Tällä viikolla juhlitaan suomalaista ruokaa – meille Atrialla se on juhlan aihe joka päivä. Siksi suurimmassa osassa tuotteitamme on myös Hyvää Suomesta -merkki, joka on tae suomalaisesta työstä ja raaka-aineesta.. PERJANTAINA 5. Atrian kaikki tuotteet valmistetaan poikkeuksetta Suomessa ja aina suomalaisesta lihasta. SYYSKUUTA 2025 NRO 101 PERUSTETTU 1916 – 109 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 4,50 € SUOMALAINEN RUOKA ELÄKÖÖN Hyvä ruoka tehdään Suomessa – ja siitä jää parempi mieli. Myös muut raaka-aineet hankimme Suomesta aina, kun se on mahdollista
Tero Hemmilä piti mahdollisena jopa rahoituksen kasvamista. Tuki-ilmoituksia ei MTK:n jäsenjärjestöistä ole vielä kovin montaa tullut, mutta niitäkin nähtäneen lähiaikoina lisää. Keinot ja kielenkäyttö kuitenkin erottavat ne perussuomalaisista, jolle kansanedustaja Teemu Keskisarjan ajattelu ja sanoitus ovat yllättävänkin tärkeitä. Tällä viikolla parlamentin sosialidemokraattien ryhmä sekä kauppapoliittinen valiokunta esittivät vahvoja epäilyksiä sopimukseen. Ehdokkaita voi tulla vielä muitakin. Kotimainen ruoka on ansainnut teemapäivänsä ja -viikonloppunsa. Tätä voi hyvällä syyllä kysyä viikon budjettija rasismiväännön jälkeen. Myös keskustalle sopii oikein hyvin seurata kokoomuksen ja perussuomalaisten ahdinkoa katsomosta. Euroopan pitäisi päästää Yhdysvalloista vuotuisesti 500 000 tonnia lihaa markkinoille ilman tullia ja samalla kuitata eurooppalaisten vientiin liittyvät tullimaksut. Hidasliikkeisessä järjestöelämässä se ei aina ole helppoa. Niin pienestä tämän maan hallitseminen on kiinni. Myös maatalouteen liittyvät sopimuskohdat saavat osakseen kritiikkiä. Kaikki voi kaatua siihen, jos parlamentti ei hyväksyntäänsä anna. EU:n pitäisi sopimuksella hyväksyä 15 prosentin tulli eurooppalaiselle viennille ja samaan aikaan päästää omille markkinoilleen amerikkalaiset tuotteet ilman tullia. Viljanen ja Partanen eivät ole erityisemmin tuoneet esiin keskustalaisuuttaan, kuten ei Junnila kokoomustaustaansa. Jollekin uudelle on MT:n kyselyn perusteella kuitenkin tilausta. Silloin tehtävään olisi helpompi etsiä vaikutusvaltaisissa tehtävissä työskenteleviä henkilöitä. Kati Partanen ja Eerikki Viljanen olivat selvästi varovaisimpia valtasuhteiden muuttamisessa. Näin on toimittu Ahvenanmaalla, jossa paikallisen ruoan juhlinta on viety astetta pidemmälle kuin Manner-Suomessa. Vaikka aikaa on paljon, ei tässä vaiheessa ole enää helppoa lähteä mukaan. Kokonaan eri asia on, pitäisikö MTK:ssakin siirtyä toimitusjohtajamalliin kuten useissa muissa järjestöissä. Sellaista ei varmasti kaivatakaan. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että maatalouden tuet tulisi kohdentaa ruokaa tuottaville tiloille. Alumiinija terästuotteissa eurooppalaisiin kohdistuvat tullit ovat vielä suurempia. Päivittelijöitä ja sähköposteilla valittavia riittää, mutta uudet ratkaisut ongelmien selättämiseen ovat harvassa. Perusuomalaisten kannattaa sinnitellä hallituksessa, koska sillä on vielä tehtävää maahanmuuttopolitiikkansa edistämisessä. Juha Marttilan seuraajaksi pyrkivällä viisikolla on pitkä järjestöja maaseututausta. On todennäköistä, että von der Leyen tarvitsee sopimuksen hyväksymiseen tuen parlamentissa paitsi demareilta myös keskiryhmältä. Eerikki Viljanen pohti puolustusrahojen kohdentamista maataloutta ja huoltovarmuutta tukeviin kohteisiin. Se voisi olla myös maan kannalta hyvä. Saarimaakunnassa syyskuun kolmantena viikonloppuna jo pitkään vietetty Sadonkorjuujuhla eli Skördefesten houkuttelee alueelle paikallisten herkkujen vetovoimalla myös matkailijoita. MTK:n pitää kyetä keskustelemaan kaikkien poliittisten ryhmien ja kaiken väristen hallitusten kanssa. Rahaa EU:n tulevasta budjetista pitäisi luonnollisesti saada mahdollisimman paljon. Toki suomalaisen ruoan viikkoon kuuluu oleellisena myös paraikaa käynnissä oleva sadonkorjuu: tälläkin viikolla lukemattomat puimurit ympäri Suomea ovat ahmineet sisuksiinsa peltojen kasvustoja, samoin satoa on korjattu varastoihin hedelmäja vihannestiloilla. Tapahtumaa sponsoroivat maakunnan elinkeinoelämän keskeiset toimijat paikallisesta osuuskaupasta varustamoihin, rahoitusja vakuutusalan yrityksiin sekä elintarvikeyrityksiin ja postiin. MT:n valtuuskunnan jäsenille tekemän kyselyn mukaan moni myös odottaa kisaan mukaan mustaa hevosta (MT 3.9.). Kuninkaiden ja yksinvaltiaiden merkantilistinen mielivalta kuuluu historiaan. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purran hallituskoalitio konkkaa eteenpäin, koska itse asiassa juuri muuta vaihtoehtoa ei ole. Pitää myös muistaa, että johtokunnan puheenjohtajalla on rajallinen mahdollisuus vaikuttaa asiaan, koska valtuuskunta päättää itse kokoonpanostaan. MT Liven tiistainen puheenjohtajatentti ei tuonut ehdokkaiden välille isoja eroja asiakysymyksissä. Sadonkorjuun juhlinnan ympärillä olisi kuitenkin varaa vielä kasvattaa talkooväen määrää, sillä ruokaa tuottavat tilat ovat paitsi elintarvikeketjun myös koko maaseudun tukijalka. Viestintää on tapana arvostella silloin kun jokin asia menee pieleen. Sopimus joutuu syksyllä parlamentin kovaan syyniin. Kuka tahansa valtuuskunnan jäsen voi ehdottaa uutta nimeä. JOUNI KEMPPAINEN jouni.kemppainen@mt.fi Donald Trump kiristää kauppasuhteita tuontitulleilla ja tariffeilla. marraskuuta. Antti Kangas lupasi metsänomistajille suorimmin lisää valtaa. K uluvaa viikkoa voi perustellusti pitää suomalaisen ruoan viikkona: eilen vietettiin Suomalaisen ruoan päivää, huomenna ja ylihuomenna taas on vuorossa vuotuinen, Lähiruokapäivän nimellä vietettävä teemaviikonloppu. Demarit ovat korostaneet, että kauppasopimusten tulee noudattaa Maailman kauppajärjestön kansainvälisiä sääntöjä. Kolumnin kirjoittaja on MT:n päätoimittaja. Ainakaan, jos aikoo voittaa lopullisessa äänestyksessä. Pääministeri Orpoa tilanne varmasti harmittaa eniten. MTK:n puheenjohtajasta ei vielä tullut linjavalintaa Kukaan ei voi kuitenkaan olla varma voitostaan. Vierailukohteita on eniten läntisessä ja eteläisessä Suomessa, mutta nähtävää ja koettavaa on aivan pohjoisinta Lappia myöten. Junnila näki mahdollisuuksia tuotantosidonnaisten tukien lisäämisessä. Tilanne muistuttaa monille arkipäivästä tuttua taloyhtiön hallitusta, joka sekä itse aiheutettujen että muualta tulevien jatkuvien ongelmien edessä yrittää selvitä kuukaudesta toiseen. Lähiviikot tulevat olemaan äärimmäisen mielenkiintoisia. Käytännössä kukaan ei voi kuitenkaan olla varma voitostaan. Kotimaisen ruoan arvostus ei silti saa rajoittua vain pariin syyskuiseen viikonloppuun. Jos oikein tarkkaan kuuntelee puheenjohtaja Antti Lindtmania, hänkään ei tosissaan toivo hallituksen kaatuvan, ainakaan vielä. Puoluepolitiikka ei tentissä noussut isoon rooliin. Kangas on esiintynyt selkeästi perussuomalaisten ehdokkaana, mikä näkyi muun muassa suhtautumisessa Teemu Keskisarjan maahanmuuttopuheisiin. Orpo saattaa hyvinkin toivoa, että RKP kerrankin nurisemisen sijasta lähtisi hallituksesta. Yhdessä tehtyjä sitoumuksia ei voida yksipuolisesti jättää noudattamatta. Hemmilä on pyrkinyt esiintymään korostetun sitoutumattomana. Yksi tapahtuman yritystukijoista on rahoittanut juhlaviikonlopun lauantaiksi vierailukohteiden välillä kulkemaan neljä ilmaista tapahtumabussia. Myös EU-parlamentin on hyväksyttävä sopimus. Normaali kauppasopimusmenettely on perusteellinen ja aikaa vievä. Puheenjohtaja Anders Adlercreutz voisi halutessaan palauttaa RKP:n juurilleen ja kaataa hallituksen. Yhdysvalloissa kauppasopimusasiat kuuluisivat kongressille, jonka ohittamalla Trump jatkaa toimivaltansa rajojen kolkuttelua. Asetelma alkaa kuitenkin selkiytyä. ”Auringonlaskun puolue” nauttii aina, kun se pinnistää syvästä kannatusalhosta kilpailemaan kokoomuksen kanssa porvaripuolueiden hegemoniasta. Niin vaikeaan jamaan maan talous on vajonnut. On kokonaan selvittämättä, miten kukaan EU-toimihenkilö voisi tehdä tällaisia kaupallisia sitoumuksia. Yllätysehdokasta odottavien toiveissa kenties on, että joku merkittävässä asemassa oleva henkilö muuttaisi asetelman perusteellisesti. Von der Leyen on neuvotteluissa antanut myös lupauksia, joiden mukaan EU investoi Yhdysvaltoihin 600 miljardilla dollarilla ja ostaa yhdysvaltaisenergiaa 750 miljardilla. Leikkaukset ovat tulevaisuudessakin välttämättömiä, mutta kasvun oloissa ne ovat helpompia kuin nyt. EU nojaa kauppasopimusten käsittelyssä perussopimuksiin. Demarien kannatuksen nousu pohjautuu palkansaajien huoleen työsuhteistaan ja tulonsiirroistaan. Kotimainen ruoka on ansainnut vuotuisen teemapäivänsä PÄÄKIRJOITUS M TK:n puheenjohtajavaaliin on vielä reilut kaksi kuukautta aikaa. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen julisti sovun olevan parempi kuin avoin kauppasota. Varsinaiset ehdotukset tehdään vasta MTK:n valtuuskunnan kokouksessa 26.–27. Perussuomalaisista on ollut kokoomukselle hyötyä, kun oikeistohallitus on runnonut läpi työelämäuudistuksia. Talousvaikeuksissa kyntävä Suomi kaipaa poikkeuksellisen vahvaa hallitusta. Uutinen EU:n ja Yhdysvaltain välille syntyneestä tullisovusta sai ensin aikaan toivonpilkahduksia ja toiveita epävarmuuden päättymisestä. syyskuuta 2025 Maaseudun Tulevaisuus 2 perjantaina 5. Ilman talouskasvun käynnistymistä yksikään hallitus ei tilanteesta selviä. Maaseudun Tulevaisuus 2 perjantaina 5. Suomen noin 44 000 maatilalla ja sadoissa muissa elintarvikeketjuun kuuluvissa yrityksissä tehdään töitä ympäri vuoden, myös silloin kun tilojen ja talojen ovet eivät ole vierailijoille avoinna. Samalla Yhdysvallat esittää yksipuolisia vaatimuksia, joiden mukaan EU:n pitäisi luopua digiyrityksiin kohdistuvasta, muun muassa lapsikäyttäjiä suojelevasta sääntelystä ja kieltäytyä myös amerikkalaisten digiyritysten verottamisesta. Kun putkiremonttia on muutaman kerran jouduttu paikkaamaan, lisävelkaa on otettu vuotavaan kattoon ja sähkötkin prakaavat, kovin helppoa ei ole löytää vapaaehtoisia vastuuta kantamaan. Huomioitavaa kuitenkin on, että monet puolueet vaikkapa kokoomusta, keskustaa ja RKP:ta myöten ovat olleet valmiita puuttumaan maahanmuuton epäkohtiin. Ironista kyllä valtion talouden kannalta tilanne on samankaltainen. Purjehduskin on kuulemma helpompaa, jos tuulee. Lähiruokapäivänä lukuisat maatilat, elintarvikeyritykset ja lähiruoan suoramyyjät avaavat ovensa yleisölle. Kaupungistuvassa Suomessa maatalous ja metsätalous ovat yhä useammalle täysin vieraita asioita. Julkaisija: Viestimedia Oy Pääkirjoitukset: Heikki Tuuri, Juhani Reku, Jouni Kemppainen, Niklas Holmberg ja Tapio Nurminen EERO HEINÄLUOMA eero.heinaluoma@ europarl.europa.eu Pystyykö joku nyt johtamaan tätä maata. Trumpin ja von der Leyenin kesken tehty diili istuu huonosti EU:n omiin demokraattisiin kauppasopimusten valmisteluperiaatteisiin. Puheenjohtajaehdokkaiden välillä se synnytti hienoisia eroja. Hallitus on kielipolitiikan vanki. Kysymys metsänhoitoyhdistysten edustajien äänivallasta MTK:n valtuuskunnassa on jakanut järjestöväkeä pitkään. Kokoomus joutuu kuukaudesta toiseen sietämään hallituskumppaninsa käytöstä maahanmuuttopolitiikassa. Ruoantuottajat käyttävät sadonkorjuukiireiden keskellä aikaansa myös lähiruoan edistämiseen. Usein se on myös vastamäkeen puurtamista. TOIMITUKSELTA Haluaako hallitus kaatua. syyskuuta 2025 PÄÄKIRJOITUS Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Päätoimittajan sijainen: uutispäällikkö Niklas Holmberg Toimituspäällikkö: Stina Haaso Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Koska tapahtuman nimi ei enää viittaa vain suoramyyntiä harjoittaviin tiloihin, koko ketjun soisi tuovan sitä näkyväksi. Nyt sellaista ei tässä maassa ole. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Onnistuneestakin viestintäkampanjasta on pitkä matka vaikutuksiin, jotka näkyvät konkreettisesti viljelijän tai metsänomistajan tilipussissa. Moni nimeää ratkaisun EU:n historian huonoimmaksi diiliksi. Perussuomalaisille minkään maahanmuuttoon liittyvä edun tai empatian esille nostaminen on toki huomattavasti muuta puoluekenttää vaikeampaa. Niukkuuden jakaminen on perinteisesti vaikeaa, kun samalla pitäisi pitää huolta etujärjestön kaikista jäsenistä. Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.). Nyt on takaisinmaksun aika. VIERAILIJA USA:n kauppasopimus voi vielä kaatua. Läpimeno ei ole läpihuutojuttu. Puheenjohtajaehdokkaat haluaisivat kaikki terävöittää MTK:n viestintää omilla tavoillaan. Alemmat tuomioistuimet ovat jo kumonneet presidentin tariffipäätöksiä ja nyt odotetaan Yhdysvaltain korkeimman oikeuden kannanottoa. MTK:n linjauksiin tai toimintatapoihin ei näytä olevan tulossa mullistusta, valittiin puheenjohtajaksi sitten kuka tahansa viidestä ehdokkaasta. Sittemmin asiantuntija-arviot ovat muuttuneet kriittisemmiksi. Demokratiassa kauppasopimuksetkin kuuluvat kansanvaltaiseen päätöksentekoon. Vaalipaneelit, kenttäkiertueet ja muut tilaisuudet tutustua ehdokkaisiin ovat jo käynnissä. Vuosien varrella se on kasvanut runsaan 300 tilan ja yli 100 000 kävijän tapahtumaksi. On erittäin tärkeää ja kunnioitettavaa, että ruoantuottajat ja heidän etujärjestönsä käyttävät sadonkorjuukiireiden keskellä aikaansa myös lähiruoan tunnettuuden edistämiseen. Yhtä selvää on, että poliittisilla suhteilla on merkitystä, kun asioihin vaikutetaan. Maaseutuverkoston koordinoima Lähiruokapäivä sai alkunsa vuonna 2016 Osta tilalta -päivänä. Realismia lienee, että tukitasot eivät ainakaan ostovoimaltaan kasva
Sen jälkeen kuitupuun hinta on laskenut lähes 10 prosenttia, eikä sille näy vielä loppua. Kokemukset olivat niin hyviä, ettei kolmeen korjuukertaan ole ollut paluuta. Vinkki Ruotsista mullisti ruokinnan ”Pellot ovat pääasiassa nurmella. SYYSKUUTA 2025 NRO 101 PERUSTETTU 1916 – 109 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 4,50 € • • • Ota yhteyttä: Ilmoitus@mt.fi Ilmoitus tähän. UUTISET | Sivut 6 ja 7 Peukku leviää. UUTISET | Sivu 4 Kantohinnat laskussa Puukauppa hidastunut Epävarmat näkymät Saimaan satojuhla kutsuu maatiloille SAARA LAVI Sari Reinikainen ja silkkikana Marjukka toivovat tapaavansa paljon vieraita Iijoen luomutilalla Sulkavalla. UUTISET | Sivu 10 Ukrainakin kärsii tukileikkurista UUTISET | Sivu 8 Budjettia tilkitään Metsähallituksella UUTISET | Sivu 5 Rotat rakastavat isoa omenasatoa LUKEMISTO | Sivu 17 Linja-autovuorot vähenevät maalla JARNO ARTIKA Joensuusta startannut kuljettaja Kari Pietarinen vaihtaa Savonlinnasta tulleeseen linja-autoon Puhoksen jälkeen. Ratkaisu on korjata nurmisato meillä totuttua aikaisemmin, kun sen laatu on parhaimmillaan.” Ensimmäinen nurmisato Österbergin tilalla korjataan jo touko– kesäkuun vaihteessa, kakkossato heti juhannuksen jälkeen ja kolmas elokuun alussa. Lisäksi viljelyssä on hieman vehnää”, Alexander Österberg sanoo. Metsäteollisuuden suhdanne odotukset ovat syksyn korvalla vaimeita. ”Ruotsalaiskollega ihmetteli, miten Suomessa on niin huono rehun energiaja valkuaispitoisuus suhteessa siihen, mihin Ruotsissa on totuttu. Metsäteollisuus ry:n jäsen yritysten ostot metsän omistajilta jäivät yli kaksi miljoonaa kuutiometriä viimevuotista pienemmiksi. Epävarmuuden jatkuminen maailmalla ja heikko talouskasvu iskevät suoraan tuotteiden kysyntään. Tilalla on satakunta lypsävää lehmää ja saman verran nuorkarjaa. Neljäs nurmisato kerätään vasta syyskuun lopussa tai lokakuun alussa. Puukauppoja solmittiin kesällä tavallista vähemmän. Sen sijaan tukin hinnan lasku on jo tasaantunut. PERJANTAINA 5. LUKEMISTO | Sivut 13–14 Säästöt uhkaavat kirjastoautoja TIMO VILLANEN Kirjastoauto käy ainakin toistaiseksi Olivia Päivisen (vas.) ja Siiri Hämäläisen koulun pihalla Siilinjärvellä. ”Eläinten ruokintakustannus on nyt paljon edullisempi”, Österberg sanoo. Idea kokeiluun sai alkunsa, kun Österberg keskusteli ruotsalaisen viljelijäkollegansa, lypsykarjatiloihin erikoistuneen ruokintasuunnittelijan kanssa. UUTISET | Sivu 6 Puun hinta notkahti nopeasti syyskesällä Metsäteollisuuden puunostot metsänomistajilta vähenivät juhannuksen jälkeen miljoonilla kuutioilla. LUKEMISTO | Sivu 16. Maalahdessa maitotilaa isännöivä Alexander Österberg testasi neljän nurmisadon korjaamista ensimmäisen kerran vuosikymmen sitten. Olennaista korkealaatuisten nurmisatojen saamisessa on viljelijän mukaan typpilannoituksen onnistuminen. Poliisin mukaan alfaPVPhuumausainetta esiintyy eniten EteläSuomessa, mutta jo myös muualla maassa. JOHANNES TERVO Alexander Österbergin tilalla Maalahdessa eläinten ruokintakustannuksista on saatu tuntuvia säästöjä neljään nurmisatoon siirtymisen myötä. Kantohintojen huippu osui juhannuksen tienoille
Kampanjat ja uutuudet huomataan varmasti tässä lehdessä. – PORKKANA. ”Metsäteollisuudelle on kertynyt puuta varastoon. Toimintakertomuksessa todetaan, että Kajaanin sahan kapasiteetti nousee merkittävästi tämän vuoden aikana. ”Lähinnä yhtiöillä saattaa olla pulaa kesäja kelirikkoleimikoista. Varsinaisesta liiketoiminnan tuloista ei riittänyt mitään lainojen lyhennyksiin, osinkoihin ja investointeihin. Myös mekaaninen metsäteollisuus on joutunut jarruttelemaan tuotantoaan. Näin katsoen Pölkky on pystynyt parantamaan juoksuaan, mutta matka on pahasti kesken. ”Kesällä kantohinnat laskivat ja puukauppoja solmittiin miljoonia kuutiometrejä aiempaa vähemmän. Vuoden alkupuoli oli metsänomistajille hyvä. Aineistot sähköpostitse 26.9. Vielä kesäkuun lopulla ostomäärät olivat suunnilleen tasoissa. Lindströmin mukaan tullien aiheuttamat epäsuorat vaikutukset alkavat jo näkyä metsäteollisuudessa. JARMO PALOKALLIO Puunjalostusyhtiö Pölkky kyntää syvällä. Normaalisti puukauppojen huippu osuu kevätkesään. Ne nousivat esille etenkin UPM:n tuloskatsauksissa. Siltä osin toipumisen merkkejä ei ole vieläkään näkyvissä”, toteaa tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen MTK:sta. Sitäkin on yhtiöillä varastossa lauhan talven jäljiltä. Toinen vilkas kausi osuu syksyyn, loka-marraskuulle. Sen kohtalo on vielä täysin avoin. Nyt syksyn korvalla puukauppa elää odottavissa tunnelmissa. Ne olivat osasyy tehtaiden seisottamiseen. ”Kemiallisella puolella tehtaiden käyttöasteet ovat pudonneet 70 prosenttiin, kun niitä ajetaan normaalisti yli 90 prosentin käyttöasteella”, toteaa Karttunen. Yhtiö piti puun hintoja kestämättömän korkeina. Yhtiö sai päätökseen investoinnit Taivalkoskelle, jossa uudistettujen tuotantolinjojen on määrä parantaa merkittävästi sahan kilpailukykyä. MTK muistuttaa, että Metkamäärärahojen riittävyys, yksityisteiden kunnossapito ja hevostalouden elinvoima ovat kaikki ratkaisuja, joilla olisi mahdollisuus lisätä sekä talouskasvua että elinkeinojen jatkuvuutta. Karttusen mukaan puukaupan tilanne on tällä hetkellä odottava. Yksi syy siihen oli Yhdysvaltain tulliuhittelussa ja lopulta EU:lle epäedullisessa tullisovussa. Vertailua edelliseen tilikauteen ei voi tehdä suoraan, koska se oli 16 kuukauden mittainen. SAMI SUOJANEN Petteri Orpon (kok.) hallitus osoitti budjettiriihessään tunnistavansa maatilojen tämänhetkisen taloustilanteen ja sen aiheuttamat riskit Suomen ruokaturvalle. Omistaja pumppasi viime vuonna suomalaiseen tyttäreensä 80 miljoonan euron sijoituksen sen omaan pääomaan. Kuivien juttujen lisäksi saat meiltä laadukkaat kuivikkeet eri käyttökohteisiin ja kaikenkokoisiin tarpeisiin. Sen on kuitenkin määrä olla parempi kuin edeltävinä vuosina. Maatalouden rahoitus turvattiin säästöiltä, eikä alalle kohdistettu uusia kustannuksia. Kuiviketurve • Purupelletti • Kuivikekutteri Vapon myyntipalvelu 020 341 400 • vapokuivikkeet.fi allesi koir Lihaisaa laatua ja ht iv ah ti. Tuotteiden kysynnän heikentyessä ja hintojen laskiessa yhtiöt havahtuivat kantohintojen korkeuteen. Mäntyja koivukuitupuun hinnat putosivat vastaavasti 34,5 euron tietämiltä selvästi alle 31 euroon kuutiolta. ”Metsän potentiaali unohtui” HARRI KALLIO-KURSSI 4 perjantaina 5. Yhtiöt eivät ole käynnistäneet syksyn ostoja vielä kunnolla”, toteaa Karttunen. Parhaat kauppansa metsänomistajat tekivät kesän alussa. Emoyhtiö on rahoittanut Pölkkyä 116 miljoonan euron lainalla. MTK harmittelee, että hallitus jätti käyttämättä monia mahdollisuuksia luoda luottamusta tulevaisuuteen ja kasvuun. Heikko kannattavuus yhdistettynä samaan aikaan tehtyihin isoihin investointeihin on lisännyt Pölkyn rahoitustarvetta. Kuusikuitupuun keskihinta tipahti kesän lopulla 35,8 eurosta 32,5 euroon kuutiolta. ILMESTYY 1.10. MT | Kokonaistavoittavuus 534 000 (KMT 2024) Koneagria-teema on hyvä paikka kutsua asiakas juuri teidän osastollenne. KUVA: VEIKKO SOMERPURO Talouden epävarmuus niisti metsä teollisuuden keväällä orastaneen kasvun. Kuitupuihin hintaheilunta on iskenyt suhteellisesti vielä kovemmin. MTK pitää kuitenkin valitettavana, ettei hallitus tarttunut metsäalan tarjoamaan kasvuun riittävällä metsänhoidon rahoituksella. Pölkky on osa itävaltalaista Pfeifer-konsernia. Pölkky teki taas kymmenien miljoonien tappion Pölkky toimii Kuusamossa, Kajaanissa ja Taivalkoskella. Toimintakertomuksessaan yhtiön hallitus toteaa, että heikon markkinatilanteen ja kalliin raaka-aineen takia yhtiön kannattavuus pysyi heikkona. Sekä tukin että kuitupuun vanhat nimellisesti hintaennätykset paukkuivat kevätkesällä. Kesällä pahasti notkahtanut puukauppa odottaa uutta suuntaa Puukaupan vauhti hiljeni kesällä. Metsäteollisuus ry:n tuoreen tiedotteen mukaan maailmankaupan epävarmuus on iskenyt voimakkaasti metsäteollisuuden tuotteiden kysyntään. Viime vuoden käyttökate oli niin heikko, ettei se kattanut edes yrityksen juoksevia rahoituskuluja. Sijoituksen ansiosta Pölkyn alle 20 prosenttiin valahtanut omavaraisuusaste nousi 39,6 prosenttiin. Yhtiö jatkaa tulosparannusohjelmaansa, mutta siitä huolimatta se odottaa tämän vuoden tuloksesta ”epätyydyttävää”. Edellisellä ylipitkällä tilikaudella se oli 182 miljoonaa euroa. Sen jälkeen Metsäteollisuus ry:n jäsenet ovat ostaneet yli kaksi miljoonaa kuutiota viimevuotista vähemmän puuta. ”Suhdannetilanne on haastava ja suhdannenäkymät ovat vaimeita”, summaa Lindström. Hankkijan myymälöistä ja muilta hyvin varustelluilta jälleenmyyjiltä. Rakentaminen on pysynyt hyvin vaisuna etenkin kotimaassa. Se koskee sekä syksyn puukauppojen hintoja että määriä. Pölkyn liikevaihto oli 160 miljoonaa euroa. Kajaaniin Pölkky on rakentanut kokonaan uuden sahalinjan. Koneagria Varaa oma ilmoituspaikkasi ilmoitus@mt.fi tai soita 020 413 2321. Hintojen laskun lisäksi solmittujen puukauppojen määrä on hiipunut. Siitä huolimatta sen hintaero lehtiselluun on kasvanut. syyskuuta 2025 Tukista asiaa MT.FI/metsapalvelu tai skannaa QR-koodi MIKÄ KANA EI MUNI. Sen ylösajo alkoi viime joulukuussa. Viime vuonna Pölkyn liiketappio oli 12 miljoonaa euroa ja käyttökatekin valahti kuusi miljoonaa euroa pakkasen puolelle. Ylipitkän tilikauden liiketappio oli 38 miljoonaa euroa ja jos sen muuntaa vuositasolle, niin tappiota kertyi vajaat 29 miljoonaa euroa. Myös kartongin ja paperin vientihinnat ovat laskeneet vuoden ensimmäisellä puolikkaalla. Metsäteollisuuden tuotteista markkinahavusellun hinta on laskenut selvästi. Orastava kasvu kuitenkin hiipui kevään edetessä. UUTISET Uutispäällikkö: Paula Liesmäki Toimitussiheeri: Laura Kuivalahti Maaseudun Tulevaisuus Metsäteollisuuden epävarmat näkymät painoivat kantohinnat poikkeuksellisen jyrkkään laskuun alkukesän huipun jälkeen. Viime vuonna Pölkyn tilikauden tappio oli 23,8 miljoonaa euroa, kun se edellisellä tilikaudella oli 37,5 miljoonaa euroa. Myös reaalihinnat nousivat nykyisen hintaseurannan huipulle. Yhtiö ei ole velkaa ulkopuolisille rahalaitoksille, vaan rahoitus on tullut konsernin sisältä. Kun tavarat alkavat taas liikkua esimerkiksi kartongin kysyntä voi nousta nopeastikin, Karttunen muistuttaa. Pölkyn rahoitustarpeen odotetaan pienenevän merkittävästi, koska Kajaanin investointi on valmis. Talvileimikoiden aika ei ole vielä”, sanoo Karttunen. Puukaupan vaisuus on koskenut myös energiapuuta. Loppukesä niisti havutukkien hinnoista lähes neljä euroa. ”Kuluttajien käyttäytyminen on edelleen varovaista ja maailmantalouden kasvunäkymät ovat heikentyneet, mikä näkyy suoraan metsäteollisuuden kysynnässä”, toteaa johtaja Maarit Lindström Metsäteollisuus ry:n tuoreessa tiedotteessa. MTK kiirehtii edelleen polttoainejakelijoille tulevan päästökaupan kompensaatiomallia maaja metsätaloudelle. Jos 16 kuukauden liikevaihdon muuntaa vuositasolle, niin Pölkyn liikevaihto kasvoi melkein 18 prosenttia vuonna 2024. fi TÄYSRAVINNOT AKTIIVISEEN MENOON ENERGIAPITOISET Kotimaiset Jahti&Vahti Energia ja Extra Energia ovat erikoisruokia metsästys-, harrastusja työkoirille. Viime vuonna Pölkyn nettoinvestoinnit olivat 63 miljoonaa euroa. Karttusen mukaan puun hinnoissa on suurta vaihtelua, mikä korostaa leimikoiden kilpailuttamisen tarvetta. Yhtiö teki jo toisena tilikautena peräkkäin kymmenien miljoonien eurojen tappion. mennessä.. Hallituksen päätöstä alentaa ruuan arvonlisävero 13,5 prosenttiin MTK pitää tervetulleena. Silloin kuusitukista maksettiin 85,3 euron keskihintaa kuutiometriltä. Tiukkaa kevään kantohinnat tekivät muillekin. Nyt kuusitukin keskihinta on pudonnut alle 81 ja koivutukki alle 63 euroon kuutiometriltä. Teollisuuden tilanteen paraneminen vaatii talouskasvun vauhdittumista. KUVA: KAI TIRKKONEN Itävaltalainen omistaja sijoitti puunjalostus yhtiö Pölkkyyn 80 miljoonaa euroa viime vuonna. Metsäteollisuus siis lähti tähän vuoteen toiveikkaana. Männyn keskihinta kipusi yli 84 euroon ja koivutukin 68,4 euroon kuutiolta. Hinta-laatu-suhteeltaan markkinoiden parhaat aktiivikoirien ruoat vastaavat kovan rasituksen asettamiin vaatimuksiin: koira jaksaa paremmin ja sen hyvä kunto pysyy yllä pidempään. Metsäteollisuuden tuotteiden kysyntänäkymät paranivat ja yhtiöt ostivat puuta vauhdilla, mikä kiritti kantohinnat melkoiseen raviin. Toimintakertomuksessa tai tilinpäätöksessä ei julkisteta sahausmääriä, asiakkaille toimitettuja sahatavaramääriä tai sahojen kapasiteettia
Viime tilikaudelta Metsähallitus Metsätalous maksoi osinkoa 50 miljoonaa euroa. Maatalouden energiaverotuet on rajattu näiden leikkausten ulkopuolelle. Hallitus esitteli myöhään tiistai-iltana budjettineuvottelujensa tuloksia. KUVA: KARI LINDHOLM ”Ensi vuosi on kieltämättä hieman sumuinen puun hinnan kehityksen arvioimiseksi.” JUHA S. Maatalous selvisi budjettiriihestä ilman leikkauksia Hallitus sai vuoden 2026 budjettineuvottelunsa valmiiksi tiistaina illalla. Sillä voidaan vahvistaa kotimaista omistusta suhteessa ulkomaisiin metsärahastoihin”, Essayah sanoi MT:lle. SAMI SUOJANEN 5 perjantaina 5. Lisäksi kevään 2026 kehysriihessä päätetään yhteensä 20 miljoonan euron leikkauksesta yritysten verotuista. Maataloustukiin ei riihessä puututtu, kuten maaja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) lupasi maanantaina MT:n kolumnissaan. Neuvottelut alkoivat aikataulun mukaisesti maanantaiaamuna. Budjettiriihen yhteydessä sovittiin myös uusista sopeutuksista vuodelle 2027. Tänä vuonna metsähallitus tuloutti valtiolle 125 miljoonaa euroa, joka oli viisi miljoonaa viime vuotta enemmän. Suurimmat säästöt kohdistuvat valtion tukeman asuntorakentamisen korkotukilainavaltuuksiin (365 miljoonaa euroa) ja yritystukiin (141 miljoonaa euroa). UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Ensi vuoden budjetti on 8,7 miljardia euroa alijäämäinen. Niemelä aloittaa vastauksensa toteamalla, että metsäteollisuuden tämän vuoden loppupuoliskolle odotettu nousu ei näytä toteutuvan. Silloin ei kuitenkaan vielä päästy keskustelemaan varsinaisista budjettiasioista, vaan hallituspuolueet kävivät sisäisen keskustelun siitä, millaiseen kielenkäyttöön hallituspuolueiden edustajat sitoutuvat, ja millaisia sanktioita näiden sääntöjen rikkomisesta seuraa. Yritystukien 141 miljoonan euron tukileikkauksiin sisältyvät esimerkiksi hallituksen investointiohjelman elinkeinopoliittisen varauksen ja Puhtaan energian Suomi -hankkeen valtuuksien alentaminen, josta säästetään 90 miljoonaa euroa. Puun markkinahinnan ja kiinteistökehityksen tuottojen ansiosta liiketoimintamme tulos on pysyvästi kohtuullisella tasolla. Tänä vuonna metsähallitus tuloutti valtiolle 125 miljoonaa euroa. Nämä tuloutukset tulevat keväällä päätetyn asteittain nousevan tuloutuksen päälle. Se tarkoittaisi, että ensi vuonna tuloutus olisi 138 miljoonaa euroa, sitä seuraavana vuonna 155 miljoonaa euroa ja vuonna 2028 taas aiemman suunnitelman mukaisesti 140 miljoonaa euroa. Arviointi on vaikeaa, mutta nyt ollaan kuitenkin ihan eri tasolla kuin ennen Ukrainan sotaa.” Niemelä muistuttaa, että valtiolle maksettavan tuloutuksen tekee Metsähallitus-konserni. Kuvassa valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ja pääministeri Petteri Orpo (kok.) neuvottelujen aikana. Hallituksen budjettiesityksen mukaan Metsähallituksen tuloutuksia lisätään vuosina 2026 ja 2027 kertaluontoisesti. HERMANNI HÄRKÖNEN Metsähallitus pystyy hoitamaan kertaluonteiset tuloutuksen lisäykset ilman valtion metsien lisähakkuita, toimitusjohtaja Juha S. Tuloutuspottia kertyy metsiä hoitavan tytäryhtiön eli Metsähallitus Metsätalous oy:n 110 miljoonan euron käyttöoikeusmaksusta, kiinteistökehityksen tuloksesta ja tytäryhtiöiden osingoista. NIEMELÄ Puun hinta ja kiinteistökehityksen tuotot mahdollistavat lisätuloutukset valtiolle, pää johtajan sanoo. Hankeoikeuksien määrä vaihtelee vuosittain projektiluonteisuutensa vuoksi, mutta vuokratulojen kassavirta on tasaisempaa. Ensi vuonna tuloutus olisi siis 138 miljoonaa euroa, 155 miljoonaa euroa vuonna 2027 ja vuonna 2028 taas aiemman suunnitelman mukaisesti 140 miljoonaa euroa. Metsähallitus: ”Tuloutus kestää myös puun hinnan laskun” Valtio paikkaa kassaansa puun myyntituloilla. Emme odota nousua, enemmänkin samalla tasolla pysymistä. Se oli alunperin tarkoitus saada voimaan jo tämän vuoden alusta, mutta lain valmistelu viivästyi. Hallituksen tiistaina ilmoittamat lisätuloutukset tulevat aiemmin päätetyn asteittain nousevan tuloutuksen päälle. Alijäämää pienentää kertaluontoisesti Valtion asuntorahastossa jäljellä olevan 2,3 miljardin euron tulouttaminen valtion kassaan. Lisätuloja taas saadaan haittaveroista, huoltovarmuusmaksusta, suurituloisimpien eläkeläisten verotuksesta (yhteensä 126 miljoonaa) sekä Valtion eläkerahaston ja Metsähallituksen tuloutuksista (120 miljoonaa euroa). Vuoden 2026 budjetissa on mukana myös jo hallitusohjelmassa luvattu metsävähennyksen korotus 75 prosenttiin. Essayahin mukaan puun korkea hinta mahdollistaa Metsähallituksen tuloutusten nostamisen hakkuita lisäämättä. Essayah kertoi olevansa ministerinä tyytyväinen siitä, että ruokaa tuottavalle maa taloudelle ei kohdistunut säästöjä. ”Olen tyytyväinen siihen, että me olemme jälleen kerran pystyneet tekemään vaikeita päätöksiä vaikeassa ajassa”, Orpo sanoi. ”Jäämme aina vuokraisännäksi, kun myymme tuulivoimaloiden hankeoikeudet.” Kuinka paljon puun hinta voi laskea, että lisätuloutus onnistuu ilman lisähakkuita. Tämän leikkauksen kohteena ovat esimerkiksi energiatuki, OKM:n yritystuet, alueellinen kuljetustuki ja Saimaan luotsauksen hintatuki. Useisiin muihin yritystukiin tehdään 30 prosentin tasoleikkaus, jolla säästetään yhteensä 16 miljoonaa euroa. KUVA: LAURI HEIKKINEN / VALTIONEUVOSTON KANSLIA Maaja metsätalousministeri Sari Essayahin mukaan Metsähallituksen tulouttamisen lisänostotkaan eivät vaadi lisähakkuita. ”Se on omalla tavallaan merkittävä uudistus. Se oli viisi miljoonaa viime vuotta enemmän. ”Ensi vuosi on kieltämättä hieman sumuinen puun hinnan kehityksen arvioimiseksi. ”Sen vaikutukset eivät ehkä ole yhtä isoja kuin tulopuolen lisäykset, mutta oman toiminnan kustannustehokkuus näkyy aina viivan alla.” Kiinteistökehityksen tuottoja ovat muun muassa vuokratuotot ja tuulivoimaloiden hankeoikeuksien tulot. ”Puun hinta on ollut ja on yhä hyvällä tasolla viime aikojen pienestä notkahduksesta huolimatta. Se mahdollistaa tällaiset kertaluonteiset tuloutukset”, Niemelä toteaa. Nyt päätetyt noin miljardin euron lisäsopeutukset nostavat koko hallituskauden sopeutuspotiksi kymmenen miljardia euroa. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kuvaili varsinaisen budjettineuvotellun edenneen joutuisasti, vaikka toimintaympäristö on tiukka, ja lisäsäästöjä jouduttiin uudelleen etsimään. Ensi vuonna lisäys on 8 miljoonaa ja sitä seuraavana 20 miljoonaa euroa. Niemelä sanoo. Essayahin mukaan laki saadaan nyt voimaan ensi vuoden alusta. Metsähallituksen tuloutuksia lisätään vuosina 2026 ja 2027 kertaluontoisesti, ensi vuonna 8 miljoonalla ja sitä seuraavana 20 miljoonalla eurolla. syyskuuta 2025 CE 0373 lääkinnällinen laite Valmistaja Pharmanutra SpA APTEEKISTA Cetilar.fi • Nivelrikon aiheuttamiin niveloireisiin • Tukija liikuntaelimistön vammoihin ja kiputiloihin • Urheiluvammojen jälkeiseen nivelten ja lihasten palautumiseen Setyloidut rasvahapot palauttavat nivelkalvon toimintaa lisäten liikkuvuutta ja lievittäen kipua Nopeasti imeytyvä voide Tyyny ja teippi 8 tunnin vaikutus. Lisäksi Niemelä nostaa Metsähallituksen toiminnan tehostamisen. ”Ruokaa tuottavasta maataloudesta ei leikata, ja panostuksia biotalouteen ja ruokavientiin jatketaan”, Essayah sanoi omassa puheenvuorossaan. Markkinaveto antaa odottaa itseään
