KURDIT • JULMA HENRI • BAD BUNNY SAARA SÄRMÄ SAARA SÄRMÄ JA KANSALLINEN TURVALLISUUS 1/2026 9.2.–23.3.2026 SUOMEN SUURIN KULTTUURILEHTI
VUODEN TANSSITAPAUS Kansainvälinen huippukoreogra? Fernando Melo ja Helsinki Dance Company tarjoavat vuoden tanssielämyksen. Lavastuksesta, illuusiosta ja taikuudesta vastaa Kalle Nio. VERINEN TRAGEDIA NYKYHETKESTÄ Antigone on koneille ja ihmisäänelle läpisävelletty tragedia 14 näyttelijälle. Se on radikaali klassinen murhenäytelmä nuoresta naisesta, joka kaikkea uhmaten valitsee sydämensä äänen ja nousee vallanpitäjien käskyä vastaan. Ohjaus Minna Harjuniemi. NYKYESITYKSEN NÄYTTÄMÖN UUTUUS Esitys, joka paljastaa arkisten tilanteiden, tavaroiden ja tilojen koomisuuden. Se löytää runoutta pienistä eleistä: oven avauksesta, sohvalle vajoamisesta ja ystävysten välisistä katseista. Koreogra? Anna Maria Häkkinen. EN SKRUVAD ARBETSPLATSKOMEDI Status quo är en samtida komedi om arbetslivets absurditeter. Regi och koreogra? Jakob Höglund. SOFOKLES TEAKIN JA KAUPUNGINTEATTERIN YHTEISTUOTANTO ENSI-ILTA 11.3.2026 URPREMIÄR 12.2.2026 ENSI-ILTA 21.4.2026 ENSI-ILTA 15.4.2026 FERNANDO MELO HELSINKI DANCE COMPANY ANNA MARIA HÄKKINEN NYKYESITYKSEN NÄYTTÄMÖ MAJA ZADE LILLA TEATERN
VUODEN TANSSITAPAUS Kansainvälinen huippukoreogra? Fernando Melo ja Helsinki Dance Company tarjoavat vuoden tanssielämyksen. Lavastuksesta, illuusiosta ja taikuudesta vastaa Kalle Nio. VERINEN TRAGEDIA NYKYHETKESTÄ Antigone on koneille ja ihmisäänelle läpisävelletty tragedia 14 näyttelijälle. Se on radikaali klassinen murhenäytelmä nuoresta naisesta, joka kaikkea uhmaten valitsee sydämensä äänen ja nousee vallanpitäjien käskyä vastaan. Ohjaus Minna Harjuniemi. NYKYESITYKSEN NÄYTTÄMÖN UUTUUS Esitys, joka paljastaa arkisten tilanteiden, tavaroiden ja tilojen koomisuuden. Se löytää runoutta pienistä eleistä: oven avauksesta, sohvalle vajoamisesta ja ystävysten välisistä katseista. Koreogra? Anna Maria Häkkinen. EN SKRUVAD ARBETSPLATSKOMEDI Status quo är en samtida komedi om arbetslivets absurditeter. Regi och koreogra? Jakob Höglund. SOFOKLES TEAKIN JA KAUPUNGINTEATTERIN YHTEISTUOTANTO ENSI-ILTA 11.3.2026 URPREMIÄR 12.2.2026 ENSI-ILTA 21.4.2026 ENSI-ILTA 15.4.2026 FERNANDO MELO HELSINKI DANCE COMPANY ANNA MARIA HÄKKINEN NYKYESITYKSEN NÄYTTÄMÖ MAJA ZADE LILLA TEATERN ON ANTIKVAARISELLA VALIKOIMALLAAN VAHVASTI MUKANA Suomen paras kirjavalikoima Kaapelitehdas 20.–22.3.2026 pe-la 10–18, su 10–16 HELSINGIN ANTIKVAARISET KIRJAPÄIVÄT VAPAA PÄÄSY! kirjapäivät.fi
MARGUERITE HUMEAU SO IH D UT 21.11.2025–15.3.2026 KEVÄT 2026 www.hebo.fi lippupalvelu Steven Isserlis 1.3. KLO 16 & 3.3. KLO 19 | MUSIIKKITALO Schumann Requiem & Sellokonsertto Steven Isserlis, sello Elisabeth Breuer, sopraano Marie Seidler, altto Patrick Grahl, tenori Cornelius Uhle, basso Arnold Schoenberg Chor Helsingin Barokkiorkesteri joht. Aapo Häkkinen 19.4. KLO 16 | MUSIIKKITALO Barokkioopperagaala Monta Martinsone, El?na Šimkus, Anete Vi?uma, sopraano Artis Muižnieks, baritoni Collegium Musicum Riga joht. M?ris Kup?s 29.3. KLO 16 | MUSIIKKITALO C. Ph. E. Bach Matteus-passio Elisabeth Breuer, sopraano Tuomas Katajala, tenori Jonas Müller, basso Karla Schrodi, altto Audi Jugendchorakademie Helsingin Barokkiorkesteri joht. Aapo Häkkinen 19.5. KLO 19 TEMPPELIAUKION KIRKKO * Cartellieri, Ryba Stabat Mater Lydia Teuscher, sopraano Marie Seidler, altto Patrick Grahl, tenori Tuomas Katajala, tenori Cornelius Uhle, basso Purcell Choir Helsingin Barokkiorkesteri joht. Aapo Häkkinen Liput palvelumaksuineen 15–65 €. Musiikkitalon konserttien liput Musiikkitalon lipunmyynnistä. * ) Kirkkokonsertin liput Ticketmasterista. Konserttiviikolla nuorisoliput 5€ alle 25vuotiaille!
MARGUERITE HUMEAU SO IH D UT 21.11.2025–15.3.2026 tampere film festival th 56 edition 4.–8.3.2026 tutustu koko ohjelmistoon ja osta liput 2026 ohjelmistosta löytyy mm. Rúnar Rúnarssonin retrospektiivi, lyhytelokuvia Kaakkois-Aasiasta ja uskontoa käsittelevä teemakokonaisuus. www.tamperefilmfestival.fi KEVÄT 2026 lippupalvelu Steven Isserlis 1.3. KLO 16 & 3.3. KLO 19 | MUSIIKKITALO Schumann Requiem & Sellokonsertto Steven Isserlis, sello Elisabeth Breuer, sopraano Marie Seidler, altto Patrick Grahl, tenori Cornelius Uhle, basso Arnold Schoenberg Chor Helsingin Barokkiorkesteri joht. Aapo Häkkinen 19.4. KLO 16 | MUSIIKKITALO Barokkioopperagaala Monta Martinsone, El?na Šimkus, Anete Vi?uma, sopraano Artis Muižnieks, baritoni Collegium Musicum Riga joht. M?ris Kup?s 29.3. KLO 16 | MUSIIKKITALO C. Ph. E. Bach Matteus-passio Elisabeth Breuer, sopraano Tuomas Katajala, tenori Jonas Müller, basso Karla Schrodi, altto Audi Jugendchorakademie Helsingin Barokkiorkesteri joht. Aapo Häkkinen 19.5. KLO 19 TEMPPELIAUKION KIRKKO * Cartellieri, Ryba Stabat Mater Lydia Teuscher, sopraano Marie Seidler, altto Patrick Grahl, tenori Tuomas Katajala, tenori Cornelius Uhle, basso Purcell Choir Helsingin Barokkiorkesteri joht. Aapo Häkkinen
ILMOITUS ILMOITUS CHRISTINA AF HÄLLSTRÖM: KOLMAS KIRJA VAIKEAVAMMAISEN KAMPPAILUSTA HYVINVOINTIVALTIOSSA MIKA SIIRONEN: NERO JA NARKISSOS ALK UVU OD EN MER KKI TUO TTE ET Syvältä kouraiseva kuvaus 45-vuotiaana kuolleen Kim Kuosman viimeisistä elinvuosista. Perustuslaki takaa oikeuden elämään, mutta koskeeko tämä myös vaikeavammaisia? Atrain & Nord – 29,50 € Atrainkustannus.fi Kiusatusta ja hemmotellusta pojasta kasvoi menestyskirjailija. Julkaistuaan suurteoksensa nuori kirjailija kuoli piinattuna ihmisrauniona. Oulussa varttunut Tatu Vaaskivi (1912– 1942) oli tähdenlento, jonka julkisuuden takaiselle kääntöpuolelle piirtyy kuva rikkinäisen nuoren ihmisen kamppailusta. Teoksen kirjoittaja Miika Siironen on 1900-luvun alkupuoleen erikoistunut Suomen historian tutkija. Voiman lukijoille: 25 € Koodi nettikaupassa: Voima! www.vaylakirjat.fi Näyttely perustuu ruokalähettien työn dokumentointiin, jonka museo toteutti 2024–2025. Näyttelyssä lähettien työ ja arki nostetaan esiin heidän omasta näkö kulmastaan. Näyttelyn valokuvat: Yehia Eweis. Näyttely avoinna 17.5.2026 asti Hotellija ravintolamuseo, Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3 hotellijaravintolamuseo.fi Syvältä kouraiseva kuvaus 45-vuotiaana kuolviimeisistä elinvuosista. Perustuslaki takaa oikeuden elämään, mutta koskeeko tämä myös (1912– 1942) oli tähdenlento, jonka julkisuuden takaiselle kääntöpuolelle piirtyy kuva rikkinäisen nuoren ihmisen kamppailusta. Teoksen kirjoittaja on 1900-luvun alkuDIARY OF A FOOD COURIER ALEKSI SALMENPERÄN ELOKUVA ISÄNPÄIVÄ Moninkertaisesti palkitun Aleksi Salmenperän uutuus elokuvassa elämän runteleman Tinken ja häntä eteenpäin auttavan ystävän Veikon arki kääntyy päälaelleen, kun kaksi teiniä lähestyy heitä yllättävillä uutisilla. Salmenperän rehti tragikomedia elämässä pärjäämisen mittareista saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 6.3. Katso esitysajat: nytleffaan.fi/ elokuva/isanpaiva ITSEEN KIRJOITETTU Timo Torikka ja Daviden Giovanzana ovat dramatisoineet Didier Eribonin kirjan Paluu Reimsiin. ”Se on yksi teoksista, jotka voivat muuttaa elämän”, suositteli Édouard Louis. Esitys kertoo luokkahäpeästä ja rakenteellisesta eriarvoisuudesta. Näyttämöllä Sinikka Sokka, Miiko Toiviainen, Timo Torikka ja Maija Ruuskanen. Ensi-ilta 20.2. ja esitykset 21.3. asti. www.ttt-teatteri.fi Jenni Kivistön ja Jussi Rastaan ohjaama dokumenttielokuva maahanmuuttajataiteilijasta, joka kotia ja kuuluvuutta etsiessään päätyy yritykseen ratkaista maailman eriarvoisuudesta kumpuavia ongelmia. Koreografi Sibiry Konatesta kertova elokuva yhdistää seurantadokumenttia ja nykytanssia tutkien identiteettiä, vastuuta ja kolonialismin perintöä. Elokuva sai ensi-iltansa arvostetulla Locarnon elokuvafestivaalilla 2025. Ensi-ilta 13.2. www.facebook.com/silentlegacyfilm www.vakifilms.com/silentlegacy KATSEIDEN ALLA KINO TAPIOLA Kino Tapiola on laadukasta uutuuselokuvaa esittävä yhden salin perinteinen, mutta pieteetillä remontoitu ja tekniikaltaan moderni korttelikino. Tiloissamme toimii myös tunnelmallinen viinibaari näytöspäivinämme keskiviikosta sunnuntaihin. Kaikkia viinibaarimme herkkuja voi nautiskella myös elokuvan äärellä. Ja mikä parasta, meillä leffaliput maksavat vain 12,50 / 11,50 €! www.kinotapiola.fi SATEENKAAREVIA PERHETARINOITA Kolme sateenkaariperhettä dokumentoi omaa arkeaan Meeri Koutaniemen ohjauksessa kuuden kuukauden ajan alkuvuodesta 2025. Meeri Koutaniemi kuvasi jokaisesta perheestä muotokuvat ja kuratoi sekä omista että perheiden kuvista ensimmäisen museo näyttelyn sateenkaariperheiden arjesta. Werstaalla 5.4.2026 asti www.tyovaenmuseo.fi
1 / 2026 • 7 9.2.–23.3.2026 VOIMA Vellamonkatu 30 B , 3. krs, 00550 Helsinki, puhelin 044 238 5109, sähköposti voima@voima.? , toimituksen sähköposti toimitus@voima.? , voima.? | PÄÄTOIMITTAJA Emilia Miettinen | ULKOASU Antti Kukkonen | KANSI Nauska | TOIMITUS Kukka-Maria Ahokas, Tuomas Rantanen, Vilppu Rantanen, Iida Simes, Jari Tamminen, Miia Vistilä & Sam Wild | TOIMITUSJOHTAJA Teemu Matinpuro | KUSTANNUSPÄÄLLIKKÖ Tuomas Rantanen 040 507?7165 | AVUSTAJINA TÄSSÄ NUMEROSSA Ndéla Faye, Hassan Herzallah, Mitja Jakonen, Elli Kaunisto, Lassi Murto, Mika Pekkola, Mikko Sauli, Kaisu Tervonen, Karstein Volle & Venla Välikangas | JULKAISIJA Voima Kustannus Oy | YHTIÖN OSAKKAAT Rosebud Books Oy, Luontoliitto, Maan ystävät, Suomen Rauhanpuolustajat, Tuomas Hiilamo, Tuomas Rantanen & Vilppu Rantanen | JAKELU Jari Tamminen 050 331 4357 | TILAUKSET kauppa.voima.? , tilaukset@voima.? | VOIMAN VUOSITILAUS 8 numeroa 39 euroa | PAINO Sanoma Manu, Vantaa | PAINOS 60?000 | ISSN 1457-1005 (painettu) 2737-3029 (verkkojulkaisu) | REKISTERISELOSTE voima.? /rekisteriseloste | VLAST!-sarjassa Voima julkaisee Venäjää ja Itä-Eurooppaa käsitteleviä juttuja. Sarjan toimittamista on tukenut Alfred Kordelinin säätiö. Voiman metsäjournalismia tukee Koneen säätiö. | Safety ? rst! TÄSSÄ LEHDESSÄ MUUN MUASSA Galleria: Näkymätön rotu 24–25 Vastamainos 12 ILMOITUS ILMOITUS CHRISTINA AF HÄLLSTRÖM: KOLMAS KIRJA VAIKEAVAMMAISEN KAMPPAILUSTA HYVINVOINTIVALTIOSSA MIKA SIIRONEN: NERO JA NARKISSOS ALK UVU OD EN MER KKI TUO TTE ET Syvältä kouraiseva kuvaus 45-vuotiaana kuolleen Kim Kuosman viimeisistä elinvuosista. Perustuslaki takaa oikeuden elämään, mutta koskeeko tämä myös vaikeavammaisia? Atrain & Nord – 29,50 € Atrainkustannus.fi Kiusatusta ja hemmotellusta pojasta kasvoi menestyskirjailija. Julkaistuaan suurteoksensa nuori kirjailija kuoli piinattuna ihmisrauniona. Oulussa varttunut Tatu Vaaskivi (1912– 1942) oli tähdenlento, jonka julkisuuden takaiselle kääntöpuolelle piirtyy kuva rikkinäisen nuoren ihmisen kamppailusta. Teoksen kirjoittaja Miika Siironen on 1900-luvun alkupuoleen erikoistunut Suomen historian tutkija. Voiman lukijoille: 25 € Koodi nettikaupassa: Voima! www.vaylakirjat.fi Näyttely perustuu ruokalähettien työn dokumentointiin, jonka museo toteutti 2024–2025. Näyttelyssä lähettien työ ja arki nostetaan esiin heidän omasta näkö kulmastaan. Näyttelyn valokuvat: Yehia Eweis. Näyttely avoinna 17.5.2026 asti Hotellija ravintolamuseo, Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3 hotellijaravintolamuseo.fi Syvältä kouraiseva kuvaus 45-vuotiaana kuolviimeisistä elinvuosista. Perustuslaki takaa oikeuden elämään, mutta koskeeko tämä myös (1912– 1942) oli tähdenlento, jonka julkisuuden takaiselle kääntöpuolelle piirtyy kuva rikkinäisen nuoren ihmisen kamppailusta. Teoksen kirjoittaja on 1900-luvun alkuDIARY OF A FOOD COURIER ALEKSI SALMENPERÄN ELOKUVA ISÄNPÄIVÄ Moninkertaisesti palkitun Aleksi Salmenperän uutuus elokuvassa elämän runteleman Tinken ja häntä eteenpäin auttavan ystävän Veikon arki kääntyy päälaelleen, kun kaksi teiniä lähestyy heitä yllättävillä uutisilla. Salmenperän rehti tragikomedia elämässä pärjäämisen mittareista saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 6.3. Katso esitysajat: nytleffaan.fi/ elokuva/isanpaiva ITSEEN KIRJOITETTU Timo Torikka ja Daviden Giovanzana ovat dramatisoineet Didier Eribonin kirjan Paluu Reimsiin. ”Se on yksi teoksista, jotka voivat muuttaa elämän”, suositteli Édouard Louis. Esitys kertoo luokkahäpeästä ja rakenteellisesta eriarvoisuudesta. Näyttämöllä Sinikka Sokka, Miiko Toiviainen, Timo Torikka ja Maija Ruuskanen. Ensi-ilta 20.2. ja esitykset 21.3. asti. www.ttt-teatteri.fi Jenni Kivistön ja Jussi Rastaan ohjaama dokumenttielokuva maahanmuuttajataiteilijasta, joka kotia ja kuuluvuutta etsiessään päätyy yritykseen ratkaista maailman eriarvoisuudesta kumpuavia ongelmia. Koreografi Sibiry Konatesta kertova elokuva yhdistää seurantadokumenttia ja nykytanssia tutkien identiteettiä, vastuuta ja kolonialismin perintöä. Elokuva sai ensi-iltansa arvostetulla Locarnon elokuvafestivaalilla 2025. Ensi-ilta 13.2. www.facebook.com/silentlegacyfilm www.vakifilms.com/silentlegacy KATSEIDEN ALLA KINO TAPIOLA Kino Tapiola on laadukasta uutuuselokuvaa esittävä yhden salin perinteinen, mutta pieteetillä remontoitu ja tekniikaltaan moderni korttelikino. Tiloissamme toimii myös tunnelmallinen viinibaari näytöspäivinämme keskiviikosta sunnuntaihin. Kaikkia viinibaarimme herkkuja voi nautiskella myös elokuvan äärellä. Ja mikä parasta, meillä leffaliput maksavat vain 12,50 / 11,50 €! www.kinotapiola.fi SATEENKAAREVIA PERHETARINOITA Kolme sateenkaariperhettä dokumentoi omaa arkeaan Meeri Koutaniemen ohjauksessa kuuden kuukauden ajan alkuvuodesta 2025. Meeri Koutaniemi kuvasi jokaisesta perheestä muotokuvat ja kuratoi sekä omista että perheiden kuvista ensimmäisen museo näyttelyn sateenkaariperheiden arjesta. Werstaalla 5.4.2026 asti www.tyovaenmuseo.fi Juho-Sire / Siri Boch Johansen 42 Valtioneuvosto 26 Sam Wild S2-opetus 28 Sam Wild Carl Johan Utsi Aalistunturi 21 Elokapina Häiriköt-päämaja KUN HALLITUS KAKSI VUOTTA sitten valmisteli niin kutsuttua rajalakia, jolla puututtaisiin oikeuteen hakea turvapaikkaa Suomesta, sisäministeri Mari Rantanen (ps.) kommentoi Helsingin Sanomille, että ”kansainvälinen oikeus ei saa estää kansallisen turvallisuuden toteutumista”. Suomea sito vien ihmisoikeussopimusten vastaisen lain säätäminen nopealla aikataululla ja turvallisuuteen vedoten on oiva esimerkki turvallistamisesta, josta tutkija Saara Särmä puhuu tämän lehden kansihaastattelussa (s.16). Havahduttavassa teoksessaan Mureneeko oikeusvaltio? (Art House 2025) oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden emeritusprofessori Jukka Kekkonen analysoi oikeistopopulismin vauhdittamaa länsimaisten oikeusvaltioiden ja demokratioiden luisua kohti autoritaarisia hallintomalleja 2010-luvulta alkaen. ”Demokraattisen oikeusvaltion arvoperusta rakentuu ihmisarvon ehdottoman kunnioittamisen ja loukkaamattomuuden ajatukselle”, Kekkonen kirjoittaa esipuheessaan. Petteri Orpo uhrasi Kekkosen kuvaaman arvoperustan jo hallituskumppaneidensa kanssa askartelemassaan hallitusohjelmassa. Sitten käytiin saksin ja moukarein hyvinvointivaltion ja ammattiyhdistysliikkeen kimppuun kokoomuksen poliittisten tavoitteiden mukaisesti. KEKKONEN PAIKANTAA oikeusvaltion rapautumiskehityksen juuret 1970ja 1980-lukujen taitteen uusliberalismiin, jota sovelsivat erityisesti Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan ja Britannian pääministeri Margaret Thatcher markkinatalousvetoisessa politiikassaan. Samoihin aikoihin alkoivat tuloerot länsimaisissa yhteiskunnissa toden teolla kasvaa. Demokratian rapautuminen näkyy Suomessa alhaisena äänestysaktiivisuutena, disja misinformaation yleistymisenä, riippumattomaan mediaan kohdistuvissa hyökkäyksissä ja poliittisissa virkanimityksissä. Kekkonen on niin ikään huolissaan yliopistolaitoksesta ja tutkitun tiedon asemasta. Sen lisäksi että Suomessakin tutkijoita uhkaillaan, maalitetaan, painostetaan ja ohjaillaan, heidät myös yksinkertaisesti sivuutetaan, kuten rajalain säätämisen yhteydessä nähtiin. Yhteiskunnallista päätöksentekoa ohjaa tutkitun tiedon sijaan hahmoton ”kansallinen turvallisuus”, johon voidaan vedota milloin missäkin tilanteessa. AIKOJEN HENGESSÄ valmisteilla on useita kansalaisten perusoikeuksia kaventavia lakiesityksiä, kuten kaavaillut uudistukset Rajavartio laitoksen toimivaltuuksiin, sotilasja siviilitiedustelulakeihin sekä Kelan valtuuksiin tarkistaa asiakkaidensa pankkitietoja. Käynnissä on myös oikeusprosesseja, joissa punnitaan perus oikeuksia, kuten oikeutta osoittaa mieltä (s. 21). Oikeusvaltiota nakerretaan monelta nurkalta. Turvallistamisen aikakaudella tulisi kuitenkin muistaa, että parasta turvallisuuspolitiikkaa on kestävä sosiaalipolitiikka. Yhteiskunta, jossa hyvinvointi jakautuu tasaisemmin ja kaikki kokevat osallisuutta, on vahvempi ja vakaampi. EMILIA MIETTINEN Turvallisuuden nimissä Pääkirjoitus N au sk a Mureneeko oikeusvaltio? Turvallisuuden nimissä N au sk a
Ronja Salmi Toimittaja ja kirjailija, yksi kulttuurimedia Piirin perustajista 1. LUIT TAANNOIN RAAMATUN, JA SYNTYI PORU. MIKSI PYHÄ KIRJA ON NIIN KUUMOTTAVA? Haluan tässä vaiheessa osoittaa syyttävällä sormella Helsingin ja Vantaan kaupunkeja ja heidän perusopetustaan 2000-luvulla, koska mä oon istunut elämänkatsomustiedon tunneilla ja siellähän näytettiin vain piirrettyjä. Vapaudun vastuusta sen osalta, että en ole ateistina oppinut kristinuskon periaatteita, sehän on täysin koululaitoksen vika, ja mä olen tässä vaan uhrina. 2. SIIRRYIT KIRJA-ALAN YLIJUMALAN ELI HELSINGIN KIRJAMESSUJEN OHJELMA JOHTAJAN PAIKALTA PYÖRITTÄMÄÄN LUKUPIIRIÄ JA UUTISKIRJETTÄ. ONKO LUKEMINEN NYT KIVEMPAA? No ainakin siitä maksetaan vähemmän. Mutta kun perustaa oman uutiskirjeen, niin voi lukea mitä lystää, eli siinä mielessä lukeminen on ainakin vapaampaa. Ja seurassahan on aina hauskempi lukea. Yhdessä lukeminen, vaikka monet sitä performatiiviseksi haukkuvatkin, kyllä se on meille maistunut. 3. HELSINGIN SANOMAIN SÄÄTIÖ LUMOUTUI KIRJAA LUKEVAN KOLLEGASI TUIJA SILTAMÄEN SÄÄRISTÄ JA HAKSAHTI ANTAMAAN TEILLE 50?000 EUROA. OLETTEKO VIELÄ HASSANNEET RAHAA SEKSIKKÄÄSTI LUKEMISEEN? Mehän ollaan kollegani Adile Sevimlin kanssa käyty kuntoportailla yhdessä. Me yritetään epätoivoisesti kuroa tätä Tuijan seksikkyyden etumatkaa kiinni, ja ollaan tehty paljon töitä sen eteen, että voitaisiin yltää Tuijan säärien tasolle. Tässä meitä on sponsoroinut Helsingin kaupunki, joka on rakentanut tänne ItäHelsingin puolelle myös näitä kuntoportaita, eli kiitos Helsingin kaupungille tästä rahoituksesta. Ja mitä rahoihin tulee, niin melkein kaikki on jo hassattu. Mutta samanaikaisesti meidän kolmen seksikkyys on aivan eksponentiaalisesti kasvanut. Se, onko näiden asioiden välillä sitten yhteyttä, jää vielä mysteeriksi. KOLME NOPEAA Si iri H alk o VIERASKYNÄ Aina mun pitää vaatia Ableismi on hyvinvointivaltiomme käyttöjärjestelmä. Normi on terve keho, muut joutuvat perustelemaan osallisuuttaan ja tarpeitaan jatkuvasti. Rojavaan toivotaan vakautta Lupaava uusi sopimus syntyi, mutta suomalainen kurdiaktivisti pelkää Syyrian vähemmistöjen puolesta. TEKSTI LASSI MURTO TEKSTI VENLA VÄLIKANGAS ylipäätään tunnustetaan täysivaltaiseksi kansalaiseksi. Normikeho toimii mittapuuna, ja kaikki siitä poikkeavat joutuvat toistuvasti perustelemaan oikeutensa palveluihin, päätöksiin ja osallisuuteen. Suomi ratifioi YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan sopimuksen (CRPD) vuonna 2016. Kyse ei ole julistuksesta, vaan oikeudellisesti sitovasta ihmisoikeussopimuksesta. Sen ytimessä on velvoite tehdä kohtuullisia mukautuksia, jotta vammaiset henkilöt voivat tosiasiallisesti ta Rojavassa ja Syyrian pohjoisosissa. Keskushallinnon hyökkäyksen aikana siviileihin kohdistui järkyttäviä väkivallantekoja. Syyrian joukot kertoivat avanneensa humanitaarisen käytävän kaupunkiin helmikuun ensimmäisenä päivänä. Syyrian väliaikaishallinnon presidentti Ahmed al-Sharaan johtama keskushallinto hyökkäsi tammikuun 2026 puolivälissä kurdien johtamia SDF:n joukkoja vastaan, koska neuvottelut SDF:n integroimisesta keskushallinnon armeijaan eivät edenneet. Kobanen kaupungin saartamisen lisäksi keskushallinto valtasi alueita KoillisSyyriassa. Kansainvälinen yhteisö on pysynyt laajalti hiljaa Rojavan alueen kriisin aikana. KONFLIKTILLA ON JUURENSA Syyrian sisällissodassa, joka syttyi maaliskuuskäyttää oikeuksiaan yhdenvertaisesti muiden kanssa. Tämä ei ole harkinnanvaraista hyväntekeväisyyttä, vaan oikeuden toteutumisen edellytys. Juuri tässä kohtaa suomalainen hyvinvointivaltio kompastuu. Kohtuulliset mukautukset nähdään käytännössä usein lisäkustannuksina, poikkeuksina tai yksilöllisinä erityisvaatimuksina. Niistä neuvotellaan, niitä viivytetään ja niistä valitetaan. Oikeuksien käyttäminen sidotaan jaksamiseen: siihen, kuinka monta hakemusta ihminen kykenee tekemään, kuinka monta kielteistä päätöstä kestämään ja kuinka monta valituskierrosta läpäisemään. Oikeudesta tulee prosessi – ja prosessista yksilön kestokyvyn testi. ABLEISMI NÄKYY HARVOIN suurina skandaaleina. Se näkyy arjessa. Siinä, miten vammainen vanhempi joutuu viranomaisprosesseissa toistuvasti todistamaan kelvollisuuttaan sa 2011. Se sai alkunsa osana Arabikevään mielenosoituksia, kun kansalaiset protestoivat Bashar al-Assadin hirmuhallintoa vastaan. Mielenosoitukset muuttuivat aseelliseksi konfliktiksi eri osapuolten välillä. Al-Sharaa oli mukana syrjäyttämässä Bashar al-Assadin hallintoa vuoden 2024 lopulla, ja hänet nimettiin Syyrian siirtymäkauden presidentiksi tammikuussa 2025. Ahmed al-Sharaan hallinto on alusta asti tavoitellut yhtenäistä Syyriaa, jossa eri alueet ja näiden sotilasjoukot olisi integroitu keskushallinnon alaisuuteen. On epäselvää, mitä integraatio tulee käytännössä tarkoittamaan kurdeille. Presidentti al-Sharaa on luvannut taata vähemmistöjen oikeuksien toteutumisen Syyriassa. Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu ja kurdi aktivisti Gashaw Bibani ei usko, että näin tulee tapahtumaan. Hän nostaa esiin al-Sharaan S uomalainen hyvinvointivaltio rakentuu oletukselle terveestä, toimintakykyisestä ja omatoimisesta kansalaisesta. Tämä oletus on niin syvällä rakenteissa, ettei sitä useinkaan huomata. Järjestelmää pidetään neutraalina – kunnes se ei toimi. Silloin vika paikannetaan yksilöön. Tätä kutsutaan ableismiksi. Ableismi ei ole vain yksittäisiä asenteita tai syrjiviä tekoja. Se on järjestelmän perusta. Se määrittää, millainen keho nähdään normaalina, millainen toimintakyky riittävänä ja kuka P erjantaina 30. tammikuuta uutisoitiin, että sopimus kurdien johtamien SDFjoukkojen sulauttamisesta vaiheittain osaksi Syyrian keskushallintoa Rojavassa oli syntynyt. Rojava on kurdien itsehallintoalue Pohjoisja Itä-Syyriassa ja neuvotteluja sen integroimisesta muuhun Syyriaan on käyty jo pitkään. Nyt solmittuun sopimukseen kuuluu, että keskushallinto ottaa haltuunsa Hasakan ja Qamishlin kaupungit. Sopimuksen myötä keskushallinto lopettaa myös kurdienemmistöisen Kobanen kaupungin saarron, joka on johtanut humanitaariseen kriisiin. Tammikuussa alkaneen saarron aikana kaupunki on ollut ilman vettä ja sähköä keskellä vaikeita talviolosuhteita. Ihmisoikeusjärjestö Genocide Watchin mukaan neljä lasta on kuollut hypotermiaan saarron aikana, ja se varoitti tammikuussa kansanmurhas
1 / 2026 • 9 Karstein Volle Oikaisuja Toisin kuin Voiman 9/25 Suomi– Venäjäseurasta kertovassa jutussa kirjoitimme, opetusja kulttuuriministeriö ei lakkauttanut Suomen Pietarin instituuttia ja Kulttuurifoorumitoimintaa. Seura, joka hoiti kumpaakin ministe riön rahoituksella, ei alaisuudessa, päätyi keskusteluissaan ministeriön kanssa yhteis ymmärryksessä Pietarin instituutin lakkauttamiseen ja Kulttuurifoorumi toiminnan keskeyttämiseen. Venäjän laajamittainen hyökkäys käynnistyi 24.2., ei 22.2.2022. Toisin kuin Voiman 8/25 Georgiasta kertovassa jutussa kirjoitimme, alueen nimi on Kaukasia, ei Kaukasus, joka on alueen vuoriston nimi. Lisäksi Venäjän hyökkäys yksipuolisesti itsenäiseksi julistautuneeseen Etelä-Ossetiaan oli jatkoa sekä pitkään jatkuneille väkivaltaisuuksille että eskalaatiolle, jonka seurauksena Georgian armeija eteni alueen pääkaupunkiin. Georgialainen unelma -puolue ei myöskään levittänyt äärioikeistolaista venäjä mielistä propagandaa heti perustamisestaan läh tien, vaan vasta 2020-luvulla. huoltajaksi – ikään kuin toimintarajoite tekisi ihmisestä automaattisesti huonomman vanhemman, kasvattajan tai vastuunkantajan. Se näkyy hoito polulla, jossa huomio kiinnittyy herkästi rajoitteisiin eikä toiveisiin: haluun opiskella, tehdä työtä, rakastaa ja perustaa perhe. Ja se näkyy pienissä, mutta toistuvissa tilanteissa, joissa esteettömyyden puute kuitataan kehotuksella: ”pyydä apua”. Kyse ei ole hallinnollisesta lipsahduksesta, vaan vallankäytöstä. Kun kohtuulliset mukautukset jätetään tekemättä, oikeudet eivät vain viivästy – ne käytännössä evätään. CRPD ei edellytä täydellistä järjestelmää, mutta se edellyttää tahtoa purkaa esteitä. Tahto puuttuu silloin, kun normikehon ehdoista pidetään kiinni hinnalla millä hyvänsä. ABLEISMI PERUSTUU HARHA AN: ajatukseen, että terve keho on pysyvä olotila. Todellisuudessa kehot ovat hauraita. Sairaudet, vammat, mielenterveyden haasteet ja ikääntyminen koskettavat meitä kaikkia ennemmin tai myöhemmin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan noin kolmanneksella työikäisistä on jokin terveysongelma, joka vaikuttaa arkeen. Silti yhteiskunta toimii usein kuin kyse olisi harvinaisesta poikkeamasta. Hyvinvointivaltion ongelma ei ole se, että tukitoimet puuttuisivat. Ongelma on, että se tukee väärin. Se palkitsee pärjäämisestä ja rankaisee hauraudesta. Ableismi toimii hyvinvointivaltion näkymättömänä käyttöjärjestelmänä: se ohjaa päätöksiä, mutta pysyy piilossa, kunnes joku vaatii oikeuksiaan ihmisoikeussopimuksen nojalla. Yhteiskunta, joka kutsuu itseään hyvinvointivaltioksi mutta rakentuu vahvojen ehdoilla, ei ole ristiriidassa arvojensa kanssa – se paljastaa ne. Kirjoittaja on SMA Finland ry:n hallituksen puheenjohtaja sekä Heta-liitto ry:n valtuuston jäsen. SMA Finland ry on spinaalista lihasatrofi aa sairastavien ja heidän läheistensä yhdistys ja Hetaliitto ry on Henkilökohtaisten avustajien työnantajien liitto ry. VALTIO RANKAISEE HAURAUDESTA. taustan jihadistisessa terroristijärjestö al-Qaidassa ja sanoo, että Lähi-idässä on nähty esimerkkejä siitä, millaisia seurauksia fundamentalismilla on. ”Al-Sharaa antaa nyt kurdeille ja muille vähemmistöille samat takuut kuin Taleban aikanaan Afganistanissa. Siellä esimerkiksi naisten oikeuksia on sittemmin rajoitettu merkittävästi.” VUONNA 2025 YK ja Yhdysvallat lakkasivat määrittelemästä al-Sharaan terroristiksi. Yhdysvallat on Donald Trumpin johdolla siirtynyt tukemaan keskushallintoa viimeisen vuoden aikana, mikä on osin mahdollistanut hyökkäykset kurdialueille. Helsingin yliopiston tutkija Tiina Hyypän mukaan Yhdysvaltojen rooli on keskeinen siinä, että sopimus integraatiosta syntyi. ”Kun Yhdysvallat alkoi tukea SDF:n sijaan keskushallintoa, kävi sel väksi, että sotilaallinen ja alueellinen integraatio tulee tapahtumaan.” Bibani pelkää, että Rojavan alueen kurdit ja muut vähemmistöt jäävät sopimuksesta huolimatta oman onnensa nojaan. ”Kurdit suojelivat muuta maail maa Isikseltä. He ovat olleet useita kertoja historian aikana sen lupauksen varassa, että asioiden hoitaminen hyvin johtaa jonkinlaiseen itsehallintoon, jota länsi tukee.” Maailman huomio kiinnittyi Kobanen kaupunkiin vuosina 2014–2015, kun kurdijoukot taistelivat siellä terroristijärjestö Isisiä vastaan. Kobanen taistelut olivat keskeisiä Isisin kukistamisessa. ”Nyt kurdit kokevat tulleensa petetyiksi.” AIEMMIN SOLMITUT sopimukset ovat rauenneet yksi toisensa jälkeen. Tiina Hyyppä arvioi, että sopimuksen syntyminen on kuitenkin edistysaskel. ”Sopimuksessa on monta kohtaa, joista voidaan vielä joutua neuvottelemaan uudelleen. Mutta neuvottelu itsessään ei ole huono ratkaisu. Väkivaltaan ajautuminen olisi raskasta molemmille osapuolille ja etenkin siviileille.” Rojavan alueen tilanteen vakauttaminen on ensisijaisen tärkeää erityisesti siviilien vuoksi. Sekä Hyyppä että Bibani toteavat, että Syyrian epävakaus lisää myös Isiksen toimintamahdollisuuksia. Bibani sanoo, että mikäli näin tapahtuu, jihadistisen väkivallan uhka kasvaa sekä Lähi-idässä että Euroopassa. Hyyppä korostaa, että Syyrian kurdien oikeudet pitää turvata. Bibanin mukaan EU on kuitenkin ollut sokea sille, miten väliaikainen hallinto suhtautuu Syyrian vähemmistöihin. Hänen mukaansa EU:n ei tulisi antaa Syyrialle varoja maan jälleenrakentamista varten aikana, jona al-Sharaan hallinto johtaa maata. ”EU:n ei pidä ra hoittaa tahoa, joka on jo nyt syyllistynyt rikoksiin ihmisyyttä vastaan.” QAMISHLI S Y Y R I A T U R K K I I R A K KOBANE AL HOL HASAKA S Y Y R I A AK Rojavan alueet Syyriassa.
