Turun ylioppilaslehti 1/2015

Evoluutiopsykologi aikoo mullistaa tieteen 1/2015 Markuksen evankeliuMi
Janoisten opiskelijoiden ystävä Hämeenkatu 7, Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16-03, su 16-00 www.anniskeluliike.? 180 OLUTTA, 30 SIIDERIÄ Paljon sarjakuvia, vähän apinoita. www.cosmic.? Kauppiaskatu 4, Turku ma-to 15-02, pe-la 15-03, su 16-02 Pakollinen sivuaine www.threebeers.? Inspehtorinkatu 4 (Yo-kylä), Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16.30-03, su 18-02 tiistaisin: DJ 21-04 vapaa pääsy joka toinen keskiviikko: Poppivelvollisuus-visa/dj torstaisin: YouTubeJukeboxi K-20 Ennakkoliput: 8raita (Yliopistonk. 11) Jaume Serra Brut (11,5%) Kuohuviini aina 12€/plo! Laseittain 2€! K-20 Ennakkoliput: 8raita (Yliopistonk. 11) Linnankatu 17 / TI-LA 21-04 www.dynamoklubi.com Tiistaista lauantaihin DJ klo 04 asti Joka toinen keskiviikko Poppivelvollisuus! Torstaisin YouTubeJukeboxi Yläkerta auki aina pe & la! Joka sunnuntai klo 20 AVOLAVA open mic Sunday with Oskari Ruohonen! Maksullisille keikoille sisään ilmaiseksi ennen klo 20. PE 16.1. Turku Band Festival: TEARS APART (21.00) + DJ LA 17.1. Turku Band Festival: ROA-trio (21:00) + DJ Ricardo PE 23.1. VELI KURKI (21:00) + DJ Sundae Girl LA 24.1. DJ Urho Tulitukka KE 28.1. Klo 19 Kreikkalaisten runoilijoiden ilta! TO 29.1. KLASU (21:00) + 22:00 Voyage Voyage Voyage: DJ Jori Hulkkonen TO 12.2. JOOSE KESKITALO, liput keikalle 7 € PE 16.1.Turku Band Festival: PÖLLÖT (22:30) + HOMEVIDEO (21:30) Ovet 21:00, liput 5 € LA 17.1. Turku Band Festival: E-MUSIKGRUPPE LUX OHR (22:00) Ovet 21:00, liput 5 € PE 30.1. Club Continental: K-X-P (22:00) Ovet 21:00, 10 € TI 3.2. (NEW!) SPOTLIGHT-klubi! 3 bändiä (Show’t: 20/20.45/21.30) + DJ Urho Tulitukka PE 6.2. Club Continental: RÄJÄYTTÄJÄT (22:00) Liput 6 KE 11.2. VILD-klubi: Jaakko Aukusti, Faenimal Arm, Fistpumping Cats Ovet 20:00, liput 5 € PE 13.2. Club Continental: HOPEAJÄRVI Aina maanantaisin klo 20:00 MONDAY JAZZ HAPPENING + Open Jam Session! PE 16.1. Monkkihitti: DJ Magnuss44, vapaa pääsy LA 17.1. 21:00 CLUB SOL 01:00 Music Takes Me Up! DJ SuperSakari. Vapaa pääsy PE 23.1. The Big Spectrum: Dj Esko Routamaa, € LA 24.1. Lavasoul: DJs Gismo & Dreadlion, vapaa pääsy PE 30.1. Flame Jazz: MAURO NEGRI QUARTET (ita) Ovet 20:30, show 21, 10/8 € 23:00 DJ Arvilommi, € LA 31.1. Candy Carousel Company esittää: BURLESQUE MACHINA! Ovet 21:00, show 22, liput 9 € 24:00 Jazziest! DJ Fuusio, € PE 27.2. Flame Jazz: HARRI KUUSIJÄRVI KOUTUS Ovet 20:30, show 21, 10/8 € Humalistonkatu 8a • K18 • klubi.net/tku • facebook.com/turunklubi pe 16.1. LIVE THE GRAMMERS, MANSION, ARRAY, THE ROUNDS Ovet 21.00 Show 21.30 Ilmainen sisäänpääsy (Eteispalvelumaksu 2,5e) ILTA HARVEST BELL, SCAPES, DARK PRAYER, SHAPELESS Ovet 21.00 Show 21.30 Ilmainen sisäänpääsy (Eteispalvelumaksu 2,5e) KOLO FETE A LA MAISON -dj’s Ovet 21.00 Show 21.30 Ilmainen sisäänpääsy (Eteispalvelumaksu 2,5e) la 17.1. LIVE AAMUYÖN SIRKUS, HURULUOTO, YAKUZI PATO, MURSUSIKARI Ovet 21.00 Show 21.30 Ilmainen sisäänpääsy (Eteispalvelumaksu 2,5e) ILTA ISIMASA, KOVAA RASVAA, SATTALITE, RONSKIBIITTI, D-BEATLES, KERTALÄÄKITYS Ovet 21.00 Show 21.30 Ilmainen sisäänpääsy (Eteispalvelumaksu 2,5e) KOLO KLUBIN DISCO: DJ BENTASTICO Ovet 21.00 Ilmainen