UUSI ULJAS EMPATIA Virtuaalitodellisuus luo rauhaa ja rakkautta – ainakin mainospuheissa.
Eurooppalaisen elokuvan viikot • Europeiska filmveckorna European 13.-22.4.2018 W EE KS Eurooppasali, Malminkatu 16, HELSINKI LISÄTIEDOT: WWW.SAPPEE.FI HELSINKI – SAPPEE 160 KM Snow CHALLENGE 2017 KAUSIKORTTI TALVI 18/19 VAIN 119,99 € Ota haaste vastaan! Sappee Snow Challengen tavoitteena on myydä 8.4.2018 mennessä 13.777 kausikorttia talvikaudelle 2018/2019 hintaan 119,99 €/kpl (norm. 540 €). Varaukset tehdään Sappeen verkkokaupassa, jos kampanja ei toteudu niin maksua ei peritä. KESÄASUNTOJA HELSINGISSÄ 1.5.-31.8. Viikissä LATOKARTANON YO-KYLÄSSÄ Soluasunnot: 215€-290€/kk/asukas Tiedustelut puh. (09) 3877133, toimisto@latokartanonyokyla.fi www.latokartanonyokyla.fi
”Lukijat ovat yhä hanakampia kyseenalaistamaan juttujen teon tai tekemättä jättämisen motiiveja.” J U L K I S E N S A N A N N E U VO S TO ( J S N ) juhlii 50-vuotissynttäreitään. Sen kunniaksi neuvosto kannustaa jäsenmedioitaan – joihin Ylioppilaslehtikin kuuluu – käyttämään Vastuullisen journalismin merkkiä muutaman viikon ajan. Merkin idea on yksinkertainen: juttuun lätkäistystä symbolista lukijan pitäisi tunnistaa, että kyseinen juttu on tehty Journalistin ohjeiden mukaan. Ohjeet ovat sekä eettinen ohjenuora jutun tekijöille että tae lukijalle hänen oikeuksistaan. Jos lukija havaitsee esimerkiksi Ylioppilaslehden jutussa puutteita tai epäilee, että jotain Journalistin ohjeiden kohtaa on rikottu, hänellä on mahdollisuus pyytää oikaisua ja tehdä kantelu JSN:lle. J S N : N M U K A A N I T S E S Ä Ä N T E L Y N ydin on kuitenkin siinä, miten ja millaisia journalistisia ratkaisuja ja valintoja toimituksissa tehdään päivittäin. Kampanjan kunniaksi neuvosto kannustaa avaamaan valintojen logiikkaa myös lukijoille, mutta sitä mediat tekevät kyllä käskemättäkin. Lukijat ovat nimittäin yhä hanakampia kyseenalaistamaan juttujen teon tai tekemättä jättämisen motiiveja. Helmi-maaliskuun aikana esimerkiksi Helsingin Sanomat on näyttävästi vastannut, miksi se kirjoitti kriittisen jutun Brother Christmas -hahmosta ja -yhdistyksestä. Lukijoita askarrutti muun muassa, oliko jutun pakko olla niin iso ja oliko siinä aiheellista paljastaa yksityisiä tekstiviestejä. Yleltä puolestaan on kysytty, miksi se julkaisi seksuaalisesta häirinnästä syytetyn Lauri Törhösen nimen, vaikkei tämä ollut epäiltynä yhdestäkään rikoksesta. Entä miksi Vaasan jääkärijuhlasta ei kerrottu puoli yhdeksän uutisissa, joissa kuitenkin käsiteltiin Viron satavuotisjuhlia isosti? KAIKKIIN KYSYMYKSIIN ON NÄHDÄKSENI olemassa hyvä vastaus. Päätoimittajan kommentti on kuitenkin laiha lohtu siinä vaiheessa, kun media on jo yleisön silmissä muuttunut konfliktin osapuoleksi. Jääkärijuhlasta keskusteltaessa sinisten puolustusministeri Jussi Niinistö ilmoitti, että mediassa vuoden 1918 tapahtumia on käsitelty muutenkin turhan paljon punaisten näkökulmasta, heitä ymmärtäen. Yhteys syntyi monen mielessä nopeasti: Yle ei näyttänyt jääkäreitä, koska se vastustaa niitä. Se on siis ”vastapuolella” – eli punainen. Kun poliitikot moittivat isosti yksittäisiä journalistisia valintoja, he saavat ne näyttämään poliittisilta. Ja kun vauhtiin päästään, jopa kysymys siitä, näytetäänkö jääkärijuhlaa suorana Areenassa vai lyhyt pätkä puoli yhdeksän TV-uutisissa muuttuu poliittiseksi. Helsingin Sanomien kaltaiset mediat voivat antaa piut paut poliitikkojen kommenteille niin kauan kuin tilaajia riittää. Yle ei voi tehdä niin, sillä sen rahoitus tulee kansalta – jota poliitikot edustavat. Ja kun rahaa tarvitaan, voi käydä niin, että mediat alkavat sensuroida itse itseään. Moni muistaa, mitä Ylen entiselle uutisja ajankohtaistoiminnan vastaavalle päätoimittajalle Atte Jääskeläiselle kävi. 1 5-V U OT I AS Y L I O P P I L AS L E H T I K Ä Ä N ei ole tämän keskustelun ulkopuolella. Ylioppilaskunnassa poliitikot ovat toki toisenlaisia – usein nuorempia ja monesti puoluetoiminnan ulkopuolelta. He ovat silti vallankäyttäjiä. Ja silloin, kun omasta rakkaasta järjestöstä on tässä lehdessä kirjoitettu kriittisesti tai kilpailevan ryhmän edaattoria haastateltu ”väärällä tavalla”, on alkanut välitön keskustelu siitä, paljonko Ylioppilaslehti maksaa ja pitäisikö siitä oikeastaan leikata. Tänä vuonna Ylioppilaslehden ja -kalenterin osuus 101 euron jäsenmaksusta on noin 4,50 euroa. Minusta se on hyvä panostus: sillä saa riippumattoman median valvomaan kaikkea sitä toimintaa, jota lopulla reilulla 96 eurolla rahoitetaan. Viime kuukausina olemme käsitelleet muun muassa tyrmäystippatapauksia, edustajistovaalien matalaa äänestysaktiivisuutta Suomessa ja sitä, tiesikö HYY Yhtymä ResQ Clubin toimitusjohtajaan kohdistuvista rikosepäilyistä silloin, kun se päätti sijoittaa yhtiöön ylioppilaiden omistamaa varallisuutta. Monissa ylioppilaskunnissa on oltu viime vuosina toista mieltä. Lehdiltä on leikattu ja niitä on lakkautettu. Jäsenviestintä ja -markkinointi ja ylioppilaskuntabrändäys on nähty houkuttelevampina sijoituskohteina kuin journalismi. Rahoittajalle journalismi voikin olla paska bisnes. Se tuottaa huonosti, puree usein ruokkivaa kättä eikä suostu tanssimaan omistajan pillin mukaan. Lukijalle juuri nämä ovat kuitenkin laadun tae. Lisätietoja JSN:n kampanjasta löydät osoitteesta www.vastuullistajournalismia.fi. K uv a : M er i Bj ör n PÄ Ä K I R J O I T U S 1 6 . 3 . 2 1 8 Robert Sundman, päätoimittaja PASKA BISNES 3
