EL IA S S A LO N EN : ”S IIS K A IK K I K ES K I-I K Ä S ET JU TU TH A N O N IH A N H IR V EE N K IV O JA .” IM A G E 28 4 H U H TIK U U 20 21 PA L. KIRJAILIJA ANTTI RÖNGÄN KÄRSIMYKSET Miten ilmastoahdistuksesta pääsee eteenpäin. V KO 16 /2 21 29 3 6 121 3 SUOMI KUNTOON Listasimme asiat, joista kuntavaaleissa oikeasti pitäisi puhua AIKUISTEN OIKEESTI KESTÄVIÄ JUTTUJA 3/2021 HUHTIKUU 11,90?€ KIVEMPAA KIMPASSA ONNELLISUUDEN LOPPU Tutkija Kitti Suorannan rakkauskirje ryhmäseksille Miksi onnesta on tullut menestyksen mittari. Tosielämässä he ovat niin hyviä ystäviä, että heillä on jopa yhteinen itsetunto. Aikuiset-sarjan Anna Airola ja Elias Salonen ovat sukupolvensa maskotteja. IMA GE UU DIST UI!
NOSTALGIC. THE BMW R 18 CLASSIC ICONIC. NOSTALGIC. SOULFUEL #SOULFUEL www.bmw-motorrad.fi. SOULFUEL #SOULFUEL www.bmw-motorrad.fi THE BMW R 18 CLASSIC ICONIC
SOULFUEL #SOULFUEL www.bmw-motorrad.fi THE BMW R 18 CLASSIC ICONIC. SOULFUEL #SOULFUEL www.bmw-motorrad.fi. NOSTALGIC. THE BMW R 18 CLASSIC ICONIC. NOSTALGIC
Th e O rig in al is by V itr a Chaise Tout Bois Jean Prouvé, 1941 Artek Helsinki, Keskuskatu 1 B, ja Vitra-jälleenmyyjät, vitra.com vitra_ChaiseToutBois_230x297_Image(FIN)_20210226.indd 1 26.02.21 | KW 8 09:30
Yhtäältä onnellisuus, positiivisuus ja hehkuttelu ovat suosittu tyyli ja puhetapa somepäivityksissä sekä monissa itsensä tai muiden johtamisen opaskirjoissa, mutta samaan aikaan sen esille tuominen on myös kiellettyä. Onnen esikuvat Niklas Thesslund Pääkirjoitus Mutta kuka olisi voittanut, jos Itkonenkin olisi kätkenyt onnellisuutensa ja valinnut korostaa niitä raskaita puolia, joita pienten lasten vanhemmuuteen väistämättä liittyy. Onnellisuustutkija Ilona Suojanen puolestaan puhuu tämän numeron Avaaja-jutussa siitä, miten työelämässä onnellisuudesta voi tulla paineistettua, kun työ on iso osa minuutta. Hänelle se on köydenvetoa siitä, paljonko ahdistus saa estää nauttimasta kaikesta siitä kauniista, jota juuri nyt näkee ympärillään. Onnellisuusvastuu niin kuin mikä hyvänsä vastuu on itsestä toisia kohti suuntautuvaa, ja siksi puhe toksisesta positiivisuudesta saattaakin olla itsessään toksista. Kujalan repliikki hätkähdytti silti: noinko ei-toivottua myönteisyys todella on. Onnellisuustutkija Ilona Suojanen puhuu jaetusta onnellisuusvastuusta, joka tarkoittaa sitä, että meillä on tiettyyn rajaan asti mahdollisuus vaikuttaa paitsi omaan myös toisten onnellisuuteen. Jokainen tietää, miten tärkeitä urheilulajin tai työelämän esikuvat ovat lapsille ja nuorille. Onnellisuusvastuu niin kuin mikä hyvänsä vastuu on itsestä toisia kohti suuntautuvaa, ja siksi puhe toksisesta positiivisuudesta saattaakin olla itsessään toksista. Artikkelia tehdessään Rönkä soitti psykoterapeutti Emilia Kujalalle, jonka mukaan meillä suomalaisilla on yhä selkäytimissämme ajatus siitä, että kohdalle sattunut onni on syytä kätkeä. On täällä kyllä raskasta elää, kun rokotuksissa kestää, Finlandia-hiihtokin peruttiin taas ja lastenkin kanssa on näemmä tosi kurjaa. Twitter @niklasthesslund Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 5 K irjailija Antti Rönkä kirjoitti tähän numeroon artikkelin ilmastoahdistuksestaan. Kun lehtemme kolumnisti Juha Itkonen halusi Helsingin Sanomien haastattelussa korostaa lapsiperhe-elämän hyviä puolia ja tästä seuraavaa onnellisuutta, se ei monille käynyt, sillä äänessä oli liian hyväosainen perheenisä. Taas olisi saatu yksi lisäsyy surkutteluun. Kujala antaa esimerkin omasta sosiaalisesta mediastaan: myönteisen päivityksen jälkeen seuraajia katoaa enemmän kuin kielteisen päivityksen jälkeen. Puhe onnellisuudesta tuntuu poteroituneen ja polarisoituneen kuten mikä hyvänsä aihe. Se, että he pärjäävät mahdollisimman hyvin, nähdään nuorten kirittämisenä, eikä sellaista puhetapaa olekaan, että huippumuusikon pitäisi soittaa huonommin tai kiekkoilijan löysäillä, jotta samastuminen olisi helpompaa. Ainakin jos niin tekee joku, jolla on asiat hyvin. Tämä on tietenkin myös seurausta epänormaalista ja kovasta ajasta: myönteisyyttä tärkeämpää on viestiä huolta vallitsevasta tilanteesta ja omista sen eteen tehdyistä valinnoista. Sellaisen onnihan on vähän vähempiarvoista, kuin automaatio, riippumatta siitä, mitä perheessä tai parisuhteessa on pitänyt käydä läpi. Vahingollista, vähättelevää ja vain tietynlaista käytöstä sallivaa. Suojanen mainitsee myös toksisen positiivisuuden, hymy huuleen vaikka hampaat irvessä -pakkomyönteisyyden, jollainen vallitsevaksi työilmapiiriksi kasvaessaan estää muiden tunteiden ja vaikeiden aiheiden pääsyn esiin. Jos identiteetti nojaa työhön, töissä täytyy olla onnellinen, sillä onnettomuus elämän keskeisellä osaalueella olisi epäloogista. Tämä on minulle tärkeää, tätä olen halunnut, on siis oltava onnellinen. Hyväntuulisuus kun voi olla onnellisuuden seuraus ja olomuoto. Se tarkoittaa paitsi toimia ja edesauttamista, myös läsnäolon ja vuorovaikutuksen tapoja ja tyyliä. Aivan samalla tavalla onnellisuus tarvitsee esikuvia levitäkseen
66 KESKUSTELIJA – PÄIVI ROIVAINEN 69 ESSEE – KIISTELKÄÄMME MAKUASIOISTA 74 RUOKA – EX-EKSOOTTINEN HERKKU 76 ELOKUVA – PÄÄT PÖLKYLLE 78 MUSIIKKI – TYHJYYDEN JA TYHMYYDEN KAUPPARATSUT 80 KIRJA – EI SYNNINPÄÄSTÖÄ 82 CITY-MAALAISEN PÄIVÄKIRJA 66–68. Tässä numerossa. Hän ennustaa, että koronan jälkeen koittaa uudenlainen 20-luku. 54 MAAILMANLOPUN TERAPIAA Kirjailija Antti Rönkä on ilmastoahdistunut. 32 YHTÄ JA TOISTA Tutkija Kitti Suoranta rakastaa ryhmäseksiä. 44 KUNTIEN KOHTALONKYSYMYKSET Näistä asioista meidän pitäisi puhua, kun puhumme kuntapolitiikasta. Kansallismuseon projektipäällikkö Päivi Roivainen pohtii, miten museo on ylläpitänyt suurmiesmyyttiä. 6 S I S Ä L LY S L U E T T E L O 5 PÄÄKIRJOITUS 6 SISÄLLYSLUETTELO 8 TEKIJÄT 10 AVAAJA – ILONA SUOJANEN 14 KUUKAUDEN DATA 15 TOISINKIN VOISI OLLA 16 POLIITTINEN KOTI 18 DEBATTI – FINÉR, RASK & PURSIAINEN 20 KOLUMNI – RIIKKA SUOMINEN 22 SAIRAAN HYVÄ DUO Näyttelijät Anna Airola ja Elias Salonen ovat Aikuiset-sarjan tähdet – ja tosielämän ystävät. Hän pohtii, voiko tunteesta päästä eteenpäin
Musiikkikriitikon on kyettävä sanomaan, jos musiikki vihastuttaa häntä, kirjoittaa Mer vi Vuorela esseessään.. Nyt hän pohtii, mitä sille voisi tehdä. Tutkija Kitti Suo ranta meni sänkyyn tuttava pariskuntansa kanssa. Valokuvaaja Timo Pyykkö Meikkaaja Tiina-Maria Valanti Stylisti Marita Kouhia Kannen kuva K E S TÄV I Ä J U T T U J A 69–73. Kirjailija Antti Rönkä on ahdistunut ilmastokriisin takia. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 7 32–41. 54–65. Ryhmäseksi on ihmisten yleisin seksi fantasia
Isoäiti ei halua muistella. 1988) on helsinkiläinen valokuvaaja, joka pitää ihmisten kuvaamisesta. Tähän lehteen hän kirjoitti ryhmäseksistä ja avoimista suhteista. Joonatan alkaa kirjoittaa omaa tarinaansa, jota levottoman taiteilijaisän elämä ja kuolema varjostivat. Punainen planeetta on vahva romaani.” – ETELÄ-SUOMEN SANOMAT Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n , ta rk is ta m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta .. 1975) on sosiologi ja ItäSuomen yliopiston väitöskirjatutkija, joka tutkii monimuotoisia läheissuhteita, toimittaa Perheyhteiskunta-verkkotiedejulkaisua ja neuloo. Tätä lehteä tehdessään Raatikainen joutui pois mukavuusalueeltaan kuvaamaan luontoa ja muisti, millaista on olla yksin ulkona. Lopputulos on omakohtainen esikoisromaani, samaan aikaan hurja, hauska ja valtavan surullinen. Tekijät ANTTI RAATIKAINEN Antti Raatikainen (s. 8 KITTI SUORANTA Kitti Suoranta (s. Joonatan muistuttaa Mikon kuolleen ja kysyy, mitä isoäiti muistaa pojastaan. ”HURMAAVAN HAUSKA JA VIILTÄVÄN TRAAGINEN” – KALEVA ”Tola leiskauttaa suomalaiseen kirjallisuuteen komealla esikoisella. Punainen planeetta JOONATAN TOLA Kun Joonatan saapuu viimeisiään vetelevän isoäitinsä luo, tämä luulee poikansa Mikon saapuneen
KUSTANTAJA A-lehdet Oy MYYNTIPÄÄLLIKÖT Mediaopas.a-lehdet.fi REPRO JA SIVUNVALMISTUS Aste Helsinki Oy PAINATUS Deviz, Pietari 2021 SEURAAVA NUMERO ilmestyy 22. mainostajat MEDIAMYYNTI JA MARKKINOINTI mediaopas.a-lehdet.fi TRAFIIKKI Katja Bruun asiakaspalvelu ja lehtitilaukset INTERNET www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu PUHELIN 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. ISSN 0782-3614. 36. vuosikerta, 284. huhtikuuta 2021. Virallinen osoitteenmuutos postiin tai vtj:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. numero. Imagen vuosikerta on 12 numeroa. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). Aikakauslehtien liiton jäsen. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 9 K E S TÄV I Ä J U T T U J A Päätoimittaja niklas thesslund Toimituspäällikkö sonja saarikoski (virkavapaalla) Editointi ja suunnittelu Venla Rossi Ulkoasu Ilari Musta Tuottaja (ajankohtaismediat) Laura myllymäki Digitoimituspäällikkö (ajankohtaismediat) miikka järvinen Johtava AD (ajankohtaismediat) Timo Tervoja POSTIOSOITE Image, 00081 A-lehdet KÄYNTIOSOITE Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki PUHELIN (09)?759?61 TWITTER @imagelehti SÄHKÖPOSTI image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi FACEBOOK www.facebook.com/imagelehti INTERNET www.image.fi tekijÖinä tässä numerossa Sonja Finér, Silvia Hosseini, Koko Hubara, Katja Kallio, Kati Kelola, Samuli Knuuti, Juuso Koponen, Marita Kouhia, Raisa Mattila, Annaliina Niitamo, Phil Nijhuis, Satu Nyström, Oskari Onninen, Heikki Pursiainen, Timo Pyykkö, Antti Raatikainen, Shadia Rask, Antti Rönkä, Pauli Salmi, Riikka Suominen, Kitti Suoranta, Tiina-Maria Valanti, Anton Vanha-Majamaa, Elina Vitikka, Mervi Vuorela
Näillä työpaikoilla tyypillisesti siedetään huonosti monimuotoisia tunteita, palautetta ei arvosteta, alaisiin pidetään välimatkaa, eikä luottamuksen ilmapiiriä ole. Silloin kasvaa myös paine olla onnellinen työssä, sanoo onnellisuustutkija Ilona Suojanen. Toisaalta työntekijät kertoivat, että he itse halusivat olla onnellisia työssään. Sisäisten odotusten lisäksi he kokivat ulkopuolelta tulevia vaatimuksia. Millaisia onnellisuuden vaatimuksia työn tekemiseen nykyään liittyy. Useilla aloilla ihmisillä on aiempaa enemmän mahdollisuuksia mutta myös paine kehittyä ja pärjätä kilpailussa. Silloin kukaan ei välttämättä nosta epäkohtia esille. Työntekijät olivat kuitenkin huomanneet, että työpaikalla arvostettu ihmistyyppi on ulospäinsuuntautunut – ja hyväntuulinen. Pitääkö työn nykyään olla aina merkityksellistä – ja mitä tämä merkityksellisyys edes tarkoittaa. Olisi kuitenkin väheksyvää ajatella, että vain tietyn alan ihmiset tavoittelisivat onnellisuutta. Kun työstä tulee osa identiteettiä, alkaa helposti tuntua siltä, että myös siinä pitäisi olla onnellinen, kuten muussakin elämässä. Työ vaatii useilla aloilla aiempaa enemmän, ja samalla siitä on tullut minuuden osa. 10 AVA A J A Teksti Raisa Mattila Kuvat Phil Nijhuis Kirjoitat uudessa kirjassasi onnellisuuden paineista, joita ihmiset kokevat myös työssä. Niistä ei puhuttu ääneen työhaastattelussa tai kehityskeskustelussa. Ennen oltiin samassa työssä vaikka koko elämä, nyt eri ammateissa työntekijöiltä odotetaan jatkuvasti lisäkouluttautumista ja uusien paikkojen hakemista. Samalla työ ei ole enää vain työtä, vaan sen koetaan jopa määrittävän itseä. Tällaisen tuloksen sain, kun tutkin Alankomaissa, Skotlannissa ja Suomessa asiantuntijatehtävissä työskenteleviä y-sukupolven edustajia. Mikä työhön suhtautumisessa on muuttunut. ILONA SUOJANEN: PUHE ONNELLISUUDESTA KESKITTYY LIIKAA YKSILÖÖN. Ongelma on, että työpaikoilla, joissa on toksista positiivisuutta eli pakkopositiivisuutta, muita tunteita peitellään. Huonona päivänä työntekijät kertoivat vetäytyvänsä työhuoneeseensa piiloon. Se voi olla pyrkimys keskenään hyvin erilaisissa tehtävissä, ja erityisesti Suomessa, jossa työ on tärkeä osa elämänsisältöä ja läikkyy helposti vapaa-ajalle
Ilona Suojanen julkaisi tammikuussa 2021 tietokirjan Onnellisuuspaineen alla (Gaudeamus). I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 11 ONNELLISUUDESTA. Hän on tutkinut onnellisuutta myös Edinburghin yliopistolla tekemässään väitöskirjassa.
Pakonomainen onnen tavoittelu voi johtaa tutkitusti mielenterveyden ongelmiin, kuten masennukseen. Mitä haittaa onnellisuuspaineilla voi olla yksilön elämälle. Kun keinot mitata onnellisuutta ja hyvinvointia kehittyvät, näihin on ryhdytty keskittymään. Silloin helposti pyrkii onnea kohti muiden opeilla tai seuraamalla vaikka somessa näkemiään malleja. Rakenteiden muuttaminen yrityksen sisällä on kuitenkin vaivalloista. ”Onnellisuus voidaan ymmärtää yksilön mielialana tai tunteena, mutta yhä enemmän puhutaan onnellisesta yrityksestä, onnellisesta kansasta – ja onnellisesta yhteiskunnasta. Sen sijaan on helppo antaa yksilölle vinkkejä, että nuku hyvin ja meditoi. Viimeisen 10–15 vuoden aikana yhteiskunnissa on huomattu, että pelkän bruttokansantuotteen mittaaminen ei riitä kertomaan, kuinka menestynyt ja vakaa mikäkin niistä on. Voi siis väittää, että onnellisuus on yhteiskunnallistunut. Valtava vaikutus on lisäksi yhteiskunnan tarjoamalla pohjalla, kuten olosuhteiden vakaudella ja mahdollisuuksilla kouluttautua. Haastattelussa tutkittavat pystyivät palauttamaan hetket mieleensä kuvia katsomalla ja kertomaan niiden merkityksestä. Siitä viestii myös se, kuinka maita pannaan järjestykseen kansalaisten onnellisuuden mukaan. Mistä onnellisuus on livahtanut kirjojen ja jopa politiikan sisältöihin. Missä määrin onnellisuus oikeasti on itse kunkin omissa käsissä. Mitä tarkoittaa onnellisuuspaine. Toivoisin paljon enemmän yhteiskunnallista keskustelua siitä, kuinka yksilöiden kokemia paineita voitaisiin vähentää. ILONA SUOJANEN. Onnellisuudesta on tullut trendijuttu, ja sitä on 2010-luvulla ruvettu korostamaan kirjallisuudessa, mediassa ja politiikassa. Minä tutkin väitöstyössäni onnellisuutta kuvien ja haastatteluiden avulla. Yksi selitys on se, että lopulta mikään ei tunnu miltään, jos koko ajan odottaa tunnehuippuja ja täydellisiä hetkiä. Onnellisuudesta ja laajemmin ihmisten hyvinvoinnista on tullut yksi uusista mittareista. Onnellisuudesta sysätään vahvasti vastuu yksilölle. Sellainen kasvattaa yksittäisen tunteen merkitystä ja tavoiteltavuutta, ja sen myötä yksilön paineet kasvavat. Toisaalta on hyvä, jos työnsä kokee merkitykselliseksi, sillä tutkimuksissa on todettu yhteys merkityksellisen tekemisen ja onnellisuuden välillä. Nämä ovat selkeitä vinkkejä siitä, ettei onnellisuus ole nykyisessä keskustelussa enää yksilön tunne, vaan se vaikuttaa yhteiskunnan tasolla. Vaikutusta on myös onnellisuustutkimuksen kehittymisellä. Siihen on vaikuttanut osaltaan individualismin myötä noussut uusliberalistinen ajattelu. Sitäkään ei välttämättä pysähdy miettimään, haluaako edes olla onnellinen. Onko keskustelu työstä, uupumisesta ja onnellisuuden tavoittelusta kuitenkin liian yksilökeskeistä. Onnellisuus voidaan ymmärtää yksilön mieli alana tai tunteena, mutta yhä enemmän puhutaan onnellisesta yrityksestä, onnellisesta kansasta – ja onnellisesta yhteiskunnasta. Sen mukaan olemme vapaita ja itseohjautuvia onnellisia yksilöitä, joilla on muka täysi mahdollisuus tehdä elämästään sellaista kuin haluamme. Näitä näkee paljon mediassa ja kirjoissa. Onnellisuuteen pitää pyrkiä, ja onnellisuudesta on alkanut tulla jopa uusi menestyksen mittari. Ihmiset kokevat painetta olla onnellisia sekä työssään että elämässään. Mutta totta on, että eri asioiden merkityksellisyydestä puhutaan nyt ylipäätään paljon. Ajatus on, että itse mokasit, jos et ole onnellinen. Mutta onnellinen ei tietenkään tarvitse olla, jos ei halua. ” Ei pidä. Pyysin työntekijöitä ottamaan kuvia hetkistä, joina he olivat onnellisia. 12 AVA A J A AVAAJA-palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiöitä. Työpaikoilla hyvinvoinnista pitäisi esimerkiksi keskustella laajasti ja reagoida esiin nousseisiin asioihin. Tärkeä on siis välittää muille mielikuva onnellisesta ja menestyneestä yksilöstä. Jos ei ole onnellinen, kasvoille otetaan onnellisuusnaamari, jonka taakse peitetään muut tunteet, kuten onnettomuus. Yksilön syyttäminen on todella ristiriitaista, sillä tosiasiassa esimerkiksi kiire työpaikoilla on rakenteellinen ongelma. Kyllä. Merkityksellisyydestä on ehkä jopa tulossa seuraava trendi onnellisuuden jälkeen. Puhunkin jaetusta onnellisuusvastuusta: yksilöllä on tiettyyn rajaan saakka mahdollisuus vaikuttaa omaan mutta myös toisten onnellisuuteen. Onnellisuuteen vaikuttavat todella paljon myös muut ihmiset. Onnellisuus on mysteeri, johon vaikuttavat yhdessä todella monet tekijät, kuten geenit, synnyinmaa, terveys ja kokemukset elämässä. Riskinä on sekin, että kosketus omiin toiveisiin ja tarpeisiin katoaa ja onnellista ryhdytään esittämään paitsi muille myös itselle. On mahdotonta sanoa, missä määrin se on omissa käsissämme. Lehdissä ja kirjoissa annetaan koko ajan vinkkejä, kuinka jaksaa paremmin vaikka työelämän paineissa. Jos onnellisuutta oikein tavoittelemalla tavoittelee, ei myöskään välttämättä ole käsitystä, mitä sen saavuttaminen vaatisi omalla kohdalla. Jokainen saa itse päättää, millaisen merkityksen omalle työlleen antaa. Vaarana on, että merkityksellisyyspaineista tulee ongelma onnellisuuden paineiden tapaan
JUUSO KOPONEN on helsinkiläinen informaatiomuotoilija, jonka laatima datavisualisointi tai infografiikka taustoittaa aina yhtä kunkin numeron artikkelia. Lainaa ovat viime vuosina joutuneet ottamaan jopa jotkut isommat kaupungit, kuten Turku ja Rovaniemi. Kasvavia kuntia Suomessa on vain joka kymmenes. 14 D A T A S uomen kunnista vain joka kolmannella verotulot riittävät edes sote-menojen kattamiseen, puhumattakaan kaikista kunnan pakollisista kuluista. Omat verotulot riittävät kunnan ydintoimintojen pyörittämiseen vain kourallisessa suuria kaupunkeja ja niiden kehyskuntia. PUOLANKA SALLA TERVO POSIO RAUTAVAARA PELLO VESANTO JUUKA TUUSNIEMI PIELAVESI KIVIJÄRVI RANUA KANNONKOSKI PUDASJÄRVI PERTUNMAA LUHANKA LESTIJÄRVI UTSJOKI ORIPÄÄ HIRVENSALMI HONKAJOKI PUUMALA KOLARI VEHMAA KEMI VIEREMÄ KOUVOLA PORI KUOPIO PUKKILA JOENSUU KUSTAVI ROVANIEMI TURKU LOVIISA LAHTI KASKINEN OULU LIMINKA JYVÄSKYLÄ TAMPERE PYHÄRANTA VANTAA EURAJOKI PORVOO TUUSULA SIUNTIO KIRKKONUMMI HELSINKI SIPOO ESPOO KAUNIAINEN NURMIJÄRVI –3 000 –2 000 –1 000 1 000 2 000 3 000 4 000 –600 –400 –200 200 400 600 800 1 000 Kunnat, joiden omat verotulot eivä riitä sotemenojen kattamiseen 204 kuntaa Kunnat, jotka joutuvat ottamaan syömävelkaa menojen kattamiseksi 53 kuntaa Kunnan verotulojen ja sotemenojen erotus (€/as./v.) Budjetin yli-/alijäämä valtion tulonsiirtojen jälkeen (€/as./v.) Väkiluku kasvaa Väkiluku ennallaan Väkiluku pienenee Alle 50 % 50–55 % 55–60 % Yli 60 % 8 kuntaa 107 kuntaa 130 kuntaa 50 kuntaa 29 kuntaa 45 kuntaa 221 kuntaa Työikäisten osuus väestöstä. Asiaa ei helpota, että valtaosassa kunnista väkiluku pienenee. Useimmat kunnat ovat täysin riippuvaisia valtion tulonsiirroista. Tilannetta tasoittavat valtionosuudet eli raha, jota valtio jakaa kunnille palveluiden rahoittamiseksi. Valtionosuuksien jälkeenkin joka neljäs maamme kunta joutuu lainaamaan rahaa budjettivajeen paikkaamiseen. Laura Myllymäen ja Venla Rossin artikkeli kuntien ahdingon syistä ja seurauksista alkaa sivulta 44. RAHAT JA HENKI Teksti Venla Rossi Infografiikka Juuso Koponen Suomalainen kunta velkaantuu
Tilalle tuli tehdasalueita, asuin kortteleita ja katuja. Punavuoressa asui merimiehiä, kalastajia, salakuljettajia, leskiä ja käsityöläi siä puisissa mökeissä. Punanotkon esplanadi poistettiin suunnitelmista ja puistoalueita supistettiin. Sinulla on siis mahdollisuus voittaa jopa 16 000 euroa vuoden aikana. Arvontaan osallistumisen ehtona on se, että sinulla on vähintään yksi lehtitilaus voimassa. Ilmoitamme voittajille henkilökohtaisesti ja voittajat julkistetaan myös nettiasiakaspalvelussamme. Siellä täällä oli pieniä tehtaita ja sitäkin enemmän salakapakoita ja ilotaloja. Suunnitelmat lähes koko kaupungin rajalta rajalle läpäise västä puistovyöhykkeestä hylättiin asemakaavanmuutoksessa vuonna 1887. Voit voittaa 500, 700 tai 1000 euroa. H elsingin kaupunginhallitus päätti tammikuussa tiukan äänestyksen jäljiltä selvittää, voisiko esplanadien auto kaistoilta vapauttaa tilaa kävelijöille ja terasseille. Mitä jos Etelä-Helsingissä olisikin viherkäytävä merelle asti. Viher käytävä olisi yhdistänyt keskikaupungin uusiin eteläisiin kau punginosiin. Vihreys olisi luonut myös moraalisen puskurin kasvavan kaupungin keskelle. Espla nadin puisto on rakastettu oleskelupaikka ja liikkeiden reu nustamat kadut Helsingin harvoja paikkoja klassiselle flanee raukselle. Toisinkin voisi olla. Niin kutsuttu Puna notkon esplanadi olisi yhdistänyt nykyisiä EteläHelsingin pieniä puistoja – Diananpuiston, Koulupuistikon, Johannek senpuiston, Tähtitorninvuoren puiston ja Tehtaanpuiston muodostaen katkeamattoman viherkäytävän merelle asti. Vanhojen kuvien kertomaa” (Otava, 1962). PUNANOTKON ESPLANADI TOISINKIN VOISI OLLA Teksti Annaliina Niitamo Tilaa suosikkilehtesi osoitteesta www.a-lehdet.fi/tilaa ja varmista, että olet mukana vuoden 2021 arvonnoissa Tilaajana voit voittaa joka kuukausi! Lehden tilaajana osallistut joka kuukausi kolmen rahapalkinnon arvontaan. Onnea arvontoihin! KESÄRAHA & JOULUBONUS 2000,00 € (30.6.2021 ja 17.12.2021) KUUKAUSIVOITOT 500 €, 700 € ja 1 000,00 € (29.1.2021) 500 €, 700 € ja 1 000,00 € (26.2.2021) 500 €, 700 € ja 1 000,00 € (31.3.2021) 500 €, 700 € ja 1 000,00 € (30.4.2021) 500 €, 700 € ja 1 000,00 € (31.5.2021) 500 €, 700 € ja 1 000,00 € (30.6.2021) 500 €, 700 € ja 1 000,00 € (30.7.2021) 500 €, 700 € ja 1 000,00 € (31.8.2021) 500 €, 700 € ja 1 000,00 € (30.9.2021) 500 €, 700 € ja 1 000,00 € (29.10.2021) 500 €, 700 € ja 1 000,00 € (30.11.2021) 500 €, 700 € ja 1 000,00 € (30.12.2021) Onnittelut voittajille! A-LEHTIEN VUODEN 2018 SUURARVONNASSA JAETTIIN UPEAT PALKINNOT SEURAAVILLE ONNEKKAILLE: PÄÄVOITTO: 30 000,00 € RAHAA PUHTAANA KÄTEEN KUUKAUSIVOITTO: 1 000,00 € JOKA KUUKAUDEN VIIMEINEN ARKIPÄIVÄ Leila Salonen 31.1.2018 • Hannu Marjamäki 28.2.2018 • Susanna Järvinen 31.3.2018 • Mari Olkola 30.4.2018 • Merja Papunen 31.5.2018 • Tiina Lillbacka 30.6.2018 • Anna-Liisa Pirinen 31.7.2018 • Anne Mäki-Tuuri 31.8.2018 • Irmeli Pääkkönen 30.9.2018 • Pauliina Oijusluoma 31.10.2018 • Jukka Lauronen 30.11.2018 • Tuija Nojonen 31.12.2018 • Ulla Ylönen Tilaa suosikkilehtesi osoitteesta www.a-lehdet.fi/tilaa ja varmista, että olet mukana vuoden 2019 arvonnoissa.. Lähteenä on käytetty Asmo Alhon ja Uljas Rauanheimon teosta ”Helsinki ennen meitä. Flaneeraus on päämäärätöntä kuljeskelua kaupun gilla, katsomista ja nähdyksi tulemista. 15 TOISINKIN VOISI OLLA -palstalla esitellään toteutumattomia kaupunkiutopioita. 1800luvun lopulla kaupunki laajeni EteläHelsinkiin. Esplanadi oli jo 1800luvun alusta asti vilkas herrasväen kohtauspaikka. Ajatus leveän liikenneväylän rakenta misesta eteläisten kaupunginosien yhdistämiseksi korvasi puistokatuidean 1900luvun alussa. Perinteisen kaupunkirakentamisen ajatuksen mukaisesti puistokadut olisivat myös erottaneet kaupungin osat toisistaan ja estäneet tulipalojen leviämistä. Lisäksi arvomme kesälomarahan ja joulubonuksen, joiden kummankin arvo on 2000 euroa. Porvarillinen kylpyläesikaupunki, eli nykyinen Kaivopuisto, Eira ja Ullan linna, olisi ollut turvallisen viheretäisyyden päässä työläisten kansoittamasta pahamaineisesta Punavuoresta. Vuoden 1875 asemakaa vassa ehdotettiin Esplanadin puistokadun jatkamista Erot tajan kautta Merisatamanrantaan asti
