Se vaikutti sopivalta apukeinolta.
Aloitin EATLESS-uuteen käytön
maaliskuun alussa. Painoin silloin 66 kiloa. Uute vähensi selvästi näläntunnetta. olin siis laihtunut seitsemän kiloa. Kesäkuun ensimmäinen päivä painoin 59 kg . Vähentää veressä kiertävien
rasvojen (triglyseridien) määrää
. Heti aluksi huomasin ruokahaluni vähentyneen, enkä tuntenut tarvetta
napostella herkkuja iltaisin. Se tuntui mukavalta.
SU
R-kauppiaaksi Raahen OllinsaaReen
Terttu on eläkeläinen ItäSuomesta, Savonlinnasta.
Hän nauttii matkustamisesta ja on ikäisekseen muutenkin aktiivinen. Aluksi asetin
itselleni tavoitteeksi painaa 60 kiloa ennen kesäkuun alkua. Pienentää kehon painoa
. Harrastuksiin
kuuluvat muun muassa sauvakävely, pyöräily sekä talvisin hiihto.
Vilpuntie 1 G
Ark. r-kioski.fi/uraarralla/kauppiaaksi.
Kesäkuussa
käyneiden
kesken
arvomme
AURINKOTUOLIN.
maa rataa kesäkuun alkuun asti.
Muutamia unohduksia lukuun ottamatta siitä tulikin joka-aamuinen
tapa. Suojaa puuta kosteudelta ja lialta sekä vähentää puupinnan halkeilua.
Voidaan sävyttää
0.9 litraa
(8,78?/l)
7
19
55
90
50
00
2,7 litraa
(7,22?/l)
9 litraa
(6,11?/l)
A
P A LV
E
va
Rit n
Yrtti
30
vuotta
Tervetuloa
palvelevaan
asiantuntijaliikkeeseen.
Ritva ja
henkilökunta
Edullisesti
myös
postiennakolla:
www.ritvanyrtti.fi
m²
m²
m²
TASO-OHJELMA
nannashortsihame
pacelenkkikengät
Haluatko
pudottaa painoasi
Peittävä akrylaattipohjainen peittosuoja,
joka jättää puun
pintakuvion kauniisti
näkyviin.
Sisältää suoja-aineen,
9 litraa
joka estää maali-kalvoa
homehtumasta.
(5,83?/l)
Soveltuu sekä
uudelle sahatulle ja
2,7 litraa
höylätylle puulle että
aikaisemmin puunsuojalla käsitellyille
(8,33?/l)
puupinnoille ulkona
0,9 litraa
m²
kuten puujulkisivuille,
vuorilaudoille, ikkunanpuitteille yms.
(12,78?/l)
52
2250
1150
50
Parhaat valikoimat . edesauttaa sokeritasapainoa
. Siksi sain pidettyä painoni
tasapainossa myös kesäkuukausina. Tertun ruokailutottumukset
olivat normaalit ja terveelliset, mitä nyt iltaisin tuli naposteltua suolaisia ja makeita herkkuja. saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
Erätukku raahE
RAKENTAJANKATU 5, 92130 RAAHE Puh. 10-18, la 10-15
ja tehdä samalla kunnon
ruokaremontin sekä oppia syömään
ravitsemussuositusten mukaan
www.cambridgeohjelma.fi
Tule yksin, kaverin kanssa tai ryhmään.
Huom!
Varaa aloitusaika!
Lisätietoja
ajanvaraus
p. Huomasin myös yhden
mukavan sivuvaikutuksen: minusta tuntui, että vatsani toimi paremmin kuin aiempina kesinä. Vähentää ylimääräistä ruokahalua
. KESÄKUUTA 2015
WWW.RAAHELAINEN.FI
n AURINKOINEN KESÄKUU
Paino putosi 7 kiloa. R-kauppiailla on hyvin erilaisia
taustoja, uratarinoihin pääset tutustumaan www. 0400 895 484
Cambridge valmentaja
Outi Kolehmainen
Laivurinkatu 20-22,
Raahe. Täytä hakemus r-kioski.fi/ura-arralla/kauppiaaksi/.
Lisätietoja kauppiastoiminnasta antavat R-kioskin kauppiasrekrytointi 040 1677470 ja aluepäällikkö Jari Lehtosaari 040 5411447.
Sisustuscenterissä
LATTIAMARKKINAT
LAMINAATIT 15 mallia heti varastosta
valkoinen, harmaa, helmenvalkoinen, hiekka,
tammi, vaahtera, pyökki, pähkinä jne. Hidastaa hiilihydraattien
imeytymistä
. NRO 23
LAUANTAI 6. Ruokailutottumukset ovat muuttuneet ?
pysyvästi.
A
R-kioskilla on matala kynnys franchisingyrittäjyyteen, etkä tarvitse
suurta alkupääomaa. Sanna suositteli hänelle EATLESS-uutetta, ruotsalaista pinaattiuuteinnovaatiota. Maaliskuun 2014 alussa hän paino 66
kiloa. Vähentää rasvojen imeytymistä
. jne.
+ satoja toimitusmyyntimalleja
alk.
MUOVIMATOT lev. 8-18, la 9-14
39
90
19
90
PEITTOSUOJAmaali
(49,90)
(39,90)
nahkasandaali
vaaput
4 kpl
39
10
00
90
(4,90/kpl)
Tarjoukset voimassa 13.6. Annospussillinen Eatless Appethyl valmistetta voidaan sekoittaa aamiaisen ja/tai lounaan yhteydessä
veteen, mehuun, jogurttiin, puuroon tai vaikkapa herkulliseen
smoothieen.
Toukokuun
tuotepalkinnon
voitti
Eeva Anttila.
Onnea!
O
33x33 teramo black
Kuinka EATLESS valmistetta
käytetään?
Ritvan Yrtti Oy
laaja valikoima
4400
1490
1990
Voin todella suositella EATLESSuutetta kaikille, jotka haluavat pitää syömisensä laadun ja määrän
paremmin kurissa!
Luontaiskeskus
LAATAT
Upea loimukas Biarritz
20x20 myös ulkokäyttö
Tarinan paras osa on kuitenkin se,
että rentouttavan ja lämpimän kesän, mukavien illallisten ja punaviinilasillisten jälkeen painan yhä alle
60 kiloa. Vähentää roskaruoka- ja
makeanhimoa
Kaikista
Polar Pharman
norm.hintaisista
tuotteista kesäkuussa
Eteis- ja käytävämattoja yli 100 rll
valikoima!
TERASSIMATTO
Leveydet 133 ja 200
Värit:
harmaa,
antrasiitti,
ruskea,
beige,
vihreä,
sininen
29
Vaikutukset?
MA
40x40 Vegas
bianco, gris, nero
EATLESS annospussi sisältää 5 g
Appethyl-pinaattiuutetta. 2990/m²
alk.
alk.
8
83990
90
m²
Tertun toiveissa oli viime keväänä päästä kesäksi hoikempaan
ja timmimpään kuntoon. Homma
toimi siis hienosti!
Niinpä jatkoin sa-
20 annospussia
m²
90/m²
Tammilankkuparketti alk.
Tammisauvaparketti alk. Jatkoin EATLESS-annospussien käyttämistä koko kesän
ajan. Hän kertoi miniälleen Sannalle toiveistaan
laihduttaa muutama kilo ennen kesää. Uutteesta oli
ollut puhetta myös moniss sanoma- ja aikakauslehdissä. vaikutus kestää kuusi tuntia
. vähentää erityisesti vatsan
rasvaa
. Niinpä
samaan aikaan EATLESS-uuteen
käytön aloittamisen kanssa lisäsin
myös hiukan liikuntaa viikottaiseen
rutiiniini, en tosin kovin paljoa. Otin joka aamu yhden annospussillisen sekoitettuna lasilliseen vettä. Pysyvästi.
EATLESS PINAATTIUUTE
AUTTAA PAINONHALLINNASSA
Kiinnostuitko. edulliset hinnat www.sisustuscenter.com
ark. Nykyisin
käytän EATLESS tuotetta säännöllisen epäsäännöllisesti. Franchisingyrittäjän aloitusmaksu on 6000 ?
ja R-kioski Oy vastaa investoinneista.
LU
Jos saat virtaa asiakaspalvelusta ja olet yrittäjähenkinen, voit
hyvinkin sopia Ärrälle kauppiaaksi. 2, 3 ja 4 metriä
70 mallia heti varastosta
Vinyylilankku
Vinyylikorkki
3000/m²
alk. (08) 222 881
myynti@sisustuscenter.fi, www.sisustuscenter.fi
T
S
?/m²
Palvelemme
ma-to 9-17
pe
9-18
la
9-14
L AI
6
www.eatless.fi
-25%
85
Kauppakatu 52, p. 2750/m²
(298,50 kg)
(39,80)
PUUÖLJY
Terassit, kalusteet
Luonnonpuuöljy vesiohenteinen puuöljyemulsio, jossa ei ole lakkabensiiniä. 08 220 006
PIHLAPRO
90
. Vähentää sisäelinten rasvaa
Seinäkirjoitus.
Sana Herra tuo rajoillesi rauhan. Mielen rau-
Kirjoittaja muistuttaa, että vaalituloksesta huolimatta Suomi
on edelleen kristitty valtio.
hattomuus kyllä vaivaa monia hyväosaisia, joka on tuttua myös heille, jotka elävät
niukkuudessa, heiltä ei juuri
ääniä heru vaaleissa, sillä
vain hyväosaiset äänestävät
kuva-arvaus
melko aktiivisesti.
Demarit ja vasurit eivät yksinkertaisesti tajua, että
maamme ei ole ateistinen
valtio. Sitä
vartenhan palkat ja eläkkeet ym tulot, että ruokamme pystymme hankkimaan. Sir Barnet Cocks.
Sana Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa ja sinä
pystyt tekemään hänelle hyvää. RAAHELAINEN Lauantaina 6. Voisi kuvitella, että poliisilla olisi tähdellisempäänkin tekemistä kuin kerätä aktivisteja talteen.
Ei näytä siltä, että tilanne rauhoittuisi ihan
heti. Viestin hinta on 0,85 euroa.
Tekstarit
Montako Arlian vartijaa
tarvitaan Fennovoiman
muuntajakopin vartiointiin. Kyllä tuosta sysimiilusta on ollut harmia
aivan tarpeeksi.
Tuttavani on keliakikko,
työssä käyvä, joille nykyisen palkkatason aikana ei
merkitse juuri mitään vähän yli 20 leipäraha. Kirjoita viestin alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Grillimakkarasta alkain on gluteenitonta saatavana. Toivottavasti resursseja Raahen poliisiasemalla lisätään pian, jos asiat etenevät tähän malliin. He
tietävät, että vasemmisto
keskustan tuella ovat saaneet
aikaan sen, että valtaosalla
palkansaajilla menee taloudellisesti todella hyvin lamasta huolimatta. Kolme riittää koska
neljällä kulmalla on kamerat.
Jos Pyhäjoen kunta haikailee lämpölaitokseen
kesäkattilaa, niin laittaa
sellaisen joka toimii, eikä
periaatteella ku saatiin halavalla. Turhakkeita ei pakko haalia niin raha piisaa.
Suomi on kaikesta
huolimatta kristitty valtio!
Arkisto / Susanna Halonen
MIELIPIDE Voittajien kel-
kassa on hyvä olla, he saavat
mukaansa myös perässähiihtäjiä, näin kaiketi voisi luonnehtia keskustan ja vihreiden
kannatuslukuja, jotka ovat
nousseet vaalien jälkeen.
Vasemmistopuolueiden
kannatusluvut näyttävät toisenmoisilta, sillä suunta on
edelleen aleneva. Sananl. Heidän kannatuslukujen alhaisuus mielestäni johtuu osittain siitä, että puolueet mielletään ateistisina
puolueina, eli entisen Neuvostoliiton syvemmän kommunismiaatteen omaavina.
Muistan kun kerran tästä
huomautin eräälle puolueen
edustajalle, niin hän mainitsi, että onhan meillä piispakin edustajana. Arvonnassa onni suosi Ester Pikkaraista
Pattijoelta. Tapahtumien kulusta on yhtä monta versiota kuin on osapuo-
liakin, ja niin kansalaisten kuin mediankin on
syytä pitää jäitä hatussa ja olla tarkkana kaiken sen informaation suhteen, jota ydinvoimalahankkeen ympärillä velloo.
Poliisi on joutunut jo usean viikon ajan käymään toistuvasti Hanhikivellä selvittelemässä
tapahtumia ja poistamassa mielenosoittajia
työkoneiden tieltä. Ps. Lähes
kaikki työttömätkin ja eläkeläiset pärjäävät. Tavallista yleisruokaa monin
vaihtoehdoin gluteenitonta
eikä mitään lääkettä. 147:14.. Harvoin takin
kääntämiset ovat olleet niin
merkittävät, kuin nyt alkavalla hallituksella. 3:27.
Sunnuntai
Aurinko nousee 2.53.
Aurinko laskee 23.51.
Arvaa tai tiedä mikä tämä Raahen museon kokoelmista löytyvä esine on.
Lähetä vastauksesi osoitteella toimitus.raahelainen@almamedia.fi tai
postikortilla Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, 92100 Raahe. Toimitus valitsee lehdessä julkaistavat viestit. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahelainen, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai sähköpostitse toimitus.raahelainen@almamedia.fi.
Lähetä tekstiviesti numeroon 17192. Kahvipaketit voi noutaa lehden konttorista.
Nimet Suvi, Roope, Robert.
Miete Kaikki ihailevat häviäjää . paitsi hänen vaimonsa. Onhan se
kyllä tosiasia, että suorasanaisuus tuo joskus mukanaan hankaluuksia, sen olen
monesti kokenut. Mielestäni näin se vain
on!
Auvo Pehkoranta
Päivyri
Lauantai
Aurinko nousee 2.55.
Aurinko laskee 23.49.
Nimet Kyösti, Kustaa.
Miete Komitea on umpikuja, jonne ideat houkutellaan ja otetaan sitten hissun kissun hengiltä. Aikaa
on torstaihin 11.6.2015. Muuten edessä on sekä poliisin
että kansalaisten kannalta kestämätön tilanne.
Sanna Keskinen
Kerro mielipiteesi meille! Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. kesäkuuta 2015
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Poliisilla olisi muitakin töitä
Y
dinvoimaa vastustavien aktivistien ja Fennovoiman tietyömaalla
työskentelevien välit kiristyivät
torstaina siinä määrin, että poliisi
tutkiin nyt tapahtumia muun
muassa epäiltyinä lievänä pahoinpitelynä ja
laittomana uhkauksena. Tästä aiheutuu yhteiskunnalle melkoiset kustannukset, minkä lisäksi
tässä on vielä huonompi puoli: kaikki aika, joka poliisilta kuluu Hanhikivellä, on poissa
muista tehtävistä kuten rikostutkinnasta. Oikein vastanneiden kesken arvotaan kilo kahvia.
Viime Viikon Mikätin oli poliisin kypärä, joka ollut
käytössä Raahen poliisilaitoksella ennen I maailmansotaa. Totutut, laillisin keinoin toteutettavat mielenilmaukset, joita esimerkiksi Pro Hanhikivi on käyttänyt, ovat
muuttuneet kahakoinniksi. Etsivät syitä, kuitenkaan löytämättä
mitään tosi järkevää selitystä
huonoon kannatukseen. Itse pidän katteettomia
lupauksia valehteluna, valehteluna, jota sanaa ei saa eduskunnassa käyttää. Kuitenkin,
ihmisen kannattaa olla juuri
se mitä on sisimmässään, eikä teennäinen mielistelijä,
turhan korulauseiden sanoja
ja kirjoittaja, sillä teennäinen
ihminen on jotenkin tossukka. Saapa nähdä,
mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ester tiesi myös ajankohdan oikein. Puolueet
pähkäilevät mistä aleneva
kannatus johtuu. Vaalikes-
kusteluissa lupailtiin paljon,
lupauksista vaalien jälkeen
luovuttiin. Tähän vastasin, joo piispa, joka ei uskonut ja elänyt sen uskon mukaan mitä piispaus edustaa,
hänhän petti jopa omaa itseään.
Valtaosiin äänestäjiin kyllä
kaksinaamaisuus uppoaa,
mutta ei kaikkiin
Silloin poliisi on joutunut heitä
väkisin sieltä poistamaan.
Poliisin toive onkin, että
mielenosoitukset toteutettaisiin lain sallimin keinoin ja
poliisin kanssa yhteistyössä
siten, että poliisi pystyy huolehtimaan kaikkien paikalla
olijoiden turvallisuudesta.. Soittele 010 665 5180 tai 010 665 5118 tai
lähetä sähköpostia toimitus.raahelainen@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
Hanhikivellä ydinvoimahanketta vastustavista aktivisteista osa pukeutuu naamioihin. Takaisin työmaalle hänet saattoivat vartijat.
Nimettömänä pysyttelevä
kuljettaja kertoo, että hänet
oli pyydetty Fennovoiman
työmaalle lyhyellä varoitusajalla.
Höykyaalto kuvasi kameroillaan hyökkäyksen, jossa
näkyy kuinka kolme tummiin pukeutunutta henkilöä
nousee työkoneen hytin katolle, sen päälle ja kauhaan.
Telaketjuilla kulkeva työkone oli liikkeessä, kun aktivistit nousivat sen kyytiin.
Aktivistit saivat hytin oven
auki ja ottivat avaimet väkisin haltuun.
??Yritin suojella avaimia
kädelläni, mutta sain potkuja
sääreen ja lyöntejä olkapäiden alueelle. Osa haluaa osal-
listua mielenosoituksiin
mutta ei silti halua, että esimerkiksi työnantaja saa tietää oman poliittisen tai ideologisen kannan.
Autio myöntää, että näin
voimakas liikehdintä jo tässä
vaiheessa voimalahanketta
on tullut poliisillekin yllätyksenä.
Poliisin toiminta Pyhäjoella
on ollut erilaista kuin Olkiluodossa tai Loviisassa, joissa
laitokset ovat valmiit ja toiminnassa ja viranomaistehtävät liittyvät laitosten turvaamiseen.
??Hanhikivellähän ei ole
vielä mitään uhkaa tai vaaraa. Kauhassa ollut
heitti kiviä hytin ikkunaan,
mutta onneksi löysi sieltä
vain pieniä murikoita.
Kuljettajan mukaan hän
sai kuulla aktivisteilta kovan
luokan uhkailuja. Poliisin tehtävä on turvata mielenilmaukset, mutta
emme pidä siitä, että mieltä
ilmaistaan laittomin keinoin,
sanoo Hanhikivi-projektin
päällystövastaava, ylikomisario Arto Autio.
Hän muistuttaa, että poliisilla ei ole itse asiaan tuntei-
ta, intohimoja eikä kantaa
suuntaan tai toiseen. Vaikka valtaosa mielenosoittajista käyttäytyy asiallisesti, on joukossa myös muita.
??Porukka on aggressoitunut. Mitkään oikeusvaltion periaatteet eivät toimi.
Hän aikoo itse tehdä rikosilmoituksen torstain tapahtumista kunhan pääsee takaisin Helsinkiin.
Nimikkeenä on törkeä
vaaran aiheuttaminen, jonka
kohteeksi hän kokee joutuneensa kuvatessaan aktivistien yritystä kiivetä kaivinkoneen päälle.
??Paikalle tulleet poliisit
eivät suostuneet puhumaan
minun kanssani lainkaan
vaan kuulivat vain toista osapuolta, sanoo Säijälä.
Oulun poliisin mukaan aktivistien mielenilmausten
tyyli on muuttunut Hanhikivellä. Aktivistiryhmän tehtävänä tuntui olevan kuljettajan provosointi.
Mahdollista yhteenottoa varten aktivisteilla oli valmiina
lukuisia tallentimia.
Ironista on, että kuljettajalla itsellään ei ole kantaa
ydinvoiman puolesta tai sitä
vastaan.
??Olisi pitänyt keskittyä aikanaan vesivoimaan, mutta
sitäkään vihreät eivät sallisi.
Ei oltaisi nyt tässä tilanteessa.
Poliisin mukaan aktivistit
ovat olleet tekohetkellä naamioituneina yhtä lukuunottamatta.
Tällä hetkellä tutkinnassa
olevat rikosnimikkeet ovat
lievä pahoinpitely, näpistys,
laiton uhkaus ja hallinnan
loukkaus.
Poliisi ei ehtinyt paikalle
pahimman yhteenoton aikana ja jatkaa nyt tapahtumien
selvittelyä.
Helsinkiläinen toimittaja
Juha Säijälä on viettänyt pari päivää Hyökyaallon mukana Hanhikivellä. Tapahtumat
ovat kuitenkin kääntäneet
hänen sympatiansa mielenosoittajien ja mökkiläisten
puolelle.
??Tämähän on kuin villistä
lännestä. Ilkivaltaa ei ole
tehty. En ole itse esimerkiksi
nähnyt yhtään rikottua ikkunaa vaan päin vastoin nämä
nuoret ovat käyttäytyneet
erittäin fiksusti.
Säijälä sanoo, että lähti
Hanhikivelle tekemään juttuja ja on pyrkinyt pysymään
objektiivisena. Ammattiin kuuluu, että arvostelua tulee on sitten
kyse kahakasta ydinvoimalatyömaalla tai nakkikioskilla,
vastaa Autio Juha Säijälän
syytteisiin.
Hän kummeksuu, miksi
osa mielenosoittajista pukeutuu kasvot peittäviin vaatteisiin.
??Tästä tulee mielikuva, ettei olla ihan reilulla pelillä liikenteessä.
Säijälän mukaan kyse on
siitä, että ihmiset haluavat
suojata itsensä valokuvaamiselta ja siltä, että kuvat päätyvät esimerkiksi nettiin.
??Poliisi ottaa kuvia mielenosoituksissa eivätkä kuvattavat tiedä kuvien käyttötarkoitusta. Kasvojen suojaamisen syistä on mielenosoittajilla eri näkemys kuin virkavallalla.
