. Malta sateen tai pesun jälkeen pari poutapäivää, sillä puun pitää kuivua kunnolla ennen pintakäsittelyä. Alkukesä on paras aika myös ulkomaalaukseen, sillä kaste alkaa kiusata vastamaalattuja pintoja vasta myöhemmin. 20 SIVUA TALO KUNTOON! unelmakotia 3 ”Talon huumori puhutteli meitä” 1960-LUVUN HELMI VIEHKEÄ VANHA MEIJERI KIVITALO MEREN ÄÄRELLÄ . . NÄIN VALITSET KYLPYPALJUN JÄNNITTÄVÄ KIERRÄTYSPIHA ”Romut ovat aarteitamme” VERHOT JA KAIHTIMET NÄKÖSUOJAKSI. 79 TESTISSÄ HÖYRYPESURIT ARIN JA KIRSIN REMONTTIKOULU Ensin työ, sitten huvi LAITA PIHAPIIRI KUNTOON rytinällä jo alkukesällä, niin pääset nauttimaan työsi hedelmistä rauhassa, kun Suomen suvi näyttää parhaat puolensa. Huolla ja korjaa vaikka vanha terassi. 6/2015 Meidän talo 1 SAUNAREMONTTI VAIHE VAIHEELTA PIHA-ALLAS HÖYRYPESURIT TEE ITSE Omak otielämää! M E ID Ä N TA L O 6/2015 6/2015 7,90 € SAUNAREMONTIN ABC Paneelia pintaan Uudista väsähtäneen löylyhuoneen ilme s
1000 YLI 1000 SUIHKUA, YLI MAHDOLLISUUTTA. -kampanjaan myymälässä! Tutustu ALE IDOlle on myönnetty Avainlippu. Arkeasi helpottavat useat oivallukset, jotka tekevät käytöstä miellyttävämpää, siivouksesta helpompaa ja tyylikkyydestä taattua. . Suunnittele, yhdistele ja nauti suihkuhetkistä, jotka ovat enemmän kuin pisaran verran parempia. IDOn huikeasta suihkuvalikoimasta löydät juuri omaan kylpyhuoneeseesi sopivan ratkaisun. Inspiroidu ja tilaa IDO Kylpyhuonekuvasto 2015 kotiisi tai selaa sitä osoitteessa www.ido.. Kuvassa IDO Seven D Image -wc-istuin, IDO Wave -allas, IDO Trend -alakaappi ja IDO Showerama 8-5 -suihkukaappi.
78 Rakentajan palsta Yläpohjan kylmäsillat kuriin kattotuolien täsmäeristeillä. 6/2015 Meidän talo 3 22 Hulluna retroon Jussi ja Hanna tekivät ison remontin, jotta talo säilyisi entisellään. 54 Romuin koristeltu keidas Englantilaistyyppinen puutarha on koristeltu kierrätystavaroilla. 40 Verhot eteen Pimennä talo tyylikkäästi kesän valkeina öinä. 68 Puhdasta nautintoa Kun hankit kylpytynnyrin, mieti myös, miten pidät sen puhtaana. 66 Pölyttäjät pihaan Näillä kasveilla houkuttelet perhoset, ja mehiläiset pihallesi. 79 Arin ja Kirsin remonttikoulu Uudista väsähtäneen saunan ilme uusilla paneeleilla. 88 Unelmia ja todellisuutta Asuntomessuvieraat ihailevat isoja taloja, vaikka rakentavat tavallisia. 71 Komea kukkapenkki Istuta kukkapenkki, josta on iloa koko kesäksi. 62 Kylpypaikka linnuille Allas on kaunis katseenvangitsija ja virkistyspaikka pihan eläimille. 46 Kartanon henkeä Vanha meijeri muuttui persoonalliseksi kodiksi. 87 Tekniikka Energiamerkki syksyllä maalämpöja ilma-vesilämpöpumppuihin. 34 Meren kaiku Avara ja seesteinen koti heijastelee Hirvensalon ainutlaatuista henkeä. 82. 33 Loistava 60-luku Klassikkovalaisinten muodot ja värit toimivat vuosikymmenestä toiseen. 52 Tilaihme Lisää säilytystilaa kattoon tai seinään asennetulla tangolla. 82 Meidän talo testaa: höyrypesurit Höyrypesurit ovat käteviä, mutta miten ne pärjäävät arjen askareissa. Sisällys Kotona Pihalla Talon huoltokirja 9 Pääkirjoitus?10 Postilaatikolla ja lukijakilpailu?14 Puheenaihe?15 Kotona?17 Talous?18 Joka kukkarolle?19 Kodinhoito 21 Hyvä kysymys?94 Palvelukortti?95 Yhteystiedot?97 Ensi numerossa?98 Lapsuudenkotini Joka numerossa 22 62 66 Syysleimu kukkii isosti jo heinäkuussa. 74 Sauna remonttiin Saunaremontti sujuu myös edullisilla materiaaleilla
vuosikerta Sinituote Oy, puh. Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. Päätoimittaja Titta Kiuru Toimituspäällikkö Eero Pulkkinen AD Katja Reina Tuottajat Merja Halme Jarmo Hankivaara Meri Savonen Graafikko Ninni Mickelsson / Aste Helsinki Oy Toimitusassistentti Päivi Ahonen etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi Kustantaja A-lehdet Oy Luova johtaja Anneli Myller Markkinointipäällikkö Timo Kakko-Quednau Markkinointisuunnittelija Seija Halme-Lehtinen Mediamyynti Myyntipäälliköt mediaopas.a-lehdet.fi Myyntiassistentti Marika Jauhiainen Sivunvalmistus Pasi Immonen / Aste Helsinki Oy Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Postiosoite Meidän talo, 00081 A-lehdet Sähköposti meidantalo@a-lehdet.fi Puhelin (09) 759 61 (vaihde) Fax (09) 7598 3111 Internet www.meidantalo.fi Asiakaspalvelu (09) 759 6611 ma–pe klo 8–17 Sähköposti asiakaspalvelu@a-lehdet.fi Virallinen osoitteenmuutos Postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. 019 7600 200, www.sini.fi SINILLÄ SIIVOUS SUJUU! Kapea harja lattiakaivon puhdistamiseen Pitkä varsi hygieeninen Koukku lattiakaivon kannen irrottamiseen Kätevä ripustuskoukku varren päässä LATTIAKAIVOSUODA TIN LATTIAKAIVOHARJA Helppo laittaa paikalleen lattiakaivoon Kerää lian ja hiukset pitää kaivon puhtaana Estää viemärin tukkeutumisen UUTUUS!. Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. lakko tai tuotannolliset häiriöt) Painopaikka Printall ISSN 1455-2825 Aikakauslehtien liiton jäsen Meidän talo ilmestyy 12 numeroa vuodessa 57. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista
Aitoa Pohjoisen Puuta Kuusamo-hirsitalot ja -huvilat rakennetaan aidosta pohjoisen punahohtoisesta puusta, joka on rakennusmateriaalina ainutlaatuinen. Rakennustemme hengittävä seinärakenne takaa perheellesi aina parhaan mahdollisen sisäilman laadun. Tilaa esitteet kotisivuiltamme ja ota yhteys lähimpään Kuusamo-myyjääsi. Toteutetaan yhdessä unelmienne hirsitalo tai huvila! Tutustu mallistoomme ja tilaa esitteemme osoitteessa www.kuusamohirsitalot.fi Nuuna 129 UUSIMAA, HELSINKI 040 586 6456 • ÅLAND 045 7343 1344 • LAHTI 0400 723 897 • LAPPEENRANTA 0400 649 875 • KOTKA, KOUVOLA 0400 649 875 • TURKU 0400 865 900 • PORI 044 778 9291 • TAMPERE 044 778 9291, 0400 723 897 • HÄMEENLINNA 044 778 9245 • MIKKELI, SAVONLINNA 0400 555 202 • JYVÄSKYLÄ 0400 723 897 • KUOPIO 045 138 4563 • ETELÄ-POHJANMAA 0400 688 962 • VAASA, KOKKOLA 0500 159 345 • KESKI-POHJANMAA 040 960 4811 • KAJAANI 040 960 4811 • JOENSUU 044 972 9213 • OULU, KEMI 040 551 7135 • KUUSAMO/TEHDAS 044 778 9210 • ROVANIEMI 044 778 9248
Olen hulluna upeisiin, värikkäisiin kankaisiin. päivänä portit avataan yleisölle. VANHOISSA TALOISSA ikkunoita somistetaan edelleen, mutta mitä lähempänä kuluvaa vuosikymmentä talon rakennusvuosi on, sitä eleettömämpiä ikkunat ovat. Näkösuojana oli kauniita pitsisalusiineja ja isoja, punaisia pelargonioita. Koska piha ei vielä moneen vuoteen tarjoa riittävästi näkösuojaa, elämme kuin näyteikkunassa. Moderneissa omakotitaloissa ikkunapinta-alat ovat jatkuvasti kasvaneet, mutta ikkunalautoja niissä ei juuri ole, ja verhojakin yleensä vain pakollisiksi näkösuojiksi. Pakkohan niitä on johonkin voida ripustaa. Kesällä aurinko porottaa suurista ikkunoista tukalan kuumasti ja haalistuttaa huonekalut. Me tarjoamme asuntomessuennakon verkkosivuillamme www.meidantalo.fi jo nyt. Vaihtoehtoja perinteisille sivuverhoille ja sälekaihtimille riittää. Asennutimme ensi hätään sälekaihtimet. Toimittaja Anna-Kaisa Huusko kokosi tähän numeroon moderneja, luovia verhoratkaisuja. Ja jutun mukaan verhot ovat vahvasti tekemässä paluuta sisustukseen! Näin myös meillä: eleettömyys saa näköjään pikku hiljaa väistyä pehmeämpien linjojen tieltä. Eniten kiehtoivat koristeelliset posliiniesineet, jotka muistuttivat satamakaupungin historiasta. Leppoisaa kesäkuuta! Omakotielämää Päätoimittaja Titta Kiuru titta.kiuru@a-lehdet.fi Instagram: @tittakiuru Vantaan asuntomessujen rakennustyöt ovat loppusuoralla, ja heinäkuun 10. Tarinan mukaan menneinä aikoina merimiesten vaimot koristivat ikkunoita posliinikoirilla, ja ulospäin katsova koira kertoi ohikulkijoille, että isäntä oli maailman merillä eikä kotona. Muistan etenkin hienosti somistetut ikkunat, joita oli pakko vähän väliä pysähtyä ihastelemaan. Ne ovat kyllä käytännölliset mutta eivät kovin kauniit. Varsin pian jouduin kuitenkin pyörtämään ajatukseni. Koulumatka mukulakivikaduilla vei aikaa, koska niiden varrella oli niin paljon kiehtovaa katseltavaa. KUN MUUTIMME UUTEEN omakotitaloon, itsekin vannoin ensin verhottomuuden nimeen. 6/2015 Meidän talo 9 KUV A T A -LEHTIEN KUV A -ARKIS TO J A V ALMIS TA JA Ruudun takaa PIKKUTYTTÖNÄ ASUIN joitakin vuosia Vanhan Rauman puutalomiljöössä. Kannattaa tutustua!. Ikkunaruutujen välissä oli huuruuntumisen ehkäisemiseksi jäkäläkoristuksia
Näiden lisäksi mukana on Vitaplexin monivitamiinitabletteja sekä kalsium-D3-vitamiinitabletteja. Kiitos! – Airi Ei mitään hömppää Meidän talo on hyvä lehti, erilainen kuin muut. Upea puutarha Espoolaistalon luonnonläheinen puutarha on syntynyt erilaisista kivistä, kivikkokasveista ja lukuisista hikipisaroista. Tästä kauniista puutarhasta sain ideoita oman puutarhani uudistukseen. Rohkea teko muuttaa pääkaupunkiseudulta Keski-Suomeen ilman työpaikkaa. Valkoinen sisustus alkaa olla ”niin nähty”, ja tämä juttu paritalokodin remontista oli valkoisuuden huippu. Luvassa on kouluja, asemia ja kauppoja, joista on tehty upeita koteja. Erilaiset pihat kiinnostavat aina, niistä saa hyviä vinkkejä omaan pihaan. Hänelle lähtee yllätyspalkinto! Lähetä palautetta: meidantalo.fi/osallistu Numeron 4/2015 lukijakilpailun palkinnon, Muurikka-kesäkeittiö Kaasu Maxin, voitti Sinikka Kärki Pulkkilasta.. Viime kuun suosituimpia postauksia oli tämä kasviarvoitus: mikä puutarhan taideteos. Innostuin todella kauniista väreistä! – Eila Ajankohtainen apu Kesä ja grillikausi ovat juuri nyt käsillä. Arvomme viisi palkintoa. Alvar Aallon suunnnittelema puutalo sen sijaan oli ihana. – Raija Sinkkunaisen apu Lehti on todella antoisa paketti minulle – sinkulle, joka yrittää epätoivoisesti hoitaa omaa taloa ja jolla on peukalo keskellä kämmentä. palkitsemme parhaat. Yhden palkinnon arvo on noin 40 euroa. – Kirsti Ihana Aallon talo Toukokuun numerossa oli hyviä aiheita: kivikkopuutarha, koirankakka, poistoilma, terassi. Vastaa netissä osoitteessa www.meidantalo.fi/ kilpailut tai lähettämällä postikortti osoitteeseen Meidän talo, Lukijakilpailu 6, 00081 A-lehdet. Kaipaamme tähän sarjaan persoonallisia koteja, joten jos tiedät taloja, jotka alunperin on tehty muuhun kuin asumiskäyttöon, vinkkaa meille! Palkinnon arvo on 40 e Seuraa meitä Facebookissa. Ilahduin siksi kovasti toukokuun numeron grillausjutusta grillivinkkeineen ja resepteineen. mennessä. Kerro, miltä sivulta alkaa lehden paras juttu, ja voita kesäinen hyvinvointipaketti. Kirjoita korttiin nimija osoitetietojesi lisäksi puhelinnumerosi sekä parhaan jutun sivunumero. Seuraa meitä Instagramissa ja postaa kuvia #omakotielämää. – Grillimestari Postilaatikolla Vastaa & voita Mikä muutos! Huhtikuussa oli juttu uudistuneesta paloasemasta ja nyt tämä, mitä seuraavaksi. Makuasiahan se on. Navetan uudet asukkaat Vanhaan navettarakennukseen remontoitu koti ihastutti toukokuun numeron lukijoita. Oli pakko tehdä lisätilaus! –Heli TOIMITUS VASTAA: Hyviä uutisia: Talon uusi elämä -juttu on nykyään lähes joka numerossa. Ei mitään turhia hömppäjuttuja vaan oikeaa asiaa. – Kullanarvoiset vinkit Hyvä uudistus Meidän talo on uudistunut aivan edukseen, vaikka se on aina ollut parhaita lukujulkaisuja alallaan. Tässä @eveliinammmarian otos, #vaimomateriaalia. Jospa sellaista pääsisikin sisustamaan! – Makuasioita Kaunis jättiläinen Kaunis, vanha hirsitalo Jämsässä, voiko olla parempaa asumista. Lähetä vastauksesi 7.7. 10 Meidän talo 6/2015 Palkintosetti sisältää Erittäin Hieno Suomalainen -sarjan shampoita, hoitoaineen ja suihkusaippuan sekä Salvequickin rakkoja muovilaastareita. Eikun samaa tahtia vaan edelleen! – Hannele Värien vallankumous Kiitos nurmimaton asentamisohjeista ja 1970ja 1980-lukujen kylppäreitä esittelevästä jutusta, joka oli mahtavan värikäs. Kiitosta keräsi myös juttu espoolaisperheen upeasta kivikkopuutarhasta
Unelmatalon hidas remontti Lapsiperhe muutti maalle ja ryhtyi kunnostamaan rintamamiestaloa. 3. meidantalo.fi Lukijoiden suosikit Nämä jutut te äänestitte parhaimmiksi. Lue ne nyt verkosta! www.meidantalo.fi 1. Ripaus sinistä Pariskunta remontoi 60-luvulla rakennetun kotinsa sisätilat raikkaan valkoisiksi – mutta sinisillä yksityiskohdilla. Remontti on edennyt ripotellen. Vaimon haave, miehen työ Kun rouva haaveili maalaisromanttisesta kesähuoneesta, isäntä päätti rakentaa sellaisen omin käsin.. 2
249 € Siistissä ja raikkaan puhtaassa autossa matka maistuu niin kuskille kuin kyytiläisille. Tekstiilipesurit alk. Tekstiilipesurilla sisäpuhdas auto nopeasti ja helposti. Se tepsii myös sohvaan, nojatuoleihin ja mattoihin. PUHTAAMMAN AUTOILUN PUOLESTA. Tekstiilipesurilla syväpuhdistat auton istuimet ja kangasverhoilut nopeasti ja siististi, silloin kun sinulle parhaiten sopii. Katso jälleenmyyjät kotisivultamme ja hae omasi! www.karcher.fi Puhdistaa myös sohvat, matot ja nojatuolit.. KÄRCHER
6/2015 Meidän talo 13 Tarinoita taloista KUV A TONI HÄRK ÖNEN Pyörölistat, kaiteenkannattimet ja silmukkakoukut Bauhaus, teräksiset S-koukut ja ripustusnipsut Ikea, työvalaisin Biltema. Muut esineet ovat kuvausrekvisiittaa. Paikka päiväpeitolle SÄNGYNPEITETTÄ ei tarvitse heittää yöksi lattialle edes pienessä makuuhuoneessa, johon säilytyspenkki ei mahdu. Nosta peitto sen sijaan seinälle! Kun kiinnität seinään kaksi pyörölistaa kaiteenkannattimilla, saat koukuilla ja koreilla tilaa säästävän säilytysjärjestelmän tai kauniin sisustusasetelman. Lisää pyörölistaideoita Tilaihme-jutussa sivulla 52.