Nykyään koti on myös työpaikka. Politiikan toimittajana olen seurannut TOISEN LAIDAN TALO Politiikan toimittaja Unto Hämäläinen asuu kolmen sukupolven kodissa, tavallaan. Teksti Venla Rossi Kuva Timo Pyykkö 5 H + K + KPH, TAPANILA POLIITTINEN KOTI -palstalla kurkistetaan kaupunginvaltuutettujen koteihin. Olen ollut neljä vuotta eläkkeellä, mutta kirjoitan silti moneen paikkaan ja teen erilaisia töitä. Sellainen siitä on kaikille puolueille tullut täällä Helsingissä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. pitkään myös Helsingin kasvua. ”. Tämän ikäisten ihmisten kai pitäisi muuttaa johonkin senioritaloon tai sellaiseen. Tämä talo edustaa sitten sitä toista laitaa. Jos koronasta jotain hyvää pitäisi löytää, niin luulen, että se voi vihdoin murtaa tämän tiheän rakentamisen uskonnon. Mutta tavallaan tämä on kolmen sukupolven koti. Tässä numerossa pidetään taukoa poliitikoista kuntavaalien vuoksi. Ja meidän lapsenlapsi on täällä paljon hoidossa, hänellä on jopa oma huone. Lapsilla kun on aina muuttoja tai putkiremontteja, niin tämä toimii väliaikaisvarastona. Minä olen 66 vuodessa nähnyt suomalaisen asumisen kirjon ääripäästä toiseen. 16 P O L I I T T I N E N K O T I M e ollaan asuttu vaimoni Liisan kanssa tässä nyt seitsemän vuotta. Sen sijaan me muutettiin isoimpaan kotiin, missä ollaan koskaan asuttu. Lapsuudenkotini oli pieni ja korvessa. Toivon ja luulen, että sitä ruvetaan nyt miettimään vähän toisella tavalla
Hän kävi täällä kylässä ja haki inspiraatiota niin talon muodoista kuin täällä olevista esineistä. ”Asuimme aiemmin Itä-Pakilassa, ja siellä oli hyvin pieni piha. Tämä Tapanilan koti on tavallaan kompromissi, sillä täällä riittää pihaa ja ympäristö on muutenkin luonnonläheisempi.” TAPANILA-TAIDETTA. Sellaisen, jossa olisi puutarha. Minä olin ehdottomasti sitä vastaan. Lempipaikkani kotona on tässä pöydän ääressä, jossa voin katsella Karon upeaa työtä.”. Vaimoni halusi, että hankkisimme kakkosasunnon jostain sadan kilometrin säteeltä. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 17 LUONTO KUTSUI. ”Kuvataiteiija Karoliina Hellberg teki tilauksestamme tänne taulun, jonka teema on Tapanila ja tämä koti
Aineellista hyvinvointia voidaan lisätä vain maapallon kantokyvyn rajoissa. Sonja Finér VÄITE: JOS TÄNÄ VUONNA SYNTYVÄ LAPSI ASUU SUOMESSA TÄYTTÄESSÄÄN 30, HÄN EI ELÄ ENÄÄ HYVINVOINTIVALTIOSSA. Suomessa on poliittisia voimia, jotka pyrkivät nakertamaan hyvinvointivaltion toimintaperiaatteita: poraamaan veropoh jaan hyväosaisia hyödyttäviä reikiä, yllä pitämään varakkaimpien rälssejä ja sivuut tamaan ihmisoikeudet silloin, kun se on poliittisesti tai taloudellisesti hyödyllistä. Varallisuuden hai tallista kertymistä ehkäistään ja kaikille pyritään mahdollistamaan samat toiminta edellytykset taustasta riippumatta. Pohjoismaisessa hyvinvoin tivaltiossa tämä on tarkoittanut eri arvoistavien voimien ja rakenteiden vastus tamista ja purkamista. 18 D E B A T T I Suomen väestö vanhenee ja ilmastokriisi etenee. H yvinvointivaltion resepti on hyvin yksinkertainen: se voidaan johtaa yhdistämällä ihmisoikeuksien suojele minen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen. Tulevaisuudessa hyvinvointivaltion määritelmään on liitettävä entistä vahvem min myös ekologinen kestävyys. Paradoksaalisesti näitä lyhytnäköisiä toi mia perustellaan usein hyvinvointivaltion pelastamisella. FINNWATCHIN TOIMINNANJOHTAJA. Pyysimme aiheesta kolme debattipuheenvuoroa. Miten käy hyvinvointivaltion tulevaisuudessa. Hyvinvointivaltiota ei kuitenkaan pelas teta sitä romuttamalla vaan pitämällä tiu kasti kiinni hyvinvointivaltion ideoista ja toimintatavoista. Se, onko Suomi hyvin vointivaltio 30 vuoden päästä, riippuu meistä itsestämme. Yhteis kuntaa johdetaan hyvän hallinnon periaat teiden mukaisesti, johdonmukaisesti, syrji mättä ja suosimatta
Saaren mukaan suomalainen hyvinvointivaltio on poikkeuksellisen hyvässä tilassa, ja se on yksi yhteiskuntamme tärkeimmistä saavutuksista. Parhaimmillaan uusi teknologia nostaa kaikkien tuottavuutta, pahimmillaan tekee yksistä voittajia ja syrjäyttää toiset. Se resonoi noin kolmekymppisessä, 90-luvun laman kynnyksellä syntyneessä. Pieni Suomi voi vaikuttaa kehityksen suuntaan vain vähän. Yhtäältä pelätään, että väestön moninaistuminen haastaa hyvinvointivaltion legitimiteetin. Muuttoliike on tutkijanurani läpileikkaavia teemoja, ja se kytkeytyy myös hyvinvointivaltion ytimeen. Millainen Suomi on kolmekymppisille korona-ajan lapsille. Avoin hyvinvointivaltio toivottaa uudet asukkaat tervetulleeksi myös köyhistä maista. Toiveikkaan tulevaisuudenuskon rinnalla koen huolen hyväksi: tärkeintä ei kannata kohdella itsestäänselvyytenä. Kirjassaan Faktojen maailma edesmennyt Hans Rosling kuvaa, kuinka systemaattisen väärässä pessimistiset kuvitelmamme maailmantilasta ovat. Toisaalta maastamuutto on haaste, ikääntyvä hyvinvointivaltio tarvitsee veronmaksajiaan. Kyseenalaistan, onko hyvinvointivaltiomme suunta varmasti huonompaan. Käännän katseeni professori Juho Saareen, hyvinvointivaltion ja eriarvoisuuden tutkimuksen peruskallioon. Edellytys toki on, että emme köyhdy esimerkiksi epäonnistumalla ilmastonmuutoksen torjunnassa. Lähes kaikkien suomalaisten kannattama järjestelmä ei ole katoamassa mihinkään. Suljettu hyvinvointivaltio on linnoitus, jonka etuudet on tarkoitettu vain muurin sisällä kyyristeleville nykyisille asukkaille. Lapsen näkökulmasta tarkasteltava ajanjakso on mahdottoman pitkä; valtion vinkkelistä seitsemisen hallituksen verran suuntia ja suunnanmuutoksia. Samaan aikaan ylenkatsomme suurinta uhkaa eli sitä, että hyvinvointimme on rakennettu planeettamme hyvinvoinnin kustannuksella. Tulevaisuutta ei voi suunnitella, mutta siihen voi varautua työskentelemällä avoimen, kannustavan hyvinvointivaltion puolesta. Shadia Rask S uomi on edelleen hyvinvointivaltio 30 vuoden kuluttua. Kiinnostun väitteen jossittelevasta muodosta: aikuiseksi kasvanut lapsi ei ehkä asukaan Suomessa. Onko tämä enää edes tavoite. Globalisaation ja korkeiden verojen on pelätty työntävän koulutetun nuorisomme kotimaastaan. Tulijat työllistyvät, rakentavat itselleen parempaa elämää ja osallistuvat samalla hyvinvointivaltion kustannuksiin. On ratkaistava kuinka tämä rahoitetaan ja estettävä sukupolvien välisiä ristiriitoja kärjistymästä. On myös valittava avoimen ja suljetun hyvinvointivaltion välillä. Teknologinen muutos vaikuttaa tässä onnistumiseen olennaisesti. TUTKIMUSPÄÄLLIKKÖ, THL EKONOMISTI JA MUSTREAD-MEDIAN STRATEGI. Suomi on siis hyvinvointivaltio vuonna 2051, mutta millainen. Jos nykyinen väestökehitys jatkuu, työikäisten osuus pienenee koko ajan. Onnistutaanko luomaan hyvinvointivaltio, jossa lähes kaikki työkykyiset sekä haluavat että pystyvät elättämään itsensä työllään. Voimavaroja on suunnattava ikääntyneille yhä enemmän. Heikki Pursiainen DEBATTIPALSTALLA Imagen seitsemän vakituista debatoijaa ottavat eri kokoonpanoilla kantaa toimituksen esittämään väitteeseen. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 19 K iinnityn annettuun aikarajaan: 30 vuotta. Hyvinvointivaltion suhde työntekoon on hankala. Hyvinvointivaltio kun vaatii luottoa ihmisten välillä. Vääristymä johtuu siitä, että tiedon sijaan meitä ohjaavat muun muassa pelko ja draamanhakuisuus
Sukupuolentutkija Fanny Ambjörnsson on huomauttanut, että ihannoimme uuden tuottamista, emme vanhan järjestyksen palauttamista ”Jos omien sotkujen siivoamista arvostettaisiin, seisoisimme tuskin ilmastokatastrofin edessä”, Ambjörnsson on sanonut Ny Tid lehden haastattelussa. Siinä vaiheessa, kun lehmä pitää mainita erikseen maidon yhteydessä ja bensa autoilun, ollaan ilmastonsuojelussa voiton puolella. Lentäminen on tehty niin helpoksi ja normaaliksi, että sen päästöt kasvoivat ennen koro naa nopeasti. Vertaus tulee ruotsalaislehti Dagens Nyheterin kulttuuripäälliköltä Björn Wimanilta. Enemmistö suomalaisista arvioi, että yksittäisen ihmisen teoilla on merkitystä ilmastolle. Epäilen epäilysten johtuvan lentonormista. Moni muukin normi on luotu fossiilisten aikaan. Mai nokset ruokkivat yhä tätä mielikuvaa. Ennen kadulta roskia poimivat vain kajahtaneet. Kysymyksiä on paljon, vaikkei perhe reili ole mitään Atlantin yli soutamista. Neuvottelemme jatkuvasti siitä, mikä on tavallista tai halut tavaa. 20 K O L U M N I O len opastanut lukuisia tuttuja, miten junamatkailla lasten kanssa. On ”normaalia” lentää lomalle, eikä siksi ihmetellä, miten lapsi jak saa tunteja ahtaasti turvavöissä, sattuvatko nousut ja laskut pieniin korviin tai miten selvitä eväistä, kun turvatarkastuksen megajonojen läpi ei saa viedä edes vesipulloa. Lentomatkailuun ei tarvitse erillistä opaskirjaa. Lesoilijat kaikkien puolesta RIIKKA SUOMINEN on helsinkiläinen toimittaja ja ilmastoaktivisti. Niiden lisäksi lento normia ylläpitävät hintakilpailu, verotus, organisaatioiden matkustusäännöt ja jopa koulutuspolitiikka, joka palkitsee tutkijoiden käynneistä ulkomailla. Takavuosina hörötettiin, ettei vegaania tarvitse tunnistaa mistään, hän kyllä kertoo sen itse. Talvipyöräilijän työmatkan päästöt laskevat muutamalla sadalla grammalla, mutta näkymällä liikenteessä hän muok kaa käsitystä siitä, mikä on mahdollista. Siksi on ruokaa ja kasvisruokaa, sähköä ja ekosähköä. ”20 vuoden kuluttua on yhtä mahdoton ajaa ruotsalaisen kaupungin keskustassa polttomoottoriautolla kuin nyt on polt taa sisällä”, on Wiman sanonut. Riikka Suominen Kolumni. Ensin lentäminen oli luksusta, istuttiin laiskanlinnoissa ja sorjasääriset lentoemot tarjoilivat porsliinilautasilta. On myös hyviä normeja, kuten jätteen lajittelu. Sitten Roska päivässä liike ja plogging loivat siihen sosiaalisesti hyväksytyn konseptin. On ajan kysymys, koska alamme tuomita ilmastopäästöt samalla tavalla kuin tuomitsemme orjuuden, lasten kurituksen ja apartheidin. Yhdysvalloissa on tutkittu, että yhden asentama aurinko paneeli tartuttaa paneelivillityksen naapurustoon. Yksilön teot eivät koske vain kuluttamista. Ilmastorehentely vaikuttaa siihen suureen joukkoon, joka sanoo olevansa valmis vähentämään päästöjään mutta epäilee, onko naapuri. Esimerkiksi evan tutkimuksessa vuonna 2019 enemmistö oli valmis ilmastotekoihin, jos saisi varmuuden, että muutkin tekevät. Samoin pitää häpeilemättä lesoilla autosta luopumi sella, maalämmöllä ja vaatelakolla. Ja niinpä elintarviketeollisuus on ennennäkemättömän nopeasti kääntynyt kasvistuotteisiin. (Suomikaan ei ole tehnyt, mitä Parisiissa lupasi.) Otsikko on, että yksilön teot ja rakenteelliset muutok set ovat saman kolikon kaksi puolta. Olen samaa mieltä. Erillinen keräyspaperikassi eteisen nurkassa on melkein kansalaisvel vollisuus. Maata pitkin tehty matka on kiva, ratkaisevaa on pitää siitä jumalatonta haloota somessa. Hänen mukaansa sellai seen matkailujournalismiin, jossa neuvotaan käymään Male diiveilla ennen kuin ne uppoavat, suhtaudutaan pian samoin kun nsanaan nyt. Ne voivat olla vapaaehtoistyötä, mielenosoittamista, sijoittamista, ehdok kaaksi asettautumista tai julkista keskustelua ilmastosta. Mitä enemmän muutos näkyy, sitä nopeammin asioita tapahtuu. Vaikka ylenkatsotaan siivousta vieläkin. Mutta merkitys ei synny kainosta kauramaidon valinnasta vaan nor mien muuttamisesta. Aiheesta muistuttaa tuore yk:n ympäristöohjelman raportti, joka käsittelee kuilua Pariisin sopimuksen ja tehtyjen päästö vähennysten välillä
Teksti Kati Kelola Kuvat Timo Pyykkö Tyyli Marita Kouhia Meikki Tiina-Maria Valanti Asu 1 (kansi) Liivi, vyö ja korut Uff Farkut Cubus Mekko Ivana Helsinki Peitto White Vintage (Henkilökuvat) Elias vaatteet Uff Anna mekko Ivana Helsinki korut Uff (Sivut 26-27) Vaatteet ja korut Uff. Sen pääosissa olevia parhaita kavereita näyttelevät Anna Airola ja Elias Salonen ovat ystäviä myös oikeasti. 22 Helsingin Kallioon sijoittuvasta Aikuiset-televisiosarjasta on tullut ilmiö, alle kolmekymppisille jopa sukupolvikokemus
I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 23
Arttu on graafikko, kuvittaja, muusikko, dj, suunnittelija, designer ja creator, jonka itsenäisen elämän mahdollistavat rikkaat vanhemmat. Airola ja Salonen valittiin pääosaan Anna Brotkinin, 33, käsikirjoittamaan ja Anna Dahlmanin, 41, ohjaamaan Aikuiset-komediasarjaan. Piste vai kysymysmerkki – vai munakoisoemoji – viestiin, ettei kuulosta tyrkyltä. ”Tällasen pienen Kallio-kuplan oma juttu”, Salonen sanoo. ”Näyteltäiskö me ite meitä?” Salonen miettii. Katsojissa on varsinkin alle kolmekymppisiä ja naisia. Totta”, Salonen sanoo. On puhuttu jopa sukupolvikokemuksesta. Erään kerran kun Airola oli viettämässä iltaa Kaiku-klubilla, nuori nainen tanssilattialla kuiskasi hänen korvaansa Oona, älä ikinä muutu. Oona on yrittäjä ja pitää kahvilaa Kolmannella linjalla muttei oikein jaksa keskittyä siihen. Tammikuussa Yle Areenassa julkaistua toista tuotantokautta on nyt katsottu jo yli miljoona kertaa. Mutta silti. ”…Krista Kosonen ois siinä ja…” Salonen jatkaa. Mitä laittaa päälle naisyrittäjien verkostoitumistapahtumaan, johon on tulossa myös idoli Maria Veitola. Puolenpäivän arkinen valo pääsee ikkunateippauksista sisään tyhjään ravintolasaliin. ”Sit mä tajusin, et onpa huono vastaus.” Airola helähtää nauruun ja nostaa käden suun eteen. ”Että ei ois aineksia! Tai siis se kuulostaa siltä.” ”Totta. Yleismaailmallistaen: kuka olen, mitä haluan, olenko rakastettu, kelpaanko, mikä minusta tulee. Tai ei sittenkään, Salonen vaihtaa. ”Jotain abouttiarallaa meiän tasoo!” Airola pyrskähtää. ”Et joku seittemän minuutin lyhytelokuva!” Airolaa naurattaa edelleen. ”Krista Kosonen ja…” Airola aloittaa. ”…Antti Holma…” Airola keksii. Elämä ja maailma on Helsingin Kalliossa. Maskotteja”, Airola ehdottaa, vitsillä. Mulle tuli jostain syystä mieleen lyhytelokuva”, Anna Airola sanoo vieressä istuvalle Saloselle. Airola, 27, ja Salonen, 26, esittävät sarjassa oman ikäisiään parhaita ystäviä Oonaa ja Arttua. Olla strong and independent, ajaa ajokortti. AIKUISET on Ylen draamasarja, joka sijoittuu Helsingin Kallioon. Ainakin heitä on alettu tunnistaa. Airola ja Salonen tajusivat kyllä heti, kun sarjaa alettiin tehdä, että teksti oli todella hyvä. ”Onhan se hämmentävää, että yhtäkkiä Aikuiset on meemeissä”, Salonen sanoo. Tammikuussa 2018 molemmat osallistuivat Yellow Filmin järjestämiin koekuvauksiin, joissa haettiin uusia kasvoja nuorten sarjoihin. Farssi. Täällä Merihaan Sir Oliverissa Aikuisten Arttu ja Oona laulavat duettona Bohemian Rhapsodyn sen jälkeen, kun Oonalle on juuri selvinnyt, että hänen uuden poikaystävänsä exän nimi on Moona.. ”Joo, okei. ELIAS SALONEN näyttelijä, joka tunnetaan Aikuisten lisäksi mm. Loosin penkkien kuviokuosiin osuessaan se paljastaa yön tahrat ja yhden poltetun reiän. 24 ANNA AIROLA Kokkolasta kotoisin oleva näyttelijä ja laulaja, Aikuiset-sarjan päätähti. ”Joo, joo! Meille molemmille on käynyt toi keissi.” Anna ja Elias, Oona ja Arttu. Varmaan pienen piirin sarja. Päivät kuluvat kesäpäivien ja -öiden ihanan päämäärättömyyden sekä miljoonien mahdollisten tulevaisuuksien ristipaineessa. KOULUKAVEREITA Airola ja Salonen opiskelivat samalla vuosikurssilla Teatterikorkeakoulussa. J os Anna Airolan ja Elias Salosen ystävyydestä tehtäisiin käsikirjoitus, siitä ei tulisi sarja. Salonen ratkeaa nauramaan. Vakityö on yhtä houkutteleva kuin syöpä tai aids. Tyylilaji. Antti Holma kävis itse asiassa helvetin hyvin!” Salonen sanoo ja nauraa. Kriisit seuraavat toisiaan. ”Jos vaan Suomesta pitää ettiä joku”, Airola lisää. A irola ja Salonen istuvat karaokebaari Sir Oliverissa. ”Nii. Mutta ketkä. Pitäisikö sittenkin kirjoittaa kirja. Airolaa käsikirjoituksen vitsit naurattivat treenatessa uudestaan ja uudestaan. Miksi juuri Kosonen ja Holma. Sarjaa on kehuttu tarkoista havainnoista, jotka kertovat 2020-luvun kaupunkilaisen somesukupolven kokemuksista ja ahdistuksista, tietenkin paisuttaen, onhan kyse komediasta. Arviolta nelivuotias lapsi osoitti Salosta äskettäin kadulla: Arttu! ”Niin, eiks meille kummallekin käynyt myös treffeillä… (heh) Sulle on käynyt sama kuin mulle (heh), et mua sanotaan vahingossa Oonaksi”, Airola sanoo. On oltava bosslady, itsenäinen ja menestyvä. Pahinta on olla beige. Jos sarja on sukupolvikokemus, Airolasta ja Salosesta on siis tullut kertaheitolla sukupolvensa… ”Naamoja. Kotikadusta ja Sorjosesta. ”Ehkä castattais”, Airola sanoo. Airolalle ja Saloselle päärooli on ensimmäinen. ”Jos siinä elokuvassa on Anna Airolan elämää, niin kyl sen on pakko olla komedia!” A nna Airola ja Elias Salonen ovat opiskelukavereita Helsingin Teatterikorkeakoulusta
I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 25
26
Airola oli jo pihalla ”hengittelemässä”. Se vedettiin kesäkuun iltana vuonna 2017. Ne on myös ihan sairaan ylpeitä toisistaan, mä luulen.” – elias salonen Paikka liittyy myös Airolan ja Salosen ystävyyden alkuviikkoihin. He istuivat asvaltille. Seuraavan kolmen kandivuotensa aikana Airola ja Salonen päätyivät usein pariksi tai samaan ryhmään koulutöissä. Airola juoksi perään. Ehkä vain siksi, että kappale oli ”jossain unilääkemainoksessa”. Myös he ovat esittäneet täällä dueton, Samuli Edelmannin ja Sanin Tuhat yötä. Koulun perinteisiin kuuluu, että uudet opiskelijat lähtevät vielä samana iltana juhlimaan Sir Oliveriin. ”Niin, ja mä en tiedä, miten me ollaan sit päädytty siihen Tuhat yötä…” Airola sanoo Sir Oliverin ikkunapöydässä. Aakkosissa Airola on aina alussa. Kumpikin toki tunnisti toisensa jo ennestään Helsingin harrastajateatteripiireistä. Sen ystävyyden väliin ei kyl tuu mikään. Airolan ja Salosen ystävyyden alkupisteen voi sijoittaa vielä paria viikkoa aiemmas pääsykokeiden viimeiseen vaiheeseen. Airola ja Salonen olivat samana päivänä saaneet tietää päässeensä Teatterikorkeakouluun. Silloin ”supervihainen” Salonen ”paukki” ulos koulun ovista omasta mielestään epäonnistuneen soolotehtävän jälkeen. ”Me jäätiin juttelee ihan sairaan pitkäks aikaa”, Salonen sanoo. Sellainen on hitsannut yhteen. ”Mun mielestä me ollaan ihan sairaan hyvä duo tekemään töitä yhdessä”, Airola sanoo Saloselle. ”Musta sun kanssa on vaan ylivoimasen kiva näytellä.” Voi olla, että yhdessä tekemisen helppoudessa on kyse myös jostain samanlaisesta rytmitai komiikantajusta. Hänen isosiskonsa on näyttelijä Oona Airola.. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 27 ”Loppupeleissä Oona ja Arttu on aina toistensa puolella. Salonen viidennellä yrittämällä, Airola kolmannella. Hei hei rauhotu, otat sä röökin. Ensimmäistä tuotantokautta kuvattiin 2018, toista viime kesänä. A irola on kotoisin Kokkolasta, perheestä, jonka tietävät paikkakunnalla kaikki. Moikkailututtuja. Kesät menivät Aikuisten kuvauk sissa. ”Mehän ollaan molemmat aika koomikkotyyppejä myös”, Salonen sanoo. Aktiivinen kulttuuriperhe Ykspihlajasta, puutalosta, jonka ovi on aina auki vieraille. Vittu, vittu, Salonen hoki. Aurinko paistoi, kuumasti, jotenkin, molemmat muistavat. Jaetuista onnistumisen kokemuksista ja toisen ”buustaamisesta” on kehittynyt jotain, mitä Airola kutsuu hyväksi yhteisitsetunnoksi. Anna Airola on viidestä lapsesta toiseksi nuorin
28
Ensimmäinen kamerarooli oli Oskari Sipolan lyhytelokuvassa Repeämä 13-vuotiaana. ”Kyl sulle about aina käy jotain, mitä vois käydä vaan sulle!” Yksi sellainen Airolalle kävi esimerkiksi, kun tuttu ohjaaja lähetti hänelle viestin, jossa hän pyysi Airolalta ääninäytettä tekeillä olevan kuunnelman tuottajalle. Mut se on niin paljon siistimpää, jos joku tyyppi pystyy olee oikeesti auki ja vilpitön”, Salonen sanoo. Ensimmäistä kertaa hän pyrki teatterikorkeaan jo ennen valmistumistaan, kolmannen vuoden jälkeen. Iso pöytäseurue oli lopettelemassa. Toissakesänä Anna Airola teki sinne esikoisohjauksensakin, musiikkikomedian Yxpila-Hammerfest. Kuka vaan pystyy heittää ironista läppää. Se päätyi Aikuisiinkin. ”Vuorotellen ne miehet sitten vastaa, että Karhu, ja joo, mä otan Karjalan, ja kolmas sanoo, et mä ottaisin cuba libren”, Airola sanoo. ”Miten sä sanoit siitä Artun hahmosta, et sä et oo niin cool tai jotain. Ja mä olin, et niin, meillä ei oo”, Airola jatkaa. Se on musta vaan ihana piirre ihmisessä.” ”Kiitos, kivasti sanottu”, Salonen sanoo. Vilpittömyys on myös Aikuisia määrittelevä piirre, tai oikeammin uusvilpittömyys, Airola mainitsee. ”Kokkolalaista huumoria!” Eihän hän edes tuntenut tuottajaa. Sit mä meen sinne tiskin taakse ja googlaan, et kokista ja rommia, ei vittu!” ”Sä oot ihan käsittämätön ihminen siinä, et miten sun elämä. Niin monet Kallion lukiossa tekevät. Niin äh, musta sä oot vaan sillein uncoolisti newcool.” – ANNA AIROLA Loput sisaruksista ovat sirkustaitelijoita, muusikkoja, toimittajia. (– –) Mitähän mä voisin sulle tarinoida. Mun tulppaanit on mmm, mmm… tulppaanit on, miten se sanotaan. Salonen on sanonut Airolasta haastatteluissa, että hän on ihan kuin Oona. ”Sit mä olin, että aaa, valitettavasti meillä on vaan Karhu, Karjala ja Corona ja nää. Hän syntyi Helsingin Malmilla, mutta perhe muutti isän töiden vuoksi Porvooseen, kun Salonen oli 13. Sarjasta on tehty kandidaatin tutkielma Tampereen yliopistoon. Koulun ohessa hän näytteli Jarkko Mäkimaata Kotikatu-sarjassa. Se on ihan hirveen defensiivistä. Niin äh, musta sä oot vaan sillein uncoolisti newcool.”, Airola sanoo Saloselle. Kaustisella käydyn musiikkilukion jälkeen Airola lähti vuodeksi au pariksi Irlantiin ja muutti sieltä Helsinkiin, jossa isä, sisaria ja serkkuja asui jo valmiiksi. ”Musta ironiassa ei oo mitään coolia. Se tarkoittaa, että siinä ironia purkautuu vilpittömän haavoittuvuuden kautta. Ei se mitään. Kummallakin on edessään kuppi kahvia, Airolalla mustana, Salosella maidon kanssa (kauramaitoa ei ollut). Ei! Vaan kuihtuneet! Kuihtuneet on mun tulppaanit, pyykit on pesemättä ja tiskit on tiskaamatta, mutta – ei se mitään. No, erojakin on, tietysti, mutta Airolan elämässä on aineksia, joiden vuoksi hänen ja Salosen ystävyydestä kertova lyhytelokuva olisi lajityypiltään juuri komedia. Kun Airola oli teini-ikäinen, perhe perusti pihapiiriinsä kahvilan ja kesäteatterin. ”Toi vaan kuvaa niin hyvin sua.” Ja olihan se cuba libre -tapauskin. ”Ja sit se oli sillein facepalm. Niin, mun piti sanoa siitä Laurasta [tuottaja] jotain, että on se kyllä aika… aika jäätävä tyyppi. Sarjassa ei naureta katsojan kustannuksella vaan pyydetään katsoja aidosti mukaan tekemään tulkintaa ja nauramaan yhdessä. Ei vaikuta siihen sun rooliin, paitsi tietenkin, jos haukut tuottajaa mulkeroksi, ohjaaja viestitti. Anna, Oona ja Laura laulavat ja soittavat myös Ykspihlajan Kino-orkesterissa. (– –) En mä tiedä, että kannattaako sen kanssa alkaa tekee töitä, että mieti nyt vielä kaks kertaa.” Läppä! Niin Airola ajatteli. Ja sit se oli uudestaan, et cuba libre. ”Ai vittuu!” Salonen kuiskaa ja nauraa. Kaiuttimesta kuuluu maireasti venyttelevä ääni: ”Moi Mirkkaaa, tää on mun ääninäyte. Televisiossa hänet nähtiin Sorjosessa, jossa hän näytteli Elias Strömiä kahdella kaudella. Myös Salonen on nykymittapuulla suuresta, nelilapsisesta perheestä. Hän meni vuodeksi Laajasalon opistoon näyttelijälinjalle, jonka jälkeen näytteli Kellariteatterissa, työskenteli teattereiden lipunmyynnissä ja feissarina, pesi ikkunoita ja teki vuoroja ravintoloissa, kunnes pääsi teatterikorkeaan. Juomat vielä, vaikkapa oluet, Airola kysyi. ”Ja sit mä lähetin perään anteekspyytelyviestejä!” Airola sanoo ja pyrskähtelee. Lukion Salonen kävi Helsingissä Kallion lukiossa, ensin Porvoosta käsin, kunnes muutti kakkosluokan jälkeen yksin asumaan Helsinkiin. ”Eliaksessa parasta on, että Elias on jotenkin ihan supervilpitön”, Airola aloittaa ja kääntyy katsomaan vieressään Sir Oliverin loosissa istuvaa Salosta. (– –) Ja mitähän muuta. Airola teki yhdessä välissä vuoroja Kom-ravintolassa. Luettelin oluita. Laita ihan mitä vaan höpinää WhatsApp-viestillä, niin lähetän sen tuottajalle. Tuntui hienolta saada muut nauramaan. Välivuodet ennen kouluun pääsyä kuluivat Kellariteatterissa ja Ylioppilasteatterissa sekä Karhupuiston Ärrällä, missä Salonen työskenteli pari vuotta. Niinpä. 29 I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 ”Miten sä sanoit siitä Artun hahmosta, et sä et oo niin cool tai jotain. Näyttelemisestä Salonen innostui jo ala-asteella, opettajansa ansiosta, ja aloitti teatterikerhossa. Ohjaaja ei ajatellut mitään sen kummempaa, vaan forwardoi ääninäytteen suoraan tuottajalle. M illainen ystävä Salonen on. Siinä Aikuiset määritellään postmodernin ajan ironisen eetoksen jälkeiseksi uusvilpittömäksi satiiriksi. Airola ottaa Sir Oliverin pöydässä esiin iPhonensa ja soittaa sieltä ohjaajalle lähettämänsä ääninäytteen. Et se on drinkki. Lapsuudessa Airolan pihassa oli hevosia ja muita eläimiä. ”Lisäksi sä oot hauska, positiivinen ja utelias asioita kohtaan, et hei, mites tää asia toimii… Mutta vilpittömyys. (tauko) Tulehtuneet
