viro.nyt 04/2025 - Lehtiluukku.fi

Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. / ISSN 1459-2134??25. vuosikerta viro.nyt 4/2025
2 4/2025?viro.nyt Mediatiedot Julkaisu: viro.nyt, ISSN 1459-2134, 25. vuosikerta Levikki: 1300–2000 Julkaisija: Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL) p. +358 40 777 4618 svyl@svyl.fi, www.svyl.fi www.facebook.com/SVYL.fi Tilaukset: 20,00 €/vuosi (4 nroa), ulkomaat 30 €/vuosi. Toimitus: Kirsi Bongwirnso päätoimittaja toimituksellinen työ suomennokset kirsi@svyl.fi Juhani Juurik taitto www.juur.studio Lisäksi lehdellä on useita avustajia. Etukannen kuva: Tõnu Tunnel / Visit Estonia Lehden koko: 20 s., A4 (marginaalit 20 mm, paitsi sisämarginaali 15 mm) Ilmestyminen: www.lehtiluukku.fi/lehdet/vironyt Lehdestä ilmestyi suppea, 8-sivuinen painettu versio, jonka painoi PunaMusta Oy. Laskutus: SVYL lähettää mainostajalle laskun lehden ilmestyttyä. Reklamaatiot: 14 vrk lehden ilmestymisestä. Reklamaatioon ei ole oikeutta, mikäli mainostajan toimittama materiaali on ollut virheellinen tai se ei ole täyttänyt aineistovaatimuksia. Aineistovaatimukset: Aineisto tulee lähettää lehden toimitukseen sähköpostitse, kuvat ja mainokset liitetiedostoina (pdf, psd, tiff; resoluutio väh. 300 pixels/inch); svyl@svyl.fi Ilmoitushinnat: 1/1: 300 EUR 1/2: 250 EUR 1/4: 170 EUR 1/8: 150 EUR 1/16: 130 EUR Oikeus muutoksiin pidätetään. Tässä numerossa 3 Toimituksesta 4 Perinteiset teemat ja arvot esillä Viron kuntavaaleissa 6 ”Tunnen jokaisen raketti-iskun kuin omassa kehossani” 8 Tarinoita tiedesillalta: Virolaisia opintiellä Helsingissä, osa 5 – historioitsijat Otto Liiv ja Juhan Vasar 10 SVYL:n toimintaa 12 Naurava naapuri 14 Uusi tuikkiva tähti virolaisen lastenkirjallisuuden taivaalla 16 Hieno kuvaus Aino Kallaksen elämän loppuvuosista 17 Kun ilma pysähtyy 18 verkkopuoti.svyl.fi
3 viro.nyt?4/2025 Toimituksesta K ulttuurisyksy hiipii kohti loppuaan, mutta tämän lehden ilmestyessä vielä on edessä Viro-tapahtumavuoden hartaasti odotettu kohokohta, vuoden tauon jälkeen palaavat Tuglasseuran Martin markkinat. Suomen Viro-yhdistysten liitto ja SVYL-Verkkopuoti löytyvät markkinoiden ohjelmasali Koidulasta – tule tapaamaan tuttuja ja ostamaan vaikkapa joululahjakirjoja! Myös Olutsilta – Õllesild -jäsenyhdistyksen aktiivit ovat markkinoilla paikalla, heidät löydät Merikaapelihallista osastolta 72. Liitosta löytyy paljon muitakin aktiivisia jäseniä. Todellisesta suurtempauksesta vastaa Viljandin ystävät, joka järjestää 10. helmikuuta Marko Matveren konsertin Aleksanterin teatterissa Helsingissä! Lue konsertista lisää lehden sivulta 20, lipun ostamalla tuet SVYL:a ja sitä kautta sen jäsenyhdistyksiä. Suomen Viro-yhdistysten liitto käynnisti myös lokakuussa pienkeräyksen (poliisin lupanumero: RA/2025/1424), jonka tuotoilla kehitetään viro.nyt-kulttuurilehden sisältöjä ja tuetaan yleishyödyllistä Viro-yhdistystoimintaa. Keräyksen tuella katetaan valtionavustusten leikkauksista johtuvaa budjettivajetta, haluamme kehittää viro.nyt-lehteä ja mahdollistaa sen ilmestymisen. Jos haluat osallistua pienkeräykseen, niin lahjoita haluamasi summa: ? Suomen Viro-yhdistysten liiton tilille FI4580001002194448 (Danske Bank) merkitsemällä maksun viestikenttään viesti “pienkeräys” tai ? Suomen Viro-yhdistysten liiton MobilePay-lippaaseen numero 0211KK (lippaan nimi on SVYL-pienkeräys). Keräys on käynnissä 3.10.2025–2.1.2026, rahankeräysluvalla voidaan kerätä yhteensä enintään 10 000 euroa. Vaikka marraskuu on harmaa ja ajat ajoittain haastavat, niin paljon on mukavaa syksyyn mahtunut ja paljon kaikenlaista on edessä. Lehden sivuilta 10–12 voi lukea eri Viro-yhdistysten suunnitelmista, tapahtumia niihin halajaville on kyllä tarjolla! Auringonpilkahduksia loppuvuoteen, ollaan yhteyksissä! ? Kirsi Bongwirnso SVYL:n toiminnanjohtaja kirsi@svyl.fi
4 4/2025?viro.nyt A luksi tilastoja. Äänestysprosentti oli edellisiin kuntavaaleihin (v. 2021) verrattuna korkeampi eli 59,2. Annetusta äänistä eeli verkkoääniä oli 270 818, ”paperiääniä” 322 990. Tällä kertaa pääsivät juhlimaan vaaliliitot, jotka saivat 23,9 % kaikista äänistä. Hallituspuolueilla ei näytä olevan enää yhtä vahva asema kunnallistasolla kuin aikaisemmin. Puolueista sijoittui parhaiten Keskustapuolue 21,1 prosentin äänisaaliilla, seuraavina paikallishallinnoissa tukevan jalansijan saanut Isamaa-puolue 18,6 %, varsinaisen syöksyn tehnyt Reformipuolue 10 %, sosiaalidemokraatit 9,9 % ja EKRE 8,2 %. Pahasti floppasi Eesti 200 (1,7 %). Huomattavasti paransi asemaansa Parempoolsed (Oikeistolaiset) keräten 4,7 prosentin ääniosuuden. Hieman taustoitusta Neljässä edellisistä kuntavaaleista kuluneessa vuodessa Viron poliittinen maisema muuttui, suureksi osaksi Venäjän Ukrainassa käymän sodan vaikutuksesta. Ja syistä, joita pidetään kansallisen turvallisuuden näkökulmasta tärkeinä. Äänioikeus paikallisvaaleissa evättiin kaikilta, joilla ei ole Viron tai jonkin toisen EU-maan kansalaisuutta. Tämä koskee lähinnä Venäjän ja ValkoVenäjän kansalaisia. Tuloksena oli kolmasosa vähemmän ääniä Narvassa ja noin 70 000 koko Virossa. Kansalaisuudettomat (”harmaan passin” haltijat) saivat armonaikaa eli pääsivät vielä tällä kertaa uurnille. Vuoden 2029 vaaleihin osallistuvat vain Viron ja EU-maiden kansalaiset. Muutos on aiheuttanut keskustelua ja saanut osakseen kritiikkiä. Jännitystä on lisännyt nk. kirkkokärhämä. Historiallisesti ortodoksinen kirkko on Virossa ollut jaettu. Vuonna 2024 Viron sisäministeriö linjasi Moskovan kirkon kansallisen turvallisuuden näkökulmasta riskiksi, ja parlamentti vaati katkaisemaan kirkon kanoniset yhteydet Moskovaan. Kolmas ja merkittävin muutos, jota sanotaan myös vuosisadan reformiksi, on päätös lopettaa venäjänkielinen opetus asteittain Viron kaikissa oppilaitoksissa ja korvata se vironkielisellä opetuksella. Toisin sanoen lopettaa rinnakkainen koulujärjestelmä. Muutos tuli voimaan lukuvuonna 2024–2025. Uudistus on herättänyt sekä kannatusta että voimakastakin arvostelua. Lisäksi se on myös takkuillut pahasti ainakin alkuvaiheessa, toki monista ymmärrettävistä syistä, joista haastavin on pula vaatimustason täyttävistä opettajista. Vaalituloksista päätellen nämä muutokset eivät kuitenkaan pahemmin hetkauttaneet venäjänkielisiä äänestäjiä. Nyt, kun äänioikeus oli vain kansalaisilla, sitä käytettiinkin aktiivisemmin, eikä juostu äänestämään edellisvaaleissa menestynyttä Venäjä-mielistä Koos-puoluetta, joka teki Perinteiset teemat ja arvot esillä Viron kuntavaaleissa Virolaiset kävivät lokakuussa vaaliuurnilla, tällä kertaa valittiin paikallisia päättäjiä. Kulle Raig Kuva: Ellen Rudi / Tallinna Strateegiakeskus.