– Katollinen terassi vaatii aina luvan, ja patioihin emme puutu. Hän ei kysy laillisuudesta rakennusvirastosta eikä keskustele naapurin kanssa vaan kirjoittaa nettiin anonyymisti. Lisäksi kaupungissa on suojelualueita, kuten Vallila ja Käpylä, joissa asuvan kannattaa aina ennen rakentamista olla yhteydessä rakennusvalvontaan, hän toteaa. kennelmien laillisuutta vuosien päästä. 14 Meidän talo 6/2015 TEKSTI JARMO HANKIVAARA KUVITUS ANSSI KERÄNEN Katto rajana Terassien rakentaminen kiristää välejä tiheästi rakennetuilla pientaloalueilla. Terassi voi levittää tulipalon sattuessa paloa, vaikka Puheenaihe Valituskierre voi viedä vuosia . rakennukset olisivat määräysten mukaisella etäisyydellä toisistaan. – Laissa ei määrätä mitään aikarajaa, mutta emme enää lähde selvittelemään raNaapuri arvaa aina, kuka on kannellut.. Etäisyyttä naapurista punnitaan rakennelman korkeudella, jos asemakaavassa ei määrätä toisin. Netin keskustelupalstalla omakotiasukas valittaa, että hänen naapurinsa nikkaroi terassia talojen niukkaan, 3–4 metrin välitilaan. Häntä kuitenkin arveluttaa paloturvallisuus. – Kaavoittamattomalla alueella ei saa ilman naapurin lupaa rakentaa viittä metriä lähemmäs, pätee myös terassiin, jos kaava ei määrää muuta, sanoo Asikkalan rakennustarkastaja Tapio Tonteri. Hän suosittelee, että naapurit keskustelisivat hankkeistaan. Hajurako oltava Terassin etäisyys naapurin rajasta on Hiltusen mukaan tavallinen riitatilanne tiiviisti rakennetulla alueella. Ja ihmiset vastaavat anonyymisti. Hämeessä reilun 8?000 asukkaan Asikkalassa katollinen terassi vaatii aina luvan. Hän on huolissaan paloturvallisuudesta, sillä terassin alle tippuvat kuivuneet lehdet ja risut toimivat hyvänä sytykkeenä. Kunnon änkyrä voi kuitenkin ryhtyä pitkälliseen valitusrumbaan. . . Sami Hiltusen mukaan rakennusvalvonnan on pakko reagoida ja lähteä selvittämään rakentamisen laillisuutta, jos joku tekee nimellään ja yhteystiedoillaan kirjallisen valituksen vaikkapa naapurin terassista. Rakennusvalvonta voi antaa laittomasta rakennelmasta purkamiskehotuksen. Metrin korkeudella oleva terassi on oltava vähintään metrin päässä rajasta, ja mittana pidetään terassin ja penkereen yhteyskorkeutta. – Kun tulemme paikan päälle, ensimmäinen kysymys on, kuka on valittanut. Rakennusvalvonta voi kehottaa purkamaan mielestään laittoman rakennelman. Lautakunnan päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen ja sen jälkeen mahdollisesti vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Meidän on pakko kertoa, Hiltunen sanoo. Hän sanoo, että terassin laillisuuteen on vaikea vastata näkemättä tilannetta. Helsingin rakennusvalvonnassa puhelimeen vastaa rakennusmestari Sami Hiltunen. Joitain perussääntöjä terassin rakentamiselle sentään on. Puhumattomuus johtunee riitojen pelosta, mutta puuttumattomuus tarkoittaa hiljaista hyväksymistä. Muuten ei vaadita edes ilmoitusta. Maaseudulla tila antaa sopua. Purkuun kehotettu voi viedä asian rakennuslautakuntaan. Varoituksen sana: valituksen kohde arvaa kantelijan – ja jos ei arvaa, kysyvälle vastataan. Kysyimme hänen puolestaan
ASUKKAAT Prisca Leclerc, puoliso Jani sekä lapset Wilma, August ja Wäinö + Pandakoira ”Tässä on tarvittu huumoria” Me talolliset! 6 x sänkyyn KUV A T P A A V O MAR TIKAINEN , V ALMIS TA JA T J A A -LEHTIEN KUV A -ARKIS TO . Sekin on mukavaa, ettei ole seinänaapureita mutta silti ympärillä on ihania naapureita. Laita viesti: www.meidantalo.fi/ talolliset Mikä on talonne tarina. Luvassa on myös putkien ja lämmitysjärjestelmän uusiminen. TIEDU STEL UT SIVULLA 9 5 . Muistan, miten näytöllä ollut pariskunta tuli portaita alas ja pyöritteli päitään: ”Miten tällaisia mörskiä edes myydään!” Teimme taloon heti pintaremontin, isommat korjaukset saivat odottaa. Finlaysonin puuvillainen Saarnipussilakanasetti, 48 e. Laajennamme yläkertaa kuistin päälle, jotta kuopus saa oman huoneen. Talonne parhaat puolet. Talon kiertäminen tuntui triviaalilta. Kellari järjestetään uudelleen ja tehdään salaojat. Suomalaiset ostivat viime vuonna miljoonaa kesäkukkaa – jokaiselle riitti kaksi parvekelaatikollista. meidantalo.fi/ aurinkojakuu/ Satiinikudotut puuvillalakanat 44,95 e, Hemtex. Muusikkomies oli kiertueella, kun menin ensimmäiseen näyttöön. Lähde Kauppapuutarhaliitto. 40 TALO 1957 rakennettu rintamamiestalo Helsingin Vartiokylässä. Onko huonoja puolia. Mitä kaikkea on suunnitteilla. Uusimme katon ja tarkistamme eristeet. Talo tuntui täydelliseltä: isohko piha, palvelut lähellä ja metrolla pääsee. 6/2015 Meidän talo 15 Haluatko kertoa talosi tarinan. On valtava huojennus, kun remontti viimein toteutuu. Seuraa Priscan Aurinko ja kuu -nimistä remonttiblogia: blogit. Luhta Homen pussilakanat 44,95 e, Prismat, Minimanit, Keskinen. TITTA KIURU Kotona Näissä lakanoissa näet kesäisiä unia. Mies on paljon keikkamatkoilla, joten aikakin on rajallista. Huonejärjestys: meillä jokaisella on halutessamme oma rauha, mutta kukaan ei voi vain kadota omiin oloihinsa. Muutimme Vartiokylään Helsingin keskustasta 2005. 19,99 e, H&M Home. Karttakuvioitu lakanasetti, ohutta puuvillaa. Asuinneliöitä 140. Keskikerroksessa remontoimme lattiat ja keittiön ja asennamme takan. Nyt alkamassa on iso remontti. Talon ylläpito on kallista, emmekä ole mitään tee-seitse-remontoijia. Saaristomeren innoittama Jurmo-pussilakanasetti 89 e, Marimekko. Koska talo on vanha ja korjattavaa olisi, talvet tuntuvat joskus yhdeltä jännitysnäytelmältä! Olemme kuitenkin oppineet ottamaan kaiken vastaan huumorilla. Astuin kuistilta halliin ja tiesin heti, että se on tässä. Puuvillainen Lunden-pussilakanasetti 26,90 e, Jotex
DAIKIN Emura HITACHI Premium Linjakas muotoilu Loistava hyötysuhde Kattavan Daikin maalämpö ja ilma-vesilämpöpumppu malliston löydät sertifioiduista asiantuntijaliikkeistä ympäri maan. Ainutlaatuinen sekoitus hienostunutta muotoilua ja huipputason laatua. Laite on suunniteltu ja varustettu Suomalaista käyttäjää varten. DAIKIN Ururu Sarara Suunnannäyttäjä Design malli. Laite on suunniteltu Pohjolan vaativiin olosuhteisiin ympärivuotiseen käyttöön. DAIKIN Mainstream Markkinoiden korkein energiatehokkuus A+++. Laite varustettuna kaikilla edistyksellisillä ominaisuuksilla. Löydä lähin asiantuntijaliikkeesi osoitteesta www.parhaatlampopumput.fi UUSI JA EDISTYKSELLINEN MAALÄMPÖPUMPPU NYT SUOMESSA! Hitachi Summit -ilmalämpöpumpussa yhdistyvät toimintavarmuus ja tuntuva energiansäästö. Mikäli haluat parhaan mahdollisen, tässä on tuote juuri sinulle. Korkea laatu, varma toiminta ja energiansäästö, näitä ominaisuuksia Premium tarjoaa sinulle. HITACHI Summit Uskomaton Pohjoisen ankariin toimitaolosuhteisiin suunnitellut Innova lämpöpumput takaavat hyvän hyötysuhteen (COP) ja korkean energiansäästön. Laite on saatavana sekä harjattuna alumiinisena tai kristallipintaisena mattavalkoisena. Linjakas ja huomaamaton muotoilu. Taattu toiminta ympäri vuoden. www.parhaatlampopumput.fi Korkea vuosihyötysuhde ja energialuokka (A++) yhditettynä käytännöllisiin ominaisuuksiin. Varusteena mm. suodattimien automaattipuhdistus. INNOVA H lämpöpumppu Testimenestyjä S-COP TEST ED 5,9 1550,ILMALÄMPÖPUMPPUMALLISTO alkaen Hinta sisältää perusasennuksen
Ja mistä haaveilimmekaan. Ennen aurinkojärjestelmän hankintaa hän kehottaa kartoittamaan oman kulutuksen tarkasti. Tutkimukset kertovat, että pientalojen kiinnostus aurinkoenergiaan on kasvanut rajusti, mikä johtuu Aarnin mielestä erityisesti paneeleiden halpenemisesta. Vain alle neljä sadasta päätyi uuteen keittiöön. Sen sijaan oman kiinteistön sisällä, kuten paritalossa tai samalla mökkitontilla, aurinkosähköä voi vapaasti jakaa. Liki puolet pientalollisista tahtoisi olla omavaraisia sähköntuottajia.. Useimmin ryhdyttiin pintaremonttiin – joka seitsemäs urakkapyyntö koski pintojen maalausta. 6/2015 Meidän talo 17 Sähkön hinta Kevyen polttoöljyn hinta LAKIMUUTOS toukokuussa vapauttaa myös hieman suuremman, alle 800?000 kilowattitunnin sähköntuotannon sähköverosta. Suuri remontti, iso kynnys MIKÄ REMONTTI on sinulle tärkein, jos kouraasi lyötäisiin muutama tuhatlappunen. Luvan saanti edellyttäisi, että sinulla olisi sähkönsiirtoon erikoistunut yritys. 44% Kokonaishinta jatkuvassa sopimuksessa Kesälaadun keskihinta veroineen 17 16 15 14 13 12 11 10 120 100 80 60 40 20 2014 2014 2015 2015 snt/kWh snt/litra Koonnut Jarmo Hankivaara Lähde: Urakkamaailma tutki 5 000 urakkapyyntöä Pientalo, 20 000 kWh/v Pientalo, 5 000 kWh/v Lähde: Öljyja biopolttoaineala ry Lähde: Energiavirasto KUV A T F O TOLIA 15.5.2015 95,70 Jakaisinko naapurille. Vain pinnoissa haaveet toteutuivat. – Jos on vaikka kesän mökillä, aurinkosähkön hankinta kotiin ei kannata. Talous remonttien tilaajista on naisia. Yleensä verkkoyhtiö ottaa ylijäämäsähkön vastaan mutta siitä maksetun korvauksen pienuus voi yllättää. Suomalaisen työn liitto tutki, mihin remontteihin ihmiset tahtoisivat rahansa käyttää ja Urakkamaailma puolestaan, mihin remontteihin ihmiset olivat todellisuudessa päätyneet. Teoriassa kyllä, mutta valitettavasti vain teoriassa. – Sähköverkkotoiminta on luvanvaraista, joten se ei onnistu ilman kantaverkkoyhtiön lupaa. Keittiöstä (18 %), sängystä tai patjasta (18 %), mööpeleistä yleisesti (17?%?) ja pinnoista (17 %) mutta toki kylpyhuoneesta (13 %) sekä saunasta (10?%), mutta vain 9?% unelmoi uudesta lattiasta. Kymmenen prosenttia remontoi kylpyhuoneen, ja hieman harvempi uudisti lattiat – eli esimerkiksi vaihtoi laminaatin tai parketin. Voisit siis myydä tai lahjoittaa ylimääräisen aurinkosähkön naapurille veroitta. Näin vältyt tuottamasta liikaa. Ja veikkaanpa, että lupaa ei hevin heru, ennustaa sähkön pientuotantoon erikoistunut asiantuntija Milja Aarni Motivasta. Alan ammattilainen räätälöi juuri sinun tarpeisiisi sopivan paketin, joka täydentää päälämmitysjärjestelmää
90 cm:n aitaelementti ja saranat 229 e. Saatavilla myös 150 cm:n levyisenä. Hinta 308 e. Hinta 270 e. Väreinä valkoinen, tummanharmaa, vihreä ja ruskea. Hinta ilman pylväitä 485 e ja pylväiden kanssa 545 e. PUUTA JA RAUTAA Tammiston Puun portti valmistetaan kotimaassa takoraudasta ja painekyllästetystä männystä. Materiaaleja ovat esimerkiksi huoleton vinyyli, perinteinen puu, tyylikäs metalli ja jykevä takorauta. Koko ja väri toiveiden mukaan. Leveys 100 cm, korkeus 120 cm. Hinta maan alle tulevilla rakenteilla 700 e. TIEDU STEL UT SIVULLA 9 5 .. Yläkoriste 35 e. OMALLA KUVALLA J. Vartiaisen porttiin saa koiraprofiilin tai valokuvasta teetetyn kuvan. RAUDALTA NÄYTTÄVÄ Garderumin mustanharmaa portti on valmistettu kotimaisesta männystä, mutta se muistuttaa olemukseltaan rautaporttia. Myös muita korkeusvaihtoehtoja. VALKOISTA VINYYLIÄ Glanin vinyyliportti on helppohoitoinen. alle 400 e yli 400 e Joka kukkarolle KEVYTTÄ ALUMIINIA Finn-Tiian portti on kestävä, ruostumaton ja kevyt. Saatavilla monilla eri väreillä. KORISTEELLINEN Kipinä-tuotteen takorautaportti valmistetaan toiveiden mukaan. Leveys 120 cm, monia värivaihtoehtoja, korkeus säädettävillä pylväillä 115–120 cm. Hinta toimitettuna 699 e, sisältää maahan upotettavat jalat. 18 Meidän talo 6/2015 TEKSTI ANNIKA ALERVO KUVAT VALMISTAJAT Puutarhan vartijat Portti toivottaa tervetulleeksi ja pitää tunkeilijat loitolla. Leveys 99 cm, korkeus maahan upotettuna noin 120 cm. Saatavilla myös pulverimaalattuna
Odota loksahdusta. Kodinhoito KUV A F O TOLIA JA V ALMIS TA JA T Ekologiset puhdistajat Koonnut Meri Savonen Tehokas ja täysin biohajoava Universal Stone -yleispuhdistusaine riittää noin vuodeksi. Kiillon Kodinpuhdistaja apilankukka on Joutsenmerkitty tiiviste. LIESITUULETTIMEN HUOLTO Älä säilö rasvaa LÄHDE TARJA MARJOMAA TYÖTEHOSEURA TTS. Pidä itselläsi vain iloa tuottavat tavarat ja vaatteet. Mitä (Bazar 2015) oikein tarkoittaa. Kuuntele vain tunteita. Opi itsestäsi. Tunnustele, aiheuttaako tavara mielihyvää. Karsi, karsi, karsi. Yleensä suodatin on metallinen, ja sen voi pestä astianpesukoneesssa. Älä mieti esineitä karsiessasi, milloin olet käyttänyt niitä viimeksi. Suodattimeen kertyvä rasva voi valua liedelle, rasittaa moottoria ja olla jopa tulipaloriski. . Ole hyvän Yleispuhdistusaine sisältää soodaa. 6/2015 Meidän talo 19 Siivous voi muuttaa elämäsi, julistaa japanilainen Marie Kondo. Jokaisella loksahtaa, kun karsimisessa on päästy itselle sopivaan tavaramäärään. . Tunteet mukaan siivoukseen! LIESITUULETTIMEN rasvasuodatin on hyvä puhdistaa säännöllisesti. Samat kriteerit voivat ohjata muitakin valintoja elämässäsi. Kun huomaat, mitkä esineet ilahduttavat aidosti, oivallat jotain tärkeää itsestäsi. Puhdistusväli riippuu käytöstä. . 1 l, 2,50 e. Käyttöohjeissa kerrotaan, vaihdetaanko aktiivihiilisuodatin esimerkiksi kerran vuodessa vai voiko sen puhdistaa, aktivoida ja käyttää uudelleen. 500 g, 22 e. Esineitä karsiessa vaikeuksia voi tuottaa menneisyyteen takertuminen tai epävarmuus tulevaisuudesta. Vanhoissa tuulettimissa voi olla pehmeä suodatin, joka pestään käsin pesuaineliuoksella. Lähes 100-prosenttisesti nopeasti biohajoava. Huomaa, mikä pidättelee. Hän on järjestämisen superammattilainen, jonka on valinnut maailman 100 vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon. Opit, mistä kaikesta todella pidät ja mikä sinua oikeasti kiinnostaa. Aloita uusi elämä karsimalla omaisuutta rankasti. Hajusteeton, laimennettava ja täysin biohajoava. Järjestä koti loppuelämäksi. . Tämä voi mullistaa elämäsi. Jos teillä kokataan liedellä joka päivä, puhdista suodatin kerran parissa kuukaudessa. Pidä suuri järjestelytapahtuma. 500 ml, 6,50 e. Marie Kondon asiakkailla on pelkästään paitoja ja muita yläosia noin 160. Huonetilaan palauttavissa liesituulettimissa on lisäksi aktiivihiilisuodatin. Kurkkaa ohjeet käyttöohjeesta. Sen jälkeen saat pysyvästi haluamasi elämäntyylin ja siistin kodin, teos lupaa. Loksahduspisteen jälkeen kaapit eivät enää koskaan täyty
www.ormax.fi ORMAX! OTA
Asunnon sisäkattopinnoite on makuja tyyliasia. lex-kalvo. Kaiken edellä olevan lisäksi suosittelen korjauksiin erikoistuneen asiantuntijan käyntiä paikalla, sillä ongelmakokonaisuuden tiedostaminen ei aina onnistu kohdetta näkemättä. KYSYMYS Rintamamiestalomme kellarista nousee tunkkaista hajua asuintiloihin. Mikäli hiottu betoniholvi on epätasainen (yli kolmen millimetrin heittoja kahden metrin alueella), vaatii lattia tasoitteen ja sen kuivumisen ennen yläpuolen materiaalien asentamista. Asuintilasta ei yleensä johdu kosteutta kapillaarisesti eikä diffusiivisesti kellariin päin. KUV A A -LEHTIEN KUV A -ARKIS TO. Välija yläpohjan sisäpinnoista pitää saada aina ilmatiivis kaikkia liitoksia ja läpimenoja myöten. Jos kellari on kylmä, tulee välipohjan betoniholvin lämmöneristeen, kuten muidenkin rakenteiden, olla rakenteen kylmemmällä puolella. Ilmatiivis kerros tehdään heti lämmöneristeen sisäpuolelle jollakin muovikalvolla ja ilman teippejä. Entä mitä suosittelette yläpohjan sisäkattopinnoitteeksi, paneelia vai jotain levyverhousta. Jos hajunlähde on kellarissa, se tulee asuintiloihin sisäportaiden tai välipohjan liitosten ja läpimenojen epätiiveyksien kautta. Omakotiliitto tarjoaa jäsenilleen ilmaista lakineuvontaa. Miten torjua hajut. Höyrynsuluksi käy 0,2 mm:n vahvuinen muovikalvo tai esimerkiksi Upofloorin TupLakipulmia. Betonilattian ja sen päälle tulevan uivan parketin tai laminaatin väliin suositellaan laitettavaksi höyrynsulkukalvo vaikka betoni olisi vanhaa ja kuivaa (suhteellinen kosteus alle 85 Rh-%). Kellaritiloihin pitäisi kulkea ulkokautta. 6/2015 Meidän talo 21 Lähetä kysymys osoitteella Meidän talo, toimitus, 00081 A-LEHDET tai sähköpostilla meidantalo@a-lehdet.fi. Lähetä kysymyksesi sivun alalaidassa olevaan osoitteeseen. Siinä käytettäväksi käyvät paneelit, levyt tai saumaton pinkopahvi. Toimitus valitsee tälle palstalle kuukausittain yhden kysymyksen vastattavaksi. PEKKA LUOTONEN VASTAA Ummehtunut haju on yleensä yhteydessä kostuneeseen rakenteeseen ja viite haitasta, joka voi olla vaaraksi myös terveydelle. Millä välipohjan betonilattia pitäisi pinnoittaa, jotta pääsisimme hajuhaitasta. Nyt liiton yhteistyöjuristit vastaavat myös Meidän talon lukijoiden kysymyksiin. Muista kertoa omat yhteystietosi. Sulun tarkoitus on estää lattiapinnoitteen kupruilu betonissa olevan kosteuden vuoksi. Lisää kysymyksiä ja vastauksia: www.meidantalo.fi Kysy asiantuntijoilta Sisustussuunnittelija Raija Nykänen SISUSTUS Valaistussuunnittelija Ari Peltola VALAISTUS Hortonomi, puutarhaopettaja Kirsi Tuominen PUUTARHA Rakennusarkkitehti Pekka Luotonen PERUSKORJAUS JA RAKENTAMINEN Rakennusarkkitehti Pirjo Badermann TILAMUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Kasvinsuojeluohjaaja Irmeli Markkula TUHOHYÖNTEISET Hyvä kysymys Kellarin hajut nousevat asuintiloihin portaiden ja seinien liitosten tai välipohjan läpimenojen epätiiveyksien kautta
22 Meidän talo 6/2015. Nekalan Löytöliiteristä hankittu norsu on Hannan ja Jussin ensimmäinen yhteinen huonekaluhankinta. TEKSTI ANNE KORKALA KUVAT PAAVO MARTIKAINEN Hulluna retroon 1960-luvun talon uudet omistajat tekivät kalliin remontin vain huomatakseen, että talo näyttää samalta kuin ennenkin. Kukkapuron tuolit on saatu perintönä
6/2015 Meidän talo 23 Kirjahyllyn takana oleva juuttiseinä haluttiin säilyttää, joten perhe suojasi sen huolellisesti lattian valuvaiheessa. Lattioiden materiaaliksi Jokiset valitsivat kolmisauvaisen tammiparketin.
Talossa on asuinneliöitä 200 m2, autotallissa 20 m2. Talo Vuonna 1963 valmistunut omakotitalo Tampereen Vuohensillan alueella. Asumiskustannukset Vesi 60 e/kk, jätehuolto 10 e/kk, sähkö ja lämmitys noin 160 e/kk, kiinteistövero 322,70 e/v, tontin vuokra 2 792 e/v. Kaksi koiraa. Ikkunan alla oleva penkki löytyi nettikirpputorilta. 5 H + K + 2 WC + S + VARASTO + TALLI Talo Jokinen 24 Meidän talo 6/2015. Taustalla on poikien leikkihuone. Asukkaat Jussi ja Hanna Jokinen sekä heidän poikansa Jalo, 2, ja Simo, 4. Tontti Rinteessä oleva 1 500 neliön vuokratontti hiekkaharjulla
Kokolattiamatot ja tummat pinnat olivat käännyttäneet monta ostajaehdokasta ovelta. Talon vuonna 1963 suunnitellut ja rakennuttanut arkkitehti asui siinä perheineen vuoteen 2014, jolloin Jokiset ostivat sen. Hyvästit turhalle tilalle Sisustusarkkitehti Reijo Ojanen piirsi aikoinaan talon kahdessa päivässä, jotta sai tontin itselleen. Jussi on ammatiltaan graafinen suunnittelija ja Hanna vanhempainvapaalla mainostoimistosta. Jussi ja Hanna kuitenkin ymmärsivät heti talon hienouden. Hanna ja Jussi Jokisen talon näkymä on aina ruokkinut luovuutta, jota perhe kokee jatkavansa. – Kun tänne kotiutuu, pois ei enää tahdo, pariskunta huokaisee. – Pinnat olivat toki heikohkossa kunnossa, mutta muihin aikalaisiin verrattuna tämä on hyvin suunniteltu, Hanna summaa. Arkkitehti oli vankkumaton funktionalismin kannattaja ja inhosi Ruokailutilan kuuden hengen tiikkiryhmä on hankittu Salosta, moni muu kaluste sieltä täältä tai saatu lahjana ystäviltä. 6/2015 Meidän talo 25 Pieneltä parvekkeelta näkee Iidesjärven, ja olemme kuitenkin melko lähellä Tampereen keskustaa. Simo ja Jalo ovat touhukkaita poikia, jotka tykkäävät piirtää ja rakentaa.. Arkkitehti loi modernin, selkeälinjaisen ja vähäeleisen rakennuksen, jossa on uniikkeja yksityiskohtia, kokeilunhalua ja vahvaa estetiikantajua. Rakennus oli pieniä korjauksia lukuun ottamatta lähes alkuperäisasussaan, kun Jokiset tekivät siitä kaupat
Tasot ovat ohutta, mustaa laminaattia ja valaisimet Bauhausista. kerros HALLI PH S TEKN TYÖHUONE WC VAR VAR OH K WC TK RT VH MH MH MH ET 26 Meidän talo 6/2015. kerros POHJ AKUV A T JUHA MÄKINEN 2. Pääoven tuntumassa sijaitseva keittiö hankittiin Kvikistä. 1
Tilat on sijoiteltu rinnetontilla kahteen kerrokseen, ja alakerta on osaksi maan sisällä. Arkkitehti mitoitti monet asiat 30 sentin jaolla. Pintamateriaalit valittiin talon alkuperäiseen tyyliin. – Talon luonne ja huumori puhuttelevat, sillä en ole mikään tiukkapipoinen sisustaja. LVI-ammattilainen suunnitteli ilmastoinnin ja maalämpöpiiriputkiston. – Talo tuntuu väljältä, vaikka hukkaneliöt puuttuvat. Keittiö sijaitsee pihan puolella lähellä pääovea ja parkkipaikkaa. Olohuoneen seinien hyväkuntoiset juuttikangaslevyt pystyttiin säilyttämään. Jussi auttoi ilmanvaihtoputkistojen läpivientien suunnittelussa. Heikkokuntoiset viemärit päätettiin uusia – samoin suuri osa käyttövesiputkistosta ja sähköistä. Lattiat purettiin, ja patterit korvattiin vesikiertoisella lattialämmityksellä. Olohuone ja ruokailutila on yhdistetty toisiinsa, ja alakerrassa on toinen wc, saunatilat, iso toimistotila sekä oleskelutilaa. Yläkerran kerrosala on rajattu sataan neliöön ja koko talo suunniteltu toimimaan. Öljy vaihtui maalämpöön. Hannan tekemän maalauksen nimi on Ilone jänes.. Taustalla olevan hahmon Hanna maalasi poikien ohjeistuksella. Alkuperäiset pohjapiirrokset ovat säilyneet. – Salaojat eivät olisi olleet ihan välttämättömät, sillä talo on rakennettu hiekkaharjulle, perhe pohtii. Huonekalumme ovat tyyliltään hyvin samantapaiset kuin alkuperäisasukkaiden ja pitkälti alkuperäisillä paikoilla, Hanna naurahtaa. Myös keittiön katon purkujäljet peittyivät maalilla. Jussi purki itse, ja perheystävä toimi pääurakoitsijana. Hannaa viehättävät talon uniikit yksityiskohdat. 6/2015 Meidän talo 27 turhaa tilaa. Remonttia kovalla tahdilla Jokiset tekivät kahdessa kuukaudessa mittavan remontin. Sokkeli turvattiin kosteudelta salaojilla, bitumilla, lämmöneristein ja sadevesijärjestelmällä. Kallistunut tukimuuri purettiin ja rakennettiin perustuksia myöten uusiksi. Kokolattiamatot ja punapyökkiparketti vaihtuivat tammeen, mutta maalattua tiiltä on jätetty seiniin. Tumma paneelikatto komistaa olohuonetta ja leikkihuonetta. Legot ja bioniclet saavat olla aina esillä poikien vaihtuvissa näyttelyissä. Talotekniikan päivittämisellä perhe tahtoi suitsia lämmitysja jäähdytyskustannuksia. Makuuhuoneet ovat peräkkäin pääovelta katsottuna vasemmalla seinustalla. – Pienet makkarit saivat vaaleat katot, ja näin tilat muuttuivat entistä valoisammiksi. Lisäksi on muutama tilava varasto. Simo ja Jalo nukkuvat vanhempien makuuhuoneen vieressä. En ole koskaan kaivannut suuria aulatiloja, tämä on ihmisen kokoinen, kertoo Hanna tyytyväisenä. Taloon asennettiin koneellinen ilmanvaihto, vaihdettiin keittiön, makuuhuoneiden ja alakerran ikkunat tiiviimpiin ja uusittiin kolme ulko-ovea
Hyvä idea! 28 Meidän talo 6/2015. Ruokailuhuoneen ja kaarevan portaikon väliin tehty lasivitriini tuo valoa portaisiin ja antaa Hannalle mainion syyn jatkaa vintage-lasin keräilyä
Alakerta on isojen ikkunoiden ansiosta miellyttävän valoisa ja väljä tila. Uudet, mustat ikkunapuitteet sointuvat hyvin sisäoviin. Hannan mielestä vanha talo ei saa näyttää uudelta. Nyt on, Hanna iloitsee ja kaivaa esiin yhden aarteistaan, arkkitehtuuria valottavan Kaunis kesäkotimme -kirjan vuodelta 1959. – Kirjoja on runsaasti, sillä luemme paljon. Nyt toivoin rauhallisia sävyjä. – Täydellistä entistämistä en kaipaa, mutta kyllä kodin pitää näyttää eletyltä. Hän aikoo täydentää tyyliä 60-luvun pientavaroilla ja perehtyä vielä paremmin aikakauden yksityiskohtiin. Myyjiä selvästi helpotti, kun he kuulivat, että tavarat pääsevät oman aikakautensa taloon, Hanna pohtii. Olohuoneen kirjahylly on palvellut jo yli 50 vuotta. – Edellinen kotimme oli 50-luvun puutalo pastellisävyineen. Olipa kodin tyyli mikä tahansa, sopivia huonekaluja saa käytettyinä, pohtii Hanna kierrätysmekossaan. Jokiset etsivät Ornon kohdevalaisimia useasta paikasta, ennen kuin alakertaan löytyi kolme samanlaista. Kotitoimiston sisäänkäynti sijaitsee talon päädyssä, suojamuurin takana rinteessä. – Ihmisen ei tarvitsisi ostaa uutena mitään. – Alakerran sisustus on vielä onneksi kesken, joten saan kehitellä sinne istuinryhmiä ja muuta kivaa. Ne istuvat alkuperäisen juuttitapetin, messinkihelojen ja kirjahyllyn kanssa yksiin. – Monet kalusteista olivat omistajilleen rakkaita ja kulkeneet pitkään suvussa. Taiteeni on värikästä ja kaipaa rauhallisen taustan, Hanna kertoo. Kierrätys kunniassa Perhe teetti kohtuuhintaiset, laadukkaat komerot ajan tyyliin viilupintaisiksi ja vetimettömiksi Tampereen kaupungin puutyöpajalla. Lue 60-luvun valaisimista s. 33. 6/2015 Meidän talo 29 Puusepän aikoinaan tekemät kiintokalusteet säilytettiin mahdollisuuksien mukaan. Oikeita värisävyjen etsittiin muun muassa sisustusarkkitehti Hanni Koroman kirjasta Avaimia ajattomiin sisustuksiin. Kalustus on hankittu netin markkinapaikoilta käytettyinä muutamia huonekaluja lukuun ottamatta. Nahkasohvan pintaa piti jonkin verran kunnostaa, mutta suurin osa kalusteista on kelvannut käyttöön sellaisenaan. Edellisessä kodissamme ei ollut sopivaa paikkaa kirjahyllylle, mikä oli ongelmallista. Jossain vaiheessa perhe sai mainion ajatuksen kirjata kalusteiden historiaa muistiin papereihin, jotka kiinnitettiin kalusteiden pohjiin
Alakerrassa sijaitsevaan Jussin ja Hannan kotitoimistoon pääsee talon päädystä. Jussi työskentelee ajoittain etänä. – Lapset tarvitsevat tilaa leikkeihin ja liikkumiseen. 30 Meidän talo 6/2015 Toimisto kodin yhteydessä Tilaratkaisut palvelevat koko perhettä. Aikoinaan talossa oli tilat arkkitehtitoimistolle.. Hän purskahtaa nauramaan ja toteaa olevan melko huvittavaa, että perhe laittoi 100 000 euroa remonttiin ja kuitenkin talossa näyttää jokseenkin samalta kuin entisen omistajan aikana. Talon suunnittelija on luvannut toimittaa uusille asukkaille kopion myös talon vieraskirjasta. Työpisteen nurkassa, ikkunaseinällä on Ojasen arkkitehtitoimiston jälkeensä jättämä piirustuslaatikosto, jonka uumenissa on säilynyt muun muassa useiden ravintoloiden ja teattereiden suunnitelmia sekä grafiikan kirjaimia. Yläkerrassa pojille on erikseen nukkumahuone ja leikkihuone sekä alakerrassa on jumppahuone, jossa saa kiipeillä ja pelata palloa. Massiivinen musta liukuovi on muistona tilojen jakamisesta arkkitehtitoimiston ja kodin välillä. Tärkeää on, että portaita tarvitsee rampata mahdollisimman vähän, Jussi kertoo. – Ystäväja tuttavapiiriin on kuulunut paljon aikakauden nimekkäitä suunnittelijoita, ja talossa on eletty värikästä sosiaalista elämää, Jussi kertoo. Kotitoimiston erottaa äänieristävä, muovinen paljeovi. Alakerrassa on 70 neliötä. Tilan päädystä purettiin pois varastotiloja, jotta lapsille saatiin telmimistilaa. Lamellikaihtimet sopivat hyvin pitkiin ja kapeisiin ikkunanauhoihin
2009 Alakerran pesutilat uusitaan vesivahingon vuoksi. Telineessä italialaisen valokuvataiteilija italialainen Eleonora Bertanin työ, seinillä asukkaiden omaa grafiikkaa. Talossa tapahtunutta 6/2015 Meidän talo 31. Remontissa alakerran seinistä poistettiin juuttikangaspäällysteiset seinälevyt, ja seinät verhoiltiin OSB-levyllä. Talon täysremontti alkaa elokuussa. 1963 Arkkitehti Reijo Ojasen suunnit telema talo valmistuu. 2001 Vesikate vaihdetaan. 2014 Hanna ja Jussi tekevät talokaupat, remonttisuunnitelmat ja aikataulutuksen kesä–heinäkuussa. Muutto lokakuussa
kesä By SUNNYAURINKOTUOLI 115,(179,-) .fi Kesäkalusteet joka makuun, kokoon, pihaan ja parvekkeelle: ISKUN KESÄKALUSTEET NYT MYYMÄLÖISSÄ!
