22. 12 s. 2008 SUVILEHTI SUVILEHTI s. 14-15 s. 22 s. 14-15 s. 12 s
Tie on pudonnut väliin. PAKINA Kiireetön kesäonginta hävisi kellokortille VALTAA ja voimaa, kotipaikka Loimaa! Bussilastillinen loimaalaisia kakaroita toisti ylenpalttisen uhoavalta kuulostanutta hokemaa bussissa, joka oli matkalla Vaapukkarannan kesäsiirtolaan. Asuimme Myllykylässä, jossa oli runsaasti pikkumiehiä. Ville Pajula valvoo Antti Koskisen ja Rait Raudin lähtöä. Liian usein! Ensihätään auttaisivat aidat – ja navigaattoriohjelmien päivityksien myyntiä edistävät peltipoliisitkin, vaikka kuskit niitä kiroavatkin. LOIMIJOKI oli kapeampi mutta tarjosi seikkailuja Loimaallakin. Istuin kädet puuskassa ja manailin muuttoa Huittisista Loimaalle. Päätä ei kuitenkaan pidä työntää pensaaseen tien varren pienissä keskuksissa. Paras tai ainakin jännittävin onkipaikka oli kai Hirvikoski, jota kutsuimme erheellisesti Ovakonkoskeksi. Kulttuurinkin sanotaan tulleen Suomeen Turun kautta. Varsinkin Auran ja Akaan väli on kapoinen, puskainen ja pimeä. Vallan ytimeen, Helsinkiin se ei johda. Huomiota tuli, mutta kauneimmat hymynsä tytöt jakoivat asiakkaille. Loimijokikin oli vain kapea puropahanen, joka voimaantui vasta Huittisissa leveäksi virraksi, oikeaksi joeksi. Kieli ei ollut poskessa vaan keskellä suuta, kun ohjeiden mukaan lastattu ja sidottu kuorma lipui kauppahuoneiston läpi minun kuskaamanani. TOIMITTAJAT Kimmo Gustafsson, Sampsa Hakala, Sari Keskitalo, Tiina Naula, Kari Nummila ja Heidi Pelander . Tunnelmaa ei parantanut se, että olin kuullut yhden version samasta hokemasta jo Huittisissa. PAINOPAIKKA Allatum Oy, Pori. TOIMITUSSIHTEERI Kati Uusitalo . Turun kauttahan sieltäkin tavarat Eurooppaan lähtevät ja ihmiset risteilemään. Huittisten Mommolankosken suvannoissa pidettyyn katiskaan oli sentään uinut haukiakin, ja ongella tuli kerran jopa savustettu lahna, joka asiantuntevimmissa silmissä tosin muuttui ruutanaksi. ETUSIVUN PÄÄKUVA Kimmo Gustafsson . Kun tielle saadaan ilme, toivo sen remontin rahoituksestakin paranee. Ilmeen löytäminen on ideoiden löytämistä ja toteuttamista. Mansikkasesongin alku kruunasi kesätyörupeaman. 2 Tiistaina 27. HOKEMA ei tarttunut, mutta muuten menomatkan tympeys muuttui pian innostuneeksi leiripuuhasteluksi. Tästäkin syystä sinne ja sieltä vievällä tiellä olisi oltava ilme. Sitä paitsi siinä hyppii hirveästi peuroja. Eikä sieltä pois. Jos se syntyy vaikka tällä vauhdikkaalla jäniksellä, niin hyvä. Tehtäviin kuului myös varastotöitä ja hyllyjen täyttelyä. Totaarin Aihe on vireä ori, josta odotetaan niin siitoskuin kouluhevostakin. Myllykyläntien toisella puolella oli toinen poikaporukka, jolla oli vähän eri kuviot ja jota vastaan kävimme pesismatseja. KUVANKÄSITTELY Teijo Nurminen . Pyhäjärven rannalla paistetut lätytkin olivat melkein yhtä hyviä kuin huittislaisena leiritenavana Ylistenjärven maisemissa kypsytetyt ohukaiset. Sampsa Hakala sampsa.hakala@loimaanlehti.fi Pikkuveli uskalsi roikottaa Loimijoesta saalistettua haukea. Suuret on saatava mukaan, Tampere ja Turku tietysti, mutta myös Jyväskylä ja Kuopio, Joensuuta myöden. Iso pää ja vähän voimaa, kotipaikka Loimaa, perihuittislainen naapurin mies oli ilkkunut. Moni haluaa huomauttaa siihen, että se olikin läpikulkumatkalla. Säteri oivalsi aina minua nokkelammin, miten jokin homma kannatti tehdä. Kumpikaan ei ryhdy puuhaansa ilman päättäjien vihreää valoa. . LOIMAAN LEHDEN SUVILEHTI Juha Sallisen vanhat ottelukaitafilmit ovat peräisin hänen pitämästään urheilufilmivuokraamosta. Itselläni oli vain kolmiosainen bambuvapa ja huoltoasemalta haettu punavalkoinen raskasliikkeinen koho, mutta kyllä niilläkin pikkusinttejä nousi. Mutta Turku on kuitenkin sillä saralla pian Euroopan pääkaupunki. Ysitie kulkee poikki Suomen Turusta Kuopioon. Mahtoikohan joessa olla Loimaan kohdalla edes kalaa. Plutikointipaikka syntyi, kun rakensimme Nahinlahteen lautan sekä ponnahduslaudan. PÄÄTOIMITTAJA Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi . TAITTO JA ULKOASU Teijo Nurminen ja Kati Uusitalo . Tie on unohtunut. Aikaa ottaa, että insinööri piirtää ja kamreeri kaivaa rahat. Löydetään ja toteutetaan ne! Seppo Huiku . JULKAISIJA Priimus Media, Loimaan Lehti . MARKKINOINTI Veli-Matti Knuuti, Päivi Alm-Huhti, Liisa Kivinen . Myöhemmin jengit sulautuivat yhteen ja hitsautuivat yhä voimissaan olevaksi kaveripiiriksi. OH-hallin hommissa melkein hienointa oli, kun täyteen tullut pullolava piti vetää pumppukärryllä takahuoneeseen. toukokuuta SUVILEHTI Ilmettä tielle! Tienparannushankkeita suunniteltaessa ei olla jäniksen selässä. SISÄLTÖ Sivu 2: Ysitiellä ilmeillään ja Sampsa kalastaa Sivu 3: Uusille urille pyörälenkeillä Sivu 5: Pilotti on pop Sivu 6: Risteilijä pysyi näpeissä Sivu 8: Ei kesäkissaa täksikään suveksi Sivu 9: Unique koko maailmalle Sivu 11: Kimin ja Mikojen perään radalle Sivu 12: Katri viihteellä Sivu 14–15: Mökkielämää – leikisti Sivu 17: Täältä löytyy Totaarin Aihe Sivu 18: Mestareita kunnioittaen Sivu 19: Sinikaartin sissi Sivu 20: Varpaat ja kantapäät esiin! Sivu 21: Pertti ei piiperrä keittiössä Sivu 22: Curimus sanoo suorat sanat Sivu 24: Aulis haikailee olympialaisiin . Leirillä ei syntynyt kestäviä kaverisuhteita, mutta vähitellen niitäkin alkoi tulla. Melkein jokaisesta laatikollisesta piti maistaa, mutta syynä ei ollut marjanhimo vaan huomionkipeys, jota kaksi mansikanmyynnistä vastannutta tavattoman viehättävää neitosta herättivät. Turma käy tiellä usein, peltikolareita pahempiakin. Ensimmäisiä kesätöitä löytyi OH-hallista, jossa sain pullojenpalautusautomaatin vastuulleni yhdessä Säterin Pasin kanssa. Marjanäpistystä piti yrittää niin, että jäisi varmasti kiinni ja saisi jommankumman marjakauhasta näpeilleen. KIIREETÖN kesäonginta ja lohnustelu eivät kestäneet monta suvea, sillä unelmissa säihkyneet hulppeat stereot ja moitteettomat mopot ajoivat pikkumiehen kesätöihin. Sallisen Pertti oli kai hallipäällikön tittelillä ja kertoili meille työnkuvat. Kaikki näytti negatiiviselta. Olo oli tärkeä, kun sai mennä sisään henkilökunnan ovesta ja kellokortti piti leimata sekä tullessa että lähtiessä. Kymmenvuotiaan pojan kesä oli auttamatta piloilla, kun se piti aloittaa vieraassa kaupungissa kavereitta. Kaveripiirin intohimoisimmilla onkijoilla kuten Pietilän Kaitsulla ja Lahden Pasilla oli jo 80-luvun alussa hienot lasikuituvavat, kilpakohoja ja muitakin syöttejä kuin kastematoja. Minua ei hoetuttanut vaan sapetti. Gentlemen! Start your engines
Loimaalaispyöräilijöiden ”tallipäällikkö” Olli-Matti Lieskivi kertoo, että Ladun lenkeillä pärjää normaalikuntoisena ja ihan tavallisella pyörällä, kunhan se on huollettu ja iskussa. – Tervetuloa mukaan retkille, joilla tutustutaan mukaviin ja silloin tällöin aika yllättäviinkin reitteihin. Hänen mukaansa Alastarolla on vaikka kuinka paljon hyviä pyörälenkkejä. – Tilanne on täällä toisin kuin vaikkapa Ranskassa, jossa autoilijat kunnioittavat pyöräilijöitä. – Täällä on hirveästi sivuteitä, joita pääsee ihan tavallisellakin pyörällä. Miehen mukaan myös Latupirtille pääsee pyörällä varsin mainiosti. – Kyllä maantietä piisaa, jos vaan jaksaa lähteä. Tärkeä osa meidän lenkkejämme on kahvitauko. Niiden ansiosta meno on mukavaa röykkyiselläkin reitillä, ja pyörä pysähtyy todella tehokkaasti. Umpikujia ei yleensä ole, joten rohkeasti vaan tutkimusmatkalle, Oksman sanoo. Joskus ajelen Kosken suuntaan ja tulen takaisin vaikkapa Penninkulman ja Loimaan kautta. Kypärä ja juomaa vaan mukaan ja matkaan, Lieskivi sanoo. Hiljainen moottori vie maastoon ja maisemiin Polkaise pikkuteille LOIMAAN seutu on piukassa pikkuteitä, joita pyöräilijä voi lähteä koluamaan, kunhan ottaa mukaan uteliaisuutta, reippautta ja juotavaa. Esimerkiksi Joenperän suunnasta löytyy hauskoja reittejä. Ysitien ja Piimätien väliin jäävän hiekkatien varrella näkee Huovintien kylän, jonka rakennuksista suurin osa kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristökohteisiin. Olli-Matti Lieskiven mukaan pyöräily on melkein kaikille sopiva kuntoilumuoto. Ladun lenkit alkavat tiistaisin puoli seitsemältä illalla Sportian edestä. Hän on erityisen mieltynyt maastopyöräänsä, koska sillä pääsee melkein minne tahansa. – Ajelin kerran esimerkiksi Humppilaan Kiipujärven seudulle ja pääsin sieltä karttaa tutkien metsäpolkuja pitkin Ypäjälle. Myös Metsämaan luontopolku on mukava maastopyöräilyreitti. LIESKIVEN mukaan Loimaalla on aika paljon virkistyspyöräilijöitä, jotka tietävät kaupungin pystyttämien haastepostilaatikkojen sijainnit. Reitti kulkee keskustasta Haaralle, Metsämaalle, Ypäjänkylään ja Katinhännän kautta takaisin. Jos kaupunki ei kiinnosta, pyöräilijä voi kääntyä Niinijoentielle ja porhaltaa Mellilän keskustaan. Lieskiven kotinurkilta Mäenpäästä voi lähteä kymmenen kilometrin reippailuille niin sanotulle Kemppilän lenkille, joka kulkee Uitontietä ja Pölkintietä. YPÄJÄLÄINEN maastopyöräilyn harrastaja Paula Oksman kehottaa lähtemään pyörälenkille avoimin mielin. – Olemme harrastaneet kimppapyöräilyä jo monta vuotta. Esimerkiksi Loimaantie on mukava ja rauhallinen, Raili Tuominen toteaa. ORIPÄÄN kaupallisesta keskuksesta matkaan polkaiseva pyöräilijä pääsee monille miellyttäville teille. Ne ovat keskimäärin 20 kilometrin matkoja, joihin kuluu parisen tuntia. Lenkkejä voi kehitellä mainiosti itsekin tutkimalla karttaa, mutta valmiiseen reittipöytään pääsee vaikkapa osallistumalla Loimaan Ladun iltapyöräilyihin. Tilanne on täällä toisin kuin vaikkapa Ranskassa. MELLILÄSSÄ polkija pääsee kiinnostaville kilometreille esimerkiksi historiallisella Huovintiellä. Maastopyöräilijöille järjestetään oma lenkkinsä, mikäli heitä tulee tarpeeksi. – Iskareissa on kunnon joustovarat, ja niitä voi säätää painon mukaan. USEAT polkupyörät ja jokakelin varusteet kielivät, että Lieskivi harrastaa pyöräilyä tosissaan. – Esimerkiksi Haaran lenkki on suosittu. Myös Yläneentie mutkittelee mukavissa maalaismaisemissa. Hyvä polkupyörä on tekniikaltaan kuin moottoripyörä, mutta moottori on huomattavasti ympäristöystävällisempi ja hiljaisempi. SAMPSA HAKALA. Matkaan voi lähteä kello 8–11, ja huoltopisteet ovat avoinna kello 14: ään asti. Siitä kertyi 70 kilometriä. – Ajelen ristiin rastiin sinne minne nokka näyttää. Loimaalle päin voi fillaroida