ELÄMÄ JATKUU 3 TÄMÄN pääkirjoituksen työotsikko oli pitkään ”Saatanan tunarit”. Sanonnan teki kuuluisaksi presidentti Urho Kekkonen , joka toimi Ylioppilaslehden päätoimittajana vuosina 1927–1928. Jos Kekkonen näkisi, mitä suomalaiselle ylioppilasliikkeelle on tapahtumassa, ei voimasanoilta varmasti vältyttäisi nytkään. Presidentti saattaisi kysyä, miten on voitu päätyä tilanteeseen, jossa molemmat historialliset ylioppilastalot on myyty. Entä kuinka Hyyn tavoite jäsenmaksuttomuudesta on johtanut siihen, että pakollinen jäsenmaksu on nyt Suomen korkein? Ja millä logiikalla tästä kaikesta seuraa se, että 113 vuotta ilmestynyt Ylioppilaslehti laitetaan julkaisutauolle? Erittäin moni asia on mennyt Hyyssä ja Ylvassa takavuosina pieleen, kuten tuoreimmasta selvityksestämme (s. 10) käy ilmi. Ylioppilaskunnalla olisi vielä paljon perattavaa, ja ei voi kuin ihmetellä, miksei esimerkiksi Ylvan hallituksen entisiä asiantuntijajäseniä ole vaadittu voimakkaammin tilille tekosistaan. SYYLLISTEN etsiminen, ristiinnaulitseminen ja tunareiksi haukkuminen on siinä mielessä turhaa, että mikään ei tuo menetettyä vaurautta takaisin. Ja vaikka Hyytä on ravistellut sen historian suurin kriisi, on nykyinen opiskelijasukupolvi jo valmiiksi kriisien karaisema. Epävarmuuteen ja vaihtuviin tilanteisiin on täytynyt sopeutua niin nopeasti, että ylioppilaskunnan talousvaikeudet tuskin horjuttavat kenenkään perusturvallisuutta. Kun järjestöt ja osakunnat pian pakkautuvat ylioppilastaloilta Domus Gaudiumille, ei parin vuosikurssin vaihduttua kukaan muista hienoja jugend-tiloja, joissa aiemmin sitsattiin. Ylioppilaslehteäkään on vaikea kaivata, jos ei ole ehtinyt tottua siihen, että lehti kolahtaa säännöllisesti postiluukusta. Vaikka (opiskelija)elämä jatkuu, muutosten todelliset seuraukset nähdään vasta vuosien, jopa vuosikymmenten päästä. Nuorten usko sekä omaan että maailman tulevaisuuteen on romahtanut, ja opetusja kulttuuriministeriön julkaiseman tuoreen raportin mukaan yksi keino tilanteen korjaamiseen on yhteisöllisyyden vahvistaminen. Toimenpiteinä ehdotetaan esimerkiksi nuorten omien tilojen ja tapahtumien tukemista sekä vastuullisen nuortenjournalismin tuottamista. Siis juuri sellaisia asioita, joista on säästetty sekä Hyyssä että muuallakin yhteiskunnassa (lue lisää s. 28). Näillä leikkauksilla saadaan kyllä pikavoittoja viivan alle. Mutta kuka laskisi hintalapun yksinäisyydelle, mielenterveysongelmille, osattomuudelle, polarisaatiolle ja demokratian rapautumiselle, joita säästöt väistämättä kiihdyttävät? Työllistymistä edistävät verkostot, elinikäiset ihmissuhteet ja uudet Nokiat eivät synny tyhjiössä tai pelkässä Linkedinissä. TÄMÄ on nykyisen toimituksen ja samalla vuoden viimeinen lehti. Aikakauden loppu on kouriintuntuva, sillä uutta päätoimittajaa ei rekrytoida ja Ylkkärin maallinen omaisuus kärrätään Hyyn varastoon. Voi onneksi olla, ettei pölykerroksia ehdi kasautua kovin montaa. Deus ex machinan tavoin Helsingin Sanomain Säätiö on lähtenyt oma-aloitteisesti edistämään Ylkkärin pelastusoperaatiota. Emme vielä tiedä, miltä Ylioppilaslehti tulee jatkossa näyttämään, mutta iloitsemme siitä, että säätiössä on tunnistettu Ylkkärin arvo nuorille suunnattuna journalistisena julkaisuna. Paljon riippuu silti siitä, ymmärtääkö Hyy jäsenilleen suunnatun journalismin merkityksen. Säätiön tuesta huolimatta Ylioppilaslehti on nimittäin jatkossakin riippuvainen ylioppilaskunnan rahoituksesta. Nyt olisi korkea aika näyttää, ettei Hyy ole kiinteistöseikkailuista huolimatta harhautunut peruuttamattoman kauas ydintehtävistään. PÄÄKIRJOITUS K U V A : JO O N A M Ö TT Ö ROOSA WELLING
Onni Ahvonen, Maija Alander, Taika Butters, Oskari Collin, Eemeli Elviira, Rimma Erkko, Aava Eronen, Kalle Grönroos, Sampsa Hannonen, Aino-M. Heikkilä, Toivo Heinimäki, Ruusu Himma, Tinja Hokkanen, Jimi Holmberg, Adele Hyry, Jari Johannes, Juho Kankaanpää, Aliina Kauranne, Iiro Kerkelä, Frida Kriikku, Joonas T. Laine, Pihla Leppänen, Riku Löf, Akseli Manner, Salamata Mboup, Emilia Miettinen, Touko Miikkulainen, Anna Mäkelä, Eveliina Mäntylä, Mari Mäntynen, Joona Möttö, Saara Nenonen, Karoliina Paananen, Saara Peltola, Meeri Pihlström, Juuso Pikkarainen, Samu Pitkänen, Anna Poleteli, Aalto Puutio, Juho Reinikainen, Roosa-Emilia Ronkainen, Syksy Räsänen, Harry Salmenniemi, Tuija Siltamäki, Raimo Sinnemäki, Otto Snellman, Erik Solin, Iikka Sorvali, Suvi Suitiala, Robert Sundman, Kaho Suzuki, Emma Thomas, Tuukka Tuomasjukka, Brad Vest, Amanda Vilén, Emilia Voltti, Lauri von Pfaler, Leonard Wilhelmus, Antti Yrjönen PÄÄTOIMITTAJA Roosa Welling ART DIRECTOR Iisa Pappi TOIMITUSSIHTEERIT Alli Hallonblad Eveliina Lempiäinen TEKIJÄT Aava Eronen, Frida Kriikku, Akseli Manner, Touko Miikkulainen, Joona Möttö, Meeri Pihlström, Tuija Siltamäki, Raimo Sinnemäki, Robert Sundman, Tuukka Tuomasjukka KIITOKSET Laura Saarikoski Aapo, Aleksi, Anni, Henri, Manu, Maini, Peippo ja Silkki KANNEN KUVA Iisa Pappi Perustettu 1913. 113. vuosikerta. Ylioppilaslehden Kustannus Oy on Aikakausmedian sekä Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. SÄHKÖPOSTIOSOITTEET etunimi.sukunimi @ylioppilaslehti.fi SOMESSA @ylioppilaslehti OSOITE Leppäsuonkatu 9C, 00100 Helsinki TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET www.ylioppilaslehti.fi/ tilaajapalvelut MEDIATIEDOT www.ylioppilaslehti.fi/ mediatiedot KUSTANTAJA Ylioppilaslehden Kustannus Oy VT. TOIMITUSJOHTAJA Pekka Huotari pekka.huotari@ylva.fi PAINO Printall AS, Tallinna, Viro ISSN: 0355-9246 ISSN: 1458-445X (verkkolehti) Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta eikä palauta sitä. Seuraava numero ilmestyy ensi vuonna. YLIOPPILASLEHTI PÄÄKIRJOITUS Tunarit ja pelastajat TOIMITUKSELTA Jaksua kuluttavat vinkit KANINKOLO Meemiä postiluukusta TOP 10 Toisia tulemisia ALKUPALA Sen pituinen se GALLUP Millä elät kesän? KOLUMNI Sääntö-Suomen ytimessä RUNO Kiitti jengi! 3 5 6 6 7 8 9 15 22 22 10 10 Valtasimme Uuden Rahat on hassattu. Lopullinen totuus Hyyn talousseikkailuista. TEKIJÖINÄ 2024–2026 16 16 Mopo lähti käsistä
