• ideoita kodin valaistukseen Kodin 2012 Valoa ja Vauhtia Sami Seliön uudessa kodissa Valonlähteet muutoksessa Ohjeita ledilampun valintaan Kodin VALO 2012 1
  • kodin Valaistus on oleellinen osa sisustusta Lehti on luettavissa myös verkossa osoitteessa www.valosto.com sekä iPadilla (Lehtiluukku Lite). julkaisija: Suomen Valoteknillinen Seura ry Päätoimittaja: Tapio Kallasjoki tapio.kallasjoki@metropolia.fi toimitus: Tiia-Maarit Loisa tiia.loisa@valosto.com jakelu: Suomen Valoteknillinen Seura Särkiniementie 3 00210 Helsinki heikki.harkonen@valosto.com ulkoasu: Petri Vuorio, Eteinen Visual Design Painopaikka: Lönnberg Painot Oy ISSN 1237-3907 Kodin sisustukseen kiinnitetään nykyisin entistä enemmän huomiota. Tämä näkyy esimerkiksi television ohjelmatarjonnassa, jossa monella kanavalla saatetaan remontoida ja sisustaa yhtä aikaa. Kodin muutostöitä tehtäessä on kuitenkin syytä muistaa, että valaistus on tärkeä osa sisustusta varsinkin Suomessa, jossa vietämme pitkiä aikoja keinovalossa. Vasta huonepinnoista ja materiaaleista heijastuva valo mahdollistaa näkemisen ja tilan hahmottamisen. Koko näkyvä maailmamme muodostuu pinnoista heijastuvasta valosta. Se, miltä joku materiaali näyttää, riippuu pinnan heijastusominaisuuksista ja muodosta sekä siitä, millaisella valolla ja miten pinta on valaistu. Monesti asunnot on valaistu pelkästään yleisvalolla, jolloin tila latistuu, ja ne yksityiskohdat, joita haluamme korostaa ja tuoda esiin, eivät enää erotu taustastaan. Vasta suunnattu valo tuo pintamateriaalit ja muodot näkyviin. Usein pinnoista heijastuva hajavalo riittää aikaansaamaan riittävän yleisvalaistuksen, vaikka varsinaista yleisvaloa ei olisi lainkaan. Tilavaikutelmaa voidaan muokata ja saada aikaan kulloinkin haluttu tunnelma, kun valaistus jaetaan useaan säädettävään ryhmään. Valaistusala käy parhaillaan läpi suurta muutosta, jossa energiatehokkuudeltaan huonoja valonlähteitä poistuu markkinoilta. Syyskuun alun jälkeen ei kauppoihin esimerkiksi tule enää lainkaan hehkulamppuja, ja vuoden kuluttua osa markkinoilla olevista kohdelampuista poistuu. Onneksi jokaiselle poistuvalle lampulle löytyy jokin korvaava valonlähde. Entistä useammin tämä saattaa olla ledilamppu, joita markkinoilta löytyy hyvin kirjava valikoima. Nykyinen muutostilanne asettaa suunnittelijat ja kuluttajat uusien haasteiden eteen. Toivottavasti tämä lehti osaltaan antaa lukijoille ideoita ja ratkaisuja luoda koteihin entistä laadukkaampaa valaistusta. Tapio Kallasjoki, puheenjohtaja Suomen Valoteknillinen Seura ry 4 12 4 10 Kodin VALO 2012 sisällys Valoa ja vauhtia hyvin suunniteltu on puoliksi valaistu Valonpilkahduksia ­ kodin valaistuksen nykytilaa Tampereen Asuntomessujen näkökulmasta 12 22 led on tulevaisuuden valonlähde ­ vai onko se jo täällä? tuoteuutisia 28 Kannen kuva: Petri Vuorio Kodin VALO 2012 3
  • Valoa jA VAUHTIA teksti: Marjo Koli-Lehto kuvat: Kari Palsila S apuna. ami seliön ammatissa riittää vauhtia. haastava työ F1-veneilijänä vie miestä ympäri maailmaa. Viime aikoina haasteita on ollut vielä tavallista enemmän. sami on juuri saanut valmiiksi kunnianhimoisen talohankkeen, jossa hyvän F1-veneilijän ominaisuudet ­ nopea reagointi, hyvä päätöksentekokyky ja uusiin asioihin heittäytymisen taito ­ ovat olleet suurena Sami Seliö sai ensimmäisen veneensä 12-vuotiaana. Nyt hän ajaa ammatikseen kilpaa F1-veneiden MMsarjassa ja on kaksinkertainen maailmanmestari. Tuorein mestaruus on vuodelta 2010 ja nyt tähtäimessä on uusia mestaruus. Matkapäiviä kertyy vuodessa lukuisia. Tänä vuonna MM-sarja on vienyt miestä jo muun muassa Qatariin sekä Ukrainaan, josta tuliaisina oli osakilpailun voitto. Lokakuussa MM-sarja jatkuu, ja Samin asemat ovat loistavat mestaruuden uusimista silmällä pitäen. Mutta tämän päivän tilanne ei ole tullut itsestäänselvyytenä. Sami oli lokakuussa 2011 rajussa onnettomuudessa Kiinan Liuzhoussa järjestetyssä osakilpailussa, jossa hän menetti kovassa vauhdissa veneensä hallinnan. Kuva: Ari Lahti 4 Kodin VALO 2012
