Avun Maailma 01/2024 - Lehtiluukku.fi

1 2024 Avun maailma on myös Veripalvelun lehti SUOMEN PUNAISEN RISTIN LEHTI | FINLANDS RÖDA KORS TIDNING Hjälpens värld Verenluovutus sujuu bussissa Blodgivning i en buss Reijo Ronkasen elämä hälytysajossa Ystävä piristää Punainen Risti yhdisti Tiinan ja Meerin En vän piggar upp Röda Korset förde samman Tiina och Meeri AM1_2024_alkuosa.indd 1 AM1_2024_alkuosa.indd 1 30.1.2024 15.45 30.1.2024 15.45
Ystävätoiminta vaikuttaa YKSINÄISYYS ON SUOMESSA hälyttävän yleistä. Punaisen Ristin yksinäisyysbarometrin mukaan noin neljännes kokee yksinäisyyttä vähintään ajoittain. Punaisen Ristin ystävät tavoittavat vuosittain noin 25 000 ihmistä. Monet heistä kokevat yksinäisyyden raskaaksi, ja monella on vähän sosiaalisia suhteita. Halusimme selvittää, mikä vapaaehtoistoimintamme merkitys on heille. Kysyimme yli neljältäsadalta ystävätoiminnan asiakkaalta, mitä he ajattelevat yksinäisyydestä ja Punaisen Ristin ystävätoiminnasta. Tulos osoittaa, että Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminta on vaikuttava vapaaehtoistoiminnan muoto, joka pystyy tarjoamaan ratkaisuja yksinäisyyden ongelmaan Suomessa. Vastaajista lähes joka kymmenes kertoo, että he eivät vaihda kuulumisia kenenkään muun kuin vapaaehtoisen ystävän kanssa. Ystävätoiminnan koki tärkeäksi tai erittäin tärkeäksi 70 prosenttia asiakkaista ja 67 prosenttia koki vapaaehtoisen ystävän tapaamiset mieltä virkistävinä ja odotettuina. Perinteisesti vapaaehtoinen ja ystäväasiakas ovat kohdanneet kasvokkain, mutta verkkoystävätoiminta yleistyy nopeasti. Saimme nyt ensimmäistä kertaa tarkempaa tietoa verkossa tapahtuvasta vapaaehtoistyöstä. Vastausten perusteella tavoitamme verkossa tehtävällä ystävätoiminnalla syvemmässä yksinäisyydessä olevia ihmisiä kuin kasvokkain. Yksinäisyyden torjuminen on laaja yhteiskunnallinen haaste, johon tarvitaan poliittista päätöksentekoa ja yhteiskunnan laajaa huomiota. Vapaaehtoisuuden rooli on keskeinen, mutta yksinäisyyden vähentämisen vastuu ei voi levätä pelkästään vapaaehtoisten ja järjestöjen harteilla. Punaisen Ristin ystäväksi pääsee helposti. Ystävänpäivän ympärillä järjestetään monia tapahtumia ja koulutuksia, joten nyt on hyvä aika lähteä mukaan! Vapaaehtoisena ystävänä toimiminen ei ole vain avun antamista, vaan myös rikastuttava ja palkitseva kokemus. Suomen Punaisella Ristillä on noin 72 000 jäsentä, noin 440 paikallisosastoa ja 12 piiriä. Puheenjohtaja on Elli Aaltonen ja pääsihteeri Eero Rämö. Jäsenmaksu: 20 euroa, nuorisojäsenet 10 euroa, ainaisjäsenet 300 euroa. Jäsenmaksutilin numero: FI30 5000 0120 4156 81. Kotimaassa: mm. ystävätoiminta, ensiapuryhmät, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinaatio, nuorisoryhmät, ensiapuja muu koulutus. Kotimaan toiminnan lahjoitustili: FI29 5000 0120 4156 99. SPR Veripalvelu: 115 000 verenluovuttajaa. Veripalvelukeskus: Kivihaantie 7, 00310 Helsinki, p. 029 300 1010. Maailmalla: varoja, avustustyöntekijöitä ja tarvikkeita katastrofien uhreille sekä kehitysyhteistyötä. SPR:n katastrofirahaston varat käytetään kansainväliseen ja kotimaan apuun: lahjoitustili FI52 5000 0120 4156 73. Punainen Risti on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, ja sen tehtävänä on lievittää ihmisten hätää kaikkialla maailmassa. 192 maan kansallisten järjestöjen yhdyssiteenä toimii Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto. Punaisen Ristin kansainvälinen komitea auttaa sotien uhreja sekä toimii puolueettomana välittäjänä. punainenristi.fi veripalvelu.fi 4 Ristiin rastiin Vapaaehtoiset apuna itärajalla Nälkäpäivä kokonaistulos selvillä Punaisen Ristin somevuosi Veripalvelu uusiin tiloihin Vantaalla 6 Ystäviä isoilla kirjaimilla 9 Kaveritaidot kunniaan 10 Ystäväkerho on viikon kohokohta 11 Ystävätoiminta palkitsee tekijänsä 12 Rasismi satuttaa syvältä 14 Luovuttajia bussissa 18 Nuorten huolet otettava vakavasti 20 Reijo Ronkanen kasvoi auttajaksi 26 Uusia alkuja Sierra Leonessa 29 Ristikko 46 Vuosien takaa AVUN MAAILMA HJÄLPENS VÄRLD 1/2024 8.2.2024 Suomen Punaisen Ristin lehti / Finlands Röda Kors tidning Kansikuva/Pärmbild: Leena Koskela Julkaisija/Utgivare: Suomen Punainen Risti, Tehtaan katu 1 a, PL 168, 00141 Helsinki/ Finlands Röda Kors, Fabriks gatan 1 a, BOX 168, 00141 Helsingfors p. 020 701 2000 Päätoimittaja/Chef redaktör: Ilpo Kiiskinen Toimitussihteeri/Redaktionssekreterare: Kimmo Holopainen p. 020 701 2229, kimmo.holopainen@punainen risti.fi Taitto: Suomen Punainen Risti, viestinnän palvelut Översättning: Sarax Converto & Scribo Ilmoitusmyynti: TJM-Systems Oy/ Antero Viinikainen ja Auli Lepistö p. 050 530 6978 Osoitteenmuutokset ja peruutukset/ Adressförändringar och annulleringar: jasenrekisteri@punainenristi.fi Muut yhteydenotot/Andra kontakter: avunmaailma@punainenristi.fi Paino/Tryckeri: PunaMusta Oy Levikki: noin 80 000 Tilaushinta/Beställningsavgift: 22 € ISSN 1796-1572 Aikakausmedia ry:n jäsen Vänverksamheten funkar ENSAMHET ÄR ALARMERANDE vanligt i Finland. Enligt Röda Korsets ensamhetsbarometer känner sig ungefär var fjärde finländare ensam åtminstone ibland. Röda Korsets frivilliga vänner når årligen cirka 25 000 människor. Många av dem upplever ensamheten som en tung börda och många har få sociala relationer. Vi ville ta reda på vilken betydelse vår frivilligverksamhet har för dem. Vi frågade över fyrahundra av vänverksamhetens klienter hur de tänker kring ensamhet och Röda Korsets vänverksamhet. Resultatet visar att Finlands Röda Kors vänverksamhet är en effektiv form av frivilligverksamhet som kan erbjuda lösningar på ensamhetsproblemet i Finland. Närmare en av tio respondenter uppger att de inte talar med någon annan än sin rödakorsvän om hur det står till. Vänverksamheten var viktig eller mycket viktig för 70 procent av kunderna, medan 67 procent uppgav att mötet med rödakorsvännen piggade upp och var något de såg fram emot. Traditionellt har den frivilliga och vänklienten träffats ansikte mot ansikte, men det blir allt vanligare med onlinevänverksamhet. För första gången fick vi nu närmare information om det frivilligarbete som sker online. Svaren visar att vi genom vänverksamhet på nätet når människor som är djupare ensamma än de vi träffar fysiskt. Att motverka ensamhet är en omfattande samhällelig utmaning som kräver politiska beslut och bred uppmärksamhet i samhället. Frivilligrollen är viktig, men ansvaret för att minska ensamheten kan inte ligga bara på volontärer och organisationer. Det är lätt att bli rödakorsvän. I samband med vändagen ordnas många evenemang och utbildningar, så nu är det läge att engagera sig! Att vara en frivillig rödakorsvän är inte bara att hjälpa andra, det är också en berikande och givande upplevelse. ILPO KIISKINEN PÄÄTOIMITTAJA CHEFREDAKTÖR 30 Korsord 31 Kors och tvärs Frivilliga hjälper vid östgränsen Hungerdagens helhetsresultat klart Röda Korsets år på sociala medier Nya lokaliteter för Blodtjänst i Vanda 34 Vän med stora bokstäver 37 Kompiskunskaper till heders 38 Vänklubben är veckans höjdpunkt 39 Vänverksamheten ger så mycket 40 Blodgivare på bussé 42 Omstart i Sierra Leone 44 Svensk resumé Rasism skadar på djupet Ungas problem måste tas på allvar 46 Åren går K U VA B EN JA M IN S U O M EL A Sisällys ? Innehåll Pääkirjoitus ? Editorial AM1_2024_alkuosa.indd 2 AM1_2024_alkuosa.indd 2 30.1.2024 15.45 30.1.2024 15.45
18 OMANA ITSENÄ OSAKSI YHTEISKUNTAA Jenni Kallion mukaan nuorilta odotetaan kohtuuttomia. 20 OLEMME TÄÄLLÄ TOISIAMME VARTEN Reijo Ronkanen teki 40 vuoden uran auttajana ja jaksaa yhä. 26 KOHTI VALOISAMPAA TULEVAISUUTTA Christiana Johnny palasi opin tielle Punaisen Ristin tuella Sierra Leonessa. 14 LUOVUTUSBUSSI TULEE LUOVUTTAJAN LUO Verenluovutusbussi on saanut innostuneen vastaanoton. A IN O VÄ Ä N Ä N EN Finlands Röda Kors har cirka 72 000 medlemmar, 440 lokalavdelningar och 12 distriktsorganisationer. Ordförande är Elli Aaltonen och general sekreterare Eero Rämö. Medlemsavgift: 20 euro, ungdomsmedlem 10 euro, ständiga medlemmar 300 euro. Medlemsavgifts konto: FI30 5000 0120 4156 81. FRK i hemlandet: vänverksamhet, första hjälpengrupper, kontaktlänk till den frivilliga räddningstjänsten, ungdomsgrupper, utbildning i första hjälpen. Bidrag till hemlandsverksamheten: FI29 5000 0120 4156 99. Blodtjänst: 115 000 blodgivare. Blodtjänstcentralen: Stenhagsv. 7, 00310 Helsingfors, tel 029 300 1010. FRK utomlands: pengar, personalbistånd och förnödenheter vid katastrofer, utvecklingssamarbete. FRKs katastroffonds medlen används till biståndsarbete utomlands och i Finland. Konto: FI52 5000 0120 4156 73. Röda Korsets uppgift är att lindra den mänskliga nöden överallt i världen. Organisationen är politiskt och religiöst obunden. Medlemsföreningar i 192 länder. Kontaktlänken är Internationella rödakorsoch rödahalvmånefederationen. Internationella rödakorskommittén bistår krigsoffren och verkar som opartisk medlare. rodakorset.fi blodtjanst.fi M A T T I R A JA L A P E TR I M U LA R I K IM M O H O LO PA IN EN ? KÄÄNNÄ ? AM1_2024_alkuosa.indd 3 AM1_2024_alkuosa.indd 3 30.1.2024 15.45 30.1.2024 15.45