He tuntevat toisiaan ja vaihtavat ajatuksia keskenään”, Nylund toteaa. ”Pedot ovat todella merkittävä ongelma myös rannikkoseuduilla. Ratkaisu on korjata nurmisato meillä totuttua aikaisemmin, kun sen laatu on parhaimmillaan.” Ensimmäinen nurmisato Österbergin tilalla korjataan jo touko–kesäkuun vaihteessa, kakkossato heti juhannuksen jälkeen ja kolmas elokuun alussa. Mutta joissakin tuotantosuunnissa ruotsinkieliset viljelijät ovat kuitenkin enemmistönä. ”Pedot häiritsevät kotieläintuottajia ja ylipäätään maaseudulla asuvia ihmisiä. ”Meillä oli ensin robotti, mutta siitä siirryttiin asemalypsyyn. Kolmen viime vuoden kuluessa lehmäluku on kasvanut keskimäärin kahdellakymmenellä päällä vuosittain. Peltoja navettatyöt ovat sujuneet, mutta sudet ovat alkaneet viihtyä pihapiirissä turhan tiiviisti. Lisäksi viljelyssä on hieman vehnää, jota ajetaan pieni määrä rehuksi.” Tilalla on käytössä nurmiseos, joka sisältää 25 prosenttia Rubinia-timoteitä, 25 prosenttia Grinstad-timoteitä, 15 prosenttia SW Minto -nurminataa, 15 prosenttia Valtteri-nurminataa sekä 20 prosenttia SW Birger -englanninraiheinää. Ongelmia erityisesti susien kanssa on ilmennyt runsaasti Pohjanmaalla ja Uudellamaalla sekä jonkin verran myös Varsinais-Suomessa.” Vähemmässä määrin ongelmia aiheuttavat myös karhut. Mutta kehitys on kääntymässä niin, että rakennemuutos etenee nyt nopeammin ruotsinkielisillä alueilla ja erityisesti Pohjanmaalla, koska siellä on vahva investointihalu”, SLC:n asiantuntija Cecilia Nyholm toteaa. Näitä ovat esimerkiksi sipuli ja omena sekä kasvihuoneviljely”, Nyholm sanoo. 15 vuotta maatalousyrittäjänä olleen maalahtelaisen navettaa on kehitetty ja uudistettu viime vuosina. Laajennusta on tehty joka vuosi neljän viimeisen vuoden aikana. *M ol ec ul ar Me di cin e Re po rts 8: 15 42 -15 38 /2 01 3 OSTA OITIS OMAKSESI SEURAAVILTA JÄLLEENMYYJILTÄ SEKÄ MUISTA TERVEYSJA VERKKOKAUPOISTA KAUTTA MAAN: 2020 2021 2022 2023 curaMINILLA ON MAAILMANLAAJUISESTI MILJOONIA TYYTYVÄISIÄ KÄYTTÄJIÄ – OLE SINÄKIN YKSI HEISTÄ! SAA AVUN NIVELILLEEN. Periaatteessa olemme sitä mieltä, että tämä hallitusohjelman linjaus, että tuet ohjataan aktiiviviljelijöille, on oikein ja kannatettava. KUVA: SLC Suurpeto-ongelma on laajamittainen ja jatkuva myös ruotsinkielisillä alueilla, kertoo Mats Nylund. JUKKA KOIVULA Ruotsinkielisen tuottajajärjestö SLC:n puheenjohtaja Mats Nylundin mukaan suomenruotsalaisten maanviljelijöiden yhteydet naapurimaa Ruotsiin ovat monella tapaa tiiviit. Mutta käytännössä sitä ei ole ollenkaan helppoa toteuttaa”, Nylund pohtii. Suomenruotsalaiset tilat saavat vaikutteita Ruotsista Mats Nylund johtaa ruotsinkielistä tuottajajärjestö SLC:tä. ”Viikoittain, yleensä pari kertaa viikossa, näkyy susia valvontakamerassa.” Nuorkarja on ulkosalla, joten mahdollisiin ongelmiin joudutaan valmistautumaan. MARKETTA PÄÄSEE TAAS KYYKKYYN JA YLÖS! ”curaMINin tehon todella huomasi: nivelet alkoivat tuntua mukavimmilta ja joustavimmilta. Tilalla on nyt noin sata lypsävää lehmää ja saman verran nuorkarjaa. ”Se aina vähän luo rajoitteita lannoitukselle, millainen maa on pellossa.” Tilakeskuksen välittömässä läheisyydessä Österbergillä on 30 hehtaaria omia peltoja. ”Nimenomaan kieli yhdistää tässä tapauksessa. Kankeuden, raskauden ja epämukavuuden tunteet olivat tiessään. ”Neljäs menee pitkälle syyskuuhun, kuun loppupuolelle. Idea kokeiluun sai alkunsa, kun Österberg keskusteli vuosikymmen takaperin nurmisadoista ruotsalaisen viljelijäkollegansa ja lypsykarjatiloihin erikoistuneen ruokintasuunnittelijan kanssa. Hän on niin hyvä työntekijä, että harvoin meillä on lehmä mennyt yli sataa päivää tyhjänä.” Kuluva kasvukausi on mennyt odotusten mukaisesti, kertoo Alexander Österberg. ”Meillä on navetassa työnjohtaja, jolla on poikkeuksellisen hyvä karjasilmä. syyskuuta avaa ovensa lähiruuan hengessä yli 40 kohdetta, joiden joukossa on maatiloja, ravintoloita sekä matkailukohteita. Niin harvinaista tämä silloin oli, eikä vieläkään neljää nurmisatoa tee koko maassa kuin reilut parikymmentä tilaa”, Österberg toteaa. Kyllä suomenruotsalaiset viljelijät saavat runsaasti vaikutteita Ruotsin maataloudesta.” Tiiviistä kanssakäymisestä ja monista samankaltaisuuksista huolimatta Suomen ja Ruotsin maataloudessa on myös silmiinpistäviä eroja, Nylund huomauttaa. curaMINin teho perustuu näiden kahden tutkitun uutteen ainutlaatuiseen yhteisvaikutukseen. ”Ruotsalaiskollega ihmetteli, miten Suomessa on niin huono rehun energiaja valkuaispitoisuus suhteessa siihen, mihin Ruotsissa on totuttu. Nyholmin mukaan SLC:ssä on reilut 3 500 jäsentilaa. Joskus on lokakuussakin se tehty. ”Ykkössatoon laitetaan 70 kiloa typpeä heti, kun pellot kantaa, yleensä toukokuun alussa. Hanketta rahoittaa EU ja se toteutetaan yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa. Sen jälkeen tulevat Uusimaa ja Ahvenanmaa. Vaikutukset karjatilan kustannuspuoleen ovat olleet myönteisiä. ”Esimerkiksi SLC:n liitolla Pohjanmaalla on aika paljon yhteistyötä Ruotsin Västerbottenin kanssa. ”Minusta taisi tulla silloin aika tunnettu kylähullu. ”Saimaan Satojuhlat osoittaa, miten yrittäjät voivat yksissä tuumin vahvistaa lähiruoan asemaa, kehittää alueen matkailua ja tehdä satokaudesta koko seudun juhlan”, tapahtuman tiedotteessa todetaan. Kakkossatoon tulee 35 kiloa typpeä, kolmanteen 70 kiloa ja neljänteen maksimimäärä, yleensä 30–50 kiloa”, Österberg sanoo. Suomenruotsalaiset viljelijät seuraavat myös Ruotsin ammattilehdistöä. Nylund kertoo, että suurpeto-ongelma on laajamittainen ja jatkuva myös ruotsinkielisillä alueilla. ”Pellot ovat pääasiassa nurmella. Rohkea kokeilu on vuosien saatossa osoittautunut oikeaksi valinnaksi, sillä useamman nurmisadon taktiikalla maidontuotannon kustannukset on saatu aiempaa halvemmiksi. Pikkupakkanen ei vielä haittaa, kun nurmisatoa korjataan.” Olennaista korkealaatuisten nurmisatojen saamisessa on typpilannoituksen onnistuminen. KUVA: JOHANNES TERVO Kun nurmi korjataan pellosta oikea-aikaisesti, saadaan rehun energiaja valkuaispitoisuutta parannettua. ”Paljon luetaan esimerkiksi ATL:ää ja seurataan ruotsalaisia maatalousaiheisia Facebook-ryhmiä ja muutakin. ”Se johtuu siitä, että eläinten ruokintakustannus on nyt paljon edullisempi”, viljelijä tähdentää. Kohteissa voi vierailla joko omatoimisesti tai maksuttomilla bussikuljetuksilla. Meidän tilalla tuotantoa on pystytty sillä tavalla laajentamaan ilman valtavan suuria investointikustannuksia”, Österberg kertoo. ”Lisäksi käytössä on JF 1050 -silppuri. ”Tämä seos on mietitty yhdessä neuvojan kanssa tarkkaan tilamme lähtökohdista käsin.” Nurmisadot korjataan Österbergin pelloilta 3,5-metrisellä niittokoneella ja kolmella kärryllä. JUKKA KOIVULA Savonlinnan ja Kiteen seudulla järjestetään uusi sadonkorjuutapahtuma Saimaan Satojuhlat. Aika moni myös lähtee Ruotsiin maatalousnäyttelyihin”, Nylund sanoo. ”Yleensä sanotaan, että ruotsinkielisiä on noin 10 prosenttia Suomen maataloustuottajista. Vähiten jäsentiloja on Turunmaalla. ”Suunnitelmissa on varautua petoihin rakentamalla aita nuorkarjan ympärille.” Neljä nurmisatoa kohtuullistaa kustannuksia Alexander Österberg testasi neljän nurmisadon taktiikkaa ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. ”Tosiasia kuitenkin on, että valtaosaa Ruotsin maataloudesta harjoitetaan Suomen eteläpuolella, eli Hangosta etelään. Myös ruotsinkielisellä Pohjanmaalla tilojen määrä on vähentynyt viime vuosina. Mukana on myös työpajoja, työnäytöksiä sekä näyttelyitä. Hieman kauempana omia peltoja on 45 hehtaaria ja vuokratai sopimusmaita 40 hehtaaria. ”Eniten lopettajia on ehkä emolehmäja lammastuotannossa, vähiten viljantuotannon puolella.” Millainen kanta SLC:llä on aktiiviviljelijän määritelmästä käytävään keskusteluun, Mats Nylund. Saimaan Satojuhlien suunnittelua ja kehitystyötä koordinoi Saimaa lautasella -hanke yhdessä alueen tuottajien, ravintoloiden, kahviloiden sekä kulttuurija käsityötoimijoiden kanssa. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus MAALAHTI Maalahdessa Pohjanmaalla lypsykarjatilaa pyörittävä Alexander Österberg siirtyi kymmenen vuotta sitten tekemään kolmen sijaan neljä nurmisatoa vuodessa. Selvästi eniten niitä on Pohjanmaalla. ”Neuvottelemme asioista yhdessä MTK:n kanssa hallituksen suuntaan. Koneet ovat omia. Ravintoiloissa ja kahviloissa tarjoillaan tapahtuma-aikana Satojuhlat-menuja. Saimaan seudulle uusi sadonkorjuutapahtuma TERHI TORIKKA 6 perjantaina 5. Vierailijat pääsevät tutustumaan maatiloihin sekä maistamaan lähialueen tuotteista valmistettua ruokaa. ”Ollaan ratkaistu asia palkkaamalla ulkopuolista työvoimaa. syyskuuta 2025 curaMIN ON VALITTU USA:N PARHAAKSI NIVELTUOTTEEKSI NELJÄNÄ VUONNA PERÄKKÄIN. Ilahduin kovasti, kun pääsen taas ketterästi kyykkyyn ja kyykystä ylös.” TUTKIMUS* TODISTAA: 101 KLIINISTÄ TUTKIMUSTA TODISTAVAT TEHON Marketan nivelet voivat hyvin, koska curaMINin sisältämä, maailman dokumentoiduin BCM95-kurkumauute auttaa suojaamaan niveliä ja tukemaan normaalia nivelterveyttä ja koska Bospure-boswelliauute tukee nivelten liikkuvuutta ja mukavuutta. ”Asiasta on käyty meillä aktiivista keskustelua. Tänä kesänä esimerkiksi Kirkkonummella ja Pohjanmaalla sudet ovat tappaneet lampaita”, Nylund sanoo. Traktoreita kuskeineen vuokrataan välillä töihin.” Säilörehu tehdään aumaan. SLC:n ja MTK:n linjaukset ovat tässä hyvin lähellä toisiaan ehdottomasti”, SLC:n nokkamies tähdentää. Kolmen päivän aikana 12.–14. Meillä on kolme pysyvää työntekijää ja yksi kesätyöntekijä navetassa.” Viljelijän mukaan osaavat työntekijät ovat ratkaisevassa roolissa tilan menestyksessä. KUVA: JOHANNES TERVO Ensimmäinen nurmi sato korjataan touko– kesäkuun vaihteessa, nelossato voi viivästyä lokakuulle. Siksi kaikkea mitä siellä tehdään, ei suoraan voi ottaa käyttöön täällä.” Mats Nylund pyörittää maatilaa Pedersören kunnassa. ”Tilojen määrän väheneminen ja rakennemuutos on pitkään edennyt hitaammin SLC:n alueilla kuin muualla maassa
Mutta sitten muistutan itseäni, että tämä on ensisijaisesti toimiva maatila, ei pelkkä matkailukohde”, Sari Reinikainen sanoo. Vasikat lähtevät vieroitusiässä välitykseen. Nyt laitumilla märehtii noin 30 emolehmän karja. Rinnalle he ovat kehittäneet matkailua ja kahvilatoimintaa. Lidl on halvin Syksyn säästöhinnat to 4.9. Vierailijat kuuluvat Iijoen luomutilan arkeen Sulkavalaisten Raimo ja Sari Reinikaisen tilan päätoimiala on luomuemolehmätuotanto. Lue lisää: lidl.?/halvin Hintavertailu Ilta-Sanomat 18.6.2025 Ruispala 100 % 100 % täysjyväruista | 90 g | 3,33 €/kg | hinta yksittäin 0,39 € Pepsi Max tai Sprite Zero 24 x 0,33 l | Lidl Plus -äpillä 0,71 €/l | ilman Lidl Plus -äppiä 0,96 €/l hinta sis. Tuotevalikoiman ydin ovat Sarin omat leivonnaiset, kuten raakapakasteina myytävät karjalanpiirakat. Tänä vuonna Reinikaiset avasivat hiekkatien toiselle puolen lähiruokamyymälän ja kahvilan. Tilalla järjestetään vuoden mittaan useita tapahtumia, jotka yleensä houkuttavat paikalle noin sata kävijää. 2 kpl/talous 3.79 –34 % Lidl Plus -äpillä –17 % 4.79 5.79 1.50 5 KPL –23 % 1.95 Lidl Plus -äpillä Dulano Braatvursti lihapitoisuus 90 % | lihan alkuperämaa: Saksa | 540 g | 5,54 €/kg 2.99 –30 % Lidl Plus -äpillä 4.29 Tumma viinirypäle alkuperämaa: Espanja | siemenetön | 500 g | Lidl Plus -äpillä 2,98 €/kg | ilman Lidl Plus -äppiä 3,18 €/kg | maks. Silloin riihipuodin kahvilaan aukeaa lähiruokabuffet, josta löytyy omia ja lähellä valmistettuja herkkuja kuten perunarieskarullaa ja karjalanpiirakoita. KUVA: SAARA LAVI Riiheen remontoidut kahvila ja puoti avautuivat keväällä. Seuraavana viikonloppuna alueella vietetään Saimaan sato juhlia, joissa lukuisat lähiruoka-alan toimijat avaavat ovensa vieraille ja esittelevät paikallisia makuja. Hän nauttii ihmisten tapaamisesta ja esittelee mielellään tilan eläimiä. – su 7.9. Ensin vietetään valtakunnallista lähiruokapäivää 6.–7.9. TERHI TORIKKA 7 perjantaina 5. ”Pihatalo on etenkin lapsiperheiden suosiossa”, Sari Reinikainen kertoo. Emolehmätuotanto tuntuu olevan monille vierasta.” Kesän päätteeksi Iiijoen tilalla on edessä vielä kaksi toivon mukaan kiireistä viikonloppua. Lasten on mahdollista päästä puuhailemaan eläinten kanssa myös leiripäivissä. ”Yksi ihmetyksen aiheista on se, että emolehmiä ei lypsetä. Tilaksi remontoitiin toiselta puolen maatilaa siirretty harmaa riihi. ”Kesä oli tosi hyvä. Karja laiduntaa pääasiassa metsälaitumilla ja perinnebiotoopeilla. KUVA: SAARA LAVI Myllärin torppa on nykyisin majoituskäytössä. Se on sujunut hyvin, eikä väärinkäytöksiä ole tullut. Tapahtumapäivinä tilan asiakasmäärä moninkertaistuu. syyskuuta 2025 Katso myymälöiden aukioloajat: lidl.fi/aukiolot Tarjoukset voimassa to 4.9. Emolehmiin siirtymisen myötä tila alkoi laajentaa toimintaansa matkailuun. Kahvila on ollut avoinna viikonloppuisin sekä tilauksesta. Se ei ole ihme, sillä samassa pihapiirissä on emolehmien lisäksi myös kanoja, lampaita, kaneja ja myskisorsia. ellei toisin mainita | Erätuotteita saatavilla niin kauan kuin tavaraa riittää. Kun karja vaihtui emolehmiin, myös eläimet seurasivat perässä. Valikoimasta löytyy myös jauhoja ja käsitöitä naapuritiloilta sekä muun muassa lihaa ja maatilan jäätelöitä pieniltä tuottajilta lähiseudulta. Terassilta näkyy laidunta ja metsää. KUVA: SAARA LAVI Kesäksi avatusta Riihipuodista voi ostaa lähituotteita vaikka yöllä. Näistä perinteisin on laidunkauden avaus, joka on järjestetty jo viitenä vuonna. Syksyn aikana käynnistyy myös 4H:n maatilakerho, jossa tutustutaan tilan töihin joka toinen lauantai. Se on etenkin lapsiperheiden suosikki, sillä aivan lähellä samassa pihassa asuvat myös tilan lampaat, kanat, sorsat ja kanit. Pihapiirissä sijaitseva 1800-luvun torppa on remontoitu majoituskäyttöön. ”Välillä sitä miettii, mitä ihmiset ajattelevat, kun täällä on koneita ja muuta nurkissa. 3 pkt/talous 1.49 –19 % Lidl Plus -äpillä –14 % 1.59 1.85 16.99 SUPERHINTA Parkside® Työhaalarit paikat polvisuojille koot: M–XL 23 .H BD .3 57 45 H oh en st ei n. Lauma jakautuu syksyllä ja keväällä poikiviin, mikä tasoittaa työmäärää, Raimo Reinikainen Iijoen tilalta toteaa. Yllättävän hyvin tänne löydettiin”, Sari Reinikainen kertoo. – su 7.9. ”Ne ovat todella suosittuja varsinkin koululaisten lomaaikoina”, Reinikainen sanoo. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus SULKAVA Lypsykarjasta luopuminen viisi vuotta sitten käynnisti sulkavalaisella Iijoen tilalla muutosten aallon. 2 kpl/talous Aktivoi kuponki 7.99 –20 % Lidl Plus -äpillä ERÄ! 9.99 Kanamestari Kanan ohut fileeleike miedosti suolattu | 410 g | Lidl Plus -äpillä 9,24 €/kg | ilman Lidl Plus -äppiä 11,68 €/kg | maks. Tilan pellot oli siirretty luomutuotantoon jo pari vuotta aiemmin. pantin | maks. Myymälä sen sijaan palvelee ympäri vuorokauden itsepalveluperiaatteella. Sen lisäksi vuokrattavissa on rantamökki
Opintolainahyvitys on tarkoitettu vastavalmistuneelle, jolla on opintolainaa, ja jonka kotikunta on ollut vähintään 12 kuukautta kokeilualueen kunnassa. Pelätään markkinasignalointia, mutta mitä siitä, jos tulee 100 000 sakko. Huonoimmassa asemassa ovat niiden jäsenmaiden maataloustuottajat, joissa kansallisilla hallituksilla on vähän resursseja korvata EU:n suunnittelemien leikkausten aiheuttamia menetyksiä. Vipu-palvelun kartta kertoo, koskeeko lohkoa niittovelvoite. Ehdolla ovat toistaiseksi Tero Hemmilä, Eerikki Viljanen, Antti Kangas, Kati Partanen ja Juha Junnila. Keskiviikkona julkistetut turvalausekkeet on räätälöity pitkälti Ranskan vaatimusten mukaan. Komissio on erottanut kauppaa koskevat ja poliittiset asiat omiksi erillisiksi sopimuksiksi. Esitetty EU:n yhteisen maatalouspolitiikan ja -rahoituksen uudistus lisää jäsenmaiden valtaa ja vastuuta huomattavasti. Tuottajien kannalta oleellisin näistä on ”jarrumekanismi”, jolla tuontia voidaan tarvittaessa rajoittaa. KUVA: JAANA KANKAANPÄÄ ”En pitäisi huonona, että puheenjohtaja soittaisi 30 suurimmalle tilalle ja kysyisi jäsenyyden syytä.” ANTTI KANGAS Jos asioihin haluaa vaikuttaa, pitää olla selvä viesti ja ajoissa liikkeellä, sanovat MTK:n puheenjohtajaksi mielivät. Talakkuna voi saada nimisuojan SUVI JYLHÄNLEHTO Viherkesannot on kylvövuoden jälkeen niitettävä joka vuosi, ei joka toinen vuosi kuten Viljelijän muistilista -palstalla 3.9. Kun katsotaan vuoden 2023 tiedoilla leikkurin piiriin joutuvien tilojen osuutta jäsenmaissa, Ranska ja Luxemburg ottavat iskua eniten. Vastaavaa kokeilua ei ole toteutettu Suomessa aiemmin, Pohjois-Lapin alueyhteistyön kuntayhtymä kertoo tiedotteessa. Isojen tilojen tukileikkuri kurittaa Itä-Eurooppaa tylyin seurauksin Maatalouskomissaari Christophe Hansen (oik.) vieraili elokuussa maatalousnäyttelyssä Tšekin tasavallassa maan maatalousministeri Marek Výbornýn kanssa. Yhteisen ja yhtenäisen maatalouspolitiikan perusta murenee vääjäämättä. ”Jopa tuottajien ja metsänomistajien näkökulma jää laihaksi, ihan kuin joku proffa olisi kirjoittanut lausunnot, kun niitä vertaa EK:n tai SAK:n kantoihin. Lisäksi tulevaan seitsenvuotiseen rahoituskehykseen on sisällytetty turvarahasto, josta voidaan kompensoida tuottajien mahdollisia menetyksiä. virheellisesti mainittiin. Tämä on sekä yksilön että kuntien etu”, sanoo Sodankylän kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen. Jäsenmaiden muodostamassa neuvostossa Ranska tuskin pystyy kasaamaan riittävää enemmistöä paketin kaatamiseksi. Hemmilän mielestä edunvalvontaa on tehty liikaa torjuntavoittojen kautta, keskitytty säilyttämiseen ja hyväksytty korulauseet kannattavuudesta. EU-maiden enemmistö tukee Saksan johdolla Mercosursopimusta, koska sen odotetaan vauhdittavan eurooppalaisen teollisuuden vientiä ja avaavan uusia toimitusketjuja tärkeille raaka-aineille. Metsä Groupin mukaan talteenotto ei lisää sellutehtaan puun käyttöä tai heikennä tehtaan tuotannon tehokkuutta. Tiloilta, jotka saavat vuodessa yli 20 000 euroa, leikattaisiin suoraa tukea porrastetusti 25–50 prosenttia. EU:n nimisuojan tavoitteena on tuoda lisäarvoa maataloustuotteille, elintarvikkeille, tislatuille alkoholijuomille ja viineille. Keskeisenä pelkona on, että naudanlihan ja siipikarjan lihan halpatuonti EU-alueelle kasvaa merkittävästi. Videolla haluamme muistuttaa, että jokaisen näiden tuotteen taustalla on paitsi hienoja yrityksiä, myös oma tarinansa, joka ansaitsee tulla tunnetuksi niin Suomessa kuin kansainvälisesti”, sanoo viestintäasiantuntija Jari Sihvonen PohjoisSavon liitosta. Italia, Puola ja Itävalta ovat samoilla linjoilla. KUVA: MILAN KAMMERMAYER Ukrainan jätti tilojen sovittaminen osaksi EU:n nykyistä maatalous politiikkaa on käytännössä mahdotonta. Junnilan mielestä pitäisi päättää, pidetäänkö myös pienemmät tilat mukana ruoantuotannossa. ” Keskuskauppakamarin Juho Romakkaniemi on joka paikassa, kun puhutaan taloudesta. Kaikkien mielestä edunvalvonta kaipaa yhtä ääntä ja yhteistyötä toimialajärjestöjen kanssa. Hiilidioksidia voidaan käyttää raaka-aineena muun muassa kemianja poltto aineteollisuudessa. Asiantuntijoiden, muiden muassa Luken tutkimusprofessori Jyrki Niemen mukaan tämä johtaa vääjäämättä tukitasojen ja -ehtojen eriytymiseen. Arvoketjut raaka-aineesta valmiiksi tuotteiksi ovat myös monesti uusia ja monimutkaisia”, PehuLehtonen sanoo. Eli ne panostavat maaseudun kehittämiseen ja ympäristönsuojeluun vähemmän. Muut luottaisivat enemmän perinteisiin medioihin eli suuriin sanomalehtiin ja Yleen. Sekä naudanlihan että siipikarjan lihan tuonnille on määritelty tiukat kiintiöt. Naudanlihan kiintiö on noin 1,5 prosenttia EU-tuotannosta ja siipikarjan noin 1,3 prosenttia. Osana pilotointia Metsä Group selvittää suuremman mittakaavan hiilidioksidin talteenoton koelaitosta. ”Talteenottoon liittyvät investoinnit ovat isoja ja markkinat kehittymättömät, joten etenemme vaiheittain. Koelaitoksen toteuttaminen edellyttäisi teknisten ja taloudellisten kysymysten ratkaisemista. Yhtiön mukaan päätöstä hankkeesta tai koelaitoksen sijainnista ei ole tehty. Määräaikainen kokeilu järjestetään vuosina 2026–2028. Mercosur-maat ovat Argentiina, Brasilia, Paraguay ja Uruguay. Koelaitoksen kapasiteetti olisi 30 000–100 000 tonnia talteen otettua hiilidioksidia vuodessa. Kangas totesi, ettei arvostus tuo edunvalvonnallisia voittoja. Suomalaisen ruoan päivänä 4. Syksyn 2025 aikana yhtiöt testaavat erilaisia prosessiolosuhteita, joilla vaikutetaan muun muassa energiankulutukseen ja talteen otettuun hiilidioksidimäärään. Juuri nämä maat ovat vastustaneet Ukrainan maataloustuotteiden tullivapautta, jolla Venäjän hyökkäystä torjuvaa maata on pyritty tukemaan. Nyt joukon jatkoksi havitellaan talkkunaa eli savolaisittain talakkunaa. Kunnat houkuttelevat nuoria uudella tavalla SUVI JYLHÄNLEHTO Pohjois-Savosta tulee lähes kolmannes EU:n nimisuojalla varustetuista suomalaistuotteista. syyskuuta julkaistiin video, jossa kirjailija Matti Rönkä vie katsojan tutustumaan Pohjois-Savon ainutlaatuisiin perinneherkkuihin. Lapissa vetovoimatekijöitä ovat muun muassa luonnonläheinen elämä ja rauhallinen asuinympäristö sekä edulliset asumiskustannukset. Toisaalta käytettävissä olevat rahat halutaan suunnata entistä enemmän niille viljelijöille, jotka tukia todella tarvitsevat. Politiikan vaikutus kasvaa ja kansanedustajista valitaan puolet etelästä, mutta olemme heille täysi mysteeri”, Viljanen sanoi. ”Suomessa nimisuojaa ei vielä hyödynnetä yhtä rohkeasti kuin muualla Euroopassa. Hemmilä pitäisi kehittävät tilat mukana ja selvittäisi Kankaan tavoin, miksi ne ovat tai eivät ole järjestön jäseniä. Vaikka vuoden 2022 ja 2023 tiedot eivät kaikilta osin ole vertailukelpoisia, näyttää selvältä, että leikkuri kohtelee Puolaa lukuun ottamatta tylysti nimenomaan Itä-Eurooppaa. ”Täytyy tehdä jämäkät omat esitykset ja pitää aloitekynä omassa kädessä.” Partanen korosti MTK:n kovaa osaamisenarvostusta, mutta kaipasi näkyvyyttä ja ennakoivuutta. MT:n diplomaattilähteet Brysselissä varoittavat, että Itä-Euroopassa halu tukea Ukrainaa sotilaallisesti ja puoltaa maan EU-jäsenyyttä hiipuu, jos esitetty tukileikkuri menee sellaisenaan läpi. Eurooppalaiset maataloustuottajat suhtautuvat sopimukseen edelleen hyvin kriittisesti, vaikka sen odotetaan lisäävän EU:n ruokavientiä jopa 50 prosenttia. ”En pitäisi huonona, että puheenjohtaja soittaisi 30 suurimmalle tilalle ja kysyisi jäsenyyden syytä.” Ehdokkaiden mielestä MTK on liian näkymätön Juha Junnila, Antti Kangas ja Kati Partanen MT:n puheenjohtajatentissä tiistaina. Bolivia on tulossa mukaan myöhemmin. Samalla kun hehtaariperusteisiin tulotukiin esitetään porrastettua leikkuria ja tukikattoa, maaseudun kehittäminen ja ympäristötuet menettävät oman korvamerkityn EU-budjettinsa. Myös yrittäjille voidaan maksaa hyvitystä. Näissä maissa vuonna 2023 maksetuista tuista 85 prosenttia olisi esitetyn leikkurin piirissä. ”Sisällön pitää olla niin kiinnostavaa, että MTK:n puheenjohtaja on vakiovieras tv:n ajankohtaisohjelmissa”, Hemmilä sanoi. ”Haluamme kokeilla opintolainahyvitystä, koska meillä on siihen rohkeutta ja mahdollisuus, eikä tätä hallinnollisesti suoraan mikään estäkään. Nyt komissio esittää, että vuodesta 2028 lähtien mikään tila ei voisi saada suoraa hehtaariperusteista tulotukea yli 100 000 euroa vuodessa. Yhtä perustetta, valmistautumista Ukrainan EU-jäsenyyteen, toistellaan julkisuudessa vähemmän. Yli 90 prosenttia molempien maiden käytössä olevasta maatalousmaasta on suurten tilojen hallussa. Koelaitoksen kapasiteetti olisi yli satakertainen pilottilaitokseen verrattuna. Meidän pitää saada omalla sektorillamme ilmaherruus, että MTK:lle soitetaan ensin. Hän johtaa Metsä Groupin hiilidioksidin talteenottoprojektia. Viljasen mielestä puheenjohtaja pitää saada esiin. Ensimmäisenä vuonna hyvitys on 2 600 euroa ja kahtena seuraavana vuonna 1 600 euroa. Sillä luodaan yli 700 miljoonan ihmisen vapaakauppa-alue ja se poistaa yli 90 prosenttia nykyisen EU-viennin tulleista Mercosur-maihin. Käytännössä läntisen Euroopan jäsenmaat, suuret erityisesti, ovat taas kerran vahvoilla eivätkä siksi ole eturintamassa vastustamassa komission esitystä. Mercosur-sopua kammoaville eurooppalaisille lihantuottajille tulossa myönnytyksiä TAPIO NURMINEN 8 perjantaina 5. Kuntayhtymän toiminnanjohtaja Reija Viinanen kertoo Helsingin Sanomille, että mahdollinen hyvitys olisi yhteensä korkeintaan 5 800 euroa ja koskisi lainan pääomaa. Talteenotto on olemassa olevaa teknologiaa, mutta sitä ei ole toistaiseksi käytetty sellutehtaan savukaasuille. Sillä voidaan korvata fossiilisten raakaaineiden käyttöä. Esimerkiksi luonnonhaittakorvauksiin on kyllä yhteistä rahaa tarjolla, mutta jäsenmaat päättävät enemmän itse niiden määrästä ja kohdentamisesta. Maksetaan se ja otetaan ilmatila haltuun.” Kangas on kutsunut eduskuntaan kuultaviksi mieluummin maidontuottajien kuin kädenlämpöisen MTK:n edustajia. Lopullisen päätöksen nimen rekisteröinnistä tekee Euroopan komissio. Esimerkiksi etätyöt ja toiseen kuntaan pendelöinti onnistuvat. Lepytelläkseen maataloustuottajia, komissio on rakentanut sopimuksen kylkeen työkaluja, joilla se voi puuttua Mercosur-tuonnin aiheuttamiin häiriöihin lihamarkkinoilla. TAPIO NURMINEN MTK:n puheenjohtajaehdokkaat toivovat MTK:n viestintään terävyyttä ja yhtenäisyyttä, sillä edes jäsenistö ei ole perillä piilossa tapahtuvasta edunvalvonnasta. Niiden sovittaminen osaksi EU:n nykyistä maatalouspolitiikkaa on käytännössä mahdotonta. syyskuuta 2025. EU-parlamentissa ranskalaiset mepit ovat jo yli puoluerajojen lietsoneet vastarintaa yhdessä puolalaisten ja italialaisten kanssa. Kunnat tarjoavat opintolainahyvitystä harvaan asutulle alueelle työllistyville korkeakoulututkinnon suorittaneille. Kokeilulla etsitään ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuden parantamiseksi harvaan asutulla alueella sekä tarjotaan tietoa valtionhallinnolle. Suomessa vajaat 45 prosenttia tuista olisi EU-komission vuoden 2023 tilastojen perusteella uuden leikkurin piirissä, mutta leikkaukset koskisivat vain reilua kymmentä prosenttia Suomen tiloista. Ukrainan massiivisen maatalouden selkärankana ovat jättimäiset tilat. Metsä Group tutkii hiilidioksidin talteenottoa SAMI SUOJANEN Pohjois-Lapin kunnat Inari, Sodankylä ja Utsjoki käynnistävät kokeilun, jonka tarkoitus on houkutella vastavalmistuneita asettumaan ja juurtumaan alueelle. Kauppasopimus astuu voimaan ilman kansallisten parlamenttien siunausta, eli Ranska pystyy jarruttamaan vain poliittisen sovun voimaantuloa. Biopohjainen hiilidioksidi on sellutehtaiden toistaiseksi lähes kokonaan hyödyntämätön sivuvirta. Viestinnässä Kangas panostaisi sosiaaliseen mediaan ja nuorten tavoitteluun. Liiton mukaan Suomen tavoitteena on kaksinkertaistaa nimisuojattujen tuotteiden määrä vuoteen 2030 mennessä. Ruokavirasto on jo hyväksynyt nimisuojahakemuksen, joka koskee sekä talkkunaettä talakkuna-nimitysten rekisteröintiä. Junnila muistutti, että asioista pitää olla rohkeat linjaukset ja ajoissa liikkeellä. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus RAUMA ”Toistaiseksi näyttää siltä, että teknologia toimii hyvin myös sellutehtaan savukaasuilla”, sanoo Kaija Pehu-Lehtonen. Selvitys peilaa Rauman kokeilun tuloksia ja olosuhteita. Ne maat, joita suoriin tulotukiin kohdistettu leikkuri rokottaa vähemmän, pyrkivät todennäköisesti siirtämään painopistettä suoriin tulotukiin. Suoja voidaan myöntää tuotteen alkuperän, maantieteellisen sijainnin tai perinteisen koostumuksen tai tuotantotavan perusteella. Olemalla aloitteellisia voimme tehdä hyvää Pohjois-Lapin elinvoimalle, työllisyydelle ja alueen pitovoimalle. Maito-, siipikarjaja sikajärjestöt saavat helpommin äänensä kuuluviin kuin MTK, joka tekee raskaampaa lainsäädäntötyötä eikä voi olla aina yhtä ainoaa mieltä asioista. Mukana videolla on myös savolainen talkkuna. Sopimusta valmistelleet komission kauppapolitiikasta vastaavat virkamiehet vakuuttivat Brysselissä keskiviikkona, että merkittävät markkinahäiriöt ovat epätodennäköisiä. Nyt tuntuvat suorien tukien leikkausesitykset ovat osa koko maatalouspolitiikan laajempaa rakenteellista muutosta. Eniten suojattuja tuotteita on Ranskassa ja Italiassa, sitten Espanjassa, Portugalissa ja Kreikassa. Kaupallisten toimijoiden lisäksi markkinoiden kehitystä ohjaavat EU:n ja kansallisen tason sääntely sekä vihreän siirtymän investointituet. ”Tätä kautta maatalouspolitiikan uudistuksella voi olla myös turvallisuuspoliittisia seurauksia”, yksi MT:n lähteistä huomauttaa. EU-komissio toivoo, että sopimus sinetöitäisiin vielä tämän vuoden puolella. OIKAISU MÜNCHEN Vuonna 2028 alkavan seitsenvuotiskauden rahoituskehyksessä yritetään taas kerran leikata suurten maatilojen saamia tukia. Pehu-Lehtonen kommentoi Raumalla kesäkuun lopussa alkanutta hiilidioksidin talteenoton pilottilaitosta, jossa Metsä Group testaa talteenottoa sellutehtaan savukaasuista yhdessä pilottilaitoksen toimittajan Andritzin kanssa. Tämä leikkuri kohtelee eri jäsenmaita hyvin eri tavalla ja repii siksi vääjäämättä EU:n rivejä. Molemmissa maissa noin 40 prosenttia tiloista on sellaisia jotka saavat vuodessa alle 100 000 ja yli 20 000 euroa suoraa hehtaariperusteista tulotukea. EU-komissio perustelee uudistusta säästöpaineilla. Viinasen mukaan henkilön työpaikka voi olla toisessa kunnassa. Suurimpia menettäjiä ovat Tšekki ja Slovakia. Komissio sitoutuu myös valvomaan, että Mercosur-tuotteet todella ovat EU-standardien mukaisia. Pilottilaitoksella voidaan ottaa talteen noin tonni hiilidioksidia päivässä. Lähes 65 prosenttia maksetusta tuesta ylitti Tšekissä ja Slovakiassa 100 000 euron rajan. EIJA MANSIKKAMÄKI MÜNCHEN Viime joulukuussa allekirjoitettu kauppasopimus neljän Mercosur-maan kanssa lähtee viimeinkin jäsenmaiden ja EU-parlamentin hyväksyttäväksi. Erityisesti Ranska vastustaa sopimusta edelleen jyrkästi. Videolla esitellään nimisuojatut Suonenjoen mansikka, yläsavolainen muurinpohjalettu, savolainen mustikkakukko, kalakukko ja mesimarjalikööri, Pohjois-Savon liitto kertoo tiedotteessa. Edelleen on epäselvää, miten EU:n toiseksi suurin kansantalous niihin reagoi
502648099 Ilman Plussa-korttia 16,95 9 95 -32 % KÄ TTÄ PÄÄLLE, 9 95 30 pv alin hinta 16,95. 25 kg. Norm. 502299768 Aurausviitta 150x2cm Kotimainen PP-muovista valmistettu aurausviitta. 399.30 pv alin hinta 454,44. Värisävy on puhdas valkoinen 4000K. UV-suojattu. 502578515 Ilman Plussa-korttia 7,95 5.-37% Plussa-etu -22% Plussa-etu Sähkökiuas Harvia KR60 6 kW 5–8 m³ saunaan. RAJOITETTU ERÄ ERÄ! Lehtiharava puuvarrella 184cm Kaareutuva lapaosa. Koot 37-48. 1,97 1 19 / 4 kpl Liukuovikomero Finnmirror Libra 120 Kotimainen ja tukeva. 501072781 MERKITSE TIET ENNEN KUIN MAA JÄÄTYY 4 KPL Liukuovikomero Finnmirror Libra 180 1800x2198x600mm 501457723 499,00 (606,24) 30 pv alin hinta 606,24. 16,95 Aurinkokennovalaisin TRIO Olinda led 2,5W 250lm tunnistimella Hyödyntää aurinkoenergiaa. Sekä hämäräettä liiketunnistin. 454,44 -12 % / 4 kpl Norm. Runko kalustelevyä. Tukeva alumiininen vaihteistokotelon kansi luovuttaa lämpöä tehokkaasti. Kivimäärä maks. Norm. 3.9.-16.9. 502094725 30 pv alin hinta 1,97 / Norm. 150cm / 24mm varsi valmistettu laminoidusta puusta. 606,24 / 4 kpl -41% Plussa-etu Saappaat Cerva Ginocchio pitkävartinen Korkeavartinen 38 cm saapas tekstiilivuorella, jossa pitäväja öljyä hylkivä ulkopohja. Sekä vaatetanko että hyllyjä. Norm. Akku ja laturi myydään erikseen. 149,00 Akkuporakone Makita DDF487Z 18V LXT runko Huoltovapaa hiiliharjaton moottori. Korkeus 1500 mm ja halkaisija 20 mm. KÄSITTÄMÄTTÖMIÄ HINTOJA JOKA K-RAUDASSA! Tarjoukset voimassa 3.–16.9.2025 kaikissa K-Raudoissa sekä verkossa: K-Rauta.fi Saatavuus vaihtelee myymälöittäin, osa tuotteista toimitusmyyntinä. R2-luokan 3M-heijastin. 500220311 Ilman Plussa-korttia 245,00 189.99 90 30 pv alin hinta 149,00 / Norm. Musta. 3,50/ kpl 10.Kanerva Calluna Beauty Lady mix 12cm ruukku Kestää kauniina pitkälle syksyyn. 1216x2198x600 mm. Ei ennakkovarauksia, ei jälleenmyyjille. Useita värejä. 500965101. 502777140 AURINKOKENNO JA LIIKETUNNISTIN
Esimerkiksi Yle uutisoi, että Hämeen poliisi takavarikoi yli 18 000 käyttöannosta peukkuhuumetta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Lapin Kansa. Teboilin tulos oli vuodelta 2024 tappiolla 58,7 miljoonaa euroa 1,6 miljardin euron liikevaihdolla. Sopimus on tehty kolmeksi vuodeksi. Ats muistuttaa, että nämä riskit on syytä ottaa vakavasti. Onneksi tässä ei mennyt enää keväällä kuin pari, kolme kuukautta, että saatiin ratkaisu korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Ilmiö ei ole uusi, sillä sovelluksen kautta tilatut soitot ovat häirinneet suomalaisia jo lähes kymmenen vuoden ajan. Tilattavat pilapuhelut piinaavat suomalaisia ANNI-SOFIA HOPPI Virolaisen sianlihan saatavuus on jo kärsinyt maata piinaavasta afrikkalaisesta sikarutosta (ASF), mutta selkeimmin heikentynyt saatavuus näkyy kuluttajille puolen vuoden kuluttua, maan maatalousja kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Kerli Ats kertoo Viron yleisradioyhtiön haastattelussa. JUKKA KOIVULA 10 perjantaina 5. Poliisihallituksesta kerrotaan, että peukkua on jo havaittu myös muualla maassa, mutta huomattavasti vähäisemmissä määrin. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Joku mieshenkilö soitti ja väitti koiran haukkuvan pitkin yötä. Yhtiö sopeuttaa toimintaansa, kunnes sota Ukrainassa loppuu ja olosuhteet paranevat. Alueellisesti takavarikoita on tehty eniten Helsingin, Itä-Uudenmaan, Hämeen ja Sisä-Suomen poliisilaitosten alueilla. Tuomas Pöyhösen mukaan poliisi on pitkään ollut huolissaan lisääntyvästä huumeiden käytöstä, huume-, väkivalta-, omaisuusja muusta liitännäisrikollisuudesta sekä niiden mukanaan tuomasta inhimillisestä kärsimyksestä. Huumausaineita salakuljetetaan tavaraliikenteen, matkustajaliikenteen ja postija lentoliikenteen seassa. Lain mukaan valittajalla ei ollut valitusoikeutta, kuten oli odotettavissa. Poliisihallituksen poliisitarkastaja Tuomas Pöyhösen mukaan peukkua on takavarikoitu tämän vuoden aikana yli kahdeksan kiloa, kun määrä esimerkiksi koko vuoden 2020 aikana oli alle 500 grammaa. Kunta maksaa pankkiautomaatin vuokran ANNI-SOFIA HOPPI Alfa-PVP-huumausaineen eli ”peukun” takavarikot ovat lisääntyneet merkittävästi Suomessa. Esimerkiksi Oulun poliisilaitos tiedotti heinäkuussa, että toistaiseksi alfa-PVP-huumausaineeseen liittyvät tapauk set ovat olleet yksittäisiä Oulun poliisilaitoksen alueella eli Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Savotta Groupin hallituksen puheenjohtaja Uljas Valkeisen mukaan yhden henkilön junailema valituskierre asiassa tuotti yritykselle satojentuhansien eurojen tappiot. IS: Teboil sulki asemia monilla paikkakunnilla KIMMO LUNDÉN MT tarjoaa tänään perjantaina suorat lähetykset sekä klo 18 alkavasta varsahuutokaupasta että Etkot-paneelista kello 15. Suora lähetys Ypäjän varsahuutokaupasta alkaa klo 17.30. Tätä pohdittiin erään paikkakunnan Facebook-ryhmässä. Uusi automaatti toimii erillisessä kontissa K-Market Pelkosenniemen pihassa. Hän kerää nyt naapureilta nimiä adressiin. Valituslupaa ei enää myönnetty. JUKKA KOIVULA Pohjoisessa Keski-Suomessa Karstulassa toimivan erävarusteita valmistavan Finn-Savotan suunnitelmat ostaa paikallinen jäähalli jumiutuivat, kun asiasta valitettiin ensin hallintooikeuteen ja sitten korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Teboilin markkinointija viestintäjohtaja Toni Flyckt kertoo, että sulkemisista huolimatta auton tankkaaminen onnistuu myös jatkossa yllä mainituilla asemilla. Flycktin mukaan Teboilin tavoitteena ei ole asemien sulkeminen tai verkostomme supistaminen. Ennen huutokauppaa lähetyksessä on kasvattajien haastatteluja. Tämä luo haasteita paljastavalle työlle, tavaraja matkustajavirrasta on löydettävä oikeat kohteet”, poliisitarkastaja Tuomas Pöyhönen toteaa. ”Suurin harmitus oli vuosi sitten näihin aikoihin. Viitasaaren aseman ovet suljettiin viime viikon torstaina ja Ranuan Teboil elokuun lopussa. Kunta kertoo tiedotteessa maksavansa automaatista vuokraa 800 euroa kuukaudessa. Sovelluksen on kehittänyt espanjalainen Cashitapp-niminen yritys. Puheluista ja etenkin numerosta +358521425364 tulleista soitoista uutisoitiin laajalti vuonna 2017. EU:n alueelle salakuljetusreitit ovat lähtöisin Aasiasta, kuten Kiinasta. Lähetykset ovat vapaasti katsottavissa MT:n verkkosivuilla. ”Viro kärsii pahimmasta ASF-epidemiasta koskaan. Yhtiö kertoi Kauppalehdelle, että toiminnan sopeutus on aloitettu. Suomen poliisin tietojen mukaan alfa-PVP:tä esiintyy kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. Valitusten taustalla on karstulalainen paikallispoliitikko, perussuomalainen kunnanvaltuutettu Teemu Marttinen. Tartunnat ovat levinneet Virossa, ja voivat levitä vastakin. Merkittäviä takavarikkoja ole tehty. Pankkiautomaatin toimitti Nokas oy. Kunnan alueella käteistä saa myös Pyhällä sijaitsevasta pankkiautomaatista. Teboilin omistaa Lukoil International Gmbh -yhtiö ja koko konsernin emo on venäläinen Lukoil. Ypäjän varsahuutokauppa suorana lähetyksenä MARKKU LINDSTRÖM Pelkosenniemen kirkonkylän asukkaat ovat saaneet takaisin pitkään kaipaamansa palvelun, pankkiautomaatin. ”Huumausaineen salakuljetus haastaa esitutkintaviranomaisia vuodesta toiseen. Youtubesta löytyvien esimerkkien perusteella yllä kuvailtu öisin haukkuva koira on yksi tarjolla olevista pilapuhelun aiheista. Poliisiin esitutkinnat ovat johtaneet Baltian maihin ja Puolaan lähtömaina. Marttinen valitti jäähallin käyttötarkoituksen muuttamisesta ensin hallinto-oikeuteen. Tarjous tehtiin ehdollisena, sillä jäähalliin tarvitaan kaavamuutos sen muuttamisesta teolliseksi tuotantolaitokseksi. ”Poliisi on erityisen huolissaan alfa-PVP:n käytön lisääntymisestä.” Poliisihallituksesta kerrotaan MT:lle, että alfa-PVP:tä kuljetetaan Suomeen satamien kautta sekä pohjoisen maareittejä. Kyseinen soitto oli todennäköisesti peräisin Jokesphones-nimisestä pilapuhelusovelluksesta, jonka kautta voi tilata haluamaansa numeroon erilaisia etukäteen nauhoitettuja pila puheluja. KUVA: PETTERI KIVIMÄKI ”Tämän tyyppiselle joutavien valitusten prosesseille pitäisi tehdä jokin ohitustie.” ULJAS VALKEINEN Jäähalliyhtiö asetettiin konkurssiin 2023. Teboilin asemaverkosto on kauppiasvetoista. Pilapuhelusovellus nauhoittaa keskustelun ja lähettää sen sitten pilapuhelun tilaajalle. Ja oikeuden päätös mahdollistaa tuotannon siirtämistä myös jäähallin tiloihin sitten, kun tarve vaatii.” Valkeisen mukaan muutama satatuhatta euroa yrityksen rahaa paloi valitusprosessin pitkittymisen takia. Tämän tyyppiselle joutavien valitusten prosesseille pitäisi tehdä jokin ohitustie.” Paikallinen jäähalliyhtiö asetettiin konkurssiin 2023. ”Alfa-PVP:tä tarjotaan myyntiin pikaviestisovelluksissa vuorokauden ympäri viikon kaikkina päivinä.” Kova peukkuhuume leviää muuallakin kuin Etelä-Suomessa Suomen poliisin tietojen mukaan alfa-PVP:tä esiintyy kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. Kyseessä olivat Torniossa Teboilin tiloissa toimivan Rolls-kahvilan ja Oulun Kaukovainion pisteen toiminta. Savotta Groupin hallituksen puheenjohtaja Uljas Valkeinen kertoo, että suunnitelma etenee jälleen, sillä hallinto-oikeus ei ottanut käsittelyyn poikkeuslupaa koskenutta valitusta, eikä asiassa annettu enää uutta valituslupaa. ”Alfa-PVP:tä on runsaasti saatavilla pikaviestisovellusten suomalaisissa myyntiryhmissä ja pimeän verkon kauppapaikoilla eli huumausainekauppaa käydään verkossa.” Verkkovälitteinen huumausainekauppa on merkittävästi parantanut alfa-PVP:n saatavuutta, ja sen keskiarvohinta on laskenut huumausaineen yleistymisen myötä. Finn-Savotta saa ostaa Karstulan jäähallin Finn-Savotta saa luvan laajentaa tuotantoaan Karstulan jäähallin tiloihin. Väre puolestaan opetti derbyvoittajan ajolle. ”Sama lopputulos saatiin kuin hallinto-oikeudessa. Ypäjän varsahuutokauppaan ilmoitettiin 80 vuosikasta varsaa, joista 15 on suomenhevosia. Kymmenillä tiloilla on tartunnan saaneita, ja 55 000 sikaa on määrätty tapettavaksi”, Ats kertoo. Ats muun muassa vahvistaa haastattelussa Viron tuottajajärjestön varoituksen siitä, että virolaiset voivat joutua luopumaan jopa kotimaisesta joulukinkusta. ”Reagoiminen on paljon kalliimpaa kuin ennaltaehkäisy”, Ats sanoo. Tämän jälkeen Marttinen haki edelleen valituslupaa asiassa korkeimmasta hallintooikeudesta. Paneelin aiheena on varsojen opettaminen ja nuoren hevosen kanssa toimiminen. ”On kuitenkin todennäköistä, että huumausainetta virtaa myös pohjoisemmaksi. ”Alfa-PVP:n käyttö näkyy erityisesti pääkaupunkiseudun katukuvassa, ja sen on todettu tekevän käyttäjistä arvaamattomia ja väkivaltaisia”, Pöyhönen sanoo. Tästä on ollut jo jonkin aikaa näkyvissä ensimmäisiä merkkejä Oulun alueella”, Oulun Poliisilaitoksesta todetaan. ”Poliisi on viime vuosien aikana paljastanut Suomessa toimivia kansainvälisiä rikollisverkostoja, jotka ovat valmistaneet alfa-PVP:tä ja muita alfa-huumeita ulkomailla olevissa laboratorioissaan, ja salakuljettaneet ne edelleen levitettäväksi tällä Suomessa”, Pöyhönen kertoo. Hänen mukaansa uhka Viron ruokaturvalle tulee ottaa tosissaan. Asiat voivat yhä mennä myös huonommiksi hän muistuttaa. Nyt huolta aiheuttaa afrikkalainen sikarutto, mutta aiemmin tänä vuonna huolta aiheuttivat myös suuja sorkkataudin sekä lintuinfluenssan leviäminen. Useissa EU:n jäsenmaissa on paljastettu alfa-PVP:n laitonta valmistusta ja salakuljetusta, kuten on tapahtunut myös Suomessa. Kauppalehti uutisoi (7.8.) Teboilin viime vuoden tilinpäätöksestä otsikolla Teboilille rökäletappio. Myös huutokaupan meklarina toimivan Lauri Hyvösen moderoimassa paneelikeskustelussa vieraina ovat Emma Väre ja Tapio Mäki-Tulokas. ”Pääsemme lisäämään tuotantokapasiteettia Karstulassa huomattavasti. Finn-Savotta haluaa muuttaa tilan teollisiksi tuotantotiloiksi. Kukahan voisi olla kyseessä. Pankkiautomaatti oli poissa kirkonkylästä noin vuoden. syyskuuta 2025 ”AlfaPVP:tä on runsaasti saatavilla pika viestisovellusten suomalaisissa myyntiryhmissä.” TUOMAS PÖYHÖNEN. Puhelussa voidaan myös esimerkiksi väittää, että puhelimeen vastannut on tilannut taksin, hänellä on jäänyt sähkölasku maksamatta tai hän käyttää luvatta toisen nettiyhteyttä. Poikkeuslupa sai tätä kautta lainvoiman”, Valkeinen toteaa. Virolaisille ei ehkä riitä kotimaista joulukinkkua HERMANNI HÄRKÖNEN Ilta-Sanomat uutisoi, kuinka Teboil sulki neljä asemaa yhden viikon sisällä. ”Vuonna 2023 alfa-PVP:tä takavarikoitiin vajaat viisi kiloa ja vuonna 2024 vajaat kuusi kiloa”, Pöyhönen toteaa. ”Poliisin havaintojen mukaan alfa-PVP:n levitysverkosto on järjestetty hyvin ammattimaisesti siten, että jokaisella mukana olevalla toimijalla ennalta määrätty tehtävä.” Miksei peukkua saada paremmin pysäytettyä rajalla. Tuolloin myös poliisille tehtiin pilasoitoista useita ilmoituksia ja kaksi rikos ilmoitusta. Mäki-Tulokas on tuoreen derbyvoittaja Romanov Comeryn valmentaja. Puhelu loppuu yleensä siihen, että miesääni nauraa hekottaa ilkeän kuuloisesti. KUVA: JUHO LESKINEN ”On kuitenkin todennäköistä, että huumaus ainetta virtaa myös pohjoisemmaksi.” OULUN POLIISILAITOS Alfa-PVP:tä kuljetetaan Suomeen satamien kautta sekä pohjoisen maareittejä. Teboililla on asemaverkostossaan satoja huoltoja automaattiasemia ympäri Suomea. Yleisradio uutisoi asiasta ensimmäisenä maanantaina. Kun Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi Marttisen valituksen, hän valitti edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Finn-Savotta kiinnostui tilan muuttamisesta teollisiksi tuotantotiloiksi