  • 6 Kodin VALO 2012
  • taloProjekti toiPumisen ohessa Edes äkkipysäytys 200 kilometrin tuntivauhdista ei pysäyttänyt miestä pitkäksi aikaa. Toipuminen ja uuteen kauteen valmistautuminen tapahtuivat samaan aikaan kun taloprojekti piti miehen kiireisenä. "Kilpailut vievät minua eri puolille maailmaa ja perhe seuraa usein mukana. Ajankohta alkoi kuitenkin tuntua sopivalta ryhtyä talohankkeeseen ja luoda viisihenkiselle perheelleni yhteinen tukikohta, jonne minun on aina helppo kilpailujen välissä palata", kertoo Sami. Kunnianhimoisen taloprojektin tuloksena Helsingin Ramsinrannan rauhalliseen ja merelliseen ympäristöön on noussut kolmen hirsitalon kokonaisuus. Hirsitalot on suunnitellut arkkitehti Seppo Mäntylä. Ensimmäisenä käyttökuntoon valmistui Samin talo, jossa perhe on ehtinyt asua jo helmikuusta lähtien. Kaikkien talojen tyylisuunta on moderni ja ajaton. Keskeisenä asiana suunnittelussa on ollut luoda kivitalomainen puutalo. Poikkeuksellista taloissa onkin juuri rakennusmateriaali, sillä Honkatalojen toimittama talo on rakennettu hirrestä, vaikka se sekä ulkoa että sisältä päin näyttää kivestä tehdyltä. Projektin yksi tavoitteista oli luoda malli toimivasta hirsirakentamisesta kaupunkimiljöössä. Taloissa on käytetty eristeinä ainoastaan puuta ja lasia, ja näiden ratkaisujen myötä talo hengittää hyvin, ja sen sisäilma on todella puhdasta. Kolmikerroksisessa talossa on runsaasti erikoisia yksityiskohtia ja mielenkiintoisia ratkaisuja. Ylimmän kerroksen terassilla sijaitsee ympäri vuoden käytössä oleva heti käyttövalmis poreamme, saunasta on suora näkymä tontin laidassa aukeavalle merelle ja takapihalla on uima-allas ja ulkotakka. Talon sisätilat jakaantuvat Samin työn vuoksi yksityispuoleen ja edustustiloihin. Yläkerran edustustiloissa Samilla on esillä vaikuttava kokoelma pokaaleja ja ajokypäriä, jotka kertovat osaltaan pitkästä ja menestyksekkäästä urasta. Edustussaunan erikoisuutena ovat sohvanmalliset lauteet ja rahi. "Veneisiin liittyvä tekniikka on minulle tuttua, mutta talon rakentamiseen liittyvä tekniikka oli kaikki uutta. joten oppimista riitti", Sami toteaa. Paljon Vai Vähän Valoa? Yksi vallitsevin ja huomiota kiinnittävin asia Samin taloon tutustuttaessa on valo ja sen määrä. Ikkunapinta-alaa on paljon, suuri osa talon seinistä on lasia ja sisätiloissa on paljon valkoista pintaa. Sisustusmielessä voisi helposti luulla, että talon ilmapiiri olisi viileän neutraali, eikä kodikkuus olisi ensimmäinen mieleen juolahtava adjektiivi. Lisähaastetta tuovat varmasti myös Suomen olosuhteet, kun mietitään valon käyttöä rakentamisessa. Osan vuotta valoa on liikaa ja osan vuotta liian vähän. Seliön talon toteutuksessa valon käyttö on suunniteltu viimeistä yksityiskohtaa myöten hyvin. Valaistus luo lämmintä tunnelmaa ja vuodenaikojen merkitys on huomiotu. Valoisana aikana, mikäli valoa on liikaa tai yksityisyyttä halutaan lisää, ikkunoiden eteen voidaan laittaa sähköistetyt kaihtimet. Pimeänä aikana yleisvalon ja kohdennetun valon sijoitteluratkaisut pääsevät todella oikeuksiinsa. Valaistusta voidaan säätää kohteen, tarpeen ja halutun tunnelman mukaan. Kodin VALO 2012 7
  • moderniin taloon uusinta Valaistustekniikkaa Suurien ikkunaseinien ja valon määrän vuoksi Samin talon valaistusratkaisut olivat erityisen huomion kohteena. Talon teknisissä ratkaisuissa on käytetty paljon uusinta tekniikkaa, ja sitä haluttiin myös valaistukseen. Valaistussuunnitelman viimeistelyssä suunnittelijan, sisustusarkkitehti Esko Saarenojan, apuna toimivat myös ledivalaistuksen toimittajan HELLAn asiantuntijat. Talon valaistus perustuu automatisoituun ledivalaistukseen, joka on kytketty tietokoneohjattuun EBTS-kodinhallintajärjestelmään. Ledit ovat kehittyneet viime vuosina huimasti, ja niiden käyttö on kovaa vauhtia yleistymässä. Ledien virrankulutus on minimaalista, energiankulutus vähäistä