5 untuuko pahalta? Työttömyys nousee ja ekosysteemit romahtavat. Hyvinvointivaltio on kohta enää muisto, kun vanhukset syövät päiväkahvin kylkiäisenä kaikkien rahat – aina silloin, kun eivät ole äänestämässä. Itsekin kaipasin aiemmin turvallisuudentunnetta ja kokemusta yhteisöön kuulumisesta. Nyt olen optimoinut elämänfilosofiani niin, että maailman parantamisen sijaan parannan enää henkilökohtaista varallisuuttani. Näillä yksinkertaisilla vinkeillä sinäkin voit kuluttaa itsesi ja samoilla vauhdeilla muun maailman hengiltä. Koska en luota eläkejärjestelmään, sijoitan joka kuukausi palkastani yli jäävät 5,61 euroa aseteollisuuden osakkeisiin. Tuottojen turvin suunnittelen jääväni eläkkeelle jo 133-vuotiaana, eli vuotta ennen sukupolveni säädettyä eläkeikää. Tuo uskomatonta mielenrauhaa, kun voin aamulla kahvia hörppiessäni selailla uutisotsikoita ja tuntea, miten kolikot kilisevät suoraan aamutakkini taskuun. Sota on alkanut, sota leviää, sota on muuttanut uuteen osoitteeseen, sota on istahtanut haarat levällään bussinpenkille niin, että vierustoveri joutuu ahtamaan polvensa seinää vasten. Rahantuloa ei voi estää. Elämä on elämistä varten, joten en suinkaan pane kaikkia rahojani eläkesijoituksiin. Otan halpalennon Dubaihin aina Suomen ylikulutuspäivänä huhtikuun alussa ja laulan Finlandian neliäänisesti. Jos matkani ei syystä, toisesta tai ohjuksesta johtuen onnistu, pyhiinvaellan dieselautolla Keilaniemeen laskemaan tornitalojen työmaalle Keniasta rahdatun markettiruusun. Vauraus ei kasva pelkästään tuloista, se kasvaa päätöksistä. Siksi päätin psykoterapiasuhteeni ja ghostasin terapeuttini. Terapia on kallista, ja pysymällä rohkeasti masentuneena säästän selvää rahaa. Kun money mindset on oikea, mielenterveyskin on lähinnä asennekysymys. Somessa neuvon naisia feminiinienergiaan tukeutumisessa ja varakkaan puolison etsimisessä. Näin he voivat keskittyä uusien kuluttajien synnyttämiseen ja shoppailla miljardöörin elkein lyijynmakuisia vauvanleluja Temusta. Kirjoitan myös paraikaa vettä nielevän tekoälyhaamukirjoittajani kanssa esikoiskirjaani Miten miljoona naidaan, queen (Otava, 2027). Aina viikon päätteeksi jalkaudun Kaivopihan Unicafen eteen ja luennoin opiskelijoille siitä, että lounaskahvirahat kannattaa säästää luksusautoon. Joku voisi kuvitella, että neuvoisin sijoittamaan opintolainan, mutta näillä koroilla suosittelen elämään opintorahalla. Sillä pärjää hyvin, jos tekee pettua ja poimii Seurasaaresta hapankirsikoita. Jos tahdot lisää rahanarvoisia ja voimia kuluttavia neuvoja, kommentoi SOTAJARAHA, niin saat kahden prosentin alekoodin verkkokurssiini. KULUTA ITSESI HENGILTÄ, QUEEN TOIMITUKSE LTA KUVA: JOONA MÖTTÖ UUTINEN Nuortenmediat näivettyvät TUNNUSTUKSIA Nyt puhuvat bussikakkaajat AJANKUVA Tekoäly neuvoo eläimiä MIESLASTEN TIEDEKYSYMYKSET Heikkouden määritelmä 3 X NUORI KYKY Seuraa näitä ASIATON KYSYMYS Ylvan toimitusjohtaja Mika Perkiö POSTIA Viimeinen lähetys 28 36 38 39 39 40 42 Teologi ryhtyi seksityöntekijäksi. Sielu, ruumis ja raha 32 32 Ylkkärin välikuolema Sukelsimme 113-vuotiaan lehden historiaan. ALLI HALLONBLAD
6 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 6 KANINKOLO Jengi heittaa meanwhile me Finnairin business luokas. Lasarus Pamela Anderson ABBA Jeesus Sun exä Sanni vs. Ahti Suosikki (vaikkakin ristikkolehtenä) Merkuriuksen perääntyminen Gandalf Wille Rydman 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. Parempi olisi, että ensi vuonna listalla on Ylioppilaslehti. Uusi Ylkkärin toimitus on tehnyt hienoa työtä. Lehti on kaunis ja kiinnostava, ja juttutarjonta puhuttelee sekä ei-opiskelijaa että varmasti HY:läisiä. Anonyymi Jodelissa Keksin taideteoksen. Nostetaan ylioppilaslehden vuosibudjetti pankista ja poltetaan rahat. Ei ne opiskelijat olisi tehneet sillä mitään! Se nostattaa tunteita, eli se on onnistunut ja hyvä asia! Nimimerkki Juuzz__ Redditissä Ylkkäri on parasta katetta HYY jäsenmaksulle. Meemiä postiluukusta . Parempi kuin Jodel. Se on sentään sellainen palvelu, joka on varaa tuottaa jäsenmaksuista saatavilla tuloilla, toisin kuin nää rakennushankkeet. Anonyymi Jodelissa -Transasiat, -Ilmastonmuutos, -Israel-YO suhteet ja Sanna Marin. Aika painotettu pläjäys taas. @jezzteettinen Instagramissa Jotenkin vaan vahvasti epäilen että esim persujen vaalimainoksia ei tulla ylioppilaslehdessä näkemään Anonyymi Jodelissa Oho oispa ihme, jos ylioppilaslehti tekee vaihteeksi jotain hyvää. Edellisen kerran oli case paskannus housuihin bussissa. Tuosta on varmaan joku 20 vuotta aikaa. Oletko kertaakaan sen jälkeen (jos silloinkaan) lukenut kyseistä lehteä? Anonyymit Jodelissa Siis tää ylkkäri on kyllä sellasta paskaa nykyään että huh hels :D“hieman” poliittisesti latautuneita juttuja joka sivulla Anonyymi Jodelissa Siis ylkkärin laatu on raketoinu tässä kahen vuoden sisään ihan käsittämättömästi! Anonyymi Jodelissa Ainut vahtikoira halutaankin yllättäen pistää lihoiksi heti, kun se tekee jotain hyödyllistä, koska se uhkaa vallanpitäjien asemaa :D Anonyymi Jodelissa Mistä mä nyt saan Kalliolaisten humanistien valitukset Israelista??? Pallikeisari666 Redditissä Onko tämä huumoria? Ja ketä tää juttu palvelee ja miten? @Juurakkotukka Instagramissa Lehden toimituskunnassa vaikuttavat Roosa Welling, Iisa Pappi, Alli Hallonblad ja Eveliina Lempiäinen. All female panel se siinä vain kirjoittelee feminismiä ja miesvihaa, ja poliittisia kannanottoja aiheisiin, joihin olettaisi törmäävänsä enemmänkin Voimalehdessä. OkVariety8064 Redditissä Ylioppilaslehden uusi “Mieslasten tiedekysymykset” -palsta on paras journalistinen innovaatio aikoihin. Ei tarvitse enää esittää lasta HS:n vastaavalla palstalla. Anonyymi Jodelissa Ylkkärin juttu kannattaa lukea jos oikeasti kiinnostaa mitä tapahtui eikä vain osallistua oikeisto-vasemmistojankkaamiseen. Anonyymi Jodelissa Haluaisin suositella ihan jokaiselle tämän heittämällä alkuvuoden upeimman journalistisen tekstin lukemista. @miikkarusi Instagramissa Olisiko mahdollista saada mukaan myös mieskirjoittajia? Nyt julkaisun kokonaiskuva on valitus ja narina. ” mitä somevaikkuttaja tekisi, ilmastonmuutos iik, noloa, ... Tylsää luettavaa, aivan, kun lukisi kampaamon Annaa. Toimitukseen sähköpostitse lähetetty palaute Pääkirjoituksessa haukuttiin Yhdysvaltojen tulevaa presidenttiä ”fasistivauvaksi”, kantelija kuvaa. JSN:lle tehty kantelu Wow! Hyvää työtä! @MikaelJungner X:ssä Minusta on törkeää ja vastuutonta levittää Hamas-propagandaa parikymppisille nuorille, jotka ovat, ainakin enimmäkseen, tietämättömiä historiasta tai muistakaan faktoista. Toimitukseen lähetetty sähköposti hyvä lehti ennen ku meni poliittiseks, -500 000e @siltamaeki Instagramissa Ylkkäristä sanottua 2024–2026
7 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 ALKUPALA PISTE Sen pituinen se. Lyhyestä virsi kaunis. Kaikki on jo nähty, siksi pisteen nyt teet. Piste. Kaikki päättyy aikanaan, niin myös Ylioppilaslehden painaminen paperille ainakin toistaiseksi. Testaa, millainen loppu sinulle (mahdollisesti) koittaa. TEST AA! Iso jysäys vai mykkä tussahdus? MÄDÄNTYMINEN Sinä happanet ja lahoat. Eloperäinen aineesi hajoaa, kun pääasiassa anaerobiset bakteerit mussuttavat proteiineja ja muita yhdisteitä hapettomissa olosuhteissa. Tuotat epämiellyttäviä kaasuja. Erittäin luomu tapa mennä. PAMAHDUS Poistut näyttävästi ja rytinällä. Olit olemassa täysillä, ahnaasti, kunnes et enää ollut. Mottosi on Neil Youngilta lainattu: It’s better to burn out than to fade away. Kerrassaan ikimuistoinen lopetus. HIIPUMINEN Teet tavallista hitaamman Irish exitin. Vaikka ennen loppuasi olit yhtä aikaa vaativa ja passiivinen, hamusit happea ja lämpöä kaikkialta ympäriltäsi, et lopulta tee numeroa lähdöstäsi, jottei bileiden hyvä imu katkea. Hiljenet kuin huokaus. 1. MITEN PÄÄTÄT PARISUHTEEN? A) Märehdin ja soittelen jurrissa perään. B) Ensin tuhti riita ja sitten esitän, etten tuntisikaan toista. C) Ghostaan. D) Jätän tekstarilla. 