5 viro.nyt?4/2025 heikon tuloksen. Olisiko sekin jäämässä ns. kertakäyttöpuolueeksi? Venäläisten äänet korjasi pääasiassa edelleen Keskusta. Paljon yhteistä puolueohjelmissa Puolueiden ohjelmista ja tavoitteista saa vaikutelman, että ne ovat melko yhteneväisiä. Ei mitään ratkaisevasti uutta eikä suurta, ei suuria lupauksia. Turvallisuus ja puolustus, perheja koulutuspolitiikka, elinkeinoelämä ja energia sisältyvät kaikkien puolueiden ohjelmiin. Tuttuja juttuja siis. Isoista kokonaisuuksista löydämme toki hieman yksilöidympiä teemoja ja toimenpiteitä: Viron puolustuskyvyn nostaminen viiteen prosenttiin ja ylikin, yleisen puolustustahdon vahvistaminen ja yhteistyön syventäminen liittolaisten kanssa, konkreettisia toimia viron kielen ja kansallisen kulttuurin suojelemiseksi ja kehittämiseksi, julkisten palvelujen ja vihreiden investointien lisääminen jne. Melkein kaikissa ohjelmissa painottuu lapsiystävällisen perhepolitiikan tarpeellisuus. Eikä syyttä: Virossa ollaan huolissaan erittäin alhaisesta syntyvyydestä. Käsittääkseni ihan samasta asiasta kannetaan huolta Suomessa. Samalla muistutetaan, ettei tarpeellista väestönkasvua voida ostaa rahalla, vaan tarvitaan myös yleinen ilmapiirin muutos. Korruption kitkeminen on edelleen asialistalla, samoin kuin alueellisen epätasaarvon vähentäminen. Ei monikerroksellisille hallintohimmeleille! Valtion tulee olla ”helppo, nopea ja tehokas”! Ja enemmän valtaa paikallishallinnoille! Tätä vaatimusta lähtevätkin nyt toteuttamaan vaaliliitot, jotka ovat näiden vaalien todellisia voittajia. Tuolle ideologisesti hyvinkin monenkirjavalle joukolle riittää töitä: kun jalkaudutaan lähelle ihmisten arkea, alkaa olla aika tehdä konkreettisia toimia ja vastata kansalaisten valituksiin autoverosta, korkeista energian hinnoista, pienten koulujen sulkemisesta, huonoista liikenneyhteyksistä, tuulivoimaloiden vahingollisuudesta jne. Yhteistä on puolueilla paljon, mutta mitkä ovat ne tavoitteet ja periaatteet, joista ei haluta tinkiä? Katsotaanpa! Keskusta ei lakkaa vaatimasta progressiivista verotusta. Reform taas on järkkymätön tasaveron kannattaja. EKRE vaatii edelleenkin maahanmuuton ja ulkomaisen työvoiman rajoittamista, vaikka kumpikaan ei Virossa ole toistaiseksi päivänpolttava kysymys. Viron on pysyttävä kansallisvaltiona, kuuluu heidän sloganinsa. Viron entisen valtakunnansyyttäjän Lavly Perlingin johtama Parempoolsed vakuuttaa, ettei ilmaisia lounaita ole ja että vähemmän valtiota on parempi vaihtoehto. Ei rahankylvölle! Sosiaalidemokraatit ovat asiasta tietysti eri mieltä. Isamaa ei luovuta sellaisissa arvokysymyksissä, mitä puolueen nimi parhaiten ilmentää. Entä Eesti 200? Puolue on ajanut johdonmukaisesti ja näkyvimmin suurta muutosta eli Viron yhtenäistä koulusysteemiä. Eikä voisi olla toisin, kun puolueen puheenjohtajalla, koulureformin keulakuvalla Kristina Kallaksella on opetusministerin salkku. Mikäli paikallisvaalit nähdään alkuvirityksenä parlamenttivalleille (v. 2027), huono vaalitulos saattaa olla puolueelle kohtalonkysymys. Voidaan kysyä, kuihtuuko nykyhallituksessa peräti viittä salkkua hoitava puolue lopulta projektipuolueeksi, vai jatkaako se Viron politiikassa? Paikallisvaalien paikalliset tulokset Pääkaupunki ja pään kaupunki eli Tallinna ja Tartto. Tallinnassa Keskusta voitti 37 paikkaa 79:stä, mutta hallituksen muodostamiseen se ei riitä, olisi tarvittu vähintään 40 paikkaa. Hyvän nousun tekivät sosiaalidemokraatit, lisäpaikkoja 11. Reform menetti 7 paikkaa, todennäköisesti kesäisen sekoilunsa seurauksena. Koettiin myös kaksi yllätystä: Parempoolsed otti peräti 6 paikkaa EKREn jäädessä kokonaan valtuuston ulkopuolelle. Lohduttaisiko heitä menestyminen Pärnussa, jonka valtuustossa saatiin monta paikkaa? Tai voitto Kakkois-Viron Räpinassa? Tuskin, sillä 30 000 äänen menettäminen valtakunnallisesti riipaisee varmasti syvältä. Pärnun kaupunginjohtajan paikka meni vaaliliiton edustajalle Kristel Voltenbergille, joka on ensimmäinen nainen kesäpääkaupunkimme johdossa. Jatkossa pesti menee vaihtoon, silloin sen saa EKREn edustaja. Tartossa Isamaa onnistui horjuttamaan Reformin lähes 30 vuotta kestänyttä valtaa. Tosin vain yhden paikan erolla ja 600 äänellä. Tämän tuloksen takasi Isamaalle 21vuotias somesankari, sisällöntuottaja Kris Kärner, joka keräsi ikään kuin tyhjästä puolitoista tuhatta ääntä. Hänen eri alustoilla julkaisemansa härskiksi koetut videot olivat kiusallisia Isamaalle. Tulivat kuulemma yllättäen ja pyytämättä! Tarton valtuustoon pääsi myös toinen ensikertalainen, niin ikään 21-vuotais Sandra Laur. Hänenkin tuloksensa oli vaikuttava: liki tuhat ääntä. Niinpä – nuoret ovat tulleet jäädäkseen. Ja siis – vanhat tekijätkään eivät ole täysin pihalla uusista vaikuttamismahdollisuuksista. Heille vaalivideoita ideoidessaan nuorilla on tainnut kuitenkin olla pilke silmäkulmassa. Oli nimittäin hassua nähdä Jüri Ratas päivästä toiseen lentelemässä Tallinnan yläpuolella, ja taekwondomestari Mihhail Kõlvartin tekevän tarkalla sivupotkulla selvää moottoripyörällä ajavasta vastustajastaan. Tulosten jälkipuinnissa onkin osoitettu, että sosiaalista mediaa käytettiin kampanjassa tällä kertaa huomattavasti enemmän kuin vuonna 2021. Narva on edelleen eräänlainen kipupiste, jossa viron kielen ja mielen juurruttaminen yhä kohtaa melkoisia vaikeuksia. Keskenään riitelevät ja juonittelevat paikallispoliitikot eivät juurikaan asiaa edistä. Äänioikeutettuja oli nyt kolmanneksen vähemmän kuin vuoden 2021 vaaleissa eli 27 160, uurnilla heistä kävi 51,8 %. Parhaan tuloksen teki ns. Stalnuhhinin lista, joka vei 35 % äänistä saaden 12 paikkaa. Mihhail Stalnuhhin on tunnettu vironvenäläinen poliitikko, aikaisemmin Keskustassakin vaikuttanut. Hän puhuu moitteetonta viroa ja on kirjoittanut viron kielen oppikirjoja venäläisille. Kieli on siis hyvin hallussa, vaan mieli vetää muualle. Tai niin ainakin koetaan. Toisen tunnetun poliitikon, vuosikymmeniä väsymättä Viroa ja virolaisuutta Narvassa ajaneen entisen kaupunginjohtajan Katri Raikin lista ylsi vain viiteen valtuustopaikkaan, mikä oli suuri pettymys. Mikäli protestivaalista puhutaan, niin se oli sitä, että venäläiset menivät Stalnuhhinin taakse, kerrotaan Katri Raikin todenneen. Konservatiivien asema vahvistui Yhteenvetona puolueista todettakoon, että Keskustalla oli paras tulos, se nousi kuin feenikslintu tuhkasta. Vaalien äänikuninkaaksi nousi puolueen puheenjohtaja Mihhail Kõlvart, viimeistä edellinen Tallinnan kaupunginjohtaja. Hän sai 26 531 ääntä. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuivat niin ikään Keskustan edustajat, Lauri Laats ja Anastasia Kovalenko-Kõlvart, ääniä vastaavasti 9 812 ja 7 959. Meillä näyttää nyt siis olevan uusi, menestyksekäs poliittinen perhe. Sosiaalidemokraatit paransivat asemiaan Tallinnassa ja eritoten Hiidenmaalla, joka hehkuu Viron kartalla punaisena. Isamaa, joka avoimesti protestoi hallitusta vastaan ja jonka puheenjohtaja Urmas Reinsalu on jo pitkään ja selvästi panostanut vuoden 2027 parlamenttivaaleihin, onnistui saamaan vankan jalansijan valtuustoissa. Reform, vaikka teki näyttävän kampanjan, kärsi silti näyttävän, jopa vertaseisauttavan tappion. Niin kuin myös Eesti 200. Nykyiselle hallitukselle näytettiin siis punaista korttia, kuten joku jossain totesi. Vaikka vihreästä siirtymästä riittää puhetta ja tehdään myös toimia, Eestimaa rohelised -puolue on taantunut täysin taka-alalle. Vaalitulos kertoo omaa karua kieltään: 1 228 ääntä eli 0,2, % kaikista äänistä. Yleisessä analyysissa moni on päätynyt siihen, että kansalliskonservatiiviset tai konservatiiviset liikkeet ja mielialat saivat näiden vaalien seurauksena lisää pontta. Niin on todennäköisesti käynyt, enkä voi tässä yhteydessä olla muistamatta erään tutun suomalaisvaikuttajan toteamusta, jonka mukaan kaikki virolaiset ovat syvällä sydämessään olleet aina kansalliskonservatiiveja. ?
6 4/2025?viro.nyt K atja Novak tervehtii Lastenkirjallisuuden keskuksen työntekijää tuttavallisesti. Hän vierailee keskuksen kirjastossa usein, koska kääntää virolaisia lastenkirjoja ukrainaksi. Sen vuoksi hän on ehdottanut kirjastoa tapaamispaikaksi minullekin. Otamme rauhalliset istumapaikat toisesta kerroksesta, ja alan esittää kysymyksiäni: Mistä kaupungista sinä olet kotoisin? Onko sinun perheesi Ukrainassa? Katja kertoo tarinaansa vuolaalla virolla ja neuvoo välillä ohi kulkevia turisteja englanniksi. ”Olen miettinyt, mitä kieltä alkaisin seuraavaksi opiskella. Minua kiinnostaa italia, mutta voisin valita myös suomen – olisi helppo käydä Suomessa opettelemassa kieltä. Opiskelin alun perin englantia, mutta sitten kiinnostuin pienistä kielistä”, Katja kertoo. Katja tuli Tallinnaan seitsemän vuotta sitten rinkka selässä. Hänellä oli työpaikka mutta ei asuntoa. ”Sillä tavalla voi muuttaa toiseen maahan vain parikymppisenä, liikaa miettimättä”, hän nauraa. Nyt hän on 27-vuotias ja aloittanut juuri syksyn täysipäiväisenä vapaana kääntäjänä. Työn alla on virolaiskirjailija Andrus Kivirähkin klassikkoteos Mies, joka osasi käärmeen sanat. Oman käännöstyönsä lisäksi hänellä on hyppysissään ukrainalaisen kirjallisuuden kääntäminen viroksi. ”Kun tämä suuri sota alkoi, muutamat virolaiset kääntäjät halusivat alkaa kääntää kirjallisuutta ukrainasta. He osasivat venäjää, mutta ei se ihan niin käy, että alat vain kääntää ukrainasta. Ne ovat kuitenkin eri kieliä, yhtä kaukana toisistaan kuin suomi ja viro. Järjestin heille opettajan, ja puolen vuoden opiskelun jälkeen heistä tuli ukrainan kääntäjiä”, Katja kertoo. Sota alkoi aamuyöstä puhelimen värinällä Sota muutti Katjan elämän Tallinnassa vuonna 2022. ”Muistan, että 24. helmikuuta olisin halunnut nukkua pitkään, sillä olin ollut edellisenä iltana myöhään kirjallisuustapahtumassa. Heräsin siihen, että puhelin värisi. Äidiltä tuli viesti, että Katja, älä säikähdä, mutta nyt se alkoi”, Katja kertoo. Sodan alkaminen tuntui jossain määrin myös selventävän tilannetta, sillä perhe oli elänyt ”Tunnen jokaisen raketti-iskun kuin omassa kehossani” Ukrainalainen Katja Novak on asunut seitsemän vuotta Tallinnassa. Hän organisoi ukrainalaisen kirjallisuuden kääntämistä viroksi, järjestää runoiltoja ja myötäelää sodan tapahtumia. Anniina Ljokkoi Katja Novak kääntää virolaista kirjallisuutta ukrainaksi. Viron lastenkirjallisuuden keskus Tallinnan vanhassakaupungissa on hänelle tuttu paikka. Kuva: Anniina Ljokkoi.