SISÄLLYS A LK U U N 3 Pääkirjoitus 4 Sisällys 7 Suomi salailee enemmän kuin Venezuela 8 Ajankohtaista 8 Emoji-uutiset 9 Uunimakkara jyrää Unicafessa – vielä 10 Gentrifikaatiotutka: Maunula 11 Chatfiktio tuo Whatsappiin draamaa LO PP U U N 36 Virpi Suutari ja Mikko ”Pyhimys” Kuoppala pohtivat ihmistä ja yrittämistä 38 Essee: Vaahdotettu vihollinen 39 Toimituksen TOP 3: Esittele näitä kahvipöydässä 40 Fiktio: Ismo Alangon näköinen nainen 41 Sarjakuva: Kosminen työtön 42 Kolumni: Jogurttisodan estetiikka 43 Yst. terv. Ylioppilaslehti LIIKUTA SILMIÄ, ELÄYDY JA ITKE s. 12-19 Virtuaalitodellisuutta on povattu empatiakoneeksi, joka pelastaa pilalle rähjätyn somen. Mutta voiko VRlasit päässä todella havahtua Somalian nälänhätään? Tekijöinä tässä lehdessä Meri Björn, Antti Hurskainen, Evelin Kask, Aliina Kauranne, Veera Koivaara, Erkka Mykkänen, Jyrki Nissinen, Roosa Oksanen, Miikka Pirinen, Ilkka Saastamoinen, Jussi Särkilahti, Erkki Toukolehto Kannen kuvitus Aliina Kauranne P I T K ÄT
LEHTI ISSN 0355-9246 /// ISSN 1458-445X (verkkolehti) Vuoden kolmas numero ilmestyy 4.5. Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta eikä palauta sitä. OSOITTEENMUUTOKSET JA TILAUKSET www.ylioppilaslehti.fi/tilaajapalvelut KUORRUTUKSEN ALLA s. 26-35 Hans Välimäen luotsaamassa Palace-ravintolassa pelkkä viinipaketti maksaa tonnin. Kokkielämän glamourkupla on viime vuosina puhjennut, mutta Etelärannassa se ei näy. [also in english] s. 18.1.1913 Helsinki PÄ ÄTO I M I T TA JA Robert Sundman A D Tuomas Järvenpää TO I M I T U S S I H T E E R I T Veera Jussila Anni Pasanen etunimi.sukunimi(a) ylioppilaslehti.fi KUSTANTAJA Ylioppilaslehden Kustannus Oy Leppäsuonkatu 9 B 00100 Helsinki p. 050 447 1117 TOIMITUSJOHTAJA Antti Kerppola antti.kerppola(a)hyy.fi MEDIATIEDOT www.ylioppilaslehti.fi/mediatiedot PALAUTE posti(a)ylioppilaslehti.fi PAINO Printall AS, Tallinna, Viro TIINA AHVAN SININEN HETKI s. 20-25 Perussuomalaisten Nuorten entinen varapuheenjohtaja vaihtoi leiriä ja kertoo, että suomalaisten pitäisi ottaa leijonakorut takaisin. Olisiko sinisillä mitään tuoreempaa ideaa tarjolla?
UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. 2,60 € L [S] K 2,60 € MAKSA KÄTEVÄSTI MOBILEPAYLLÄ
K uv a : Ju ss i Sä rk il ah ti AJANKOHTAISTA Suomen ei pidä kilpailla salamyhkäisyydessä vaan avoimuudessa, uskoo Kepan Lydia Kilpi. ”Kehityssuunta on huolestuttava”, sanoo kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepan veroasiantuntija Lydia Kilpi. Hän on tutkinut Suomen tuloksia taloussalailua mittaavassa Financial Secrecy Index -vertailussa. Indeksi mittaa muun muassa omistusten, oikeudenkäyntien ja yritysten avoimuutta, ja sitä julkaisee kansainvälisesti arvostettu Tax Justice Network -tutkimusyhteisö. Vielä vuonna 2015 sijalla 90 keikkunut Suomi tipahti viime vuonna maailman 71. salailevaksi valtioksi. Kaikkiaan vertailuun osallistui 112 maata. ”Suomen ohi avoimuudessa kiilasivat esimerkiksi Venuzuela ja Viro.” Osittain sijoituksen heikentyminen johtuu vertailun parantumisesta, sillä uusin indeksi on aiempaa kattavampi. Samalla mukaan tuli kuitenkin myös uusia valtioita, joiden olisi pitänyt vaikuttaa edullisesti Suomen sijoitukseen. Näin ei käynyt. ”Kaikilla mailla on tosi paljon parannettavaa”, lohduttaa Kilpi. Taloussalailu on Kilven mukaan ongelmallista monesta syystä. Räikeimmillään se mahdollistaa veroparatiisien olemassaolon ja syventää globaalia epätasa-arvoa. ”On arvioitu, että kehitysmaat menettävät vuosittain satoja miljardeja dollareja veroparatiisien vuoksi.” Ja näkyvät vaikutukset Suomessakin. Kun poliitikot ja virkamiehet salailevat kytköksiään, seurauksena voi olla hämäräperäisempiä päätöksiä, jotka vaikuttavat kaikkien elämään. ”Yhteiskunnassa syntyy kokemus epäreiluudesta, kun kaikilla ei ole samat lähtökohdat ja mahdollisuudet”, Kilpi sanoo. Suomi on tuominnut julkisissa puheissa veroparatiisit ankarasti. Kilpi katsoo, että nyt olisi aika ryhtyä sanoista tekoihin ja parantaa avoimuutta. Indeksin perusteella hän löytää kolme kehityskohtaa. Ensiksi, Suomen pitäisi digitalisaation huippumaana alkaa panostaa avoimeen, kaikkien saatavilla olevaan dataan. Toiseksi vero-oikeudenkäyntien avoimuutta tulisi lisätä, sillä nyt oikeudenkäynnit esimerkiksi veronkiertotapauksissa käydään suljetuin ovin. Kolmanneksi Suomen olisi siivottava haltijaosakkeet pois markkinoilta. Jälkiä jättämättä omistajaa vaihtavat haltijaosakkeet kiellettiin Suomessa jo vuonna 1980, mutta tuolloin olemassa olleisiin osakkeisiin ei kuitenkaan puututtu. Kansainvälisesti juuri haltijaosakkeet ovat monen veroparatiisin sallima keino piilottaa omistajan henkilöllisyys. Suomen kaltaisia maita voi olla vaikea houkutella avoimuuden tielle, kun pahimmat salailijat ovat taloudellisesti vahvoja valtioita – sellaisia kuten Sveitsi ja Yhdysvallat. Kilven mukaan keskeisintä olisi, että päättäjät muistaisivat globaalin mittakaavan: nykyaikana kaikki vaikuttaa kaikkeen. Salailemattomuus olisi lopulta myös Suomen etu. ”On todella epävarma tie ryhtyä salaisuusvaltioksi tai veroparatiisiksi. Jos joku muu maa tarjoaa enemmän salaisuutta tai alhaisempia veroja, raha kulkeutuu kuitenkin sinne.” SALAISUUSVALTIO NIMELTÄ SUOMI Teksti: Veera Koivaara UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. 2,60 € L [S] K 2,60 € MAKSA KÄTEVÄSTI MOBILEPAYLLÄ 77