”Me ollaan toistemme muisti, mikä on tosi arvokas ajatus.” A ikuisuus on sitä, että opettelee pitämään kulisseja ja näyttelee, että ois vitun kivaa, vaikka vituttais ihan hirveesti. Aikuisella on kato ihan samat tunteet kuin vauvalla, mutta aikuinen vaan osaa peittää ne.” Aikuisissa aikuisuuden merkkejä ovat Facebookin arkikuvahaaste ja se, että Visa Electron vaihtuu luottokorttiin. Lapsena ystävystytään leikin kautta. Hetkeäkään ei epäile, et sä et pärjäis tai asiat ei lutviutuis, vaan ainahan sulla menee asiat ihan vitun hienosti. Eräs parhaista ystävistä on aktiivinen Elokapinassa. Airola on naimisissa. Hänen lukioaikojen piirinsä hajautui kirjoitusten jälkeen ympäri Suomea, toisin kuin Salosen. Sanoa asioita, joita ei voisi sanoa isossa porukassa tai somessa. Helsingissä Airola muutti ensimmäiseen asuntoonsa isänsä asunnon alakertaan Kallion Harjutorille. Ne on myös ihan sairaan ylpeitä toisistaan, mä luulen”, Salonen sanoo. Teininä, no, hengataan osittain samasta itsestäänselvyydestä, koska mitä muutakaan tekisi, Airola sanoo. Ystävillä on ollut tärkeä merkitys muun muassa sille, millaiseksi Salosen maailmankuva on muodostunut. Harjoituksissa mennään helposti heti niin iholle, jaetaan yksityisiäkin tunteita ja kokemuksia. Mutta aikuisena ystävät aidosti valitaan. Niin. Kollegojen lisäksi Airolalla on erilaisia ystävyyksiä: yhden kanssa yhdessäolo perustuu ennen kaikkea fyysiselle lähelläololle, vietetään aikaa yökylässä. Airolasta on viehättävää, jos joku on läheinen lapsuudenystävänsä kanssa vielä aikuisenakin. ”Sit yhtäkkiä tajuaa, että me muistetaan toisistamme asioita, joita kukaan toinen ei muistaisi.” Ei äiti, ei isä, eivät sisarukset, puolisot tai aikuisiän ystävät – ei välttämättä edes itse. Kun tavataan, pääasiassa muistellaan. Sekä Salosesta että Airolasta parasta ystävissä on, että heidän seurassaan voi olla virheellinen. Airola on ”junantuoma”. ”. Enää ei olla paljoakaan tekemisissä eikä tunneta toisen arkea. Ja sitten se toinen on, että ei, että mullakin on tollanen olo”, Airola sanoo. ”Ihana.” A ikuiset on fantasia täydellisestä ystävyydestä. Hän asuu Käpylässä, rakastaa siivoamista, erityisesti imurointia, moppaamista ja pyykkäämistä, tykkää liikunnasta ja terveellisesti syömisestä. ”Lapsena kommunikaatio on niin outo juttu, että se on tavallaan kummallista, että siitä selviää aikuisuuteen asti.” Hänen vanhin ystävänsä on ajalta, jolloin molemmat olivat noin kuusivuotiaita. Näyttelijän ammatissa on tavallista, että monet ystävistä ovat kollegoja jostain yhteisestä projektista. ”Käydään läpi, missä bileissä oltiin 15-vuotiaana ja mitä siellä tapahtu.” Viimeksi selattiin valokuva-albumia, jonka Airola oli antanut ystävälleen 16-vuotislahjaksi. Ei mitään ihmeellistä, ehkä pelataan lautapelejä, eniten Scrabblea, ja ”jauhetaan paskaa”. Ollaan yhdessä, koska on kiinnostuttu toisesta. ”Kyl me ollaan erilaisia kun noi meidän hahmot!” Salonen sanoo ja alkaa nauraa. Lojutaan yhdessä sängyssä, kuunnellaan toisen huolet, juodaan viiniä kesäisessä Kalliossa, vedetään perseet, soudetaan kumiveneellä, itketään olkapäätä vasten, nauretaan, maksetaan toisen perintälasku, kun tältä on rahat loppu. Sellanen kävelevä hallittu kaaos”, Salonen sanoo. ”Loppupeleissä ne on aina toistensa puolella. On ihana yllättyä ihmisestä pikkuhiljaa”, Airola sanoo. Molemmilla oli rooli Kaikki äidistäni -näytelmässä. ”Sellasta vanhan ajan setämiehet Esson-baarissa -tyyppistä.” J os ystävyyttä ajattelee ihmissuhteiden asteikolla, ystävien merkitys on Airolasta vain korostunut, mitä vanhemmaksi tulee. Päivien läpi kellutaan päättymättömässä symbioosissa vailla suuria velvollisuuksia. Hän on esimerkiksi kasvissyöjä suureksi osaksi siksi, että iso osa hänen ystävistään on vegaaneja. Airolasta ja Yolaa Aikuisissa näyttelevästä Aksa Korttilasta tuli esimerkiksi ystäviä viime syksynä, kun Airola oli harjoittelussa Kansallisteatterissa. Yleensä kerran pari viikossa kokoonnutaan jonkun luokse, ne tulevat, ketkä pääsevät. Teatterikoulussa oli muutenkin niin intensiivistä, että sosiaalisudesta tuli ähky. ”Kävelevä hallittu kaaos!” Airola nauraa. Sä oot aina ihan saatanan hyvä kaikissa jutuissa. Sen ystävyyden väliin ei kyl tuu mikään. Että oonko mä ihan vitun boomer. ”Et mä en tajuu, mistä tässä ilmiössä on kyse. Toisen ystävän kanssa ytimessä on kaikenlainen asioiden ja tapahtumien puiminen ja päivittely. Se on saanut Salosenkin ajattelemaan ilmastokriisiä yhä enemmän. Ystävyys muuttuu mielenkiintoiseksi ajatusten ja maailmankuvien vaihdoksi. Viime lauantaina hän kävi saunassa, katsoi luontodokumentin ja meni nukkumaan. Salosen omat parhaat ystävät ovat peräisin lukioajoilta, seitsemän hengen tiivis kaveriporukka, ydinporukka. Yksi yö mentiin keskellä yötä pulkkamäkeen. ”Nimenomaan! On yhteisö, jossa sä saat mokata ja sanoo välillä urpoja juttuja”, Salonen sanoo. 30 voi olla ihan täydellinen kaaos, mut sit se on koko ajan silti hallittu. Pitkään hän hengasi lähinnä perheensä kanssa. ”Sellainen hiljaa tutustuminen on tosi kiinnostavaa
Siis villasukat jalassa takan edessä viini kädessä. ”…persut…” Salonen jatkaa. ”Mut ei se oikeestaan oo ees keski-ikästä. Turvasatamassa, kuten juuri tällä hetkellä tuntuu, kun melkein koko heidän alansa on ajettu alas. ”Mä teen välillä ristikoita, mut sitten kaikki nuoret tekee myöskin ristikoita nyt! Kaikki keski-ikäset jutut on nyt jotenkin tosi… Vai…” Salonen pysähtyy. Moni ammattinäyttelijä on joutunut vähintään harkitsemaan alanvaihtoa, kun tulot ovat menneet. Carrie Fisherkin on jo herätetty kuolleista Tähtien sodassa. Ja sit on vaan sillein, et noooh…” Airola sanoo. Hän on pitkästä aikaa sinkku. ”Siis kaikki keski-ikäset jututhan on ihan hirveen kivoja. Identiteetin luomista uudelleen. Kuka vaan pystyy heittää ironista läppää. Sehän on vaan tosi kivaa!” Salonen sanoo. Viime aikoina on tullut tehtyä kovin keski-ikäisiä asioita, kuten uitua avannossa. ” …ja maailma tuhoutuu”, Salonen sanoo. Ei tarvitse vielä stressata, mistä töitä. Kuinka paljon ala tulee muuttumaan. Mutta pakko on uskoa myös siihen, että kaikki menee hyvin. ”Niin, jos miettii, et meidän viime vuodet on ollu sillein… Trump, korona…” Airola sanoo. Muistella niitä aamuja, hetkiä, teatterikorkean liikuntasalissa 525, kun aurinko paistaa sisään. Pitää vaan toivoa, että tässä maailmantilassa tätä työtä saa jatkossakin tehdä”, Airola sanoo.. Ja sitten… ostin kyllä viikko sitten sukset. 1 994 syntyneet Airola ja Salonen ovat opintojensa maisterivaiheessa. Et tää on vittu maailman paras koulu ja ihanin ammatti. ”Mä oon ostanu nyt syksyllä toppaliivin ja ulkohousut. On ilmastokriisi ja alati kiihtyvä muutos. Se on trendaavaa”, Salonen sanoo. Mut se on niin paljon siistimpää, jos joku tyyppi pystyy olee oikeesti auki ja vilpitön.” – ANNA AIROLA Salonen etsii ensimmäistä omistusasuntoaan, mahdollisesti Kalliosta. Se on ihan hirveen defensiivistä. Maksaa laskunsa, on perillä opintopisteistään, menee ajoissa töihin, vastailee sähköposteihin. ”Mut sekin on trendaavaa!” Salonen sanoo. Yleisörajoitus on kuusi henkeä. Kaikki meidän ikäset tekee sitä. Jatkuvaa uudelleenkouluttautumista ja itsensä kehittämistä muuttuvia työmarkkinoita varten. Salosella on parhaillaan rooli KokoTeatterin näytelmässä nsfw. Ja tulevaisuus muutenkin: Salosen mielestä välillä näyttää ”aika vitun kauheelta”. Oon nykyään joka päivä vaan näissä, pukeudun tosi lämpimästi”, Airola sanoo. ”…sellasta natsimeininkiä…” Airola lisää. ”Mäkin käyn säännöllisesti, kuulun avantoseuraankin. ”Niin. Sekin oli kova pala”, Airola sanoo. Oman ammatin tulevaisuus mietityttää. Koulussa pääsee sentään tekemään. Tai: ehkä se on vain tämä poikkeusaika. ”Ja sit aletaan tehdä jotain kuperkeikkoja, ja mä vaan mietin mielessäni, et onhan tää ihan järjetöntä ja samaan aikaan järkevintä, mitä mä voin tehdä. ”Ollaanks me sit keski-ikäsiä!” Hiljaisuus. Voiko teknologia korvata oman ammatin. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 31 ”Musta ironiassa ei oo mitään coolia. Yhdessä näytöksessä Salosen oma perhe on koko teatteriyleisö
32 JA YHTÄ TOISTA
I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 33 Tutkija Kitti Suoranta rakastaa ryhmäseksiä, eikä hän ole ainut. Teksti Kitti Suoranta Kuvat Antti Raatikainen TOISTA. Ihmissuhdeja seksuaalinormit murtuvat kovaa vauhtia, ja pandemian jälkeen saatetaan siirtyä uudelle iloiselle 20-luvulle
Aamiaisen jälkeen käyn nopeasti suihkussa, sillä en halua olla hikinen ennen seksin aloittamista. Kun tulen takaisin, Piia ja Kalle ovat jo sängyssä, alasti. Edellisenä iltana Piia tuli kotiin vasta myöhään sen jälkeen, kun olimme olleet Kallen kanssa kahdestaan: ensin tunnustelemassa tilannetta päivällisellä ja sitten kokeilemassa seksiä yhdessä. A voimet suhteet, seksibileet ja ryhmäseksi ovat olleet lähestulkoon valtavirtaa iät ja ajat erityisesti homomiesten kulttuurissa. Ei ihme, että Tinderissä on ruuhkaa. Ryhmäseksin nousu kytkeytyy kuitenkin jo monta vuotta käynnissä olleisiin kulttuurisiin muutoksiin: yleiseen seksuaaliseen vapaamielistymiseen ja siihen liittyvään heteroparisuhteiden seksiä koskevan monogamianormin löystymiseen. Nyt heidät on järjestetty pois tieltä. Alle 34-vuotiaista vastaajista melkein puolet oli kiinnostunut kolmen kimpasta. Tunnelma on muutenkin erityinen, sillä tavallisesti täällä melskaisivat kouluikäiset lapset. Henkilökohtaisen Tinder-otantani mukaan naista seksikumppaniksi etsivien heteroparien osuus on viime vuosina kasvanut hämmästyttävästi. Haluamme kuitenkin syödä ennen kuin jatkamme. Hivelen Kallea, suutelemme. Olisi pitänyt laittaa piilolinssit. Olen queer: seksuaalisuuteni tai sukupuoleni ei mahdu enää kaksijakoiseen järjestelmään. Sen sijaan olen harrastanut seksiä naisten, trans-miesten ja muunsukupuolisten ihmisten kanssa. Piia on ihan vieressäni. Yllättäen saan hänet tulemaan. Kuin seksiä toisessa ulottuvuudessa, tai eroottisen elokuvan sisällä! Olen harrastanut monenkeskistä seksiä aiemminkin eri kombinaatioissa, mutta viime kerrasta on jo melkein kaksi vuotta. Sen jälkeen monisuhteisuudesta ilmestyi kaksikin tietokirjaa, Paula Tiessalon ja Aune Karhumäen Parisuhdepäivitys sekä Mirja Hämäläisen Avoimet suhteet. Huomaan olevani todella kiihottunut. Suomalaisten seksuaalisuutta jo vuosikymmenten ajan kartoittaneen Väestöliiton Finsex-tutkimuksen (2015) mukaan monet ennen kyseenalaisina pidetyt seksitavat ovat nykyään aiempaa hyväksytympiä. Onnistuin ensi yrittämällä! Sitten Kalle ilmestyy näkökenttääni. En muista, milloin viimeksi olisin ollut näin innoissani seksistä. Suomalaisista nuorista naisista joksikin muuksi kuin heteroiksi identifioituu 40 prosenttia, miehistä viidesosa. He ovat hereillä ja pussailevat, vaikka kello on vasta kahdeksan. Kalle laittaa kumin ja tulee sisääni. Haluan koskea Piiaa joka paikkaan. Suutelen Piian kanssa. Vartalollani on käsiä, yksi niistä siirtyy jalkoväliini. Astuin pois heteronaisen polulta muutama vuosi sitten samalla, kun aloitin matkani kyseenalaistamattomien parisuhde oletusten tuolle puolen. Avoimista suhteista puhuttiin viime vuonna enemmän kuin koskaan. Ja aiemmin keski-ikäisten pariskuntien juttuna pidetty swingaus eli parinvaihto kokee renessanssia nuorten aikuisten keskuudessa. Nopeasti solmittu toinen. Näihin kuuluvat myös vapaa seksi, ryhmäseksi ja parinvaihto – siis seksin harrastaminen sovitusti parisuhteen ulkopuolisten ihmisten kanssa. Iltalehti teki vuonna 2019 ikäryhmittäin ja asuinpaikoittain painotetun kyselytutkimuksen parisuhteessa olevien seksielämästä. Britanniassa yksinomaan heteroiksi identifioituu enää kolmasosa parikymppisistä. Ovatko nuorten aikuisten suhteet muuttumassa vähän queereiksi – siirtymässä heteroja homoseksuaalisuusjaottelun sekä kaksinapaisen sukupuolikäsityksen tuolle puolen. Edellisenä iltana minua on jännittänyt heteromuotoinen seksi. Usein siihen kuuluu monenkeskistä seksiä. Sitten Piia kääntyy puoleeni ja suutelee minua. En ole tapailut cis-miehiä moneen vuoteen. Finsexin mukaan muutos avomielisyydessä paikantuu nuorempiin ikäluokkiin ja erityisesti nuoriin naisiin. Omani ovat toisilla vanhemmillaan. Olemme sopineet seksistä kolmen kesken, mutta ensin puhumme Amerikan vaaleista. S anon jotain penetraatiosta. 34 H erään joulukuisena lauantaina ystävieni Kallen ja Piian leveästä sängystä. Kokemukseni mukaan vulvallisten ihmisten orgasmitapoja on yhtä monia kuin vulvallisia ihmisiä, ja jokaisen kohdalla pitää kuulostella oikeaa tapaa. Olin unohtanut, miten moniaistillista ja moniulotteista ryhmäseksi on. Olen nimittäin luisunut yhä kauemmas sen yhdyntäja peniskeskeisestä käsikirjoituksesta. Ensin toimittaja Riikka Suominen julkaisi aihetta käsittelevän romaanin Suhteellisen vapaata. Piia huikkaa minut mukaan. Korona-ankeus on nostanut pinnan alla kuplineet toiveet esiin. Monenkeskinen seksi voi niin ikään olla tapa kokeilla seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa. Näiden vanavedessä julkisuudessa on ollut aiheesta paljon keskustelua, muun muassa Suomisen toimittama radiosarja Ylellä. Kalle vetäytyy kauemmas. Halailemme hetken kolmen kesken ja juttelemme kaikkien mieltymyksistä. Uskoisiko kukaan, mitä me nelikymppiset keskiluokkaiset vanhemmat puuhaamme. Tunnelma on odottava ja huvittunut. Pian jo nuolen häntä. En tiedä, mitä hän on tehnyt sillä aikaa, kun olen keskittynyt Piiaan. Kolmen kimppa oman puolison ja ulkopuolisen ihmisen kanssa voi olla emotionaalisesti vaivaton askel avata parisuhdetta, koska seksi tapahtuu yhdessä. Nyt niistä haluavat osansa muutkin. Kalle paistaa munakasta
I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 35
Se ei kyseenalaista romanttisten suhteiden ensisijaisuutta keskeisimpinä ihmissuhteina. Itsekin yritin pitkään elää tämän mallin mukaan, mutta en löytänyt onnellista loppua. Aiemmin olin ollut hämärästi tietoinen käsitteen olemassaolosta, mutta en voinut kuvitella, että avoimet suhteet liittyisivät minuun mitenkään. Minäkin päätin ruveta etsimään fyysistä läheisyyttä, seksiä ja lämpimiä tunteita jostain muualta kuin tavanomaisesta parisuhteesta. Vähän aikaa sitten olen ymmärtänyt, että myös polyamoria on minulle liian rajoittavaa. Mitä pidempään olen elänyt monisuhteisesti ja perehtynyt aiheeseen tutkijana, sitä kapeammilta kulttuurissamme tunnustetut ihmissuhdemallit tuntuvat. Olen vuosikymmenten jälkeen lopulta onnistunut irrottamaan itsestäni normittavan hyvän elämän käsikirjoituksen. Lapsuuteni ja nuoruuteni keskiluokkaisessa ympäristössä muunlaisia esi. Mutta mitä sen sijaan. Se oli muhinut syvällä heteronormin ja perhe-elämän vaatimusten alla koko aikuisikäni. ”Vapaa suhde” kuulosti tunkkaiselta ja seksistiseltä tuulahdukselta suoraan 70-luvulta. Tuoreen käännynnäisen lailla perehdyin aiheeseen juurta jaksain. Minä en kuitenkaan halua määritellä itseäni seurustelusuhteiden kautta, ihan riippumatta niiden määrästä. Totesin, että monogaaminen heterosuhde on nyt nähty. Polyamorian ongelma on, että se asettaa keskiöön rakkaussuhteet, olkoonkin että niitä voi olla yhdellä ihmisellä useampia. Päätin myös vihdoin ottaa vakavasti naisiin kohdistuvan kiinnostukseni. Polyamoria, sanoi exäni – erosimme onneksi hyvissä väleissä. Se ei ole jäänyt tutuilleni epäselväksi, ja piireissäni olen nykyään epävirallinen monisuhteisuuskonsultti. Viime vuosina minusta on puolivahingossa tullut erilaisiin avoimiin suhteisiin perehtynyt sosiologi. Vuoden aikana olen ollut monta kertaa haastateltavana aiheesta mediassa. 36 liittoni oli juuri kariutunut, suuren rakkautemme juna ajautunut rotkoon ja kiskonut sisältäni irti koko romanttisen rakkauden idean. Romanttiset ja seksuaaliset suhteet useamman kuin yhden ihmisen kanssa toteutetaan niin, että kaikki osapuolet tietävät niistä ja hyväksyvät ne. Paljastui, että 2000-luvun monisuhteisuudessa avainsana on eettisyys. Ympäröivä maailma syöttää erityisesti tytöille tuota tarinaa, jonka päätepisteessä ovat ”sen oikean” löytyminen ja perheen perustaminen
Nyt seksitapahtumien järjestäjät keskittyvät #metoo-liikkeen vanavedessä suostumukseen ja turvallisiin tiloihin. En halua enää tavanomaista parisuhdetta, vaan haluan enimmäkseen olla yksin silloin, kun lapseni eivät ole luonani. Jutuissa neuvotaan ensiavuksi joogaamaan, halaamaan isoa tyynyä ja käyttämään painopeittoa. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 37 merkkejä ei ollut, eikä niitä myöskään näkynyt television perhesarjoissa tai lehtien sivuilla. Silloin seurasin, kuinka pariskunta antoi suuseksiä kumppanilleni. Tasailen hengitystäni. Nykyorgioiden juuret ovat 1960-luvun vastakulttuurissa, joka pyrki tietoisesti rikkomaan seksuaalinormeja ja herättämään pahennusta tunkkaisessa asenneilmapiirissä. Miten olenkaan kaivannut uutta ja erilaista seksiä, ylipäätään ihmisiä elämääni! Koronaeristys on saanut meidät ymmärtämään ystävien, ihmisyhteisöjen ja arkisen kosketuksen arvon. Monenkeskisellä seksillä on tietysti ikiaikainen historiansa. Myöhemmin ryhmäseksi liikkui kauemmas pyhän alueelta. Eivätkä kävijät ole vain asiaan vihkiytyneitä aktiiveja. Se oli kiehtovaa ja ihmeellistä, mutta harmittelin silloinkin, etten nähnyt kunnolla. Olen löytänyt yhteyden omaan kiihkeyteeni. S eksin koreografia on aina erilaista eri ihmisten kanssa. Kurkotan silmälasit päähäni, sillä tahdon nähdä selvästi. Ehkä tosiaan olen vähän ryhmäseksuaali, kuten olen Piialle ja Kallelle vitsaillut. Uuden sukupolven orgioissa ja seksibileissä, kuten Lempeissä orgioissa, Estottomissa illoissa ja Wonderlustissa, painotetaan vastuullisuutta, yksityiskohtaisia toimintasääntöjä, omien rajojen tunnistamista ja toisten rajojen kunnioittamista.. Pandemian jatkuessa toista vuotta mediassa on alkanut näkyä yhä enemmän huolestuneita artikkeleita kosketusvajeen kielteisistä seurauksista mielenterveydelle. Yksi maalaus kuvasi kahta naista ja kahta miestä monimutkaisessa asetelmassa. Orgioita ja julkisia seksijuhlia harrastettiin myös ainakin muinaisessa Intiassa, Mesopotamiassa, faaraoiden Egyptissä, antiikin Kreikassa ja pakanallisessa ja keskiaikaisessa Euroopassa. Tämä tuntuu todella hyvältä. Uuden sukupolven orgioissa ja seksibileissä, kuten Lempeissä orgioissa, Estottomissa illoissa ja Wonderlustissa, painotetaan vastuullisuutta, yksityiskohtaisia toimintasääntöjä, omien rajojen tunnistamista ja toisten rajojen kunnioittamista. Jälkeenpäin syömme aamiaisen jämiä ja siistimme paikkoja. Kalle suutelee Piiaa, joka päätyy kontalleen viereeni. Kosketan heitä molempia. 1990-luvulla Italian Pompeijista kaivettiin esiin pukuhuone, joka oli kuulunut kaupungin hienoimmalle kylpylälle. Sen jokaisen lokeron kohdalla oli suorasukaisen seksuaalinen seinämaalaus. Sitten Kalle liukuu Piian sisään. K äännyn vatsalleni ja Kalle tulee sisälleni takaapäin. Itse istuin vuoden aikana sohvaani kuopan ja kehitin pakkomielteen villalankoihin ja neulomiseen. Koko loppupäivän kellun lämpimässä tyytyväisyydessä. Internetistä emme osanneet edes haaveilla. Siinä vaiheessa yksi lapsistani oli alkanut kommentoida, että halailen häntä liikaa, ja kumppanini, että minuun ei saa yhteyttä, koska olen hautautunut liian syvälle neuleideni alle. Sellaista, jossa seksuaalinen ja muu aistillinen kosketus on luonteva osa kanssakäymistä. Renessanssikarnevaalien naamiaisista se kulki 1700–1800-lukujen aristokraattien juhliin, 1920-luvun boheemin Berliinin dekadenssiin ja sodanjälkeiseen Amerikkaan swinger-elämäntyylin alkulähteille. Autan kädelläni ja saan monta orgasmia. Toisessa kaksi miestä ja nainen muodostavat penetraatioketjun. Arkeni keskiössä ovat lapseni, työni ja neulomukseni. Muistan yhtäkkiä edellisen ryhmäseksikertani, jolloin harrastin seksiä oman partnerini ja toisen pariskunnan kanssa. Samaan aikaan länsimaissa kiinnostuttiin itämaisista uskonnoista ja joogasta. Maalaukset oli luultavimmin tarkoitettu kutkuttavaksi viihteeksi kylpylän asiakkaille. Ennen toimeen ryhtymistä järjestetään käytännön harjoituksia ja opetellaan sääntöjä. Tällä kertaa tanssi Piian ja Kallen kanssa on rauhallista. Menneen vuoden epämääräinen haluttomuus ja eristäytymisen kuori on murentunut päältäni. Lopulliselta erakoitumiselta minut pelasti orgia-aiheisesta Facebook-päivityksestä alkunsa saanut Kallen ja Piian seksiehdotus. Tahdon kuitenkin välillä viettää aikaa rennosti ihanien ihmisten seurassa, tuntea lämpöä ja jonkinlaista vaikeasti määriteltävää yhteenkuuluvuutta. He ovat myös tavallisia ihmisiä. Emme kokeile vaativia asentoja, vuorottelemme, tarkkailemme. Lähden kotiin ennen kuin Piian ja Kallen lapset tulevat takaisin. Hänen painonsa tuntuu täyteläiseltä päälläni, hän liikkuu juuri sopivassa tahdissa. Tällä hetkellä minulla on jonkinlainen löyhä kumppanuussuhde, mutta emme asu yhdessä emmekä käytä sanaa parisuhde
38
39 I M A G E m a a l i s k u u 2 2 1
Ihastumisia tulee ja menee, mutta niiden ei tarvitse johtaa mihinkään tiettyyn toimintaan. Mahdollisuus harrastaa seksiä heidän kanssaan sopii elämääni täydellisesti. Ratkaiseva askel oli ollut seksuaaliterapeutin lausahdus siitä, että Nuorgam saattaisi olla kiinnostunut seksistä jonkun muun kuin tutun puolison kanssa. Suostumuskeskeisyydestä kertoo sekin, että samalla kun suomalaisten seksiasenteet ovat vapautuneet, asenteet pettämistä kohtaan ovat tutkimuksen mukaan tiukentuneet. Meidän suhteessamme romanttisella akselilla liikkuvilla tunteilla ei toisaalta edes ole merkitystä. Esimerkiksi televisiosta tuttu seksuaaliterapeutti Marja Kihlström on sanonut Helsingin Sanomissa, että avoin suhde voi parantaa seksielämää ja vahvistaa seksuaalista itsetuntoa. Olemme kaukana parisuhdeportaiden toisiaan seuraavista suhdeaskelmista. On vaikea kuvitella, että tällainen artikkeli olisi ollut mahdollinen Kotilieden kaltaisessa lehdessä joitain vuosia sitten. Enää miehille ei sallita erivapauksia, kun taas naisten seksuaalisuuden erilaisia ilmaisuja hyväksytään aiempaa enemmän. Suomessakin on alkanut näkyä parisuhdeja seksuaaliterapian kentältä tulevia asiantuntijapuheenvuoroja, joissa avoin suhde nähdään yhtenä keinona parantaa parisuhdetta. K olmekymppinen toimittaja ja somevaikuttaja Emmi Nuorgam kertoi viime syksynä naistenlehti Kotiliedessä kärsineensä parisuhteessaan haluttomuudesta, jonka hän oli ratkaissut ryhtymällä avoimeen suhteeseen. 1960-luvun lopun murroksen jälkimainingeissa kirkon monopoli suomalaisten seksuaalimoraaliin hellitti. Pettämisestä on tullut aiempaa paheksuttavampaa, koska se ei ole suostumuksellista. Meillä on omat elämämme, joita emme aio yhdistää ystävyyttä enempää. Se oli luontevaa, ehkä kauneinta ja kiihottavinta, mitä olin ikinä todistanut. Asenneilmasto on aaltoillut vuosikymmenestä toiseen. Pikemminkin suhteen avaaminen seksuaalisesti voi pönkittää parisuhteen asemaa kulttuurissamme keskeisenä läheissuhteena. Kumppanin rakastuminen toiseen nostaa usein yllättäen pintaan esimerkiksi vanhoja hylkäämisen ja epävarmuuden tunteita, joiden työstäminen yhdessä eri osapuolten kanssa saattaa olla työlästä. Kokemukseni mukaan avoin suhde voi olla helpompaa kuin polyamoria mustasukkaisuuden kannalta. 40 Kalle ja Piia näyttävät samanlaisilta kuin 20 vuotta sitten, ja kuitenkin erilaisilta. Normit muuntuvat, mutta parisuhde säilyy. Salasuhteet eivät kuulu avoimiin suhteisiin, vaan niiden keskiössä on konsensuaalisuus eli yhteinen neuvottelu ja informoitu suostumus. Avoimessa suhteessa harvoin muodostuu niin tiiviitä siteitä, että kiintymyssuhde puolisoon joutuisi tunteen tasolla uhatuksi. Suhteeni Piiaan ja Kalleen on ihanan helppo. He ovat ihania ihmisiä – ja juuri sopivalla etäisyydellä. Koin, että Seksiin liittyvien asenteiden vapautuminen ja uudenlaisen avoimen suhteen mahdollisuus kytkeytyvät laajempiin yhteiskunnallisiin kehityskulkuihin, maallistumiseen ja tasa-arvokehitykseen.. M uutama vuosi sitten päädyin suunnittelematta harrastamaan seksiä silloisen heilani ja tämän vaimon kanssa. Paremmilta ja jotenkin enemmän itseltään. Avoin suhde vaihtoehtona ja kiinnostus ryhmäseksiin sekä muuhun seksuaaliseen kokeiluun ei kuitenkaan välttämättä tarkoita parisuhteen ensisijaisuuden murtumista. Nyt vapaamielistymistä kehystää vanhojen valtarakenteiden horjuminen: suostumus, naisten seksuaalinen toimijuus ja vähemmistöjen näkökulmat. Heidän seksinsä katsomisessa ei ollut mitään groteskia tai kiusallista. Esiaviollinen seksi ja avoliitot pääsivät pannasta, mutta seksuaalinen vapautuminen tapahtui yhä pitkälti miesten ehdoilla. Tiukasti monogaamisessa koodistossa pettämisen tulisi johtaa eroon, mutta avoimessa suhteessa seksin harrastaminen sovitusti toisen kanssa on parhaassa tapauksessa piristysruiske parisuhdeseksiin. Seksiin liittyvien asenteiden vapautuminen ja uudenlaisen avoimen suhteen mahdollisuus kytkeytyvät laajempiin yhteiskunnallisiin kehityskulkuihin, maallistumiseen ja tasa-arvokehitykseen. 1980-luvulla yksityiselämää koskeva sääntely vapautui entisestään, vaikka kansainvälisten virtausten ja aids-kriisin vanavedessä kuului myös konservatiivisia puheenvuoroja. Muistan ajatelleeni, miten rakastettavilta he näyttivät yhdessä. Samaan aikaan aiemmin marginaalissa olleet ihmisryhmät, kuten rodullistetut ihmiset ja sukupuolija seksuaalivähemmistöt, saavat äänensä kuuluviin. Välillämme on ensisijaisesti lämmintä ystävyyttä, johon ei liity romantiikkaa eikä toisaalta mustasukkaisuuttakaan. Avoin suhde voi myös ratkaista monogamian ikiaikaisen dilemman eli ruohon vihertämisen aidan toisella puolella: on mahdollista sekä syödä että säilyttää kakku. Millainen muutos viime vuosina oikein on tapahtunut. Se oli ensimmäinen ryhmäseksikertani