Vika harvoin on aliurakoitsijoissa, jotka tekevät työnsä, mikäli saavat siihen mahdollisuuden. SDP vaatii myös maataloustukia pois tuottamattomilta tiloilta. Viesti on maksuton. Käytännössä kukaan ei valvo pääurakoitsijaa ja sanktiot ovat niin pieniä, ettei niillä ole mitään merkitystä. Tämän johdosta maatilojen määrä on pudonnut rajusti ja tulee putoamaan edelleen. Todellinen tuottavuusloikka vaatii työskentelytapojen suunnittelua täysin uudella tavalla. Kyllä Brysselissä ”osataan”. Jokainen nuori, joka saa mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä, on potentiaalinen tulevaisuuden työllistäjä. MAIJA SAVOLAINEN LEHTIKATSAUS Lapin Kansan mielestä poliittiset päättäjät ovat epäonnistuneet tärkeimmässä tehtävässään. On erikoista, miten kyvyttömyys ja haluttomuus on pesiytynyt niihin toimijoihin, joiden tulisi huolehtia valtion alemmasta tieverkosta. Vaikka näillä kaikilla on ollut vaikutusta, ne ovat vain osa totuutta. Silti keskustelu yrittäjyydestä maalaa usein kuvaa riskeistä, byrokratiasta ja epäonnistumisen uhasta. Poliittiset päättäjämme ovat epäonnistuneet tärkeimmässä tehtävässään: valtiontalouden hoidossa. Monilta yrityksiltä puuttuvat vastaavat tavoitteet tekoälyn käytön laajentamiselle, mikä pakottaisi viemään tekoälyn käytön edistyneemmälle tasolle ja tavoittelemaan suurempaa tuottavuusloikkaa, joka ei synny yksittäisen työntekijän minuuttitason tuottavuuden parantumisesta. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. (MT 29.8.). Omat aivot Viljan hinta Viljanostajat tekevät viljelysopimuksia , joissa hintaa ei sovita. Hallitus aikoo edesauttaa muun muassa tekoälyn käyttöönoton nopeuttamista julkisessa hallinnossa sekä sote-alan työn tehostamista ei-potilastyössä. Suomen talous on ollut lähes 20 vuotta ilman kestävää kasvua, ja samaan aikaan työikäinen väestö vähenee. Kansainvälinen GEM-vertailu osoittaa, että Suomessa epäonnistumisen pelko on keskimääräistä suurempaa ja kulttuuriset normit jarruttavat yrittäjyyttä. Edunvalvonta ajaa etujen leikkauksia. Tuore budjettiesityskään tuskin kasvattaa suuresti hallituksen kannatusta, vaikka hallitus pyyhki riihessään valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) esittämältä lisäleikkauslistalta useita kuntien valtionosuuksien ja sote-järjestöjen avustuksien kaltaisia kohteita. Osa uusista ”säästötoimista” on silkkaa budjettiteknistä kikkailua, ja valtion velkaantuminen jatkuu liki entiseen malliin.” Y rittäjyyttä kutsutaan Suomen talouden selkärangaksi. LUKIJAN KUVA Nurmeksen Saramolla syyskuu päästiin aloittamaan juhlavasti revontulien loisteessa. Vaikka linjauksissa paljon puhutaankin vielä passiivimuodossa, monet organisaatiot yli toimialarajojen voisivat ottaa niistä silti mallia. Suomalainen syö parinkymmenen euron arvoisen viljamäärän vuodessa! Tämän kustannus kohoaisikin likimain neljäänkymmeneen euroon, ilman syönnin tukemista. Vuodesta toiseen suurimpia tuensaajia ovat Pro Agriat ympäri Suomen. Se tuskin tarkoittaa kovin hyvää maataloustuottajille ja huoltovarmuudelle.” Kädet on nostettu pystyyn jo valmiiksi EU-komission edessä. Ei Suomikaan. Siinä on hiukan esimerkkiä kun oma tuotanto ei riitä. Nyt onkin aika viedä tekoälyn käyttö seuraavalle tasolle, jossa tekoäly ei ainoastaan vastaile kysymyksiin tai tarjoa marginaalista hyötyä, vaan tekee toimenpiteitä ja vähentää manuaalisen työn määrää. Tiestön ongelmat on tunnistettu jo kauan ja pätee sekä talviettä kesäkunnossapitoon. Tämän seurauksena oikeaan työhön, jonka aliurakoitsijat tekisivät, ei rahaa enää jää ja tiet jäävät hoitamatta sen seurauksena. Toisaalta Nuorisobarometri ja Nuorten tulevaisuusraportti kertovat, että yrittäjyys kiinnostaa nuoria laajasti. EU hoitaa suomalaisille ruoan pöytään, tietenkin ilmastoystävällisesti ja eettisesti. Ei nimimerkkiä Marttilan kannattaisi erota välittömästi, jotta viljanviljelijät eivät eroa MTK:sta. Kulttuurissamme epäonnistumisia seurataan suurennuslasilla ja konkursseja arvioidaan kuin urheilusuorituksia. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että asiakas hoitaa palvelun tilauksen verkkosivuilla chatbotin kanssa tai puhelimitse ilman, että ihmistä tarvitaan taustalla ollenkaan; tekoäly hoitaa keskustelun asiakkaan kanssa, tekee tarvittavat kirjaukset ja muutokset yrityksen järjestelmiin keskustelun pohjalta ja kertoo asiakkaalle lopuksi, että asia on hoidettu. Miksi järjestöille edelleen maksetaan maataloustukia. syyskuuta 2025 MIELIPIDE OHJEET Lähetä mielipide Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Valitettavasti tästä ei ole vielä merkkejä näkyvissä, pikemminkin päinvastoin.” Etelä-Suomen Sanomien mielestä budjettiriihi todisti hallituksen toimintakykyiseksi, vaikka tulos ei ollut täydellinen. Heikki Peltola maanviljelijä Lapua Ulkoistaisiko SDP ruokaturvan ja tuotannon EU:lle. ”Hallitukset toisensa jälkeen ovat tehneet alijäämäisiä budjetteja, joita on tilkitty uudella velalla. Voisi kysyä kannattaako jäsenmaksua maksaa. Tai sitä, että ongelmatilanteessa – oli kyse sitten it-ongelmasta tai vaikka laatuongelmasta – asiakas tai työntekijä ottaa yhteyttä tukipalveluun, jossa tekoäly osaa paitsi neuvoa ongelman ratkaisussa, myös luoda ilman ihmistyötä yhteenvedon ongelmatilanteen ratkaisusta, jotta vastaava tilanne osataan jatkossa ratkaista entistä nopeammin. Tähän viljelijän kommenttiin tiivistyy hyvin valtion alemman tieverkon kunto ja kunnossapidon taso. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@maaseuduntulevaisuus.fi. Kun kysyy montako prosenttia tiloista on sitä käyttänyt. On toki hienoa, että tekoälyllä voi tehdä kokousmuistiinpanoja tai hahmotella sähköpostivastauksia, mutta todellista tuottavuusloikkaa näin ei vielä saavuteta. Liitä mukaan yhteystietosi. Jauhelihahyllyt ovat ajoittain olleet tyhjinä, koska naudanlihaa ei ole onnistuttu tuomaan ulkomailta. Nuori viljelijä Politiikkaa Kun luette näiden Limnellien (kok.) pelonlietsontaa (MT 1.9.), muistakaa, että Kekkosen puolueettomuus, liittoutumattomuus ja Etyk oli ja on heille kirosana. Edessä on loistava tulevaisuus. Täydellisenä ei lopputulosta voi pitää tarpeellisten korjausliikkeiden jälkeenkään. Lopulta keskustelu tekoälyn hyödyntämisestä on kuitenkin osittain epäolennaista, sillä tekoäly on työkalu muiden joukossa – toki hyvin lupaava sellainen. Vastausta ei saa mistään eli tieto pimitetään, vaikka kaikkea humpuukia tutkitaan ja tilastoidaan. Palaute tänä kesänä tien käyttäjiltä on ollut poikkeuksellisen runsasta. ”Rantanen arvelee, että harva jäsenmaa pystyy kompensoimaan tulevia budjettileikkauksia. Mitä enemmän Suomeen kasvaa yrittäviä nuoria, sitä varmemmin myös taloutemme löytää jälleen kasvun. 1.10. Sen sijaan huomio tulisi keskittää automaation kasvattamiseen ja sitä kautta työn tuottavuuden merkittävään parantamiseen lyhyellä tähtäimellä. (MT 1.9.2.) Ei nimimerkkiä. Pelloilla ei näkynyt yhden yhtä puimuria. Kun ihminen on hyväksynyt ehdotuksen, tekoäly hoitaa tarvittavat muutokset tietojärjestelmiin. Tai sitä, että tekoäly osaa optimoida tuotetoimituksia, tunnistaa ongelmakohtia toimitusketjussa ja ehdottaa muutoksia toimitusreitteihin. Maatilojen, erityisesti kotieläintilojen, määrä laskee edelleen huimaa vauhtia. Suomella ei ole varaa menettää yhtäkään uutta yrittäjää. Jos yleisten alustojen kyvyt eivät riitä, niitä kannattaa täydentää erikseen ohjelmoiduilla tekoälyratkaisuilla – esimerkiksi tuotantolaitoksen automaatioon, yksittäisen tuotantolaitteen toiminnan optimointiin tai muihin erittäin yksityiskohtaisiin prosesseihin. Siitä huolimatta mitään korjaavia toimenpiteitä ei ole tehty edellisten tai tämän hallituskauden aikana. Nyt jos vielä eväätte tuet pienviljelijöiltä niin tapatte vähitellen Suomen maanviljelyksen. Asetelma on eräällä tavalla huvittava, sillä samaan aikaan tekoälyn varaan vannotaan suuresti juuri esimerkiksi tuottavuuden parantamiseksi. Ongelma on tiestön kunnossapidosta vastaavien pääurakoitsijoiden toimintakulttuurissa, joka murentaa tieverkkoa. On ilmiselvää, että soveltamiskohteita riittää. Tomi Alakoski toimitusjohtaja Suomen 4H-liitto ry Yhtään uutta yrittäjää ei ole varaa lannistaa K yllähän nämä koneet pellolla kestävät, mutta tien päällä ei. Maaseudun Tulevaisuus 11 perjantaina 5. Pauliina Terveisiä Brysseliin Kun 40 vuotta sitten menin toukokuussa Lepistön peltoaukealle, joka on 300 hehtaaria, niin näkyvissä oli 10 toukomiestä minun lisäksi. Ei nimimerkkiä MTK tappolinjalla. Sitä saa mitä tilaa! Esimerkiksi naudanlihan osalta emme ole 25 vuoteen olleet omavaraisia ja vajetta on korvattu tuonnilla. alkaen soitot lankapuhelinnumerosuuntiin eivät enää sisälly puhepakettiin, vaan niistä veloitetaan erikseen. Esimerkiksi 4H-yrittäjyys tarjoaa nuorille turvallisen väylän testata omia ideoitaan. Menin samalle pellolle 29.8.25 parhaaseen puintiaikaan. Viljelijätkin voivat ryhmittyä EU:n tarjoamien lihapatojen ääreen. Tuleva pääministeripuolue onkin keksinyt oivan keinon huoltovarmuutta ja ruokaturvaa takaamaan. Valvontajärjestelmä on niin massiivinen kaikkine virastoineen. Tehtävät, joihin tekoäly ei kykene, jäävät ihmisten hoidettaviksi. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Alkukesästä saatiin rankkoja sateita, mikä näkyi tiestön kunnossa. Suomessa maataloutta on ajettu alas koko EU-ajan. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. Vaatimukset suomalaiselle viljelijälle ovat EU:n tiukimmat ja tuottajahinnat vastaavasti EU:n alhaisimmat. Ahma SDP:n Rantanen kertoo, että Suomi ei pysty kompensoimaan, jos Eu poistaa maataloustuet (MT 1.9.). Väitän, että valtaosalle organisaatioista helpoin, nopein ja kokonaistaloudellisesti edullisin reitti eteenpäin on hyödyntää niin sanottuja liiketoiminta-alustoja viemään tekoälyä eteenpäin. YLIÖ Työn tuottavuutta ei paranneta tekoälyn avulla vain pienillä viilauksilla H allituksen puoliväliriihin päätökset nostattivat keskustelua muun muassa verotuksesta, talouskasvusta ja tuottavuuskehityksestä, mutta vähälle huomiolle ovat jääneet tekoälylinjaukset. Luke on laskenut, että 87 miljoonaa euroa menee tiloille, jotka eivät ole myyneet mitään viiteen vuoteen. Ei nimimerkkiä Marttila. Viime vuosina vuotuinen velkatahti on vakiintunut kymmenen miljardin euron tienoille, mikä on hurja summa, kun budjetin koko on 90 miljardin luokkaa. He eivät ole kyenneet sopeuttamaan sitä vallitseviin olosuhteisiin.” ”Päättäjien kriisitietoisuuden pitäisi olla jo sillä tasolla, että kansallinen etu menee puoluepolitiikan edelle. Kestäisikö meidän kuluttajien talous tämmöistä. Suomessa on osattu ylläpitää toimivaa tieverkkoa ja osataan edelleen yksityisteiden osalta. Näin epäilyksen siemen kylvetään jo ennen kuin nuoren idea saa mahdollisuuden kehittyä. Kaikki myös ymmärtävät, että hallituksen hajoaminen ja uudet vaalit olisivat juuri nyt huono vaihtoehto itse kullekin hallituksen suosion laahatessa pohjalukemissa. LUT-yliopiston tutkimusten mukaan pienimuotoinen yrittäminen vahvistaa nuorten yrittäjämäisiä taitoja ja itseluottamusta. Maanantain lehden linjaukset ajavat viljanviljely loppuun Suomesta. Jos tienkäyttäjä perää vastuuta tien huonosta kunnosta, vastuu siirretään aina jollekin muulle. Pääurakoitsijat kilpailevat urakoista painamalla hintoja alas, mutta ottavat aina ensin päältä omansa pois. Jos niille halutaan tukea maksaa, se pitää tehdä jonkun muun momentin kautta. Kylmää kyytiä on tulossa maataloudelle seuraavalla hallituskaudella. Meillä ei ole varaa lannistaa yhtäkään uutta yrittäjää. Epäonnistuminen ei ole este, vaan oppi, joka vie eteenpäin. Politiikassa sanat ja teot kulkevat eri tahtia: juhlapuheissa yrittäjyyttä arvostetaan, mutta käytännössä huomio kiinnittyy esteisiin ja sääntöihin. Sairaat joutuvat maksamaan nyt ison laskun, sillä suurin osa hyvinvointialueiden puhelinnumeroista on lankapuhelinnumerosuuntaisia. On tullut kaikenlaista ilmastoja ympäristövaatimusta kuin liukuhihnalta. Nuorten kohdalla tämä ristiriita on kohtalokas: kiinnostusta ja ideoita löytyy, mutta rohkeus hiipuu helposti, jos ilmapiiri ei tue kokeilemista. Suurimmalla osalla organisaatioista on jo nyt käytössään tarvittavia alustoja – esimerkiksi Salesforce, Servicenow, SAP, Workday tai Microsoft Dynamics 365. Pellot on ainakin pakko viljellä. Onpa valtiomiesmäinen lausunto ja huojentava tieto. Se tarkoittaa – hieman kärjistettynä – että tekoäly ei ainoastaan mahdollista asioista taustalla, vaan on lähtökohta työskentelylle. Nelikkoa pitää silti koossa yhteinen käsitys siitä, että nykyiseen hallitusohjelmaan kirjattuja ja osin vielä toteuttamattomia uudistuksia olisi vaikea ellei mahdotonta toteuttaa millään muulla hallituspohjalla. Suomi on elänyt velaksi yhtäjaksoisesti peräti kuusitoista vuotta. Yrityskentässä tekoälyn käytön laajentuminen näyttää jääneen paikalleen alkuinnostuksen jälkeen. Lähetä korkeintaan 200 merkin tekstitai Whatsapp-viesti numeroon 050 4734675. Tai sitä, että työntekijä voi tilata uuden työvälineen – oli kyse sitten tietokoneesta, työvaatteesta tai muusta työkalusta – joko chatin kautta, puhelimitse tai vaikka Whatsappilla ja tekoäly osaa kysyä tarvittavat lisätiedot tilauksesta mutta myös hoitaa tilauksen eteenpäin eli tehdä tarvittavat merkinnät järjestelmiin ja viestiä työntekijälle tilauksen etenemisestä. Peruste jättää tiet hoitamatta sääilmiöt eivät kuitenkaan ole. Lähetä kirjoitus lukijalta@maaseuduntulevaisuus.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Syksyisin hinnat alennetaan pohjamutiin. Nyt myös entistä enemmän vapaa-ajanasukkaat kyllästyivät tilanteeseen, jossa valtion teitä pitkin ei tahtonut päästä ansaitun kesäloman viettoon. Poikkeuksen teki vuosi 2018, jolloin Juha Sipilän (kesk.) hallitus sai aikaan pienen ylijäämän.” ”Velkaantumista on selitetty rakenteellisilla ongelmilla ja erilaisilla kriiseillä: ikääntyvä väestö, sote-menot, syntyvyyden lasku, pandemia, Venäjän hyökkäyssota, heikko talouskasvu, globaali taloustilanne, korkojen nousu ja puolustusmenot. Ota kantaa tekstitai Whatsapp-viestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Siihen hallituskin pyrkii sote-palveluiden työn tehostamisella. Kuinkahan tämä tutkimus on tehty. Ei nimimerkkiä Kalastus Ikiaikainen vanha sanonta pitää edelleen paikkansa: Ahne, ahneempi, kalamies! Ja ahneus vie kalat vesistä. Niiden puolesta monet muutkin tahot kuin oppositio ilmaisivat suuren huolensa riihen edellä. SDP:n Piritta Rantanen sentään kertoo MT:n jutussa totuuden. Juho Nevalainen teknologiajohtaja Sofigate Todellinen tuottavuus loikka vaatii työskentely tapojen suunnit telua täysin uudella tavalla. Ikävä kyllä myöskään ministeri Ranteen vastaukset kirjallisiin kysymyksiin itäisen Suomen tiestöstä, rataverkosta ja digitaalisista yhteyksistä eivät anna toivoa paremmasta. Ei taida niiltä tulla viljaa ja lihaa myyntiin. Juuri siksi rohkaiseminen ja matalan kynnyksen mahdollisuudet ovat avainasemassa. E n ollut silmiäni uskoa, kun luin SDP:n puheenjohtajan ja kenties seuraavan pääministerin lausuvan: ”Tämän ajan turvallisuuskysymykset antavat vahvat perusteet sille, että EU huolehtii ruokaomavaraisuuden toteutumisesta myös Suomessa”. Maajussien Suomessa ei tarvitse enää murehtia, tuleeko satoa vai ei. Kylmää kyytiä on tulossa maa taloudelle seuraavalla hallitus kaudella. Tarina ei kerro, tuoko EU ruokaa ihan ilmaiseksi vai pitääkö siitä maksaa. Vesa Kallio kansanedustaja (kesk.) liikenneja viestintävaliokunnan Itäisen Suomen infra hajoaa käsiin On erikoista, miten kyvyt tömyys ja haluttomuus on pesiytynyt niihin toimi joihin, joiden tulisi huolehtia valtion alemmasta tieverkosta. Isompi ongelma toki on maaseudun elinkeinojen ja vakituisten asukkaiden osalta, mutta he ovat olleet jo pidempään pelkkä huutavan ääni korvessa. Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Inspehtoori Neuvoraha Neuvorahan maatalousmomentilta olisi saanut jo aikaa lopettaa ja viimeistään nyt. TEKSTIVIESTIT Puhelun hinta Nyt Telia tempun keksi. Liiketoiminta-alustat tarjoavat paitsi perustan tekoälyn käytölle muun muassa datan hallinnan osalta, ne ovat myös valmiita työnkulkuja otettavaksi käyttöön. Onko toimituspakkoa, vai pitääkö antaa viljat lähes ilmaiseksi. ”Hallituksella on tunnetusti omat aatteelliset erimielisyytensä, ja ajoittain ne läikkyvät ylitse niin että tuntuu. Tutkimuksissa ja selvityksissä on havaittu, että työpaikoilla uskotaan kyllä tekoälyn tuomaan tuottavuusparannukseen keskipitkällä aikavälillä, mutta harva organisaatio on vielä saavuttanut merkittävää parannusta. Totuus esiin Tuet Kasvuhaluiset tilatko ne nyt sanelevat, miten tuet tulisi jakaa. Yrittäjyys on harjoitusalusta, jossa saa kokeilla ja kasvaa, ja jossa epäonnistuminen on osa oppimista. Työpaikoille on kyllä hankittu vaikkapa Chat GPT tai Copilot, mutta hyödyt ovat jääneet vaatimattomiksi. Niitä on helppo muokata ilman erillisiä raskaita kehityspanostuksia. Tilanne on sama muunkin infran osalta, kun teleoperaattorit ovat hylänneet suurten kaupunkien ulkopuolisen Suomen ja maan hallitus hautasi ensi töikseen laajakaistarakentamisen. Nousevat peltojen vuokrat tulevat kompensoimaan tukimäärien menetystä tai sitten laitetaan metsälle
Voitto suosikkina Pelimanni-ajoon TOTO75-VIHJEET Lähtö 1: 6 V.G.Voitto (4,8) Lähtö 2: 11,1,2 (3,7) Lähtö 3: 14,12,16,11,1 (15,2) Lähtö 4: 1,2,3,4,12 (6,11) Lähtö 5: 9,13 (15,11) Lähtö 6: 9,5,2,1,7,4,11 (3,12) Lähtö 7: 11 Empere`s Battle (1,2) 1050 riviä x 0,05e = 52,50e JUHA JOKINEN Tähän asti kunnaneläinlääkärit ovat voineet osana julkista eläinlääkäripalvelua hoitaa muun muassa hevosten lisääntymiseen liittyviä tutkimuksia ja toimia, kuten tammojen tiineysultrauksia, keinosiemennyksiä ja orien kastraatioita. Nykyiselläänkin toimenpiteiden tarjonta ja hinnoittelu vaihtelevat alueittain. Suomenratsujen kuninkaalliset on hyvän tuulen tapahtuma, joka houkuttaa yleisöä Suomen liput heiluivat suomenhevosten kavalkadissa Ypäjällä viime lauantaina. Hänen mukaansa hevosenomistajien näkökulmasta ei lakiuudistuksessa ole juuri ongelmia. KUVA: IIDA HAAPAKOSKI Sunnuntaina puolilta päivin ei istumakatsomosta löytynyt vapaata paikkaa. Hevosten kohdalla ne sisältävät ensiavun ja perushoidon. Goodwin Zet jäi Killerillä kuudenneksi, mutta sijoitus ei kerro ihan kaikkea hevosen juoksusta. Turku toivoo, että lain listalta uupuvia, mutta alueellisesti yksityisen eläinlääkäripalvelun puuttuessa tarvittavia palveluja tarjotaan kunnissa niin sanottuina täydentävinä palveluina. ”Nämä ovat niin mukavat kilpailut, on hyvä henki ja yhteisöllisyyttä”, totesi kilpailujen kouluratsastuksen päästewardi Sirpa Airaksinen kouluratsastuskentän viereisellä verryttelyalueella päivystäessään. Sami Vehviläinen tarjosi hevoselle hyvän juoksun parijonossa. syyskuuta 2025 Hevosohjelmaa verkossa MT.FI-sivustolta löytyy kiinnostavia MT Hevosetohjelman jaksoja sekä Jone Illin podcast, joita katsoa ja kuunnella. Neljäs kohde on vaikeasti ennakoitava ja tasainen. Hevonen jatkaa hienossa kunnossa”, jatkaa Ojanperä. Suomenhevostamma Poutapilven Nellille tarkastusta tekevä stewardi Mervi Raasakka jutteli iloisesti hevosen omistajan ja ratsastajan, Kiuruvedeltä saapuneen Outi Korpelinin kanssa. Empere`s Battle on todellinen kiritykki. Vielä päätöspäivänä tunnelma oli tihkusateesta ja usean päivän puristuksesta huolimatta korkealla niin yleisöllä, kilpailijoilla kuin toimihenkilöilläkin. Ratsukko osallistui kuusivuotiaiden suomenhevosten kasvattajakilpailuun. Dexter Ors ja Fly By Me ovat hyviltä paikoilta vakavia haastajia. Esimerkiksi nämä palvelut eivät enää ensi vuonna lukeudu lakisääteisiin välttämättömiin eläinlääkäripalveluihin, joita kunnat velvoitetaan tarjoamaan. ”Takarivistä oltiin Killerillä vähän muiden armoilla ja Santtu luotti tuuriin. Ykkösradalta liikkeelle lähtevä Bravo Amy on vahvoilla, mikäli pystyy alussa puolustamaan keulapaikan. Siinä suomenhevosen monipuolisuus tuotiin esiin 11 eri lajin näytöksissä. Kalistaja Kalle on kuudennen kohteen suosikki. Kauden yhdeksättä voittoa hakeva ori voi jäädä alussa tukaliin asemiin. Vastaavalla esityksellä ilman kenkiä juokseva ori on vahvasti voiton syrjässä kiinni. Mikäli paikkojen haku kestää alussa liian pitkään, pystyy aina vahvasti loppua tuleva Epic Combo yllättämään. Kirikierros sujui 13,6-vauhtia. Tamma suhtautui tarkastukseen rauhallisesti, ja Korpelin oli yhtä hymyä, vaikka muuten hyvin menneen kouluohjelman suorituksen laukkaosuudella tamma oli äkisti kompuroinut. Täydentävien palvelujen sisällöstä, määrästä ja markkinahintaisesta hinnoittelusta vastaavat eläinlääkintäpalveluja järjestävät alueet. Kaikkien eläinten lopetukset ovat myös kuntien järjestämisvastuulla. KATI SUSI YPÄJÄ Suomenhevoskansan juhlaksi kasvanut kuninkaallistapahtuma kokosi viime viikolla torstaista sunnuntaihin Ypäjän esteja kouluratsastuskentille satoja ratsukoita kilpailemaan ja esiintymään. Kaustisella on perässä normaalit kärryt ja kengät pysyvät jalassa. Se on enemmän kuin harvinaista. Airaksinen oli tullut neljäksi päiväksi Ypäjälle kotoaan Kotkasta, josta hän lähtee stewardin tehtäviin kutsun käydessä. V.G. Ecstasy oli hyvä Tammavaltikan molemmilla matkoilla. HEVOSET Tuottaja: Ville Toivonen ville.toivonen@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus Ravikuningas V.G.Voitto oli Killerillä vakuuttava voittaja. Viranomaiset on velvoitettu selvittämään oman alueensa yksityisten eläinlääkäripalvelujen tarjonta ja hintataso. Nämä kiireelliset ja välttämättömät toimenpiteet seuraja harrasteeläimen omistaja saa edelleen kunnan osittain tukemaan hintaan. Onneksi uusi laki mahdollistaa ne jatkossakin, jos yksityisiltä ei näitä ole saatavilla”, Tuuri toteaa. Derbyn karsinnassa vahva kiri kantoi kolmanneksi. Tapahtuman viimeisinäkin tunteina markkinakadun tarvikekaupoille riitti asiakkaita. Työ on hänen mukaansa monella alueella vielä kesken. Se ei pullikoi, enimmillään voi irvistellä”, Korpelin kertoi varsasta asti omistamastaan tammasta. KUVA: HEIDI LAMMI Stewardi Mervi Raasakka tekee kuusivuotiaalle Poutapilven Nellille suorituksen jälkeistä tarkastusta. Turussa ori kiri viimeiset 800 metriä 10,8-vauhtia. Faraone Caraf oli Suomen debyytissään aivan omaa luokkaansa. ”Uuden lain keskeinen periaate on, että kiireellinen eläinlääkäriapu on jatkossakin saatavilla ympäri vuorokauden. Royal Eagle nostetaan mukaan siltä varalta, että varustemuutokset näkyvät suosikin otteissa. Eläinlääkintähuoltolain uudistuksen työryhmässä mukana ollut Oulun ympäristöjohtaja Leena Tuuri kertoo, että alueet ovat saaneet itse päättää, millä laajuudella ja aikataululla alueellisen markkinatilanteen selvitys tehdään. Ilman epäonnea tämän hetken maailman paras kylmäverinen juhlii Pelimanni-ajon voittoa. Neuvotteleva virkamies Kajsa Hakulin lakia valmistelleesta maaja metsätalousministeriöstä toteaa, että lakisääteisiin välttämättömiin palveluihin on listattu ne toimenpiteet, joita jokaisessa Suomen kuntapraktiikassa pystytään tekemään. Hän kertoi iloitsevansa siitä, että useat ratsastajat lähettävät jo ennen kilpailuja päästewardille kysymyksiä esimerkiksi sallituista ja kielletyistä kuolaimista sekä muista varusteista. Vuodenvaihteessa voimaan tulevassa uudessa eläinlääkintähuoltolaissa listataan kuntien järjestämisvastuulla olevat ”yleisen edun kannalta välttämättömät eläinlääkäripalvelut”. Takarivi ja mailin matka aiheuttavat ohjastajalle suuria haasteita, mutta Olli Koivunen tuntee tarkoin hevosen ominaisuudet. Se on huippuiskussa tällä hetkellä”, kertoi valmentaja Antti Ojanperä. Tällöin nämä peruspalvelutason ylittävät kunnaneläinlääkärin tekemät toimenpiteet on hinnoiteltava yksityisillä markkinoilla olevan tason mukaisesti. Haastajalaumasta mainitaan viimeksi avoimessa tammalähdössä pirteästi esiintynyt Tutuks ja kuntonsa löytänyt Hotville. Velvet Gold on starttaillut harvakseltaan, mutta luokka riittää varmasti. Mikäli näitä tarjotaan, on ne hinnoiteltava markkinahintaisesti”, Hakulin kertoo. ”Stallone on parantanut otteitaan. Ensimmäinen kierros sujui 20-vauhtia, mutta siitä huolimatta Ari Moilasen ajokki jyräsi eleettömästi kärkeen. Kaikki ohjelmat löytyvät osoitteesta MT.FI/hevoset -RAVIT Vauhtia, tunnelmaa ja tekemistä koko perheelle! Vauhtia, tunnelmaa ja tekemistä koko perheelle! www.lappeenravit.fi Raviradantie 13, Lappeenranta ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY! VILLINMIEHEN TAMMAKILVAN KARSINNAT VILLINMIEHEN TAMMAKILVAN KARSINNAT TI 9.9.2025 Ravit klo 18.00 Tapahtuma klo 17.00 alkaen 500 ensimmäiselle kahvi, mehu & makkara Takakonttikirppis ylätasanteella, tule myymään tai tekemään löytöjä. Tapahtumalle leimallista on, että siellä ei nähdä vain kapeaa kärkeä, vaan suomenhevosen koko kirjo. Kovin haastaja on Stallone, joka on taas noussut hienoon kuntoon. KATI SUSI 12 perjantaina 5. Voitto irtosi jenkkikärryillä ja ilman kenkiä. ”Vaikea vastata yleisesti, koska alueet ovat niin erilaisia. Esteja kouluratsastuksessa on kansallisen tason luokkia. Lisäksi perustasoinen ensiapuluonteinen hoito muille kuin elintarvikeja turkistuotantoeläimille sisältää eläimen ruoansulatuskanavan ja virtsateiden konservatiivisen hoidon, tulehdusja kiputilojen, sokin ja metabolisten häiriöiden hoidon sekä haavojen ompelun ja vastaavan vähäisiä kirurgisia toimenpiteitä sisältävän hoidon. Minkä hintaisia mahdolliset täydentävät eläinlääkäripalvelut kunnissa tulevat olemaan. Paikka johtavan rinnalla ei väkivahvaa oria haitannut lainkaan. Tänä vuonna ei yhtäkään ratsukkoa hylätty varusteiden takia.” Airaksisen mukaan stewardien tehtävä kilpailuissa on huolehtia hevosten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta sekä siitä, että kilpailusääntöjä noudatetaan. KUVA: KATI SUSI ”Uuden lain keskeinen periaate on, että kiireellinen eläinlääkäriapu on jatkossakin saatavilla ympäri vuorokauden.” LEENA TUURI Uusi laki saattaa vaikuttaa kunnan eläinlääkärien tarjoamaan seura ja harraste eläinten palvelu valikoimaan. ”Siihen nähden, että meillä oli valmistautumisessa haasteita kuukausien terveysongelmien takia, kaikki meni oikein hyvin. Hevosille tarjottaviin, kuntien kontolla oleviin välttämättömin eläinlääkäripalveluihin uudessa laissa kuuluvat eläimen yleistutkimus ja terveydentilan arviointi, rokotukset ja loislääkitykset sekä suun terveydenhuollon välttämättömät perustoimenpiteet. Sekä esteettä kouluratsastusareenojen stewardeilla riitti työtä, sillä jokaista ratsukkoa seurataan verryttelyssä, ja suorituksen jälkeen hevosen suu, kuolaimet, turpahihnan kireys ja ratsukon varusteet tarkastetaan. Vastus on Kaustisella sopiva ja takarivistä huolimatta hevonen pystyy palaamaan voittajaksi. Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Mikko Turku pitää hyvänä, että uusi laki määrittelee sen, mitä katsotaan peruseläinlääkinnäksi ja kuntien tarjottaviksi palveluiksi. Joensuun kaltaisella esityksellä voittokulku jatkuu. Kolmas kohde on tasokas Jixyajo, jossa voittaja kuittaa 10 000 euroa. KUVA: HEIDI LAMMI Yleisö kansoitti katsomot aamusta illansuuhun jokaisena tapahtumapäivänä. Caia jäi Killerillä pussiin ja voitto roikkuu ilmassa. Muiden palveluiden osalta otetaan alueen tarpeet todennäköisesti huomioon.” Kuntien eläinlääkäripalvelujen tarjonta saattaa supistua Ensi vuoden alusta kuntien järjestämisvastuulle kuuluvat enää uudessa laissa luetellut, yleisen edun kannalta välttämättömät eläinlääkäripalvelut. Suomenratsujen kuninkaalliset on nelipäiväinen tapahtuma, joka kokoaa suomenhevosia ja suomenhevosihmisiä maan eri kolkista Ypäjälle. Jokainen alue saa itsenäisesti päättää, tuotetaanko vähimmäisvelvoitetta täydentäviä palveluita omalla alueella ja millä hinnalla. Tapahtuma sai alkunsa vuonna 2002 järjestetystä suomenhevosviikonlopusta. Aleksi Kytölän kaksikko Miking ja Ximena pystyvät sopivalla juoksulla yllättämään. ”Yhdessä kyselyssä olikin kuvassa kilpailuissa kielletty kuolain, joten ennakkotiedustelun ansiosta ratsastaja välttyi tulemasta kilpailupaikalle sääntöjenvastaisin varustein. Uraa stewardina on takana jo reilusti toistakymmentä vuotta. Toisen radan kautta voitto olisi ollut otettavissa, mutta pussin suu ei koskaan auennut. Ulkokautta lähtöä ei olisi pystynyt voittamaan. Tänä vuonna kuninkaallisten lauantaipäivän kruununa järjestettiin ensimmäistä kertaa suomenhevosten kavalkadi. ”Ei-kiireelliset ja ei-välttämättömät hoidot, kuten esimerkiksi hevosilla lisääntymiseen, keinosiemennyksiin, tiineystarkastuksiin tai kehittyneempään ontumatutkimukseen liittyvät toimenpiteet, joita jotkut kunnaneläinlääkärit ovat tehneet, eivät kuulu kunnan pakollisesti järjestämiin palveluihin. Nuorimmat hevoset ratsastajineen kilvoittelevat kasvattajaja ikäluokkakilpailuissa, harrasteratsukot avoimissa luokissa. Nelli on täydellinen monitoimihevonen, jolle kaikki käy
Pääosa matkustajista on yleensä koululaisia ja opiskelijoita, mutta iltapäivävuoron kyytiin nousee myös eläkeläisiä, kuten kiteeläinen Tuula Pitkänen. Työmatkalaisia on hankala saada Itä-Suomessa linja-auton matkustajaksi. Se voittaa myös edullisuudessa Kela-taksin”, Pitkänen sanoo. He eivät jaksa kulkea maantien varteen linja-autopysäkille. Liikennöitsijöiden määräkin on vähentynyt”, Lindqvist sanoo. Kiteeläinen Sinikka Suoninen matkasi Joensuusta Kiteelle Savonlinjan iltapäivävuorolla. Bussin kyydissä näkee hienoja maisemia. Hän matkustaa Savonlinnan kakkoskotiinsa noin kerran viikossa. Hänen mukaansa maaseudulla on erilaisia mahdollisuuksia toteuttaa joukkoliikenne kustannustehokkaasti esimerkiksi kutsukyyteinä. Opiskelijat, koululaiset ja eläkeläiset ovat Savonlinjan tärkeimmät asiakasryhmät. Kadonneet vuorot Kaukoliikenteen bussimatkojen määrä kääntyi Suomessa laskuun 2023. ”Syyt laskuun löytyvät muun muassa yleisesti heikosta taloudellisesta tilanteesta, kustannusten noususta ja julkisen rahoituksen pienentymisestä. ”Ystävät suosittelivat minulle Kela-taksia, mutta halusin kokea linja-autoromantiikkaa. Suurin ongelma on se, että ihmiset vähenevät alueen pitäjistä. MT oli mukana elokuisena iltapäivänä Savonlinjan autossa, joka ajoi Joensuusta Tohmajärven kautta Kiteelle ja Savonlinnaan. Harvaan asutuilla alueilla matkustajamäärät ovat niin pieniä, ettei yritysten ole mahdollista liikennöidä markkinaehtoisia vuoroja. Kaukoliikennevuorojen määrä Matkahuollon järjestelmissä on ollut tänä vuonna keskimäärin 5 000 vuoroa kuukaudessa”, Matkahuollon Matkapalvelut-liiketoiminnan johtaja Petri Lindqvist kommentoi sähköpostitse. Suunta on kohti pikkubusseja. Kiteen linja-autopysäkiltä auton kyytiin nousee 81-vuotias Ritva Kuittinen. Maaseudun Tulevaisuus 13 perjantaina 5. Savonlinja ja Onnibus aloittivat keväällä yhteistyön, jonka ansiosta matkustajat pääsevät bussilla vaivattomasti Itä-Suomesta Länsi-Suomeen ja toisinpäin. Hän ei voi enää ajaa omaa autoa silmänpohjan rappeumasairauden vuoksi. Vuorojen määrä on vähentynyt erityisesti maaseudulla, vaikka linja-auto on monille elintärkeä kulkuneuvo. ”Kiteen ja Savonlinnan välillä menee arkisin edestakaisin kaksi vuoroa, ja se riittää minulle hyvin. Tämän jälkeen on ollut hieman pudotusta. Matkustan yleensä linja-autolla Joensuuhun sairaalaan tai kaupungille ostoksille”, hän kertoo. Koronapandemia iski rajusti linja-autoliikenteeseen. syyskuuta 2025 LUKEMISTO KITEE, JOENSUU, TOHMAJÄRVI Kiteeläinen 81-vuotias Sinikka Suoninen nousee linjaauton kyytiin Joensuun keskus sairaalalta. Mie kuljin kouluun jalkaisin lumihangessa, eikä se tuntunut missään”, Kuittinen tuumii. ”Varsinkaan miehet eivät tahdo kulkea maaseudulla linja-auton kyydillä.” JUKKA KOMULAINEN JARNO ARTIKA ”Ystävät suosittelivat Kelataksia, mutta halusin kokea linja-autoromantiikkaa.” SINIKKA SUONINEN JUHO MÄKELÄ JARNO ARTIKA ”Koronan jälkeen liikenteen määrä nousi jonkin verran ollen enimmillään 5 900 vuoroa kuukaudessa vuonna 2022. ”Ennen pandemiaa me ajoimme Savonlinjassa pikavuoroja ja kaukoliikennettä 75 autolla, ja nykyään autoja on käytössä vain seitsemän. ”Ihmettelen sitä, että monet matkustavat nykyään yksin töihin henkilöautolla. Juttu jatkuu seuraavalla sivulla.. Koronan myötä ihmiset oppivat uusia tapoja, kuten etätyötä ja etäkoulua, mikä on vähentänyt kulkemista”, Savonlinjan liiketoimintajohtaja Jukka Komulainen sanoo. Linja-autoliikenteen määrä on pienentynyt erityisesti suurten kaupunkien ulkopuolella. Kuittinen osti 20 vuotta sitten asunnon Savonlinnasta, koska edesmennyt tytär asui aikanaan siellä perheineen. On mukavaa matkustaa linja-autossa yhdessä nuorten koululaisten kanssa.” Hän toivoo, että valtiovalta tukee Itä-Suomen julkista liikennettä. ”Linja-automatkailua kannattaa tukea kulkemalla bussilla, koska vuoroja Kiteelle ja Tohmajärvelle vielä menee. Se oli 40 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Koronavuonna 2020 linja-autovuoroja oli kaukoliikenteessä keskimäärin 4 300 kuukaudessa. Savolinja toimii Itäja Kaakkois-Suomessa. ”Varsinkaan miehet eivät tahdo kulkea maaseudulla linja-auton kyydillä.” Komulainen arvioi, että maaseudulla porhaltaa jatkossakin linja-autoja, mutta pääteitä pitkin ja kuntakeskusten kautta