Sana vastaan sana
Hanhikivi: Torstain kärjistyneistä tapahtumista on osapuolilla eri näkemykset.
Sanna Keskinen,
Miia Lahti
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Fennovoiman työmaalla Pyhäjoella torstaina Hyökyaalto-aktivistien hyökkäyksen
kohteeksi joutunut työkoneen kuljettaja pääsi perjantaina jatkamaan töitä. Mistä haluaisit meidän kirjoittavan?
Vinkkaa meille ja tartumme toimeen. Lauantaina 6. Poliisin
tehtävä on tulla paikalle, kun
tarvitaan poliisin toimintavaltuuksia jonkin häiriön tai
rikoksen selvittämiseen.
Myös tiedottaminen hoidetaan virkavastuulla.
??Kerromme tietoomme
tulleista asioista tosiasioiden
pohjalta ja ketään syyllistämättä. kesäkuuta 2015 RAAHELAINEN
3
Näitkö jotain uutisoitavaa, kuulitko jotain kerrottavaa. Torstaisten tapahtumien tiedottamisen Säijälä
tyrmää täysin.
??Poliisi valehteli tiedottamisessaan. Jouduin suoje-
lemaan molemmilla käsillä
kasvojani. Hänen mielestään median ja poliisin
Hanhikiven viimeaikaisista
tapahtumista antama kuva
on väärä. Suurin uhka on ollut se,
että mielenosoittajat ovat olleet itselleen vaaraksi olemalla liian lähellä työkoneita
6.2015
klo 15.00. kahleet maan.
Hiljaa laskimme äidin rakkaan
isän vierelle nukkumaan.
Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa Pyhäjoella 31.5.2015.
Lämmin kiitos osanotosta. Ehtoollisjumalanpalvelus klo 11
Ma 8.6. 11.11.1957 iisalmi
k. 6.5.2015 Pyhäjoki
Kun muistelemme yhteisiä teitä,
kuinka sä ahkeroit, rakastit meitä.
Ei kaipuuta sanat, kukkaset peitä,
on sydän, silmät täynnä kyyneleitä.
ikävöiden
Pertti
Janne, Heli, Ahto ja Juuso
Mari, Johannes, Milla ja Elli
sukulaiset ja ystävät
SIIKAJOEN KUNTA
KUULUTUS
Siikajoen valtuuston kokous pidetään Siikajoen kunnanvirastolla valtuuston istuntosalissa keskiviikkona 10.6.2015
klo 14.00. 21.5.2015 Raahe
Enkeli hiljaa vierellä kulki,
kädestä otti, syliinsä sulki.
Suojaansa otti siivillään,
kuiskasi hiljaa . Kokouksessa käsitellään kunnan ilmoitustaululla olevassa kokouskutsussa luetellut asiat. Lisätietoja saa rakennusvalvonnasta
puh: 044 439 3630 tai 040 135 6832.
Mahdolliset huomautukset tulee jättää osoitteeseen:
Raahen kaupunki, Rakennusvalvonta, Ruskatie 1, 92140
PATTIJOKI.
RAAHEN KAUPUNKI
www.raahe.fi. klo 12.00 Ehtoolliskokous
Su 7.6. Kokouksen
tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnanvirastossa 17.6.2015 klo 9.00?15.30.
Siikajoella 2.6.2015
Päivi Eskola
Puheenjohtaja
Siunaus toimitettu 23.5.2015. Kiitämme osanotosta ja Pyhäjoen Jokikartanoa mahdollisuudesta viettää viimeiset päivät
Leilan lähellä.
KIITOS
minua muistaneille
täyttäessäni
60 vuotta.
Jari Tyyskä
Yritysten ja yksityishenkilöiden
lakiasiat mm.
- oikeudenkäynnit
- rakentaminen ja kiinteistöt
- yritysjuridiikka
Asianajotoimisto
Botnia Oy
Tervetuloa
50-vuotis-
www.botnialaw.fi
Helsinki Oulu Raahe
kahville
la 13.6.
Metsäpirtintie 6
Mahd. kesäkuuta 2015
4
Rakas äitimme ja mummumme
Leila Iines Maria
MARTINMÄKI
o.s. RAAHELAINEN Lauantaina 6. Kiitokset Jokikartanon henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta.
Irma
sukulaiset
sukulaiset ja
ja ystävät
ystävät
Ei pihalla enää kulkijaa,
vain
kodissaenää
muistot
asustaa.
Ei pihalla
kulkijaa,
Me
katsomme
kättesi
töiden
vain
kodissa jälkiä
muistot
asustaa.
kiittäen,
kaivaten,
ikävöiden.
Me katsomme
jälkiä
kättesi töiden
kiittäen, kaivaten, ikävöiden.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Pekka siunataan
13.6.2015 kello kutsuna
11.00 Paavolan
kirkossa,että
minkä
jälkeen
Ystävällisenä
ilmoitamme,
Pekka
siunataan
muistotilaisuus
Ruukin
seurankuntatalolla.
13.6.2015
kello 11.00
Paavolan
kirkossa, minkä jälkeen muistotilaisuus Paavolan seurakuntatalolla.
Rakkaamme
Leila Eliisa
ViiRREt
s. 6.5.2015 Jokikartanossa
Rakkaudella kaivaten
Jäi jälkeesi kaipuu
Marja-Liisa
ja Aimoja sanaton suru
Mikko ja Maria
Marja-Liisa
ja Aimo
Jukka, Jenni
ja lapset
Mikko
ja
Maria
Sinikka ja Olavi
Jukka, Jenni ja lapset
Tiina
Sinikka
ja Olavi
Risto
ja Helena
Tiina Petri ja lapset
Paula,
Risto
ja Helena
Timo
perheineen
Paula, Petri ja lapset
IrmaTimo perheineen
Auvo perheineen
Eija ja Teijo
Aila perheineen
Pirkko perheineen
sukulaiset ja ystävät
Hiljaa sammui silmät rakkaat,
hiljaa katkes. Chance-ilta klo 19
Majakassa
JÄRJESTÖ- JA
SEURATOIMINTASu 14.6. Rukousilta Kopsassa klo 19
Ti 9.6. Niinistö
Rakas veljemme, enomme, setämme,
ystäväni
Rakas veljemme, enomme, setämme,
ystäväni
Pekka Juhani
Pekka Juhani
KOSKI
KOSKI
. 8.11.1946 Paavola
?*15.5.2015
8.11.1946äkilliseen
Paavola sairaskohtaukseen
kotipihalle
= 15.5.2015Ruukissa
äkilliseen sairaskohtaukseen
kotipihalle Ruukissa
Jäi jälkeesi kaipuu ja sanaton suru
s. lähdetään.
Rakkaudella kaivaten
Jussi-Pekka, Paula ja Lumi
Johanna, Pentti, Oona, Anni
ja Eetu
Äiti
Pirkko, Pasi ja Paula perheineen
sukulaiset ja ystävät
Pekka on siunattu haudan lepoon 5.6. 0 1 0 6 6 5 9 0 1 5
RAKENNUSLUPAHAKEMUS
MRL 133 §:n ja MRA 65 §:n mukainen naapurien kuuleminen rakennuslupahakemuksesta.
TerraWind Oy hakee rakennuslupaa 23:n tuulivoimalan
rakentamiseen Siikajoen Isonevalle ja 6:n tuulivoimalan
rakentamiseen Vartinoja II alueelle.
Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä rakennusvalvonnassa alla mainitussa osoitteessa.
Viimeinen huomautusten jättöpäivä on 17. 0 1 0 6 6 5 5 1 8 5
Ti l aus asi at
p. lähimpien läsnä ollessa.
lämmin kiitos osanotosta suuressa surussamme.
PALVELEMME SINUA SURUN KOHDATESSA
Kirkkokatu 37
Raahe
www.havia.fi
Hautaus (08) 220 660 (24h)
kukat (08) 220 770
Palvelemme myös asiakkaiden kotona lähialueella
Asiantuntevaa palvelua jo 42v.
Kaikki hautausjärjestelyt luottamuksella:
- arkut, uurnat ja kuljetukset
- laadukkaat sidontatyöt ja
monipuolinen tuotevalikoima
- hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit
- maksuton tietopaketti hautausjärjestelyistä.
Kirkkokatu 25 Raahe www.korhosenkukkatalo.com
p.(08) 222944
iltaisin p.040 549 1825
kukkatilaukset p.(08) 222943
Asi a k asp a l velu m m e
on avoi n n a
4 .5 . Jumalanpalvelus/
PALSTOILLE
kastejuhla
kloTULEVAT
11, Makarioslauluryhmä.
Lauluilta klo
AINEISTOT OSOITTEESEEN
18
Kielosaaressa Pyhäjoelasiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
la, Makarios-lauluryhmä
Rakas isämme, ukkimme, poikani
ja veljemme
@
JÄRJESTÖ- JA
SEURATOIMINTAPALSTOILLE
TULEVAT AINEISTOT
OSOITTEESEEN
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
Risto Pekka
Jutila
JULKINEN KUULEMINEN
s. Rukousilta klo 18
Ti 9.6. klo 18.00 Rukouksen
ilta
Su 14.6. Rukouspysäkki klo
10?12
@
Pe 12.6. - 3 1 .8 .
ark isin
ma - pe
k l o 8 -1 5
Asi a k asp a lvelu
p. klo 12.00 Todistuskokous
Ke 10.6. 27.12.1952 Kalajoki
k. muistamiset pyydän
osoittamaan Saloisten Reippaan junioriampumahiihtäjien valmennukseen tilille
FI30 5381 0320 1625 95.
Raahen
alueen sää
www.raahenseutu.fi
www.raahelainen.fi
Heikki Peltoniemi
seurakunta
HELLUNTAISEURAKUNTA
RAAHEN
VAPAASEURAKUNTA
Reiponkatu 40
Brahenkatu 15
www.raahehlsrk.com
Su 7.6. 29.8.1934 Kalajoella
k
Antinkangas 6?19,
Pattanen . Sijat 5?6: Harakkamäki . Niistä ei
tarvitse enää kärsiä, hae heti
sitä tehokkaampaa Diasporal
Magnesiumia.
Diasporal imeytyy paremmin kuin
tavalliset magnesium-valmisteet.
Voit valita itsellesi sopivimman
monesta erilaisesta hyvänmakuisesta vaihtoehdosta. klo 16. 31.12.2015. Mirja p. 06 8220 345
www.kphoi.fi
Rentouttava ihoito!
meridiaan
Keskuskoulu pesis-mestari
AIDOT HOPEISET BB-KORUT alk.
23,-
23,-
23,-
LAUKKUKORUT & AVAIMENPERÄT
Saltarium suolakennohoito
JUHLARUUSU
& MALJAKKO
yht.
40,-
auttaa iho- ja hengitysongelmissa
Lymfaterapia Lymfa Boots
Rännärillä iskettiin Raahen
alakoulujen pitsku- ja pesismestaruuksista sadan pelaajan voimin.
5.?6.-luokkalaisten pesismestaruuden otti Keskuskoulun joukkue kovalla juoksutuloksella.
Nelosluokkalaisten pitskun voittoon iski Pattasten
4A-luokka.
Tulokset:
Pattanen6 . Lauantaina 6. 0400 571 029, kari.vornanen@ysao.fi
Hae heti ja tutustu myös muuhun tarjontaamme!
ÄN SE
SITÄHN KÄYTTÄÄ
I
RKKIK
E
www.ysao.fi/koulutuskalenteri
Järjestämme kuljettajien ammattipätevyysjatkokoulutusta!
Seuraa tarjontaamme www.ysao.fi/amp
apteekeista, päivittäistavarakaupoista, luontaistuotekaupoista ja tavarataloista.
DIASPORAL . Harakkamäki
14?6, Antinkangas . 08-222 826
r tti
Lahjako
Lymfaterapeutti Tarja Haveri
Kirkkokatu 43 A 2, Raahe
p. Hae 31.7.2015 mennessä.
Koulutus toteutetaan yhteistyössä Antin Autokoulun kanssa.
Kysy lisää! Kari Vornanen, p. Patta-
- paineluterapiahoito
nen5 4?4, Harakkamäki ?
Keskuskoulu 5?15, Haapajoki-Pattanen5 4?6, Pattanen6
. 0504929250.
Konfirmaatiojumalanpalvelus su 14.6. 3
Nelospitsku: Pattanen-Harakkamäki 11 . 040 120 7581
analytics@ramboll.fi
www.ramboll-analytics.fi
Lehti joka elää ajassa kanssasi.
Soita 010 665 5185
www.raahenseutu.fi
ma?to 8?19,
pe 8?16
Puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min.
*
Ilmoitus
KRAMPPEJA, SUONENVETOJA
TAI LEVOTTOMAT JALAT?
Lihasvaivat ovat usein pahimmillaan iltaisin ja öisin. Haapajoki 6?3.
Loppuottelu: Keskuskoulu
. Pronssiottelu: Pattanen5 . klo 14 mennessä.
Puh. Astioita
otetaan vastaan ma ja ti klo
9-15:30.
Kesän lahjaideat!
YKSI PUNKIN PUREMA VOI RIITTÄÄ.
ROKOTTAUDU!
Kirkkoherranvirasto p.
08-433119. 045 892 8226
www.raahenhelmi.fi
NOPEASTI HYVÄÄN HOITOON
MYÖS KESÄLLÄ
Kun sairaus tai tapaturma yllättää, pääset
nopeasti hyvään hoitoon Terveystaloon.
Laivurinkatu 18?22
92100 Raahe
KAIVOVESITUTKIMUKSET
Tiedätkö millaista vettä juot?
Tutkituta juomavetesi meillä,
niin tiedät!
ELINTARVIKKEIDEN
OMAVALVONTA
Näytteenotto ja tutkimukset
Asiantuntijapalvelut
Rantakatu 4
92100 Raahe
Puh. Nauti
iltaisin, nukut levollisesti!
Monien mahdollisuuksien
maarakennus- ja kuljetusala.
Sinulle maarakennusalan osaaja suorita ammattitutkinto!
Maarakennusalan ammattitutkinto, näytöin, Raahe
17.8.2015 . Avoinna kesäelokuussa keskiviikkoisin
klo 10-13. Keskuskoulu 8?20, Antinkangas . Laskutettavista ilmoituksista perimme lisäksi laskutuslisän 5,13 ?.
Jätä ilmoituksesi soittamalla p. klo 12.
Ilm. Antinkangas 7?8.
Luotettavaa ja ammattitaitoista
hoiva- ja asiointiapua!
Kirkkokatu 45, 92100 RAAHE puh. Tarvittaessa ottakaa yhteys papistoon:
kirkkoherra Jukka Malinen
p. Raahelaisessa.
Kiitosilmoituksen hinta on 15 ?. Haapajoki 5 . SE TEHOKKAAMPI MAGNESIUM
Valmistuitko tai pääsitkö
ylioppilaaksi tänä keväänä?
Haluat varmaan kiittää Sinua muistaneita paikallislehden välityksellä.
Julkaisemme kiitosilmoitukset yhteisotsikon alla lauantaina 13.6. Antinkangas 21?8. 010 665 5185
sähköpostilla: ilmoitukset.raahelainen@almamedia.fi tai
tuomalla asiakaspalveluumme Fellmanin puistokatu 4, Raahe.
Ilmoitusten tulee olla perillä to 11.6. Pattanen6 5?3. 0400 827 251, Kotikyläntie 254, 74150 Iisalmi. klo 11.
Juustokeiton myynti Lähetystyön hyväksi srk-talolla ke 17.6. 11, Harakkamäki . 040-5050016 tai pastori
Kai Juvila p. kesäkuuta 2015 RAAHELAINEN
5
seurakunta
PYHÄJOEN
SEURAKUNTA
Näkövammaisten kerho
srk-talolla ma 8.6. 050-3288107.
Pyhäjoen seurakunnan
kotisivut osoitteessa:
www.pyhajoenseurakunta.
fi
PUNKKIBUSSI
Oulu-Oulunsalo-Raahe
Paikka
Oulu Prisma Raksila
Oulunsalo S-Market
Oulu Prisma Limingatulli
Raahe Prisma
Hinnat:
Aikuiset:
45,00 euroa/rokote
Lapset (1-15 v.) 41,00 euroa/rokote
Punkkibussissa voitte maksaa joko
pankkikortilla tai käteisellä.
ti
ke
ke
to
Pvm
Klo
09.06.
10.06.
10.06.
11.06.
16:00 - 20:00
10:00 - 14:00
15:00 - 20:00
14:00 - 18:00
19,-
Rantakatu 2 B, 67100 Kokkola
Puh
Suuren huoltamoketjun sijaan voi valita
taukopaikaksi sen pienen
tienvarsikahvilan.
Laaksonen vierailee usein
matkoillaan hautausmailla.
Ne tarjoavat teeskentelemättömän vaihtoehdon markkinahumulle ja turistikohteille.
Ne on tehty ihmisille itselleen, lohduksi paikkakunnan
omalle väelle.
Niissä näkyy yhä alueiden
omaleimaisuus.
Viisauttakin Laaksonen
uskoo matkojen kartuttavan.
??Lehtien tekstiviestipalstoilla ihmiset kirjoittavat, ettei missään ole niin kateellisia ihmisiä kuin meidän kunnassa. Laaksonen vain rakastaa paitsi
muutosta ja jännitystä myös
rutiineita: suomen kieltä ympärillä, perunaa lautasella.
Maiseman vaihto ruokkii
runoilijan ajatuksia.
Moni teksti syntyy tien
päällä.
Matkakirja kuljettaa Laaksosen mukana pitkin Suomea, kurkistaa kiertueiden
kulisseihin ja jakaa havaintoja niin perunasta, valtiovierailuista kuin taiteista.
Matkalla sattuu kaikenlaisia kommelluksia. Kun käy
vähän katsomassa, huomaa,
ettei muuallakaan niin ihmeellistä ole, Laaksonen
huomauttaa.
Entä minkä vinkin Laaksonen antaa matkaevääksi kesäreissuille?
??Katsokaa älypuhelimesta reitit ja paikat etukäteen.
Sitten ottakaa akut pois ja jättäkää puhelimet kotiin. Kun saa pienistä ja ärsyttävän lapsellisista asioista
Uusi kirja on ulkona ja televisiossa alkoi eilen Helil kyläs -keskusteluohjelma, jossa julkisuuden
henkilöt vierailevat Laaksosen kotona.
iloa, on aika turha lähteä
minnekään Goalle.
Ei niin, että Suomessa
kaikki olisi paremmin. Joku syy matkalle täytyy olla, vaikka kahden potkukelkan vieminen
Latviaan rouville, jotka olivat
ihmetelleet potkukelkan kuvaa.
Laaksonen ei kaihoa kaukomaille.
??Olen tosi kotiseuturakas.
Jos voittaisin matkan Kiinaan, möisin sen jollekin. Palsta on ilmainen.
Kuvat ja onnittelutekstit voi
postittaa osoitteella: Raahelainen,
Onnea-palsta, Fellmanin puistokatu 4,
92100 Raahe tai sähköpostilla:
ilmoitukset.raahelainen@almamedia.fi
tai tuoda toimitukseemme.
Aineistot torstaina klo 15 mennessä.. On hauska, kun aina
vähän kaipailee johonkin.
Hyvä, että tahtoo jotain ?
ihan kamalaa, kun lakkaa
tahtomasta, Laaksonen toteaa.
Häneltä ilmestyi juuri
matkojen hauskoista sattumuksista ja ajopäiväkirjan
merkinnöistä syntynyt kirja
Lähtisiks föli?
Siinä hän kertoo reissuilleen motiiviksi: Koitan pääst
karkku itteäni, vaik tiärän et
peräs see tule niinko olis narul kii.
Reissunainen ei matkusta
huvin vuoksi. Se
olisi jo liian kummallista.
??Heli Laaksonen
??Syntynyt Turussa 1972,
??kasvoi Uudessakaupungissa.
??Kirjoittaa lounaismurteella.
??Filosofian maisteri Turun yliopistosta.
??Julkaissut muun muassa
teokset Pulu uis, Raparperisyrän, Sulavoi, Lukkosulaa ja
lumpeenkukkia, Pursu, Peippo
vei ja Aapine.
??Uusin kirja Lähtisiks föli. ilmestyi kesäkuussa 2015
??Muutti kesällä 2011 puolisonsa kanssa maaseudulle
Rauman Lappiin.
Pienemmät kummallisuudet riittävät.
Laaksonen kirjoittaa,
kuinka toisten mielestä kaikki on ihmeellistä, toisten
mielestä ei mikään. Jos ei käy missään, voi
kuvitella kotikuntansa toivottomaksi paikaksi, josta
täytyy päästä pois. Hän kehottaa kaikkia
vastarintaan. Hän kuuluu ensimmäiseen ryhmään
ja pitää runokeikkojensa korkeimpana päämääränä saada
kuulijat samalle kannalle: Et
elämä o kallis ja harvinaine
ko ponin päiv kaurapellos.
??Reissuilla voin kuvata
hienoa tuolinjalkaa ja omaa
jalkaani, ottaa niistä kaverikuvia. Älkää
uppoutuko digiin vaan tähän
suveen, mikä on ympärillä,
lyhkänen, ihana ja oikea.
Onnea!