Louis Poulsenin Doo-Wop valaisee alas ja loistaa lempeästi ylöspäin. Punavalkoinen 350 e, Vepsäläinen. Pieni 196 e, iso 299 e , Kera Interiör. Kuuluisin lienee Heikki Turusen akryylinen La Boheme vuodelta 1969. Pyöreä kuin Ball Pallo taipuu moneksi: katosta roikkumaan tai seinään käänneltäväksi vaikka sängyn tai lukutuolin viereen. Apua, ufo! Artekin vuonna 1965 suunniteltu A811 on 160 senttiä korkea ja sopii erityisesti matalahkojen tilojen lukutai tunnelmavaloksi. Muotoa ja valmistusta kehitti Tanskan meripuolustuksen rakennusosasto 50-luvun lopulla, mutta värit on päivitetty nykymakuun. Posliinikantaisia valaisimia tehdään kahdella ja yhdellä lasikuvulla. Lue juttu retrokodista s. Mataliin huoneisiin istuvaa, nerokkaan pelkistettyä akryyliplafondia saa 50ja 39-senttisenä, punaisella ja mustalla keskiöllä sekä kevään ajan myös harmaalla. Kulhon täydeltä valoa Yki Nummen Lokki ja Modern Art sekä Yki-plafondi on otettu uudelleen tuotantoon onnistuneesti. Valkeakupuista pöytävalaisinta valmistetaan mustalla, valkoisella ja oranssilla jalalla. Istuu kuin tatti Monessa kodissa oli 70-luvulla jokin sienilamppu. Sitä saa valkoisena ja mustavalkoisena. Kaksikupuinen Bernadotte IP20 74,40 e, Rakennusapteekki. Alumiinisen kuvun korkeus on 24,5 ja halkaisija 28,3 senttiä. Benny Frandsenin vuonna 1969 suunnittelema Ball on yhä tuotannossa, ja sitä saa monenlaisena versiona ja usean värisenä. 6/2015 Meidän talo 33 Valitut TEKSTI KAISA HATAKKA KUVAT VALMISTAJAT Loistava 60-luku Klassikoiden mitat, värit ja muodot toimivat yhä sekä vanhoissa että upouusissa kodeissa. Alvar Aalto suunnitteli samat muodot Kansaneläkelaitoksen pääkonttorin käytävävalaisimiin. 22 TIEDU STEL UT SIVULLA 9 5 .. Magneettikiinnitteisen seinäpallon halkaisija on 12 senttiä, 89 e, Isku. Varjostinta saa 39ja 55-senttisenä. Varjostin maalattua terästä ja varsi päällystetty nahalla, 1 340 e. Pieni 186 e ja iso 210 e, Innojok. Onneksi löytyy ruotsalaisen Ifön 60-luvun puolivälissä lanseeraama Bernadotte. Sukkula on kiinnittynyt 60-lukua on kinkkistä kunnioittaa kylpyhuoneessa. Jo onkos tullut pesä
Talossa on 280 neliötä yhdessä kerroksessa. 34 Meidän talo 6/2015 5H + AVOKEITTIÖ + KHH + 2 × WC + PH + S + VERANTA+ UIMA-ALLAS Talo Vuonna 2011 rakennettu, arkkitehdin suunnittelema moderni kivitalo Turun Hirvensalossa. Asukkaat Kristiina Koluvere ja Ville Rikkonen sekä Niclas, 5, ja Sebastian, 2. Talo Koluvere-Rikkonen Asukkaat etsivät pihalle vanhaa venettä pitkään. He kiertelivät läheisiä rantojakin, jotta löytäisivät mieleisensä. Lopulta vene löytyi netistä.
6/2015 Meidän talo 35 TEKSTI ELINA JAAKKOLA KUVAT ANSSI KIENANEN MEREN KAIKUJA Kristiina Koluvere ja Ville Rikkonen rakensivat Turun Hirvensaloon yksikerroksisen omakotitalon. Lopputulos on avara ja seesteinen koti lähellä merta ja keskellä peltoa.
36 Meidän talo 6/2015 Kristiina ja Ville teettivät keittiön mittojen mukaan virolaisella puusepällä R&L Studiolla.
Haaveidemme mukaisia taloja on esimerkiksi Turun Hirvensalossa, mutta meitä miellyttävää ei sillä hetkellä ollut myynnissä. Varaavan takan tuli näkyy molemmille puolille. Taloissa oli joko liian pieni piha tai huono pohjaratkaisu. Astiat ovat aitiopaikalla olohuoneessa.. Takka jakaa tilaa ruokailutilan ja olohuoneen välissä. 6/2015 Meidän talo 37 Mitä halusimme. Paljon yhteisiä tiloja Aloimme etsiä perheellemme taloa Turun seudulta vuonna 2009. Kriteereinä olivat isohko piha, neljä makuuhuonetta ja omakotitalon oma rauha. Päätimme ryhtyä etsimään tonttia ja sovittamaan siihen näköistämme taloa. Hopea-astiat ovat tulleet perintönä Villen isomummilta. Talon tuli olla mielellään myös yhdessä tasossa. Lyhyen matkan merenrantaan Myös meren läheisyys oli toivelistalla. Sebastian on maalannut syöttötuoliinsa hienot vauhtiraidat. Ajatuksenamme oli, että perheen yhteiset tilat olisivat suuria, jotta lasten mielestä yhteisen ajan viettäminen olisi houkuttelevampaa kuin television katselu omassa huoneessa. 1. 2. Hyvin nopeasti tuli selväksi, että sellaista taloa ei löytynyt mistään talokirjasta, joten tontin löydettyämme esitimme toiveemme arkkitehdille
2. Niclaksen huone on valoisa ja siisti. Mitä opimme. Fatboylla on kiva lukea. Vinkki Vaalea puu, valkoinen ja keltainen ovat reipas väriyhdistelmä lapsiperheen kotiin. Yksityiskohtien hiomiseen suunnitteluvaiheessa menee todella paljon aikaa. Uima-altaalta on mahtava näkymä omalle pihalle.. Raikkaat ja kirkkaat värit sopivat pojan huoneeseen. Aikataulussa on hyvä olla joustoa Myös urakoitsijoiden koordinointi, aikataulujen sovittaminen ja sopimusasiat vievät paljon aikaa, samoin pintamateriaalien valinta ja hankinta. Aikatauluja ei kannata suunnitella liian tiukoiksi. 1. Budjetissa olisi hyvä olla joustoa. Wc:ssä on tilaa kahdelle peseytyjälle yhtä aikaa. 3. Itse tekemällä säästää Meillä ei ollut rakennusalan ammattitaitoa liiemmin, joten oma osuutemme jäi siivoamisen ja tavaranhankinnan lisäksi pieniin aputöihin. Suunnitteluvaiheeseen on siis hyvä varata oma aikansa, ja yksityiskohdatkin on hyvä olla selkeästi mietittyinä. Suunnittelu vie paljon aikaa Rakennusprojekti pienen lapsen kanssa on haasteellista. Budjetista ei kannata tehdä liian tiukkaa Opimme, että budjetin laatiminen yksilölliselle talolle on haastavaa, sillä nälkä kasvaa syödessä. 4. Jälkiviisaana voi todeta, että kustannussäästöä olisi voinut tulla, jos olisimme tarttuneet hanakammin lapioon ja telaan. 38 Meidän talo 6/2015 Kristiinan toive oli oma uimaallas, sillä hän rakastaa uimista
Pöydillä ja tasoilla ei ole turhia esineitä eikä nurkissa kaatuvia tavaroita. Hän on suunnittelut ja istuttanut kaiken pihalla olevan itse.. PYRIMME siihen, että joka tilassa olisi jokin värikäs elementti, joka toisi elävyyttä vaaleaan, moderniin sisustukseen. 6/2015 Meidän talo 39 VALITSEMME helposti hoidettavia materiaaleja, kunnes lapset ovat kouluiässä. Kristiina tykkää laittaa itse pihaa ja kasveja. Vaaleus ja luonnollisuus sekä pienten lasten asettamat vaatimukset ohjaavat sisustuksen linjaa. Vältämme massatuotteiden hankintaa. OLEMME somistaneet kotimme yksilöllisillä, tunnearvoa sisältävillä esineillä. Kristiinan ja Villen sisustusfilosofia Laudoitettu ulkoterassi jatkuu talon toiselta laidalta talon toiseen päätyyn. Toimivin sisustusratkaisu pienten lasten kanssa on mielestämme minimalistinen
40 Meidän talo 6/2015 TEKSTI ANNA-KAISA HUUSKO KUVAT VALMISTAJAT JA KARI KAIPAINEN VERHOT ETEEN Miten saisi pimennettyä makuuhuoneen kesäyönä. Poimi tästä parhaat ideat ja vinkit verhojen valintaan. Miten suojautua suurien ikkunoiden kautta porottavalta auringonvalolta. Niitä varten on tarjolla erikoiskiskoja, joilla samaan ikkunaan saadaan 2-5 limittäin menevää verhoa, Silent Gliss.. Paneeliverhot ovat selkeä verhoratkaisu
Mieti, tarvitsetko huoneeseen näkösuojaa, aurinkosuojaa, pimennystä, sisustuksen piristystä ja pehmentäjää vai parannetaanko niillä akustiikkaa. Silti verhottomuudesta on tullut suorastaan trendikästä sisustamisessa 2000-luvulla. Kaikissa kodin huoneissa ei tarvitse olla samanlainen verhoratkaisu. Asunnon eri tilojen verhojen pitäisi olla hengeltään yhdenmukaiset, mutta samalla verhoilla on mahdollista luoda tiloihin vaihtelua, tunnelmia ja rytmiä. Eikä tyylivalikoimassakaan tarvitse tyytyä tylsiin perusratkaisuihin. Vaihtoehtoja on niin minimalismin kuin runsaamman tyylin ystäville. Nyt nousussa + rullakaihtimet ja niissä uudet puoliläpäisevät screenkankaat + wave-rypytys eli suorat verhot, joissa tasaisesti aaltoileva laskos + uudenlaiset pimentävät kankaat + pelkistetyt laskosverhot Nyt laskussa massiiviset verhoviritelmät paneeliverhot sälekaihtimet Trendit Pidä kiinni omasta sisustuslinjastasi, mutta nappaa siihen päivityksiä uusista trendeistä. Verhotarjonta on kuitenkin uudistunut viime vuosina, ja verhot tuntuvatkin tekevän paluuta sisustukseen. Mieti, mitä tarvitset Pelkkä ulkonäkö ei saa ratkaista verhovalintaa. Suunnitteluvaiheessa on myös hyvä tarkistaa, ettei verhojen ripustuskohtaan ole tulossa esimerkiksi tarpeettomia ulokkeita tai muita rakenteita. Markkinoilla on uusia kangaslaatuja ja teknisiä ratkaisuja. Verhot voivat olla myös sisustuksen ylellinen katseenvangitsija, Création Baumann.. Kahden verhon yhdistelmä: suorat sivuverhot tuovat tilaan pehmeyttä ja väriä, laskosverhot taas suojaavat katseilta, Luxaflex. Tee suunnitelmat ajoissa Jos rakennat uutta omakotitaloa tai suunnittelet kodin remonttia, mieti verhoratkaisua jo pohjapiirrosvaiheessa. 6/2015 Meidän talo 41 VERHOT ETEEN Verhoilla on helppo säädellä valoa ja luoda tunnelmaa. Nautitko voimakkaista väreistä ja kuviosta vai kaipaatko huoneeseen pelkästään huomaamatonta näkösuojaa. Oletko moderni yksinkertaistaja vai kaipaatko ympärillesi runsautta. Jos haluat esimerkiksi sähköisesti toimivat rullakaihtimet, ne vaativat omat sähkövetonsa ja mekanisminsa. Mieti myös muiden verhojen kiinnitystä ja paikkaa. Jos haluat pimentää makuuhuoneet, tarkista, että huoneeseen suunnitellut ikkunamuodot ovat sellaiset, että huone todella saadaan pimeäksi. Valitse verhojen tyyli kodin sisustuksen mukaan. Esimerkiksi isot ikkunapinnat vaativat usein tukevat kiskot kannattelemaan painavia verhoja tai aurinkosuojia
Paneeliverhoihin sopii myös kevyen näköiset, läpikuultavat kankaat. 42 Meidän talo 6/2015 Sähköiset järjestelmät Suurten ikkunoiden verhoissa ja kierrekaihtimissa tarvitaan toisinaan sähköisiä ohjausjärjestelmiä ja jopa automatiikkaa. Rullaverho voi olla täysin pimentävä tai puoliläpäisevä, Woodnotes. Laskosverhoa voi nostaa ja laskea siinä olevan mekanismin avulla. Screen-kankaita on saatavilla eri tiheyksiä, tummista kankaasta näkee parhaiten läpi, Luxaflex. Myös suurien, suorien verhojen avaamiseen voidaan asentaa automatiikkaa. Puiset sälekaihtimet luovat lämpimämmän tunnelman kuin metalliset, Kirsch. Rullakappaverho tuo keittiöön sisustukseen ripauksen pehmeyttä, Eurokangas. Ne pitää ottaa huomioon suunnittelussa jo varhaisessa rakentamisvaiheessa. Verhotyyppejä Suorat verhot Laskosverhot, valelaskosverhot Paneeliverhot Kierrekaihtimet Sälekaihdin Kappaverho Suorat sivuverhot ovat yksinkertaisin ja perinteisin verhomalli, Silent Gliss. T IE D U S T E L U T SI V U L L A 95 .. Tämän hetken verhohitti on niin kutsuttu wave-verho eli tasaisesti aaltoileva, suora verho
Malleissa on laaja valikoima. 3 Verhotangot ja -kiskot ovat edullinen osa verhoratkaisuja. 8 Markkinoilla on hybridimalli kiskosta ja tangosta. Paksut ja painavat verhot tarvitsevat vahvan kiskon. 12 Vain mielikuvitus on rajana verhon kiinnityksessä! Voit ripustaa verhot vaikka käppyräiseen puunoksaan. Hinnaltaan ne eivät ole juuri mittatilaustankoja edullisempia. 4 Ripusta verhotanko selkeästi ikkunan yläpuolelle, ei sen ylälaidan kohdalle. Ripustussysteemi näyttää pyöreältä tangolta, mutta siinä on kolo liukuja varten. Matalalle ripustettu tanko tekee koko huoneesta matalamman näköisen. Litteät ja selkeät sopivat hyvin skandinaavisen yksinkertaiseen sisustukseen, Woodnotes. Muista valita tanko muuhun sisustutukseen sopivaksi. 6/2015 Meidän talo 43 1 Kun hankit ripustusjärjestelmää, muista, että verhotangon ja kiskon pitää ulottua reilusti ikkunaa leveämmälle, jotta verhot voidaan vetää kokonaan sivuun ikkunan edestä. Verholauta saa usein huoneen näyttämään kokoaan matalammalta ja raskaammalta. Kiinnitä tanko tai kisko irti seinästä, niin että verhot laskeutuvat suorina. 2 Asenna verhotanko ja kisko koko ikkunan matkalta, ei pelkästään esimerkiksi suuren ikkunan päätyihin. Selvitä ennen kiskon hankkimista, millainen kangas ja verhoratkaisu on tulossa. 5 Verholaudat olivat suosittuja 1960–1980-luvun rakentamisessa, mutta tänä päivänä niitä asennetaan harvoin. 11 Vaijeri näyttää keveältä, mutta valitettavasti se on heikko vaihtoehto verhojen ripustamiseen. Joskus vaijerille ripustaminen voi kuitenkin kattomuodon takia olla ainoa vaihtoehto. 6 Kiskoja on saatavilla yhden, kahden ja jopa viiden kiskon järjestelminä. 9 Laskosverhoille on saatavilla valmiita mekanismeja. Muuten verhot kaventavat näkymää ja pimentävät huonetta. Paneeliverhot on valmistettu kotimaisesta paperinarusta. Ajan myötä vaijeri löystyy ja verhot alkavat roikkua ikävästi. 7 Pyöreitä tankoja on tarjolla muun muassa rautaisina, messinkisinä, puisina sekä teräksisinä. 10 Myynnissä on myös säädettäviä teleskooppitankoja, mutta niillä verhot eivät liu’u tasaisesti. Voit valita perussimppelin tangon tai koristeellisen vaihtoehdon. 12 vinkkiä ripustajalle T IE D U S T E L U T SI V U L L A 95 .. Siksi ne kannattaa hankkia tilan ja ikkunan mittojen mukaan
Valkoiset pystylamellit sopivat erinomaisesti suuriin ikkunoihin. Pystysuuntaiset lamellit ovat tuttuja julkisista tiloista, mutta niitä käytetään myös omakotitaloissa, joissa on suuria ikkunapintoja. Vaihtoehto sälekaihtimille Uudenlaisessa rullakaihtimessa on kaksi päällekkäistä kangaskerrosta. Uudet tekniset ja funktionaaliset kankaat antavat sälekaihtimia muistuttavan suojan, mutta ovat pehmeämmän näköinen vaihtoehto. Valoa ja läpinäkyvyyttä voidaan säätää siirtämällä kankaita, Luxaflex. A SI A N T UN T IJO IN A V E R H O S U UN N IT T E L U UN E R IK OI S T UN E E T S U UN N IT T E L IJ A T L EEN A R II H EL Ä -K EL L O K O S K I JA H A ID IM IIT TA R A A MO S Puh. Nyt suosittuja ovat puoliläpäisevät screen-kankaat, joihin on saatavilla erilaisia kangastiheyksiä. www.alandsresor.fi Nauti tyynestä päivästä keskellä kauneinta saaristoa, hehkuvan punaisen graniitin ympäröimänä, saunan rentouttavien löylyjen vielä lämmittäessä ihoa. Screen-kankaat sopivat hyvin näköja aurinkosuojiksi suuriin ikkunapintoihin, kun koko näkymää ei haluta peittää eikä huonetta pimentää. Sälekaihtimissa on laaja materiaali ja värivalikoima. Viikkovuokra alkaen 197 € Tutustu vieraiden arvioihin ja varaa mökkiloma jo nyt osoitteessa www.alandsresor.. /mokkiloma Mökkiloma Ahvenanmaalla Palvelemme suomeksi! AHVENANM AA ÅLAND 2015 Inspiroidu ja hae lisäinfoa matkapaketeistamme tai tilaa esitteemme!. Saatavilla on myös säädettäviä ratkaisuja. Valitse omasi yli 400 tunnelmallisesta mökistämme ainutlaatuisella Ahvenanmaalla. Suorien lamellien lisäksi tarjolla myös erilaisia värisävyjä, kuoseja ja muotoja. KIERREKAIHDIN ON VALLANNUT alaa sälekaihtimilta. 018-28040 . Sälekaihtimiinkin on saatavilla puoliläpäiseviä vaihtoehtoja. Uusissa tekstiileissä on kolmiulotteisia rakenteita. Verhot toimivat sälekaihtimien tapaan