ja niiden käyttöikä on pitkä, valmistajan mukaan jopa 25 vuotta. Valon väriskaalaan löytyy myös useita vaihtoehtoja. turvallisuussyiden lisäksi valaistuksen valinnassa painoivat myös sisustukselliset syyt. Samin taloon sopivia ratkaisuja olivat himmennystoiminto, yhdistetty toiminta- ja tunnelmavalaisinominaisuus sekä mahdollisuus valita tunnelmavalon väri. "Talomme saunatilat sijaitsevat yläkerrassa. Ledivalaisimien Ambient-värisävyillä ja säädöillä saamme luotua alhaalta käsin saunatiloihin ihan takkatulifiiliksen", Sami kertoo. Ledivalaistus toimii myös yhdessä perinteisempien valaistusratkaisujen kanssa. Kun kokonaisuus on suunniteltu hyvin, erilaiset valaisinratkaisut muodostavat yhdessä tyylikkään kokonaisuuden. Tästä löytyy hyvä esimerkki Seliön perheen keittiöstä. Säädettävät ledivalaisimet luovat tarvittaessa yleisvalon, ja pöydän päälle ripustettu design-valaisin ja sen kaunis varjostin tuovat keittiöön sisustuksellisen elementin. n lämmintä tunnelmaa Seliön lapsiperhe osaa arvostaa ledien energiataloudellisuutta sekä erityisesti valaisinten Ambient -tunnelmavalaistustoimintoa, joka on HELLAn kehittämä ratkaisu. Optisesti hyvin suunniteltu ledivalaisin ei häikäise kirkkaimmillaankaan, ja himmennettynä se on erityisen käyttökelpoinen paikoissa, joissa tarvitaan turvallisuussyistä valoa, kuten yövalaistuksena portaikossa ja käytävissä. Seliön perheen talon kohdalla taloudellisten ja 8 Kodin VALO 2012
  • Te r ve tuloa H A BITA R EEN osasto 6p79 Laguna Pauli Par tanen Kuplat Yki Nummi Kattovalaisin Yki Yki Nummi A J ATO N TA VA L O A . Innolux Design -malliston valaisimet ovat s uomalaista, puhdaslinjaista muotoilua. Tutustu syksyn uutuusklassikoihin messuosastollamme . Innolux Design -malliston plafondit ovat s aatavilla projekteihin myös pienloistelampuilla tai LEDeillä. Sipuli Lisa Johansson-Pape w w w. i n n o j o k . f i
  • hyVin suunniteltu on Puoliksi Valaistu teksti: Helena Orasvuo, Sähköinsinööritoimisto SHS Ky T arvitsemme paljon valoa. Hyvin suunniteltu valaistus mahdollistaa kodin kaikki toiminnot, ja jo suunnitteluvaiheessa on hyvä miettiä, missä tiloissa tehdään mitäkin, ja millaista valoa eri toiminnot vaativat. Oleskelu-, ruokailu- ja työhuoneissa on erilaiset käyttötarkoitukset, joten myös valaistustarpeet ovat erilaisia. Monipuolinen valaistus on osa sisustusta, ja sillä voidaan esimerkiksi korostaa huoneen tyyliä tai tiettyjä yksityiskohtia tai jopa nostaa rakennuksen arvoa. Valaistuksen suunnitteluvaiheessa tehdyillä oikeilla valinnoilla voidaan säästää tulevaisuudessa huomattaviakin summia. Moderni ihminen on suuren osan vuorokaudesta sisällä. Sisätilat sisustetaan usein hillityn värittömiksi ja valaistukseltaan staattisiksi, jolloin erilaiset värin ja valon impulssit jäävät puuttumaan. Värien merkitys on tunnettu jo antiikin ajoista lähtien. Värillinen valo vaikuttaa ihmiseen voimakkaammin kuin esimerkiksi värillinen rakennuksen seinä. Valaistusta suunniteltaessa kannattaakin tutustua värien psykologiaan ja siihen, miten mikäkin väri vaikuttaa ihmisen mielialaan. Luonnonvalo vaikuttaa meihin aivan eri tavalla kuin keinovalo, ja sen osuutta huoneen valaistukseen ja sitä kautta välittyvään tunnelmaan ei voi huono valaistus väsyttää! Ei jaksa siivota, ei edes laittaa astioita koneeseen. Olisiko syytä suunnitella keittiön valaistus uudelleen? Paljon raikasta valkoista, puhdasta valoa, niin vireystila paranee ja keittiö onkin pian siivottu. Sitten voikin säätää keittiöön miellyttävän tunnelmavalaistuksen ja vaikka laiskotella. yllätysvieraita tulossa ja koti on pölyinen! Valaistuksen ohjauksella voidaan valot himmentää nopeasti niin, että pölyt eivät näy. Näin turha stressi poistuu ja yllätysvieraiden seurasta voi nauttia hyvillä mielin. Ohjainyksikössä voi olla esisäädettyjä valaistustiloja, kuten "vieraat", "appivanhemmat" jne. Parisuhde ei toimi, olisiko valaistus pielessä? Suutahdamme ja ärsyynnymme helposti, jos kotona on liian hämärää. Valoa oikeisiin kohteisiin, niin mieli paranee ja turha kiukuttelu vähenee. Valo vaikuttaa suoraan silmien välityksellä mielialaamme, joten sillä on valtavan suuri merkitys, minkälaisessa valossa elämme. 10 Kodin VALO 2012