7 viro.nyt?4/2025 pitemmän aikaa ahdistavassa epätietoisuudessa. ”Tiesimme jo kuukausia, että venäläiset keräävät joukkoja rajan taakse. Muutama päivä ennen sodan alkua vanhempani olivat kuulleet, että venäläiset perustavat kenttäsairaaloita ja veripankkeja. Verihän ei pysy kauan tuoreena, joten haavoittuneita odotettiin pian. Kun hyökkäys sitten alkoi, ei tarvinnut enää arvailla, vaan siitä alkoi toiminta.” Katjan kotikaupunki Žotomyr on 140 kilometriä Kiovasta länteen päin. Hänen vanhempansa valmistelivat lähtöä maaseutukotiinsa samalla kun Venäjän joukot lähestyivät Kiovaa pohjoisesta päin. ”Minulla on tuolta ajalta vain katkonaisia muistikuvia. Pelkäsin vanhempieni jäävän kaupunkiin saarroksiin tai kuolevan rakettihyökkäyksessä. Olin paniikissa ja yritin painostaa äitiäni tulemaan Viroon. Onneksi kotikaupunkimme säästyi miehitykseltä, kun sitä lähestyneet joukot vaihtoivat suuntaa vain 30 kilometrin päässä”, Katja muistelee. Junat kulkevat ilmahälytyksistä huolimatta Sodan alku pani Katjankin toimimaan Tallinnasta käsin. ”Silloin alkuvaiheessa oli paljon käytännön järjestelyitä, ihmiset tarvitsivat kyytejä ja erilaisia tarvikkeita. Tänne tulleet pakolaiset tarvitsivat majoitusta, ja joka paikassa tarvittiin yhtäkkiä tulkkausapua. Äidit ja lapset tarvitsivat päiviinsä sisältöä. Yritimme Ukrainan kulttuurikeskuksesta käsin organisoida mitä pystyimme”, Katja kertoo. Nyt tilanne on rauhoittunut. Pakolaisista puolet on kuulemma palannut takaisin kotimaahansa. Katjan äitikin tuli Viroon, mutta koti-ikävä ajoi hänet takaisin Ukrainaan. ”Minun vanhempani ovat oikeuslääkäreitä, ja heidän työpanostaan tarvitaan siellä”, Katja sanoo. Kysyn, onnistuuko Katja elämään Virossa normaalia elämää. Hänellähän on täällä työ, koti, ystäviä ja laaja tuttavaverkosto. Hän pudistaa päätään. ”Elän kuin jatkuvaa suruaikaa. Meillä Ukrainassa on sellainen tapa, että jos perhepiiristä joku kuolee, niin vuoteen ei järjestetä juhlia. Kun luen aamulla uutiset uusista uhreista, en voi mitenkään kuvitella, että lähtisin illalla vaikka bailaamaan.” Katja yrittää auttaa kotimaataan tekemällä sitä mitä hän osaa – välittämällä kirjallisuutta kieleltä toiselle, jakamalla tietoa, järjestämällä työpajoja pakolaisille. ”Eilen luin, että rakettihyökkäyksessä kuoli kahden kuukauden ikäinen vauva äitinsä kanssa. En tiedä oliko äiti liian väsynyt lähteäkseen pommisuojaan vai miksi he jäivät asuntoon. Minua lohduttaa vain se, että he kuolivat yhdessä – ehkä vauvalla oli turvallinen olo loppuun saakka.” Katja on käynyt sodan aikana kotimaassaan muutaman kerran. ”Tänä kesänä olin siellä kuukauden. Sain kokea, miltä tuntuu istua monta yötä peräkkäin pommisuojassa nukkumatta ilmahälytysten vuoksi.” Katja kävi sekä kotikaupungissaan Žotomyrissa että opiskelukaupungissaan Lvivissä. Hän kertoo hämmästyneensä sitä, miten hyvin yhteiskunta toimii Ukrainassa kaikesta huolimatta, ainakin kaukana rintamalta. Kaupoissa riittää ruokaa ja sähköt palaavat aina häiriöiden jälkeen. Pienimmissäkin kyläkaupoissa voi maksaa kortilla. ”Kesken junamatkan tulee kuulutus, että hyvät matkustajat, pahoittelemme matkanteon viivästymistä. Puolen tunnin kuluttua ilmahälytys on ohi, ja juna jatkaa matkaansa”, Katja kertoo esimerkin. Virossa elää usean muuttoaallon ukrainalaisia Tallinnassa Katja on tutustunut ukrainalaisten laajaan yhteisöön. Sotapakolaiset ovat uusimpia tulokkaita. ”Itse tulin edellisessä aallossa. Pääsin Tallinnan yliopistoon viron kielen kesäkurssille, ja olen sillä tiellä. Jäin suorittamaan maisterintutkintoa Tallinnaan, ja sen jälkeen olen tehnyt kulttuurialan töitä. Viro on ukrainalaisille mahdollisuuksien maa, täällä voi tienata hyvin, ja yrittäjät voivat pärjätä ilman korruptiota”, Katja kuvailee. Sitä edeltävä muuttoaalto tuli neuvostoaikana, kun ihmisiä lähetettiin töihin eri puolille Neuvostoliittoa. ”Viro oli monille tulijoille ihan vieras paikka, mutta nuoret sopeutuivat – he saivat työpaikan, löysivät ehkä puolison ja perustivat perheen. Kun Neuvostoliitto hajosi, he huomasivat tottuneensa elämään täällä ja menettäneensä siteet vanhaan kotimaahansa”, Katja pohtii. Katja tuntee myös neuvostoaikaa edeltävän ukrainalaisyhteisön historiaa. ”Tarton yliopistoon tuli ukrainalaisia opiskelijoita jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. He perustivat oman kulttuuriseuran ja alkoivat tarkoituksella käyttää keskenään ukrainaa. Se oli vaarallista tsaarin ajan Venäjällä”, hän kertoo. ”He olivat tulleet tänne vapaaehtoisesti opiskelemaan, aivan kuten minäkin, ja he halusivat kehittää omaa kulttuuriaan. Heillä oli Tartossa jopa oma kirjasto”, hän lisää. Tallinnan vanhassakaupungissa toimii Ukrainan kulttuurikeskus Katja on tapaamisemme jälkeen menossa Ukrainan kulttuurikeskukselle. Se sijaitsee kapealla kadulla Tallinnan vanhassakaupungissa. Hän houkuttelee minuakin työpajaan, jossa valmistetaan postikortteja vanhalla painotekniikalla. Ukrainan kulttuurikeskus on viihtyisä paikka. Vanhan portin takana avautuu kaunis sisäpiha, jossa leijailee syksyn lehtiä. Rakennuksen katolla pidetään kesäisin kanoja. Keskuksen tiloissa kohtaavat pakolaiset, ukrainalaistaustaiset tallinnalaiset sekä paikallinen kulttuuriväki. Kieli vaihtuu lennosta ukrainasta viroon ja englantiin. Katjalle on merkityksellistä se, että Ukrainan ”suuren sodan” alkamispäivä 24. helmikuuta on sama kuin Viron itsenäisyyspäivä. ”Virolaiset ovat koko ajan olleet meidän tukenamme, aivan kuten suomalaisetkin. Olen siitä kiitollinen. Sitä kaikki virolaiset eivät kuitenkaan enää muista, että kun Viro palautti itsenäisyytensä vuonna 1991, ukrainalaiset olivat heidän rinnallaan. Viron ukrainalaisyhteisö teki kaikkensa Viron itsenäisyyden eteen”, Katja sanoo. Kysyn, haaveileeko hän vielä paluusta kotimaahansa Ukrainaan. ”Nyt on kaikkien etu, että minä olen täällä – perheeni tietää, että olen turvassa, ja tarvittaessa voisin lähettää heille täältä rahaa”, Katja kertoo. ”Paluu tarkoittaisi niin paljon käytännön järjestelyitä. Minulla oli vain rinkka selässä tullessani, mutta paluu olisi isompi juttu. Aion kuitenkin harkita, jos aukenee tilaisuus”, hän jatkaa. Sitä tilaisuutta hän ei odota aivan lähitulevaisuudessa. Sen sijaan hän suunnittelee virolaisten kääntäjien kanssa aiempaa suurempaa ukrainalaisen kirjallisuuden tapahtumaa. Se aiotaan järjestää helmikuussa. ? Vieraile! Ukrainan kulttuurikeskus, Ukraina Kultuurikeskus, Laboratooriumi 22, Tallinna Viron lastenkirjallisuuden keskus, Eesti Lastekirjanduse Keskus, Pikk 73, Tallinna
8 4/2025?viro.nyt H istorian alalla nousi ensimmäiseksi aktiivisemmaksi Viro-suhteiden vaalijaksi professori ja senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen. Hän teki vuonna 1864 pitkän matkan läpi Vironja Liivinmaan, perehtyi virolaisten elinoloihin ja paikallisiin tieteellisiin laitoksiin ja tutustui moniin virolaisiin merkkihenkilöihin. Hän oli kirjeenvaihdossa monen virolaisen kansallisen heräämisen johtohahmon kanssa ja käsitteli Viroa ja sen historiaa monissa tutkimuksissaan ja artikkeleissaan. Toinen ahkera, Vironkin historiaa käsitellyt suomalainen historioitsija oli Artturi Heikki Virkkunen. Yksi hänen tutkimusaiheistaan oli itämerensuomalaisten kansojen historia 1200-luvulle asti, ja hän keräsi 1890-luvun aikana Tarton kirjastoista ja kokoelmista aineistoa väitöskirjaansa varten. Vaikka virolaisten keskuudesta ei 1900luvun alkuun tultaessa löytynyt varsinaisia historiantutkijoita, ottivat harrastushistorioitsijat, esim. toimittaja Hindrik Prants ja pastori Villem Reiman omissa töissään mallia Koskisen tutkielmista. Virolaisen historiantutkimuksen isänä pidetään professori Arno Rafael Cederbergiä, jonka toiminta loi perustan Viron ja Pohjoismaiden historian opetukselle Tarton yliopistossa ja koko Viron arkistolaitokselle. Hän ehti yhdeksän virkavuotensa aikana kouluttaa monia merkittäviä virolaisia historioitsijoita, ja kaksi heistä – Otto Liiv ja Juhan Vasar – suoritti osan jatko-opinnoistaan ja väitöskirjatutkimuksistaan Helsingissä. Otto Liiv Otto Liiv, vuodesta 1935 virallisesti Otu Liiv, syntyi vuonna 1905 Narvassa kauppiaan perheeseen ja kävi koulunsa sekä Narvassa että Tallinnassa. Liivistä tuli ylioppilas vuonna 1923, ja Tartossa hän opiskeli seuraavien neljän vuoden aikana Viron ja Pohjoismaiden historiaa, yleistä historiaa, kansanrunoustiedettä, kansatiedettä ja arkeologiaa. Liiv ehti opintojen ohessa osallistua monen opiskelijajärjestön ja tieteellisen seuran, varsinkin Akadeemiline Ajaloo-Seltsin (AAS, ’Akateeminen historiaseura’) ja Eesti Kirjanduse Seltsin (EKS, ’Viron kirjallisuuden seura’) toimintaan, kerätä aineistoa kotiseutunsa Virumaan historiasta ja kansanperinteestä ja julkaista lukuisia artikkeleja. Vuonna 1927 hän työskenteli Tallinnan kaupunginarkistossa ja ehti saattaa valmiiksi itäisen Virumaan venäläistä asutushistoriaa käsittelevän maisterintutkielmansa. Seuraavan vuoden alussa Liiville myönnettiin kahdeksi vuodeksi yliopiston tieteellinen stipendi. Ensimmäiset kuukaudet hän vietti Tallinnan kaupunginarkistossa, mutta syksyllä koitti aika suunnata ulkomaille. Hänen ensimmäiseksi kohteekseen valikoitui Helsinki, johon hänen opettajansa Cederberg oli vuoden alussa muuttanut. Liiv seurasi Helsingin yliopistossa sekä Cederbergin että mm. Pohjoismaiden historian professorin Gunnar Suolahden Tarinoita tiedesillalta Virolaisia opintiellä Helsingissä, osa 5 – historioits?at Otto Liiv ja Juhan Vasar Edellisessä viro.nyt-lehdessä käsiteltiin arkeologian alalla Helsingissä opiskelleita ja työskennelleitä Tarton yliopiston stipendiaatteja. Nyt käännetään katse arkeologian sisartieteeseen historiantutkimukseen. Sten-Erik Tammemäe Otto Liiv vuonna 1930 työhuoneessaan Viron kansallisarkistossa, jonka johtajaksi hänet oli vuotta aiemmin nimitetty. Kuva: Viron kansallisarkisto / Aino Martinin kokoelma.