2. MIKÄ ON LEMPIVÄLIPALASI? A) Kimchi, kefir ja kombucha B) Poksuvat karkit, Pop-Tartsit ja prosecco C) Jälkimaku, jota hampaista kielellä kaivelen D) Unikonsiemen 3. MILLAISESTA TAITEESTA PIDÄT? A) Antroposeenin hybristä haastavista sammalasetelmista B) Noise-muusikko Merzbow’n soundista ja sotaelokuvista C) John Cagen avantgardesävellyksestä 4’33” D) Georges Seurat’n maalauksista ja muista pointillisteista 4. MITÄ TEET, KUN KAIPAAT PIRISTYSTÄ? A) Vietän aikaa hyönteisten kanssa ja koskettelen puita. B) Nuolaisen paristoa. C) Istun kirkasvalolampun äärellä. D) Taputtelen akupisteitäni. 5. MIKÄ ON LEMPIBIISISI? A) Bladee – Decay B) Kaikki poppis bängerit C) Brian Eno – An Ending (Ascent) D) The Supremes – Stop! In the Name of Love 6. MIKÄ ON SUHTEESI KUOLEMAAN? A) Makustelen ja marinoin asiaa alati. Tulen varmasti takaisin. B) Aion lähteä saappaat jalassa, ja hautajaisissa ei sitten itketä vaan bailataan. C) Aika aikaansa kutakin. On tätä jo nähty. D) Kerrasta poikki. Eniten A-vastauksia Eniten B-vastauksia Eniten C-vastauksia Eniten D-vastauksia
8 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 Työ, koulu vai työkkäri? Aion varmaan tehdä kesäopintoja. Olen hakenut kesätöitä, mutta niitä ei ole vielä tullut. Kesällä on tarjolla oman alan pakollisia ja valinnaisia kursseja, niin niitä sitten tehdään. Valmistun todennäköisesti tässä juuri, ja sitten menen varmaan työkkäriin. En hakenut kesätöitä gradun ja opintojen takia. Olen menossa syksyllä sivariin. Opiskelen Saksassa. Ulkomailla työtilanne on aika erilainen kuin Suomessa, ja menen kesällä Amsterdamiin teknologiafirmaan ohjelmistokehitysharjoitteluun. Muuten ajatuksena on matkustella. Haluaisin kesäksi duunia ja matkustamista. Kesätyöt on vähän auki vielä, katsotaan, mitä tapahtuu. Olen hakenut ihan kaikennäköisiä töitä, ja myös kaikki kaverit ovat sanoneet, että heille on tullut jopa kymmeniä hylkäämiskirjeitä. Ajan onneksi välillä taksia, joten on ainakin jokin työ. Ajattelin tehdä kesäopintoja. Minulla on työpaikka Citymarketissa, mutta siellä on vähemmän tunteja tarjolla kesällä. Onhan se tosi ikävää, että on paremmat mahdollisuudet päästä sisään lääkikseen kuin vaikka Lidliin töihin. Kysyimme opiskelijoilta, miten he aikovat elättää itsensä kesällä. Moni haluaisi kesäduunin, jos sellainen vain olisi tarjolla. Leo Sola, 23 TUOTANTOTALOUS Elisa Ladau, 26 VARHAISKASVATUS Ossi Kannosto, 26 PELISUUNNITTELU Olli Glorioso, 24 TIETOJENKÄSITTELYTIEDE Reeta Leinonen, 33 SOSIAALIPSYKOLOGIA TEKSTI: ALLI HALLONBLAD KUVAT: IISA PAPPI Teen töitä myyjänä, mutta takuutunnit ovat pienet. Haluaisin kesällä tehdä enemmän töitä, mutta näyttää heikolta. Puolisoni on eri alalla, ja hän maagisesti ajattelee, että kohtahan sä valmistut ja sitten ovet aukenee. Ehkä itsekin ennen ajattelin niin, mutta nyt olen muutaman vuoden miettinyt, että ei tässä pitänyt käydä näin. On ihanaa ja paskaa, että ollaan kaikki samassa veneessä. Jemina Sartovuo, 21 VARHAISKASVATUS GALLUP
9 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 9 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 os Hyy olisi ollut ruotsalainen ylioppilaskunta, ei ylioppilastaloja olisi ikinä menetetty. Tämän provosoivan väitteen heitti pohjoismaista kiinteistöbisnestä tunteva tuttuni eräissä pikkujouluissa. Kuvitellaanpa ajatusleikkinä, että Ruotsissa paikallinen ylioppilaskunta olisi ottanut hurjasti liiketoimintariskiä ja olisi siksi nyt vaarassa menettää arvokiinteistönsä. Ruotsalainen toimittaja kysyisi suorassa lähetyksessä pääministeri Ulf Kristerssonilta , mitä hän mahtaa ajatella tästä kaikesta. ”Todella harmillista”, sanoisi hiukan Petteri Orpoa muistuttava Kristersson ja katsoisi myötätuntoisesti kameraan. ”Toivottavasti osapuolet voisivat vielä tarkastella asiaa.” Ruotsissa pääministerin lausunto ymmärrettäisiin välittömästi arvovaltaisen tahon toiveeksi ratkaista asia. Kristerssonin haastattelua kuunneltaisiin tarkkaan rahapiireissä, siis säätiöissä ja pankeissa. Ja pim! Pian olisi neuvoteltu sopimus, jolla vältettäisiin katastrofi. Kyllä, ylioppilaskunta epäilemättä menettäisi osan omaisuudestaan, ja edessä olisi monta laihaa vuotta. Mutta kenties talot jäisivät, ja niiden mukana tärkeä kulttuuriperintö. SUOMESSA on jo yli 15 vuoden ajan katseltu kaihoisasti kohti Ruotsia ja Tanskaa. Pohjoismaisista naapureista on koetettu löytää selityksiä sille, miksi toisilla talous kasvaa ja meillä ei. Vastaukseksi on tarjottu konkreettisia syitä, kuten toisenlainen elinkeinorakenne, nuorempi väestö, oma rahaeli valuuttapolitiikka ja erilainen työmarkkinalainsäädäntö. Osa selityksistä on abstraktimpia: kyselytutkimusten perusteella suomalaiset esimerkiksi tuntuvat unelmoivan pienemmin ja pelkäävän tulevaisuuttaan enemmän kuin muut pohjoismaalaiset. Jotakin Suomi voi kopioida naapureiltaan, monia asioita valitettavasti ei. Emme voi muuttaa sijaintiamme kartalla tai ryhtyä yhtäkkiä satoja vuosia vanhaksi kuningaskunnaksi, jonka vakaasta historiasta löytää turvaa sekavina aikoina ja jonka vauraat suvut ja sukusäätiöt kokevat tehtäväkseen mesenoida kaikkea kaunista, hyvää ja arvokasta isänmaalleen. Yhden Suomi-erityisen ongelman tiivisti kirjailija Juha Itkonen Ylen Pyöreässä pöydässä syyskuussa. ”Mikään tärkeä ja arvokas ei ole täällä kenenkään tehtävä”, hän parahti. Suomen tietotoimiston eli STT:n tukeminen ei ollut medioiden tehtävä, kirjakaupan tukeminen ei ollut Helsingin yliopiston tehtävä. Itkosen luetteloa olisi voinut jatkaa toteamalla, ettei ylioppilaskunnan kulttuuriperinnön pelastaminen ollut sekään kenenkään tehtävä. Olisiko sen pitänyt olla? Ei välttämättä. Riskit tiedettiin, ne otettiin ja niistä kärsittiin. Se on perin suomalainen ajatus: Jokainen vastaa tekemisistään itse, ja säännöt ovat kaikille samat. Ken leikkiin ryhtyy, joka kuuseen kurkottaa. NÄIN muodostuvat ystäväni Ruotsi-ajatusleikin perustelut. Historia mahdollistaa pääomat, luottamus joustavan tulkinnan sääntöihin. Ja vaikka länsinaapuri on markkinatalousmaa, pääomat vastaavat siellä usein poliitikkojen huoleen. Siitäkin huolimatta, että ongelma olisi täysin itseaiheutettu ja typerä. On tietysti mahdotonta todistaa, mitä Ruotsin kuvitteellisessa skenaariossa olisi todellisuudessa tapahtunut. Suomessa pääministeri tuskin olisi voinut edes vihjata, että ”jonkun” pitäisi ratkaista ongelma. Kaaos olisi ollut valmis: Poliittista puuttumista! Toimivallan ylitys! Välillä tuntuu, että itse asiassa Suomessa kukaan ei voi millekään mitään. Meillä on säännöt, joita tulee noudattaa ja olosuhteet, joiden uhreja me olemme. Siinä sivussa voidaan menettää monikin asia. Mutta ainakin ne menetettiin oppikirjan mukaisesti. Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden politiikan toimittaja ja entinen Ylioppilaslehden päätoimittaja. Ylioppilastalot menetettiin oppikirjan mukaisesti KOLUMNI Suomessa noudatetaan sääntöjä, vaikka se tarkoittaisi yhteisen kulttuuriperinnön hävittämistä, kirjoittaa toimittaja Robert Sundman. K U V A : IIS A PA P P I
10 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 Hätäjarru