Hirvikoskentietä. Paluumatkan voi polkea Koivusaarentietä. Tien varrella on myös taiteilija Alpo Jaakolalle kuulunut kesämökki ja parhaillaan rakennettava Mellilä-järvi. Jokivartta mutkitellen seuraileva Turuntie on maisemallisesti mukava, hyväkuntoinen ja melko rauhallinen väylä. Jos reitin varrelle ei osu sopivaa kahvipaikkaa, niin otamme termospullot mukaan. ALASTARON keskustasta voi lähteä käymään vaikka Haitulassa tai Ylhäisissä, joissa on haastepyöräilyn postilaatikot juhannukseen asti. toukokuuta 3 SUVILEHTI Maastopyörän takaiskunvaimennin, joka sijaitsee keskellä pyörää. Piimätieltä matkaa voi jatkaa Parravahantietä kohti Koskea tai Mellilän keskustaa tai Pöytyän suuntaan. Loimaan Ladun fillariretket opastavat yllättäville reiteille Loimaa Sampsa Hakala Polkupyöräilijöillä on runsaasti lenkkivaihtoehtoja Loimaan seudulla. Tiistaina 27. Turuntieltä voi kääntyä vaikka Pihlavantielle ja polkea Huovintietä pitkin takaisin kirkonkylään. Maanteitä pitkin mentäessä olisikin hyvä laittaa turvaliivi ylleen, ja polkupyöräkypärä on ehdoton turvavaruste. Pyöräilyseuraa saa, kun osallistuu vaikkapa Eläkeliiton paikallisyhdistyksen maanantaipyöräilyihin. Hydraulinen levyjarru hillitsee vauhtia tehokkaasti. Yleensä poljemme pikkuteitä pitkin. Ensin Hirvikoskelle, sitten Onkijoentietä entiselle Haaran koululle, josta Haarantien ja Tampereentien kautta takaisin keskustaan. Kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina Latu järjestää Eksyssuon pyöräilyn, jonka matkat ovat 42 ja 18 kilometriä. Miehen maastopyörässä on kunnolliset iskunvaimentimet ja hydrauliset levyjarrut. Lieskivi toivoo, että autoilijat ottaisivat pyöräilijät paremmin huomioon. Hän asuu Palikkalassa ja lähtee lenkeilleen useimmiten Hyrsynkulmantietä
Tarjoukset eivät koske tarjousaikana peruttuja ja samalle henkilölle tai samaan talouteen uudelleen tehtyjä tilauksia, eivätkä myöskään vaihtoa SSP:n laajakaistatuotteiden välillä. Liittymän nopeutta ei voi laskea määräaikaisuuden voimassaoloaikana. toukokuuta SUVILEHTI Hyvät valikoimat ilmakivääreitä ja -pistooleja kesän ammuntoihin! TERVETULOA KAUPOILLE. Mikäli sopimus irtisanotaan ennen määräaikaisuuden päättymistä, peritään annetut kampanjaedut takaisin. 4 Tiistaina 27. (03) 437 7183, (03) 437 7666, Fax. Hatsan 85, lähtönopeus 300 m/s 100 *Avaus-, päätelaiteja kuukausimaksutarjous koskevat uuden 18 kk määräaikaisen laajakaistan avaajaa tai 18 kk sopimuksen tekevää nopeuden nostajaa,jotka tilaavat vähintään 2M nopeuden. Määräaikaisuuden päätyttyä sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. juhani.hamalainen@pihla.com 050 345 1476 tai palvelunumero 020 147 4452 Kauniit, kestävät ratkaisut tuotekehityksen kärjessä Ikkunapalvelua jo 30 vuotta. Ilmoitetut nopeudet ovat liittymätyypin mahdollistamia enimmäisnopeuksia. Tarjousta voi hyödyntää vain kerran kampanja-aikana. Tarjoukset voimassa ajalla 5.5.–10.6.2008. Aseliike Rantanen Koivistontie 46, 31640 Humppila Puh. SALON SEUDUN PUHELIN OY Loimaa K-Supermarket Aleksis Kiven katu ma-pe 10–18, la 10–14 www.ssp.. (03) 437 7783 e-mail aseliike.rantanen@surf?.net Esim. Nopeuden nosto -tarjousta ei voi hyödyntää tarjousaikana avattuihin uusiin laajakaistaliittymiin, eikä tarjousaikana voimassa oleviin määräaikaisiin sopimuksiin. Palvelun saatavuus, hinnat ja nopeudet voivat vaihdella alueittain. (02) 762 1413, 0400 798 823 AVOINNA: TI-PE KLO 10-18, LA KLO 10-14 Kesän rientoihin hulmuavia helmoja, juhlapukuja, käsineitä, koruja, asusteita.... | 0800 30 300 Nokia 2760 Nokia 2630 Ja kone heti käyttöön! SSP Laajakaistapaketti: 0€ avaus 0€ wlan modeemi 0€ 3 kk käyttö 0€ 3 kk SSP Verkkoturva HP 530 Notebook Intel Celeron 530 -prosessori Keskusmuisti 2 Gt 120 Gt kiintolevy 15.4" Bright View -näyttö Windows Vista Home Basic -käyttöjärjestelmä 499,– SSP:n Lahjakkaat päivät 22.5.–30.5. Uutta! AMADON VILJELLYT HELMIKORUT Pihla-Ikkunat www.pihla.. Anna lahjaksi rajaton maailma ja hyvät yhteydet! 99,– 69,– o HP 530 No n 5 Intel Celeron n muisti Keskkusmui 120 Gt kiintole 15.4" Bright Vi 5 4 ws Vista Wi Windows V Window ste --käyttöjärjeste -käyttöjärjes Kauppakeskus Loimari, Hossinkatu 1-3, 32200 Loimaa Puh
Miehet voivat aivan hyvin käyttää naisten laseja. Tänä kesänä todella muotitietoinen pukee päähänsä juuri tuollaiset 1970-luvun tyyliset isot lasit. – Helposti, vastaa Lerkki. Tiistaina 27. – Jaa, miehet käyttäisivät noita sinun lasejasi, joissa on kukkakaiverrus aisassa, Kenttä kysyy. KIMMO GUSTAFSSON. ISOJEN aurinkolasien uskotaan pitävän pintansa edelleen ensi kesänäkin. – Ne ovat taas niin hurjassa muodissa, että maahantuojat eivät ehdi lähettää niitä niin paljon kuin niitä menisi, Matti Riipinen jatkaa. Mikäli ajatellaan koon tuovan lisähyötyä aurinkolaseihin, on se lähinnä isomman kasvoalan suojaaminen. – Jokaisella tuoksulla on nykyään oma mallistonsa, Jyrki Riipinen heittää, tarkoittaen esimerkiksi hajuvesistään tuttuja muotitaloja kuten YvesSaintLaurent tai Dolce&Gabbana. – Enpä tiedä. Uusia he ostavat melko tiuhaan, Lerkki esimerkiksi kolmet parit vuodessa. UV-suojaus tai polarisaatiot saadaan laseihin yhtä hyviksi, koosta riippumatta. – Miehet tulevat hieman maltillisemmin perässä, kertoo optikko Riitta Haikonen Loimaan Instrumentariumista. – Aloittaessani RayBanin pilottilasit olivat kovassa huudossa. Tämän kesän muotivirtauksien muita muutoksia ovat koristeellisuuden ja kimaltelun vähentyminen. Pilotti on jälleen pop. Metallisangan rinnalle on tullut vahvasti muovi. – Minulla on esimerkiksi erikseen kaupunkikävelylasit ja juhlaan sopivat lasit, Stiina Lerkki kertoo omasta valikoimastaan. Laseja löytyy myös moniin eri tarkoituksiin, kuten pukeutumiselementiksi, autolla ajoon tai urheiluun. Henri Suvitie on heidän kanssaan samaa mieltä. Silti varsinkin naisilla näkee edelleen leveitä laseja ja leveitä, koristeltuja aisoja. Jos on kasvanut aurinkolasien fyysinen koko viime vuosina, niin samalla on kasvanut valmistajien määrä. Samalla linssit ovat vaalentuneet niin, että silmät näkyvät läpi. Loimaan SynSamin Maria Virtanen kertoo nyt olevan menossa kolmannen kesän, jolloin aurinkolasien koot kasvavat. Tänä vuonna kolmeakymmentä toimintavuottaan juhlivan Silmäoptiikka Riipisen Matti Riipinen on ehtinyt nähdä vuosien aikana aurinkolasin poikineen. Nyt on kuljettu täysi ympyrä ja pilotti on jälleen pop. Eliisan optiikan Eliisa Jaatisen mukaan pyöreät muovikehykset ovat tulleet kunnolla metallikehysten rinnalle. Hän arvelee aurinkolasien viitoittavan myös silmälasimuodin suuntaa. Sinänsä jako miesten ja naisten laseihin ei ainakaan Stiina Lerkin mukaan ole mitenkään selvä. – Valtaväestö alkaa saada kiinni muodista, kun silmä tottuu näihin. – Isot näyttävät paremmilta, jatkaa hänen luokkatoverinsa Elisa Kenttä. Silmälasit tulevat perässä, joten isot lasit ovat tulossa. toukokuuta 5 SUVILEHTI Koko ja määrä kasvaa Aurinkolaseissa suuri on kaunista Koolla on väliä. Tämän kesän aurinkolasimuotia. Tällä hetkellä isolinssiset aurinkolasit ovat pop. Jyrki Riipisen mukaan aurinkolasien ottaminen vahvuuksilla on lisääntynyt. – Mutta lasit leikkaavat silti hyvin UV-säteilyä, Jaatinen toteaa. Tämä taas on näkynyt siinä, että Jyrki Riipisen mukaan esimerkiksi heillä varastot ovat kuusinkertaistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. – Välillä yritettiin mennä pienempään kokoon, mutta kai iso on nyt vaan ajan trendi. Loimaa Kimmo Gustafsson – Ne peittävät puolet naamasta, kertoo Stiina Lerkki naurahtaen syyn isojen aurinkolasien käyttöön. Vanhat mallit jäävät uusien rinnalle. Jossakin vaiheessa nämä pilottilasit, tai ”kekerosberg” – lasit menivät pois valtaväestön suosiosta ja niiden käyttäjille jopa hieman naureskeltiin. Muotitietoinen pukee päähänsä juuri 1970-luvun tyyliset isot lasit. Silmäoptiikka Riipisen Jyrki Riipinen itse asiassa uskoo isoja laseja näkyvän katukuvassa nykyistä enemmän. Optikoiden mukaan tärkeintä kaikkien isojen, pienien, muodikkaiden ja vähemmän muodikkaiden lasien viidakon keskellä on muistaa, että tärkein asia on yksinkertaisesti silmien suojaaminen. Stiina Lerkki, Henri Suvitie ja Elisa Kenttä käyttävät isoja laseja. – Muutoksia tulee pikkuhiljaa, ja kaikki mallistot eivät vaihdu kerralla. Autoilussa aurinkolasit ovat omalta osaltaan yksi turvatekijä, estäen häikäisyä. Vielä reilut kymmenen vuotta sitten saatettiin vitsillä pohtia televisioluvan tarvetta, mikäli silmien suojana olivat isolinssiset, neliönmuotoiset silmälasit. – Aluksi tulevat isot aurinkolasit, sillä niillä uskalletaan kokeilla ja leikkiä enemmän. En minä ainakaan pistäisi päähäni, Henri Suvitie pohtii. Esimerkiksi aurinkolasien hankkiminen vahvuuksilla onkin lisääntynyt. Aurinkolaseja saa nykyään hyvin tarkasti räätälöityä juuri itselleen sopivaksi. Isoihin laseihin saa nykyään suuriakin vahvuuksia ilman, että linssit tulevat paksuiksi. UV-säteily on esimerkiksi suurin ulkoinen tekijä harmaakaihin syntyyn