4 M IR V A H E LE N IU S V IL LE S A L M IN E N Ristiin rastiin Avun maailma 2/2024 ilmestyy 25. huhtikuuta. SUOMEN PUNAINEN RISTI avusti viranomaisia vuodenvaihteen molemmin puolin itärajan yli saapuneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa. Punaisen Ristin vapaaehtoiset toimivat raja-asemilla Rajavartiolaitoksen pyynnöstä tarjoten tulijoille mm. ensiapua, terveystarkastuksia sekä lämmintä juomaa ja ruokaa. Tilanne Suomen ja Venäjän välisellä rajalla kärjistyi viime marraskuussa, kun Suomeen alkoi saapua aiempaa suurempia määriä turvapaikanhakijoita itärajan kautta. Venäjän muuttunut rajakäytäntö nähtiin laajasti tahallisena häirintänä, varsinkin kun raportit kertoivat Venäjän viranomaisten tietoisesti ohjaavan kolmansien maiden kansalaisia raja-asemille ilman asianmukaisia matkustusasiakirjoja. Vastauksena tilanteeseen Suomen hallitus rajoitti ensin rajanylityksiä ja lopulta sulki itärajan henkilöliikenteeltä kokonaan. Suomen Punainen Risti avusti viranomaisia ennen rajan sulkeutumista Niiralan, Raja-Joosepin, Sallan ja Vartiuksen raja-asemilla. Operaatioon osallistui parikymmentä Punaisen Ristin ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vapepan vapaaehtoista ja työntekijää, jotka tarjosivat apua reilulle kahdelle sadalle ihmiselle. Punaisen Ristin maahanmuuttotyön yksikön päällikkö Erja Reinikainen kertoo, että Punainen Risti on valmiina tukemaan viranomaisia Suomeen saapuvien ihmisten perustarpeisiin vastaamisessa myös jatkossa. Erilaisiin poikkeustilanteisiin varautuminen on osa Punaisen Ristin valmiutta. – Ihmisten perustarpeisiin vastaaminen ja humanitaarisen avun antaminen ovat Punaisen Ristin perustyötä. Poikkeuksellisiin tilanteisiin valmistaudutaan etukäteen kouluttautumalla ja harjoittelemalla säännöllisesti yhdessä viranomaisten kanssa, Reinikainen sanoo. Punainen Risti muistuttaa, että jokaisella sitä tarvitsevalla on oikeus humanitaariseen apuun riippumatta heidän oikeudellisesta tai yhteiskunnallisesta asemastaan. Vastuu ihmisten turvallisuudesta, hyvinvoinnista ja turvapaikkahakemusten käsittelystä on Suomessa viime kädessä aina viranomaisilla. KIMMO HOLOPAINEN Punainen Risti avusti viranomaisia itärajalla Viranomaisten työn tukeminen kuuluu Suomen Punaisen Ristin perustehtäviin. PUNAISEN RISTIN ja Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun Vapepan vapaaehtoiset tukivat viranomaisia maahantulijoiden vastaanotossa itärajalla. Hyvä Joulumieli jakoi 22 000 lahjakorttia Jouluaattoon päättynyt Hyvä Joulumieli -keräys jakoi joulun alla 22 000 lahjakorttia kotimaan vähävaraisille lapsiperheille. Suomen Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhdessä Ylen kanssa järjestämän keräyksen tuotot käytetään kokonaisuudessaan 70 euron ruokalahjakortteihin. – Lämmin kiitos kaikille, jotka olivat mukana tuomassa iloa heikommassa asemassa oleville perheille. Lahjakortin saaneiden palautteissa korostuu ilo siitä, että joku tuntematon on huomannut tarpeen ja halunnut auttaa. Taloudellisen avun lisäksi myös kokemus nähdyksi tulemisesta on tärkeä, Punaisen Ristin sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta sanoo. Hyvä Joulumieli -kampanja järjestettiin nyt 27. kerran. Keräyksen turvin on vuosien varrella jaettu vähävaraisille lapsiperheille yhteensä jo 420 500 lahjakorttia. HYVÄ JOULUMIELI -keräys tukee vähävaraisia perheitä. Apua Nepalin maanjäristyksen uhreille Suomen Punainen Risti on ohjannut katastrofirahastostaan 150 000 euroa maanjäristyksen uhreille Nepalissa. Maan länsiosan Jajarkotin ja Rukumin alueita marraskuussa koetellut maanjäristys jätti jälkeensä laajaa tuhoa ja noin neljännesmiljoona avuntarvitsijaa. Avun toimittaa perille Nepalin Punainen Risti yhdessä kansainvälisen Punaisen Ristin kanssa. Nepalin Punaisen Ristin hätäaputiimit ovat antaneet maanjäristyksen uhreille ensiapua, kuljettaneet loukkaantuneita sairaalaan, osallistuneet kadonneiden etsintöihin ja pelastustoimiin sekä jakaneet avustustarvikkeita. – Maanjäristys osui syrjäiselle vuoristoalueelle, jonka asukkaat ovat jo lähtökohtaisesti hyvin heikossa asemassa. Apua tullaan tarvitsemaan pitkään, jotta ihmiset pääsevät jaloilleen, kansainvälisen avun suunnittelija Sari Autio arvioi. AVM1_2024_alkuosa_uusi_25_1.indd 4 AVM1_2024_alkuosa_uusi_25_1.indd 4 30.1.2024 15.43 30.1.2024 15.43
? KÄÄNNÄ ? V E R IP A LV E LU Kantasolurekisterissä ennätysvuosi Ennätysmäärä potilaita sai vuonna 2023 kantasolusiirron Veripalvelun ylläpitämän Suomen Kantasolurekisterin kautta. Vuoden lopulla jo 66 vapaaehtoista oli luovuttanut kantasolujaan tuntemattomalle potilaalle, kun edellisvuonna heitä oli 43. Kantasolusiirrolla hoidetaan vaikeita verisairauksia kuten leukemiaa, ja siirto on käytännössä aina potilaan viimeinen toivo. Kantasolurekisterin osastonjohtajan Anne Arvolan mukaan ennätystahtiin on useita syitä. Rekisterissä on entistä enemmän luovuttajaehdokkaita, ja heidät myös tutkitaan aiempaa kattavammin jo Kantasolurekisteriin liittymisen yhteydessä. – Rekisteristämme yksinkertaisesti löytyy enemmän sopivia luovuttajia. Sen lisäksi luovuttajat ovat nopeasti käytettävissä ja luovutusjärjestelyt toimivat sujuvasti, Arvola summaa. JO O N A S B R A N D T Nälkäpäivän tulos kipusi 2,6 miljoonaan VUODEN 2023 Nälkäpäivä-keräyksen lopullinen tulos kohosi 2,6 miljoonaan euroon. Nälkäpäivän perinteinen lipaskeräys järjestettiin syyskuun lopussa, mutta keräykseen oli mahdollista osallistua lokakuun loppuun asti. Lahjoituksissa korostuivat tällä kertaa erityisesti yksityishenkilöiden tekemät lahjoitukset. Nälkäpäivänä kerätään varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, jonka turvin Punainen Risti auttaa kriisin kohdanneita ihmisiä sekä Suomessa että maailmalla. Koska varoja ei sidota etukäteen mihinkään tiettyyn avustuskohteeseen, niillä voidaan auttaa nopeasti siellä, missä apua kipeimmin tarvitaan. Katastrofirahaston varoilla vahvistetaan myös valmiutta ja varautumista esimerkiksi vapaaehtoisia kouluttamalla. – Maailmalla avun tarve on tällä hetkellä valtava erityisesti Gazan ja Israelin konfliktissa. Gazan siviilien tilanne on katastrofaalinen. Ihmisillä ei ole turvallista paikkaa, vedestä ja ruoasta on huutava pula, ja vesijohtoja viemäriverkostot ovat tuhoutuneet, Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski kertoo. – Katastrofirahastoon kerätyillä varoilla olemme voineet lähettää apua ja avustustyöntekijöitä tukemaan kansainvälisen Punaisen Ristin operaatiota Gazan auttamiseksi. KIMMO HOLOPAINEN Katastrofirahastoon lahjoitettuja varoja tarvitaan juuri nyt kipeimmin Gazassa. PUNAISELLA RISTILLÄ VILKAS SOMEVUOSI Suomen Punaisen Ristin kanavien suosio sosiaalisessa mediassa pysyi vuonna 2023 korkealla tasolla. Punaisen Ristin somejulkaisut keräsivät yhteensä Facebookissa, X:ssä (entinen Twitter), Instagramissa ja LinkedInissä noin 6,9 miljoonaa näyttökertaa. Kanavista selvästi suosituin oli edelleen Facebook, jolla oli yli neljä miljoonaa näyttökertaa. Toiseksi tavoittavimmaksi kanavaksi nousi Instagram (1,2 miljoonaa näyttökertaa) ennen X:ää ja LinkedIniä. Punaisen Ristin somejulkaisuja kommentoitiin yhteensä lähes 5 500 kertaa. NÄLKÄPÄIVÄ digitalisoituu, mutta lipaskeräyksen asemaa se ei uhkaa. Katukerääjät ovat jatkossakin kampanjan tehokkain mainos. Verenluovutus muutti Vantaalle Veripalvelun uusin verenluovutuspiste avasi ovensa tammikuun puolivälissä Vantaalla. Toimitilat sijaitsevat kauppakeskus Jumbo-Flamingon toisessa kerroksessa viihdekeskuksen puolella. Jumbo-Flamingon verenluovutuspisteessä voi luovuttaa verta, verihiutaleita ja helmikuun lopusta lähtien myös plasmaa. Tiloihin muuttaa myös Etelä-Suomen liikkuvan veripalvelutoimintamme tukikohta. Jumbo-Flamingon toimipisteen avautumisen myötä Veripalvelulla on pääkaupunkiseudulla kolme kiinteää verenluovutuspistettä, joista yksi sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Sanomatalossa ja yksi Espoossa Iso Omenan kauppakeskuksessa. Verenluovutus Helsingin Kivihaassa päättyi Vantaan toimipisteen avaamisen yhteydessä. VERIPALVELU tulee lähelle luovuttajia. 68 215 JÄSENTÄ kuului vuodenvaiheessa Suomen Punaiseen Ristiin. Uusia jäseniä järjestöön liittyi vuoden aikana 2 442 henkeä. LÄHDE: SPR:N JÄSENREKISTERI 5 AVM1_2024_alkuosa_uusi_25_1.indd 5 AVM1_2024_alkuosa_uusi_25_1.indd 5 30.1.2024 15.43 30.1.2024 15.43