I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 41
Tällaisesta mahdollisuudesta amerikkalainen kansalaisaktivisti Adrienne Maree Brown on kirjoittanut kirjassaan Pleasure Activism. Kenties osa ryhmäseksin viehätystä on siinä, että sen voi kuvitella siltana ihmiskunnan alkuhämärään: lähekkäin nukkuvien nisäkkäiden pesän turvaan, jossa toisten vieressä harrastama seksi on täysin tavanomaista. Kenties ihmissuhdenormien ja seksin vapautumisessa kasvaa vallankumouksen siemen. Silittävä kosketus laskee ihmisen stressiä. Aikaan ennen kuin seksistä tuli syntiä.. Olin jo avoimesti queer ja monisuhteinen. Aivojen peilisolujärjestelmä aktivoituu toisten läsnäolosta, tunnetilat ja toiminta tarttuvat ihmisten välillä. Tutkimusten mukaan erityisen tehokas keino mielihyvään ja rauhoittumiseen on toisen ihmisen kosketus. Koronapandemia vei meidät kertaheitolla lopun aikojen lähtölaskentaan, jossa koko järjestelmämme mielekkyys on kyseenalaistunut. Huumaantuneeksi, kuin olisin ollut toisessa todellisuudessa. Liikuimme joskus samoissa porukoissa Helsingin yöelämässä, mutta emme olleet kovin läheisiä. Ehkä pyhyyden kokemus on vain mielihyvähormonien humalaa ja äärimmäisyyteen asti vietyä yhteisyyden kokemusta, jossa ihmiskehot mukautuvat toisiinsa ja rauhoittuvat yhdessä. Haluamme flirttailla ja pussailla puolituntemattomien kanssa, kenties jotain enemmänkin. Niiden hiilijalan jälki on nolla. Ehkä nyt on koittanut hetki. Kuvissa tuntuu ruumiillistuvan anteeksipyytelemätön ilo siitä, että on elossa, tuntee olonsa hyväksi ja voi nauttia ruumiistaan, vaikkei olisi hoikka keskiluokkainen valkoinen ihminen. Se, mitä teimme, tuntui pyhältä. Vähitellen oloni muuttui erikoiseksi. Aikaan ennen kuin seksistä tuli syntiä. Miten onnellinen olen nyt, että se oli virhetulkinta. Jutun kuvat ovat kuvituskuvia, eivätkä niiden henkilöt liity artikkeliin. Menemme juhliin, festareille, minne tahansa toisten seuraan. Mutta mikä on vaihtoehto. Kallen ja Piian nimet ja joitain tunnistamista helpottavia yksityiskohtia on muutettu yksityisyyden takia. Kenties osa ryhmäseksin viehätystä on siinä, että sen voi kuvitella siltana ihmiskunnan alkuhämärään: lähekkäin nukkuvien nisäkkäiden pesän turvaan, jossa toisten vieressä harrastama seksi on täysin tavanomaista. Kun kysyin asiasta, he selventävät, että heillä on parisuhde keskenään, muiden kanssa muunlaisia suhteita. En ole koskaan sitä ennen tai sen jälkeen kokenut mitään vastaavaa. Emme voi olla näkemättä horisontissa roikkuvaa ilmastokriisin ja lajikadon pilveä, sivilisaatiomme tuhoa. Niin teinkin. Ihmisen olotilaa ja tunteita säätelevä tahdosta riippumaton eli autonominen hermosto rauhoittuu ystävällismielisessä seurassa. Tahdomme elää ja kokea uusia asioita yhdessä toisten kanssa, ennen kuin on liian myöhäistä. Haluamme olla toistemme lähellä ja kokea kuulumista yhteisöön, edes hetkellisesti. Juuri nyt tuntuu siltä, että koronan jälkeen koittaa uusi 20-luku. Sillä uusi 20-luku ei ole yhtä huoleton kuin edellinen. Voisiko sensuaalisessa kosketuksessa, seksissä ja ylipäätään toisten ihmisten läheisyydessä olla yksi avain hyvään elämään apokalypsin jälkeisessä maailmassa. Vähän aikaa sitten päättelin sosiaalisen median perusteella, että heillä on avoin suhde. Janoamme täyttää kosketusvajeemme, tahdomme juoda samppanjaa ja tanssia hikisinä kesäyössä. Nyt olemme törmänneet silloin tällöin. Nuoruudessamme olettamukset monogamiasta ja heteroudesta olivat niin itsestään selviä, ettemme pitäneet muita vaihtoehtoja realistisina. Nyt Piia kertoo tajunneensa tuolloin, että lokeroin hänet muitta mutkitta heteromuottiin. 42 heidän rakkautensa loiskui yli ja pääsin osalliseksi siitä. Hän korostaa eroottisen ja ruumiillisen mielihyvän vallankumouksellisuutta ja poliittisuutta. Pari vuotta sitten kävimme Piian kanssa pitkän keskustelun. Aikaan ennen monogamiaa ja erottelua yksityisen ja yhteisön välillä. Ne eivät edellytä kauas matkustamista eikä niitä varten tarvitse tuottaa tavaroita. Emme voi enää tavoitella hyvää elämää kapitalistisen systeemin tuhon logiikalla toimivasta kuluttamisesta. Jopa tuntemattomalta ihmiseltä saatu paijaus vähentää sosiaalisen eristäytymisen tunnetta. Tuntui kuin makuuhuone olisi täyttynyt rakkausenergiasta, joka kimpoili seinistä ja sykki huoneessa. Kun lapseni olivat pieniä, emme olleet vuosiin juurikaan tekemisissä. Olemmehan välttäneet kuoleman toistaiseksi. Itseoppineen valokuvaajan Shoog McDanielin eli shoogletin Instagram-tili on täynnä hätkähdyttäviä kuvia: lihavat eri väriset alastomat ihmiset puhaltavat saippuakuplia luonnon keskellä, uivat floridalaisissa suolammissa, halailevat kukkia vartaloidensa poimuissa. Katson kuvavirtaa haltioituneena. Luonnontieteellisesti ilmaistuna ryhmäseksin ihanuudessa ja pyhyyden kokemuksissa voi olla kyse ihmislajiin koodatusta yhteisyydestä. En ole ikinä ollut hengellinen ihminen, mutta silloin koin jotain, jota voisi kuvata uskonnollisen ekstaasin käsitteellä. Varsinkin selässä ja hartioissa sijaitsevien hermopäätteiden sively vähentää veren stressihormonin määriä ja nostaa mielihyvähormonien tasoja. Epämääräisesti tyytymättömänä kuvitellen, että muunlainen elämä ei olisi itselleni mahdollista. Aikaan ennen monogamiaa ja erottelua yksityisen ja yhteisön välillä. Minä suoritin nelikymppiseksi asti heteronaisen roolia. O len tuntenut Kallen ja Piian ikuisuuden
MIESTEN VUORO PUHUA VANHEMMUUDESTA NIKLAS THESSLUND YHTEISTYÖSSÄ Toni Nieminen, Juha Itkonen, Jari Sinkkonen, Kjell Westö… Kymmenen isää ja kymmenen erilaista perhettä. Dadpodissa suomalaisisät puhuvat siitä, mistä he aina mieluiten puhuvat: lapsistaan ja perheistään. KUUNTELE UUSI PODCAST, JOSSA ISÄT PÄÄSEVÄT ÄÄNEEN
44 KUNTIEN KOHTALONKYSYMYKSET
Oikeista ongelmista puhetta riittää vähemmän. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 45 Kuntavaalikeskusteluissa jauhetaan turvapaikanhakijoista ja aborttioikeudesta, vaikka näistä asioista ei päätetä kunnissa. Listasimme kuntien ahdingon syyt ja seuraukset. Teksti Laura Myllymäki & Venla Rossi Kuvitus Pauli Salmi KUNTIEN KOHTALONKYSYMYKSET
Tuleeko Nurmijärvi-ilmiö takaisin. Hyväosaiset nuoret sen sijaan jopa hyötyvät koulujen eriytymisestä, jos he siis pääsevät niihin kouluihin, joissa eriytymisen ongelmat eivät näy. 46 SYY: KAUPUNGISTUMINEN KIIHTYY K aupungistuminen alkoi Suomen Turusta vuonna 1229. Samaan aikaan isoissa kaupungeissa luokkahuoneiden seinät pullistelevat ja eri kaupunginosissa eletään erilaisissa arkitodellisuuksissa. Siellä, missä menee huonosti, menee nyt huonosti monella tavalla: on ylisukupolvista köyhyyttä ja lastensuojelutapauksia. Silloin piispanistuin siirrettiin Nousiaisista Koroisiin ja Suomen ensimmäinen kaupunki syntyi. Suomen väestö on pääsääntöisesti liikkunut idästä ja pohjoisesta länteen ja etelään. Se ei tarkoita eroja opetuksen laadussa vaan sitä, että lapset ja heidän perheensä eriytyvät toisistaan.. SEURAUS: KOULUT JA LAPSET ERIYTYVÄT TOISISTAAN S uomesta on tullut tyhjenevien kuntien ja lakkautettavien koulujen maa. Muun muassa tästä aiheesta kannattaisi kuntavaaleissa puhua, sillä kouluopetuksen järjestäminen tulee sote-uudistuksenkin jälkeen olemaan yksi suurimmista kunnan tehtävistä. Sen jälkeen kehitys on vain kiihtynyt, ensin 1800-luvulla teollistumisen ja sitten 1900-luvulla lähiöiden rakentamisen myötä. Niin tapahtuu erityisesti pienillä paikkakunnilla, joissa lasten koulumatkat pitenevät koko ajan. Sinne tuli eniten kuntien välistä nettomuuttoa viime vuonna. Erityisesti alueellinen segregaatio jyllää Turussa. Se ei tarkoita eroja opetuksen laadussa vaan sitä, että lapset ja heidän perheensä eriytyvät toisistaan. Se on noin 45 prosenttia koko Manner-Suomen väestöstä. Ainakin vaikuttaa siltä, että Tampere on jonkinlainen voittaja. Erityisesti alueellinen segregaatio jyllää Turussa. Jonkinlaista muutosta on povattu koronapandemiasta ja etätyötrendistä. Pieniin kuntiin jäävät iäkkäät. Tämä liike jatkuu edelleen. Tuore käänne on sekin, että nyt vieraskieliset muuttavat Helsingin seudulta kehyskuntiin. Nuoret lähtevät pikkupaikkakunnilta opiskelemaan, eivätkä monet palaa. Ennusteiden mukaan Suomen yhdeksässä suurimmassa kaupungissa – Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Lahdessa – asuu vuonna 2040 lähes 2,5 miljoonaa ihmistä. Aiemmin kehyskuntiin ovat suunnanneet lähinnä kotimaankieliset
I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 47
Ensimmäi nen niistä on peruspalveluiden rahoittaminen: valtio ei Suo messa pidä yllä esimerkiksi päiväkoteja, mutta se kuitenkin osallistuu rahoitusosuudella niiden toiminnan järjestämiseen. Jär jestelmä on niin monimutkainen, että edes harvalla kansanedustajalla on näkemystä siitä, puhumatta kaan sen uudistamisesta. Vielä 1980luvulla valtio jakoi kunnille markkoja kustannus ten mukaan – ja hyvin yksityiskohtaisesti. Kun hyvinvointivaltiota ryhdyttiin 1940luvulla kehittelemään, valtio istui kuskin paikalle. Se alkoi suunnitella uudistuksia, perusti peruskoulun ja laati kansanterveyslain. Syynä on se, että Kataisen, Stubbin ja Sipilän hallituskausien aikana vuosina 2012–2019 valtionosuusjärjestelmään tehtiin isoja leikkauksia. Onko tässä mitään järkeä. Valtionosuudet ovat niin epäseksikäs aihe, ettei Suomessa juurikaan käydä aiheesta poliittista keskustelua. Silti valtionosuudet eivät ole kasvaneet. Toinen tehtävä on tasata kuntien välisiä eroja: kun perustus laki takaa kaikille kansalaisille tietyt palvelut asuinpaikasta riippumatta, tarvitaan järjestelmä, joka huolehtii, että palvelut todella toteutuvat. Riip puu, keneltä kysyy. Sen sijaan valtio suuntasi katseensa siihen, kuinka paljon kunnissa oli iäkkäitä ihmisiä. Kuntien valtionosuudet ovat noin 20 prosenttia valtion menoista. Sitten tarkistettiin, mikä osuus köyden kulusta kuului valtion kuitattavaksi. Siitäkin huolimatta, että lain mukaan val tionosuuksiin tulisi tehdä vuosittain indeksikorotukset. Järjestelmällä on kaksi tehtävää. Kun uudet lait astuivat voimaan, valtio lupasi rahoittaa niistä koituvat kulut. Keisarillisen Majesteetin Armolli nen Asetus kunnallishallituksesta maalla annettiin vuonna 1865. SYY: ...EIKÄ SITÄ EDES TAJUA JUURI KUKAAN S itten on vielä sekin ongelma, että Suomesta löytyy suhteellisen vähän valtionosuusasiantuntijoita. 48 MITÄ SUUREMPI VALTIONOSUUKSIEN OSUUS ON KUNNAN VERORAHOITUKSESTA... Vuonna 1993 kaikki kuitenkin muuttui. Viime aikoina etenkin taloudellisesti heikossa asemassa ole via kuntia on kuitenkin hiertänyt yksi seikka: valtionosuuksien euromäärä on pysynyt lähes samana kuin kymmenen vuotta sitten. Summa on nyt 7,7 miljardia euroa, kun se vuonna 2011 oli 7,5 miljardia. Kunnat toteuttivat valtion suunnittele mat uudistukset, ja näin jatkettiin 1980luvulle saakka. Silloin Aleksanteri II oli Suomen suuri ruhtinas. Samalla kunnat saivat lisää valtaa päättää, miten rahojaan käyttivät. Kunnille ei enää kuitattu rahaa valtion kassasta toteutuneita kuluja vastaan. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että avokätisellä val tionosuusjärjestelmällä valtio osti vallan valvoa ja ohjata kuntia. Niin, valtionosuusjärjestelmä. Ei siis ole mikään ihme, että kunta–valtiosuhde on hieman kitkerä. Se tarkoittaa rahaa, jota val tio jakaa kunnille. Tämäntyyppisistä asioista tuli merkityksellisiä rahanjaossa. Tuona aikana kuntien velvoitteet kasvoivat ja valtionosuusjärjestelmä vahvistui. Siksi katseet kääntyvät usein niihin, kun valtio hakee säästöjä. Entä kuinka paljon asukkaita. Syytä olisi, sillä kunnat ovat jo nyt niin erilaisia, että tasausta tarvitaan koko ajan enemmän ja enemmän. 68 RANUA 65 SALLA 63 POSIO 63 PUOLANKA 62 PERHO % S uomalainen kunnallishallinto on hämmästyttävän vanha keksintö. Valtionosuus järjestelmästä tuli laskennallinen. SYY: KUNTIEN RAHOITUSJÄRJESTELMÄ YSKII.... Sen jälkeen kunnallisen itsehallinnon perusidea ei ole juu rikaan muuttunut. Valtion tarkastajat kiertelivät kunnissa ja halusivat nähdä, oliko koulu säilyttänyt kuitit paikallisesta Tiimarista, josta oli ostettu köyttä peikon hännäksi koulun kuusijuhlaan. Kuinka pitkälle olemme valmiita menemään. Järjestelmä natisee liitoksistaan. Kunnat ovat myös vuosien aikana saaneet vastuulleen uusia tehtäviä esimerkiksi vanhus ja vammaispalvelulain myötä. Kunnan ja valtion välisessä suhteessa on ollut jännit teitä jo parisataa vuotta
On nimittäin niin, että osallisuudesta tuli kunnille pakollista maankäyttöja rakennuslain myötä 1990-luvun lopussa. Se on hankalahko lähtökohta innovatiiviselle ja itsenäiselle kuntapolitiikalle. Raju pudotus tapahtui jo 1990-luvulla. Viime vaaleissa se oli 58,9. SYY: KUNTIEN RAHOITUSJÄRJESTELMÄ YSKII.... Siksi on syytä ottaa huomioon ainakin asukkaiden tulotaso. He ovat kiinnostuneita toimimaan. Erityisesti, kun tutkimukset osoittavat, että isoissa kaupungeissa huonompi osaisten asuinalueet saavat vähemmän edustajia valtuustoihin, ja sen takia heidän äänillään on vähemmän kantavuutta kuin hyväosaisten äänillä. Mutta kunnan köyhyys ei ole yksinkertainen asia. Jos voi vaikuttaa suoralla toiminnalla, miksi lähteä mukaan puolueisiin. Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Merijärven asukkaiden verotettava tulo oli viime vuonna keskimäärin 9 200 euroa per merijärveläinen. Eniten yksittäisiä ihmisiä muutti kuitenkin Tampereelle. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 49 MITÄ SUUREMPI VALTIONOSUUKSIEN OSUUS ON KUNNAN VERORAHOITUKSESTA... Tämä ajattelutapa otti pian tuulta alleen ja levisi kaavoituksesta muuallekin. Velkaisella kunnalla voi olla hyvät tulot. Se tarkoittaa, että käytännössä koko kunta pyörii valtionosuusrahoilla. He kutsuvat porukkaa kasvattamaan kukkapenkkiä takapihoille kysymättä siihen erikseen lupaa. Samaan aikaan välttämättömien menojen pelättiin kasvavan. Onnea, Muonio! Korona aiheuttaa käänteitä paitsi talouteen, myös muuttoliikkeeseen. Nämä ihmiset perustavat Facebookissa luomuruokapiirin tai kimppa kyytiryhmän. Sen väri (punainen) päätettiin yleisöäänestyksellä. Sitä ennen väristä käytiin keskustelua esimerkiksi Tampereen lasten parlamentissa. SYY: DEMOKRATIA ON MURROKSESSA EIKÄ KUNTAPOLITIIKKA KIINNOSTA T ampereella on uusi ratikka. V iime vuoden huhtikuussa valtionhallinnossa pelättiin, että kuntien verotulot romahtavat koronan takia. Vaalit eivät nimittäin sinänsä tunnu kiinnostavan. Kakkoseksi velkalistalla taas kiilaa rannikkokaupunki Kotka, joka on jo vuosia kipuillut konsernivelkansa kanssa. Sillä tarkoitetaan joukkoa, joka ei ole kiinnostunut päätöksenteosta tai sen valmisteluun vaikuttamisesta. Kyse on neljännestä sektorista. Tavallaan on kiva, että oman kunnan asioihin vaikuttaminen kiinnostaa ihmisiä edes vaalien välissä. Mutta miten tällainen kaupunkiaktivismi pitäisi ymmärtää suhteessa edustukselliseen demokratiaan. Kun kunta teki maankäyttökaavoja, sen oli pakko kuulla niitä henkilöitä ja yhteisöjä, joihin uusi kaava saattoi vaikuttaa. Oikeastaan kumpikaan pelko ei ole toteutunut, ei ainakaan siinä mittakaavassa kuin viime vuonna pelättiin. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että kyseinen ilmiö on demokratian uusi muoto. Yksi syypää murrokseen on kaavoitus. Kuntavaalien äänestysprosentti on laskenut noin 20 prosenttiyksikköä vuosien 1976 ja 2017 välillä. Kaikenlainen vaalien välissä tapahtuva kansalaisvaikuttaminen ja osallisuus ovat muutenkin yhä suuremmassa huudossa Suomen kunnissa. Kaislikossa kuitenkin suhisee. % SEURAUS: KUNNAT KONKURSSIN PARTAALLA J os ajatellaan kylmästi tilinpäätöstyyliin, niin Suomen velkaisin kunta (kaavalla ”varat miinus velat”) oli vuonna 2019 ”Suomen kuningaskunnaksi” itseään tituleeraava Hartola. Ja uhkaako se sitä. Euromääräisesti (per asukas) eniten koronatukea nettosi Muonio, jossa sitä saatiin asukasta kohden 569 euroa. 10 KIRKKONUMMI 6 HELSINKI 4 ESPOO -3 KAUNIAINEN 12 PIRKKALA ...SITÄ SUUREMMAN OSAN PALVELUISTA KUNTA RAHOITTAA VALTION MYÖNTÄMILLÄ JA KUNTIEN EROJA TASAAVILLA VALTIONOSUUKSILLA. SEURAUS: KORONA PELASTI TILINPÄÄTÖKSET JA KÄÄNSI MUUTTOLIIKKEEN – VAI KÄÄNSIKÖ. Erityisesti suurempiin kaupunkeihin on viime vuosina tullut kansanliikkeitä, jotka eivät sovi perinteisiin yhdistystai järjestötoiminnan lokeroihin. Tästä huolimatta valtio on kaatanut kuntiin niin paljon rahaa, että tilinpäätökset eivät vuosikausiin ole olleet näin paljon plussalla. Siis pienet paikkakunnat suurien kaupunkien kupeessa. Koronavuoden voittajia – siis muuttoliikkeen suhteellisissa muutoksissa verrattuna viimeisen viiden vuoden keskiarvoon – ovat viime vuoden perusteella sellaiset kunnat kuin Nurmijärvi, Kaarina ja Nokia. On Reko-ruokapiirejä, Siivouspäiviä ja kaupunginosatapahtumia. Onko tämä enää kunnon demokratiaa
SEURAUS: TYÖNTEKIJÄPULA KIVIJÄRVELLÄ K unnista jää piakkoin eläkkeelle jopa 180 000 työntekijää. Testaajat kaipaavat paitsi ääriolosuhteita, myös urkkijavapaata tilaa. Ne houkuttelevat paikalle paitsi revontulija hiihtoturisteja, myös autoja rengasfirmojen kylmätestaajia. 50 SEURAUS: ÄLYTTÖMÄT MATKAILUHANKKEET M onet kunnat taistelevat näkyvyydestä, sillä matkailusta toivotaan tuloja. Näkökulmasta riippuen se voi tarkoittaa hieman eri asioita. Mutta globalisaatio voi tuoda mukanaan myös toisenlaisia asioita. Jos sosiaalija terveysuudistus toteutuu, merkittävä osa kuntien nykyisistä tehtävistä siirtyy niin sanottujen hyvinvointialueiden vastuulle. Viime aikoina on ollut trendikästä puhua elinkeinojen sijaan elinvoimasta. Silloin se on kunnalle lahja: kansainvälinen yritys saattaa haluta perustaa esimerkiksi logistiikkakeskuksen pieneen pitäjään, ja sitä varten kunta voi kaavoittaa yritykselle tontin. Moni on palannut Inariin, koska siellä saa vapaasti kalastaa ja metsästää valtion vesija maa-alueilla. SYY: RAKENNEMUUTOS EI HELLITÄ K aikki meni! Kun kännykkäyhtiö Nokian kokoonpanotehdas lopetettiin Salossa vuonna 2012, kaupungin työpaikoista hävisi tuhansia. Niin, ja onhan Inarissa luonto. Ja jos koko kunnan väestö ikääntyy yhtä aikaa, kenellä riittää enää intoa järjestää kivijärveläinen kesätapahtumien helmi, Sankohiipimisen sm-kisat. Salosta tuli hetkessä niin sanottu äkillisen rakennemuutoksen alue. Mutta löytyykö sitä. Lippukokonaisuudelle tuli lopulta hintaa noin miljoona euroa, josta kaupunki on maksanut valtaosan. Elinvoimaa voivat luoda myös paikallisyhteisössä syntyvät identiteetit sekä vuorovaikutus. Niiden nimi on ”Suomen salskein salko”. Syy oli globalisaation, sanottiin. Mutta hämmentävästi juuri näistä asioista on tullut kunnan suurimmat valtit. Sata metriä korkean tangon nupissa liehuu koripallokentän kokoinen lippu – silloin kun liehuu, sillä erilaiset tekniset vaikeudet ja kunnallispoliittiset kohut ovat sitkeästi piinanneet kansanedustaja Kimmo Kiljusen (joka ei asu Haminassa) ideoimaa hanketta. Harva ryhtyy silti yhtä mittaviin hankkeisiin kuin Haminan asemakaavaltaan pyöreä kaupunki, joka pystytti piskuiselle hiekkakentälle maailman suurimman Suomen lipun. Paikalliset matkatavaraliikkeet ovat tosin alkaneet myydä suurlippuaiheisia esineitä, kuten kondomeja. Aiheesta on Kuntaliiton raporttikin, vuodelta 2014. Tilastojen perusteella sieltä häviää seuraavan kymmenen vuoden aikana jopa 40 prosenttia työikäisistä ihmisistä. Megatrendit eivät vaimene ja sote-uudistus toteutunee, joten jotain pitäisi tehdä. Raportin sanoma on, että kunnan elinvoima syntyy muustakin kuin resursseista, kuten tässäkin jutussa mainitusta työikäisestä väestöstä ja taloudesta. Vaikeimmaksi työvoimapoliittinen tilanne käy pienillä paikkakunnilla, joissa ikärakenne on jo valmiiksi miltei mahdoton. Kymmeniä miljoonia euroja maksanut laboratorio on suljettu ulkopuolisilta. Salko saatiin pystyyn juuri ennen koronapandemiaa, joten matkailueurot ovat toistaiseksi jääneet vähäisiksi. Siinäpä sitten mietitään, mistä saadaan lisää sihteereitä, laitosmiehiä ja rakennustarkastajia. Sitten kunta saa yrityksestä kelvollisen yhteisöveron maksajan ja työnantajan. Siksi ei olekaan enää ollenkaan yhdentekevää, järjestetäänkö kunnassa esimerkiksi Pride-kulkue. Vaikuttaa siltä, että kuntien pitäisi tavoitella erityisesti yhtä asiaa: uudistumiskykyä. Yksi tehtävä, joka kunnille kuitenkin jää, on elinkeinojen edistäminen. SEURAUS: NÄKÖKULMANVAIHDOS KANNATTAA I narissa on todella kylmää, paljon tilaa – eikä juuri mitään muuta. Kaiken kaikkiaan: hyvää brändäystä, Inari! Ei ihme, että siellä ei kärsitäkään konsernivelasta tai muuttotappioista, vaan kunnan talous kasvaa.. Keski-Suomessa sijaitseva, reilun tuhannen asukkaan Kivijärvi on tässä suhteessa maan hätkähdyttävin tapaus. Inarin kylmätestaus keskuksen toimintaa leimaa salamyhkäisyys
I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 51
Kymppitonni nimittäin jaetaan tuhannen euron osuuksiin, jotka kilahtavat vanhempien tilille kulloisenkin vuoden lopussa. Yhä useammin jälkimmäinenkin näistä sijaitsee kaupungissa. 52 SYY: VÄESTÖ IKÄÄNTYY M iksi suomalaiset muuttavat. Innovatiivisesta sitoutusstrategiasta huolimatta Lestijärvellä oli vuoden 2020 lopussa vain 722 asukasta, ja suunta on viime vuosina ollut vauvarahoista huolimatta laskeva. Ehkä kaikkein ovelin systeemi on Lestijärvellä, joka aiemmin tunnettiin lähinnä vahvana muikkupitäjänä. Vaikea sanoa, sillä muuttojen syitä ei tilastoida. Jutun lähteenä on käytetty myös valtiovarainministeriön julkaisua Kunnat käännekohdassa. Yleisiä ja tunnettuja selityksiä muuttamiselle ovat opiskelu ja työ. Ennuste meni aika lailla pieleen, sillä se toteutui ja ylittyi jo samana vuonna, kun ennuste laadittiin. Kuntien tilannekuva 2020, Tilastokeskuksen tietoja, kaupunkilehti Kvarttia 1/2018 sekä Helsingin Sanomia.. Erityisen vähän pienten jalkojen tepsutusta tullaan kuulemaan Kainuun sekä Itäja Keski-Suomen pienissä kunnissa. Kuntaliitto muotoilee asian näin: väestö rakenteen muutos on uhka mutta myös mahdollisuus. Koska alaikäisiä on yhä vähemmän, vapautuu kunnissa resursseja ikäihmisten palveluiden järjestämiseen. Suomalaisten ikärakenne alkaa näkyä kaupungeissakin. Maahanmuutosta ei ole ollut pikkukuntien väestönkasvun pelastajaksi. Melkein kaikissa Suomen kunnissa lasten osuus on vähentynyt vuosien 2003 ja 2018 välillä. Kyse ei siis olekaan oikeastaan vauvabonuksesta, vaan lapsen 10 ensimmäisen elinvuoden tukemisesta. Tulijoita on suoraan sanottuna liian vähän ja he keskittyvät liikaa tietyille alueille. Tilastokeskus ennusti vuonna 2015, että vuonna 2030 Suomessa olisi 40 kuntaa, joissa lapsia syntyisi alle 15 vuodessa – siis alle koululuokallinen. Tarkemmin: vuonna 2040 Suomessa on vain kymmenen kuntaa, joissa lapsia on väestöstä yli 20 prosenttia. Lestijärvellä syntyvästä lapsesta maksetaan jopa 10 000 euron kannustinpalkkio – mutta saadakseen rahat täysimääräisesti tilille täytyy olla pitkäaikainen asukas. Eikä siinä vielä kaikki. Vuonna 2040 yli 65-vuotiaita asuu alle 2 000 asukkaan kunnissa jo 43 prosenttia. SEURAUS: LESTIJÄRVEN VAUVABONUKSET L apsikadon riivaamassa Suomessa monet kunnat ovat ryhtyneet maksamaan niin sanottuja vauvabonuksia. Ikääntyvien määrä kasvaa nopeimmin Rääkkylässä. Oikeus ylimääräiseen lapsilisään päättyy, jos asuinkunta vaihtuu hetkeksikään näiden vuosien aikana. Eniten ikääntyneitä elää pienissä kunnissa. 50 2 2 10 2 2 2 3 VUODEN 2019 VÄESTÖENNUSTE VUODEN 2015 VÄESTÖENNUSTE TOTEUTUNUT KEHITYS KUNNAT (LKM), JOISSA SYNTYVÄN IKÄLUOKAN KOKO ON ALLE 15 LASTA, TOTEUTUNEEN KEHITYKSEN SEKÄ TILASTOKESKUKSEN VUODEN 2015 JA 2019 VÄESTÖENNUSTEIDEN PERUSTEELLA Juttuun on haastateltu Tampereen yliopistonlehtori Jenni Airaksista, kuntatalouden asiantuntija Eero Laesterää, Sanna Lehtosta opetusja kulttuuriministeriöstä sekä kaupunkisosiologi Pasi Mäenpäätä Helsingin yliopistosta. Tulevaisuudessa lapsia elää tässä maassa yhä vähemmän. Eniten vieraita kieliä äidinkielenään puhuvia on Vantaalla (18,9 %), Espoossa (17 %) ja Helsingissä (15,7 %). Siksi kaupungistumisen trendi ja väestössä tapahtuvat muutokset pelaavat samaan pussiin
