferi Kivisilta olivat myös hieno duo! Hehän soittivat monet jutut ihan yksiäänisesti viululla ja klarinetilla, jolloin soitinten äänivärit ovat olennaisia. Keskustelu ajautuu pelimanniuden äärelle. Emilia Lajunen painottaa mieltävänsä itse pelimanni-termin arvonimenä. – Mekin voimme olla akateemisia kansanmusiikkiviulisteja – ja pelimanneja. Pelimannilla on joku kontakti siihen, miten ennen on soitettu. Hän on saattanut kasvaa siihen, soittanut koko ikänsä ja kuunnellut perinnettä. Jos perinne on katkennut, tai siihen ei ole kasvanut, sitä pitää hakea muilla keinoilla. Soittamisen ilo pelimannilla on, mutta niin on myös ammattilaisella! Ei kukaan meistä pelkästään rahasta soita. Soittimen perusteet ensin Sekä Suvi Oskala että Emilia Lajunen ovat myös aktiivisia opettajia. Viulunsoiton perusteisiin panostetaan, vaikka opiskelisikin kansanmusiikkia pääaineena. Suvi Oskala opettaa muun muassa Pakilan musiikkiopistossa. – Ei voi unohtaa soittimen hallintaa. Jos joku muu opettaisi itse viulunsoittoa, voisin tietysti ihan eri lailla puhua oppilaille vain kansanmusiikista. Pikku hiljaa perinne ui viuluopetukseen sisälle. Jossain vaiheessa otetaan mukaan punttijousitusta, koruääniä ja niin edespäin. – Opetan tietysti kansanmusiikkibiiseillä. Monesti saattaa käydä niin, että näytän itse jotain ja sitten oppilas kysyy, että mikä tuo on? Sitäkin kautta he oppivat uutta. Yritän pitää ohjelmiston aika laajana. Saa soittaa aika lailla mitä haluaa, muitakin perinteitä kuin pohjoismaista. Emilia Lajunen jatkaa: – Kyllä tämä on tavallaan käsityöammatti. Olet mestari, opetat kisällejä. Yksityiskohdissa vaaditaan tarkkuutta. Usein pitää pystyä herättämään henkilökohtainen kiinnostus. Väylä kansanmusiikkiin voi avautua esimerkiksi omien juurien kautta. Ja yhteissoitto on olennaista! Yhteissoitto tuli vahvasti Lajusen elämään juuri kansanmusiikin puolelta. Hän kävi lapsena Näppärikursseilla yhdessä sisarustensa kanssa. Sekä Lajunen että Oskala ovat soittaneet koko ikänsä, mutta kansanmusiikki löytyi vasta varhaisteininä. – Oppilailla pitää olla työkalut soittaa ihan mitä vain haluavat. Minun johdollani he soittavat kansanmusiikkia, mutta jos he päättävät soittaa vaikka klassista, heillä pitää olla työkalut siihenkin, Suvi Oskala painottaa. Jos opiskelee viulunsoiton perusteet musiikkiopistossa, soittimen hallinta on tietysti erilaista kuin omaperäisen soittotekniikan kehittäneillä pelimanneilla kuten Otto Hotakaisella. Emilia Lajunen opettaa nykyään Taideyliopiston SibeliusAkatemiassa ja selittää: – Kun kuuntelee arkistoäänitteitä, niistä otetaan innostusta. Mutta ei siihen jäädä! Voin esimerkiksi pyytää oppilasta ottamaan selvää, miten Kustaa Järvinen soitti. Ensin voi yrittää kuulostaa häneltä, laittaa jousikädenkin täsmälleen niin kuin hän. Mutta sitten pitää tehdä soitosta omaansa, ottaa Kustaan persoona mukaan omaan soittoon. – Viisikielinen viulu on muuten äärimmäisen käytännöllinen opetustilanteessa. Jos soitan oppilaan kanssa, voin soittaa eri oktaavissa kuin hän, Suvi Oskala toteaa. – Sitten oppilas ei voikaan vain tuijottaa opettajan sormia, Lajunen hymyilee. Duon kanssa suunnitellaan tällä hetkellä seuraavaa levytystä, mahdollisesti jopa tuplalevyä. – Maailmanvalloitus on myös käynnissä. On esiinnytty jo muun muassa EteläKoreassa, Intiassa ja Iso-Britanniassa. Osallistumme myös aktiivisesti Vanhoja pelimannisävelmiä verkkoon -projektiin, kertoo Suvi Oskala. Aina joskus kaksikko törmää edelleen ennakkoluuloihin kahden viulun duosta. Emilia Lajunen kertoo, että äsken tuli ulkomailta kysymys, miksi haluatte soittaa kaiken kahdella viisikielisellä. Siihen oli helppo vastata. – No koska se toimii, tietysti! Ei kukaan meistä pelkästään rahasta soita. M ik ae l M at ti la
V iulunrakentaja Mark Ahlgrén ottaa vastaan verstaallaan Itä-Helsingissä, esittelee rakentamiaan jousisoittimia, niiden joukossa sekä viuluja, alttoviuluja, selloja että viisikielisiä viuluja. Viime aikoina hänen rakentamiaan viuluja on nähty useammankin kansanmusiikin harrastajan käsissä, mutta kokeillessani eri soittimia mietin, miten henkilökohtaista soittimen valinta lopulta onkaan – jokainen viuluyksilö on erilainen ja eri ominaisuudet miellyttävät erilaisia ihmisiä. Mark Ahlgrénin juttuja kuuntelisi vaikka kuinka pitkään, kiehtovasta ammatista kerrottavaa riittää. Viulunrakentaminen alkoi ihan harrastuksena ja siitä, että se oli edesmenneen viulisti-isän haave. Sitten kutsumus vei mennessään. Ahlgrén on nyt toiminut ammattimaisesti viulunrakentajana 30 vuotta ja tehnyt yli 300 soitinta. Vuodessa hän ehtii rakentaa noin kymmenen viulua. – Nyt olen jo 70-vuotias ja teen töitä joka päivä, en kyllä lopeta ennen kuin kaadun taltta kädessä! Opiskeltuaan vuosikaudet italian kieltä, Mark Ahlgrén päätti vihdoin 60-vuotiaana hakeutua Italiaan opiskelemaan, Cremonan Scuola internazionale di liuteria Antonio Stradivari -kouluun. Italiassa vierähti yhteensä kuusi vuotta, lopulta hän päätti kuitenkin palata Suomeen. – Keski-ikä koulussa oli yli 40 vuotta. Kieli oli tietysti suuri haaste, piti päästä kiinni kaikkeen syvälliseen sivistykseen. Koulussa on maailman parhaat opettajat, esimerkiksi johtavat lakkausopin asiantuntijat.Opiskeluaikoina Ahlgrén innostui tosissaan analysoimaan viulun mittasuhteita. Hän esittelee omaa kättään ja kertoo, miten samantyyppinen mittojen logiikka täsmää myös viuluun. Enää hänen ei siis tarvitse tyytyä kopioimaan vanhoja viuluja mittojen mukaan, vaan hän ymmärtää miten koko mittasuhdelogiikka toimii. Koulussakin oltiin näistä ajatuksista innostuneita, ja Mark Ahlgrén teki aiheesta lopputyönsä. – Tällaiset asiat ovat viulunrakentajien salaisuuksia! Ne perustuvat luonnonlakeihin kuten arkkitehtuurikin. Seuraa innostunut esitelmä temppeliritareista, Jerusalemista ja kuningas Salomon arkkitehtien salaisuuksista. – Keskiaikana salaisuudet pidettiin tarkasti ammattikuntien sisällä, renessanssin aikaan sen sijaan monet mysteerit nostettiin päivänvaloon. Renessanssiaikaan liittyy myös viulun kehittäminen, josta kunnia on annettu cremonalaiselle Andrea Amatille (1505–1577). Samaan aikaan Vincenzo Galilei ja Gioseffo Zarlino , jotka olivat Camerata Fiorentino di Bardin jäseniä, tekivät tärkeitä läpimurtoja myös musiikin teorian ja akustiikan saralla. – Kaikki perustuu luonnonlakien tuntemukseen. Esimerkiksi akustiikan suhteen – sistersiläismunkkien pyhätöissä puhe kuuluu, kun puhuu tietyllä äänenkorkeudella. Mutta jos puhuu muulta korkeudelta, se puuroutuu. Viulu oli oman aikansa hightech-tuote, jota myytiin aatelisille ja kuninkaille. Andrea Amati opetti viulunrakennuksen salaisuuksia eteenpäin. Hänen pojanpoikansa Nicola Amati oli kuuluisa rakentaja, jonka oppipoikana ehti olla myös muuan Antonio Stradivari . – He tiesivät miten täydellinen viulu rakennetaan. Monesti työ oli kuitenkin sitä, että annettiin sapluuna ja käskettiin tekemään sen mukaan viulu. Viulunrakennuksen kulta-aika loppui vuoden 1750 tienoilla, kun saksalaiset tehtaat tekivät läpimurron. Kun kysyn vanhojen soittimien laadusta verrattuna uusiin, Mark Ahlgrén huokailee. – Myytti Stradivariuksesta pitää pintansa. Tietysti vanhalla soittimella on suuri artefaktinen arvo, mutta mielestäni uusi soitin voi olla aivan yhtä hyvä! Soitinkauppiaat kyllä pitävät mielellään vanhojen soittimien hinnat korkeina... Mark Ahlgrén näyttää puuvarastojaan ja hehkuttaa suomalaista puuta. – Italialaiset mestarit käyttivät usein vanhaa, pystyyn kuivunutta puuta. Itse onnistuin ostamaan Suomessa yhdeksän rungon verran vastaavaa kuusipuuta. Niistä saan noin 300 viulua rakennettua eli kyllä puuta nyt riittää... Viulu ei ole tehty homogeenisestä materiaalista. Vaikka kaksi viulua olisi tehty ihan samoilla mitoilla, ne ovat silti erilaisia. Puu kertoo minulle millainen soundi soittimeen tulee. Tällä hetkellä on meneillään pieni viisikielisten viulujen buumi. Mark Ahlgrén kehitti oman mallinsa Italissa yhdessä kahden muun opiskelijan kanssa ja on ehtinyt rakentaa niitä viitisen kappaletta. – Koulussa käskettiin tehdä jotain uutta, ja kehitimme tämän yhden Giovanni Paolo Magginin soittimen pohjalle. Haaste on saada kaikki kielet soimaan hyvin. Tove Djupsjöbacka Luonnonlakien äärellä Mark Ahlgrén rakentaa verstaallaan Helsingissä kymmenen viulua vuodessa. Sa ul i H ei kk ilä 9 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016
10 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 Kansanmusiikkijuhlat on tärkeä osa suomalaisen maaseutukulttuurin ja kansanmusiikin historiaa, ja juhlakulttuurista ammennetaan myös juhlavuoden teema Pidot. Näitä festivaalipitoja juhlitaan kokonaisen seitsemän päivän ajan, kun myös viimeinen sunnuntai on täysipainoinen tapahtumapäivä! Pitopöytään kutsutaan koko Suomi – erillistä teemamaakuntaa ei juhlavuodelle valita. Lisäksi pitoja vietetään mm. hääperinteen ja lastenkutsujen muodossa. Myös Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen vuositeema Kaikki laulaa kuuluu juhlaohjelmassa. Vuosisadan pitoihin odotetaan jälleen satoja kansanmusiikkija kansantanssiryhmiä luomaan festivaalikesän koreinta kyläjuhlaa keskelle Suomen suloisinta suvea! Kansanmusiikin ja -tanssin harrastustoiminnan edistäminen on juhlien juureva perustehtävä, jonka merkityksestä kertoo viiden edellisen vuoden huikeat osallistujamäärät. Valtaosa Kaustisen esiintyjistä saapuukin juhlille talkoohengessä, ns. pelimanniehdoin. Pelimanniehtojen mukaan virallisiksi esiintyjiksi valituille pelimanneille ja esiintyjäryhmille tarjotaan keikkojen lisäksi koko viikon festivaalipassi sekä etuja majoituksen ja ruuan osalta. Esiintyjäryhmät voivat ilmoittautua mukaan juhlien kotisivuilla (www.kaustinen. net) tai postitse. Ilmoittautuminen tapahtuu kahdessa jaksossa: Ensimmäinen ilmoittautumiskausi on 1.11.2016-31.1.2017 – nopeille ilmoittautujille pyritään tarjoamaan parempaa näkyvyyttä mm. ennakkomarkkinoinnissa. Toinen, täydentävä ilmoittautumiskausi on 1.2.-30.3.2017. Tervetuloa juhlimaan kanssamme Kaustisella tuhansissa tunnelmissa! Lisätiedot pelimanniilmoittautumisesta sähköpostitse: pelimannit@kaustinen.net Kaustisen pelimanniilmoittautuminen on käynnissä Arvoisa pelimanni, ilmoittaudu mukaan! Samuelin Poloneesi on Suomessa eri paikkakunnilla vuosittain järjestettävä yhteisöllinen ja hyväntuulinen kansanmusiikkitapahtuma, joka kuuluu talvikauden suurimpiin ja järjestetään vuosittain eri paikkakunnilla. Vuonna 2017 Samuelin Poloneesi soi Kuopiossa 10-12.3. jossa teemoina ovat Suomi 100 vuotta, savolainen kansanmusiikki ja ”Kaikki laulaa”. Samuelin Poloneesi, sävelmä vanhimmasta suomalaisesta kansanmusiikkia sisältävästä nuottikirjasta vuodelta 1809 on antanut nimensä valtakunnalliselle kansanmusiikkitapahtumalle, jota on vietetty vuodesta 1972 lähtien. Samuelin Poloneesissa Kuopiossa juhlistetaankin 45 vuotta täyttävää tapahtumaa. Samuelin Poloneesi 45 vuotta on myös osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Konserttipaikkoina toimivat Kuopion kaupungintalon juhlasali ja Kuopion Musiikkikeskus. Poloneesiklubit järjestetään Ravintola Introssa. Tule esiintymään maan suurimpiin kuuluvaan kansanmusiikkitapahtumaan! Pelimanni-ilmoittautuminen tapahtumaan on alkanut ja jatkuu vuoden 2016 loppuun (31.12.) asti! Samuelin Poloneesin ohjelma julkistetaan tammikuussa 2017! Lisätietoja, ilmoittautumislomakkeen sekä esiintyjäinfon 2017 löydät: www.kansanmusiikkiliitto.fi/tapahtumat/ samuelinpoloneesi/esiintyjat-2017 Voit ilmoittautua myös numeroon: (09) 873 1320 Samuelin Poloneesi 45 vuotta Kuopiossa 10. -12.3.2017 Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään 50. kerran 10.-16.7.2017. Pyöreitä vuosia täyttää myös 100-vuotias Suomi. JuuriJuhla-RotFestin Sellosalin konsertit myynnissä Espoolainen kansanmusiikkitapahtuma JuuriJuhla-RotFest järjestetään vuonna 2017 15. kerran. Tapahtuma on myös osa Suomi 100 -juhlavuotta. Sellosalin konsertit tulivat myyntiin joulukuun alusta. Juhlavuonna onkin tarjolla taas mielenkiintoisia konsertteja! 5.4. saamme vieraita Ruotsista, kun lavalle astuu yksi ruotsalaisen kansanmusiikin keskeisimmistä muuskoista Lena Willemark yhdessä Ruotsin parhaimpiin pianisteihin kuuluvan Mats Öbergin kanssa. Samassa konsertissa kuullaan myös Stockholm Lisboa Projectia yhdessä Maria Kalaniemen kanssa teemalla Fado, polska & beyond! 7.4. Sellosalissa tunnelmaa nostattavat vallaton Valma & Varsinaiset sekä karismaattinen Ville Ojanen & Timo Rautiainen –duo. Konsertin jälkeen Jaakko Laitinen & Väärä raha repäisee tunnelman kattoon balkanilaisrytmeillään. 8.4. laitetaan pystyyn Kansanmusiikin ilotulitus Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Esiintyjinä ainutlaatuinen Heikki Laitisen, Kimmo Pohjosen ja Reijo Kelan Kelavala. Helsinkiläinen kansantanssija musiikkiryhmä Katrilli tarjoilee laadukasta kansantanssia juhlaväelle. Aspö Spelmän tuo tuulahduksen suomenruotsalaista musiikkia saaristosta ja espoolainen Leikarit soittaa konsertissa perinteistä espoolaista kansanmusiikkia Suomen itsenäistymisen ajalta. Näiden konserttien liput ovat jo myynnissä www.lippu.fi -toimipisteissä. Muu ohjelma julkistetaan Folklandialla. www.juurijuhla.fi Lena Willemark Jo ha n M ån ss on K ris ta Jä rv el ä
11 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 Luunapista on joillakin kipeitä muistoja. Kun taustayhtyekin on nimeltään Tukkapölly, on pakko kysyä kuvaavatko nämä väkivaltaiset nimet yhtyeen ohjelmistoa vai toimintatapaa? Luunappi-nimi syntyi, kun haimme supisuomalaista vanhankansan sanaa, joka jäisi mieleen ja olisi käännettävissä eri kielille sekä käsimerkein viitottavissa ilman yhteistä kieltäkin. Alitajunnassa maailmanvalloitus? Olemmekin sen jo viittoneet laulukeikalla pariisilaisessa kabareessa, argentiinalaiselle jonglöörille Petäjäveden puskasoiton MM-kisoissa sekä viimeksi Pärnun heimopäivillä. Jonglööriltä opimme, että Luunappi on espanjaksi chicotazo. Viroksi olemme Ninanips. Väkivaltaa vastustamme. Tosifaneille olemme joskus hartaasta pyynnöstä antaneet hellän luunapin otsaan keikan jälkeen. Tukkapölly-nimi säestysorkesterille syntyi itsestään. Tukka on orkesterissa monella lyhentynyt tai kulunut pois, vaikkei tukkapöllyä olla annettukaan. Mikä on siis on Luunapin johtoajatus? Jakaa iloa ja naisen salaviisaita elämänkokemuksia laulun keinoin. Ketä Luunappiin ja taustayhtyeeseen kuuluu? Luunappiin kuuluu nykyään kaksi laulajaa, Tuula Sivula ja Suvi Puronen . Kolmas laulajamme Leena Kruuti jättäytyi pois tänä syksynä. Taustayhtye Tukkapöllyorkesteri oli pitkään elastinen ryhmä läsnä olevia soittajia, joille kerrottiin keikalla juuri ennen kappaletta sävelja tahtilaji. Nyt orkesteriin on vakiintunut viisikko: multi-istrumentalisti Jussi Asu , huilisti ja kitaristi Ilpo Aro , basisti Panu Helke , hanuristi Raimo Nummela ja tänä syksynä mukaan lähtenyt viulisti Arto Haapaniemi . Kuinka kauan olette laulaneet yhdessä ja mistä kaikki sai alkunsa? Luunapin naiset ovat tunteneet toisensa jo pitkään. Kaustisella ja muissa pelimannitapahtumissa viihdyimme samoilla keikoilla ja jatkoilla. Vuonna 2011 päätimme perustaa bändin ja alkuun kehittelimme burleskibändiajatusta. Katsoimme peiliin ja alkoi tuntua luontevammalta satsata iloiseen lauluilmaisuun kuin pukushow’hun. Oletteko ahkeria keikkailemaan? Keikkailemme pelimannifestareilla ahkerasti. Lisäksi olemme esiintyneet privaattijuhlissa ja pienillä pubikeikoilla. Toistaiseksi työelämä rajoittaa täyspäiväistä pelimanneilua. Mistä ohjelmisto koostuu? Haemme lauluja, joiden sanat koskettavat meitä, kertovat naisen elämästä, naurattavat ja pakahduttavat. Jussi Asu on tehnyt meille lauluja, joissa huumorin keinoin kerrotaan kipeistäkin tunnoista, auervaaroista, rakkauden kaipuusta, miehen puutteesta, jne. Levykannen perusteella olette tehneet yhteistyötä muun muassa J. Alfred Tannerin, Jukka Virtasen ja Reino Helismaan kanssa. Onko tulossa aivan omiakin tekstejä vai riittääkö korjailu? Pääosa lauluistamme alkaa olla meille tehtyjä. Tekstejä ja sävellyksiä meille ovat tehneet mm. murrerunoilija Arto Juurakko ja kansantaiteilija Tapani Lahikainen . Lauluntekijä Jussi Asu on sanoittanut ja säveltänyt useita meidän näköisiä ja kokoisia lauluja esittäväksemme. Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia teillä on? Lähdemme hakemaan kahden naisen sävelmaailmaa nöyrästi ja uudella innolla. Tukkapöllyorkesteri alkaa olla Jussi Asun johdolla niin loistava säestysryhmä, että tuntuu, että mahdollisuuksia on mihin vaan. Suunnitelmissa on lähikuukausina tiuhaan harkkailla ja keikkailla. Maaliskuussa on suunnitteilla esiintymismatka Espanjan Torreviejaan. Uutta levyä on kyselty pitkään. Se on tarkoitus purkittaa kevään aikana. Tulossa on vahvaa, herkkää ja toivottavasti iloisesti yllättävää Luunappi-musiikkia. PERSOONALLINEN PELIMANNIYHTYE Luunappi naurattaa ja pakahduttaa Jo viisi vuotta on festivaaleilla yleisöä ilahduttanut kolmen naisen lauluyhtye koskettavilla ja konstailemattomilla lauluillaan. Nykyään laulajien joukko on supistunut kahteen, mutta soittajien joukko kasvanut viisimiehiseksi. Ensilevy ilmestyi viime vuonna ja uutta suunnitellaan. Levy ilmestyy kesällä, jos kaikki menee luunappiin. Luunappi-yhtyeen Tuula Sivula (vas.). Panu Helke, Suvi Puronen ja Jussi Asu. Kysymykset: Sauli Heikkilä Kuva: Seppo Rinne
12 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 O len kotoisin Kälviän Ruotsalosta, ja tiesin ennestään jo jotain. Kälviäläisistä pelimanneista puhuttaessa ei voi olla mainitsematta kanteleensoittaja ja mestaripelimanni Erkki Lassilaa , joka on edelleen aktiivinen soittaja ja saanut viime aikoina ansaittua huomiota Erkki ja tytöt -yhtyeellään. Tiesin tietysti Erkin, mutta myös lähisuvustani setäni, pelimanni ja viulunrakentaja Eero Kinnarin (1925–2008). Myös isäni Jorma soitti kansanmusiikkia viululla, kun olin pikkutyttö, mutta enimmäkseen tanssimusiikkia kitaralla ja pianolla. Kälviällä oli tehty hieno työ vuonna 1993, jolloin vapaa-ajan lautakunta julkaisi Kälviällä soitettua kansanmusiikkia -kokoelman. Perin kirjan isältäni mutta en ollut sitä juurikaan tutkiskellut. Tutustuessani kirjaan löysin paljon kappaleita, joita oli soittanut juuri setäni Eero ja hänen vetämänsä Kälviän pelimannit 1970-luvulla. Sukellus pelimannihistoriaan Kälviällä on todella rikas kansanmusiikkihistoria. Esimerkiksi Ruotsalossa saattoi 1900-luvun alkupuolella tansseissa olla jopa parikymmentä pelimannia soittamassa. Tiedot kälviäläisistä vanhoista pelimanneista ovat tallentuneet Erkki Ala-Könnin vuonna 1969 tekemiin haastatteluihin. Ridankylällä vaikutti Aleksander Rita eli Pelemanni Aleksi (1834–1909). Hän soitti viulua ja oli suosittu hääpelimanni. Hän oli vähävarainen mies ja otti hyvän maksun soitostaan. Hänen poikansa Viljam Korpioja (1881–1950) oli myös taitava viulunsoittaja. Ruotsalolainen puuseppä ja rakennusmies Aleksander eli Aleksi Palola (1844–1937) oli viulupelimanni, jonka soitossa oli paljon kiperiä tahteja, sormitusta ja kova kruusaus. Hänen pojastaan Juho Viljamista tuli myös viulupelimanni. Erik (Erkki) Porko (1835–1912) tuli tunnetuksi myös hyvänä pelimannina, vaikkei kiertänytkään soittomatkoilla. Viljam (Vili) Kuorikoski kuului kaustislaiseen Kuorikosken sukuun. Hän soitti ensimmäiset häänsä 12-vuotiaana Kälviän Hillissä. Hänen poikansa Olavi oli niinikään pelimanni. Veljekset Gideon (Kiitu) ja Jalmari Passoja olivat erinomaisia pelimanneja Passojan kylältä. Kuuluisin vanhoista kälviäläisistä pelimanneista oli Aatu Vähälä (1874–1965), joka päätyi Ullavasta Kälviälle avioliiton kautta. Oltuaan siirtolaisena Amerikassa Virpi Store Arkistoista estradille Toteutin syksyllä 2015 pitkäaikaisen haaveeni: pidin välivuoden sairaanhoitajan työstäni ja lähdin opiskelemaan Kaustisen evankelisen opiston Ala-Könni-kansanmusiikkilinjalle. Heti opintojen alussa menimme tutustumaan Kansanmusiikki-instituuttiin. Instituutin johtaja Matti Hakamäki usutti meitä opiskelijoita tutustumaan omien kotikuntiemme kansanmusiikkiperinteeseen. Tämä jäi kytemään mieleeni, ja ryhdyin tutkimaan, mitä Kälviään liittyvää instituutin arkistosta löytyisi. Kinnarin pelimanneille ojennettiin lokakuun alussa Kaustisella järjestetyn Perinteestä matkailun aihioita -seminaarin yhteydessä ensimmäinen Meidän kylä -tunnustus ansiokkaasta paikallisperinteen ja kansanmusiikin vaalimisesta. Palkinnolla on tarkoitus kannustaa omaehtoista paikallisperinteeseen nivoutuvaa kulttuuritoimintaa alueilla, jossa toiminta tarvitsee uutta puhtia. Virpi Store (vas.) sekä Arto, Juha ja Pauli Kinnari. To ivo Ki nn ar i
13 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 1915–18 hän asettui perheineen Kälviän kirkonkylälle. Vähälä sai lempinimen ”Pikku-Seppä” ammattinsa ja kokonsa perusteella. Hän soitti ensin harmonikkaa, mutta viulu tuli mukaan noin 20-vuotiaana. Aatu käytti paljon kruusuja, ja hänen soittonsa rytmi oli keinuva. Tiettävästi hän ei itse säveltänyt, vaan soitti muiden, kuten Haudanmaan , Pönkä-Matin ja Iivari Hautalan kappaleita ja myös uudempaa tanssimusiikkia. Aatu oli taitava seppä mutta ei antanut sen haitata musisointia. Hän saattoi lähteä kesken työn soittamaan, kun mieleen tuli jokin kappale. Siinä vierähti helposti parikin tuntia, ja asiakas joutui odottamaan työn valmistumista. 1950-luvulla kansanmusiikkiharrastus oli vielä aktiivista. Pelkästään kansanmusiikkia soittavia yhtyeitä ei tosin ollut enää kovin monta. Silloin perustettiin Ruotsalon pelimannit ja myöhemmin Kälviän pelimannit. Kälviällä on aikoinaan tanssittu myös purppuria. Kälviällä ei tanssittu niinkään häissä, vaan kihlajaisissa ja kilpailuissa ja joskus iltamien päälle. Kälviäläinen purppuri poikkeaa muusta keskipohjalaisesta purppurista; esimerkiksi valssiristaus on kälviäläinen erikoisuus, jota ei muualla maakunnassa tavata. Kälviällä on paljon purppuriin liittyviä kappaleita, kuten Flikuleeri Kälviältä, Purppurin hoppatahti ja Purppurin ristausvalssi. Eero Kinnari ja Kälviän pelimannit Setäni Eero Kinnari vietti lapsuutensa Ruotsalon kylässä Junnilan perällä. Perheen elanto tuli kalastuksesta, maanviljelystä ja veneenteosta. Isä Antti soitteli vapaa-aikana huuliharppua ja vähärivisiä. Eero opetteli soiton alkeet itse omenalaatikon laudoista tekemällään viululla. Lopulta isä uskoi, että pojasta saattaisi soittaja tullakin, ja osti hänelle viulun. Eero jatkoi suvun perinteitä viljelijänä, kalastajana ja veneenrakentajana, mutta viulunrakennuskin jatkui: – Ensimmäisen oikean viulun tein joskus 1950-luvulla, kun Lahden Valto teki itselleen viulua ja minä siitä innostuin kovin. Tein niitä silloin peräjälkeen neljä kappaletta. Sitten se jäi pitkäksi aikaa. Oli niin paljon muuta työtä ja talonpitoa, kun olimme muuttaneet vuonna 1969 Ruotsalon Järvikylälle. Terveys reistaili ja veneentekokin piti jättää Jarmolle (pojalle). Ajattelin, että josko voimia riittäisi kuitenkin viulujen näpräämiseen ja aloitin niiden tekemisen uudestaan 1973. Eero haki rakennusoppinsa kirjoista. Kovin paljon ei kirjallisuutta ollut, yksi suomenkielinen ja pari ruotsinkielistä. Viulun lakkausta hän kävi opettelemassa Helsingissä Simo Vainion luona. Ensimmäiset noin kymmenen viulua olivat Guarneri-mallia. Hän kertoi myös ottaneensa mallia Stradivariuksista. Loppu oli kokeilua ja oppia käytännön kautta. Kaiken kaikkaan Eero rakensi 150 viulua, joukossa alttoviuluja ja sellojakin. Hän sai työstään palkintoja ja huomionosoituksia. Eero oli taitava viulupelimanni, kysytty soittaja, laulaja ja esiintyjä kyläjuhlissa. Sodan jälkeen hän oli mukana kuorossa, lauloi kupletteja ja soitti pelimanniporukassa kolmen haitarinsoittajan kanssa. 1950–60-luvuilla Eero soitti Ruotsalon pelimanneissa, jossa soittivat Eeron lisäksi Reino Porko harmoonia ja haitaria ja Pentti Lahti , Samuli Uusimäki ja Jorma Kinnari viulua. Yhtye soitti maakuntajuhlissa mutta myös radiossa. Toiminta hiipui 1960-luvulla, mutta 1972 soittoharrastus alkoi uudestaan elpyä, kun Eero alkoi vetää kansanmusiikkiryhmää Kokkolan työväenopiston alaisuudessa, kunnes soittajat perustivat Kälviän pelimannit -yhtyeen. Lopullisessa kokoonpanossa soittivat viulua Eero ja Arto Kinnari, Samuli Uusimäki ja Erkki Riihimäki . Jarmo Kinnari toimi tämmääjänä ja Martti Lassila soitti kontrabassoa. Ohjelmisto koostui pääasiassa vanhojen kälviäläisten pelimannien kappaleista. Eero teki myös omia kappaleita, kuten Eeron sottiisin ja Merimuistoja-valssin. Kälviän pelimannit oli suosittu kokoonpano. He soittivat useasti Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, ja heillä oli tupasoittojakin Pelimannitalolla. Yhtye hiipui vähitellen 1980-luvun alussa, kun nuoremmille jäsenille tuli muita haasteita elämässä eikä soittamiselle enää löytynyt aikaa. Heidän jälkeensä Kälviällä toimi vielä vuosina 1987–2011 Kotitarvepelimannit. Kotitarvepelimannien Raimo Uusitalo soitti myös Purppuripelimanneissa, joten he soittivat paljon Konsta Jylhän ja Wiljami Niittykosken kappaleita. Kälviän Pelimanneista Kinnarin pelimanneihin Kun sain käyttäjätunnukset Kansanmusiikki-instituutin tietokantaan, aloin etsiä sieltä Kälviän pelimannien tallenteita. Niitä löytyikin useita, kiitos useiden vierailujen Kaustisen juhlilla. Kävin usein instituutissa, jossa Maria-Elisa Marjusaari oli hakenut arkistosta haluamani nauhoitteet. Kuuntelin lumoutuneena Kälviän pelimannien soittoa. Tajusin, että itse asiassa moni kappale oli tuttu, vaikka en ollutkaan niitä muistanut kuulleeni. Isäni ja Eero olivat soittaneet näitä kappaleita kotona. Muististani nousi esiin hetki, jolloin olin itse pikkutyttönä istunut yleisössä tupasoitossa, jota kuuntelin nyt tallenteena. Eikä vain se musiikki, vaan ne välijuonnot! Kuuntelin muun muassa tupasoittoa Pelimannitalolta vuonna 1977, jonka juonsi Erkki Kujala . Hän haastatteli soittajia ja kertoi tietoja kappaleista ja entisistä pelimanneista, kuten Aatu Vähälästä . Ala-Könni-linjan opintoihin kuului osallistuminen Mauno Järvelän vetämiin kansalaisopiston Aapintuvan pelimanneihin. Siellä kävin tiistai-iltaisin tämmäämässä harmoonilla. Siitä rohkaistuneena (en ollut tämmännyt aikaisemmin, pianoa olin kylläkin soittanut) ryhdyin haaveilemaan porukasta, joka soittaisi kälviäläisiä pelimannikappaleita – eihän enää missään kuule vaikkapa Ruotsalon masurkkaa tai Kalamiesten sottiisia. Houkuttelin siis mukaan veljeni Paulin ja Juhan sekä serkkuni Arton , ja niin syntyi Kinnarin pelimannit. Pauli on itseoppinut kitaransoittaja ja Juha basisti, joilla on soittokokemusta tanssimusiikin, rockin ja bluesin saroilta. Eeron poika Arto soitti viulua nuorena Kälviän pelimanneissa mutta lopetti soittamisen kokonaan vuosikymmeniksi, kunnes innostui muutama vuosi sitten uudestaan ja opetteli soittamaan myös kaksirivistä. Itse tämmään ja soitan välillä kaksirivistä, joka oli pääinstrumenttini Ala-Könni-linjalla. Kinnarin pelimanien ensiesiintyminen oli Kälviän Marttakodilla 4.7.2016 ”kansallispukujen tuuletusillassa”. Kyllä oli mukava soittaa! Esiintyminen toimi myös hyvänä harjoituksena seuraavalla viikolla alkaneille Kaustisen juhlille, jossa meillä oli kolme keikkaa. Nyt on sitten Kinnarin pelimannien vuoro tuoda esiin ja kuuluville Kälviällä soitettua kansanmusiikkia, joka todellakin ansaitsee tulla soitetuksi ja tutuksi myös nykyaikana. Tänä syksynä olemme harjoitelleet uusia kappaleita Kälviän pelimannien ohjelmistosta, kuten Naukaisusottiisin ja Palolan Aleksin valssin. Materiaalia on runsaasti. Tarkoitus on tuoda vanhat Kälviällä soitetut sävelet eläviksi jälleen. Matka on vasta alussa… Moni kappale oli tuttu, vaikka en ollutkaan niitä muistanut kuulleeni.
