lehti
Kanta-Helsinki Talvi 2009
Arvokasta tietoa alueesi palveluista
Anitran Tanssikoulu DCA satsaa lapsiin ja nuoriin s. 6
Lukijakilpailu s. 15
Terveys
Ravintola
Liikunta
Koulutus
Vapaa-aika
Mehiläinen Forum s. 16
Wa Wanha Mylly s 13Kaikki artikkelimme ovatOy s. 8-9 s. Urheiluhallit markkinointiviestintää s.35 Urh heiluhallit s 8 9 E Edupoli s 35
Kansallisteatteri s. 7 1 Ka s
PA LV E L U
keilailu
Suomen vanhin keilahalli kunnioittaa perinteitä
Uudistettu Ruusulan keilahalli pyrkii toteuttamaan asiakkaiden kaikki toiveet.
S
amanaikaisesti kuin lisenssipelaajien määrä on Suomessa vähentynyt viimeisen 15 vuoden aikana, on harrastekeilaajien määrä vastaavasti kasvanut räjähdysmäisesti. Keilauksen suosiosta kertoo myös lukuisat viime vuosina rakennetut keilaradat. Pelkästään pääkaupunkiseudulle on parin viime vuoden aikana noussut seitsemän uutta keilahallia. Tässä kilpailutilanteessa on mukana myös perinteinen, Suomen vanhin edelleen toimiva Ruusulan keilahalli. Vuonna 1941 Helsingin Töölöön avatussa hallissa tehtiin kesällä laajahko remontti, jossa uusittiin keilanpystytyskoneet ja pistelaskimet. Myös sisustus uusittiin, mutta kuitenkin niin, että vanhan ja perinteikkään keilahallin alkuperäistä henkeä kunnioitettiin. Hallin tunnelma on pyritty säilyttämään samanlaisena kuin se oli ennen remonttia. Hallin sisustuksessa olemme pyrkineet tuomaan esille tiettyä retrohenkisyyttä ja pitämään sitä yllä. Asiakaspalautteesta päätellen olemme siinä onnistuneet, Oy Bowling AB:n toimitusjohtaja Kai Virtanen kertoo.
Ruusulan keilahalliin uusittiin mm. sisustusta, keilanpystytyskoneet, pistelaskimet ja toisen osan radat. myös onko kyseessä hohtokeilausta vai tavallista keilausta valoisalla puolella. Perjantai-ilta on ajankohdallisesti kalleinta, mutta ratojen tuntivuokrat on pyritty pitämään kohtuullisina, hinnat vaihtelevat 1538 euron välillä. Niin Ruusulan hallin kuin myös Talin keilahallin, joka kuuluu samaan konserniin, kohdalla toimii helppo ja kätevä ratojen varausjärjestelmä. Internetissä voit katsoa sinulle sopivan ajan ja katsoa onko tuolloin ratoja vapaana. Varusjärjestelmän sekä paljon muuta Ruusulan ja Talin keilahalleja koskevaa asiaa, muun muassa tietoa keilauskursseista löydät bowling.fi-intersivustolta. Talissa järjestetään kysynnän mukaan keilauskursseja. Neljä opetuskertaa käsittävä 12 tunnin kurssi maksaa 65 euroa, joten hinnasta harrastuksen aloittaminen ei ainakaan jää kiinni. Myös Ruusulan keilahallissa on mahdollista tilata ohjaaja etukäteen paikalle.
Ruusulankadulla Töölössä sijaitseva keilahalli on Suomen vanhin edelleen käytössä oleva halli. Ensimmäinen osa hallista avattiin vuonna 1941.
Myös Talin keilahalli on uudistettu
Talin keilahallin tekniikka on uudistettu 2009 josta näkyvimpänä uudistuksena asiakkaalle näkyy Suomen suurimmat, 46-tuuman pistelaskumonitorit. Todellinen uudistus on kuitenkin uusissa varmatoimisissa keilanpystytyskoneissa. Talissa asiakkaille on tarjolla myös keilausranneke, jonka 15 20 euron hinnalla on mahdollista keilata vaikka koko päivä. Jo 1,5 tunnin keilailulla ranneke alkaa maksamaan itseään takaisin ja hintaan sisältyy kenkävuokra. Talissa järjestetään myös Bowling Mega Party -tapahtumia, jolloin radat ovat vapaassa käytössä pelkällä sisäänpääsymaksulla.
Hohtokeilausta aamusta iltaan
Harrastekeilaajien suosiossa on erityisesti hohtokeilaus, johon Ruusulan keilahallissa on erinomaiset mahdollisuudet. Kahteen osaan jaetussa hallissa on mahdollisuus hohtokeilata joka päivä aamusta iltaan. Kaikkiaan ratoja hallissa on 24. Perjantai ja lauantai-iltaisin koko halli on varattu hohtokeilaukseen, mutta arkisin valoisampi osa palvelee aktiivi- ja kilpakeilaajia. Pelkästään hohtokeilaushalliksi tätä ei ole ollut tarkoitus muuttaa. Tämä on myös ehkä Suomen ainoa toimiva hybridikeilahalli, Virtanen lisää. Ratojen hinnoittelu vaihtelee päivän ja kellonajan mukaan. Hinta riippuu
Yhteystiedot:
Ruusulan keilahalli Ruusulankatu 3-5 00260 Helsinki p. 09-477 8500 ruusula@bowling.fi Rosa Cafe p. 09-477 850 32 rosacafe@bowling.fi Avoinna: Ma-to 10-22 Pe-la 10-24, Su 10-21 Talin keilahalli Huopalahdentie 28 00350 Helsinki p. 09-251 444 30 bowling@bowling.fi Tali Cafe p. 09-251 444 22 Avoinna Ma-to 10-22 Pe 10-23, La 10-23 Su 10-21
Voit olla yhteydessä myös yritysmyyntiin, mikäli kaipaat ideoita tilaisuuteesi tai olet järjestämässä tilaisuutta yli 50 hengelle. puh. (09) 251 444 39
Tilat asiakkaan toiveiden mukaan
Ruusulan keilahalli on paljon muutakin kuin pelkkä keilahalli. Tarjolla on asiakkaille sauna, jonne on mahdollista järjestää ruoka- ja juomatarjoilu sekä pari kabinettia, keilaratojen yhteydestä löytyy A-oikeuksin varustettu baari. Hallin yläkerrassa on ravintola, jossa aterioinnin lisäksi voi kokeilla taitojaan niin biljardissa, snookerissa kuin dartsissakin. Ravintolan ja keilahallin kanssa on myös yhteistyötä. Ruusulan halli on mahdollista vuokrata myös omaan käyttöön. Muuteltavan tilan ansiosta halli voidaan räätälöidä palvelemaan erikokoisia porukoita. Jos haluaa järjestää yksityistilaisuuksia esimerkiksi firman pikkujoulut, voi periaatteessa vuokrata koko hallin, puoli hallia tai viisi viimeistä rataa, jotka saadaan verholla eristettyä muusta tilasta.
yritysmyynti@bowling.fi www.bowling.fi
2
www.yrityskuvalehti.com
Postiosoite: Meritullinkatu 11 B 00170 Helsinki Puh. 020 779 1390 Fax 020 779 1399 Päätoimittaja: Tero Skinnari, gsm 040 777 5372 tero.skinnari@yrityskuvalehti.com Toimitus: Marjo Rautvuori Päivi Remes Pia Sundström Kuvaajat: Henrik Kettunen Kristina Nyholm Taitto/Prepress: Yrityskuvalehti Marko Koskelin Painopaikka: PunaMusta Oy Painos: 47.000 kpl Jakelu kotitalouksiin alueilla: Helsingin kantakaupungin alueella: Etu-Töölö, Kamppi, Kaartinkaupunki, Ullanlinna, Eira, Punavuori, Katajanokka, Kruununhaka, Ruoholahti, Lauttasaari, Vattuniemi, Taka-Töölö ja Meilahti. Helsingin Jakelu-Expert Oy Mikäli haluat lisätietoja yrityksesi mahdollisuuksista esittäytyä Yrityskuvalehdessä, ota yhteyttä toimitukseen 020 779 1390 tai lähetä yhteydenottopyyntö nettisivuiltamme, www.yrityskuvalehti.com. Reklamaatiot: Tehtävä kirjallisesti 7 vuorokauden kuluessa lehden ilmestymisestä. Lehden vastuu virheellisestä ilmoituksesta on enintään ilmoituksen hinta.
Yrityskuvalehti auttaa löytämään
Kymmenettä vuotta ilmestyvän Yrityskuvalehden tavoitteena on tarjota lukijoilleen mielenkiintoista informaatiota eri toimialojen yrityksistä niiden tuotteista, palveluista, toimintatavoista sekä ihmisistä ideoiden takana. Yleisasiakaslehtemme artikkelimuotoisissa ilmoituksissa yritykset voivat esittäytyä perinteistä ilmoittelua monipuolisemmin. Innolink Research Oy:n toteuttaman lukijaprofiilitutkimuksen mukaan yli 90 prosenttia vastaajista arvioi saavansa Yrityskuvalehden artikkeleista hyödyllistä ja luotettavaa tietoa. Yrityskuvalehden saama suora lukijapalaute on ollut hyvin myönteistä. Erityisesti on kiitelty lehden monipuolisuutta tiedonlähteenä. "Artikkeleista saa paljon enemmän tietoa kuin perinteisistä mainoksista", on ollut yksi tyypillisimmistä lukijakommenteista. Minkä alan yrityksistä haluaisit lukea artikkelin seuraavista lehdistä? Onko mielessäsi juuri joku tietty yritys, jonka hyvä palvelu tai tuote kaipaisi mielestäsi suurempaa huomiota tai arvostusta? Me pyrimme jokaisessa lehdessä tuomaan esille monipuolisen kirjon yrityksiä, tässäkin lehdessä eri yrityksiä on esillä yli 60. Toivomme, että löydät lehdestä muutamia mielenkiintoisia tuotteita tai palveluita tarjoavia yrityksiä, joista koet olevan itsellesi hyötyä. Lukijapalautteen voi lähettää joko lehdessä löytyvällä lukijakilpailulomakkeella tai netissä www.yrityskuvalehti.com. Toivomme yhteydenottoja lukijoiden omista ideoista, parannusehdotuksista ja kehitystoiveista, sillä palaute auttaa kehittämään Yrityskuvalehteä entistä paremmin lukijoita palvelevaksi. Mielenkiintoisia lukuhetkiä Yrityskuvalehden parissa!
Tutustu uudistuneisiin nettisivuihimme www.yrityskuvalehti.com! Osallistu samalla lukijakilpailuun ja voita 500 euron matkatoimisto Arean lahjakortti!
Yrityskuvalehti jaetaan aluepainoksina 600.000 kotitalouteen Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Keski-Uudellamaalla, Hyvinkäällä, Riihimäellä sekä Itä-Uudellamaalla. Seuraava Yrityskuvalehti ilmestyy Etelä-Espoon alueella 30.1.2010.