11 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 TEKSTI: ROOSA WELLING KUVAT: TOUKO MIIKKULAINEN itä jos Hyyllä olisi oma tuulivoimala? Voisiko ylioppilaskunta rakennuttaa Eteläsataman uuden arkkitehtuurija designmuseon? Entä haluaisivatko opiskelijat uudistaa Herttoniemen metroaseman? Ideat kuulostavat absurdeilta, kun tiedetään, missä jamassa Helsingin yliopiston ylioppilaskunta nyt on. Tavoite jäsenmaksuttomuudesta ja sitä seuranneet kunnianhimoiset kiinteistöbisnekset tulivat tiensä päähän marraskuussa 2025, kun Hyy ilmoitti myyvänsä sekä Vanhan että Uuden ylioppilastalon ja ison osan muustakin omaisuudestaan työeläkevakuuttaja Kevalle. Edellä esitellyt hankkeet olivat kuitenkin aitoja mahdollisuuksia, joita Hyyn kiinteistöja ravintolatoiminnasta vastaavan Ylvan johto heitteli ilmaan ja osittain myös edisti vuosina 2019–2020. Siis tilanteessa, jossa Hyyllä oli jo käynnissä tai alkamaisillaan kaksi jättimäistä rakennushanketta: Seurahuoneen Grand Hansa -hotelli sekä Lyyra-kortteli Hakaniemessä. Vaikka bisnekset rynnistivät päin seinää, Hyyn ja Ylvan entiset toimijat ovat johdonmukaisesti haastatteluissa todenneet, etteivät sen aikaisilla tiedoillaan tekisi mitään toisin. Voi kuitenkin kysyä, eikö kahden samanlaisen ja samanaikaisen hankkeen aloittaminen massiivisella velkavivulla todella soittanut minkäänlaisia hälytyskelloja, kun Ylvassa päin vastoin haviteltiin uusia hankkeita. Tässä jutussa yritämme vielä kertaalleen selvittää, miten Hyyn poikkeuksellinen organisaatiorakenne yhdistettynä Ylvan johdon vauhtisokeuteen mahdollistivat katastrofin, ja miten se olisi kenties voitu välttää. Juttua varten on käyty läpi lukuisia asiakirjoja ja kokoustallenteita sekä haastateltu viittä Hyyn hallituslaista vuodelta 2020, jolloin tehtiin lopullinen investointipäätös Lyyra-korttelista. Tuo hallitus oli ensimmäinen, jossa suhtauduttiin suurhankkeisiin selvästi aiempaa kriittisemmin. HYYN tuore hallitus oli tammikuussa 2020 ehtinyt toimia tehtävässään vasta kolme viikkoa, kun opiskelijat saivat pöydälleen jättimäisen asian. Oli päätettävä siitä, aloitetaanko Lyyran rakennuttaminen ja otetaanko ainakin sata miljoonaa euroa lisää lainaa. Opiskelijat eivät olleet aiemmin juuri haranneet Ylvan esityksiä vastaan, mutta nyt osa epäröi. Yksi heistä on Help-taustainen oikeustieteilijä Sakari Saari , joka olisi toivonut Lyyra-päätökselle lisäaikaa. Hän koki, ettei ollut saanut hankkeesta tarpeeksi tietoa ja pohti, ottaako ylioppilaskunta turhan paljon riskiä siihen lähtiessään. Lopulta asiasta äänestettiin, ja se hyväksyttiin äänin 8 puolesta, 2 vastaan, 1 tyhjä, 1 poissa. Saari äänesti esitystä vastaan ja jätti siitä eriävän mielipiteen. ”Hallituksen jäsenenä en ole saanut selvää kuvaa Hyyn hallituksen tai Ylvan hallituksen aikaisemmista päätöksistä, enkä siten pysty arvioimaan projektin järkevyyttä tai riskejä kokonaisuutena”, hän kirjoitti tuolloin. Saari sanoo nyt Ylioppilaslehdelle, että hän sai hallituksessa aloittaessaan nopeasti kuvan, ettei opiskelijoilla ollut rakennushankkeista aitoa ymmärrystä tai kontrollia. Alkamassa oli kaksi hyvin isoa projektia, joiden valmistelussa ei hänen näkemyksensä mukaan ollut tarpeeksi hyvin huomioitu Hyyn poikkeuksellista asemaa ja historiaa. ”Nämä kaksi hanketta eivät missään nimessä olleet varovaisia tai pitkäjänteisiä, vaan niissä otettiin tosi, tosi paljon riskiä”, hän sanoo. Saari ehdotti helmikuussa 2020, että Lyyran valmistelussa otettaisiin parin kuukauden tauko ja tilattaisiin ulkopuolinen selvitys riskeistä ylioppilaskunnalle. Esitys ei mennyt Hyyn hallituksessa läpi. Hankkeiden kritisointi aiheutti Hyyn ja Ylvan välillä sekä Hyyn hallituksen sisällä jännitettä, kertovat Saaren lisäksi muutkin haastateltavat. Saari kokee, ettei Hyy organisaationa ollut paras paikka yksimielisen päätöksenteon yhtäkkiseen kyseenalaistamiseen. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta menetti kiinteistöbisnesten seurauksena molemmat ylioppilastalonsa. Selvitimme vielä kerran, miten katastrofi olisi kenties voitu välttää. Entä mitä ajattelevat ne harvat opiskelijat, jotka uskalsivat aikanaan kyseenalaistaa hankkeita? Hätäjarru
12 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 ”Kun kysyttiin hankkeista lisäkysymyksiä tai oltiin hieman skeptisiä niiden laajuudesta, kysymyksiin suhtauduttiin Ylvan johdossa vähätellen, turhautuneesti ja jopa painostaen”, hän kertoo. Kaikki haastatellut Hyyn hallituslaiset kokivat, että Ylvalta sai tietoa lähinnä nyhtämällä. Tai sitten sitä vyörytettiin päälle: eräänkin kerran opiskelijoiden kysymyksiin vastattiin lätkäisemällä yli sata sivua materiaalia jäsentelemättömässä ja vaikeaselkoisessa muodossa. Päätöksentekoa hiersi myös se, että työvaliokuntaan kuuluneet puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä talousjohtokunnan ja Ylvan hallintoneuvoston puheenjohtaja saivat enemmän tietoa kuin muut. Myöhemmin käytäntöä muutettiin Saaren aloitteesta niin, että kaikki saivat käyttöönsä samat tiedot. YLIOPPILASKUNNASSA ylintä valtaa käyttävä Hyyn 60-henkinen edustajisto hyväksyy Ylvalle vuosittain niin sanotut sijoitusja riskipuitteet. Niissä määritellään esimerkiksi se, kuinka paljon lainaa konserni voi enimmillään ottaa. Samalla edustajisto antaa siunauksensa sille, kuinka paljon kiinteistöjen panttikirjoja Ylva voi maksimissaan antaa lainojen vakuudeksi. Toisin sanoen: kuinka suuren osan omaisuudestaan Ylva voi pahimmassa tapauksessa menettää. Vain viidessä vuodessa panttausmaksimia hivutettiin Ylvan esityksestä 65 miljoonasta eurosta 400 miljoonaan, käy ilmi edustajiston vuosina 2015–2020 hyväksymistä sijoitusja riskipuitteista. Vanhoissa edustajiston kokoustallenteissa päättäjille ei kuitenkaan suoraan kerrota – tai varsinkaan erikseen korosteta – sitä, että myös Uusi ja Vanha ylioppilastalo on kiinnitetty lainojen panteiksi. Suurista hankkeista ja velanotosta päätettäessä Ylvan johto vaikutti suhtautuvan opiskelijoihin kumileimasimina, tai jopa lapsina. Ennen kuin Hyyn edustajistolle esiteltiin sijoitusja riskipuitteita joulukuussa 2017, siis jättiprojektien kynnyksellä, silloinen Ylvan hallituksen puheenjohtaja Mikko Myllys heitteli opiskelijoille karkkipusseja. Samassa kokouksessa edustajisto päätyi hyväksymään panttikirjojen enimmäismäärän kasvattamisen yli 30 miljoonalla eurolla. Keskustakiinteistön tonttiin, jolla sijaitsevat Uusi ja Vanha ylioppilastalo, viitattiin päätösesityksessä pelkästään kryptisellä tonttinumerolla ”91-2-96-9”. Eräs edaattori pyysi esityksen lopuksi, voisiko käytetyistä liiketaloudellisista termeistä saada jatkossa erillisen sanakirjan. Joulukuussa 2019 edustajisto taas hyväksyi panttausmaksimin kasvattamisen kertarysäyksellä 168 miljoonasta eurosta 400 miljoonaan euroon. Asian esittelyyn käytettiin kokouksessa alle minuutti, ja ylioppilastalot mainittiin vain esityksen alaviitteen pikkupräntissä. Opiskelijat eivät olleet aiemmin juuri haranneet Ylvan esityksiä vastaan, mutta nyt osa epäröi.