9 viro.nyt?4/2025 luentoja ja loi yhteyksiä suomalaisiin historioitsijoihin ja historia-alan seuroihin. Varsinainen työmaa odotti kuitenkin Helsingin lukuisissa arkistoissa ja yliopiston kirjastossa, jossa hän keräsi tietoja Suomen rannikkoalueiden taloudellisista oloista ja yhteyksistä Viroon. Suomen jälkeen olivat vuorossa Ruotsi, Tanska, Saksa ja Ranska. Suunniteltu matka Neuvostoliittoon peruuntui, kun Liiv nimitettiin kesällä 1929 Eesti Riigi Keskarhiivin (ERKA, ’Viron valtiollinen keskusarkisto’) vt. johtajaksi. Liivin vahvin yhteys Suomeen oli hänen tutkimustyönsä. Helsingistä vuonna 1928 kerätty aineisto toimi pohjana seuraavana vuonna ilmestyneelle artikkelille, joka käsitteli Tallinnan ja Suomen välistä kaupankäyntiä 1600-luvun loppupuolella ja virolaista asutusta Suomessa. Kun EKS julkaisi vuonna 1931 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 100-vuotisjuhlan kunniaksi artikkelikokoelman Tervitusi lahe tagant, ilmestyi samojen kansien välissä Liivin katsaus suomalaisen ja virolaisen historiatutkimuksen yhtymäkohtiin. Suomesta kerätyllä aineistolla oli paikkansa Liivin väitöskirjassa, jonka hän sai valmiiksi vuonna 1935 ja joka käsitteli Viron taloudellisia oloja 1600-luvun lopussa. Suomea koskevista tutkielmista voidaan vielä mainita vuonna 1937 suomalaisessa Historiallinen Arkisto -aikakauslehdessä ilmestynyt artikkeli virolaisten muutosta Suomeen 1700-luvun aikana. Liiv säilytti myös henkilökohtaiset suhteensa suomalaisiin historioitsijoihin ja osallistui vuosina 1933 ja 1936 järjestetyille Viron ja Suomen historioitsijoiden päiville. Kansainvälisesti suuntautunut Liiv teki työnsä takia monia ulkomaanmatkoja ja osallistui muutamiin kansainvälisiin tutkijakonferensseihin. Yksi tärkeimmistä oli vuonna 1935 Tukholmassa ja Uppsalassa järjestetty Pohjoismaiden historiantutkijoiden kokous, jossa Liiv pääsi mm. tapaamaan suomalaisia kollegoitaan. Liiv oli myös ainoa virolainen, joka osallistui kokouksen jälkeen järjestettyyn ensimmäiseen Pohjoismaiden arkistomiesten tapaamiseen. Otto Liivin uran kiintopisteenä oli ERKA ja laajemmin koko Viron arkistolaitos. ERKA:sta tuli Liivin johdolla laajalti arvostettu laitos, jonka hyvin järjestetyistä kokoelmista piti huolta koulutettu virkailijakunta ja jolla oli runsaasti kansainvälisiä yhteyksiä. ERKA ei pelkästään palvellut tutkijoita ja vierailijoita, vaan siitä tuli myös tutkimustyön keskus, jolle Liiv perusti oman julkaisusarjan. Liiv oli Viron uuden vuonna 1935 hyväksytyn arkistolain tärkeimpiä kirjoittajia, ja hän toimi läpi koko 1930-luvun arkistotieteen, myöhemmin myös Viron ja Pohjoismaiden historian yliopisto-opettajana. Hän oli monien tieteellisten seurojen jäsen ja virkailija, järjesti arkistoihin liittyviä näyttelyitä, piti lukuisia esitelmiä ja puhui ahkerasti arkistotieteen puolesta sekä sanomalehdissä että radiossa. Tällä kaikella oli kuitenkin huono vaikutus Otto Liivin jo lapsuudesta alkaen kehnoon terveyteen. Hänen vointinsa paheni selvästi vuoden 1938 aikana, mutta hän jaksoi mm. suojella ERKA:n aineistoja toisen maailmansodan melskeissä. Hänellä todettiin vuoden 1941 kesällä syöpä, ja hän jäi sivuun sekä ERKA:n johtotehtävistä että yliopisto-opettajan virasta. Virolaisen arkistotieteen uranuurtajan ja arkistolaitoksen kehittäjän maallinen taival päättyi vuoden 1942 joulukuussa vain 37 vuoden iässä. Juhan Vasar Juhan Vasar syntyi vuonna 1905 Põltsamaalla kirjakauppiaan perheeseen. Hänen koulutiensä alkoi Põltsamaan yhteislukiosta, ja vuonna 1922 hän aloitti Tarton yliopistossa yleisen historian, Viron ja Pohjoismaiden historian ja filosofian opinnot. Vasar valmistui vuonna 1927, ja hänen maisterintutkielmansa käsitteli Tanskan yrityksiä Pohjois-Viron uudelleenvalloittamiseksi 1400-luvun alkupuolella. Hänet nimitettiin professori Cederbergin ehdotuksesta yliopiston tieteelliseksi stipendiaatiksi, ja hänen väitöskirjatutkimuksensa aiheeksi valikoituivat Vironja Liivinmaan suhteet Ruotsiin ja Kaarle XI:n käynnistämä suuri reduktio eli kartanoiden palauttaminen kruunulle. Vasar työskenteli vuoden 1928 alkupuoliskon Ruotsissa Tukholman ja Uppsalan arkistoissa, alkusyksyn Latviassa Riiassa ja alkuvuoden 1929 taas Ruotsissa. Vasarin suunnitelmana oli matkustaa vuoden 1929 keväällä Helsinkiin ja jatkaa siellä väitöskirjansa kirjoittamista, sillä valtaosa tarvittavasta ruotsinkielisestä kirjallisuudesta löytyi myös Helsingistä. Hän ajatteli, että hän voisi siellä ollessaan opiskella pohjoismaisille historioitsijoille oleellisen tärkeätä suomen kieltä ja perehtyä suomalaiseen historiankirjoitukseen. Vaikka hänen alkuperäinen suunnitelmansa olikin viettää Helsingissä kolmesta neljään kuukautta, vaikuttaa siltä, että hän oli Helsingissä vasta vuoden 1929 lopussa ja silloinkin vain kuukauden. Syynä tähän oli Vasarin mukaan se, että hän oli yksityisteitse onnistunut hankkimaan osan siitä kirjallisuudesta, jota hän olisi Helsingissä tutkinut. Vasar väitteli tohtoriksi vuonna 1931, ja hänen suurta reduktiota käsitellyt väitöskirjansa sai erittäin hyvän vastaanoton. Hänen opettajansa Cederbergin mukaan kyseessä oli työ, jonka kaltaista ei ollut Viron historiankirjoituksessa koskaan aikaisemmin julkaistu. Ruotsin valtionarkiston arkistonhoitajan Bertil Boëtiuksen mukaan Vasarin väitöskirja varmisti hänelle pitkäksi aikaa merkittävän paikan tieteellisessä kirjallisuudessa. Vasar laati Suomesta kerätyn aineiston avulla myös erillisen artikkelin, jossa käsitteli suomalaisten muuttoliikettä Vironja Liivinmaalle 1600-luvulla. Tutkimustöiden lisäksi Vasar osallistui kahteen tapahtumaan, joissa hän pääsi tapaamaan suomalaisia kollegoitaan: vuoden 1935 elokuussa Tukholmassa ja Uppsalassa järjestettyyn Pohjoismaiden historiantutkijoiden kokoukseen ja vuoden 1936 toukoja kesäkuussa Helsingissä järjestetyille toisille suomalais-virolaisille historioitsijoiden päiville. Vasar toimi valtaosan 1930-luvusta Tarton yliopiston yleisen historian dosenttina ja julkaisi tutkimuksia Viron historiasta 1600ja 1700-luvulla, Viron taloushistoriasta ja Tarton yliopiston historiasta. Hänet valittiin vuonna 1938 yliopiston taloushistorian professoriksi, eikä taloustieteellinen tiedekunta säästellyt kehujaan. Vasaria luonnehdittiin lahjakkaaksi ja erittäin vahvat kriittisen ajattelun taidot omaavaksi tutkijaksi, jonka työ oli tuonut virolaiseen (talous)historiankirjoitukseen monia uusia lähteitä, kysymyksiä ja näkökulmia. Hänet nähtiin myös etevänä, selväsanaisena, modernina ja järjestelmällisenä yliopisto-opettajana. Vasar ehti yliopistotyön ohella toimia vuosina 1936–1940 Viron opetusministeriön tieteen ja taiteen osaston johtajana. Kun Viron saksalaismiehitys loppui vuonna 1944, siirtyi Vasar Saksaan ja toimi neljä vuotta Augsburgissa virolaisen lukion opettajana, kunnes muutti vuonna 1949 Yhdysvaltoihin. Siellä hän toimi eri yliopistoissa, esim. Rutgers Universityssä, ja oli erittäin aktiivinen monissa virolaispakolaisten järjestöissä, mm. Ülemaailmne Eesti Kesknõukogussa (’Maailmanlaajuinen virolainen keskusneuvosto’). Juhan Vasar kuoli sydänkohtauksen, keuhkokuumeen ja syövän uuvuttamana vuoden 1972 syyskuussa. ? Kirjallisuutta: Rosenberg, Tiit: Ajaloolane ja arhivaar Otto Liiv Tartu Ülikooli õppejõuna (teoksessa Siilivask, Karl [toim.]: Tartu Ülikooli ajaloo küsimusi XIX. Humanitaarteaduste koolkondade, ideede ja teooriate areng Tartu Ülikoolis, Tartu Riiklik Ülikool 1989) Rosenberg, Tiit: Ajaloolane Otto Liiv Tartu Ülikooli teadusliku stipendiaadina (teoksessa Siilivask, Karl [toim.]: Tartu Ülikooli ajaloo küsimusi XVI. Tartu Ülikooli teaduslikud sidemed, Tartu Riiklik Ülikool 1985) Rosenberg, Tiit: Eesti ja Soome ajaloolaste sidemetest enne 1940. aastat (teoksessa Olesk, Sirje [toim.]: Kultuurisild üle Soome lahe. Eesti-Soome akadeemilised ja kultuurisuhted 1918–1944, Eesti Kirjandusmuuseum 2005) Siilivask, Karl; Palamets, Hillar (toim.): Tartu Ülikooli ajalugu III. 1918–1982 (Eesti Raamat 1982) Zetterberg, Seppo: Suomen sillan kulkijoita. Yhteyksiä yli Suomenlahden 1800-luvulla (Siltala 2015)
10 4/2025?viro.nyt Tuoretta kirjallisuutta Virosta Akaan kaupunginkirjastossa (Köyvärintie 1, Akaa) 18.11. klo 18 SVYL:n toiminnanjohtaja Kirsi Bongwirnso kertoo Viron uudesta kirjallisuudesta. Kahvitarjoilu! Kaikille avoin tilaisuus. Tilaisuuden jälkeen seuran sääntömääräinen syyskokous. 2.12. klo 17 kolmen tapahtuman ilta kirjaston Kerava-parvella Risto Haimila Suomen-poikien perinneyhdistyksestä kertoo Suomen puolustusvoimissa 1939–1944 palvelleista virolaisista ja Suomen-poikien perinneyhdistyksestä. Sitten seuran syyskokous toimintasuunnitelmineen ja loppuilta pikkujoulun tunnelmissa. Arpajaistuotto ohjataan SVYL:n pienkeräykseen. Kaikki nykyiset ja uudet jäsenet tervetulleita! Kuukausitapaamiset Helsingissä Paikkana olutravintola Villi Wäinö (Kalevankatu 4, Helsinki) Tarkistathan tapahtumien ajantasaiset tiedot nettisivultamme www.olutsilta.fi/ tapahtumat 10.12. Pikkujoulut 14.1. Helsinki by Night -näyttely Hakasalmen huvilassa 11.2. Käymme tutustumassa Tired Unclen olutvalikoimaan (Hämeentie 135) 11.3. Sääntömääräinen kevätkokous 8.4. Do Good Brew Company Oy esittäytyy 13.5. Pekka Linnainen tutustuttaa meidät Hietaniemen hautausmaan virolaisiin hautoihin Olutsillan Klamilan osasto Tiedotukset tapahtumista paikallislehdissä ja Facebookryhmässä Olutsilta Klamilan osasto. Olutsillan Kotkan osasto Ajantasaiset tiedot tapahtumista julkaistaan Olutsillan Kotkan Osaston Facebookissa. Saunaklubi 10.12. pikkujoulusauna Villi Wäinössä 2.1. Uusi Sauna Helmikuu Vuosaaren uimahallin sauna 19.–23.3. perinteinen saunamatka Riikaan Tarkat tiedot löydät tapahtumakalenterista www.olutsilta.fi/ tapahtumat tai fb-ryhmästä Olutsilta Saunaklubi. ? Kaikki tapahtumat naisille ja miehille. ? Ei tarvitse ilmoittautua. Voit myös liittyä Saunaklubin sähköpost?akeluun ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi Juhalle: juha.karsikas(at)icloud.com. VP-lounaat 28.1. Cafe Veturitallit (Veturitallikuja 34) 25.2. Trattoria Sogno (Runeberginkatu 60) 25.3. Pompier (Albertinkatu 29) Vapaapäivälounaat Helsingin seudulla kuukauden viimeisenä keskiviikkona klo 13. Jälkioluet lähipubissa. Tervetuloa! Keilailu Fun Bowling (Hesarin urheilutalo, Helsinginkatu 25), klo 12: 27.11., 11.12., 8.1., 22.1., 12.2., 26.2., 12.3. ja 26.3. Olutsillan Hyvämaineisten Naisten Ompeluseura Kokoontuu joka kuukauden 3. maanantai klo 18 ravintola Kurvittaressa Helsingissä. Tervetuloa mukaan – myös miehet! Matkat Syysmatka 5.–7.12. Olutsillan syysmatka suuntautuu tänäkin vuonna Tallinnaan ja lähiympäristöön. Perjantaiiltapäivän lauttamatkan ja majoittautumisen jälkeen yhteinen illallinen. Lauantaina lähimatkaillaan mm. museossa ja panimolla, jossa myös lounastetaan. Päivään sisältyy myös Suomen itsenäisyyspäivään liittyvää ohjelmaa. Sunnuntaina museokäynnin ja yhteislounaan jälkeen vapaata aikaa vaikka joulutorin kiertelyyn. Kotimatkalle illansuussa. Matkanjohtajana toimii Markus Söderström. Kevätmatka pääsiäisenä 2026 Vilnaan Varsinainen ohjelma 3.