3
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
Sisältö
P A LV E L U T
PA N K I T · PA LV E L U · VA PA A - A I K A
Fossa sivu 19
Jouluherkut sivu 10-11
Ruusulan keilahalli Suomen vanhin keilahalli kunnioittaa perinteitä ............2 Tanssikoulu DCA Tutustu tanssin maailmaan Suomen menestyneimmässä tanssikoulussa ..................................................................6 Kansallisteatteri avaa uusia näkökulmia .............................................................................7 Urheiluhallit ja FIX liikuntakeskukset Löydä oma liikuntasi, hyppää kyytiin ja nauti .................................................................................................................8 Kalakauppa E.Eriksson Jokainen päivä on hyvä ja vaivaton kalapäivä ...... 10 Paalanen ja Makumatka juustojen maailmaan .............................................................11 Lihakauppa Roslund Aidosti hyvän makuista ..........................................................11 Parasta palvelua Suupohjan Paikallisosuuspankista .................................................39 Itä-Helsingin Monistus Entistä parempaa asiakaspalvelua uusissa tiloissa.....................................................48 Aikamuodossa aika on kaikki ...............................................................................................48 Idealfit Hyvä ryhti on kaiken lähtökohta...................................................................49 Nauti vapaapäivästä irrottautumalla arjesta Eckerö Linella ............................... 52
KO U L U T U S
Hyria Turvallisuusala kouluttaa ja työllistää .............................................................34 Monialainen Edupoli kouluttaa työelämän osaajia...................................................35 SKL Instituutti Ammatillinen kouluttautuminen kannattaa aina .................36 HESOTEn työelämälähtöinen opiskelumalli toimii hienosti .............................37 Töölön yhteiskouun aikuislukio Opiskele, kirjoita, korota. Koskaan ei ole liian myöhäistä! ..................................38 Kaunistu ja rentoudu Oppivissa Käsissä .........................................................................38 Suupohjan Osuuspankkisivu 39 Haluatko mukaan lehteemme? Soita numeroon 020 779 1390
TERVE YS
T E RV E YS / L Ä Ä K Ä R I K E S K U K S E T / A P T E E K I T
Idealfit sivu 49
Mehiläisellä täyttyi sata palvelun vuotta ........................................................................ 16 Kampin Apteekki Pieni apteekki keskellä suurta kaupunkia ......................... 17 Helsingin Yksityinen Silmäsairaala Näkökykyyn vaikuttava silmäkirurgia .............................................................................. 18 Fossa Omahammaslääkäri varmistaa hyvän kokonaishoidon ...................... 19 Laser Tilkassa palvelee osaajien tiimi...............................................................................20 Asema40 Kavitaatiohoito uusi tehokas ultraäänellä tapahtuva rasvanpoistohoito .................................................................... 21 Fertinova Lapsettomuuteen kannattaa hakea apua ..........................................22 Femeda Asiantuntevaa hoitoa naisille läpi elämän ..............................................23 Ihoakatemiasta apu kaikkiin iho- ja ulkonäköongelmiin........................................ 24 Plastiikkakirurginen sairaala KL Klinikka keskellä Helsinkiä.............................25 Unilabs Mediscan Magneettikuvaukseen nopeasti ja edullisesti .................26 Orto-Lääkärit Tavoitteena toimintakykyinen ja aktiivinen ihminen......... 27
Helsingin Yksityinen Silmäsairaala sivu 18
4
www.yrityskuvalehti.com
T E R V E Y S / H O I T O PA LV E L U T
Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy Hyvää arkea kotona ....................28 Suomen Fysiogeriatria Oy Kuntoilu tuo iloa ja liikettä ikääntyneiden elämään fysiogeriatrista kuntoutusta jo 21 vuotta ......................................................................29 Danalink Oy Kun haluat kuulla paremmin! ..............................................................30 Merja Avola Naprapatiasta apua moneen vaivaan.............................................30 Kulta-ajan Koti Laadukkaita hoitokotipalveluita vanhuksille ja mielenterveyskuntoutujille ................................................................................................ 31 Widex Oy Kuulkaas tätä! ...................................................................................................32 Ahtilan Toipilassairaalassa ihminen hoitaa ihmistä .................................................. 33
Laura Ashley sivu 42
R A V I N T O L AT
M A K U J A J A N A U T I N TO J A
Kalakauppa E.Eriksson Jokainen päivä on hyvä ja vaivaton kalapäivä ...... 10 Paalanen ja Makumatka juustojen maailmaan .............................................................11 Lihakauppa Roslund Aidosti hyvän makuista ..........................................................11 Koskenranta tarjoaa upeat puitteet ikimuistoiselle tapahtumalle ja nautintohetkelle........................................................ 12 Ravintola Wanha Mylly Herttoniemen kartanossa lumoaa................................13 Ravintola Mummolassa on aito mummolan tunnelma ......................................... 14 Del Mare Espanjalaisia makunautintoja merellisessä ympäristössä ........... 15
Suomen Liikemiesten Kauppaopisto sivu 36
ASUMINEN
ASUMINEN & SISUSTUS
Älvsbytalo Miksi maksaisit vuokraa, kun samalla rahalla maksat omaa taloasi? ...............................................................................40 Lukkoliike Lukkokeskus palvelee 24h vuorokaudessa ........................................... 41 Laura Ashley´lta laadukkaat lahjaideat ........................................................................... 42 Zacus-keittiössä kaikki on todellakin mahdollista .................................................... 43 Shams mattogalleria - Laadukas persialainen matto kestää sukupolvelta toiselle ...................................................................................................44 Pesutupa Viherpeippo Matot ja tekstiilit puhtaiksi säälläkuin säällä..........44 Kodinavux antaa perheelle enemmän yhteistä aikaa ............................................45 Päivän Peili Kirena-liukuovikaapistojen erikoisliike pääkaupunkiseudulla .............................46 Porvoon Vaskisepät Kattoremontti takuutyönä alusta loppuun ................ 47
Hoiva Oy sivu 28
AUTOILU
Asennus A.V.Hjelm - Tuulilasiasennukset vaivattomasti Konalasta ...............50 Autochic Ranskalaisten autojen erikoiskorjaamo jo 20 vuotta ...................50 Air Maal Oy Perinteikäs automaalaamo ................................................................... 51 Fertinova sivu 22
Lukijakilpailu sivulla 15!
Helsingin Lukkokeskus sivu 41
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
5
PA LV E L U
tanssikoulu
Tutustu tanssin maailmaan Suomen menestyneimmässä tanssikoulussa
T
anssi on harrastus, josta tulee usein elämäntapa. Fyysisen kunnon lisäksi se parantaa itsetuntoa ja esiintymisvarmuutta. DCA on Suomen menestynein tanssikoulu, jossa harrastus on helppo aloittaa. Avaamme tanssikoulumme uuden toimipisteen Ruoholahteen Kemiran tiloihin osoitteeseen Porkkalankatu 3, Anitra Ahtola-Janatuinen kertoo. Toiminta alkaa vuodenvaihteen jälkeen, 11.1.2010, ja olemme parhaillaan laatimassa ensi kauden aikatauluja. Tervetuloa tutustumaan tanssin maailmaan! Anitra toivottaa. Ruoholahden toimipisteessä tulemme tarjoamaan tanssitunteja lapsille aina 3 -vuotiaasta lähtien muun muassa keijukaiset ja haltijattaret -ryhmissä. Nuorille, teineille ja aikuisille löytyy varmasti jokaiselle sopiva tunti runsaasta lajitarjonnastamme, joihin sisältyy esim. show, dance,hip hop, baletti ja break Anitra kuvailee. Tanssikoulu DCA järjesti 10-vuotisjuhlagaalan Barona Areenalla 7.11.2009 menestyksekkään taipaleensa kunniaksi. Juhla oli menestys, jossa näimme joukon suomalaisia ja ulkomaalaisia huippuesityksiä tanssikoulu DCA:n oppilaiden sekä vierailevien tähtien esittäminä. Lapsi- ja nuorisotyö on tärkeätä. Kehitämme jatkuvasti yhteistyötä peruskoulujen ja päiväkotien kanssa Helsingissä ja Espoossa. Espoossa tätä on tehty menestyksekkäästi tapahtuvan KULPS -projektin kautta, Anitra kertoo.
Anitra Ahtola-Janatuinen toivottaa kaikki tervetulleiksi tutustumaan Tanssikoulu DCA:n Ruoholahden toimipisteen mukaansatempaavaan tanssitarjontaan ilmaisena avoimien ovien päivänä sunnuntaina 10.1.2010.
Viihtyisät tilat myös Tapiolassa ja Mankkaalla
Tanssikoulu DCA:n valoisissa ja viihtyisissä tiloissa Tapiolan sydämessä tanssivat nuoret ja vanhat, harrastelijat ja ammattilaiset. Kursseja on hip hopista show-tanssiin ja salsaan. Mankkaan remontoidussa salissa pidetään tunteja varsinkin perheen pienemmille tanssijoille. Tanssikoulun omistaja Anitra Ahtola-Janatuinen aloitti tanssimisen jo pienenä tyttönä. Yhdeksän vuoden ikäisenä tie vei Kansallisoopperan balettikouluun, jonka hän lopetti vasta 17-vuotiaana. Eteen tuli valinta, haluanko todella ammattitanssijaksi. Vaikka sille tielle vieläkin välillä haikailen, niin olen onnellinen nykyisessä työssäni. Tanssikoulun pitäminen on antoisaa, se on merkityksellistä työtä. Tanssitaidon ja sen tuoman ilon lisäksi fyysinen kunto kasvaa ja nuori oppii esiintymään, saa itsevarmuutta ja voi henkisesti paremmin. Järjestämme joka kevät ja joulu tanssinäytöksen, johon kaikki tanssiryhmämme osallistuvat. Nuoret pääsevät rikkomaan rajoja ja esiintymistä vieroksuvat uskaltavat lavalle, sillä takana on koko ryhmän tuki.
Kaikki opettajamme ovat vahvoja tanssin ammattilaisia, todellisia taiteilijoita. He osaavat luoda hyvän ja innostuneen ilmapiirin. Se onkin tanssikoulumme periaate, täällä ei tehdä töitä otsa rypyssä. Treenaamme täysillä mutta emme liian vakavissaan, Anitra kertoo. Järjestämme yrityksille erilaisia tapahtumia kuten virkistyspäiviä tai uusien tuotteiden lanseeraustilaisuuksia yksilöllisesti räätälöityinä ohjelmapaketteina.
Tunteja laidasta laitaan
Nuorimmat oppilaamme ovat vain 1-vuotiaita. He tanssivat vanhempien avustamina Tikut & Takut -tunneilla. Pyrimme vastaamaan kysyntään ja kehitämme tarjontaa jatkuvasti. Ketään
ei käännytetä ovelta sen takia, että kurssi on täynnä, aina löytyy sopiva vaihtoehto. Mukaan voi tulla myös kesken kauden. Tanssiharrastuksesta voi tulla myös enemmän. DCA:ssa on tanssin erikoiskoulutusryhmiä, jotka tanssivat oman opetussuunnitelman mukaisesti. Myös tanssikoulun kilparyhmät ovat pärjänneet todella hyvin, Tanssikoulu DCA onkin Suomen menestynein. Suositeltavaa olisi treenata mahdollisimman monipuolisesti eri lajeja. Mutta jos on kiinnostunut vain showtai katutanssista niin tietenkin voi käydä vain niiden tunneilla. Meille voi tulla aina ensin tutustumiskäynnille, mikä onkin suositeltavaa, sillä on tärkeää löytää juuri se oikea, oma tanssilaji!
Yhteystiedot
Tanssikoulu DCA Ruoholahti Porkkalankatu 3 (Kemiran tilat), 00180 Helsinki Tanssikoulu DCA Tapiola (Sali 1 ja 2) Länsituulentie 4 F,0 2100 Espoo Tanssikoulu Mankkaa Mankkaantie 2-4 C 24, 02180 Espoo Toimiston puh. (09) 412 5052, 0400 196 511 toimisto@danceani.fi www.danceani.fi
6
www.yrityskuvalehti.com
teatteri
PA LV E L U
Teatteri avaa uusia näkökulmia
Kansallisteatterissa tehdään korkealaatuista suomalaista teatteria. Siellä työskennellään sen eteen, että samalla kun teatteri avaa uusia näkökulmia ja kyseenalaistaa asioita se tarjoaa katsojalle nautintoa ja rentoutusta.