10 • 1 / 2026 Päivätyötään sosiaalialalla tekevä räppäri Julma Henri kertoo uudella levyllään kulkemastaan polusta ja pohtii, miksi miehet voivat pahoin. M iesten pahoinvointi ja ongelmat näkyvät monessa paikassa: uutisotsikoissa, väkivaltatilastoissa ja vankiloissa. Ne kuuluvat ja näkyvät myös taiteessa, kuten esimerkiksi Julma Henrin tuotannossa. Hänen vuonna 2007 ilmestynyt AlQaida Finland -esikoislevynsä herätti huomiota jo pelkästään nimellään ja oli poikkeuksellisen vihainen kokonaisuus jopa räp-genressä, jossa on totuttu vihaisiin tarinaniskijöihin. Kommando pipolla kasvonsa peittävän ja suku nimensä salaavan Julma Henrin tunteet kuuluivat sanoitusten ohella myös siinä, kuinka sanat sanotaan. Ulkoja ilmaisumuotonsa puolesta Julma Henri edustaa maskuliinisuuden stereotypiaa, jota monet pitävät uhkaavana. Eletyn elämän kuvaukset ovat karuja, mutta myös monille samastuttavia tai tunnistettavia. Uhoavan pinnan alta löytyy kuitenkin muutakin kuin vihaa, ja nyt Henri pyrkii ymmärtämään sitä, kuinka hänestä tuli hän ja kuka hän oikeastaan on. ”Miehet ja pojat eivät kasva tyhjiössä. Ja jostain syystä lopputulos on usein tietynlainen”, Henri toteaa. ”Tietynlainen” viittaa muun muassa mainittuihin väkivaltatilastoihin, joissa miehet ovat yliedustettuina niin tekijöinä kuin uhreinakin. Miehet kuolevat naisia nuorempina ja vangeista valtaosa on miehiä. Vaikka miehet ovat pitkälti päässeet määrittämään yhteiskuntamme ja sen valtarakenteiden muodon ja asennon, ei siitä ole seurannut maailmaa, joka päästäisi kaikkia miehiäkään helpolla. Kotipihassa meidän Polaris / Ei niitä ollu vielä kellään / näillä ajetaan kilpaa / Nopeempi ku kukkaan / Parempi ku mikkään. [Polaris] Helmikuussa ilmestyvän Julma Henrin Polaris-albumin avaava nimikappale palaa takaisin alkuun. Rovaniemellä eletty varhainen lapsuus näyttäytyy nostalgisena ja isän moottorikelkka ihmeellisenä. Kunnes 1990-luvun lama iski ja veti maton alta. ”Meidän suvun kaikki miehet olivat yrittäjiä. Sitten kun lama tuli, kaikilta meni kaikki mitä vaan voi mennä. Tietenkin myös isovanhemmat olivat taanneet niitä lainoja ja niiltäkin meni kaikki. Me kaikki asuimme samassa rivitalossa ja sitten kaikki erosivat ja muuttivat jonnekin. Me muutettiin Ouluun.” Vasta koulun aloittanut Henri ei tietenkään tuolloin ymmärtänyt syitä seurauksille ja se, että ”on devalvoitu markka ja on valuuttalainoja” oli jotain aikuisten maailmaan kuuluvaa. Ei hän tiennyt mitään siitäkään, kuinka pankit ennen romahdusta oikein soittelivat yrittäjien perään, että ”tulkaapa hakemaan lisää sitä lainaa” ja kuinka nämä lainat sitten devalvaation jälkeen kaatuivat päälle kuin tonni tiiliä. ”Ennen laman iskemistä oli tosi hulppeat ajat. Oli rahaa ja vaikka mitä etelänmatkoja. Sitten se muuttui ja monet meni huonoon kuntoon. Voin sanoa mun ikäluokasta, että aika moni meni helvetin huonoon kuntoon.” Omaa elämänkaarta läpikäyvä levy syntyi puoliksi sattumalta. Eräs mieleenpainuva tapaus johti ensin kappaleen Sininen kirjoittamiseen: Hen ri oli konsertissa, jossa toisen yhtyeen taustakankaan video meni sekaisin ja näytti ”pelkkää sinistä, blue screen of deathia”. Microsoftin käyttöjärjestelmissä se merkitsee vakavaa järjestelmävirhettä, koko systeemin romahtamista. ”Siinä ne mustat hahmot seisoivat sinisen ison kankaan edessä. Aloin miettiä, miten vahvasti sininen oli poikien väri joskus 80-luvulla ja koko sen ajan macho-elämää. Että minkälaisen mankelin läpi meidän koko ikäpolvi on kulkenut tietämättään.” Ei tältä tunnu enää miltään / Tää on jo ihan valmis / Tää vain hakkaa ja tappaa / Kaikki maton alle / Kaikki maton alle [Sininen] Henri oli kahdeksan, kun perhe muutti Rovaniemeltä Ouluun. Iän myötä meTEKSTI JARI TAMMINEN KUVA NAUSKA 10 • 1 / 2026 Miehen kriisi
F ilosofi Herakleitos pohti 540 eaa., ettei pidä miettiä pelkästään, mitä on ja miksi on mitä on, vaan pitää ajatella myös miten ovat ne, mitä ovat. Ai miten? ”Kaikki virtaa”, hänellä välähti. Herakleitoksen mukaan alati jatkuvaa muutosta piti seurata. Sitä pystyy ymmärtämään vastakohtien, asian eri puolien, kautta: terveyteen liittyy sai raus eli terveys on olotila, josta puuttuu sairaus, ja päinvastoin, ja suolainen meri on pahaa ihmiselle mutta hyvää kalalle. Platonin luolavertauksen ihmiset jököttävät kahlehdittuina ja erehtyvät luulemaan luolan seinään heijastuvia varjoja ainoaksi todellisuudeksi. Filosofi kykenee murtamaan nuo kahleet ja seuraamaan tarkemmin ajan virtaa, Platon ajatteli. HERAKLEITOKSESTA VILAHTI REIPPAAT 2 567 vuotta kun oli ilmestyvä Voiman numero 10/2005. Siinä Jani Kaaro kertoi, miten kaukana kotoa palvelevat yhdys valtalaiset sotilaat pyysivät kotiväkeä jättämään mainokset lähettämiinsä videonauhoihin, koska ne olivat sotilaille tärkeitä. ”On virhe ajatella mainoksia vain brändien luomisena”, Kaaro pohti. ”Mainokset eivät liity tuotteisiin. Ne liittyvät meihin. Ne ovat taikaa. Ne puhaltavat meihin elämän.” Jani Kaaro löysi juttuunsa antropologiasta ulottuvuuksia. ”Papua-Uudessa-Guineassa eräs kansa uskoo, että heidän maailmansa vieressä on toinen samanlainen maailma, mutta näkymätön. Jos minä kuuluisin tuohon kansaan, siinä näkymättömässä maailmassa olisi toinen minä. Näkymätön maailma olisi eräänlainen peilikuva – varjomaailma. Se, mitä toinen minä tekee varjomaailmassa, vaikuttaa tämän maailman minään.” Papua-Uudessa-Guineassa linkkejä maailmojen välillä olivat metsän äänet. Vuoden 2005 Kaaron maailmoja erotti televisio, pömpeli, josta jo tuolloin kuvat virtasivat kuin Herakleitoksen maailmassa kaikki ja jota monet ihmiset tuijottavat kuin Platonin vangit luolan seinää. ”Kun ihminen avaa television ja tuo tyyppi syö jugurttia ja tuo tyttö juo CocaColaa, se on sinun kadonnut varjosi, ystävä hyvä. Kaikki mainokset, valmiiksi nauretut viihdeohjelmat, koko suuri ja mahtava televisio on varjomaailmaamme. Katsomme illasta toiseen varjoja ja varjot katsovat meitä.” VUODEN 2026 VARJOMA AILMASSA riehuvat tekoäly ja pimeät algoritmit. Lapsista huolestuneet kansalaiset pyrkivät rajoittamaan lasten pääsyä varjomaailmaan, sillä lapsille varjot ovat joskus hengenvaarallisia. Vain Ylen Aamun Digiraadin näennäisviisaat ihmiset pitävät rajoituskaavailuja turhina, kun ei niitä kuitenkaan voi valvoa, he toistelevat. He pitävät netin varjomaailmaa sekä ylimaallisen vahvana että sellaisena, jota lapsikin tarvitsee. Tukikohdan sotilaat arvostivat kokista enemmän, kun näkivät onnellisen varjonsa, mainoksen ihmisen, juovan sitä. Television varjomaailma toimii markkinoiden kannalta hyvin. Ei kai siellä olisi mainoksia, jos homma ei toimisi. Netin uumenissa varjomaailman algoritmit kertovat alati vajavaisille ihmisille mitä pitää juoda, ketä äänestää, miten aloittaa uusia sotia ja mistä tornista hypätä. TEKSTI IIDA SIMES VARJOJEN MAAILMAT Ensimmäinen Voimalehti ilmestyi marras kuussa 1999. Sarja pa laa aiheisiin ja teemoihin, joita Voima on käsi tellyt parin vuosi kymmenen aikana. Ud om un ich , W ikim ed ia C om m on s (C C BY -SA 4.0 ) Papua-Uuden-Guinean asukkaita – tai heidän varjojaan. no muuttui ja päihteet sekä pahoinvointi tulivat monipuolisen tutuksi. Paska kaupunki -kappaleen kuvaus Oulusta kertoo sittemmin Helsinkiin muuttaneen muusikon vahvasta viharakkaussuhteesta nuoruuden ja varhaisaikuisuuden kotikaupunkia kohtaan. ”Oulu on lopulta aika pieni paikka ja kun siellä kulkee, niin koko ajan tulee mieleen, että tossa oli se, tässä oli tuo ja tää oli se. Mutta siellä oli paljon porukkaa, jolle ei käyny hyvin. En pysty sitä silottelemaan niin, että kaikki olisi mennyt mahtavasti ja tosi hyvin. Jos jengii on kuollut, niin ei kaikki hyvin mennyt.” Nuoruutensa Oulun ilmapiiriin vaikuttaneista asioista Henri nostaa keskeiseksi työttömyyden ja sen tuoman toivottomuuden. Myös umpimielisyyttä ja näkyvää rasismia riitti. Joitain vuosia myöhemmin tunnelmaan vaikutti myös se, että ravintolansa ovella harjoitetusta etnisestä syrjinnästä tuomittu Jouni Lanamäki omisti ”kaikki kaupungin yökerhot ja melkein kaikki kapakat”. ”Se oli se kulttuurinen ilmapiiri, missä kasvoin. Sitten jengi hiljalleen vaan hukkui ja turtui siihen paskaan ja kaljanlitkuun. Nuorempi konna kasvaa isommaksi konnaksi ja sitten sitä huomaakin olevansa se paatunein ukkeli. Sillä lailla”, Henri arvioi tarjottua polkua. Koska historialla on tapana toistaa itseään juuri väärillä tavoilla, ovat työttömyyden ja rasismin kaltaiset ongelmat ajankohtaisia myös nyt. Kun Henri kirjoitti levyn ensimmäisiä kappaleita, eivät Petteri Orpon ja Riikka Purran hallituksen leikkauspolitiikan vaikutukset vielä näkyneet täydellä teholla. Nyt on kuitenkin selvää, että hallitus on toimillaan ollut syöksemässä Suomea entistä syvempään lamaan. Työttömyys ja konkurssien määrä ovat huidelleet ennätyslukemissa. ”En kuvitellut, että hallitus pystyisi sössimään näin paljon näitä hommia. Että voisihan sitä jotakin oppia siitä, kuinka pitkiä ne 90-luvun laman jäljet ovat. Nyt olisi tärkeää, että saataisiin pidettyä perheet hyvässä kunnossa ja että sieltä tulisi onnellisempia seuraavia sukupolvia.” Baariin perjantaina / Baariin lauantaina / Baariin sunnuntaina hautajaisten kautta. [Paska kaupunki] Vuonna 2010 Julma Henri julkaisi Psykoterapia-levyn, joka on pikaisella kuuntelulla yhtä ahdistuksessa vellomista. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Levyn sanoitukset on nostettu päihdevieroituksessa käytettävästä materiaalista, ja se oli osa Henrin sosionom iopintojen päättötyötä, vaikkakaan asiasta ei yleisölle erikseen tiedotettu. Kannustimena konseptilevylle toimi huomio siitä, että päihdeja mielen terveysongelmista kärsimisen ohella Rikosseuraamusviraston arvioi den mukaan jopa 80 prosenttia vangeista kärsii lukemisen, kirjoittamisen ja tarkkaavaisuuden häiriöistä. Vuonna 2012 Henri selitti levynsä tarkoitusta seuraavasti: ”Ne eivät voi hankkia tietoa kirjoista, koska eivät pysty keskittymään lukemiseen. Rivit pomppivat. Vankilassa, kun ei ole muutakaan tekemistä, voi laittaa CD:n pyörimään ja kuunnella ajatuksella vaikka yhden kappaleen ja tuumia että: ’Jaa, ahistuksessa on nää ja nää oireet ja se johtuu siitä ja siitä’”. Jotain hieman samanlaista voi löytää myös Polaris-levystä. Sillä Julma Henri käsittelee omien kokemustensa kautta miehisyyteen liittyviä ongelmia, niiden syitä ja hieman myös sitä, kuinka voisimme oppia käsittelemään tunteitamme ja olemaan paremmin tasapainossa ympäristömme kanssa. Vaikka viesti ei itsessään ole uusi, tulee se tällä kertaa suunnasta, joka saattaa puhutella uudenlaista yleisöä. Puhuessaan omista kokemuksistaan Henri samalla uskoo puhuvansa laajemmasta ongelmasta. ”Usein paljastuukin, että uhon taustalla on jotakin omia haavoja ja ajatus, että täytyy muita höykkyyttää, kun on itse saanut kurmuutusta.” Päivätyökseen päihdeja mielenterveysongelmien kanssa kamppailevien kanssa työskentelevänä hän myös uskoo oikeasti tietävänsä, mistä puhuu. ”Suomalaisista moni on tietämättäänkin masentunut ja luulee, että se on vain osa heidän persoonaansa. Ylipäätään tuntuu, että traumoistakin puhutaan kuin niitä tulisi vain jossain sodassa, eikä kenellekään tässä meidän pihapiirissä tai naapurustossa. Vaikka ne ovat tosi yleisiä.” Musta tuli kova / Musta tuli kaikki se, jota joskus lapsena vastustin. [Amygdala] Levyllä ja lavalla kuultava Julma Henri on jonkinlainen versio sirpaleesta oikeaa Henriä. Vaikka monet Julma Henrin tarinoista ja kuvatuista kokemuksista ovat Henrin omia, ei yhtäläisyys tietenkään ole sataprosenttinen. Kysymykseen siitä, onko Julma Henri sepitettä, Henri vastaa ”toivottavasti”. Toisaalta pääseminen Julma Henri -hahmoon on vaivatonta, ”ei mun tarvitse ihan hirveästi mielikuvaharjoitella sitä.” ”Levyä tehdessä havahduin siihen, kuinka liityn itse siihen levyn kertomaan tarinaan. Ensin koin itseni siitä ulkopuoliseksi, mutta sitten tajusin, että tämähän on minun tarinani. Ja kaikesta koetusta toipuminen on se rankin osa prosessia.” Hän ei tarkoita menneitä perkaavaa levyä minkäänlaiseksi puolustuspuheeksi. ”Enemmänkin semmoiseksi tietoa antavaksi, että näitä vaikuttimia on ollut.” Sävy ei ole paasaava, vaan toteava. Henri ei kaipaa esimerkiksi muille siitä, kuinka rämmitään vaikeuk sien kautta voittoon, eikä hän myöskään halua jakaa ”korneja ja päälle liimattuja henkisen valmentajan oppeja”. Ei hänellä olisikaan kerrottavaksi mitään suuria totuuksia. ”Olen edelleen siinä suonsilmäkkeessä. Ehkä kuitenkin olen oppinut kelluskelemaan enkä uppoa sinne suohon.”
12 • 1 / 2026 12 • 1 / 2026 To im itu kse llist a ain eist oa
1 / 2026 • 13 TEKSTI JARI TAMMINEN KUVAT HÄIRIKÖT-PÄÄMAJA Tutkijan mukaan ihmiset eivät voi saavuttaa tasapainoa ympäristönsä kanssa ennen kuin ovat oppineet havannoimaan sitä. Ihmiskeskeinen maailmankuva kuitenkin estää tämän. Katse ihmisestä MEITÄ KANNUSTETAAN TAVOITTELEMAAN PIKARUOKAONNELLISUUTTA. To im itu kse llist a ain eist oa K un IltaSanomat halusi seurata sikojen matkaa syntymästä ruokapöytään, esitteli Atria ilomielin tiluksiaan. Tosin teurastamoon ei toimittajaa tai kuvaajaa päästetty. Nurmon lihatehtaan tuotantopäällikkö totesi, että ”ihmiset järkyttyisivät. Monet ovat nykyään niin vieraantuneita, mistä ruoka tulee”. Vuosittain miljoonia euroja mainontaan käyttävällä Atrialla olisi tietenkin mahdollisuus vaikuttaa asiaan ja kertoa eläintuotannosta rehellisesti. Jotkut tulkitsivat tilanteen niin, että ”kaupunkilaiset eivät ymmärrä luontoa”, mutta tämä ei oikein kelpaa selitykseksi. Atrian teurastamolla nähty – tai oikeastaan näkemättä jäänyt – on vain sivujuonne isommassa ongelmassa: ihmiskeskeisen maailmankuvan myötä kykymme nähdä muiden eläinja kasvilajien, siis elämän itsensä, itseisarvo on heikko. Ekososiaalisesta kasvatuksesta vastikään väitellyt tutkija Sami Keto on perehtynyt ihmiskeskeiseen ajatteluun, ja hänen mukaansa ympäristökriisi ja eläinteollisuus ovat seurausta siitä, että keskitymme liikaa itseemme. Omaa napaa kaivellessa olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa elinympäristömme kyky ylläpitää meidän – ja monien muiden – elämää romahtaa. ”Ihmiskeskeisestä ajattelusta luopuminen voisi tuoda paljon hyvää yksilöille ja yhteisöille. Se voisi esimerkiksi avata merkityksellisyyden kentän, jonka olemme vähän kadottaneet.” Kedon mukaan monet sosiaalisetkin ongelmat ovat seurausta siitä, että ihmiset kokevat heikkoa yhteyttä toisiinsa ja maailmaan yleensä. ”Yksinäisyys ja merkityksettömyyden kokemukset on yleisiä ja meitä kannustetaan tavoittelemaan tämmöistä pikaruoka-onnellisuutta. Että saa hetkellisesti hyvän tunteen, mutta silti elämä tuntuu tyhjältä.” Vaillinainen ymmärrys Kestävä ja elinkelpoinen tulevaisuus edellyttäisi Kedon mukaan sitä, ettemme pyri kontrolloimaan luonnon prosesseja, vaan että eläisimme niiden mukana. Hän myös toteaa, että kykymme ymmärtää kokonaisuuksia on lopulta melko rajoittunut. ”Meillä on hirveän hienostuneita tapoja tehdä tieteellistä tutkimusta. Tutkimus kuitenkin kertoo meille vain pienen osan maailmasta ja toisten lajien elämästä tai ekosysteemien toiminnasta.” Keto kuvailee tilannetta vertauskuvan avulla. ”Olemme pimeässä huoneessa ja meillä on otsalamppu, jonka voimme kohdentaa yhteen kohtaan kerrallaan. Pystymme havainnoimaan tarkastikin valaistua kohtaa, mutta emme oikeastaan tiedä, kuinka iso se huone on tai mitä kaikkea siellä on. Koko huone ei tule koskaan valaistuksi.” Kedon tutkimalla ekososiaalisella ajattelulla viitataan ajatteluun ja toimintaan, jossa luonnon hyvinvointi nähdään erottamattomana osana ihmisen hyvinvointia. Tuota maailmankuvaa ei ole Kedon mukaan mahdollista saavuttaa ilman, että hylkää ihmiskeskeisyyden. Helppoa se kuitenkaan ei ole. Kedon mukaan ihmiskeskeinen maailmankuva on rakennettu Suomen kaltaiseen moderniin länsimaiseen yhteiskuntaan pitkän ajan kuluessa, ja niinpä ajatus on syvällä kulttuurisissa hegemonioissa ja narratiiveissa.”Sen varaan on rakennettu antiikin fi loso fi a, kristillinen teologia ja myöhem min uuden ajan tieteellinen maailmankuva. Nämä ovat rakentaneet kerroksellisuutta, joka näyttää täysin läpipääsemättömältä. Uskomuksia kuitenkin ylläpidetään kertomusten kautta ja vähitellen kertomuksetkin muuttuvat.” Luonto välineenä Yksi asia, jossa ihmiskeskeisyytemme näkyy on se, kuinka ympäristö nähdään usein ensisijaisesti tai pelkästään resurssina. Luonnon arvo on siis välineellinen. On normaalia puhua vaikka ”ekosysteemipalveluista”, joilla tarkoitetaan luonnon ihmiselle tuottamia aineellisia ja aineettomia hyötyjä kuten ruokaa, puhdasta vettä ja ilmaa sekä inspiroivia maisemia. Tämä ajattelu tuntuu osaltaan johtavan siihen, että myös asiantuntemuksen koetaan syntyvän näiden ”resurssien” omistuksesta ja oikeanlaisesta hyödyntämisestä. Eläintuotannon epäkohtia kritisoivia vähätellään sillä perusteella, että he eivät ole itse tuottajia eivätkä siten voi ymmärtää aihetta. Samoin metsäaktivistien ja -tutkijoiden viestejä vähätellään vetoa malla siihen, etteivät he ole metsänomistajia. Keto huomauttaa, että tutkimuksissa on kyllä osoitettu, että muunlajisten eläinten kanssa tekemisissä oleminen ja luonnossa vietetty aika usein todellakin lisää niiden arvostusta. Vuorovaikutus tukee ymmärryksen kasvamista. Ei kaikki läheisyys kuitenkaan automaattisesti auta. ”Jos vuorovaikutus tapahtuu vaikka broileritilalla, on asetelma melko välineellistävä. Mikäli haluamme tähän jonkun analogian, niin onko vaikka orjien kanssa päivittäin tekemisissä ollut orjanomistaja oikeasti oppinut tuntemaan orjia?” Luonnon tarkastelu välineellisen arvon kautta on näkynyt myös keskustelussa sudenmetsästyksestä. Metsästystä on perusteltu toistuvasti sillä, että vaikkapa suden tappama hirvi menee, no, hukkaan, koska se ei päädy ihmisen pakastimeen. Ongelma ei siis niinkään ole se, että hirvi on kuollut, vaan se, että ihminen ei hyödy tuosta kuolemasta. Suomessa on sitten tähän vedoten tapettu susia joko luvalla tai luvatta, ja esitetty se tasapainon palauttamisena. ”Tutkimuksista kuitenkin tiedetään, että ihminen metsästäjänä ei pysty korvaamaan susien paikkaa ekosysteemissä. Hieman lähemmäksi pääsisi, jos ihmiset eläisivät kiinteästi osana sitä metsäekosysteemiä, mutta sellainen, että metsästäjä menee metsään ja tulee pois, ei korvaa sutta, joka on läsnä metsäekosysteemissä koko ajan.” ”Metsänhoidoksi” ja ”kannanhoidoksi” kutsuttu onkin pääosin hyvin pistemäistä ja kaukana oikean tasapainon tavoittelusta. Pitkä tie Ympäristökriisin käsittely ymmärrettävästi ja väistämättä herättää myös ristiriitaisia tunteita. Tieto akuutista uhasta horjuttaa turvallisuuden tunnetta ja ymmärrys siitä, että olemme mokanneet oikein kunnolla, tuntuu pahalta. Olisi omituista, mikäli avoimesti kohdattuna ympäristökriisi ei herättäisi surua. Jotkut ovat sitä mieltä, että erityisesti lapsia ja nuoria pitäisi suojella ikäviltä aiheilta. Keto pitää ”todella outona” ajatusta, että ilmastoahdistukselta varjelemisen nimissä lapset pitäisi houkutella jopa harhaisen todellisuuskäsityksen piiriin. ”Jos olemme talossa, joka syttyy palamaan ja lapset huomaavat tulipalon, tilanne aiheuttaa ahdistusta ja hätääntymistä. Onko vanhempien tehtävä kertoa lapsille vain, että ’ei hätää, kaikki on hyvin’?” Pikemminkin vanhempien sukupolvien edustajat pitäisi saada havahtumaan tutkittuun käsitykseen todellisuudesta. ”Lapset ja nuoret eivät tietenkään ole monoliitti, mutta tutkimusten mukaan nuoret suhtautuvat ekologiseen kriisiin keskimäärin paljon vakavammin ja suuremmalla huolella kuin vanhemmat sukupolvet.” Siksi aiheen käsittely myös osana opetusta on tärkeää. Keto toteaa, että kasvatus ja opetus ovat osa ongelmaa silloin, kun ne uusintavat ongelmallisia todellisuuskäsityksiä. ”Tietenkin lapsetkin poimivat niitä viestejä siitä, että ’ihmiset eivät ole eläimiä’ ja et tä ’eläimet eivät ole niin arvokkaita’. Ne vähitellen vahvistuvat ja muuttuvat kaiken läpäiseväksi ihmiskeskeisyydeksi.” Ajattelutavat ja käytännöt voivat kuitenkin muuttua, eivätkä vaikeat tunteet ole pelkästään pahasta. ”Vaikeat tunteet kertovat meille todellisuudesta ja ristiriidoista. Jos niiltä yritetään suojata lapset täysin, niin siinä tehdään hallaa lapsille itselleen. Ne ovat myös sellaisia tunteita, jotka motivoivat meitä toimimaan epäkohtien korjaamiseksi.”