–5.4. Majoitus (4 yötä, to–ma) ja pe–su-päivien opastus, käyntikohteet ja yhteisruokailut sisältyvät matkan hintaan. Jokainen voi valita itselleen sopivan matkustustavan päästäkseen Vilnaan ja takaisin – vaihtoehtoina lento, laiva–juna, laiva–bussi tai oma auto. Seuraa tarkempaa ilmoittelua alkuvuodesta. Tallinnassa tapahtuu Õllekomando Õllekomando jatkaa tutustumista Tallinnan kulttuuriin ja baareihin. Komandon iskuista ilmoitetaan Facebookissa www.facebook.com/groups/ AKAAN SEUDUN SUOMI–VIRO-SEURA Martin markkinat Kaapelitehtaalla (Kaapeliaukio 3, Helsinki) 15.–16.11. la klo 10–18, su klo 10–17 SVYL, SVYL-Verkkopuoti (Koidula-sali, paikka 131) ja Olutsilta – Õllesild (Merikaapelihalli, paikka 72) osallistuvat Tuglas-seuran yhteistyökumppaneineen järjestämille Martin markkinoille. Tule ostoksille, nauttimaan kulttuuriohjelmasta ja tapaamaan tuttuja! Lisätietoja osoitteessa www.martinmarkkinat.fi. Suomen Viro-yhdistysten liiton ansiomerkki SVYL myöntää omaa ansiomerkkiä tunnustuksena ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta toiminnasta Suomen ja Viron välillä. Merkin myöntää liiton hallitus omasta tai jäsenseuran aloitteesta. Merkki maksaa 100 € sitä anovalle seuralle. Lista myönnetyistä ansiomerkeistä löytyy täältä: www.svyl.fi/ suomen-viro-yhdistysten-liitto-svyl/myonnetyt-ansiomerkit. Ansiomerkki on hieno tapa muistaa pitkän linjan seuratoim?oita – kysy lisää liiton toimistolta: svyl@svyl.fi. SVYL:n toimintaa KERAVAN VIRO-SEURA OLUTSILTA – ÕLLESILD
11 viro.nyt?4/2025 ollekomando/. Seuraa ilmoittelua ja tule mukaan! Onhan meillä oikea osoite? Jos olet Olutsillan jäsen, mutta et saa tätä lehteä kotiisi tai Olutsillan tiedotteita sähköpostiisi, ilmoitathan voimassa olevat osoitetietosi sähköpostilla: jasenrekisteri@olutsilta.fi Lisää tietoa Olutsillan toiminnasta ja tulevista tapahtumista: www.olutsilta.fi Seuran sääntömääräinen syyskokous 27.11. klo 17.30 alkaen Porin taidemuseolla (luentosali, 2. kerros, Eteläranta, Pori) Vieraaksemme saapuu kirjail?a Antto Terras kertomaan tuotannostaan. Kokouksessa on kahvitarjoilu. Hetk Universumis – Hetki Universumissa 13.12. klo 17.30 Satakunnan Monikulttuuriyhdistyksen Taivas-salissa (Otavankatu 5 B, Pori) Runoesitys, joka kuljettaa kuul?at ihmisen elämänkaaren vaiheiden kautta Viron klassikkorunouden äärelle. Esitys on kaikille ymmärrettävä, kuulet runot suomeksi ja viroksi – samalla ne saavat kaksi erilaista tulkintaa. Lavalla Tene Ruubel ja Kirsi Äyräs. Esityksen kesto 25 min. Runoperformanssin jälkeen ohjelma jatkuu näyttel?ä Tene Ruubelin haastattelulla. Hän on tehnyt Virossa näyttävän uran elokuvissa ja teatterilavoilla – kysytään, mitä hän ajattelee uransa eri vaiheista. Liput 10 €/aikuinen. Lapsilla on vapaa pääsy. Järj. Porin Seudun Suomi–Viroseura, Eesti klubi Poris, EOVS, Satakunnan Monikulttuuriyhdistys, Satakunnan yhteisökeskus, Turu Teater / Tene Ruubelin nukketeatteri ja Varsinais-Suomen Viro-keskus. Tarton Infokeskuksen päivystys ti (10–13), ke (13– 16) ja to (10–13) Laikun 3. kerroksen toimistossa Laikku 100 vuotta Juhlaa juhlitaan monin, mm. eri Viro-toim?oiden järjestämin tapahtumin. TampereTartto-Seuran omat tapahtumat: Korun sielu -näyttely 17.–30. 11. Laikun Aulagalleriassa Näyttely saadaan Viron Helsingin suurlähetystön kautta. Kuraattorina taiteen tohtori Kärt Summatavet. Vuosikokous 25.11. klo 18 Laikun luentosalissa Hetki Universumissa kaksikielinen runoesitys: Tene Ruubel ja Kirsi Äyräs 30.11. klo 14 Laikun kahvilassa Jäsenilta ja pikkujoulut 10.12. klo 18.30 Laikku (Viita) Seuran oma joulumatka Tarttoon 12.–14.12. Kysy vapaista paikoista: titta.mattila@gmail.com Seuran syyskokous 24.11. klo 18 Kerhohuone Elvanissa (Raastuvankatu 8, Vaasa) Sääntömääräiset kokousasiat. Lisäksi katsellaan matkakuvia Tallinnan lauluja tanss?uhlilta heinäkuulta, myös musiikkia sekä tarjolla kahvia/glögiä, joulutorttuja ja muuta pikkupurtavaa. Uudet ja vanhat jäsenet tervetulleita! Tere tulemast! Vaasan ja Pärnun ystävyyskaupunkisuhteiden 70-vuotisjuhla ystävänpäivänä 14.2. klo 14 Alma-opiston juhlasalissa (3. krs, Raastuvankatu 31, Vaasa) Juhlistamme Vaasan ja Pärnun ystävyyskaupunkisuhteiden 70 vuotta Alma-opistolla. Vaasan ja Pärnun kaupungin tervehdykset. Esiintyjiä Pärnusta ja Vaasasta. Samalla juhlistetaan Viron 108. itsenäisyyspäivää. Kahvija kakkutarjoilu. Juhla on avoin kaikille vaasalaisille. Tervetuloa! Tere tulemast! Varsinainen itsenäisyyspäivä 24.2. Liput liehuvat Pärnu-puistossa Vaasan Hietalahdessa. Viro-Pärnu tiedotuspiste Vaasan kaupunginkirjastossa Viro-Pärnu tiedotuspiste löytyy Vaasan kirjaston alaaulasta, kannattaa käydä tutustumassa. Infossa on esitteitä mm. Vaasan ystävyyskaupunki Pärnusta sekä Vaasa-Pärnu Seuran tiedotteita. Vaasa-Pärnu Seura ry:n jäsen: Ilmoita osoitteenmuutoksesta jäsenvastaava Antti Kaukoselle: antti.kaukonen@valokyltti.fi tai p. 044 202 0019. Muistithan maksaa jäsenmaksun! Seuraa ilmoituksia ajankohtaisista tapahtumista VaasaPärnu Seuran Facebookja kotisivujen kautta vaasaparnuseura.svyl.fi. Pikkujoulut 9.12. klo 17 Järjestötalo Kolomosessa Laitamme pystyyn taas omakustanteiset ja perinteiset pikkujoulut. Tiedossa siis jouluisia makuja, joululauluja, mukavaa seuraa sekä Viro-aiheinen tietokilpailu. Järjestelyistä lisää marraskuun jäsentiedotteessa. PORIN SEUDUN SUOMI–VIRO-SEURA TAMPERE-TARTTO-SEURA VAASA-PÄRNU SEURA SAVONLINNAN VIRO-YHDISTYS
12 4/2025?viro.nyt 23.11. klo 15 naiskuorojen yhteinen konsertti: ILO Tallinnasta ja Resonus Turusta Turun Vanhalla Raatihuoneella Naiskoor ILO täyttää ensi vuonna kunnioitettavat 80 vuotta, ja se onkin Tallinnan vanhin yhtäjaksoisesti toiminut, edelleen toimiva naiskuoro. Kuoroa johtavat Anneli Surva ja Irene Schifrin. Resonus puolestaan on kolmekymppinen kuoro, joka tunnetaan heleistä sopraanoistaan ja tummaäänisistä altoistaan. Resonusta johtaa Laura Renvall. Resonus esiintyi viime keväänä ILOn vieraana Tallinnassa, ja nyt yhteiskonsertti järjestetään vastavuoroisesti Turussa. Vapaa pääsy, ohjelma 15 €. 24.11. klo 18 syyskokous (Vanha Suurtori 3, Turku) Kokouskutsu yhdistyksen jäsenille: Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, mm. toimintasuunnitelma, ja valitaan yhdistyksen hallitus vuodelle 2026. Kahvitarjoilu, tervetuloa! Kokousesitelmä: Galina Pihl: Hyvinvointia luonnosta. Virolaista perinnettä ja nykypäivän ideoita. Hetk Universumis runoesitys kiertueella Tulevat esitykset marraskuussa: 17.11. Lehmusvalkama, 18.11. Omaishoitokeskus ja Ruusukortteli, 19.11. Nonna Linna, 25.–27.11. Kerttuli. Vierailuesitykset: Tampere 30.11. ja Pori 13.12. Vanhan Suurtorin joulu tulee jälleen! Markkinat järjestetään marras-joulukuussa neljänä joulunalusviikonloppuna 22.–23.11. / 29.–30.11. / 6.–7.12. / 13.–14.1. klo 11–17. Pistäydy markkinahumun keskellä myös Viro-keskuksessa: meneillään myyjäiset ja jouluinen pop up-kahvila. 6.12. klo 16 Monikulttuurinen itsenäisyyspäivänjuhla Upeasta juhlasta VPK:n talolla on tullut jo turkulainen perinne. Viro-keskus on auki ma ja to klo 10–13 sekä markkinapäivinä. Tarkista aukioloajat nettisivulta www.viro-keskus.fi. Kaukaa tuleville kunniakonsulaatin asiakkaille suosittelemme ajanvarausta puhelimitse (muutokset aukiolossa ovat mahdollisia). Toimiston yhteystiedot: 040 147 5221 / virokeskus@gmail.com Marko Matvere 10.2. klo 18.30 Aleksanterin teatterissa (Bulevardi 23–27, Helsinki) Lue lisää seuran järjestämästä konsertista takakannesta! VARSINAIS-SUOMEN VIRO-KESKUS VILJANDIN YSTÄVÄT Naurava naapuri Nauretaanko Virossa ja Suomessa samoille asioille? Vai jäävätkö luonteeltaan paikalliset ja kansalliset naurujen aiheuttajat naapurille sittenkin epäselviksi? Antto Terras H uumorin arvellaan olevan pääosin universaalia. Banaaninkuoreen liukastuvalle nauretaan todennäköisesti kaikkialla maailmassa, eikä hihittämättä jätetä myöskään repeytyville housuille tai yllättäen ilmoille karkaavalle pierulle. Monessa samaan hiileen puhaltavat suomalaiset ja virolaiset ovat huumorin suhteen kuitenkin vahvasti omavaraisia. Yksin kielen osaaminen ei avaa aivan kaikkia portteja naapurikansan komediallisiin kammareihin. Samoille asioille ja samoista syistä nauraminen tulee mahdolliseksi ainoastaan, jos naapurin kulttuurimaisema muistuttaa omaa, ja yhteisiä ovat sekä arvot että asenteet. Mitä pidempään kanssakäymistä on harjoitettu, sitä paremmin toveruuskansan asiat tunnetaan, yksityiskohtia myöten. Pikkukansojen tapauksessa saattaa ymmärrystä lisätä myös saman hallitsijan alaisena olo. Esimerkiksi entisessä Neuvostoliitossa meillä oli tapana naureskella yhteisesti muille, ”ulkopuolisille”. Siitäkin huolimatta, että se ”me” tarkoitti viidestätoista liittotasavallasta ja vähintään kymmenistä kansallisuuksista koostuvaa etnistä sekamelskaa, ja naurunalaisia ulkopuolisia edustivat kapitalistisen elämäntavan valinneet kansat ja valtiot. Yhteinen kulttuurimaisema muodostuu monesta seikasta. Samankaltaisuuksia täytyisi löytyä ainakin yhteiskuntarakenteesta, historiallisista kehitysvaiheista ja sosiaalisista normeista. Suomelle ja Virolle ei ole suotu kummoistakaan mahdollisuutta kimppakehittymiselle. Yhteisen hallitsijan alaisuudessakin oltiin yli sata vuotta sitten, ja neuvostomiehityskausi katkaisi kanssakäymisen siteet vuosikymmeniksi. Erillään vietettyä aikaa ei saa takaisin, vaikka rampattaisiin kyläreissuilla vimmatusti ja vietettäisiin yhdessä joulut sekä juhannukset. Silti, suomalaisia ja virolaisia on jostakin syystä tapana pitää veljeskansoina. Liittomme on kuulemma todella vahva, välimme lämpimät, ja me ymmärrämme toisiamme melkein puolesta sanasta. Tähän ylikansallisromanttiseen ajattelumalliin ei sovi fakta, että Suomi ja Viro ovat kuitenkin täysin erilaisia ja tahoillaan itsenäisiä kansoja, eikä virolainen ymmärrä suomalaista yhtään sen paremmin kuin vaikkapa puolalaista, ja luultavaa on, että suomalainenkin tajuaa vaikkapa ruotsalaisia tasan saman verran kuin virolaisia. Tilanteesta ei kannata kuitenkaan masentua, sillä juuri erilaisuudessa piilee voima. Poikkeavat polkumme selittyvät pitkälti maantieteellisillä seikoilla. Suomenlahti oli muinaisemmalla