Nuorisokoulutus Kansanmusiikin nuorisokoulutus on kouluikäisille suunnattu mahdollisuus opiskella huippu-ammattilaisten johdolla! Lisätietoja www.uniarts.fi/siba/ sibelius-akatemian-nuorisokoulutus Englanninkieliset koulutusohjelmat Maailmanmusiikin koulutusohjelmat Nordic Master of Global Music (2,5-vuotinen ohjelma) ja Global Music (5,5 vuotinen ohjelma). Lisätietoja www.glomas.net Pohjoismainen koulutusohjelma Nordic Master in Folk Music, NoFo (2,5-vuotinen ohjelma). Lisätietoja www.nofomaster.net Opiskele kansanmusiikin ammattilaiseksi Sibelius-Akatemian kansanmusiikin koulutusohjelma tarjoaa monimuotoisen tien kohti kansanmusiikin ammattilaisuutta. Opintojen ytimessä ovat Suomen ja lähialueiden historialliset soittoja laulutyylit, mutta myös kansainvälisyys, monitaiteisuus ja uuden musiikin luominen ovat osa opintojen perustaa. Jatkuvasti kehittyvä oppimisympäristö kannustaa ja tukee opiskelijaa oman polkunsa etsimisessä. Opintoja on mahdollista painottaa luovaan muusikkouteen, pedagogiikkaan ja tutkimukseen. MUUTA KOULUTUSTA Maisteriopinnot Yliopistotasoiset 5,5ja 2,5-vuotiset opintokokonaisuudet antavat vahvat valmiudet ja näköala. paikan kotimaiseen ja kansainväliseen kansanmusiikin ammattilaisuuteen. Hakuaika: 10.–25.1.2017 Hakuohjeet ja -lomakkeet: www.uniarts.fi/hae-sibelius-akatemiaan Hakemista koskevat tiedustelut sähköpostitse: siba.hakijapalvelut@uniarts.fi Lisätietoa koulutuksesta: www.uniarts.fi/siba/kansanmusiikki
15 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 Sarjaa tuottaa: ESITTELYSSÄ BURHAN HAMDON NIMI: Burhan Hamdon SYNTYMÄPAIKKA: Homs, Syyria AMMATTI: muusikko, sosiologi, toiminnanjohtaja NYKYINEN KOTIPAIKKAKUNTA: Vantaa YHTYEET: Al Teslim, Oriental Tunes Teksti: Jaana-Maria Jukkara Kuva: Isra Hamdon T ätä haastattelua teen tunteiden ristiaallokossa. Kun Burhan Hamdon kertoo taustastaan, vilisevät viime vuosien murheelliset uutiskuvat silmien edessä. Kuvissa tulvivat ihmisen hätä ja rauniokaupungit. Burhanin tarinan myötä raunioista kuitenkin rakentuu kuulijan mielessä uudelleen se ihmisiä ja iloa vilisevä kaupunki jossa hän pikkupoikana aloitti musiikin opinnot. – Kaupunki tunnettiin pitkästä suufilaisen perinteen traditiosta, levollisesta tunnelmastaan ja ihmisistä joilla oli erittäin hyvä huumorintaju. Olin 5-vuotias kun vanhempani laittoivat minut koraanikouluun oppimaan Koraanin resitointia ja klassista arabialaista laulua. 7-vuotiaana aloin laulaa ja meditoida suufien seremonioissa. Koska asuimme Homsin suurimman moskeijan vieressä, sain erikoisluvalla jo 9-vuotiaana resitoida rukouskutsuja. Yhdentoista ikäisenä Burhan sai jo käydä serkkunsa kanssa Aleppossa järjestetyissä uskonnollisen musiikin konserteissa, joissa esiintyivät Hassan Haffar & Sabri Modallal . Kun nämä artistit esiintyivät eräissä Homsissa järjestetyissä häissä, Burhan pääsi mukaan kuoroon. – Haaveilin salaa eri instrumenttien soittamisesta, mutta uskonnollisen perinteen mukaan laulun säestyksenä sallittiin vain perkussiot. Siksi omaksi instrumentikseni valikoitui laulu. Suufi-yhteisössä laulaminen ja konsertteihin osallistuminen oli laulamisen tiukka opinahjo. – Laulutyyli vaatii vahvaa ääntä, perustuu korvakuulolta oppimiseen ja lisäksi kaikki pitää oppia ulkoa. Syyriasta Burhanin tie vei jo nuorena Jordaniaan, jossa hän tapasi muita artisteja ja esiintyi musiikkitapahtumissa. Jordaniasta Burhan muutti Turkkiin. Istanbulissa vietettyjen yliopisto-opiskelujen ajan hän opetti uskonnollista laulua koraanikoulussa, kävi useampiakin kertoja Konyan suufi-festivaaleilla ja tutustui turkkilaisen musiikin rikkaaseen perinteeseen konserteissa joissa nähdyiksi tulivat mm. Zeki Müren , Bülent Ersoy ja Emel Say?n . Suomeen Burhan muutti suorittaakseen sosiologian jatko-opintoja Helsingin yliopistossa. Monipuolinen kiinnostus musiikin alaan sekä jo alkanut radiotyö innosti lisäksi median ja äänisuunnittelun opintoihin Stadia-ammattikorkeakoulussa. Projektityö maahanmuuttajien parissa johdatti Burhanin Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen toimintaan, jossa hänet sittemmin vakinaistettiin toiminnanjohtajaksi. – Koska olen muusikko, olen sisällyttänyt toimintaan vuosittain paljon konsertteja, työpajoja ja muita musiikkiin liittyviä tapahtumia. Kiireinen toiminnanjohtajan työ on jonkin verran verottanut mahdollisuuksia toimia muusikkona mutta sillekin Burhan raivaa tilaa. Suomen Kulttuurirahaston, Wihurin rahaston ja Taiken apurahojen tuella Burhan on käynyt opiskelemassa musiikkia Kairossa, Tunisiassa, Marokossa ja Libyassa. Lisäksi Burhan nauttii suunnattomasti arabialaisen musiikin opettamisesta lapsiryhmille. Al Teslim -yhtyeestä ja sen jäsenistä Burhan puhuu erityisellä lämmöllä – niin tärkeitä kaikki yhtyeen jäsenet hänelle ovat. Toiseksi yhtyeeksi sen rinnalle on muodostunut Suomessa asuvista iranilaisista, marokkolaisista, libanonilaisista ja syyrialaisista muusikoista koostuva Oriental Tunes. Yhtye kutsuu Suomeen aika ajoin myös vierailevia muusikoita Irakista ja Kurdistanista. Lähi-idän alueen sodista aiheutunut pakolaisuus ja siirtolaisuus koskettavat Burhania ja hänen perhettään henkilökohtaisesti. – Äitini ja monet muut sukulaiseni ovat edelleen Syyriassa ja tämä aiheuttaa stressiä jota on vaikea kestää, hän toteaa. Burhan purkaa ahdistuksen toimimalla Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten elämäntilanteen tukemiseksi – kuinkas muuten kuin organisoimalla tapahtumia ja saattamalla eri taustoista tulevat ihmiset yhteen ymmärryksen lisäämiseksi. Musiikkiopistona suufilainen yhteisö ja koraanikoulu Syyrian Homsissa uskonnollisessa kodissa kasvanut Burhan Hamdon muutti opintojen myötä Suomeen 1990-luvun alussa. Muutamaa vuotta myöhemmin hän tapasi muusikko Leif Karlsonin ja näihin päiviin kestänyt liitto Suomessa vaikuttavien, arabialaisen musiikin parissa toimivien muusikoiden ja erityisesti Al Teslim -yhtyeen kanssa oli sinetöity. Tämän rinnalle on syntynyt myös muuta yhtyeja esiintymistoimintaa – sekä vakituinen työ toiminnanjohtajana yhdessä Suomen aktiivisimmista monikulttuurisen toiminnan keskuksista.
16 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 K immo Numminen ja Aapo Niininen ovat molemmat pitkän linjan muusikoita, yhteisenä taustatekijänään Vaskivuoren musiikkilukio. He ovat soittaneet yhdessä paljon muun muassa koulukonsertteja. Tälläkin hetkellä heitä työllistää Konserttikeskuksen kautta organisoidut Suomirokkikoulu-konsertit. Viime keväänä Jyväskylän yliopistosta musiikinopettajaksi valmistunut Kimmo Numminen on laulaja-lauluntekijä, joka on julkaissut jo edesmenneen Kim Curly Bandin kanssa kaksi levyä americana-henkistä folkrockia. Polar Motor -yhtyeen debyyttilevy julkaistiin pari vuotta sitten ja nyt työn alla on suomenkielinen soololevy. Aapo Niininen on muusikko, joka keikkailee rumpalina tällä hetkellä mm. Wedding Crashers ja K-X-P yhtyeiden kanssa, sekä freelance-muusikkona. Laulaja-lauluntekijänä häntä kuullaan esimerkiksi Aapo ja Jussi yhtyeessä. Maaliskuisena iltana duo mietti uutta projektia Kaustisen kansanmusiikkijuhlille ja päätyi googlaamisen kautta vauva.fi foorumille. – ”Pitkitetty nuoruus”-niminen keskustelu näyttäytyi oivallisena laululyriikkana ja jopa nykyrunoutena. Syntyi idea lauletuista nettikeskusteluista, Kimmo kertoo. Alunperin oli tarkoitus tehdä kaksi keikkaa festareilla ja pitää hauskaa. Suosio ja erityisesti median kiinnostus oli niin suuri, että projektista on tullut pysyvämpi. Duo vertasi jossain lehtijutussa itseään Lönnrotiin. Pitäväkö he keskusteluryhmien kirjoituksia nykypäivän kansanrunoutena? – Ainakin kansantarinoina, mutta parhaimmillaan palstalta löytyy runollistakin ilmaisua. Kun nämä kerätään lauluiksi, yhdistelmästä muodostuu modernia kansantaidetta. Samalla tavalla kuin Lönnrot, Kalevauva.fi kerää tarinoita ja ajankuvaa. Laulujen muodossa ne säilyvät paremmin vuosienkin päähän. – Moni voi ihmetellä mikä ihmisiä puhututti vuonna 2016. Vaikka monet aiheet pistävät kuulijan ainakin hymyilemään, yhtyeen tarkoitus ei ole pilkata ketään. – Tarkoitus on toimia nykyaikaisena trubaduurina, neutraalina viestintuojana laulaa sitä mitä näemme. Duon mukaan ivailusta ei ole kyse. Palaute onkin ollut usein sellaista, että ”miksi minun viestejäni ei ole vielä laulettu?” Tekijä tuntematon Yhdessä ja erikseen löydetyt aiheet viimeistellään valmiiksi treeneissä ja tällä hetkellä valmista ohjelmistoa on jo viitisentoista kappaletta ja lisää on työn alla. Äänitteenkin tekeminen on jossakin vaiheessa mahdollinen. – Tosin meidän mielestämme YouTube on hyvä kanava nettikansanmusiikin julkaisuun. Jos tallenne jossain vaiheessa tehdään, pitää päättää, mitä levyyn merkitään sanoittajan kohdalle. – Ammattimuusikkoina tekijänoikeu det ovat meille tärkeä asia ja olemme selvittäneet oikeaa tapaa toimia yhdessä Suomen Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis Ry:n kanssa. Alunperin halusimme merkitä sanoitukset kansalle muotoon “trad”, mutta se ei ollut mahdollista. “Sanoittajia” on mahdotonta selvittää, joten yhtye päätyi siihen, että laittaa osan tekijänoikeustuloista hyväntekeväisyyteen. – Teimme sopimuksen Vauva-lehden kanssa ja hyväntekeväisyyskohteeksi valikoitui Ensija Turvakotien liitto. Luulemme, että tämä on kaikkia miellyttävä ratkaisu! Vihjeitä kannattaa lähettää Jotkut sarjakuvastrippien piirtäjät käyttävät paljon lukijoiden vihjeitä ja ideoita. Kalevauva.fi-yhtye ottaa myös ilolla ehdotuksia vastaan. – Kappaleemme “Pitääkö synnytyksessä todellakin olla alapää paljaana?” on valikoitunut äänestyksestä, jonka järjestimme facebook-sivullamme. Siinä yleisö sai ehdottaa, mistä vauva-keskustelusta tekisimme seuraavan biisin ja tämä aihe sai eniten kannatusta. Yhtyeen saama suuri julkisuus on tuonut esiintymisiä mukavasti opiskelijabileistä firmojen juhliin ja stand-up klubeilta suoriin TV-lähetyksiin. – Pelimannit lähtee aina mielellään tien piälle ja soittamaan! Kalevauva.fi-sivulla on linkit ohjelmiin, joissa yhtye on ehtinyt syksyn aikana esiintyä. Uutta kalevauvalaista nettikansanmusiikkia on luvassa vielä tämän vuoden puolella, joten yhtyeen facebook-sivua facebook.com/kalevauva.fi kannattaa seurata. Kalevauva.fi-duo on saanut huomattavaa medianäkyvyyttä esiinnyttyään Kaustisella viime kesänä. Yhtyeen ideana on laulaa suoraan Vauva-lehden keskustelupalstalta löytyviä keskusteluja. Yhtyeessä soittaa kaksi rokkitaustaista ammattimuusikkoa. Nettikeskustelusta laululyriikaksi ”Pitääkö synnytyksessä todellakin olla alapää paljaana? Voiko kätilö tai lääkäri käyttää tilannetta hyväkseen? Ekassa synnytyksessä kätilö katto mun just sinne, sanoi että hyvältä näyttää. Meinasin huutaa sille, että mene muualle lesboilemaan senkin pervertikko. Alapää verhotaan erityiseen synnytystelttaan, ja silmälapuin varustettu kätilö avustaa. Ajattelin että lainaisin mieheni märkäpukua ja leikkaisin siihen vain pienen vauvan mentävän aukon.” Teksti: Sauli Heikkilä Kuva: Leif Rosas
Jukka Lindfors KOLUMNI T änä syksynä on juhlittu 50 vuotta sitten syntynyttä Love Recordsia, joka muistetaan ennen kaikkea suomirockin ja poliittisen laulun julkaisijana. Love oli 1970-luvulla myös tärkein nykyfolkin tuottaja ja levytti laadukkaan nipun perinteisempääkin kansanmusiikkia. Loven varjoon on jäänyt sen piskuinen edeltäjä. M. A. Nummisen ja Pekka Gronowin keväällä 1966 perustama Eteenpäin! oli Suomen ensimmäinen vaihtoehtoinen levymerkki. Se tarjosi epäkaupallista ja outoa materiaalia valtavirran ulkopuolelta. Eteenpäin! ehti vuosina 1966–1970 julkaista vain toistakymmentä pikkulevyä ja yhden LP:n. Tänä lyhyenä aikana se dokumentoi kuitenkin korvaamattoman siivun aikansa avantgardeja undergroundkulttuuria. Mukana oli lauluja sosiologisiin ja seksologisiin asiateksteihin, psykedeelistä rockia, haurasta hippifolkia, käsitetaidetta valtiollisten vaalien ääninauhoista, kokeellista elektronimeteliä ja kaoottista freejazzia. Ilman Gronowia ja Nummista kuvamme 1960-luvun loppuvuosien musiikkikulttuurista näyttäisi vähemmän särmikkäältä, uteliaalta ja uskaliaalta. Ja paljon tylsemmältä. Levymerkin vaiheisiin liittyvät mm. sellaiset nimet kuin The Sperm, Unto Mononen , Those Lovely Hula Hands, Heli Keinonen , Päivi Paunu , John Fahey , Baby Grandmothers, J. O. Mallander , S. Albert Kivinen , Erkki Kurenniemi , Rauli Somerjoki ja Suomen Talvisota 1939–40. Jotkut artisteista olivat niin amatöörimäisiä, että vertailukohtaa saa hakea vasta alkuvoimaisimmilta punklevyiltä vuosikymmentä myöhemmin. Digitaalisen vallankumouksen jälkeisissä oloissa, joissa kuka vain voi periaatteessa saattaa musiikkinsa yleisön saataville, voi olla vaikea käsittää, miten harvinaista 1960-luvulla oli yleensä päästä levylle, etenkin jos haiskahti jonkin sortin avantgardelta. Voi sanoa, että Eteenpäin! teki omalla sarallaan yhtä korvaamatonta etnomusikologista tallennustyötä kuin kansanmusiikin kenttä-äänittäjät omallaan, vaikkakin paljon pienemmässä mittakaavassa. Ja eräänlaista urbaania folkkiahan monet sen artisteista oikeastaan edustivatkin. Äskeisen folkviittauksen voi käsittää vertauksenomaisena, mutta on sille konkreettisempaakin pohjaa. Esimerkiksi luonnonläheinen Those Lovely Hula Hands solahtaisi nokkahuiluineen, kitaroineen ja kukkopilleineen nykyäänkin vaivattomasti alt-folk-osastoon ja Kaustisen Ihollasaliin. S. Albert Kivisen filosofis-poliittiset rallit olivat jatkumoa työväenperinteen kisällilauluille. Eteenpäin!-levyjen pääartistin M. A. Nummisen folksuhde ansaitsee pienen ekskursion. Hänen varhaiskautensa syvin perinnesukellus oli nariseva, parisuhdeja alkoholiongelmainen rekilaulu Kaikki linnut laulelevat. Hän myös sävelsi ja esitti muutamia haapavetisen rahvaanrunoilijan Matti Viinamaan eli Viina-Matin veisuja. Gronow ja Numminen jopa esiintyivät ”folk”-otsikon alla kulkevissa tilaisuuksissa, kuten lokakuussa 1966 pidetyssä isossa konsertissa mm. Hootenanny Trion, Heli Keinosen , Guldkurkornan ja Sinkkojen kanssa. ”Uudemmaksi kansanmusiikiksi” esitelty setti sisälsi lähinnä Unto Monosen, Gronowin ja Nummisen säveltämiä tangoja. Juuri pyrkimys kohottaa kansanomaista populaarimusiikkia – tangoa, jenkkaa, foksia – uuteen arvoon ja uusiin yhteyksiin lyö läpi koko Nummisen varhaistuotannon. Eteenpäin!-miehiä ei varmastikaan pyydetty konserttiin vahingossa, sillä 1960-luvun amerikkalaisherätteinen folkliike oli avoimempi moninaiselle ilmaisulle kuin usein ajatellaan. Samassa tilaisuudessa Guldkurkorna-yhtye esitti mm. version Vapaasta Venäjästä ja Ylioppilasteatterin Pertti Lumirae lauloi Hiski Salomaan kupletteja. YT:n kulttuuriradikaalien kanssa pidettiin myöhemminkin erityisiä ”kommunikaatiokonsertteja”. Myös säveltäjä Kari Rydman piipahti folkpiireissä. Vähän samoin 1970-luvun suomipunkin liepeillä liikkui akteja, joiden yhteys asian alkuperäiseen ytimeen oli pikemminkin mentaalinen kuin tiukan musiikillinen. Numminen ehti ratsastaa myös muodikkaalla folk-rock-nimikkeellä. Filosofisiin teksteihin perustuvan Wittgenstein Pop -levyn mainostettiin edustavan juuri tätä genreä, olkoonkin että musiikillisesti sitä voi luonnehtia enemmänkin popjazziksi. Hän nousi julkisuuteen vuonna 1966, kun folkbuumi oli yhä voimissaan. Kun tähän ajalliseen tilaan ilmestyi kitaraa soittava, huopahattuinen ja sarkanuttuinen taiteilija, jonka nasaali lauluääni oli muistuma vuosikymmenien takaisista vääräleukaisista kupletööreistä, ei ihme jos joku liitti hänetkin aktuelliin nuorisomuotiin. Näin kävi ehkä vantaalaiselle tanssijärjestäjälle, joka kiinnitti Nummisen esiintyjäksi tämän aiheutettua Jyväskylän Kesässä suuren pahennuksen sukupuolioppaisiin pohjaavilla lauluillaan. Niinpä Korson Tanhurinne mainosti ”seksilaulajan” ensimmäistä tanssilavakeikkaa iskulauseella ”SKANDAALI FOLK NUMMINEN”. Se oli urhea yritys määrittää M. A:n määrittämätön genre. Skandaalifolkkia? 17 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016
18 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 Ei hotelliasiakkaat: lauantai-illan ohjelmamaksu 5 € (sis. narikan)
19 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 K ansanomainen balladiperinne osoittautui mielestäni mitä oivallisimmaksi aiheeksi tohtoritutkinnolle, ja kaiken lisäksi Maija Karhinen-Ilosta oli selvästi kuoriutunut tutkinnon myötä yhä monipuolisempi osaaja ja varmempi esiintyjä, mikä nähtiin myös mainiossa tarkastustilaisuudessa. Lectio precursoriassaan hän esittäytyi paitsi luennoitsijana ja laulajana, myös nokkahuilua soittaen ja balladiaskelia tanssien (samaan aikaan), yhteislaulun vetäjänä (parilla uskomattoman toimivalla eleellä hän sai yleisön hetkessä mukaansa), naamio teatterin taitajana (huikea roolisuoritus) ja kaiken lisäksi myös laulaja-lauluntekijänä (uusi aluevaltaus). Uudet ja vanhat balladit saivat Freija-yhtyeen käsissä niin upeat tulkinnat, että kyyneleet nousivat silmiin. Taiteellinen lautakunta esitti melko suorasukaisia toiveita siitä, että Karhinen-Ilon monipuolinen taiteellinen toiminta saisi jatkoa myös tohtoroitumisen jälkeen. Karhinen-Ilo selvittää myös kirjallisessa työssään ansiokkaasti balladin ydintä: Balladi on laulu, joka kertoo tarinan. Se on luonteeltaan traaginen ja käsittelee tyypillisimmin rakkautta ja kuolemaa. Kertoja pysyy taustalla eikä kommentoi tai tuo omia tunteitaan esille. Tarinaa kuljetetaan usein dialogin muodossa. Balladi kukoisti Suomessa verrattain myöhään verrattuna muuhun Eurooppaan ja, mielenkiintoista kyllä, levisi sekä suullisena että kirjallisena perinteenä (ns. arkkiballadit). Kulta-aika oli Suomessa vasta 1800-luvun lopulla, mutta balladien tematiikkaa kulkeutui jo aiemmin kalevalaiseen lauluun. Suomenruotsalaiset balladit ovat puolestaan lähempänä keskiaikaista perinnettä. Mielenkiintoinen yksityiskohta itse musiikissa on vanhemmalle balladiperinteelle tyypillinen kertauma eli refrengi. Uudemmissa suomalaisissa balladeissa ne monesti puuttuvat, mutta KarhinenIlo on tutkinnon yhteydessä suorittanut joillekin balladeille vanhennusleikkauksia eli tuonut ne lähemmäs jonkinlaista keskiaikaisempaa muotoa kertaumineen kaikkineen. Hän on perehtynyt Färsaarten balladikulttuuriin ja siellä säilyneeseen balladitanssiperinteeseen. Maija Karhinen-Ilo astuu myös reippaasti musiikin tyylirajojen yli ja käyttää populaarimusiikkia kansanmusiikin luontevana jatkumona, esimerkiksi iskelmätyylinen Balladi Olavinlinnasta oli mukana tutkinnossa, ja kirjallisessa työssä viitataan niin Nick Caveen kuin Anssi Kelaan . Viimeisessä tutkintokonsertissaan Karhinen-Ilo sävelsi nykyballadeja vuoden 2015 aiheista kuten Malesian mysteerikone. Niissäkin monesti lauluntekijyyttä lähestytään vanhempien balladien kautta, esimerkiksi uusi laulu Marjukka sai alkunsa Herra Petteri -balladista. Balladit ovat tarinankerrontaa, ja monitaiteisuus oli näin ollen tutkinnossa luonteva lähestymistapa. Maija Karhinen-Ilo toi kuvaan keskiaikaisen käsitteen leikari, mikä tuntui nerokkaalta! Kirjallisessa työssä kuvaillaan, miten leikarin 1200-luvulla ”tuli osata tanssia, kävellä kahden tornin väliin pingotetulla nuoralla, pitää jaloillaan tasapainossa keppejä, heitellä palloja kahdella veitsellä, matkia linnunlaulua, käsitellä marionetteja ja esittää niillä vaikkapa linnan valtausta. Lisäksi hänen tuli hallita kaikki eeppiset aiheet ja soittaa ainakin yhdeksää eri soitinta kuten rumpua, sitraa, luuttua, mandoraa, monokordia, harppua, gigaa, psalttaria, lyyraa, säkkipilliä, patarumpua...” Aika lähellä monen kansanmuusikon nykypäivää siis! Tässä yhteydessä mietin Maija Karhinen-Ilon kohdalla myös hänen vankkaa kokemustaan lastenmusiikin parissa – siellä jos jossain leikarin taitoja tarvitaan! Keskiaikana taidelajit eivät vielä olleet toisistaan niin eriytyneitä, ja lasten kanssa tätä ajattelua ylläpidetään parhaimmillaan edelleen. Tove Djupsjöbacka Poimintoja Maija Karhinen-Ilon tohtorikonserteista voi katsoa YouTubesta. Balladien tulkitsija, leikari ja tohtori Kansanmuusikoita valmistuu ahkerasti musiikin tohtoreiksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta. Lokakuussa vuorossa oli Maija Karhinen-Ilo, jonka tutkinnon keskipisteinä olivat balladiperinne ja monitaiteisuus. Naamioteatteri oli tärkeässä osassa Maija Karhinen-Ilon kolmannessa tohtorikonsertissa Harpun voima. Väitöstilaisuuden jälkeisessä juhlassa, karonkassa, esiintyi luonnollisesti myös Freija. Jo rm a A iro la Jo rm a A iro la