Lisätiedot ja liput www.jurkka.fi ESITYKSET 18.3.–14.4.2026 PANTTERI JA MINÄ 12.2. I 13.2. I 15.2. I 17.2. I 19.2. I 22.2 www.konepajannayttamo.fi www.konepaj aj a annayttamo.fi KUKAAN EI ELÄ IKUISESTI – EI EDES KUSIPÄINEN DIKTAATTORI. ENSI-ILTA 7.2.2026 Förgät mig MILJA SARKOLA Tekstitys suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. We offer English mobile surtitles. svenskateatern.fi Miksi minua kauhistuttaa ajatus, että minut muistetaan? Enkö elä, ole elänyt, jos en jätä muistijälkiä, joissa on nimeni? 18.2.–11.4.2026 KATASTROFIKOMEDIA KAHDELLE NÄYTTELIJÄLLE RAUTATIENKATU 13, LAHTI
WWW.VIIRUS.FI | BILJETTER@VIIRUS.FI VÄLIMERENKATU 14, 00220 HELSINKI G E O R G E O R W E L L D OV E S A N D B L O O D S V E R S A I L L E S K ABRELL / MANNINEN / VÄ ÄTÄNEN LA AKSO / PYSTYNEN / NENONEN ELINA PIRINEN SORJANEN / VIRTANEN 10.1.-11.2.2026 ANTONIA-PALKINNON VOITTAJA 2025 MONOLOGI, KIERTUE 20.3.-27.4.2026 GUEST SWEDISH ASSHOLE KARLBERG / ATARAH / NSAMBU / REHN / PALMU / SALMINEN / YEBOAH / MINN / FEAT. AKADEMISKA SÅNGFÖRENINGEN MARTHAS HUS OLOF RUNSTEN TO BE BRUTALLY HONEST 2.0 JESSICA PIASECKI / SAMULI EMERY ASHLA HOMA SHOKRI & TYÖRYHMÄ PUIJA SUVI KEMPPAINEN H A N N A R Y T I W I L H E L M G R O T E N F E LT V I L M A V A N T O L A J U S S I U L K U N IE M I P E R T T U S A K S A LAULAVAT SADEPISARAT Musikaalin ensi-ilta 9.9.2026 Kansainvälinen esittävän taiteen festivaali lapsille ja nuorille pääkaupunkiseudulla 14.–22.3.2026 bravofestivaali.fi Nimetön 1 1 29.1.2026 9.39 MAAN JA VEDEN VÄLILLÄ SINNA VIRTANEN TERVETULOA KOKEMAAN TÄYDEN TUNTEEN TEATTERIA! OSTA LIPUT: LAHDENKAUPUNGINTEATTERI.FI Rakkauslaulu runotyttöydelle, suomalaiselle sanataiteelle, kesyttömyydelle, keskeneräisyydelle, hymni Marja-Liisa Vartion persoonalle, elämälle ja taiteelle. Ohjaus Sinna Virtanen Rooleissa mm. Aurora Manninan, Heidi Herala Punkmuseossa 10.1. – 10.5.2026. Graniittitalo, Jaakonkatu 3, Helsinki punkmuseo.fi
16 • 1 / 2026
1 / 2026 • 17 Turvallisuus ennen kaikkea Kun ajat kovenevat, sotapuhe menee kansalaisoikeuksien edelle. Miksi meiltä puuttuu yleislakkojen mentalitetti, pohtii Saara Särmä. TEKSTI MIIA VISTILÄ KUVAT NAUSKA ”E n tiedä, haluaisinko elää näitä aikoja”, huokaa kansainvälisen politiikan tutkija Saara Särmä, kun alamme puhua turvallisuudesta. Hän on viime vuosina tutkinut muun muassa militarismia Tampereen yliopistossa. Suomessa militarisoituminen näkyy nyt lisääntyneinä asehankintoina, reservin yläikärajan nostamisena ja maamiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautumisena – ja toivotaanpa sodankäyntiin liittyvistä teknologioista piristystä Suomen taloudellekin. Militarismi näkyy myös siinä, miten paljon sodasta ja sotimisesta puhutaan: ”Ei varmaan ikinä ole uutisoitu näin paljon esimerkiksi sotaharjoituksista. Nato on todella hyvä propagandan tuottaja. Tai strategiseksi viestinnäksihän sitä pitäisi kutsua, kun se tulee omalta puolelta.” Suomeen heijastuu myös Yhdysvaltojen lisääntynyt militarismi ja kiihtyvä imperialismi. Maa hamuaa Venezuelan öljyä ja Grönlannin maamineraaleja sekä valvoo aseistautunein erikoisjoukoin suurkaupunkiensa asukkaita. Yhdysvalloissa vaihto-oppilaana, opiskelijana ja tutkijana vieraillut Särmä seuraa mantereen tapahtumia ”tiiviimmin kuin ehkä olisi hyväksi”. ”Ollaan jostain tapahtumasta pari päivää pöyristyneitä ja kohta tulee jotain vielä hirveämpää. Asiat tapahtuvat todella nopealla syklillä, niin että ei ehdi pysähtyä miettimään, millaista fasismia ollaan toteuttamassa.” Kun Särmä aloitti kansainvälisen politiikan yliopisto-opintonsa 1990luvun lopulla, tenttikirjoista opiskeltiin esimerkiksi viholliskuvien rakentamisesta menneisyydessä tapahtuneiden esimerkkien valossa. Nyt samoista ilmiöistä voi lukea uutisista. ”Teoria oli kuvailevaa, mutta sitä luettiin kriittisenä havaintona maailmasta. Nyt tuntuu, että samoja teorioita ja esimerkiksi, erilaista hallintamenetelmien kritiikkiä, luetaan maailmanpolitiikassa käyttöohjeena. En tiedä luetaanko oikeasti, mutta siltä se ainakin näyttää.” ”Kaikki digitaalisen valvonnan lisääminen on silkkaa panopticonia.” Michel Foucault näkee Jeremy Benthamin Pan opticon-vankilan vertauksena yhteis kunnasta, jossa ihminen alkaa vahtia itseään noudattamaan vaadittuja sääntöjä. ”Monien tutkijoiden mukaan Yhdysvaltojen hallinto seuraa myös saksalaisen Carl Schmittin ajattelua, jossa valtaa hamutaan poikkeustiloja julistamalla ja tehdään selkeä jako ystäviin ja vihollisiin”, Särmä lisää. Särmä ymmärtää monipuolisesti turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Hän on tutkinut muun muassa Suomen militarisoitumista sekä mielen militarisoitumista eli siitä, kuinka alamme ajatella arjessamme sodankäynnin mahdollisuutta. Kriittinen turvallisuustutkimus purkaa turvallisuuteen liittyviä hierar kioita ja rakenteita. Turvallisuus on kuitenkin muutakin kuin militarismia eli sodankäytiin ja asevarusteluun liittyvää turvallisuutta. Turvallisuuden arkisia, mutta yhtä lailla ihmishenkiin ja fyysiseen turvallisuuteen liittyviä, ulottuvuuksia Särmä kohtaa vapaaehtoistyössään Tampereen ensija turvakoti -yhdistyksen hallituksessa. Siksi juuri häneltä on hyvä kysyä, keiden ääni ei kuulu turvallisuuskeskustelussa ja mitä oleellisia turvallisuuden ulottuvuuksia jää vaille tarvitsemaansa huomiota? Turvallisuus on sukupuolikysymys Turvallisuusasioissa kuuluu ”valkoisten, keski-ikäisten, sotilaspukuisten ja pukumiesten ääni”. Sen kunniaksi Särmä on ottanut uudelleen käyttöön 2010-luvun puolivälissä huomiota herättäneen Congrats, you have all male panel -Tumblr-sivunsa. Sinne hän kerää kuvia tapahtumista ja tilaisuuksista, joissa puhujina on vain miehiä, ja lisää kuvien päälle peukkua näyttävän David Hasselhoffin. Kuvakokoelmassa on nyt menossa toinen kausi, ja siksi 1980-luvun suosikkinäyttelijällä on kuvien päällä kaksi peukkua pystyssä.
18 • 1 / 2026 VÄKIVALLALLA VOIVAT UHATA MYÖS LAPSET JA SUVUT TAI YHTEISÖT. sesta, niin tuleeko nyt muistakin sopimuksista irtautumisesta helpompaa?” Särmä pohtii. Naisten turvallisuutta huonontaa lisääntyvän militarismin ohella ylikansallinen antigender-liike, joka pyrkii rajoittamaan seksuaalija sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja naisten kehollista itsemääräämisoikeutta. Turvallisuus vai vapaus? Turvallisuusasioissa ohitetaan usein myös ihmiset, jotka tarvitsevat arjessaan esimerkiksi vamman tai sairauden vuoksi apua. ”Amu Urhonen sanoi, että parasta sodan ajan vammaispolitiikkaa on rauhan ajan vammaispolitiikka. Siihen perustuu se, miten pystytään huolehtimaan myös vammaisten turvallisuudesta, jos pahin tapahtuu, eli tulee sota.” Amu Urhonen on tamperelainen kansalaisaktivisti ja vihreiden poliitikko. Laitoksissa asuvien turvallisuutta voi uhata myös rajoittaminen turvallisuuden parantamiseksi. Joulukuun alussa tuoliin sidottu muistisairas ikäihminen kuristui kuoliaaksi hoitokodissa Varsinais-Suomessa. ”On tärkeää kysyä ja kyseenalaistaa, miten turvallisuuden nimissä rajoitetaan laitoksissa asuvien ihmisten elämää ja heidän oikeuksiaan. Miten rajoitetaan vapautta vetoamalla omaan tai muiden turvallisuuteen, kun kyse on siitä, että ei ole tarpeeksi resursseja eikä ihmisiä hoitamassa?” Särmä huomauttaa. Oikeudet ja turvallisuus voivat olla ristiriidassa monenlaisissa tapauksissa. Kun jokin poliittinen kysymys määritellään suureksi uhaksi, ja sitä käsitellään eri tavalla kuin muita kysymyksiä, puhutaan turvallistamisesta. Turvallistaminen itsessään on sosiaalista ja poliittista, ja sillä voidaan kaventaa demokratiaan kuuluvia perus oikeuksia. Kansallisen turvallisuuden takaamiseksi voi tulla paineita rajoittaa esimerkiksi sananvapautta, liikkumista tai kuvaamista. Särmä kertoo esimerkin Ruotsista, kansalaisten digitaalista valvontaa muun muassa dokumenttielokuvan keinoin käsittelevän hankkeen tekemisestä: ”Ruotsalainen yhteistyökumppanini RåFilmin Alex Veitch oli valokuvannut poliisilaitosta tietämättä, että on tullut laki, että poliisilaitosta ei saa valokuvata. Hän sai sitten sakot kuvaamisesta. Ymmärrän että sotilasalueille on pääsy kielletty, mutta tuntuu oudolta rajoitukselta kieltää kaupungin keskustassa jonkun talon kuvaaminen turvallisuuden nimissä.” Särmä on erityisen huolissaan siitä, miten terrorismin uhkaan vedoten tai ääriliikkeeksi määrittelemällä voidaan rajoittaa esimerkiksi ympäristöliikkeiden toimintaa. Yhdysvalloissa on turvallisuuteen vedoten lähetetty viranomaisia kaduille. Suomessa turvallisuuden perusteella rajoitettiin liikkumista korona-aikana. ”Tarvittiinko sitä Uudenmaan sulkua? Vaikka eihän silloin tiedetty, mitä tulee tapahtumaan, niin nyt jälkeen”Se on sellainen huomionherättelytyökalu, ei sen tarkoituskaan ole olla pitkälle viety analyysi”, Särmä huomauttaa. Hän kertoo asiasta huomauttelun alkaneen 2010-luvun loppupuolella muuttaa asioita – kunnes miespaneeleja alkoi näkyä taas, kun militaristisesta turvallisuudesta alettiin keskustella. ”Venäjä-kysymyksessä tosin on keski-ikäisiä naisiakin äänessä.” Jos turvallisuudesta keskustelevat vain miehet, erityisesti naisiin kohdistuva väkivalta voi jäädä huomiotta ja sen ehkäisy ilman toimia ja rahoitusta. Särmä kritisoi esimerkiksi kokonaisturvallisuuden käsitettä, joka jättää huomiotta sukupuoleen liittyviä ulottuvuuksia. Henkeen ja terveyteen liittyvät uhat eroavat eri sukupuolilla toisistaan sekä sodan että rauhan aikana. Rintamasotilaat ovat enimmäkseen miehiä, ja vaikka sodissa tapetaan ja haavoitetaan siviilejä sukupuolesta riippumatta, naisten raiskaaminen on yksi sodankäynnin muoto. Sota lisää myös lähisuhdeväkivaltaa. Sotilaat ovat uhka naisille myös kotiin palattuaan, raiskauksia ja väkivaltaa tehdään sotien jälkeen enemmän. Turvallisuus on sukupuolikysymys myös rauhan aikana. Lähisuhdeväkivalta on laaja ongelma Suomessa, ja jokainen tuntee, ainakin tietämättään, tekijöitä ja uhreja, Särmä sanoo. Lähisuhdeväkivallan uhreista kolme neljästä on naisia. Väkivallan ymmärtäminen vaatii monenlaisten tilanteeseen vaikuttavien asioiden huomiointia. Väkivallalla voivat uhata paitsi puolisot ja entiset puolisot, myös lapset ja suvut tai yhteisöt, erityisesti vähemmistöissä, joissa sukuun ja perheeseen liittyy vahvoja kunniakäsityksiä. ”Väkivaltatyön puolella tähän on osaamista, mutta viranomaiset kuten poliisit eivät tunnista tällaista uhkaa kovin hyvin”, Särmä harmittelee. Turvakodit auttavat väkivallan uhreja pois väkivallan tekijän kontrollista. Vaikka paikkoja on esimerkiksi Tampereella lisätty avaamalla kokonaan uusi turvakoti, ja turvakotien rahoitus on Särmän mukaan ”onneksi aika vakaata”, paikkoja tarvittaisiin lisää. Liian usein tulijalle joudutaan tarjoamaan paikkaa toisesta kaupungista. ”Jos Tampereella ei ole tilaa, Porissa tai Hämeenlinnassa voi olla, mutta lähteekö ihminen niin pitkälle, jos esimerkiksi lapset ovat koulussa Tampereella?” Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämistä ohjaa Euroopassa Istanbulin sopimus, jonka Suomikin on ratifioinut, mutta siitä huolimatta esimerkiksi turvakotipaikkojen määrä ei ole Suomessa riittävällä tasolla. Vaikka ratifointikaan ei takaa vaatimusten noudattamista käytännössä, Euroopassa useat maat suunnittelevat irtautumista tästä sopimuksesta. ”Kun kansainvälisten sopimusten merkitys yleisesti vähenee, esimerkiksi Suomi irtautui Ottawan sopimuk
1 / 2026 • 19 Saara Särmä • s. 1975 • työtön politiikan tutkija • yhteiskuntatieteiden tohtori, Tampereen yliopisto 2014 • feministiaktivisti: Congrats, you have an all male panel -Tumblr-kanava, Maailmanrakastajan kirjallisuussalonki, Feministit jotka laskevat miehiä -podcast JOS MERIVIRRAT KÄÄNTYVÄT, ONKO ASEVARUSTELUSTA ILOA? S AARA SÄRMÄ keksi termin trans atlanttinen toiveajattelu tammikuun 24. päivänä turvallisuusasiantuntijoita käsitelleessä chattikeskustelussa. Termi viittaa siihen, ettei sotilaallisen liittoutumisen mahdollisia riskejä haluta nähdä tai niistä puhua. Suomi ostaa Yhdysvalloilta hävittäjiä, ja DCA-sopimus päästää maan joukkoja 15 sotilasalueelle Suomessa. Samaan aikaan Yhdysvallat on luisumassa fasismiin, ”mutta eri puolilla toistellaan, että ’ kyllä tässä hyvin käy, ei ole mitään ongelmia’”, Särmä kuvailee. Toiveajattelua nähtiin myös Ukrainan sodan alkuvaiheessa, kun Venäjän hyökkäys oli pysähtynyt. Alettiin toistaa ajatusta, että Ukraina voi voittaa sodan. Toiveajattelu kaventaa ymmärrystä vallitsevasta tilanteesta, eikä sivuutettuihin ongelmiin osata varautua. ”Poliittiselta johdolta ymmärrän tämän, koska politiikassa sanat ovat tekoja, mutta samaa ajattelua näkyy myös tutkijoilla. On varmaan ihmismielelle luontevaa yrittää nähdä tilanne positiivisessa valossa, mutta se on enemmän toiveajattelua kuin analyysiä.” Laaja-alaisen tilannekuvan saamista edesauttaa, että esille pääsee erilaisia näkökulmia. Särmä seuraa Yhdysvaltojen tilannetta esimerkiksi historiantutkija Heather Cox Richardsonin ja tietokirjailija Rebecca Solnitin uutiskirjeistä. ”Eniten kiinnostaa, mitä kansalaisyhteiskunnassa tapahtuu. Uutisissa kerrotaan vain suurista protesteista.” Vaikka Suomessa demokratian tilanne näyttää hyvältä, Särmä kehottaa kiinnittämään huomiota lakimuutoksiin, jotka kaventavat perusoikeuksia ja lisäävät viranomaisten oikeuksia ihmisten valvontaan. Nyt esitetään uusia toimintavaltuuksia esimerkiksi rajavartioille ja polliseille. ”Ei Suomen rajavartiolaitos ole mikään ICE, mutta poliittiset suhdanteet voivat muuttua. Vaikka valvonta ei ensin koske itseä, lopulta kukaan ei ole turvassa. Vastarintaa kannattaa harjoittaa ajoissa.” Transatlanttinen toiveajattelu ei riitä päin ajateltuna olisi sitä voinut itsekin ajatella kriittisemmin.” Turvallisuusvaatimuksia perustellaan myös peloilla, joiden luomisessa medialla on suuri valta ja vastuu. Särmä kritisoi etenkin iltapäivälehtiä: ”Pelon politiikasta eli siitä, miten peloilla luodaan turvallisuustarpeita ja oikeutetaan hallintaa on puhuttu ainakin vuoden 2001 WTC-iskuista asti. Huomiotaloudessa media ja some lyövät kättä ja klikkejä haetaan Putinin kuvilla, terveysvaivoilla pelottelulla ja maailmanpoliittisilla kysymyksillä. Se näyttää myyvän hyvin, mutta samalla herää kysymyksiä median vastuusta. Päätoimittajat vetoavat talouden logiikkaan ja siihen, että tätä kansa haluaa lukea.” Särmä kaipaa medialta vahvempaa moraalista roolia. ”Onko median rooli antaa kansalle mitä kansa haluaa, vai olisiko median tarkoitus tuottaa kansansivistystä? Vaikka se on vanhanaikaista ajattelua, niin haikailen 70-lukulaista menoa, jolloin kouluissa oli rauhankasvatusta ja monen eri tahon tavoite oli tuottaa kansansivistystä eikä vain viihdettä. Vaikka ei viihteessäkään mitään pahaa ole, sitäkin kuuluu olla, mutta ei siitä tarvitsisi esimerkiksi tehdä uutisia.” Turvallisuus ja ympäristö jää sivuun Militaristisissa turvallisuuskeskusteluissa jäävät tavallisesti huomiotta myös ympäristökysymykset. Ympäristöongelmat ovat ainakin välillisesti monien konfliktien taustalla. Lisäksi ilmastokriisi ja luontokato aiheuttavat myös suoraan monenlaisia turvallisuusuhkia ja sodat ympäristökatastrofeja. ”Suomessa odotetaan innolla, että pääsemme osallistumaan Ukrainan jälleenrakennukseen. Mutta siitä ei puhuta, kuka siivoaa sodan tuhot ja mitkä ovat sodan pitkäaikaisvaikutukset luonnolle ja ihmisille, sekä sotilaille että muille? Ja mitä esimerkiksi Mustanmeren miinoittaminen tarkoittaa? Mitä kaikkea sota jättää luontoon jälkeensä?” Myöskään ympäristökysymyksissä ei oteta huomioon sotilaallista toimintaa. ”Armeijoiden päästöjä ei lasketa päästökiintiöihin! Me täällä mietitään voiko lentää etelään, kun tulee päästöjä, mutta armeijat voivat lentää hävittäjillä ilman että tarvitsee miettiä”, Särmä vertaa. Sotilaallisen toiminnan tuottamia kasvihuonekaasupäästöjä ei tarvitse tärkeää on, että ihmiset ”ilmestyvät kehoina paikalle”, osoittavat mieltä ja tapaavat toisiaan. Hän toivoo, että Elokapinan aiheuttama raivo muuttuisi haluksi muuttaa maailmaa. ”Miten saadaan ihmiset tajuamaan, että ollaan teidänkin asialla, tai ainakin lasten tai lastenlasten asialla?” Särmä on kokenut kadulla marssija. ”Olen lapsena ollut vappumarsseilla ja rauhanmarsseilla. Kasari ja ysäri olivat epäpoliittista aikaa, mutta olen nyt 10–15 vuotta käynyt taas vappumarsseilla ja vaikka ne ovat yhä pienempiä kuin lapsuudessani, niin ne ovat kasvaneet.” Särmä kaipaa ”yleislakkomeininkiä”, vahvempaa kannanottoa ympäristön ja köyhien puolesta. ”Suomessa ei ehkä ole sellaista mielenosoituskulttuuria kuin jossain muualla. Täällä köyhät ovat kaduilla, mutta leipäjonossa. Meidän keski-ikäisten ja keskiluokkaisten pitää näyttää voimamme ja lähteä kaduille muidenkin kuin itsemme puolesta.” Aina ei tarvitse olla samaa mieltä Särmä kokoaa ihmisiä yhteen myös Tampereella Telakka-baarissa. Maailman rakastajan salonki -kirjallisuustapahtumissa keskustellaan tietokirjoista. ”Meillä oli käsittelyssä Hannah Arendtin Totalitarismin synty. Siinä selitettiin hyvin, miten eristäytyminen ruokkii totalitarismia. Eristäytynyt ihminen tulkitsee toisen sanomisen vihamielisesti ja reagoi siihen itse negatiivisesti. Ja mitä korona sai aikaan? Että kaikki eristäydyimme.” Vaikka myös somea ja älypuhelimia syytetään ihmisten eristäytymisestä, Särmällä on positiviinen suhde sosiaaliseen mediaan. Somen kautta leviää tietoa kokoontumismahdollisuuksista ja asiat, joista ei muualta kuule, saavat näkyvyyttä. ”En tietäisi saamelaiskysymyksistä mitään ellen olisi aikoinaan alkanut seurata aktivisteja. Samoin Palestiinasta ensisijainen tietolähde on some eikä suomalainen journalistinen media. Some tuo tapahtumiin inhimillisyyttä, kun voidaan seurata ihmisiä, jotka ovat siellä paikan päällä. Kuin nuoria lähti pakolaisiksi Ukrainasta, moni raportoi pakomatkoja Tiktokissa. Mutta toisaalta, tarvitseeko kaiken olla niin reaaliaikaista?” Someen liittyy myös uhkia. Tekoälyllä luodaan disinformaatiota nostattamaan raivoa sympatian tai rahan keräämiseksi. ”Taito erottaa feikki ja aito tulee olennaiseksi. Haluaisin ajatella, että tästä alkaa uusi journalismin nousukausi, että on resursseja tuottaa oikeasti luotettavaa tietoa. Haluaisin nähdä, että näin käy, mutta se taitaa olla toiveajattelua.” Särmän mukaan akateemisessa maailmassa on jo jonkin aikaa puhuttu paljon hitaudesta. Sitä kaipaa moni myös akateemisen maailman ulkopuolella. ”Kun vuosi vaihtui, niin ainakin omassa somekuplassani näkyi uudenvuodenlupauksia ja manifestointeja, että vähemmän somea ja enemmän kirjojen lukemista. Yritetään pyristellä irti jatkuvasta reagoinnista.” Hän pohtii, näkyykö reagoinnista irtautuminen myös aktivismissa. Hän muistuttaa, ettei kaikesta tarvitse olla aina samaa mieltä, kun ajetaan yhdessä jotain asiaa. Olisi tärkeää osata toimia myös eri tavoin ajattelevien ihmisten kanssa. ”Voi olla hyvä, että ei puhuta siitä, mistä ollaan eri mieltä. Muistetaan että ollaan kaikki ihmisiä ja eletään tässä samassa yhteiskunnassa.” raportoida. Armeijoiden arvioidaan tuottavan 5,5 prosenttia maailman ilmastopäästöistä, ja luvun tiedetään olevan kasvussa. Sotilaallinen varustautuminen vaatii myös mineraaleja, joiden hankinta lisää kaivosteollisuutta ja sen ympäristöhaittoja. Särmä kokee, että tulevaisuutta on juuri nyt vaikea ennustaa. X-sukupolven eli vuosina 1965–1980 syntyneiden sukupolvikokemus ja maailmankuva on joutunut koetukselle. ”Olen kasvanut aikuiseksi ysärillä, jolloin kylmä sota loppui ja maailma avautui. Minulla on henkisenä perusasetuksena, että maailma aina menee paremmaksi, ihmisoikeudet edistyvät ja progressiivinen politiikka voittaa. Joudun aina muistuttamaan itseäni, että ei se niin välttämättä mene.” Nykyisin on synkempää. Nopeatempoinen media luo tunnemössöä, jossa yhdistyvät pöyristyminen, lohduttomuus ja ehkä myös toivottomuus. ”Mutta olen suuri feministikirjailija Rebecca Solnitin fani”, Särmä sanoo. Hänen mukaansa toivo syntyy siitä, että tulevaisuus on tuntematon ja pitää yrittää parhaansa. Asiat voivat kääntyä hyväänkin. Ja oliko se Mauno Koivisto, joka sanoi, että jos ei voida tietää, niin pitää ajatella, että kaikki menisi hyvin?” Miten pääsisimme irti kiihtyvän militarismin kierteestä häikäilemättömien johtajien maailmassa? Särmä ymmärtää realiteetit mutta toivoo, että Suomessa mietittäisiin mieluummin rauhanvarustelua kuin sotaan varustelua. ”Miten varustellaan itsemme kohti rauhaa? En tiedä, miten se tapahtuu, että ei itse luoda tietä väkisin kohti tuhoa?” Ainakin luontokato pitää ottaa paremmin huomioon. ”Jos merivirrat kääntyvät, niin onko asevarustelusta silloin mitään iloa? Ympäristökriisi pitäisi ratkaista politiikalla, mutta nyt mennään aivan eri suuntaan, kun öljyn käyttöä lisätään.” Särmä varoittaa vaipumasta pessimismiin: ”Ratkaisut voivat vielä löytyä. Kiinasta ja muualta kuuluu positiivisia uutisia, aurinkoenergian käyttö nousee. Pitää luoda painetta päätöksentekijöille ja yksilöinä jokainen toimii miten toimii: voi vähentää eläinperäisten tuotteiden käyttöä ja tehdä mitä voi.” Särmä arvostaa suuresti mielenosoituksia ja varsinkin Elokapinan aktivisteja, jotka vaativat politiikan muutosta ympäristön kannalta kestävämmäksi. Särmä painottaa, miten
