Lihalle tarvitaan vaihtoehtoja ja osa niistä on kyseenalaisia Säätelykeskeisessä terapiassa keskustellaan anturit iholla JENNI ROTONEN PÄÄTTI, ETTEI HALUA LAPSIA SAISIKO OLLA TEHOTUOTETTUA MUSTEKALAA. Maija Vilkkumaa teki maailmaa selittävän levyn ja täytti 50 vuotta. TERAPIA, JOKA EI OLE VAIN PUHETTA MILLAINEN ON VASEMMISTO-SIONISTI RUBEN STILLERIN LUVATTU MAA. V KO 52 /2 23 29 3 6 123 11 KESTÄVIÄ JUTTUJA 11–12/2023 JOULUKUU 12,90?€ MAAILMA MAIJAN MUKAAN Mutta miksi lapsettomuutta pitää yhä perustella. Molemmat ovat yhä naisartisteille sopimatonta käytöstä. M A IJ A V IL K K U M A A : ”S E TU N N E S IIT Ä , ET TÄ S U T V O ID A A N S U LK EA JA S U O JE LL A TU K A H D U KS IIN , O N S EK Ä A IK U IS IL LE N A IS IL LE ET TÄ N U O R IL LE TY TÖ IL LE TO S I TU TT U .” IM A G E 3 11 JO U LU K U U 20 23 PA L. TUPLANUMERO
Näin ajattelen yhä. Rakkaus varmastikin tarkoitti heidän kahden välistä rakkautta, mutta olisiko tilanne ollut toinen, jos rakkaudella olisi ollut toinen, jaloissa pyörivä, kohde. Mietin tätäkin asiaa, kun luin Kjell Westön tuoretta romaania Molly & Henry, joka kertoo näyttelijän ja toimittajan rakkaudesta välirauhan aikana. kahden teinin vanhempana en tietenkään enää osaa kuvitella elämää ilman heitä, mutta jos olisin nuorempi, miettivämpi suhtautuminen lasten hankintaan olisi varmuudella uinut meidänkin keskusteluihin siinä vaiheessa, kun perheemme oli kaksihenkinen. Rakkaus ei Varmuudessa on helpompi tehdä isoja päätöksiä. Sukupolvi vaikutti tähänkin: vaikka suuret ikäluokat synnyttivät pieniä ikäluokkia, olimme heidän lapsinaan kiinni ikäpolvessa, joka ei varsinaisesti ollut tulosta puntaroinnista. Onko aina ollut kokemus siitä, että ei ole olemassa suurta missiota, joka juuri minun on hoidettava, elämäntehtävää. Tavat ilmoittaa asiasta vaihtelivat, mutta kaikissa oli sama sisältö. Samaan aikaan juuri se on asia, joka pelkkiä tilastoja katsoessa helposti unohtuu. Artikkeli näyttää lastenhankkimisnormin, joka oli nykyistä vahvempi vielä sukupolveni ollessa perheenperustamisiässä, kyseenalaistamattomuuden ja voiman. kaiken tämän jälkeen luin kiinnostuneena somevaikuttaja Jenni Rotosen artikkelin siitä, millaisen puntaroinnin hän on lapsen hankkimisesta käynyt, pitkin matkaa yksin ja viimeisimmäksi puolisonsa kanssa. Varmasti asiaa oli perheissä harkittu perusteellisestikin, mutta pohdinta asian ympärillä oli yksityisempää kuin tänä päivänä. Olimme tuolloin kolmekymppisiä, ja näin jälkikäteen on helppo ymmärtää, miksi ilmoittelimme toisillemme valtavasta elämänmuutoksesta, joka odotti kuukausien päässä, emmekä siitä, että asiaa on käyty miettimään mutta päätöstä ei ole vielä tehty. Lause jäi mieleen, sillä se aukesi laveasti. Ilmoitettiin tapahtuneesta, ei kertaakaan siitä, että mekin on käyty miettimään, pitäisikö hankkia lapsia vai ei, laskemaan plussia ja miinuksia. Meille on tulossa vauva, meitä on syksyllä kolme, perheessämme on ollut orgaanista kasvua, meidänkin pitää ehkä pian etsiä isompi asunto. Päähenkilöt ovat voimakenttien välissä, on heidän suhteensa sekä tekijät sen ulkopuolella, ennen muuta intohimoinen suhde omaan työhön. Kultapossukerhomme ehti saada työt ja asunnot ennen kuin epävarmuudesta tuli normaali. Olenko ymmärtänyt oman kunnianhimoni olevan niin maltillista, että se on saanut perustamaan perheen. Luultavasti on juuri näin, ei ole ollut sellaista voimaa, joka olisi vetänyt aina vain kotoa luokseen, intohimoa, jota kohti on mentävä. j o u l u k u u 2 2 3 3 T uttavapiirimme ensimmäiset lapset syntyivät kuutisentoista vuotta sitten. Muistan, miten vuosien 2006 ja 2007 aikana uutisia perheenlisäyksestä alkoi yhtäkkiä vain tupsahdella joka puolelta. Tilastot ovat vain koonti lukemattomista henkilökohtaisista päätöksistä. Olisiko kunnianhimo ollut liiallista sittenkin, jos he olisivat olleet perhe. Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi. Onko rakkauden rajoista, määrästä ja mahdollisuuksista kylliksi ymmärrystä, jos katse rajautuu vain jo olemassa olevaan suhteeseen. En osaa sanoa, millaisiin lopputuloksiin keskusteluissa olisi päädytty. Yhtä lailla kuin normi on voimakas, on sen purkaminen hidasta ja henkilökohtaista, vaikka syntyvyystilastot näyttävät muutoksen. Luultavasti olen ajatellut, että yhden sijasta on monta hommaa, työt, perhe ja sähly. Lauseen toinen suunta on juuri kunnianhimossa, ja luulen, että juuri tämä suunta painoi lauseen mieleeni. Yksi aikakausi loppui juuri vuoteen 2007, jo seuraava suisti Suomenkin taantumaan ja silppusi työurat ja -suhteet. Varmuudessa on helpompi tehdä isoja päätöksiä. Tai tehdä loppuelämään vaikuttavia ratkaisuja edes ilman sen kummempaa päätöksentekoa. Ajan henki tarttuu, vaivihkaakin, aivan samalla tavalla kuin lihansyönnin vähentäminen tai muoti, jota ei edes tarvitse seurata ennen kuin huomaakin halunneensa päälleen samanlaisia vaatteita kuin muillakin on. Punnitsemisesta NIKLAS THESSLUND P Ä Ä K I R J O I T U S voisi ikinä olla heidän ainoa elämänsisältönsä, siihen he olivat molemmat liian kunnianhimoisia, Westö kirjoittaa
Silti salille lähteminen voi olla vaikeaa. T Ä S S Ä N U M E R O S S A valokuvaaja satu nyström meikki ja hiukset laura rantaniemi tyyli eero böök stylistin assistentti emilia pajumäki K A N N E N K UVA. S I S Ä L LY S L U E T T E L O 4 3 PÄÄKIRJOITUS 6 AVAAJA – JANNE TUKIAINEN 10 POLIITTINEN KOTI 12 SEITSEMÄN PUHEENVUOROA LUONTOKADOSTA, OSA 3: TALOUS 14 KOLUMNI – RIIKKA SUOMINEN 18 Mul on unelmii, mul on plääni Maija Vilkkumaa täytti 50 ja teki maailmaa selittävän levyn. 56 Oikeita valintoja Jenni Rotonen luuli pitkään haluavansa äidiksi – kunnes päätti toisin. 86 ESSEE – NERON LEIMAUS 100 ELOKUVA – VONKKA 102 MUSIIKKI – HANNAH DIAMOND 104 KIRJA – KAJAVA 106 KULTTUURISIVU 78–85 Liikkumattomuuteen tottunut Laura Pörsti pakottautui ostamaan kuntosalijäsenyyden. 28 Toisia ajatuksia Yhä useampi sukupuoltaan korjannut hakeutuu takaisinkorjaukseen. 90 Voisit tykätä tästä Anu Silfverberg suosittelee elokuvia eri elämäntilanteisiin. 46 Ruben Stillerin luvattu maa Stillerin mielestä Suomessa on menossa Israelin vastainen moraalihurmos. 78 Vääränlainen kuntosalille Pitäisi liikkua, sen tietävät kaikki. 36 Lainsuojattomat lonkerot Tuntevien ja älykkäiden mustekalojen tehotuotannon nurjat puolet. Miksi se oli niin vaikeaa. 66 Puhu hänelle ( ja hengitä oikein) Toimittaja selvitti, mitä säätelykeskeinen terapia pitää sisällään
Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). Postiosoite Image, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki Puhelin (09) 759 61 Sähköposti image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi www.image.fi Facebook www.facebook.com/imagelehti Instagram @imagelehti X @imagelehti Lataa Apu360-sovellus App Storesta tai Play Kaupasta. numero. 1980) toimii featuretuottajana A-lehdissä. T E K I J Ä T JOHANNES KOTKAVIRTA Johannes Kotkavirta (s. Hän suhtautuu intohimoisesti sipseihin, squashiin sekä musiikkiin – jazzista käännösiskelmien kautta maailmanmusiikkiin ja teknoon. Imagen vuosikerta on 12 numeroa. ISSN 0782-3614 päätoimittaja niklas thesslund vastaava tuottaja hanna parhaniemi ulkoasu hanna kahranaho & pauliina vuorinen digitoimituspäällikkö (ajankohtaismediat) miikka järvinen johtava ad (ajankohtaismediat) timo tervoja. Vapaa-ajalla hän harrastaa luonnossa seikkailemista Lapissa vaeltaen tai Helsingin lähimetsissä Pacokoiran kanssa. Tähän lehteen hän kirjoitti esseen vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. j o u l u k u u 2 2 3 5 K E S TÄV I Ä J U T T U J A JENNI ROTONEN Jenni Rotonen (s. Aikakausmedia ry:n jäsen. vuosikerta, 311. 1984) on pitkän linjan someammattilainen, joka ajautui työhönsä vähän vahingossa. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. 38. Tähän lehteen hän haastatteli toimittaja Ruben Stilleriä Gazan sodasta ja juutalaisvihasta Suomessa. TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA Eero Böök, Hans Eiskonen, Nina Grönlund, Iida Sofia Hirvonen, Pauliina Holma, Silvia Hosseini, Leevi Ikonen, Janne Itkonen, Juha Itkonen, Kati Kelola, Kalle Kinnunen, Johannes Kotkavirta, Kristiina Kurronen, Teemu Kärn, Maaret Launis, Sanna Lehto, Essi Lyytikäinen, Satu Nyström, Oskari Onninen, Emilia Pajumäki, Jukka Pylväs, Timo Pyykkö, Laura Pörsti, Laura Rantaniemi, Jenni Rotonen, Anu Silfverberg, Suvi Suitiala, Riikka Suominen, Kaisu Tervonen, Anna Tommola, Antti Vettenranta, Elina Vitikka, Elina Yrjölä. MAINOSTAJAT Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Trafiikki PunaMusta ASIAKASPALVELU JA LEHTITILAUKSET www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. tammikuuta 2024. Kustantaja A-lehdet Oy Myyntipäälliköt ediaopas.a-lehdet.fi Repro ja sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Painatus Kroonpress AS, Tartto 2023 Seuraava numero ilmestyy 10
Tulos oli yllättävän robusti. Toisaalta 40 prosent tia ei osannut asemoida itseään kummalle kaan janalle. Sieltä tuli esiin luontevia eroja esimerkiksi verotukseen liittyen. Jos puolueessa on taitavia ehdokkaita tai muita työntekijöitä, tästä voi saada vaaleissa isoakin hyötyä. Eroa Tiktokia seuraamatto miin oli noin kymmenen prosenttiyksikköä, joka on aika iso vaikutus yhdelle viestintä kanavalle. Nuorten merkittävin poliittinen jakolinja on jako oikeistoon ja vasemmistoon, mutta suurimmat puolueet ovat perussuomalaiset ja vihreät, joilla on selkeä viesti, sanoo Turun yliopiston taloustieteen professori Janne Tukiainen. Onko tulkinta oikea. Moni asettaa julkisuudessa hyvin suuria toiveita nuoriin sukupolviin. Lisäksi taustakysymyk sissä ja vertailuissa oli yllättäviä tuloksia. Odotin ennakkoon, että nuoret kannattavat perussuomalaisia ja vihreitä enemmän kuin heidän vanhempansa, mutta minut yllätti, että erot olivat niinkin suu ret. Ei lueta Hesaria, Yleä ja Imagea vaan katsotaan netistä mitä sattuu, ja pian algoritmi ohjaa Sebastian Tynkkysen videoihin. Eniten yhteyttä haluttuun politiikkaan määritti vanha vasemmisto–oikeistojako. Luultiin, että identiteetti poliittiset erot tulisivat enemmän esille. Se näytti aika vahvasti johtuvan Tiktokista eikä pelkäs tään siitä, millaiset nuoret sovellusta käyt tävät. Mikä sinut yllätti tutkimuksessa. Varsinaisesta kausaalianalyysistä ei kuitenkaan ole kyse. J A N N E T U K I A I N E N : Suomalaisnuorten poliittiset näkemykset eivät eroa juuri lainkaan aikuisväestöstä” ”. Voiko tuloksesta päätellä, että se on nimenomaan Tiktok, joka suorastaan disruptoi politiikkaa. Mittakaavat. Tulkitsen sen myös näin. Etenkin se, että Tiktokia seuraavista nuo rista suhteettoman moni kannattaa perus suomalaisia. Yhteiskunta poliittiset näkemykset olivat hämmästyttä vän samanlaisia. 6 AVA A J A Teksti Oskari Onninen Kuvat Antti Vettenranta J ulkaisitte juuri tutkimuslai tos Laboren kautta tutkimus raportin 18–29vuotiaiden suo malaisnuorten yhteiskunnalli sista näkemyksistä. Lähes 30 prosenttia nuorista kannattaa perussuomalaisia. Raportis tanne voi kuitenkin päätellä, että nuor ten yhteiskuntapoliittiset näkemykset ovat hyvin samankaltaisia kuin heidän vanhempiensa. Se elää ja voi hyvin nuorten keskuudessa. Näyttää siltä – tästä minulla ei ole käsillä dataa – että nuorille kännykän myötä nämä kanavat ovat mer kittävämpiä kuin ennen
j o u l u k u u 2 2 3 7
Taloustieteilijänä ajattelen, että taloustiede on hyvä tuottamaan tietoa, jossa teoreettinen ja empiirinen näyttö on niin vahvaa, että sitä voi pitää hyvänä politiikkana. Meillä on myös alustavia tuloksia, joissa samankaltainen ristiriita löytyy aikuisväestöstä. Jotkut tykkäävät vaikka veronalennuksista kaksi kertaa enemmän kuin turkistarhauksen kieltämisestä. Onko sille verrannollisia tilanteita. Se on ollut hyvä ja hyödyllinen keskustelu. Julkisen talouden tasapainottamisen kannalta se on ongelma, koska huoltosuhde heikkenee. Tuoreessa tutkimuksessa löydettiin kokeellisilla kyselytutkimuksilla, että ilmastotoimia estävät huolet epätasaarvosta ja tiedon puute. Ollaanko päättämässä jotain niin tärkeää, että siihen prosessiin pitää antaa lisää inputtia, vaikka tutkimus olisi kesken. Miten se näkyy. Vertailu pakottaa priorisoimaan ja paljastaa toiveiden välisen suhteellisuuden. ”Identiteettipoliittiset viestit puhuttelevat nuoria eniten. Lääketieteen eettisissä ohjeissa yllättävä löydös velvoittaa joko lopettamaan tutkimuksen tai antamaan lääkettä kaikille sen osallistujille. Ne eivät ole aina yhteensopivia tosimaailmassa, joten tässä mallissa niistä luodaan erilaisia yhdistelmiä valittaviksi. Merkittävin poikkeama vanhempiin ikäryhmiin oli, että nuoret haluaisivat lyhyemmän työpäivän. Tavallisissa kyselytutkimuksissa on hirveän helppo toivoa kaikkea hyvää: paremmat palvelut, matalammat verot ja vähemmän valtionvelkaa. Muutoin kannat erosivat jopa yllättävän vähän. Miksi ajattelet, että kansalaismielipide on erityisen tärkeä tuntea. Taloustieteilijät ovat huomattavasti homogeenisempi joukko kuin monet muut yhteiskuntatieteilijät. Olen ollut kolme vuotta töissä valtio-opin laitoksella Lontoossa, ja puolet julkaisuistani on valtio-opin lehdissä. En tiedä, olinko tässä taloustieteilijän hattu vai mikä hattu päässä. Syyt ovat spekulatiivisia. Toisaalta se voi kertoa siitäkin, että ehkä maailma oli ennen selkeämmin jaettavissa kahdelle eri janalle. Yhteiskuntatieteissä on kirkastunut, että me tarvitsemme pelisäännöt. Jos olet liberaali ja pro ympäristö, sinulle on selkeätä, ketä äänestät. Nuoret eivät myöskään olleet innokkaita pidentämään eläkeikää mutta halusivat pienempiä veroja siinä määrin, kun se oli kyselymallissa mahdollista. Toisaalta kyseessä eivät välttämättä ole samat nuoret. Onko parempi, että päätöksiä tehdään puutteellisella informaatiolla vai että niitä tehdään luultavasti hyödyllisellä informaatiolla, jolla on hieman kohonnut riski olla väärää. Me olemme yleensä melko yhtä mieltä siitä, että isoja datoja on kiva katsoa, eksperimenttejä kannattaa tehdä ja matemaattisia teorioita olisi läpinäkyvyyden nimissä hyvä käyttää. Julkaisitte ennakkotuloksen perussuomalaisten kannatuksen ja Tiktokin yhteydestä keväällä ennen vaaleja. Hyvä pointti. Voi miettiä, ovatko poliittiset identiteetit muuttuneet yksiulotteisemmiksi. Esimerkiksi hiilen hinnoittelu on tiedetty 1980-luvulta asti järkeväksi. Päättelitte myös, ettei nuorilla ole erityistä intoa huolehtia julkistaloudesta. Muut yhteiskuntatieteet ovat keskimäärin menetelmiltään moninaisempia. Äärimmilleen vietynä juuri näin. Tämmöistä paketointia kannattaisi tutkia enemmän.. Politiikkatoiveet eivät kantaneet puoluekannatukseen asti. Jos olet liberaali ja pro ympäristö, sinulle on selkeätä, ketä äänestät.” – J A N N E T U K I A I N E N Mutta silti suurimmat puolueet olivat vihreät ja perussuomalaiset, jotka usein kieltävät asettumasta perinteiseen vasemmisto–oikeisto-akseliin. 8 AVA A J A AVAAJA-palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiötä. Tutkimus tehtiin kokeellisella conjoint-mallilla. Sen takia on tärkeä ymmärtää, mikä kansalaismielipide on, mikä sitä selittää ja mikä siihen vaikuttaa. Me siis tiedämme, mitä pitäisi tehdä. Kokemukseni ulkomailta on, että politiikan tutkimuksen laitoksen sisällä käytiin isoja riitoja rekrytoinnista hakijoiden menetelmiin perustuen ja siitä, mikä on asiallista tiedettä. Miten se toimii. EU:ssa vasta 40 prosenttia toimialoista on sen piirissä, vaikka pitäisi olla sata prosenttia. Heräsi keskustelu, saiko näin tehdä. Viittaatko julkiseen keskusteluun säännöllisesti nouseviin jännitteisiin siitä, kuinka paljon esimerkiksi yhteiskuntatieteilijöillä vailla formaaleja teorioita on valtaa kommentoida taloutta. Samoin, jos olet vähän konservatiivisempi ja maahanmuuttovastainen. Suurin ero oli työperäisen maahanmuuton vastustamisessa, ja hieman useampi suhtautui myönteisesti turkistarhaukseen. Olet taloustieteen professori, mutta raporttinne ei edusta ainakaan stereotyyppisintä taloustieteellistä tutkimusta. Ilmastosta ollaan huolissaan mutta ei kannateta ilmastonmuutosta hillitseviä toimia. Ehkä se liittyy viestin selkeyteen. Työntekijöitä on koko ajan vähemmän suhteessa vanhuksiin ja muihin hoidettaviin. Miten perussuomalaisia äänestävien mielipiteet erosivat muista. Suomessa kiistely on enemmän sitä, että muut yhteiskuntatieteilijät piikittelevät taloustieteilijöitä. Haluaisin muutenkin nähdä yhtenevämmän yhteiskuntatieteiden kokonaisuuden, jossa käytetään joustavasti sellaisia metodeja kuin missäkin tilanteessa kysymykseen vastaamisen kannalta on järkevä käyttää. Esimerkiksi hiilivero kannattaisi varmaan myydä paketoituna muihin toimiin. Nuoret keskimäärin korostavat ympäristöarvoja mutta keskimäärin äänestävät silti perussuomalaisia. Ehkä työidentiteetti syntyy vasta vanhemmalla iällä. Tarkoittaako tämä sitä, että poliitikkojen kannattaisi painottaa, miten hiiliveroa tarvitaan esimerkiksi rahapulassa olevien sote-alueiden tukemiseen. Identiteetti poliittiset viestit puhuttelevat nuoria eniten. Mitä ajattelet keskustelusta. Ajattelen, että käytetyt metodit määrittävät minua enemmän kuin substanssi. Ajattelen yleisesti, että olen kvantitatiivinen yhteiskuntatieteilijä ennemmin kuin tiukasti taloustieteilijä. Ennen saatoit olla talouspoliittisesti oikeistolainen arvoliberaali tai talousvasemmistolainen tehdaskonservatiivi
Käytä retinolivoidetta aluksi 1–2 kertaa viikossa ja lisää käyttökertoja vähitellen. Herkemmin reagoivalle iholle kannattaa valita matalamman retinolipitoisuuden Bellavita ja vahvempaa tehoa etsivät voivat löytää luottotuotteen Bellasta. Yhdessä retinoli ja bakuchioli • ennaltaehkäisevät ikääntymisen merkkejä • vähentävät ihon juonteita ja valovaurioita • edistävät ihon kollageenin, elastiinin ja hyaluronihapon tuotantoa. Voit myös sekoittaa voiteen joukkoon kosteuttavaa perusvoidetta. Orion Pharman suosittujen kasvovoiteiden tehoaineet ovat retinoli ja bakuchioli. Säännöllinen ja pidempiaikainen käyttö on tärkeää näkyvien tulosten saavuttamiseksi. TUOTTEET SISÄLTÄVÄT RETINOLIA, KÄYTTÖ ALOITETTAVA ASTEITTAIN. Levitä aluksi voidetta herneen kokoinen määrä kasvoille ja dekolteealueelle silmänympärysihoa välttäen. Retinolivoiteen kanssa kannattaa käyttää vähintään SK 30 päivätai aurinkovoidetta, sillä retinoli lisää ihon herkkyyttä auringolle. RETINOLI on tutkittu ja tehokas A-vitamiinin muoto, joka imeytyy syvälle ihoon vahvistaen, kiinteyttäen ja uudistaen ihoa. 9/ 20 23 itsehoitoapteekki.fi. Tutkittu tehokaksikko retinoli ja bakuchioli toimivat yhdessä uudistaen ihoa ja silottaen juonteita. Retinolin ja bakuchiolin lisäksi Bellavita-päivävoiteissa on E-vitamiinia ja Bellavoiteissa Cja E-vitamiinia. Retinolivoide ei sovi käytettäväksi raskauden ja imetyksen aikana. A-vitamiini on yksi iholle tärkeimmistä vitamiineista, ja sen puute voi aiheuttaa ihon kuivumista, haurastumista sekä ennenaikaista ikääntymistä. BAKUCHIOLI puolestaan on ihonhoidossa suureen suosioon noussut kasviperäinen tehoaine. Retinoli saattaa aiheuttaa ihon punoitusta ja kuivuutta käytön alussa. Valitse juuri sinulle sopiva retinolipitoisuus kahdesta vaihtoehdostamme. MAINOS • KORKEAMPI RETINOLIPITOISUUS (0,3 %) • SOPII RETINOLIIN TOTTUNEELLE TAI NUOREMMALLE IHOLLE • MATALAMPI RETINOLIPITOISUUS (0,15 %) • SOPII HERKÄLLE TAI VARTTUNEEMMALLE IHOLLE LUE LISÄÄ BELLAVITAJA BELLA-TUOTTEISTA JA VALITSE SINULLE SOPIVIN TUOTE BELLAVITA.FI KEHITETTY JA VALMISTETTU SUOMESSA I APTEEKISTA Iho ihanana VALITSE SINULLE SOPIVA VOIDE JA ALOITA KÄYTTÖ ASTEITTAIN Olemme kuulleet asiakkaidemme toiveita ja nyt voit valita sinulle parhaiten sopivan voiteen kahdesta retinolipitoisuudesta: Bellavitassa retinolia on 0,15 % ja Bellassa 0,3 %
Se on selvinnyt myös jostain tulipalosta, ehkä Turun palosta vuonna 1827.”. 1 POL I I T T I N E N KO T I Kirjahylly ”Kirjoja ei ole enää paljon, mutta ne ovat sitäkin erityisempiä. Suomenkielinen Raamattu on painettu Turussa vuonna 1776, samana vuonna kuin Yhdysvallat antoi itsenäisyysjulistuksen. Kalevalan ensipainos on vuodelta 1835
Hissillä pääsee paitsi ylös kotiin myös alas parkkihalliin, kauppaan, ravintolaan, apteekkiin, postiin ja kuntosalille. Tämä koti on tehnyt minusta modernimman asumisen fanin. Se olisi ollut kiva, koska olen aikanaan uinut kilpaa. Asumisen näkökulmasta se on yllättävän lyhyt, koska täällä on paljon toimistoja, hotelleja ja muuta liiketilaa. Minusta on erittäin hyvä, että Helsingissä on herätty siihen, että uusia asuntoja voidaan rakentaa myös kaupan ja hallinnon kortteleihin. Kesämökki Bulevardilla Liike Nytin Mikael Jungnerin kaksikerroksinen kolmio on kuin moderni kesämökki Helsingin keskustassa. Tämä on vähän kuin kesämökki Bulevardilla, kunnon kotiteatterilaitteistolla ja muulla hifistelyllä varustettuna tietenkin. Tässä asunnossa on sekä parveke pohjoiseen että terassi etelään. Sous vide -keittimellä ruoasta saa juuri oikean lämpöistä. Aiempien Bulevardin-kotieni myötä minulla oli vahva tunneside yli satavuotiaisiin taloihin. Samalla ihmiset tuovat tänne elämää myös iltaja yöaikaan, mikä on myös kaupungin turvallisuutta lisäävä asia.” ”. Parvekkeellisia asuntoja on vielä vähemmän. Vain uima-allas puuttuu, ne eivät olleet enää 20 vuotta sitten muotia. Täältä löytyy myös perinteinen fonduepata, kahvikone ja keittiöstä parikin airfryeria.” O len asunut yli 15 vuoden ajan Bulevardilla kolmessa eri osoitteessa, joten siitä on muodostunut minulle kotikatu. Olohuoneen takassa voi polttaa puita, ja alakerrasta löytyy sauna. pitää huolta siitä, että helteelläkin lämpötila on halutut 20 astetta. Edellisessä asunnossani opin myös, että parveke ei saa olla pohjoiseen. Teksti Janne Itkonen Kuva Essi Lyytikäinen 1 M ² , 3 H + K + S + P A R V E K E + T E R A S S I , P U N AV U O R I , H E L S I N K I POLIITTINEN KOTI -palstalla kurkistetaan kaupunginvaltuutettujen koteihin. ilmalämpöpumppu . Terassilla voi nauttia aamukahvit auringossa, parvekkeella voi grillailla Big Green Eggillä makkaroita ja ihailla auringonlaskua. Asukkaille eläminen täällä on helppoa ja palvelut lähellä. Itse tehdyt popcornit maistuvat paremmilta kuin mikrossa tehdyt. Insinöörien lahja ihmiskunnalle . j o u l u k u u 2 2 3 1 1 Keittiökoneet ”Ruoanlaitto kiinnostaa, ja siinäkin olen eräänlainen hifistelijä
1 2 l u o n t o k a t o S EI T S EM Ä N P U H E E N V U O R O A L U ON T OKA DO N P Y S Ä Y T TÄ M IS E S T Ä OSA 3 TALOUS
Olemme nyt heräämässä siihen, mitä talouden jatkuva laajeneminen ja uusien alueiden käyttöön ottaminen saa aikaan globaalissa mittakaavassa. Esimerkiksi energianja ruuantuotannossa, rakentamisessa ja teollisuudessa. Taloudessa tarvitaan ennen kaikkea laadullinen muutos, jos luontokato halutaan pysäyttää, yhteiskunnan sosioekologisia muutoksia ennakoivan BIOS-tutkimusyksikön ekonomisti Jussi Ahokas sanoo. Lopputulos voi lyhyellä aikavälillä näyttäytyä ihmisen kannalta ihan mukavana. j o u l u k u u 2 2 3 1 3 L uontokatoa ja taloutta ei voi irrottaa toisistaan. Ja jos talous sitten suuntautuu luontoa vastaan, silloinhan se on mitä suurimmissa määrin taloudellinen kysymys, mitä luontokadolle tapahtuu. Ne ovat tavallaan sama asia. Ihmistaloudet ovat resurssitalouksia. Nytkin hallitus on subventoimassa bensan hintaa. J os nyt sanotaan suoraan, omaan korvaani Kunmingin– Montrealin sopimuksen tavoite pysäyttää luontokato 2030 mennessä kuulostaa aika utopistiselta, kun tiedämme, miten monimutkainen luontokadon dynamiikka on. Mutta jos luonto unohdetaan tarkastelusta, voi seurata yllätyksellisiä kehityskulkuja, kuten juuri luonnon monimuotoisuuden kanssa on käynyt. J U S S I A H O K A S : Ratkaisuja luontokadon pysäyttämiseen ei tarvitse tuoda mistään avaruudesta – ohjaamme taloutta samoilla keinoilla jo nyt” ” Teksti Kati Kelola Kuva Timo Pyykkö ”. En ainakaan vielä itse näe niitä isoja muutosprosesseja, jotka oikeasti saisivat tarvittavat sosioteknisten järjestelmien muutokset käyntiin ja veisivät kohti sopimuksen visiota. Yritämme tietoisesti ottaa käyttöön luonnon resursseja ja muokata niitä niin, että ne tuottaisivat ihmiselle mahdollisimman paljon mielihyvää, hyvinvointia, käyttöarvoa ja muuta. Tuntuu, ettei mikään ole muuttunut sanotaan viiden vuoden takaisesta, ajasta ennen koronaviruspandemiaa. Se on ihan irrallaan tästä todellisuudesta. Teollis-teknisen, talouteen perustuvan ihmisjärjestelmän suhde luontoon muodostuu hyvin rikkonaiseksi, ihan faktisestikin, kun ihmisen riittävän pitkälle laajentama talous alkaa hajottaa luontojärjestelmiä. Talous jäsentää ihmisyhteisöjen toimintaa ja suuntaa sitä
Esimerkiksi kiertotalousjärjestelmässä ideana on, että teemme ja kulutamme yhtä paljon asioita kuin ennenkin, ne vain kiertävät nätisti järjestelmässä. Tämän kaltaisia laadullisia muutoksia. Myös puheisiin muutoksen mahdollisuudesta pitäisi suhtautua kriittisesti ja olla nöyrä, jos jokin suunta ei näytä lähtevän toteutumaan konkreettisesti. Saamme hyödynnettyä sivuvirrat ja jätevirrat. Suomessa se tarkoittaisi esimerkiksi talouden sähköistämistä niin, että se tehdään monimuotoisuutta silmällä pitäen. T alouden näkökulmasta luontokadon estäminen on ennen kaikkea laadullinen kysymys. Se kertoo, että asiassa on oltu tosissaan liikkeellä. Ei se ole sen kummempaa. Sitä mukaa, kun vastaan tulee rajoja, jotka ovat ihan selkeästi ristiriidassa luonnon hyvinvoinnin kanssa, meidän pitäisi nöyränä vain myöntää, ettemme voi mennä enää pidemmälle. Se on positiivista. Samanlaista punnintaa pitäisi tehdä koko ajan myös globaalissa mittakaavassa. Suomessa emme kuitenkaan tällä hetkellä ole todellakaan minkäänlaisella kiertotalouden polulla vielä. Mitään yhtä isoa temppua ei ole, vaan pitäisi tehdä monta isoa temppua. Se tarkoittaa, että määrällisesti asiat voivat pysyä samoina – bruttokansantuote säilyy ennallaan, energiaa ja työvoimaa käytetään yhtä paljon saman arvonlisäyksen tuottamiseen – mutta kaikki on laadullisesti toista. Mielenkiintoista kuitenkin on, että tällainen erittäin kunnianhimoinen ja poliittisesti jopa utopistinen sopimus on saatu läpi. T arvittaisiin varmaankin myös esimerkiksi EU-tasoisia veroja ja velkaakin, jotka ovat molemmat aikamoisia tabuja, koska EU:n budjettitaloudellista valtaa ei haluta kasvattaa. Mutta koko ajan pitäisi mennä kohti laajempaa, paremmin koordinoitua tiedon tuottamista ja toimintaa, jotta meillä olisi jatkuva ymmärrys, mitä valinnoista seuraa, vaikkapa vetytalouden rakentamisesta. Voimme ohjata yhteiskunnan muutosta jo olemassa olevilla ohjausmekanismeilla: verokannustimilla, hintaohjauksella, laeilla, kielloilla, ympäristövaikutusten arvioinneilla, julkisilla investoinneilla, päästökaupan laajentamisella ja muilla tutuilla keinoilla. J os luonnon tilanne ei parane laadullisilla muutoksilla, tullaan kysymykseen, pitäisikö meidän tehdä asioita myös vähemmän. Ettemme sitten sähköistämisen varjolla tuhoa lisää luontojärjestelmiä ja ekosysteemejä. Ei saa suunnitella mitään,. Vihreä siirtymäkin pitää tehdä järkevästi. Ratkaisuja ei tarvitse tuoda mistään avaruudesta. Se olisi tasapuolisempaakin. Ilmastonmuutokseen verrattuna luontokato on paljon enemmän paikallistason ilmiö, joten myös paikallistalouden dynamiikat pitää ottaa huomioon. Sektoreita ja toimialoja pitäisi nyt käydä läpi yksi kerrallaan ja katsoa, mikä niissä on pielessä nimenomaan laadullisesti: mikä niissä aiheuttaa luonnon monimuotoisuuden vähenemistä. Näillä samoilla keinoilla olemme koko ajan ohjanneet talout tamme. Edes jätteitä ei vielä saada kierrätettyä, vaan suurin osa niistä poltetaan. Lisätä kasvissyöntiä, vähentää lihansyöntiä. Vihreässä siirtymässäkin monet ajatukset perustuvat sille, että teknologinen kehitys tulee ja pelastaa meidät. Lisäksi esimerkiksi metsien käyttöä sekä ruuantuotantoa ja -kulutusta pitää muuttaa. Mielestäni monet visioista, joita nyt heitellään, ovat utopistisia, varsinkin jos vielä ajatellaan, miten pienessä aikaikkunassa ihmiskunnan historiaa – luonnonhistoriasta puhumattakaan – kaikki tämä pitäisi saada tehtyä. Tätä voi kutsua myös jonkinlaiseksi suunnitteluksi, joka on tietysti pannassa tänä päivänä. 1 4 l u o n t o k a t o Sitä mukaa, kun vastaan tulee rajoja, jotka ovat ihan selkeästi ristiriidassa luonnon hyvinvoinnin kanssa, meidän pitäisi nöyränä vain myöntää, ettemme voi mennä enää pidemmälle. Mielestäni alkaa näyttää siltä, että tarvitaan. Kun ohjaukseen saadaan myös luonnon näkökulma, tilanne lähtee menemään toivottavasti paremmaan suuntaan, ja toivottavasti rittävällä vauhdilla. Eli tarvitaanko tässä tilanteessa myös jonkinlaista luopumista
Talousjärjestelmä, joka tunnustaisi vaikkapa maan lähtökohdaksi kaikelle, kuten Maan ystävien utooppinen talous, tuottaisi toki erilaisen lopputuloksen. Tässä meillä on paljon 1980-luvun jälkeisen uusliberalisaation kautta opittuja rajoitteita. Jonkinlaisessa sekatalousmallissahan tämä nykyinenkin ekologinen kriisi on saatu aikaan. Mutta se, että jotain on edes käynnissä, antaa toivoa. N ykyinen markkinatalous sivuuttaa ihmisen ja luonnon välisen yhteyden tietoisesti ja ehkä tiedostamattakin. Tällainen laadullinen herääminen kapitalismin sisälläkin voi olla merkittävä muutostekijä. I hmisyhteisöjen ajattelutavan ja toiminnan muutokset ovat kuin suuria valtamerilaivoja. Jos taloutta alettaisiin nyt välittömästi uudistaa radikaalisti ja määrätietoisesti oikeasti kestävämpään suuntaan, siihen mennessä olisimme varmasti jo päässeet pitkälle. Jos tarvittavia muutoksia ei saada aikaan yksityisesti, ne pitäisi tehdä kollektiivisesti. Ne kääntyvät todella hitaasti, vaikka myrsky tulee yllättävän nopeasti päälle. Kunmingin-Montrealin sopimus on siitä hyvä osoitus. Sarjassa seitsemän asiantuntijaa kertoo, miten luontokadon pysäyttäminen seitsemässä vuodessa onnistuu ja mitä siihen vaaditaan. Myös tällaiset opitut ajatusrakenteet saattavat hidastaa muutosta. Globaalisti noin miljoona lajia on vaarassa hävitä sukupuuttoon. Mutta oli meillä sitten markkinatalous tai vaikka valtiovetoinen talousjärjestelmä, joka pyrkii maksimoimaan ihmisen hyvinvoinnin, ottaa materiaalisen kulutuksen annettuna ja sivuuttaa luontoyhteyden, lopputulos olisi varmastikin sama. Emme halua valtiota oikeastaan mihinkään – juuri sillä hetkellä, kun tarvitsemme sitä kaikkein eniten tuottamaan niitä kollektiivisia ratkaisuja. Talousjärjestelmän nimeä keskeisempi kysymys on, että luonto on unohtunut kokonaisuudesta. Yhteiskunnallisen perustan uudistamisessa luontokadon pysäyttämiseksi voi puhua sadan vuoden perspektiivistä. Sopimuksessa on määritelty 23 tavoitetta toimille vuoteen 2030 mennessä. Mutta olisi tietysti hienoa ehtiä nähdä, että olemme lähteneet tielle, joka vie niitä kohti.”. vaan pitää vain luoda rakenteita ja markkinamekanismeja, ja sitten markkinat hoitavat. Nykymuotoisessa markkinataloudessakin voidaan alkaa tunnustaa luonnon arvoa enemmän, kuten juuri on käymässä. Meidän sukupolvemme ei vielä näe isoja tuloksia, vasta seuraavat sukupolvet, joten heille tätä hommaa tehdään. Alueellisesti menestystä nähtäisiin varmasti paljon lyhyemmälläkin aikavälillä. Sopimuksen päämääränä on luonnon monimuotoisuuden suojelu sekä lajien ja elinympäristöjen tilan parantaminen maalla ja vesistöissä, luonnon kestävän käytön edistäminen sekä geenivarojen käytöstä saatavien hyötyjen oikeudenmukainen jako. Meneillään on kuudes sukupuuttoaalto, jonka keskeinen aiheuttaja on tutkijoiden mukaan ihminen. Tämä suunnittelun ja markkinamekanismiohjauksen välinen poliittinen kamppailu on edelleenkin käynnissä. Niitä ovat esimerkiksi suojelualueiden määrän kasvattaminen maailmanlaajuisesti 30 prosenttiin, heikentyneiden elinympäristöjen ennallistamisen nostaminen 30 prosenttiin sekä kehittyville maille suunnatun, luonnon monimuotoisuutta tukevan rahoituksen kasvattaminen vähintään 30 miljardiin dollariin vuosittain vuoteen 2030 mennessä. Montrealissa joulukuussa 2022 solmitun YK:n Kunmingin–Montrealin biodiversiteettisopimuksen tavoitteena on pysäyttää luontokato seitsemässä vuodessa, vuoteen 2030 mennessä. Sen myötä toivottavasti alkaa syntyä mekanismeja ja rakenteita, jotka alkavat ainakin hidastaa luontokadon etenemistä ja korjata jo tehtyjä virheitä. j o u l u k u u 2 2 3 1 5 Miten luontokato pysäytetään seitsemässä vuodessa
Suomessa metsästys on muusta Euroopasta poiketen ollut koko kansan puuhaa. KHO:n epäämien karhuntappo lupien on arvioitu jopa lopettavan nykyisen kaltaisen karhun metsästyksen. Valo kuvaa, jossa eräkerhon kaksikymmentä miestä poseerasivat juuri ampumansa pienikokoisen nuoren karhun kanssa, pidet tiin vastenmielisenä. Eläinten tappami nen herättää reaktioita. Kolumnia varten on hyödynnetty Luken erikoistutkija Jani Pellikan metsästystä koskevia tutkimuksia ja Pirjo Ilvesviidan väitöskirjaa ”Paaluraudoista kotkansuojeluun: suomalainen metsästyspolitiikka 1865–1993”. RIIKKA SUOMINEN on helsinkiläinen toimittaja ja ilmastoaktivisti.. Ymmärrän metsästäjien halun puhua hoitamisesta, mutta esi merkiksi journalismissa neutraalimpi termi olisi villieläinten määrän säätely. Aikanaan metsästys on ollut miesten karaisemista, ruuan hankintaa tai urheilua. Viimeiset puoli vuosisataa on painotettu ”riistanhoitoa”, joka tarkoittaa esimerkiksi eläin ten istuttamista luontoon, niiden talviruokintaa ja tappamista. Veikkaan, että niissä painotetaan kansallista kulttuuria ja paikallista perinnettä. Ja kuvauksen kaltainen eitappavan luonnon hyödyntäminen tarkoittaa, etteivät eläimet ole enää riista väen yksinoikeus. Mutta myös pienpetojen pyynnin SMkil pailut herättävät nyt julkisuudessa kipakkaa arvostelua. Eduskunnan eräkerho ei siinä onnistunut. Maassa on noin 200 000 aktiivimet sästäjää, joten jahdissa käynti on monessa perheessä tuttua. Ilveksen tappolupia kritisoidaan. Suurpetoja pidetään vii meisenä jälkenä villistä luonnosta, siksi ne kelpaavat erityisesti luontokuviin. Siksi sen harjoittajat ovat eri aikoina perustelleet toimintaansa eri tavoin. Muistan ruhon palat saavissa eteisessä, lihamyllyn ja äidin ihanan liha makaronilaatikon. Hirvipeijaisten talkoohengen ja suuret ruo kakattilat. Samoin metsänhoidon kohdalla toimittajat voisivat puhua puiden tehotuotannosta. Minullakin on lapsuusmuistoja, joissa aseöljy tuoksuu, kun isä viikonloppuiltapäivisin puhdistaa kivääriä. Kuvassa näkyi ihmisen ylivoima luontoa vastaan. Eniten metsästystä vieraste taan kaupungeissa. Kulttuurinen järjestys vaatii, että tappamista säännellään ja metsästyksellä on oltava suuren yleisön hyväksyntä. Onko heille enää itsestäänselvää antaa lupa metsästää maillaan. Herää kysymys, missä vaiheessa kyseessä on metsässä tapahtuva teurastus eikä enää ihmisen pyrkimys päihittää eläin oveluudella ja taidolla. Sata vuotta sitten metsien lihansyöjät olivat kilpailijoita, koska ne verottivat riistaa, jonka nähtiin kuuluvan ihmiselle. kuolema on ihmiselle ongelmallinen asia. Metsästys tuskin Suomessa loppuu, mutta todennäköisesti se joudutaan oikeuttamaan uusilla syillä. Metsästyk seen myönteisesti suhtautuvien määrä on viidessä vuodessa laskenut 66 prosentista 60:een. luontokato heijastuu metsästykseen. Metsänomistajista yhä useampi on kau punkilainen ja nainen ja/tai korkeasti koulutettu. Käynnissä oleva joukkosukupuutto pakottaa selittämään metsästystä harras tamattomalle yleisölle, miksi villieläinten tappaminen olisi Muuttuva metsästys RIIKKA SUOMINEN K O L U M N I hyvä idea. Ja ylivoima vain kasvaa tekniikan myötä. Minustakin olisi hyvä, jos lihaa syötäisiin vain se noin kaksi kiloa vuodessa, mikä riistaa riittää jokaiselle, mutta nyt ei olla siellä. Selvimmin muutos kos kee ilveksen ja karhun metsästystä, mutta voi olla, ettei kyseenalaistaminen jää vain niihin vaan metsästys seuroilta ja riistahallinnolta vaaditaan jatkossa uusia perusteita toiminnalleen. Mutta lapsuudestani on 40 vuotta, ja asiat muuttuvat. (Media tuntuu käyttävän yhä useammin sanaa tappolupa, mikä voi kertoa aiempaa kriitti semmästä asenteesta.) Silti verinen peuranruho peräkärryssä näyttää kuoleman selvemmin kuin marketin broilersuikale. Ikiaikainen halu hävittää pienempiä lihaa syöviä nisäk käitä on tuotu nykyaikaan pelillistämällä se ja puhumalla eko systeemin suojelusta. Nykyään pienpetopyyntiä perustellaan vieraslajien torjun nalla. 1 6 K O L U M N I V illieläinten tappamista ei hyväksytä Suomessa yhtä laajasti kuin ennen. Riistakamerat, koirien gpsseuranta ja keinovalo ovat muuttaneet metsäs tystä. Metsästäjät voivat hyvästä syystä kysyä, eikö ennemmin pitäisi puhua niistä kymmenistä miljoonista tehotuotetuista eläimistä, jotka Suomessa vuosittain teurastetaan. Petovihan rinnalle on tullut ihailu. muutos on jo käynnissä. Sitä häivytetään puhumalla saaliista, kannanhoidosta ja kaatoluvista
KSM66-ashwagandha auttaa tutkitusti ylläpitämään henkistä ja fyysistä kapasiteettia sekä optimaalista kestävyyttä ja energisyyden tunnetta. KSM66:lla ON JO KYMMENIÄ TUHANSIA SUOMALAISIA KÄYTTÄJIÄ. Su om alaisista käyttäjis tä KSM66:n LÖYDÄT NÄISTÄ KAUPOISTA: SEKÄ MUISTA TERVEYSKAUPOISTA JA VERKKOKAUPOISTA. KSM66 auttaa myös rentoutumaan, nukahtamaan ja ylläpitämään tunne-elämän vakautta. TESTAA JA TOTEA KSM66:n TEHO! 14 VUODEN TUOTEKEHITYKSEN TULOS KSM66 on ominaisuuksiltaan ainutlaatuinen ashwagandha. Tutkimus tehtiin apteekeissa elokuussa 2021 (n=305) STRESSINHALLINTA _ FYYSINEN JA HENKINEN KAPASITEETTI KSM66-ASHWAGANDHA AUTTAA – sen todistaa 25 tutkimusta suosittelee Harmonia KSM66:tta. Positiivisia muutoksia voi havaita myös lihasmassan kasvussa ja rasituksista palautumisessa. ASHWAGANDHOISSA ON EROJA. MYÖS TREENAUKSEN TUEKSI Millään muulla ashwagandhalla maailmassa ei ole tehty niin paljon kliinisiä tutkimuksia kuin KSM66:lla. Tutkimukset todistavat, että KSM66 parantaa kehon vastustuskykyä stressiin, auttaa kehoa käsittelemään stressiä ja toipumaan stressaavista tapahtumista. Tältä näyttää ainoa aito ja tutkittu KSM66. Poikkeuksellinen uuttomenetelmänsä takaa sen, että KSM66:ssa ovat mukana kaikki luomuviljellyn ashwagandhanjuuren vaikuttavat tehoaineet. Erityistä KSM66:ssa on myös sen kokonaisvaltaisesti vastuullinen tuotantomenetelmä, jonka kehittämiseksi vaadittiin 66 erilaisen uuttamistavan testaamista
MUL ON U N E L M I I , MUL ON P L Ä Ä N I Teksti Maaret Launis Kuvat Satu Nyström Tyyli Eero Böök Meikki ja hiukset Laura Rantaniemi Kun Maija Vilkkumaa huomasi pienentävänsä itseään, hän päätti, että nyt saa riittää. Seurasi maailmaa selittävä levy ja viisikymppiset jäähallissa. 1 8
j o u l u k u u 2 2 3 1 9 Farkkutakki ja farkut, MM6 Margiela / Zalando, Korvakorut, Vorssa Ink.