54
Mutta auttaako mikään. Parannuskeinoa etsiessään hän tapasi aktivistin, tiedemiehen ja psykoterapeutin. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 55 Kirjailija Antti Rönkä potee ilmastoahdistusta. Teksti Antti Rönkä Kuvat Antti Raatikainen MAAILMANLOPUN TERAPIAA
Samalla kun oma ahdistukseni on kasvanut, mediassa on alettu puhua avoimemmin ympäristöahdistuksesta ja ilmastoahdistuksesta. Tai aluksi puhe oli kasvihuoneilmiöstä, vasta yläasteen kirjoissa vakiintui termi ilmastonmuutos. Muistin kaikenlaiset ennusteet siitä, kuinka merkittävää tuhoa jo kahden asteen lämpeneminen tarkoittaisi. Olin vastikään kirjoittanut ylioppilaaksi ja päässyt yliopistoon opiskelemaan. Näin jatkui, kunnes eräänä päivänä havahduin. Istuin autossa Lahden ja Helsingin välisellä moottoritiellä ja tajusin, että samalla tiellä ajoi paljon muitakin autoja ja että niiden kaikkien tankissa oli polttoainetta, joka paloi ja purkautui maapalloa lämmittävänä kaasuna ilmoille täsmälleen sillä hetkellä. Hommat olivat hoidossa. Suomen Mielenterveys ry julkaisi vuonna 2019 tutkija Panu Pihkalan raportin, jossa ilmastoahdistus määritellään osaksi laajempaa ympäristöahdistuksen ilmiötä: ”Kyse on vaikeista tuntemuksista, jotka kumpuavat merkittävässä määrin ympäristöongelmista ja niiden uhasta.” Samassa julkaisussa painotetaan, että ilmastoahdistus ei ole sairaus, vaan ”luonnollinen reaktio ympäristöongelmiin ja niiden laajuuteen.” Pihkalan mukaan ilmastoahdistus on yleisintä nuorilla sekä ymmärrettävästi sellaisilla ihmisillä, jotka muutenkin ahdistuvat herkästi. Koulussa oli tietenkin puhuttu ilmastonmuutoksesta, melkein kaikissa oppiaineissa. Jopa Instagram on alkanut tuntua Pandoran lippaalta, koska joku on kuitenkin aina julkaissut jotain, mikä muistuttaa ”ilmaston” olemassaolosta. Ja mikään, mitä minun todellisuudessani tapahtui, ei puolestaan voinut vaikuttaa uutisten todellisuuteen. Että ilmastonmuutos tapahtuu ympärilläni, tässä ja nyt, ja että minäkin aiheutan sitä. Kääntäisin äkkiä toisen sivun tai pyyhkisin näyttöä eteenpäin, kunnes sykkeeni tasoittuisi ja pystyisin taas ajattelemaan muita asioita, esimerkiksi tv-sarjoja tai ruokaa. Mutta toisaalta ahdistus on tutkitusti erinomainen motivaattori esimerkiksi kestävämpien valintojen tekemiseen. Se oli ihan tavallinen päivä, juuri sopivan tylsä ja arkinen havahtumiselle. Yksityiset kokemukset ovat usein myös yleisiä. Pariisissahan oli hiljattain tehty joku sopimus, joka kyllä korjaisi tilanteen. En kestä kuulla enää mistään, missä on etuliite ”ilmasto”. Katsoimme dokumentteja, joissa oli ikävä alku mutta aina onnellinen loppu: ihmiset saastuttavat, mutta kunhan pystytetään muutama tuulimylly lisää, kaikki kyllä järjestyy. Ja vaikka ongelmia tulisi, ne odottaisivat vasta tulevaisuudessa, tuossa utuisessa saaressa, joka odotti jossain kaukana, niin kaukana, että sitä tuskin oli edes olemassa. V ain muutama vuosi sitten oli toisin. Haluan ymmärtää, mistä tunteessa on kysymys. Se, että minä saatoin käydä perheeni mukana Arabiemiraateissa ajelemassa vesiskootterilla, ei linkittynyt mielessäni uutisten ja oppikirjojen maailmaan ja niiden väitteeseen ”ihmiset saastuttavat liikaa”. Sitran teettämän kyselytutkimuksen mukaan taas 27 prosenttia suomalaisista arvioi, että sana ”ahdistus” kuvaa heidän tuntemuksiaan ilmastonmuutosta kohtaan. Uskoin siihen. 56 E n lukisi tällaista juttua. Vain 12 prosenttia ilmoitti kokevansa lamaantuneisuutta. Aivan itsestäänselvä asia, jota en kuitenkaan ollut koskaan ajatellut niin selvästi. Oppikirjojen ja uutisten maailma tuntui muutenkin joltain aivan eri maailmalta kuin se, jossa minä elin, ja näiden maailmojen välissä oli läpipääsemätön muuri. En ole varma, mitä luvuista pitäisi ajatella. En tiennyt, kuka niitä hoiti, mutta ilmeisesti joku. Refleksi on saanut minut lopettamaan lehtien lukemisen ja uutisten katsomisen. Ensinnäkään se ei ole mahdollista, ja toisekseen se ei taida olla kovin kypsä tai kestävä tapa käsitellä tunteita. Olen ehdollistunut ilmasto-sanalle niin, että se on mielelle kuin hehkuva hella: kannattaa varoa koskemasta. Eihän minun lentämiseni voinut haitata, koska se tapahtui minun maailmassani, jossa kaikki oli niin kuin aina ennenkin ja jossa huolenaiheet olivat turvallisen henkilökohtaisia. Kiinnostavaa on, että 36 prosenttia vastaajista ilmoitti suhtautuvansa ilmastonmuutokseen toiveikkaasti. Eihän ahdistus saati lamaannus itsessään saa mitään hyvää aikaan, ja tuntuisi ehkä vielä pahemmalta, jos kaikki kärsisivät lamauttavasta ahdistuksesta. Olin kiinnostunut lähinnä omista hiuksistani ja siitä, minne voisin lentää seuraavaksi. Tutkimus on vuodelta 2019 mutta antaa osviittaa ilmiön laajuudesta. Tuntuu samaan aikaan huojentavalta ja käsittämättömältä, ettei kaikkia ahdista. Katsoin loputtomia vastaan tulevia autoja ja tajusin, että uutiset ja ennusteet kertovat nimenomaan tästä samasta maailmasta, jossa minä elän. Ja toisaalta tuntuu epätodelliselta, kun kaveri haaveilee Thaimaahan lentämisestä ”sitten kun taas pääsee”, samalla kun mietin, onko tonnikalapurkin ostaminen liian suuri ympäristösynti.. Itse en tietenkään ota ”ilmastoa” puheeksi missään, koska jos asiasta ei puhu, voi leikkiä, ettei sitä ole olemassa. Alle 30-vuotiaista 38 prosenttia vastasi samaan kysymykseen myöntävästi. Haluan ymmärtää sitä, koska tiedän, etten todellakaan ole tunteeni kanssa yksin. Vaikka uutisten maailmassa tapahtuisi mitä, se ei koskisi minun todellisuuttani, suomalaista taajamaa, joka levittäytyi ympärillä sellaisena kuin aina ennenkin. Vuoden 2018 nuorisobarometrin mukaan 70 prosenttia nuorista oli huolissaan ilmastonmuutoksesta. Kaikki järjestyy. Muistin syksyllä 2018 julkaistun kansainvälisen ilmastopaneelin raportin, jossa todettiin, että toimet ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi puoleentoista asteeseen ovat täysin riittämättömiä. Se riitti minulle. Ilmastoasiat olivat kiinnostuslistalla hädintuskin top-kolmessakymmenessä, eikä jäätiköiden sulaminen tai sademetsien tila ahdistanut oikeastaan yhtään. Siksi haluan lopettaa kiertelyn ja sanoa ääneen, että tunnen ilmastoahdistusta. Silmien sulkeminen on osoittautunut huonoksi tavaksi suhtautua ”ilmastoon”
I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 57
Jos kukaan ei saisi lapsia, ei olisi mitään ”tulevia sukupol via”, eikä siis myöskään tarvetta tehdä parempaa maailmaa. Mutta eräänä iltana tele visio sattui olemaan uutisten aikaan päällä, ja siellä kerrottiin, miten huono tilanne oli ja miten suuri ero puolentoista ja kah den asteen lämpenemisellä on. Keskustelu on lähinnä sellaista, että ”niin, se ilmasto”, ja sitten ikään kuin naureskellaan aihe pois ja puhutaan muista asioista. ”Koen, että vanhemmuus lisää ahdistusta, mutta se lisää myös halua toimia. Lopulta kohina kuitenkin vaimenee, ja yön yli nukkuminen palauttaa asioiden merkityksen. Henkilökohtaisesta havahtumisesta huolimatta ilmasto ja siitä ahdistuminen tuntuu vaikealta puheenaiheelta esimer kiksi kavereiden kanssa. Ristiriitaisissa tunnelmissani halusin tavata jonkun toisen, jota ahdistaa. H elsingin Itäkeskus, lauantaiiltapäivä. Kohinaa, joka vaimenee moneksi päiväksi, kunnes kasvaa taas jonkun uutisen laukaisemana ja peittää alleen kaiken muun. Halusin jutella ilmastoahdistuksesta avoimesti ja kuulla, miltä se tuntuu jonkun toisen näkökulmasta. Silti olisi kiinnosta vaa kuulla, ahdistaako jotain puolituttua samalla tavalla kuin minua. Keskustelun aloittaminen kuitenkin tuntuu mahdotto malta. Ainakaan minun ilmasto ahdistukseni ei ole paikoillaan pysyvä pilvi, jonka reunat voisi piirtää, vaan jonkinlaista aaltoilua, välillä kuohuvaa ja välillä tyyntyvää. Mitä merkitystä on kirjoittamisella, opiskelulla tai edes ihmissuhteilla, kun maailma on päin helvettiä. Värtökin tunnistaa puhumisen vaikeuden: ”Aina kun loma lähestyy, opettajainhuoneessa ei perintei sesti puhuta mistään muusta kuin siitä, mihin kukakin on len ”Koen, että vanhemmuus lisää ahdistusta, mutta se lisää myös halua toimia. Mutta samaan aikaan myös uteliaisuus tai jopa toivo. Istun kahvilan pöydässä Ami (Annamari) Värtön kanssa. Siksi tapasin Ami Värtön. Katosta roikkuvassa valotaulussa loistaa soija jugurtin mainos: ”Maailma muuttuu lusikallinen kerrallaan.” Hymähdän sloganin muoviselle toiveikkuudelle, vaikka samalla haluan uskoa siihen. Värtö on helsinkiläinen luokanopettaja, joka perusti Insta gramiin ”Ilmastoahdistus”nimisen tilin vuonna 2018, heti seuraavana päivänä ipcc:n ilmastoraportin julkaisun jälkeen. ”Vaikka se olisi epätodennäköistä, täytyy toivoa niin ja tehdä töitä sen puolesta.” Tosiaan, lapset ovat syy siihen, miksi ilmastotoimia tarvi taan. Korona lyö merkityksettömyyteen omaa vääntöään, kun maailma valuu yksiöön puhelimen näytöltä, mutta siellä ei pääse käymään palauttamassa mittasuhteita. ”En halunnut roikottaa ahdistusta nimessä, koska päivitys ten teemat liittyvät laajemmin ympäristöasioihin, vastuullisuu teen ja kestävään elämäntapaan”, Värtö sanoo. Pandemiasta huolimatta pikamuotiliikkeiden reunustamalla käytävällä virtaa paljon ihmisiä, ja koska monella ei ole maskia, näky on suorastaan nostalginen. Se herätti ja sai muuttamaan elämää arvojen mukaiseksi.” Blogin ja somen kautta vaikuttamisen lisäksi Värtö yrittää elää mahdollisimman ekologisesti. Aihe on niin iso ja monimutkai nen, että se on helpompi vain sivuuttaa. Värtöllä on kaksi lasta, joista toinen nukkuu rattaissa kahvilan pöydän vieressä. Tätä teemaa on käsitellyt esimer kiksi Anton VanhaMajamaa artikkelissaan Lapseton Suomi (Image 3/2019). 58 En ole ihan varma siitäkään, mitä itse olisin vastannut kyse lyyn. Tunteilla ei ole logiikkaa. Tämäkin asia on itsestäänselvä, mutta tajuan sen ensimmäistä kertaa tässä Itäkeskuksen kahvilan pöydässä. Mistä Värtön ahdistus alkoi. Ennen sitä ympäristön kunnioittaminen oli tärkeä arvo, mutta en elänyt sen mukaisesti. Välillä epäilen, ettei ahdistukseni edes johdu yksiselitteisesti ilmastosta, vaan esimerkiksi pankkitilin saldosta, joka ottaa ilmaston hahmon. ”Täytyy vain toivoa, että se maailma, jonka he tulevat näke mään, on parempi kuin miltä se nyt näyttää”, Värtö sanoo. Kun kohina on kovimmillaan, kaikki tuntuu tur halta. Ahdistus, kyllä, lamaannuskin joskus. ”Kyllä. Se on kysymys, jota varmasti jokainen edes etäisesti per heen perustamista suunnitteleva tulee miettineeksi. ”Mutta kyllä ahdistuskin siellä vielä näkyy.” Tällä hetkellä tilillä on Instagramissa reilut 8 600 seuraa jaa. Kun on omia lapsia, olen niistä huolissani, mutta omien lasten myötä kasvaa huoli myös muista lapsista ja tulevien sukupolvien kohtalosta”, Värtö sanoo. Tuntuu kiusallisen julistavalta sanoa, että ahdistaa. Se on epäilemättä myös yksi monista syistä siihen, miksi Suomen ja muidenkin länsimaiden syntyvyys on viime vuosina ollut ennätyksellisen matalaa. Moni päivitys liittyy vanhemmuuteen ja vanhemmuuden haasteisiin ekokriisin aikana. Oliko laukaiseva tekijä nimenomaan se vuoden 2018 ilmasto raportti. Mutta palataan ahdistukseen. Kun on omia lapsia, olen niistä huolissani, mutta omien lasten myötä kasvaa huoli myös muista lapsista ja tulevien sukupolvien kohtalosta.” – AMI VÄRTÖ. Keväällä 2020 hän vaihtoi tilin nimeksi ”Pallon kokoinen elämä” ja alkoi pitää myös saman nimistä blogia
Paremmat valinnat rauhoittavat, mutta samalla kannattaa tiedostaa, että todelliset ratkaisut tapahtuvat toisella tavalla ja aivan toisessa mittakaavassa. Ei siksi, että viidellä katumaasturilla tai edes kaikilla Suomen katumaastureilla yhteensä olisi minkäänlaista merkitystä kokonaisuuden kanssa. Että tosiasioita ei haluta kohdata, vaan ne naureskellaan pois, koska niiden myo?ntäminen tuntuu liian pelottavalta. Ja sellaisia ratkaisuja tehdään, jos riittävän moni kansalainen haluaa, että niitä tehdään. Ilmastoaktivismin tarkoitus on saada päättäjät tekemään suuria ratkaisuja, joilla olisi jotain merkitystä. Siksi on niin hämmentävää, jopa ahdistavaa, huomata, kuinka moni ympärillä jatkaa ”niin kuin aina ennenkin”. Niissä keskusteluissa ahdistaa olla mukana. Tunnistan väheksyvän asenteen. Se on hämmentävää ja ahdistavaa siksi, että se muistuttaa, että me emme elä samassa todellisuudessa. Värto?n mielestä hyssyttely on turhauttavaa: ”Ilmastokeskustelussa ärsyttää ongelmien vähättely, johon edelleen to?rmää. Edelleen ympäristo?huolista puhuminen saatetaan kuitata hysteriaksi tai yksilo?iden syyllistämiseksi. Ja mitä enemmän on huolta, sitä enemmän on tahtoa ja painetta tehdä ratkaisuja. Siksi on niin hämmentävää, jopa ahdistavaa, nähdä liikennevaloissa viisi katumaasturia peräkkäin. Kaikki varmasti tiedostavat nämä asiat, mutta niistä ei vain puhuta.” Aiemmin mainitussa Suomen Mielenterveys ry:n raportissa sanotaan, että ”ilmio. On puhuttu esimerkiksi ilmasto-ortoreksiasta, jossa oman toiminnan merkitys on vääristy. Tai se, jos kielletään ahdistus ja sanotaan, ettei saa olla ahdistunut.” Entä mikä antaa toivoa ja voimaa jaksaa eteenpäin. Sellaiseen ei ole aikaa, eikä sellaisella saavuteta mitään. En usko, että kenenkään tarkoitus on leikkiä parempaa ihmistä tuomitsemalla yksittäisten ihmisten valintoja tai elämäntapoja. Pahimmillaan yksittäisten kuluttajavalintojen korostaminen vain lisää ahdistusta ja kääntää huomion pois olennaisesta. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 59 tämässä. Toisaalta olisiko niin, että vähättely ja hyssyttelykin ovat ahdistuksen oireita. [ilmastoahdistus] kärsi pitkään sosiaalisesti rakentuneesta vaikenemisesta: aihe oli niin vaikea ja kipeä, että siihen liittyviä oireita usein väheksyttiin”. ”Minua on auttanut asioiden seuraaminen ja oma toiminta sekä vertaistuki, jota olen saanut somen kautta.” Ekotekojen merkitys on ehkä juuri terapeuttinen
60
I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 61 Ilmastoaktivismin tarkoitus on saada päättäjät tekemään suuria ratkaisuja, joilla olisi jotain merkitystä.
”Ne ovat tietysti tärkeitä, ja on hyvä, että niitäkin pidetään esillä. Odotan dystooppista kuvausta siitä, miten harvat eloonjääneet kituuttavat hylätyissä ja savuavissa rakennuksissa. ”Me olemme tilanteessa, jossa päästöjen vähentäminen ei riitä, jos halutaan pysäyttää lämpeneminen 1,5 asteeseen. Viime vuonna havaittiin kaksi tapausta, joissa tuollainen olosuhde vallitsi kahden tunnin ajan.” Kuulostaa pelottavalta. Vuosien myötä olen pystynyt keskittymään märehtimisen sijasta tekoihin ja suuntaamaan energian toimintaan.” Isomäen mukaan ahdistuskin voi kuitenkin olla tarpeellista: ”Ahdistusta tarvitaan, jotta ihmiset kiinnostuvat ja ovat valmiita toimimaan. ”Olen niin pitkään seurannut tätä… Liityin luontokerhoon 10-vuotiaana. Se on nimenomaan se paikka, jossa kävin kymmenen vuotta sitten ajamassa vesiskootterilla. Soitin kirjailija Risto Isomäelle, joka on seurannut ympäristökysymyksiä monta vuosikymmentä ja kirjoittanut aiheesta useita tietokirjoja sekä myös spekulatiivista fiktiota. Vai ovatko tällaiset spekulaatiot turhia. Jos tätä ei tiedä, se on tietysti huono uutinen. Se on ollut tarpeellista.” Sävyn muuttuminen on johtunut nopeudesta, jolla ilmaston ja ympäristön muutokset tapahtuvat. Mutta nyt ilmastokysymykset kietoutuvat esimerkiksi poliittisiin ideologioihin, mikä hidastaa toimintaa. Olin nähnyt Science-lehdessä tutkija James Hansenin mallinnuksen siitä, millaisia vaikutuksia kolmen tai neljän asteen lämpenemisellä olisi maailmaan. Ehkä vertaistuen voima on nimenomaan se nykyaikana harvinainen kokemus, että pääsee toisen kanssa samaan todellisuuteen. Aloin ajatella, että tämä saattaa olla vakava uhka tulevaisuudessa.” Tuntuu uskomattomalta, että ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä on tiedetty jo yli 40 vuotta sitten. Miten on mahdollista, ettei asialle ole tehty juuri mitään. Kävin myös aavikkosafarilla, tekosaarelle rakennetussa vesipuistossa ja maailman suurimmassa ostoskeskuksessa. Tämä on oma mielipiteeni. Viime vuosina tutkijoiden sävy on kuitenkin muuttunut vakavammaksi ja alarmistiseksi. ”Sanoisin, että 40 vuoden päästä olemme jo aika hyvässä tilanteessa”, Isomäki sanoo.. Sen vuoksi muut kuin luonnontieteilijät eivät tajua ongelmien mittavuutta. Isomäki on hetken hiljaa. Luonnontieteissä on tapana puhua tuloksista vähättelevään sävyyn, vaikka tulokset olisivat merkittäviä. Tällä hetkellä ilmastokeskustelu keskittyy liikaa politiikkaan ja poliittisiin päätöksiin. Paikan nimi taisi olla Ras al Kaimah.” Ras al Kaimah. Se on yllättänyt jopa tutkijat. Mutta mitä Isomäki ajattelee ilmastoahdistuksesta. Poliittiset vaikutuskeinot ovat hitaita ja ongelmallisia, kun yksi hallitus tekee yhtä ja seuraava toista. ”Kirjoitin aiheesta ensimmäisen kerran vuonna 1980, Etelä-Suomen Sanomiin. ”Lihateollisuuden päästöt ovat virallisesti noin 20 prosenttia ihmiskunnan päästöistä. Sen sijaan kysyn, millaisena Isomäki näkee tulevaisuuden. 62 nyt ja kosmeettisten valintojen miettiminen kahlitsee elämän. Tuossa luvussa ei kuitenkaan oteta huomioon esimerkiksi vesistöjen rehevöitymistä tai maankäyttöä, joka on lihantuotannossa erittäin tehotonta. Olemme joutuneet ikään kuin politiikan ja markkinatalouden pakkopaitaan, joka estää toimimasta tehokkaasti.” Entä miltä nykyinen tilanne näyttää asiantuntijan silmin, 40 vuotta myöhemmin. V ertaistuen jälkeen turvauduin tieteeseen. Jätän sen kertomatta tässä keskustelussa. Mutta hyvä uutinen on se, että ilmakehästä on mahdollista poistaa siellä jo olevaa hiilidioksidia, eikä se edes ole kovin vaikeaa. Tarvitsemme hyvin pragmaattista lähestymistapaa poliittisen väittelyn sijasta.” Tärkeimpiä tekoja on Isomäen mukaan lihaja maitotuotteiden kuluttamisen merkittävä vähentäminen. Mutta kun nousemme pöydästä, olo on parempi kuin siihen istuessa. Isomäki kertoo esimerkin ”Tiedetään, että jos ihminen joutuu olemaan kuusi tuntia olosuhteissa, joissa yli 35 asteen lämpötila yhdistyy sadan prosentin ilmankosteuteen, ihminen kuolee. Mikä sai Isomäen alunperin kiinnostumaan ilmastokriisistä. Kysyn, muistaako hän, missä havainnot tehtiin. Meillä on jo tällä hetkellä lähes kaikki siihen tarvittava teknologia.” Isomäki sanoo, että hiiltä saadaan poistettua esimerkiksi tuottamalla biomassaa, johon hiilidioksidi saadaan sidottua. Kuten todettiin, ilmastosta on puhuttu pitkään, mutta vähän on tapahtunut. Olen ajatellut, että sitten vasta ahdistaakin, jos piehtaroi aiheessa jonkun toisen kanssa. Viime vuonna Isomäelle myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto. Kokeeko hän sitä itse. Jos lihantuotannon käyttämä pinta-ala saataisiin käytettyä tehokkaammin ja paremmin, muuttamalla se esimerkiksi hiilinieluksi, muuttuu kasviperäisen ravinnon hyöty moninkertaiseksi.” Lihan syöminen on niin ilmiömäisen typerää, että on tavallaan kiehtovaa, että sitä edelleen harrastetaan. ”Toinen oli Pakistanissa, Jacobabadissa, ja toinen Yhdistyneissä Arabiemiraateissa. ”Ne ovat tietysti ajatusleikkejä, mutta eivät ne turhia ole”, Isomäki sanoo. Vertaistuki on aina tuntunut arveluttavalta terapiamuodolta, oli ahdistuksen syy mikä tahansa. Teknologisiin ratkaisuihin pitäisi Isomäen mukaan keskittyä enemmän. Se on tappava olosuhde kaikille ihmisille, myös nuorille ja terveille. ”Valtiot sopivat ilmastotoimista kansainvälisesti ensimmäisen kerran jo vuonna 1987. Puhetta ja kokouksia on riittänyt, mutta samaan aikaan päästöt ovat koko ajan lisääntyneet. Miltä maailma näyttää 40 vuoden päästä
Olisin esimerkiksi surkea poliitikko, koska olen surkea puhuja ja surkea esiintyjä, enkä pidä ihmisten kanssa keskustelemisesta. Olemme tiedostavia, valveutuneita ja hyvin koulutettuja. Ravinto on kasviperäistä.” Toiveikkuus yllättää. Meille sanottiin, että maailma on tehty meitä varten ja että ”toiveet voi toteutuu kun kakkuun puhaltaa täysii”. Rahoitusala on muutenkin murtautumassa kohti puhtaampaa taloutta: kestävyyskriteerien mukaan sijoittaviin rahastoihin sijoitettiin viime vuonna 288 miljardia dollaria, lähes kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2019. Mutta minä haluan uskoa siihen. Opimme, että maailmasta on syytäkin olla ahdistunut. Me 1990-luvulla syntyneet olemme kasvaneet maailmaan, joka natisee liitoksistaan: Ensimmäinen kuva, jonka muistan nähneeni uutisissa, on savuavat wtc-tornit. Vanhempia ihmisiä saattaa ihmetyttää tai jopa ärsyttää nuorten herkkyys ahdistua maailman asioista. Mutta henkilökohtaisten tekemisteni merkitys tuntuu valmiiksi nauretulta. En pärjännyt alkuunkaan edes lukion matematiikassa. ”Olen pystynyt keskittymään märehtimisen sijasta tekoihin ja suuntaamaan energian toimintaan.” Olen oman ahdistukseni kanssa miettinyt nimenomaan sitä, miten tunteen voisi muuttaa energiaksi ja suunnata johonkin hyödylliseen. En, sen sijaan olisin mennyt välittömästi kotiin, kun joku urpo olisi pilkannut toimintaani Twitterissä. Katastrofeilla, huonoilla uutisilla ja hälyttävillä ennusteilla kyllästetyt aivoni eivät kuitenkaan suostu uskomaan Isomäen ennustukseen. Olisin myös surkea aktivisti, koska olen niin arka, että alkaisin heti epäillä omaa aktivismiani. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 63 ”Tehokkaiden hiilinielujen ansiosta ilmakehän kasvihuonekaasujen määrä on saatu hallintaan. Nordea julkisti helmikuussa puolittavansa sijoitusja luottosalkkunsa päästöt vuoteen 2030 mennessä. Tarvitsemme hyvin pragmaattista lähestymistapaa poliittisen väittelyn sijasta.” – RISTO ISOMÄKI. Krimin kriisi, terrorismin uhka, populismin nousu ja Trump häämöttivät teinivuosiemme taustalla, samalla kun otimme ensimmäisiä askeleitamme aikuisuudessa. Kutakuinkin ainoa kykyni on ajatusten ja kokemusten kirjallinen ilmaisu. Liikenne on sähköistetty, autoissa on nykyisiä litiumakkuja puhtaammat natriumakut. Vastuuntunto ja halu ”tehdä jotain” ovat meille millenniaaleille sukupolvikokemus. Moni muukin tuntee voimattomuutta ja kysyy, mitä yksittäinen ihminen voi tehdä. Tosin sen verran millenniaalilla on peiliin katsomisen paikka, että elinaikamme on kaikesta huolimatta ollut ennennäkemättömän vaurauden ja turvallisuuden aikaa. Mutta vaikka kirjoittaisin tuhatsivuisen romaanin ilmastokriisistä, mitä se muuttaisi. P uhelun jälkeen jään ajattelemaan erityisesti yhtä lausetta. Aivan viime aikoina toiveikkuutta on herättänyt myös nopeus ja volyymi, jolla ilmastokriisiin ollaan puuttumassa. Olisinko päätynyt lopulta Time-lehden kanteen niin kuin Greta Thunberg. Tietysti ahdistus on saanut minut lopettamaan turhan matkustamisen ja vaatteiden ostamisen, kierrättämään ja pyrkimään vegaaniseen ruokavalioon. Meillä on ollut kaikkea enemmän kuin millään aiemmalla sukupolvella. Tuntemamme Suomi on millä tahansa mittarilla ollut parhaita mahdollisia paikkoja elää. Energia tuotetaan aurinkovoimalla ja kelluvissa tuulipuistoissa. Nyt mukanaolon kokemus puuttuu, ja rakentaminen on muuttunut selviytymiseksi. Vuoden 2008 finanssikriisistä lähtien talous on horjahdellut miten sattuu, työelämä pirstaloitunut ja koulutuksen merkitys hämärtynyt. Lentokoneet toimivat biokaasulla ja sähköllä. Meistä puhutaan lumihiutalesukupolvena, joka vain valittaa ja sulkeutuu omaan herkkänahkaisuuteensa. Voimme seurata kaikkia maailman ongelmia kännykän näytöltä reaaliajassa samalla, kun pitäisi treenata ja opiskella, hakea kesätöitä ja siivota. Olen joskus miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos olisin mennyt perjantaisin eduskuntatalon eteen osoittamaan mieltä. Meidät kasvatettiin ajattelemaan, että pystymme mihin vain, jos vain uskomme itseemme ja opiskelemme ja teemme töitä. Ala-astetta varjostivat Jokelan ja Kauhajoen kouluampumiset. Olisin myös surkea tutkija tai hiilinielujen kehittäjä, koska en ymmärrä luonnontieteitä. Pelkäämmekö, että ”Nyt ilmastokysymykset kietoutuvat esimerkiksi poliittisiin ideologioihin, mikä hidastaa toimintaa. En kuitenkaan ole keksinyt järkevää vastausta. Herkkyys ja ahdistus eivät kuitenkaan ole ilmestyneet tyhjästä. Ikävyyksiä voi tietenkin luetella miltä tahansa vuosikymmeneltä, mutta aiemmin kuvio on sittenkin ollut yksinkertaisempi: voit opiskella, mennä töihin ja olla mukana rakentamassa parempaa tulevaisuutta. Se on hienoa, mutta kääntöpuolena otamme maailman tapahtumat henkilökohtaisesti, haluamme korjata ne kaikki ja saamme 30-vuotiaina burnoutin, kun se ei onnistunutkaan