Waltteri
Ruohomäki
4 vuotta
3.6.2015
Elias
Mämmi
4 vuotta
4.6.2015
Kalle
Heikkinen
9 vuotta
6.6.2015
Alina Bertta
Aune-Tuulia
Jussinniemi
4 vuotta
8.6.2015
:lla
mummu ja
pappa, äiti, isi
ja Ria
:lla
kotiväki
:lla
Emilia, isä,
Mari, äiti, Toni,
mummut ja
papat
:lla
äiti, isi, Helka
ja koirat
:lla
kotiväki
Veera
Annikki
Lehtikangas
5 vuotta
2.6.2015
Annukka
Ellinea
Heikkilä
2 vuotta
4.6.2015
Luna Maria
Josefiina
Laajala
3 vuotta
8.6.2015
Markus
Pekka
Nuorala
4 vuotta
9.6.2015
:lla
isi, äiti ja Milla,
mummut ja
papat
:lla
Iivari, äiti ja isi
:lla
äiti, isi ja Leo
:lla
kotiväki
Minea
Saimi Sofia
Rautio
2 vuotta
Eljas Lenni
Sakari
Fingerroos
1 vuotta
5.6.2015
:lla
äiti, isi, Veera,
Venla, Matias,
mummut ja
papat, tädit
sekä kummit
Veera Iida
Maria
Fingerroos
10 vuotta
9.6.2015
:lla
äiti, isi, Venla,
Matias ja Eljas,
mummut ja
papat, tädit
sekä kummit
Onnittelupalsta on tarkoitettu
alle 10v. RAAHELAINEN Lauantaina 6. lapsille. kesäkuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Runoilija
kaipaa aina
muihin
maisemiin
Kari Mankonen
A
Älkää
uppoutuko
digiin vaan
tähän suveen,
mikä on
ympärillä,
lyhkänen,
ihana ja oikea.?
Heli Laaksonen
Matkalla: Veri vetää
murrekirjailija Heli
Laaksosta tien päälle.
Sini Kuvaja
Kuka?
sini.kuvaja@almamedia.fi
Vietettyään kolme päivää kotona runoilija Heli Laaksonen
haikailee tien päälle.
Toisena yönä reissussa hän
alkaa ikävöidä kotiin, katselee hotellista kaihoten pilvien
matkaa Kodiksamiin päin.
??Mun luonne on aika levotoine. Ruotsin
suurlähetystön vastaanotolla
kirjailija ja hänen sisarensa
ryntäsivät nälän sokaisema-
na suoraan ruokapöytään ja
näkivät sitten kukkuralautasen takaa kaikkien muiden
seisovan kättelyjonossa.
??Aina saa hävetä itteänsä.
Joskus on sillä hetkellä aika
laiha lohtu, että siitä saa hyvän jutun, Laaksonen hymyilee.
Maailman samankaltaistuminen murehduttaa reissu-
naista
Ilm. Raa-
hesalissa Teatteri Hoplaan
20-v näytös 19.9. ja ilm.
Helenalle p. klo 21.00
Saapuminen Oulaisiin.
Lisätietoja ja mahdolliset ennakkoilmoittautumiset:
Esa Pyhälä puh. Lauantaina 6. p. Tähän myös ilm. kaikille matkoille Frans puh. 25.6.
mennessä Sirpa p. ja ilm. 040 7078981 ja
diabetesyhdistyksen kotisivuilta.
Raahen Seudun Diabetesyhdistys järjestää kaikille
avoimen matkan Viroon 16.20.8. klo 14
alk. Lähtö klo
8.30 Raahen linja-autoasemalta, paluu Raaheen noin
klo 19.30. Lähtö tuvalta klo
11.15. 044 551 6803/Riitta.
Toimistolla saatavilla
omaishoitoon liittyvää materiaalia sekä maksullisia
onnittelu- ja suruadresseja.
Raahen Seudun Luonnonystävät Su 14.6. Turpeenperän kohdalle. Yhteyshenkilö Jouni p.041
4499261. ja sitovat ilm.
26.6. klo 17 Monisiivouksen kokoushuoneessa, Muurarinkatu 3, Raahe.
Käsitellään mm. Talkoot 25.?27.9.
Kalansavustus 9.?11.10.
Halloween 30.10.?1.11. Houkuttele ystäväsi mukaan.
Viikkoa ennen juhannusta!
XXIV
10.6.-14.6.2015
Keskiviikko 10.6.
PYHÄJOKIMELONNAN
YLÄJUOKSUOSUUS (33 km)
Klo 9.00 alk.
Ilmoittautuminen ja kokoontuminen
melonnan yläjuoksuosuudelle.
Klo 10.00
Lähtö Jokiniskan taukopaikalta
(Hietakyläntie 418).
Klo 14.00-15.00 Ruokailutauko
Nuttulinnan laavulla.
n. 0440221559.
Ota mukaan omat makkarat
ja pientä arvottavaa. Tied. iltapäivällä. Se on yksi Viron
kauneimmista lomakohteista, kultaisella 30-luvulla
Itämeren helmeksi kutsuttu. Tied. Yöpyminen Tallinnassa, matka jatkuu Itä-Virumaan maakuntaan, NarvaJoesuuhun. on vielä
tilaa. 0500 282 562 e-mail: jouni.aitto-oja@oulainen.fi
sekä Marko Pehkonen 044 4457 640 e-mail: marko.pehkonen@pyhajarvi.fi
www.pyhajarvi.fi/pyhajokimelonta
Lauantai 13.6.
Sunnuntai 14.6.
(24 km)
Klo 9.00-10.00
Väinölänrannassa melonnan ja
Oulaisten Naisvoimistelijoiden
30-vuotisjuhlapyöräilyn
ilmoittautuminen.
Klo 10.00
Lähtö Oulaisista.
Klo 12.00-13.00
Ruokailutauko Petäjäskoskella.
Melojat ja juhlapyöräilijät
Koskikeitaalla.
Klo 14.30-15.15
Kahvitauko Kalaputaan puhdossa.
Klo 17.00
Saapuminen Pyhälän rantaan
Pyhänkoskelle. Kuntosali pe klo 12-14.
Oulun piirin kevätjuhla Oulussa 24.6., Kuusamon
Eläkkeensaajien 40-vuotisjuhla 6.8., Ruskaretki Lappiin 14.9. ja pikaiset sitovat ilm.
26.6. Sirpa p. Tied. ja omavastuun
maksu Jäsentuvalla Merjalle 10.7. ja ilm. Lähdetään yhdessä pyöräileen
Salen edestä klo 18 tai tule
autolla viettää yhteistä mukavaa iltaa. Tied. klo 10-13, Kauppakeskus Masto 2krs. klo 11
Jäsentupa. vietetään
pohjoismaista luonnonkukka päivää. UIT:n seikkailukomediaan Melkoisia Muskettisotureita. Alajuoksuosuudella melojaa kohtaa päivittäin runsaasti
koskia (1-4). Matka on lähtijöille ilmainen eikä edellytä jäsenyyttä, perillä jokainen vastaa kustannuksista itse.
Lähtö Pattijoen torilta klo
10. Matti
040 7335753, Kalle 050
3205375
Raahen Alueen Sydänyhdistys Kesäteatterimatka
Äänekoskelle la 18.7. Ohjelmassa kevyttä ulkoilua, taidepaja, jalkaterveyttä sekä
kotiruokaa ja ennen kaikkea
mukavaa seurustelua hyvässä seurassa. toteutuu suunnitelman mukaisesti. klo 19 yhdistys varannut lippuja jäsenille. Jos tarvitset
kyytiä niin ilmoita siitä Anna-Maijalle p. Lähtö
kimppakyydeillä Raahen
linja-auto asemalta klo 10
ja Pyhäjoen entiseltä Shelliltä 10.30 Oppaina toimivat
Jari, Vuokko ja Henri. mennessä.
Raahen seudun
Omaishoitajat ja Läheiset
OmaisOiva-toimisto auki
ma 8.6. Yhdistys tarjoaa kahvit. koti 08 2238 725, 0400 765 202 ja
Jouni Aitto-oja puh. Iltapäivän aiheena on tutustumisen lisäksi käynti seminaarin näyttelyssä, pientä
purtavaa, pokkiaa yms.
Kokoomuksen Raahen
kunnallisjärjestö Kokoomuksen Raahen kunnallisjärjestön säänt.määr. Lähde mukaan antoisalle matkalle!
Raahen Seudun Diabetesyhdistys Tankarin retki su
14.6. on esittelyssä vilmasti, 14.6. Tervetuloa muutkin kuin jäsenet! Tied. Tied. Maksu peritään lähtöpaikalla ilmoittautuessa. Mestari Olavi Virran
elämää ja musiikkia. Koskenlaskunäytös.
Ruokailumahdollisuus.
Merijärvipyöräilyn osallistujat
ovat melojien kanssa yhtä aikaa
Pyhänkoskella.
(17 km)
Klo 10.00
Lähtö Merijärveltä, Pyhänkosken alta.
Klo 11.00-12.00
Ruokailutauko Helaakoskella.
Klo 13.00-13.30
Kahvitauko Pirttikosken
Kuusiniemen sillan kupeessa.
Klo 15.00
Saapuminen Pyhäjoelle 8-tien sillan
yläpuolelle. musikaalikomediaan Piukat Paikat. Vihannissa kotiseutuyhdistyksen kanteissa. mennessä Marjatalle
puh. 050 3707 111.
Osallistumismaksu: koko tapahtuma 25?/hlö. Ilm. Pikkujoulu 20.?22.11.
Raahen Psyyke Kitaransoiton alkeet ti 9.6. Lisät. 223113.
Otamme mukaan myös eijäseniä.
Raahen Alueen Sydänyhdistys Syksyn teatterimatka tehdään Tampereelle
10.-11.10. maitotalouteen liittyvää esineistöä.
Heinäkuun esineet kerrotaan myöhemmin tällä
palstalla. musikaali . Netissä Google
?eläkkeensaajat Raahe?.
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys Raahen osasto
Teemme linja-autoretken
Kokkolaan ke 1.7. Pölkku-teatterin esitykseen.
Tied. MTKL:n
Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa 21.-28.8. 2231133.
Pattijoen Kotiseutuyhdistys Kylpylä ja kulttuurimatkalle Kalajoelle 7.6. Lähtö Jahtimiesten majalta. 044 295
1302 tai Liisa puh. klo 18.00
Saapuminen Kärsämäelle
Mannisen rantaan.
Pyhäjokimelonta on tarkoitettu kaikille retkimelonnasta
kiinnostuneille. Jokilaaksojen
Tiimin Kesäpäivä 16.6. 044-2786679. 050 5742113
Raahen Sairaalahenkilökunta JHL 427 Lähdetään
teatteriretkelle Taivalkoskelle la 18.-su 19.7. myös yleisölle.
n. Rannalla vanhojen
ajoneuvojen esittely ja tulokahvit
melojille.
Haapaveden kaupunki, Oulaisten kaupunki, Kärsämäen kunta, Merijärven kunta, Pyhäjoen kunta, Pyhäjärven kaupunki, Jokivarren kylätoimikunnat, Pyhäjokialueen Kotiseutuliitto. Yläjuoksuosuus 15?/henkilö
ja alajuoksuosuus 20?/henkilö. Marjaliisalta p. Tavoitat
työntekijän myös puhelimitse p. Ilm.
päättyy 15.6. 040 7078981. Kumisaappaat ja säätilan mukainen varustus sekä omat
eväät ja kynä mukaan.Yhdistys tarjoaa nokipannukahvit.Tied. Melonta koostuu kahdesta eri osuudesta. Tervetuloa vaikuttamaan.
Raahen ja Ympäristön
Eläkkeensaajat Viikko 8.12.6. Jokilaaksojen Tiimi järjestää
bussikyydin ja majoituksen.
Sitova ilm. ja
ilm. Päivämaksu 10?hlö. mennessä
puh. Saarankantissa
kahvitellaan tiistaisin klo 13
-17.
Saloisten Jahtimiehet
Haukiuistelukisat la 13.6.
klo 10?19. Tulkaa mukaan tapaamaan uusia tuttavia. Yläjuoksuosuus melotaan pääosiltaan suvannossa ja
lasketaan vain muutamia pieniä koskia (vaikeusasteeltaan
1-2). Rahastus bussissa. Osamatkasta ei maksua.
Osanottomaksu sisältää osallistumisen, ohjauksen ja henkilökohtaisen varusteiden
kuljetuksen koko matkan ajan, yövartioinnin Oulaisissa ja Merijärvellä sekä mahdollisen kanoottien lyhytkuljetuksen matkan aikana sekä osallistujien paluukuljetuksen
päivän lähtöpaikalle. sis. mennessä puh.
0440222884 Kirsi ja
0440263033 Pirkko. Matkaa taitetaan yhdessä, eikä kaveria jätetä.
Varusteet: Kanootti/kajakki tai vene, kelluntaväline pakollinen, kypärä suositeltava.
Kajakkien vuokrausmahdollisuus:
Ennakkotiedustelut Pikkulahden palvelut Oy, puh. 0440281152. 26.6.
mennessä puh
0440222884 Kirsi ja
0440263033 Pirkko.
Vihannin kotiseutuyhdistys Makasiinimuseo on auki
kesäsunnuntaisin klo 11-14.
Joka viikko museossa esitellään jokin esine tarkemmin. 0503555482.
jatkuu sivulla 8
Raahen Seudun Diabetesyhdistys Alueellinen naisten viikonloppu 4.- 6.9. Mennessä oma-
kustanteinen kaffipaussi.
Saaressa kalakeittoateria +
pullakahvit sekä opaskierros /luontopolku. kesäkuuta 2015 RAAHELAINEN
7
järjestöt
Raahen Seudun Invalidit
Koillislapin Invalidit tulee
vieraaksemme ke 11.6. 11.6. Ei käytetä
moottoreita, plaanareita eikä luotaimia. naisten käsitöihin liittyviä esineitä, 21.6.
esitellään kirkollisia tavaroita ja 28.6. klo 18 Teknisen palveluviraston kahvioon villiyrttien ja kesän tapahtumien merkeissä. Marjaliisalle,
puh. Ota säänmukainen varustus.
SFC-Raahentienoo 40 V
1975-2015 Juhlavuoden
2015 tapahtumat Multarannassa. klo
12-16 Linnakalliolla Alavieskassa. matkat,
majoitukset, ateriat puolihoidolla ja oppaan palvelut.
Lisät. kevätkokous su 14.6. Ohjelmaan
merkityt ruokailut ja välipalat hinnoitellaan ja maksetaan erikseen.
Pyhäjokimelonnan vetäjinä ja ohjaajina toimivat Esa Pyhälä ja Marko Pehkonen
sekä Pyhänkosken Koskiapinat.
Torstai 11.6.
(36 km)
Klo 10.00
Lähtö Kärsämäeltä Mannisen
rannasta.
Klo 13.00-14.00
Ruokailutauko Joutennivan mylly
ja saha.
Klo 17.00
Saapuminen Haapaveden
Kylpyläsaareen.
Yöpymismahdollisuus.
Ruokailumahdollisuus.
Perjantai 12.6.
Klo 11.00-15.00
Siirtyminen (12km) Haapaveden
Kylpyläsaaresta Mieluskylälle.
PYHÄJOKIMELONNAN
ALAJUOKSUOSUUS (21 km)
Klo 14.00-16.30
Ilmoittautuminen ja kokoontuminen
melonnan alajuoksuosuudelle Haapaveden Mieluskylälle Sysirantaan.
Tervetulo-ohjelmaa ja lähtökahvit.
Klo 16.30
Lähtö Mieluskylästä.
Klo 18.30-19.30
Ruokatauko Matkanivassa, melontaneuvontaa ja muuta ohjelmaa.
Ruokailumahd. Syksyllä
ruskamatka Ylitorniolle ja
Pelloon 11.-13.9. Kaikki mukaan!
Siikajoen Maa- ja Kotitalousseura järjestää Impin
suvikuntoilun to 11.6. Yhdistys järjestää kaikille avoimen aiheeseen liittyvän retken Pyhäjoelle Härkämetsän ja Kullanjärvien alueelle. Yhdistyksen 40v juhlat 28.?30.8.
Kesäkauden päättäjäiset
18.?20.9. Opastettu
kiertoajelu vanhassa kaupungissa. Tavarapalkinnot. ja ilm. 7.6. kiinnostavaa ohjelmaa ja nähtävää. Suojainen sijainti kätkee
yli 7 km pitkän hiekkarannan ja ympäröivät puistot.
Edullinen hinta sis. Juhannus 18.?21.6.
Lättytreffit 24.?26.7. Naiset ja nuoret palkitaan erikseen. 050-320
4312. toimintakertomus sekä ajankohtaisia asioita. Pirkolle p.
0400587022.
Pattijoen Martat Kokoonnumme ti 9.6
Avoryhmä kokoontuu samassa paikassa
kunkin kuukauden viimeisenä keskiviikkona, johon voivat osallistua kaikki AA:n
toiminasta kiinnostuneet
sekä alkoholistien omaiset
ja muut läheiset. heinäkuuta kello
9 alkaen.
Asiakkaat voivat palvelukatkosta huolimatta jättää
asiakirjoja Verohallintoon.
Asiakirjoja vastaanottavien
paikkojen yhteystiedot löytyvät osoitteesta vero.fi/palvelukatko.
Verokortti verkossa -palvelu toimii ja verokortin voi
tilata palvelussa, mutta verokortti saapuu postitse tilaajalle vasta katkon jälkeen
noin viikon sisällä. Ilm. Tapahtuman tavoitteena on kerätä tietoa pönttölinnuista ja
niiden pesinnästä sekä lisätä
kiinnostusta lähiympäristön
lintujen seurantaan. paikanpäällä
tuntia ennen kisoja.
Raahen Meripelastusyh-
lisää sivulla 7
distys Miehistöharjoitukset
jatkuvat keskiviikkoisin asemapaikalla klo 17 alk. mennessä ja allakkaan ylös
Raahe teatterin Kuningaslohi ke 8.7. Pönttöihin ei pidä kurkkia tai
pönttöjä avata.
Sopiva luovutusikä on 12 viikkoa, kun kissa on jo päässyt opille kissojen sosiaalisissa taidoissa.
Lajitoverit tärkeitä
SEY: Sopiva
luovutusikä
on 12
viikkoa.
Raahelainen
toimitus.raahelainen@almamedia.fi
Kesän edetessä eläinsuojeluyhdistysten kotihoitopaikat
ja löytöeläintalot täyttyvät
kotia etsivistä kissoista ja kissanpennuista. Eijalle 5.6. Kissoja kaupitellaan tyypillisesti myös lehtien palstoilla ja tuttavien
kesken puskaradion kautta.
Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto (SEY) muistuttaa, että kissanpennun luovutusikä on perustelluista
syistä 12 viikkoa.
??Liian varhainen luovutusikä lisää käyttäytymishäiriöiden todennäköisyyttä,
mikä puolestaan lisää todennäköisyyttä sille, että kissa
päätyy kodinvaihtajaksi tai
jopa heitteille jätetyksi tai lopetettavaksi. Ongelmallisesti
käyttäytyvälle kissalle on aina haastavaa löytää uutta kotia ja se stressaantuu muutoksista keskivertokissaa
enemmän, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri
Kati Pulli.
SEY on julkaissut ohjeet
luovutusikäisen kissanpennun tunnistamiseksi yhteistyössä eläintenhoidon kouluttaja, tietokirjailija Päivi
Ylikorven kanssa.
??Liian varhain emosta ja
sisaruksista erotetulla pennulla on suurentunut riski
stressiherkkyyteen, aggressiivisuuteen, arkuuteen, pitkittyneeseen imemiskäyttäytymiseen ja virtsamerkkailuun aikuisiällä. AA:n Oulun alueen
päivystävä puhelin 0440241266 klo 19-21 joka päivä. Ruukin
AA-ryhmä, kokoontuminen
keskiviikkona, klo 19.00
Heikinkuja 2 srk-talo. Pönttöbongauksen tulokset päivittyvät tapahtuman aikana BirdLife
Suomen sivuille.
Pönttöbongaus järjestetään nyt kolmatta kertaa. Onko viileä
loppukevät vaikuttanut pönttölintujen pesintäaikatauluun. Raahessa toimii
AA-ryhmä, kokoontuminen
klo 18:00 ke ja su Ouluntie
10. klo
18.30. Kokoonnutaan Kaaron mökillä
(Nikulantievarella). klo 19. Käynti
takaa Mäkelänrinteen puolelta. Nämä ovat
samoja ominaisuuksia, joita
kissanomistajat pitävät kissoissa kaikkein ikävimpinä,
kertoo Ylikorpi.
??Sosiaalisen käyttäytymisen oppimisen kannalta ensimmäiset elinkuukaudet
ovat hyvin tärkeitä. Osallistujilta kysytään, mitä linnunpönttöjä omalla pihalla tai
muulla tarkkailupaikalla on
sekä mitä lajeja pöntöissä pe-
sii tai on tänä vuonna pesinyt.
BirdLife Suomi odottaa
havaintojen kertovan myös
pesinnän ajoittumisesta eri
puolilla maata. 0449671001. Verotili-palvelu ei
ole katkon aikana ajan tasalla ja palvelun kautta ilmoitetut tiedot tulevat perille vasta
katkon jälkeen.
BirdLife toivoo tietoja
pönttölinnuista
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Tulevana viikonloppuna 6.?
7. Se painaa noin yhden kilon, eli
maitopurkin verran, kertoo
Ylikorpi.
Liian varhain emostaan
erotetut kissat näkyvät eläinsuojelun arjessa. viim.
10.6. Verotustyössä tarvittavat tietojärjestelmät ja laitteistot siirretään katkon aikana valtion
yhteiseen kapasiteettipalveluun.
Verohallinnon palvelut
toimivat normaalisti jälleen
torstaina 9. Myös
sähköiset palvelut toimivat
vain osittain palvelukatkon
aikana.
Tärkeimmät sähköiset
palvelut, kuten Verotili ja Verokortti verkossa -palvelut
ovat katkon aikana pääosin
asiakkaiden käytettävissä.
Kunkin sähköisen palvelun
toimivuudesta kerrotaan tarkemmin palvelujen etusivulla.
Palvelukatko johtuu teknisistä muutostöistä. Kokous Kuutissa 15.6. Entä näkyykö viime kesän heikko pesimätulos esimerkiksi kirjosieppojen määrissä?