Muutos aiempaan on siinä, että kunnat voivat tilata uutta lähijunaliikennettä suosiakseen joukkoliikennettä. Kirjauksen täytäntöönpano edellyttää liikennepalvelulain muutosta, koska EU:n joukkoliikenteen palvelusopimusasetuksen (PSA) edellyttämät joukkoliikenteen toimivaltaiset viranomaiset määritellään tässä laissa. ”Ensi vuoden alusta lähtien Traficom vastaa sekä linja-autoliikenteen, junaliikenteen että maankuntalentojen hankinnoista. Linja-autoliiton Mika Mäkilän mukaan koulujen keskittyminen kirkonkylään voi lyhyellä aikavälillä tuoda jopa lisää kuljetuksia alalle. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan kesäkuussa tekemä linjaus mahdollistaa pysyvän lähijunaliikenteen käynnistämisen kaikille kunnille – ei vain Raumalle. Kansanedustajat muistuttavat vastaavanlaisesta ohjelmasta, jota on hyödynnetty muun muassa Seinäjoki–Haapamäkija Saarijärvi–Haapajärvi-rataosuuksilla. ”Suomessa on mietitty, että osa ilmastorahaston varoista voitaisiin käyttää joukkoliikenteen parantamiseen alueilla, jossa joukkoliikenneyhteydet ovat nykyisin puutteelliset, mutta väestöpohjaa palveluiden järjestämiseen kuitenkin olisi”, Orjasniemi kertoo. Tarveselvityksen kanssa etenevät rinnakkain radan osittaiset korjaustoimenpiteet, jotka kohdistuvat alkuvaiheessa Seinäjoen ratasiltaan sekä rahoituksen mahdollistaessa myös Kyrönjoen ratasiltaan. Alueellisen joukkoliikenteen järjestäminen siirtyy Traficomin vastuulle ensi vuonna. Maaseudun Tulevaisuus 14 perjantaina 5. Kunnissa lähijuna nähdään elinvoimakysymyksenä. Hänen mukaansa markkinaehtoisesti aiemmin toimineet linja-autoyhteydet eivät ole palautuneet maaseudulla ennalleen koronapandemian jälkeen. Jos kunnat haluavat osallistua yhteishankintaan, asiasta olisi Suomen lähijunat oy:n mukaan päätettävä jo tämän vuoden loppuun mennessä. ”Muutaman viime vuoden aikana linja-autoliikenteen kustannustaso on noussut 20 prosenttia, mutta määrärahat ovat pysyneet pitkään samoina. ”Alueilla on ollut paljon huolta siitä, että nyt vetäydytään Helsingin norsunluutorniin. Raumalta Tampereelle ulottuvan reitin vaikutusalueella tehdään jo nyt – siis ennen junaliikenteen alkamista – päivittäin noin 185 000 matkaa, jotka voitaisiin kulkea junalla. Tarveselvitys tuottaa tietoa radan korjaustoimenpiteiden laajuudesta ja kustannuksista sekä selventää jatkosuunnittelun tarpeita. Kunta, jonne pääsee junalla, on houkuttelevampi kuin kunta, jonne ei pääse. Ely-keskusten hallinnoimaan joukkoliikenteeseen on varattu valtion budjetissa reilun 32 miljoonan euron vuosittainen potti. Lähitulevaisuudessa väki vähenee maaseudulla ja rahat ovat tiukalla. Tuula Pitkäsen mielestä linja-automatkan kaunein kohta on Onkamon lainehtiva heinikko. Vaikka liikenteen käynnistäminen voi vaatia julkista tukea, ovat sen aluetaloudelliset ja sosiaaliset hyödyt merkittävästi suuremmat. Alueellisten ely-keskusten vastuulla on ollut erityisesti linja-autoliikenne pienemmistä kunnista seutukaupunkeihin tai maakuntakeskuksiin. On iso plussa, että pystymme katsomaan kokonaisuutena kaikkia liikennemuotoja”, Rintala sanoo. ”Opiskelupäivät kestävät usein aamukahdeksasta 16:een, mutta aamun ainut bussi on Savonlinnassa vasta 9:n jälkeen ja paluukyyti Kiteelle lähtee jo 14:n jälkeen. Pitkän matkan linja-autoliikenne toimii yleensä markkinaehtoisesti, ja kuntien sisäisestä liikenteestä vastaavat kunnat itse. Hankintaan liittyvät myös valtion omistaman kaluston hankinnat. Tämä on tarkoittanut linja-autovuorojen karsimista”, Rintala sanoo. He vain siirtyvät Traficomin toimistoihin. Liikenneja viestintävirasto Traficomin erityisasiantuntija Salla-Mari Rintala kertoo, että ely-keskuksista yhteensä 25 työntekijää jää nykyisille paikkakunnille. Rauman junaliikenteen lipputulot kattavat liikenteen kulut, mikäli alle yksi prosentti näistä matkoista siirtyy junaan. Luvut perustuvat matkapuhelinten sijaintitietoihin, eli kyse on todellisista tehdyistä matkoista – ei arvioista. Yhdistelmärekka, jonka perässä on useita henkilöautoja valtatiellä 67, on tyypillinen näky Suupohjan radalla Ilmajoella. Traficomin mukaan päästöt eivät ole laskeneet merkittävästi Suomessa viimeiseen 30 vuoteen. Liikennöinti tapahtuu entistä enemmän Sprinter-kokoluokan pakettiautoilla.” Vuodesta 2018 lähtien ajokortin ikäraja on alentunut tosiasiallisesti 18 ikävuodesta 17:ään vuoteen, kun erityslupia myönnetään ahkerasti. Tiina Räsänen kulkee Savonlinnasta Kiteelle iltapäivän vuorolla. Järjestötoiminnassa aktiivinen Räsänen matkustaa usein bussilla Joensuuhun. Lisäksi halutaan lisätä rataosan turvallisuutta vähentämällä tasoristeysten määrää. Avustavan suunnittelijan Väinö Jalkasen keräämän aineiston mukaan yli kymmenen vuoden aineiston perusteella Suomen ratavarsien väestöä vastaavilla reiteillä tehdään päivittäin tuhansia junamatkoja – suhteellisesti jopa enemmän kuin prosentti Rauman reitin nykyisistä matkoista. Lähijunilla on onnistuttu luomaan ihmisiä, asumista ja investointeja palveleva kokonaisuus, liityntäpysäköintimahdollisuuksia unohtamatta, lähiliikenteen lisäämistä ajava Suomen lähijunat oy huomauttaa. Pääasiassa puukuljetuksia muun muassa Metsä Boardin Kaskisten kemihierretehtaalle välittänyt rata suljettiin liikenteeltä syyskuussa 2024. Kaikesta liikenteestä Suomessa jopa 90 prosenttia tapahtuu kaupunkiseutujen sisällä. HARRI KALLIO-KURSSI Rekkarallin siirtämistä raiteille pohditaan, mutta rahaa tarvitaan Väylävirasto on käynnistänyt Seinäjoki–Kaskinen-radan eli Suupohjan radan suunnitteluja korjaushankkeen. ”Uusien vuorojen suosio on yllättänyt meidät positiivisesti. Kaupunkiseutujen lähijunaliikenteen lisääminen on merkittävin tapa vähentää liikenteen ilmastopäästöjä. Suunnittelu kattaa tänä vuonna Seinäjoki–Koskenkorvarataosalle tarveselvityksen, joka kartoittaa tarvittavat korjaustoimenpiteet. Tämän jälkeen vastaava 15 miljoonan potti olisi ohjattava kolmen vuoden ajan radan kunnostamiseen. ”Hankkeen tavoitteena on parantaa radan turvallisuutta ja valmiutta liikennöintiin sekä määritellä tarkemmin tulevaisuuden korjausja rahoitustarpeita”, tiedottaa toimialajohtaja Jaakko Knuutila Väylävirastosta. Näin yhtiö on Suomessa avautuvilla markkinoilla ensimmäinen henkilöjunaliikenteen operaattori, joka omistaa ja operoi henkilöjunaliikennettä VR:n lisäksi. Kokonaissumma nousisi 60 miljoonaan euroon. Tiia Orjasniemi työskentelee neuvottelevana virkamiehenä liikenneja viestintäministeriön liikennepalveluyksikössä. Eurooppalaisen ja pohjoismaisen kokemuksen perusteella näin myös tapahtuu. Tämä on iso uhka maaseudun joukko liikenteelle.” MIKA MÄKILÄ ”Alalle on tullut epämääräisiä yrittäjiä, jotka vääristävät kilpailua, koska he eivät välitä kuljettajien työehto sopimuksista.” JUKKA KOMULAINEN. Hän on loppumatkalla ainoa matkustaja. Menen aina myöhässä kouluun ja lähden aikaisemmin kotiin. Hanke käynnistää Suupohjan radan kiireellisimpiä korjaus kohteita. ”Se oli hyvä parannus, että Kiteen keskustasta pääsee nykyään kerran päivässä linja-autolla Kiteen rautatieasemalle. Ei vetäydytä. Pirkanmaan lähijunapilotissa tunnin vuoroväli on jopa nelinkertaistanut junamatkustajien määrän Tampereen lähialueella vuosien 2019–2023 välillä. Tampereen seudulta vuosi sitten Kiteelle muuttanut nainen opiskelee päätoimisesti Savonlinnan ammattikorkeakoulussa. Onneksi osan opiskeluista pystyy tekemään etänä.” Kiteen ja Joensuun välillä linja-autoja kulkee tiuhaan tahtiin varsinkin arkisin. Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnoksessa esitetäänkin, että ely-keskusten järjestämään linja-autoliikenteeseen lisättäisiin vuosittain 10 miljoonaa euron määräraha 2030 alkaen. Räsänen luopui omasta autosta Pirkanmaalla asuessaan. Samaan aikaan vieressä ruostuu käyttämätön raidepari. syyskuuta 2025 LUKEMISTO ”Perinteisillä linja-autoyhtiöillä oli aikaisemmin huonot välit Onnibusin kanssa, mutta Siperia opettaa. ”Olemme joutuneet vähentämään maaseudulla erityisesti iltaja viikonloppuvuoroja sekä kesäajan liikennettä. Savonlinjan liiketoimintajohtaja Komulainen on huolissaan harmaan talouden lisääntymisestä, kun hinta ratkaisee linja-autoliikenteen kilpailutuksissa. Suomen lähijunat oy hankki vuonna 2023 VR:ltä yksitoista lähijunaa. ”Yksikään alue ei Suomessa autioidu, joten kaikissa kunnissa on jatkossakin joukkoliikenteen tarvetta. Kirjauksen mukaan ”henkilöjunaliikenteen kilpailua lisätään mahdollistamalla kunnille, kuntayhtymille ja alueille ostoliikenteen järjestäminen”. ”Näiden täyden modernisoinnin läpikäyvien junien avulla tulemme tarjoamaan säännöllistä lähijunaliikennettä kustannustehokkaasti ympäri Suomen, missä sitä ei ole aiemmin ollut saatavilla”, yhtiön toimitusjohtaja Antero Alku sanoo. Suomen kansallisen lainsäädännön mukaan ainoastaan Helsingin seudun liikennekuntayhtymän (HSL) kunnat saavat toteuttaa kunnallista itsehallintoa ja pitää alueellista lähijunaliikennettä. Tällä vuosituhannella on tehty useita selvityksiä lähijunaliikenteen palauttamisesta eri puolille Suomea 40 vuoden tauon jälkeen. Kunnat ovat aika hyvin avanneet kouluvuoroja kaikille avoimiksi”, Rintala kehuu. Eduskunta päättä valtion talousarviosta vuosittain ”Kustannusten nousun ja väestön vanhenemisen takia maaseudun joukkoliikennepalveluiden järjestäminen on entistä haastavampaa”, Orjasniemi sanoo. Korjaustyöt maastossa voivat alkaa aikaisintaan 2027. HARRI KALLIO-KURSSI JOHANNES TERVO Kiteeläinen Tiina Räsänen kulkee bussilla Savonlinnaan, jossa hän opiskelee ammattikorkeakoulussa. Koko radan korjaaminen liikennöitävään kuntoon edellyttäisi kuitenkin merkittävää lisä rahoitusta. Tämä on iso uhka maaseudun joukkoliikenteelle. Samalla kasvaa oman alueen elinvoima. Joukkoliikenteen hankintaa yhtenäistetään, mutta Traficomissa otetaan huomioon alueiden erityispiirteet. Nyt nämä matkat tehdään käytännössä kokonaan valtatie 12:ta pitkin. ”Alalle on tullut epämääräisiä yrittäjiä, jotka vääristävät kilpailua, koska he eivät välitä kuljettajien työehtosopimuksista. Ritva Kuittinen matkustaa mielellään linja-autolla Kiteeltä Savonlinnaan yhdessä koululaisten kanssa. Erityisesti Kyrönjoen, Seinäjoen ja Närpiönjoen ratasillat ovat erittäin huonossa kunnossa, eikä turvallinen liikennöinti radalla ole tällä hetkellä mahdollista. Lisäksi kyseisen hankinnan kustannukset selviävät aikaisintaan vuosikymmenen lopulla, ja liikenteen aloitus siirtyy seuraavalle vuosikymmenelle. Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelma pyrkii edistämään lähijunaliikenteen markkinoiden avautumista ja lisäämään alueiden omaa vastuuta lähijunaliikenteen järjestämisessä. Asemalle on matkaa kirkonkylästä noin kymmenen kilometriä.” Lähijuna pitää kunnat houkuttelevina ja elinvoimaisina Vanhojen lättähattujen aika on jäänyt kauas joukkoliikenteen historiaan, mutta junien lähiliikenne ottaa uutta vauhtia maakuntakeskusten ympärillä. Muualla Suomessa alueellisesta henkilöjunaliikenteestä päättää tällä hetkellä valtio eli liikenneja viestintäministeriö. Rauman kaupunki on päättänyt käynnistää junaliikenteen syksyllä 2027. Näillä korkeuksilla ja ihmismäärillä on viisaampaa tehdä järkevää yhteistyötä kuin kilpailla henkihieverissä”, Komulainen myöntää. Myönteisimmässä kehitysnäkymässä radalla voisi kulkea 839 000 nettotonnia tavaraa vuodessa. Lisäksi erilaiset laitteet, kuten sähköpotkulaudat vähentävät bussimatkustamista”, Mäkilä sanoo. Kunta, jonne pääsee junalla, on houkuttelevampi kuin kunta, jonne ei pääse. Vuodelle 2026 rahoitusta halutaan 15 miljoonaa euroa. Vuoden 2025 valtion budjetissa on Suupohjan radalle varattu 15 miljoonaa euroa. Kuntien ei Suomen lähijunat oy:n mukaan tarvitse odottaa valtion ostoliikenteen seuraavaa hankintakierrosta. Esimerkiksi Sulkavan, Mäntyharjun, Kiuruveden ja Juvan kunnat joutuvat järjestämään uudestaan koululiikenteitään, kun edellinen toimija meni konkurssiin tai joutui lopettamaan toimintansa”, hän sanoo. Rataosalla liikkuu edelleen säännöllisesti kevyttä kunnossapitokalustoa, joten tienkäyttäjien on oltava tarkkana tasoristeyksissä. Valtio alkaa ensi vuonna valmistella seuraavaa, 2030-luvulle ulottuvaa ostojunaliikennettä, joka koskee alueiden välistä liikennettä – ei lähijunia. Ely-keskukset ovat järjestäneet joukkoliikennepalveluita julkisten hankintojen kautta harvaan asutulla maaseudulla. ”Jatkossa yksi valtakunnallinen toimija tekee kilpailutuksen. Suomen lähijunat oy:n tavoitteena on tarjota jopa 30 minuutin välein kulkevaa lähijunapalvelua suurilla kaupunkiseuduilla, sekä kahden tunnin vuorovälein kulkevaa aluejunapalvelua, joka yhdistää kuntakeskuksia toisiinsa. ”Kun yhdellä nuorella on auto ja ajokortti, niin kaveritkin jäävät pois joukko liikenteestä. Radalla voisi kulkea 839 000 nettotonnia tavaraa vuodessa. Palataan vielä Savonlinjan autoon. Suupohjan rata on 113 kilometriä pitkä ja huonossa kunnossa. Traficom pyrkii turvaamaan kriittisimmät työ-, asiointija opiskelumatkat linja-autoilla. Hänen mukaansa myös EU:n sosiaalinen ilmastorahasto voi vaikuttaa lähivuosina maaseudun joukkoliikenteeseen, kun liikenteen päästökauppa laajenee. Häntä mietityttää, että pystyvätkö nykyinen linjaautoyritykset osallistumaan tarjouskilpailuihin. Sinikka Suonisen mielestä linja-autossa on tunnelmaa. Kuljettaja Kari Pietarisen eteen tulee traktori Tohmajärven ja Kiteen välillä. Koko radan käyttöönottoon tarvittava rahoitus puuttuu. ”Kun yhdellä nuorella on auto ja ajokortti, niin kaveritkin jäävät pois joukkoliikenteestä. Hankintojen koko voi kasvaa, jolloin se vaikuttaa yritysrakenteeseen ja myös siihen, minkälaista julkista liikennettä hankitaan”, Mäkilä sanoo. Matkustajat ovat lähinnä opiskelijoita”, Komulainen kertoo. Jatkossa vaikkapa Joensuusta pääsee Ouluun, Kokkolaan ja Turkuun asti vaihdollisella yhteydellä. Nyt puutavaran väylänä on ruuhkainen valtatie 67, jota pitkin kulkee myös paljon maataloustraktoreita lasteineen. Vaasan vaalipiirin 15 kansanedustajaa esitti äskettäin Suupohjan radalle monivuotista korjausja rahoitusohjelmaa. Koronapandemian aikana eduskunta myönsi lisämäärärahaa linja-autoliikenteen tukemiseen, mutta se on enää muisto vain. Linja-autoliikenteen suunnittelu ja sidosryhmäyhteistyö vaativat vahvaa paikallistuntemusta ja läsnäoloa alueilla”, Rintala vakuuttaa. Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilän mukaan linja-autoliikenteen järjestäminen voi muuttua paljon pitkällä aikavälillä
Äiti otti vielä kanoja kasvatettavaksi, ja minä viljelin yliopistohommien ohella vuosikausia heinää ja kauraa.” Jaakkolan tila on yhä Ojasen ja hänen vaimonsa toinen koti. Talkoisiin saa ihmisiä yleensä parhaiten kysyen tai soittaen henkilökohtaisesti. Mitä juuri minä voisin tehdä kyläni eteen. Kyse on tietenkin henkilötunnuksesta. Kylätoiminta ei tapahdu itsestään, se on tekoja ja valintoja tavallisessa arjessa. Asuu Lempäälässä vaimonsa kanssa. Jos omalla kylällä ei paljoa tapahdu, aloittamiseen tarvitaan muutaman innostuneen ihmisen joukko. Itse tapahtuman järjestäminen on helppoa ja käytännön tehtäviin on muutenkin helpompaa saada tekijöitä. Henkilökohtaisesti pyytäminen toimii aina. Hän on huolissaan maaseudulla asuvista viljelijöistä ja metsäomistajista. ”Meillä oli navetassa kolme tai neljä lehmää. Velka on paha asia, mutta ihmiset tarvitsevat kunnon sosiaalituet, jotta eivät putoa yhteiskunnan kelkasta.” Ojasen mielestä länsimaisilla ihmisillä on ikävä taipumus analysoida liikaa omaa minuuttaan. Nuoria on otettava tekemiseen mukaan hyvissä ajoin, ennen kuin vanhemmalta sukupolvelta loppuvat voimat. ”Ihmettelen aina, että mikä pukkaa juuri Suomen ykköseksi. Minulle avohakkuu on merkki uudesta toivosta, sillä en oikein luota jatkuvaan kasvatukseen hiilensidonnan näkökulmasta.” Ojasta vihastuttaa myös Petteri Orpon (kok.) hallituksen leikkauspolitiikka. Onneksi kiusaamiseen pyritään puuttumaan nykyään toisin kuin minun lapsuudessani.” Ojasen pelastukseksi koitui se, että hän kasvoi oppikoulussa pitkäksi ja vahvaksi urheilijanuorukaiseksi. Nuoria tarvitaan luomaan kylähenkeä HENGÄHDYSPAIKKA KAROLIINA LÖYTTY loytty.karoliina@gmail.com Eräs 11 merkin pituinen tunnus tulee suomalaiselle elämän aikana hyvin tutuksi. ”Lisäksi meitä maataloustöissä auttanut enoni kuoli kovaan sydänkohtaukseen. Kuinka siis toimia, jos haluaa omalle kylälle enemmän elämää. Kirjoittaja on pappi, maatalon emäntä ja somevaikuttaja sekä Luhalahden kyläseuran puheenjohtaja. Paras länkkäri on mielestäni Etäisten laaksojen mies (Shane). Ensinnäkin mainostaminen täytyy aloittaa ajoissa. Monella meistä on kokonimikaima, mutta kahdella henkilöllä ei voi olla samaa henkilötunnusta käytössä samaan aikaan. 81-vuotias emeritusprofessori viettää eläkepäiviä vaimonsa kanssa Lempäälässä. Aloitetaan vaikka siitä, että omalla kylällä olisi kiva järjestää tapahtuma. Kärsin nuorena yksinäisyydestä ja maatyöt olivat raskaita. Adoptoitavat lapset ja maahanmuuttajat saavat henkilötunnuksen, kun heidän tietonsa rekisteröidään Suomeen tulohetkellä. Vähintä mitä kyläyhteisön hyväksi voi tehdä, on saapua paikalle, kun joku järjestää jonkin tapahtuman. Joku taas haluaa tutustua ihmisiin enemmän. ”Nyt pitää melkein mennä sänkyyn, kun teen jotain raskasta. Henkilötunnus on pysyvä ja annetaan kaikille Suomessa väestötietojärjestelmään rekisteröidyille henkilöille. Tapahtumaan osallistuminen osoittaa kunnioitusta järjestäjän vaivannäköä kohtaan ja välittämistä kylän yhteishengestä ja tulevaisuudesta. Se miestä ottaa kuitenkin pannuun, että hän ei jaksa enää tehdä Tammelan maatilalla piha töitä entiseen malliin. Näissä maissa syödään ja iloitaan yhdessä isona perheenä.” Ojanen on murheissaan siitä, että Suomessa perheet eivät enää syö yhdessä. Se otettiin Suomessa käyttöön 1960-luvulla. Emeritusprofessorin mielestä yhteisöllisyyttä ei ole enää olemassa kuin juhlapuheissa. Talkoolaisille pitää olla kunnon tarjoilut ja heitä pitää muistaa kiitellä runsaasti. KUVA: OSKAR VON ESSEN MARKKU OJANEN Vuonna 1944 syntynyt Tampereen yliopiston psykologian emeritusprofessori. Kun luen lehdistä tarinoita koulukiusaamisesta, tunnen sympatiaa kiusattuja kohtaan. Kuuluisa vuosittainen maailman onnellisuusraportti mittaa hänen mukaansa pikemminkin tyytyväisyyttä kuin onnea. Henkilötunnuksen saa automaattisesti Suomessa syntynyt lapsi, kun sairaala ilmoittaa syntymätiedot väestötietojärjestelmään. syyskuuta 2025 TIESITKÖ?. Se ei ollut muotia 1970-luvulla.” Onnellisuus syntyy emeritusprofessorin mukaan tavallisista asioista, kuten perheestä, läheisistä ystävistä, mielekkäästä työstä ja kiinnostavista harrastuksista. Tapaamme Ojasen kanssa Lempäälän kirjastossa, kun hänen vaimonsa on kauppaasioilla. uskosta, psyykkisestä hyvinvoinnista ja onnellisuudesta. Väitteli psykologian tohtoriksi 1975 Tampereen yliopistosta. Jokainen järjestävän ryhmän jäsen jakaa mainosta omissa kanavissaan, ryhmissään ja ystävilleen. Täytettyään 14 vuotta hän rupesi viljelemään äitinsä kanssa maatilaa. Henkilötunnuksen kuusi ensimmäistä numeroa osoittavat syntymäpäivän, seuraava merkki syntymävuosisadan ja kolme seuraavaa numeroa erottavat toisistaan henkilöt, joilla on sama syntymäpäivä. Tunnus sisältää syntymäajan ja väestötietojärjestelmään merkityn sukupuolen, mutta ei muita henkilötietoja, kuten kansalaisuutta tai kotikuntaa. Muutamia ahkeria ihmisiä tarvitaan innostamaan muita. Perheessä oli kuitenkin rakastava äiti. ”Kun työntää kuulaa yli kolme metriä pidemmälle kuin muut, kukaan ei tule kiusaamaan. Parhaimmillaan kylätoiminta on ihanaa yhdessä tekemistä, joka innostaa ja kantaa tekijäänsä. ”Onnellisuuteni lisääntyi huomattavasti, kun solmin 28-vuotiaana avioliiton ja meille syntyi vaimon kanssa kaksi poikaa. Iloa tuottavat myös lentopallo-ottelut ja elokuvat, erityisesti lännenelokuvat. ”Äidin kasvattamana olin aika avuton ja helppo kiusaamiskohde muille pojille. ”Lähdin liikkeelle vaatimattomista oloista. ”Vaikka olen introvertti ihminen, kaipaan entisajan kyläkauppoja. Luhalahti on ollut esimerkkikylä aktiivisessa toiminnassa ja oman alueen palvelujen puolustamisessa vuosikymmenien ajan. Hänestä tuloverojen laskeminen oli väärä linjavalinta. LUKEMISTO Maaseudun Tulevaisuus LEMPÄÄLÄ Suomi on sijoittunut jo kahdeksan kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Numero on miehillä pariton ja naisilla parillinen. ”Olen vaatimaton mies, mutta länkkärien suhteen voin kerskua olevani aikamoinen tietopankki. Olen tunnustava kristitty ja isänmaa on minulle isänikin perinnön kautta hirveän tärkeä asia.” Geeneillä on Ojasen mukaan suuri vaikutus ihmisen persoonallisuuteen ja sitä kautta myös onnellisuuteen. Hoksasin myös, että pärjään fyysisesti jopa itseäni vanhemmille pojille.” Ojanen oli teini-iässä hurjassa kunnossa, koska hän paiskoi maataloustöitä. Kun työtehtävät sovitaan etukäteen, vältytään yllätyksiltä. Oman kylän tapahtumien järjestämisessä tärkeintä on ihmisten kohtaaminen. Tulos kummastuttaa psykologian emeritusprofessoria Markku Ojasta, joka tunnetaan erityisesti onnellisuustutkijana. Lisäksi he ovat entisöineet vanhaa maalaistaloa. ”Jos olet luontaisesti tasapainoinen ihminen, ekstrovertti, vastuullinen ja kiltti, se hyödyttää elämässä.” Entä vinkit, millä voi lisätä onnellisuutta. Tunnetaan erityisesti onnellisuutta käsittelevästä tutkimuksestaan. Ojanen kiinnostui onnellisuudesta jo väitöskirjaa tehdessään 1970-luvun taitteessa. ”Me suomalaiset olemme ykkösiä tyytyväisyysonnessa, mutta putoamme sijalle 50, kun puhutaan välittömästä onnellisuuden kokemisesta. Olen todella kiitollinen siitä, että saan toimia tässä porukassa ja olla osana toimintaa. Toiminut professorina ja psykologian laitoksen johtajana. Minulla on kotona hyllykaupalla elokuvatallenteita ja kirjoja aiheesta. Perheeseen kuuluu myös kaksi poika ja yksi lapsen lapsi. Onnistuneen kylätoiminnan ytimessä on viestintä, tehtävien jakaminen ja vastuun kantaminen. Nauttii luennoimisesta, kirjoittamisesta, lukemisesta, halonhakkuusta, klassisesta musiikista sekä elokuvien ja lentopallon katsomisesta. Mielellään jo useita kuukausia ennen tapahtumaa, sitten viikkoja ennen ja vielä päiviä ennen h-hetkeä. Viettää aikaa maa tilalla Tammelassa. Hän kysyi ensin mielenterveyspotilailta, ovatko he tyytyväisiä elämäänsä. Nyt minusta tuli vielä isoisä, kun saimme pari vuotta sitten ensimmäisen lapsenlapsen. Entinen maanviljelijä ei voi kuvitella, että esimerkiksi hänen isovanhempansa olisivat miettineet onnellisuutta. Lähde: DVV TUOVI MÄKIPERE Henkilötunnus syntyi 1960-luvulla Nimipäivät Perjantai: Roni ja Mainio Lauantai: Asko ja Felix Sunnuntai: Miro, Arho, Arhippa ja Milo Maanantai: Taimi Tiistai: Eevert, Isto ja Vertti Keskiviikko: Kalevi ja Kaleva Torstai: Santeri, Aleksanteri, Santtu, Aleksandra, Ale, Ali ja Sandra Viikon sana Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut tähän maailmaan pannakse ni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.” Joh. Kirjoittanut noin 40 kirjaa mm. Metsänomistaja. Henkilötunnus on tarkoitettu pysyväksi, ja sen voi muuttaa vain erityistapauksissa, kuten virheellisen syntymäajan tai sukupuolen vuoksi, tai jos henkilö on uhattuna ja tarvitsee suojaa. 9:39 KALENTERI 5.–11.9.2025 15 perjantaina 5. Ulkomailla syntyvät Suomen kansalaiset saavat tunnuksen pyydettäessä. Minulla ei ole muuta ruikuttamista, mutta haluaisin tehdä edes kaksi tuntia klapihommia.” Lähes onnellinen mies Markku Ojanen on maatilan poika ja sotaorpo Tammelasta. Nykyään joka paikassa pitää ottaa henkkarit esiin.” Ojasen lapsuuden lähtökohdat olivat vaikeat. Tapahtuman järjestämisessä tarvitaan talkooporukka, joka tulee paikalle satoi tai paistoi. Tunnus siis vähentää virheiden mahdollisuuksia rekistereissä. Tuntui kivalta, kun kauppias kysyi, että mitä Markulle kuuluu. Kun katson elokuvia tai kirjoitan, pääsen flow-tilaan, jossa en mieti mitään muuta moneen tuntiin.” Sairaudet ovat viime aikoina laskeneet hieman Markku Ojasen mielialaa. Viimeinen merkki, eli tarkistusmerkki, on numero tai kirjain, joka saadaan tietyn laskukaavan ja taulukon mukaan. Kylänraitilla pitää jutella tuttujen ja tuntemattomien kanssa siitä, mitä ollaan järjestämässä ja miksi. Täällä vallitsee erityinen ihmisten yhteen tulemisen ja oman kylän henki. On se hieno juttu.” Markku Ojanen on ahkera yhteiskunnallinen keskustelija. Tunnusta tarvitaan useissa virallisissa yhteyksissä, kuten eläkkeiden ja etuuksien hakemisessa sekä palkkojen maksamisessa. Jos mainostamista ei ole hoidettu kunnolla, on turha ihmetellä, miksi ketään ei tule. Kun naapurit ja kylän väki tulevat yhteen ja tutustutaan uusiin asukkaisiin, yhteisöä rakennetaan tulevaisuutta varten. Aion kiusata lääkäriä, että miten kauan toipuminen leikkauksesta oikein kestää. Keuhkosyöpä leikattiin tupakoimattomalta mieheltä tammikuussa, ja lääkärien mukaan operaatio onnistui hyvin. Isä oli aikanaan ostanut 13 peltohehtaarin tilan Tammelasta. Etelä-Amerikan ja Afrikan maat menestyvät parhaiten välittömässä onnessa. Tunnustava kristitty. Maatalon poika viljeli aikoinaan kotitilaa Tammelassa. KUVA: OSKAR VON ESSEN Markku Ojanen viljeli pitkään koti tilaansa yliopisto töiden ohella. Jokainen toimija on itse vastuussa omasta työtaakasta ja jaksamisestaan, ja tehtäviä pitää jakaa kohtuullisesti toimijoiden kesken. Talkootoiminta onkin hyvä tapa tutustua kylän väkeen uutena asukkaana. ”Suomalaisille markkinoidaan amerikkalaista ideaa, että valtio muka menee kukkarollemme. Kutsunkin kaikkia kylätoiminnasta kiinnostuneita tarttumaan toimeen. ”Pian rupesin kyselemään myös tavallisilta ihmisiltä heidän tyytyväisyydestään ja vahvuuksistaan. Onhan myös Ruotsissa ja Norjassa luontoa, luottamusta ja pohjoismainen hyvinvointivaltio kuten Suomessa.” Ojanen pohtii, että ehkä suomalaisilla on luontaista mielentyyneyttä ja sitkeyttä, mikä selittää tuloksia. ”Ole vähän kiltimpi muille, pidä huolta terveydestäsi ja kunnostasi ja äläkä käytä alkoholia lainkaan.” Markku Ojanen ihmettelee, miten onnellinen mies ujosta maalaispojasta lopulta tuli aikuisiällä. Jokainen pyytää omia ystäviään ja naapureitaan mukaan. ”Ihmettelen asfaltin ja betonin keskellä asuvien kaupunkilaisten syyllistävää puhetta metsäpelloista ja avohakkuista. Isä kuoli jatkosodan viimeisissä taisteluissa Kannaksella kesällä 1944, kuukausi ennen pojan syntymää. Seuraava kirja kertoo valehtelusta. ”Heidän arvonsa olivat koti, uskonto ja isänmaa, ja minäkin olen vielä kiinni näissä kolmessa pyhässä asiassa. Minun kandidaattini maailman onnellisimmaksi maaksi olisi Norja, jossa setelit melkein tippuvat korvista. Häntä vihastuttaa nykyinen metsä keskustelu ja Orpon hallituksen politiikka. Ihmisten elämäntilanteet ovat erilaisia, ja joku voi haluta tulla talkoisiin vain yhden kerran. Pellot ovat vuokralla, mutta pariskunta tekee mielellään harvennushommia metsässä. Sotaorpoutta enemmän Ojasen lapsuutta rasittivat sairastelu ja raju koulukiusaaminen. Markku Ojanen on tutkinut onnellisuutta 60-luvun lopulta lähtien. Olen kiitollinen sitä, kuinka hyvin olen lopulta pärjännyt elämässä.” 81-vuotias Ojanen nauttii siitä, että hän saa edelleen tutkia, kirjoittaa kirjoja ja pitää luentoja. Itse palaan aina iloisena ja mieleltäni virkistyneenä kyläseuran tapahtumista ja talkoista. Tykkäykset ja kommentit toisten jaoille vaikka Facebookissa ovat tärkeitä. Kylä nimittäin muuttuu asuinalueeksi, kun ihmiset eivät tunne tai kohtaa toisiaan. Tienvarsikyltit on todettu myös hyviksi. JUHO MÄKELÄ Pirkanmaan vuoden kyläteoksi valittiin tänä vuonna oman kyläni toiminta kyläkoulun pelastamiseksi. Voin rehvastella, että olen tehnyt vielä hevosella kaikkia muita maataloustöitä paitsi kyntämistä.” Kotitilalta laitettiin karja pois 1960-luvun alussa, kun Ojanen lähti opiskelemaan psykologiaa Tampereen yliopistoon
Perinteisestä oopperatähdestä Mattila poikkeaa julkisuuskuvansa kautta, jossa riittää glamouria, mutta myös maanläheistä huumoria. ”Uusi auto maksaa arviolta 600 000 euroa. ”Monelle lapselle kirjasto auto on ainut paikka, jossa käydä kirjastossa”, Pöljän koulun rehtori ja ensimmäisen luokan opettaja Tarja Piiroinen sanoo. ”Mattilan esiintymisessä on sitä kokonaisvaltaista osaamista ja lavakarismaa, joka ei jätä ketään kylmäksi. Suomalaisdiiva on hurmannut kuulijansa paitsi äänensä myös eläytymiskykynsä ansiosta. Pöljän koulun rehtori Tarja Piiroinen on opettanut lapsia lukemaan yli 30 vuotta. Sotkamossakin kirjastoauto on erityisen tärkeä koulujen ja varhaiskasvatuksen kannalta. ”Suomi on kirjastopalveluiden menestystarina. Justus Lämsä saa oman kirjastokortin. Koulussa lahjakas Mattila kirjoitti kuusi laudaturia ja pääsi opiskelemaan Sibelius-akatemiaan. KOLUMNI RIKU-MATTI AKKANEN rikumatti.akkanen@pellervo.fi Ylistyslaulu ihmisten keskeneräisyydelle Voiko elämä olla juhla, vaikka kaikki menisikin enemmän tai vähemmän päin prinkkalaa. Kirjastoalan ammattilaisten ja opettajien mielestä kirjastopalveluita ei pitäisi kuitenkaan arvioida vain euronkuvat silmissä. Kirjastoauto on antanut lapsille tasapuolisen mahdollisuuden tutustua uusiin kirjoihin. Äiti Hannele ( Pirjo Lonka) etsii elämäänsä jännitystä kodin ulkopuolelta, kun taas isä Otso ( Jani Volanen) rypee itsesäälissä mönkään menneen ravintolaunelman vuoksi. Arvio EINO HAASE eino.haase@mt.fi Elämä on juhla. ”Käymme kirjastoautossa viikoittain ja mietimme lasten kanssa, mitä kirjoja lainataan. Pudasjärvellä lakkautettava kirjastoauto oli siis sotkamolaisten onni. Musiikki kuului hänen elämäänsä jo pienestä pitäen, harrastihan hänen kumpikin vanhempansa kuorolaulua, ja isä soitteli korvakuulolla pianoa ja kitaraa. ”Kirjastovirkailijamme huomasi lehdessä jutun, jossa kerrottiin Pudasjärven kirjastoauton tulevan myyntiin syksyn aikana. Joissain kunnissa palvelu on saatu säilytettyä jakamalla kirjastoauto kahden tai kolmen kunnan kesken. Kirjastoauto kiertää yhä harvemmilla kylillä ja kouluilla Siilinjärvellä päivä koteja ja kouluja kiertää kirjasto auto, jonka matka saattaa päättyä vuodenvaihteessa. Onnekkaan sattuman kautta kunnassa alkaa kiertää lokakuun alussa sotkamolaisille uusi kirjastoauto, joka ostettiin Pudasjärveltä. Liki tuhat ihmistä allekirjoitti adressin Siilinjärven kirjastoauton pelastamisen puolesta. Kunta on säästökuurilla vielä useamman vuoden eli on erittäin epätodennäköistä, että uutta autoa lähdettäisiin hankkimaan”, kirjastotoimenjohtaja Jarkko Nevalainen sanoo. Laulukisa muutti hänen elämänsä kertaheitolla, kun maailman kuuluisimpien oopperatalojen estradit avautuivat voiton myötä. Asetelmasta syntyvätkin lopulta myös elokuvan suurimmat heikkoudet ja vahvuudet. Osa perheistä käy lasten kanssa kirjastossa kunnan keskustassa reilun kuuden kilometrin päässä koululta, mutta kaikki eivät. Kirjoittaja työskentelee Osuustoimintalehden toimituspäällikkönä. Vaikka kirjastoauto on odotettu vieras kaikilla pysäkeillään, on mahdollista, että sen tarina päättyy vuodenvaihteessa. Suomen kokoisessa maassa kirjastoautoille on tarvetta moneksi vuosikymmeneksi, miksei vaikka sadaksi vuodeksi”, Manninen sanoo. Perheen matriarkka ja Otson äiti Marjukka ( Ulla Tapaninen) haluaisi keskittyä lähinnä Agatha Christien klassikoihin, jos vain saisi siihen muiden sekoiluilta sauman. Siilinjärven talouden tasapainottamissuunnitelman mukaan kirjastoauton lakkauttamisesta saataisiin säästöjä vuodesta 2026 lähtien. Silloin jokainen luokka omalla vuorollaan saa kivuta pihalle pysäköineen kirjastoauton kyytiin ja vaihtaa vanhan pulpettikirjan uuteen. Aluksi Mozart-rooleista tunnettu laulajatar siirtyi pian dramaattisempiin osiin, kuten Richard Wagnerin Nürnbergin mestarilaulajien Evaan. LAURA KUIVALAHTI ”Veikkaan, että koko ajan on enemmän perheitä, jotka eivät käy kirjastossa.” TARJA PIIROINEN TIMO VILLANEN Siilinjärven Pikku-Marjaksi kutsuttu auto on saanut nimensä ja ulkoseiniensä kuvitukset Laura Latvalan Pikku-Marjan eläinkirja -lastenrunoteoksesta. Samaan aikaan monien kuntien reuna-alueilla väestö on vähentynyt ja kyläkouluja lakkautettu. Kyseessä on yhden juhannusviikon tapahtumiin Turun saaristossa keskittyvä ensemble-draama, jossa elämän merkityksen äärellä kipuilee kirjava joukko keskeneräisiä ihmisiä. Kirjastoautosta lainattu aineisto on noin 25 prosenttia koko kirjaston lainamääristä. Siilinjärvi ei ole suinkaan ainoa kunta, jossa on jouduttu pelkäämään kirjastoauton kohtalon puolesta. Kirjastoautokatoon on kaksi keskeistä syytä, sanoo Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Juha Manninen. ”Yllätin itseni sillä, mitä pystyin tekemään lavalla sekä äänellisesti että näyttämöllisesti”, hän totesi Ylen haastattelussa 2019. Kirjastoautojen määrä on 25 viime vuodessa pudonnut lähes puoleen. Kun hyvinvointivaltiota rakennettiin 1960-luvulla, kaikkiin kyläkeskuksiin ei ollut mahdollista tehdä lähikirjastoja. Syrjäytymisen ehkäisemisen kannalta kirjastoauton lopettaminen voi olla hyvin lyhytnäköinen päätös”, Manninen huomauttaa. Kirsikkana kakun päällä — tai säilykesardiinina juhannusaterialla — soppaa hämmentävät suomenruotsalaisia nousukkaita larppaavat Kari ( Tommi Eronen) ja Titta ( Pia Andersson), entinen Idolstähti Samppa ( Jussi Vatanen) sekä tämän maailmaa syleilevä, vasta ylioppilaaksi huippupaperein valmistunut poika Arttu ( Bruno Baer). Siilinjärven kirjastoauto on viime vuodet pysähtynyt vain päiväsaikaan koulujen ja päiväkotien pihassa. Siellä häntä opetti laulun lehtori Liisa Linko-Malmio, itsekin nimekäs oopperalaulaja. ”Pääsin agentuuriin, jossa minusta pidettiin hyvää huolta. Lapset saavat tutustua monenlaisiin kirjoihin”, Piiroinen sanoo. Voiko tulevaisuudessa siintää Suomi, jonka maanteillä ei kierrä enää yksikään kirjastoauto. Tätä kysymystä pohditaan Ulla Heikkilän käsikirjoittamassa ja ohjaamassa uutuuselokuvassa Elämä on juhla (2025). Siilinjärven kirjastojen kokonaislainaus oli viime vuonna 370 000 kappaletta, ja niistä vähän yli 70 000 lainattiin kirjastoautosta. Perheen teini-ikäinen tytär Selma ( Aamu Milonoff) haikailee Helsinkiin ja unohtaa omien hankaluuksiensa keskellä, että nuorempi sisar Eeva ( Ada Pesso) kaipaisi kenties seuraa hänkin. Tarinan kertominen usean keskushenkilön kautta on aina riski, mutta onnistuessaan ratkaisu tekee suurta oikeutta elämän tosiasialliselle mutkikkuudelle ja tapahtumien monitulkintaisuudelle. Muutin myös Lontooseen asumaan ja ostin sieltä asunnon”, Mattila kertoi Ylelle samassa haastattelussa. Ihmiset priorisoivat asioita eri tavalla. Elokuva teattereissa 3. Varsinaista päätöstä lakkauttamisesta ei ole tehty, mutta 21-vuotias auto alkaa olla jo niin vanha, että yllättävä konerikko päättäisi sen matkan jo tämän vuoden puolella. syyskuuta. Moni luuli kyseessä olevan vitsin, mutta se olikin aito – ja samalla tervetullut ilmaiskonsertti pandemian harmauteen. Kirjastoautojen avulla palvelu on tuotettu harvaan asutulle maaseudulle ja lähiöihin”, Manninen sanoo. ”Se olisi kätevin ja helpoimmin nimettävä keino kirjastoautojen auttamiseksi”, Manninen sanoo. Elämän sotkuisuutta lempeästi tuulettava elokuva osoittaa, kuinka välillä — tai oikeastaan aika useinkin — voi tuntea onnea siitä huolimatta, että kaikki on aivan levällään. Juonikehittelyitä ja aihioita on sen verran, että elokuvassa olisi ollut aineksia myös useamman jakson tv-sarjaan. Kirjastopalveluita tuodaan ihmisen lähelle autolla ympäri maailmaa, mutta ilmiö on silti Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtajan mukaan leimallisesti pohjoismainen. En osannut murehtia, vaan luotin vankasti tulevaisuuteen”, muisteli Mattila Ylen haastattelussa vuonna 2014. Myös useamman koulun oppilaat olivat laatineet oman adressinsa. Heikkilä näyttää viehättyneen suljettuun tilaan sijoittuvista asetelmista, sillä myös hänen esikoisohjauksensa Eden (2020) sijoittui saareen kertoen rippikouluviikon tarinan. Esimerkiksi koronakeväänä 2020 MTV Uutiset kertoi Mattilan kiinnittäneen taloyhtiönsä rappukäytävään lappusen, jossa hän ilmoitti tulevasta lauluharjoittelusta pyytäen anteeksi meluhäiriötä. syyskuuta 2025 LUKEMISTO Torstai on Siilinjärven Pöljän koulussa erityisen odotettu päivä. Elämä on juhla -elokuva keskiössä on Eerolan perhe, jonka jäsenet keskikesän kynnyksellä kipuilevat omien elämänvalintojensa kanssa kukin tavallaan. Kirjastoauton reitillä on kahdeksan koulua, kaksi esikoulua ja kymmenen päiväkotia. Ensinnäkin kuntien heikentynyt taloustilanne on ajanut monet kunnat lakkauttamaan kirjastoauton. ”Minulla ei ollut epäilystäkään pärjäämisestä. syyskuuta.. ”On se mahdollista, mutta en pidä sitä todennäköisenä lähitulevaisuudessa. Maaseudun Tulevaisuus 16 perjantaina 5. Vuonna 1999 Suomea kiersi 203 kirjastoautoa, mutta viime vuonna liikenteessä oli enää 118 autoa. Hän sanoikin löytäneensä oman äänensä juuri Evan roolissa New Yorkin Metropolitanissa vuonna 1995. Kun auto tulee käyttöikänsä päähän tai henkilökunta jää eläkkeelle, autoa ei enää uusita.” Kun Sotkamon kunnan Jäläkiviisas-kirjastoauto hajosi lopullisesti kesäkuun alussa, pohdittiin Kainuussa yhteistä autoa naapurikunnan kanssa. Elämä on juhla -elokuvan tapauksessa tuo riski kannatti ehdottomasti ottaa. Käsikirjoittaja-ohjaaja Heikkilä on kuitenkin halunnut tehdä tarinasta rohkeasti yhden ehyen kokonaisuuden, ja siitä hänelle pitää nostaa hattua. Kaksi vuotta myöhemmin sopraano kohosi maailmanmaineeseen voittamalla Cardiffin kansainvälisen laulukilpailun. ”Silloin voidaan ajatella, että autolle ei ole enää tarvetta. Kuljettajamme kävi sen koeajamassa ja kunnanvaltuusto myönsi tähän lisämäärärahan”, kertoo Sotkamon kirjastotoimenjohtaja Anita Aho. Elokuvan henkilögalleria on toisin sanoen harvinaisen laaja. Pianotunnit Karita aloitti 9-vuotiaana ja laulun 15-vuotiaana opettajansa Matti Pelon ohjauksessa Salon musiikkiopistossa. Pöljän koululta lähimpään kirjastoon on yli kuusi kilometriä. Veikkaan, että koko ajan on enemmän perheitä, jotka eivät käy kirjastossa”, Piiroinen harmittelee. Auton sisällä hyllyt on täytetty lapsia ja nuoria kiinnostavilla kirjoilla, sillä kirjastoauto pysähtyy vain päiväkotien ja koulujen pihoilla. ”Nykyvanhemmilta työelämä ottaa paljon ja aika on kortilla. Kunnat saavat kirjastotoimen hoitamiseen valtionosuusrahoitusta, mutta siitä ei ole korvamerkitty osaa juuri kirjastoautoille. Tällä hetkellä tuollaista avustusta ei kuitenkaan ole. Hänen mielestään kirjaston hyllyjen tutkiminen on tärkeä osa lukemisen oppimista ja sivistystä. ”Tokihan se tarkoittaa, että aukioloaikoja on jaettavaksi vähemmän, kun kouluja, lähiöitä ja kyliä on enemmän”, Manninen huomauttaa. Hänen mukaansa myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on ollut runsaasti kirjastoautoja, mutta niissäkin autojen määrä on vähentynyt. ”Kunnissa pitäisi tiukasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta ymmärtää lukutaidon ja lukuharrastuksen merkitys kunnan hyvinvoinnissa. Opetusja kulttuuriministeriöltä on aiemmin voinut hakea erityisavustusta kirjastoauton hankintaan. Jasmin Kokko Lähde: Aluehallintovirasto Kirjastoautot Suomessa 10 30 50 70 90 110 130 150 170 190 210 2024 2020 2010 1999 kpl vuosi Oopperan sinivalkoinen ääni Valovoimaisimpiin suomalaisiin oopperatähtiin lukeutuva Karita Mattila täyttää 65 vuotta perjantaina 5. Somerolla syntynyt laulajatar vietti lapsuutensa maatilalla Perniön Ketunpyölissä, joka kuuluu nykyisin Saloon. 101 min. Hän häikäisi tekniikan ja tulkintataidon näytteillä, jotka tullaan muistamaan pitkään”, kirjoitti Etelä-Suomen Sanomat konserttiarviossaan vuonna 2013. Kirjastoautojen kohtalonkysymys on siis raha. Mattilan ura lähti lentoon, kun hän vain 21-vuotiaana voitti Lappeenrannan laulukilpailujen naisten sarjan vuonna 1981. Kuvassa vasemmalta Enni Salminen, Bea Ollikainen ja Olivia Päivinen