KASVISTA, KIITOS! L O K A KU U S SA TA SAVA L L A N presidentti Sauli Niinistö twiittasi, että syö lihaa vain kerran viikossa. Samaan aikaan lihattomien einesten tarjonta ja myynti on kasvanut, ja kotimaiset lihaja maitotuotteista tunnetut yritykset ovat rynnistäneet rinta rinnan kasvisruokamarkkinoille. Kasvissyönti on viime vuosien trendi millä hyvänsä mittarilla. Hypen keskellä on helppo unohtaa, että vaihtelevien arvioiden mukaan suomalaisista kasvisyöjiä on kuitenkin alle kymmenen prosenttia. Yliopiston opiskelijaja henkilöstöravintoloitsija Unicafen viime vuosien suosituimpien ruokien listakin on lihaja kalaruokien juhlaa: Jauhelihabolognese. Uunimakkara ja sinappikastike. Sitruunaiset kalapalat. Top 10-listan ensimmäinen kasvisruoka, soijabolognese, killuu kaukana kärkipaikoista, sijalla kahdeksan. LISTA EI NÄYTÄ, että käsillä on iso muutos. Vaikka enemmistö yliopistolaisista on sekasyöjiä, lihattoman vaihtoehdon valitsee jo moninkertainen määrä verrattuna suomalaisten keskiarvoon. Kasvisruokailu on kasvanut jatkuvasti viimeisen viiden vuoden aikana: Vuonna 2012 kaikista Unicafen myymistä lounaista 26 prosenttia oli kasvistai vegaaniruokaa. Viisi vuotta myöhemmin, vuonna 2017, luku oli jo 36 prosenttia. Nousua on erityisesti vegaanivaihtoehdoissa. Kampusalueiden väliset erot ovat yllättävän pieniä. Eniten kasvisruokaa syödään keskustakampuksen ravintoloissa, mutta ero muihin kampuksiin on korkeintaan muutaman prosentin. Suurin kasvu viimeisen kahden vuoden aikana on tapahtunut Viikin ja Meilahden kampuksilla. Siltavuorenpenkereellä sijaitseva Oliviaravintola edustaa kasvisruokailijoiden yliopistoa. Viime vuonna siellä syödyistä lounaista jo 42 prosenttia oli kasvisruokaa. Keittiömestari Jesse Rajamäki kertoo, että muutoksen vauhti vaan kiihtyy. ”Arvelen, että tänä tai viimeistään ensi vuonna menee rikki viidenkymmenen raja.” Rajamäki on ollut Unicafen palveluksessa vuodesta 2002 saakka. Hän on työskennellyt ensin kokkina ja sittemmin keittiömestarina eri ravintoloissa ja todistanut kasvisruokamullistusta aitiopaikalta. Unicafe on tietoisesti panostanut kasvisruoan laatuun. Kehityskoordinaattori Outi Luukkonen kertoo, että vuosina 2014-2015 ravintoloitsijan kokit kävivät Haaga-Perhon kasvisruokakursseilla. Syntyi uusia reseptejä ja maistuvampia kasvisvaihtoehtoja. MYÖS MUUT RUOKAILUVALINNAT ovat viime vuosina yksilöllistyneet. Valittu ravinto on monelle osa omaa identiteettiä tai jopa sen keskeinen rakennuspalikka. Jesse Rajamäki kertoo, että tämä näkyy myös Olivian asiakkaissa. ”Ajatellaan, että tämä minun juttuni on se, joka pitäisi huomioida.” Kasvisruokailun ohella Olivian asiakkaat esimerkiksi karttavat maitotuotteita. Viimeisen parin vuoden aikana maitoa ovat alkaneet vältellä myös sekasyöjät. Mikä tahansa ei kuitenkaan kelpaa korvikkeeksi: perinteisen soijamaidonkin menekki on vähentynyt. ”Kaurabuumi näkyy tällä hetkellä ihan kaikessa”, Rajamäki sanoo. Työssään Rajamäki on saanut seurata myös suurten ruokayhtiöiden suunnanmuutosta. Vielä muutama vuosi sitten Valion koulutuksessa yhtiön edustajat eivät nähneet kasvisvaihtoehtojen valmistamista ajankohtaisena. Nyt maitojätti on lähtenyt isosti mukaan. ”Sama suuntaus näkyy lihatalojen vegetuotekehityksessä.” Unicafe-ravintolatoiminnasta vastaa Oy HYYYhtiöt Ab, joka on kokonaan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) omistama yritys. Ylioppilaslehteä kustantava Ylioppilas lehden Kustannus Oy on HYY-Yhtiöiden sisaryritys. Unicafen suosituimmat ruoat ovat edelleen lihaja kala-annoksia. Kasvisannokset ovat kuitenkin kasvattaneet viidessä vuodessa suosiotaan reilulla kolmanneksella. Teksti: Veera Koivaara 99
M A U N U L A GENTRIFIKAATIOTUTKA HOT NOT C A M EM B ER T ED A M Te ks ti : Ve er a Ju ss il a & A nn i Pa sa ne n Kahvila Wanha Maunula: setäkerho jauhamassa Stadin slangia Helsingin korkein eläkeläispitoisuus, kyllä. Mutta baaripöydissä Maunulasta supistaan kuin Berliinin Kreuzbergista vuonna 2010. Täältä tullaan, vuokratalot ja yhteisöjen pöhinä! Maunulakoe-festari 16.-18.3.: ambient-teknoa ja Commodore 64:llä tehtyä musiikkia Jari Aarnion lapsuudenkulmat Asukastalo Saunabaari mukana puurotrendissä: aamupuuro voisilmällä 0,50 e Janin lounas & Sport Cafe Maunula [sic]: eurodancea ja Chef Wotkins -tuotteita Kirkon ilmoitustaululta bongattua: pappi tavattavissa Pub Päättömässä kanassa kerran kuussa Bar 62 -pubin uneliaat aukioloajat: su–to kiinni kello 22 ”Uniikkeja” tarroja ja paperituotteita myyvä Sinikara Stationery -putiikki Sisustuskauppa Housemouse: pastellikynttilöitä ja rottinkikoreja Saunabaarissa taas-muodikkaita ryijyjä Vuonna 2016 valmistunut Maunula-talo: niin graafista että alkaa itkettää, espresso 2 e 10 10