20 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 T ämän vuoden maaliskuussa kansainvälinen naistenpäivä osui tiistaille, joten tuntui luontevalta koostaa fanfaari naispuolisille kansansoittajille Sydänjuurilla-ohjelmaani Yle Radio 1:n Etnoiltaan. Aloin käydä läpi Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla nimitettyjen mestaripelimannien listaa ja yllätyin. Naisia arvonimen saaneista oli alle kahdeksan prosenttia. Siitä alkoi matka, joka haastoi minut tutkimaan tilastoja ja haastattelemaan yli 30:tä nimensä perusteella naispuolista kansanmuusikkoa, ammattilaisista harrastajiin. Kesäkuussa aiheesta ilmestyi Ylellä neliosainen radiosarja Naispelimannien muotokuvia, joka on herättänyt kentällä antoisaa keskustelua. Minulle kansanmusiikin ytimessä on ajatus tasa-arvosta: kaikki soittavat samaa ohjelmistoa, kukin omalla taitotasollaan, arvostettuina yhteisön jäseninä. Eri kulttuurien musiikit ja ihmiset kiinnostavat eikä rasistisia tai muita syrjiviä asenteita arvosteta… Kuitenkin sukupuolten välisen tasa-arvon toteutuminen vaatii vielä hienosäätöä. Mihin naiset katoavat? Vuodesta 1970 alkaen mestaripelimannin arvonimeä on myönnetty erityisestä ansioitumisesta kansanmusiikin tai kansantanssin parissa 137:lle henkilölle Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Heinäkuussa nimitettiin 11. naispuolinen mestaripelimanni – ahvenanmaalainen viulisti Siv Ekström – jolloin naispuolisten mestaripelimannien osuus kipusi kahdeksaan prosenttiin. Suomen Kansanmusiikkiliiton myöntämiä oltermannin arvonimiä on muinoin myönnetty kahdelle naiselle, mutta tämänhetkiset 14 eri maakuntien perinteen taitajaa ovat kaikki miehiä. Kaustisen kansanmusiikkijuhlien, Rääkkylän Kihauksen ja Helsingin Etno-Espan päälavojen esiintyjistä kolmen viime vuoden aikana naisia oli festivaalista ja vuodesta vaihdellen 1047,5% prosenttia – keskiarvona naisia oli esiintyjistä siis noin kolmasosa. Tilastot hämmentävät, sillä kansanmusiikin korkeimmin koulutetuissa ”toinen sukupuoli” on enemmistönä. Vuodesta 1983 alkanut kansanmusiikin yliopistokoulutus Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla on tuottanut 150 maisteria, joista nimen perusteella naisia on 65%. Naisen asema – Usein on sellaisia festivaali-iltoja, että olen ainut nainen lavalla. Jos on muitakin naisia, he ovat yleensä yhtyeen keulahahmoja, kertoo Alina Järvelä 7-henkisestä Frigg-yhtyeestä, jossa hän soittaa ainoana naisena. Hän perusti maailmaa kiertävän huippuyhtyeen veljensä ja serkkunsa kanssa. – Eräillä festivaaleilla meidät toivotettiin tervetulleiksi kättelemällä kaikkia muita kuin minua – tämä on aika tyypillistä, koska sitä ei meinata ymmärtää, että nainenkin voi olla rivijäsenenä yhtyeessä – ja kun kättelin festivaalijärjestäjää, hän hämmentyi ja kysyi, olenko laulaja. En ehtinyt vastata, kun hän jo ehdotti, että olen kosketinsoittaja. Tähänkään en vielä ehtinyt vastata kun hän ilmoitti, että taidankin olla yhtyeen maskotti, ja lähti tiehensä, nauraa Järvelä. – Tämä kertoo ilmeisesti siitä, mitä naisten pitäisi yhtyeissä tehdä! Vuosi naispelimannien matkassa Amanda Kauranne Nauru on ensimmäinen asia, joka herähtää mieleen haastatteluistani naispuolisten kansanmuusikoiden kanssa. Huumori, välillä mustanpuhuvakin, oli isossa roolissa heidän jakaessaan kokemuksiaan soiton ilosta, ammatin haasteista, naiseudesta taiteen voimavarana ja siitä, ettei sukupuolella ole – tai ainakaan pitäisi olla – mitään väliä. Millainen naispuolisen kansanmuusikon asema on vuonna 2016? Ilkka Heinonen ja Alina Järvelä. Es a Sa to m aa
21 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 Syy historiassa? Vielä sukupolvi sitten eivät naiset edes Kaustisen kansanmusiikkipitäjässä soittaneet viulua, vaan hoitivat kotia ja karjaa äitinsä tavoin. Pojat sen sijaan soittivat viulua isänsä vanavedessä. – Tytön, joka olisi niin hoksannut tehdä, olisi pitänyt olla aika erikoislaatuinen ja määrätietoinen, pohtii Järvelä, pelimannisukuun syntynyt jo seuraavan sukupolven kaustislainen, joka on soittanut viulua niin pienestä alkaen, ettei edes muista sen aloittamista. Sisarustensa vanavedessä hänkin valitsi ammattimuusikon uran. Viulunsoitonopettajan päätyö on nyt vaihtunut barokkiviulun maisteriopintoihin ja helmikuussa Suomen Kansanmusiikkiliiton kiertueella hän ja Ilkka Heinonen esiintyvät Konsta Jylhä -kisassa hopeaa voittaneella duollaan, joka yhdistää luovasti kansanmusiikin ja barokin ajan musiikkeja. – Kun aloitin teini-ikäisenä 1970-luvulla Kauhajoen pelimannipiirissä, oli siellä lisäkseni muutamia muitakin naisia. He tulivat paikalle aina kun lypsyltä kerkesivät, kertoo viulisti Ritva Talvitie . – Kansanmusiikin suuret nimet olivat kuitenkin miehiä. Kun Konsta Jylhä käveli festivaaleilla ohitse, ei tiennyt miten päin olisi pitänyt olla ja kehtaisiko pyytää nimikirjoitusta. Samanlaisia naispuolisia virtuoottisia esikuvia ei tuolloin kertakaikkiaan ollut. Talvitie itse valmistui klassisen viulun soitonopettajaksi Sibelius-Akatemiasta ja työskenteli myös Kansallisoopperan orkesterissa, kunnes äkillinen silmäsairaus muutti urasuunnitelmia. Samaan aikaan ilmoitettiin perustettavan ensimmäinen osittain valtionrahoitteinen kansanmusiikkiyhtye ja Talvitie pyrki mukaan. Vuosien varrella nelikoksi tiivistyneessä legendaarisessa Tallarissa hän oli ainoa nainen. Nyt 30-vuotiaassa Tallarissa soittavat hänen ohellaan Sampo Korva ja Katri Haukilahti sekä Kansanmusiikki-instituutin johtaja Matti Hakamäki aina kun muilta töiltään ehtii. Historia muuttuu hiljalleen Naispuolisia virtuooseja ei kansanmusiikista nykyään puutu. Monet haastattelemani pelimannit mainitsivat juuri Ritva Talvitien esikuvakseen – kipakasti instrumenttiaan käsittelevä Talvitie onkin saanut energisellä soitollaan kuulijoiden lisäksi lukuisat oppilaansa inspiroitumaan. Hänet mainitsi myös viulisti Piia Kleemola , joka työstää paraikaa taiteellista post doc -tutkimustaan. Sen tarkoituksena on kartoittaa kaikki eteläpohjalaisilta viulupelimanneilta tallennetut sooloäänitteet Suomalaisen Kirjallisuuden seuran, Kaustisen Kansanmusiikki-instituutin ja Tampereen Kansanperinteen arkistoista ja selvittää niiden perusteella, onko ollut olemassa erityistä eteläpohjalaista viulunsoittotyyliä. Ensimmäisenä vuotenaan hän oli käynyt läpi SKS:n 650 eteläpohjalaisilta sooloviulisteilta tallennettua äänitettä. Niistä vain yksi oli naisen esittämä. – Naisten työt olivat maatalousyhteiskunnassa kotiin ja karjakeittiöön sidottuja. Laulu oli pääasiallinen musiikillinen ilmaisukeino, jota saattoi harjoittaa töiden ohessa. Miesten oli myös sosiaalisesti hyväksyttävämpää harjoittaa kiertelevän muusikon joskus vaarallistakin ammattia nurkkatanssit olivat laittomia ja häissä osa palkasta saatettiin maksaa viinana. – Vaikka tiesin, että naisia oli ennen soittajina vähän, olin silti yllättynyt”, Kleemola kertoo ja jatkaa viulistien perinteiden tutkimista – ottamalla arkistoäänitteet haltuun tietysti itse soittamalla. Naista katsotaan eri tavalla – Minulle on sanottu, että minun pitäisi hymyillä enemmän keikoilla. Kun olen jälkeenpäin katsonut tallenteita konserteista, hymyilen varmasti eniten yhtyeestämme, mutta koska olen nainen, kiinnitetään huomiota siihen, miltä näytän, kertoo Alina Järvelä Frigg-yhtyeestä. Ulkoiseen habitukseen liittyvistä paineista kertoivat kaikki haastateltavani. Aihe kirvoitti eniten kaskuja ja kertomuksia siitä, millaisia odotuksia naisiin kohdistetaan esiintyjänä. Aiheeseen on syventynyt kantelisti, multi-instrumentalisti Maija Kauhanen . – Minua kiinnostavat naismuusikkouteen liittyvät ulkonäköasiat ja stereotypiat, tiedostetut ja tiedostamattomat roolit niin muusikkoudessa kuin yhteiskunnassa. Käsittelin näitä kysymyksiä maisterikonsertissani Pinnalla Floating, jonka musiikista myös alkuvuonna ilmestyvä soololevyni koostuu. Kauhanen tutki myös, millaisia mielikuvia erilaiset promokuvat herättävät. Hänellä oli viisi erilaista tyyliä: pitkä iltapuku, heavy-rock-niittipanta, eteerinen harsoasu ja diskopallon kanssa poseeraus innoittivat kyselytutkimuksessa vastaajilta pitkiä luonnehdintoja, millaiselta kuvan soittaja vaikutti paitsi musiikillisilta taidoiltaan, myös persoonaltaan. Visuaalisen kuvaston merkitys oli valtava. Maija Kauhasen monet tyylit. Tu om as Ti m on en
22 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 – Kuvassa, jossa olin tavallisissa vaatteissani ja valmiina vaikka vanhainkotikeikalle, kynsiini oli jäänyt punaista kynsilakkaa. Se oli jonkun mielestä merkki siitä, että kiltin olemuksen alla sisälläni salaisesti roihuaa!, nauraa Kauhanen. Hän yhdistää tikulla soitettavan Saarijärven kanteleen, jaloilla soitettavien perkussioiden ja laulun runsaiksi musiikillisiksi kudoksiksi – ja tekee kaiken yksin. – Monen asian tekeminen samaan aikaan kiehtoo ja haluan haastaa itseäni esimerkiksi niin, että laulu, jalat ja kummatkin kädet kulkevat eri tahtilajeissa. Se vaatii valtavasti treeniä ja hiki tulee aina soittaessa. Ulkopuolisesta kuulostaa karulta, jos ja kun virtuoottisen soiton jälkeen palaute keskittyykin yksinomaan esiintyjän ulkoasuun. Polunraivaajia tarvitaan Kontrabasisti ja lyömäsoittaja Sara Puljula soittaa ainoana naisena kuvitteellisen itäeurooppalaisen Bordurian kansanmusiikkia Orkestar Bordurkassa pukeutuneena pvc-asuun ja pinkkiin peruukkiin. – Kaikki eivät ymmärrä, että kyseessä on roolihahmo ja tulevat pukeutumiseni takia ehdottelemaan kaikenlaista. Tietenkin lyön heille jauhot suuhun sopivalla one-linerilla. Huumori auttaa tässäkin asiassa, vakuuttaa hän ja saa haastattelijan ulvomaan naurusta muutamilla valituilla esimerkeillä. Nykyään paljolti teatterimusiikin parissa työskentelevä musiikin moniosaaja kertoo, ettei huumorikaan juuri auta, jos kokee sukupuolensa takia työssään eriarvoisuutta – Edelleen naisen pitäisi olla vähän parempi ja tehdä vähän enemmän saadakseen saman työpaikan tai palkan kuin vastaavasti koulutetun mieskollegansa. Pitäisi jo päästä tilanteeseen, jossa työhön palkataan pätevin henkilö sukupuolesta huolimatta. Silti toistelemme edelleen sellaisia kysymyksiä, kuten voiko nainen olla kapellimestari? Se on vanhanaikaista, epäkiinnostavaa ajattelua. Lapsena Puljula ohjattiin soittamaan pianoa, koska se oli tytölle sovelias soitin. Teini-ikäisenä hän kuitenkin ilmoitti vanhemmilleen, että instrumentti menee vaihtoon ja tilalle tulee rumpusetti ja kontrabasso. Näin hänestä tuli yksi niistä tienraivaajista, jotka rohkaisevat esimerkillään nykytyttöjä valitsemaan juuri sen soittimen, jota oikeasti haluavat soittaa. Se näkyy jo esimerkiksi Mauno Järvelän lanseeraamassa Näppäreissä, maineikkaassa lasten kansanmusiikkiopetusmetodissa, jonka voima on yhdessä soittamisessa. – Vieläkin soittimissa on tiettyä sukupuolijakaumaa: bändisoittimissa ja vaskipuhaltimissa on edelleen enemmän poikia ja miehiä, mutta se on muuttumassa. Parinkymmenen vuoden päästä bändit näyttävät aika erilaisilta kuin nyt, veikkaa Näppäreissäkin opettava Alina Järvelä. Naiset tuovat itseään vähemmän esille Tämän hetken nykykansanmusiikkiyhtyeissä kitaraa ja rumpuja soittavat kuitenkin etupäässä miehet, koska naisia on komppipuolen soittajissa harvalti. Mutta soitinvalinnat ja historiakaan eivät kuitenkaan pelkästään selitä sitä, miksi suurilla lavoilla esiintyvistä vähemmistö on naisia. Festivaalijärjestäjät kertovat, että kysyntä ja tarjonta vastaavat toisiaan: naisvaltaiset yhtyeet lähettävät vähemmän tarjouksia ja miehet ovat hanakampia myymään omaa bändiään ja soittelemaan perään. Sama tilanne on mestaripelimannien ja oltermannien kanssa – naisia ehdotetaan tuntuvasti vähemmän. – Onko syynä se, miten tyttöjä ja poikia kasvatetaan eri tavoin, pohtii kansanmusiikin aineryhmän professori Kristiina Ilmonen .– Suomalaisen sananlaskun mukaan vaatimattomuus kaunistaa – ja meidän naistenhan pitäisi muka aina olla kauniita, hän ilkamoi. – Mutta estääkö tällainen vanha ajatusmalli naisia rohkeasti tavoittelemasta uraa? Itsestäänselväksi syyksi haastateltavani nostavat perhekysymykset: lapsen saaminen imaisee edelleen naisen helposti työelämästä. – Takaisin kentälle pääseminen voi olla haastavaa, jos on poissa kuvioista lasten takia kolme-neljä vuotta, pohtii Järvelä. Myös kansanmusiikin perustoimintaan, kuten jamikulttuuriin, sisään pääseminen voi olla haastavaa. – Opettajana yritän rohkaista kantelisteja, joista suurin osa on edelleen tyttöjä, menemään rohkeasti mukaan. Ei tarvitse olla täydellinen, vaikka sitä täydellisyyden vaatimusta tytöt ja naiset edelleen tuntuvat kantavan mukanaan, kertoo Maija Kauhanen. Naisen valinta? Mutta millä mittareilla menestystä mitataan? Isot lavat eivät ole kaikkien haaveissa, pohtii Kristiina Ilmonen. – Onko kuuluisuus samaa kuin menestyminen? Kaikki eivät halua kiertävän muusikon elämää, sillä se on raskasta työtä, joka vaatii matkustamisen lisäksi jatkuvaa apurahojen hakemista ja sosiaalisen median päivittämistä. Ehkä monet naiset valitsevat tietoisesti erilaisen musiikillisen uran? Voisimmeko ennemminkin alkaa kysyä, mitä taiteilija itse tavoittelee? Valinnan mahdollisuus tuntuukin tärkeältä – ja ehkä vihdoin realistiselta. Naispuolisia esikuvia riittää, soittajien taso on korkea ja kenttä täynnä kiinnostavia naisvaltaisia yhtyeitä. Kuitenkin vielä tarvitaan jotakin: rohkaisua, arvostusta ja ehkä vanhojen ajatusja ratkaisumallien purkamista myös kansanmusiikin kentällä. Lähes vuoden verran naispelimannien seurassa kulkeneena uskon, että tasa-arvoinen suunta on mahdollinen. Se tarvitsee kuitenkin pieniä, konkreettisia tekoja ja yhteisiä askeleita. Silti toistelemme edelleen sellaisia kysymyksiä, kuten voiko nainen olla kapellimestari? Se on vanhanaikaista, epäkiinnostavaa ajattelua. Ritva Talvitien soittokumppaneina Tallarissa ovat nykyään Katri Haukilahti ja Sampo Korva. La ur i O in o
23 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 • PELIMANNI-LIITE 23 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 • PELIMANNI-LIITE Kansanmusiikki-lehden liite 4 • 2016 Suomen Kansanmusiikkiliiton jäsenyhdistyksistä esittelyvuorossa Hämeen Kansanmusiikkiyhdistys ry. Hämeessä soivat viulut ja haitarit Antti Koiranen Historiallisen Hämeen alueella on ollut kolme maakunnallista kansanmusiikkiyhdistystä: Hämeen Kansanmusiikkiyhdistys, Etelä-Hämeen Kansanmusiikin ystävät ja Itä-Hämeen pelimannit. Näistä viime mainittu on vanhin, perustettu 1970, mutta on lopettanut toimintansa. Kaksi muuta toimii aktiivisesti ja tekee yhteistyötä satunnaisesti EHKY aloitti toimintansa vuonna 1971 ja HKY kaksi vuotta myöhemmin. H ämeen Pelimanniyhdistys/ Hämeen Kansanmusiikkiyhdistys on perustettu Tampereella yliopiston kansanperinteen laitoksella vuonna 1973 Suomen Pelimanniyhdistyksen puheenjohtajan, dosentti Erkki Ala-Könnin aloitteesta. Vuonna 1968 Orivedellä perustettu Suomen Pelimanniyhdistys teki vuoden 1973 alusta voimaan tulleen organisaatiomuutoksen, jossa valtakunnalliseksi keskusliitoksi muuttuneen Pelimanniyhdistyksen jäseniksi tuli maakunnallisia yhdistyksiä ja nuorisoseurojen keskusseuroja. Yksittäiset soittajat, laulajat ja muut harrastajat olivat yksilöinä ja yhtyeinä maakunnallisen yhdistyksen jäseniä. Näin Pirkanmaan alueelle tuli tarve perustaa alueellinen kansanmusiikkiyhdistys. Maantieteellisesti Hämeen Pelimanniyhdistyksen toimialuetta on Pirkanmaan alue ulottuen pohjoisessa Virroille, etelässä Somerolle, idässä Hauholle ja lännessä Ikaalisiin. Valtakunnallisessa vastuualuejaossa seuraillaan Hämeen Nuorisoseurain Liiton aluerajausta. Yhteistyötä tehdään myös yli maakuntarajojen. Hämeen Pelimanniyhdistyksen (vuodesta 1984 Kansanmusiikkiyhdistyksen) ensimmäisessä kokouksessa valittiin väliaikainen johtokunta ja sille puheenjohtajaksi Pispalan Pelimannien Pentti Lahtinen Tampereelta. Varsinainen toiminta ja jäsenistön keruu alkoi vuonna 1974. Arvonimiä ja soittotilaisuuksia Hämeen Kansanmusiikkiyhdistyksen alueelta on nimetty seuraavat oltermannit (Suomen Kansanmusiikkiliiton myöntämä elinikäinen arvonimi): Fredrik Koivikko (1972-74), Huugo Värälä (1981-1995), Voitto K. Mäkelä (1996-2000) ja Yrjö Raja (2001edelleen). Mestaripelimannin arvonimen (Kaustisen Kansanmusiikkijuhlien myöntämä arvonimi) ovat saaneet 1ja 2-rivisen soittaja Fredrik Koivikko Vilppulasta (1973) ja huuliharpisti Matti Alin Vilppulasta (2004). Tanhupelimanneiksi (Pelimannikillan myöntämä arvonimi) on nimetty Yrjö Makkonen Ruovedeltä ja Kauko Pynnönen Tampereelta. Yhdistyksen keskeisin, jo vuodesta 1975 toteutettu toimintamuoto, on Hämeen Kevätsoitto. Konserttikiertue starttasi Längelmäen pelimannien johtajan Hilkka Nikkilän aloitteesta ja ensimmäinen Kevätsoitto soitettiin Längelmäellä huhtikuun alussa 1975. Hämeen Kevätsoittoja on järjestetty lähes kaikissa Pirkanmaan kunnissa. Kunnilla on keskeinen rooli taloudellisten puitteiden varmistamisessa. Paikalliset pelimanniyhtyeet ja aktiivit toimivat konserttien toteuttajina. 42. Viimeksi Hämeen Kevätsoitto pidetHämeen kansanmusiikki pähkinänkuoressa • yhtyesoitto yleistä • 2-rivisen soitossa vahvat perinteet • viulu keskeinen kansansoitin • ei vahvoja esikuvia • kanteleensoitossa innokkuus aaltoilevaa • yksittäisiä klarinettipelimanneja • hanuri säestyssoittimena yleinen • harmonikkayhtyeet yksittäisten opettajien ympärillä Huhtikuinen Kevätsoitto Kangasala-talossa osoitti, että Hämeessä on soittovoimaa nyt ja tulevaisuudessa. H ill a Va lt ak ar i