Sitäkin on myynnissä ravintolisänä. Eilen jätettiin Maataloustuottajain Keskusliiton puolesta kulku laitosten ja yleisten töiden ministeriölle seuraava kirjelmä: Maatalouden tuotannon kohottamista harrastavissa piireissä on viime vuosina yhä enemmän kiinnitetty huomiota kalkin käyttöön maanparannusaineena, vaikka maassamme ei olekaan saatavissa niitä halpoja kalkkilaatuja, merkeliä ja raakaa liitua, joita läntisissä naapurimaissamme eniten tähän tarkoitukseen käytetään. Vaskitsan hampaat ovat hyvin pienet, joten naaraalle ei tästä aiheudu vahinkoa. [...] Jauhetun kalkkikiven käytön yleistymistä haittaa maassamme kuitenkin omituinen epäsuhta sen rautatierahdissa. Litiumkarbonaatista on lääkekäytössä pitkäaikainen kokemus. Ohrasta on ruosteen ja kahukärpästen takia huono. Noin kolmen kuukauden kuluttua parittelusta on odotettavissa 6–12 poikasta, jotka ovat vajaan 10 sentin mittaisia. Rottainholla ja -peloilla voi myös rahastaa ja tehdä hämärääkin bisnestä. Vaskitsalla on rajut lemmenleikit Kyseessä ei ole taistelu, vaan sinitäpläinen uros on päihittänyt muut kilpakosijat ja päässyt jatkamaan sukuaan naaraan kanssa. Myyjä saattoi viedä kuolleen rotan auton takakontissa paikan päälle myynnin vauhdittamiseksi. Ne pääsevät viemäristöön ja saavat sieltä ravintoa. Taudin edistyessä tilanne paheni. syyskuuta 2025 ”Taajamaalueella asuu muitakin ihmisiä, joten mahdollista ongelmaa pitää torjua laajasti.” TIINA IKONEN Lämpimät onnittelumme sotaveteraanille ja talonpojalle – isälle, isoisälle ja isoisoisälle ANTTI KALLIO 100 vuotta 4.9. TUOVI MÄKIPERE MT 100 VUOTTA SITTEN Kalkille halvempi rahti 17 perjantaina 5. Someron Lamminniemessä Poika, lastenlapset ja lastenlastenlapset perheineen MERKKIPÄIVÄ. Keskusliitto ehdottaa, että maanparannusaineena käytettävän kalkkikivijauheen rahti vastedes laskettaisiin 6 luokan mukaan sekä että kalkkikivijauheen kuljetukselle rautateitse myönnettäisiin kaikki mahdolliset helpotukset. Omenasato tarjoaa rotille juhlaillallisen läpi syksyn KUVA: TIMO FILPUS Rottaravintoloista olisi parempi päästä eroon. Tarkemmin katsottuna kerä liikahteli: kyse ei ollutkaan narusta, vaan menossa oli kahden vaskitsan lemmenhetki. Naaraalla on usein tumma selkäjuova. Kaurasta tulee välttävä sato. Korkeintaan taudin etenemistä hidastavia lääkkeitä on tarjolla. Tutkijoiden mukaan häiriö aivojen litiumin homeostaasissa eli tasapainossa voi olla Alzheimerin taudin alkusyy ja litiumhoito voisi olla ratkaisu. Lisäksi epidemiologiset tutkimukset osoittivat dementiaa esiintyvän vähemmän paikkakunnilla, joissa juomavedessä oli litiumia. Harvardin tutkimuksen mukaan karbonaattia parempi olisi litium orotaatti eli litiumin ja orotiinihapon yhdistelmä. Rotat elävät viemäreissä, mutta ne etsivät ruokaa myös maan päältä. Myös metsästysseurat saattavat ottaa ylijäämäomenoita vastaan. JYRKI KARKINEN Yleisimpään muistisairauteen, Alzheimerin tautiin, ei ole toistaiseksi löytynyt parantavaa lääkehoitoa. Litium on metalli, joka todella on niin kevyttä, että se kelluu vedessä. Kovin monta muuta lajia ei ole tässä listauksessa. Maaseudun Tulevaisuus on haastatellut myyjää, jolle tarjottiin pääkaupunkiseudulla rahakasta työtä ovelta ovelle -myyjänä. Ihmisten rottainholla ja -peloilla voi myös rahastaa ja tehdä hämärääkin bisnestä. Litiumin anto hiirille sen sijaan vähensi muutoksia ja muisti jopa parani. Tämä on niin yleistä, että luonnossa näkee vain harvoin täysikasvuisen vaskitsan, jolla on alkuperäinen häntä tallella. Inhon kautta syntyvä pelotteluefekti saattaa taata isonkin myynnin. Vaskitsan tiedetään luonnossa saavuttaneen yli 30 vuoden iän, ja vankeudessa vanhin tunnettu yksilö on elänyt jopa 54-vuotiaaksi. Rukiin oraat näyttävät lupaavilta. Omenoiden keräämiseen on toinenkin syy, vaikka niille ei olisi käyttöä. Ylimääräisiä omenoita kannattaa tarjota sukulaisille, naapureille tai ihan kenelle tahansa netin palstoilla jo pelkästään siitäkin syystä, etteivät omenat houkuttelisi rottia alueelle tai pihapiiriin. Uhattuna vaskitsa saattaa katkaista häntänsä sisiliskon lailla. Tarttuvien kotieläintautien vastustamiseksi ehdottaa hallitus myönnettäväksi ensi vuonna 350,000 mk. Litiumia on jo 1970-luvulta lähtien käytetty kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa. Kiinnostavia ominaisuuksia, vaikkei niillä Alzheimerin taudin kanssa ole mitään tekemistä. Yksikin rottaperhe saattaa aiheuttaa todella paljon haittoja omakotitaloasujalle”, Aivelo huomautti. Laitumet ovat välttävässä kunnossa, kärsien osittain kuivuudesta. Siksi juuri ilmestynyt tutkimus voi olla käänteentekevä. Mitään syytä tämän harmittoman liskon tappamiseen ei kuitenkaan ole. Tarjottu alkupalkka alkoi kolmosella, ja päälle oli luvassa myyntibonukset. Sen sijaan, että muiden kalkkilaatujen rahti lasketaan 6 luokan mukaan, on kalkkikivijauhe 5 luokassa [...]. Biojätekeräykseen voi laittaa yleensä vain pieniä määriä”, Ikonen kertoo. Anomus rautatie rahdin alentamisesta. Sitä löytyi kuitenkin tavallista vähemmän aivoissa alueilla, joilla oli Alzheimerin tautiin kuuluvia muutoksia. Kysymys ei ole yksittäisestä omakotitalosta, vaan koko alueesta”, Marttaliiton johtava asiantuntija Tiina Ikonen kertoo. Tuholaistorjunnassakin löytyy suuri joukko eettisiä yrityksiä, mutta ehkä joukossa on myös mätiä omenoita. ”Esimerkiksi Helsingin Kalliossa voi ilman ongelmia asua jonkinlainen vakaa rottakanta. Todellisuudessa kyseessä on jalaton lisko, jonka pääravintoa ovat kastemadot ja etanat. Lisäksi se on niin pehmeää, että sitä voi leikata veitsellä. Moni hätkähtää kohdatessaan vaskitsan ja erehtyy pitämään sitä käärmeenä. Hännän menettäminen saattaa olla kohtalokasta, sillä siihen varastoitunut rasva toimii vararavintona talvihorroksen aikana. Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa nimittäin havaittiin litiumin, maailman kevyimmän metallin, estävän Alzheimerin tautiin liittyviä aivomuutoksia ja jopa palauttavan muistia. Samoin on pilkkukuume tappanut useita sikoja. Selän kuviot saattavat harhauttaa ihmisiä luulemaan kyseessä olevan kyykäärme, mikä voi koitua vaskitsan kohtaloksi. Vaskitsakoiraat tulevat sukukypsiksi kolmevuotiaina ja usein niitä hieman suuremmat naaraat vuotta myöhemmin. Kyseinen myyjä ei halua nimeään julkisuuteen. Metallista voi tulla lääke Alzheimeriin KUVA: JASMIN KOKKO Maaseudun Tulevaisuus 5.9.1925. Naaraan ja koiraan tunnusmerkit ovat hyvin nähtävissä kuvassa. Suomessa vaskitsa on suojeltu laji, ja rauhoitusmääräyksen rikkominen on lailla rangaistavaa. Aivelon mukaan rotista on hankala päästä kokonaan eroon, eivätkä rotat välttämättä olekaan ongelma niin kauan, kun niiden määrä pysyy rajallisena. Uuden sysäyksen kalkin käytölle maanparannusaineena on antanut juurikasviviljelyksen ja järkiperäisen laidunhoidon leviäminen maahamme. Koiraan taas tunnistaa selässä ja kyljissä olevista sinisistä täplistä. MIKKO SOINI Keväällä nurmikolla näytti makaava sinne unohtunut sydämenmuotoinen narukerä. Etelä-Savossa ovat sääsuhteet elokuun loppupuolella yleensä olleet tyydyttävät. Muuten koko asia voi siirtyä taas ensi vuoteen. Myyntikoukkuna ja -jujuna kyseisessä firmassa oli se, että ensin tarjotaan ilmaiset rottasyöttilaatikot takapihoille ja kompostien viereen. Perunaan ilmestyy yleisesti ruttoa. KUVA: JYRKI KARKINEN Vaskitsa voi elää luonnossa yli 30 vuotta, ja vanhin tunnettu yksilö on elänyt jopa 54-vuotiaaksi. LUKEMISTO Maaseudun Tulevaisuus Syksyiseksi kääntyvä vuodenaika tietää takuuvarmasti sitä, että omenapuut notkuvat runsaina. Rukiista tuli tyydyttävä sato. Miesten päiväpalkka talon ruoassa on ollut 15–20 mk [nykyrahassa noin 6–8 euroa]. Litiumilla hoidetuilla aivot näyttivät vanhenevan hitaammin. Lähde: Nature HEIKKI ARVILOMMI Kirjoittaja on lääketieteen tohtori. Sienitauti tuhoutuu kompostoinnin aikana, eikä se ole maalevintäinen.” Suuri osa rotista kuolee Suomessa kylmien talvien aikana, Helsingin yliopiston evoluutiobiologi ja Helsingin kaupunkirottaprojektin vetäjä Tuomas Aivelo kertoi Ylellä taannoin. Hiirikokeissa litiumin pitoisuuden laskiessa beta-amyloidi ja tau-proteiini lisääntyivät ja muisti huononi. Kalkin käyttö maanparannusaineena. Sen jälkeen niistä löytyy aina kuolleita rottia. Ja pitää huolta, ettei oma komposti houkuttele rottia”, Tiina Ikonen sanoo. Useimmissa kunnissa se on maksutonta. Karjassa on punatauti aiheuttanut useita kuolemantapauksia. Käärmeitä kömpelömpi vaskitsa liikkuu lähinnä hämärän aikaan, eikä siihen törmää luonnossa kovin helposti. Sadon korjuu on edistynyt kohtalaisesti. Työväkeä on ollut tyydyttävästi saatavissa. ”Ohhoh, en ole kuullut tällaisesta. Siitä kertovat myös sen kansanomaiset nimet vaskikäärme ja kuparikäärme. ”Jos omenoissa on muumiotautia, ne pitää poistaa, myös maasta. ”Ensisijaisesti omenat kannattaa käyttää itse, sitten vaihtoehdot ovat naapurit ja vaikka ventovieraat. Vaskitsan ohjeellinen korvausarvo on 120 euroa, kun taas kyykäärmeen vastaava arvo on 70 ja rantakäärmeen 156 euroa. Sade tosin jonkunverran haittasi syysviljan korjuuta. Nyt Harvardin tutkimuksessa todettiin litiumia olevan luonnostaan aivokudoksessa, jonka toiminnalle se on tärkeää. Taajamien ulkopuolellakin asuvien kannattanee suhtautua asiaan kohtuullisella vakavuudella, sillä rottien ja torakoiden tiedetään tutkimusten perusteella selviävän vaikka ydinsodasta. Eläimet olivat niin keskittyneet paritteluun, etteivät välittäneet valokuvaajasta juuri lainkaan. ”Taajama-alueella asuu muitakin ihmisiä, joten mahdollista ongelmaa pitää torjua laajasti. Viimeisenä vaihtoehtona kannattaa harkita sitä, että pihapuiden omenat kärrää jäteasemalle. Parittelussa koiras pitää naarasta aloillaan puremalla sitä niskasta ja kiertymällä sen ympärille. Näytti siltä, että taudille tyypilliset beta-amyloidiplakit ja tau-proteiini imivät litiumin pois muusta aivokudoksesta. ”Aivan täyttä kusetusta”, sanoo myyjä, joka ei suostunut tekemään rahasta, mitä käsketään. ”Myös muumiotautiset omenat voi kompostoida, ja vähentää näin taudin esiintymistä seuraavana kesänä. Ikävää toimintaa”, Marttaliiton asiantuntija Tiina Ikonen puuskahtaa. Koska litium on alkuaine, sitä ei voi patentoida eli se pysyy halpana. Niiltä ajoilta on kuitenkin viitteitä, että tällä metallilla voisi olla vaikutusta dementiaan. [26 000 euroa]. Kiinteistöllä voi kompostoida omenoita suurehkojakin määriä, jos käytössä on tilava, jyrsijäsuojattu kompostori. Kuparinruskeasta väristään ja muista tunnusmerkeistään huolimatta vaskitsaa saatetaan luulla käärmeeksi. [137 000 euroa], lisäys 66,000 mk
¼ tl suolaa . Nosta kypsät erät reikäkau halla kulhoon. Soseuta keitto sauvasekoitti mella. syyskuuta 2025. Makkaravalikoima on runsas ja perusbratvurstin lisäksi raakaaineiden joukosta voi löytyä maksaa tai verta. 1 ps (200 g) keittojuureksia (pakaste) . Ripottele päälle jauhoja. Sivele voisulaa struudelin pintaan ja paista 200asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 35 minuuttia. Sivele taikinalevylle puo let voisulasta. Raapaise keit tiöveitsellä reunasta tulitik kumaisia nauhoja kiehuvaan veteen. Poimi keitosta laakerinlehdet. RUOKA Maaseudun Tulevaisuus Saksa on iso maa, joten eri alueiden tyypilliset ruokalajit eroavat toisistaan merkittävästi. HK Maakarit Baijerin Günther) . Se on erityisen suosittua Etelä-Saksan alueilla. Pidä lämpimä nä ruokailuhetkeen. 1 ½ rkl sinappia Leivitykseen . 3 kananmunaa . Vaivaa taikina tasai seksi. Porsaanfileekääryleet 4–6 annosta Ainekset . cocktailtikkuja Valmistusohje Leikkaa ulkofileestä 6 leikettä, levitä ne leikkuulaudalle ja nuiji ohuiksi (ø noin 18 cm). Juhlavampiin lihakääryleisiin raakamakkara sujahtaa yrttien kanssa maukkaaksi täytteeksi. Viljely keskittyy pääosin maan lounaisosan jokilaaksoihin ja vuoristoihin. Kahvikupposen äärellä vaihdetaan usein muutenkin kuulumisia ja maistellaan makeita leivonnaisia, joiden kirjo on rikas ja runsas. Siirrä kääryleet lautaselle. Omenastruudeli 10–12 palaa Ainekset Taikina . Kauli taikina paperin päällä ohueksi levyksi, noin 30 × 45 cm. Nosta lihakääryleet vielä ta kaisin pannulle lämpiämään. Nosta kääryleet takaisin pan nulle. Vatkaa rakenne rikki. 100 g voita sulatettuna Pinnalle . Peitä kulho ja anna taikinan levätä vartin verran. 4 dl vehnäjauhoja . Makkaroiden kanssa maistuu hapankaali tai perunasalaatti sekä kyytipoikana laadustaan ja eri tyyleistään kuuluisa saksalainen olut. Keitä kypsiksi, noin 20 minuuttia. Maa tunnetaan erityisesti laadukkaista ja hienostuneista valkoviineistä. Sekoita joukkoon ker ma ja etikka. 2 rkl vehnäjauhoja Keitinliemi . Purista raakamakkarat kuo restaan kulhoon. 100 g juuriselleriä . Ota kostutetulle sileälle leikkuulaudalle pari ruoka lusikallista taikinaa kerral laan ja levitä se ohueksi kerrokseksi. Perunapohjaiset kasvissosekeitot ovat tyypillisiä aterian aloittajia. Spätzlen tekee ainutlaatuiseksi sen pehmeä ja joustava rakenne. 3 (500–600 g) hapokasta omenaa . 3 rkl timjamia hienonnettuna . noin 1 tl mustapippuria Täyte . Pääruokakeittoja tukevoittavat muhkeat Knödel-mykyt tai raviolin tapaiset täytetyt pastataskut. Saksalainen pasta tunnetaan nimellä Spätzle. Leikkuulaudalle ohueksi kerrokseksi levitetystä taikinasta veistellään suikeroita, jotka keitinvedessä kypsyessään saavat hauskoja muotoja. Olutjuhlat ovat levinneet Saksasta maailmalle, ja nykyään meilläkin järjestetään paikallisia pieni muotoisia olutfestivaaleja. Kostuta veistä välillä keitinvedessä, ettei taikina tartu siihen. Sekoita omenat, keksi ja pähkinärou he, rusinat, sokeri, mausteet ja sitruunankuori keskenään. Aterian päättää tuttuun tapaan jälkiruokakahvi muhkeatäytteisen omenastruudelin kera. 2 valkosipulinkynttä . Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla noin 20 minuuttia, kunnes liha on mureaa. 250 g raakamakkaraa (esim. Lisää kerma ja sitruunankuoriraaste. 2 ½ dl lihalientä . 3 rkl tuoretta meiramia silputtuna tai 2 tl kuivattua . tomusokeria Valmistusohje Yhdistä jauhot ja suola. Tarjoa hyvän leivän kera. Lisää joukkoon 2 dl jauhoja vähitellen, koko ajan sekoit taen, kunnes seos on sileää. Nosta rulla leivinpaperin päälle uunipellille sauma puoli alaspäin. Pasta on kyp sää, kun se nousee pintaan. Peruna-kasvissosekeitto 4–6 annosta Ainekset . Kypsennä Spätzlet kattilaan sopivissa erissä. Rouhi keksit ja pähkinät. 1 tl suolaa . 12 dl kasvislientä . 1 dl fariinisokeria . (Jos makkara on kiinteää, hienonna se.) Sekoita joukkoon purjosilppu, yrtit ja sinappi. 4–4 ½ dl vehnäjauhoja . Lisää loput jauhot vähän kerral laan ja sekoita, kunnes alkaa muodostua kuplia. 600–700 g porsaan ulko fileetä . Kuori ja kuutioi omenat. Keittoerikoisuutena voidaan pitää Flädlesuppea eli lihalientä, joka höystetään ohukaisista leikatuilla suikaleilla. ¾ dl vettä Valmistusohje Riko munat kulhoon ja lisää suola. 1 dl kuivaa valkoviiniä . Kokkaa menu, joka maistuu kodikkaasti vähän erilaiselta. ¼ tl maustepippuria . 3 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna . KUVA: SANNE KATAINEN Juhlavat porsaanfileekääryleet täytetään maukkaalla raakamakkaralla ja yrteillä. 1 sipuli . 1 tl vaniljasokeria . Mausta molemmin puolin. Kiedo leikkeet rulliksi ja kiinnitä ne cocktailtikulla. Soseuta keitinliemi keittojuureksineen tasaiseksi kastikkeeksi ja kaada se ta kaisin kasariin. Peitä kulho kelmulla ja anna taikinan levätä huoneen lämmössä täytteen valmistuk sen ajan. Ruskista keittojuurekset ke vyesti loppurasvassa. Juhlissa kuullaan myös kansanmusiikkia ja tarjolla on erilaisia aktiviteetteja. 1 dl rusinoita . Suomalaista ja saksalaista ruoka kulttuuria yhdistää ainakin rakkaus perunaan ja makkaraan, leipään sekä makeisiin leivonnaisiin. Saksalaisen keittiön herkkuja kotona Helppotekoinen ja lempeänmakuinen kasvissosekeitto maistuu syksyisen aterian alkajaisiksi. Tarkista maku. 1 tl sitruunankuoriraastetta Paistamiseen . 1 dl kermaa . Taikina saa olla notkeaa ja sitkaista, mutta ei valuvan löysää. Jaa täyte leikkeille ja levitä se tasaiseksi kerrokseksi. noin 1 tl suolaa . Kuumenna voi paistokasa rissa tai pannussa ja ruskista kääryleet. 650 g jauhoista perunaa . Saksa on maailman kolmanneksi suurin riesling-viinin tuottaja. KUVA: SANNE KATAINEN Spätzle on saksalainen versio pastasta. Siirrä kypsät lihakääryleet lautaselle. 1 dl kermaa . 3 rkl voita Lisäksi . Vinkki: Taikina syntyy kä tevimmin yleiskoneella tai sähkövatkaimella vaivaten. Tarjoa porsaanfileekääryleet Spätzlepastan kera. Pyöräytä kääryleet vehnä jauhoissa. Kostuta työpöytä ja repäise päälle reilu pala leivinpaperia. Kiehauta 3 litraa vettä katti lassa ja mausta suolalla. 2 laakerinlehteä . Sekoita joukkoon vesi. 1 ½ tl kanelia . Tarjoa omenastruudeli lämpimänä sellaisenaan tai vaniljakastikkeen kanssa. 1 tl sitruunankuorta raastettuna Sivelyyn . 1 tl kardemummaa . 2 rkl meiramia hienonnettuna . Spätzle sopii erilaisten kastikkeiden ja liharuokien kanssa, mutta myös ihan sellaisenaan voissa paistettuna tai uunissa gratinoituna. ½ tl valkopippuria . Lisää joukkoon lihaliemi ja viini. 2 porkkanaa . KUVA: SANNE KATAINEN Ohuen ohut taikina ja runsas täyte ovat rullalle kiepautetun omenastruudelin herkullisuuden salaisuus. Sekoi ta joukkoon muna, kylmä vesi ja öljy. 1 dl saksanpähkinöitä . Kypsennysajaksi riittää 20 minuutin hauduttelu liedellä. 1 kananmuna . Spätzle 4 annosta Ainekset . Kuumenna voi keittokattilassa ja kuullota kasviksia noin 5 minuuttia. Tarkista maku. Isoimmat ja kuuluisimmat kaksiviikkoiset Oktoberfestit järjestetään Münchenissä, Theresienwiesen aukiolla. Levitä täyte taikina levylle. Kääri struudeli rullaksi kääre tortun tapaan leivinpaperia apuna käyttäen. ½ tl suolaa . 2 ½ dl keksejä tai pipar kakkuja rouhittuna (tai korppujauhoja) . HELENA SAINE-LAITINEN 18 perjantaina 5. 1 dl vettä . Pohjoisessa syödään paljon kalaa, kun taas etelässä siellä kasvatettavia kasviksia. Lisää joukkoon nes te ja mausteet. KUVA: SANNE KATAINEN OKTOBERFEST KUULUU SYKSYYN Oktoberfest on perinteinen saksalainen olutjuhla, jota vietetään syyskuun lopulla ja lokakuun alussa. Saksa on myös viinintuottajamaa. 1 rkl voita . 2 tl valkoviinietikkaa Valmistusohje Kuori ja paloittele perunat, porkkanat, selleri ja sipulit. ½ dl rypsiöljyä Täyte . Tapahtumaan kuuluu oluenjuonnin lisäksi perinteisiä saksalaisia ruokia, kuten bratwurstia, hapankaalia, kanaa ja perunaruokia. 50 g purjoa silputtuna
Ruokailusta jäljelle jäänyt ruoka jäähdytetään hyvin ja laitetaan jääkaappiin. Useimmat ruokamyrkytysbakteerit tuhoutuvat, kun ruoka kuumennetaan yli 70 asteen lämpötilaan. Tilaa viikon ruokauutistärpit kätevästi sähköpostiisi Uutiskatsauksen ja kattavan ruokajournalismin lisäksi löydät MT Ruokauutiskirjeestä sesongin tuoreimmat reseptit helposti saatavilla olevista raaka-aineista, ja tietysti suomalaiseen makuun suunniteltuna. Ruokamyrkytyksiä voi kotioloissakin ehkäistä normaaleilla, hyvillä ruoanlaittotavoilla, Leinonen muistuttaa. Maistan myös toisen seuralaisen lumoavan herkullisia, itsetehtyjä ranskalaisia, joiden kanssa tarjoillaan paneroituja kananpaloja. Kirjoittaja on MT:n toimittaja. Itse haudutan yleensä kolme kupillista. Ruokamyrkytyksiä aiheuttavia mikrobeja voi päätyä ruokaan ja juomaan monenlaisista syistä. Borgar näkee tähdenmetsästyksen mukavana haasteena. Osa vihreistä teistä kitkeröityy jo 60 asteen lämmössä. Kun pääsin kunnon irtoteen makuun, en halunnut enää palata tusinateehen ja pussien liotteluun. Työpäivän aikana lipittelen tasan yhdeksän kupillista: aamulla japanilaista fukamushi-syvähöyrytettyä vihreää teetä, lounaan jälkeen ihanan pehmeää kiinalaista mustaa teetä ja iltapäivän piristykseksi vielä uudemman kerran jompaakumpaa. Viikoittain ainakin yksi ruokalaji muuttuu toiseen. Ruokamyrkytyksen aiheuttaja voi olla esimerkiksi bakteeri, virus, kemiallinen aine tai loinen. Valitsen itse listalta kuitenkin jättikatkarapupastan, joka maksaa vajaat 19 euroa. Vihreästä teestä saa sietämättömän kitkerää, kun lehdille heittää kiehuvaa vettä ja hauduttelee liian pitkään. Kotimaiset raaka-aineet ovat Borgarin mukaan lähtökohta tekemiselle. Joihinkin ruokamyrkytyksiin voi liittyä vakavampia oireita tai jälkitauteja, kuten salmonellatartunnan jälkeen mahdollisesti ilmenevä reaktiivinen niveltulehdus. Taudin itämisaika vaihtelee ruokamyrkytyksen aiheuttajasta riippuen yleensä tunneista vuorokausiin, joskus jopa viikkoihin. Se tarjoillaan pöytään höyryävän kuumana. Ystävällinen tarjoilija, joka on myös omistaja, kertoo niiden olevan Tanskasta. Ehkä jos sen saa, niin pitää keksiä jokin toinen projekti, ehkä harrastus”, Borgar naurahtaa ja jatkaa: ”Kyllä tämä voisi hyvinkin jo nyt olla yhden tähden ruokaa, mutta emmehän me itse siitä päätä. Maistan myös seuralaisen napolilaistyylistä pizzaa. Ravintola Napolino, Keskuskatu 27, 48100 Kotka JANICA PÖRHÖNEN Italialainen tunnelma keskellä Kotkaa KUVA: JANICA PÖRHÖNEN SÖIN TÄÄLLÄ 19 perjantaina 5. syyskuuta 2025 Mitä kuuluu suomalaiselle ruualle. Liha hankitaan Eränkävijän riistalihalta Mäntyharjulta. Tilaa ilmainen uutiskirje MT.FI/uutiskirje tai oheisella QR-koodilla. Muutama helppo kikka ehkäisee ruokamyrkytyksiä Ruokamyrkytyksiä voi kotioloissakin ehkäistä hyvillä ruoanlaittotavoilla. Muita ruokamyrkytysten aiheuttajia ovat esimerkiksi salmonella, kampylobakteerit ja pitkä lista muita mikrobeja. Kansallisen ruokamyrkytysepidemiarekisterin mukaan ylivoimaisesti yleisin raportoitu elintarvikevälitteisten epidemioiden aiheuttaja Suomessa on norovirus. Viime sesonkina tarjosimme jänistä, jota saimme 22 kappaletta. Suolaakin saa vähän lisätä. Ne menettävät makunsa nopeasti, joten pussia ei kannata jättää mukiin likoon. Lohi ja jauheliha ovat ainakin kotimaista, muista en kysy. Mutta mikä ruokamyrkytyksiä aiheuttaa ja miten moiselta vaivalta voi välttyä. Isomman ruokamäärään jakaminen pienempiin astioihin nopeuttaa jäähtymistä”, Leinonen vinkkaa. ”Haluamme laittaa ruokaa näennäisesti yksinkertaisella tavalla. Uusia ravintoloita avautuu nyt vauhdilla. Olisimme ottaneet enemmänkin, mutta huonon lumi tilanteen vuoksi määrä jäi tähän”, Borgar kertoo. Listalta löytyy niin peuraa kuin jänistä tai sorsalintujakin saatavuuden mukaan. Jos taas ruokamyrkytys on päässyt yllättämään, muille ei pidä ruveta kokkaamaan, jotta vitsaus ei pääse leviämään. Teekauppojen teellä on kallis leima, mutta laatulehdistä voi teekaupan myyjän mukaan hauduttaa viisikin kupillista. ”Kaikki kala, mitä käytämme, on suomalaista meritai järvikalaa ja valittu kestävistä kalakannoista. Päätä alkaa särkeä ja olo on vetämätön. HELLAN KULMALLA PAULA LIESMÄKI paula.liesmaki@mt.fi Pariskunta tulee ravintolan ovesta ja mainitsee paikan tarjoavan Kotkan parhaat pizzat. Raaka-aineista välittyy laatu. Mutta toki yritämme tähteä saada”, Vainonen toteaa. Norovirus voi puolestaan päätyä elintarvikkeeseen myös elintarviketta käsittelevän ihmisen kautta. Suomessa on todella monta ravintolaa, jolla tähti voisi hyvin jo olla. Paikka on siisti ja kotoisa. ”Kun aloitimme, ajatuksena oli pyörittää muutaman vuoden ajan muutamaa ravintolaa. JANIKO KEMPPI Teekauppojen verkkokaupoista ja kivijalkaliikkeistä saa Suomessa laadukasta teetä. Nyt Bona Fidessä haetaan seuraavaa tunnustusta. Esimerkiksi noroviruksen aiheuttamat oireet alkavat yleensä 12–48 tunnin kuluttua tartunnasta. Ennen ravintolan avaamista kolmikolla oli pop-up-ravintolakokeiluita, jotka osoittautuivat menestykseksi. Lisäksi ruuat säilytetään oikeissa lämpötiloissa ja pakatut elintarvikkeet pakkaukseen merkityn ohjeen mukaan. Joskus taas valmiin ruuan vääränlainen käsittely altistaa ruokamyrkytykselle, sillä esimerkiksi Bacillus cereus villiintyy hanakasti, jos ruoka jäähdytetään liian hitaasti. Ruokamyrkytyksellä tarkoitetaan elintarvikkeen tai talousveden välityksellä saatua tartuntaa tai myrkytystä. Pussiteehen lehdet on murskattu pieneksi silpuksi. Itse jäin sille tielle joitain vuosia sitten. ”Norovirus tarttuu herkästi esimerkiksi suoraan ihmisestä toiseen tai kosketuspintojen välityksellä”, Leinonen kertoo. Kovaa nälkää pasta ei kuitenkaan vie, vaan annos saisi olla vähän isompi. Nyt saan vieroitusoireita, jos olen vaikka viikonlopun pois omien teehyllyjeni äärestä. ”Kyllä me olemme jossain määrin työskennelleet sitä kohti. Ruudinkeksimistä tavallinen keittiöhygienia ei vaadi, vaan esimerkiksi sitä, että raakaa lihaa käsitellään erillään kypsistä ruoista ja muista elintarvikkeista ja että kasvikset pestään ennen käyttöä. Katkaravut ovat meheviä. Pohja on ihanan sitkeää mutta rapeaa, mozzarella suussasulavaa ja tomaattikastike autenttisen italialaista. RUOKA Maaseudun Tulevaisuus Jokainen ruokamyrkytyksen kourissa kärvistellyt tietää, miten ikävä vitsaus on kyseessä. Vastauksia näihin kysymyksiin antaa Ruokaviraston mikrobiologisen elintarviketurvallisuuden yksikön erityisasiantuntija Elina Leinonen. Tulisin uudestaan. Pakko mennä kokeilemaan. Mustankin teen kanssa kannattaa kokeilla, mistä haudutusajasta itse tykkää. Nyt heillä on oma 26-paikkainen ravintola, joka haluaa erottautua raakaaineillaan. Omistajan mukaan valtaosa raaka-aineista tulee Italiasta. Vielä krantumpi olen oikeasta valmistuksesta. Näin valmistat hyvää teetä Jo oikea veden lämpötila vie pitkälle. Kermakastike on lempeää, tuoreet herkkusienet viipaloitu ihanan ohuiksi, parmesaani maistuu täydelliseltä. ”Ehkä enemmänkin näen sen sellaisena kivana ja hauskana projektina, joka tuo mielenkiintoa päivittäiseen arkeen. Taustalla soi italialainen musiikki miellyttävällä äänenvoimakkuudella. Samaan aikaan voi kuitenkin todeta, että kyseessä on vain ulkoinen arvio, eli ei se tekemistämme muuta. Kevään uuden sadon tee on minulle yhtä iloinen asia kuin uudet perunat ja ensimmäiset mansikat. Muutama minuutti riittää haudutukseen. Ravintolan ruokalista elää koko ajan. Ravintoloitsijat Johan Borgar, Eeli Kaasinen ja Ilpo Vainonen avasivat ravintolan 2021. ”Itse näen tilanteen niin, että me ravintolat kilpailemme kotisohvan kanssa. Vähemmän on enemmän ja mieluummin vajarit kuin överit: käytä malttia niin lehtien annostelussa, veden lämpötilassa kuin haudutuksen kestossakin. Kupillista haudutettaessa liika on siis liikaa. KUVA: JAANA KANKAANPÄÄ Ruokamyrkytys on harvoin vaarallinen. Vainonen kertoo, että ruoassa ei haluta kikkailla. Kala painottuu villikalaan.” Riistaa ravintolan listalta löytyy loppuvuodesta kevääseen. ”Ruoka-astian voi laittaa jäähtymään kylmään vesihauteeseen vaikka tiskialtaaseen tai kylmällä säällä peitettynä ulos. Pyrimme kuitenkin siihen, että kaikki on harkittua, mutta samalla luonnollista. Joskus ruokamyrkytyksen syynä on raaka-aineessa oleva taudinaiheuttaja, joka ei tuhoudu ruokaa valmistettaessa. Haluamme, että raaka-aineet ovat tunnistettavia, mutta toisenlaisella kulmalla kuin heti ajattelisi.” Sesonkiajattelu on yksi Bona Fiden kulmakivistä. Nyt Bona Fidellä olemme menneet koko ajan enemmän ja enemmän omaan suuntaan”, Borgar sanoo. Vakavat sairastumiset ovat harvinaisia, mutta pahimmillaan ruokamyrkytys voi olla jopa henkeä uhkaava etenkin riskiryhmiin kuuluvilla. Jo oikea veden lämpötila vie pitkälle. ”Yksittäisen sairastumisen kohdalla on usein vaikea tietää, onko kyseessä ylipäätään ruokamyrkytys vai muuta kautta saatu vatsatauti”, Leinonen sanoo. Annosta ei tarvitse odotella kauaa. KUVA: JONTTU MATTILA Vuoden ravintolaksi valittu Bona Fide haluaa panostaa parhaisiin raakaaineisiin. Ruokamyrkytysten tavallisimmat oireet ovat erilaisia vatsaoireita, Leinonen kertoo, ja oireet ovat yleensä ohimeneviä. Muuten tulos on kitkerä. En halua sanoa, että se on arpapeliä, mutta ehkä enemmänkin se riippuu siitä, mistä kukin sattuu tykkäämään.” Vuoden ravintola haluaa tarjota vain parasta Kuvassa Bona Fiden ravintoloitsijat vasemmalta: Ilpo Vainonen, Eeli Kaasinen ja Johan Borgar. Sitten tuli korona, joka hidastutti asioita. Vaikka ruokamyrkytystä harva toivoisi edes pahimmalle viholliselleen, lohdutuksen sanana voi sentään todeta, että yleensä on kyse ohimenevästä sairastumisesta. ”Haluaisimme tuoda listalle ensi vuonna sorsan sydäntä. Työskentelemme sen eteen, että ihmiset lähtisivät syömään eivätkä jäisi kotiin”, Brogar toteaa. Minusta on siis tullut aika kranttu teen suhteen. Tavoitteena on saada Michelin-tähti. Samaan aikaan usea yrittäjä kamppailee asiakkaiden saamiseksi, kun rahatilanne voi olla tiukalla. TUOVI MÄKIPERE Suomen gastronomien seura valitsi helsinkiläisen Bona Fiden vuoden 2025 ravintolaksi
Yleisölle luvataan muun muassa suositun jouluruuan paluu yhdessä Matiasin ja Ahvenanmaalta kokkikuuluisuuteen ponnistaneen Micke Björklundin kanssa. Keskiviikkona Yle Fem klo 18.00 Kotipuuhastelijan suosikkisarja tekee paluun televisioon Strömsön juontajakaartia ovat tänä syksynä Matias Jungar, Lena Gillberg, Elin Skagersten-Ström ja Tara Junker. Syksyn suorat lähetykset nähdään 10. KUVA: CHRISTOFFER BJÖRKLUND / YLE Kynsien alle kertyy multaa ja pannut ovat kuumina. He myös huolehtivat puutarhan valmistelusta talveksi, jotta keväällä on helpompi aloittaa puuhailu pihalla. E. Mikko Silvennoinen saa kunnian avata pelin. Kahdeksan kuskia saapuu ajoleirille selvittämään kenestä tulee kymppikauden Suomen surkein kuski. Tarjolla on vinkkejä parvekkeelle sopivista vihanneksista ja siitä, mitä voi istuttaa myöhemmin syksyllä, kun juuresten sadonkorjuu on ohi. syyskuuta Yle Areenan puolella kohtaavat puutarha-asiantuntija Lena Gillberg sekä keittokirjailija ja ruokavaikuttaja Tara Junker. 18.00 Grand Designs unelma-asunnot 19.00 Midsomerin murhat: Tuhoon tuomitut temput 21.00 John Wick: Chapter 3 Parabellum 23.35 Elsbeth 00.35 Elsbeth 01.30 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset 03.20 Atlantan plastiikkakirurgit 04.10 Uusi elämä etelässä LIV 09.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Huvila & Huussi 13.05 Maryn helpot kokkailut 13.35 Sinkkuillallinen 14.35 Sinkkuillallinen 15.35 Tulossa: Raharemontti 15.40 Himohamstraajat 17.35 Tulossa: Petolliset 17.40 Remppa vai muutto Suomi 18.40 MasterChef Australia 19.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 20.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 20.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 21.00 Vain elämää: Saapuminen Satulinnaan 22.00 Kumman kaa (S) 22.35 Kumman kaa (S) 23.05 Zelenskyn tarina 00.15 Brittien ökyimmät myyntikohteet 01.20 Remppa vai muutto Australia 02.25 Kapen keittiökaappaus JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Suomen huutokauppakeisari 11.30 Australian rajalla 12.00 Savotta 13.00 Savotta 14.00 Leijonan luola USA 15.00 Leijonan luola USA 16.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 17.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 18.00 IS esittää: Sain sen videolle 18.05 Panttilainaamo 19.00 Panttilainaamo 20.00 Erikoisjoukot 21.00 Inferno 23.25 Savotta 00.25 Burgerimiehet Välimerellä 01.25 Suomen huutokauppakeisari 02.25 Zelenskyn tarina 03.35 Top Gear Suomi TV5 06.05 House Hunters 06.30 House Hunters 06.50 Järvenrantataloa etsimässä 07.15 Järvenrantataloa etsimässä 07.50 Järvenrantataloa etsimässä 08.15 Supertähtien yllätysremontit 09.15 Unelmahäät 10.20 Unelmahäät 11.20 Unelmahäät 12.25 Arman ja aikamme ilmiöt 13.25 112 14.40 Jääkiekon Auroraliiga: Kärpät-HPK 17.05 Elokuva: Harry Potter ja viisasten kivi 20.20 Kööpenhaminan poliisi 21.25 Elokuva: Sully uroteko Hudson-joella 23.05 Yhdysvaltain avoimet: naisten loppuottelu 01.05 Elokuva: Pain & Gain 03.40 112 04.50 112 NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Salakuljettajat satimeen 06.50 Autojen ensiapu 07.40 Lentoturmat hetki hetkeltä 08.30 Jättimäiset koneet 09.20 Gordon Ramsayn makuseikkailut 10.10 Kiinan villi valtakunta 11.00 Elä vapaana tai kuole 11.50 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä 12.40 Lentoturmatutkinta 13.30 Hurrikaani Katrinan selviytyjät 18.05 Elämää äärirajoilla: Alaska 19.00 Villi Arabia 20.00 Veriset tarinat 21.00 Legendaarinen Tšingis-kaani 22.00 Maya-kulttuurin nousu ja tuho 22.55 Huumebisnes Oy 23.45 Inside: Amerikan mafia 00.35 Legendaarinen Tšingis-kaani 01.25 Toinen maailmansota: Pinnanalainen helvetti 02.15 Maailmansodan kadonneet laivat 03.05 Ihmeelliset superautot parhaat palat 03.55 Jimmy Chin ja vaaran viehätys 04.20 Autojen ensiapu 05.10 Turvatarkastus: Peru and Brasilia STAR CHANNEL 06.00 Onnenpyörä VIP 06.45 Melkein MENSA 07.30 Melkein MENSA 08.20 Simpsonit 08.50 Simpsonit 09.20 Simpsonit 09.50 Rillit huurussa 10.15 Rillit huurussa 10.40 Rillit huurussa 11.10 Rillit huurussa 11.35 It’s Always Sunny in Philadelphia 12.05 It’s Always Sunny in Philadelphia 12.35 It’s Always Sunny in Philadelphia 13.00 It’s Always Sunny in Philadelphia 13.30 Huutokaupan metsästäjät 13.55 Huutokaupan metsästäjät 14.20 Huutokaupan metsästäjät 14.45 Family Guy 15.10 Family Guy 15.40 Family Guy 16.05 Family Guy 16.35 Family Guy 17.00 Moderni perhe 17.30 Moderni perhe 18.01 Sampo ja kotivideot 18.31 Sampo ja kotivideot 19.00 Miehen puolikkaat 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Miehen puolikkaat 20.30 Miehen puolikkaat 21.00 Elokuva: Creed 23.35 It’s Always Sunny in Philadelphia 00.05 It’s Always Sunny in Philadelphia 00.35 It’s Always Sunny in Philadelphia 01.05 It’s Always Sunny in Philadelphia 01.35 Family Guy 02.05 Family Guy 02.35 Family Guy 03.05 Family Guy 03.35 Elokuva: Nälkäpeli Matkijanärhi, osa. Sota-ajan vaatimuksesta panssaroitu Mercedes-Benz 770 Offener Tourenwagen oli tiettävästi aikansa kallein auto maailmassa. Jos puuhailusta kiinnostuneet eivät saa tarpeekseen Strömsöstä, syksy tarjoaa koko loppuvuoden ajan sarjan parhaat jaksot uusintana televisiossa. Strömsön vanhalla tutulla ohjelmapaikalla näytetään uusintoja viime vuosien parhaista ohjelmista lauantaisin klo 18.15 TV 1:llä ja sunnuntaisin klo 17.25 Yle Femillä. Vanhat ystävät Matias Jungar ja Elin Skagersten-Ström avaavat keittiöpuutarhan sadonkorjuujuhlaa varten. lokakuuta ja 17. TELEVISIO-OHJELMAT LAUANTAI 6.9. Ilta on täynnä hikistä puutarhanhoitoa ja tuoksuvaa ruoanlaittoa, Yle tiedottaa. Kynsien alle kertyy multaa ja pannut ovat kuumina. Ensimmäisessä lähetyksessä 10. Dokumentti Mannerheimin Mersu (2017) kertoo Suomen historian tunnetuimman Mercedeksen tarinan ja jäljittää auton nykyisen olinpaikan ja omistajan. syyskuuta, 29. (ruotsiksi) (S) 19.00 Kätilöt 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.39 Sportnytt 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 Yle Live: PMMP 20.45 R&A x Yle Teema: PMMP-dokumentin maailmanensi-ilta 21.00 PMMP keikalla: Ei enää ikinä. Seuraavaksi odotan uuteen taulutöllööni ominaisuutta, joka hoitaa äänentason prosessoinnin haluamallani tavalla. Ohjelma taltioidaan vastedes tutuksi tulleessa Strömsön huvilassa Västervikin kylän rannalla. KUVA: VIDEOVERKKO OY/YLE HARRI KALLIO-KURSSI Teräväpiirtokuvaan tottuneen ja 2000-luvulla syntyneen on lähes mahdotonta mukautua ajatukseen, että mustavalkoisen television kuvaa pidettiin täysin käypänä tekniikkana vain muutama vuosikymmen aiemmin. Ennen joulua ohjelman tekijät lupaavat jälleen kokkauksen erikoisjaksoa. 14.00 Ernest Lawson Show: Hymypoika 15.00 Poliisit UK: Ajojahti 16.00 Rekkakuskit jäällä 17.00 Bob’s Burgers 18.00 Fire Country 20.00 Täydellinen kesä 21.00 Rambo taistelija 22.50 Kauriinmetsästäjä 02.35 Alpeilla: Hiking and Biking 03.30 Ota rahat ja juokse 04.25 Huutokaupan metsästäjät MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.25 Unelmatalo Australiassa 09.30 Love Match Atlanta 10.30 Rakkautta rajojen takaa 11.30 Tanssii Tähtien Kanssa 13.00 Koko Suomi leipoo 15.00 Suomen kaunein koti 16.00 Unelma-asunto auringon alta: Toteutuiko unelma. Maanantaina Yle TV 1 klo 11.45 VIIKON VALINTA 1940-luvun loistoauto näytti tältä. YLE TV1 07.00 Kadonneet perijät 08.00 Yle Uutiset 8.00 08.05 Prisma: Puiden salattu elämä 08.50 Luontopäiväkirja 09.00 Yle Uutiset 9.00 09.05 Historia: Merenkulkija Amerigo Vespucci 09.56 Pieni suuri maailma 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Yle Uutiset alueeltasi 11.35 Yle Oddasat 11.39 Oddasat 11.55 Unelmapuutarha 12.55 RSO Musiikkitalossa (S) 14.02 Van Life 14.25 Syyttäjä (12) 15.25 Pieni suuri maailma 15.30 Efter Nio 16.31 Etsijät (S) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.07 Neiti Scarlet ja Herttua (7) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 2023 18.45 Avara luonto: Vuosi Ruotsin luonnossa. Puutarhan puolella Lena ja Elin näyttävät, kuinka kasvukautta voi pidentää ja satoa voi korjata aina talveen asti. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Milli 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Lainsuojaton (16) 01.15 Incel naisvihaa ja väkivaltaa (16) 02.15 Exit 02.55 Hamilton 03.50 Hamilton NELONEN 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Muumilaakson tarinoita 06.55 Smurffit (7) 07.05 Smurffit 07.20 Sunny Bunnies 07.25 LEGO Friends: Uusi luku 07.35 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda 08.00 LEGO City Adventures (7) 08.10 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 08.35 Heinähattu ja Vilttitossu 09.00 Vain elämää: Saapuminen Satulinnaan 10.00 MasterChef Australia 11.15 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 11.20 Maryn helpot kokkailut 11.50 Remppa vai muutto UK 12.50 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 13.20 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 13.50 Tulossa: The Box Suomi 13.55 Kultakala 14.40 Kultakala 15.25 Kultakala (S) 16.10 Kultakala (S) 17.00 Rölli ja metsänhenki (S) 18.50 IS esittää: Sain sen videolle 18.55 Tulossa: Raharemontti 19.00 Vain elämää: Saapuminen Satulinnaan 20.00 Risto Räppääjä ja Pullistelija. Mannerheim sai Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitleriltä lahjaksi Mersun jatkosodan vuonna 1941. Risto Räppääjä, Nelli, Rauha-täti ja naapurin herra Lindberg lähtevät lomalle mökkikylään. Syksyn ja talven aikana Strömsössä on useita livelähetyksiä. Syy: televisiokanavat nostavat ohjelmatunnuksien ja mainosten aikana äänentasoa amerikkalaisopein niin, että korviin sattuu. joulukuuta klo 18.00 Yle Femillä ja Yle Areenassa. Ohjauksesta vastaa Vesa Saarinen. (S) 21.45 Tulossa: The Box Suomi 21.50 Akkaa päälle (7) 22.45 Snake Eyes: G.I. YLE RADIO 1 07.31 Luomiskertomus 07.56 Yksi on hyvää seuraa 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Hartaita säveliä 08.30 Aamuhartaus 08.40 Maailman tärkein pieni asia 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Rytmikamari 11.00 Virtasen taloushistoria: Armeijatavarakaupan nousu Suomessa 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää 12.30 Outopodcast: Se tapahtui keskellä kirkasta päivää 13.00 Näistä levyistä en luovu 14.00 Ruben Stiller 14.55 Ykköskolumni 15.00 Radioteatteri esittää: Taistelevat Kärpäset Tradwifen päätösväsymys 15.18 Yksi on hyvää seuraa 15.30 Aristoteleen kantapää 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Maarit Tastula Yksi maailma, kaksi katsetta: Samuli Putro: Kannattaa mennä juuri siitä, missä alkaa upottaa 18.00 Ehtookellot: Helsingin Hakavuoren kirkon kellot 18.01 Iltahartaus 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Tämän runon haluaisin kuulla 21.00 Uutispodcast 21.27 Maailmanpolitiikan arkipäivää 22.00 Maailman tärkein pieni asia 22.20 Kielen päällä 22.30 Keinuva talo Mika Kauhanen 23.40 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu ja sää 07.00 Yle Uutiset 07.02 Sää 07.03 Onnen sävel 07.50 Merisää 07.53 Onnen sävel 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Onnen sävel 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.03 Urheiluradio 09.08 Lauantaina 10.00 Yle Uutiset 10.03 Lauantaina 11.00 Yle Uutiset 11.02 Lauantaina 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset 13.02 Levylautakunta 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Viikonloppu: Haastattelussa Lotta-Sofia Haahko ja Kalle Lindroth 15.00 Yle Uutiset 15.02 Entisten nuorten sävellahja 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.10 Entisten nuorten sävellahja 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.08 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset 18.02 Sekahaku Heidi Pakarinen 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Uutisviikko selkosuomeksi 21.12 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Menomesta 23.00 Yle Uutiset 23.02 Menomesta 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio toiveiden yö 02.00 Yle Uutiset 02.02 Yöradio 02.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää 02.40 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Sekahaku Heidi Pakarinen 03.50 Yöradio 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.53 Radio Suomen Varhaisaamu RADIO-OHJELMAT LAUANTAI 6.9. Chat-osuudessa asiasta kiinnostuneet katsojat voivat esittää kysymyksiä tai antaa vinkkejä ja ideoita sekä puutarhanhoidosta että ruuanlaitosta. Uusi kausi tarjoaa mielenkiintoisia vieraita aiemmasta poikkeavassa muodossa ja muun muassa live-lähetyksiä. Satojuhla aloittaa uudenlaisen puutarhanhoitoon ja kokkaukseen keskittyvän tvsarjan syyskauden. hirviä, peuroja, villisikoja ja ilveksiä sekä monenlaisia lintulajeja. Vieraina Mika Aaltola, Pekka Haavisto, Jussi Halla-aho, Olli Rehn ja Alexander Stubb. Ajatonta hyötytietoa pursuava sarja ehti olla tauolla viime keväästä asti, kun Yle lopetti tuotannon säästö syihin vedoten. Lähetys esitetään suomenkielisillä tekstityksillä seuraavana viikonloppuna TV 1:n puolella. Syksyn aikana yleisölle on luvassa uusintoina parhaiksi valikoituja jaksoja vuosilta 2018– 2024 kokonaan uusien jaksojen lisäksi. Juhlakauden juontaa Gogi Mavromichalis. Ohjelmassa seurataan eri vuodenaikoina mm. 22.30 Ellis (12) 00.04 Trauma henkirikoksen jäljet (7) YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.9. Lisäksi Paul Svensson lennähtää keittiöön Ruotsista tehdäkseen kauan odotetun vierailun Strömsön keittiöön lokakuussa. Vai kuulitko vaikkapa Karppi-sarjan dialogin kuten voisi odottaa. 08.58 Pikku Kakkonen 09.00 Galaxi 09.01 Late Lammas (S) 09.07 Voihan Poni (S) 09.19 Auri ja maailman eläimet (7) 09.31 Extreme-futiskikat (S) 09.33 Avaruuden aarteet (7) 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Rieti-kissa nukutusainepäissään 10.30 Pentukoulu 11.10 Luontomatkalla 12.10 Suuri ompelukisa 13.10 Kaikki kutoo! 14.10 Näin pilvet kuolevat (S) 15.30 Ei sosiaaliselle medialle 16.11 Exploring Earth 16.15 Fomo 16.45 Tero Pitkämäki – kunniakierros 18.00 Viestijuoksun SM 20.00 Jopet-show 20.25 Jopet-show 20.50 Peltsin ja Tomin retkeilyvinkit: Hiekkatiepyöräily 21.00 Louis Theroux: tähtihaastattelut 21.45 Räpsy ja Dolly (16) 23.15 Elämää ilman seksiä MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Zig & Sharko 07.30 Bernie joulupukkina (S) 07.35 Viidakon veijarit 07.45 Viidakon veijarit 08.00 Koko Suomi leipoo 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Maajussille morsian 13.00 Elokuva: Marnie ja salainen tehtävä (7) 15.00 Julkkisten tietotoimisto 15.30 Strongman Champions League: Maailman Vahvin Viikinki 17.00 Suurmestari 18.00 Murha paratiisissa 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Masked Singer Suomi. Juontajana Katja Ståhl. Toisinaan äänentasoa pitäisi päinvastoin nostaa, jotta saisi keskustelut kuultaviksi. syyskuuta 2025 Äänessä ei nykyinenkään tekniikka ole valmis. Tara ja Matias hyödyntävät syksyn sadonkorjuuta ja kokkaavat siitä mitä puutarhasta, torilta tai luonnosta on saatavilla tähän aikaan satokautta. Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja. Ohjelmassa nähdään syksyn mittaan sekä uusia että vanhoja tuttuja kasvoja. Etsiväpöydän takana puhaltavat uudet tuulet, kun Janne Kataja, Jenni Poikelus ja Benjamin saavat avukseen joka jaksossa vaihtuvan vierailevan etsivän. HARRI KALLIO-KURSSI 20 perjantaina 5. 06.52 Nappulat 07.04 Heimo ja Hemmo (S) 07.06 Pipsa Possu (S) 07.11 Franklin ja ystävät (S) 07.23 Hiiritalon Sam ja Julia (S) 07.30 Pikku Kakkonen 07.31 Raksajengi (S) 07.41 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.04 Tuuri (S) 08.11 Barbapapa (S) 08.22 Rollen remmi (S) 08.45 Pelastajapartio (S) 08.57 Nimipäiväonnittelu: 6.9. Paula Vesala ja Mira Luoti kertovat avoimesti kipeistä kokemuksista, jotka eivät jääneet yksityisiksi, vaan kietoutuivat osaksi PMMP:n musiikkia. (7) 18.47 Kuinkas sitten kävikään. 21.00 Suomen surkein kuski. (7) 22.55 Leonardo da Vinci 23.51 Sodankylän parhaat (S) MTV SUB 07.00 Ava, Riko ja Teo 07.05 Professori Balthazar 07.15 Muumilaakson tarinoita 08.05 Code Lyoko 08.30 Onnela 09.00 Rekkakuskit jäällä 10.00 Supercar Blondien superautot 11.00 Supernanny Suomi 12.00 Vintiöt 12.30 Kolmosvaihde 13.00 Pitääkö olla huolissaan. 19.35 Luontopäiväkirja 19.45 Sherlock ja tytär (12) 20.29 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 Elämäni Biisi. Joe Origins (12) 01.10 Veikkausliiga 01.15 NCIS Rikostutkijat 02.15 22 Jump Street (12) YLE TEEMA & FEM 07.53 Vakuum 08.11 Sportliv 08.21 Adam & Eva 08.51 Lyhytelokuva: K7 (12) 09.12 Kebu kaikilla taajuuksilla 10.11 Ruoka tekee onnelliseksi 11.10 Maastopalojen jäljillä (S) 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 12.55 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 13.50 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 14.50 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 15.47 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 16.45 Otto Heino keramiikan mestari 17.25 Studio 65 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Eläinten luontoretki (S) 18.09 Raksajengi (S) 18.20 Hiekkarannalla (S) 18.23 Pensasaidan takana (S) 18.31 Kuka lohduttaisi Nyytiä. TV & RADIO Maaseudun Tulevaisuus Presidentti ja marsalkka C. G. 17.00 Unelma-asunto auringon alta: Toteutuiko unelma. Vaadin uutta ääni näppäintä töllööni DIGIPAIMEN HARRI KALLIO-KURSSI harri.kallio-kurssi@mt.fi Punainen tupa Vaasassa palaa uudelleen televisioon. Puutarhanhoito ja ruoanlaitto ovat syksyn aikana keskiössä, ja yleisö voi osallistua live-lähetyksiin chatin kautta