P U H E L I M E N N Ä Y T Ö L L Ä O N A U K I Whatsapp-sovellus ja MyGirlss<3 -niminen ryhmäkeskustelu. Edellisen illan bileitä ruotivat viestit putoilevat näytölle tiheästi. Omg Omg Omg Tulin just kotiin No ????? Kerro kaikki Pientä säätöä on Demi-lehden julkaisema, ensimmäinen suomenkielinen Whatsapp-draama. Seitsemänosaisessa sarjassa käsitellään päähenkilö Emman sekä tämän ystävien Amirahin ja Iida-Sofian ihastumisia, gynekologireissuja ja etääntymistä ystävistä. Kaikki tapahtuu tekstiviestiformaatissa, Emman Whatsappin ruudulla. Maailmalla Whatsapp-draaman kaltaisia lajejea kutsutaan chatfiktioksi. Suomessa vielä melko huonosti tunnettu genre on varsinkin angloamerikkalaisessa maailmassa valtava hitti. ”Chatfiction”sovelluksilla, kuten Hookedilla, on kymmeniä miljoonia latauksia. CHATFIKTION ON SPEKULOITU JOPA syrjäyttävän pikkuhiljaa niin kutsutun young adult -kirjallisuuden. On arveltu, että älypuhelin itsensä jatkeena kasvaneet milleniaalit voivat kokea vierautta perinteiseen kirjallisuuteen, jota ei eletä puoliksi virtuaalimaailmassa. Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen lehtori Risto Niemi-Pynttäri on tutkinut erityisesti verkkokirjoittamista. Hän ottaa chatfiktion kaltaiset uudet, nuorten suosimat tekstilajit vastaan ilolla. Parhaimmillaan ne madaltavat kirjoittamisen ja lukemisen välistä rajaa, kun sovelluksia käyttävät nuoret osallistuvat itse myös fiktion kirjoittamiseen. Suomessa on oltu jo vuosia huolestuneita nuorten lukutaidon heikkenemisestä. Niemi-Pynttärin mielestä täällä ei osata vielä hyödyntää uusien lajien potentiaalia. Hän huomauttaa, että esimerkiksi koulumaailmassa jäykkä kirjakieli sulkee osan nuorista ulos. Nuoret eivät välttämättä edes tunnista, että chatfiktiossa on kyse lukemisesta ja kirjoittamisesta aivan kuten äidinkielen tunneillakin. ”Koska chatfiktio on niin lähellä puhetta, se on helpoin lukemisen muoto”, Niemi-Pynttäri sanoo. YHDYSVALLOISSA CHATFIKTIOON ON suhtauduttu kirjallisuutena, mutta Pientä säätöä -sarjan toinen kirjoittaja Veera Ojola ei ole asiasta aivan varma. Hän kertoo, että ajatteli muotoa pitkään enemmän videon ja kuvan kuin tekstin kautta. Se johtuu ehkä siitä, että somekulttuuri on niin läpeensä visuaalista. ”Mutta toisaalta tässä on paljon samaa kirjallisuuden kanssa. Chatfiktio antaa paljon tilaa katsojan tai lukijan mielikuvitukselle”, hän sanoo. Lukija kuvittelee maailman, toiminnan ja henkilöhahmot pelkän dialogin perusteella, kun muuta ei ole tarjolla. K I R JA L L I S U U D E N T U T K I M U S P O H T I I jatkuvasti muodon ja sisällön välistä suhdetta. Jos chatfiktion lukeminen on kerran helppoa, piileekö muodossa pinnallistumisen vaara? Ei suoraan, sanoo Risto Niemi-Pynttäri. Hänen mielestään genre mahdollistaa monipuolisten aiheiden käsittelyn ja myös kaunokirjallisuudelle ominaisen kielellisen leikittelyn. Samaa mieltä on Veera Ojola. ”Chatfiktiolla voi käsitellä sitä, että asiat ovat todella monitulkintaisia tai monimerkityksisiä. Yksi lause voi tarkoittaa montaa eri asiaa.” Hänen mielestään huolet pinnallisuudesta muistuttavat ikiaikaista puhetta siitä, että nuoriso on pilalla. Niemi-Pynttäri kertoo, että tekeillä olevan kansainvälisen tutkimuksen mukaan chatfiktio kannusti nuoria myös perinteisemmän kirjallisuuden pariin. Ojolakin haaveilee romaanista, jota voisi täydentää vaikkapa erillisestä sovelluksesta löytyvillä chat-keskusteluilla. Ojolan mielestä chatfiktio tuntuu henkilökohtaiselta, koska kaikki tapahtuu oman puhelimen ruudulla. Ideat Pientä säätöä -sarjan teemoihinkin hän ammensi omasta elämästään. ”Ne hetket ovat varmaan aika universaaleja. Tuijotat jotain viestiä ja olet, että voi ei, se on nähnyt, että mä olen nähnyt tämän viestin, ja mun on pakko vastata.” KIRJALLISUUS MENI CHATTIIN Teksti: Veera Koivaara Englanninkielisessä maailmassa suurta suosiota nauttiva chatfiktio tekee tuloaan Suomeen. 11
Teksti: Veera Jussila – Kuvitus: Aliina Kauranen Teksti: Veera Jussila – Kuvitus: Aliina Kauranne E M PAT I AKONE YSKII
SE OLI HIRVITTÄVÄ MOKA. Jo tunneissa internet pöyristyi. Mauttomuuden huippu. Typerin näkemäni juttu. Katastrofipornoa. Onko tämä vitsi? Oli lokakuu 2017. Facebookin perustaja Mark Zuckerberg ja yhtiökollega Rachel Franklin olivat juuri vierailleet hurrikaani Marian repimässä Puerto Ricossa – istuen Kaliforniassa. Facebookin videolla seikkailivat Zuckerbergin ja Franklinin avatarit, virtuaalitodellisuuden eli VR:n hahmot. Ne ja vettä tulvivan Puerto Ricon saattoi nähdä uudessa Facebook Spaces -sovelluksessa, jossa muiden käyttäjien hahmoja voi tavata virtuaalitodellisuudessa VR-lasien avulla. Ongelma oli, että hurrikaani oli juuri tappanut kymmeniä ihmisiä. Zuckerbergin avatar selitti virtuaalitodellisuuden olevan ”upeaa” ja ”maagista”. Sen avulla saattoi päästä Puerto Ricoon, jonne oli muuten ”ilmeisistä syistä nyt vaikea päästä”. Ei auttanut, että videolla kerrottiin Facebookin ja Punaisen Ristin