K
ansallisteatterissa uskotaan, että kulttuurin merkitys on siinä, että se avaa meille uusia ajattelun ja tuntemisen tapoja, luo uutta tietoa ihmisestä ja yhteiskunnasta, avaa epätavallisen näkökulman. Samalla se antaa nautintoa, rohkaisua ja mielenrauhaa, vaatii ottamaan kantaa, ärsyttää ja panee ajattelemaan. Ammattilaisten tehtävänä on ponnistella tavoitteiden saavuttamiseksi ja kiivetä joskus vaikeiltakin tuntuvien esteiden yli, jotta yleisölle voidaan tarjota parasta. Kansallisteatterissa työskentelee erittäin motivoitunut ammattilaisjoukko. Siihen kuuluu yleensä yli kaksisataa henkilöä taiteellisesta ja teknisestä taitajasta markkinoinnin, taloushallinnon ja muun hallinnon osaajiin.
Tilaa luovuudelle
Kansallisteatterissa annetaan tilaa luovuudelle ja tuodaan esiin uutuuksia. Neljällä näyttämöllä toteutetaan vuosittain 1014 ensi-iltaa. Näytöksiä on kuutena iltana viikossa. Lauantaisin on lisäksi päivänäytöksiä. Kansallisteatterin oma ravintola tarjoaa ravintolapalveluita ennen ja jälkeen esityksien sekä väliaikatarjoilut. Tarjolla on niin pientä purtavaa ja juotavaa kuin täydellisiä illallisia. Yksityistilaisuuksissa voidaan haluttuun näytelmään yhdistää erilaiset juhlat.
Ihminen kiihkeässä osassa
Kansallisteatterin joulukuussa ensi-iltaan tulleissa näytelmissä on keskeisissä pohdinnoissa mukana niin yhteiskunta kuin yksilö. Veijo Meren Pienellä näyttämöllä nähtävä "Nuorempi veli" on hyvä esimerkki kotimaisessa kirjallisuudessa tyypillisestä yhteiskunnallisesta lähestymistavasta, jossa ihminen on kiihkeä osa ympäristöään. Rakkaus ja kuolema ovat maailmankirjallisuuden kaksi perusmotiivia. Niiden ympärille kirjailjat punovat yhä uusia tarinoita. Rakkaudesta on kyse 1700-luvun japanilaisessa klassikossa, Omapohjassa esitettävässä Chikamatsu Monzaemon "Amijimassa" samoin kuin Willensaunan Rainer Werner Fassbinderin "Petra von Kantin katkerat kyyneleet" -näytelmässä. Kevätkauden ensi-illoissa nähdään Suurella näyttämöllä Molièren "Ihmisvihaaja", Willensaunassa Paavo Westerbergin "Valhe", Pienellä näyttämöllä Bertolt Brechtin "Galilein elämä" ja Omapohjassa Heini Junkkaalan "Kristuksen morsian".
Kuvassa Anna Paavilainen, Emilia Sinisalo, Antti Luusuaniemi, Pihla Penttinen ja Mi Grönlund. Kuvaaja Tuomo Manninen.
Räväkkää Tsehovia
Anton Tsehovin parikymmenvuotiaana lääketieteen opiskelijana kirjoittama "Platonov" on Kansallisteatterin Suuren näyttämön ensi-iltana 16. joulukuuta. Se on yllätyksellinen ja tapahtumarikas, kuumeisen kiihkeäksi yltyvä näytelmä, jossa venäläinen pikkukoulun opettaja joutuu kohtaamaan seuraukset siitä, että hän on vastustamattoman puoleensavetävä samanaikaisesti neljän eri naisen mielestä. Mihail Platonov on nuori mies, jolle sattuu ja tapahtuu. Hämmennyksensä keskellä hän yrittää löytää rakkaudesta elämälleen syytä ja merkitystä, jota ei tunnu löytävän mistään muualta. Platonov esittelee totutusta poikkeavan Tsehovin, aivan toisenlaisen kuin se, jonka tunnemme hänen neljästä "suuresta" näytelmästään: hauskem-
man, yltäkylläisemmän, eloisamman, suoremman ja villin romanttisen.
Tyylilajista toiseen
Näyttelijä on Platonovina mammuttiroolissa, ylivoimaisesti elämänsä suurimmassa näyttämöllä. Platonov on mielenkiintoinen näytelmä. Teksti on hyvä, työryhmä oikea ja ohjaaja on halunnut tehdä kappaleen jo useamman vuoden ajan. Päähenkilö on myrskyn silmässä, mutta mukana on paljon hyviä tyyppejä, yhteensä parikymmentä näyttelijää. Näytelmän tyylilaji vaihtelee tragediasta komediaan, jonka puolelle se kyllä kallistuu. Nuori Tsehov roiskii menemään räväkästi. Edellinen rooli Luusuaniemellä oli Suurella näyttämöllä "Tuntemattoman sotilaan" Lammiona.
Molemmat ovat ääripään tyyppejä. Aika yksinäisiä kavereita lopulta kumpikin. Muuten näissä rooleissa soitellaan aika lailla eri viuluja.
Yhteystiedot
Suomen Kansallisteatteri Läntinen Teatterikuja 1 00100 Helsinki Yritys- ja ryhmämyynti, puh. (09) 1733 1332 mape klo 916 Lipunmyynti Puh. (09) 1733 1331 Lippumyymälä avoinna mala klo 919 7
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
PA LV E L U
ur heiluhallit
Löydä oma liikuntasi, hyppää kyytiin ja nauti
Kiva seura, tutut ja siistit lähipaikat, innostavat ohjaajat, tarpeeksi valinnanvaraa ja kohtuulliset kustannukset auttavat liikunnnan alkuun, kasvattavat innostusta ja antavat pysyvää iloa ja mielihyvää. Urheiluhallit ja FIX Liikuntakeskukset tarjoavat yhdellä kortilla kahdeksan paikkaa ja paljon vaihtoehtoja.
Uinnin suosio pysyy vuodesta toiseen. Monella saattaa kuitenkin olla uintitekniikassa korjattavaa. On opittu pitämään päätä pinnalla. Sen kun oppii painamaan vesirajaan, menoon tulee ihan uutta liukua ja vauhtia.
L
iikunta tuottaa tutkitusti mielihyvää ja lisää jaksamista. Hyvän olon hormonien liikkeelle saanti vaatii kuitenkin joskus oman sisäisen motivaation herättelyä ja osaavaa ohjaamista. Kuntoiluajan varaaminen kalenteriin on toimiva keino löytää liikunta-aikaa. Se taas tuo lisäenergiaa päivään. Vähästäkin liikkumisesta on hyötyä ja helposti siitä tulee ihana pinttynyt tapa. Liikuntalajeja on valtavasti ja lisää tulee. Niistä löytyy jokaiselle ikioma laji tai kokonainen lajikimppu. Innostavan ohjaajan käsissä on kiva etsiä ja kokeilla uusia lajeja. Joskus taas pari tuntia ohjaajan kanssa voi hioa yllättävästi omia tutun lajin taitoja ja tuoda siihen ihan uutta puh-
tia. Siitä Urheiluhallit Oy:n liikuntapäällikkö Eija Holmala pitää hyvänä esimerkkinä uintia. Uinnin suosio pysyy vuodesta toiseen. Monella saattaa kuitenkin olla uintitekniikassa korjattavaa. On opittu pitämään päätä pinnalla. Sen kun oppii painamaan vesirajaan, menoon tulee ihan uutta liukua ja vauhtia.
Vesi on kiehtova elementti
Uimakoulut, niin lasten kuin aikuisten ja nykyisin myös yksityistunnit ovat kysyttyjä. Erilaiset vesiliikuntavaihtoehdot auttavat piristävällä tavalla kropan ja
pään kunnossa pysymistä. Vesi on todella kiehtova vaihtoehto, Holmala kannustaa lähtemään kokeilemaan. Vedessä liikkuminen on nivelille ystävällistä ja polttaa rasvaa. Vesivoimistelu vetreyttää ja virkistää. Vedessä viihtyvät kaikenikäiset. Meillä uinnin ja vesiliikunnan yhdistäminen myös kuntosalissa tai jumpassa käyntiin sujuu luontevasti, Urheiluhallien liikuntapäällikkö muistuttaa.
Yksi kortti, kahdeksan paikkaa
Urheiluhallien ja FIX Liikuntakeskusten UH-FIX -toimintaa on kahdeksassa paikassa ympäri Helsinkiä: Kalliossa,
Kontulassa, Malmilla, Mäkelänrinteessä, Pasilassa, Töölössä, Siltamäessä ja Vuosaaressa. Tarjolla on uintia, palloilua, kuntosaleja ja jumppia, uimakouluja ja vesiliikuntaa. Poikkeuksen muodostaa vain Pasila, jossa ei ole uimahallia. Olemme voittoa tavoittelematon yhteisö. Pyrimme pitämään hinnat kohtuullisina mistään tinkimättä. Meillä on kuntosaleissa uusimmat laitteet. Ne ovat omat henkilöstömme hyvässä huollossa. Sama koskee siivousta. Saamme puhtaudesta jatkuvasti kiitosta, mikä on tietysti iloinen ja tärkeä asia, Holmala toteaa. Myös uimahallien huollot ja kunnostukset ovat säännöllisiä ja usein
8
www.yrityskuvalehti.com
ur heiluhallit
PA LV E L U
Liikuntalajeja on valtavasti ja lisää tulee. Niistä löytyy jokaiselle ikioma laji tai kokonainen lajikimppu. toistuvia. Liikuntasalit ovat pienehköjä, joten niissä on kotoinen tunnelma. Tarjoamme lähiliikuntaa ja periaattemme on, tule sellaisena kuin olet. Kynnys mukaantulolle on matala. Emme edellytä tulijalta hyvää kuntoa eikä meillä tarvita viimeisintä muotia olevia asusteita. Meillä nautitaan yhdessä liikunnan ilosta. Tarjotaan mitä asiakkaat toivovat, ja tuodaan mukaan myös uusia kivoja juttuja. kertaa. OmaOhjaaja voi laatia sali- tai liikuntaohjelman, opettaa uintitekniikkaa, tutustuttaa uuteen lajiin tai antaa ravinto-opastusta.
Jokainen saa onnistua
UH-FIX-toiminnan palvelumotto on asiakaslähtöisyys ja valinnan vapaus. Liikuntaa voi harrastaa yksin tai ryhmässä, omaan tahtiin tai ohjatusti. Tarjontaa on myös erityisryhmille. Seniorit ovat iso ja monipuolisia liikuntapalveluita käyttävä ryhmä. Lisäksi järjestetään esimerkiksi "Hyvässä kunnossa inttiin" -kuntopaketteja armeijan koitokseen valmistautuville. Kuntotestillä saa mukavasti intoa ja järkeä kuntoiluun. TEHOstartilla pääsee kymmenessä viikossa hyvään alkuun ja saa kannustavia tuloksia. Mieluisasta liikunnasta saa eniten iloa ja hyötyä. Tähän kannustavat myös entistä useammat työpaikat, joille voimme tarjota omia "UH Yritysliikunta" -palveluja, Holmala kertoo. Superkortilla käytössä ovat kaikki palvelut: uinti, jumpat, vesiliikunta, kuntosali, sulkapallo, solarium ja OmaOhjaaja-palvelu.
Joustavat maksutavat
UH-FIX-paikoissa ei pakoteta sitoutumaan pitkäksi aikaa. Liikunnan voi maksaa kukkarolleen sopivimmalla tavalla kerta-, sarja- tai kuukausimaksulla. Lisäksi on käytössä yhden, kolmen ja kuuden kuukauden superkortti. Superkortilla käytössä ovat kaikki palvelut: uinti, jumpat, vesiliikunta, kuntosali, sulkapallo, solarium ja OmaOhjaaja-palvelu. Sitä sisältyy kolmen kuukauden korttiin kaksi ja kuuden kuukauden korttiin kolme
Yhteystiedot
Kallio-Kontula-Malmi-Mäkelänrinne-PasilaSiltamäki-Töölö-Vuosaari Puh. (09) 3488 600 omaliikunta@urheiluhallit.fi www.urheiluhallit.fi 9
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
Kuvat: Kari Kuukka
PA LV E L U
kalakauppa
Jokainen päivä on hyvä ja vaivaton kalapäivä
Maineikkaan Kalakauppa E. Erikssonin kala- ja äyristiskit ovat entistäkin monipuolisempia. Erilaisia itse valmistettuja erikoisherkkuja on kehitetty erityisesti kiireistä ja helppoutta arvostavaa asiakasta ajatellen.
