Kansanmusiikki 3/2020 - Lehtiluukku.fi

Irtonumero 8 € 3 • 2020 6 Jussi Syren & The Groundbreakers – marginaalimusiikillakin voi menestyä 12 Kun isoisä ukulelen osti – vai ostiko 32 Juho Rissanen ja säkkipilli MUKANA PELIMANNI-LIITE
2 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 2 SISÄLTÖ 3 • 2020 17 32 12 KOLUMNISTI Jani Koskinen Kun isoisä ukulelen osti – vai ostiko. Jussi Syren & The Groundbreakers – marginaalimusiikillakin voi menestyä Juho Rissanen ja säkkipilli – miksi Kansallisteatterin freskossa on säkkipillinsoittaja? Ajassa: Shaika Balalaika ..............................................................................5 Kenen soittoja soitat? .................................................................................11 Esittelyssä Karo Sampela: Takamaalta flamencon sydänmaalle ....................................................15 Etnosoi! Sam Leen odotettu paluu .......................................................16 Persoonallinen Pelimanniyhtye Kassiahastus: Oulussa soitetaan krapulassa .................................................................18 Pelimanni-liite Rytmipojat – ei ole hyvä olla aikaansa edellä ..................................19 Uudenmaan nurkka ....................................................................................20 Nuottiliite: Vuoden 2021 yhteissoittokappaleet Uudeltamaalta ...............................................................................................21 Kuulumisia Pohjois-Savosta ....................................................................25 Huuliharpistien kuulumisia: Tervetuloa puhaltamaan uusia tuulia .................................................25 Varsinais-Suomen kuulumisia ........................................................26 Rajan yli soittoa – Gränslösa Spelmän ................................................26 Lukijoilta: Mitä on kansanmusiikki? ....................................................28 In memoriam: Arvo Ylitalo ......................................................................29 Jamipaja ponnistaa Kokkolasta maailmalle ......................................30 Levyt ja kirjat .................................................................................................34 Oriveden kansanmusiikkija kansantanssi kurssit ........................40 Taustapeilissä Leena Aho .........................................................................41 6 Sa ul i H ei kk ilä
3 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 ALKUTAHDIT Vuonna 2020 tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Sibelius-Akatemiasta valmistuivat ensimmäiset musiikin tohtorit. Tähän mennessä heitä on valmistunut yli 200. Tohtorintutkintoja on tehty myös kansanmusiikin alalla jo parin vuosikymmenen ajan. Tänä vuonna saadaan kaksi uutta kansanmusiikin tohtoria. Muusikko, säveltäjä Päivi Hirvosen tohtorintutkinto Soolosoiton mahti Laulava viulisti nykykansanmusiikin säveltäjänä ja esittäjänä tarkastettiin maaliskuussa, kun taas kansanmusiikin lehtori Pauliina Syrjälän tarkastustilaisuus siirtyi koronan vuoksi maaliskuusta lokakuun loppuun. Päivi Hirvonen tutki tohtorintutkinnossaan yhtäaikaista viulunsoittoa ja laulua. Hän on syventynyt soolosoiton sekä kahden suomalaisen kansanmusiikin historiallisen kerrostuman – arkaaisen ja pelimannimusiikin – mahdollisuuksiin ja loi oman sävelkielensä, omakohtaisen kahden perinteen fuusion. Hirvosen tutkinnon taiteellinen osio sisälsi neljä soolokonserttia, yhden erikokoisten yhtyeiden kanssa tehdyn konsertin sekä soololevyn. Pauliina Syrjälä tarkasteli taiteellisessa tohtorintutkinnossaan kansanmuusikkouden olemusta omakohtaisen taiteellisen työskentelynsä kautta. Tämän päivän akateemisesti koulutetulle kansanmuusikolle syvällinen perinteen tunteminen on pohjana uuden musiikin luomiselle. Syrjälä uppoutui aihepiiriin tutkivana muusikkona ja säveltävänä perinnesoittajana ammentaen inspiraatiota niin arkistonauhoilta kuin rautakaupastakin. Tutkinto koostuu viidestä tutkintokonsertista ja tutkielmasta, johon sisältyy yhteenveto sekä kaksi vertaisarvioitua julkaisua. Syrjälän tohtorintutkinto ”Hytkypolkka ja hyppivä puuhevonen – Kansanmuusikko säveltävänä perinnesoittajana” tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa lauantaina 31.10.2020. Tilaisuutta voi seurata suorana verkossa. Nuorten kansanmusiikkihanke pääkaupunkiseudun musiikkiopistoille Kimmo Pohjosesta vuoden alumni Harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen on Taideyliopiston Vuoden 2020 alumni Sibelius-Akatemiasta. Pohjonen valmistui musiikin maisteriksi kansanmusiikin osastolta vuonna 2003. Hän opettaa silloin tällöin Sibelius-Akatemiassa ja käy myös kuuntelemassa opiskelijoiden konsertteja ja tutkintoja. Pohjonen on monipuolinen taiteilija ja on tehnyt yhteistyötä muun muassa Kronoksen, Heikki Laitisen, Ismo Alangon, Tuomas Norvion ja omien tyttäriensä, Inka ja Saana Pohjolan kanssa. Yhteistyökumppaneina on ollut vuosien varrella myös tanssijoita, painijoita ja maamoottoreita. Työn alla on sooloteos Ozone, ja prosessin ensimmäinen vaihe kuullaan Helsingin Itäkeskuksen Stoassa 20.11.2020. Taideyliopiston Vuoden alumnit ovat rohkeita esikuvia, jotka ovat vahvistaneet toiminnallaan taiteen ja taiteilijakoulutuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä. Taideyliopisto valitsee vuosittain kolme Vuoden alumnia, yhden kustakin akatemiasta. 30 vuotta musiikin tohtoreita Sibelius-Akatemiasta U lla N ik ul a La ur a M al m iv aa ra A nt ti Ko kk ol a Pauliina Syrjälä Päivi Hirvonen Opetushallitus on myöntänyt tuntuvan avustuksen Folk it! -nimiselle kansanmusiikkihankkeelle. Hankkeen ytimessä ovat 12-18 -vuotiaat nuoret, joita innostetaan kansanmusisoimaan yhtyeissä, tekemään omia sovituksia, etsimään omia ohjelmistoja, ylipäänsä perustamaan yhtyeitä, ryhmäytymään ja löytämään samanikäisiä ja -henkisiä soittokavereita. Hankkeessa ovat mukana Käpylän, Pakilan, Keski-Helsingin, Vantaan ja Nurmijärven musiikkiopistot sekä Musikinstitut Kungsvägen. Hankkeen kesto on noin 1,5 vuotta. Tavoitteena on jatkaa toimintaa rahoituksen päättymisen jälkeenkin. Hankkeen nettisivut aukeavat marraskuussa ja ensimmäinen leiri on helmimaaliskuun vaihteessa. Ku vi tu sk uv a, R ol f5 2 | D re am st im e. co m
4 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 4 M ai ja Se pp o PÄÄKIRJOITUS 120 vuotta kansanvalistusta KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 3 (199) 2020 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. (09) 8731 320 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Risto Kupari, puh. 044 793 3520, risto.kupari@rauma.fi Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 358 8921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Anja Hinkkanen, Jaana-Maria Jukkara, Seppo Kononen, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Jukka Janka-Murros ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva Jussi Syren & The Groundbreakers, kuva: Yake Nurminen, käsittely Ertru Kirjapaino Forssan Kirjapaino Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 4/20 ilmestyy 4.12. aineistot 9.11. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen Tein taustatyötä kansanmusiikin koulutus -juttusarjan viimeistä osaa varten jo alkusyksystä. Jouduin kuitenkin siirtämään artikkelin kansalaisja työväenopistoista vuoden viimeiseen lehteen tilanpuutteen vuoksi. Jotkut juttuaiheet kun vanhenevat, mutta tämä ei koskaan. Olen itsekin työväenja kansalaisopistojen asiakkaana ollut tietoinen vilkkaasta ja monipuolisesta toiminnasta, mutta silti laajempi kurkistaminen sai aikaan lämpimän hyrinän. Vain vaivoin pystyn pidättäytymään lehden aiheessa, kansanmusiikissa, niin kiinnostavia aiheita opistoissa opiskellaan. Mietin hetken, millainen olisi pelimanniudesta innostuneen mahdollisuus perehtyä kansanmusiikkiin hyvien opettajien johdolla ilman kansalaisopistojen verkostoa. Toki papalta perittyä mandoliinia voisi alkaa kilkutella YouTubevideoiden opastuksella ja hyvällä tuurilla joku tuttu rupeaisi soittokaveriksi. Aktiivisen pelimannitoiminnan aloittaminen vaatisi paljon työtä, saatika ammattitaitoisen opettajan saaminen ohjaamaan. Nyt kymmenissä kunnissa toimii erilaisia lauluja soittoryhmiä, joissa opettajina on koulutuksen saaneita kansanmuusikoita. Toiminta on säännöllistä ja kun se vaatii sitoutumista, tulee myös harrastettua. Vieläpä edulliseen hintaan. Väheksyä ei voi myöskään järjestelmän tuomaa ammattilaismuusikoiden ansaintamahdollisuutta. Pelkkänä pelimannina ei elannon hankkiminen ole helppoa. Mietin myös sitä, että vanhan pelimannimusiikin ollessa joukkotiedotusvälineiden boikottilistoilla ja heikossa asemassa peruskoulussa, on kansalaisopistojärjestelmä nuorisoseurojen, kansanmusiikkiyhdistysten ja pelimanniyhtyeiden oman toiminnan ohella ainoita linnakkeita, joissa perinne säilyy ja siirtyy eteenpäin ammatillisen koulutuksen ulkopuolella. Lisävauhtia toki tuovat Kansanmusiikkiliiton, paikallisten yhdistysten ja festivaalien järjestämät lyhytkurssit. Viime vuonna tuli kuluneeksi 120 vuotta opistotoiminnan aloittamisesta. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin perustettiin työväenopistojen liitto, nykyinen kansalaisopistojen liitto. Kansalaisopisto, työväenopisto, aikuisopisto, opisto... nimet vaihtelevat, mutta ajatus on yhteinen. Elinikäisen koulutuksen tarjoaminen kohtuuhintaan kaikelle kansalle. Jos oman paikkakuntasi opistossa ei ole kansanmusiikkia, mene ja ehdota. Kohta voi olla. Kansalaisopistojen toimintaan ja tarjontaan perehdytään tarkemmin seuraavassa numerossa. Kerro minulle omat kokemuksesi, niin kuulen myös kentän ääntä. Mitä olet oppinut ja mitä olet saanut omassa opistossasi. Yhteystietoni ovat tuossa alla. Sauli Heikkilä
AJASSA Shaika Balalaika 5 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Kysymykset: Sauli Heikkilä Vastaukset: Olli Knuth Mistä yhtyeenne sai alkunsa? Helsingin Balalaikkaorkesterin balalaikansoittajat Kari ja Olli halusivat orkesterisoiton lisäksi soittaa fiilisja sointupohjalta ilman orkesterinjohtajaa. Venäjän kielen opiskelu yliopistossa yhdisti, ja upeaääninen laulusolisti Heli löytyi Porthanian kuppilasta. Aloimme koota bändiä orkesterin nuoremmista soittajista. Ensimmäinen keikka oli tammikuun lopulla 1990. Yhtyeen nimen, joka tarkoittaa ”balalaikkakoplaa”, keksi Kaustiselle domransoittaja Tino. Alettiin puhua balalaikkamusiiikista. Lähtökohtana oli autenttisuus: käsintehtyjen soittimien aito saundi, sekä herkkä että kova meno, jota on todistettu mm. Senaatintorilla Total Balalaika Show:ssa. Mieleenpainuneita hetkiä ovat olleet kilpasoitannat metallikoneen kanssa messuilla Chicagossa ja lukuisat festivaalikeikat, alkaen pienen pienistä kotimaisista päätyen suuriin Pohjoismaissa ja Venäjällä. Yhtä tärkeitä kaikki. Millaisista kappaleista ohjelmistonne koostuu? Kappaleiksi valikoituivat niin Kasakkapartio kuin Mustat silmät ja Tiet, mutta myös häikäisevät venäläiset 1930-luvun tangot ja foksit, kuten Ystävyys ja Sydän, joita Suomessa muut eivät ole levyttäneet. Suomalaiset ja karjalaiset kappaleet ovat aina olleet mukana. Sanat, teemat ja runous ovat merkinneet. Akustisilla venäläisillä soittimilla saa aikaan tunteikasta musiikkia varioimalla nyansseja, tempoja ja rytmejä – niin kuin venäläisyyteen kuuluu! Se on sopinut aika monelle kuulijalle. Kuinka aktiivista on toimintanne ja mikä pitää teidät liikkeessä? Yhtye esiintyy nykyään harvemmin, mutta sama into on kuin nuoruudessa, ja uusia biisejä on tulossa. Rakkaus kolmikielisten soittimien ainutlaatuiseen sointiin ei ole häviämässä, eikä yhteissoiton ilo. Keikalle lähdemme, kun se kaikille sopii. Onko Suomessa muita toimivia venäläisiä perinnesoittimia soittavia orkestereita? On, tietääkseni pääkaupunkiseudulla Kalinka, Domraorkesteri, Jori Otsa ja Mah´Orkka… ja vuodesta 1910 toiminut Helsingin Balalaikkaorkesteri. Yhteen aikaan orkesterin harjoituksissa kävi vain pari soittajaa, mutta orkesteri säilyi hengissä. Shaikalaiset tekivät historiaa jatkaessaan venäläisemigranttien soittoperinnettä ja houkutellessaan uusia soittajia mukaan. Lisäksi aktiivisuutta on Kokkolassa ja Savonlinnassa, jossa opetan balalaikansoittoa. Kesällä järjestettiin Savonlinnan 8. balalaikkafestivaali. Shaika Balalaika on pitänyt juhlakonsertit 30-vuotisjuhlien kunniaksi ainakin Folklandialla ja Wiinit pelimannit -tapahtumassa. Onko luvassa vielä jotain muuta? Tulossa on SottiisiMoves & Samuelin Poloneesi lokakuussa Tampereella. Kaustisen 2021 juhlia kannattaa odottaa, sillä vierailijoiksi tulee yhtyeen entisiä jäseniä! Shaika Balalaikan sointi on jälleen varsin täyteläinen, kun bassodomra on mukana. Virpi Sahi jatkaa toisena laulusolistina. Shaika Balalaika Folklandialla 2020: Jouko ”Tino” Timonen (vas.), Raimo Nummela, Pekka Eronen, Heli Jormanainen, Turkka Wahlbäck, Kari Hartikka ja Olli Knuth.