BirdLife korostaa, että
pönttölintuja on tarkkailtava
lintuja häiritsemättä. Mukaan
vesureita, peräkärry, moottorisaha
Pattijoen Metsästysseura/ SML Hirven ja luodikon
piirinmestaruudet ratkotaan Palokankaan ampumaradalla ke 10.6. Verokortin tulostus itsepalveluna
palvelussa onnistuu katkon
aikanakin, jos verokorttitilaus ei vaadi virkailijan käsittelyä.
Verotilipalvelussa asiakas
voi ilmoittaa tietoja ja pankit
ottavat maksut vastaan normaalisti. Eijalle, eija.sorjamaa@kotinet.com tai 044
281 9609 ja kesäteatteriin
lähtijät ilm. Käynti talon pohjoispäästä Seppo puh. kesäkuuta kuka tahansa
voi osallistua luontotiedon
kartuttamiseen osallistumalla Pönttöbongaukseen. Junnuryhmä kokoontuu Lapaluodossa torstaisin klo 17.
Raahen AA-ryhmä Alkoholismi on sairaus, josta voi
toipua osallistumalla AA:n
toimintaan. Katso myös www.aa.fi
Olet tervetullut mukaan toimintaan.
Veropalvelut käyvät
kiinni heinäkuussa
Raahelainen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Verotoimistot ovat kiinni, eivätkä Verohallinnon puhelinpalvelut ole käytössä heinäkuun 4.?8. 0405178439. Hannu puh. päivänä. Vaille tarvittavia sosiaalisia taitoja jääneet kissat päätyvät terveitä
ja tasapainoisia kissoja tyypillisemmin kodittomiksi ja
lisäävät näin myös eläinsuojeluyhdistysten työtaakkaa.
Ohjeet luovutusikäisen
kissanpennun tunnistamiseen:
kissatieto.fi/kissaa-hankkimassa/
luovutusikaisen-kissanpennuntunnistaminen
Ari Ahlfors
Pönttöbongauksen tavoitteena on kerätä tietoa pönttölintujen pesinnästä ja lisätä kiinnostusta
lintujen seurantaan.
Havainnot pönttölinnuista
voi ilmoittaa osoitteessa
www.ponttobongaus.fi tai
postikortilla. Silloin
opitaan niin sujuva viestintä
lajitovereiden kanssa kuin
esimerkiksi sopiva voimankäyttökin. Viime vuonna tapahtumaan
osallistui noin 5 000 ihmistä
ja havaintoja ilmoitettiin lähes 30 000 linnunpöntöstä.
Pöntöissä havaittiin 16 000
pesintää.
Samalla sopii tarkkailla pihapiirissä pesiviä pääskyjä.
Tänä kesänä BirdLife Suomi
kerää tietoja räystäs- ja haarapääskyn pesimäpaikoista.
Havainnot pääskyistä voi ilmoittaa osoitteessa www.
birdlife.fi/vuodenlintu.. RAAHELAINEN Lauantaina 6. Näitä asioita kissan on myöhemmissä elämänvaiheissa vaikeaa tai
mahdotonta oppia, Ylikorpi
jatkaa.
Mistä sitten tietää, minkä
ikäisiä esimerkiksi naapurin
navettakissan pennut ovat,
jos niiden syntymäaika ei ole
tiedossa?
??Nyrkkisääntönä on, että
luovutusikäisenä pentu ei ole
enää pörröinen tai hutera,
vaan näyttää jo aikuisen kissan pienoismallilta, joka hyppii ja kiipeilee ketterästi korkeisiinkin paikkoihin. klo
17.30, hox myöhennetty
kellonaika.
Pattijoen Metsästysseura Puunteko talkoot ma 8.6.
klo 16 Rakeenperällä. kesäkuuta 2015
8 ELÄMÄNMENO
Arkisto / Petteri Kivimäki
järjestöt
Raahen seudun kehitysvammaisten tuki Ylivieskan kesäkisoihin starttaavat muistakaa ilm
Kesäkuussa sen sijaan suuri osa
uusista opiskelijoista vielä
odottaa opiskelupaikan varmistumista, joten nyt vuokra-asunnon löytää vielä suhteellisen helposti, jopa pääkaupunkiseudultakin. Alue myydään määräalana kantatilasta.
Mh. 3h,k,s,ak. 35.000 e
535970
(kuva)
Ohimaantie 255. Mahdollisuus autokatospaikkaan
Esittely ti klo 17:15-17:45/Jukka
Mh. Luonnonkauniin kunnan halki virtaa kaksi Pyhäjoen suuhaaraa.
Kaikissa asunnoissa laadukas varustelu, nykyaikaiset
pohjaratkaisut, takapihoilla valokatteinen aurinkoterassi ja etupihoilla ulkovarasto sekä oma autokatos.
Kolmioissa kulku vilvoitteluterassilta kodinhoitohuoneen kautta pesutiloihin ja saunaosastolle . 2mh,oh, k,ph,s,wc.
Hyväkuntoinen saunallinen rivitalon päätyasunto. Maalämpö ja lattialämmitys. Navetasta remontoitu hevostalli aputiloineen jossa paikat viidelle hevoselle. Hyvällä markkinapaikalla oleva katutason liike/toimistotila. 2h, k, s. 23.000 e
534376
Puhelun hinta 010 yritysnumeroon: Lankapuhelimesta
0,0835 euroa/puhelu + 0,06 euroa/min.
Matkapuhelimesta 0,0835 euroa/puhelu+ 0,1718 e/min.
Uusi kulma elämiseen Pyhäjoella!
Ennakkomarkkinoinnissa
HUONEISTO
M2
MH
VH
2h+k+s
51,5 m2
49 131 ?
121 025 ?
3h+k+s
72 m2
65 088 ?
165 600 ?
As Oy Pyhäjoen Kirkonkulma
Kesällä 2016 valmistuvat laadukkaat yksikerroksiset
rivitalokohteet Pyhäjoen keskustaan. Takapihalla katettu terassi, huoneistoon kuuluu
autokatos ja ulkovarasto.
Mh. 3h, k, ph, s, at. Siisti rivitalokaksio Pattijoella. 100.000 e
535916
. 59.000 e
533241
Siikajoki, Tuomioja
Raahe, Keskusta
127/200 m²
Ouluntie 18 A 6. Pintoja uusittu. 3mh,tupa,k,ph,s+kellari.
Maatila, pinta-ala 5,26 ha josta peltoa 2,1
ha. Lämmitysmuotona edullinen
kaukolämpö. Piispanjoki varressa hieno maatilan pihapiiri.
Tilalla täystiilitalo, navettarakennus, konehalli, grillikota, hirsiaitta ja rantasauna. Talossa lattialämmitys sähköllä sekä varaava takka ja
puuliesi. Muuttovalmis kokonaisuus!
Soita ja sovi esittely!
Vh. Raahe, Isoholmi
Raahe, Antinkangas
80,0 m²
kuva
Kirkkokallio 3. Huippupaikalla toisen kerroksen saunallinen kolmio hissitalossa Raahen keskustassa. Vapaa-ajan asunnoksi sopiva ok-talo. 3h,k,ph,s. Isot näyteikkunat. 65.000 e
535627
Kivitie 1 A 2. 25.000 e
534992
(kuva)
kuva
Harakkamäentie 1. 245.000 e
531587
Maakaarentie 11 C 2. Tilava ja valoisa kolmen makuuhuoneen ylimmän kerroksen(3.krs)huoneisto. 146.000 e
698114
Pyhäjoki, Yppäri
Viitalanperäntie 221. 109.000 e, Mh. Sauna uutta vastaava. tupak, mh, ph, s.
Aurinkoisella ja rauhallisella paikalla Siikajoen rannalla oleva viihtyisä loma-asunto ympärivuotiseen käyttöön. Heti vapaa.
Esittely su klo 12:00-12:30/ Teuvo
Mh. Rakennusvuosi 1991. 62.000 e
531240
62,0/70,0m2
68,0 m²
Tontit
kuva
kuva
Eteläkallio 31. 010 257 6285
kuva
kuva
Pohjaskarintie 102. 109 000 e 534202
Kauraperäntie 454. Talossa vesikatto uusittu 2010 ja keittiö 2011. Siistikuntoinen 2-tasoinen rivitalohuoneisto rauhallisessa taloyhtiössä viihtyisällä alueel- Siikajoki, Luohua
la Isoholmissa.
Vh. Käyttövesiputket uusittu 2005, keittiö uusittu 2008.
Ensiesittely ti klo 16:30-17:00/Jukka
Vh. 65.000 e
533639
Siikajoki, Siikajoki
44/50 m²
Raahe, Vihanti
Määräala 0,5ha
Läntisrannantie 36 B. 110.000 e
535596
Laurilankoskentie 20. Lasitettu parveke, autokatospaikka. Sähkö- ja vesiliittymät. 3h,k,kh. Hyvä ja rauhallinen sijainti.
Kaukolämpötalo. Hyväkuntoinen päärakennus.
Sovi esittely puh 010 257 6285.
Mh. Soita ja sovi esittely!
Mh. Erittäin hyväkuntoinen
ja laadukkaasti tehty talo Kirkkokallion
asuntoalueella. Sovi esittely!
Vh. Remontoitu hyväkuntoinen 5-kerroksen kolmio
Raahen keskustan palvelujen keskeltä.
Edullinen vastike, 117:80 e/kk.
Sovi esittely!
Vh. Lasitettu parveke.
Mh. Pesuhuoneessa suihkukaappi. Tilan pinta-ala 0,88 ha. Heti vapaa.
Esittely su klo 13:45-14:15/Teuvo
Mh. Raahe, Keskusta
96 m²
ti 9.6.
69 m²
Tiiramaantie 1 as 3. Sähkölämmitys, vastike vain
59,25 e/kk. Oh:ssa korotettu sisäkatto. 1h,kk,alkovi,
ph,s,wc. UUSI
rivitalohuoneisto, kaukolämpö/ lattialämmitys, koneellinen ilmanvaihto LTO. Hyväkuntoinen saunallinen päätyasunto. 4mh, oh, k, ph, s, wc(2).
1½-kerroksinen viihtyisä omakotitalo kulmatontilla. Katettu terassi. Rantaan rajoittuva 1,3 ha
tontti. Jos asunnon haun jättää heinä- tai elokuulle, näytöt ovat ruuhkaisia, itselle sopivan asunnon saaminen
hankalaa ja vuokrapyynnöt
normaalia korkeampia. Lauantaina 6. Pyhäjoki, Pohjankylä 128,5/145 m²
Rivitalot
Raahe, Kummatti
Raahe, Kauraperä
KERROSTALOT
86,0/100,0 m²
Tervahovinkatu 5 C. kesäkuuta 2015 RAAHELAINEN
9
Jos aiot
vuokrata,
toimi nyt
Heinäkuusta syyskuulle
ajoittuva kesäsesonki on vuoden vilkkainta aikaa vuokramarkkinoilla.
Silloin pienen vuokra-asunnon saaminen varsinkin suurimmista kaupungeista voi
tuntua lähes toivottomalta.
Lisäksi tuon kovimman kysynnän jakson aikana asunnoista pyydetään selvästi
korkeampia vuokria kuin
muulloin.
Niiden henkilöiden, jotka
ovat opiskelupaikan tai uuden työn takia muuttamassa
kesän aikana, kannattaa ehdottomasti pyrkiä ajoittamaan asunnonhaku kesäkuulle. Hirsirakenteinen kesämökki Piehingin Pohjaskarissa, rakennettu 1982. Hyväkuntoinen
huoneisto mukavalla paikalla puistoalueen
läheisyydessä. Raahe, Piehinki
89 m²
kuva
Raahe, Antinkangas
80,0 m²
Kivitie 3 C 6. Koneellinen ilmanvaihto. Heti vapaa!
Ensiesittely ti klo 15:30?16:00/Jukka
Vh. Hieno paikka, kannattaa tutustua !
Ensiesittely su klo 14:45-15:30/Teuvo
Vh. Sähköt ja vesi on,
tie perille.
Esittely ti klo 18:30-19:00/Jukka
Mh. 2mh,oh, k,ph,s,wc.
Siistikuntoinen rivitalokolmio, rak.v. Huoneistoon kuuluu kaksi autotallia.
Suojaisa katettu takapiha.
Sovi esittely!
Vh. Vihannin Läntisrannalla upea rinnemäinen tontti joka laskeutuu Rantasenjärveen päin. 2h,k,s. lapsiperheen kurakauden pelastus!
Esittely tontilla
www.temotek.fi
SU 7.6. 98.000 e
529576
. 75.000e
533155
kuva
Rannanmäentie 48 A 5. Siistikuntoinen rivitalohuoneisto viihtyisällä ja rauhallisella alueella Isoholmissa. Heti
vapaa. 050 343 8857
vesa-matti.tervonen@temotek.fi
6 kaksiota ja 10 kolmiota viihtyisässä pihapiirissä
Asunnoissa laadukas varustelu ja avarat huoneistopohjat
Oma huoneistokohtainen autokatos ja ulkovarasto. Pirtti, 4h, ph. Aikainen lintu löytää madon, ja
siksi kannattaa toimia nopeasti.
Erityisesti niiden opiskelijoiden, joiden opiskelupaikka
on käytännössä varma, kannattaa olla liikkeellä asunnonhaussa jo ennen heinäkuuta ja opiskelijoiden jokavuotista asuntoryntäystä.
Esittelemme
su 7.6.
ESITTELEMME
sunnuntaina7.6.2015
ESITTELEMME Tiistaina
Esittelemme
9.6.2015
Pyhäjoki, Niskanmäki
. 75.000 e
534660
Peräläntie 48. 139.000 e
533981
Liiketilat
LIIKETILAT
Raahe, Keskusta
62 m²
Kauppakatu 52. Parkkipaikat huoneiston edessä. 2009.
Ensiesittely su klo 12:45-13:15/Teuvo
Mh. 85.000 e
533081
. Autokatos ja varasto. Voidaan myös
vuokrata.
Mh. Takapihalla lasiterassi josta jokinäkymä. 78.000 e
533763
Raahe, Pattijoki
74,0 m²
kuva
kuva
kuva
Kerrostalot
Raahe, Keskusta
(kuva)
Oikokatu 1. 109.000 e, Mh. Sovi esittely!
Mh. 3h,k,khh/ph,s. Rauhallisessa maalaisympäristössä uusi läpivuoden
asumiseen soveltuva talo. 60.000 e
534415
Teuvo Mattila LKV
044 710 6204
56,0/60,0m2 Risto Launonen LKV 050 526 7967
Ilpo Mattila LKV
LOMALLA
Jukka Mattila
050 314 0009
Raahe, Vihanti
39,5 m²
Raahen OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Kirkkokatu 34, 92100 Raahe
Puh. 4h,k,ph. klo 14
Ihan kulman takaa löytyvät kattavat kuntapalvelut:
koulukeskus ja päiväkoti, terveysasema, apteekki ja
kirjasto, päivittäistavarakaupat, liikuntapaikat...
Kenttäkuja 2, Pyhäjoki
Tervetuloa tutustumaan Pyhäjoen uusiin kulmiin!
Varaa esittelyaikasi:
Myyntipäällikkö Vesa-Matti Tervonen
p. Asunto on
peruskorjattu -08/-09. Soita ja sovi esittely!
Mh. 89.000 e
527897
Raahe, Mestauskallio
Raahe, Pattijoki
119 /125 m²
54,0 m²
Laivurinkatu 19 D 22. Vapautuu 1.6.2015. 106.613 e 536281
55,5 m²
Omakotitalot
OMAKOTITALOT
77 m²
Kuva
kuva
kuva
RIVITITALOT
36,5 m²
Aarretie 15 K. Kaikki kunnan palvelut ihan vieressä. 2003.
Kaukolämpö, lattialämmitys. Erillinen lämmin autotallirakennus.
Rak.v
RAAHELAINEN Lauantaina 6. Autoilijan on havainnoitava huolellisesti muita kulkijoita, mutta toisaalta laudalla liikkuva voi hidastaa
vauhtiaan risteystä lähestyessään.
Näin rullaaja voi edesauttaa kääntyvän autoilijan havainnointia.
??Katsekontakti auttaa
varmistamaan, että toinen on
huomioitu, Heiskanen opastaa.
Rullaluistelijalle kypärä on
jo itsestäänselvyys, mutta se
suojaa myös laudalla rullaavan päätä.
Vaikka lauta hankkittaisiin
lelukaupasta, se ei ole lelu,
vaan yksi kulkupeli liikenteessä muiden joukossa.
Jos lapselta ei löydy entuudestaan sopivaa kypärää,
ostosmatkalla kannattaa varata aikaa myös sen sovittamiseen.
Rullaluisteluun tai potkulautailuun tarkoitetulta kypärältä edellytetään samoja
suojaominaisuuksia kuin
pyöräilykypärältäkin.
CE-hyväksyntä on syytä
aina tarkistaa.
Lähde: Liikenneturva
Arkistokuva: Pekka Aho
Rullilla kulkeva rinnastetaan jalankulkijaan ja liikenteessä tämän paikka on jalankulkuun tarkoitetuilla väylillä.. Samalla voi varmistua
siitä, että lapsi hallitsee ajokkinsa.
Rullien päällä nopeutta on
helposti enemmän kuin reippaamminkin harppovalla.
Valppautta vaaditaan varsinkin risteystilanteissa.
Liikenne on aina yhteispeliä. Ajoradalla ei kannata kruisailla, Liikenneturvan
yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen selventää.
Heiskanen muistuttaa lapselle laudan hankkivia vanhempia varmistamaan, että
lapsi hallitsee kulkupelin.
Alamäessä nopeus karkaa
herkästi käsistä, mikä voi
johtaa kaatumiseen. Asemakaavan laadinta
alueelle on katsottu välttämättömäksi ennen matkailupalveluiden rakentamista,
koska saari kuuluu suojeluohjelmien piiriin ja luonnonsuojelulliset näkökohdat
on otettava erityisesti huomioon.
Asemakaavatyö saaressa
voi alkaa vaikka yrittäjästä tai
kaava-aloitteesta.
??Saaren sisäosa on suojelumerkinnältään kevyin.
Siellä olisi potentiaalia kalastajakylämäiseen rakentami-
- Kaavoittajat eivät ole pessimistisiä eivätkä ennakkoluuloisia,
muistuttaa Mathias Holmén.
seen. Ensimmäistäkään viivaa ei ole vielä kaavarunkoon
vedetty ja aikaa on vuoteen
2018.
Matkailuseminaarissa
kuultiin mielipiteitä Mikonkarin liian kaukaisesta sijainnista keskustaan nähden.
??Katson asiaa helsinkiläisin silmin ja Mikonkari on lä-
netilanteiden hallintaa on
hyvä kerrata liikkumalla yhdessä lapsen kanssa liikenteessä. Se ei ole
este matkailun kehittämiselle.
Vesa Joensuu
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Raahessa matkailua kehittävät tahot harmittelevat kaupungista puuttuvaa mökkimajoitusta.
Raahen kaupungin kaavasuunnittelija Mathias Holmén nosti keskiviikkona
Matkailusta vetovoimaa -seminaarissa keskusteluun
muun muassa Ison-Kraaselin
saaren.
Saaressa on vahvistettu
osayleiskaava 15 vuotta sitten. Matkailutoiminnan on
kuitenkin oltava tasapainossa luontoarvojen kanssa,
Holmén sanoo.
Nykymatkailijan tasovaatimukset on hyvä muistaa
mökkejä suunniteltaessa.
Hän heittää esimerkiksi Hailuodon uudet loma-asunnot,
jollainen konsepti voisi hyvin
toimia Iso-Kraaselissa.
Raahen saaristo on liikenteellisesti nukuksissa.
Rullaajilla on
jalankulkusäännöt
Liikenneturva muistuttaa,
että rullaluistelijaa ja skeittisekä potkulautailijaa kohdellaan liikenteessä jalankulkijana.
Samat säännöt koskettavat
niin kävelijää, kuin rullien
päällä liikkuvaa.
??Potkulaudalla, skeitillä
tai lonkkarilla liikutaan samoilla väylillä kuin kävellen.
Yhdistetyllä kevyen liikenteen väylällä käytetään mieluiten oikeaa reunaa ja ohitetaan maltillisesti vasemmalta
puolelta. Jos laudasta ei ole kokemusta, vie
käytön opettelu oman aikansa.
Ostotilanteessa pitää huomioida myös turvallisuustekijät, kuten renkaiden pitävyys.
Liikennesääntöjä ja liiken-
Riittävän tiheää liikennöintiyhteyttä saariin on
mietittävä samalla kun saaristoturismia aletaan kehittää. Painetta saaristomökkeilyyn saattaa kasvattaa myös
Raahessa kovasti nousussa
oleva melonta. Mitä tarjotaan
melojalle, joka haluaakin yöpyä mökissä?
??Iso-Kraaselista olisi lyhin matka Lapaluotoon. Jos
sinne rakentaisi sillan, veisi-
Onko tässä tulevaisuuden mökkituristin kesälaituri. Saari on kuitenkin
saari.
Niilo Saarisella pääsee rantautumaan Isoon-Kraaseliin,
mutta onko se riittävän joustava turisteja ajatellen, Holmén kysyy.
??Saari ei kestä määrättömiä turistivirtoja, mutta se on
kehityskelpoinen kohde.
Mikonkarin alueen kehittämissuunnitelma on laadittu
2007. Isossa-Kraaselissa olisi potentiaalia.
kö se saaristolomailusta eksotiikkaa. kesäkuuta 2015
10 PUHEENAIHEET
Miten olisi
mökkikylä
IsoKraaseliin?
Matkailu: Kaavoitus pyrkii nostamaan
Raahen parhaat puolet esiin
Nyt veneilykauden alussa Karttakeskus
järjestää koko Suomen kattavat Merikarttojen vaihtoviikot.
Veneilijä voi tuoda vanhentuneen kierrekantisen
Liikenneviraston tai entisen
Merenkulkulaitoksen merikarttasarjan kampanjassa
mukana olevalle jälleenmyyjälle 5.6.?18.6. Turvallisuuden takia veneestä
tulisi löytyä aina myös ajantasalla olevat paperiset merikartat.