6 PARSONRUSSELINTERRIERI Edi ja Tiina Kaakkolahti (vas.) ovat tulleet tervehtimään Meeri Sahlmania. Ystävänpäivä – Kun saat ystävän AM1_2024_alkuosa.indd 6 AM1_2024_alkuosa.indd 6 30.1.2024 15.46 30.1.2024 15.46
7 KÄÄNNÄ ? ? 7 "Ystävykset soittelevat ahkerasti." KÄÄNNÄ ? Ystävä isoilla kirjaimilla Meeri Sahlman ja Tiina Kaakkolahti tapasivat toisensa Suomen Punaisen Ristin ystävävälityksen kautta. Vaikka ystävyyttä on takana vasta muutama vuosi, he ovat ehtineet kokea yhdessä jo paljon. TEKSTI ILKKA OLKKU KUVAT LEENA KOSKELA – Olin vuonna 1994 tuossa naapurissa Hakunilassa ottamassa ravintolassa yhtä paukkua ennen tansseihin lähtöä, kun ääni takanani sanoi ”God dag”. Minä käännyin katsomaan, ja se oli siinä, Sahlman kertoo. Illasta alkoi 20 vuotta kestänyt yhteinen taival. Parin mielipuuhaa oli erityisesti matkustelu, ja he ehtivätkin tehdä Sahlmanin laskujen mukaan 33 reissua. – Tämäkin on matkaltamme Pariisista, Sahlman näyttää kaulassaan olevaa huivia. Mies menehtyi syöpään kymmenen vuotta sitten. Koira reppuun ja menoksi Kahviveden kiehuessa Tiina Kaakkolahti , 56, kattaa tarjoiluja pöydälle. Kaakkolahti on kotoisin Jyväskylästä, mistä hän päätyi Turussa opiskelun kautta Helsinkiin. Nykyisin hän työskentelee kiinteistöalan yrityksessä henkilöstöjohtajana. Kaakkolahden perheeseen kuuluu puoliso ja parsonrusselinterrierin pentu Edi, joka on tälläkin kertaa emäntänsä mukana. Edi hyörii pitkin asuntoa ja pureksii välillä luuta, pöydältä nappaamaansa tonttukoristetta tai kuvaajan hiuksia. Tasaisin väliajoin Edi osallistuu keskusteluun vinkaisemalla. – Ymmärrätkö sinä tuosta koiran puheesta mitään? Sahlman kysyy. – Juu, hän pyytää anteeksi kaikkia puremisiaan, Kaakkolahti vastaa, ja ystävyksiä naurattaa. Ennen Punaisen Ristin vapaaehtoiseksi ystäväksi lähtemistään Kaakkolahti oli aktiivinen Vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa Vapepassa. Hän osallistuu edelleen kadonneiden etsintöihin, ja leikkisästä Edistäkin on tarkoitus kouluttaa pelastuskoira. Kaakkolahti aikoo myös opettaa Edin kulkemaan repussa. Sen jälkeen hän alkaa pyöräillä Sahlmanin luo, kuten ennen pennun tuloa. Siihen asti matka taittuu autolla. Ei tarvitse aloittaa A:sta Sahlmanin ja Kaakkolahden ystävyys sai alkunsa vuonna 2021, kun Punaisen Ristin ystäväkurssin käynyt Kaakkolahti ilmoittautui Herttoniemen osastoon vapaaehtoiseksi ystäväksi. Herttoniemessä tuolloin asunut Sahlman oli hakenut osaston kautta ystävää jo aiemmin. – Sitten osastosta soitettiin, että nyt olisi löytynyt, Sahlman muistelee. – Tulin käymään, ja siitä se alkoi. Ensimmäisestä tapaamisesta asti oli helppoa olla toisen kanssa. Se ei tuntunut mitenkään teennäiseltä, Kaakkolahti jatkaa. Sahlman ja Kaakkolahti tapaavat toisiaan lähes viikoittain ja soittelevat ahkerasti. Kaakkolahti tulee yleensä Sahlmanin luo A lkuvuoden aurinko laskee palvelutaloasunnon ikkunan takana Koillis-Helsingissä. Yksiön seinällä on kuva asukkaan Meeri Sahlmanin lapsuuden kotitilasta Pielisjärvellä. Vaalean maalaistalon pihalla seisoo savusauna, jossa Sahlman 76 vuotta sitten syntyi. Siitä alkoi varsin vaiherikas elämä. Kiitettävistä kouluarvosanoista huolimatta nuoren naisen mieli teki Pohjois-Karjalan metsistä maailmalle. – En minä viihtynyt siellä. 15-vuotiaana lähdin siskoni mukana Ruotsiin, Sahlman kertoo. Ruotsista Sahlman palasi kuitenkin nopeasti Suomeen ja päätyi kotiapulaiseksi Lahteen. 16-vuotiaana hän alkoi kaivata vaihtelua ja siirtyi työskentelemään pienessä kaupassa. Lahdesta tie vei Helsinkiin lapsenvahdiksi ja kaupalliseen iltakouluun, josta Sahlman sai jälleen loistavat arvosanat. Työura jatkui kaupan alalla. Ennen eläkkeelle jäämistään Sahlman työskenteli Helsingin Osuuskaupalla kassalla. – Kun jäin eläkkeelle, kauppaneuvos toi minulle kymmenen pitkää ruusua. Ihanaa! Matkan varrelle on mahtunut työnteon lisäksi muun muassa kaksi lasta ja viisi lastenlasta, joihin Sahlmanilla on lämpimät välit. Sekä tietysti Sahlmanin elämän rakkaus, jonka kanssa hän ehti pitää yhtä parinkymmenen vuoden ajan. AM1_2024_alkuosa.indd 7 AM1_2024_alkuosa.indd 7 30.1.2024 15.46 30.1.2024 15.46
8 VAIKKA Meeri Sahlmanilla ja Tiina Kaakkolahdella on ikäeroa kuin äidillä ja tyttärellä, he viihtyivät toistensa seurassa heti ensitapaamisella. Ystävykset pystyvät puhumaan toisilleen asiasta kuin asiasta. töidensä jälkeen. Ystävykset saattavat käydä ulkoilemassa tai hoitamassa asioita kauppakeskuksessa kulman takana. Kahvit ja teet sekä iltauutiset kuuluvat rutiiniin. Kun Sahlman oli paremmassa kunnossa, he kävivät myös elokuvissa ja konserteissa. Sahlmanin asuessa Herttoniemessä heidän kantapaikkansa oli läheinen kahvila. – On harmi, että tässä palvelutalon lähistöllä ei ole mitään kivaa kahvilaa. Mutta kunhan kesä tulee, niin me porhalletaan! Sahlman suunnittelee. – Kesäteatterissakin voisi olla kiva käydä, Kaakkolahti lisää. Vaikka Sahlman ja Kaakkolahti ovat viihtyneet toistensa seurassa alusta lähtien, on ystävyys ajan myötä syventynyt. He pystyvät puhumaan toisilleen kaikista asioista. – Kun on oppinut tuntemaan toista, siitä tulee sellaista syvyyttä. Ei tarvitse aloittaa ihan A:sta sitä, että missä elämässä mennään, Kaakkolahti kuvaa. – Meillä on saman verran ikäeroa kuin minulla ja vanhimmalla pojallani. Itse asiassa minä voisin olla Tiinan äiti, Sahlman naurahtaa. – Ehkä siinä on myös sellainen nainen naiselle -asetelma. Ymmärrämme toistemme asioita, Kaakkolahti lisää. Uskollisesti mukana Pysäyttävä vaihe Kaakkolahden ja Sahlmanin ystävyyden varrella oli, kun Sahlman joutui sairaalaan pian 75-vuotispäivänsä jälkeen. Useiden sairaalajaksojen päätteeksi hän muutti palvelutaloon, jossa nyt asuu. Palvelutalo on kauempana Kaakkolahden reiteiltä kuin Sahlmanin edellinen koti, mutta vierailujen lopettaminen ei käynyt edes mielessä. – Oli ihan selvää, että alan käymään täällä. Herttoniemen osastosta otettiin kyllä yhteyttä, että lähempääkin löytyisi ystävää kaipaavia, mutta minä ilmoitin käyväni Meerin luona, Kaakkolahti sanoo. – Tiina on niin uskollisesti jaksanut seurata, olin sitten sairaalassa tai muuttanut, Sahlman kiittelee. – Sanon kyllä Tiinalle aina, että hoida omat asiasi ensin! Niin kuin äiti sanoo, hän lisää. Sairastumisensa jälkeen Sahlman on kulkenut pyörätuolilla. Se on vaikeuttanut liikkumista, mutta liikaa hän ei ole antanut sen häiritä. – Sinä olet niin tomera hoitamaan asioita. Ei muuta kuin taksi pihaan, ja käyt itseksesi hoitamassa jotain. Minusta on ihailtavaa, että pyörätuolissa oleminen ei ole sen isompi rajoite, Kaakkolahti kehaisee ystäväänsä. Palvelutalossa on myös paljon ohjelmaa, mikä miellyttää meneväistä Sahlmania. – Täällä on kaikenlaista kymmenestä kolmeen joka päivä. On kutomista, lukemista, toivelauluja, bingoa, kaikkea. Kun juttelin poikani kanssa, hän sanoi, että pidä nyt välillä ruokatunti! Sahlman on myös pitänyt yhteyttä lapsuudenaikaiseen koulutoveriinsa Pohjois-Karjalassa. – Soittelen hänelle, ja viimeksi loppiaisenakin puhuttiin tunti. Meidän ystävyytemme on jatkunut ihan sieltä naperosta lähtien, Sahlman kertoo. – On niin ihanaa, kun tietää, että Meerin päivät ovat täynnä tapahtumaa ja juttelua, Kaakkolahti sanoo. Kiitolliset toisistaan Vaikka Sahlmanin ja Kaakkolahden elämässä tapahtuu paljon kaikenlaista, heidän ystävyydellään on aivan erityinen paikka molempien sydämissä. – Minulla ei ole koskaan ollut valtavia, laajoja ystäväpiirejä. Koen jotenkin, että laatu korvaa määrän. Ja minusta on niin ihanaa, että minulla on Meeri ystävänä. Elämääni on rikastuttanut, että olen saanut ystävän toisenlaisella elämänkokemuksella, Kaakkolahti kertoo. – Ystävyytemme tuntuu todella ihanalta. Tiina on ystävä isoilla kirjaimilla! Sahlman kehuu. Molemmat kokevat saaneensa Punaisen Ristin ystävätoiminnasta paljon. – On hienoa, että tällainen ystäväpalvelu on olemassa, Kaakkolahti summaa. – Samaa mieltä! Olen yrittänyt sanoa noille muille palvelutalon asukkaille, että uskaltakaa tekin tarttua puhelimeen, Sahlman jatkaa. Hyörinästä väsähtänyt Edi nukahtaa Kaakkolahden syliin. Sillä on vielä monet uudet touhut edessään – niin kuin ystävyksilläkin. ? Ystävänpäivä – Kun saat ystävän "Pyörätuoli ei pysäytä elämää." AM1_2024_alkuosa.indd 8 AM1_2024_alkuosa.indd 8 30.1.2024 15.46 30.1.2024 15.46