6 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020
7 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Jussi Syrenin tie muusikoksi on ollut johdonmukainen jatkumo. Lähes hengenlähdön vaatinut onnettomuus 35 vuotta sitten sai Syrenin lopullisesti ymmärtämään, että pitää panostaa siihen, mille sydän sykkii. Viimeiset kaksikymmentä vuotta Jussi Syren & The Groundbreakers on takonut tiensä maailman bluegrass-musiikin eliittiin 11 cd-levyllä ja ja yli tuhannella keikalla. Jussi Syren & Groundbreakers – marginaalimusiikillakin voi menestyä B luegrass Unlimited -lehti kirjoittaa Home of Bluegrass -levyn arviossa: Useimmat lauluista voisivat olla bluegrassin ensimmäisiltä vuosikymmeniltä ja ”Alleghany Waltz” on kuin 1940-luvun lopulta. Oletko syntynyt väärällä vuosikymmenellä, Jussi Syren?– En missään tapauksessa! Keskityn asioihin, joihin pystyn itse vaikuttamaan, nauraa Jussi. Sen lisäksi, että Jussin kappaleet ovat melko uskollisia bluegrassin perinteelle, yhtye on huomannut edustavansa myös soitollisesti iskevämpää tyyliä kuin Atlantin takaiset kollegat. Se johtunee siitä, että täällä edelleen konserttipaikat ovat kohtuullisen vaatimattoman kokoisia ja kirkossa esiintymiset usein akustisia. Voima pitää saada aikaan puhtaasti soitolla ja laululla. Näin oli ennen myös bluegrassin synnyinsijoilla, mutta kun valtaosa keikoista siirtyi isoihin saleihin, tyyli pehmeni. Sähköisesti vahvistettuna yleisö kuulee hennommankin soiton ja laulun. USA:ssa bluegrass-musiikki on melko vakiintunutta tietyissä osavaltioissa ja festivaaleja on joka vuosi viidestä sadasta tuhanteen. Bluegrass-yhtyeiden keikkabussit ovat niin loistelaita, että Suomessa ei ole nähty sellaisia suurillakaan iskelmätähdillä. Parinkymmenen vuoden takaisen Voi veljet, missä lienet -elokuvan nostattama juurimusiikki-innostus on edelleen voimissaan ja akustisella musiikilla on kysyntää. – Eletään jälleen aikaa, että vanha on ainakin tällä saralla muodissa. Bluegrass-musiikki edustaa Jussin mukaan formaattimusiikkia, jota määrittävät paikoin tiukatkin säännöt: soittimiksi hyväksytään vain kitara, mandoliini, banjo, kontrabasso, viulu ja steel-kitara. Rumpuja ei yhtyeisiin hyväksytä, stemmalaulu on tärkeässä roolissa ja kappaleet noudattavat vakiintuneita kaavoja. Luulisi, että olisi mahdoton tehdä uutta musiikkia vanhaan tyyliin. – Minä yritän välttää tuota niukkuusajattelua. Jos ajatellaan, kuinka monella tavalla voidaan muutama nuotti järjestää, otetaan käytettävät sävellajit, lisätään teksti, tunnelma, tempot ja lopuksi vielä tulkinta, saadaan ääretön määrä mahdollisuuksia. Tottakai joskus tulee vastaan tutun kuuloisia riffejä ja kuljetuksia, mutta ei tarvita paljon uutta, niin kuulostaa jo tuoreelta. Sitä paitsi fanit eivät etsi yhtäläisyyksiä vaan elämyksiä, Jussi kuvailee. Angloamerikkalaisen musiikin kyllästämä lapsuus Jussi kertoo, että hän on lapsuudessaan välttynyt lähes kokonaan Suomi-iskelmältä. Vanhemmat kuuntelivat pääasiassa angloamerikkalaista musiikkia ja sedät ja enot soittivat kitaroita, mandoliineja ja puhaltimia. Kun äiti meni uusiin naimisiin, isäpuolella olivat samat mieltymykset. – Kävin lapsuudessa pianotunneilla, mutta kun löysin isoäidin kitaran ¬– jota ei kai kukaan muu soittanut – siirryin kielisoittimiin. Ensimmäisen mandoliinin hankin jo teininä. Ensimmäistä levyä, joka teki vaikutuksen, Jussi pääsi kuuntelemaan enonsa luona vieraillessaan. Se oli Johnny Cashin Live at San Quentin. Kitaransoiton alkuun pääsi Tyrvään seurakuntanuorten kitarapiirissä, jossa vähän kokeiltiin stemmalauluakin. 1970-luvun lopussa tuli rockabillyvillitys, johon Jussi testaili myös mandoliininsoittoa. Soittajana Jussi on pääsääntöisesti itseoppinut, joskin Oriveden opiston Rauno Niemisen ja Jouni Koskimäen mandoliinikurssilta otettiin vauhtia. Myöhemmin oli hyvänä apuna Seppo Sillanpään mandoliiniopas. Ennen YouTubea musiikin hankkimiseen piti nähdä melko paljon enemmän vaivaa, joskin Tyrvään entinen kirjakauppa saa Jussilta kiitosta. – Pääsääntöisesti musiikki piti hankkia postimyyntinä. Siinä on se etu tämän päivän musiikin metsästykseen verrattuna, että postimyyntiluetteloiden levyjen määrästä pystyi päättelemään, kuka muusikko tai mikä yhtye on merkittävä ja mitä kannattaa kuunnella. Näin löytyivät levylautaselle bluegrassin legendat, koko musiikkityyliin isäksi sanottu Bill Monroe , Flatt & Scruggs , Stanley Brothers ja Jimmy Martin . Myös monet muut, jotka Jussi tunnustaa esikuvikseen.– Kaikki oppiminen lähtee matkimisesta, puhumisesta ja kävelemisestä lähtien. Kun on jotain oppinut, niin siihen voi keksiä jotain itse lisää. Vuoden 1988 Jussin tekemä matka USA:han ei ollut käänteentekevä, mutta hän pitää sitä elämänsä merkittävimpänä matkana. Reissulla hän pääsi näkemään
8 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 aikaisemmin vain levyiltä kuulemiaan muusikoita ja se sinetöi haaveet siitä, mitä Jussi halusi tehdä. Noihin aikoihin oli jo ollut useita yhtyeitä ja Lake Country Boys oli vakiintunut keikkailija kotimaassa. Jussin lisäksi yhtyeessä soittivat kitaraa Ilpo Niiranen , banjoa Jussi Matikainen , bassoa Hannu Vanhatalo ja dobroa Marko Vanhatalo . Yhtye teki singlen, kasetin ja cd:n, jolla cover-kappaleiden lisäksi oli jo pari Jussin kirjoittamaa laulua. Melko pian levyn ilmestymisen jälkeen Jussi perusti uuden yhtyeen Jussi Syren & The Groundbreakersin, kunnes rysähti. Musiikin tekemistä ja valmentamista Vasemmalta kylkeen tulleen auton kuljettaja sanoi, ettei ehtinyt tehdä mitään. Vauhti oli sen verran hiljainen, että henki säästyi juuri ja juuri, mutta perna ja pallea repesivät ja sairaalassa piti olla kuukausi. Soittamisen harjoittelu piti aloittaa teknisesti melkein kuin uudestaan. Niin kuin monelle muulle vastaavan kokemuksen läpikäyneelle, Jussillekin alkoi kirkastua, että elämä kannattaa käyttää unelmien toteuttamiseen eikä unelmointiin. Pitää tehdä, eikä odottaa, että jotain tapahtuisi. Kun hän palasi työelämään, rakennusalan myyntityöt vaihtuivat Rytmi-lehden ilmoituksien ja oman yhtyeen myyntiin. Vielä 2010-luvulla Jussi teki satunnaisesti myyntityökeikkoja, mutta viimeiset vuodet hän on keskittynyt musiikin tekemiseen ja musiikkialan ihmisten valmentamiseen. Vuosituhannen vaihteessa Karjaan elävän musiikin yhdistys pyysi pitämään kurssin muusikon uran edistämisestä. Kokeneena myyjänä Jussi totesi myynnin lainalaisuuksien toimivan myös musiikissa ja teki siitä tuotteen, jolla hankkii osan toimeentulostaan. – Sinällään myynnissä ei ole juurikaan eroa, myipä sitten jäätelötötteröitä tai musiikkia. Tottakai musiikin myymisessä on omat lähtökohtansa, jotka on otettava huomioon. Lähtökohta on tahtomisessa, pitää tietää, mitä haluaa. Tehdä päätös, että haluaa tehdä vakavasti töitä haaveensa eteen. Päätöksen jälkeen on Jussin vuoro antaa suuntaa, mitä ja miten kannattaa tehdä. Jussin asiakkaat ovat musiikin ammattilaisia tai ammattilaisuudesta haaveilevia muusikoita laidasta laitaan, mutta myös lauluntekijöitä ja musiikkiteknologian parissa työskenteleviä. Myös oppilaitoksiin on kutsuttu pitämään valmennuksia. Valmennuksien ja musiikin tekemisen ohella myös oman yhtyeen keikkamyynti ja muu siihen liittyvä toiminta työllistää paljon. Tällä hetkellä on työn alla joululevy, joka äänitettiin elo-syyskuun vaihteessa ja sen tiimoilta tehdään myös kiertue – jos koronatilanne suo. Edellinen levy, Bluegrass Headquarters sai kiittävät arvostelut alan suurimmissa lehdissä ja yhtye sai kunnian päästä ainoana eurooppalaisena bluegrass-yhtyeenä The International Bluegrass Associationin showcase-yhtyeeksi. Koronan vuoksi keikka oli vain virtuaalisena syyskuun lopussa, mutta ensi vuonna päästään soittamaan livenä The World of Bluegrass -tapahtumaan PohjoisCarolinaan, jossa showcase-konsertit pidetään. Samalle reissulle Jussi on myynyt jo yksitoista muuta keikkaa. Johtaja muttei diktaattori Siinä missä edellisen The Lake Country Boysissa Jussi oli yhtyeen jäsen, on hän Jussi Syren & The Groundbreakersien johtaja ja keulakuva. Diktaattoriksi hän ei tunnustaudu. – Olen kouluttanut itseni siihen, että hyvä idea ei ole välttämättä minun ja Jussi Syren & The Groundbreakers -yhtyeen lavaesiintymisessä näkyy ja kuuluu satojen keikkojen rutiini: Yhteissoitto on sulavaa, stemmat napsahtavat kohdalleen ja juonnot mietittyjä. Soitto on kuitenkin edelleen innostunutta, eikä kyllästymisestä näy jälkeäkään. Tauri Oksala, banjo (vas.), Jussi Syren, mandoliini, Tero Mäenpää, basso ja JP Putkonen, kitara.