Millainen mahtaa olla sirkussauna. Maajussit ja puolisoehdokkaat tapaavat toisensa ensi kertaa ja pikatreffit käynnistyvät jännityksen keskellä. Hiljalleen Bellelle alkaa valjeta, että Tom suunnittelee heidän jäävän sinne. syyskuuta 2025 TELEVISIO-OHJELMAT MAANANTAI 8.9. Tom Hanks esittää jännityselokuvassa professori Robert Langdonia, joka herää sairaalasta muistinsa menettäneenä ja joutuu pian hengästyttävälle pakomatkalle tohtori Brooks seuranaan. Salaliitto Kairossa (7) 16.45 Arvo Pärtin päiväkirjat 17.20 Lumen Valo: Corpus christi carol 17.25 Strömsö 2023 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Satumetsän vuosi (S) 18.06 Ravintola Miljoona (S) 18.17 Idefix ja Voittamattomat (7) 18.30 Unelmapuutarha. 06.52 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 07.15 Pikku Kakkonen 07.17 Popi Kissa (S) 07.28 Enni ja Roi (S) 07.40 Pikku Kakkonen 07.43 Tuuri (S) 07.51 Ryhmä Hau (S) 08.13 Nimipäiväonnittelu: 8.9. 18.00 Unelma-asunto auringon alta: Toteutuiko unelma. TELEVISIO-OHJELMAT SUNNUNTAI 7.9. Sää 09.30 Yle Uutiset läheltäsi 09.32 Koko Suomen Radio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 10.30 Yle Uutiset läheltäsi 10.32 Koko Suomen Radio 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 11.30 Yle Uutiset läheltäsi 11.32 Koko Suomen Radio 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomen Kesäradio 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Kesäradio 14.30 Yle Uutiset läheltäsi 14.32 Radio Suomen Kesäradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Kesäradio 15.30 Yle Uutiset läheltäsi 15.32 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta 16.30 Yle Uutiset läheltäsi 16.32 Radio Suomen Alkuilta 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Musiikki-ilta 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Musiikki-ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radio Suomen Musiikki-ilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Musiikki-ilta 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Yöradio 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio toiveiden yö 02.00 Yle Uutiset 02.02 Yöradio 02.15 Musiikki-illan vieras 02.45 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Levylautakunta 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.53 Radio Suomen Varhaisaamu YLE RADIO 1 07.01 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Narrin aamulaulu Outi Paananen 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.04 Riston Valinta 09.54 Yksi on hyvää seuraa 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.00 Diakonian messu Espoonlahden kirkosta 11.00 Muistojen bulevardi 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Elävä historia 12.55 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Välilevyjen aamusoitto 14.00 Uudet levyt 14.55 Ykköskolumni 15.50 Viikon luontoääni 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Laura Korhosen Jazzklubi 18.00 Jazzklubin illan keikka 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubi: Toimittajana Juhani Kansi 20.00 Ehtoopalvelus Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkosta Nurmeksesta 21.00 Uutispodcast 21.29 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt 22.27 Sari Valto 23.25 Romano mirits 23.40 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu ja sää 07.00 Yle Uutiset 07.02 Sää 07.03 Radio Suomen Viikonloppu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Viikonloppu 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Radio Suomen Viikonloppu 08.10 Juha Laaksosen luontoretki 08.22 Radio Suomen Viikonloppu 08.30 Minna Pyykön maailma 08.55 Radio Suomen Viikonloppu 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.03 Urheiluradio 09.08 Iskelmäradio 10.00 Yle Uutiset 10.03 Pekka Laineen Ihmemaa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Sillanpään sunnuntai 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Kansanradio 12.40 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää 13.40 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 14.45 Viikon luontoääni: lapinkirvinen 14.50 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.15 Sunnuntaivieras 15.37 Radio Suomen Viikonloppu 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.10 Radio Suomen Viikonloppu 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.08 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset 18.02 Olli Haapakangas Tekstinkäsittelijä 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Kissankehto Susanna Vainiola 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Viikonloppu 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Uutisviikko selkosuomeksi 21.12 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Poppijorma Jorma Hietamäki 23.00 Yle Uutiset 23.02 Poppijorma Jorma Hietamäki 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio toiveiden yö 02.00 Yle Uutiset 02.02 Yöradio 02.15 Sunnuntaivieras 02.37 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Iskelmäradio 03.52 Yöradio 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.53 Radio Suomen Varhaisaamu RADIO-OHJELMAT MAANANTAI 8.9. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti 19.00 Elämää Philadelphiassa 20.00 Suomen surkein kuski 21.00 Rambo taistelija 3 23.05 Norskov 00.00 Karkurit 01.00 Huutokaupan metsästäjät 01.30 Huutokaupan metsästäjät 02.00 Poliisit UK: Ajojahti 02.55 Ota rahat ja juokse 03.50 Huutokaupan metsästäjät MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 MasterChef Suomi 08.00 Daydreamer 09.00 Unelma-asunto auringon alta 10.00 Love Match Atlanta 11.00 Rakkautta rajojen takaa 12.00 Emmerdale 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.30 Masked Singer Suomi 15.00 Yökylässä Maria Veitola 16.00 Lemmen viemää 17.00 Daydreamer 18.00 Grand Designs unelma-asunnot 19.00 Unelma-asunto auringon alta: Toteutuiko unelma. YLE TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Lomittajat 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (S) 11.00 Nojatuolikirkko Helsingin Laajarannassa 11.45 Mannerheimin mersu 12.30 Summertide Kotilahden kutsu (7) 13.17 Kirjava luonto 13.20 Maskotti (S) 14.37 Rajauksen ulkopuolella 15.05 Prisma: Puiden salattu elämä 15.50 Yle Uutiset Sunnuntai 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.10 Summertide Kotilahden kutsu (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.26 Egenlandin matkakohteet 18.30 PMMP keikalla: Ei enää ikinä (7) 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 Viimeinen vuosipäivä. 22.00 Sekunnit (7) 22.55 White Wall (7) 23.40 Helsinki mansplaining massacre (16) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Kauniit ja rohkeat (7) 11.00 Ostoskanava Myori.fi 11.30 Mielensäpahoittaja ennen kaikki oli paremmin 12.30 Race Across The World Suomi 14.00 Sukuni salat 15.00 Masked Singer Suomi 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.55 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale. Miksipäs ei siis puulämmitteinen saunavaunu. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night Maanantai 23.05 Strongman Champions League: Maailman Vahvin Viikinki 00.30 Riptide 01.30 Mrs Sidhu (12) 03.15 Pitääkö olla huolissaan. 21.00 Efter Nio 22.00 The Pirate Bay. Ruotsissa joka vuosi tuhannet ihmiset joutuvat lipevän petturin huijaamaksi. Selvittääkseen murhan taustoja komisariot muuttavat veneeseen asumaan. Samalla Tomin käytös muuttuu. 21.00 Maajussille morsian 22.00 Tanssii Tähtien Kanssa 00.30 Elokuva: College Admissions Scandal 02.20 The Spanish Princess 03.25 Unelmatalo Australiassa 04.50 Uusi elämä etelässä 05.45 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Farmi Suomi: Revanssi 12.00 Remppa vai muutto Suomi 13.00 Suuri seikkailu 14.35 Maryn helpot kokkailut 15.05 Himohamstraajat 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Sinkkuillallinen 18.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet 19.05 Remppa vai muutto Suomi 20.05 Unelmien poikamiestyttö 21.00 Inferno 23.30 Kumman kaa (S) 00.05 Kumman kaa (S) 00.35 Sinkkuillallinen 01.35 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 02.35 Kapen keittiökaappaus JIM 09.00 Petolliset UK 10.30 Suuri seikkailu 12.00 Burgerimiehet Välimerellä 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Vuorien sankarit 15.00 Diili 16.30 Duudsonit Gumball 3000 rallissa: Kööpenhamina Monaco 17.00 Duudsonit Gumball 3000 rallissa: Kööpenhamina Monaco 17.30 Duudsonit Gumball 3000 rallissa: Kööpenhamina Monaco (S) 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 19.00 Panttilainaamo 19.55 Tulossa: The Box Suomi 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Erikoisjoukot 22.00 Top Gear Suomi 23.30 Amerikan kovimmat keräilijät 00.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 01.30 Poliisit 2017 (S) 02.00 Poliisit 2017 (S) 02.30 Diili 04.00 Duudsonit tuli taloon (S) TV5 06.15 Järvenrantataloa etsimässä 06.35 Järvenrantataloa etsimässä 07.00 Kokkikisa: Italialainen keittiö 07.45 Maailman herkullisimmat ruoat 08.10 Maailman herkullisimmat ruoat 08.30 House Hunters 08.55 House Hunters 09.25 Järvenrantataloa etsimässä 10.00 Järvenrantataloa etsimässä 10.30 Supertähtien yllätysremontit 11.35 Kokkikisa: Italialainen keittiö 12.35 Kokkaushaaste 13.45 Viidakon tähdet 14.45 Teho-osasto 15.50 Pelastajat 16.25 Pelastajat 17.00 Ruotsin rajavartijat 18.00 Unelmahäät 19.00 Mentalisti 20.00 112 21.00 Elokuva: Miss Kovis 23.20 Elokuva: The Great Gatsby Kultahattu 02.10 Ruotsin rajavartijat 03.15 Supertähtien yllätysremontit 04.20 Mökkiunelmia 05.20 House Hunters NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Kalliovuorten raiteilla 06.50 Challengerin onnettomuus: Viimeinen tehtävä 07.40 Food Factory USA 08.05 Albert Lin ja kadonneet kaupungit 09.00 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat 10.00 Year Million 11.00 Yukonin eläinlääkäri 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Amsterdam Central 24/7 14.00 Äärimmäinen selviytyjä 15.00 Challengerin onnettomuus: Viimeinen tehtävä 16.00 Romuttamon superauto 17.00 Espanjan rannikkovartiosto 18.00 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat 19.00 Lentoturmatutkinta 20.00 Richard Hammondin autopaja 21.00 Clarksonin farmi 22.00 Autojen ensiapu 23.00 Eurooppa ylhäältä päin 23.55 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat 00.45 Richard Hammondin autopaja 01.35 Autojen ensiapu 02.25 Espanjan rannikkovartiosto 03.15 Elämää äärirajoilla: Alaska 04.05 Jimmy Chin ja vaaran viehätys 04.30 Autojen ensiapu 05.15 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka STAR CHANNEL 06.00 Family Guy 06.50 Simpsonit 07.40 Sampo ja kotivideot 08.10 Miehen puolikkaat 09.00 Simpsonit 09.30 Simpsonit 10.00 Melkein MENSA 11.00 Family Guy 11.30 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Silent Library Suomi 13.30 Huutokaupan metsästäjät 13.55 Miehen puolikkaat 14.20 Miehen puolikkaat 14.50 Miehen puolikkaat 15.15 Moderni perhe 15.45 Moderni perhe 16.15 Rillit huurussa 16.40 Rillit huurussa 17.05 Family Guy 17.35 Family Guy 18.00 Simpsonit 18.30 Simpsonit 19.00 Miehen puolikkaat 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Kymppitonni 21.00 Will Trent 22.00 Rillit huurussa 22.30 Rillit huurussa 22.55 Family Guy 23.25 Family Guy 23.55 Simpsonit 00.25 Simpsonit 00.55 Miehen puolikkaat 01.20 Miehen puolikkaat 01.45 9-1-1 02.40 Family Guy 03.05 Family Guy 03.25 War of the Worlds 04.20 Silent Library Suomi 04.45 Onnenpyörä VIP 05.35 Lapin poliisit MTV SUB 07.00 Ava, Riko ja Teo 07.09 Professori Balthazar 07.15 Muumilaakson tarinoita 08.05 Code Lyoko 08.30 Onnela 09.00 Jay Lenon autotalli 10.00 Jay Lenon autotalli 11.00 Supernanny Suomi 12.00 Suomen surkein kuski 13.00 Fire Country 15.00 Poliisit UK: Ajojahti 16.00 Mestarien liigan viikkomakasiini 16.30 Bob’s Burgers 17.00 Bob’s Burgers 17.30 Rekkakuskit jäällä 18.30 Race Across The World Suomi 19.30 Ei saa nauraa 20.00 Masked Singer Suomi 21.30 Elokuva: Rambo taistelija 2 23.25 The Shack 01.55 Huutokaupan metsästäjät 02.20 Huutokaupan metsästäjät 02.45 Ota rahat ja juokse 03.40 Huutokaupan metsästäjät 04.10 Huutokaupan metsästäjät MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.20 Unelmatalo Australiassa 07.55 Unelmatalo Australiassa 09.30 Salatut elämät 10.00 Salatut elämät 10.30 Salatut elämät 11.00 Salatut elämät 11.30 Tiny House Hunting 12.00 MasterChef Suomi 13.30 Masked Singer Suomi 15.00 Ensitreffit alttarilla 16.00 Maajussille morsian 17.00 Unelma-asunto auringon alta: Toteutuiko unelma. Terrorihyökkays M16-päämajaa kohtaan käynnistää tehtävän, jonka Bond aloittaa jäljittämällä kyberterroristi Silvaa. TV & RADIO Maaseudun Tulevaisuus 21 perjantaina 5. 08.14 Pikku Kakkonen 08.15 Galaxi 08.16 Olipa kerran keksintö (S) 08.23 Kärpästen Harri (7) 08.35 Unna Junná 08.45 Athleticus (S) 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Ihmisten puolue (S) 09.24 Bollywood Style Finland 09.30 Superihmiset piilotettua kykyä etsimässä 10.00 Punkaharjun pojat 10.30 Hurjia suomalaisia 11.00 Veljesten keittiössä 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 12.00 Riistametsällä 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Kylmää ja märkää 14.00 Maailman rohkeimmat sukeltajat 15.00 Kauppakaupunkien aarteita 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Meidän maamme Vårt land 18.30 Unelmakoti Sisiliassa 19.00 Näkyville 20.05 Suuri ompelukisa 21.05 M/S Mystery (12) 21.35 Mist sä tuut. Margie ja Veronika löytävät lisää johtolankoja Alicesta ja Jackista Connien vanhoista perhevalokuvista. (12) 22.50 Oddasat 23.05 Hormonit! (7) 23.48 Matkalla sukulaisten luo Haminaan (S) YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.9. (7) 21.50 Blackshore (12) 22.44 Ulkolinja: Brexit-innosta katumukseen (S) 23.37 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.9. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 Solsidan Onnea onkimassa (S) 20.21 Solsidan Onnea onkimassa (S) 20.44 Unelmasauna. Viisivuotiaan Logan Mwangin kuolema järkytti Britanniaa vuonna 2021 – erityisesti, kun paljastui, että ykkösepäillyt olivat Loganin äiti ja isäpuoli. Tapaamme kolme naista, jotka kertovat tulisesta nettirakkaudestaan ja sitä seuranneesta syvästä häpeästä. 21.00 Sukupolvien salaisuus (16) 22.00 Tanskan orjuuttama 23.00 Kauneudella on hintansa (7) MTV SUB 07.00 Keksijäkylän Lotta 07.10 Muumilaakson tarinoita 08.00 Valtateiden sankarit 09.00 Rekkakuskit jäällä 10.00 Supernanny Suomi 11.00 Race Across The World Suomi 12.30 Vintiöt 13.00 Panttilainaamo 14.00 Onnela 14.30 Rantabaari 15.00 Miljardöörien aika 16.00 Rekkakuskit jäällä 17.00 Pitääkö olla huolissaan. RADIO-OHJELMAT SUNNUNTAI 7.9. Tom ajaa gravel-pyörällä ja Peltsi on kaivanut esille 30 vuotta vanhan konkelinsa. 20.29 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Hormonit! Elenan ja Patrikin seurustelusuhde kokee muodonmuutoksen, kun Patrikista tulee ukki. 20.00 Unelma-asunto auringon alta: Toteutuiko unelma. Onnettomien kohtaamisten jälkeen Sophie päättää, että on aika lähteä saarelta. 06.52 Minimuksut (S) 07.12 Pikku Kakkonen 07.13 Dalin leikkiseikkailut (S) 07.24 Pippa ja Popi (S) 07.31 Pikku Kakkonen 07.32 Pikku perunat (S) 07.34 Auvo Raitanen (S) 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Manu Monikone (S) 07.57 Oktonautit (S) 08.08 Ryhmä Hau (S) 08.30 Pikku Kakkosen iso peli 08.55 Pikku Kakkonen 08.58 Pikku Kakkonen 08.59 Galaxi 09.00 Näin meillä (S) 09.12 Keltainen Lumimies (7) 09.24 Olipa kerran keksintö (7) 09.31 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (S) 09.43 Tipu Touhukas (S) 09.44 Supernormaalia (7) 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Whippetin puudutus pitkittyy 10.30 Sota eläintarhoista 11.30 Erityinen kesä 12.00 Tanskalainen maajussi 12.30 Lomamatka 80-luvulle 13.00 Rattikärpäset 13.30 Cowboy ja kuningas 14.10 Sadan vuoden talo 14.40 Leirintämatkailu yksinkertaisesta ylelliseen 15.40 Uskalla unelmoida (S) 15.45 Stanley Tucci Italiassa 16.25 Lasse Virén Jälkikaikuja 17.30 Viestijuoksun SM 19.30 Kuin kaikki muut 19.58 Kuin kaikki muut 20.28 Fuge (12) 20.47 Rikostarinoita Suomesta (S) 21.15 FIFAn jalkapallon MM-karsinta: ennakkostudio POL FIN 21.35 FIFAn jalkapallon MM-karsinta: POL FIN 23.55 FIFAn jalkapallon MM-karsinta: jälkistudio POL FIN MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Zig & Sharko 07.30 Bernie joulupukkina (S) 07.35 Viidakon veijarit 07.45 Viidakon veijarit 08.00 Kotoisa 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Suomen kaunein koti 13.00 Sukuni salat 14.00 Mrs Sidhu (12) 16.00 Tanssii Tähtien Kanssa 17.30 Masked Singer Suomi 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 21.00 Karkurit. Tobias ja Mattias muuttavat kiireisestä Tukholmasta Skånessa sijaitsevaan Bjuviin. 18.45 Yle Uutiset Sunnuntai 19.30 Egenlandin matkakohteet 19.45 Erikoisryhmä Potsdam. Jaksossa paneudutaan pelastusoperaatioon ja valaan suureen suosioon sekä aletaan etsiä selitystä valaan käytökselle ja valjaille. Kuinka tavoittaa englantilainen tunnelma pienellä budjetilla. Poliisi on tilanteessa neuvoton. Kilpailijat saavat tehtäväksi luoda oman, talvisen jäätelömaun. Pertti yrittää auttaa lapsuudenystäväänsä. Voittajalle on luvassa koskemattomuus ja lisäksi hän saa jäätelönsä myyntiin Coles-supermarketeihin. (12) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Maajussille morsian. Tom ja Belle matkustavat lomailemaan Walesiin. YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.07 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Virtasen taloushistoria: matkaruoan historia 10.52 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Välilevyjä Kare Eskola 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Elävä historia 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Uutispodcast 17.35 Keinuva talo Mika Kauhanen 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Tosi tarina: Jongunjoen kohtalon syksy 19.35 Musiikkikamari 19.50 Yksi on hyvää seuraa 20.05 Ruben Stiller 21.00 Yksi on hyvää seuraa 21.05 Politiikkaradio 21.35 Tiedeykkönen 22.25 Kulttuurisarja 22.45 Näistä levyistä en luovu 23.40 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Urheiluradio 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.30 Yle Uutiset läheltäsi 07.32 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.07 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.03 Urheiluradio 09.06 Koko Suomen Radio. Tanssitreenit ovat pyörähtäneet käyntiin ja tähtiparit pääsevät esittelemään taitojaan parketille kutkuttavan jännittävässä ensimmäisessä suorassa lähetyksessä. Yksityisetsivät ovat aina vain lähempänä Pirate Bayn pyörittäjien henkilöllisyyksien selvittämistä. Pieni 70-lukulainen puutarha on tarkoitus muuttaa tanskalaismaisen ylelliseksi brittiläistä puutarhatyyliä noudatellen. 01.50 NCIS Rikostutkijat 02.50 Kaverille ei jätetä IKUISET (S) 03.50 Kaverille ei jätetä IKUISET (12) YLE TEEMA & FEM 08.16 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 08.26 Erämaan vartijat 09.05 Taivaallisen hyvää 09.34 Ainutlaatuiset taiteilijasielut 10.03 Ruokamakasiini 10.32 Antiikkikaksintaistelu 11.01 Elämän tarkoitus 11.30 Taivaallista menoa: Elämää syövän kanssa 12.00 Kino Suomi: Seurapeli (12) 13.55 Salaliitto Kairossa (12) 15.51 Olipa kerran... Keväällä 2019 Norjan pohjoisrannikolta löytyi epäilyttävä valjastettu maitovalas. Myöhemmin rantaan ajautuu ruumis. 19.00 Elsbeth 20.00 Elsbeth 21.00 Elokuva: After 23.05 Elokuva: College Admissions Scandal 00.55 Kova laki 01.50 Kova laki 02.45 Kova laki 03.40 Uusi elämä etelässä 04.35 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Puutarhan pelastajat 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Huvila & Huussi 12.00 Huvila & Huussi 13.00 Maryn helpot kokkailut 13.30 Sinkkuillallinen 14.30 Sinkkuillallinen 15.30 Tulossa: The Box Suomi 15.35 Himohamstraajat 16.35 Himohamstraajat 17.35 Brittien ökyimmät myyntikohteet 18.40 MasterChef Australia 19.55 Tulossa: Petolliset 20.00 Syke 20.35 Syke 21.05 Syke 21.40 Syke 22.10 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 22.40 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 23.10 Kumman kaa (S) 23.45 Kumman kaa (S) 00.15 Remppa vai muutto Suomi 01.15 Remppa vai muutto Australia 02.20 Kapen keittiökaappaus JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Suomen huutokauppakeisari 11.00 Australian rajalla 11.30 Australian rajalla 12.00 Savotta 13.00 Savotta 14.00 Burgerimiehet Välimerellä 15.00 Rikkaat ja rahattomat 16.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 17.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 18.00 Erikoisjoukot 19.00 Panttilainaamo 20.00 Panttilainaamo 20.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 21.00 Candyman 22.50 Akkaa päälle 23.45 Savotta 00.45 Poliisit 2017 (S) 01.15 Poliisit 2017 (S) 01.45 Suomen huutokauppakeisari 02.45 Top Gear Suomi TV5 06.15 House Hunters 06.35 House Hunters 07.00 Järvenrantataloa etsimässä 07.25 Järvenrantataloa etsimässä 07.55 Järvenrantataloa etsimässä 08.20 Supertähtien yllätysremontit 09.25 Mökkiunelmia 10.20 Latelan Laurin hurja remontti 10.55 Latelan Laurin hurja remontti 11.25 112 12.40 Jääkiekon Auroraliiga: Kuortane-HIFK 15.05 Elokuva: Harry Potter ja viisasten kivi 18.25 Elokuva: DC Superlemmikkien liiga 20.25 Latelan Laurin hurja remontti 21.05 Yhdysvaltain avoimet: miesten loppuottelu 23.55 Elokuva: Frantic 02.35 Kööpenhaminan poliisi 03.35 Ruotsin rajavartijat 04.35 Ultimate Escape Suomi NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Salakuljettajat satimeen 06.50 NG Wild: Nicobarin saarten apinat 07.40 Lentoturmat hetki hetkeltä 08.30 Jättimäiset koneet 09.20 Gordon Ramsayn makuseikkailut 10.10 Legendaarinen Tšingis-kaani 11.00 Eurooppa ylhäältä päin 11.50 Lentoturmat hetki hetkeltä 12.40 Lentoturmatutkinta 13.30 Gordon Ramsayn makuseikkailut 14.25 Tucci makumatkalla Italiassa 15.20 Tucci makumatkalla Italiassa 16.15 Tucci makumatkalla Italiassa 17.10 Tucci makumatkalla Italiassa 18.05 Tucci makumatkalla Italiassa 19.00 Clarksonin farmi 20.00 Salakuljettajat satimeen 21.00 Euroopan insinööri-ihmeet 22.00 Titanic: 25 vuotta klassikkoelokuvasta 22.55 Kaltereiden takana 23.45 Salakuljettajat satimeen 00.35 Euroopan insinööri-ihmeet 01.25 Hitlerin viimeinen taistelu 02.15 Kiven sisällä 03.05 Elämää äärirajoilla: Alaska 03.55 Jimmy Chin ja vaaran viehätys 04.20 Autojen ensiapu 05.10 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka STAR CHANNEL 06.00 Onnenpyörä VIP 06.45 Onnenpyörä VIP 07.30 Silent Library Suomi 07.55 Silent Library Suomi 08.20 Silent Library Suomi 08.45 Silent Library Suomi 09.10 Sampo ja kotivideot 09.35 Sampo ja kotivideot 10.05 Moderni perhe 10.35 Moderni perhe 11.05 Moderni perhe 11.30 Moderni perhe 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Simpsonit 13.30 Simpsonit 14.00 Simpsonit 14.30 Simpsonit 15.00 Miehen puolikkaat 15.30 Miehen puolikkaat 16.00 Miehen puolikkaat 16.30 Miehen puolikkaat 17.00 Miehen puolikkaat 17.30 Miehen puolikkaat 18.00 Rillit huurussa 18.30 Rillit huurussa 19.00 Rillit huurussa 19.30 Rillit huurussa 20.00 Rillit huurussa 20.30 Rillit huurussa 21.00 Elokuva: Valloittava Phillip Morris 22.55 Will Trent 23.55 9-1-1 00.55 9-1-1 01.50 9-1-1 02.45 War of the Worlds 03.45 Melkein MENSA 04.40 Onnenpyörä VIP 05.35 Lapin poliisit. 00.35 Slenderman-tapaus: vaiettu totuus (12) 02.30 Rekkakuskit jäällä 03.25 Pitääkö olla huolissaan. MI6-tiedustelupalvelun johtajan M:n menneisyydestä nousee esiin salaperäinen uhka. Silmukan kiristyessä Peter, Gottfrid ja Fredrik peittelevät jälkiään. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Milli arvontalähetys 22.20 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Logan Mwangi viisivuotiaana murhattu. (12) 23.35 Vakoojavalaan mysteeri. Vesijetti kaahaa kohti asuntolaivaa ja kuuluu laukaus. 04.20 Suurmestari NELONEN 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Muumilaakson tarinoita 06.55 Smurffit (7) 07.05 Smurffit (7) 07.20 LEGO Friends: Uusi luku 07.30 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda 07.50 LEGO City Adventures 08.05 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 08.25 Heinähattu ja Vilttitossu 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 09.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 10.00 Jaksa paremmin 10.30 MasterChef Australia 11.45 Tulossa: The Box Suomi 11.50 Maryn helpot kokkailut 12.20 Remppa vai muutto UK 13.25 Remppa vai muutto UK 14.25 Veikkausliiga 14.30 IS esittää: Sain sen videolle 14.40 Kultakala 15.20 Kultakala 16.05 Kultakala 16.45 Kultakala 17.30 Tulossa: The Box Suomi 17.35 Risto Räppääjä ja Pullistelija (S) 19.20 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 19.25 Tulossa: The Box Suomi 19.30 Selviytyjät Suomi 21.00 007 Quantum of Solace 23.15 Tulossa: The Box Suomi 23.20 Inferno. Jon ja Malin haluavat keksiä hauskan käyttötarkoituksen vanhalle paalivaunulle. NELONEN 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Sunny Bunnies 06.35 Smurffit 06.45 LEGO Friends: Uusi luku 07.00 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu 07.20 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.45 Tara Duncan (7) 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Koti koiralle 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 Leijonan luola Suomi 12.00 Tähtiarpa 14.55 Remppa vai muutto UK 15.55 Koti koiralle 16.55 Tähtiarpa 17.00 MasterChef Australia. 18.25 Veikkausliiga 18.30 Selviytyjät Suomi 20.00 Huvila & Huussi 21.00 007 Skyfall. Pidä mua kädestä. (12) 23.55 Ivalo (16) 01.00 Akkaa päälle (7) 01.55 Kaverille ei jätetä IKUISET (S) 02.55 Kaverille ei jätetä IKUISET (7) 03.55 Australian rajalla 04.25 Australian rajalla YLE TEEMA & FEM 08.10 BUU-klubben 08.40 Sportliv 08.50 Camilla Hamid ja leivosten Marokko 09.19 Koiraperheet käytöskoulussa 10.01 Unelmapuutarha 11.00 Anne ja Anders Kanadassa 12.00 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta 12.28 Pariisi juhlii 2023 14.12 Historia: Nobelin veljekset 15.02 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 15.55 Ruokamatka menneisyyteen: Langinkoski 16.00 Rantahotelli (S) 16.53 Norjan salaiset huoneet 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Taivaallisen hyvää 19.00 Kuin kaikki muut 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.55 Spotlight: Plan B 2025 20.10 Miljoonien rakkauspetos. Vankilajengin tilaama palkkamurha täytyy estää – vain tekijä, kohde ja motiivi puuttuvat. (7) 22.45 Mustaa hiekkaa (12) YLE TV1 07.00 Ykkösaamu 07.40 Unelmasauna 08.00 Avara luonto: Vuosi Ruotsin luonnossa 08.50 Perjantai-dokkari: Rampa 09.00 Luontopäiväkirja 09.10 Flinkkilä & Kellomäki 10.00 Nojatuolikirkko Helsingin Laajarannassa 10.45 Viimeinen rantaleijona (S) 12.00 Iskelmä-Suomi: Mä joka päivä töitä teen 13.00 Lomittajat 13.27 Lomittajat 13.55 Lomittajat 14.22 Lomittajat 14.51 Irtaantujat 15.20 Elämäni Biisi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Mahdoton tapaus (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Van Life 18.35 Peltsin ja Tomin retkeilyvinkit: Hiekkatiepyöräily
Kaikki on mahdollista. Tarina siitä, kun elämä potkii ja päätätkin potkia takaisin kovaa! Ohjaus: Esa Illi. Bailey ja Nolan ovat menossa lääkäriin, kun sairaalassa puhkeaa jengisota. Sisarusten mökki on ollut yli sata vuotta saman suvun omistuksessa ja täynnä tarinoita. 06.53 Maijuli (S) 06.58 Ruskea pikkukarhu (S) 07.05 Pikku Kakkonen 07.06 Eeti valmis on! (S) 07.14 Rikke (S) 07.19 Pikku Kakkonen 07.20 Kaija Kurpitsa (S) 07.25 Vilja hoitaa (S) 07.37 Pikku Kakkonen 07.38 Puu Fu Tom (S) 08.00 Askarrellaan 08.06 Dinofarmi (S) 08.20 Pikku Kakkonen 08.21 Galaxi 08.22 Keskiajalla keksittyä (7) 08.26 Mysteerikuja (7) 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Silkkitie 30 päivässä 09.55 Tarinoita järviltä 10.00 Meidän maamme Vårt land: Itäinen Järvi-Suomi 10.30 Unelmakoti Sisiliassa 11.00 Veljesten keittiössä 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 12.00 Riistametsällä 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Kylmää ja märkää 14.00 Erämaan armoilla 15.00 Kauppakaupunkien aarteita 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Meidän maamme Vårt land 18.30 Unelmakoti Sisiliassa 19.00 Jopet-show 19.30 Peltsin Lappi: Itä-Lappi 20.00 Stanley Tucci Italiassa 20.40 Kierre (S) 21.00 Hormonit! (7) 21.45 Somekingi (S) 22.00 Somekingi (S) 23.05 Karkotetut. 21.00 Juice. Anna Puu kuulee esiäitiensä tarinan. Elokuva seuraa kahden perheen nuorten ja heidän kavereidensa vaiherikkaita tapahtumia vuoden verran. 22.00 Ivalo (16) 23.10 Veikkausliiga 23.20 NCIS Rikostutkijat 00.20 Kaverille ei jätetä IKUISET (S) 01.20 Kaverille ei jätetä IKUISET (S) 02.20 Poliisit 2017 (S) YLE TEEMA & FEM 07.50 BUU-klubben 08.20 Studio 65 08.49 Kysy lääkäriltä terveydestä 09.32 Arkistosta revittyä: Seksi 10.01 Ideoiden maailma 11.01 Strömsö 2023 11.30 Adam & Eva 12.00 Lewerentz elämän ja kuoleman arkkitehti 13.00 Synti dokumentti jokapäiväisistä rikoksista (12) 13.35 Julia Thurén vihan valtatiellä 13.45 Revontulten räppäri (S) 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 16.00 Rantahotelli (S) 16.55 Merkkien salat: Graalin malja, symboleista suurin 17.25 BUU-klubben 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Strömsö. Äkkiväärä draamakomedia seuraa kahden nuoren rakastumista 1970-luvun alun Kaliforniassa, missä muotihullutukset – flipperit, vesisängyt, japanilaiset ravintolat ja lakritsipizza – seuraavat toisiaan ja tarjoavat uusia rikastumisen mahdollisuuksia perinteisen elokuvabisneksen rinnalla. (12) 23.30 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta MTV SUB 07.00 Professori Balthazar 07.10 Muumilaakson tarinoita 08.00 Panttilainaamo 08.30 Panttilainaamo 09.00 Rekkakuskit jäällä 10.00 Pitääkö olla huolissaan. YLE TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Lomittajat 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 11.00 Yle Uutiset alueeltasi 11.50 Yle Oddasat 11.54 Oddasat 12.10 Kotiinpalaajat 12.40 Summertide Kotilahden kutsu (7) 13.26 Kuriton sukupolvi (S) 14.55 Tulossa: Yks’ tavallinen Virtanen (S) 15.00 Filmikellari 15.05 Akuutti: Melanooma salakavala vieras ihollani 15.35 A-studio viittomakielellä 16.05 Rakkaudesta villieläimiin 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.10 Summertide Kotilahden kutsu (7) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.27 Egenlandin matkakohteet 18.30 Lomittajat 19.00 Historia: Churchill ja viides kolonna 19.48 Silmälasien historiaa. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti 19.00 Suurmestari Australia 20.00 The Rookie 21.00 Hei, taas me lennetään! 22.40 Elokuva: Terminator 2 Tuomion päivä 01.30 Poliisit UK: Ajojahti 02.30 Panttilainaamo 03.30 Huutokaupan metsästäjät MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Tiny House Hunting 07.00 Lemmen viemää 08.00 Daydreamer 09.00 Unelma-asunto auringon alta 10.00 Los Angelesin luksuslukaalit 10.55 Grand Designs unelma-asunnot 12.00 Emmerdale 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.30 Maajussille morsian 14.30 Sinkkulaiva 15.00 Yökylässä Maria Veitola 16.00 Lemmen viemää 17.00 Daydreamer 18.00 Unelmatalo Australiassa 19.40 Unelmia Italiassa 20.10 Elsbeth 21.10 Ensitreffit alttarilla 22.10 Kova laki 23.10 Hudson & Rex 00.10 Hudson & Rex 01.05 Hudson & Rex 02.00 The Spanish Princess 03.05 Unelmatalo Australiassa 04.30 Uusi elämä etelässä 05.25 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Huvila & Huussi 12.00 Kapen keittiökaappaus 13.00 Petolliset 14.30 Maryn helpot kokkailut 15.00 Lomakoti auringon alta 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Sinkkuillallinen 18.00 Remppa vai muutto Australia 19.05 Syke 19.40 Syke 20.10 Brittien ökyimmät myyntikohteet 21.15 Selviytyjät Suomi 22.45 Huvila & Huussi 23.45 Sinkkuillallinen 00.45 Brittien ökyimmät myyntikohteet 01.50 Kapen keittiökaappaus JIM 09.00 Duudsonit tuli taloon (S) 10.00 Vuorien sankarit 11.00 Australian rajalla 11.30 Leijonan luola USA 12.30 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 13.30 Suomen huutokauppakeisari 14.30 Vuorien sankarit 15.30 Diili 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 19.00 Panttilainaamo 19.