K
alakauppias E. Eriksson aloitti kalakaupan Kauppatorilla jo vuonna 1880. Sieltä hän siirtyi Wanhaan Kauppahalliin heti sen valmistuttua. Nyt hallin myymälässä on kaksi palvelutiskiä, toinen tuorekaloille ja äyriäisille, toinen erikoisvalmisteille. Varsinkin jalostettujen hienojen kalatuotteiden valikoima on täydentynyt entisestään, kun liikkeen ohjakset on ottanut käsiinsä kokenut kalakauppias Juha Lindberg. Hän on monille herkuttelijoille tuttu maineikkaan Supermarket Mankkaan, entisen Veximarketin laadukkaan kalaosaston vastaavana. Kalakauppa Erikssonin toiminta jatkuu perinteikkäänä. Vanhaa hyvää ei ole muutettu. On vain tuotu jotain lisää, ja tuotteita kehitellään edelleen. Matti Karvonen joukkoineen on tehnyt hyvän pohjan. Hallin myymälästä hän siirtyi myyntipäälliköksi tukkumyyntiin. Asiakkaille tuttuja ovat myös myyjämme, jotkut pitkältäkin ajalta, Lindberg kertoo.
kaloja. Niiden arvioidaan muuttuvan uhanalaiseksi. Säännöt koskevat sekä kalalajeja että kalastustapaa, kertoo WWF:n kanssa työskentelevä ammattilainen. Uusi hyvä ja eettinen ruokakala on Lindbergin mukaan mahimahi, kultamakrilli. Se vastaa pitkälti tuoretta tonnikalaa ja miekkakalaa. Kalastus tehdään Intian valtamerestä siimalla, mikä sekin on täysin eettistä. Kotimainen kala näyttelee entistä pienempää roolia. Aina kun sitä on saatavissa, on sitä tietysti myös myynnissä. Viime aikoina on ollut tarjolla hyvää villiä Itämeren siimalohta, kalakauppias kertoo.
Vaivatonta herkuttelua
Oman kalatukun ja Roihupellossa sijaitsevan huippumodernin kalankäsittelylaitoksen ansiosta Kalakauppa E. Erikssonin tuotteet ovat testattuja ja taatusti tuoreita. Niitä tuodaan Kauppahallin myymälään päivittäin. Ruokavinkit ja valmistusohjeet tulevat kaupanpäälliseksi. Kaikki tuotteet käsitellään ammattitaidolla asiakkaan toiveiden mukaisesti. Kokonaiset kalat suomustetaan ja puhdistetaan. Fileet nypitään ruodottomiksi. Avaamme myös vaikka taskuravut valmiiksi. Se on helppo vaihtoehto herkutteluun, Lindberg muistuttaa.
Uusia makuja
Kalatiskin uutuuksina kauppias mainitsee esimerkiksi kuhakääryleet rapumoussella ja pintapaahdetun graavilohen. Suosituissa lohirullissa on nyt raputäyte. Laadun ja tuoreuden lisäksi kalakauppiaan pitää tietää paljon muutakin, esimerkiksi kalakaupan eettisyyssäännöt. On harkittava jatkossa "punaisen listan"
Kalakauppias Juha Lindbergin keräämällä 70 euron äyriäisvadilla on herkut neljälle mukaviin illanistujaisiin. Kalakauppias suosittelee Kalakauppa E. Erikssonin tiskistä löytyvät muun muassa perinteiseen joulupöytään kuuluvat suola- ja graavikalat sekä mädit. Erikssonin graavilohi tunnetaan erityisestä pehmeydestään. Valmiit savukalat, sushit, kalatahnat, salaatit ja kalavoileivät ovat usein kysyttyjä herkkuja. Asiakkaan toiveiden mukaan koottavat äyriäis- ja kalavadit ovat kalakauppiaan ehdottomia suosikkeja helppoon herkutteluun. Vadilla on kaikki tarvittava pitkäänkin illallistamistapahtumaan. Vähän aikaisemmin jos pirauttaa, vati kootaan valmiiksi, mutta kiireettömämpänä aikana se toki onnistuu tilaamattakin. Ja tietysti autamme haluttaessa myös vadin herkkuvalikoiman kokoamisessa, Lindberg lupaa.
Yhteystiedot
Tuire Talvikki palvelee Kalakauppa E. Erikssonin asiakkaita Wanhassa Kauppahallissa vankalla 30 vuoden kokemuksella.
Kalakauppa E. Eriksson Wanha Kauppahalli Eteläranta, 00130 Helsinki Puh. (09) 660 274, (09) 632 686 www.kalatukkueriksson.fi
10
www.yrityskuvalehti.com
juustokauppa · lihakauppa
PA LV E L U
Makumatka juustojen maailmaan
Juustoissa riittää valikoimaa. Aina on mahdollisuus tehdä uusia löytöjä. Asiantuntijan kanssa makumatka onnistuu varmasti.
P
alvelemme asiakkaita tutustuttamalla heitä tuotteisiin, kertomalla eri juustojen ominaisuuksista ja neuvomalla niiden käytössä. Juustokauppa Paalanen Wanhassa Kauppahallissa on todellinen helmi juuston ystävälle. Valikoimissa on juustoja eri puolilta Eurooppaa sekä kotimaan parhaimmistoa. Erikoisjuustot ovat usein valmistusmaansa tyypillisiä perinnejuustoja. Paalasella on myös omaa portugalilaisten juustojen maahantuontia. Myynnissä on sekä juustojen että muutenkin nautittavia hillokkeita, hunajia, keksejä. Myöskin muita maataloustuotteita, kuten suoraan meijeristä tulevaa maukasta ja kuohkeaa irtovoita, joka on kermalla hapatettu. Tuotteissa luotamme vieläkin vanhoihin klassikoihin, joilla on kymmenien, jopa satojen vuosien historia. Mutta toki on tullut uusiakin suosikkeja, kertoo kauppias Tuula Paalanen. Työ on todella antoisaa. Vuorovaikutus asiakkaan kanssa on tärkeää ja onnistunut lopputulos tekee tyytyväiseksi sekä asiakkaan että myyjän. Tänä vuonna Wanha Kauppahalli voitti Helsingin kaupungin matkailutoimiston
Juustokaupan lahjakortti on myös kätevä joululahja niin yritysten kuin yksityistenkin käyttöön ja siitä lahjansaaja voi nauttia myöhemminkin, kun kinkut ja laatikot on jo syöty. Juustokauppa Paalasessa työskentelevät kauppias Tuulan lisäksi Kristiina, Tarja, Louna ja kausiapuna vielä Sini ja Heli. Halliasiakkaiden lisäksi kauppa palvelee ravintoloita ja yrityksiä myymällä tuotteita sekä osallistuu tilaisuuksiin kertomalla juustoista pienimuotoisella "juustokurssilla". Avoinna: ma-pe klo 8-18 la klo 8-16 joulunaika la 19.12.09 klo 8-18 ja 21.-23.12.2009 klo 8-20 aatto 24.12.09 klo 8-13 Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2010! Yhteystiedot
Juustokauppa Paalanen Wanhassa Kauppahallissa on todellinen helmi juuston ystävälle. Kuvassa itse kauppias Tuula (vas.) sekä Kristiina. järjestämän Best of Helsinki palkinnon sarjassa "Paras käyntikohde", joten me hallilaiset olemme onnistuneet tehtävässämme palvella asiakkaita, kun he meitä ovat äänestäneet.
Saa maistaakin
Jouluaika on aina hieman haasteellista pienessä kaupassa, mutta jokaiselle pitäisi löytyä omat herkut juhlapöytään. Mustaleima emmental, stilton ja valkohomejuustot ovat kestosuosikkeja.
Juustokauppa Paalanen Wanha Kauppahalli Puh. (09) 627 323 tuula.paalanen@welho.com www.juustokauppa.com
Aidosti hyvän makuista
L
ihakauppa Roslundilta Wanhasta Kauppahallista saa monenlaisia herkkuja ja henkilökohtaista palvelua. Leikkelemyymälän kotimaiset tuottet, kuten leikkeleet, makkarat, salaatit, suolasienet, vihreät tomaatit, hillot, mehut ja hyytelöt, tulevat pieniltä valmistajilta. Valikoimaa täydentävät kysytyt kansainväliset herkut. Erikoisuutena on saatavissa myös tuoretta ankan ja hanhen maksaa. Hyvä maku on kaiken a ja o. Meiltä saa myös maistiaisia ja ostaa voi pieniäkin määriä, Maarit Nordman kertoo. Mehujen, hillojen ja hyytelöiden marjapitoisuudet ovat korkeita. Se vaikuttaa tietysti hintaan, sillä hinta ja laatu kulkevat väistämättä käsi kädessä. Täyttä tavaraa ovat myös kotimaiset glögimme. Niitä kannattaa maistaa ja antaa myös lahjaksi, Roslund vinkkaa.
joka edustaa jo perheen neljättä polvea hallikaupassa. Joulukinkun kanssa ei Roslundin mielestä voi epäonnistua, kun valitsee tuoresuolatun kinkun ja pitää sen ennen paistamista jonkun aikaa huoneenlämmössä. Perinteinen kinkku on noin 11-kiloinen, potkallinen juhlakinkku painaa 6-8 kiloa ja luuton vaihtoehto 3-5 kiloa. Jos tarve on pienempi, kannattaa ostaa valmista kinkkua leikkelepuolelta. Juuri oikeanlaisen kinkun saannin varmistamiseksi on jo hyvä aika tehdä tilaus. Roslund tosin lupaa, ettei viimehetken ostajakaan kokonaan ilman kinkkua jää. Moni täydentää juhlapöytää myös naudan marmori- tai sisäfileellä. Mutta kinkku on aina kinkku. Mikä sen parempaa kuin nautiskella jouluyönä pari kunnon siivua sellaisenaan. Lopusta tehdään tietysti mainio hernekeitto, Cisse Roslund toteaa.
Kinkku tilaukseen
Lihakaupan puolelta löytyy kaikki, mitä perinteisestä lihakaupasta pitääkin ja paljon enemmän. On viljasikaa, nautaa, kotimaista lammasta. Tuoreena on saatavissa myös hirveä, peuraa ja poroa. Kaikki nämä ovat valikoituja juttuja, toteaa Christian (Cisse) Roslund, Yhteystiedot
Juuri oikeanlaisen kinkun saannin varmistamiseksi on jo hyvä aika tehdä tilaus, kertoo Christian (Cisse) Roslund.
Lihakauppa Roslund Wanha Kauppahalli Puh. 020 755 9890 www.roslund.fi 11
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
R AV I N T O L A
tapahtumakeskus
Koskenranta tarjoaa upeat puitteet ikimuistoiselle tapahtumalle ja nautintohetkelle
Uusi Tapahtumakeskus Koskenranta yllättää iloisesti monipuolisuudellaan ja ravintola maittavalla ruoallaan. Koskenrannassa muutaman tunnin vietettyään tulee mieleen, että mini-loman tunteen voi saavuttaa muuallakin kuin kylpylässä tai laivalla.
apahtumakeskus Koskenranta sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Helsingin Vanhankaupungin upean kosken rannalla. Vuodenajasta riippumatta kosken kuohut virkistävät kävijöiden mieltä. Koskea on upea katsella vip-saunan löylyjen jälkeen, ravintolan ikkunasta tai 200paikkaiselta terassilta. Maukkaan lounaan yhteydessä voi tutustua näyttelyalueeseen, jossa voi lumoutua milloin vanhoista autoista, milloin valokuvista tai antiikista. Upea sijainti ulkoilualueen kainalossa houkuttelee pistäytymään vaikka vain kaakaolla ja kesällä tietysti oluella.