– Täytyy tunnustaa, että olo tuntui tosi ihanalta, kun kaikki oli valmista. Aikataulutus vaatii raakaa realismia. Jos tätä jättiläistä ei ole omin silmin nähnyt, sen suuruutta on lukujenkin pohjalta tosi hankala hahmottaa. Rakentamisen jälkeen ei oikein enää ehditty vesille ja paatti myytiin pois. – Ehkä tässä on ollut vähän apua siitä positiivisesta ja luovasta ”mettämmaalaisesta ällipäisyydestäkin”. Hakasen Laurin pajasta jättiristeilijän tuottajaksi Turku Kari Nummila Vain mielikuvituksen puute voi estää naista valitsemasta maailmassa melkein minkä tahansa ammatin, kun sukupuoliroolit voi helposti halutessaan murtaa. – Tässä täytyy miettiä sekä tehdä oikeita kysymyksiä niin itselleen kuin muillekin. – Tämä on palapeliä, jossa telakka ja toimittajaverkosto yhdessä rakentavat laivan. SISKO arvostaa synnyinseutuaan Metsämaata, jota hän pitää yhä erinomaisena latautumispaikkana, jonne hän halusi opiskeluaikanakin joka viikonloppu. 6 Tiistaina 27. Metsämaalaissyntyinen projektipäällikkö Sisko Hellgren (o.s. Alkuperäinen tilaaja-tuottaja -malli, jossa kunta tilaa isäntäkunnalta tarvitsemaansa terveyspalvelua, olisi ollut hyvä malli, mutta jostain kumman syystä sitä eivät ministeriöt enää hyväksy. Aikataulutus vaatii raakaa realismia. Kotiniemi) on toteuttanut jo teinityttönä kiinni naulaamansa unelman laivanrakentajan urasta – kaiken lisäksi lähes uskomattoman komeasti: Siskon komennossa on äskettäin valmistunut maailman suurin jättiristeilijä Independence of the Seas. Yhdessä tekeminen korostuu. Sisko kertoo ”ajautuneensa” Ruskon kunnanhallituksen puheenjohtajaksi, kun hän lähti mukaan kunnallispolitiikkaan. Diplomi-insinööri Sisko Hellgrenille vetovastuu jättialuksen valmistumisesta ajallaan oli kuin yhtä juhlaa vaan. työvuosi, Sisko kertoo. Se purjehti juuri Turusta Aker Yardsin telakalta kotiasatamaansa Englannin Southamptoniin. Tavoitteet täytyy pitää kristallinkirkkaana mielessä. Kyllä siinä viikon verran taisi leijua hiukan maanpinnan yläpuolella. Sisko kertoo nauttineensa ihan jokaisesta työpäivästä ja nukkuneensa oikein hyvin yönsä, vaikka vetohomma hiukan stressasikin. Nyt asuinpakkana on Turun kupeessa sijaitseva 3 800 asukkaan Rusko, jonne hän rakensi miehensä kanssa omakotitalon. – Hiukan pännii tämä Paras -hanke, joka luokittelee kuntia vain pelkän asukasluvun perusteella eikä ota huomioon kunnan taloutta. Matkustajavuoteita 4 370 kpl, miehistölle vuoteita 1 305 kpl. Siskon projekti toteutui kuulemma parhaiten aikataulussaan tähänastisista jättiristeilijöistä. Ihastuin jo nuorena tyttönä mereen, kun pääsin kerran kesällä isän kanssa Airiston vesille kesäretkelle. Ihan meidän naapurissamme sijaitsi kuuluisan maasepän Seppä-Heikin paja, jossa siihen aikaan touhusi hänen poikansa Lauri Hakanen. Me pärjäilemme tosi hyvin yksinkin, mutta nyt sitten teemme jatkossa yhteistyötä Raision kanssa terveystyössä. – Ennen rakentamista meillä oli iso puuvene, jolla kierreltiin merellä. – Laivasta löytyy esimerkiksi neljän kerroksen korkuinen ja 150 metrin pituinen kauppakatu, jolla tuntee ikäänkuin kävelevänsä oikeassa kaupungissa. Me katsomme täällä yhdessä asioita asioina ja teemme järkeviä päätöksiä. Kuva Aker Yards. – Tekniikka kiinnosti minua jotenkin jo aivan pikkulikasta saakka. Laivassa on muun muassa tekojäärata, normaalikokoinen koripallokenttä sekä surffauspaikka. – Tällainen savotta vaatii valtavasti sitä tiimityötä ja sitoutumista. Toimittajia oli kaikenkaikkiaan jopa noin tuhat. Ihastuin jo nuorena tyttönä mereen. Isoveljeni Olli ja Kari hyppäsivät siellä pajalla yhtämittaa ja minähän painelin perässä. toukokuuta SUVILEHTI Tämä kuva osoittaa, että risteilijä ui ikäänkuin lilliputtien maassa. – Keskikoulussa olin jo täysin vakuuttunut siitä, mikä minusta isona tulee. Ei ole pahitteeksi, että insinöörikin osaa sorvata ja että hänellä on vahva tuntuma ”lattiatasoon”. Sitten seurasi vuosi matematiikan opiskelua Helsingissä, koneenrakennuksen opiskelua Turussa ja tämän jälkeen hän siirtyi opiskelemaan tuotantotekniikkaa Tampereelle Teknilliseen korkeakouluun. – Metsämaa on yhä mukavan tiivis yhteisö – paljon tuttuja ja sukulaisia. Tämä ala on minulle se ”henki ja elämä”. Sisko aikoo jatkossa raivata nykyistä enemmän tilaa kotona olemiselle ja harrastuksille, joissa ykkösiä ovat ruumiillinen ja henkinen virkistys eli ulkoliikunta ja kuorolaulu. Laivan pääravintolaan mahtuu kerralla 2 000 henkeä. KARI NUMMILA Sisko Hellgren valitsi jo teinityttönä laivanrakentajan ammatin. Syytä ei ole kerrottu. – Viikon risteilyllä tuskin kukaan ehtii koluta koko laivaa ympäri, Sisko arvelee. Tarjotaan silti muutamia lukuja: pituus 339 m, korkeus 72 m, leveys 38,6 m, syväys 8,5 m eli veden yläpuolista korkeutta yli 63 m. LAIVAA rakennettiin kaksi vuotta ja sen kimpussa työskenteli enimmillään 2 000 ihmistä. Siellä on vallalla semmoinen ihmiselle sopiva mittakaava. Tätä Sisko ei kerro kuitenkaan itse. – Pienessä kunnassa ei puoluepolitiikka näyttele isoa osaa. Opiskeluaikana kesäharjoittelupaikaksi ei käynyt enää Seppä-Heikin paja vaan tätä isompi verstas, eli paja sekin – kuten Mauno Kurpalla oli tapana yritystään kutsua. Telakka veti ja nyt on menossa alalla 24. METSÄMAALLA jotkut muistavat Siskon teinityttönä todenneen, että hän haluaa telakalle töihin ja jos ei sinne pääse, niin ei tee sitten ikänänsä mitään muutakaan! – Kyllä se niin oli. Olen kyllä aika jämpti luonteeltani. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Loimaan yhteiskoulussa vuonna 1975. En kyllä hevin anna periksi, jos jotain täytyy tehdä
Peräkärrykuormat 0-21,Hyvät jätehuoltovinkit neuvonnasta: (03) 424 2619 neuvonta@lhj. kulut Agility FAT 50 1299,Super 9 1899,+ toim. NÄISTÄ KOVA TARJOUS! Spike X50 2699,+ toim. mukaan Kartanonkatu 5, 30100 Forssa p.03-4225225 Joensuuntie 36, 31400 Somero p .02-7485898 Parturija kampaamopalvelut Meikkaukset Permanentit ja tukikäsittelyt Erikoishoitokäsittelyt Pidennykset, rastat Partakäsittelyt Sinua palvelevat Outi, Mira, Virve ja Hanna-Maria KESÄ ALE Kehykset -20 % -60 %. (02) 76 431, www.sallila.fi SALLILA YHTIÖT Parasta paikallista palvelua sinua varten joka päivä Aurinkoista kesää kaikille asiakkaillemme! SALLILA ENERGIA OY I SALLILA SÄHKÖNSIIRTO OY I SALLILA SÄHKÖASENNUS OY TORIKULMASSA LOIMAAN Kauppalankatu 5 Loimaa P. Tule tsekkaamaan Tazzin uusi ilme! ma-pe 9-17, la 9-14, myös sop. toukokuuta 7 SUVILEHTI Kierrätä kodin vanhat sähkölaitteet jäteasemalle! Meiltä ympäristöystävällinen käsittely kaikille muillekin kodin jäte-erille. kulut SALLILA Loimijoentie 65, Alastaro, puh. Tiistaina 27. kulut + toim. la 9-13 Soita 0400 884 570 Kangast. 54 Oripää Tapani Piironen tapani.piironen@mototapsa.. www.mototapsa.. Loimaan jäteasema avoinna: ma 14-18, ti-pe 7.30-12.30 touko-syyskuussa kk:n 1. 7622 120 PARTURI • KAMPAAMO • MYYMÄLÄ Muutamme TORIKULMASSA uusiin tiloihin kesäkuun alussa
Jos kissasta on kuitenkin luovuttava esimerkiksi allergian takia, sille on etsittävä uusi ja vastuullinen koti. Whiskas Kissakaveria Ei Jätetä -hyväntekeväisyyskampanja kerää tänä vuonna jo viidettä kertaa varoja Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton löytöeläintyöhön. Ongelmana on myös leikkaamattomien kissojen lisääntyminen luonnossa. – On väärää inhimillistämistä väittää, että kissan tulee saada kokea äitiys. toukokuuta SUVILEHTI Älä ota k ke essä äk kiissssa aa a Loimaa Tiina Naula Pörröinen ja suloinen kissanpentu herättää ihastusta. /elonkierto Alastaro, Loimaan Seutu, Mellilän Seutu, Metsämaa, Niinijoki, Ypäjä Loimaan alueen Osuuspankit Onnittelemme valmistuneita!. Kissan oman terveyden ja myös naapurisovun kannalta on turvallisinta, ettei kissa liiku vapaasti ulkona. 8 Tiistaina 27. Asiantuntijana professori Risto Ihamuotila. pe 15.8. Varat käytetään pääosin kissojen sterilointiin ja kastrointiin sekä tunnistusmerkintöihin mikrosirulla, joka auttaa kadonneiden kissojen löytämistä ja tunnistamista. (03) 41 881 ja www.mtt.. Oppaana vanhempi tutkija Bertalan Galambosi, MTT ke 13.8. – Kissa ei selviä Suomen luonnossa. Yhdeksän kymmenestä löytöeläintaloihin talteen otetuista eläimistä on kissoja. Kun vielä lapset kinuavat lemmikkiä, äiti ja isä taipuvat hankkimaan kissan. Juhlakesänä puistossa on monenlaisia tapahtumia. Lain mukaan kissan heitteillejättö on rikos. LL ARKISTO Vaikka suloinen kissanpentu kuinka sulattaisi sydämen, on kissan hankkiminen päätös, jota on harkittava tarkkaan. Ainakin taajamissa kissojen tulisi ulkoilla vain valvotusti valjaissa tai ulkotarhassa. Työtä kissojen puolesta tarvitaan kuitenkin yhä, sillä Suomessa hylätään vuosittain tuhansia eläimiä, joista 90 prosenttia on kissoja. Kissan ottamista pitää harkita tarkkaan. Kylmä talvi tappaa joka vuosi satoja hylättyjä kissoja. klo 19-20.30 Mihin menet Suomen maatalous. Tämä lisäisi myös kissojen arvostusta, sillä vähäisen arvostuksen yhtenä syynä on, että kissoja syntyy hallitsemattomasti ja liikaa. Elonkierron 10-vuotisjuhlakierros. Ylisirniö muistuttaa myös, että vaikka kissa hankittaisiin lapsen lemmikiksi, vastuu sen hoidosta on aina aikuisella. – Kissaa ei pidä ottaa, jos ei ole valmis sitoutumaan siihen koko sen eliniän ajaksi, joka voi olla jopa kaksikymmentä vuotta. MTT ja Elonkierto juhlivat yhdessä pyöreitä vuosia. Eläinsuojelijat ovat jo vuosia kampanjoineet tällaista vastuuttomuutta vastaan, ja kesäkissojen määrä onkin jonkin verran vähentynyt. Kissa otetaan kesän ajaksi lasten paijattavaksi, mutta syksyn tullen se ei enää kelpaakaan kaupunkiin palaavan perheen matkaan. klo 19 Juhlavuoden huipennuksena kansanjuhla kartanopuistossa, pääesiintyjänä Miljoonasade. Elonkiertoon on vapaa pääsy! ke 25.6. Kyyttö ja muita maalaiselon ihmeitä MTT:n perustama esittelypuisto Elonkierto tuo monia maalaiselämään ja alkutuotantoon liittyviä asioita käsin kosketeltaviksi. Kissa ei ole lelu, jonka voi hylätä, jos siitä ei kykene huolehtimaan. Lisätietoja puh. klo 18-19.30 Yrttien ja luonnonkasvien käyttöä ennen ja nyt. Kissa jätetään oman onnensa nojaan kesämökin nurkkiin. Tervetuloa Jokioisiin . Yli puolet niistä on karanneita, mutta silti harvempi kuin yksi kymmenestä haetaan takaisin alkuperäiseen kotiinsa. Leikkaaminen ei myöskään muuta kissan luonnetta, Ylisirniö sanoo. – Kissoja hylätään eniten kesälomien päätyttyä, mutta myös tasaisesti ympäri vuoden, Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö sanoo. Vastuullinen omistaja leikkauttaa kissansa. – Eläinsuojeluyhdistyksille aiheutuu noin 150 euron eläinlääkärikulut yhden kissan rokottamisesta, leikkauttamisesta, madottamisesta ja tunnistusmerkinnästä, Ylisirniö toteaa. Kierroksen päätteeksi olutilta
