UMA KANTELELIITON VUODEN YHTYE keikkailee syksyllä 11.11 KUOPIO, MUSIIKKIKESKUS/JAZZKLUBI (ikärajaton, klo 19:00) 12.11 Helsinki, Levykauppa Digelius Music (ikärajaton, klo 18:00) 20.11 Helsinki, Semifinal (K-18) Levy "Uma" myös Spotifyssa ja iTunesissa! facebook.com/umaband Yhteydenotot ja keikkatiedustelut: jenny@jennyvartiainen.com Aino Kurki: Koralleja Kantele turkoosin meren syleilyssä Juurakko: Lauluja kuistilta Rouhea blues, veikeät roots-melodiat, tarinoiden maailma 09-295 2079 0400-467 974 imu@imu.? www.imu.?
tämän K NTELEen kielillä Kannessa: Robert Joronen & Leeni Wegelius Kuva: Jimmy Träskelin 6 14 19 21 25 Taiteilijaeläkeläinen syyttää Vietnamin sotaa Pienkanteleiden luova käyttö musiikkikasvatuksessa Voitto Mestarin muotokuva Suomen kanteleet Kanteletietokannan talkoolaisohjeet Liiton sivut Puheenjohtajan sanat ja kokouskutsu PÄÄTOIMITTAJA Jimmy Träskelin, 050 3286870 JULK AISIJA JA KUSTANTAJA (tilaukset, jäsenasiat) Kanteleliitto r.y. Hämeentie 34 D 00530 Helsinki 050 564 5966, leeni.wegelius@kantele.net www.kantele.net TOIMITUSNEUVOSTO Marko Aho, Jane Ilmola, Eija Kankaanranta, Outi Sané, Harri Suilamo, Leeni Wegelius TOIMITUS JA TAITTO Jimmy Träskelin, lehti@kantele.net PAINOPAIKK A Oriveden kirjapaino, Orivesi 28 30 33 34 39 Levypoke Uutuuslevyt Pokelan silmin Kanteleen ja hiljaisuuden lumo Tunnelmia Rymättylän retriiteiltä Ensiapulaulu Ensiapua kanteleella He ain’t heavy - he’s my kantele Kanteleensoittajan kehonhuoltoa Sosiaalinen media ja muusikon työkalut ILMEST YMISTIEDOT 36. vuosikerta, 3 / 2014 3-4 numeroa vuodessa Tilaushinta 30 €/vsk Irtonumero 8 € / 12 € (lehti+cd) SEUR A AVA NUMERO Ilmestyy 15.12., aineisto viim. 17.11. ISSN 0357-6892 KULTTUURI, MIELIPIDE- JA TIEDELEHTIEN LIITTO KULTTI RY:N JÄSEN k ntele 3
PÄÄKIRJOITUS Nöyränä kanteleen tiellä K un kuulin keväällä, että Kantele-lehti oli ilmoitettu mukaan Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n järjestämään Vuoden laatulehti -kilpailuun, en juurikaan tiennyt mistä oli kyse. Vielä siinäkään vaiheessa, kun sähköpostiini tuli tieto lehden pääsemisestä jatkoon alkukarsintojen jälkeen, en tullut tutustuneeksi aiheeseen sen syvällisemmin. Eräänä toukokuisena päivänä sain sitten puhelun Kultti ry:ltä. Kantele-lehti oli voittanut kilpailun. Nyt oli jo pakko ryhtyä selvittämään, minkä kaliiperin mittelöstä oikein oli kyse. Hämmästyinkin suuresti, kun ymmärsin Kultti ry:n jäsenlehtiin ja kilpailun aikaisempiin voittajiin kuuluvan kaikelle kansalle tuttuja, laadukkaita julkaisuja kuten Suomen Luonto, Image ja Long Play – lehtiä, joiden levikki ja tunnettuus on aivan eri luokkaa verrattuna Kantele-lehteemme. Tietenkin palkinto lämmitti päätoimittajan mieltä – olihan se ulkopuoliselta taholta tuleva suora palaute tehdystä työstä, ja vieläpä varsin positiivinen sellainen. Mutta ei siinä pelkästään siitä ollut kyse. Yksi kilpailuraadin esittämistä valintaperusteista oli se, että monipuolisuudella ja innostuneisuudella on saatu aikaiseksi lehti, joka vetoaa kanteleen maailmaan tutustumattomiinkin ihmisiin. Harvalla näin marginaalisella aiheella on etuoikeutta kyetä moiseen, ja siitä on kiittäminen eritoten innostunutta harrastajakuntaa, jonka riveistä löytyy paitsi värikkäitä hahmoja myös ahkerasti kirjoittavia työmyyriä. Kantele on ilmiönä niin elinvoimainen, että sillä riittää vetovoimaa – Vuoden laatulehdeksikin asti. Kuten kannustuspalkintojen kuuluukin, tällainen tunnustus auttaa näkemään oman työnsä uudesta näkökulmasta ja kannustaa jatkamaan lehden kehittämistä parempaan suuntaan. ”Aina riittää opittavaa” on fraasi, joka kannattaa pitää mielessä. Näin koululukuvuoden alkutaipaleella siitä muodostui luontevasti ja lähes varkain myös punainen lanka tämän lehden sisällölle, aina kansikuvasta lähtien. Siihen liittyvät esimerkiksi artikkelit pienkanteleiden musiikkikasvatuskäytöstä sekä muusikon ergonomiasta, ja sitä sivuavat myös rupattelutuokio Matti Kontion kanssa Inkoon vanhassa kansakoulussa sekä kenttätyökurssilaisvierailu Voitto Isosaaren luona. Toivottavasti ne tuovat ajatuksia ja innoitusta alkaneeseen syksyyn! 4 k ntele
Kantele-lehden päätoimittaja Jimmy Träskelin sekä Kanteleliiton hallituksen puheenjohtaja Susanna Heinonen ja toiminnanjohtaja Anna Wegelius kävivät pokkaamassa kuvittaja Aino Louhen toteuttaman originaalikunniakirjan (ks. lehden viimeinen sivu) ja 2500 euron palkinnon Maailma kylässä -festivaalin yhteydessä Helsingissä. Kantele on Vuoden laatulehti K antele-lehti palkittiin 24.5.2014 Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n Vuoden laatulehti -palkinnolla. Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry on riippumattoman journalismin äänitorvi ja noin 200 Suomessa ilmestyvän lehden kattojärjestö. Kultti valvoo pienlehtien etuja, tarjoaa lehdille koulutusta ja markkinointiväyliä sekä julkaisee Iso Numero -katukulttuurilehteä. Vuoden laatulehti -palkinnon Kultti jakoi tänä vuonna yhdeksännen kerran. Kilpailun tarkoitus on nostaa esiin laadukkaita kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtiä sekä muistuttaa niiden merkityksestä osana suomalaista yhteiskunnallista keskustelua. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 68 Kultin vajaasta 200:sta jäsenlehdestä. Palkintoraati nosti esiin erityisesti seuraavat lehdet: Arkkitehti, Astra, Esitys, Kantele, Kuvittaja, Long Play, Taito, Tuli&Savu, Vihreä Lanka ja Ydin. Raadin mukaan palkinnon saanut Kantele on todellinen vuoden yllättäjä: ”Lukijalle välittyy innostuneisuus ja tunteen palo, vaikka vaikuttaa siltä, että toimituksen resurssit ovat todella pienet. Lehti käyttää hienosti aikakauslehtien erilaisia juttutyyppejä. Lopputuloksena on lehti, joka onnistuu olemaan monipuolinen ja ilmaisumuodoiltaan vaihteleva, vaikka aihe on aina sama. Niinpä Kantele on yllättävästi kiinnostava aivan ulkopuolisellekin. Bonuksena Kanteleen mukana lukija saa erilaisia ylimääräisiä ilon aiheita kuten nuotteja, cd-levyjä ja seinäkalenterin.” Kantele-lehti kiittää Kultti ry:tä upeasta tunnustuksesta! k ntele 5
Taiteilija-? eläkeläinen syyttää Vietnamin sotaa kanteleensoitostaan TEKSTI & KUVAT JIMMY TRÄSKELIN V enäjän keisari, Puolanmaan kuningas ja Suomen suuriruhtinas Nikolai II valvoo Inkoon vanhan kansakoulun luokkahuonetta aitiopaikalta liitutaulun päältä. Enää vuosikymmeniin ankara silmäpari ei ole kuitenkaan päässyt luomaan kuria huoneessa ahertaviin koululaisiin. Todennäköisesti se ei ole myöskään ollut näkemässä huoneen tapahtumia 60-luvun jälkeen, kun tila on ollut esimerkiksi urheiluseuran käytössä. Matti Kontio löysi taulun 90-luvulla kansakoulun vintiltä. Vintin hirsistä paljastui myös punamullalla kirjoitettu teksti: ”Byggd 1907”. Kontio palautti Nikolai II:n alkuperäiseksi arvelemalleen paikalle luokkahuoneen seinälle. Kasvot ovat yhä ankarat, mutta viimeisen parin vuosikymmenen ajan suurmies on epäilemättä saanut nauttia auvoisesta elämästä. Luokkahuoneesta on tullut kantelemusiikin pyhättö, Matti ja Sinikka Kontion luotsaaman Inkoon Musiikin tukikohta ja studiotila. 6 k ntele
k ntele 7
” Siinähän lukee, että on kolmenkymmenen päivän valitusoikeus ”Etsimme silloin paikkaa, jossa voisi äänittää ja musisoida sekä säilyttää alati paisuvaa soitinkokoelmaa”, Matti kertoo. ”Ajoimme kirjaimellisesti ympäri Uuttamaata, kunnes näimme ilmoituksen, että Inkoon kunta oli myymässä vanhaa kansakoulua.” Vuosi oli 1994, ja jo vuosikymmeniä aiemmin koulukäytöstä poistuneen rakennuksen yläkertaa oli asuttanut eläkeläisrouva ja alakertaa ruotsinkielinen perhe. Luokkatilat olivat yhdistyskäytössä. ”Tässä huoneessa oli yhdeksät kangaspuut ja hirveä kalina - mutta se ei tullut kangaspuista”, Matti sanoo. ”Se tuli kutojista.” Saksaan, joka on ollut Matin toinen kotimaa jo pienestä pitäen. ”Isäni on Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajana Saksassa, ja sitä kautta muutin sinne ensimmäisen kerran 9-vuotiaana. Silloin asuimme siellä neljä vuotta ja palasimme Suomeen”, Matti kertoo. ”Sitten muutettiin taas Saksaan, ja sitten Suomeen. Ja sillä tiellä ollaan edelleen.” Musiikki tullee soimaan kansakoulussa Kontioiden poissaolosta huolimatta. Taloon muuttaa vuokralaiseksi bigband-säveltäjä, trumpetisti ja kapellimestari Erno Tiittanen perheineen. ”Eivät nämä seinät pääse musiikilta rauhaan”, Matti hymyilee. Kontiot ostivat kansakoulun, eivätkä ole joutuneet katumaan. Rakennus oli siinä määrin hyvässä peruskunnossa, että mitään välitöntä remontoimisen tarvetta ei ollut. ”Vanhojen talojen suhteen on muutenkin niin, että jos ilmenee jokin ongelma, ei sille kannata kymmeneen vuoteen vielä ryhtyä tekemään mitään”, Kontio neuvoo. ”Ensin pitää katsoa rauhassa, mikä ongelma on.” Tähän mennessä Kontiot ovat maalanneet ulkoseinät kertaalleen punamullalla ja ikkunanpielet pellavamaalilla. Katto on maalattu jo kahteen kertaan. Pahimmat hampaiden kalinat on taltutettu alkuperäisillä pönttöuuneilla ja sähköllä lämmittämällä, eikä eristystoimenpiteitä ole tarvinnut tehdä. ”Tuntuu siltä, että talo on pysynyt terveenä”, Matti toteaa. Saksan koti sijaitsee aivan Hollannin rajalla suunnilleen Kölnin korkeudella. Siellä Kontiot toivovat ehtivänsä pureutumaan projekteihin, jotka Suomen kiireissä ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Näihin lukeutuu muun muassa gospelyhtye amerikkalaisen Bill Langstonin kanssa sekä Kalevala-aiheinen esitelmä, joka toteutetaan yhteistyössä kahden saksalaisen dramaturgin kanssa. Lisäksi Matti soittaa lähikaupungin mandoliiniorkesterissa ja Sinikka osallistuu paikallisten kuorojen toimintaan. ”Suomen projektit tietenkin jatkuvat myös”, Matti tähdentää. ”Inkoon Musiikin toimintaankaan muutto ei ratkaisevasti vaikuta. Posti kulkee, ja äänitteitä pystytään tekemään missä tahansa.” Seuraavan kahden vuoden ajan kansakoulua asuttaa kuitenkin toinen perhe. Kontiot muuttavat 8 k ntele Aivan laakereilleen ei Mattikaan siis aio vastaisuudessa jäädä lepäämään - vaikka opetus- ja kulttuuriministeriö palkitsi mittavan elämäntyön tänä vuonna taiteilijaeläkkeellä.