13 viro.nyt?4/2025 ajalla todellisen valtameren asemassa, ei sitä lähdetty ylittämään huvin vuoksi tai päiväristeilyhengessä. Keskiajalla Tallinnasta tuli taaskin paremman väen hansakaupunki, eikä Suomea ollut valtiona tuolloin edes olemassa. Jos suomalaiset pitäisi pakosta laittaa samaan pataan jonkun naapurinsa kanssa, niin kysymykseen tulisivat lähinnä venäläiset yli tuhannen kilometrin pituisen maarajan ansiosta. Mutta, kuinka ollakaan, veljeskansaksi ovat jostakin syystä valikoituneet juuri mertentakaiset virolaiset. Veriveljeytemme kehnosta tolasta kertoo sekin, ettei virolaista kulttuuria tunneta Suomessa laajan yleisön keskuudessa juuri lainkaan. Vannoutuneimmat estofiilit toki tietävät ne pakolliset Tammsaaret ja Tuglakset, mutta yleiskansallisessa katsannossa tilanne on lohduttomampi. Virolaisten luomuksilla ei ole Suomessa minkäänlaista erityisasemaa, vaikka juuri näinhän asian täytyisi ultraveljesten tapauksessa olla. Onneksi ja tasapainon vuoksi arvostavat virolaiset suomalaista kulttuuria yhtä paljon, tai vähän, ja jos laskuista jätetään Aleksis Kivi ja Sofi Oksanen, on porukka lahden tuolla puolen asioistamme aika tavalla kuutamolla. Kansojen merkityksellisyydestä toisilleen kertoo parhaiten juuri huumori. Jos läheinen tai etäinen naapuri on hyväksytty osaksi omaa kansanperinnettä, on asiat hyvin. Esimerkiksi virolaisten saunakaskuissa löylyihin kiipeävät lähes aina venäläiset, saksalaiset ja juutalaiset, mutta eivät koskaan suomalaiset. Heidän nuotiotarinoissaan seikkailevat myöskin mustalaiset ja jopa turkkilaiset, mutta suomalaisia ei mainita puolella sanallakaan. Yhtä lailla Suomessa aloitetaan tuhdeimmat tarinat usein niin, että ”noh, suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menivät…” Virolainen ei mene eikä tule Suomitarinoissa ikinä koskaan eikä minnekään. Heillä ei ole asemaa suomalaisten mielenmaisemassa. Kansalliseksi vieraspersoonaksi tullaan tiiviin kanssakäymisen ja pitkän yhteisen historian kautta. Suomalaisilla ja virolaisilla on tämä matka edelleen kesken, jos edes alkanut. Olen jutellut tästä aiheesta muutaman itseäni fiksumman suomalaisen kanssa – paljonhan heitä ei voi missään tapauksessa edes olla, ja lopputulema on lähes aina sama: Viro on liian pieni maa, ja virolaiset ovat kokeneet niin kauhean kohtalon, ettei heille ole sopivaa nauraa. Isommille ja vahvemmille voi irvailla rauhassa, mutta kohtelias naapuri jättää pienemmän rauhaan. Virolaisista on mahdollisesti annettu suomalaisille turhan ankea ja karu yleiskuva. Ainakin lähihistoriasta nousee ensimmäisenä mieleen juuri miehitysaika, Siperian-reissut ja alituinen puute kaikesta. Lihavia aikoja ei ole Virossa kai milloinkaan edes vietetty, ja jos välillä on vahingossa mennytkin hyvin, niin ei koskaan kahta kesää kauemmin. Suomennetuiksi valikoidut teokset tukevat tätä käsitystä liiankin ansiokkaasti. Paikkakuntahuumorin välittymättömyys ulkopuolisille on taas jopa ymmärrettävää. Suomalaiset nauravat laihialaisille ja turkulaisille, ja virolaiset naljailevat setojen, viljandilaisten ja saarenmaalaisten kustannuksella. Jokaiselta kansalta löytyvät omat ahneensa, ovelansa ja pihinsä, eikä naapurin tarvitse heistä kertovia juttuja edes tajuta. Suomalaisista poiketen kuuluvat virolaiset huumorintajunsa kanssa lisäksi itseään isompaan kuppikuntaan – entisten neuvostokansojen joukkoon. Virolaisten on mahdollista ymmärtää ns. USSR-huumoria eli tarinoita, jotka avautuvat ja ovat ymmärrettäviä ainoastaan samassa proletaarikurjuudessa asuneille. Radio Jerevan -kaskuissa tai siperialainen-vitseissä ei ole suomalaisille mitään naurattavaa. Yhteisten naurujen puuttuminen ei sentään tarkoita, etteikö kansoillamme voisi olla sama sävel ja puheenaiheet. Minusta on kannatettavaa, että suomalaiset ja virolaiset pysyvät kaikilla tavoin tonteillaan eivätkä edes yritä tulla yhdeksi, suomalaisugrilaiseksi uusioperheeksi. Naapureihin kannattaa muutenkin pitää tiettyä hajurakoa ja heihin on suositeltavaa suhtautua sopivalla varovaisuudella. Kunnioittaminen ja kohteliaisuus säilyvät eheämpinä, jos ei käydä liian tuttavallisiksi. ? Kirjoittaja on vuonna 1973 Tallinnassa syntynyt inkerinsuomalainen kirjailija ja koomikko. Vaikka huumorissa on universaalejakin asioita, on Antto Terraksen mielestä suomalaisten ja virolaisten huumorissa selkeitä eroja ja ominaispiirteitä. Kuva: Visit Estonia.
14 4/2025?viro.nyt V irossa lastenkirjallisuutta arvostetaan, mistä suurenmoinen kiitos kuuluu kodeille, päiväkodeille, kouluille, lastenkirjastoille, lastenkirjallisuuslehdille ja myös Tallinnassa toimivalle Lastenkirjallisuuden keskukselle. Olen vuosien ajan seurannut, mitä Viron lastenkirjallisuudessa tapahtuu, mitä julkaistaan, miten kirjoja esitellään kohderyhmille, mitä palkintoja ne saavat, miten paljon niitä käännetään eri kielille. Ilokseni aina silloin tällöin silmiini osuu myös uusia lastenkirjailijoita. Kustantamo Koolibri julkaisi vuonna 2023 kuvakirjan Hundiema ühepajatoidu saladus, ja tänä vuonna kirjan Korstnapühkijad kahhelahjus ja teisi ebatavalisi lugusid. Kirjat on kirjoittanut Margus Haav ja kuvittanut Tuulike Kivestu. Uusi tuikkiva tähti virolaisen lastenkirjallisuuden taivaalla Viron laajalle ja arvostetulle lastenkirjallisuuden kentälle mahtuu myös uusia tekijöitä. Heistä yksi on Margus Haav, toimittajataustainen kirjailija. Merja Aho Korstnapühk?ad kahhelahjus on Margus Haavin uusin lastenkirja. Kuva: Elmo Riig / Sakala.
15 viro.nyt?4/2025 Kummassakin kirjassa on 18 humoristista tarinaa, jotka ilahduttavat niin pieniä kuin myös isoja lukijoita. Tarinat rikkovat rajoja. Stereotyyppisesti useimmiten ajatellaan, että sudet ovat pahiksia ja jahtaavat muita metsän eläimiä. Kaikkea kanssa! En nyt paljasta jokaisen tarinan hauskoja käänteitä, mutta kuitenkin vähän: Kirjan nimitarinan ”Susiäidin soppa” isäsusi ja pieni poikanen koettavat saada kiinni jäniksen, ei kylläkään syödäkseen sitä, vaan kysyäkseen siltä, miten onnistua kasvattamaan porkkanoita, joita susiäiti tarvitsee keitoksiinsa. Muissakin tarinoissa seikkailevat eläimet. Tuoreemmassa kirjassa hahmot muistuttavat ihmisiä, tai jotain senkaltaisia. Oletko koskaan miettinyt, millaisia tarinoita museossa ihailemasi vanhat esineet kertovat – no tietenkin kertovat omasta ja aikansa historiasta. Mutta entä sitten, kun museossa kävijät ovat poistuneet ja ovet suljettu? Salin nurkassa könöttänyt haarniska alkaa verrytellä jäseniään, sillä kuka nyt jaksaisi seisoa paikallaan päivätolkulla! Ja voi sentään, millaisia kertomuksia museon salissa kuullaankaan, kun esineet alkavat muistella juttuja aikaisemmista omistajistaan. Kumpikin kirja on täynnä hykerryttävän hauskoja tarinoita, joita täydentävät Tuulike Kivestun kuvitukset. Vaikka maailma ympärillämme myllertää, on hyvä aika ajoin pysähtyä huomaamaan elämän kauneus ja ihmeellisyys. Ei ole kuvakirjaa ilman kuvittajaa… Kuvittaja ja graafinen suunnittelija Tuulike Kivestu asuu Tallinnassa. Lastenkirjojen kuvittamisen lisäksi hän on mukana Tähekeja Hea Laps -lastenlehtien toimituksissa. Kivestu on opiskellut musiikkia, perinnekäsitöitä, valokuvausta ja kuvittamista. Suuren osan elämästään hän on työskennellyt musiikin saralla, muun muassa saksofonistina ja kitaristina sekä Tarton yliopiston Viljandin kulttuuriakatemian musiikkiosaston opettajana. Kuvittamista hän on opiskellut Tarton taidekoulussa sekä Viron taideakatemiassa avoimen yliopiston puolella. ”Olen koko ikäni ollut lukutoukka. Lapsena en joskus edes lähtenyt kouluun, vaan jäin sänkyyn peiton alle lukemaan ja syömään karkkia. Tykkään niin kirjoittaessani ja piirtäessäni luoda maailmoja, joissa rajana on vain mielikuvitus”, Tuulike kertoo. Kuvittajan ja kirjailijan yhteistyössä on tärkeää se, että ollaan samalla aaltopituudella. Hyvä yhteistyö näkyy kirjojen viimeisteltynä lopputuloksena. …eikä kirjaa ilman kirjail?aa Ilokseni pääsin haastattelemaan kirjailija Margus Haavia. Margus, mistä sait kimmokkeen kirjoittaa lastenkirjoja? ”Aika sattumaa se oli. Pikkupoikana minua kiinnostivat aikuisille kirjoitetut kirjat, mutta tavallaan tein täyskäännöksen, ja nyt isona aloin kirjoittaa lapsille. Tai oikeastaan kirjoitin hauskoja ja miettimistä vaativia tarinoita aluksi omille pojilleni, ja osasta sainkin välitöntä palautetta. Lapsille suunnattuihin tarinoihin voi kirjoittaa monenlaisia hauskoja juttuja, mutta rehellisesti sanottuna en edes ajattele, minkä ikäinen lukija on. On tietysti kiva, kun myös isovanhemmat lukevat ja tykkäävät.” Olet kirjoittanut kirjoja myös aikuisille. Luin hiljakkoin kirjasi Alumiinist kurgid (Postimees Kirjastus 2020). Ehkä kerrot jotain myös siitä? ”Ensimmäinen kirjani Kuidas lõhnab kuri (Fantaasia 2016) on post-apokalyptinen trilleri. Se on tuolle kirjallisuuden lajille todella uskollinen. Jos joku vielä haluaa puhua siitä, niin mikäpä ettei. Kirja on siis täysin mielikuvituksen tuotetta. Sitä vastoin Alumiinist kurgid perustuu tositapahtumiin, enemmän tai vähemmän epämiellyttäviin kokemuksiin. Kuulun siihen sukupolveen, joka vielä 1980-luvun loppupuolella joutui asepalvelukseen neuvostoarmeijaan, palvelusaika kesti kaksi vuotta. Siellä sattui uskomattomia tapahtumia, jotka nyt kuulostavat vielä kummallisemmilta kuin kuvitteellisen kirjani Kuidas lõhnab kuri käänteet. No joka tapauksessa monenlaista sattui, esimerkiksi sellaista, että armeijan johtajien juhlaillallisen vuoksi sahattiin naapurikylän lähistöltä muutama sähköpylväs, saatiinpahan kuivaa polttopuuta melkein nurkan takaa. Ehkä tuo kurgid omalla tavallaan peilaa tuota aikakautta.” Sinulla on monipuolinen kokemus toimittajana, niin lehdistössä kuin radiossa. Kerro vielä lyhyesti, mitä kaikkea oletkaan tähän mennessä tehnyt. ”No monenlaista, muun muassa toiminut leipäkombinaatissa lämmittäjänä, työskennellyt Viljandin maakuntahallinnossa erityisasiantuntijana, tehnyt hommia radiotoimittajana. Ja muuten, kummassakin viime mainitussa viitisen vuotta. Nyt työskentelen sanomalehden toimittajana, ja sen lisäksi jaan mediaviisutta Viljandin kulttuuriakatemiassa. Hienoa tavata nuoria ihmisiä, jotka auttavat meitä pysymään yhteydessä muuttuvaan maailmaan! Tuntuu siltä, että yksi elämänvaihe on vain johtanut toiseen.” Pidätkö itseäsi nyt enimmäkseen lastenkirjailijana? ”Oikeastaan en tunne olevani kirjailija, enkä itse asiassa tiedä, mitä tänä päivänä on olla kirjailija. On ollut itsellenikin yllättävää, miten lastenkirjani ja kirjoittamani tarinat on otettu vastaan. Kirjojen kautta olen tavannut monenlaisia lapsia, ja on ollut hienoa huomata, että lapset ja nuoret eivät suinkaan ole hunningolla.” Onko sinulla esikuvia, joiden tuotannosta olet saanut innoitusta omaan kirjoittamiseesi? ”Kyllähän niitä on aika paljonkin, kuten Hannu Mäkelä. Arvostan myös Astrid Lindgrenin ja Tove Janssonin tuotantoa. Mark Twain on ajaton, ja ilman Kurt Vonnegutia minä en olisi sellainen kuin nyt olen. Mutta kirjoittamiseen voi saada innoitusta mistä tahansa, kuten oman talon ympärillä lentävästä lepakosta, mikä oikeasti on tapahtunut!” Entä onko vielä toiveita saada luettavaksi samantyylisiä tarinoita, joita olet tähän mennessä julkaissut jo parin kirjan verran? ”Olen lupausten suhteen todella varovainen, mutta kun Tuulike Kivestun kanssa meillä on melko lailla samanlainen maailmankatsomus, ja tähänastinen yhteistyö on ollut kivaa, niin kyllä: Oikeastaan kolmannen kirjan sisällön suunnittelu on jo pitkällä, ja ensimmäiset tarinatkin valmiina. Uudessa kirjassamme seikkailevat pienet oliot, todella pienet. Jää nähtäväksi.” ?