yhteisestä avustustyöstä tuhoalueella. Zuckerberg ja Franklin näyttivät Beavisilta ja Buttheadilta inhimillisen hädän keskellä. Sydämetön miljardööri! Pian Zuckerberg pyysi anteeksi. Hän selvensi, että tarkoitus oli osoittaa, kuinka virtuaalitodellisuus voi lisätä globaalia ymmärrystä. Ja ennen kaikkea: empatiaa. EMPATIA, KYKY ASETTUA TOISEN ASEMAAN, on nyt muotisana, joka toistuu johtamiskielessä tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhetta myöten. Termi on levinnyt niin rivakasti, että vuoden alussa viestintätoimisto N2 Commsin toimitusjohtaja Jukka Hakala vertasi sitä Markkinointi & Mainonta -lehden blogissaan avokadopastaan. Vuonna 2013 Google tarjosi sanalle empathy 1,6 miljoonaa hakutulosta. Viime vuodelle päivättyjä tuloksia on jo 8,4 miljoonaa. Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa on satoja varauksia tietokirjaan nimeltä Empatia – myötäelämisen tiede (2017). Kirjoittajien eli filosofian tutkija Elisa Aaltolan ja ekologi Sami Kedon mukaan voisimme empatiakykyjä treenaamalla rikkoa yhteiskunnan kuplia. Innokkain empatian suitsuttaja on kuitenkin internet. Kymmenen vuotta sitten Facebook vaikutti ympäristöltä, jossa todella voi kohdata vanhat koulukaverit. Nyt sosiaalinen media on monen silmissä lähinnä kaatopaikka, jossa valetilit trollaavat, ISIS ja uusnatsit rekrytoivat ja naisia uhataan raiskauksella. Siksi Piilaakson somejätit ovat kaivaneet virtuaalilasit esiin. Googlella on omansa, ja Facebook osti VR-yritys Oculuksen muutama vuosi sitten 1,62 miljardilla eurolla. Lupaus on sama kuin Nokian klassikkoslogan, connecting people. Ajatus on, että virtuaalilasit päässä tunnemme empatiaa asettumalla itselle vieraaseen todellisuuteen. YK on kertonyt pyrkivänsä ”luomaan empatiaa” ebolasta ja Gazan pommituksista kertovilla VR-sisällöillä. Yhdysvaltalainen toimittaja Nonny de la Peña teki jo vuonna 2012 VR-journalismin pioneerijutun Hunger in Los Angeles, jossa yleisö voi leipäjonossa seisoessaan todistaa, kuinka diabeteksesta kärsivä mies menettää tajunsa. Näinkö helposti globaali ymmärrys syntyy? ”SÄ VOIT LIIKKUA TÄSSÄ KOKEMUKSESSA – muistat vain, että sulla on piuha kiinni”, kuuluu Teatime Researchin tiedejohtaja Aleksis Karmen ääni toisesta todellisuudesta. Näkymä väreilee lievästi. Kuin päässä olisi painavat uimalasit. Vieressä kohoaa harmaa rakennuksen raato, entinen Stockmann. Taivaalla välähtelee, räjähdykset kumisevat. Kävelen kohti Kolmen Sepän patsaan raunioita, kunnes turkoosi ristikko ilmestyy näkökenttään. Todellisuuden rajat tulevat vastaan. ”Kun mentiin yönäkymään, aloit pitää kättä paidan kauluksella. Usein ihmisillä alkaa intensiivissä kohdissa kaula punehtua”, arvioi pipopäinen Karme. Nyt kokeiltu Aleppo-Helsinki on VR-yhtiö Teatime Researchin ja somepalvelu Yle Kioskin viimevuotinen yhteishanke. Arkisen toimistopöydän ääressä Pasilassa istuvat Karmen lisäksi operatiivinen johtaja Tommi Teronen, luova johtaja Noora Heiskanen ja teknologiavastaava Paavo Happonen. Ei säkkituoleja, ei kokishanoja. Ei pöhinäroskaa, kuten Karme sanoo. Täällä pitäisi tehdä tulevaisuutta – myös empatian. AleppoHelsingissä Suomen pääkaupunkia on pommitettu kuin Syyriaa. Poplaulaja Isac Elliotin tapaiset julkkikset ovat testanneet kokemusta Kioskin videolla, jolla rapmuusikko Paleface toteaa näkymän olevan ”niin lähellä maanpäällistä helvettiä kuin voi ajatella”. Tuntuu vähän ikävältä sanoa, ettei näkymä ollut terävä. ”Ei se ikinä ole. Puhutaan screen door -efektistä. Näiden laitteiden pikseliresoluutio on vielä kohtuullisen karkea”, Karme selittää. Häntä kuunnellessa tulee olo, että VR-teknologia harppoo eteenpäin päivittäin. Parin viikon päästä yritys saa uudet Microsoftin lasit. Taas paremmat kuin aiemmat. Virtuaalitodellisuus lupaa yhdistää ihmiset kuin Nokia 1990-luvulla. Onko se pelkkää markkinointipuhetta? PITKÄT 13
Toistaiseksi virtuaalitodellisuus vaatii kaksi osaa: päätelaitteen ja siihen kytkettävät VR-lasit. Pääte voi olla läppärin sijaan älypuhelin. Kokemusta voivat tehostaa vielä ohjaimet, jotka toimittavat virtuaalitodellisuudessa usein käsien virkaa. Tänä keväänä markkinoille tulevat parit virtuaalilasit, jotka toimivat samalla myös päätteenä, Karme kertoo. Käsiohjainten kanssa tällaisen paketin saa halvimmillaan parillasadalla eurolla. Viimeistään se voi tarkoittaa vallankumousta. MONILLE TEKNOLOGIAA SEURAAVILLE virtuaalitodellisuudesta on tullut vitsi. Se on kuin Länsimetro: juuri tuloillaan nurkan takaa, vain muutamaa purkkaviritystä vailla. Idea on vanha. Taidemaalari Robert Baker rakennutti vuonna 1793 Lontoon Leicester Squarelle ympyrän muotoisen rakennuksen, jossa katsojan ympärille venyi 250-neliömetrinen näköalateos. Kuvataiteilija Magnus von Wright piirsi Kaivopuiston seudusta 360-asteisen panoraaman, jonka sisällä saattoi hiljattain seisoa myös Ateneumin von Wright -näyttelyssä. Jo varhain uskottiin, että kolmiulotteisuus herättäisi tunteita. Siksi panoraamaa alettiin käyttää sotakuvauksiin. Puolan Raclawicessa voi yhä ihmetellä 114 metriä pitkää ja 15 metriä korkeaa laajakuvateosta vuodelta 1894. Se kuvaa vuoden 1794 