Kaikilla on kesätöitä, ja suurin osa lukee joko syksyn ylioppilaskirjoituksiin tai pääsykokeisiin. Eniten jännittää se, että sujuuko kokonaisuus miten pitää, Mononen tuumaa. (naurua) Tuntuu kuitenkin lomalta kun ei ole koulua. Aikaa ei siis ole hukattavaksi. – Kai sitä terassillekin pitäisi päästä, porukka tunnustaa naureskellen. Suunnitteilla on 8 koreografiaa ja jotain pientä aikalisiä varten. Syksystä 2006 asti Hurrikaani-Loimaan lentopallo-otteluissa tanssinut Unique bongattiin urheilukanavan lähettämästä TV-ottelusta esiintymään lentopallon maailmanliigan Suomen otteluihin. Unique tanssii Espoon Länsiautoareenalla kesäkuun puolessa välissä ja Tampereella Hakametsän hallissa heinäkuun alussa ja puolessa välissä. Tanssijoiden kesä tuntuu olevan kuitenkin kaikkea muuta kuin laiskottelua ja vapaa-aikaa. – On se hienoa, että pieneltä paikkakunnalta noustiin, kun siellä olisi paljon hyviä tanssiryhmiä lähempänäkin tapahtumapaikkoja. Suomi on täynnä taitavia tanssiryhmiä. Ei silti varmaan tule monta päivää ilman mitään ohjelmaa, tanssijat pohtivat. Koulussa porukka tulee sanomaan, että kohta te tunnette julkkiksia, tanssijat hihkuvat. Muutama tanssija auttaa koreografioiden suunnittelussakin. tai no joo, onhan sitten ne työt. toukokuuta 9 SUVILEHTI Unique vasemmalta: Jannika Westerholm, Ida-Maria Kannisto, Juho Hietarinta, Jenni Santamäki, Henna Toivonen, Merita Mutkala, Satu Mononen, Niina Henttinen, Viivi Leinonen, Johanna Mäkeläinen ja Satu Järvinen. Monosen opiskelut Lahdessa kestävät kesäkuun alkuun ja ryhmä on juuri aloittanut treenaamaan ohjelmaansa. Mononen arvelee, että ryhmä valittiin peleihin tanssimaan, koska heillä on tarjota valmis paketti. – Jokainen harjoittelee näitä myös itsekseen kotona, koska meillä ei tule olemaan aikaa kertaamiseen treeneissä, Mononen komentaa ryhmäänsä Ypäjän Kartanon koulun salissa. Yhdestätoista tanssijasta enää yksi on kevään jälkeen alaikäinen. Peleissä on paljon yksityiskohtia. – Me oltiin ihan fiiliksissä! Ei sitä ole oikein vieläkään tajunnut. KESÄN suurin haaste Uniquelle on valmistautuminen lentopallon maailmanliigan Suomen otteluihin. Tanssijoiden jalka siis nousee kesän jälkeen yhtä ketterästi. Ryhmän monikesäinen harrastus on rantalentopallo, jota voi pelata Humppilassa, Forssassa, Ypäjällä ja kuulemma jonkun kaverin pihallakin. Uniquen tansseissa näkyy tekemisen riemu. Uniquen tanssijoiden ensimmäinen vastaus on ranta ja auringonotto. – Toivottavasti saadaan kaikki kasaan ja valmiiksi ajoissa. Vaikuttaa siltä, että joka kesälle on löytynyt joku projekti tai näytös, jota varten ryhmä on päättäväisesti harjoitellut. Unique on muuttunut paljon ensimmäisestä esiintymisestään Ypäjän Pertunpäivillä vuonna 2003. Maailmanliigan tarjoaman breikin tuomat paineet näkyvät kuitenkin jo treenisalissa. Ryhmä ehtii treenata kesällä enemmän, kun ohjaaja Satu Mononen vapautuu opiskelukiireistään Lahdesta pitämään ryhmälleen jatkuvampaa komentoa. – Onhan kesällä enemmän aikaa... ”Biitsille Biitsille on silti päästävä” Uniquella kiire ei hellitä kesälläkään Ypäjä Heidi Pelander Mitä kuuluu tanssijan kesään. – Hienointa on huomata, että tanssijat ovat alkaneet itse ottaa vastuuta. Kaikki nyökkäävät totisena. Kovan treeniohjelman takia ei paljon kakkuja ehdi syömään, tai jos ehtii niin ne ainakin taatusti palavat pois. Tanssijoiden mukaan välillä voi harmittaa treenata sisällä auringon paistaessa ulkona, mutta kavereiden kanssa tanssiminen on melkein yhtä kuin vapaa-aikaa. NO EHTIIKÖ niitä lomajuttuja kaiken tämän kiireen keskellä tekemään. Maailmanliigan järjestäjät olivat huomanneet lahjakkaat tanssijat, ja Hurrikaanin varapuheenjohtaja Jaakko Haltia toimitti tanssijoille riemukkaat uutiset. – Tai ainakin pitäisi lukea, tanssijat naureskelevat. – Tiedetään jo ennestään, miten juttu toimii lentopallo-otteluissa, milloin meidän pitää olla kentällä ja millaiset koreografiat toimivat. Tieto levisi tanssijoille Hurrikaanin viime kauden ensimmäisen televisioidun pelin jälkeen. Kesän suurin haaste on valmistautuminen lentopallon maailmanliigan Suomen otteluihin.. Tanssijoiden silmistä paistaa vahva motivaatio. Taitotaso on noussut huimasti ja yhteishenki vahvistunut entisestään. HEIDI PELANDER Iso breikki kovalla työllä Ypäjä Heidi Pelander – Nyt tuntuu, että ollaan saavutettu jotain tekemällä paljon hommia alusta asti, tanssiryhmä Uniquen vetäjä Satu Mononen sanoo. Kavereiden kanssakin pitäisi ehtiä olemaan, ja Uniquenkin porukalla tehdään muutakin kuin tanssitaan. Tiistaina 27. – (hiljaisuus) Sanokaa nyt joku ettei nouse, niin joudutaan vielä kovempaan rääkkiin, joukosta kuuluu ja kaikki kikattavat jälleen. – Oikein tuhkimotarina, yksi tanssijoista huokaisee, ja kaikki remahtavat nauramaan. Tuleva kesä on Uniquelle maailmanliigasta huolimatta aika tavallinen kesä
Sinisellä painesäiliöllä. Pohjamaalaus suojaa puuta ennen lopullista pintakäsittelyä /m /m /m Talouslaatu. Suojaa puuta lialta, homeelta ja kosteudelta. toukokuuta SUVILEHTI Kesä voi alkaa tule edullisille kaupoille Rautiaan Nordica Eko -talomaalissa yhdistyvät öljymaalin kaunis kiilto ja akrylaattimaalin kestävyys. 1055434 78,90 56,90 70,90 Wintextalomaali 9 l Villaöljymaali 9 l Nordica Ekotalomaali 9 l 100 %:nen akrylaattimaali antaa talollesi parhaan mahdollisen säänkeston ja säilyttää valitsemasi sävyn pitkään. 390 1302 000 moottori 230 V, 2,2 kW 3909 1302 905 moottori 400 V, 2,8 kW Laakeroitu liukupöytä vakiovarusteena, suuret moottoritehot, sinkityn pöytätason koko 800 x 550 mm, halkaisuohjain on vakaa ja vääntöjäykkä, terä kallistuu 45 astetta, kovametallihampainen pyörösahanterä vakiovarusteena, pöydänjatke ja siirtopyörät vakiona, suurin sahausvahvuus 82 mm, paino 69 kg sis. Sävytettävissä. Tule myymäläämme keskustelemaan PLUSSA RAKENTAJA-TILIASIAKKAAN ETUJA: • Omamyyjä ja projektineuvonta • Projektikohtaiset alennukset • Monipuoliset maksutavat • Kuljetuspalvelu • Peräkärryn vuokraus • Kauppakohtainen suunnitteluapu ja asennuspalvelu MIKSI AVATA PLUSSARAKENTAJATILI. Kaksiosainen poltin, yhteisteho 5,3 kW. Sävytettävissä. 632095 Valkoinen, puolikiiltävä alkydi-öljymaali soveltuu uusien ja aikaisemmin öljymaalilla maalattujen puupintojen käsittelyyn. Omamyyjäsi kertoo sinulle tarvittaessa monipuolisista maksutavoista. Rautia tarjoaa sopivan tavan rahoittaa pienempiä ja suurempia ostoksia. Piippusarja ja sivupöydät saatavana lisävarusteena. Painonappisytytys. Ratkaisu monen mökin vesihuoltoon. asti tai niin kauan kuin varattuja eriä riittää. Sävytettävissä. Kaksitehoakrylaattisideaine takaa Nordica Eko -talomaalille ylivoimaiset tuoteominaisuudet. Perusvarustukseen kuuluvat savukupu, savuhattu, portaattomasti säädettävät ja käännettävät paistotasot, RST-pihviritilä, valurautaparila, loimulaudat ja hiilikoukku. Erikseen tilattavat tuotteet saat aina suoraan hinnoiteltuna kilpailukykyiseen hintaan. Grillikivet lisähintaan UUTTA! Plussa Rakentaja-tiliasiakkaaksi pääset keskittämällä ostoksesi Rautiaan. 14 x 120 STP KUUSI /m 1,09 UTV-pro?ili sopii sekä pystyetä vaakaverhouksiin. 6,33/l. Korkealuokkainen, puolihimmeä valkoinen perusmaali. 02-762 5100, fax 02-763 2222 Avoinna ark. 627930 Edullinen perusgrilli. Vahva 980 W moottori ja reilu 24 litran painesäiliö. Saat projektikohtaisia alennuksia Plussa kortilla heti kassalta. Portaattomat säätömahdollisuudet ruuanlaittoon sekä hiilloksen hehkuun. 8-17.30, la 8.30-14 LOIMAA Stiga ST 27 J polttomoottori trimmeri Easy Start Stiga SB 27 J polttomoottori trimmeri Saatavana myös ruohoraivurimallina suoralla runkoputkella, jolloin vesakkoterä ja siimapää vakiona. jalusta +latta 24L maalattu. 10 Tiistaina 27. 2661757. Stiga Multiclip 50 Plus Itsevetävänä PUUÖLJY PIHA 1 L Kalusteet, terassit ja laiturit kesäkuntoon! Painekyllästetylle ja jalopuulle ulkokäyttöön tarkoitettu imeytyvä öljy. 7,88/l. 8,77/l. Valkolakattuna 0,66 0,95 = 6,-/m 2 = 8,65,-/m 2. Reilu paistoala, ritilän koko on yli 70 cm. Vallikivet ja lohkomuurikivet ovat valmiiksi halkaistuja, lohkopintaisia muurien tekoon tarkoitettuja kiviä Toisen sukupolven modernisti muotoiltu Kotakeittiö. Stiga Dino 47 Euro Tarjoukset voimassa 30.6. Kromatut ritilät, grillausala 49 x 38 cm. Väritön puuöljy antaa kauniin läpikuultavan pinnan. MÖKKILATTIALAUTA 28 x 95 1,29 = 15,-/m 2 = 9,90,-/m 2 Päätypontattu oksainen mäntylattialauta ULKOVERHOPANEELI 21 x 120 Pohjamaalattu 1xvalk. Plussa Rakentaja-tilimme tarjoaa helpompaa asioimista ja konkreettisia etuja. Saat Plussa-kortilla etuja heti! Nimetty Omamyyjä on apunasi rakentamisen eri vaiheissa. 3,90 Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. Me Rautiassa tunnemme rakentajan tarpeet. Ruostumaton pumpunpesä. Kotimainen, ruskea runko, katos ja pehmusteet sisältyvät hintaan. Ikkuna
Kurveihin täytyy toki jarruttaa, muttei valtavasti.. Ensikertalaisen kannattaa kuitenkin harjoitella auton käyttöä, ennen kuin alkaa päästellä täysillä. Noudata annettuja ohjeita. Sesonki kestää toukokuun alusta syyskuun loppuun ja sinä aikana radalla ehtii Pulkkisen ja Pajulan kalustolla pyöriä noin kuutisensataa ajajaa. – Kerran eräs kuljettaja ei hiljentänyt neulansilmää varten yhtään, vaan ajoi mutkan suoraksi, Pajula muistelee. Radalla saa ajaa lujaa, mutta ei turvallisuutta vaarantaen. . – Meillä on aina kuljettajapalaveri ennen ajamista, jossa turvallisuutta korostetaan. Räikkösen maailmanmestaruuden jälkeisenä viikonloppuna tuli heti kyselyjä. Tässä saa autoja nyppiä periaatteessa koko ajan. – Tekniikkaja moottorit ovat kuitenkin aina kiinnostaneet. Erityisesti hän kertoo pitävänsä tapahtuman suunnittelusta ja järjestämisestä. Kaasua ja jarrua ei saa painaa yhtäaikaa. Toiset viettävät kesällä vapaa-aikaansa rannalla, toiset mökillä. Rata ei ole muuttuneiden sääntöjen mukainen, Pajula kertoo. Kytkin ja moottori saattavat tällöin ylikuumentua. Siitä ei tingitä, Pajula toteaa. – Poika saattaisi alkaa lajia harrastamaan, meillä kalusto tulee kuitenkin tässä olemaan. – Täällä on sentään kunnon turva-alueet, eli ei törmää mihinkään, hän jatkaa. Ville Pajula on itse ehtinyt kiertää Forssan 700 metrin radan vasta noin 500 kertaa. toukokuuta 11 SUVILEHTI Forssa Kimmo Gustafsson – Sormet on taas viisi kuukautta rasvassa, loimaalainen Ville Pajula toteaa hymyillen. Samalla voisin olla paikalla pojan harrastuksessa. Karting saikin kovan nosteen yhdeksänkymmentäluvun loppupuolella, kun lajista uransa aloittaneet Mika Häkkinen ja Mika Salo sekä Kimi Räikkönen niittivät mainetta Formula ykkösissä. Älä aja liian lähellä reunakiveä. Pyörähtämisiä ja ulosajoja toisinaan kyllä sattuu, mutta onnettomuuksilta on vältytty. Forssan rata on rakennettu parikymmentä vuotta sitten ja sen omistaa kaupunki. Kolme vuotta sitten työkaveri Jouni Pulkkinen kysyi häntä avuksi vuodesta 2001 pyörittämäänsä mikroautojen vuokraustoimintaan ja se oli menoa. – Tällä hetkellä radalla ei voi ajaa kansallisia kilpailuja. Harkinnassa onkin lähitulevaisuudessa arviolta noin 35 000 euron ratainvestointi. KIMI RÄIKKÖNEN , Mika Salo ja MotoGP-pyöräilijä Mika Kallio ovat kaikki jossakin vaiheessa kiertäneet ympäri Forssan rataa. Parhaimmillaan niillä pääsee Forssan radalla 85 kilometrin tuntivauhtiin. Moni ajaa kovaa kurviin kylmillä renkailla ja auto liukuu pois ajolinjalta. Lämmitä renkaat kunnolla. Tiistaina 27. Pajulalla kesä tulee jälleen kulumaan Forssan Karting -radalla. Yritystenkin määrä on lisääntynyt, Pajula toteaa. – F1:ssä menestyminen näkyy vieläkin. Muu toiminta pitää niin kiireisenä ettei rattiin oikein ehdi. Ainoa ohjaustehostin löytyy hauiksesta. Muutaman vuoden kuluttua hänellä tosin saattaa olla radalla seuraa omasta perheestä. Kovaa kurviin! Lämpimillä renkailla auto imeytyy tiehen kiinni. KYLLÄ siinä sydän pamppailee sopivasti, kun tulee suoralta neulansilmään, kommentoi rataa kiertänyt forssalainen Heikki Varonen. Tilat taas kuuluvat osittain radalla vuokralla olevalle Forssan FK-kerholle, ja taas heidän alivuokralaisenaan ovat vuoden alusta uuden Forssan Karting -avoimen yhtiön perustaneet Pajula ja Pulkkinen. Osuminen voi aiheuttaa pyörähtämisen ja vahingoittaa autoa. Pulkkisen ja Pajulan ajokalustona on seitsemän kappaletta kaksitahtisia 120 kuution kartingautoja. Olimme tosin jo kiinni siinä vaiheessa, Pajula kertoo. Kesä menee sormet rasvassa Kädet joutuvat koville kartingissa. Jos tästä ei tykkäisi, ei täällä viitsisi olla, Pajula pohtii. Suurimmat kävijäryhmät ovat kaksikymmentä-, kolmekymmentävuotiaat miehet ja polttariporukat. – Viime kesänä oli parhaimpana viikkona iltavarauksia tiistaista sunnuntaihin – tämä oman päivätyön päälle. – Naisia käy ajamassa yhä enemmän. KIMMO GUSTAFSSON Aja karting-autoa oikein Karting-autot ovat tekniikaltaan ja ajokäytössä helppoja