Matti Kontio Inkoon Musiikin studiotyöpisteellä Inkoon vanhassa kansakoulussa. ”Se oli kyllä aikamoinen shokki”, Matti naurahtaa. ”Siinähän lukee, että on kolmenkymmenen päivän valitusoikeus. Pitää miettiä asiaa vielä.” Matti Kontion kielelle poski on luonteva paikka, ja omaperäinen lämmin huumori siivittää hänen puhettaan tuon tuostakin. Kun aiheesta on väläytetty sen kepeämpää puolta, voi naaman palauttaa peruslukemille. ”Vakavasti ottaen olin hirveän onnellinen ja ihmeissäni kuullessani asiasta”, Matti kertoo. ”Kiitos kuuluu kaikille, jotka olivat siihen vaikuttamassa.” Kontiolle taiteilijaeläke tarkoittaa parempia mahdollisuuksia täyspäiväiseen musiikin tekemiseen. ”Muuten olisi joutunut taiteilemaan eläkkeellään”, Matti veistelee. Minkälainen sitten on mittava elämäntyö, jonka valtio palkitsee taiteilijaeläkkeellä? Matti Kontion tapauksessa se pitää sisällään kaikkea kepeän tarttuvista lastenlauluista pikkutarkkaan äänitys- ja tuotantotyöhön. Kontion työn keskiöön on kuitenkin aina kuulunut kantele. ”Oikeastaan syypää minun kanteleensoittooni on Vietnamin sota”, Matti toteaa pilke silmäkulmassaan. Nuori Matti Kontio oli tavattoman kiinnostunut klassisesta kitarasta ja Andrés Segoviasta. Siksi Kontio itsekin ryhtyi soittamaan klassista kitaraa, jolle löytyi käyttöä erityisesti Saksassa toimineiden folk-yhtyeiden riveissä. Suomessa Kontion kitaraa kuultiin 70-luvulla tunnetuksi tulleessa yhtyeessä Ykä, Matti ja Liisa, joka levytti muun muassa lastenmusiikkia. ”Yhtyeessä laulanut Liisa Lääveri tutustui Arthur Spencer -nimiseen henkilöön, joka oli lähtenyt Yhdysvalloista karkuun Vietnamin sotaa”, Matti kertoo. ”Spencer oli tavattoman hyvä laulaja ja kitaransoittaja, jonka ominta aluetta oli Appalakkien k ntele 9
vuoriston musiikki. Suomessa ollessaan hän oli jostain syystä tutustunut kanteleeseen ja ryhtynyt soittamaan sitä kitaran näppäilyä muistuttavalla tekniikalla. Se oli hurjan hauskan kuuloista, ja innostuin siitä kovasti.” Eräänä kesänä, kun Kontio ja Spencer olivat yhtä aikaa musiikkileirillä, Kontio päätti ostaa ensimmäisen kanteleensa musiikkiliikkeestä Kokkolasta. ”Se oli 32-kielinen, todella hyvä-ääninen kotikantele”, Matti muistaa. ”Muutimme pian sen jälkeen taas Saksaan, ja soitin kanteletta siellä muutamissa folk-yhtyeemme kappaleissa.” Suhde kanteleeseen otti kuitenkin aimo harppauksen eteenpäin 70-luvun puolivälissä, kun Kontio palasi taas Suomeen. Tuolloin Matti tapasi sattumalta Martti Pokelan. ”Pidimme saksalaisessa koulussa yhteisen Kalevalanpäivän keikan, ja sitä kautta ryhdyin tekemään enemmän yhteistyötä Martin kanssa”, Kontio kertoo. ”Silloin aloin soittaa myös kanteletta paljon enemmän.” 1970-80 -luvuilla Matti Kontio vaikutti useissa nimekkäissä yhtyeissä, jotka kiersivät maata ja maailmaa. Suomalaisen kansan- ja maailmanmusiikin historiaan on jäänyt lähtemättömästi esimerkiksi Karelia-yhtye. ”Karelian kanssa keikkailtiin siihen aikaan hyvin ahkerasti, etenkin ulkomailla”, Matti sanoo. ”Teimme paljon kiertueita Saksassa ja muutaman Yhdysvalloissa.” Muihin tuohon aikaan aktiivisesti toimineisiin yhtyeisiin lukeutui muun muassa Eeva-Leena Sariolan, Hannu Syrjälahden ja Tarja Pussisen kanssa muodostettu lauluyhtye Laulupuu. Jossain vaiheessa kuvioihin tuli myös Sinikka Järvinen, nykyään Kontio, jonka kanssa muodostettu KanteleDuo on 90-luvun alusta lähtien keikkaillut ja levyttänyt ahkerasti. ”Viimeinen niitti minun ja kanteleen välillä oli Sinikka”, Matti myöntää. 10 k ntele ”Kun tapasin hänet, kanteleesta tuli lopullisesti pääinstrumenttini.” Muusikkouden ohella Matti Kontio pääsi varhaisessa vaiheessa myös toisen intohimonsa pariin. ”Olen aina ollut jostain syystä hyvin kiinnostunut äänittämisestä ja tekniikasta yleensä”, Kontio kertoo. ”Jo ensimmäisen yhtyeeni aikaan Saksassa hankimme Grundig L-17 kelanauhurin, jossa oli maaginen silmä, mono ja sanelumikrofoni, joka laitettiin pöydälle.” Kareliassa vaikuttaneella Esa Kotilaisella oli kellarissaan moniraitanauhuristudio, jossa Kontio pääsi harjoittelemaan äänittämistä hienommilla laitteilla. 80-luvun alkupuolella Martti Pokelan ja Eeva-Leena Sariolan kanssa tehdyt levytykset Kontio äänittikin jo itse, ja esimerkiksi Hannu Syrjälahden levyillä hän toimi äänittäjänä. ”Siihen aikaan äänilevyillä oli vielä merkitystä”, Kontio toteaa kaihoisasti. Niin. 1970-luvun ja 2010-luvun väliin mahtuu pitkä siivu äänitetekniikan ja -teollisuuden historiaa, ja Kontio tuntuu olleen tiukasti ajan tasalla joka vaiheessa. ”Odotin aikanaan hirveällä kiihkolla sitä, että päästäisiin viimein tekemään digitaalisia äänityksiä. Kelanauhatekniikan riesana oli aina kohina, joka kanteleen hiljaisen äänen tallentamisessa tuli helposti esille”, Matti muistelee. ”Ensimmäiset PCM-digitaalinauhurit tulivat joskus 80-luvulla, ja pian sen jälkeen rupesi olemaan jo tietokoneitakin, joilla pystyi tekemään äänityksiä.” Noista lähtökohdista digitaalitekniikka on lyhyessä ajassa kehittynyt huimaa vauhtia. ”Nykyään saa aivan naurettavilla hinnoilla tietokoneen, jolla pystyy äänittämään kymmeniä raitoja erittäin hyvällä äänenlaadulla ja työstämään niitä aivan käsittämättömän paljon”, Kontio hämmästelee. Oikealla: Inkoon Musiikin puuhamies työnsä hedelmien äärellä.