Vilkkumaakin on toki vetänyt isoja festarikeikkoja 2000luvun alkuvuosista lähtien. Kyseessä ovat mahdollisesti Suomen musiikkihistorian isoimmat viisikymppiset. Rivit ovat harventuneet, eivätkä ne kovin runsaslukuiset olleet alun perinkään. ”Ei mun päivät ole läheskään aina näin Kardashian-päiviä.” Kardashianiksi päivän tekee se, että Vilkkumaa on menossa Tampereelle Musiikki ja media -tapahtuman iltagaalaan. Monen muun suomalaisartistin tavoin Vilkkumaa on pitänyt viime vuosina keikkailusta taukoa, kirjoittanut proosaa, toiminut Voice of Finland -tuomarina ja osallistunut Vain elämää -kuvauksiin. Ne, joiden musiikkia on kuunneltu 1990-luvun lopussa sellaisenaan, ilman ironista iskelmäfiilistelyä. Vilkkumaalla on nimittäin edessä elämänsä keikka, viisikymppiset Helsingin jäähallissa, jonka kapasiteetti on 7 000 katsojaa. Vilkkumaa on tuonut aiemmissa haastatteluissa esiin sen, että kun naisartisti ikääntyy, hänen kuuntelijansa, ennen muuta toiset naiset, eivät käy enää keikoilla entiseen malliin. Vilkkumaa vitsailee itsekin, että hänen kanssaan ei tarvitse kauaa keskustella kuullakseen, että viidenkympin rajapyykki on ylitetty. Keskiluokkaisia harrastuksia, joihin rock-keikat eivät ilmeisesti lukeudu. 2 K un Maija Vilkkumaa oli lapsi, hän kuvitteli, millaista elämää tähdet elävät. Tämä mielessään Vilkkumaa käveli levy-yhtiön Esimerkiksi Spotifyssa menestyvät tällä hetkellä nuoret rap-artistit. Siis mielellään ja vuolaasti, ehkä kyllästymiseen asti. Meikkituolissa istumista, tilaisuudesta toiseen juoksemista, lavaharjoituksia, biisien tehtailua, fanien ja toimittajien väistelemistä. Sellaista yleisömäärää Vilkkumalla ei ole koskaan ollut, vaikka hän on kuulunut Suomen eturivin artisteihin koko uransa ajan. Mutta entäpä Vilkkumaan oman ikäpolven artistit. Meikkaajan astuessa Vilkkumaan Töölön-työhuoneen kynnyksen yli samalla kun puhe polveilee samana päivänä julkaistun Synttärilaulu-sinkun saamassa vastaanotossa, Vilkkumaa kokee tarvetta selitellä. Sen kun vanhenee vaan, ja antaa ryppyjen ja harmaiden kruunata karisman. Näkynyt suurelle yleisölle samaan tapaan kuin muutkin musiikkialan vakionaamat. Ei Jukka Pojalta tai Anssi Kelaltakaan kysytä, miten vanhentua tyylillä. Siihen tiivistyy se, mistä Vilkkumaan kanssa syksyllä 2023 keskustelemme. Millaista on olla viisikymppinen naispuolinen artisti rockin miehisessä maailmassa. ”Se oli tavallaan sellainen 50-vuotishaastattelu. ”Ja mä en ole nuori rap-artisti.”. Tulee mies, lapsia, pyykkivuoria. Mutta jäähalliin tullaan katsomaan vain häntä. Hän halusi tehdä – täysin ajan hengen vastaisesti – teema-albumin. Ja kieltämättä myös Vilkkumaan kohdalla keikkailun ja milloin minkäkin keikkapaikan takahuoneen hohto karisi, kun mahassa oli yksi vauva ja kotona odottamassa toinen. Miten vanhentua kuin nainen. Ulkonäköpaineet ovat oma lukunsa. Niin, esimerkiksi Cheek täytti 40 000 ihmistä vetävän olympiastadionin kahdesti putkeen jo kymmenen vuotta sitten. Onhan Vilkkumaalla toki edeltäjiä: Vicky Rosti, Kaija Koo, Maarit Hurmerinta, Paula Koivuniemi. Sitten vuonna 2021 Vilkkumaa sai idean. Marraskuussa julkaistiin Vilkkumaan ja Miina Supisen yhdessä kirjoittama muistelmateos Vilkkumaa. Sen lisäksi artistin pitäisi uudistua musiikillisesti tai vähintään toistaa hyväksi havaittua kaavaa riittävän freesillä tavalla. ”Ja mä en ole nuori rap-artisti.” Levy-yhtiöistä sanotaan Vilkkumaan mukaan tavallisesti, että juu juu, albumia kohti mennään, mutta albumin aika ei koskaan koita. Se jännittää Vilkkumaata. Sä jätit mut naamalleni lammikkoon ja kerroit miten mitätön oon, joo Ja hetken mä uskoin sen Mut sitten mä nostin pääni ja muistin, että mul on ääni Ja nyt mä juhlin mun syntymääni Ja mul on unelmii ja mul on plääni – Synttärilaulu K oko kysymys vanhentumisesta on älytön. Sen nimeksi tulisi Vilkkumaan synnyinvuosi 1973, ja sen kunniaksi järjestettäisiin ison profiilin 50-vuotisjuhlakeikka. Nykyään jäähallikeikat kuuluvat isoimpien suomalaisten artistien keikkarepertuaariin. Vilkkumaa on ollut aikaisemmin viikolla puhumassa Musiikki ja media -tapahtuman keskusteluosuudessa. Valmiita biisejä oli albumia varten valmiina reilusti, mutta niitä ei ollut julkaistu. Ja kun näin onnellisesti on asian laita, annetaan Vilkkumaan kertoa. Mä kerroin siinä mun mielipiteen suomalaisesta musiikkibisneksestä.” Kardashian-päivät, musiikkibisnes ja 50-vuotissyntymäpäivät. Keikkatuotanto on ollut työn alla jo parisen vuotta. Hän puhuu synttäreistään kuin vegaani vegaaniudestaan tai startup-yrittäjät exiteistään. ”Koska musabisneksen tila on se, että levy-yhtiöt tekee yksittäisiä kappaleita, joiden toivotaan menestyvän Spotifyssa tai radiossa, toivon mukaan molemmissa, mutta vähintään jommassa kummassa.” Esimerkiksi Spotifyssa menestyvät tällä hetkellä nuoret rap-artistit. Sitä varten istutaan meikkaajan tuoliin ja vilkuillaan välillä tuoreen sinkun striimauslukuja suoratoistopalveluissa. Tapaamme kolmesti, ja keskustelu kiertyy uudestaan ja uudestaan siihen, miten näkyä, ottaa tilaa ja tehdä tuo kaikki viisikymppisenä naisena musiikkibisneksessä. ”Ja sehän ei oo kaiken maailman tuplastadikkakeikkoihin verrattuna mitään”, Vilkkumaa huomauttaa
j o u l u k u u 2 2 3 2 1 T-paita, Carlings, Farkut, Ksenia Schnaider / Zalando
Toppi, BikBok 2 2
Mikä siinä itketti Vilkkumaata, puristi hänen rintaansa. Uskottavaan rock-julistamiseen aivan uudenlaisen vaikeusasteen tuo se, että elämä on ehtinyt esitellä koko kirjonsa. Kun hän aloitti uransa, feministisiä aktivistibändejä oli, mutta ne olivat marginaalisia toimijoita. Betty Draper oli raskaana Mä itkin ja sä et tajunnut miks Huusin rakkaus on paskaa Se huumaa ja sit se lyö sut palasiks. ”Mua ärsyttää poliittinen taide silloin kun se on tosi julistavaa ja oikeamielistä. Betty Draper on 1960-luvun esimerkillisen kotirouvan mitat täyttävä ihannekuva, joka katsoo vierestä miehensä uraputkea Manhattanin mainospiireissä ryyppämisineen ja naiskenteluineen. Vilkkumaa kokee, että hän on usein samanaikaisesti montaa mieltä asioista. Ja silloin se iski, että mikä itseään pienentävä ihminen mä oikein olen. Tai jos ajattelee niin, fokus omalta tekemiseltä häviää.” Toisin kuin Vilkkumaa oli odottanut, levy-yhtiöstä vastattiin, että tee vaan, hyvä idea. Mutta Vilkkumaa ei koe tekevänsä lähtökohtaisesti ”feminististä lyriikkaa”, vaikka hänen teksteissään vissi yhteiskunnallinen taso onkin. Sitten Vilkkumaa ajatteli, että: ”Olisihan se nyt ihan kornia ja ankeeta, että mä sellaisen albumin tekisin. ”Mä en yleensä lähde kirjoittamaan biisiä sillä ajatuksella, että tästä tulee nyt feministisiä teemoja käsittelevä kappale.” Vilkkumaalle biisit ovat kokonaistaideteoksia, joissa välitetään jokin tunne tai tarina. Se tuntui häkellyttävältä. Kun Betty Draper sisuuntuu puolisoonsa ja ottaa tähän etäisyyttä, alkaa mahdollisuus toisenlaisesta itsenäisestä elämästä välkkyä horisontissa. Ja erityisesti keikoilla Vilkkumaa on huomannut, että juuri naiset reagoivat kappaleeseen voimakkaasti. pakeille 2020-luvun alussa ja sanoi asianajajalla uhaten, että hän haluaa tehdä albumin, koska hänen levytyssopimuksessaan niin lukee. Satumaatangoon. Ei pidä käsittää väärin, Vilkkumaalla on asioita, joihin hän uskoo. Vaikka levy-yhtiöiden toimintalogiikka on saada mahdollisimman paljon rahaa striimauksesta, artisti haluaa tehdä taidettaan. Vilkkumaa fanittaa esimerkiksi BÄMÄ-kollektiivia mutta ei osaa tai halua itse tehdä musiikkia agendalähtöisesti. j o u l u k u u 2 2 3 2 3 Puristus Vilkkumaan rinnassa johtui siitäkin, että moni hyvää tarkoittava mies ei tunnu tajuavan, miten paljosta naiset edelleen luopuvat perheen, parisuhteen ja lapsien vuoksi. Hän uskoo muutoksen johtuvan siitä, että aktivismi on noussut viime vuosina muun muassa somen myötä uudella tavalla valtavirtaan. ”Koska se tunne siitä, että sut voidaan sulkea ja suojella tukahduksiin, on sekä aikuisille naisille että nuorille tytöille tosi tuttu. Feminismi on yksi niistä. ”Eikä Mikko ollut se, joka ei tajunnut mua.” ”Mutta siinä oli jotain niin tunnistettavaa, että se Betty oli just pääsemässä pois, just saamassa elämänsä ja itsensä jotenkin takaisin. Millainen on Vilkkumaan maailmanselitys. Näin sanoessaan hän vie kätensä rinnalle ja puristaa sen nyrkkiin. Että vaikka olis hyvät aikomukset, niin silti naisia estetään tekemästä asioita. Jos tekijä kokee, että hänellä on lopullinen totuus asioista, ja hän kertoo muille, miten asiat on. Ne eivät kuitenkaan ole väline yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle, aktivismille. Mulle tulee siitä se reaktio, että mä en suostu ajattelemaan niin kuin sä haluat saada mut ajattelemaan.” Vilkkumaa sanoo monta kertaa tapaamistemme aikana, että haluaa kirjoittaa tarinoita, jotka kuvaavat sitä tiettyä ”puristavaa tunnetta”. Ja 1973-albumin Betty Draper -kappaleeseen. ”Siis periaatteessahan artisti voi pakottaa levy-yhtiön, että vittu nyt julkaisette, ja kyllä ne sitten julkaisevatkin. Jos täyttää 50, niin silloin täytyy nimenomaan luodata maailmaa! Se haaste inspiroi mua.” L uodataan siis. Kyllähän hän haluaa antaa äänen juuri tyttöjen ja naisten kokemuksille.. Yhä harvemmasta asiasta voi sanoa, että asia on näin, piste. Sellaisen tunteen hän halusi vangita esimerkiksi Ei-kappaleeseen. Ja miten epäreilua se on.” Puristus Vilkkumaan rinnassa johtui siitäkin, että moni hyvää tarkoittava mies ei tunnu tajuavan, miten paljosta naiset edelleen luopuvat perheen, parisuhteen ja lapsien vuoksi. Vilkkumaa mietti, että olisipa hieno tehdä oma maailmanselitysalbumi, sellainen kuin Samuli Putron Elämä on juhla tai Ismo Alangon Kun Suomi putos puusta. Viisikymppisyyteen kuuluu ainakin hankalasti iskulauseeksi paketoiva toisaalta–toisaalta-ajattelu. Fiktiivinen tarina 1960-luvun mainosmaailmaa kuvaavasta henkilöhahmosta. Jokin ahdistus, piina, epäoikeudenmukaisuuden kokemus, kenties. ”En mä oikeesti huutanut Mikolle, että rakkaus on paskaa”, Vilkkumaa sanoo viitaten puolisoonsa, muusikko Mikko Kososeen. Lopulta Betty tulee kuitenkin jälleen raskaaksi Donille, ja kolmas lapsi saa unelman omasta elämästä lipeämään etäämmäs. Albumi, joka kertoo, miten artisti näkee kulttuurin, ajan, elämän. Että Betty silloin tajusi, että mikään ei tule oikeasti muuttumaan. Monet nuoremmat artistit taas tuntuvat aloittavan prosessin yhteiskunnallisesta agendasta, jota edistetään musiikin keinoin. Kappale kuvaa Mad Men -sarjan erästä naispäähenkilöä, sarjan keskushenkilö Don Draperin vaimoa. Se on se kantava ajatus Betty Draperissa.” Siinä mielessä Vilkkumaa ymmärtää, että hänen musiikkinsa luokitellaan feministiseksi, vaikkei feminististä musiikkia ohjelmallisesti teekään. Ei artisti voi ajatella niin, että pitää vaan julkaista kappale, joka striimaa paljon. Ja kuka tahansa nainen tajuaa, että se kolmas raskaus tavallaan sinetöi Bettyn kohtalon
Että mäkin haluan, että joku valitsee mut, haluaa mut.” ”Mutta sen sijaan koko keskustelu kääntyi siihen, että tästä videosta tulee nyt aikuisille miehille epämukava olo. Naispuolisia suomirokkareita oli vähän. Räkälät eivät kuuluneet etäisestikään kasvuikäisen Maijan elämänpiiriin, mutta biisi iski täysillä. Vaan pikemminkin… ”Sellainen vähän suttuinen punapäinen Dusty Springfield”, ehdotan. ”No on se aika lailla glam rock.” Siis paljon meikkiä, paljetteja, 1970-luvun värimaailmaa. Kappaleessa nainen ”dokailee yksinään baarissa”. Oma lukunsa – ja silkkaa naisvihamielisyyttä – on Vilkkumaan mielestä kuitenkin se, että koska Madonnan habitus on muuttunut lyhyessä ajassa lähes tunnistamattomaksi, julkisessa keskustelussa on alettu innokkaasti spekuloida artistin musiikillisten lahjojen notkahtamisella. Kysyn Vilkkumaalta, mitä minun pitäisi laittaa päälleni viikon päästä koittavalle keikalle. Ja mun yks kaveri sanoi niin osuvasti, että tämä meidän tuomitsevuutemme on ihan kamalaa. Kun Vilkkumaan hiuksia laitetaan työhuoneella gaalaa varten, hän tähdentää että ei missään nimessä halua, että nutturasta tulee liian ”morsianmainen”. Siellä Lontoossa se veti suvereenisti jotain portugalilaisia fado-kappaleita. Madonna on epämiellyttävä, ja hän hieroo epämiellyttävyyttään kaikkien naamaan. Millainen naisrokkari hän haluaa olla. E päreilua on Vilkkumaasta sekin, miten vaikeaa on olla ikääntyvä naisartisti. Se kuvaa vaan täydellisesti sitä, että kenen vaikeilla tunteilla tässä yhteiskunnassa on eniten väliä.” Vilkkumaa vertaa: nuorena tyttönä hän samaistui voimakkaasti Dingon Levottomaan tuhkimoon. Aihe on sikälikin ajankohtainen, että Vilkkumaa on itse kahden teini-ikäisen tytön äiti. Pikimustat tähdet tuijottaa takaisin, toivot että joku huomaisi sinutkin. Siitä vaan näki, että se on esiintyvä artisti ja että se osaa sen homman ja kuuluu sinne lavalle.” Kuten Madonnasta, Maija Vilkkumaasta on sanottu, että hän on se artisti, joka milleniumin tienoilla aikuistuneille, erityisesti nuorille naisille, ”annettiin”. Muutama vuosi sitten julkisessa keskustelussa kohistiin Sannin Vahinko-kappaleesta, jonka musiikkivideossa nuoret tytöt laulavat: Jos haluut testaa mua yhen kerran vaan Mulla on mesta mihin mennä Siellä on kaapissa pari Coronaa Jos meil ei juttu muuten lennä Jos haluut niin jää tyynyjuttelemaan Mutta jos et annan sun mennä Mulle on ilo olla sun vahinko Lasten seksualisointia! Altistaa pedofilialle! Alaikäisten hyväksikäyttöä! Sellaisia näkökulmia julkiseen keskusteluun tuotiin. Että kun Madonna on antanut meille kaiken, niin näinkö me hänet palkitsemme. Pikemminkin Madonna on tullut enenevissä määrin aggressiiviseksi. Dolly Partonia rakastetaan, koska hän lyö kaiken läskiksi: heittää vitsiä kauneusleikkauksistaan, tyrkystä pukeutumistyylistään ja älykkyydestään. Vilkkumaata raivostuttaa, miten holhoavasti erityisesti nuoriin naisiin edelleen suhtaudutaan.. 2 4 V ilkkumaata raivostuttaa, miten holhoavasti erityisesti nuoriin naisiin edelleen suhtaudutaan. Miten juhlistamme hänen synttäreitään, mikä on pukukoodi. ”Se on ihan paskapuhetta että se ei osaisi laulaa. Glitter-takissa ja mustassa silmämeikissä Vilkkumaa promosi myös muistelmateostaan Helsingin kirjamessuilla. ”Me puhuttiin tästä vähän aikaa sitten kaverien kanssa. ”Se biisi kertoo mun mielestä ihan tosi koskettavalla tavalla sellaisesta raastavasta rakkauden kaipuusta, ja nuoret tytöt tunnistaa sen ja reagoi siihen. Jonna Tervomaa, iskelmäpuolella Anna Eriksson. Vilkkumaan vanavedessä 2000-luvun puolella tulivat PMMP, Jenni Vartiainen sekä Anna Puu. Mutta esimerkiksi Madonnaa on lupa vihata ja halveksua. Vilkkumaa on menossa Madonnan keikalle Berliiniin marraskuussa ja oli katsomassa tätä viimeksi pari vuotta sitten Lontoossa. Hän on se Michael Jacksonin tavoin tunnistamattoman näköiseksi surkastunut friikki, joka ei vaan tajua vanheta tyylillä. Vanhojen rouvien toivotaan olevan miellyttäviä ja omaa kristallisoitunutta elämänviisauttaan sopivan pieninä määrinä annostelevia. Hän seurustelee kenen ja minkä ikäisen ihmisen kanssa haluaa, hankkii lapset mistä haluaa ja millä tavoin haluaa, rääkkää kehoaan miten haluaa ja operoi sitä miten haluaa. ”Just niin.” Vilkkumaa saattaa vanheta tyylillä mutta ei vähäeleisellä tyylillä. Että hänkin on tässä asiassa vain ihminen.” Provosoivan Madonnasta tekee ehkä sekin, että hänen julkinen imagonsa ei ole koskaan ollut aurinkoinen, lempeä, positiivinen. Hänessä on pop-musiikin maailmassa poikkeuksellista synkkyyttä ja häikäilemättömyyttä. Vilkkumaan mielestä kohu on täydellinen esimerkki aikuisten moraalipaniikista. Ehkä se hämmennys Madonnaa kohtaan tulee juuri siitä, että kun vanheneminen pelottaa kaikkia, tuntuu hurjalta, että se näyttää pelottavan häntäkin. Jos vanheneminen pelottaa, millaiselta Vilkkumaa haluaa näyttää. Se tunne, mikä kappaleesta välittyi, se tarve, joka tehtiin näkyväksi
j o u l u k u u 2 2 3 2 5 Korsetti, Weekday, Vyö, Versace Jeans, Farkut, Lois Jeans / Zalando
2 6
Hetken kuluttua sisään tulevat Vilkkumaan puoliso ja teini-ikäiset tyttäret, jotka sujahtavat kumpikin äitinsä kainaloon. On siitä mennyt vuosikymmeniä viisi Mä synnyin hämärässä kesken öljykriisin Sain lahjaks mielenmaiseman ja päivähoitopaikan Mustavalkotelkkarista katsoin nykyaikaa Oi honkien huminaa ja vaimojen muminaa Miks täällä joutuu elää puhumaton äijä juminaan Ja laivat kynti jäissä, idän kauppa tehtiin päissään Ja hienoimmista kupeista ei juoda paitsi häissä vieläkään. Rock-musiikkiin on aina kuulunut myös tietty tahallinen uskottomuus genrerajoja kohtaan. j o u l u k u u 2 2 3 2 7 J äähallikeikan sovituksia ja esityksellisiä ratkaisuja on hiottu kaksi vuotta. Voitais kertoa hoivan tarina, hyvinvointivaltion tarina, me voitais kertoa erilaisuuden hyväksymisen tarina, kansallisen trauman tarina ja siitä selviämisen tarina.” Sitten Vilkkumaa laulaa Äidinmaan. Piirissä kuunnellaan Fatboy Slimin Right here, right now ja J. ”Se tänpäiväinen meni itse asiassa niin hyvin, et mietin jopa, et olisko se voinu vaan olla se itse keikka”, Vilkkumaa sanoo. Vaikka Vilkkumaan keikka onkin glam, hänen esiintymisasunsa ovat huomattavan country-henkisiä. On habituksesta päätellen insinöörejä ja parturi-kampaajia, riehakkaita ja taajaan halailevia naisporukoita, toisiaan kädestä pitäviä pariskuntia ja myös neljäkymppisiä hipsterihtäviä rockpoliisijäbiä. Kun Vilkkumaa spiikkaa 1973-albumin Äidinmaa-kappaletta, ravistellaan taas ajan henkeä. Huoneeseen pelmahtaa taustalaulajia, ja porukassa nostetaan pahvimukeja. Perinteisiin näyttää kuuluvan myös eräs tietty rock-klisee. Vilkkumaa on myös valtavirtainen rock-artisti. Nyt fiilis on Vilkkumaan mukaan ”just hyvä”. Viisikymppisenä tajuntaan iskee ajatus elämän rajallisuudesta; tarvitaan lisää rahaa, lisää saavutuksia. Vilkkumaa venyttelee verkkareissa villasukat jalassa ja kertoo kriittisesti: eilen on tehty yksi läpimeno, joka meni huonosti, ja tänään toinen läpimeno, joka meni hyvin. Vilkkumaa selittää yleisölle olevan tavallista, että 50 vuotta täytettyään monilla vaikutusvaltaisilla liikemiehillä on tapana panna hösseliksi. Se optimaalinen aika nauttia tää olis niinku 15 minuuttia ennen keikkaa”, Vilkkumaa sanoo ja tarttuu pulloon. ”Ei se pelko ja epävarmuus ole ikinä hyvä juttu. Se ihmisenä kehittyminen on varmaan ihan hyvä päämäärä elämässä, mutta mä haluan että me voidaan olla tää ilta niin, että kukaan ei yritä olla yhtään mitään”, Vilkkumaa spiikkaa. Mikä tahansa henkilökohtaisen elämän tragedia on ennen kaikkea tilaisuus kasvaa ihmisenä. Se näkyy keikalla esimerkiksi haluna haastaa ajan vallitsevaa kulttuurieetosta. Keski-ikäisen ei kannata luottaa taikauskoon vaan osaamiseen. ”Hei kaikki, täs on mun tyttäret Aino ja Saara!” Puoliso Mikko Kosonen sanoo Vilkkumaalle, että ”sua ylistettiin tuolla”, ja että pitkän rakkaussuhteen vaiheista kertovan Teini-kappaleen kohdalla tyttäret kysyivät: ”Isi, kertooks tää biisi teistä?” Jos 2020-luku on hengeltään jotain, niin voimaantumiseen usuttavaa.. Sinihopeisen sortsihaalarin hihojen pitkät hapsut meinaavat sotkeutua Vilkkumaan kitaran kieliin monta kertaa. ”Kenties sen meidän traagisen sotatarinan lisäks me voitais kertoa Suomesta toisenlaisia tarinoita. Viimeisen kappaleen jälkeen istun yksin bäkkärillä kun kosketisoittaja Ville Kyttälä tulee ovesta sisään tanssien. Loput bändistä seuraa perässä. Keikan musical director on koko Vilkkumaan bändi, ja kun h-hetki koittaa, se häärää jäähallin artistibäkkärillä, kuka missäkin. Sininen Gatorade ja Novelle virtaavat, Jaloviina seisoo korkkaamattomana kukkamaljakon kyljessä keskellä pöytää. ”Eräs viiskymppinen myi Hartwall-areenan venäläisille liikemiehille, ja sen takia me ollaan täällä tänään! Ja onneks ollaan, koska tää on aina ollu mulle se halli, mähän oon nähnyt täällä aikanaan Guns N’ Rosesin ja Metallican.” Mutta koska Vilkkumaa on lauluntekijä eikä liikemies, hän haluaa jättää oman jälkensä laulun muodossa. ”Jahas, olisko se sit kahden sentin Jallun aika. Mitä varmempi olo, sitä paremmin vetää.” Hetki ennen keikkaa Vilkkumaan porukalla on tapana tehdä piiri. Karjalaisen Asko Häs -kappaleet. ”Ei tartte korjata mitään itsessä eikä tartte korjata mitään toisessa. Jäähallikeikka on siitä itsessään osoitus, ja kuulijakunta samoin. Ja jos 2020-luku on hengeltään jotakin, niin voimaantumiseen usuttavaa. V ilkkumaa on rock-artisti. Esimerkiksi kaiken maailman rockefellerit ja trumpit ovat rakentaneet ison osan New Yorkin kaupunkia ikäkriiseissään. Dolly Parton hyväksyisi Vilkkumaan asuvalinnat suopeasti. Vilkkumaa ei halua, että hänen keikallaan kukaan kasvaa senttiäkään ainakaan itsetarkoituksellisesti. Rumpali Ilkka Tolosen mielestä väite siitä, että kenraaliharjoitusten kuuluisi mennä huonosti, jotta itse esitys menisi hyvin, on paskapuhetta. Se, että tänään Vilkkumaa on faneineen kokoontunut jäähalliin, on sekin itse asiassa keski-ikäisen miehen, Hjallis Harkimon, saavutus
Usein takaisinkorjautuja on syntymässään naiseksi määritelty henkilö, joka on korjannut sukupuoltaan nuorena aikuisena. Toisia ajatuksia. Sukupuolen moninaisuuden erityisasiantuntija, psykiatri Teemu Kärnä keskustelee aiheesta sosiologian väitöstutkijan, konsulttiyrittäjä Elina Yrjölän kanssa. Mistä on kyse. 2 8 Teksti Elina Yrjölä ja Teemu Kärnä Kuvitus Nina Grönlund Yhä useampi sukupuoltaan korjannut hakeutuu takaisinkorjaukseen eli detransitioon
j o u l u k u u 2 2 3 2 9
EY: Kyllä vähän. Mutta sekä oma että kollegoideni kliininen kokemus kertoo selvästi, että on tapahtunut laadullinen muutos: detransitiota toivotaan aiemmin tunnettujen syiden lisäksi nyt myös sukupuoli-identiteetin muutoksen takia. Teemu Kärnä: Eipä oikeastaan. Ajattelen itse, että tämä asia on niin tärkeä, että sitä pitää käsitellä aiheen arkuudesta huolimatta. Sinun ja kollegoidesi kliininen kokemus kertoo, että sukupuolen takaisinkorjausta toivovia on aiempaa enemmän. Siksi myös lääketieteen antama ammatillinen ja tutkimuspohjainen näkökulma on relevantti. TK: Ymmärrän. TK: Tästähän ei ole vielä varsinaista tutkimustietoa, koska ilmiö on aika tuore. Aiomme käsitellä aihetta, joka koskettaa joitakin ihmisiä hyvin syvällisesti ja herättää siksi vahvoja tunteita. On tärkeää kuulla niitä ihmisiä, joita asia koskee henkilökohtaisesti, mutta sukupuoli-identiteetin arviointi ja kehoa muokkaavien sukupuolenkorjaushoitojen toteutus ovat lääketiedettä. EY: Totta. A loitan hiukan kauempaa. Mutta yleensä tällaisten ihmisten elämänhistoriassa näkyy lapsesta saakka jonkinlainen yksilöllinen juonne, vaikkapa niin että he ovat aina ilmaisseet sukupuoltaan hieman toisin kuin muut samaan sukupuoleen syntymässä määritellyt. Mistä oikein on kyse. Kerroit myös, että noin kymmenen vuotta sitten sukupuolenkorjausta toivovien joukossa alkoi olla yhä enemmän nuoria, syntymässään naiseksi määriteltyjä ihmisiä, ja että viime vuosina yhä useampi sukupuolenkorjauksen läpi käyneistä on alkanut toivoa detransitiota – ja että yhä useampi detransitiota toivovista kuuluu tähän uuteen ryhmään. Onko tuo 10 vuoden jakso riittävän pitkä tarkasteluaika, että sen perusteella todella voi jo päätellä jotakin. 3 E lina Yrjölä: Jännittääkö. EY: Oliko tyypillinen sukupuolenkorjausta toivova siis aiemmin yleensä kärsinyt jäsentyneestä ja sanallistetusta sukupuoliristiriidasta lapsesta saakka. Mutta minun ja kollegoideni kliininen kokemus kertoo, että yhä useampi detransitiota toivova on tehnyt päätöksen sukupuolen korjaamisesta naisesta mieheksi melko nuorena ja myöhemmin elämässään hahmottaa sukupuoltaan syntymässä määritellyn sukupuolen mukaisesti naisena. Nämä uudenlaiset sukupuolenkorjausta toivovat ovat usein havahtuneet sukupuoliristiriitaan vasta murrosiässä. EY: Totesit, että varsinaista tutkimustietoa ei ole. TK: Aiheellinen huomio. TK: Ei tietenkään aina. Ehdotan, että jutellaan yksilön kokemuksen ja lääketieteellisen tiedon suhteesta lisää hetken kuluttua ja siirrytään nyt suoraan asian ytimeen. Jännittääkö sinua. EY: Ja hekö sitten toivovat takaisinkorjausta useammin kuin nämä lapsesta saakka sukupuoliristiriidasta kärsineet. Jotkut uskalsivat ehkä vasta joskus 35-vuotiaina tunnustaa transsukupuolisuuden muille ja kenties itselleenkin. Takaisinkorjausta eli detransitiota toivovat myös yhä useammin toisenlaiset ihmiset kuin ennen. Ei tosiaan ole sellaista kovaa dataa, joka aukottomasti todistaisi, että tästä uudenlaisesta sukupuoltaan korjanneiden ryhmästä suurempi osuus katuu transitiota kuin aiemmasta ryhmästä. Eli yhä useampi detransitiota toivova kuuluu tähän ryhmään, joka on syntymässä määritelty naiseksi ja elänyt tyttönä melko ristiriidattomasti, kunnes murrosiässä on alkanut kokea sukupuoliristiriitaa. Tilastot kertovat, että kaikissa länsimaissa sukupuolenkorjaushoitoja toivovien joukossa on 10 viime vuoden aikana tapahtunut sama huomattava muutos: syntymässään naiseksi määriteltyjen potilaiden suhteellinen ja absoluuttinen määrä on kasvanut voimakkaasti, ja samalla hoitoihin hakeutumisen ikä on laskenut. Sukupuolenkorjausta toivova on yhä useammin havahtunut sukupuoliristiriitaan vasta murrosiässä.. Yleensä kai sukupuolenkorjausta kadutaan vasta vuosien kuluttua transitiosta. Minä tarkastelen potilaiden detransitiotoiveita oman ammattitaitoni, lääketieteellisen tutkimustiedon ja ammattietiikkani pohjalta. Meistä kumpikaan ei kuulu niihin ihmisiin, joita aiheemme koskee henkilökohtaisesti, vaikka sinulla työn kautta onkin vahva kontakti aiheeseen. Näistä uudenlaisista korjausta toivovista osa kertoo, että lapsuus on kulunut ilman sukupuoleen liittyvää ahdistusta, prinsessaleikitkin ovat sujuneet ja pulmat tyttöyden kanssa ovat alkaneet vasta murrosiässä
EY: Tässä on parikin kiinnostavaa näkökulmaa. Puhutaan ensin tästä korjaajien joukon laadullisesta muutoksesta. Kukaan ei tule näitä asioita hoitavalle SIT-polille turhaan, vaan sinne tulijalla on avun tarve. Vaikuttaa siltä, että me – siis me psykiatrit, yhteiskunta, terveydenhuoltojärjestelmä – emme kykene rakentamaan riittävää luottamusta ja tarjoamaan heille sitä apua, mitä he tarvitsisivat psykiatristen häiriöiden hoitoon. Tyypillinen takaisinkorjaukseen hakeutuva on ollut transnainen, jonka sukupuolenkorjaus on tehty aikuisena. Tai hänelle tärkeät läheiset eivät ole kyenneet hyväksymään sukupuolenkorjausta ja tukemaan sukupuoltaan korjannutta. TK: Toki, ja mielenterveyden häiriöt voivat liittyä tai olla liittymättä sukupuoliristiriitaan. j o u l u k u u 2 2 3 3 1 T arkoitatko, että tyypillinen detransitiota toivova on nyt toisenlainen kuin aiemmin. TK: Niin kauan kuin on tehty sukupuolen korjaushoitoja, pieni osa – eri arvioiden mukaan 1–3 prosenttia – hoitoja toteuttaneista on myöhemmin katunut ratkaisujaan. Näistä ihmisistä ehdoton valtaosa on syntymässään naiseksi määriteltyjä. Toiseksi se, että takaisinkorjaajat näyttävät olevan erilaisia kuin aiemmin. Ensinnäkin se, että yhä useampi naiseksi määritelty tulee murrosiässä siihen tulokseen, että oma sukupuoli-identiteetti onkin toinen kuin syntymässä määritelty. Eri kysymys on sitten, missä ja miten siihen tarpeeseen parhaiten vastataan. Hyvin harvoin sanon kellekään ehdottomasti, että sinä et ole transsukupuolinen.. TK: Näillä sukupuoli-identiteetin muuttumisen takia de transitiota toivovilla on ollut sukupuoli-identiteetin arvioinnin ja hoitopäätösten aikaan joko täysin hoitamattomia tai puutteellisesti hoidettuja psykiatrisia haasteita, joista osa on myös tietoisesti jättänyt kertomatta sukupuoli-identiteetin arviointipoliklinikalla asioidessaan. TK: Juuri näin. Silloin fyysinen olemus ei enää muotoudu niin hyvin kuin nuorena ja varhaisaikuisuudessa, ja usein syy takaisinkorjaukseen on sosiaalinen. Tällainen takaisinkorjaaja perustelee toivettaan esimerkiksi sillä, että vaikka hän edelleen kokee itsensä naiseksi, ympäristö tulkitsee hänen näyttävän niin paljon mieheltä, että sosiaaliset tilanteet tuottavat jatkuvasti hämmennystä ja kärsimystä. Mistä arvelet sen johtuvan. Sukupuoliristriitaa hoitavat yksiköt ovat vasta tämän uuden potilasryhmän myötä kohdanneet potilaita, joiden detransitiotoive perustuu sukupuoli-identiteetin muuttumiseen eli siihen, että aiemmasta voimakkaasta sukupuoliristiriidastaan huolimatta henkilö hahmottaa myöhemmässä elämänvaiheessa sukupuoltaan syntymäsukupuolensa mukaisesti. I hmisellä voi tietysti olla sekä sukupuolidysforia että mielenterveyden häiriöitä samanaikaisesti, vai kuinka. EY: Millainen tyypillinen detransitiota toivova sitten aiemmin on ollut. Mielenterveyspalvelut eivät henkilökunnan puutteen vuoksi toimi etenkään julkisella puolella monella paikkakunnalla
Kehoa muokkaavat sukupuolenkorjaushoidot saattavat tutkimusten mukaan vähentää ahdistusta ja muuta mielialaoireilua, mutta ne eivät paranna esimerkiksi dissosiaatio-oireita, syömishäiriötä tai vakauta epävakaata persoonallisuutta. Epävakaa persoonallisuus ja sukupuolidysforia eivät aina liity toisiinsa, mutta vasta, kun yksilön psykiatrinen hoito ja kuntoutus etenee, alkaa karttua tietoa siitä, onko näillä ilmiöillä tekemistä keskenään. Siksi tässä mennään lääketieteen pelisäännöillä. Tämä ei ole yksilöiden syy vaan järjestelmän, jossa mielenterveyspalvelut eivät toimi kunnolla. Ei kai kukaan muu voi tietää ihmistä itseään paremmin, miten hän sukupuolensa kokee?. EY: Arvelen, että jostakusta lukijasta voi nyt vaikuttaa siltä, että leimaamme joukon sukupuolenkorjausta toivovia mielenterveysongelmista kärsiviksi, jotka eivät vain pysty kohtaamaan muita haasteitaan ja hakeutuvat siksi SIT-polille. TK: Osapuilleen noin. N o niin, tässä tarjoutuukin oiva tilaisuus palata alussa puheena olleeseen teemaan siitä, miksi tässä ylipäätään kuunnellaan lääkäriä eikä ihmistä itseään. Lääkäri pyrkii aina tekemään työnsä tutkitun tiedon ja kliinisen kokemuksen perusteella, ja kehoa muokkaavat hoidot ovat raskasta lääketiedettä. Se kuulostaa julmalta. TK: Ihmisen sukupuoleen liittyvän kokemuksen arvioiminen ei todellakaan ole helppoa. Se on kuitenkin sitä helpompaa, mitä paremmin ihminen muuten voi psyykkisesti. TK: Niin kuulostaa – ja julmaa se olisikin, jos niin ajattelisi. Ketään mielenterveysongelmista kärsivää ei ole syytä leimata millään lailla, sen enempää kuin ketään muutakaan. Sukupuolikokemuksen arvioin ti on vaativaa sekä ihmiselle itselleen että terveydenhuollon ammattilaiselle, ja siksi on erittäin tärkeää, että ihminen on psyykkisesti mahdollisimman hyvässä kunnossa, ennen kuin kehoa muokkaavista toimenpiteistä päätetään. Niiden tehoa ja tuloksellisuutta voi ja pitää arvioida lääketieteellisin tutkimusmenetelmin. 3 2 Sen sijaan voin sanoa, että sinulla on sukupuolta koskevien ajatusten rinnalla mielenterveydellisiä haasteita, joiden tutkimusten perusteella tiedetään saattavan vaikuttaa ajatuksiin omasta sukupuolesta, ja ne pitäisi hoitaa ensin. Mitä enemmän sukupuoliristiriidan rinnalla on mielenterveyden häiriöitä, sitä hankalampi on tietää, onko sukupuoliristiriita yhteydessä näihin häiriöihin vai eikö. EY: Miksei sitten voi heti aloittaa myös sukupuolidysforian hoitoa. EY: Voisiko siis sanoa näin: kun tavoite on hoitaa syytä eikä oiretta, niin on varmistettava, johtuuko sukupuolidysforia kuitenkin jostakin mielenterveyden häiriöstä, jolloin olo ei kohene ainakaan pysyvästi sukupuolenkorjauksesta vaan sen muun asian korjaamisesta. Sen sijaan ihmisellä pitäisi Suomen kaltaisessa maassa olla oikeus saada oikeanlaista apua oikeaan aikaan. Suurin osa potilaista myös hyväksyy tämän jokseenkin ongelmitta