sisäänpääsy (Eteispalvelumaksu 2,5e) ke 21.1. LIVE FREAK KITCHEN (SWE), STONE MONOLITH Ovet 20.00 Show 21.00 Liput alk. 11,50 (Tiketti) to 22.1. KOLO TODELLA TUMMAT TUNNIT Ovet 22.00 Ilmainen sisäänpääsy (Ei eteispalvelumaksua) pe 23.1. LIVE DONITSI KLUBI: GIM KORDON, SALALIITTO, MUSTA VALO, VERSAILLE Ovet 21.00 Show 21.30 Liput 5e ILTA PALECASTRO plays KINGSTON WALL, GRAVY TRAIN plays the music of PINK FLOYD Ovet 21.00 Show 21.30 Liput 5e KOLO THIRST -rap dj’s Ovet 21.00 Ilmainen sisäänpääsy (Eteispalvelumaksu 2,5e) la 24.1. LIVE SKEPTICISM Ovet 21.00 Show 22.00 Liput alk. 11,50 (Tiketti) ILTA KATUJEN ÄÄNET, LAPINPOLTHAJAT, SAMMUNEET KATULYHDYT Ovet 21.00 Show 21.30 Liput 7e KOLO KLUBIN DISCO: UUSI HELSINKI GOES TURKU! Ovet 21.00 Ilmainen sisäänpääsy (Eteispalvelumaksu 2,5e) to 29.1. LIVE FREE RAP FINLAND: SOLONEN & KOSOLA, JODAROK LOKKI, SÄRRE & X-MIES Ovet 20.00 Show 21.00 Liput alk. 13,50 (Tiketti)
TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2015 Aktivismi opettaa tietynlaista kovapintaisuutta. Viherpiipertäjiä haukutaan joka paikassa. Sellaiselle tulee hiljalleen immuuniksi. s. 14 NUMERO 1/2015 16.1.2014, Turun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu, 85. vuosikerta. www.tylkkari.fi ToimiTus Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku, tyl@utu.fi, puh. 045 356 4517 PÄÄToimiTTAJA Lauri Hannus, tyl-paatoimittaja@utu.fi ToimiTTAJAT Aleksi Malinen & Susanne Salmi, tyl-toimittaja@utu.fi KAnsiKuvA Lauri Hannus ilmoiTusmyynTi Kari Kettunen, puh. 0400 185 853, kari.kettunen@pirunnyrkki.fi & Erja Lehtonen, puh. 0400 185 852, erja.lehtonen@pirunnyrkki.fi, www.pirunnyrkki.fi PAino I-Print Oy, Seinäjoki, ISSN 1458-0209. 4 Rohkeus ei ole autuaaksitekevää 5 Armi Toivanen on ainoa toivomme 6 Patrick ja Matti panevat atomiolutta 8 Tekeekö tipaton tammikuu meistä robotteja? 9 Aatelismies oli rehellisesti narsisti 10 Suuret ideologiat eivät ole kuolleet 16 Markus J. Rantala on väärinymmärretty 20 0110010001101001011001110110100100001010 24 Kansainvälistyä voisi kotonakin 26 Foxcatcher on tarina uhosta ja romahduksesta 28 TYYn uusi hallitus kertoo itsestään 30 Tammikuun ohjelma: täytetyt eläimet 31 Tolkien-tutkimus on akateeminen kasvuala 1/2015 5 6 10 26
4 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2015 ehdenjakajani on omituinen: hän jakaa minulle toistuvasti vuoden 1992 sanomalehteä. Otsikot kertovat miten vienti on vaikeuksissa, kulutus jumittaa ja jotain täytyisi tehdä. Talousuutiset elävät edellisen laman toisintoa. Yleisellä synkistelyllä manataan esiin kriisitunnelmaa, pelkoon havahtumista. Juhlat ovat ohi, nyt on raskaan raatamisen aika. Samalla tarjolla on ilosanoma: pelastus on omissa käsissänne! Elinkeinoelämän keskusliiton rahoittama Rohkea Suomi -kampanja maalaa innostavia kuvia yrittäjyyden menestystarinoista unohtamatta sadatella suomalaista byrokratiaa ja korkeaa verotusta. Tässä kohtaa voidaan toki kysyä, mitä tekemistä mustanpuhuvilla talousuutisilla ja elinkeinoelämän yrittäjyyskampanjalla oikein on keskenään. Paljonkin, sillä varoittava ja innostava ääni kumpuavat käytännöllisesti samasta lähteestä: talouseliitistä ja siihen kytköksissä olevista mediatoimijoista. Huolestuminen ja riemastuminen ovat saman kolikon kaksi puolta. Täysi-ikäisen