Pankkien avulla organisoitiin myös julkisen vallan rahoittama pientilallisten lainoitus, jossa osuuspankeil-
la oli merkittävä rooli. Eikä mitättömäksi jäänyt Osuuspankin
kanssa samoihin aikoihin perustetun Vakuutusyhtiö Pohjolankaan
rooli. Näin osuuspankit vahvistivat
asemaansa kaikkien suomalaisten tarpeita ja toiveita ymmärtävänä pankkina. Suomalainen osuustoiminta ponnistettiinkin käyntiin jo ennen isänmaamme itsenäistymistä. Köyhyys uhkasi yhteiskunnan kehitystä. Jos haluat hoitaa pankkija vakuutusasiasi helposti samassa paikassa ja saada keskittämisestä rahanarvoisia etuja, lue lisää osoitteesta op-pohjola.fi.. Tällä haavaa OP-Pohjola-ryhmä on Suomen suurin
finanssitalo, ja vahva kasvumme jatkuu. Toki vierineiden vuosien ja vuosikymmenien aikana
on nähty pahojakin päiviä, mutta ajalla on tapana myös jalostaa
hyviä asioita. Ensimmäiset osuuspankit olivat tuon toiminnan ytimessä,
varmistamassa että rahaa riitti päivittäisen leivän ohella myös
asioiden kehittämiseen. Lainojen avulla pientilalliset pystyivät hankkimaan maatalouskoneita,
raivaamaan peltoja ja aloittamaan uuden elämän. Fennomaanien silmissä välkkyi jo oma itsenäinen valtio ja
koheneva talous antoi hankkeille vauhtia. lokakuuta 2007
Irtonumero 1,35 . SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 282
Sunnuntaina 14. Osuuspankeilla oli erittäin tärkeä asema
vasta kaupunkiin muuttaneiden asuntoluottojen hoitamisessa
sekä asuntojen rakentamisessa. (sis.alv)
DE"Ed]_daV# Jjh^ c^b^
dc c~]cni e~^k~ckVadc#
DE"Ed]_daV
Viime vuosisadan alussa maassa painittiin ankarien
asioiden kanssa. Sotien jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien tultua työikään alkoi Suomen historian nopein muuttoliike. Täälläpäin ei kuitenkaan ole ollut tapana
luovuttaa kesken kaiken
On tosi hienoa, että harmaitten hometalojen aikakaudella nousee myös
sellaisia rakennuksia, jotka kehtaa ilman
häpeää jättää tuleville sukupolville.
Halvalla kyhätyistä, rumista betonibunkkereistahan me olemme jo saaneet Kotkassa tarpeeksemme. Tällä hetkellä TVO:n pitää vain
toivoa, että maamme viides ydinvoimala valmistuu vuonna 2011, kuten
viimeksi on luvattu.?
Lehdet luki Ari Määttänen.
Kirjoita lyhyesti. On ollut pakko
nousta koneen äärestä jaloittelemaan vähän
väliä, etteivät sormet ryhtyisi näpyttämään
juttuihin mitä slatk..st..flat..sattuu.
Siihen on kyllä selkeä syy. Toki näin, mutta uskon,
että valtuutetut kokoontuivat ensisijaisesti
siunaamaan yhdentymisen ja alun alkaen
pelikortiksi otettua vaakunakysymystä ei
pohdittu sen arvoa ja merkitystä vaativalla
tavalla, vaan se meni siinä sivussa, ?paketin. Ne kertovat myös siitä, että
pessimistinen elämänasenne on ottanut alaa.
Se että yksinäisyys ja juurettomuus
ahdistavat monia suomalaisia ei ole
suoranainen uutinen. Kyse on tietenkin
tuottavien ja maksukykyisten asiakkaitten sitouttamisesta.
Suuntaukselle ei näy loppua. Tästä ovat kaikki yhtä
mieltä. Dokumentit
viiltävät syvältä.
Demokratiaan väsyneenäkin jaksan toivoa
lisää tasokkaita dokumentteja telkkariin.
Vaikka epädemokraattinen pakkosiirrättäminen digiaikaan harmittaakin minua suunnattomasti, perheessämme on virallinen ja
maksettu katselulupa. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
julkaistavat tekstit.
Sähköpostiosoite: sss.mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/mielipide,
PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja:
Risto Knuuttila, (02)7702 340
Naisten eteneminen uralla ja naisjohtajien merkitys on hyvin ajankohtainen aihe
tällä hetkellä. Demokratian esitaistelijana itseään pitävä Yhdysvallat
kiduttaa, Boliviassa demokratiaa rakennetaan
kokaiinilla, Japanissa kumarrellaan.
Avausjaksossa kiinalainen koululuokka valitsi vaaleilla itselleen valvojaoppilaat. lokakuuta 2007
2
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Naisten kyvyt käyttöön
PÄÄKIRJOITUS
Stefan Wallin
Jos matti on kukkarossa, niin muovikorttiko pelastaa?
Velkavedolla
Suomalainen kuluttaja rämpii entistä tiuhemmassa korttiviidakossa. Kirjoita mieluimmin nimellä,
mutta nimimerkilläkin voit kirjoittaa.
Toimituksen tietoon on tekstareita lukuun ottamatta annettava kaikissa tapauksissa kirjoittajan nimi ja puhelintai sähköpostiyhteystiedot.
LÄNSI-SUOMI kirjoittaa, että
kotimaisuusaste putoaa ydinvoimalatyömaalla.
?Monenlaisia vastoinkäymisiä kohdannut Teollisuuden Voiman ydinvoimalaprojekti ei näytä saavuttavan
tavoiteltua vähintään 50 prosentin
kotimaisuusastetta.
Suurimmat urakat ovat menneet
ulkomaisille toimijoille. Tarjottiinko vai
peräti pyydettiinkö sitä käytettäväksi?
Ison kiitoksen haluan osoittaa kolmelle
henkilölle erityisesti: Hänelle, joka keräsi
1 600 nimeä. Yhä useamman luottokortin putkahtaminen markkinoille lisää velaksi kuluttamista . Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.. Niitä piisaa ja niitä kannetaan
katsojan eteen sarjassa, joka on ihan pakko
katsoa loppuun. USA:
ssa kuluttajalla saattaa olla lompakossaan jopa yhdeksän erilaista luottokorttia.
Kuluttajaviranomaiset ovat syystä huolissaan. ja kyllä heitä siellä varmaan
onkin.
Entä nuoriso! Vanhat väistyvät, tulevaisuuden näkevät jatkavat. Vaikka meistä ehkä tuntuu, että lompakkomme jo tulvivat kortteja, on meillä suomalaisilla
sittenkin vähän esimerkiksi luottokortteja verrattuna yleiseurooppalaiseen ja varsinkin amerikkalaiseen käytäntöön. Tosin yhteiskunta usein tarvitsee herättelyä.
Viimeistään nyt näyttäisi olevan herättelyn hetki.?
KERRO KANTASI
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi. Keskustelua aiheesta käydään laajalti ja aika ajoin jopa kiihkeästi.
Hallituksenkin tavoitteena on ollut herätellä keskustelua aiheesta ja kannustaa eri
osapuolia toimimaan naisten urakehityksen
tukemiseksi. tai ?sosialidemokraattinen?, on tähän asti
osannut valpastua, kun ongelmat
kasvavat kohtuuttomiksi. Ehdokkaiden
vanhemmat yllyttivät mustamaalaamaan
vastaehdokkaita ja käyttämään lahjontaa.
Erinomainen dokumenttisarja ei siis ole
äitelää demokratia-propagandaa, vaan reality-ohjelmaa parhaimmillaan. Uudenkin . Jos molemmissa annettaan piirun verran periksi
realismille, säästyy moni matkustaja mielipahalta.
Muista Lehdistä
Meitä ahdistaa
ITÄ-SAVO toteaa, että suomalaiset kansalaisjärjestöt arvioivat
karusti yhteiskuntamme arvoilmastoa.
?Asia käy ilmi maan suurimman sanomalehden teettämästä kyselystä.
HS:n kysely paljastaa, että arvot
yhteiskunnassamme ovat kansalaisjärjestöjen mielestä koventuneet. Ohjelmat
tulevat myöhään. Kaupunginvaltuutetulle,
joka huolestui vaihdon tuottavan isot, aivan
turhat laskut, ja viimeksi toiselle valtuutetulle, joka kirjoitti todella viisaasti korostaessaan tunteiden merkittävää osuutta tehtäessä päätöksiä. Naisten urakehitystä on tuettava aktiivisesti, pitkäjänteisesti ja päättäväisesti. Yksi syy muutoksiin on se, etteivät junat ole kerta kaikkiaan pysyneet aikataulussa. No, nyt sanotaan
taas, että kaikkien kuntien valtuustot ovat
nimi- ja vaakunaesitykset viime kesäkuussa hyväksyneet. Tämä järkkymätön lähtökohta siitä huolimatta, että kuntia yhteen
sovittavilla johtajilla on ollut joka käänteessä
kova kiire vakuutella Halikon vaakunan tulemisen olevan lopullinen päätös.
Se on niin pienen joukon kehittämä ajatus ja vastustus niin laajaa, etteivät arvovaltaansa varjelevat oikein muuta voikaan
tehdä. Dokumentteja tulee vielä
ensi viikon; eri kanavilla ja eri aikoina.
Dokumentit kääntävät demokratian käsitettä,
vetävät esiin tulkintoja, näyttävät, miten hyvää
ajatusta voidaan vääntää vinoon. Yllättävän moni muu
on päättänyt luopua kotinsa viihdelaatikosta
ja sanonut irti katselulisenssinsä.
Kuluttaja äänestää kukkarollaan. Lupasipa luottokortti käyttäjälleen mitä
etuja tahansa, kannattaa etuja aina verrata todellisiin korkokuluihin. Se on siinä
varsin oikeutetusti, kun muistamme heidän
sukunsa ymmärtääkseni paljon isommat teot
Salon kehitykseen kuin konsanaan Hornien,
joiden sarvi on Halikon vaakunassa.
Vaakunan vaihtamisen todellisen kannatuksen haluaisin nähdä. Meilläkin
uskotaan taitavaan yhdistymiseen, mutta
avoimuus oli sitä, että asukkaille ilmoitettiin
päätös, jota ei tulla muuttamaan.
Vielä kerran ennenkin esillä ollut asia, joka
on ehkä tärkeä Halikon osuutta hakeville:
Salon vaakunassa näkyy Halikkoa korostava
Armfeltin käsivarsi kunnialisänä. Tästähän on puhuttu paljon eritoten tänä vuonna, ja muutos sai sysäyksen, kun liikenneministeri Anu Vehviläinen tiukkasi VR:ltä
ja Ratahallintokeskukselta syitä myöhästelyihin.
Uudistus on yksinkertaisuudessaan nerokas: muunnetaan
alunperin mahdottomat aikataulut mahdollisiksi! Jo on ihme,
elleivät junat ala pysyä aikataulussa. Mitä enemmän kukkaroon kertyy
erilaisia luottokortteja, sitä isommaksi käy houkutus niiden
käyttämiseen, eikä kaikkien laskupää riitä pitämään kokonaisuutta hallinnassa. Pitkän linjan bussitkin myöhästelevät, ja syy on kuljettajien mukaan siinä, että aikataulut on viritetty liian tiukoiksi. Kun pieniäkin osaprojekteja on saanut jo moni
muu kuin suomalainen yritys, ei kyse
ole enää valtaosaltaan suomalaisesta
hankkeesta.
Suomalaiset yritykset ja monet työntekijäliitot ovat toivoneet, että nyt
meneillään oleva ydinvoimalaprojekti
otettaisiin esimerkkinä siitä, miten
vastaavaa hanketta ei pidä tulevaisuudessa lähteä viemään eteenpäin.
Kyllä suomalaisillakin yrityksillä
ongelmia on ollut, ja ison projektin yhteydessä niitä voi olettaa aina syntyvän. Kiusallinen asia pitäisi saada pois
päiväjärjestyksestä kuin kivi kengästä.
Mikä ihme tästä päätöksestä tekee perustuslakiakin vahvemman. mukana.
Nyt on asia näkymässä sellaisena kuin pitääkin. Lisää tämänkaltaisia päättäjiä
valtuustoon . Uupumuksen on
tuonut televisio ja mielenkiintoinen kymmenosainen demokratia-sarja.
Olemme nyt sarjan puolivälissä. täällä
kun ollaan ja pysytään.
Jokin aika sitten kiskolaiset antoivat oivan
näytön oman, tutun kaivoskuokka-aiheisen
tunnustuksensa arvostuksesta: oma paikallinen viiri salkoon, vaikka ollaankin menossa
suurempaan hallintoalueeseen. Suurelle enemmistölle kuluttajista uhka on
pieni, mutta ongelmana on se pieni vähemmistö, joka velkaantuu muidenkin edestä.
Realismia
Joitakin VR:n kaukojunien aikatauluja muutetaan 9. Tilastojen valossa näin ei
laajalti ottaen näytä kuitenkaan tapahtuvan.
KOLUMNI
Siksi pitää vaikuttaa asenteisiin ja avata
keskustelua siitä, miten naisten urakehitystä voidaan tukea ja mitä hyötyä siitä yrityksille on. Vielä kun sama tehtäisiin
linja-autojen aikatauluille. Virityksen taustalla lienee nopeuskilpailu
junien kanssa. Luoton todellinen hinta
näkyy vasta, kun lasketaan saatavien etujen ja korkomenojen
erotus. Näin järkevästi siellä. On yritysten, talouselämän ja sitä kautta myös koko Suomen
etu, että päättäville paikoille rekrytoidaan
sukupuolesta riippumatta parhaat mahdolliset tekijät.
Kyse on myös oikeudenmukaisuudesta: pätevillä ja koulutetuilla naisilla on oltava oikeus edetä urallaan ja käyttää kykyjään siinä
missä miehilläkin. Varmaan paljon suurempi on
todellisten kannattajien määrä, joka ehkä
sekin pitää mitata. Yle menettää tulojaan ja irtisanoo työntekijöitään.
Ohjelmien tasokasta sisältöä ei millään voi
korvata kanavien määrällä, eikä edes kuvan
laadulla.
hia.sjoblom@sss.fi
040-7711?777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella lähetettyjä
tekstiviestejä. on hyvä katsoa peiliin ja kysyä itseltään: kykenenkö arvioimaan naisia ja miehiä työntekijöinä
ja mahdollisina johtajina tasapuolisesti?
Mielestäni on lisäksi tärkeää huolehtia
TÄTÄ mieltä
myös siitä, että niin mies- kuin naisjohtajillakin on todelliset mahdollisuudet yhdistää
vaativa työ ja muu elämä. Demokratia on
väsyttänyt minut tyystin.
Enkä tarkoita, että olisin yötä myöten surrut Putinin itsevaltaisia otteita tai murehtinut, onko kokoomuslainen ulkoministeri
Ilkka Kanerva parempi kuin keskustalainen
maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila lobbailemaan 141-tukia EU:ssa.
Olen kyllä kantanut huolta tehyläisten
taistelusta ja kaiken kukkuraksi huolestuin
jopa Jyrki Kataisesta. Tiedän kyllä, että vaikka
toimittajat viiltelevät, niin hoitajat eivät turhia piikittele.
Kaikki tämä kuuluu demokratiaan, mutta
se ei ole minua väsyttänyt. Markkinoille on viime ja tänä vuonna tullut lukuisia
uusia muoviläpyköitä, joilla kuluttajia liimataan pankkiryhmiin
ja erilaisiin kaupallisiin ketjuihin (SSS 11.10.). Sen sijaan kun ruvetaan keskustelemaan siitä, minkälaisin keinoin tulee edetä,
jotta naisten määrä talouselämän huipulla
kasvaa, ollaan jo monta mieltä.
Yksi keinovalikoima naisten uralla etenemiseen on esitetty Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan kahdessa tuoreessa raportissa.
Yritysten on syytä laatia strateginen suunnitelma ja asettaa tavoitteet naisten ja miesten
tasavertaisten mahdollisuuksien takaamiseksi. Mielipide
Sunnuntaina 14. Tuhansille tuttu ilman
mitään sekaannuksia. Kun kortteja vielä
taitavasti markkinoidaan erilaisilla eduilla ja bonuksilla, voi
kuluttajan päässä itää ajatus, ettei tässä itse asiassa velkaannuta ollenkaan.
Kuluttajavirasto korostaa korttiviidakon keskellä, että pää on
pidettävä kylmänä. Mutta se on,
kun tuollaiset ilmiöt ovat kasvussa.
Vastuullinen yhteiskunta, olipa
sen perusvire ?porvarillinen. Naisten kyvyt käyttöön! Syy tähän on
varsin yksinkertainen. Vaikutussuhteet ovat
tietenkin moninaiset, mutta raportissa todetaan, että esteiden poistaminen naisten etenemisen tieltä voi tarjota yritykselle selvää
kilpailuetua.
Eri maissa on valittu erilaisia etenemistapoja, kun on haluttu lisää naisia taloudelliseen päätöksentekoon. Niitä kyllä riittääkin,
onhan useilla seuroilla, yrityksillä, oppilai-
LEHTO
toksilla ja muilla Salon vaakuna tai joutsen
tavalla tai toisella tunnuksessaan . Tätä tavoitetta vahvistaa naisten urakehitystä tukeva tiedotuskampanja.
Kampanja on myös yksi hallituksen ja työmarkkinaosapuolten kolmikantaisen samapalkkaohjelman toimia.
Hallitus haluaa tukea naisten urakehitystä. Vielä enemmän väsyttävät, turhauttavat ja vihastuttavat monet demokratian nimeä kantavat
vääryydet. ja Salon nimeä kantavan
. Samaa meininkiä vain muihinkin nykyisiin lähikuntiin!
Miksi halikkolaiset eivät halua säilyttää
omaa, hienoa vaakunaansa. Kysely oli kohdennettu järjestöille, jotka
tekevät kentällä sosiaalista vapaaehtoistyötä.
Kyselytiedot ovat ilotonta luettavaa. Ihanteena on, että
myös huippujohtajilla on mahdollisuus kokonaiseen elämään, johon mahtuvat niin työ ja
lepo kuin läheiset ihmissuhteetkin.
Kirjoittaja on kulttuuri- ja
urheiluministeri.
VALLAN VIILLOT
Marko Mattila
Demokratia
väsyttää
armottomasti
SSS?Hia Sjöblom
Joutsenvaakunan puolesta kamppailevan kirjoittajan mielestä tulevan Salon vaakunapäätös ei saa olla lukkoon lyöty.
Taistelu joutsenen puolesta jatkuu
Oikeastaan on helppo kirjoittaa tietäen, että meitä on paljon, meitä, jotka emme anna
joutsenen hävitä. tai ainakin sen mahdollisuutta. Verkostoituminen,
mentorointi, vanhakantaisista asenteista
luopuminen, avoin nimityspolitiikka ja ennakkoluulottomuus edistävät kaikki naisten
etenemistä huipulle.
Johtajien . jotka tässä historiallisessa tilanteessa vielä pääosin ovat miehiä . Eva selvitytti lisäksi, kannattaako yritysten omistajien olla kiinnostuneita naisten
asemasta liikkeenjohdossa.
Selvityksessä tutkittiin 13 000 yritystä.
Raportin mukaan vastaus on vahva kyllä:
naisjohtoiset yritykset osoittautuivat jopa
kymmenen prosenttia kannattavammiksi
kuin miesjohtoiset. Mitä mieltä he ovat
vaakunasta, mitä he haluavat?
En osaa pitää itseäni minään agitaattorina, mutta satavuotiaan, heraldisesti
onnistuneen kruunuvaakunan pysymistä
yhdistämässä meitä kaikkia pidä niin tärkeänä, että sen eteen pitää tehdä kaikki
vaadittava.
Lehdet kertovat, että Vammalassa kuntaliitokset herättävät pohdiskelua nimestä.
Kaupunginjohtaja on selkeästi sanonut, että
lopullinen päätös tulee vasta uudelta valtuustolta. joulukuuta. Naisten osaaminen on tunnistettava.
Naisille on annettava haastavia tehtäviä ja
mahdollisuus näyttöihin. Joka
tapauksessa on selvää, että huipulle ei nousta tyhjästä. Hän sai ruokamyrkytyksen, ja mieleeni hiipi katala ajatus siitä,
että hän saattaisi saada tehohoitoa ylimääräisillä piikeillä. Vaalitaistelussa
harjoiteltiin likaisia keinoja. Demokratiaa harjoittelevassa maassa kompastuttiin alkumetreillä, kun opettajat auktoriteetteina määräsivät ehdokkaat. Kuka sen kertoo?
Salon poika
VÄLIHUUTO
Rakennusten
ehdoton valtti
?Rakennusten ehdoton valtti on laadukas
arkkitehtuuri. Ajatus siitä, että mitä enemmän korttia vingutetaan, sitä
enemmän etuja kuluttaja saa, on vähintään kaksipiippuinen.
Suurin huolenaihe ei Kuluttajaviraston mielestä ole sittenkään etujen ja korkokulujen erotuksen suhde, vaan ylipäätään
kiihtyvä velkaantuminen. Samoin olemme saaneet
tarpeeksemme siitä, että vanhat puutalot on
korjaamisen sijasta hävitetty olemattomiin.
Se on ollut tyhmää, koska niiden myötä on
kadonnut arvokasta ja laadukasta rakennusperintöämme ja kauniita puutalokortteleita,
jotka olisivat tehneet ihmisen mielelle ja sydämelle enemmän hyvää kuin niiden sijoille
nousseet liikerakennukset.?
Hellevi Moilanen Kymen Sanomissa
Koko viikon on väsyttänyt. Luotottajat ovat voittoa tavoittelevia yrityksiä, joten hyväntekeväisyydestä ei ole koskaan kyse. Turku?Helsinki-välille ei muutoksia ole tulossa, mutta
useille muille pääreiteille kyllä. Se väsyttää. kaupungin tunnuksena vanhin, arvokas ja
kaunis Salon vaakuna on kaikin perustein
paikkansa ansainnut. Itse en usko, että
yhtä yleispätevää mallia on olemassa. Parhaat voimat ja paras osaaminen
on hyödynnettävä
Myös läjitykseen puututaan.
Tutkija varoittaa pientenkin ruoppausten ympäristövaikutuksista, jotka yhteensä
tietyllä alueella voivat olla arvaamattoman
suuret. He tulevat uskoon, menehtyvät tai vastaavaa, Läksy sanoo.
Kirsi Höglund
Lapsista tullut
statussymboli
Lapsiperheiden
tuloerot kärjistyvät,
koska perusturvaan
ei ole tehty korotuksia
SSS?Johanna Käkönen
Tuloerot lapsiperheissä kasvavat. SSS seurasi rikospoliisien työpäivää keskiviikkona, jolloin
Kontio ja Leino suorittivat poliisille pakollisen ampuma-aseharjoituksen.
Salon Seudun Sanomat seurasi paikallisten rikospoliisien työpäivää
SSS?Annina Vainio
Varkauksien, pahoinpitelyjen ja rattijuopumusten määrä on kasvussa Salon seudulla.
Salon rikoskomisario Pertti Läksy kertoo,
että Salon luvut ovat lievässä nousussa muihin poliisipiireihin verrattuna. Lisäksi alalle tulee uusia yrittäjiä vuosittain noin tuhat, joskin saman verran tekijöitä
poistuu luonnollista kautta. Lapsista on tullut perheille statussymboli.
Neljän lapsen perhe voi hankkia kalliin tilaauton, jolla viestitään perhekeskeisyydestä,
kertoo erikoistutkija Wilska Turun kauppakorkeakoulusta.
Lapsiperheiden tuloerot alkoivat kasvaa
laman jälkeen. Lapsi ei erota, onko lelu
uusi vai toisen vanha, sanoo kaksivuotiaan
Minin ja kolmivuotiaan Miran äiti.
Lapsiperheiden väliset kulutuserot ovat
pienemmät kuin tuloerot. Jenna Terkola kertoo, että perhe tulee toimeen 1 000
eurolla kuukaudessa hyvällä suunnittelulla.
. Ostovoimakorjaukset eivät ole pysyneet
samassa tasossa työssäkäyvän väestön varallisuuden kasvun kanssa, sanoo erikoistutkija
Pasi Moisio Stakesista.
Varallisuuserot näkyvät lapsissa ja heidän
välineissään. Rötöstelijöiden joukko koostuu
Salon seudulla muutamasta kymmenestä te-
Kulutustutkija Terhi-Anna Wilska:
kijästä.
Koko maan niin sanottuun vankipopulaatioon kuluu noin 10 000 henkeä, joista kiven
sisässä tiilenpäitä lukee 3 500.
. Nykyisin kännykkään (iPhone) mahdutetaan kahdeksan gigatavua
muistia, 200 kertaa enemmän kuin
vuonna 1991 esitellyssä pöytäkoneessa
Apple MacIntosh Classic II:ssa. . En anna rahattomuuden estää onnellisuuttani. En tiedä, mistä asia johtuu. Osa ajan myötä mustuneista patsaista on jo puhdistettu.. Tästä edelleen kehittyvää tekniikanalaa kutsutaan spintroniikaksi.
Asiantuntijoiden mukana spintroniikan sovellukset tulevat mullistamaan
tietotekniikan lähitulevaisuudessa.
Sivu 14
Kölnin
tuomiokirkko
nauraisi
kvartaalitaloudelle
SSS
On kirkkoja ja on kirkkoja, mutta nähdessään Kölnin goottilaisen katedraalin
ensimmäistä kertaa tulee heti selväksi,
mikä oli rakentajien tarkoitus: kirkon
tuli olla suurin ja komein. Hyvin toimeentulevissa perheissä lapsista tulee Wilskan mukaan välineurheilua.
. Kahden lapsen vanhemmat ovat
kumpikin kotona, äiti työttömänä ja mies
pitkäaikaisella sairausvapaalla. Yliopistollisten
keskussairaaloiden ohella listalla ovat Jorvin
ja Peijaksen sairaalat sekä Turku, Jyväskylä,
Lahti, Seinäjoki, Pori, Joensuu ja Kokkola.
Lisäksi mukana olisi 11 terveyskeskusta.
Tehy kertoo maanantaina valtakunnallisesti irtisanoutumiseen sitoutuneiden määrän
ja päättää, mitä yksiköitä työtaistelutoimet
koskisivat.
Sivu 6
moitus alueelliseen ympäristökeskukseen.
Lounais-Suomen ympäristökeskukseen ilmoituksia tulee jo lähes 300 vuodessa, minkä
vuoksi ruoppauksiin aletaan suhtautua tiukemmin. Palkkahaitari
venyy ja samaan aikaan kotihoidontuki jää
koko ajan jälkeen ansiotason kehityksestä.
Tukeen on tehty viime vuosina vain inflaatiokorjauksia.
. Esimerkiksi kalakanta voi kärsiä, jos
lahdenpohjukoista tuhoutuu kutupaikkoja.
Ruoppauspaineita on alkanut kohdistua
myös yhä enemmän ruovikoituneille rannoille, jotka myös alkavat kelvata mökkitonteiksi. Rikosilmoituksista puolet eli noin
3 000 etenee syyttäjälle.
Rikosten lisääntymiseen vaikuttavat vankilasta vapautuvien rikollisten ohella huumeet.
. Pian
kännykkämuisti on 35 gigatavua.
Tuoreet nobelistit ovat edesauttaneet
huimaa kehitystä keksimällä gmr-ilmiön, joka suomentuu suureksi magnetoresistanssiksi. Eräs selitys
voi olla usean salolaisen konnan vapautuminen vankilasta eli ehkä meillä on enemmän
tekijöitä liikkeellä, Läksy pohtii.
Rikoksista epäiltyjen listalla pyörivät usein
samat nimet. Erityisesti
markkinoiden jälkeen Salon poliisilaitoksen
putkat ovat olleet kovassa käytössä.
. Ajankohdaksi suositellaan syys- ja
talvikautta. Huumausaineiden tuleminen aktivoi te-
Tehyllä tuhansia nimiä
irtisanoutumislistoilla
SSS?STT
Terveydenhoitohenkilökuntaa edustava
ammattijärjestö Tehy oli saanut lauantaihin
iltapäivään mennessä tuhansia irtisanoutumisilmoituksia työpaikoilta eri puolilla maata.
Asiaa kartoittaneiden MTV3:n ja Ylen tietojen mukaan sairaanhoitajien irtisanoutumisia on tulossa monissa suurimmissa kaupungeissa.
Salolainen Jenna Terkola tekee paljon ostoksia kirpputoreilta ja pitää välillä kirjaa lapsiperheen menoista. Myös kannabista ja piriä käytetään, tietää Läksy.
SSS seurasi rikospoliisien työpäivää viime
keskiviikkona Salon poliisilaitoksella. lokakuuta 2007
Kolariauton kuski ampui
itsensä irti haulikolla
Vain yksi voitto lentopalloliigan kentiltä
UUTISET 5
?Burma loukkaa erityisen
räikeästi ihmisoikeuksia?
VIIKONVAIHDE 14
URHEILU 17
Varkaudet, pahoinpitelyt ja
rattijuopumukset ovat kasvussa
Sami Kilpiö
Sää:
Sää:
Sadetta
Sadetta
+9
Takasivu
+9
Pohjoismaisen
yhteistyön Takasivu
tulevaisuus
avoinna
SSS?Katri Henttonen
? Salon Pohjola-Norden elää muutosten aikaa, totesi Salon Pohjola-Nordenin sihteeri Ensio Huldén lauantaina
yhdistyksen 60-vuotisjuhlassa.
Huldénin mukaan yhdistys on suurten
kysymysten edessä.
? Olemme viimeiset kaksikymmentä
vuotta toimineet samalla periaatteella,
joten nyt on aika päättää, miten ystävyystoimintaa jatketaan tulevaisuudessa.
Myös uusi Salon kaupunki vuonna
2009 muuttanee pitkäikäisen yhdistyksen roolia.
Sivu 5
Flash, dram,
mram vai
stt-ram?
SSS?Mikko Kiviluoto
Salon poliisilaitoksen ylikonstaapeli Seppo Suomela (keskellä) opastaa vanhempia konstaapeleita Jussi Leinoa (vas.) ja Kristiina Kontiota ampumaradalla Muurlassa. Lisäksi rantoja on alettu ruopata yhä
suuremmille veneille.
Sivu 15
Tiistaina myönnettiin fysiikan Nobel-palkinto Albert Fertille ja Peter
Grünbergille. Kaikista koneellisista pikkuruoppauksistakin on joka tapauksessa tehtävä il-
Joukkoirtisanoutumisia on tulossa parissakymmenessä sairaalassa. Tingin omista menoistani ja sijoitan
rahat ensisijaisesti lapsiin, kertoo Terkola.
Tänä vuonna Salossa on tehty jo yli 6 000
rikosilmoitusta, joista sakkoja on noin kolmasosa. Nyt Salossa ei ole liikkeellä heroiinia,
vaan yleisin aine on subutex. Päivään mahtuivat muun muassa kotietsintä ja
ampumaharjoitus.
Sivu 11
Pieniäkin
ruoppauksia
aletaan syynätä
yhä tarkemmin
SSS?Elina Lahti
Vaikka pikkuruoppauksille, tavallisimmin
mökkirannoille tehdyille, ei pääsääntöisesti
tarvita lupaa, niitä aletaan syynätä aiempaa
tarkemmin. SALON SEUDUN SANOMAT
?????????????????????
???????????????????????????????????
Sunnuntaina 14. Tilastokeskuksen
mukaan suurituloisilla lapsiperheillä on lähes nelinkertaiset käytettävissä olevat rahatulot, mutta vain kaksinkertaiset kulutusmenot pienituloisiin verrattuna.
Sivu 13
kijöitä. Sosiaaliturvaa ajettiin laman
kourissa alas, samalla etuuksien tuloeroja
tasaava vaikutus pieneni.
Wilska puolustaakin harkinnanvaraista
lapsilisää, koska hyvätuloisilla perheillä lapsilisän vaikutus talouteen on olematon.
Salolaisessa Terkolan perheessä lapsilisä on
suuri raha. Herrojen ansiosta tietokoneiden muisti on suurentunut ja nopeutunut. Kulutustutkija Terhi-Anna Wilskan mukaan
2000-luvun kulutusputkeen päässeet tienaavat paremmin kuin koskaan. Siksi on irvokasta, että
tuomiokirkon tuhoutuminen oli hilkulla
toisen maailmansodan pommituksissa.
Tuomiokirkon rakennuttajien olisi
varmaankin vaikea ymmärtää kvartaalitalouden päämääriä.
Sivu 16
Hannu Tuominen
Kölnin tuomiokirkkoa rakennettiin 600
vuotta. Ja sellainen
siitä todella tuli!
Urakka oli hikinen ja pitkä, sillä Saksan suurimman kirkon rakentaminen
kesti 632 vuotta
Monilla kuntien naisvaltaisilla
koulutetuilla ryhmillä kustannusvaikutus on lähes 13 prosenttia.
Valtiolla tasa-arvoerien kaltaiset
lisät eivät ole yhtä suuria.
Noin 124 000:ta valtion palkansaajaa koskevan sopimuksen
pituus on noin 2,5 vuotta, mikä
vastaa muiden alojen sopimuksia. ????????????
??
?????????
?????????????????????????????????????
?????????????????????????????????????
??????????????. Traktorista
tavattiin sama mies. ??????????????????????????. On selvää,
että yhteistyö on kokenut vastoinkäymisiä ja suuria hankkeita on
rauennut, mutta suunta on ollut
selvä ja kansalaisten tuki vankkumaton, hän totesi.
Häggman muisteli myös pohjoismaisen yhteistyön alkuaikoja.
? Toisen maailmansodan jälkeinen Eurooppa ei ollut kovin kansainvälinen. Traktorin
pukille noustessa olivat myös
lukemat nousseet, ja alkometri
näytti 2,3 promillea.
????????
????????????????????????
?????????????
???????
????
?????????????????????????????????????
??????????
???????????
5
???????
?????????????
???????????
????????????
???????????
????????????
?
?????????????
???????
?????????????????????????????????????
????????????????????
?????????????????????????????????????????
???????????????????????????
????????????????????
???????????????. ?????????
????
??????????????????
???????????
?????????????
??????????
?
?
??
?
??
??
??
?
??
??????
??
????????????. Noin
30-vuotias pohjalaismies nukahti
maastoautonsa rattiin, ja auto
ajautui tieltä ja törmäsi valaisinpylvääseen ja puihin. Poliisin mukaan teot ovat olleet täysin käsittämättömiä, sillä
osa laatikoista oli vain revitty irti,
rikottu ja heitetty ojiin tai tielle.
Myös valtio lisää
paikallista sopimista
Osapuolet tapasivat kuluneella viikolla päivittäin. Rantatietä Ahlaisten
suuntaan ajanut henkilöauto
lähti kovassa vauhdissa heittelehtimään ja suistui tieltä.
Auto jäi lopuksi katolleen tien
luiskaan. Ne maksetaan kolmessa erässä. Sopimuksen
syntyminen ennen lokakuun 15.
päivää mahdollistaa uusien palkankorotusten maksamisen heti
seuraavassa tilissä.
Neuvottelutulos on määrä hyväksyä järjestöjen päättävissä
elimissä lokakuun aikana.