Myös terveydenhuolto järjestelmät ovat erilaisia. TK: Jokainen ihminen osaa parhaiten itse kuvata ajatuk siaan ja kokemusmaailmaansa. Lääketieteen ammattilaiset ovat suomalaisessa julkisrahoitteisessa järjestelmässä vahvassa portinvartijaroolissa aika monessa kohden, koska lääkäreillä on paras tieto hoitojen vaikuttavuudesta. Ovatko sikäläiset terveydenhuollon ammattilaiset aivan väärässä, kun he ovat lähteneet tällaiseen. Silti hän ei kykene arvioimaan sukupuolikokemuksensa pysyvyyttä tai sen rinnalla esiintyvien psykiatristen häiriöiden vaikutusta sukupuolikokemukseen, vaan tähän tarvitaan lääketieteellistä, psykiatrista ja psyko logista erityisosaamista. Mutta onhan tuo aina myös vallan käyttöä, jossa yksittäinen kansalainen potilaan rooliin aset tuessaan samalla antautuu järjestelmää edustavan asiantun tijan arvioinnin armoille. Olemme yhteiskuntana päättäneet antaa lääkäreille paljon valtaa päät tää siitä, millaisia hoitoja kenellekin annetaan eli miten vero varoin rahoitettuja resursseja käytetään. Yhdysvalloissa ja Britanniassa potilasjärjestöt ja ihmisoikeustoimijat ovat vai kuttaneet vahvasti informed consentin käyttöönottoon. j o u l u k u u 2 2 3 3 3 Ei ole olemassa tapaa kartoittaa sukupuoli-identiteettiä aukottomasti. Lääketieteellisten hoitojen tarkoituksenmukaisuuden arviointi on lääkärin ammattiosaamista, ei potilaan tai toi saalta lainsäätäjien ja muiden viranomaisten. TK: Niin, kyllä lääkärikin ajattelee, että jokainen on oman sisäisen maailmansa tulkki. Jos taas lääkäri ilmoittaa, että syöpääni ei enää ole julkisella sektorilla tarjottavia hoitoja, minulla on todennäköisesti jo paljon enemmän sanottavaa. TK: Me lääkärit koetamme tehdä noita päätöksiä aina par haan käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja niin, että inhimil listä kärsimystä tulisi mahdollisimman vähän ja terveyshyötyä mahdollisimman paljon. Mutta periaatteessa juuri noin – lääkäri noudattaa omaa ammattietiikkaansa ja pohjaa tekemisensä tieteelliseen näyttöön, ja tämän pitäisi varmistaa, että turhia tai vääriä hoitoja ei anneta. On tavallaan loogista päätyä siihen, että oma kokemus ratkaisee. TK: Että se on todella hienoa! Olen ollut jo vuosia mukana tekemässä työtä sen puolesta, että tämä toteutuisi. Lääkäri päättää toisen ihmisen elämään liittyvistä asioista. TK: Täytyy kyllä sanoa, että en potilaita kohdatessani ajat tele rahaa vaan potilaan parasta. Itse ajattelen kuitenkin, että osalla potilaista tähän sisältyy huo mattavia riskejä. TK: Kyllä, ja kun tässä tosiaan on kyse syvällisesti ihmisen minuuteen liittyvästä asiasta ja monessa mielessä myös poli tiikasta ja ihmisoikeuksista, ei ole ihme, että edunvalvojat ovat tulisieluisia. Ja sukupuolen korjaaminen on niin syvällisesti omaan olemassaoloon liittyvä kysymys, että ei ihme, jos ammattilaisen ja potilaan näkemykset joskus eroa vat toisistaan. Tämä ei koske vain sukupuoliristiriidan hoitoa vaan kaikkea hoitoa. EY: Puhutaan hetki myös ihmisoikeusnäkökulmasta. Useinhan hoitopäätökset ovat melko yksiselitteisiä eivätkä etenkään onnistuessaan herätä poti laissa tai ylipäätään kansalaisissa suuria tunteita. Samalla sitten tulemme tehneeksi myös päätöksiä, joita potilas omista lähtökohdistaan kyseen alaistaa joskus voimakkaastikin S e on herkkää touhua. Suo messa tuli tämän vuoden keväällä voimaan uudistettu trans laki, joka antaa täysiikäisille ihmisille oikeuden korjata juri dista sukupuoltaan miehestä naiseksi tai päinvastoin oman sukupuolikokemuksen perusteella. Hoitojen voimakas laajentaminen on johtanut siihen, että niiden saatavuutta on rajoitettu lainsäädännöllisin keinoin Yhdysvalloissa, ja yksiköitä on jopa suljettu Britan niassa. Ei ole olemassa sellaisia mene telmiä, jotka aivan aukottomasti kartoittaisivat tai todentai sivat kenenkään sukupuoliidentiteettiä. Mutta edelleen: myös lääketieteen näkökulma on relevantti. EY: Meillähän on Suomessa erilainen kulttuuri kuin noissa maissa – olemme kansalaisina tietyllä tapaa enemmän järjes telmän valvonnassa kuin jenkit tai britit, joilla yksilön asema on ehkä autonomisempi kuin meillä. Siinä terveydenhuol lon ammattilaiset antavat potilaalle tietoa hoitointerventioilla aikaansaatavista tuloksista, riskeistä ja siitä, mitä ei ole mah dollista saavuttaa, mutta potilas tekee itsenäisesti päätöksen hoitoihin ryhtymisestä. Tämä näkyy muun muassa lain valmisteluaineistossa ja Lääkärilehteen kirjoittamissani artikkeleissa.. EY: Kuitenkin esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Britanniassa on paikoin ainakin yksityisessä terveydenhuollossa käytössä niin sanottu informed consent menettely. EY: Tämähän on järjestelmän kannalta perusteltua, ja myös veronmaksajana voin ajatella, että onneksi julkisilla varoilla ei kustanneta mitä tahansa. Mitä ajattelet tästä. Ehkä osin tämän vuoksi monet potilas järjestöt ovat todella ärhäköitä – muun muassa jotkut transihmisten edunvalvojat. Jos lääkäri määrää minulle antibiootin, en osaa pitää kauhean merkit tävänä sitä, onko reseptillä amoksisilliinia vai doksisykliiniä. On helppo ymmärtää, että välillä tulee pettymyksiä ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia
Ihmisen mieli on joustava ja kykenee vaikka minkälaisiin muutoksiin ja fantisointiin, mutta keho on paljon jäykempi ja sen muutospotentiaali on rajallinen. Psykiatrina sinun olisi ollut ja olisi yhä helppo työllistyä hyvin monelle muullekin alueelle kuin sukupuolidysforian hoitoon. Naiseus on merkinnyt heille jotakin huonompaa ja vähempiarvoista, jota osaa he eivät ole kohdalleen halunneet. M iksi sinä olet valinnut juuri tällaisen uran. Sillä on iso vaikutus, jos. Tästä seurasi selkeä yhteenkuulumattomuuden kokemus enemmistön kanssa ja tavallaan yhteenkuuluvuuden kokemus muiden marginaaliin pakotettujen kanssa. Tämä näkyy ammattiurassani. Tietysti on myös ihmisiä, joiden sukupuoliristiriita on voimakkaasti sidoksissa nimenomaan kehoon, ja silloin pelkkä yhteiskunnan vapaamielistyminen ei riitä vaan on lähdettävä kohti kehon muokkaamista. Olisi varmaan kaikkien mielenterveyden kannalta hyvä, jos yhteiskunnassa voisi vapaammin ilmaista erilaisia sukupuoli-identiteettejä, ja myös ilman kehoon kohdistuvaa muokkausta. Nämä ovat kuitenkin yksittäistapauksia, joita olen kohdannut kliinisessä työssä. Jos joku on syntymässään naiseksi määritelty, hahmottaa itsensä mieheksi ja elää miehen sosiaalisessa roolissa mutta palaa myöhemmin naisen rooliin, se on hänen oikeutensa. EY: Vapaus monenlaiseen sukupuolen ja seksuaalisuuden ilmaisuun nostaa mieleen myös kysymyksen siitä, tuleeko nuoria naiseksi määriteltyjä ihmisiä sukupuolenkorjaukseen, koska heidän on vaikea elää naisina tässä maailmassa. Siksi juridisen sukupuolen muuttaminen, sosiaalinen roolikorjaus ja kehon muokkaaminen ovat erilaisia asioita. Ennen transihmisiä hoidin huumeriippuvaisia ja hoitoresistenttejä psykoosipotilaita ja saavutin heidän kanssaan varsin hyviä tuloksia. Omassa henkilöhistoriassani oli etenkin nuoruudessa voimakkaana se kokemus, että minut pakotettiin marginaaliin. Olin poika varjoisilta kujilta. Mitä mieltä olet tästä. TK: Minusta ihmisellä on ensinnäkin oikeus etsiä omaa polkuaan hyvin laaja-alaisesti ja toiseksi oikeus erehtyä. Muutamat tällaisella taustalla detransitiota toivoneet ovat itse arvioineet, että heiltä on aikanaan puuttunut tuki naiseksi kasvamiseen. EY: Tuo kuulostaa tavattoman vapauttavalta ja ihanalta – siis että kaikilla on oikeus etsiä itseään ja vaikka sukupuoli-identiteettiään tai seksuaalisuuttaan ja oikeus myös erehtyä. TK: Kyllä sellainenkin tulkinta on mahdollinen. TK: Kyllä. 3 4 L ain vastustajat pitivät pahana muun muassa sitä, että juridista sukupuoltaan voi muuttaa useamman kerran edestakaisin. TK: Osittain valinta liittyy varmasti siihen, että kuulun itsekin seksuaalija sukupuolivähemmistöön. Kehon muokkaamiseen valmistautuessa on arvioitava todella huolellisesti sukupuoli-identiteetin pysyvyyttä
Voisitko kuiten kin lopuksi listata muutaman asian, jotka ovat mielestäsi juuri nyt keskeisiä. POD SRH PRINT KAUSI2 75 POD SRH PRINT KAUSI2 75 25.10.2023 14.14 25.10.2023 14.14. Ei pelkästään transihmisten vuoksi vaan meidän kaikkien. TK: Sanon, että en todellakaan ole huolissani heteronor matiivisen yhteiskunnan puolesta enkä pyri suojelemaan sitä. Mitä sanoisit tähän. Ihmisellä on oikeus etsiä omaa polkuaan ja erehtyä. Siksi Suomen mielenterveyspalvelut on saatava nykyistä paremmin toimiviksi. EY: Sinuun kohdistuu kuitenkin myös arvostelua. Vaikka sukupuolenkorjaushoitoja katuvien joukko on kokonaisuudessaan yhä pieni, on hoitoja sukupuolikokemuksen muutoksen perusteella katuvien määrä kasvamassa. Minä haluan työssäni toimia niin, että haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyvin vointia optimoidaan koko heidän elämänkaarensa mitalla, ei vain jollakin hetkellä. EY: Olemme puhuneet hyvin monitahoisesta asiasta ja myös ongelmista, joihin ei ole helppoja ratkaisuja. Kuuntele: 2 kausi suuri huijaus rakkausSupersuositun podcastin uudella kaudella Riikka Suominen kertoo, miten elokuvat ovat saaneet meidät juoksemaan romantiikan perässä. Enkä ole transfoobinen vaan päinvastoin olen urallani pit käjänteisesti ja monipuolisesti pyrkinyt parantamaan trans ihmisten asemaa ja palveluita. j o u l u k u u 2 2 3 3 5 marginaaliin tungetut ihmiset lääkärin kohdatessaan huomaa vat, että lääkäri on paitsi lääkäri myös ihminen, joka on oikeasti kiinnostunut minusta eikä katso potilasta ylhäältä alaspäin. Heidän tarinoidensa perusteella sukupuoliristi riidan rinnalla mahdollisesti esiintyvät psykiatriset häiriöt, elämänhistorialliset traumatapahtumat ja näiden mahdolli sesti aiheuttamat itsetunnon ja omanarvon tunnon hauraus ja yleisempi kelpaamattomuuden kokemus näyttäytyvät selkeinä sukupuoliidentiteetin ja etenkin sen pysyvyyden arvioinnin virhelähteinä. Tämä jut tukin epäilemättä herättää syytöksiä siitä, että et ole aidosti transihmisten asialla, et aidosti ymmärrä heitä tai olet jopa transfoobinen. TK: Sukupuoliidentiteetti on yksilöllinen kokemus, eikä sen arviointi ole aina helppoa. Kehoa muokkaavat sukupuo lenkorjaushoidot ovat kuitenkin osin peruuttamattomia lää ketieteellisiä interventioita, ja siksi niiden, kuten kaikkien muidenkin lääketieteellisten hoitojen, yhteydessä ammatti laisen suorittama potilaan tilanteen ja etenkin sen pysyvyyden arviointi on välttämätön
3 6 Meritursas on älykäs, tunteva ja reviiritietoinen otus. Teksti Anna Tommola Kuvat Adobe Stock, Getty Images, Nueva Pescanova LAINSUOJATTOMAT LONKEROT 3 6. Jotain meidän on syötävä, mutta onko mustekalojen tehotuotannolla globaalin ruokaturvan kanssa mitään tekemistä. Kala-alan suuryritys testaa parhaillaan Espanjassa, kuinka monta sellaista voisi kasvattaa samassa altaassa. Eläintutkijat pitävät ideaa mielettömänä
j o u l u k u u 2 2 3 3 7 j o u l u k u u 2 2 3 3 7
Sekunnin murto-osissa se naamioituu kiveksi tai virrassa lilluvaksi levänriekaleeksi tai kasvattaa pintaansa sarvia ja nystyröitä. Niitä elää eri puolilla palloa, koralliriutoilla, avomerellä ja syvänteissä. Lisäksi hanke olisi vastoin EU:n vesiviljelyn kehittämistä koskevia linjauksia. M ustekala on huono nimi. Viimeksi marraskuussa puolue järjesti eläinsuojeluja ympäristöjärjestöjen kanssa Las Palmasissa kansainvälisen festivaalin mustekalojen suojelemiseksi. Vuonna 2021 se kertoi aikovansa rakentaa mustekalakasvattamon Las Palmasin satamaan Kanariansaarille. Se on vähemmän sukua kaloille kuin me. Joukko tutkijoita teilasi hankkeen avoimessa kirjeessään huhtikuussa 2022. Myös esimerkiksi tunnettu eläintutkija Jane Goodall instituutteineen on ottanut kantaa mustekalojen puolesta. Markkinat kasvavat nyt muuallakin kuin siellä, missä ne ovat perinneruokaa. Mustekalat ovat yksineläjiä. Aasiassa, Välimeren alueella ja Etelä-Amerikassa mustekaloja on pyydetty ravinnoksi vuosisatojen ajan. Eläinoikeusjärjestö Compassion in World Farming listasi heti vuonna 2021 raportissaan kahdeksan – tietenkin – syytä, joiden vuoksi tuotantoa ei tulisi sallia. Se poikkeaa fysiikaltaan lähes kaikin mahdollisin tavoin ihmisestä, mutta sen oppimiskyvyn ja nokkeluuden on arvioitu vastaavan vähintään kotikissaa.. Nykyiset säädökset eivät suojaa kasvatettua mustekalaa. Ne ovat helposti vahingoittuvia, eikä tiede tunne humaania tapaa teurastaa niitä. 1950-luvulta alkaen niiden kulutus on kuitenkin kymmenkertaistunut. Ne ovat tiedonhaluisia ja älykkäitä. Espanjan eläinoikeuspuolue PACMA on vedonnut useas ti Kanariansaarten hallintoon hankkeen torppaamiseksi ja ilmoittanut olevansa tarvittaessa valmis oikeustoimiin. Mustekaloja tunnetaan yli 300 lajia. 3 8 S illä on kolme sydäntä, ja sen suonissa virtaa sininen veri. Laitos odottaa nyt ympäristövaikutusten arviointia ja lopullista lupaa. Epäonnekseen mustekala on myös meidän lajimme näkökulmasta terveellistä ja proteiinipitoista ravintoa. Vuonna 2019 monikansallinen kalajätti Nueva Pescanova ilmoitti kasvattaneensa meritursasta (Octopus vulgaris) koetiloissaan läpi kaikkien kehitysvaiheiden. Se on tyystin vieras ja erilainen, silti älykäs ja tunteva. Toistaiseksi kaikki maailmassa syöty mustekala on villiä. Niiden ruokkiminen kalarehulla olisi ekologisesti kestämätöntä, ja niiden monimutkaisista tarpeista tiedetään liian vähän. Koska luonnonvaraiset kannat eivät riitä vastaamaan kasvavaan kysyntään, kaupallinen kasvatus on nyt ensi kertaa vireillä. Ennen kuin nyt. Se maistaa ja aistii värejä koko ihollaan ja pystyy sulautumaan maisemaan vaihtamalla väriään, muotoaan ja struktuuriaan. Joskus pyydettyjä mustekaloja pidetään merihäkeissä kasvamassa kokoa, mutta yrityksistä huolimatta niitä ei ole onnistuttu kasvattamaan vankeudessa alusta asti. Tursaiden suvun nimi octopus tarkoittaa juuri kahdeksanjalkaista; seepioilla ja kalmareilla on lisäksi vielä kaksi pitkää pyyntilonkeroa. Myös 30 europarlamentaarikkoa on kirjelmöinyt saarten hallinnolle. Neurotieteilijät vertaavat usein mustekalaa ulkoavaruuden muukalaiseen. Suunnitelmien mukaan ensimmäinen lonkeroerä saapuisi markkinoille ehkä vuonna 2027 – ellei sitten hanke vielä kaadu kasvavaan vastustukseen. Protesteja on tietenkin nähty Espanjassa, mutta esimerkiksi lokakuussa 2022 maailman mustekalapäivän mielenilmauksia oli jo 20 kaupungissa ympäri maailman. T ehotonta luonnonvarojen käyttöä, ympäristöriski ja ennen kaikkea julmaa. Se poikkeaa fysiikaltaan lähes kaikin mahdollisin tavoin ihmisestä, mutta sen oppimiskyvyn ja nokkeluuden on arvioitu vastaavan vähintään kotikissaa. Sukukielessämme virossa tursas on söpösti ja osuvasti kaheksajalg. Ihmiset ja kalat ruotoineen kuuluvat selkärankaisiin, kun taas mustekala on selkärangaton, nilviäisten pääjaksoon kuuluva pääjalkainen. Tavoitteena on tuottaa maailmanmarkkinoille 3 000 tonnia mustekalaa vuodessa, mikä vastaisi noin miljoonaa yksilöä. Valtaosa olennon hermosoluista on levittäytynyt muualle kuin aivoihin. Ei mustekala ole mikään kala. Myös kansainvälinen tiedeyhteisö älähti. Yhdessä hetkessä se talsii kahdella raajalla pitkin merenpohjaa, kohta syöksyykin ohjuksena veden halki tai sulloutuu silmänsä kokoisesta kolosta kuin sen vartalo olisi nestettä. Lähes miljoona ihmistä on allekirjoittanut nettivetoomuksen mustekalojen kasvatuksen kieltämiseksi. Siinä pähkinänkuoressa kritiikki, jota maailman ensimmäinen mustekalafarmi on jo ennen perustamistaan herättänyt tutkijoissa ja eläinoikeusjärjestöissä kautta maailman. Raajat pystyvät osin itsenäiseen toimintaan, jopa vielä kehosta irrotettuina. Se ei ole kaukaisen planeetan outo elämänmuoto vaan elää maapallon merissä
Hän muistaa uraltaan tasan yhden kerran, kun kahta pientä myskitursasta on pidetty onnistuneesti samassa altaassa. Mustekala kuolee pian lisäännyttyään. Eri sukupolvetkaan eivät elä yhdessä. ”Emme tiedä, millaiseen tiheyteen voimme päästä. Sen mukaan muste kaloja pidettäisiin eri kehitysvaiheissa erilaisissa altaissa, joissa pyritään optimaaliseen vedenlaatuun, lämpötilaan ja valaistukseen. N ueva Pescanova vaikeni pitkään suunnitelmiensa yksityiskohdista mutta on sittemmin vastannut mediassa kritiikkiin. Lajitoveriensa seurassa tursaat eivät luonnossa viihdy juuri koskaan. ”Huh huh”, kommentoi Markus Dernjatin, meribiologi, tutkimussukeltaja ja akvaariosuunnittelija. Mahdollisuuksia on selvitetty myös ainakin Japanissa ja Meksikossa.) Tarhattu mustekala on toistaiseksi lainsuojaton: tuotantoeläinten hyvinvointia koskevaa EU-lainsäädäntöä ei sovelleta selkärangattomiin. Virikkeitä tursas kyllä kaipaa, mutta seuraksi sopivat lähinnä jotkin sopuisat kalat ja meritähdet, jotka eivät kuulu sen ruokavalioon. Operaatio muistuttaa enemmän muumimukimenetelmää kuin intiimiä kanssakäymistä. Aloitamme alhaisista määristä, sitten katsotaan, miten hoidamme homman”, koekasvatuksia valvova meribiologi Roberto Romero Pérez kertoi. Aikomus ylipäätään pitää tursaita yhdessä sotii kaikkea sitä vastaan, mitä vankeudessa elävistä mustekaloista on opittu tutkimuksissa ja pienimuotoisissa kasvatuskokeiluissa. ”Voin kuvitella, että ne ovat todella stressaantuneita, kun niitä on kasapäin. Mikrolevällä kasvatetaan pienenpieniä mereneläviä mustekalojen varhaisvaiheen ravinnoksi.. Brittilehti The Guardianille yritys esitteli kesällä koelaitoksessaan Galiciassa 16-neliöistä allasta, jota asutti 50 aikuista tursasta. j o u l u k u u 2 2 3 3 9 Eurogroup for Animals -kattojärjestö on vedonnut Euroopan komissioon, jotta se kieltäisi mustekalafarmit ennen kuin ensimmäistäkään on käynnistetty. Jälkeläisten kuoriutuessa niitä herkeämättä vahtinut emo on valmis raadonsyöjien ruoaksi, ja Meritursaita kasvattavan Nueva Pescanovan koetilassa pumpataan mikrolevää tankkeihin. Stressi voi saada eläimet masentumaan tai syömään toisiaan, joskus myös omia lonkeroitaan. Jopa paritellessaan ne pitävät varovaista etäisyyttä. Koiras kurottaa yhden lonkeronsa ja kuljettaa imukuppirivistöä pitkin naaraalle spermapakkauksen, jolla tämä hedelmöittää itsensä. Meritursaiden kohdalla sellainen ei tulisi mieleenkään. Niiden pitämiselle tai lopettamiselle ei siten ole määritelty mitään lajikohtaisia vaatimuksia. Se on niin täysin niiden olemisen vastaista.” Tursas vaalii omaa rauhaansa ja muuttuu herkästi aggressiiviseksi. ”Mielenkiintoista.” Dernjatin työskenteli aiemmin pitkään merimaailma Sea Lifen intendenttinä. (Kanariansaarten viljelyhanke on pisimmälle edennyt mutta ei ainut. Eläinsuojelujärjestöille aiemmin vuodettujen tietojen mukaan tavoitteena olisi 10–15 yksilöä kuutiometriä kohden
Lisäksi Charles kiinnostui kalan sijaan lampusta. Se käytti tarpeetonta voimaa, sai vivun vääntymään ja lopulta hajotti sen, jolloin koe jouduttiin keskeyttämään. Uudet sukupolvet ovat osoittautuneet alkuperäisiä yksilöitä sopeutuvammiksi. Muste kalat ratkovat pulmia, käyttävät työkaluja, oppivat tarkkai lemalla toisia ja osaavat myös leikkiä esineillä, joita saavat ulottuvilleen. Paremmin lajien kehitystä kuvaa puu, joka haa rautuu epäsäännöllisesti kohti korkeuksia, kuvaa mustekaloja tutkinut tieteenfilosofi Peter Godfrey-Smith kirjassaan Other Minds. Hän on myös yksi farmihankkeen vastaisen kirjelmän allekirjoittaneista tutkijoista.. mikroskooppisen pienet mustekalan alut liittyvät osaksi meren planktonia. Eläintutkijoiden mukaan tursas on utelias otus, joka kaipaa myönteisiä kokemuksia, älyllisiä haasteita, mahdollisuutta tutkia ympäristöään ja vuorovaikuttaa sen kanssa. Vaikka mustekala ei kaipaa lajitovereita, se tarkkailee usein mielellään akvaarion ulkopuolista maailmaa ja ottaa huvik seenkin kontaktia esimerkiksi sitä hoitaviin ihmisiin. V uonna 1959 psykologi Peter Dews yritti kouluttaa kol mea mustekalaa, tursaita nimeltä Albert, Bertram ja Charles. Nueva Pescanovan altaissa pesäpaikkoja on vain hautovien emojen altaissa. Se voi kerätä vain sekunneissa ympärilleen koko naisen suojapanssarin simpukankuorista ja muista pohjasta löytämistään tavaroista. Miten moinen mieli on kehittynyt. Ne nimenomaan pitävät koloista – siksi mustekaloja on perintei sesti pyydettykin ruukuilla ja ansoilla. ”Kun tursas on tottunut akvaarioonsa, se saattaa vähän rentoutua ja olla välillä esilläkin, mutta sillä on vahva taipu mus haluta omaan luolaan.” Mustekala on taitava siirtelemään ja käsittelemään erilai sia esineitä. Jo 1800luvulla varhaisessa mustekalatutkimuksessa paljastui, että muuan otus karkasi aina yön pimeydessä tankistaan ja kävi herkku varkaissa naapurialtaassa. Vuonna 2016 uusiseelantilainen Inkyniminen mustekala sai maailmanmainetta, kun se kiipesi altaastaan, ylitti neljä metriä kuivaa lattiaa, tunkeutui viemäriputkeen ja mönki 50 metrin matkan Tyyneenmereen. Johtavia mustekalatutkijoita kuvaukset pikaisesta lajin kehityksestä eivät vakuuta. Tutkimusraportti kuvaa tapahtumia neutraalisti, mutta sitä jälkeenpäin tulkinneiden mielestä on selvää, että Charles vain oli temperamentiltaan tulisempi tapaus eikä oikein moti voitunut ihmisen tarjoamista puuhista. P aras tapa kuvata evoluutiota ei ole pyramidi, jonka alaosassa ovat alkeelliset oliot ja huipulla me. Otusten luonteikkuudesta kertoo sekin, että ne tunnistavat eri ihmisyksilöt ja valitsevat suosikkinsa: eimieluinen tyyppi voi saada toistuvasti vesisuihkun kasvoilleen. Toinen hämmentävä asia on virikkeiden puute. Muuten kaikenlaisista putkista ja purnukoista on koesammioissa luovuttu tarpeettomina. Yksi lonkero voi napata ruokaämpärin hoitajien selän takaa, kun muu eläin näyttää keskittyvän vuorovaikutukseen. Tämä kaikki osoittaa älyä, tietoista ajattelua. Mustekaloilla näyttäisi olevan kyky hahmottaa myös tois ten tarkoitusperiä. Ne ymmärtävät etsiä ruokaa ihmisen sor mellaan osoittamasta suunnasta ja odottaa tämän katsovan toisaalle ennen kuin yrittävät paeta. Tutkimus ja yleisöakvaarioissa toimeliaat mustekalat ovat saaneet lattiat tulvimaan kiskomalla tulppia altaista ja aiheut taneet oikosulkuja suihkuttamalla toistuvasti vettä lamppui hin. Mutta Nueva Pescanovan mukaan sen tursaat nyt vain sel viävät yhteisaltaissa. ”Jokainen eläin tarvitsee luontaisen kaltaisen pesän”, Mar kus Dernjatin sanoo. Mather on toiminut muun muassa tieteellisenä neuvonantajana Oscarpalkitussa dokumentissa Mustekala opettajana (2020). ”Jos yritys on jotenkin onnistunut valikoimalla jalostamaan tyyniä mustekaloja, missä on näyttö”, pääjalkaisten käyttäyty mistä tutkinut kanadalaisprofessori Jennifer Mather peräsi Guardianin haastattelussa. Pakotempuissa tursaat ovat mestareita. 4 Vuonna 2016 uusiseelantilainen Inkyniminen mustekala sai maailmanmainetta, kun se kiipesi altaastaan, ylitti neljä metriä kuivaa lattiaa, tunkeutui viemäriputkeen ja mönki 50 metrin matkan Tyyneenmereen. Tarinoiden perusteella ne näyttävät myös hyvin tietävän, mitä haluavat ja mitä eivät. Albert ja Bert ram oppivatkin nopeasti, mutta Charles löi homman täysin läskiksi. Mustekalat viettävät tyypillisesti paljon aikaa piilossa. Ei myös kään jana, jonka alkupäässä on ameeba, sitten lisko, apina ja lopulta ihminen. Niiden tuli vetää vivusta ja sytyttää lamppu, jotta ne saivat palkinnoksi kalan palan. Jotkut ovatkin verranneet mustekaloja kissoihin: ne ovat tyytyväi siä omillaan mutta hakeutuvat vuorovaikutukseen, kun siltä tuntuu. Se tarttui siihen toistuvasti imukupeillaan, irrotti sen ja vei tankkiinsa – mikä selvästikään ei sopinut yhteen varsinaisen tehtävän kanssa
j o u l u k u u 2 2 3 4 1 4 1
Onko otus sosiaalinen, kun se seuraa toisen toimintaa ja reagoi siihen. Yhteinen edeltäjämme oli yksinkertainen lituska meren matonen, jolla oli hermojärjestelmä – ehkä hermoverkkoja pitkin kehoa, ehkä pieni aivojen kaltainen keskittymä. Sellainen reaktio voi innostaa ihmisiä suojelemaan uhattuja pölyttäjiä. Toinen selkärangattomiin: rapuihin, mehiläisiin, nilviäisiin. Yhteinen edeltäjämme oli lisko, joka eli arviolta 320 miljoonaa vuotta sitten. Parhaillaan hän kartoittaa kimalaisten älykkyyttä Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa. 4 2 Kuvitellaan ihminen istumaan yhteen puun yläoksista. Puhuako persoonallisuudesta vai käyttäytymistyypeistä. Eläinten inhimillistämistä usein kritisoidaan, mutta se voi olla hyvä tapa herättää myötätunto, Olli Loukola sanoo. Ison-Britannian hallitus teetti London School of Economicsin johdolla taannoin laajan tutkimuskatsauksen, joka luokitteli pääjalkaiset, samoin kuin ravut, yksiselitteisesti tuntoisiksi eläimiksi. Videot, joissa mustekala oletettavasti uneksii ja vaihtelee väriään nukkuessaan, leviävät viraaleina. Loukola on huomannut, että eläinten kykyjä koskevat tutkimustulokset on helpompi myydä suurelle yleisölle, kun kuvattu käytös on samastuttavaa. ”Kokeet voi tietoisesti suunnitella niin, että saadaan kimalaiset tekemään jotain, mikä on ihmistyypillistä – kuten vaikka työkalun käyttö tai sosiaalinen oppiminen.” Esimerkiksi vuonna 2017 Science-lehdessä julkaistu tutkimus, jossa Loukola opetti kimalaiset pelaamaan palloa, oli kansainvälinen hitti. Nämä oliot jakautuivat ja alkoivat kehittyä tahoillaan. Vuosikymmen sitten maailman media raportoi innoissaan, miten saksalaisakvaarion Paul-tursas ”ennusti” futiskisojen tuloksia. Useimmat nilviäiset ovat pieniä ja yksinkertaisia, kuten etana. Siinä keski-iän kriisissä rypevä mies luo syvän suhteen kahdeksanjalkaiseen ystävään ja oppii tältä elämänviisauksia. Me ja mustekalat olemme kahden eri puunhaaran kärkioksilla, kaukana toisistamme. Godfrey-Smithin mukaan mustekalat ovatkin kuin luonnon erillinen, itsenäinen kokeilu: näinkin voisi muodostaa monimutkaisen otuksen, jolla on isot aivot. Ne tuntevat paitsi kipua, myös mielihyvää, nälkää, janoa, lämpöä, iloa, lohtua ja jännitystä. Ympäröivillä oksilla, samalla tasolla, ovat muut nyt elossa olevat oliot. Sympaattisena yksilönä esitetty eläin valloittaa sydämet, mutta suurina joukkoina etenkin tuotantoeläimiä on helpompi olla ajattelematta lainkaan.. Useimmat älykkäinä pidetyt eläimet – simpanssit, delfiinit, koirat ja kissat, linnutkin – ovat evoluution mittakaavassa ihmisen etäisiä serkkuja. Samalla tutkijaryhmä otti suoraan kantaa myös mustekalafarmeihin: niiden hyvinvoinnin huomioiva teollinen kasvatus olisi käytännössä mahdotonta, ja Britannian hallituksen tulisi harkita tuotetun mustekalan maahantuontikieltoa. Toisaalta Loukola on joutunut puolustamaan tapaansa käyttää selkärangattomien tutkimisessa ihmisille tai enintään kädellisille varattuja käsitteitä. Upeasti kuvattu, joskin ihmiskeskeisyyteen ja sentimentaalisuuteen sortuva Mustekala opettajana hurmasi niin laajat katsojajoukot kuin Oscar-raadin. Sympaattisena yksilönä esitetty eläin valloittaa sydämet, mutta suurina joukkoina etenkin tuotantoeläimiä on helpompi olla ajattelematta lainkaan. Ne suojaavat vahingoittuneita kohtiaan ja hakeutuvat paikkoihin, joista saavat kivun lievitystä. Pystymmekö edes kunnioittamaan vieraita lajeja muuten kuin samastumalla niihin. Yksi haara johti selkärankaisiin, nisäkkäisiin ja lopulta ihmisiin. Lopputulos: pääjalkaiset pääsivät vuonna 2022 mukaan Britannian uuteen eläinten hyvinvointilakiin. ”Jos pystymme solmimaan kontaktin pääjalkaisiin tuntoisina olentoina, se ei johdu jaetusta historiasta, ei samankaltaisuudesta vaan siitä, että evoluutio rakensi mielen kahdesti”, Godfrey-Smith kirjoittaa. Mustekalasta ihmisen ja muiden nisäkkäiden tiet sen sijaan erkanivat jo tuplasti aiemmin, 600 miljoonaa vuotta sitten. Mustekalojen on todistettu oppivan myös esimerkiksi välttämään kipua tai pahaa oloa tuottavia asioita. Pääjalkaisille sen sijaan kehittyi syystä tai toisesta laaja hermojärjestelmä ja monimutkainen mieli. Mahdollisesti silmät, ainakin valoon reagoivat läntit pään molemmin puolin. Hyönteisten höntsäily sai ihastuneen vastaanoton: vau, onpa söpöjä. M onia ihmisiä kiehtovat merten otusten ihmeellisyydestä kertovat dokumentit ja tiedeuutiset. Mustekala on läpäissyt niin sanotun peilitestin, jolla arvioidaan eläimen tietoisuutta omasta yksilöydestään. ”Se on selkeä osoitus siitä, että mustekalat tiedostavat ja käsittelevät kivun tunnetasolla eivätkä vain aisti ärsykettä ja vedä refleksinomaisesti lonkeroa pois”, sanoo käyttäytymisekologi, dosentti Olli Loukola Oulun yliopistosta. Saako sanoa, että se oivaltaa tai ymmärtää. Hän ei itse ole tutkinut mustekaloja mutta kylläkin toisia yllättävän nokkelia selkärangattomia: hyönteisiä. Voimme valita kaksi mitä tahansa lajia ja löytää puuta alaspäin kavutessa ennemmin tai myöhemmin yhteisen edeltäjän
Samat trendit näkyvät Suomessakin, vaikka täällä mustekala pitkään tunnettiin lähinnä pikaruokana syötävinä renkaina, joista otusta tuskin tunnistaa. ”Eikä tällä varmaan maailman ruokaongelmaa ratkaista.” Todennäköisesti ei. Esimerkiksi sosiaalisuus ymmärretään usein liian kapeasti. Mutta jos eläin pannaan sen takia täysin luonnottomaan tilaan, se ei ole ok”, hän sanoo. Mustekala voi olla sosiaalisesti älykäs, vaikka elää erakkona. ”Miksi vähemmän älykkäitä saisi kiusata?” Se taas on eri kysymys, mitä voidaan käyttää ihmisravinnoksi. Kestävästi pyydetyn mustekalan syöminen on Dernjatinista ihan ok. Niillä on jo niin erilaiset aistitkin. ”Lonkerot ovat uineet kuin varkain kauppojen kalatiskeille, ravintoloiden listoille ja sosiaaliseen mediaan”, raportoi HelMadridin keskustassa järjestettiin mielenosoitus mustekalafarmin rakentamista vastaan, sillä mustekalojen kasvatukseen vankeudessa liittyy paljon epäkohtia.. Jotta ihminen pysyisi jalustallaan. Mustekalan kehollisuus on niin erikoista, että sen sisäinen elämäkin on todennäköisesti meille täysin tavoittamattomissa. ”Samalla on tietysti vähän hullua ajatella, että me oikeasti näkisimme maailman samoin kuin kimalaiset tai mustekalat. Ä lykkyys ja älykkyys! ”Näissä keskusteluissa minua aina vähän ahdistaa se, että älykkyys on jokin mittari”, biologi Markus Dernjatin protestoi. Markkina-analyysien perusteella kasvavassa mustekalakaupassa on kyse eksoottisesta herkusta, ei hengissä pysymisestä tai globaalista ruokaturvasta. Katsoa, mihin ne pystyvät. Kimalaiset näkevät ultraviolettia ja polarisoitunutta valoa, ja mustekalat luultavasti kykenevät tuntemaan magneettikenttää. Hänestä kaikkia eläinlajeja tulisi kohdella asianmukaisesti, oli niillä hienoja kykyjä tai ei. Toinen mainittu iso tekijä on lisääntyvä terveystietoisuus. Loukolan mielestä kaikenlaisten eläinlajien kyvykkyyttä pitäisi lähestyä ilman ennakko-oletuksia. Niiden kokemusmaailma on niin eri, ettei sitä oikeasti voi verrata siihen, miten me koemme.” Kognitiiviset kyvyt ovat kehittyneet erilaisiksi, koska olioiden on täytynyt selvitä monenlaisissa ympäristöissä. Ennusteissa kysyntää kiihdyttävät ihmisten kasvanut tulotaso, somessa leviävät ruokatrendit ja millenniaalien ”seikkailuhenkiset” syömistottumukset: halu kokeilla uutta ja tutustua eri ruokakulttuureihin. Mustekala on vitamiinija mineraalipitoista, vähärasvaista ruokaa, hyvä proteiininlähde vaikka painonhallintaan. Jos eläin kaikesta päätellen käyttäytyy sanan kuvaamalla tavalla, miksi sille pitäisi vain lajin vuoksi olla oma terminsä. Sehän käyttää paljon sosiaalista informaatiota: tarkkailee muita ja jälkiä muiden tekemisistä. Luonnontieteilijä Sy Montgomery kuvittelee kirjassaan The Soul of an Octopus, kuinka mustekalat ehkä arvioisivat ihmislajin älykkyyttä testaamalla, miten monia värejä ihmiskäsi pystyy tuottamaan sekunnissa – irtileikattuna. ”Miksipä ei” on hedelmällisempi asenne kuin ”eivät ne tietenkään”. j o u l u k u u 2 2 3 4 3 Miksi ei saisi, Loukola sanoo. Eikä ole mieltä ilman ruumista. ”Jotainhan meidän pitää syödä