suomalaisen toivottu mielenmaisema on siis hieman pelonsekainen into. Sellainen, jonka huumassa vanhat rakenteet voidaan purkaa ja jossa graafikolta tilataan nettisivujen verokarhuksi hieman näädän oloinen mörökölli. Rohkea Suomi -kampanja kertoo kutsuvansa meitä rakentamaan yhteiskuntaa, joka kurkottaa negatiivisuuden ja näköalattomuuden tuolle puolen. Tavoite on sinällään arvokas. Samalla sivusto kuitenkin kylvää piilopessimismiä. Saamme kuulla elävämme maassa, jossa verottajan käsi rohmuaa taskua samalla kun byrokraatti kampittaa jalat alta standardimitalla. Perinteisestä palkkatyöstäkään annettu kuva ei mairittele. Siihen viitataan työn perään kyselynä uuden luomisen sijaan. Tämä siitä huolimatta, etteivät jälkiteollisessa työelämässä työntekijän ja yrittäjän roolit eroa radikaalisti toisistaan. Aito innostus lähtee pelon voittamisesta. Yhtään startup-sankaritarinaa ei ole kerrottu ilman tantrista hokemaa siitä, miten menestyjä A epäonnistui lukuisia kertoja ennen kuin tärppäsi. Mutta kuka uskaltaa epäonnistua, jos puhe pelon voittamisesta on vain höpinää Twitterissä ja todellisuudessa laskumäki leipäjonoon on nopea ja poukkoileva? Yritteliäisyys on helpointa yhteiskunnassa, joka tarjoaa sille suotuisat ja turvalliset olosuhteet. Tämä ei tarkoita ainoastaan sopivaa veroastetta vaan muun muassa hyvää infrastruktuuria ja vakaita yhteiskunnallisia olosuhteita, joita toimiva sosiaaliturva edesauttaa. Rohkea Suomi -kampanja hehkuttaa uutteruutta ja uudistumiskykyä. Molemmat ovatkin erittäin tärkeitä periaatteita, mutta ilman luottamuksen ilmapiiriä niillä on niukasti tilaa kukoistaa. Kampanjan tavoitteena lienee rohkeuden edistämisen lisäksi kevään eduskuntavaalien tulokseen vaikuttaminen. Tässä se ei tietenkään eroa ammattiliittojen vastaavista tempauksista. Tiedättehän, niiden jäykkien ja vanhanaikaisten. L rohkeutta ek:n tapaan Pääkirjoitus Lauri Hannus, päätoimittaja Twitter: @laurihannus Legendan mukaan IBM-tietotekniikkayrityksen johtaja Thomas J. Watson totesi 1940-luvulla, että tietokoneille on olemassa vain hyvin rajatut markkinat. Hänellä oli antaa myös tarkka lukumäärä, kuinka monta konetta maailmaan mahtuisi. Viisi. Mikäli lausahdus on totta, Watsonin selvännäkijän kyvyt eivät olleet kummoiset. Jo 1950-luvulla ohjelmoitavien tietokoneiden myynti siivitti IBM:n uusille aluevesille ja menestykseen. Mutta kuten tiedettyä, mikään ei ole niin vaikeaa kuin ennustaminen – paitsi tulevaisuuden ennustaminen. Tämän saivat havaita myös Youtube-videopalvelun perustajat. Joulukuun alussa Psyn Gangnam Style -musiikkivideota oli katsottu niin monta kertaa, että videon laskuri uhkasi pyöriä loppuun. Kukaan ei palvelua pystyttäessä voinut kuvitella, että yksittäistä videota katsottaisiin yli kaksi miljardia kertaa, mutta niin vain kävi. Tietotekniikan kehityksen arvioiminen on tietysti hankalaa puuhaa. Harva oletti vielä 2000-luvun alussakaan, että matkapuhelimesta muovautuisi arjen tärkein työkalu, joka toimisi niin munakellona, kamerana kuin karttanakin. Kukaan ei myöskään halunnut uskoa, että it-kupla joskus puhkeaisi, tai että internetin IP-osoitteet loppuisivat kesken. Välillä ennustukset osuvat kuitenkin myös oikeaan – tässä tapauksessa tahattomasti. Jos IBM:n Watson todella sanoi alussa mainitun