24 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 tiin uudessa, upeassa Kangasala-talossa tämän vuoden huhtikuussa. Muutamana syksynä on toteutettu koulutustilaisuus, joka sai nimen Syyssoitto. Tilaisuus ei ole vielä vakiintunut käytännöksi. Hotelli Rosendahlissa Tampereella järjestettiin erityisesti Vuokko Kivisaaren puheenjohtajakautena Pelimannitanssiaisia. Näissä pirkanmaalaisilla pelimanniyhtyeillä oli keskeinen tanssittajan rooli, mutta mukana oli myös yllätysvieraita eri puolilta Suomea. Yhteistyössä satakuntalaisten pelimannien kanssa pidettiin Ikaalisten kylpylässä Kyrösjärven mainingit – nimistä koulutusja konserttitapahtumaa vuosina 2003-2013. Pohjois-Pirkanmaan ja Keurusseudun välistä vuorovaikutusta on toteutettu yli 30 vuoden ajan kiertävässä tapahtumassa Pelimannitalkoot. Tapahtuman alkuunpanija oli Erkki Irjala Vilppulasta ja aloitusvuosi oli 1984. Valtakunnallisia kansanmusiikkitapahtumia, joihin Hämeen Kansanmusiikkiyhdistys on osallistunut ovat Kaustisen Kansanmusiikkijuhlat Kaustisella (1968-), Pispalan Sottiisi Tampereella (1970-), Sata-Häme Soi Ikaalisissa (1972-) ja Kiikoisten Purpurit Kiikoisissa (1972-) sekä Pori Folk Porissa (2003-2012). Hämeen Kansanmusiikkiyhdistys on toiminut Samuelin Poloneesin isäntänä kahdesti (1985 ja 1995). Lisäksi yksittäiset yhtyeet ja pelimannit ovat osallistuneet moniin muihin kansanmusiikkitapahtumiin. Valtakunnallista huomiota sai vuonna 1972 esitetty TV2:n seitsenosainen kansanmusiikkikilpailu Pelimannimestarit, joka kuvattiin pääosin Tampereella. Julkaisuja ja yhtyetoimintaa Vuonna 2003 julkaisivat Antti , Juho ja Topi Koiranen nuottijulkaisun Pelimannimusiikkia Pirkanmaalta, jossa on perinteisten sävelmien lisäksi Pirkanmaan eri pelimannien sävellyksiä sekä kattava luettelo siihen mennessä ilmestyneistä pirkanmaalaisista äänitteistä ja nuottijulkaisuista. Nuottijulkaisuja on sen mukaan ilmestynyt 26 ja äänitteitä 61 kappaletta. Vuosina 2004-2016 on arvion mukaan ilmestynyt lähes saman verran uusia julkaisuja. Hämeen Kansanmusiikkiyhdistyksen toiminta-alueella on nykyisellään yli 40 yhtyettä. Jos otetaan laskuihin jo toimintansa lopettaneet pelimanniyhtyeet, lukumäärä nousee varmasti kaksinkertaiseksi. Eri yhtyeiden jäsenistä on koottu Pirkanmaan Maakuntapelimannit, jonka johtajana toimii tällä hetkellä Mika Hakala . Hämeen Kansanmusiikki yhdistyksen puheenjohtajat: Pentti Lahtinen (1973-77) Jaakko Männistö (1978) Jukka Siilin (1979-80) Reino Toiminen (1981-85) Jorma Pistokoski (1986) Vuokko Kivisaari (1987-99) Kalervo Kytölinna (2000-05) Sakari Jankkari (2006-11) Marja-Leena Alanen (2012-edelleen) Kevätsoitossa Lempäälässä 2015 Ahjolan pelimannit johtajanaan Sanna Natunen harmoonin ääressä. Muut soittajat Soile Lamminen, Heikki Löytty, Antti Valtakari, Assi Madekivi, Anna-Maria Suovirta, Elina Vainikka, Outi Laurila, Teuvo Suoniemi. S atakunnan kansanmusiikkiyhdistys on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen pelimannimestari Kirsi-ViitalaLehtosen Sastamalasta. Kirsi Viitala-Lehtonen on tunnetun kiikoislaisen Koivuniemen pelimannisuvun kasvatti ja soittanut hanuria nuoresta tytöstä alkaen ”vierihoidossa” isoisänsä Veikko Viitalan kanssa. Hanuri on soinut suvussa 1800-luvun lopulta alkaen, veljekset Alpi ja Eino Koivuniemi olivat Satakunnassa aikanaan kuuluja hääsoittajia. Kirsi Viitala-Lehtonen valittiin vuonna 2015 Ikaalisissa yleisen sarjan pelimannimestariksi ja hän on suorittanut muun muassa kultaisen pelimannimerkin, jonka saamiseksi pitää soittimen lisäksi hallita laaja repertuaari. Vähärivisten hanurien lisäksi hän soittaa myös viisirivistä harmonikkaa. Kirsi Viitala-Lehtonen on kuluvana vuotena esiintynyt yksin ja pelimanniystäviensä kanssa monilla festivaaleilla, joissa hänen ohjelmistoonsa on kuulunut myös suomalaisten mestaripelimannien kuten Urho Myllymäen aikoinaan soittamia, vaativia musiikkikappaleita. Satakunnan kansanmusiikkiyhdistyksen syyskokouksessa valittiin puheenjohtajan lisäksi hallitukseen Heidi Huovinen , Birgit Jaakola , Vesa Jokela , Leena Kivi , Jarmo Tuomola , Antti Virta ja AnnaMari Yrjänä . Ensi vuoden toimintasuunnitelmaan kuuluu osallistuminen eri kansanmusiikkitapahtumiin, muun muassa Kiikoisten Purpureihin, Kaustisen Folk Music Festivaaleille, Rauman pitsiviikolle ja Euran Kustaan Soittoon. Satakunnan kansanmusiikkiyhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Kirsi Viitala-Lehtonen H ill a Va lt ak ar i M in na Pl ih ta ri
25 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 • PELIMANNI-LIITE Hämäläisiä sävelmiä Nuotit ovat julkaisusta Pelimannimusiikkia Pirkanmaalta, toim. Antti, Juho, ja Topi Koiranen (2003; loppuunmyyty)
26 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016
27 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 • PELIMANNI-LIITE
28 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016
P erinteinen kansanmusiikkija kuorokonsertti Iin Syyssoitto järjestettiin lokakuisena sunnuntaina Valtarin koulun salissa. Paikalle tuli kymmenen esiintyjäryhmää, kansanmusiikkiyhtyeitä ja kuoroja Oulusta, Iistä, Kemistä, Torniosta ja Haaparannalta. Mukana olivat Akustiset ja Arja Havakka, Oulun huuliharppupelimannit, Iin mieslaulajat, Iin Laulupelimannit, Kuivaniemen ja Simon pelimannit, Juuret Suomessa -kuoro, Pohjankartanon mandoliinit, Remolo, Ruskakuoro, Siniruoko ja Soirinki. Konsertti alkoi kolmenkymmenen soittajan yhteissoittoorkesterin esityksellä. ”Lokakuun polkka” on ollut monena syksynä yhteiskappaleena, niin nytkin. Konsertin lopussa kokoontuivat kaikki esiintyjät yhdessä esittämään pari laulua. Virolainen laulu ”Tää jääköön niin kuin oli” oli nyt päätösnumerona. Päätöskappaleiden aikana lavalla oli pitkästi toistasataa esiintyjää. Tämän vuoden erikoisuus Syyssoitossa oli Pohjois-Pohjanmaan kansanmusiikkiyhdistyksen järjestämän sävellyskilpailun tulosten julkistaminen ja palkintojen jako. Osa palkituista pääsi itse paikalle esittämään kilpailukappaleensa, osa esitettiin konsertin alussa yhteissoittona ja muutamat palkitut kappaleet esitti Iin Laulupelimannit. Konserttiin oli nyt saapunut hyvin runsaslukuinen yleisö, joka vaikutti aplodeista päätellen kuulemaansa musiikkiin tyytyväiseltä. Sävellyskilpailun tulokset: Kansanmusiikkityylinen soitinsävellys -sarja: 1. Pekka Auvinen ”Järvenselän laineilla” 2. Esko Holappa ”Iltakävelyllä” 3. Pentti Sihtola ”Muistan kun ” Kansanmusiikkityylinen lastenlaulu -sarja: 1. Eeva Lindholm / Marjo Pajuranta ”Tintin tontti” 2. Aarno Karttunen ”Kipityspolkka” 3. Pekka Auvinen ”Tuudita vauvaa, laulele hiljaa” Kansanmusiikkityylinen yksitai useampiääninen laulu -sarja: 1. Anna Karenina Haaraoja ”Hys hys hymylään” 2. Ulla Häivälä ”Tyhmä tyttönen” 3. Aimo Pietilä ”Metsälammen kaunotar” Palkitut nuotit löytyvät Kansanmusiikki-lehti.fi -sivuston Nuotit ja teoria -alasivulta. Siilifolkia kehitetään nuoruuden innolla Täyskymppi! Näin on kesän 2017 Siilifolk nimennyt tunnuksekseen ja ihan pätevin perustein. Itä-Suomen suurin kansanmusiikkifestivaali pääsee juhlimaan nyt ensimmäisen vuosikymmenensä täyttymistä, kun seitsemää Siilifolkia edelsi jo kolme Ysti-festivaalia vuosina 2008-2010 Lapinlahden Alapitkällä. Täyskymppi ei tarkoita sitä, että festivaali olisi jo lopullisesti valmis. Päinvastoin ohjelmistoa lähdetään uudistamaan ja kehittämään nyt nuoruuden innolla ja samalla ammattitaidolla, kun uusiksi tuottajiksi on nimetty Anna ja Antti Janka-Murros . Seitsemän vuotta pariskunta työskenteli kansanmusiikin parissa Turussa ja Varsinais-Suomessa, kunnes juuriltaan savolaisena palasi Kuopioon. Anna on syntyisin Vieremältä, Antti Pieksämäeltä. Siilifolkin taustalla olevassa Savon kansantaide -yhdistyksessä ollaan onnellisia, että festivaalin ohjelmistoa valmistelemaan saatiin omaa maakuntaa tuntevia kansanmusiikin ammattilaisia. Ensi kesän valmistelut ovat vielä alkutekijöissään ja päälinjat voidaan esitellä vasta tammikuun Folklandia-risteilyllä. Janka-Murroksilla on kuitenkin selkeä näkemys, mihin suuntaan he haluavat festivaalin ohjelmistoa kehittää. He toivovat Siilifolkiin ”lisää pelimannimeininkiä” ja näkevät, että festivaalin profiilin nostamiseksi on tarve tuoda entistä voimallisemmin nimenomaan sekä savolaista että valtakunnallista kansanmusiikkia ja tanssia. Tuttaviensa puheista Janka-Murrokset ovat olleet havaitsevinaan, ettei Siilifolkia kymmenestä vuodestaan huolimatta oikein tunneta kansanmusiikkipiireissä. Jo aiemmin tehdyn päätöksen mukaan Siilifolkia myöhennetään kahdella viikolla niin, että se siirtyy heinäkuun ensimmäiseltä viikolta Kaustisen jälkeiselle viikolle. Kuusipäiväinen tapahtuma alkaa näin maanantaina 17.7. ja päättyy lauantaina 22.7. Kaksi ensimmäistä päivää ja iltaa omistetaan savolaiselle ja paikalliselle siilinjärveläiselle musiikille ja tanssille, tähtivieraille varataan sijaa loppuviikolta. Vuosi 2016 jäi taloudellisesti kehnoksi, joten budjetti on pakko laatia tiukaksi. Iltaohjelmien uskotaan ja ainakin toivotaan kiinnostavan nyt aiempaa enemmän, kun festivaali ei mene enää päälletysten Kuopion kalliilla rahalla toteutettujen viinijuhlien kanssa. Töinen talvi Kaikkinensa Pohjoisja Ylä-Savon pelimanneille, kansanlaulajille ja -tanssijoille on luvassa taas kerran työntäyteinen talvikausi. Siilifolkin ohella haasteita tarjoaa Suomen Kansanmusiikkiliiton talvinen päätapahtuma Samuelin poloneesi, joka pidetään Kuopiossa perjantaista sunnuntaihin maaliskuun 10.-12. päivinä. Seppo Kononen Kuulumisia Pohjois-Savosta Kansanmusiikin ammattilaiset Anna ja Antti Janka-Murros ottavat nyt vastuun Siilifolkin ohjelmistosta. Perheen kuopus, Samuel auttaa parhaansa mukaan. Iin Syyssoitto lokakuussa Yhteissoitto Unto Kukan johdolla. R ei jo Ko ss i Se pp o Ko no ne n
30 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 Uudenmaan nurkka Y hteistyö ja verkostoituminen on voimaa! Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistys on ulottanut lonkeronsa moneen suuntaan. Itä-Helsingin Kulttuuriviikkojen ja kaupunginosayhdistysten kanssa saadaan Aleksin Syyssoitto Stoaan ja kulttuuriviikonloppu Vuotaloon juhlavuonna 2017. Uusimaa kuninkaantiellä – Lohjalta Loviisaan -produktion innoittamana kokoamme porukat teemalla Kansanmusiikkia Uudellamaalla 100 vuotta . Uuden vuoden alkaessa käynnistämme käsikirjoituksen tekemisen ja yhtyeiden kokoamisen yhteissoittoineen. Ilmoittautumiset allekirjoittaneelle. Syksyn Kaamospelit Vantaalla ja kevään JuuriJuhla Espoossa – joiden jäsen yhdistyksemme on – ovat verkostoituneet paikallisten musiikkioppilaitosten, kulttuurikeskusten ja kirjastojen kanssa. Yhteistyöllä saadaan aikaan enemmän!! Mutta joskus koetaan kolauksiakin. Vuonna 1974 aloittanut Mäntsälän Sepän Soitto ry on päätetty lopettaa yhdistyksenä. Sepän Soittoa ja pelimanniyhtyeiden SM-kilpailuja ei enää jatketa. Toki vireässä Mäntsälässä kansantanssi ja -musiikkitapahtumat jatkuvat talkoovoimin. Kiitokset menneitten sukupolvien puurtajille! Sepän Soitto oli 70-80-luvuilla Suomen suurimpia kansanmusiikkitapahtumia Kaustisen ohella. Timo Hukkasen kuvat Sepän Soiton vuosilta ovat nyt arvokkaita muistoja.Vuoden 2017 teema kansanmusiikissa on laulu. Tuleva itsenäisyyden juhlavuosi on pakottanut etsimään lauluja, ei vain sadan, vaan kahdensadan vuoden takaa. Sakarat Laulupelimannit esittävät runoa ja laulua isänmaalle 11.12. Kaupunginmuseossa teemalla Laulu Suomelle . Folklandia-risteilyllä 13.-14.1. ja Kuopiossa Samuelin Poloneesissa 10.-12.3. lauletaan ja tanssitaan teeman mukaisesti. Uusia lastenlaulujakin kaivataan. Pohjois-Pohjanmaan kansanmusiikkiyhdistys järjesti sävellyskilpailun. Vantaan Kansanpelimannien harmoonin soittaja Aarno Karttunen sijoittui toiseksi laululla ”Kipityspolkka”. Hauskat sanat kertovat , miten lapsenlapset hyppyyttävät ukkiansa! Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistyksen huolena on, että vaikka uusia hienoja musiikkikokoonpanoja on syntynyt, väki ei ole liitttynyt omaan yhdistykseensä tai ryhtynyt edes Kansanmusiikki-lehden tilaajaksi. Sama koskee muitakin yhdistyksiä. Meidän olisi näytettävä voimamme avustusten ja apurahojen jakajille. Päätimme koota yhdistyksemme sähköpostilistan, jotta saamme yhteiset tiedotteet perille. Sähköpostit kerää Lasse Wallius (lasse.wallius@gmail.com). Yhdistys tukee kansanmusiikkikursseja ja järjestää konserttien lisäksi pelimanniklubeja, ylläpitää facebook-sivustoa ja edustaa jäsenistöä valtakunnallisessa Kansanmusiikkiliitossa ja SKAF-opintokeskuksessa. Jäsenissä on järjestöjen voima! Tiedoksi Kuopioon Helsingin suunnalta Samuelin Poloneesiin lähtijöille. Järjestämme tilausajon perjantaina 10.3., paluu sunnuntaina pääjuhlan jälkeen. Seuratkaa Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistys facebook-sivuja! Yhteistyöterveisin Anja Hinkkanen anja.hinkkanen@gmail.com Uusia opiskelijoita Täällä Kokkolassa syksy on kulunut monin paikoin aurinkoisissa merkeissä ja aurinkoista on ollut myös koulun seinien sisäpuolella. Uudet kansanmusiikin opiskelijat aloittivat taas opin tiensä kansanmusiikin ammattilaisiksi niin Keski-Pohjanmaan Konservatoriolla kuin Centria ammattikorkeakoulussakin. Konservatoriolla aloitti neljä uutta opiskelijaa ja Centriassa viisi. Opiskelijoita tuli jälleen ympäri Suomea ja on mukava huomata, että tänne löysi tiensä useampikin opiskelija myös Kehä kolmosen sisäpuolelta. Jokavuotisen kansantanssikurssin innoittamana me opiskelijat olemme puuhaamassa kansantanssi ja -soittojameja tänne Kokkolaan. Jameihin ovat kaikki halukkaat tervetulleita! Kiinnostuneet voivat olla yhteydessä allekirjoittaneeseen sähköpostilla laura.suurla@ hotmail.com tai liittyä Facebook-ryhmäämme Kokkolan kamut. Myös Ostrobothnian Folk Orchestra on jatkanut toimintaansa uusien opiskelijoiden siivittämänä mm. kohti Keski-Pohjanmaan Konservatorion 50-vuotisjuhlaviikon Kamun kannat kattoon-konserttiin valmistautumalla. Syksyn konsertteja Paikallisen kansanmusiikkiyhdistys Truba ry:n toiminta on jatkunut aktiivisena ja Truban Rautawaara-klubeilla on syksyn aikana meitä ilostuttanut Suo, Von & Af, Ilo(iset) tytöt sekä Maitolaiturin tytöt. Myös Truba ry:n järjestämät keskiviikkoiset Kulmalla-klubit paikallisessa Corner’s Pubissa pyörähtivät käyntiin perinteisillä Pelimannitansseilla, joissa testataan kuinka monta kansanmuusikkoa pubin lavalle mahtuu! Molempia klubeja järjestetään yhteistyössä Keski-Pohjanmaan konservatorion, Centria ammattikorkeakoulun, Kokkolan kaupungin ja Hotel Seurahuoneen kanssa. Haitarijytkettä talven keskelle Kokkolan Talviharmonikka järjestetään perinteisesti helmikuussa 11.-19.2.2017 ja Truba ry on mukana järjestämässä keskiviikkona 15.2.2017 Kulmalla loves Talviharmonikka-klubin, jossa on luvassa runoutta ja haitarinsoittoa. Lavalla kuullaan mm. parhaita paloja Set Häkkisen KeskiPohjanmaan Konservatoriolle opinnäytelevynä tekemältä Luonnos-levyltä yhdessä Luonnos-yhtyeen toisen osapuolen Tapio Miettisen kanssa. Lisäksi kuullaan Tapio Miettisen luotsaamia Kokkolan Vähärivisiä sekä Open Stage -jamit. Perjantaina 17.2. järjestetään Talviharmonikan RautawaaraKlubi, jossa lavalle nousee pohjoisesta ulottuvuudesta inspiraationsa ammentava ryhmä Koutus, joka soittaa tuoretta ja tinkimätöntä instrumentaalimusiikkia. Ilta jatkuu harmonikkajytkeellä kun Corner’s Pub muuttuu tanssiklubiksi tiettävästi ensimmäisenä laatuaan järjestettävien haitarireivien, Accordion Raven, myötä. Laura Suurla Sakarat Laulu Suomelle -konsertissa lokakuussa. Kokkolan kuulumisia
31 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 Mistä on musiikki tehty? Musiikin teoriaa harrastajille ja kiinnostuneille kuuntelijoille Teksti: Roope Aarnio Piirros: Veera Juutinen osa 10 Duurija mollipentatonisella asteikolla on helppo musisoida yhdessä, luoda riffejä ja improvisoida sooloja. Se on yksinkertainen ja erittäin käyttökelpoinen työkalu, joka kannattaa ottaa haltuun. Muunnettuja pentatonisia sävelikköjä taas on hauska käyttää erilaisten tunnelmien luomiseen tai inspiraationa säveltämiseen. Suomalaisessa kansanmusiikissa harvemmin esiintyy pentatonista asteikkoa sellaisenaan. Kalevalaisessa perinteessä pentakordi (asteikon viisi ensimmäistä säveltä (1,2,b3,4,5, esim. nuku nuku nurmilintu) on valta-asemassa. Pelimannimusiikkissa on usein kaikki diatonisen asteikon sävelet käytössä, kromaattisine muunnesävelineen. Mutta esimerkiksi paimensoitteissa ja saamelaisten joiku-perinteessä pentatoniikkaa esiintyy enemmän. Pentatonisella asteikolla tarkoitetaan sävelikköä, jossa on vain viisi säveltä yhden oktaavin sisällä. Voidaan myös ajatella että ”tavallisesta” 7-sävelisestä asteikosta jätetään kaksi säveltä pois (duurissa 4. ja 7. sävel, mollissa 2. ja 6.). Yleensä pentatonisena asteikkona pidetään puhtaista kvintti-intervallesta muodostettua sävelikköä, jolloin viisi toisistaan puhtaan kvintin päässä olevaa säveltä sijoitetaan samaan oktaavialaan. (esim. c-g-d-a-e -> c-d-e-g-a). Tästä syntyy duuripentatoninen asteikko (1,2,3,5,6), jossa ei ole lainkaan puolisävelaskeleita, eikä voimakkaita dissonansseja. Sävelikkö koostuu ainoastaan kokosävelaskeleista ja pienistä tersseistä. Jos saman duuripentatonisen viimeinen sävel (6.) valitaan pohjasäveleksi saadaan mollipentatoninen asteikko (1.b3.4.5.b7, esim. a-c-d-e-g). Nämä molemmat asteikot saa transponoituna soitettua pelkillä pianon mustilla koskettimilla. Sävelikkö on sama pentatoninen, tällöin tosin Gb-duurissa tai Eb-mollissa. Myös muita sävelasteita, kuin 1. tai 6., on mahdollista käyttää pohjasävelinä, ikäänkuin pentatonisen moodeina. Duurija mollipentatonista asteikkoa voi myös ajatella ikään kuin kahtena eri kanta-asteikkona, rakenteina, joita voi muokata. Kun sävelikön perussävelen ja kvintin pitää paikallaan, kaikkia muita säveliä voi muuntaa korkeiksi tai mataliksi, kuten aiemmin esittelin moodeista kertovassa artikkelissa. Näin saadaan aikaan lisää eri kulttuureissa käytettyjä pentatonisia sävelikköjä. Esimerkiksi duuripentatoninen rakenne molliksi muutettuna on C,D,Eb,G,Ab (1,2,b3,5,b6). Kyseinen asteikko on yleinen mm. etiopialaisessa masinkomusiikissa (Tizita Minor). Sama sävelikkö on tuttu myös japanilaisesta Sakura -melodiasta (Hirajoshitai In-asteikko). Myös mollipentoninen asteikko duurina C,E,F,G,H (1,3,4,5,7) luo jännän sävyn. Duuritai mollipentatoniselle rakenteelle pohjautuvia muunnesävelikköjä on hauska tutkia. Suosittelen kuluttamaan paljon aikaa eri pentatonisten parissa. Tutustu edellisten lisäksi vaikka näihin, ja keksi itse lisää: 1, 3, #4, 5, b7 1, b3, #4, 5, 7 1, 2, 3, 5, b6, 1, b2, 4, 5, b6 1, b2, 4, 5, b7 Inspiraatiota pentatoniikasta Vanhimmat esihistorialliset instrumenttilöydökset ovat yli 40 000 vuoden takaa. Saksasta löytyneiden mammutinluusta tehtyjen huilujen rekonstruktiot paljastivat tutun sävelikön, jolla jo esi-isämme aikoinaan musisoivat. Pentatoninen asteikko on säilyttänyt elinvoimansa meidän päiviimme saakka. Pentatonisia asteikkoja esiintyy yhä kaikkialla. Suuri osa kevyen musiikin melodioista sisältää pentatoniikkaa. Sävelikkö on meille tuttu esimerkiksi lauluista Kanootin kapean ja Tom Dooley. Pentatoninen sävelikkö 54 & & 1 C -pentatoninen 2 3 5 6 1 Am -pentatoninen b3 4 5 b7 & pu5 pu5 pu5 pu5 1 Cm -pentatoninen b3 4 5 b7 & 1 Duuripentatoninen rakenne 2 3 5 6 1 Mollipentatoninen rakenne b3 4 5 b7 & 1 Duuripentatoninen rakenne mollina 2 b3 5 b6 1 Mollipentatoninen rakenne duurina 3 4 5 7 & & œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œb œ œ œb œ œ œn œ œ œ œb œ œ œb œ œ œb œ œb œ œ œ œ œ 1. 1. Gb-duuri pentatoninen C-duuri pentatoninen C-molli pentatoninen Duuripentatoninen ja sen muunnokset Mollipentatoninen ja sen muunnokset A-molli pentatoninen Eb-molli pentatoninen 1. 1. 1. 2. 2. 2. 2. b3. b3. b3. C C C D D D A A A C G F Eb Bb E E E G G G 4. 4. 4. 5. 5. 5. 5. 5. 6. 6. b7. b7. b7. 1 b2 2 b3 b6 3 5 6 1 #4 4 b3 b7 3 5 7 C,Eb,F,G,Bb
32 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 H anketta on toteutettu Leader Ravakan toiminta-alueen kunnissa, joita ovat Laitila, Pyhäranta, Uusikaupunki, Vehmaa, Mynämäki, Eurajoki sekä Rauma. Tarkoituksenamme on ollut tehdä hauskan paketin avulla suomalaista kansanmusiikkia tutuksi alueen päiväkodeissa, alakouluissa ja kirjastoissa. Pyrintönämme on ollut myös innostaa lapsia soittoharrastuksen pariin ja esitellä harvinaisempia soittimia. Vuoden loppuun mennessä kiertueen piikkiin kertyy yli sata esitystä ja 120 runolaulutyöpajaa. Toihan oli sillä lailla ihan oikeasti hauska esitys! Kehitimme alun perin tämän laadukasta musiikkiosaamista ja hulluttelua yhdistelevän Maestro ja Fiktio -konseptimme vuonna 2014. Silloin saimme Suomen Kulttuurirahastolta apurahan ensimmäiseen versioon ja kiertueen tekemiseen. Uusi hankemalli tuli vinkin kautta eteemme. Pohdimme ideaa eteenpäin, ja Markuksen laajan osaamisen myötä teemaksi tuli suomalainen kansanmusiikki. Erilaisia soittimia on neljänkymmenen minuutin esityksessä kuusitoista. Käsikirjoitimme esityksen hyvin tarkkaan, mutta jätimme pelivaraa myös yllättäville vuorovaikutustilanteille. Jokainen keikka on omanlaisensa. Esitykseen on kirjoitettu tietoisesti vitsailuja myös aikuiset katsojat huomioiden. Niiden myötä myös opettajat ja päiväkotien työntekijät ovat viihtyneet. ”Toihan oli sillä lailla ihan oikeasti hauska esitys!”, kommentoi eräskin iloisesti yllättynyt opettaja Eurajoella. Lapsilta on tullut runsaasti positiivista palautetta ja läppä on monesti lentänyt myös esitysten jälkeen. Huumori ja vauhdikas toiminta ovat hyvä kehys asiatiedon ja soitinten mukaantuomiselle. Sillä säilytetään ote osallistujien mielenkiinnosta. Pönöttämistä on nykymaailmassa ihan tarpeeksi, siksi on välillä hyvä ihmisen tanssata yhdessä polskaa, laulaa ja vaikka huutaa Fiktion hanurista esille jänis. ”Rullakebab kouluruuaks” Alakoulujen luokille meillä on tarjota myös runolaulutyöpaja. Sen ytimeksi olemme ottaneet esityksessäkin mukana olevan Lii-o-lii –kappaleen sävelmän, ja siihen pujotellaan lasten pienryhmissä itse tekemänsä runolaulusäkeet. Sanoitusten aiheet kannustetaan ottamaan heidän harrastuksistaan, elämästään ja toiveistaan. Murreja puhekielisyys on sallittua ja huumoria olemme sparranneet tietoisesti esille ettei tule liian kilttiä laulettavaa. Tällä metodilla on saatu myös pojat innolla mukaan. Markuksen johdolla säestys hoituu sillä mitä soittoitaitoisia ja soittimia sattuu Maestro ja Fiktio tuovat kansanmusiikkia kouluhin Kansanmuusikko Markus Rantanen ja kirjailija Marko Laihinen ovat toteuttaneet tänä vuonna Laitilan kulttuuriseura Walon hanketta Maestro ja Fiktio Kansanmusiikin matkassa! Päärahoittajana on toiminut Maaseudun kehittämisyhdistys Ravakka sekä yksityiset yritykset, säätiöt ja yhdistykset. Tähän mennessä yleisöä on ollut esityksissä ja runolaulutyöpajoissa yhteensä noin 8000. Marko Laihinen Maestron ja Fiktion esitys on huolella käsikirjoitettu, mutta vuorovaikutukselle ja yllättäville tilanteille on jätetty tilaa. Jo un i La ih in en