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Ukrainan vapaaehtoispelastajat 22.10 Erikoisjoukot 23.10 Amerikan kovimmat keräilijät 00.10 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 01.10 Diili TV5 06.15 Järvenrantataloa etsimässä 06.35 Kokkikisa: Italialainen keittiö 07.25 Maailman herkullisimmat ruoat 07.45 Maailman herkullisimmat ruoat 08.10 House Hunters 08.30 House Hunters 08.55 Järvenrantataloa etsimässä 09.25 Järvenrantataloa etsimässä 10.00 Supertähtien yllätysremontit 11.05 Kokkikisa: Italialainen keittiö 12.35 Kokkaushaaste 13.35 Viidakon tähdet 14.45 Teho-osasto 15.50 Pelastajat 16.25 Pelastajat 17.00 Ruotsin rajavartijat 18.00 Jeopardy! Suomi 19.00 Mentalisti 20.00 Latelan Laurin hurja remontti 20.30 Latelan Laurin hurja remontti 21.00 Elokuva: Geostorm 23.20 Elokuva: Tappava ase 2 01.50 Ruotsin rajavartijat 02.55 Supertähtien yllätysremontit 03.55 Viidakon tähdet 04.55 House Hunters 05.25 House Hunters NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Kalliovuorten raiteilla 06.50 Unelmana budjettimatkailua Kuuhun 07.40 Food Factory USA 08.05 Albert Lin ja kadonneet kaupungit 09.00 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat 10.00 Year Million 11.00 Yukonin eläinlääkäri 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Amsterdam Central 24/7 14.00 Äärimmäinen selviytyjä 15.00 Unelmana budjettimatkailua Kuuhun 16.00 Romuttamon superauto 17.00 Espanjan rannikkovartiosto 18.00 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat 19.00 Lentoturmatutkinta 20.00 Clarksonin farmi 21.00 Nimettömät vainajat 21.45 Salakaupan julmat kasvot 22.45 Legendaarinen Tšingis-kaani 23.45 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat 00.45 Nimettömät vainajat 01.30 Salakaupan julmat kasvot 02.25 Espanjan rannikkovartiosto 03.15 Elämää äärirajoilla: Alaska 04.05 Jimmy Chin ja vaaran viehätys 04.30 Autojen ensiapu 05.15 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka STAR CHANNEL 06.00 Family Guy 06.50 Simpsonit 07.40 Huutokaupan metsästäjät 08.10 Miehen puolikkaat 08.35 Miehen puolikkaat 09.00 Simpsonit 09.30 Simpsonit 10.00 Onnenpyörä VIP 11.00 Family Guy 11.30 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Silent Library Suomi 13.30 Huutokaupan metsästäjät 13.55 It’s Always Sunny in Philadelphia 14.20 Miehen puolikkaat 14.50 Miehen puolikkaat 15.15 Tracker 16.15 Rillit huurussa 16.40 Rillit huurussa 17.05 Family Guy 17.35 Family Guy 18.00 Simpsonit 18.30 Simpsonit 19.00 Miehen puolikkaat 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Sampo ja kotivideot 20.30 Rillit huurussa 21.00 9-1-1 22.00 It’s Always Sunny in Philadelphia 22.30 It’s Always Sunny in Philadelphia 23.00 Miehen puolikkaat 23.30 Miehen puolikkaat 00.00 Family Guy 00.30 Family Guy 01.00 Simpsonit 01.25 Simpsonit 01.50 Elokuva: Creed 04.15 Miehen puolikkaat 04.40 9-1-1 05.35 How I Met Your Father MTV SUB 07.00 Professori Balthazar 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Panttilainaamo 08.30 Panttilainaamo 09.00 Rekkakuskit jäällä 10.00 Supernanny Suomi 11.00 Race Across The World Suomi 12.30 Salatut elämät 13.00 Panttilainaamo 13.30 Panttilainaamo 14.00 Onnela 14.30 Rantabaari 15.00 Masked Singer Suomi 16.30 Vintiöt 17.00 Poliisit UK: Ajojahti 18.00 Hockey Night Live 18.30 Liiga 21.00 The Ice Road 23.05 Alpeilla: Hiking and Biking 00.00 The Gold 01.15 Poliisit UK: Ajojahti 02.10 Panttilainaamo 02.40 Panttilainaamo 03.10 Huutokaupan metsästäjät 03.40 Huutokaupan metsästäjät MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Tiny House Hunting 07.00 Lemmen viemää 08.00 Daydreamer 09.00 Unelma-asunto auringon alta 10.00 Los Angelesin luksuslukaalit 10.55 Grand Designs Australia 12.00 Emmerdale 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.30 Ensitreffit alttarilla 14.30 Sinkkulaiva 15.00 Yökylässä Maria Veitola 16.00 Lemmen viemää 17.00 Daydreamer 18.00 Unelmatalo Australiassa 19.30 Unelmia Italiassa 20.00 Elsbeth 21.00 Suomen kaunein koti 22.00 Kova laki 23.00 The British Airways Killer 00.00 The British Airways Killer 01.00 The Murder of Ashley Wadsworth: Social Media Murders 01.55 The Spanish Princess 03.00 Unelmatalo Australiassa 04.15 Uusi elämä etelässä 05.10 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Huvila & Huussi 12.00 Kapen keittiökaappaus 13.00 Petolliset 14.30 Maryn helpot kokkailut 15.00 Himohamstraajat 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Sinkkuillallinen 18.00 Remppa vai muutto Suomi 19.00 Syke 19.35 Syke 20.05 Vain elämää: Saapuminen Satulinnaan 21.05 Tulossa: Petolliset 21.10 Huvila & Huussi 22.10 Zelenskyn tarina 23.20 Sinkkuillallinen 00.20 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 01.20 Huvila & Huussi 02.20 Remppa vai muutto Australia JIM 09.00 Petolliset UK 10.25 Tulossa: The Box Suomi 10.30 Vuorien sankarit 11.30 Leijonan luola USA 12.30 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 13.30 Suomen huutokauppakeisari 14.30 Vuorien sankarit 15.30 Diili 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S) 19.00 Panttilainaamo 19.55 Tulossa: Raharemontti 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Handu pumpulla (S) 21.30 Handu pumpulla (S) 22.00 Handu pumpulla (S) 22.30 Ukrainan vapaaehtoispelastajat 23.40 Amerikan kovimmat keräilijät 00.40 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S) 01.40 Poliisit 2017 02.10 Poliisit 2017 (S) 02.40 Diili TV5 06.10 Järvenrantataloa etsimässä 06.30 Järvenrantataloa etsimässä 06.55 Kokkikisa: Italialainen keittiö 07.45 Maailman herkullisimmat ruoat 08.05 Maailman herkullisimmat ruoat 08.30 House Hunters 08.50 House Hunters 09.20 Järvenrantataloa etsimässä 09.55 Järvenrantataloa etsimässä 10.20 Supertähtien yllätysremontit 11.30 Kokkikisa: Italialainen keittiö 12.35 Kokkaushaaste 13.35 Viidakon tähdet 14.35 Teho-osasto 15.45 Pelastajat 16.20 Pelastajat 17.00 Ruotsin rajavartijat 18.00 Unelmahäät 19.00 Mentalisti 20.00 Jeopardy! Suomi 21.00 Elokuva: Tappava ase 2 23.30 Elokuva: Sully uroteko Hudson-joella 01.35 Ruotsin rajavartijat 02.45 Supertähtien yllätysremontit 03.50 Viidakon tähdet 04.50 Kokkikisa: Italialainen keittiö NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Kalliovuorten raiteilla 06.50 Armstrong-tallenteet 07.40 Food Factory USA 08.05 Albert Lin ja kadonneet kaupungit 09.00 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat 10.00 Year Million 11.00 Yukonin eläinlääkäri 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Amsterdam Central 24/7 14.00 Äärimmäinen selviytyjä 15.00 Armstrong-tallenteet 16.00 Romuttamon superauto 17.00 Espanjan rannikkovartiosto 18.00 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat 19.00 Lentoturmatutkinta 20.00 Legendaarinen Tšingis-kaani 21.00 Rakennuskatastrofit 22.00 Ihmeelliset superautot 23.00 Richard Hammondin autopaja 23.55 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat 00.45 Rakennuskatastrofit 01.35 Ihmeelliset superautot 02.25 Espanjan rannikkovartiosto 03.15 Elämää äärirajoilla: Alaska 04.05 Jimmy Chin ja vaaran viehätys 04.30 Autojen ensiapu 05.15 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka STAR CHANNEL 06.00 Family Guy 06.25 Family Guy 06.50 Simpsonit 07.15 Simpsonit 07.40 Huutokaupan metsästäjät 08.10 Miehen puolikkaat 08.35 Miehen puolikkaat 09.00 Simpsonit 09.30 Simpsonit 10.00 Melkein MENSA 11.00 Family Guy 11.30 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Silent Library Suomi 13.30 Huutokaupan metsästäjät 13.55 It’s Always Sunny in Philadelphia 14.20 Miehen puolikkaat 14.50 Miehen puolikkaat 15.15 Moderni perhe 15.45 Moderni perhe 16.15 Rillit huurussa 16.40 Rillit huurussa 17.05 Family Guy 17.35 Family Guy 18.00 Simpsonit 18.30 Simpsonit 19.00 Miehen puolikkaat 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Rillit huurussa 20.30 Rillit huurussa 21.00 9-1-1 22.00 It’s Always Sunny in Philadelphia 22.30 It’s Always Sunny in Philadelphia 23.00 Elokuva: Valloittava Phillip Morris 00.55 Family Guy 01.25 Family Guy 01.55 Simpsonit 02.20 Simpsonit 02.45 Miehen puolikkaat 03.10 Miehen puolikkaat 03.35 9-1-1 04.20 Silent Library Suomi 04.45 Onnenpyörä VIP 05.35 Lapin poliisit. Juontajina Ellen Jokikunnas, Gogi Mavromichalis, Sara Parikka ja Suvi Hartlin. 20.00 Kulttuuricocktail Live 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 Murhalaakso (7) 22.48 Oddasat 23.04 Adoptoitu YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.9. Modernit puutalot 02.40 Ensitreffit alttarilla 03.35 Race Across The World Suomi 04.55 Sukuni salat. Unelmissa siintää paikka oleskelulle, ja etenkin perheen pojat Pyry ja Oiva toivovat pihalle uima-allasta. 23.10 IS esittää: Sain sen videolle 23.15 Veikkausliiga 23.20 Erikoisjoukot 00.20 Ivalo (16) 01.30 Selviytyjät Suomi 03.00 Kaverille ei jätetä IKUISET (S) 04.00 Poliisit 2017 (S) 04.30 Australian rajalla YLE TEEMA & FEM 08.03 BUU-klubben 08.33 Studio 65 09.02 Efter Nio 10.02 Taivaallisen hyvää 10.31 Kuin kaikki muut 11.00 Operaatio Playa (S) 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe 13.15 Kunnanjohtaja (S) 13.30 Arkistojen salat 13.55 These Boots (S) 14.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 15.55 Lenan matkassa 16.05 Historia: Nobelin veljekset 16.55 Merkkien salat: Symboleiden pitopöytä 17.25 Kasper Strömman ja Suomen saunat 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Karin ja Carl Larsson 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.53 Norjaa ristiin rastiin 20.00 Rantahotelli (S) 20.55 Oo aina ihminen (S) 21.00 Historia: Auschwitzin kadonnut musiikki. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä.doc: Pois vankilasta 23.05 The Rookie. (12) 00.00 Karkurit 00.55 Maajussille morsian 01.50 Suomen kaunein koti. Kadonneen lastenhoitajan tapaus saa kaikki partiot liikkeelle. Vahvuuksilla varustettujen silmälasien historia alkaa 1200-luvun Italiasta. RADIO-OHJELMAT TIISTAI 9.9. 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 Sukupolvien salaisuus (16) 23.00 Oddasat 23.15 Syytettynä Israel YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 9.9. TELEVISIO-OHJELMAT TIISTAI 9.9. Kolmen sisaruksen mökkimuutos. Dokumentti tuo esiin musiikin voiman ja toivon keskitysleirin kauhujen keskellä. 22.10 Kino Suomi: Toiset tytöt. Padat porisevat ja sormissa on multaa, kun Matias ja Elin juhlistavat sadonkorjuun alkua suorassa lähetyksessä Strömsön kasvimaalta. Kahdeksan suomalaista kilpailee siitä, kuka selviää pisimpään yksin Lapin erämaassa. 06.53 Martta puhuu (S) 07.16 Pikku Kakkonen 07.18 Tulipop (S) 07.25 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.36 Pikku Kakkonen 07.38 Mauno (S) 07.49 Ritari Mikke 08.01 Pikku Kakkonen 08.02 Mimosa ja Lennu (S) 08.13 Kiri ja Lolo (S) 08.21 Galaxi 08.22 Athleticus (S) 08.24 Haukku ja Poku (S) 08.36 Näin meillä (7) 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Silkkitie 30 päivässä 09.55 Tarinoita järviltä 10.00 Meidän maamme Vårt land: Etelärannikko 10.30 Unelmakoti Sisiliassa 11.00 Veljesten keittiössä 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 12.00 Riistametsällä 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Kylmää ja märkää 14.00 Peltsin Lappi: Itä-Lappi 14.30 Jopet-show 14.55 Pirjo (S) 15.00 Kauppakaupunkien aarteita 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Meidän maamme Vårt land 18.30 Unelmakoti Sisiliassa 19.00 Jopet-show 19.30 Peltsin Lappi: Salla 20.00 Menneisyyden metsästäjät 20.30 Rikostarinoita Suomesta (7) 21.00 White Wall (7) 21.45 M/S Mystery (12) 22.15 Sekunnit (7) 23.07 Sirpaleiden talo (12) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Ostoskanava Myori.fi 11.30 Sinkkulaiva 12.00 Ex-Onnelliset 13.00 Race Across The World Suomi 14.00 Sukuni salat 15.00 Suomen kaunein koti 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Kummit Live: Elämä lapselle -konsertti. Mikko saa muutostoiveita kolmelta sisarukselta ja suunnittelee Irman, Leenan ja Jukan toiveiden pohjalta upean muutoksen historialliseen mökkiin. syyskuuta 2025 TELEVISIO-OHJELMAT KESKIVIIKKO 10.9. Brittiläinen kapellimestari ja säveltäjä Leo Geyer sekä hänen orkesterinsa herättävät Auschwitzin arkistoista löytyneet, vuosikymmeniksi unohtuneet sävellykset uudelleen eloon. Sää 09.30 Yle Uutiset läheltäsi 09.32 Koko Suomen Radio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 10.30 Yle Uutiset läheltäsi 10.32 Koko Suomen Radio 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 11.30 Yle Uutiset läheltäsi 11.32 Koko Suomen Radio 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomen Kesäradio 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Kesäradio 14.30 Yle Uutiset läheltäsi 14.32 Radio Suomen Kesäradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Kesäradio 15.30 Yle Uutiset läheltäsi 15.32 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta 16.30 Yle Uutiset läheltäsi 16.32 Radio Suomen Alkuilta 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta 18.00 Yle Uutiset 18.02 Ihmisten ilta 18.50 Merisää 18.55 Ihmisten ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Ihmisten ilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Ilta 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Yöradio 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 23.40 Yöradio 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio toiveiden yö 02.00 Yle Uutiset 02.02 Yöradio 02.15 Minna Pyykön maailma 02.40 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Sillanpään sunnuntai 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.53 Radio Suomen Varhaisaamu RADIO-OHJELMAT KESKIVIIKKO 10.9. Elokuva keskittyy niin Juicen yksityiselämään kuin hänen uraansakin. Esimies on huolissaan myös Lucyn henkisestä tilasta. ”Herätään, ennen kuin paska osuu tuulettimeen.” Sointu Borgin ääni varastettiin pornomainokseen. 11.00 Race Across The World Suomi 12.30 Salatut elämät 13.00 Panttilainaamo 14.00 Onnela 14.30 Rantabaari 15.00 Poliisit UK: Ajojahti 16.00 Rekkakuskit jäällä 17.00 Pitääkö olla huolissaan. Tim palaa partiointihommiin ja joutuu psykiatrisen tarkkailun alaiseksi. Kesäparatiisi Hangossa. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 The Rookie. Itä-Helsingissä asuvien nuorten rosoinen elämä. Väkevä henkilökuva taiteilija Juice Leskisestä, joka kuului Suomen tunnetuimpiin muusikoihin. (12) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (12) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Ostoskanava Myori.fi 11.30 Sinkkulaiva 12.00 Grand Designs Suomi 13.00 Race Across The World Suomi 14.00 Sukuni salat 15.00 Maajussille morsian 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Suomen surkein kuski 21.00 Alone Suomi. Inka toivoo idyllisen Hangossa sijaitsevan huvilansa pihaan päivitystä. Monica Stevens on myös sairaalassa jouduttuaan hyökkäyksen uhriksi. TV & RADIO Maaseudun Tulevaisuus 22 perjantaina 5. NELONEN 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Sunny Bunnies 06.35 Smurffit 06.45 LEGO Friends: Uusi luku 07.00 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu 07.20 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.45 Tara Duncan (7) 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Koti koiralle 10.00 Maryn helpot kokkailut 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Rikkaat ja rahattomat 12.00 Tähtiarpa 14.55 Brittien ökyimmät myyntikohteet 16.05 Veikkausliiga 16.10 Tähtiarpa 16.15 Koti koiralle 17.15 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 17.20 Burgerimiehet Välimerellä 18.20 MasterChef Australia 19.55 Tulossa: Raharemontti 20.00 Huvila & Huussi. YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Havaintoja muutoksesta: Muoti, elämyksellisyys ja kuluttaminen 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Kalle Haatanen: Keskiajan linnaelämää Suomessa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Uutispodcast 17.35 Laura Korhosen Jazzklubi: Uuden aallon jazzkvartetit 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Kotimainen konsertti 21.00 Yksi on hyvää seuraa 21.05 Politiikkaradio 21.35 Havaintoja muutoksesta 22.26 Naisen kosto: Passiivisaggressiivisin terveisin 22.43 Naisen kosto: Be gorgeous 23.40 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Urheiluradio 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.30 Yle Uutiset läheltäsi 07.32 Radio Suomen Aamu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.07 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.03 Urheiluradio 09.06 Koko Suomen Radio. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 20.00 Mina Settembre (7) 20.50 Shake! (S) 21.00 Kino: Licorice Pizza. Sää 09.30 Yle Uutiset läheltäsi 09.32 Koko Suomen Radio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 10.30 Yle Uutiset läheltäsi 10.32 Koko Suomen Radio 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 11.30 Yle Uutiset läheltäsi 11.32 Koko Suomen Radio 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomen Kesäradio 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Kesäradio 14.30 Yle Uutiset läheltäsi 14.32 Radio Suomen Kesäradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Kesäradio 15.30 Yle Uutiset läheltäsi 15.32 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta 16.30 Yle Uutiset läheltäsi 16.32 Radio Suomen Alkuilta 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta 17.30 Pyöreä pöytä 18.00 Yle Uutiset 18.02 Luontoilta 18.50 Merisää 18.55 Luontoilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Luontoilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Metsä-Suomi 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Yöradio 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 23.40 Yöradio 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio toiveiden yö 02.00 Yle Uutiset 02.02 Yöradio 02.15 Pyöreä pöytä 02.45 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Olli Haapakangas Tekstinkäsittelijä 03.50 Yöradio 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.53 Radio Suomen Varhaisaamu YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Sari Valto 11.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Kaisa Pulakan tutkimuksia: Pelko! Noitavainospesiaali 12.25 Aristoteleen kantapää 12.50 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Uutispodcast 17.35 Kissankehto Susanna Vainiola 18.30 Viikon luontoääni 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Naisen kosto: Passiivisaggressiivisin terveisin 19.21 Naisen kosto: Be gorgeous 20.00 Maailman tärkein pieni asia 20.20 Romano mirits 20.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää 21.00 Yksi on hyvää seuraa 21.05 Politiikkaradio 21.35 Sari Valto 23.40 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Urheiluradio 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.30 Yle Uutiset läheltäsi 07.32 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.07 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.03 Urheiluradio 09.06 Koko Suomen Radio. Jessica, Aino, Taru ja Jenny ovat lähdössä maailmalle. Mikäli syysviljely tai sadon hyödyntäminen mietityttää, chatti on avoinna. (12) 23.35 Tanssii Tähtien Kanssa 02.00 Riptide 03.00 Race Across The World Suomi 04.25 Sukuni salat NELONEN 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Sunny Bunnies 06.35 Smurffit (7) 06.45 LEGO Friends: Uusi luku 07.00 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu 07.20 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.45 Tara Duncan (7) 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Koti koiralle 10.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet 11.00 Rikkaat ja rahattomat 12.00 Tähtiarpa 14.55 Brittien ökyimmät myyntikohteet 15.55 Brittien ökyimmät myyntikohteet 16.55 Tähtiarpa 17.00 Koti koiralle 18.00 Rikkaat ja rahattomat 19.00 Burgerimiehet Välimerellä 20.00 Vain elämää: Saapuminen Satulinnaan 21.00 Huvila & Huussi. Jenni Vartiainen, KUUMAA, Mirella, Fintelligens, Elastinen, Robin Packalen sekä Ellinoora ja Ani. Seikkailu käynnistyy haastavissa merkeissä, kun syysmyrsky riepottelee telttakankaita. Konsertissa esiintyvät mm. (7) 23.10 Huuto tuuleen (S) YLE TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Antiikkimies 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano (S) 11.00 Yle Uutiset alueeltasi 11.50 Yle Oddasat 11.54 Oddasat 12.10 Tiettömän taipaleen takana 12.50 Summertide Kotilahden kutsu (12) 13.37 Kirjava luonto 13.40 Kilroy sen teki (7) 15.06 Arkistokuvia: Munkkiniemen yllätys syksyllä 1937 (S) 15.10 Luontoretkellä 15.50 A-studio 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.10 Summertide Kotilahden kutsu (7) 17.56 Pieni suuri maailma 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.26 Egenlandin matkakohteet 18.30 Lomittajat 19.00 Prisma: Puiden salattu elämä 19.45 Luontoretkellä 20.00 Akuutti: Melanooma salakavala vieras ihollani 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari. Noelle Martin väärennettiin deepfakepornoon. He kohtaavat isoja haasteita, ja usko tulevaisuuteen on koetuksella. Tim auttaa entistä tiimiään kyttäyskeikalla ja opettaa Aaronia
Hänellä on kyky kertoa ahdistavan pelottavia ja erityisen kauniita tarinoita. Persoonalliset kaupunkikodit. Päivä joka ei unohdu 19.00 11.9. Asiat eivät suju mutkattomasti, sillä kaksi naispoliisia on heidän kintereillään. Hän yllättää ryhmän itse teosta ja liittyy heidän seuraansa etsiäkseen asiakkaita, jotka ovat valmiita ostamaan lapsen. Aggressio. (S) 22.15 Leonardo da Vinci 23.10 Little Richard: I Am Everything (12) YLE TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Lomittajat 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (S) 11.00 Yle Uutiset alueeltasi 11.50 Yle Oddasat 11.54 Oddasat 12.10 Kulttuuricocktail Live 12.40 Summertide Kotilahden kutsu (7) 13.30 Yks’ tavallinen Virtanen (S) 14.50 A-studio 15.30 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.35 Yle Oddasat 15.40 Novosti Yle 15.45 Yle Uutiset viittomakielellä 15.50 Yle Uutiset alueeltasi 15.55 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.10 Summertide Kotilahden kutsu (S) 17.56 Pieni suuri maailma 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.26 Egenlandin matkakohteet 18.30 Lomittajat 19.00 Karin suomalaiset 19.56 Egenlandin matkakohteet 20.00 Etsijät (S) 20.20 Sano kiitos ja tanssi. (16) 23.10 Oddasat 23.25 Katastrofi (12) YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.9. Kazuki Yamada, kapellimestari, Dezsö Ranki, piano, Jussi Myllys, tenori, sekä Musiikkitalon kuoro. Adrian haaveilee lenkeistä Lucyn kanssa ilman pelkoa siitä, että koira vetää hänet pois pyörätuolista. TV & RADIO Maaseudun Tulevaisuus 23 perjantaina 5. Ciao Italia! Burgerimiesten Italian valloitus alkaa erittäin tyhjentävällä viinitilavierailulla Pohjois-Italian Piemontessa. Tässä jaksossa tutustutaan pienempiin kerrostalokoteihin, jotka valloittavat taiteella ja leikkisyydellään. TELEVISIO-OHJELMAT TORSTAI 11.9. Belle on muuttanut takaisin kotiin, mutta Tom ei ole ikinä kaukana valheineen ja lonkeroineen. Kiillotetun julkisivun takaa löytyy järkyttävät ihmisoikeusolosuhteet ja kaikki hallintoon kohdistuva kritiikki tukahdutetaan rajulla tavalla. Meno on juuri niin villiä kuin odottaa saattaa. Missä vaimoni on. Videopelisarjaan perustava toimintarymistely, jossa luostarissa koulittu mestaritappaja Agentti 47 vedetään mukaan kieroon salaliittoon. – Lili Boulanger: Kevätaamu; Psalmi 24; Vanha buddhalainen rukous. Sää 09.30 Yle Uutiset läheltäsi 09.32 Koko Suomen Radio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 10.30 Yle Uutiset läheltäsi 10.32 Koko Suomen Radio 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 11.30 Yle Uutiset läheltäsi 11.32 Koko Suomen Radio 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomen Kesäradio 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Kesäradio 14.30 Yle Uutiset läheltäsi 14.32 Radio Suomen Kesäradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Kesäradio 15.30 Yle Uutiset läheltäsi 15.32 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta 16.30 Yle Uutiset läheltäsi 16.32 Radio Suomen Alkuilta 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Urheiluilta 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Urheiluilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radio Suomen Urheiluilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Urheiluilta 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Yöradio 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 23.40 Yöradio 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio toiveiden yö 02.00 Yle Uutiset 02.02 Yöradio 02.15 Urheiluillan keskustelu 02.45 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Kissankehto Susanna Vainiola 03.54 Yöradio 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.53 Radio Suomen Varhaisaamu RADIO-OHJELMAT PERJANTAI 12.9. Onko aggressiivinen isovillakoira Basse vielä pelastettavissa. Odotus päättyy ja yhteinen matka alkaa. Alkaa armoton kamppailu elämästä ja kuolemasta. 06.52 Momolu ja ystävät (S) 06.59 Poppelikumpu (S) 07.04 Pikku Kakkonen 07.06 Pipsa Possu (S) 07.11 Hirviökoulu (S) 07.18 Pikku Kakkonen 07.19 Stella ja Sami (S) 07.31 Suurenmoinen herra Kunkku (S) 07.39 Isot koneet 07.44 Tie tähtiin (S) 07.56 Pikku Kakkonen 07.58 Emmi ja Kuru (S) 08.09 Retki-Roope (S) 08.22 Pikku Kakkonen 08.23 Galaxi 08.24 Metsäleikkimestarit (S) 08.36 Romppu, Rasse ja Sikuriina (7) 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Silkkitie 30 päivässä 09.55 Tarinoita järviltä 10.00 Meidän maamme Vårt land: Ahvenanmaa ja Saaristomeri 10.30 Unelmakoti Sisiliassa 11.00 Veljesten keittiössä 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 12.00 Riistametsällä 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Jopet-show 13.58 Näin tullaan miljardööriksi 14.45 Kauppakaupunkien aarteita 15.45 Superpesis 18.30 Unelmakoti Sisiliassa 19.00 White Wall (7) 19.45 Minun maisemani 20.00 Villieläinten jäljillä 21.00 Sekunnit (12) 21.52 YleXPop: Goldielocks 22.30 The Real McCoy (12) 01.55 Yleisurheilun MM: 1. Ylös katsellessa voi kattopalkista myös bongata yllätyksen lähes sadan vuoden takaa. syyskuuta 2025 TELEVISIO-OHJELMAT PERJANTAI 12.9. Nuori nainen luovuttaa vastasyntyneen lapsensa kirkolle adoptoitavaksi, mutta havaitsee, että on olemassa aktiivinen ryhmä, joka varastaa näitä lapsia myydäkseen ne. Koko kansan rakastama Euroviisujen henkinen voittaja tuo Satulinnaan naurua, heittäytymistä ja hersyvää huumoria. Kim keksii, kuka häntä vastaan juonittelee. 06.53 Hei Taavi (S) 07.00 Tete ja Mama (S) 07.07 Pikku Kakkonen 07.08 Nelli ja Noora (S) 07.16 Laurin laiva (S) 07.23 Pikku Kakkonen 07.25 Miio työn touhussa (S) 07.36 Kotisaari (S) 07.43 Pikku Kakkonen 07.45 Ryhmä Hau (S) 08.12 Pikku Kakkosen postipyyntö 08.13 Galaxi 08.14 Ellun kamut (S) 08.25 Meidän iskä (S) 08.36 Kun olin ikäisesi (S) 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Silkkitie 30 päivässä 09.55 Tarinoita järviltä 10.00 Meidän maamme Vårt land: Helsinki 10.30 Unelmakoti Sisiliassa 11.00 Veljesten keittiössä 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 12.00 Riistametsällä 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Kylmää ja märkää 14.00 Peltsin Lappi: Salla 14.30 Jopet-show 14.55 Pirjo (S) 15.00 Kauppakaupunkien aarteita 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Meidän maamme Vårt land 18.30 Unelmakoti Sisiliassa 19.00 Jopet-show 19.30 Peltsin Lappi: Lokka 20.00 Kiveä kovemmat: Irlannin erikoisjoukot 20.51 Kuka uskois (12) 21.00 Sisäilmaa (12) 22.00 Solsidan Onnea onkimassa (S) 22.21 Solsidan Onnea onkimassa (S) 22.45 Pulkkinen (S) 23.10 Näkyville MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Ostoskanava Myori.fi 11.30 Sinkkulaiva 12.00 Race Across The World Suomi 13.00 Kummit Live: Elämä lapselle -konsertti 15.00 Ensitreffit alttarilla 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale. Parien tavatessa alttarilla nähdään ihastumista ja värikäs yllätys. 22.10 Tulossa: Petolliset 22.15 Erikoisjoukot 23.15 Juice 01.30 Candyman. YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Ruben Stiller 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Narrin aamulaulu Igor Stravinsky, Suomi ja Koskenkorva 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Tiedeykkönen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.00 Uutispodcast 17.35 Näistä levyistä en luovu 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 21.00 Yksi on hyvää seuraa 21.05 Politiikkaradio 21.36 Kalle Haatanen 22.27 Tuuli Saksalan keidas 23.18 Aristoteleen kantapää 23.40 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Urheiluradio 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.30 Yle Uutiset läheltäsi 07.32 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.07 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.03 Urheiluradio 09.06 Koko Suomen Radio. (7) 23.35 Sodankylän parhaat (S) 23.45 Helsinki mansplaining massacre (16) MTV SUB 07.00 Professori Balthazar 07.10 Muumilaakson tarinoita 08.00 Panttilainaamo 09.00 Rekkakuskit jäällä 10.00 Pitääkö olla huolissaan. Kauhuklassikon itsenäisessä jatko-osassa nuori taiteilija kiinnostuu Candyman-legendasta, ja pian yliluonnolliset surmatyöt alkavat taas. 21.00 Ensitreffit alttarilla. Lande 18.00 Jay Lenon autotalli 19.00 Alone Suomi 20.00 The Rookie 21.00 Tosi valheita 23.50 Elokuva: Rambo taistelija 01.50 Panttilainaamo 02.50 Huutokaupan metsästäjät MTV AVA 06.30 Tiny House Hunting 07.00 Lemmen viemää 08.00 Daydreamer 09.00 Unelma-asunto auringon alta 10.00 Los Angelesin luksuslukaalit 12.00 Emmerdale 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.30 Suomen kaunein koti 14.30 Sinkkulaiva 15.00 Yökylässä Maria Veitola 16.00 Kotoisa 17.00 Daydreamer 18.00 Unelmatalo Australiassa 19.30 Unelmia Italiassa 20.00 Hei, taas me lennetään! 21.50 Alone Suomi 22.50 Doc: Diddy: In Plain Sight 23.50 Doc: The Murder of Ashley Wadsworth: Social Media Murders 00.50 Doc: Stacey Dooley ja elinkautisvangit 02.05 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset 03.55 Atlantan plastiikkakirurgit 04.45 Uusi elämä etelässä LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Lomakoti auringon alta 12.00 Huvila & Huussi 14.00 Farmi Suomi: Revanssi 15.30 Lomakoti auringon alta 16.30 Jaksa paremmin 17.00 Maryn helpot kokkailut 17.30 Remppa vai muutto Suomi 18.30 Selviytyjät Suomi 20.00 Huvila & Huussi 21.05 Eroja ja sovintoja (S) 21.35 Eroja ja sovintoja (S) 22.10 Eroja ja sovintoja (S) 22.45 Eroja ja sovintoja (S) 23.20 Unelmien poikamiestyttö 00.15 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 01.15 Lomakoti auringon alta 02.15 Huvila & Huussi 03.15 Kapen keittiökaappaus JIM 09.00 Duudsonit tuli taloon (S) 10.00 Leijonan luola Suomi 11.00 Australian rajalla 11.35 Leijonan luola USA 12.35 Suuri seikkailu 14.05 Petolliset UK 15.30 Petolliset UK 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Rikkaat ja rahattomat 18.50 Burgerimiehet Välimerellä 19.50 Duudsonit Gumball 3000 rallissa: Lontoo Istanbul (S) 23.20 Handu pumpulla (S) 23.50 Handu pumpulla (S) 00.20 Handu pumpulla (S) 00.50 Suomen huutokauppakeisari 01.50 Suomen huutokauppakeisari 02.50 Poliisit 2017 (S) 03.20 Poliisit 2017 (S) TV5 06.20 Järvenrantataloa etsimässä 06.45 Kokkikisa: Italialainen keittiö 08.15 House Hunters 08.35 House Hunters 09.00 Järvenrantataloa etsimässä 09.30 Järvenrantataloa etsimässä 10.05 Supertähtien yllätysremontit 11.10 Kokkikisa: Italialainen keittiö 12.15 Kokkaushaaste 13.15 Viidakon tähdet 14.15 Teho-osasto 15.20 Pelastajat 15.55 Pelastajat 16.30 Unelmahäät 17.35 Jeopardy! Suomi 18.40 Elokuva: Miss Kovis 21.00 Elokuva: Aquaman 00.00 Elokuva: Takaa-ajettu 02.55 Latelan Laurin hurja remontti 03.25 Latelan Laurin hurja remontti 04.00 Arman ja aikamme ilmiöt 04.55 House Hunters 05.25 House Hunters NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Kalliovuorten raiteilla 06.50 James Webb -teleskooppi: kuvia avaruudesta 07.40 Food Factory USA 08.05 Albert Lin ja kadonneet kaupungit 09.00 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat 10.00 Sydneyn lentokentällä 11.00 NG Wild: Upeat kansallispuistot 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Junamatkat ylhäältä päin 14.00 Äärimmäinen selviytyjä 15.00 James Webb -teleskooppi: kuvia avaruudesta 16.00 Autojen ensiapu 17.00 Espanjan rannikkovartiosto 18.00 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat 19.00 Lentoturmatutkinta 20.00 Rakennuskatastrofit 21.00 Hitlerin viimeinen taistelu 22.00 Disney Treasure – alus täynnä taikaa 23.00 Clarksonin farmi 23.55 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat 00.45 Hitlerin viimeinen taistelu 01.35 Disney Treasure – alus täynnä taikaa 02.25 Espanjan rannikkovartiosto 03.15 Mystiset muinaiskuolemat 04.05 Jimmy Chin ja vaaran viehätys 04.30 Autojen ensiapu 05.15 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA 06.45 Simpsonit 07.10 Simpsonit 07.40 Sampo ja kotivideot 08.10 Miehen puolikkaat 08.35 Miehen puolikkaat 09.00 Moderni perhe 09.30 Moderni perhe 10.00 Kymppitonni 11.00 Family Guy 11.30 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Sampo ja kotivideot 13.30 How I Met Your Father 13.55 It’s Always Sunny in Philadelphia 14.20 Miehen puolikkaat 14.50 Miehen puolikkaat 15.15 Tracker 16.15 Rillit huurussa 16.40 Rillit huurussa 17.05 Family Guy 17.35 Family Guy 18.00 Simpsonit 18.30 Simpsonit 19.00 Miehen puolikkaat 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Rillit huurussa 20.30 Rillit huurussa 21.00 Rillit huurussa 21.30 Rillit huurussa 22.00 Elokuva: Creed 00.30 Elokuva: Valloittava Phillip Morris 02.20 Family Guy 02.50 Family Guy 03.20 Simpsonit 03.50 Simpsonit 04.20 Tracker 05.10 Tracker MTV SUB 07.00 Professori Balthazar 07.10 Muumilaakson tarinoita 08.00 Panttilainaamo 09.00 Rekkakuskit jäällä 10.00 Pitääkö olla huolissaan. Vinnyä hävettää pubissa riitely, mutta Tomilla on sovitteleva ratkaisu Bellelle. Kun Vatikaanissa on yht’äkkiä kaksi elossa olevaa paavia, voi tapahtua mitä vain. RADIO-OHJELMAT TORSTAI 11.9. (12) 22.10 Fifteen-Love (16) 23.10 Oddasat 23.25 Naissotilaat 3 23.53 Naissotilaat 4 YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu 12.9. Kokelaat kohtaavat monien pelkäämän tehtävän jo ensimmäisenä päivänä. 11.00 Race Across The World Suomi 12.00 Vintiöt 12.30 Salatut elämät 13.00 Panttilainaamo 14.00 Onnela 14.30 Rantabaari 15.00 Poliisit UK: Ajojahti 16.00 Rekkakuskit jäällä 17.00 Stadi vs. Haastattelija ei usko työnhakijaan eikä hakija haastattelijaan. Yhtenä käsikirjoittajana toimi arvostettu Jordan Peele. 18.00 Jay Lenon autotalli 19.00 Suurmestari Australia 20.00 The Rookie 21.00 Elokuva: Pahat pojat 23.25 Elokuva: Likainen Harry ja murhapooli 01.15 Suurmestari Australia 02.15 Panttilainaamo 03.15 Huutokaupan metsästäjät MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Tiny House Hunting 07.00 Lemmen viemää 08.00 Daydreamer 09.00 Unelma-asunto auringon alta 10.00 Los Angelesin luksuslukaalit 11.00 Los Angelesin luksuslukaalit 12.00 Emmerdale 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.30 Maajussille morsian mitä heille kuuluu nyt. Lyhytelokuvassa työtön työnhakija hakee työpaikkaa, jota hän ei missään tapauksessa halua saada. (S) 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 Ulkolinja: Todellinen Saudi-Arabia. Franz Liszt: Pianokonsertto nro 2 A-duuri. (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Päivän sää 19.20 Tulosruutu 19.25 Hockey Night: HIFK K-Espoo 20.20 Hockey Night: HIFK K-Espoo 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ralliextra 22.45 Uutisextra 23.15 Elokuva: Hitman. Leirin fyysinen ja henkinen rasitus alkaa näkyä, kun kokelaat joutuvat yölliseen hälytykseen. (16) 03.20 Kaverille ei jätetä IKUISET (12) 04.20 Australian rajalla YLE TEEMA & FEM 08.01 BUU-klubben 08.40 Karin ja Carl Larsson 09.40 Arkistosta revittyä: Mansikit 10.09 Kaivoksen reunalla 11.11 Maastopalojen jäljillä (S) 12.00 Arvo Pärtin päiväkirjat 12.35 Kesäkonsertti Schönbrunnista 2025 14.15 Pizza passionata (S) 14.30 Kaupunkilaisia (7) 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 15.55 Ruokamatka menneisyyteen: Louhisaari 16.00 Mina Settembre (7) 16.55 Pikku Kakkonen 17.51 Jälkeen Pikku Kakkosen 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.39 Karlan mahtava luokka (7) 18.47 Koiraperheet käytöskoulussa. On hääpäivä. Nikolai Rimski-Korsakov: Sheherazade. Viivästetty suora lähetys. 21.00 Erikoisjoukot. Käärijän päivä. 20.00 Euroopan insinööri-ihmeet 21.00 Tuskegeen sankarilentäjät 22.00 Saari ilman lakeja 23.00 Rakennuskatastrofit 23.55 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat 00.45 Tuskegeen sankarilentäjät 01.35 Saari ilman lakeja 02.25 Espanjan rannikkovartiosto 03.15 Elämää äärirajoilla: Alaska 04.05 Jimmy Chin ja vaaran viehätys 04.30 Autojen ensiapu 05.15 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA 06.50 Simpsonit 07.15 Simpsonit 07.40 Huutokaupan metsästäjät 08.10 Miehen puolikkaat 08.35 Miehen puolikkaat 09.00 Moderni perhe 09.30 Moderni perhe 10.00 Onnenpyörä VIP 11.00 Family Guy 11.30 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Sampo ja kotivideot 13.30 How I Met Your Father 13.55 It’s Always Sunny in Philadelphia 14.20 Miehen puolikkaat 14.50 Miehen puolikkaat 15.15 Tracker 16.15 Rillit huurussa 16.40 Rillit huurussa 17.05 Family Guy 17.35 Family Guy 18.00 Simpsonit 18.30 Simpsonit 19.00 Miehen puolikkaat 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Sampo ja kotivideot 20.30 Rillit huurussa 21.00 9-1-1 22.00 Moderni perhe 22.30 Moderni perhe 23.00 Moderni perhe 23.25 Moderni perhe 23.50 Family Guy 00.15 Family Guy 00.40 Simpsonit 01.05 Simpsonit 01.30 It’s Always Sunny in Philadelphia 01.55 It’s Always Sunny in Philadelphia 02.20 It’s Always Sunny in Philadelphia 02.45 It’s Always Sunny in Philadelphia 03.10 Will Trent 04.00 Tracker 04.50 How I Met Your Father 05.10 Lapin poliisit. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rallisirkus 23.05 The Rookie (12) 00.05 Hymyä! (12) 01.00 Exit 01.45 Levyraati 02.40 Race Across The World Suomi 04.05 Ex-Onnelliset NELONEN 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Sunny Bunnies 06.35 Smurffit (7) 06.45 LEGO Friends: Uusi luku 07.00 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu 07.20 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.45 Tara Duncan (7) 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Koti koiralle 10.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet 11.00 Rikkaat ja rahattomat 12.00 Tähtiarpa 14.55 Brittien ökyimmät myyntikohteet 15.55 Koti koiralle 16.55 Tähtiarpa 17.00 Rikkaat ja rahattomat 18.00 Rikkaat ja rahattomat 19.00 Vain elämää: Saapuminen Satulinnaan 20.00 Burgerimiehet Välimerellä. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.53 Huippuvuoret yläilmoista 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. (16) 01.15 Norskov (12) 02.05 Logan Mwangi viisivuotiaana murhattu (12) 03.05 Vakoojavalaan mysteeri 04.05 Race Across The World Suomi NELONEN 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Sunny Bunnies 06.35 Smurffit 06.45 LEGO Friends: Uusi luku 07.00 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu 07.20 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.45 Tara Duncan (7) 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Koti koiralle 10.