Suurin osa työ- ja virkaehtosopimuksen piirissä olevista
palkansaajista työskentelee yliopistoissa, puolustusvoimissa, poliisihallinnossa, verohallinnossa,
ministeriöissä ja muissa valtion
virastoissa ja laitoksissa.
Useita postilaatikoita varastettiin ja rikottiin Vihannissa
Pohjois-Pohjanmaalla lauantain
vastaisena yönä. ?????????
???????????????????????????????????????????. Lauantaina aamuyöllä saavutetun neuvottelutuloksen mukaan palkankorotusten
taso on noin 11,5 prosenttia.
Yksityisen sektorin korotukset
ovat pääosin samaa tasoa tai hieman pienempiä. Varkaat ottivat
joistakin laatikoista myös postit
mukaansa.
Tihutyön tekijät ovat poliisin
mukaan olleet liikkeellä aamuyöllä noin kello kolmesta lähtien. Etuina ovat
mm. Kuntasektorilla
palkankorotusten kustannusvaikutus on yhteensä noin 11 prosenttia. Poliisien hämmästykseksi
paikalta löytyikin mies, joka oli
käyttänyt haulikkoa pelastautumisvälineenä.
Ulosajo tapahtui noin kello 3.20
kolmostiellä Jalasjärven Keskikylässä lähellä Juustoporttia. Ratkaisua
viivyttivät etenkin erimielisyydet
palkankorotuksista ja paikallisen
sopimisen pelisäännöistä.
Osapuolten mukaan nyt saavutettu neuvottelutulos mahdollistaa valtion palkkausjärjestelmien
kehittämisen ja henkilöstön kannustavan palkitsemisen.
Palkankorotukset muodostuvat
kolmesta yleiskorotuksesta, paikallisesti sovittavista eristä, kehittämisrahasta sekä samapalkkaerästä.
Yleiskorotuksien kustannusvaikutus on yhteensä kahdeksan
prosenttia. He
ovat käyneet Vihannin keskustassa ja sen tuntumassa, Lampin-
saaressa sekä Alpuassa.
Poliisi sai ilmoituksia postilaatikkotuhoista pitkin aamua.
Lampinsaaresta varkaat veivät
postilaatikon telineineen.
Vihannin Kirkkotieltä teillä tietymättömillä on neljä postilaatikkoa. Mies sai asepussin
käsiinsä ja ryhtyi hajottamaan
autoa ampumalla. ?????????????????????????????????????. Syyskuussa palkansaajia
edustavat STTK:lainen Pardia,
akavalainen Juko ja SAK:lainen
Julkis- ja hyvinvointipalvelujen
liitto JHL ilmoittivat tavoittele-
Postilaatikoita
varastettiin
ja rikottiin
Vihannissa
SSS?STT
vansa 10,5 prosentin palkankorotuksia kahden vuoden aikana.
SÄHKEET
Viisi nuorta
loukkaantui
ulosajossa
Merikarvialla
Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Antti Palola on tyy-
tyväinen valtiolle saavutettuun
neuvottelutulokseen. Liiton
kultaisen ansiomerkin saivat Leila Suomeri ja Mikael Fagerström.
Hopeisen ansiomerkin saivat
Terttu Huldén, Terttu NäremaaHelin, Roger Holmberg, Pirjo
Ruska ja Reijo Lindqvist.
Tilaisuudessa jaettiin myös piirin myöntämiä harrastusmerkkejä, jonka saivat Ossi Helin,
Hannele Kareranta, Yrjö Kareranta, Osmo Koskinen, Tor-Erik
Lindqvist, Anne-Maarit Niemelä, Greta Nystedt, Rolf Nystedt,
Henrik Tallskog ja Thua Vanhanen.
Rattijuoppo
ajoi ojaan ja
vaihtoi pian
traktoriin
Valtion työntekijät ja toimihenkilöt saavat vähintään samantasoiset palkankorotukset kuin
syksyn tulokierroksella muille
aloille on luvassa. ??????????????????????????????. Myös osa
Salon Pohjola-Nordenin jäsenistä
on seurannut ajatusten vaihtoa
mielenkiinnolla.
Huldén ja Salon Pohjola-Nordenin hallituksen jäsen Tor-Erik
Lindqvist kertoivat yllättyneensä ministerin haaveista.
? Ei olisi kyllä ihan heti tullut mieleen ehdottaa moista,
vaikka onhan ehdotus tietenkin
avarakatseinen ja Salon imagoa
parantava, toteaa Salon lukiossa ruotsin kieltä opettava Lindqvist.
Lindqvistin mukaan ruotsin
kieli elää tällä hetkellä nuorten
parissa nousukautta.
? Oppilaat ovat huomattavasti
motivoituneempia ja yhä useampi
kirjoittaa ruotsin A-kielenä, Lindqvist toteaa tyytyväisenä.
Yhdistyksen juhlassa jaettiin
seitsemän ansiomerkkiä. Kuljettaja ei
loukkaantunut pahasti mutta jäi
romuttuneeseen autoon satimeen.
Mies juuttui alavartalostaan ohjauspyörän ja penkin väliin eikä
pystynyt liikkumaan.
Tiellä liikkujat eivät havainneet
kolariautoa, koska sen päälle oli
kaatunut puunrunkoja ja auto oli
muutaman metrin päässä tiestä.
Mies yritti kiinnittää ohiajavien
huomiota salamavalolaitteellakin, mutta merkkejä ei huomattu.
Matkapuhelinta hän ei voinut
käyttää, koska se oli mennyt kolarissa rikki.
Virosta metsästysmatkalta
palaavalla miehellä oli autonsa
takaosassa asepussissa haulikko
ja panoksia. Kaksi paikallisesti sovittavaa erää ovat 0,6 ja 0,7
prosenttia.
Tasa-arvoerien
tarve selvitetään
Viisi nuorta miestä loukkaantui lauantaina ulosajossa Merikarvialla Satakunnassa. kustannusvaikutuksiltaan
kahden prosentin kehittämisraha
ja 0,2 prosentin erä samapalkkaisuuden edistämiseen.
Naisten ja miesten samapalkkaisuudesta valtiolla tehdään
sopimuskauden aikana tutkimus,
jonka tuloksien pohjalta erää käytetään.
Sopimus parantaa luottamusmiesten tiedonsaantioikeutta sekä määräaikaisten työntekijöiden
asemaa.
Neuvotteluja Valtion työmarkkinalaitoksen kanssa oli varauduttu jatkamaan tarvittaessa koko
viikonlopun ajan. Sopimus päättyy tammikuussa 2010.
Valtion palkkatasoa nosti tulokierroksen yleinen palkankorotuslinja. ??
?
?
?
?
?
. Uutiset
Sunnuntaina 14. Kaikki
loukkaantuneet vietiin Satakunnan keskussairaalaan. Huomattavan poikkeuksen tekivät kuitenkin Pohjoismaat lähtiessään kaatamaan
raja-aitoja jo 1950-luvulla.
Häggmanin mukaan sodanjälkeisenä aikana pohjoismainen
yhteistyö toimi vuosikymmeniä
tasapainottavana tekijänä Suomen hakiessa mahdollisuuksiaan
ja linjaansa.
Häggman totesi pohjoismaisen
yhteistyön olevan edelleen käytännöllistä ulkopolitiikkaa.Tänä
päivänä pohjoismainen yhteistyö
näkyy selvimmin elinkeinoelämässä.
? Tältä sektorilta löytyvät nykypäivän pohjoismaiset lipunkantajat, Häggman totesi.
Salon kaksikielisyys
ei nostata tunteita
Pohjola-Norden liiton pääsihteerin
Larserik Häggmanin mukaan pohjoismainen yhteistyö näkyy tänä
päivänä selvimmin elinkeinoelämässä.
? Ilman laajan kansalaismielipiteen ja Pohjola-Nordenin ja muiden kansalaisjärjestöjen panosta
poliitikkojemme mahdollisuudet
olisivat olleet rajalliset.
Salon Pohjola-Nordenin 60-vuotisjuhlassa liiton ansiomerkin Salon Sinisessä talossa saivat Terttu Huldén (vas.),
Terttu Näremaa-Helin, Roger Holmberg, Pirjo Ruska, Reijo Lindqvist, Leila Suomeri ja Mikael Fagerström.
Kolariauton
kuljettaja ampui
itsensä irti
SSS?STT
Tieltä suistuneen auton kuljettaja vapautui puristuksista
ampumalla autonsa rakenteet
rikki lauantaina aamuyöllä
Etelä-Pohjanmaalla. ???
?
??????????????
SSS?STT
Juovuspäissään kahdenlaista
menopeliä kokeillut mies joutui
perjantaina Sulkavalla Etelä-Savossa epäillyksi törkeästä rattijuoppoudesta.
Paikkakuntalainen mies ajeli
Kerimäentiellä ensin henkilöautolla, mutta matka päättyi ojaan.
Poliisin paikan päältä tavoittama
mies myönsi kuljettaneensa autoa. Onnettomuudessa
vakavimmin loukkaantunut
putosi autosta sen pyörähtäessä
katolleen.
Kuljettajaksi epäilty puhalsi
turman jälkeen alkometriin 1,29
promillea.
SSS?STT
Halikon
venttiilirikot
saatiin
korjattua
SSS?Katri Henttonen
Halikon Pappilan aluetta kiusanneet venttiilirikot saatiin
korjattua perjantai-illan aikana.
Venttiilirikot katkaisivat vedentulon perjantaina yli sadalta
asukkaalta Halikon keskustan
taajamassa.
? Ongelma hoidettiin illan aikana ja vettä tulee nyt normaalisti.
Putkien paine oli päällä jo kahdeksan aikoihin, toteaa vikakohtia perjantaina hakenut kaivinkoneurakoitsija Mertsi Toivonen.
Vesi ehti olla poikki useiden
tuntien ajan ainakin Hurtintiellä,
Perätiellä, Törnintiellä, Pappilankujalla, Toivontiellä ja Ojatiellä.
Asukkaat saivat katkon ajan vettä kunnan paikalle toimittamasta
viiden kuution vesisäiliöstä.
????????????????????????
?????????????????????????????????????????????
?
???????
?
?
?
?
?
?
?
???
???????????
?. Poliisin
mukaan yhden loukkaantuneen
tila on vakava.
Turma sattui lauantaiaamuna
viiden aikaan Merikarvian Alakylässä. Puhallus osoitti kuskin olevan 1,6 promillen humalassa.
Myöhemmin samana iltana poliisi sai ilmoituksen samalla tiellä
liikkuvasta traktorista, jonka kuljettaja on päissään. ???????????????????????????????????????
?????????????????????????. Emme vielä
tiedä, miten tämä kaikki vaikuttaa yhdistyksen tulevaisuuteen ja
ystävyyskuntatoiminnan jatkoon,
Holmberg totesi.
Holmberg matkustaa lähiaikoina Tanskaan, Salon ystävyyskaupunki Odderiin, jossa on tarkoitus
keskustella ystävyyskuntatoiminnan tulevaisuudesta.
? Toivottavasti kaikki menee
suotuisissa merkeissä ja voimme
jatkaa yhteistyötä, Holmberg to-
tesi.
Salon Pohjola-Nordeniin kuuluu
yhteensä noin 150 henkilöjäsentä
ja parikymmentä yhdistystä.
Pohjola-Norden liiton pääsihteeri Larserik Häggman pitää pohjoismaista yhteistyötä tärkeänä
asiana.
? Pohjoismaista yhteistyötä vastaavaa ei muualla ole. Hauleja osui
muun muassa linja-auton puskuriin ja henkilöauton etuosaan.
Kukaan ei loukkaantunut hauleista. ?????????. ??????????????????. Poliisin mukaan laukaukset olisivat voineet olla hengenvaarallisia, jos ne olisivat osuneet
autoissa olleisiin ihmisiin.
Poliisi epäilee miestä vaaran aiheuttamisesta, rattijuopumuksesta, liikenteen vaarantamisesta ja
ajo-oikeusrikoksesta.
Salossa on viime aikoina keskusteltu ministeri Stefan Wallinin ehdotuksesta muuttaa uusi
Salo kaksikieliseksi. Hän pääsi autosta vasta ammuttuaan noin 30
laukausta ovipilariin ja ohjausakseliin.
Kolmesta laukauksesta lensi
hauleja ohiajaneisiin autoihin
vaurioittaen niitä. lokakuuta 2007
sss.toimitus@sss.fi
Kuvat: Minna Määttänen
Valtion palkansaajat saavuttivat
tavoitettaan
enemmän
SSS?STT?Timo Sipilä
Salon Pohjola-Nordenin sihteeri Ensio Huldén (vas.) ja Salon Pohjola-Nordenin hallituksen jäsen Tor-Erik Lindqvist yllättyivät kuultuaan Stefan Wallinin haaveista muuttaa uusi Salo kaksikieliseksi.
Salon Pohjola-Nordenin sihteeri Ensio Huldén:
60-vuotias yhdistys on
isojen kysymysten edessä
SSS?Katri Henttonen
Salon Pohjola-Nordenin sihteerin Ensio Huldénin mukaan
perinteikäs Salon Pohjola-Norden
elää muutosten aikaa.
? Yhdistys on suurten kysymysten edessä, Huldén totesi yhdistyksen 60-vuotisjuhlassa Salon
Sinisessä talossa lauantaina.
Myös yhdistyksen puheenjohtaja Roger Holmberg oli huolissaan yhdistyksen ystävyyskuntatoiminnan jatkosta.
? Pohjola on muuttumassa ja
täällä Salon seudullakin kuntarakenne uudistuu. Kuljettaja
pääsi satimesta ammuttuaan
haulikolla kolmisenkymmentä
laukausta.
Pelastautumistien ampuminen
auki aiheutti vaaratilanteen kolmostiellä liikkuneille, sillä hauleja osui turmapaikan ohittaneisiin
autoihin.
Paikalle hälytetty poliisi varautui taltuttamaan vaarallista asemiestä ja sulki liikenteen tieosuudelta
19. 5.10.2007 Salo
Irja pieni! Tiedän, että olet onnellinen
päästessäsi ystäviemme luokse taivaaseen.
He ovat jo odottaneet tuloasi.
Ihmeellinen oli Sinulla se auttamisen halu,
jonka sain kokea elämäni eri vaiheissa.
Kiitollisuudella ja kaipauksella.
veljesi Leo
Irja on siunattu haudan lepoon Halikon
hautausmaalle. 6.1916 Kiikala
. Johtajaylilääkäri Turkka Tunturin
mukaan yhtään leikkausta ei ole
jäänyt kuitenkaan tekemättä.
Pirkanmaalla kaikki potilaille
suunnitellut hoitotoimenpiteet on
voitu tehdä, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen kertoo.
Arkipäivän
ongelmia Husissa
Husin Aschan kertoo, että ylityökielto on aiheuttanut joissakin
paikoissa arkipäivän ongelmaa.
? Kun on näin suuri organisaatio, 21 000 ihmistä palveluksessa,
niin on selvä asia, että kipupisteitä löytyy. Siitä sairaanhoitaja maksaisi kaikkiaan veroja noin
12 500 euroa.
? Palkka nousisi siis seitsemän
tonnia vuodessa, ja verot nousisivat kolme ja puoli tonnia.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Jos palkka nousisi
24 prosenttia, vuosiansio olisi
38 000 euroa. Kailon mukaan naisvaltaisten alojen odotetaan Suomessa uhrautuvan talouskasvun ja
kilpailukyvyn turvaamiseksi.
? Kapitalismissa naiset ovat se
lisäarvon tuottava ryhmä. Kiitos Irjaa hoitaneelle
henkilökunnalle raskaassa tehtävässänne
Paukkulakodissa.
Rakkaamme
Toivo Aksel
Heinonen
* 28. Tutkijan mukaan
suomalaisen lainsäädännön kieli
on maskuliinisuuden kyllästämää ja suuressa osassa säädöksiä
esiintyy mies-loppuisia sanoja.
Esimerkiksi sanan sotilaslakimies voisi korvata oikeusupseerilla.
Vain leikkaustoiminta hiukan kangertelee
Tehyn ylityökielto ei ole suuresti
haitannut sairaaloiden hoitotyötä
SSS?STT
Terveydenhoitoalan ammattijärjestön Tehyn julistama sairaanhoitajien ylityökielto ei ole
pahasti vaikeuttanut sairaaloiden hoitotyötä.
klo 6.00-12.00
- Lohjan ja Tammisaaren alueen
varhaisjakelut Suomen Posti Oyj:
Lohja
puh. 21.9.2007 Salo
Rakkaudella muistaen
Markku, Mirva ja Samuli
Eva-Maria ja Mikko
Hanna-Kaisa, Jarkko ja Niklas
muut sukulaiset ja ystävät
Lähti lentoon enkeli taivaan,
tuli luokse väsyneen, sairaan.
Kosketti hiljaa posken nukkaa,
silitti hellästi hopeista tukkaa.
Nosti siivilleen äitini, mammamme armaan,
vei turvaan taivaan tähtitarhaan,
isän viereen nukkumaan.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
????????????????
Mies-loppuisista
sanoista
halutaan eroon
SSS?STT
Villatakit,
neulepuserot,
lämpimät alusasut.
nyt
Valikoimat an!
a
parhaimmill
Yksilöllinen palvelu,
tervetuloa!
Annankatu 12, Salo
P. 5.1915 Halikko
k. Neulasalmi
* 1.9.1929 Halikko
. Tätä
edellytetään työoikeuden professori Kari-Pekka Tiitisen mukaan myös tasa-arvolaissa.
Viikkomarkkinat
Puhelin 0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. 4.10.2007 Kiikala
Sukumme vanhinta kiittäen ja kaivaten
Jukka, Terttu ja pojat
Maija
Inkeri ja Sakari
Lea ja Esa
Matti ja Leena
sisarusten lapset perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Kun pitkän elämän elää saa
voi rauhassa nukahtaa.
Kun kaikki on valmista, tehty työ,
on edessä rauhaisa yö.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että
rakkaamme siunataan Kiikalan kirkossa
perjantaina 2.11.2007 klo 14.00, minkä jälkeen
muistojuhla seurakuntatalossa.
Rakkaamme
Terttu Tellervo
Suonenvirta
6
Professorit tyrmäävät puheet
hoitajien hoitovelvollisuudesta
Arkkiatri Pelkonen: Sairaanhoitajilla moraalinen velvollisuus hoitaa sairaita
SSS?STT?Tuomas Savonen
Arkkiatri Risto Pelkosen puheet sairaanhoitajien hoitovelvollisuudesta eivät saa innostunutta
vastaanottoa moraalifilosofian tai
työoikeuden professoreilta. Tilanne voi kuitenkin
muuttua, sillä terveydenhuolto
pyörii vuoron vaihtamisen ja ylityön avulla.
Salakka epäilee myös työnantajan lupaa vaatia työntekijä vaihtamaan vuoroa, jos potilaan hoito
on vaarassa.
? On vaikea tietää, onko potilas
oikeasti vaarassa vai haluaako
työnantaja saada työntekijän vaihtamaan vuoroa, Salakka sanoo.
Kuopiossa vuoronvaihtokielto ei
johtajaylilääkäri Penttisen mukaan ole tuottanut ongelmia työnjärjestelyissä.
Liukkaat
kelit pelottavat
Sairaaloissa pelätään, että tiko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
- Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Toistakymmentä leikkausta on peruttu.
? Kiireettömien leikkausten
jononpurku oli hyvässä vauhdissa, mutta nyt se on pysähtynyt.
Muutoin ylityökiellolla ei ole ollut
näkyviä vaikutuksia, sanoo johta-
jaylilääkäri Jorma Penttinen.
Ylityökiellolla on ollut varsin
vähäinen vaikutus myös Oulun
yliopistollisessa sairaalassa.
? Joitakin yksittäisiä ei-kiireellisiä leikkauksia on siirretty myöhempään ajankohtaan, PohjoisPohjanmaan sairaanhoitopiirin
johtaja Pentti Silvola kommentoi.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin hallintoylijohtaja Hanna Aschan kertoo,
että kiireettömiä leikkauksia ei
ole peruttu normaalista toiminnasta poikkeavasti. Tästä summasta veroja ja maksuja menee arviolta
9 000 euroa. Uutiset
Sunnuntaina 14. Tehyläisiä on myös
lähi- ja perushoitajien tehtävissä.
Samansuuruisten korotusten
taustalla on kuntien periaate,
että samasta työstä maksetaan
työntekijöille sama palkka. Tällöin hoitajan vuosiansio
olisi noin 35 500 euroa. Pohdittavina
ovat esimerkiksi virkamies, lautamies, varusmies ja jokamiehenoikeus.
Lehden haastatteleman tutkijan
Kaisa Karppisen mukaan lait ja
asetukset ovat tyyliltään neutraaleja asiatekstejä, mutta niiden
kieli kohtelee naisia syrjivästi ja
tekee heidät näkymättömiksi.
Epätasa-arvoista kielenkäyttöä
on esimerkiksi, kun naisia nimitetään miessukupuolta tarkoittavilla sanoilla. Tiitisen mukaan ?arkkiatri on aikaansa edellä?.
? Ehkä jossain vaiheessa voidaan alkaa puhua moraalista jos
potilaiden henki alkaa vaarantua,
mutta ei vielä tässä vaiheessa,
Tiitinen sanoo.
Tiitisen mukaan työlainsäädännössä ei ole mitään, mikä velvoittaisi irtisanoutuneita hoitajia hoitotyöhön. 731 2314
avoinna ma-pe 9-17, la 9-13
Suomen kielen lautakunta aikoo puuttua kielen sukupuoleen
sidottuihin ilmauksiin, kirjoittaa
Turun Sanomat. 1.10.2007 Salo
Kaipauksella muistaen
Touko
Tuula ja Esko
Seija ja Pertti
Sanelma ja Erkki
Sirkka
Siro ja Pentti
muut sukulaiset ja ystävät
Soi temppelin kellot hiljaa
yli syksyisen kirkkomaan,
sinne saatamme isän rakkaan
maan povehen nukkumaan.
lapset puolisoineen
Kera syksyn lehtien lähdit pappa kultainen.
lastenlapset perheineen monessa polvessa
Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä
ollessa. 020 452 6725
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
la-su klo 6.30-10.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. Selkeimmin ylityökielto näkyy leikkaussaleissa,
mutta suurta kangertelua ei ole
sielläkään.
Kuopion yliopistollisessa sairaalassa leikkausjonojen purku iltaisin ylityönä on tyssännyt Tehyn
työtaistelutoimien takia. Sydämellinen kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Annikki Marjatta
Salmela
* 13.6.1918 Kiikala
. 22% alv)
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin (02) 770 2220
Telefax (02) 770 2211
TILAUKSET OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma-pe 8.15-16.30
PAINOPAIKKA:
Turun Sanomien lehtipaino
ISSN 0782-5404
Turku 2007. Näin ollen hänelle
jäisi kuukaudessa käteen 200 euroa enemmän kuin nyt.
? Vaikka palkankorotusprosentti pienenisi 24:stä viiteentoista,
niin käteen jäävässä osuudessa
eroa olisi kuukaudessa ehkä 80
euroa, Korpela yleistää.
Työehtosopimusneuvotteluissa
hoitajille tarjottiin liki kolmentoista prosentin korotusta.
o.s. Jos sairaanhoitajat
irtisanoutuvat, heidän täytyy
kyllä hoitaa siellä missä he ovat,
mutta koska he eivät ole sairaalassa, heidän ei tarvitse hoitaa
sairaalassa, Airaksinen muotoilee.
Airaksisen mukaan olisi esimerkiksi eettisesti väärin, jos koulutettu sairaanhoitaja ei auttaisi
ravintolassa ollessaan ruokaansa
tukehtuvaa asiakasta.
? Pelkonen on kyllä oikeassa,
mutta hän ei vie tätä ajatuskulkua loppuun asti, Airaksinen jatkaa.
Arkkiatri aikaansa
edellä
Helsingin yliopiston työoikeuden professori Kari-Pekka Tiitinen kummeksuu moraaliseikkojen esiin nostamista jo ennen kuin
työtaistelu on edes varsinaisesti
alkanut. Erityisesti tähän aikaan
vuodesta äkillistä ruuhkaa voi
syntyä esimerkiksi liukkaan kelin aiheuttamista kolareista ja
kaatumisista.
Normaalisti ruuhkahuippuja
on ainakin Turun ylipistollisessa
keskussairaalassa purettu teettämällä ylitöitä.
? Jos tällainen tilanne syntyisi
nyt, olisimme vaikeuksissa, johtajaylilääkäri Turkka Tunturi
sanoo.
Husin Aschan huomauttaa, että
liukastuneet ja kolariin joutuneet
potilaat tarvitsevat kiireellistä
hoitoa ja he menevät leikkausjonossa kiireettömien edelle.
Tehy aloitti ylityö- ja vuoronvaihtokiellon lokakuun alussa.
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
sss.ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Myös muu
hoitoväki voi
saada Tehyn
havittelemat
korotukset
SSS?STT
Terveydenhoitoalan ammattijärjestön Tehyn havittelemat palkankorotukset saattavat toteutuessaan
tulla maksettaviksi myös muille
hoitoalan työntekijöille. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
lanne saattaa kääntyä huonompaan suuntaan, jos sairaalaan
tuodaan yhtäkkiä paljon kiireellistä leikkausta tarvitsevia potilaita. Kuu-
Jos sairaanhoitajat joutuisivat tyytymään vaikkapa viidentoista prosentin palkankorotukseen, jäisi keskivertohoitajalle käteen noin 200 euroa kuukaudessa nykyistä enemmän.
kaudessa käteen jäisi noin 280
euroa enemmän kuin nyt, Korpela sanoo.
Jos sairaanhoitajan palkka nou-
sisi 15 prosenttia, se merkitsisi
vuodessa 4 500 euron palkankorotusta. Meillä ei Suomessa ole
mitään yleistä työvelvollisuutta.
Kun työsuhde päättyy, niin se
päättyy, Tiitinen summaa.
Naiset tuottavat
lisäarvon
Naistutkimuksen professorina
toimineen Oulun yliopiston dosentin Kaarina Kailon mielestä
Pelkosen lausunto heijastelee
perinteistä ajattelua, jonka mukaan naisten tekemä työ ei saa
maksaa. lokakuuta 2007
?????????
Siskoni
Irja Ines Laakso
s. Tätä
ei haluta muuttaa, ja se paljastuu
nyt räikeästi tässä sairaanhoitajien kohtelussa, Kailo sanoo.
Kailon mukaan koko suomalaisen demokratian ja politiikan
uskottavuuden kannalta olisi
aiheellista, että ennen vaaleja
annetut lupaukset naisvaltaisten
alojen palkkojen parannuksista
pidetään.
? On ihmeellistä, että heikoilla
palkoilla sinnittelevien pitäisi
nyt ottaa vastuu eikä päättäjien,
jotka ovat nostaneet itsensä vaalivoittoon tällaisilla lupauksilla,
Kailo tiivistää.
Iso osa hoitajan palkannoususta valuisi veroihin
Lehtikuva/Pekka Sakki
SSS?STT?Mimma Lehtovaara
Verottaja veisi merkittävän
osan sairaanhoitajien palkankorotuksista.
Jos sairaanhoitajat saisivat
yhdellä kerralla vaatimansa 24
prosentin korotuksen, jäisi kuukaudessa käteen noin 280 euroa
enemmän kuin nyt.
Jos sairaanhoitajat joutuisivat
tyytymään vaikkapa viidentoista prosentin palkankorotukseen,
jäisi keskivertohoitajalle käteen
noin 200 euroa kuukaudessa nykyistä enemmän.
Veronmaksajain Keskusliitto
laski STT:n pyynnöstä, miten
verotus vaikuttaisi mahdollisiin
palkankorotuksiin.
Tässä kuvitteellisessa tilanteessa korotus maksettaisiin siis yhdellä kertaa.
Sairaanhoitajien kokonaisansioksi arvioitiin 2 500 euroa kuukaudessa. Asiasta
kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Syynä on se, että eri työntekijäjärjestöjen jäsenet tekevät kunta-alalla samoja töitä samoissa
työpaikoissa. Hänen mukaansa ylityökielto ei pure kovin
laajasti, koska työvuorot tehdään
suunniteltujen vuorojen mukaan
vielä viikonlopun yli.
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
LT-LEVIKKI 22.154 kpl
(LT-levikki 2006)
SSS sähköposti:
sss.toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
7-päiväinen sanomalehti
Avoinna: ma-pe klo 9.00-21.30,
la klo 14.00-21.30,
su klo 14.00-21.30
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
Turun yliopistollisessa keskussairaalassa ylityökielto on hidastanut leikkaustoimintaa. Kriisiaikoja varten on
olemassa eri lait, mutta ne eivät
liity nyt käsillä olevaan työtaisteluun.
? Irtisanomisajan aikana on
jatkettava töitä kuten ennenkin,
mutta sen jälkeen kun irtisanomisaika päättyy ja työsuhde
päättyy, mitään työvelvollisuutta ei ole. Jos johonkin yksikköön
kohdentuu yhtäkkiä selvästi
enemmän paineita ja osuu sairauslomia, silloin joustomahdolliTILAUKSET OSOITTEEN MUUTOKSET
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
TILAUSHINNAT
1.12.2006 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
183,00 ?
93,00 ?
47,00 ?
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
193,00 ?
104,00 ?
53,00 ?
22,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lak-
suus on pienempi, hän sanoo.
Husin pääluottamusmies Mikael Salakan mukaan ylityökielto ei ole vielä vaikuttanut
työntekoon. 020 452 6723
Tammisaari puh. Pelkonen esitti perjantain Suomenmaa-lehdessä, että sairaanhoitajat ovat joukkoirtisanoutumisista
huolimatta moraalisesti velvollisia hoitamaan sairaita ihmisiä.
Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professorin Timo
Airaksisen mukaan sairaanhoitajilla on perusvelvollisuus hoitaa
sairaita, mutta heillä ei ole velvol-
lisuutta mennä sairaalaan, jos he
eivät ole sinne työsuhteessa.
? Sairaanhoitajilla on velvollisuus hoitaa työn ulkopuolellakin,
mutta vain siellä missä he kulloinkin ovat. Veroja esi-
merkkihoitajamme maksaisi noin
11 000 euroa. Luku perustuu työnantajan eli Kunnallisen työmarkkinalaitoksen laskelmiin.
Veronmaksajien lakiasiain johtaja Vesa Korpela huomauttaa,
että hänen päätelmänsä on karkea ja suuntaa antava.
Verotus tasaa
tehokkaasti
korotuksen
Kahden ja puolen tonnin kuukausipalkka lomarahoineen
tietää noin 31 000 euron vuosiansioita
Hanke sopii erinomaisesti laatuajattelumme tueksi, kertoo tuotantopäällikkö Pentti Holopainen
Savoconilta.
Kuopion yliopiston ympäristötieteen laitoksen sisäilman ja
työhygienian tutkimusryhmän
tehtäviin kuuluu tutkimusmenetelmien kehitystyö ja työympäristön terveysriskien arviointi.
Työsuojelurahasto on keskeinen
tämän alueen tutkimushankkeiden rahoittaja.
VIIKONLOPPUNÄYTTELY
tänään sunnuntaina klo 12-15
Joensuunkatu 12, SALO
puh. Kysyntä on viimeisen kolmen
vuoden ajan noussut, Jyrki Sinkkonen sanoo.
Sinkkonen uskoo kysynnän kasvavan erityisesti tulevien vuosien
aikana.
. Nyt kiekkoilmiöiden
tutkimuskin on lisääntymässä.
Monitieteisen Porin yliopistokeskuksen suojissa työskentelee
useita tutkijoita, jotka analysoivat jääkiekkoa eri näkökulmista.
Yksi heistä on Turun yliopiston
tutkija Riikka Turtiainen.
Hän pureutuu väitöskirjatyössään jääkiekon penkkiurheilijoihin, jotka hyödyntävät vankkaa
urheilutietämystään netin virtuaalivalmentajina.
He kaitsevat virtuaalijoukkuettaan muun muassa Turtiaisen
tutkimuskohteessa IS Liigapörssissä.
. (02) 733 3540
Avoinna: ark 10-17, la 10-13
www.petrakeittiot.com
Huvila
Kulttuurin- ja taiteentutkijat hurahtivat
jääkiekkoon
Vartijoiden kysyntää lisää kasvanut turvattomuudentunne. Valmentajan kielenkäyttö ja
otteet voivat olla yhtä rajuja kuin
reaalimaailmassa. ajavat Suomen omaa järjestelmää
työ yhdistettynä matalaan palkkaan ei kiinnosta Sinkkosen mukaan nuoria.
Kauppakeskus Sello Espoossa
on kiinteistöpäällikkö Riina Linnaksen mukaan lisäämässä järjestyksenvalvontaa. Laman jälkeen
turvallisuudentunne parani.
. Uutiset
Sunnuntaina 14. En tajunnut, mistä oli kysymys, Ryynänen myöntää.
MM-juhlinta tuli puskista, mutta Poriin muutettuaan hän hurahti itsekin jääkiekon estetiikkaan.
Aihetta ei edes tarvitse mestaroida akateemiseen muotoon, sillä
kiekkoa analysoidaan jo valmiiksi
estetiikan termein.
. oli oma joukkue sitten Ässät
tai Tappara, huomauttaa Tappara-orientoinut Virjo.
kokemaan lähteneen 70-vuotiaan
miehen hukkuneena myöhään
perjantai-iltana Espoossa. Asiakkaiden kannalta on
tärkeintä, että vartiointi näkyy.
Vaikka teknisillä järjestelmillä
pystytään kattavasti valvomaan
kauppakeskuksen turvallisuutta,
sillä ei pystytä korvaamaan järjestyksenvalvojan läsnäoloa, Linnas sanoo.
Linnaksen mukaan kauppakeskusvartijoiden tehtävä on puuttua pieniin häiriöihin ennen kuin
ne kasvavat suuriksi.
. Kaksi kohteista rakennetaan normaalin hyvän rakennustavan mukaisesti ja kahdessa
kiinnitetään tavallista enemmän
huomiota pölynhallintaan ja testataan erilaisia pölyntorjuntatekniikoita.
. Kun hän ei ollut palannut kalasta, kotiväki soitti LänsiUudenmaan hätäkeskukseen.
NOUDA UUSI HUVILASUOSIKIT 2008 -ESITE
TUHANSIEN EUROJEN KAMPANJAEDUT
ARVONTAA
HUVILANÄYTÖS
HUVILANÄYT
tänään su klo 13-16 Meriteijolla, Karvarinpuisto 1
Esittelyssä upea, sisätyövaiheessa oleva Kastellin
Valokaari E -huvila. Maalin näyttävyys on edellytys, että se jää fanien mieliin.
Rumilla maaleillakin voi voittaa,
mutta niistä ei ole muistelun kohteiksi, Ryynänen huomauttaa.
Urheiluohjelmat ja nettisivustot
alleviivaavat harmonisten maalien hohdokkuutta listauksillaan.
Onnistunut maali on hieno teos.
Tampereen yliopiston lehtorin
Ilkka Virjon mielestä jääkiekosta
voi ammentaa uutta tutkittavaa.
Sosiologin näkökulma voi olla
vaikka tunnetusti lujan fani-identiteetin syntyminen.