toteamuksen, hän saattoi olla jonkin jäljillä. Viime vuosina on nimittäin esitetty arvioita, että tulevaisuudessa yksittäiset koneet muodostaisivat tietoverkon välityksellä isompia ”tietokoneita”, joita maailmassa voisi olla esimerkiksi viisi. Villeimmissä visioissa vain yksi miljoonia suorittimia sisältävä supertietokone ulottaa lonkeronsa maapallon ympäri ja kannattelee samalla koko internetiä. Arvaatteko kuka tätä supertietokonetta valmistelee? Aivan oikein: IBM. Lue lisää sivulta 20. Toimitukselta kehitys kehittyy Aleksi Malinen Twitter: @aleksimalinen Kirjoittaja on Turun ylioppilaslehden toimittaja ja digitaalisen kulttuurin opiskelija, joka pelkää tietokoneita enemmän kuin kausi-influenssaa.
5 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2015 arMi toivanen pelastaa suoMen Puolustuspuhe Kuukauden menestyjä Tammikuussa maamme painii loskaa vastaan ja yrittää selättää pitkittyneen pikkujoulukauden herättämät viinapirut. Se ei ole helppoa, sillä verhojen avaaminen vähentää valon määrää. Lisäksi vastassa ovat pitkittynyt taantuma, sekasortoinen itäraja ja yleinen stagnaatio vaaleja ja uutta Nokiaa odotellessa. Lyhyesti sanottuna, madonlukuja riittää, ja media kantaa lisää vettä kaivoon juuri tällä tavalla näin. Siinä missä loputtomat slushimismit lämmittävät Otaniemen valoon otettuja, me muut tarvitsemme simppeliä läpi-minkävärisen-kiven-tahansa -asennetta: topakkuutta. Näyttelijä Armi Toivasta parempaa roolimallia tähän mystiseen ominaisuuteen ei yksinkertaisesti ole, eikä tule. Pohjoisen pallonpuoliskon topakkuuspääkaupungista Tampereelta ponnistava Toivanen esittää vuodenvaihteessa ensi-iltansa saaneessa Antti Heikki Pesosen komediallisessa lähiödraamassa Päin Seinää lähiömutsi Essiä, jonka elämä on huojuvaa raatamista ilman kiitoksen sanaa. Itä-Vantaan betonihelvetissä törmäilevä kapakkaduunari yrittää paimentaa kasvukipuihinsa apinan raivolla vastaavaa Takku-tytärtä sekä selvittää omaa hataraa ja mahdollisen väkivaltaista taustaansa. Auto on paskana, laskut odottavat repimistään. Essille ei käy erityisen hyvin, mutta hänestä kuoriutuu Pesosen tarinassa arkipyhimysmäinen hahmo, joka elokuvan lopussa katsoo kirkkaasti kohti risaa elämää. Uskottavaan kohtaukseen on mahdotonta kuvitella Pamela Tolaa tai Elina Knihtilää. Lehdistön rakastama Toivanen yhdistää roolissaan kansallisesta tarinaperinteestä löytyvät Suomineidon ja Justiinan roolit niin hyvin, ettei korkealentoista analyysiä aiheesta tarvita. Juha Sipilä tai Miki Kuusi eivät pelasta Suomea. Sen tekee edellisen laman keskellä kasvanut Toivanen, johon voivat samaistua niin kontulalainen anarkisti kuin kurikkalainen sikatilallinenkin. Enemmän toimintaa! Vähemmän rutinaa! Kaikesta aina selviää, sanoo topakkuuden ääni ja mutristaa suunpieliään. Lauri Hannus Annik A Miettinen Puolustus: "Suomessa on kansainvälisesti verrattain erittäin säätelemättömät työmarkkinat eli suurinta osaa työtehtävistämme voi periaatteessa hoitaa erilaisilla koulutustaustoilla. Usein vaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto, jolloin paikka on avoin yliopistojen lisäksi myös ammattikorkeakoulusta valmistuneille. Näin myös käytännössä tapahtuu, samoihin työtehtäviin päädytään hyvinkin erilaisilla koulutustaustoilla. Tutkintoon johtava