9 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 nöyränä kuuntelen ja kyselen palautetta omasta tekemisestä. The Groundbreakers on vuosikymmenien aikana hiotunut alan huippuammattilaiseksi ja on saanut siitä ansaitsemansa tunnustuksen myös alan tärkeimmiltä auktoriteeteilta. Banjoa soittava Tauri Oksala on saanut sävellyksillään ja soitollaan myös erikseen tunnustusta ja huomiota maailmalla. Yhtyeen levyillä hän esiintyy myös instrumentaalikappaleiden säveltäjänä Jussin ohella. Tauri on ollut yhtyeessä mukana vuosituhannen vaihteesta. Kitaristi JP Putkonen on Jussin ohella ainoa alkuperäisjäsen. Pitkäaikaisen basistin Kari Hellan tilalle tuli pari vuotta sitten Tero Mäenpää . Aika ajoin vierailevana viulistina bändissä on myös Nelli Ikola . Viimeisellä levyllä vierailevana viulistina oli useina vuosina parhaaksi bluegrassviulistina palkittu ja tuore grammy-voittaja Michael Cleveland . Tulevalla joululevyllä vierailee Arto Järvelä . Keikat tehdään kuitenkin pääsääntöisesti neljän miehen voimin. Vaikka tänä vuonna, historian yhtenä omituisimmista keikkavuosista, monet keikat piti perua, tehdään syksyn aikana yli kaksikymmentä keikkaa. Viime vuosina Jussi Syren & The Groundbreakers on tehnyt reilut kuusikymmentä keikkaa vuodessa, joista noin puolet kirkoissa. Kirkkokonsertteja alettiin tehdä parikymmentä vuotta sitten heti, kun ohjelmistossa oli riittävän paljon gospelmateriaalia. Kirkkokeikkojen ohjelmisto poikkeaakin melko paljon normaaleista klubikeikoista, joskin gospelia lauletaan myös kapakoissa ja perusbluegrassia myös kirkoissa. Keikkojen järjestäjistä osa on vuosien aikana syntyneitä kanta-asiakkaita ja vihjeen saaneita tilaajia, mutta suurimman osan Jussi myy tarjoamalla yhtyettään seurakunnille ja keikkajärjestäjille. Tahti on pysynyt poikkeusaikaa lukuunottamatta varsin tasaisena. Huolimatta tasaisen tiuhasta keikkatahdista, menestymisestä maailmalla ja ammattimaisesta viestinnästä, on medianäkyvyys ollut suhteellisen vähäistä. Lehtijuttuja on ilmestynyt muutama, viimeinen televisioesiintyminen viisitoista vuotta sitten, radiosoittoja ei juuri koskaan. Pientä huomiota sai takavuosina poliittisen satiirianimaatiosarjan, Itsevaltiaitten tunnusmusiikki ja HIM-yhtyeen kappaleiden bluegrass-versiot. Muutoin työtä on saanut tehdä rauhassa. – Näkyminen mediassa näkyy heti myynnissä, Jussi kertoo. Jussi ei jää vähäistä näkyvyyttä suremaan, vaan suunnittelee uusia kiertuita ja keikkoja. Tulossa on konsertti Beatlestapahtumassa, jossa tehdään Beatlesistä bluegrassia ja yritetään murtautua konserttikeskuksen listoille, jotta päästäisiin esittelemään lapsille bluegrassia. Se on vielä kyntämätön sarka. Jussi Syren on musiikkiurallaan jo ehtinyt tehdä paljon ja paljon on vielä tekemättäkin. Perinteen jatkuminen on kuitenkin varmistettu jo nyt. Viisi lasta on kohta kaikki täysi-ikäisiä ja kaikki soittavat ja laulavat. Lapset ovat vierailleet myös levyillä ja vanhin poika Aarne on tuurannut The Groundbreakersissa kitaristia ja basistia. Pitääkö The Groundbreakersien jäsenten olla huolissaan asemastaan yhtyeessä? – Ei tarvitse, kyllä asemat on ankkuroitu hamaan tulevaisuuteen, Jussi nauraa. Olen kouluttanut itseni siihen, että hyvä idea ei ole välttämättä minun V irtuaaliKaustisen videotuotantoja katsottiin yhteensä lähes 150 000 kertaa. Kaustinen2020.net oli festivaaliviikon jälkeen auki heinäkuun loppuun asti. Viimeisellä viikolla katsottiin eniten virtuaalista soittotapahtumaa, jossa esiteltiin ensi vuoden suuren yhteissoiton kappaleet. Ohjelmaa seurattiin aikana Suomen lisäksi 54 maassa yli 12 000 kertaa – erityisesti Yhdysvalloissa ja Japanissa, seuraavaksi eniten Ruotsissa ja Saksassa. Osa videoista jatkaa elämäänsä Kaustinen Folk Music Festivalin videokanavalla Youtube.com/KaustinenFMF. Pelimannivideoiden soittolistan lisäksi katsottavissa ovat myös studiovieraiden henkilöhaastattelut sekä aamutervehdykset. Ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki lähettää järjestäjien lämpimät kiitokset kaikille katsojille ja pelimanneille, jotka näkivät paljon vaivaa esitystensä tallentamisessa ja lähettämisessä. – Kokonaisuudesta tuli todella upea ja monipuolinen ja se antoi kattavan kuvan musiikkiperinteen elävästä kentästä. Tämän kesän sivusto on nyt suljettu ja ensi kesän festivaalijärjestelyt ovat alkaneet, Hakamäki kertoo. Ensi vuoden ensimmäinen pelimannihaku esiintyjäksi on 16.11.2020– 15.1.2021. Tässä ryhmässä ilmoittautuvat saavat maaliskuun aikana tietoon esiintymispaikan ja -ajan. Seuraavan haun tiedot ovat selvillä toukokuussa. Suuren yhteissoiton nuotit ja ohjeet Tallarin ja mestaripelimanni Mauno Järvelän esittäminä löytyvät My Kaustinen -ryhmästä Facebookissa. Vuoden 2021 liput tulevat myyntiin vuodenvaihteen jälkeen. Kaustisen Folk Music Festival järjestetään seuraavan kerran festivaalipuistossa 12.–18.7.2021. Ajankohtaiset tiedot löytyvät aina festivaalin sivustolta Kaustinen.net. VirtuaaliKaustinen oli menestys Vaikka Kaustisen kansanmusiikkijuhlat jouduttiin perumaan, järjesti festivaali isot internet-kekkerit, jotka olivat menestys. La ur i O in o K ris ta Jä rv el ä Merja Lahden juonnoissa ei tingitty Kaustisen virtuaaliversiossakaan. Anne-Mari Hakamäki
10 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Kansanmusiikkia ja nykyrunoutta kauniissa suoympäristössä Karviassa, noin 2000 asukkaan kylässä Satakunnan ja EteläPohjanmaan rajamaastossa järjestettiin 28.-29.8. persoonallinen pienoisfestivaali “Suo Soikoon”. Kahden päivän mittainen tapahtuma täytti kaikki odotukset monipuolisella ohjelmistotarjonnallaan. Viikonlopun kohokohtina nostettakoon esille suoalueella nykyrunoutta esittänyt “Ester Nuori Leppä” sekä lauantaina Kulttuurikeskus Skantzissa esiintyneet Anne-Mari Kivimäki & Palomylly ja 22-Pistepirkoista tunnettu PK Keränen. Kaiken kaikkiaan persoonallinen pienoisfestivaali osoitti, kuinka saumattomasti kansanmusiikki, nykyrunousja tanssi sekä indiemusiikki lyövät kättä kauniissa luontoympäristössä. Esko Harni Koronasta johtuva lähiopetuskielto ja ryhmätoiminnan lakkauttamissuositus keväällä peruutti huomattavan määrän suunniteltuja kursseja ja opintoryhmiä. Monet yhdistykset, ryhmät ja yhtyeet ovat tuoneet ja luoneet verkkoon toimivia etäoppimisen tiloja ja paikkoja. Syyskaudelle voi suunnitella uutta Kevään hiljaiselo mahdollistaa kansanmusiikkiväelle uusien kurssien mahduttamisen Kansalaisfoorumin tuen piiriin syyskaudella 2020. Nyt siis kevään aikana muhineille ”tarttis tehdä” -ideoille voi saada rahoituksen heti syksyllä. Tukea voi hakea kahden tunnin luennosta syyskauden ajan toimivaan viikkoryhmään ja kaikkeen siltä väliltä. Toteutusmuotona voi olla lähiopetus, etäopetus tai niiden yhdistelmä. Suosittelemme etäyhteyksien käyttöä aina kun opetusta järjestetään varsinkin isommalle ryhmälle. Kansalaisfoorumista saa tukea ja ohjausta verkkoistamiseen puhelinja verkkoneuvonnalla. Ohjeita etäoppimisen järjestämiseen löytyy nettisivulta www. kansalaisfoorumi.fi sekä peda.netistä. Opintoryhmästä keinoja tilanteessa pärjäämiseen Monet kevään opintoryhmistä kokivat verkkopalaverit toimivaksi tavaksi kokoontua ja jakaa tietoa. Yhdistykset perustivat myös uusia opintoryhmiä, erityisesti käsittelemään sitä, miten yhdistyksen toiminta sopeutetaan korona-aikaan ja poikkeusolojen jälkeiseen aikaan. Yhdistysten toiminta onkin uusien haasteiden edessä syksyn alkaessa. Opintoryhmille, joissa pohditaan uusia toimintaja rahoitusmalleja, on varmasti tarvetta edelleen. Kansanmusiikkiyhtyeille, jotka eivät toimi minkään rekisteröidyn yhdistyksen alaisina, opintoryhmätuki on oiva ja helppo tapa saada taloudellista tukea toiminnasta aiheutuneisiin kuluihin, sillä sitä voivat hakea myös rekisteröitymättömät ryhmät. Uusi harrastusryhmä on näppärää aloittaa opintoryhmätoimintana. Vain viiden hengen ryhmä riittää tuen saamiseen. Opintoryhmätuki on enimmillään 500 €. Tukea ryhmälle voi hakea lokakuun loppuun saakka. Kurssija opintoryhmätukea haetaan Kansalaisfoorumin skaftuki.fi-palvelussa. Lisätukea jaossa kurssija opintoryhmätoimintaan Kansalaisfoorumilta 30-vuotiaalle Kaamospeleille monipuolinen ohjelma Festivaalin järjestäminen on näinä päivinä jännittävää puuhaa. Kaamospelit aikoo kuitenkin viettää 