33 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 kulloinkin osumaan luokkaan mukaan. Esimerkiksi oppilaiden duo trumpetti & djembe-rumpu toimi oikein hyvin. Säkeitä valitaan 8 – 10, vedetään yksi tai kaksi treenikertaa ja sitten äänitetään tuore kansanperinne talteen. Oppilaat saavat sen myöhemmin itselleen mp3versiona. Sitä he taas voivat sitten hyödyntää muihin digitaalisiin projekteihinsa. Mikä oikeasti toimii koulujen musiikinopetuksessa? Markus opettaa musiikkia muun muassa Käpylän musiikkiopistossa, Vakka-Suomen kansalaisopistossa ja vetää suosittuja ukulele-kursseja. Kiertue on vieraillut yli 70 koululla ja sen myötä on havaittu tietynkaltaisia asioita niiden satsauksista musiikkiin. – Kyllä ne perinteiset metodit vaan edelleen toimivat parhaiten. Simppelit välineet kantele, kellopeli, kehärumpu ja paljon laulua. Bändisoittimet ovat vaikeita ja harvojen ulottuvilla. Matalan kynnyksen yhdessäsoittoa ja laulamista lisää, suosittaa Rantanen. Käytännön kokemuksena runsaalla musiikilla näyttäisi olevan myös positiivisia oheisvaikutuksia. Esimerkin tekstin tuottaminen kulkee jossain määrin käsikynkkää laulutaidon kanssa ja yhdessä laulamisella on selvästi kohottavaa vaikutusta luokan ilmapiiriin. Laulaminen luo ja vahvistaa aitoa yhteisöllisyyttä. Kiertueblogi: http://kansanmusiikinmatkassa. blogspot.fi FAKTAA RAHOITUSMALLISTA Alueellisia maaseudun kehittämisyhdistyksiä toimii ympäri Suomea, eikä heillä ole määrättyjä hakuaikoja. Alkuun riittää, että on yleishyödylliseen toimintaan soveltuva idea, jonka kanssa lähestyä hankerahoituksista vastaavia tekijöitä. Heiltä saa apua myös suunnitteluun. Yhteistyökumppaniksi tarvitaan vakavarainen yhdistys. Jos hanke hyväksytään, maaseuturahasto tukee sitä maksimissaan 80 %:n osuudella, loppu jää omarahoitusosuudeksi. Koska tukiprosentti on korkea, on varainhankinta kokemuksemme perusteella melko helppoa. Kansanmusiikin matkassa! –hankkeen kokonaisbudjetti oli 54000 euroa, ja se on työllistänyt meidät puolipäiväisesti koko vuodeksi. Byrokratia ei ole raskas, hankkeen käynnistyttyä käytännön toteuttajat täyttävät tuntilistat. Koska malli toteuttaa yleishyödyllisyyden periaatetta, esitykset ja työpajat eivät saa maksaa tilaajille mitään. Nykyisessä kuntien taloustilanteessa tämä on hyvä asia – maksuttomat keikat ovat olleet erityisen haluttuja. Jos kouluihin suuntautuu, omaa ideaa kehitellessä kannattaa huomioida uusi peruskoulun opetussuunnitelma ja siihen kirjatut painotukset. Tutustu Leader Ravakan sivujen kautta: http://www.ravakka.fi/leader_ravakka Markus Rantanen ja Marko Laihinen suosittavat muillekin taideja kulttuuripuolen tekijöille Maaseuturahaston hankemallia. Kansanmusiikin ja kansantanssin tuntijoita taidetoimikuntiin Valtion ja alueiden uudet taidetoimikunnat kaudelle 2017-18 on nimetty. Säveltaidetoimikunnassa jatkavat Sanna Kurki-Suonio ja Marouf Majidi . Aluetoimikunnissakin on paljon tuttuja nimiä, vaikkakaan kaikki, joita Suomen Kansanmusiikkiliitto ehdotti eivät tulleet valituksi. Eino Logren valittiin Etelä-Savon taidetoimikuntaan, Timo Väänänen Hämeen taidetoimikuntaan, Jouni Koskimäki Keski-Suomen taidetoimikuntaan, Jaana Kari Pirkanmaan taidetoimikuntaan, Niina Kiprianoff Pohjanmaan taidetoimikuntaan, Petri Kauppinen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikuntaan ja Hannu Tolvanen Uudenmaan taidetoimikuntaan. Päivi Ylönen-Viiri World Music School Helsinki -oppilaitos perustettiin virallisesti keväällä 2016. Koulun tarkoituksena on järjestää kuukausittain kansanmusiikkija tanssitapahtumia, joissa oppilaat soittavat toistensa sekä yleisön kanssa opettajien johdolla kansanmusiikkia kahdesta eri kulttuurista. Lisäksi suomalainen kansanmusiikki on aina edustettuna. Tähän mennessä koulu on järjestänyt kaksi musiikkija tanssitapahtumaa. Ensimmäiseen, jonka teemana oli englantilainen ja kurdimusiikki, osallistui yli sata osanottajaa. Toinen pidettiin marraskuun lopulla ja sen teemana oli ruotsalainen ja venäläinen kansanmusiikki. Oppilaitos hallinnoi myös kansainvälistä opettajaluetteloa ja toimii alustana opetuksen järjestämiselle, mutta se ei pyri vaikuttamaan opetusmetodeihin. Koulun perustaja on arkkitehti, graafikko, kirjailija ja muusikko Pedro Aibéo, joka on myös Aalto yliopistossa tohtorikoulutettavana. http://worldmusic.school/ Kansanmusiikkiyhtye Hohka kuuli yllättäin, että heidän kappaleensa soi kanadalaisen taitoluistelijan Kevin Reynoldsin ohjelmassa. Toimitus sai Kevin Reynoldsin kiinni Facebookin välityksellä. Kevin kertoi etsineensä uutta musiikkia ohjelmaansa ja löytäneensä kansanmusiikin Youtuben välityksellä. Suomalaisen kansanmusiikin ainutlaatuinen sointi ja tyyli kiinnittivät huomiota ja kun ensi vuoden taitoluistelun MM-kisat pidetään Helsingissä maalishuhtikuun vaihteessa, hän ehdotti Hohkan musiikkia valmentajalleen ja koreografilleen ja he pitivät ideasta välittömästi. Kevin Reynolds ei ole kuka tahansa luistelija vaan moninkertainen mitalisti Kanadan kansallisissa ja neljän maanosan kilpailuissa. Hän on myös tehnyt ensimmäisenä maailmassa neloshypyn lyhytohjelmassa. World Music School Helsinki aloitti toimintansa Hohkan musiikki säestää kanadalaisen taitoluistelijan ohjelmaa A nt ti K ai ra vu o
34 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 O lemassa olevien aineistojen perusteella on selvää, että musiikilla oli keskeinen rooli siirtolaisten elämässä. Huvitoiminnan ohella musiikkia hyödynnettiin moniin aatteellisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi suomalaissiirtolaisten keskuudessa suositussa työväenliikkeessä musiikista tuli aatteellinen työkalu, jonka avulla välitettiin sosialistisia ja muita liikkeen kannalta keskeisiä oppeja. Laulut olivat tehokas väline luokkatietoisuuden omaksumiseen ja levittämiseen. Lisäksi amerikansuomalaiset työväenlaulut ilmensivät työläisyyden olemusta ja antoivat ilmaisukanavan ilolle, tuskalle, voitokkuudelle sekä kamppailulle erilaisten haasteiden edessä. Alusta lähtien siirtolaisyhteisöihin perustettiin torvisoittokuntia ja laulukuoroja, jotka olivat monelle tuttuja jo Suomesta. Musiikin avulla myös ylläpidettiin suomalaista identiteettiä ja toisaalta integroiduttiin amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Etenkin torvisoittokunnat toimivat eri etnisten ryhmien yhdistäjinä, sillä pääsääntöisesti instrumentaalimusiikkiin perustuva ohjelmisto ei vaatinut esittäjältään kielitaitoa. Torvisoittokuntien lisäksi siirtolaisten keskuudessa suosittua tanssia säestivät pelimannit, joita siirtolaisten joukossa oli useita. Tapahtumien keskiössä olivat ”haalit”, joita perustettiin jokaiseen suomalaisyhteisöön. Haali oli vastine suomalaiselle seurantalolle, ja tavallisesti työväenliikkeen ja raittiusseuran kannattajilla oli omat kokoontumispaikkansa. Arkistojen aarteita Keskeinen amerikansuomalaisia koskeva arkistoaineisto sijaitsee PohjoisAmerikassa. Suomessa pääsee kuitenkin Lännen lokarin jalanjäljillä Arkistomatkalla Yhdysvalloissa Saijaleena Rantanen Tammikuussa 2016 aloitin tutkimusprojektin amerikansuomalaisten siirtolaisten musiikkikulttuurista Yhdysvalloissa ja Kanadassa 1890-luvulta 1930-luvulle. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää musiikin sosiaalista, kulttuurista ja poliittista merkitystä siirtolaisyhteisöissä. Tarkastelen suomalaissiirtolaisten musiikkikulttuuria kolmesta eri näkökulmasta: musiikki harrastuksena ja ajanvietteenä, musiikki ansiotoimintana ja musiikki aatteellisten ideologioiden välittäjänä. Kanadansuomalaisen utopistisen sosialistiklubin jäseniä ja soittokunta. Sointula, British Columbia 1903. Im m igr at ion Hi sto ry Re se ar ch Ce nt er . Sa ija le en a R an ta ne n
35 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 hyvin alkuun, sillä siirtolaisten aineistoja löytyy Siirtolaisuusinstituutista Turusta ja Seinäjoelta, Turun yliopiston Siirtolaisuuskokoelmasta, Kaustisen Kansanperinteen keskuksesta sekä Työväen Arkistosta Helsingistä. Oman tutkimukseni kannalta vierailu Pohjois-Amerikan keskeisiin arkistoihin oli kuitenkin välttämätön. Fulbright Finlandilta saamani matkastipendin turvin pääsin toteuttamaan kenttämatkani alkusyksystä 2016. Ensimmäinen kohteeni oli Immigration History Research Center Archives (Siirtolaisuuden historian tutkimuskeskuksen arkisto) Minneapolisissa. Arkisto ja tutkimuskeskus toimivat Minnesotan yliopiston ja yliopiston kirjaston yhteydessä. Arkisto on suurin siirtolaisuutta ja sen historiaa koskeva arkisto Yhdysvalloissa. Kokoelmat kattavat materiaalia vuodesta 1848 lähtien, mutta eniten aineistoa on 1880–1930-lukujen välisenä aikana työn ja paremman toimeentulon perässä tulleista. Tähän ryhmään kuuluivat myös suomalaiset, joista löytyikin huomattava määrä materiaalia. Kokoelmissa oli laulukirjoja, pöytäkirjoja, kirjeitä ja vanhoja sanomalehtiä. Oman henkilökokoelmansa oli saanut muun muassa Suomessa syntynyt William ”Bill” Syrjälä (1898–1993), joka soitti ”American hanuriprinsessana” tunnetun Viola Turpeisen yhtyeessä viulua, trumpettia ja lyömäsoittimia. Sittemmin Syrjälä ja Turpeinen myös avioituivat. Aineisto sisältää nuottikokoelman, valokuvia ja kirjeitä. Nuottimateriaali koostuu pääsääntöisesti suomalaisesta tanssimusiikista Syrjälän omin sovituksin. Monet kappaleet pohjautuivat kansansävelmiin, etenkin polkkasävelmiin, joista muodostui Turpeisen tavaramerkki. Minneapolisissa tapasin myös suomensukuisen tutkijan ja muusikon Joyce Hakalan , joka on tarkastellut amerikansuomalaisia kanteleensoittajia ja kansanlauluja. Tutkimustyönsä innoittajana hänellä ovat olleet omat suomalaiset juuret sekä kanteleensoittoa harrastanut isoisä, jolta Hakala oppi kanteleensoiton alkeet. Hakalalla on kotonaan kantelekokoelma, joka sisältää myös hänen isoisänsä Suomesta tuoman soittimen. Toisena arkistokohteena oli Finnish American Heritage Center (Amerikansuomalainen perinnekeskus) Hancockissa, Michiganissa. Hancockin sanotaan olleen suomalaisten ”pääkaupunki” vuosisadan vaihteen tienoilla, sillä kaupunkiin ja sen lähiympäristöön asettui eniten suomalaisia asukaslukuun nähden. Hancockin alue oli tunnettu lukuisista kaivoksistaan, jotka työllistivät myös suomalaissiirtolaisia. Suomalaisuus näkyy kaupungissa edelleen kiinnostavalla tavalla. Kaupungin keskustassa on suosittu lounaskahvila Kaleva. Remonttitarvikkeita myy Reijo’s Hardware. Lisäksi kadunnimet ovat englannin lisäksi myös suomen kielellä. On Hallituskatu ja Valtakatu. Habaneros Street on käännetty suomeksi nimellä Kuuma pippuri. Jotkut paikallisista myös puhuvat vielä hiukan suomea. Monelta suomen kieli on kuitenkin vuosien myötä unohtunut. Perinnekeskuksen arkistossa on suurin suomalaissiirtolaisia koskeva kokoelma. Sieltä löytyikin paljon kiinnostavaa aineistoa myös musiikkielämään liittyen, kuten Massachusettsissa Rockportin alueella toimineen raittiusseura Wäinölän yhteydessä toimineen Wäinö Bandin pöytäkirja, useita huvitoimikuntien pöytäkirjoja sekä musiikkitoiminnan kattojärjestöiksi perustettujen Sibelius Klubin ja Idän Suomalaisten Laulajien ja Soittajien Liiton pöytäkirjoja. Arkistossa oli myös Viola Turpeisen yhtyeen soittimia, kuten rumpukalvo, johon on maalattu kansallisromanttinen maisema suomalaisesta saunarannasta. Suomalaisiin juuriin liittyy voimakas nostalginen lataus, jota edelleen korostetaan mielellään. Aineistojen perusteella etenkin siirtolaisuuden alkuvaiheessa amerikansuomalaisten musiikkikulttuuri näyttää rakentuneen suomalaisten kansanlaulujen, virsien ja muihin kansallisia aiheita kuvailevien laulujen varaan. Nämä olivat juuri niitä lauluja, jotka suomalaiset veivät mukanaan muuttaessaan Amerikkaan. Myöhemmin mukaan tuli myös Amerikassa suosittua musiikkia, mutta kotimainen repertuaari säilyi siirtolaisten ohjelmistoissa vielä pitkään. Soivia kenttäaineistoja Viimeinen etappini oli Kongressin kirjasto Washingtonissa. Sieltä löytyi kiinnostavaa soivaa materiaalia. Kirjastossa on muun muassa etnomusikologi Alan Lomaxin kokoelma Collection of Michigan and Wisconsin Recordings, jonka hän kokosi vuonna 1938. Mukana on myös monia suomalaisilta kansanlaulajilta sekä viulunja kanteleensoittajilta äänitettyjä kappaleita. Toinen kiinnostava äänitekokoelma on kansatieteilijä Sidney Robertson Cowellin keräämä aineisto Yhdysvaltojen länsirannikolta. Aineisto on arvokas, sillä suomalaissiirtolaisten vaiheista länsirannikolla tiedetään vähän. Cowell keräsi materiaalia vuosina 1938–1940, samoihin aikoihin kuin Lomax teki kenttämatkaansa. Suomalaisilta kerättyjä kappaleita ovat muun muassa Velisurmaaja, joka löytyy myös Lomaxin kokoelmasta, Kesäilta, Älä itke äitini, Minun kultani, Syntymistään sureva, Isontalon Antti, Kalliolle kukkulalle ja Honkain keskellä – kaikki meillekin hyvin tuttuja suomalaisia kansanlauluja. Sekä Lomaxin että Cowellin kokoelmat on digitoitu Kongressin kirjaston internet-sivuille ja ovat siellä vapaasti luettavissa ja kuunneltavissa. Kuvasin arkistoaineistoja kännykkäkameralla, joka osoittautui varsin käteväksi työvälineeksi. Kuvia kertyi yhteensä lähes 10 000 kappaletta. Käyn niitä parhaillaan läpi. Läheskään kaikkia aineistoja en matkani aikana kuitenkaan ehtinyt tutkia, joten tehtävää riittää. Seuraavana matkakohteena onkin Kanada, jossa suomalaisten vaiheita on tutkittu huomattavasti vähemmän kuin Yhdysvalloissa. Kirjoittaja työskentelee tutkijatohtorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. William ”Bill” Syrjälä ja Viola Turpeinen New Yorkissa 1950-luvulla. Si irt ol ai si ns ti tu ut in ar ki st o
36 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 S atoja soittimia valmistaessaan Martti Koistinen on kokenut, että viulun sointia on kokeiltava jo ennen lakkausta. Lakkaus vie aikaa yhtä paljon kuin varsinaisen soittimenkin valmistus. Jos koppa ei soi, se on parasta heittää Koistisen mielestä takkapuiksi tai ottaa kannet uusiokäyttöön kuten hän itse: – Niistä saa oikein hyviä kellotauluja. Tänä vuonna 86 vuoden korkeaan ikään ehtinyt Koistinen aloitti viulujen rakentamisen ollessaan nuorena miehenä opettajaopissa Kajaanin seminaarissa ja sai opiskelijatovereiltaan Koistivaarin lempinimen, millä hänet on tunnettu alan ihmisten keskuudessa jo seitsemän vuosikymmentä. Joku kädentaitaja olisi oikein hyvillään, jos hän saisi rakennetuksi elämänsä aikana yhden viulun. Koistisen kotona Leppävirralla viuluja roikkuu seinillä tai makaa vitriineissä niin paljon, että niillä voisi varustaa parikin täysimittaisen sinfoniaorkesterin jousistoa. Satojen viulujen, alttoviulujen ja muutaman sellon jälkeen Koistivaari uhkuu vielä työintoa ja pohtii, miten hän saisi soittimistaan vieläkin parempia. – Stradivarius teki viimeisen viulunsa 94 vuoden iässä, joten minulla on vielä kahdeksan vuotta toivoa, hän naurahtaa. Sanotaan, että harjoitus tekee mestarin, ja Koistivaari käy tässä katsannossa kyllä hyvästä esimerkistä. Lahdessa marraskuun alussa pidettyjen Suomen viulunrakentajien yhdistyksen 70-vuotisjuhlien yhteydessä rakentajat saivat asettaa soittimiaan arvosteltaviksi, ja Koistinen puhdisti palkintopöydän: neljä diplomia selloista ja alttoviuluista ja kaiken päälle paikalla olleitten italialaisten mestareiden yhdistyksen, Associazione Liutari Italianan eli lyhyesti ALI:n kunniapalkinto ääneltään parhaasta viulusta. Se jos mikä todisti, ettei Koistinen ole turhaan kulkenut hakemassa oppia nimenomaan Italiasta ja sen viulunrakennuksen kehdosta Cremonasta – kaupungista, jossa Stradivarius, Guarneri ja muut heidän aikalaisensa neljä vuosisataa sitten loivat viululle sen muodon, joka sillä edelleen on. Lempinimensä mukaisesti Koistivaari on mieltynyt nimenomaan Antonio Stradivariuksen viuluihin. Ensimmäisellä opintomatkallaan Cremonaan hän joutui huomaamaan, etteivät sikäläiset mestarit halunneet paljastaa opinhaluiselle suomalaiselle niksejään. – He panivat viulunsa piiloon, kun alettiin kysyä neuvoja. Mutta ottivat ne kyllä sitten auliisti esille, kun kysyttiin, voiko niitä ostaa. Vuosien myötä Cremonasta kuten Parmastakin alkoi löytyä oppia, ja Italiassa on Koistinen käynyt liki aina valikoimassa myös puut soittimiinsa. – Kotimainen kuusi käy kanteleeseen, mutta viuluun siitä ei ole, hän sanoo. Miksei käy? Koistinen vastaa, että yksi syy on Suomen kesässä: se on niin valoisa, että puu kasvaa liian nopeasti ja kesällä kasvanut puusyy jää pehmeäksi. Sama vaikutus on metsän lannoituksella. – Ankarien sääolojen vuoksi puuhun syntyy myös aina rosoja, jotka tekevät siitä kelvottoman viulun rakentamiseen. Italian vuorten rinteillä kasvavissa kuusikoissa näitä ongelmia ei ole. Puusta tulee tasalaatuista, kun valoakin tulee tasaisesti läpi vuoden. Ja mikä viulumestareista mieleisintä: – Kesätuulet heiluttavat kuusia koko ajan kevyesti, jolloin puuaineksesta tulee lujaa. Viulun kannessa käytettävä italialainen kuusi on myös suomalaista kevyempää. Italiasta Koistinen hankkii myös pohjien vuorilehmuksen, jolla viulun soinnin kannalta ei ole kuitenkaan yhtä keskeistä merkitystä kuin kansipuulla. Koistinen ei ole suinkaan ainoa viulunrakentaja, joka hakee tarpeensa suoraan Italiasta. – Euroopassa käyvät ostoksilla nykyään myös kiinalaiset, hän sanoo. Kunnon puun ja kelpo mallin lisäksi uusi viulu vaatii tekijältään myös kärsivällisyyttä. Martti Koistinen on laskenut, että yksi soitin vaatii noin 200 työtuntia. – Kun minulta usein kysytään, miten kauan viulun tekoon menee, olen vastannut, että se on yhtä hidasta kuin lapsenteko. Koppa kyllä syntyy rutiinilla sukkelasti, mutta sen sijaan sitä seuraava jälkityö, lakkaus, ottaa aikaa, kun pohjakerroksen päälle vedetään vielä 30-40 kerrosta lakkaa. Mestari ei olisi mestari, ellei hän yrittäisi tehdä jatkuvasti entistäkin parempaa. Niinpä Koistinenkin sanoo, että hänellä on mielessään joitain uusia ajatuksia erityisesti alttoviulusta. Eräänlaista ”minialttoa”, joka on muutaman sentin perinteistä alttoviulua lyhyempi, hän on jo testannutkin ja on tyytyväinen tuloksiin: – Yhtä hyvin se soi kuin isompikin. Huonosta puusta ei saa hyvää viulua Pitkä työrupeama on opettanut Suomen viulunrakentajien nestorille, ”Koistivaariksi” kutsutulle Martti Koistiselle, että ”huonosta puusta ei kannata ruveta tekemään viulua”. Kuva ja teksti: Seppo Kononen Suomen viulunrakentajien yhdistyksen 70-vuotisjuhlien yhteydessä Martti Koistinen sai italialaisten mestareiden yhdistyksen, Associazione Liutari Italianan kunniapalkinnon ääneltään parhaasta viulusta.