Siksi on tärkeää oppia rajaamaan selkeästi aika, jonka käyttää murehtimiseen.” Kujala kertoo myös niin sanotusta luovasta toivottomuu desta. Yli 40vuotiaiden kanssa se ei ole esillä.” Kujala kertoo, että ahdistusta voidaan käsitellä esimer kiksi opettelemalla rajaamaan huoliin käytettyä aikaa. Minusta se kuulostaa loh dulliselta. Onko psykologialla selitystä tähän. ”Olen itse huomannut sen esimerkiksi Instagramissa. Koronavuonna tutustuin stoalaiseen filosofiaan. Oman pienuuden myöntäminen ja hyväksyminen tuntuu helpottavalta. Se on samanlaista lohtua kuin Chris Rean kappaleessa The Road to Hell, jossa sanotaan ”and all the roads jam up with credit/ and there’s nothing you can do/ it’s all just bits of paper/ flying away from you.” Koko kappaleen sanoituksen voi muuten nykyvalossa tulkita ilmastoahdistuksen kuvaukseksi. Miten voisi antaa itselleen luvan vain olla ja keskittyä hyvään, mitä kaikesta huolimatta tapahtuu. ”Meidän kulttuurissa näkyy edelleen se ajattelutapa, että kellä onni on, se onnen kätkeköön”, Kujala sanoo. ”Tapaamme reagoida vaikuttaa peritty biotemperamentti sekä oppiminen, esimerkiksi se, miten näemme vanhem piemme tai muiden läheisten ihmisten ragoivan.” Elämä saattaisi olla helpompaa, jos olisi hiukan vähem män herkkä tunteille ja ulkopuolisille vaikuttimille. ”Kun lopettaa köydenvetämisen ja päälleliimatun good vibes only ajattelun, ahdistus saattaa käänteisesti helpot taa,” Kujala sanoo. Tässä on selkeä trendi, jonka myös kollegani ovat havainneet.” Kujalalla on Instagramissa lähes 13 000 seuraajaa, eli kyse ei ole muutamista satunnaisista käyttäjistä. Vai onko se tässä tapauksessa edes oikeutettua. Toisaalta herkkyys on hiukan väärinymmärretty piirre, ei se tarkoita avutonta itkemistä vaan kykyä huomata ja eläytyä asioihin. Kohtaako Kujala psykoterapeutin työssä ilmastoahdis tusta. Stoa laisuus oli antiikin filosofian koulukunta, jonka mukaan onnellisuuden tuli löytyä ihmisestä itsestään, ei ulkopuolella tapahtuvista asioista. Jokaiseen tunteeseen liittyy aina ajatuksia, kehollisia tuntemuksia sekä valmius toimia eli halu tehdä jotain tunteen helpot tamiseksi.” Ahdistuksen ahdistavuus voi siis johtua siitä, ettei tunte muksesta saa kiinni. Tuntuu hähmäiseltä, eikä oikein tiedä, onko kyse enemmän pelosta vai vihasta ja miten tilannetta pitäisi käsitellä tai purkaa. Olen aina ihmetellyt, miksi toisia ahdistaa enemmän kuin toisia. Soitan psykoterapeutti Emilia Kujalalle ja kysyn, mitä on ahdistus. Toisaalta onnettomanakin voi kokea merkityksellisyyttä, ja jotkut onnellisuustutkijat pitävät sitä jopa tärkeämpänä.” – EMILIA KUJALA. ”Murehtiminen on ahdistuksen polttoainetta. Mutta missä menee järkevän piittaamattomuuden ja apaattisen itsekkyyden raja. 64 ilmastokriisin myötä se kaikki viedään meiltä pois kuin tikkari. Stoalaiset ajattelivat, että itsen ulko puolella tapahtuvat asiat eivät olleet hyvää eivätkä pahaa vaan yhdentekeviä, eikä niihin tullut suhtautua tunteella, koska siitä seuraisi vain tuskaa. Kai sellaista kykyä on parempi olla maailmassa liikaa kuin liian vähän. Jos julkaisen iloisen päivityksen jostain myönteisestä asiasta, seu raajia katoaa huomattavasti enemmän kuin silloin, kun julkai sen päivityksen jostain ikäväksi mielletystä asiasta. Lumikiteet säihkyvät sokerihuurteena Tokoinrannan puissa ja syaani, ääretön taivas kaartuu valkoisena hohtavan kau pungin ylle. Onnellisuus on ohimenevää, joten varmasti tulee taas hetki, että on onneton. Se tarkoittaa ikävien olosuhteiden hyväksymistä sen sijaan, että yrittäisi väkisin kieltää ahdistuksen. Miten itselleen voisi antaa luvan olla onnellinen maailmassa, jossa tapahtuu kaiken laista ikävää. ”Ajattelen, että tärkeintä on tunnistaa oma etuoikeutettu asema ja pohtia, voisiko siitä käsin tehdä jotain hyvää. Miten tunne määritellään psykologiassa. Ehkä ilmastoahdistuksessa on suorastaan jokin itsekäs vivahde: älkää pilatko minun tulevaisuuttani, koska minä haluan jatkaa bileitä. Mureh timinen valehtelee mielelle, että asiaa käsitellään jotenkin ja että kun murehtii tarpeeksi, asia tulee valmiiksi. ”Ahdistus on ikään kuin katto, jonka alla voi olla esi merkiksi pelkoa, syyllisyyttä, vihaa tai häpeää. O n kaunein talvipäivä. Lopuksi kysyn Kujalalta, miten itselleen voisi antaa luvan sulkea huolestuttavat asiat välillä pois. Mistä tietää, milloin on teh nyt tarpeeksi. Luovassa toivottomuudessa tuntuu olevan jotain samaa kuin stoalaisuudessa. Niin ei kuitenkaan käy, vaan syntyy kierre, jossa ahdistus käyn nistää murehtimisen ja murehtiminen lisää ahdistusta. Toiset kokevat maailmantus kaa suunnilleen kaikesta, kun taas toiset tuntuvat oppineen stoalaisen tyyneyden kuin luonnostaan. Kujala sanoo, ettei ahdistus itse asiassa ole yksittäinen tunne vaan olotila, joka voi pitää sisällään monia eri tun teita. Kävelen pitkin rantaa, potkin lunta ja siristelen jäätyneelle Töölönlahdelle. ”Kyllä sitä on paljon, mutta lähinnä vain nuorilla ja nuo rilla aikuisilla
Mietin sanaa ”maailmantuska”. Muuten se ei olisi todellisuus. Ehkä tärkeintä on nimenomaan keksiä itselleen luonteva ja merkityksellinen tapa toimia. Maisema on niin kaunis, että tekee mieli ottaa kuva Instagramiin. Tai oikeastaan sen parempaa, saksankielistä vastinetta: Weltschmerz. Joskus pieni maailmantuskainen ihminen saa kuitenkin armoa. Ilmeisesti todellisuus on aina ollut sellainen, ja tulee aina olemaan. En kuitenkaan tee niin, katselen vain. Tämä hetki on totta. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 65 ”Onnellisuus mielletään jossain määrin tunteeksi, joka pitää kätkeä”, Kujala sanoo. Esimerkiksi nyt, kun luminen helmikuu avautuu Töölönlahdelle. S uljen puhelun ja pudotan kännykän takintaskuun. Mikään tulevaisuus ei voi kumota sitä.. Käsitteen loi saksalainen kirjailija Jean Paul (1763–1825) kuvaamaan ihmistä, joka ”tajuaa, ettei olemassa oleva todellisuus riitä koskaan täyttämään mielikuvituksen vaateita”. Toisaalta onnettomanakin voi kokea merkityksellisyyttä, ja jotkut onnellisuustutkijat pitävät sitä jopa tärkeämpänä. Istun penkille. Tiedostavuus kääntyy itseään vastaan, kun maailman ongelmista murehtiminen syö kaiken energian sen sijaan, että muuttuisi rakentavaksi toiminnaksi. Todellisuus voi kauneudessaan myös ylittää mielikuvituksen. Epävarmoina aikoina on tärkeää huomata nämä todellisuuden sirpaleet, joissa on kauneutta. ”Ajattelen, että tärkeintä on tunnistaa oma etuoikeutettu asema ja pohtia, voisiko siitä käsin tehdä jotain hyvää”, Kujala sanoo. Kolmas tekee niin hyvän lounaan tai tv-sarjan, että kaksi ensimmäistä jaksavat jatkaa hommiaan. ”Sen takia sen kokemiseen voi liittyä häpeää tai syyllisyyttä.” Kujala kertoo, että kutsui edellisessä kirjassaan tätä ilmiötä Afrikan lapset -syndroomaksi. Sitten on vielä klassinen kahtiajako hedonistiseen ja eudaimoniseen onnellisuuteen.” Hedonismissa mikä tahansa mielihyvää tuottava on tavoiteltavaa, kun taas eudaimonismin mukaan onnellisuus saavutetaan mielekkään toiminnan ja hyväntekemisen kautta. ”Onnellisuus on ohimenevää, joten varmasti tulee taas hetki, että on onneton. Yhdelle se on somevaikuttaminen, toiselle luonnontieteiden opiskeleminen. Ami Värtö ja Risto Isomäki puhuvat siis eudaimoniasta, kun kertovat oman toiminnan helpottaneen oloa. Ne ovat totta. Luminen Tokoinranta on hiljaa
Kiinnostavaa on tietysti se, että tällainen esine on liitetty kansalliskokoelmiin. Keskusteluja on käyty esimerkiksi Ruskeat tytöt -yhteisön, Vammaisuuden vaiettu historia -hankkeen edustajien sekä lasten kanssa. Haluamme tuoda esille sen, että historia on aina tulkintaa. Mikä on suurin ero vanhaan perusnäyttelyyn. Halusimme myös murtaa vakiintuneita historiankirjoituksen myyttejä ja pohdiskella, miksi historiaa on kerrottu niin paljon esimerkiksi sotien tai suurmiesten kautta. Koko näyttelyprosessin ajan pyrimme käymään dialogia erilaisten ihmisten kanssa. Näyttelyyn tulee esille esimerkiksi pieni puunpalanen. Muistutamme, että tätä voi nyt katsoa ehkä vähän lempeästi siten, että olemme me ihmiset aika ihania olentoja, että olemme keränneet tällaistakin museokokoelmiin ja ylläpitäneet suurmiesmyyttiä. Nyt käsittelemme enemmän ilmiöitä ja tuomme esille ihmisyyttä ja moninaisuutta. Näyttelyn suunnitteluun on osallistunut monialainen ryhmä. 66 K E S K U S T E L I J A Teksti Kati Kelola Kuvat Timo Pyykkö Toista maata -näyttely kertoo siitä, miten Skandinavian ja Venäjän välisestä alueesta tuli Suomi, keskiajalta 1900-luvun alkuun. Aikaisempi oli aika esinekeskeinen. Millaista kuvaa suomalaisuudesta näyttely välittää. Runebergiin kohdistui jo 1800-luvulla tällaista henkilöpalvontaa. Tai jos on, niin hyvin harvoista asioista. Ei ole olemassa absoluuttista historiallista totuutta. Se on palanen koivusta, jossa Runeberg istui lapsena. PÄIVI ROIVAINEN: MUSEOIDEN ROOLI EI ENÄÄ OLE KERTOA, MITEN ASIAT OVAT. Millaista kuvaa se välittää suomalaisuudesta ja mihin kansallismuseoita tarvitaan 2020-luvulla, uudistusta vetänyt kansallismuseon projektipäällikkö Päivi Roivainen. Esiteltiin sitä, mikä Suomen kansallismuseon kokoelmissa on hienointa ja arvokkainta. Se on tärkeää, kun puhumme tällaisesta teemasta kuin Suomen kansallismuseon uusitun perusnäyttelyn kolmas osa, Toista maata, avautuu huhtikuussa
I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 67 MYYTIT. Suomen historian olisi voinut aina kertoa myös hyvin toisella tavalla, sanoo Kansallismuseon projektipäällikkö Päivi Roivainen.
Vähemmistöjen esineitä on vähän, varsinkin ajalta ennen 1900-lukua. Yhteisen kansallisen tarinan kertominen ei tällä hetkellä sinänsä tunnu kauhean merkitykselliseltä. Vaikka kukin kansallismuseo on tietynlainen nationalismin monumentti – tai ehkä juuri osittain niiden rooliin liittyvien monenlaisten merkitysten takia – esineet, kokoelmat ja museorakennus inspiroivat ihmisiä. Kansallismuseot perustettiin nationalistisiin tarkoituksiin. Joskus tärkeämpää voi olla, että antaa ajattelemisen aihetta kuin suoria vastauksia. Tarina, mitä meille on toistettu ja kerrottu, se on oikeasti vain tarina. Hän ei ollut käynyt kouluja mutta osasi kuitenkin lukea ja kirjoittaa. Haluamme tuoda esiin, että yksi kansa, yksi kieli -ajatus alkoi tulla vasta 1800-luvulla. Monia kysymyksiä voi jättää vähän avoimeksi. – PÄIVI ROIVAINEN. Kenellä on valta määritellä, minkä esineiden on oltava keidenkin nähtävillä. Museoiden rooli ei enää ole kertoa, miten asiat ovat, vaan käydä keskustelua ihmisten ja yhteisöjen kanssa ja sitä kautta tarjota ravintoa mielelle ja ajatuksille. Tämä näkyy kokoelmissammekin. Miksi tietyt esineet on nostettu ikoniseen asemaan, etenkin, jos ne liittyvät kolonialistiseen valtaan. Keskustelua käydään tällä hetkellä todella paljon. Jos ja kun palautuspyyntöjä tulee eri yhteisöiltä, mielestäni museon pitäisi aina reagoida niihin. Olen nähnyt, että niillä on vielä aika paljon merkitystä ihmisille. Ovatko British Museumin kaltaiset läntisen maailman yleisöille suunnatut, maailman kulttuuriaarteita esittelevät museot tulleet tiensä päähän. Suomen historian olisi voinut aina kertoa myös hyvin toisella tavalla. Hän on käyttänyt siinä aineksina muun muassa omia hiuksiaan ja kirjonut siihen itse kirjoittamansa runon: Kuninkas ja kerjäläinen kuoltuaan on yhtäläinen. Hän kirjaili käsitöihinsä myös runoja. Ihmisillä on mahdollisuus tutustua kulttuuriperintöönsä ja tehdä siitä uusia tulkintoja. Toiveeni on, että kansallismuseot antaisivat jo olemassa olevat kokoelmansa yhä useampien ihmisten saataville, tutkittaviksi, tulkittaviksi ja keskusteltaviksi. Momman Siinan hame. Olet sanonut, ettei näyttely ole vain kokoelma esineitä joltain ajalta vaan että haluatte museona ottaa kantaa historiaan. Emme myöskään kerro vähemmistöjen tarinoita enää valtaväestön äänellä, mikä on tietysti tärkeä muutos. Huittisissa 1800-luvulla syntyneestä rengin tyttärestä tuli tosi taitava käsityöläinen, joka elätti itsensä käsitöillä. ”Tarina, mitä meille on toistettu ja kerrottu, se on oikeasti vain tarina. Suomen historian olisi voinut aina kertoa myös hyvin toisella tavalla. Siidan toiveesta saamelaisia ei myöskään esitetä näyttelyssä enää omana, muusta maasta erillisenä ryhmänä, vaan saamelaisesineet esitellään muiden esineiden joukossa. Kuka omistaa kokoelmat ja kuka niistä saa kertoa. Niiden avulla on luotu mielikuvia kansasta, jolla on oma erityinen identiteetti. Haluamme tuoda esiin, että yksi kansa, yksi kieli -ajatus alkoi tulla vasta 1800-luvulla.” suomalaisuus. Millainen kannanotto näyttely on. Runossa tiivistyy se, mitä me olemme aika paljon ajatelleet tätä näyttelyä tehdessä: meidän pitäisi suhtautua kaikkiin näyttelyn ihmisiin ja esineisiin yhtä arvokkaina, oli kyse kuninkaasta tai kerjäläisestä. Maailmalla museot ovat alkaneet palauttaa kolonialismin ajalla ryövättyjä esineitä. Siitä kertovat turistivirratkin. Tätä ongelmallisuutta pitäisi tuoda enemmän esille myös kävijöille. Ajattelen myös, ettei kyse ole vain tiedon välittämisestä vaan merkityksistä ja tunteista, joita esineisiin liittyy, vaikeisiinkin aiheisiin. Museona emme yksin pysty määrittämään sitä. Kirjovirkattu hame on yksi hänen taidonnäytteistään. Kokoelmat ovat jo olemassa, ja ne ovat todella upeat ja kiinnostavat. Mutta ovathan ne monella tavalla eettisesti ongelmallisia. Esimerkiksi saamelaisuuteen liittyvät sisällöt on kirjoitettu yhdessä Saamelaismuseo Siidan kanssa. Meillä on ollut isoja vähemmistöjä, kuten romanit, saamelaiset, juutalaiset tai tataarit, jotka on jätetty monesti historiankirjoituksessa ja museoissakin vähälle huomiolle. Varmasti tällaisille ensyklopedisille museoille on edelleen tarvetta. Mihin kansallismuseoita tarvitaan 2020-luvulla. Mahti ei mene maan sisään, vaikka mahtavat menevät. Mikä esine uudistetusta perusnäyttelystä koskettaa sinua eniten. Näyttelyt ovat tästä vain pieni osa. Suomen alue on aina ollut hyvin moninainen. 68 K E S K U S T E L I J A K E S K U S T E L I JA palstalla puhutaan kuukauden mielenkiintoisimmista kulttuuriaiheista ja teoksista niiden tekijöiden kanssa
Tai sitten romahduttavat yksityiskohdat: Pianisti tupruttelemassa sikaria ja leikkimässä 1800-luvun taiteilijaneroa. Se, mistä ei pidä, on vähintään yhtä tärkeää tai jopa tärkeämpää kuin se, mistä pitää. Visitorsia on hehkutettu ”2000-luvun parhaaksi taideteokseksi” ja ”koskettavaksi musiikilliseksi elämykseksi”. Naiset musisoimassa puolialasti ja miehet – tietysti – vaatteet yllään (lukuun ottamatta ammeessa lilluvaa Kjartanssonia). Samalla hänen täytyy pystyä sanomaan, jos musiikki vihastuttaa häntä. Minusta osuvampi luonnehdinta olisi helpoista naruista vetelevä universaali tunnehöteikkö ihmisille, jotka eivät koskaan käy keikoilla. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 69 S iitä on jo vuosi, mutta kavahdan yhä inhosta, kun ajattelen Kiasmassa näkemääni Ragnar Kjartanssonin The Visitors -teosta. Ja tätä omahyväisyyttä vielä alleviivattiin Kiasman ikkunaan sijoitetulla Scandinavian Pain -kyltillä. En epäile. Yhdeksänkanavaisessa videoinstallaatiossa islantilaistaiteilija ja hänen kahdeksan ystäväänsä soittavat samaa kappaletta uudestaan ja uudestaan suuressa kartanossa, kukin eri huoneessa ja eri videoruudussa. Että ylempään keskiluokkaan kuuluvat taidekoulusnobit vuokrasivat ökykartanon New Yorkista ja järjestivät siellä pikkukivat sisäKiistelkäämme makuasioista Hyvä kriitikko kontekstualisoi kuulemaansa ja kertoo tarvittaessa musiikin piilomotiiveista. M iksi näin voimakas reaktio, näin voimakas inho. Ranskalainen sosiologi ja makuteorian kehittäjä Pierre Bourdieu on kirjoittanut, että musiikkikokemuksen juuret ovat syvällä primitiivisessä ruumiillisessa kokemuksessa. Jos musiikki poikkeaa omasta mausta, se voi synnyttää lähes fyysistä pahoinvointia, joka ilmenee inhona, kauhuna tai suvaitsemattomuutena. Eikö musiikki ole kuitenkin loppupeleissä ”vain” musiikkia. Essee Mervi Vuorela piirijuhlat. Teki mieli huutaa täysillä, että ettekö te ymmärrä, kuinka merkityksetöntä koko perheen oltermannia tämä oikein on! Lopulta eräs ystävistäni lausui mieltäni rauhoittavat sanat: ”Yksi taidehahmo vakuutteli, miten Visitors oli vaikuttavampi Venetsian biennaalissa, kun se oli jossain varastohallissa, ja niihin soikossa uikuttaviin hippeihin sai enemmän välimatkaa. Ja miten lohdulliselta tuntuu saada siihen vertaistukea. Musiikki on taidemuotona, harrastuksena ja arkielämän osana yksi läpäisevim. Tai ylipitkä musiikkivideo, jossa yhdeksän keijukaiskompleksista kärsivää muusikkoa ulisee tunnin ajan keskinkertaisen yöpaita-indien päälle. Kieltämättä on vielä vaikuttavampi, kun välimatkaa on sen verran, että makaan himassa sohvalla ja vedän kodeiinia pullon suusta.” Kommentti summasi kaikessa tylyydessään, miten suuria tunteita omasta mielestä huono musiikki voi asiainharrastajissa synnyttää. Tämä voi kuulostaa jonkun mielestä ikävältä, mutta itse asiassa asioiden inhoaminen on keskeinen tapa määrittää omaa paikkaa yhteiskunnassa. Visitorsissa ärsytti valtavan moni asia, mutta ehkä eniten teoksen yllä leijunut sietämätön hyväosaisuuden aura. Sekin ärsytti, että ihmiset ympärilläni tuijottivat teosta haltioituneina ja vieläpä jonottivat katsomaan sitä
Toisille tämä on ongelma. Levitin on todennut, että useimpien ihmisten musiikkimaku vakiintuu 18–20 ikävuoteen mennessä. Toisekseen väite halveksii retorista kilvoittelua. Ensinnäkin se antaa ymmärtää, että maku olisi fysiikan lakeihin pohjaava faktapohjainen asia, josta ei voi esittää mielipiteitä. Myös jokaisen populaarimusiikkigenren sisältä löytyvät omat hierarkiansa enemmän ja vähemmän legitiimeille tyyleille. Kielteinen musiikkikritiikki on aina herättänyt vastustusta, mutta oman kokemukseni mukaan sille on tultu viime vuosina aiempaa allergisemmaksi. Musiikkimaun muutos on siis pitkäkestoinen prosessi – jota ei suurella todennäköisyydellä edes tapahdu. Hierarkioiden olemassaolo ei tarkoita, etteikö esimerkiksi klassista musiikkia vastaan saisi kiistellä. Useat tutkimukset ovat todistaneet, että mitä koulutetumpi ihminen on, sitä vähemmän hänellä on halua tai valmiutta paljastaa inhoaan jotain musiikkia kohtaan – tai ainakin hän on enemmän kieli keskellä suuta ilmaistessaan sitä. Inhoan väitettä monesta eri syystä. Se on herkkyyttä nähdä epäkohtia ja halua reagoida niihin. Enemmistö nosti esiin sellaisen artistin, joka oli uransa huipulla haastateltavien ollessa nuoria tai nuoria aikuisia. Arvolataukset tuotetaan ulkoapäin, minkä jälkeen ihmiset tulkitsevat niitä. Jos ihminen esiintyy jonkin musiikkigenren tai yhtyeen fanina mutta ei koskaan inhoa mitään, herää kysymys, onko hän todellinen fani lainkaan. Neljänneksi vihaan väitettä siksi, etten osaa tai halua noudattaa sitä. Jälkimmäisen merkitystä musiikkimaun muovaajana kuvastaa esimerkiksi musiikkikasvatuksen tutkijoiden Adrian Northin ja David Hargreavesin tekemä tutkimus, jossa he pyysivät kolmeasataa 9–78-vuotiasta nimeämään suosikkipop-artistinsa. 70 E S S E E piä kulttuurin alueita länsimaissa – paljon suositumpi kuin esimerkiksi teatteri tai kuvataiteet, joita moni ei harrasta lainkaan. Jos jonkun lempimusiikkia haukkuu, hän saattaa pahoittaa mielensä. Aivoja ja musiikkia tutkinut psykologian professori Daniel J. Kiistely ei tietenkään aina ole kaunista. Jos ja kun inho on paljastavaa, kuten Bourdieu on kirjoittanut, herää kysymys, mitä nämä vastenmielisyytensä kätkevät ihmiset piilottelevat. Ärtymys on välittämistä. Frith siis esittää, että musiikkikokemus on pohjimmiltaan sosiaalinen ja että makuasioista saa kiistellä. Yhteiskuntatieteilijä ja musiikkikriitikko Simon Frith kirjoittaa teoksessaan Performing Rites (1996), että musiikkikokemuksen ytimessä on musiikin väittäminen hyväksi tai huonoksi jollekulle toiselle sekä omien makuarvostelmien puolustaminen keskustelussa, joka tästä seuraa. Tämä on saanut jotkut kritiikin kohteista päivittelemään, miksi edes kirjoitan musiikista – aivan kuin musiikin inhoaminen ei olisi suora edellytys musiikin rakastamiselle. Sen jälkeen ihminen ei enää ole yhtä avoin uusille kokemuksille. Vain vuotta aiemmin räppäri oli suivaantunut omalla keikallaan siitä, että näki yleisössä kriitikko Arttu Seppäsen. Esimerkikiksi klassisella musiikilla on Suomessa laajasti tunnustettu ja verovaroin tuettu asema, mikä tekee siitä Bourdieun mukaan ”legitiimin” eli hyvän maun mukaisen musiikkityylin. Se on osoitus siitä, että musiikilla on merkitystä. Asia ei tietenkään ole näin: juuri maun kentällä voimme aseistautua ja taistella toisia vastaan kaikella sillä kulttuuripääomalla, jota olemme vuosien varrella haalineet. Se on myös syvästi keskiluokkainen. Jotta musiikkimaku voisi muuttua, ihmisen elämässä pitäisi tapahtua laajempi sosiaalinen muutos, jollainen voisi olla esimerkiksi muutto toiselle paikkakunnalle, kouluttautuminen tai uusiin sosiaalisiin verkostoihin hakeutuminen. Siksi musiikista on myös helppo ärsyyntyä. Väittely on itsessään tyydyttävää ajanvietettä, jota on harrastettu niin kauan kun musiikkia on tehty. Jopa enemmistö musiikkitieteilijöistä tunnustaa nykyään sosiologien jakaman käsityksen siitä, ettei musiikissa itsessään ole mitään arvoa tai merkitystä. Musiikkimakua ei voi muuttaa silmänräpäyksessä eikä tahdonvaraisella päätöksellä, koska maku on yksilössä oleva perustavanlaatuinen toiminta taipumus, eräänlainen ruumiillistunut yhteiskunnallinen rakenne. Tietyn musiikkigenren kuunteleminen voi myös olla merkki ryhmään kuulumisesta – tai siitä erottautumisesta. V anhan sananlaskun mukaan makuasioista ei pitäisi kiistellä. Aikuisilla tämä ryhmäidentiteetti ei välttämättä ole yhtä vahva kuin nuorilla, mutta mitä pienempi alakulttuuri on kyseessä, sitä määrittävämpää yhteisöön kuuluminen voi olla vanhemmallakin iällä. Tämä ei tietenkään ole mikään uusi asia. Kyse on identiteetistä ja sen vaalimisesta: pidämme tai emme pidä jostain musiikista sen mukaan, miten se tukee käsitystä itsestämme tai siitä, millaisia haluamme olla. Keikan jälkeen Pyhimys pyysi Instagramissa ihmisiä kertomaan ”rehellisen mielipiteensä keikasta”, jotta ”ei sit liikaa vituta se @arttuseppanen tuleva konserttiarvio, jossa kerrotaan, miten tää ei. Frith kuitenkin esittää, että valmius sanoa jotain musiikkia huonoksi on välttämätön osa musiikkikeskustelusta saatavaa nautintoa. Kolmanneksi väite vihjaa, ettei maun kentällä olisi olemassa hierarkioita – joita siellä tietysti on. Musiikin synnyttämän ärtymyksen ei pitäisi olla salaisuus. Yritys käännyttää muita omaan makuun sisältää myös yhden musiikin käyttökokemuksen päävirtalähteistä: polttavan halun saada toiset ihmiset kuulemaan eri tavalla. Näkemyksestä kuvastuu välinpitämättömyys musiikkia kohtaan. Mutta entä sitten. Myös makuamme ruokkivien instituutioiden pitäisi muuttua: koulujen pitäisi alkaa opettaa toisenlaista musiikkia, konserttitalojen esittää toisenlaista musiikkia ja lehtien kirjoittaa toisenlaisesta musiikista. O len arvostellut musiikkia työkseni viimeiset 15 vuotta. Sen tausta-ajatuksena tuntuu olevan, että ihmisten pitäisi olla arvostelematta sellaista musiikkia, joka ei itseä miellytä. Kiistelen musiikista tuttujen, puolituttujen tai tuntemattomien kanssa viikoittain, vaikka empiiriset havaintoni ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet, ettei väittely varsinaisesti johda mihinkään. Se on seurausta monista asioista, kuten kuulijan sosioekonomisesta taustasta, persoonallisuudesta ja siitä, millaista musiikkia hän kuunteli herkkinä nuoruusvuosinaan. Esimerkiksi räppäri Pyhimys julkaisi viime vuonna tiedotteen, jossa hän kielsi puolitosissaan kriitikoita julkaisemasta arvioita hänen tulevasta Mikko-levystään. Mikään näistäkään ei silti vielä takaa musiikkimaun muuttumista. Suurin osa levyistä ei ole miellyttänyt minua, ja osaa olen inhonnut syvästi. ”Kertoo enemmän kirjoittajasta itsestään kuin musiikista”, kuuluu yksi yleisimmistä musiikkikritiikin kriitiikeistä. Mutta ne eivät poissulje sitä, etteikö klassinen musiikki olisi suomalaisten makuhierarkiassa ylempänä kuin vaikkapa kansanmusiikki. Kun kerromme mielipiteemme jostain artistista, emme arvota ainoastaan artistin esittämää musiikkia vaan myös hänen elämäntapaansa, yleisöään, uranrakennusmetodejaan ja niin edelleen. Sen esittäjä kieltäytyy edes aloittamasta väittelyä tai vastaavasti luovuttaa heti, kun tilanne alkaa käydä hankalaksi