  • korostaa liikaa. jokainen tietää, miten virkeitä olemme kesällä, kun saamme runsaasti auringonvaloa! Silmä etsii valoa ja seuraa sitä. Erilaiset luonnonvaloa jäljittelevät valaistusratkaisut tuottavat mielihyvää ja ihminen rentoutuu. Valaistus ei siis ole pelkkä lisäkustannus, vaan sillä voidaan vaikuttaa olennaisesti siihen, miten hyvä tilassa on olla ja esimerkiksi työskennellä. Valaistusvoimakkuus vaikuttaa tunnelmaan ja kohteiden havaitsemiseen. jos samassa tilassa on suuria voimakkuuseroja, näkeminen vaikeutuu. Esimerkiksi työtasojen ei tulisi olla täysin valkoisia, sillä valkoinen heijastaa paljon valoa, ja tason ollessa valoisampi kuin kohde, rasittaa suuri kont- rasti silmiä. Toisaalta seinäpinnoissa valkoinen väri toimii juuri heijastuskykynsä vuoksi. Valkoiset seinät vähentävät valotehon tarvetta, ja esimerkiksi huoneet eivät turhaan kuumene valonlähteiden suuren määrän takia. Valaistussuunnittelussa voidaan luoda eri tilanteisiin mukautuvia kokonaisuuksia, ja moderni valaistustekniikka mahdollistaa hyvinkin vaihtelevan ja dynaamisen valaistuksen toteuttamisen. Valon voimakkuudet ja värilämpötilat ovat muutettavissa, ja keinovaloilla voidaan luoda erilaisia luonnonvaloa jäljitteleviä efektejä: auringonpaistetta, tulenloimua, revontulia tai tuikkivia tähtiä. Erilaiset liiketunnistimet, himmentimet, valaistuksen ohjausjärjestelmät ja muut erikoisominaisuudet ovat nykyisin kuluttajien suosiossa, ja vaikka investointi kalliisiin järjestelmiin voi mietityttää, maksavat ne itsensä takaisin alhaisissa käyttökustannuksissa ja -mukavuudessa. Valaisimissa ja erilaisissa valonlähteissä on valinnan runsautta. Oikeiden tuotteiden valinnassa ja kokonaissuunnittelussa kannattaakin käyttää asiantuntijoita hyväksi. Näin saadaan hinta, laatu ja turvallisuus kohtaamaan toisensa ja valaistus toimimaan halutussa tilassa. Kun valaistus on suunniteltu hyvin, on kotona helppo toimia. n miksei läksyjen luku maistu? Koululaisen työpöydällä on hyvä lukuvalaisin, mikä on siis pielessä. Kas, lapsi tekeekin läksyjään lattialla ja siellähän on ihan hämärää. Laitetaan valaistuksen säätömahdollisuus lastenhuoneeseen ja annetaan pieni info koululaiselle hyvän työskentelyvalaistuksen tärkeydestä. Kun läksyt on tehty, voidaan valaistus vaihtaa viihteelle. ripsivärit poskella, koti tarvitsee valaistussuunnittelijaa! Peilivalaistus vaikuttaa perheen aamutunnelmaan ja lopputulokseen. Peilin päältä tuleva valo saa varjoilla voimistumaan kaikki kasvojen pienetkin rypyt, suuremmista puhumattakaan. Valaistus voidaan suunnitella niin, että rypyt eivät korostu, meikkaaminen on helpompaa ja parranajo onnistuu verettömästi ­ valon voimalla. andrey_ko_nst /Shutterstock.com Kodin VALO 2012 11
  • Mainio esimerkki kosketinkiskon käytöstä työtason valaistuksessa. Työtason päälle voidaan ripustaa yksi tai useampia sisustusvalaisimia, ja ne on helppo sijoittaa haluttuihin kohtiin tai tarvittaessa poistaa ikkunanpesun ajaksi. Huomaa myös pimeän vaikutelman synnyttävä tumma väritys sekä yleisvalaistukseen sopimaton kohdevalaisintyyppinen valaisinmalli. ValonPilkahduksia teksti: Markku Varsila, KT Interior Oy kuvat: Petri Vuorio ja Markku Varsila Kodin valaistuksen nykytilaa Tampereen Asuntomessujen näkökulmasta alaistus on tehokas sisustuselementti ja tärkeä viihtyvyystekijä. se vaikuttaa myös merkittävästi kodin työtilojen toimivuuteen ja käytännön asumismukavuuteen. Vaikka valaistukseen on alettu panostaa enemmän, ovat monet virheratkaisut olleet vuodesta toiseen yllättävän yleisiä asuntomessukohteissa. missä tällä hetkellä ollaan menossa? miten valonlähteiden murros näkyy asuntorakentamisessa? millaista kehitystä valaistussuunnittelussa