Suomessa meri- ja järvialueiden viralliset kartat julkaisee Liikennevirasto ja
Karttakeskus toimii karttojen
kustantajana. Se
on sielunmaisemamme.
Mutta onko palvelutaso kohdallaan turisteille?
Suomen meri- ja järvialueista
tehdyt merikarttasarjat uusitaan noin 3?5 vuoden välein.
Veneilyturvallisuuden kannalta on tärkeää pitää huoli,
että veneestä löytyvät ajantasaiset merikartat.
Muutoksia merikarttoihin
tulee säännöllisesti. Kunnioita rantojen
asukkaita ja eläimiä ajamalla hiljaa rantojen ja luotojen ohitse.. Mukana olevat jälleenmyyjät löytyvät osoitteesta
vaihtoviikot.fi.
Kuormaa vene järkevästi. muistona oluttehtaasta.
??Pitää muistaa, että olemme merenrantakaupunki. Helsingin edustalla
harvemmin vierailevalle veneilijälle voi tulla yllätyksenä
satamaan kulkevaa väylää
pitkin liikennöivät tankkerit,
jos koko väylää ei löydy veneilijän merikartasta, kertoo
Suomen Meripelastusseura
ry:n toimitusjohtaja Jari Piirainen.
Viimeisten vuosien aikana
sähköiset kartat ovat yleistyneet ja esimerkiksi mobiililaitteille on saatavilla erilaisia
Näillä ohjeilla veneilet viisaasti koko kesän
Kiteytys:
Valitettavan
usein kohtaa
veneilijöitä, jotka
eivät ole ymmärtäneet vesilläliikkumisen
perussääntöjä.
Ohessa poliisin
ohjeet kesän
veneilijöille.
1
Osaa säännöt. Veneen laitojen ei ole tarkoitus
olla lähellä veden pintaa.
Mene vesille vain selvin päin.
Rangaistavuuden raja vesillä on
yksi promille, mutta vesiliikennejuopumuksesta voidaan tuomita
alemmallakin lukemalla. Pidä tietosi ja
taitosi ajan tasalla vesillä liikkumisesta. välisenä aikana ja saada alennusta mistä
tahansa uudesta merikarttasarjasta.
Kampanjassa on mukana
jälleenmyyjiä ympäri Suomea. Holmén sanoo
aluetta tutkittavan vielä tarkemmin onko se sellainen
kuin sen pitää olla.
??Kaavaprosessi on osallistava. Yksi aluksessa on aina päällikkö riippumatta aluksen koosta.
Rekisteröidyn veneen kuljettaminen edellyttää vähintään 15 vuoden ikää. Esimerkiksi väylät voivat muuttua,
minkä vuoksi vanhaan karttaan merkityt viitat eivät
enää vastaa todellista tilannetta. kesäkuuta 2015 RAAHELAINEN
11
Vesa Joensuu
Vesa Joensuu
Veneelläkin voi eksyä.
Vanhat merikartat
kannattaa vaihtaa
Raahelainen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
hellä.
Kehittämissuunnitelmassa Lohenpyrstön läheisyyteen on sijoitettu joitakin
mökkejä. Karttakeskuksen karttatuotteista vastaava johtaja Janne Kostamo
kuitenkin varottaa luottamasta yksinomaan sähköisiin karttoihin:
??Mitä käy, jos esimerkiksi
käytetty tabletti hajoaa tai
puhelin putoaa veteen. Ja mikä
tärkeintä, muista maltti vesillä.
Vesillä ei pitäisi olla kiire, vaan
siellä pitäisi nauttia luonnosta ja
sen rauhasta. Veneen varusteet on
myös syytä tarkastaa ennen vesille lähtöä ja varmistaa, että moottori on kunnossa ja että siihen on
tarpeeksi polttoainetta.
2
Huolehdi, että kaikille veneessä oleville on mukana
hyväksytyt pelastusliivit tai
kelluntapukineet, jotka vastaavat
henkilön painoa ja kokoa. Lisäksi
matkassa tulee olla tyhjennysväline, pumppu, äyskäri tai ämpäri,
airot, mela tai ankkuri köysineen
sekä tarkastettu käsisammutin.
Myös soutuveneessä olijoille suositellaan pelastusliivejä. Tunne väistämissäännöt ja noudata niitä. Lauantaina 6. Joku on
aina vastuussa veneellä ajamisesta. Kaavarunkovaiheessa
Mikonkarista pääsee lausumaan mielipiteensä heti kun
se tulee nähtäville.
Holménin muita miettimisen arvoisia avauksia seminaarissa olivat entisen Hansan henkiinherättäminen hotellina ja kunnon fregatin sijoittaminen museonrantaan
muistuttamaan Raahen purjelaivakauden ajoista ja oma
olutmerkki . On hyvä, että niitä jauhetaan ja kaikki tulee mietittyä. Pidä liivit
päällä, jotta niistä on hyötyä. Tämä voi pahimmillaan aiheuttaa vaaratilanteita
vesistöillä liikkujille.
??Löytyy vielä paljon veneilijöitä, joiden merikartoista puuttuu esimerkiksi Helsingissä oleva Vuosaaren satama. Vaaratilanteessa niitä ei ehditä tai
ymmärretä pukea päälle.
3
karttaohjelmia
klo 13.30 -15.30
Kesäkodilla Kylmäniemellä (Kesäkuja 4, Raahe)
Kesäinen tervehdys lapset ja vanhemmat!
Nyt on aika ilmoittautua syksyllä alkaviin päiväkerhoihin.
Kerhoon voi ilmoittaa lapset, jotka täyttävät vuoden loppuun mennessä
kolme vuotta, sekä sitä vanhemmat alle kouluikäiset lapset.
Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisesti netissä osoitteessa:
http://www.raahenseurakunta.?/toiminta/lapset-ja-perhetyo/
Linkki on auki 15.8.2015 saakka.
EVANKELIUMIJUHLA Sastamalassa
26.-28.6.2015
Juhlan teemana ?Nimi taivaan kirjassa?.
Tarkemmin: www.evankeliumijuhla.?
Bussi juhlille 26.6. Markus Tuukkanen, s.
Teemu Kakkuri; Pooki-radiointi. 30: 7-9, 1.Tim. 50 e.
Majoitus hoidettava itse.
llmoittaudu pikimmiten p. klo 19 seurat ry:llä, Matti Yrjänä.
Yhteinentoiminta
toiminta Patti
joki-Raahe-Saloinen
Yhteinen
Pattijoki-Raahe-Saloinen
PE 12.6. klo 20.00 Raahen kirkossa
Joose Vähäsöyrinki, baritoni
Jouni Pietiläinen, urut ja piano
Iltahartaus
kirkkoherra Tuomo Matala
Ohjelma 5 e
Iltakahvit srk-kodilla konsertin jälkeen
(vapaaehtoinen maksu)
PIHASEURAT Pattijoella
ma 8.6. klo 20 perinteiset juhannusaaton seurat Kultalassa,
mukana Harri Joensuu ja Lauri Haapala, kuljetus järjestetty,
tarkemmat tiedot ensi viikon sivulla.
Aikuisten lentopalloa Kesäkodilla Kylmäniemellä (Kesäkuja,
Raahe), joka viikko ma ja ke klo 18.
Nuoret
Raahe
SU 7.6. Kodeissa saattohoitotyötä tekevän Gellman-tiimin käyttöön hankittiin kylmälaukku lääkkeille ja
happisaturaatiomittari.
TOIMISTOT PALVELEVAT
RAAHEN KIRKKOHERRANVIRASTO Kirkkokatu 33, Raahe
p. klo 18 seurat ry:llä, Jouko Karhumaa ja Pauli Alasaarela.
TI 9.6. RAAHELAINEN Lauantaina 6. klo 13.30
Raahen srk-kodilla pieni sali
Vauva- ja taaperoperheille
Kirkkokahvit ja piltit
Valtakunnallisille KESÄJUHLILLE MATKOJA
Kesä -PERHEKERHOT
keskiviikkona 10.6., 17.6. kesäillan sävelhartaus
kirkossa, Raahen lapsikuoro ja Raahen reserviläiskuoro, iltahartaus Markus Tuukkanen.
TI 9.6. lähetyssiht. 2132 700, avoinna ti ja ke klo 9-12, 13-15.
s-posti: raahen.seurakunta@evl.?. kesäkuuta 2015
Ilmoitus
12
SEURAKUNTAVIIKKO
Pattijoki . klo 12 messu srk-talolla, Tuomo Matala, huom. Raahe . suurella
sydämellä - vapaaehtoistoiminnan kautta ja autetaan lapsia kouluun
Haitissa.
Raahen seurakunta kiittää kaikkia lista- ja lipaskerääjiä, talkoolaisia,
yrityksiä ja keräykseen rahaa lahjoittaneita ihmisiä.
Vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen kotimainen kohde oli saattohoito. klo 20 nuokkari, Pattijoen pappila.
PE 12.6. klo 17 seurat, Mikko Hallikainen ja Martti Huhtala.
SU 14.6. Raahen seurakunnan yhteisvastuukeräystuotosta omaan seurakuntaan jääneillä varoilla (3285,64 e) lahjoitettiin Raahen sairaalan osastojen 5 ja 6 molempiin
saattohoitohuoneisiin 2 lepotuolia. Henri Oksanen p. ei jumalanpalvelusta.
Pattijoen jumalanpalvelukset kesän ajan joka toinen sunnuntai klo 12, vuorotellen Saloisten kanssa.
Rauhanyhdistys
SU 7.6. klo 19 Raamattuluentosarja II Mooseksen kirjasta
alkaa, srk-kodin pienessä salissa, Harri Joensuun ja Teemu
Kakkurin pitäminä.
TO 18.6. Muita pihaseuroja kesän
aikana: To 25.6. Keräysvaroilla tuetaan
Suomessa vähävaraisia ja vaikeuksissa olevia ihmisiä mm. taulun vastaanottaminen; kirkkokahvit.
MA 8.6. Siikajoki . Klo 20 Kirkonmäki Soi
. 2132 610, avoinna ma?pe klo 9?15.
TALOUSTOIMISTO Kirkkokatu 33, Raahe
p. klo 18 Marjatta ja Veikko Tuohinnolla Jokelankylällä. To 16.7. 0400 802 270
(Kemijärven kh-virasto)
HERÄTTÄJÄJUHLAT Sotkamossa
3.-5.7.2015
Juhla teemana ?En pelkää vaarojen matkaa?.
Raahelaisilla mahdollisuus osallistua Kalajoelta
lähtevälle päivämatkalle la 4.7.
Linja-auto lähtee Kalajoen matkahuollosta klo 6.30,
Alavieskan S-marketilta 6.50, Ylivieskan matkahuolto 7.00.
Paluu iltaseurojen jälkeen.
Matkan hinta n. 40 e, lähtijämäärästä riippuen.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset 28.6. 2132 710, avoinna ma ja to klo 9-12, 13-15.
VIHANNIN SEURAKUNTATOIMISTO Onnelantie 8, Vihanti
p. alkaen klo 12-17.
Rauhanyhdistys
SU 7.6. klo 18.30 pihaseurat Tiina ja Teuvo Torvisella, Mikkeläntie 2, ks. erillinen ilmoitus
(Riitta Huhtala).
KE 17.6. 0500 520 309.
YHTEISVASTUUKERÄYS 2015
Yhteisvastuukeräyksen tuotto v. erillinen ilmoitus.
TO 11.6. kloaika; Paavo Pyhtilän lahjoittaman ?Viisi leipää ja kaksi kalaa?
. 2132 600, avoinna ma?pe klo 9?15.
Raahen kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto palvelevat koko
seurakunnan aluetta.
RUUKIN SEURAKUNTATOIMISTO Heikinkuja 2, Ruukki
p. klo 18 siioninvirsiseurat, srk-kodin pieni sali, puhujina Ville Karppelin ja Teemu Kakkuri. 2015
Raahen seurakunnassa on 28 765,09 e. klo 19 Rukousilta, Saloisten Kanttorila.
PE 19.6. erillinen ilmoitus. mennessä:
Anna-Maija Himanka p. Vihanti
www.raahenseurakunta.?
Sunnuntaisin esirukouspalvelua kirkossa jumalanpalveluksen
jälkeen.
Raahen kirkko toimii tiekirkkona/kirkko avoinna 8.6.- 28.8.
klo 10-18.
KIRKKOVUOSI
7.6.2015 2.sunnnuntai helluntaista
Katoavat ja katoamattomat
aarteet
Tämän sunnuntain sisältönä ovat katoamattomat ja
taivaalliset aarteet ja toisaalta katoavat ja petolliset maalliset rikkaudet.
Sanal. klo 20 lauluilta ja avoimet ovet, Kesis.
Su jumalanpalvelukset
Kirkonmäki Soi -
Kesäillan sävelhartaus
To 11.6. klo 20 Kirkonmäki Soi . kesäillan sävelhartaus kirkossa, ks. klo 18.00
Saloisten kirkon Tapulikahviossa
Entiset ja Uudet päivystäjät - tervetuloa !
Lisätied. 6: 6-12, Matt. Osastolle 6 lahjoitettiin käytettäväksi 1 vierassänky, 1 cd-soitin, hengellistä kirjallisuutta ja musiikkia. Ruukki . klo 18.30 Torvisilla,
Mikkeläntie 2
Mukana Mika Pouke ja Teemu Kakkuri.
Arvontaa ja kolehti SRO:n Pohjois-Pohjanmaan työn hyväksi.
Tulisitko TapuliKahvion
päivystäjäksi ?
Päivystäjien perehdyttämisilta
to 11.6. Tapulikahvio avoinna ma 22.6. klo 17 seurat, Pasi Kurtti ja Osmo Hyväri.
Saloinen
2.
Saloinen
SU 7.6. Raahen ja Siikasalon kirkkokuorojen yhteinen kesäretki Kokkolaan; bussi lähtee Raahen kirkon edestä klo 13.30.
SU 14.6. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, Tuomo Matala.
TO 11.6. klo 18.30 pappilan pihalla.
SU 14.6. 16: 24-27.
Pattijoki
1.
Pattijoki
SU 7.6. klo 18.30 nuotioilta ry:llä.
SU 14.6 klo 18 seurat ry:llä, Pekka Nissilä ja Tero Pitkälä.
Raahe
1.
Rauhanyhdistys
SU 7.6. klo 19 seurat ry:llä, Heikki Hyväri.
SU 14.6. 040 6710 624.
Nuoret aikuiset ja opiskelijat
Nuorten aikuisten raamikset tiistaisin klo 18 Kesäkodilla.
Lisätietoa fb-ryhmästä Raahen seurakunnan nuoret aikuiset
ja opiskelijat
1.
Elämänkaari
Elämänkaari
Kastettu: Ellen Annikki Rytinki, Jimi Valtteri Mikael Niemelä,
Juliaana Hilja Helena Kotajärvi, Niilo Manuel Kotajärvi, Antton
Matias Ahopelto, Eetu Ilmari Hanhisuanto, Saimi Esteri Haho,
Eemeli Juhani Aleksanteri Sipola, Beata Alexandra Ylikulju.
Hautaan siunattu: Maija-Liisa Kakkuri 87 v., Sirkka Liisa Sivonen 81 v., Eero Arvid Pölläniemi 81 v.
?Körö, körö kirkkoon?
KÖRÖTTELYKIRKKO
Su 14.6. Saloinen . klo 12 messu kirkossa, Harri Joensuu.
Saloisten jumalanpalvelukset kesän ajan joka toinen sunnuntai klo 12, vuorotellen Pattijoen kanssa.
Saloisten kirkko toimii tiekirkkona/kirkko avoinna 15.6.- 9.8.
klo 10-18. Matkan hinta n. Klo 13.30 Köröttelykirkko
taaperoikäisille & perheille srk-kodilla, ks. klo 10 -12
Raahen, Saloisten, Ollinsaaren ja Pattijoen
seurakuntakodeilla
EKAVAUVAKERHO,
esikoisen saaneille äideille ja vauvoille alle 1 v.
maanantaina 8.6., 15.6. klo 20 lauluilta, Kanttorila.
TO 11.6. klo 10 messu kirkossa, l. ei jumalanpalvelusta.
SU 14.6
hartaus Lauri Haapala.
SELEVIYTYJÄT ?ERÄLEIRI 7-12 -vuotiaille
Mäntylammella 23.-25.6.2015
YHTEISVASTUUKERÄYKSEN TUOTTO v. Luovutus Ruukin ja Paavolan srk-taloilla
to 18.6. ja 18.6. 0500 681 627. tarkemmat tiedot viereiseltä sivulta.
TO 11.6. klo 19 kesäillanseurat Luohuan ry:llä.
KE 10.6. klo 10 sanajumalanpalvelus Paavolan kirkossa, Riitta
Huhtala.
Nuoret: Nuortenilta to 11.6. jo neljäkymmentä vuotta sitten,
mutta sen viesti on yhä ajankohtainen.
Huomenna sunnuntaina klo 12 messu Pattijoen srk-talolla, Paavo Pyhtilän lahjoittaman ?Viisi leipää ja kaksi kalaa. Rakas Laura-puoliso, läheisin tuki ja ystävä, nukkui
pois seitsemänkymmenen
yhteisen vuoden jälkeen.
Jo vaimon sairauden aikana luopumisen kipu ja
suru siivilöityivät maalaamiseen.
Nyt yksinäiset päivät
ovat soljuneet eteenpäin,
kun niihin on miettinyt
tekemistä: puutarhatöitä, polttopuiden pilkkomista, pyöräilyä. klo 13 seurat Alpuan ry:llä.
YHTEINENtoiminta
TOIMINTA Ruukki-Siikajoki-Vihanti
Yhteinen
Ruukki-Siikajoki-Vihanti
TUPA Ruukissa, Siikasavontie 2, avoinna ma-pe klo 10-14;
poikkea Tuvalle päiväkahveille!
KE 10.6. Lauantaina 6. saakka (pienin poikkeuksin).
Talkoolaisia kaivataan. Ohjelmaosuus on
vuorossa klo 20.
Pikkukirkon kesäkahvila avaa ovensa 28.6. klo 11.30 hartaus Ukonmäen palvelukeskuksessa.
Klo 18 kirkkokuoron harjoitukset Vihannin kirkossa. Surusta
huolimatta on mentävä
eteenpäin.
. Päätin, että on löydettävä elämään iloisempi
sävy.
Kesä kuluu kotona ja
mökillä puuhastellessa, ja
tulevien Pekanpäivien aikaan Pyhtilän kotiateljee
on avoinna neljän päivän
ajan.
Paavo Pyhtilä maalasi teoksensa ?Viisi leipää ja kaksi kalaa. Me
elämme yltäkylläisyydessä, ruokaa laitetaan hirveät määrät kompostiin.
Pitäisi antaa niille, jotka
tarvitsevat, Paavo Pyhtilä
mietiskelee.
Pyhtilän mukaan taideteos säilyy aina ajankohtaisena, jos sen aihevalinta on onnistunut. klo 12 seurat Paavolan ry:llä, Jorma Vuorma ja Matti
Lahti (tulkkaus englanniksi). klo 19 kesäinen lauluhetki Siikajoen pappilan pihalla
(sateen sattuessa pappilan salissa); makkaranpaistoa, muurinpohjalettuja sekä kahvit.
Kesä -PERHEKERHO
VIHANNISSA, srk-talolla
torstaina 11.6. Myymme sitä srk-talolla ke 17.6. Ennakkotilaukset viimeistään ma 15.6. klo 20 Vihannin kirkossa
Kuoro- ja yhteislaulua
- Kirkkokuoro ja Reserviläisten kuoro
Ohjelmamaksu 5 e, kolehti musiikkityölle.
Muut Kesäilta Soi -tilaisuudet kesäaikana Vihannin kirkossa,
ks. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, Petri Tervo.
KE 10.6. Tämä teos on yksi
niistä. Tämä on minun syntymäpitäjäni ja sukulaisten
haudat ovat tässä lähellä.
Tänne se kuuluu.
MARIA HYVÄRI
Paavo Pyhtilä maalasi
teoksen vuonna 1973.
. seurat
klo 12 ja 19,Tapani Kopsa ja Erkki Peltoniemi.
Siikajoki
Siikajoki
SU 7.6. Tuotto lähetystyön hyväksi.
Rauhanyhdistykset
SU 7.6. Nyt on samanlaista;
ikävä todeta, että mikään
ei ole muuttunut. Ajattelin, että kun
jaettaisiin ihmisille leipää
pommien ja hävityksen sijasta. kesäkuuta 2015 RAAHELAINEN
13
Ruukki
Ruukki
SU 7.6. Klo 17 seurat Siikajoen ry:llä, Olli-Pekka Telkki ja Janne Käkelä.
Vihanti
Vihanti
SU 7.6. klo 20 Kesäilta Soi kirkossa, Leena Rautakoski.
Lähetystyö:
Juhannusjuustoa tarjolla! Lähetysväki keittää jälleen juhannusjuustoa. Omia astioita voi toimittaa srktaloille ennakkoon. suurella sydämellä - vapaaehtoistoiminnan kautta ja autetaan lapsia kouluun Haitissa.
Raahen seurakunta kiittää kaikkia lista- ja lipaskerääjiä, talkoolaisia, yrityksiä ja
keräykseen rahaa lahjoittaneita ihmisiä.
yhteistyössä kunnan, seurakunnan ja 4H:n kesken.
Luvassa seikkailua, luonnossa oppimista,
askartelua, erätaitoja ja mukavaa yhdessäoloa.
Ilmoittautumiset sähköpostitse Samuel Koivuselle
e-mail: samuel.koivunen@evl.?
?Kun jaettaisiin leipää pommien sijasta?
SEURAKUNTA Paavo
Pyhtilän teos ?Viisi leipää ja kaksi kalaa. klo 10 ja klo 13 Siikatörmän kon?rmaatiomessut
Siikajoen kirkossa.