T
Persoonallinen tapahtumapaikka
Kun tapahtumalle halutaan kattava tapahtumapaketti kutsuista jälkihoitoon, osaava palvelu ja osallistujien mieleen positiivisena kokemuksena jäävät puitteet, on Koskenranta juuri oikea paikka. Toki pelkät tilat ja tarjoilunkin voi varata. Tapahtumapalvelu taipuu asiakkaan ja tapahtuman luonteen mukaan. Olemme saaneet kiitosta niin antiikkimessujen, tuotelanseerauksien kuin valaistusteknisen show-tapahtuman järjestämisestä. Koska meillä on tarjota isot tilat jopa 1550 hengelle sekä aivan mahtava ruoka ja tarjoilut, sopii paikka näyttelyille, seminaareille ja mitä erilaisimmille juhlille, kertoo kehitysjohtaja Mika Kauppinen Koskenrannasta.
Kosken pauhuessa taustalla tapahtumasalissa kulkiessa voi tulla mieleen sijoittaa tänne jopa elokuvan filmatisointia. Mikan kommentti tähän ei yllätä: Onnistuu ilman muuta. Meillä on hallin ulko-ovi mitoitettu kookkaan kaluston sisälle tuloa varten ja henkilökunta kyvykäs hoitamaan cateringin isolle porukalle. Koskenranta on aikaisemmin toiminut vedenvirtauslaboratoriona. Kun vanhoja tehdasrakennuksia muutetaan parhaillaan trendikkäiksi loft-asunnoiksi, on Koskenrannassakin säilytetty vanha henki erityisen onnistuneesti VIP-tiloissa. Juhlien tai muiden tilaisuuksien "jälkilöylyt" voi Koskenrannassa puida viihtyisissä puitteissa. VIP-tilat henkivät juuri sopivasti arvokkuutta ja menneen ajan tunnelmaa. Sisällä ja ulkona on mahtava takka, ulkona kosken pauhua voi kuunnella vaikka kylpypaljussa loikoillen ja edustussauna vetää tarvittaessa 30 henkeä. Meidän väljät tilamme ovat tarjoilun ohella saaneet paljon kiitosta, Mika vahvistaa.
Loppuviikosta ravintola on auki iltaan asti. Sisällä Ravintola Koskenrannassa pääsee nauttimaan maukkaasta, kohtuuhintaisesta ateriasta kosken kuohuessa vieressä, olipa sää mikä tahansa. Hyvät julkiset liikenneyhteydet ja ilmaiset paikoitustilat ovat omalta osaltaan houkuttelemassa väkeä kauempaakin. Arkisin klo 11-14 ravintolasalissa on tarjolla päivittäin vaihtuva lounas. Varsinkin loppuviikosta ravintolamme on auki iltaan asti ja isommat ryhmäruokailut onnistuvat mainiosti ennakkovarauksella. Maittavaa ruokaa tarjoilemme aina, kun ravintolamme on auki.
Kuohuvaa koskessa ja lasissa
Kalastajien kiskoessa lohia koskesta, voi terassilla istua ja tarinoida kalajuttuja tai puntaroida viereisen Tekniikan museon näyttelyantia. Kesällä terassilla on elävää musiikkia ja sinne voi tilata myös maittavaa ruokaa, Kauppinen sanoo.
Maukkaan Ala Carte lounaan yhteydessä voi tutustua näyttelyalueeseen. Yhteystiedot
Koskenrannassa on säilytetty vanha henki erityisen onnistuneesti VIP-tiloissa.
Ravintola-Tapahtumakeskus Koskenranta Katariina Saksilaisen katu 9 00560 Helsinki Ravintola: 09 5420 0330 ravintolakoskenranta@yritysjuhlat.com Tapahtumatila, Catering ja myyntipalvelu: 09 5420 0300 koskenranta@yritysjuhlat.com www.yritysjuhlat.com
12
www.yrityskuvalehti.com
R AV I N T O L A
Ravintola Wanha Mylly Herttoniemen kartanossa lumoaa
Onneksi on vielä kauniita ravintoloita, joissa saa todella hyvää palvelua, konstailematonta ruokaa ja tarpeeksi isot annokset. Wanhassa Myllyssä ateriointi on enemmän kuin ruokailuhetki. Siellä makumuistot heräävät eloon ja tulee olo, että elämästä on lupa nauttia.
R
avintola Wanha Mylly sijaitsee 1700-luvulla rakennetussa Herttoniemen Kartanon Pehtorin tuvassa. Se on toiminut A-oikeuksilla varustettuna ruoka- ja seurusteluravintolana yli kolmekymmentä vuotta. Bravuurinamme on säilynyt vuodesta toiseen Lankkupihvi. Sitä tullaan syömään pohjoisesta asti, naurahtaa paikan leppoisa omistaja Erkki Meloni. Tunnelmallinen ravintola käsittää 74 -paikkaisen Pehtorin tuvan, ja kesäisin 150 -paikkaisen puistoravintolan sireenipensaiden katveessa kartanon pihalla. Puistoravintolassa on myös 40 -paikkainen katettu ja lämmityksellä varustettu "Myllyn Siipi" sadepäivien varalle, ryhmille tai hellepäivänä varjoa etsiville. Puistoravintolassa on käytössä yhtä laaja menu kuin sisätiloissakin. Sisällä Pehtorin tuvassa on kaksi viihtyisää kammaria, pieni sali ja kabinetti, joista saadaan kokoustilat 20 henkilölle.
Täältä saat kenties maailman parasta Lankkupihviä! simmällä kokoustekniikalla varustetut kokoustilat jopa 100 henkilölle ja mahdollisuuden maailmanlaajuiseen videoneuvotteluun, Erkki kertoo. Kodikkaissa kammareissa vietetään erilaisten yritystilaisuuksien lisäksi lähes 400 viihtyisää perhejuhlaa vuodessa. Toki kammareissa myös istutaan intiimissä seurassa ja nautitaan yhdessä ateriasta, viinistä, aidoista siidereistä ja historiallisesta ympäristöstä.
Valmisteilla laaja kokoustila
Parhaillaan työstämme laajennusta, jotta pystymme järjestämään viimei-
Tervetuloa vaikka sukuloimaan!
Wanhan Myllyn henkilökunta huolehtii asiakkaistaan ja saa vierailijassa aikaan tunteen kuin tämä olisi tullut kyläilemään tutumpaankin paikkaan. -Asiakastyytyväisyys-tutkimuksessa miljöön ja ruoan lisäksi juuri palvelua kiiteltiin, Erkki vahvistaa. Ruokalistaa tarkastellessa huomio kiinnittyy upeisiin, perinneruokamaisiin annoksiin. Lapsiakaan ei ole unohdettu: heille on tarjolla myös oma Lankkupihvinsä! Aukioloajat talvella: ma 11-20, ti-pe 11-22 la 12-22, su 12-20
Upea viinilista
À la carte-listamme ja usein vaihtuva suosituslista takaavat herkullisia annoksia vaativaankin makuun, ruokaan sopivia viinejä unohtamatta. Uskollisten yritysasiakkaidemme toivomuksesta ruokalistat ovat saatavilla useilla eri kielillä. Teemme mielellämme myös räätälöityjä juhlakokonaisuuksia yhdessä asiakkaidemme kanssa, Erkki kertoo. Paikan viinilista saa vannoutuneen viiniasiantuntijankin silmät pyöristymään hämmästyksestä. Listalta löytyy toinen toistaan upeampia viinejä, mutta hinnoilla, joihin ei muualla törmää. On totta, että muutaman kerran on mielessä käynyt lähteä myymään pari laatikkoa viiniä New Yorkiin, sillä siellä hinta voi olla kymmenkertainen verrattuna meidän hintoihin, Erkki naurahtaa. Mutta ei niin leikillistä huomautusta, etteikö siinä olisi mukana ripaus tottakin. Kartanon kivijalassa sijaitsevasta viinikellarista voi todella tehdä makulöytöjä, joita saa kyllä muualta Suomesta hakea, varsinkaan näillä hinnoilla.
Yhteystiedot
Wanhan Myllyn viinikellarin aarteita kelpaa maistella.
Ravintola Wanha Mylly Herttoniemen Kartano Linnanrakentajantie 12 00810 Helsinki Puh. 09-759 7520 www.vanhamylly.fi 13
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
R AV I N T O L A
ravintola & juhlapalvelu
Ravintola Mummolassa on aito mummolan tunnelma
Ravintola Mummolassa on ihan oikea 50-luvun mummolan meininki kaappikelloineen, keinutuoleineen ja räsymattoineen. Ilmassa leijuu vastajauhetun kahvin ja kotiruoan tuoksu, taustalla soivat nostalgiset iskelmät. Isoäidin reseptikirjasta on löytynyt monta suosikkiannosta ruokalistalle.
R
avintola Mummola on omistettu menneille ja tuleville sukupolville, ravintolan omistaja Jari Vainio kertoo. Jarin Suomusjärveltä kotoisin oleva Hanna-Leena mummo oli tunnettu sympaattisena ja auttavaisena ihmisenä, jonka kodin lämmin tunnelma ja herkulliset reseptit elävät nyt Ravintola Mummolassa ilahduttamassa nuorempia sukupolvia. Mummolassa jokainen voisi rauhoittua ja miettiä, mikä on tärkeää elämässä, Jari Vainio sanoo.
Perinneruokia ja gourmet-herkkuja
Talon pannukakku tehdään Suomusjärven mummon reseptillä, svartbrödin ohje on puolestaan löydetty tädin aarrearkusta. Myös ravintolan toisen omistajan, keittiömestari Ari Luomanmäen, isoäidin reseptikirja on ollut kovassa käytössä viimeisen vuoden aikana, jonka Mummola on ollut toiminnassa. Mummolan ruokalista perustuu kotimaisiin raaka-aineisiin ja perinneruokiin. Arkisin ja viikonloppuisin on tarjolla lounasbuffet, jonka pääruoan pihvit ja leikkeet tehdään tilauksesta lautasannoksina. A la carte -listalta löytyy laaja valikoima herkullisia koti- ja juhlaruokia. Suosikkiannoksia ovat mm. pippuripihvi, paistettu maksa ja lihapyörykät. Myös nykytrendin mukaisia ruokia on tarjolla. Talon Caesar-salaatti on erinomaisen hyvää. Kaiken kaikkiaan ruoan taso ja laatu saavat kiitosta päivittäin, Jari kertoo. Talon kahvi jauhetaan pavuista paikan päällä. Leipiä leivotaan itse, karviais-, pihlajanmarja- ja minttuhyytelöt
Kuvassa vasemmalta ravintolan omistaja Jari Vainio, asiakaspalvelija Linda Ahvenainen ja toinen omistaja, keittiömestari Ari Luomanmäki tehdään itse omassa keittiössä. Keittiömestarit valmistavat myös asiakkaiden toiveiden mukaisia, listan ulkopuolisia ruokia läskisoosista gourmet-herkkuihin, kunhan tilaus vain tulee hyvissä ajoin. Yrityksen kotisivuilla toimii reseptipankki, jonne asiakkaat voivat lähettää hyväksi havaitsemiaan perinnereseptejä. Mummolasta voi tilata tarjoilut myös kotiin tai juhlatiloihin, catering-palvelu hoitaa jopa useamman sadan hengen juhlat. Teemme paljon syntymäpäivä- ja häätarjoiluja, ja monet hakevat meiltä kotiinsa annoksia ihan arkiruokailuunkin, Jari Vainio kertoo. pajupilli-, vihdanteko- ja himmelinvalmistuskursseja. Mummolasta voi ostaa mukaan talon kahvia, leipiä ja Hanna-tädin piparkakkuja. Mummolassa toimii myös viiniklubi, joka kokoontuu joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina valitsemansa teeman ääreen. Ideologiamme on hyvä laatu ja tehdä jotakin, jonka ihmiset muistavat, Jari Vainio sanoo. Vierailu Ravintola Mummolassa jää varmasti mieleen. Avoinna: Ma 10.3014.00 Ti -To 10.3021.00 Pe 10.3022.00 La 1322.00 Su 1218.00 Kokoukset ja tilaukset palvellaan klo 0802.