on havaittavissa? V yleisiä haVaintoja Asuntomessut on hyvä paikka tehdä havaintoja erilaisista asumisen ja sisustamisen trendeistä. Kodin valaistus on kehittynyt muuta kodintekniikkaa hitaammin, vaikka valonlähteissä kehitys on viime vuosina ollut huomattavasti tavallista nopeampaa. Valaistusalalla kehitystä on osaltaan ollut vauhdittamassa myös energiatehokkuudeltaan heikoimpien lampputyyppien poistaminen markkinoilta EU:n toimesta. Ledien yleistymisen myötä on monissa tiloissa havaittavissa valaisimien tavallista suurempi värilämpötilojen hajonta. Ledivalaisimia valittaessa tulisikin kiinnittää erityistä huomiota valon väriin, jotta kokonaisuudesta tulisi tyylikäs. Positiivisena trendinä voidaan mainita vuosi vuodelta yleistynyt valon piilottaminen rakenteisiin, mikä on hyväksi havaittu tapa luoda tunnelmaa 12 Kodin VALO 2012
  • Messuilla oli useammassa kohteessa käytetty ledejä erilaisissa rakennesyvennyksissä ja katon alaslaskujen reunoilla. Näissä tavoitteena ei ole tuottaa toiminnallista yleisvalaistusta vaan tunnelmallisia sisustustilanteita. Asuntokohteiden rakenteissa tilaa on vähän, joten ledinauhat ovat tällaisiin ratkaisuihin omimmillaan. Sisustusvalaisimet ovat parhaimmillaan näyttäviä katseenvangitsijoita. Ledien käyttö kalusterakenteissa tuo tunnelmaa. Kodinhoito- ja pukuhuoneet vastaavat toiminnoiltaan keittiötä ja eteistä. Kuvan tila on aivan pimeä, ja tilannetta pahentavat vielä tummat pintamateriaalit. Lattialaatoituksessa on nähtävissä valaisimen tuottama vain noin puolen metrin läpimittainen valaistu läikkä. Arjen askareissa valoa tarvitaan reilusti enemmän. ja sisustaa yksilöllisesti. Vastaavasti negatiivisena on havaittavissa tumman, jopa mustan, värityksen yllättävän suuri suosio. Tummat pinnat eivät heijasta valoa, ja tila näyttää pimeältä, vaikka valoa olisikin runsaasti. Tummaan tilaan asennetaan käytännössä enemmän valotehoa kuin vaaleaan, ja valoja pidetään todennäköisesti enemmän päällä myös päiväsaikaan. Siksi tumman värityksen käyttö on selkeästi epäekologinen valinta. Monet sisustuskysymykset vuorovaikuttavat valaistuksen kanssa, vaikka niillä ei välttämättä näyttäisikään olevan mitään suoraa yhteyttä siihen. ledit kodin Valaistuksessa Ledit ovat olleet muutaman vuoden vahvasti otsikoissa, ja se näkyi hyvin myös messuilla. joissain kohteissa valaistus oli toteutettu kokonaisuudessaan ledeillä, mikä myös muistettiin tuoda selvästi esille. Vaikka ledit antavat aivan uusia mahdollisuuksia valaisinsuunnitteluun, edustivat useimmat messuilla nähdyistä ledivalaisimista varsin perinteistä valaisinmuotoilua. Pienikokoisten ledivalaisimien suurimpana ongelmana on häikäisy. Samalla valoteholla valaisimen koon pienentäminen kasvattaa valaisimen aiheuttamaa häikäisyä. Näkömukavuuden kannalta on tärkeää, että yksittäiset ledit eivät ole paljaaltaan näkyvissä. Ledit sopivatkin hyvin rakenteiden kautta epäsuorasti tapahtuvaan valaistukseen. Messukohteissa oli useita tällaisia onnistuneita ratkaisuja. Nykyään ledien valoteho riittää hyvin asumisen erilaisiin tarpeisiin. Ulkovalaistukseen ledi on paras mahdollinen valonlähde sekä huoltovapautensa että Suomen viileän ilmaston ansiosta (pimeään aikaan on usein myös viileää tai kylmää). Ledien markkinoinnissa näkyi edelleen liioittelua, kuten yleismaininnat 90 % energiansäästöstä verrattuna perinteiseen valaistukseen. On hyvä muistaa, että myös loistelampuin toteutettu valaistus on perinteistä, mutta ledien säästöpotentiaali loistelamppuihin verrattuna on parhaimmillaankin hyvin pieni. Valonlähteisiin liittyvässä keskustelussa kannattaa pitää mielessä, että ledit ovat yksi valonlähde muiden joukossa, eivätkä ne ole kaikkiin kohteisiin tällä hetkellä se järkevin vaihtoehto. Valoa ei Voi olla liikaa Valon määrä vaikuttaa työtehoon ja vireystilaan. Kotivalaistuksessa on perinteisesti totuttu hyvin hämärään valaistukseen, vaikka asuintiloissa tehdään aivan yhtä vaativia