taistelua, jossa paikalliset peittosivat venäläiset valloittajat alkeellisilla aseilla. Varsinainen VR-teknologia kehiteltiin Massachusettsin teknillisessä korkeakoulussa 1960-luvulla. Pitkään se avasi mahdollisuuksia lähinnä nörttihassutteluun, kuten katosta riippuviin, painaviin VR-häkkyröihin ja Nintendon flopanneisiin Virtual Boy -konsolilaseihin, jotka toimivat paristoilla ja aiheuttivat päänsärkyä. Vuonna 2013 kuitenkin nytkähti. Oculus Rift -lasit olivat ensimmäiset muutaman satasen hintaiset, tavallisille kuluttajille suunnatut VR-lasit. Viime vuosi oli ensimmäinen, jolloin VR-laseja myytiin maailmassa vuosineljänneksen aikana yli miljoona. ALEPPO-HELSINGISSÄ EMPATIA on ollut koko tuotteen kehittämisen ytimessä, sanoo Teatime Researchin Noora Heiskanen. ”Sen sijaan, että veisimme sinut jonkun toisen saappaisiin, olemme oikeastaan kaataneet omiin saappaisiisi vettä”, Aleksis Karme kuvailee. Seuraavana teemana onkin merenpinnan nousu. Tekeillä on Perspectives-sarja, joka vie käyttäjän kokemaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen seuraukset. Ylen lisäksi mukaan tavoitellaan useita eurooppalaisia yleisradioyhtiöitä. Teatime Researchin sivuilla ei tosin puhuta empatian luomisesta, vaan henkilökohtaisesta kokemuksesta. Eikö empatiaa uskalleta luvata? ”En näkisi sitä niin, vaan emme vain halua tuputtaa sitä”, Karme sanoo. ”Empatian kokemus riippuu voimakkaasti ihmisen omista muistoista. Haluaisin kuulla psykologilta, onko se edes mahdollinen kollektiivisena tunteena. Siksi puhumme henkilökohtaisesta kokemuksesta”, sanoo Heiskanen. Puhe kulkeutuu tapaus Zuckerbergiin ja Puerto Ricoon. Päitä puistellaan: se oli vähän... ”Epäilen, onko se mies kykenevä empatiaan”, sanoo Paavo Happonen. ”On ihan aiheellista olla kriittinen, jos empatiaa käytetään vain VR:n markkinointiin”, Teronen sanoo. Aleppo-Helsingin testaajat ovat yrityksen mukaan enimmäkseen sanoneet kokemusta ”vaikuttavaksi”. Mutta onko se vaikuttanut? Sitä ei ole vielä kunnolla tutkittu. Yritys itse keskittyy teknologiaan. Ja paljon onkin tekeillä: Teatime Research on pääyhteistyökumppani esimerkiksi ensi vuonna avattavassa Musiikkimuseossa, jonka esittelyyn on tehty jo Cheekvirtuaali karaoke. Konserttikuvat ympäröivät käyttäjän, kun näkökenttään rivittyvät Timantit on ikuisia -lyriikat. Täällä jälleen viides platta kultaa peräjälkeen Kutsu kultasormeks, kuka muukaan vetää tälleen. Jotain tunteita tämäkin väistämättä herättää. AINAKIN YHDEN ASIAN VOI SANOA VARMAKSI: virtuaalitodellisuus kykenee vaikuttamaan ihmisen mieleen. Koodari voi taikoa esimerkiksi fobiapotilaan ympärille pilvenpiirtäjän katon tai luikertelevia käärmeitä – mitä vain, mikä saa pulssin villiintymään. Etenkin lentopelon ja korkean paikan kammon hoidossa tulokset ovat olleet erinomaisia. Kun potilaita altistettiin uudestaan syyskuun 2001 WTCtornien iskun tapahtumille, havaittiin virtuaaliterapian lievittävän traumaperäisen stressihäiriön oireita. Pääkaupunkiseudulla virtuaalilaseja testataan nyt nuorisopsykiatriassa sosiaalisten tilanteiden pelon hoidossa. On myös helppo kuvitella, että syömishäiriöstä kärsivälle virtuaalikokemus itsestä normaalipainoisena voisi olla hätkähdyttävä. VR-vaikutusten tutkimus on kuitenkin vielä haparoivaa. Kehitysvaiheessa oleva teknologia ja sen epävarma käyttö vaikuttavat helposti tuloksiin: tärähtävä virtuaalimaisema pilaa heti immersion eli mukaan tempautumisen. Piirit taas ovat pienet. Moni VR-tutkija on myös itse IT-alan yrittäjä, jolloin positiivisia tutkimustuloksia lukee väistämättä varauksin. Stanfordin yliopiston Virtual Human Interaction Labia johtavasta Jeremy Bailensonista on tullut tutkija, jolle Wiredin ja National Geographicin toimittajat nyt soittelevat. Stanfordissa on testattu esimerkiksi kodittomuussimulaatiota, jossa ihmiset koettavat nukkua bussissa ja pitää samalla reppuaan silmällä. Kun koehenkilöt pistettiin kaatamaan virtuaalipuita, käyttivät he testin jälkeisellä viikolla vähemmän paperia kuin vertailuryhmä. Mutta Stanfordissakin ollaan vasta siirtymässä välttämättömään vaiheeseen: pitkäaikaiseen tutkimukseen tuhannesta koehenkilöstä ja heidän empatiakyvyistään. ALEPPO-HELSINGIN TESTAAJAT OVAT ENIMMÄKSEEN SANONEET KOKEMUSTA ”VAIKUTTAVAKSI”. MUTTA ONKO SE VAIKUTTANUT? 14 E M PAT I A K O N E Y S K I I 1 2 1 9
TELEVISION VIERESSÄ ON KUVA HÄÄPARISTA. Seinällä kuvia roikkuu lisää. Vuonna 2013 Muhammedin vaimo kuoli. Espoossa asuva palestiinalainen taksikuski jäi pienen tyttärensä yksinhuoltajaksi. Nyt isä ja tytär istuvat kaksin olohuoneessa syömässä okraa ja hummusta Lyfta-yrityksen Dinnertime 360 -sovelluksen videolla. ”Itkemme vähän, hetken aikaa, ja jatkamme elämää”, Muhammed, 55, muistelee videolla erästä haikeaa iltaa. Syksyn 2015 pakolaiskriisi oli hetki, joka sai Lyftan lähtemään toden teolla mukaan digiempatiaan. Yrittäjäpariskunta Paulina Tervo ja Serdar Ferit tunsi ilmapiirin kiristyvän. ”Serdar on itse turkkilaista syntyperää. Hänellekin on käynyt kadulla muutama juttu. Mietimme, mitä voisimme tarinankertojina tehdä tilanteelle”, Paulina Tervo muistelee. Syntyi idea