Tarjolla on iso arsenaali näppäriä tarvikkeita, joilla saat verhot asettumaan juuri haluamallasi tavalla. Rypytysnauhoissa ilmoitetaan suhdeluvulla, esimerkiksi 1:2, miten paljon rypytys kaventaa leveyttä. Laadukkaat liu’ut ovat nylonia ja uv-suojattuja. Valitse ratkaisu kangaslaadun mukaan. Viikkovuokra alkaen 197 € Tutustu vieraiden arvioihin ja varaa mökkiloma jo nyt osoitteessa www.alandsresor.fi/mokkiloma Mökkiloma Ahvenanmaalla Palvelemme suomeksi! AHVENANMA A ÅLAND 2015 Inspiroidu ja hae lisäinfoa matkapaketeistamme tai tilaa esitteemme!. 6/2015 Meidän talo 45 Puh. Erilaisilla rypytysnauhoilla ja -järjestelmillä voit säädellä suorien verhojen ryppyjä tai aaltoilua. Ne valitaan verhotangon koon ja värin mukaan. Messinkitankojen hinnat 40–60 e/m, keskellä messingin näköiseksi maalattu terästanko 11 e/m. 1 Verhotangon kanssa käytetään verhorenkaita. www.alandsresor.fi Nauti tyynestä päivästä keskellä kauneinta saaristoa, hehkuvan punaisen graniitin ympäröimänä, saunan rentouttavien löylyjenvielä lämmittäessä ihoa. Rypytysvaihtoehtoja on satoja erilaisia, hinnaltaan ne ovat edullisia noin 0,5–3 e/m. 5 Verhon nurjalle puolelle kiinnitettävällä rypytysnauhalla säädellään kankaan rypistymistä ja siihen kiinnitetään myös liu’ut. 6. Purjerenkaiden avulla tehdään aukot verhokankaaseen ja tanko pujotetaan renkaiden läpi, kappalehinnat ovat euron luokkaa. 4 Kiskon on kannettava kankaiden paino. 3 Verhotankoja valmistetaan myös muista materiaaleista ja erilaisilla profiileilla. Jotta verhot riippuvat ryhdikkäinä, ompele niihin kulmapainot tai painonauha. Myös sähköisiä järjestelmiä on saatavilla. 2 Verhotangot kannattaa teettää mittojen mukaan. 018-28 040. Edullisimpia ovat maalatut rautatangot, noin 10 e/m (keskimmäinen tanko). Kuvan mallit 5-36 e/m, Anja Pesola Oy. Tankojen hinnat vaihtelevat leveydestä ja profiilista riippuen. Pyöreän tangon kanssa käytetään renkaita tai verhokankaaseen kiinnitettäviä purjerenkaita. Valitse omasi yli 400 tunnelmallisesta mökistämme ainutlaatuisella Ahvenanmaalla. 2 6 1 5 4 3 A SI A N T UN T IJO IN A V E R H O S U UN N IT T E L U UN E R IK OI S T UN E E T S U UN N IT T E L IJ A T L EEN A R II H EL Ä -K EL L O K O S K I JA H A ID IM IIT TA R A A MO S Nippelit ja nappelit Viimeistele verhokankaat ja pidä ne ryhdissä pienten apuvälineiden avulla. Valitse liu’ut kiskon ja verhon painon mukaan. Käytä verhoketjua ja -keppiä helpottamaan isojen ja leveiden verhojen avaamista. Terästankojen hinnat 20 e/m. Yksityiskohtia voit viilata vielä erilaisilla koristeilla kuten tupsuilla, kiinnikkeillä ja koristenauhoilla. Rypytysvaihtoehtoja on paljon. Ylimpänä irrallinen koristenuppi 47 e/kpl, luksushenkinen kristallinuppi 70 e/ kpl, trumpettinuppi 13 e/ pari ja alla minimalistisempi vaihtoehto 33 e/kpl, Anja Pesola Oy
46 Meidän talo 6/2015 Meijerin nykyinen sisäänkäynti pylväineen ja parvekkeineen tehtiin viimeisimmässä remontissa, toki siinä oli ovi aiemminkin. Kartanon henkeä Meijeristä syntyi perusteellisella remontilla omakotitalo, jossa on tilaa, upeita yksityiskohtia ja jopa oma, pienimuotoinen energialaitos. TEKSTI JARMO HANKIVAARA KUVAT RAIJA KOLEHMAINEN
6/2015 Meidän talo 47 Meijerin aikaisia kuvekammareita on kolme. Vierashuoneessa on William Morrisin Iris-perinnetapettia, jonka Pirjo hankki jo ennen remonttia. Osuusmeijeri oli Jalasjärven ensimmäinen ja sai paikkansa jopa postikortissa.. Ne olivat työntekijöiden asuintiloja, joista isäntien väitetään hakeneen vaimoja taloihinsa
Kirjastosta on avoin näkymä saliin, jota hallitsee jykevä takka. Elämisen jälkiä ei pidä pelätä, sillä kerrokset tekevät talosta kiinnostavan. Perhe on asennuttanut sellaisen erottamaan talvipuutarhaa ja terassia. Lähelle pääsisäänkäyntiä tehtiin uusi ovi. Parhaat ideat. . Terasseja voi rakentaa eri puolille taloa, joten aurinko on aina läsnä, jos niin halutaan. . Kiviseinätkään eivät ole este, vaan niitä voi kaataa ja korvata lasiseinillä. Suomessa sataa kesällä pitkiä toveja, joten näin elämä ei koskaan siirry täysin sisälle. . Lasitetuilla patioilla saa helposti luotua pihalle kesäolohuoneita. 48 Meidän talo 6/2015 Pirjo Pystykoski-Sopanen ideoi toisessa kerroksessa olevan keittiön, ja hänen miehensä Jyrki Sopanen tapetoi. Esimerkiksi naulanreiät antavat luonnetta ja näyttävät reilusti, että kyseessä on vanha talo. Vanhoja pintoja kannattaa ottaa esiin. Pirjo etsi netistä aikansa turhaan lasiseinien valmistajia, kunnes ymmärsi etsiä hakusanalla lasi-ikkunat. Niillä saa lasiseinän kaltaisia rakenteita. Lattiaan jäi muisto kivekkäästä betoniseinästä
Niitä pyrittiin suitsimaan muun muassa palkkaamalla paikallisen aikuiskoulutuskeskuksen opiskelijoita. Remonttikustannukset Perhe ei pitänyt kirjaa. Tytär Iina Sopanen, 22, opiskelee Vaasassa. Portaat vievät vintissä olevaan kirjastoon. Jokipiin meijeri. Talo Jokipiin meijeri oli Jalasjärven ensimmäinen ja rakennettiin vuonna 1905 viiden kilometrin päähän kuntakeskustasta vanhan tehdasmiljöön ja Jalasjoen läheisyyteen. Sitä laajennettiin vuosina 1925 ja 1957, ja mittava remontti 1995–98 muutti sen kodiksi. 6/2015 Meidän talo 49 Hirrelle jätettyä salia ei edes yritetä lämmittää yhtä paljon kuin muita huoneita talvipakkasilla. Asukkaat Pirjo Pystykoski-Sopanen, Jyrki Sopanen ja Aleksi Sopanen, 15. Tontti 1,5 hehtaarin oma tontti
Ammeen käsitteli automaalausopiskelija. 50 Meidän talo 6/2015 Kylpyhuone on kuin englantilaisesta kartanosta. 2. kerros 1. kerros POHJ AKUV A T JUHA MÄKINEN MH ET ET KHH OH VH MH RUOKAILU K MH MH NÄYTTELYTILA AULA KPH TALVIPUUTARHA ET KATOS erill ine n huo ne isto OH PARVEKE
Jossain vaiheessa lopetimme laskemasta. Esikuvana oli keskieurooppalainen tyyli, hieman englantilaistyyppinen kartanomeininki. Isäntä hangoitteli aikansa vastaan, mutta antoi lopulta periksi. BUDJETTIMME petti pahasti. Talon siivous on melkoinen urakka kolmestaan, joten siivoamme kerrallaan aina vain osan taloa. Poistimme muovimatot lattioista ja lastulevyt katoista. 2 Talvipuutarhaa varten yksi seinä puhkaistiin ja muutettiin lasille. Talvipuutarha oli Pirjon suuri unelma ja toteutui viimeisessä remontissa. Valvoja oli koko ajan projektissa mukana, ja hän puuttui suunnitelmiin, jos ne vaikuttivat olennaisella tavalla rakenteisiin. HAAVEILEMME vielä kylmän, 50–60-neliöisen vinttitilan muuttamisesta studiotilaksi tai jonkinlaiseksi loft-asunnoksi, josta olisivat upeat näkymät joelle ja järvelle. Isäntä hoiti laatoitukset ja tapetoinnit. 6/2015 Meidän talo 51 Pirjo ja Jyrki nauttivat kesäiset kahvit talvipuutarhan edustalla olevalla patiolla. Hyvin on tarjettu! Salin paikalla oli alun perin kylmä tila, joten timpurit rakensivat sinne kunnon lautalattian. 3 Perhe poisti 70-luvun remontin jäljet, kuten muovimatot ja lastulevyt. IHASTUIMME toisen kerroksen hirsiseiniin ja tilaan. Parvekkeelta näkyy Jalasjoen yli johtava puusilta, jonka kyläläiset toivovat säilyvän vastakin. Eräs tuttavamme on ammatiltaan rakennusinsinööri ja hän ynnäsi alustavan arvon. SUURIN YLLÄTYS oli, että yläkerran rakenteet eivät olisi kantaneet varaavaa takkaa. TARVITSIMME AMMATTILAISAPUA moniin sisätöihin, vaikka rakenteet olivat kunnossa ja ainoastaan pari hirttä piti vaihtaa. Työmiehet varoittelivat, että hirret eivät eristäisi tarpeeksi. NAUTIMME ENITEN tilasta. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat matkan varrella, ja kustannukset kohosivat. Talo näytti silloin karulta, ja piha oli asfalttia ja soraa. Toinen tulevaisuuden projekti on saunan löylytilan pienentäminen, jotta lämmittäminen helpottuisi. TEIMME ITSE purkutyöt ja sisämaalaukset. KUNNIOITIMME VANHAA, joten jätimme hirret näkyviin yläkerran salissa. Vaaleanpunainen ulkoväri on emännän valinta, jonkinlainen koko elämän unelma. Näimme kuitenkin mielessämme, miltä talo voisi remontin jälkeen näyttää. Onneksi meillä on oma lämmityskeskus, johon saamme haketta omasta metsästä. Näin suuren talon lämmittämiseen kuluu paljon energiaa. Järjestelmä käyttää öljyä, jos olemme Projektin varrelta pitkään pois kotoa. Suurimmat muutokset 1 Yläkerran varaavan takan perustukset, teräspaalut vedettiin kellariin saakka. LÖYSIMME KOHTEEN, kun olimme muuttamassa Vaasasta Jalasjärvelle vuonna 1995 ja tarvitsimme uuden kodin. Paikallisen aikuiskoulutuskeskuksen opiskelijat hitsasivat kaiteet, käsittelivät muun muassa kylpyammeen ja uusivat ulkolaudoituksen. SUUNNITTELIMME remontin itse. Polttoaineen täyttö vie puolisen tuntia päivässä, mikä on vain hyvää hyötyliikuntaa. Seinä lasitettiin, ja sen edustalle tehtiin suuri, katettu patio.
33-millinen, metrin pituinen pyörölista 8 e, silmukkakoukut tulpilla 2,95 e/2 kpl ja avoimet koukut tulpilla 1,50 e/2 kpl, Bauhaus. Hauska idea! Tee itse! TIEDU STEL UT SIVULLA 9 5 .. Valkoista kalustemaalia Maalaa rekin päät valkoisiksi ja anna maalin kuivua. 2 koukkuihin sopivaa mutteria . 4 valkoista koukkua, voit käyttää joko silmukoita tai avonaisia koukkuja . Valkoinen koristeketju 3,70 e/m ja Tikkurilan Miranol-kalustemaali 7,95 e/0,1 l, K-Rauta. 1 MUKIPIDIKE Keittiön kaappien välitilaan kiinnitettyyn pyörölistaan voit s-koukuilla asetella kauniin rivin korvallisia mukeja. Kiinnitä koukut kattoon ja symmetrisesti rekkiin yhtä pitkän välimatkan päähän toisistaan. Lapsille Hänga-ripustin 2,99 e/5 kpl ja aikuisille Bumerang-ripustin 3,99 e/8 kpl, Ikea. TEKSTI KAISA HATAKKA KUVAT TONI HÄRKÖNEN Nipsukoukuilla ripustat käsineet tai tennarit tangolle. Kiinnitä koukut kattoon ikkunan eteen ja tanko koukkuihin metallilankojen varaan. Ripusta yrttiruukut koukuilla tankoon. 5 TREENITANKO Pieni ballerina treenaa käsi tiukasti oman huoneen seinälle kiinnitetyssä, vahvassa pyörölistassa. Tee säilykepurkkeihin koukun mentävät reiät, maalaa purkit vaikka valkoisiksi ja istuta yrtit purkkeihin. Takkirekki (alle 30 e) Tarvitset: . 4 KUIVAUSTELINE Saat pyykkinarua tyylikkäämmän kuivausjärjestelmän, kun ripustat muutaman pitkän pyörölistan koukkuihin kylppärin katonrajaan. 52 Meidän talo 6/2015 Tilaihme Monipuolinen pyörölista Kattoon tai seinään kiinnitetty tanko on helppo, huokea ja kompakti säilytysratkaisu. 3 KENKÄTELINE Lähelle seinää kiinnitetyssä, sirossa tangossa korkokengät pysyvät pohja seinää vasten kauniissa rivissä. 33 millistä pyörölistaa . Jämäpätkistä ja pinnaruuveista syntyy seinäkoukkuja. Enudden-ripustusnipsut 2,49 e/2 kpl, Ikea Hanki eri vaatekokoihin sopivia henkareita. Valkoista metalliketjua . Saat rekin pinnasta likaa hylkivän, jos käsittelet sen materiaalille sopivalla öljyllä tai lakalla. Pujota ketjut koukkuihin. Tee itse! Korvaa naulakko tai vaateteline katosta roikkuvalla rekillä, niin saat eteiseen avaruutta ja lattialle lisää tilaa. 2 YRTTITARHA Korvaa keittiöverhot yrttitarhalla
Toisen puolikkaan koristelet kukilla. Aloita kietomalla olkea löysästi puoleen kranssipohjasta. MINNA MERCKE-SCHMIDT KUV A MINNA MER CKE -SCHMID T Tee itse!. 6/2015 Meidän talo 53 Ideoita ulos! Hurmaava kranssi KIETAISE JUHANNUKSEKSI kranssi oman pihan antimista! Tarvitset oljista tehdyn kranssipohjan, olkia, metallilankaa, muovisia ja korkillisia koeputkivaaseja – sekä tietysti kukkia. Piilota pienet vaasit kukkien sekaan ja laita vettä tarvitsevat ruusut niihin. Kierrä olki kiinni metallilangalla. Ne on helpointa kiinnittää pikkukimppuina
54 Meidän talo 6/2015 TEKSTI ANNE KORKALA KUVAT PENTTI VÄNSKÄ ROMUIN KORISTELTU KEIDAS Lintukodon puutarhassa kierrätysaate elää vahvana ja upean cottage gardenin kukkaloisto antaa vierailijoidenkin puutarhahaaveille uutta pontta.
Alue on halkaisijaltaan noin 10 metriä. 6/2015 Meidän talo 55 Keittiöpuutarhan keskiympyrä on tehty kierrätystiilistä. Pionien, kurjenpolvien, jalopähkinän ja sormustinkukan kanssa kasvaa lipstikkaa, sitruunamelissaa, rakuunaa ja timjamia. Keskellä kehää on kiinankurkku ja viinikärhö.
Pihan kiistaton helmi on pääportin lähellä oleva cottage garden eli englantilainen kukkapuutarha, jossa kasvaa perennoita ja yrttejä. Rekvisiitan kolmen kärjessä ovat ruostunut rauta, patinoitunut puu ja kivet. Miia on innokkaana kyläaktiivina pitänyt tapahtumaan yllä jo vuosien ajan. Sillä saimme muokattua alueen päivässä kuntoon. Miia ja Jere Malisella on riittänyt lastenkasvatuksen ohella rakkautta ja energiaa puutarhanhoidolle. Kesäkeittiö 6. Moni idea täydentyy ajan kanssa sopivan materiaalin myötä. – Laavut ovat tietynlaisia miesten saunoja, joissa porukalla syntyy omanlaisensa henki. Laavu ja salaojaputkissa kesäkukkia 7. Elokuussa ennen koulujen alkua puutarhassa järjestetään kyläkirpputori, joka tuo pihaan pitkälti toistasataa ihmistä. Seinissä on ladon lautaa ja takaseinänä komeat ladon ovet. Jeren työtila 11. Miian mielikuvitus tuottaa jatkuvasti uusia ideoita, ja Jere on hanslankari. Keittiöpuutarha 9. – Suosin isoja perennoja, jotka kasvavat tiiviinä kasvustoina eivätkä vaadi suurta erityishoitoa. Asukkaat Miia ja Jere Malinen sekä lapset Linnea, 12, Aava, 10, ja Onni, 4. Juoksut on tehty vanhoista painekyllästetyistä puhelinpylväistä. Lehtikuuset 8. Palju 5. Lintukoto 1 7 2 8 3 9 10 4 5 6 1. Vanhat saranat ovat paikoillaan, ja moni on käynyt kokeilemassa pääsisikö takaseinästä ulos. 56 Meidän talo 6/2015 Ensihuomion puutarhassa vie portinvartijana ruosteisissa kottikärryissä kukka-asetelman keskellä tepasteleva kukko. – Asioihin törmää helpommin kuin niitä aktiivisesti etsii. Pitkän kukinnon takaa alueen huolellinen perustustyö. Vieressä oleva punamultainen, heinäseipäiden ja kukkivien hollannikkaiden koristama roskakatos saa myös osakseen ihailua, sillä tässä pihapiirissä ei pihistellä edes jätelajittelupisteen yksityiskohdissa. Laavu perustettiin ympäristöstä löytyneille luonnonkiville. Ajat kuitenkin muuttuvat. Laavun viereinen kesäkeittiö on niin ikään täydellinen kierrätetty lähituote. – Pihassa pitää olla jokaiselle jotakin. 14 vuodessa Maliset ovat loihtineet pihastaan romulla koristellun kukkivan keitaan keskelle savolaista maalaismaisemaa. Talo 2. Oma suosikkipaikkani on yleensä aina se, joka on eniten työn alla. Hevosenlantaa kukkapediksi Miia on valinnut pihaan melko tavanomaisia kasveja, ja ne jäävät, jotka menestyvät. Pitkospuut 12. Lasten lava ja jätkänshakkiruudukko 10. En koskaan osta kallista, hän linjaa. Nykyään romunkeräyksissä on pelkkää romua. Istutusalueiden pohjalle levitimme paksun hevosenlantapedin ja päälle mullat. Navetta, sauna, jätskipuoti ja kanala 3. – Jere lupautui lapiohommiin, mutta otin perustustöihin kuitenkin pikkukaivurin. Rautaa, puuta ja kiviä Kasvien ohella Miialle tärkeintä on pihan visuaalinen kokonaisuus. Isoissa hankkeissa apuun on saatu naapurin isäntä, Miia kertoo. Talven aikana on hyvä suunnitella seuraavan kesän hankkeita ja etsiä materiaaleja. Kylällä järjestetään vuosittain romunkeräys, josta Maliset ovat löytäneet mainioita käyttöesineitä vuosikymmenten takaa. Tontti Puolen hehtaarin tontin maaperä on vanhaa peltopohjaa ja mainio kasvualusta puutarhalle. Joka kesä pihaan syntyy jotakin uutta hyvässä yhteisymmärryksessä. Puutarha Kierrätyspuutarha Rantasalmella Etelä-Savossa, kasvuvyöhykkeellä II. Lampi 4. Miesten vuoro Tonttia ympäröiviltä pelloilta puskee usein aurinkoisinakin päivinä navakka tuuli, jolloin pihan perällä oleva laavu tarjoaa miellyttävän suojan. Tuli ja ympäristö luovat hyvää tunnelmaa ja juttu kulkee, Jere kuvailee. – Vielä viisi vuotta sitten ihmiset luopuivat hyvästä tarpeettomaksi käyneestä tavarasta. Roskakatos POHJ AKUV A ERIC LERAILLE Z 11 12. – Mikään kirvesmies Jere ei ole, mutta pisteaitaa ja puutarharakennelmia syntyy tarvittaessa. Piha muuttuu joka vuosi. Kierrätys on Miialle elämäntapa. Motto Romut kunniaan
6/2015 Meidän talo 57 09_Kuvateksti Eri puolille pihapiiriä on sijoitettu oleskeluja istumapaikkoja. Romanttinen, ruostunut rautapenkki pöytineen tarjoaa navetan päädyssä varjoisan keitaan.