. 050 561 4624
Täyslämmin
a?
Kastelli-Huvil en
t
ympärivuotis
ykkönen!
www.kastelli.fi
ww
Tervetuloa Kone-Agriaan
Järjestämme linja-autokuljetuksen Jyväskylän KoneAgriaan torstaina 25.10.2007
klo 6.00
klo 7.00
klo 7.30
Kemiön Nordea
Perniön Nordea
Salon Nordea
Myös matkanvarrelta pääset vaivattomasti kyytiin.
Ilmoittautumisjärjestyksessä matkalle mahtuu
50 ensimmäistä.
Matka on maksuton.
Pyydämme ystävällisesti ilmoittautumaan tilaisuuteen
viimeistään tiistaina 23.10.2007, puh. Odotettavissa on, että viranomaistoiminta siirtyy yhä enemmän yksityisille. Itse turvattomuus ei ole kuitenkaan lisääntynyt, kertoo erikoistutkija
Reino Sirén Oikeuspoliittisesta
tutkimuslaitoksesta.
Sirénin mukaan yhä harvempi
suomalainen raportoi joutuvansa
väkivallan kohteeksi. Tule ja näe paikan päällä omin silmin
Kastellin aidot täyslämpimät rakenteet!
Ajo-ohje: Teijontietä nro 1824 suoraan, käänny Bremenintielle ja sitten Matildan Puistotielle, josta opastus.
Tervetuloa koko perheellä!
Kaikki HuvilaSuosikkiShow-tapahtumat ja
ajo-ohjeet www.kastelli.fi
KASTELLI-HUVILAT Katrineholminkatu 8, Salo
huvilakauppias Päivi Lammervo p. Hän käyttää asiantuntemustaan monisyiseen pelaamiseen ja
osallistumiseen.
Virtuaalivalmentaja hyötyy tiukasta tilastojen hallinnasta ja ennakointikyvystä.
. Hänen
käyttämänsä pienvene oli sitä ennen löytynyt tyhjillään rannasta
Soukassa.
Merivartiosto aloitti verkkoja
kokemaan lähteneen miehen etsinnät illan pimeässä Soukan merialueella. Toisaalta vartiointi on juuri
voinut ehkäistä rikoksia.
Suomalaisten pelko joutua
rikoksen kohteeksi on Sirénin
mukaan vähentynyt 1990-luvun
puolivälistä asti. Yleinen epävarmuus heijastuu rikospelkoihin. Esimerkiksi
työttömät pelkäävät joutuvansa
rikoksen kohteeksi muita enemmän, Sirén sanoo.
Sirénin mukaan vartiointiala
on markkinoinut itseään hyvin,
koska se on saanut ihmiset ajattelemaan, että vartiointipalveluille
on tarvetta.
Suomen kansa rakastaa jääkiekkoa. Eihän kukaan seuraa SM-liigaa, vaan kannustamme omaa
joukkuetta ja janoamme sen voittoa . Tutkimuksessa haetaan keinoja, joilla altistumista voitaisiin vähentää eri
työvaiheissa. Arkistokuva Salosta.
Vartijoiden
kysyntä yritysten
avuksi kasvaa
Erikoistutkijan mukaan turvallisuuspalvelujen
tarve ei selity sillä, että rikollisuus olisi lisääntynyt
SSS?STT?Inna Perheentupa
Vartijoita palkataan kauppakeskuksiin, myymälöihin ja yrityksiin yhä enemmän, kertoo turvallisuusalojen pääneuvottelija, sopimussihteeri Jyrki Sinkkonen
Palvelualojen ammattiliitosta.
Kysynnän tasaisen kasvun vahvistavat myös vartiointipalveluita tarjoavat G4S, ISS Security ja
Securitas.
. Lisäys johtuu
kauppakeskuksen laajentamisesta, ei asiakasturvattomuuden
lisääntymisestä.
. Veikkaan, että hänkin on tässä takana, mutta en lähde arvelemaan syitä siihen, miksi.
?Ne pitää kysyä ministeriltä itseltään.
Unionin kiintiöjärjestelmä poistuu vuonna 2015, eikä tanskalainen komissaari ole valmis sen
jatkamiseen.
Korhosen mukaan ministeriössä
halutaan kuitenkin luopua kiintiöistä jo ennen vuotta 2010, ?ja
varsin kovalla politiikalla?.
Korhonen katsoo, että käytännössä tämä linja kannustaisi
tuottajia satsaamaan Keski-Euroopan mallisiin valtaviin maitotehtaisiin.
Se puolestaan tuhoaisi koko
suomalaisen maatalouden perusrungon.
turvattomuudentunne. Hyvä esimerkki on kaunis
maali. Silloin on luvassa suuri muutos.
Sinkkosen mukaan vartijoista
on pääkaupunkiseudulla pula.
Kasvavan kysynnän lisäksi tilanteeseen vaikuttaa se, että vartijoita ei ole riittävästi. Se paljastuu
käyttööni saamista harrastajien
Verkkoja
kokenut
70-vuotias
hukkui
SSS?STT
Rajavartiolaitoksen meripelastushelikopteri löysi verkkoja
nettikeskusteluista, Turtiainen
kertoo.
AT!
M
U
T
H
A
P
A
T
HUVILA
Vain kaunis
maali muistetaan
Nykyisin Taideteollisen korkeakoulun Porin yksikössä lehtorina
toimiva Max Ryynänen ihmetteli keväällä 1995 Helsingin kaduilla huutavia ihmisiä.
. Mukaan on
lähtenyt myös Kuopiossa toimivia
rakennusyrityksiä, jotka pyrkivät
turvalliseen ja terveelliseen rakentamiseen.
Tutkimus tehdään Lujatalon,
Savoconin ja Skanskan työmaakohteissa. Myös varkausrikokset yrityksiin ovat hänen mukaansa vähentyneet.
. (02) 770 3210 tai
sähköpostilla antti.lindstedt@nordea.com
Tervetuloa!
Salo
Turuntie 4
nordea.fi
A
Nordea Pankki Suomi Oyj
SSS?STT?Soila Ojanen
7. Vaarallinen
Keskustan
Korhonen:
Suomi ajaa
alas maitokiintiöitään
SSS?STT
Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen syyttää maa- ja
metsätalousministeriötä maitokiintiöjärjestelmän alasajosta.
Korhosen mukaan ministeriö
ajaa Suomen omaa maitokiintiöjärjestelmää alas nopeammin
kuin EU tekee.
Sanomalehti Ilkan mukaan
Laihialla perjantaina puhunut
Korhonen sanoi, että ministeriössä on ?vahvoja voimia?, jotka
?erittäin kovalla politiikalla. Penkkiurheilu on muuttunut
ajoista, jolloin tarjonta oli käytännössä tv:stä lauantaisin tullut
Englannin-liigan ottelu, karrikoi
Turtiainen.
Virtuaalivalmentaja pyrkii valitsemaan itselleen mahdollisimman
hyvän joukkueen, jota kauden aikana voi tietyin ehdoin muutella.
Aktiiviharrastaja seuraa jatkuvasti päivittyvää tietoa televisiosta, radiosta, teksti-tv:stä ja netistä. Siisteys ja puhtaus heijastuvat
Nyt keittiön ostajalle
runsaasti remonttirahaa
Lisätietoja remonttirahasta ja muista
kampanjaeduista saat myymälästä.
työilmapiiriin, aikataulussa pysymiseen ja asukastyytyväisyyteen,
kertoo Skanskan aluepäällikkö
Janne Mönkkönen.
Pölyisyydelle
laaditaan
tavoitearvot
Työntekijöiden pölyaltistumista,
työmaiden puhtautta ja pölyntorjunnan tehokkuutta selvitetään
pölykertymä-, hiukkas- ja kuitumittauksilla. Vartijoiden tehtävä on myös
esimerkiksi antaa tarvittaessa
ensiapua ja opastaa asiakkaita.
Sinkkonen uskoo, että vartijoiden kysyntää lisää kasvanut
alas jo seuraavan kahden vuoden
aikana.
Korhonen perustaa väitteensä
omiin selvityksiinsä, eikä kiistä
arviota siitä, etteikö myös maaja metsätalousministeri SirkkaLiisa Anttila (kesk.) olisi asiasta
tietoinen.
. Tavoitteena on luoda
pölyisyydelle tavoitearvot, joiden
avulla puhtaudenhallinnan vaatimukset voidaan kirjata tulevaisuudessa työmaa-asiakirjoihin.
. Samalla selvitetään
eri pölyseosten haitallisuutta.
Työsuojelurahaston rahoittaman kaksivuotisen hankkeen
takana ovat Kuopion yliopiston
ympäristötieteen laitos ja Teknillinen korkeakoulu. lokakuuta 2007
Sami Perttilä
Rakennuksillakaan
ei haluta
työskennellä
enää pölyssä
SSS?STT
Kuopiossa on ryhdytty selvittämään, kuinka rakennusalan yritykset voisivat vähentää työntekijöidensä altistumista pölylle.
Rakennustyömailla ilmassa leijuu muun muassa betoni-, tiili-,
puu- ja eristevillapölyä
Valmiiksi kasattuna.
Joensuunkatu 5
Avoinna ark. Tuloksena olisi yli 70 000 asukkaan kaupunki Saimaan rannalle.
Joutsenon kaupunginjohtaja
Kari Korkiakoski ei halua arvioida, miten kansanäänestyksen
tulos näkyy lopullisessa kunta-
SÄHKEET
Vanhasen
seuraavasta
talosta tulee
päästötön
Jos pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) päätyy rakentamaan vielä kolmannen oman
talon, tulee siitä lämmityksen
osalta päästötön.
Näillä näkymin hän valitsisi
lämmitysjärjestelmäksi yhdistelmän pellettiä ja aurinkoenergiaa.
Hanke on kuitenkin vielä
varsin alkutekijöissä; nykyinen
kotitalo on vasta tullut myyntiin, eikä mahdollisella uudella
talolla ole vielä tonttiakaan.
Kotikylässä Nurmijärvellä olisi
kuitenkin tarkoitus pysyä.
puutyötunnin aikana oppilasta
kädellä vatsan seudulle refleksinomaisesti, kun tämä oli takaapäin
lyönyt häntä. Kuvassa Narpone kangas.
169,-
199,-
MAKSUAIKAA
KOLME KUUKAUTTA
Valitse vapaasti.
Säästä pakosti.
749,-
349,-
Roma ruokaryhmä. Joutsenolaisille
taataan myös nykyisten lähipalvelujen, kuten koulujen, säilyminen.
? Joutsenollakin on auki perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen järjestäminen, ja kuntaliitos
ratkaisee ihan luontevasti tämän
asian. Muut värit ruskea
ja hiekka 899,-.
Saatavana myös tuoli 199,-
285,-
Talo
täynnä
avajaistarjouksia!
Korot ja kulut
690,-
Emily-klaffilipasto.
Massiivimäntyä.
PUS
740,-
Petra-jenkkisänky. (779?).
Puh. sinisellä New Anna kankaalla.
Lisähintaan vuodemekanismi. Tilanteen odotetaan
pahentuvan tälläkin kertaa loppuvuodesta.
? Venäjällä on tällä hetkellä
asiaan liittyen erittäin paljon eri
viranomaisia, mutta sen pitäisi
auttaa, että määrä putoaa lähiaikoina seitsemästä kahteen, eli
rajavartiolaitokseen ja tulliin,
Vehviläinen kertoo.
? Toinen tärkeä asia on sähköi-
nen tullaus, mutta se ei ole kuitenkaan vain meidän ja Venäjän
asia, vaan Venäjän ja koko EU:n
asia.
Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikön Harri Pursiaisen mukaan valmistuttuaan
rekkaparkki lyhentäisi rekkajonoja jopa 30 kilometrillä.
? Tilapäiset rekkaparkit ovat
olleet syrjempänä ja tavallaan
hätäpäissä tehtyjä ratkaisuja.
Lisäksi ohjaus ja valvonta on ollut vajavaista, koska poliisilta on
puuttunut voimavaroja, Pursiainen arvioi.
Vesivahinko
kasteli kellareita
Helsingissä
Katkennut vesiputki aiheutti
laajat vesivahingot Helsingissä lauantaiaamuna. Palvelujen pitäminen nykytasolla ei ole mahdollista ilman
huomattavia veronkorotuksia.
Yhdessä Lappeenrannan kanssa
meillä olisi leveämmät hartiat
huolehtia näistä asioista, Korkiakoski tähdentää.
8
SSS?STT
Helsinki
arvuuttaa
ensilumen tuloa
Helsingin kaupungin rakennusvirasto järjestää jälleen
perinteisen ensilumikilpailun,
jossa kaupunkilaiset saavat veikata, milloin ensilumi sataa pääkaupunkiin.
Kilpailun sääntöjen mukaan
ensilumi on satanut, kun kolme rakennusviraston kuudesta
kunnossapitopiiristä lähtee auraamaan lunta aura-autoilla.
Kilpailuaika päättyy 25. 10?19, la 10?15
www.masku.com
Osa tuotteista toimitusmyynnissä. Tämä on taloudellisesti
hyvin tärkeä asia, koska Venäjä
on tärkeä kauppakumppani ja on
sitä varmasti jatkossakin, Vehviläinen perustelee STT:lle.
Elokuussa hallituksen budjettiriihessä hyväksynnän saaneelle
rekkaparkille näyttäisi olevan
tarvetta, koska alkusyksystä rekkajonot Vaalimaalla ovat näyttäneet huolestuttavilta.
? Emme voi kotimaisin voimin
ratkaista rekkaruuhkaongelmaa.
Tässä asiassa on vedottu aina
(Venäjän presidentti Vladimir)
Putinia myöten, Vehviläinen sanoo.
Vehviläisen mukaan jonot venyi-
vät alkusyksystä yli 50 kilometriin monta kuukautta ennakoitua
aiemmin. Hän tyytyy toteamaan, että tänä vuonna
maassa on tehty kaksi kuntaliitospäätöstä vastoin kansanäänestysten tuloksia.
Kuntaliitoksessa Joutsenoa
odottaa iso investointipaketti.
Kaupunginjohtajan laskujen mukaan investointeihin saataisiin
viiden vuoden aikana 23 miljoonaa euroa. Veikkaus järjestetään
kahdeksatta kertaa.
SSS?STT
Itään suuntautuvat transitokuljetukset eli Suomen kautta maanteitse kulkeva vienti Venäjälle kasvoi vuoden alkupuoliskolla hurjat 14 prosenttia edellisvuodesta.
Rekkaparkki helpottaa ensi
vuonna itäliikenteen ongelmia
Liikenneministeri nojaa Venäjään ruuhkien purkamisessa
SSS?STT?Maunu Anhava
Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) on innoissaan
Vaalimaalle nousevasta rekkaparkista. Halutessasi pidemmän
maksuajan maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti.
Käyttöluoton todellinen vuosikorko 1500 euron luotolle on
17,86 % (07/07). lokakuuta 2007
Lehtikuva/Jukka Olkkonen
Opettajalle
tuomio
oppilaansa
pahoinpitelystä
SSS?STT
Nurmeksen käräjäoikeus on
tuominnut lieksalaisen opettajan
sakkoihin ja korvauksiin 13-vuotiaan oppilaansa pahoinpitelystä ja
virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Asiasta kertoi sanomalehti Karjalainen lauantaina.
Pahoinpitely sattui lieksalaisen
ala-asteen puutyötunnilla joulukuussa. Rahaa tarvitaan muun
muassa uuden liikuntahallin,
matkailukohteiden ja kuutostien
rakentamiseen. 160 x 200 cm.
Jenkkisängyn ostajalle petauspatja + 79 ?.
Ajalla 1.10.?31.10.2007 uudet Käyttöluotto-asiakkaat saavat
ostoilleen korotonta maksuaikaa kolme kuukautta. Koulun rehtori ja kunnan
sivistystoimi saivat tietää tapahtuneesta kuitenkin vasta huhtikuun
lopulla, kun poika oli ensin kertonut
koulun ulkopuolella lyönnistä ja sen
aiheuttamasta ahdistuksesta.
Käräjäoikeus tuomitsi 56-vuotiaan opettajan 30 päiväsakkoon,
mistä kertyi maksettavaa 870 euroa. Laskelmassa on huomioitu 3,70 euron
kuukausittainen tilinhoitomaksu.
MASKU
TUS
399,-
uusille ja vanhoille Käyttöluottoasiakkaille.
Kysy lisää myyjiltämme.
339,-
I
US
O
J
I
S
299,-
Fani divaanisohva. Töölössä
Mannerheimintien ja Eino Leinon kadun risteyksessä haljennut 300 millimetrin vesiputki
kasteli ainakin kolmen kiinteistön kellarit.
SSS?STT
Täysin uudistetun
Salon Masku-myymälän
avajaiset jatkuvat
799,-
1995,Alexi Recliner -kalusto 3 + 2.
Väri terra. Väri pyökki, saatavana myös
kuvan pähkinä värillä 369. Opettaja kiisti aiheuttaneensa huitaisullaan kipua
oppilaalle.
Nurmeksen käräjäoikeus perusti ratkaisunsa koulupojan ja todistajana kuultujen koulutovereiden
yhdenmukaisiin kertomuksiin.
Niiden mukaan oppilas oli poistunut paikalta vatsaansa pidellen ja
häneltä olivat ilmat tulleet ulos.
Todistajat eivät kertomansa mukaan nähneet toverinsa lyöneen
opettajaa.
Opettaja tuomittiin myös virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska välikohtaus sattui virka-ajalla
opetustilanteessa.
Karjalaisen mukaan opettaja on
edelleen virassaan. 0201 211 430
Salo
India-sarja. Käräjäoikeus
ei tuomiossaan ottanut kantaa
asiaan.
liitosratkaisussa, jonka tekevät
kaupunginvaltuustot. Alk. Neuvoa-antavan kansanäänestyksen tulokset
selviävät myöhään illalla.
Kaupungit ovat aikeissa yhdistyä vuoden 2009 alussa. lokakuuta. Saatavana useilla
kangasvaihtoehdoilla. Pöytä ja 6 tuolia (349?).
Massiivipuuta. Hän arvioi, että aluetta
voitaisiin tulevaisuudessa rekkajonojen hellittäessä hyödyntää
esimerkiksi logistiikkakeskuksena.
Vehviläinen muistuttaa, että
itään suuntautuvat transitokuljetukset eli Suomen kautta maan-
teitse kulkeva vienti Venäjälle
kasvoi vuoden alkupuoliskolla
hurjat 14 prosenttia edellisvuodesta.
? E18-moottoritie tuo aikanaan varmasti joustavuutta ja
sujuvuutta, joten rekkaparkkia
voitaisiin käyttää logistiseen toimintaan. Hänet määrättiin myös maksamaan yhteensä yli 500 euroa kivusta sekä tilapäisestä haitasta.
Opettaja myönsi huitaisseensa
Joutseno
äänestää
tänään
kuntaliitoksesta
SSS?STT
Sunnuntaina ratkeaa, mitä mieltä joutsenolaiset ovat kotikaupunkinsa ja Lappeenrannan yhdistymissuunnitelmasta. Uutiset
Sunnuntaina 14. Uudet
Käyttöluotto asiakkaat eivät myöskään maksa korottomalta
ajalta tilinhoitomaksua 3,70 euroa
Ihmisoikeusjärjestöt
tuomitsevat ammustyypin ja
ruotsalainen rauhanjärjestö tuomitsee niiden viennin, kirjoittaa
Sydsvenskan-lehti lauantaina
verkkosivuillaan.
Saab Bofors Dynamicsin tehdas Karlskogassa valmistaa
ADM 401 -tyyppisiä kranaatteja, jotka singolla ammuttaessa lähettävät matkaan 1 100
pienen pientä terävää nuolta.
Kranaatti on tarkoitettu käytettäväksi ?pehmeitä maaleja. Laskeutuminen Arlandan kentälle sujui ongelmitta.
Ruotsin ilmailuviraston mukaan kone tutkitaan ennen
kuin se pääsee jatkamaan matkaansa. Hän jäi viime
vuonna eläkkeelle ja syytti irakilaisen Abu Ghraibin vankilaskandaalin tuhonneen uransa.
STT?TT
MALMÖ?Ruotsalainen asevalmistaja Saab tuottaa Yhdysvaltain joukoille erikoisvalmisteisia
kranaatteja, joita se on käyttänyt ?suurella menestyksellä?
Irakissa. Hän
täyttää joulukuussa 80 vuotta
ja on aiemmin kärsinyt sydänvaivoista.
STT?AFP. Kaikki
epäilevät oikeuslaitoksen täyttä
riippumattomuutta, Rice sanoi
myöhemmin toimittajille.
Rice tapasi venäläisiä ihmisoikeusjärjestöjen johtajia Venäjänvierailunsa toisena päivänä Moskovassa. Räjähdyksissä loukkaantui lisäksi yli 20
ihmistä.
Ukrainan hätätilaministeriön
mukaan sarja peräkkäisiä räjähdyksiä sattui kymmenkerroksisessa asuintalossa Dnipropetrovskin kaupungissa maan
itäosassa. Onnettomuustalon
vieressä oleva toinen kerrostalo
ja kaksi omakotitaloa vaurioituivat myös räjähdyksissä.
Dnipropetrovskin kaasulaitoksen edustajan mukaan
räjähdys tapahtui, kun alueen kaasuputkissa virtaavan
kaasun määrää lisättiin äkillisesti.
STT?AFP?DPA?Reuters
Hylkeitä kuollut
Ruotsissa luultua
enemmän
TUKHOLMA?Arvoituksellinen tauti on tappanut hylkeitä
aiemmin luultua enemmän
Ruotsin länsirannikolla. eli
ihmisiä vastaan.
Ihmisoikeusjärjestöt Amnesty
International ja Human Rights
Watch ovat tuominneet tämänkaltaisten aseiden käytön.
Ruotsin puolustusvoimat ei ole
ollut kiinnostunut valmistajan tehokkaaksi kehumasta aseesta.
Rolf Lindahl Svenska Fredsoch Skiljedomsföreningen -rauhanjärjestöstä sanoo, ettei kranaatteja pitäisi viedä ulkomaille,
koska se on ristiriidassa valtiopäivien periaatepäätösten kanssa.
Lehtikuva/AFP Photo
Burman sotilasjuntta
järjesti tukikokouksen
Kymmeniätuhansia
kokoontui Rangoonissa
STT?AFP?Reuters
RANGOON, SINGAPORE?
Kymmenettuhannet ihmiset
kuuntelivat lauantaina Burman
sotilasjuntan edustajien suunnitelmia kurinalaisen demokratian
luomiseksi viranomaisten järjestämässä tapahtumassa Rangoonissa.
Kaupungin suurimmalle urheilustadionille oli koottu kymmeniätuhansia ihmisiä.
Kokoontuminen oli ensimmäinen joukkotapahtuma Rangoonissa sen jälkeen kun hallinto
nujersi väkisin munkkien johtamat demokratiamielenosoitukset
syyskuussa.
? Jokaisen tehdasalueen teolli-
suuslaitoksen oli hankittava 50
osallistujaa, kertoi nimetön haastateltava.
Hallintovirkailija kertoi, että
Rangoonin kaupunginosat oli
myös velvoitettu lähettämään
asukkaita kokoontumiseen. Lentolaskennan perusteella arvioidaan, että kesällä havaittu tauti
on surmannut yli 2 000 hyljettä.
? Hylkeitä puuttuu yli 2 000,
1 300 Skagerrakissa ja 1 000
Kattegatissa, arvioi Ruotsin
luonnonhistoriallisen museon
hyljetutkija Tero Härkönen
Dagens Nyheter -lehdessä lauantaina.
Tutkijat laskevat, että Skagerrakin ja Kattegatin merensalmien hyljeyhdyskunnat ovat 15
prosenttia aiempaa pienempiä.
Tutkijat ovat edelleen ymmällään taudinaiheuttajasta.
Härkösen mukaan kyse on todennäköisesti viruksesta.
STT?TT
Thaimaan
kuningas
sairaalaan
Kymmeniätuhansia ihmisiä koottiin sotilasjuntan tukikokoukseen Rangoonissa.
vaati poliittisten vankien vapauttamista. lokakuuta 2007
Rice lupasi tukea Venäjän
kansalaisjärjestöjen työtä
SÄHKEET
Lomalaisten
kone joutui
laskeutumaan
Tukholmaan
Lehtikuva/AFP Photo / Alexander Natruski
STT?AFP?Reuters?Itar-Tass
MOSKOVA?Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice
lupasi lauantaina Moskovassa
venäläisille kansalaisjärjestöille
tukeaan näiden työssä suojella
ihmisiä valtion mielivaltaiselta
vallankäytöltä.
? Mielestäni valta on liikaa
keskittynyt Kremliin. EU puolestaan
harkitsee aikaisempaa laajempia
pakotteita Burmaa vastaan. Kywe kuuluu siihen
opiskelijapolveen, joka kamppaili
vuonna 1988 demokratian puolesta kunnes sotilasjuntta kukisti
vaalit voittaneen demokratialiikkeen. Ympäristöjärjestö
syyttää sanomalehtipaperia
valmistavaa Abitibi-Consolidated-yhtiötä koskemattomien
metsien hakkuusta Kanadassa.
Järjestön aktivistit pysäyttivät
Finnwood-rahtilaivan kumiveneillään, kun se oli ankkuroitumassa Terneuzenin satamaan,
kertoi hollantilainen uutistoimisto ANP. Kokonaan Irakista
ei voida poistua, sillä se voisi horjuttaa aluetta entisestään, hän
totesi.
Sanchez komensi Irak-joukkoja
vuosina 2003?2004. Ulkomaisilla toimittajilla ei ollut pääsyä stadionille, joka oli eristetty
sivullisilta.
Maata 1960-luvulta hallinnut
sotilasjuntta on aiemminkin järjestänyt vastaavanlaisia tukikokouksia.
Tämänkertaisessa kokoontumisessa huudettiin iskulauseita
hallituksen taannoin esittelemän
?demokratisoitumisen tiekartan?
puolesta ja levottomuuksia vastaan.
Tunnettu aktivisti
telkien taakse
Burman viranomaiset pidättivät lauantain vastaisena yönä
tunnetun toisinajattelijan Htay
Kywen, kertoi ihmisoikeusjärjestö Amnesty. Uhrien
määrän uskotaan kuitenkin yhä
kasvavan.
? Emme pysty laskemaan kuolonuhrien määrää; hautaamme
löytämämme ruumiit laatikoissa
kykenemättä tunnistamaan niitä,
kertoi nimettömänä pysytellyt
virkamies.
Viranomaisten mukaan pelkästään Cabaretin kaupungissa Haitin pääkaupungista Port-au-Princesta pohjoiseen ainakin 20 000
ihmistä on jäänyt kodittomaksi
tulvissa.
TUKHOLMA?Turusta lähtenyt charter-kone joutui lauantaina laskeutumaan Tukholmaan savuhavainnon takia,
kertoi ruotsalainen uutistoimisto TT. Turvallisuusjoukot
seurasivat tilannetta, mutta
eivät puuttuneet siihen.
STT?AFP
Useita kuoli
kaasuräjähdyksissä
Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice sai kukkia nuorelta taitoluistelijalta, taustalla Venäjän urheiluministeri Vjacheslav Fetisov.
hin Georgiaan taikka Ukrainaan.
Puhuessaan Moskovan sotilasakatemiassa Gates totesi, ettei
Yhdysvaltain puolustusministeriö perustaisi sotilastukikohtia
Georgiaan tai Ukrainaan, ?vaikka
meitä pyydettäisiinkin?.
Venäjä on ollut huolissaan vaikutusvaltansa hiipumisesta entisissä neuvostotasavalloissa. Sil-
kair-lentoyhtiö kertoi lauantaina vähentävänsä Singaporen ja
Rangoonin välisiä lentovuoroja
matkustajakadon takia. 1990-luvulla vallinneen suhteellisen vapaan kauden jälkeen.
Ricen kansalaisjärjestötapaamisen uumoiltiin jo ennalta ärsyttävän Kremliä. Koko johto olisi joutunut sotaoikeuteen, jos he olisivat olleet
Yhdysvaltain armeijan jäseniä,
Sanchez laukoi.
Sanchez kutsui presidentti George W. Yhdysvallat on arvostellut useaan otteeseen Venäjän
johtoa demokratian periaatteiden
laiminlyömisestä.
? Olen täysin vakuuttunut siitä,
että päämääränänne on rakentaa
aidosti venäläisiä instituutioita,
mutta jotka myös kunnioittavat
yleisesti hyväksyttyjä arvoja, hän
sanoi tapaamisen alussa.
Keskustelut kahdeksan kansalaisjärjestön edustajan kanssa
käytiin tiedotusvälineiden ulottumattomissa.
Ihmisoikeusveteraani Ljudmila Aleksejeva sanoi painottaneensa, että ulkopuolinen
painostus on välttämätöntä, jotta Venäjän kehno ihmisoikeustilanne paranisi. Lauantaina Burman
hallinto lupaili YK:lle yhteistyötä,
muttei ottanut kantaa pidätettyjen kohtaloon.
YK:n pääsihteerin erityisedustaja Ibrahim Gambari kiertää jälleen Kaakkois-Aasiaa hakemassa
tukea Burman demokratisoin-
tipyrkimyksille. Viimeksi
perjantaina YK:n turvallisuusneuvosto pahoitteli yksimielisessä lausunnossaan väkivaltaa ja
KIOVA, DNIPROPETROVSK?
Ainakin yhdeksän ihmistä sai
lauantaina surmansa kaasuräjähdysten romahdutettua osan
kerrostalosta Ukrainassa, kertoivat viranomaiset. Erityisesti savunpaljastuslaitteet käydään läpi.
Kone oli lähtenyt matkaan
Turusta kahden jälkeen iltapäivällä.
STT?TT
Greenpeace
pysäytti paperilastin Hollannissa
HAAG?Ympäristöjärjestö
Greenpeace pysäytti lauantaina
kanadalaisen yhtiön paperilastin purkamisen hollantilaisessa
satamassa. Maanantain ulkoministerikokouksessa käsitellään puutavaran, jalokivien ja metallin tuontikiellon
asettamista Burmalle.
Levottomuudet ovat vähentäneet matkailua Burmaan. Bushin nykyistä Irakstrategiaa, joka kasvatti Irakissa
olevien amerikkalaisjoukkojen
määrää, ?epätoivoiseksi yritykseksi hallitukselta, joka ei ole
hyväksynyt sodan poliittisia ja
taloudellisia tosiasioita?.
Hänen mukaansa amerikkalaissotilaiden määrää pitäisi pikaisesti vähentää ?toimivan strategian
puuttuessa?. Lääkäreiden mukaan oireet johtuivat
heikosta verenkierrosta osassa
kuninkaan aivoista, kertoi kuninkaallinen palatsi.
Kuninkaan terveys on suuri
huolenaihe Thaimaassa, jossa
häntä palvotaan lähes uskonnollisella hartaudella. Putin varoitti
hiljattain kansalaisjärjestöjen
käyttämisestä ulkopolitiikan välikappaleena.
Rice myönsi, ettei hän ottanut
ihmisoikeuksia esiin perjantaisessa tapaamisessa Putinin
kanssa eikä myöskään neuvotellessaan puolustusministeri Robert Gatesin kanssa venäläisisäntien, ulkoministeri Sergei
Lavrovin ja puolustusministeri
Anatoli Sverdjukovin kanssa.
Lauantain asialistalla ihmisoikeudet nousivat esiin Lavrovin
ja pääministeri Viktor Zubkovin kanssa käydyissä keskusteluissa.
Puolustusministeri Gates vakuutti omalta osaltaan, ettei
Yhdysvallat rakenna tukikohtia entisiin neuvostotasavaltoi-
WASHINGTON?Yhdysvaltain
Irakin-joukkojen entinen komentaja Ricardo Sanchez on
suominut kovasanaisesti maansa
sotapolitiikan johtoa. 39-vuotias Kywe ja kolme
muuta pidätettiin Rangoonissa,
kertoi myös Kywen maanpaossa
asuva ystävä.
Burman hallinnon toimet tuomittiin maailmalla sen jälkeen
kun virallisen tiedon mukaan
13 ihmistä kuoli ja parituhatta
vangittiin turvallisuusjoukkojen
käytyä mielenosoittajien kimppuun syyskuussa Rangoonissa ja
muissa kaupungeissa. Kipakinta
arvostelua sai osakseen Valkoisen
talon kansallisen turvallisuuden
neuvosto, mutta oman osansa saivat myös kongressi, ulkoministeriö ja poliitikot yleensä.
Haitin
tulvissa
kuollut
kymmeniä
STT?Reuters?AFP
CABARET?Haitia piinanneiden
tulvien uhrit alkoivat lauantaina
pikku hiljaa rakentaa elämäänsä
uudelleen.
Pari viikkoa kestäneissä rankkasateissa ja niiden aiheuttamissa tulvissa on saanut surmansa
lähes 50 ihmistä ja tuhannet
ovat menettäneet kotinsa. Koneessa oli kaikkiaan
188 ihmistä.
Espanjalaisen Iberworld Airlines -yhtiön kone oli matkalla
Turusta Las Palmasiin Kanariansaarille. Maailmalta
Sunnuntaina 14. Hän oli kertonut
Ricelle myös, että Venäjälle on
kehittynyt presidentti Vladimir
Putinin kaudella ?itsevaltainen
järjestelmä. Burman
valtion lentoyhtiö kertoi perjantaina peruneensa vuorojaan Thaimaahan ja Malesiaan sen jälkeen
kun siltä evättiin vakuutukset
mielenosoitusten takia.
BANGKOK?Thaimaan kuningas Bhumibol Adulyadej
joutui lauantaina sairaalaan
tunnettuaan heikkoutta kehonsa oikealla puolella. Sekä
Georgia että Ukraina pyrkivät
nykyjohtajiensa mukaan läntisen
sotilasliiton Naton jäseniksi.
Gates arvosteli samassa yhteydessä Venäjän asevientiä Yhdys-
valtain vihollisille kuten Iranille
ja Syyrialle.
Perjantaina Gates ja Rice eivät
onnistuneet saamaan venäläisiä
myötämielisiksi Yhdysvaltain
suunnittelemalle ohjuskilvelle,
jonka osia on tarkoitus rakentaa
myös Tshekkiin ja Puolaan.
Entinen Irakin-komentaja Lehti: Ruotsi valmistaa
suomi USA:n sotapolitiikkaa kranaatteja Irakiin
STT?Reuters?AFP
9
? Yhdysvaltain hallinto on kyvyttömyyttään epäonnistunut
katastrofaalisesti Irakissa, eikä
ulospääsyä painajaismaisesta
konfliktista ole näköpiirissä,
Sanchez sanoi perjantaina toimittajatapaamisessa Washingtonissa.
Sanchezin mukaan Yhdysvaltain poliittinen johto on epäpätevää ja osaamatonta, minkä lisäksi
se on lyönyt laimin velvollisuuten-
sa
Uuteen suomennokseen sisältyvät Wilsonin
jälkisanat vuoden 2001 painoksesta ja kokonaan uusi esipuhe.
Saarenmaan valssin esittäjä,
oopperan lyyrinen baritoni, Viron
uintimestari, Neuvostoliiton kan-
Lehtikuva/Matti Björkman
Marko Matvere näyttelee Georg Otsia tulevassa suurelokuvassa.