Vihaisuus auttaa pieninä annoksina myös näkemään selvästi: sen avulla kritiikko voi johdattaa lukijansa tyhjän hypen tai levyyhtiötiedot teiden sanahelinän läpi. (Bändäri en ole koskaan ollut. ”Pitkälle jaksaa hiihtää, kun kuuntelee musiikkia jota rakastaa. Hänestä saatetaan myös tehdä yliampuvia tulkintoja: ”Mervi Vuo rela tunnetusti vihaa naisia”, kirjoitti Paula Vesala, kun en ollut pitänyt jonkun nais artistin levystä. Kun musiikkikriitikko ilmaisee arvios saan inhoa tai ärtymystä, häntä syytetään usein kateelliseksi, katkeraksi, ilkeäksi tai milloin miksikin. Kivoista kritiikeistä ei juurikaan keskustella, mutta negatiiviset tekstit synnyttävät lähes aina haloon – etenkin, jos kritiikin kohteena on tunnettu artisti tai yhtye. Kun jäljelle jää enemmän myönteisiä kuin kielteisiä arvioita, haukut erottuvat paremmin ja saattavat siksi tun tua rajummilta kuin ehkä ovatkaan. Kun joku sitten sanookin jotain poikkipuolista, se hämmentää, sillä hau kut eivät vastaa sitä mediakäsitystä, joka artistille on syntynyt itsekontrolloidussa somekuplassa. Teknikon olisin ehkä halu tessani saanut, sillä olen koulutukseltani äänisuunnittelija.) Kun musiikkikriitikko teilaa levyn, se liittyy musiikkiin, sen merkityksiin ja/tai artistin paikkaan yhteiskunnassa. Ensinnäkin lehtien kulttuuritoi mituksia on pienennetty, mikä on vähentä nyt levykritiikkien määrää. Mutta ylämäet sivakoi rivakammin, jos välillä altistaa itsensä musiikille jota vihaa”, kirjoitti pop kritiikko Samuli Knuuti helmikuussa Foo ”Onko hän entinen bändäri, joka ei ole kelvannut edes teknikoille, vai mistä toi inho muusikoita kohtaan kumpuaa?” pohdiskeli puolestaan muuan Pelle Miljoona -fani. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 71 ollu sitä mitä hänen mielestään ois pitäny”. En voi puhua kaikkien musiikkikriiti koiden puolesta, mutta ainakaan omalla kohdallani naisartistin levyn teilaaminen ei ole naisvihaa eikä Pelle Miljoonan paikal leen jämähtäneen retrorockin kritisoiminen inhoa muusikoita kohtaan. Sosiaalinen media on tarjonnut myös artisteille mahdollisuuden ohittaa inhottava kriitikko. Kun kritiikkejä julkaistaan aiempaa vähemmän, ensimmäi seksi karsitaan yleensä heikommiksi kat sotuista levyistä. Syitä kasvaneeseen kritiikkiallergiaan on useita. Musiikkikriitikolla on tarvittaessa oikeus antaa kovaakin palautetta, koska hänellä on päässään tuhansien levyjen kuuntelusta ja analysoinnista kertynyt asiantuntemus, jota vasten hän kykenee peilaamaan kuu lemaansa todennäköisesti paremmin kuin satunnainen musiikinkuntelija. Hyvä kriitikko kontekstualisoi kuulemaansa ja kertoo tarvittaessa musiikin piilomotii veista, oli niiden taustalla sitten misogyniaa tai vaikkapa yhteistyö Kiinteistömaailman (!) kanssa, kuten Vilma Alinan uusimmalla Mä Välitän biisillä. Toisekseen kritiikkien jälkipuinti on siirtynyt sosiaaliseen mediaan, jossa fanit ja muut samanmieliset pystyvät kätevästi ryhmittymään lynkkausjoukoiksi. ”Onko hän entinen bändäri, joka ei ole kelvannut edes teknikoille, vai mistä toi inho muusikoita kohtaan kum puaa?” pohdiskeli puolestaan muuan Pelle Miljoona fani erään näkökulmakirjoituk seni jälkeen. Tämä on synnyttänyt joillekin artis teille harhakuvan siitä, että he hallitsevat mediaa. K U V A G E T T Y IM A G E S. Kun uuden levyn promootion voi hoitaa itse omalta sometililtä, kriitikoille ei enää välttämättä tarvitse lähettää promo levyjä
Koulutetetulle keskiluokalle on tyypillisempää kulttuurinen kaikkiruokaisuus: he voivat diggailla sekaisin vaikkapa Beatlesia, StraK U V A G E T T Y IM A G E S. Rajarikkoja voi tehdä usealla eri tavalla: tungettelevalla tuotannolla, laulajan intonaatiolla, halvasti asetelluilla sanoilla, musiikin narsistisuudella, väkinäisellä tunnepaatoksella. Musiikkikriitikot eivät tietenkään ole ainoita, jotka tuntevat välillä raivoa musiikin äärellä. ”Tässä vuoden pisimmässä 36-minuuttisessa levyssä ei ole yhtä ainutta karismaattista sekuntiakaan, kun Grohl käy raskaan sarjan painijan sulokkuudella jokaisen kirjoittamansa kliseen kimppuun kuin ne yrittäisivät paeta ovesta ulos. Nuorempi väki taas välttelee kotimaista kansanmusiikkia, kantria, hengellistä musiikkia ja osittain myös iskelmää. Pohjimmiltaan kyse on ahtaalle jäämisen tunteesta: siitä, ettei voi mitenkään vuorovaikuttaa musiikin kanssa. Siihen, millaista musiikkia suomalaiset karsastavat, vaikuttavat eniten ikä ja koulutus. Että musiikki ei kuuntele. Inhon intensiteetit toki vaihtelevat: toiset näkevät punaisia lippuja kaikkialla, toiset ovat kuurompia musiikin ärsytysvivahteille lukuun ottamatta ehkä Finlandiaan kajoamista. Kaikki tämä kertoo siitä, kuinka musiikkimaussa on yhtä lailla kyse identiteeteistä kuin itse musiikista. Tietysti kriitikotkin kompuroivat. Joidenkin mielestä vihaista kritiikkiä pitäisi välttää myös siksi, että maut ja arvot muuttuvat ajan kuluessa, eikä musiikin lopullista arvoa ole siksi mahdollista määritellä. Pikainen gallup musiikkikriitikkokollegoilleni paljasti, että vastenmielisyyden voi laukaista esimerkiksi jokin musiikillinen ilmiö tai trendi, tietty visuaalinen estetiikka tai soundi, musiikki jonka pääasiallinen tarkoitus on vain pönkittää tekijänsä minäkuvaa, soitannollinen briljeeraaminen, ”silmäniskut” kuulijalle, laskelmointi, kaavamaisuus tai sanoitusten vinkkaama väärä arvomaailma. Torjuntareaktio voi syntyä siitäkin, jos musiikki pyrkii jonkin henkilökohtaisen rajan yli ilman, että kuulija saa itse määritellä ehtojaan. He saattavat missata pointin, altistua ennakkoluuloille, tehdä vääriä tulkintoja tai sortua väsyneisiin arvotuksiin vain sen perusteella, mitä kaanon opettaa. M usiikkia voi inhota kymmenillä toisistaan poikkeavilla tavoilla. Silti: Musiikkikriitikon täytyy pystyä sanomaan, jos jokin vihastuttaa häntä. Tämä ei ole ongelma niin kauan, kun kriitikko pitää asian mielessä arviota kirjoittaessaan ja perustelee mielipiteensä hyvin. Yksi kritiikin hienouksista on nimenomaan siinä, että se sementoi levyt oman aikansa arvoja asenneilmapiiriin – ja tarjoaa myöhemmin kurkistusikkunan tähän aikaan. Tämäkin väite on kummallinen. Väite on hölmö, sillä mitä muuta kritiikki voisi olla. Kuten jo edellä tuli ilmi, matalasti koulutetut esittävät inhonsa avoimimmin. He voivat myös tehdä ylilyöntejä, jos jokin ärsyttää heitä. ”Tämä on suurten eleiden ja tyhjien katseiden fiilisrockia sille preerialle, joka levittäytyy Grohlin silmien takana, silmien jotka ovat kuin kuolleet kuvaputket. Ärsytys voi syntyä myös uskomuksista, tunteista ja oletuksista, joita kohdistaa ihmisiin, joiden kuvittelee pitävän jostain tietystä musiikista. Vanhemmalla ikäluokalla raja kulkee usein kovaäänisessä musiikissa, kuten punkissa tai hevissä, tai selkeässä ”nuorisomusiikissa”, kuten edm:ssä. Medicine at Midnight on simulaatio kuolleesta musiikkigenrestä, keinotodellisuus jonne yhä harvempi haluaa.” Vihainen musiikkikritiikki yritetään usein tehdä tyhjäksi kuittaamalla se yhden ihmisen mielipiteeksi. ”Kai sinä olet katsonut sitä Voice of Finland -ohjelmaa, kun kerran tykkäät musiikista?” saattaa tällainen ihminen kysyä – ja pöyristyttää musiikkielitistin, jolle jokainen sekunti ohjelmassa on piinaa. Vastaavasti tuohtumus voi leimahtaa, jos ”väärät” ihmiset löytävät oman lempimusiikin ja tuottavat sille inflaation. Jos lukija ei osaa tai halua nähdä ärtymystä merkityksen lähteenä vaan ainoastaan ilkeänä kiukutteluna, hän on ehkä jo kadottanut kosketuksensa musiikin alkukantaiseen voimaan: siihen, miten paljon merkitystä soivat äänet voivat ihmisen päässä saada. Esimerkiksi Ultra Bra voi ärsyttää, koska siitä pitävät etelähelsinkiläiset vihreät. Ainakin omasta mielestäni on valloittavaa ja silmiä avaavaa lukea esimerkiksi 1980-luvulla kirjoitettuja yhden tähden lyttäyksiä levyistä, joiden merkittävyydestä vallitsee tänä päivänä yleinen konsensus. 72 E S S E E Fightersin tuoreesta levystä Medicine at Midnight. On selvää, että kriitikolla on oma makunsa ja hän tarkastelee musiikkia omasta tietämyksestään käsin. Kenelle muille kritiikkiä muka tehdään kuin tässä ajassa eläville ihmisille. Se on hänen velvollisuutensa kriitikkona. Sosiologi Semi Purhonen työryhmineen havaitsi Suomalainen maku -kirjaan (2014) tekemissään tutkimuksissa, että suomalaiset ovat melko avoimia esittämään inhoaan verrattuna vaikkapa englantilaisiin. Ei varjoa, ei kontrastia, pelkkää ylivalottunutta keskinkertaisuutta lahjattomuuden halogeenivalaistuksessa”, Knuuti jatkaa
Musiikista haetaan eri tunnetiloja eri täsmä tarkoituksiin: kuntosalitreeniin, juoksulenkille, työviikosta toipumiseen, tunnelman kohottamiseen. Kansanmusiikkia vältellään urbaaneilla alueilla, ja klassista ja poppia maaseudulla. Uschanov kirjoittaa, että musiikista on nykyään vaikeaa saada keskustelua aikaiseksi edes sellaisten ihmisten kanssa, jotka muutoin keskustelevat mielellään lähes mistä tahansa (poislukien sellaiset kontekstit, jotka keskittyvät yksinomaan musiikkiin). On myös mahdollista, että Spotifyn kaltaiset suoratoistopalvelut ovat hämärtäneet ihmisten musiikillisia identiteettejä. Olin juuri vaihtanut keskustelunaihetta jalkapallosta musiikkiin ja alkanut vaahdota, kuinka ärsyttävää kaupunkilaishipsterien ironinen Arttu Wiskari -diggailu mielestäni oli. Näin väittää myös toimittaja-kirjailija Emmi-Liia Sjöholm Helsingissä Sanomissa 2019: ”Suuri osa ystävistäni jakaa kanssani saman kokemuksen. ”Onneksi musiikkimakuun liittyvien asioiden merkitys omassa elämässäni on jo pitkän aikaa ollut onnellisen lähellä nollaa”, toinen jatkoi. Uschanov huomauttaa, että musiikkimaku saattaa yhä olla identiteettimme tärkeimpiä rakennuspalikoita, mutta nykyään identiteetin tärkeys ilmenee pikemminkin siinä, miten sitä suojellaan maailmalta kuin julistetaan maailmalle. Emme milloinkaan suostuisi jakamaan Spotify-tunnuksiamme bileiden kaikkien vieraiden käyttöön. Mutta sanotaanko sitä enää ääneen samalla tapaa kuin ennen. Visitors osui johonkin yhteiseen nimittäjään tai identiteettien ryppääseen. ”. Salonkikelpoisen hevin mallimaa Suomi on tässä suhteessa poikkeus: täällä kaikkiruokaisuuden rajat kulkevat pikemminkin rahvaan kulttuurin genreissä, kuten siinä, kuunteleeko Arttu Wiskaria. Kansanmusiikkia vältellään urbaaneilla alueilla ja klassista ja poppia maaseudulla. En ratkea päättymättömään vihamonologiin, jos joku mainitsee teoksen. Tutkimuksissa on saatu selville, että klassista musiikkia ja oopperaa inhoavat useammin miehet kuin naiset ja heviä useammin naiset kuin miehet. Tuntuisi kuitenkin liian helpolta yrittää selittää musiikkimaun yksityistymistä kuuntelun yksityistymisellä – ovathan esimerkiksi musiikkifestivaalien kävijämäärät vain lisääntyneet viime vuosina. E n enää näe painajaisia Visitorsista. Kun algoritmi tyrkyttää jatkuvasti uutta musiikkia, saattaa eksyä sellaistenkin bändien äärelle, joita ei normaalisti kuuntelisi. Se oli virhe: kun tiedustelin, mikä albumi voisi olla Infinite Jestin musiikillinen vastine nykyajassa, monelle keskustelijalle tuli kiire asemoida itsensä moisen musiikkihöpinän ulkopuolelle. Musiikki saa jatkuvasti uusia merkityksiä ihmisten identiteeteissä, ja eri ajat, ihmiset ja kulttuurit voivat muodostaa siitä uusia ja taas uusia makuarvostelmia ja tulkintoja. E iks toi nyt ole vähän turhaa ja lapsellista”, eräs puolituttu totesi minulle baarissa hiljattain. Z-sukupolven edustajia taas tuntuu kiinnostavan jokin ihan muu kuin musiikki: tubettajat, somepersoonat, pelit ja niin edelleen. Toisaalta kysymys lienee myös iästä: Harva (varhais)keski-ikäinen jaksaa enää etsiä tai löytää uutta musiikkia samalla tarmolla kuin parikymppisenä – saati vaahdota siitä samalla omistautumisen asteella. Musiikkia inhotaan siis monista eri syistä ja monilla eri intensiteeteillä kaikkialla Suomessa. Kansainvälisesti tarkasteltuna etenkin metallimusiikki on osoittautunut vedenjakajaksi kaikkiruokaisten suvaitsevaisuudelle. Jos musiikkia kuunneltiin vielä 1990-luvulla kotisohvalla keskittyneesti, ”musiikin tähden”, nykyään kuuntelu saattaa olla välineellisempää. Osa ystävistäni ei antaisi niitä edes puolisolleen”, Sjöholm kirjoittaa. Havainto on mielenkiintoinen, ja se saattaa selittää esimerkiksi sen, miksi juuri kukaan ei enää lue tai julkaise musiikkilehtiä. Nykyään jotkut salailevat sitä, että ylipäätään kuuntelevat musiikkia. Jos musiikissa on jotain selittämätöntä, on se siinä, kuinka erilaisena se näyttäytyy eri ihmisille. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 73 vinskyä ja Philip Glassia. 1970-luvulla Bourdieu kirjoitti, että epäkiinnostus musiikkia kohtaan on ”erityisen salattava barbarian muoto”. Silti, tai juuri siksi, inhosin sitä. Yksi vaihtoehto on, että musiikin käyttötarkoitus on muuttunut. Etenkin nuorille aikuisille musiikkimausta on tullut yksityinen asia, josta ei kiistellä kavereiden kanssa. Olen jopa hiljaisesti, joskin kakistellen, hyväksynyt sen, että jotkut ihmiset ihan oikeasti pitivät Visitorsia ”koskettavana musiikillisena elämyksenä”. Myös sukupuoli ja asuinalue jäsentävät ihmisen inhokkimusiikkia, joskaan niiden merkitys ei ole läheskään yhtä suuri kuin koulutuksen tai iän. ”Kipukynnys sille, missä kohtaa omasta musiikkimaustaan oma-aloitteisesti kertova yksilö aletaan mieltää itseään väärällä tavalla esille tuovaksi ja siten sosiaalisia sääntöjä rikkovaksi, tuntuu madaltuneen aiemmasta, siinä missä se ei ole samalla tavalla madaltunut esimerkiksi elokuvatai kirjallisuusmaun kohdalla”, Uschanov kirjoittaa. Se tavoitti jotain, mikä puhutteli tässä ajassa, ja sai siksi monta (keskiluokkaista) alaleukaa väpättämään. Kommenteista saa vaikutelman, että musiikista jauhaminen olisi nykyään jotenkin noloa tai jopa vähän säälittävää kaltaisteni eli yli kolmekymppisten keskuudessa. Tutkimuksissa on kuitenkin saatu selville, että klassista musiikkia ja oopperaa inhoavat useammin miehet kuin naiset ja heviä useammin naiset kuin miehet. ”Eipä tule kyllä enää juurikaan seurattua musiikkia”, yksi kommentoi. Heillä oli siihen varmaankin syynsä. Muutama päivä myöhemmin kommentoin Facebookissa David Foster Wallaca käsittelevää kirjallisuuskeskustelua. Koska käyttötarkoitukset ovat yksityisiä ja ohimeneviä, myös musiikki niiden käyttövoimana halutaan pitää yksityisenä. Tämänkin ryhmän ihmiset tekevät silti erotteluja muihin ja sulkevat vähemmän arvostetut asiat makunsa ulkopuolelle. Ja kun eksyy tarpeeksi kauas, ei enää välttämättä halua kavereidensa tietävän, minne päätyi. Musiikkimaun yksityistyminen ei tietenkään ole mikään täysin uusi ilmiö. Niin tai näin, salailun luonne näyttäisi kääntyneen päälaelleen. Samansuuntaisia ajatuksia esittää tietokirjailija Tommi Uschanov uusimmassa teoksessaan Kuinka musiikkia käytetään (2020). Kuulokkeiden ansiosta musiikkia on pystynyt kuuntelemaan salaa muilta 1980-luvulta lähtien, ja 2000-luvulle tultaessa kuulokekuuntelu on vain lisääntynyt mukana kulkevien älypuhelinten vuoksi
Lisää sitten balsamico, 1 dl silputtua timjamia, sokeri ja 2 dl vettä sekä ripaus suolaa. Kynsilaukka-ravintolakin suljettiin jo monta vuotta sitten. Seiniä koristivat kynsilaukkaletit. Pese ja pilko kirsikkatomaatit. Syö ketsupin kanssa tai ilman. Syntyi kaksi leiriä: valkosipulin rakastajat ja sen vihaajat. Totta kai kynsilaukkaa oli täällä viljelty pappilan pihamailla jo satoja vuosia, mutta pitkään motivaatio valkosipulin kasvattamiseen ja nauttimiseen oli lähinnä lääkinnällinen. Siitä huolimatta valkosipuli ei saavuttanut Pohjolan perukoilla mainittavaa gastronomista suosiota. Trendikkäät kaupunkilaiset hakevat makuilotulitusta some-stailaittuihin ruokiinsa mieluummin misolla, ponzulla ja gochujangilla. Vanha polvi nyrpisteli pitkään nenäänsä valkosipulille. Vanha kansa uskoi, että valkosipuli oli lääke lähes vaivaan kuin vaivaan, ja nykytutkimuksen valossa tämä saattoi olla yksi niitä harvoja asioita, joissa vanha kansa on koskaan ollut oikeassa. Nyky-Suomessa valkosipuli on joutunut gastronomisen maalaisserkun rooliin. Kun nostat aromikkaan vuoan uunista, on maailma hetken ajan yhtä yksinkertaisen hyvä paikka kuin taistolaisten unelmissa. Valkosipulin rooli 1980-luvun Suomessa oli hieman sama kuin myöhemmin chilin: pullisteltiin määrällä eikä maulla. Milloin söit viimeksi ihan rehellisiä valkosipuliperunoita. Se ei ole ihme. Revi timjamia makaronilaatikon päälle ennen tarjoamista. Ehkä me parantelemme edelleen lapsuuden Rosso-illallisten valkosipuliövereitä. Hauduta valkosipulia vartin ajan kermassa ja holvaa ihanan tuoksuva neste vasta sitten perunoiden päälle, niin maku leviää vuokaan tasaisemmin. Keskiajan Italiassa ja Ranskassa aatelisto ja papisto kavahtivat kynsilaukan lemua, mutta kansa rakasti sisukasta maustekasviaan. Älä siivuta valkosipulia suoraan vuokaan vaan kippaa pilkotut kynnet ensin kattilaan kermapurkillisen kanssa. Monet näistä matkoista nimittäin suuntautuivat Välimerelle, ja siellä kalvakkaat turistit tutustuivat joukolla vahvasti tuoksuvaan ruokaan. Valkosipuli levisikin tehokkaasti, kun legiooKun valkosipulinkynnet ensin keitetään balsamicosiirapissa, ne tekevät makaronilaatikosta sekä lohturuokaa että luksusta. 74 R U O K A V alkosipuli tuli Suomeen 1970-luvulla, samaan aikaan taistolaisuuden kanssa. V E N L A R O SS I on helsinkiläinen toimittaja, joka kaipaa raastepöytää.. Keitä 20 minuuttia tai kunnes neste on muuttunut paksuksi siirapiksi. Sitten tuli 1960-luku ja suomalaiset oppivat seuramatkailemaan. Siirrä vuokaan. Antiikin Roomassa se oli erityisesti sotilaiden suosiossa. Ripottele päällimmäiseksi parmesaani ja paista makaronilaatikkoa uunissa 30–40 minuuttia. Valkosipuli on kuitenkin liian hieno asia unohdettavaksi. Keitä pasta pari minuuttia vaille kypsäksi ja kaada vesi pois. Pian valkosipulista tuli eksotiikan ja ”vähän paremman” ruoan symboli. Paahda pinjansiemenet kuumalla, kuivalla pannulla ja siirrä syrjään. Ei ollut sattumaa, että se oli näyttävästi esillä 1980-luvun puolivälissä perustetussa Rosso-ketjussa. Keitä valkosipulinkynsiä kasarissa vesitilkassa noin 3 minuuttia. Kaada ne siivilään ja kuivaa kasari. Rosson ruokalistalla oli valkosipuliperunoita, raastepöydässä valkosipulikastiketta ja pizzojen päällä murskattua valkosipulia. Lisää pastan joukkoon myös pinjansiemenet, tomaatit ja murusteltu vuohenjuusto. VENLA ROSSI nalaiset istuttivat kynsilaukkaa kaikkialle, minne he milloinkin marssivat. Kaikkia kehitys ei ihastuttanut. Valkosipuli on tuhansien vuosien ajan sekä ilmentänyt luokkaeroja että syventänyt niitä. Pane uuni lämpiämään 175 asteeseen. Lisää pastan päälle valkosipulinkynnet, kaavi mukaan myös niiden joukkoon jäänyt siirappi. Paista kasarissa valkosipulinkynsiä oliiviöljyssä pari minuuttia. 3. 2. Alkuvaiheessa nähtiin myös monenmoisia ylilyöntejä. KOLMEN VALKOSIPULIN JUUSTOMAKARONILAATIKKO EX-EKSOOTTINEN HERKKU Valkosipuli on aina erottanut yhteiskuntaluokat toisistaan. Sekoita pastan joukkoon kerma sekä reilusti suolaa ja mustapippuria. Nyt siitä on tullut junttia. Ja nyt vinkki, miten niistä tulee parempia kuin lapsuusmuistoissa. Kuori valkosipulit ja puolita kynnet. 100 g pinjansiemeniä 3 kokonaista valkosipulia 2 rkl oliiviöljyä 400 g makaronia 1 rkl balsamicoa 1 rkl sokeria 1 ruukku tuoretta timjamia 200 g pehmeää vuohenjuustoa 2 dl ruokakermaa 1 rasia kirsikkatomaatteja 50 g parmesaania Suolaa ja mustapippuria myllystä 1. Se ei ole enää eksoottinen herkku vaan maakuntien kebab-pizzeroiden vakiomauste, jolla peitetään pizzasta halpojen kinkkusuikaleiden ja alennusjuustoraasteen tympeä aromi
I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 75 K u v a S a t u N y S t r ö m
Voiko näin tehdä elämässä. EMERALD FENNELL Lupaava nuori nainen. Fennellin katse on suora ja rävähtämätön. Ja silti toisinaan, noin kerran kymmenessä vuodessa, löytyy tekijä, joka kykenee niin sanotun mustan huumorinsa kautta näyttämään ihmisestä ja maailmasta jotakin järkyttävämpää ja lopullisempaa kuin kukaan muu. Varmaa on se, että hän on tottelematon kirjoittaja ja kykenee sen vuoksi alituiseen yllättämään katsojan. Cassie ei toteuta tekojaan yhtä brutaalisti kuin Villanelle. tajana Fennell on yhtä karismaattinen ja huolestuttava, onhan hän vastuussa psykopaattisesta palkkatappajasta Villanellestä ja agentti Eve Polastrista kertovan Killing Eve -sarjan legendaarisesta possunaamariepisodista sekä BOOOORIIIIIING -huudosta. Sen psykologinen totuus on musta ja musertava, kun Cassie käy läpi väkivallan mahdollistajat yhden kerrallaan, niin miehet kuin naisetkin. Englantilainen näyttelijä-käsikirjoittaja-ohjaaja Fennell on monille tuttu Hakekaa kätilö! -sarjasta ja kaikille The Crownin Camilla Parker Bowlesina. Mutta onko Fennellin huumori mustaa. Jotakin tekemistä sillä on tietenkin sen kanssa, että Villanelle ei pelkää eikä häpeä mitään eikä tottele ketään ja että tämä on se naistyyppi, johon minä aina hullaannun. Kostotarinana Lupaava nuori nainen tekee katsojalle saman kuin adrenaliinipiikki Uma Thurmanille Pulp Fictionissa. Puntit on saatava tasan, hinnalla millä hyvänsä. KATJA KALLIO pystyisi katsomaan, jos se olisi tehty täysin realistisesti. Etäännytys on sitä paitsi paikallaan, eihän tätä elokuvaa Pimeydestään huolimatta Emerald Fennellin sankarittaret ovat uuden ajan airueita ja kimmeltäviä vapahtajia, kirjoittaa Katja Kallio. KäsikirjoitPÄÄT PÖLKYLLE KATJA KALLIO on helsinkiläinen kirjailija, joka tahtoisi mielellään olla karismaattinen ja huolestuttava mutta minkäs teet. Komedian mustuus tarkoittaa usein sitä, että väännellään naamaa ja irvistellään kumisesti ja ollaan mukamas tosi sekopäisiä ja rajuja, vaikka tosiasiassa ollaan vain teennäisiä ja liioiteltuja. Nyt kolmekymppinen Cassie jumittaa työpaikassaan kahvilan kassana ja toteuttaa masentavaa ihmiskoetta: joka perjantai hän menee baariin, teeskentelee olevansa sammumispisteessä ja katsoo, inspiroiko tilanne yhtään miestä hyväksikäyttöön. Kenties juuri tämän vuoksi en pääse yli siitä tosiasiasta, että Emerald Fennellin nimi on suomennettuna oikeastaan Smaragdifenkoli. En ole varma. Vaikka kuvien sommitelmat ja hattaraisen pinkki värimaailma ovat samaan tapaan etäännyttäviä kuin Netflixin Mustassa kuningattaressa, Cassien tarina on tiukasti kiinni tosielämässä. Välillä kokeilen, olisiko jokin muuttunut, joko lajityyppi tai minä itse, mutta ei kumpikaan koskaan ole. 76 E L O K U VA O n olemassa yksi ainoa elokuvalaji jota en voi sietää: musta komedia. Myös Killing Eveä mainostetaan mustana komediana, ja vastoin kaikkia odotuksia minä rakastuin siihenkin korviani myöten. Vain omalle kohdalle sattuva uhka saa suomut putoamaan, mikään vähempi ei tepsi. Samaa epäkorrektiutta ja sumeilemattomuutta on myös Lupaavan nuoren naisen Cassiessa, mutta erojakin on. Voiko näin tehdä elokuvassa. Vähättely, syyllistäminen, pelottelu; ne ovat silmänräpäyksessä tunnistettavissa, samoin kuin se, miten helppoa on sulkea silmät ja siinä ohessa väkivallan uhri yhteisön ulkopuolelle. Tällaisenaankin se on aiheuttanut koekatsomoissa käsirysyä. Tämä on ratkiriemukas, päihdyttävä tunne, olipa tarina kuinka synkkä tahansa, ja syy siihen että Fennellin sankarittaret ovat pimeydestään huolimatta jonkinlaisia kimmeltäviä vapahtajia. Viime vuosikymmenellä tempun teki The Lobsterin Yorgos Lanthimos. Fennellin Camilla oli karismaattinen, huolestuttava hahmo, joka teki prinsessa Dianasta selvää yhdellä savukkeella ja hymyllä. He ovat absurdeja ja arvaamattomia, päälaelleen käännettyjen mahdollisuuksien ja uuden ajan airuita. Nyt sen on tehnyt Emerald Fennell esikoisohjauksellaan Lupaava nuori nainen. Cassie on Villanellea todellisempi ja vielä paljon surullisempi, ja hän on oikeuden asialla. Yllättävä kohtaaminen vanhan opiskelukaverin Neilin (Bo Burnham) kanssa kiteyttää Cassien mielessä vihdoin vaarallisen suunnitelman, jolla on tarkoitus korjata menneisyyden vääryys. Että mitään smaragdifenkolia vihreämpää ei voi kuvitellakaan, ja että liturgisessa väriopissa juuri vihreä on toivon, iankaikkisen elämän ja kasvun väri. Miksi. Lupaavan nuoren naisen tarina on tämä: aikoinaan Cassie (Carey Mulligan) opiskeli lääkiksessä lapsuudenystävänsä Ninan kanssa, kunnes väkivaltainen tragedia muutti kummankin elämän suunnan. Sellaisen alla on sietämätöntä olla