KATRI sukkuloi pinnalla Helsinki Seppo Huiku Kymmenen vuotta sitten Loimaan Lehdessä oli juttu toimittajan työstä haaveilevasta parikymppisestä hirvikoskelaistytöstä. Näin kävi esimerkiksi suuren yleisön tunteita koskettaneen Tanssii tähtien kanssa ohjelman ja siinä kaikille tutuksi ponnahtaneen Antti ”Kanki” Kaikkosen kanssa. – Eipä sille paljon mahda. toukokuuta SUVILEHTI Sanomatalon hissit nostavat Katri Utulan joka päivä unelmiensa työhön. Jutun otsikon mukaan hän tietää, että tahto ja unelmat ovat toteuttamista varten. Yksityisyys menee, ainakaan kodin ulkopuolella ei voi tehdä mitään, ilman että joku voi nostaa asian esille. Varmasti tulee käytyä myös Loimaalla, jossa minulla on oman perheeni ohella muutama tosi hyvä ystävä. Kesälomalla viihdetoimittajakin haluaa kuitenkin etäisyyttä julkkismaailman lentoon. Vaikka lehdissä ihmiset usein kertovat onnestaan ja elämänsä valoisista puolista, niin ongelmansa ja murheensa heilläkin on, usein hyvin samanlaiset kuin meillä kaikilla. Täällä Suomessa se on helppo huomata, koska täällä julkisuuden henkilöihin törmää kaduilla ja missä vaan. Yksityisyyden suojan ohella Katri Utula sanoo joutuvansa pohtimaan myös rooliaan julkisuuden portinvartijana. Sitä en osaa sanoa, kuinka loputtomiin tässä Suomen julkkisten pienessä piirissä sitten jaksaa pyöriä, mutta ainakin vielä se tuntuu mukavalta. – Kyllä joo. Kun suuren julkisuuden valokeilaan pääsee tai joutuu, niin siellä sitten myös aikansa pysyy. Kyllähän meidän valintamme tietysti auttavat ihmisiä julkisuuteen, mutta ei me heitä siellä voida väkisin pitää. Saan tehdä työtä, josta tykkään. – Käytännössä työni on yhteydenottoja julkisuuden henkilöihin ja kyselemistä, mitä heille ja heidän elämäänsä kuuluu. Viitisen vuotta sitten valmistuneen Diakonia-ammattikorkeakoulun lopputyön aiheena oli yksityisyyden suoja julkkisjournalismissa. – Työkaverit ovat mukavia ja saan olla paljon ihmisten kanssa. – Jos elät ihan tavallista perhe-elämää etkä tuo sitä tieten tahtoen julkisuuteen, niin saat olla aika rauhassa. Kuuma aihe poliitikkojen yksityiselämän suojasta on Katri Utulan mielestä paljolti heistä itsestään kiinni. – Ei, ei todellakaan. Kaikki ei ole aina sellaista, mitä kiiltävälle paperille painetaan. Ainakin nyt työ vastaa unelmia. – Loma kuluu remontin teossa ja Rauman lähellä sijaitsevan mökin kukkapenkissä kyykkiessä. – Olen tätä viime kuukausina miettinyt, koska olin itse Kanki-fani ja tein hänestä niitä ensimmäisiä juttuja, joista vyöry alkoi. Pelkkää kimallusta Katri Utula ei julkkismaailmassa sano kohtaavansa. Viihdyn toimittajana, on ihanaa kun saa olla utelias ja saa olla ihmisten kanssa. Ilta-Sanomien viihdetoimittaja Katri Utula myöntää nyt, että toteutuneet ne ovat, ne unelmat siis. 12 Tiistaina 27. Julkisuus ei ole hallittavissa. Oikeastaan se on aika kauheata. Moni haaveilee julkkikseksi pääsemisestä, mutta sitten jos sattuu pääsemään huomaa, ettei sille enää juurikaan mitään voi. Käyn paljon kutsuvierastilaisuuksissa, juhlissa ja synttäreillä, konserteissa ja ylipäätään siellä, missä tunnetut ihmiset liikkuvat. – Julkisuudessa oleminen ei tee ihmisestä erikoisempaa. Ovathan monet huippupoliitikotkin siinä onnistuneet. Jokainen päivä on erilainen. Paitsi lehteen Katri Utula kirjoittaa nykyisin paljon myös verkkoon sekä uutisia että suosituksi noussutta Kyttääjä -blogiaan. SEPPO HUIKU. Iltapäivälehden viihdetoimittaja sukkuloi pintajulkkisten maailmassa – Katri Utula erityisesti television kautta kaikille tutuiksi tulleiden. Saa liikkua paljon, ei tarvitse istua koko ajan päätteen ääressä. Viihdetoimittaja Katri Utula pitää työkseen yhteyttä pintajulkisuuden henkilöihin. Maailmallahan he elävät paljon eristetympää elämää. Nykyisen työnsä pulmiin Katri Utula valmistautui jo opintojensa yhteydessä. Tämä on hieno ammatti. Seurailen mitä näiden ihmisten elämässä tapahtuu, eroja, häitä, lapsien saamisia..
kevytkäynnistimellä • Moottori 2-tahtinen 28 cm3, teho 0,8 kW IT20487572 Wolf-oksasilppurit ovat ammattilaisenkin valinta. Huoltoasentoon nostettava, alle jättävä/taakse heittävä. Ne ovat suunnitellut jatkuvaan käyttöön. Tukoksen purku on vaivatonta. IT20486195 99,90 UUTUUS! 3.750,. • Teho 2500 W • Leikkuuteho 40 mm • Leikkuutapa: itse vetävä, murskaava valssiterä, säädettävä • Keruusäiliö vakiona • Melutaso 92 dBA • Paino 29 kg IT20412492 289,MURSKAAVA STIGA BIO QUIET 2100 -OKSASILPPURI • Teho 2100 W • Leikkuutapa: itse vetävä, murskaava valssiterä • Keruusäiliö vakiona • Paino 25 kg IT20412988 169,PUUTARHATRAKTORI JOHN DEERE X110 John Deere -puutarhatraktori on jämäkkyydessään ja hallittavuudessaan aivaan omaa luokkaansa. Rakenne on tukeva ja tehoa riittävästi. • Leikkuuleveys 53 cm • Keskitetty leikkuukorkeuden pikasäätö • Pehmustetut Ergo-työntöaisat • Moottori Briggs&Stratton XRT 650 • Kuulalaakeroidut pyörät • Takaveto IT20305778 435,RUOHONLEIKKURI JONSERED 2150 SM • Leikkuuleveys 51 cm • Moottori Briggs&Stratton 450 • Sivulle heittävä tai allejättävä • Pyöräkohtainen leikkuukorkeuden pikasäätö IT20487560 199,RUOHONLEIKKURI JONSERED 2146 M • Leikkuuleveys 46 cm • Akselikohtainen leikkuukorkeuden pikasäätö • Kevyt paino vain 23 kg • Kaksoiskuulalaakeroidut pyörät • Kevyt ja ruostumaton ABS-runko • Moottori Briggs&Stratton 450 • Pehmustetut Ergo-työntöaisat IT20286924 269,TRIMMERI WOLF RQ 250 + VARASIIMAKELA Tukeva ja vankkarakenteinen. Voit käyttää leikkuria tarpeesi ja leikattavan kohteen mukaan keräävänä tai allejättävänä. • PItkä runkoputki tarjoaa ulottuvuutta’ • Valjaat ja leveät tukikahvat tuovat lisää mukavuutta • Monipuolinen vakiona 4-hampainen ruohoterä, metsäterä ja siimapää • Vaivaton käynnistää varustettu SpinStart.kevyt käynnistimellä • Moottori 2-tahtinen 28 cm3, teho 0,8 kW IT20487572 359,99,RUOHORAIVURI JONSERED CC 2126 Jonsered CC 2126 -ruohoraivurilla viimeistelet nurmikon, niität laajat ruohokentät ja tienvierustat sekä raivaat pensaikot. Pitkä varsi mahdollistaa työskenteln suorana seisten. toukokuuta 13 SUVILEHTI Meillä hankintasi ovat hyvissä käsissä Meiltä saat Bonusta! Avoinna ark. • Moottori Briggs&Sratton 18,5 hv • Hydrostaattinen voimansiirto • Leikkuuleveys 107 cm JD1810GX 2.490,HUOLTOPAKKAUS Briggs&Stratton -huoltopaketin avulla ruohonleikkurin keväthuolto on vaivatonta. Tehoa riittää vaativaankin maastoon ja monipuolisten lisälaitteiden käyttöön. MURSKAAVA WOLF SDL 2500 -OKSASILPPURI Valssiterän ansiosta silppuri on hiljainen ja itse vetävä. Hydrostaattinen voimansiirto. Etukahva on portaattomasti säädettävissä kaiken mittaisille käyttäjille sopivaksi. IT20447581 10,Lapsille! AKKUTRIMMERI WOLF GT 815 AC Li Uusi litiumiakku tarjoaa ennen näkemättömiä etuja. 010 76 85216 Meiltä saat Bonusta! Meillä maksat myös S-Etukortilla! JONSERED ETULEIKKURI FR 2113 MA Teho 12,5 hv. Tiistaina 27. Combi-leikkuulaite. 43,50) Etusi S-Etukortilla7,50 S-ETU RUOHONLEIKKURI JONSERED 2153 CMD Tässä on ihanteellinen, vetävä ruohonleikkuri isoillekin ruohokentille. IT20100893 RUOHORAIVURI JONSERED CC 2126 Jonsered CC 2126 -ruohoraivurilla viimeistelet nurmikon, niität laajat ruohokentät ja tienvierustat sekä raivaat pensaikot. Ajonopeutta säädät kätevästi polkimella. IT20487566 36,(Norm. 7-18, la 9-15 Aleksis Kiven katu 7 LOIMAA, puh. Leikkuuleveys 94 cm. • Aina käyttövalmis akun varaustilan purkautu minen on olematonta, ei muisti-ilmiötä. • Enemmän tehoa kevyemmällä akulla. Paketti sisältää kaikki ruohonleikkurin moottorin keväthuollossa tarvittavat tarvikkeet: moottoriöljyn 0,6 l, ilmansuodattimen, sytytystulpan ja polttoaineen lisäaineen. LASTEN RUOHONLEIKKURI STIGA Työnnettäessä ruohonleikkuria keruusäiliössä pomppii iloisesti muovinen ruohosilppu. Monipuolinen leikkuupää kääntyy reunaleikkuriksi. • Leikkuupää kääntyy reunaleikkuriksi. • Akku antaa täyden tehon koko akun toiminta-ajan • Etukahva ja varren pituus ovat säädettävissä kaiken mittaisille käyttäjillle. Leikkuulaite on vakiona sivulle heittävä ja alle jättävä. Työleveys on peräti 53 cm. • PItkä runkoputki tarjoaa ulottuvuutta’ • Valjaat ja leveät tukikahvat tuovat lisää mukavuutta • Monipuolinen vakiona 4-hampainen ruohoterä, metsäterä ja siimapää • Vaivaton käynnistää varustettu SpinStart. Leikkuuvalssin pyörimissuunta voidaan kääntää kytkimestä. IT20345417 Huoltopakkaus B&S 992049 IT20345418 Huoltopakkaus B&S 992050 13,Ruohonleikkureid en moottorie n keväthuoltoon