koulutus tulisikin ajatella ikään kuin ajokorttina työelämässä tapahtuvalle osaamisen kehittämiselle. Joissakin työtehtävissä tosin juuri tietty osaamisen pohja on ratkaiseva, jotta työn kautta oppiminen voi edes alkaa. Opintojen aikaisen ja työuran alkuvaiheen työkokemus leimaa usein vahvasti työuran kulkua. Valitettavasti moni työnantaja on koulutustaustan suhteen konservatiivinen, eikä tutkintojen tuottamasta osaamisesta ole välttämättä ajantasaista kuvaa tai tietyn alan opiskelijoista tai tohtoreista vallitsee todella vahingollisia stereotypioita. Tällaisen ajattelun tuloksena meiltä jää syntymättä paljon sellaista hyvää työmarkkinoilla mitä voisi syntyä: uudenlaisia tuotteita, palveluja ja ajattelua. Moni korkeakoulutettu on tähän saakka työllistynyt julkisen sektorin työpaikkoihin tai suuriin yrityksiin, kun taas tulevaisuudessa työpaikat syntyvät nimenomaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin tai ryhtymällä itse yrittäjäksi. Korkeakoulutuksen olisi tuotettava tulevaisuudessa osin erilaisia valmiuksia kuin aiemmin. Koulutus ei anna riittävästi asenteellisia, tiedollisia ja taidollisia valmiuksia työllistyä pieniin yrityksiin tai luoda oma työpaikka. Monialaista ja -tieteellistä ajattelua sekä ongelmanratkaisua harjoitellaan opinnoissa edelleen liian vähän. Opintojen sekä harjoittelun ja muun opintojen aikaisen työskentelyn yhteensovittaminen on välttämättömyys." Sture Fjäder puheenjohtaja Akava ry Palstalla esitellään voitokkaita ihmisiä Palstalla annetaan vastaamisen mahdollisuus Syyte: Suomen koulutusjäykkien työmarkkinoiden muuttaminen joustavammiksi ei ole Akavan asialistalla, sillä juhlapuheista huolimatta nykytilanne kelpaa laihan sovun hengessä kaikille. maksuTon korkeakouLuTus on mahtava juttu, mutta entäpä sen jälkeen? Työnhakijan edessä aukeaa maisema, jossa pyöreä palikka ei todellakaan sovi neliönmuotoiseen laatikkoon. Suomessa vain ekonomi saa olla tekemisissä markkinoinnin kanssa ja ainoastaan diplomi-insinööri osaa johtaa elektronisia laitteita valmistavaa yritystä. Jos asialla on jotain tekemistä terveyspalveluiden kanssa, muuta kuin lääkäriä ei voida harkitakaan. Humanistit osoitetaan pätkätyöputkea pitkin kouluihin ja kulttuuritoimistoihin. Samanaikaisesti vallitsee yleinen konsensus siitä, että nykyisessä työelämässä tarvitaan monipuolista osaamista ja ennakkoluulotonta ajatteluperinteiden törmäyttämistä. Silti asialle ei tehdä vakavissaan mitään. Haluatko nähdä syytteesi tässä? Lähetä ehdotuksesi: tyl@utu.fi
6 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2015 sienipilven varjossa Turkulaisopiskelijoiden perustama panimo tekee kompromissitonta olutta Kaarinassa ja markkinoi tuotteitaan ydintuhon voimalla. TeKsTi: Ilkka Hemmilä KuvAT: Aleksi Malinen eekkarin märkä uni.” Kemiantekniikan opikselija Patrik Niskanen tiivistää kaarinalaisen teollisuushallin sisällön hymyillen. Hallissa sijaitsevat Åbo Akademissa opiskelevan Niskasen ja Turun yliopistossa opiskelevan Matti ”Eikka” Laakson perustaman Radbrew-panimon toimitilat. Radbrew perustettiin pitkän suunnittelun jälkeen viime kesän lopulla tuomaan väriä ja valinnanvaraa suomalaiseen olutkulttuuriin. Kaksikon perusperiaate on simppeli: he tekevät sellaista olutta, jota itse haluavat juoda. ”Tykkäämme