Paluu Aalistunturiin Metsähakkuita vastaan protestoineiden aktivistien oikeudenkäynnissä tuntui kuin syyttäjä ja Metsähallitus olisivat olleet aivan eri istunnossa kuin syytetyt. Punnittavana olivat kokoontumisvapauden rajat. K yseessä on erikoinen oikeuden istunto, kun syyttäjä vaatii rikoksentekovälineinä valtiolle menetettäväksi puolijoukkuetelttaa ja kamiinaa. Asia taustalla on kuitenkin vakava: sen määrittely, onko mie lenosoittaminen laillista. Istunnon lopputuloksesta odotetaan myös ennakkotapausta suomalaisessa luonnonsuojelussa. Käsiteltävä tilanne juontaa juurensa vuoteen 2023, jolloin Aalistunturin luonnonsuojelualueen kupeessa Länsi-Lapin Kolarissa olivat käynnistymässä hakkuut. Luonnonsuojelijat huolestuivat: aluetta oli kartoitettu ja hakkuu-uhan alla olevista metsistä löytynyt uhanalaisia lajeja. Alueelle on myös kaavailtu kansallispuistoa, jonka ekologisia yhteyksiä ja suojeluarvoa hakkuut heikentäisivät. Hakkuut olisivat pinta-alaltaan jopa neljäsataa hehtaaria, suojelijat ymmärsivät. Se vastaa noin 625 jalkapallokenttää. Kyse olisi harvennushakkuista, joilla niilläkin on merkittävä vaikutus ekosysteemeille. Luonnon näkökulmasta myös alueen pirstaleinen suojelu on ongelma. Lajisto ja ekosysteemit kun tarvitsisivat säilyäkseen laajoja mahdollisimman luonnontilaisia metsiä, eivät pistemäisiä suojelukohteita kaukana toisistaan. HAKATTAVA METSÄ Aalistunturin kupeessa on valtion omaisuutta, jota hallinnoi Metsähallitus. Sen omistama yhtiö Metsätalous Oy tuottaa valtion kassaan rahaa metsätaloudella: myy mällä puuta metsäteollisuuden käyttöön. Siinä missä luonnonsuojelijat näkivät metsän merkityksen suojelualueelle ja kansallispuistohankkeelle, Metsähallitus korosti alueen metsätaloushistoriaa: kun metsää on jo vuosi kymmeniä sitten hakattu, ei se voi olla luonnonmetsää, joka tarvitsisi suojelua. Pelkkä talousmetsäksi merkitseminen ei kuitenkaan tarkoita, ettei alueella olisi suojeluarvoja. Lisäksi metsäluonto kehittyy ajan saatossa yhä luonnontilaisemmaksi, jos se jätetään rauhaan. Kyse on siitä, mihin suojelemisen arvoisuuden raja vedetään. Yhteisten metsien käyttö on poliittinen kysymys. Suomessa paljon luonnoltaan arvokasta metsää on yhä vailla muodollista suojelua. Suomalaisessa luonnonsuojelussa suoralla toiminnalla on pitkät perinteet. Aalistunturin tapauksessa aktivistit sulkivat toistuvasti hakkuutyömaalle kulkevan tien, eivätkä metsätyökoneiden kuljettajat päässeet töihin. Metsää hallinnoiva Metsähallitus halusi hakkuut käyntiin. Poliisi kuljetti aktivistit Rovaniemelle putkaan. Lähes tasan kolme vuotta myöhemmin, tammikuussa 2026, asiaa puidaan oikeudessa. LAPIN KÄR ÄJÄOIKEUDEN Rovaniemen toimipiste sijaitsee Valtakadulla. Pienen oikeustalon aulassa yksinäinen turvatarkastaja käy laukut ja taskut käsipelillä läpi. Päivän yleisömäärä yllättää: myöhemmin jono ulottuu ulko-ovelle asti. Alkamassa on yhden Aalistunturilla nähdyn mielenosoituksen käsittely. Syytettyinä niskoittelusta ja hallinnanloukkauksesta istuu kahdeksan mielenosoituksessa paikalla ollutta. Niskoittelu tarkoittaa poliisin toimivaltansa rajoissa antaman käskyn noudattamatta jättämistä, ja se on kansalaistottelematonta Suomessa varsin tyypillisesti uhkaava syyte. Hallinnanloukkaus mielenosoittamisen seurauksena on puolestaan uusi. Lain mukaan siihen syyllistyy, jos ”ottaa haltuunsa toisen hallinnassa olevaa maata taikka rakennuksen tai sen osan”. Syytetyt katsovat olleensa erilaisissa tilanteissa suhteessa mielenosoitukseen ja poliisin antamiin käskyihin. Viisi heistä myöntää niskoittelun poliisia vastaan. Kaikki kiistävät hallinnanloukkauksen. Niskoittelun kiistävä kolmikko ei katso saaneensa poliisilta käskyä, jota olisivat jättäneet noudattamatta. Kaksi heistä kertoo olleensa vain viemässä mielenosoitusleiriin ruokaa, mihin poliisi olisi antanut luvan. Ruoan he kertovat dyykanneensa matkalta ja sen sisältäneen ainakin appelsiineja ja kakkuja. Yksi syytetyistä kertoo tulleensa paikalle nähtyään mediassa kuvia tapahtumista, mutta varmistaneensa poliisilta, mitä saa tehdä joutumatta kiinni. Lopulta poliisi on pysäyttänyt hänet auton katsastamattomuuden takia, ottanut kiinni ja kuljettanut muiden mukana putkaan. Syyttäjä vaatii syytetyille päiväsakkoja ja Metsähallitus vahingonkorvauksia korkoineen hakkuiden keskeytymisestä. Lisäksi syyttäjä vaatii mielenosoituksessa käytettyä telttaa ja kamiinaa sekä lukkoja ja kettinkejä menetettäväksi valtiolle rikoksentekovälineinä. RIIDATONTA ASIASSA ON , että Aalistunturilla joukko mielenosoittajia pystytti mielenosoitusleirin tielle tarkoituksenaan keskeyttää hakkuut. Syyttäjän näkökulmasta tämä oli toiminnan ydinasia, kun taas puolustuksen mukaan hakkuiden keskeyttämiTEKSTI VILPPU RANTANEN
22 • 1 / 2026 nen ei ollut itseisarvo, vaan tarkoitus oli kiinnittää yhteiskunnallista huomiota Metsähallituksen toimintaan ja muodostaa keskusteluyhteys sen kanssa. Puolustus huomauttaa, että koska kyseessä on ollut mielenosoitus, siihen tulee soveltaa kokoontumislakia, joka säätelee kokoontumisvapautta. Se määrittää mahdolliseksi mielenosoituspaikaksi julkisen paikan, johon kenellä tahansa on pääsy – esimerkiksi tien. Syyttäjä ja Metsähallitus puolestaan sanovat, että kyse on ollut Metsähallituksen yksityistiestä, joka on rakennettu hakkuita varten. Pohjimmiltaan kyse on siitä, onko mielenosoitus itsessään ollut laiton. Eduskunnan hallintovaliokunta lausui kokoontumislakia säädettäessä, että jonkinasteisen haitan aiheuttaminen muille on hyväksyttävä mielenosoituksen luonteeseen kuuluvana. On erillinen kysymys, missä vaiheessa poliisilla on oikeus hajottaa mielenosoitus. Koska nyt mielenosoituksesta aiheutui merkittävää haittaa, se on voinut olla perusteltua hyvinkin nopeasti. Nyt syyttäjän perusteena mielenosoituksen laittomuudelle ei kuitenkaan ole vain poliisin antaman poistumiskäskyn noudattamatta jättäminen, vaan se, että mielenosoitus olisi tapahtunut yksityisalueella. Syyttäjä siis esittää käytännössä kaikkien Suomen metsäteiden määrittelemistä mielenosoitukselle sopimattomaksi paikaksi. Syyttäjä myös perustelee, että aktivistien huoli metsästä on ollut turha, koska se oli useasti tarkastettu ja hakkuille sopivaksi todettu. Kokoontumisvapauden näkökulmasta tarkasteltuna ei kuitenkaan tulisi olla syyttäjän mieli piteestä kiinni, minkä puolesta mielenosoittaminen on sallittua. Oikeutta mielenosoittamiseen kaventaisivat myös esitetyt vahingonkorvaukset, joita Metsähallitus perustelee metsäkoneurakoitsijoiden kanssa solmimillaan sopimuksilla. Urakoitsijoille maksetaan urakkapalkkaa hakkuusuorituksista ja ”seisontakorvausta”, jos metsätyökone seisoo käyttämättömänä. Sopimusten ehdoissa on määritelty, että osapuolet vapautuvat vahingon korvauksista ylivoimaisen force majeure -esteen kohdalla. Puolustus katsoo, että tämä sopimusehto vapauttaa Metsähallituksen korvauksista urakoitsijoille. Olisiko Metsähallitus maksanut vastaavia korvauksia urakoitsijoille muusta yllättävästä esteestä, vai maksoiko se korvauksia nyt luodakseen perusteet mielenosoittajien vahingonkorvauksille? Yhtiö epäilemättä tiedostaa hakkuidensa herättävän vastustusta myös tulevaisuudessa. Vahingonkorvausvaatimukset olisivat sille jatkossa käytännöllinen työkalu. USEISSA OIKEUSKÄSITTELYISSÄ on viime vuosina kokeiltu, menisivätkö uudenlaiset kokoontumisvapauden rajoitukset läpi oikeudessa. Lähes poikkeuksetta näin on käynyt. Suomeen onkin alkanut muodostua oikeuskäytäntöä, jossa aiemmin perustaviksi katsotut oikeudet, kuten sananja kokoontumisvapaus, tunnustetaan teoriassa, mutta käytännössä niitä ollaan valmiita rajoittamaan rajusti. Siksi tälläkin oikeudenkäynnillä on laajempaa merkitystä. Luontokato ja ilmastonmuutos etenevät kiihtyvällä tahdilla, ja päätökset niiden hillitsemiseksi laahaavat perässä. Ymmärrys elämäntapamme kestämättömyydestä on myös laajenevalla joukolla kansalaisia. Kun yksilön kulutusvalinnoilla ei voi saavuttaa tarvittavaa yhteiskunnallista muutosta, katseet kääntyvät muihin keinoihin, myös kansalaistottelemattomuuteen. Tuntuu kuin virallinen Suomi, syyttäjä ja valtion metsiä hallinnoiva Metsä hallitus, istuisivat eri oikeudenkäyntiä kuin syytetyt. Niille kyse on vain toiselle aiheutetun häiriön korvaamisesta ja poliisin tottelematta jättämisestä. Syyttäjän loppupuheenvuorossa luonnon puolesta putkassa viruneet syytetyt saavat kuunnella luen toa siitä, miten heidän edustamansa luonnonsuojelu ylenkatsoo metsätalouden ja hakkuut hyväksyneiden viran omaisten luonnonrakkautta. Poliisille kyse on vain tehtävän suorittamisesta, Metsähallituksen liiketoimintaa häiritsevän tekijän poistamisesta. Oikeus asettui virallisen Suomen linjoille ja katsoi mielenosoittamisen olleen lähtökohtaisesti laitonta. Se tuomitsi yhtä lukuunottamatta kaikki syytetyt niskoittelusta ja hallinnanloukkauksesta. Katsastamattoman auton kuljettajan osalta se ei katsonut näytön riittävän tuomioon. Päiväsakkojen päälle tuomituille tuli maksettavaksi 23 000 euroa vahingonkorvauksia korkoineen sekä 4 600 euron oikeudenkäyntikulut. Tuomitut ovat jo ilmoittaneet valittavansa päätöksestä hovioikeuteen. Sinne heitä kannustaa myös yleisön tuki: vahingonkorvauksia varten pystytetty mesenaattikampanja pääsi tavoitteeseensa jo oikeudenkäyntipäivien aikana. Kaupaksi kävivät esimerkiksi 2 500 eurolla sukset, joilla oli hiihdetty mielenosoituksen yhtey dessä. LUONNONSUOJELIJAT KOHTA AVAT koko sen paineen, joka luonnon rajallisuuden sivuuttavan talousjärjestelmän kyseenalaistamisesta seuraa. Tulilinjalle asettuminen tuo kuitenkin vastakkainasettelun yleiseen tietoisuuteen, ja juuri niin luonnonsuojelulle on saavutettu merkittäviä voittoja. Pahimmassa tapauksessa Rovaniemen tuomion seurauksena yhä useam pia mielenosoittajia uhataan vahingon korvauksilla ja vuosia kestävillä oikeudenkäyntiprosesseilla. Jos käräjäoikeuden tuomio pitää korkeammissa oikeusasteissa, sillä voi olla kansalaisyhteiskunnalle hyytävä pelotevaikutus. Jutun kirjoittamista on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla. Jutun kuvat ovat Elokapinan kuvia useista mielenosoituksista Aalistunturin ympäristössä kevättalvella 2023.
Tulivuori oikeushenkilönä Useat luontokohteet ympäri maailmaa ovat saaneet juridisen aseman. L uontokohteita ympäri maailmaa on julistettu oikeushenkilöiksi, mikä tarkoittaa, että luontokohde, vaikkapa vuori tai joki, on samojen oikeuksien haltija kuin ihminenkin. ”Nykyään vastaavia tapauksia on maailmanlaajuisesti paljon, ja ilmiö on kasvava”, sanoo Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan väitöskirjatutkija Iris Pitkänen, joka on perehtynyt ilmiöön UudessaSeelannissa. Te Urewera -sademetsä, Whanganui-joki ja Taranaki-tulivuori ovat erityisen merkittäviä maan alkuperäiskansoille. Maoriheimoilla on omat esivanhempansa perinteisesti asuttamiensa alueiden luontokohteissa, Pitkänen kertoo. Uuden-Seelannin Pohjoissaarella sijaitseva Taranaki sai laillisen henkilön aseman viime vuonna. Pitkäsen mukaan taustalla vaikutti se, että UuttaSeelantia seremoniallisesti edelleen hallitseva Britannian kuningashuone halusi antaa alkuperäiskansa maoreille omistusoikeuden kulttuurisesti tärkeään vuoreen, jonka se oli ottanut haltuunsa kolonisaation aikana. MYÖS LATINALAISEN Amerikan maissa on esimerkkejä vastaavasta lainsäädännöstä. Ecuadorissa Äiti Maalle eli Pachamamalle on myönnetty perustuslailliset oikeudet ja tunnustettu ”oikeus ylläpitää luonnon kiertokulkua ja evoluutioprosessia”. Ajattelu on saanut vaikutteita maan alku peräiskansojen Sumac kawsay -maailmankatsomuksesta. Kichuan kielellä se tarkoittaa ”hyvää elämää”, alkuperäis kansojen elämäntapaa, joka perustuu ihmisyhteisön ja luonnon väliseen tasapainoon. Myös Bolivian valtio soveltaa vastaavaa ajattelua. Euroopassa tapauksia ei liiemmin ole. Toistaiseksi ainoa kansallisen lain tasolla säädetty esimerkki löytyy Espanjasta, jossa Mar Menor -laguuni sai laillisen henkilön aseman vuonna 2022. Saastuneen laguunin tilasta huolestuneet aktivistit alkoivat 2010-luvun loppupuolella vaatia sille juridista asemaa. Nyt laguunia edustaa kansalaisista, tutkijoista ja virkamiehistä koostuva ryhmä, minkä lisäksi kuka tahansa voi saattaa Mar Menoria koskevan kanteen tuomioistuimen käsiteltäväksi. YMPÄRISTÖOIKEUDEN professori Niko Soininen arvelee, että ei ole periaatteellista estettä sille, että Suomen perustuslakia ja muuta lainsäädäntöä muutettaisiin niin, että oikeushenkilöstatuksen myöntäminen luontokohteelle olisi mahdollista. Tehostaisiko se luonnonsuojelua vai ei, jakaa Soinisen mukaan tutkijoiden mielipiteitä. ”Luontokadossa on kysymys vinksahtaneista ajatusmalleista. Meillä on liian materiaalinen kuva hyvinvoinnistamme ja kulutamme liikaa. Se johtuu meidän yhteiskuntaja talousmallistamme, joka on vahvasti nykyisen oikeusjärjestelmämme siunaamaa.” Luonnon rajaaminen oikeushenkilön käsitteen ulkopuolelle on osa nykyistä mallia, Soininen toteaa. ”Näen, että oikeushenkilöstatuskysymys on yksi osa isompaa oikeusjärjestelmän rakenteellista muutosta.” Uudessa Seelannissa katsotaan, että lakimuutos on periaatteellisesti hyvin tärkeä. Asian puolesta kampanjoinut Jamie Tuuta, maorien maita hallinnoivan säätiön johtaja, lausui The Guardianille viime vuonna, että maorien ajattelutapa on nyt kirjattu länsimaiseen lakiin. Toiveena on, että maorien käsitys luontokohteista esivanhempina muuttaa tapaa, jolla luontoa tällä hetkellä kohdellaan. Suomessa kerätään paraikaa allekirjoituksia Hiljaisten oikeus -kansalaisaloitteeseen, joka tavoittelee luonnon perusoikeuksien kirjaamista maamme perustuslakiin. Jutun kirjoittamista on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla. TEKSTI VENLA VÄLIKANGAS An dr ew an d An ne m ar ie, W iki m ed ia C om m on s CC BY -S A 2. Kolonialismin aikana britit nimesivät maorien vuoren Mount Egmontiksi brittiläisen kreivin mukaan. Nyt alkuperäinen maorinimi Taranaki Maunga on palautettu. MAAPALLOMME EI SAA OLLA MILJARDÖÖRIEN LEIKKIKENTTÄ M AAILMANLAAJUISET varallisuuserot ovat kasvaneet räjähdysmäisesti pandemian jälkeen. Oxfamin mukaan 1 % maailman rikkaimpia omistavat yhteensä jo enemmän varallisuutta kuin 95 % muista ihmisistä yhteensä. Joulukuussa 2024 maailman rikkaimmasta miehestä Elon Muskista tuli ensimmäinen ihminen maailmanhistoriassa, jonka nettovarallisuus ylitti 400 miljardia Yhdysvaltain dollaria, ja nyt reilun vuoden jälkeen se on jo melkein tuplaantunut 700 miljardiin dollariin. Tällaisia summia on lähes mahdoton käsittää. Jos laskisit yhden dollarin sekunnissa, miljoonan saavuttamiseen menisi noin 12 päivää, mutta miljardin laskeminen veisi 32 vuotta. Elon Muskin varallisuuden laskemiseen menisi tällä taktiikalla yli 22 000 vuotta. Miljonäärit ovat yhteiskunnallemme ok, miljardöörit eivät. Tällaisen vaurauden oikeuttaminen henkilökohtaisella työllä ei kestä päivänvaloa, varsinkaan kun miljardöörit maksavat varallisuudestaan suhteellisesti vähemmän veroja kuin tavalliset palkansaajat. Viime vuosikymmeninä EU:ssa verotusta on vähennetty rikkaimmalle väestölle, ja tänä päivänä 80 % verotuloista tulee tavallisilta ihmisiltä, kun superrikkaat hyödyntävät porsaanreikiä ja veroparatiiseja, joiden avulla he maksavat prosentuaalisesti vähemmän veroja kuin opettajat ja sairaanhoitajat. Miljardöörin elämäntavat lisäksi saastuttavat käsittämättömän määrän enemmän kuin keskivertoihmisen arki. Jo yksi maailman 50 rikkaimmasta miljardööristä tuottaa hiilidioksidipäästöjä yksityislentokoneidensa, huvialustensa ja sijoitustensa kautta puolessatoista tunnissa enemmän kuin keski vertoihminen koko elämänsä aikana. Jo 5 % veron korotus EU:n suur rikkaille tosi kassaan vuosittain yli 300 miljardia euroa – summan, joka kattaisi nykyisen Euroopan unionin julkisen ilmasto rahoituksen kehitysmaille lähes 10 vuodeksi. Ääririkkaiden rajaton rikastuminen ja vallan ytimessä toimiminen murentaa demokratiaa, syventää ilmastokriisiä ja vie tavallisilta ihmisiltä mahdollisuuksia parempaan elämään. Samalla kun harvat keräävät yhä suurempia omaisuuksia, monet kamppailevat arjessaan perusturvan, kohtuullisen toimeentulon ja tulevaisuudenuskon kanssa. Tämä on hälyttävä merkki siitä, että yhteiskunnan suuntaa on arvioitava uudelleen. Sirpa Pietikäinen WWW.SIRPAPIETIKAINEN.EU
Lada Suomenrinne, I’m ready to be swallowed by a Stállu, 2025, Sápmi. Erkki Raskinen, sarjasta Kaunis onni, 1997 Ima Iduozee, sarjasta After We’re Gone, 2022 Elham Rahmati, Questions for My Aunts -videoteos, 2025 Raakel Kuukka, Rebekka ja kansallispuku, diptyykin oikea puoli, 2003. Jakob Ganslmeier & Ana Zibelnik, sarjasta Bereitschaft, 2024
Rotuna muiden joukossa P ÄIVIÖ MAURICE OMWAMIN ja Orlan Ohtosen kuratoima näyttely Näkymätön rotu Suomen valokuvataiteen museossa pureutuu rasismiin valkoisuuden kautta. ”Se on näkökulma, minkä julkinen keskustelu, politiikka ja myös teorian valtavirta yleensä sivuuttaa. Suomessa puhutaan aina näkyvistä vähemmistöistä, ei-valkoisista ihmisistä ja heidän kokemuksistaan, ja yleensä vielä valkoisten ihmisten suulla ja tutkijoiden perspektiivistä, jolloin se ilmenee enimmäkseen jonkin sortin teoreettisena kysymyksenä”, Omwami sanoo. ”Rasistisessa yhteiskunnassa kukaan ei elä sen systeemin ja valtarakenteen ulko puolella. Me kaikki ollaan osallisia siinä.” ”Rasismia koskevan keskustelun ohella näyttelyssä käydään keskustelua myös valokuvasta ja visuaalisesta kielestä, ja sen historiasta ja yhteydestä tähän rotuun perustuvaan ihmiskuvaan ja kolonialistisen maailmankuvan luomiseen.” Omwami muistuttaa, että kuvallisen viestinnän merkitys on entisestään korostunut ajassa, jossa päivittäin välitetään valtavat määrät informaatiota kuvallisessa muodossa. Kuvat rakentavat yhteiskuntaa pelkällä olemassaolollaan. ”Vaikka visuaalinen kieli ei olisi hyökkäävää tai suoraan rasistista, se voi ylläpitää tietynlaista mielikuvaa ja vahvistaa normeja.” Monet näyttelyn teoksista paljastavat, miten voimakkaita odotuksia suomalaisille merkityksellisiin symboleihin kytkeytyy. ”Jos vaikka kansallispukuun laitetaan musta tyttö, se voi herättää voimakasta vastustusta, että tää ei käy. Vaikka se olisi jokin symbolinen positio, jonka kuka tahansa pystyisi täyttämään.” Omwami mainitsee esimerkkinä toissavuotisen rasistisen keskustelun, joka leimahti, kun Daniela Owususta tuli Suomen ensimmäinen musta Lucia-neito. Monipuolistuvan representaation kääntöpuolena on se, että edelläkävijät joutuvat kohtaamaan vihaa ja ulossulkemista. Eikä representaatio yksinään riitä, Omwami sanoo. ”Representaatiolla on paljon väliä. Se voi nostaa esiin ongelmia ja antaa kyvyn unelmoida, mutta on tärkeää pohtia visuaalisen kielen tasolla, mitä se tuottaa, mitä se haastaa, mitä se nostaa esiin.” Esimerkiksi uutiskuvat maahanmuuttajista kytkeytyvät usein rikollisuuteen, työttömyyteen ja sosiaalisiin ongelmiin, Omwami sanoo. ”Miten representaatiota muuttamalla voidaan muuttaa ymmärrystä maail masta? Se on se seuraava kysymys.” EMILIA MIETTINEN Näkymätön rotu Suomen valokuvataiteen museossa Kaapelitehtaalla Helsingissä 8.3. asti. Tayo Adekunle, sarjasta Artefact, 2020 Zanele Muholi: Candice Nkosi, Durban, Brave Beauties, 2020 Sim Chi Yin, Suitcase with stands, Climb, 2023
26 • 1 / 2026 Vallanpitäjät haluavat takaisin piiloon Viime hallitusneuvottelut käytiin poikkeuksellisen avoimesti, kun niiden tausta-aineistoa julkaistiin reaaliaikaisesti. Virkakunnassa valmistellaan nyt paluuta menneisyyteen. H allitusohjelma – ketä kiinnostaa? Politiikan toimittajien lisäksi ei välttämättä juuri ketään, vaikka hallitusohjelmaa neuvoteltaessa lyödään lukkoon käytännössä Suomen tulevaisuus neljäksi vuodeksi. Ministeriöt ja eri viranomaiset tuottavat materiaalia neuvotteluiden pohjaksi: esimerkiksi arvioita, ennusteita ja selvityksiä. Viime hallitusneuvottelut olivat ensimmäiset, joissa nämä materiaalit tulivat julkisiksi reaaliajassa. Media ja kansalaiset pystyivät seuraamaan kokoomuksen, perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja ruotsalaisen kansanpuolueen neuvotteluita ja arvioimaan viranomaisten tuottamaa materiaalia. Muutoksen taustalla oli Helsingin hallinto-oikeuden päätös vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeisistä hallitusneuvotteluista. Oikeus katsoi, että valtioneuvoston kanslian olisi tullut antaa viranomaisten tuottamat neuvotteluiden taustamateriaalit julkisuuteen heti niiden valmistuttua eikä vasta neuvotteluiden päätteeksi. AVOIMUUS EI KUITENKA AN innostanut kaikkia. Oikeuden päätöksestä huolimatta valtiovarainministeriö katsoi, etteivät kaikki sen tuottamat materiaalit ole julkisia. Asia päätyi oikeuteen uudestaan 2023. Ensin Helsingin hallinto-oikeus ja lopulta korkein hallinto-oikeus katsoivat, että ministeriön tulkinta on väärä. Korkein hallinto-oikeus antoi asiasta ennakkopäätöksen joulun alla 2025. ”En ihan ymmärrä, miksi tästä tarvittiin ennakkopäätös, koska on niin itsestään selvää, että neuvotteluihin luovutetut paperit ovat julkisia, kun ne on luovutettu ulos ministeriöstä hallitustunnustelijalle”, ihmettelee julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopistosta. Voutilainen lukeutuu Suomen johtaviin julkisoikeuden asiantuntijoihin. Hän pitää hallitusneuvottelujen asiakirjojen julkisuutta tärkeänä avoimuuden ja demokratian kannalta. ”Perustuslain mukaan tietojen salaamiselle pitäisi olla välttämätön syy. En näe, mikä olisi välttämätön syy, ettei näitä asiakirjoja voitaisi julkaista hallitusneuvottelujen aikana.” Hän katsoo, että kyse on sananvapaudesta ja painottaa, että viranomaisten hallitusneuvotteluihin tuottamista tiedoista pitää kyetä käymään kriittistä keskustelua. Valtionhallinnossa ja hallituksessa ollaan Voutilaisen kanssa ilmeisen eri mieltä. Hallitus runnoo eteenpäin lakimuutosta, jolla materiaalit salattaisiin. Lausuntokierroksella saadun kriittisen palautteen ja aikataulukysymyksien takia laki irrotettiin laajemmasta kokonaisuudesta omaksi esityksekseen. Nyt sen valmistelu jatkuu valtioneuvoston kansliassa, ja valmista olisi tarkoitus tulla ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Lakihankkeen pyrkimyksenä on taata neuvottelurauha, kansliasta kerrotaan Voimalle. TEKSTI MI KKO SAULI KUVA SAM WILD