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet 11.00 Rikkaat ja rahattomat 12.00 Tähtiarpa 14.55 Koti koiralle 15.55 Koti koiralle 16.55 Tähtiarpa 17.00 Burgerimiehet Välimerellä 18.00 Rikkaat ja rahattomat 19.00 Huvila & Huussi 20.00 Vain elämää. YLE TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Lomittajat 09.58 La Promesa Salaisuuksien kartano (S) 11.00 Yle Uutiset aueeltasi 11.50 Yle Oddasat 11.54 Oddasat 12.10 Van Life 12.30 Summertide Kotilahden kutsu (S) 13.16 Kino Suomi: Valkoinen peura (7) 14.25 A-Talk 15.05 Strömsö 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.10 Summertide Kotilahden kutsu (7) 17.56 Pieni suuri maailma 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.27 Egenlandin matkakohteet 18.30 Lomittajat 19.00 Selma Lagerlöfin elämä ja työ. Luvassa täräyttäviä musiikkivetoja vihreän miehen tuotannosta. Sää 09.30 Yle Uutiset läheltäsi 09.32 Koko Suomen Radio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 10.30 Yle Uutiset läheltäsi 10.32 Koko Suomen Radio 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 11.30 Yle Uutiset läheltäsi 11.32 Koko Suomen Radio 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomen Kesäradio 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Kesäradio 14.30 Yle Uutiset läheltäsi 14.32 Radio Suomen Kesäradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Kesäradio 15.30 Yle Uutiset läheltäsi 15.32 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta 16.30 Yle Uutiset läheltäsi 16.32 Radio Suomen Alkuilta 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta 18.00 Yle Uutiset 18.02 Puhelinlangat laulaa 18.50 Merisää 18.55 Puhelinlangat laulaa 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Puhelinlangat laulaa 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Puhelinlangat laulaa 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Puhelinlangat laulaa jatkot 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Club Millennium 23.00 Yle Uutiset 23.02 Club Millennium 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio toiveiden yö 02.00 Yle Uutiset 02.02 Yöradio 02.15 Kansanradio 02.47 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Pekka Laineen Ihmemaa 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.53 Radio Suomen Varhaisaamu YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Maarit Tastula Yksi maailma, kaksi katsetta: Sophia Jansson: Lapsuus ei ollut mikään Muumilaakso – äidin tragedia varjosti elämää 10.52 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Epäilyttävän uutta Aki Yli-Salomäki 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Vakoojat: Moderni vakoilu – Avoin data ja tietovuodot 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Uutispodcast 17.35 Tuuli Saksalan keidas 18.25 Kielen päällä 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubin konsertti-ilta 21.00 Yksi on hyvää seuraa 21.05 Politiikkaradio 21.36 Tosi tarina 22.30 Radioteatteri esittää: Viihdekuunnelma 23.00 Epäilyttävän uutta Aki Yli-Salomäki 00.00 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Urheiluradio 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.30 Yle Uutiset läheltäsi 07.32 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.07 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.03 Urheiluradio 09.06 Koko Suomen Radio. Vuonna 1858 Värmlannissa syntyy tyttö, Selma Lagerlöf. kisapäivän aamukilpailut MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Ostoskanava Myori.fi 11.30 Sinkkulaiva 12.00 Ex-Onnelliset (7) 13.00 Grand Designs Suomi 14.00 Sukuni salat 15.00 Suomen surkein kuski 16.00 Salatut elämät (7) 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale. 20.00 M/S Mystery (12) 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 The New Pope uusi paavi. Liam haluaa Ellan menevän isyystestiin. (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Suomen kaunein koti. 22.00 Tulossa: Petolliset 22.05 Akkaa päälle 23.00 Ivalo (16) 00.10 Veikkausliiga 00.15 NCIS Rikostutkijat 01.10 Poliisit 2017 (7) 01.40 Poliisit 2017 (S) 02.10 Kaverille ei jätetä IKUISET (12) 03.05 Kaverille ei jätetä IKUISET (12) 03.55 Australian rajalla 04.25 Australian rajalla YLE TEEMA & FEM 07.55 BUU-klubben 08.25 Rentoudu Ulrikan seurassa 08.36 Studio 65 09.05 Elämän tarkoitus 09.34 Arkistosta revittyä: Nuoriso aktivoituu 10.03 Ihastuttava tarina tytöstä, joka halusi lentää 11.02 Tanskalainen maajussi 11.31 Kasper Strömman ja Suomen saunat 12.00 Revontulten räppäri (S) 13.15 Kaupunkilaisia (7) 13.44 Norjan salaiset huoneet 13.50 Historia: Auschwitzin kadonnut musiikki 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 15.55 Pieni suuri maailma 16.00 Mina Settembre (7) 16.48 Bico (S) 16.55 Merkkien salat 17.25 Egenland 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Luontopäiväkirja 18.40 Maastopalojen jäljillä (S) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.53 Egenlandin matkakohteet 20.00 Mina Settembre (7) 20.53 Bico (S) 21.00 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta 21.30 Kino: Pikku tähti. 14.30 Sinkkulaiva 15.00 Yökylässä Maria Veitola 16.00 Lemmen viemää 17.00 Daydreamer 18.00 Unelmatalo Australiassa 19.35 Unelmia Italiassa 20.05 The Au Pair 21.05 Doc: Diddy: In Plain Sight 22.10 Kova laki 23.10 Hudson & Rex 00.10 Hudson & Rex 01.05 Hudson & Rex 02.00 The Spanish Princess 03.10 Unelmatalo Australiassa 04.35 Uusi elämä etelässä 05.30 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Lomakoti auringon alta 12.00 Kapen keittiökaappaus 13.00 Farmi Suomi: Revanssi 14.30 Maryn helpot kokkailut 15.00 Lomakoti auringon alta 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Sinkkuillallinen 18.00 Remppa vai muutto Australia 19.05 Remppa vai muutto Suomi 20.05 Eroja ja sovintoja 20.35 Eroja ja sovintoja (S) 21.05 Eroja ja sovintoja (S) 21.40 Eroja ja sovintoja (S) 22.10 IS esittää: Sain sen videolle 22.20 Brittien ökyimmät myyntikohteet 23.25 Sinkkuillallinen 00.25 Remppa vai muutto Australia 01.30 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 02.30 Huvila & Huussi 03.30 Huvila & Huussi JIM 09.00 Duudsonit tuli taloon (S) 10.00 Vuorien sankarit 11.00 Australian rajalla 11.30 Leijonan luola USA 12.30 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 13.30 Suomen huutokauppakeisari 14.30 Leijonan luola Suomi 15.30 Diili 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 19.00 Panttilainaamo 19.55 Tulossa: Raharemontti 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Top Gear Suomi 22.30 Erikoisjoukot 23.30 Amerikan kovimmat keräilijät 00.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 01.30 Diili 03.00 Duudsonit tuli taloon (S) 04.00 Duudsonit tuli taloon (S) TV5 06.10 Järvenrantataloa etsimässä 06.35 Kokkikisa: Italialainen keittiö 07.45 Maailman herkullisimmat ruoat 08.10 Maailman herkullisimmat ruoat 08.30 House Hunters 08.55 House Hunters 09.25 Järvenrantataloa etsimässä 09.55 Järvenrantataloa etsimässä 10.25 Supertähtien yllätysremontit 11.30 Kokkikisa: Italialainen keittiö 13.30 Viidakon tähdet 14.35 Teho-osasto 15.40 Pelastajat 16.15 Pelastajat 16.55 Unelmahäät 18.05 Arman ja aikamme ilmiöt 19.00 Mentalisti 20.00 Jeopardy! Suomi 21.00 Elokuva: Takaa-ajettu 23.45 Elokuva: Transformers: Rise Of The Beasts 02.30 Kokkikisa: Italialainen keittiö 03.40 Supertähtien yllätysremontit 04.40 Viidakon tähdet NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Kalliovuorten raiteilla 06.50 Hubblen kosminen matka 07.40 Food Factory USA 08.05 Albert Lin ja kadonneet kaupungit 09.00 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat 10.00 Year Million 11.00 Yukonin eläinlääkäri 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Junamatkat ylhäältä päin 14.00 Äärimmäinen selviytyjä 15.00 Hubblen kosminen matka 16.00 Romuttamon superauto 17.00 Espanjan rannikkovartiosto 18.00 11.9. 11.00 Race Across The World Suomi 12.30 Salatut elämät 13.00 Panttilainaamo 14.00 Onnela 14.30 Rantabaari 15.00 Poliisit UK: Ajojahti 16.00 Rekkakuskit jäällä 17.00 Pitääkö olla huolissaan
seulat LOIMAA 040 745 7734 / J. 4000h Hyväkuntoinen. 0440669432 iltaisin MYYNTI: Lauri 045 3232 177 Jyrki 040 5560 268 Tarjoushinta! DH 150 Hydraulinen murskainpää • HARDOX terästä, 4x19 mm murskainketjut • Myös muita malleja kysy tarjous! 8.450 ,alv + rahti Heti toimitukseen! Traktoreita Huutokaupat Puimureita 2 kpl biolämmityskontteja valmistettu Suomessa BMC finbishin toimesta. Pihatossa mm. Hp. Lisätietoja: Huutokaupassa on rekisteröidyttävä huutajaksi, lomake löytyy sivujen linkin takaa ilmoituksesta tai paikan päällä. Myydään erilaisia moottoriajoneuvoja mm. ka, ha ja pakettiauto ja, mönkijöitä, moottorikelkkoja, erilaisia, perävaunuja, moottorei ta, varaosia sekä muuta kuljetus ja korjaamoalan materiaalia. 040 592 5005 www.siekkelinsaha.fi siekkelin.saha@gmail.com WWW.ANONASE.COM Aseet, Erätarvikkeet, Kamerat Kiväärin nallit, Tracker UnA ja TSS. Akkanen SAMPO ROSENLEW C24 HD-puintikela, Ilmaistuin, Ruumenlevitin, Suurtehosilppuri, Sääd.seulat, Tehokas Hybridi puimuri 10 kuution viljasäiliöllä SEINÄJOKI 0400 866 697 / T. seulat SEINÄJOKI 040 777 7975 / Jarmo Tynilä JOHN DEERE T560 R 620 pöytä Puintitehomittari, Pöytäautomatiikka, Ruumenlevitin, Suurtehosilppuri, Säädettävät seulat, Uutta vastaava KOUVOLA 0400 649 678 / J. 3-rivinen pohjaratkaisu leveällä ruokintapöydällä, GEA DairyRobot R9500 lypsyrobotti, ohjattu eläinliikenne sekä neljä ruokintakioskia. P. Laadukkaat, toimivat, takuulla. 0440404542 eurokymppi.fi Puimuri DeutzFahr 1080 Ajettu 2000h. Hinta 45.000 € + vero. 3500eur P. Maaseudun Tulevaisuus 24 perjantaina 5. Traktorissa tehdasuusi moottori jolla ajettu 1200h. 0500 363 882 Tuorila-Merikarvia-Kristiinankaupunki OP Länsi-Suomi NAVETTASUUNNITTELIJA Valtra 8150 Delta Power -99 11993 h, täydellinen huolto tehty. Etuk. 0440795139 BELLUS-LIUKUOVILAITTEET sarana-kippi-palo-ovet SUOMI-laatua. 044 0391639 KATTOJA SEINÄPELLIT SEKÄ ALUMIINIPROFIILIT VOLTIN PELTIKESKUS OY 020 7189 790 020 7189 795 VOLTTI RIIHIMÄKI www.voltinpeltikeskus.fi l nyt myös lukkosaumakatot l nopeat toimitukset MYYDÄÄN Claas Arion 550 21 alle 300h ajettu Sk 150 metalli viljakärry Perikunta myy. P. HP. 300 kpl. Mattila SAMPO ROSENLEW C12 Pöytävaunu, 6.3m leikkuupöytä, pöytäautomatiikka, 4-veto ja 1050 renkaat KEMPELE 040 759 2223 / T. www.ovimestari.com EteläSuomi 0449677078 Seinäjoki 0400564 282 Suomenajokoira 5v uros, jänistä ajava. 7500 €. 29.500€ +alv 38.000€ +alv 24.303€ +alv KAIKKI MYYMÄMME TRAKTORIT OVAT HUOLLETTU JA! SAMPO ROSENLEW C12 6,3m pöytä + vaunu, 300hv, Aut.ilmastointi, hiljainen AVARA ohjaamo, paineilmalaitteet, Aut. Laitamäki SAMPO ROSENLEW C12 5,7m pöytä + vaunu, 300hv, ilmast, hiljainen Premium Plus ohj, Puintitehomittari, Pöytäaut, Suurtehosilppuri, Sääd. 999kwh/ kpl. 02 4878 381 Nostoovet. Myytävä materiaali nähtävänä myyntipaikalla pe 12.9. n. Valmet 900-4 Autocontrol -01 Ajettu vain 6904 h, todella hyvä, renkaat lähes uudet, pikavaihde, nappikytkin. klo 915. Huutoja on n. Lauantai 13.9.2025 klo 9.00 alkaen (ulkoalueella, portti aukeaa klo 8). Vuosimalli 2018. (lomaketta ei voi toimittaa sähköisesti) Tarkemmat huutokauppaehdot tiedotetaan huutokaupan alussa. Sijaitsee Närpiössä. Savu piippu ja syöttöyksikkö sisältyvät. vetokoukku, Automatic pack SEINÄJOKI 040 167 6930 / J. -08, 8095 h, uusilla renkailla, metsäkäyttöön hyvä maavara. www.sakauppa.fi www.huutokaupat.com/perinteisethuutokaupat Tiedustelut: Millog Oy puh. Exposta voit hankkia myös kulutusTervetuloa! pe-la 12.-13.9.2025 klo 9-17 • • 41900 PETÄJÄVESI Expo VUOMET ® vuomet@vuomet.fi www.vuomet.fi 0503007713 VUOMET 25 v. Hekkala SAMPO ROSENLEW C6 3,9 pöytä, peruutuskamera, ml 490, vm 2021 JYVÄSKYLÄ 040 579 0951 / M. istuin, 3 kameraa, 9000l v.säiliö ja 110 l/s tyhj.nopeus SEINÄJOKI 040 167 6930 / J. /kpl Siekkelin Saha Oy Valkeala P. Valtra N121 Hitech. Uusitalo FENDT 6335 C 7m leikkuupöytä, 360 hv, aut.ilmastointi, ilmaistuin, jääkaappi, apum. Lattia/seinälaatat edullisemmin! P. syyskuuta 2025 Claas 58S 1900h vm90 HP 16500eur P. Ronny 0405108125 Maatalouskoneita Rakennustarvikkeita Muut tuotteet Koiria Myydään Tapahtumat Belarus 825 neliveto vm 1987 Jaken tuppisovitteilla.Ajettu 4900h. Valtra N111 Hitech -10 8670 h, 52 km/h, etujouset, ilmastointi. 7980h. 26.800€ +alv 37.500€ +alv Massey Ferguson 4445 + EK Quicke 940 -06 6920 h, hyvä ja siisti traktori. Kulku alueelle ns. P. Puh. puh. Järvinen Tilaaja, luo tunnus MT.FI/luotunnus tai skannaa QR-koodi MT METSÄ | METSÄTEOLLISUUS Kestävämmän akkuteknologian avaimet muhivat metsässä.. 0500662640 Valtra N 111E vm.07, aj. Leväsjoentie 1134, Siikainen Uuden pihaton avajaiset Mty Ylikahri Joonas, Juha, Maarit ja Satu • DairyNet-tuotannonhallintaohjelmisto • CowScout eläinten hyvinvoinnin valvontajärjestelmä • Royal de Boer pihattokalusteet, lannanpoistolaitteet & karjaharja • Bioret vesipedit sekä hoitokarsinapeti • Animat kumimatot • Arntjen tuulettuva valoharja • Ventec Polymat G3-ilmapaljeverhot • EYS SP600HD kuivikeseparaattori • LJM lietepumppu DPFH S123 7,5kw • Lietec-Emix 220 pystypotkurisekoitin ja lieteputkisto Lisätietoja: F Tekniikka / Tero Savela p. 044 284 1160 tai Erkki Ritola p. To 2.10.2025 Klo 10.00–14.00 Os. 0440795139 PUOLUSTUSVOIMIEN KÄYTÖSTÄ POISTETUN MATERIAALIN HUUTOKAUPPA Millog Oy:n Tervola toimipaikka: Kivalontie 200, 95300 Tervola. 0405741637/Harri Tervetuloa tutustumaan uuteen, 84 paikkaiseen pihattonavettaan. takakautta, paikalla opastus. 0400384118 KATTOTUOLIT kaikkiin maatalou den kohteisiin. bellusoy.com P. Traktori Massey Ferguson 165 Aj. 0401951930 soitot ilt. Laitamäki SAMPO ROSENLEW C12 Deluxe-ohj, HD-puintikela, Hydr.suunnanv, Ilmaist, Ilmast, Portaaton voimans, Pöytäaut, S.tehosilppuri, Sääd. 040 315 7666 VUOMET®Expo – -Aura 220, ModulMix -aurat ja VUOMET-kuorma-autoaurasovitus. /kpl 1,2 m keppi 18 snt + alv. Nopea toimitus! Turun Rakennustuote Oy www.turunrakennustuote.fi P. P. 0407063800 NYT ON AIKA HANKKIA MERKKAUSTIKUT PUUNTAIMILLE Oksaton keppi 10 mm 1 m keppi 13 snt + alv
17 ha/2090 m³ + 1,6 ha peltoa. Kankaanpää metsät. Timo Hannonen 040 740 3442 Hausjärvi metsät. 50 ha/4490 m³. Tarj. 32 ha/1280 m³. Hp 275 000 €/Tarjous Ulla Inkeroinen 050 537 6598 Karkkila metsät. Tarjous 30.9. Pöytyä metsät. www.konehuoltolaukkanen.. Tarjous 30.9. Kankaanpää metsäm-ala 17 ha/1680 m³. Komatsu PC 210 LC6 telakaivuri h.19700 €+alv. Tarjous 18.9. 0445631780 Kuljetukset halki Suomen ja ympäri Eurooppaa Kuljetus kuin kuljetus, yrityksille ja yksityisille Kysy hinta meiltä: tel. P. Jarmo Lahdenmaa 040 521 9104 Vimpeli metsät. Parkano metsät. Padasjoki metsät. Tarjous 24.9. Tarjous 6.10. Eura metsäja peltot. 21.9. 18 ha/1600 m³. Pöytyä metsät. Tarjous 6.10. www.chm.fi puh. Tarjous 12.9. MAATALOUSLOMITUSTA TA M P E R E ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY AVO INN A ti– pe 10– 16 la 12– 17 Poliisin ajoneuvoja maastossa ja teillä SYYSLOMALLA MIKKELIIN! KOKO PERHEEN MUSEO Tervetuloa Mikkeliin, elämysten ja tarinoiden päämajaan! Sodan ja rauhan keskus Muisti, Päämajamuseo ja Jalkaväkimuseo kertovat suomalaisten historiasta eri tavoin. Tarjous 17.9. Hp 160 000 € Sastamala metsät. Pälkäne maatila, metsä 47 ha / 10 370 m³, pelto 9,15 ha, remontoitavia rak. Tarjous 5.10. Tarjous 24.9. karhuk@hotmail.fi. 23.9. Tarj. 12 ha/1390 m³. Hp 11 000 € Parkano metsäm-ala 46 ha/4250 m³. Tarjous 23.9. SIEMENET JUNTTILASTA! SYYSKYLVÖILLE LAAJA VALIKOIMA: • SYYSOHRA KWS KOSMOS • SYYSRUIS GRANAT • SYYSHYBRIDIRUIS KWS JETHRO • SYYSVEHNÄT: IBARRA, IGLOO KWS EMERICK, MAGNIFIK, SKAGEN • RUISVEHNÄT: ORINOKO, STELVIO MYÖS LUOMUTILOILLE KAIKKI! JUNTTILAN TILA, SASTAMALA P. 2,4 ha/490 m³. Kauhajoki metsäm-ala 75 ha / 5030 m³. Tarjous 28.9. Tarjous 6.10. Kuhmoinen metsät. Tarjous 12.9. Ville Neste 040 164 7797 Teuva metsät.+m-ala 19 ha/1000 m³. Rauno Hakala 0400 124 832 Pöytyä metsät. Tarjous 30.9. Miika Bucktman 040 557 3947 Ylöjärvi metsät. 56 ha/7600 m³. Tarjous 7.10. 12 ha/2100 m³. Hp 89 000 € Ylöjärvi metsä 3,3 ha/260 m³ + pelto 2,16 ha. 4 ha/680 m³. Perho metsäm-ala 17 ha/2390 m³. Tarjous 11.9. Kauhajoki metsät. Hp 35 000 € Parkano metsät. Tarjous 18.9. Tarj. Humppila metsäm-ala 10 ha/560 m³. 12.9. 3 ha/450 m³. Takuu. Salo metsät. Veteli metsät. 2,3 ha/100 m³. TM-Lomitus Oy www.lomitus.net P. Salo metsäm-ala 16 ha/2410 m³. Tarjous 15.10. Tarjous 21.9. 45 ha/8330 m³. 0403753423 Katso metsamarkkinointi.fi Kaustinen 45,5ha t 22.9;Kokkola 9,3ha t 8.9; Kokkola 10,6ha t 25.9; mökit/talot KP:n MM Oy LKV Psk 20 c18 0406276650 Työkoneita Koulutus ja työ Palveluja tarjotaan TUKKIVANNESAHA. Oiva Vierikka 040 580 3144 Mänttä-Vilppula metsät. 045–6721 302/Ari Hellsten, Sähköpostilla: info@ah-toimi.com. Pori metsät. Myös hydr.letkut mittojen mukaan. Tarjous 15.9. Tarjous 29.9. Tarjous 23.9. Orivesi metsät. 70 ha/9300 m³. Katso lisätietoja www.lomitus.com Toimialueena koko Suomi. Ruovesi Murole maatila, metsä 9,8 ha/4230 m³, rakennukset käyttökelp. Landtek Oy 14500 Iittala 0409310300 info@ Landtek.fi 24-500m2 Viemärin kuvaukset, huollot ja sukitukset 0409344450 Ponsse HS15 Barbo Moto h. Tarjous 22.9. Alavus metsät. Tarjous 13.10. Tarjous 25.9. Eura metsät. 23.9. Tarjous 17.9. 8,5 ha/930 m³. Tarjous 9.9. Tarjous 18.9. 23.9. Tarjous 9.10. 8,9 ha/1070 m³ + hieman peltoa. Tarjous 22.9. 42 ha/5280 m³. 0440937742 Kunnostettuja latureita ja startteja, vanhempiin puimureihin yms. 39 ha/4700 m³. Tarjous 8.10. Vilaus koko Suomen uutispäivään MT.FI/uutiskirje. 42 ha/9490 m³. 9,1 ha/1060 m³. Maaseudun Tulevaisuuden Metsäpalvelusta saat puun ja metsän hintatiedot, hakkuutilastot ja vaikka metsäyhtiöiden osakekurssit – helposti. Tampere metsät. Teuva metsät. Vesilahti metsät. P. Jukka Pusa 0400 636 113 Sastamala maat. 02 48 41 007 www.koskenautokeskus.fi myynti@koskenautokeskus.fi RÄÄTÄLÖIDYT SIEMENSEOKSET TILAKOHTAISIIN TARPEISIIN www.naturcom.fi 08 270 7200, 02 762 6200 Etelä-Suomen Metsätilat Oy LKV Länsi-Suomen Metsätilat Oy Kiikanojantie 23, Sastamala. TÄYDELLÄ SKAALALLA. Kauhava metsät. Purkukuntoisina myydään tupa, ulkosauna, aitta, hevos ja tr.talli. Lappajärvi metsät. 7,5 ha/1150 m³. 10 ha/530 m³. 20320 €+alv. Ville Järvenpää 044 3200 319 Itsejärjestetyn lomituksen tilat. Tarjous 8.9. P. Lapua metsät. 0500535325 METSÄTILA NOIN 13 HA. Sipoo metsät. Teetätetään metsätilaarvio. 6,8 ha/420 m³. Ulvila. Soini metsät. Tarj. Vanhan ojituksen suota, pellontilkun kanssa loput. 044 0254 789 juho.koskelainen@lomitus.net Halutessasi mukaan teemapalstalle, soita 040 720 7981 / Myyntimestarit Oy Syyslomalle Ikuisesti nuori Musiikkiteatterimatka Saranat ja sardiinit Kaikkien farssien äiti Tuntematon sotilas Monologinäytelmä mikkelinteatteri.fi TUNTEITA. Tarjous 9.10. Tervajärventie 150. Perho metsät. 13 ha/2750 m³. Kauhajoki metsät. 044 567 5797 Pressuhallit kovaan käyttöön! Työtilat, kausimyymälät, raaka-ainevarastot jne. Pori Lavia metsät. 12.9. Tarj. 12.9. Tarjous 29.9. Marko Välimäki 050 4122 530 Hämeenkyrö metsät. Esa Holappa 044 046 4480 Hyvinkää metsät. Tarjous 7.9. 17 ha/1900 m³. Sauli Kallio 044 739 3110 Ylöjärvi metsäm-ala 58 ha/9230 m³. 117 ha/10 910 m³. Timo Autio 044 377 6213 Pori Lavia metsäm-ala 9,6 ha/1270 m³. Myyjät pidättävät itsellään oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset. 0500873534 Kiinteistöt ja tontit Maaja metsätaloustuotteita Varaosia ja tarvikkeita DEEREN VARAOSAT Konehuolto T. 90 ha/12 360 m³. 16 ha/2300 m³. Marita Säämäki 040 522 4322 Ulvila metsät. Tarjous 16.9. Tarj. Tarjous 28.9. Veteli metsät. Tarjous 9.10. 23.9. Tarjous 9.9. 9 ha/560 m³. 7,4 ha/780 m³. Maaseudun Tulevaisuus 25 perjantaina 5. Hp 42 000 € Soini metsät. 6,6 ha/1160 m³. 2900eur P. Tarj. 4,3 ha/940 m³. Kulkee hen kilöauton peräkärryllä. 8,7 ha/880 m³. Eurajoki metsät. Loimaa metsät. Kankaanpää metsäm-ala 21 ha/1810 m³. 30.9. 51 ha/1900 m³. 3 ha/480 m³. Jukka Heiskanen 050 477 5522 Kangasala Sahalahti metsät. Hp 70 000 € Sastamala metsät. Tarj. Tarjous 11.9. Tarjous 11.9. 31.000 €. Janne Savilahti 044 760 7788 Kuortane metsäm-ala 11 ha/580 m³. Tarjous 6.10. 15 ha/1930 m³. Tarjous 29.9. Tervo. 42 ha/2090 m³. Kankaanpää metsät. 3,6 ha/1010 m³ + vanhoja rakennuksia. JF puimuri osia. Tarjous 19.9. Padasjoki metsät. Tee päätöksiä faktapohjalta Tutustu verkossa MT.FI/metsapalvelu tai QR-koodilla Kehitys vaatii päätöksiä, ja päätökset vaativat taustalleen tietoa. 17 ha/1360 m³. Pori Lavia metsäm-ala 7,7 ha/990 m³. 40 ha/5200 m³. 5,6 ha/1180 m³. MAATALOUSLOMITUSTA Jos olet valinnut itsejärjestetyn lomituksen, niin ota yhteyttä lomituspalveluyritykseen Ah-Toimi Oy p. Laukkanen Oy 02 4875965 0500 226028. Suurin tukki 83cm, runko 2x3m. Tarjous 29.9. Lisää uutisia joka päivä – MT.FI Seuraa maaseutua MT.FI Kerro se MT:n ilmoitusautomaatin avulla MT.FI/ilmoita Oliko jotain asiaa. Parkano peltoa 7,6 ha, metsä 3 ha/180 m³. H. 0500592124 Tutustu verkossa MT.FI/metsapalvelu tai QR-koodilla Kehitys vaatii päätöksiä, ja päätökset vaativat taustalleen tietoa. 9.9. Erkko Koivurinne 0500 812 792 Eurajoki metsät. Ruovesi metsät. Puh. Kauhava metsäm-ala 55 ha/2000 m³. Eurajoki metsäm-ala 7 ha/1130 m³. 18 ha, metsä 14 ha / 1970 m³ + 3,62 ha peltoa sekä talouskeskus, jossa paljon remontoitu asuinrak. Tommi Laurila 040 514 2098 Säkylä metsät. 0500164290 KYLVÖSIEMENIÄ SYYSKYLVÖILLE SYYSVEHNÄT: KWS EMERICK, IBARRA JA IGLOO Sollan Pakkaamo Oy P. Tarjous 17.9. Sahauspituus 5,5m. Tarjous 23.9. 53 ha/1550 m³. Gehl MB445 M 4x4 pyörä mini kaivuri h.19500 € p.0408290494 Pieni liike ja toimistotila. Esa Kuoppala 0400 188 099 Lapua metsät. 5,6 ha / 790 m³. Tarjous 18.9. Pomarkku tilakokonaisuus, metsä 10 ha/2060 m³ + pelto 3,29 ha + hyvät rakennukset. Kokkola Lohtaja metsät. Tarjous 25.9. 20 ha/1620 m³. Kauhajoki metsäm-ala 25 ha / 1900 m³. 5,6 ha/880 m³. Bosch 24V startteja. Tarjous 18.9. Ikaalinen metsät. syyskuuta 2025 KULTAJYVÄ OY Syysvehnät: EMERICK, ETANA, IBARRA JA IGLOO Syysrukiit: GRANAT | Syysruisvehnä: STELVIO info@kultajyva.com Hämeenlinna 0503208270, tilalle toimitus Sorminiittokoneen kiertokangen puita 40 €/kpl. 35 ha/4800 m³. Tarjous 11.9. Tee päätöksiä faktapohjalta MYYDÄÄN METSÄÄ Isojoella Rapakko 151407515. 9,3 ha/210 m³. Isojoki metsäm-ala 17 ha/1230 m³. Timo Heikkilä 0400 167 825 Toholampi metsät. 7 ha/590 m³. Tarj. 2,9 ha/690 m³. Kauhava. 21.9. 2023 harvennettua kangas metsää, 6.5 ha. Isokyrö metsäm-ala 5,5 ha/280 m³. Tarjous 29.9. Siirtäkää paperityöt meille. Työllistäkää lomittaja helposti ja edullisesti. Tarj. Pori metsät. 2,5 ha/370 m³. Minna Kataja 044 377 6220 Ulvila metsät. 26 ha/1310 m³. 12V. 15 ha/2460 m³. Veteli metsät. Rakennuspaikkoja. Tarjous 6.10. Tarjous 15.9. Piia Perälä 044 033 7529 Kärkölä metsät. Vaikuttavat näyttelyt koko perheelle! visitmikkeli.fi/paamajahistoria Päämaja – Mikkelin matkailun kehittämishanke Sertifioidut siemenet syyskylvöille! KWS Emerick ja Igloo syysvehnät Stelvio syysruisvehnä Dankowskie Granat syysruis Peräniityn Tila puh. 23,48 ha. 37 ha/2240 m³. Tarjous 16.9. Jaakko Aho 040 9052380 Salo metsät. Tarjous 22.9. Tarjous 14.10. 040 4177 292, 0400 777 192 WWW.JUNTTILANTILA.FI KONEHUOLTO YLILUOMA OY NH ja Case alkuperäisosat ja öljyt heti varastosta. 14 ha/2080 m³. Hp 400 000 €/Tarjous Hausjärvi metsät. Tarjous 7.10. Hp. Seinäjoki peltoa 7,7 ha. Ei nykyajan mukavuuksia. Timo Vesterinen 050 412 3102 Ylöjärvi metsäm-ala 9,4 ha/1340 m³. 34 ha/4290 m³. Tarjous 28.9. 100 ha/13 090 m³. Tarj. Maaseudun Tulevaisuuden Metsäpalvelusta saat puun ja metsän hintatiedot, hakkuutilastot ja vaikka metsäyhtiöiden osakekurssit – helposti. Hyvää, v. 10 ha/680 m³. Tarjous 6.10. 15 ha/1240 m³. Lisätiedot ja tarjoukset sähköisesti os. Tarjous 11.9. Tarj.25.9
– Stahlwille-työkalut – jäähdytinkorj. KESLA, HIAB, MULTILIFT,KOME,FASSI, PM ym. 0407636631 Förster vasikan juomaautomaatti. P. Oy KrsTrans Ab, 64300 Lapväärtti. Katso lisää: www.ajth.fi Puh: 08–425 369, 0400–283 080, 044-0711793 Suopellontie 3, Ylivieska 4 Konehuolto Kivioja Oy Valtra, Fendt ja Sampo Rosenlew: huolto. Traktorit kaikki merkit, kurottajat, sekä muut maatalouskoneet. 070090121 2,00 € min+pvm RP Pl 6 Va Nelivet.traktori etukuorm tai ilman, myös epäkunt käy P. Viljalajittelija. 0449707200 NAINEN etsii mies seuraa! Soita 0700399161 (2 €/min) Heliad Oy, PL 396 00121 HKI Rovaniemi Oulu Kajaani Vaasa Jyväskylä Kuopio Joensuu Mikkeli Lahti Tampere Turku Helsinki Kouvola Lappeenranta Seinäjoki Pori 9 10 1 1 1 7 4 8 6 9 3 2 5 Kultapellon Korjaamo Oy Valtuutettu Valtra-huolto, myös muut merkit. Se tarjoaa mielenkiintoisia hevos-, valmentajaja henkilöhaastatteluja sekä uusinta tietoa hevosten terveydestä ja hyvinvoinnista. 0500–846 709 Henkilöja pakettiautojen huollot. 040 520 3825 Traktori vm 19852008 Tarjoa P. Metallityöt. Hydrauliikkapalvelu 24/7. Korjaamo 0505454812 Varaosat 0453453218 10 mainos mainos mainos mainos Rautajärven Korjaamot ja Varaosat Puutavara ja kappaletavara nosturit, maatalous ja maanrakennuskoneet, kuljetuskalusto, kierrätys ja materiaalinkäsittely, merkit mm. Korjaamo p. HEVOSLUETTAVAA Timanttista hevosluettavaa meiltä ja maailmalta Tutustu osoitteessa MT.FI/hevoset tai QR-koodilla Suomen ROHKEINTA ja TUHMINTA juttuseuraa luotta muksella 24 H. Kolme huoltoautoamme palvelevat maastossakin. IISALMEN TERÄS JA ROMU Teräsmyynti P. P. Claas, Welger, Krone, J-D paalaimet. 0407208833 Romuostot P. 045– 8865 152 Saat viimeisimmät hevosalan uutiset kätevästi kännykkääsi. Huollamme myös muut merkit. 0458658734 Ostetaan Ostetaan koko Suomi puimurit: M-F, Deutz-Fahr, Sampo, Claas, JD, Volvo leikkuupuimurit. MT Hevoset on monipuolinen hevosmedia verkossa alan ammattilaisille ja aktiiviharrastajille. P. 0500 517226 Hytillinen leikkuu puimuri, kuivalantavaunu, pyöröpaalisilppuri sekä muita maatalouskoneita puh. Hydroscand letkupalvelu +358 44 368 7999 Henkka +358 505431731 Jukka kohvakankoneasema.fi jukka@kkasema.fi Antin Konehuolto Oy Sopimushuolto ja varaosamyynti John Deere ja Avant Hallitie 6 71890 HAMULA Myös huoltoauto ja koneenkuljetus antinkonehuolto.fi 044-5599828 2 6 ATULA HUOLTOPALVELUT OY Merkkihuolto ja varaosamyynti: Valtra, Fendt, Sampo, Komatsu Husqvarna, Japa, Kesla Webasto, Engcon, Aku-vaunut Hydroscand letkupalvelu Loimaa 0400 320 512 Masku / Vahto 0400 320 484 www.atula.fi 3 Farmari Agentit Oy SveaVerken tuotteet Navetan lannanpoisto ja ilmanvaihto Lietepumput Lypsykonehuollot Farmariagentit.fi 0400569334 5 Autoja Traktorihuolto Suihkonen & Pihlajamaa Huolto ja varaosat: MF, Kobelco, Hitachi, Claas, Avant, työkoneet. Luotettava kotimainen ostaja, nopeaa kaupantekoa, suomalaiset luotettavat kuljetusliikkeet noutavat Valajärven Konevälitys Oy, Urjala p. 0500176243 IISALMI JA LÄHIALUEET OSTAMME ROMUA! Autot, maatalous ym romut. puh. www.maakoneet.com Suomalainen yritys, AAA-luottoluokitus. 0400 187 389 | info@vakova.fi Otamme koneita myös välitysmyyntiin, tarjoa! OSTETAAN: Leikkuupuimurit, John Deere, MF, Claas, Deutz-Fahr Kanttipaalaimet, JD, Welger, Claas, MF, Rivierre Casalis Pyöröpaalaimet, alle 10.000 paalia paalatut, hyväkuntoiset Käärijät, hinattavat, hyväkuntoiset Juko Maximat ja Grimme hinattavat perunannostokoneet Kivenkeräyskoneet Fiat takavetotraktorit, mallit 580, 600, 640, 680, 780 Massey Ferguson traktorit, mallit 165, 168, 175, 178, 185, 188, 240, 265, 275, 290 Zetor takaveto ja nelivetotraktorit 1980-2000 vuosimallit Ursus takaveto ja nelivetotraktorit Belarus nelivetotraktorit Ford traktorit, vähän ajetut ja siistit Deutz-Fahr traktorit, vähän ajetut ja siistit Fendt traktorit 80-90 luvulta, vähän ajetut ja siistit Siistit vähän ajetut nelivetotraktorit etukuormaajalla vuosimallia 1980-2010 Katso valikoimamme verkkokaupasta www.vakova.fi Naisseuraa 1866v 0700 41966 1,95 €/min+pvm HR Pl 168 Hki KESKUS LÄMMITYSKATTILA. Ylivieska. 0400 661593 Sekalaista Koneita Maaja metsätaloustuotteita Muut Henkilökohtaiset RUMPUSEULA. 0400547026 Traktoreita, ehjiä ja epäkuntoisia! Nopea käteiskauppa. 044 068 4521 Kultapellonkuja 120 36810 Kuhmalahti 8 Tarmon Monitoimipaja Oy Varastoympyrä 2, Keltakangas Sopimushuolto:JCB,Rototilt, New Holland ja Case IH. Pieni, puulle. Maaseudun Tulevaisuus 26 perjantaina 5. syyskuuta 2025 Ford 1710 varaosia tai koko traktori, kunnostusprojektia var ten. Varaosien toimitus kaikkialle Suomeen. 0440208800 www.itroy.fi Metalliromut kaakkoon! Noude taan. Komatsu, Nisula Forest ja Lännen Tractors Oy: huolto ja varaosat. 040 566 9472 Lue lisää MT.FI/hevoset tai QR-koodilla Hevosuutisia meiltä ja maailmalta. Hydrauliletku ja liittimet 24/7 ilman päivystysmaksua p. Alustaapu.fi 0400 840 602 Ostetaan traktoreita ehjiä ja epäkuntoisia. 0408476170 Ristolainen Group Oy Ostetaan harmaaleppä rankana. www.rautajarven.fi Janne 040 7251 736 9 Kohvakan Koneasema Oy Ursuksentie 1 Haukivuori Hankkijan Sopimushuolto! Useimmat konemerkit huolto/korjaus. ja – kennotukset. Myös varaosapuimurit / traktorit. P. P. 010 326 2090 www.konehuoltokivioja.fi 7 AGRIHUOLTO PITKÄNEN OY Traktorija työkonehuolto Varaosamyynti -myös verkkokaupasta! Avant-Rent KUOPIO-IISALMI-JOENSUU www.agrihuoltopitkanen.fi 1 KONEHUOLTOA JA KORJAUKSIA YMPÄRI SUOMEN Halutessasi mukaan tähän karttakoosteeseen, ota yhteyttä 040 720 7981. Toimiva, van hempikin käy! P
Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. PAINO Lehtisepät Oy, Varkaus. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). syyskuuta 2025 RISTIKKO Edellisen ristikon ratkaisu. Huomautukset on tehtävä kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. viestimedia.fi/hinnasto Osoitelähde: Viestimedia Oy:n asiakasrekisteri Viestimedia Oy voi käyttää tilauksen yhteydessä saamiaan yhteystietoja samankaltaisten tuotteidensa sähköiseen suoramarkkinointiin sekä asiakasviestintään. Tilaus laskutetaan valitun laskutusjakson alussa kulloinkin voimassa olevalla hinnalla. PALVELUNUMEROT Puhelun hinta on normaali matkapuhelinmaksu (mpm) tai paikallisverkkomaksu (pvm). Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos lehden lähettäminen tilaajalle keskeytyy lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi. Lehden suurin korvausvastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. viestimedia.fi/tietosuoja ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoitusautomaatti: MT.FI/ilmoita viestimedia.fi/mainostajalle Ilmoitusten viimeiset jättöajat: • maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 • keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 • perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. Maaseudun Tulevaisuuden kestotilaus sisältää painetun lehden lisäksi käyttöoikeuden kaikkiin MT.FI-sivuston sisältöihin ja palveluihin, Maaseudun Tulevaisuuden ja sen liitteiden (Kantri, MT Metsä ja Suomalainen Maaseutu) näköislehtiin sekä näköislehtien mobiilisovellukseen. Maaseudun Tulevaisuus 27 perjantaina 5. Sähköisten suoramarkkinointija asiakasviestien lähettämisen voi kieltää toimimalla viesteissä olevien ohjeiden mukaisesti tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. viestimedia.fi/tilausehdot MT.FI/tilaa Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruta. Asiavirheestä ilmoittaminen: lähetä oikaisupyyntö sähköpostilla toimitus@mt.fi PELIT & SARJAKUVAT Maaseudun Tulevaisuus 27 perjantaina 5. ASIAKASPALVELU Puhelin: 020 413 2277 (arkisin klo 8–21) Sähköposti: asiakaspalvelu@viestimedia.fi viestimedia.fi/asiakaspalvelu Asiakaspalvelu auttaa tilauksiin, laskutukseen ja digituotteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä. syyskuuta 2025 PÖYRÖÖT KALKKARO VIIVI JA WAGNER VÄINÖ FINGERPORI MUSTA HEVONEN KAMALA LUONTO VENETSIJÄRVI JULKAISIJA Viestimedia Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki viestimedia.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti
SYYSKUUTA 2025 NRO 101 Lataa MT:n sovellus sovelluskaupastasi! Lisää uutisia verkossa joka päivä 20 15 10 5 2 1 +3 -3 yli 1500 alle 900 900–1000 1000–1100 1100–1200 1200–1300 1300–1400 1400–1500 yli 140 120-140 80-120 60-80 40-60 20-40 alle 20 Lähiajan sää Maan pohjoisosassa pilvisyys on runsasta, lännessä enimmäkseen runsasta. Tämä pimennys näkyy hyvin laajalti koko maapallolla, ja osa siitä näkyy jokaisella mante reella. Ennuste päivisin klo 15. Kuunpimennykset tapah tuvat aina täydenkuun aikaan, kun Kuu on Maata kiertävällä radallaan vastakkaisella puo lella maapalloa kuin Aurinko. Pimen nyksen edetessä kohti täydel listä vaihetta, se kohoaa hieman korkeammalle horisontista ja on pimennyksen syvimmän hetken aikaan edelleen itäkaa kossa. Pimennyksen syvimmän het ken aikana Kuu ei kuitenkaan pimene täysin ja katoa näky vistä. Havaintopaikka kannattaa etsiä ajoissa. Jos maapallolla ei olisi ilmakehää, Kuu todella katoaisi näkyvistä. Kuuta voi havainnoida tur vallisesti paljain silmin, eikä kiikaria tai kaukoputkeakaan tarvita. ensi yö Helsinki 15 Turku 15 Jomala 15 Pori 15 Kankaanpää 15 Tampere 15 Jokioinen 15 Lahti 15 Kouvola 16 Lappeenranta 16 Mikkeli 16 Ilomantsi 13 Joensuu 14 Kuopio 17 Lapinlahti 15 Viitasaari 15 Jyväskylä 14 Seinäjoki 17 Kauhajoki 15 Kokkola 16 Ylivieska 15 Kajaani 15 Oulunsalo 15 Pudasjärvi 15 Suomussalmi 13 Kuusamo 14 Rovaniemi 14 Pello 14 Salla 13 Sodankylä 14 Kilpisjärvi 11 Utsjoki 13 la 19 23 19 23 21 21 21 22 22 22 21 20 20 20 20 20 20 23 22 22 23 20 22 22 20 21 20 18 21 18 16 17 su 20 24 19 23 23 21 23 23 23 23 20 22 21 22 22 22 21 22 22 22 23 22 21 22 21 21 22 20 21 20 13 16 ma 19 23 21 22 23 21 23 22 22 22 23 22 22 22 21 22 22 22 22 19 21 21 19 20 19 18 19 20 19 20 16 18 ti 19 22 20 22 21 20 21 21 22 22 22 22 21 21 20 21 21 21 21 18 21 20 19 19 19 18 19 19 18 19 16 14 ke 19 21 20 22 22 20 21 21 22 21 21 20 21 21 20 21 21 21 21 19 21 20 20 20 19 17 19 18 18 19 15 18 Sadeluokituksessa on kaksi intensiteettiluokkaa. Osittaisen pimennyksen al kaessa Kuu alkaa siirtyä puoli varjosta Maan täysvarjon alueelle ja sen edellä kulkeva reuna alkaa tummua selkeästi. Kysy lisää myyjiltämme!. Maan pohjoisosassa voi tulla ajoittain tihkusadetta. %) 30 000 € (alv. Tällöin Auringon kiekosta osa valaisee yhä Kuuta kirkkaasti ja pimennystä on vielä hyvin vai keaa huomata. Ilmakehän läpi kuljettuaan valosta ovat jäljellä enää puner tavat värisävyt, ja ne värjäävät Kuun pinnan ruosteenpunai seksi. Esimerkiksi mäen pääl le kiipeäminen on hyvä ajatus, jotta puut tai rakennukset eivät ole näköesteinä. Ilmakehä sirottaa valon si nisiä värisävyjä, mikä värjää myös päivätaivaamme sini seksi. KIMMO LUNDÉN PERJANTAINA 5. vuonna 2024 +28,0°C Kaarina Sateisinta toissa päivänä 26,2 mm Suomussalmi Pesiö 5 vrk:n sääennuste 5.9.–10.9. Aurinko nousee Helsingissä kello 6:23 ja laskee kello 20:13 Oulussa kello 6:08 ja laskee kello 20:24 Utsjoella kello ja laskee kello 5:42 20:37 21 12 22 12 21 14 20 13 21 13 22 13 17 13 21 13 16 10 16 11 21 12 23 12 20 11 23 12 18 12 6 2 3 20 13 21 13 20 14 20 13 22 15 22 13 19 11 20 13 15 +8 17 10 21 11 20 13 21 14 22 13 17 +6 2 5 6 Äärihavainnot Lämpimintä eilen klo 13 +21,1°C Anjala Kylmintä 5.9. klo 13 Sadesumma 30 vrk ( mm ) Poikkeama keskimääräisestä Sääsymbolit Havaintoasema Lämpösumman suhde vertailuarvoon* % Sadesumman suhde vertailuarvoon* % Jomala 101 123 Hki-Vantaa 100 127 Turku 101 104 Jokioinen 101 130 Utti 103 125 Niinisalo 106 119 Jyväskylä 106 91 Kauhava 101 111 Joensuu 111 92 Ylivieska 100 108 Kuhmo 106 82 Pudasjärvi 108 83 Pello 108 91 Salla 112 104 Ivalo 115 109 * vuosien 1991–2010 keskiarvo Ennuste luotu: 4.9. Etelänpuoleinen tuuli on heikkoa tai kohtalaista. %) 46 500 € (alv. Harvinainen täydellinen kuun pimennys näkyy koko Suomen alueella sunnuntaina. Täydellinen kuunpimennys värjää Kuun punaiseksi Kuun tummuus vaihtelee pimennyksestä toiseen oranssista tai kuparinvärisestä tummaan, lähes näkymättömään Kuuhun. Idässä ja maan keskivaiheilla on poutaista ja selkeämpää. Pimennyksen havaitsee, kun seuraa Kuun nousua taivaalle itäkaakon suunnalta. %) 85 000 € (alv. Kuu nousee Helsingissä klo 20.02, Oulussa klo 20.13, Uts joella klo 20.20 ja Karesuvan nolla klo 20.32. Kuu pimenee, kun se kulkee ra dallaan Maan varjoon. %) 49 000 € (alv. klo 13.37 Tänään Huomenna Pinnan alin lämpötila 4.9.2025 Kasvukauden tilanne 05.09.2025 Tehoisa lämpösumma ( °Cvrk ) Viikon tähdistö vaihtokoneet.nhk.fi Vuosimalli: 2022 Myyjä: Marko Puumalainen, 050 339 3096, Joensuu Vuosimalli: 2020 Myyjä: Jimmy Granlund, 0400 663 930, Kokkola Vuosimalli: 2021 Myyjä: Jaakko Lilja, 050 443 3110, Seinäjoki Vuosimalli: 2020 Myyjä: Marko Puumalainen, 050 339 3096, Kuopio Vuosimalli: 2019 Myyjä: Jimmy Granlund, 0400 663 930, Kokkola Pöttinger TOP 1403 Strautmann Giga-Vitesse CFS 4002 Pöttinger Novacat S-12 Kuhn Mergemaxx 950 Pöttinger Novacat A10 ED Collector + Novacat AM351 59 200 € (alv. Sade-ennuste (mm) 5.9.–7.9. %) NHK tarjoaa ennakkoetuna uusiin työkoneisiin ja vaihtokoneisiin lyhennysvapaata 31.1.2026 saakka. Sivu päivittyy sääen nusteen tarkentuessa. Tapahtumasta löytyy lisätietoja sivulta ursa.fi/ kuu2025. Kuunpimennyksestä tiedotti Tähti tieteellinen yhdistys Ursa ry. Kokonaan se näkyy itäisessä Afrikassa, keskisessä Aasiassa, läntisessä Australiassa ja Etelä mantereella. vuonna 1976 -6,7°C Sodankylä Lämpimintä 5.9. Kuunpimennys alkaa, kun Kuu alkaa lipua avaruudessa Maan heittämään puolivarjoon. Päivän ylin lämpötila on 17 ja 25 asteen välillä. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa järjestää sunnuntaina sään salliessa avoimen pimennyksen havaitsemistapahtuman Helsin gin Kaivopuiston tähtitornilla klo 20 alkaen. Edellisen kerran täydellinen kuunpimennys nähtiin Suo messa tammikuussa 2019. Pimennys on jo käynnissä Kuun noustessa, mutta sen täy dellistä vaihetta voidaan seu rata sään salliessa koko maassa. Tämä puolestaan johtuu Maan ilmakehästä, joka taivut taa takaansa tulevaa auringon valoa Kuun pinnalle. KUVA: URSA RY Viimeksi täydellinen kuunpimennys nähtiin Suomessa tammikuussa 2019. Eri laisia kuunpimennyksiä tapah tuu koko maapallolla vuoden aikana 2–5 kappaletta