Tukea kahdelle
pitkälle elokuvalle
Elokuvasäätiö on myöntänyt
tuotantotukea kahdelle pitkälle
elokuvalle. Heitähän on muuallakin
kuin Virossa, ainakin Venäjällä ja
Suomessa. Ku-
kaan ei pysty varmasti sanomaan
mikä oli totuus, Matvere kohauttaa olkapäitään.
?Asta saattoi olla
vähän hullu?
Georg Ots -elokuva kertoo sankaristaan melkein kuin kyseessä
olisi dokumentti. Katsojan on kuitenkin mahdotonta tietää, milloin
tarinassa edetään faktojen ja milloin fiktion kautta.
? Niin on, Matvere myöntää.
? Käsikirjoitus perustuu Otsin toisen vaimon Asta Saarin
15 vuotta sitten kertomiin tarinoihin. Ne
ovat haasteellisia ja hauskoja.
Niiden kohdalla onnistuminen
tuntuu positiiviselta vahingolta.
Anneli Jalosen yksityisnäyttely
on Kemiössä ensi kuun alussa.
Sinne on tarkoitus koota hänen
maalausharrastuksensa koko 30vuotinen historia. Parvela Timo: Ella ja seitsemän törppöä; Tammi
8. Mausteena
ja lisänä on Elina Talvitien ja
Merja ja Jaakko Mäen poltettua ja rakukeramiikkaa.
Liisa Tuominen asetteli perjantaina näyttelytilan seinille
hänelle tuttuja aiheita, lampaita,
kettuja, lehmiä ja maisemia. Mutta
kuinka paljon ja millä tavalla
Ots oli KGB:n kanssa yhteydessä, niin sitä me emme tiedä. Kauneimmat mietelauseet; Bazar
5. Värien tanssi -aiheiseen kokonaisuuteen on tulossa
satakunta teosta museoilta ja
yksityisistä kokoelmista.
? Tulossa on hyvin kattava
retrospektiivi Thesleffin tuotannosta, arvioi Retretin toimitusjohtaja Anu Liivak. Mukana ovat Terhi Koski,
Milja Turunen, Liisa Tuominen, Liisa Lehtinen, Anneli
Jalonen, Irma Vaheranta ja
Leena Väkiparta. huippuelämyksiä.
. Hustvedt Siri: Kaikki mitä rakastin; Otava
3. Moni sivullinen
sortuu, esimerkiksi alkoholismiin.
Wilson on pyrkinyt vapautumaan etsimällä ns. Havukainen & Toivonen: Tatun ja Patun Suomi; Otava
3. Nämä hetket ovat lyhyitä, mutta niitä kannattaa etsiä.
Ei kuitenkaan huumeiden tai alkoholin avulla. Aikaisempina vuosisatoina keinoihin
uskottiin, joten ei ole ihme että sivullisiksi itsensä kokeneet käyttivät niitä todellisuuden etsimisen
välineinä.
. Muurlassa hänellä on
esillä kukka- ja maisema-aiheiden lisäksi yksi muotokuva.
?Viime aikoina minua on ruvennut kiinnostamaan muotokuvamaalaus. Grisham John: Syytön; WSOY
8. Kunnas Mauri ja Tarja: Herra Hakkaraisen aakkoset; Otava
7. Coelho Paulo: Portobellon noita; Bazar
2. Prinsessa Märtha Louise: Miksi kuninkaallisilla ei ole aina kruunua?; Bazar
5. Sillä ei toisen maailmansodan aikaisessa ja sen
jälkeisessä Neuvostoliitossa olisi
kannattanut ainakaan suuremmin elämöidä. Lehtolainen Leena: Luonas en ollutkaan; Tammi
8. Uusin tieteellinen tutkimus
tarjoaa nyt toisenlaisia tapoja. Sivullinen . AJ Annilan ohjaama
Sauna saa tukea 180 000 euroa
ja Anders Engströmin A Good
Life 130 000 euroa.
Saunan käsikirjoittaja on Iiro
Kuttner. Sivullinen tiedostaa
ongelman, mutta ei keksi ratkaisua. Runeberg: Siviilipalvelusmies Boolin nurinat.
Elias Lönnrot: Kalavale eli Uusi Runosekous Hörhöläisestä.
Z. Sivullisen
ongelma on, että ymmärtää maailman olevan sairas, ja tietää
itsensäkin sairaaksi maailman
mukana. Kirjailijan pääteos on 50-luvulla ilmestynyt Sivullinen . Hirvisaari Laila: Grand hotel; Otava
4. Näyttelijä Marko Matvere joutuu venymään
AIKALISÄ
Suomalainen kirjallisuus on nykyään menettänyt kaiken ylevyytensä.
Ennen sentään käsiteltiin korkeaotsaisia ja kiilaskatseisia isänmaallisia aiheita. Ylärivissä Anneli Jalonen, Terhi
Koski ja Merja Mäki.
lanteisiin. Siinä ei
pitkään nokka tuhise, kun Matvere harppaa Ice Age -animaation
Diego-tiikerin housuista Georg
Otsin frakkiin.
Otsia Matvere on esittänyt aiemminkin . Sitä
ei tiedä kukaan.
Virossa jokainen on Matveren
mukaan kuullut myös huhun,
jonka mukaan Georg Ots oli homoseksuaali. Painos
on ollut vuosikymmeniä lopussa.
Wilson oli Sivullisen ilmestyessä 25-vuotias, ja pahoillaan vihaisen nuoren tittelistä.
?En ollut vihainen, sanoo Wilson.
. Olin sivullinen. Tuomola Juba: Viivi ja Wagner 10: Sian morsian?; Arktinen banaani
5. Tänne näyttelyyn
otin mukaan jäljennökseni Helen
Schjerfbeckistä.
Milja Turusen aiheet valikoituvat hiukan mielialan mukaan
samoin värit. Rekiaro Ilkka, Robinson Douglas: Gummeruksen suomi-englantisuomi sanakirja; Gummerus
3. Nyt on menossa
punainen kausi.Hän on myös kokeilunhaluisena käyttänyt maalauspohjina erilaisia kankaita,
silkkiä, ryijykangasta ja säkkiä.
Nyt on etsinnässä ajan patinoima
harmaa lauta pohjaksi seuraaville maalauksille.
Turusen mielestä maalausharrastus on hyvä henkireikä arjen aherruksesta. Bonsdorff Tea von: Sienet: tunnista - poimi - varo; Tammi
10. Kerrottiin 30-vuotisesta sodasta ja nuorena
nukkuneesta.
Mistäpä nykyään kerrotaan kotimaisissa romaaneissa. Hagelstam W & K: Hetki Helsingissä; WSOY. The Outsider . Kirjojen nimet olisivat
ainakin olleet aivan erilaisia kuin ennen vanhaan:
Mikael Agricola: Lasten paras pelikonsoli.
J. Joidenkin mielestä
Georg Otsin ura eteni liikaa
neuvostoliittolaisissa ja liian vähän virolaisissa merkeissä.
? Virossa on paljon ihmisiä,
jotka eivät halua edes kuulla
puhuttavan Otsista. Remes Ilkka: Pahan perimä: WSOY
2. Varsin kalliitahan nuo
tarvikkeet ovat eläkeläisen hankkia, mutta ennen minä vähennän
ryynejä vellistä kuin jätän maalituubit ostamatta ! toteaa Turunen
tomerasti.
Alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Inarissa valmistautuu kymmenvuotisjuhlaansa.
Tammikuun lopulla järjestettävä Skábmagovat-festivaalin
teemana on saamelaisfilmien
lisäksi Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen elokuvatuotanto.
Festivaalin lisäksi pyöreitä vuosia täyttää saamelainen populaarimusiikki. Nopola Sinikka ja Tiina: Risto Räppääjä ja viimenen tötterö; Tammi
2. Rowling J K: Harry Potter ja puoliverinen prinssi; Tammi
Tietokirjat
1. Kesän näyttelyn ja muutamien tilaustöiden jälkeen hänelle jäi aikaa
JUHA
JUHA
JUHA
RUUSUVUORI
RUUSUVUORI
RUUSUVUORI
SÄHKEET
?Sitä ei tiedä kukaan?
Otsin mainetta on syönyt
myös hänen KGB-yhteytensä,
jonka luonteesta tai tiiviysasteesta ei kuitenkaan ole varmaa tietoa.
? On totta, että Georg Ots oli
paljon tekemisissä Neuvostoliiton aivan korkeimpienkin
johtajien kanssa. Cantell Ilse, Martola Nina, Romppanen Birgita, Sundström MatsPeter, Sarantola Anja, Sarantola Tauno: Suomi-ruotsi-suomi sanakirja; WSOY
9. Kuvassa vasemmalta alarivissä Liisa Tuominen, Liisa Lehtinen ja Milja Turunen. Eddings David, Eddings Leigh: Nuoremmat jumalat; Karisto
9. Jokaisella on kokemuksia hetkistä, joissa tuntee olevansa yhteydessä kaikkeen. Ja senkin tiedämme, että hänellä oli KGB:
ssä koodinimi Moderato. Scott Jerry, Borgman Jim: Jere 9: leuhkat eväät; Arktinen Banaani
7. Todellista on se, että keinoja
on käytetty tosissaan huippukokemusta tavoiteltaessa. Köykkä Lea, Saanila Marianne, Saari Marianne, Tirkkonen Kirsti, Viljanen Kari: Gummeruksen suomi-ruotsi-suomi sanakirja;
Gummerus
7. Kari Virpi (toimittaja), Leskelä Ari (toimittaja): Suuri Pop-toivelaulukirja; F-Kustannus
4. Sitä ei todellakaan voi
tietää, mitkä tarinan vaiheet ovat
tapahtuneet pelkästään hänen
mielikuvituksessaan, näyttelijä
mietiskelee.
Anastasia Makejevan esittämä Asta Saar on ainakin elokuvassa perin räiskähtelevä tapaus.
Jopa niinkin poksahteleva, että
panostaa uusiin kuviin.
?Ensimmäistä kertaa olen kokeillut myös pastellivärejä. Mutta valtaosa virolaisista arvostaa ja
kunnioittaa häntä suuresti, Otsia elokuvassa esittävä Marko
Matvere kiteyttää.
? Ja tämä elokuva on tehty nimenomaan niille, jotka Otsista
pitävät. Paasilinna Arto: Rietas rukousmylly; WSOY
6. Tahar ben Jelloun: Lähtö; Gummerus
Lasten ja nuorten kirjat
1. kulttiteos tänäkin
päivänä.
moneen suuntaan elokuvan Georg
Ots . Minulle on ilmeisesti
kehittymässä pahanlaatuinen
persoonallisuusongelma, Marko
Matvere naureskelee.
Mona Aaltonen
Pertteliläiset valloittivat Muurlan
Mona Aaltonen
Tuhmia kirjoja
Kirjoittaja on Taalintehtaalla
asuva kirjailija ja kolumnisti.
Marko Matvere hyppäsi toistamiseen baritonilegendan housuihin
santaiteilijan arvonimellä palkittu artisti ja mahdollisesti KGB:n
kanssa läheisessä yhteistyössä ollut superjulkkis. Nils-Aslak Valkeapään Joikuja-levyn julkaisemi-
sesta on kulunut 40 vuotta.
Juhlavuoden kunniaksi ohjelmistoon on otettu mukaan teatteria ja musiikkia. Ihminen
kaipaa tätä kokemusta niin syvästi, että hän saattaa hyväksyä
sellaiseksi jopa harhanäyt. Historiamme maagikot ovat
olleet kaikki sivullisia, huijaritaikureita lukuun ottamatta, sanoo
Wilson.
Tutkimustyön tuloksena syntyi
1971 Wilsonin toinen pääteos,
1300-sivuinen The Occult. . Hämeen-Anttila Virpi: Sokkopeli; Otava
10. Sillanpää: Pedofiilejä suviyössä.
Ilmari Chianti: Punainen viina.
Väinö Linna: Tuntematon aseistakieltäytyjä.
Väinö Linna jr: Täällä digiteeveen alla.
Veijo Meri: Peiliin piirretty kokaiini.
Antti Tuuri: Pöhnänmaa.
Jääkauden Diego-tiikeristä neuvostoajan Georg Otsiksi
SSS?STT?Antti Eerola
10
Perttelin Taideseuran jäsenet pystyttivät ensimmäistä kertaa Muurlaan
vuotuista yhteisnäyttelyään. King Stephen: Kuulolla; Tammi
6. Niinistö Sauli: Hiljaisten historia; Teos
2. Huippuelämys ei
synny aivojen synapseja sammuttamalla . Annettiin huutia ryssälle ja tarkasteltiin juurevaa
suomalaista maaseutua. Se
suomennettiin 1983 ja julkaistiin
nimellä Ovi Tuntemattomaan 1-2.
Myös tämä kirja on keräilyharvinaisuus.
The Occultin jälkivaikutukset
ovat suuntautuneet moniaalle.
Usein teos on (tarkoituksella)
ymmärretty väärin, ja monet ns.
rajatietoon uskovat nimesivät
Wilsonin oman mystiikkansa ylipapiksi.
Occult on kuitenkin tutkimus.
Wilson ei väitä, että ilmiöt ovat
todellisia.
. Hänen mukaansa ei tarvitse olla Rembrant
aloittaessaan, harrastus opettaa ja
vuosien mittaan taidot karttuvat.
?Omasta kokemuksesta voin
kertoa, että maalausharrastus
antaa voimaa vaikeisiin elämänti-
Georg Ots sulkee hänet Helsingissä hotellihuoneen vessaan illan
ajaksi.
? Minulle on syntynyt Saarista
sellainen käsitys, että hän saattoi
olla vähän hullu, Matvere määrittelee.
?Pahanlaatuinen
ongelma?
Marko Matvere, 39, on näyttelijän työssään ollut mukana perin
erilaisissa hankkeissa. Kaiken
maailman sopeutumattomuudesta, avioeroista, huumeista, alkoholista ja kaiken maailman poikkeavuuksista. Wilson pitää
näitä kaikkia keinoina etsiä todellisuutta ja huippukokemusta.
. Yritys
olla välittämättä johtaa itsepetokseen, jonka tiedostaminen tuo
vain lisää tuskaa. niitä pitää päinvastoin
sytyttää tavanomaista enemmin.
Huippuelämys lieventää sivullisen kokemaa tuskaa, ei paranna.
Maailma ei muutu terveeksi yhden ihmisen mielen kautta. Vuosinäyttelyyn halutaan
mahdollisuuksien mukaan tuoda
uusia töitä esille, joten työskentelyyn tarvitaan aikaa, vaikka olisi
tuotteliaskin harrastaja.
Muurlan Suoramyynnin Vinttigalleriaan on ripustettu runsaat
60 öljyväri-, akvarelli- ja pastellityötä. Hän
tutki vuosia mm. Hän asui silloin mökkipahasessa lukuisten kissojensa
ja ikuisen kotiviinipänikkänsä
kanssa. Ehkä nykyinen uusin
aivotutkimus löytää mekanismin,
jolla mieli voidaan vapauttaa kokemaan maailma selkeästi sellaisena kuin se on.
Wilson, yli 150 kirjaa kirjoittanut filosofi-kirjailija kokee itsensä
yhä sivulliseksi.
. Jalonen on harrastanut maalausta työn ohessa,
vuodesta 2000 aikaisempaa aktiivisemmin. Kulttuuri
Veli-Matti Henttonen 7702 329, sss.kulttuuri@sss.fi
Sunnuntaina 14. Coelho Paulo: Elämä. Jos Georg Ots ei olisi
asunut itäblokin maassa, hänestä olisi voinut tulla todella kovan
luokan kansainvälinen tähti,
vuoden 2002 Viron euroviisujen
juontajana toiminut Matvere pohdiskelee.
Taideseuran töitä ensimmäistä kertaa Vintillä
Perttelin Taideseura ry:n
yhteisnäyttely 13. Nousiainen Miika: Vadelmavenepakolainen; Otava
Käännetty kaunokirjallisuus
1. Ne
eivät toimi sen paremmin kuin
vuosisatojen takainen magiakaan.
Edelleen ainoa väylä löytää oikea
todellisuuskokemus on oman mielen kautta. Muita esille
tulevia taiteilijoita hän ei vielä
halua ennakoida.
Punkaharjulla sijaitseva Retretti viettää ensi kesänä näyttelytoimintansa 25-vuotisjuhlia.
Thesleff Suomen taiteen kultakauden keskeisenä taiteilijana
sopii kunniapaikalle juhlanäyttelyyn.
SSS?STT
Mitä Suomi lukee
Tilasto perustuu laajan valikoiman kirjakauppojen ja muutamien
marketketjujen kirjamyyntiosastojen syyskuun kirjamyyntiin.
Kotimainen kaunokirjallisuus
1. Sivullinen ei siten kykene
elämään tavallista elämää, koska
tietää elävänsä valheessa. Hynynen Jouni: Rakkaudella, Hynynen; Like
7. Kokemus on kuitenkin ainoa tapa jonka Wilson on löytänyt nähdäkseen
todellisuuteen harhan taakse.
Kokemusta ymmärtääkseen
Wilson päätyi Sivullisen jälkeen
tutkimaan miten ilmiötä on yritetty etsiä aikaisemmin. rakkaani pääosassa.
Peeter Simmin ohjaama virolais-suomalais-venäläinen elokuva kertoo kaikkien aikojen kuuluisimmasta virolaisesta, joka ei
kuitenkaan nauti koko kansan
arvostusta. Alakoski Susanna: Sikalat; Schildts
5. 8
NÄYTTELY
Perttelin Taideseura on ensimmäistä kertaa tuonut vuotuisen
yhteisnäyttelynsä Muurlaan.
Syksyinen ajankohta selittyy sillä, että useat jäsenistä pitävät
kesän aikana näyttelyitä suositussa Hiidenlinnassa Somerniemellä. Monella vain on turhan
suuri kynnys lähteä mukaan joko
kansalaisopiston kursseille taikka
seuran toimintaan. Korvaaviksi kokemuksiksi kelpaavat
vaikkapa ufot.
Useita tieteisromaanejakin kirjoittanut 76-vuotias kirjailija sanoo ettei itse usko ufoihin.
. Mankell Henning: Italialaiset kengät; Otava
10. E. oli
Wilsonin esikoisteos, suomennos
ilmestyi tuoreeltaan 1958. Keogh Sean (toimittaja): Häntä pystyyn; Gummerus
10. A Good Life -elokuvan
käsikirjoittaa Michael Mueller.
SSS?STT
Alkuperäiskansojen
elokuvafestivaali
täyttää 10 vuotta
Brittiläinen Colin Wilson vieraili Suomessa Turun Kirjamessujen aikaan. shamanismin
ja (eurooppalaisen) noituuden,
taikuuden, magian ja parapsy-
kologian historiaa. Tavallisesti
festivaalin anti on keskittynyt
fiktio- ja dokumenttielokuviin.
Festivaalit ovat Inarissa 23.?27.
tammikuuta.
SSS?STT
Retretin tähti
on Ellen Thesleff
Retretin ensi kesän päänäyttelyn tähdeksi on valittu Ellen
Thesleff. Hurme Raija, Malin Riitta-Leena, Pesonen Maritta, Syväoja Olli:
Suomi-englanti-suomi sanakirja; WSOY
8. Diego-tiikerille Matvere on
jo antanut äänensä, mutta Otsilta
hän on hyvää vauhtia ottamassa
ääntä.
? Ystäväni sanovat minulle nykyisin, etten enää laula kuin Marko Matvere vaan että laulan kuin
Georg Ots. Ei ole ylevää, ei.
Kuvitelkaamme, että Suomen kirjallisuuden merkkiteokset olisivat
ilmestyneet näinä sähläävinä nykyaikoina. Topelius: Plastiikkakirurgin kertomukset.
Aleksis Kivi: Seitsemän pervertikkoa ja Pummisuutarit.
Minna Canth: Transvestiitin vaimo.
Eino Leino: Olen nähnyt Helka-virren kylvyssä.
F. Kokemukset
syntyvät meditaation avulla, tai
vain rauhoittuneessa mielentilassa, esimerkiksi riippukeinussa
maaten. Tapola Soile (toim.): Pig Brotherin röhkeimmät läpät; Gummerus
9. Sivullinen
etsii todellisuutta kaikin keinoin,
jopa ufoja näkemällä.
Colin Wilsonin Sivullisesta ilmestyi Turun Kirjamessuilla uusi
suomennos: Sivullinen Ihminen.
Sara Heikuran suomennoksen
julkaisee Sanasato. Mutta edelleen
minä tavoittelen oikeaa todellisuutta. kaksi vuotta sitten
baritonista kertoneessa musikaalissa. Dagsson Hugleikur: Saako tälle edes nauraa?; Atena
4. Kunnas Mauri ja Tarja: Koiramäen lapset ja näkki; Otava
4. Niin tekevät tavalla tai
toisella kaikki ihmiset. 21.10.2007,
Muurlan Suoramyynnin Vinttigalleria, öljyväri-, akvarellija pastellitöitä sekä keramiikkaa. L. lokakuuta 2007
Colin Wilson . Jos huhussa on perää, on tilanne tarjonnut KGB:lle
oivan mahdollisuuden painostaa
laulajaa yhteistyöhön.
? Mutta taas sama juttu. Lievemmin. Lyhyitä kirkkaita kokemuksen
hetkiä, yhteyttä luomakuntaan ja
kaikkeuteen löytää oman mielen
kautta, sanoo Wilson.
. Utrio Kaari: Ilkeät sisarpuolet; Tammi
3. suuri sivullinen
Veli-Matti Henttonen
Harri Kumpulainen
Sivullinen-kirjallaan vuonna
1956 Euroopan tunnetuimmaksi
Nuoreksi Vihaiseksi Mieheksi
noussut Colin Wilson oli tämän
vuoden tähti Turun Kirjamessuilla.
Sivullinen kohahdutti koko maailmaa ilmestyessään, ja muokkasi
merkittävästi 50-luvun lopun ja
60-luvun modernismin sisältöjä
maailmankirjallisuudessa. Jokinen Seppo: Viha on paha vieras; Karisto
9. Metsästä sieniä; Karisto
6. Mutta uskon vahvasti ihmisen
kykyyn nähdä ufoja. Remes Ilkka: Hermes; WSOY
6. Näyttely avoinna päivittäin klo 11
Rikostutkija ei koskaan
aamulla voi tietää, millaiseksi työpäivä lopulta
muodostuu.
Työt on hetkessä jaettu, ja tutkijat siirtyvät
palaverin jälkeen yläkerran kahvihuoneeseen.
Kahvin ryystämistä säestää jatkuva naurunremakka. Alaoikealla poliisilaitoksen säilytystila pidätetyille. Kannabista siinä on varmaan kasvatettu.
Huumeviljelykset ovat yleisiä nykyään, Olkinuora hymähtää.
Taneli, Olkinuora ja Översti toimivat ripeästi.
Översti kirjaa ylös ja valokuvaa, Olkinuora ja
Taneli tutkivat kätköt ja piilot tottuneesti.
Kotietsintä antaa paloista muodostuvaan juttuun uuden osasen. Tilanne on nyt tämä: Salon jokirannassa on
tapahtunut varkaus. Poliisi, liikkumatta, pudottakaa ase! Leino
ja Kontio huutavat.
Harjoitus on hetkessä ohi. Kello on yksitoista.
Aamupalaverista
juttujen kimppuun
Vain kolme tuntia aikaisemmin Olkinuora,
Taneli ja Översti ovat istuneet muiden tutkijoiden mukana poliisilaitoksen aamupalaverissa.
Päivystävä tutkinnanjohtaja Jouko Kirjonen
on luetellut tottuneesti päivän jutut.
Rattijuopumuksia, varkauksia, metsästysrikos. Hän on poliisin vanha tuttu. Keittiöstä paljastuu
foliolla vuorattu, tuulettimella ja valovirityksellä varustettu kulmaus.
. Salon poliisilaitoksen tutkijat Olkinuora, vanhempi rikoskonstaapeli Mikko Taneli
ja tutkintasihteeri Merja Översti ovat matkalla varkauden tunnustaneen tekijän asuntoon
Kiikalaan. Tällä kertaa etsitään veneestä anastettua polttoainetta tai siihen viittaavia kanistereita sekä sammutuspeitettä.
Epämiellyttäviä yllätyksiä ei liene odotettavissa, koska asunnon haltijan tiedetään istuvan
putkassa.
Kannabispuutarha
keittiössä?
Asunnossa lojuu Olkinuoran odotusten mukaan purettuja tietokoneita. lokakuuta 2007
Viikonvaihde
Tuloerot kasvavat,
Terkolat eivät valita
Hirmuhallinto saa
mellastaa Burmassa
Sivu 13
Sivu 14
Mikko Kiviluoto
7702 341, sss.viikonvaihde@sss.fi
11
Kuvat: Sami Kilpiö
Rikospoliisi joutuu Salossa turvautumaan aseenkäyttöön äärimmäisen harvoin. Sekä Leino että
Kontio ovat jo suorittaneet tasokokeensa hyväksytysti kesällä.
. Veneestä anastettu tavara on kateissa,
käymme vähän katsomassa paikkoja. Todennäköisesti sieltä löytyy purettuja laitteita ja arvotonta tavaraa, Olkinuora ennakoi.
Kotietsinnässä varsinaista arvotavaraa on
turha etsiä; sen huumeveikot muuttavat heti
rahaksi. Keikan jälkeen suunnataan
takaisin kohti Salon poliisilaitosta. Johtolangan avulla pitkäkyntinen on saatu
kiinni. Mitä enemmän ammutaan, sitä
paremmin se sujuu, Suomela tuumii.
Asetta salolaispoliisi ottaa esille äärimmäisen
harvoin. Työturvallisuusvälineistä patukka ja
raudat ovat käytössä pistoolia useammin.
. Heillä on edessään ampumaharjoitus poliisilaitoksen ampumaradalla
Muurlassa.
. Onpa eräs humalainen henkilö tipahtanut
avoautosta kadulle. Veneeseen on murtauduttu, ja tekijä on tiputtanut kännykkänsä veneeseen.
. Työkavereista heitetään armotta vitsiä,
sanansäilä on terävä.
Kahvilta tutkijat säntäävät omiin suuntiinsa:
yksi keikalle rikospaikalle, toinen tietokoneen
ääreen, kolmas kuulusteluhuoneeseen. Sohvalla on varastettu lompakko, lukittavasta kaapista paljas-
tuu käytettyjä huumeruiskuja ja lääkeaineita.
Tyhjiä olutpulloja on ympäri kämppää, tavarat
ovat sikin sokin.
Rojun seasta löytyy lukuisia DVD-filmejä,
palauttamatta jäänyttä kirjaston omaisuutta,
ilmakivääri, työkalupakki. Tutkijavahvuus on normaali, päivästä ei odoteta
kiireistä.
Ampumaradalle
harjoituksiin
Vanhempien konstaapelien Kristiina Kontion ja Jussi Leinon työpäivä on kuitenkin
tavallisesta poikkeava. Alkukankeutta oli selvästi, ja harjoittelun
puute näkyi. Keskiviikkona pidettiin ampumaharjoitus Muurlan ampumaradalla.
Tutkintaa, kuulusteluja,
pöytäkirjan laadintaa
Rikospoliisin päivästä
ei monipuolisuutta puutu
SSS?Annina Vainio
. Jotta poliisilla on oikeus käyttää virka-asetta, on hänen suoritettava tasokoe ampumaaseella vuosittain. Salon markkinoiden jälkeisenä aikana putkat ovat olleet kovassa käytössä.. Huoneessa on aistittavissa
odottava tunnelma. Silti ampumataitoa on pidettävä yllä säännöllisin harjoituksin. Edessä on kotietsintä.
. Kotietsinnästä syntyy kuitenkin usein
uutta tutkittavaa, kun asunnosta löytyy muussa yhteydessä varastettua tavaraa.
Tehtävästä suoritetaan pika-analyysi ennen
asuntoon astumista. Kokeen lisäksi on suoritettava lakisääteiset kaksi harjoitusta, yksi Salon
poliisilaitoksen voimankäyttökouluttajista, ylikonstaapeli Seppo Suomela selvittää.
Aamuyhdeksältä Leino ja Kontio pukevat
poliisin pakolliset suojavarusteet eli suojalasit,
kuulokkeet ja suojaliivit ylleen. Sunnuntaina 14. Huumeista
riippuvainen kaveri, joka odottaa parhaillaan
kuulustelua putkassa, rikosylikonstaapeli Antti Olkinuora selostaa.
On keskiviikkoaamu, ja kello lähenee kymmentä. Eniten asetta käytetään eläinten lopettamiseen, Leino sanoo.
Jatkuu seuraavalla sivulla
Yläkuvassa Salon poliisilaitoksen ylikonstaapeli Heikki Anttila ottaa sormenjäljet rikolliselta rekisteröintihuoneessa. Suomela puhaltaa pilliin, Kontio ja Leino nappaavat aseen
vyökotelostaan ja tähtäävät 10 metrin päässä
olevaan tauluun.
. Poliisilaitokselta löytyy kaksi erityisesti kuulustelua varten varattua tilaa
Vaikka työpäivä päättyisi neljältä, ei työstä
aina pääse irti.
Rikospoliisin työpäivää ei aamulla voi en-
nustaa.
.
Palapelin
kasaamista
Viime keskiviikko tarjosi minulle vaihtelua arkeen, kun pääsin
seuraamaan rikospoliisin työtä
läheltä. Rikosilmoituksista on sakkorangaistuksia noin 2 000 kappaletta.
. Itänaapurissa on tapana aloittaa
keskustelu luontevasti puhumalla palkasta. Marraskuussa
sitten jokainen kännykkähaulla esiin kaivettu verotustieto maksaakin lähes kaksi
euroa. Viime
vuosina on yleistynyt myös dna-näytteiden
ottaminen. Siellä rikoksesta
epäillyt rekisteröidään ottamalla sormenjäljet,
valokuvat ja erityistuntomerkit talteen. vain on vähän vanhentuneet tiedot eli vasta vuoden
2005 uutiset ryöpsähtävät tekstinä kännyyn. Ovelaa!. Salossa tehdään keskimäärin 1?2 henkirikosta vuodessa. Jutussa ei
voi valita puolta, syyllisyyskysymykset punnitaan käräjillä.
Salon poliisilaitoksella on kaksi eri tutkintaryhmää. superetuna
ilmaisen kurkistelulokakuun. Mutta kun innokas ja operaattorin
kehuma hyvä asiakas oppii käyttämään ky-
NÄKÖKULMA
HIA SJÖBLOM
hia.sjoblom@sss.fi
selyä, niin hän tietenkin innoissaan jatkaa
uteluaan marraskuun puolella. Tänä
vuonna niiltä on vältytty.
. Viime vuonna lukema oli 250 uutta tietoa. Koko maailmaa en pysty pelastamaan.
Kontion erikoisala työllistää häntä 60?70 prosenttisesti. Nuoria rikollisia on Salon seudulla vähän. Kontio
muistuttaa, että poliisi suorittaa vain esitutkinnan.
. Eniten työllistävät lapsiin kohdistuneet pahoinpitelyt. Asian sisälle ei voi mennä, sitä ei kenenkään pääkoppa kestä.
Kuulustelut ovat tutkijalle ja kuulusteltavalle usein herkkiä tilanteita. Kolmas viikko on meneillään. Ne ovat kuitenkin lapselle aina vakavia, vaikkeivät fyysiset
jäljet olisikaan.
Kristiina Kontio sanoo, että rikospoliisin työssä vaaditaan pitkää pinnaa, halua
selvittää asiat ja kykyä katsoa asioita ulkopuolelta.
. Poliisikouluopiskelija suorittaa työharjoittelujaksonsa Salossa.
. Toiset pitävät palkkaansa
niin pienenä, etteivät kehtaa, ja toisten on
niin suuri, etteivät hekään kehtaa.
Toisin ovat asiat joissakin muissa kult-
tuureissa. Ne ovat usein perheen
sisäisiä tekoja, Kontio kertoo.
Hän myöntää, että joskus työasioita tulee pohdittua kotonakin. Viikonvaihde
Sunnuntaina 14. Pala palalta
muodostuu tapahtumista kokonaiskuva, joka edesauttaa rikoksen selviämistä.
Aivotyötä vaatii se, että jokaisen palasen saa loksahtamaan kohdalleen.
Rikosylikonstaapeli Antti Olkinuora ja tutkintasihteeri Merja Översti tekevät kotietsintää rikoksista epäillyn asunnossa.
Juorukalenterin kautta koukkuun
Pian on taas se aika, kun kansa ryntää
?juorukalenterin. Aloitin kenttätöistä ja kuluneella viikolla alkoi harjoittelujakso tutkinnan puolella. Ajatusmallini on, että teen sen minkä pystyn. Kristiina Kontio työskentelee yläkerrassa.
TIETONURKKA
Poliisikoulussa opiskeleva kaarinalainen Eero Hallikainen suorittaa työharjoittelujaksoaan Salon poliisilaitoksella. Varsinkin, jos
työn alla on rankka tapaus.
. kimppuun. Lehdet levittelevät otsikoita, joissa kerrotaan
kuka suomalainen on tienannut eniten ja
maksanut veroja ruhtinaallisimmin.
Veristä kisaa asiakkaista käyvät puhelinoperaattorit ovat mukana rumbassa. Poliisi on tänä vuonna kirjannut uusia tietoja poliisirekisteriin
noin 200 epäillyltä. Hän haluaisi tulevaisuudessa toimia rikostutkijana.
SALOSSA TÄNÄ VUONNA JO YLI 6 000 RIKOSILMOITUSTA
. Me puhumme prosenteista ja työtaisteluista, mutta me emme koskaan sano
kenellekään mitä me oikeasti tienaamme
tai mikä meidän palkkamme sentilleen
ihan aidosti on. Eikä maksa
mitään! Lokakuun aikana!
Lokakuun ?juorukalenterissa. Päivä voi muuttua millä hetkellä hyvänsä
ja mihin suuntaan vain. Viime vuonna luku oli 250.
. Lapsiin kohdistuvia rikoksiakaan
ei onneksi ole paljon. Se käy ihan yhtä sujuvasti kuin lähiitäläinen keskustelu, jossa heti kättelyssä
ilmoitetaan minkä uskonnon kannattaja
puhuja on.
Tuntuisi aika oudolta, jos kaksi suomalaista kohdatessaan kadulla, alustaisivat
ajatuksenvaihtonsa kertomalla tienaavansa 2500 euroa kuussa ja tunnustavansa luterilaista uskoa.
Silti kukaan ei kiellä, etteikö naapurin
tienesti kiinnostaisi. Alakerran tutkintaryhmä on operatiivinen, sielläkin tutkijoita on yhteensä kuusi.
Alakerrassa jutut elävät nopeasti, yläkerrassa tutkinta on vaativampaa ja kestää pidempään. Niitä kertyy helposti silloin, kun juttuun odotetaan lausuntoa
asianomaiselta tai vaikkapa lääkäriltä.