Mökki on kuin romanttinen kesähuvila pienoiskoossa. Roope osaa jo kellua ja sukeltaa. Koivistolla on kolme viikkoa kesälomaa työstään Turun Uunisepillä, ja suunnitelmana on olla kotosalla ja mennä johonkin teemapuistoon. 045 1111 366, 9-20.00 myös viikonloppuisin! e-mail: loimaanlaitehuolto@gmail.com Ilmalämpöpumput kokemuksella • Ilmainen kartoituskäynti • Kysy myös uutuutta, vanhan öljylämmityksen korvaavaa ilmavesilämpöjärjestelmää! • Nopeat asennukset, kauttamme myös rahoituspalvelu. 14 Tiistaina 27. Veralta saan lahjaksi piirustuksen laivasta, joka matkaa maailman ääriin. – Vettä on tossa, ja pinnan alle näin!, Roope demonstroi ja liu‘uttaa sormeaan suorana viivana sukelluksen merkiksi. Kesän ensimmäinen ohjelmanumero on kuitenkin uuden mökin tupaantuliaiset. Lapset ovat tottuneet reissaamaan pienestä pitäen, ja porukka lähteekin lomalla myös Kemiin moikkaamaan pikkuserkkuja. Puhelimella voi soittaa vaikka pappalle, ja lehtikorista löytyy Aku Ankkoja. Lattialla on iloisen raidallinen punasävyinen matto ja seinillä ruusukuvioiset verhot, pieniä peilejä ja tauluja. – Äiti totesi, että kai tämä on lapsuusunelmien toteuttamista, kun kolme aikuista naista asettelee tarkasti tavaroita ja tauluja paikoilleen, hän nauraa. Mökki on kuin romanttinen kesähuvila pienoiskoossa. Hyllyille on aseteltu teeastiasto, ja keittonurkkauksesta löytyy kaikki tarpeellinen vispilästä patalappuihin. LAPSET kuhisevat iloisesti koko juttelutuokiomme ajan. Hän vilkuttaa sinnikkäästi, kunnes huristan autolla mutkan taakse. – Lapset tahtoisivat kaikkiin mahdollisiin, jotka näkyvät telkkarissa, Koivisto naurahtaa. Juttelimme myös kesäsuunnitelmista. Vakuutan, että ei pure. – Pureeko se jos mä otan sen käteen, poika kysyy vakavana. Lähtiessäni hän on jo löytänyt seuraavan tutkimuskohteen metsän reunasta – kastemadot. – En oo vielä ehtiny kokata. Tunnin aikana ehdittiin pitää teekutsut, syödä leikkimakaronilaatikkoa ja -salaattia, leikkiä toimittajaa (Vera teki muistiinpanoja ja Roope kuvasi) ja puhua kaikesta mahdollisesta joulupukin ja kastematojen välillä. Vera aikoo kerätä kukkia, uida ja leikkiä leikkimökissä. Nina Koiviston mukaan lapset ovat todellisia vesipetoja, joten perhe viettää taatusti kesällä aikaa ainakin Mellilän Rivieralla. Roope tarjoilee, Vera selittää, kun kysyn, mihin hän aikoo käyttää hellaa. Roope meinaa ainakin katsoa telkkaria ja syödä ulkona. Nina Koivisto oli sisustanut mökin yhdessä kälynsä ja äitinsä kanssa kirpputorilta ja sukulaisten kaapeista löytyneillä tavaroilla. – Ei yhtään tapella, oon sanonu jo monta kertaa!, pikkumies läksyttää uusia lemmikkejään. Pikkukakkosen V VÄ ÄK KE EÄ Ä Loimaa Heidi Pelander – Semmonen, jossa on verhot! – Semmonen, jossa voi syödä ja nukkua! Sävelet olivat selvät, kun loimaalaisen Nina Koiviston lapset Vera, 5, ja Roope, 4, pohtivat uuden leikkimökin tärkeimpiä ominaisuuksia. Aattelin laittaa makkarasoppaa. ma-pe 8.30-16.30 Valtuutettu jälleenmyynti, TUKES-hyväksymä kylmäaineharjoittaja, S2-ryhmän sähköurakoitsija LOIMAAN LAITEHUOLTO Onkijoentie 125, 32210 LOIMAA, puh. – Sä voit nousta seisomaan, tänne mahtuu aikuisetkin!, Vera opastaa kavutessamme upouuteen leikkimökkiin. toukokuuta SUVILEHTI Pikkukakkosen emännällä ja isännällä on hymy herkässä. Hän aloittaa tarkan piirustustyön mummin tuoman pikkupöydän ääressä. HEIDI PELANDER 1.6.-31.8. ROOPE malttaa viimein päästää leppäkertut vapauteen. Roope tutkii tarkkaavaisesti kahta pikkukattilassa ruohon seassa mönkivää leppäkerttua. Meillä ei ole vielä koskaan ollut, Vera huokailee moneen kertaan. – Voi kun kivaa, että on tällainen leikkimökki. Lasten kaksivuotias Kerttu-serkku tepastelee ulos ja sisään ja ihmettelee välillä suu auki isompien touhuja
DIGI-ASIANTUNTIJA HÄLYTYSLAITTEET KYLÄANTENNI OY Kuhalankatu 9 FORSSA, Puh. Leikkimökki sopii hyvin vaikka puuvajaksi. Pörri kuitenkin emännästään poiketen tuuletti makuualustaansa jatkuvasti hampaissaan riepotellen ja koko lähistö leijaili täkin repaleita tai patjan palasia. Kopissa on myös terassi, joka toimii samalla ruokailutilana. Keskellä vierailulle tullut Kerttu-serkku, 2. Vaikuttaa vahvasti siltä, että sen elinkaari lähenee vääjäämättä loppuaan. Sisälle asennettiin koirankoppilämmitin, joka kytkeytyy päälle automaattisesti, kun pakkanen on liian jäätävää tuuheallekin turkille. Ulkoverhouksena on pystylaudoitus rimoituksella. Niistä koira pitää eikä tuo olkia yksitellen ulos. 763 2127 LOPPUUNMYYNTI Kaikki paitsi kevään uutuudet -20 % Yöasut Liivit -50 % -50 % Loimaan Lehti kesäksi mökille (02) 762 6016 tai tilaukset@loimaanlehti.fi. Parhaimmillaan mökki on lattiasta kattoon saakka täynnä klapeja ja ne on pinottu sisään niin, että niitä pystyy ottamaan grillin puolella olevasta ikkuna-aukosta. Samoin siitä, millä nimellä kutsua sitä pientä, lapsille tarkoitettua rakennelmaa, jossa leikitään. Loimaa Sari Keskitalo Kun pikku-Katrikaan ei enää viitsinyt leikkiä punaisessa leikkimökissä kotia eikä kauppaa, perheen uusin vauva, harmaa Norjan hirvikoira Pörri sai mökistä oivan kopin. Sille ei ole enää sälytetty tehtävää edes varastona. Oven alaosaan tehtiin koiran mentävä aukko. kiukaat, lämminvesivaraajat -70 % -50 % -20 % Vesikoskenkatu 18 Loimaa p. langallisena tai langattomana jopa satoja metrejä hälytyksensiirrot lankapuhelin tai GSM siirtona VALVONTAKAMERAT • sisätiloihin • ulos • • tallennuksella ym. Hyllyille on aseteltu teeastiasto, ja keittonurkkauksesta löytyy kaikki tarpeellinen vispilästä patalappuihin. Lattialla on iloisen raidallinen punasävyinen matto ja seinillä ruusukuvioiset verhot, pieniä peilejä ja tauluja. Vanhuuden levossa Loimaa Kari Nummila Huvila vaiko kesämökki. Avoinna: TI ja PE 7.30-16.30 MA, KE, TO 7.30-9.00 • murto • palo • lämpö • • vesivuoto • tekninen ym. VASTA sitten Pörri oli tyytyväinen, kun makuuhuoneen puolelle tuotiin kuivia pahnoja. Erikoisvarustukseen kuuluu pieni (makuu)parvi. Tiistaina 27. Mökki lämpöeristettiin, pieni lasi-ikkuna vaihdettiin isoksi pleksilasiksi ja ovi naulattiin kiinni. Tämä mökki on ehtinyt jo ehtoopuolelle tärkeässä tehtävässään. Käytännöt vaihtelevat, molempi vissiinkin parempi. Ensimmäisenä kesänä mökki oli aivan entisensä ovineen ja ikkunoineen, mutta kun Pörrin isäntä ehti syystöiltään, mökki peruskorjattiin jokaisen koiran unelmalukaaliksi. ANTENNILAITTEET • antennit • tarvikkeet • • satelliittiratkaisut • boxit • • asennukset • maksukanavat ym. Hirvenliha on Pörrin herkkua, mutta HK:n sininenkin käy. Hieman kauempana pihapiirissä on myös isompi puuvaja, mutta kesällä grilli on niin kovassa käytössä, että jatkuva puiden kantaminen etäämmältä olisi hankalaa. Niin, siitäkin saa riidan. Kuumilla ilmoilla Pörri muuttaa ulos sviitistään. Pörri sai mökistä koirankopin Leikeistä grillin kaveriksi Mellilä Kimmo Gustafsson Varsinaiseen leikkikäyttöön mökkiä ole käytetty enää pariinkymmeneen vuoteen. (03) 433 4414 www.kylaantenni.. Koska Pörrin emäntä on allerginen ja luonteensa vuoksikin hirvikoira viihtyy viileässä, Pörri ei osaa olla sisällä, vaikka televisiosta tulisi ohjelmaa onnistuneesta hirvijahdista. Pörrin emäntä päätteli, että näin hyvä koira ansaitsee makuualustakseen patjan tai ainakin paksun täkin. Tulevaa kesää Pörri odottaa sekavin miettein: jos tulee taas kuuma kesä, kopin voisi vuokrata, sillä viileä makasiinin alusta on miellyttävämpi paikka oleilla ja tarkkailla maailmaa kuin kuuma koppi. Nyt leikkimökki uinuu vanhuuden levossa viiden suuren kuusen ja yhden koivun alla. Onko se siis leikkimökki vaiko leikkikoppi. Upouuden leikkimökin ylpeät omistajat Vera, 5, ja Roope, 4. Samoihin aikoihin pihaan rakennettiin grilli ja siinä poltettaville puille tarvittiin lähistölle säilytyspaikka. toukokuuta 15 SUVILEHTI LEIKKIJÄT LENSIVÄT JO PESÄSTÄ... Ihannevuokralainen olisi viehkeä naaraskoira, sillä kunnon kesä saa karskinkin koiran ymmärtämään kauneuden päälle. Kuvan leikkimökki on rakennettu vuonna 1949. Tosin jos olisi hajutelevisio, Pörri voisi hypätä television päälle makaamaan ja alkaisi repiä sitä kuolleen hirven kohdalta. SÄHKÖLAITEHUOLLOT: mm
?. 075 325 7900 Koeaja uusi Nissan Micra, Note tai Tiida saat 1000 :n etusetelin • Peltikorjaamo kaikille automerkeille sijaisautopalvelu • Autonvuokraus -henkilöja pakettiautot LAATUKASKO VUODEKSI VELOITUKSETTA. 075 325 7950 www.loimaanlaatuauto.. 199 /kk (48 kk 40000 km) Kierrätä vanha autosi, maksamme 500 uuteen tai käytettyyn vaihdossa Loimaan Laatuauto Kesäksi ???. Kysy! Meiltä myös yksityis-leasing alk. 16 Tiistaina 27. 2 vuoden välein Uudet Hinnat! + toim. Laatuauto Lamminkatu 39, p. (yli 250 vaihturia) Lamminkatu 39, p. • nyt jopa suoraan varastosta Loimaan Laatuauto Oy Lamminkatu 7, Loimaa p. toukokuuta SUVILEHTI Loimaan Laatuauto Lamminkatu 7, p. 075 325 7900 Palvelemme ma 9–18, ti-pe 9-17, la 10-14 (heinäkuun lauantait lomailemme) www.loimaanlaatuauto.. 075 325 7950 Nauti autosi ilmastoinnista, vältä kallis remontti Ilmastointilaitteen huolto 99 Sis. kylmäaineen vaihdon, öljynvaihdon, tiiviystarkastuksen Ilmastointihuolto väh. kulut FZ6-N S2 9.770,10.790,FZ6-S S2 9.990, 10.990,FZ1-N 14.490,14.990,FZ1-S 14.990,15.590,FZ1-S ABS 15.990,16.590,FJR1300A 20.590,21.990,FJR1300AS 23.200,24.590,R6R 13.990,14.990,R1 17.590,18.990,XVS1300A 15.990,16.990,Nyt Ennen Ke sä jys äy s! • Ostamme käytettyjä autoja ja vaihdamme myös halvempaan • Yli 200 Laatutohtori -tarkastettua vaihtoautoa jopa ilman käsirahaa Meillä kauppa käy, vaihdossa autot, mopot, skootterit, mönkijät, moottoripyörät, asuntovaunut ym