virtuaalisista ruokavierailuista tosielämän suomalaiskoteihin, kuten Muhammedin olohuoneeseen. Anni taas on 15-vuotias painonnostaja, jonka kotona syödään savulohta. Kirkon ulkomaanavulla työskentelevä Habiba puolestaan kokkaa lapsilleen somalialaista lihapataa ja kertoo, kuinka bussissa hänen viereensä jää usein tyhjä paikka. Kaikissa kodeissa voi vierailla myös VR-näkymässä. Illallissovellusta ja muita Lyftan interaktiivisia tarinamaailmoja käyttää parikymmentä suomalaisja noin 110 brittikoulua. Toimiala on edtechiä, digioppimista. Tervo tarjoaa mandariinia ja kertoo, ettei uuden ajan koulussa enää päntätä, vaan tehdään oivalluksia. Empatia kuuluu tunnetaitoihin, jotka taas sisältyvät uuteen opetussuunnitelmaan. Mutta voiko empatiaa opettaa näin? Sitäkään ei ole tutkittu perusteellisesti. Silti ainakin Tervon usko on luja. Hän heijastaa seinälle kuudet kasvot, kaikki Lyftan sovelluksista tuttuja. Sama kuva näytettiin pienen englantilaiskoulun oppilaille. Lapset vastasivat samastuvansa eniten henkilöihin 1, 4 ja 6 – valkoisiin. Sitten he viettivät kymmenen minuuttia jokaisen hahmon kanssa. ”Uudessa kyselyssä korkeimmat samastumispisteet sai Muhammed.” Kuopion klassillisessa lukiossa tehdyssä kyselyssä 92 prosenttia sanoi kokevansa, että Lyftan tarinamaailmat ovat auttaneet heitä tuntemaan enemmän empatiaa toisia kohtaan. Lähes yhtä moni arvioi pystyvänsä paremmin ymmärtämään eri taustoista tulevia ihmisiä. ”Tämä näytti, kuinka helposti ja nopeasti empatiaa ja ymmärrystä voi lisätä tarinankerronnan avulla”, Tervo sanoo. Muhammedin tarina on herättänyt myös näkyviä reaktioita. ”Tarinan nähneistä 80 prosenttia on itkenyt.” 15
KOKO VIRTUAALIEMPATIAN ILMIÖ on herättänyt myös vastaliikkeen. Äänekkäimpiä kriitikkoja on yhdysvaltalainen psykologian professori Paul Bloom, joka kirjassaan Against Empathy (2016) esittää empatian olevan ylipäätään huono pohja oikein toimimiselle. Kun näemme kuvan hukkuneesta, Syyrian sotaa paenneesta 3-vuotiaasta Aylan-pojasta makaamassa turkkilaisella rannalla, saatamme tuntea surua, kiukkua, epätoivoa – ja empatiaa. Saatamme itkeä ja jatkaa sitten arkisia toimiamme. Syntyneet tunteet eivät Bloomin mukaan tarkoita sitä, että auttaisimme Suomeen saapuneita pakolaisia. The Atlanticissa helmikuussa 2017 ilmestyneessä artikkelissa Bloom sätti ”naurettaviksi” hankkeita, joilla yritetään luoda virtuaaliempatiaa esimerkiksi pakolaisia kohtaan. Simulaatioihin liittyy muun muassa ajallinen ongelma: muutama minuutti pakolaisleirillä ei ole yhtä ahdistava kuin muutama vuosi. Lisäksi empatia riippuu Bloomin mukaan ulkonäöstä. Saman havaitsi Ylen Prisma Studio -ohjelma pari vuotta sitten. Pelissä, jossa jaettiin rahaa eri etnistä taustaa edustaville hahmoille, valkoiset koehenkilöt suosivat itsensä näköisiä avatarhahmoja. Empatian sijaan Bloom tekisi muotia rationaalisesta moraalista: autamme köyhää tai kadulle kaatunutta, koska tiedämme sen olevan oikein. Joidenkin mielestä virtuaalitodellisuus on ihmisten väliselle ymmärrykselle suorastaan haitallista. VR-peleissä naisia on ahdisteltu niin hanakasti, että Oculus aikoo tehostaa häiriköiden estämistä. Teatime Researchillä hämmästyttiin, kun muutama Aleppo-Helsinki-sovelluksen kokeilija kaipasi virtuaaliasetta, jotta voisi osana elämystä ammuskella. Epäillään, että virtuaalitodellisuus kaivaa meistä esiin pimeän puolen, joka jo nyt hotkii teloitusja kolarivideoita verkossa: auttamishalun sijaan herää halu nähdä aidosti kiilteleviä suolia. ”ONNISTUAKSEEN EMPATIA VAATII KOLMEA ASIAA”, aloittaa Katri Saarikivi ja nauraa, kun hoksaa itsekin kuulostavansa Alexander Stubbilta. Ollaan Bulevardin kahvisalongissa, koska aivotutkijan työhuoneen avaimet unohtuivat aamulla kotiin. Yrittäjänä ja Helsingin yliopistolla työskentelevä Saarikivi on kysytty puhuja: työhyvinvoinnin messuilla, aamutelevisiossa, Mannerheimin lastensuojeluliiton videolla. Hän osaa kertoa populääristi aiheista, joista kaikki haluavat älykkään työn aikakaudella kuulla. Aivoista, vuorovaikutuksesta, keskittymisestä. Siispä: mitä aivoissa tapahtuu, kun siellä on empatiaa? Seuraa luento neuraalisista resonansseista, peilijärjestelmistä ja 18 E M PAT I A K O N E Y S K I I 1 2 1 9
mentalisointiverkostoista. Empatia on kokonaisuus, jossa tunteet tarttuvat ihmisten välillä ja toisen mielentiloja on mahdollista myös tietoisesti kuvitella. Lisäksi empaattiset teot, kuten auttaminen aktivoivat aivoissa mielihyvään liittyviä alueita. Se, että empatiaa tukee aivoissa näin laaja mekanismien kirjo, kertoo Saarikiven mukaan siitä, että taito on ollut evoluutiossa ihmislajin selviytymiselle tärkeä. Sitten niihin mainittuihin kolmeen pointtiin empatian edellytyksistä. Ensimmäinen ehdoista on halu ymmärtää kanssaihmistä. Toinen ovat aiemmat relevantit kokemukset toisista ihmisistä. Kolmas edellytys on tarkkaavaisuus ja sen avulla toisesta ihmisestä saatava tieto – kuten ilmeet – jota vaaditaan tunteiden tarttumiseen ja kokemusten jakamiseen. Juuri viimeinen kohta kärsii digiviestinnässä – ja juuri siihen virtuaalitodellisuus voi Saarikiven mukaan auttaa. Kolmiulotteinen