Kuvat: Sami Kilpiö
Huumori on
rikospoliisille
tärkeä väline
Musta huumori on rikospoliisille tärkeä väline. Silloin on aikaa käydä läpi pöytälaatikkoon kasautuneita juttuja. Viime vuoden ansioita
pääsee taas tirkistelemään, kun verohallinto julkistaa verotiedot vuodelta 2006. Ei tämä mitään halonhakkuuta ole, työssä
ei jatkuvasti rytise ja rysky, Olkinuora huomauttaa.
Tutkijan työn miinuspuoleksi Olkinuora laskee mieleen pyörimään jäävät jutut.
. Dna-näytteiden käyttöön ottamisen jälkeen
on selvinnyt paljon vanhojakin juttuja, Anttila
kiittelee.
Dna-näytteen ottamiseksi epäillyn odotettavan rangaistuksen pituus on oltava vähintään
kuusi kuukautta.
?Ei rytinää ja ryskettä?
Salossa jo lähes 20 vuotta työskennelleen
Antti Olkinuoran päivä lähenee loppuaan.
Aamupäivällä suoritetun kotietsinnän jälkeen
päivään on kuulunut tyypillisiä rikostutkijan
töitä: kuulustelua, tiedon etsintää ja pöytäkirjan kirjoittamista.
. Eniten kiehtovat monipuolisuus, ongelmanratkaisu ja aivotyö, Hallikainen kuvailee.
Toisaalla ylikonstaapeli Heikki Anttila astelee rekisteröintihuoneeseen. Eteen
voi tulla juttu laidasta laitaan, kuvailee Olkinuora.
Hiljaisina päivinäkin tutkijoilla riittää tekemistä. Tottakai
jokainen haluaa tietää, miten paljon enemmän tai vähemmän se naapuri nyt sitten
tienasi ja maksoi veroja.
Operaattorin markkinaiskujen suunnittelijat taitavat luottaa asiakkaittensa tirkistelynhaluun ja siihen, että kerran tirkistellyt
jää niin helposti koukkuun. Hommassa tarvitaan pelisilmää, loogista
ajattelua, ihmistuntemusta ja pitkäjänteisyyttä. Vietin koko päivän Salon
NÄKÖKULMA
poliisilaitoksen rikostutkijoiden
matkassa.
Kokemus oli avartava ja antoi
realistisen kuvan yhdenlaisesta
ANNINA VAINIO
rikospoliisin työpäivästä. Tuntomerkkien taltioinnin jälkeen
henkilön tiedot löytyvät poliisin rekisteristä.
Tänä vuonna uusia tietoja on rekisteröity noin
200 ihmiseltä. Poliisin mukaan rötöstelijöiden joukko koostuu pääosin muutamasta kymmenestä tekijästä.
. Yläkerrassa majailee vaativa tutkintaryhmä, johon kuuluu kaksi ylikonstaapelia ja neljä konstaapelia. Tietoja voi kerätä kaukaisemmista
sukulaisista ja tuttavistakin. Paljon tässä työssä näkee sellaista, joka voisi jäädä pyörimään mieleen ellei
sitä pura huumorin keinoin, pohtii vanhempi konstaapeli Kristiina Kontio.
Hänen erikoisalanaan ovat lapsiin kohdistuneet ja lasten tekemät rikokset sekä
seksuaalirikokset.
. Juoksevia hommia
olen lähinnä hoidellut, Hallikainen kertoo.
Häntä rikostutkijana toimiminen on kiinnos-
tanut pikkupojasta saakka.
. Dna
tarjoaa ?hyville asiakkailleen. Kuunvaihteessa julkistetaan ne tiedot, joista me suomalaiset emme keskenämme koskaan puhu
suoraan. Se on tutkijan työn
suola: kahta samanlaista päivää ei ole. Poliisi kaivaa juurta jaksain vaikeimmatkin asiat eikä kaunistele. Rikosannina.vainio@sss.fi
poliisin työssähän kahta samanlaista päivää ei ole, koska työpäivän sisällön määräävät selvitettävät rikokset.
Seuraamani keskiviikkopäivä oli keskivertoa hiljaisempi, yleensä vilkkain työpäivä tutkijoille on viikonlopun jälkeinen maanantai. Puolet rikosilmoituksista etenee syyttäjälle.
. lokakuuta 2007 12
Jatkoa edelliseltä sivulta
Tuntomerkit talteen
Salon poliisilaitoksen harjoittelija, kaarinalainen Eero Hallikainen istuu lounastauon
jälkeen koneellaan. Sen avulla puretaan arkipäivän
työpaineet, ja se on paras lääke vaikeiden asioiden kohtaamiseen.
. Palvelun
tuottaa fonecta ja dna antaa sen ilmaiseksi
asiakkaittensa käyttöön.
Asiakas syöttää vain naapurinsa nimen
ja kotipaikan kännykkään, ja vastausviestissä tulee tieto siitä, mitä naapuri on tienannut ja miten paljon hän on maksanut
veroja. Valtaosa päivästä menee paperihommiin.
Se on omalla tavallaan vaativaa hommaa, kun
tietojen on oltava pilkulleen oikein, huokaa
Olkinuora.
Rikostutkija on päivittäin ihmisten kanssa
tekemisissä. Epäiltyjä, asianomistajia ja todis-
taja on kuultava.
. Jäljelle jäävän ajan hän
hoitaa muiden tutkijoiden tapaan esimerkiksi petoksia ja väkivaltajuttuja.
. Vuoden 2007 aikana on Salossa tehty jo yli 6 000 rikosilmoitusta.
. En päässytkään mukaan
kovin monelle keikalle, mutta tapahtumia päivän aikana riitti tästä huolimatta.
Oli hauska huomata, että rikospoliisin ja toimittajan työstä löytyy muutamia
yhtymäkohtia: halu selvittää asia juurta jaksain, vaihtelevat työpäivät, ihmisten
haastattelu ja yllättävässä määrin myös paperihommat.
Ulkopuolisen silmin rikospoliisin työ on kuin palapelin kasaamista
. Lapsi on kalleimmillaan 17-vuotiaana, sanoo kulutustutkija Wilska.
. Ametisti on?
A) Aseistakieltäytyjä
B) Korukivi
C) Ohjelmointikieli
D) Sienilajike
6. Yksilapsisissa perheissä lapsen kulutusmenoiksi lasketaan keskimäärin 7 180 euroa vuodessa,
kun kolmilapsisessa perheessä lapsikohtaiset menot
ovat 4 930 euroa vuodessa.
Yhdestä lapsesta aiheutuvat kustannukset ovat yhden
lapsen perheessä keskimäärin 46 prosenttia isommat
kuin kuin kolmen tai sitä useamman lapsen perheessä.
. Viikonvaihde
Sunnuntaina 14. Lapsiperheiden äidit ja isät saavat perintöjä isovanhemmiltaan, koska 50-, 60- ja 70-vuotiaat
kokevat omaisuutensa riittäväksi ja haluavat siirtää
perinnön suoraan lapsilleen.
Tilastotiedot perustuvat Tilastokeskuksen ja Stakesin Suomalainen lapsi 2007 -julkaisun sekä Tilastokeskuksen kulutustutkimukseen 2002 ja tulonjakotilastoon.
Edullisia elämyksiä lapsille
Terkola sanoo rahattomuuden välillä häiritsevän. Summaksi tulee 105 000 euroa, kun
lapsi täyttää 18. Pahtavaaran kaivos on?
A) Sallassa
B) Savukoskella
C) Simossa
D) Sodankylässä
9. (STT?Reuter) Sputnik lienee
nyt aloittanut loppukirin. Ravintolassa olisi mukava käydä useammin. Aikaisemmin
yöllä otettiin kolme kertaa vastan radiosignaaleja, mutta ne tulivat silloin varsin epäsäännöllisesti.?
?Kynnöt alussa . Talvihaalarit ja sukkahousut ostan uutena. Ystäväperheet joutuvat myös säästämään ja
miettimään hankintoja.
Jenna Terkola kiertää paljon kirpputoreja, joista
mukaan lähtee vaatteita ja leluja. Äidit ovat usein pedantteja ja keskustelevat Reimatec-haalareiden saumoista hyvin asiantuntevasti.
Wilskan mukaan vanhemmat kokevat, että lapsi on
kallis. TV-maksua maksaa lähes?
A) 500 000 kotitaloutta
B) 1 000 000 kotitaloutta
C) 1 500 000 kotitaloutta
D) 2 000 000 kotitaloutta
menoiksi 5 300 euroa vuodessa. Maa- ja metsätalousministerinä
toimii?
A) Jan Vapaavuori
B) Mari Kiviniemi
C) Paavo Väyrynen
D) Sirkka-Liisa Anttila
Teini on kallein
10. Lisärahalla panostaisin enemmän omiin harrastuksiin ja vaatteisiin. Tässä
vaiheessa perheiden asumismenot ovat jo pienentyneet
ja samalla myös lapsen laskennallinen osuus niistä.
Alakouluikäisen osuus kotitalouden kaikista kulutusmenoista on 12 prosentin luokkaa.
Vaipat, rattaat ja turvaistuimet vaihtuvat kouluikäisellä reppuihin, merkkivaatteisiin, kännyköihin ja tietokoneisiin.
Tyttöjen ja poikien kulutuserot alkavat näkyä kouluiästä ylöspäin. Päivähoitomaksuja ei enää ole, mutta lapsi ei vielä harrasta mitään kallista, kertoo kulutustutkija Terhi-Anna
Wilska Turun kauppakorkeakoulusta.
TIESITKÖ TÄMÄN?
Vastaukset:
ADCBB BADDB
SSS?Johanna Käkönen
Tietokilpailut.com. Muut vaatehankinnat teen kirpputoreilta, kertoo Terkola.
suhteessa enemmän lapsiinsa kuin isompituloiset.
. korjuut kesken
. Vainikkalassa valtakunnanrajan voi
ylittää?
A) Autolla
B) Junalla
C) Kävellen
D) Laivalla
7. 17-vuotiaan mopo, urheiluvälineet, merkkivaatteet
ja kurssit tuntuvat perheen kukkarossa.
Lähes jokaisella 13?17-vuotiaalla on tutkimusten mukaan oma kännykkä, joka vuonna 2002 lisäsi perheen
kännykkämenoja 290 eurolla (vuoden 2005 rahan arvossa).
Wilskan mukaan lapsi oppii kulutusmallit vanhemmiltaan. Tytöillä on leikkikavereita, ja äidit voivat jutella
keskenään.
Terkola kertoo puhuvansa kerhoissa usein lastentarvikkeiden hinnoista ystäviensä kanssa.
Vertailut on tehty, ja jokainen tietää, mistä vaipat
kannattaa ostaa.
. Kiiruna on?
A) Kala
B) Lintu
C) Naarasporo
D) Uroskettu
Teini-ikäinen lapsi kuluttaa noin 7 700 euroa vuodessa
Tilastokeskuksen laskelmien mukaan. Myös uudet rattaat olisivat
hankintalistalla, samoin parempi auto.
Terkolat käyvät pitsalla, kun perheessä vietetään juhlahetkiä. Vauvan vaunuista, turvaistuimista
ja merkkivaatteista voidaan maksaa huomattavia summia käytännöllisyyden ja rationaalisuuden nimissä.
. Siitä syystä
ja osittain myös keskeneräisten korjuutöiden vuoksi ovat myös syyskynnöt vasta alkuvaiheessaan.?
Perheenäiti säästää asumisesta ja
omista vaatteistaan
Jenna Terkola huokaisee helpotuksesta, sillä
perheen tyttöjen talvivaatehankinnat on tehty.
Uusien toppahaalareiden vuoksi perheessä syödään perunaa ja kastiketta kuun loppuun, mutta
kolmevuotiaalla Miralla ja kaksivuotiailla Minillä eli Minealla on lämmintä vaatetta talveksi.
Salolainen Terkolan perhe tulee toimeen 1 000
eurolla kuukaudessa. Tietokone ja
auto ovat välttämättömiä sosiaalisten suhteiden
takia.
. Asuntokulujen osuus pikkulasten
menoista on yli viidennes.
Pikkulasten perheissä asunto on tuore hankinta. Lapsiperheisiin kuuluu 42 prosenttia väestöstä.
. Lapsi ei erota,
onko lelu uusi vai toisen vanha. Syysviljoista kylvetty vasta 15 pros.
Syysviljojen arvioidusta viljelysalasta on
tänä syksynä päästy kylvämään VarsinaisSuomessa vain n. Elämän ei tarvitse kuitenkaan olla tylsää,
sillä elämyksiä voi tarjota lapsille edullisesti.
. Keinuhevosen selässä Mini (vas.) ja Mira. Lapsi on halvimmillaan 6?7-vuoden iässä. Asunnon on hyvä olla iso, kun lapset ovat pieniä, eikä vasta silloin, kun lapset pääsevät ylioppilaiksi.
Asuminen nappaa perheiden tuloista aikaisempaa
enemmän. Ranskan radion
kuunteluasemalla havaittiin nimittäin, että
tekokuu tuli neljä minuuttia liian aikaisin
Pariisin yläpuolelle eli klo 06.29 Moskovan
lupaaman klo 06.33 asemasta. Vuonna 2005 yli 40 prosenttia
lapsista asui ahtaasti, eli heidän kodeissaan asui useampi kuin yksi henkilö huonetta kohden, kun keittiötä
ei lasketa huonelukuun.
Sentti venyy lapsiperheissä
Ympyröi mielestäsi oikea vastaus.
Vastaukset sivun alareunassa
?Itsemurhista valtaosa tehdään keväällä.
Syksyllä on riittämiin muutakin ajateltavaa.?
Origo
TIESITKÖ TÄMÄN. Lapsiperheiden määrä vähentyi edellisvuodesta 2 000 perheellä.
. Yksinhuoltajaisät ovat edelleen harvinaisuus,
vain 3 prosenttia lapsiperheistä.
. Jatkuvat sateet
ovat edelleenkin haitanneet korjuutöitä
kaikkialla Etelä-Suomessa eivätkä pahoin
vettyneet maat kanna koneita. Pienituloiset
painavat lapsiperheiden keskiarvoa alaspäin.
Lapsiperheiden etujärjestön puheenjohtaja Susanna
Salokannel sanoo, että senttiä venytetään lähes jokaisessa lapsiperheessä.
. Tytöt käyttävät vaatteisiin ja kenkiin
enemmän rahaa, teini-iässä jopa kaksi kertaa niin paljon kuin pojat.
Poikien kulttuuri- ja vapaa-ajan menot taas ovat selvästi tyttöjä suuremmat jo alakouluiässä.
8. Me käymme paljon erilaisissa kerhoissa. Toisilla on kaikki pelit ja vehkeet, toisilla ei mitään.
Kulutustutkija Wilskan mukaan pienituloiset satsaavat
SSS 50 VUOTTA SITTEN
Prinsessalinna on salolaisen perheenäidin Jenna Terkolan kirpputorilöytö ja edessä leikkivän kolmevuotiaan Miran lempileluja. . Taustalla on asuntojen kova hinnannousu.
Wilskan mukaan pääkaupunkiseudulla asuminen on
lapsiperheille todella kallista, ja siksi lapset asuvat ahtaasti.
Pienten lasten perheissä saattaa uusi farmariauto
kiiltää tallissa. Sadevaatteet ja
pussilakanat saa Terkolan mukaan kirpputorilta
muutamalla eurolla, kun kaupassa uusista joutuu
maksamaan kymmeniä euroja.
VIIKON VIISAUS
Perheenäiti panostaisi lisärahalla
harrastuksiin
Terkola kertoo pihistävänsä huonekaluista,
asunnosta ja omista vaatteistaan. Terkola pitää välillä kirjaa ruoka- ja vaatelaskuista.
. Kulutuskeskeisyys nousee median ja kavereiden vaikutuksesta, mutta kodin malli hidastaa asenteiden nopeampaa muutosta.
Lapsiperheiden ostovoima ei ole Suomessa noussut
samaa vauhtia kuin väestön keskimäärin. Äiti on kotona työttömänä
ja isä pitkällä sairauslomalla. Uusperheitä oli vuoden 2006 lopussa 53 000.
Se on 600 enemmän kuin edellisvuonna.
3. Sitä paitsi tytöt eivät osaa kinuta kaupassa tavaroita, koska niitä ei kuitenkaan saa!
Sputnik
kiristää tahtia,
syyskynnöissä
pulmia
?Sputnik aloitti nyt loppukirin Pariisi, 11.10. Parkitseminen tarkoittaa?
A) Kynsien leikkuuta
B) Lihan pakastamista
C) Nahan käsittelyä
D) Villan kehräystä
4. Välillä kotiin ostetaan myös juhlaruokaa.
Terkolan mielestä perheen rahatilanne ei haittaa
lapsia.
. Aion olla tyttöjen kanssa kotona mahdollisimman pitkään.
Salon Seudun Sanomat 12.10.1957
SSS
Terkolan perheessä raha menee ensisijaisesti lapsiin
Salolainen Jenna Terkola tekee paljon ostoksia kirpputoreilta. Vuokran ja vesimaksun jälkeen perheellä on 500 euroa kuukaudessa käytettävissä elämiseen.
24-vuotias Jenna Terkola sanoo perheen tulevan
toimeen tarkalla suunnittelulla. Lapsiperheet sanovat elämisen maksavan paljon. Se näkyy ruokahankinnoissa ja lasten harrastuksissa. lokakuuta 2007 13
Suomalaislapsen hintalappu:
105 000 euroa
Kuvat: Kirsi Höglund
Lapsiperheiden etujärjestö:
Senttiä venytetään lähes
jokaisessa lapsiperheessä
?Lapsi on välineurheilua?
Wilskan mukaan perheiden kulutusrakenne muuttuu,
kun lapsi syntyy. Vanhemmat eivät halua maksaa koulusta, ja
myös päivähoidon pitäisi olla maksutonta.
Pikkulapset maksavat perheen asuntoa
Tilastokeskus laskee alle kouluikäisen lapsen kulutus-
TIETONURKKA
MONTAKO LAPSIPERHETTÄ?
. - VASTAUKSET
SSS/HL
1 A) Liikeideoita
2 D) 2 000 000 kotitaloutta
3 C) Nahan käsittelyä
4 B) Kasvi
5 B) Korukivi
6 B) Junalla
7 A) Brasiliassa
8 D) Sodankylässä
9 D) Sirkka-Liisa Anttila
10 B) Lintu
Suomalaisen lapsen hinnaksi tulee keskimäärin 5 830
euroa vuodessa. Kun perheen ajoneuvon hankinta, huolto ja korjaus jyvitetään lasta kohden, menoerä on ruokalaskun luokkaa.
Lapsi on vanhemmilleen kallis investointi, koska
lapsen ja lapsien myötä asunto- ja ajoneuvoasiat on
tarkasteltava uudelleen. Yksinhuoltajaäidit uhrautuvat muita pienituloisia
enemmän, kertoo Wilska.
Lapsiperheiden tilastollisessa kulutuksessa ei näy
isovanhempien apu, joka Wilskan mukaan voi olla huomattavaakin.
. Lapsiperheitä (perheessä alle 18-vuotias lapsi)
oli Suomessa 589 000 vuoden 2006 lopussa.
. Perheissä äidin rahat laitetaankin lapseen, ja suuret investoinnit hankitaan isän
pussista.
Wilskan mukaan lapsen vaatteisiin ja tavaroihin satsataan suuria summia. TV-ohjelmassa Leijonan kita
esitellään?
A) Liikeideoita
B) Maajusseja
C) Saaliseläimiä
D) Talopaketteja
2. Tytöt syövät viikossa yhteensä noin 50 eurolla.
Teen paljon tavallisia ja edullisia kotiruokia, kertoo Terkola.
Terkola ei valita, vaikka yhteiskunta voisi hänen
mielestään tukea lapsiperheitä paremmin.
. 10 prosenttia. Käytännössä se merkitsee syysviljan vähenemistä viimevuotisesta 90 prosentilla, sillä nyt ei enää
kannata kylvöjä suorittaa. Kauden viimeinen F1-osakilpailu
pidetään?
A) Brasiliassa
B) Kiinassa
C) Malesiassa
D) Ranskassa
Kouluiässä sukupuolierot näkyvät
Alakouluikäinen kuluttaa hieman pikkulasta vähemmän, keskimäärin 5 000 euroa vuodessa. Rahalla saisi Salosta rivitaloasunnon
tai ympäristökunnista omakotitalon.
Tilastokeskuksen ja Stakesin Suomalainen lapsi 2007
-julkaisun mukaan yhden lapsen katsotaan lisäävän 15
prosentilla perheen kulutusmenoja.
Yksilapsisen perheen jälkeläinen on vanhemmilleen
suhteessa kalliimpi kuin perheelle, jossa lapsia on
enemmän. Wilskan mukaan vanhempi väki kritisoi turhaan nuorten
suuria asuntolainoja.
. Erityisesti äidit kuluttavat lapsen syntymän jälkeen vähemmän itseensä, ja lapsesta tulee kulutuksen keskipiste.
. Erityisesti vauvaikäinen on ?välineurheilijan taivas?. Äidit ovat valmiita luopumaan omista harrastuksistaan ja menoistaan, jotta lapsi saa parasta mahdollista
laatua, kertoo Wilska.
Isät pitävät Wilskan mukaan itsekkäämmin kiinni
omasta kulutuksestaan. Avoparien lapsiperheitä on 18 prosenttia ja yksinhuoltajaäitien 17 prosenttia lapsiperheistä.
. Kaksivuotias Mini eli Minea seuraa leikkiä äidin sylistä. Lelu on lapselle aina uusi,
sanoo tyttöjen äiti Jenna Terkola.
1. Minulla ja perheelläni on kaikkea mitä tarvitsemme. Isovanhemmat auttavat lapsiperheitä asunnon ostossa, mutta myös arkisissa ruokahankinnoissa.
Wilskan mukaan on kiinnostavaa pohtia myös sukupolven yli siirtyviä perintöjä, jotka tulevat lapsiperheiden käyttöön. Esimerkiksi musiikki- ja jääkiekkoharrastukset ovat
monille perheille liian kalliita, sanoo Salokannel.
Salokannel sanoo lapsiperheiden erojen näkyvän koulukuokissa.
. Yleisin lapsiperheiden muoto on aviopari, 62
prosenttia.
. Esikko on?
A) Eläin
B) Kasvi
C) Maalaji
D) Vesistötyyppi
5. Pikkulasten perheissä
rahaa kuluu elämän perusasioihin, erityisesti asuntoon
ja asuntolainoihin
Ilman gmr:ää iPodiin mahtuisi brittiprofessori Ben Murdinin mukaan vain
yksi laulunluritus. Sen johtavat
ministerit olivat kenraaleita. lokakuuta 2007 14
vuna rahaa vasten. Matkustajamäärä kasvoi
13 prosenttia edellisestä talvikaudesta. Mitä muuta
esititte?
. Hän edusti ryhmän älyllistä laitaa
vastakohtana Tyko Sallisen julistavalle ja teoretisointia karttavalle linjalle.
Vuosien myötä Cawénin teokset saivat aiempaa persoonallisemman, lyyrisen, jopa surumielisen ja mystisen sävyn. Näin riistettiin kansalaisilta poliittiset oikeudet ja vapaudet.
Siitä lähtien kenraalijuntta on pitänyt vaalidemokratiaa pahimpana vihollisenaan. Hän työskenteli paljon äitinsä
kotiseudulla, Porvoon Ilolan ympäristössä.
Uransa loppupuolella Cawén toteutti useita
alttaritauluja ja muita suurikokoisia tilaustöitä.
Alvar Cawén toimi viimeisinä vuosinaan
Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtajana.
Hän työskenteli sydämensä oireilusta huolimatta ahkerasti kuolemaansa saakka. Se oli toki sotien jälkeen, itse asiassa vuonna 1992, eikä Applen MacIntosh Classic II:sta kutsuttu vielä silloin linnunpöntöksi. Itse huutokaupassa kyllä tuli mieleen, että pil...
. IMB:n mukaan MRAM-muistin vaatiman
magneettikentän luomiseen tarvitaan niin paljon
virtaa, että se alkaa häiritä naapurisoluja. Cawén
menehtyi maaliskuussa 1935.
Cawénin merkittävimpien, esimerkiksi huutolaislapsia ja flyygelin soittajia kuvaavien
teosten arvo on yli 10 000 euroa. Eniten
matkustajia saapui Venäjältä, Ruotsista ja Virosta.
Isosta-Britanniasta tulleiden matkustajien määrä
lisääntyi neljänneksellä edellistalveen verrattuna,
Venäjältä ja Virosta saapuneiden määrät lisääntyivät noin viidenneksellä.
Matkan pääasialliseksi syyksi kolmannes ulkomaisista matkustajista ilmoitti työmatkan.
I
palkintosijat
Autonomia
Georgian presidentti Mihail Saakashvili kävi Suomessa hakemassa vinkkejä, miten asiat hoidetaan rauhanomaisesti autonomisten
alueiden kanssa. Vuonna 2008 maailmassa on enemmän ihmisiä, joilla on
matkapuhelin, kuin niitä, joilla sitä ei ole. Toisaalta olisi tehnyt mieli kysyä yrittäjältä, mistä saisi kunnon vit...
. ...että pilkkahinnalla meni kallista tavaraa. Flash-muistin standardointijärjestö Jedec kehittää yhteistä standardia, joka
tukisi kahden gigatavun nopeuksia sekunnissa.
Nokian mukaan silloin teräväpiirtoelokuvan hakuaika putoaisi muutamiin sekunteihin nykyisistä useista minuuteista. Muistin kasvun
ohella on kasvanut myös koneiden laskentateho eli
nopeus.
Tutkijat odottavat nanotekniikoista . Herrojen
ansiosta tietokoneiden muisti on suurentunut ja
nopeutunut. Burman kenraalit eivät suo kansalleen ihmisarvoa.
Rutiköyhää väkeä pidetään siellä jopa työorjina pakkotöissä.
Poliittiset ihmisoikeudet ja kansalaisvapaudet burmalaisilta riistettiin kokonaan vuonna 1990, värikkään ja
väkivaltaisen tapahtumasarjan päätteeksi. Päällimmäiseksi kysymykseksi kyllä jäi,
että ohjaako miestä loppujen lopuksi järki vai
kul...
. Puhuimme autonomisten alueiden verotusoikeudesta, valtion tuesta ja demilitarisoinnista. Kävitkö Syvälammen bordellinpitäjän kultakorujen huutokaupassa?
. IBM ja
TDK:n yhteisprojekti stt-ram (spin torque transfer
ram) perustuu tekniikkaan, jossa mikroskooppisten magneettisten kenttien suuntaa vaihdetaan. Kokoontumisvapaus on kielletty yli
viiden hengen ryhmiltä. Sukeltajaryhmä aikoo nostaa aluksen ja tarjota sitä mahdollisesti johonkin museoon, sillä tämän tyyppistä sukellusvenettä ei vielä ole missään
esillä.
Saman sukellusryhmän aiemmin löytämä sukellusvene nostettiin vuonna 1993 ja sijoitettiin
Nautilus Maritime Museumiin Birkenheadiin Liverpoolin lähelle.
Lokakuun alussa löytynyt sukellusvene on pieni,
noin 34 metriä pitkä saksalainen rannikkosukellusvene U-2359, joka upotettiin aivan sodan loppuvaiheessa toukokuussa 1945 brittiläisen Mosquito-laivueen ampumilla raketeilla.
Koko 12 henkisen miehistön uskotaan uponneen
aluksen mukana.
MILJARDI PC:TÄ JA MILJARDEJA
KÄNNYKÖITÄ Tietotekniikka on niin kiehtovaa, eikö, että jatketaan vielä 720 merkkiä sen parissa. Miljardin kännykän maaginen raja rikottiin jo vuonna
2002, kaksi miljardia ylittyi 2005. kuten
spintroniikasta . Hänen teoksiaan alkoivat hallita
suuret, aluksi hehkuvat, myöhemmin harmoniset väripinnat ja selkeät, yksinkertaiset
kompositiot. Mram tuo mukanaan
tietokoneet, jotka ovat käyttövalmiita heti virran
kytkemisen jälkeen. Mooren lain arvellaan pitävän
paikkansa vielä vuosia.
00101
01000101
001010110
00110101
101
KUVARISTIKKO
MOORE, LINNUNPÖNTTÖ, GMR ?Kun
setä macintoshin osti.... ...kunnon vitjat kelloon. Maassa oli silloinkin sotilashallitus. ...pimeillä bisneksillä. Suomessa vieraili kaikkiaan 2,3 miljoonaa
ulkomaista matkustajaa. Burman diktatuurin
merkittävin tukija ja kauppakumppani Kiina jopa puolustaa naapurimaan juntan oikeutta toimia maansa sisällä niin kuin haluaa. Ainoastaan länsimaat tuomitsevat selkokielellä Burman juntan rikollisen toiminnan. Flash-pohjaisten
ssd-kiintolevyjen (solid state drive) kapasiteetti yltää jo 128 gigatavuun asti. Voi olla, ettei tuotteesta olisi
tullut sillä konseptilla hittiä. Lain mukaan transistorien lukumäärä kaksinkertaistuu mikropiireissä joka toinen vuosi.
Nykyisin lakia luetaan takertumatta teknisiin yksityiskohtiin ja siihen viitataan laskentatehon kas-
ENTÄ SEURAAVAKSI. Ensimmäiset pc:t tulivat markkinoille
27 vuotta sitten.
Kännykkävillitys on edennyt nopeammin. Oliko vierailu siis aivan turha?
. Agostino, jonka tutkimus
todisti Viagra-lääkkeen helpottavan hamsterien
toipumista jet-lagista huomattavasti.
Kemian Ig-Nobelin sai uutterasta työstään japanilainen Mayu Yamamoto, joka on tutkinut, miten vanilja-aromia voi erottaa lehmänlannasta...
Palkinnon myöntää tieteen huumorilehti Annals
of Improbable Research (AIR) kymmenelle eri tieteenalan tutkimukselle ?joka saa ihmiset ensin
nauramaan ja sitten miettimään?.
Tutkijatko ja tieteentekijätkö muka kuivaa väkeä?
LISÄÄ TALVIMATKAILUA Talvikaudella
. Hän teki ensimmäisen opintomatkansa Pariisiin vuonna 1908?09.
Cawénin varhaisille teoksille oli ominaista
realistinen kansanelämän kuvaus. Suomen historiaverkko, Guardian Unlimited, Tilastokeskus.
ja päätti ryhtyä taiteilijaksi.
Alvar Cawén aloitti opintonsa Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä
vuonna 1905. Tästä edelleen kehittyvää tekniikanalaa kutsutaan spintroniikaksi.
Nobelistien löytöä hyödynnetään tietokoneiden
kiintolevyjen tarkoissa lukupäissä ja mm. Erityisesti häntä kiinnosti,
miten Ahvenanmaan malli istuisi Abhasiaan
ja Etelä-Ossetiaan.
. (spin) eri suuntiin erilaisissa olosuhteissa, ja muuttavat vastusta, jonka
avulla tietoa tallennetaan.
Rautalanka- tai rautakankisuomennus tästä kaikesta on seuraava: mitä tarkemmin elektronien
pyörintää ja suuntautumista hallitaan sekä tulkitaan, sitä ällistyttävämpiä määriä dataa voidaan
tallentaa yhä pienempään tilaan. vuosisadan uutta teollista
vallankumousta.
Muistin kasvussa ei ole mitään uutta, sillä Gordon E. Nykyisin kännykkään (iPhone) mahdutetaan kahdeksan GIGAtavua muistia.
Yksi gigatavu on tuhat megatavua. Tämä
vältetään stt-ram:issa, joten muistia saadaan ahdettua paljon enemmän samalle piirille.
Edeltävästä kappaleesta en edes yritä vääntää
rautalankamallia, sillä rautalanka ei mahdu mikrosirulle. Olin työni vuoksi
mukana silloisen ulkomaankauppaministerimme johtamassa vierailuvaltuuskunnassa kokemassa meille ennestään oudon maan ihmeitä ja erikoisuuksia.
Yksi erikoisuuksista oli se, että virallisessa ohjelmassa
tapasimme vain upseereiden uniformuihin pukeutuneita
miehiä. Sopimattoman runokirjan kirjoittamisesta voi saada 15 vuotta vankeutta.
Burman sotilasjuntan toiminta ja käytös on kuin testitapaus maailmanpolitiikan suuressa laboratoriossa.
Miten toiset toimijat, suurvallat, naapurivaltiot ja kansainväliset järjestöt Burman sotilasjuntan kaltaisiin diktatuureihin suhtautuvat?
Vastaus on ihmisoikeuksien kannalta masentava. Ig-Nobelin rauhanpalkinnon saanut
USA:n ilmavoimien Wight laboratorio, jossa tutkijat olivat ehdottaneet sellaisen kemiallisen aseen
kehittämistä, joka saisi vihollisen tuntemaan kiihkeää seksuaalista kiinnostusta aseveljiään kohtaan.
Kielitieteen Ig-Nobel meni espanjalaistutkijoille,
jotka selvittivät, etteivät rotat erota takaperin puhuttua japania takaperin puhutusta hollannista.
Ilmailu-Ig-Nobelin sai oikeutetusti argentiinalaistutkija Patricia V. Kenraalijuntta ei suostunut luopumaan vallasta. Vuosina
1912?15 Pariisiin ja Espanjaan tekemillään
matkoillaan Cawén omaksui vaikutteita kubismista. Onnettomuus muutti kuitenkin hänen
mielensä. Tästä
voidaan päätellä, että puhelinmyyjiä tarvitaan jatkuvasti lisää.
IRVI-NOBELIT JAETTIIN lokakuun
alussa ansioituneille tutkijoille.
Niin sanottu Ig
Nobel -palkinto on
myönnetty vuodesta
1991 tutkijoille tai
tahoille, joiden saavutuksia ?ei voida
eikä tule toistaa?.
Lääketieteen ig-nobelisteiksi valittiin
Brian Witcombe
ja Dan Meyer, joiden tutkimuksen
mukaan miekannielemisellä voi olla
kurkkukipua aiheuttavia vaikeuksia
(tutkimus Miekannielemisen sivuvaikutuksista).
Muita huomattavia saavutuksia tieteen saralla
edustivat mm. Moore loi kuuluisan Mooren lakinsa jo
1965. Kenraalijuntta
nujersi pian mielenosoitukset väkivaltaisesti. Kone oli kuuminta hottia, keskusmuistia
kaksi megatavua ja kiintolevyllä tilaa peräti 40
megaa, kuvitella, ja tetriskin toimi moitteetta!
Tiistaina myönnettiin fysiikan Nobel-palkinto
Albert Fertille ja Peter Grünbergille. Ulkomaankauppaministerin rintapielessä oli kunniamerkkejä. ...vai kullanhimo.
ANTIIKKIPALSTA
ANTIIKKIPALSTA
Lyyristä
kubismia
Wenzel Hagelstam
Antiikin ja kulttuurihistorian tunnettu
asiantuntija kertoo palstallaan
vanhoista esineistä ja niiden taustoista
Alvar Cawénin ilmaisua on kuvattu lyyriseksi ja harmoniseksi, jopa musikaaliseksi.
Cawén oli ensimmäisiä kubisteja, joiden tyyli
sai hyväksyntää myös kotimaassa.
Alvar Cawén syntyi Korpilahdella Mutaisen
pappilassa kesäkuussa 1886. Ensiksi tuli mieleen, että kuinka
paljon rahaa voi saada pim...