Myös juhlapalvelua
Mummolan peräkammarit ovat ahkerassa kokous- ja juhlakäytössä. Ne tarjoavat tunnelmalliset tilat 10100 hengen yksityistilaisuuksiin. Myös tilaussaunan ja porealtaan voi varata.
"Miksei Mummoloita ole muualla?"
Kaikesta näkee, että aidon mummolatunnelman eteen on nähty paljon vaivaa. Vanhat putkiradiot, polku-Singerit, Lotta Svärdin huoneentaulut, arkut, jalkalamput ja kalusteet luovat kodikkaan miljöön. WC:t on sisustettu tyylikkääseen puusee-tyyliin, taustalla kuuluu linnun laulua ja kedon kukat tuoksuvat, autenttisen tunnelman tuovat notkuvat lautalattiat ja oviin kiinnitetyt vanhat mainokset 3050-luvuilta. Täydennämme ravintolan sisustusta uusilla elementeillä jatkuvasti. Tavoitteena olisi saada pääkaupunkiseudulle 2-3 Mummolaa lisää. Asiakkaita tulee nyt jo tuttavien suosittelemana Espoosta, Porvoosta, Helsingistä ja Hollolasta asti ja ihmettelevät, miksi Mummoloita ei ole muualla, Jari Vainio kuvailee.
Yhteystiedot
Arkisin ja viikonloppuisin on tarjolla lounasbuffet, joka sisältää pääruoat, mutta keittiöstä saa myös lautasannoksia ja viikonloppuisin normaaliin tapaan a la carte listan herkkuja.
Mummolan henkeä ja muuta toimintaa
Tarkoituksena on myös järjestää varamummo ja varapappa palvelua,
Ravintola Mummola Kielotie 8 (Neilikkatien kulmassa) 01300 Vantaa Puh. 0207 280 850 info@ravintolamummola.fi
www.ravintolamummola.fi
14
www.yrityskuvalehti.com
R AV I N T O L A
Espanjalaisia makunautintoja merellisessä ympäristössä
P
aellaa, härän ja lampaan sisäfilettä, äyriäisiä, tuoretta pastaa, raikkaita salaatteja, tapaksia. À la carte -ravintola Del Marin keittiössä valmistuu herkullisia maku- ja myös näköaistia hemmottelevia annoksia. Kaikki ruoat valmistetaan itse kastikkeista lähtien.
Neitojenrannassa. Aurinkoisella ilmalla ihania annoksia voi nauttia 24-paikkaisella terassilla. Tule kokeilemaan vaikka lampaan sisäfilettä oliivimurskalla ja rosmariinikastikkeella tai härän sisäfilettä kanttarellikastikkeella ja vuohenjuustoperunoilla. Avoinna: ma-pe 15-23, la 12-23, su 12-22 ¡Bienvenidos!
Espanjalainen keittiö
Del Marin keittiömestarit Rumman Sayeed ja Jarkko Mattila yhdistelevät Espanjan keittiön ruokakulttuuria suomalaiseen makuun. Vierailu ravintolassa tuo lomamuistoja mieleen: sangria maistuu ystävien kesken, taustalla soi espanjalainen musiikki, henkilökunta ottaa kaikki toiveet huomioon ja annoksen kruunaa laadukas espanjalainen viini. Tyytyväinen asiakas on meille aina pääasia, ravintoloitsija Israfil Bhuiyan kertoo.
City-lehti valitsi Del Marin vuonna 2007 vuoden parhaaksi lähiöravintolaksi. Kehuja on tullut myös Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä. Kuvassa ravintoloitsija Israfil Bhuiyan. paljon veneilijöitä, sijaitseehan aivan vieressämme vierasvenesatama. Ravintola on erittäin suosittu varsinkin viikonloppuisin, joten jos haluaa saada varmasti pöydän niin kannattaa tehdä hyvissä ajoin pöytävaraus. Ravintolan herkkuja voi nauttia myös yksityistilaisuuksissa ja kotona järjestettäviin juhliin voi tilata pitopalvelun. Meillä juhlitaan usein myös häitä ja hoidamme tarjoiluita mm. useisiin pihajuhliin, Israfil kertoo. Ravintola sijaitsee erinomaisella paikalla meren ääressä Herttoniemen
Yhteystiedot
Asiakkaita tulee kaukaakin
On mahtavaa palvella kanta-asiakkaita, jotka ovat käyneet meillä alusta alkaen, eli vuodesta 2004 lähtien. Laadukas ruokamme houkuttelee asiakkaita Espoosta ja Vantaalta saakka. Kesäisin meillä käy
Ravintola Del Mar Benktankuja 1, Neitojenranta 00810 Helsinki Puh. 09-344 3008, GSM 040 514 2405 GSM 050 463 7159 www.delmar.fi
LU KIJAKILPAILU
O
sallistu Yrityskuvalehden lukijakilpailuun vastaamalla oheisiin kysymyksiin. Seuraava arvonta suoritetaan 31.12.2009, jolloin arvotaan pääpalkintona Matkatoimisto Arean 500 euron matkalahjakortti. Kevään ensimmäinen arvonta suoritetaan 31.3.2010. jolloin palkintona on mm. 300 euron arvoinen lahjakortti Naantalin kylpylään. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja nimet julkaistaan myös netissä, www.yrityskuvalehti.com. Käy tutustumassa Yrityskuvalehden nettisivuihin, samalla voit osallistua myös lukijakilpailuun.
Vastaanottaja maksaa postimaksun
Mikä oli mielestäsi paras artikkeli? Minkä Yrityskuvalehdessä mukana olevan yrityksen palveluita tai tuotteita tulet todennäköisesti käyttämään tulevaisuudessa?
Yrityskuvalehti
VASTAUSLÄHETYS
Tunnus 5012562 00003 HELSINKI
Mistä lehdessämme olleesta yrityksestä haluaisit lisää tietoa?
Mitä mieltä olet artikkelimuotoisesta ilmoituksesta suhteessa perinteiseen ilmoitukseen? Onko artikkelimuotoisesta ilmoituksesta enemmän apua ostopäätöstä tehtäessä?
Vastaajan Nimi Osoite Puhelinnumero__________________________
Ikä
Tietojani ei tää Kaik ki artikkelimme Kaikki art ikkelimme ovat mar kkinoint iviestinsaa Kaikki artik kelimme ovat markk inointiviest intää käyttää markkinointiviestintää suoramarkkinointiin
15 Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
T E RV E Y S
lääkärikeskus
Mehiläisellä täyttyi sata palvelun vuotta
Mehiläisessä on vietetty iloista satavuotisjuhlavuotta. Neljän lääkärin perustamasta pienestä yksityisestä sairaalasta on kasvanut vuosien saatossa tunnettu ja arvostettu koko maan kattava täyden palvelun terveydenhuollon toimija.
M
ehiläisen toimintahistoria alkaa Huvilakadulta, jossa sairaala avattiin vuosi yhtiön perustamisen jälkeen syksyllä 1910. Vuonna 1932 toiminnot siirtyivät kokonaan uuteen Mehiläiseen Pohjoiselle Hesperiankadulle. Muutamaa vuotta myöhemmin sairaala laajeni Runeberginkadun ja Pohjoisen Hesperiankadun kulmaan saakka. Talvisodan aikana Mehiläinen toimi ensin Helsingin kaupungin ensiapuasemana, sitten Suomen Punaisen Ristin sotasairaalana. Helmikuun 6. päivänä 1944 Mehiläinen vaurioitui Helsingin suurpommitusten alkaessa. Toiminta keskeytyi lyhyeksi ajaksi melkein kokonaan. Vuonna 1957 toteutettiin siihen aikaan varsin vallankumouksellinen ajatus: Aloitettiin ryhmävastaanotot. Ne loivat varsinaisesti pohjan tulevalle lääkärikeskustoiminnalle.
kaikki erikoislääkäri- sekä työterveyspalvelut. Röntgen on nyt digitaalinen. Laboratorio on avoinna aina kun lääkärikeskuskin. Lisäksi on tarjolla fysioterapiaa sekä hammashoitoa, jossa tavallisen hoidon lisäksi annetaan myös erikoishoitoja, kuten protetiikkaa, oikomishoitoa ja implanttien tekoa sekä suuhygienistin palveluja. Myös kuuloja silmätutkimukset tehdään paikan päällä. Matkailija saa Mehiläisestä tarvittavat rokotukset. Lastenlääkäreitä meillä ei ole, mutta monille tuttu Ruusulankadun lastenlääkäriasema on nykyisin osa Runeberginkadun Mehiläinen Töölöä, Savolainen toteaa.
Sujuvasti ajanvarauksella
Mehiläinen Forumin kaikki palvelut toteutetaan ajanvarauksella. Savolaisen mielestä asiakastyytyväisyys on parantunut entisestään, kun jonotus on jäänyt pois. Meillä myös laboratorioon voi tehdä www-ajanvarauksen. Se on helppo tapa välttää jonottamista. Aamut ovat väistämättä kiireisimpiä aikoja laboratoriossa, koska monet tutkimukset edellyttävät paastoa ja nykyisin monia tutkimuksia suositellaan otettavaksi aamupäivisin. Forumissa voidaan tehdä kaikki pienemmät paikallispuudutuksessa tehtävät, esimerkiksi plastiikkakirurgiset
Mehiläinen Forum aloittaa
Mehiläinen Forumin toiminta käynnistyi vuonna 1986 Forumin liikekeskuksen valmistuttua nykyasuunsa. Tunnetulle ja arvostetulle pohjalle on ollut hyvä rakentaa nykyaikaisen tehokasta ja monipuolista palveluorganisaatiota, yksikönjohtaja Riitta Savolainen toteaa tyytyväisenä. Mehiläinen Forum on täyden palvelun lääkärikeskus. Yleislääkäripalveluiden lisäksi sieltä löytyvät lähes
Vireän satavuotiaan elinkaarelle mahtuu monenlaisia kehitysvaiheita. Vuonna 2006 Mehiläisestä tuli osa pohjoismaiden suurinta terveys- ja hoivapalveluiden tarjoajaa, Ambea-konsernia. Itseilmoittautumisautomaatti sujuvoittaa sisääntuloa. toimenpiteet, kuten luomien poistot ja arpikorjaukset. Tähystystutkimuksia tehdään päivittäin. Vaativampia erikoispalveluja löytyy tarvittaessa Mehiläinen Töölöstä, jossa palvellaan tauotta vuorokaudet ympäriinsä, Savolainen muistuttaa. Aukioloajat: Lääkärikeskus / vastaanotot Ma-to klo 7.30-20 Pe klo 7.30-18 La klo 10-15
Näppärästi netissä
Mehiläisen ajanvaraus toimii puhelimen lisäksi kätevästi netissä. Myös laboratorioajan varaaminen onnistuu netin kautta. Samalla saa mahdolliset valmistautumisohjeet näytteenottoa varten. Palvelun sujuvuutta lisäämässä on Mehiläinen Forumin sisääntulokäytävällä itseilmoittautumisautomaatti. Automaatti ottaa vastaan ilmoittautumisen kela-kortilla ja ohjaa oikeaan palvelupaikkaan. Yhteystiedot
Itseilmoittautumisautomaatti sujuvoittaa sisääntuloa.