30-vuotisjuhliaan marraskuun alussa. Tietenkin esiintyjien ja yleisön turvallisuudesta huolehtien. Vantaalaisten pelimannien lisäksi ohjelmassa on nykykansanmusiikin terävintä kärkeä. Juhlafestivaali aloitetaan tanssietkoilla 5.11. Vernissassa ja 7.11. on vuorossa juhlakonsertti Kulttuuritalo Martinuksessa. Ohjelmassa mukana Frigg ja Progmatics ja kansantanssiryhmä Tärskyn teos Tsygä. Seuraavan viikon lopulla päästään nauttimaan Saana Kujalan maisterikonsertista Påkaksessa. Perjantaina on vuorossa konsertti Vernissassa Maria Kalaniemen & Eero Grundströmin ja taiteellisen johtajan J-P Piiraisen kokoaman erityiskokoonpanon tahtiin. J-P PIIRAINEN Specialissa mukana Viivi-Maria Saarenkylä, harmonikka, Venla Ilona Blom, beatboxaus ja Riina Hosio, tanssi. Festivaalin päättää Henxeleitten lastenkonsertti Vantaan Maatalousmuseossa. Perinteisesti festivaaleilla myös soittoja palvelutaloissa, kauppakeskus Dixissä, kansanlaulukirkko ja kansanmusiikkikurssit. Täydellinen ohjelma ja lisätiedot: www.kaamospelit.fi. FRIGG U lla N ik ul a La ur a Ty rm i Skaftuki tiedustelut: info@skaftuki.fi Kurssit Tuula Hyystinmäki 045 657 7358 tuula.hyystinmaki@kansalaisfoorumi.fi Opintoryhmät Pekka Kinnunen 040 563 2783 pekka.kinnunen@kansalaisfoorumi.fi Koulutussuunnittelu, verkkoistaminen, kurssien ideointi: Kukka-Maaria Vuorikoski 044 298 1708 kukka-maaria.vuorikoski@kansalaisfoorumi.fi
11 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 E ino Suonpää syntyi Huittisissa vuonna 1917. Vaikka Eino teki elämäntyönsä liikkeenharjoittajana, hän oli hyvin kiinnostunut myös kuvataiteista ja musiikista. Hän soitti useita instrumentteja, mutta erityisesti puhallinmusiikki ja torvisoittokunta oli hänelle läheinen harrastus. Suojeluskuntaankin Eino liittyi vain päästäkseen soittamaan orkesteriin. Huittisten torvisoittokuntaa hän johti vuodesta 1946 aina elämän ehtoopuolelle asti. Soittokunnalle tehtyjen sovitusten määrä lasketaan sadoissa. Hän opetti myös Huittisten VPK:n ja kansalaisopiston puhallinyhtyeitä. 1970-luvun alussa ystävänsä opettaja Risto Äijälä oli innostanut Eino Suonpäätä soittamaan kansanmusiikkia ja yhdessä he perustivat Polvianterin pelimannit. Nimellä he halusivat kunnioittaa edesmenneen sokean pelimannin, Theodor Polvianderin muistoa. Yhtyeessä Suonpää soitti haitaria ja viuluja Eino Paunu ja Väinö Hatanpää . Risto Äijälän soitin oli sähköurut. Tasavallan presidentti myönsi Eino Suonpäälle director musices -arvonimen vuonna 1980. Polvianterin pelimannin ohjelmisto oli pääasiassa Eino Suonpään sävellyksiä. Sävellyksiä oli kertynyt kaikenkaikkiaan seitsemisen kymmentä. Kansanmusiikkiinstituutin digi-tietokannasta löytyy Tohtorin tyyskä, joka on kirjattu Eino Suonpään sävellykseksi. Sen sijaan Paimenplikan valssi, josta löytyy joitakin soittoja internetistä ja myöskin nuotti, on kirjattu ainoastaan Polvianterin pelimanneilta saaduksi. Tähän voi olla syynä myös Eino Suonpään vaatimaton luonne. Hän oli suorastaan hermostunut, kun pelimannitoveri oli laittanut pari hänen sävellystään Fazerille julkaistavaksi. Paimenplikan valssi ja Herrasväen tyyskä ovat Fazerin julkaisemassa ja Pelimannikillan kokoamassa nuottikirjassa Pelimannisävelmiä III. Kummassakaan ei ole mainintaa säveltäjästä, vaan ainoastaan ”Soittanut Polvianterin pelimannit”. Postuumisti on Teoston tietokantaan kirjattu kymmeniä Suonpään sävellyksiä, mutta siihen arkistoon ei ole ulkopuolisilla pääsyä. Säveltäjien tuntemattomaksi jääminen on hyvin yleistä. Edes tunnetuimpien iskelmien säveltäjät ja sanoittajat jäävät useimmiten mainitsematta. Pari vuotta sitten alkoi musiikkialan järjestöjen kanssa yhteistyössä toteutettu projekti, jonka päämääränä oli tekijöiden esille nostaminen esimerkiksi niin, että suoratoistoissa näkyisivät myös sanoittajat ja säveltäjät. Kampanja on päättynyt, joskin sivustoa pidetään vielä yllä osoitteessa musiikkitiedot.fi.Pelimanneja on paha mennä syyttämään, jos jaossa olleissa nuoteissa ei ole säveltäjiä. Jonkun tietyn kappaleen säveltäjän tarkastaminen on työlästä. Internetissä ei ole julkisesti saatavissa sellaista tietokantaa, jossa voisi kappaleen nimen ja muitten kriteerien perusteella tarkistaa, onko kappale perinnekappale vai onko säveltäjä tiedossa. Jos kappale on levytetty, sen tiedot ovat osoitteessa fono.fi. Tietenkin sillä edellytyksellä, että äänitteen tekijät ovat tienneet säveltäjän… Kenen soittoja soitat? Erityisesti pelimanniyhtyeiden ohjelmistoon kuuluvien kappaleiden säveltäjäksi on usein kirjattu trad. Merkintä tarkoittaa, että kappaleen alkuperä on tuntematon. Joskus käy kuitenkin niin, että yhtye kuvittelee soittavansa perinnesävelmää, mutta kappaleen säveltäjä onkin tiedossa – tai ainakin jonkun tiedossa. Tällainen usein soitettu kappale on esimerkiksi Paimenplikan valssi, jonka säveltäjä on Eino Suonpää. Polvianterin pelimannit: viuluissa Eino Paunu ja Väinö Hatanpää, harmonikkaa soittaa Eino Suonpää ja sähköurkuja Risto Äijälä. Sauli Heikkilä
12 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 V ielä1800-luvun loppussa näppäiltävien kielisoitinten tarjonta maassamme oli vaatimatonta. Suurimpien musiikkiliikkeiden myyntiluettelossa esille pääsivät ainoastaan kitara, banjo ja mandoliini. Lamavuosina 1929-1932 myyntiin ilmaantui ukulele, jonka kuvattiin olevan kitaranmuotoinen, Havaijilla käytössä oleva säestyssoitin. Kansainvälisen suosion innoittamana siitä ennustetiin myyntimenestystä myös Pohjolassa varsinkin pienen koon ja helpon kannettavuuden vuoksi. Alun perin ukulele oli syntynyt Havaijilla 1880-1890 luvuilla, jolloin Portugalista tulleiden siirtolaisten mukanaan tuomista pikkukitaroista tehtiin uusi versio. Kuningas David Kalakaua julisti uuden soittimen maan viralliseksi instrumentiksi. Myöhemmin se levisi nopeasti Yhdysvaltoihin saavuttaen erittäin merkittävän suosion. Havaijilla puolestaan se muotoutui osaksi saarten identiteettiä ja markkinointia. Suomessa ensimmäinen ukuleleopas oli Matti Jurvan laatima Pikakurssi ukulelen soitossa. Vuonna 1931 laadittu kirjanen lupasi soittotaidon parissa tunnissa. Tämä ominaisuus on seurannut soitinta koko sen historian ajan. Tuolloin soitin viritettiin nykyistä korkeampaan vireeseen D-duuriin. Opeteltavat laulut ulottuivat Ukkoa Nooasta Sulamit-foxiin. Kuplettilaulajana aloittanut Jurva voidaan nimetä ensimmäiseksi tunnetuksi ukulelen soittajaksi Suomessa. Hän oli tehnyt Tatu Pekkarisen kanssa 1920-luvulla pitkiä reissuja Yhdysvaltoihin, missä hän oppi ukulelen soiton ohella myös steppaamisen taidon. Kauko Käyhkö kertoo muistelmissaan Jurvan tuoneen mukanaan banjon, jossa oli ukulelen viritys. Kuvaus sopii 1918 patentoituun uuteen instrumenttiin, ukulelebanjoon. Siinä sointia vahvistetaan banjon lailla kalvon avulla. Jurva liittyi Dallapé-orkesteriin keväällä 1931 banjoa soittaneen laulaja Ville Alangon sairastuttua. Samana vuonna yhtye teki ensimmäisen kesäkiertueen. Verotuksen vuoksi tapahtumat nimettiin iltamiksi, joissa tanssin lisäksi esitettiin taiteellista ja kansainvälistä ohjelmaa. Eräs alkuvuosien vetonauloista oli Hawaijiorkesteri, jossa soittivat Jurvan lisäksi ainakin Eino Katajavuori , Pauli Impivaara ja Helge Pahlman . Jurvan lähdön jälkeen havaijilaisvaikutteet säilyivät yhtyeen ohjelmistossa esimerkiksi Hawaijin kukka -operetin sävelten myötä. Tarjolla olleen paikan kansanja pelimannimusiikin uusien näppäiltävien kielisoitinten sarjassa vei mandoliini, joka oli hieman aiemmin tullut Venäjän ja Viron kautta Helsingin kahviloihin ja musiikkikauppoihin. Soitto-oppaatkin oli julkaistu jo 1900-luvun varhaisvuosina. Instrumentin keskieurooppalainen soittotyyli muuttui rytmikkääksi ja kansanomaiseksi. Renkipoikien ja reissaavaisten reppuun sopiva soitin levisi ympäri maata tärkeäksi matalan kynnyksen peliksi, vaikka sen virallinen arvostus, verrattuna vaikkapa viuluun ja harmonikkaan, oli heikko. Kun isoisä ukulelen osti – vai ostiko Arto Julkunen Ukulelen ensimmäinen aalto saapui Suomeen 1920-luvulla. Toinen aalto koettiin kolmekymmentä vuotta myöhemmin havaijimusiikin suosion myötä. Varsinaiseksi kansan suosikkisoittimeksi se nousi kuitenkin vasta uuden vuosituhannen puolella. Matti Jurva ja Antti (Andrew) Kosola 1930, keskella Antin koira Bobbie. T. W ill ia m R ei vo .