. Satojen
munkkien ja muiden mielenosoittajien arvellaan saaneen
surmansa sotilaiden luodeista, tuhansia lienee pidätetty.
Burma, sotilashallituksen Myanmariksi nimittämä valtio, kuuluu siihen kehitysmaiden ryhmään, jossa ihmisoikeuksia ei kunnioiteta. Tänä vuonna
arvioidaan myytävän 1,15 miljardia kännykkää.
Kolmen miljardin raja voi hyvin rikkoutua tänä
vuonna.
Pelkästään Intiassa avataan joka kuukausi kahdeksan miljoonaa uutta kännykkäliittymää. YK tyytyy vain pahoittelemaan
Burman syyskuisia tapahtumia. Tuskin ihmisoikeuksien puolustamisesta ansaittuja, kuiskasi meille kunniakonsulimme.
Talousalan keskusteluissa burmalaiset olivat erityisen
kiinnostuneita Suomen aseteollisuudesta. Cawénin lapsuudenkoti oli sivistynyt ja taiteellinen. Loppujen lopuksi hoksasimme, millä itsehallintoriidat ratkaistaan: perustakaa Abhasiaan ja Etelä-Ossetiaan perunalastu- ja juustonaksutehtaita, loppu sujuu
kyllä itsestään.
II
Joko thai
Sisäministeri Anne Holmlund kommentoi
tällä viikolla poliisin tekemää selvitystä thaihieromalaitosten toiminnasta.
. Se mitätöi opposition suuren vaalivoiton ja asetti puoluejohtaja Suu
Kyin kotiarestiin, jossa hän on yhä. Samsung on ilmoittanut movimpc-tekniikan avulla ahtavansa kännykkään 35 gigaa muistia (=875 kertaa
MacIntosh Classic II). Tässä joukossa Burma erottuu
valtiona, jossa ihmisoikeuksia loukataan erityisen räikeästi. Flash, mram, dram ja stt-ram!
TANSKALAISSUKELTAJAT LÖYSIVÄT
NATSI-SAKSAN SUKELLUSVENEEN
Sukeltajat ovat löytäneet Tanskan koilliskulmilla
sijaitsevan Läsön saarelta itäpuolelta toisen maailmansodan aikana uponneen saksalaisen sukellusveneen.
Tanskalaiset olivat etsineet hylkyä 12 vuoden
ajan. Kun atomit järjestetään
hyvin ohuiksi kerroksiksi, muuttuu niiden magneettinen käyttäytyminen erilaiseksi, jolloin magneettiset yksiköt eli bitit on voitu asettaa paljon
tiheämpään kuin aikaisemmin pidettiin mahdollisena: elektronit ?pyörivät. Sen kukistamiseksi ei ole
keinoja kaihdettu. HILJAA!
. Opposition ääni ei saa kuulua sotilasvallan Burmassa. No, eivätkös kaikenlaiset vaihtoehtohoidot
ole mahdottoman suosittuja?
III
Isojen poikien korut
. Niiden tulos oli heille seuraava säikähdyksen
aihe.
Vaalit voitti oppositiopuolue NLD johtajanaan Aung
San Suu Kyi, Burman itsenäisyystaistelua 1947 johtaneen kansallissankarin Aung Sanin tytär. Kotimaassa Cawén oli mukana
perustamassa ekspressionistista Marraskuun
ryhmää. Vuonna 1924
Cawéniin tekivät vaikutuksen freskot, joita
hän näki Italiassa, missä hän oli häämatkalla
tuoreen vaimonsa, taiteilija Ragni Holmbergin kanssa. Pyöräillessään kotiin lyseosta Jyväskylästä Cawén kaatui ja hänen näköhermonsa vioittui. Hoitona vaivaan oli pimeys.
Hämärässä Cawén koki voimakkaita näkyjä
Lähteet: BBC News, Tietoviikko, NewScientist, Digitoday, Tietokone, Kotimikro, Helsingin Sanomat,
Agricola . Perheen
tuttavapiiriin kuuluivat muun muassa Akseli
Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Ville Vallgren.
Alvar Cawén suunnitteli ryhtyvänsä lääkäriksi. Hänen isänsä
Frans oli pastori ja äitinsä Eleonora aatelista Boije af Gennäs -sukua. Mitä tarkoititte?
. Ehkä vähän kaukaa haettua. SIIVOA SUUSI!
. Ei suinkaan. marraskuun 2006 ja huhtikuun 2007 välisenä aikana . No, ensiksi ehdotimme, että Georgia säätäisi autonomisen alueiden pakolliseksi ja
ainoaksi kieleksi ruotsin. Arvoisa ministeri, esititte, että hieromalai-
aSKO lEHTONEN
asko.lehtonen@sss.fi
tosten työntekijöille on luotava mahdollisuudet vaihtoehtoisiin toimeentulomahdollisuuksiin. Se on tärkeää etenkin mobiililaitteille.
Mram-muisti ei ole edes ehtinyt massamarkkinoille kun stt-ram uhoaa korvaavansa sen. Datan kirjoittaminen on myös
nopeampaa ja virran kulutus vähenee. Kuvassa olevan muotokuvan arvo on 3000?4000 euroa.
Ratkaisu sivulla 25
Burman kansalla
ei ihmisoikeuksia
Kaksi vuosikymmentä sitten Suomesta tehtiin ensimmäinen ministerivierailu Burmaan. Tuomioista säikähtäneinä ja kansainvälisten sanktioiden pelossa
kenraalit päättivät kohentaa hallintonsa kuvaa muun
maailman silmissä ja järjestivät vuonna 1990 parlamenttivaalit. 21. Tuoreen tiedon mukaan ensi vuonna maailma
on rikastettu miljardilla henkilökohtaisella tietokoneella, pc:llä. Pikkuruisessa
puhelimessa on siis kaksi sataa kertaa enemmän
muistia kuin allekirjoittaneen vanhassa kunnon
linnunpöntössä.
Tuoreet nobelistit ovat edesauttaneet huimaa
kehitystä keksimällä gmr-ilmiön, joka suomentuu
suureksi magnetoresistanssiksi. Silloin ainakin
runsaat 3000 kansalaista sai surmansa, kun mielenosoit-
MAAILMANPOLITIIKAN VIIKKO
Vesa jaakola
Kirjoittaja on lähetystöneuvos.
tajaa ammuttiin kaduille ja liikkeen aktivisteja kidutettiin kuoliaiksi vankiloissa.
Burman sotilasjuntan väkivaltaiset toimet tuomittiin
tuolloin laajasti kansainvälisessä yhteisössä. Viikonvaihde
Sunnuntaina 14. Kyllä. EI! EI! EI!
. Se alkoi siitä,
kun 1988 kenraalijuntta kukisti ensi kerran ihmisoikeuksia vaatineen laajan kansanliikkeen. iPodeissa ja MP3-soittimissa. Mitä neuvoja annoitte?
. Tähän olimme
varautuneet ja asevientirajoituksemme tuntien puhuimme burmalaisille vain väestönsuojelun tarpeista ja tarvikkeista.
Muistot tuosta työmatkasta keväältä 1986 tulivat elävinä mieleen syyskuussa, kun uutisoitiin suurista mielenosoituksista Burman kaupungeissa nykyistä sotilashallitusta vastaan sen syrjäyttämiseksi. Standardin arvioidaan
valmistuvan vuoden 2009 puoliväliin mennessä.
Samantapaista lupaa Broadcom-piirivalmistaja,
jonka uusi tuote lupailee hd-tason videokuvaa kännyköihin vuoden sisään.
Tietokoneissa povataan hautajaisia perinteisille
kiintolevyille: Flash-pohjaisten kiintolevyjen sanotaan valloittavan parissa vuodessa kannettavien
markkinat yli 60 prosenttisesti. Murdin havainnollistaa gmr-tekniikan mahdollistamaa kovalevyn
lukunopeutta suihkukoneeseen, joka lentää 30 000
kilometrin tuntivauhtia metrin korkeudella maasta ja rekisteröi joka ikisen ruohonkorren alapuoleltaan.
Spintroniikassa hyödynnetään elektronien magneettisuutta atomitasolla. Alueellinen ASEAN-järjestökään,
jonka jäseneksi Burma hyväksyttiin 1997, ei vaadi mitään käytännön toimia Burman hirmuhallinnon muuttamiseksi.
WE
HAG
An
histo
asia
pals
ta e
den. Se takaisi riittävän
etäiset välit emämaahan.
. En tiedä, miten presidentti suhtautui.
. Matkan jälkeen valo sai Cawénin
tuotannossa aiempaa merkittävämmän roolin.
Cawén maalasi pääasiassa henkilökuvia
ja asetelmia. ÄLÄ SANO SITÄ SANAA!
. Tutkimusyhtiö Isupplin
mukaan flash-kiintolevyt toimivat nopeammin,
ovat luotettavampia, kestävät paremmin iskuja ja
kuluttavat vähemmän virtaa kuin nykyiset levyt.
Muistitekniikassa, kiitos spintroniikan ja herrojen Fert ja Grünberg, mram-muistin (magnetic
random acces memory) on sanottu syrjäyttävän
piakkoin dram-muistin
Punakaulahanhia on nähty Espoossa,
Kirkkonummella, Parikkalassa,
Elimäellä, Kuusankoskella, Ruotsinpyhtäällä ja Joensuussa.
Erikoinen, mutta tarhakarkulaiseksi leimattu pyrstötulkku
oli Ahvenanmaan Bomarsundissa. Välttämättä ruopattavan massan määrä ei vaikuta
siihen, onko lupa haettava.
Nieminen sanoo, että ylärajaksi
on kuitenkin asetettu 5 000 kuutiometriä, minkä jälkeen edellytetään lupaa. Tilanne on
oikeastaan aika merkillinen, kun
varsinkin hämärässä metsässä
Keltavahverot kasvoivat tänä syksynä monin paikoin ällistyttävän mahtaviin mittoihin.
keltavahverot loistavat aivan
kuin omaa valoaan ja kutsuvat
poimijoita.
Keltavahveron väri johtuu karotenoideista, jotka ovat ilmeisen
haitallisia ja sopimattomia sieniä
käyttäville hyönteisille, mutta eivät kasvinsyöjille. Hiiripöllöjä on
nyt nähty muun muassa Paimiossa ja Liedossa.
Arktiset hanhet ovat olleet muutolla syyskuun lopulta lähtien.
Etelä-Karjalassa havaittiin lokakuun alussa parhaana päivänä yli
100 000 hanhea. Isoista linnuista on edelleen kurkia matkalla etelään. Virtavästäräkkejä on nähty
Turun Halisissa ja Korppoon
Utössä. Voi olla, ettei se kutsu ketään, ja kirkas väri
on vain sivutuote.
Keltavahveroissa on harvoin
ruokavieraita, joskus joku vaaksiaisen tai sepän toukka. Siperialaisista
pajulinnuista on normaaliin lokakuiseen tapaan havaittu sekä taiga- että hippiäisuunilintuja. Harvinaisia lyhytnokkahanhia nähtiin
syyskuun viimeisenä päivänä neljä lounaaseen muuttavaa yksilöä
Dragsfjärdin Morgonlandetissa.
Lyhytnokkahanhet matkasivat
muutaman valkoposkihanhen
kanssa. Vähintäänkin ranta-asujan oma ranta
muuttuu, pahimmillaan levien
asuttamaksi, mutta monta ruoppausta samalla alueella on jo yhteensä iso toimenpide.
. Ihmisille samat
aineet ovat välttämättömiä ravinnon suoja-aineita, antioksidant-
teja. Sekä pähkinänakkeleita
että pähkinähakkeja on jonkin
verran saapunut idästä. Ekosysteemi ei ole yhtä hyvä
kuin ennen, hän varoittaa.
Mattila sanoo nähneensä myös
niin laajoja yksittäisiä ruoppauksia, että ne olisivat hänen mielestään edellyttäneet lupaa. Hangossa muutti lyhytnokkahanhi metsähanhiparvessa.
Eksoottisen näköisiä siperialaisia punakaulahanhia on havaittu
nyt useita, useimmiten isoissa
valkoposkihanhiparvissa. Luonto
Elina Lahti 7702 318, sss.toimitus@sss.fi
Sunnuntaina 14. Yhden rannan ruoppaaminen voi olla vain pisara meressä, mutta useampi ranta yhdessä näkyy jo lähiympäristössä.
Ruoppauksia aletaan syynätä tarkemmin
Lupaa vierekkäisiinkään ruoppauksiin ei tarvitse hakea, kun
jokainen ruoppaa vain oman rantansa. Isokirvisiä on lennellyt
sekä Björkbodassa että Utössä.
Uhanalaiset tunturikiurut ovat
muutolla ja yksittäisiä lintuja on
havaittu yhteensä kymmenisen.
Pikkukultarinta on nähty Kristiinankaupungissa ja Ahvenanmaan Brändössä. Varsinkin
yölämpötilat olivat pitkään korkealla, ja joinakin päivinä myös
aurinko pilkahti sen verran lämpimästi, että päiväperhosia oli
lennossa lokakuun puolelle asti.
Erityistä tälle syksylle on myös
se, että useilla yöperhoslajeilla,
etenkin yökkösillä, on havaittu
harvinaisia kakkos- ja kolmospolvia.
Syyskuun viimeisinä aurinkoisina päivinä tien varsilla muun
muassa Perniössä lepatteli kaalija lanttuperhosten kolmospolvia
ja pääkaupunkiseudulla myös
näiden sukulaislajia naurisperhosta. Tiaisista on
liikkeellä sekaparvissa tali-, sinija kuusitiaisia sekä pyrstötiaisia
omissa pikku parvissaan. Ongelma hänen mukaansa on myös se,
ettei ruoppauksia valvota. Kun hyvät tontit on myyty,
kelpaavat ruovikkorannatkin.
Lisäksi maa kohoaa puoli metriä
sadassa vuodessa, selittää ruoppauspaineiden kasvua yksittäisillä rantatonteilla tutkija Johanna
Mattila Åbo Akademista.
Muitakin syitä hän löytää: esimerkiksi yhä suuremmat veneet.
Ravinteet liikkeelle
Pienetkään rantojen ruoppaukset eivät kuitenkaan ole harmittomia, vaikka niihin ei välttämättä
tarvitsekaan hakea lupaa. Nämä havainnot eivät tietysti
poista mahdollisuutta, että joskus
erikoisissa aloissa voisi löytyä
tammikuussa esiin putkahtaneita
keltavahveroita. Selkeä muuttoperhosemme, amiraali, on esittäytynyt vielä lokakuun alkupäivinä.
Yöperhosia on lennellyt lokakuussa edelleen kymmeniä eri
lajeja. Ympäristökeskus voi kuitenkin edellyttää
luvan hakemista ympäristölupaSeppo Sällylä
virastosta. Erikoisista linnuista
voi kertoa kirjoittajalle numeroon
0400 523301.
ten ajankohta on sisäistetty aika
hyvin, mutta tämä on myös asia,
johon aiotaan kiinnittää aiempaa
enemmän huomiota.
Nieminen kuitenkin sanoo, että suoraan ei ruoppausta voida
kieltää muunakaan aikana, sillä
se tulee edelleen säilymään niin
sanottuna jokamiehen oikeutena.
Sienisyksy ei mennyt ainakaan
Lounais-Suomessa ennusteiden
mukaan. Valkoselkätikkoja
on nyt nähty Helsingin Vanhankaupunginlahdella, Kirkkonummella, Oulunsalossa ja Kalajoella.
Idästä saattaa olla tulossa meillekin valkoselkätikkoja, sillä näin
alkuviikolla Venäjällä retkeillessäni Novaja Ladogalla länteen
vaeltavan valkoselkätikan aivan
Laatokan kaakkoisrannalla.
Pöllöistä ovat vaeltavat hiiripöllöt ehtineet jo syyskuun puolella
Lounais-Suomeen. Mittareista syksyn tyyppilajit, halla-, kehrääjä-, pakkas- ja
ruskamittari, ovat jo lennossa.
Ainakin Sipoossa on nähty myös
lumimittareita. Keltavahveron kirkas väri
voidaan siis ajatella hyönteisten
kannalta pelotusväriksi, mutta
on kiistanalaista, kutsuuko sieni
esimerkiksi nisäkkäitä luokseen
ja itiöitä levittämään. Paraisten
Atussa on havaittu lokakuun alussa lehmuskeltayökkösiä.
Ulkonäöltään erikoinen hammasyökkönen voi lentää hyvinkin
myöhään marraskuussa tai yrittää jopa talvehtia, mistä on saatu
varmuutta Ruotsista.
Perhoskesään ja -syksyyn on
mahtunut otollisia vaellussäitä,
hyvin lämpimiä ilmavirtauksia,
jotka ovat tuoneet maahamme
tukun yöperhosharvinaisuuksia, muun muassa viisi viirukiitäjää, syyskuun alusta pääkallokiitäjä Luumäeltä ja etelän
kakkospolvea edustava oleanterikiitäjä Kemiöstä. Viime päivinä on
nähty parvittain arktisia hanhia
syysmuutolla.
Vaelluslintujen muutto on lokakuussa näkyvää. Käpytikkoja näkyi vaelluksella jo keskikesällä, jolloin niitä
oli ehtinyt Märketin majakalle
asti Ahvenanmaan länsipuolelle.
Valkoselkätikka on Suomessa
edelleen erittäin uhanalainen ja
pesii vain muutaman kymmenen
parin voimin. Tiedot perustuvat osin Bongariliiton
tiedostoihin. Ehkä kyse on otollisista, tasaisista säistä.
Keltavahveron kasvuaika on
pitkä, useita viikkoja. Näin levät pääsevät nappaamaan hyödyn itselleen, jolloin
esimerkiksi sinilevä lisääntyy entisestään.
Näin levävesi onkin sameampaa
kuin kasvillisuuden valtaama vesi.
Elinympäristö
tuhoutuu
Mattila varoittaa myös elinympäristön tuhoamisesta, joka voi
olla isompi haitta kuin ravinnekuormitus.
. Sellaisia
viestejä on kuulunut, että Keskija Etelä-Euroopan keltavahveroissa olisi toukkia enemmän, mutta
ne vahverot taitavatkin yleensä
olla keltavahveron vaaleampia
muotoja tai ehkä eri lajia, joissa
väriaineita on vähemmän. Monet kalalajit ovat sellaisia,
että ne tulevat kutemaan mataliin lahdenpohjukoihin, hän sanoo
ja lisää, että missään tapauksessa
ei saisi ruopata ainakaan keväällä ja kesällä.
Esimerkiksi hauki, ahven ja särkikalat voivat menettää kutualueita laajaltakin alalta, jos vierekkäiset rannat ruopataan. Yleiset syys- ja vihervarpumittarit jatkavat lentoaan lokakuulle. Tikoista
ovat matkaan lähteneet ainakin
harmaapäätikat ja valkoselkätikat. Pääsääntö yksityisten
rantojen ruoppauksiin on, ettei
lupaa tarvita erikseen, kuten esimerkiksi isommissa väyläruoppauksissa.
. Silloin herää-
vät myös naapurit.
Naapurisovun vuoksi ruoppaukset suositellaan myös ajoittamaan
syys?talvikauteen, joskin toinen
syy ovat ympäristövaikutukset
eli ruoppauksessa vapautuvat
ravinteet sekä kalojen ja lintujen
lisääntymisaika keväällä ja kesällä.
Nieminen sanoo, että ruoppaus-
Keltavahverot paisuivat suuriksi
Jaakko Heinonen
Kantarellin
kasvuaika
on pitkä
Jaakko Heinonen
Pähkinähakit viihtyvät mielellään tammissa terhoja hakemassa.
Vaelluslinnut liikkeellä
syksyn lintumaailmassa
Syysmuutolla
arktisia hanhia
Seppo Sällylä
Lokakuun puolivälissä lintujen
muutto on vielä kovassa vauhdissa. Tiedotusvälineissä kovasti puhuttiin aivan uusista,
äsken kasvaneista sienistä, mutta
itse en löytänyt yhtään ?uuden
vuoden sientä?, kaikki ne olivat
aloittaneet kasvunsa jo paljon ennen joulua. Mattila
sanoo, että uusi kasvillisuus ei
välttämättä ole edes sama, mitä
alueella on ennen ollut.
. Rastaiden ja peippolintujen
muutto on vilkasta. lokakuuta 2007
15
Ruoppausinto kasvaa myös ruovikkorannoille
Kirsi Höglund
Pikkuruoppaukset eivät
ole harmittomia
SSS?Elina Lahti
Kiihtyvä yksityisten rantojen
ruoppaus on havahduttanut asiantuntijat sekä viranomaiset,
joille ruoppauksista on tehtävä
ilmoitus. Kaikki lehdissä nähnyt
kuvatkin olivat vanhan vuoden sieniä. Eteläeurooppalaiset yökkösrariteetit,
Eublemma parvum ja Dysgonia
algira, vaelsivat jo elokuussa
etelärannikollemme.
Jouni Tittonen
Viimeiset neitoperhoset pujahtavat talvipiiloihinsa lokakuun alkupuoliskolla.. Erääseen aikaan povattiin jopa vuosikymmenten sienisatoa, mutta oikeastaan vain
keltavahvero eli kantarelli on ylittänyt odotukset.
Outoa on, miksi tänä syksynä
on löytynyt tavattoman suuria
kantarelleja . Ylipäätään pitäisi miettiä,
missä ruopataan, koska ruoppauksessa lähtee ravinteita tosi
paljon liikkeelle, Mattila muistuttaa.
Hän sanoo, että samentumisvaikutukset kestävät vuodesta kahteen vuotta, vaikka varsinainen
sameus laskisikin. Myös
pohjoisen lapintiaisia on vaelluksella. Laikkumittarista
on havaittu tänä syksynä vähälukuista kakkospolvea.
Yökkösrintamalla syyslajeja
on paljon; sekä syötti että valo
vetävät yöperhosia puoleensa.
Kilpimaa- ja vyökiiltoyökkösellä
on ollut lennossa kakkospolvia ja
niin savikkayökkösellä kuin gamma- ja pisarametalliyökkösellä
todennäköisesti jo kolmospolvia.
Syksyn aloituslajeja on näkynyt
edelleen lokakuun puolella. Erityisen tärkeää olisi myös ruoppausjätteen turvallinen läjitys, jotta
sade ei huuhtoisi niistä ravinteita
takaisin veteen.
. Kun pohjasta
poistetaan kasvillisuus, vedessä
ei ole kasveja hyödyntämässä ravinteita. Sienen
itiöemälle hämmästyttävän pitkä
elinkaari vaatii vahvaa puolustusta etanoita ja muita sienen tuhoojia vastaan. Näistä mainittakoon tavalliset takiais- ja varsiyökkönen, huppu- ja
vaalea keltayökkönen, mäkiyökköset sekä loimu-, orapihlaja- ja
puolukkapiiloyökkönen.
Varhain elokuussa lentonsa aloittanut siniritariyökkönen venyttää
lentonsa lokakuulle. Mikäli ihminen ei
satu paikalle, useimmiten vahvero pikkuhiljaa viikkojen kuluessa
mätänee paikalleen. Valitettavasti niitä on läjitetty
aivan rantaviivaan, hän sanoo ja
kertoo nähneensä jopa ruoppausjätteestä tehtyä rantapengertä.
Koko Itämerta ajatellen yksittäiset ruoppaukset ovat pisara
meressä, mutta lähivaikutukset
ovat sitäkin näkyvämmät.
Ruovikoituneita rantoja raivataan yhä enemmän virkistyskäyttöön, mikä huolestuttaa tutkijaa. Tästä riittää ilmoitus paikalliseen ympäristökeskukseen,
jossa ilmoitukset kuitenkin käsitellään erikseen.
Lounais-Suomen ympäristökeskukseen tulee vuosittain lähes
300 ilmoitusta ruoppauksista,
valtaosa meren rannoilta.
. Lajitus
on kovin kiistanalainen.
Viime vuonna kantarelliaika
jatkui joulun tienoille, jopa tämän
vuoden puolelle. Alle kymmenen hehtaarin
fladat ovat täysin suojeltuja, hän
muistuttaa pienistä, merestä kuroutumassa olevista sisävesistä.
Sen sijaan Natura-alueilla, kuten esimerkiksi Perniön Saarenjärvellä, ruoppausta ei ole koko-
naan kielletty mökkirannoilla.
Nieminen sanoo, että lupa on
annettu olemassa olleen veneväylän ruoppaamiseen, mutta ei
väylän isontamiseen esimerkiksi
aiempaa suuremmalle veneelle.
Vähin eli ilmoitus ympäristökeskukseen on Niemisen mukaan
tehtävä aina kun ruoppaus tehdään koneellisesti. Syysmuutolla on
valkoposki- ja sepelhanhia sekä
metsä- ja tundrahanhia. Sitä pienemmillekin
lupa voidaan kuitenkin edellyttää, jos esimerkiksi halutaan ruopata Natura-alueita.
. omalle kodalleni
on osunut jopa viisitoistasenttisiä
jättiläisiä. Näillä määrillä ilmoituksiin
on alettava suhtautua tiukemmin, sanoo rakennusmestari Kari
Nieminen Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta.
Aseet valvovalla viranomaisella
ovat sikäli vähissä, että ruoppaukseen riittää ilmoitus. Toissa vuonna varmistettiin Loviisasta kaaliperhosen onnistunut talvehtiminen kotelona.
Muut tutut päiväperhoset, kuten
suruvaippa, herukka-, neito-,
nokkos- ja sitruunaperhonen on
havaittu monella paikkakunnalla
syyskuun lopulla. Aina puhutaan
Skoonen tammikuisista kantarelleista, mutta ei koskaan kerrota,
ovatko nekin muistoa menneestä
syksystä.
Lokakuussa liikkeellä kymmeniä perhoslajeja
Jouni Tittonen
Syys?lokakuussa vallinnut lämmin sääjakso piti perhoset edelleen hyvin liikkeellä
Vuonna 1986 Kölsch-nimi
suojattiin eikä sitä saa valmistaa
Kölnin alueen ulkopuolella.
Kölnin vettä,
ootekolonkia
Katedraalin sisäpuolella voi ihailla jättikokoisia lasimaalauksia.
Nordrhein-Westfalen on Saksan
väkirikkain osavaltio. Julkisivun
oikeanpuoleisen tornin pystyttäminen aloitettiin 1300-luvun
alussa. Unescon maailmanperintökohteet esiteltyinä maittain.
. Kölniin matkustetaan usein
messuille tai helmikuun karnevaaleihin, jota kutsutaan
viidenneksi vuodenajaksi.
SALON KAUPUNGINKIRJASTO SUOSITTELEE
Kohti Tallinnaa!
. A Phaidon Cultural
Guide.
Kaikki matka- ja
hotellipaketit
osoitteesta
www.eckeroline.fi
PÄIVÄRISTEILYT
Su?pe
?
23
18 ?
lähdöt
hlö
Seniorit
Ma?to lähdöt
hlö
Hinnat voimassa 30.11. Kirkon arkkitehdillä
Gerdhard von Rilellä ei ollut
mahdollista nähdä luomustaan
valmiina, sillä Saksan suurimman kirkon rakentaminen kesti
632 vuotta.
Kölnin katedraalin peruskivi
muurattiin vuonna 1214. Germany. asti.
TARJOUS!
La lähdöt
29 ?
hlö
Tarjoushinta voimassa 10.11. Se nimittäin lipitetään pitkästä koeputkea muistuttavasta
vain 0,2 litran lasista. asti.
Koskee vain uusia varauksia,
ei muita alennuksia.
HOTELLIPAKETIT
HOTEL
?
METROPOL
Su?to lähdöt
Kölnin tuomikirkko on Saksan suurin katedraali. Asukkaita noin 3 miljoonaa.
. Pinta
on täynnä kiveen veistettyjä pitsimäisiä yksityiskohtia, joiden
työstäminen on ollut aikaa vievää. Vanhakaupunki entisöitiin alkuperäiseen asuunsa, muualle
kaupunkiin syntyi modernia
arkkitehtuuria.
. Sata vuotta myöhemmin torni oli kohonnut vasta 30
metrin korkeuteen, viidesosaan
lopullisesta korkeudesta. Ilmansaasteet ovat mustuttaneet julkisivun ja syövyttäneet koristeita, osaa on yritetty epätoivoisesti
puhdistaa. laivamatkat meno-paluu
kansipaikoin, majoituksen
1 vrk/2 hh/hlö ja hotelliaamiaisen.
Hinnat voimassa 2.12. Hinta
voimassa su?pe lähdöillä 18.?26.10.
Bonusta matkoista
ja laivaostoksista!
HELSINKI
ma?la 08.00
21.30
10.30
su
19.30
TALLINNA
11.30
18.00
14.00
16.00
MATKAMYYNTI:
www.eckeroline.fi
tai puh. Tarjoilija toki huolehtii siitä, että uusi lasi tuodaan nopeasti pöytään edellisen
tyhjentyessä. Jokaisen kiven yksityiskohtineen piti olla valmiina ennen
kuin se sijoitettiin tarkalleen
omalle paikalleen. Suurin osa kaupungista
tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa. Työvauhti ei ollut päätä huimaava
. Ja sellainen siitä todella tuli!
Urakka oli hikinen ja pitkä,
pidempi kuin alun perin oli
tarkoitus. Tähän asuun torni jäikin
aina vuoteen 1869 asti, jolloin
torni valmistui lopullisesti.
Rahat loppuivat
kesken
Monumentaalisen katedraalin
rakentaminen tyhjensi kirkon
rahakirstut. Taideteos löydettiin
sattumalta pommisuojan rakentamisen yhteydessä vuonna 1941.
59
62 ?
99 ?
TILAA SALON
SEUDUN SANOMAT
Soita: Tilaajapalveluun
02-770 2626
Tilaukset myös
netissä: www.sss.fi
Mukavampia matkoja. Kesken jäänyt
kirkko sai toimia armeijan varastona ja arkkipiispan virkakin
lakkautettiin. Se valittiin UNESCOn maailmanperintölistalle vuonna 1996.
HOTEL BERN
Su?to lähdöt
SOKOS HOTEL
VIRU
Pe?la lähdöt
Outoa mongerrusta
Kölsch-oluen kera
Numerosarja 4711 lienee Kölnin tunnetuin brändi.
Kotiseuturakkaat ja hyväntuuliset kölniläiset puhuvat outoa Kölschin murretta, jota kirjasaksaa
taitavankin on vaikea ymmärtää.
Kölsch tarkoittaa myös kaupunkilaisten ylpeyttä, perinteistä keltaista pintahiivaolutta.
Baijerilaista olutsieppoa ärsyttänee kölniläinen tapa tarjoilla Kölschiä. Kölnin matkaan voi yhdistää
risteilyn Rein-joella.
. Sodan jälkeen
raunioituneen kirkon restaurointi eteni salamavauhdilla. Työt
etenivät ensimmäisten vuosien
aikana hitaasti. Jalokivin koristellussa kiviarkussa
sanotaan säilytettävän kolmen
itämaan tietäjän maallisia jäännöksiä.
Sunnuntaina 14. Tornin rakentamisen apuna käytetty jättimäinen puunosturikin nökötti paikoillaan viisi
sataa vuotta.
Ranskalaiset miehittivät Napoleonin johdolla Kölnin 1700luvun lopulla. Se
rakennettiin hienon viininjumala
Dionysoksen mosaiikin (10 x 7,50
m) suojaksi. Eteläsivun
molemmat tornit kohosivat 157
metrin korkeuteen. lokakuuta 2007
KÖLNIN FAKTAT
Kolinaa katedraalin varjossa
Kuvat: Hannu Tuominen
Kerrotaan myös kirkon alkuperäisten piirustusten joutuneen
hukkaan niiden suuresta koosta
huolimatta: rakennusmestarit
olivat ikuistaneet kirkon julkisivun yksityiskohdat neljän metrin korkuiselle paperille. (09) 2288 544
MATKAMYYMÄLÄ:
Mannerheimintie 10, Helsinki
Roomalaiset
juuret
Roomalaiset perustivat Kölnin
vuonna 38 eKr., ja se sai nimensä
keisari Glaudiuksen puolisolta
(Colonia Claudia Ara Agrippensium), joka oli syntynyt Kölnissä.
Rooman vallan aika on näyttävästi
edustettuna tuomiokirkon kupeessa Roomalais-germaanisessa museossa (www.museenkoeln.de). Lisätietoja www.koeln.de
Valmista 600 vuotta
aloittamisesta
Vihdoin lokakuussa vuonna
1863 saatettiin viettää katedraalin vihkiäisiä, yli 600 vuotta pyhätön peruskiven muurauksesta. asti.
mutta Kölnin katedraalin lähellä
raatihuonetta vastapäätä sijaitseva Farina Haus -museomyymälä
(www.farinahaus.de) kerää myös
paljon kosmetiikasta kiinnostuneita.
Ranskalaiset miehittävät Kölnin vuonna 1794 ja numeroivat
talot ja korttelit. Corzelius, Thomas:
Baedeker´s Cologne.
. Kölnin tuomiokirkko
valittiin UNESCOn maailmanperintöjenlistalle vuonna 1996.
Tärkeän kulttuurimonumentin
ympärillä olevat rakennustelineet tulevat säilymään vielä
vuosikaudet.
Lisätietoja www.koelner-dom.de
16
Kölnin vanhakaupunki tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa, mutta se on entisöity alkuperäisen näköiseksi.
4711 on tuttu kaikille, Farina sen
sijaan kuulostaa vieraammalta.
Molemmat ovat aitoa Kölnin vettä,
Eau de Colognea, tuttavallisesti
kolinaa. Valmistajien mielestä toisen tuote on pelkkää plagiointia.
Molemmat tuotteet ovat kotoisin
Kölnistä. Niinpä
jo vuonna 1948 saatettiin katedraali ottaa uudestaan käyttöön,
tasan 700 vuotta peruskiven laskemisesta.
Taistelu kirkon rapistumista
vastaan on yhä kova työ. Kirkon luoja von
Rile kuoli jo kaksitoista vuotta
rakentamisen aloittamisesta.
Siihen mennessä kuori oli lähes
alkutekijöissään, vaikka koko
projekti oli alkanut juuri kuorin rakentamisesta. 4711 on pakattu
värikkäisiin lasipulloihin, Farina
vastaavasti tulppaanilogolla varustettuun tulipunaiseen kartonkipakkaukseen.
PERHEPÄIVÄRISTEILY
59 ?
perhe
Hinta sis. Matkailu
Köln
Hannu Tuominen
On kirkkoja ja on kirkkoja,
mutta nähdessään Kölnin goottilaisen katedraalin ensimmäistä
kertaa tulee heti selväksi, mikä
oli rakentajien tarkoitus: kirkon
tuli olla suurin ja komein. Yli sadan
metrin korkeudella sijaitsevalta
tornin näköalatasanteelta kaupunkilaiset pääsivät ihailemaan
lintuperspektiivistä Reinin rannan kotikaupunkiaan.
Goottilaisen mestariteoksen
rakentaminen oli kestänyt vuosisatoja, ja siksi on irvokasta, että
tuomiokirkon tuhoutuminen oli
hilkulla toisen maailmansodan
pommituksissa. Mutta se kumpi on alkuperäistä, onkin jo kinkkisempi
juttu.