Mehiläinen Forum Mannerheimintie 20 b 00100 Helsinki Ajanvaraus puh. 010 414 00 Työterveyden ajanvaraus puh. 010 414 0666 www.mehilainen.fi
16
www.yrityskuvalehti.com
apteek k i
T E RV E Y S
Pieni apteekki keskellä suurta kaupunkia
Kampin Apteekki on valoisa, pieni apteekki Salomonkadulla aivan Kampin metroaseman vieressä. Apteekin ikkunassa "sykkii" sydän aina kun apteekki on avoinna.
A
pteekin aukioloajat palvelevat alueella asioivia ja töissä käyviä ihmisiä hyvin. Vieressä olevan Kampin palvelukeskuksen asiakkaat käyttävät myös apteekkiamme paljon, olemmehan aivan heidän matkansa varrella ja meille pääsee helposti sisään myös vaikkapa pyörätuolilla, sanoo Ritva Ylänkö. Kadun toisella puolella olevan hotellin asiakkaat tuovat kansainvälisyyttä apteekin arkeen.
Kampin Apteekille asiakas on tärkein
Apteekin asiakaspalvelutila on suunniteltu asiakkaiden tarpeita huomioiden. Kampin Apteekissa on reseptiasiakkaita varten palvelupisteet, joissa reseptintoimituksen jälkeen voi hyvin hoitaa muutkin apteekkiasiat. Kassalle ei erikseen tarvitse tässä apteekissa jonottaa. Pitkiä jonoja palveluun ei muutenkaan pääse syntymään, koska henkilökunta on mitoitettu asiakasmääriä vastaavaksi. Uudet asiakkaamme usein ilahtuvat tullessaan meille, kun huomaavat, ettei meillä olekaan vuoronumeroa käytössä tässä apteekissa. Apteekin tuotevalikoima on myymälän pienestä koosta huolimatta kattava. Kaikki varsinaiset ilman reseptiä myytävät itsehoidon lääkevalmisteet kuuluvat luonnollisesti valikoimaan. Muiden tuotteiden osalta apteekki kuuntelee asiakkaitaan kun uusii valikoimaansa. Syksyllä on polvi-, nilkka- ja rannetukien valikoimaa uudistettu suoraan asiakkailta saadun palautteen perusteella.
Kampin Apteekki sijaitsee Salomonkadulla metroaseman vieressä. Pyrimme myös ottamaan uutuuksia valikoimiimme ja olemaan koko ajan kuulolla, mitä terveystuotteiden rintamalla tapahtuu. on kuitenkin nykyisin jo tilankäytönkin suhteen mahdotonta. Olemme valinneet omaan tuotevalikoimaamme alkuperäisvalmisteen lisäksi varmojen toimittajien tuotteita, jotka ovat aina edullisia ja asiakas saa niistä täydet korvaukset, kertoo Ylänkö.
Viitehinta tuo säästöjä
Tämän vuoden keväällä uudistettiin lääkkeiden korvausjärjestelmää ja Suomessa otettiin käyttöön niin kutsuttu viitehintajärjestelmä. Tämä tarkoittaa sitä, että Kela korvaa asiakkaalle aiheutuvat kulut edullisemman lääkkeen mukaan. Jos asiakas haluaa valita kalliimman lääkevalmisteen, hän maksaa erotuksen itse. Vuonna 2003 aloitettu lääkevaihto ja nyt voimaantullut viitehintajärjestelmä ovat johtaneet huomattavaan lääkevalmistajien väliseen hintakilpailuun ja sitä kautta reseptilääkkeiden hintojen laskuun. Esimerkiksi nyt lokakuussa laski noin tuhannen lääkevalmisteen hinta. Lääkevaihto on tuonut myös paljon uusia lääkevalmistajia Suomen markkinoille ja joissain lääkeryhmissä voi olla jopa toistakymmentä vastaavaa vaihtokelpoista tuotetta eri valmistajilta. Me a p t e e k i s s a autamme asiakasta tuotteen valinnassa. Kaikkien rinnakkaislääkkeiden valmistajien tuotteiden Lääkeneuvontaa reseptintoimituspisteessä. pitäminen valikoimassa
Talven influenssapandemia
Hyvä varastonhoito on asiakkaan etu. Aurinko, jota D-vitamiinin muodostamiseen tarvitsemme, paistaa tähän aikaan vuodesta niin harvoin. Lisäksi D-vitamiini on ollut esillä erityisesti tänä syksynä monissa artikkeleissa ja ohjelmissa. Apteekeista löytyy paljon asiantuntemusta lääkkeistä ja ravintolisistä. Tervetuloa juttelemaan!
Influenssa A(H1N1)-virusepidemiaan on apteekissa varauduttu hyvin. Varautumissuunnitelma on tehty jo viime keväänä ja nyt otamme suunnitelmassa olevia toimenpiteitä käyttöön pandemian edetessä. Niin viruslääkkeitä kuin taudin oireita lieventäviä lääkkeitäkin löytyy koko ajan varastosta hyvin. Lääkkeiden ja hoitotuotteiden saatavuuden suhteen täytyy kuitenkin koko ajan olla herkkänä. Meillä on onneksi ollut myös kuumemittareita ja käsiendesinfiointigeelejä riittävästi varastossa koko ajan", kertoo Ylänkö varastonhoidon haasteista poikkeusaikoina.
Yhteystiedot:
Talvi tulee - syö vitamiineja
Talven ollessa pimeimmillään yksi apteekin kestosuosikkituotteista on jälleen erilaiset D-vitamiinivalmisteet.
Kampin Apteekki Salomonkatu 19, 00100 Helsinki puh. (09) 562 6331, fax (09) 6831 9700 avoinna: ma-pe 8-19, la 9-15 www.kampinapteekki.fi 17
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
T E RV E Y S
silmäsairaala
Näkökykyyn vaikuttava silmäkirurgia
Silmäsairauksien hoidossa näkyy koko elämänkaari potilaita on lapsista ikäihmisiin. Suurin osa on aktiivisia, työelämässä olevia ihmisiä , jotka haluavat hoidolta korkeaa laatua ja luotettavuutta. Moni toivoo pysyvää hoitosuhdetta silmälääkäriin; omaa silmälääkäriä koko hoidon ajaksi.
laan tarpeita kuunnellen. Käytössämme on ainoana Suomessa, teknologian viimeisin huippu eli Zeiss Visumax femtolaser, joka säilyttää silmän luonnollisen muodon toimenpiteen ajan, silmän sisäinen paine ei nouse yli verenpaineen, jolloin näkö säilyy kokoajan. Laitteen ominaisuuksien ansiosta Yksityisessä Silmäsairaalassa tehtävä taittovirheleikkaus on entistä tarkempi, turvallisempi, kivuttomampi ja toipuminen on nopeaa. uksien poliklinikkamme kanssa. Näin voimme tarjota kokonaisvaltaista osaamista silmän takaosan sairauksien alalla oikein ajoitettuna ja potilaan valitseman lääkärin toimesta. Verkkokalvosairauksiin perehtynyt silmälääkäri kartoittaa tilanteen moderneja tutkimuslaitteita hyödyntäen; Heidelberg/Zeiss valokerroskuvaus ja varjoainekuvaukset ja laatii yksilöllisen hoitosuunnitelman. Käytettävissämme ovat ajanmukaiset lasiaisinjektio- ja laserhoidot. Nopea diagnoosi ja hoitoon pääsy luovat edellytykset parhaalle mahdolliselle lopputulokselle esim silmänpohjan kosteassa ikärappeumassa.
HELSINGIN YKSITYISEN SILMÄSAIRAALAN JA KESKUSTAN PLASTIIKKAKIRURGIEN PALVELUT:
Kaihileikkaukset Lasik-leikkaukset softfemtolasermenetelmällä Verkkokalvosairauksien hoito Silmän ikärappeuman tutkimus ja hoito Silmälaboratoriotutkimukset Karsastuskirurgia Silmäluomien kirurgia Kyynelteiden kirurgia Glaukoomaleikkaukset Plastiikkakirurgia Silmälääkärin vastaanotto
mutta aina karsastuksen perimmäistä syytä ei löydetä. Kyseessä voi olla myös rakenteellinen tai toiminnaliinen poikkeavuus. Taipumus karsastukseen on periytyvä. Sen taustalla voi olla myös joku yleissairaus, esimerkiksi diabetes tai kilpirauhasen liikatoiminta. Karsastusta hoidettaessa tavoitteena on siitä aiheutuvien oireiden poistaminen ja lievittäminen ja/tai ulkonäön korjaaminen. Eri hoitomuotoina ovat silmälasit ja/ tai leikkaus. Pienten lasten hoidon tärkein tavoite on saada molempiin silmiin hyvä näöntarkkuus ja mahdollisesti toimiva yhteisnäkö sekä kolmiuloitteinen näkö.
Silmäluomiplastiat
Silmäkirurgi Esko Järvinen. Raskaat yläluomet ovat tavallisin syy silmänseudun plastialeikkaukseen. Näkökyvyn parantamisen lisäksi leikkaus voi auttaa moniin silmänseudun vaivoihin. Silmäluomivaivat voivat aiheuttaa silmänseudun lihasten kireyttä, päänsärkyä. Virheasento luomessa aiheuttaa silmän pinnan hankausta, silmä on kipeä ja tuntuu kuin se olisi roskaa täynnä. Silmä voi olla myös punoittava ja tulehtunut johtuen virheasennosta. Näihin oireisiin auttaa leikkaushoito. Leikkaukset tehdään aikuisille pääsääntöisesti paikallispuudutuksessa. Leikkaussuunnitelma tehdään silmäkirurgin vastaanotolla ennen leikkausta.
Kaihileikkauksella kirkkautta näkökykyyn.
Kaihipotilaan maailma on harmaan utuinen. Mykiön samentuminen liittyy ikääntymiseen ja sen ainoa hoitomuoto on leikkaus. Kun silmän samentunut linssi poistetaan kaihileikkauksessa, korvataan se kirkkaalla keinolinssillä, jolloin tarjoutuu mahdollisuus muuttaa silmän optista voimakkuutta ja korjata näkövirheitä halutun kaltaiseksi huomioiden potilaan silmän ominaisuudet ja potilaan tarpeet. Leikkaus tehdään pintapuudutuksessa, anestesialääkärin valvoessa potilaan vointia, jotta silmäkirurgi voi häiriöttä keskittyä tarkkuutta vaativaan kaihileikkaukseen.
Taittovirhekirurgiasta vaihtoehto silmälaseille
Silmälasit ja piilolasit eivät sovi kaikille ja moni pitkään silmälaseja käyttänyt haluaa niistä eroon. Potilaat ovat yleensä noin 30-50 vuotiaita, mutta taittovirheleikkaus soveltuu myös vanhemmille. Helsingin Yksityisessä Silmäsairaalassa silmäkirurgi tekee esitutkimuksen ja yksilöllisen leikkausuunnitelman poti-
Erikoislääkäri Päivi Rannan mielestä silmien terveydestä huolehtiminen vaatii sekä säännöllistä silmälääkärillä käyntiä että omaa seurantaa.
Karsastuskirurgia
Karsastuksella tarkoitetaan yhteistoiminnan häiriöta ja se johtuu yleensäsilmälihasten voiman epätasapainosta,
Silmäkirurgi Juha Rajaste.
Verkkokalvokirurgia
Osa silmän takaosan sairauksista vaatii kirurgisen hoidon, Helsingin Yksityisessä Silmäsairaalassa suoritetaan yhtenä ensimmäisistä yksityisistä klinikoista Pohjoismaissa kyseisiä leikkauksia. Tavllisimpia kirurgisesti hoidettavia tämän ryhmän sairauksia ovat : · Verkkokalvon tarkan näön alueen arpikalvo tai reikä · Lasiaisen tarkan näön alueelle aiheuttama veto · Lasiaiseen pudonnut tekomykiö · Potilasta vaikeasti haittaavat lasiaissamentumat Verkkokalvoyksikkömme toimii joutavassa yhteistyössä verkkokalvosairaYhteystiedot
Helsingin Yksityisellä Silmäsairaalalla on pitkä ja laaja kokemus taittovirheiden korjaamisesta laserkirurgialla. Työn ääressä vastaava lääkäri Jukka Sulonen.