16 4/2025?viro.nyt K irja alkaa historian hetkestä, jolloin Neuvostoliitto on miehittänyt Viron. Sekä Aino että Oskar Kallas ovat omia reittejään päässeet pakenemaan Suomeen, ja Aino Kallaksen kirja Löytöretkillä Lontoossa (Otava 1944) on juuri ilmestynyt. Molempien terveys reistailee pahasti, mutta siitä huolimatta heidän on pitänyt lyhyellä varoitusajalla hankkiutua laivaan, uudelle pakomatkalle Ruotsiin. Pakomatkasta tulee huomattavasti pidempi kuin he alussa odottivat, sillä sodan jälkeen Suomea hallinneen valvontakomission maasta poistumisen jälkeenkin vasemmiston johtama Valtiollinen poliisi aktiivisesti toimittaa ”neuvostokansalaisia”, eli myös miehitettyjen maiden kansalaisia, Suomesta Neuvostoliittoon. Suuren pakolaisaallon kanssa kamppailevassa Ruotsissa on jo kymmeniätuhansia virolaisia pakolaisia. Kun Ruotsikin alkaa luovuttaa Saksan armeijasta paenneita balttilaisia sotilaita, osa pakolaisista jatkaa matkaa Englantiin, Amerikkaan ja Australiaan. Kallakset jäävät, vastentahtoisesti. Aino Kallaksesta tulee vuosiksi tuplapakolainen, joka ei voi palata kumpaankaan kotimaahansa. Tuplapakolaisuus Suvi Ratinen kirjoittaa elävää, sujuvaa ja varmaotteista proosaa. Sen turvin lukija pääsee mieleenpainuvalle kirjalliselle matkalle Kallaksen muukalaisvuosien arkeen. Kirjailijan lähteinä ovat toimineet Kallaksen muistinpanot ja kirjeenvaihto. Kirja on omistettu Viljarille eli Kallasten tyttärenpojalle, jonka perheen kanssa Aino Kallas asui Tukholmassa. Keskustelut Viljarin kanssa ovat myös toimineet Suvi Ratiselle tärkeänä lähteenä Aino Kallaksen maailmaan sisään pääsemisessä. Romaani on erinomainen muoto kuvaamaan niitä valtiollisia, arkisia ja identiteetin tasolle meneviä ristivirtauksia, joiden keskellä pakolaisuudessa elävä ihminen kamppailee. Lisäksi Ratinen kuvaa onnistuneesti erilaisten todellisuuskäsitysten törmäyksiä ja sitä, millaisten tiedonmurujen varassa ihmiset joutuivat tilannekuvaansa ja elämäänsä rakentamaan. Suomalaisissa lehdissä Suomessa tapahtuvista luovutuksista ei kirjoiteta mitään, joten osa Aino Kallaksen ystävistäkin ihmettelee, että ”mitä sinä siellä Ruotsissa teet? – Siellä onkin varmaan mukavampaa kuin täällä puutteen vaivaamassa Suomessa”. Poliittinen tilanne, sensuuri ja itsesensuuri, jotka ovat tehneet Viron valtion olemassaolon mainitsemisesta raskauttavaa Suomessa, vaikuttavat vahvasti myös Aino Kallaksen kirjalliseen työhön. Kustantajan pyynnöstä hän joutuu poistamaan muistelmistaan ja julkaistavista päiväkirjoistaan valtiollisiin ja poliittisiin asioihin liittyviä osia. Kirja siis kuvaa osaltaan, kuinka Viron ja Suomen suhteet aktiivisesti katkaistiin sodan jälkeen. Monitahoinen elämä Vanhuudessa, huolimatta oman elämänsä konkurssista ja murenevasta terveydestä, Aino Kallas työskentelee kirjailijana kiivaasti. Syitä tähän on kaksi: ahkera työskentely tarjoaa hänelle muuta ajateltavaa – ja raha. Viron miehityksen myötä Kallakset ovat menettäneet kotinsa, kaiken omaisuutensa ja vanhuuden turvan. Tässä tilanteessa alun perin vasta postuumisti julkaistaviksi ajatellut päiväkirjat tarjoavat Aino Kallakselle mahdollisuuden elättää itseään ja perhettään. Päiväkirjojaan julkaistavaksi toimittaessaan Aino käy läpi mennyttä elämäänsä. Aino Kallaksen päiväkirjat olivat 50luvun alkupuolen Suomessa sensaatio. Niiden suorasukainen kuvaus erotiikasta, äitiydestä, avioliitosta ja kirjoittajan tunteiden koko kirjosta oli jotain aivan muuta, kuin mihin ajan ilmapiirissä oli totuttu. Sen kertominen oli kuitenkin sallitumpaa kuin yhteiskunnallisten huomioiden, mikä on osaltaan vaikuttanut Aino Kallaksen julkikuvaan Suomessa. Itselleni Ratisen romaanin alkuhetkeen liittyvä Löytöretkillä Lontoossa -kirja oli merkittävä yksityiskohta. Samaisen kirjan nimittäin löysin teininä kotikirjahyllystä joskus 1980-luvun alussa. Kirjaan tartuin tietenkin Lontoon takia. Lontoo oli sekä itselle että omalle perhepiirille tuttu ja tärkeä kiinnostuksen kohde. Kirja tarjosikin mielikuvitusta kutkuttavan ja menneen maailman glamouria tihkuvan matkan historialliseen Lontooseen. Samalla se kuitenkin toi myös silmien eteen sellaisen hämmästyttävän ja sen ajan Suomessa kaukaisen tosiasian, että Viron valtio on tosiaan ollut joskus olemassa. Kulttuuriteko Aikansa kosmopoliittina ja jukista työtä tekevänä naisena Aino Kallas eli poikkeuksellisen, antoisan ja rankan elämän. Ennen omaa kuolemaansa – lopulta Helsingissä – hän oli joutunut hautamaan jo neljä viidestä lapsestaan. Suvi Ratisen romaani tekee oikeutta Aino Kallaksen elämän koko kirjolle. Lukijalle, jolle Kallasten henkilöhistoria ja maailmapolitiikan vaiheet ovat tuttuja, kirja täydentää tärkeällä tavalla kuvaa Kallaksen elämän loppuvuosista. Pakolaisuus on iso yhteiskunnallinen ilmiö tämän päivän maailmassa, ja sitä Ratinen kuvaa yleisinhimillisesti ja koskettavasti. Yhteiskunnallisen narratiivin hallitseminen tiedotusvälineiden haltuunotolla ei valitettavasti ole vierasta tänäkään päivänä. Suvi Ratisen käsittelyssä Aino Kallas tarjoaa jälleen historiallisen ja ajankohtaisen elämysmatkan maailmaan, jonka suurin osa suomalaisista ei tiedä olleen olemassakaan. ? Pakolainen-kirjaa voi ostaa SVYLVerkkopuodista hintaan 25 € + postimaksu: verkkopuoti.svyl.fi. Hieno kuvaus Aino Kallaksen elämän loppuvuosista Suvi Ratinen on kirjoittanut suuren ja merkittävän romaanin tarttumalla vähän käsiteltyyn aiheeseen, Aino Kallaksen pakolaisvuosiin. Suvi Ratinen: Pakolainen Otava 2025, 332 s. Marika Tammeaid
17 viro.nyt?4/2025 “T ere, tere!”, “Labdien!”, “Kuinka hurisee?”, kuuluvat iloiset huudahdukset Eesti Majan käytävillä. Ilmassa on jännittynyttä odotusta. Ja nuotteja – paljon nuotteja! Kaiken tämän keskellä kuoronjohtaja Ilm?rs Millersin mielessä viipyy vielä kesän fermaatti – pysähtymisen, hengähdyksen hetki. Kuorolaisten vaihtaessa kuulumisia ja vertaillessa kokemuksia Viron viimekesäisiltä laulujuhlilta nuotit hiljalleen asettuvat, ilmestyvät kuorolaisten kirjoihin ja kansioihin järjestäytyneiksi rivistöiksi. Ne valmistautuvat tekemään sieltä kolmiloikan tulevien poptähtien muistin sopukoihin. Tänä syksynä latvialais-suomalainen kuoro Zieme?meita ja suomenvirolaisten kuoro Siller yhdistivät voimansa tarjoillakseen musiikkispektaakkelin – Big Bang! Kuoromusiikista puhuttaessa balteilta on lupa odottaa paljon. Rima on nyt erityisen korkealla, ja sen voi aistia harjoituksissa. Tämä Zieme?meita-kuoron poprock-trilogian kolmas osa merkitsee samalla Ilm?rs Millersin 12-vuotisen kauden päätöstä kuoron taiteellisena johtajana ja toisaalta kuorolle uuden alkua. Mikään alkuräjähdystä vaatimattomampi ei kelpaa. Viron laulujuhlakesän jälkeen Siller oli helppo houkutella täysin erilaisen repertuaarin pariin. Kuoronjohtajan merkistä harjoitus syttyy eloon ja sali täyttyy äänestä. Stemmat pyrkivät kohdilleen ja rivit suoristuvat. Laulettu englanti saa monen laulajan kielen epäröimään. Poprockin rytmitykset panevat aivot raksuttamaan. Ajoittain hikikarpalot vaeltavat laulajien selkää pitkin: “Resnais gals, nedziediet š??bi!” (raskas pääty, älkää laulako nuotin vierestä), ojentaa kuoronjohtaja mieslaulajia ja komentaa herrat eturiviin tarkkailuluokalle. Nyt ei ole sijaa virheille, on tosi kyseessä. Konserttiin on enää alle kolme kuukautta aikaa! Vuoroviikoin kaksi-iltaiset harjoitukset vetää Siller-kuoron johtaja Ingrit Malleus. Kaksi johtajaa tuo harjoitusprosessiin vaihtelua: Ilm?rs hioo kokonaisuutta ja stemmoja a cappella. Ingrit tukeutuu pianoon, mutta rytmi taotaan selkärankaan lyriikoita lukemalla. Tunnelma muuttuu harjoituksissa kuin sävellaji, ja kuorolaiset joutuvat pitämään korvat ja mielen tarkkana. “Laulge nii, et vanaemal tulevad pisarad silma!” (laulakaa niin, että isoäidillä tulee kyyneleet silmiin). Tulkoon konserttiin kyynelehtimään! Tulevassa konsertissa yhdistetyn Big Bang -kuoron lisäksi lavalle nousevat loistavat solistit, muusikot ja tanssiryhmä Petkeleen tanssijat. Tunnelmaa nostattaa ja säkeniä iskee L?va Viln?te-Pante??jevan luoma videoinstallaatio. Baarin puolelta voi ostaa räjähteleviä ja pirskahtelevia juomia kukin makunsa mukaan. Kuorossa on kaiken ikäisiä laulajia, ja ikärajaton on myös tämä musiikkispektaakkeli. Emme halua sulkea ketään ilottelun ulkopuolelle! Syksyn pimentyessä vaaditaan 2,5-tuntisiin harjoituksiin työpäivän päälle vähän kipinää laulajien vireystason ylläpitämiseksi. Kenties se on humoristinen ote tai rento ja voimaannuttava yhteenkuuluvuuden fiilis, joka harjoituksissa vallitsee. Kuoronjohtajan aina avulias ja motivoiva asenne auttaa eteenpäin: “Mitä te niitä