näkötehtäviä kuin esimerkiksi toimistotyössä. Syynä tähän on ollut lähinnä riittävän tehokkaiden sisustusvalaisimien puute. Valaisinmallistoissa on kuitenkin tapahtunut viimeisten vuosien aikana iso muutos tehokkaiden pienloistelamppujen ja rengasloistelamppujen myötä. Kuinka tätä mahdollisuutta on hyödynnetty käytännössä, onkin jo toinen juttu. Yleisesti voidaan sanoa, että koteja valaistaan paremmin kuin ennen, mutta edelleen messuilla tuli vastaan tiloja, jotka olivat häkellyttävän hämäriä ajatellen tilojen käyttötarkoitusta. Valon määrään liittyy myös valaistuksen ohjaus, ja tunnelmallisten valaistustilanteiden toteuttaminen on helpointa valonsäädön avulla. Erilaisia ohjausjärjestelmiä oli esillä useammassa kohteessa, mutta ohjaukseen tutustuminen ei oikein ollut käytännössä mahdollista päivänvalon ja keskeneräisten asennusten vuoksi. Kodin VALO 2012 13
  • Pinnalle asennettava valoviiva-järjestelmävalaisin edustaa uutta ajattelua olohuoneen valaistuksessa. Valaisimeen on integroitu myös ledikohdevalaisimet. Katon etureunan rakenteesta saadaan tilaan tunnelmavaloa. Huomaa myös tumma väritys, mikä vaikuttaa tilan valoisuusvaikutelmaan. Kuva: Antero Tenhunen / Asuntomessut Valaisimet oVat esineitä Ledien myötä markkinoilla on runsaasti uusia valaisinmalleja ja -valmistajia. Monissa messukohteissa oli selvästi panostettu valaisimien ulkonäköön enemmän kuin niiden valaistustekniseen toimivuuteen, vaikka päinvastaisiakin tapauksia löytyi. Niistä esimerkkinä voidaan mainita tyylikkäät ja toimivat valoviivat. Valaisimia valittaessa on hyvä kiinnittää huomiota niiden turvallisuuteen ja muistaa, että kohdevalaistuksella valaistu taide-esine on monesti sisustuksellisesti parempi yksityiskohta kuin heikosti valaiseva koristeellinen sisustusvalaisin. tehokkaat sisustusvalaisimet. Mutta perinteisiäkin halogeeni- tai ledispotein valaistuja pimeitä eteistiloja tuli vastaan. Muutos parempaan päin oli kuitenkin selvästi nähtävissä. Ledejä oli käytetty messuilla onnistuneesti myös portaiden valaistuksessa. Niissä ledinauha oli integroitu joko kaiteeseen tai itse askelmiin. Valaistustilanteita olohuoneissa Olohuoneiden valaistukseen panostetaan selvästi. Ainakin omakotitaloissa yhden kruunuvalopisteen olohuoneet näyttivät siirtyneen historiaan. Toistaiseksi harvemmin nähtyjä ratkaisuja ja positiivisia yllätyksiä edustivat valoviivat, RGB-tehostevärit sekä valonlähteiden piilottaminen rakenteisiin. Ne toivat uutta ilmettä messuille. Merkittävin muutos oleskelutilojen valaistuksessa oli se, että ennen niin yleiset upotettavilla halogeenivalaisimilla toteutetut korkeat olohuoneet lähes loistivat poissaolollaan. Ehkä viesti tällaisten toteutusten lampunvaihdon hankaluudesta on vihdoin tavoittanut suunnittelijoita ja rakennuttajia. riittäVästi Valoa eteiseen Eteinen on yksi niistä kodin tiloista, joissa valoa tarvitaan eniten. Tavaroiden etsiminen vaatekaapista ja ulkoasun viimeistely vaativat reilusti valoa, erityisesti pystypinnoille. Asuntomessut yllätti tällä kertaa positiivisesti. Useassa kohteessa oli perinteisten upotettavien halogeenien ja ledispottien asemesta kunnollinen eteistilan valaistus, kuten valokatto, valoviivat, laajapintaiset loistevalaisimet tai jopa 14 Kodin VALO 2012
  • Kuva: Antero Tenhunen / Asuntomessut Korkeissa tiloissa oli hyödynnetty ripustusta, joka korostaa tilan korkeutta ja avaruutta. Tällä kertaa messuilta löytyi myös erinomaisia esimerkkejä kosketinkiskojen käytöstä. Kuvassa ruokapöydän valaisin on ripustettu kiskosta, joten valaisimen siirtäminen pöydän koon tai sijoituksen muuttuessa on mahdollista. Olohuoneen yleisvalaistus voidaan toteuttaa myös kosketinkiskoilla. Pelkkiä kohdevalaisimia käytettäessä on kuitenkin häikäisyn riski suuri, ja olohuone on ulkoa katsottuna kuin myymälän näyteikkuna. Ledien myötä RGB-värivalaistukset ovat tulleet mukaan myös asuntovalaistukseen. Oikein käytettynä RGB-ohjaus luo tunnelmaa. Kannattaa