Toimitusjohtaja Juha Lehtosalo luottaa siihen, että potilaan paras mahdollinen yksilöllinen kokonaishoito johtaa myös hyvään taloudelliseen tasapainoon ja mahdollistaa näin toiminnan jatkuvan kehittämisen asiakkaan parhaaksi.
Helsingin Yksityinen Silmäsairaala Keskuskadun Plastiikkakirurgit Keskuskatu 6, 6. krs ja Kaivokatu 6, 5. krs (Makkaratalo) 00100 Helsinki Ajanvaraus puh. (09) 251 2500 Sairaanhoitajan puhelinneuvonta (09) 2512 5019 www.silmasairaala.fi
18
www.yrityskuvalehti.com
hammaslääkäriasema
T E RV E Y S
Omahammaslääkäri varmistaa hyvän kokonaishoidon
Hammaslääkärit Riitta Linko ja Kari Väyrynen kertovat, että Fossan hoitohuoneiden katossa esillä olevat Thérèse Österholmin taulut ovat keventäneet mukavasti montaa hoitotilannetta. Samaa tyyliä edustaa aulan "Hammassammakko". äännöllinen ja huolellinen kokonaishoito varmistaa parhaiten hampaiden kunnon, ennakoi hoitotarpeet sekä minikoi äkilliset ongelmatilanteet. Asiakkaan luotettava turva on kokenut ja pätevä yleishammaslääkäri, joka tarvittaessa ohjaa hänet erikoislääkärille. Hammaslääkäriasema Fossa on täyden palvelun talo Helsingin keskustassa. Se on yksi kaupungin suurimpia yksityisiä yhteisvastaanottoja. Kokeneiden ja pätevien yleishammaslääkäreiden lisäksi klinikalta löytyvät kaikkien hammaslääketieteen keskeisten erikoisalojen vahvat osaajat. Fossan toimitusjohtaja, hammaslääkäri Kari Väyrynen pitää omahammaslääkärin valintaa erittäin tärkeänä jo nuorena. Siten tulee parhaiten huolehdittua hampaiden kokonaishoidosta. Kun päiväkodin ja koulun automaattinen hammashoitojärjestelmä lakkaa, monelta unohtuu syystä tai toisesta säännöllinen tarkastukseen ja hoitoon hakeutuminen. Hammaslääkäriin hakeudutaan vasta, kun tulee särkyä tai muita ongelmia. Ja mikä pahinta, silloinkin hoidetaan vain jollain lailla akuutti kipukohta. Ei ihme, että monien nuorten hampaat ovat
S
todella huonossa kunnossa, pahoittelee kokenut ammattilainen.
Vankkaa erikoisosaamista
Fossassa on vahvaa osaamista kaikilta keskeisiltä hammashoidon erityisaloilta, kuten implanttihoito ja protetiikka, iensairaudet, suu- ja leukakirurgia, oikomishoito ja röntgenpalvelut. Erityisesti esteettinen hammashoito on nyt kysyttyä. Kaunis hymy ja toimivat, hyvännäköiset hampaat ovat yhä useampien asiakkaidemme toivomuslistalla, Väyrynen kertoo. Hampaiston ulkonäköä voidaan kohentaa kruunuttamalla, keraamisin laminaatein, tummuneita täytteitä uusimalla ja valkaisuhoidoilla. Puuttuvia hampaita voidaan rakentaa myös uusin menetelmin keinojuurien päälle. Meillä Suomessa on paljon ihmisiä, joilta on aikoinaan poistettu hampaita aika surutta. Heitä voidaan nyt auttaa entistä paremmin. Oikomishoito on lisääntynyt viime vuosina lasten lisäksi myös aikuisilla. Fossassa on kaksi oikaisuhoitoihin erikoistunutta hammaslääkäriä. Hampaiden esteettisistä tai purentaongelmista ei tarvitse turhaan kärsiä, sillä nykyiset oikaisuhoidon menetel-
mät mahdollistavat hyvät hoitotulokset myös aikuisille.
Huolehtivaa ja ennakoivaa hoitoa
Hammaslääkäriasema Fossa tarjoaa huolehtivaa omahammaslääkäripalvelua. Kutsumme asiakkaan määräaikaistarkastukseen sovittuna ajankohtana. Hampaat hoitaa tuttu omahammaslääkäri. Huolellisessa tarkastuksessa pyritään myös ennakoimaan tulevaa. Asiakkaan kanssa yhdessä päätetään sitten tarvittavista toimista ja niiden ajoituksesta. Myös päivystysaikaa tarvitsevat akuutit tapaukset pyritään ohjaamaan omalle hammaslääkärille
Pysyvästi valkoisemmat hampaat
Hampaiden valkaisua Fossa tarjoaa asiakkailleen palveluvalikoimansa täydennyksenä. Yhteistyö hammaslääkärin ja valkaisun tekevän suuhygienistin välillä on tärkeää. Suun alueen ja hampaiden on oltava kokonaan kunnossa ennen valkaisua. Pitää myös muistaa, että valkaisu tehoaa vain omiin hampaisiin, ei paikkoihin eikä kruunuihin, jotka valkaisuhoidon jälkeen saattavat näyttää niin tummilta, että ne täytyy uusia, Väyrynen muistuttaa.
Yhteystiedot
Fossa tarjoaa asiakkailleen myös hampaiden valkaisua.
Hammaslääkäriasema Fossa Pieni Roobertinkatu 16 A, 5.krs 00120 Helsinki Ajanvaraus puh. (09) 6962 990 www.fossa.fi 19
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
T E RV E Y S
laserklinikka
Laser Tilkassa palvelee osaajien tiimi
Laser Tilkan sairaalassa on viimeisin tekniikka, ja palvelusta vastaa vankan kokemuksen hankkinut asiantuntijatiimi. Tällä yhdistelmällä pystytään asiakkaille tarjoamaan monipuoliset ja korkeatasoiset hoidot sekä terveydellisiin että esteettisiin tarpeisiin.
L
aser on Schröderin mielestä todellinen täsmäase. Ryppyjen ja juonteiden lisäksi sillä voidaan hoitaa mm. laajentuneita pintaverisuonia kasvoissa. Laser Tilkan perustaja kirurgian professori Tom Schröder on lasermenetelmien käytön edelläkävijä Suomessa. Hän on seurannut menetelmien kehitystä 1980-luvulta lähtien ja ollut aina kiinnostunut kokeilemaan uutta kirurgian eri aloilla. Schröder on kouluttanut Suomessa suuren määrän lääkäreitä ja muita alan ammattilaisia uusiin menetelmiin. Tästä joukosta hän on saanut myös Laser Tilkkaan ympärilleen asiantuntevan ja kokeneen hoitohenkilökunnan. Hoitajatiimimme tietää todella paljon laserista, Schröder toteaa tyytyväisenä. Tiimillä on laserhoitoihin vankka koulutus ja osalla heistä takanaan jo lähes kymmenen vuoden kokemus laserhoidoista. Sairaalan kokeneeseen asiantuntijatiimiin kuuluvat muun muassa ihotautien erikoislääkäri Pekka Erkko, plastiikkakirurgian dosentti Jyri Hukki sekä silmäkirurgi Tiina Leivo. Laser Tilkan ammattilaisten käytössä on viimeisintä tekniikkaa edustava huippuluokan laserlaitekanta. Schröder on hankkinut sen tutustumalla laajasti tarjontaan eri puolilla maailmaa. Hän muistuttaa, että IPL-laitteet eivät vastaa oikeita laserlaitteita, vaikka ne joskus väärin rinnastetaankin toisiinsa.
Suonikohjuista eroon helposti ja kivuttomasti
Schröder aloitti vuonna 2004 ensimmäisenä Suomessa uudet suonen sisäiset ultraääniohjatut vaahtoruiskutushoidot, joihin hän tutustui Lontoossa. Seuraavana vuonna hän teki ensimmäiset ultraääniohjatut suonensisäiset laserhoidot. Tyytyväisiä potilaita on nyt jo pitkälti toista tuhatta. Suonikohjuista voi olla sekä terveydellistä että esteettistä haittaa. Kyseessä on aina laskimoissa oleva läppävika, joka aiheuttaa laskimoverenkiertohäiriön. Uudet hoidot voidaan suorittaa lähes kivuttomasti vastaanotolla ja hoidon jälkeen potilas voi jatkaa normaalia arkea. Vain raskaampaa urheilua pitää välttää 1- 2 viikkoa. Useissa tilanteissa onkin Tom Schröderin mielestä mahdollista valita kumpaa menetelmää halutaan käyttää. Ensi vaiheessa tehdään aina ultraäänellä laskimokartta, jonka perusteella hoito räätälöidään jokaiselle yksilöllisesti.
Kuvassa ylilääkäri, professori Tom Schröder ja kokeneet laserhoitajat Anu Anttila ja Leena Laukkanen. Isoja suoria pintalaskimorunkoja voi hoitaa jommalla kummalla menetelmällä, mutta jos suoni on kovin laajentunut saadaan laserilla parempi tulos. Pienet mutkittelevat pintakohjut hoidetaan vaahtoruiskutuksella Hoidettaessa potilaita uusilla suonensisäisillä menetelmillä tarvitaan yleensä 2-3 hoitokertaa kahden viikon välein. Hoitosarja lopetetaan vasta kun kaikki vialliset suonet on hoidettu ja tulos on todettu hyväksi. Laserhoidettujen suonikohjujen uusimisriski on vain 4-5 prosenttia, Schröder kertoo. Iholaserit ovat mullistaneet ihomuutosten hoidon ja viiden viimeisen vuoden aikana laitteet ovat kehittyneet valtavasti. Esimerkiksi ikääntymisen aiheuttamissa ihomuutoksissa on saatu hyviä tuloksia, tervehtyminen tapahtuu viikossa ja hoito on turvallista, Schröder kertoo. Laser on Schröderin mielestä todellinen täsmäase. Ryppyjen ja juonteiden lisäksi sillä voidaan hoitaa esimerkiksi akne- ja muita arpia, laajentuneita pintaverisuonia kasvoissa, maksaläiskiä ja liikakarvoitusta. Ihon ikämuutoksia korjaavaan laserhoitoon voidaan yhdistää esimerkiksi Restylane- tai Botox-hoito, ja usein niin tehdäänkin, Tom Schröder kertoo. Silmäluomien korjausleikkauksen avulla voidaan laserilla hoitaa yläluomiin iän myötä tullut ylimääräinen kudos ja alaluomiin kertynyt rasva sekä tasoittaa iho. Kasvojen kohotuksen ja rintojen muotoilujen lisäksi Laser Tilkassa tehdään vartalon muotoiluhoitoja ja rasvakudoksen poistoa. UltraShape on uusi menetelmä vartalon muotoiluun, jonka avulla vartaloa saadaan hoikemmaksi ilman leikkausta. SmartLipolla rasvakudosta voidaan poistaa tehokkaasti ja turvallisesti laserin avulla. Sitä voidaan käyttää niin vartalon, raajojen kuin myös kasvojen alueella.
Laser on todellinen täsmäase
Ihon laserhoitojen laajaan palvelutarjontaan kuuluu lukuisia hoitomuotoja sekä kasvojen että vartalon alueelle. Laser Tilkassa tehdään myös esteettisen kirurgian toimenpiteitä sekä nivustyrä- ja peräpukamaleikkauksia.
Yhteystiedot
Laser Tilkka Mannerheimintie 164 00300 Helsinki Ajanvaraus puh. 075 755 0210 www.lasertilkka.fi
20
www.yrityskuvalehti.com