k ntele 11
koskaan aiemmin, mutta kannattavaa se on vain hyvin harvoille tekijöille. ”Yksi tämän päivän ilmiöistä on fyysisen äänilevyn vähittäinen katoaminen”, Matti toteaa. ”Koko musiikkibisnes siirtyy vähitellen verkkoon, ja se vaikeuttaa kaikkien pienempien musiikintuottajien toimimista.” Tilanne olisi valoisampi, jos verkkoon siirtymisessä olisikin kyse vain digitaalisten levyjen myynnistä. Tuotanto keskittyy tällä hetkellä kuitenkin striimauspalveluihin, joissa korvaukset yksittäisistä kuuntelukerroista ovat sentin sadasosia. ”Siitä ei riitä enää muusikoille eikä säveltäjille, sovittajille ja sanoittajille mitään jaettavaa”, Kontio valittelee. Keisari Nikolai II valvoo vanhan kansakoulun luokkatilaa. Kuva: Sari Salonen Äänitystekniikan päätähuimaava kehitys on kulkenut käsi kädessä musiikkiteollisuuden kanssa. Alati paisuvan bisneksen luonne on muuttunut vuosien saatossa paljon. Kantelemusiikkia pääartikkelinaan julkaisevan pienlevy-yhtiön näkökulmasta tilanne ei ole aivan ruusuinen. ”Inkoon Musiikki perustettiin vuonna 1999”, Matti kertoo. ”Mehän muutimme tänne jo viittä vuotta aiemmin ja teimme jo silloin äänitteitä ja nuotteja, mutta jossain vaiheessa totesimme, että tämä on paljon helpompaa, jos on yritys jonka nimissä tehdä.” Nyt viidentoista vuoden ikään varttuneelle yritykselle omia levyjulkaisuja on kertynyt noin 35. ”Jokainen tappiolla”, Matti naurahtaa. ”Mutta jos tekee oikein paljon tappiolla, niin kyllä se sitten voitoksi kääntyy.” Siinäpä motto 2010-luvun marginaalimusiikin äänenkantajille! Todellakin, nykypäivän musiikkitulvassa pyristelevä tekijä joutuu tuudittautumaan annokseen lapsekasta optimismia. Tallennettua musiikkia on helpompi tuottaa ja julkaista kuin 12 k ntele Ei Matti aio kuitenkaan hanskojaan naulaan laittaa. Inkoon Musiikin toimintaperiaatteisiin kuuluu, että levyjä kyllä tuotetaan, jos siitä ei joudu maksamaan liikaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos esimerkiksi avustusten avulla päästään julkaisusta nollille, niin silloin lähdetään tekemään. ”Kyllä levyjä vielä tehdään, sillä se on kulttuurityönä niin tavattoman mielenkiintoista”, Matti sanoo. ”Mutta bisnestä se ei ole.” Ahkerasti keikkailevien muusikoiden kannalta fyysinen levy on kaikesta huolimatta edelleen tärkeä käyntikortti ja myyntiartikkeli. Keikat ovat marginaalimusiikin edustajien kannalta tärkein kanava yleisön tavoittamiseen, ja onnistuneen keikan yhteydessä levymyynnilläkin voi päästä tienaamaan. Kontio peräänkuuluttaakin keikkojen järjestymisen tärkeyttä myös kantelemaailman esiintulon kannalta. ”Kantelemusiikin tilannehan näyttää tänä päivänä hurjan mielenkiintoiselta. Se on lähtenyt laajentumaan monelle eri alueelle, ja tekniset mahdollisuudet ovat valtavan suuret. Soittajien tekninen taso on todella hyvä. Kantele on innostavassa tilanteessa”, Matti ylistää. ”Mutta voi, kun meillä olisi enemmän sellaisia paikkoja, joissa akustista livemusiikkia voisi
esittää säännöllisesti. Silloin soittajat pääsisivät paremmin rutinoitumaan esiintymiseen, eikä se jäisi festivaalien ja juhlaviikkojen varaan.” Monissa muissa maissa tällainen toiminta toteutuu paljon Suomea paremmin - mutta niiden kaupunkien väkiluku on usein kymmenkertainen meihin verrattuna. ”On folk-kahvilaa ja folk-oluttupaa, joissa järjestetään monta kertaa viikossa säännöllisesti esiintymisiä”, Matti kertoo. ”Meillä väestö ei tunnu riittävän tällaisten erikoisuuksien ylläpitämiseen. Se voisi ehkä toteutua, jos politiikka olisi armollinen.” Keisari Nikolai II:n katse on edelleen periksiantamattoman tiukka, vaikka hänen sydäntään on sulatettu maailman taitavimpiin lukeutuvien kanteleensoittajien soitolla liki kaksikymmentä vuotta. Maailmaa on vaikea muuttaa, ja jokainen aikakausi tuntuu esittelevän omat haasteensa vaikkapa kantelemusiikin kaltaiselle alati valtavirran sivussa pyristelevälle musiikki-ilmiölle. Kun Matti Kontio puhuu asiasta, hänen kasvoillaan häivähtää silloin tällöin jopa Nikolain