37 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 Pelimannikurssi (16h, pe-su): Katja Lampinen, mandoliini Raikasta soittoa mandoliinin maailmasta, mukana myös pelimanni-Heikki. Soittotupa (16h, pe-su): Antti Järvelä, viulu Vanhanajan pelimannimeininkiä ja virkeää nykyperinnettä, mukana myös Orivesi All Stars soittajia Nuorten kansanmusiikki (14h, pe-su) Petri Makkonen, hanurit Pienet ja isot kanteleet / harmonikat Tiina Viitala, kanteleet Ryhmäsoittoa ja yksityisopetusta Kansanlaulukurssi (16h, pe-su) Anna Fält Kurssilla lauletaan kansanlaulun eri lajeja. Opiskellaan hyvää hengitysja laulutekniikkaa ja kehonhuoltoa sekä yhdessä laulamisen iloa. Vaskipuhaltajat (5/8h, pe-su) Heli Nissinen Yksityisopetusta ja ryhmäsoittoa vasta-alkajille ja jo pidempään soittaneille. Kurssimaksut: Pe-Su kurssit 55 € , nuorten kansanmusiikkikurssi 50 € ja puhaltajat 25/40 €. Ilmoittautumiset: 25.1.2017 mennessä Ylä-Savon Nuorisoseurojen Liittoon, Os. Päiviönkatu 27, 74100 Iisalmi, Puh: 0440-186 977 e-mail: kyosti.marin@nuorisoseurat.fi, Katso tarkempi info: yla-savo.nuorisoseurat.fi Majoitusvaraukset ilmoittautumisten yhteydessä: Hotellimajoitus Sokos Hotelli Koljonvirrassa: 45€/yö/2hh, lisävuode 25€. 1hh/yö 65 € ja luokkamajoitus 25€/yö, sis aamupalan ja patjan (Edvin Laineen koulu) Ruokailupaketti: 25€, sis 3 lämmintä ruokaa ja 2 kahvilippua pullan tai voileivän kanssa OHEISTAPAHTUMIA: Pe 3.2. klo. 20-02 Tulojamit Kuohussa La 4.2. klo 13 Kahvikonsertti Pikku-Iitassa La 4.2. klo. 18 Alkulämpimät, Kulttuurikeskuksen lämpiö La 4.2. klo. 19 Lauantailöylyt –Konsertti, Kulttuurikeskus La 4.2. klo. 20 Jälkilöylyt, huutokatrillia, tanssia, jameja Su 5.2. klo. 10 Kansanlaulukirkko, Pyhän ristin kirkko Su 5.2. klo. 14 PäätösSoitto, Pelimannikonsertti, Kulttuurikeskus 34. Talvipäivien kurssit 3.-5.2.2017 Iisalmessa Ylä-Savon Pelimannit Opintokeskus SKAF Ylä-Savon Nuorisoseurojen Liitto Kotiseudun tarinoita -ohjelmakilpa ratkesi Kalevalaseura, Konserttikeskus ja Suomen Kotiseutuliitto palkitsivat kaksi ohjelmaideaa Kotiseudun tarinoita -ohjelmakilpailussa. Kilpailun tavoitteena oli löytää Konserttikeskuksen ohjelmistoon korkeatasoisia noin 40 minuutin mittaisia esityksiä, joiden ensisijaisina kohderyhminä ovat alaja yläkoululaiset. Ohjelmakilpailuun saapui kolmekymmentä ehdotusta, joista raati palkitsi kaksi: Anastasia Triznan , Anne-Mari Kivimäen ja Pekko Käpin ohjelman Muutto Oy sekä Teho Majamäen ja Travelogue Ensemblen Kotiseudun tarinoita -työpajaohjelman. Muutto Oy käsittelee jonnekin kuulumisen ja vierauden teemoja. Se kysyy, mistä koti ja paikallinen identiteetti koostuvat, voiko ne menettää tai pystyykö niitä kuljettamaan mukanaan. Esityksessä kolmen soittajan muuttofirma kuljettaa kuormaa, jonka päämäärä vaihtuu vähän väliä. Esiintyjät löytävät muuttolaatikoista muistoja vaihtuvista kotiseuduista. Musiikissa ja esiintyjissä yhdistyy länsisuomalainen, karjalainen ja venäläinen perinne. Kotiseudun tarinoita -työpajaohjelman ideana on, että koulun oppilaat kuvaavat ja äänittävät etukäteen materiaalia kotiseudustaan. Majamäki ja Travelogue Ensemble muokkaavat aineistosta elokuvallisen kokonaisuuden, joka esitetään kouluissa audiovisuaalisessa konsertissa. Kotiseudun tarinoita on yhteisöllinen kollaasi, jossa oppilaiden näkemys omasta elinympäristöstä liitetään arkistokuviin, kerrottuun informaatioon ja esiintyjien taiteelliseen ilmaisuun. Ohjelmakilpailun raadin puheenjohtajana toimi säveltäjä, muusikko, kapellimestari Kirmo Lintinen ja jäseninä musiikkitoimittaja Antti Häyrynen , Konserttikeskuksen taiteellinen koordinaattori Reijo Karvonen , Kalevalaseuran toiminnanjohtaja Ulla Piela sekä Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo . Kuinka Kansantanssin riemuvuosi onnistui omasta mielestänne? Riemuvuosi on onnistunut tuomaan kansantanssia esille monella eri foorumilla ja se on aktivoinut tanssijoita ja muusikoitakin enemmän kuin ehkä koskaan. Tässä suhteessa vuosi on onnistunut erinomaisesti. Vuoden kohokohta oli varmaankin Pispalan Sottiisi, mutta mitä muita tapahtumia muistelette lämmöllä? Pispalan Sottiisin Riemua!-produktio oli vuoden ehdottomasti laajin ja näyttävin kokonaisuus, mutta myös Runebergin päivän esitykset Kaivohuoneella olivat upea kunnianosoitus 150 vuoden takaisille kansantanssin pioneereille. Runebergin päivänä toteutettiin lisäksi kansantanssi-flashmobeja ympäri Suomea, ja nämä huomioitiin hyvin mediassa. GraniFolk toi yhteen satoja eri kielialueiden kansantanssijoita ja Kaustisellakin tanssi oli esillä aivan uudella tavalla ja eri muodoissa. Millaisia tavotteita vuodelle oli asetettu ja miten niiden saavuttamisessa onnistuttiin? Tavoitteina olivat keskeisesti kansantanssin näkyvyyden laajentaminen ja toimijoiden aktivointi, ja niissä molemmissa onnistuttiin. Jäikö kansantanssin riemuvuodesta jotain konkreettista ja kauaskantoisempaa? Kansantanssijat saivat aivan uutta puhtia toimintaansa ja heidän tietoisuutensa toimintansa juurista laajeni merkittävästi. Ennen tätä vuotta tai sen valmisteluja hyvin harva oli koskaan kuullutkaan vuoden 1866 esityksistä. Myös kansantanssin ja kansanmusiikin yhteistyö löysi aivan uusia polkuja vuoden aikana, ja tämä on varmasti molemmille aloille erittäin merkittävä saavutus tulevaisuuden kannalta. Onko joulukuussa vielä tanssitapahtumia vai onko riemuvuosi paketissa? Mitään laajempaa Riemuvuoden tapahtumaa ei ole tiedossa, mutta useita pienempiä löytyy eri puolilta Suomea ja niiden sekä tammikuun Folklandian myötä Riemuvuosi siirretään kansantanssin kronikoihin tulevien sukupolvien ihailtavaksi ja ihmeteltäväksi. Kuinka Kansantanssin riemuvuosi onnistui? Suomen kansantanssipiirien yhteinen suurponnistus Kansantanssin Riemuvuos alkaa olla lopuillaan. On aika kysyä idean isältä, Petri Hopulta, miten vuosi onnistui. Riemuvuoden työryhmän muut jäsenet olivat Hilu Toivonen-Alastalo, Rami Meling, Ira Korkala, Joonas Pokkinen ja Jukka Heinämäki. Pe tr i K iv in en
38 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 T oivo Jaatisen ateljeessa tuoksuu kipsi. Vitriineissä lepää kymmenittäin mitaleja. Kaappien päällä ja ikkunalaudalla seisoo pronssipäitä ja kipsiluonnoksia. Kaiken tämän keskeltä löytyy kaksi Jaatisen suunnittelemaa torvirumpua. Elokuussa 90 vuotta täyttänyt Toivo Jaatinen työskentelee edelleen aktiivisesti ja ideoi uutta, kuten vastikään syntyneet lasitaulut. Veistoksellinen torvirumpu rakennettiin vuonna 2003, jolloin se oli esillä myös Jaatisen näyttelyssä Tampereella. Soittimen teki soitinrakennusta harrastava Martti Vento . Puusta rakennettu torvirumpu koostuu isosta torvesta, jonka molemmilla puolilla on siivet, joita soitetaan kapuloilla. Toinen käsi lyö komppia, toinen taiteilee polyrytmiikkaa erilaisia soundeja etsien. – Ennen torvirummun rakentamista harkittiin vanerien paksuudet ja soimisominaisuudet. Mutta sitä ei tiedetty etukäteen, miten hyvin torvi hyödyntää siipien sointia. Kaikua musiikkiin lisätään äänipöydästä, Toivo Jaatinen selittää. Keksijä lapsesta saakka Kiinnostus soitinrakennukseen alkoi jo lapsena. Toivo-poika ihmetteli kulkusen äänenmuodostusta ja mietti, rupeaako samalla mallilla tehty puukellokin soimaan. Tämä kokeilu on vielä tekemättä, toisin kuin torvirumpu. – Lähdin kehittelemään ajatusta, mitä syntyy, jos laitetaan kaksi ’lentokoneen’ siipeä vastakkain, ja tein kokeilun kahdella siivellä. Myöhemmin syntyi ajatus, että telineeksi sopisi torvi, jonka seinämiin vastakkaisille puolille siivet kiinnitetään. Näin syntyi lopullinen torvirumpu. Torvirummun persoonallinen äänenväri ja soittotekniikka on huomattu usealla taholla. Tärkein yhteistyökumppani Toivo Jaatiselle on ollut Matti Kontio , joka on tehnyt YouTubeen äänityksiä torvirummun soitosta sekä cd:itä MiniDisc-levyistä. Torvirumpu on päässyt esille myös konserteissa. Jaatinen on soittanut sitä muun muassa Viitasaaren Musiikin ajassa Vesa Vehviläisen animaatioesityksen taustalla ja duetoinut kuvanveistäjä Juha Mennan kanssa Nurmijärven Taaborilla veistosnäyttelyssä. Soitin on ollut mukana ItäHelsingin musiikkiopiston ja Pop & Jazz Konservatorion konserteissa. – Vain asiallinen, tieteellinen tutkimus torvirummusta puuttuu. Tutkimus äänialueesta ja ulottuvuuksista, mitä sillä saadaan aikaan. Kaksi lääkäriä sanoi, että tämä pitäisi saada terapiajuttuihinkin mukaan, selittää Jaatinen. Kansanlauluja, virsiä, saksalaisia lauluja Kuvanveistäjän musikaalisuus ei rajoitu torvirummun soittoon. Koko kehossa soiva basso-baritoni kajahtaa useamman kerran haastattelun aikana. Laulamisen esikuvia olivat Sortavalan lapsuusvuosista lähtien Iida-äiti ja Lauri-isä. Kansakoulunopettajana toiminut äiti soitti myös harmoonia, mutta maanviljelystalossa oli ehkä niin kiireistä, että äiti ei ehtinyt opettaa Toivoa. – Yhdellä sormella harmoonia kyllä soitin. Varsinaisen musiikkiopetuksen piiriin pääsin alakansakoulun opettajan Aino Pesosen johdolla. Lauloin kuorossa ja itsekseni kansanlauluja, virsiä ja isänmaallisia lauluja. Rakensin virsikanteleenkin koulun käsitöinä. Se virsikannel jäi kotiin, kun lähdimme evakkoon, mutta rakensin myöhemmin Ylivieskassa toisen virsikanteleen, Jaatinen kertoo. Lapsena Jaatinen kuunteli radiosta saksalaisia lauluja ja teki niistä omia versioita, joita lauloi siansaksallaan. Myöhemmin hän kehitti niistä omia, saksalaisia lauluja. Sarastron aarian hän on opetellut saksaksi ja Puccinin aarian venäjäksi. Kuoroharrastus jatkui, kun Toivo opiskeli Eurajoen kristillisessä kansanopistossa. Siellä hän tapasi Taimi -vaimonsa, joka on ollut tärkeä tuki taiteilijalle käytännön asioissa. 21-vuotiaana Toivo Jaatinen pääsi opiskelemaan Taideteolliseen keskuskouluun ja sen jälkeen Suomen Taideakatemian kouluun. Hänet tunnetaankin parhaiten kuvataiteen parista. Hän on muun muassa voittanut neljä kertaa Suomen Mitalitaiteen Killan vuosimitalikilpailun. Vuonna 2002 Jaatinen palkittiin Pro Finlandia -mitalilla ja Amerikan numismaatikkoMitalitaiteilija Toivo Jaatinen keksi torvirummun Kapulat tanssivat Toivo Jaatisen käsissä torvirummun siivillä. Ateljeessa kumisevat etnohenkiset rytmit ja niiden lomassa soljuvat melodiat. Mitaleistaan tunnetun kuvanveistäjän ja lasitaiteilijan elämässä musiikki on ollut aina tärkeä elementti. Torvirumpua soitetaan kahdella kapulalla. Kaikua saa lisättyä äänipöydästä. Teksti ja kuvat: Arja Kangasniemi
39 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 Yyterin Aallot -pelimanniviikonloppu Kansalaisfoorumin kurssituet ja tuki yhteisöllisille opintoryhmille 2017 Seuralaiskuoro esitti viime Yyterin Aalloissa Kirsti Ruohosen paikan päällä säveltämän ja sanoittaman kappaleen. Aaltojen keinuttaessa sirmakka kurnuttaa jälleen Yyterin Kylpylähotellissa tammikuun lopussa. Yyterissä järjestetään entinen Ikaalisten pelimanniviikonloppu toista kertaa perinteitä vaalien. Ensimmäinen pelimannitapahtuma Yyterissä keräsi runsaasti pelimanneja ja seuralaisia. Kävijät olivat hyvin tyytyväisiä tapahtumaan ja Yyterin Kylpylän tarjoamiin palveluihin ja puitteisiin. Tulevan tammikuun viikonlopun teemana on masurkka. Opettajina ovat viisrivisissä Risto Ala-Ikkelä ja Karoliina Virta , kaksirivisissä Raimo Nummela , viulussa Rauno Lehtovaara , mandolinissa Kalevi Kantola , bassossa Panu Helke , tuohessa Olli Lahtinen , huuliharpussa/ kammassa/nenähuilussa Toivo Viikilä ja kammassa Toivo Rajala . Tuen hakeminen vuoden 2017 kursseille Kun yhdistys itse järjestää kurssin, voi se saada valtionapua jopa 20 € /opintotunti (45 min.). Kurssin vähimmäiskesto on neljä opintotuntia ja 15 vuotta täyttäneitä kurssilaisia tarvitaan vähintään kahdeksan. Aiheena voi olla vaikka ohjaajakoulutus, musiikki, sirkus, teatteri, tanssi, yhdistystoiminta, tiedotus ja markkinointi. Yhdistys tekee tuntivaraukset joulukuun 2016 aikana kaikista kursseista, jotka se aikoo toteuttaa vuonna 2017. Tuntien varaus ja aikanaan tilitysten tekeminen sujuvat kätevästi netissä varausja tilitysohjelma skafnetin kautta. Kurssin avustettavia kuluja ovat mm. Kouluttajan palkkiokulut, ilmoitusja kopiointikulut ja kurssitilojen ja opetusvälineiden vuokrat. Lisäinfoa: www. kansalaisfoorumi.fi > opi ja osallistu > tuki kursseille ja info@skafnet.fi. Tuki yhteisöllisille opintoryhmille vuonna 2017 Onko sinulla idea projektista, jonka haluaisit toteuttaa yhdessä muiden kanssa? Opintoryhmän esimerkkiaiheet samat kuin kursseilla. Opintoryhmä saa taloudellista tukea toimintaansa, kun työskentely on tavoitteellista ja yhteisöllistä, opitaan uutta, toimitaan yhdessä vähintään 30 opintotuntia, ryhmässä on vähintään viisi 15 vuotta täyttänyttä ja ryhmän jäsenten keskuudesta on nimetty vastuuhenkilö tai -ohjaaja. Tuen hakeminen onnistuu skafNetissä 1.12.2016 lähtien aina lokakuun 2017 loppuun. Vuoden 2017 aikana yhdistys/ ryhmä voi saada tukea yhdelle opintoryhmälle. Lisäinfoa: www.kansalaisfoorumi. fi > opi ja osallistu > tuki yhteisöllisille opintoryhmille ja info@skafnet.fi. jen seuran J. Sanford Saltus -palkinnolla. Jaatisen veistoksia voi ihailla esimerkiksi Nurmijärven kirjaston edustalla ja seurakuntakeskuksessa. Opettajakokemusta löytyy neljästä korkeakoulusta. – Musiikin ja kuvanveiston sukulaisuus on kuitenkin lähellä. Rytmitaju sanoo, missä kohtaa mitäkin teen esimerkiksi lasiveistoksissa. Sibelius oli sanonut, että hän on ammentanut eniten kuvanveistosta. Lauluopettaja teki minusta sen, mitä minusta piti tulla Toivo Jaatinen kajauttaa ilmoille Laatokan kalastajien laulun. Musiikki kulkee matkassa edelleen muun muassa kuoroharrastuksen myötä. 1990-luvulla Jaatinen aloitti yhteistyön Nurmijärven musiikkiopiston rehtorin Urpo Rauhalan kanssa. Rauhala sävelsi Laatokan lauluja -oopperan, joka perustuu melodioihin, joita Jaatinen on kehitellyt lapsuuden maisemista. Libreton teki Toivon veli, kirjailijapappi Esko Jaatinen. Uusi ooppera on suunnitteilla, sillä lauluja riittää vielä. Jaatinen on myös kouluttanut ääntään. Hän on saanut Kimmo Lappalaiselta lauluopetusta ja kymmenisen vuotta sitten hän osallistui laulupedagogi Tuire Grönthalin laulukurssille. – Kurssi oli tarkoitettu valveutuneemmille laulajille, mutta pääsin mukaan. Kun lauloin koelaulua, säestäjänä ollut SibeliusAkatemian lehtori huudahti: ”Helden-baritoni! Jos olisitte parikymmentä vuotta sitten lähtenyt harjoittamaan tätä, niin eihän teitä Suomessa nähtäisi”. Toivo Jaatisen torvirummun soittoa löytyy internetistä hakusanalla ”torvirumpu”. Toivo Jaatisen ateljeessa näkyy taiteilijan monipuolisuus. Taustalla Sibelius-monumentin suunnittelukisan vuonna 1961 voittaneen kipsiluonnoksen pää luonnollisessa koossa, istuva luonnos piti tilapulan takia rikkoa. Ve li La pp al ai ne n
40 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 Kuhmoisissa syntynyt Tapani Luhtaranta menehtyi 3.10. nopeasti edenneeseen vaikeaan sairauteen. Vielä kesällä hän esiintyi hanureineen Seurasaaren juhannusjuhlissa Tanhu-Visan kanssa. Pääkaupunkiseudun kansantanssiryhmät surevat luotettavan ja taitavan hanuristinsa menetystä. Tapani säesti Helsingin Kansantanssin Ystävien ja Pääkaupungin Karjalaisten Nuorten ryhmiä jo 70-luvulla. Helsingin pitäjän tanhuujien ja spelareitten taitavana muusikkona Tapani matkasi monilla festivaaleilla. Leppävaaran Virkeät, Tallukat Tapiolan Varttuneet ja Tanhu-Visa saivat harjoituksissaan ja esiintymisissään nauttia Tapanin varmasta soitosta ja rauhallisesta ja ysävällisestä persoonasta. Tapanin yhtye tanssitti monet vuodet Merimelojien lavatansseja. Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistyksen isoissa yhteisproduktioissa muun muassa Aleksin Syyssoitossa Tapani esiintyi aina sopeutuvana ja ahkerana muusikkona. Tapani Luhtarannan lähtö tuonpuoleisiin oli iso menetys kansantanssiryhmille. Jäämme kaipaamaan pelimannimestariamme yhdessä läheisten kanssa. Anja Hinkkanen Muistoissamme Pohjois-Savossa on taas yksi viulu vaiennut pielavetisen pelimannin Veikko Laukkasen poismenon myötä. Hän oli syntynyt 8.7. 1932 Pielaveden Petäjäjärvellä ja kuoli pitkään sairasteltuaan kotipitäjässään 82 vuoden iässä 26.10. Laukkanen oli maakunnan arvostetuimpia viulupelimanneja, jonka myös koko maan kansanmusiikin harrastajat ja ystävät oppivat tuntemaan 1970 luvulla Pielaveden pelimannit -yhtyeestä mestaripelimanni Tuure Niskasen soittoparina. Esimerkiksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlilta tuolloin otetuissa lukemattomissa valokuvissa kaksikko seisoo rinnatusten tai istuu vierekkäin hevoskärryillä viuluineen ilahduttamassa runsaslukuista festivaaliyleisöä. Pielavedellä on vahvat musiikkiperinteet, ja näin Laukkanenkin oli kiinnostunut viulusta heti poikasesta. Hän ei tyytynyt soittamaan entisajan pelimannien tapaan korvakuulolta, vaan haki myös tietoisesti opetusta soittimeen. Näin hänestä kehkeytyi teknisesti taitava soittaja, joka Niskasen mukana omaksui pielavetisen soittoperinteen ja välitti mestaripelimannin kuoltua 1970-luvun lopulla tuota perinnettä edelleen nuoremmilleen. Luonnollista oli, että Laukkanen jatkoi Pielaveden pelimannien johtohahmona Niskasen jälkeen. Taitavaksi huomattua viulistia pyydettiin antamaan opetusta ja johtamaan myös naapuripitäjien pelimanniryhmiä esimerkiksi Maaningalla ja Kiuruvedellä. Hän oli aktiivisesti mukana myös Pohjois-Savon kansanmusiikkiyhdistyksessä ja kuului vuosia sen hallitukseen. 1960-luvulla alkaneen uuden kansanmusiikkiaallon huippuvuosina Pielaveden pelimanneja kysyttiin esiintymään ympäri maata. Pisimmän soittomatkansa Laukkanen teki 1980-luvulla Siperian huskyt -yhtyeen mukana suomalais-ugrilaisten kansojen tapaamiseen Siperian HantiMansien tasavaltaan. Muitakin ulkomaanmatkoja kertyi vuosien varrella. Tuure Niskasen soittoperinnettä Veikko Laukkanen oli vaalimassa myös Tuuren sottiisissa, jota ryhdyttiin järjestämään kesäisin mestaripelimannin muistoksi heti tämän kuoleman jälkeen. Pielaveden pelimannien ohessa Laukkanen soitti monissa pienemmissä porukoissa lähes viikottain liki loppuun saakka. Innolla hän oli viime vuosina mukana myös kotikylänsä Petäjäjärven kyläkirjan valmisteluissa. Pelimanni ei elä kuitenkaan pelkällä soitolla. 1960-luvulla Laukkanen perusti pienkonekorjaamon ja möi samalla niin polkupyöriä, mopoja kuin moottorisahojakin. Myöhemmin hän työskenteli muun muassa metsurina. Soittokaverit muistavat Laukkasen erinomaisen seurallisena miehenä, jolta löytyi hauska sana joka tilanteeseen. Vakiorepliikki viuluja viriteltäessä oli: "Nyt ne on pelottavan lähellä". Seppo Kononen Tapani Luhtaranta 13.1.1937–3.10.2016 Veikko Laukkanen 8.7.1932–26.10.2016 Se pp o Ko no ne n
41 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 A ccrowbatics, tätä on odotettu! Milloin vähärivisen haitarin huippukaartiin kuuluvat pelimannit lyövät hynttyynsä yhteen, ja päästään kuulemaan musiikkia, jota tällaisella kokoonpanolla ei ole ennen kuultu? Se tapahtuu nyt 2017 Folklandialla ja sitä ennen Folklandian Etkoillla! Lukuisissa maailmanmainetta niittäneissä yhtyeissä soittaneet Markku Lepistö , Jari Komulainen , Pekka Pentikäinen ja Juha Virtanen loihtivat taidolla, tunteella ja huikealla tekniikallaan kansanmusiikin syövereistä kumpuavista omista sävellyksistään svääreihin tempaavaa musiikkia. Maanpinnalla pysytään tiukasti perinteisen suomalaisen kansanmusiikin kiemuroissa. Lisää löylyä lyövät Tapani Varis , basso sekä Petri Hakala , kitara. Pekko Käpin virtuoosimainen jouhikolla kruunattu kansanmusiikki surffailee ennakkoluulottomasti folkin, hevin ja tanhun välimaastossa. Jouhikkonero Pekko Käpin shamanistinen ote toimii niin pimeässä kuin valossakin. Etkoilla kuulemme iloisia monologeja tuhkasta, muinaisista pedoista ja liian kirkkaasta valosta tai siiten ikivihreitä sävelmiä vuosisatojen laskoksista. mammantytöt! on uusi, tuore ja valloittava duo, joka hurmaa heleällä stemmalaululla, villeillä vihellyssooloilla ja railakkaalla soitolla. Laura Petäjän ja Vilma Jääskeläisen duon ohjelmisto koostuu sekä omista sävellyksistä että suomalaisista kansanlauluista ja -sävelmistä. Kappaleet kertovat tarinoita etäsuhteen raastavuudesta, flirttailusta, puolison kuolemasta ja ryyppäämisestä niin exän kuin hämärän lontoolaisen tyypin kanssa... Vahva duosoitto, puhdas stemmavihellys ja naisten ainutlaatuiset, täydellisesti yhteen kietoutuvat lauluäänet tarjoavat kuulijalle rouheaa, pehmeää, riipaisevaa sekä humoristista musiikkia, jota duo kuvailee nimellä ”cool Finnish folk”. Folklandia Jatkot eli PerinneArkki-klubi pidetään perinteisin menoin Ravintola Kaisaniemessä heti Folklandian jälkeen 14.1. Ohjelma alkaa klo 18 Karuna-yhtyeen voimin. Yhtyeessä soittavat Juha Kujanpää , Teija Niku ja Esko Järvelä . Yhtye yhdistää avainviulun, haitarin ja pianon äänimaailmat mielenkiintoisella tavalla yhteen. Loppuilta onkin sitten musiikkia koko lavan täydeltä, ja kaikki halukkaat pääsevät soittamaan Perinnearkun jameissa. Tanssilava on myös perinteisesti täynnä koko illan. FolkForum-seminaari pidetään ennen Folklandiaa 13.1. Huutokonttorissa. Seminaarin teemoina vuoden 2017 yleisteema Kaikki laulaa, aineeton kulttuuriperintö sekä kansanmusiikin ja kansantanssin koulutuksen tulevaisuus. Folklandia Etkot, Jatkot ja FolkForum FolkForum-seminaari 13.1.2017 klo 12-16 Huutokonttori, Tyynenmerenkatu 1, Helsinki, vapaa pääsy Teemat: Kaikki laulaa -teemavuosi, aineeton kulttuuriperintö, kansanmusiikin ja kansantanssin koulutuksen tulevaisuus Järjestää: Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus ja Folklandia-risteily Ilmoittautumiset: 2.1. mennessä tj@ kansanmusiikki.fi www.kansanmusiikki.fi, www.folklandia.fi Folklandia Etkot 12.1.2017 klo 19-22.30 Musiikkitalon ravintola, Helsinki Liput: 12,50/8,50€ (Ticketmaster) 10/7 € (Musiikkitalo) Accrowbatics, Pekko Käppi, mammantytöt! Järjestää: Suomen Kansanmusiikkiliitto, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmä, Nuorisoseurat / Pispalan Sottiisi www.musiikkitalo.fi, www.folklandia.fi, www.kansanmusiikkiliitto.fi PerinneArkki-klubi – Folklandian viralliset jatkot 14.1.2017 klo 17, ohjelma alkaa klo 18 Ravintola Kaisaniemi, Helsinki, vapaa pääsy, narikka 2,5 € Karuna, Perinnearkun jamit Järjestää: Perinnearkku, Nuorisoseurat / Pispalan Sottiisi www.perinnearkku.net www.folklandia.fi Elävän kulttuuriperinnön vaaliminen nousee vahvasti esille tammikuussa 13.-14.1. Folklandia-risteilyllä sekä sitä edeltävässä FolkForumissa. Risteilyllä käynnistetään wikitalkoot, joiden tavoitteena on saada mahdollisimman kattavasti kansanmusiikin ja kansantanssin aloilta elävän perinnön esimerkkejä ja artikkeleita koottua Museoviraston ylläpitämään Elävän perinnön wikiluetteloon. Kansanmusiikin ja kansantanssin aloilta mukana ovat tällä hetkellä mm. runolaulu, kaustislainen viulunsoittotyyli, suomen romanien lauluperinne ja menuetti. Erilaisten yhteisöjen kuten yhdistysten tai harrastusryhmien toivotaan kirjoittavan alustalle perinteistään. Mukaan toivotaan mahdollisimman monimuotoisesti kaikkien ikäryhmien, alueiden ja ryhmien elävää perintöä. Risteilylle pystytettävässä elävän perinnön Wikimajassa on mahdollisuus ideoida wiki-sivustolle sisältöä ja keskustella aiheesta Museoviraston Leena Marsion kanssa. Mistä perinteemme osa-alueista pitäisi sinun mielestäsi kertoa Elävän perinnön wikiluettelossa? wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi Wikitalkoot Folklandialla Accrowbatics: Tapani Varis (vas.), Petri Hakala, Markku Lepistö, Pekka Pentikäinen, Jari Komulainen ja Juha Virtanen. M ik ko A nt ti la