13 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 MONI haastateltava kokee, että Ylvassa on voitu edistää hankkeita ikään kuin vaivihkaa hivuttaen sen varjolla, ettei tiuhaan vaihtuvilla opiskelijapäättäjillä ole ollut niistä pitkäjänteistä kuvaa. ”Ylvan johto kehitti hankkeita aivan liian pitkälle ja sitoutti ylioppilaskuntaa isoihin projekteihin, joista tuntui myöhemmin mahdottomalta vetäytyä. Annettiin kuva, että olisi hirveän noloa pakittaa jostain kilpailusta, ja samalla menetettäisiin hirveästi rahaa”, Sakari Saari kuvailee. Samalla tuntui unohtuvan, että Hyy ei ole yritys vaan julkisyhteisö, jolla on lakisääteisiä tehtäviä. Se ei voi edes globaalin kriisin koittaessa laittaa toimintaansa tauolle tai pyytää omistajilta lisäpääomaa. Hyy ja Ylva toimivat saman y-tunnuksen alla ja jakavat taloudelliset riskit. Osa haastateltavista kritisoi sitä, ettei rakennetta suurprojektien kynnyksellä muutettu niin, että arvokas omaisuus olisi säätiöitetty tai Ylva olisi eriytetty omaksi osakeyhtiökseen. Yksi kritisoijista on vuosina 2019 ja 2020 Hyyn hallituksessa istunut Joonas Pulliainen . Hän työskentelee nykyään Kokoomuksen puoluetoimistolla kansainvälisten asioiden sihteerinä ja istuu Ylvan hallituksessa. Pulliaisen näkemyksen mukaan organisaatiorakennetta ei haluttu uudistaa etenkään siksi, että silloin olisi menetetty yleishyödyllisen yhteisön tuoma verovapaus. Hänen mukaansa suuri osa Ylvan kilpailuedusta kiinteistömarkkinoilla on perustunut siihen, että sen ei tarvitse maksaa 20 prosentin yhteisöveroa. Näin arvioivat myös useat muut haastateltavat. YLEINEN kokemus entisten opiskelijapäättäjien keskuudessa on, että heillä ei ollut tosiasiallisesti valtaa vaikuttaa päätöksiin, vaikka juridisesti he olivat niistä vastuussa. Opiskelijoiden epäluulot sivuutettiin nopeasti, ja Ylvan hallituksen kokouksissa he jäivät usein kuunteluoppilaan rooliin. ”Ei ole kestävää tai moraalisesti oikein, että ihmiset tekevät päätöksiä, joita eivät täysin ymmärrä”, Pulliainen toteaa. Ongelma juontaa juurensa Hyyn erikoiseen organisaatiorakenteeseen, joka luotiin Ylvan (silloisen Hyy Yhtymän) pitkäaikaisen toimitusjohtajan Tapio Kiiskisen aikana. Hän aloitti Hyyn talousjohtajana vuonna 1969 ja jäi eläkkeelle vasta vuonna 2002. Kiiskisen aikana ammattimainen liiketoiminta eriytettiin Ylvaan ja opiskelijat kantoivat päätöksistä poliittista vastuuta luottaen yritysasiantuntijoiden ammattitaitoon. Yhtenä tarkoituksena oli suojata Hyyn varallisuutta opiskelijoiden ”päähänpistoilta”, mutta opiskelijoiden näkemyksiä kuunneltiin edelleen herkällä korvalla. Ylvan hallitus oli pitkään opiskelijavetoinen, ja opiskelijapuheenjohtajasta luovuttiin vasta 2010-luvulla. Suurista hankkeista päätettäessä Ylvan hallituksessa on istunut useita asiantuntijoita, kuten eläkeyhtiö Varman entinen varatoimitusjohtaja ja nykyinen Kojamon toimitusjohtaja Reima Rytsölä sekä vuokra-asuntofirma Saton entinen toimitusjohtaja Erkka Valkila . He eivät ole halunneet kommentoida Ylvan asioita Ylioppilaslehdelle. Vaikka Kiiskisen aikana luodun mallin oli tarkoitus tuoda turvaa, käytännössä se johti siihen, etteivät asiantuntemus ja valta olleet enää samassa paikassa. Malli ehkä suojeli Ylvaa opiskelijoilta, mutta mikään ei enää suojellut opiskelijoita Ylvalta. Siis siltä, että konsernin johtoon päätyisi kunnianhimoisia hahmoja, jotka eivät ehkä täysin sisäistäneet Hyyn erityispiirteitä ja kulttuurihistoriaa. KUTEN Ylioppilaslehden aiemmassa selvityksessä, myös tällä kertaa kaikki haastateltavat näkevät Ylvan entisen toimitusjohtajan Antti Kerppolan olleen suurin ajuri siinä, että Hyy lähti jättimäisiin kiinteistöhankkeisiin. Siinä missä vuoden 2018 Hyyn hallituslaiset vielä kiittelivät ”Kerppiksen” draivia ja opiskelijoiden huomioimista, on vuoden 2020 hallituslaisten äänensävy toinen. Häntä kuvaillaan taustakeskusteluissa esimerkiksi sanoilla ”ilman Kerppolaa ei oltaisi tässä tilanteessa” ja ”Kerppolalla lähti mopo käsistä”. Kerppola toteutti kyllä opiskelijoiden asettamaa jäsenmaksutavoitetta, mutta samalla Ylva lupasi hänen johdollaan niin vauhdikasta kasvua, että se tuntuu jälkikäteen arvioituna hurjalta. Varsinkin julkisyhteisölle, jonka lainojen vakuutena ovat kulttuurihistoriallisesti merkittävät kiinteistöt. Toimitusjohtajalla kuvataan olleen ”innovaatiopöhinämeininkiä”, joka näkyi esimerkiksi ideana Hyyn omasta tuulivoimalasta. Kerppolan johdolla oltiin mukana myös kilpailussa Herttoniemen metrokorttelin rakentamisesta sekä Sörnäisten Haapaniemenkadun hankkeesta ja valmisteltiin osallistumista arkkitehtuurija designmuseon suunnittelukilpailuun. Tällaisia hankkeita edistettiin, vaikka aiemmat suurprojektit eivät olleet vielä edes kunnolla käynnissä. Kerppola puolustaa edellä mainittuja ehdotuksia sillä, että monipuolisen portfolion ajateltiin tuovan hajautusmielessä turvaa. Hankkeet olivat myös keskenään vaihtoehtoisia eivätkä olisi automaattisesti merkinneet, että Hyy lähtee niihin yksin tai maksaa niistä suuria summia. Esimerkiksi tuulivoimalan osalta ajatus oli, että Hyy voisi nimellisesti sitoutua johonkin yksittäiseen puistoon ja hyödyntää sen sähköä kiinteistöissään, Kerppola kertoo. Hänen mukaansa uusi toimitusjohtaja oli palkattu nimenomaan tuomaan kasvua ja tekemään omaisuudesta tuottavampaa. Kysymykseen siitä, onko päällekkäisten hankkeiden tekeminen ollut järkevää, Kerppola vastaa toteamalla, että Ylvan hallituksen hyväksymässä strategiassa ja kannustimissa on ollut vahva ohjaus merkittävään – käytännössä kymmenien prosenttien – oman pääoman arvonnousuun. ”Koin tosi vahvasti, että tehtäväni oli voittaa hankkeita ja tehdä niitä”, Kerppola sanoo puhelimitse. Hänen mukaansa Lyyraa ja Grand Hansaa kehitettiin alun perin vaihtoehtoisina hankkeina, mutta niiden yhtäaikainen edistäminen on lopulta ollut Ylvan hallituksen päätös. Toisaalta Ylvassa reagoitiin Kerppolan mukaan haasteisiin nopeasti: esimerkiksi helmikuussa 2020 koronan kynnyksellä myytiin puolet sijoitussalkusta juuri ennen suurta pörssiromahdusta. Saman vuoden toukokuussa Kerppola kertoo käyneensä Helsingin kaupungin kanssa keskustelua siitä, voisiko vasta hyväksyttyä Lyyran kaavaa muuttaa niin, että hotellin sijaan tehtäisiinkin asuntoja. Koko ajan rinnalla kulki hänen mukaansa ajatus, että keskustan ulkopuoliset kiinteistöt voidaan tarvittaessa myydä. Keskustakiinteistöjä, mukaan lukien ylioppilastaloja, ei pitänyt voida missään tilanteessa menettää. YLVA on aina tehnyt liiketoimintaa Hyyn edustajiston hyväksymissä puitteissa. Siksi Kerppola kokee yhä, että asioista on päätetty hyvän hallinnon mukaisesti. Mutta onko keskustelua käyty sellaisilla sanavalinnoilla, että opiskelijat aidosti ymmärtävät, mihin ovat ryhtymässä? Kerppola ei tunnista, että asioita olisi ikinä peitelty opiskelijoilta, vaikka salassapitosopimukset ovatkin rajoittaneet tiedonkulkua. Silti hän myöntää, että ”optimistinen skenaario” on saattanut korostua esittelyissä, koska yhteisössä oltiin niin innoissaan hankkeista. Esimerkiksi joulukuun 2019 edustajiston kokouksessa Hyyn hallituksen entinen puheenjohtaja Lauri Linna sanoi olevansa huolissaan lähinnä siitä, mitä ylioppilaskunta