13 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Paremmin oli käynyt ukulelen esivanhemmille, jotka lastattiin maailmanvalloittajien laivoihin Portugalissa ja Espanjassa 1600-luvulla. Varsinkin quatro, tiple, charango ja cavaquinho soivat edelleen eteläamerikkalaisen kansanmusiikin ytimessä. Puuseppää aina tarvitaan Voimme kertoa historiasta vain sen verran kuin siitä tiedämme. Ukulelea maassamme soittivat ainakin Yhdysvalloista Eurooppaan kiertueille saapuneet kahvilaorkesterit ja artistit. Myös Ruotsista saattoi tulla revyyn mukana vaikutteita, koska Suomessa usein esiintynyt Ernst Rolf toi ensimmäiset havaijilaisartistit Tukholmaan jo 1910-luvun lopulla. Ukuleleharrastuksesta tai myynnin määristä ei ole säilynyt tietoa. Ensimmäisen tiedossa olevan suomalaisen ukulelen rakensi Valter Helminen . Hän oli ammatiltaan mallipuuseppä, joka valmisti elämäntyönään vaativia muotteja Arabialle. Puusepän oppiin hän oli päässyt heti kansakoulun jälkeen ja palkkatyöhön pääsyn myötä hän hankki itselleen soittimia ja otti soittotunteja Helge Pahlmanilta, joka oli arvostettu multi-instrumentalisti. Valter soitti puoliammattilaisena monissa helsinkiläisissä 1930-luvun orkestereissa. Useimmiten hänet saattoi tavata Nizza-yhtyeen riveissä. Viimein koetti sekin hetki, jolloin hän tuuraajana pääsi itse Dallapén soittajaksi. Noihin aikoihin hän rakensi myös oman ukulelen, jonka leimaan on merkitty V.H. 7.3.1931. Kevään 1944 Vallilan pommituksissa täysosuma naapuritaloon rikkoi kodin ikkunat ja päästi pakkasen sisälle. Viulu särkyi, mutta ukulele kesti. Valter soitti ukulelea myöhemminkin kotonaan usein. Perimätiedon mukaan hän soitti ja lauloi myös c-kaseteille, mutta niitä ei valitettavasti enää löydy. Toinen aalto Ukulelen suosio hiipui 1940-luvulta lähtien sekä maailmalla että Suomessa. Havaijin musiikki itsessään säilyi suosiossa. Sen johtavavana instrumenttina toimi nyt lap steel -kitara. Sen havaijilainen versio on sylissä, kielet kattoa kohti, soitettava kitara, jonka liukuvat äänet tehdään soittoraudalla. Nimekkäin toisen ukuleleaallon soittaja ja ukuleleopettaja oli Ingmar Englund . Kitaristina tunnettu muusikko soitti ukuleleosuudet Toivo Kärjen Hawaiji-yhtyeessä Olavi Virran kaivatessa Ukulele Maryä. Harvemmin sen sijaan muistetaan, että Harmony Sisters teki Ruotsissa havaijin kitaraa soittavan Onni Gideonin kollegan, Yngve Stroorin kanssa merkittävän uran havaijivaikutteisen musiikin parissa. Fazer julkaisi Englundin tekemän ukulelekoulun vuonna 1955. Samoihin aikoihin Munkersin kitaratehdas Pietarsaaressa aloitti kahden ukulelemallin valmistamisen. Niitä mainostettiin samaan tapaan kuin kitaroita, kanteleita ja nokkahuiluja. Soittimen myyntimäärät eivät ole tiedossa, mutta alkuperäiset muotit ovat edelleen tallella soitinrakentajamestari Rauno Niemisen asiantuntevassa hoivassa. Onni Gideonin lähipiiri on muistellut, että kotioloissa Onni soitti myös ukulelea varsinkin uusia kappaleilta etsiessään. Kansojen soittimeksi Aikaisemmissa suosion aalloissa ukulelea vauhdittivat jazz ja viihdemusiikki sekä radio ja televisio. Tällä hetkellä elettävän kolmannen ukuleleaallon alkuvaiheet kytkeytyvät puolestaan Havaijin osavaltion kansanmusiikkiin. 1970-luvulla saarilla huolestuttiin oman kulttuurin aseman puolesta; olihan heillä sekä vanhempi polynesialainen kansankulttuuri lauluineen ja tansseineen että uudempi 1800-luvun lopun falsettilauluja ukuleleperinne. Mantereelta tullut yhtenäisen viihteen ja populaarimusiikin perinne oli valloittanut varsinkin nuoremman yleisön sydämen. Vanhat perinnettä tunteneet muusikot perustivat Sons of Hawaiji -yhtyeen ja levyttivät taidokkaasti perinnemusiikkia. Eddie Kamae ja Gabby Pahinui siirtyivät jazzista kansanmusiikin suuntaan ja saivat pian innokkaita seuraajia. Osavaltiossa perustettiin järjestöjä, koottiin museoita ja synnytettiin uusia festivaaleja. Näiden tuloksena oma kansallinen musiikki tuli jälleen suosituksi. Saarten seuraava muusikkosukupolvi sai arvokkaan perinnön, josta ponnistaen eräät heistä nousivat maailmanlaajuiseen menestykseen internetin kautta. Jake Shimabukuro pääsi esittelemään virtuoosimaista soittoaan laajentaen ukulelen ilmaisun rajoja. Laulaja Israel Kamakawiwo´ole puolestaan valloitti maailmaa poikkeuksellisen sävykkäällä falsettija poplaulua yhdistelevällä äänellään. Uuden vuosituhannen puolella ukulele tuli yleiseen tietoisuuteen ympäri maailmaa. Monet nimekkäät rock-muusikot tarttuivat Eddie Vedderin ja Shania Twainin lailla soittimeen, ex-beatle George Harrison paljastui jopa oikeaksi ukulelemuusikoksi. Soitin nähtiin nyt myös opetuksen, yhteisöllisen musisoinnin ja matalan kynnyksen instrumenttina. Teollinen valmistus ja kielitekniikan kehitys toivat sen kaikkien ulottuville. Englannissa suurin myynnin nousu koettiin vuonna 2010, Suomessa kolme vuotta sitä myöhemmin. Suomalaisen ukuleleharrastuksen merkkipaalu oli ensimmäisen ukulelefestivaalin, Helsinki International Ukulele Dayn järjestäminen vuonna 2007. Viimeistään samoihin aikoihin aloitettiin ukulelen käyttö kouluopetuksessa. Uudella vuosikymmenellä syntyi uusia orkestereita ja tapahtumia. Ukulele tuli suosituksi soittimeksi esimerkiksi mainosmusiikissa. Nykyisin on helppo saada opetusta opistoissa, sekä kirjojen ja internetin avulla. Emme vielä pysty arvioimaan ukulelen nykyisen suosion kestoa tai merkitystä. Ainakin se on tuonut musiikin ja aktiivisen soittamisen pariin uusia harrastajia. Suomalaisen kansanmusiikin toimijat ovat ottaneet ukulelen avosylin vastaan. Samalla uudet harrastajat ovat tulleet joukolla puolestaan kansanmusiikkitapahtumiin kiinnostuen myös suomalaisesta perinnemusiikista. Artikkelin kirjoittajan yhdessä Markus Rantasen kanssa tekemiä ukulele-kirjoja on saatavilla Suomen kansanmusiikkiliiton putiikista ja kirjojen kustantajan, Aviadorin verkkokaupasta. Hakaniemen musiikkikauppa 1929. Mandoliinivitriinin viereisessä vitriinissä ylhäällä balalaikka ja alhaalla ukulele. Su nd st rö m Er ic /H el si ng in m us eo id en ko ko el m at
14 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Puh.044 5700 227 Kauppakatu 6 Saarijärvi Teijo Rekonen Harmonikan huolto ja restaurointi 4 8 2 9 1 5 | v i l j o . m a n n e r j o k i @ v a p a a l e h d y k k a . n e t w w w. h a r m o n i k a n r e s t a u r o i n t i . n e t | w w w. v a p a a l e h d y k k a . n e t Tmi Viljo Mannerjoki – huollot ja korjaukset – – viritykset uusiin ja vanhoihin soittimiin – – restauroinnit vanhoihin soittimiin – – olka ja bassoremmit – – ergonomiset PasiProlantioremmit – Naantali 10 vuotta harmonikkojen korjausta Naantalissa. Seuraa Facebookissa ja Instagramissa @hhjrmannerjo ki Jos haluat tietoa levystä tai keikoista pistä mailia tähän osoitteeseen pessi.jouste98@gmail.com ILMOITUS
15 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Sarjaa tuottaa: Teksti: Jaana-Maria Jukkara Kuva: Joonas Widenius K aro Sampelan lapsuus taittui Ylöjärvellä Takamaan kylässä. Lauluharrastus alkoi perhepäivähoidossa ja jatkui Jaakko ja Sakari Löytyn vetämässä Ylöjärven seurakunnan musiikkikerhossa ja seurakunnan lapsikuorossa. Hinku rumpuihin oli kova, mutta kotiin hankittiin ensin ”järkevä yleissoitin” piano. – Muutama vuosi myöhemmin isoäitini heltyi ja osti kylän parhaan rumpalin, eli Aku Syrjän kautta minulle itäsaksalaisen Drumstar-setin joululahjaksi. Musiikkikoulussa Karo otti pianon rinnalle sivusoittimeksi lyömäsoittimet. – Astuin 14 -vuotiaana ensimmäistä kertaa kirkonkylän ala-asteen kellariin ja aloitin virvelirummun soiton opiskelun Risto Skrikbergin erinomaisessa ohjauksessa. Lukio vei Tampereelle ja Karo siirtyi Tampereen musiikkiopistoon pääaineenaan lyömäsoittimet. Kirjastolaitos saa Sampelalta kehuja. – Ennen internetiä satunnaisten televisiokonserttien lisäksi ainoa ikkuna ulkomaailmaan musiikin suhteen oli kunnankirjaston musiikkiosasto. Siellä olikin laaja ja taajaan uudistuva levykokoelma, josta on kiittäminen osastosta silloin vastannutta Outi Kytömäkeä . Lukioaikoina kirjasto vaihtui luonnollisesti Metsoon, jossa oli hyvät kuunteluhuoneet. Siellä pystyi viettämään aikaa koulun ja musiikkiopiston välillä olleet tunnit. Lukioaikana kevätmatineasoitot muuttuivat ”oikeiksi keikoiksi” bändeissä. Toisaalta Sampela nautti laajasta konserttija keikkatarjonnasta kuuntelijana. Opiskelija pääsi Tampereen kaupunginorkesterin konsertteihin kymmenen markan lipunhinnalla. Blues Loversiin eli Pirkanmaan Bluesyhdistykseen liittymisen kautta leveni väylä klubikeikoille. Lukiossa ”painotetun musiikin” valinta toi tunneille mm. Anna Haarasen opettamaan flamencoa sekä Petri Hopun Tampereen yliopiston kansanperinteen laitokselta opettamaan kansantansseja. Yliopistossa etnomusikologian opintojen alettua Sampela kuuli ihailemansa Slobo Horo -yhtyeen hakevan uutta perkussionistia darbukataituri Jouni Kurjen korvaajaksi, uskaltautui koesoittoon ja tuli valituksi. – Slobo Horosta voisin jaaritella todella pitkään, koska se on minulle erityisen rakas yhtye ja hieno bändi niin musiikillisesti