9 KÄÄNNÄ ? ? AHLAISTEN kaverikerhon vetäjänä toimii kuudesluokkalainen Maija Tammisto (vas.), joka saa tarpeen mukaan taustatukea Sirpa Tammiselta ja Mari Kotolahdelta. A hlainen on maaseutumainen kaupunginosa merellisessä Porissa, reilun parinkymmenen kilometrin päässä Porin torista. Pikkukylällä ei ole itsestään selvää, että lapset pääsevät kaupunkiin harrastuksiin, joten puuhaa ja tekemistä pitää olla tarjolla lähempänä. Sitä varten Ahlaisissa on hiljattain perustettu Punaisen Ristin Kaverikerho, joka on herättänyt melkoista innostusta. Ahlaisten koulun reilusta 50 oppilaasta noin 15 käy tai on käynyt kerhon tapaamisissa. Se tekee 30 prosenttia kylän alakoululaisista. – Olimme viime kesänä Punaisen Ristin Joensuun yleiskokouksessa, jossa puhuttiin paljon lasten ja nuorten toiminnan tärkeydestä. Se pohditutti meitä paljon, sillä meillä ei ollut edes toimitilaa. Se piti saada ensin, Ahlaisten osaston puheenjohtaja Sirpa Tamminen muistelee. Kerholaisten Nallekarhu Kerhon varsinaisena vetäjänä toimii Maija Tammisto . Reippaan partiolaisen ja vapaapalokuntalaisen houkutteli tehtävään hänen mumminsa, joka on pitkän linjan vapaaehtoinen Punaisessa Ristissä. Iloa ja rohkeutta kaverikerhosta Twisteriä, Unoa, askartelua, yhdessäoloa – Ahlaisten Kaverikerho tuo iloa koululaisten arki-iltoihin. TEKSTI ELINA WALLIN KUVA JUSSI PARTANEN – Lopulta suostuin, mutta kyllä se pientä lämmittelyä vaati, Maija hymyilee. Kaverikerho on suunnattu 1.–3. luokkalaisille. Maija itse käy parhaillaan alakoulun viimeistä, kuudetta luokkaa. Hänen tukenaan kerhon vetäjänä toimii Punaisen Ristin Satakunnan piirin nuorisotoiminnan kehittäjä Mari Kotolahti . Hän muistuttaa, että kerho kehittyy koko ajan ja hakee vielä muotoaan. Toiminta on vasta alussa. Myös osaston puheenjohtaja Sirpa Tamminen hääräilee Kaverikerhon taustalla. – Me aikuiset kannamme kerhon kokoontumisissa vastuun, mutta lapset saavat itse määrittää toimintaa vetäjän johdolla, Tamminen kuvaa. Kaverikerho kokoontuu kahden viikon välein 1,5 tuntia kerrallaan. Syksyn tapaamisissa on muun muassa askarreltu ja pelattu paljon pelejä. Kerhon myötä Maija on saavuttanut aseman pienempien idolina. – Olen saanut lempinimen Nallekarhu. En tosin tiedä, mistä se tulee, hän nauraa. Kaveritaitoja ja toisten seuraa Mari Kotolahti on työssään paljon tekemisissä lasten ja nuorten yksinäisyyden ja kaveritaitojen parissa. – Esimerkiksi opettajilta tulee runsaasti yhteydenottoja koskien juuri kaveritaitojen puutetta ja sitä, mitä asialle voisi tehdä ja millaista apua meiltä voisi saada, hän kertoo. – Kaveritaidot on tärkeä oppia, sillä niiden varassa mennään läpi koko elämän. Ja mitä varhaisemmassa vaiheessa taidot opitaan, sen helpompaa arki on. Punaisen Ristin Kaveritaitoja-ohjelma ja Kaveritaitoja Muumien tapaan -oppimateriaali tarjoavatkin välineitä kenen tahansa käyttöön. – Olemme käyneet niitä läpi myös Kaverikerhossa, ja niitä sai myös piirtää paperille, Maija ja Mari kertovat. Kun kerho alkoi, porukassa nousi esiin ajatus yhteisten sääntöjen luomisesta. Niinpä ensimmäisessä tapaamisessa luotiin säännöt, jotka lapset itse keksivät. – Sitten jokainen allekirjoitti paperin, Maija kertoo ja näyttää sääntöplakaattia. – Sääntöihin on varmasti myös helpompi sitoutua, kun niitä on ollut itse laatimassa, Kotolahti sanoo. Sitähän koko elämä on pohjimmiltaan: neuvottelua, yhteisten sääntöjen sopimista ja niiden noudattamista. Kaverikerho on jo nyt osoittautunut erittäin toimivaksi. – Meillä on nähty esimerkiksi sellaista, että joku koulussa yksinäinen onkin täällä, pienessä ryhmässä, uskaltanut tulla mukaan ja löytänyt ainakin yhden turvallisen kaverin, Maija pohtii. – Itse saan koulussa halailla ahkerasti pienempiä, jotka tulevat kainaloon kiinni ja kyselevät, koska seuraava Kaverikerho on. Jatkuvuutta tulevaan Vaikka itse kerho on suunnattu lapsille ja nuorille, Mari Kotolahti toivoo sen vievän tietoa Punaisen Ristin toiminnasta myös perheisiin. – Lasten ja nuorten tietoisuutta Punaisesta Rististä olisi hyvä lisätä. Paikallisen toiminnan, kuten juuri tämän kerhon, kautta kerholaiset oppivat tuntemaan järjestöä, Kotolahti pohtii. – Se tukee myös toiminnan jatkuvuutta. Aivan varmasti näistäkin kerholaisista joku palaa järjestöön myöhemmin. Toiminta on niin monipuolista. Myös Maija on jo pohtinut tulevaa. Hän aloittaa syksyllä Porin Lyseon yrittäjyysluokalla yläkoulun. – Mutta kyllä minä Kaverikerhon vetämistä jatkan seiskallakin, hän lupaa. ? AM1_2024_alkuosa.indd 9 AM1_2024_alkuosa.indd 9 30.1.2024 15.46 30.1.2024 15.46
10 K emin keskustassa sijaitsevan järjestökeskus Sillan valtaavat iloiset tervehdykset ja puheensorina. Kellon lähestyy puolta kahta. Alkamassa on Punaisen Ristin Meri-Lapin osaston ikäihmisten kerho Wirkeät Warttuneet, joka kokoontuu joka toinen tiistai. Kerhon vapaaehtoiset vetäjät Sinikka Kähkölä , Ulla Saravo ja Sirpa Svärd ovat keittäneet kahvit valmiiksi ja kattaneet pöytään pullapitkot. – Saan tästä merkitystä elämään. Olen terveydenhuoltoalan ihminen ja hoidin pitkään miestäni omaishoitajana. Lapsetkin asuvat kauempana. Punaisen Ristin toimintaan lähdin mukaan siksi, että järjestön arvot ja periaatteet kohtasivat omieni kanssa, Kähkölä kertoo viime hetken valmisteluja tehdessään. Tänään paikalle on kokoontunut viitisentoista kerholaista. Yleensä osallistujamäärä pyörii 15–20 paikkeilla. Kati Kankaalle kerho on mukavalla tavalla viikon kiintopiste. Omien seurassa Kemin Wirkeät Warttuneet on osallistujiensa ja vapaaehtoistensa näköinen ystäväkerho, johon ovat kaikki tervetulleita. Kerholaisia yhdistävät varsinkin kirjat ja kulttuuri. TEKSTI KATI VALJUS KUVAT MIKKO TÖRMÄNEN – Se rytmittää arkea. On tunne, että mie kuulun johonkin, hän sanoo. Muut nyökyttelevät. Kaikki tämän kerran kerholaiset kertovat asuvansa yksin. Kerhossa käynti vähentää yksinäisiä hetkiä. – Täällä tuntee olevansa omiensa seurassa. Ei ole kuppikuntia, vaan kaikki otetaan vastaan, Eila Kaikkonen tiivistää. Ovet auki myös miehille Wirkeillä Warttuneilla on Kemissä pitkät perinteet, ja kerho vietti viime vuonna 25-vuotisjuhlaansa. Lilja Virtala on ollut mukana alusta saakka ja houkutellut mukaan muun muassa Rauni Kumpuniemen . Tämä taas vinkkasi kerhosta Elsa Smolanderille , jonka kanssa hän ystävystyi Muistiyhdistyksen toiminnassa. – Molempien miehet sairastuivat muistisairauteen. Yhtäkkiä tajusimme, että asumme samassa talossa ja kaiken lisäksi seisomme vierekkäin kansakoulun luokkakuvassa, Smolander nauraa. Virtala muistaa, että aluksi kerhon nimi kirjoitettiin tuikitavallisella v-kirjaimella. – Sitten tuli tämä www-aika. Päätimme, että ollaan ajan hermolla ja vaihdetaan alkukirjaimet, Virtala nauraa. Wirkeät Warttuneet -kerho on kaikille avoin. Sana kulkee suusta suuhun, ja aina joku löytää paikalle myös paikallislehti Lounais-Lapin ilmoitusten kautta. Monet kerholaiset tapaavat toisiaan muissakin Kemin ikäihmisille suunnatuissa aktiviteeteissa, kuten kaupungin ja seurakunnan toiminnassa. Tällä hetkellä kerhossa on mukana vain naisia, vaikka miehetkin olisivat enemmän kuin tervetulleita. – Miehillä voi olla korkeampi kynnys lähteä mukaan toimintaan. Kaverin kanssa voisi olla helpompi tulla, Ulla Saravo pohtii. Ikähaarukkaa kysyttäessä päästään yhteisellä laskutoimituksella siihen, että se on 65–95 vuotta. – Kerholaisilla on valtavasti elämänkokemusta, ja se juuri kiehtoo minua. Asun itsekin yksin ja tarvitsen tätä siinä missä hekin, Sinikka Kähkölä hymyilee. SINIKKA KÄHKÖLÄ (vas.) pitää nimenhuutoa. Sirpa Svärd kaataa kahvia Toini Holapalle ja Leila Hyvöselle. "Sana kerhosta kulkee suusta suuhun." AM1_2024_alkuosa.indd 10 AM1_2024_alkuosa.indd 10 30.1.2024 15.46 30.1.2024 15.46
11 ? KÄÄNNÄ ? Kirjat ja kulttuuri yhdistävät Wirkeät Warttuneet on sekä osallistujiensa että vapaaehtoistensa näköinen. – Ohjelmaa ideoidaan porukalla, mutta jonkin verran ideoita tulee myös meiltä vapaaehtoisilta. Oma ideani oli esimerkiksi viime syksyn laavuretki Veitsiluodon kalamiesten majalle, missä nautimme loimulohiaterian. Siihen käytimme Punaisen Ristin ystävätoiminnasta saatua pientä avustusta. Se oli tykätty reissu, Kähkölä kertoo. Työuransa kirjastonhoitajana tehnyt Saravo sanoo olevansa ”kirjaja kielihullu”, ja se näkyy hänen ideoimassaan ohjelmassa. Kirjat ja kulttuuri ovat monelle kerholaiselle mieleinen harrastus, joten ohjelmassa on ollut usein kirjaesittelyitä ja kirjailijavieraita. Vapaaehtoisten tuorein vahvistus on Sirpa Svärd, joka aloitti viime syksynä. – Kun mieheni kuoli, päätin, että minähän en kotiin jää. Hoidan myös 93-vuotiasta äitiäni. Olen pyrkinyt järjestämään joka päivälle jotain ohjelmaa. Jokainen tarvitsee jonkun Punaisen Ristin ystävätoiminnan koulutetut, vapaaehtoiset ystävät tuovat iloa ja vaihtelua yksinäisen arkeen. TEKSTI KIMMO HOLOPAINEN KUVA VILLE SALMINEN Y stävänpäivänä 14.2. vietetään jälleen ystävyyden juhlaa. Punaisen Ristin kampanjassa nostetaan esiin ystävätoiminnan vapaaehtoisten tekemää merkityksellistä työtä ja innostetaan uusia ihmisiä mukaan palkitsevaan vapaaehtoistoimintaan. Vuoden 2024 kampanjan iskulause on sama kuin viime vuonna: Kun saat ystävän. Sen tarkoituksena on herättää ihmisiä miettimään, mikä merkitys ja ilo yhdestäkin luotetusta kaverista voi yksinäiselle olla – ystävä voi muuttaa koko elämän! Kyselyjen mukaan yksinäisyys koskettaa