Totaarin Aihe nauttii kesästä ja ulkoilusta. Tällä kaudella jalostusoreina toimivat puoliveriset Fiancé Noir ja Jet Set D. – Rakensimme uutta tilaa kaikkiaan 1 500 neliötä. Eläinrakkaus Hagner ja Hyyppä yhdistävät yritystoiminnassaan voimansa, osaamisensa ja ammattitaitonsa. – Aloitimme oriaseman suunnittelun jo seitsemän vuotta sitten, mutta hanke alkoi toteutua vasta, kun ostimme naapuriltamme lisämaata vuonna 2005. Haluamme tarjota niille olosuhteet, joissa ne ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä, Hagner ja Hyyppä sanovat. Meillä on kaikkiaan 31 karsinaa, omia hevosia on kuusi ja lisäksi meillä käy siemennettäväksi tulevia tammoja. Suomen oripäivillä se valittiin kolmevuotiaiden parhaaksi. Hagner ja Hyyppä arvostavat myös kotoista suomenhevosta, jota heidän tallissaan edustaa kuusivuotias ori Totaarin Aihe, josta odotetaan niin siitoskuin kouluhevostakin. TIINA NAULA. Fiancé Noir on Hagnerin ja Hyypän oma ori, jonka he hankkivat Saksasta. Hevoset ovat heille sekä työ että harrastus, sillä Hagner on työskennellyt Ypäjällä viitisentoista vuotta ratsastuksenopettajana. – Tammanomistajat voivat myös tilata spermaa, jolloin Matkahuolto kuljettaa lähetyksen muualla Suomessa toimivalle oriasemalle tamman siemennystä varten. Hyyppä vastaa eläinlääkinnästä, tammojen kiimakontrolleista ja hoidoista, oriiden valmennuksesta ja omalta osaltaan myös neuvonnasta. – Hevosten kanssa työskenteleminen vie lähes kaiken ajan, joten emme ehdi juuri nyt harrastaa mitään muuta emmekä pidä vapaapäiviä, Hagner kertoo. Hän on myös pyörittänyt aiemmin omaa ratsastuskoulua ja menestynyt kouluratsastuksessa, jossa hän on voittanut muun muassa Suomen mestaruuksia tunnetulla suomenhevosratsulla Jaimella. Nyt se on 17-vuotias, mutta se on hyväkuntoinen ja hienoluonteinen, ja mahdollisesti kilpailen sillä ensi vuonna, Hagner sanoo. – Nyt pyrimme viettämään kaiken sen vapaa-aikamme mitä meillä on lasten kanssa. Tiloihin sisältyvät myös tammojen siemennysosasto ja laboratorio, jossa on välineet siitosoreilta talteen otetun sperman käsittelyyn ja säilytykseen. Espoosta kotoisin oleva pariskunta kertoo kotiutuneensa mainiosti Ypäjälle, jonne heidät toivat alun perinkin hevoset. Molemmat ovat saksalaisia koulusuuntautuneita ja ensimmäisen palkinnon oriita. Meillä on myös nuoria hevosia koulutettavana läpi vuoden. Rakennustöihin löytyivät myös lähistöltä ammattitaitoiset kirvesmiehet. Hagner ja Hyyppä muuttivat Ypäjänkylään 1990-luvulla. Hevoset ovat heille sekä työ että harrastus. Tilan johtajana toimivan Hagnerin alaa ovat oriiden hoito, ratsutus, neuvonta ja astutettavaksi tulevien tammojen täysihoito. Se oli sikäläisten oripäivien parhaita yksilöitä, joka selviytyi yli 800:n hevosen joukosta 16: n palkitun joukkoon. Nykyään hän keskittyy valmennukseen, mutta myös kilpailu-uran jatko on tähtäimessä. Oriaseman omistavat Kirsi Hagner ja Seppo Hyyppä, ja tammikuussa valmistuneet tilat ovat olleet pariskunnalle vuosien suunnitelmien tulos. Koivulehdon tilan toiminta-ajatuksena on tarjota laadukkaita oriita hevoskasvattajille. Hyyppä on eläinlääkäri, joka työskentelee MTT:n tutkijana ja toimii myös opettajana ja luennoitsijana. Hagner ja Hyyppä yhdistävät osaamisensa Oriasema aloitti toimintansa Ypäjänkylässä Ypäjä Tiina Naula Koivulehdon tilalla Ypäjänkylässä sijaitsee oriasema, jolla on edessään ensimmäinen täyden toiminnan kesä. Rakennusten pohjan kaivuutyöt alkoivat huhtikuussa 2007, ja projekti eteni vauhdikkaasti. – Odotamme siltä siitoskäytössä paljon, ja se ehtii tulevaisuudessa vielä kilpaillakin. Tilalle on myös palkattu ulkopuolista työvoimaa, jonka määrä vaihtelee ajankohdasta riippuen yhdestä kahteen. Sitten kun taas ehdimme ja toimintamme on vakiintunut, harrastamme merimelontaa. Hevoset pääsivät muuttamaan uuteen talliin syksyllä, ja myös oriasematilat, hoitotilat, laitumet, tarhat, maneesi ja tammatalli ovat valmistuneet. Tuleviin oritesteihin tähtäävät tilan nuoret oriit Sound Of Music ja Wonderful Life. Ypäjänkylässä Hagner ja Hyyppä viihtyvät erinomaisesti. Hollantilaisen Jet Set D:n omistaa Talli Laukat, ja sen jälkeläisistä viisi on kouluratsastuksen GP-hevosia ja se on jättänyt myös estepuolelle kansainvälisen tason ratsuja. Kuljetus sujuu joutuisasti, sillä lähetys ehtii vuorokauden sisällä tarvittaessa aina Rovaniemelle asti. Jalostusoriit Oriasemalta löytyy loimaalaisen Haico Oy:n valmistama pukki, jolle oriit hyppäävät siemenen keruuta varten. – Olemme molemmat olleet aina hyvin eläinrakkaita ja meille on myös toiminnassamme erittäin tärkeää, että hevoset voivat hyvin. Hänen alaansa on hevosten valmennusfysiologia, josta hän on tehnyt väitöskirjan. Nyt tilamme koko on yli kahdeksan hehtaaria, kun maata aluksi oli vain hehtaarin verran, Hagner ja Hyyppä kertovat. – Jet Set D on maailmanluokan ori, joka nuorempana ei olisi ollut edes myynnissä. Tärkein peruste hevosharrastukselle on Hagnerin ja Hyypän mielestä heidän eläinrakkautensa. Tiistaina 27. He kiittelevät hyviä naapureitaan, joiden kanssa muun muassa rehutoimitukset hevosille sujuvat hyvin. toukokuuta 17 SUVILEHTI Seppo Hyyppä, Totaarin Aihe ja Kirsi Hagner voivat olla tyytyväisiä, kun Ypäjänkylään valmistuneella oriasemalla on edessään ensimmäinen täyden toiminnan kesä. Se myös voitti Hollannissa oritestinsä
761 4201/761 4202. Ajanvaraus arkisin klo 8.30-9.30 puh. Loimaan seudun kansanterveystyön kuntayhtymä. hiljennytään puolestaan jumalanpalvelukseen Krekilän myllyllä Niinijoella. kesäkuuta kello 11 Loimaan kotiseutumuseossa. Laboratorionäytteidenotto on 23.06.-27.07. Kulisseista päätellen tämä kuva Aksasta lienee otettu Rauha Punsarin studiossa Loimaalla. Metsämaa: Lääkärinvastaanotto on suljettu 02.06.-01.09.2008. välisenä aikana Loimaan aluesairaalan laboratoriossa. kesäkuuta Loimaan kotiseutumuseossa avattavassa kesänäyttelyssä. Neuvonta ja muut yhteydenotot klo 8-16 puh. Hänen elämässään vilahtelevat Loimaan ohella muutamat muutkin Ala-Satakunnan paikkakunnat kuten Vampula, Tyrvää ja Huittinen. ORIPÄÄN TERVEYSASEMA on suljettu 23.06.-03.08.2008 Terveyspalvelut tarjotaan kesäsulun aikana Loimaan pääterveysasemalla. Ajanvaraus klo 8-11 puh. Ajanvaraus arkisin klo 8.30-9.30 puh. Museo kumartaa mestarille Loimaa Kari Nummila Loimaa-Seura tekee kunniaa menneen ajan taitureille esittelemällä kesänäyttelyssään yhden aikansa täkäläisen mestarin, ompelija Aksa Tammilaihon (1899–1997) taidonnäytteitä 8. Terveyspalvelut tarjotaan kesäsulun aikana Loimaan pääterveysasemalla. Apuvälinelainaamo Avoinna ma-to klo 12-15, pe klo 9-13 Puhelinaika ma-pe klo 9-11, puh. heinäkuuta iltakuudelta on vuorossa yhteislauluilta Kanta-Loimaan kirkon vieressä sijaitsevalla kotiseutumuseolla. Laboratorionäytteidenotto on 23.06.-03.08. Ajanvaraus arkisin klo 8.30-9.30 puh. Ompelijan taidonnäytteet esillä ainutkertaisessa näyttelyssä TERVEYSKESKUKSEN KESÄAJAN TOIMINTA V. Näyttely on sinänsä ainutlaatuinen, että Tammilaihon ompelemat puvut siirtyvät tämän kesän jälkeen Jyväskylän käsityömuseoon, eikä niitä enää sen jälkeen lainata näyttelyihin. Joskus Aksalta tilattu leninki saattoi viipyä ja joku ihmetteli, kuinka hän muisti hameen mallin. 7614 262 ALASTARON TERVEYSASEMA on suljettu 23.06.-27.07.2008 Terveyspalvelut tarjotaan kesäsulun aikana Loimaan pääterveysasemalla. Hyvän koulumenestyksenkin turvin Aksa aloitteli elämäntyötään kauppaalalla Tyrväällä edeten mukavasti tälläkin urallaan muutettuaan. TYÖTERVEYSPALVELUT TYÖKYMPPI Toimipisteet toimivat normaalisti. välisenä aikana Loimaan aluesairaalan laboratoriossa. Äitiysja lastenneuvola Äitiysja lastenneuvola palvelee kaikkia kuntayhtymän odottavia äitejä ja alle 1 v lapsia 23.06.-27.07.2008 Loimaan pääterveysasemalla. Lahjakkaan ja yritteliään Aksan elämänvaiheet olivat moninaiset ennen Loimaalle asettumista. Amandalla oli kuulemma tapana sanoa, että ”ei kukkaan näe, mitä mää syän, mutta kaikki näkkee, mitä mää paan päälleni”. INFO Pääterveysaseman neuvonta antaa tarkempia tietoja terveyskeskuspalveluista puh. 76140. Laboratorionäytteidenotto on 23.06.-03.08. Äkillistä ja kiireellistä sairaanhoitoa tarvitseville asiakkaille pääterveysasemalla on päivystysvastaan-otto klo 15.3020 ja viikonloppuisin klo 9-20, puh. 76140. www.lskttky.. Aksan todistuksen keskiarvo oli yli yhdeksän ”Hirvikosken ylimmästä kansakoulusta”. KARI NUMMILA Laulua ja messuja Loimaa-Seuran kesässä Ompelijan taidonnäytteet 1940-1970, ompelija Aksa Tammilehdon valmistamia pukuja -kesänäyttelyn avajaiset 8. Aksa oli ostanut ompelukoneen ja kurssien myötä löytyi lopullisesti oma ammatti. 761 4254 tai 761 4248. Muuna aikana yhteys pääterveysaseman lääkärinvastaanotolle. Ajanvaraus arkisin klo 8.30-9.30 puh. Laboratorionäytteiden otto on 23.06.-03.08. 761 4213/761 4215. Kun Aksan isä kuoli, Amanda-äiti alkoi elättää neljää lastaan ompelemalla. AKSA Tammilaiho eli ikänsä neiti-ihmisenä. 761 4210. 761 4251 tai 761 4253. Varsinais-Suomen museoissa, mukaan lukien Loimaan kotiseutumuseossa, on avoimet ovet. Enimmän ajan Aksa työskenteli Hirvikoskella Milja Nurmen talossa yhden huoneen huushollissa, jossa hänellä oli pieni työpöytä. 0400-376210. MELLILÄN TERVEYSASEMA on suljettu 23.06.-27.07.2008 Lääkärinvastaanotto 19.05.-22.06.2008 välisenä aikana maanantaisin ja keskiviikkoisin. toukokuuta SUVILEHTI Onneksi on säilynyt hienoja Aksa Tammilaihon luomuksia. Päihdepoliklinikan sairaanhoitaja puh. HAMMASHOITOLA 23.06.-27.07.2008 Vastaanottotoiminta on keskitetty kaikkia kuntayhtymän asukkaita varten kesäsulun aikana Loimaan pääterveysasemalle ja kiireellistä ensiapua tarvitsevat voivat ottaa yhteyttä puh. Näissä puvuissa on käytetty itsekudottuja kankaita. Mielenterveysyksikkö ja päihdepoliklinikka toimivat koko kesäajan. Jo reilusti yli 80-vuotiaana hän lauloi vielä kirkkokuorossa ja oli kerrankin kertonut, että ”me käytiin vanhainkodissa taas laulamassa vanhuksille”. Heinäkuun 27. Neuvola on suljettu 02.06.-01.09.2008. PÄÄTERVEYSASEMAN TOIMINTA 23.06.-27.07.2008: Lääkärinvastaanotto Lääkärinvastaanotto on pääterveysasemalla kaikkia kuntayhtymän asukkaita varten 23.06.-27.07.2008 välisen ajan arkisin klo 8-15.30. Aksalla on tässä päällään punainen charleston -hame. Aksan isoisä, Aleksander Björkroth oli räätäli, joka viljeli myös torppaansa Vampulassa. Henkisen ensiavun valmiusryhmä Tarvittaessa voitte ottaa yhteyttä joko päivystävään lääkäriin tai mielenterveysyksikköön (puh. Leikkaan semmosen ja sit se on ihan tyytyväinen. Hänkin oli hoksaavainen ja kätevä käsityöihminen, joka ryhtyi uuteen ammattiinsa lähinnä sillä tietopohjalla, että oli katsellut isänsä räätälöintiä. 76140. Erityispalveluyksikkö, puh. TALOUSTOIMISTO Taloustoimisto on suljettu 07.07.-27.07.2008. 2008: LÄÄKEMÄÄRÄYSTEN UUSIMINEN Toivomme, että säännöllistä, jatkuvaa lääkitystä käyttävät asiakkaat uusivat reseptinsä kesäaikana omalääkärillä juhannukseen mennessä. 761 4211. 761 4325. Ajanvaraus, ohjaus ja neuvonta arkisin klo 8.30-9.30 puh. ELÄINLÄÄKINTÄHUOLTO Eläinlääkintähuollon näytteidenottoa ei ole ajalla 07.07.-10.08.2008. 7614 216 Perheneuvola on suljettu 16.07.-27.07.2008. välisenä aikana Loimaan aluesairaalan laboratoriossa. 18 Tiistaina 27. välisenä aikana Loimaan aluesairaalan laboratoriossa. HIRVIKOSKEN TERVEYSASEMA on suljettu 23.06.-27.07.2008 Terveyspalvelut tarjotaan kesäsulun aikana Loimaan pääterveysasemalla. Aksa oli myös musikaalinen. Tapahtumasta on tallella valokuva, joka kertoo kymmenien ompelukoneiden olleen naisväen käytössä. 7614216). Fysioterapia on avoinna 23.06.-27.07.2008 välisenä aikana pääterveysasemalla ma-to klo 8-15 ja pe klo 8-14. Taitava ompelija Aksa Tammilaiho on tässä kuvassa 85-vuotias. Hirvikosken terveysaseman diabetesneuvola on suljettu 23.06.-03.08.2008. – En mää muistakka, mut mää ajattelen, kummonen sille ihmiselle sopis. Kotihoidon lääkäri 07.07.-27.07.2008 arkisin klo 8-15 puh. 76140. Elokuussa pidetään vielä kotiseutukierros ja 24.8. Sen lisäksi Loimaa-Seura esittäytyy Okrassa Vihreän kolmion osastolla ja 15. 761 4266. Aksa oli ompelijana taituri, mutta hän myös suunnitteli asut ”omasta päästä” eikä juuri käyttänyt kaavoja. Aikuisneuvola Aikuisneuvolan vastaanotto on kaikkia kuntayhtymän asukkaita varten kesäsulun aikana 23.06.-27.07.2008 Loimaan pääterveysasemalla. AKSAN elämän suuri käännekohta sattui kevättalvella 1926, kun Singer sewing machine company järjesti suuret, maksuttomat ompelukurssit upouudessa suojeluskuntatalossa Heimolinnassa. Hänen alkuperäinen sukunimensä oli ruotsinvoittoinen Tammelin, joka sitten suomennettiin muotoon Tammilaiho 1930-luvun suuressa sukunimien vaihtorevohkassa. Ajanvaraus, ohjaus ja neuvonta arkisin klo 8.30-9.30 puh. Diabetesneuvola Pääterveysaseman diabetesneuvola ja hoitotarvikejakelu on suljettu 14.07.-28.07.2008