veroinen vakavuus. Illuusio särkyy kuitenkin hyvin pian seuraavan huumorinkukkasen päästessä väläyttämään terälehtiään. Matti jos joku on ollut näkemässä modernin maailman asettamat haasteet ja mahdollisuudet kanteleen näkökulmasta aitiopaikalta - niin tiiviisti hän on ollut osa sen tarinaa yhtä lailla muusikkona, tuottajana, ääniteknikkona kuin tutkijanakin. Juuri tällainen elämäntyö osoittaa, että periksiantamaton innostus asiaa kohtaan tuottaa tuloksia. Kontion puheessa tuo innostus kuuluu edelleen, ja hänen ainutkertainen tapansa nähdä asioissa niiden kepeät ja raskaat puolet herättää innostusta myös hänen ympärillään. Siksi maailmassa on esimerkiksi kolme uunituoretta Inkoon Musiikin levyjulkaisua – todennäköisesti tappiolla. Ja sitä lienee syyttäminen myös taiteilijaeläkkeestä, jonka valitusaika on tämän lehden ilmestyessä jo umpeutunut. ••••• Prototyyppikantele kotiutui H einäkuun alussa Hannu Wiljakkala saapui luokseni Kalajoelle Malagasta 117-vuotias kantele autonsa takapenkillä. Kanteleen virallinen lahjoitus tapahtui Kalajoen Havulan huvilamuseossa. Tilaisuuteen kuului soittoa sekä puheita koskien sekä Lipposen että Wiljakkalan suvun työtä kanteleen parissa. Itse kerroin Kalajoen merkityksestä 4000 kanteletta rakentaneiden Efraim ja Oskari Kilpisen kotipaikkakuntana sekä Suomen kanteleet -tietokantahankkeesta. Suunnitteilla on tilaisuus Kalajoelle, jossa kerätään kanteleet ja omistajat yhteen ja taltioidaan kuvat ja tiedot kanteleista. Luovutustilaisuuteen tuotiinkin jo vanhoja kanteleita näytille. Oli suuri ilo keskustella osanottajien kanssa Kalajoen kantelehistoriasta. Olen nyt ehtinyt tutustumaan Wiljakkalan kanteleeseen ja toteamaan sen antamat mahdollisuudet. On selvää, että kaikki Martti Wiljakkalan klassiset sovitukset eivät ole toteutettavissa nykypäivän konserttikanteleella. Lisäperehtyminen on paikallaan, jotta on mahdollista tehdä kappaleista sovituksia, jossa hyödynnetään kromaattisen soittimen teknisiä mahdollisuuksia. Eräs tämän kanteleen hienoista puolista on Pohjois-Pohjanmaalla ihasteltu matala, täyteläinen sointi, joka korostuu hitaissa kappaleissa ja hyvissä akustisissa olosuhteissa. Suunnitteilla on konsertti kanteleen mukana tulleen aineiston pohjalta. Toivon, että kokemukseni innoittaisivat muitakin kanteleensoittajia ja -rakentajia uudenlaisten mahdollisuuksien pariin! Jane Ilmola k ntele 13
n e d i e l e t n a Pienk va käyttö luo musiikkikasvatuksessa TEKSTI ARJA KASTINEN KUVITUS JIMMY TRÄSKELIN S uomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahaston myöntämän apurahan turvin kiersin lukuvuonna 2013–2014 Varsinais-Suomen kouluissa ja päiväkodeissa pitämässä pienkanteletyöpajoja sekä lapsille että aikuisille. Projektin tavoitteena oli innostaa varhaiskasvattajia ja peruskoulujen opettajia pienkanteleiden monipuolisempaan käyttöön antamalla heille ohjausta erilaisten pienkanteletekniikoiden luovaan soveltamiseen sekä ideoita arkiseen opetustyöhön. Lasten työpajoissa oli tavoitteena keskittyä soittamisen iloon ja improvisaatioon. Samalla rohkaistiin lapsia kokeilemaan erilaisia soittotekniikoita ja innostettiin erilaisten sointivärien maailmassa löytöretkeilyyn. 14 k ntele Innostunut vastaanotto ja kiinnostuneiden suuri määrä oli positiivinen yllätys – kiinnostusta oli jopa aikataulun ylittymiseen saakka eli aivan kaikki toiveet eivät toteutuneet. Suurin kysyntä kohdistui 5-kielisen kanteleen työpajoihin, mikä oli odotettavissa, sillä 10–15-kielisiä kanteleita ei kouluissa tai päiväkodeissa ole juuri ollenkaan. Projektissa oli osallistujia 17 kunnan alueelta (Aura, Kaarina, Koski TL, Lieto, Loimaa, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Parainen, Pyhäranta, Pöytyä, Raisio, Salo, Turku, Uusikaupunki ja Vehmaa), 24 koulusta ja 21 päiväkodista. Työpajoihin osallistuneita opettajia oli 64, varhaiskasvattajia 75, koululaisia 540 sekä päiväkotilapsia ja esikoululaisia yht. 125. Ajokilometrejä kertyi yhteensä 9633 km.