Takorautainen lukko on harvoja uutena ostettuja koristeita.. Rekvisiitta on koottu kylältä ja romunkeräyksestä. Pihaa koristaa myös vanha ja näyttävä hevosvetoinen aura. Laavun takaseinässä ovat ladon ovet. 58 Meidän talo 6/2015 Jere lempipaikassaan. Pihaa koristamaan ovat päätyneet myös Miian Saarijärvellä sijaitsevan lapsuudenkotitilan lantakärryt
Trukkilavan sisälle laitettu hetekan jousi tekee sisäänkäynnin kaiteesta omaperäisen. Kesäkukkina diana ja humala.. 6/2015 Meidän talo 59 09_Kuvateksti_valkoinen Paras kiitos 10_teksti_laatikko_ keskitetty_vihreä Navetan päädyssä on lasten pyörittämä jäätelobaari
Osa pihan runsaista pionipuskista on kasvatettu juurenpalasista, jotka on vain nakattu multaan. Kunnioita pihassa sekä istutettuja että luonnonkasveja. Kun Asta-myrsky kaatoi mökkitontille mäntyjä, saatiin materiaalit hirsipöytään ja penkkeihin. Miian ja Jeren seurana Aava, Linnea ja Onni. Muista, että ison puutarhan ylläpito vaatii viitseliäisyyttä. Muun tekemisen ohessa pihalle voi antaa päivittäin aikaa ainakin tunnin, usein enemmänkin, jos vain jaksaa. . Padasta lähtee kivipuro, jonka päälle kasvit saavat rauhassa levitä. 60 Meidän talo 6/2015 . Kierrätysmateriaaleista tehty kesäkeittiö tarjoaa suojaisan kahvittelupaikan pihatöiden lomassa. Kun jaksat muutaman vuoden odottaa, ne kasvavat kyllä. Saunapadassa kahvipannun kukalla on suojaisa kasvupaikka. . Perusta uudet istutukset huolellisesti, mutta anna jatkossa luonnon hoitaa hommat pitkälti itse ja keskity vain vähän ohjaamaan kasvua. Jos haluat selvitä edullisesti, hanki kasveja poistoista vaikka huonokuntoisinakin. Poimi Miian vinkit. Lattiassa on läheisen Kolkonjärven pohjasta kaivettua liuskekiveä
Takana kasvaa koristevadelma.. 6/2015 Meidän talo 61 Teatteria harrastavat lapset ovat saaneet pihaan oman estradin, jonka lava on tehty leveistä lehtikuusilankuista. Ikkunallinen halkoseinä on tuettu takaa ja väleihin on laitettu rautalankoja, joilla puut on sidottu kiinni
Kasveina voit käyttää esimerkiksi matalassa rantavedessä viihtyviä suovehkaa, pikkuosmankäämiä ja sarjarimpiä, lummetta aurinkoisella paikalla noin puolen metrin syvyyteen istutettuna ja altaan reunalla rentukkaa. LUONTEVA PAIKKA voisi olla pihan alava kohta, johon vesi pääsee normaalistikin kerääntymään. Laita mullan päälle allassubstraattia tai koristekiviä estämään mullan huuhtoutuminen. Puolivarjoisa paikka on vesielämälle ihanteellisin. Tee itse 1 Altaan kasvit toimivat vedenpuhdistajina. 62 Meidän talo 6/2015 TEKSTI JOHANNA VIREAHO KUVAT SARI TAMMIKARI Kylpypaikka linnuille Vesiallas on puutarhan kaunis katseenvangitsija. Älä rakenna vesiallasta suurten lehtipuiden, pensaiden tai neulasia pudottavien mäntyjen läheisyyteen, jollet ole valmis puhdistamaan allasta syksyisin tai keväisin lehtimassasta. Jokaista puronuoman leveyden senttiä varten tarvitset noin sata litraa vettä tunnissa.. Muista valita altaalle ja purolle riittävän tehokas pumppu ja tarkistaa sähkön tarve etukäteen. Valumisvedet eivät silti saa valua altaaseen rehevöittämään vettä. Suorassa auringonpaahteessa vesi lämpenee nopeasti, mikä saa levän kasvamaan. Talon sisääntulon ja oleskelupaikan läheisyys sopivat hyvin, sillä silloin solisevan veden ääni ja peilaava pinta ovat nähtävillä ja kuultavissa. Käytä savipitoista vesikasvimultaa. ETSI PIHALTA paikka, jossa altaasta pääsee nauttimaan. Siitä nauttivat myös pihan eläimet. Jos tontilla on kallionkoloja, uomia, notkelmia ja polveilevaa maastoa, kannattaa ne ottaa huomioon allasta ja mahdollista puroa suunniteltaessa. Puiden laajalle levittyvä juuristo voi myös vaurioittaa allasta ja sen rakenteita. Myös näkymä ikkunoista sisältä katseltaessa voi olla tärkeä kriteeri sijoitukselle. Istuta ne istutuskorissa, jolloin hoito on helpompaa eikä liiallisesta leviämisestä ole huolta. Kastele istutuskori hyvin ennen altaaseen laittamista, jotta multa ei nouse pintaan. Vesiallas suihkulähteineen ja kasvillisuuden kera toimii pieneliöstön, lintujen, sammakoiden sekä hyönteisten juoma-, kylpyja suojapaikkana. Näin rakennettu vesiallas istuu luontevammin maisemaan ja se on helpompi maisemoida luonnolliselta vaikuttavaksi
6/2015 Meidän talo 63 2 Sommittele altaan muotoa ja kokoa esimerkiksi vesiletkun avulla. Tasoita pohja ja levitä sille kerros hiekkaa. Tee reunat portaittain syveneviksi tai jätä jollekin reunalle matalampi alue rantakaistaleeksi, johon voit istuttaa rantavedessä viihtyviä kasveja. 4 Poista terävät juuret ja kivet, jotka voivat rikkoa allasmuovin. Jos maa-ainekset ovat vaarassa sekoittua, voit käyttää suodatinkangasta hiekan alla. Käytä kokonaisuuteen vain yhtä allaskalvomateriaalia.. Levitä päälle suodatinkangas ja laita kivet reunoille painoksi. Suuressa altaassa luonnollisen tasapainon saavuttaminen voi olla helpompaa. Jätä altaan reunan ulkopuolelle pieni penger, jotta istutusalueiden multa ja ravinteet eivät valu veteen. 3 Kaiva altaan kuoppa. Jos käytät muovia kalliimpaa ja paksumpaa allaskumia, tee liitokset materiaalin mukaan. 5 Levitä muovi suodatinkankaan päälle. Pienessä altaassa aurinko lämmittää veden nopeasti, mikä kiihdyttää ja lisää levän kasvua. Jos allasmuovi ei riitä koko alalle, tee sen jatkokset ja tarvittava saumaus etukäteen
Anna kuivua vuorokausi. Ø 170 cm. if.. 299,– Kirami KYLPYTYNNYRI EASY M CULT ST DW TRQ PE-muovia, turkoosi. 1949,– KYSY RAHOITUSTA. Grillausritilä ja -parila emaloitua valurautaa. 6 Jos jatkat kumia, laita päälle tuleva kumi 10 cm alemman päälle. Futur KAASUGRILLI TRIO ALPES STEEL 3 rosteripoltinta. Teho 11,4 kW, sivukeitin 2,3 kW. Taita ylempi kumi auki ja levitä primer puhdistussienellä molemmille pinnoille nauhan kohdalle. Anna kuivahtaa. Petsattu kuusiverhoilu. /omakoti 010 19 19 19 K-PLUSSAA IFIN VAKUUTUKSISTA PARAS TURVA loles ONKO TALOSI VAKUUTETTU VESIKATTOVUOTOJEN VARALTA. Merkitse saumanauhan asennuskohta alempaan kumiin 10–20 cm:n päähän reunasta. www.kodinterra.fi. Levitä liimaa muovin molemmille paloille ja liimaa ne tukevasti yhteen. Kotipihaan tai mökille! KoTe_MeidanTalo 062015_220x140.indd 1 18.5.2015 13.52. Poista suojakalvo ja paina ylempi allaskumi saumakohdalle. Kansi ja sivutasot rosteria, vaunu maalattua terästä. Jos käytät allasmuovia, liimaa sen jatkopalat toisiinsa kontaktimuovityyppisellä liimalla. KODIN TERRAT: Hämeenlinna, Jyväskylä, Kokkola, Kuopio, Lahti, Nokia, Pori, Rovaniemi, Salo, Tuusula. Se korvaa muun muassa pesuhuoneen piilevän kosteuden, vuotavan vesikaton tai tuholaisten talon rakenteille aiheuttamia vaurioita. Varmista, että allaskumit ovat tukevasti kiinni. LaajaPlus-tason If Kotivakuutus sisältää markkinoiden laajimmat turvat omakotiasujalle. Tarkista, kattaako kotivakuutuksesi sen mitä pitääkin. Grillausala 63 x 43 cm. Ulkoinen Cult-kamiina, teho 22 kW. Lintujen kylpypaikka 7 Kiinnitä saumanauha tukevasti alemmalle kumikalvolle. Savupiippusarja lämpösuojalla ja hatulla 1,5 m, 120 mm. Mitat koottuna L 134 x K 115 x S 56 cm. Hinnat voimassa 4.–28.6.2015 niin kauan kuin tavaraa riittää
Kivet altaan reunoilla estävät auringonvaloa haurastuttamasta kalvoa. Grillausritilä ja -parila emaloitua valurautaa. Käytä maisemoinnissa seulanpääkiviä, singeliä, sorapintaista allaskalvoa tai pengermattoa. Hinnat voimassa 4.–28.6.2015 niin kauan kuin tavaraa riittää. Ulkoinen Cult-kamiina, teho 22 kW. Laske altaan puoliväliin vettä, jolloin kalvo asettuu aloilleen. 9 Kun teet pumpun vetoja, huomioi korkeusero altaalta puron alkupäähän. Petsattu kuusiverhoilu. 10 cm:n puronleveydelle varataan noin 1 000 litraa vettä tunnissa kierrättävä pumppu. KODIN TERRAT: Hämeenlinna, Jyväskylä, Kokkola, Kuopio, Lahti, Nokia, Pori, Rovaniemi, Salo, Tuusula. if.. Ø 170 cm. Kansi ja sivutasot rosteria, vaunu maalattua terästä. 1949,– KYSY RAHOITUSTA. Asenna pumppu altaaseen ja piilota johdot kivillä. Teho 11,4 kW, sivukeitin 2,3 kW. /omakoti 010 19 19 19 K-PLUSSAA IFIN VAKUUTUKSISTA PARAS TURVA loles ONKO TALOSI VAKUUTETTU VESIKATTOVUOTOJEN VARALTA. Se korvaa muun muassa pesuhuoneen piilevän kosteuden, vuotavan vesikaton tai tuholaisten talon rakenteille aiheuttamia vaurioita. Savupiippusarja lämpösuojalla ja hatulla 1,5 m, 120 mm. Kotipihaan tai mökille! KoTe_MeidanTalo 062015_220x140.indd 1 18.5.2015 13.52. Grillausala 63 x 43 cm. Tarkista, kattaako kotivakuutuksesi sen mitä pitääkin. Mitat koottuna L 134 x K 115 x S 56 cm. www.kodinterra.fi. LaajaPlus-tason If Kotivakuutus sisältää markkinoiden laajimmat turvat omakotiasujalle. Futur KAASUGRILLI TRIO ALPES STEEL 3 rosteripoltinta. 299,– Kirami KYLPYTYNNYRI EASY M CULT ST DW TRQ PE-muovia, turkoosi. Täytä allas vedellä. Pumpun pitää kyetä nostamaan tarvittava vesimäärä altaalta puron alkuun. 8 Aseta kivet allaskalvon taitosten painoksi
66 Meidän talo 6/2015 TEKSTI MERJA HALME KUVAT A-LEHTIEN KUVA-ARKISTO JA FOTOLIA 10 Onko pihallasi pulaa pörriäisistä. pörinää pihapiiriin ×. 1 Aurinkoiselle paikalle istutettava syyshohdekukka kukkii runsaasti ruosteenpunaisin kukin elo–syyskuussa. Näillä kymmenellä mesikasvilla houkuttelet perhosia, kimalaisia ja mehiläisiä kukasta kukkaan
8 5 6 3 10 Syysleimun kukinnot ovat suuret ja tuoksuvat. Viihtyy aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla ja kukinta kestää keskikesästä syksyyn. Ne ilahduttavat öttiäisiä touko–kesäkuussa, ja kukinta jatkuu pitkään puolivarjoisalla kasvupaikalla. Sen kukinta-aika on kesä–elokuussa ja kukkien väri vaihtelee sinisestä siniviolettiin. Niissä saattaa yhdistyä myös eri värit. Kevätvuohenjuuren mykerökukat muistuttavat päivänkakkaraa. 7 4 Isokaunosilmän kukat ovat suuret, kullankeltaiset ja niiden keskellä on punainen raita. Kasvi kukkii runsaasti ja pitkään lajikkeen mukaan punaisin tai valkoisin kukin heinä-elokuussa. Nimensä mukaisesti se viihtyy varjossa mutta pärjää myös auringossa. Luonnossa kasvi on rauhoitettu. Se kasvaa auringosta varjoon ja kukkii kesäkuun lopusta heinäkuun loppupuolelle. Valkoalpi viihtyy auringosta puolivarjoon. Loistotädyke avaa syvänsiniset kukintonsa kesäkuussa ja kauneutta riittää vielä heinäkuussa. Se loistaa valkoisin nuokkuvin tähkäkukinnoin heinä-elokuussa.. Kiipeilevä ruohokasvi kukkii elo– syyskuussa. Tuoksuherneen eli hajuherneen kukat ovat punaiset, vaaleanpunaiset, violetit tai valkoiset. Vaatii aurinkoisen kasvupaikan. 6/2015 Meidän talo 67 Hiirenvirna kuuluu niittykukkiin. Läh tee t: perho spuu tarha.fi, par atiisin t aimit arha, suomalainen t aimi, viherpeuk alo t 9 2Varjolilja tuoksuu voimakkaasti kukkiessaan heinä–elokuussa. Kasvi vaatii aurinkoisen kasvupaikan. Lehtoängelmällä on pilvimäiset, violetit tai valkoiset kukinnot
Lisävarusteet ja varaosat Ota selvää varaosista, sillä esimerkiksi putket ja niidet tiivisteet voivat mennä rikki. Puupaljun elinkaari voi olla viisi vuotta. Voit yllättyä, kuinka intiimi tunnelma pienessä paljussa on. Väri Tunnelman ja pihapiirin yhtenäisyyden kannalta ei ole sama, minkä värisessä tynnyrissä kylvet. MuoviMuista nämä! ja lasikuitusekä varsinkin alumiinija teräsaltaat on helppo pitää puhtaana, ja ne kestävät pitkään. Materiaali Puutynnyri hivelee silmää, mutta joudut turvottamaan sen vedenpitäväksi, jos se ei ole lämpöpuuta. Kansi ja eristys Penkkien alapuolinen eristys ja kansi nopeuttavat ratkaisevasti lämmitystä ja pitävät veden pitkään sopivana. Kiinteä penkki vähentää tilavuutta. SUOSITUS MAKS. Toisaalta pieni tynnyri vetää paljon vähemmän vettä kuin halkaisijaltaan 30–50 senttiä suurempi. Pink HALKAISIJA 180 cm/ulko, 166 sisä VESIMÄÄRÄ Maks. Portaat, juomateline, kansi, piipun jatkopalat ja lämpösuoja sekä erilaiset veden suodattimet ovat tavallisia lisävarusteita. Ulkoverhoiluun on monia värivaihtoehtoja. Muoto Pyöreiden lisäksi tarjolla on neliömäisiä ja pitkulaisia altaita, joiden nurkat voivat olla myös kulmikkaita. Kamiinan malli Sisäpuolinen kamiina on hieman ulkopuolista tehokkaampi, mutta se vie tilaa altaasta ja sen tyhjentäminen voi olla hankalaa. Kansi pitää myös roskat poissa tynnyristä. 7 HENKEÄ. Ison tynnyrin lämmittäminen vie aikaa, ja into voi hiipua. 1 300 litraa SISÄALLAS elintarvikemuovi VERHOILU kuusipaneeli KAMIINA 25 kW/alumiini PIIPPU 2 metriä MUUTA Monia eri värejä VALMISTUSMAA Suomi HINTA 1 990 e (sis. Hygienia Palju on nautiskelua, ei peseytymistä varten. Säästät paljon vaivaa, jos allas lasketaan kuorma-autosta pihalle. Selvitä myös kamiinan metallin paksuus. Halkaisijaltaan 170-senttinen on perustynnyri, johon tavallinen perhe mahtuu helposti. Jos et vaihda vettä usein, valmistajat suosittelevat puhdistavia kemikaaleja. Altaan voi myös upottaa huomaamattomasti terassiin. Ulkokamiina on kalliimpi, mutta se on helppokäyttöisempi. Mukavuus Kokeile allasta, jotta tiedät, haluatko suorat vai kallistetut seinät selkäsi taakse. Tarve On mukava ajatus istua tynnyrissä kesäiltaa kaikkien parhaiden kavereiden kanssa, mutta totuus on, että kylvet tavallisesti kumppanisi tai perheesi kanssa. Et maksa verhoilusta, jos integroit altaan terassiin. Kamiinan teho Puukamiinoiden tehot ovat karkeasti 20–40 kilowattia. Puinen ulkopinta pitää käsitellä joka kevät, komposiitille ja vinyylille riittää pelkkä pesu. Kokeile myös, miten tynnyriin nouseminen ja poistuminen onnistuvat. Koko Koeistu tynnyri. Hinta Laske hankintahinnan päälle kuljetus, joka voi olla pari sataa euroa. Muista, ettet voi tyhjentää allasta minne tahansa. Puhtaanapito vie aikaa varsinkin, jos et halua käyttää vettä puhdistavia kemikaaleja. Pitkulaisessa altaassa muksut mahtuvat jopa polskimaan. Tehoeron huomaat myös kesällä. Teholla on merkitystä varsinkin talvella, sillä iso allas voi lämmetä neljä tai viisi untia. Hanki myös piipun lämpösuoja, jos se ei ole vakiovaruste. Joissakin malleissa on muotoillut istuimet. Piipun pituus Hanki tarpeeksi pitkä piippu tai jatkopaloja, jotta et kärytä pihapiiriä. 68 Meidän talo 6/2015 TEKSTI EERO PULKKINEN KUVAT VALMISTAJAT Puhdasta nautintoa Puinen palju hivelee silmää, mutta sisäaltaalla varustettu malli on huomattavasti helppohoitoisempi ja pitkäikäisempi. Jos ilmaista vettä on lähellä, voit täyttää tynnyrin vaikka joka päivä. Omilleen tai terassiin Voit upottaa altaan tyylikkäästi terassiin tai nostaa tynnyrin pihan paraatipaikalle. rahdin) PihaPro Miksi hankkisit tavallisen tynnyrin, kun saat samaan hintaan pinkin paljun. Voit valita vaaleanpunaisen tai turkoosin sisäaltaan, mutta tarjolla on myös hillittyjä, kuten valkoisia tai harmaita paljuja. Tarjolla on myös esimerkiksi kaasu-, sähköja aurinkolämmittimiä. Verhoilu Saat paljun haluamallasi verhoilulla
1 600 litraa ALLAS 40 mm:n lämpöpuu, kiristettävät teräsvanteet KAMIINA 30 kW/alumiini PIIPPU 2 metriä MUUTA Tulipesän luukku ulkoseinällä VALMISTUSMAA Suomi HINTA 2 350 e (+ rahti alk. 6/2015 Meidän talo 69 Kylpykuutio ULKOMITAT 167 × 164 cm VESIMÄÄRÄ Maks. 1 800 litraa SISÄALLAS Ruostumaton teräs VERHOILU Lämpöpuu KAMIINA 27 kW/ruostumaton teräs PIIPPU 2 metriä MUUTA Raput ja juomateline vakiona VALMISTUSMAA Viro HINTA 2 249 e (+ rahti alk. Wood-Group Lämpökäsitelty puu on kaunis materiaali, joka ei elä läheskään yhtä paljon kuin käsittelemätön puu. 150 e) Luxury HALKAISIJA 180 cm/ulko, 170 sisä VESIMÄÄRÄ Maks. Kaksoisrakenne ja eristetty kansi pitävät veden pitkään lämpinänä. 2 250 litraa SISÄALLAS Alumiini VERHOILU Puumuovikomposiitti KAMIINA 35 kW/alumiini PIIPPU 2 metriä MUUTA Monia värejä ja kokoja VALMISTUSMAA Allas ja kamiina/Viro HINTA 4 790 e (+ rahti alk. 100 e) Kirami Pitkulainen palju vastaa jo melkein pientä uima-allasta, sillä iso mieskin mahtuu hyvin kellumaan. 100 e) Premium Optima L Cube MITAT 164 × 239 cm VESIMÄÄRÄ Maks. WG-170-SP HALKAISIJA 170 cm/ulko, 162 sisä VESIMÄÄRÄ Maks. 1 000 litraa SISÄALLAS PE-muovi VERHOILU Puuelementit 75 e/sivu KAMIINA 33 kW/alumiini PIIPPU 2 metriä MUUTA Eristetty kansi vakiona VALMISTUSMAA Suomi HINTA 2 090 e (sis.rahdin) Vekas Muotoiltu muoviallas vetää vähän vettä. SUOSITUS 4–5 HENKEÄ SUOSITUS 5–6 HENKEÄ PAIKAT NELJÄLLE HENGELLE SUOSITUS 8–11 HENKEÄ TIEDU STEL UT SIVULLA 9 5.. Fispars Jos hankit sisäaltaan kestävästä ruostumattomasta teräksestä, et joudu tinkimään perinteisestä ulkonäöstä
36 V, 25-35 cm, 2.7 kg, mukana akku ja laturi 660 € HUSQVARNA 136LiL Täydellinen trimmeri puutarhan siistimiseen. Säädettävä teleskooppinen runkoputki, helppokäyttöinen näppäimistö sekä nopea ja ongelmaton käyttö. 36V, 3.8 kg, mukana akku ja laturi 415 € UUTUUS AD1639_H_SC1_BATTERY_FP_220x280_FI.indd 1 2015-05-05 14:59. Husqvarnan kevyissä ja helppokäyttöisissä akkukoneissa on selkeä näppäimistö, ongelmaton käynnistys ja tehokas 36V Li-Ion-akku. Hiiliharjaton moottori pidentää käyttöikää. Lisätietoja: husqvarna.. POLTTOMOOTTORIN SUORITUSKYKY AKKUKONEEN MUKAVUUS HUSQVARNA 436Li Hiljainen, kevyt ja erittäin helppokäyttöinen akkutoiminen moottorisaha. 36V, 3.9 kg, mukana akku ja laturi 415 € UUTUUS HUSQVARNA 136LiHD45 Hiljainen, kevyt ja erittäin helppokäyttöinen pensasleikkuri. Ketjunkiristys ilman työkaluja. Loistava ergonomia ja tasapaino. Hiljaisen käyntiäänen ansiosta työskentely ei häiritse ympäristöä. Nyt mukana uusi, tehokkaampi akku (rajoitettu erä)
Ryhmän keventäjänä toimii pitsilehtinen pikkutöyhtöangervo. Estä tarvittaessa vuokon leviäminen. Tukevavartinen konnanyrtti kukkii heinä–syyskuussa ja kasvaa 50–70 cm korkeaksi. Kiehauta vesi ja kaada se lehtien sekä sitruunan päälle. Jäähdytä kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva. Laita pullot viileään. Tämä liljalajike kasvaa 80 cm:n korkeaksi. 15 e/kpl, Ikea. 5. 3 Askon taittuva vartista AURINKOVARJOA voi säädellä auringonkierron mukaan. Pystykasvuinen salvia antaa ryhmälle ryhtiä yhdessä heinä–elokuussa kukkivan valkokukkaisen päivänliljan kanssa. Komea kukkapenkki MEIDÄN TALON oma istutusalue tarjoaa kukkaloistoa koko kesän ajaksi sekä kauniita syysvärejä puutarhaan. Ne kukkivat syyskuulle asti, ja mätäsmäinen verikurjenpolvi saa lisäksi upean syysvärityksen. Lisää sokeri. 4 Puutarhaasiantun tijamme suunnitte li teille kukkapen kin, jollaista ei näe joka pihalla.. Voit muunnella värejä käyttämällä eri lajikkeita. 2. Anna juoman käydä vuorokausi ja pullota se. 130 e, Asko. 4. 3. Kasvin lehtimätäs saa syksyllä oranssinpunaisen värityksen. Seuraavaksi penkkiin antavat väriä verikurjenpolvi ja loistosalvia. Kuori ja viipaloi sitruuna. Istuta kaikki lajit noin 35 sentin välein ja huolehdi kasvualustan läpäisevyydestä. Arovuokko Komeamaksa ruoho Punakonnan yrtti Pikkutöyhtö angervo Verikurjen polvi Päivänlilja Salvia Clas Ohlsonin värikäs metallinen PÖYTÄ RYHMÄ ei piiloudu pihan vihreyteen. Se kasvaa 15–30 cm korkeaksi. Se on kestävä, kesäkuun lopulla kukkiva ja 20–30 cm korkea. KIRSI TUOMINEN Pihalla KUV A T ERIC LERAILLE Z , A -LEHTIEN KUV A -ARKIS TO , F O TOLIA J A V ALMIS TA JA T, TIEDU STEL UT SIVULLA 9 5 . Halkaisija kolme metriä ja varren materiaali alumiini. 2 Marskin juoma Kesäjuhlien raikas juoma syntyy pihan herukkapensaan lehdistä. Noin 120 e, K-rauta. Näin sen teet: 5 l vettä 1 l mustaherukan lehtiä 1–2 sitruunaa 400 g sokeria ¼ tl hiivaa 1. Väriä kesäelämään 1 5 Silmäniloa HIILI GRILLAAJALLE tarjoaa Jamie Oliver -sarjan pallogrilli, 75 e, Kodin1. Ruskanväristen lehtien kanssa kukkii ryhmän viimeinen, komeamaksaruoho. Huuhdo lehdet. Koonnut Merja Halme Auringonvalolla toimivat veikeät SolvindenPIHAVALOT voit sijoittaa koristeeksi vaikka kukkaistutusten viereen. Valkovuokon sukulainen arovuokko aloittaa kukintansa toukokuussa. Pöydän korkeus 70 ja halkaisija 60 cm, 70 e. Halkaisija 250 cm, pähkinänvärinen puuvarsi. 6/2015 Meidän talo 71 Limenvärinen riippuva PÄIVÄNVARJO suojaa reilusti paahteelta
Malta sateen tai pesun jälkeen pari poutapäivää, sillä puun pitää kuivua kunnolla ennen pintakäsittelyä. 79 TESTISSÄ HÖYRYPESURIT ARIN JA KIRSIN REMONTTIKOULU Ensin työ, sitten huvi LAITA PIHAPIIRI KUNTOON rytinällä jo alkukesällä, niin pääset nauttimaan työsi hedelmistä rauhassa, kun Suomen suvi näyttää parhaat puolensa. 6/2015 Meidän talo 73 SAUNAREMONTIN ABC Paneelia pintaan Uudista väsähtäneen löylyhuoneen ilme s. Alkukesä on paras aika myös ulkomaalaukseen, sillä kaste alkaa kiusata vastamaalattuja pintoja vasta myöhemmin. KUV A T F O TOLIA J A A -LEHTIEN KUV A -ARKIS TO. Huolla ja korjaa vaikka vanha terassi