Pahimmillaan kalankasvatus vieläpä mutkan kautta heikentää köyhimpien ruokaturvaa. 4 4 Kysymys kuuluu, onko todella välttämätöntä valjastaa enää uusia eläinlajeja massatuotantoon. Maailman kasvatetun kalan vuosituotanto on yli viisinkertaistunut 1980-luvun puolivälistä. On jo totuttu siihen, että mustekalaa saa lähikaupan kalatiskistä eikä sitä syödäkään vain kerran vuodessa Teneriffalla. Valtaosa kalakannoista on ylikalastettuja tai niillä rajoilla. Espanjassa kiivaimmalla turistikaudella pyhiinvaeltajien ja gastronomisten festivaalien yleisön lautasille ei enää tahdo riittää paikallisia lonkeroita. Perinteinen vesiviljely on monin paikoin rehevöittänyt vesistöjä, ja myös kasvatuslaitoksilta karkaavat kalat ja taudit tuottavat ongelmia. Parhaimmillaan kasvatettu kala voikin oikeasti olla kestävämpi vaihtoehto luonnosta pyydetylle. Kalastus on kiivaampaa kuin koskaan ja silti saaliin määrä junnaa paikoillaan. Meritursasta Suomeen tuotiin viime vuonna noin 48 000 kiloa. Toiset katKoko elämä vankeudessa. ”Voimme päättää olla viljelemättä mustekalaa, mutta meidän on tiedostettava, että kysyntä kasvaa, ja siksi joko muutamme ruokailutottumuksiamme tai etsimme vaihtoehtoja”, Espanjan merentutkimusinstituutin tutkija Eduardo Almansa muotoili Canarias Ahora -lehdelle. Vuonna 2019 tehdyn tutkimuskatsauksen perusteella kalankasvatuslaitokset ovat pitkällä aikavälillä pääsääntöisesti vain kasvattaneet markkinoita, eivät korvanneet luonnonkalaa. Mustekalasaaliissa huippuvuosi oli 2014, minkä jälkeen määrät ovat hiipuneet ja hinnat moninkertaistuneet. N ykyisenkaltainen tehoeläintuotanto on kiistatta resurssisyöppöä ja ympäristölle haitallista, monesta näkökulmasta myös epäeettistä. Ratkaisua ehtyviin meriin on jo pitkään haettu teollisesta kalankasvatuksesta. Se, miten ihmiskunta sitten voidaan tulevaisuudessa kestävästi ruokkia, jakaa mielipiteet. singin Sanomat vuonna 2020. Tullin tilastojen perusteella kaikkien mustekalojen tuonti eri muodoissaan on viidessä vuodessa kasvanut kolmanneksella. Kalankasvattamoja on moneen lähtöön, ja eri menetelmien vaikutukset ovat erilaiset, alueestakin riippuen. Kasvatus vaihtoehtona on sinänsä tuttu. Viime vuosina ovat toisaalta yleistyneet erilaiset kuivan maan kasvatuslaitokset, joissa on vaikkapa suljettu kiertovesijärjestelmä. Jotkut kannattavat täysin eläinproteiinitonta ruokavaliota ja siirtymää kasvipohjaisiin proteiininlähteisiin. Maahantuojien mukaan kysyntä kasvoi erityisesti koronavuosina. Ruokablogeissakin alkoi näkyä grillattuja tursaita imukuppeineen päivineen. Esimerkiksi Länsi-Afrikan rannikoilla merialueet tyhjenevät nykyisin monikansallisten kalarehuyritysten verkkoihin paikallisten jäädessä vaille perinteistä saalistaan. 55 päivää vanha mustekalan alku kasvaa Nueva Pescanovan koetiloissa.. K alan ja merenelävien kulutus kasvaa kaiken kaikkiaan maailmassa nopeammin kuin minkään muun ruoan. Planeetan rajat huomioivassa ruokavaliossa lihaa olisi vähän, jos lainkaan. Almansa oli mukana tutkijaryhmässä, joka ratkoi mustekalankasvatuksen pullonkauloja Nueva Pescanovan hanketta varten. Teoriassa viljely voikin hillitä pyyntipainetta – käytännössä välttämättä ei. Nyt kasvulle ei näy loppua. Ne kuormittavat ympäristöä selvästi vähemmän. Rehu on usein sivuvirroiksi määriteltyä vähempiarvoista pikkukalaa, joka kuitenkin edullisena ja proteiinipitoisena voisi kelvata ihmisravinnoksikin. Ihmiset eivät päässeet matkustamaan, joten eksotiikkaa haluttiin kotikeittiöihin. Merkittävä osa kaikesta merien saaliista päätyy kalarehuksi. Mutta vaikka meret tuntuvat loppumattomilta, niiden antimet ovat rajalliset. Viime vuosikymmenellä se ohitti jo maailman naudanlihan tuotannon. Lisäksi kasvatetun kalan, tai tässä tapauksessa nilviäisen, täytyy syödä – usein villiä kalaa. Myös mustekalan kasvatusta perustellaan nimenomaan villien kantojen suojelulla. Se on terveellisempää kuin kovia rasvoja sisältävä liha, ja periaatteessa myös sitä tehokkaampi tapa ruokkia kasvava väestö. Mustekalojen kaltaisten meren petojen sijasta olisi asiantuntijoiden mielestä ekologisesti kestävämpää hankkia syötävää ravintoketjun alapäästä
Lähteet: BBC, The Guardian, Canarias Ahora, Galicia Press, Fish Farming Expert, Expert Market Research, Fortune Business Insights, Center for Food Safety, Agroecology and Sustainable Food Systems, Conservation Biology, WWF. Aloitteen kantava ajatus on, että ihmisille tulisi pystyä tuottamaan mahdollisimman samankaltaista ravintoa kuin nyt, mutta ilman eläintuotannon haittoja. Muutoksia on väistämättä tulossa. Peter Godfrey-Smith: Other Minds. Sen tuntee nahoissaan tutkija, joka on katsellut kimalaisen ilmiselvän kiukkuista ilmettä, kun siihen tarttuu pinseteillä. Ja tieto lisää tuskaa. The Octopus, the Sea, and the Deep Origins of Consciousness. Ruoantuotannossa painaa moni asia: taloudellinen kannattavuus, ekologinen ja sosiaalinen kestävyys, ravitsevuus ja terveellisyys, eläinoikeudet. A Surprising Exploration into the Wonder of Consciousness. Miksi ei katsottaisi kauemmas jo nyt, ilman väliaskelia. j o u l u k u u 2 2 3 4 5 sovat, että eläimiä voi yhä syödä, kunhan sääntely varmistaa niiden hyvän kohtelun ja kestävän tuotannon. Kysymys kuuluu, onko todella välttämätöntä valjastaa enää uusia eläinlajeja massatuotantoon. Jotkut uskovat uusiin teknologioihin, kuten keinolihaan. (2016) Sy Montgomery: The Soul of an Octopus. Samalla siirretään se kärsimys vain toiseen, alempana pidettyyn eliöryhmään”, Loukola pohtii. ”Olen joskus ottanut kantaa hyönteisravinnonkin käyttöön niin, että se on toki ympäristön kannalta parempi ratkaisu, mutta eettiset ongelmat eivät katoa mihinkään. Monesti kaikkea on vaikea saada toimimaan ihanteellisesti kerralla. Iso joukko poliitikkoja, tutkijoita ja julkisuuden henkilöitä on hiljattain allekirjoittanut Euroopan komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille suunnatun avoimen kirjeen, joka vaatii EU:lta vahvempaa roolia ”ruokavallankumouksessa”: isoja investointeja mikrobien avulla valmistettuun proteiiniin, keinolihaan ja kasvipohjaisiin elintarvikkeisiin. Opimme koko ajan lisää etäisemmän tuntuisistakin eläimistä, niiden sisäisistä tiloista, tarpeista, kyvystä kärsiä. Noudatettaisiin varovaisuusperiaatetta. Mieluummin näkisin suoran siirtymän kasvipohjaiseen ravintoon.” Hanketta vastustavien järjestöjen edustajat sanovat, ettei kiistassa pohjimmiltaan ole kyse siitä, pitäisikö muste kalaa syödä vai ei. Nueva Pescanovan massatuotantohanke vaikuttaa hänestä yritykseltä nopeasti tahkota rahaa mustekaloilla niin kauan kuin niitä koskeva sääntely vielä puuttuu. (2015) Juttua varten on haastateltu myös eläinosuojeluasiamies Saara Kupsalaa sekä Äyriäistukku Oy:n myyntija markkinointipäällikkö Calle Springiä.. ”Usein ajatellaan, että okei, on parempi käyttää kalaa tai selkärangattomia ravinnoksi kuin muita nisäkkäitä tai lintuja. Kun meillä nyt on jo niin paljon tietoa toislajisten eläinten tuntoisuudesta ja kyvystä kärsiä, halutaanko mustekalojen kanssa tehdä sama virhe kuin aiemmin sikojen
4 6 4 6
HÄNEN MIELESTÄÄN SUOMESSA ON MENEILLÄÄN ISRAELIN VASTAINEN MORAALIHURMOS, EIKÄ KASVAVA JUUTALAISVIHA KIINNOSTA KETÄÄN.. j o u l u k u u 2 2 3 4 7 Teksti Johannes Kotkavirta Kuvat Sanna Lehto RUBEN STILLERIN LUVATTU MAA RUBEN STILLER ON VASEMMISTOLAINEN SIONISTI, JOKA ON PUOLENSA VALINNUT ISRAELIN JA PALESTIINAN KONFLIKTISSA
Ovatko sotarikokset hyväksyttävämpiä, jos tekijänä on Hamas. Hän huomauttaa, että itse asiassa myös suuri osa israelilaisista suhtautuu Netanjahun politiikkaan varsin kriittisesti. Konemusiikkifestivaalille kerääntyneitä nuoria ammutaan heidän yrittäessään paeta. Yli kaksisataa otetaan panttivangeiksi. Stiller on luvannut kertoa minulle, mitä hän juutalaisena ajattelee Gazan konfliktista ja Israelin toimista. Ovatko sorto ja sotarikokset hyväksyttävämpiä, kun tekijänä ovat toiset juutalaiset. Mutta pitää ottaa huomioon myös se, että kyseessä on asymmetrinen sota, jossa Hamas käyttää siviilejä ihmiskilpenä”, Stiller sanoo. Jotkut kysyvät Stilleriltä, kuinka hän voi puolustaa niin vahvasti Israelia, jonka tekemissä vastaiskuissa on kuollut jo tuhansia ja jonka harjoittama politiikka siirtokuntineen on todella ollut palestiinalaisten oikeuksien kannalta katastrofaalista. Aamulla 7. Silloin kyse on antisemitismistä, juutalaisvihasta. Suomenjuutalaiselle ne tuovat mieleen holokaustin. Suomessa sosiaalisen median keskusteluissa alkaa kuitenkin jo näkyä surunvalitteluiden ja iskussa kuolleiden kunnioittamisen rinnalla myös pohdintaa Israelin osittaisesta syyllisyydestä tapahtumiin. Stillerin ensimmäinen ajatus on: meitä ei jumalauta enää murhata. Hallitusta on syytetty siitä, että Hamasin isku näyttää tulleen Israelille täytenä yllätyksenä. Israelin kritisoinnissa sorrutaan toistuvasti ylilyönteihin, joissa mennään kaikkien juutalaisten syyllistämisen puolelle, Stiller sanoo. Gazan järkyttävää tilannetta ei voi käsitellä irti Israelin laittomasta miehityksestä ja kansainvälisen oikeuden vastaisista siirtokunnista, joita se on laajentanut aggressiivisesti viimeisten vuosien aikana. Hamasin hyökkäys, ihmisten tappaminen ja kaoottinen tilanne jatkuvat edelleen. Stiller kritisoi Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun politiikkaa, mutta korostaa, ettei halua tällä pestä käsiään puhuessaan Israelin toimista. Hän vastaa Honkasalolle toteamalla, että joillekin vasemmistolaisille terrorismi näyttää olevan hyväksyttävää, jos kohteena on juutalainen. lokakuuta maailma seuraa järkyttyneenä, kuinka Hamas tulittaa Israelia raketeilla. ”Niemals wieder, niin kuin saksalaiset sanovat. Juutalaisyhteisössä keskitytään vielä varmistamaan, että Israelissa olevat sukulaiset ja ystävät ovat turvassa. SILLOIN KYSE ON ANTISEMITISMISTÄ, JUUTALAISVIHASTA.. Palestiinalaisten vapauttamista ajavan terroristijärjestön taistelijat hyökkäävät Gazan kaistaleelta rajan yli surmaten israelilaisia siviilejä, mukaan lukien pieniä lapsia. ”Kansainvälistä oikeutta koskevat kysymykset ovat täysin relevantteja. Kansanmurhasyytökset lentävät. Stiller pitää israelilaisten syyllistämistä edelleen käynnissä olevasta joukkomurhasta epäkunnioittavana. 4 8 N iemals wieder – ei enää koskaan. Stiller kyselee. Ja paljastaa, miksi hän on yhtäkkiä niin vihainen Suomen vasemmistolle. Stiller istuu ravintolan pöytään ja alkaa puhua jo ennen kuin saa takin päältään. ”Mielestäni Netanjahu on ihan katastrofaalinen valinta pääministeriksi. Ihmisiä poltetaan koteihinsa. Hänen hallituksensa joutuu vielä tästä vastuuseen tiedustelumokasta, vaikka Hamashan tässä on joukkomurhaaja.” Stillerin mukaan keskustelussa ei kuitenkaan ole enää kyse israelilaisista ja palestiinalaisista vaan keskustelijoista itsestään. Gazan siviilien hätä koskettaa suomalaisia. Seuraavat viikot Stiller väittelee X:ssä sekä Honkasalon että muiden Israelin politiikkaa ja myöhemmin alkanutta vastahyökkäystä arvostelevien suomalaisten kanssa. Netanjahun hallitus on kiisteltyjen siirtokuntien lisäksi jakanut kansan yrittämällä muuttaa Israelin oikeusjärjestelmää epädemokraattisempaan suuntaan. Helsingissä toimittaja Ruben Stiller katsoo lehtien ja sosiaalisen median kautta leviäviä kuvia ruumiskasoista. Juutalaisten pitää pystyä puolustamaan itseään.” Iltapäivällä Stillerin järkytys muuttuu ärtymykseksi. Kansainvälinen yhteisö on antanut tämän sorron jatkua vuosia, kirjoittaa vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo viestipalvelu X:ssä iltapäivällä. Tätä tarinaa kertoessa hoidetaan syyllisyydentunnetta, joka eurooppalaisilla on toisen maailmansodan tapahtumista. ISRAELIN KRITISOINNISSA SORRUTAAN JATKUVASTI YLILYÖNTEIHIN, JOISSA MENNÄÄN KAIKKIEN JUUTALAISTEN SYYLLISTÄMISEN PUOLELLE, STILLER SANOO. Aivan kuten Lähi-idässä, myös verkkokeskustelussa poterot on kaivettu jo valmiiksi. Hänen mielestään Lähi-idän tapahtumista on tullut suurelle osalle meistä projektioiden kohde, josta haetaan mahdollisimman yksinkertaista moraalitarinaa
j o u l u k u u 2 2 3 4 9 4 9 NOSTO
5
Mutta tässä asiassa olen totta kai Israelin puolella. Minä en käyttäydy tietääkseni rasistisesti – ehkä olen joskus käyttäytynytkin. Stiller tilaa tottuneesti Fantasia-pizzan. Stiller sanoo, ettei silti ole ”mikään traditioihminen”. Siinä näyssä Israel on kolonisoinut palestiinalaiset ja sulkenut heidät vankilaa muistuttaviin oloihin, jonka vuoksi vastahyökkäys oli odotettu – ehkä jopa jossain ”TUNNEN KUULUVANI JUUTALAISEEN YHTEISÖÖN JA OLEN VALMIS PUOLUSTAMAAN SITÄ HENKEEN JA VEREEN JULKISESSA KESKUSTELUSSA.”. Vasemmistolaisuus on peruja lukioikäisenä luetuista Henrik Tikkasen kirjoista, jotka saivat hänet ottamaan etäisyyttä pikkupaikkakunnan porvarisperheen aatemaailmaan. Oma isä, vuonna 1913 syntynyt ja hammaslääkärinä työskennellyt Hirsch Stiller, oli jo maallistuneempi ja puhui äidinkielenään jiddišin sijaan ruotsia. Tunnen kuuluvani juutalaiseen yhteisöön ja olen valmis puolustamaan sitä henkeen ja vereen julkisessa keskustelussa.” Nykyisin Stiller määrittelee itsensä vasemmistolaiseksi sionistiksi. Stiller perustelee ratkaisua avoimuudella. ”Noudatan itse traditioita siksi, että vaimoni noudattaa niitä. Vuonna 1996 Stiller tapasi tulevan toisen vaimonsa Iran, jonka juutalaisuus merkitsi perinteiden uudenlaista korostumista myös omassa elämässä. Sionistina Stiller tukee ajatusta juutalaisten omasta valtiosta. Suosikkipoliitikokseen Stiller mainitsee Li Anderssonin, joka hänen mukaansa perustelee sanomisensa, eikä ole koskaan moraalihurmoksessa. j o u l u k u u 2 2 3 5 1 ”Onko nyt niin, että kaikki me, jotka ymmärrämme Israelin näkökulmaa, olemme kansanmurhan, apartheidin ja lasten tappamisen puolella. Eikö tämä mene vähän överiksi?” Stiller haluaa haastaa keskusteluun osallistuvat miettimään, minkälainen heidän päässään valmiiksi oleva tarina konfliktin osapuolista on. Mutta koen silti tietyissä tilanteissa, että minulla on velvollisuus puolustaa omiani. Nyt Stiller huomauttaa heti alkuun, että vaikka hän tiedostaa puolustavansa omiaan, ei hän edusta mitään moraalin korkeinta astetta, josta voidaan julistaa ehdoton totuus. Kotona Nummella juutalaisuutta ei tuputettu, ja myöhemmin Stiller on harmitellut, ettei uskonto ollut tärkeämmässä osassa hänen lapsuuttaan. Vaihtoehtoja hänellä olisi ollut: suomenruotsalaisesta juutalaisperheestä tulevan isän ja konservatiivisen luterilaisen pohjalaisäidin poika on sanonut ailahtelevan vakaumuksensa olevan peruja lapsuudenkodin kulttuurisesta sekametelisopasta. Pienen miettimisen jälkeen hän pyytää täytteiden joukkoon myös kinkkua, vaikka juutalaisessa keittiössä sianlihan syönti kielletään. Vasemmistosionismi tarkoittaa hänen mukaansa esimerkiksi Israelin nykyisen oikeistohallituksen ja siirtokuntapolitiikan vastustamista. Juutalaisena Stiller kuitenkin itseään pitää, ja iän myötä identiteetti on vain vahvistunut. Sisältääkö se tarina mieli kuvan, jossa palestiinalaiset ovat nyt kuin juutalaisia toisen maailmansodan aikaan?” R avintola Central on toiminut nykyisellä paikallaan Helsingin Pietarinkadulla lähes 60 vuoden ajan. ”Onko se esimerkiksi tarina Daavidista ja Goljatista. Uskonnollisia, perinteistä kiinni pitäviä juutalaisia Stiller sanoo kunnioittavansa. Stillerin mielestä vallalla on nyt omahyväisyys, jossa Lähi-idän tilanne nähdään hyvin mustavalkoisena. Sellainen oli hänen isoisänsä Abraham Stiller, jonka uskonnollisen tietämyksen on sanottu olleen rabbin tasoinen ja joka tuli tunnetuksi hyväntekijänä ja natsi-Saksasta paenneiden juutalaisten auttajana 1930ja 1940-luvuilla. En minä väitä, että suhtautuisin objektiivisesti kummankin osapuolen kärsimyksiin.” Käsitellessään aihetta Yle Radio 1:n ohjelmansa jaksossa Stiller ilmoitti, ettei kykene suhtautumaan tapahtumiin tasapuolisesti eikä siksi esiinny niistä puhuessaan toimittajan roolissa – päätös, jonka journalismieettiset perusteet voisi kyseenalaistaa. ”Esimerkiksi monet Lähi-idän tutkijat eivät kerro yleisölle, mitä he itse asiassa edustavat.” Hän myöntää syyllistyvänsä jossain määrin kaksinaismoralismiin, josta hän syyttää muita. ”Olen kahden valtion ratkaisun kannalla, en pidä Netanjahun politiikasta enkä Israelin äärioikeistosta. Ruben Stillerin kantapaikka Centusta tuli sen jälkeen, kun hän muutti toisen vaimonsa kanssa samoille kulmille vuonna 2006. ”Jos minä esimerkiksi väittäisin sinulle, että minulla ei ole mitään rasistisia ajatuksia tai asenteita, niin sehän olisi ihan totaalinen valhe. Sellaista on esimerkiksi samanaikainen vaatimus siviiliuhrien välttämisestä ja Hamasin lyömisestä, joka ei onnistu ilman Israelin sotilaallista operaatiota tiiviisti asutussa Gazassa. Mutta ei minun tajuntani ole mitenkään tahraton.” Sama ei Stillerin mielestä näytä pätevän kaikkiin – etenkään tiettyyn osaan vasemmistoa. Lapsena synagogassa käyminen oli Rubenille pelottavaa, sillä siellä isä alkoi puhua vierasta kieltä
Jos se ei herätä voimakkaasti moraalisia tuntoja, niin silloin minä epäilen, että tässä on kyse muustakin kuin palestiinalaisten puolustamisesta.” P izza alkaa olla syöty, mutta Stillerin suu käy edelleen. Vuonna 2018 maan juutalaiset arvostelivat ankarasti Labour-puolueen silloista johtajaa Jeremy Corbynia, joka oli kieltäytynyt tarttumaan puolueensa sisällä esiintyvään juutalaisvastaisuuteen ja puolustanut Lontooseen tehtyä antisemitististä seinämaalausta. Havainto sai hänet katsomaan myös omaa viiteryhmäänsä kriittisemmin. Elämän tarkoitus löytyi uudelleen kolonialismin vastaisesta taistelusta, Kuubasta, Vietnamista ja niin edelleen. Stiller myötää Hamasin iskun menneen pahasti nahan alle – sehän on terrorismin tavoite. Siinä puhuttiin myös Israel-kritiikistä ja siitä, missä kulkee demonisoinnin raja. Samalla osa keskustelijoista on hänen mielestään korottanut itsensä asemaan, jossa he voivat omasta mielestään tuomita Israelin toiminnan olemalla itse vapaita ennakkoluuloista. ”Eivät he ole mitään infantiileja Orientin asukkaita vaan miettineet pelin todella tarkkaan. Pahemmin kuin ensimmäinen tai toinen intifada – palestiinalaisten kansannousut 1990ja 2000-lukujen taitteessa. ”Minkä takia niin monet persut puolustavat tällä hetkellä Israelia?” Stiller kysyy. Persianlahden sodan aikana 1990-luvun alussa Stiller asui Englannin Cambridgessä ensimmäisen vaimonsa kanssa ja pelkäsi Israelissa olevien sukulaistensa ja ystäviensä puolesta, kun Saddam Husseinin Irak tulitti Tel Avivia Scud-ohjuksilla. Olutta hän ei ole ruokansa kanssa tilannut, sillä illalla pitää ottaa unilääke. Tilanne muuttui kuuden päivän sodan ja länsimaiden uusvasemmiston nousun myötä. ”Eihän se johdu siitä, että ne rakastavat niin kamalasti juutalaisia. 5 2 määrin oikeutettu. Samoihin aikoihin Hamas teki itsemurhaiskuja, joissa kuoli israelilaisia, mutta Suomessa myötätunto oli Stillerin mielestä yleensä palestiinalaisten puolella. Stillerin mielestä näin sanomalla palestiinalaisista tehtiin keskusteluissa ”eräänlaisia lapsia, jotka vain reagoivat onnettomiin olosuhteisiin”. Ei tietenkään, koska Suomessa vasemmistossa ollaan täysin puhtaita rasismista ja kaikesta muusta pahasta.” Stillerin mielestä myös Suomessa jokaisen olisi hyvä välillä kysyä, mistä omat ajatukset kumpuavat. On selvää, että myös hänen omat asenteensa ovat koventuneet. Mitä minä en ymmärrä, on tämä suomalaisten penkkiurheilijoiden moraalishow. ”Minun on helpompi ymmärtää palestiinalaisia siviilejä ja mielenosoittajia, jotka huutavat iskulauseita. Verkkokeskusteluissa Stiller on huomannut, että Israelin puolustajien argumenteissa pinnan alla lymyää usein suomalainen maahanmuuttokeskustelu ja suoranainen rasismi. ”Labourissa käytiin silloin kova keskustelu antisemitismistä. Tunnelma on samanlainen kuin syyskuun 11. Täältä norsunluutornista katsellaan, että voi kamalaa, tuolla on koston kierre. Jo tuolloin oli yleistä sanoa, että palestiinalaiset taistelevat vapautensa puolesta ja ovat epätoivoisia. päivän terrori-iskujen jälkeen. Mistä se hurmos oikein tulee?” Stillerin pähkinänkuoriselitys menee näin: Vuoteen 1967 saakka vasemmisto oli Suomessakin hyvin myötämielinen Israelille. Vähän paradoksaalisesti voisi kysyä, että eikö tässä ajattelussa ole jotain kolonialistista?” Suomessa ei ole juurikaan keskusteltu vasemmistolaisesta antisemitismistä – toisin kuin muissa Euroopan maissa. Vasemmistossa kyllästyttiin vallankumouksen odotteluun, kun työläiset halusivatkin vain isomman television ja paremman jääkaapin. Muut eivät näytä haluavan myöntää koko ilmiötä. Siitä puhumalla saa helposti pisteitä X:n laitaoikeistolta. Silloin Israel alkoi muuttua vasemmiston silmissä kolonialistiseksi valtioksi. ”Hamasin isku oli aivan silmitön joukkomurha. Hamasin harkittu väkivaltakin on pelkkää tunteella reagoimista. STILLER USKOO VAIN HARVAN SUOMALAISEN YMMÄRTÄVÄN, KUINKA PALJON JUUTALAISET PELKÄÄVÄT.. ”En missään tilanteessa halua olla joidenkin vasemmistotai oikeistopiirien jonkinlainen maskotti, joka esittää heille kivaa juutalaista.” Keskustelussa tullaan toiseen isoon ongelmaan, josta ei hänen mukaansa uskalleta puhua: islamistiseen antisemitismiin. ”Silloin näin, että terrorismi epäsuorasti hyväksytään siellä, mutta sitä ei koskaan hyväksyttäisi täällä Euroopassa.” Vasemmistolla on Stillerin mukaan perusajatus, jossa kaikki orjuutetut ovat jollakin tavalla hyveellisiä ja jaloja. Esimerkiksi Britanniassa juutalaisviha on nähty nimenomaan poliittisen vasemmiston ongelmana. Hänen mielestään palestiinalaisia aliarvioidaan edelleen jatkuvasti tekemällä heistä objekteja. Vaan siitä, että ne vihaavat niin paljon muslimeita.” Stiller toivoo, ettei hänen omilla kommenteillaan pönkitetä kenenkään agendaa. Onko Suomessa ollut mitään vastaavaa keskustelua
j o u l u k u u 2 2 3 5 3 5 3
Tilanne on sellainen.” Suomessa juutalaisiin kohdistuvan väkivallan mahdollisuus on toistaiseksi arvioitu melko pieneksi, mutta turvatoimia on jouduttu kiristämään. Eri maissa myös juutalaiset ovat vastustaneet Israelin kostoiskuja ja puolustaneet palestiinalaissiviilejä. Israelin palestiinalaisalueille perustamissa siirtokunnissa asuu jo yli puoli miljoonaa ihmistä, ja niiden tyhjentäminen olisi sisäpoliittisesti todella vaikeaa. Myös muissa Pohjoismaissa juutalaisvihan lisääntymisestä uutisoidaan lähes päivittäin. Juutalaisperheiden oviin on maalattu Daavidin tähtiä. Hamasin hyökkäyksen jälkeen Saksassa on raportoitu päivittäin yli kaksikymmentä juutalaisvastaista tekoa: pommiuhkauksia, tuhopolttoyrityksiä. ”Vasemmistossa antisemitismi näyttää usein kiinnostavan vain siinä tapauksessa, että tekijänä on joku uusnatsi, koska se sopii heidän tarinaansa. Iranilainen Hizbollah-järjestö toisi taisteluun liittyessään mukanaan kehittyneempää rakettiteknologiaa. Der Spiegel -lehden mukaan osa juutalaisista pohtii jo maasta muuttamista – aivan kuin ennen toisen maailmansodan kauhujen alkamista. Stiller muistuttaa, että yhdelläkin juutalaisiin kohdistuvalla väkivallanteolla olisi valtava merkitys juutalaisyhteisöön. 5 4 Monessa Euroopan maassa, esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa, muslimivähemmistön keskuudessa rehottava juutalaisviha on iso puheenaihe. Sehän on ihan bullshittiä.” Stiller sanoo kysymysten kansainvälisen oikeuden noudattamisesta olevan relevantteja. Joskus tuntuu siltä, että tämä on se mitä vaaditaan.”. Stiller sanoo, että silloin kyse voisi olla Israelin näkökulmasta eksistentiaalisesta taistelusta. ”Siellä on tiettyjä ryhmiä, myös maahanmuuttajaryhmiä, jotka katsovat, että heillä on oikeus antisemitismiin. Stiller toivoo, että Netanjahun äärioikeistolainen hallitus vaihtuisi pian toiseen. Lähi-idän ongelmia siirretään tänne Pohjoismaihin.” ISRAELIN SIIRTOKUNTAPOLITIIKKAA STILLER KUTSUU HELVETINMOISEKSI MOKAKSI, JOKA VAIKEUTTAA KAHDEN VALTION RATKAISUA. ”Mutta Euroopassa antisemitismi ja tilanne juutalaisissa yhteisöissä tulee pahenemaan, se on selvää. ”Täytyy sanoa, että en ole koskaan tuntenut itseäni niin juutalaiseksi kuin nyt”, Stiller sanoo. Israelin vastahyökkäyksen jatkuessa kritiikki maata kohtaan on lisääntynyt ennennäkemättömästi, ja jopa Yhdysvaltojen vuosikymmenten vankkumaton tuki on alkanut rakoilla. Pahin skenaario on konfliktin laajentuminen. Minkälaista on olla juutalainen ja sionisti tällaisena aikana. ”Jos joku luulee, että palestiinalaisten kärsimykset eivät ollenkaan kosketa esimerkiksi minua, niin se ei pidä paikkansa. ”Valtion palvonta uskonnollisista syistä on aivan älytöntä. Mutta huomaan itsessäni sen, että kun puolustaa omiaan, niin sitä haluaa helposti sivuuttaa asioita.” Israelin politiikassa ja sionismissa Stiller näkee paljon huonoa. Mutta samaan aikaan antisemitismi on nostanut päätään ympäri Eurooppaa. ”Olisiko kansainvälisen oikeuden mukaista ollut se, että Israel ei tee minkäänlaista hyökkäystä Gazaan. Palataan vielä Gazan kuoleviin siviileihin ja Israelin epäinhimilliseksi haukuttuun palestiinalaispolitiikkaan. Samoin kuin sionismiin joskus kuuluva väite, että me tulimme ikään kuin tyhjään maahan. Väkivaltaisten siirtokuntalaisten hän sanoo joutavan vankilaan. Iranilla on tilanteessa omat pyrkimyksensä, eikä se ainakaan ole rauha. Israelissa Hamasin yllätyshyökkäys romutti kansallisen turvallisuudentunteen vuosiksi eteenpäin. Omalta kohdaltani voin sanoa, että en enää muuttaisi Malmöseen asumaan. Suomessa asiasta keskusteltiin lyhyesti vuonna 2019, kun Sdp:n silloisen kansanedustajan Hussein al-Taeen nuoruuden antisemitistiset kirjoitukset päätyivät julkisuuteen. Esimerkiksi maan siirtokuntapolitiikkaa hän kutsuu helvetinmoiseksi mokaksi, joka vaikeuttaa kahden valtion ratkaisua. Hän kuitenkin kysyy, mitä Israelin olisi sallittu tehdä jouduttuaan hyökkäyksen kohteeksi. Jokainen voi tehdä tietohaun ja tarkastaa, mitä esimerkiksi laitavasemmisto on puhunut islamistisesta antisemitismistä.” Stiller uskoo vain harvan suomalaisen ymmärtävän, kuinka paljon juutalaiset pelkäävät. K ukaan ei tiedä, miten Lähi-idän tilanne tulee kehittymään, mutta kahden valtion mallin tulevaisuus näyttää synkältä
”Uupumustapauksia meillä ei edes tilastoida. Itse työyhteisöissä voidaan esimerkiksi sopia palkka-avoimuudesta, keskustella turvallisen työn periaatteista tai avata mitkä uralla etenemisen mahPro liittona tukee paremman työelämän rakentamisessa, toimia työntekijöiden tukiverkkona työpaikalla sekä varmistaa yhdenvertaiset työehdot. Lisäksi hälyttävää on nuorien alle 35-vuotiaiden työelämästä pois jäävien määrä”, Mäkynen aloittaa. yöturvallisuudessa on tähän saakka keskitytty fyysiseen turvallisuuteen, ja psykososiaaliseen turvaan liittyvät asiat eivät ole saaneet vielä riittävää huomiota. Nämä ovat myös menestyneen yrityksenkin eväitä. ”Samalla voitaisiin luoda Ruotsista tuttuja toimintaperiaatteita, joissa uupunut saa sairasvapaata ja vapaan aikana luodaan konkreettinen suunnitelma töihin palaamisen mahdollistamiseksi. Nämä ovat myös menestyneen yrityksenkin ”Quiet quittingin sijaan kannustamme ongelmatilanteissa ottamaan yhteyttä luottamusmieheen tai työsuojeluvaltuutettuun, jotta haasteita voidaan ratkaista koko työyhteisön osalta. Tärkeänä lainsäädännöllisenä muutoksena hän näkisi sen, että uupumus voitaisiin diagnosoida ennen kuin se muuttuu masennukseksi. Kuormittavasta ajattelutyöstä ei irrottauduta sulkemalla toimiston ovi. Kuormittavasta ajattelutyöstä ei irrottauduta sulkemalla toimiston ovi. Mielenterveysongelmat ovat merkittävä tekijä työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen sekä pitkien sairausvapaiden syy. Hänen mukaansa nuoria uuvuttaa työelämän epämääräisuus, kovat paineet menestymiseen ja toisaalta mielenterveysongelmista yksilökeskeisesti puhuminen. Tarvitsemme tällaisia konkreettisia, ennaltaehkäiseviä työvälineitä myös Suomeen”, Mäkynen summaa. MAINOS Maria Mäkynen houstaa Ammattiliitto Pron podcast-sarjaa 8 myyttiä työuupumuksesta. Proliitto.fi/fi/podcastit ”Työelämän kuormitustekijät ovat muuttuneet. Samalla työstä on myös tullut oman identiteetin osa, ja työelämä pureutuu Mäkynen korostaa, että nyt on erityisen kriittistä tukeutua yhteiseen sopimiseen, neuvotteluun ja ”Suomalainen työmarkkinamallimme pohjautuu neuvotteluun ja yhteiset säännöt ovat tärkeitä. Mielenterveysongelmat ovat merkittävä tekijä työkyvyttömyyseläkkeelle ”Uupumustapauksia meillä ei edes tilastoida. Ammattiliitto Pro vaatii työpaikoille psykologista turvallisuutta Työelämän uuvuttavuutta ei korjata vain yksilöterapialla. Pron yhteiskuntasuhdejohtaja ja työn murroksesta väitöskirjaa tekevä Maria Mäkynen näkee, että työelämän uupumisaalto ja mielenterveysongelmat kumpuavat yksilökeskeisestä työkulttuurista sekä työelämän epämääräisyydestä. Itse työyhteisöissä voidaan esimerkiksi sopia palkka-avoimuudesta, keskustella turvallisen työn periaatteista tai avata mitkä uralla etenemisen mahdollisuudet ovat.” Pro liittona tukee paremman työelämän rakentamisessa, toimia työntekijöiden tukiverkkona työpaikalla sekä varmistaa yhdenvertaiset työehdot. Samalla työstä on myös tullut oman identiteetin osa, ja työelämä pureutuu uudella tavalla minuuteen.” Uupumukselle oma diagnoosi Mäkynen korostaa, että nyt on erityisen kriittistä tukeutua yhteiseen sopimiseen, neuvotteluun ja yhteistyöhön. ”Suomalainen työmarkkinamallimme pohjautuu neuvotteluun ja yhteiset säännöt ovat tärkeitä. ”Jos ongelmat johtuvat työelämästä ja -yhteisöstä, eivät siihen auta pelkästään henkilökohtainen asennemuutos, self help -kirjallisuus tai yksilöterapia.” Isona rakenteellisena haasteena Mäkynen näkee, että lainsäädännössä psykososiaalisia turvallisuustekijöitä ei ole määritelty yhtä tarkasti kuin fyysisiä. Yksi työntekijä ei joudu kantamaan riskiä asemansa heikkenemisestä.” Mäkynen toivoo myös aktiivisempaa otettaesihenkilöiden kouluttamiseen psykososiaalisesti turvallisen työn periaatteista. Jaksojen aikana ravistellaan haitallisia asenteita työuupumuksen taustalla. Lisäksi hälyttävää on nuorien alle 35-vuotiaiden työelämästä pois jäävien määrä”, Mäkynen aloittaa. Hänen mukaansa nuoria uuvuttaa työelämän epämääräisuus, kovat paineet menestymiseen ja toisaalta mielenterveysongelmista yksilökeskei”Jos ongelmat johtuvat työelämästä ja -yhteisöstä, eivät siihen auta pelkästään henkilökohtainen asennemuutos, self help -kirjallisuus tai Isona rakenteellisena haasteena Mäkynen näkee, että lainsäädännössä psykososiaalisia turvallisuustekijöitä ei ole määritelty yhtä tarkasti kuin ”Työelämän kuormitustekijät ovat muuttuneet. T yöturvallisuudessa on tähän saakka keskitytty fyysiseen turvallisuuteen, ja psykososiaaliseen turvaan liittyvät asiat eivät ole saaneet vielä riittävää huomiota
Hän kuitenkin pelkäsi, että biologia ehtisi väliin. 5 6 Teksti Jenni Rotonen Kuvitus Suvi Suitiala OIKEITA VALINTOJA Jenni Rotonen piti pitkään itsestäänselvänä, että hänestä tulisi vielä äiti. Kun elämäntilanne asettui viimein suotuisiin uomiin ja munasolutkin olivat vielä todistetusti hereillä, hän päättikin pysyä lapsettomana.