Yksi lukuvuosi on lyhyt aika. Omalta kannaltani kokemus oli rikastuttava ja opettavainen. Inhimillisyyteen kuuluu se, että päivät ovat erilaisia ja niin opettajalla kuin oppilaillakin tavoitteissa onnistumisen taso vaihtelee. Päällimmäisenä kokemuksena projektivuodesta jäi riemukas muisto innostuneista opettajista ja varhaiskasvattajista, joiden työn myötä pienkanteleiden musiikkikasvatuskäyttö tulee jatkumaan. Myös lasten spontaani mielenkiinto ja hienot soittosuoritukset antoivat paljon ajattelemisen aihetta. Saamissani palautteissa opettajat kertoivat kokeneensa projektin mielekkäänä ja toivoivat myös jatkoa. Monille opettajille ja varhaiskasvattajille ainoastaan sulkutekniikka oli ennestään tuttua ja erilaiset soittotekniikat ja apuvälineiden käyttäminen otettiin tervetulleina vastaan. Eräs opettaja kertoi palautteessaan: ”Lähdin mukaan hyvin epäilevästi, sillä olen aina inhonnut kanteleensoittoa. Ensimmäinen opetuskerta vei minut mukanaan...Muutaman kerran jälkeen ostin itselleni oman kanteleen. Olen saanut aivan uutta intoa työhöni ja aion syksyllä jatkaa soitonopetusta, saimmehan myös kunnalta jouluksi kaksi kanteletta. Soitto siis tulee elämään jatkossakin.” Opettajat toivoivat palautteissaan myös selkeää opetusmateriaalia ja sovituksia, joissa viisikielinen yhdistetään muihin koulusoittimiin. Lisäksi toivottiin pedagogisia malleja luokittain etenevään jatkumoon. Nämä palautteet osuvat asian ytimeen. Varhaiskasvattajille jonkin verran opetusmateriaalia jo löytyykin. Olisi kuitenkin erittäin tärkeää saada myös peruskouluihin ajankohtaiset, luokka-asteittain etenevät monipuoliset opetusmateriaalit, joissa annetaan myös mahdollisuus luovaan muunteluun ja ehdotuksia joustavaan materiaalin muokkaamiseen ryhmäkohtaisesti. Heitänkin pallon eteenpäin: tämä urakka vaatii uuden projektin ja mielellään työryhmäprojektin. Viisikielisen kanteleen lisäksi erityisesti ylemmillä luokka-asteilla olisi myös 11-kielisellä (tai yleensä 10–15-kielisillä) suuret mahdollisuudet. Tämäkin vaatisi vain hieman lisäkoulutusta opettajille – siirtyminen 5-kielisestä vähän suurempaan ei ole mahdoton askel. Käytännön koulu- ja päiväkotityössä on kanteleen käyttö helpompaa, jos työpaikalta löytyy enemmän kuin yksi asiaan vihkiytynyt opettaja. Yhdessä voi helpommin kehitellä ideoita, ratkoa ongelmia ja ylipäätään yhdistää voimavaroja. Yksinkertaisuus on valttia: kun peruslähtökohdat ovat selkeät, onnistuu tilanteen mukaan joustaminen ja luova muuntelu helpommin, ja helpoista perusteista pystytään aina tarpeen vaatiessa myös siirtymään vaativampiin kuvioihin. Aktiivikäytössä kantele otetaan mukaan päivittäiseen koulu- tai päiväkotityöhön, esimerkiksi aamu- tai ruokalauluun tai päivän päätökseen. Kanteletta kannattaa myös pitää esillä pöydän tai hyllyn päällä tai vaikkapa seinätelineessä – varastossa säilytettäessä se sinne myös usein unohtuu. Kanteleen perushuoltaminen on tärkeää. Huonosti huollettu soitin on käyttökelvoton ja menettää arvonsa. Soittimiin kunnioittavan suhtautumisen opettaminen on myös osa musiikkikasvatusta. Esimerkiksi sellainen perusasia kuin puhtailla käsillä soittaminen on yleensä opetettava lapsille erikseen. Vanhat puutappiset viisikieliset koettiin usein ongelmallisiksi erityisesti hankalana koetun virittämisen takia. Metallitapit ja teräskielet ovat kanteleen pitkässä historiassa kuitenkin varsin uusia tulokkaita, ja aiempina vuosisatoina käytössä olleet vaskikielet (erilaisia messinki- ja pronssilankoja) toimivat paremmin nimenomaan puutappisissa kanteleissa. Vaskikielisen kanteleen sointi on huomattavasti pehmeämpi teräskieliseen verrattuna ja mielestäni ehdottomasti tutustumisen arvoinen myös koulumaailmassa. Vaihdoin opettajien suostumuksella kolmen koulun vanhaan puutappiseen kanteleesen vaskikielet, ja olen ladannut niistä tehdyt äänitykset internetiin kuunneltavaksi (ks. seuraava aukeama). k ntele 15
” Lapsi oppii sen, mitä haluaa oppia Kirjassa Musiikkikasvatus – Näkökulmia kasvatukseen, opetukseen ja tutkimukseen (toim. Jukka Louhivuori, Pirkko Paananen ja Lauri Väkevä. Suomen Musiikkikasvatusseura FISME ry. 2009.) tuodaan hyvin selkeästi esiin musiikkikasvatuksen merkitys nyky-yhteiskunnassamme. Musiikkikasvatuksen tärkeä rooli korostuu toisaalta nopeasti monikulttuuristuvan suomalaisen yhteiskunnan ja toisaalta länsimaisen musiikin alati vahvistuvan aseman paineessa. Musiikkikasvatuksen kautta pystytään paitsi antamaan valmiuksia erilaisten (musiikki)kulttuurien ymmärtämiseen myös opettamaan oman kulttuuriperintömme arvostamista. Omaan kulttuuriin tutustuminen luo pohjaa terveelle itsetuntemukselle ja sitä kautta antaa välineitä myös erilaisuuden hyväksymiseen. Omien juurien tuntemisen kautta voi olla helpompaa löytää oma tapa sijoittua nykyisyyteen. Improvisaatio puolestaan tarjoaa välineitä hyvin monenlaisiin musiikkikasvatustavoitteisiin. Paitsi että sen avulla voidaan opettaa joustavasti ja monipuolisesti itse musiikkia, se mahdollistaa myös ulkomusiikillisia tavoitteita kuten esim. motoriikan tai sosiaalisuuden vahvistamista. Sen avulla voidaan kehittää luovuutta, mielikuvitusta, itsetuntemusta ja tunteiden sääntelyä. Ryhmän osana improvisoiminen edellyttää toisten kuuntelemista ja ymmärtämistä sekä auttaa oman ainutkertaisuuden löytämisessä. Se vaatii keskittymistä, hetkessä läsnä olemista ja reagoimista toisten toimintaan. Se rohkaisee myös kokeile- 16 k ntele maan erilaisia ratkaisuja, sillä improvisoidussa musiikissa ketään ei voi syyllistää väärin