1 / 2026 • 27 Avoimuus saattaa siis hyvinkin jäädä kerta luontoiseksi kokeiluksi. Voutilainen kummeksuu lähestymistapaa. ”Näyttää oudolta, että kun julkisuuslaki ei taivu virkakunnan tarpeisiin, niin lähdetään viemään läpi lakimuutoksia, joilla ajetaan virkakunnan kantaa tuotettavien tietojen julkisuuden rajaamisesta.” Voutilainen kysyy retorisesti, onko julkisuuden rajaaminen lähtöisin virkakunnasta vai poliittisesta tahto tilasta. Hän muistuttaa, etteivät ministe riöt ole hallitusneuvottelujen osapuoli. Näin ollen neuvotteluihin luovutettu materiaali ei voi olla ministeriön sisäistä ja sellaisena salassa pidettävää. Jos materiaali on muilla perustein salassa pidettävää, sitä ei välttämättä voida luovuttaa edes hallitustunnustelijalle. Voutilainen pitää tärkeänä, että viran omaisten tuottamasta tiedosta voidaan keskustella ja ulkopuoliset tahot pääsevät tarkastelemaan, millaista tietoa viranomaiset neuvotteluihin tuottavat, koska tuo tieto ohjaa poliittista päätöksentekoa. VALTIOVAR AINMINISTERIÖN salaamismenettelyn – jonka oikeus siis määräsi lopetettavaksi – taustalla Voutilainen näkee julkisuuslain porsaanreiät. ”Julkisuuslaki mahdollistaa omalla epätäsmällisyydellään sen, että sitä voidaan tarkoitushakuisesti tulkita tavalla, joka ei ole asiallinen. Laki vaatii salaamiselle kuitenkin lailliset perusteet. Sellaisia ei tässä tapauksessa ollut, minkä vuoksi korkein hallinto-oikeus kumosi päätöksen”, Voutilainen sanoo. Valtiovarainministeriö käyttää yksittäisistä ministeriöistä kenties suurinta valtaa, koska se käytännössä määrittää, mihin kulloisellakin hallituksella on varaa. Voutilainen muistuttaa, että ennen jokaisia vaaleja ministeriö julkistaa yhteiskuntapoliittisia tavoitteita sisältävän virkapuheenvuoron, joka ohjaa vahvasti vaalikeskustelua. Kyse on suorasta poliittisesta vaikuttamisesta keskusteluun ja hallitusohjelman sisältöön. ”Siihen asetetaan kuin toiveiden tynnyriin kaikki se, mitä ministeriön virkamiesten mielestä pitäisi tehdä seuraavalla vaalikaudella. Valtiovarainministeriö asettuu tällaisessa järjestelyssä etujärjestön asemaan, kun sen tehtävänä olisi tuottaa neutraalia tietoa hallitusneuvottelujen tueksi”, Voutilainen muotoilee. Hän pitää käytäntöä vaarallisena demokratian ja oikeusvaltion näkökulmasta ja katsoo, että ministeriön virkakunnan toiminta läikkyy politiikan puolelle neutraalin tiedontuotannon sijaan. SIINÄ MISSÄ VOUTILAINEN näkee valtiovarainministeriön jäsentävän itsensä neuvotteluosapuoleksi, ministeriön strategiaja tutkimusjohtaja Olli Kärkkäinen ei tällaista tunnista. ”Valtiovarainministeriö ei missään nimessä ole neuvotteluissa osapuoli. Ministeriön kuten muidenkin asiantuntijoiden rooli on hallitusneuvotteluita tukeva, mutta totta kai ministe riöllä on oma roolinsa hallitusohjelman muodostumisessa”, hän sanoo. Mikä asiakirjojen julkisuudessa oli epäselvää? ”Lähtökohtana meillä on hallitusneuvotteluihin toimitettujen asiakirjojen julkisuus. Kun perustuslaissa on säädetty hallitusneuvotteluista, ja julkisuuslaissa on haluttu säätää poliittinen toiminta julkisuuslain ulkopuolelle, katsoimme, että hallitusneuvottelut lukeutuvat poliittisen toiminnan piiriin. Kyse on lopulta ainoastaan siitä, missä kohtaa asiakirjat tulevat julkisiksi.” Missä kohtaa asiakirjojen pitäisi olla julkisia? ”On tunnistettavissa erilaisia asiakirjoja. Siltä osin kuin valtiovarainministeriöllä on omia näkemyksiä eli esimerkiksi otetaan kantaa, minkä tyyppisiä haasteita ja ratkaisuesityksiä niihin seuraavalla hallituskaudella on, julkaisemme ne hyvissä ajoin etukäteen virkapuheenvuoroissamme.” ”Koskien neuvotteluista nousevia asioita, joista pyydetään ministeriön vaikutusarvioita ja jotka elävät neuvottelujen mukana, meidän mielestämme ratkaisu voisi olla vastaava kuin esimerkiksi eduskunnan valiokunnissa, eli materiaali tulee julkiseksi, kun asian käsittely on päättynyt. Hallitusneuvottelujen tapauksessa silloin, kun hallitusohjelma on valmis.” Millaisia odotuksia valtiovarainministeriöllä on lakihankkeen, jolla neuvotteluihin tuotetut materiaalit salattaisiin, suhteen? ”Toivomme, että edellä mainittu ristiriita eri säädösten välillä saadaan ratkaistua ja säännöt olisivat mahdollisimman selkeitä ja yhdenmukaisia kaikille. Meidän tahtotilamme on lisätä julkisuutta. Nykyisellään etujärjestöjen tai yritysten neuvotteluihin toimittamat materiaalit eivät ole julkisia.” Viime hallitusneuvotteluissa nousi esiin aiheita, joita poliitikot halusivat selvittää, kuten voisiko järjestäytynyttä rikollisuutta verottaa. Ainoa mahdollisuus seurata neuvotteluprosessia näiden osalta olivat ministeriöiden asiakirjat. Minä pidän tällaista tarkkailuikkunaa tärkeänä. Miten teillä tämä ajatellaan? ”Siitä pitäisi sitten selkeästi säätää. Nykylainsäädännössä ollaan tilanteessa, jossa ministeriöiden tuottama materiaali on julkista, mutta etujärjestöjen ja yritysten tuottama materiaali ei ole. Kun neuvotteluissa käsitellään herkkiä asioita, niitä voidaan alkaa kysyä etujärjestöiltä ja yksityisiltä yrityksiltä, ja päädytään tilanteeseen, jossa julkisuus itseasiassa vähenee. Edes neuvotteluiden jälkeen ei selviä, että mistä on keskusteltu.” Ratkaisiko korkeimman hallintooikeuden päätös nykytilanteen viran omaisten asiakirjojen osalta? T YÖSKENNELLESSÄNI Yleisradiossa vuonna 2019 sain nähtäväkseni joitakin ministeriöiden hallitusneuvotteluihin tuottamia tausta-asiakirjoja. Päätimme silloisen kollegani, MOTtoimituksen Jyri Hännisen kanssa pienen pallottelun jälkeen tehdä laajemman tietopyynnön niistä. Valtioneuvoston kanslia kieltäytyi luovuttamasta materiaalia meille neuvottelujen aikana, mutta julkaisi materiaalin niiden jälkeen. Päätimme viedä asian hallintooikeuteen. Pääargumenttimme oli, että viranomaisilla ei ole lakiin pohjautuvia perusteita olla luovuttamatta muille materiaalia, joka on luovutettu hallitustunnustelijalle. Hallitustunnustelija kun ei ole viranomainen, vaan rinnastuu lähinnä rivikansalaiseen. Näin ollen se hetki, jolloin materiaalit tulevat julkiseksi, on niiden lähtö ministeriöstä. Kukaan ei myöskään voi kontrolloida, ketkä hallitusneuvotteluihin toimitettuun materiaaliin pääsevät käsiksi. Jos materiaali on salaista, sen toimittaminen lobbareita vilisevälle Säätytalolle on ylipäätään kyseenalaista. Asian vieminen oikeuteen kannatti. Helsingin hallinto-oikeus ratkaisi asian eduksemme, ja niinpä neljä vuotta myöhemmin ministeriöt julkaisivat tuottamansa materiaalin reaaliajassa verkossa. Materiaaleista nousi useita valtakunnan uutisia, kuten järjestäytyneen rikollisuuden verottamisen selvittäminen. Uutiseksi nousi myös valtiovarainministeriön papereiden pimittäminen, kun se päätti kulkea omia polkujaan asiakirjajulkisuudessa. Ja taas mentiin hallinto-oikeuteen. Toisin kuin ensimmäisellä kierroksella, jolla valtioneuvoston kanslia tyytyi Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisuun, valtiovarainministeriö halusi hakea ratkaisun korkeimmasta oikeusasteesta. Me toimittajat olimme toivoneet ennakkopäätöstä jo ensimmäisellä kierroksella. Ratkaisu saatiin, kun oikeus määräsi materiaalit julkisiksi heti niiden valmistuttua. Ilo uhkaa kuitenkin jäädä lyhytaikaiseksi. Valtiovarainministeriön mukaan materiaalien julkisuuden kanssa voitaisiin toimia samoin kuin eduskunnan valiokunnissa. Siis niin, että ne tulevat julkiseksi, kun asian käsittely päättyy. Jos tällainen käytäntö omaksutaan, hallitusneuvottelujen reaaliaikainen läpi näkyvyys kapenee merkittävästi. Se tuskin on ainakaan yleisön etu. POLIITIKOILLE ASIA on kaksijakoinen. Moni nykyisissä hallituspuolueissa olisi varmasti ollut tyytyväinen, jos kaikki hallitusneuvotteluissa heitetyt ajatuskukkaset eivät olisi tulleet julki. Ne kuitenkin kertovat vallan pitäjistämme, ja siksi niiden julkisuus on perusteltua. Toisaalta harva haluaa leimautua avoimuuden vastustajaksi. Se ei oikein ole tätä päivää. Ja poliitikot mieluusti ovat tätä päivää. Valtiovarainministeriö on spinnannut viestinsä taitavasti ottamalla etujärjestöjen materiaalin mukaan keskusteluun. Etujärjestöt ja lobbaaminen ovat osa poliittista prosessia, mutta niillä on hähmäinen kaiku. Tosiasia on, että valtaa on aina käytetty ja tullaan aina käyttämään myös virallisen neuvotteluprosessin ulkopuolella. En jaksa uskoa, että etujärjestöjen materiaalin julkiseksi säätäminen avaisi prosessia juuri sen enempää, vaikka pidänkin ideaa tervetulleena. Järjestöillä on kanavansa olla neuvotteluissa läsnä muutenkin. Jos ei ole, ne ovat kehnoja etujärjestöjä, joihin kenenkään ei kannata kuulua. Laajempi kysymys liittyy sitten siihen, pitäisikö hallitusneuvotteluista säätää laissa tarkemmin. Nyt jokainen hallitustunnustelija käy neuvottelut tavallaan. Olemme milloin saaneet seurata Säätytalon sankarilobbareita ja milloin kuulla, että lobbareilla ole mitään asiaa koko Säätytaloon. Pelisääntöjen paikka? JOS VUOSIKAUSIEN VÄÄNTÖ hallitusneuvotteluiden taustamateriaaleista jotain on osoittanut, niin sen, että neuvotteluja koskevaa lainsäädäntöä olisi syytä tarkentaa. Kun hallitustunnustelijalla ei ole laissa säädettyä asemaa, miksi rakentaa juridisia erillishimmeleitä hallitusneuvottelujen papereiden ympärille? Saman tien voisi luoda koko prosessille selkeät puitteet. Tuntuu hassulta, että koko yhteiskunnan suuntaa määrittelevä neuvottelu tapahtuu juridisessa tyhjiössä, ilman selkeitä pelisääntöjä. Nyt vain viranomaisten materiaalin reaali aikaisen julkisuuden kautta myös yleisölle on auennut edes pieni ikkuna siihen, mistä Säätytalolla kulloinkin neuvotellaan. Sitä ei pidä vain poliitikkojen ja virkamiesten mieliksi sulkea. MIKKO SAULI ”Oikeuden ratkaisu on hyvin selkeä ja perusteellinen. Emme näe tämän jälkeen epäselvyyttä, miten nykyistä lainsäädäntöä tulisi tulkita. Olemme tyytyväisiä, että oikeus kommentoi myös julkisuuslain ja perustuslain välistä suhdetta. Vaikka ratkaisu ei ollut ehkä valtiovarainministeriön kannalla, ratkaisusta saatiin se selkeys, jota kaipasimme.” Kärkkäinen sanoo, että korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta huolimatta valtiovarainministeriö katsoo noudattaneensa lakia tulkinnanvaraisessa tilanteessa. Ratkaisun jälkeen tulkinnavaraa ei enää ole, ja kaikkien ministeriöiden on jatkossa helpompi toimia. Oikeuden päätös koskee nykyistä lainsäädäntöä. Tilanne voi muuttua, jos eduskunta säätää valtioneuvoston kanslian parhaillaan valmisteleman lain neuvotteluaineistojen salaamisesta. On mahdollista, että uuden lain soveltamista päädytään niin ikään testaamaan oikeudessa, ja silloin julkisuusperiaate saattaa jäädä altavastaajan asemaan. Hallitusneuvottelut ja minä
28 • 1 / 2026 Toiseuttava koululaitos Koulujärjestelmän rakenteellinen rasismi pitää purkaa. Ottaako uusi opetussuunnitelma asian huomioon? S uomen koulujärjestelmää on pitkään pidetty kansallisena ylpeyden aiheena, mutta viime vuosina sen asema esimerkiksi kansainvälisissä Pisatutkimuksissa on heikentynyt selvästi. Parissa vuosikymmenessä Suomi on pudonnut oppimistulosten kärkipäästä keskivaiheille, ja putoaminen jatkuu edelleen. Myös lasten ja nuorten lukutaidon jyrkkä lasku on ollut toistuvasti esillä julkisessa keskustelussa. Oppimistulosten heikkenemiseen vaikuttavat monet tekijät: oppitunteja on vähennetty samaan aikaan, kun opetussisällöt ovat laajentuneet. Koulutusleikkaukset, kasvaneet ryhmäkoot sekä opettajien aliresursointi ja alipalkkaus kuormittavat kouluja entisestään. Lisäksi älylaitteiden yleistyminen on heikentänyt lasten ja nuorten keskittymiskykyä ja vähentänyt perheiden yhteistä lukemista, jolla on tutkitusti suora yhteys lukutaidon kehitykseen. Nämä rakenteelliset ongelmat heijastuvat myös siihen, miten oppilaiden kielitaitoa arvioidaan ja tuetaan. Suomi toisena kielenä -opetus, eli S2-oppimäärä, on tästä yksi esimerkki. Se on tarkoitettu oppilaille, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame. Oppilaat saavat opetusta joko kokonaan tai osittain äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen sijasta. NYT PERUSOPETUKSEN opetussuunnitelman perusteet uudistetaan, ja muutokset on määrä ottaa käyttöön viimeistään elokuussa 2026. Uudistuksen tavoitteena on, että suomea tai ruotsia toisena kielenä opiskelevat oppilaat, eli S2ja R2-oppimäärän oppilaat, siirtyvät osaamisensa kehittyessä äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärään. Opetusministeri Anders Adlercreutz kertoi tammikuussa Helsingin Sanomille, ettei S2ja R2-opetus ole ensisijaisesti tarkoitettu Suomessa syntyneille lapsille, jotka ovat käyneet suomalaisen varhaiskasvatuksen. Näin ei toki ole ollut aiemminkaan, vaikka käytännön toteutus on vaihdellut. Etnisiin vähemmistöihin kuuluvat opiskelijat ohjataan usein S2-opintoihin, vaikka he olisivat syntyneet Suomessa ja puhuisivat suomea toisena äidinkielenään. Julkisuudessa muun muassa jalkapallotuomari Mohammad Al-Emara sekä koomikot Fathi Ahmed ja Hanad ”Dosdela” Hassan ovat kertoneet tulleensa sijoitetuiksi S2-opetukseen, vaikka heidän suomen kielen taitonsa oli hyvä. Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä sekä yhteiskunnassa yleisesti kielitaito ja käsitys suomalaisuudesta kietoutuvat toisiinsa tavoilla, jotka ylläpitävät toiseuttavia käytäntöjä. Yhdenvertaisuusvaltuutetun vuonna 2019 julkaistun selvityksen mukaan erityisesti afrikkalaistaustaisia oppilaita, etenkin tyttöjä, ohjataan jo varhain tiettyihin ammatteihin – usein hoiva-alalle – riippumatta heidän kyvyistään, opiskeluja uratoiveistaan tai kielitaidostaan. Moni kertoi selvityksessä, että lukioja korkeakouluopinnot sivuutettiin automaattisesti. Samassa selvityksessä nousi esiin myös tapauksia, joissa suomea äidinkielenään puhuvia tai sitä hyvin hallitsevia oppilaita oli sijoitettu perusteettomasti S2-opetukseen. Toiseuttaminen näkyy myös kielenkäytössä, joka rakentaa vastakkainasetteluja meidän ja muiden välille. Esimerkiksi Kotimaisten kielten keskuksen mukaan termiä ”vieraskielinen” tulisi käyttää harkiten, sillä sitä käytetään toisinaan leimaavasti ja vastakkainasettelua vahvistaen. K ANSALLINEN KOULUTUKSEN arviointikeskus (Karvi) seuraa tällä hetkellä pitkittäisarviointitutkimuksessaan noin 8 000:ta oppilasta eri puolilta Suomea koko peruskoulun ajan. Vuonna 2024 arvioitiin kuudesluokkalaisten taitoja, ja raportin mukaan lähes joka neljäs S2-oppimäärää opiskeleva ylsi äidinkielen ja kirjallisuuden taidoissa kansalliselle keskitasolle. Opetussuunnitelman uudistusten tarkoituksena on myös täsmentää, millä osaamistasolla S1-oppimäärään siirtymä tehdään, sekä tarkentaa S2ja R2-opetukseen sijoittamisen perusteita, jotta opetukseen ohjautuisivat ne oppilaat, jotka sitä todella tarvitsevat. Valtakunnallisten opetushallituksen ohjeiden mukaan S2-opetukseen osallistumisen tulisi perustua oppilaan suomen taidon tasoon, eikä siihen saa vaikuttaa ”väestötietojärjestelmässä oleva äidinkieli, etninen tausta, synnyinmaa, kansalaisuus tai ulkomaalaiselta vaikuttava nimi.” TEKSTI NDÉLA FAYE KUVANKÄSITTELY SAM WILD Uudenkaupungin museo: Kalannin Sairisten kansakoulu vuonna 1930
Vaikka paperilla S2-oppimäärän tavoitteena on tähän astikin ollut edistää kielellistä yhdenvertaisuutta, käytännössä sillä on usein ollut päinvastainen vaikutus, ja päätös S2-opetukseen ohjaamisesta on usein pohjautunut oppilaan edun sijaan ennakkoluuloille ja -olettamuksille. Lain mukaan päätös S2-opetukseen sijoittamisesta kuuluu oppilaan huoltajille, mutta todellisuudessa moni lapsi on ohjattu opetukseen ilman huoltajien suostumusta tai tietämystä. Sama ilmiö toistuu varhaiskasvatuksessa, jossa S2-opetusta järjestetään 3–5-vuotiaille. Lapset, jotka puhuvat kotonaan muitakin kieliä kuin suomea, saatetaan ohjata eriytettyyn S2-opetukseen, vaikka yhteinen kielellinen ympäristö todennäköisesti tukisi heidän kehitystään parhaiten, etenkin kun päiväkoti-ikäisillä0 on meneillään kielellisen kehityksen herkkyyskausi. Kielitaidon rikastuttamisen ja monipuolisten kielellisten virikkeiden tulisi olla luonnollinen osa varhaiskasvatuksen arkea kaikille lapsille – ei vain niille, joiden ajatellaan poikkeavan kapeista normeista. Vaikka S2-opetus nähdään harmittomana tukiopetuksena, se voi todellisuudessa olla eriarvoistavaa. Se, millaista tukea oppilaat saavat ja kuinka vahvasti heidän kykyihinsä uskotaan, riippuu usein yksittäisten koulujen ja opettajien käytännöistä sekä perheiden omasta aktiivisuudesta, sanoo helsinkiläinen koulunkäynninohjaaja Basam Elfadl. Elfadlilla on myös omakohtaista kokemusta asiasta. Hän kävi peruskoulunsa Helsingissä ja kertoo, ettei yläasteella ollut erityisen kiinnostunut äidinkielestä, vaikka kertoo olleensa silti ”seiskan oppilas”. Lukiossa hän kirjoitti omien sanojensa mukaan ”surkean esseen”, ja sen perusteella opettaja siirsi hänet S2-opetukseen. Samassa ryhmässä oli oppilaita, jotka olivat asuneet Suomessa vasta vuoden. ”Minut työnnettiin sinne ja vain menin”, hän kertoo. ”Mutta siellä ollessani tajusin, ettei siinä ollut mitään järkeä. Osasin suomea, ja tehtävät olivat niin helppoja, etten oppinut mitään.” Elfadl vaati itse pääsyä takaisin äidinkielen opetukseen ja onnistui. Hänen mukaansa asia ei olisi edennyt ilman omaa aktiivisuutta. ERITYISESTI TIL ANTEESSA , jossa myös suomea äidinkielenään puhuvien lasten kielitaito on heikentynyt, opetuksen eriyttämisen perustelut näyttäytyvät yhä ongelmallisempina. Vaikka opetussuunnitelmaan on tulossa muutoksia, ne eivät yksin puutu taustalla oleviin rakenteellisiin ongelmiin: rakenteelliseen rasismiin, käytäntöjen jäykkyyteen, kasvatusja opetusalan systemaattisiin leikkauksiin ja krooniseen aliresursointiin, henkilöstön ylikuormitukseen ja alipalkkaukseen sekä puutteelliseen ymmärrykseen monikielisyydestä ja monikulttuurisuu desta. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvin pitkittäistutkimuksen johtava arviointiasiantuntija Annette Ukkola pitää haasteena sitä, että kielitaidon arviointi on ollut pitkälti opettajakohtaista ja että monissa kouluissa S2-opetuksesta vastaavilla opettajilla ei ole siihen erillistä koulutusta. Hänen mukaansa opettajankoulutuksessa tulisi käsitellä nykyistä vahvemmin S2-opetusta osana pedagogisia opintoja. Ukkola pitää opetussuunnitelman uudistusta erittäin tervetulleena. Hän huomauttaa, että sen lopullista muotoa ei tässä vaiheessa tiedetä. Ukkolan mukaan on silti myönteistä, että jo luonnosvaiheessa uudistukseen on lisätty selkeä täsmennys suomi toisena kielenä ja kirjallisuus (S2) -oppimäärän tehtävästä. ”Pidän erittäin olennaisena sitä, että opetussuunnitelman perusteissa painotetaan, että S2-oppimäärästä on tarkoitus siirtyä S1-oppimäärään. Tämä ei ole ollut kouluissa ja kunnissa täysin selvää”, Ukkola kommentoi. Karvin arviointitiedon perusteella S2-opetus on joissakin tapauksissa yhdistetty esimerkiksi erityisopetukseen tai mielletty tukitoimeksi. Siksi S2-oppimäärän tarkoituksen täsmentäminen on tärkeää. Karvin suosituksen mukaan S2oppi määrä tulee valita niin, että se aidosti tukee oppilaan yksilöllistä kehitystä, ja S2-opetuksen resurssia tulee suunnata erityisesti niille oppilaille, jotka ovat opiskelleet Suomessa vasta vähän aikaa. Ukkolan mukaan luonnosvaiheen tekstien perusteella uudistus vastaa tähän tarpeeseen. ”Lisäksi on tärkeää seurata ja arvioida säännöllisesti oppilaan kielitaitoa, jotta hän saa hänen edellytyksiinsä sopivaa opetusta, ja oppimäärää vaihdetaan oikeassa vaiheessa”, hän lisää. Ukkola korostaa myös, että oppilailta tulisi uskaltaa vaatia enemmän, jotta he voisivat saavuttaa täyden potentiaalinsa. Samaa mieltä on Elfadl. Hänen mukaansa S2-opetus voi olla perusteltu ratkaisu esimerkiksi myöhäisessä iässä Suomeen muuttaneille lapsille. Nykyisessä työssään Elfadl kuitenkin seuraa erityisesti oppilaita, jotka voisivat ajan myötä hyötyä enemmän äidinkielen opetuksesta. Erityisesti valmistavilta luokilta siirtyvät oppilaat jäävät hänen mukaansa usein välitilaan, jossa heidän potentiaaliaan ei tunnisteta. ”Miksi ajattelemme, että oppilaan on parempi uida pienessä lammikossa kuin valtameressä?” Elfadl kysyy. LÄHES JOKA NELJÄS S2-OPPIMÄÄRÄÄ OPISKELEVA YLSI ÄIDINKIELEN JA KIRJALLISUUDEN TAIDOISSA KANSALLISELLE KESKITASOLLE. V uoden alussa maailma näki häiriintyneen esimerkin siitä, mitä Elon Muskin käsitys sananvapaudesta tarkoittaa. Hänen omistamaansa X-alustaan kytkeytyvä tekoälytyökalu Grok tuotti käyttäjien pyynnöstä muun muassa kuvia, joissa lapsia ja naisia riisuttiin ihan vain jonkun viihteeksi. Selitykseksi annettiin ”turvamekanismien pettäminen”. Haitta oli kuitenkin todellinen. Kun tällaisia kuvia luodaan ja levitetään, niitä ei voi perua. Internet ei unohda. Uhrit maksavat hinnan koko elämänsä ajan. Kyse ei ole yksittäistapauksesta. Tekoälyn avulla luodut deepfake-väärennökset, mukaan lukien suostumuksetta tuotetut seksuaaliset kuvat ja videot, ovat yhä useammin seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan välineitä – erityisesti naisia ja alaikäisiä vastaan. Niitä käytetään häirintään, kiristykseen ja pakottamiseen. Ne leviävät netissä valtavalla nopeudella ylittäen valtioiden rajat sekunneissa. Siksi kansalliset ratkaisut eivät riitä. Siksi EU-tason valvonta on välttämätöntä. Euroopan unionilta ei puutu lakeja. Ongelma on se, että alustojen on liian kauan sallittu sivuuttaa ne. EU-sääntöjen ”täysimääräinen hyödyntäminen” tarkoittaa konkreettisia toimia. Tekoälyn tuottama suostumukseton seksuaalinen sisältö on määriteltävä yksiselitteisesti laittomaksi EU-lainsäädännössä. Tässä tullaan X:ään. Euroopan unioni on nyt määrännyt Elon Muskin sosiaalisen median alustalle 120 miljoonan euron sakot digipalvelusäädöksen rikkomisesta. Muskin reaktio oli odotettu. Hän kutsui sakkoja ”bullshitiksi” ja ehdotti, että EU ”pitäisi lakkauttaa”. Myös osan Yhdysvaltain hallinnosta reaktio oli paljastava. Korkeat virkamiehet syyttivät EU:ta amerikkalaisia teknologiayrityksiä vastaan hyökkäämisestä ja sananvapauden sensuroinnista. Sananvapaus ei kuitenkaan ole sama asia kuin oikeus hyväksikäyttöön. Vapaus ei tarkoita vapautta vastuusta. Erityisen huolestuttavaa on poliittinen tuki, jota Musk on saanut Euroopassa. Viime vuonna Euroopan parlamentin oikeistopopulistinen Patriots for Europe -ryhmä kutsui ylpeänä Muskin luennoimaan mepeille sananvapauden merkityksestä. ”Kutsumme teidät lämpimästi mukaan tehtäväämme puolustaa sananvapautta ja vastustaa sensuuria”, ryhmä kirjoitti. Seisovatko he kutsunsa takana yhä? Uskovatko he edelleen Muskin olevan oikeassa? Katsovatko he, että tyttöjen ja lasten riisuminen on hyväksyttävää – että se on sananvapauden hinta? Minä en usko. Lasten suojeleminen ei ole sensuuria. Naisten ihmisarvon puolustaminen ei ole hyökkäys innovaatioita vastaan. Lain toimeenpano ei ole ideologista puolueellisuutta. Kun Euroopan ulkopuoliset alustat toimivat Euroopassa, niiden on noudatettava lakejamme. Kysymys ei ole siitä, pitäisikö EU lakkauttaa, kuten Musk näyttää haluavan. Kysymys on siitä, pitäisikö EU:n heittää X ulos ja luoda jotain parempaa tilalle. Maria Guzenina Euroopan parlamentin jäsen Uusi vuosi on alkanut www.mariaguzenina.? Facebook: @guzeninamaria | Instagram: @maria_guzenina
VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPA N ERIKOISSAR JA VLAST Sodan pohjalla Venäjä on menettänyt sotansa takia 250 miljardia dollaria, yli miljoonan ihmisen hengen tai terveyden, ja – mikä Kremlille pahinta – kunniansa. K remlin on yhä vaikeampaa esitellä Venäjän kansalaisille maan voitokkuutta ja vahvuutta, kun yhteiskunnan surkea tila tunkeutuu venäläisten tajuntaan monin tavoin. Kylmyys koettelee maata, jonka infrastuktuuri on jo pitkään ollut kehnolla tolalla. Rahat valuvat sotakassaan tai korruptioon, teollisuus ja markkinat sakkaavat ja miehiä tarvitaan rintamalle. 12. tammikuuta 2026 ei ollut mikään tavallinen maanantai. Kremlissä kylmä hiki kohosi monen otsalle ja votkalasia pitelevä käsi vapisi, sillä tuolloin hyökkäyssota Ukrainassa – jos sen alkuna pidetään hyökkäyk sen laajentumista 24. helmikuuta 2022 – oli kestänyt kauemmin kuin Venäjän propagandan ylistämä sota natsi-Saksaa vastaan 1941–1945, yli 1 418 päivää. Euroopan itärintaman taisteluihin ja Saksan itsetuhoiseen operaatio Barbarossaan voi verrata nykyistä sota tilaa. Tiedättehän: nuoret sotilaat sairastuvat, juovat likaista vettä, kärsivät aliravitsemuksesta, tulevat hulluksi, yrittävät paeta ja tappavat toi siaan. Tilanne tuo mieleen Stalingradin. Nuo 1 418 päivää olivat venäläisen sota-aikajanan myyttinen määränpää. Ensimmäinen deadline, kalmanlinja, oli vain kolmen päivän kuluttua hyökkäyksen alusta, 27. helmikuuta 2022: Kiovan piti olla kukistunut, hallinto vaihdettu ja paraati marssimassa Ukrainan tappion kunniaksi. Tämä kävi ilmi paenneiden venäläissotilaiden matkalaukkujen ohjekirjoista ja paraatin edustuspuvuista. Nyt, vuonna 2026, Venäjältä ja sen liittolaisilta värvättyjä sotamiehiä kaatuu etulinjassa päivittäin 1 200–1 500. Yhteensä sodan alusta alkaen venäläisiä on todistetusti kaatunut noin 325 000 henkeä. Jos sodan menetyksiin lasketaan myös haavoittuneet ja kadonneet, Venäjän puolesta on kärsinyt yli 1,2 miljoonaa sotilasta. Suuri pyramidihuijaus Venäjän sotakassan pohja näkyy, noin 250 miljardia dollaria on jo kulunut. Rutiininomaisesti rahaa menee Venäjältä sodan kuluihin 500 miljoonaa dollaria päivässä. Tämä on hyvä ottaa huomioon, kun tutkailee omituisia uutisia väitetyistä rauhanneuvotteluista, siis niitä, joita Venäjä ei ole tosissaan käynyt missään vaiheessa – vielä. Euroopassa on pitkään lietsottu pelkoa Venäjän muka loputtomista sotavarannoista ja himoista hyökätä rajojensa ulkopuolelle. Hyökkäyshimot voivat kyllä olla tosia, ja propaganda tekee aktiivista myyräntyötään pitkin eurooppalaisten nettialustoja, mutta ei Venäjällä ole rajatonta kykyä käydä mitään sotaa. Sotatalous toimii samalla periaatteella kuin pyramidihuijaus: se ei itsessään ole sijoitus mihinkään. Sotakassa pysyy pulleana vain, jos siihen pumpataan koko ajan lisää rahaa. Fakta on, että Venäjän infrastruktuuri, markkinatalous ja teollisuus kärsivät. Nykytilanteessa Venäjän on jo hyvin vaikeaa saada ylläpidettyä edes sodankäynnin tärkeimpiä asioita kuten tulivoimaa, kalustoa ja miehiä. Tammikuun lopussa Murmanskissa sähkötolppia romahti lumen painon takia, ja niiden korjaaminen on kestänyt viikkoja. Kärsijöitä eivät olleet ainoastaan pimeässä ja kylmässä sinnittelevät murmanskilaiset, vaan jopa laivastotukikohta joutui siirtymään varageneraattoreihin. Eikä vieläkään paraatia Historioitsija Paul Kennedy kiteytti teoksensa Suurvaltojen nousu ja tuho (1988) esipuheessa, että kun kaksi valtiota käy pitkään sotaa toisiaan vastaan, konfliktin voittaa vääjäämättä se, jolla on suurempi taloudellinen kapasiteetti takanaan. Tässä sodassa se olisi Ukraina. Sen huomasi 69-vuotias venäläinen aluehallinnon poliitikko, marilaissyntyinen samaralainen Grigori Jeromejev, jonka puheenvuoro Venäjän parlamentin vieraana on ravisuttanut sekä venäläisiä sodan kannattajia että sotaa seuraavia ihmisiä ympäri maailmaa. Muutaman minuutin puheensa aikana Jeromejev sanoi, että [venäläiset] poliitikot ovat valehtelijoita. Johtajien pitäisi ottaa vastuu siitä, ettei neljässä vuodessa ole ”Zelenskyin natsihallintoa” saatu kaadettua. Voitonlippu ei liehu Ukrainan parlamentissa, hän julisti ja lähti kovemmille kierroksille: Maailman epäreiluus oli armotonHarkovaa ohjusiskun jälkeen. Kuva: Ukrainan valtion hätäpalvelu. D sn s.g ov .u a, W iki m ed ia Co m m on s (C C BY 4. 0) TEKSTI IIDA SIMES
Yli rajojen K un näin kuvan Helsingin yliopiston aulasta, jossa nuori opiskelija odottaa muita ”International students” -kyltin kanssa, minut valtasi outo tunne, jota en heti osannut nimetä. Se oli sekoitus puutetta ja vihaa. Opiskelutoverini aloittelivat ensimmäistä viikkoaan Helsingin yliopistossa, ja minun olisi pitänyt olla heidän kanssaan – ei tutustumassa yliopistoon valokuvien kautta kangasteltassa istuen. Vuoden alusta lähtien olen seurannut uutisia päivittäin sen toivossa, että rajat aukeaisivat. Alati toiveikkaana yritin vakuuttaa itselleni, ettei asiaa kannattaisi ajatella, mutta se oli vaikeaa. Rajanylityspaikkojen avaaminen oli ainoa toivoni. En ole yksin. Monet gazalaiset opiskelijat on hyväksytty yliopistoihin ympäri maailmaa, ja me kaikki elämme tässä samassa odotuksessa, samassa unelmassa, joka odottaa toteutumistaan. Jaamme uutisia rajanylityspaikoista, aprikoimme, koska ne avautuvat ja tuemme toisiamme. Silti rajat erottavat meidät mahdollisuuksistamme Gazan ulkopuolella. UUDENVUODENYÖNÄ 2026 olin yksin lintuni Simsimin kanssa ja valmistin minttuteetä kello yhdeltätoista illalla. Luonani ei ollut ystäviä ottamassa vastaan vuodenvaihdetta, eikä leirissäni ollut yhtään valoja. Vain Simsim, puhelimeni himmeä valo ja kuu. En tuntenut surua enkä iloa; tunsin, että voisin matkustaa minä hetkenä hyvänsä, kasvattaa siivet ja lentää Helsinkiin. Tunsin ansaitsevani sen kaiken kokemani jälkeen. Saatuani hyväksymiskirjeen olin alkanut lukea elämästä ja kulttuurista Helsingissä. Puhuin päivittäin Suomessa olevien ystävieni kanssa, kyselin paikoista, nimistä ja kielestä ymmärtääkseni heitä paremmin ja päästäkseni lähemmäs – erityisesti ystäväni Heidi kertoi minulle lumesta ja kuinka paljon nauttisin siinä leikkimisestä. Päivät kuluivat, ja tunnista toiseen odotin puhelua tai sähköpostia. Ajattelin rajojen merkitystä. Ne voivat pysäyttää kehomme, mutta eivät unelmiamme tai tahtoamme oppia ja kasvaa. TAMMIKUUN 7. PÄIVÄN AAMUNA – silloin, kun minunkin olisi pitänyt olla Helsingissä – näin uusia viestejä kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden ryhmässämme. Näin kuvan, jossa he toivottivat opiskelijat tervetulleiksi kyltin kanssa. Näin muiden vastaavan, puhuvan tapaamispaikasta, salien nimistä ja paikoista, joissa he kävisivät. Tuolla hetkellä, vaikka en ollut ylittänyt yhtäkään rajaa, rajat ylittivät minut. Vaille jäämisen tunne täytti minut, eikä se ollut ensimmäinen kerta, kun tunsin näin; olin menettänyt paljon viimeisten kahden vuoden aikana, ja menetys jatkuu aina vain. Kivuliainta on nähdä, kuinka kuka tahansa opiskelija mistä tahansa maasta voi mennä, vaikka minä olen jumissa täällä, kuten niin monet muutkin gazalaiset opiskelijat. Vielä nytkin, tätä kolumnia kirjoittaessani, unelmoin hetkestä, jona pääsen opiskelemaan Helsingin saleihin. Nämä rajat eivät estä vain kehoja matkustamasta – ne estävät kokonaisen sukupolven unelmat. HASSAN HERZALLAH Kirjoittaja on gazalainen kääntäjä ja kirjoittaja, jonka tekstejä voi lukea Substackista: @hassan7erzallah. Tekstin on suomentanut englannista Emilia Miettinen. Simsim H ass an H erz alla h ta. Ukrainaa tukee Naton johtama yli 80 valtion allianssi. ”Meitä tukevien valtioi den määrä voidaan laskea yhden käden sormin.” Yhdysvaltalainen sotilasasiantuntija ja kuuluisa kommentaattori Jake Broe huomauttaa, että juuri tässä on ongelman ydin Venäjän kannalta: Ukrainaa tukevat maat antavat Ukrainalle lainaa ja tekevät kaupallisia sopimuksia. Venäjän asekaupan kumppanit Iran, Pohjois-Korea ja Kiina haluavat maksut heti käteisellä. ”Maailman bruttokansantuotteesta Venäjän talous on vain kaksi prosenttia”, tiesi Jeromejev, kun Ukrainan ja sen tukijoiden osuus on ”yli 50 prosenttia”. Mutta Ukraina ei tietenkään voi voittaa Venäjää. Ukrainan sotilaat ovat muka heikkoja pelkureita ja venäläiset sankareita. Ja lopulta. Venäjä käyttää ydinasetta, niinhän se on alusta asti luvannut, mutta ydinsodassa ei ole voittajia, hän muistutti. Pitkittynyt sota heikentää jo nyt moraalia ja henkistä hyvinvointia, Jeromejev ehti sanomaan, kunnes hänen puheensa keskeytettiin. Apua Afrikasta Venäläiset sotilaat kuvaavat ja videoivat innokkaasti rintamalta. Sitä mukaa kun tallenteiden sisältöä verifioidaan, ne päätyvät sotareporttereiden ja tutkijoiden materiaaliksi. Eräällä videolla nuori afrikkalaistaustainen sotilas kävelee eteenpäin epävarmoin askelin valtava miina sidottuna rintaansa. Videon taustalla kuvaaja ja hänen kaverinsa huutelevat tälle rasistisesti ja naureskelevat. France 24 -uutiskanava raportoi, miten pitkin Afrikan mannerta huijataan nuoria miehiä Venäjälle lupaamalla näille töitä tehtaissa tai missä tahansa siviilisektorilla. Kun he sitten saapuvat Venäjälle, heidät pakotetaan allekirjoittamaan sopimus värväytymisestä armeijaan. Pian heidät kuljetetaan etulinjaan ”lihamyllyyn”. Venäjä on houkutellut riveihinsä tähän mennessä Afrikasta noin 1400 henkilöä. Heille eivät anna armoa ukrainalaiset sen enempää kuin venäläisetkään, jotka eivät miellä heitä tovereikseen. Ensimmäinen afrikkalais taustainen eturintaman uhri oli sambialainen Lemehani Nathan Nyirenda, joka oli opiskellut ydinteknologiaa Moskovassa. Hän kaatui Wagner-joukkojen sotilaana syyskuussa 2022. Nyirenda oli värvätty vankeudesta, sillä poliisi oli ensin pidättänyt hänet Moskovassa tuntemattomasta syystä. Jake Broe huomauttaa, että monet afrikkalaiset saattavat tulla sotatantereelle ideologisista syistä. Venäjä levittää Afrikassa aktiivisesti propagandaa, jonka mukaan Venäjä on anti-imperialistinen maa toisin kuin Länsi-Euroopan maat, ja siksi se ansaitsee tukea joka mantereelta. Maailman köyhimpien valtioiden kansalaisten huijaaminen rintamalle on osoitus sekä Venäjän julmuudesta että sen ahdingosta. Jo nyt epäillään, että aniharva venäläinen sodasta selviytynytkään tulee saamaan luvattuja palkkioita, saati että kaatuneiden perheille maksettaisiin mitään – ja jos kaatuneen väitetään kadonneen tai tehneet itsemurhan, niitä ei Venäjän sotalogiikan mukaan tarvitsekaan maksaa. Afrikan maihin tuskin päätyy minkäänlaisia korvauksia. Ukrainalainen lennokki lähtee matkaan. Kuva: Ukrainan puolustusministeriön viestintä. Arm yIn for m , W ikim ed ia Co m m on s (C C BY 4.0 )
bulevardi 23 27 • 00180 helsinki • liput 0600 180 20 (2,03 € /puhelu+pvm/mpn) • aleksanterinteatteri.fi lippu.fi • 0600 900 900 (2 € alk.min+mpm/pvm) -esitys avaa Mad House Helsingin ja Todellisuuden tutkimus keskuksen yhteisohjelmiston 2026 19.–24.2.2026 | Parvisali (Tekstin talo) Maaliskuussa Remi Vesala: showroom 3 ja hellänä – tender – esitys ikääntyvien sateenkaari-ihmisten hellyydestä ja huolenpidosta. LOVE&MAKING madhousehelsinki.?
Tampere Filharmonian konsertit Tampere-talon Isossa salissa. Konserttija lipputiedot: tamperefilharmonia.fi Pe 10.4. klo 19 Antti Rissanen, kapellimestari Pauli Hanhiniemi, solisti Arttu Volanto, kitarat, taustalaulu Ville Rauhala, basso, taustalaulu Sebastian Krühn, rummut Toivoitko pojastasi pappia? Etsitkö jotain hyvää ja kaunista tai kenties lautalla elämän tarkoitusta? Koe karismaattisen lauluntekijän hittikappaleet suurelle orkesterille sovitettuina suomirockin pääkaupungissa Tampereella! Liput 50/45 €. Pe 17.4. klo 19 Ruut Kiiski, kapellimestari Maria Puusaari, viulu Malla Vivolin, huilu Meriläinen: Suvisoitto Klami: Viulukonsertto: Requiem, maailman ensiesitys Fagerlund: Stonework Seppälä: Uusi teos, Tampere Filharmonian tilaus Zubel: Fireworks Konsertillinen ennen kuulematonta tai uutta orkesterimusiikkia. Yhteistyössä Tampere Biennale. Liput 40/30/20 €. mela.fi/apurahansaajat ? Jos saat 26 000 € apurahan vuodeksi *k er ty m ä tä st ä ap ur ah as ta Tieteen tai taiteen APURAHANSAAJA Eläkevakuutuksesi vaikuttaa eläkkeesi lisäksi moneen etuuteen! Es im er kk i va ku ut uk se si va ik ut uk se st a er i et uu ks iin vu od en 20 26 lu vu illa . Es im er kk i va ku ut uk se si va ik ut uk se st a er i et uu ks iin vu od en 20 26 lu vu illa . Es im er kk i va ku ut uk se si va ik ut uk se st a er i et uu ks iin vu od en 20 26 lu vu illa . Hae eläkeja tapaturmavakuutusta, jos apurahasi on myönnetty vähintään 4 kk kestävään työskentelyyn. myönnetty vähintään 4 kk kestävään työskentelyyn. tapaturmapäivärahasi 72 €/päivä vanhempainpäivärahasi 60 €/päivä sairauspäivärahasi 60 €/päivä vanhuuseläkkeesi 33 €/kk * ?UKASZ TWARKOWSKI: THE EMPLOYEES CAROLINA BIANCHI: THE BRIDE AND THE GOODNIGHT CINDERELLA ANNA SMOLAR: THE BIRDS ALICE RIPOLL: ZONA FRANCA BASHAR MURKUS: YES DADDY BATISFERA: THE GUMMY BEAR’S GREAT WAR PATRICK BLENKARN & MILTON LIM: ASSES.MASSES + EXTENDED PROGRAM VUODEN LUONTOKUVAT 2025 VAPRIIKISSA 13.2.–12.4. Ossi Saarinen: Tassut Pekka Tuuri: Kaksi petoelainta
AVAUTUI HELSINKIIN! Avoinna: ark 10–19, la 11–18, su 12–17 Gilles Deleuze ERO JA TOISTO T U T K I J A L I I T T O Gilles Deleuzen Ero ja toisto sai Michel Foucault’n huudahtamaan, että 1900luku tullaan vielä tuntemaan Deleuzen vuosisatana. Nyt kirja on vihdoin saatavilla myös suomeksi! 37 37 € 37 € 37 Vladimir Nabokov HUOMAA AINA HARLEKIINIT! M O E B I U S Tekijäänsä epäilyttävästi muistuttava emigranttikirjailija Vadim Vadimovitš kirjoittaa elämästään ja taiteestaan – vai kirjoittaako? 29 € 29 € 29 Iida Kalakoski ja Riina Sirén Iida Kalakoski ja Riina Sirén Iida Kalakoski ja PELASTAKAA TALOT! S K S Miksi rakennukset puretaan Suomessa alle 60 vuoden ikäisinä? Vannoutuneet rakennussuojelijat ottavat kirjassaan kriittisesti kantaa suomalaiseen purkuvimmaan. Sirpa Kähkönen ja Mari Leppänen Sirpa Kähkönen ja Mari Leppänen Sirpa Kähkönen ja KIRJEITÄ LÄSNÄOLOSTA S K S Kirjailija Sirpa Kähkösen ja Turun piispa Mari Leppäsen kirjeenvaihto on kahden naisen yhteinen matka sanojen, hiljaisuuden ja elämän ydinkysymysten äärelle. 29 € 29 € 29 29 € 29 € 29 Honoré de Balzac EVERSTI CHABERT I M P RO M P T U Yksi Balzacin kiehtovimmista (anti) sankaritarinoista ja samalla tarkkanäköinen kuvaus 1800-luvun alun Ranskasta nyt uutena suomennoksena! 20 € Jukka Korpela LÄNSIMAISUUDEN HISTORIA Lännen noususta maailman järjestyksen muutokseen G A U D E A M U S Lännen noususta maailmanjärjestyksen muutokseen Demokratia, ihmisoikeudet, oikeusvaltioperiaate ja vapaa tiede ovat kriisissä ja uhattuina ympäri maailmaa. 27 € 27 € 27 Hannu Koskinen KOHTI KOMEETTAA Rosetta aurinkokunnan salaisuuksia selvittämässä G A U D E A M U S Teos vie jännittävälle ja historialliselle matkalle yksinäisellä radallaan Aurinkoa kiertävälle komeetalle. Aku Visala MASENNUKSEN FILOSOFIA G A U D E A M U S Viisas ja rohkea teos katsoo suoraan kohti synkkyyttä mutta kieltäytyy vaipumasta epätoivoon. Martti Leiwo & Minna Seppänen (toim.) LATINAN KIELEN HISTORIA Latinan kielen pitkä historia ulottuu nykypäivään asti. Aarreaitta latinasta kiinnostuneille! 25 25 € 25 € 25 29 € 29 € 29 32 32 € 32 € 32 POSTIKATU 1 , HELSINKI sivullinen@rosebud.fi ? +358 40 017 8965 KAIKKIEN ROSEBUDIN KAUPPOJEN YHTEYSTIEDOT JA VALTAVAN VALIKOIMAN LÖYDÄT VERKOSTA. KAIKKIEN ROSEBUDIN KAIKKIEN ROSEBUDIN KAIKKIEN ROSEBUDIN arvatkaapa, pojat, mihin meillä on arvatkaapa, pojat, mihin meillä on arvatkaapa, pojat, mihin tulenpalava kiire. no, kuka keksii ekana? ei me… …voida… postiinko? …tietää. …tietää. …tietää. JÄTETTYÄMME KAISANIEMEN, ALOITIMME UUDEN LUVUN. SEN NIMI ON POSTITALO! ark 10–19, la 11–18, su 12–17 Suom. Tero Tähtinen TUHANNEN MESTARIN RUNOT Kiinalainen antologia Tang ja Songdynastian ajalta B A S A M Qianjiashi eli Tuhannen mestarin runot -teos on Kiinan kirjallisuushistorian merkittävin runoantologia. Käännöksen tarkistus Kai Nieminen. KEISARI AUGUSTUS Yksinvaltiaan elämä ja teot B A S A M Kirjoituksessaan Augustus muistelee valloittamiaan maita, hallitsemiaan ihmisiä, rakentamiaan temppeleitä ja vuodattamiaan kyyneleitä. Hän kertoo avoimesti saavutuksistaan ja teoistaan, mutta yhtä mielenkiintoista on se, mitä hän jättää kertomatta. 29 € 29 € 29 C. G. Jung AIONI Kalojen aika RO S E B U D Jungin myöhäiskauden merkittävin teos käsittelee psykologian, alkemian ja uskonnon välisiä suhteita ja itseyden ongelmaa. 27 € 27 € 27 20 €
Elämme äärimmäisyyksien aikakaudella. Viha puhe, valeuutiset, salaliittoteoriat ja perusoikeuksia murtavat aatteet leviävät. Oikean tiedon löytäminen on yhä vaikeampaa. Tekoäly ja netin algoritmit kiihdyttävät dis informaation tulvaa. Tämä juttusarja purkaa keskeisiä käsitteitä, joita ääri liikkeet, niihin kuuluvat poliitikot ja teoreetikot käyttävät tarkoituksenmukaisen epämääräisesti ja harhaanjohtavasti. Äärimmäisyyksien ajan sanasto -juttusarja perustuu kymmenestä EU-maasta kotoisin olevien tutkijoiden Arenas-hankkeeseen. Juttusarja avaa käsitteiden ja tarinoiden taistelua, jossa ei ole kysymys vain asioista ja niiden vääristelystä vaan myös siitä, kuka määrittää tavan, jolla kansoja ohjataan reagoimaan poliittisiin tapahtumiin. Äärimmäisyyksien ajan sanasto Uustaantumuksellinen älymystö uskoo absoluuttiseen monarkiaan, jolla on toimitusjohtajakuningas. D onald Trumpin toista presidenttikautta oli ehtinyt kulua kuukausi, kun hän julkaisi netissä tekoälyllä luodun kuvan, jossa hän kantoi pröystäilevää kultaista kruunua. Kuvan alla luki ”Eläköön kuningas!”. Toukokuun alussa hän herätti huomiota esiintymällä paavina yllään valkoinen kasukka, hiippa ja kultainen risti. Muutamaa päivää aiemmin paavi Franciscuksen hautajaisissa Roomassa hän oli julistanut, että haluaa olla paavi: ”Se olisi minun ykkös valintani”. Lokakuussa 2025 Trump julkaisi jälleen tekoälyn luoman videon, jossa hän kruunu päässään lensi hävittäjällä ja pudotti ulosteita mielenosoittajien päälle. Nämä vastustivat hallituksen ajautumista yhä autoritaarisempaan suuntaan iskulauseella ”Ei kuninkaita!”. Presidentti Trumpin halu esiintyä kuninkaana ei ole vain esimerkki Yhdysvaltain presidentin moraalisia rajoja rikkovasta tyylistä, ja se on muutakin kuin patologisen suuruuden hulluuden ilmaus. Päinvastoin, se on 2020-luvun näkyvimpiä merkkejä monarkian kannatuksen odottamattomasta paluusta. Kannattajat esittävät absoluuttiset monarkiat toivottavina ja jopa välttämättöminä poliittisina järjestelminä länsimaisten yhteiskuntien väitetyn alamäen pysäyttämi seksi. 2000-LUVUN Ä ÄRIOIKEISTON tyypilliset toimintatavat, provokaatio ja trollaus, kätkevät alleen ultrakonservatiivisen, paleolibertaarisen ja uustaantumuksellisen älymystön edustajien, vaikuttajien ja aktivistien ajatusmaailman. Näkyvin hahmo on Curtis Yarvin (s. 1973), joka pitkään esiintyi tuntemattomana bloggarina nimimerkillä Mencius Moldbug. Saksalais-amerikkalaisen sijoittajan, PayPalin ja Palantirin perustajajäsen Peter Thielin (s. 1967) tuella Yarvinista on tullut uuskonservatiivisen liikkeen vaikutusvaltainen tähti, joka kuiskuttelee Washingtonia hallitseville uusille pedoille, kuten varapresidentti J. D. Vancelle. Sarkastiseen tyyliin kirjoittamissaan julkaisuissa Yarvin viittaa Matrixin kaltaisiin elokuviin ja esiintyy julkilausutun epäakateemisesti. Hän on toistanut samoja ajatuksia vuodesta 2007, jolloin hän aloitti bloginsa Unquali? ed Reservations. Hänen mukaansa nykydemokratiat ovat pikemminkin oligarkioita ja niitä hallitsee byrokraattien luokka, joka muodostaa deep staten, syvän valtion, tai hänen terminologiansa mukaan, katedraalin. Tällaisen syvän valtion näkyvimpiä edustajia ovat Yhdysvaltain parhaimmistoon kuuluvat Ivy League -yliopistot ja The New York Times -sanoma lehti. Yarvinin mukaan demokratiat eivät ole tehokkaita, koska ne painottavat poliittista vapautta. Ratkaisun tämän taantuman tilan korjaamiseksi voi tarjota vain uusi absoluuttinen monarkia. Siinä kuningas on kuin yrityksen toimitusjohtaja ja kansalaiset alamaisia ja asiakkaita, jotka voivat muuttaa muualle, jos ovat tyytymättömiä. Yarvinia inspiroivat erityisesti Singaporen, Dubain ja El Salvadorin tyyppiset kaupunkivaltiomallit, samoin kuin Piilaakson startup-yritykset ja jopa Apple, jotka hän esittää tehokkaina monarkioina. YARVIN TAPASI THIELIN kotona paleolibertaristi Hans-Hermann Hoppen (s. 1949), joka on kirjoittanut vaikutusvaltaisen teoksen Democracy: The God That Failed (2001). Hoppen mukaan demokratia on järjestelmä, joka on epäonnistunut pyrkimyksissään poistaa ihmisten välistä eriarvoisuutta. Lisäksi yleinen äänioikeus rajoittaa luonnollisen eliitin valtaa. Luonnollista järjestystä lähimpänä oleva hallinto olisi absoluuttinen monarkia, jossa kuningas hallitsee valtakuntaansa yksinvaltiaana. Valtion omaisuuden yksityisomistajana monarkilla olisi intressi kasvattaa kuningaskuntansa arvoa myös hankkiutumalla eroon tuottamattomista alamaisista tai jopa karkottamalla vaihtoehtoisia elämäntapoja puolustavia ihmisiä, kuten kommunisteja, demokraatteja ja homoseksuaaleja. Anarkokapitalististen periaatteiden pohjalta Hoppe pitää näitä uusia monarkioita ”yksityisomaisuushallituksina”, itsenäisinä yhtiöinä, joissa salainen hallitus valitsee toimitusjohtajakuninkaan. Vuonna 2009 Cato-instituutin julkaisemassa artikkelissa Thiel, joka rahoitti Trumpin ja Vancen kampanjaa, toteaa, etteivät vapaus ja demokratia sovi yhteen. Blake Masterin kanssa kirjoittamassaan bestsellerissä Zero to One (2014) Thiel väittää, että 1970-luvulta lähtien liberaalit demo kratiat olivat suhtautuneet vihamielisesti teknologisiin innovaatioihin. Teoksessa he ylistävät ”perustajan” hahmoa, poikkeusyksilöä, joka kykenee muuttamaan maailmaa intuition ja rohkeuden avulla. Perustajan arkkityyppinä nähdään tietenkin kapitalistinen yrittäjä, jota verrataan feodaaliseen monarkkiin. Samoin ajattelevat myös ne, joita valkovenäläinen kirjailija Evgeny Morozov kutsuu Piilaakson ”fi losofi kuninkaiksi” – Elon Muskista Alex Karpiin ja Marc Andreessenistä Balaj Srinivasaniin – siis uudenlainen ”älyllisten oligarkkien” sukupolvi, joista on tulossa ”lainsäätäjiä”. MONET NÄISTÄ EDELLÄ mainituista henkilöistä, kuten Yarvin, Thiel ja Vance, käyttävät historiallisia rinnastuksia, jotka pakkomielteisesti keskittyvät antiikin, erityisesti Rooman aikaan. He viittaavat usein Rooman valtakunnan tuhoon viidennellä vuosisadalla. Tuhon syyksi he katsovat rotujen sekoittumisesta aiheutuneen perinteisten arvojen heikkenemisen. Sata vuotta ennen ajanlaskun alkua tapahtunut Rooman tasavallan kriisi ratkaistiin heidän mukaansa ”monarkkisella” muutoksella ja imperiumin luomisella asteittain. Nämä historialliset esimerkit ovat synnyttäneet ”punaisen keisarismin” teorian. Se viittaa republikaanipuolueen väriin ja autoritaarisen ratkaisun välttämättömyyteen Yhdysvaltojen romahduksen estämiseksi. Trumpin tulisi olla uusi keisari Augustus, joka pelastaa ja uudistaa tasavallan muuttamalla sen imperiumiksi. Monarkiaa puolustavan ajattelutavan ytimessä ovat pessimistinen näkemys ihmisluonnosta, elitismi ja sitoutuminen autoritaariseen käänteeseen, samoin kuin syvä vastenmielisyys egalitarismia ja universalismia kohtaan, joita valistuksen ja demokratian arvot edustavat. Nämä voimakkaat ja vanhat monarkian, imperiumin ja totalitaarisen diktatuurin ajatukset ovat olleet taantumuksellisuuden sydämessä myös nykyaikana. Nyt nämä teo riat palaavat voimalla naamioituneina Piilaakson tehokkuuskeskeisiksi teknoautoritaareiksi, jotka haluavat uusiksi absoluuttisiksi hallitsijoiksi yhdessä äärioikeiston kanssa. Kirjoittaja on historioitsija ja apulaisprofessori (Universitat Autònoma de Barcelona). Tekstin on suomentanut englannista Jean Monnet professori Katalin Miklóssy. (Helsingin yliopisto). TEKSTI STEVEN FORTI Äärimmäisyyksien ajan sanasto Monarkia tulenpalava POSTITALO!