j o u l u k u u 2 2 3 5 7
KEVÄT 2020 Jokin minussa muuttuu, kun maailma pysähtyy pandemian äärellä. Enemmän kuin lasta olen aina kaivannut rinnalleni toista aikuista, jonka kanssa voisi jakaa arjen iloineen ja suruineen. Vai tulisiko ikä vastaan niin, että päätös ei lopulta olisi enää omani. Hattaraisten tuntemusten keskellä harmaa pilvi seuraa kuitenkin mukana. Nuorena on kuitenkin helppo luottaa siihen, että haparoinnista ja harha-askelista huolimatta kurssi lopulta vie kohti juuri niitä asioita, joita elämässä nyt vain kuuluu tavoitella. Onnekseni hän ei säikähdä. Pikemminkin ajatus omasta lapsesta tuntuu hyvin etäi. Iloitsen ystävieni vauvauutisista, mutta vauvakuumemittarini ei värähdä vähääkään. En tunnista itseäni tuttua arkea ja sosiaalisia rientoja kaipaavien murheista vaan havahdun siihen, miten ihanaa onkaan olla ihan omassa rauhassa. Lopulta löysin itseni tilanteesta, jossa minulla on tasapainoinen parisuhde ja lapsen saaminen sekä biologian että elämäntilanteen puolesta mahdollista, mutta en ollutkaan enää varma, halusinko sitä. Kaikilla aikuisilla ympärilläni oli lapsia, ja jos ei ollut, se oli tragedia, josta kuiskuteltiin hienotunteista myötätuntoa tavoitellen selän takana. Vaikka minulle annettu malli tyttöydestä oli leluineen ja leikkeineen jo pienenä monipuolinen ja salliva, ajatusta äitiydestä en kyseenalaistanut koskaan. En silti tunnista itseäni siitä vapaaehtoisen lapsettomuuden narratiivista, jossa lapsettomuus on selkeä ja kristallinkirkas päätös. 5 8 A ivan kuin joku olisi räpsäyttänyt valot päälle ensimmäistä kertaa. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän asian ympärillä leijui kysymysmerkkejä. Tässä vaiheessa olin vielä enemmän kallellaan ajatukselle lapsesta, mutta ennen kaikkea toivoin, että päätös mahdollisesta jälkikasvusta tehtäisiin yhdessä toisen ihmisen kanssa. Kun 35-vuotiaana keräilin itseäni taas yhden eron jäljiltä, tajusin viimeistään, ettei välttämättä tulisi olemaan pelkästään oma valintani, miten tässä käy. Nykyään ystäväni on aviossa ja yhden lapsen onnellinen äiti, mutta aikanaan käymämme keskustelut nakersivat normittuneita tulevaisuusnäkymiäni. En halua säikäyttää uutta ihmistä ja tukahduttaa nupullaan olevaa suhdetta lähtökuoppiinsa vakavilla puheenaiheilla liian aikaisin. Samaan aikaan ystäväpiirissäni on meneillään todellinen vauvabuumi, ja tajuan vähitellen olevani lapsettomana omassa kuplassani häviävän pientä vähemmistöä. Kohtaisinko lopulta sellaista ihmistä, jonka kanssa asiaa voisi yhdessä edes pohtia. Tasapuolisuuden nimissä mainittakoon, että toinen suosikkileluni oli formula-auto – elettiinhän Keke Rosbergin kulta-aikaa. Pakon edessä pysähdyn itsekin ja huomaan, että omat tarpeet ovat tulleet arjen kiivaassa pyörityksessä jo pitkään laiminlyödyiksi. Spontaanien ensitreffien jälkeen intuitio värisee entistäkin voimakkaammin. Hän kertoi pyrkineensä tekemään rauhan sen ajatuksen kanssa, että lapsihaaveet eivät kenties hänen kohdallaan koskaan toteutuisi. Sen tiesin jo tuolloin, että itsellinen äitiys ei ole minua varten. 35-vuotiaan munasolut eivät yleensä enää ole priimaa pakastettavaksi, ja 10 000 euron hinta siitä lystistä kannusti muutenkin harkitsemaan kahteen kertaan. Keskustelua vauhdittaa liki kymmenen vuoden ikäero: tuntuu tärkeältä, että minua nuorempi kumppani ymmärtää ikäni luomat raamit ja rajoitteet. Silti päätän olla järkevä aikuinen ja ottaa aiheen varovaisesti esiin jo toisilla treffeillä. Olin alle kaksivuotias, kun pikkuveljeni syntyi. Samaan aikaan tunsin häntä kohtaa suurta kunnioitusta ja sain mielenrauhaa katsellessani, miten mukavaa ja täyttä elämää hän eli ihan itsekseen. Lapsipohdinnat jatkuvat lopulta useammankin vuoden – yhdessä. Jo Tinder-profiili herättää vahvan tunteen, että tämä se nyt voisi olla. Perheenlisäys ei ollut tuntunut millään tavalla ajankohtaiselta asialta tyngiksi jääneissä suhteissani. Niinpä huomasin passaavani kaikki, jotka selvästi tiesivät, etteivät halua lapsia. T odennäköisesti päällimmäinen syy, miksi lasta ei sylissäni jo ollut, oli yksinkertaisesti huono menestykseni parisuhdemarkkinoilla. Syvällä sisimmässäni olin shokissa: miksei kukaan ole kertonut, että noinkin voi käydä. Hoidin ylpeänä omaa vauvanukkea samalla, kun äiti huolehti pikkuruisesta veljestäni. Tämä toive määritteli myös prioriteettejani deittailumaailmassa. Samoin ruksia saivat ne, joille ajatus mahdollisesta lapsesta siinsi kaukana tulevaisuudessa – minun munasarjani kasvaisivat todennäköisesti siinä vaiheessa jo hämähäkinseittejä. Olin ehkä 25, kun reilu kolmekymppinen sinkkuystäväni pohti ääneen omaa tilannettaan. Sosiaalisena introverttina olen unohtanut, miten paljon todellisuudessa kaipaan omaa aikaa ja palautumista sosiaalisista tilanteista. Olisi turha pitkittää tätä ja tehdä kaikesta vain itselle vaikeampaa, jos osoittautuisi, että toisen toiveet ja suunnitelmat tulevaisuudelle ovat aivan erilaiset kuin minulla. SYKSY 2019 Lopulta lykästää. Perinteisessä ydinperheessä kasvaneelle oli selvää, että avioliitto ja lapset kuuluivat onnellisen elämän rakennuskaavaan. Sittenpä se selviäisi, kannattaisiko tässä jo (tai enää) stressailla. Tietoisuus oman hedelmällisyyden rajallisuudesta oli kuin harmaa pilvi, joka seurasi kaikkialle. Marssin klinikalle tutkituttamaan hedelmällisyyteni. Tutkimustulosten saavuttua (ei mitään hälyttävää) päätin yhä jättää asian herran haltuun ja palata sormet ristissä deittailun pariin. Päätin heti eron jälkimainingeissa lähestyä asiaa pragmaattisesti eli selvittää, missä biologisesti mennään. Tuntisinko vauvakuumetta koskaan. Halusin kuitenkin pitää myös portin äitiyteen avoinna
37vuotissyntymäpäiväni häämöttää enää kuukau sien päässä. Ja se pirun harmaa pilvi ei jätä minua rauhaan. Pyytämättä jaetut neuvot, varsinkaan näin hen. LOPPUKESÄ 2020 Seurustelua on takana vajaa vuosi, kun päädymme uudel leen lapsiaiheen äärelle. Kumppanini kysyy varovaisesti, onko ympärillä vellova vauvabuumi herättänyt minussa jonkinlaisia paineita. Ei ole, mutta totean olevani jatkuvasti tietoisempi ajankulusta. Olen sivunnut aihetta jossakin yhteydessä julkisesti, ja aivan tuntematon ihminen yhtäkkiä lähestyy minua somessa neuvon kera. Muutaman päivän jälkeen kumppanini sanoo pitävänsä tärkeänä, että ehdimme elää yhteistä arkea kunnolla ennen näin valtavan päätöksen tekemistä. Niin paljon hyvää kuin lapsi voisikin tuoda mukanaan, vanhemmuus väistämättä pitäisi sisällään myös sellaisia puolia, jotka eivät välttämättä tue omaa hyvinvoin tiani. Lapsipohdintoja se ei silti ole kirkastanut. Uskoo, ken haluaa. Nähdessäni kauhun välähdyksen hänen silmissään ehdin jo miettiä tämän asian koituvan sitten kuitenkin suhteen kohtaloksi. Ajatus siitä, että olisin sidottu pieneen, minusta riippuvaiseen ihmiseen, tuntuu lähinnä ahdistavalta. Sillähän se selviäisi, miten yhteiselomme sujuu. Kertaamme puolison kanssa suhteen alkumetreillä hahmo teltua aikajanaa, ja kumppanini taitaa ensimmäistä kertaa kun nolla havahtua tilanteen realiteetteihin. Sovimme, että pohtisimme kumpikin tahollamme lapsiasiaa ja yrittäisimme päästä jonkinlaiseen selkeyteen edes omien ajatustemme kanssa uuteen vuoteen mennessä. Yhteenmuutto on syventänyt yhteyttämme ja sujuva yhteis elo tuonut varmuutta suhteeseen. Silti ajatus lapsesta ”sitten joskus” kytee edelleen mielessäni. Kaiketi ensimmäistä kertaa kyseenalaistan, olisiko minusta sittenkään äidiksi. Haluanko sitä edes. Pakoon pötkimisen sijaan hän ehdottaa, että alkaisimme ottaa konkreettisia askeleita eteenpäin ja muuttaisimme yhteen. Googlailun tulos: tutkimukset ilmeisesti ovat lievästi enemmän kallellaan siihen suuntaan, että lapsettomat keskimäärin ovat elämässä onnellisempia. Tuntuu helpottavalta havahtua valinnan mahdollisuu teen: minulla tosiaan on myös mahdollisuus olla vapaaehtoi sesti asettamatta itseäni siihen tilanteeseen. Vaikka lapsella omassa tapauk sessani olisi toinenkin vanhempi sekä muita turvallisia aikuisia ympärillään, ensimmäistä kertaa peilaan valintaa myös omiin voimavaroihini. TALVI 2020–2021 Vuoden 2021 kynnyksellä löydämme itsemme googlaamasta: ”Kummat ovat onnellisempia elämässä: lapselliset vai lapset tomat?” Vastausten kysyminen internetiltä kertonee, miten hakoteillä yhä olemme koko homman suhteen. j o u l u k u u 2 2 3 5 9 seltä
Suhtaudumme päätökseen kuin koeaikana, joka antaisi tilaa vielä perääntyä. Mistä mahdollisesti joutuisimme luopumaan. Minulla mieli tosiaankin muuttui – mutta juuri toiseen suuntaan. On ainakin yksi huoli vähemmän, kun ei tarvitse maapallon lisäksi murehtia oman jälkeläisensä tulevaisuutta. Uutiset ilmastokriisistä ja ääriliikkeiden kanssa flirttaileva poliittinen liikehdintä ympäri maailmaa eivät varsinaisesti lisää lapsensaantihaluja. Puolen vuoden päästä todennäköisesti ajatus on kirkastunut, tuntuuko päätös oikealta vai ei.” Teemme puolisoni kanssa pitkien keskusteluiden jälkeen hiukan yllättäen alustavan päätöksen, että meille ei tulisi lasta. Se tuntuu merkiltä, että olemme oikeilla jäljillä. Mitä hyvää vanhemmuus voisi tuoda mukanaan. Kärsijöitä on vain yksi, jos katumusta potee lapseton. On olennaista, että tämä päätös on ollut nimenomaan. Miltä tuntuisi ajatus olla oman ystäväpiirinsä ainoa lapseton. Joskus tekisi mieli heittää vastapallo. Siinä, missä minun ystäväpiirissäni on paljon monen ikäisiä lapsia ja minä itse lapsettomana enää harvinainen poikkeus, puolisoni tilanne on toinen. Ja lapsen saamisessa arveluttavinta on juuri se valtavan suuri muutos ja vauva-ajan sitovuus, uupumus ja kuormitus myös parisuhteelle. Millä tavalla elämä lapsen myötä muuttuisi. Päätä, että valintasi on ei, ja kokeile elää asian kanssa puoli vuotta. Puolitutut tai tuntemattomatkin saattavat pilke silmäkulmassaan tökkäistä käsivarteen vihjaillen, että viimeistään sopivan kumppanin rinnalla se mieli vielä lopulta sitten muuttuu. Haluan puolisoni pohtivan myös tätä näkökulmaa pidemmälle tulevaisuuteen. Myös puolison ikä tuo pohdintoihin oman mausteensa. Uskon, että minulla on ystävieni ruuhkavuosiarkea sivusta seuranneena melko realistinen käsitys, millaista lapsiperheen elämä on – hyvässä ja pahassa. Someseuraaja ehdottaa seuraavaa: ”Jos olet epävarma, haluatko lasta, tee se päätös. Päällimmäisenä keskusteluissa toistuu kysymys, lisäisikö lapsi merkittävästi tyytyväisyyttämme elämään. Emme kerro sopimuksestamme ulkopuolisille tässä vaiheessa, mutta keskinäiset keskustelumme jatkuvat edelleen. Miltä elämä voisi näyttää lapsen kanssa tai ilman sitten 15 vuoden päästä. Nuorten aikuisten tiiviissä ystäväporukassa elämä ja ajanvietto tulisivat taatusti jonkin verran muuttumaan kymmenen vuoden sisällä, sillä moni hänenkin kavereistaan tulee suurella todennäköisyydellä vielä saamaan lapsia. Vasta nykyisen kumppanini rinnalla olen uskaltanut kyseenalaistaa normin ja kysyä itseltäni, haluanko todella lasta vai onko se enemmänkin asia, jota on vain aina ”kuulunut” haluta. Puolisoni taas on oman kuplansa ensimmäisiä tällaisten päätösten äärellä, joten vertaistukea tai elämänkokemusta näiden teemojen parista ei läheltä oikein löydy. Se on valtava tabu, mutta maailmassa on myös vanhempia, jotka katuvat lapsen saamista. Meillä tuntuu olevan kaikki niin älyttömän hyvin. Poden myös jonkin sortin maailmantuskaa. Yritämme tietoisesti ajatella asiaa vauvaja taaperovuosia pidemmälle. 6 kilökohtaisissa asioissa ja täysin tuntemattomilta, ovat yleensä pikemminkin uhka kuin mahdollisuus, mutta tämä vinkki kuulostaa viisaalta. ALKUSYKSY 2021 Puoli vuotta on kulunut, eikä katumuksen tunne ole noussut pintaan kertaakaan. Entä 30 vuoden päästä. Luopuisimme myös elämästä, johon kuuluisivat aikuiset lapset sekä mahdolliset lapsenlapset. Yritämme puntaroida asiaa kaikista mahdollisista ja mahdottomista näkökulmista. Nimenomaan katumuksella lapsettomuuden vapaaehtoisesti valinneita usein pelotellaan: entä jos valinta alkaakin myöhemmin kaduttaa. Moni vapaaehtoisen lapsettomuuden valinnut saa osakseen paljonkin tungettelevaa ja holhoavaa kyseenalaistamista
Olen itse tuntenut jääväni näiden pohdintojen äärellä vaille kaipaamaani vertaistukea. Omassa kuplassani suurin osa heistä on kallistunut lopulta normatiivisempaan laitaan. Mitä jos tulisinkin vahingossa raskaaksi. Mikä sitten on jarrutellut minua nostamasta itse kissaa pöydälle. Vapaaehtoisesta lapsettomuudesta puhuvat yleensä avoimimmin he, jotka ovat aina tienneet, etteivät halua lapsia, tai joille päätös on ollut helppo ja selkeä. Mieli on päätöksen suhteen rauhallinen, ja tunnen olevani valmis ottamaan vastaan kaiken, mitä vastassa mahdollisesti olisi. Mutta paljon on myös kaltaisiani, jotka eivät ole olleet ihan varmoja, mitä haluavat, eikä päätös ollut kevyt. Päätämme pitäytyä jo tekemässämme päätöksessä. Ajatus ei kuitenkaan nosta pintaan sen kummempia tunteita. Millaisia tunteita saattaisi herätä, mikäli kokeet kertoisivat, että aikaikkuna olisi hedelmällisyyden osalta umpeutumassa. Hän arvelee, että jos olisimme yhä yhdessä, meillä todennäköisesti olisi nyt lapsi. Testin tulos ei anna aihetta paniikkiin eikä kyllä herätä mitään muitakaan reaktioita. Olen lukenut myös puheenvuoroja ihmisiltä, joiden mieli vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on sittenkin matkan varrella muuttunut, ja lapsi onkin päätetty saattaa maailmaan. Valinta on niin henkilökohtainen, että tuntuu todella epämukavalta, jos sitä pitää selitellä tai puolustella ulkopuolisille. Lapsi hankitaan epävarmuuksista huolimatta, koska ajatus siitä, että jäisi paitsi jostakin niin mullistavasta ja merkityksellisestä, tuntuu liian pelottavalta. Ja uskon, että tällaiselle vähän mutkaisemman polun läpikäyneelle vela-tarinalle olisi keskustelussa tilaa. Minulla on ollut tunne, että pitäisi olla aivan vuorenvarma asiastaan, jos aikoo koko maailman edessä ”julistautua” vapaaehtoisesti lapsettomaksi. Haluan pidättää oikeuden omaa elämääni koskeviin valintoihini, ja asian sanominen ääneen koko maailmalle tuntuu jotenkin eri tavalla ”lopulliselta”. Ja auta armias, jos joku on mennyt julistautumaan velaksi ja syystä tai toisesta onkin lopulta päätynyt pyörtämään päätöksensä. Niin luulen minäkin. Kun kerron päätöksestämme exälleni, päädymme hetkeksi peilaamaan omaa mennyttä suhdettamme. TALVI 2022–2023 Viimein hetki alkaa tuntua kypsältä puhua vapaaehtoisesta lapsettomuudesta julkisesti. Mutta jos päätös olisi voinut periaatteessa kallistua kumpaan suuntaan vain, voiko tuollaista absoluuttista varmuutta omasta valinnasta lopulta ollakaan. Toisen kumppanin kanssa olisin saattanut päätyä tyystin toisenlaiseen ratkaisuun. Puheenvuoroja, joissa toiveista huolimatta lasta ei ole siunaantunut. Tunnustuksia, kuinka itse valittu lapsettomuus onkin jäänyt kaduttamaan siinä vaiheessa, kun asialle on ollut liian myöhäistä enää tehdä mitään. Minulla on silti tarve puhua. j o u l u k u u 2 2 3 6 1 minun ja puolisoni yhteinen – perinpohjaisten pohdintojemme tulos. Sellaista elämä vain on: kaikki vaikuttaa kaikkeen. P uolen vuoden koeajan jälkeen mieli on päätöksen äärellä vakaa. Mielessäni siintävät myös kaikki näkemäni vähättelevät tai absurdilla tavalla jopa vihaiset reaktiot. Vaikka olen rauhallinen oman päätökseni suhteen, haluan pitää langat omissa käsissäni. Silti menee vielä lähes puolitoista vuotta ennen kuin uskaltaudun puhumaan asiasta julkisesti suuremman yleisön edessä. Somekeskusteluita VALINTA ON NIIN HENKILÖKOHTAINEN, ETTÄ TUNTUU TODELLA EPÄMUKAVALTA, JOS SITÄ PITÄÄ SELITELLÄ TAI PUOLUSTELLA ULKOPUOLISILLE.. Kukaan ei kyseenalaista valintaamme. Sen mahdollisuus on minimoitu liki olemattomaksi, mutta virhemarginaali on aina olemassa. Silti päätämme tehdä vielä viimeisen testin: kävisin vielä kertaalleen tutkituttamassa hedelmällisyyteni. En osaa sanoa, mitä tuollaisessa tilanteessa tekisin – toivottavasti ei koskaan tarvitse sitä miettiäkään. Voisiko siinä kohtaa kaikesta vakaudesta huolimatta iskeä viime hetken paniikki. Juttelemme asiasta enenevässä määrin myös ystäviemme kanssa
Se on kuitenkin turhaa: vanhempani ovat aina alleviivanneet, kuinka haluavat antaa meille lapsille tilaa tehdä juuri omannäköisiä valintoja elämässä. Eniten vela-keskustelussa on yllättänyt nimenomaan se, miten vahvoja tunteita toisen lapsettomuus voi herättää muissa, tuntemattomissakin ihmisissä. Joskus lapsettomuus voi olla hyvinkin epäitsekäs valinta, jos itse tietää, että omat resurssit eivät siihen tehtävään riitä. Kuitenkin minun epäröintini asian äärellä tuntuu helpommin lähestyttävältä. Moni niistä kommenteista kuulostaa tutulta, vaikka olen säästynyt pahimmilta. Saan viestejä kaikenlaisissa eri elämäntilanteissa olevilta: muilta vapaaehtoisesti lapsettomilta, lapsellisilta ja itse asiaa vielä pohtivilta. Ihmiselle, jolle oma lapsettomuus on suuri suru, ei perinteinen vela-narratiivi tunnu samaistuttavalta. On silti uskomattoman vähättelevää ja julmaa sanoa lapsettomalle, että tämä ei voisi tietää, mitä rakkaus on – oli lapsettomuus itse valittua tai ei. Ennen kuin kerron koko maailmalle, on kuitenkin kerrottava omille vanhemmille. Samaan lopputulemaan on saatettu päätyä suorempaa reittiä tai yhtä mutkitellen. Eivätkö kaikki omaa lisääntymistä koskevat päätökset lopulta kumpua yhtä henkilökohtaisista, ehkä itsekkäistäkin lähtökohdista: omista tarpeista ja toiveista omalle elämälle. HELMIKUU 2023 Viimein helmikuussa 2023 päätän kertoa Afterwork-podcastissa ja somessa valinneeni elää lapsettomana. Vaikka tuskinpa asia mikään valtaisa shokki monellekaan enää tässä vaiheessa on. Mietin silti, että onneksi veljeni on ehtinyt saada lapsen, sillä näen, miten onnellisia vanhempani ovat rooleissaan ukkina ja mummina. On myös totta, että siitä tunteesta minulla ei ole käsitystä. Yllättävän paljon tulee viestejä myös tahattomasti lapsettomilta. Mutta onhan ihmisillä elämässä muitakin tilanteita ja velvollisuuksia, joiden äärellä oma itse väistyy etusijalta. On selvää, että omaa lasta kohtaan tunnettu rakkaus on takuulla erilaista kuin mikään muu, mitä koskaan tulee tuntemaan. ”Lapseton ei tiedä mitään todellisesta rakkaudesta.” Lähes jokainen lapseton on joskus saanut kuulla julistuksia siitä, kuinka todellista rakkautta voi tuntea tai ymmärtää vasta saatuaan lapsen. Vai tiedätkö sinä jonkun, joka on tehnyt lapsen vain tuottaakseen tänne lisää veronmaksajia. Haluan heidän kuulevan asiasta suoraan minulta. Eräs lapseton tuttavani totesi joskus, että pikemminkin hän on pahoillaan niiden EIVÄTKÖ KAIKKI OMAA LISÄÄNTYMISTÄ KOSKEVAT PÄÄTÖKSET LOPULTA KUMPUA YHTÄ HENKILÖKOHTAISISTA, EHKÄ ITSEKKÄISTÄKIN LÄHTÖKOHDISTA: OMISTA TARPEISTA JA TOIVEISTA OMALLE ELÄMÄLLE?. Monilla prosessi on vielä kesken, ja he kokevat saavansa pohdinnoistani tukea. Palaute on lähes yksinomaan kiittävää. Matka normien mukaisista lapsihaaveista vapaaehtoisesti lapsettomaksi on ollut mielenkiintoinen, mutta niin on myös se kommenttien kirjo, jonka päätöksestä kertoessa kohtaa. 6 2 lukiessa raivoisat reaktiot ”takinkääntöön” tuntuvat ahdistavilta, vaikka omalla kohdalla riski onkin olematon. Tämäkään asia ei ole poikkeus. Mutta on tullut aika avata se ovi. Suureksi yllätyksekseni moni heistä kokee pohdintani jollain tapaa samastuttavana, vaikka lähtökohdat lapsettomuudelle ovat erilaiset. Tavallaan ymmärrän ajatuksen vanhemmuudesta epäitsekkäänä valintana: pakottaahan se asettamaan jonkun toisen etusijalle elämässä. Jostain syystä kertominen äidille ja isälle on tuntunut vaikealta – ehkä olen jossain syvällä sisimmässäni pelännyt heidän pettyvän. Moni sanoo löytävänsä tarinastani lohdullisuutta: olen heille elävä esimerkki siitä, miten onnellista myös lapseton elämä voi olla. Tiedän olevani onnekas, sillä moni joutuu kantamaan harteillaan vanhempiensa pettymystä. Somessa inboxini räjähtää. Moni samassa veneessä epävakailla vesillä seilaava tunnistaa itsensä ajatuksistani. Vastakkainasettelu on henkilökohtaisten elämänvalintojen kohdalla paitsi tarpeetonta, myös usein typerää ja loukkaavaa. Kaikkea tätä puntaroidessani olen pysytellyt ”lapsettomuuskaapissa” melko kauan. ”Lapsettomuus on itsekäs valinta.” On todella erikoista, miten usein lapsettomuudesta puhutaan yhä itsekkäänä valintana. Vanhemmuus ei automaattisesti myöskään tee ihmisestä epäitsekästä. Uutiseni otetaan tyynesti vastaan. Minulle jaetaan myös tarinoita siitä, millaisia ajattelemattomia kommentteja lapsettomat ovat ulkopuolisilta saaneet
j o u l u k u u 2 2 3 6 3
Toisaalta huolenpito ja läheisyys eivät myöskään vaadi sukulaisuussuhdetta. Kai sitä yhä ajatellaan, että äitiys on naisen luontainen kutsumus: on biologinen kello ja hoivavietti. Useampikin kertoo, ettei oikeastaan koskaan miettinyt päätöstä hankkia lapsia mitenkään kovin perusteellisesti. Samansuuntaisia, pohjimmiltaan melko vähätteleviä tölväisyjä kuulee joskus muillakin elämän osa-alueilla. Ja elämämme voisi varmasti olla hyvää ja onnellista ilman lasta.” Se kuvastaa täydellisesti suhtautumistamme elämään: vääriä valintoja ei ole. Olen vapaa. Yhtäkkiä kaikki se paine on poissa ja harmaa pilvi on haihtunut savuna ilmaan. ”Lapsetonta odottaa yksinäinen vanhuus.” On totta, että lapset ovat perinteisesti olleet vanhuuden turva, mutta individualistisessa kulttuurissa harvalla on mahdollisuutta pitää huolta ikääntyvistä vanhemmistaan tai ainakaan olla läsnä jatkuvasti arjessa. Polveilevan prosessin jälkeen päällimmäisenä tunnen kiitollisuutta. Voisin varmasti olla ihan hyvä äiti ja pystyisin näkemään itseni siinä roolissa, mutta toteutan itseäni ja intohimojani muilla tavoin. Todella moni heistä ymmärtää valintaani. Ajatus yksin vanhenemisesta on lohduton, mutta lapsi ei takaa seuraa ja huolenpitoa vanhuuden päiviksi. Kaikista matkan varrella koetuista epävarmuuksista huolimatta lapsettomuus voi olla hyvä, vapauttava ja keveyden tunteen tuova valinta. Loppujen lopuksi helpottavimmalta on vain tuntunut tehdä jokin päätös ja asettua sen päätöksen taakse. K aikkien arvottavien, tunkeilevien ja tietäväisinä esitettyjen näkemysten keskellä on vaikea uskoa, että vastaavia asioita sanottaisiin lapsettomalle miehelle. Siksi lapsettomuuden itse vapaaehtoisesti valitseva nainen on yhä monen silmissä kummajainen. Se vain tuntui luontevalta askeleelta normittuneella polulla. Tuskin. KAIKISTA MATKAN VARRELLA KOETUISTA EPÄVARMUUKSISTA HUOLIMATTA LAPSETTOMUUS VOI OLLA HYVÄ, VAPAUTTAVA JA KEVEYDEN TUNTEEN TUOVA VALINTA.. Lapsettoman väsymys tai uniongelmat eivät ole mitään verrattuna pikkulapsiaikaan tai huolet eivät ole yhtä vakavia. Ehkä 39-vuotiaan elämänkokemukseen on jo sen verran luottamusta, että keski-ikää kolkuttelevan uskotaan osaavan itse päättää elämästään. Osan silmät ovat vasta nyt avautuneet. Pienen lapsen vanhempana aikani tuskin riittäisi viikoittaisiin vierailuihin iäkkään ystävän luona. Hän kertoo olevansa onnellinen lapsistaan mutta paljastaa, että sisintä silti jäytää se tosiasia, ettei hän itse aikanaan uskaltanut kyseenalaistaa normia ja tehdä niistä poikkeavaa päätöstä. Samainen äiti myöntää tunnistavansa itsensä kuvauksesta ja tuntevansa toisinaan kateutta niitä kohtaan, jotka ovat vapaita lapsen tuomista velvollisuuksista. Jotkut vanhemmista tuntuvat perustelevan lisääntymisen autuutta ennen kaikkea itselleen. Olen esimerkiksi toiminut yli seitsemän vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan kautta ystävänä yksinäiselle ikäihmiselle. Eri sukupolvet eivät enää asu saman katon alla, jos samassa kaupungissakaan. Saan paljon viestejä myös äideiltä. Annan aikaani tärkeiksi katsomilleni asioille ja olen oikein mielelläni läheisteni lapsille se hauska täti ja turvallinen aikuinen, jonka kanssa voi luottamuksella jutella. Vaikka en osallistukaan synnytystalkoisiin, ansiostani Suomessa on ainakin yksi yksinäinen mummo vähemmän. Ihailen viestittelijän itsereflektiota ja pohdin, että jos olisin itse päätynyt vakaaseen parisuhteeseen huomattavasti nuorempana, olisinko välttämättä itsekään osannut kyseenalaistaa näin vankkaa normia. Eräs äiti kertoo tunteneensa aina sääliä omasta tahdostaan lapsettomia kohtaan. Yksi rohkaistuu tunnustamaan, että vaikka rakastaa lapsiaan, olisi varmasti onnellinen ilmankin – ja kenties näillä tiedoilla tekisi tänä päivänä jopa toisenlaisen ratkaisun. 6 4 puolesta, joille muut ihmissuhteet eivät ole tarjonneet syvää rakkautta ja välittämistä. P uolisoni on joskus todennut: ”Elämämme voisi varmasti olla hyvää ja onnellista lapsen kanssa. Toisaalta toisen ihmisen lapsettomuus voi myös ärsyttää. Juuri kukaan ei enää tässä vaiheessa kyseenalaista päätöstäni. Olen onnellinen siitä, että elämäni on kuljettanut minut juuri tähän. Ja toivon, että kenties joskus vanhana minullakin voisi olla nuori ystävä päivieni ilona. Viimein minun mietteitäni kuunneltuaan hän kertoo tajunneensa oman ylimielisyytensä: miksi ihmeessä hän on kuvitellut tietävänsä toista paremmin, mikä tälle olisi parhaaksi
Selvisi, että paljon muutakin kuin pelkkää puhumista. 6 6 Teksti Maaret Launis Kuvat Antti Vettenranta Toimittaja istui psykoterapeutin tuoliin selvittääkseen, mitä säätelykeskeinen terapia pitää sisällään. PUHU HÄNELLE (ja hengitä oikein)
Alpha-stim pyrkii palauttamaan aivojen normaalin tasapainon ja vähentämään stressihormonien tuotantoa.. Alpha-stim lähettää pienen sähkövirran korvanipukoihin kiinnitettyjen elektrodien kautta, mikä vaikuttaa aivojen sähköiseen toimintaan. j o u l u k u u 2 2 3 6 7 6 7 ALPHA-STIM on laite, joka käyttää kraniaalista sähköterapiastimulaatiota (CES) eli kallon sähköistä stimulaatiota hoitamaan ahdistusta, unettomuutta, masennusta ja kipua
Jos kipeään asiaan liittyy traumaattisia muistoja, siitä puhuminen voi olla tyystin mahdotonta. Olennaista on, että Mannermaa on kiinnostunut ihmisen itsesäätelystä. Olen klassinen yhdistelmä kympin tyttöä ja cool girliä. Psykoterapeutin apua, esimerkiksi. Jossainhan sen pitäisi tuntua, rajojen ylittämisen. Minua kiinnostaa, mitä puhumisella ja tietoisella ajattelutyöllä voi parantaa, ja mitä sillä ei voi parantaa. Mutta jos törmää johonkin traumaattisesta tilanteesta muistuttavaan arjessa, syke nousee, rintaa painaa ja koko kognitiivinen kaista kaapataan hetkeksi palvelemaan selviytymistä. Me kaikki tiedämme tämän, teoriassa. 6 8 O len kiinnostunut kahdesta asiasta: omista rajoistani ja puheen rajoista. Nyt mä olen Suomessa, nyt mä olen Norjassa, hassua. Mitä kehossani ja hermostossani tapahtuu rajanvedon hetkellä – tai mitä siellä ei tapahdu – ja miten voisin auttaa itseäni voimaan paremmin. On olemassa asioita niin kipeitä ja vaikeita, ettei niistä puhumalla selviä, lauletaan Egotripin Matkustaja-kappaleessa. Siitä, miten ihminen voi ymmärtää omaa hermostollista tilaansa ja opetella säätelemään sitä. Kyseessä on Suomen radiohistorian soitetuimpiin kuuluva kappale. Haluan opetella vetämään ja pitämään rajoja, ja lisäksi haluan ymmärtää itseäni myös puheen tuolla puolen. Tämä näkyy käytännössä siten, että olen työelämässä ja ihmissuhteissa suostunut ja lähtenyt mukaan monenlaiseen vääntöön ja kääntöön. On ollut satuttavia ihmissuhteita, erittäin epämääräisiä työsuhteita, koko liuta seksuaalissävytteisiä kohtaamisia, joissa minulta ei ole kysytty ja joissa en ole kertonut, mitä haluan. En usko, että se onnistuu pelkästään puhumalla, mutta en ole psykologian ammattilainen. Aloitetaan omista rajoista. Että missä ne itse asiassa menevät. Paraneeko trauma. Mannermaan vastaanotolla hyödynnetään muun muassa hengitysharjoituksia, kehollisia harjoitteita ja neurofeedback-työkaluja. Pois päältä napsahtavat selkeä ajattelu, lähimuisti, tehokas tiedonkäsittely ja itsereflektio. Yritän siis olla täydellinen, jotta minua rakastettaisiin. Tuohon säkeeseen on helppo samaistua. Hän edustaa säätelykeskeistä psykoterapiavirtausta. Asiantuntijoiden mukaan rehellinen ja avoin keskustelu tuntuu olevan avain ihan kaikkeen: parempaan parisuhteeseen, parempaan seksiin, parempaan palkkaan. Ja miksi, silloin kun itse ylitän ne tai annan toisen ihmisen ylittää ne, en tunne itse asiassa melkein mitään. Kovan paikan tullen sivuutan omat tarpeeni auliisti. Jos traumasta kuitenkin puhuu kaksi vuotta terapiassa, voi tulla kenties taitavammaksi ja tottuneemmaksi ainakin puhumisessa. Säätelykeskeisyys on osa laajempaa integratiivista terapiasuuntausta, jossa tavanomaista keskustelumuotoista terapiaa. Ja minulle käy kaikki, jotta minua rakastettaisiin. Niistä lisää myöhemmin. K ysytään asiaa psykologi-psykoterapeutti Lauri Mannermaalta. Viime aikoina olen tullut monesti ajatelleeksi omia rajojani. J a sitten ne puhumisen rajat. Mannermaa uskoo tämän säätelyn olevan edellytys puhemuotoiselle työskentelylle. Se on kuin hyppisi Suomen ja Norjan rajaviivan molemmin puolin jossain pohjoisessa. Onko tällaisessa tilassa mahdollista työstää yhtään mitään. Kumpiakaan en tunne riittävän hyvin. Ei tunnu missään. Rajattomuus näkyy arkisesti siten, että ylibuukkaan aikataulujani, koska en tule ajatelleeksi, että olisi tärkeää olla kuormittamatta itseä kohtuuttomasti. Silti on niin, että erityisesti vaikeista tunteista puhuminen on helvetin vaikeaa, emmekä me suomalaiset ole lähtökohtaisesti vuolaita keskustelijoita. Puheen keinoin voi pilkkoa vaikeat kokemukset osiin ja järjestää ne siedettäviksi ja selkeiksi kokonaisuuksiksi. Mutta jos kysytään keneltä tahansa psykologian asiantuntijalta – ja minä olen toimittajana totta vie päässyt kysymään – kaikki ihmissuhteiden ja työelämän pattitilanteet ratkeavat puhumalla. Koska olen perusominaisuuksiltani liiankin joustava, tarvitsen rajanvetoon hieman apua
j o u l u k u u 2 2 3 6 9 VIDEOTERAPIA-SETUP. Psykologi-psykoterapeutti Lauri Mannermaa on panostanut etänä tapahtuvan terapian tekniseen laitteistoon.
Ihminen, jolla on voimavaroja ja toisaalta haasteitakin. Molemmat sopivat minulle, joten istutaan. Tähän tähdätään vaihtelevilla harjoitteilla, jotka rauhoittavat kehoa tai auttavat keskittymään. Stressistä, elämäntilanteesta, perintötekijöistä, ravinnosta, unen laadusta. Päädymme lopulta viiteen kertaan, se on tavallinen työterveyshuollon kattama lyhytterapian kesto. Olen tullut säätelykeskeiseen terapiaan, ja nyt olen sopivasti päässyt ”pois säätelystä”, kuten Mannermaa sanoisi. Pian huomaammekin, että aika on loppumaisillaan.. Aluksi piirsimme kauniin kaaren ensimmäisistä kiintymyssuhteistani elämäni vakavien parisuhteiden ja erojen kautta nykyhetkeen. S oitan Mannermaalle ja kysyn, pääsisinkö testaamaan säätelykeskeistä terapiaa hänen vastaanotollaan. Olen perusterve 35-vuotias työelämässä oleva ihminen, nainen ja äiti, jolla ei ole mielenterveysdiagnooseja, masennusta tai kroonista ahdistuneisuutta. Minulla on niin paljon kerrottavaa, että tapaamiskerta tuntuu loppuvan kuin seinään. Olosuhteet ovat pitäneet siitä huolen. Olemme tähän mennessä rakentaneet minusta profiilia, luoneet kokonaiskuvaa, kartoittaneet ongelmakohtia. Säätelykeskeisyydessä korostetaan, että hermosto on saatava tasapainoon, jotta puhuminen ja asioiden työstäminen on yleensä mahdollista. E dellisen terapiasuhteeni vastaanottohuoneessa oli keijuja, rimpsutyynyjä ja posliininukkeja. Samaan aikaan terapian aloittamisen kanssa elämässäni on sattunut ikävä intiimi tapahtuma tutun ihmisen kanssa, enkä ole osannut tehdä asialle tapahtumahetkellä oikein mitään. Ja kun henkisiä ja fyysisiä rajojani odottamatta koetellaan sekä työettä suhde-elämässä, tuntuu tämä kaikki yhtäkkiä lavastetulta koeasetelmalta. Mannermaa kiinnostuu ja ehdottaa, että käyntejä voisi olla useampi. Se koostuu keskenään erilaisista menetelmistä, joista moniin kuuluu tavalla tai toisella ajatus aivojen uudelleen ohjelmoimisesta ja kehon toimintojen, kuten sykkeen ja hengityksen, mittaamisesta. Uskon olevani lopulta aika lailla perustyyppi. Esimerkiksi siitä, että jos jotakin traumaattista pulpahtaa pintaan, käsittelemme asian joka tapauksessa terapiasuhteessa loppuun. Jos edellinen terapeutti halusi sanoa, että täällä saa olla herkkä kukkanen, Mannermaa haluaa kenties sanoa, että täällä saa olla äijä. 7 Olohan on suorastaan kaoottinen. On toisen terapiakertamme aika, ja päässä myllertää. Trauma on ikään kuin kouluttanut hermostoa toimimaan tavalla, jossa tavallinen elämä ja kyky solmia ihmissuhteita vaikeutuu. Tuntuu, että vaikka kaikki on periaatteessa hyvin, elämä vääntää minua kuin märkää rättiä. Työt seisovat sairastelujen vuoksi, ja se stressaa yrittäjää. Elämässä on ollut ruuhkaa. Olen hiljattain eronnut pitkästä suhteesta ja menettänyt viime vuosina useamman lähisukulaisen. Rajanvedon kunniaksi sovimme Mannermaan kanssa ehdoista. Se jakautuu lepohermostoon ja aktivaatiohermostoon. Ja on taustalla muutakin. Lepohermosto pitää yllä ihmisen tyyneyttä ja tasapainoa. Työskentelytavat ja käytännön järjestelyt voivat vaihdella paljonkin verrattuna esimerkiksi kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan, jossa terapia seuraa tiettyä manualisoitua rakennetta. Olen ollut sairaana, lapset ovat olleet sairaana, rahat ovat käyneet uuden asunnon remppailun myötä vähiin. Jos ihminen kokee jotakin traumaattista, lepohermoston ja aktivaatiohermoston toiminta voi muuttua epätarkoituksenmukaiseksi. Emme ole muistaneet sopia selvästi, näemmekö edelliskerran tapaan 90 minuuttia vai 45 minuuttia. Se on pitänyt sisällään enimmäkseen puhetta. Lapsia on syntynyt, ihmisiä on kuollut. Hermosto voi mennä epätasapainoon muistakin syistä. Kroppa prakaa, talous prakaa, ihmissuhteet prakaavat. Höpöttäminen on tuntunut hyvältä ja helpolta, ja välillemme on syntynyt Mannermaan sanoin ”sähköjohto” eli luottamuksellinen ja avoin hoitosuhde, tai ainakin sellaisen alku. Säätelykeskeisyys on kiinnostunut ihmisen automaattisesti säätyvästä hermojärjestelmästä, joka kulkee lyhyemmin nimellä autonominen hermosto. Annan Mannermaalle joitakin ennakkotietoja itsestäni. Toisella tapaamiskerralla pääsemme kunnolla kiinni itsesäätelyn haasteisiini ja rajoihini. Töissä eräs ihminen on yrittänyt painostaa minua kirjoittamaan hänestä tietyllä tavalla. Jos ihmistä on esimerkiksi lapsuudessa pahoinpidelty oman vanhemman toimesta, hermoston toiminta on voinut vääristyä pysyvästi niin, että keho on joko alitai ylivirittyneessä tilassa, valmiina puolustautumaan, pakenemaan tai jähmettymään. Säätelykeskeisyydestä olisikin ehkä osuvampaa puhua virtauksena eikä suuntauksena, koska sillä ei ole olemassa yhtenäistä teoreettista perustaa. Aktivaatiohermosto taas on järjestelmä, joka vastaa ihmisen selviytymisestä, hengissä pysymisestä ja nopeasta toiminnasta. täydennetään erilaisilla tapauskohtaisesti valittavilla menetelmillä asiakkaan tarpeiden mukaan. Mannermaan huoneen ovelta näkyy ensimmäisenä isoja vedoksia jenkkiautoista ja kaikenlaisia elektronisia härveleitä
Kyseisessä hoidossa aivot saavat palautetta omasta toiminnastaan.. j o u l u k u u 2 2 3 7 1 7 1 NEUROFEEDBACK-HOIDOSSA näytön kuva säätyy aivosähkökäyrän mukaan
Tuoli on tarkoitettu erityisesti stressin, unettomuuden, kivun ja lihasjännityksen lievittämiseen.. Värähtely aktivoi hermoston parasympaattista osaa, joka vastaa levon ja rauhan tilasta. 7 2 NEUROSONIC-TUOLI hyödyntää matalataajuista värähtelyä ihmisen rentoutumisen ja palautumisen edistämiseksi