14 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 ” Jälkikäteen voidaan arvioida, että riskinoton taso kokonaisuutena on ollut tosi laaja. ” -Antti Kerppola oikein tekee kaikella sillä rahalla, jota Ylva opiskelijoille pian tahkoaa. ”Eihän hankkeisiin lähdettäisi, jos odotusarvo ei olisi positiivinen”, Kerppola toteaa. Vuosien varrella opiskelijoiden into laantui. Kerppolan mukaan varsinkin vuoden 2020 Hyyn hallituksen kanssa työskentely oli ”haastavaa”, kenties siksi, että kyseinen hallitus joutui toteuttamaan muiden aloittamia hankkeita. Haastatellut opiskelijapäättäjät puolestaan väittävät Kerppolan vuonna 2020 painostaneen, syyllistäneen ja vähätelleen erityisesti sellaisia Hyyn hallituslaisia, jotka uskalsivat kritisoida tai kyseenalaistaa Ylvan toimintaa. Ainakin yhdessä tapauksessa toimitusjohtajan epäasiallista käytöstä on puitu työvaliokunnan opiskelijajäsenten kesken. Kerppola ei halua kommentoida yksittäisiä tapauksia. Yleisesti hän vastaa kritiikkiin toteamalla, että poliittisessa yhteisössä jotkut neuvottelut ovat tiukkoja ja Hyyssä konsensuksen saavuttaminen on toisinaan ollut vaikeaa. ”En ala jeesustelemaan: olen sellainen tyyppi, että saatan näyttää turhautumisen, jos joku tarttuu lillukanvarsiin. Isoista linjoista on kuitenkin aina voinut puhua”, hän sanoo. NYT on kulunut lähes kuusi vuotta siitä, kun Antti Kerppola lähti Ylvan toimitusjohtajan paikalta. Helsingin keskustaan saapuminen vetää hänen mukaansa yhä mielen matalaksi, kun vastassa ovat surullisenkuuluisat rakennukset. Vaikka lopputulos on järkyttävä pettymys, Kerppola puolustaa edelleen valintaa tehdä kiinteistöhankkeita velkavivulla jäsenmaksuttomuuden saavuttamiseksi. Hänen mukaansa kiinteistömarkkina oli tuohon aikaan tulikuuma ja jokaisesta hankkeesta kilpailtiin. Hyyssä on aina haluttu tehdä vastuullista liiketoimintaa, joka onnistuu helpommin omien projektien kuin esimerkiksi varainhoitajan kautta. Katastrofaalinen lopputulos on Kerppolan mukaan edellyttänyt, että vuosia sitten valittua linjaa ei ole missään vaiheessa kyseenalaistettu ainakaan riittävästi. Hän peräänkuuluttaa vastuunkantoa erityisesti Ylvan hallitukselta, jonka olisi pitänyt ottaa vakavaraisuusja likviditeettikysymykset ennalta paremmin huomioon. Myös rahoittajien suuntaan olisi täytynyt osata viestiä paremmin. Ylvan hallituksen asiantuntijajäsenten lisäksi aiemmat puheenjohtajat Mikko Myllys, Aarni Suvitie ja Jenni Hupli ovat kieltäytyneet tai jättäneet vastaamatta Ylioppilaslehden haastattelupyyntöön. ”Jälkikäteen voidaan arvioida, että riskinoton taso kokonaisuutena on ollut tosi laaja. Eihän nykytilanteesta voi mitään muuta arviota tehdä”, Kerppola sanoo. On kysyttävä, onko hän edelleen sitä mieltä, ettei tekisi tuon aikaisilla tiedoillaan mitään toisin. Vastausta pitää odottaa kymmenen sekuntia. ”Ihmiselämä tuo kokemusta. Riskinarviointi on tällä toimialalla varmasti kehittynyt näiden shokkien myötä”, Kerppola sanoo lopulta hiljaa. ”En halua sanoa, että mitään en tekisi eri tavalla. Mutta se henkilö, joka tässä vastaa kysymykseen ja pohtii seuraavia tapoja kehittää kaupunkia, on eri ihminen kuin se, joka tätä niillä tiedoilla silloin teki.” UUDELLA ylioppilastalolla vuosikausia toimineet järjestöt ja osakunnat pakkaavat parhaillaan muuttolaatikoita. Se on kenties konkreettisin osoitus siitä, kuinka isosti kunnianhimoiset kiinteistöhankkeet menivät pieleen. Tilanne harmittaa jälleen kerran kaikkia haastateltavia. Vaikka vuoden 2020 Hyyn hallitus haastoi Ylvaa voimakkaammin, monen takaraivossa kytee ajatus siitä, olisivatko opiskelijat voineet tehdä vielä enemmän. Toisaalta kukaan ei oikein osaa sanoa, milloin ja millä keinoin liikkuvan junan olisi voinut pysäyttää. Paperilla Hyyn hallituksella ja edustajistolla oli ylin valta, mutta opiskelijat eivät osanneet tai uskaltaneet käyttää sitä. Hätäjarrua ei löytynyt, kun sitä olisi eniten tarvittu. Moni haastateltu opiskelija kertoo viimeisen vuoden aikana seuranneensa turhautuneena julkista keskustelua Hyyn tilanteesta, josta kukaan ei halua ottaa syitä niskoilleen. Milloin syytetään koronaa, milloin Vladimir Putinia tai Ylvan hallituksen ammattilaisia, jotka hautautuvat maan alle. Lopulta kyse on kuitenkin Hyyn omasta toiminnasta ja liiallisesta riskinotosta, jonka erikoinen organisaatiorakenne mahdollisti. ”Tehtiin paskoja päätöksiä erilaiseen maailmanaikaan”, eräs haastateltava tiivistää. Eriävän mielipiteen Lyyra-hankkeesta jättänyt Sakari Saari kertoo katuvansa erityisesti sitä, että koronan alettua Hyyssä ei ollut kykyä ajaa jo aloitettuja projekteja alas niin, että satojen miljoonien sijasta olisi menetetty vain kymmeniä miljoonia euroja. Hän toivoo, että ylioppilaskunta pystyisi nyt tarkastelemaan toimintaansa kriittisesti. Toistaiseksi Saaresta tuntuu, ettei rehellistä jälkipuintia ole vielä käyty. Hyyn nettisivuilla muun muassa väitetään edelleen, että investointipäätöksistä olisi aikanaan tehty yksimielisiä päätöksiä, mikä ei etenkään Lyyra-projektin osalta pidä paikkaansa. Samalla Saari toivoo, että muissa julkisyhteisöissä voitaisiin oppia Hyyn virheistä. Jokaisella tulisi viimeistään tämän episodin jälkeen olla ymmärrys siitä, että riskit eivät ole vain sanahelinää vaan voivat aidosti realisoitua. Jopa pahimmalla mahdollisella tavalla. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta omistaa Ylioppilaslehteä kustantavan Ylioppilaslehden Kustannus Oy:n.