36 • 1 / 2026 Aika paha pupu Puertoricolainen Bad Bunny valittiin Super Bowlin puoliaikashow’n esiintyjäksi. Sekös vallanpitäjiä kiukuttaa. ”M issään tässä maassa ei ole turvaa laittomasti maassa oleskeleville ihmisille. Ei Super Bowlissa, ei missään. Me löydämme teidät, otamme teidät kiinni, suljemme pidätyskeskuksiin ja poistamme maasta”, uhosi Donald Trumpin hallinnon neuvonantaja Corey Lewandowski lokakuun 2025 alussa. Yhdysvaltain turvallisuusministeri Kristi Noem kritisoi NFL:ää samassa podcastissa Trumpin hallinnolle tyypillisin sanakääntein: ”You suck and we will win”, eli te olette paskoja ja me voitamme. NFL eli amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisliiga oli joitain päiviä aiemmin ilmoittanut, että odotetun helmikuun alussa pelattavan vuosittaisen mestaruusottelu Super Bowlin puoliaikashow’n esiintyjä olisi yksi viime vuosien striimatuimpia artisteja, puertoricolainen Bad Bunny eli Benito Antonio Martínez Ocasio. Hän oli aiem min syksyllä ilmoittanut ettei tule maailmankiertueellaan lainkaan Yhdysvaltoihin, koska ei halua, että maahan muuttoja tullivirasto ICE ahdistelee ihmisiä hänen konserteissaan. Bad Bunny voitti Debí Tirar Más Fotos -levyllään juuri vuoden parhaan albumin Grammy-palkinnon ensimmäisenä latinoartistina koskaan. Kaksi muutakin Grammya kotiin vienyt Bad Bunny lausui: ”Ennen kuin kiitän Jumalaa, sanon: ICE ulos. Emme ole raakalaisia. Emme ole eläimiä. Emme ole muukalaisia. Olemme ihmisiä ja me olemme amerikkalaisia.” Monet muutkin artistit ottivat seremoniassa kantaa Trumpin hallinnon maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. SUPER BOWLIN puoliaikashow tavoittaa noin 200 miljoonaa katsojaa, joista karkeasti yksi kolmasosa on Yhdysvaltojen ulkopuolella. Sinne kutsutaan esiintymään vain artistien kermaa, ja toisaalta juuri siellä esiintyminen sinetöi artistin supertähtistatuksen. Viime vuosina NFL on panostanut paljon sekä latinalaisamerikkalaisen että kansainvälisen yleisön tavoittamiseen, ja myös artistit on valittu sen mukaisesti. Bad Bunnyn status ja valtava kansainvälinen suosio ratkaisi NFL:n valinnan, vaikka sen varmasti tiedettiin suututtavan Trumpin ja hänen MAGAväkensä monestakin syystä. Vuonna 2017 ensimmäisen levynsä julkaissut Bad Bunny laulaa vain espanjaksi ja sekoittelee musiikissaan trappiin runsaasti latinalaisamerikkalaisia vaikutteita kuten reggaetonia, dancehallia, dembow’ta, salsaa ja bombaa – tai oikeastaan voisi sanoa, että hän maustaa kaikkea tuota trapvaikutteilla. Bad Bunny on myös peittelemättömän ylpeä puertoricolaisista juuristaan. Hän puhuu englantia vahvasti murtaen ja tuo omaa kulttuuriperintöään esiin sekä taiteessaan että puheissaan. ”Tämä on omistettu niille, jotka tulivat ennen minua ja juoksivat jaardeja, ja taas jaardeja jotta minä voisin tulla ja tehdä maalin. Omistan tämän minun kansalleni, kulttuurilleni ja meidän historiallemme”, Bad Bunny lausui Super Bowl -esiintymisestä kertovassa tiedotteessa. Hän myös vitsaili lokakuussa suositun viihdeohjelman Saturday Night Liven lähetyksessä, että yleisöllä olisi vielä neljä kuukautta aikaa opetella espanjaa, jos eivät sitä vielä osaa. Noin yksi seitsemästä yhdysvaltalaiTEKSTI EMILIA MIETTINEN
Oiro Pena: Béke Ultraääni Records 2025 SUOMALAINEN JAZZ-KOKOONPANO Oiro Pena on herättänyt kansainvälistäkin huomiota free jazzia ja kansanmusiikkia yhdistelevällä ilmaisullaan. Yhtye on siirtynyt improvisoidusta instrumentaalimusiikista vähitellen kohti sävellettyä ja laulupainotteista tuotantoa. Uusi levy Béke jatkaa samalla linjalla. Albumi herättää henkeJoni Ekman: Joko saa laulaa? Svart Records 2025 JONI EKMANIN joulukuussa julkaistu albumi alkaa glam rock -tunnelmissa. Levyn alkutahdeissa soivat Sweet ja Suzi Quatro. Tule rakkaus -avausraidan vetävää jytää leikataan kuitenkin kaihoisalla romantiikalla, joka on ehtaa Ekmania. Kesäkuu on kylmä, sade hakkaa ikkunaan, mutta laulun kertoja on valmis pihkaantumaan. Tamperelainen muusikko on käsittämättömän tuottelias ja siihen nähden tavattoman tasalaatuinen. Se ei tarkoita jämähtämistä. Vastustamaton avausraita on popsensibiliteetin ja ränttätäntän rakkausliitto, mutta sen jälkeen musiikki saa enemmän sävyjä. Joko saa laulaa? -albumi onkin edellistä soololevyä EkManiaa! (2022) kunnianhimoisempi. Se on myös parempi. Ekman on siirtynyt pitkin uraansa monipuolisempaan ilmaisuun: autotallirokista progehtaviin ja juustoisinkiin sävyihin. Pintaan nousevat tällä Liisa Akimof: Miten asiat oikeesti on? Huopalahden huvitus 2026 SUOMALAISEN POPROCKIN edelläkävijä Liisa Akimofin 1980-luvun yhtye Tavaramarkkinat oli ensimmäinen albumin julkaissut kotimainen ”tyttö bändi”. Uudelle Miten asiat oikeesti on? -levylleen Akimof on ammentanut arkisista kuvista kuten erikoiskahveista ja jakohihnoista sekä varsin tunnistettavasta feministisestä turhautumisesta. Manspleinaamisen ytimeen upottavassa nimikappaleessa terävä huumori yhdistyy ratkiriemukkaasti Akimofin lempeään ilmaisuun. Lakkoon! on ainaisen vastuunkantajan rooliin tympääntymisestä syntyvää säpäkkää syntikkapoppia. Akimofin ja taitavan bändin (miksaus ja kitarat Levyarviot vyydessään mielleyhtymiä Pharoah Sandersin ja Alice Coltranen spiritualistiseen jazziin. Myös kansanmusiikkivaikutteet ovat vahvasti läsnä, ilmeisimmin kappaleessa Mummon bii si (Hei hei rantaniityllä tuolla). Oiro Penan musiikki tuntuu samanaikaisesti kepeältä ja painokkaalta. Yhtyeen vuonna 2019 perustanut Antti Vauhkonen on levyllä rumpalin, huilistin ja laulajan rooleissa. Merikukka Kiviharjun ja altto viuluakin levyllä soittavan Merimaija Aallon laulut tukevat oivasti Vauhkosen, kontrabasisti Philip Holmin, kosketinsoittaja Staffan ”Wolf” Södergårdin ja saksofonisti Sami Pekkolan svengiä. Vaikuttavin kappale on levyn aloittava Päästäkää, jonka toisteisuus – ”päästäkää ne ihmiset menemään, päästäkää ne ihmiset elämään” – herättää kuulijassa tunteen rauhan ja vapauden puolesta järjestetyn riitin todistamisesta. Taiten tehdystä levystä huokuu huoleton tee se itse -asenne. MIKA PEKKOLA kertaa balladit, joissa urku lähestulkoon syrjäyttää Ekmanin omimman instrumentin, sähkökitaran. Hienossa Ostoksilla-biisissä saman meinaa tehdä saksofoni ja Yhdessä vai erikseen -kipaleessa poikkihuilu. Instrumentaatio saattaa monipuolistua, genrerajat ylittyä ja tilutteluakin löytyä, mutta pinnistelyn maku puuttuu. Ekman ei purista sähkökitaraansa rystyset valkoisina. KAISU TERVONEN Pekka Tuomi, koskettimet Antti Vuorenmaa, rummut Sebastian Krühn, taustalaulut Kielo Kärkkäinen ja Tiia Schwartz) hyväntuuliselle keitokselle toivoo runsaasti radiosoittoa. EMILIA MIETTINEN sesta puhuu kotikielenään espanjaa. Latinoita on vajaa viidennes Yhdysvaltain noin 348 miljoonasta asukkaista. Kaiken lisäksi Bad Bunny pukeutuu ja esiintyy näyttävästi ja sukupuolirooleilla leikitellen ja on puhunut vahvasti erilaisten vähemmistöjen ja maahanmuuttajien puolesta – ja voimakkaasti Trumpia vastaan. Ensimmäisen kerran hän kritisoi Trumpia avoimesti pitämällä konsertissaan t-paitaa, jossa luki ”Oletko twiittaaja vai presidentti?” sen jälkeen, kun hurrikaani Maria iski Puerto Ricoon vuonna 2017 ja Trumpin hallinnon toimet kansalaistensa auttamiseksi jäivät vähäisiksi. Jimmy Fallonin show’ssa vuonna 2020 hän esiintyi mustassa nahkahameessa ja t-paidassa, jonka teksti puolusti Puerto Ricossa murhatun transnaisen oikeuksia. Bad Bunnyn kannanotto on huomionarvoinen myös siksi, että machismon läpäisemissä latinalaisamerikkalaisissa yhteiskunnissa kantaaottaminen seksuaalija sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta ei ole itsestäänselvää. MAGA-VÄKI ON VA ATINUT Bad Bunnyn karkottamista, mikä olisi jokseenkin hankalaa, sillä puertoricolaisena hän tosiaan on Yhdysvaltain kansalainen. Puerto Rico on kuulunut Yhdysvalloille vuodesta 1898 alkaen, kun espanjalaiset luovuttivat kolonisoimansa Karibianmeren saaren hävityn sodan päätteeksi Yhdysvalloille. Itsehallintoalue siitä tuli vuonna 1951. Nykyisin puertoricolaisia asuu saarella noin kolme miljoonaa ja mantereella noin kuusi miljoonaa. Puerto Ricon ja sen kansalaisten suhde Yhdysvaltoihin on aina ollut hankala. Puerto Rico on paratiisisaari, jonne tullaan mantereelta verohelpotusten, halpojen elinkustannusten ja suotuisan ilmaston perässä. Toisaalta se on luonnonkatastro fien, kolonia lismin perinnön ja nykyisen hallinnon laiminlyöntien heikkona pitämä paaria, jonka asukkaita ei välttämättä ymmärretä tai haluta ajatella yhdysvaltalaisiksi lainkaan. Koomikko Tony Hinchcliffe vitsaili Trumpin 2024 kampanjatilaisuudessa, että Puerto Rico on vain kelluva kasa roskaa, minkä jälkeen Bad Bunny antoi julkisesti tukensa Kamala Harrisin kampanjalle. Bad Bunnyn ylitsevuotava ylpeys omista juuristaan on ollut voimaannuttavaa Yhdysvaltojen latinoyhteisölle, jonka ICE on ottanut kohteekseen ennennäkemättömän kovin ottein. Trumpin hallinnon maahanmuuttopoliittinen neuvonantaja Stephen Miller on ilmoittanut, että hallinnon tavoitteena on karkottaa maasta vuosittain miljoona ihmistä. Paperittomia maahanmuuttajia arvioidaan olevan maassa noin 14 miljoonaa, ja heidän osuutensa maan työvoimasta on noin viisi prosenttia. Bad Bunnyn menestyslevyn avauskappaleen Nuevayol – New York puerto ricolaisittain lausuttuna – musiikkivideolla radiosta kuuluu puhe Donald Trumpin äänellä: ”Minä tein virheen. Haluan pyytää anteeksi maahan muuttajilta Yhdysvalloissa. Haluan sanoa, että tämä maa ei ole mitään ilman maahanmuuttajia, ilman meksikolaisia, dominikaaneja, puertoricolaisia, kolumbialaisia, venezuelalaisia, kuubalaisia…” NFL VARAUTUU Super Bowliin ylimääräisin turva toimin. Viimeisimpien tietojen mukaan ICE on perääntynyt uhkauksestaan tulla paikalle, kun sen toimia on kritisoitu voimakkaasti ympäri maata. Naamioidut ICE:n agentit ovat terrorisoineet kansalaisia jo viikkojen ajan muun muassa Minnesotassa, missä agentit ampuivat tammikuussa kaksi henkilöä, Renee Goodin ja Alex Prettin ja ovat pidättäneet ihmisiä ilman perusteita. ICE on sittemmin joutunut vähentämään joukkojaan kaupungissa, mutta tilanne Yhdysvalloissa jatkunee katastrofaalisena ihmis oikeuksien loukkaamisen ja etnisesti motivoidun väkivallan jatkumona. NFL ei ole ensimmäistä kertaa kulttuurisotien näyttämönä. Vielä kymmenen vuotta sitten se kiisteli San Francisco 49ers -joukkueen pelinrakentaja Colin Kaepernickin kanssa, kun tämä polvistui kansallislaulun aikana protestoidakseen Black Lives Matter -liikkeen puolesta ja sai mukaansa muitakin. Trump vaati pelaajille potkuja, ja vaikka niitä ei tullut, NFL kielsi protestit – vain salliakseen ne taas George Floydin murhan jälkeen vuonna 2020. Puoliaikashow’n lavalla nähtiin vuonna 2020 pääesiintyjinä ensimmäistä kertaa latinalaisamerikkalaisia artisteja, ja silloin Shakiran ja Jennifer Lopezin yhteisesityksessä nähtiin muun muassa lapsia valaistuissa häkeissä selkeänä protestina Trumpin hallinnon laittomien maahan muuttajien pidätyskeskuksille. Tuolloin lavalla vieraili myös uransa nousukiidossa ollut kynsiä myöten koko hopeiseen asuun sonnustautunut Bad Bunny. Jokainen ihmisoikeuksista ja demokratiasta kansaa muistuttava ääni on tarpeen yhä autotaarisemmaksi luisuvan hallinnon kurimuksessa. Tilanne on omiaan lisäämään katkeruutta, pelkoa ja vihaa kansalaisten ja instituutioiden kesken, mutta myös kansalaisten kesken. Mutta Grammypuheessaan Bad Bunny muistutti ihmisiä, että viha vain lisää vihaa. ”Ainut vihaa voimakkaampi asia on rakkaus. Joten pyydän, meidän täytyy olla erilaisia. Jos taistelemme, taistellaan rakkaudella.” TÄMÄ MAA EI OLE MITÄÄN ILMAN MAAHANMUUTTAJIA. Viihteen supertähti Bad Bunny on tehnyt myös elokuvauraa. Hän esitti vuoden 2022 toimintakomediassa Bullet Train salamurhaaja Wolfia, jonka garderoobi olisi voinut olla Bad Bunnyn omasta vaatekaapista. Japanilaiseen romaaniin perustuvassa elokuvassa rooleihin oli valittu pääasiassa valkoisia näyttelijöitä, minkä vuoksi sitä kritisoitiin valkopesusta.
Kova maailma tarvitsee enemmän pehmeitä arvoja. Liity pehmeään vallankumoukseen hakijanopas.humak.fi Hae yhteishaussa Humanistiseen ammattikorkeakouluun 10.– 24.3.2026 KUVATAIDE, SARJAKUVA, KUVITUS, PELIGRAFIIKKA, KURSSIT AVOIN YO: KUVATAITEEN PERUSOPINNOT 25 op JA AINEOPINNOT 35 op TIETOA, TUKEA JA NEUVONTAA Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 C 115, 00180 Helsinki puh. 040 535 1626 / 045 841 6853 info@etelansyli.fi | www.etelansyli.fi Etelän-SYLI ry syömishäiriötä sairastaville, läheisille ja ammattilaisille Syömishäiriöstä on mahdollista toipua. Ota yhteyttä meihin, kun: olet huolissasi syömisestäsi tai sairastat syömishäiriötä. epäilet, että läheisesi oireilee syömisellä tai sairastaa syömishäiriötä. haluat tukea omaan tilanteeseen ja tietoa avun hakemisesta. AHDISTAAKO MAAILMAN MENO? RAIVOSTUTTAAKO HALLITUKSEN POLITIIKKA? helsinginvihreat.fi IG: helsinginvihreat FB: Helsingin Vihreät Bluesky: helsinginvihreat.bsky.social POLITIIKKA? Ole vastavoima fasismille, rasismille ja leikkauspoliitikalle. Tervetuloa kaikille avoimeen uusien iltaan keskiviikkona 4.3. klo 17.30 Vihreiden puoluetoimistolle (Mannerheimintie 15b A, 4. krs). helsinginvihreat.fi IG: helsinginvihreat Lisätieto ja Liity Vihreisiin!
1 / 2026 • 39 ”KARI NYQVIST” -taiteilijanimellä kirjoitettu Alakulttuurimuistoja 1991–2012 kuvaa yhden henkilön matkan ja kohelluksen läpi erilaisten alakulttuurien vuosituhannen taitteen molemmin puolin. Tuolloin esimerkiksi gra? ti ja hiphopkulttuuri saapuivat Suomeen, ja tässä astuu kuvaan myös yläasteikäinen Nyqvist. Kuvaus alakulttuurien ympärillä tapahtuneesta on eloisaa ja ennen kaikkea päihde orientoitunutta. Lukijalle selviää hyvinkin tarkasti, mitä on milloinkin käytetty ja kuinka paljon. Pääosin totisesti paljon, ja tämä on lopulta kirjan heikoin lenkki. Vaikka moninaiset sekoittimet ovat selkeästi inspiroineet ja ohjanneetkin touhuja, on teos kiinnostavimmillaan avatessaan näkymiä siihen, kuinka skenet – hiphop, räp, gra? ti, konemusiikki, undergroundkeikat ja festarit – ovat linkittyneet toisiinsa ja kehittyneet ajan kanssa. Kirja myös näyttää, kuinka paljon potentiaalia alakulttuureissa on, ja kuinka monet sittemmin ison yleisönkin tietoisuuteen nousseet ilmiöt ovat kummunneet pienen porukan motivoituneesta touhuamisesta. Lukiessa kävi väistämättä myös mielessä se, kuinka paljon enemmän olisi saattanut syntyä hieman vähemmällä sekoilulla. Emme kuitenkaan voi tietää, mikä olisi jäänyt syntymättä ilman sitä sekoilua, joten jossittelu on turhaa. Kari Nyqvist: Alakulttuurimuistoja 1991–2012 Suomunalle Records 2025, 200 s. Eläköön alakulttuurit TEKSTI JARI TAMMINEN Kirjaarviot IHMINEN ON SIITÄ erityinen eläin, että se on keksinyt olevansa erityisen erityinen. Tämän erityisyyden todistaminen on tuntunut helpolta, kun on valittu mittarit, joihin vetoaminen tukee ajatusta ja ohitettu ne, jotka eivät niin tee. On tietenkin kiva tuntea itsensä erityisen erityiseksi, mutta ajatuksen tueksi vuosisatojen ja -tuhansien mittaan esitetty todistelu on heikkoa ja epäloogista. Tämän osoittaa kädellistutkija Christine Webb teoksessaan Erityi sin eläin. Webb huomauttaa kirjan alussa, että viimeistään Charles Darvinin 1800-luvulla esittämä huomio lajien kehittymisen logiikasta teki tyhjäksi ajatuksen ihmisestä erityisenä muiden lajien joukossa. Darwin totesi, että ”on absurdia väittää jonkin eläimen olevan toista ylempänä” ja lajien kehitystä kannattaisikin tarkastella rönsyilevänä elämän puuna, ei suorana hierarkiana. Ajatus ihmisestä eläinlajina muiden lajien rinnalla on kuitenkin monille vaikea kohdattava. Ehkä kohtaamista helpottaa huomio, että tietenkin ihminen on lajina erityinen – mutta niin ovat omilla tavoillaan kaikki muutkin lajit. Webbin keskeinen viesti on, että ihmisen erityisasemasta luopumista ei kannata nähdä arvonalennuksena, vaan mahdollisuutena. Jos maltamme luopua itse rakentamastamme statuksesta, aukeaa eteemme ihmeitä täynnä oleva maailma, jonka pelastaminen tuholta voisi olla helpompaa. Se ei ole huono vaihtokauppa. Christine Webb: Erityisin eläin Suom. Kaisa Kortekallio Kosmos 2026, 360 s. Hyvä me! TEKSTI JARI TAMMINEN TEKSTI MITJA JAKONEN JOS VANHA VITSI siitä, että vasemmisto lisääntyy jakautumalla, pitää paikkaansa, saksalaisen Sahra Wagenknechtin vastikään suomennettu teos Yhteisöllisyyden manifesti on täydellinen esimerkki tästä ilmiöstä – sikäli kun Wagen knechtiä voi vasemmistolaiseksi nimittää. Hän on perustanut nimeänsä kantavan populistiseksi kutsutun vasemmistopuolueen, joka vaatii kiristyksiä maahanmuuttopolitiikkaan ja kritisoi liberaalia vasemmistoa woketuksesta, elitismistä ja varsinaisen työväen luokan sivuuttamisesta. Tämän lisäksi Wagenknechtin penseä suhtautuminen Ukrainalle myönnettävään aseapuun on herättänyt laajaa polemiikkia erityisesti Saksassa. Kirjoittajana Wagenknecht hyppii asiasta toiseen ja vetää välillä ainakin suomalaisesta perspektiivistä erikoisen tuntuisia yhtäläisyys viivoja erilaisten poliittisten ilmiöiden välille. Yhteisöllisyyden manifesti on ilmaisultaan aika ajoin vaivaannuttavan kömpelöä, paljolti joh tuen siitä, että Wagenknecht sortuu käsitteissään samaan epämääräisyyteen, josta hän syyttää poliittista vastapuoltaan. Wagenknechtin ensisijainen vihollinen vaikuttaa olevan osittain ihan todelliseen ilmiöön perustuva ”kaupunkilainen vasemmistoliberaali”, joka syö vegaaniruokaa, kannattaa ”avointa yhteiskuntaa” (käsite jota hän käyttää sangen löysästi), ajaa sähköautoa mutta silti matkustelee lentokoneella pitkin maailmaa. Wagenknecht maalailee leveällä pensselillä vasemmistoliberaalin poliittisen identiteetin, joka ”ei ole oikeasti vasemmistolainen eikä liberaali”. Hänen mukaansa nykyvasemmisto pitää viimeisen viidenkymmenen vuoden yhteiskunnallista kehitystä positiivisena eikä lainkaan haikaile takaisin muutaman vuosi kymmenen takaisia teollisuustyöpaikkoja. Vaivaannuttava ulottuvuus Wagenknechtin ajattelussa onkin juuri se, että vaikka hän tunnistaa monia oikeita (ja monia tekaistuja) ongelmia, hän tarjoilee vastaukseksi konservatiivioikeiston löysää identiteettipolitiikkaa sekoitettuna vaihtelevan sosiaalidemokraattiseen linjaan. Wagenknechtin tarjoama vaihtoehto rakentuu osittain keinotekoisille vastakkainasetteluille ja osittain heikolle analyysille siitä, miten perinteisen vasemmisto politiikan ydinkäsitteet, kuten luokka, määrittyvät. Herääkin kysymys, mitä saadaan aikaiseksi sillä, että kulttuurisotimiseen avataan uusi rintama, joka on kyllä talousja energiapoliittisesti orientoitunut mutta hukkuu pääosin identiteettipoliittisiin kysymyksiin. Juuri tästä syystä Wagen knechtiä voi perustellusti nimittää nimenomaan populistiksi, vaikka kirjan suomenkielisen laitoksen kustantajat Venla Saalo ja Mark Mallon jälkisanoissaan haastavatkin kyseisen leiman. Wagenknechtin eduksi näen kuitenkin nykyiseltä vasemmistolta puuttuvan julkilausutun antielitismin ja pyrkimyksen ”perinteisen työväenliikkeen” synnyttämiseen. Wagenknecht puhuu myös nähdäkseni oikealle yleisölle, eli usein modernilta vasemmistolta huomiotta jääville ”duunareille”. Hän ei kuitenkaan kykene tarjoamaan vakavampaa poliittista suuntaviivaa sille, miten talousvasemmisto voisi paremmin ojentaa käden myös ”kaupunkiliberaalin” kuplan ulkopuolelle. Wagenknechtiä kannattaa kuitenkin lukea ja seurata poliittisena hahmona ymmärtääkseen yhden reaktion suurvaltapolitiikan, energia ja talouspolitiikan ja ympäristöstökriisin riepotteleman Euroopan lähihistoriaan – olkoonkin, että Wagenknechtin väitteisiin kannattaa suhtautua vähintään samalla skeptisyydellä kuin kenen hyvänsä muunkin poliitikon puheisiin. Sahra Wagenknecht: Yhteisöllisyyden manifesti Suom. Riikka Johanna Uhlig Särötär 2025, 372 s. Omille kuoppaa kaivamassa
40 • 1 / 2026 Elämää totalitarismi?ssa Jarkko Volanen tutkii kaunokirjallisuuden keinoin toisinajattelijoiden ja seksuaalivähemmistöjen elämää totalitaristisessa järjestelmässä. D emokratia on uhattuna kaikkialla maail massa. Vladimir Putinin hallinto on alistanut Venäjän kansan totalitaristiselle vallankäytölle, ja Yhdysvallat luisuu Donald Trumpin johdolla kohti fasismia. Kirjailija ja kirjallisuuden tutkija Jarkko Volanen on tarttunut tähän ajankohtaiseen aiheeseen romaanissaan Vainovalkeat, joka kertoo totalitaristisen hallinnon toisinajattelijoihin ja seksuaalivähemmistöihin kohdistamasta vainosta. Kirja sijoittuu kuvitteelliseen Medaljonkikaupunkiin ja maahan, joka muistuttaa monin tavoin nyky-Venäjää. Volanen on kuitenkin etäännyttänyt tapahtumat Venäjältä, sillä autoritaariset kehityskulut voivat toteutua missä tahansa. ”Vainovalkeat aloittaa romaanitrilogian, jossa käsittelen maailmanhistoriallisia käännekohtia”, Volanen kertoo. ”Elämme juuri nyt tällaisen huolestuttavan ja suorastaan käsittämättömän käänteen keskellä.” Volanen sai sytykkeen romaanin kirjoittamiseen nähtyään joitakin vuosia sitten Yleisradion uutisen venäläisestä sateenkaariperheestä, joka oli hakenut Suomesta turvapaikkaa. Parilla oli lapsi, ja Venäjällä säädetty homo propagandalaki asetti lapsen alttiiksi pakkohuostaanotolle. Perhe ei saanut turvapaikkaa ja käännytettiin takaisin Venäjälle. ”Tunsin suurta myötätuntoa perhettä kohtaan”, Volanen sanoo. ”Etsin lisää tietoa tapauksesta, mutta sitä oli saatavilla niukasti, sillä suurin osa ihmisoikeusjärjestöistä oli ajettu Venäjällä alas. Vainovalkeat sai alkunsa ryhdyttyäni kuvittelemaan, millainen perheen tarina ja tulevaisuus voisivat olla.” Hauraat vähemmistöt Vainovalkeiden keskeiset henkilöhahmot – naispari Anna ja Elena sekä veljekset Valdemar ja Viktor – edustavat eri yhteiskunnallisia positioita ja instituutioita. Anna työskentelee ihmisoikeusjärjestössä, Elena tekee akateemista tutkimusta, Valdemar on valtion virkamies ja Viktor toimii oppositioliikkeessä. ”Romaanimuoto sopii hyvin totalitarismin käsittelyyn, sillä fakta ja fiktio sekoittuvat sekä kaunokirjallisuudessa että totalitaristisissa järjestelmissä toisiinsa”, Volanen toteaa. Hän keskittyy Vainovalkeissa kuvaamaan totalitarismia ihmisten joka päiväisen elämän näkökulmasta. Hauraimmassa asemassa ovat toisinajattelijat sekä seksuaalija sukupuolivähemmistöt, jotka uhmaavat pelkällä olemassaolollaan konservatiivisia ja nationalistisia ihanteita. Volanen huomauttaa, että sateenkaariperheet eivät ole silti ainoita, joita kritisoidaan. Karsaasti katsotaan myös esimerkiksi yksin huoltajia ja vapaaehtoisesti lapsettomia ihmisiä. Totalitaristinen valta ei tyydy vain ottamaan haltuun instituutioita vaan pyrkii lisäksi valjastamaan kansalaiset järjestelmän uskollisiksi työntekijöiksi ja sotilaiksi. ”Ydinperheideaaleja levitetään ulko mainonnassa, maksetut häiriköt keskeyttävät yliopistoluentoja ja agitaattorit provosoivat mielenosoituksissa väkivaltaisuuksia”, Volanen sanoo. ”Vähemmistöjen syyttäminen perinteisten perhearvojen romuttamisesta auttaa siirtämään huomion sivuun yhteiskunnallisista ongelmista. Vaino valkeiden Anna ja Elena pelkäävät etenkin ilmiantajia ja joutuvat peittelemään parisuhdettaan varjellakseen lastaan Alekia huostaanotolta.” Anna ja Elena haluavat tehdä kodistaan turvapaikan – tai ainakin luoda illuusion turvapaikasta – mutta joutuvat miettimään, onko heidän valehdeltava lapselleen parisuhteestaan vai pyydettävä tätä valehtelemaan siitä muille. Turvattomuus ruokkii vallankäyttöä Volanen antaa haastattelun osuvasti holokaustin uhrien muistopäivänä. Hän toteaa, että Venäjän ja Yhdysvaltojen hallinnoissa on molemmissa fasistisia piirteitä. ”Autoritaariset hallinnot hämärtävät lainsäädäntövallan, toimeenpanovallan ja tuomiovallan välisiä rajoja. Ne kirjoittavat historiaa uusiksi omien tarpeidensa mukaisesti ja hyödyntävät sensuuria kansalaisten hallinnassa. Venäjällä on kielletty Stalinin vainojen tutkiminen, ja Yhdysvalloissa listataan kiellettyjä kirjoja.” Nationalistinen ja autoritaarinen politiikka saa polttoaineensa ihmisten kokemasta turvattomuuden tunteesta. ”Saksassa puhutaan ostalgiasta, eli Saksan demokraattiseen tasavaltaan kohdistuvasta nostalgiasta”, Volanen sanoo. ”Itä-Saksassa ihmisillä oli töitä ja tietty vakaa asema yhteisössä. Toki siellä kärsittiin köyhyydestä ja sorrosta, mutta taloudellinen epävarmuus ei ollut yhtä syvää kuin nykyään. Ostalgiaa on ruokkinut myös se, että monet länsisaksalaiset ovat katsoneet itäsaksalaisia kieroon ja pitäneet heitä B-luokan kansalaisina.” Autoritaaristen johtajien suosion taustalla onkin usein juuri turvattomuuden tunne. Volanen toteaa, että vahvan johtajan kuvitellaan tuovan vakautta ja kykenevän suojelemaan perinteisiä arvoja, joiden on väitetty olevan katoamassa. Missä on valtaa, siellä on myös vasta rintaa. Volanen kertoo Vaino valkeissa totalitaristisen vainon lisäksi TEKSTI MIKA PEKKOLA
Tee tilaus osoitteessa kauppa.voima.fi. Tue kriittistä journalismia tilaamalla sitä. Voiman vuosikerta (8 numeroa) hintaan 39 euroa tilaamalla sitä. SUOMEN SUURIN KULTTUUR ILEHTI Tee tilaus osoitteessa kauppa.voima.fi Tilaa Voiman viikkokirje Uutta luettavaa joka viikko sähköpostiisi voima.? /uutiskirje Elämää totalitarismi?ssa toisinajattelijoiden, opposition edustajien ja kansalaisjärjestöjen kamppailuista hallintoa vastaan. Tavalliset ihmiset järjestävät oman vapautensa ja elämänsä uhalla mielenosoituksia, kirjoittavat verkkolehtiin ja tarjoavat toisilleen tukea. Vainon kohteeksi joutuneita ihmisiä autetaan poistumaan maasta. Pakeneminen ei ole kuitenkaan helppoa edes totalitaristisen vallankäytön nurkkaan ajamille ihmisille. Volanen käyttää Venäjää valaisevana esimerkkinä. ”Monet venäläiset ovat ylpeitä maastaan, kulttuuristaan, kirjallisuudestaan ja taiteestaan. Venäjä on heidän kotimaansa, ja heillä on siellä läheisiä ja ystäviä. Olen miettinyt, voisinko itsekään luopua kaikesta siitä, mitä minulla Suomessa on, jos poliittinen tilanne kävisi ahdistavaksi. Lisäksi turvapaikanhakijoita stigmatisoidaan kohdemaissa. Arvot ovat koventuneet Suomessakin.” Autoritaarisuuden uhka Volanen varoittaa romaanissaan, että Venäjällä ja Yhdysvalloissa tapahtuneet autoritaariset kehityskulut ovat mahdollisia myös muualla maailmassa. Venäjä ja Yhdysvallat lietsovat Euroopassa aktiivisesti eripuraa tukemalla demokratiaa haurastuttavia liikkeitä ja puolueita. ”Unkaria ei voi enää sanoa demokratiaksi, ja tilanne on vaikea myös Puolassa. Fiktio ja fakta sekoittuvat politiikassa toisiinsa. Totalitaristinen kehitys on usein hidasta, mutta yhtäkkiä voidaan olla tilanteessa, jossa omaa ajattelua ei enää osata erottaa ulkopuolelta tulevasta psyykkisestä ohjailusta.” Volanen ei koe tilannetta kuitenkaan toivottomaksi. ”Natsi-Saksan, fasistisen Italian ja Neuvostoliiton kaltaiset totalitaristiset järjestelmät ovat kaatuneet omaan mahdottomuuteensa. Totalitaristiset yhteiskunnat eivät seiso kestävällä perustalla, sillä valta keskittyy niissä harvojen käsiin. Hallitsijoista tulee vainoharhaisia, ja he näkevät vihollisia kaikkialla. Uskon, että Putininkin hallinto kaatuu lopulta.” Volanen iloitsee siitä, että Suomessa vähemmistöjen asema on edelleen hyvä ja että vähemmistöistä kertovia kirjoja on mahdollista kirjoittaa ilman pelkoa sensuurista tai vainotuksi tulemisesta. ”Uskon tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Siksi pyrin taiteellisessa työssäni edistämään sitä, että vähemmistöihin kuuluvat ihmiset nähtäisiin luontevana osana yhteisöä ja väestöpohjaa. Tehtävä on iso, ja vaikka asiat ovat edistyneet, tavoitteen saavuttamiseen voi mennä useita sukupolvia.” M ilka Ala ne n
42 • 1 / 2026 Saamelaisten syvä haava TEKSTI TUOMAS RANTANEN Ovllá-oopperan libretisti Juho-Sire / Siri Boch Johansen muistuttaa, että Trumpin Grönlanti-puheiden kaltaista kolonialismia Suomi, Ruotsi, Norja ja Venäjä ovat iät ajat tarjonneet saamelaisiile. Jo un i Po rsa ng er S aamelainen pikkupoika Ovllá (Emil Kárlsen) erotetaan vanhemmistaan ja majoitetaan vankilamaiseen kouluasuntolaan. Lumikin pahan kuningattaren hahmoinen rehtori (Sanna Iljin) tylyttää huikealla oopperasopraanollaan muutenkin heikoilla olevan lapsen ruotuun ja järjestykseen. Uudelleenkoulutuksessa omaa kulttuuriaan torjumaan oppiva Ovllá päätyy pian jo kiusaamaan toista saamelaisoppilasta. Aikuisena Ovllá perustaa perheen saamelaisuudestaan ylpeän Ánnán (SiebeJohánMáhteNiillasaMáddji / Ánne Máddji Heatta) kanssa. Ovllán vanha trauma johtaa heidän välillään repivään riitaan yhteisen lapsen suhteesta kieleen ja lopulta parin eroon. Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistoon kuuluva Oulun teatterin ooppera Ovllá kertoo väkivaltaisen alistamisen historian yhden ihmisen ja hänen läheistensä tarinan kautta. Tenojoen norjalaisella puolella asuva saamelaiskirjailija JuhoSire / Siri Broch Johansenin librettoon perustuvan teoksen on säveltänyt Cecilia Damström ja ohjannut Heta Haanperä. Oopperan ilmeikkäässä musiikissa yhdistyvät erilaiset perinteet ja kulttuurien kohtaaminen. Jo alkusoiton kauniita sävelkulkuja kehystävät surun pohjiin kurottavat matalat äänet ja jännitteistä kielivät vihlaisevat viillot. Herkkävireisesti Ovllán roolia esittävä Emil Kárlsen on Norjan puolelta Saamenmaata kotoisin oleva näyttelijä ja pohjoisaameksi laulava lauluntekijä. Hän myös vastaa esityksessä kuultavien joikujen tekemisestä. ”Alunperin nimirooliin suunniteltiin oopperalaulajaa, mutta roolin päädyttyä Emilille ymmärsin, että esitykseen löytyi sitä kautta kokonaan uusi kerros. Oopperalaulajat nousevat esiin kuin Suomen valtio. Heidän vaativat äänensä vievät kaiken ilman tilasta, jossa pieni saamelaisääni yrittää puhua omasta asiastaan”, selittää kirjailija Juho-Sire / Siri Broch Johansen. ’”Olen todella iloinen, että se meni näin, koska Emilillä on lavalla sellaista haavoittuvuutta, jota kaikilla ei ole. Uskon myös, että siihen on suomalaisen miehen helppo samaistua, koska suomalaiset miehet ovat tässä suhteessa hiukan samanlaisia kuin saamelaiset”, hän jatkaa ja viittaa todistusaineistona Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen dokumenttiin Mies ten vuoro (2010). Yksityinen tragedia saa yhteiskunnallista kaikupohjaa myös suuren lavan oopperan spektaakkelimaisesta muodosta. ”Työskentelen itse saamelaisessa teatterissa, jossa on liian vähän rahaa. Siellä keskustellaan aina siitä, kuinka paljon yksi päivä kiertueella maksaa enemmän, jos meillä on tiimissä yksi lisää. Täällä on noin 30 ihmistä lavalla, joten ajattelen, että vau, en tule koskaan kokemaan tällaista uudelleen.” Saamelainen ääni Esityksen ohjaaja Heta Haanperä kertoo, että oopperahanketta käynnistettäessä ajatuksena oli hyödyntää tekstinä ajankohtaista saamelaisten totuusja sovintokomission materiaalia. Maineikkaan kirjailijan mukaan tulon myötä päädyttiin sittenkin fiktiivisen tarinaan. ”Jo alussa hankkeelle perustettiin eettinen johtoryhmä. Sen tehtävä oli varmistaa, että toimitaan suomalaisen teatterin valtarakenteissa turvallisesti ja vastuullisesti – eli niin, ettei teos vahvista olemassa olevia tai luo uusia saamelaisiin kohdistuvia stereotypioita. Ohjaajana minusta oli koko prosessin läpi tarpeen kuunnella saamelaisen työryhmän ääntä. Heillä oli sellaista tietoa, mitä minulla ei voinut olla”, kertoo Haanperä. Tuotannossa saamelaistaustaiset taiteilijat ovatkin vahvasti edustettuina. Juho-Sire / Siri Broch Johansen korostaa esimerkiksi säveltäjän konsulttina toimineen Ánndaris / Anders Rimpin osuutta: ”Hän on saamelainen säveltäjä, jolla on pieni rooli lavalla Ovllán isänä, mutta kulissien takana hänellä oli avaintehtävä joikun ja orkesterin vuoropuhelun onnistumisessa.” Norjansaamelaisen kuvataiteilija Geir Tore Holmin lavastussuunnittelussa viitteet pohjoisen luonnosta saavat rinnalleen sarjakuvamaisia elementtejä: alun festivaalikohtausta kehystävät suuret telttasilhuetit, asuntolan ylle kohoaa valtava kalteriristikko ja perhekohtaaminen tapahtuu laavun kokoisessa kahvipannussa. Toisen näytöksen alussa Ovllán ja Ánnán kotia tilallistetaan näyttämön katosta roikkuvilta nauhoilla, jotka tuntuvat reagoivan etenkin Ovllán tunteiden kiristymiseen. ”Samalla kun ne kuvaavat pesän ja ulkomaailman huokoista ja läpipäästävää rajaa, niiden värähdyksillä vahvistetaan esimerkiksi Ánnán vatsassa olevan lapsen potkuja. Myöhemmässä vaiheessa nauhojen putoileminen on yhteydessä Ovllán tilaa kuvaaviin putoaviin sävelkulkuihin”, selittää Haanperä. Juho-Sire / Siri Broch Johansen palkittiin viime vuonna Ibsen-palkinnolla näytelmästään ”Per Hansen – en trofast mann / oskkáldas almmái”. C ar l Jo ha n Ut si Rehtori (Sanna Iljin) ja opettaja (Martin Iivarinen) äkseeraavat juuriltaan irtirepäistyn Ovllán (Emil Kárlsen) suomalaisen valtakulttuurin tavoille.