Suomessa yhä useampaa, joten kampanjalle on todellinen tarve. Vastoin omaa tahtoa yksin jäämisestä kertovat varsinkin nuoret, nuoret aikuiset ja ikäihmiset. Uusia vapaaehtoisia kaivataan koko ajan lisää, jotta mahdollisimman moni ystävää kaipaava löytäisi ystävätoiminnan kautta kaverin itselleen. Jo 1950-luvulla aloittanut ystävätoiminta on Suomen Punaisen Ristin kotimaan vapaaehtoistoiminnan kulmakivi. Sen perinteisin muoto on parimuotoinen ystävätoiminta, jossa koulutettu vapaaehtoinen toimii pitkäaikaisena ystävänä ja tukihenkilönä yhdelle ihmiselle, usein ikäihmiselle. Viime aikoina suosiotaan on kasvattanut erityisesti verkkoystävätoiminta. Ystävätoiminnassa on mukana yhteensä noin 7 000 vapaaehtoista. Ystävä tuo turvaa Ystävätoiminnan vaikuttavuudesta saatiin joulukuussa tuoretta tietoa, kun Punaisen Ristin ystävätoiminnan vaikuttavuuskyselyn tulokset julkaistiin. Selvityksen mukaan apua hakevien tilanteet ovat entistä vaikeampia: ihmiset ovat entistä yksinäisempiä ja voivat huonommin. Joka kymmenes kyselyyn vastannut ystävätoiminnan asiakas kertoi, että ei vaihda kuulumisia kenenkään muun kuin Punaisen Ristin vapaaehtoisen kanssa. – Luvut viittaavat siihen, että vapaaehtoinen ystävä on joillekin vastaajille jopa ainoa ihmiskontakti. Vastaukset kertovat ihmissuhteiden vähäisyydestä ja syvästä yksinäisyyden kokemuksesta, Punaisen Ristin sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta kuvaa. Kyselyyn vastanneista ystävätoiminnan asiakkaista 70 prosenttia piti ystävätoimintaa itselleen tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Vastaajista 67 prosenttia koki, että kohtaamiset vapaaehtoisen ystävän kanssa piristävät mieltä ja niitä odotetaan. – Tulokset vahvistavat, että ystävätoiminta tavoittaa yksinäisiä ja että vapaaehtoisilla on merkittävä rooli heidän hyvinvointinsa vahvistamisessa. Lähes kolmannes kyselyyn vastanneista koki vapaaehtoisen ystävän lisäävän myös turvallisuuden tunnetta. Kolmannes kertoi, että vapaaehtoinen ystävä on antanut heille rohkeutta ja vahvistanut myös omaa toimintakykyä. – Suomalainen yksinäisyys on syventynyt ja koskettaa yhä useampaa, ja ilman vapaaehtoisten tekemää työtä tilanne olisi vielä huonompi. Vastuu yksinäisyyden lievittämisestä ei voi kuitenkaan levätä yksin vapaaehtoisten ja järjestöjen harteilla. Yksinäisyys on niin suuri yhteiskunnallinen ongelma, että se pitäisi huomioida kaikilla yhteiskunnan tasoilla, myös poliittisessa päätöksenteossa, Alaranta sanoo. Lue lisää: www.punainenristi.fi/ystavanpaiva Kulttuuri-ihmisten lisäksi kerhossa on vieraillut muun muassa yrittäjiä, terveydenhuoltoalan ihmisiä sekä seurakunnan ja vanhustyön työntekijöitä. Jouluja kevätjuhlat järjestetään joka vuosi. Varsinainen hitti on jo kahtena keväänä järjestetty yhteinen päivä Lapin Ammattikorkeakoulun geronomiopiskelijoiden kanssa. – Se oli hauskaa! Siellä oli monenlaisia mittauksia, joilla mitattiin niin fyysistä toimintakykyä kuin muistiakin, Rauni Kumpuniemi muistelee. Kahvirahan hinnalla On kahvirahan keruun aika. Kerhon toimintaa rahoitetaan vapaaehtoisella kolmen euron kahvirahalla. – Järjestökeskus Sillassa saamme kokoontua maksutta, sillä Meri-Lapin osasto on jäsenenä järjestökeskuksessa. Jonkin verran olemme anoneet ja saaneet paikallisavustuksia. Vierailijat käyvät meillä maksutta. Seurakunta on myös tärkeä yhteistyökumppani, ja lisäksi olemme saaneet yhden lahjoituksen, Kähkölä avaa kerhon taloutta. Vuosien mittaan kerhon paikka on vaihdellut useaankin otteeseen. Järjestökeskus Silta saa kehut keskeisestä sijainnistaan. – Tänne on helppo tulla. Meistä suurin osa taitaa asua keskustan alueella. Itse tulen kerhoon yleensä kirjastosta, Lilja Virtala sanoo. Pöydän päässä on virinnyt keskustelu teatterinäytöksistä. Paula Järvelin on käynyt katsomassa näytelmän Elli Immo , joka kertoo Kemin selvittämättä jääneestä murhamysteeristä vuodelta 1955. Tapaus herättää keskustelua, sillä moni muistaa tapauksen lapsuudestaan. Näytelmä oli Järvelinin mukaan hyvin rakennettu. – Kävikö kukaan katsomassa Fingerporia ? En ole koskaan nauranut teatterissa niin paljon, Järvelin tunnustaa. Kiinnostava ensi-ilta on myös tulossa, joten herää idea yhteisestä teatterireissusta. – Ehdottomasti mennään! Ja väliajalle tilataan kahvit ja leivokset! ? Ystävänpäivä – Kun saat ystävän AM1_2024_alkuosa.indd 11 AM1_2024_alkuosa.indd 11 30.1.2024 15.46 30.1.2024 15.46
12 Rasismi vaikuttaa koko elämään Kun omaan itseen kohdistuu jatkuvasti ennakkoluuloja, koko arkipäiväinen elämä saattaa kulua valmiustilassa. Kokemukset rasismista vaikuttavat ihmisen mielenterveyteen, ihmissuhteisiin ja jopa urapolkuun. Ulkopuolisten olisikin tärkeää puuttua rasistisiin tilanteisiin ja osoittaa, että kaikki ympärillä eivät ajattele samalla tavalla. TEKSTI MATLEENA MERTA KUVAT LEENA KOSKELA PSYKOLOGI Ferdinand Garoff muistuttaa, että rasismi ei vahingoita vain yksilöä vaan myös yhteiskuntaa. I hminen on laumaeläin, ja sellaisena luonnostaan ennakkoluuloinen. Olemme taipuvaisia jaottelemaan toisia ihmisiä erilaisiin sisäja ulkoryhmiin – siis ”meihin” ja ”muihin”. – Erilaisuus koetaan usein uhkaavana. Hyvä esimerkki ovat ryhmästä poikkeavat ulkoiset piirteet. Ne ovat helposti näkyviä, ja niihin voi ihmisen mielessä yhdistyä erilaisia ominaisuuksia. Kun ihminen yhdistää mielessään nämä ennakko-oletukset toisen ulkoisiin piirteisiin, se voi ilmetä esimerkiksi mikroaggressiona, kuvaa Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmän jäsen, psykologi ja psykoterapeutti Ferdinand Garoff . – Esimerkki arkipäivän rasistisesta mikroaggressiosta voisi olla vaikkapa se, että työpaikalla ihmisen ammatiksi oletetaan siivooja ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Rasismi voi näkyä ihmisen elämässä monella eri tasolla. Ihmisten välisessä suorassa vuorovaikutuksessa se voi olla esimerkiksi nimittelyä tai ulossulkemista, mutta rasismi voi ilmetä myös hienovaraisempina mikroaggressioina. Esimerkiksi ”ei-suomalaisen” näköiselle henkilölle saatetaan todeta, että tämä osaa hyvin suomea. Vaikka toteamus olisi tarkoitettu kehuksi, se voi tuntua kuulijasta ulossulkevalta, jos hän on ulkoisista piirteistään huolimatta syntynyt Suomessa. Ferdinand Garoffin mukaan rasismi voi olla myös sisäistettyä, esimerkiksi silloin, Rasisminvastainen viikko 18.–24.3. AVM1_2024_alkuosa_uusi_25_1.indd 12 AVM1_2024_alkuosa_uusi_25_1.indd 12 30.1.2024 15.43 30.1.2024 15.43
13 ? KÄÄNNÄ ? ”Kukaan ei ole stereotypioista täysin vapaa.” kun rasismia kokeva henkilö välttelee ryhmään liitetyksi tulemista siihen kohdistuvien ennakkoluulojen vuoksi. Elämää jatkuvassa ylivireystilassa Rakenteellinen rasismi näkyy sekä yksittäisen ihmisen elämässä että yhteiskunnan tasolla. Esimerkiksi koulussa opinto-ohjaaja voi olettaa, ettei Suomeen muuttaneella nuorella tai muualta tulleiden vanhempien lapsella ole riittäviä edellytyksiä korkeakouluopintoihin. Jos nuoria ohjataan heidän taustansa takia systemaattisesti eri tavoin, koulutusja työmarkkinat eriarvoistuvat. Samaan tapaan voivat eriytyä esimerkiksi asuinalueet. Jos yhdelle alueelle muuttaa paljon ulkomaalaistaustaisia ihmisiä, sitä kohtaan voi syntyä ennakkoluuloja. Kun ihmistä kohdellaan jatkuvasti eri tavalla kuin muita ympärillä olevia, hän alkaa tarkkailla jatkuvasti, miten muut häneen suhtautuvat. Tämä voi johtaa ylivireystilaan, jota kutsutaan vähemmistöstressiksi. – Toistuvat rasismin kokemukset kasvattavat ihmisen stressiherkkyyttä. Jatkuva ympäristön tarkkailu ja mahdollisiin uhkiin varautuminen aiheuttavat ylivireyttä, joka voi näkyä jopa fyysisinä oireina kuten päänsärkynä ja vatsavaivoina. Rasismia kokeva voi kärsiä myös keskittymisvaikeuksista, ärtymyksestä ja pelkotiloista, Garoff kuvaa. – Yksikin avoimen rasistinen kokemus voi riittää osoittamaan ihmiselle, että pelko on aiheellista. Jatkuva varuillaan oleminen saattaa saada ihmisen välttämään tilanteita, joissa hän saattaisi altistua ikäville tilanteille. – Tämä voi näkyä esimerkiksi siinä, mitä työpaikkaa uskaltaa hakea tai mihin harrastusryhmään uskaltaa mennä. Pelot voivat heijastua myös siihen, miten ja kenen kanssa ihminen uskaltaa muodostaa ihmissuhteita. Garoffin mukaan rasismin kohteeksi joutuvilla ihmisillä onkin kasvanut riski masennukselle, ahdistukselle sekä vakavammille mielenterveysongelmille kuten psykoosisairauksille. Ikävä kyllä ennakko-oletukset saattavat vaikuttaa myös siihen, millaista hoitoa rasismin vuoksi oireileva saa. – Edes ammattilaiset eivät ole vapaita stereotyyppisistä käsityksistä. Heidän voi olla vaikea tunnistaa, miten rasistiset kokemukset vaikuttavat terveysongelmien taustalla, Garoff sanoo. Rasismi on yhteiskunnan haaste Yhteiskunnan tasolla rasismi näkyy esimerkiksi työmarkkinoilla. Tutkimusten mukaan