kuin sosiaalisestikin. Noiden aikojen bändeistä pitää myös mainita joiku-etnobändi Vilddas sekä Suomi-Pop -yhtye Sanna ja Lapset. Syksyllä -98 Sampela ilmoittautui Pop & Jazz Konservatorion aikuisosastolle ja kävi Tommi Rautiaisen rumputunneilla. Seuraavana vuonna Sampela muutti Helsinkiin, mutta halpojen lippujen ja mukavien penkkien juna kuljetti Tampereelle tiheästi. – Satuin olemaan tuuraamassa Tampereen Telakan yläkerrassa Juha Juntun bändissä, kun yleisön seasta lavalle rymisteli isokokoinen vaalea räppäri ja otti tilanteen niin sanotusti haltuun. Takahuoneessa kaveri esitteli itsensä Karriksi , kertoi tekevänsä levyä tuottajansa Antti Suomalaisen kanssa ja kysyi, olisinko halukas lähtemään keikoille kun niiden aika koittaisi. Näin liityin Palefacen bändiin, jonka kanssa saimmekin kiertää aika kattavasti kaikki Suomen klubit ja festarit seuraavien parin vuoden aikana. Kaari Martin ja Karo Sampela tutustuivat Tampereen flamencopiireissä ja tiiviimpi yhteistyö alkoi Sampelan muutettua Helsinkiin. Sampela soittaa edelleen Compañía Kaari & Roni Martinin riveissä. Helsingissä Sampela alkoi soittaa myös Raul Mannolan kokoonpanoissa. Vuodesta 2006 elämä Espanjassa on vienyt Sevillasta Madridiin vuonna 2010 ja sieltä Málagaan viime jouluna. – Madrid oli käänteentekevää aikaa, koska se avasi ovet mm. Nuevo Ballet Españoliin, Rafaela Carrascon ryhmään, fuusioflamencobändeihin kuten Camerata Flamenco Project, sekä yhden kaikkien aikojen parhaista flamencolaulajista, Carmen Linaresin , bändiin. Samoihin aikoihin alkoi yhteistyö kitaristi Joonas Wideniuksen kanssa. Málagaan muuton jälkeen alkuvuosi oli kiireinen. – Viimein maaliskuussa ehdin fiilistellä Málagan rauhaa pari viikkoa, kunnes tarjoutui mahdollisuus fiilistellä todellista rauhaa neljän seinän sisällä sakon uhalla. Koronan tuoma muutos pistää mietteliääksi: – Korona -aika on ainakin paljastanut alan murrokseen jo pitkään liittyneet ongelmat. Jos nykyhetki näyttää jonkinlaista suuntaa, niin äänilevybisneksen murroksesta johtuneesta livekeskeisyydestä ehkä korjataan hieman takaisin äänitteiden tekemisen pariin. Sillä puolella lienee syytä selkeyttää toimintatapoja, jotta se olisi toimivaa bisnestä itse tekijöille, Sampela summaa. Takamaalta flamencon sydänmaalle Rumpali ja lyömäsoittaja Karo Sampelan ensimmäiset rummut olivat äidin kakkuvuoista ja muovikasseista tekemät. Tie musiikin ammattilaiseksi kulki musiikin ja etnomusikologian opintojen kautta. Espanjassa asuva muusikko soittaa nyt niin sikäläisen kuin täkäläisen musiikin ja tanssin kentän näköalapaikoilla. ESITTELYSSÄ KARO SAMPELA Syntymäpaikka: Orivesi Ammatti: Muusikko Nykyinen kotipaikkakunta: Málaga Yhtyeet: Carmen Linares, Joonas Widenius Trio, Compañía Kaari & Roni Martin, José Torres Trio Elämän motto: Mikään ei ole pysyvää, paitsi muutos
16 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Showcase-konsertti oli jo alkanut, kun Jaana-Maria Jukkara istuutui yleisöön Thessalonikissa syksyllä 2012. Vuotuinen musiikin ammattilaistapahtuma, World Music Expo WOMEX, on aina hektinen puristus promoottoreille, jotka osallistuvat tapahtumaan tavatakseen kansainvälisiä kollegoitaan sekä löytääkseen mielenkiintoisia artisteja. Näitä myös Jaana-Maria Jukkara, Maailman musiikin keskuksen johtaja sekä Etnosoi!-festivaalin taiteellinen johtaja toivoi löytävänsä. ”Ehdin kuunnella herkän nuoren taiteilijan konserttia vain hetken, kun olin tehnyt jo päätöksen. Heti soiton loputtua menin artistin juttusille, ja kysyin haluaisiko hän esiintyä Helsingissä”, Jukkara muistelee. Artisti oli englantilainen Sam Lee , eikä päätöstä tarvinnut katua Lee hurmasi Savoy-teatterin yleisön konsertillaan! Seitsemän vuotta myöhemmin kaivattu artisti on julkaissut kolmannen, erinomaisen vastaanoton saaneen albuminsa ‘Old wow’, ja hänet on kutsuttu esiintymään uudelleen marraskuiselle Etnosoi!-festivaalille. Lee on Mercury Prize -ehdokkuuden kaapannut folk-laulaja, laulujen tallettaja, promoottori, eräopas ja aktivisti. Hän on sielukas ja suurisydäminen tulkitsija, jolle luonto ja linnut ovat sydäntä lähellä. Lee on kiertänyt festivaaleja ympäri maailmaa, mutta suurimman yleisön hänen musiikkinsa lienee saavuttaneen, kun Hollywood ohjaaja Guy Ritchie pyysi häntä kirjoittamaan tunnusmusiikin ‘King Arthur: Legend of the Sword’ –elokuvaan. ‘The Devil and The Huntsman’ kappaletta on streamattu pelkästään Spotify:ssä yli 12 miljoonaa kertaa. Lee on tehnyt merkittävää työtä Britannian musiikkikentällä. Hän on taltioinut erityisesti romanien ja jopa esikelttiläisiltä ajoilta periytyvää kiertolaisten musiikkia. Lee oppi satoja lauluja sekä perinteistä tapaa tulkita niitä, kun skotlantilainen perinnelaulaja Stanley Robertson mentoroi häntä neljän vuoden ajan. Luontosuhde on ollut tärkeä osa laulajan elämää jo ennen hänen musiikkiuraansa. Se kuuluu myös Old Wow –albumilla. Monet kappaleista käsittelevät luonnon ihmeellisyyttä ja merkitystä, sekä uhkia ja haavoittuneita suhteitamme siihen. Lee on poiminut sanoituksia perinnekappaleista ja yhdistänyt ne tämän päivän merkityksiin. Albumin on tuottanut Bernard Butler , joka on tunnettu mm. brittipopin kulmakiviyhtye Sueden entisenä kitaristina. Albumilla vierailevana vokalistina kuullaan Cocteau Twinsin solisti Elizabeth Fraseria , jonka tunnistettava ääni on myös Massive Attack -faneille tuttu yhtyeen Teardrop-hitiltä. Leen marraskuista Etnosoi!-keikkaa, kuten koko festivaalia, on uhannut koronaviruspandemia sekä siihen liittyvät rajoitukset. Alkusyksyn valossa kuitenkin vaikuttaa siltä, että konsertti voidaan toteuttaa suunnitelmien mukaisesti. ”Mahdollisen peruutuksen sijaan joka tapauksessa vain siirtäisimme keikan seuraavalle vuodelle. Haluamme Samin uudelleen Etnosoi!hin”, Jukkara toteaa. 3.11. Sam Lee (UK), Savoy-teatteri, Helsinki 4.11. Sam Lee (UK), G-Livelab Tampere Kansanmusiikin ja kansantanssin alan tietoa yhteen kokoava sivusto Kansanmusiikkikansantanssi.fi on vaihtunut KamuKantaan osoitteesta www.kamukanta.fi. Uuden sivuston nimi, KamuKanta, viittaa sekä kansanmusiikkiin että kansantanssiin ja alustaan alan tietokantana. KamuKannasta löydät tietoa kansanmusiikin ja kansantanssin tapahtumista, tekijöistä ja ajankohtaisista asioista. Kuka tahansa voi kirjautua sivustolle ja lisätä • omat tapahtumansa kalenteriin ja saada ne sitä kautta Kansanmusiikkilehdessä julkaistavaan kalenteriin. (korona-tilanteen vuoksi kalenteri on tauolla, mutta palaa heti, kun tilanne normalisoituu, toim. huom.) • menneet ja tulevat videotallenteet sekä striimit – kokonaisista konserteista yksittäisiin kappaleisiin – Livelavalle • cd:t, kirjat ja muut julkaisut julkaisuihin (äänitteet ovat mukana Vuoden kansanmusiikkilevy -äänestyksessä) • oman tekijäprofiilin soittajana, tanssijana, opettajana, tutkijana, soitinrakentajana, kansallispukujen tekijänä tai muuna kentän toimijana • tekijäprofiilin kokoonpanolleen, tapahtumalleen, yhdistykselleen, yritykselleen tai muulle alalla toimivalle taholle • uutisen tai mediatiedotteen uutisetosioon Vanhassa portaalissa sijainnut Musiikin muisti-videosarja tulee siirtymään kokonaan uuteen paikkaan ja siitä tiedotetaan myöhemmin lisää. Videot löytyvät sillä välin Livelavalta. Vanha osoite www.kansanmusiikkikansantanssi.fi tulee siirtymään syksyn aikana Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen (KEK) oman sivuston sijainniksi. KamuKantaa ylläpitää KEK, joka tekee KamuKannasta ajankohtaisten asioiden nostoja Kansanmusiikkikansantanssi -Facebook-sivustolle. Kaikki mukaan! Tehdään KamuKannasta elävä yhteisen tiedon aarreaitta! Etnosoi! Sam Leen odotettu paluu Etnosoi!-festivaali värittää marraskuuta 31.10.-8.11.2020 Etnosoi! festivaali tarjoilee tänäkin vuonna koskettavia ja värikkäitä elämyksiä eripuolilta maailmaa. Tapahtuma järjestetään pääkaupunkiseudulla ja Tampereella 31.10.-8.11. vastuullisesti koronatilanteen sallimissa rajoissa, yleisön turvallisuus ja rajoitukset huomioiden. Tapahtuman julkistettuja esiintyjiä ovat Sam Lee (UK), Venla Ilona Blom, Ilkka Arola Sound Tagine, Seaside Sounds from Finland, Tjango!, Merve & Chrysa (GR/KV/FIN) ja Emmi Kuittinen & Ikuisen ikävän orkesteri. Ohjelma & lisätietoja: www.etnosoi.fi Kansanmusiikkikansantanssi.fi on nyt KamuKanta