SU 14.6. klo 10 sanajumalanpalvelus Paavolan kirkossa, Marko
Visuri; Tapulikahvio.
TI 9.6. Talkoot tiistaisin klo 11-14.
Tule tekemään yhdessä toisten
kanssa voimiesi mukaan, ja
nauttimaan yhdessäolosta,
luonnosta ja kotakahveista.
. klo 12 messu Siikajoen kirkossa, Ville Karppelin.
TI 16.6. 040 840 6142 tai tuomalla astian
(suurisuisen) srk-talolle.
Juhannusaaton tapahtuma pe 19.6. klo
16 mennessä Tuvalle, Eini Stjernalle p. Klo 13.30 hartaus Mäkelänrinteellä, Vesa
Lahti. klo 9-11. Tuli ajatus, että jos
isoimmista teoksista luopuisi ja tämä on yksi niistä, Paavo Pyhtilä kertoo.
Asia lähti vireille ja Pattijoki valikoitui teoksen
sijoituspaikaksi luonnostaan:
Paavo Pyhtilän päivät ovat
viimeisen parin vuoden
ajan kuluneet uudenlaisen arjen opetteluun. klo 18 hartaushetki Ruukissa Kreivinsaaren Luontorannassa.
SU 14.6. luovutetaan huomenna
Raahen seurakunnalle.
. Klo 18 seurat Luohuan ry:llä, Teuvo Hurme ja Osmo
Hyväri.
TI 9.6. klo 10-16.
Rauhanyhdistykset
SU 7.6. klo 16 seurat Vihannin ry:llä, Arttu Kamula ja Mikko
Kamula.
SU 14.6. 040 840 6142.
Rauhanyhdistykset
SU 7.6. -teoksen vastaanottaminen ja kirkkokahvit.. klo 17 seurat Siikajoen ry:llä, Esa Koukkari ja Pekka
Kujala.
SU 14.6. klo 18 kirkkokuoron harjoitukset Vihannin kirkossa.
Päiväkerhoihin
ilmoittautuminen
Ks. Su 14.6. Perinteisesti vietämme
aattoiltaa Hietalan kantin pihapiirissä klo 19 alkaen. klo 19 seurat Saarikosken
koululla, Timo Vänttilä ja Tapani Alakärppä. nettisivut: www.raahenseurakunta.. / Ajankohtaista/ Vihanti.
Ma 15.6. klo 13 hartaus Puistolassa, Janne Käkelä. ja on avoinna
sunnuntaisin klo 11-14 30.8. Veneretki Pohjolansaareen; lähtö klo 13 Hautamaantien päässä olevasta venerannasta.
TO 11.6. klo 12 sanajumalanpalvelus Revonlahden kirkossa,
Marko Visuri.
LA 13.6. Hartaushetki keskiviikkoiltaisin klo 18,
luvassa Sanaa, yhteislaulua ja kotakahvit.
Sateen sattuessa ollaan sisätiloissa.
Ke 10.6. -20.8. Seitsemänkymmentäluvulla minulla oli elämänvaiheita, joiden vuoksi maalasin uskonnollisia
aiheita. Hinta 6 e/litra, enintään
5 l/talous. klo 17.30 Ruukin srk-talolla.
Juhannusjuustoa myydään Ruukissa ja Paavolassa vain ennakkotilauksesta. klo 9-11. Hinta 8 e/litra, enintään 5 l/talous. klo 10 -12
Revonlahden kirkko avoinna kesäaikana 10.6. Klo 13.30 hartaus Paavolatalossa, Jari Launonen. klo 9-16 ja to
18.6. Klo 20
Kesäilta soi kirkossa, kuoro- ja yhteislaulua.
SU 14.6. klo 19 kesäkeskiviikkoilta Marjatta ja Heimo Moilasella.
Saarikosken kesäseurat: La 13.6. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, Harri Joensuu.
KE 17.6. Kolmekymmentä vuotta sitten
se oli totta, mutta yhä tänäänkin se on totta, kun
seuraa uutisia pakolaisista, jotka veneillään pyrkivät Välimeren yli.
?Viisi leipää ja kaksi kalaa?
-teoksen lahjoittaminen
tuli ajankohtaiseksi nyt.
Pyhtilän tytär on kiinnostunut isänsä taiteesta ja
on järjestänyt tauluvaraston, jossa on satoja töitä.
. klo 13.00
Ruukissa, Mirjan ja Maunon Tuvalla
KESÄINEN VIRSI- JA
LAULUTUOKIO
Voiton johdolla, säestäjinä Kerttu ja Hanna Terho.
Voitto tarjoaa kahvit eläkkeelle jäämisensä kunniaksi alkaen klo 10.
Lämpimästi tervetuloa!
Luontoranta
kutsuu Kreivinsaaren
kesäiseen luontoon!
. 2015 Raahen seurakunnassa oli 28 765,09 e.
Keräysvaroilla tuetaan Suomessa vähävaraisia ja vaikeuksissa olevia ihmisiä
mm. Tarjolla
on kahvia, mehua, makkaraa sekä arpoja. Sitä voi
varata ti 16.6. alkaen puh. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä
Maijaan p. klo 13 lauluhetki Paavolatalossa.
KE 10.6. Tämä
ajatus tulee mieleen, kun
hän kertoo 1980-luvulla
syntyneestä teoksestaan
Venepakolaiset. Raahen ja Siikasalon kirkkokuorojen yhteinen kesäretki Kokkolaan; bussi lähtee Vihannin kirkon edestä
klo 13.00, Raahen kirkon edestä klo 13.30.
Elämänkaari
Elämänkaari
Kastettu: Lukas Lenni Sebastian Kantola.
Kesäilta Soi
Ke 10.6. 040 6710 720 tai Lyyli
Luhtavaaralle p
Tietämättä, keitä me
siellä kohtaamme tai kuinka
pitkä tuo tie on.
Kumpikin omassa maailmassamme ikään kuin yhteistä aikaa olisi ikuisuus.
Yht?äkkiä heräämme ja huomaamme, että vierellä kulkija on poissa. Myöskin he kävivät Urjalassa Karia katso-
massa ja vierailivat minunkin
luona. Välimatka oli pitkä ja
he näkivät toisiaan harvoin.
Vietimme paljon aikaa yhdessä, Kari oli kuin pikkuveli
minulle.
Hänen leikkisä mielensä ja
huumorinsa olivat rikkaus
hänen elämänsä tiellä. Mielen valtasi
kaipaus, tyhjyys ja ikävä.
Sain ilon tutustua Kariin
noin 30 vuotta sitten Humbergin Raunon tehtaan juhlissa.
Meistä tuli heti hyvät ja läheiset ystävät. Hänen Osake 7:n kuvistaan
saimme idean sisustaa näyttelyyn treenikämppä.
Jouko Haveriselta ja Jouni
Keräseltä tuli vaatteita, Kauko Ilkolta paljon materiaalia
ja Sari Ukuralta lehtileikkeitä.
Soittimia saatiin Mika Häkkiseltä, Harri Hemmilältä ja
Jouko Haveriselta.
Kuvallisen ilmeen näyttely
sai ?väripäistä. Kari oli ystävänä hyvin avulias, aina valmis
auttamaan, antelias, iloinen,
vaatimaton ja vähään tyytyväinen. Näyttelyssä on varattu muistiinpanotilaa nimille, jotka esillepanosta
puuttuvat.
Näyttelystä uskotaan tulevan raahelaisen musiikkiväen . entisen ja nykyisen
??kohtaamispaikka tänä ke-
Kuollut: Kari-Pekka Äijälä 1961???2015
Hyvä ystävä on poissa
Saimme yllättäen suruviestin
perjantaina 27.3.2015, että ystävämme Kari on keskuudestamme pois. Meillä oli aina mukavaa, ilo ja huumori kukittivat elämän tietä. Oli aito ystävä.
Vierailin Karin kanssa hänen vanhempiensa luona Oulun seudulla muutaman päivän.
Vanhemmat olivat ystävällisiä, vieraanvaraisia ja lämminhenkisiä. Kävimme
ruotsinlaivoilla ihmettele-
mässä aavaa merta, pihatöitä
tehdessämme kuuntelimme
lintujen kaunista laulua ja käen kukuntaa.
Osasimme nauttia pienistä
asioista. RAAHELAINEN Lauantaina 6. eli Neighbourhood Brats -yhtyeestä, jonka
Raahen Seudussa julkaistu
kuva koristaa näyttelyä monin tavoin.
Eilola pyysi Kiviniittyä tekemään yhtyeen kuvasta sarjakuvamaisen ja 80-luvun värein tyypitelty kuva kiteyttää
kasarirokin onnistuneesti.
Satu Kiviniitty (vas.) ja Miska Eilola (oik.) ovat urakoineet vakuuttavasti näyttelyä kasaan. Jaoimme ilot
ja surut, naurut ja itkut yhdessä.
Muutto Urjalaan Oulun
seudulta oli suuri muutos
nuoren miehen elämässä.
Ympärillä vain vieraita ihmisiä ja vieras paikkakunta.
Hän kotiutui pian Urjalaan ja
viihtyi hyvin. Jäljellä
ovat vain kauniit muistot ja
haikea kaipaus.
Jälleennäkemisen toivossa
Päivi ja Kimmo Pitkänen
Karin ystävät. Niin paljon
kauniita yhteisiä lämpimiä
muistoja ja hetkiä jää elämään sydämiimme.
Ystävämme Kari-Pekan,
joka oli syntynyt 13.2.1961,
polku päättyi 54-vuotiaana.
Meidän vielä jatkuu, kuinka
kauan, sitä emme tiedä kukaan.
Hänen kaunis muistonsa
elää sydämissämme, hyvästelty ei.
Me kuljemme elämän tietä, tietämättä minne se meidät vie. Hänen tiensä on
erkaantunut omastamme, tai
hänen tiensä on voinut päättyä äkkiarvaamatta. Apuna on ollut myös Anna Latomaa Pakkahuone
A
Lähihistorian
käsitteleminen
on hyvin tärkeää. Innostuimme heti
kaikki ajatuksesta, Eilola kertoo.
Kun tietoa ja materiaalia
alettiin kuulutella yleisöltä,
homma lähti niin sanotusti
täysin käsistä.
??Näyttelyyn saimme tietoa ja materiaalia lähes 30 ihmiseltä. Tavoittelemme näyttelyllä myös uusia yleisöjä.?
Sari Jaatinen
Sikiö-yhtye valmisti aikoinaan jopa oman painolaatan julisteitaan varten.
Näyttelyn kokoajat tietävät, että kokonaisuus ei ole
sataprosenttisen aukoton.
??Tietoa on kerätty näyttelyä varten tammikuusta lähtien. Sakari Pietarilalta tuli paljon biisejä ja Sakari Kiurulta iso satsi valokuvia. Olemme aika hyvin siitä
kuulutelleet, joten se on kyllä
oma vika jos joku tästä vielä
puuttuu. kävimme kalareissuilla ja ihastelimme auringonlaskuja,
marja- ja sieniretkillä, kävelemässä ihaillen tähtitaivasta ja
kuutamoa.
Kesälomailimme Punkaharjulla kauniin Päijänteen
rannoilla laineiden liplatusta
kuunnellen, saunaa lämmittäen ja mökkeillen. kesäkuuta 2015
14 ELÄMÄNMENO
On sitä
soitettu
rokkia
Raahesa
Näyttely: Raahelainen
rock on paljon muutakin
kuin Zen Café, Stalker ja
Charon.
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Eilen Raahen Kruununmakasiinimuseossa avattu Me
vaan halutaan soittaa rock?n
rollia -näyttely on monelle
raahelaiselle taatusti yllätys.
Vaikka raahelainen rockhistoria ei ole maamme säkenöivimmästä päästä, on bändejä kuitenkin ollut voimallisessa toiminnassa melkoinen
liuta.
Kokoelma-amanuenssi
Miska Eilolan ja museovirkailija Satu Kiviniityn suururakka lähti Anna Kippolan
ideasta, arkisesti Kruununmakasiinimuseon henkilökunnan aamukahvipöydästä
viime marraskuussa.
??Anna totesi, että toimittaja Tero Liete on haastatellut raahelaisia rokkareita ja
voisikohan niistä tehdä näyttelyn
kesäkuuta 2015 RAAHELAINEN
15
Sari Jaatinen
Spy on Melissa
McCarthyn show
KESÄKIRJA
Elokuva: Realismia komedian keinoin.
Larry Horricks
Kari Salminen
kari.salminen@almamedia.fi
een museolta.
sänä.
Yhtye-esittelyt ovat koko
näyttelyn keskeisin osa. Mutta kun tutun
karismaattiset toimijat epäonnistuvat, Cooper saa paikan. Komedia ottaa tyyppihahmon
käsittelyyn ja antaa meidän
kurkistaa hänen tunteisiinsa
ja ajatuksiinsa. vakoojan asussa
??***
??Ohjaus: Paul Feig.
??Pääosissa: Melissa McCarthy, Jason Statham, Jude Law.
Rose Byrne, Bobby Cannavale,
Allison Janney, Curtis Jackson, Mirand Hart.
??Kesto: 2h.
??Ikäraja: K16.
kein realismia komedian keinoin. Susan Cooper on jonkinlainen peili, joka heijastaa muut tyypit ja
heidän ennakkoluulonsa takaisin.
Parhaat vitsit saa jätkäpoikien suosituin action-figuuri
Jason Statham, jonka hahmo
on veteraani ja armoton
misogynian ja suurten luulojen erikoismies. Suosittelen sitä
erityisesti erilaisista kulttuureista kiinnostuneille.
Kirja ei ole niinkään Orhan
Pamukin romaanien tyylinen, vaan keskittyy enemmän ihmissuhteisiin ja kulttuureihin. Se on siis komedia ennakkoluuloista, sukupuolisista stereotypioista ja
ihmisistä, jotka ovat sellaisten kohteita. kesäkuuta kello
18.30???20 Arina Areenalla.
Varusteeksi mukaan urheiluasu, oma pallo ja vesipullo jos
on. Kirjoista voi sitten oppia lisää
maan kulttuurista, Kuoppamäki sanoo.
Kirjan nimeä ei pidä säikähtää, sillä se on Kuoppamäen
mielestä sopivan kevyt kesäkirjaksi. CIA on kuin
science fictionia tavallisille
ihmisille, teknologiavetoinen
keinomaailma, jonka kautta
voimme katsoa omaa todellisuuttamme kieroon.
Kerrankin amerikkalaisessa komediassa hahmot on todellakin kirjoitettu eikä vain
viskattu sekaan. Ilman häntä mikään
ei toimisi. Eilola on kirjoittanut tekstit ja Kiviniitty taittanut isot julisteet, joissa kukin bändi on
oman tyylinsä mukaisesti
esitelty.
Kaksi kaupunginrajojen
ulkopuolista myönnytystä on
tehty: mukana ovat vihantilainen Gobra ja ruukkilaislähtöinen Juliet Jonesin Sydän.
Musakornerissa on kahdelle tabletille ja pöytäko-
neelle tallennettu laaja valikoima raahelaista musiikkia.
Osa biiseistä on aikoinaan äänitetty kasettinauhurilla suoraan PA:sta, joten harvinaisuuksia on joukossa.
Huvimyllyn penkeillä istuen voi katsella kolmea tallennetta: Stalkerin ensimmäistä
tv-esiintymistä vuodelta
1985, Marlowen livetaltiointia Raatihuoneen puistosta
1988 ja yhtä ensimmäisistä
raahelaisista musiikkivideoista, Kasvot-yhtyeen Pahamies vuodelta 1997.
Miten varmistetaan, että elokuviin tulee naisia. kesäkuuta järjestetään myös perinteinen futiskirppis.
??Tulee tartuttua sellaisiin
kirjoihin, jotka kertovat paikoista, joissa olen ollut. Häntä huolletaan ja paapotaan, mutta lopulta tämä
maailmaa kiertävä epätodennäköinen agentti hoitaa
hommat omillaan. Keskiössä on nuori
istanbulilainen neiti, yhdeksäntoistavuotias Asya Kazanci ja hänen perheensä.
Sukujuurissa sekoittuvat niin
paikalliset kuin amerikkalaisetkin juuret. Kuoppamäki ei lokeroisi kirjaa sen kummemmin viihteeseen kuin raskaaseen draamaankaan.
milla on mahdollisuus osallistua kannustukseen, pelaajien ohjaukseen ja huoltoon.
Kaikissa 1999-2010-syntyneiden ikäluokissa tytöt ja
pojat voivat aloittaa FC Raahessa jalkapalloharrastuksen
menemällä suoraan ikäistensä harjoituksiin tai soittamalla etukäteen valmentajalle.
Maanantain Futisstartin
jälkeen kaikki pelaajat voivat
osallistua Futisliigan peleihin
tekonurmella FC Raahen vakuuttamana.
Edullisen jalkapalloharrastuksen mahdollistamiseksi
Futisstartin yhteydessä järjestetään euron Futiskirppis,
johon vanhemmat lahjoittavat myyntiin pieneksi käyneitä nappulakenkiä, suojia,
peliasuja muita varusteita.. Lauantaina 6. Nyt on toinen ääni
kellossa.
Spy tekee pullukasta ja
rääväsuusta oikean ihmisen
fantasian ympäristössä. Samalla ympärillä pyörivät kliseemiehet
muuttuvat naurun kohteiksi.
Spy sijoittuu CIA-maailmaan. Otetaan
Jude Law. Suvaitsevaisuuskurssi elokuva ei ole
vaan vetävä, hauska ja tehokas viihde-elokuva, jossa
vain sattuu olemaan asiaakin
tyylin ja menon keskellä. Tavalliset konttorirotan näköiset ihmiset niitä hoitelivat, eivät
vaateripustimet. Ei
se pahaa tee.
Futisstarttiin aikaa
reilu viikko
Raahelainen
toimitus.raahelainen@almamedia.fi
FC Raahe järjestää ilmaisen
jalkapallon tutustumistapahtuman 2003??2004-syntyneille uusille poikapelaajille.
Futisstartti-ilta on maanantaina 15. Se yleensä auttaa.
Kuinka sitten miehet saa katsomaan. Niin kuin ne muuten
ovatkin: ainakin kolme tapauskuvausta tulee suoraan
Stathamin omista leffoista.
Spy on elokuva supervakoojasta, joka näyttää joltakin muulta ja jota muut kohtelevat kuin tavallista vastaantulijaa . Katsokaa dokumentteja kylmän sodan agentti- ja
vakoojatoiminnasta. Ilmoittautuminen järjestelyjen vuoksi mieluiten etukäteen lomakkeen avulla
osoitteessa www.fcraahe.fi
tai sitten paikanpäällä.
Jalkapallon tutustumistapahtuman tavoitteena on tarjota 03?04-pojille ilmainen,
vakuutettu mahdollisuus jalkapallon harjoitteluun ja pelaamiseen.Tarkoitus on myös
koota kiinnostuneista joukkueita kesä- ja elo-syyskuussa tiistaisin tekonurmella pelattavaan 1999?2004 -syntyneiden Futisliigaan. Hän kun
osaa mitä hyvänsä kunhan
muut vain antavat hänen
näyttää kykynsä.
Oikeastaan tämä on mel-
Siikajoen kirjastotoimenjohtaja Tuula Kuoppamäki valitsee kesäkirjaksi Elil Shafakin
suosituimman romaanin Kirottu Istanbul.
Kaupunki on Kuoppamäelle
tuttu ja Istanbul on hänestä
yksi hienoimpia kaupunkeja,
joihin on tullut matkustettua.
Melissa McCarthy näyttää kuka hommat oikeasti hoitaa vakoojaseikkailuissa. Kiinnostuneilla vanhem-
Kiehtova
ja mystinen
Istanbul
Futisstartin yhteydessä 15. Mutta hauska hän
on, eikä vain siksi, että hän
on hieman pullukka, jollaisia
hänen hahmonsakin sitten
ovat, ja vielä korostetusti.
Yleensä McCarthyn hahmot
ovat ilkeitä, räjähteleviä tai
tyhmiä. Hän toimii kulisseissa saaden tyylikkäät Bond-tyypit näyttämään
hyviltä. Vastavoimaa
luovat vanhat istanbulilaiset
tavat ja perinteet ja uusi vapaamielisyys.
Kun Asyan amerikkalais-armenialainen serkku saapuu
vierailulle, nykyisyys ja menneisyys törmäävät voimalla
yhteen ja perheen salaisuudet ovat vaarassa paljastua.
??Romaani on hyvin kerrottu
sukutarina. Susan Cooper (Melissa
McCarthy) on vakoiluelokuvien perustyyppejä. Lisäksi
tarkoituksena on muodostaa
joukkueita vuoden 2016 piirisarjaan.
Futisstartteja ohjaavat
koulutetut juniorivalmentajat. Jude Lawkin jää hänelle toiseksi agenttikieroiluissa.
Leffa
??Spy . No, Jason Statham, tuo postmoderni Charles Bronson, saa tietysti homman.
Viikon vakoiluelokuvasta
loput hoitaa Melissa McCarthy, verevä koomikko, joka on jokseenkin tuntematon
koominen suuruus ainakin
Suomessa. Hänen kuvauksensa omista urotöistään
ovat niin mahdottomia, että
ne kuulostavat aivan elokuvilta
Peilipeli.
23.50?00.40 Amerikan loputon
huumesota. Maalaisromantiikkaa. 14/24.
15.20 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! Kausi 1. Jakso 20/21. 0.00 Perception (12). 158/274.
21.00
21.00 Amazing Race. 8.40 Starat lastenvahteina. 5/26. 18.00 Autokauppiaat. 7.10 Tarzan (7). Kausi 4.
Jakso 5/20.
09.00 Huvila & Huussi. 21.30 Treffit helvetistä. 46/50.
08.05 Bubble Guppies (S). Matkalla perhe pysähtyy ravintoTV1
08.00 Yle Uutiset.
08.05?08.55 Avara luonto: Eläinpoikasten alkutaival. 19.30 Meedio murhatutkijana. 1. Karkuri.