Remontissa uusitaan tavallisesti kiuas ja lauteet, ehkä myös seinät ja katto. TEKSTI TIMO PÄÄSKY KUVAT ISMO PEKKARINEN/LEHTIKUVA, KUVAPLUGI JA A-LEHTIEN KUVA-ARKISTO Paremmat löylyt Taitavasti toteutettuna saunaremontin lopputulos on hieno edullisiakin materiaaleja käyttämällä. Tyylikäs visuaalinen ilme sekä hyvä rakenteiden toimivuus edellyttävät fiksuja materiaalivalintoja, perusratkaisuja ja korjaustapoja. Ne puolestaan käyvät ilmi huolellisesti laaditusta työsuunnitelmasta luetteloineen ja piirustuksineen. Laitetaanko lasiseinä ja -ovi. Pikkuremontti hoituu jopa päivässä, mutta jos lattia ja pesuhuonekin halutaan uusia, remontti vaatii viikkoja. Kalliit puuja laattamateriaalit menevät hukkaan, jos työt tehdään vähän sinne päin. Töiden laajuuden ja valittujen materiaalien mukaan kustannushaarukka on sadoista euroista kymmeniin tuhansiin euroihin. Laajan remontin luvanvaraisuus tulee varmistaa hyvissä ajoin ennen suunniteltua remontin aloittamisaikaa paikallisesta rakennusvalvontavirastosta. Vaativa iso remontti on parasta tilata kokonaispakettina luotettavalta alan yritykseltä. Remontin toteutuksessa ei siis kannata pihistellä Kätevä tekee pikkuisen lauderemontin itse. Saunaremontin ABC Talo kuntoon 74 Meidän talo 6/2015. Remonttisopimukseen on hyvä lisätä vaatimus, että firma toimittaa dokumentoinnin samoin kuin kosteusmittausraportin ja vedeneristemittauspöytäkirjan. Tällaisia seikkoja saunaremontti tuo pohdittavaksi ja koko joukon arkisempia. Tervaleppää, haapaa vai jättiläistuijaa lauteeksi
TEKSTI TIMO PÄÄSKY KUVAT ISMO PEKKARINEN/LEHTIKUVA, KUVAPLUGI JA A-LEHTIEN KUVA-ARKISTO Talon huoltokirja Lämpökäsitelty puu on tullut lauteisiin ja paneeleihin jäädäkseen. 6/2015 Meidän talo 75 Taltioi Huolehdi remonttisi tarkasta dokumentoinnista. Ota sitä varten valokuvia kaikista työvaiheista.. Lämpökäsittely parantaa puun lahonkestoa ja lämmöneristävyyttä sekä vähentää puun kosteuselämistä
Järkevää on myös suojata remontin aikaiset kulkuväylät itse vaikkapa pahveilla, jotta lattiat, ovenpielet ja muut paikat säilyvät ehjinä ja siisteinä. Jos on tarpeen, kostea lattiarakenne kuivatetaan, ja siinä voi mennä pari viikkoa. Mikäli kyseessä on puuseinä, laatoitetun rakennuslevyn takaisen koolausvälin tulee olla enintään 40 senttiä. 76 Meidän talo 6/2015 Purkutyöt Vanhat lauteet kannattaa purkaa itse ja kuljettaa purkujäte pois säästömielessä. Lattian purku Laattalattian uusiminen on krouvia työtä. Valaistus Led-valoja käytetään yhä yleisemmin. Vedeneristyksen on annettava kuivua rauhassa ennen laatoituksen aloittamista. Koolausrimoihin on muistettava kiinnittää tuet lauteita ja seinälle asennettavaa kiuasta varten. Sitä ennen käytettiin kehnoja siveltäviä kosteussuojia, eikä aina niitäkään. Vedeneristyksestä on saatava kauttaaltaan yhtenäinen ja tiivis. 79.. Saunaremontin ABC Talo kuntoon Remontti vaihe vaiheelta Ilmanvaihto Löylyhuoneen korvausilma tuodaan nykyisin kiukaan yläpuolelle ja poistoilma otetaan lauteiden alta lattian rajasta. Nykyvaatimusten mukaisia vedeneristyksiä alettiin tehdä vasta vuosituhannen vaihteen aikoihin. Katso paneelien uusiminen s. A SI AN T U N T IJ ANA R E M O N T T IF IR MA S A U NA T O H T O R IN A N T T I S E P PÄ . Sen kuivuttua riittävästi päästään uuden vedeneristyksen ja laatoituksen tekoon. Vedeneristys Jos tahdot laattalattian kunnostuksen vain löylytai pesuhuoneen osalta, remonttifirma voi kieltäytyä. Sen jälkeen poistetaan seinien höyrynsulku. Vedeneristyksessä takuuajat ovat pitkiä, tuotteille jopa 10 vuotta ja työllekin kaksi vuotta, joten niiden kuluessa ehtii tapahtua paljon. Seinäpaneelit Paneelien purkaminen kannattaa antaa remonttimiehelle. Poistettuaan ensin vanhan laatoituksen remonttimies piikkaa irti lattian pintavalun ja vesikiertoisen lattialämmitysputkiston. Kun remonttimies on asentanut uuden lattialämmityksen ja uusinut ehkä myös lattiakaivot, tulee vuoroon lattian pintavalu. Sen remonttimies asentaa käden käänteessä ennen paneelien naulaamista. Sähkömies kytkee muuntajaan syöttöjohdon, joko uuden sähkötaululta vedetyn tai aiemmasta valaistuksesta irrotetun. Alapäästään seinien höyrynsulku pitää liittää eli integroida tiiviisti lattian vedeneristykseen. Seinälaatoitus Jos pesuhuoneessa on laatoitettu kiviseinä, laattojen irrotuksen jälkeen remonttimies jyrsii, tasoittaa ja kuivattaa sen ennen uutta vedeneristystä ja laatoitusta. Yli 15 vuotta sitten rakennetuissa saunoissa uusinta voi olla välttämätöntä siksikin, että mittari osoittaa kosteuden olevan koholla. Höyrynsulku Uudesta, tavallisesti alumiinipintaisesta höyrynsulusta on saatava täysin tiivis. Sähköja putkityöt Kiukaan ja valaistuksen uusimiseksi tarvitset paikalle sähköasentajan. Silloin mittoihin tehdyt osat vain kiinnitetään paikoilleen valmistajan piirustusten mukaisesti. Kosteat ja tummuneet lämmöneristeet tulee vaihtaa uusiin. Ensiksi se laitetaan kattoon ja limitetään noin 15 sentin pituudelta seinien höyrynsulun kanssa. Vaihtoehtona ovat toki paikalla tehdyt lauteet. Uudet lauteet Laudepaketti on varma valinta. Toisinaan vanha valaistus lauteiden alla halutaan säilyttää siivousta varten. Perusteluna on vedeneristyksen yhtenäisyys ja tiiviys pesuhuoneen seiniä myöten. Lamput voivat sijaita lauteiden alla tai katossa. Vesiputkia ja -kalusteita sekä ilmanvaihtokanavia ja -venttiileitä koskevat muutokset ovat puolestaan lviasentajan alaa. Saumat teipataan alumiiniteipillä. Valaistussarjan muuntaja sijoitetaan luukulliseen koteloon paneelin taakse. Sähköinen lattialämmitys voidaan jättää paikoilleen ja asentaa päälle uusi. Uuden vedeneristeen ja vanhan kosteussulun saumakohta on riskien suhteen aikapommi. Sähköjohdot tuodaan muuntajalta led-lampuille seinän ja katon tuuletusraoissa. Remonttimies tihentää tavallisen 60 sentin välin lisäkoolauksella näppärästi 30 senttiin. Jos putkisto on asennettu 1980-luvulla, kyseessä on todennäköisesti happidiffuusiosuojaamaton putki, joka voi olla jo lähes ummessa. Työvaiheet talteen Sisällytä remonttisopimukseen vaatimus, että firma toimittaa dokumentoinnin samoin kuin kosteusmittausraportin ja vedeneristemittauspöytäkirjan. Helppo poistoilmaratkaisu on kantikas, vain 40 milliä paksu teleskooppinen ilmanvaihdon saunakanava, joka mahtuu paneelin taakse. Laattalattia Remontissa halutaan usein uusia myös pesutilan laatoitukset tai vähintään saunan laattalattia. Remonttimies uusii myös runkopuut, jos ne eivät kelpaa jatkoon. Koolaukset Höyrynsulun päälle seinien ja katon runkopuiden kohdille naulataan tuuletusväliä varten 25 millin paksuiset koolausrimat ja niiden päälle piilonaulauksella uudet paneelit
6/2015 Meidän talo 77 Talon huoltokirja Oikein järjestetty löylyhuoneen ilmanvaihto takaa hyvät löylyt. A SI AN T U N T IJ ANA R E M O N T T IF IR MA S A U NA T O H T O R IN A N T T I S E P PÄ .. Raitis ilma tuodaan kiukaan yläpuolelle ja poistoilma johdetaan ulos lauteiden alapuolelta
masuunikuonasta valmistettavan höyrykarkaistun kevytbetonin eli siporexin kehitti suomalainen kemisti Lennart Forsén. Pohjanmaalla toimiva puutuotevalmistaja on jo ottanut Läsät käyttöön asennettuina kattotuoliensa vinosaumoihin. 60% omakotitaloissa on puutteita sadevesien ohjaamisessa. Lämmönsäästäjät vähentävät myös tunnelien aiheuttamia kylmäsiltoja, ja ne ehkäisevät kosteuden tiivistymistä vinosauvojen alapuolelle sekä homeen kasvulle otollisten olosuhteiden syntymistä rakenteeseen. MERJA HALME Valtteri Bottaksen vapaa-ajan asunnon rakennustyöt valmistuvat aikataulun mukaisesti heinäkuun loppuun mennessä. Olet kuulemma nimennyt tilan Vauhtilaksi. Pidätkö isot tupaantuliaiset elokuussa. Itse pääsin viimeksi käymään siellä huhtikuun alussa, KUV A T V ALMIS TA JA T J A A -LEHTIEN KUV A -ARKIS TO , TIEDU STEL UT SIVULLA 9 5 . Siinä on mukavaa puuhasteltavaa pitemmäksi aikaa. ILKKA RANTA-AHO Valtterin Vauhtila Kylmäsillat vähenevät KATTORISTIKOILLA toteutetuissa yläpohjissa käytetään normaalisti puhallusvillaa, joka alkaa painua ajan mittaan. Sementistä, hienoksi jauhetusta hiekasta, vedestä ja ns. Klassikko Rakentajan sivu Uutiset Talon huoltokirja Ensimmäiset Läsälämmönsäästäjillä varustetut kattotuolit lähdössä työmaalle. Joo. 78 Meidän talo 6/2015 Malesian ja Kiinan kisojen välissä. En vielä tiedä miten isolle porukalle. Se olisi kyllä siistiä. Syksylle olen saanut soviteltua kalenteriin muutaman käyntikerran. Olet itse suunnitellut pihapiirin. Eipä aavistanut Lennart, että 80 vuotta myöhemmin siporexista rakennettaisiin energiatehokkaita taloja. Paikallisen kaverini firma tekee maansiirtotyöt ja rakentaa tarvittavat tiet ja nurmikkoalueet. Miten työt etenevät. Jos yläpohjan höyrynsulussa on lisäksi vuotokohtia, niiden läpi kulkevat ilmavirtaukset heikentävät yläpohjan kosteusteknistä toimintaa. Kaikki mahdollinen aika elokuussa tulee nautittua siitä paikasta. Vakiokorkeus on suunniteltu 450 mm:n eristepaksuudelle mutta se toimii myös 500–700 mm:n eristekerroksen kanssa käytettynä. Varmaan jonkinlaiset. Koonnut Merja Halme Projekti Kisojen välissä Valtteri seuraa lomaasuntonsa valmistumista netistä Designtalon extranet-palvelun kautta. Siitä eteenpäin teen pihatyöt itse. Ja jos seuraavasta talvesta tulee hyvä, siitä järveltä lähtee hyvät moottorikelkkareitit. Lähde: Raksystems Noin. Suomessa kehitetyt Läsä-lämmönsäästäjät estävät eristekerroksen painumisen kattotuolien vinosaumoissa ja lisäävät yläpohjan energiatehokkuutta, joten ajan myötä ne maksavat hintansa takaisin energiansäästönä. Isän kanssa merkkailtiin puita kaadettavaksi rannassa ja poltettiin risuja. Mitä työmaalle kuuluu nyt. Vinosauman yläpintaan voi myös tiivistyä kosteutta. EPS-eristeestä valmistettavat lämmönsäästäjät helpottavat sekä puhallusvillan että levyvillaeristeiden asentamista yläpohjaan. Silloin kattotuolien vinosauvojen alapuolelle pääsee syntymään tunneleita. 80-vuotias Tiesitkö, että ensimmäiset kevytbetonituotteet valmistettiin jo vuonna 1935 Helsingissä. Autotalli ja päärakennus ovat jo pystyssä, saunamökin pohjat on tehty. Elokuussa F1-sarja on kesätauolla, ja silloin Valtteri aikoo saunoa mökillään. Lisäeristeen vakiokorkeus on 355 mm ja vahvuus 42 mm, joka on vakiokattotuolin vahvuus. Ensimmäisistä siporexrakennuksista tunnetuin on Helsingin Malmin lentokenttärakennus
Jos päädyt avosaumoihin, mittaa paneelit tarkkaan ja sahaa reunat siisteiksi, sillä et voi piilottaa epätasaisuuksia listojen alle. Tarkasta suoruus aina välillä vatupassilla. Se on kaunis ja kestää hyvin kuumuutta sekä kosteutta. Paneelivaihtoehtoja on markkinoilla runsaasti. Ari Lahti näyttää, kuinka paneloit löylyhuoneen oikeaoppisesti. Kiinnitä erityistä huomiota höyrynsulun yhtenäisyyteen. Tässä kohteessa ne olivat kunnossa, joten riitti, kun asensimme uuden alumiinipaperin seiniin ja kattoon. Jos seinäpaneelin alkuperäinen väri ei jostain syystä miellytä silmää, voit tuunata lautaa esimerkiksi sävytetyllä saunasuojalla vaikka aivan vaaleaksi tai täysin tummaksi. Päätä ennen panelointia, listoitatko nurkat vai teetkö avosaumaiset nurkat. Saumojen teippaus on perusasia, mutta tippaa lisäksi alumiinipaperi alareunastaan hieman seinälle nostettuun vedeneristeeseen tai vaihtoehtoisesti helmalaatoituksen eli seinälle nostetun laattarivin yläosaan. Vanha sauna oli toimiva, mutta hieman käytössä kulunut ja vuosien varrella nuutunut. 6/2015 Meidän talo 79 TEKSTI KIRSI LAAMANEN KUVAT MERJA RATIA Paneelia pintaan Väsähtänyt sauna saa ryhtiä uusista pinnoista. Tarjolla on myös eksoottisia vaihtoehtoja, muun muassa jättiläistuijaa tai magnoliaa. Vertailun jälkeen perhe päätyi peruskokoiseen lämpökäsiteltyyn haapaan. Reunoilta pyöristetty stp-paneeli on perinteinen saunasuosikki, mutta suorat leikkaukset ovat yleistyneet etenkin moderneissa löylyhuoneissa. Voit valita löylyhuoneeseen perinteisiä kotimaisia puulajeja, kuten haapaa tai tervaleppää. Mitä suorempi koolaus, sitä helpommin panelointi sujuu. Paina paneelin pontti kunnolla pohjaan, jotta seinä etenee tasaisesti. Rakenteet ja eristeet pitää aina tarkastaa. Vertaile myös paneeleiden muotoa. Puun ominaisuuksia voi parantaa esimerkiksi lämpökäsittelyllä. Saunan panelointi Remonttikoulu ARIN JA KIRSIN REMONTTIKOULU Nyt. Lopputulokseen vaikuttaa myös paneelin muoto ja asennussuunta. Vaikka pintaan kannattaa panostaa, kiinnitä huomiota myös sen alle. Koska sauna oli peseytymisen lisäksi rentoutumista varten, perhe halusi piristää kylpyhetkiään uusimalla löylyhuoneen pinnat. Muista kuitenkin, että vaakaan ladotut paneelit saavat tilan tuntumaan kokoistaan matalammalta ja pystyyn asennetut puolestaan hieman korkeammalta
Leikkaa sopivan kokoinen reikä vaikka porakoneeseen kiinnitetyllä rasiaterällä. Teippaa höyrynsulun alareuna seinään. Jos teet avosaumanurkat, maalaa tausta tummaksi, jottei kiiltävä pinta vilku mistään kulmasta silmiin. Mieti, pitääkö pieni vinouma ottaa huomioon avauspaneelin asettelussa. Mittaa läpiviennit huolellisesti 4 Saunan panelointi Remonttikoulu Lähetä kaksi eri suunnista otettua kuvaa talkookohteestasi ja kerro, mitä sille pitäisi tehdä. Asenna tuuletusrimat huolellisesti, jotta saat huoneesta mahdollisimman suorakulmaisen. Kilpailun raati päättää voittajan 6.7. Mittaa ensin tarkasti paneelien jako ja löylyhuoneen suoruus. Asenna höyrynsulku ja maalaa nurkat 1 Aloita löylyhuoneen panelointi katosta. Asenna tuuletusrimat suoraan kiiloilla 2 Vanha höyrynsulkupaperi vahingoittuu purettaessa, joten vaihda se uuteen. Aloita panelointi katosta 3 Tee läpiviennit heti, kun ne tulevat vastaan. Käytä runkoon vähintään 20 mm:n tuuletusrimaa. WWW.LUJABETONI.FI Muita betoniratkaisuja rakentajalle: Luja-pienpaalut • Sokkelielementit • Valmisbetonit • Ontelolaatat Luja-kivisydän elementit • Fesconin muurausja pinnoitustuotteet. Suoristat rimoituksen kätevästi, kun sovittelet alle tarvittavan kokoisia kiiloja. Osallistu nyt Meidän Mökin mökkitalkoot -kilpailuun ja voita remppakaksikko Ari Lahti ja Kirsi Laamanen mökillesi päiväksi talkoisiin! Tutustu kilpailun sääntöihin ja osallistu osoitteessa www.meidanmokki.fi/talkoot KESTÄVÄÄ KAUNEUTTA PIHAJA MUURIKIVILLÄ Luja-pihakiviratkaisulla saat kestävää kauneutta pihapiiriisi. Kiinnitä sitten lauta tai pari lisää, merkitse niihin läpiviennin tarkka paikka. Tutustu uutuuksiimme. ilmestyvässä Meidän Mökissä nro 7 ja samaan aikaan www.meidanmökki.fi internetsivustolla. mennessä ja ilmoittaa siitä henkilökohtaisesti voittajalle. Aivan pienet vinoumat voit hävittää paneloinnissa. Asenna uusi alumiinipaperi limittäin ja teippaa saumat alumiiniteipillä. Tai saunan lauteet uusimista. Talkoopäivä toteutetaan erikseen sovittavana ajankohtana heinä–elokuun aikana. Kiinnitä ensimmäinen paneeli reunoista päältä ja pontista kiinni tuuletusrimaan. Aja ensimmäisestä laudasta urospontti pois. Perustele lyhyesti, miksi juuri sinä ansaitsisit tämän parivaljakon avuksesi. Voittaja julkistetaan 22.7. Myynti: Hyvin varustetut rautakaupat kautta maan. Meidän Mökki tarjoaa remonttikaksikon työpanoksen päiväksi, mahdollisista materiaalikustannuksista vastaa voittaja itse. Ehkä mökki keittiösi tarvitsee kasvojenkohotusta, tai piha huutaa grillipaikkaa. Uusien pintojen ja kokojen yhdistelmillä luot nyt entistäkin upeampia piha-alueita. Kilpailuaika on 1.4.–7.6.2015 TALKOOAPUA TARJOLLA! Kaipaako mökkilaiturisi korjaamista. Mittaa ensin esimerkiksi putken paikka, kun se osuu hieman paneelin kohdalle
Naulaa paneelit ponteista 6 Jos jätät löylyhuoneen nurkat avosaumaisiksi, on erittäin tärkeää, että näkyviin jäävät raot ovat joka paikassa tasasuuruiset. Voittaja julkistetaan 22.7. ilmestyvässä Meidän Mökissä nro 7 ja samaan aikaan www.meidanmökki.fi internetsivustolla. Kilpailuaika on 1.4.–7.6.2015 TALKOOAPUA TARJOLLA! Kaipaako mökkilaiturisi korjaamista. Käytä kiiloja myös seinissä 7 Viimeisen silauksen paneloinnille saat, kun viimeistelet aukotukset huolellisesti. Saat näyttävimmän pinnan, kun piilonaulaat paneelit ponteista sopivalla työkalulla, kuten viimeistelynaulaimella. Mittaa ikkunakohdan paneelit siis tarkasti samanmittaisiksi, jos et halua käyttää listoja, vaan jätät näkyviin vain ohuet smyygit. Viimeistele aukotukset 8 Talon huoltokirja Lähetä kaksi eri suunnista otettua kuvaa talkookohteestasi ja kerro, mitä sille pitäisi tehdä. Perustele lyhyesti, miksi juuri sinä ansaitsisit tämän parivaljakon avuksesi. Tutustu uutuuksiimme. Uusien pintojen ja kokojen yhdistelmillä luot nyt entistäkin upeampia piha-alueita. WWW.LUJABETONI.FI Muita betoniratkaisuja rakentajalle: Luja-pienpaalut • Sokkelielementit • Valmisbetonit • Ontelolaatat Luja-kivisydän elementit • Fesconin muurausja pinnoitustuotteet. Jykevät paneelit voivat vaatia naulat myös päätyihin. Talkoopäivä toteutetaan erikseen sovittavana ajankohtana heinä–elokuun aikana. mennessä ja ilmoittaa siitä henkilökohtaisesti voittajalle. Teet sen kätevästi esimerkiksi kuviosahalla tai katkaisusirkkelillä. Kun olet saanut katon kokonaan paikoilleen, on aika aloittaa seinien panelointi. Ehkä mökki keittiösi tarvitsee kasvojenkohotusta, tai piha huutaa grillipaikkaa. Avosaumat irvistävät helposti, jos koolaus ei ole suorassa. Paaneelityyppi ja paksuus määräävät, onnistuuko kiinnitys kätevimmin naarasvai urospontista. Tai saunan lauteet uusimista. Myynti: Hyvin varustetut rautakaupat kautta maan. Jos haluat avosaumaisen löylyhuoneen, käytä reunarakojen tulkkina esimerkiksi ohuita vanerinpaloja. Meidän Mökki tarjoaa remonttikaksikon työpanoksen päiväksi, mahdollisista materiaalikustannuksista vastaa voittaja itse. Käytä siis ohuita, esimerkiksi 5 mm:n paksuisia puukiiloja rakotulkkina myös jokaisen seinälaudan päädyissä. Kilpailun raati päättää voittajan 6.7. Osallistu nyt Meidän Mökin mökkitalkoot -kilpailuun ja voita remppakaksikko Ari Lahti ja Kirsi Laamanen mökillesi päiväksi talkoisiin! Tutustu kilpailun sääntöihin ja osallistu osoitteessa www.meidanmokki.fi/talkoot KESTÄVÄÄ KAUNEUTTA PIHAJA MUURIKIVILLÄ Luja-pihakiviratkaisulla saat kestävää kauneutta pihapiiriisi. Kiilat apuna seinän aloituksessa 5 Naulaa seinäpaneelit huolellisesti kiinni. Aloita panelointi takaseinästä, niin nurkat eivät vilku silmiin, kun astut ovesta löylyhuoneeseen
Erityisesti kaakeleiden saumoihin pinttynyt lika, värjäytymät ja kalkkisaostumat ovat vaikeita tahroja. Kotitalouksille myydään pääasiassa imurija moppimallisia koneita. . Arvioimme laitteita niiden käytettävyyden, pesutehon, suuttimien ja latautumisnopeuden perusteella. Testin asiantuntijana toimi höyrynpuhdistukseen erikoistuneen Carpe Teamin Kari Karjalainen.. Aivan samalle viivalle näitä erilaisia laitteita ei voinut laittaa, vaikka höyrypuhdistajia kaikki olivatkin. Jo 56 asteen lämpö tappaa useimmat bakteerit, joten puhdistimet ovat erinomainen apu etenkin kemikaaleja karttaville allergiaperheille. Höyry on tehokas puhdistaja, sillä se tunkeutuu helposti huokoisiin pintoihin. Hankalien paikkojen apu Höyrypesureiden ominaisuudet pääsevät parhaiten esiin märkätiloissa. Mopit soveltuvat lattioille, mutta monilla suuttimilla varustetut imurimalliset koneet selviävät lattioiden lisäksi esimerkiksi keittiön, ikkunoiden ja saniteettitilojen pesusta. Laitteista kolme oli imurimallisia ja kolme höyrymoppeja. Testasimme kuusi kotitalouksille suunniteltua höyrypuhdistinta. . 82 Meidän talo 6/2015 Täyttä höyryä Höyry irrottaa likaa ja tappaa bakteerit tehokkaasti ilman pesuaineita. Meidän talo selvitti, miten edulliset kotilaitteet selviävät arjen askareista. Testasimme imurimallisia puhdistajia monipuolisesti, mutta höyrymoppeja arvioimme lähinnä niiden lattianpesukyvyn mukaan. Moppimallisia olivat Black & Decker Steam mop, Bissel Vac&Steam ja Philips Steam Plus Sweep and Steam. Koska molemmissa konetyypeissä on omat hyvät puolensa, jaoimme laitteet kahteen eri luokkaan. Testin imurimalliset laitteet olivat Electrolux ESC3110, Kärcher SC 2500 C ja Nilfisk Steamtec 312. – Sauma imee likaa kuin sokeripala, vertaa höyryHöyrypuhdistimet Valintaopas Näin testasimme! TEKSTI LOTTA SUOMALAINEN KUVAT ARTTU SUOMALAINEN JA FOTOLIA .