kokemus tarjoaa empatian syntymiselle enemmän tärkeää tietoa kuin chat. Mutta yllättäen VR saattaa vaikuttaa myös kohtaan yksi, motivaatioon. ”Jos minulla ei ole motivaatiota ymmärtää erilaisia ihmisiä, muuttuuko tilanne, jos kaikilla on samannäköiset avatarit?” Se on rasismin näkökulmasta hätkähdyttävä ajatus: että reaalimaailmassa olevia ihmisten eroavaisuuksia pyrittäisiin virtuaalitodellisuudessa häivyttämään. On Saarikiven mukaan huomattu, että esimerkiksi tunteet tarttuvat enemmän silloin, kun vuorovaikutuksessa olevat ihmiset muistuttavat toisiaan. Melkoinen miinakenttä avautuu, kun aletaan pohtia, kuinka eettistä ihonvärien, sukupuolten tai vaikka fyysisten vammojen pyyhkiminen pois todellisuuden kartalta olisi. Mutta Saarikivi näyttää jo läppäriltään kuvia erilaisista silmäpareista. Näyttää paniikilta, oikein. Näyttää leikkisältä, oikein. Testi on Reading the Mind in the Eyes, ja sen on laatinut kehityspsykopatologian professori Simon Baron-Cohen. (Myös Boratina tunnetun näyttelijän Sacha Baron-Cohenin serkku.) Tämä on yksi tapa kartoittaa ihmisen empatiakykyjä. Tosin samaan tarkoitukseen on myös teknisempiä mahdollisuuksia. PALLOPÄISEN ROBOTIN SILMÄT OVAT PYÖREÄT. Iirikset liikkuvat velmusti silmän reunaan asti, kuin piirretyissä. Kun robottiavatar leijuu oikealla, myös sen ääni kuuluu oikeanpuoleisesta kuulokkeesta. Oikeasti Fake-yrityksen VR-asiantuntija Tero Ahlforsilla on pinkki huppari ja septumlävistys, ja hän on viereisessä huoneessa Kruununhaan toimistolla. Pakkaspäivänä toimistolle on saapunut toppahousuineen myös Katri Saarikivi, jonka johtamaan tutkimusprojektiin tämä it-yrityksen sovellus liittyy. Virtuaalitodellisuudessa olemme ihan muualla: pilvenpiirtäjän loungessa, jonne voi ilmestyä kokousvieraita Abu Dhabista tai Rovaniemeltä. Lasiseinän takana näkyy pilvihattaraa kuin lentokoneessa. VR-näkymässä omatkin kädet näyttävät robotin kourilta, joihin on rakennettu nivelet. Sormella voi piirtää ilmaan valitulla värillä ja sivellinkoolla. Välillä Ahlfors katoaa. Se on bugi, tekninen vika prototyypissä. Mutta eiköhän kätellä lopuksi! ”Joku pyysi kerran VR-halia”, Ahlfors naurahtaa. Hän varoittaa, ettei kättelykokemus ole kummoinen. Ojennamme robotin kouria. Ne hipovat jo toisiaan – ja humahtavat toistensa läpi. VR-lasit vaihtuvat elektrodeihin, jotka Saarikivi kiinnittää iholle hammastahnan näköisellä voiteella. Pari otsaan, pari korvien taakse. Piuhat johtavat mittariin, joka on kämmentä pienempi. Tietokoneen näytölle ilmestyy punaisia sahaviivoja, aivosähkökäyrää. Saarikiven johtamassa Tekes-projektissa tarkastellaan empatiaa työelämän vuorovaikutustilanteissa. On näyttöä siitä, että empatia parantaa yhteistyötä. Siksi tutkitaan myös, mitkä piirteet virtuaalitodellisuudessa voivat tukea tai estää empatian syntymistä. On jo selvää, että kahden ihmisen on mahdollista olla ”samalla taajuudella” aivosähkökäyrien tai sykevälivaihtelun perusteella. Tällaista biosignaalien synkronoitumista voidaan Saarikiven mukaan pitää yhtenä empatiamekanismina. Tulevassa, keväällä tehtävässä kokeessa kaksi henkilöä laittaa päähänsä sekä elektrodimyssyt että virtuaalilasit. Sitten he ratkaisevat yhdessä rakennustehtävän, jossa kumpikin tarvitsee tietoa, jota vain toisella on. Tutkijoita kiinnostaa, kuinka hyvin tehtävästä suoriudutaan, kun aivojen synkroniaa lisätään esimerkiksi identtisellä äänimaisemalla tai vilkkuvilla ärsykkeillä. KARU FAKTA ON, että toistaiseksi mikään virtuaalitodellisuus ei yllä empatiassa kasvokkaisuuden tasolle. Mutta Saarikiven kanssa kokoustava Faken teknologiajohtaja Juha Ruistola visioi jo maailmaa, jossa fyysinen tilanne jää toiseksi. Kuvitellaan parisuhderiitaa, kuvitellaan Lähi-itää, kuvitellaan Trumpia. Jos ihminen hermostuu, olisi rehdeintä näyttää hänestä vääntynyt naama ja kireä ääni. Mutta jos halutaan paras mahdollinen lopputulos, voi olla fiksua optimoida virtuaalitodellisuutta sen mukaisesti. ”Riittävän älykäs algoritmi voi tunnistaa, että maailmanrauha jää saamatta, jos tämä ilme tai ele pistetään eteenpäin. Jos faktat pidetään samoina, voi olla pieni valkoinen valhe, että äänensävyä muutetaan.” Toisaalta algoritmin pitää ymmärtää, milloin myös negatiivisten tunteiden välittäminen on tarpeen. Silloinkin lopputulos jää väistämättä vähän kysymysmerkiksi, sillä kuten aivotutkija Saarikivi sanoo: ”Ihmiset ovat niin saakelin monimutkaisia.” On aika lähteä toimistolta. Maahanmuuttajataustainen reaalimaailman siivooja putsaa jo ääneti paikkoja. Varmuudella voi sanoa, että VR-teknologia auttaa kuvittelemaan toisenlaisia todellisuuksia. Käytyään virtuaalisesti Puerto Ricossa Mark Zuckerberg matkusti vielä Kuun kautta kotiinsa näyttämään yleisölle Beast-koiraansa. Virtuaalimaailmassa koira oli monta kertaa ihmistä suurempi. MUUTAMA MINUUTTI PAKOLAISLEIRILLÄ EI OLE YHTÄ AHDISTAVA KUIN MUUTAMA VUOSI. 19
Teksti: Robert Sundman – Kuvat: Evelin Kask L Ä H D Ö N Perussuomalaisten hajoaminen rikkoi perheitä ja ystävyyssuhteita. Sinisen tulevaisuuden varapuheenjohtaja Tiina Ahva yrittää nyt paikata haavat ja rakentaa puolueelle nuorisojärjestön. 20