15 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 Rytminmuutos RAIMO SINNEMÄKI Todella kova luotto yhtymä voisi laajentaa liiketoimintaansa Tavoitteena on kansainvälisen tason luksushotelli puhuttu paljon myös Ylioppilaslehden asemasta. enemmän ratkaisuja yleisen muutosvastarinnan sijaan Tieteen ja talouden kortteli Lyyra loisi Helsingin keskelle ja toisaalla Home luo puitteet yhteisölliselle toiminnalle Nyt otetaan jostain yksittäisiä kommentteja… Olemme ylpeitä rytminmuutoksestamme synergiaa tuottava hybridikokonaisuus On pystyttävä katsomaan suhdanteiden yli Riskit liittyvät lähinnä siihen, mikä on yleinen kiinnostus Helsingin kaupunkiin matkailukohteena. Koko yhteisön(?) kiitollisuus Antin työtä kohtaan kantaa pitkälle tulevaisuuteen #yritysaktivisti #uudethaasteet …ja todetaan, että olipa tyhmä nuori poika. Historialliset kiinteistöinvestointimme on viety maaliin… ja tämä hieno lehtemme! Kiitti jengi! Tuntuuhan se tietysti tosi kurjalta. Mut en tekisi mitään toisin. Kirjoitt aja opiskel ee politiik kaa ja viestint ää Helsing in yliopist ossa. RUNO
16 YLIOPPILASLEHTI 2/2026
17 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 Teologi Frida Kriikku alkoi opiskeluaikanaan tehdä seksityötä, ja se vei hänet henkisesti harmaalle alueelle. Esseessään hän pohtii, mitä seksityö tekee mielelle ja keholle. Madonna sekä huora TEKSTI: FRIDA KRIIKKU KUVAT: AAVA ERONEN uone on parinkymmenen neliön kokoinen. Seinän vierustalla seisoo hierontapöytä, joka on päällystetty leopardikuvioisella vinyylikankaalla. Se on helppo puhdistaa asiakkaan jäljiltä. Seinät ovat tummat ja tyhjät, huoneen keskellä loistaa metallinen tanko. Sivupöydällä on sinne tuomani kaiuttimen lisäksi halpaa hierontaöljyä, nessuja ja antiseptinen puhdistussuihke. Sisään astuu keski-iän ylittänyt mies, yllään sellainen 90-luvun taksikuskin nahkatakki. Mies on maksanut kassalla 15 minuutista kaksikymmentä euroa, liike ottaa siitä viisi euroa. Palkkioni koostuu pääosin tipeistä, joista Vaasankadulla sijaitsevan paikan omistaja ei sitten tiedä mitään. Tervehdin miestä ja hymyilen viettelevästi. Olen opetellut hymyä 9-vuotiaasta asti. Otan toisella kädelläni tangosta kiinni ja kierrän sitä hidastetusti huuliani hieman mutristaen. Esiinnyn. Tätäkin olen opetellut. Mies avaa housujensa sepaluksen ja tarttuu puolikovaan elimeensä. ”Etkö haluaisi nähdä enemmän?” kysyn ja pyllistän. Mies ei vastaa mitään, mutta hänen kätensä liikkuu nopeammin. Kannettava kaiutin rahisee eikä siinä ole bassoa. En voi sietää sitä, en voi sietää tämän tilanteen halpuutta, en voi sietää omaa halpuuttani. Britney Spearsin teininheleä ääni katkeaa kesken kertosäkeen, kun laite piippaa tyhjää akkua. Hiljaisuus saa kehoni jäykistymään. Katson miehen ruttuista esinahkaa ja hikoilen. Näpäytän paniikissa biisin soimaan puhelimeni kaiuttimesta. I’m a slave for you (here we go now, here we go now) I cannot hold it, I cannot control it I’m a slave for you (here we go) I won’t deny it, I’m not trying to hide it (yeah, yeah, yeah) ”Tippaamalla voit saada sylitanssin. Myös hierontaa on tarjolla. Keksin monta tapaa piristää sua tänään.” Mies ei taaskaan vastaa, mutta hänen tympeä katseensa vaeltaa pitkin öljyistä vartaloani. Raotan pikkuhousujani. Minun ei tarvitsisi tehdä sitä 15 eurosta, mutta haluan
18 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 päästä miehestä eroon mahdollisimman nopeasti. Minun ei oikeastaan tarvitsisi tehdä mitään näistä asioista tai edes olla täällä, mutta olen uskotellut itselleni tämän olevan paras vaihtoehto. Tartun pakaroihini ja levitän niitä. Miehen hengitys käy vihdoin hieman raskaammaksi. …Get it, get it (whoa, do you like it?) Get it, get it (whoa, this feels good) Mies nappaa nenäliinapaketin sivupöydältä ja spermaa tihkuu paperille. Laukeaminen on laiska ja ponneton, eikä ilme kasvoilla värähdäkään. Katson, kuinka harmaanvalkoinen neste valuu ulos pienestä reiästä ja näkemäni sijaan ajattelen mieluummin mitä tahansa muuta. Siirrän pikkuhousut takaisin paikoilleen, mies puristaa paperin mytyksi ja heittää roskakoriin. ”Kiitos.” ”Kiitos hei!” En tiedä, mistä tai miksi kumpikaan meistä kiittää. AINA silloin tällöin seksityö nousee julkiseen keskusteluun. Silloin äänessä on lähes järjestään kaksi ääripäätä: seksityön puhtaasti hyväksikäytöksi tai vähintään moraalisesti vääräksi leimaavat sekä ne, jotka inttävät seksityön olevan ”työtä siinä missä muutkin” – tai jopa voimaannuttavaa . Kauhistelun ja glorifioinnin väliin sijoittuvat kertomukset ovat harvassa, ja useimmiten ääneen pääsevät kaikki muut paitsi seksityöntekijät itse. Samalla moni hieman pelkää puhua vapaaehtoisen seksityön varjopuolista, sillä kritisoijat voivat helposti käyttää niitä aseinaan. Siksi viime syksynä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä julkaistu vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontulan haastattelu tuntui tärkeältä sysäykseltä oikeaan suuntaan. Kontula kuvaili matkaansa seksityön parissa sellaisella rehellisyydellä, että se herätti myös minussa kipinän puhua avoimesti kokemuksistani. Olen tehnyt seksityötä puhelinseksistä full serviceen eli yhdyntään ja kaikkea siltä väliltä. Vaikka tein työtä suhteellisen etuoikeutetuista lähtökohdista ja koin sen äärellä paljon kaunista, siitä seurasi silti rikkovia ja vuosienkin jälkeen kummittelevia kokemuksia. Kun vuonna 2019 aloin ensimmäistä kertaa flirttailla seksityön kanssa, olin vähän päälle parikymppinen teologian opiskelija Helsingin yliopistossa. Päätös kokeilla seksityötä tuntui luontevalta, sillä olen nuoresta lähtien ollut seksuaalisesti seikkailunhaluinen ja viehtynyt pornoestetiikkaan. Opiskelijana myös lisätienestit motivoivat. Ensin kokeilin työskennellä eroottisella puhelinlinjalla. Olin kuitenkin aina inhonnut puhelimessa puhumista, ja ahdistuin joka kerta, kun puhelimeni soi. Seuraavaksi siirryin sokerideittailun maailmaan. Skenessä pyörivät rikkaat miehet tuppasivat olemaan ylimielisiä ja tylsiä, eikä heidän kanssaan illallisilla käyminen rikastuttanut sielua saati lompakkoa. Moni miehistä rakasti Dubaita, omaa ääntään ja nuoria tyttöjä. Jaksoin heidän juttujaan säännöllisen epäsäännöllisesti parin vuoden ajan. VUONNA 2022 tajusimme läheisen ystäväni kanssa, että voisimme tienata yhdessä rahaa taluttamalla miehiä hihnassa. Hyppäsimme dominan työhön aika sokkoina ja opimme tekemällä, mutta riskit tuntuivat yksin työskentelyyn verrattuna pienemmiltä. Meitä oli aina kaksi pitämässä rajoista kiinni ja jakamassa mahdolliset taloudelliset tai henkiset kolaukset. Domina on ollut tähän mennessä antoisin ja positiivisin roolini seksityössä. Jokainen sessioviikonloppu tuntui seikkailulta: tasokkaissa hotelleissa yöpymisiä, tarvikkeiden shoppailua Puuilossa, vetävien mainostekstien kirjoittamista. En koskaan tehnyt seksityötä pakosta, mutta surkean rahatilanteeni vuoksi vakuutin itselleni sen olevan paras vaihtoehto. Koronan jälkeen opintoni olivat seisahtuneet ja olin velkaantunut opintolainan päälle ottamillani kulutusluotoilla. Taloudellinen ahdinko laskeutui arkeni päälle kuin raskas verho. Epäsäännölliset dominasessiot eivät enää riittäneet. Ratkaisuna päätin ryhtyä tekemään täyden palvelun seksityötä sekä Onlyfansia omilla kasvoillani. Päätöstä puolsi moni muukin asia. Omassa kuplassani seksityöbuumi oli huipussaan, ja Onlyfansin ilosanoman mukaan pornotähteys oli vihdoin jokaisen tavoitettavissa. Sosiaalisessa mediassa ääntä pitävät seksityön girl bossit saivat minut uskomaan, että jos vain grindaisin alalla hetken, talouteni olisi pian tasapainossa. Todellisuudessa olosuhteet tekivät seksityöstä lähinnä aika surullista. Aiemmin kuvaamani tilanne Vaasankadulla oli kolmen vuoron mittaisen ”hierojan” urani viimeinen asiakaskohtaaminen, jonka kirjoitin tuolloin takahuoneessa tuoreeltaan muistiin. Kahdeksan tunnin päivystämisestä käteen jäi kolme ryppyistä viiden euron seteliä. JAAN monen seksityöntekijän tuskan siitä, ettei seksityötä edelleenkään tunnusteta oikeaksi työksi. Vaikka työolosuhteita olisi mahdollista tehdä turvallisemmaksi pienillä lakimuutoksilla, päättäjillä ei riitä kiinnostus tai moraalipaniikki vie voiton. En kuitenkaan ajattele, että seksityö olisi työtä siinä missä muukin. Jo pelkästään stigma erottaa sen kaikista muista töistä. Huoraleima vaikuttaa niin seksityöntekijöihin, heidän läheisiinsä kuin asiakkaisiinkin. Palveluntarjoajat nähdään uhreina, asiakkaat luusereina. Moni joutuu salailemaan työtään ennakkoluulojen vuoksi. Työtilojen vuokraaminen ja palveluiden mainostaminen on parituslain vuoksi tehtävä kiertoteitse. Yleensä sekä seksityöntekijä että asiakas toimivat anonyymisti, mikä luo kohtaamisiin omat riskinsä. Lähipiirini tiesi alusta asti työstäni, eikä se vaikuttanut negatiivisesti ystävyyssuhteisiini. Lähtökohtaisesti kaikki kunnioittivat päätöstäni ja suhtautuivat siihen uteliaisuudella. Kun kerroin kotibileissä tuttavalleni tekeväni Onlyfansia, hän vastasi: ”Hei sama! Kukapa ei tee?” Työpaikoilla en ole seksityökokemustani mainostanut, mutta en myöskään varsinaisesti salaillut. Opiskelukaverini tiesivät varmasti asiasta, sillä mainostin Onlyfansia Instagramissa. Leikittelin markkinoinnissani teologisilla teemoilla: My way of practicing pastoral care is sucking the soul out of you. Kokemukseni mukaan teologisessa on todella vapaamielistä porukkaa, joten en usko, että kaverini suhtautuivat seksityöhön tuomitsevasti. Fuksivuotena kokoonnuimme juomaan viiniä ja opettelemaan sidontaa samalla, kun joku luki ääneen ensimmäistä Mooseksen kirjaa. Samana vuonna harrastin sadomasokismia toisen teologin kanssa Uuden ylioppilastalon katolla. Kaikkein väkevimmin stigman vaikutus näkyi omassa elämässäni sinä hetkenä, kun ilmoitin vanhemmilleni päätöksestäni alkaa tehdä seksityötä omilla kasvoillani. Isä ihmetteli ääneen, kuinka hänen yliopistossa opiskeleva tyttärensä oli paljastunut tyhmäksi huoraksi. Äiti itki peläten, että sukumme hylkäisi hänet. Häpeä lamaannutti perheeni, ja omat tunteeni heitä kohtaan vaihtelivat murskaavasta syyllisyydestä raivoon. Jyrkkien ensireaktioiden jälkeen vanhemmillani olisi varmasti ollut ihan fiksuja neuvoja ja tarkkanäköisiä kysymyksiä, mutta hyökkäsin kaikkia niitä vastaan, jotka uskalsivat kyseenalaistaa päätökseni. Nykyään välimme ovat normaalit, mutta historiani seksityön parissa on perheessäni edelleen tabu.