Näin aivoja siis palkitaan keskittymisestä, mikä ohjaa aivojen toimintaa haluttuun suuntaan. Sitten hän käynnistää laitteen, joka alkaa hiljalleen täristä. Vastaavanlaiseen ohjelmoivaan lähestymistapaan perustuvat myös muut Mannermaan käyttämät työkalut eli ”biofeedback ja neurofeedback” -menetelmät. Tärinä tuntuu ihanalta, ja tuolissa on hyvä levätä. Liskoaivoni huutavat, että varo sapelihammastiikeriä. Mannermaa ohjeistaa, että tarkoituksena on mitoittaa hengitys niin, että se jäljittelee kuvaajan rytmiä. Peli toimii niin, että näyttö sumenee, jos pelaaja ei keskity. Hetken juteltuamme Mannermaa antaa pyynnöstäni syliini läppärin ja asettaa korvaani pienen klipsin, joka mittaa sykettä. Mietin ääneen, milloinkohan minut on viimeksi peitelty. Viime kerralla sulla oli huonompi olo kun lähdit täältä, ja nyt mä toivon, et tän session jälkeen olo olisi parempi. Kun pikku hiljaa oppii, millainen hengitysrytmi itselle sopii parhaiten, sen voi ”ihannetapauksessa” ottaa käyttöön myös silloin, kun ei käytä laitetta. Niin jos ei mennä ikinä lähellä sitä ikkunan reunaa, niin homma ei edisty. Sitten hän kysyy, mikä olo minulla on nyt. Kroppa prakaa, talous prakaa, ihmissuhteet prakaavat, ammatti-identiteettini prakaa. Kuvailen. Pelkästään tämän asian huomaaminen on avartavaa – luulin hengittäväni normaalisti. Kolmannen kerran alussa Mannermaa pyytää kuvailemaan viime kerran jättämiä fiiliksiä. Hengittää ulos, kun kuvaaja laskee. Mannermaa ehdottaa, että lähdemme rauhoittamaan hermostoani ”bottom-up” eli fysiologis-hermostolliselta tasolta lähtien. Haluan kokeilla jälleen uutta härveliä. Kymmenen minuutin jälkeen teemme vielä EFT-tapping-taputteluharjoituksen, jonka tarkoituksena on neutralisoida aivojen pakene-taistele-reaktiota säätelevää mantelitumaketta, ja sitten lähden kohti pyöräparkkia. Tämä on se tarina, jonka mieleni minulle tämänhetkisestä elämästäni kertoo. ”Traumateoriassa puhutaan tunteiden sietoikkunasta. Mannermaa sanoo väliin: ”Onhan se niinkin, et hyvässäkin tapauksessa täällä ei vaan jutella säästä.” Mannermaa tarkoittaa sillä sitä, että vaikeiden asioiden käsitteleminen on vaikeaa. Ohjelma siis opettaa ihmistä hengittämään hermostoa rauhoittavalla tavalla. Koneen näytöllä on mittari, jonka kuvaaja nousee ja laskee. Toisinaan Mannermaa esimerkiksi pistää asiakkaan pelaamaan EEG-peliä. S euraavalla kerralla pääsen taas Neurosonic-tuoliin. Kieltämättä rauhallisempana kuin edelliskerralla. Tärinän rentouttavuus vaikeuttaa fiiliksien sanallistamista. Sitten löydän sellaisen tavan hengittää, että ulosja sisäänhengitys muodostuvat yhtä pitkiksi. Jos ihmisen hermoston toiminta on häiriintynyt, rentoutuminen etenkään toisen ihmisen edessä ei välttämättä onnistu ollenkaan, vaikka asetelma olisi kliininen kuten nyt. Mannermaa pyytää minua istumaan Neurosonic-nimiseen istuimeen ja laittaa viltin päälleni. Voi olla myös niin, että ihminen ei ole tottunut huolenpitoon, ja se, että joku peittelee, tuntuu triggeröivältä. Se on aivosähkökäyrän mittaamista hyödyntävä harjoitus, joka on erityisen hyödyllinen esimerkiksi adhd-häiriöiselle. Ohjelma antaa palautetta siitä, onnistunko hengittämään minulle oikeassa rytmissä. Siitä, että tiedostetaan ja kyseenalaistetaan haitallisia malleja ja korvataan ne uusilla, paremmilla malleilla. Ensin minun on vaikea seurata kuvaajan rytmiä hengitykselläni. Puhelemme harvakseltaan. Mannermaa istuu omalla paikallaan, minä lepään tuolissa. Hengittää sisään, kun kuvaaja nousee. Kun pelaaja keskittyy peliin, näyttö muuttuu teräväksi ja peli etenee. Neurosonicia käytetään erityisesti unihäiriöiden ja jännitystilojen hoitoon ja palautumiseen. Hengitän siis epäsäännöllisesti ja hermostuneesti. Siksi, että vuosia sitten jonkin aikaa terapiatyötä tehtyään Mannermaa totesi, että pelkkä puhuminen ”ei riitä”. Olohan on suorastaan kaoottinen. Pariterapiassa molemmilta mitataan sykettä ja jos se keskustelun aikana nousee yli tietyn rajan, mittauslaitteeseen syttyy punainen valo, jonka palaessa ei saa puhua.. Jotkut Mannermaan asiakkaat ovat saaneet tuolissa paniikkikohtauksen. Ja mä ajattelen, että jos mennään sen reunan yli, niin ei pystytä enää käsittelemään asioita.” Neurosonic on rentouttava kokemus. Miten Mannermaa on itse asiassa päätynyt kiinnostumaan juuri hermoston tasapainosta. Terapiassa käymisen tarkoitus ei ole tuottaa hetkellisesti hyvää fiilistä vaan mennä asioita kohti riittävällä intensiteetillä. ”Nyt kun sä tunnistat, että oot kierroksilla, niin tällä laitteella me saadaan ehkä muutettua sitä sun fysiologista tilaa. Olisi hyvä lopetella niin, että meillä olisi ainakin jonkinlainen kontrollin illuusio, jos ei muuta”, Mannermaa selostaa. Mannermaa sanoo, että se ei ole itsestään selvää. Nyt käytämme sitä, koska minun hermostoni käy ylikierroksilla. j o u l u k u u 2 2 3 7 3 Venytämme istuntoa, ja Mannermaa antaa minulle kotiläksyksi ohjeet rentouttavan hengitysharjoituksen tekemiseen ja pahoittelee istuntokerran äkillistä lopettamista. M utta hetkinen, eikö tästä ole kyse lopulta myös monissa muissa terapiasuuntauksissa
Niistä ei ole päähoidoksi, vaan niitä käytetään, jotta saataisiin hoitoon Olemme menneet kohti sietoikkunani rajoja ja se on tuntunut.. Mannermaalla on lapsi, joka kärsi erityisesti nuorempana aistiyliherkkyydestä. Esityksessä hän käytti kuvaa, jonka oli ottanut pojastaan Star Wars -asu päällä. Terapiamme edetessä ymmärränkin yhä paremmin, miksi Mannermaa sanoo, että olisi optimaalista, että asiakkaalla olisi vastaanotolle tullessa jonkinmoiset perustiedot psykologiasta. Trauman tai pakko-oireisuuden hoidosta taas tiedetään, että puheen sijasta tekeminen ja altistaminen ovat tehokkaimmat hoitokeinot.” Stenberg sanoo, että säätelykeskeisen virtauksen käyttämät menetelmät ovat tyypillisesti lisämenetelmiä. Esimerkiksi kognitiivinen käyttätymisterapia on ihan toisenlainen tutkimuskohde, koska siinä on selkeät ohjeet, että tee näin. Siinä tuli sellainen olo, että tämä ihminen on niin tiloissa, että mistään keskustelemisesta ei ole nyt apua. 74 ”Saattoi olla vaikka asiakas, jotka tuli joka kerta vastaanotolle ihan uuden ongelman kanssa. Ja sitten on mahdollista tutkia, että auttaako se, kun niitä ohjeita toistaa.” Mannermaa ottaa toisen esimerkin: psykedeelit. Niin kyllä tulos on, että juuri syömishäiriön hoidossa kognitiivinen suuntaus on tehokkaampi, tulokset ovat ryhmätasolla parempia. On arousal level, biofeedback, expectation effect sekä bottom-up-säätely. Ja onko todella niin, että puhemuotoinen terapia ei ole hoitomuotona riittävä. Niiden käytöstä esimerkiksi masennuksen hoidossa on lupaavia tutkimuksia, mutta ne eivät epäilemättä päädy osaksi suomalaista käypähoitojärjestelmää vielä vuosiin. Mannermaa piti kerran esitelmän säätelykeskeisestä terapiasta ja neurofeedbackista Los Angelesissa Advanced Clinical Summitissa. Tämä asiakas saattoi olla raivokas, erittäin ahdistunut ja syytteli muita – ihan pois säätelystä. Hän kokee, että psykoterapian kenttä on Suomessa edelleen hyvin puhekeskeinen. Ja kun yhteys etuotsalohkoon on hermoston tilan vuoksi katkolla, ei puheen sisältö mene perille. Kuka tahansa vanhempi tietää, että jos hervottomasti huutavalle lapselle sanoo (tai huutaa), että rauhoitu, lapsi ei siitä rauhoitu. Hän tuo esille, että säätelykeskeisyys on ennemmin menetelmää kuin teoriaa. Asiat eivät edistyneet.” Lisäksi Mannermaa sanoo, että on myös paljon ihmisiä, joille syystä tai toisesta puhemuotoinen terapia ei toimi. Aina joku uusi päivänpolttava asia, ja kaikki meni elämässä päin seiniä. Virallinen järjestelmä muuttuu hitaasti. ”Siitä puhumisestahan ei ole mitään hyötyä, jos ihminen on esimerkiksi raivoissaan. Ja se on tavallisesti juuri se hetki, jolloin parisuhteen osapuolet alkavat puhua – eli riidellä.” M annermaa kokee, että jotkut asiakkaat triggeröityvät, kun hän alkaa kertoa fysiologisesta ja hermostollisesta tasosta. Valo ilmoittaa, että henkilö ei ole säädellyssä tilassa ja on syytä rauhoittua. Kun Mannermaa kerran puhui neurofeedback-treenistä psykologien Facebook-ryhmässä, joku kollegoista kommentoi ”bullshit radarin” heränneen. Tavallisesti kysymys on jonkinmuotoisesta neuroepätyypillisyydestä. Siitä kielii sekin, että vakiintunutta suomenkielistä sanastoa tutkimustermeille ei tahdo löytyä. Toista on esimerkiksi Yhdysvalloissa, Sveitsissä, Australiassa ja Saksassa, sanoo Mannermaa. ”Otetaan jokin tietty mielenterveyden häiriö, esimerkiksi syömishäiriö. Aistiessaan hajuja ja ääniä voimakkaammin kuin muut lapsi saattoi vetää raivarit tai saada paniikkikohtauksen. Molemmilta mitataan sykettä, ja jos se keskustelun aikana nousee yli tietyn rajan, mittauslaitteeseen syttyy punainen valo, jonka palaessa ei saa puhua. ”Enemmänkin pidän epäeettisenä sitä, että en käyttäisi jotakin laillista metodia, jos tiedän sen auttavan, ja tiedän, ettei siitä ole ainakaan haittaa.” Mannermaa sanoo jälkikäteen käytävien puhelinkeskustelujen aikana jokusen kerran, että säätelykeskeinen terapia ei ole Suomessa kovin tunnettu. Teoria on ajoittain vaikeaselkoista. Lapsi ei ole Mannermaan termein ”säätelyssä”. P aljastuu, että Stenberg on itse sekä kognitiivis-analyyttinen psykoterapeutti että integratiivinen kouluttajapsykoterapapeutti. ”Mutta toki mä ymmärrän, että tällaista integratiivista metodia, jossa kokeillaan vähän sitä sun tätä, on hankala tutkia. Kysytään HUS:in psykiatrian linjajohtajalta ja johtavalta psykologilta, Jan-Henry Stenbergiltä. Eikä ollutkaan. Miten valtavirtainen ajantasainen psykoterapiatutkimus näkee säätelykeskeisen terapian metodit. ”May the regulation be with you”, olkoon säätely kanssasi, luki kuvassa. Jaetaan koehenkilöt ryhmiin, joista toinen osallistuu kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja toinen integratiiviseen. Mitä tulee integratiivisen suuntauksen hankalaan tutkittavuuteen, Stenberg täsmentää, että vaikka psykoterapian kaikkia vaikutuksia onkin vaikea määrittää, on eri suuntausten oiretehoa kyllä mahdollista vertailla keskenään. Pariterapiassa Mannermaa käyttää toisinaan sykevälivaihtelutreeniä antaakseen asiakkaille ymmärrystä omasta ja toisen tilasta
Neurofeedback on menetelmä, jolla voidaan harjoittaa aivojen sähköistä toimintaa ja parantaa sen säätelyä.. j o u l u k u u 2 2 3 7 5 7 5 NEUROAMP II on kaksikanavainen EEG-vahvistin, jota käytetään neurofeedback-sovelluksissa
Mannermaa arvelee, etten kestä kitkaa ainakaan läheisissä suhteissa kovin pitkään. Tällaiselle päättömälle käytöksellehän on oltava jokin hyvä syy. Jan-Henry Stenbergiä mukaillen terapiassa ja sen tuloksellisuudessa on menetelmien tehon ja hoitosuhteen osuvuuden lisäksi aina kyse myös sattumasta. Kuten Mannermaakin sanoo, terapiassa ei parhaassakaan tapauksessa puhuta säästä. Hengitysharjoitusten opettelun ja oman vireystilan seuraamisen lisäksi saan Mannermaalta varsin tyrmäävän analyysin omasta toiminnastani. Mutta jos omien rajojen vetämistä on pakko opetella vielä kolmekymppisenä, opettelen niitä tietysti mieluummin niin, että voin tukeutua hetkellisesti kaoottisen hermostollisen tilani kanssa terapeuttiin. Ainakin se, että 45 minuuttia ei tunnu riittävän mihinkään. ”Niiden merkitys saattaa kyllä kasvaa. Sen rakentamisessa näillä menetelmillä on suuri vaikutus. Asioina, jotka saavat henkilön asettumaan hoitosuhteeseen. ”No, musta vaikuttaa siltä, että oot käyttäytynyt suhteissa niin, että sä kattelet ja menet mukaan, kunnes sä häivyt.” Se on niin hyvin sanottu, että vitsailen Mannermaalle tekeväni lauseesta huoneentaulun. Olen ollut hoitosuhteen aikana tavallista ahdistuneempi, mutta ei ole selvää, mistä ahdistuneisuus johtuu: viimeaikaisista tapahtumista vai niiden ruotimisesta. Lypsän sen Mannermaasta jälkikäteen puhelimessa. Se on tavallinen yksilöterapia-ajan pituus, mutta minusta aika tuntuu loppuvan joka kerta kesken, erityisesti kun hoitoon kuuluu muutakin kuin puhemuotoista terapiaa. Näin taisi olla myös esimerkiksi minun Neurosonichoitoni kohdalla. Sellaisina, että ne luovat edellytykset sille keskustelulle tai toiminnallisille harjoitteille. Puunvärinen laatikko on Noise-box, jonne voi laittaa kännykät, jos asiakas haluaa varmistaa, ettei keskusteluja voi kuunnella puhelimen kautta.. Mut miten sä voisit tulla suhteeseen kokonaisena, on se kysymys.” Siinä on haastetta lopuksi elämää. ”Ja sitten on sellaisia menetelmiä, kuten EMDR-silmänliiketerapia, joka on käypähoitosuosituksiin kuuluva hoitomenetelmä, joka toimii yksinään, ja sen takana on vankka tutkimusnäyttö”, Stenberg vertaa. Sun haaste on se, miten oppisit sanomaan ’ei’, ilman että vie sut sellaseen outoon ja kärsimystä aiheuttavaa tilaan. Se ’ein’ sanominen vie sut alueelle, jota sun on vaikea säädellä. Keskustelimme ja samalla rauhoitimme hermostoani, jotta itse puhetyöskentely olisi tuloksellisempaa. STYROKSIPÄÄ ”Timoon” on merkitty vihreillä tarroilla 10/20-menetelmän mukaiset pisteet, joilla kuvataan päänahan elektrodien sijaintia. Luultavasti molemmista. Silti hän uskoo, että monissa säätelykeskeisen terapian käyttämissä menetelmissä on mielekkyyttä myös tulevaisuudessa ja että niiden menetelmät kehittyvät ja tarkentuvat edelleen. Elimistön vireystason pitää olla hoidossa sellainen, että se ei ole ylikiihtynyt tai alivirittynyt.” M itä minulle sitten jää käteen istunnoistamme. Mutta samalla uskon, että ne pysyvät mahdollistavina hoitoina. Sen lisäksi koen, että tähänastinen terapiasuhteemme on sekä tarjonnut itseymmärrystä ja avaimia tasapainon ylläpitämiseen että järkyttänyt tasapainoani. Oliko hyvä olo terapian vai rakastumisen ansiota. Pyydän Mannermaata jatkamaan analyysiään siitä, millainen arousal level minulla on eli kuinka paljon kestän ihmissuhteissa tapahtuvaa kitkaa. Olemme menneet kohti minun sietoikkunani rajoja ja se on tuntunut. Kun Mannermaa sanoo, että ensimmäisillä kerroilla hän rakentaa asiakkaasta profiilia, kysyn, millaisen profiilin hän on minusta rakentanut. Kun kitkaa on paljon, itsesäätelyni alkaa horjua. Terapia ei siis tapahdu tyhjiössä, vaan elämä jatkaa kulkuaan ja tavallisesti – ja toivottavasti – myös muuttuu terapiasuhteen myötä. Taisin todella tarvita tärinätuolia ja hengitysharjoituksia, vaikka ne veivät aikaa asioiden selvittämiseltä puheen keinoin. Stenberg kertoo, että samoihin aikoihin hyvin toimivan terapiasuhteen lopussa elämän kriisivaiheen jälkeen Stenberg rakastui. 7 6 lisätehoa. ”Jos joku kysyy sulta, että voisitko tehdä tämän, ja sä et halua, niin sä sanot kuitenkin joo. Ja koska se on sulle niin vaikea alue, sä et tuo itseäsi ihmissuhteeseen kokonaisena ja sellaisena kuin olet vaan sä peesaat
H els in ki m is sio ry :n ra ha nk er äy slu pa R A /2 2 1/1 59 7. Monelle joulu on vuoden yksinäisintä aikaa. K er ät tä vä t va ra t kä yt et ää n ty öh ön yk sin äis yy de n vä he nt äm ise ks i. Lahjoita MobilePaylla numeroon 81358 tai osoitteessa helsinkimissio.fi/lahjoita HM_lapsi_Image_230x297.indd 1 HM_lapsi_Image_230x297.indd 1 28.6.2023 15.51 28.6.2023 15.51. Auta yksinäisyydestä kärsiviä saamaan maksutonta apua ympäri Suomen. Se ei paljon laulata
7 8
x x x k u u 2 2 3 Vääränlainen Vääränlainen kuntosalille kuntosalille Liikkumattomuuden vaaroista tiedetään paljon eikä painetta liikkua puutu. Teksti Laura Pörsti Kuvitus Jukka Pylväs 7 9. Miksi nelikymppisen perheenäidin on silti vaikea nostaa takapuolta sohvasta
Kenelläkään ei ollut päällä jumppatrikoita. Se on alkanut huolettaa minua samalla, kun mielessäni on virinnyt uusi toive: jos kuitenkin vielä löytäisin liikunnallisen elämäntavan. Muistan suojapressun lääpäisyn säärtä vasten, kun ujuttaudun sen raosta kentälle. En ollut kestävä juoksija enkä lahjakas palloilija, mutta minulla oli hyvä valmentaja, joka sai minut kiinnostumaan pelin filosofiasta, siitä mistä David Foster Wallace on kirjoittanut kokonaisia esseitä. Ei painonpudotusta, ei kuntokuuria, ei lihasmassan kasvattamista eikä edes täydellisen pyöreää takapuolta – en halua niistä mitään. Siksi jaksoin niinkin pitkään. Tietoa minulta ei puutu, eikä painetta.. Se ei minua haitannut, päin vastoin; tennishallivuosistani huolimatta en ollut koskaan päässyt perille siitä mitä sanotaan liikunnan iloksi, ja kilpailuissa olin aina toivonut putoavani mahdollisimman varhain, jotta viikonloppuna ehtisi tehdä muutakin. Merkitsin repliikin ylös luentomuistiinpanoihini, mutta niistä on tehty uutta paperia aikapäiviä sitten. Kun lopetin, tuntui palkitsevalta rakentaa identiteettiä ihan toisenlaisista palikoista. Tietämättäni toteutin tutkimusten tunnistamaa tarinaa, jossa nuoruuden liikuntaharrastus jää aikuistuessa, kun elämään tulee uusia ihmisiä, koteja, opiskelupaikkoja. Kävely on ainoa elegantti liikuntamuoto, sanoi jopa professori mahdollisesti antiikin kirjallisuuden kurssilla, tai niin sen ainakin muistan. Kunnes aloin seurustella. 8 Olen minä joskus liikkunut. Jäljellä ei ole lihaksia mutta aistikokemuksia kyllä: Muistan, miltä tuntuu kun nilkka taipuu ääriasentoon spurtattuani tenniskentän kulmasta toiseen sivaltamaan kämmenkrossin. Sen löytäminen tuntuu vaikealta. Poikaystävän kanssa puhuimme kirjoittamisesta, pääsin opiskelemaan humanistiseen tiedekuntaan, luin Homerosta. Minulla ei ole liikuntaharrastuksia (teini-iän tennisharrastus tuntuu absurdilta anomalialta elämässäni) enkä täytä liikuntasuosituksia, kuten ei yli puolet muistakaan työikäisistä suomalaisista. Muistan tennispallon makean-kumisen tuoksun, sen miten se hallissa sekoittuu hienovaraiseen hikeen ja seisseisiin banaaninkuoriin. En ole koskenut tennismailaan pariinkymmeneen vuoteen. Tarvitsen jotakin kokonaisvaltaisempaa ja, sanotaan nyt suoraan: elegantimpaa. Saatoin jopa palauttaa tennismailani jokseenkin näytösluonteisesti ne aikanaan maksaneelle isälleni; julistin, vähintään mielessäni, hukanneeni niiden parissa ihan riittävän suuren osan elämästäni. Muistan, sillä sellaisissa ympäristöissä vietin jokaisen iltapäiväni ja kaikki viikonloppuni lukioikäisenä, yli 20 vuotta sitten. En siis liiku reippaasti kahta ja puolta tuntia viikossa tai rasittavasti tuntia ja viittätoista minuuttia; en harjoita lihaskuntoani ja liikkuvuuttani vähintään kahta kertaa viikossa. Äänet ovat teräviä, lämps lämps lämps lämps, rytmikäs pauke niin kauan että tulee laskeva sviih, pallo kompastuu verkkoon. N yt olen 42, kahden alle kouluikäisen äiti ja edelleenkin kirjoittaja, lukija ja identiteetiltäni humanisti
Tässä ajassa presidenttiehdokkaallekin on. x x x k u u 2 2 3 8 1 Näen vanhempieni lähipiiristä, että tietyssä iässä ei ole mikään itsestäänselvyys päästä enää kyykystä tai edes tuolista ylös vaivatta. Liikkumattomuus on yhteiskunnallinen ongelma, jonka hintalappua (Olympiakomitean mukaan yli 4,7 miljardia euroa vuodessa) vilautellaan julkisessa keskustelussa mieluusti. Katukuva on täynnä kiiltäviä, elastisen näköisiä nuoria kroppia, jotka mainostavat kuntosalijäsenyyksiä. Lenkkeilijällä – anteeksi, juoksijalla – on sormessaan älysormus ja jalassaan muoviset trikoot, joiden materiaalia kutsutaan tekniseksi. En ole immuuni lehtijutuille, jotka yleensä huonosti peitellyn alentuvasti pyrkivät innostamaan (ilmeisesti kaltaisiani) turhan mukavuudenhaluisia ja liikunnan ilosanomasta paitsi jääneitä (näin ne vaikuttavat olettavan) nostamaan takamuksensa sohvasta. Jossain kaukana on se lapsuudesta muistamani naisvoimistelijoiden aerobic-tunteihin ja sunnuntaipäivien uimahallikäynteihin perustuva arki, jota elivät tavallisen näköiset ja painoiset ihmiset. UKK-instituutin asiantuntijat istuvat huomentasuomissa kertomassa, miten monta askelta päivässä pitää ottaa, että pääsee kelpokansalaisten puolelle. Puhumattakaan siitä, että kuntosalit, kalorikellot, askelmittarit ja goretex-puvut ovat kaikkialla, ja joka päivä kävelen ohi ainakin yhden kunto salin (tiedän, koska se näyttää akvaariolta, kuin miehet kalojen tilalla osallistuisivat jonkinlaiseen yhteiskuntamme arvoista kertovaan performanssiin). Tämä ei ole saanut minua liikkeelle. Hän tietää, näin oletan, mitkä ovat polkujuoksukengät, ja miten polkujuoksu eroaa ”lenkistä” tai ”hölkästä”. K ynnys on korkea, sillä liikunta on kaapattu
Ourasormisen kanssa käyty small talk liikunnallisen elämäntavan etsimisestä loppuu lyhyeen. Normaaliksi katsottu vaatetus on siitä hyvä esimerkki. Liikkuminenkin on polarisoitunut. Samaan aikaan kun arkiliikunta on vähentynyt, vapaa-ajan liikunta on lisääntynyt, kuitenkin niin vähän että ihmisten fyysinen aktiivisuus kokonaisuutena näyttää tilastoissa aina vain kurjemmalta. Hän mumisee jotakin sellaista kuin ”mielenkiintoista”, mutta hänen katseensa on. Sisäpiireillä on perinteisesti oma kielensä ja koodistonsa, jota ymmärtääkseen ja johon sopiakseen ulkopuolisen on nähtävä vaivaa. 8 2 eduksi olla vähintäänkin triatlonisti; hän näyttää mallia kansalle, jonka velvollisuus on tunnustaa yhteistä liikuntauskoa ja käyttää siihen omaa rahaansa ja resurssiaan, koska kansanterveys ja -talous niin vaativat. Ensimmäiset ulkomaiset kuntosaliketjut rantautuivat Suomeen 2000-luvun alussa. Liikunnan yhteiskuntatieteiden yliopistonlehtori Hanna Vehmas kuvaa väitöskirjassaan, että liikunnasta on tullut ”yksilöllisen elämäntyylin rakennusaines”. Heidän vapaa-aikansa on vakavoitunut, kuten on todennut amerikkalais-kanadalainen tutkija Robert Stebbins. Se ei ole kaikkien hommaa. Ne ovat hyötyneet liikuntapaikoista perinteisesti vastanneiden kuntien köyhtymisestä ja valtaavat alaa liikuntamarkkinoilla. Kuntosaliketjun tutustumispäivässä näin naisen farkuissa ja flanellipaidassa, ja ihailin häntä salaa. Salit perustuvat urheiluseuroista tutun talkootoiminnan sijaan kulutukseen, siis kuukausijäsenyyksiin, ja sen myötä jäsenten luomiin löyhiin yhteisöihin, siis sisäpiireihin. Liikunnalliset ihmiset toki sanovat, että jumpata voi missä asussa vaan, mutta eihän se ole totta. Vapaaajan liikkujat ovat useimmiten koulutettuja ihmisiä, joista moni suhtautuu liikkumiseen kuten työhön, samanlaisin mittarein ja tulostavoittein (maraton, tiedättehän, tai vähintään puoli-)
Ja tässä sitä ollaan: jalat umpisolmussa, kädet orpoina hui. Roviota luokka-aspektiin juuttuminen rasitti, kun arkikokemus kertoi muutakin. He surevat sitä, että ihmiset eivät vain tunnu tajuavan, vaikka faktoja huudetaan kuinka kovaa (Saat diabeteksen! Tai sydänja verisuonitaudin! Ajattelet huonommin, kuolet nuorena! Etkö kuule, kurja!). Ei tee mieli toistaa kouluaikaisia liikuntatraumoja. ”Etsit vain oman lajin”, hän sitten ehdottaa kuin asia olisi itsestäänselvä, sillä hänelle se on. Samalla hypitään. O lisipa se niin helppoa. Koska mistä muualta aloittaisin. Hänen analyysissaan yksi tyypillisistä vähän liikkuvista on kaltaiseni ”terveellinen perheenäiti”: keskimääräistä koulutetumpi ja suht terveellisesti syövä, noin nelikymppinen äiti-ihminen, joka pesee hampaat kahdesti päivässä. Hän ei kai ymmärrä, mikä on ongelmani. Liikunnan estetiikka ei vetoa: korkeat hallit, räikeät värit, kiiltävät pinnat ja liian kova musiikki. Tämän ovat huomanneet liikuntavalistajatkin. Luen myös, että yksi alle seitsemänvuotias lapsi ei vielä vähennä äidin fyysistä aktiivisuutta, mutta useampi kyllä. Ei ole aikaa. En identifioidu liikkujaksi – pelkästään sanan ”treeni” käyttäminen tuntuu oman porukan pettämiseltä. Vierastan Oura-porukkaa. Niin. Saleja tyrkytetään elämääni ihan joka puolelta. Olen selvä introvertti enkä kaipaa kaveria mokailujani todistamaan. Vaikuttaa siis siltä, että hyvä kasaantuu tässäkin asiassa; ne, jotka jo valmiiksi mieluusti liikkuvat, liikkuvat käskettäessä lisää. ”K ovempaa, kovempaa, korkeammalle, vielä!” huutaa tiukaksi trimmattu ohjaaja suhisevaan mikrofoniin jumppatunnilla, jonka nimi on bodycombat. x x x k u u 2 2 3 8 3 tyhjä. Tuntuu tylsältä. Sitten olen pakottanut itseni ostamaan kuntosalija ryhmäliikuntajäsenyyden ensimmäistä kertaa elämässäni, peloista viis. Esimerkiksi tyytyväisyys omaan kuntoon ja käsitys itsestä liikkujana lisäävät liikunnallista aktiivisuutta. Herkästi negatiivisia tunteita tunteva neuroottinen ihmistyyppi taas on taipuvainen kokemaan esteitä suhteessa liikuntaan. Jyväskylän yliopistossa tehdyn tutkimuskatsauksen mukaan persoonallisuuspiirteistä ulospäinsuuntautuneisuus ennustaa liikunnallisuutta. Tunnistan. Liikkuminen maksaakin, ja ”lajivalinta” maksaa paljon! Joku sanoisi – se liikunnallinen ehkä – että kaikki nämä ovat tekosyitä. Hän katseli asiaa siihen mennessä tehtyä tutkimusta tarkemmin; aiemmin on nimittäin lähinnä todettu, että alhainen sosioekonominen asema ennustaa vähäisempää liikkumista. Sellainen minä olen. Mieluiten häpeän liikunnankin parissa yksin, aina takarivissä. Saatan siis löytää joitakin vastauksia salikammooni ihan vain persoonallisuudestani ja temperamentistani. Tutkija Esa Rovio hahmotteli jo vuonna 2009 liian vähän liikkuvien ihmistyyppejä. Olen muutama viikko aikaisemmin käyttänyt kaksi iltaa eri saliketjujen nettisivuilla ja laskenut rahojani. Siellä isketään nyrkeillä ja jaloilla ilmaa tietynlaisissa, tarkoissa sarjoissa. Luettelen päiväkirjaani esteitä: Ei ole vaatteita. Tämän porukan liikunnallisuutta vähentää eritoten ajanpuute ja omista tarpeista tinkiminen. Mietin kohtuuttoman paljon sitä, mitä kulahtaneesta Marimekko-kassistani ajatellaan kuntosalilla, ja jännitän sitäkin, osaanko leimata itseni sisään oikein. Mutta opin tutkimuksia lukemalla, etten ole ihan poikkeuksellinen tapaus. Minun pitäisi reipastua, priorisoida, ymmärtää oma parhaani. Tutkimuksista käy ilmi sekin, että että oma reippaus vaikuttaa liikunnalliseen aktiivisuuteen vähemmän kuin lehtijutut antavat ymmärtää
Jotakin mikä viestisi, että minäkin saan liikkua, vaikka olen honkkeli enkä ole treenannut lantionpohjaani neuvolan monisteen mukaan enkä osaa ”sarjoja”. Kaksi lasta kantanut lantionpohjani ei kestä tällaista höykytystä, vaikka pitäisikin tehdä kovempaa kovempaa ja potkia kor keammalle. Seuraavana päivänä sähköpostiin kilahtaa kuntokeskuksen viesti, joka varoittaa ”repsahtamisesta”. Ne eivät huomioi temperamenttiani, rajoituksiani eivätkä sitä, mikä elämässäni on merkityksellistä tai pakollista. Toinen julkaisun toimittajista on Kati Kauravaara, joka on paitsi liikuntasosiologi myös sosiaalityöntekijä ja pilates ohjaaja. K äyn jäsenyyteen kuuluvassa puolen tunnin kunto saliohjauksessa ja muistan, missä olen hyvä: osaan suorittaa, kun opettaja katsoo. Valitte len, etten läheskään saavuta liikuntasuosituksia, ja hän vähän huokaa. Tämä ei haittaa minua nykyään koskaan. Kauravaara sanoo toisinaan leikittelevänsä vaihtamalla. 8 4 tomassa ilmaa, nyrkit kuin vastasyntyneen. Ei yllätä, että tutkimukset kertovat huonojen koululiikuntakokemustenkin vähentävän fyysistä aktiivisuutta aikuisiällä. Hänestä suosituksia ei tarvitsisi tavallisille kansa laisille edes julkaista, sillä vaikka ne kuinka perustuvat tut kittuun tietoon, ne voivat olla osalle jopa este liikunnallisen elämäntavan tiellä. Kestän sen kyllä, sillä aikuisuus on tuonut jotakin hyvää mukanaan, mutta tajuan kirkkaasti, että kukaan ei edelleenkään haluaisi minua joukkueeseensa. Ulkokehän ominaisuudet taas vaikeuttavat liikuntakentälle asettumista. Muistan koulun liikunta tunnit, joilla tulin valituksi jokaiseen joukkueeseen toiseksi viimeisenä. Ei tästä taida tulla mitään. ”Vähän liikkuvalle määrät ovat valtavia”, hän sanoo. Melkein hyrisen kiitollisuudesta. En minä tätä tuntia varten halua liikkua vaan itseäni. Jumpan jälkeen ohjaaja lohduttaa, että opin kyllä sarjat, kun käyn tunnilla aktiivisesti. Olen jopa hiukan kiintynyt kömpelyyteeni. Hiki tulee, mutta niin myös pissa, nimittäin housuun. Olen varmaankin liian vaativa, mutta vanhemmuuden jat kuvien riittämättömyyden kokemusten rinnalle kaipaan onnis tumisia. En kehtaa kysyä, mutta tekisi mieli: miksi ihmeessä minun pitäisi oppia sarjat. Mutta täällä, lii kunnan parissa, jalkani ja käteni ovat hyödyttömät ja hölmöt, nolot ja kiusalliset. En tajua askelsarjoista mitään, sillä olen kömpelö ja ryt mitajuton ihminen. Jos ihminen on nainen, lihava, köyhä ja arka ja asuu vielä syrjässä palveluista, on aika vaikea ”valita omaa lajia”. Sisäkehän ominaisuu det, sellaiset kuin työssäkäynti, korkeakoulutus, normaalipai noisuus, kantasuomalaisuus, fyysinen kyvykkyys ja riittävä varakkuus, antavat yksilölle liikunnallista valinnanvaraa. Vanhan rasitus vamman aktivoiminen harmittaa ja hävettää. Siinä paneudutaan muun muassa lihavien, syrjäseutujen nuorten ja vammaisten kokemuksiin liikuntakentältä. Onnekseni olen törmännyt julkaisuun Eriarvoisuuden kasvot liikunnassa (2020), joka tuntuu selittävän kokemuksiani. Otetaan esimer kiksi lihavat: heitä tyrkitään liikkumaan terveydenhuoltoa myöten, mutta he saavat kuntosalilla ikäviä kommentteja ulko muodostaan, puhumattakaan siitä että liikuntavaatteita ei edes myydä heidän koossaan. Kun soitan hänelle, hän ymmärtää pohdintani heti. Näen tämän kai ken peilistä enkä pidä näkemästäni. Julkaisun lopussa on liikunnan intersektionaalisuuskiekko, jossa avataan liikuntakentän normeja. Sitä paitsi: suositukset eivät tiedä minusta mitään. Lop putuloksena polveni on vielä kahden viikon kuluttua niin kipeä, etten tahdo päästä rappusia alas. Muiden liikkujanormista poikkeavien kokemukset eivät ole sen parempia. En valita vaan lataan laitteisiin ohjaajan kehottaman määrän painoja
Jos salamaniskulla voisin muuttaa yhteiskunnallisen puheen sel laiseksi, että ihmisenä oleminen on oikea ja hyvä asia, liikku misen määrästä riippumatta. Jos liikuntaa ei otettaisikaan niin vakavasti ja mittaroitaisi niin tarkasti. Silloin en ehkä pitäisi itseäni epäliikunnallisena vaan vain ihan tavallisena. Jatkan hyrinää. Artikkelin lähdeluettelo löytyy jutun verkkoversiosta.. Parasta tukea tällaiselle asenteelle olisi se, että omin voi min liikkuminen olisi kaiken päätöksenteon ytimessä. x x x k u u 2 2 3 8 5 teksteissä sanan liikunta tilalle sanan akvarellimaalaus. Silloin ei kenenkään tarvitsisi erikseen reipastua. Alan miettiä, liikkuisinko enemmän, jos liikunnalliset ihmi set ja kaikki kirkasotsaiset valistajat tyystin vaikenisivat. Teen sen, mikä tuntuu helpoimmalta. Olen liikkuja. Nyt kansanterveysaiheinen huolipuhe kuulostaa puhtaalta ilkeilyltä, kun samaan aikaan autot ovat poliittisessa päätök senteossa liikkumisen oletusmuoto, koneet ovat aina kehi tystä ja arjen palveluita keskitetään pois ihmisten luontevilta kävelyreiteiltä. Se paljastaa, miten kaukaiselta liikunnan itsestäänselvään erin omaisuuteen luottava valistus voi tuntua sellaisesta, jonka elämään liikuntaharrastus ei kuulu. Pidän ajatuksesta. Jos suosituksia julkaistaisiinkin taidehar rastuksesta, ei minullakaan olisi mitään vaikeuksia olla kunnon kansalainen. Sillä tämä on totta: Niin kauan, kun kotoani lasten päivä kodille vievä ulkoilureitti pidetään puhtaana lumesta ja jäästä, kävelen puolitoista kilometriä päivässä viemään heitä. Ihmisenä, joka saattaa huvin vuoksi hyppiä leikkipuistossa muutaman haarahypyn tai leikin vuoksi juosta lähikauppaan (farkuissa!)
Lahjat tuovat iloa ja rikkautta elämään; lahjattoman leima masentaa ja tuottaa häpeää. Jokin lahjakkuudessa ja siihen usein liittyvässä pakkomielteisyydessä kuitenkin kiinnostaa. Niistä ei ole pulaa. 8 6 E S S E E V iides heinäkuuta 2023. Toisaalta tiedän, että sama kaava luultavasti toistuu, kun seuraava tragedia tulee vastaan. Sama illuusio on helppo sisäistää itsekin. Luen lehtien etusivut ja Liukkosen vanhoja haastatteluja. Aihe pysyy otsikoissa useamman päivän. Kritisoin erinäisiä medioita kärsivän neron myytillä ratsastamisesta. Syystä tai toisesta kärsivät lahjakkuudet kiehtovat, eivätkä vähiten minua. Rationaalisella tasolla teenkin niin. Näin kirjoittaa kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä. Se polttaa ihmisen loppuun, Teksti Leevi Ikonen Neron leimaus Välillä voisi olla hyvä käyttää elämäänsä ihan vain keskivertoon näpertelyyn, kirjoittaa Leevi Ikonen esseessään lahjakkuudesta ja menestyksestä.. En ole kaksinaismoralismistani erityisen ylpeä. Se söi oppimismotivaatiota pitkään. Juon keskikaljaa vanhempieni piikkiin Viron Tartussa, kun puhelin kilahtaa. Hän lisää suruhymiön ja jatkaa: ”symppasin sitä ja toivoin sille hyvää.” Kuten moni suomalainen, tiedän kuka Liukkonen on, mutten tunne hänen tuotantoaan. Se voi liittyä ongelmien pakoiluun mutta myös ajatukseen siitä, että menestys silittää lopulta kaikki rypyt pois. Tällainen elämäntyyli on kaikkea muuta kuin vaivaton. Siitäkin huolimatta, tai ehkä sen vuoksi, että oma suhteeni siihen on pääosin kielteinen. Suorituskeskeisyyteen liittyy usein putkinäköisyys: jos ongelmia ilmenee vaikkapa arjen pyörittämisen, sosiaalisten suhteiden tai mielenterveyden kanssa, voi energia kanavoitua entistä enemmän työhön. ”Kuulin just et Miki Liukkonen on kuollut ja oon tosi järkyttynyt ja surullinen”, puolisoni kirjoittaa. Kun joku oppii nopeasti, voi syntyä illuusio, että kehityksen täytyy olla helppoa ja vaivatonta. Opin, että suomalainen kirjallisuus menetti haavoittuvaisen ja maanisesti työskentelevän huippulahjakkuuden, joka kärsi mielenterveysja päihdeongelmista. Usein taitojen taakse kuitenkin kätkeytyy toinen todellisuus: toistoja ja itsekritiikkiä. He ovat kokeneet, että – joko muiden tai oman itsensä – hyväksyntä täytyy ansaita suorituksilla. Silti väitän karsastavani nerojen, ”suurmiesten” ja muiden jumalkuvien palvomista. Lapsena rakastin Batmania, teininä kehitin fiksaation Kurt Cobainiin. Tarve analysoida virheet puhki, jotta ne eivät tapahtuisi uudelleen. Koin sen vähättelevän taidon eteen nähtyä vaivaa. Tunnen lahjakkaaksi leimattuja ihmisiä, jotka ovat lapsena harjoitelleet salaa yltääkseen heille asetettuihin toiveisiin ja odotuksiin. Sekin vitutti, joskaan ei yhtä paljon. Koulussa lahjattomuuden kokemus iskosti ajattelemaan, etten voi kehittyä tietyissä oppiaineissa, kuten äidinkielessä. Joissain asioissa sain kehuja oletetuista lahjoista. Nykyään ahmin dokumenttielokuvia ja -sarjoja, joissa rock-tähtien ja huippu-urheilijoiden elämä hautautuu kunnianhimon ja työnarkomanian alle. L ahjakkuudesta on vaikea puhua viileän puolueettomasti, koska asiaan liittyy paljon myönteisiä ja kielteisiä tunteita. Itseäni on ottanut päähän niin lahjakkuuden kuin lahjattomuuden olettaminen. Todellisuudessa klikkailen otsikoita minkä kerkeän
Tilannetta ei auta, että oppilaat omaksuvat helposti heille asetetut odotukset. Jos jotakin ei voinut mitata, sitä ei ollut olemassa tai se oli merkityksetöntä. Siis se, millaisia asioita kyvykkyyteen liitämme, miten niitä mittaamme, keneltä mittaamme ja minkä näemme mittaamisen arvoisena. Uusikylä kertoo, ettei pidä lahjakkuutta kirosanana. Kynttilän polttaminen molemmista päistä on keskeinen osa neromyyttiä. Pitäydyn siis emeritusprofessorissa. Kun kyse on taiteesta, monella tuntuu olevan tällainen käsitys, tai vähintäänkin halu ajatella näin. Ilman parempaa tietoa kutsuisin häntä huippututkijaksi, kuten toimittajilla on tapana. Kustannustoimittaja Samuli Knuuti kertoo Liukkosen työskennelleen kellon ympäri. Heidän toivotaan ja odotetaan ratkaisevan kaikki ongelmat, kuten ilmastokriisin, syrjäytymisen ja tippuvat PISA-tulokset. Uusikylän mukaan lapsilahjakkuudet usein hiipuvatkin aikuisikään mennessä, kun moni keskinkertainen oppija pääsee vauhtiin vasta teini-iässä. Mitä helpompi kykyä on mitata, sen todennäköisemmin sitä arvostetaan. Haastattelun aikana käy kuitenkin ilmi, ettei Uusikylä voi sietää huippu-, osaajaja eritoten huippuosaaja-termien viljelemistä. Myöhäiseen spurttiin voi vaikuttaa vaikkapa oman oppimisen tavan tai inspiroivan opettajan löytäminen. Hän oli ilmeisen fiksu ja kaunopuheinen, sai koulussa kymppejä, sivisti itse itseään jo lapsena, löysi alansa varhain ja menestyi siinä ensimetreistä lähtien. Ajatus ei ole täysin tuulesta temmattu mutta lahjakkuuden käsitettä ja siihen liittyviä mekanismeja yksinkertaistava. Hänen mukaansa lahjakkuuden käsite on vain usein väärinymmärretty ja -käytetty. Lahjakkaimmatkaan kansantaloustieteilijät eivät voi purra kokaiinipäissään lepakoilta päitä irti, koska kaikki tietävät, ettei se ole välttämätöntä kansantaloustieteen kannalta. Ihminen voi ajatella, että jos on huippu, saa muilta ja itseltään armollisuutta. Ja sehän lahjakkuuksissa osin kiehtookin. Hurjan vaatimustason hän omaksui jo lapsena. Jos on armollinen itselleen vain huippusuoritusten jälkeen, luultavasti yltää huippusuorituksiin muita useammin. Mutta mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme lahjakkuudesta, huipuista ja neroista. Luovuuden ”väistämätön” ja jopa toivottu kääntöpuoli. Ei ole ihme, että tällaisen mielenlaadun omaava ihminen pärjää alallaan. Tuottavuuden paine näkyy Uusikylän mukaan myös siinä, millaisille lahjakkuuden muodoille annamme tilaa kasvaa ja minkä ylipäätään näemme lahjakkuutena. Tästä hyvä esimerkki on pinttynyt hokema siitä, että naiset ovat liian tunteikkaita johtotehtäviin. Myöhäiset lähdöt eivät kuitenkaan onnistu, jos osaamisen eroja aletaan etsiä ja korostaa jo varhaislapsuudessa. Ja miksi teemme niistä niin ison numeron. H uippuosaajat viehättävät myös päättäjiä. Lahjakkuuden käsitteeseen liittyy myös arvoja, asenteita ja ihanteita. S oitan Kari Uusikylälle. j o u l u k u u 2 2 3 8 7 niin henkisesti kuin fyysisesti. Hän on tunnettu nimi lahjakkuustutkimuksen saralla. Kun jo valmiiksi hyvin pärjäävät saavat entistäkin enemmän rohkaisua, ohjausta ja oppimista tukevia mahdollisuuksia, voi osaajien välinen kuilu revetä nopeasti. Mitattavien kykyjen ulkopuolelle jää esimerkiksi empatia. Tähän vaikutti äidin kuolema, kun Liukkonen oli vasta ala-asteiässä. Koska taiteen arvo on monisyinen ja vaikeasti määriteltävä asia jopa taiteilijoille itselleen, ei alaa arvosteta samaan tapaan kuin vaikkapa kansantaloustiedettä. Toisin sanoen on paljon lahjakkuutta, jota perhe, koulu, urheilujoukkue tai yhteiskunta ei osaa arvostaa. Syntyy sinisilmäinen päätelmä, että harjoittelun sijaan runot tai kitarariffit kumpuavat synnynnäisestä neroudesta ja sitä ruokkivasta päihdeongelmasta ja boheemista sekoilusta. Kukapa ei haluaisi sekä menestyä että olla käsittelemättä hankalia tunteita. Kysyn Uusikylältä, mitä lahjakkuus on, ja pitäisikö käsite poistaa sanakirjasta kokonaan, kuten urheilun maailmassa vallitsevaan geneettistä lahjakkuutta korostavaan ajatteluun ärsyyntynyt Jyväskylän yliopiston liikuntapedagogiikan apulaisprofessori Timo Jaakkola ehdottaa. Mittausinto voi vaikuttaa myös nerouden tulkintaan, mutta käänteisesti. Myötäelämisen kyvyt nähdäänkin surullisen usein hyödyttöminä, jopa rasitteina. Kun kyvykkyys kerran. Kirjoittamisen tuli olla kirjailijan itsensä sanoin ”maanista ja epätervettä” tai sitä ei tehty riittävän tosissaan. Tutkimusten mukaan empaattiset johtajat kuitenkin parantavat paitsi työntekijöiden henkistä hyvinvointia, myös yritysten tuottavuutta. Tätä ei 90-luvun Nokiassa osattu mitata. Tyypillisen tulkinnan mukaan lahjakkuus on ikään kuin kohdussa jaettu paketti, jonka harjoittelu hiljalleen käärii auki. Myös työmoraali oli järkälemäinen. Hän kertoi ymmärtäneensä tuolloin, että ”elämää on turha käyttää keskivertoon näpertämiseen”. Usein huipuksi pyrkiminen voikin liittyä tunne-elämän kipukohtien ylikompensoimiseen. Kun nero sekoilee ja käyttää huumeita, se on osa neroutta. L iukkosen lahjakkuuden muodot olivat moninaiset. Tunteiden äärimmäisyys. Ehkä myös rakkautta ja vajavaisuuksiaan anteeksi. Aina välillä kohdalle osuu kuitenkin huippu, joka muuttaa kuraveden viiniksi: abstrakti humpuuki poikii palkintoja, mediahuomiota ja myönteistä maabrändiä. Ala-asteella Liukkonen piiskasi itseään huonoista kouluarvosanoista. Uusikylän mukaan lahjakkuuden kehittymisestä viime vuosikymmeninä tehty tutkimus osoittaa, että lahjakkuuksia on monenlaisia, ja ne kehittyvät vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa; esimerkiksi kodin sosioekonominen asema ja oppimiskokemusten määrä vaikuttavat merkittävästi luontaisten geneettisten kykyjen kehittymiseen. Muun muassa Nokian 90-luvun tiiviiseen pomopiirin eli Dream Teamiin kuulunut OlliPekka Kallasvuo uskoi, että mittausmenetelmät ratkaisevat kaikki ongelmat. Liukkonen kertoi, että hänen alkoholisminsa oli monen mielestä tervetullut tuulahdus: vanhan boheemin taiteilijakäsityksen uudelleen herääminen. Koska luovien alojen prosessit ovat valtaosalle vieraita, voi tällaisen huipun työskentely näyttää osapuilleen taikuudelta. Ymmärrän tällaiset fantasiat varsin hyvin. Niitä luovat muun muassa kulttuuri-ilmapiiri, kauneusihanteet sekä asenteet koskien sukupuolta ja etnistä taustaa. Tämän tulisi onnistua tietenkin dataan pohjaten, ilman rakenteellisia muutoksia ja kansantaloutta vauhdittaen. Uusikylä muistuttaa, että Albert Einstein oli patenttitoimiston hajamielinen virkailija, josta kukaan ei odottanut mitään. Mittaamisen eetokseen kun sisältyy se yleisinhimillinen ongelma, että tulokset usein heijastelevat sitä, mitä niiden toivotaankin heijastelevan