soittamisesta. Ryhmäimprovisaatiossa voidaan luoda turvallinen tila, jossa jokainen voi itse päättää oman esilläolonsa määrän. Onnistunut ja mielekäs ryhmäimprovisaatio ei myöskään edellytä huikeita yksilösuorituksia; yksilöiden soittamien sinänsä yksinkertaisten ja helppojen kuvioiden yhdisteleminen usean soittajan ryhmässä voi tuottaa hyvin monimuotoisen, vaihtelevan ja rikkaan kudoksen. Kaiken edellä esitellyn perusteella pienkanteleet profiloituvat erinomaisiksi musiikkikasvatusvälineiksi; ne linkittävät juuremme kansainvälisestikin ainutlaatuiseen vuosituhantiseen musiikkikulttuuriin ja niiden luontainen käyttö pohjautuu improvisaatioon. Pienkanteleita voi toki yhdistää kaikkeen musiikkikasvatuksessa käytettyyn musiikkiin, mutta mielekkään ja jatkuvuuden takaavan tuloksen saavuttamiseksi lähtökohdan täytyy olla soittimen kulttuurihistoriallisessa kontekstissa. Oppilaiden mielenkiinnon voi herättää yhdistämällä soitin musiikkiin, joka on heille tuttua ja jota he mielellään kuuntelevat eli käytännössä usein pop- ja rockmusiikkiin. Mutta jos soittimen käyttö jää siihen – pelkästään valmiiden pop-riffien siirtämiseen kanteleille – voi pahimmassa tapauksessa lopputulos jäädä epämielekkääksi ja turhaksi; samat asiat kun pystyy usemmiten tekemään helpommin muilla soittimilla. Siksi pienkanteleiden musiikkikasvatuskäytön tulee perustua tietoisuuten siitä, mihin käyttöön
Tämä kaikki edellyttää ohjaajalta tarpeeksi tietoa soittimen historiasta, soittotekniikoista ja viritysmahdollisuuksista. Pienkanteleiden etuna on niiden joustavuus ja laaja mahdollisuuksien kirjo. Jo hyvin yksinkertaisilla elementeillä voidaan saada aikaan mielekästä ja toteuttajilleen iloa tuovaa musiikkia – ”lapsi oppii sen, mitä haluaa oppia”. Nopean positiivisen palautteen saaminen onnistumisen kokemisen muodossa on suuri etu niin varhaisiän musiikkikasvatuksessa kuin kaikille musiikin harrastusta aloitteleville. Toisaalta taitojen kasvaessa pienkanteleet tarjoavat haastetta ja mahdollisuuksia niin pitkälle kuin kukin on valmis menemään. Tämä tietenkin edellyttää taitoja ja soittimen tuntemusta myös ohjaajalta. Jos pienkanteleiden käyttö jää muutaman perussoinnun soittamiseen Kalevalanpäivänä, menetetään suurin osa soittimen tarjoamista mahdollisuuksista ja mielikuva soittimesta vääristyy. Mielestäni tässä korostuu opettajankoulutuksen tarjoamien mahdollisuuksien merkitys. Pienkanteleiden mielekkään hyödyntämisen ja musiikkikasvatuskäytön jatkuvuuden takaamisen edellytyksenä on, että opettajankoulutus tarjoaa ammattitaitoisen ja tarpeeksi monipuolisen perehdytyksen soittimeen. Itse koen pienkanteleperinteen niin valtavana rikkautena, että sen hyödyntämättä jättäminen musiikkikasvatuksessa olisi silkkaa hulluutta. Erityisen tärkeää on soittimen historian ymmärtäminen ja sitä kautta sen luovan käytön omaksuminen. Musiikki pysyy elävänä ja antaa energiaa ja innostusta myös opettajalle, kun hänellä on mahdollisuus luovasti muunnella soittimen käyttöä tilanteen mukaan, toteuttaa omia ideoita ja saada palautetta työstään oppilaiden positiivisina oppimistuloksina iloisista musiikkiesityksistä puhumattakaan. ••••• Kuva: Rima Lillemägi soitin on syntynyt ja miten se toimii parhaiten. Ei siis tule mukauttaa soitinta, vaan haluttu musiikki tulee toteuttaa soittimen lähtökohdista käsin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ei automaattisesti siirretä muille soittimille sovitettuja stemmoja sellaisenaan kanteleille, vaan annetaan soittajalle rajat, joiden puitteissa hän voi vapaasti tehdä myös omia ratkaisuja. Soittajan käyttöön annetut elmentit voivat sisältää rytmikuvion tai vain perussykkeen ja käytettävät sävelet. Lähtökohdan pitää olla selkeä ja yksinkertainen; näin luodaan soittajalle luottamusta, turvallisuuden tunnetta, johon tukeutuen voi uskaltaa kokeilla myös rajoja, rajojen venyttämistä ja myös rikkomista, kukin oman tahtonsa mukaan. Näin myös tuetaan ja rohkaistaan yksilöä etsimään omia ratkaisuja, tekemään omia päätöksiä ja luottamaan omiin päätöksiinsä. Linkkejä Pienkanteleiden kielten vaihtoon ja puhdistuksen perusohjeet: www.temps.fi/esitykset/ Vaskikielisen pienkanteleen sointi: www.temps.fi/2014/05/27/kielilangan-paksuus-ja-sointi/ www.temps.fi/2014/01/27/katariinan-koululla/ Projektin loppuraportti internetissä: www.temps.fi/esitykset/ Loppuraportin voi myös tilata pdf-muotoisena: arja.kastinen@temps.fi k ntele 17
Voitto Isosaari kuvattuna Uusin äänin suloisin -kuvasarjaan vuonna 2012. 18 k ntele
TEKSTI & KUVA JIMMY TRÄSKELIN Voitto MESTARIN MUOTOKUVA 31.12.1935 - 1.9.2014 ”T äällä pätee sellainen sääntö, että jokainen saa palvella itseään ja olla niin kuin kotonaan, niiden ehdoilla, jotka täällä ovat – paitsi että jossain vaiheessa minä saatan määrätä jotain, esimerkiksi mitä soitetaan!” Näin toivottaa Voitto Isosaari vieraat tervetulleeksi kotiinsa Vetelissä 5.11.2010, naurunremahduksen kera. Itse en ole vieraiden joukossa. Kansanmusiikki-instituutin äänitearkistosta löytyneellä nauhalla kuuluu Instituutin silloisen johtajan Marko Ahon ääni. Hänen kanssaan Voittoa tervehtivät Keski-Pohjanmaan Konservatorion ja ammattikorkeakoulun opiskelijat Tuija Puurunen, Laura Ikonen, Kirsi Savolainen ja Satu Lumiaho. Voitto Isosaari oli yksi niistä henkilöistä, joiden ajattelin olevan mukana tämän lehden Mestarin muotokuva -juttusarjassa. Sarja kertoo uusien haastattelujen pohjalta tämän päivän kanteleen mestaripelimanneista ja Voitto oli periaatteessa listallani seuraavana, odottamassa sopivaa aikaa