19 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 So k eri de itt ai lu n li s ä k si et en k i n O n ly fa n s sa i m i nu t e si n e el lis t äm ää n it s eä n i en n en n ä k e m ä t t ö m äl l ä ta v a l la.
20 YLIOPPILASLEHTI 2/2026 SEKSITYÖ on ruumiillista työtä, ja tapaamisten lihallisuus oli monesti kirjaimellista. Miehet nielivät sylkeäni, joivat virtsaani, nuuhkivat hikisiä kainaloitani ja ottivat tapaamisten jälkeen mukaan likaiset alushousuni minigrip-pussissa, jotta saisivat haistella nesteitäni kotona. Olin usein ihmeissäni siitä, miten kiinnostuneita he olivat eritteistäni, muodoistani ja tuoksuistani. Kuin kehoni olisi maailman suurin mysteeri, harvinaisuus, jonkinlainen ihme, vaikka olinkin huora, jonka kehon on kautta aikojen kerrottu olevan mysteeristä kaukana. Helppo ja kulunut, jokaisen halukkaan käytössä. Entinen domina, nykyinen professori ja kirjailija Melissa Febos kuvailee kirjassaan Mitä on olla tyttö (Atena, 2023) entisiä asiakkaitaan syvästi yksinäisiksi miehiksi, jotka kärsivät ihon ikävästä. ”Joskus minusta tuntui kuin heidän ihonsa olisi seinävaate täynnä näkymättömiä suita, jotka kaikki vaativat tulla ruokituiksi”, hän kirjoittaa. Febos viittaa seksityöhön liittyvään emotionaaliseen työhön, jonka hän koki sessioiden raskaimpana puolena. Itse tunsin miesten nälän voimakkaimmin fyysisesti, kun kehoni karkasi tyydyttämään heidän tarpeitaan ja pääkoppani jäi vaihtopenkille. Ei liene ihme, että seksityö häiritsi merkittävästi mieleni ja ruumiini yhteyttä. Sokerideittailun lisäksi etenkin Onlyfans sai minut esineellistämään itseäni ennennäkemättömällä tavalla. En ole koskaan harkinnut kosmeettisia leikkauksia tai laihduttamista niin paljon kuin tuona aikana. Sisällöntuottajat kilpailevat keskenään, eikä ala ole immuuni kauneusihanteille. Työ valui vapaa-ajalle ja se, mistä itse oikeasti nautin, hämärtyi. Jos en kuvannut materiaalia, selasin kännykästä, mitä muut sisällöntuottajat tekivät. Puhelimeni oli täynnä pornoa ja kiimaisten miesten viestejä. Olin usein väsynyt asiakkaiden jäljiltä. Lopulta en ollut enää omassa arjessani himokas. MONET menneisyyteni seksuaaliset kokemukset ovat jättäneet minulle tyhjän tai alakuloisen olon. Tämä koskee niin työssä kuin vapaa-ajalla solmittuja suhteita. Tarkoitan niitä kokemuksia, jotka sijoittuvat henkisesti harmaalle alueelle mutta eivät täytä minkään rikoksen tunnusmerkistöä. Oman seksuaalisuuden kaupallistaminen monimutkaistaa kokemuksia entisestään, sillä seksiä ei harrasteta aidosta halusta tiettyä ihmistä kohtaan vaan rahaa vastaan annetusta suostumuksesta. Suostumuksen voi toki ottaa takaisin milloin vain, mutta raha vaikeuttaa tapaamisten keskeyttämistä. Etenkin, kun on naisena kasvatettu miellyttämään. Joskus olen saattanut loppuun hyvinkin epämiellyttäviä kohtaamisia apaattisessa olotilassa. Myös Febos kuvailee kirjassaan ruumiillista välinpitämättömyyttä: ”Kun myöhemmin kysyttiin, miltä minusta tuntui sessioiden aikana, vastasin rehellisesti: Ei miltään.” Hän ei halua silti puhua traumasta, sillä siihen sisältyy oletus uhriudesta, joka kytkeytyy seksityöhön liittyviin ennakkoluuloihin. Vältän itsekin traumakäsitteen liian kevyttä käyttöä, sillä se vie huomion aidosta kärsimyksestä ja pyyhkii pois oman toimijuuteni. Olen itse jahdannut jännittäviä kokemuksia ja lähtenyt niin sanotusti kuolat poskella kylille. Kaikki ikävät asiat eivät ole traumaattisia vaan yksinkertaisesti osa elämää. Toisaalta voi kysyä, onko seksityö sen arvoista, että mieli joutuu turvautumaan dissosiaatioon selviytymismekanismina. ALALLA on tietysti myös paljon hyviä puolia. Huomio on ihanaa, käteinen on ihanaa, kaikki salainen ja tuhma on ihanaa. Ja hyvin usein myös miehet ovat ihania. Muistelen lämmöllä monia kohtaamisia. Erästä miestä, joka halusi nimenomaan teologin dominoitavaksi sillä koki kontrastin kiihottavana. Sitä, joka toi naistenpäivänä samppanjaa. Sitä, joka liikuttui kyyneliin päästyään toteuttamaan fantasiansa. Olen äärimmäisen vaikuttunut siitä, millaisella omistautuneisuudella monet lähtevät fantasioitaan toteuttamaan — vieläpä tuntemattoman ihmisen kanssa. Silti toivon, että olisin pohtinut seksityöhön liittyviä riskejä ja vaikutuksia syvällisemmin jo etukäteen. Vaikka olen aina janonnut suuria tunteita sekä elämää ravisuttavia kokemuksia, olen ollut seksityön aloittaessani melko hukassa ja joutunut turvautumaan siihen myös taloudellisen epätoivon hetkinä. Vuodenvaihteessa päätin kolme vuotta kestäneen psykoterapian. Merkittävin avoimeksi jäänyt kysymys oli, tulenko vielä jatkossa tekemään seksityötä. Toisinaan ajattelen, että ainoa tapa voimaantua seksityöstä on ollut siitä irtautuminen. Välillä taas ikävöin sitä kuin vanhaa ystävää. Mutta ainakin toistaiseksi piiskat ja lateksiasut saavat levätä säilytyslaatikossa sänkyni alla. Jutussa on käytetty lähteenä myös Maggie Nelsonin esseekokoelmaa Vapaudesta (S&S, 2023). ” Toisinaan ajattelen, että ainoa tapa voimaantua seksityöstä on siitä irtautuminen. ”