LEVYT Kansanmusiikki-lehti pyrkii huomioimaan mahdollisimman kattavasti Suomessa ilmestyvät alan julkaisut. Levypalstalle tarkoitetut levyt lähetetään osoitteella Kansanmusiikki-lehti, Halkosuontie 93 A, 00660 Helsinki. Eeva Alkula & Tomoyo Nakai: Laulu CAMUS 008, 2016 I hastuin Eeva Alkulan ja Tomoy Nakain duoon kuultuani heitä keikalla Digelius Musicissa (kiitokset Digeliuksen Emulle monista muistakin hienoista kansanmusiikkija jazz-keikoista!). Kanteleen helinä yhdistettynä Koton maanläheisempään sointiin toimii hienosti ja luo punoksia, joita vähäeleisesti soitetut perkussiot ja tyylillä toteutettu kanteleen soinnin sähköinen muokkaus vielä rikastuttavat. Alkula perehtyi japanilaiseen musiikkiin vuosina 1999-2000 opiskellessaan Hokkaidon yliopistossa. Yhteistyö Tomoyo Nakain kanssa on jatkunut jo pitkään ja nyt käsillä oleva Laululevy jatkaa duon kansanmusiikkia ja meditatiivista nykymusiikkia yhdistävää linjaa. Levyn kappaleet perustuvat pääosin japanilaisiin kansansävelmiin, joista duo on jalostanut samalla sekä perinnettä kunnioittavat että modernit sovitukset. Kanteleen helinän lisäksi Suomi-sävyjä nostaa esiin mainio sovitus Juokse sinä hummani -kappaleesta. Muuten tyylikkään kokonaisuuden tosin rikkoo levyn loppupuolella Kompira fune fune -renkutus, jonka kohdalla olen joutunut käyttämään kaukosäätimen skip-näppäintä, jotta levyn luoma tunnelma ei rikkoontuisi. Tuota pientä tyylivirhettä lukuun ottamatta levy on mainio esimerkki toimivasta kulttuurien kohtaamisesta sekä maantieteellisesti (Suomi – Japani) että ajallisesti (muinainen kansanmusiikki – nykymusiikki). Paul Silfverberg Baby Boy Varhama: The Blues Come Around B luesmiehelle uskottavaan 65 vuoden ikään ehtinyt Pentti ”Baby Boy” Varhama on julkaissut 20 vuoden aikana jo 7 pitkäsoittoa ennen ”Blues Come Aroundia”. Uusin levy on alusta loppuun uskottava kooste bluespohjaisen musiikin eri muodoista Hank Williamsin tuotannosta lainatun nimiraidan skifflehenkisestä bändipoljennosta viimeisenä kuultavaan, pelkällä kantelesäestyksellä ja tuskaisen rouhealla laululla esitettyyn ”A City Called Heaveniin”. Blueslevy on vahvoilla silloin kun sitä esittävä laulaja kuulostaa uskottavalta ja Varhama hoitaa tonttinsa harvoin kuullulla ammattitaidolla. Suomalaisten laulajien kohdalla niin kovin usein kuullusta ”rallienglannista” ei ole tietoakaan vaan Baby Boy voisi aivan hyvin olla kotoisin Suomen Chigagon sijaan ihan sieltä oikealta mantereelta. Tämä on loistava piirre, etenkin kun levyllä on vain yksi ainokainen instrumentaali. Taustayhtyeenä toimiva The Okie Boys Tommi Lievemaa, Antti Akkanen ja Lari Hermanni Lius saa pitkin levyä tukea usealta vierailijalta kuten Olli Haaviston lap steeliltä ja Mirva Minkkisen kanteleelta. Erityisen komeaksi menee Matti Hussin harmoonisooloilu ”Louisessa”. Tyylikkäimmillään Baby Boy Varhama on levyn traditionaalikappaleilla, jotka vaihtelevat jo mainitusta päätösraidasta ”Deep Elem Bluesin” countrytunnelmiin ja ”Touch Me Light Maman” minimaaliseen borduunaäänen ja Jonas Metsäkylän sitarin maustamaan luentaan. Kaikin puolin ammattitaitoisesti toteutettua levyä on ilo kuunnella ja vajaan 37 minuutin aika sujahtaa ohi niin huomaamatta että uusintakierros heti perään tuntuu täysin oikeutetulta. Antti-J. Janka-Murros Armas: Metsästä kuuluu ARMAS 01, 2016 A rmas-yhtye pureutuu levyllään kaimansa A. O. Väisäsen Inkeristä keräämiin paimensävelmiin. Soolosoitto-originaalit on sovitettu yhtyeelle, jossa kuullaan puhaltimia, kielisoittimia, haitaria, harmoonia, udua sekä laulua. Tunnelmat levyllä muuttuvat haikeasta puhallinsävelmästä riuskaan tantsuiluun. Vaihtelua on mielestäni vähän liikaakin – kaipasin itse rauhallisempaa etenemistä tunnelmasta toiseen tai sitä, että soitinyhdistelmät eivät vaihtuisi niin usein. Hitaasti kehittyviä sävelmiäkin olisin voinut kuunnella pidempään ja vaipua niiden myötä hiljaiseen haltioitumiseen. Sovitusten harmonisuus tuo kuitenkin levylle kaipaamaani tasapainoa. Olli Kari, Samuli Karjalainen, Mimmi Laaksonen, Kirsi Ojala ja Kirsi Vinkki ovat taitavia, sielukkaita muusikoita, joiden mukana kulkee mielellään sekä istumaan pellon pientareelle että tanssimaan. Puhallinsoolot, esimerkiksi truballa soitetut, ja -duetot ovat jumalaisen kauniita ja niitä kuulee harvoin. Leikittelemään puhaltimet pääsevät posetiivimaisessa Frantsuksen matkassa -kappaleessa. Metsästä kuuluu on paimensävelmiä kunnioittava levy, jonka tunnelma ulottuu levyn kansikuvaan ja väritykseen asti. Sen mukana on helppo kulkeutua sadan vuoden taakse paimenten poluille. Arja Kangasniemi Slack Bird: Let’s Start Wearing Capes K iinnitin viime kesänä Kaustisella huomiota Showcasenimeen, josta mainittiin yhtyeen olevan ”jyväskyläläinen yhden miehen tai tilanteesta riippuen useamman henkilön” muodostama kokonaisuus. Keikalla rouheaan, haitarilla vahvistettuun banjonsoittaja-laulajan intensiivisyyteen oli helppo mieltyä. Festivaalitunnelman ulkopuolella ja digitaalikiekolta kuunneltuna kokemus ei ole aivan yhtä viihdyttävä. Levysessioihinsa peräti 7-henkisen taustajoukon kutsunut solisti S.B.Klas esittää kiekollisen menevää ja sisällöltään varsin painavaakin musiikkia mutta tässä kontrastissa piilee levyn oleellisin ongelma. Let’s Start Wearing Capes kuulostaa turhan monta kertaa levyn aikana siltä, ettei studiossa olla oikein osattu päättää tehdäänkö tässä nyt rosoista punklevyä vai soitannollisesti kovatasoista bändiprojektia; vaikka Klas onnistuneesti tuo toisinaan mieleen The Poguesin Shane McGowanin räkäisen laulutyylin, niin kantaaottavista sanoituksista ei ole juuri iloa jos niistä ei saa selvää. Monessa kappaleessa laulu on miksattu tarpeettoman alas: jotain kertoo se, että ensimmäisten kappaleiden välillä en ensimmäiseen pariinkymmeneen sekuntiin huomannut laulukielen vaihtuneen suomesta englanniksi. Levyn parhaat hetket koetaan niillä raidoilla, joilla on päätetty selkeästi irrottautua turpaanvetomeiningistä. Muun muassa ”Omat ehdot” ja levyn päättävä ”Rose O’Mine” ovat komeita ralleja, viimeksi mainittu myös soittajien päästessä kunnolla näyttämään osaamistaan. Tällaisista valopilkuista huolimatta mieleen nousee vanha sanonta ”tää oli parempi livenä”. Antti-J. Janka-Murros Kenelle Teosto-palkinto? Ehdota! Ensi keväänä palkitaan jälleen yksi tai useampi kotimainen musiikkiteos Teosto-palkinnolla. Merkittävä musiikkialan tunnustus annetaan vuonna 2016 julkaistulle tai kantaesitetylle tuotannolle. Esiraadille voi ehdottaa mielestään parasta kriteerit täyttävää teosta Teoston kotisivuilta löytyvällä lomakkeella 11.12.2016 saakka. teosto.fi 42 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016
Joonas Widenius Trio: Arktik Traktor Konspirazy Rockadillo Records / Zen Master Records ZENCD 2163 J oonas Widenius on tullut tunnetuksi flamencokitaristiksi, mutta nyt on tultu siihen pisteeseen, ettei sanaa flamencoa enää mainita levynkansissa. Hyvä niin, koska nyt ollaan jo flamencon tuolla puolen. Pääosassa on toki edelleen flamencokitara, mutta musiikki on kaikenlaista muuta, vapaata fuusiomusiikkia jossa hyödynnetään Wideniuksen koko musiikkikiinnostuksen kirjo. Etenkin melodia on vapautunut myös atonaalisiin suuntiin. Meiningissä mukana ovat luottomuusikot basisti Hannu Rantanen ja rumpali-perkussionisti Karo Sampela. Luksusvierailijat ovat pianisti Iiro Rantala sekä upeasti jouhikkoa soittava Ilkka Heinonen. Bändibiisien lisäksi kaksi etydiä soolokitaralle on mahtunut mukaan. Widenius on ehdottomasti kehittynyt musiikintekijänä ja omaperäisenä säveltäjänä, tulkitsijana hän tekee hiukan kylmän vaikutelman. Välillä tekniikkafokus on niin voimakas, että kuulija vähän väsyy. Vahvimpana kokonaisuutena mieleeni jää Sámiland, jossa flamenco kohtaa arktiset kaamospakkaset. Tove Djupsjöbacka Markku Lepistö trio: New Voices Rapusaari Records RAPU 001, 2016 M arkku Lepistö trion New Voices levyyn tarttuessani aprikoin voiko yksirivisen haitarin soitto kantaa läpi kokonaisen cd-levyn. Ensikuuntelu jo vakuutti: Kyllä voi, sillä Lepistön käsissä periaatteessa yksinkertaisesta soittimesta löytyy uskomattoman laaja sävyjen kirjo. Levyn vähemmän on enemmän -periaatteella tehtyjä sovituksia rikastavat vielä Petri Hakalan mandoliini ja mandola sekä Milla Viljamaan piano, molemmat tyylillä ja taidolla, ilman tarvetta hämmästyttää kuulijaa valtavalla tilutuksella. Levyn sävellykset ovat kaikki lähtöisin Lepistön kynästä ja ne vievät kuulijan suomalaisen kansanmusiikin, kelttiläisen reelin ja argentiinalaisen tangon maailmoihin. Mielenkiinto osataan pitää yllä levyn aloittavasta Introituksesta lopun rauhoittavaan Metsäkansan kellot -sävellykseen. Lepistön jo 1990-luvun alkupuolelta lähtenyt kiinnostus yksiriviseen haitariin on tuottanut taas kerran vankan todisteen siitä, että Suomi ON haitarismin suurvalta. Paul Silfverberg Ánnámáret Ensemble: Gollehelmmot Tuupa Records, 2016 H arvoin kuulee muuta, kuin joikupohjaista saamenkielistä musiikkia. Ánnámáret Ensemblen Gollehelmmot rikkoo tavanomaiset odotukset tuomalla saamen kielen yleismaailmallisen folkin pariin, joikusävyjä kuitenkaan unohtamatta. Levyliitteen käännökset auttavat ymmärtämään mitä saamenkieliset laulutekstit pitävät sisällään. Laulaja-säveltäjä Anna Näkkäläjärvi-Länsmanin luotsaamassa yhtyeessä soittavat haitarivelhotar Johanna Juhola, Sami Kurppa (piano ja harmooni), Janne Lappalainen (kielisoittimet ja saksofoni) ja basson varressa Ilkka Heinonen. Ei siis ihme, että levyn sointi on komea. Näkkäläjärvi-Länsmanin sävellykset ovat pääosin modernia folkia, levyn päättävän Ruoktu-kappaleen sitoessa folkin ja joiun langat lopulta yhteen hienoksi päätökseksi. Gollehelmmot on tyylikäs kokonaisuus ja itse ihastelin etenkin huikean yhtyeen sävykästä soittoa. Osa kuulijoista voi tosin vierastaa laulun raa´ahkoa sointia, joskin toisille nimenomaan se voi olla levyn kiinnostavin elementti. Kannattaa joka tapauksessa testata. Paul Silfverberg Jutta Halmetoja: Syystä kevääseen T amperelainen laulaja–lauluntekijä Jutta Halmetoja aloittaa levynsä kansanmusiikkitunnelmissa rekilaulusanoituksella, jossa kuuluu kuitenkin hänen oma tyylinsä. Seuraavassa kappaleessa hän siirtyy popimpaan ja laulelmamaisempaan tyyliin, joka jatkuu levyn loppuun asti. Halmetojalla on kaunis, tunteikas ja vivahteikas ääni, jolla hän tulkitsee laulujaan itkettävän suloisesti. Hänen persoonalliset sanoituksensa tekevät myös vaikutuksen, etenkin luontokuvauksillaan ja luonnon hengellisyydellään. Sanoituksia käytetään paljon toistoa, mikä rauhoittaa tunnelmaa. Lempeä, kitaravoittoinen musiikki tukee hienosti laulujen sanomaa, eikä haittaa ollenkaan, että tunnelma sävelmissä säilyy samankaltaisena koko levyn ajan. En kaipaa revittelyjä rikkomaan unenomaisuutta, johon levy tuudittaa. Hienoinen soittimiston vaihtuminen ja soitinsoolot riittävät värittämään musiikkia. Levy on äänitetty pääasiassa livenä ja siinä on onnistuttu loistavasti. Arja Kangasniemi Ulla Pirttijärvi & Ulda: Roijk Tuupa Records 2016 J ollei musiikkityyliä rokkijoiku, ’roijk’, olla jo lanseerattu, tehtäköön se nyt. Ulla Pirttijärven & Uldan Roijk-levyä ei nimittäin voi kutsua pelkästään joiu’n ja rockin fuusioksi, niin luontevasti ne yhdistyvät tällä levyllä. Mikään ei ole päälle liimattua tai alle sovitettua. Musiikin juohevuutta vahvistanee se, että yhtye on ollut koossa jo seitsemän vuotta, joten Ulla Pirttijärvellä, Marko Jousteella, Mikko Vanhasalolla ja Ari Isotalolla on ollut aikaa hioa timanttiaan. Levyn sanoitukset, sävellykset ja sovitukset ovat yhtyeen omia. Sovitukset kuulostavat mietityiltä, mutta musisointi on kuitenkin rennon letkeää. Pirttijärven komea joikaaminen sulautuu bändisoittimien solistiksi kuin kanerva tunturiin. Piristävänä mausteena soittimistossa soivat bassoklarinetti, luonnonäänihuilu ja viulu. Kappaleista mieleen jäivät Girddán, ’Lentäminen’, joka rauhoittaa ihanasti menomonot. Tosin sitä seuraava Roijk iskee päälle entistä tymäkämmin. Ainoa, mitä jäin levyllä kaipaamaan oli sanoitusten käännökset, eikä muukaan lisätieto yhtyeestä ja heidän musiikistaan olisi ollut pahitteeksi. Arja Kangasniemi Kansanmusiikki.fi ja Kansanmusiikki-lehti julkistavat Vuoden kansanmusiikkilevy –äänestyksen. Voit äänestää vuoden 2016 aikana ilmestyneitä kansanmusiikkilevyjä (kansanmusiikki, maailmanmusiikki, etno ja folk). Lista levyistä on osoitteesta www. kansanmusiikki.fi/ajankohtaista/ uusia-julkaisuja. Ilmoita, jos huomaat jonkun levyn puuttuvan. Äänestysaikaa on 2.1.2017 saakka. Muista, että voit antaa vain yhden äänen! Äänestyslomake on osoitteesta www. kansanmusiikki.fi/kansanmusiikkilevy-aanestys-2016. Kaikkien äänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan kaksi 50 euron lahjakorttia Suomen Kansanmusiikkiliiton putiikkiin ja kaksi Kansanmusiikki-lehden t-paitaa. Arvonnassa voittaneille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Voit äänestää myös postikortilla: Kansanmusiikki-lehti, Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki. Vuoden kansanmusiikkilevy valitaan sekä yleisöäänestyksen että asiantuntijaraadin antamien pisteiden perusteella. Vuoden kansanmusiikkilevy 2016 julkistetaan Folklandia-risteilyllä tammikuussa 2017. Äänestä vuoden 2016 kansanmusiikkilevyä! Lisätietoja: info@kansanmusiikki.fi, toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi 43 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016
LEVYT Puhti: Komia Kihtinäjärvi Records 009 T änä syksynä kuunteluun on osunut mainioita levyjä. Edellinen oli Kiharakolmion Jupilee ja nyt on vuorossa Puhdin Komia. Duossa ovat mukana Anne-Mari Kivimäki ja myös tanssijana tunnettu Reetta-Kaisa Iles. Kaksikko on esiintynyt yhdessä vuodesta 2001 ja tullut tunnetuksi mm. liikunnallisista, yllätyksiä sisältävästä keikoista. Uutukaisella yhtye esiintyy perusmuodossa, lisämuusikoita ei juurikaan ole mukana. Keskiössä on laulun ohella Anne-Marin 2 1/2-rivinen haitari ja erilaiset naputukset ja taputukset. Hämmästyttävää on, kuinka täyteläistä musiikkia näin vähäisillä elementeillä pystytään luomaan. Laulujen tekstit ovat pääosin arkistoista, sävelminä perinnettä ja duon jäsenten sävelmiä. Mukana on myös pari tunnetumpaa laulua nimiltään Jumala rankaisee (eli Johnny Cashin esittämä God’s Gonna Cut You Down) ja Tanssilaulu Saukin sanoituksena. Hienoa musiikkia ja hienosti sieltä myös kuuluu se Puhdille rakas vanha Karjala. Suosittelen! Hannu Virtanen Teho Majamäki: Travelogue M uun muassa Ismo Alangon kanssamuusikkona tunnettu multi-instrumentalisti Teho Majamäki on tehnyt Travelogue -levyllään mielenkiintoisen auditiivisen matkan eri mantereilla tallennetuista kenttä-äänityksistä yhdistettynä ranskalaista Deep Forestia muistuttavaan maailmanmusiikki-electronikaan Jokaisella raidalla esiintyvä vierailija antaa levylle mielenkiintoisen lisän ja tuo muuten melko hämäräänkin kokonaisuuteen mukavaa ryhtiä. Vierailevat solistit ovat Suomen musiikkielämän kermaa aina Verneri Pohjolasta Palefaceen ja kansiteksteistä pääsee bongaamaan myös ulkomaisia, ainakin allekirjoittaneelle entuudestaan tuntemattomia, nimiä. Musiikki on mielenkiintoinen fuusio maailmanmusiikkia ja elektronisuutta ja alallaan varmasti vuoden mielenkiintoisempia julkaisuja. Teemu Eerola Fire in the North Sky – Epic Tales from Finland (Saatuja Sanoja) Adverse Camber ADVSCD3 R unolaulu on tarinankerrontaa. Tarinankertoja on myös brittiläinen Nick Hennessey, ja erittäin vaikuttava sellainen. Dynaaminen esitystapa, kaunis kielenkäyttö ja taitava rytmitys ovat huikeita etenkin livetilanteessa. Hän on ansioitunut myös Kalevalan tarinoiden kertojana ja yhteistyö suomalaisen Suunta-trion kanssa on nyt taltioitu myös levylle. Pitkästä aikaa levyä kuunnellessa oli todella sellainen olo, kun olisi läsnä todistamassa ainutlaatuista, elävää esitystä. Kalevalan tutut tarinat tulkitaan tässä upealla brittienglannilla, selkeinä kertomuksina eli ei niin arvoituksellisina kuin ne välillä näyttäytyvät perinteisin runolaulusanoin – oikein virkistävää. Anna-Kaisa Liedes, Kristiina Ilmonen ja Timo Väänänen ovat (nyky)kansanmusiikin konkareita, joten heidän taidoistaan ei liene kellään epäilystä. Liedes on huikean monipuolinen äänenkäyttäjä, mutta nautin myös hyvin paljon hänen lämpimästä ja kauniista runolaulustaan. Sanoitetun laulun ja kerrottujen sanojen yhdistäminen on ehkä levyn suurin haaste. Instrumenteista etenkin Ilmosen upea huilunsoitto tekee vaikutuksen, muita lainkaan väheksymättä. Tove Djupsjöbacka Hereä: Veden värit N ykykansanmusiikkiyhtye Hereä yhdistelee musiikissaan isolla antaumuksella poppia ja kansanmusiikkia, lisäten joukkoon sekalaisia viitteitä mm. jazzista ja klassisesta. Harvoin tällaisen alustuksen jälkeen voi rehellisesti sanoa, että konsepti on onnistunut, mutta nelihenkinen Hereä on saattanut tehdä tälle vuosikymmenelle ominaista fuusiota edustavasti merkkaavan albumin. Vuosia olen odottanut levyä, jossa musiikin helposti lähestyttävyyden, sekä suvereenien muusikoiden kunnianhimoisuuden yhteenajo ei tunnu laskelmoivalta vaan sen sijaan tuottaa levyllisen hyviä kappaleita hienoksi kokonaisuudeksi tallennettuna. Veden värit -albumin musiikki voi olla hetkestä toiseen tuutulaulunomaisen yksioikoista ja toisaalta kompleksisuudessaan kiehtovasti haastavaakin kuunneltavaa ja itsetietoisuus ja -tarkoituksellisuus onnistuu silti loistamaan poissaolollaan tämän levyn musiikissa. Teemu Eerola Suuri Suomalainen Cumbia-Orkesteri: The Great CumbiaOrchestra of Finland S uuri Suomalainen Cumbia-Orkesteri tarjoilee Latinalaisen Amerikan rytmejä tavalla, joka kaltaiselleni milleniaalille tuo nostalgisesti mieleen Ruotsin risteilyn karaoken. Esteettisesti yhtyeen tuotanto kuuluu olevan jostain Mamban ja Seminaarimäen mieslaulajien välimaastosta ja keitosta entisestään hämmentää Antero Raimo & Ovet -yhtyeen kappale Mustikanpoiminta, joka on levylle päätynyt. Tuotannollisesti ja äänityksellisesti levy on moitteeton ja soitannollisesti täysin asiallinen, mutta kaltaiselleni diletantille olisi voinut olla parempi kuulla ensin pientä suomalaista cumbia-orkesteria ennen tähän levyyn perehtymistä, koska nyt joudun myöntämään, etten vaihtobasson ja kebab-kompin sykkeestä pysty varmuudella sanomaan onko tämä jokin teekkaripila vai jotain autenttista EteläAmerikan väkevää sykettä. Teemu Eerola Ånon Egeland, Bruce Molsky, Arto Järvelä: Rauland Rambles CD TARAGOT 04 ja OartCD9 Hyvä trio: Loistava Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiäänitteitä 161 Kahta trioa yhdistävät mm. onnistunut kansainvälisyyskonsepti ja taidokas kattaus monipuolista musiikkia. Molemmissa levyissä on oma ilmeensä, joka kuljettaa kuulijaa laajassa kansanmusiikkikentässä. Omaa ja erilaista ovat Rauland Ramblesin solistiset satsit, vakavahenkinen taidokas yhteissoitto, joka ei ole mitään harhailua (eng. ramble) vaan määrätietoista vaeltelua suomalais-norjalaisamerikkalaisessa musiikkisfäärissä. Yhtye pitäytyy ensisijaisesti perinteisessä musiikissa laajentuen kuitenkin mm. tangon tahteihin (Napolilainen katulaulaja). Yhtyeen jäseniä yhdistää Norjan Rauland, missä kansanmusiikin opetuksella ja talvifestivaaleilla on merkittävä sijansa. Hyvä Trion ihastuttavat parlando-osuudet, luova johdattelu ja jutustelu on kaikkea muuta kuin vakavahenkistä. Se on leikittelevää eikä yhtyettä voi syyttää vaatimattomuudesta. Ohjelmisto on suomalais-virolais-islantilainen kattaus kokeilevaa multi-instrumentalismia. Yhtyeen perustivat Elina Lappalainen, Amanda Kauranne ja Ulla-Sisko Jauhiainen Kokkolassa kymmenen vuotta sitten. Ensi levy oli Mainio, tämä toinen Loistava. Mites sitten eteenpäin??? On muuten hyvä trio. Antti Koiranen 44 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016
46 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 KIRJAT Arja Kastinen ja Tuula Olkanen: Pisarassa laajat lammet. Improvisaatio ja luova musisointi pienkanteleilla Temps Oy julkaisuja 7. 41 sivua, koko A4. Somero 2016 V uonna 2001 perustettu Temps Oy on saanut markkinoille seitsemännen julkaisunsa, joka on ajankohtaisesti suunnattu pienkanteleille esija perusopetuksessa. Uudet tutkintovaatimukset ovat astuneet voimaan tämän vuoden elokuussa. Kokeileva yhteistyö Pornaisten opettajien kanssa saa osoittaa materiaalin toimivuuden koulumaailmassa. Kannessa on pisaroita, takakannessa yllättäen 15-kielinen kantele, vaikka opas on tarkoitettu 5ja 10/11-kielisille. Ja siihen jää kuva-aineisto. Improvisaatio vaatii pitkiä jaksoja ja sen liite-cd tarjoaakin kuudesta Arja Kastisen sävelmästä. Muu materiaali on kolme runosävelmää, viisi perinteistä ja 13 lastenlaulua. Minussa on niin vähän kanteleensoittajaa, että tuskin pystyisin hyödyntämään sitä omassa oppimisessa. Vanha Koiranen ei opi uusia temppuja. Uskon kirjan ja cd:n antavan kuitenkin runsaasti virikkeitä uudenlaiselle oppimiselle myös Pornaisten ulkopuolella. Antti Koiranen Improvisaatio ja luova musisointi pienkanteleilla Arja Kastinen ja Tuula Olkanen PISARASSA LAAJAT LAMMET Improvisaatio ja luova musisointi pienkanteleilla Uusien opetussuunnitelmien myötä Pornaisten kunnan opettajat päättivät ottaa kanteleen osaksi vuosiluokittain etenevää tavoitteellista musiikkikasvatusta syksystä 2016 alkaen. Tämä soitto-opas syntyi tukemaan opettajien työtä ja pyrkii samalla antamaan ideoita kaikille pienkanteleimprovisaatiosta kiinnostuneille. Improvisaatio ja luova musisointi ovat aina olleet olennainen osa pienkantelemusiikkia. Itse soitin syntyi kulttuuriin, joka perustui luovuuteen. Pienkanteleiden luova käyttö tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia niin yksilölliseen kuin yhteisölliseenkin toimintaan. Samalla se toimii linkkinä oman kulttuurimme vuosituhantisiin juuriin. Soitto-oppaan mukana on liitelevy, joka tarjoaa valmiita taustoja oppaan improvisaatioiden harjoittelun tueksi. Osa musiikista on tehty digitaalisesti, osa kanteleilla. Oppaan rakentajina ovat esiluokanopettaja, musiikkileikkikoulunopettaja Tuula Olkanen ja kantelisti, musiikin tohtori Arja Kastinen. ISMN 979-0-9001679-3-4 Ukonvaaja (DVD) Helomedia, ohjaus: Tuukka Tähti I ndieprojektina ja joukkorahoituskampanjalla toteutettu ”maailman ensimmäinen kokopitkä dokumenttielokuva suomalaisesta luonnonuskosta ja mytologiasta” on katsomisen arvoinen kokonaisuus. Kolmen elokuvantekijän kunnianhimoisesta projektista lähtenyt elokuva kiertää pitkin maata ja hankkii tietoa niistä aiheista, jotka määrittävät suomalaisen perinneuskon pääpiirteet. Dokumentin päähenkilönä ja eniten äänessä on muun muassa CMX-yhtyeestä tuttu kirjailijalyyrikko-muusikko A.W.Yrjänä, joka kertoo matkan tarkoituksena olevan selvittää esi-isiemme ajattelutapoja ja heidän suhdettaan luontoon. Erityisesti karhun merkitys toistuu useasti ja loppujen lopuksi sellaista lähdetään Kuhmoon katsomaankin. Ylijumala Ukon myyttisestä vasarasta nimensä saanut dokumentti on jaettu kolmeen lukuun, joista jokainen keskittyy muinaisuskon mukaiseen ihmisen sielun osaan: Henkeen, Luontoon ja Itseen. Näiden raamien puitteissa läpikäydään mielenkiintoinen informaatiopaketti niin oleellisimmista muinaisuskon jumalista kuin kielen, kansan ja Kalevalan syntyperistä. Positiivinen yllätys oli se, että dokumentti ei keskity toistamaan tutuimpia tarinoita vaan esimerkiksi Kalevalan osalta huomio kiinnittyy paljon enemmän vanhempaan versioon joka ei vielä ollut samalla tavoin saanut Lönnrotin masinoimaa sankarieepoksen tematiikkaa kansiensa väliin. On myös varsin pysäyttävä ajatus jonka haastateltavana ollut folkloristiikan asiantuntija John Björkman osoittaa siitä, kuinka lyhyestä ajasta loppujen lopuksi on kyse luonnonuskon mukaisten tapojen ja nyky-yhteiskuntamme ajatusmaailman välillä: kyse on noin kahdesta sukupolvesta. Miellyttävää dokumentissa on sen objektiivinen suhtautuminen aiheeseensa. Ainoastaan muinaisia perinteitä ylläpitävän Taivaannaula ry;n edustajat ovat lähellä päästä paatoksellisempaan ulosantiin, muut haastateltavat (arkeologian yliopistolehtori Antti Lahelma sekä emeritusprofessori Juha Pentikäinen) pitävät hillityn asiallisen linjan vaikka varmasti itseään kovasti koskettavista aiheista puhuvatkin. Hieman loppumetreillä tuntuu päälleliimatulta kun Yrjänä julistaa tuntevansa suurempaa läheisyyttä esi-isiinsä ja päässeensä koskettamaan muinaista uskoa, mutta tämäkin on ohimenevä kauneusvirhe. Nopeana perehdytyksenä maamme vanhoihin uskomuksiin ja jumaliin dokumentti lunastaa paikkansa kirkkaasti. Antti-J. Janka-Murros Tenho ja Ryske – Satuja soitosta Silja Sillanpää ja Kati Vuorento, Kustantamo S&S A jatus opettavaisesta satukirjasta saa vähän varautumaan. Tenho ja Ryske on juuri sitä, mutta sitä ei kannata kavahtaa. Kirja on opettavainen, mutta hauska. Tuskin monella aikuisellakaan on tietoa soittimista, jotka kuuluvat suomalaiseen perinteeseen. Tästä niitä on hyvä opiskella. Opettavaisten satukirjojen tarinat ovat usein väkinäisiä, Kirjoittaja Silja Sillanpää on välttänyt kankeuden ja tarina kulkee sulavasti luku kerrallaan soittimesta soittimeen. Kokonaisuutta rytmittävät jokaisen luvun päättävä runo. Ulkoasussakaan ei tapahdu notkahdusta vaan Kati Vuorennon kuvitus on herkkä, hauska ja taidokas. Kun kuvittaja vastaa myös ulkoasusta, on kokonaisuus ehyt ja harmoninen. Puuväreillä väritetyt piirrokset sopivat hyvin aiheeseensa. Sisäkansissa on havainnolliset soittoja soitinkuvat, joita muusikoidenkaan ei tarvitse pelonsekaisesti kurkistella. Aiheet on tutkittu ennen kynän tarttumista. Kirja täydentää hyvin puutetta suomalaisia perinnesoittimia esittelevistä kirjoista. Vanha näyttelyluettelo Rapapallit ja lakuttimet on ainoana paikannut tätä puutetta – tähän asti. Kirja suorastaan vaatisi liitelevyä. Miten voi soittimia esitellä ilman ääninäytteitä? Puutetta paikataan kirjan lopussa internetlinkeillä, jotka kyllä ansaitsevat tulla löydetyksi. Pikkuisen on hämmentävää, että kirjan alaotsikko on saman niminen kuin eräs lastenohjelma, mutta ilmeisesti näillä kahdella ei ole toistensa kanssa tekemistä. Visuaalinen ulkoasu ei siihen viittaa – päinvastoin. Toivottavasti kirjasta tehdään myös äänikirja asianmukaisine soittoineen! Sauli Heikkilä Lahjakirjat ja -levyt Suomen Kansanmusiikkiliiton putiikista: www.kansanmusiikkiliitto.fi/putiikki