Sen aiheuttavista syistä ei ole varmuutta. Halua erottautua tai menes tyä, jotta tuntuisi, että ainakin joku asia elämässä on hallinnassa ja käy järkeen. Oikeassa elämässä harva saa jahtaa maansa lohikäärmettä kiinni. O petussuunnitelmassa puhutaan jokaisen oikeudesta kasvaa täy teen mittaansa. Myös ihmisen henkilökohtainen kehitys kaipaa ihmettelyä ja tyhjäkäyntiä. Kansallinen itsetunto, jota maailmanmestaruus tai Nobelpalkinto tuo. Tutkijoiden mukaan sitkeys määrittääkin ihmisen menestystä geneet tisiä kykyjä enemmän. Se on kaunis aja tus. Kun suomalaiselta kysyy, miten menee, hän muuttuu ansioluetteloksi: ahdistuneeksi tarinaksi siitä, mitä kaikkea on tehnyt töissä viimeisen parin kuukau den aikana. Se ei tietenkään tarkoita, etteivätkö ulkoiset paineet voisi olla yhtä suuria tai suurempia. Tällainen työskentely lipsahtaa helposti maanisen ja epäterveen puolelle. Ja ne, jotka saavat, eivät välttämättä koe henkistä täyt tymystä sen johdosta. Toisaalta hän kärsi mielenterveys ongelmien ohella myös burnouteista, mikä tuskin yllättää ketään. Yhteiskunta on abstrakti möhkäle, jolle ei voi laittaa viestiä, että otahan iisisti nii den vaatimustesi kanssa, kun tässä alkaa jo päässä vähän surista. Mieleeni tulee havainto, jonka kaverini sanoi suomalaisen ja iranilaisen tapakult tuurin eroista. Ei lahjakkuuksien koulimisesta ole kan santaloudellekaan iloa, jos yhden huipun eteen on uhrattu kymmenen muun menes tys, ja lopulta sekin yksi makaa loppuun palaneena kotisohvalla tai psykiatrisessa sairaalassa. Ehkä vaimokin hakee lapset mummolasta takaisin kotiin. Toisaalta työ itsessään altistaa henkiselle stressille. Yhteiskunta on abstrakti möhkäle, jolle ei voi laittaa viestiä, että otahan iisisti niiden vaatimustesi kanssa, tässä alkaa jo päässä vähän surista.. Samaa jatkumoa ovat rakastamamme dekkarit, joissa lahjakkaat etsivät ryyppää vät itsensä tärviölle ja hankkivat avioeron, koska raskas työ vaatii sitä. Välillä elämää voisi olla ihan hyvä käyttää keskivertoon näpertämiseen. Individualismi oli myös liitoksissa itse murhayritysten määrään sekä sosiaaliseen hyväksyntään ja tunneosallisuuteen, jota itsetuhoiset ihmiset saivat. Tästä syntyy mielikuva, että lahjakkuus on ikään kuin ihmisestä itsestään irralli nen resurssi, jota olemme velvollisia jalos tamaan yhteisen edun mukaisesti. Eri toten sellaiseen, joka ei tähtää mitattavaan hyötyyn. Ei tunnu kaukaa haetulta väittää, että Liukkosen lahjoista suurin oli juuri mää rätietoisuus. Per heen tai yhteisön kanssa voi, ainakin välillä, neuvotella asioista. Hänen mukaansa tarvit semme käytäntöjä, jotka valavat kaiken tasoisiin oppijoihin itseluottamusta ja intoa kehittää omia taitoja. Sekin tiedetään, että myös luovilla aloilla on ihmisiä, joilla on menneisyydessään sel laista, joka on heitä rikkonut. Moni keksintö, kuten internet, on synty nyt ”turhasta” teoreettisesta työstä. Lopulta tulee kliimaksi ja katarsis: murhaaja saadaan kiinni ja kaikki on ollut uhrausten arvoista. Luulen, että siksi myös lahjakkuuden ja lahjattomuuden olettaminen ahdistavat monia. Kouluissa luodaan kuitenkin tulevaisuuden työvoimaa; työelä mää ohjaavat ihanteet, kuten huippuus ja jatkuva kasvu, näkyvät pakostikin siinä, miten ”täysi mitta” määritellään. Nämä luovat kaikki tarvetta kokemuksen käsittelyyn ja hyväksynnän saamiseen. Se näkyy muun muassa sanavalinnoissa, joita osaamisesta, lahjakkuudesta ja menestyk sestä käytetään; Hesarissa oli hiljattain toh torikoulutettavan mielipidekirjoitus, jossa puhuttiin ”huippuosaajien tuotannosta”. Uimari Michael Phelps oli maailmanennä tysten jälkeisessä kuopassa masentunut ja itsetuhoinen. Ei jotakin, mitä tehdään väkisin vain mui den toiveesta. Kiusaamista, päideongelmia, puutetta rakkaudesta, ulko puolisuutta. Viimeinen asia, jota ihminen siinä kohtaa kaipaa, on kehuja oman alkoholi ongelman raikkaasta bukowskilaisuudesta. Rajat ovat häilyviä. Luovat nerot noudattavat ideaa lia pilkulleen. Poh diskelusta ilman selkeää tavoitetta. 8 8 E S S E E huomataan, tulee oppimista tukevia mah dollisuuksiakin useammin. Tutkimusten mukaan luovuuden ja masennuksen välillä on voimakas yhteys. Niissä on kuitenkin se hyvä puoli, että stressiä aiheuttavat asiat ovat kouriintuntuvia: mahdollisia ratkaista. Mutta mikä tuo etu on, ja kenelle. K aikessa irvokkuudessaan on kuvaa vaa, että puhumme menetetyistä lahjakkuuksista, kun kyvykkäät ihmiset menehtyvät, ja lahjojen haaskaamisesta, kun niin sanotut huippulahjakkuudet eivät syystä tai toi sesta hyödynnä taitojaan muiden toivo malla tavalla. Työ hön tulisi siis suhtautua henkilökohtaisesti, ja sille tulisi uhrata kaikki, mitä itsestä on uhrattavissa. Yhteisöllisissä, sosiaalista koheesiota korostavissa kult tuureissa ihmisen arvo ja siihen liittyvät vastuut linkittyvät ensisijaisesti perheeseen ja paikallisyhteisöön, eivät niinkään omiin saavutuksiin. Iranissa kysymys muotoillaan eri tavoin: kuinka perheellä menee. Uusikylä sanoo, että lahjakkuuden kehit tämisen tulisi olla myös mieluista ja kivaa. Saada lohtua, tukea ja armollisuutta. Ero sitkeyden ja pakkomielteisyyden välillä on kuitenkin häilyvä. Nykypäivänä työnhakijan tulee olla into himoinen, ehkä myös guru tai velho, ja antaa itsestään satakymmenen prosenttia. Moni urheilija puhuu olympiamitalin jälkeisestä tyhjyydestä. Vaikea lapsuus ja siihen liittyvä kova vaatimustaso kenties puskivat Liukkosta pois keskinkertaisuu desta. Tuloksia syntyy, mutta ihmiselle itselleen kovaan hintaan. Luovat ihmiset voivat olla eri tyisherkkiä tai sitten eivät ole. Suorituskeskeisyyden tulva on niin jat kuvaa, ettemme usein edes huomaa sitä. Siitä on armollisuus kaukana. Amerikkalaistutkimuksen mukaan indi vidualismi, alhainen sosiaalisen yhteenkuu luvuuden taso ja vähäinen paine sopeutua normeihin ajavat mielenterveydellisissä riskiryhmissä olevia ihmisiä eristykseen
Koska tilanteita voi olla monta yhtä aikaa päällä, kokosimme tähän Silfverbergin suosittelut stressistä toivottomuuteen.. 9 Teksti Anu Silfverberg Kuvat Elokuvien levittäjät VOISIT VOISIT TYKÄTÄ TYKÄTÄ TÄSTÄ TÄSTÄ Anu Silfverberg on puolen vuoden ajan suositellut verkossa elokuvia ja sarjoja erilaisiin elämäntilanteisiin
Tom Hardyn roolisuoritus Ivan Lockena on maaginen. Olin riidanhaluisella päällä – ja melko stressaantunut. Steven Knight on kertonut, että Locke syntyi halusta luoda jotain, mikä luottaa puhtaaseen elokuvakerrontaan ilman erikoistehosteita ja muita kommervenkkejä. Vastasin, että varmaankin ampuisin televisioni, jos joutuisin katsomaan Amélieta stressaantu neena. Locke on hajoamassa. Liikkuvat kuvat voivat tarjota huojennusta, mutta se ei tar koita ”elämänmakuista” lässytystä vaikealla hetkellä. Ei tämä mikään Euroopan suu rin betonivalu kuitenkaan ole eikä sen päälle rakenneta kah den miljoonan tonnin painoista rakennusta, sanon itselleni lohdullisesti. Samalla hän käy mielensisäisiä dialogeja kuolleen isänsä kanssa. Lockea näyt televä Tom Hardy istui autossa, jota hinattiin pitkin moottori tietä, ja sivuosanäyttelijät (Olivia Colman, Ruth Wilson, Ben Daniels, Tom Holland, Bill Milner, Andrew Scott) soittivat puheluitaan ”livenä” eräästä neuvotteluhuoneesta käsin. Ja jos se olisi vielä elo kuvana omintakeinen, niin oi mikä onni. Sellaisen määrän valaminen väärin voi tuottaa romahtavia rakenteita ja hävitystä ja kuolemaa. Locke yrittää hoitaa eskaloituvaa yksityiselämäänsä ja yhtä hankalaa työelämäänsä puhelu kerrallaan. Mitä elokuvaa siis suosittelisin stressaantuneelle. Locke on aivan hämmästyttävä saavutus: Knight kirjoitti tekstin parissa kuukaudessa, ja sitten elokuvaa kuvattiin kuuden illan ajan niin kuin näytelmää. Tilanne kuitenkin on mikä on, ja nyt täytyy vain pitää palloja ilmassa. Nopeasti opimme, että työmaajohtaja Ivan Locken elä mässä on kuitenkin tapahtunut jotain, mikä ohittaa kiireel lisyydessään jopa märän betonin. Elokuvan päähenkilö, työmaan johtaja Ivan Locke poistuu alussa työpaikaltaan. STRESSAANTUNEELLE Kysyin tekoälyltä, mitä elokuvaa se suosittelisi stressaantu neelle. Jokainen soittaja katsoo asioita vain omasta näkökulmastaan, ja jokainen heistä haluaa Lockelta jotakin. Välillä hänen kasvonsa vääristyvät ikku nan heijastuksissa ja taustapeilissä, ohi lipuvien valojen leika tessa autoon sieltä täältä. Olen ajatellut tätä elokuvaa usein silloin kun omat palloni ovat juuri tipahtamassa lattialle: Hardyn kireää katsetta ja kohteliasta puheenpartta, jonottavan puhelun ääntä ja sitä, miten joku haluaa jotain, koko ajan. Pian kaikki ovat Lockelle raivoissaan, eikä se katsojaakaan syvästi ihmetytä, vaikka hirveästi toivoisi, että Locken asiat järjestyisivät. Kone kehotti katsomaan Amélieta sillä perusteella, että se on ”rakastettu elokuva, jonka monet kokevat rentouttavana ja stressiä vähentävänä”, sillä siinä on herttaisia hahmoja, hupsu juoni ja kauniita kuvia. Joka kerta kun puhelin soi, luvassa on jotain, mikä hankaloittaa vaikeaa tilannetta entisestään. Siinä hän on onnistunut. 9 1 j o u l u k u u 2 2 3 Toinen oivallus: kuormitus ei ole väkivaltaa vaan loputonta venymistä.. Ivan Locke on se, joka taistelee rahojen, alaisten ja esimies ten, betonin, perheenjäsenten ja vainajien kanssa, eikä tuota kamppailua voi kuin seurata naulittuna. Hän ajaa pois paikalta, kiireessä. Tämä elokuva ker too siis moniajosta, hah, konkreettisesti! Toinen oivallus: kuormitus ei ole väkivaltaa vaan loputonta venymistä. Tiedän jo: suosittelisin Steven Knightin elokuvaa Locke. Ajoitus on huonoin mahdollinen, sillä työ maalle on tulossa aamulla 355 tonnia märkää betonia, ja tuol lainen määrä betonia vaatii tiettyä ammattitaitoa – kyseessä on Euroopan historian suurin betonivalu (jos armeijan koh teita ei lasketa). Katsojana minä voin olla hän, joka ottaa pelkääjän paikalla kaljan ja nukahtaa het keksi mikrounille, leuka hiertävää turvavyötä vasten. Niinä hetkinä kaipaan takaisin tuon elokuvan taikapiiriin, autoon Ivan Locken vierelle. Surun hetkellä voi auttaa hyvin kuvattu suru. Emme näe mitään muuta kuin hänet, ja silti hänen mikro ilmeensä ja kiristyvä äänensä ovat jännitysnäytelmä, jollaista vain harvoin kokee. Maailma vuotaa sisälle autoon. Sitä, että pitää aina vain yrittää. Mutta mihinpä sitä ihmi nen pois pääsisi puhelin mukanaan. Var maankin jotakin, mikä kuvaa stressaantumisen kokemusta tavalla, joka on sekä jaettu että uusi. Päinvas toin, yleensä elokuvan lohtu on jotain muuta: tunnistamista
Kuka eroa edes huomaa! Aletaan kuvata Ghostbustersia ja Leijonakuningasta talkoilla, itse askarrelluissa kulisseissa. Vastaan tuli sellaisia mahtipontisia teoksia kuin Ang Leen Piin elämä tai Terrence Malickin The Tree of Life. Sillä tietysti tämä elokuva kertoo myös elokuvista ja siitä, mitä ne meille tarkoittavat: yritystä ymmärtää ja kestää tätä kaikkea. Sain kiinni – onhan todellakin toivoa antavaa, että joku osaa sellaista! Mutta entäpä toivo aiheena. Mikä eteen. Jerry magnetisoituu (syistä, joihin on tässä turha mennä tarkemmin) ja onnistuu pyyhkimään kaikki videokasetit tyhjiksi. Tässä vaiheessa palasin elokuvaan, joka oli juolahtanut mieleeni ensimmäisenä. Liiketoiminta on vaikeuksissa. Mutta se, kuinka käy, on ehkä kuitenkin sivuseikka. Olin turvassa. Mahdollisuutta kuvitella asioita toisten kanssa. Jokainen mukanaolija saa olla niin elokuvan tekijä, tähti kuin katsojakin. 9 2 Ehkä oloa helpottaa, jos vain saa hetken istua muiden mukana pimeässä salissa, valkokankaan välkkeessä.. Kaunista. Etsiskelin internetissä suosituksia. Hän pyysi elokuvasuositusta tilanteeseen. Mieleeni tuli heti yksi elokuva, mutta hylkäsin idean, koska se tuntui jotenkin niin… Hölmöltä. Teos oli Michel Gondryn Be Kind, Rewind vuodelta 2008. Hän kommentoi, että saa itse toivoa ”vaikeista elokuvista, jotka ovat hyviä”. Kun vanha omistaja lähtee matkalle, vuokraamoa jäävät pyörittämään tohelot nimeltä Jerry (Jack Black) ja Mike (Mos Def). Gondryn elokuvan keskeinen havainto on, että ihmiset ovat kauneimmillaan häärätessään suurella pieteetillä jotain näennäisen mitätöntä ja turhaa. tämä elokuva on pöhköpäinen pieni satu. Hän oli eroamassa ja lisäksi huolissaan maailman tilasta ja ihmisen itsekkyydestä. Sen optimismi on pientä ja vaatimatonta, ja sen kaunis loppu on hyvin haikea. Ehkä se voisi sittenkin toimia. Kaksikon ei-ehkä-aivan-ilmeinen ratkaisu on kuvata kaikki elokuvat itse uusiksi. Muistelin, että itse sain kerran murheen alhossa toivoa siitä, kun katsoin päiväkausia Antti Holman ”Sande ja Suvi-Tuuli” -videoita Youtubesta. Elokuvasta välittyy rakkaus lajiin. Eletään aikaa, jolloin vhs-nauhat ovat väistymässä uuden dvd-teknologian tieltä. Näitä amatöörifilmejä tekijät kutsuvat ”ruotsinnetuiksi”, missä ei ole järkeä enempää kuin missään muussakaan, mitä tässä tarinassa tapahtuu. Laitoin viestiä elokuvaleikkaajaystävälleni. Halusin suositella jotain, mikä ottaisi lohduttoman katsojan mukaan. ”Toivoa siis vailla”, mies kirjoitti. Keinoa välittää jotain, mitä ei voi ilmaista muuten. Ehkä oloa helpottaa, jos vain saa hetken istua muiden mukana pimeässä salissa, valkokankaan välkkeessä. Ennen kaikkea se on kiltti elokuva. Toivoa on hetki ennen onnellista tai onnetonta loppua, kun koetaan jotain yhdessä. Toivo ei nimittäin ole sitä, että purkutuomiolta vältytään sittenkin ihmeen kaupalla. Purku-uhan alla olevan vanhan talon kivijalassa sinnittelevä Be Kind Rewind -videovuokraamo on tipahtanut kehityksen kelkasta. Pintapuolisesti Gondryn elokuvan konsepti on tuttu lukemattomista amerikkalaiselokuvista: päähenkilöillä on rajattu määrä aikaa saada kasaan suuri määrä rahaa. Vähitellen vanhan elokuvavuokraamon pelastushankkeeseen liittyy mukaan koko naapurusto. Mutta nämä elokuvat ovat niin täynnä omaa syvällisyyttään, että katsoja hädin tuskin mahtuu niiden kanssa samaan huoneeseen. Askartelu on ihmisyyden ytimessä, se on parantava voima. Minusta tämä pieni kuvaelma yhteisöstä ja yhteistyöstä on täysin kykenevä kisaamaan ohjaajansa kehutuimpien teosten – vaikkapa Tahrattoman mielen – kanssa. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen lähimenneisyyteen, slummikortteliin, jossa köyhyys tarkoittaa lähinnä nostalgista rähjäisyyttä, kauhtuneita värejä ja kiireettömyyden tuntua. Eikö muuten sama usein päde suhteisiin ja eroihin. TOIVOTTOMUUTEEN Sain viestin mieheltä, joka oli alamaissa. Be Kind Rewind on komedia, mutta suuria nauruja se ei synnytä. Pysytäänpähän pois pahanteosta! be kind rewind sai ilmestyessään varsin ristiriitaisen vastaanoton
Hetkittäin kuvaaja Lol Crawleyn kamera on eri huoneessa kuin päähenkilöt, kurkkii heitä oviaukosta. Eräs lukijani nimittäin valitteli, että ei oikein tahdo kestää tai ymmärtää perhettään: he töksäyttelevät toisilleen asioita, joita ei ikimaailmassa voisi sanoa kenellekään muulle. Nämä ihmiset eivät valinneet toisiaan, mutta heillä kuitenkin on toisensa. He puhuvat niin kuin perheet puhuvat: arkisia asioita, joiden alla piilee selvästi jotain isompaa. Mistään ei oikeasti puhuta mutta kaikki asiat ovat pinnassa koko ajan. Stephen Karamin ohjaama The Humans perustuu Karamin samannimiseen palkittuun. The Humans on erikoisen voimakas kokemus. Mutta Cherbourgissa on aina ollut nimenomaan jotain nautinnollista, ja olen kuluttanut vuosikymmeniä miettimällä, miksi – mikä on oma nautintonsa sekin. Joskus ihmiset näkyvät kuvassa vain osin tai kaukana, pyörivät pimeissä nurkissa. Kuuluu outoja ääniä ja kolahduksia. Surusta huolimatta The Humans sisältää toivoa ja lämpöä. Uusi koti on vielä melkein kokonaan tyhjä, mutta Brigidin perhe kokoontuu kuitenkin asuntoon istumaan iltaa yhdessä. Isoäidillä (June Squibb) on pitkälle edennyt dementia. On merkillepantavaa, että tässä perheessä ei ole pieniä lapsia. Karam kuvaa asuntoa niin kuin tekisi kauhuelokuvaa. Käytännössä tästä seuraa, että olen nähnyt kohtauksen useita kymmeniä kertoja ja osaan laulaa sen dialogin ranskaksi ulkoa – minut voi palkata vaikka pikkujoulujen huumorinumeroksi. Arkisen kauhun välissä pilkottaa jotain syvästi turvallista: naurua, perinteitä ja rituaaleja, hoivaa, avunantoa, sisaruutta, jaettua historiaa. Vaikka lähes mitään ei tapahdu, pelon tuntu on selvä. Se lähtee liikkeelle hyvin hitaasti ja venyttää jännitettä. Elokuvan historia on täynnä kuvauksia vinksahtaneista perheistä. Mitään suurta käännettä ei tule, mutta kun kaikki on ohi, tuntuu niin kuin jotain painavaa olisi rysähtänyt niskaan aivan yllättäen. Kaikki projisoivat toisiinsa omia pimeyksiään. Kun pimeä laskeutuu, tyhjissä huoneissa on jotain turvatonta. KUNNON ITKUIHIN Yhdessä elämänvaiheessa minulla oli tapana katsoa Jacques Demyn Cherbourgin sateenvarjojen loppukohtaus Youtubesta aina, jos tulin myöhään baarista kotiin. Jaksamista, yrittämistä. Ja niin edelleen. Tai niitä itkuja, kun elokuva menee ihon läpi sisäelimiin, ja tuntuu siltä kuin olisi saanut kunnolla turpiinsa (osoitan sinua, Charlotte Wellsin Aftersun). HULLUILLE PERHEILLE Palstani on lähtenyt hieman synkillä aiheilla käyntiin (epätoivo, ero, ylikuormitus…) mutta toisaalta, sellaistahan elämä on. On sairautta, valintoja, rahahuolia. Kaikki tapahtuu yhdessä asunnossa, yhden kiitospäivän illallisen aikana. Karamin elokuvassa ikääntyminen ei ole ”kypsymistä” vaan haurastumista: tietyillä kilometreillä ihmisillä alkaa olla takanaan asioita, joista ei enää täysin tokene. Mutta tämä ei ole tragediaa vaan arkea. Läheisten sukulaissuhteiden erikoinen dynamiikka onkin taiteen ikuisuusaiheita. Se on iso, mutta se on myös kupruinen, homeinen ja lohkeileva. Yhden puhuessa kamera tarkkailee toisen henkilön kasvoja tai vanhan talon tummuneita seiniä. Ainakin tämänkertaisessa elokuvassamme. Sitäkin perheet voivat olla. Tämä Ranskan uuden aallon mestariteos vuodelta 1964 olikin välitön vastaukseni lukijalle, joka kirjoitti toiveenaan: haluaisin vollottaa oikein nautinnollisesti! Elokuvaitkuja on tietysti monenlaisia: on syvästi ahdistavaa lapsetkin-kuolevat-kansanmurhan-uhreina-itkua, ja on liikuttunutta pieni-ihminen-voitti-vaikeudet-itkua. Kaikilla on jotain. Mutta mieleeni nousi heti yksi parin vuoden takainen teos, joka onnistuu aiheen käsittelyssä poikkeuksellisen hyvin. Karam ei tarjoile helppoa traumajuonta, jossa jokin yksittäinen hirveä tapahtuma paljastuisi kaiken selittäväksi asiaksi. Elämä riittää, tämä elokuva sanoo; elämässä itsessään on kylliksi. Yksi elokuvan hahmoista on Brigidin ja Richardin autio uusi koti. Hän toivoi elokuvaa, joka auttaisi ymmärtämään tuota kaikkea, tai edes nauramaan sille. Kolmikymppiset Richard (Steven Yeun) ja Brigid (Beanie Feldstein) ovat juuri muuttaneet Manhattanilla vanhaan asuntoon, johon heillä ei ehkä olisi varaa. 9 3 j o u l u k u u 2 2 3. Mukana ovat Brigidin yksinäinen sisko (Amy Schumer), vaisu isä (Richard Jenkins) ja katoliseen uskoonsa tukeutuva äiti (Jayne Houdyshell)
Se on viimeinen repliikki. Mieleeni tuli se, kuinka eräs läheisen menettänyt ystäväni sanoi jotenkin niin, että tuntuu surulliselta tietää, että menetyksestä pääsee yli. Hyvin menee, Guy vastaa. 15-vuotiaana ajattelin elokuvan kertovan rakastavaisista, jotka olivat ”ne oikeat” toisilleen, mutta Demyn teos on oikeasti paljon, paljon monisyisempi. Geneviève on valinnut toisen liiton ehkä järkisyistä, mutta elokuva ei rankaise häntä. niin, se loppu tosiaan, voi taivas. Harva Suomessa on sitä kuitenkaan nähnyt. Cherbourg myös ottaa tunteet tosissaan ja samalla nauraa niille: yhdessä kohtauksessa pariskunta kirjaimellisesti leijuu läpi sateenpieksämän kaupungin. Ranska sotii Algeriassa, poika saa kutsun. Ero on tuskaa, tietysti. Ilmeinen syy on tietysti se, että hän on venäläisen nykyelokuvan tärkeimpiä ohjaajia, ja nyky-Venäjälle hänen elokuvansakin sijoittuvat. Ihmiset kuluvat. Eräs ystäväni mietti, pitäisikö ehkä katsoa venäläistä elokuvaa, jos sitten ymmärtäisi edes jotain. No vaikka juu. ”Onni tekee minut surulliseksi”, lausuu Guyn sairas täti elokuvan aivan alussa, yksi avain sekin. Vuosien jälkeen Geneviève ajaa bensa-asemalle pienen tyttärensä kanssa. Kaikki tämä lauleskellen. Zvjagintsevista tuli kotimaassaan persona non grata viimeistään Leviathanin myötä. Suuremman huomion sai Leviathan (2014), painostava elokuva korruption seurauksista pienessä kylässä. Että superia sitten. Dialogi on nyt niin vähäeleistä, että tekisi mieli kirkua. Cherbourg kertoo yhden nuoren rakkauden tarinan. Ei niin väliä. He näkevät toisensa. Geneviève (Catherine Deneuve) ja Guy (Nino Castelnuovo) rakastavat, vaikka tytön äiti toppuuttelee. Ilo ja suru, järki ja tunteet, realismi ja elokuvafantasia, nuoruus ja vanhuus, mennyt ja tuleva limittyvät. Laitetaan. Voitko hyvin, Geneviève laulaa hiljaa. Tavallista vai superia, super ou ordinaire. Elokuva kyllä kuvaa kurjuutta ja korruptiota, mutta sellainen on elokuvissa tavallista – sitä paitsi teos oli taiteellisesti upea. Mutta lopussa näemme Rolandin elävän onnellista elämää. juoni on monesta tuttu. Zvjagintsevin esikoisohjaus Isän paluu (2003) oli kaunis jos kohta hieman romahduttava elokuva pojista, joiden elämään kadonnut isä palaa. Vaimohan sen koristeli. Asiat ovat koko ajan sekä että: äiti on oikeassa sanoessaan, että erosta selviää, Geneviève on oikeassa sanoessaan, että ei tule koskaan unohtamaan (ja juuri sillä hetkellä rikkoo neljännen seinän katseellaan). Mennään sisään bensa-asemalle. Kuten Genèvieven äiti toteaa: ”Rakkaudesta kuollaan vain elokuvissa.” VENÄJÄN YMMÄRRYKSEEN Mitä ihmettä Venäjällä oikein tapahtuu. Tai ehkä: miten sen surullisuus jotenkin perustuu juuri toivolle. Lavasteiden pastelliset karkkivärit hohtavat iloisina samalla kun itketään särkynyttä sydäntä, rahahuolia tai ei-toivottua raskautta. Geneviève ei kysy, onko sinulla joku uusi, hän sanoo: Hieno joulukuusi, oletko itse koristellut. Musiikki enteilee. En ole siitä varma, mutta olen huomannut ajattelevani usein Andrei Zvjagintsevia. Pari sanaa bensasta: apupoika tulee kysymään, laitetaanko tankki täyteen. Luulen, että sen taikavoima on ristiriitaisuus, asioiden samanaikaisuus. Tiet erkanevat, toiset avioliitot odottavat. Kuulumisia: äiti kuoli hiljattain, pitkästä aikaa täällä Cherbourgissa. Padot murtuvat. Rakastavaisten alussa listaamat toiveet tulevat toteen, mutta toisin kuin he arvaavat. Nainen jättää lapsen odottamaan autoon. Elämä on mennyt näin, ja nyt se jatkuu. tuo kohtaus on itkettänyt ihmisiä vuosikymmeniä, mutta on merkillistä, miten paljon siinä on iloa ja toivoa. Jotkut katsojat tämä jättää ulkopuolelle – heittäytyminen vaatii sitoutumista elokuvan todellisuuskäsitykseen – mutta ne, jotka myöntyvät, eivät palaa entiselleen. Hallinnon reaktio taiteeseen tuntuu kertovan maan tilasta vähintään yhtä paljon 9 4. Ehkä he vielä joskus törmäävät pankissa tai kioskilla tai elokuvateatterin aulassa. Katsojan sisällä. Vasta kun Geneviève ajaa pois ja Guy jää pihalle heittelemään lunta puolisonsa ja lapsensa kanssa, musiikki nousee yhdessä kameran kanssa bensa-aseman ylle. Pian tyttö odottaa lasta naimattomana ja yksin, mikä ei ole hyvä juttu 1950-luvulla. Guy ei sano, että hänellä on lapsi, hän sanoo, että kuusihan on tietysti ennen muuta lasta varten. Heissä molemmissa on surua ja väsymystä, mutta mikäpä ihme se olisi erojen ja suhteiden ja työn ja rahahuolien ja sodan ja lasten jälkeen. (Aukiselitettynä Cherbourgin dialogi kuulostaa itse asiassa erehdyttävästi Leevi and the Leavingsiltä.) Kukaan ei sano ”meillä on aina Pariisi” tai mitään muuta sellaista. Tekolunta sataa Esson pihaan, joka näyttää pienoismallilta. Kesäistä perheretkeä varjostaa sellainen kauhu, että elokuva tuli uniini vuosien ajan. Zvjagintsevin elokuvissa on kuitenkin hämmentävää se, miten näennäisen vähästä ohjaaja päätyi niillä valtaapitävien epäsuosioon. Mietin usein, miten erikoiselta Cherbourgin sateenvarjojen on täytynyt tuntua ilmestyessään, ja sitten aina muistan, miten erikoiselta se tuntuu yhä. Musikaaliksi Demyn elokuva kun on siitä poikkeuksellinen, että siinä ei ole musikaali numeroita vaan se on läpilaulettu. Huoltsikan mies tulee auton luo: se onkin Guy
Ne ovat universaaleja ja juuri siksi niin voimallisia; katsoja ei voi tarkastella tapahtumia turvallisesti ulkopuolelta ja ajatella, että tämä ei koske minua. Lapsi ainakin. Se jos mikä vaatii rohkeutta. Rakkautta vailla ei kuitenkaan ole niin yksioikoinen. Tämän tästä kamera liikkuu katsomaan jotain, mikä ehkä selittää asioita tai sitten ei. Se on todellinen hyvän mielen elokuva. Nuoruuden viimeisissä hetkissä ihmisen tilanne on poikkeuksellinen: kaikki tapahtuu ensimmäistä kertaa, eikä valintojen seurauksia vielä osaa ennakoida. Ylempään keskiluokkaan lukeutuva inhottava venäläispariskunta on eroamassa, kun heidän lapsensa katoaa. Rohkeuden kuvauksiahan elokuvissa kyllä riittää – ajatellaan vaikka scifiä, fantasiaa, toimintaelokuvia, sotakuvauksia tai lempigenreäni arktisia selviytymistarinoita. Tästä yhdistelmästä käy parhaana esimerkkinä Rakkautta vailla, jonka nyt valitsenkin tämänkertaisen palstani suositukseksi. Hän on valinnut tehdä taidettaan ihmisistä, jotka eivät ole elokuvien tavallisia sankareita. Samalla niissä on ymmärrystä ja lempeyttä pahimpiakin hahmoja kohtaan. kuin Zvjagintsevin elokuvat, joista yksikään ei käsittele suoraan ”Venäjää”. Zvjagintsev on ohjaajana puhunut julkisuudessa toistamiseen Venäjän hallintoa vastaan, mutta hänen elokuvansa eivät ole pamfletteja. Suomessa Granik tunnetaan ehkä parhaiten upeasta esij o u l u k u u 2 2 3 9 5. Rakkautta vailla on aavemainen, järkyttävä elokuva. Kukaan ei vaikuta uskovan, että tämä enää löytyisi. Mutta jos lapsi on vailla rakkautta, niin ovat myös aikuiset, mikä oikeastaan selittää, miksi lapsikin on. Pontevin apu etsintöihin tulee vapaaehtoisilta, virallisen yhteiskunnan ulkopuolelta. Entä Babe, urhea possu. Pitkään mielessäni pyöri Pride, Britannian kaivostyöläisten kanssa liittoutuvista homoaktivisteista kertova elokuva: siinä kuvataan paitsi rohkeutta olla oma itsensä myös rohkeutta valita sorrettujen välinen solidaarisuus itsekkyyden sijaan. Kun esimerkiksi hiljattain näin norjalaisen vastarintaliikemiehen uskomattoman selviytymistarinan 12. Päällisin puolin elokuva kertoo rikkinäisistä ihmissuhteista. Granik on haastatteluissa kuvannut tämän tietoiseksi missiokseen: hän ei ole kiinnostunut kuvaamaan perinteisiä sankareita ja haluaa määritellä uusiksi draaman panoksia. Se pieni sika on kyllä oikeasti todella urhea! Toisaalta: rohkeus on todellisuudessa harvoin yksilölaji. Se imee katsojan mukaansa tekemällä tästä osallisen, jakamalla salaisuuksiaan. Pyyntö ei ole vähäinen, ja mietinkin tätä useita viikkoja. Lapsen etsintää leimaa outo ponnettomuus. (Se on kyllä vakiovastaukseni melko moneen muuhunkin tarpeeseen, sillä se on todellinen mestariteos.) Granik on elokuvantekijänä itse oman tiensä kulkija. Tajusin, että sehän on yhtä kuin aikuistuminen – jos aikuistuminen on sitä, että ottaa vastuun itsestään ja teoistaan. Nyt elokuva tuli mieleeni välittömästi: amerikkalaisen Debra Granikin Leave No Trace vuodelta 2018. Elokuva kuvaa moraalin katoa, mutta ennen kaikkea sen keskushenkilöiden olotila tuntuu turvattomuudelta; ei ole mitään, ketään, joka välittäisi oikeasti. Häntä ei halua kukaan, ja hän tietää sen myös itse – seikka, joka paljastetaan katsojalle hirvittävänä salaisuutena. Tästä elokuvasta on etsitty paljon suorempia vertauskuvia kuin mitä se lopulta oikeasti antaa. On sanottu esimerkiksi, että tarinassa äiti Venäjä unohtaa lapsensa – että lapsen ja vanhempien suhde kuvastaisi Venäjää. Kuka on vailla rakkautta. Leimallista hänen elokuvilleen on painostava, kuristava suru. Mutta palasin vielä miettimään omilla jaloilla seisomista. Mutta näiden tarinoiden sankarit ovat vähän liiankin täydellisiä, jotta heihin voisi samastua. mutta jos lapsi on vailla rakkautta, niin ovat myös aikuiset, mikä oikeastaan selittää, miksi lapsikin on. Listasin elokuvia, joissa ihmiset saavat toisensa rohkeiksi. mies, vakuutuin lähinnä siitä, että en itse selviäsi jäätiköllä natseja paossa kahta minuuttia kauempaa. Materiaalisen hyvinvoinnin rinnalla nähdään rapistumista, vanhenemista, ruostumista ja vuotamista, jossa on jotain aavemaista ja samalla kaunista. Se kiillotettu pinta, jota päähenkilöt yrittävät ylläpitää, tulee halkeamaan. Hänen päähenkilönsä elävät köyhyydessä ja järjestelmän laidoilla ja heillä on haasteita monin verroin enemmän kuin muilla, mutta uhreja he eivät silti ole koskaan. EPÄVARMUUTEEN ”Tuleva ahdistaa, epävarmuus vaivaa, yritys seistä omilla jaloillani takkuaa. Rohkeutta kaipaan!” Niin luki viestissä, jonka sain elokuvasuositusta toivovalta lukijaltani
Hassut hurjat hirviöt on poikkeuksellinen teos: on hillitöntä nähdä lapsille(kin) suunnattu elokuva, joka ei selitä ja turvallista kaikkea sanomaansa. Willille yhteiskunnassa oleminen on yhtä tuskaa, mutta tytär joutuu nyt kysymään ensi kertaa: miten eläisi, jos itse valitsisi. Muistutin, että hän on ollut itse lapsi, mutta hän väitti, ettei muista siitä mitään. Mutta mikä elokuva kuvaisi parhaiten lapsena olemista, sitä mikä erottaa sen aikuisuudesta. Mitä vastaisit aikuisille, joiden mielestä tämä elokuva on liian pelottava lapsille, toimittaja kysyy. Arki katkeaa, kun perhe pakotetaan takaisin ihmisten maailmaan. Hän perusteli toivetta sillä, että on itse lapseton. Olen hihitellyt haastattelulle, jossa Jonze, toinen käsikirjoittaja Dave Eggers sekä alkuperäisen lastenkirjan tekijä Maurice Sendak puhuvat synkkien asioiden käsittelystä lapsuudessa. Leave No Trace sen sijaan ei koskaan tullut meillä teatterilevitykseen. Mikään tässä elokuvassa ei ole täysin mustavalkoista, ristiriidatonta; ihmiset tekevät parhaansa tilanteissa, jotka on annettu. LAPSUUDEN HETKIIN ”Haluaisin nähdä elokuvan siitä, millaista on olla lapsi”, ystäväni pyysi. Ne ovat lämpöisiä ja pehmeitä mutta selvästi myös vaarallisia. Näemme, että isän ja tyttären välillä on lempeyttä ja kunnioitusta. Ajattelen, että he ehkä odottivat opettavaista lastenelokuvaa, kun Jonze sen sijaan teki elokuvan, joka kuvasi sitä, mitä on olla lapsi. Hän on tehnyt sen, mitä vanhemman kuuluu: opettanut poikaselleen taitoja ja pitänyt tämän turvassa. elokuva kertoo Willistä (Ben Foster) ja tämän tyttärestä Tomista (Thomasin McKenzie), jotka asuvat metsässä järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella. On helppoa mutta yksinkertaistavaa todeta, että hirviöiden kautta käsitellään Maxin elämän kysymyksiä, tunteita ja suhteita. Jollekin on käännettävä selkä, jos mielii eteenpäin. Visuaalisesti elokuva on vaikuttava: yhtä aikaa nuhjuinen ja unenomainen, kuin leikissä kulunut. Yhdeksänvuotiaalla Maxilla on tunteidenhallinnan kanssa hieman laittoa. Leave No Trace on hienovarainen, viisas ja haikea elokuva. Ehkä kysyjä voisi tykätä näistä. Ne saattavat syödä tai istua vahingossa päälle. Spike Jonze: Hassut hurjat hirviöt (2009) Suomalaisen nimensä puolesta Spike Jonzen lastenelokuva kuulostaa söpöltä lastensadulta, mutta se on oikeasti jotain aivan muuta. Mutta tämä siitä saadaan kun lastenelokuvaa päästetään tekemään Spike Jonze, Being John Malkovichin ja loistavan Herelokuvan ohjaaja. Williä ei kuvata huonona isänä, päin vastoin. Se tunnistaa sen, että tärkeimmät, pelottavimmat valinnat pitävät sisällään usein myös surutyötä. Lapsi lähtee litomaan. Elokuva sai pääosin kiittävät arviot, mutta jotkut kriitikot soimasivat sitä hahmottomasta rakenteesta ja liiallisesta surun ja aggression kuvauksesta. On kyse tietyn kokemuksen realistisesta kuvauksesta: siitä, miltä lapsuus tuntuu. Varmaankin, koska elokuvia tekevät aikuiset. Hauskaa kyllä iso osa lapsuuskuvauksista kertoo oikeastaan lapsuuden lopusta, jollekin rajalle tulemisesta. koisohjauksestaan Winter’s Bone, joka oli myös Jennifer Lawrencen läpimurtoelokuva. He elävät niukasti, hiljaisuudessa, luonnon ehdoilla. Elokuva alkaa rajulla kohtauksella, jossa eläinpukuun sonnustautunut pikkupoika painii koiran kanssa asunnossa. Elokuvan epätasainen rakenne ei ole vahinko vaan terävä havainto lapsen todellisuudesta, jossa yksi leikki keskeyttää helposti toisen ja mielikuvitusjuttujen sisällöt saattavat nopeasti vaihdella iloisista sysimustiin. Onneksi sen voi sentään vuokrata. Taustatarinaa ei juurikaan avata, mutta jotakin suurta traumaa tai pettymystä veteraani-isä kantaa, kun on paennut maailmaa. Lastenkirjailija Sendak vastaa: ”Käskisin painua helvettiin.” 9 6 Hauskaa kyllä iso osa lapsuuskuvauksista kertoo oikeastaan lapsuuden lopusta.. Granik ei osoittele mutta asettaa myös katsojan toistuvasti pohtimaan, millaisia asioita ja tekoja ihailemme ja millaisia arvoja valintamme lopulta heijastavat. Hassut hurjat hirviöt perustuu Maurice Sendakin samannimiseen kirjaan. Vaatii ihmiseltä paljon elää toisin kuin odotetaan. 1. Karkumatka vie saarelle, jossa asuu isoja kömpelöitä hirviöitä. Ne rakentelevat majoja ja hajottavat niitä, setvivät keskinäisiä välejään vajavaisin kyvyin. Samalla tavalla he suhtautuvat metsään ympärillään. Rakkaus voi olla sitä, että pitää luonaan, tai sitä, että päästää menemään. Sen ymmärtää, koska elämäkään ei ole hallinnassa: isosiskolla on omat kaverinsa ja äidillä treffit Mark Ruffalon kanssa. Yhteydet eivät kuitenkaan ole suoraviivaisia tai selvän vertauskuvallisia. Ja nythän on niin, että valintojen tekeminen on oikeasti hirveän vaikeaa
Isoäiti mietityttää Nellyä, mutta ei vain hän. Asunto sijaitsee autioituneessa lähiössä, sellaisessa, joista Detroit tuli talousromahduksen jälkeen surullisen kuuluisaksi. Usein he ovat omapäisiä ja uteliaita pieniä tyttöjä – ohjaaja on itse puhunut haastatteluissa kiinnostavien tyttöhahmojen vähyydestä ja siitä, että haluaa tarjota sellaisia katsojilleen. Totorossa yksi tällainen pieni tyttö muuttaa uuteen kotiin samalla kun perhettä vaivaa suru. Äiti on sairaalassa. Molemmat ovat mielestäni mestariteoksia. Esimerkistä käy vaikkapa Ari Asterin tähänastinen kauhutuotanto: Hereditary seisauttaa veret, kun Midsommar on lähinnä ahdistava, paikoin koominen. KAUHUNHIMOON Lukijani kirjoittaa: ”Haluaisin nähdä oikein kunnon kauhuelokuvan, sellaisen, joka saa veret seisahtamaan. elokuvan alussa nuori nainen nimeltään Tess (Georgina Campbell) saapuu Detroitiin mennäkseen työhaastatteluun seuraavana aamuna. Miyazakin elokuvat ovat poikkeuksellisia siinä, kuinka paljon vapautta ja vastuuta hän elokuviensa lapsipäähenkilöille suo. On veret seisauttavia kauhuelokuvia, ja sitten on toisaalta kauhuelokuvia, joiden jälkeen on aivan helppo lähteä ulos syys iltaan. Se on jotain omaa, joku joka ottaa mukaan. Céline Sciamma: Maja lapsuuden reunalla (2021) Naisen muotokuvan ohjaajan täydellisessä pienessä elokuvassa pieni tyttö päätyy isoäidin kuoleman jälkeen äitinsä lapsuudenkotiin. Mutta missä yhdistyisi sekä kunnon pelottelu että katsojan toimintakyvyn nopea palautuminen. Millaista se oli, mihin se loppui. Arvostaisin, että elokuvan loppu olisi kuitenkin sellainen, että sen katsomisen jälkeen uskaltaa käyttää vielä koiran iltapissalla ulkona. He alkavat leikkiä niin kuin lapset tekevät: vaivatta ja suunnittelematta. Taaperot rakastavat Totoron hahmoa ja tunnistavat sen leikkisyyden ja ystävällisyyden, jonkin mikä elokuvan lasta ajaa metsän siimekseen. Elokuva näyttää lapsen janon päästä perille vanhemmistaan, joista hän ei kuitenkaan koskaan voi päästä perille. 3. Sen jälkeen on helppo käydä vaikka vintillä, kun Hereditaryn jälkeen vintille ei ole asiaa vuoteen. Lapsena oleminenhan on paljolti sitä, että ajelehditaan aikuisten perässä ja heidän aivoitustensa varassa, niitä ymmärtämättä. Totoro on niitä harvinaisia elokuvia, jotka ovat sama teos riippumatta siitä, onko katsoja 4 vai 94. 2. Mietin, että lukija voisi tykätä Zach Creggerin viime vuonna ilmestyneestä elokuvasta Barbarian. Hayao Miyazaki: Totoro (1988). Se on yksi viime vuosikymmenten laadukkaimpia kauhuelokuvia, omassa lajissaan täydellinen. Entä itselläsi. Jos itse näkisit vanhempasi lapsina, mitä tekisit. Vanhemmat käyvät läpi jäämistöä: vanha talo, kuolleen ihmisen esineitä. Vaikeassa elämäntilanteessa lapsi löytää metsästä suuren, ystävällisen satuolennon, Totoron. Oikeastaan japanilaismestari Hayao Miyazakin koko tuotanto sopisi vastaukseksi palstan tämänkertaiseen kysymykseen. Talon takana, syksyisessä metsässä Nelly tapaa toisen pienen tytön, joka muistuttaa aavemaisesti häntä itseään. Ei ole kummoinen juonipaljastus kertoa, että tällä uudella tytöllä on sattumalta sama nimi kuin Nellyn äidillä. Lupaan, että pelätä saa. Hän on varannut Airbnb-asunnon, koska kaikki kaupungin hotellit ovat täynnä. Ihmisiä ei ole mailla j o u l u k u u 2 2 3 9 7. Uhka on läsnä: entä jos…. Aikuiset näkevät lapsen käsittelemässä surua mielikuvituksen ja oman, erillisen maailmansa avulla. En tiedä, onko tämä mahdoton yhtälö.” Kun ottaa huomioon, että kirjoittaja kertoo pelkäävänsä jopa vessakäyntiä kauhuelokuvan jälkeen, yhtälö kuulostaa kyllä haastavalta. Äitikin on ollut joskus lapsi, tämä tarina toteaa. Ajatus on hurja, mutta Sciamma hoitaa sen levollisesti. Tätä Céline Sciamma kuvaa lyhyessä elokuvassaan tarkasti ja vähäeleisesti