04.25?06.00 Astral TV.
UUDEN SARJAN ensimmäisessä jaksossa kirjailija Hillevi
Wahl kertoo alkoholistivanhempien vaikutuksesta elämäänsä. 17.30 Villit lomavideot.
18.00 JIM D: Tuhoisa maapallo (12). 0.30 Ilman johtolankaa. Kausi 9, 2/4. 22.00 Greyn
anatomia (12). Buster Keatonin
riemastuttavassa lyhytfilmissä
nuori mies saa suurkaupungin
koko poliisivoimat peräänsä, kun
huonekaluja hevoskärryillään rahtaavaa miekkosta luullaan pommeja viskovaksi anarkistiksi.
18.18 ELOKUVA Ruutia, räminää
ja rakkautta (S). K. (U)
21.55 Komisario Montalbano
(12). O: Buster Keaton, Jack
Blystone. Hitlerin
suihkukoneluolat. Jakso
3/8. 10.00 SVT: Rapport. (Larry
Crowne/USA 2011) Tom Hanks
ja Julia Roberts sympaattisessa
komediassa.
21.00
21.50 Yle Uutiset.
21.55 Urheiluruutu.
22.05 Hatfields & McCoys (16).
2/5. 9.20 Hell?s Kitchen.
10.10 Hell?s Kitchen. 1.50 Columbo (12).
3.40 Tarkka-ampujat (12).
KUTONEN
6.00 Voice TV. Kausi 11. (U)
16.00 ELOKUVA Arvon veli (7).
(Suomi, 2003). (12). unelmaasunnot. 17.00 Leah Reminin hullunkurinen elämä. Kausi 1. 19.00 Fitnesspäiväkirjat. 0.30 Huippulastin metsästäjät. 13/24.
14.50 Frasier (S). (Lethal Weapon 4, Yhdysvallat, 1997). Jakso 9/23. 23.00 Kosto (12). Jakso 8/11.
Oharit. Kausi 1. 15.00 Historian mysteerit. Marokko.
15.35 Saari (12). Kooste loppuottelusta.
13.30 Futiskierros.
16.00 Tennis: Ranskan avoin:
Miesten finaali.
17.00
19.00 Yle Uutiset.
19.05 Urheiluruutu.
19.10?20.06 Juoksijat äärirajoilla. 19.55 Olipa kerran (12). Kooste edellisen
illan lajeista. Robohai. 11.30 Grand Designs Australia. (U)
09.00 Yle Uutiset.
09.05?09.45 Aamusydämellä.
Urheilijan masennus. Jakso 13/13.
Totuuden hetki.. 1.10 Yön AVA.
MTV3
NELONEN
06.00?07.25 Voittostudio.
08.25 Mofy (S). 3.35 Ennustaja-TV.
HERO
18.00 LA Ink. 18.50
Loop Looks. Sudenkorentojen kisat.
09.00 Winx-klubi (7). Kausi 1. 18.00 BUU-klubben: Saara ja Sorsa. 1. 15.00 Ritari Ässä (12). Jakso 18/20.
08.30 Jaksa paremmin. Dokumentissa seurataan neljää
nuorta, joiden läheinen on joutunut vankilaan. RAAHELAINEN Lauantaina 6. K. 23.55 Shield . Kausi 2. 23.00 House (12). Kausi
2. 19.00
Fast n. Elektronisen musiikin historiaa, nykypäivää
ja tulevaisuutta.
00.00?04.00 Teematieto.
SUB
06.00?08.00 Voittostudio.
11.00 Simpsonit (7).
11.30 Simpsonit (7).
12.00 Simpsonit (7).
12.30 Simpsonit (7).
13.00 Simpsonit (7).
13.30 Rillit huurussa (S).
14.00 Kolme miestä ja tyttö (S).
14.30 Kolme miestä ja tyttö (7).
15.00 Myytinmurtajat. 18.00 Neljät häät Amerikassa. 17.50 Ensitreffit alttarilla USA. 23.30 Poliisit (7).
0.00 Huippulastin metsästäjät. 12.00, 13.00, 14.00, 15.00, 16.00
Hurjat mökkiurakat. 18.30 Viestejä tuonpuoleisesta. 16.00
Guinness World Records. Ottawa, Kanada.
01.05?02.00 Borgiat, maan ja
taivaan valtiaat (16). 11.00 Tervetuloa kotiin. Metsän taitomittelöt.
08.30 Palomies Sami (S).
08.45 Maija Mehiläinen (S). Kausi 1.
Jakso 7/26.
12.30 Eläinten ABC. K. 12.45 SVT:
Antikmagasinet. Ollako vai eikö olla. 17.30 Muslimiperhe Amerikassa. N: Buster Keaton, Natalie Talmadge.
19.35 Sankaruuden ainesosat.
Millainen on oikea sankari. O: Mika Lehtinen. 19.00 ELOKUVA Nanny McPhee . 11.30 Jyrki Sukulan makujen maa. 8.55 Merimaili. Kausi
1, 1/4. 9.46 FOX Kids: Transformers. Kausi 2. Kausi 1, 1/10.
16.40 ELOKUVA Asterix & Obelix: God Save Britannia (7). 8.14 FOX Kids: Timmy ja haltijakummit.
8.38 FOX Kids: My Little Pony. (U)
09.55 Yle Uutiset.
10.00 Jumalanpalvelus. 3.25 Sinkkulaiva. 20.00 Kaappaus keittiössä. J. (U)
15.50 Valtakunnan sydän (S).
Mv. 13.10 Cashmere Mafia
(7). Sadonkorjuu vaatii koko perheen yhteisiä
ponnistuksia. 8.15 Lasten eläinmaailma:
Koirat vastaan kissat. Kausi 1. Jakso 9/11.
17.00
18.55 Naapurit-tuloslähetys.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.10 MTV Sport Uutiset.
19.20 MTV Sport: F1 Extra.
19.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat.
20.00 Tuubi. J. 2015. 8.00 Voice TV. 1.55 Sinkkulaiva.
2.25 Sinkkulaiva. 1.15 SVT: Pensionär på prov.
AVA
6.00 Aamun AVAus. 12.30 Elämää halpalentoyhtiössä (S). Noidankehässä, Yle Fem klo 20
FOX
6.00 Sky News. 21.00 ELOKUVA Megahai vs. 9.10 TV Shop Tvins. 1.25 Täydellinen murha. 10.05 SVT: Modematchen i
New York. 12.00 Emilyn sisustussalaisuudet.
12.30 Sarahin talo. 19.00 Nakudeitit (7). (Our Hospitality/
USA 1923). Jakso 7/11. 16.00 ELOKUVA Bratz The
Movie (S). Vihanpito sukujen välillä jatkuu, ja kaikki tilaisuudet tappeluiden aikaansaamiseksi käytetään
hyväksi.
22.55 Anna Perhon kyselytunti.
23.25 Fifan naisten jalkapallon
MM 2015: Saksa . 19.50 Näin
Norjassa. 7.45 Starat lastenvahteina.
8.10 Starat lastenvahteina. J. Ekologinen idylli.
13.00 Pientä mökkiremonttia.
Jakso 7. Verikotka.
03.25 The Strain (16). Mikä
tekee ihmisestä sankarin ja miksi?
21.00
21.05 Kraftwerk: Pop Art. 22.40 Ilman johtolankaa. Kausi 1. 20.00 Wheeler Dealers. 1.20 Justimus (7). (U)
12.15 Tartu Mikkiin. 20.30 Tappavat synnit. Eräkämppä etelässä.
14.00 ELOKUVA Ramona ja Beezus. J. J. Jakso 1/11. 2.50 Alaston salaisuuteni (12). 9.30 SVT:
Kändisbarnvakten. 22.00 The Affair. Finaali.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.15 Viikon sää.
22.20 MTV Sport Uutiset.
22.35 Mentalist (12). 15.45 Taivaallista menoa: Ikuisesti yhdessä. 2.20 Alaston salaisuuteni (12). Alavieska. Kausi 4. 2.40 Maailmanlopun odottajat. (U)
14.30 Niko Kivelä ja nurkkakunnat: Kaskinen. satumainen lastenvahti (7).
(Nanny McPhee, fantasia, USA, 2006) O: Kirk Jones. Variksenpoika tuulessa. 17.00 Tosielämän salaiset kansiot (12). 9.00 SVT: Fixa rummet. Kuplamuoviburrito.
16.00 Ajoneuvos. 17.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. Toista lastaan odottavat Susanna ja Tomi tapasivat aikoinaan lastenkodissa. Jakso 23/31. Jakso 2/10.
03.45 Tummien vesien tulkit (7).
04.35?05.00 Ennustaja-TV.
FRII
7.20 Lasten eläinmaailma: Kaikki koirista. 8.59 FOX Kids: My Little Pony. 18.30 Sydänystävät.
19.00 Nuoret maajussit. Kausi 1. Kuolon kelmeänkeltainen kosketus.
23.35 Formula 1: osakilpailu.
Kooste Kanadan GP:stä.
00.35 MTV Sport: F1 Extra.
00.45 Rikas ja rakas (7). Sarjasta esitetään sunnuntaina tuplajakso.
6 The Affair, Ava klo 22
TV2
07.45 Pikku Kakkonen.
07.46 Nimipäiväonnittelu: 7.6.
Onnea, Suvi, Roope, Robert ja
Robin!
07.47 Niksi-Nella (S): Toukotanssit.
07.54 Pusse (S). 1.00 Vuorien sankarit (7). 13.30 Superhamstraajat. Kauas pois. 2.30 Leffamaailma. 22.45 Common Law (7). 3.55 Ennustaja-TV.
YLE FEM
8.30 BUU-klubben: Saara ja Sorsa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Jakso 4/6.
14.20 Frasier (S). 4/6.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10?15.40 Metsähanhen maa
(S). 2.50 Voice TV.
YLE TEEMA
04.00 Teematieto.
14.50 Välimeri lautasella. 18.00 House (12). 23.30 Verisukulaisia. 22.30 Poliisit (7). 4.35 Sky News.
JIM
5.00 Ennustaja-TV. (Ramona and Beezus, Yhdysvallat, 2010). Jakso 8/10. Jakso 22/25. 9.00 Hurja remontti. 19.40 Sportnytt. 6. Ruusuharrastajat: yli 300 ruusulajin
kotipiha. 21.00 ELOKUVA Dirch . 20.00 Noidankehässä. 13.00 Talent USA. 9.30 Pientä pintaremonttia. Kausi 1, 7/10.
11.55 Unelmakoti puoleen hintaan. Kausi 1. 20.50 Fargo (12). 22.00
6D: Normandian maihinnousu. BMW M3 E36 Turbo -94.
18.30 Virittäjät. 14.00 Joan Rivers laittaa tuulemaan (S). 16.30 Karkkikuningatar. 14.00 Uljas universumi. Kuka ajaa parturin parran. Rooleissa ovat muun muassa Dominick West ja Maura Tierney (kuvassa) sekä Joshua Jackson ja
Ruth Wilson. Ari Alanen ?
Sunbeam Imp 900 -71.
19.00 American Idol.
20.00 American Idol.
21.00
21.00 ELOKUVA Tappava ase 4
(16). Uusi mahdollisuus (S). Jakso 3/6.
13.40 Villiä menoa eläintarhassa (7). Hiekanjyviä. Tuomas Kaiponen . Jakso 9/9.
00.40 Kylmäverisesti sinun (12).
01.45 Virta (12). Jakso 11/22. 1. Internetin vangit.
18.00 Virittäjät. 23.35 Common Law (12). 2.35 Huijari pilasi elämäni. 0.15 SVT: För vi har tagit studenten. Jakso 12/13.
Opettajan pauloissa. 12/12.
02.45 Outoa vai mitä. 23.00 Täydelliset naiset (12). 10.07 FOX Kids: Prätkähiiret.
10.30, 11.00, 11.30 Aarteen tonkijat. Kausi 1. Kausi 3, 7/10. Tunnuskappale.
09.25 Chaplin (S).
09.35 Chaplin (S).
09.45 Loton ja Jokerin tulokset.
09.50 Grand Designs . 14.05 Monk (12). Häät. 19.30, 20.00, 20.30 Lapin poliisit. Kausi 8.
Jakso 7/8.
10.00 Guinness World Records ?
Ihmeelliset ennätysvideot. 2.55 Sinkkulaiva. 45/50.
08.00 Bumba (S). 12.05 5D: Vankilaperheet (7). O: Jon Turteltaub.
23.40 Nelonen Pro: Moor Gääs.
00.10 Myllyrinne company (S).
Kausi 1. Kausi
1. Kausi 3. 7.25 Onnenarpa. Länsi-metron
työmaalla paukkuu!
16.30 Ajoneuvos.
17.00
17.00 Duudsonit tuli taloon (S).
Jakso 6. 21.00 Sinua on varoitettu. (U)
LIV
5.00 Ennustaja-TV. Kausi
3. 22.00 Treffit helvetistä. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 2.00 Eriskummalliset rikokset (S). 6.31 FOX Kids: Sketsiä! 6.42 FOX Kids: Sketsiä! 6.53 FOX
Kids: Lola & Virginia. O: Elizabeth Allen.
16.05 Pilanpäiten.
16.10 Täydellinen kesä. (U)
18.00 ELOKUVA Poliisit (S).
(Cops/USA 1922). 6/26. 21.00 ELOKUVA Mieheni ex-naiset (S). 15.00 Suomi-tytöt New Yorkissa (S). 15.30 Oho, olen raskaana! (12).
16.00 Oho, olen raskaana! (12). 23.50 ELOKUVA Kuoleman selli (16). (U)
16.21 Saari (12). 1.30 Ilman johtolankaa. J. (U)
17.00
17.10 Saari (12). 14.30 FriiD: Virtuaalivainoojat (12). 17.00 Villit lomavideot. Vieraina stand up
-koomikko Zaani sekä näyttelijät
Santtu Karvonen, Niina Lahtinen
ja Minna Koskela.
17.00
17.25 Big Bang! Kausi 1. Kausi 3. 16.15 Jälkivääntö. 12.00 SVT: Minnenas television: Soffan. 11.05 SVT: Gudstjänst. 0.00 House (12).
0.55 Pilanpäiten. 10.00 Hurja remontti. 14.00 Panttilainaamo
Louisiana. 8.59 TV Shop Tvins. (Little Black Book, romanttinen komedia, USA, 2004)
O: Nick Hurran. 12.30 Saaristoruokaa. J. 11.00 Henkka & Niki vs. (U)
laan, jonka tarjoilija kiinnittää Noahin
huomion. 21.00 Haasta Hans.
22.00 Poliisit (7). 8/26.
13.00 Villiä menoa eläintarhassa
(S). 13.00 Kodinkohentajat. (U)
13.05 Muisti: Juopot rotat.
13.35?14.23 Kiehtova maailma:
Todellista hevosvoimaa. Amerikka. 0.50
Suomen rumimmat tatuoinnit. (U)
16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.05 Historia: Brittikartanoiden
salaisuudet. Kausi
1. Amerikka. 1.00 Asiaa seksistä (S). Jälkimainingit. 7.06 FOX Kids: Pound Puppies. 13.00 Hotellit haltuun. 7.00 Voice TV. O: Laurent Tirard.
05.00 Ennustaja-TV.
06.25 Onnenarpa.
07.55 Bumba (S). 12.40 Akvaariomestarit. J. 14.00, 15.00, 16.00, 17.00 Beverly Hillsin
täydelliset naiset. Norsunluurannikko. Käymäläkaaos. K. Tapaaminen baaritiskillä.
01.20?05.30 Astral TV.
21.00
21.00 ELOKUVA National Treasure: Salaisuuksien kirja (12).
(National Tresure: Book of Secrets/USA 2007). 4/26. 15.00 Hurja remontti. Kirouksen
hinta. T
10.30 Nelonen Pro: Moor Gääs.
11.00 Zoo Tales Special 3 (7).
12.00 Eläinten ABC. K. Toni Wirtasen päivä.
20.58 Keno. 1.45
Playboy esittää: Sexcetera (18). Jakso 9/23.
19.30 Vain elämää. O: Richard Donner.
23.25 American Idol.
00.25 American Idol.
01.25 NCIS: New Orleans (12).
02.25 Viikingit (16). Jakso 7/12.
16.20 Hyvät ja huonot uutiset.
Kausi 7. Althorp.
18.00 Yle Uutiset.
18.10 Urheiluruutu.
18.15 Luontohetki: Rio de Janeiron eläinmaailma.
18.45?19.20 Jaakko ja maailmanvalloittajat.
19.30 Kriminalisti (12).
20.30 Yle Uutiset.
20.45 Urheiluruutu.
21.00
21.05 Kotikatsomo: Päätalo (7).
2/3. 17.25 Strömsö. Suhteen
lisäksi setvitään henkirikosta.
Noah perheineen on lähdössä kesälomalle vaimon vanhempien luokse. 7.30 Onnenarpa. 14.30 Panttilainaamo Louisiana. 16.55 Kätilöt. 13.00 Uskomattomien kuvien mysteeri. Toinen koti.
10.55 Grillikuume. 11.59
Voice TV. 16.00 Pelasta perheemme, Supermarjo! 17.00 Äitien sota. 10.50 SVT: Fotografens favorit. Lääkettä krokotiileille.
09.00 Galaxi.
09.02 Sirkuskaravaani.
09.16 Karvinen (7).
09.28 Ötökkämiehet.
09.37 Tenavat (7).
09.45 Vasikantanssi: Muutto (7).
10.00?10.53 Satuhäät. Lain varjolla (16). Pahan mahti. 18.00, 18.30, 19.00 Aivopelit. 21.00 The Affair. kesäkuuta 2015
16 TELEVISIO
SUNNUNTAI 7.6.
Hullaannuttava suhde ja henkirikos
Jo nimestäkin saattaa arvata, että amerikkalaissarja The Affair kertoo avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. 22.30 Murha menneisyydestä. Hauskat leikit.
08.07 Ritari Mikke (S).
08.20 Anniina Ballerina (S).
08.46 Babar ja Badun seikkailut
(S). 9.21 FOX
Kids: Trollz. 20.30 Jyrki Sukulan makujen maa. (Bratz, komedia, USA, 2007) O: Sean McNamara. 12.10 Lasten eläinmaailma:
Eläinten lentokenttä. (Asterix & Obelix: God Save Britannia,
Ranska, 2012). 9.05 TV Shop
Tvins. 16.00 Vieraita avaruudesta. 0.30
Hinnalla millä hyvänsä. 21.45 Fargo (12). 23.35 Ilman johtolankaa. U)
11.00 X-games. 3.15 Melkein täydellinen rikos.
4.10 Tappavat suhteet (12).
TV5
6.20 Ruotsinlaivalla 24h. 8/8. 23.00 Poliisit (7). 7.52 FOX Kids: Monsuno. 6. 11.50
SVT: Programtablå. 7.28 FOX Kids: Avatar. hauska mies
(12). 19.00 Wipeout. 1/5. Kausi 1.
Jakso 7/10. Boing
boom tschak! Dokumentti kokeellista elektronista musiikkia soittavien saksalaiserakoiden tiestä
maailmanmaineeseen.
22.05 Avaruusromua. 12.00 Elämää halpalentoyhtiössä (S). 20.00 Nakudeitit (7). 20.00 Henkka & Niki vs. 18.30 Kaara. 19.00 Olipa kerran (12). 3.35 Cops.
4.05 Cops. Popmessu Töölön torilta.
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna.
11.15 Helil kyläs.
11.45 Puutarhaunelmia. Austin, Yhdysvallat.
12.00 Jalkapallon Mestarien liiga. Kun kissa on taas poissa. 19.00 Viestejä tuonpuoleisesta. 21.00 Toisenlaiset äidit. 7/8.
18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää.
19.00 Guinness World Records ?
Ihmeelliset ennätysvideot. K. 10.30 Unelmakoti puoleen hintaan. Loud. Vain rohkeimmat juoksuharrastajat yrittävät selvitä vuoden
aikana neljästä ääriolosuhteiden
ultramaratonista.
20.15 ELOKUVA Larry Crowne
. 13.15 SVT: Där ingen skulle tro att någon kunde bo.
13.45 SVT: Korrespondenterna
ma, ke, to, pe 8?16, ti 12?20
Pajuniityntie 26 (Sähkö-Hännisen talo )
26
Ammattitaidolla p.Pajuniityntie
226 444, 0440 226 444
Fysiolähde
TYÖSUORITUKSIA
TYÖSUORITUKSIA:
AUTOHUOLTOA
Määräaikaishuollot,
katsastuskorjaukset, RUOSTEVAURIO
korjaukset/ /hitsaukset auton
alustaan sekä pintapeltien korjaukset/ hitsaukset ja maalaukset. 100 ?). Takalana. 050 339 9465.
KAIKENLAISTA:
Pyhäjoella VANHOJEN AJONEUVOJEN JA HARRASTEAJONEUVOJEN ESITTELY
14.6. Avoinna mape 10-18 ja la 10-15.
Hei sinä
PATTIJOKINEN
50-60-LUVUN NUORI!
Olisiko kiva tavata
nuoruudenaikaisia ystäviä?
Olemme varanneet Olkijoen
kylätalon 3.7. 222 992
www.kuntoparkki.com
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
ERJA NURKKALA
AJANVARAUS 010 273 8052
Hammaslaboratorio Hyvä Hammas Oy
Vilpuntie 1 H, 92130 Raahe. 0400 686 798
olli.a.jokela@gmail.com
Vesikourut/kattoturvatuotteet.
Piipunpellitykset/sadehatut.
P. Antiikkia, keräilytavaraa,
lasia (Virkkala, Still, Aladin, Tynell, Franck, Toikka ym.) Arabiaa,
Kupittaan Savi, kirjoja, musiikkia
(LP, CD, C-kasetti). 040 745 1397.