Jani Koskinen KOLUMNI 17 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Kansanmusiikin merkitys pienten kielten elinvoimaisuudelle Maailmassa puhutaan tuhansia kieliä, ja vain ani harva niistä on edes yhden itsenäisen valtion pääkielenä. Suurin osa maailman kielistä on vähemmistökieliä, joista monen tulevaisuus näyttää synkältä. Pahimpien ennusteiden mukaan jopa 90 % kaikista maailman kielistä saattaa hävitä kokonaan tämän vuosisadan loppuun mennessä. Kansanmusiikki on tyypillisesti uhanalaisten kielten käytön viimeisiä linnakkeita. Siinäkin vaiheessa, kun kieli ei enää siirry arkikommunikaation kautta sukupolvelta toiselle, kieltä saatetaan ylläpitää vielä symbolisissa yhteyksissä. ”Kuollutkin” kieli voi herätä hetkeksi henkiin kansanlaulun sanojen raikuessa konserttiyleisölle, vaikka lavalla juonnettaisiin ja takahuoneessa puhuttaisiin jo jollain muulla kielellä. Kiinnostavampaa on kuitenkin se, millainen rooli kansanmusiikilla voi olla kielen elinvoimaisuuden ylläpitämisessä ennen kuin kielen käyttöalat on päästetty surkastumaan ihan näin vähiin. Kansanmusiikki tuo yhteen kansanperinteestä ja paikalliskulttuureista kiinnostuneita. Siksi kansanmusiikkitapahtumat ovat todennäköisimpiä paikkoja kuulla ihmisten keskustelevan keskenään paikallisella kielellä tai esiintyjien juontavan sillä vielä silloinkin, kun muissa yleisötapahtumissa ja kadulla kuulee enimmäkseen jo uutta valtakieltä. Suomalainen kansanmusiikkikenttä on outo poikkeus maailman mittakaavassa. Puhumme verrattain suurta kieltä, suomea, joka kuuluu maailman 7000:sta kielestä 200:n suurimman joukkoon. Siitä huolimatta kuvittelemme kielemme niin käyttökelvottomaksi, että meidän täytyy luopua siitä sellaisissa yhteyksissä, joissa oman kielen käyttö on itsestäänselvyys monille paljon pienempien kielten puhujille. Etno-Espalla moni supisuomalainenkin esiintyjä on 2010-luvun aikana alkanut juontaa pääasiassa englanniksi. Lukuisten yhtyeitten levykansien tiedot ovat vain englanniksi – niitä kutsutaan vielä nimellä ”liner notes”. Instrumentaalikappaleita saatetaan nimetä englanniksi ja joskus jopa yhtyeitä. Kaustisen kansanmusiikkijuhlien virallinen nimi on yksikielisesti englanniksi Kaustinen Folk Music Festival. Työpajojen ja katselmuskonserttien sijaan siellä järjestään workshoppeja ja showcaseja. Ja tietysti uudehko facebook-ryhmäkin on nimeltään My Kaustinen, eikä esimerkiksi Mun Kaustinen – tai vaikkapa monikielisesti Minun Kaustinen / Mitt Kaustby / My Kaustinen. Merkkimääräraja ei ainakaan tulisi vastaan. Perinnearkkujamienkin facebook-tapahtumien otsikot ehtivät joksikin aikaa muuttua muotoon Finnish folk music jam session, kunnes ne noin puolen vuoden jälkeen onneksi palautettiin alkuperäiselle nimelleen. Minun on hyvin vaikea kuvitella, että esimerkiksi kymrintai baskinkieliset kansanmusiikin ammattilaiset, harrastajat, tapahtumajärjestäjät tai levykustantajat voisivat tehdä edellä mainitun kaltaisia kielivalintoja omassa maassaan siitä huolimatta, että nämä kielet ovat yleisesti ottaen omilla puhuma-alueillaan heikommassa asemassa kuin suomen kieli Suomessa. Galician Santiago de Compostelassa puolestaan osallistuin kerran yleisönä konserttiin kaupungin paraatipaikalla, jossa parveilee ulkomaalaisia matkailijoita moninkertaiset määrät verrattuna Helsinkiin ja Etno-Espaan. Paikallinen alkuperäiskieli galego on menettänyt asemansa kaupungin asukkaidenkin pääkielenä, mutta silti paikalliset kansanmusiikin supertähdet eivät juontaneet sanaakaan millään muulla kielellä kuin galegoksi. Toinen konsertissa esiintynyt yhtye oli Skotlannista, ja jopa he olivat kääntäneet tai käännätyttäneet galegoksi osan omista juonnoistaan, jotka sitten lukivat yleisölle paperista. Kansainvälisyys ei automaattisesti edellytä luopumista omasta kielestä, ei silloinkaan kun oma kieli on suomea pienempi kieli. Kielivalinta on aina myös arvovalinta ja voisi kuvitella, että kansanmusiikkikentällä jos missä tämä ymmärrettäisiin. Toivottavasti tulevaisuudessa myös Suomen kansanmusiikkikentällä. Kirjoittaja on kansanmusiikin harrastaja, kielitieteilijä ja valmistunut maisteriksi pääaineenaan suomalais-ugrilainen kielentutkimus. W . N ou ro
18 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Y htye sai alkunsa Pohjankartanon laulupelimanniryhmästä, jossa soittivat Jouko Maijala , Pekka Turunen , Jaakko Isokoski ja Jorma Tähtinen . Hieman myöhemmin tuli mukaan Pekka Kähkönen ja nuori Minna Siitonen . Yhtyeen nimen Jouko keksi sanakirjasta, kun oli harrastanut viron kieltä jo vuosikymmeniä. Viron innostus oli alkanut jo lapsena. – Ensimmäinen Viroon liittyvä muistikuva on lastennäytelmässä 1940-luvulla huudettu ”elakuu, elakuu!” Isä sanoi, että se on viron kieltä, Jouko Kertoo. Varsinaisesti tajunnan räjäytti Ants Oraksen kirja Viron kohtalonvuodet Viron kansan vaiheet vv. 1939-1944, vuonna 1956. Veljeskansan kohtalo kosketti ja siitä alkoi innokas viron opiskelu. 1960-luvun alussa Jouko pääsi töihin tulliin. Kun satamaan tuli Panaman lipun alla seilaava pakolaisvirolainen laiva, hän meni haastelemaan.– Minut vietiin kabiiniin, hytin ovi laitettiin kiinni ja alettiin vapauttamaan Viroa, Jouko muistelee. Neuvostoliiton aikana tuli Virossa käytyä useammankin kerran ja pelimanniporukallakin ensimmäisillä Harku-kantrifestivaaleilla. Jouko alkoi ujuttamaan pelimanniporukan ohjelmistoon myös virolaista musiikkia ja siitä tuli ohjelmarunko myös Kassiahastukselle. Jouko käänsi lauluja suomeksi ja myös suomalaisia lauluja viroksi. Koko yhtyeen elinkaaren ajan on ohjelmisto koostunut puoleksi virolaisesta, puoleksi suomalaisesta kansanmusiikista. Myöhemmin mukaan tuli myös Pekka Kähkösen sävellyksistä. Heti yhtyeen alkutaipaleella, 90-luvun alun lamavuosina Pekat saivat idean ryhtyä puuhaamaan Amerikan reissua. Turusen Pekalla oli tuttuja meren toisella puolen ja niin saatiin kutsu Minnesotaan Duluthin Finnwest-festivaalille 1992. Palkkioita ei juuri ollut luvassa ja niinpä oli ryhdyttävä keräämään matkakassaa. Mukaan pyydettiin myös edesmennyttä Matti Partasta . Kun hän ei päässyt, käännyttiin Matin ideasta Heikki Lahden puoleen. Heikki innostui asiasta, olihan Kassiahastuksen pelimannit tuttuja Pelimannipäiviltä ja osasivat jo Heikin ohjelmistoa. Matkakassaa kartuttamaan tehtiin vielä kasetti myytäväksi. Eero ja Heikki Lahden kanssa äänitettiin parissa päivässä kaksikymmentä kappaletta. Reissusta, jolla olivat myös puolisot mukana, tuli ikimuistoinen monine keikkoineen. Erityisesti keikka Wisconsin Oulu-nimisessä kaupungissa ja eksyminen soittamaan rankkaan punaniskojen kantribaariin naurattavat vieläkin. Reissun jälkeen yhteistyö Heikin kanssa ei jatkunut kuin satunnaisilla jamisoitoilla, mutta ahkera keikkailu jatkui – pääasiassa Pohjois-Suomessa. Kun Pekoista toinen oli kenkäkauppias ja toinen töissä mainostoimistossa, ideoitahan löytyi. Erään kerran Kassiahastus tarjosi ja sai läpi useamman kappaleen Vaasan Suomalaisen Säästöpankin radiomainoksiin. Tuohon aikaan oli yhtyeessä myös Kosovosta Ouluun muuttanut viulisti ja kitaristi Menan Kiseri , joka toi oman erikoisalansa, makedonialaisen kansanmusiikin vaikutteita. Toisen kerran saatiin aikaan sopimus Hartwallin kanssa pohjoisen hiihtokeskuksiin ja baareihin. Aina kun Hartwall sai sopimuksen ravintolan kanssa, se laittoi avajaisiin soittamaan Kassiahastuksen – joka tosin esiintyi nimellä Kultakurun Vaskoolimiehet. Oulun panimon kanssa esiinnyttiin nimellä Panimo-orkesteri. Pääasia oli, että keikkaa piisasi eikä jano päässyt yllättämään. – Ei me huonosti soiteta nytkään, mutta kyllä Heikin ja Menanin aikana oli soitto tarkkaa, siunailee Pekka Kähkönen. Menan oli aloittanut viulunsoiton kolmen vanhana ja Heikki tunnettiin armottomana harjoittelijana ja tarkkana pedagogina. Heikin soittokavereiden vihjeestä ohjelmistoon otettiin myös USA:n suomalaisen musiikin ystäviin uppoavia vanhoja iskelmiä. Amerikan reissuja ei Kassiahastus ole tehnyt sen koomin, mutta Viro on tullut tutuksi. 1990-luvulla vierailut olivat satunnaisia, mutta vuosituhannen vaihteesta lähtien jokavuotisia eri festivaaleilla. Euroopassa keikkareissuilla on käyty myös Saksassa ja Puolassa. Jokainen reissu on kirjattu tarkkaan Joukon 1970-luvun alusta asti pitämiin vironkielisiin päiväkirjoihin. Nykyään keikkoja on harvemmin, mutta menneenä kesänäkin tehtiin perinteinen Viron reissu ja kuvattiin sarja videoita muun muassa Virtuaali-Kaustiselle. Kassiahastusta YouTubessa: shorturl.at/opxy2 Persoonallinen Pelimanniyhtye Kassiahastus: Oulussa soitetaan krapulassa Viron kieleen on lainattu saksasta sana Katzenjammer eli kissan vaikerrus tai ahdistus. Krapulaa tarkoittava sana Viroksi on kassiahastus. Kassiahastus on myös kansanmusiikin ystäviä kolme vuosikymmentä ilahduttanut yhtye Oulusta. Pi rjo M ai ja la Kassiahastuksen nykyinen kokoonpano: istumassa Veli-Matti Moilanen, bassoukulele (vas.), Olavi Niemi kitara, Jouko Maijala, strumstick, laulu, Pekka Kähkönen, kitara, mandoliini, huuliharppu, Jaakko Isokoski, mandoliini, Hannu Ervasti, haitari ja seisomassa Samuli Karhu, viulu, Raimo Kauppila, kontrabasso ja Mika Matilainen, rummut. Sauli Heikkilä