Käytännössä numerosarja 4711
(www.4711.com) on onnistunut
markkinoinnissaan paremmin,
hlö
hlö
hlö
Hinta sis. Ja olihan Kölnin
arkkipiispa maksanut sievoisen
summan jo pelkästään arvokkaista pyhäinjäännöksistä. Preussin kuningas Fredrik
Vilhelm I oli todistamassa maailman korkeimman rakennuksen käyttöönottoa. Masterworks of man and
nature: preserving our world
heritage. Tutustumisenarvoisia lähikaupunkeja ovat Bonn,
Aachen, Mainz ja Koblenz.
. Parfyymitehdas
sai numeron Glockengasse 4711.
Numerosarjasta tuli myöhemmin
maailmankuulu tuotemerkki, jota
on vuosisatojen ajan käytetty ulkoisesti ja sisäisesti lähes vaivaan
kuin vaivaan. Vuonna
1560 hanskat nakattiin naulaan,
pariin sataan vuoteen ei tehty
kuin pakolliset korjaukset, jotta
kirkko ei olisi rapistunut kokonaan. Vuonna 1823 Napoleonin kukistumisen jälkeen
kirkon restaurointi aloitettiin
jälleen, uuden vapauden kunniaksi, tällä kertaa Preussin alaisuudessa.
. Vauraan,
entisen teollisuusalueen rakennemuutos näkyy kaikkialla.
Matkailusivu esittelee kolmiosaisessa sarjassa Nordrhein-Westfalenin suositun matkailukolmion:
Bonn-Köln-Aachen.
. Pelkästään
oviportaalin koristeluun meni
kymmenen vuotta.
Vuonna 1448 oikeanpuoleinen
torni ylsi jo 59 metrin korkeuteen, jolloin ensimmäisten kellojen asentaminen oli mahdollista.
Torni sai myös tilapäisen puukaton. Sijaitsee Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa Reinin
varrella.
. 30 senttiä vuodessa.
Ulkoseinä
kuin pitsiä
Hitaan valmistumisen ymmärtää, kun ihastelee kirkon
julkisivun yksityiskohtia. päiväristeilyn, 2 aikuista
ja 1?2 alle 18-vuotiasta lasta. Kölnin rakennuksista 90 prosenttia oli raunioina, katedraalikin on saanut
pahoja osumia. Juomalla pienestä
lasista taataan oluen olevan mahdollisimman raikasta ja virkistävää
Valmentaja Ismo Tuominen oli kuitenkin kokonaisuuteen varsin tyytyväinen .
. 6
0?. 4
8?. lähtö: 2 Aslak, poissa: 4, 9
2. Sitä en tiedä, kuinka pelissä lopulta olisi
käynyt, mutta tosiasia on, että
meiltä vietiin mahdollisuus oman
ottelupallomme loppuun pelaamiseen, LiigaEuran valmentaja Kai
Stenius sauhusi kipakan taiston
tauottua.
Euralaiset olivat nousseet päätöserän 12-13 tappioasemastaan
ottelupallotilanteeseen 14-13.
Kesken seuraavan pallon päätuomari Tero Heikkilä hönkäisi ilmeisen huolimattomasti pilliinsä,
tuomiten LiigaEuran Essi-Sofia
Koskisen puhtaasti puolustaman
pallon käsittelyvirheenä Someron
voitoksi.
Heikkilä taisi olla ainoa ihminen salissa, joka ei virhettään
LOTTO
Oikeat numerot: 5, 6, 13, 20, 23, 24, 36
Lisänumerot: 17, 19, 37
Alustava voitonjako:
7 oikein 2 kpl voitto-osuus 373 003,50
e, 6+lisänumero oikein 11 604,50 e, 6 oikein 1 567,60 e, 5 oikein 55,50 e, 4 oikein
13,10 e.
Lisäarvonta: 8, 11, 12, 14, 23, 26, 37
Alustava voitonjako:
7 oikein ei yhtään kappaletta.
LauantaiJokeri
Jokerinumero: 4977289
Alustava voitonjako:
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein
1 kpl voitto-osuus 127 247,50 e, 5 oikein
5 550 e, 4 oikein 438,10 e, 3 oikein 50,70
e, 2 oikein 11,40 e.
KENO
Voittonumerot: 2, 3, 11, 12, 17, 19, 21,
26, 28, 31, 34, 36, 51, 52, 53, 55, 58, 59,
63, 64
Eräpisteet:
24-26, 25-18, 18-25,
25-22, 10-15
sa on aina pieni lisälataus, eikä
tämän kauden kotiavaus tehnyt
poikkeusta. Laihia . 17.10.
Hurrikaani - Piivolley
VEIKKAUSBINGO
Ensimmäiset vaakabingot:
40, 53, 68, 13, 18, 43, 39, 37, 61
Vaakabingot:
40, 53, 68, 13, 18, 43, 39, 37, 61, 45, 55,
23, 2, 6, 59, 27, 60, 56, 12, 72, 25, 74
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään
kappaletta, vaakabingot 11 kpl voittoosuus 16,00 e.
Gabor Janosi (vas.), Olli Aakula ja Sami Heikkiniemi saivat tehdä täyden iltapuhteen Pielaveden Sampoa vastaan.
pitänyt kääntyä meille, Tuovinen
totesi.
Molemmat joukkueet pelaavat
seuraavaksi europelejä. 9
1?. Somerolaiset löysäsivät tahtiaan, mistä
innostuneena LiigaEura äityi
vimmattuun taisteluun. Eko, poissa: 4
7. En tiedä olivatko tuomiot oikeita tai vääriä, mutta kyseenalaisia
ainakin. Piivolley, 18.10. Joukkueen ilme oli tänään
hyvä. Hyvän ottelun pelasi
myös vahvassa syysvireessä oleva
passari Anzela Trofimova.
LiigaEuran riveistä erottuivat
edukseen Nikolina Alter (28/+20),
Elina Nousiainen (13/+8) ja Koskinen (12/+5).
Salon Viestin naiset eivät pystyneet ottamaan toista perättäistä
voittoa Laihian uudessa monitoimitalossa. Kova porukka! Syötön kovuus
oli kyllä tiedossa, mutta yllätti se
silti. Kun
Viesti oli perjantaina pudottanut
laihialaiset cupista, revanssi ja
sarjapisteet maistuivat makeilta.
Viestin päävalmentaja Tomi
Lemminkäinen ei pitänyt tulosta
yllätyksenä, kun ottaa huomioon,
että viikko sitten seitsemästä
pelaajasta neljä oli sivussa loukkaantumisten takia. lähto: 3 Still Sexy, poissa: 6. Ensimmäinen erä oli meiltä
äärimmäisen hyvä ja toisen erän
alkukin vielä sujui hyvin. Kolmas
erä oli vuorostaan vieraiden murskaavaa näytöstä ja sen jälkeen pelattiin kaksi tiukkaa erää, joissa
voittaja ratkaistiin niukimmalla
mahdollisella pistemarginaalilla.
. Tuskinpa pelin tulos enää
mihinkään muuttuu, mutta joka
tapauksessa me jätämme tästä
vastalauseen, Stenius totesi pelin
dramaattisesta käänteestä suivaantuneena.
Lopun käänne ei ollut eilisen ottelun ainoa kummallisuus. Somero
heilutti tahtipuikkoa puolitoista
erää siihen malliin, että pelin saattoi ounastella olevan äkkiä ohitse.
Toisin kuitenkin kävi. lähtö: 6 Wings Of Pacific, poissa: 9
5. Harvoin lentopallossa
tuomari niin esiin nouseekaan
kuin mitä Ahti Huhtaniska lauantaina.
. 2
9?. Riento . VaLePa,
Santasport . Hyökkäyksessä teimme
järkeviä juttuja, Tuominen totesi.
Piivolleyn tehot
jakautuivat tasaisesti
Piin ja Sammon kohtaamisis-
Piivolley-Sampo
2-3
MITALIPELI
Kulta: 1, 4, 5, 3, 2
Hopea: 4, 2, 3, 5, 1
Pronssi: 1, 3, 5, 2, 4
Seuraava ottelu:
Ke. Jossain vaiheessa oltiin kovia,
mutta ei lopussa. Laihia tuli otteluun paremmin, joten ihan huonolle ei hävitty, Tuominen totesi.
Tuominen uskoi pelin parantuvan, kun sairastupa tyhjenee ja
pelaajat saavat rutiinia suorituksiinsa.
. Aivan käsittämätöntä tuomarityöskentelyä. Muut ovat pelikunnossa, mutta kuten näkyi, ei ihan
hirveän hyvässä kunnossa, Lemminkäinen harmitteli.
. Oli eri ilme tänään kentällä.
Saatiin aika hyvin syöttöputkia
ja henkilökohtaiset perusvirheet
vähenivät.
Järvinen muutti hieman pelitaktiikkaa cupin ottelusta. Tehotilastoissa ei suurille
plussille nelikosta tosin päässyt
kuin Mäkikokko (+11).
Erityisesti Pii napsi pisteitä torjunnoilla.
. 3
9?10
6?. Ratkaisut veivät meidän
energiaa hieman turhaankin tuomareiden suuntaan.
. Somero, Pmäki . Ei löytynyt vastuunkantajia millään osa-alueella
- siirreltiin liikaa palloa. Tuominen paransi otteitaan
pitkin ottelua, mutta hänelle sattui monen muun salolaisen ohella
useita helppoja virheitä.
. 4
4?. Eura.
MIESTEN SM-LIIGA
Piivolley?Sampo
VaLePa?Riento
Isku-Volley?KempeLe
Loimu?Kiisto
Sampo
3 3 0
VaLePa
3 3 0
Loimu
5 3 2
Santasport 3 2 1
Kiisto
4 2 2
Isku-Volley 2 1 1
KempeLe
2 1 1
Riento
2 1 1
Piivolley
4 1 3
Isku-Veikot 1 0 1
Hurrikaani 2 0 2
MuurLe
3 0 3
9?. lokakuuta 2007
Niemisen turnaus jäi
taas keskentekoiseksi
Someron Voima putosi
jalkapallon Kakkosesta
Sivu 18
Sivu 19
Urheilu
Sammon pommit liikaa Piille
annu Brusila, Paul Lipiäinen, Harri Sulonen
H
7702 309, sss.urheilu@sss.fi
PÄIVÄN PELIT
Minna Määttänen
Salohallissa yleisöön
menevä kauden avaus
SSS?Paul Lipiäinen
Juurikaan parempaa mainosta
alkaneelle lentopallokaudelle ei
Piivolley olisi voinut toivoa, kuin
minkä se Sammon kera lauantaina Salohallissa paikalliselle lentisyleisölle järjesti.
Kattauksesta jäi puuttumaan
ainoastaan kotivoitto, sillä Sampo
nappasi pisteet mukaansa 2?3voitolla.
Monesti yleisöön menevä ottelu ei ole oikein valmentajien ja
pelaajien mieleen eikä lauantain
koitos tehnyt tässä poikkeusta.
. lähtö: 9 Villihotti, poissa: 6, 13
4. 9
2?3
3?1
1?3
3?2
6
6
6
4
4
2
2
2
2
0
0
0
Seuraavat ottelut:14.10. voittoluokka: 85,80
V75-RAVI
Seinäjoki
Oikea rivi:
1. Titta on sivussa Euraakin
vastaan ja menee keskiviikkona
kuvauksiin. lähtö: 9 A.T. Joukkue ei luovuttanut tappioasemassakaan vaan päinvastoin se toi lisää höyryä.
. Kyseessä on kuitenkin
Suomen ulottuvin joukkue, Ismo
Tuominen äimisteli.
. Erityisesti joukkueen syöttöpeli toimi. Tällä kertaa kävi niin, että
vaihtomme edesauttoivat vastustajaa pääsemään mukaan peliin,
Oksanen myönsi.
Somerolaisvalmentajista vetovuorossa ollut Oksanen muistutti
siitä positiivisesta kehityksestä,
jota hänen suojattinsa ovat kokeneet ensimmäisen liigaviikon
aikana:
. Sampo . Myös muutamat
tuomariratkaisut nostattivat
pulssia. Vastaanottoryhmityksessä on
hieman vielä epäselvyyttä erityisesti Sammon kaltaisia huippuja
vastaan. MuurLe, 21.10. Sampo ei käynyt täällä edes
aamutreeneissä, mutta löysi syötön silti heti, Moilanen ihasteli.
Piin vastaanotto oli vaikeuksissa. Verkon yli tuli murhaavia pommeja.
Sampo takoi Olli Ojansivun, Urpo Sivulan ja Matti Oivasen johdolla Piin kenttään 14 ässää vain
22 virheellä.
. voittoluokka: 4 020,15
2. Laitapelaajilla oli nyt helpompi päivä ja sieltä tuli myös suurin
osa hyökkäyksistä, Järvinen kertoi.
Kentältä erottuivat laihialaisis-
ta Saina Secka, Tanja Eteläaho
ja Fernanda Duarte Belisario, joiden kaikkien tilastot osoittivat yli
kymmentä pluspistettä.
?Huonolle ei hävitty?
Viesti hukkasi ottelussa useamman kerran selkeän johtoaseman.
Ensimmäinen erä näytti jo kääntyvän vieraille tilanteessa 15-18,
mutta hetkessä kotijoukkue oli
siirtynyt 20-18 -johtoon. Avauskierroksella hävisimme
Pihtiputaalla tiukan pelin (2-3).
Nyt pitää olla tyytyväinen paitsi tärkeisiin sarjapisteisiin, niin
myös siihen, että kanttimme kesti
tänään tiukoissa loppuvaiheissa
hyvin.
Voittajien tuttuina syömähampaina tehopinnoja rouskuttivat
Olga Niemi (21/+17) ja Anna Grebenko (19/+9). 3
2?. Eniten olen pettynyt meidän
taktiseen pelaamiseen. Perjantain
Suomen cupin otteluun verrattuna Lujattaret pelasi kokonaisuudessaan paremmin.
. Mutta reissuun olen ihan tyytyväinen, voitettiin oikea ottelu,
Lemminkäinen jatkoi.
Lujattaret-Viesti
3-1
Eräpisteet:
27-25, 25-18,
23-25, 25-21
Seuraava ottelu:
Tänään
Viesti - LiigaEura
NAISTEN SM-LIIGA
Pislaploki?Vanaja
Somero?Eura
Laihia?Viesti
Laihia
2 2 0
OrPo
2 2 0
Somero
3 2 1
Eura
2 1 1
Viesti
2 1 1
Vanaja
3 1 2
Pislaploki 2 1 1
P-mäki
2 0 2
Prihat
2 0 2
6?1
6?2
8?5
5?4
4?3
5?6
3?5
1?6
0?6
0?3
3?2
3?1
4
4
4
2
2
2
2
0
0
Seuraavat ottelut:14.10. Loimu.
PITKÄVETO
93 Ambri/P?Bern 2 (0?1) 2,10
94 Basel?Rappers. X (1?1) 3,05
103 Chester?Hereford X (1?1) 3,15
104 Weymouth?Crawley 2 (1?2) 2,95
105 Rushden?Ft Green 2 (1?2) 2,85
106 Rangers?Washington 1 (3?1) 1,70
107 Detroit?Chicago 2 (2?3) 4,55
108 St.Louis?Colorado 1 (4?1) 2,30
109 Dallas?Calgary X (2?2) 3,85
110 Edmonton?Vancouver 2 (2?5) 2,30
111 Los Ang.s?Boston 2 (6?8) 2,75
01 Gillingham?Millwall X (1?1) 3,25
02 TP?47-KuPS 2 (0?1) 1,90
03 TPV?VIFK 2 (0?1) 3,00
04 PK?35-PP?70 X (1?1) 3,55
05 Southend?Crewe 1 (3?0) 1,55
06 Port Vale?Brighton 2 (0?1) 2,65
07 Yeovil?Carlisle 1 (2?1) 2,20
08 Cheltenham?Nottingham 2 (0?3)
1,80
09 HV71?Södertälje 1 (4?1) 1,35
10 Färjestad?MoDo X (2?2) 4,40
11 Timrå?Frölunda X (2?2) 4,20
12 Skellefteå?Linköping 1 (4?1) 2,50
13 HPK?Ässät 1 (7?3) 1,55
14 HPK?Ässät (+1) 1 (7?4) 2,00
15 Jokerit?Kärpät 2 (2?5) 2,40
16 Jokerit?Kärpät (+1) 2 (2?6) 1,55
17 Jokerit (+1)-Kärpät 2 (3?5) 3,80
18 JYP?Pelicans 1 (3?2) 1,90
19 JYP?Pelicans (+1) X (3?3) 5,85
20 Lukko?Ilves X (2?2) 4,15
21 Lukko?Ilves (+1) 2 (2?3) 1,85
22 SaiPa?KalPa 2 (1?2) 3,30
23 SaiPa?KalPa (+1) 2 (1?3) 1,90
24 Tappara?Blues 1 (6?3) 2,00
25 Tappara?Blues (+1) 1 (6?4) 2,90
26 Tappara (+1)-Blues 1 (7?3) 1,35
27 TPS?HIFK X (2?2) 4,00
28 TPS?HIFK (+1) 2 (2?3) 1,35
29 TPS (+1)-HIFK 1 (3?2) 1,55
30 Jukurit?K-Vantaa X (3?3) 5,85
31 Titaanit?Salamat 2 (3?6) 2,00
32 Hokki?Jokipojat 2 (2?6) 3,00
33 SaPKo?HeKi 1 (4?2) 1,85
34 Skotlanti?Ukraina 1 (3?1) 1,90
35 Slovakia?S Marino (+3) 1 (7?3)
1,60
36 Englanti?Viro (+2) 1 (3?2) 1,60
37 Degerf.?Landskrona 1 (3?1) 2,00
38 Ljungskile?Falkenberg X (1?1)
3,65
39 Åtvidaberg?Öster 1 (2?0) 2,15
40 Leeds?Leyton X (1?1) 4,00
41 Suomi U21?Slovenia 1 (1?0) 2,05
42 Kataja?Namika L 2 (85?88) 2,00
43 Unkari?Malta 1 (2?0) 1,15
44 Armenia?Serbia X (0?0) 4,00
45 Färsaaret (+2)-Ranska 2 (2?6) 1,40
46 V?Venäjä-Luxemburg (+1) 2 (0?2)
6,20
TULOSVETO
4 Tranmere?Walsall 0?0
Kerroin: 9,36
5 St.Louis?Colorado 4?1
Kerroin: 29,28
1 Bewe?Porin Kärpät 10?9
Kerroin: 85,16
2 HPK?Ässät 7?3
Kerroin: 82,28
3 Jokerit?Kärpät 2?5
Kerroin: 28,13
4 JYP?Pelicans 3?2
Kerroin: 19,22
5 Lukko?Ilves 2?2
Kerroin: 11,91
6 SaiPa?KalPa 1?2
Kerroin: 35,61
7 Tappara?Blues 6?3
Kerroin: 62,60
8 TPS?HIFK 2?2
Kerroin: 9,88
9 Suomi U21?Slovenia U21 1?0
Kerroin: 8,27
MONIVETO
SuperMoniveto 3
1 Tranmere?Walsall 0?0
2 Hartlepool?Bristol R 1?0
3 Brentford?Rotherham 1?1
4 Chester C?Hereford 1?1
Tulosyhdistelmä: 0?0, 1?0, 1?1, 1?1
Kerroin
1. Meidän torjunta vaelteli ottelun alussa aivan jossain muualla
kuin missä piti. Vanaja, Viesti . Loimu
. Kotijoukkue Lujattaret
voitti liigaottelun erin 3?1. Olihan peli
parin erän ajan parhaimmillaan
näyttävää, mutta otteet ailahtelevat yhä liikaa. Se on ollut meillä
alkukauden ajan ongelmana, Piin
hakkuri Ismo Moilanen huokaili.
Maajoukkuesankareilla ladattu
Sampo osoitti olevansa kova nippu. Sunnuntaina 14. Viesti
. Meiltä
puuttui tappamisen meininki,
Lemminkäinen kiteytti.
Lujattarien päävalmentaja Katarina Järvinen oli tyytyväinen.
. Isku-Volley, 20.10. Meillä oli
vähän pehmeää. Ei tähän tyytyväinen voi olla.
Niin itsellä kuin koko joukkueella tuli aivan liikaa suoria virheitä isoissa palloissa. OrPo, 21.10.
Pislaploki . 2 (0?3) 2,10
95 Zug?Fribourg X (1?1) 4,90
96 Langnau?Kloten 2 (3?5) 2,35
97 Davos?Lugano 1 (4?1) 1,75
98 Tranmere?Walsall X (0?0) 3,25
99 Hartlepool?Bristol 1 (1?0) 1,70
100 Grimsby?Rochdale 2 (1?2) 2,90
101 Morec.?Bradford 1 (2?1) 2,10
102 Brentford?Rother. 3
4?. Tällaista kovaa peliä tähän
alle kaipasinkin, Jukka Tuovinen
iloitsi.
Protestin käryä jäi ilmaan Laihialle luja revanssi
LiigaSomero
niukasti
kaimaansa
parempi
Juha Laakso
Naisten lentopalloliigan eilisessä kamppailussa Somerolla voittaja löytyi värikkäiden vaiheiden
ja dramaattistenkin käänteiden
jälkeen. 4
9?. MuurLe, 17.10. Yleensäkin pieni
kovuuden puute jäi vaivaamaan.
Esimerkiksi neljännen erän olisi
17
havainnut. Kiisto, Isku-Veikot
. Kahdessa ensimmäisessä erässä saimme vain yhden torjunnan. Liiga-Someron ja LiigaEuran välisestä mittelöstä kotijoukkue poistui kaksi sarjapistettä rikkaampana 3?2 voittonsa
myötä.
Tulos jäänee voimaan, vaikka
hävinnyt osapuoli jättikin ottelupöytäkirjaan vastalauseen. Sanna-Mari Perkiö
(12/+5) hilasi kolmantena pelaajana pistesaldonsa toiselle kymmenelle. Otan
Lassi Tuominen
Anzela Trofimova on lähettänyt hakkurin päättämään hyökkäystä, ja kohta LiigaEuran parketti paukkuu.
Somero-LiigaEura
3-2
Eräpisteet:
25-11, 25-21, 12-26,
23-25, 16-14
Seuraava ottelu:
La.20.10.
Lujattaret - Somero
ja liigapisteet Viestiltä
Voitto
cupissa
lohdutti
salolaisia
Risto-Matti Kärki
osavastuun siitä, että sen jälkeen
pelimme sekosi aika pahasti, Someron valmentaja Jouni Oksanen
totesi.
Pelin ollessa vielä hyvin Someron hallinnassa Oksanen lähti
sekoittamaan pelipakkaansa
vaihdoilla.
. lähtö: 2 Racy Kemp, poissa:?
Voitonjako:
7 oikein 797 kpl voitto-osuus 320 e, 6
oikein?e, 5 oikein?e.. 8
4?. Loimu, KempeLe . VaLePa
. Muussa tapauksessa
hän olisi voinut tuomita pallon
ratkaisemattomaksi ja määrätä
sen pelattavaksi uudelleen.
. Hurrikaani . Minun pelifilosofiani on sellainen, että vaihtoja pitää uskaltaa
tehdä. Riikka Mäki siirtyi passarin paikalta
hakkuriksi ja onnistui tehtävässään hyvin.
. Erityisesti joukkueen nuori
libero Jesse Mäntylä joutui heti
kovaan paikkaan. Pii kohtaa
ensi viikonloppuna Challenge cupissa valkovenäläisen Bela Mogilevijn
ja Sampo CEV-cupissa Rooman.
. KempeLe, Isku-Veikot . lähtö: 9 Go On Keeper, poissa: 7
3. Pelaajien taso ei pysy samanlaisena, mutta uskon, että
huomenna on parempaa, viittasi
Tuominen kiireisen viikonlopun
kolmanteen otteluun Salossa LiigaEuraa vastaan.
Tuomisen jälkeen Viestin parhaita pistenaisia olivat Pia Kinnunen (15), Oksana Pasternak
(11) ja Annukka Talvitie (11).
Olkapäävammasta kärsivä Titta Oksala seurasi ottelun penkiltä
eikä ole ihan heti palaamassa peleihin mukaan.
. Enpä muista milloin olisi
viimeksi Sammon torjunnoissa
voittanut. Vastustajan hyökkäykset olivat monipuolisempia. Samoin
salolaisille lopulta kääntyneessä
kolmannessa erässä Viesti menetti kertaalleen viiden pisteen
johtoaseman.
Viestin parhaana palkittiin Laura Tuominen, joka teki 17 pistettä. Se
koski päätuomari Tero Heikkilän
toimintaa LiigaEuran ottelupallotilanteessa viidennessä erässä.
. Eura, 20.10. Emme
kyenneet tekemään erityisesti
kahdessa ensimmäisessä erässä
sovittuja asioita, Sammon valmentaja Jukka Tuovinen totesi.
Piivolleyn tehot jakautuivat tasaisesti, sillä Ismo Moilanen teki
16 pistettä ja Juha Mäkikokko,
Gabor Janosi ja Olli Aakula kukin 13
Pojat yrittivät kiitettävästi, mutta terävyys
otteista puuttui. lokakuuta 2007
MS Parmalle ensimmäinen suurvoitto
Kuvat:Minna Määttänen
Fuusioseura Halikko-viestin valtias
SSS?Paul Lipiäinen
Kuraisissa, mutta aurinkoisissa
merkeissä juostu 19:s Halikkoviesti päättyi MS Parman juhliin.
MS Parma pääsi riemuitsemaan
viestin voitosta, kun ankkurina
juossut Samuli Salmenoja toi
joukkueen maaliin puoli minuuttia ennen Kalevan Rastin Miika
Hernelahtea.
Halikko-viestin voitto maistui
MS Parman suunnistajien suussa
hyvälle. Urheilu
Sunnuntaina 14. Sarjataulukossa kaksi pistettä riittivät Ässien ohittamiseen,
mutta HIFK pysyi pisteen edellä.
Kaksi kaukana entisistä suuruuden ajoistaan olevaa seuraa janosivat kumpikin ahnaasti voittoa.
Vauhtia ja yritystä pelissä olikin,
mutta taitotaso ei ollut kummallakaan ihmeellinen. Teknisiä pisteitä verotti myös yksinkertaiseksi
jäänyt akseli. Ei jäähyjä. Ankkuri
Markus Lindeqvist tekikin sitten
varman suorituksen ja piti sijoituksen kolmantena.
Ennen Dambea ja Lindqvistiä
paimiolaisten viestiä veivät Janne Virtanen, Janne Nieminen,
Juha Suominen, Tommi Reponen, Emma Silvennoinen, Jere
Sipponen, Matti Sipponen, Salla
Fagerudd, Niko-Petteri Salo, Satu
Tahvonen, Olli Vesalainen, Matti
Tahvonen ja Teemu Väre.
Paimion Rastin kakkosjoukkue oli 25:s ja kolmosjoukkue
68:s. erä: 8.27 Michal Bros (Mikko
Lehtonen?Hannes Hyvönen) 0?1
tv.
2. K-Vantaa, Salamat . Olen väsynyt mutta onnellinen, totesi James Blake, kun hän oli kaatanut Jarkko Niemisen.
Nieminen hukkasi
voiton toisessa erässä
STT?Reuters
Amerikkalainen James Blake
oli jälleen liian kova pala Jarkko
Niemiselle Tukholman ATP-tennisturnauksessa. LeKi . Pelicans, Tappara . Blues
. Joukkue haluaa kuitenkin rauhoittaa
fanejan uskoen, että kaikki vielä
kääntyy parempaan suuntaan,
Pikkarainen lähetti näin terveisiä
faneille, jotka keräävät jo adressia muutosten puolesta.
JyP pysäytti
Pelicansin
Mikään puu ei kasva taivaaseen
asti, huomasi Lahden Pelicans
JYP:n vieraana. JyP . erä: 32.57 Jaako Niskavaara
(Pihlman?D Helminen) 2?0, 34.57
Ossi Louhivaara (Juha-Pekka Hytönen?Jari Jääskeläinen) 3?0.
3. erä: Maaliton.
3. Blake selvitti ne, ja etenkin
nouseminen 0?40-tappiolta tilanteessa 1?2 oli vahva esitys.
Turnauksen ykkössijoitettu
Blake ei jättänyt tilaisuuksiaan
käyttämättä ja vei erän 6?4. Senaattikiinteistöt ei voi olla veikkausvoittovarojen edunsaaja. Sen sijaan
hän sai huippupisteet ohjelman
osa-alueista.
? En ollut tyytyväinen suoritukseeni. erä: KalPa aikalisä 57.04,
59.37 Ville Koho (Nikiforuk?Höglund) 1?2 im, SaiPa aikalisä 59. 37.
Tappara?Blues 6?3
(3?0, 1?2, 2?1)
1. osuudella, jossa Inga Dambe
teki hienon juoksun nostaen Rastin kolmannelle tilalle. erä: 5.17 Lennart Petrell
(Hannu Pikkarainen?Ryan Vesce)
0?1.
2. HIFK . Oululaiset kaatoivat Jokerit ja siirtyivät SM-liigan kärkeen.
teiksi.
Hyytiän mukaan liikuntabudjetin ongelma on, että verovaroin
rahoitettuja valtion taidelaitosten käytössä olevien toimitilojen
vuokria ja Kansallisteatterin peruskorjauksen lainanhoitokulut
on budjettiesityksessä siirretty
rahoitettavaksi veikkausvoittovaroista.
? Summa, josta puhutaan on
21,3 miljoonaa euroa. Puolustuksesta nousi esiin Hannu Pikkarainen hyvässä ja pahassa. KalPa,
Ässät . JYP
katkaisi kuitenkin Pelicansin
voittokulun lukemin 3?2. erä: 5.34 Toni Mäkiaho (Emil
Lundberg) 1?0, 15.07 Markku
Erholtz (Aki Uusikartano?Pasi
Tuominen) 2?0 yv, 16.27 Mäkiaho
3?0 yv.
2. Salmenojan
selkää ei Hernelahti kuitenkaan
missään vaiheessa näköpiiriinsä
saanut.
Muut voittajajoukkueen viestin
viejät olivat Sami Hämäläinen,
Antti Vainio, Mikko Heinonen,
Timo Peltola, Laura Juntunen,
Susanna Tervo, Katja Mjösund,
Eero-Matti Vainio, Jesse Martelius, Mikko Heikelä, Matti Koivisto
ja Öystein Kristiansen.
MS Parmalle päivä oli todellinen menetys, sillä se voitti myös
Paras seura-kisan.
18
SaiPa?KalPa 1?2
(0?2, 0?0, 1?0)
1. Eroa Kalevan Rastiin tuli puoli minuuttia.
oi, että JYP:n hyökkäyspäässä on
enemmän leveyttä kuin kauden
alussa. erä: 57.13 Petri Lammassaari (Marko Luomala?Janis Sprukts) 2?2.
Kärppien Michal Bros tuulettaa. Pelicans, HPK . erä: 40.29 Mäkiaho (Lundberg?Nurminen) 6?2 yv, 49.01
Veli-Matti Savinainen (Salminen?Tasku) 6?3, 50.41 Iivo Hokkanen (Hannu Väisänen) 7?3.
Jokerit?Kärpät 2?5
(0?1, 0?2, 2?2)
1. erä: 34.10 Tuominen (Uusikartano?Pasi Salonen) 4?0, 34.57
Petteri Tasku (Tuomas Takala?Henrik Petre) 4?1, 38.11 Toni
Häppölä (Nickerson?Marko Kivenmäki) 4?2 yv, 38.44 Uusikartano (Salonen?Erholtz) 5?2.
3. Viime minuuteilla
Lopin kenttä värkkäsi kuitenkin
ylivoimamaalin, jonka viimeisteli
puolustaja Jani Forsström.
Pelicansin päävalmentaja Hannu Aravirta tunnusti reilusti, että
parempi joukkue voitti. Pedrosa löi 0,2
sekunnilla Italian Valentino Rossin ja 0,6 sekunnilla luokan mestaruuden jo varmistaneen Australian Casey Stonerin.
125-kuutioisten paalupaikalle
nousi italialainen Aprilia-pilotti
Mattia Pasini.
Jorma Hyytiä runttasi
valtion budjettiesityksen
Dambe nosti
PR:n pronssille
Kolmanneksi Halikko-vietissä
juoksi hienosti Paimion Rasti.
MS Parmaan jäi eroa yli neljä minuuttia.
Rastin viesti sujui ilman suuria virheitä ja varsinainen ratkaisu paimiolaisittain tapahtui
14. Ilves, Kärpät . HPK . Kaikkiaan
joukkueita oli 143 ja suunnistajia
yhtensä yli 2000.
Mika Kallion ajokin
säädöt hakusessa
SSS?STT
MS Parman ja Kalevan Rastin
kamppailu huipentui kahdelle viimeiselle osuudelle. Blues,
17.10. Kauden avausmaali oli
hieman onnekas, mutta vapautti
Niskavaaran piinasta.
JYP:n kolmannen maalin viimeisteli puolestaan Ossi Louhivaara, joka on saanut vähän
peliaikaa alkukaudesta. Pöykiön vakuuttava flamenco-koreografia toi kuitenkin hyvät osa-aluepisteet.
? Akseli oli turha moka, mutta
minulla oli rento ja vapautunut
fiilis luistella. TPS, 18.10. Tämä on
vastoin jakosuhdelain henkeäkin,
Hyytiä sanoi.
Kostner johtaa Finlandia
Trophyn naisten kisaa
TPS jatkoi HIFK:n tuskaa
SSS?STT
Phillip Islandin rata tunnetaan
kovavauhtisista kaarteistaan,
joissa pyörän ajettavuus täytyy
olla kohdallaan, jos mielii pysyä
oikeassa rytmissä. Kamppailun voi katsoa päättyneen tasan, kun Mikkolan matka takkuili alussa ja Pietilän lopussa.
Salmenoja puolestaan johti Hernelahtea jo turvallisen oloisesti,
mutta pieni pummi kavensi eroa
viimeisillä rasteilla. Suomusjärven Sisu oli 37:
s ja Rasti-Perniö 78:s. Aravirta
kiitteli JYP:n luisteluvauhtia ja
taistelutahtoa.
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
JÄÄKIEKKO
SM-LIIGA
HPK?Ässät 7?3
(3?0, 2?2, 2?1)
1. Hokki, 17.10. Siihen jäi paljon parannet-
Lehtikuva/AFP/Fredrik Sandberg
TPS?HIFK 3?2
(0?1, 1?0, 1?1, 1?0)
1. erä: 17.07 Raimo Helminen
(Vesa Viitakoski?Joonas Lehtivuori) 0?1 av.
2. Yleisön kannustus
toi paljon voimaa luisteluun, Pöykiö kehui.
Viime vuonna Finlandia
Trophyn voitti Korpi.
. Ja tämä on vasta alkua!
Tästä se vasta lähtee, Samuli Salmenoja hehkutti maalissa.
MS Parma perustettiin marras-
kuussa 1998 Liedon Parman ja
Mynämäen Suunnistajat -52:n yhteiseksi miesten edustusseuraksi.
Reilun kolmen vuoden ajan myös
naiset, juniorit ja seniorit ovat kilpailleet MS Parman väreissä.