Eivät eläimet tosin hirveästi haitanneet harrastusta työvuosinakaan. Hyvin tässä on pärjätty, kun olemme sentään olleet jo 30 vuotta naimisissa, Kirsti Sallinen sanoo. SUOSIKKIJOUKKUEEN tappioista Sallinen sanoo toipuvansa paremmin kuin monet muut lajiin hurahtaneet. toukokuuta 19 SUVILEHTI Juha Sallinen merkitsee muistiin kaikki paikan päällä näkemänsä jalkapallo-ottelut. ENSIMMÄISEN jalkapallo-ottelunsa Sallinen näki neljävuotiaana, kun perhe asui Turussa. Kun sisäänpääsy ei onnistunut, viikarit kiipesivät polkupyörän satulalle ja kurkkivat kentälle korkean aidan yli. Usein ansaitsimme sisäänpääsyn niin, että jaoimme ohjelmalehtisiä ennen peliä, ja lopulta järkkäri päästi sisään. ARVOKISAMATKAILU hyytyi sen jälkeen, kun lajin suosio nousi ja lippujen hinnat nousivat pilviin. Punkalaitumelainen jalkapallohullu Juha Sallinen, 60, on nauttinut lempilajistaan monissa arvokisoissa. Jalkapallohullu Jalkapallohullu Punkalaidun Sampsa Hakala MM-kisat 1974 Saksassa, 1982 Espanjassa, 1986 Meksikossa, 1990 Italiassa ja 1998 Ranskassa. Soittelijat ja Sallinen kulkevat peleihin yleensä Sinikaartin eli TamU:n kannattajaryhmän bussissa. – Kaikki maalit ovat yksilöitä ja hienoja tapauksia. Muut fanit soittelevat minulle varsinkin tappioiden jälkeen, ja yritän sitten toimia terapeuttina. Jo kotiottelumatkoihin kuluu jonkin verran aikaa ja rahaa, sillä Oriniemestä on fanibussin lähtöpaikalle 70 kilometriä. Viime vuonna muistivihkoon kertyi 84 ottelumerkintää. – Järkkäreillä oli kepit, joilla he löivät sormille, jos ne näkyivät aidan yli. Mies on intohimoinen Tampere Unitedin kannattaja, eikä häneltä ole jäänyt yksikään TamU:n peli väliin useaan vuoteen. Miten ihmeessä vaimo kestää moisen nahkakuulan perässä reissaamisen. Sitten voi alkaa kinata vaikka jonkun Hakan kannattajan kanssa. – Seuraan pelejä sissitekniikalla eli piiloudun tavallisissa vaatteissa katsomoon. Kikkailu alkoi kiinnostaa, kun perhe muutti Tampereelle. – Joku saattoi ihmetellä, kun lähdin Meksikon kisoihin, vaikka heinätyöt olivat juuri menossa. Suosikkijoukkue ei taida jäädä kenellekään epäselväksi... En muista ottelusta muuta kuin sen, että isä osti jäätelön puoliväliajalla. Talossa ei ole enää lehmiä, joten sen puolesta isäntä on vapaa kulkemaan jalkapallon viitoittamia teitä. Jäätelö oli silloin harvinaista herkkua. Haastatteluaikaa sovittaessa hän vastasi kännykkäänsä Saksasta, jonne oli lennähtänyt katsomaan Bundesliigan Frankfurt–Wolfsburg-ottelua. – Pelit kiinnostivat pikkupoikia, mutta sisään oli mentävä pummilla, kun rahaa ei ollut. TamU-miehellä on kotona Kirsti-niminen aarre, joka saattaa herättää kateutta muissa urheiluhulluissa. SEPPO HUIKU. PALLOTIETÄMYSTÄ on tullut myös pelaamalla, sillä Sallinen kolusi alasarjojen kenttiä 16 vuotta Epilän Esan pelaajavalmentajana. Salliset asuvat Oriniemessä ja saivat aikoinaan elantonsa maitotaloudesta. EM-kisat 1976 Jugoslaviassa, 1980 Italiassa, 1984 Ranskassa, 1988 Saksassa ja 1992 Ruotsissa. Matkat on tehty pelkän jalkapallon vuoksi, eikä aikaa ole hukattu nähtävyyksien katseluun. Niinpä peli imaisee miehen mukaansa, vaikka kentällä olisi käynnissä vitosdivarin sarjaottelu tai nappulaturnaus. Ulkomailla nähdyt huippupelit ovat kuitenkin vain murto-osa kaikista niistä futismatseista, jotka Sallinen on käynyt katsomassa. Tiistaina 27. Salliselle on kertynyt kaikenlaista TamU-kamaa, mutta suosikkijoukkueensa pelejä hän seuraa ihan tavallisen katsojan riviharmaissa. Sanoin vaan, etteivät heinätyöt minua haittaa ja lähdin. – Olimme kisamatkoilla yleensä kaksi viikkoa, ja vuokra-auton mittariin ehti aina kertyä tuhansia kilometrejä. Rahaa säästyy, kun en juo olutta, en polta tupakkia enkä örvellä baarissa. Sallinen on kiinnostunut myös muiden joukkueiden ja sarjatasojen jalkapallosta. TamU-fani Juha Sallinen seuraa otteluita piiloutuneena kuin sissi SAMPSA HAKALA TamU:n kannattajaryhmä Sinikaarti Valkeakoskella Tehtaan kentän katsomossa. – Joskus peli tuntuu olevan vakavampaa kuin elämä. – Kyllähän sitä rahanmenoa aina ihmetellään, mutta tämä on harrastus siinä kuin muutkin. Eräällä reissulla Sallinen ja suunnilleen yhtä lajihullut kumppanit ajoivat Italiaa pituussuunnassa edestakaisin, jotta olisivat ehtineet nähdä mahdollisimman monta ottelua. Hän jännäsi TamU:n puolesta myös euro-otteluissa Sofiassa, Trondheimissa ja Bordeaux´ssa. Mukaan hinkuneille sanoimme aina, ettei kannata lähteä, jos ei todella tykkää jalkapallosta, Sallinen kertoo. – Olen tavallaan yllättynyt siitä itsekin, mutta asia tehtiin selväksi ennen naimisiinmenoa. Nuorten MM-kisat Argentiinassa 2001. Onnistunut peli ja maalit synnyttävät elämää suurempaa riemua junnupeleistä lähtien. Jos joku putosi, niin samassa hötäkässä saattoi kaatua viisikin kaveria. Muut fanit soittelevat minulle varsinkin tappioiden jälkeen, ja yritän sitten toimia terapeuttina. – Se taisi olla jotain olympiajalkapalloa. Paljastan puoleni vasta, kun kentällä tapahtuu jotain merkittävää
Soita klo 9-18. LIPSUT, ELI... Läpsyt Lipokkaat Lipuläpyt Flipiflopit Kusiluistimet Läpsyttimet Läpsykät Läpyttimet Släbärit Sandaalit Montako uutta nimeä vielä keksit... 2 x 16 paikkaista pikkubussia. romu-wesin@hotmail.com Loimaa Taksi taksi 040-779 2214, kuljettajalle 040-748 1357 Loimaan Seudun Tilausliikenne Oy . osoitteenmuutokset (02) 762 6016 tai tilaukset@loimaanlehti.fi Turuntie 3-5, Loimaa P. leikkaa talteen www.huhtala.info/tilausliikenne Taksi ja invataksi palvelu. Kartanon mukaan asiakkailta ei ole tullut valituksia lipsujen kestävyydestä. – Lipsuilla on uskollinen käyttäjäkunta, joka tietää, ettei kenkä ole tukeva jalassa, Kartano sanoo. Lipsujen ei tosin tarvitsekaan nykyisessä kulutuskulttuurissa kestää monta vuotta. Ja sitten on tietysti aina pysyvät musta ja valkoinen, toteaa kenkämyyjä Minna Kartano Loimaan Kengästä. – Nahka on paljaaseen jalkaan miellyttävä, koska se imee kosteutta ja kenkä ei tunnu hikiseltä, Kartano sanoo. – Halpoja tekoaineista tehtyjä kenkiä ei ole tehty korjattaviksi, ja korjaus saattaa maksaa yli puolet hankintahinnasta. Myös suutarina toimiva Koskinen toteaa, että ostopäätöstä tehdessä kannattaa miettiä, miten kauan haluaa lipsujen kestävän. Konehuolto H. – Nyt näkee paljon myös punaista ja metallinhohtoista. Kesälipsujen materiaalit vaihtelevat eri tekokuiduista nahkaan. mail. – Tässä ollaan menossa yksi kesä -kulttuuriin, jossa varsinkin naiset haluavat aina kevään tullen ostaa uudet, erilaiset lipsut, Kartano sanoo. MATKAILUAUTOA joko viikoksi tai viikonlopuksi. Koskisen mukaan reikäisten Crocks-kenkien Suomen-valloitus saattaa syödä jonkin verran lipsujen käyttäjäkuntaa. . ym. Mahdolliset hiertymät ja kolina kantapäätä vasten eivät hetkauta uskollisia käyttäjiä. KARA OKE Vuokrataan 6:n hengen Tiedustelut puh. Erilaisten koristehärpäkkeiden lisäksi voimakkaat värit ovat vallanneet lipsumarkkinat. Lipsujen viehätys kiteytyykin Kartanon tokaisuun ”äkkiä jalkaan ja menoks”. Tässäkin mökissä luetaan kesällä Loimaan Lehteä. Lipokkaiden suurkuluttajien ei tarvitse hikoilla tiukkojen solkien tai sidottavien kengännauhojen kanssa. Tämä kesän lipokkaissa valtaa pitävät koristeelliset yksityiskohdat tylsien mummosandaalien siirryttyä sivummalle. Pienien jalan ylittävien solkien kohdalla asiakas usein pohtii, että hiertääköhän se. Tarjoa rohkeasti! Ympäristökeskuksen hyväksymä ROMU-WESIN OY p. 040 752 3515. Kiilakorko pysyy myös visusti markkinoilla, vaikka lipsut ovat Kartanon mukaan yleisesti koroltaan matalampia. Päivän hinnat kuparista, alumiinista yms. 20 Tiistaina 27. Ystävällistä palvelua ammattitaidolla. Muotiliike Todayn kauppias Martti Koskinen ennustaa kesän lipsuväreiksi myös raikkaan vihreää ja keltaista. 0500-537 479 tai 050-527 1776/Heli. Sekä Kartanon että Koskisen lempimateriaali on nahka. Loimaan torilta tiistaisin ja perjantaisin Keskiviikkoisin Kosken torilta. 10 paikkainen pikkubussi. – Ne jotka ovat tottuneet kantaremmiin, saattavat vierastaa lipsuja. Tenkanen Alastaro Nuorekkaampi • Värikkäämpi • Mielenkiintoisempi TILAUSKUPONKI Tilaan Loimaan Lehden 4 kk:ksi tutustumistarjouksena 31 Kestotilauksena 12 kk 87 Uusiin kestotilauksiin saan 1 kk:n lehdet kaupanpäälle Nimi Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka VASTAUSLÄHETYS TUNNUS 5009799 32003 TURKU LOIMAAN LEHTI Puhelinnumero Voit myös soittaa 02-762 6 016 Tutustumistarjouksena NELJÄ KUUKAUTTA 31,POSTIMAKSU MAKSETTU KärkäisenPuutarha p. Tekokuituiset lipsut ovat pääsääntöisesti halvempia, kun taas nahkasta saa maksaa enemmän. toukokuuta SUVILEHTI Kesä paljastaa pintaa – myös kengissä Loimaa Heidi Pelander Rusetteja, kukkia, niittejä, tikkauksia, säihkyviä solkia... 763 1615 Tee nyt kuvistasi! • avaimenperä • säästölipas • hiirimatto • T-paita ROMUT RAHAKSI Noudetaan ja maksetaan hyvä hinta kaikenlaisesta metalliromusta, kuten äkeistä, auroista, romuautoista jne. 040 722 8510 • Nostotuoreet Timo-perunat • Oman puutarhan makeat mansikat • Vihannekset ym