19 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 • PELIMANNI-LIITE 19 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 • PELIMANNI-LIITE Kansanmusiikki-lehden liite 3 • 2020 M iksi Georg Malmsténin Nikkelimarkkaa hoilaavat kaikki Kaustisen leirinuotiolla, mutta köyhälle kansalle ei kelpaa veli-Eugenin Vähittäismaksulla, vaikka sekin on valitettavan tuttu kauppatapa tämän päivän hyvinvointi-Suomessa? Miksi Eugen Malmsténin rallattelemasta Ryyppy-Pekan jenkasta ei tullut sellaista kestosuosikkia kuin Dallapé-klassikoihin kuuluvasta Kaksi kolpakkoa -foxista? Tämäntapaisia pohdintoja on tullut mieleen, kun YouTube on antanut ennen kokemattomat ja suorastaan rajattomat mahdollisuudet kuunnella viimeisen vuosisadan aikana äänitettyä musiikkia. Seikkaillessa tallenteiden bittiavaruudessa vastaan tulee paljon tuttua, mutta vielä enemmän tuntematonta musiikkia. 1960-luvulla Dallapé-herätyksen saaneena olen ollut erityisen ihmeissäni, miten mainiota musiikkia Eugen Malmstén ja hänen Rytmi-Pojat -orkesterinsa soitti ja äänitti samaan aikaan, kun veli-Georg kiersi Dallapén kanssa ympäri valtakuntaa 30-luvun nuoria suomalaisia hurmaamassa. Samankaltainen musiikki, samat säveltäjät ja sanoittajat ja joskus jopa samat soittajat: miksi Dallapésta tuli legenda, joka tänä vuonna tulee jo 95 vuoden korkeaan ikään, mutta suomalaisen kevyen musiikin eturintamassa kulkeneet Rytmi-Pojat eivät ole koskaan saavuttanet sitä asemaa, joka niille tämän päivän musiikillisessa katsannossa kuuluisi? Dallapén tarinassakin on omat paradoksaaliset piirteensä, joista keskeisin liittyy politiikkaan. Talvisotaa edeltäneet itsenäisyyden kaksi vuosikymmentä ovat jääneet historiaan ”valkoisena Suomena”, jolloin vuoden 1918 kansalaissodan hävinnyt punainen puoli joutui elämään varsin ahtaalla. Dallapén rakentajan Martti Jäppilän tausta entisenä punakaartilaisena ja Hennalan vankina oli tiedossa. Tanssilavoilla ja radiotten ääressä sillä tiedolla ei ollut kuitenkaan merkitystä,kun musiikki oli maistuvaa ja reipas foxi sai tanssijalan vippasemaan. Ja hämmästyksen sormi ihmetyksen suussa saatiin seurata hanuristi Viljo Vesterisen tai ksylofonisti Eino Katajavuoden taiturimaista työskentelyä. Paljolti Dallapén suosio perustui myös ahkeraan jalkatyöhön – tai olihan orkesterilla käytössään oma keikkabussi niin, että vain orkesterin johtajan Jäppilän sanottiin kovana urheilijana jättäytyneen juoksemaan sen perässä. Vuosittaiset pitkät kesäkiertueet eri puolille valtakuntaa keräsivät kuulijoita yhteen kuin mitkäkin festivaalit tässä maailmanajassa. Dallapéta kymmentä vuotta nuoremmilla Rytmi-Pojilla ei ollut poliittisia rasitteita, vaan yhtyeen koonnut Cecil Backmanson sai mukaan aikansa parhaita tanssisoittajia, helsinkiläisissä kokoonpanoissa harjaantuneita puhaltajia. Julkisuuttakin oli tarjolla heti alusta pitäen, koska jazziin innostuneen Rytmilehden toimittajan Cecil Backmansonin kokoamam ryhmän oli tarkoitus tuoda amerikkalaishenkistä rytmimusiikkia suomalaisille ennen muuta Yleisradion välityksellä; siksi yhtyeen nimikin oli ensiksi Rytmin Radio-pojat, mistä se nopeasti lyheni lopulliseen muotoonsa ennen hajoamistaan vuonna 1938. Radion ja helsinkiläisravintoloiden Rytmi-Poikien soittoa kuultiin myös muutamissa silloisissa suomalaisissa elokuvissa. Jos oli olivat Georg Malmstén ja hänen Dallapeensa uutteria levyttäjiä, kovaa tahtia pitivät Eugen ja hänen Rytmi-Poikansa. On laskettu, että joinakin vuosina Eugenilta kappaleita valmistui jopa enemmän kuin viisi vuotta vanhemmalta isoveljeltä. Pitkässä juoksussa ”Molli-Jori” toki otti selkeän etumatkan liki tuhannella levytyksellään, mutta yli viiteensataan ylsi pitkällä urallaan myös aina 86 vuoden ikään ehtinyt Eugen. Nyt jälkikäteen kuunneltuina Eugenin ja Rytmi-Poikien äänitykset olivat verrattoman nautinnollista kuunneltavaa eivätkä jääneet laadultaan missään nimessä jälkeen markkinoita hallinneesta Dallapéstä. Päinvastoin, jo 1930-luvun puolivälissä Rytmi-Pojat ja Eugen esittivät senkaltaista puhaltimiin painottunutta big band-musiikkia, johon Dallapé siirtyi vasta vuosikymmenen lopulla amerikansuomalaisen Bruno Laakon tullessa orkesterin johtoon. Juuri tästä juontuivat ehkä Eugen Malmsténin ja Rytmi-Poikien ongelmat: suuressa maailmassa he olisivat olleet eturivin soittajia, mutta talonpoikaisessa, maanviljelyksestä leipänsä ottavassa Suomessa he soittivat liian kaupunkilaisesti, ”helsinkiläisen herraskaisesti”. Ei auttanut, että sävelmiä Rytmi-Pojille tehtailiEi ole hyvä olla aikaansa edellä Seppo Kononen Eugen Malmstén ja Rytmi-pojat. Ruutukaappaus YouTube-videosta. Miksi jokainen peruspelimanni tuntee viehätystä vielä nyt, yli kahdeksan vuosikymmenen jälkeen Georg Malmsténin Heili Karjalasta -foxiin, mutta miksi veli-Eugenin samoihin aikoihin levyttämä foxi Karjalan mailla ei noussut koskaan sellaiseksi suuren yleisön suosikiksi, että sitä hyräiltäisiin ja sen tahdissa tanssittaisiin vielä kolmekin sukupolvea myöhemmin?
20 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 20 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Uudenmaan nurkka Kummallinen kesä avautui hieman elokuussa. Kesällä pelimannien somepostauksissa näkyi enimmäkseen herkkulautasja auringonlaskukuvia. Yksittäisiä piha-ja puistosoitoja oli harvakseltaan pääkaupunkiseudulla. Kansallispukuja on tuuleteltu Seurasaaressa ja Espan puistossa. Loppukesän terassissoitoissa Helsingin Musiikkitalossa esiintyi kansanmuusikoitamme. Timo Alakotilan organisoimassa Hyvinkään Kaukas Elofolkissa oli elävää, laadukasta kansanmusiikkia. Mikko H. Haapoja jouhikkoineen kokosi ”Kaupunkipuistojen orkesterin” kansanmusiikin ammattilaisista soittamaan pienen festarin Helsingin Teurastamolla. Seurasaari Soi -tapahtuma striimattiin nettiin, mutta virolaisen kuoron kera pääsi laulamaan ihan livenä puistopiknikille. Helsingin juhlaviikkojen viikonlopussa musiikki soi sisäpihoilla. Kuultiin mm. blueskitaristi Erja Lyytistä , Topi Sahaa ja Mimmejä. Elävän musiikin ja yhteissoiton tarve on suuri. Vantaalaisen palvelutalon pihalle Orivesi All Stars kokoontui monikymmenpäisenä joukkona ilahduttamaan asukkaita. OAS pitää pienryhmille pitkin syksyä kursseja. ”Eteläiset ”harjoittelevat 23.-25.10. pienryhmissä Vuosaaren Merimieskirkolla. VirtuaaliKaustinen oli hienosti toteutettu viikko. Olipa mukava kuulla uusmaalaisten Trio Kolme M:n taitavaa soitantaa (Maarit Aarvala , kantele, Martti Laulaja , basso ja Matti Ylitalo , huuliharppu) sekä myös pitkään Kaustisella esiintyneitä Spelareita. Helsingin pelimannit tuottivat hienon videonsa yksittäisinä äänityksinä kodeissa. Kansanmuusikot tekivät kesällä melkoisen digiloikan. Kaustisen viikolla oli valittavana kiinnostavia musiikkikokoonpanoja lähes 350 videolla ympäri Suomen, kiitos! Mutta voi, aika totista sakkia on pelimannikansamme. Onko niin, että kamera pelottaa enemmän kuin yleisö! Striimauksiinkin tarvittaisiin lavakarismaa! Koronahysteriasta ja pandemia-aaltoilusta huolimatta on tehtävä toimintasuunnitelmia. Opistojen toiminta käynnistyy pikkuhiljaa. Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistys toteuttaa 10.10. Vuosaaren Merikeskuksessa Aleksin Syyssoiton. Kuulemme Aleksis Kiven lauluja sooloesityksinä ja Sibbo Spelmanslagin pelimannit sekä Helsingin pelimannit tuovat konserttiin oman monipuolisen ohjelmistonsa. Yleisömäärä on tietysti rajoitettu turvavälein. Vantaan Kaamospelit juhlistavat 30-vuotista toimintaansa taiteellisen johtajansa J.P. Piiraisen ohjaamana. (www. kaamospelit.fi). Pääkonsertti on Martinuksessa 7.11. Konsertissa esiintyvät Frigg ja Progmatics. Lauantain Iltapäivän kansanmusiikkikursseilla Tikkurilassa Viertolan koululla Jari Komulaineen ohjaa yhteissoittoa ja Anja Hinkkanen luotsaa pelimannilaulajien ohjelmistokurssia. Erikoisuutena järjestämme kansanomaisten tanssien kurssin Riina Hosion johdolla vuoden teeman mukaisesti. Ilmoittautuminen 1.11.mennessä sähköpostilla allekirjoittaneelle saadaksesi nuotit ohjeistuksineen etukäteen. (anja.hinkkanen@ gmail.com) Ja kuten arvaatte , kaikki tämä valtiovallan ohjeiden ja koronatilanteen mukaisesti. Syysunelmin Anja Hinkkanen vat Valto Tynnilän ja Hannes Konnon tapaiset Dallapé-yhteyksistä tutut nimet, kun puhaltimin soitettuna nuo kappaleet kuulostivat vierailta Vesterisen hanurin rinnalla.Musiikin ammattilaiset tietenkin ymmärsivät Rytmi-Poikien ja Eugenin taidot, ja joskushan kaksi valtaorkesteria intoutuivat soittamaan jopa yhdessä. Kansansuosikki Georg Malmsténin kerrotaan surreen, etteivät suomalaiset ymmärtäneet hänen pikkuveljensä arvoa enempää laulajana kuin Louis Amrstrongia esikuvanaan pitäneenä trumpetin soittajanakaan. Ja kun veljeä ei jätetä, Molli-Jori ryhtyi apumieheksi: hän rustasi Eugenille Kohtalokkaan samban, minkä loppu onkin sitten historiaa. Rytmikäs laulu kovaonnisesta Kalle Tappisesta upposi kuin häkä Suomen tanssivaan kansaan, takasi Eugen Malmsténille leivän koko hänen loppuelämäkseen – ja mielelläänhän sitä soittelevat myös tämän päivän vanhat pelimannit. Eugenin omista sävellyksistä elämään on jäänyt vain tunnelmallinen Muistatko metsätien. Hyvähän tämä Kohtalokas samba on, en sitä kiellä. Oman sielunne ylösrakennukseksi suositan silti, että menette YouTubeen ja haette sitä aitoa ja alkuperäistä Eugen Malmsténia ja Rytmi-Poikia. Tulette hämmästymään. OAS koronakeikalla Myyrmäessä. H an ne La ak ko ne n Muistoja Heikki Lahdesta? Kerään tekeillä olevaan kirjaan soittajakavereitten, ystävien ja yleisön muistoja edesmenneestä mestaripelimannista Heikki Lahdesta. Jaa omasi sähköpostilla tai kirjeitse: lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Halkosuontie 93 A, 00660 Helsinki Sauli Heikkilä, 045 6711868