ihmisellä, jolla on vierasperäinen nimi, on korkeampi kynnys tulla kutsutuksi työhaastatteluun kuin henkilöllä, jolla on perinteinen suomalainen nimi. Ja kun ihminen lähettää lukemattomia työhakemuksia saamatta vastausta, se vaikuttaa väistämättä myös itsetuntoon. Into hakea seuraavaan paikkaan laskee, ja ihminen alkaa epäillä omia taitojaan. – Pahimmillaan rakenteellinen rasismi johtaa siihen, että osa ihmisistä eristäytyy muusta yhteiskunnasta. Rasismi voi olla myös ylisukupolvinen kokemus. Jos omassa perheessä on kokemuksia jatkuvasta eriarvoisesta kohtelusta ja rasismista, se voi muokata suhtautumista yhteiskuntaan. Viime kädessä rakenteellinen rasismi vahingoittaa koko yhteiskunnan yhtenäisyyttä. – Rasismi korostaa aina jakolinjoja ihmisten välillä ja vaikuttaa sitä kautta myös yhteiskuntarauhaan, Garoff muistuttaa. Jokainen voi puuttua rasismiin Jokainen voi toimia rasismin vähentämiseksi riippumatta siitä, onko itse rasismin kohteena. Erilaisissa yhteisöissä kuten työpaikoilla tai harrastusryhmissä on hyvä sopia etukäteen pelisäännöistä ja siitä, miten epäasialliseen kohteluun reagoidaan. Turvallisen tilan periaatteet kannattaa myös ottaa käyttöön. – Itse voi kiinnittää huomiota siihen, toimiiko samalla tavalla kaikkien ihmisten kanssa eikä lähde esimerkiksi korostamaan toisen erilaisuutta. Jos väärinkäsityksiä tai ikäviä tilanteita syntyy, ne kannattaa puhua avoimesti auki, Garoff neuvoo. Jos läheinen ystävä tai työkaveri kertoo vaikkapa rasistisen vitsin, tilanteeseen ei ole aina helppo puuttua. – Kun asian ottaa puheeksi, on tärkeää välttää toisen syyllistämistä. Ei ole olennaista selvittää, kenen vika tilanne on, vaan miten toimitaan vastaisuudessa. On hyvä välttää tilannetta, jossa toinen osapuoli menettää kasvonsa, sillä silloin palaute ei välttämättä mene perille. Garoff kehottaa myös kiinnittämään huomiota omaan tunnetilaan silloin, kun ottaa vaikean tilanteen puheeksi. Jos on kovin närkästynyt, voi olla parempi palata asiaan myöhemmin. Hankalan tilanteen voi ottaa puheeksi myöhemmin myös silloin, jos ei ole tilanteessa osannut puuttua siihen, mutta asia on jäänyt vaivaamaan mieltä. Työyhteisössä haastavan tilanteen käsittelyyn voi ottaa mukaan myös muita, jos se helpottaa asian puheeksi ottamista. Aina rasismia sisältävät tilanteet eivät ole selkeitä. Jos mieltä jää painamaan kysymys siitä, sisälsikö tilanne rasismia, voi mahdollisen rasismin kohteelta aina kysyä suoraan, miten hän itse koki tilanteen. – Avoin keskustelu vahvistaa yhteisymmärrystä. Ei kannata olettaa, miten toinen kokee tilanteen, vaan kysyä suoraan, Garoff toteaa. – Puuttumalla rasismiin edes jälkikäteen osoittaa sen uhrille, ettei hän ole yksin. On tärkeää näyttää, että kaikki ympärillä olevat ihmiset eivät hyväksy rasismia. ? Rasisminvastainen viikko rohkaisee puuttumaan R asisminvastaista viikkoa vietetään jälleen 18.–24. maaliskuuta. Tänä vuonna kampanja haastaa kaikki toimimaan rasismia vastaan. Rasismia ei ole vain huutelu kadulla tai uhkaava kirjoittelu netissä. Se voi näkyä rasistisena vitsinä työpaikan kahvipöydässä tai vaikkapa siinä, kuka tuohon kahvipöytään on ylipäänsä tervetullut. Punainen Risti muistuttaa Rasisminvastaisella viikolla, että kuka tahansa pystyy toimimaan yhdenvertaisuuden puolesta ja rasismia vastaan. Rasismia kohdatessaan siihen voi puuttua itse, mutta myös tiedon jakaminen siitä auttaa. Ole sinäkin inhimillisyyden puolella ja liity mukaan kampanjaan! Lue lisää: www.punainenristi.fi/ rasisminvastainenviikko AVM1_2024_alkuosa_uusi_25_1.indd 13 AVM1_2024_alkuosa_uusi_25_1.indd 13 30.1.2024 15.43 30.1.2024 15.43
14 Punavalkoinen bussikaunotar matkaa luovuttajien luo Tunnelma oli katossa, kun Veripalvelun tuliterä Verenluovutusbussi poikkesi Helsingin Vuosaareen. TEKSTI NINA PINJOLA/MEDIAFOCUS KUVAT MATTI RAJALA SONJA HUFF kävi luovuttamassa lounastunnilla, kun Verenluovutusbussi saapui ensimmäistä kertaa Vuosaareen. AM1_2024_alkuosa.indd 14 AM1_2024_alkuosa.indd 14 30.1.2024 15.47 30.1.2024 15.47
15 ? KÄÄNNÄ ? KÄÄNNÄ ? J oulukuinen aamu valkenee Helsingin Kivihaassa kylmänä. Pakkasta on toistakymmentä astetta ja maa on valkeana. Kivihaan lämpimästä autotallista sukeltaa hämärään aamupäivään kiiltäväkylkinen, punavalkoinen Verenluovutusbussi, jonka tummennetuissa ikkunoissa komeilevat valkoiset ja punaiset pisarat. Verenluovutusbussissa on lämmintä ja valoisaa, sisälämpömittari näyttää 20 astetta. Edessä kuljettaja Timo Mårtensson kääntelee rattia tottuneesti luotsaten bussia kohti Vuosaaren kauppakeskus Columbusta, jossa auton on määrä olla pysäkissä ja vastaanottamassa verenluovuttajia kello 11–17. – Olemme tänään ensimmäistä kertaa Vuosaaressa. Eilen olimme Aalto-yliopistolla, ja yritysten yksityistilaisuuksiakin on ollut jo useampia, Mårtensson kertoo rauhalliseen tyyliinsä. – Verenluovutusbussi liikkuu 3–4 päivänä viikossa, ja vuonna 2024 tavoitteena on olla tien päällä vuoden jokaisen arkipäivänä. Perillä S-marketin edessä odottaa pieni yllätys: bussin pysäköintipaikan edessä on pakettiautoja. Tottuneesti Mårtensson hyppää ulos autosta ja käy pyytämässä tilaa. Pian pakettiautot siirtyvätkin, ja kuljettaja ohjaa Verenluovutusbussin paikoilleen Columbuksen sisäänkäynnin sivustalle. Edistyksellinen menopeli Moottorin sammuttua sisällä bussissa syntyy vipinää. Sairaanhoitajat Iina Juhola , Elina Nukarinen , Iida Tala ja Merja Töllikkö laittavat tavaroita paikoilleen sekä valmistelevat laitteet luovutuksia varten. – Irtotavarat on pidettävä laatikoissa ajomatkan aikana, ja siksi bussi tulee aina hyvissä ajoin verenluovutuspaikalle valmistelemaan luovutuksia, Iina Juhola selittää. Verenluovutusbussin kompakteissa sisätiloissa on kaksi haastattelupistettä, joissa on mahdollista keskustella lasiovien takana yksityisesti hoitajan kanssa. Punaisia luovutuspetejä on neljä. – Meillä on täällä myös tuttuun tapaan tarjolla kahvia ja välipalaa luovuttajille. Niiden nauttimista varten on varattu pöytäpaikka, jossa voi hetken levähtää, Juhola esittelee. Kuljettaja Mårtensson luettelee Verenluovutusbussin tärkeimmät strategiset mitat ja muut yksityiskohdat: – Bussi on 15 metriä pitkä ja painaa 18 000 kiloa. Auto on rakennettu 65-paikkaisesta matkustajabussista verenluovutuskäyttöön. Yöt bussi viettää Kivihaan tallissa. Siellä täytetään 130-litrainen vesisäiliö ja ladataan lisäakut, joista riittää virtaa sähkölaitteille koko päiväksi. – Töpseliä ei tarvitse laittaa koskaan seinään, sillä jos akkujen lataus laskee alle 20 prosenttiin, aggregaatti käynnistyy. Bussin katolla on lisäksi kuusi aurinkopaneelia, joilla ladataan akkuja kesällä. Kaksi ilmalämpöpumppua huolehtii siitä, että sisälämpötila pysyy aina sopivana. Varsinainen ”konehuone” löytyy bussin alaosasta, jonne pääsee kurkistamaan ulkokautta kyljen luukusta. Pilottivuosi 2024 14. marraskuuta 2023 oli kuljettaja Timo Mårtenssonille ja sairaanhoitajille jännittävä päivä. Silloin Verenluovutusbussi otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön. – Ensimmäinen kohde oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL Mannerheimintiellä. Olihan se jännittävää ja SAIRAANHOITAJAT Iina Juhola (vas.) ja Iida Tala kertovat, että Verenluovutusbussissa ei tarvitse yleensä odotella. "Sähkövirtaa riittää koko päiväksi." AM1_2024_alkuosa.indd 15 AM1_2024_alkuosa.indd 15 30.1.2024 15.47 30.1.2024 15.47
16 uutta, Mårtensson sanoo ja kertoo, että sekä hän että toinen kuljettaja Pekka Saurén ovat kumpikin olleet Veripalvelun palveluksessa pitkään: Timo 40 vuotta ja Pekka 35. Heidän lisäkseen liikkuvalla Veripalvelulla on tukenaan kolme varakuljettajaa Tyllilän Linja Oy:ltä. Liikkuvan Veripalvelun käytössä on kaikkiaan kolme bussia, joista vain tässä uusimmassa voi konkreettisesti luovuttaa verta. Kaksi muuta on suunniteltu kuljettamaan henkilökunta ja varusteet verenluovutustilaisuuksiin. Uusi Verenluovutusbussi vahvistaa Veripalvelun toimintavarmuutta, mutta ennen kaikkea se lisää joustavuutta tulemalla lähelle luovuttajia. Verenluovutusbussi kiertää pääkaupunkiseudulla noin 50 kilometrin säteellä Helsingistä käyden sekä yleisluovutuspaikoissa että esimerkiksi yritysten ja oppilaitosten yksityistilaisuuksissa. Vuoden 2024 aikana on tarkoitus kerätä kokemuksia toiminnasta ja etsiä Verenluovutusbussille sopivaa toimintamallia. Luovutuspaikkoja saa myös mieluusti ehdottaa Veripalvelulle. Varaa aika netissä – Tähän mennessä olemme saaneet Verenluovutusbussista oikein hyviä kokemuksia, Iina Juhola kertoo iloisena. – Täällä ei yleensä tarvitse odotella, vaan pääsee heti luovuttamaan. Juhola täsmentää, että tilan vähyyden vuoksi saattajat, avustajat ja lapset eivät voi kuitenkaan tulla mukaan. Bussin tilat eivät myöskään ole esteettömät. Merja Töllikkö nyökkää ja jatkaa: – Jokaiselle Verenluovutusbussin toimintapäivälle on ennakkoon varattavissa 30 luovutusaikaa. Positiivinen yllätys on ollut se, että ihmiset tulevat niin täsmällisesti varaamanaan aikana luovuttamaan. Se on tärkeää, sillä meillä ei ole täällä bussissa odotustiloja. – Aika moni on myös tiennyt etukäteen, että ensiluovutus ei onnistu bussissa. Halutessaan ensiluovuttaja pääsee kuitenkin tutustumaan prosessiin ja antamaan verinäytteen veriryhmämääritystä varten. Samalla voi sitten varata varsinaisen luovutusajan, Juhola kertoo. Isältä pojalle Jari Tarkiainen käy luovutuspedille iloisin mielin ja kertoo, että varasi ajan heti, kun sai sähköpostitse tiedon uudesta Verenluovutusbussista. – Tänne oli helppo tulla. Bussi on kyllä todella hyvä idea, Tarkiainen kiittelee ja kertoo käyneensä aiemmin luovuttamassa verta Itäkeskuksen Eastonissa liikkuvan Veripalvelun tilaisuuksissa. Luovutuskertoja Tarkiaisella on takanaan kuulemma yli 60, tosin 45:n jälkeen hän lopetti laskemisen. – Olisi kiva, jos tässä kodin lähellä olisi joku pysyvä verenluovutuspaikka. Minulla on korkea hemoglobiini ja verenpaine, ja aina luovutuksen jälkeen olo on erittäin miellyttävä. Vai johtuukohan hyvä olo siitä, että tästä tulee niin hyvä mieli? Tarkiainen kertoo luovuttaneensa verta ensimmäisen kerran armeijassa ja siitä lähtien aina, kun kutsu tulee. – Tämä tapa on peruja isältäni, joka oli erittäin ahkera luovuttaja. Minulla on 20ja 21-vuotiaat pojat, täytyy yrittää tartuttaa heihinkin tämä innostus. Verenluovutus on kokemuksena erittäin miellyttävä. Enää minua ei satu edes se, että 1 Sairaanhoitaja Iina Juholan mukaan palaute bussista on ollut hyvin positiivista. 2 Kuljettaja Timo Mårtensson luotsaa Verenluovutusbussia varmoin ottein. 3 Konehuoneeseen pääsee kurkistamaan bussin ulkopuolelta kyljen luukusta. "Luovutuksen jälkeen on miellyttävä olo." 1 3 2 AM1_2024_alkuosa.indd 16 AM1_2024_alkuosa.indd 16 30.1.2024 15.47 30.1.2024 15.47
17 ? KÄÄNNÄ ? BUSSISSA voi antaa myös uuden luovuttajan verinäytteen. SONJA HUFFIN mukaan verenluovutus on helppo tapa tehdä hyvää. otetaan sormenpäästä veritippa hemoglobiinin mittausta varten. Koen tämän varsin helpoksi. Ei tarvitse jossitella Seuraavaksi ikkunapaikalle istahtaa Jani Numminen , joka kertoo asuvansa lähettyvillä noin kilometrin päässä. Numminen aloitti verenluovutukset säännöllisemmin 90-luvun lopussa, kun työpaikalla järjestettiin työpaikkaluovutuksia. – Korona-ajan jälkeen niitä ei ole enää ollut, mutta olen käynyt itsenäisesti luovuttamassa. Käyn aina silloin, kun kutsu käy ja se sopii aikatauluihini. Yleensä pari kertaa vuodessa. Numminen kertoo bussin yllättäneen myönteisesti, vaikkakin tunnelma on toki tiiviimpi kuin muualla. – Itseäni tämä tilojen kompaktius ei haittaa, mutta jos jännittää kovasti, niin voi olla kivempi olla enemmän tilaa ympärillä. Entä miksi Numminen itse luovuttaa verta? – Miksi ei? Koen voivani antaa pienellä teolla muille paljon apua. Sitä paitsi tässä ei tarvitse jossitella eikä pohtia sitä, meneekö apu todella perille. Numminen kertoo, että yleensä hänen olonsa on luovutuksen jälkeen aina vähän kevyempi kuin ennen sitä. – Voi jopa sanoa, että rento. Huonoa oloa minulla ei ole ollut koskaan. Niille, jotka eivät ole koskaan luovuttaneet, lähetän terveisiä, että jos vaan soveltuu, niin kannattaa tulla edes kerran kokeilemaan. Suosittelen! Pilkettä silmäkulmassaan Numminen heittää idean, että presidenttiehdokkaatkin voisivat käydä luovuttamassa. – Se olisi kivaa vaihtelua ehdokastenteille! Lounasbreikin hyvä työ Sonja Huff juo luovutuksen jälkeen smoothieta ja katselee ulos ikkunasta. Hän kertoo luovuttaneensa verta ensimmäisen kerran kaverinsa kanssa teini-ikäisenä Lappeenrannan kauppakeskuksessa. – Se oli tosi positiivinen kokemus. Nykyään käyn luovuttamassa säännöllisen epäsäännöllisesti – eli välillä muistan käydä ja välillä unohdan. Vaikka Itäkeskuskin on lähellä, Columbukseen Huff sanoo ehtivänsä kävellen lounasbreikillä. – Tulen tänne mieluusti myös uudelleen. Tämä on tosi päheä bussi. Isompi ja hienompi kuin odotin. Kaikki tuoksuu uudelta. Olen vaikuttunut, Huff sanailee. Hän lähettää terveisiä kaikille Suomessa asuville: – Luovutushetki jännittää hetkellisesti vähän, mutta sen jälkeen olo on kuin ei mitään. Hyvä mieli tästä jää. Tämä on helppo tapa tehdä hyvää, ja kaupan päälle saa vielä hyvät tarjoilut. Käykää ihmeessä itse kokeilemassa. Ottakaa puoli tuntia aikaa itselle ja muille, Sonja sanoo iloisesti, kietaisee liinan kaulaansa ja hyppää bussin etuovesta ulos pakkaseen. Joulukuuta kun eletään, Virossa syntynyt Evelin Sepp astuu bussiin punainen tonttulakki päässään. Iloinen Evelin kertoo opiskelevansa laitoshoitajaksi ja olevansa tulossa suoraan koulunsa pikkujouluista. Hän ei ole ennen luovuttanut verta Suomessa, mutta Virossa useasti. – Luovutan verta, koska tämä on perheemme traditsioni, perinne. Tärkeää on myös se, että itsellä on hyvä fiilis ja voin auttaa toisia ihmisiä, hän painottaa ja katselee bussissa ympärilleen. – Täällä on kiva, hyvä fiilis. Kaikki on super! Koska Sepp ei ole aiemmin luovuttanut Suomessa, häneltä otetaan suonesta veriryhmämääritystä varten verikoe, joka lähtee tutkittavaksi Vantaan Vehkalaan Veripalvelun laboratorioon. Tiedon veriryhmästään luovuttaja saa mobiilisovellukseen tai puhelimitse. – Verta kannattaa luovuttaa aina, kun se on mahdollista, koska se auttaa toisia ihmisiä. Verta voi tarvita esimerkiksi kolariin joutunut. Olen tosi kiitollinen tästä palvelusta. Varsinainen verenluovutusaikakin saadaan jo varattua tammikuulle: Evelin Seppin vuosi 2024 alkaa siis mukavissa ja perinteisissä merkeissä verenluovutuksella, tällä kertaa Suomessa. ? "Ottakaa puoli tuntia aikaa itselle ja muille!" AM1_2024_alkuosa.indd 17 AM1_2024_alkuosa.indd 17 30.1.2024 15.47 30.1.2024 15.47
18 Nuorten ääni kuuluviin Jenni Kallion mukaan nuoret haluavat kuulua yhteiskuntaan ja osallistua sen toimintaan, mutta he jäävät liian usein ilman siihen tarvitsemaansa tukea. TEKSTI JA KUVA KIMMO HOLOPAINEN N uorten pahoinvoinnista on puhuttu paljon. Nuorten masennusja ahdistusoireet ovat lisääntyneet, ja mielenterveyspalvelut ovat ruuhkautuneet. Jengiytyminen ja väkivaltainen käytös keräävät isoja otsikoita. Meneekö nuorilla tosiaan näin huonosti? Kyllä ja ei, vastaa nuorisotutkija Jenni Kallio . – Valtaosalla nuorista menee edelleen hyvin. Samaan aikaan osa nuorista voi entistä huonommin, ja erot kasvavat koko ajan, Kallio sanoo. Joulukuussa tohtoriksi Tampereen yliopistossa väitellyt Kallio tarkasteli väitöstutkimuksessaan itsenäistyvien nuorten kohtaamisia yhteiskunnan palvelujärjestelmän kanssa. Erityisesti häntä kiinnosti se, miten nuorten suhde yhteiskuntaan muotoutuu palveluissa. Tutkimus on poikkeuksellisen kiinnostava myös Suomen Punaisen Ristin kannalta, sillä siinä ääneen pääsivät Nuorten turvataloilta apua hakeneet nuoret ja nuorille suunnatun Digiraadin osallistujat. Kallion haastattelemien nuorten puheista välittyi vahva halu kuulua yhteiskuntaan ja tuntea itsensä sen arvokkaiksi jäseniksi. Palvelujärjestelmässä nuoret kuitenkin kohdattiin usein kapeasta näkökulmasta ja ”tulevina kansalaisina”. – Haastatteluissa kuului, että kohtaamisilla oli itsenäistymässä oleville nuorille iso merkitys. Valitettavan usein nuorille jäi tunne, että heitä ei aidosti kuultu tai heidän asiaansa käsiteltiin hyvin kapeasti esimerkiksi työelämän tai päihteidenkäytön näkökulmasta, Kallio kuvaa. Havainnot kertovat palvelujärjestelmän pirstaleisuudesta: yhdellä luukulla hoidetaan työllisyyspalveluita, toisella koulutuspalveluita – ja niin edelleen. Moni nuori kaipaisi aikuistumiseen liittyvien kysymysten pohdintaan kokonaisvaltaisempaa tukea. – Toinen, hälyttävä havainto oli se, että moni nuori jäi kokonaan palveluiden ulkopuolelle. Joko niitä ei yksinkertaisesti ollut saatavilla tai nuoret putosivat palvelujen väliin, koska ne on määritelty liian kapeasti. Monimuotoiset tarpeet Vaikka tutkimuksessa haastateltiin nimenomaan nuoria, jotka ovat hakeneet palveluista tukea, Kallio korostaa, että mistään ongelmanuorista ei ole kysymys. – Se, että nuorella on joku ongelma, johon hän hakee apua, ei ole itsessään mikään ongelma. Ongelma on se, että nuori ei saa tarvitsemaansa apua, koska palvelujärjestelmä on liian hauras, Kallio linjaa. – Haastatteluissa nousi esimerkiksi moneen kertaa esille, että juuri kun nuori oli löytänyt omasta mielestään hyvän tyypin hoitamaan asiaansa, tämä ihminen oli siirtynyt johonkin muualle tai koko palvelu oli loppunut. Kallion haastattelemat nuoret eivät olleet homogeeninen ryhmä, kuten eivät nuoret yleensäkään. – Nuorten elämäntilanteet ja tarpeet olivat hyvin erilaisia. Monen kohdalla nousivat kuitenkin esiin ongelmat kotona ja niistä johtuva vanhemmuuden puute. Oli talousvaikeuksia, mielenterveysja päihdeongelmia sekä juurettomuuden kokemuksia. Moni kertoi myös koulukiusaamisesta, Kallio kertoo. – Siitä huolimatta nuorilla oli monenlaisia vahvuuksia, paljon voimavaroja ja halu päästä eteenpäin elämässä. Kapea putki kansalaiseksi Suomalaisessa yhteiskunnassa nuorten odotetaan itsenäistyvän varsin kapean kaavan mukaisesti. Nuoren pitää mahdollisimman nopeasti kouluttautua, siirtyä palkkatyöhön ja osallistua yhteiskunnan ylläpitoon veronmaksajana. Jenni Kallio muistuttaa, että tämän päivän nuoret elävät eri maailmassa kuin pari vuosikymmentä sitten. Vakituiseen työsuhteeseen pääseminen on käynyt vaikeammaksi. Nuoret kertovat jatkuvasti työelämän syrjinnästä ja jopa suoranaisesta hyväksikäytöstä: palkattoman työn teettämisestä esimerkiksi harjoittelun varjolla, nollatuntisopimuksista, olemattomasta perehdytyksestä. ”Nuoret pitää ottaa vakavasti kansalaisina.” AM1_2024_alkuosa.indd 18 AM1_2024_alkuosa.indd 18 30.1.2024 15.47 30.1.2024 15.47