The Empty Man David Priorin pitkä esikoiselokuva The Empty Man nökötti vuosia valmiina studion holveissa, ennen kuin se julkaistiin keskelle koronapandemiaa. V u o k r a a m o i s s a . I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 77 PÄÄT PÖLKYLLE GENERATION Teinityttö kykkii kauppakeskuksen vessassa ja huutaa kivusta, kaveri päivystää oven takana. Slender Manin kaltaisen kummitustarinan sijaan kyse on jostain isommasta. Yleensä panttaus on merkki huonoudesta, nyt pikemminkin outoudesta. H B O N o r d i c i s s a 2 6 . Spoilata en halua, enkä oikein voikaan, koska paljon jäi tajuamatta. Toinen on Pedro Pascalin överisti esittämä reikätaskuinen öljypohatta, josta tulee mieleen Donald Trump, sillä kaikista ilmeisimmällä tavalla. m a a l i s k u u t a . Konteksti on presidentinvaaleihin valmistautuva Yhdysvallat, jota rasismi ja väkivalta repivät kahtia. Tällaista kollektiivista hurmosta emme pääse vielä hetkeen turvallisesti kokemaan. Samaa voi sanoa koko sarjasta. 1 . 137 minuutin aikana kirjoitin ylös muun muassa seuraavat referenssit: Candy Man, Ring, Kuudes aisti, Cure for Wellness, The Wicker Man, The Ritual, Get Out ja Us. Elokuvassa elämän potkima ex-kyttä (James Badge Dale) selvittää tapausta, jossa nuorten manaama ”tyhjä mies” vaikuttaa olevan totta. Hienoja hetkiä on silti, ja tälle vuodelle luvattujen 16 jakson aikana päähenkilöt saavat tilaa kasvaa ja kehittyä. American Utopia -albumin (2018) kiertueesta Broadway-musikaaliksi kehittynyt, Spike Leen elokuvaksi dokumentoima spektaakkeli juhlistaa ihmistä ja tämän kykyä muutokseen. k a u s i H B O N o r d i c i s s a . Se esittää päähenkilönsä eli kalifornialaiset lukiolaiset korostetun välkkyinä, bimboina, queereinä ja toksisina. Tällaisia tyyppejä haluan elämääni aina. WONDER WOMAN 1984 Vuoden 2017 Wonder Womanissa oli paljon, mitä rakastaa: karismaattinen toimintasankari Gal Gadot, sukupuoliroolien flippausta sekä amatsoonien paratiisisaari Themyscira. V u o k r a a m o i s s a . Generation-sarjan avauskohtaus on hauska mutta ylikirjoitetun oloinen. Esityksen katsominen on korona-ajassa katkeransuloista. Talking Heads -yhtyeen keulahahmo huokuu vilpitöntä uteliaisuutta maailmaa kohtaan. A r v i o t a n t o n v a n h a m a j a m a a K u v a t h B o n o r d i c , v u o k r a a m o t. Jatko-osa hyppää ensimmäisestä maailmansodasta 1980-luvulle – trendikästä, jos leikitään, että vuosi on 2015 ja Stranger Things vasta pilke Netflixin silmäkulmassa – ja keksii, että amatsoonien ja ilmassa viuhuvien lassojen sijaan katsojat haluavat katsoa huonoa kasarikyttäelokuvaa, joka näyttää puolet ajasta Saturday Night Live -parodialta. Menetys ei ole suuri. Mielikuvaa ei hälvennä se, että toista pahista, kissaksi (?) haluavaa nörttiä, näyttelee SNL-konkari Kristen Wiig. Ystävä googlaa ”how to give birth in mall” ja ryntää kauppaan hakemaan synnytystarpeita – desinfiointiainetta, paketin saksia ja ruokaa. Opetus on tämä: aivojemme synapsit vähenevät ikääntymisen myötä, mutta voimme paikata vajetta muodostamalla yhteyksiä toisiin ihmisiin. AMERICAN UTOPIA Vilpittömyys-sanan kohdalle voisi sanakirjassa painaa David Byrnen kuvan. Onko kyse ole kuukautiskivuista vai yllätysvauvasta. Miten tällaista voi markkinoida. The Empty Man ei ole omaperäinen mestariteos vaan kiinnostava ja kunnianhimoinen kokeilu. Wonder Woman 1984:ää ei saatu Suomessa koronan vuoksi valkokankaille. Sen maailma ei tunnu ihan oikealta (toisin kuin vaikka viime syksyn We Are Who We Aren), mutta ei myöskään euphoriamaisella tavalla kiinnostavan kohosteiselta
En pidä sattumana, että mainoskampanja palasi keskuuteemme samaan aikaan kuin The Foo Fightersien kymmenes albumi. Huonoa ruokaa ja The Foo Fighters yrittää elvyttää valtavirran rockia kuin ruoskisi maata siitä kohtaa, josta kuollut hevonen on raahattu pois. Nettijulkaisu Pitchfork kutsui Dave Grohlia ”rockpersoonaksi, jonka tulevaisuus ansaitsee, Bruce Springsteeniksi vailla biisejä”. Kuten kaikki liian kauan keskinkertaista keskitien raskaahkoa rockia tehneet yhtyeet, The Foo Fighters tarvitsee tarinan, jolla kaupata uutta levyään. Tämä on vain Foo Fightersin kymmenes levy, lisää samaa mutta vähemmän, mistä kertoo myös levyn vain 36 minuutin kesto. The Foo Fighters on lajinsa viimeisiä. Mutta siis Medicine at Midnight. Kurt Cobain oli liian ahdistunut, päihderiippuvainen ja kiinnostava viihtyäkseen rockin parissa ja maailmassa ylipäätään 27 vuotta pidempään, kun taas sietämättömän hyvänä jätkänä esiintyvä Grohl ei varmasti kuole muuhun kuin vanhuuteen, jos siihenkään. Herkullisen ilkeä arvostelu onkin ainoa näkemäni negatiivinen kritiikki Medicine at Midnightista, joka kaikkialla muualla vielä olemassaolevassa musiikkimediassa on saanut keskimäärin kohteliaita neljän tähden arvioita. Nämä mainokset kauppaavat meille kertomusta, jonka mukaan rock ei ole niinkään raskailla kitaroilla tehtyä kaavamaista musiikkia vaan kokonainen tapa elää. Siinä keski-ikäiset miehet kertovat, kuinka aikanaan löysivät rakkaan harrastuksensa, rockmusiikin. On seassa yksin nainenkin, joka kertoo, kuinka miehen ansiosta ”poppihöttö” sai jäädä ja tilalle tuli rock. THE FOO FIGHTERS: Medicine at Midnight (RCA). Kyllä, Medicine at Midnight on todellakin jo yhtyeen kymmenes levy; maailman epäoikeudenmukaisuus näkyy siinä, että keulamies Dave Grohlin uran käynnistänyt Nirvana ehti tehdä vain kymmenen albumia. Kuin härskillä lauantaimakkaralla täytetty reissumiesleipä, rock täyttää ja tuo hyvän mielen: haukkaa minua, se lupaa, eikä sinun tarvitse enää koskaan kärsiä nälkää. Mutta ne ”na na naat” pitää ansaita, ei niillä voi aloittaa. Nirvanassa Grohl soitti rumpuja, ja siinä TYHJYYDEN JA TYHMYYDEN KAUPPARATSUT SAMULI KNUUTI on olarilainen kustannustoimittaja ja kirjoittaja, jolle rock on aina ollut isojen poikien musiikkia, huonoimmilla mahdollisilla tavoilla. Medicine at Midnightin julkaisun ohessa Grohl vertasi sitä David Bowien Let’s Danceen (1983), albumiklassikkoon, jolla 70-luvun kokeileva tyylikameleontti teki kaupallista tanssipoppia tuottaja Nile Rodgersin avustuksella. Se myös muistuttaa, että valtavirran musiikkilehtien kuolemaa ei aiheuttanut vain internet vaan myös niiden kirjoittajien hampaattomuus ja näköalattomuus, ja moni niistä päivälehtiin paennut etabloitunut rockkriitikko näyttäytyy toisessa kontekstissa toimitukseen unohtuneelta kesätoimittajalta, jolle kukaan ei uskalla antaa oikeita aiheita kirjoitettavaksi. hommassa hän olikin maailman parhaita. Heidän jälkeensä tulee vain hiljaisuus, joka on musiikkia näille korville. Koko bändin ura on latteuden seitsemäs ihme, preeria joka kiertää ympäri maailman, ja The Foo Fighters on sen ainoalla tiellä liftaavat kuusi miestä odottamassa ideaa, joka ohitti tämän maiseman jo vuonna 1999. Let’s Dance tai ainakin sen singlet olivatkin tyylikästä, tarttuvaa ja mahtavaa kaupallista popmusiikkia, jonka kanssa Medicine at Midnightilla ei ole mitään tekemistä. SAMULI KNUUTI vieläpä liian pieninä annoksina. Kaikki kappaleet perustuvat kierrätetyille rockriffeille, Dave Grohlin äänelle, jossa jokainen nuotti tulee kurkun perältä kuin yskitty limaklöntti, ja teksteille, jotka eivät tarkoita yhtään mitään. Eikä tämä ole todellakaan myöskään mikään U2:n Achtung Baby (1991), pompöösien rockyhtyeiden itsensä uudelleenkeksimisen malliesimerkki. 78 M U S I I K K I A ivan kuin meillä ei olisi koronapandemian kanssa tarpeeksi kestämistä, eräs rockmusiikkiin erikoistunut – tai paremminkin pakkomielteisesti fiksoitunut, kuin vanhus joka ei osaa päästää irti viisi vuotta sitten kuolleesta saksanpaimenkoirastaan – radiokanava alkoi pyörittää uudelleen vanhaa mainoskampanjaansa. Nirvanan tilalle astuneessa Foo Fightersissa hän sen sijaan laulaa, soittaa kitaraa ja on yhtyeen johtava laulunkirjoittaja, mikä on vähän kuin pikkupoika sovittelisi ylleen puolijoukkuetelttaa, koska hän luulee sitä isoveljensä liekkipaidaksi. Albumin yhdeksän kappaletta eivät sisällä juurikaan elektroniikkaa, swingiä, svengiä tai muutakaan tanssimusiikin aineksia, ne ovat vain entistä kevyemmällä otteella äänitettyä perusrockia, suolatonta ja vähäkolesterolista kasvirasvavalmistetta. ”Na na na na”, kuuluvat albumin ensimmäiset säkeet, eikä siinä sinänsä mitään, sillä suuri osa maailman parhaasta popmusiikista perustuu hölynpölylle. Jotenkin aito ja oikea elämäntapa, jotenkin aidompaa ja oikeampaa kuin ne elämäntavat, jotka eivät perustu raskailla kitaroilla tehtyyn kaavamaiseen musiikkiin
Levymitassa painoa saa kuitenkin ”taiteellisuus”, eli Tapiola Sinfonietalle jää tylsin mahdollinen rooli: hämmentää sentimentaalisuuden sekaan patetiaa eli kuorruttaa Disneytä juustolla tai juustoa Disneyllä. Idea on vanhin mahdollinen ja kustannuksen ja hyödyn suhde vaatimaton. A r v i o t o s k a r i o n n i n e n K u v a t L e v y y h t i ö t. LITKU KLEMETTI: Kukkia muovipussissa ( L U O V A ) Litku Klemetin progevaihe on onneksi ohi, ja Klemetti pääsee keskittymään selvimpään vahvuuteensa popsäveltämiseen. Kööpenhaminalaistuneessa norjalaisduo Smerzissä musisoi Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin tytär Anne Catherina. Täky ja sympaattisuus tulee Kamarin vähän sinnepäin juttujen lauleskelusta vähän sinnepäin vireessä. Tuntuu kuin biisiä ei olisi tehty koskaan loppumaan, vaan sen pitäisi jatkaa kepeää pyörimistään eteenpäin ja eteenpäin – sitähän se pyöräily on. Nuhjuretro ja kökkömoderni menevät jälleen vastustamattomasti sekaisin. HANDSHAKING: Garden Clogs ( P M E ) Joskus vuosikymmen sitten kotimaista kitaraindietä kuunnellessa saattoi huokailla: eipä kuulosta enää yhtään suomalaiselta. Kuhinan keskukseksi on yllättäen muodostumassa JVG:n levy-yhtiö PME. YONA: Uni johon herään ( U N I V E R S A L ) On aina kiinnostava kuulla, mitä muusikko tekee päästessään sikailemaan reiluilla budjeteilla. Sillä on vuoden sirpaleisimmat kappaleet, rohkeimmat soundit ja lakonisin ja coolein meno. Lopputulos yllättää vielä vähemmän. Yhtyeen tyyli on yksi näkemys siitä, mihin lopettanut ruotsalaisduo The Knife – Fazerin perijöitä muuten – olisi voinut päätyä eli johonkin minimalistisimman Oneohtrix Point Neverin tai runsaimman Björkin väliin. Yksi hittibängeri voisi avata ovet vaikka mihin. Mona-singlen vaadin tulevan Kikka-elokuvan lopputeksteihin. Töölön Ketterästä paremmin tunnetun Fedja Kamarin eli Handshakingin debyyttilevy on tuotantoarvoiltaan korkeimman laatuluokan viihdepoppihousea, joka ei juuri häviä Yaejin tai Peggy Goun kaltaisille kansainvälisille verrokeilleen tai miksei Jaakko Eino Kaleville. Yonan ja kovin monen muun valinta on sinfoniaorkesteri. Skandinavian edistyksellisimmästä popista on saanut vuosikaudet kiittää parhaiten voivista lähtökohdista ponnistaneita tekijöitä. Irti-singlen ajatus vaikutti nerokkaalta: tie ostovoimaisten keski-ikäisten sydämiin käy kalliin radioiskelmän ja Radio Suomen tehosoiton kautta. Rakkauslauluissa on korporaatioita, kohderyhmiä ja Google Earth. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 79 THE FOO FIGHTERS: Medicine at Midnight (RCA) SMERZ: Believer ( 4 A D ) Taiteilijoiden kurjuuden fetisöinti on kovin tylsämielistä. Viides levy Kukkia muovipussissa on ilostuttavan italodiskoisaa hittiputkea, jonka etu ja taakka ovat vertaukset Suomen viralliseen italopioneeriin Leevi and the Leavingsiin. Helsingin kooltaan hyvin rajallinen klubielämä hurmataan Garden Clogsilla hetkessä. Mutta onpa kerrankin annettu vision voittaa kaupalliset realiteetit. Nyt sama on koittanut elektroniselle musiikille. Jättipotti on avauskappale Tour de France, jossa teksti tukee säveltä ja päinvastoin. Hyvinvointi kuuluu. Believer on mittavimpien kulttuuripääomien elektronista poppia vuonna 2021
Autoin vuosikausia lapsia, jotka elivät erilaisissa pelottavissa ja vaarallisissa tilanteissa. Mutta kun luin kirjaa, mieleeni nousivat erilaiset lastensuojelun prosessit ja lakipykälät tältä vuosituhannelta. Ja tietenkin vanhemmat myös usein pelottelevat lapset hiljaisiksi. Sillä tarkoitettiin, että ei ollut tarkoituskaan tavoitella täydellistä isyyttä tai äitiyttä vaan löytää sellainen tapa olla perhe, missä vanhempi tai vanhemmat jaksaisivat hoitaa perusjutut ja lapsi saisi kehittyä ilman liikoja uhkia, pelkoja ja riskejä. Nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois. 80 K I R J A E nnen kuin minusta tuli kirjoittaja, olin sosiaalityöntekijä. Vielä kolmas lusikka soppaan. Tolan kirjan loppupään tapahtumat sijoittuvat 1980-luvun loppuun ja 1990luvun alkuun. Joonatan Tolan Punaisessa planeetassa on läsnä tämä kirjo ja ristiriita erityisen koskettavasti: sitä kuvataan lapsen – ensin pienen ja sitten aikuisen lapsen – kokemuksesta käsin. Aikuisia, niin vanhempia kuin viranomaisia, kuullaan kyllä, mutta heitä ei ymmärretä vain siksi, että he sattuvat olemaan aikuisia. Joonatan Tolan autofiktiivinen esikoisromaani Punainen planeetta (Otava) sai minut tuntemaan viiltävän kivun sydämessäni ja palaamaan niihin aikoihin. Tällaisesta valtasuhteiltaan täysin epäsymmetrisestä asetelmasta olisi sitten pitänyt rakentaa jonkinlainen luottamussuhde. Ratkaisuja oli yhtä monta kuin asiakkaita, ja asiakkaita oli yhtä työntekijää kohden kohtuuttoman paljon. Tolan lapsuudesta, missä taas tämän isä tyrannisoi perhettä pyörätuolista ja sairaalahoidosta käsin minkä erilaisilta lääketieteellisiltä ja muilta tutkimuksiltaan kerkeää. Sellainen tapa, jolla haitat pysyisivät minimissä ja tilanne hallinnassa. keskusteluin, tehtävin ja leikein, mikä olisi juuri hänelle paras mahdollinen ratkaisu. Jotta lapset saataisiin, jos ei ihan turvaan, niin kuitenkin yhteiskunnan kelpo jäseniksi. Se lähtee liikkeelle hänen isänsä, edesmenneen taiteilijan Mikko J. Lastensuojeluvuosinani en koskaan kohdannut kahta samanlaista tapausta, mutta yksi asia oli lähes kaikille tapauksille yhteinen, ja sitä Joonatan Tola kuvaa kirjassaan ainutlaatuisen tarkasti: lapset ovat ihan uskomattoman lojaaleja vanhemmilleen, ja vanhemmat ihan oikeasti rakastavat lapsiaan, vaikka toimisivat täysin päinvastaisesti. Piti selvittää erilaisin EI SYNNINPÄÄSTÖÄ KOKO HUBARA on kirjailija ja toimittaja, jonka mielestä sosiaalityön tärkein tavoite tulisi olla itsensä tarpeettomaksi tekeminen eikä eriarvoistavan järjestelmän ylläpitäminen. Siksi perheet ovat valmiita tekemään Joonatan Tolan autofiktiivinen esikoisromaani toi Koko Hubaran mieleen hänen kokemuksensa lastensuojelutyöstä. KOKO HUBARA ja sanomaan lähes mitä tahansa, jotta niitä ei rikottaisi, silloinkin kun rikkominen voisi tehdä ihan hyvää, mitä se ihan hyvä ikinä tarkoittaakaan. JOONATAN TOLA: Punainen planeetta (Otava). Lapsille sekokin vanhempi on juuri se hänen äitinsä tai isänsä, rakkain ihminen maailmassa. Äidit ja isät pitävät usein lapsen kanssa elämistä viimeisenä siltana ”normaaliin” elämään, terveyteen ja toivoon. Se on meidän vastuullamme. Ihmisiä, joita yhteiskunta katsoi pitkin nenänvarttaan, oli monesti katsonut usean sukupolven ajan. Kirja päättyy nelisenkymmentä vuotta myöhemmin siihen, kun Mikko-isä kuolee, äiti on kuolemansairas ja Joonatan sekä hänen kolme sisarustaan otetaan huostaan. Toinen keskeinen käsite oli ”riittävän hyvä vanhemmuus”. Tätä selvitettiin keskustelemalla vanhempien kanssa, jotka olivat usein köyhiä, aktiivisesti syrjäytettyjä ja kipeitä joko mieleltään tai ruumiiltaan. Painotan sanaa hallinta. Välissä Mikko on vähän väliä psykoosissa, kuvittelee olevansa arjalainen, juutalainen, rokkitähti ja sotilas, rahat ovat koko ajan lopussa ja lapsille paistetaan vedestä ja jauhosta jotain syötävää. Lapsi on tarinan keskellä silloinkin kun häntä alistetaan ja hänet ohitetaan. Samalla minusta tuntui, että tiesin tasan tarkkaan, miten niin oli päässyt käymään. He eivät saa synninpäästöä. Tolan kirja kertoo hänen perheensä ja sukunsa tarinan. Ainakin silloin, kun minä työskentelin sosiaalityöntekijänä, ”lapsen etu” oli keskeinen käsite ja työkalu lastensuojelun sosiaalityössä. Lasta piti kuulla iän ja kehitystason mukaan. Soisin jokaisen sosiaalityöntekijän ja etenkin sosiaaliasioista päättävien ihmisten lukevan tämän romaanin ja ajattelevan sitä, että kaikki eivät selviä kirjoittamaan, tai edes hengissä. Silti kirja sai minut raivon valtaan: miksi kukaan ei huomannut, mitä tapahtui. Miksi kukaan ei auttanut perhettä ja lapsia ajoissa. Yritin muistuttaa itseäni, että kyse on fiktiosta
K E S TÄV I Ä J U T T U J A A r v i o t S i l v i a H o S S e i n i K u v a t K u S t a n t a m o t SEURAAVA IMAGE ILMESTYY 22.4.2021. Teos, 133. Länsimaiden seitsemän tulevaisuutta. Suom. Kun ”tietokone käynnistetään uudelleen”, kuten lääkärit hoitomuotoa kuvailevat, mieli ja muisti alkavat katkeilla. Tietokirjassa pohditaan ratkaisuja länsimaita uhkaavien tuhoisien kehityskulkujen estämiseksi. Itsenäisenä taideteoksena se ei kuitenkaan sytytä. Koronavuoden sisäpolitiikkaa analysoidaankin seikkaperäisesti Ruotsiin ja historian tapahtumiin vertaillen. Raija Rintamäki. Kirkkaita ja kauniita hetkiä on useita, mutta välillä ilmaisu on liiankin söpöilevää ja kömpelöä. Petri Stenman. Järvisellä on joka tapauksessa taito kertoa pienin siveltimenvedoin isoja asioita, ja loppua kohden teksti syvenee. Kertoja etsii, kysyy, hapuilee, hakee paikkaansa maailmassa ja pohtii suhdettaan särkyneen perheensä jäseniin. Atena, 423 s. Like, 190 s. Halu sanoa kaikesta kaikki saa kirjoittajat välillä eksymään sivupoluille ja niputtamaan mittakaavaltaan erikokoisia ongelmia. K niin kuin katastrofi on yleistajuisesti, parhaimmillaan vetävästi kirjoitettua populaaritieteellistä maailmanselitystä. Pyrkimys kokonaishahmotukseen on kuitenkin itsessään arvostettavaa, ja teos kertoo hyvin, missä mennään. Kerronta heilahtelee muistojen, nykyhetken ja haaveiden välillä; konstailematon kieli tasapainottaa horteista rakennetta. Linda Boström Knausgårdin romaani kertoo yrityksestä koota menneisyyden sirpaleita – lapsuudesta äitiyteen ja hajoilevaan avioliittoon. Innoituksensa, jos näin voi sanoa, kirjoittajat ovat saaneet koronakriisistä. I M A G E h u h t i k u u 2 2 1 81 TAITELIJAN OMAKUVA ANNA JÄRVINEN: Uni viime yönä: [Dröm natten till idag:]. Ruotsalaismuusikon esikoiskirja on viisikymppisen herkkä välitilinpäätös. Lyhyiden proosakatkelmien varassa etenevä teos jättää paljon aukkoja. RAMI KANGAS, MARKO NENONEN & MARI VÄLIMÄKI: K niin kuin katastrofi. Digitalisaation, kapitalismin ja globalisaation mukanaan tuomiin ongelmiin ehdotetaan lääkkeeksi ”henkistä huoltovarmuutta”, kuten muutosmyönteisyyttä, historiatietoisuutta, luottamusta ja sivistystä. MISSÄ MENNÄÄN. ELÄMÄÄ – EI SEN ENEMPÄÄ LINDA BOSTRÖM KNAUSGÅRD: Lokakuun lapsi. Vaikka elämäntapahtumien jäsentely on merkityksellistä toipuvalle itselleen, teos ei useinkaan onnistu perustelemaan niiden kertomista muille. Lokakuun lapsi lienee mieleistä luettavaa Knausgårdi(e)n elämästä kiinnostuneille. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava kirjailija joutuu suljetulle osastolle ja saa sähköhoitoa vasten tahtoaan. Romaanissa on kiinnostavat ainekset, mutta sitä vaivaa sanottavan puute. [Oktoberbarn.] Suom. On toki makuasia, pitääkö naivistisesta, lyyrisestä tyylistä: ”Vastavalo mustarastas julkisivut suurine kiinnostavine ikkunoineen olohuoneisiin joissa näyttää mukavalta olla.” Taiteilijaksi kasvamista enemmän teoksessa käsitellään naisena olemista, päästämättä irti naiseuden normeista – kauneus ja hoikkuus saavat tylsän paljon painoarvoa
Sen verran riutuvia muutoskonsultteja puutaloissaan, että luulisi runsaaksi, vaikka laadusta joutunee tinkimään. Jani kuunteli ja sitten visioi, kuinka maalla siitä voisi tulla ”henkilöbrändi” ja kaikista meistä neljästä ”perhebrändi”. Yksi vaihtoehdoista oli: ”Kääk, olisin todellakin tarvinnut sisävessan ja mahdollisuuden ladata puhelinta.” Toinen oli ”ihanaa, nyt saa keskittyä kuuntelemaan lintujen laulua ja laineen liplatusta – tämä on todellista lomaa”. Ja onko citymaalaisuus uusi kolonialismi. Pelkkä maaseudun ajattelu saa meidän kaikkien sisällämme nukkuvan aforistikon heräilemään. Kun kaupunkilainen hiihtää metsässä eikä kukaan kuule, Facebook on kaatunut. Millainenhan maaseudulla on tilanne vis-à-vis miesprostituutio. Kun se ei ymmärtänyt, sanoin että on todella vaikea pitää seksuaalisena objektina miestä, joka ei osaa edes ruotsin alkeita. Janin mukaan maalla säästyttäisiin tältäkin, kun siellä ei ole ketään tartuttamassa. Saarasta muuttaminen voi olla kivaakin, jos maalla voisi koulussa oppia muutakin kuin mitä sanoja ei saa sanoa. 2.2. Nyt täytyy enää myydä idea muulle perheelle, mikä lienee helppoa kuin tutin varastaminen luovan kirjoittamisen opettajan suusta. 12.2. Lapset oireilevat, kun aistivat lähdön lähestyvän. Kääk me kuollaan kaikki. Kuudennessa kysymyksessä olen mökillä, jossa ei ole juoksevaa vettä eikä sähköä, ”miten reagoit?”. Korona-aikanakin voi harrastaa yhdessä ja kohdata muita ihmisiä. 5.2. 18.2. 13.2. Kun maalainen hiihtää metsässä eikä kukaan kuule, maalainen hiihtää metsässä. Jani luki citymaalaisten Facebook-sivuilta Heinolasta, jota ne ovat brändäämässä Anti-Heinolaksi: kaupungiksi, joka syntyi kun 1980-luvun Kumpula ja 2000-luvun Punavuori rakastelivat. Maaseudun miesprostituutiotilanne Perheessä pohditaan, tarttuuko koronavirus helpommin kaupungissa kuin maalla. Käytiin koronatestissä tapaamassa toisiamme, taisi olla jo kuudes kerta. Asetin Janille maallemuuton ehdoksi, että en joudu enää kertaakaan kuulemaan, mitä citymaalaiset ajattelevat. ”Oletko sielultasi maalainen vai kaupunkilainen?” Yritin tehdä naistenlehden testiä sielustani. Sanoin, että nyt on korona-ajan helmikuu Heinolassa, siellä on sama ilmapiiri kuin hajonneessa krematoriossa. Ta-Nehisi kysyi, eikö korona muka leviä sukurutsan kautta. Kerroin, että citymaalaisuus on uusi kolonialismi, jossa Afrikkaan/maalle ajetut lähetyssaarnaajat ovat ensin mokailleet Euroopassa/kaupungissa ja yrittävät nyt Afrikassa/maalla alkuasukkaita hyväksikäyttämällä ponnistaa takaisin Eurooppaan/kaupunkiin. CITY-MAALAISEN PÄIVÄKIRJASSA ”Elina Turunen” kirjoittaa maallemuutosta haaveilevasta miehestään, joka luulee, että tämä haave on koko perheen yhteinen.. 82 C I T YM A A L A I S E N P Ä I V Ä K I R J A 27.1. 8.2. Sinne voisi kuulemma koko perhe lähteä ”ilmapiiriä haistelemaan”. 15.2. Ennen kuin Jani alkoi raivota, selitin Ta-Nehisin ilmoittautuneen viime sunnuntaina vihreäksi, ja niiden ajatuksia se nyt ylpeänä toistelee. Tänään aloin puhua Janille saksaa. Ta-Nehisiä muutto ahdistaa, kun sen on vihreänä vaikea hyväksyä ihmisiä, jotka ovat erilaisia kuin se. Olen löytänyt meille talon suomenruotsalaisesta pikkukylästä Raaseporissa
Lahjalehti Digilehdet Rahavoitot Talvilahja Kesälahja Etätapahtumat Talvilahja Talvilahja Talvi Kesälahja Kesälahja Kesä tapahtumat Lahjalehti Lahjalehti Lahja Digilehdet Digilehdet Digi Raha. Saat lahjan itsellesi tai juuri hänelle, jolle haluat. Hyödyllinen tekemispaketti, jonka vaihtoehdoista löydät kiinnostavaa puuhaa. Lukemista riittää! Tapaa kirjailijoita, askartele yhdessä, kuule päätoimittajien ajatuksia – ja kaikkea muuta kivaa! Osallistut joka kuukausi , ja arvontaan. Lisäksi voit voittaa kesäja joulurahaa . Tilaajana saat aina enemmän. Valitse mieluisin vaihtoehto laatulehtien joukosta. Saat lukemista, tekemistä ja etuja, jotka saat vain tilaajana. Lue lempilehteäsi digiversiona ja löydä aiempia lehtiä digiarkistosta. Hyväntuulen lukemispaketti, jonka saat valita useasta vaihtoehdosta. Me A-lehdissä haluamme muistaa ja palkita sinua, uskollinen tilaajamme