huomata, että väreillä on voimakas psykologinen vaikutus, johon on hyvä tutustua RGB-valaistusta hankittaessa. Valaistavan pinnan ja yksittäisten ledien välillä tarvitaan etäisyyttä, jotta värit sekoittuvat riittävän hyvin. Valokatto on yksi parhaista eteistilan valaistusratkaisuista. Se antaa kunnolla valoa peilin luo ja kaappeihin sekä auttaa silmää sopeutumaan, kun päivällä tullaan valoisasta ulkotilasta sisälle. Kuvan ratkaisussa ainoana miinusmerkkinä on lamppujen näkyminen lasin läpi. Tämä on mahdollista korjata käyttämällä ohutta opaalimuovilevyä lasin yläpinnalla. Viivamaisella valaisinrampilla toteutettu epäsuora valaistus sopii hyvin korkeisiin tiloihin. Kodin VALO 2012 15
  • Perinteisessä makuuhuoneessa on yksi kattovalopiste. Pientehoisella ripustettavalla valaisimella valoa tulee aivan liian vähän. Kuvan huoneessa tilannetta pahentavat voimakkaanväriset tapetit ja valaisimen tumma tekstiilivarjostin. jos katossa on vain yksi valopiste, tulisi tilassa käyttää esimerkiksi 55­60 W rengasloistelamppuvalaisinta ja vaaleaa väritystä. Kattoon vuoteen yläpuolelle sijoitetut valaisimet aiheuttavat häikäisyä vuoteeseen. Vuoteessa lukeminen on tällaisessa tilanteessa käytännössä melko mahdotonta. Rakenteiden kautta toteutettu epäsuora valaistus sopii erinomaisesti makuuhuoneisiin. Huomaa jälleen tumma väritys, joka synnyttää pimeän vaikutelman. Ledeillä vuoteen sokkeliin toteutettu yövalo on hyvä idea. Se ei kuluta paljoa energiaa eikä häiritse nukkujaa. Olohuoneissa käytetään edelleen varsin yleisesti upotettavia kattovalaisimia. Näitä valittaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota häikäisyyn, sillä sohvalla köllöteltäessä katsesuunta on kohti kattoa. Saman verran valoa tuottavista valaisimista pienikokoisempi versio aiheuttaa aina enemmän häikäisyä. makuuhuone Voisi olla ValoisamPi Myös makuuhuoneissa on tärkeää muistaa katsesuunnat. Vuoteesta katsotaan kohti kattoa, jolloin näkyvillä ei saisi olla avoimia valaisimia tai pal- jaita lamppuja. Upotetut halogeeni- ja ledivalaisimet ovat tässä suhteessa huonoin valinta, mutta nämä ratkaisut ovat edelleen valitettavan yleisiä. Makuuhuoneissa on ollut valoa perinteisesti liian vähän. Tyypillinen 2 x 60 W plafondi tuottaa 10 m2 kokoiseen makuuhuoneeseen noin 60 lx valaistusvoimakkuuden. Kun tätä verrataan normaalin toimistotyön 500 lx vaatimukseen, saadaan yhdellä hehkulamppuplafondilla valoa lukemiseen ja tekemiseen todella niukasti. 16 Kodin VALO 2012
  • Tunnelman tekijä. Kotimaisten HELLA LED-kohdevalaisimien ainutlaatuinen Ambient-toiminto tuo valaistukseen täysin uudenlaista tunnelmaa. Sähköä säästävän LED-tekniikan ansiosta valaisimet ovat myös tehokkaita ja pitkäikäisiä. Uudet valaisimet täydentävät mallistoa, josta löydät sopivat vaihtoehdot niin sisä- kuin ulkotiloihin. Värivaihtoehtoina oranssi, valkoinen ja sininen. HELLA Lighting Finlandin tehokas ja edistyksellinen LED-valaisinmallisto on suunniteltu ja valmistettu Suomessa vuosien kokemuksella LED-tekniikasta. www.hella.fi/indoorlighting
  • Valokatto on parhaita keittiön valaistusratkaisuja, koska se antaa hyvin valoa jopa keittiön alakaappeihin. Työtasoon efektivalaistukseksi integroidun ledinauhan valoteho ei saa häikäisyn vuoksi olla liian suuri. työtiloissa Valoa tarVitaan myös kaaPPeihin Keittiö on kodin tärkein työtila, ja sen valaistuksen toimivuudella on suuri merkitys asumisen toimivuuteen. Asuntomessukohteiden keittiöitä on vaivannut vuodesta toiseen riittämätön ja vääränlainen yleisvalaistus. Myös tässä on havaittavissa muutosta parempaan päin. Laajapintaiset, valokattomaiset ratkaisut ovat löytäneet tiensä keittiöihin, ja hyvä niin. Ledit ovat yleistymässä työtason valaistuksessa, mutta ratkaisuissa törmää samoihin virheisiin kuin perinteisillä valonlähteillä: pistemäiset valonlähteet eivät valaise tasaisesti, ja liian taakse sijoitetut valaisimet peilaavat kiiltävistä työtasomateriaaleista