19 KÄÄNNÄ ? ? – Kysymys ei ole siitä, että nuoret vieroksuvat töitä, kuten joskus kuulee väitettävän. Globalisaatio, digitalisaatio ja talousjärjestelmän muutokset ovat mullistaneet työelämän. Se on kaukana siitä vanhan ajan työelämästä, jossa lähes jokaiselle oli tarjolla pysyvä työ, josta saatavalla palkalla tuli toimeen. – Samaan aikaan ajatus palkkatyöstä arvokkaan kansalaisuuden mittana elää vahvana, ja nuoret itsekin ovat omaksuneet sen kuultuaan sitä joka suunnasta. Mahdollisuudet ihanteen toteuttamiseen vain ovat kaikkea muuta kuin tasa-arvoiset. Kallion mukaan nuoret eivät vaadi mahdottomia. Tutkimushaastatteluissa ja esimerkiksi Nuorisobarometrissa nuoret toivovat työelämältä lähinnä kohtuullista palkkaa, jolla pystyy elämään, reilua kohtelua ilman syrjintää, tarvittavaa tukea ja sitä, että työ ei tuhoaisi maapalloa. – Minusta ne eivät ole kohtuuttomia vaatimuksia, vaan pikemminkin avaimia sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään yhteiskuntaan. Tuntematon huominen Tämän päivän nuoret näkevät edessään historiallisen epävarman tulevaisuuden: ilmastonmuutos, globaalit kriisit, pandemiat, lisääntyvä eriarvoisuus. Kuka esimerkiksi tietää, mitä kannattaisi opiskella ja mitä töitä 10 vuoden päästä on tarjolla? Nuoriin kohdistuu myös valtavia odotuksia: pitäisi ratkaista ilmastonmuutos – ja ilmeisesti siinä sivussa pelastaa hyvinvointivaltio. Samaan aikaan nuoret kokevat, että heidän huoliaan ei kuulla eivätkä poliittiset päättäjät tee tarpeeksi, vaikka kysymys on heidän tulevaisuudestaan. Ei ihme, jos heikompaa ahdistaa – ja vähän vahvempaakin. Mitä tilanteelle sitten voisi tehdä? Miten palvelujärjestelmä tukisi nuoria paremmin? Jenni Kallio ehdottaa viiden kohdan listaa. Ensinnäkin suhtautumisen nuoriin pitäisi muuttua: – Nuoret pitäisi ottaa vakavasti kansalaisina, joilla on oikeuksia, ei pelkkiä velvollisuuksia. Jokaisella nuorella pitää olla oikeus tulla kuulluksi ja tuntea itsensä arvokkaaksi yhteiskunnan jäseneksi. – Toiseksi nuorten pitäisi saada tukea niihin huoliin, joita he itse pitävät tärkeimpinä. Heitä ei pitäisi aina puskea työmarkkinoille ja veronmaksajiksi, koska se ei välttämättä ole juuri silloin tärkein asia nuoren elämässä. Sellaisia hetkiä vain tulee. Kolmanneksi nuorten välisiä eroja ja eriarvoisuutta pitäisi tasoittaa merkittävästi nykyistä enemmän. – Nuorten palveluissa on yksinkertaisesti valtava pula resursseista. Palvelujärjestelmää on supistettu 90-luvulta lähtien, ja lisää ollaan ilmeisesti leikkaamassa. Neljänneksi kannattaisi ravistella järjestelmän yksilökeskeisyyttä. Nuoret nähdään palveluissa helposti ainoastaan yksilöinä, ei osana perhettä, yhteisöä ja yhteiskuntaa. Vaikka ajatus taustalla on hyvä, vaarana on, että nuori jää liian yksin ja häneltä vaaditaan kohtuuttomia. – Nuorten sosiaalisia suhteita ja omia yhteisöjä pitäisi vahvistaa ja hyödyntää enemmän ongelmien ratkaisemissa. – Viidenneksi palvelujen pitäisi mukautua nuorten elämäntilanteeseen. Nuoria pitäisi tukea joustavasti eikä olettaa, että he tietävät itse millä luukulla asioida seuraavaksi. Jenni Kallio muistuttaa, että nuorten hyvinvointi ei ole tärkeää vain nuorille itselleen, vaan meille kaikille. Nuorten äänen pitäisi kuulua yhteiskunnassa paljon vahvemmin. – Siihen nuoret tarvitsevat liittolaisikseen meitä aikuisia. Kaikkien, jotka ovat nuorten kanssa tekemisissä, pitäisi viedä nuorten viestiä eteenpäin. Tarvitaan lisää ääntä! ? JENNI KALLIO muistuttaa, ettei kukaan itsenäisty yhdessä yössä täyttäessään 18 vuotta. Yhteiskunnan pitäisi tukea nuoria joustavasti ja heidän tarpeidensa mukaan. AM1_2024_alkuosa.indd 19 AM1_2024_alkuosa.indd 19 30.1.2024 15.47 30.1.2024 15.47
20 Auttajan geeni Punaisen Ristin ainaisjäsen ja 40 vuotta ylipalomiesensihoitajana toiminut Reijo Ronkanen on nähnyt monenlaista, mutta millaisena hän näkee tämän päivän Suomen? TEKSTI SUSANNA LUIKKU KUVAT PETRI MULARI P unaisen Ristin Kallion osaston veteraani ja palomieslegenda Reijo Ronkanen on alan piireissä monille tuttu, ja suuremmalle yleisöllekin hän on tullut tutuksi pelastusalan reality-ohjelmista ja lehtijutuista. Viime kesänä häneltä ilmestyivät myös muistelmat Hälytysajossa – Elämää, kuolemaa ja palomies-ensihoitajan arkea (WSOY). Niiden kirjoittajana toimi oma poika Lauri Ronkanen isänsä tarinoiden pohjalta. Reijo Ronkanen on syntyperäinen helsinkiläinen. Nuorena hän oli partiolainen, ja Punaisen Ristin ensiapuja väestönsuojelukurssit hän suoritti yhdessä siskonsa kanssa. Paloautot kiinnostivat jo pikkupoikana, mutta iän karttuessa kiinnostus suuntautui myös ensiapuja sairaalamaailmaan. Punaisen Ristin toimintaan Ronkanen lähti mukaan jo 1970-luvun puolivälissä. Vähän myöhemmin hän pääsi kesätöihin Töölön sairaalan tapaturma-asemalle ja suoritti työn ohessa Punaisen Ristin sairaankuljettajan koulutuksen. Armeijassakin Ronkanen hakeutui lääkintäjoukkoihin. – Koulunpenkissä istuminen ei ollut koskaan minulle mieluista. Käytännön hommissa oppiminen sujui paremmin, hän naurahtaa. Punaisella Ristillä oli muullakin tavalla merkittävä rooli Ronkasen elämänkulussa: hän tapasi tulevan vaimonsa Tarjan Kallion osaston kokouksessa. – Olin porukassa, joka hoiti esimerkiksi ensiapupäivystyksiä eri yleisötapahtumissa. Kiinnostuin kokouksissa käyneestä nuoresta naisesta, menin juttusille, ja kohta olimme samoissa päivystysvuoroissa. Kokoukset pidettiin siihen aikaan Siltavuorenrannan väestösuojassa, ja pian nuoripari käveli niistä linja-autoasemalle käsi kädessä. Tarja toimi sittemmin osaston sihteerinä, ja Reijo varapuheenjohtajana ja ensiapuryhmän johtajana. Tarjan veli, sittemmin Reijon lankomies, toimi ensiapuryhmän kalustonhoitajana. – Kun meille syntyi kolme lasta, olimme vuorotellen hoitovapaalla ja teimme vuorotöitä, vapaaehtoistoiminnasta oli pakko tinkiä. Mutta verenluovutushommissa pysyin mukana koko ajan, Reijo Ronkanen kertoo. Ronkanen onkin luovuttanut verta peräti 262 kertaa. Hän muistuttaa, että takavuosina onnettomuuksien uhrit saattoivat vuotaa kuiviin tapahtumapaikalla, koska ensihoidossa ei ollut käytettävissä kuin niin sanottua kirkasta nestettä. Vuonna 1982 Ronkanen oli yksi kolmesta kuljettajasta ajamassa Suomen Punaisen Ristin ambulansseja Libanoniin, kun Lähi-idän kriisi taas kerran leimahti. – Menimme laivalla yli Saksaan ja ajoimme Italian halki Ravennaan, josta ambulanssit laivattiin saksalaisten autojen kanssa perille. – Nythän siellä on taas tilanne päällä, Ronkanen huokaa. Yhteistyötä ja kokemusta Ihmisillä, jotka suuntautuvat auttamistyöhön – joko vapaaehtoistai ammattipohjalta tai molemmilta, kuten tässä tapauksessa – on hyvin erilaisia taustoja. Mikä elämänvalintoja on ohjannut? Sitä ”Ronksuna” tunnettu Ronkanen joutuu hetken miettimään. – Äitini oli sairaanhoitaja ja isäni taidemaalari. Punaiset paloautot ja valkoiset ambulanssit kiehtoivat tosiaan jo lapsena, mutta minulla on ollut myös hyvin nuoresta asti halu tarttua toimeen, vaikuttaa asioihin ja puuttua epäkohtiin, myös yhteiskunnallisiin, Ronkanen pohtii. Viimeisin esimerkki on tuore. Ronkanen otti yhteyttä suunnittelijoihin, kun näytti siltä, että Pasilan poliisitaloon siirtymässä olleen selviämishoitoaseman oven eteen ei olisi päässyt ajamaan ambulanssilla. – Ehkä minulla on jonkinlainen auttamisgeeni. Haluan myös olla ihmisten kanssa. Vaikka eihän niitä palomiehen ja ensihoitajan työssä tulevia tilanteita aina voi ihan normaaleiksi kohtaamisiksi kutsua. Kaikkia ei voi koskaan pelastaa, ja kaikesta yhteiskunnallisesta ja sairaanhoidon kehityksestä huolimatta ihmisiä kuolee ensihoidossa edelleen käsiin. Avun kasvo ”Ambulanssit kiehtoivat jo lapsena.” AVM1_2024_alkuosa_uusi_25_1.indd 20 AVM1_2024_alkuosa_uusi_25_1.indd 20 30.1.2024 15.45 30.1.2024 15.45