47 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 Airin Sävelet III Airi Hautamäen sävellyksiä nuottijulkaisuna Joulukuussa ilmestyvässä Airin Sävelet III kirjassa kerrotaan mestaripelimanni, director musices Airi Hautamäen pelimanniurasta sekä opetusja sävellystyöstä vuodesta 1956 alkaen aina tähän päivään sakka. Lisäksi kirjassa on nuotit kuuteenkymmeneenkahteen Airin sävellykseen. Sävellyksiä on sekä aloittelijoille että pidemmälle edenneille soittajille. JOULUN TOIVELAHJA PELIMANNEILLE Tilaukset ja tiedustelut: Airi Hautamäki p. 0500 460 158 airi.hautamaki@saunalahti.fi Hinta: 20,00 eur + pk 90 x 64 mustavalkoisena Hinta mediakortissa 90,00 eur Kansanmusiikkilehti 4/2016 / 1.12.2016 Lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Laskutus: Airi Hautamäki Hautavuorentie 45 63340 Sapsalampi tai airi.hautamaki@saunalahti.fi Harmonikan huolto ja restaurointi 4 – 8 2 9 1 5 | v i l j o . m a n n e r j o k i @ v a p a a l e h d y k k a . n e t w w w. h a r m o n i k a n r e s t a u r o i n t i . n e t | w w w. v a p a a l e h d y k k a . n e t Tmi Viljo Mannerjoki Harmonikkojen huollot ja korjaukset , viritykset uusiin ja vanhoihin peleihin, restauroinnit vanhoihin harmonikkoihin, olka ja bassoremmit ja ergonomiset PasiProlantioremmit Naantali Hanneriina Moisseinen: Kannas Kreegah Bundolo 2016 S arjakuvaa ja arkistokuvia yhdistelevä Kannas kuvaa välähdyksiä jatkosodassa mielensä järkyttäneen sotamiehen ja evakuoitavassa kylässä asuvan nuoren naisen elämästä vuonna 1944. Teos tuo esiin sodan kauhut, mielettömyyden, mutta samalla pakahduttavan kauniin Karjalan ja ihmisten voiman sekä voimattomuuden koko elämän muuttavan kriisin keskellä. Sarjakuvateos on osa kansanmuusikko Anne-Mari Kivimäen Perinnelaboratorio-sarjaa ja kirjalle löytyykin Eero Grundströmin säveltämä sound track. Vaikuttavan täyteläisten lyijykynäpiirrosten ja niitä rytmittävien sota-ajan arkistokuvien kokonaisuus on itsenäisenä teoksena niin vahvasti tunteita, ajatuksia ja jopa äänimaisemia mielessä herättävä, että se kannattaa nauttia myös sellaisenaan. Yhtä lailla Grundströmin ja Kivimäen harmonikka-, harmooni-, huuliharppuja kantelevetoinen musiikki, äänimaisemat sekä muutamat äänitearkistopätkät muodostavat elämyksen, jossa Kannaksen luettuaan voi palata kirjan tarinan maailmaan vain sen soundtrackia silmät kiinni kuulokkeilla kuunnellessaan. 240-sivuisen kirjan ja 45-minuuttisen soundtrackin seuraaminen yhtaikaa ei ole sen sijaan täysin mutkatonta, sillä musiikkiteemojen välisten leikkausten rytmitys ei ainakaan itselläni osu millään yksiin luontaisen kirjanluvun nopeuteni kanssa. Koskettavasti Kannakselle vuoteen 1944 johdattava soundtrack ei anna selvää ohjetta sarjakuvateoksen lukuvauhdille, vaikka se tuntuukin muutamassa taitteessa odottavan lukijalta tarkempaa ääniraidan noudattamista. Yhtä kaikki, vahvoja kuvia ja tunteita pursuava sota-ajan ihmiskuvaus Kannas ja siihen sävelletty soundtrack ovat huomionarvoisia taideteoksia – yhdessä ja erikseen. Moisseisen kirjan sivujen laadukas tuntuma ja Grundströmin läpisävelletyn soundtrackin perinteentuntevat ja kirjan tunnelmaan täydellisesti istuvat soundit ihastuttavat, ensiluokkaisen sisällön tavoin. Mikko Haapoja
48 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 Merkit Pöytästandaari Antila Väinö, Lahti, 30.11.2016 Kansanmusiikkiliiton kevään 2017 kiertueilla kuullaan seuraavia yhtyeitä: Tammikuu: Hyvä trio Helmikuu: Alina & Ilkka Maaliskuu: Timo Alakotila & Piano Huhtikuu: Tötterssön Lisätietoja yhtyeistä ja kiertuekeikoista: www.kansanmusiikkiliitto.fi/kiertueyhtyeet-kevat-2017 Kiertuetiedustelut: Suomen Kansanmusiikkiliitto, Pauliina Pajala, toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi, puh. 044 738 1933, (09) 873 1320 Oriveden kansanmusiikkija kansantanssikurssit täyttyvät! Ilmoittautuminen Joulun välipäivien Oriveden perinteisille kansanmusiikkija kansantanssikursseille on ollut vilkasta. Kannattaa kysyä vielä paikkoja jos ilmoittautuminen on unohtunut tehdä marraskuun loppuun mennessä. Kurssivaihtoehdot maan parhaiden opettajien johdolla: Orivesi All Stars, Tämmäysja sovituskurssi, Mandoliinikurssi, Viulukurssi, 2-riviskurssit (myös alkeiskurssi), Kantelekurssi, Kansanlaulukurssi, Ukulelekurssi, Huuliharppuyhtyekurssi, Yhtyekurssi sekä Kansantanssikurssi. On varmaa vielä että vuonna 2017 kurssi voidaan järjestää Oriveden opistolla. Sen jälkeen legendaarisen kurssin pitopaikasta ei vielä tiedetä. Lisätiedot kursseista: www.kansanmusiikkiliitto.fi/oriveden-kansanmusiikkikurssit-2016 Suomen Kansanmusiikkiliitto, Päivi Ylönen-Viiri, 0500 431 913 PS. Muistakaa tulla kuuntelemaan huikeaa kurssikonserttia 29.12.! Opettajina Antti Järvelä ja Allan Skrobe (SE). Hyvä trio
KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 4 • 2016 Irtonumero 8 € MUKANA PELIMANNI-LI ITE Viiden kielen villitys, s. 6 Luunappi naurattaa ja pakahduttaa , s. 11 Liitelevyllä makupaloja vuoden 2016 kansanmusiik kilevyiltä Tilaa Kansanmusiikki! Haluan liittyä jäseneksi (jäsenyhdistyksen nimi) Jäsenmaksu on yhdistyksestä riippuen 25–38 €. En tarvitse jäsenetuja, vaan tilaan ainoastaan Kansanmusiikkilehden kestotilauksena hintaan 24 €. Juttuvinkkini Ilmoitan osoitteenmuutoksen. Vanha osoitteeni: Uusi osoitteeni____/____lähtien. (Täytä alle) Sukunimi Etunimi Syntymäaika Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Paikka ja aika Allekirjoitus T I L A U S J A PA LVE LU KO RT T I Su om en K an sa nm us iik kil iit to H äm ee nt ie 3 4 D 5 3 H els in ki 1 . lu ok an po st im er kk i Jäsenedut CD Tapani Peltoniemen joulumusiikkia: Joulun kunniaksi 17 €. Nyt jäsentarjouksena vain 13,60 €. CD Seppo Sillanpää: Siljakudaa – Seppo Sillanpään lastenlauluja 14 €. Nyt jäsentarjouksena vain 8,40 €. CD Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala: Tyttörinki 19.50 €. Nyt jäsentarjouksena vain 11,70 €. Nettiputiikista saat tuotteet jäsenetuhintaan (www.kansanmusiikkiliitto.fi) käyttäen alaennuskuponkia ”jäsenetu0416”. Etu on voimassa 24.2.2017 saakka. Voit tehdä myös tilaukset Kansanmusiikkiliiton toimistoon puh. (09) 873 1320, toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi. Kansanmusiikki on ainoa suomenkielinen lehti, jossa kerrotaan kattavasti kansanmusiikin ilmiöistä ja tekijöistä. Kansanmusiikki-lehti tulee myös kaikille Suomen Kansanmusiikkiliiton jäsenille. Lehdessä on Pelimanni-liite, jossa on liiton jäsenyhdistysten kuulumisia, pelimanneja kiinnostavia aiheita ja nuottiliite. Jäseneksi pääsee liittymällä johonkin liiton jäsenyhdistyksistä tai kannatusjäseneksi suoraan Suomen Kansanmusiikkiliittoon. Jos et tiedä oletko lehden tilaaja vai jäsen, soita (09) 8731 320 tai tarkista viimeksi saamasi lasku. Jos tilaat Kansanmusiikki-lehden nyt vuodeksi 2017, saat vuoden 2016 viimeisen lehden ja sen liitelevyn kaupan päälle! Kansanmusiikki-lehden voi tilata tai liittyä jäseneksi myös netissä: www.kansanmusiikkiliitto.fi/liity Tervetuloa Kansanmusiikki-lehden lukijaksi! Tule Kansanmusiikkilehden avustajaksi! Otamme mielellämme vastaan juttuideoita ja -ehdotuksia. Kaikista yhtyeistä, ilmiöistä ja esiintyjistä on mahdotonta kirjoittaa, mutta hyville tarinoille on aina tilausta. Jos haluat kirjoittaa artikkeleita tai arvostella levyjä, lähetä sähköpostia ja työnäyte. Lehteä avustetaan pääosin talkoilla, mutta harkinnan mukaan pieniä palkkioitakin voidaan maksaa. www.kansanmusiikki-lehti.fi www.facebook.com/kansanmusiikkilehti Suomen Kansanmusiikkiliiton vastauslähetyspalvelu jouduttiin lopettamaan, sillä Posti laittoi palvelulle kuukausimaksun. Tämä olisi nostanut vastauslähetysten hinnan liian korkeaksi. Liimaa postimerkki vastauslähetyksiin. Pahoittelemme!
50 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 Olet seuraava Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen puheenjohtaja, mitkä Edistämiskeskuksen keskeisimmät tehtävät ovat ja miten niitä toteutetaan? Minusta järjestöjen välisen yhteistyön ja yhteen hiileen puhaltamisen edistäminen on keskeistä. Edunvalvonta esim. valtiovaltaan päin on myös tärkeitä. Olemme usein aika sisäänpäin kääntyneitä ja meidän pitää pystyä avautumaan enemmän muuhun yhteiskuntaan. Visio 2025-työssä on hyvin pohdittu näitäkin näkökulmia. Me valitamme arvostuksen puutetta, muttemme samanaikaisesti uskalla avata itseämme muille. Lisäksi kun minulla on pitkä kansainvälisen toiminnan tausta, toivoisin että esim. musiikkiryhmät kiinnostuisivat CIOFF ® in (International Council of Organisations for Folklore Festivals and Folk Art) festivaaleista. Kun kulttuurin rahanyörit alkavat olla erityisesti Euroopassa aika kireällä, ovat festivaali alkaneet kiinnostua pienemmistä kokoonpanoista. Portaali osoitteessa www.kansanmusiikki.fi on yksi näkyvimmistä asioita Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksesta ulospäin. Portaali kokoaa yhteen tiedot alan toimijoista sekä kalenteritiedot tapahtumista ja koulutuksesta. Mitä toiveita sinulla olisi kentän suuntaan portaalia ajatellen? Portaali on paikka, josta alan ulkopuolisetkin etsivät ja myös löytävät kansanmusiikkiin ja -tanssiin liittyviä asioita. Meidän täytyy saada sinne joustavasti ja kattavasti alan toimijoiden yhteystiedot ja tapahtumat. Jos joku vielä keksisi tanssin ja musiikin yhdistävän ”brändin”, olisi se hyvä juttu. Mutta ei anneta osoitteiden häiritä, varsinkin kun kansantanssi.fi päätyy samaan paikkaan. Rinnakkaiset rakenteet olisi ehdottoman välttämätöntä saada portaalin suojiin. Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus päättää alan yleisteemoista. Miten mielestäsi on tämän vuoden Kansantanssin riemuvuosi onnistunut? Varsin hyvin, Petri Hopun alulle panema ajatus oli kerrassaan oiva. Se kuitenkin jäi sisäänpäin kääntyneeksi, eikä riittävästi auennut suurelle yleisölle. Itse ainakin koin huikeita elämyksiä. Se mitä jäin kaipaamaan oli iso, kaikkien järjestöjen yhteistapahtuma. Mutta sen aika on sitten tulevaisuudessa, esimerkiksi seuraavissa Viro-Suomi Tanssipidoissa. Ensi vuonna teemana on Kaikki laulaa. Mitä se tuo tullessaan? Kolme asiaa: laulua, laulua ja laulua. Laulun uskon olevan on teemana helpon ja sen aukeavan helpommin laajemmalle yleisölle: kouluihin, kuoroihin yhteislauluiltoihin jne. Onko mielessäsi jotain uutta, mitä Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen pitäisi tehdä alan hyväksi? Nyt on vielä tehtävää Folkloren ja vanhan KEKin yhdistämisen ympärillä. Edellinen hallituskausi meni liiaksi yhdistysinfrastruktuurin pystyssä pidossa. Yhteydenpitoa jäsenjärjestöihin on ajatus lisätä, koska on sekä uusi puheenjohtaja että toiminnanjohtaja. Mutta toki ollaan avoimia ja kuunnellaan sekä jäsenten ajatuksia että maailman menoa. Mikä on oma suhteesi kansanmusiikkiin ja kansantanssiin? Laulatko, tanssitko, soitatko? Olen kyllä jo entinen tanssija ja päätynyt sittemmin erilaisiin hallintohommiin ja jalatkin alkavat olla loppuunkäytetyt. Olin pitkään Folklore Suomi Finlandin puheenjohtaja ja sitä kautta päädyin kansainvälisen CIOFF®in hallitukseen ja sen työvaliokuntaan. Itse vierastan kansantanssiryhmien osalta ajatusta, että musiikkiryhmä ”säestää”; minusta musiikin tulee olla olennainen osa kokonaisuutta, siksi tuo kysymys hiukan hämmentää. Kirjoittelin myös aikoja sitten tanssiarvioita kansantanssiryhmien esityksistä, mutta lopetin sen Folkloren puheenjohtajuuden myötä. Musiikkiin minulla on laaja suhde ja olen varsin kaikkiruokainen, toki painopiste on ollut rytmimusiikin puolella, johon kansanmusiikinkin itse luen. Olen myös pitkään ollut mukana Pop & Jazz Konservatorion hallinnossa, jonne sinnekin päädyin kansantanssiharrastuksen kautta, mutta se on pidempi tarina. Niin ja on minulla kotona alakouluaikainen kellopeli, jollaista soitin kansakoulun orkesterissa. TAU STA PEI LI TAUSTAPEILI Esa Vilhonen Esa Vilhonen Syntynyt: 22.11.1957 Kotipaikka: Koski Tl Koulutus: KTM Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen puheenjohtaja 1.1.2017 lähtien. Haastattelu: Päivi Ylönen-Viiri Kuva: Enni Vilhonen
51 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2016 1. Tuuletar: Kohma (5’09) Säv. ja sov. Tuuletar, san. Piia Säilynoja. Julkaistu Tuulettaren Tules maas vedes taivaal –levyllä. Julkaisija: Bafe’s Factory 2016 2. Stadin kadonneet: Morjens Viivi (4’00) Säv. ja san. trad, sov. Anna E. Karvonen, Roope Aarnio, Antti Kujanpää, Tuomas Skopa, Tuomas Timonen. Julkaistu Stadin kadonneet –yhtyeen levyllä On rookis kalsa hima. Julkaisija: Playground Music Finland 2016 3. Kiharakolmio: Isoo syntinen (2’07) Pöngän-Kaapon polkka, säv. trad., san. Antti Paalanen. Julkaistu Kiharakolmion Jupilee-levyllä. Julkaisija: Kaiho Music 2016 4. Tallari: Voi ruusuni / Tziganaiset (4’12) Säv. ja san. trad., sov. Liisa Matveinen ja Petri Ikkelä. Julkaistu Tallari 30 –levyllä. Julkaisija: Kansanmusiikkiinstituutti 2016 5. Päre: Laulu/Pajatusta/666 (5’36) Säv. trad., sov. Päre. Julkaistu Päre-yhtyeen Hausjärvi Beat –levyllä. Julkaisija: Päre ja Zebo Records 2016 6. Alavuden Kaksiriviset: Keinuvalssi (3’19) Säv. Airi Hautamäki. Julkaistu Alavuden Kaksiriviset 30 vuotta –levyllä. Julkaisija: Alavuden Kaksiriviset 2016 7. Hannu Rahikainen: Vättö-polkka (1’15) Säv. trad. Julkaistu Hannu Rahikaisen Vuoma-Pertin perintöä –levyllä. Julkaisija: Hannu Rahikainen 2016 8. Markku Lepistö Trio: La valse á Silia (5’43) Säv. Markku Lepistö, sov. Markku Lepistö, Petri Hakala ja Milla Viljamaa. Julkaistu Markku Lepistö Trion New Voices –levyllä. Julkaisija: Rapusaari Records 2016 9. Ánnámáret ensemble: Ruoktu (4’47) Säv. ja san. Anna Näkkäläjärvi-Länsman, sov. Ánnámáret ensemble. Julkaistu Ánnámáret ensemblen Gollehelmmotlevyllä. Julkaisija: Tuupa records Oy 2016 10. Vantaan kansanpelimannit: Oskar Lindforsin valssi (4’05) Säv. trad., sov. Raimo Nummela. Julkaistu levyllä Uutta ja vanhaa 40 v. Vantaan kansanpelimanneilta. Julkaisija: Vantaan kansanpelimannit 2016 11. Mutaveijarit: Jolla (3’16) Säv., san., sov. Aili Järvelä. Julkaistu Mutaveijareiden Ympäri ämpäri! –levyllä. Julkaisija: SibaRecords 2016 12. Arja Kastinen: On aina, osa II (3’40) Säv. Arja Kastinen. Julkaistu Arja Kastisen Emanuel –levyllä. Julkaisija: Temps Oy 2016 13. Armas: Saksina (5’06) Säv. trad, soittanut Matti Pukonen, Ropsu. Sov. Mimmi Laaksonen. Julkaistu Armas-yhtyeen Mestästä kuuluu – levyllä. Julkaisija: Armas 2016 14. Kaustisen Purppurpelimannit: Juhlalaulu (2’36) Säv. Asko Hanhikoski, sov. Timo Valo. Julkaistu Kaustisen Purppuripelimannien Juhlalaulu-levyllä. Julkaisija: Kansanmusiikki-instituutti 2016 15. Ostrobothnian Folk Orchestra: Suaren Neido (6’25) Säv. ja sov. Ville Ojanen, solistina Jorma Kalevi Louhivuori. Julkaistu Ostrobothnian Folk Orchestra I –levyllä. Julkaisija: Kansanmusiikki-instituutti 2016 Kokonaiskesto 61:55 Kansanmusiikki KAMACD 10/2016 Raitojen työstö: Jimmy Träskelin Kansi: Sauli Heikkilä Kansanmusiikki CD 10 –levyn sisältö Levylle on poimittu maistiaisia vuoden 2016 uutuusäänitteiltä. Hyvää kansanmusiikkia julkaistaan niin paljon, että tuplalevynkin kokoaminen olisi ollut helppoa. Valinta oli siksi vaikeaa. Edustavaan joukkoon pääsemisen kriteereinä ovat olleet laadun lisäksi levykokonaisuuden monipuolisuus sekä peräkkäisten vuosien vaihtelu.
KEIKAT www.kansanmusiikki.fi KOULUTUKSET www.kansanmusiikki.fi kansanmusiikki.fi J o u l u k u u Säteitä ja säkeitä -laulukurssi 3.12. Helsinki www.kapylan-musiikkiopisto.fi Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot, 1. jakso 3.12. Lahti www.kansantanssi.com Oriveden kansantanssikurssit 27.-30.12. Orivesi www.kansanmusiikkiliitto.fi Oriveden kansanmusiikkikurssit 27.-30.12. Orivesi www.kansanmusiikkiliitto.fi T a m m i k u u FolkForum 13.1. Helsinki www.kansanmusiikki.fi Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot, 2. jakso 21.1. Lahti www.kansantanssi.com Vinterkurs i Orivesi 27.-29.1. Orivesi www.folkdans.fi Spelkurs i menuetter och polskor 28.1. Orivesi www.spelmansforbundet.fi H e l m i k u u 34. Talvipäivien kurssit 3.-5.2. Iisalmi www.yla-savo.nuorisoseurat.fi Dragspelskurs i Karis 4.2. Karis www.spelmansforbundet.fi Kansantanssin ohjaaja koulutuksen perusopinnot, 3. jakso 4.2. Lahti www.kansantanssi.com 26. Haapaveden Wanhan musiikin tapahtuma ja kurssit 10.-12.2. Haapavesi www.haapavesifolk.com Ylä-Savon pelimannien Kansanmusiikkikurssi I 25.2. Vieremä Kari Auvinen p. 050 535 4514 Saha soi talvikurssi 25.-26.2. Vihti www.suomensahansoittajat.net M a a l i s k u u Folkdansinstruktörsutbildning i Pargas 10.-12.3. Parainen www.folkdans.fi T J o u l u k u u Bollywood KaBOOM! 1.12. Helsinki www.savoyteatteri.fi LOISTAVA-levynjulkkarit 1.12. Kauhajoki www.hyvatrio.net Lauluyhtye Simnot Maailman joulu 2.12. Helsinki www.malmitalo.fi Rautawaara-klubi Extra: Tsuumi Sound System 2.12. Kokkola www.tsuumisoundsystem.com Siepakoiden joulujuhla 3.12. Rovaniemi www.kansantanssi.com Tsuumi Sound System 4.12. Savonlinna www.tsuumisoundsystem.com VIII Tunnelmallinen joululauluilta 4.12. Kaustinen www.kaikenlaisenmusiikinyhdistys.wordpress.com Tsuumi Sound System 5.12. Kuopio www.tsuumisoundsystem.com Lasse Pihlajanmaa 100 vuotta harmonikkalegendan suosituimmat teokset 5.12. Helsinki www.musiikkitalo.fi Espoon Pelimannien Jouluinen kahvikonsertti 7.12. Espoo www.espoonpelimannit.fi Ilo Ensemble 7.12. Helsinki www.iloensemble.com Suomalaisen musiikin päivä 8.12. Suomi www.musiccouncil.fi Tsuumi Sound System 8.12. Helsinki www.tsuumisoundsystem.com Global Fest 2016 8.-10.12. Helsinki www.musiikkitalo.fi Venäläisten kansanlaulujen ilta 8.12. Helsinki www.vuotalo.fi Seurasaaren Joulupolku 11.12. Seurasaari, Helsinki www.joulupolku.net Sakarat: Laulu Suomelle runoa ja laulua isänmaasta 11.12. Helsinki www.hakasalmenhuvila.fi Perinnearkkujamit 12.12. Helsinki www.perinnearkku.net Suistamon Sähkö 13.12. Kokkola www.kansanmusiikkiliitto.fi Suistamon Sähkö 14.12. Vilppula www.kansanmusiikkiliitto.fi Maija Pokela: Linnunrata 14.12. Helsinki www.musiikkitalo.fi Perinnearkkuklubi: Mirva Tarvainen ja TBA 14.12. Helsinki www.perinnearkku.net Tallarin joulu 15.12. Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti. fi/tallari Ladogan joutzicandele-cuningat 15.12. Helsinki www.uniarts.fi Rahvaanmusiikin kerho: Suistamon sähkö, Von & Af 15.12. Tampere www.rahvaanmusiikinkerho.net Suistamon Sähkö 16.12. Rovaniemi www.kansanmusiikkiliitto.fi Pömpeli Jouluvirret 17.12. Alahärmä www.pompeli.org Aalto-klubi: Suistamon Sähkö 17.12. Seinäjoki www.uniarts.fi Pömpeli Jouluvirret 18.12. Isojoki www.pompeli.org Kassandra Hakasalmen huvilalla 18.12. Helsinki www.hakasalmenhuvila.fi ILMOI Nordic Master In Folk Music 19.12. Helsinki www.uniarts.fi T a m m i k u u Folklandian Etkot 12.1. Helsinki www.folklandia.fi Folklandia-risteily 13.-14.1. Silja Europa www.folklandia.fi Folkandian jatkot PerinneArkki-klubi 14.1. Helsinki www.perinnearkku.net Hyvä trio: Loistava 17.1. Mäntyharju www.kansanmusiikkiliitto.fi Hyvä trio: Loistava 18.1. Helsinki www.perinnearkku.net Hyvä trio: Loistava 19.1. Tampere www.rahvaanmusiikinkerho.net Tropical Winter Ukulele Fest 2017 20.-22.1.Leppävirta www.tropicalwinterukulelefest.com Västnyländsk spelmansträff 20.1. Täkter www.spelmansforbundet.fi Hyvä trio: Loistava 21.1. Seinäjoki www.kansanmusiikkiliitto.fi Spectacular India! 2017 21.1. Helsinki www.savoyteatteri.fi Hyvä trio: Loistava 22.1. Pertunmaa www.kansanmusiikkiliitto.fi Talvenselän taittajaiset 22.1. Lavia, Pori Tiina Rampa p. 050-3086380 Yyterin aallot pelimanniviikonloppu 27.-29.1. Pori www.yyterinkylpylahotelli.fi Harmonikan monet kasvot 31.1.-4.2. Joensuu / Polvijärvi Sirpa Kainulainen p. 0400 649637 H e l m i k u u 34. Talvipäivät 3.-5.2. Iisalmi yla-savo.nuorisoseurat.fi Helsingin XIX Flamenco-festivaali 4.-11.2. Helsinki festivaali.flamenco.fi 26. Wanhan musiikin tapahtuma 10.-12.2. Haapavesi www.haapavesifolk.com Kokkolan Talviharmonikka 11.-19.2. Kokkola www.talviharmonikka.com Alina & Ilkka 14.2. Mäntyharju www.kansanmusiikkiliitto.fi 15.2. Helsinki www.perinnearkku.net 16.2. Tampere www.rahvaanmusiikinkerho.net 24.2. Rovaniemi www.lappi.nuorisoseurat.fi Suuri harmonikkakonsertti Hilpeät Hanurit 19.2. Jämsä soimannit@gmail.com Tallari: Kupletti-iltamat 23.2. Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi /tallari Sväng 25.2. Joensuu www.joensuu.fi/musiikkitalvi Yhteisvastuukonsertti: Sibbo Spelmanslag ja Sakarat 26.2. Helsinki anja.hinkkanen@gmail.com Kilpakosijat -kansanmusiikkinäytelmä 1.12. , 2.12., 3.12., 9.12, 10.12., Tampereen Työväenteatteri www.ttt-teatteri.fi