Pesuteho (40 %) Mittasimme, kuinka kauan koneella meni pinttyneiden mehuja ketsuppitahrojen puhdistamiseen lattialta. Testasimme imurimallisilla koneilla myös kaakelien puhdistumista. Hyvä liina on lähes yhtä tärkeä kuin kone.. Höyry tappaa bakteerit ja vie esimerkiksi homeitiöiltä kasvualustan, Karjalainen sanoo. 6/2015 Meidän talo 83 Talon huoltokirja puhdistuksen ammattilainen Kari Karjalainen Carpe Teamista. Kriteerit & painoarvot kiosuuttimista parhaat pisteet. Käytettävyydessä Kärcher ja Nilfisk saivat kiitosta ketteryydestä ja käteen istuvasta höyrypistoolista. Latautumisnopeus (10 %) Pisteytimme koneet höyryn latautumisajan mukaan. Palohaavat ovat luku sinänsä, mutta kostea höyry saattaa vauroittaa puumateriaaleja, irrottaa pinnotteita tai muuttaa tekstiilien värejä. Joissakin koneissa voi säätää höyryn annostelua. Kärcherin mukana tuli noin vaaksan levyinen käsisuutin, jonka ympärille voi ujuttaa pehmustetun liinan. – Pesuaine ja karhea harja voivat auttaa, Karjalainen neuvoo. Toiminta-aika oli suhteellisen pitkä ja lataus suhteellisen lyhyt. Kärcherin pieni puute oli liipasimen varmistin, jota oli hankala liikuttaa ilman, että pistooli suhautti höyryä. Nilfiskissä oli hieman liian jäykkä liukukytkin. – Kylpyhuone saa lisää käyttöikää. Kiteytyneet kalkkisaostumat ovat höyryllekin haastava paikka. Kärcherissä ja Electroluxissa vesisäiliö ja höyrykattila ovat erillisiä, joten vettä voi lisätä käytön aikana. Puhdistimien kanssa työskentely on käytännössä sitä, että toisessa kädessä on höyrypistooli ja toisessa mikrokuituliina, jolla irronnut lika pyyhitään. Jos olet yhtään epävarma, kokeile höyryä aina ensin johonkin piiloon jäävään paikkaan. Se kohdistaa höyryn pistemäisesti, mikä on ehdoton apu hankalissa paikoissa. Myös Electrolux pärjäsi työkokeissa keskimäärin oikein hyvin. Lautausajan voi toki käyttää hyväkseen pyyhkimällä irronnutta likaa mikrokuituliinalla. Näin on myös ikkunoiden pesussa. Aikaa puhdistaminen toki vaatii, mutta vaivan väärti se kuitenkin on. Latautumisen hitaus laski kuitenkin jokaisen koneen kokonaisarvosanaa. Hidas lataus Puhdistimien harmittavin ominaisuus on se, että ne joutuvat vähän väliä lataamaan höyryä. Kaakelien ja lattian puhdistamisessa Kärcher keräsi pisteet kotiin. Electroluxin höyrypistooli oli turhan iso ja aavistuksen kömpelö. Suuttimet (10 %) Arvioimme suuttimien toimivuutta, laatua sekä niiden määrää ja monipuolisuutta. Se soveltuu myös arkojen pintojen puhdistamiseen. Kärcherin suhde oli ryhmän suotuisin. Se myös latautui muita kauemmin. Electroluxin toiminta-aika oli joukon lyhin, mutta niin oli myös latautumisaika. Testikoneista Nilfisk tuotti pitkän mutta tehottomaksi hiipuvan höyryjakson kerrallaan. Kokonaisuudessaan Electrolux sai vaKäytettävyys (40 %) Arvioimme käyttömukavuutta, höyrypistoolin/mopin istuvuutta, suuttimien vaihtoa ja säiliön täyttöä. Suuttimella pesi kyllä kaakeleita ja muita erittäin kovia pintoja. Suuttimia oli paljon ja ne olivat hyviä. Kärcherin höyry on aluksi myös kuivaa, mikä lisää puhdistuksen tehoa. – Hyvä mikrokuituliina on lähes yhtä tärkeä kuin varsinainen kone, Karjalainen muistuttaa. Paketissa oli ekstrana muun muassa kulmasuutin ja verhoiluharja. Lavuaarit, hanat, wc-istuin, keittiön pinnat ja liesituuletin puhdistuvat kätevästi höyryllä. Tärkeät suuttimet Muutaman perussuuttimen kanssa pärjää pitkälle. Imurimallisten puhdistimien pienet suuttimet ovat hyödyllisiä etenkin hankalissa paikoissa, joista höyryn paine puskee lian pois. Kuuman höyryn kanssa pitää olla varovainen. Etenkin Nilfiskin ja Kärcherin varren kulma jäi loivaksi ja lattioita sai pestä hieman kumarassa. Monipuoliset höyryttäjät Imurimallisten koneiden vertailussa Kärcher pärjäsi tasaisen varmasti kaikilla osaalueilla. Kaikkien koneiden mukana tuli leveä lattiasuulake. Lattianpesuun imurimalliset koneet eivät ole yhtä ergonomisia kuin tarkoitukseen vartavasten suunnitellut höyrymopit. Imurimallisissa koneissa arvioimme myös höyryntuottoajan. Kaikki koneet höyryttivät suhteellisen tehokkaasti noin minuutin, mutta tarvitsivat sen jälkeen karkeasti toisen mokoman latautumiseen. Nilfiskissä vesisäiliö toimii myös höyrykattilana, joten kuumaan säiliöön ei voi kaataa vettä ennen kuin kone on jäähtynyt. Testi osoitti, että höyry todella tehoaa kaakeleihin. Tärkeä on etenkin pieni, pyöreä harjallinen suutin. Nilfiskin kohdesuutin oli joukon heikoin, sillä sen harjat olivat turhan kovat ja lyhyet. Kaikki koneet kyllä puhdistivat kovat pinnat, mutta Nilfisk ja Electrolux käyttivät siihen Kärcheriä enemmän aikaa. Vain pesuaineista tuttu ”puhdas” tuoksu jää uupumaan
Kari Karjalainen: ”Hyvä kaakeliharja.” Imurimallinen Imurimallinen 1 Koneen ensimmäinen kuumennus käyttöönotettaessa 2 Valmistajan ilmoittama 3 Latautumisaika ja höyryntuotto ”Työntää hyvin höyryä.” Kuiva höyry Suuri paine 1. Mopin varsi on siksi verrattain painava, ja ennen ostoa kannattaa kokeilla, soveltuuko painopiste omaan käteen. Kaikki testin koneet osoittivat, että höyryssä on voimaa. Kaikki höyrymopit hoitivat hommansa. Mopin suulakkeen liina pehmentää höyryn vaikutusta lattiaan ja pyyhkii irronneen lian. Jos lika on kovin pinttynyt, kannattaa kuitenkin palata asiaan vähän ajan kuluttua uudelleen, jotta pinta ehtii välissä jäähtyä eikä kuormitus ole kerralla liian suuri. Philipsin erikoisuutena oli suuttimen pyörivä harjas, joka pyrkii keräämään isommat roskat erilliseen säiliöön. Se myös näkyy käytössä. Kaikki testin mopit tuottivat höyryä varren yksikössä, jossa on myös vesisäiliö. Höyrysiivouksen jälkeen voi tuntua oudolta, etteivät paikat enää tuoksu voimakkaalle pesuaineelle, vaan asuntoon jää vain kevyt ja kostea tuulahdus. Testasimme kaikesta huolimatta höyryä monille eri pinnoille, eli myös lakatulle lautalattialle. 84 Meidän talo 6/2015 Höyrypuhdistimet Valintaopas Merkki Kärcher Electrolux Nilfisk Black&Decker Bissell Philips Malli SC 2500 C ESC3110 Steamtec 312 Steam mop Vac & Steam Steam Plus Sweep and Steam Valmistusmaa Saksa Kiina Kiina Kiina Kiina Kiina Hinta, euroa 249 299 149 99 229 159 Teho 1 500 W 1 400 W 1 450 W 1 600 W 1 200 W 1 500 W Höyrynpaine 3,2 bar 4 bar 3,8 bar Kuumenemisaika 6 min 2–3 min 6 min 15 s 30 s 30 s Toiminta-aika ei ilmoita ei ilmoita ei ilmoita 13–19 min 15 min 20 min Vesisäiliö 0,5 l Säiliöt yht 1,5 l 1,2 l 0,5 l 0,4 l (pölysäiliö 0,9 l) 0,45 l Höyrykattila on on Yhdistetty höyrykattila ja vesisäiliö ei ei ei Pesuainesäiliö ei 2,7 dl ei ei ei ei Paino 4,1 kg 8 kg 3,2 kg 2,6 kg 4,4 kg 3 kg Virtajohto 4 m 4,6 m 4 m 5 m 7,6 m 6 m Suuttimet Pistesuihku-, kohde-, käsija lattiasuutin Kohde-, käsi-, lattia-, jatkoja kulmasuutin sekä verhoiluja ikkunaharja/liippa Pistesuihku-, kohde-, lattiaja ikkunasuutin Lattiasuulake, deltapää, mattokappale Lattiasuulake Lattiasuulake ARVOSTELU Käytettävyys 4 3,4 3 3,9 2,8 3,3 Pesuteho 4,4 4,1 3 4,4 4,4 3,3 Suuttimet 3,6 4 2,9 4 4 3,5 Latautumisaika3 3,4 3 3 4,5 3,5 3,5 Yleisarvosana 4,1 3,7 3 4,2 3,6 3,4 Plussat ja miinukset + Käteensopiva höyrypistooli + Kuivin höyry Pistoolin varmistin hankala käyttää Työskentelyasento lattiasuulakkeen kanssa + Höyryn portaaton säätö + Monipuoliset ja hyvät suuttimet + Ainoana pesuainesäiliö Kokoaminen hieman työlästä Painavin koneista + Höyry pistoolista tulee kantokahva + Pesee pitkään yhtäjaksoisesti Täyttö vain jäähtyneeseen koneeseen Työskentelyasento lattia suulakkeen kanssa + Kevyt ja näppärä. Lähinnä vain keraamiset laatat sietävät pitkää altistusta kuumalle ja kostealle höyrylle. Jynssääminen vähenee, mutta siivous vaatii yhä aikaa ja vaivaa. Mopin höyry kulkee suulakkeseen kiinnitettävän mikrokuituliinan läpi eli toisin kuin imurimallisissa, joissa höyrytetään tavallisesti paineella suoraan puhdistettavaa pintaa. + Höyrynsäätö lattiatyypin mukaan + hinta-laatusuhde Riisuttu malli + Imuominaisuus + Höyrynsäätö Käynnistet täessä kytkintä pidetään pohjassa 30 s Painava ja kömpelö kova ääni + Suulakkeessa pyörivä harja kerää roskia + Teleskooppi varsi Jäykkä ja painavahko Lattia suulakkeen liina taipuu ja liippaosa voi irrota Modernit mopit Toisen kolmen koneen testiryhmän muodostivat lattioille tarkoitetut höyrymopit. Keräin ei kuitenkaan korvaa imuria. Normaalissa siivouksessa höyry ei vaurioittanut mitään kovaa pintamateriaalia. Vaativassa huushollissa Bissellin imuteho tuskin riittää, mutta perussiisti voi hoitaa sillä viikkosiivouksensa. Bissell imuroi ja pesee lattiat samalla kertaa, mistä se sai lisäpisteitä. Vaikeitakaan tahroja ei tarvitse hinkata lumpiot lattiassa. Joukon edullisin eli Black&Decker osoittautui hinta-laatusuhteeltaan oivaksi valinnaksi. Philips ja Bissell olivat hieman kankeita liikutella. Peruslika lähtee vikkelästi parilla vedolla. Muista, ettei höyry sovi joka pinnalle. Se puhdisti hyvin ja oli joukon kevein ja ketterin
6/2015 Meidän talo 85 Talon huoltokirja Merkki Kärcher Electrolux Nilfisk Black&Decker Bissell Philips Malli SC 2500 C ESC3110 Steamtec 312 Steam mop Vac & Steam Steam Plus Sweep and Steam Valmistusmaa Saksa Kiina Kiina Kiina Kiina Kiina Hinta, euroa 249 299 149 99 229 159 Teho 1 500 W 1 400 W 1 450 W 1 600 W 1 200 W 1 500 W Höyrynpaine 3,2 bar 4 bar 3,8 bar Kuumenemisaika 6 min 2–3 min 6 min 15 s 30 s 30 s Toiminta-aika ei ilmoita ei ilmoita ei ilmoita 13–19 min 15 min 20 min Vesisäiliö 0,5 l Säiliöt yht 1,5 l 1,2 l 0,5 l 0,4 l (pölysäiliö 0,9 l) 0,45 l Höyrykattila on on Yhdistetty höyrykattila ja vesisäiliö ei ei ei Pesuainesäiliö ei 2,7 dl ei ei ei ei Paino 4,1 kg 8 kg 3,2 kg 2,6 kg 4,4 kg 3 kg Virtajohto 4 m 4,6 m 4 m 5 m 7,6 m 6 m Suuttimet Pistesuihku-, kohde-, käsija lattiasuutin Kohde-, käsi-, lattia-, jatkoja kulmasuutin sekä verhoiluja ikkunaharja/liippa Pistesuihku-, kohde-, lattiaja ikkunasuutin Lattiasuulake, deltapää, mattokappale Lattiasuulake Lattiasuulake ARVOSTELU Käytettävyys 4 3,4 3 3,9 2,8 3,3 Pesuteho 4,4 4,1 3 4,4 4,4 3,3 Suuttimet 3,6 4 2,9 4 4 3,5 Latautumisaika3 3,4 3 3 4,5 3,5 3,5 Yleisarvosana 4,1 3,7 3 4,2 3,6 3,4 Plussat ja miinukset + Käteensopiva höyrypistooli + Kuivin höyry Pistoolin varmistin hankala käyttää Työskentelyasento lattiasuulakkeen kanssa + Höyryn portaaton säätö + Monipuoliset ja hyvät suuttimet + Ainoana pesuainesäiliö Kokoaminen hieman työlästä Painavin koneista + Höyry pistoolista tulee kantokahva + Pesee pitkään yhtäjaksoisesti Täyttö vain jäähtyneeseen koneeseen Työskentelyasento lattia suulakkeen kanssa + Kevyt ja näppärä. Pieni kohdesuutin on turhan karkea.” ”Mukava käteen.” ”Imuroi, poistaa lisäksi lian ja bakteerit.” ”Raskas, pyörivä harjas poistaa koiran ja kissan karvat.” Imurimallinen Moppi Moppi Moppi Edullinen Nopea Imuroi Sitkeä höyry 2 2 2. + Höyrynsäätö lattiatyypin mukaan + hinta-laatusuhde Riisuttu malli + Imuominaisuus + Höyrynsäätö Käynnistet täessä kytkintä pidetään pohjassa 30 s Painava ja kömpelö kova ääni + Suulakkeessa pyörivä harja kerää roskia + Teleskooppi varsi Jäykkä ja painavahko Lattia suulakkeen liina taipuu ja liippaosa voi irrota ”Ikkunaliippa plussaa
Voit paitsi ammentaa muiden sisustusideoista myös jakaa ja testauttaa omiasi, kerätä sähköisen leikekirjan, lukea sisustusblogeja ja luoda omasi. www.styleroom.fi VAPAUTA SISÄINEN SISUSTAJASI TUHAT TYYLIÄ, MILJOONA IDEAA. StyleRoom on Suomen inspiroivin sisustusyhteisö, jossa pääset kurkistamaan tuhansien suomalaisten koteihin, kymmenien tuhansien valokuvien välityksellä. ®. Kokeile, ihastele ja innostu
McCulloch M95-66X:n leikkuuleveys on 66 senttiä ja leikkuukorkeus 38–102 mm. LÄMMITYS +KÄYTTÖVESI Lueteltava mm. LÄMMITYS Annettava mm. Automaattivaihteet, pakki, iso tankki, leikkuuleveys 76 senttiä ja leikkuukorkeus 35–95 mm, 1 290 e. Heti huhtikuussa sähköautoista tuttu Tesla julkisti Powerwallin ja Powerpackin. – Ylijäämällä (30–40 %) kannattaa lämmittää vesivaraajan vastusta, hän neuvoo. energialuokka lämmitysja käyttövedelle sekä kulutus. päivästä lähtien energiamerkintä pitää olla kaikissa Euroopassa myydyissä ja asennetuissa maalämpösekä ilma-vesilämpöpumpuissa. Lundin mukaan ylijäämää ei kannata syöttää verkkoon, sillä sen joutuu antamaan liki ilmaiseksi. Akun takuu on 10 vuotta. Tekniikka Uutiset Talon huoltokirja Koonnut Eero Pulkkinen Merkittävä merkintä Syyskuun 26. Tarrassa pitää selvittää muun muassa laitteen energialuokka, energiankulutus ja melutaso. Briggs&Strattonin 3,9 kW:n moottori, kolme vaihdetta ja pakki, 995 euroa. VARAAJA Merkittävä lämminvesivaraajan energialuokka, lämpöhäviö sekä tilavuus. Noin 20 kilometrin tuntivauhtia sujuttelevat minibussit suunnistavat GPS:n ja etäisyysantureiden avulla. KUV A T V ALMIS TA JA T, TIEDU STEL UT SIVULLA 9 5 . Powerwallilla varustettu aurinkosähköjärjestelmä tuottaa vuositasolla 60–70 % pientalon kotitaloussähköntarpeesta. Ainakin aluksi ilma-vesilämpöpumppujen arvot ilmoitetaan Euroopan keskimmäiseltä ilmastovyöhykkeeltä, Suomi kuuluu pohjoisimpaan. Tällainen kapasitetti riittää Suomessakin tekemään pientalon omavaraiseksi kotitaloussähkön osalta maaliskuusta lokakuuhun, Lund laskee. ENERGIAMERKKI. – Akun avulla kuluttaja saa siis selvän rahallisen hyödyn. – Kotitalouksille tarkoitetun Powerwallin hinta on alle puolet nykyisistä akuista eli noin 300 e/kWh. Energiaa seinään Aalto-yliopiston professori Peter Lund ennusti maaliskuun Meidän talossa suurta tulevaisuutta aurinkosähkön pientuotannolle. 2x ajoleikkuri Hyvä idea! PIENEEN PIHAAN Perusominaisuuksilla pärjää, jos piha ei ole kovin iso. Reitti kulkee Kivistön juna-asemalta messualueelle 10.7.–9.8. 6/2015 Meidän talo 87 Ilman kuskia Kuskiton kyyti on yksi syy lisää lähteä Vantaan asuntomessuille ilman omaa autoa. TIUKKOIHIN MUTKIIN Ketteryys on valttia, kun pihalla on puita ja puskia. MTD MiniRider 76 SD:n teho (8,7 kW) piisaa isollekin pihalle. energialuokka 35 ja 55 C °:n menovedellä ja energiankulutus. Ne ovat seinälle nostettavia litium-ioniakkuja, joihin voi päivällä varata aurinkoenergiaa
88 Meidän talo 6/2015
TEKSTI TEA MALMS KUVITUKSET FOTOLIA KUVAT VALMISTAJAT JA A-LEHTIEN KUVA-ARKISTO Lahti 1993 Pietarsaari 1994. HAAVETTA JA TOTTA Asuntomessuvieraat ovat äänestäneet vuodesta toiseen suosikikseen hulppeita linnoja, mutta päätyneet itse järkineliöihin. Kuinka paljon todellisuus eroaa unelmista
Suomalaisissa pientaloissa oli keskimäärin hiukan alle 140 neliötä, yli puolessa oli puu julkisivumateriaalina ja suurin osa oli myös rungoltaan puisia. Messukävijät äänestävät sitä taloa, jota kadehtivat. Rakennustutkimus RTS Oy:n toimitusjohtaja Aarne Jussilan mukaan vuosikymmenen loppupuolella oli kova into lähteä rakentamaan, jos vain oli töitä. Ulkoiset puitteet merkitsevät paljon. Joensuun asuntomessujen yleisönsuosikki oli 191-neliöinen Kuunlinna, moderni, tiiliverhottu, puurunkoinen kuuden huoneen ja keittiön talo. Keskimäärin talo tuli maksamaan 81 000 euroa. Oiva Hildén näkee Onnelan täysin Ainolan aloittaman trendin jatkeena. Aarne Jussila uskoo isojen ja näyttävien talojen pärjäävän äänestyksissä jatkossakin. Messuvoittajataloissa on ollut lähes aina huomattavasti suurempi huoneistopinta-ala kuin uusissa suomalaisissa pientaloissa keskimäärin. Peräti 85 prosenttia taloista oli puurunkoisia. Syvimmässä lamassa oli tehty pieniä taloja. Vuonna 1997 omakotirakentaminen oli voimakkaassa nousussa. Pientaloja rakennettiin vaatimattomat 6 800. Puolet taloista oli yksitasoisia, puolitoistakerroksisia oli neljännes. Suosituin lämmitysmuoto oli sähkö. Vaaleansinisessä Kannustalon Onnelassa oli kaksi kerrosta, viisi huonetta ja keittiö, ja se lämpeni sähköllä. 90 Meidän talo 6/2015 Raision messujen voittaja oli 164-neliöinen puinen perinnetalo. Kuluttajat halusivat pitkään vallalla olleen pelkistetyn tyylin sijaan koristeellisia yksityiskohtia. Messujen tehtävä on esitellä uusia ja erilaisia malleja, jotka saattavat joskus näyttää messuvieraiden silmissä oudoilta. Vuoden 1994 messuilla voittanut Kannustalon Ainola oli saanut aikaan varsinaisen perinnetalobuumin. Julkisivumateriaaleista suosituin oli puu 50 prosentin osuudella, tiilivuorattuja oli 35 prosenttia, hirttä 10 ja rapattuja 5 prosenttia. Onnela todella muistuitti paljon Ainolaa. LÄHTEET : A SUNT OMES SUT , RAKENNU STUTKIMU S R TS , TILA ST OKESKU S. Suomalaisissa uusissa taloissa oli keskimäärin 136 neliötä, siis 55 neliötä vähemmän kuin messuvoittajassa. Jussilan mukaan näyttely on aina näyttely – kävijä ei aina edes pysty näkemään itseään messutalon omistajana. Vuonna 1995 Suomi alkoi nousta lamasta. Edellisen vuoden 7 600 aloitetusta uudesta pientalosta oli noustu 10 500:aan. Enemmistö taloista lämpeni sähköllä. Katto oli tiiltä, ja talo lämpeni sähköllä. 1990ja 2000-luvuilla Suomen Asuntomessujen kehitysjohtajana toiminut Oiva Hildén painottaa, että messutaloissa taloudellinen tilanne ei näkynyt yhtä merkittävästi kuin reaalitaloudessa. 6?628* 7?524 10?368 12?487 Joensuu 1995 Ylöjärvi 1996 Raisio 1997 Tuusula 2000 1997 Onnela 1995 Kuunlinna ”Messukävijät äänestävät sitä taloa, jota kadehtivat.” * Näin monta pientaloa rakennettiin Suomessa kyseisenä vuonna. Siinä oli 1,5 kerrosta, kuisti ja kattokolmio toiseen suuntaan