1 / 2026 • 43 Teatteriarviot KOONNUT TUOMAS RANTANEN Ei ihan samasta puusta K om-teatterin Taival kertoo tyttären ja isän alusta alkaen vaikeasta suhteesta, joka tuntuu jatkuvan edellisen kuoleman jälkeenkin. Tuomo Rämön kirjoittama ja ohjaama tragikomedia perustuu osaltaan metallibändi Stam1nan Taival -albumiin ja Antti Hyyrysen sanoituksiin. Levylle istutettujen biisien tapaan näytelmä jakaantuu erillisiin kohtauksiin. Ne lähestyvät kipeää suhdetta eri suunnista ja ajassa hyppelehtien. Johtuneeko juuri episodirakenteesta, mutta kokonaisuus tuntuu jäävän sen vangiksi eikä draama pääse missään vaiheessa nousemaan lentoon. Osaavien näyttelijöiden (Tommi Eronen, Isla Mustan oja, Tuuli Paju ja Hanna Raiskinmäki) uurastuksesta huolimatta teksti ja ohjaus antavat liian vähän materiaalia hahmojen kasvuun ja omille päästämiseen. Teatterin villi vapaus kyllä pilkahtelee esimerkiksi kun isä (Eronen) ja tytär (Paju) nostavat laituria ja tulevat ilmaisseeksi myös fyysisesti välillään olevia siteitä. Ilmaa on myös tilanteessa, jossa ylityöllistetyn kotisairaanhoitajan valloittava hahmo (Raiskinmäki) törmää keskelle isän ja tyttären vihanpitoa. Kohtauksen hetkellinen kääntäminen rinnakkaiseen tulkintakuvaan vihjaa samalla käyttämättä jääneestä mahdollisuudesta moni näkökulmaistaa esityksen kerrontaa muutenkin. Asetelmallisuudestaan huolimatta Taival onnistuu välittämään puhuttelevan ajatuksen siitä, miten vanhemman menettäminen on usein raskasta silloinkin, kun ei olla ihan samasta puusta veistettyjä. Esitykset KOM-teatterissa 25.4. asti. K irjailija Marja-Liisa Vartio (1924–1966) kuoli traagisen ennenaikaisesti väärän lääkityksen aiheut tamiin seurauksiin. Hän ehti kirjoittaa kymmenkunta romaania ja runokokoelmaa. Sinna Virtasen kirjoittaman ja ohjaaman Maan ja veden välissä -näytelmän prologissa näyttelijä Heidi Herala saattelee yleisöä omana itsenään Vartion (Aurora Manninen) taiteen ja henkilön äärelle. Sen jälkeen nähdään kuinka tuleva kirjailija osoittaa jo nuoruuden käänteissään intohimoa ja omanarvontuntoa, mutta myös äkki pikaisuutta ja muita vähemmän jaloja luonteenpiirteitä. Toisessa näytöksessä keskitytään yhteen kosteaan 1950-luvun kulttuuriväen illanviettoon Vartion ja hänen miehensä taidekauppias Valter Vartion kotona. Asetelmassa kärjistyvät avioliiton ongelmat ja Vartion turhautuminen taiteellisen uransa katveeseen, mutta myös menestymiseen ja sukupuolirooleihin liittyvät jännitteet. Finaalissa nähdään surrealistinen synteesi Vartion sanataiteesta, taiteen ja sen tekijän välisestä suhteesta sekä nykyajan ihmisten menneisiin taiteilijoihin kohdistuvista ihailun katseista. Virtanen on vahvan omaääninen teatterintekijä, joka operoi vähintään yhtä paljon esityksen muodon kuin tekstin kautta. Maan ja veden välillä -teoksen vahvuus on kunnianhimoisessa näyttämökielessä ja monitasoisesti yli aikojen ulottuvassa katseessa. Arvokasta on myös teoksen tarjoama inhimillistetty muotokuva tärkeästä taiteilijasta. Kokonaisuuden tasolla hieman kitkaa aiheuttaa se, että näytteleminen ei pysy täysin muodon mukana. Draama teatterin ehdoilla kulkeva toinen näytös kulkee hyvin uomissaan, mutta alun kuvaelmamaisuus horjahtelee teennäisyyden puolelle ja lopussa Herala päätyy jo hiukan yliesittämään itseään Vartiota palvovana fanina. Vartion ja Heralan kohtaamisessa välittyy silti näytelmän ydinajatus: vaikka kykenisimme matkaamaan ajassa tapaamaan merkityksellisiksi kokemiamme taiteilijoita, yhteyttä heidän kanssaan ei ehkä löytyisikään. Kohtaamme taiteen aina aikaan ja paikkaan sidottuna sellaisten tulkintakerrosten läpi, joita voi saada näkyviin lähinnä nykyhetken taiteen kautta. Esitykset Lahden kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä 16.5. asti. Kohtaamisia välitiloissa Ev a-L iisa O rup õld Juho-Sire / Siri Broch Johansen kertoo tunteneensa Geir Tore Holmin jo kolmisenkymmentä vuotta. ”Oikeastaan huolehdin vain siitä, miten jokiveneen sauvominen onnistuu lavalla, jossa ei ole vettä. Minusta on tärkeää, että se tehdään oikeilla liikkeillä. Kun näin lopullisen ratkaisun, olin erittäin tyytyväinen siihen, miten tässäkin kohtaa saamelaistaustaisen Auri Aholan koreografia ja Hetan ohjaus sopivat yhteen.” Henkilökohtainen on poliittista Vaikka Ovllá kuvaa historiallista epäoikeudenmukaisuuta, sen näkökulma ei ole korostuneen revanssihenkinen tai poliittisesti julistava. Pikemminkin se välittää sanomaansa syvän surun kautta. ”Uskon, että jos lavalta sanotaan, että tämä on poliittinen tarina ja että nyt puhumme rakenteista ja rakenteellisesta väkivallasta, se ei kosketa ihmisiä samalla tavalla kuin henkilökohtaisena koettava tarina. Tiedän, että kaikki Ovllálle tapahtuneet asiat ovat tapahtuneet joillekin ihmisille. Siksi se on totta ja samalla hyvin poliittista”, painottaa Juho-Sire / Siri Broch Johansen. Hänestä draaman ydin on siinä, että vanhemmat eivät koskaan kerro Ovllálle, että he eivät halunneet lähettää häntä pois luotaan. ”On tämä häpeän hiljaisuus. Pieni lapsi uskoo, että hän on tehnyt jotain väärää ja että hänen vanhempansa eivät rakasta häntä enää. Lapsi kokee itsessään olevan jotain vialla ja että hänen on muututtava joksikin muuksi kuin mitä hän on. Ja tämä on se asia, joka luo skisman ja trauman. ” Oopperan tarinassa Ovllá syntyy ja kasvaa Suomen puolella, menee töihin kaivokseen Ruotsin Kiirunaan ja sieltä hän muuttaa perheensä kanssa Norjan puolelle. ”Muistan, kuinka Oslossa asuva dramaturgimme ihmetteli, miksi Ovllá liikkuu jatkuvasti maasta toiseen. Minä vastasin, että ei suinkaan, hänhän on koko ajan omalla maallaan, Sáp missa. Siis vaikka hän lähtee, hän ei koskaan lähde.” Kolonialismin taakka Juho-Sire / Siri Broch Johansenille oli tärkeää kirjoittaa tarina niin, että suomalaisella puolella rajaa asuvat saamelaiset voisivat ymmärtää, miten tarina liittyy juuri heihin. Samalla hän halusi tarjoilla Ovllán tragedian myös valtakultuurille avautuvana symbolina siitä, mitä saamelaisille on tapahtunut. ”Vaikka en halua, että suomalainen katsoja kokisi olevansa itse syyllinen tähän tai tuohon, toivon hänen ymmärtävän kaiken tapahtuneen tarkoittavan, että joku sen teki. Toivon kadunmiehen ymmärtävän myös enemmän siitä, kuinka syvälle saamelaisia monien sukupolvien aikainen aktiivinen sorto satuttaa. Ja että tämä vanhemmilta lapsille periytynyt trauma koskee kielen, maan ja metsästysja keräilyoikeuksien menetystä ja ihan kaikkea.” Se mikä ennen tapahtui karkeammin, tapahtuu nykyään esimerkiksi vihreän kehityksen varjolla. Tämä liittyy kaikkiin valtioihin, jotka ovat ajan myötä vieneet saamelaisilta heidän oikeutensa ja katsovat edelleen yhteisen edun jollain lailla velvoittavan saamelaisia joustamaan yhä lisää. ”Sanon tämän, koska en pidä Suomen viranomaisia huonompina tai parempina kuin muiden saamelaisten maita hallitsevien valtioiden viranomaisia. Voimme yhdessä järkyttyä siitä, kuinka Donald Trump puhuu siitä, kuinka hänen on saatava Grönlanti. Mutta näin Norja, Ruotsi, Suomi ja Venäjä ovat toimineet ja kohdelleet saamelaisia koko ajan.” Esitykset Oulun teatterissa 28.2. asti. Ovllá-ooppera Yle Radio 1:n Oopperaillassa lauantaina 7.2.2026 klo 19.02 ja Areenassa 7.6. asti. O ULUN EUROOPAN kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan kuuluu myös Eanangiella – Maan kieli -näyttely. Siihen osallistuu noin 70 taiteilijaa ja käsityöntekijää (duojária) Saamenmaalta. Näyttelyn alaotsikoita ovat esimerkiksi Maat, Esivanhemmat, Maailmojen välis sä, Koristeltu elämä, Hengellisyys ja Vihreä kolonialismi. Viimeksi mainitun alta löytyvät muun muassa saamelaiskulttuurin kaupallistamista kulttuurihäiriköivät Katarina Kielatisin Duodji Doárras ja Lova Lundbergin F.U. Edellisessä perinteinen saamelainen gákti on tehty Ikean kassista. Jälkimmäisessä perinteisen poronnahkaisen saapasparin saumoihin on ommeltu morsekoodilla fuck you. Muita erityisen vaikuttavia teoksia on esimerkiksi Anders Sunnan kookas kollaasi maalaus Vi skriker inte i skogen. Siinä siirtomaaherrat joutuvat kuoleman jälkeiseen oikeudenkäyntiin. Marja Helanderin ja Lise lotte Wajstedtin videoteos In my Hand kertoo puolestaan Alta-joen patoamista vastustaneessa pommiattentaatissa kätensä ja silmänsä menettäneestä Niillas Sombystä. Eanangiella – Maan kieli Oulun Taidemuseossa 3.5. asti Käden, käsitteen ja katseen saamelaisuus Marja-Liisa Vartio istuu kostean kiivasta iltaa miehensä taidekauppias Valter Vartion, kuvan veistäjä Eila Hiltusen, kirjailija Jarno Pennasen ja runoilija Anja Vammelvuon kanssa. Tu om as Ra nt an en
TEKSTI KAISU TERVONEN 44 • 1 / 2026 ”T ästä voi jopa tulla kaikkien aikojen paras taideteos” ja ”Tulee hemmetin hyvä” huudahtelee taiteilija Anssi Kasitonni. Hän tekee Sami Sänpäkkilän ohjaamassa dokumentissa Anssi Kasitonnin maailma veistoksia, installaatioita ja lyhytelokuvaa. Jos nykyinen taidepuhe on raskasta ja ongelmakeskeistä, elokuvassa taiteen tekeminen näyttää riemukkaalta ja rennolta. Sänpäkkilän mukaan Kasi tonnin maailma on spontaani. ”Jos käytät viisi minuuttia vaikka jonkun mikrofonin laittamiseen Anssin rintapieleen, se on viisi minuuttia pois täydellisestä kuvausajasta, koska Anssin tekemisiin pitää reagoida heti.” Sänpäkkilä ja Kasitonni ovat ystäviä jo kymmenen vuoden takaa. Sänpäkkilä kyselee kameran takaa kysymyksiä ja vilahtaa elokuvassa itsekin neuvomassa Kasitonnia lyhärin valaistuksessa. ”Anssi on niin superpositiivinen ihminen, meillä ei ollut kertaakaan minkään näköisiä erimielisyyksiä tästä. Teimme molemmat vaan omaa juttuamme. Mä tein tämän dokkarin, ja Anssi teki sen omia teoksia.” SAMI SÄNPÄKKILÄ teki tosin muutakin. Anssi Kasitonnin maailma -elokuvaa kuvattiin viiden vuoden ajan, ja noille vuosille mahtuu Kasitonnin valmistautuminen isoon soolonäyttelyyn Helsingin Taidehallissa sekä lyhytelokuvan Le Saboteur (2022) kuvaaminen. Sänpäkkilä oli yksi sen kuvaajista. Le Saboteur on eräänlainen hybridi, jossa elokuva ja sen making of -elo kuva mahtuvat samalle valkokankaalle. Kun tarinassa vakooja hyppää laskuvarjolla ja tuuli käy hänen kasvoihinsa, vieressä kulkeva making of -raina näyttää näyttelijän roikkumassa paikallaan ja tuulen tulevan lehtipuhaltimesta. Anssi Kasitonnin maailma -elokuvallaan Sänpäkkilä tekee siis tavallaan making of the making of -teosta. ”Joo, se menee tosi metaksi”, ohjaaja sanoo. Sänpäkkilä ei kuitenkaan hakenut teokseensa samaa tyyliä kuin Kasitonni. Siitä puuttuu Kasitonnin kotikutoinen suuruudenhulluus – vaikka kankaalla sitä kyllä nähdään – ja tilalla on mutkatonta toverienergiaa. ”Mua harmittaa hirveästi, jos jostakin David Lynchistä tehdään dokkari, josta yritetään tehdä sen näköinen, että Lynch olisi tehnyt sen. En tykkää siitä yhtään.” Sänpäkkilän mielestä ohjaajan tulee seurata kohdettaan tietyllä naiiviudella. Taiteilijoita ei pidä mystifi oida. ”Olen enemmän ja enemmän alkanut karsastaa semmoista yksilön visiota korostavaa auteur-kulttuuria. Teen nykyään aiheen ehdoilla, en niinkään omien kunnianhimojeni perässä.” ELOKUVAN PITI VALMISTUA jo aikaisemmin, mutta sen tekemisessä oli muutama mutka. Sänpäkkilä oli ehtinyt kuvata dokumenttia vuoden, kun Kasitonni ideoi, että materiaalista tehtäisiinkin tv-sarja. ”Yritimme myydä sitä Ylelle ja pääsimme siinä niin pitkälle, että sovimme asiasta ostajan kanssa. Sarja ei mahtunut vielä sen vuoden ohjelmaan, joten sen piti mennä seuraavalle vuodelle, mutta siinä vaiheessa kanavan kohdeyleisöt muuttuivat. Ja sitten ne jossain kumileimasinkokouksessa päättivät, etteivät otakaan tätä.” Aikaa tuhriintui puolitoista vuotta. Sen jälkeen Sänpäkkilä palasi alkuperäiseen ideaansa pitkästä dokumentista. Kun elokuva oli valmis, se sai nopeasti ja hieman yllättäen Pirkan maan elokuvakeskuksen levittäjäkseen, minkä ansiosta dokumentille on sovittu elokuvateatterikierros toukokuusta alkaen. ”Mun elämässä kaikki on tapahtunut tuolla lailla, sattumalta. Jos yritän jotain, niin ei tule mitään. Mut kun vaan teen ja annan mennä, asiat yhtäkkiä tapahtuvat.” Maaliskuun alussa Anssi Kasi tonnin maailma nähdään Tampereen Elokuvajuhlien kotimaisessa kilpasarjassa. Le Saboteur kisasi samassa sarjassa vuonna 2022. SÄNPÄKKILÄ ON KUVANNUT taiteilijoita ennenkin. Hän on tehnyt YouTubeen A Day in the Mouth -lyhytdokumenttien sarjaa, jossa hän kuvaa eri alojen taiteilijoita. Lisäksi hän on tehnyt pitkän dokumentin The Goodie pal Equation Goodiepal-nimellä toimivasta färsaarelaisesta säveltäjästä ja performanssitaiteilijasta. Sänpäkkilä sanoo haluavansa kuvata taiteen parantavaa voimaa. ”Taiteen tekeminen antaa minulle tavallaan syyn elää, ja mun mielestä se on terapiaa kaikille ihmisille. Yritän esimerkiksi näillä dokkareilla tuoda esiin myös sen, että ei tarvitse tehdä aina oikein ja ei tarvitse osata ennen kuin alkaa tekemään.” Esimerkkinä hän mainitsee Kasitonnin Le Saboteur -lyhytelokuvan. ”Se on tehty kaikkien sääntöjen vastaisesti, mutta se oli Jussi-ehdokkaana.” Jos Kasitonnia kuitenkin vertaa pariin auteuriin, onko hän ikään kuin suomalaisen elokuvan Buster Keaton tai Ed Wood? ”Tai Kubrick! Jos miettii lavastajan näkökulmasta, niin nehän on ihan huikeita juttuja, mitä Anssi tekee: raken taa lyhäriä varten vaikka lentokoneen perän. Jos sen laittaa mittakaavaan, suhteuttaa budjettiin ja käytettyyn aikaan, se on ihan verrattavissa johonkin 2001: Avaruusseikkailun pyörivään avaruusalukseen.” Tampereen elokuvajuhlat 4.–8.3. Meni tosi metaksi Sami Sänpäkkilä teki kaveristaan dokumentin, joka kisaa Tampereen elokuvajuhlien kilpasarjassa. Samoin kisasi elokuva, jota elokuvassa kuvataan. Artiste-auteur Kasitonni työnsa ääressä.
Pieni ääni puhelimessa Palestiinalaistytön ahdinkoa kuvaava draama ärsyttää, ontuu ja osuu maaliinsa. M uutaman kansainvälisen elokuvafestivaalin kohdalla uutisoidaan usein siitä, kuinka pitkät aplodit mikäkin elokuva sai. Kun Hind Rajabin ääni esitettiin Venetsian elokuvajuhlilla, mediat kertoivat yleisön seisseen ja taputtaneen 23 minuutin ajan. Se on pitkä aika. Itse elokuva kestää vain 89 minuuttia. Elokuva sijoittuu Palestiinan Länsirannalla sijaitsevaan Punaisen Puolikuun hälytyskeskukseen, jossa langan toisessa päässä on ensin Omar ja sitten joukko muitakin keskuksen työntekijöitä. Langan toisessa päässä puhuu viisivuotias palestiinalaistyttö Hind Rajab. Tyttö pyytää apua. Tulisiko joku hakemaan hänet pois? Vieressä on tankki, joka liikkuu kohti. Hind Rajabin tapaus on aito. Tyttö puhui hätäkeskuksen henkilökunnan kanssa 29. tammikuuta vuonna 2024. Hän oli ainoa eloonjäänyt henkilöautossa, jossa kuusihenkinen perhe makasi ammuttuna. Gazan pohjoisosassa sijaitsevaa autoa olivat tulittaneet israe lilaiset sotilaat. ELOKUVA ON PITKÄ dramatisointi, jossa keskuksen henkilökuntaa esittävät näyttelijät. Kamera keskittyy lähikuviin heidän tuskaisista kasvoistaan. Välillä nähdään aitoja kännykkävideon pätkiä, jotka ikään kuin todistavat, että asiat tapahtuivat hätäkeskuksessa juuri näin. Suurin todistusarvo on kuitenkin tytön äänellä. Elokuva käyttää aitoja hätäpuheluita. Pieni ääni sekoittuu ylinäyteltyihin tunteisiin, kun hätäkeskuksen työntekijät yrittävät saada paikalle ambulanssin. Kännyköitä heitellään, konfl ikteja syntyy ja kyyneleet valuvat. Tilanne kestää tunteja. Tytön pelastaminen vaatii koordinointia erilaisten tahojen, myös Israelin armeijan kanssa. Välillä tytön ääni hiljenee. Elokuva muistuttaa asenteeltaan melodraamaa ja rakenteeltaan jännäriä, jossa taistellaan aikaa vastaan. Kamera keskittyy näyttelijöiden peilaamaan tuskaan, ja vaikutus on vieraannut tava. TUNISIALAINEN Kaouther Ben Hania sai Hind Rajabin ääni -elokuvastaan Oscar-ehdokkuuden. Se tuli parhaan vieraskielisen elokuvan kategoriassa. Saman ehdokkuuden sai hänen aiempi fi ktioelokuvansa The Man Who Sold his Skin (2020). Ben Hanian dokumentti Neljä tytärtä (2023) puolestaan kisasi pystistä dokumenttien kategoriassa ja voitti parhaan dokumentin palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla. Neljä tytärtä -elokuvassaan Ben Hania asetti tosielämän siskokset ja äidin rinnakkain kahta muuta siskoa ja äitiä näyttelevien näyttelijöiden kanssa. Faktan ja fi ktion raja eli koko ajan kat sojan silmien edessä. Hänen tuoreimmassa elokuvassaan rajaviiva ei liiku. Se on asetettu pienen äänen ja isojen, näkyvien tunteenilmaisujen välille. Rinnastus tuntuu falskilta, kun akuutti hätä on aitoa, mutta hädän todistajien näytellyt tunteet vyöryvät sen yli. Epäsuhta jää häiritsemään ehkä myös siksi, että asetelmasta tunnistaa jotain. Mitä muuta sitä on kuin todistaja, kun Instagramin tai uutissivustojen äärellä kyyneltyy katsoessaan kuvia palestiinalaislapsista, suuttuu epäoikeudenmukaisuudesta ja halveksuu impotenttia diplomatiaa. Tunteet kauhun edessä ovat aitoja, mutta raja on yhtä kaikki selkeä: hätä on tuolla, mi nä reagoin siihen täällä kaukana. Elokuvansa lopussa Ben Hania hylkää fi ktion ja päästää kameran todel listen kauhujen äärelle. Siinä vaiheessa pientä ääntä ei enää kuulu. TEKSTI KAISU TERVONEN Kino Reginan kevätkaudessa mm. Muista aina edulliset lipunhinnat: 10 € /9 € Kino Regina, Oodi Stanley Kubrick Chris Marker 70-luvun feministien elokuva Jafar Panahi Roy Andersson Diane Keaton ja paljon muuta! Tutustu koko ohjelmistoon osoitteessa kinoregina.fi Käsikirjoitus ja ohjaus Harry Lighton ”vuoden suurin elokuvayllätys” ”seksikäs” ”Hilpeä” ”loistava” Lound and clear ?D The Times The Guardian Harry Melling Alexander Skarsgård Elokuvateattereissa 27.2. 12.–15.3.2026 www.helsinkicineaasia.fi KINOPALATSI
Haku on auki 15.1.–2.3.2026 Kenet sinä palkitsisit? Yhdessä parempaa -palkinto on tunnustus, joka myönnetään yksilölle tai toimijalle, joka on teoillaan edistänyt yhteistyötä ja vaikuttanut poikkeuksellisen myönteisesti yhteiskuntaan. Ehdotuksen palkinnon saajaksi voi tehdä kuka tahansa. Palkinnon saaja saa päättää, mille kohteelle Palvelualojen ammattiliitto PAM osoittaa 3 000 euron Yhdessä parempaa -lahjoituksen. Ensimmäistä kertaa myönnettävä palkinto jaetaan PAMin Tasa-arvon päivillä 19.3. Ehdota nyt pam.fi/yhdessaparempaa