Olkijoella tuoretta koivurankaa
ja kuivaa koivuhalkoa ja ?klapia.
P. KUNTOUTUS
? MARITA GOMAN
MYÖS URHEILIJOIDEN LIHASTOIMISTO/KUNTOSALI:
HUOLLOT, ym. Majava p. Massikka 35 vm. Katsastus ja
muut korjaukset ja kaikki huollot
joka merkkiin.
Autofit Korjaamo
Laadukasta ammattitaitoa lämmöllä.
Kotimaiset SKAALA-KKUNAT
JA OVET. Paripyörät 32?.
Piikkiketjut 28?, 36. Listat , panelit, ikkunat, sisä-ja ulkopanelit. 044 790 1308
Koti- ja yrityskäynnit.
p. P. Tontti n. 8/9x19
varasto-ovet. 220 444
. Takakauha kipillä. 050 314 3316 (yht.
otot iltaisin tai viikonloppuisin.)
PYHÄJOEN keskustassa
n. ja 38?. 0400 623 264.
Myydään vuonna 2012 valmistunut RT-päätyhuoneisto 64 m2
(3h, k, ph, s, varasto) Pattijoelta.
P. kesäkuuta 2015
18
ILMAINEN KUNTOSALI
FYSIOTERAPIA-ASIAKKAILLE
tHIERONTA
tAKUPUNKTIO
tLYMFATERAPIA
tPHYSIOPILATES
tURHEILUFYSIOTERAPIA
tALARAAJAFYSIOTERAPIA
tMCKENZIE-TERAPIA (MDT)
tYKSILÖLLISET TUKIPOHJALLISET
tNEUROLOGINEN FYSIOTERAPIA
tSELKÄRANGAN MANUAALISET HOIDOT
tTAPATURMAN JÄLKEINEN FYSIOTERAPIA
. Mukavat ulkoiluja marjamaastot. -73, rekisteröity
traktoriksi, 4 kauhaa, paripyörät,
hyvässä työkunnossa. 2000 m2 suuruinen jokivarsitontti, jolla purkukuntoinen omakotitalo. Sähköpostilla:
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.?
. 2012 (6 rek./ABS), viikon
jaksoissa.
P. 550e. 040 913 2547.
HALUTAAN VUOKRATA:
Etsimme
siistiä kerros/rivitaloa
työsuhdeasunnoksi.
Vastaukset: Rakennusliike
Jouko Pesonen Oy
P. 040 582 1944.
RUOKAMULTAA
seulottua, lannoitettua ja viljavuustarkastettua kuljetettuna
sekä täytemaata.
P. Valkolakattu paneli
II-laatu sopuhintaan. 08 223 8031.
RENTOUTTAVAT
HOITOTILAT
PATTIJOEN KESKUSTASSA!
mm.
Fysikaaliset hoidot
Hierontahoidot, myös ilman lähetettä
Fysioterapeutti Pilvi Sippala. Impola
p. 0400 395 318.
Vanha HIRSITALO
purettavaksi ja
poiskuljetettavaksi.
P. tuulilasin
vaihdot.
Autofit Korjaamo
MMK-AUTOPALVELU
Yrittäjäntie 3
p. Meiltä saat suunnittelun, asennusken ja joustavat
rahoitusvaihtoehdot.
Soita ja pyydä tarjous!
Miika Jokitalo 040 637 6192.
RAAHEN YKKÖSPALVELU OY
ATK HUOLTOA YLI 20 VUOTTA
Tietokoneet, tulostimet, oheislaitteet, ohjelmat ym.
Asemakatu 12, 92100 Raahe
p. 0500 161 038.
Autosähkövaraston
LOPPUUNMYYNTI
Vilpuntie 9, Raahe
P. Mökkiovia 9x19
sis. 041 544 3090
tai Marjatta Mikkola os. 040 937 9660.
*KÄSILLÄSEISONTAKURSSI*
Raahelassa ti 9.6. 045 614 1641/Jarno.
Antinkankaantie 30
RAAHE, p. 21,7 m2 +
terassi 12 m2. -57,
kunnostettu, uudet renkaat.
Valmet 500 vm. 300 m,
vesi, sähkö, takka,
ulkohuussi, sauna, suihku,
pesukone, nukkumapaikat
10 hengelle. avainpesä, kahva, karmiruuvit 250?. Tipparimaa
0,84?/jm. 0400 395 318.
Massikka 135 vm. Halkomasirkkeli traktorikäyttöinen. Koko
kesäksi. 040 720 5436 / Peltix
Parturi-Kampaamo
OPPITUKKA
Avoinna kesällä
ma-to klo 9-17 ja la 9-15.
P. P. Vanhatie 49.
Hp. 3.500 ?.
P. / Tarjous.
Tied. Sampo
270 karhi. -68, turvahytti.
IH684 vm, -81, täysmoottoriremontti 2014. Myös vaihto. 044 790 1309
www.it-parkki.fi/apumies
Kattojen pesut/maalaukset.
P. P. mukaan.
HIEROJA Ruukissa, myös
kotikäynnit. 4130 m2.
Hinta: 17.000 . Metsäkärry. P. Täydellinen auton RUOSTESUOJAUS alk. klo 12 alkaen.
Ilmoittaudu ruokailua varten
19.6. 044 790 1307
www.it-parkki.fi
ISOT JA PIENET RUOSTEVAURIOKORJAUKSET/
MAALAUKSET
sekä alustan Hitsaustyöt.
Myös pienet kolarivauriokorjaukset ja maalaustyöt. 050 3833 330.
KIRJATYHJENNYS + KESÄALE!
**TI-PE 11-16.30 LA 11-14**
www.HITTIMAATTI.fi/fb
OSTETAAN:
Halutaan ostaa hyväkuntoinen
ASUNTOVAUNU.
Hinta max. 040 704 7568.
Seulottua, lannoitettua
RUOKAMULTAA
(myös levitys)
P. Os. 08 222 788.
Mazda 626 -00. 0500 683 772.
Mummonmökki Tuomiojalla
edullisesti. 0500 589 355
KESÄMÖKKI
Yppärissä, rantaan n. Soittamalla konttoriin puh. Lymfaterapiaa
Matti
Liisa, Annukka, Anna, Matti
Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset
Oikuttelevan tietokoneen perushuolto vain 65?. P. 044 971 1178.
Tee hyvät kaupat ilmoittamalla verkossa ja lehdessä!
Ilmoitus julkaistaan
ulkaistaan kahdessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla,
Raahelaisessa lauantaina ja Raahen Seudussa maanantaina.
+ lask.lisä 5,13?
Kiesvaaranväylä 1
(sairaalaa vastapäätä)
ajanvaraus puh. www.facebook.com/kunnofi
Tiedustelut ja ilmoittautuminen:
p. 0440 265 118.
Koulutie 6 B 2, 92140 PATTIJOKI. -65, lämmin
turvahytti. Hoitohuone Spinelli
P. KOKEMUKSELLA
? LEA MURTOVAARA
- HIERONTA, HERMORATAHIERONTA
-
KUNTOSALI AVOINNA
ma?to 8?20, pe 8?16
Ohjaaja paikalla:
Omalla avaimella myös muina aikoina. 79 000 ?.
Tied. Välivanteet 24. p. Hydraulitakakuormain + lumikauha. 050 573 0120.
Traktorikaivurikuormain
UM352C vm. Fysioterapiaa
. Shell huoltamolta 300 m
etelään).
KIRPPIS Pyhtiläntie 142, Pattijoki. klo 17.30
Ks. klo 14-16 Tiiron suvannon
pohjoispuolisella parkkipaikalla
(ent. 040 561 7556.
Tervetuloa!
KESÄVARPAAT
Jalkahoidot koti- ja laitoskäynteinä diplomikosmetologi
Sirpalta. 040 508 6039.
Myydään: Kesämökki Relletissä
(ei mukavuuksia). 040 322 9938.
VUOKRALLE TARJOTAAN:
ASUNTOAUTO
Vm. Lehtien verkkopalvelussa/MyyJaOsta.com
. Lukot
ja avaimet. 040 736 9542,
Niittykatu 7, Raahe
MMK-AUTOPALVELU
Yrittäjäntie 3
p. p. Tarkemmat tiedot kohteista ja tarjouskaupan
ehdoista/p. 044 971 1178.
IT-PARKIN
TIETOKONEHUOLTO
Huoltopiste avoinna
ma . 040 5930 687.
Myydään koivuklapia
määrämittaan tehtynä.
P. Avoinna sop. Puh. 050 371 2350.
Tervetuloa!
TARJOLLA APUMIEHIÄ
26 ?/t
Puutarhatyöt, rakennusapu,
muutot yms.
P. ja 38?. Pyörökepit. 010 665 5185
tai käymällä Fellmanin puistokatu 4, Raahe
TYÖSUORITUKSIA
ULKO- JA MÖKKIOVET
Laaka,-peili,- väliovet ja ulko-ovet
(alk. 040 527 4197.
TERVAMAALI suojaa veneet,
laiturit, mökit, saunat, aitat ja
kaikki puurakenteet hometta ja
lahoa vastaan! Peittää pilkut ja
pisteet! P. Raahesta.
P. Uusia ja
hyviä käytettyjä tietokoneita.
P. 040 533 4956.
Työssäkäyvä perhe haluaa vuokrata ok-talon tai vast. Ajettu 168 t.
P. 0400 681 759.
Pyhäjoen Pohjankylän jakokunta
myy tarjouskaupoilla vuokratonteilla olevat MÖKIN ja viereisen
RAKENNUSPAIKAN meren rannalta Syölätistä. 040 720 5436/Peltix
Raahen Fysioterapia
- FYSIKAALISET HOIDOT
FYSIOTERAPEUTIT:
? PÄIVI SALOMÄKI
? JUHA-PEKKA SALOMÄKI
LIIKEHOIDOT/LÄÄKINTÄVOIMISTELU ? MIA VÄHÄSANTANEN
? ANNA NIEMISTÖ
VETERAANIKUNTOUTUS
KOULUTETTU HIEROJA:
TAPATURMIEN JÄLK. Kone tällä hetkellä Ranualla. Tilaa hoitoaika
p. pe klo 14-17.
Rantakatu 5 A.
P. myös tapaturmavammojen hoitoon.
. Myös
vaihto. mennessä Anneli Haipus
os. RAAHELAINEN Lauantaina 6
www.fcraahe.
fi
FC Raahe Futisliiga Tervetuloa pelaamaan
99-04-syntyneiden tyttöjen
ja poikien otteluita tekonurmelle joka tiistai 19-20.30
touko-kesäkuussa ja syksyllä elo-syyskuussa jatkuu. 08 222 633 kotipakettiin!
FC Raahe tytöt 04-05. Ensimmäinen kerta tutustumiskerta FC Raahen
vakuutuksella ja sen jälkeen Futisliigan lisenssi pitää hoitaa ennen pelaamista. Oma pallo, vesipullo ja pakolliset säärisuojat mukaan. 050 560 0013
Sanna Tjäder
Tervetuloa pelaamaan ja voittamaan tiistaina!
ma 8.6.
Lähetystori, Reiponkatu 40
TeRveTuLoa LöyTöjen TaLoon!
rin sarjoihin. Pelaajamäärän
kasvaessa tarvitaan lisää
valmentajia ja apuvalmentajia kaikkiin ryhmiin. Seura
kustantaa. ja
lisää takasivulla
ilm. Kaikki
valmentajat ja apuvalmentajat tervetulleita. 17.30 alk. Omaehtoisen
harjoittelun vuoro tekonurmella pe klo 14-16 omalla
vastuulla. Janne
P 0500-489600.
Kauppakatu 52 Tervetuloa!
Myös
92100 Raahe
puh. kesäkuuta klo
18.30-20 Arina Areenalla.
Varusteeksi mukaan urheiluasu, oma pallo ja vesipullo jos on. klo 4
Reipparilta. Edustamme emoyrityksemme lisäksi yli 70 muuta toimeksiantajaa.
Toimintamme kasvaessa
palkkaamme kaksi uutta
asiakasneuvottelijaa
yritysmyyntiin.
Puhelinmyynti on fiksu valinta, kun sitä tekee luotettavan työnantajan leivissä ja hyvämaineisten toimeksiantajien tuotteilla oikeisiin kohderyhmiin.
Työaika: Ma-pe klo 8.30-16.00, 35h/vko. Vakuutus
korvaa silloin, kun on säärisuojat. Harjoitusvuoro tekonurmella
pe 18-19 ja Futisliigan ottelut tiistaisin 19-20.30. 0400 281 692
FC Raahe Tervetuloa uudet
pelaajat oman ikäluokan
harjoituksiin. Toimimme 16 paikkakunnalla ja kuulumme
Talentum-konserniin. Kootaan
02-04-syntyneiden joukkueita 4-6- luokkalaisista ja
99-01-syntyneiden joukkueita 7-9- luokkalaisista. Marika
040 5708274
PAAVOLASSA, RUOKOLAHDEN LAVALLA su 7.6.
FC Raahe 05-pojat. KOTIIN
KULJETETTUNA!
SOITA JA SOVITAAN
TARKEMMIN!
FCRaahe tytöt 00-02. 470 380 www.oulaistenpuusepat.fi
RH 6.6.2015 alkaen...
Vaihda
maalämpöön
ja säästä
selvää rahaa.
Ota yhteys ja varaa veloitukseton kartoitus!
Pekka Eilola puh. www.raahennaisvoimistelijat.fi.
Saloisten Reipas Kuntorastit Koskelininperällä ke
10.6. Tarvitaan vanhempia peluuttamaan ja kannustamaan.
OVET JA IKKUNAT
OULAISTEN PUUSEPÄT KY
Arina Areenalla.
FC Raahe Futisliiga 99-04.
Tervetuloa harjoituksiin uudet ja nykyiset tytöt ja pojat.
Futisliigan 1999-2004-syntyneiden harjoitukset tekonurmella joka ke 17.3019.15, paikalle 17.15. p. Mukaan oma pallo,
vesipullo ja lenkkarit alkulämmittelyyn. Piirisarjajoukkueista lisätiet. ja fax. 660?. Janne P 0500-489600
(Kotiinkuljetus
max 15 km säteellä)
IÖN
KEITT INEN
A
APUL
FC Raahe 02-05. Omaehtoisen harjoittelun vuoro
tekonurmella pe klo 14-16
omalla vastuulla. Lisätiet. Tervetuloa uudet ja nykyiset.
Harjoitukset tiistaisin 17.4519 ja perjantaisin 17.45-19.
Lisätiet. kesäkuuta 2015 RAAHELAINEN
19
Raahen Naisvoimistelijat
Kesäjumpat Ollinsaaren
koululla maanantaisin klo
19-20, 8.6. Lisäksi piirisarjaan lähtevien 06-joukkueen pelaajille pelivuoro pe
17.45-19. Tervetuloa nykyiset ja uudet.
Treenit ma 17.45-19 ja ke
16.45-18. Harjoitukset tekonurmella ma 17.45-19 ja ke
16.45-18. Tied. Linja-autoon tulijat ilmoittautukaa Petrille.
Lisätietoja seuran nettisivulta.
PattU Naisten suomensarjan ottelu PattU-Lipottaret
ti 9.6. Lisätiet.
Jyrki 0405804204
FC Raahe. Jarkko 0505664178
FC Raahe 09-10 Tervetuloa
uudet ja nykyiset tytöt ja
pojat. Voimassa olevalla jäsenkortilla ilmainen, muille
maksullinen. Lisätietoja raahentanssiklubi.com
ja 040-7032936.
FC Raahe 2004-2011 syntyneiden Nappulaliigassa
vanhempien ottelutapahtuma 4.6. Ottelut joka
tiistai, osa pelaajista voi
osallistua kesällä myös pii-
MA kassain!
a
a
Om muk
2
suoramainoksia
jakeluverkostomme tai sen
osa-alueille lauantaisin.
KYSY TARJOUS
puh. Uudet
pelaajat voi tulla suoraan
harjoituksiin ja puhua siellä
valmentajan kanssa tai yhteydenotto valmentajaan
etukäteen. klo 18.30 alk.
myös erikoismittaiset
SISÄPORTAAT
ASENNUSPALVELU
Lammasojantie 1, 86300 Oulainen, p. To 11.6. Ilmoit. ja heinäkuun jakso on 29.6.-24.7.
Ryhmät seuraavasti: 3-5vuotiaat ma-pe klo 15.3016.30, 5-7-vuotiaat ma-pe
16.30-17.30, 7-9-vuotiaat
ma-pe 10-11 ja yli 10-vuotiaat ma-pe 11.30-13. Pelivarusteissa valmiina
lämmittelyyn 18.30. Kokopäivätyö.
Työnkuva: Myydä valikoituihin kohderyhmiin ammattijulkaisuja.
Palkkaus: Takuupalkka/provisio (vuonna 2014 keskituntiansio 11,17?).
Edellytämme hakijoilta positiivista asennetta,
suoraselkäisyyttä ja sujuvaa suomen kielen taitoa.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus 18.6.15 mennessä:
maria.ranta@sm-mega.fi
tai soita arkisin klo 14-16, puh. Lisätiet. Tavoitteena on harjoitella ja
pelata tasavahvasti 8-10
joukkueella. Paikalle 15 min
ennen aloitusta. 17.30 alk.
FC Raahe Ilmainen ja vakuutettu Futisstartti
2003-2004-syntyneille, uusille poikapelaajille maanantaina 15. Lauantaina 6. Kurssipaikka Asemakatu 14, Raahe. 044 434 7502 / Maria Ranta.
Tämän Raahelaisen mukana
lauantaina jaetaan:
Bauhaus:
Siikajoki ja osa-alueet Pyhäjoki ja Raahe
Euronics:
Pyhäjoki ja Raahe
Gigantti:
Raahe ja Siikajoki
Jysk:
Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki
Jätskiauto:
osa-alueet Raahe ja Pyhäjoki
Luontaiskeskus Ritvan Yrtti Oy /
Terveystieto 4/15:
Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki
Me-lehti 6-7/2015:
osa-alueet Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki
Pyhäjoen Kuulumiset:
Pyhäjoki
Sotka:
www.sm-mega.fi
Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki. Paritanssikursseilla peruskurssi klo
17.30-18.30 Hidas Lavafoksi, alkeisjatko klo 18.3019.30 Hidas Lavafoksi, jatko
klo 19.30-20.30, Rumba,
jatko klo 20.30-21.30 Salsa,
Sari/Jari. Pelataan tasaisilla joukkuepareilla 8-10 joukkueella. Roy 040 718 2134
FC Raahe 06-07 Tervetuloa uudet ja nykyiset tytöt
ja pojat. Ilmoittautuminen
tulossa nettiin osoitteessa
www.fcraahe.fi ja paikanpäällä uimahallin vieressä
sijaitsevalla Arina Areenalla kello 18.30. p.56 tai 130?.
Muut voitot ok ja tavaravoittoja. klo 18 Rännärillä.
Raahen Vesa Kesän yleisurheilukouluihin ilmoittautuminen on menossa! Kesäkuun jakso on 1.-18.6. yukoulut@raahenvesa.
fi
Raahen Tanssiklubi Ke
10.6. Eurolla jalkapallovarusteita Futiskirppikseltä ma 15.6. Janne K
040-8220561
FC Raahe 08. Radat A, B, C ja D,
joka on helppo polkureitti
SalRe Linja-auto Jukolan
viestiin lähtee la 13.6. Harjoituksia
kaikissa ikäluokissa 19992010 tekonurmella jäähallin vieressä. Maalivahtiharjoitukset jatkuvat kesäkuussa.
FC Raahe 02-03. Tekonurmelle nappulat jos on. Harjoitukset ma
17:00-18:00 tekonurmella.
Lisät. Lisätiet. Kahvakuula
(omat kahvakuulat mukaan,
sään salliessa ulkona), ohjaajana Salla-Mari Meriläinen. Lisätietoa
www.fcraahe.fi.
NYT PIZZAT JA
KEBABIT YM. Tavoitteena
koota 03-04-joukkueita kesän Futisliigaan ja 2016 piirisarjaan. 044-7478229.
VAATE- ja KENKÄKASSIPÄIVÄT
Lähetä tekstiviesti: Tilaan kotikäynnin, Nimi, Osoite, Puhelin
Mainosjakelut
VIHANNIN TYÖVÄENTALON BINGO
TIISTAINA 9.6.2015 klo 18
?:n
Limingantie 197, Paavola
urheiluseurat
Tenavien tempaus´15
PÄÄSYMAKSUTON klo 12.00?15.00
KOKO PERHEEN TAPAHTUMA!
Ohjelmassa erilaista työpajatoimintaa,
poniratsastusta, t-paidan/kesäkassin painatusta,
nikkarointia, kasvomaalausta, tarkkuusammuntaa,
makkaranpaistoa, ym. ja nuorempien ottelutapahtuma
8.6. mukavaa yhdessä tekemistä.
Mimi ja Kuku esiintyvät klo 12.00 ja 14.30.
Järjestäjänä toimii Paavolan Nuorisoseura yhteistyössä
paikallisten toimijoiden ja järjestöjen kanssa.
Suoramarkkinointi Mega Oy on vuonna 1986 perustettu, Suomen johtava puhelimitse
tehtävään markkinointiin erikoistunut yritys. Valmentajakoulutusta järjestetään. ja 25.-28.6. Lähtö klo 17?18.30.
Opastus kantatieltä 88 (Vihannintieltä) valtatien 8 risteyksestä noin 1 km Vihantiin päin. Lavatanssin alkeissa
klo 19-21, Fusku, alkeet 1,
Satu R. Tervetuloa
uudet ja nykyiset tytöt ja
pojat. Tulossa D-valmentajakoulutus Raaheen
5.-7.6. Harjoitukset tekonurmella ma 17-18. ikäluokkasi vastuuvalmentajalle.
www.lvi-eilola.fi
Jaamme
Voittoina mm ok. Lisätiet