Vuosituhannen vaihteessa alkoi tulla kivitaloja ja tiilitalojen markkinat supistuivat. Korkea olohuone tuli rytinällä trendikkääksi ja säilytti asemansa pitkään. Se oli kaksikerroksinen puuelementein vuorattu perinnetalo, jossa oli 160 neliötä. 6/2015 Meidän talo 91 Tuusulassa parhaaksi taloksi valittiin perinteinen Kannustalon Rauhala, jossa oli 187 neliötä ja vaaleanharmaa puupanelointi. Rappauksen osuus julkisivuista oli vuonna 1995 vain 5 prosenttia, mutta vuonna 2003 jo 13 prosenttia, Jussila kertoo. Aarne Jussilasta Merimetso oli ajalle tyypillinen. Modernina hirsitalona Valon Herra poikkesi selvästi aikaisempien vuosien perinteisistä messuvoittajista. Oiva Hildén näkee Valon herrassa yhden selkeän uuden piirteen. Vuonna 1998 laitettiin alulle 11 800 pientaloa, joiden neliömäärä oli keskimäärin 140. Öljyn osuus oli silloin vielä 18 prosenttia. 1998 Merimetso 11?648 13?015 10?996 11?736 Rovaniemen mlk 1998 Lappeenranta 1999 Kajaani 2001 Kotka 2002 Vuonna 2003 yleisö äänesti Laukaalla voittajaksi Rantasalmi Oy:n Valon herran. Aarne Jussilan mukaan runkoratkaisujen ja julkisivumateriaalien trendi muttui voimakkaasti. Kompaktissa talossa oli vain kolme huonetta ja keittiö. Vuonna 1998 60 prosenttia rakentajista luonnehti omaa taloaan perinnetaloksi, johon kuului koristeellisuutta. Olohuoneessa oli hulppeat, 1,5-kerroksiset ikkunat. Noin 80 prosenttia oli puutaloja, ja yli puolessa julkisivu oli puupaneelia. Tämä oli selvä hyppäys vuodesta 1999, jolloin keskikoko oli 140 neliötä. Keskimääräiset huoneistoneliöt nousivat 156:een vuonna 2006. Yhtäkkiä kaikilla oli oltava valkoiseksi rapattu talo. 2000 Rauhala 14?166 Laukaa 2003 LÄHTEET : A SUNT OMES SUT , RAKENNU STUTKIMU S R TS , TILA ST OKESKU S. Talopaketti maksoi keskimäärin 44 000 euroa, ja 58 prosenttia taloista lämpeni sähköllä. Vuoden 1998 Napapiirin messujen yleisönsuosikki oli Lappli-Talojen Merimetso. Aarne Jussila arvioi rakentamisen menneen 2000-luvun alkuvuosina jopa hieman överiksi. Uusia pientaloja aloitettiin 12 500 kappaletta, ja kun kysyntä lisääntyi, tonttien hinnat alkoivat nousta ja rakentamisen kustannukset nousivat inflaatiota nopeammin. Vuonna 2003 vain 8 prosenttia uusista taloista oli hirrestä, kun 61 prosenttia oli puupaneloituja, 18 prosentilla julkisivu oli tiilestä ja 13 prosentissa rapattu. Keskimäärin uudet suomalaiset pientalot olivat 146-neliöisiä. Oiva Hildénin mukaan Rauhala merkitsi mansardikattojen tuloa, mikä messusuosion perusteella osoittautui kannattavaksi. 154-neliöinen hirsitalo oli ensimmäinen messuvoittaja, joka lämpeni maalämmöllä. Jussila vertaa, että vuonna 2000 aloitettiin kännäys ja vuondesta 2005 lähtien alettiin kärsiä krapulasta. Vuonna 2000 talousja työllisyystilanne oli hyvä, korkotaso kohtuullinen ja tontteja saatavilla. Merimetsossakin oli harjakatto, erkkeri, komeat ikkunakoristeet ja parveke koristeellisine kaiteineen, Oiva Hildén luonnehtii. Merimetso lämpeni sähköllä. 2003 Valon herra Kannustalojen lisäksi muutkin talotehtaat panostivat perinteikkyyteen
Hän uskoo, että messuvieraat osaavat soveltaa hulppeitakin ideoita oman taloutensa rajoissa. Tyyliltään sitä voi luonnehtia kartanomaiseksi. Kun 1995 noin 60 prosenttia pientalojen rakennuttajista pystytti rungon itse, vuonna 2005 näin teki 35–40 prosenttia, nykyisin noin 15 prosenttia. Suomessa rakennetussa uudessa keskiarvotalossa oli 151 neliötä eli reilusti alle puolet messuvoittaja Lapillin neliöistä. Vuosi 2009 oli kivitalojen huippuvuosia. Syksyn 2008 talousromahdus näkyi seuraavana vuonna: uusia pientaloja aloitettiin Suomessa vain 8 900, 2 400 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Talopakettien osuus uusista taloista oli noussut tasaisesti jo vuosia. Se oli moderni neljän huoneen ja keittiön puutalo, jossa oli kaksi kerrosta ja 189 neliötä. Aarne Jussilan mukaan messuvieraiden mieleen jäävät silti jatkossakin komeimmat ja erikoisimmat talot. Kun vuonna 1995 talopakettien osuus oli 44 prosenttia, 2005 niitä oli jo 66 prosenttia. Kun taloustilanne heikkenee, rakennuttaja miettii, miten saa saman laatutason säästämällä materiaaleissa tai jättämällä jonkin osion rakentamatta. Oulun messuilla myös talojen toiminnalliset osat, kuten aputilat, kasvoivat. Keskimäärin uuden talon rakennuttaja sai varautua 186 000 euron kokonaismenoihin. Talon kustannusarvio oli 344 870 euroa. Omalla osallistumisella moni säästäisi rahaa, mutta kaikilla ei ole osaamista eikä aikaa. Uusista pientaloista kivitaloja oli 15 prosenttia, josta on vuodesta 2011 lähtien tultu hiukan alaspäin. Vuosi 2005 oli rakentamisen huippuvuosi: uusia pientaloja aloitettiin 16 400. Oulun messujen yleisönsuosikki oli LappliTalojen Rantapääsky. Oiva Hildén muistaa Oulun messut hyvästä arkkitehtuurista ja moderneista taloista. Keskimäärin uusissa taloissa oli 155 neliötä – eli vain yksi neliön vähemmän kuin huippuvuonna 2006. Parina edellisenä vuonna kokonaiskulut olivat nousseet noin 15 000 vuodessa. Kattokaltevuudet pienenivät, mutta olohuone oli yhä korkea. 2005 Rantapääsky Heinola 2004 Oulu 2005 Espoo 2006 Kuopio 2010 15?572 16 889 16 512 12 468 2009 Lapilli ”Komeimmat ja erikoisimmat talot jäävät jatkossakin messuilta mieleen.” Valkeakoski 2009 9 276. Siinä oli peräti 374 neliötä kolmessa kerroksessa. Kun katsoo messujen viime vuosien taloja, ne ovat usein kerskarakentamista. Myös neliömäärät olivat vuonna 2009 laskusuunnassa. 92 Meidän talo 6/2015 Valkeakosken asuntomessujen parhaaksi taloksi valittiin Jämerä-Kivitalon Lapilli. Yleensä talotehtaiden kohteet ovat kalliimpia kuin kuvastojen perusmallit. Oiva Hildén muistaa Valkeakosken kiinnostavina ja monipuolisina messuina. Aarne Jussilan mukaan omatoiminen rakentaminen vähentyi vuosi vuodelta
Tänä vuonna Suomessa rakennetaan ennätyksellisen vähän, arviolta vain 5 000 pientaloa. Aurinkorinteen kustannusarvio oli messujen mittakaavassa kohtuullinen 424 000 euroa. Aarne Jussilan mukaan nimenomaan tilaratkaisut ovat tavallisen pientalorakentajan kannalta keskeisiä. Se oli kaksikerroksinen valkoinen kivitalo, jossa oli 237 neliötä ja noin 700 000 euron hintalappu. Messuvieraat kehuivat erityisesti sen tilaratkaisuja ja ulkonäköä. Hirsi on yksiaineisena idioottivarma, kun taas puutalot ovat yhdistelmärakenteita, joissa on mukana kaikenlaista kipsilevystä uretaaniin, Jussila sanoo. Vantaan Kivistössä. Yleisö äänesti Tampereen messujen parhaaksi taloksi Lammi-Kivitalon Villa Ilon. . 6/2015 Meidän talo 93 Hyvinkään messujen suosikiksi nousi vaihteeksi suhteellisen tavallinen talo, 136 neliön hirsitalo. Ihmiset eivät äänestä jotain vastaan vaan sitä, mistä pitävät. Kompakti koko vähentää energiankulutusta ja mahdollistaa autopaikan talon kylkeen. Oiva Hildén tyrmää ajatuksen. Jussila uskoo yksikerroksisten talojen osuuden vähenevän jatkossa, koska tontit pienenevät. Vuonna 2013 uusissa taloissa oli keskimäärin 149 neliötä. Nyt 14 prosenttia uusista taloista on hirsirunkoisia. Tämä näkyy muun muassa talojen muodoissa. Kimaran Aurinkorinne oli pitkästä aikaa myös yksikerroksinen voittaja. Meidän talon verkkosivuilta meidantalo.fi löydät mahtavan asuntomessupaketin jo nyt! Kesällä uutta sisältöä tulee päivittäin. Ei suomalaisen käsitys kauniista talosta juurikaan muutu, kysymys on vain siitä, missä muodossa nämä eri tekijät tuodaan esille, Hildén pohtii. Teemana ovat arjen helppous ja sujuvuus. . Ihmiset arvostavat hirren ekologisuutta ja terveellistä asumista. Vuonna 2012 80 prosentissa uusista taloista oli enää korkeintaan kahdeksan kulmaa. Tämän kesän asuntomessut pidetään 10.7.–9.8. Voisi ajatella, että messuvieraat äänestivät miljoonapytinkien sijasta kohtuullisuutta, sillä ensimmäisen kerran 20 vuoteen parhaaksi taloksi valittiin koko maan keskiarvoa pienempi talo. Aurinkorinteen suosion voi tiivistää muutamaan tekijään: hirsi, perinteinen, iso valokolmio ja laaja terassi. Kannattaa tutustua! Tampere 2012 9 713. Rakennuttajat haluavat nykyään yhä enemmän muuttovalmista sekä aiempaa yksinkertaisempaa ja edullisempaa. Julkisivuverhoilu tai muu ulkonäköseikka ei ole niin tärkeä. Hämeenlinna 2007 Kokkola 2011 Hyvinkää 2013 15 343 11 596 7 854 Vaasa 2008 11 478 2012 Villa Ilo 2013 Aurinkorinne Juuri nyt . Aarne Jussilan mukaan hirsi alkoi kasvattaa suosiotaan vuoden 2010 jälkeen. Esimerkiksi pientalojen keskimääräinen kulmien määrä on vähentynyt tasaiseen tahtiin
Totuus löytyy sadepäivistä neljän seinän sisällä. voimassaolevan laskutuskauden loppuun Osoitteenmuutos Tilauksen maksaja / Uusi osoite: tekstiviestinä sähköpostitse. Totuus löytyy kotoa. Virallinen osoitteenmuutos Postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Tilaan Meidän talo -lehden A-lehdet Oy Meidän talo Asiak aspalvelu 00081 A-lehdet Asiakaspalvelu: Internet: www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelin: 09 759 6600 ma – pe klo 8 – 17 Osoite: A-lehdet Oy, Asiakaspalvelu, 00081 A-lehdet Automaattinen peruutusnumero: 0600-963 63 (0,98 €/min + pvm) HUOM! AUTOMAATIN TOIMINNOT TILAUSNUMEROLLA! Peruutukset tulevat voimaan 2–3 viikon kuluttua. Tilauksen maksajan Plussa-kortin numero T Plussaa kertyy kestotilauksista tilauksen maksajalle. Tilaushinnat Suomeen ja Pohjoismaihin: Kestotilaus • 2 nroa 15,80 € • 6 nroa 46,50 € • 4 nroa 31,20 € • 12 nroa (12 kk) 89,00 € Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksu. Ruotsiin tilatessa hintoihin lisätään moms 6 %. Totuus löytyy lempikirjasta, takkatulen loimusta ja ikioman nojatuolin sylistä.
Ne olivat jykevimmät saundit siihen aikaan. ”Joo, mutta tiedät sä, mitä Mick Jagger sanoi. Ostin Ruotsista 1960-luvulla Pohjoismaiden parhaat äänentoistolaitteet, Accusetit, ja niihin liittyvät Binson-kaikulaitteet se kä Shure-mikrofonit. Katajanokalla oli 1950-luvulla kolme jengiä: Lutikkalinna eli upseerien lapset, Laivastokadun jengi ja Kirkkopuiston jengi. Miltä siellä näyttää nyt. Alun perin idea oli, että annoin bändini ja tekniikkani uu sien solistien temmellyskentäksi, että he joutuivat tai pääsivät kohtaamaan yleisöni ja saivat samalla koulutusta, Danny sanoo. Kun Elvis ja Bill Haley tuli vat, mun sukupolvi ryntäsi Suomessa tälle alalle. ”Muistan, sinä sait kai infarktin ja jouduit HYKS:iin”, Danny sanoi. Hän kytki siihen induktio puolan, että aina kun ruuvasit sitä ovikel loa, sait helvetinmoisen tällin. Kun numerot näyttivät äksää, lähdettiin soittamaan niitä lauluja. Mick Lehti, jolla ei ole kiire Hae omasi lehtipisteestä! » » × 1 5€ PAPERINUKKE RETRORISTIKOT JÖRN DONNER JOHANNA SINISALO PAULA VESALA TERO PITKÄMÄKI MARKUS AARNIO KAPINOIVA KORSNÄS SUDESTA KOIRAKSI Raivottaresta presidentti. Meno oli yhtä värikästä kuin manageri Leo Heinonen, joka toi Renegadesin ja Delta Rhythm Boysin maahan. Teknikko Skädä otti yhteyden Englantiin ja Leksa sanoi keskukselle, että ”ai vont tu spiik tu Huu”. Nuo ria oli niin paljon, että kerrostalorapussa saattoi asua 60 nuorta. Niis tä ihmiset saivat tanssipaikalle tullessaan äänestää, mitä haluavat kuulla. Tuuliviiri rauhaton mun sy dämeni on. Vedimme Kata janokalla johtoja kattoja pitkin kaverusten kesken, mikä oli tietysti kiellettyä. Sanokaa Dannysta mitä haluatte, mutta tämä pitkä mies on vetänyt leveän viirun suomalaisviihteen historiaan. Danny eli keskellä 1960-luvun sähköistä muutosta, jossa maailma alkoi vyö ryä Suomeen. Mitä ko vemmin ruuvasit, sen kovemman sähköis kun sait. nautti vauhdista ja julkisuudesta Näin Suomi jakautuu 2015 Hillary Clinton GallenKallela Uudet luokat 1 TOUKOKUU 2015 Rakkaudesta lukemiseen Nuoruuden teokset nyt julki UUSI LAATULEHTI SPEDEN SALATUT KANSIOT DANNY Vuonna 1985 tähden ylpeys oli uskomaton sähkökoti. ”Muistatko, miten siinä kävi”, Leksa kysyi. Au liksen kellarikämpällä ja kotona kävi tyttö jä, ja teimme kattoon semmoiset lamput, et tä kun vihellettiin, lamppu sammui, Dan ny haikailee. apumiitti Sieltä lähti kiinnostus ja kunnioitus tekniikkaan. 5€. Se oli tavallaan siis sisäpuhelinjärjestelmä: lai ton, mutta hauska. Danny on porilaista perua, mut ta tekninen kärpänen puri vasta kymmen kesäisenä, kun hän muutti äitinsä ja vel jensä kanssa Helsinkiin. Hän on tuo nut suuren maailman lavashow’t Suomeen, levyttänyt lähes 400 kappaletta ja ollut nostamassa ja opastamassa pinnalle 152 artistia Kirkasta ja Virve Rostista Kari Tapioon ja Armi Aavikkoon. Teetin esimerkiksi yhdellä tietokonenikkarilla toivetanssitaulun, jossa oli sata biisiä. Kirkalle ostimme samanlaiset. Keskus kysyi: ”Who?” Leksa sanoi: ”Jees.” Mutta Who tuli Suomeen! Myöhemmin, jo sairaana, Heinonen muisteli, miten Rollarit tuotiin Suomeen. Aulista otti päähän, kun kaverit tulivat aina soittamaan sitä van haa ovikelloa. Minäkin päädyin 12-vuotiaana Laivastokadun jengiin. Leksa ei osannut yhtään englantia, mutta päätti, että haluaa ostaa The Who -yhtyeen Suomeen. Jätkät oppivat soittamaan ovikel loa hiljaa. Kaveripiiriimme Laivastoka dulla kuului myös eräs Laihasen poika, joka myöhemmin on tehnyt komponentteja USA:n avaruusaluksiin. Kun sitten pääsin showbisnekseen, oli helppo jatkaa, kun oli paljon tietoa asioista. Dannyn ensim mäiset viritykset olivat kidekonejuttuja, transistoriradioita ja omaperäinen, luvaton kommunikointijärjestelmä. Lindholm, joka asui äitin sä kanssa kaksistaan yksiössä, oli liiankin suosittu kaveri. Siellä asui paljon kavereita, kuten Aulis Lindholm, jotka olivat kauhean kiinnostuneita tekniikasta
Lue, mitä asiantuntijamme suosittelevat. 1 3 2 Ilmestyy 8.7.2015 Testasimme kevyet ja ketterät akkutrimmerit. Poimi ihanat ideat omaan pihaasi. TILAA OMAKSI: Meidantalo.fi. Meidän talon tärpit Vantaan Kivistön asuntomessuille! Suuressa messuekstrassa esittelemme parhaat sisustusideat sekä kiinnostavimmat arkkitehtuurija talotekniikkaratkaisut. 6/2015 Meidän talo 97 heinäkuun Meidän talo 3 hyvää syytä lukea Kirkkonummella sijaitseva upea rinnepiha hukkuu kesällä kukkaloistoon
Sama sohva löytyy talosta edelleen.” Mikä oli kivointa tekemistä talossa tai pihalla. Meitä oli kahdeksan jätkän ydinporukka, ja urheilimme joka päivä jollakin kokoonpanolla. AIKA Karri asui siinä vuosina 1982–1991. 98 Meidän talo 6/2015 TEKSTI EMMA SUOMINEN KUVAT KARRI KIVEN KOTIALBUMI JA JAAKKO JASKARI Kuin ennen vanhaan Jääkiekkovalmentaja Karri Kiven lapsuudenkoti on edelleen samanlainen kuin 1980-luvulla. Silloin urheiltiin se aika, jonka skidit ovat nykyään puhelimessa. Tapaamme edelleen vuosittain.” Mitä talolle kuuluu nyt. Lempipaikkani talossa oli kuitenkin vanha Kingstonin sohva, jolle menin joka päivä ruokalevolle lukemaan Asterixia tai ottamaan tirsat. ”Olin 12-vuotias, kun talo rakennettiin. Oikeassa oli. Samat huonekalut ovat samoissa paikoissa kuin 80-luvulla.” Lapsena Karri ei osannut haaveilla ammattilaisjääkiekosta, mutta hänestä tuli ammattilainen jo 17-vuotiaana. Seinillä oli joukkuekuvia. Mestaruuden voittamisen jälkeen on tapana viedä Kanada-malja johonkin itselle tärkeään paikkaan. Taloon ei ole tarvinnut tehdä peruskorjauksia. Mikään ei ole muuttunut – ei sohva eikä sen paikka. Muistan hyvin aurinkoisen päivän, kun kattoa villoitettiin ja halusin auttaa, vaikka minulla oli vain sortsit jalassa. Se onnistui ammattilaisilta kolmessa kuukaudessa, vaikka siinä on 250 neliötä asuintilaa. Millainen historia talolla on. Timpuri sanoi, että siitä vain, mutta muistat päivän lopun ikääsi. ”Taloa pitää edelleen isäni, joka jäi leskeksi kahdeksan vuotta sitten. Sieluni on sillä alueella.” Millainen oma huoneesi oli. Sain olla mukana raudoituksesta sementin sekoittamiseen ja maalaamiseen.” Mitä muistat asuinalueesta. Kolmannessa kerroksessa oli vanhempien makuuhuone.. Juoksimme metsässä tai uimme Kaukajärven uimarannalla. Tuttavat sanovat puoliksi leikillään, että sinne on kiva tulla, kun siellä ei muutu mikään. Ympäristössä oli kaikki urheilumahdollisuudet ja metsät liikkumista varten. ”Se oli pieni perushuone, jossa oli sänky, pöytä ja pieni kirjahylly. Pohjakerroksessa ovat takkahuone, kirjasto, sauna, kodinhoitohuone, varasto ja aula. Lapsuudenkotini ”Parempaa paikka mukulalle kasvaa ei ollutkaan.” TALO Vuonna 1982 rakennettu kolmikerroksinen, tiiliverhoiltu 250 neliön omakotitalo Tampereen Holvastissa. Toisessa kerroksessa ovat keittiö ja olohuone, ja siellä olivat Karrin ja siskon huoneet. Muuta ei tarvittu. Vein Ässien vuoden 2013 Suomen mestaruuden jälkeen kiertopalkinnon Vehmaisten ala-asteelle, joka on lapsuudenkodin vieressä. ”Olen pihapelisukupolvea. ”Holvastia parempaa paikkaa mukulalle kasvaa ei ollutkaan. Se on totta
Tutustu hirsiproiliin ja tilaa kuvastot Finnlamellin hengittävä hirsi terve elliseen asumiseen ja vapaa-aikaan.. www.nnlamelli. Omakoti, lomakoti tai sauna -etsi perheesi unelmat ja ideoita Finnlamellin kattavista kuvastoista. Nyt myös uusi moderni hirsipro?ili! Perinteisen hirsiproilin lisäksi voit valita kaikkiin malleihin modernin kapeasaumaisen hirsiproilin
Tasaisesti pyörivät pintakuvioidut pyörät Sh. Kannessa törmäystunnistimet. Sh. Irroitettava ohjauspaneeli, jossa suuri LCD-näyttö. 330,00 € VIKING on osa STIHL konsernia www.stihl.. Pal.vko 2015-28 671008-1506 VIKING laitteilla hoidat nurmikon juuri miten itse haluat tai anna minun hoitaa Leikkaa itse MI 632 1990,Helppo ohjelmointi. Kuulalaakeroidut pyörät. Tarjoukset voimassa 1.6.2015 asti MeidanTalo_2015_06_03.indd 1 15.5.2015 9:26:33. Ergonominen kantokahva. 2190,00 € MB 2 R 259,Allesilppuava ja metallirunkoinen ruohonleikkuri. Leikkuuleveys 46 cm. Leikkuukorkeudensäätö 15 tasolle, 20-60mm. B&S 450 E OHV -moottori. Litiumioniakku