haastattelun tekemiselle. Aikaa ei kuitenkaan tullut koskaan sovittua, ja sitten olikin jo liian myöhäistä: Isosaari poistui keskuudestamme syyskuun alussa. ”On täällä käynyt opiskelijoita ennenkin”, Voitto Isosaari toteaa arkisto- ja kenttätyökurssiaan suorittaville vierailleen. Kansanmusiikki-instituutin arkistosta löytyykin ainakin muutama taltioitu haastattelu, joista sain kuunneltavakseni viimeisimmän. ”Ensimmäisenä minä kysyn heiltä aina, että pidättekö te virittämisestä.” Isosaari oli erikoislaatuinen persoona ja kiihkeän innostunut kanteleesta, mikä käy ilmi tallenteelle ikuistuneesta haastattelustakin heti alkumetreillä. Haastattelija vaihtuu tässä seurassa helposti haastateltavaksi, kun Isosaari ryhtyy puhumaan mieliaiheistaan – vaikkapa virittämisestä. Tätä vierailua varten hän kertoo aloittaneensa massiivisen kokoelmansa kanteleiden virittämisen jo hyvissä ajoin. ”Oletteko koskaan aamulla heränneet viideltä virittämään, kun korvat ovat hyvin levänneet?” Voitto kysyy. ”Kokeilkaapa! Kun viritys alkaa sitten vetämään yhteen ja soimaan hyvin, niin kyllä siitä nauttii – aivan yhtä paljon kuin soittamisestakin!” Voitto Isosaari syntyi Vetelin Polsossa 1935, vuoden viimeisenä päivänä. ”Sitä sanotaan Sylvesterin päiväksi”, Isosaari kertoo, ”ja surkeita ihmisiä ovat kaikki, jotka Sylvesterin päivänä ovat syntyneet. Heillä on kova kohtalo.” Ehkä niin. Voitto oli vanhin yhdentoista lapsen perheestä Vetelin Isosaaren kylässä. Muut lapset k ntele 19
osallistuivat maatilan askareisiin, mutta Voitto ei siihen kyennyt synnynnäisen vammansa vuoksi. ”Vedin itseäni käsillä lattiaa pitkin niin kauan, että muistan itsekin, kun nousin ensimmäistä kertaa seisomaan pöytää vasten”, Isosaari muistelee. ”Jälkeenpäin ajatellen on ihme, että kukaan ei koskaan astunut esimerkiksi sormilleni, kun talossa liikkui niin paljon väkeä – renkiä, kulkumiestä ja se jumalattoman suuri sotavanki!” Isosaari kertoo, etteivät hänen jalkansa ole ikinä olleet niin terveet, että hän olisi pystynyt kunnolla kävelemään – saati juoksemaan. Ehkä se oli osasyy siihen, että Voitto oli sisaruskatraasta ainoa, joka jatkoi Lauri-isän kanteleensoittoharrastusta. ”Isällä oli usein tapana ottaa kanteleensa ja ruveta soittamaan”, Isosaari kertoo. ”Hän oli itseoppinut, mutta ihanteenaan hänellä oli halsualainen Matti Karvonen, jolta hän oppi paljon kappaleita.” Voitolla oli käytössään pieni vanerinen kantele, jonka isä oli hänelle tehnyt. ”Olen itsekseni miettinyt, että isä on sen varmaankin tehnyt jo ennen kuin minä olen syntynyt”, Voitto naurahtaa. Yhdessä isän ja tämän soittokavereiden kanssa Voitto pääsi soittamaan vasta hieman myöhemmin. Talossa oli silloin viulu, jota poika toisinaan soitteli. ”Isän kanssa kävi soittamassa Polson Kauno, jolla oli niin hyvä-ääninen viulu, että minun aina kävi kateeksi”, Voitto kertaa. ”Minä varkain soitin kamarissa mukana, kun isä ja Kauno soittivat. Kerran he lopettivat, tulivat kamariin ja hämmästyivät, että sinäkö siellä soitat. Siitä alkoivat meidän yhteissoittomme.” Kahdella kanteleellakin soitettiin sen jälkeen, kun isä hankki taloon toisen Leander Laasasen rakentaman kanteleen. Pääasiassa soitettiin kotona, eikä hinkua muualle hirveästi ollutkaan. Kun Voitto Isosaaren soittoharrastus jatkui myöhemmällä iällä, sen perustana on aina ollut nimenomaan kotisoitto. ”Minä olen sitä mieltä, että kantele on kotisoitin, eikä sitä saisi kotoa viedä minnekään”, Isosaari sanoo. 20 k ntele ”Nykyään esimerkiksi kantelekursseilla aktiivisesti käyvät soittajat ottavat kurssille lähtiessään kanteleen nurkasta, ja kun tullaan kotiin, se laitetaan takaisin nurkkaan. Ei sillä soiteta kotona mitään.” Kotisoiton ajatuksesta syntyi motivaatio myös Nostalgiset kanteleet -levysarjaan, jota Isosaari julkaisi itse tekemistään äänitteistä. Epäilemättä samaa asiaa ajoi myös hänen tunnetuin innovaationsa, hentoääninen hirvensarvikantele. Moni muistaa Isosaaren sepittämän tarinan, joka kuittaa Kalevalan kanteleen syntytarinan kalajuttuna ja esittää, että ensimmäisen kanteleen valmistivat metsämiehet hirvensarvista. Hirvensarvikantelettaan tuohihattu päässä soittava Isosaari on myös esimerkiksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlilta monen mieleen painunut näky – esiintymislavoiltakin. ”Kyllähän minä aina lähden, jos johonkin tahdotaan soittamaan”, Isosaari sanoo. Isän jälkeen tärkeimmiksi soittokumppaneikseen Isosaari mainitsee Toivo Alaspään ja Taito Karhulahden, jonka kanssa tehtiin levytyskin. Vuonna 2000 Kaustisen kansanmusiikkijuhlat palkitsi Isosaaren elämäntyön mestaripelimannin tittelillä. ”Nyt ovat soitot jääneet kovin vähille”, Voitto valittelee. Epäonnistuneen käsileikkauksen jäljiltä sormet jäivät niin huonoon kuntoon, että Isosaari joutui viimeisinä vuosinaan hillitsemään soittointoaan. Siitä huolimatta näin hänet soittamassa Kaustisen juhlilla vielä menneenä kesänä. Kenttätyökurssilaisten liki kaksituntinen nauha maalaa veikeän kuvan Voitto Isosaaresta. Sylvesterin päivänä syntyneen Isosaaren maailma ei ollut täysin kukkasin koristeltu, mutta vastoinkäymiset eivät sammuttaneet hänen tulenpalavaa intohimoaan kanteletta kohtaan – sen kuulee jokaisesta neuvosta, jonka mestari kisälleilleen jakaa. Isosaaren myötä kanteleen ja kansanmusiikin maailmasta on poistunut yksi sen omaperäisimmistä hahmoista. Kaikeksi onneksi hänen muistonsa on taltioitu tallenteisiin ja hirvensarviin – ja lukemattomiin kuolemattomiin tarinoihin, joille löytyy kertojia vielä pitkään Voiton jälkeenkin. •••••