häiritsevästi silmiin. Muoti-ilmiönä on edelleen yleistymään päin yläkaapiston taustan epäsuora valaistus. Se parantaa tilan valoisuusvaikutelmaa ja tuo keittiöön modernia ilmettä, mutta samalla heikentää yläkaappien valaistusta, koska kaapit näyttävät hyvin valaistua taustaa vasten entistä pimeämmiltä. Kodinhoitohuoneet ovat nykyään kodin toinen "keittiö", vain koneet ovat erilaiset. Kodinhoitohuoneessa työskentelyyn tarvitaan vastaava tehokas yleisvalaistus kuin keittiössä, joten myös samanlaiset ratkaisut toimivat hyvin molemmissa tiloissa. tunnelmaa ja toimiVuutta Pesutiloihin Pesutiloissa vaatimukset eivät ole vuosien varrella juurikaan muuttuneet, lukuun ottamatta muutoksia kosteiden tilojen asennusmääräyksissä. Saunaosastojen koko on kuitenkin kasvanut, ja ne ovat parhaimmillaan kuin pienoiskylpylöitä, joiden mukavuuteen ja viihtyisyyteen on todella panostettu. 18 Kodin VALO 2012
  • Ikkunan edessä oleva työtaso on yleensä valaistu kattoon upotetuin valaisimin. Ledivalaisimet ovat nykyään niin siroja, että ne voidaan ripustaa huomaamattomasti myös ikkunan eteen. Huomaa, että kuvan keittiössä kromatut vetimet peilaavat ikävästi työtason etureunan alle sijoitettua ledinauhaa. Keittiön yläkaapistoa kiertävä valaistus on näyttävä, mutta itse asiassa se vaikeuttaa astioiden etsimistä kaapeista, koska valaistuksen painopiste on muualla kuin katsekohteessa. Valoviiva sopii erinomaisesti kodinhoitohuoneisiin, sillä se antaa reilusti valoa ja lieventää varjonmuodostusta. Harjattujen teräspintojen heijastusominaisuudet voivat joskus yllättää. Sinänsä oikeaoppisesti sijoitetun, pistemäisen ledivalaisimen heijastuksesta tulee epämiellyttävä poikittainen viiva yli koko työtason. Avokeittiöratkaisussa virheellisesti sijoitetut työtasovalot paistavat häiritsevästi silmiin olohuoneen puolelle. Välitilan valaisimet tulisi aina sijoittaa yläkaapin etureunaan valolistan taakse. Kodin VALO 2012 19
  • Seinään upotettu, valaistu hylly on mukava yksityiskohta ja oivallinen käyttökohde ledeille. Tällaisessa kohteessa on tärkeää muistaa komponenttien roiskevedenpitävyys. Esimerkki suunnittelukoordinaation puutteesta. Suihkusuutin peittää valaisimen ja saa aikaan räikeän heijastuksen kattopintaan sekä varjon sinne, missä juuri tarvitaan valoa. Erittäin yleinen virhe nykypäivänä. Valokuitujen valoa voidaan tuoda myös kiukaan rakenteisiin. Tummaksi väritetyssä tilassa kuitupäätteiden sijoitus vaikuttaa merkittävästi valaistustulokseen. Myös WC- ja pesuhuoneissa voidaan valoa piilottaa rakenteisiin. Ledien sijoittamista saunaan ei suositella. Lämpötilan noustessa ledien valontuotto vähenee ja elinikä lyhenee merkittävästi. Ledejä voidaan käyttää lähellä lattiaa, jossa lämpötila ei nouse juuri huoneenlämpötilaa korkeammaksi. Ylempänä ja katossa on kuitenkin odotettavissa ongelmia. Erilaiset valokuituasennukset, RGB-valaistukset ja valaistustilanteet ovat nykyään jo tavallisia monissa uusissa omakotitaloissa. WC-tiloissa mukavuutta lisäävät erillinen yövalaistus tai valonsäätö sekä kunnollinen peilivalaistus. Parhaassa ratkaisussa peilin molemmille sivuille on sijoitettu pystyyn pitkät valaisimet, jotka antavat parranajoon hyvän valaistuksen myös leuan alle. Toisaalta pesuhuoneessa näkyy suunnittelun koordinaation puute tyypillisimmillään. Näilläkin messuilla oli muutama lautasmainen suihkusuutin asennettu kuin kanneksi suoraan suihkunurkkauksen valaisimen alapuolelle. Saunoihin panostetaan selvästi aiempaa enemmän. Se näkyy niin kiukaissa, lauderakenteissa kuin myös valaistuksessa. Selvänä trendinä on nähtävissä tumma, savusaunan kaltainen väritys, joka syö kuituvalaistuksen jo ennestään vaatimattomasta tehosta vielä oman osansa pois. Valokuitujen tulo markkinoille 1990-luvulla uudisti selkeästi saunojen valaistusta, mutta sen jälkeen uusia ideoita on ollut vähän. Koska ledit eivät kestä kuumuutta, on niiden käyttö saunoissa hyvin rajoitettua. n 20 Kodin VALO 2012