MS Parma johti
alusta loppuun
MS Parma ansaitsi voittonsa,
sillä se johti kisaa käytännöllisesti katsoen lähdöstä maaliin.
Avausosuuden juoksija Petteri
Muukkonen saattoi huomata olevansa jo toisella rastilla yksinään
johdossa. Jatkoaika: 61.55
Lee Sweatt (Sinisalo?Teemu Laine) 3?2 yv.
Kärpät 13 9 1 1 3 43?27 29
Pelicans 13 8 2 1 3 50?31 27
Tappara 12 5 4 3 3 40?33 22
Jokerit 13 5 5 2 3 39?34 22
JyP
12 5 3 3 4 34?32 21
Lukko 13 5 5 1 3 33?32 21
Blues
12 6 2 0 4 37?31 20
Ilves
13 4 5 3 4 36?34 20
HPK
13 6 0 0 7 38?37 18
SaiPa 12 3 4 2 5 30?35 15
HIFK 13 2 5 3 6 28?35 14
TPS
12 3 3 1 6 24?36 13
Ässät
12 3 2 1 7 23?41 12
KalPa 13 3 1 0 9 27?44 10
Seuraavat ottelut: 16.10. JYP on
edelleen voittamaton Hippoksella. Viime vuonna Blake päihitti
Niemisen Tukholman turnauksen
loppuottelussa.
Blake aloitti vahvasti ja johti jo
4?1 ja 5?2. erä: 31.00 Tomas Sinisalo
(Mikko Rautee?David Lundbohm)
1?1.
3. erä: 23.28 Kristian Kuusela 0?2 yv, 35.42 Janne Pesonen
(Lehtonen) 0?3 yv.
3. Hän mursi Niemisen syötön
päätöserän ensimmäisessä ja kolmannessa pelissä.
Nieminen ja maailmanlistalla
sijalla seitsemän oleva Blake ovat
kohdanneet nyt viisi kertaa, ja
joka kerralla amerikkalainen on
poistunut kentältä voittajana.. Toki minua jännitti
kauden avauskilpailu, mutta olen
tyytyväinen, Korpi tuumi.
Pöykiö lähti yrittämään vaikeaa kolmoisflip-kolmoistulppi -yhdistelmää, joista jälkimmäinen
jäi kaksoishypyksi flipin huonon
alastulon vuoksi. erä: 41.31 Stephen Guolla (H
Pikkarainen) 1?2, 54.58 Antti Erkinjuntti (Rautee?Juho Jokinen)
2?2. MMsarjaa johtava Aprilia-kuljettaja
oli nopein 0,8 sekunnilla ennen
maanmiestään Hector Barberaa.
Kolmosruutuun nousi Espanjan
Alvaro Bautista 0,9 sekunnilla
erolla kärkeen.
? Kun käännetään nopeissa
mutkissa puolelta toiselle, pyörä
ei tunnu kääntyvän, Kallio kuvaili
aika-ajoa kiusannutta ongelmaa.
? Jos vauhtia nostaa, rata käy
kapeaksi.
Markus Lindeqvist teki Paimion Rastin ankkurina varman suorituksen
tuoden joukkueen maaliin kolmantena.
SSS?STT
Valtiovarainministeriön budjettiesitys oli Kuortaneen urheiluopiston rehtorin ja SLU:n hallituksen varapuheenjohtajan Jorma Hyytiän mielestä todellinen
isku koko liikuntaväelle. Hän rakensi laukauksillaan HIFK:n molemmat maalit, mutta oli omassa
päässä ottamassa myös takaiskut
TPS:n maaleista.
? Ei kaikki ihan mennyt niin
kuin piti, mutta tietysti pistekin
on jotain. Jukurit, Sport . Budjetti
ei sisällä edes inflaation suuruista
korotusta liikuntamäärärahoihin.
Vaasan Vasaman 100-vuotisjuhlissa puhuneen Hyytiän mielestä
budjetissa esitetyillä resursseilla
ei ole mahdollista käynnistää
niitä tärkeitä avauksia, joita on
kirjattu hallitusohjelman tavoit-
TPS joutui kolmannen kerran
peräkkäin jääkiekon SM-liigan
ottelussaan jatkoajalle. Paalupaikka oli hänelle
kauden kolmas. erä: 9.14 Tuomas Kiiskinen
(Jyri Junnila?Mika Strömberg)
0?1 yv, 9.36 Jeremy Stevenson
(Timo Seppänen) 0?2 yv.
2. Muukkonen karkasi
avausosuudella muilta minuutin
päähän, eikä kärkipaikka tämän
jälkeen vaihtunut missään vaiheessa.
MS Parman ero kakkoseen oli
parhaimmillaan runsaat kaksi
minuuttia ja pienimmilläänkin
runsaat 20 sekuntia. Blake kukisti
Niemisen myöhään perjantai-iltana puolivälierissä 6?7 (1?7), 6?4,
6?2. Kallio kokeileekin vielä sunnuntaina kilpailua edeltävässä lämmittelyssä
uusia säätöjä kisaa varten.
? Nostamme pyörää korkeammaksi ja muutamme sitä enemmän takapainoiseksi. Kun pelaajat
saivat nykyiset paitansa toiseen
erään, he tuntuivat pääsevän paremmin otteluun sisään.
TPS:n maalissa Juha Kuokkanen oli voimaton HIFK:n maalien
synnyttyä ohjauksista, mutta pelasi muuten hyvin. niin itse kuin varmasti myös
koko seura. Pelicansilla oli
seitsemän peräkkäistä voittoa,
kun se tuli Jyväskylään. Kesän sairastelusta ja
ylioppilaskiireistä huolimatta
hän luisteli yhden parhaista lyhytohjelmistaan.
? En olisi voinut luistella paljon
paremmin. Tappara, Pelicans . SaPKo.
tavaa, Kostner kertoi.
Korpi luisteli uuden lyhytohjelmansa intensiivisesti tangoa
tulkiten. TPS.
MESTIS
SaPKo?HeKi
4?2
Hokki?Jokipojat
2?6
Titaanit?Salamat
3?6
Jukurit?K-Vantaa 4?3 (2?0, 1?1, 0?2,
1?0)
TuTo
13 9 2 0 2 58?27 29
Jukurit 10 5 4 3 1 29?17 22
SaPKo 13 7 0 0 6 37?43 21
LeKi
10 6 1 1 3 40?29 20
Salamat 11 6 1 0 4 44?44 19
Jokipojat 9 6 0 0 3 29?18 18
KooKoo 11 5 1 0 5 30?26 16
Sport
10 3 3 2 4 31?28 14
HeKi
11 4 1 0 6 23?39 13
Hokki 10 2 3 2 5 26?30 11
K-Vantaa 10 2 2 1 6 24?36 9
SUOMI 20 5 2 0 0 3 14?18 6
Titaanit 11 0 2 1 9 23?53 3
Seuraavat ottelut: 16.10. HIFK:n peli
on aikaisempiin vuosiin nähden
myös kummallisen pehmeää, kun
jäähyjä vältellään mahdollisimman paljon.
? Meidän pelissämme näkyi
kyllä raskas viikko. Myös kakkostila oli vahvasti Kalevan Rastin hallussa läpi viestin.
Ratamoottoripyöräilijä Mika
Kallio putosi ensi kertaa kuluvalla kaudella 250-kuutioisten MMosakilpailun aika-ajon kymmenen
parhaan joukosta. SaiPa, 19.10.
KalPa . K-Vantaa
. Puolustuksen
kaksi hahmoa olivat Marko Kiprusoff ja ratkaisun ampunut Lee
Sweatt. erä: 10.23 Tuomas Pihlman
(Dwight Helminen?Jarkko Immonen) 1?0.
2. erä: 53.24 Koskela (Ojanen?Kiilholma) 5?2 yv, 55.51
Osala (Kimmo Pikkarainen)
5?3, Blues aikalisä 56.21, 57.19
Jonas Enlund (Benoit) 6?3 tm.
Euroopan mestari Carolina
Kostner tarrasi ennakkosuosikin
asemaansa kiinni ja otti lyhytohjelman jälkeen naisten sarjan
johdon taitoluistelun Finlandia
Trophyssa Vantaalla. Olihan tätä jo odotettukin
. Ässät, 20.10. Jyväskyläläisiltä kaksi
miestä rikkoikin nollan maalisarakkeessaan.
Puolustaja Jaako Niskavaara
teki nollakulmasta JYP:n toisen
osuman. Italialainen
johtaa pistein 58,54 toisena olevaa Kiira Korpea 1,48 pisteellä.
Korven pisteet 57,06 merkitsivät EM-pronssimitalistille uutta
hulppeaa ennätystä. erä: 12.43 Teemu Aalto (Timo Koskela?Janne Ojanen) 1?0,
14.23 Koskela (Aalto?Ojanen) 2?0
yv, 16.05 Ojanen (Koskela?Andre
Benoit) 3?0.
2. erä: 30.31 Arto Laatikainen
(Ville Viitaluoma?Oskar Osala)
3?1, 33.18 Juha Kiilholma (Aalto?Koskela) 4?1 yv, 36.21 Ryan
Keller (Stefan \hman?Dale Clarke) 4?2.
3. Viimeisen erän Blake vei luvuin
6?2. JyP, Lukko . Kolmea pistettä kuitenkin täältä haettiin, mutta maalien teko on kovin vaikeaa. KTM-kuljettaja jäi Australian gp:ssä 11. Jokerit,
Ilves . Nieminen tuli syötönmurrolla tilanteeseen 5?4 ja punnersi katkaisupeliin, jonka hän
vei selvästi 7?1. Ensin iskivät
yhteen Parman Johanna Pietilä
ja KR:n Marika Mikkola. erä: 43.05 Jesse Saarinen
(Toni Koivunen?Jan Latvala)
3?1 yv, 54.14 Jani Forsström
(Loppi?Marko Jantunen) 3?2
yv, Pelicans aikalisä 58. 48.
Lukko?Ilves 2?3
(0?1, 1?1, 1?0, 0?1)
1. Jos nuo
muutokset vaikka parantaisivat
kääntyvyyttä, Kallio setvi.
Kylmässä ja tuulisessa säässä
käydyssä aika-ajossa motoGPluokan paalupaikan kuittasi Hondan espanjalaiskuljettaja Dani
Pedrosa. HIFK, Ässät . Toinen erä eteni
tasaisesti tilanteeseen 4?4 asti.
Blake mursi suomalaisen syötön
ja pääsi syöttämään erävoitosta.
Niemiselläkin oli paikkansa.
? Kun tuollaiset paikat jättää
käyttämättä, ei ansaitse voittoa,
pettynyt Nieminen sanoi.
Niemisellä oli toisessa erässä
useita murtopalloja Blaken syöttöön. Kolmantena
lyhytohjelman jälkeen on EMnelonen Susanna Pöykiö (54,40),
neljäntenä Laura Lepistö (52,62)
ja viidentenä EM-kuutonen Alisa
Drei (52,34).
Kilpailua johtava Kostner kaatui soolohyppynsä kolmoislutzin
ja joutui ottamaan käsikosketuksen kolmoisflip-kolmoistoeloop yhdistelmänsä lopuksi. lähtöruutuun, kun ajokkiin ei löydetty
kuljettajan toivomia säätöjä.
Kallio jäi Phillip Islandin nopealla radalla paalupaikan vieneestä Espanjan Jorge Lorenzosta reilut 1,6 sekuntia. Peli ei ollut yhtä
hyvää kuin edellisissä otteluissa,
mutta nyt saatiin parempi palkinto, iloitsi TPS:n valmentaja
Kalle Kaskinen, joka puhui täysin
äänensä ottelun aikana menettäneen päävalmentaja Hannu Vir-
ran puolesta.
Ottelu oli TPS:n 85-vuotisjuhlaottelu ja siksi joukkue pelasi
ensimmäisen erän historiallisissa
vanhoissa paidoissa. Kauden
avausmaali antanee Louhivaaralle lisää näyttöpaikkoja.
Sarjakakkoseksi pudonnut Pelicans oli siis pahasti jyrän alla
kaksi erää.
Hurjasti maaleja syytänyt hyökkäyskolmikko Marko Jantunen?
Matias Loppi?Vili Sopanen pysyi
näkymättömänä lähes ottelun loppuun saakka. erä: 43.37 Santala (Ville
Leino?Marko Kauppinen) 1?3,
50.59 Stapleton (Santala?Marko
Tuulola) 2?3 tv, 53.17 Lehtonen
(Hyvönen?Pesonen) 2?4 yv, Jokerit aikalisä 58.27, 58.40 Hyvönen (Pesonen?Lehtonen) 2?5 tm.
JYP?Pelicans 3?2
(1?0, 2?0, 0?2)
1. MS Parma on yhdeksän
vuotisen historiansa aikana ollut
jatkuvasti maan kärkiryhmiä,
mutta suurviestin voitto oli seuraa kiertänyt aina lauantaihin
saakka.
. Takana on kuusi peräkkäistä
kotivoittoa.
Kaksi erää JYP dominoi jäällä.
JYP karvasi tehokkaasti ylhäältä, eikä Pelicans päässyt pyörittämään omaa hyökkäystään.
Kolmannessa JYP hieman oikaisi
selkäänsä, ja Pelicans hyökkäsi
heti niskaan tekemällä kaksi ylivoimamaalia.
Päävalmentaja Risto Dufva arvi-
SSS?STT
Samuli Salmenoja sai kunnian tuoda MS Parman yhdeksän vuotisen historian ensimmäisen suurviestin voiton
maaliin. Kaksi
edellistä otteluaan se hävisi rangaistuslaukauksilla, mutta nyt
joukkue pystyi kaatamaan HIFK:
n Lee Sweattin jatkoaikamaalilla
3?2. Hyökkääjistä kunnostautuivat yksilöinä Mikko Rautee ja
Tuomas Sinisalo.
Uusi kahden viikon koeajalla oleva amerikkalainen David
Lundbohm oli tullut vasta aamulla Turkuun, mutta vaikutti kaukalossa pelimieheltä.
Jan Lundell teki HIFK:n maalissa luotettavaa työtä. erä: 26.01 Mike Siklenka
(Juha-Pekka Haataja?Saarenheimo) 1?1, 32.09 Miikka Männikkö
(Lassi Mattila?Toni Koivisto) 1?2.
3. Mielikuvaharjoituksia tällaisesta voitosta on tehty jo
pitkään
Olimme tänään suoraan sanoen aika paskoja. (Ojende
Olatuga) ja Jalloh siirtyvät mu-
kanani IFK:hon, Pihamaa, kertoi.
Vuosikaudet valtavalla tarmolla
somerolaista jalkapalloilua eteenpäin puskenut Voiman manageri
Tuomo Lehtinen oli kauden päätyttyä pettynyt ja mietteliäs:
. RoPS,
KAKKONEN lohko B
SoVo?MuSa
0?1
LoPa?FC Espoo
3?0
GrIFK?IFFK
2?3
P-Iirot?KOO-VEE
2?3
SalPa?Masku
1?1
VG-62?KaaPo
0?2
PoPa?EIF
5?1
GrIFK
26 18 2 6 67?38 56
PoPa
26 15 10 1 61?22 55
KaaPo
26 15 2 9 58?23 47
KOO-VEE 26 14 4 8 38?36 46
SalPa
26 12 4 10 43?30 40
FC Espoo 26 10 5 11 39?41 35
EIF
26 10 5 11 37?45 35
LoPa
26 10 4 12 35?46 34
P-Iirot
26 8 8 10 34?36 32
VG-62
26 9 5 12 32?43 32
IFFK
26 6 9 11 26?37 27
SoVo
26 6 6 14 20?53 24
MuSa
26 5 8 13 24?40 23
Masku 26 5 6 15 24?48 21
Sarja on päättynyt:Grankulla IFK
nousee Ykköseen. Maalipaikkoja kyllä
saatiin luotua, mutta kaikki ne
hukattiin, Pihamaa harmitteli.
MuSa hyödynsi
tekopaikkansa
Avausjaksolla kotijoukkueella
oli puolenkymmentä hyvää maalitilannetta, vastustajalla tasan
kaksi, joista toisen se käytti hyödykseen. Tämä mahdollistaisi sen,
että keskellä kylmintä talvea olisi
tilaisuus ottaa vähän löysemmin.
Mikäli näin on, SalPan uuden
joukkueen on oltava hyvin pitkälti koossa.
. Honka, Kauhajoki . min.
Seuraava ottelu:
Sarja on
päättynyt
jälkeen toiseksi eniten pisteitä ja
hivuttautunut pitkältä takamatkalta tasoihin IFFK:n kanssa.
Ratkaisevalla hetkellä hyvä peliote kuitenkin kirposi.
. JIPPO ?
KPV, GBK . Katajan Louis Hinnant
nosti neljä sekuntia ennen loppua
tilanteeksi 85?86, minkä jälkeen
Ilkka Vuori pussitti Namikalle
kaksi vapaaheittopistettä. Siinä se kärki
karkasi, arvioi Halonen.
Tosin SalPa sai PoPan ja GrIFK:
n uudelleen tähtäimeensä keskikesän erinomaisella jatkossa, kun
putkeen osui seitsemän näyttävää
voittoa. Kataja
. HNMKY, TuNMKY
. PuHu, Lapua . Tietysti alun hankaluudet jäivät hampaankoloon. Peli kulki,
mutta maaleja ei saatu hyvistäkään paikoista. lokakuuta 2007
Voiman suunta ulos Kakkosesta
?Todennäköisesti
jatkoa Kolmosessa?
Juha Laakso
Someron Voiman kolme kautta
kestänyt taivallus jalkapallon
Kakkosessa on ohitse. Kumpikin herra oli omalta osaltaan vahvasti petaamassa
Voiman viime viikkojen vahvaa
kiriä.
Sitä oli eiliseen asti ollut myös
Sierra Leonessa syntynyt ja Voiman vahvistukseksi loppukau-
della tullut Alimamy Jalloh. Honka, 17.10. Jyväskylä,
21.10. Kun kausi päättyi
tappioon ja sarjasta putoamiseen,
mieli on aika maassa, Voiman
valmentajana loppukaudella hyvää jälkeä tehnyt Pasi Pihamaa
kuvasi ensitunnelmiaan kauden
päätyttyä.
Edeltäviltä viideltä sarjakierrokselta Voima oli kerännyt
B-lohkon joukkueista GrIFK:n
SoVo-Musa
0-1
Puoliaika
0-1
0-1 Jussi Männistö 6. Urheilu
Sunnuntaina 14. Siellä tilanne näyttää jo tässä
vaiheessa valoisalta, sillä noin 80
prosenttia pelipaikoista on täytetty.
?- Täällä Somerolla pelanneista
kavereista ehkä ?Jimbi. Jussi Männistö sohi kulmapotkun jälkitilanteesta maalin
edustalta pallon Ilkka Innolan
taakse Voiman verkkoon.
Toiselle jaksolle somerolaiset
tulivat päättäväisesti tasoitus
mielessään, mutta saivat heti
puoliajan alussa jääkylmää vettä niskaansa. Voima hävisi päätöskierroksen kotiottelunsa porilaiselle Musan Salamalle
0?1.
Somerolaisten nololla kotitappiolla ei lopultakaan ollut ratkaisevaa merkitystä sarjapaikkojen jaossa, kun Voiman kanssa
viimeisestä Kakkosen paikasta
kamppaillut IFFK voitti yllättäen
oman ottelunsa Kauniaisissa.
Somerolaiset eivät oman pelinsä
aikana keskittyneet Kauniaisten
väliaikatietoihin, vaan pyrkivät
viimeiseen asti murtamaan porilaisten puolustusmuuria. Ei tässä ihan heti osaa sanoa
mitään tulevaisuudesta. Pantterit, Jyväskylä . Slove-
nialainen sai suoraan punaisella
kortilla komennuksen ulos kentältä.
Voiman hakiessa vajaalla miehityksellä vimmatusti tasoitusta,
sen takalinjoille jäi ymmärrettävästi paljon aukkoja, joista MuSalle tarjoutui monta maukasta
mahdollisuutta karata kahden
maalin johtoon.
Isäntien epätarkkuus viimeistelyssä oli kuitenkin jo ehtinyt tarttua myös vieraisiin, joten maaleja
ei enää loppupelissä nähty.
Kauden päätöspelissä voimalaisista pääsivät palkintoraadin
suosioon nigerialaispelaaja ?Izu?,
sekä venäläiskonkari Aleksei
Zhukov. Kouvot, LrNMKY
. HNMKY, Ura . Todennäköistä kuitenkin on,
että lähdemme pelaamaan Kolmosta. Erotuomari Timo
Halme tulkitsi MuSan puolustusalueella tapahtuneen törmäyksen
tyrmäykseksi ja sen suorittajaksi
Voiman Evzal Dzeladinin. Vilpas.. Avausosuma jäi lukuisista erinomaisista maalitilanteista huolimatta
kuitenkin syntymättä.
. Tämä oli
todella rankka kausi ja ennen uusien suunnitelmien tekemistä pitää antaa ajatusten hetken aikaa
tasaantua.
. RU/ToPo, Ura
. Mutta millaisella joukkueella ja millaisin systeemein, se
on vielä täysin hämärän peitossa,
Lehtinen pohdiskeli.
Mikäli Voima ei jostakin syystä
ottaisi ensi kaudella sille kuuluvaa Kolmosen paikkaa vastaan,
seura pudotettaisiin automaattisesti kahta sarjaporrasta alemmaksi, eli viitoseen.
Kuvat:Lassi Tuominen
19
Pronssijoukkue
Kataja nollilla
Korisliigassa
SSS?STT
Korisliigan runkosarjan viime
kaudella voittanut ja pronssille
päätynyt Joensuun Kataja ei onnistunut avaamaan pistetiliään
tämän kauden toisessakaan liigapelissään, kun Namika Lahti vei
lauantaina täpärän voiton Joensuusta tuloksella 85?88 (36?46).
Lahtelaiset ottivat pelin ohjat
toisella neljänneksellä, jolloin
kotijohto 36?34 kääntyi vieraille
taukotilanteeksi 36?46.
Kataja ei enää tavoittanut lahtelaisten johtoa, mutta nousi kyllä loppuhetkillä tiukasti voittotaistoon. Erinomainen joukkue, jota oli
ilo valmentaa, kehui Halonen.
Erityisen tyytyväinen valmentaja oli Ville Skytän panokseen.
Seuran oma kasvatti nousu SalPan parhaimmistoon rohkeilla
esityksillään.
Vaikka SalPassa ei ensi kaudesta vielä puhutakaan, Juha Halonen on vahvoilla jatkoon Muutenkin SalPassa tuntuvat olevan asiat mallillaan, sillä harjoitukset on
määrä käynnistää marraskuun
alussa. Katajalta puuttui edelleen polvioperaatiosta toipuva maajoukkuetakamies Anssi Kinnaslampi.
KORIPALLO
KORISLIGA
Kataja?Namika Lahti 85?88
(20?21, 16?25, 19?17, 30?25)
Kataja: Ville Vesala 11/0, Sami
Lehtoranta 15/4, Louis Hinnant
21/8/5 syöttöä, Cedric Jackson
14/14, Janne Kinnunen 5/2, Andre Foreman 19/6, Lasse Hintsala
0/1.
Namika Lahti: Ville Mäkäläinen
6/6/6 syöttöä, Ed Williams 4/5,
Davont Jackson 5/6, Teemu Laine
22/2, Ilkka Vuori 21/1, Vesa Mäkäläinen 12/6, Pierre Jallow 18/7.
KORISLIIGA
Somero ja MuSa päättivät eilen kummallekin raskaan Kakkosen kauden.
Ensi keväänä molemmat aloittavat pistekamppailut Kolmosessa.
JALKAPALLO
YKKÖNEN
PK-35?PP-70
1?1
TPV?VIFK
0?1
TP-47?KuPS
0?1
JJK?Klubi-04
1?1
KuPS
25 15 8 2 40?16 53
RoPS
24 15 7 2 40?19 52
JJK
25 11 8 6 44?26 41
Hämeenl. 24 10 7 7 34?25 37
TP-47
25 10 6 9 34?27 36
VIFK
25 9 8 8 29?33 35
PK-35
25 8 9 8 36?32 33
Atlantis 24 9 6 9 30?28 33
KPV
24 8 7 9 25?42 31
JIPPO
24 7 7 10 28?34 28
TPV
25 7 6 12 23?37 27
GBK
24 7 5 12 28?37 26
PP-70
25 5 7 13 29?43 22
Klubi-04 25 1 9 15 24?45 12
Seuraavat ottelut: 14.10. TuNMKY,
Honka . Olin jo aikaisemmin sopinut,
että lähden valmentamaan Kakkoseen noussutta Helsingin IFK:
ta. Se
osoittaa suomalaisen jalkapallokulttuurin vahvistuneen, innokas
jalkapallomies kehui.
Hän veikkasi Suomen voittavan
Belgian 1?0 Sami Hyypiän maalilla.
Miten kävi, se nähtiin myöhään
eilen illalla.
1
0
0
1
1
2
3
2
1
2
2
2
353?306
273?233
200?177
279?260
251?235
275?238
353?364
238?252
142?157
220?293
156?182
157?200
6
6
4
4
4
2
2
2
2
2
0
0
Seuraavat ottelut:15.10. Summerin soidessa pääsi Katajan
Ville Vesala yrittämään vielä kolmosella tasoitusta, mutta ilman
tulosta.
? Saimme toisella neljänneksellä pelistä otteen, mutta loppua
kohden vähän seisahdimme ja
Kataja nousi kovilla koreilla vielä
mukaan. RU/ToPo, FoKoPo . Eilen
miehellä oli kuitenkin harvinaisen musta päivä ja Pihamaa otti
Jallohin vaihtoon jo toisen jakson
alkupuolella.
. Someron Voima, porilainen MuSa ja Masku putoavat Kolmoseen.
Nuorille voitto
SSS?STT
Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue johtaa lohkoaan
EM-karsinnassa puhtaalla pelillä.
Joukkueen kolmas karsintapeli toi
lauantaina Lahden stadionilla 1?0
(1?0) -voiton Sloveniasta.
Suomen nuorten tilillä oli entuudestaan voitot lohkon ennakkosuosikeista Skotlannista ja Tanskasta.
Slovenia-ottelu oli vaikea, sillä
pelin ainoa maali syntyi rangaistuspotkusta. Viimeiset mahdollisuudet
hukkuivat sitten Somerolle, missä
SoVo otti selkävoiton salolaisista.
Aiemmin Tommi Pikkaraisen
kakkosmiehenä toiminut Halonen
kiitteli koko joukkuetta, vaikka
loppukausi ilman panoksia menikin hieman lepsuilun puolelle.
. Tarmo.
SalPa-Masku
1-1
Puoliaika
1-1
1-0 Jan Lomski
14 min
1-1 Jussi Luotonen 25 min
Seuraava ottelu:
Sarja on
päättynyt
Suomen jalkapallofanit valtasivat Brysselin
Jouni Lehtiranta liputti
parlamenttikamppailussa
3
3
2
2
2
1
1
1
1
1
0
0
STT/Erja Yläjärvi
Miesten I divisioona:
PuHu?Huima 106?79
(22?19, 30?20, 28?18, 26?22)
PuHu: Akeem Scott 28/4/6 riistoa, Kim Sivén 8/8, Kaido Saks
12/6, Mikko Tuunanen 7/1, Eero
Lehtinen 8/2, Atte Perttu 7/4, Kimi Klingberg 5/1, Nico Sivén 12/8,
Philip Hickey 15/4, Antto Nikkarinen 4/0.
Huima: Reijo Ojanen 4/0, Erkko Pasanen 3/1, Juha-Matti Hirvanen 10/1, Parnell Smith 17/7,
Heikki Laatikainen 13/0, Kevin
Langdon 9/5, Kenny Jones 4/7,
Sami Mäntymaa 4/2, Teppo Rantaniva 9/4, Henri Kajander 6/1.
RU?Vilpas 76?79
(13?22, 21?16, 14?18, 28?23)
RU: Vesa Linturi 19/1, Ilpo
Pehkonen 9/2, Jussi Rautiainen
2/0, Panu Pursiainen 5/7, Mikko
Nietosvaara 3/0, Mikko Pehkonen
3/0, Jussi Airas 9/2, Otto Stålhammar 4/0, Harri Hohteri 9/9, Antti
Niskanen 13/10.
Vilpas: Timo Humalamäki 1/1,
Sami Himberg 0/1, Lauri Tiainen
4/1, Lauri Järvinen 10/5, Philip
Dejworek 2/0, Tuomas Tenkanen
3/0, Jussi Savolainen 6/2, Michael Housman 34/13, Tyler McGinn
19/10.
MIESTEN I DIVISIOONA
PuHu?Huima
Vilpas
Lapua
PuHu
Jyväskylä
BC Nokia
FoKoPo
Ura
Huima
Visa-B
RU/ToPo
HNMKY
Pantterit
TuNMKY
Honka
Miika Lätti (vas.), Matti Heikkinen, Oskari Asunta ja Miika Tiira saapuivat muiden fanien mukana kannustamaan
Suomea Brysselissä.
3
2
2
2
2
1
2
4
2
2
2
2
2
2
3
2
2
2
2
1
1
1
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
1
3
1
2
2
2
2
2
106?79
266?212
191?130
201?155
159?139
198?186
78?60
164?167
326?355
169?205
138?159
154?178
175?203
158?187
145?186
6
4
4
4
4
2
2
2
2
0
0
0
0
0
Seuraavat ottelut:14.10. Honka, Lapua . Karkkila . Jostakin syystä Jalloh hyytyi
tänään täydellisesti, valmentajakin ihmetteli edellisten kierrosten
somerolaissankarin vaisua esitystä.
Pihamaa oli pahoillaan Voiman
ja somerolaisen edustusjalkapalloilun puolesta. Pantterit
. EU-komissaari Olli Rehn kunnostautui
hyökkäyspäässä hattutempulla.
Tuossa ottelussa tuomaristoon
kuului avustavana erotuomarina
Salon Erotuomarikerhon entinen
liigatuomari Jouni Lehtiranta.
Hän on matkassa pääosin turkulaisista koostuvan faniryhmän
kanssa.
Myös Rehn oli iloissaan suomalaisten saapumisesta joukoittain
paikan päälle.
? Se on todella hieno juttu. Pyrintö, ToPo . Muitakin nähtävyyksiä mahtui kuiten-
kin ohjelmaan.
? Kulttuuripisteet haettiin eilen, kun käytiin katsomassa Manneken Pis -patsasta ja kierrettiin
EU-parlamentti, Oskari Asunta
selvitti.
Matkan tärkein tarkoitus oli
kuitenkin luonnollisesti Suomen
kannustaminen voittoon.
? Eihän tänne olisi edes tultu,
ellei uskottaisi voittoon, Asunta
painotti.
Matka Suomen viimeiseen EMkarsintaotteluun Portugaliin oli
neljän miehen porukalla jo suunnitteilla. Visa-B, BC
Nokia . Se kuitenkin töpeksi liikaa ja
päästi Grankulla IFK:n ohitseen.
Pettymys Porissa on taatusti
kaamea.
Turun piirillekään Kakkonen
ei näyttänyt parhaita puoliaan.
Kolmesta putoajasta kaksi oli
piirin alueelta: Someron Voima ja
Masku.
Pientä lohtua asiaan toi se, että ÅIFK varmisti eilen nousunsa
Kakkoseen karsintalohkosta, josta vain karjaalainen BK ei kyennyt nousuun.
SSS?STT
Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajat näkyivät ja
kuuluivat Brysselin katukuvassa
lauantaina.
Tärkeää EM-karsintaottelua
Belgiaa vastaan saapui Suomesta
seuraamaan toista tuhatta kannattajaa. Huima . Sen aiheutti vieraiden
maalivahti Safet Jahie kaatamalla
läpiajossa olleen Robin Wikmanin.
Nopean Wikmanin vapautti myös
muutoin mainiosti pelannut Mehmet Hetemaj.
Lahti
4
ToPo
3
Honka
2
Pyrintö 3
Kouvot 3
LrNMKY 3
KTP
4
Korihait 3
Tarmo
2
Karkkila 3
Kataja
2
Kauhajoki 2
Evzal Dzeladin lähtee ulos kentältä, ja Voiman suunnaksi tulee Kolmonen.
SalPan uudet nuotit valmiina
Harjoitukset vauhtiin
jo marraskuussa
SSS?Harri Sulonen
SalPa päätti kauteensa merkityksettömästi Maskua vastaan.
SalPan paikka turvallisessa keskikastissa oli varmistunut ajat
sitten, ja vastustajaksi tulleen
Maskun lähtö Kolmoseen oli sekin selvä.
Hiekkatekonurmella torjuttiin
viileyttä tasaisen tahtiin: tasapeli
maalein 1?1.
SalPan ykkösvalmentajana
ensimmäistä kauttaan toiminut
Juha Halonen oli tyytyväinen
menneeseen.
. Eipä tässä juuri nyt paljon
hymyilytä. He olivat tyytyväisiä
ennätyksellisen suureen suomalaiskannattajien joukkoon Brysselissä.
? Vihdoin saadaan kuningaslajin arvostus Suomessakin kohdalleen.
Illan otteluun suomalaiskatsomoon suuntasi lauantaina poikkeuksellisen sekalainen kannat-
tajien joukko.
Lipun hankkineiden joukossa
oli sekä pitkän linjan faneja Suomesta että EU-työntekijöitä perheineen.
EM-karsintaa edeltäneessä
lämmittelyottelussa Brysselin
suomalaisista koostuva Finland
United rökitti eduskunnan urheilukerhon peräti 9?0. Omalta osaltaan
hän oli tehnyt jatkokuviot selviksi
jo ennen Someron pestiään:
. Eiköhän siitä lokakuun aikana tietoja irtoa, lupaili joukkueenjohtaja Jukka Toivonen.
Jos SalPa jätti suht hyvillä mielin taakseen kauden 2007 Kakkosen lohko B:n, niin sitäkin synkem-
missä tunnelmissa syksy otetaan
vastaan Porissa. Kataja, Korihait
. Meillä alkoi myös selkeästi painaa jo neljäs peli viikon
sisällä, totesi Namika Lahden
valmentaja Sami Toiviainen.
Voittajien tehotrion miehittivät
kuusi kolmosta upottanut Teemu
Laine 22:lla, Vuori 21:llä ja Pierre
Jallow 18 pisteellä.
Hinnant heitti Katajalle 21 ja
Andre Foreman 19 pistettä. PoPa oli määrä
nousta kalliisti rakennetulla joukkueellaan vuorenvarmasti Ykköseen. Yhteensä illan otteluun
odotettiin ainakin noin 2 000 suomalaista, sillä sadat kaupungin
suomalaistyöntekijöistä olivat
myös tulossa otteluun.
Fanit löysivät toisensa kaupungilla helposti.
? Harvoin käy niin että jos kadulla huutaa ?Suomi on minun
kotimaa?, niin joku vastaa kadun
toisella puolella, 24-vuotias Miika
Tiira nauroi.
Moni kannattaja perehtyi belgialaiseen kulttuuriin erityisesti
paikallisen oluen avulla. PuHu, Visa-B ?
BC Nokia, FoKoPo . Liike loppui
ja kaikki muukin tekemisemme
oli huonoa. Hämeenl., Atlantis