nuotteja tuijotatte? Kuitenkaan ette mitään ymmärrä. Katsokaa tänne!” Monelle laulajalle kuoro on hengähdys arjessa, valopilkku syksyn harmaudessa. Laulaminen haastaa, ajoittain raastaa, mutta lopulta palkitsee, ja ennen kaikkea se on hirveän hauskaa. Toisille kuoro on paikka pitää yhteyttä maanmiehiin ja -naisiin. Maantieteestä huolimatta virolaisten ja latvialaisten kulttuurit kohtaavat yllättävän harvoin, vaikka rikkaus kumpuaa molemmin puolin. Siksi tämäkin projekti on erityinen: se luo sillan pienten naapurien välille. Liimana toimii kuorolaisten vahva vimma laulamiseen ja taipumus kulinaristiseen ilotteluun – ja liioitteluun. Lokakuun lopussa pidettävän kuoroleirin notkuvia pitopöytiä ei malteta odottaa. “Jos te ajattelisitte laulamista yhtä paljon kuin ruokaa, meillä ei olisi mitään hätää!” huokaa Ilm?rs. Työntäyteinen harjoitus on päättynyt ja nuotit sullottu kasseihin ja reppuihin. Kenties jo muutamien viikkojen kuluttua ne on taottuna laulajien päihin. Se on hyvä, sillä nuottikansiot voisivat aiheuttaa haavereita lavalla, kun meno kiihtyy ja 60 laulajaa käsittävän kuoron svengi väkevöityy! Tulethan sinäkin kokemaan, kun joulukuun 13. päivä Apollo Live Clubilla tasan kello 20 kuoronjohtaja Ilm?rs Millers nostaa kätensä. Kuoro, orkesteri ja sali hiljenevät. Ilma pysähtyy kuin fermatan alla. Jokainen nuotti, harmonia, crescendo, rytmi sekä tauko väreilee jännittyneessä ilmassa, valmiina purkautumaan. Yleisön aistit terästyvät. Musiikillinen ja kosminen jännite huipentuu ja purkautuu luovaksi voimaksi – Big Bang! ? Big Bang – This is Why We Sing 13.12. klo 20 (ovet klo 19), Apollo Live Club, Helsinki. Liput ennakkoon 30 € lippu.fi-palvelusta, ovelta 35 €, alle 18-vuotiaat 20 €, eteispalvelu 4 €, erillinen anniskelualue. Konsertin järjestämistä ovat tukeneet Latvian kulttuuriministeriö ja PBLA – Maailman vapaiden latvialaisten yhdistys. Kun ilma pysähtyy Suomenvirolaisten Siller-kuoron ja latvialais-suomalaisen Zieme?meita-kuoron yhteinen konserttiprojekti on täynnä laulun vimmaa, rehevää harjoitusenergiaa ja kulttuurista yhteistyötä kahden naapurikansan kesken. Henri Ranki Zieme?meita konsertoi myös vuonna 2019 Apollo Live Clubilla. Kuva: Shubhangi Singh
18 4/2025?viro.nyt 4/2025?viro.nyt Kuun toinen puoli Urmas Vadi Enostone 2025, 356 s. Suom. Petteri Aarnos K uun toinen puoli on unenomainen, lumoava romaani muistojen painosta ja vapauden kaipuusta, vaikeista mutta palkitsevista perhesuhteista sekä muistin hauraudesta ja ihmisen kaipuusta ymmärrykseen. Päähenkilö Tom ajautuu elämässään taitekohtaan, jossa todellisuus ja fiktio sekä melankolia ja absurdi huumori kietoutuvat saumattomasti toisiinsa. Teos on yhtä aikaa haikean runollinen ja hillittömän ironinen kuvaus maailmasta, jossa mikään ei ole aivan sitä miltä näyttää. Ennen kaikkea se on romaani ihmissuhteista, siitä, miten paljon tarvitsemme toista ihmistä, läheisyyttä ja rakkautta. Urmas Vadi (s. 1977) on yksi Viron nykykirjallisuuden omaperäisimmistä äänistä. Hänet tunnetaan mustasta huumoristaan ja kyvystään yhdistää todellisuus ja fantasia ainutlaatuisella tavalla. Kuun toinen puoli on ollut Virossa valtava myyntija arvostelumenestys ja voittanut useita kirjallisuuspalkintoja. Hinta: 28 € + postimaksu Stalin Tallinnassa. Valitut novellit Maimu Berg Enostone 2025, 300 s. Suom. Heidi Iivari P alkittu virolaiskirjail?a Maimu Berg kirjoittaa novelleissaan terävän selvänäköisesti ja tragikoomisesti niin valtaapitävien kuin kansalaistenkin haluista, peloista ja valtasuhteista sekä kansallisesta identiteetistä, kuten virolaisten suhteista venäläisiin ja saksalaisiin. Novelleista välittyy myös kirjail?an pitkäaikainen ja läheinen yhteys suomalaisiin. Stalin Tallinnassa. Valitut novellit on Maimu Bergin ensimmäinen suomenkielinen novellikokoelma ja läpileikkaus Bergin mestarillisesta lyhytproosasta yli 30 vuoden ajalta. Novellit on valinnut ja suomentanut Heidi Iivari, joka on kirjoittanut myös teoksen esipuheen. Maimu Berg (s. 1945) on Viron nykykirjallisuuden arvostetuimpia kirjail?oita. Hänet tunnetaan myös ansiokkaasta työstään kirjallisuuskriitikkona, toimittajana, poliitikkona, suomalaisen kirjallisuuden virontajana sekä suomalaisvirolaisten kulttuurisuhteiden edistäjänä. Hinta: 28 € + postimaksu Rajalinja Carolina Pihelgas Sammakko 2025, 152 s. Suom. Anniina Ljokkoi K olmekymppinen Liine jättää ahdistavan parisuhteensa kaupunkiin ja vetäytyy sukutilalle EteläViroon potemaan eroaan ja miettimään elämäänsä. Maalaisidylliä häiritsevät viereiseltä NATO-arme?an harjoitusalueelta kantautuvat räjähdysten ja sarjatuliaseiden äänet. Sota Ukrainassa jatkuu, ja harjoitusalueen laajentuminen uhkaa hävittää suvun maatilan tieltään. Kyläkauppareissulla näkyy tienvarsien ojissa ryömiviä sotilaita. Pienoisromaani Rajalinja kertoo yhden kesän pituisen selviytymistarinan ja laajenee samalla kertomukseksi virolaisten kyvystä selviytyä mahdottomissakin olosuhteissa. Vuonna 1986 syntynyt Carolina Pihelgas on virolainen kirjail?a, kääntäjä ja kirjallisuustoimittaja. Häneltä on julkaistu seitsemän runokokoelmaa ja hän on kääntänyt kirjallisuutta useista kielistä. Rajalinja on hänen toinen romaaninsa, ja se voitti vuonna 2025 Viron naiskirjallisuuden seuran palkinnon ja oli myös ehdolla Viron kulttuurirahaston proosapalkinnon saajaksi. Hinta: 25 € + postimaksu verkkopuoti.svyl.fi
19 viro.nyt?4/2025 viro.nyt 4/2025 Pakolainen Suvi Ratinen Otava 2025, 332 s. T raaginen romaani pakolaisuudesta: päähenkilönä suomalaisvirolainen kirjail?a Aino Kallas. Kun Neuvostoliitto miehittää Viron, Aino Kallas menettää kotimaansa, omaisuutensa ja perheenjäseniään sekä mahdollisuuden asua synnyinmaassaan Suomessa sen ulkopolitiikan takia. Hän on vaarassa joutua Siperiaan ja pakenee Ruotsiin, vanhana ja tyhjin käsin. Etuoikeutetusta kosmopoliitista tulee pakolainen, joka tuntee itsensä muiden armoilla ja häkissä eläväksi toisen luokan kansalaiseksi. Aikaisemmin hän on saanut liikkua kepeästi välittämättä rajoista ja rakastaa useaa maata niin kuin useaa miestäkin. Tätä sadoista kirjeistä ja muista dokumenteista rakennettua kertomusta ei ole aiemmin kuultu. Hinta: 25 € + postimaksu Viimeinen sana Tõnu Õnnepalu Kirjokansi 2025, 348 s. Suom. Jouko Väisänen K irjassaan Viimeinen sana Tõnu Õnnepalu palaa menneeseen ja elämänsä varrella kirjoittamiinsa kirjoihin. Muistojen ohella ollaan myös tässä ajassa. Viimeinen sana on tuttuun tapaan päiväkirjanomainen matkallaolon kirja, kirjoitettu tällä kertaa keisarillisessa Haapsalussa. Mutta onko viimeinen sana sittenkään tullut sanotuksi? Tõnu Õnnepalu on virolaisen kirjallisuuden merkittävimpiä ajattel?oita, elämänsä ja ihmisyyden eksistentiaalinen poht?a ja tarkkail?a. Ennen kaikkea sanoittaja, jonka ajatuksiin luk?an on monessa mahdollista samastua – tai väittää vastaan. Kirjan lopussa on laaja mietekokoelma Õnnepalun tärkeimmistä kirjoista, joista suuri osa on luettavissa myös suomen kielellä. Kirja ilmestyy marraskuussa. Hinta: 30 € + postimaksu Noitarovio Karl Ristikivi Lector 2025, 310 s. Suom. Antti Salo K arl Ristikiven (1912–77) romaanin Noitarovio päähenkilö on Johannes Faber, Prahassa n. 1395 syntynyt lääketieteen tohtori, tiedemies ja ajattel?a. Faber on mieleltään herkkä ja luonteeltaan jyrkkä, ja tahtomattaan hän sotkeutuu poliittisiin intohimoihin, joiden vuoksi hänet lopulta tuomitaan kuolemaan. Romaanin lähtöasetelmana on varhaisen uuden ajan inkvisition kuvaus, jossa Faberin tulee kolmen päivän kuluessa kertoa värikylläinen elämäntarinansa kuulustel?alleen, dominikaaniveljelle. Historiallisen romaanin mestarin ottein Ristikivi rakentaa vähä vähältä paljastuvan asetelman, jossa niin valtapeli kuin kohtalonuskokin tarvitsee syyn ja syytettävän. Ristikiven kerronta on hienoa, se on tyylien ja tilanteiden hallintaa, aiheen tuntemusta, milloin tarkkaa kuvaamista, milloin sivaltavan sarkastisia dialogeja. Teos ei edellytä luk?alta aatehistorian, tieteen kehityksen tai filosofian tuntemusta, sen voi lukea puhtaasti viihteenäkin. Silloinkin kirjan joka sivulla tuntuu ja tuoksuu 1400-luvun kuohunta, keskiajan loppu. Hinta: 25 € + postimaksu
Konsertin tuotto käytetään Suomen Viro-yhdistysten liiton ja sen jäsenyhdistysten hyväksi. Konsertin järjestää Viljandin ystävät ry. Merilauluja Tervetuloa 10. helmikuuta Aleksanterin teatteriin nauttimaan merimieslauluista sekä meriaiheisista tarinoista mainion Marko Matveren esittämänä! klo 18.30 – n. 20.30 sis. väliajan Aleksanterin teatterissa Bulevardi 23–27, Helsinki Liput: lippu.fi Peruslippu: 34 € Marko Matvere 10.2.2026