Ilmeisistä syistä Kauhea kankkunen -trilogia mainitaan usein. usein kauhugenreen liittyy tietty voimattomuuden ja vääjäämättömyyden tunne: paha ei tunne rajoja mutta päähenkilön rajallisuus on tuskallisen selvää. Sehän onkin tosiaan loistava, tarkka ja lempeä elokuva alkoholin kiroista ja iloista. Elokuvan vaikutus liittyy myös siihen, millaiseen kontekstiin Cregger tapahtumat asettaa. halmeilla. Krapulainen mieli on muuten vaarassa vajota morkkikseen. Kuulisin mieluusti. Mutta en ehkä uskaltaisi katsoa sitä krapulassa – niin tarkasti se käsittelee ikääntymistä ja elämän rajallisuutta, jotka krapulassa ovat vähän liiankin läsnä. Krapulassa on huonot puolensa, mutta yksi hyvistä on väsynyt hihittely – sitä siis sopii kultivoida. Eletään aikaa ”jolloin vain miehet saivat lukea uutisia” ja Ron Burgundy on kaupungin rakastetuin ja uskottavin mies – siitä yksinkertaisesta syystä, että on televisiossa. Mutta uusi aika on alkamassa, diversiteetin tuulet puhaltavat studiolle. Vaikka Barbarian on aivan klassista säikyttelyä, se edustaa yhteiskunnallista kauhugenreä. Katsottuani Barbarianin olin fyysisesti aivan poikki jännitettyäni jokaista lihastani puolitoista tuntia. Mikä elokuva itselläsi täyttää nuo kohdat 1–3. Samalla olin kuitenkin raukea ja huojentunut. Mikä tämä asunto oikein on. Yksi on se, miten päähenkilö on kirjoitettu. Tein hieman taustatöitä. 3. Blondin kosto?) tai muuten helposti sulatettava viihde. Monesti päähenkilö onkin tavalla tai toisella heikentynyt – esimerkiksi traumatisoitunut tai harhainen. Tätä listaa katsoessa oma valintani on kuitenkin väistämätön: Uutisankkuri eli Anchorman – the Legend of Ron Burgundy. olen nähnyt Adam McKayn ohjaaman hölmön komedian niin monta kertaa että pelkkä alkutekstien näkeminen naurattaa. Alkaa hidas eteneminen kohti aina vain hirveämpää pelkoa. Elokuva on lempeä ja suhtautuu ihmisiin huvittuneen armollisesti. Elokuvan voi katsoa toistuvasti ilman että se muuttuu ja vaatii uusia ajatuksia. Elokuva on hauska mutta mieluummin ”hoopo” kuin ”nokkela”. Mikä elokuvassa oli lopulta pelottavinta. Jos lukijani selviää sinne koirakävelylleen asti, hän voi miettiä esimerkiksi: Mikä tekee hirviön. Arvelen tämän liittyvän muutamaan seikkaan. Tessin pelot ja reaktiot ovat enimmäkseen täysin rationaalisia ja useimmille naisille hyvin tunnistettavia. Ja lisäksi: asunnossa on joku. Kuka pelkäsi ja ketä. Se joku on nuori mies (Bill Skarskård), joka väittää, että on varannut saman kämpän toisen alustatalousfirman kautta. Myös moneen kertaan nähdyt klassikot toimivat krapulassa, vähän kuin jouluaattona. 2. Channel 4:n uutistiimillä on vakavia vaikeuksia ottaa muutosta vastaan. Ferrell on elokuvan toinen käsikirjoittaja, ja hän esittää siinä käytännössä lähes samaa hahmoa kuin kaikissa muis9 8. Ja mitä Cregger sanoo vilauttaessaan meille kirjaa, joka Tessillä on matkalukemistonaan. Täydellinen darraelokuva pitää sisällään seuraavat ominaisuudet: 1. On sysipimeää, sataa kaatamalla. Kaikki kauhuelokuvat eivät anna ajattelemista, Barbarian tarjoaa kaikenlaista. Barbarian liikkuu suvereenisti arkipäiväisen kauhun (nainen joutuu punnitsemaan, luottaako tuntemattomaan mieheen) ja yliluonnollista hipovan hirveyden (tuolla pimeydessä on jotain) välillä. Sukupuoleen, eriarvoisuuteen ja köyhyyteen liittyviä kauhuja Cregger nostaa tarinassa sekä allegorisesti että konkreettisesti. Kuka siinä tarvitsi apua, kuka sai. Elokuva tekee kunniaa Jordan Peelen tuotannolle (mestari Peele muuten neuvoi ohjaajaa työprosessin aikana). KRAPULAPÄIVIIN Edessä rankka viikonloppu ja sunnuntai sohvalla. Ja tosiaan mikäpä olisi herkälle mielelle parempi lääke kuin Casablanca jälleen kerran. Tess ja mies päätyvät yöpymään saman katon alle. Tämä on haastava kriteeri, sillä useat elokuvat vaihtelevat eri katsomisella. Ensin katsoja saa säikkyä huolella, mutta lopussa kokee jonkinlaista ymmärryksen suomaa vinksahtanutta mielihyvää. 70-luvun televisiomaailmaan sijoittuvassa sekoilussa Will Ferrell esittää San Diegon rakastamaa tähtiankkuria, joka saa haastajakseen kunnianhimoisen naiskollegan nimeltä Veronica Corningstone (Christina Applegate). Minua jopa nauratti. Tällainen suunnitelma oli eräällä lukijallani, joka pyysi täydellistä elokuvaa kunnon krapulaan. Krapulaelokuvia on maailman medioissa suositeltu paljon, ja useimpien medioiden listoilla trendaavat vuodesta toiseen kepeät klassikkokomediat (Miten olisi Clueless. Joukkoon kuuluvat Burgundyn lisäksi ”tyylikäs” reportteri Brian Fantana (Paul Rudd), ”hauska” urheilutoimittaja Champ Kind (David Koechner) sekä totaali-imbesilli säämies Brick Tamland (Steve Carrell). Eräs ystäväni ehdotti vastaukseksi Thomas Vinterbergin Yhdet vielä -elokuvaa. Sellaisten pelkojen kanssa on pakko oppia elämään. Mitä helvettiä kellarissa oikein on. Toisaalta – tai ehkä juuri siksi – Tess menee toistuvasti kauhua päin, velvollisuudentunnosta. Tämän pohjalta kehitin valinnalle kriteeristön. Miksi keskellä autiotalojen rivistöä seisoo yksi ainoa kunnostettu rakennus
Taannoin Slaten kehuvassa arviossa kyllä sanottiin, että tämä on elokuva, jossa ”fiksut ihmiset kertovat typeriä vitsejä upealla ironiantajulla”. On kyllä aivan totta, että hyviä esimerkkejä aiheen käsittelystä ei nouse mieleen edes kourallista. Kaikki on pelissä – ehkä jopa liikaa. sakin elokuvissaan. Se on totta. Keväällä ensi-iltaan tuli Rebecca Zlotowskin kehuttu Muiden lapset, jossa lapsettomuutta tarkasteltiin useammasta vinkkelistä yhden naisen tarinan kautta. Mutta syy hänen valituksessaan piili omassa kokemuksessa ja siihen liittyvässä havainnossa. Elokuvissa vain jatkuvasti tehdään lapsia, syntyy lapsia, hoidetaan lapsia ja ollaan lapsia, hän valitti. Private Life on hyvin tarkka, hyvin hauska ja hyvin surullinen elokuva, jossa pienten asioiden kautta kerrotaan suurista asioista (ruumiillisuudesta, ajan rajallisuudesta, sukupolvista, sukupuolista…). Valtavan kokoisia tunteita käsitellään vailla sentimentaalisuuden häivää. Tamara Jenkinsin Private Life on paitsi hieno elokuva lapsettomuudesta, myös todella hieno elokuva. Lapsettomuus ei näytä kelpaavan elokuvien aiheeksi. Ei oikeastaan yllätä, että käsikirjoitus pohjaa ohjaaja Tamara Jenkinsin omiin kokemuksiin. Tyylilaji on draamakomedia, mutta naurun takana piilee jatkuvasti koko silmällinen kyyneleitä. Anchormanista on kasvanut legendaarinen komedia, vaikka ilmestymisen aikaan aivan kaikki eivät sitä lähteneet ylistämään. Kaikki on pelissä – ehkä jopa liikaa. Palstalla esitellyt elokuvat löytyvät vuokratai suoratoistopalveluista. Hahmon hölmöys ei ole ilkeyttä vaan pahimmillaankin jonkinlaista pienen lapsen itsekeskeisyyttä. Kun lapsettomuus kuitenkin koskettaa niin monia, miksei se aiheena kiinnosta elokuvantekijöitä. ”Laatudraamat pyörivät vanhemmuuden ympärillä.” Aloin heti mielessäni tehdä listaa niistä lukuisista elokuvista, joissa lapset eivät olennoi lainkaan. Pyydä katselusuositusta Anu Silfverbergiltä lähettämällä toive osoitteeseen anu@longplay.fi. Vaikka aihe on harvinainen, yksi näin hieno teos korvaa helposti sata keskinkertaista! kathryn hahn ja Paul Giamatti esittävät Private Lifessa pariskuntaa, joka toivoo yhteistä lasta ja yrittää sellaista aivan kaikilla mahdollisilla keinoilla, hinnalla millä hyvänsä. Nainen kertoi yrittäneensä lapsentekoa pitkään, mikä oli kokemuksena äärimmäinen mutta täysin näkymätön. Silloinkin kun ei-valittua lapsettomuutta käsitellään, se toimii juonen välineenä tai naispäähenkilön patologisten ominaisuuksien selittäjänä. Hän kuvaa aihettaan tarkkuudella, jossa on tietty henkilökohtaisen vaaran sekä toden tuntu. Mutta paluuta alkupisteeseen ei ole. Hahn ja Giamatti ovat mielettömän taitavia näyttelijöitä, ja tässä näin yksikkönä toimiessaan he ovat kuin jokin harvinainen lahja. Tavallaan kaikki Ferrellin roolit käsittelevät kriisiytyvää maskuliinisuutta, tämä vain saattaa olla niistä kaikkein paras. Ron Burgundy on hahmona samaan aikaan idioottimainen ja rakastettava: menneen maailman macho, joka ottaa itsensä äärimmäisen vakavasti. Anchormanin juoni on tarkoituksellisen kaavamainen, mutta sen kerronta on rytmiltään hauskalla tavalla temppuilevaa ja täynnä mukavia elokuvallisia viitteitä (kilpailevien uutistiimien esittäminen West Side Storyn uhittelevina jengeinä lämmittää joka kerta). Lisäksi on, kuten eräs elokuvan fani minulle määritteli, ihanaa katsoa elokuvaa, josta syntyy vaikutelma, että tekijöilläkin on hauskaa. Mutta paluuta alkupisteeseen ei ole. Mutta ennen kaikkea mielessäni on nyt yksi teos. Hän on ihminen, joka on tottunut saamaan kaiken tekemättä juuri mitään. Lopputulos on infantiili sekoitus törkeyttä ja turvaa, ja siksi täydellinen valinta krapula-aamuun. j o u l u k u u 2 2 3 9 9. Ja hei sinä siellä sohvalla jääpalapussi otsalla: You stay classy, San Diego! LAPSETTOMUUTEEN Sain melko tarkkarajaisen toiveen naiselta, joka oli sitä mieltä, että elokuvat, kuten myös koko muu yhteiskunta, pyörivät lapsiperheiden todellisuuden ympärillä
Vuoden 2023 suuri Dahl-filmatisointi ei ole tulkinta samasta kirjasta, sieltä vain ammennetaan hahmo. V O N K K A O H J A U S : P A U L K I N G Se imelämpi Vonkka Uusi elokuva makeistehtailija Villi Vonkasta on kaukana hahmon alun perin luoneen Roald Dahlin keksimästä maailmasta. Hänen lastenkirjansa ovat kuin satiireja saduista. dahlin sopimattomuus nyky-Hollywoodin käsittelyyn ei rajoitu siihen, että kaikki eivät ole fyysisesti tasa-arvoisia. Eikä vain siksi, että hänen kirjansa ovat hauskoja ja mielikuvituksekkaita. Useimmat Dahlin parhaista tarinoista käsittelevät luokkaa. Antagonistista, koomikko Gene Wilderin näyttelemästä makeistehtailija Villi Vonkasta oli tehty päähenkilö. Monet Dahlin aikuisille kirjoittamista jutuista näyttäytyvät nyt arkaai sina, joten ei puhuta nyt niistä. Se on kuin vastakohta Dahlin maailmalle. Ikävä kyllä Dahlista tuli ikämiehenä antisemitistikin. Kuten maailmanlaajuisesti ensi-iltansa saavia Hollywood-megapläjäyksiä nykyään muutenkaan, ei Vonkkaakaan näytetä etukäteen kuin päivä pari ennen julkaisua. Arvatkaa mitä: elokuvan nimi on Vonkka. Traileri on kyllä ollut esillä kuukausia. Eikä siinä kaikki: kolmevuotiaana Dahl oli muutaman viikon aikana menettänyt sairauksille sekä isänsä että seitsemänvuotiaan siskonsa. Siinäkään hän ei ykskantaan moralisoinut. Dahlista tuli lastenkirjailija sen jälkeen, kun hän oli lyönyt päänsä pudottuaan hävittäjällään maahan Libyassa vuonna 1940 ja menestynyt samoissa hommissa ampumalla alas useita saksalaislentäjiä. 1 e l o k u va t R oald Dahl ei ollut 1900-luvun parhaita kirjailijoita vain siksi, että hän ymmärsi lapsia. Dahlin käsissä kaikki oli karikatyyriä. Etenkin niiden vuoksi Netflix osti vuonna 2021 Dahlin oikeuksia hallinnoivan Roald Dahl Story Companyn satojen miljoonien kauppahinnalla. Vonkka-elokuvan traileri näyttää tuplakiillotetulta fantasialta pseudoviktoriaanisesta maailmasta. Andersen -filmatisoinniksi. Yhteiskuntaluokkien vastakkainasettelu on Dahlin dna:ssa. Dahl ei kertonut tarinoita kokonaisista, psykologisesti realistisista ihmisistä. Hänen tarinoissaan otettiin ylimääräinen askel, yleensä toinenkin. Alkuperäinen kirja sijoittui nykyaikaan. vuonna 1971 valmistui ensimmäinen Dahlin omaan lastenkirjaan perustuva Hollywood-elokuva Jali ja suklaatehdas. Kirjan Vonkka on todellisuudesta irtaantunut, psykopaattinen superpahis. Kun hyvää liioittelee, se näyttää hassulta, ja kun pahaa liioittelee, se näyttää todella tyhmältä ja todella pahalta. Elokuvassa on kaikenlaista irvokasta, mutta vähemmän kuin kirjassa, jossa ahneet, tyhmät ja ilkeät lapset saivat ansionsa mukaan. Englanniksi elokuvan nimikin oli Willy Wonka and the Chocolate Factory. Timothée Chalametin esittämä uusi Vonkka taas on mussukka, joka kaipaa äitiä ja haluaa suklaata kaikille. K A L L E K I N N U N E N. Hän sai lottovoiton kaltaisen lipun suklaatehtaaseen, jonne moni muu lapsi pääsi keplottelemalla tai vanhempiensa varallisuuden ansiosta. Epäkorrektin ihosairauksien, kaljuuden ja kehojen kommentoinnin alla Dahlin maailman todellinen ristiriita sliipatun amerikkalaisen valtavirtaviihteen kanssa on yhteiskuntaeettinen. Jos jotakuta, keksintöineen ja hyväuskoisine kätyreineen hahmo muistuttaa Elon Muskia. Hän oli siis tappaja. KALLE KINNUNEN on elokuvatoimittaja, jonka mielestä on selvää, että kirjojen uusintapainoksia ei pidä siistiä vaan mielummin jättää tekemättä. Nykyajan köyhyyden näyttäminen Hollywood-viihteessä on mahdotonta, koska siitä voi tulla oikeasti paha mieli. Parhaiten tuotannosta ovat kestäneet lastenkirjat. Ohjaaja-käsikirjoittaja on mainiot Paddington-leffat ohjannut Paul King, mikä olisi lupaavaa, ellei Vonkka näyttäisi hyper imelältä kitschiltä. Dahl oli kohtuuton. Jalin perhe oli köyhä ja sairas. Erityisesti häntä ärsytti, että lapsisankari Jali oli siirretty sivuun. Dahl peri tarpeeksi rahaa ollakseen riippumaton ja koki tarpeeksi pahaa ollakseen rikki. Dahl solmi kevein ottein yhteen huumorin ja groteskin. Hän ei kiellä pahuuden ja tyhmyyden läsnäoloa köyhienkään piirissä, mutta rikkailla on omat salaiset maailmansa ja siksi pahemmat metkut. Niin myös Jali ja suklaatehdas. Totta kai joku tienaa hyvät hillot, mutta trailerin perusteella Vonkka on kuin The Real Housewives of Dubai -realitysarjaa väitettäisiin H.C. Hän käsitteli väitettyä hyvää ja väitettyä pahaa ja liioitteli niitä. Dahl oli jo menestyvä kirjailija ja käsikirjoittaja, kun hänen oma tyttärensä menehtyi aivotulehdukseen. Dahl ei pitänyt elokuvasta. Ongelmana oli, että 2000-luku on mahdotonta aikaa Dahlille. Dahl tiesi asiasta jotain, koska hän syntyi miljonääriksi ja teki perikunnastaan miljardöörejä
Y L E A R E E N A S S A Kirjailija joutuu kuulusteluun Tähtien tuolla puolen Paljon mutta pienillä keinoilla Yksi tarina, kolme kertojaa T H E P I G E O N T U N N E L K A U K A I N E N P L A N E E T T A T O K Y O S T O R Y M O N S T E R – VA A R A L L I N E N L E I K K I Arviot Kaisu Tervonen Kuvat Elokuvien ja sarjojen levittäjät A P P L E T V + : L L A U U S I N T A E N S I I L T A 1 5 . Cornwellin kuulustelukaan ei tuota täyttä tunnustusta, kiehtovia jutusteluja kyllä. Doku mentaristi Errol Morris kääntää kameransa kohti David John Moore Cornwellia, jännitys kirjailijaa, joka tunnetaan paremmin nimellä John le Carré. Hirokazu Kore-edan ohjaama ja Yuji Sakamoton kirjoittama draama on oppitunti mystee rin rakentamisesta. Lapset ovat elokuvan varsinaisia päähenkilöitä, mutta heidän näkökulmansa nähdään viimei senä. Se on myös tee se itse estetiikkaan nojaava riemua, silkkaa tekemisen ja katsomisen iloa. Juuri 70 vuotta täyttäneessä klassikossa ei ole piiruakaan yliyrittämistä: kamera seisoo usein paikallaan, kerronta on verkkaista, eikä dialo gilla revitellä. 1 .. 1 2 . Näillä ei tosin ole vanhemmilleen aikaa. Jokaisella on rooleja, jotka kät kevät yhtä paljon kuin paljastavat. Elokuva pokkasikin Canne sin elokuvajuhlilla palkinnon parhaasta käsikir joituksesta. Se limittyy niin le Carrén kirjoihin kuin Cornwel lin elämään: hänen isänsä oli ammattihuijari, ja hän itse kokeili vakoojan uraa. Kaikki alkaa äidin ( Sakura And?) huolesta: näyttää siltä, että hänen poikansa ( S?ya Kurokawa) on joutunut opettajan silmä tikuksi. Juho Kuosmanen tunnetaan art house elokuvistaan Hymyilevä mies ja Hytti nro 6 , joita on kehuttu maailmallakin. Henkilökuvan keskiössä on petoksen teema. Kaukainen planeetta täydentää auteurin lyhäritrilogian. Tämä sii täkin huolimatta, että kokonaisuus on teoksen omia sanoja lai naten myös ”saatanan surullinen”. Niiden rinnalla hän on tehnyt vähemmän tunnettuja, mustavalkoisia mykkäelokuvia. Se kertoo majakanvartijasisaruksista ( Jaana Paananen ja Aku-Petteri Pahkamäki), joita elämä ja kuolema koettelevat. Antispektaakkeli kuvaa vanhaa pariskuntaa ( Chishû Ryû ja Chieko Higashiya), joka saapuu päivän junamatkan takaa Tokioon tapaamaan aikuisia lapsiaan. Sitä ennen tarina kerrotaan parin aikuisen vinkkelistä. Yasujirô Ozun teos lasketaan usein maail man parhaiden elokuvien joukkoon. E N S I I L T A 5 . Kuvaus per heen hajoamisesta irrallisiksi yksilöiksi heijastaa japanilaisen yhteiskunnan muutosta toisen maailmansodan jälkeen, mutta yhteisön ja indi vidualismin välisen kitkan aistii edelleen näillä kin lakeuksilla. j o u l u k u u 2 2 3 1 1 Henkilökuvassa on kuulustelun makua. Petoksen teema istuu hienovaraisemmin myös koko henkilökuvan ideaan ja ihmisenä ole miseen sinänsä. Haastattelut jäivät Cornwellin viimeisiksi, sillä hän kuoli 2020. Teos muistuttaa, ettei elokuva ole vain bisnestä tai kohotta via taideelämyksiä. Teos ei missään vaiheessa vedä mattoa kat sojan alta vaan ohjaa tämän kädestä pitäen kou lun käytäviltä vehreään metsään, epämääräi sestä tietämättömyyden tunnelmasta kohti ymmärrystä
Idoleilta edellytetään mukautuvaisuutta ja täydellisyyttä: on oltava esikuvamainen, kaunis, laiha, valmis jatkuvaan työntekoon, juhliminen ja seurustelukumppanit ovat ehdottomasti kiellettyjä. H A N N A H D I A M O N D P E R F E C T P I C T U R E ( P C M U S I C ). Syksyllä ilmestyneen Perfect Picture -albumin nimibiisi kuvaa kertojan doriangraymaista halua tavoittaa valokuvaan pysäytetty täydellisyys, vaikka tietää sen olevan valheellista. Affirmations-biisissä Diamond toistelee olevansa paras versio itsestään, bisnesnainen ja CEO, kommentoiden viime vuosien manifestoinnin kulttuuria, jonka mukaan menestyksen ja onnen avain on positiivisen ajattelun voima. Pakko feikata kunnes onnistuu. arvoisuuden ja vapauden ihanteista huolimatta. Levyä on ollut tekemässä Scritti Politin kosketinsoittaja David Gamson, jonka tuotanto kuuluu levyllä valon spektrin lailla avautuvana avaruutena. Sen ex-poptähti-päähenkilö Mima Kirigoe todellisuudentaju rakoilee, kun hänen elämäntilanteensa ei enää vastaakaan julisteista tuttua kuvaa. kun hannah diamond julkaisi ensimmäiset purkkapop-singlensä yli kymmenen vuotta sitten, ne herättivät keinotekoisuudessaan voimakkaan nyt ollaan jonkun uuden äärellä -tunteen, kuin käyttäisi Windows XP:tä ensimmäistä kertaa. Hän palaa toistuvasti makuuhuoneeseensa kysymään, kuka on. Diamondin käyttämät futuristiset keinot, voimakas kompressio, autotunet ja efektit, muuttuivat 2010-luvun aikana digitaalisen tuotannon peruskauraksi, kun hän itse jäi marginaaliin. Perfect Picturella on kuitenkin sydän, joka muistuttaa esimerkiksi Pet Shop Boysin ja muiden 80-luvun synapoppareiden haavoittuvaisuudesta. Diamond on kuvannut viime aikoina esimerkiksi promokuvia korealaiselle IVE-popyhtyeelle. Perfect Picture ei uudista lajiaan, lähestymistapa on hienovaraisempi. Ihmiset muuttuvat, joutuvat elämään ajassa, mutta kuvat pysyvät samanlaisina. Viihdeteollisuudelle ominaiset toimintatavat valuvat sosiaalisen median välityksellä kasvavissa määrin tavallisten teinien ja aikuisten arkeen. Kasvot kuvassa I I D A S O F I A H I R V O N E N Teemalevy kännykän selailusta ja haaveilusta vie yllättäen pintaa syvemmälle. Levyyhtiöt rekrytoivat teini-ikäisiä lupauksia valmennusohjelmiin, joissa heistä koulitaan idoleita. Teemalevy kännykän selailusta ja haaveilusta voisi kuulostaa mielikuvituksettomalta, mutta lopputulos on melankolisimmillaankin lämmin ja energisoiva. Kiiltävän pinnan alta paljastuu henkilökohtainen epävarmuus, mahdottomat romanttiset haaveet ja yksinäisyys jatkuvasta kommunikaatiovirrasta huolimatta. Lopulta Kirigoen joutuu hylkäämään paitsi viihdeteollisuuden luoman ahtaan mielikuvan myös ajatuksen pysyvästä identiteetistä. Lontoolaispoppari Hannah Diamond on kymmenenvuotisen uransa alusta asti laulanut internetin kuvakulttuurista ja yhdistänyt julkaisuihinsa itse tekemäänsä kuvastoa. Todellisuuden ja internetin jatkuvan sekoittumisen kuvaus tuo mieleen 90-luvun japanilaisen anime-klassikon Perfect Blue. Maailmassa, jonka tapahtumat vaikuttavat hallitsemattomilta, kuvia voi sentään viilata täydellisyyteen saakka. Selfie-kulttuurissa kasvaneille nuorille ulkonäköpaineita tuottaa se, ettei näytä tosielämässä yhtä hehkeältä kuin kuvissa, jotka on itse laittanut internetiin. näillä teemoilla voisi herkästi päätyä ironiseen, pintaja metatasolle jumahtavaan kikkailuun. Niin ikään Diamond pysyy levyllään makuuhuoneessa, puoliksi kuvien avaamissa fantasioissa. 1 2 M U S I I K K I S anoituksissa vilisevät kosketusnäytöt, pikselit ja zoomailut. Myös valokuvaajana työskentelevän Diamondin töille on tyypillistä pari vuosikymmentä vanhoista kosmetiikkamainoksista ja muotikuvista inspiroitunut estetiikka: unenomaisina hehkuvat värit, erikoisefektit ja virheettömäksi blurrattu iho. Se on eräänlainen 2020-luvun versio 1980-luvun sofistipopista, joka tulee lähelle ja silti pysyy ruudun taakse jäävässä miellyttävässä etäisyydessä. Kun k-popin maailmanlaajuinen suosio on viime vuosina kasvanut, sen käytäntöjä on länsimaissa tavattu kauhistella. kaupallisen kannattavuuden julma logiikka määrää kuitenkin myös länsimaisessa popkultuurissa, yksilöllisyyden, moniIIDA SOFIA HIRVONEN on toimittaja, jonka mielestä nykyaika voisi olla hauskemmalla tavalla futuristisempi. Vaikutteita korealaiselle popkulttuurille ominaisesta ärsyketulvasta ja synteettisestä söpöydestä on kuultavissa myös Diamondin meta-popissa
Tuskin kukaan olisi uskonut, että bändi tekee kymmenen vuotta Kids ja Electric Feel -hittiensä jälkeen vielä niitä suuremman kappaleen. Sama pätee muuhun tuotantoon. Se on selvästi Jaakko Eino Kalevin omaa juttua mutta trendikiertojen kannalta suotuisammassa asennossa kuin aiemmin. Ja jo nyt tulee seuraava. Kosto on konseptina kuin Instagram-politikoinnin ja Koneen Säätiön opportunistinen hyötyavioliitto: nettifeministinen kansanlaulualbumi – siis juuri oikeanlaista identiteettipolitiikkaa. Teennäisesti teennäisyydestä B A R I T A L I A : T H E T W I T S L E V Y-Y H T I Ö : M A T A D O R V I L M A J Ä Ä : K O S T O. Ja se esikoinen, nimeltään Kasvotusten , on suomalaiseksi debyytiksi suoranainen ihme: rosoinen ja rohkea eikä haise lainkaan kirpparilta. Se vahvistaa oloa, että hänen todellinen läpimurtonsa voi olla hilkusta kiinni. Lontoolaistrio bar italia vetäisi keväällä jalat alta vastustamattomalla levyllisellä kolkkoa levyhyllyindietä. Muodoissaan se on edeltäjäänsä tylsempi, karkeampi ja vähemmän sävelletty, mutta yhtyeen laskelmoidun epäkaupallinen olemus on yhä kutkuttavaa hämmentelyä indiemusiikin ulkomusiikillisilla akseleilla. Teksteissä on samoja haaveita, houreita ja epämääräisiä tunnepintoja kuin Ruusuilla. Auta, autotune! Hyppy madonreikään O R V O K K I : K A S V O T U S T E N Arviot Oskari Onninen Kuvat Levy-yhtiöt L E V Y-Y H T I Ö : J Ä Ä H I L E L E V Y-Y H T I Ö : L U O VA L E V Y-Y H T I Ö : W E I R D W O R L D Albumiformaatin arvonmenetyksellä on hyviäkin puolia: jos muoto miellyttää, julkaista voi paljon tiheämmin kuin aiemmin ehkä kannatti. Jään oma debyyttialbumi olisi paljon jännittävämpää kuunneltavaa, jos hänen laulujaan olisi uskallettu käsitellä rankastikin. Kaikki on ilahduttavan ennustamatonta. Se kertoo tietenkin teennäisyydestä. Avauskappale My Little Tony on jopa kunnon kitararockhitti hieman The Strokesin tapaan. Narkissos tuo mieleen Levottoman tuhkimon ja on ykkösluokan kotimainen syntikkapop-single. Usein tuntuu kuin kuuntelisi puserretun euroviisuyritelmän toisensa jälkeen ymmärtämättä, ettei viisuissa ole kyse musiikista vaan kitschistä. Little Dark Age kansineen päivineen tulee mieleen Jaakko Eino Kalevin uudesta singlestä Palace in My Head . Albumin raju mutta pateettinen elektroninen pop purskahtelee polyrytmeiksi nörttimäisimmän tanssimusiikin hengessä. The Twits lainaa nimensä Roald Dahlin partavastaiselta (tärkeä agenda!) lastenkirjalta. Ja vaikkei olisikaan, Japani-vaikutteiden määrä albumilla on just eikä melkein. Kerrankin levyn hitikkäin kappale tuntuu vasta kurkistusluukulta sen muihin musiikillisiin madonreikiin. Kolme indiejätti Dominolle tehtyä albumia on suomalaisittain saavutus jo sinänsä, ja Chaos Magic on näistä selvästi paras. Orvokki ei kerro itsestään juuri mitään mutta listaa Spotifyssa esikoisalbuminsa referenssibiisejä: Weyes Bloodia, Björkiä, John Mausia, lisäksi myös Rosalíaa, Värttinää ja Oliver Coatesia. j o u l u k u u 2 2 3 1 3 Brooklyniläisen psykedeliabändin MGMT:n vuonna 2019 julkaisema kappale Little Dark Age on indiemusiikin pieni erikoisuus. Pop-levynä se on parhaimmillaan keskinkertainen, koska se ottaa itsensä niin vakavasti. Oikeassa asennossa J A A K K O E I N O K A L E V I : C H A O S M A G I C Kaija Saariahon Innocence -oopperan hetkeksi otsikoihin nostama kansanmuusikko Vilma Jää paheksui vastikään netissä laulutaidottomia autotuneräppäreitä, ja nyt musiikin maisterin ylimielisyys kostautuu
Hän on jopa arvioinut yhden Kajavan ohjaaman esityksen, sillä lähes koko uransa ajan pelätty kriitikko myös ohjasi itse, välillä valtakunnan suurimKaksoiselämää mille näyttämöille. on oikeastaan yllättävää, että kirja Kajavasta ilmestyy vasta kahdeksantoista vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Hullua se olisi ollutkin, sillä maan mahtavimman päivälehden tunnetuimpana kirjoittajabrändinä hän sekä nautti päätoimittajatason palkkaa että määritteli itse omat työaikansa. Sitä paitsi juuri päivätyöhän hänestä tunnetun oli tehnyt. Siksi kriitikkoja, teräväkielisiäkin, haluaa nyt enemmänkin puolustaa. Ymmärrän, ettei arvioita kirjoiteta minulle, mutta tietenkin tekijä toivoo ymmärrystä työlleen ja paneutumista sen yksityiskohtiin. Ja vaikka kritiikki ei ole markkinointia, etenkin Helsingin Sanomien kokoisella alustalla se väistämättä on myös sitä, joko positiivista, negatiivista tai olematonta, ja vaikuttaa siis suoraan tekijän toimentuloon ja työn jatkamisen edellytyksiin. Nimenomaan Hesarin arvioita olen välillä odottanut aamuöitäni valvoen. Kajava sai tekijöiltä sekä tiukkaa henkilökohtaista palautetta että julkisia vastineita. JUHA ITKONEN on helsinkiläinen kirjailija, jonka lapsuudenkodissa luettiin vain Hämeen Sanomia.. Elämänmittainen kaksoisrooli on todella kiinnostava. Kun hänen Kansallisteatteriin ohjaamansa näytelmän sanottiin ”köhisevän kuivasti”, Kajava osti saman tien lentoliput Ibizalle. Lehti antoi hänelle ison yleisön ja ison yleisön mukana vallan. Miksi ihmeessä Kajava olisi luopunut siitä, etenkin kun kirjoittaminen oli hänelle ilmeisen helppoa ja luontaista. Usein myös tavalliset ihmiset olivat, sillä Kajava kertoi, mikä oli hyvää ja mikä huonoa ja haukkui heidän lempiohjelmansa. Kulttuuri kuolee, jos siitä ei keskustella. Se on melkoinen saavutus Helsingin Sanomien teatterija televisiokriitikolta. Taiteilijat olivat hänelle vihaisia. H A N N U H A R J U : K A J AVA . Ei kritiikki ole minulle mitään velkaa. Luen kirjaa tietenkin omasta näkökulmastani, jo kaksikymmentä vuotta kritiikille altistuneena kirjailijana. J U H A I T K O N E N Silti sitä aina toivoo parasta ja pelkää pahinta. Ei hän tietenkään mikään Spede, Vesku tai Matti Nykänen ollut, mutta hahmona kuitenkin jollain lailla olemassa jopa kaltaiselleni pikkukaupungin pojalle. Törkeää! Samaan aikaan oli selvää, että tällaista tuomarointia jotenkin myös toivottiin. Harju on kirjoittanut kritiikkejä. S I L T A L A , 2 2 3 . Ja tietenkin yhtenäiskulttuurin beessinsävyisessä maisemassa Kajava erottui miehenäkin joukosta, vaikka sille, mitä hän edusti, ei ollutkaan nimeä, ei ainakaan minun ympyröissäni. Yhtälö tuntuu miltei mahdottomalta, ja Harjun huolellisesta kirjasta käy ilmi, ettei sitä teatterikentällä niin vain nieltykään. Välit Helsingin Sanomien arvion kirjoittaneeseen kriitikkokokelaaseen eivät lämmenneet koskaan. Pohjimmiltaan kyse on vallasta. Pahimmillaan tuntuu siltä, ettei koko tekstityyppiä ja sen olemassaolon merkitystä enää edes ymmärretä. Tässä kajavanjälkeisessä ajassa isoimmalta ongelmalta alkaa kuitenkin vaikuttaa kritiikin katoaminen. Aikaa ei kuitenkaan oikein voinut olla, sillä Kajava ei ikinä jättänyt päivätöitään. miten tuttua tämä kaikki onkaan. Kerran sain sellaisen, että menin rähjäämään siitä. Sen takiahan Kajavakin kutsuttiin teatteriväen puhutteluun. Silloin en voinut muutakaan, mutta hölmöä sekin oli. 1 4 K I R J A T M uistan Jukka Kajavan lapsuudestani. Kulttuuri kuolee ilman kritiikkiä, muistuttaa Jukka Kajavan elämäkerran lukenut Juha Itkonen. Valta on vaikea asia. Taiteilijana Kajava ei ollut millään tavoin tavallista paksunahkaisempi. Vuonna 1977 järjestettiin jopa keskustelutilaisuus, jonne itse pääpiru saapui kyllä paikalle mutta poistui pian viileissä tunnelmissa. Teatterinjohtajat syyttivät häntä tyhjistä katsomoista. En vielä 80-luvulla pohdiskellut syvällisesti kritiikin kysymyksiä mutta ymmärsin kyllä, ettei Kajava ollut noussut maineeseensa olemalla kiltti. Lyttäykset olivat viihdyttäviä ja vastaan väittämisessä oma nautintonsa. Tekijänä on Hannu Harju, joka ennen parinkymmenen vuoden uraa kustannusalalla toimi Helsingin Sanomissa teatterikriitikkona ja tutustui siis Kajavaan myös kollegana. Vaikka tekee kipeää, ei haittaa! Tai haittaa kyllä, mutta koetan kestää. Kirjailijoiden kanssa työskennellessään hän on odottanut ja mahdollisesti pelännytkin niitä. Jos aikaa olisi ollut, hän olisi mielellään ohjannut vielä enemmän. Sopivampaa elämäkerturia on muutenkin vaikea kuvitella
2 2 4 Tieteiskirjallisuudesta ja absurdista proosasta ammentavissa novelleissa sinnitellään amerik kalaisen demokratian raunioilla. S U O M . Kun sovellus kertoo, että 29. Nor mienmukaista perheelämää viettäville tai sel laista teeskenteleville teoksella on varmasti annettavaa; muita miehet Marsista, naiset Venuksesta asetelma saattaa etäännyttää. ]. Jää lukijan tulkittavaksi, liikutaanko japa nilaisromaanissa maagisen vai psykologisen realismin alueella – valhe näyttää nimittäin pian muuttuneen todeksi. T I I N A K A T R I I N A T I K K A N E N : E I M I T Ä Ä N H Ä T Ä Ä . Romaanin sävy on kui tenkin sen verran myrkyllinen, että manipuloi viin hahmoihin on vaikeaa suhtautua vain olo suhteiden uhreina. Horjuva tasapaino keikahtaa, kun Taina sanoo haluavansa vielä yhden lapsen. [ K U S H I N T E C H O , 2 2 . E M I YA G I : T Y H J Y Y S P Ä I V Ä K I R J A . [ L I B E R A T I O N D AY : S T O R I E S . O T AVA , 1 7 S . Lähtökohta on herkullinen ja avaa japanilaisen työelämän kaksoisstandardeja. Yksinäisyyden teema tehdään näin selväksi, mutta toteutus jättää kylmäksi eikä huumori kaan avaudu. Rakenteellisia ongelmia, kuten taloudellista epätasaarvoa ja raakaa parisuhdeväkivaltaa, sivutaan, mutta niiden yhteys avioliittokriisiin jää viitteelliseksi. Mukana ovat George Saundersin aiemmista novelleista tutut elementit, kuten teemapuisto miljööt ja muut simulaatiot, joiden dystooppinen kauhu paljastuu lukijalle aiemmin kuin keino todellisuuden ikeessä raataville henkilöhah moille. Näkökul matekniikka paljastaa hyvin pärjäävän keskiluo kan pahoinvoinnin. A T E N A , 1 7 2 S . M A R K K U P Ä K K I L Ä . Tylsään työpaikkaan jämähtänyt nainen huijaa olevansa raskaana saadakseen parempaa kohtelua sovinistisilta kollegoiltaan. raskausvii kolla vauva on myskikurpitsan kokoinen, on tarkoitus kaiketi ihmetellä havainnollistuksen absurdiutta: ”Myskikurpitsan?” Ehkä jotain on käännöksessä kadon nut, taikka sitten Tyhjyyspäiväkirjan suosio maailmalla on innostunutta melua tyhjästä. 1 . Oskari pakertaa yrittäjänä ”konsultoinnin mah dollisuushorisontissa”, ilmaisee tunteitaan kok kaamalla – ja asettuu kaikessa vaimonsa ylä puolelle. G E O R G E S A U N D E R S : VA P A U T U K S E N P Ä I V Ä . Tyyliltään realistisemmissa novelleissa seurataan tavisten elämää: ”Varpunen” kertoo pikkukaupunkilaisten epätavallisen rakkaustari nan ironisen ja herttaisen rajalla tasapainoillen, ”Äitienpäivä” puolestaan on piikikäs sielun messu pikkusieluisuudelle. ] Arviot Silvia Hosseini Kuvat Kustantamot S U O M . j o u l u k u u 2 2 3 1 5 S E U R A AVA I M A G E I L M E S T Y Y 1 . Kuluttajuus on syrjäyttänyt kansalaisuuden, ja jos kapina kytee kin, se ei saa riittävästi happea roihahtaakseen. Kertomus kuitenkin koostuu lähinnä minäkertojan arkielämän yhdenteke västä selostuksesta. Rakkaus elää ja voi pahoin Kehnoimmillaankin kelvollista Lost in translation. Vapautuksen päivässä on kertauksen ja välityön makua, mutta Saunders on siitä hyvä kirjailija, että hän on keh noimmillaankin aika hyvä. S I L T A L A , 2 6 5 S . R A I S A P O R R A S M A A . Kommunikaatiovaikeuksien taustalla häälyvät luokkaerot ja kokemukset rik kinäisestä lapsuudesta
Se ei silti tarkoita, etteikö sen tiimoilta voisi myös välillä ”pitää hauskaa”. Kun kirjamessuilla ja niiden lukuisilla jatkoilla vain piti silmänsä, mielensä ja sydämensä avoinna, ei ollut pelkoa yksin jäämisestä. toki kirjamessuilla oli paljon muutakin kuin viiniä ja seksuaalisia kohtaamisia. kirjallisuus on vakava, tärkeä alue sekä sen tekijöille, kokijoille että koko yhteiskunnan kehityssuunnalle. Miten onnistuttiinkin järjestämään räjähtelevässä maailmassa valtaa käsittelevät kirjamessut niin kuin Israelissa ja Gazassa kaikki olisi mainiosti. Paikalla saalisti myös aimo joukko vanhemman puolen professorimiehiä. Kun kirjallisuus kuitenkin perustuu kirjoittajan rehellisyyteen sekä itselleen että lukijoilleen, miksi niin usealla nuorehkolla mieskirjailijalla oli päässään pipo tai lippalakki peittämässä hiustensa harvenemista. 1 6 K U L T T U U R I S I V U Kirjamessut, seksuaalisuuden kukkeinta aikaa Kirjallisuuden varjolla voi myös irrotella. Panu Rajala, missä olit, etsin, mutta en löytänyt. Siellä oli esimerkiksi kirjoja, puhetta, tapaamisia, uusia ajatuksia ja vanhoja ystäviä! Tämän vuoden Helsingin kirjamessujen teemana oli valta – messujohdolta rohkea avaus! Erityisen kiinnostavaa oli kuunnella keskusteluja, joissa kirjailijat huolestuneina puhuivat keskellä hajoavaa maailmaa siitä, millä tavoin demokratian kriisi vaikuttaa nimenomaan kirjallisuuteen. Pidin todella paljon viimeisimmästä kirjastasi/esiintymisestäsi/haastattelustasi”. Kirjamessut ja niiden lukuisat jatkot toimivat oivallisena vaihtoehtona Tinderille. Eikä kyseessä ollut todellakaan vain meidän hieman kokeneempien naisten seksimessut. ”On kuin olisi ollut koko syksyn mittaiset seksija viinimessut!” Noin osuvasti tokaisi samoilla kirjamessuilla metsästellyt ystävättäreni. K U V I T U S P A U L I I N A H O L M A kirjoitan tätä hieman voipuneena. Erittäin inspiroivia ajatuksia, vaikka en voinutkaan olla tuntematta pienen pientä sääliä, kun näin ikuisen presidenttiehdokkaan Paavo Väyrysen seuraamassa keskustelua katsomosta käsin. Paikalla olivat myös presidenttiehdokkaat keskustelemassa siitä, mitä kirjallisuus on opettanut heille vallasta. Täytyy olla aika kyynisesti maailmaan asennoitunut esikoiskirjailija, jos pystyy suhtautumaan epäillen emeritusprofessorin kysymykseen: ”Hei, oletko sinä XY. Loppukevennykseksi tässä niistä muutama teille, jotka ette jostain syystä messujen jatkoille päässeet: Kenestä vanhasta tai edesmenneestä näyttelijästä Antti Heikkinen kirjoittaa seuraavaksi elämäkerran. Tämän vuoden kirjamessuilla pohdiskeltiin eri illanistujaisissa kaiken syvän vastapainoksi myös pinnallisia aiheita. Kun kirjailija vihdoin poistuu ”kammiostaan”, ei kukaan välty hänen läheisyydeltään.. Kirjoittaminen on sen verran yksinäistä puurtamista, että kun kirjailija vihdoin poistuu ”kammiostaan”, ei kukaan välty hänen läheisyydeltään. Mitähän huipputerävän, suomen kieltä puolustavan tutkijan Janne Saarikiven mielessä on käynyt, kun hän on katsahtanut lavalla keskustellessaan katonrajaan ja nähnyt sieltä jotain, jonka nimi on ”Rooftop Bistro Café”. Millaistahan olisi viettää yö Alex Schulmanin kanssa, toipuisiko siitä koskaan. Takana ovat vahvasti koetut Turun ja Helsingin kirjamessut, edessä vielä synnytystuskissaan pinnistelevät Tampereen kirjamessut. Hetkeksi jäivät Tinder ja muut seurapalvelut sivuun. Imagen uudella kulttuurisivulla tunnettu suomalainen pitkän linjan kirjailija käsittelee kulttuurin hyviä, pahoja ja rumia – aina kulttuuria puolustaen
HANKI OMASI NYT LEHTIPISTEISTÄ, MEILLÄ KOTONA -KAUPOISTA TAI VALITUISTA KÄSITYÖLIIKKEISTÄ! SINULLE SUUNNITELLEET Joona Höri • Maria Kostamovaara • Niina Laitinen • Paula Narkiniemi • Elisa Penttilä • Mia Sumell • Sisko Sälpäkivi • Anna Tanskanen • Minttu Wikberg RAKKAAT KUVIOT Birger Kaipiaisen ikoniset designit ihanina neuleina BIRGER KAIPIAINEN 2 2023 20 uniikkia ohjetta 16 90 ILMESTYY 1.11.
Lataa Apu360-sovellus. Nainen, joka haluaa olla kalju. LATAA SE APU360_PRINT_217x280_TK.indd 1 APU360_PRINT_217x280_TK.indd 1 16.10.2023 10.40 16.10.2023 10.40. Enemmän sitä, mikä kiinnostaa. Ja lukuisia muita pelottomia juttuja