hyvistä oluista. Olemme varmoja, että noudattamalla sitä periaatetta löydämme porukkaa, joka tykkää meidän tekemästä tuotteesta”, Laakso kuvailee. Parivaljakko on lähtenyt mukaan nousevalle alalle. Pienpanimoita, joiden vuosituotannon ylärajaksi lainsäädäntö määrittää 10 miljoonaa litraa, toimii Suomessa noin neljäkymmentä ja perusteilla on kymmenisen lisää. Määrän lisäksi kasvussa on myös merkitys. Valviran tietojen mukaan pienpanimoiden osuus suomalaisesta olutmyynnistä oli 3,1 prosenttia vuonna 2013. Vielä 2008 luku oli piskuiset 0,7 prosenttia. Samalla pienpanimoiden tuotanto on noussut kolmesta miljoonasta litrasta 13 miljonaan litraan. Laakso näkee pienpanimoiden roolin keskeisenä suomalaisen oluenvalmistuksen uudistumisessa: ”Me ollaan niitä, jotka rakentavat olutkulttuuria niille raunioille, joita tässä maassa on.” Hänen mukaansa pienet käsityöläispanimot eivät suinkaan yritä taistella suurten toimijoiden kanssa samoista asiakkaista. Radbrew’n kaltaiset vaihtoehtopanimot ajavat niistä poikkeavaa kulutuskulttuuria. ”Ne, jotka haluavat meidän oluttamme, juovat harvemmin kaatokännejä. He menevät baariin seurustelemaan kavereiden kanssa ja maistelemaan eri merkkejä. Toiset taas keskittyvät enemmän sellaiseen oluenkulutukseen, jossa hinnalla on enemmän merkitystä.” Niskanen komppaa tiiviimmin: ”Me tehdään olutta eikä kaljaa.” Lähivuosien pienpanimobuumista huolimatta hän arvioi, että alalla riittää tilaa uusille toimijoille: pienpanimot eivät ainakaan toistaiseksi näe toisiaan kilpailijoina. akateeMiset opit hyötykäyttöön Laakson ja Niskasen ei tarvinnut kartuttaa oman pienpanimon pyörittämiseen tarvittavaa tietotaitoa tyhjästä. Noin neljän vuoden ajan ennen Radbrew’n perustamista he olivat johtaneet toimintaa Sohon Panijoissa eli Turun yliopiston Satakuntalais-Hämäläisen osakunnan oluenpanokerhossa. Laakso pitää oman panimon perustamista luontevana jatkona tälle toiminnalle. ”Laitteiston parantamisessa ei ole mitään järkeä, jos tekee vain sen verran olutta, minkä juo itse kavereiden kanssa pois.” Yliopistovuodet antoivat perinnöksi myös opetuksen siitä, miten tulla vähällä toimeen. Yrityksen toimintaa luonnostellessa ohjenuoraksi valittiin tavoite perustaa panimo vain kymmenysosalla normaalikustannuksista. ”Opiskelijapiireissä sitä oppii tekemään asiat kohtuullisen edullisesti”, Laakso lohkaisee. Radbrew’n tarvikkeita hankkiessa etsittiin luovia ratkaisuja. Panimon käytössä olevat kaksi noin tuhatlitraista oluenpanosammiota hankittiin Saksasta. Sammiot oli valmistettu alun perin viiniteollisuutta varten, mutta niiden muuttaminen pienen olutpanimon tarpeisiin tuli halvemmaksi kuin valmiiden tarvikkeiden hankkiminen Suomesta. Muutakin tarpeistoa ostettiin ympäri Eurooppaa, jossa sitä on valmistettu suuren elintarviketeollisuuden tarpeisiin. Laakson mukaan Radbrew’n perustaminen yhtä edullisesti olisikin ollut mahdotonta ennen EU-aikaa. rehellisesti kohti MaailManloppua Varsinaisen toimintansa Radbrew aloitti marraskuun alussa, jolloin yhtiön ensimmäistä olutta Trinitya alettiin panna. Aineksia yhdistellessä auttoi vuosien kokemuksen lisäksi tietokone. Tietokoneavusteinen oluenvalmistus etenee niin, että panijat hahmottelevat toimivat raaka-aineyhdistelmät ja lopputuloksen maun, ja tietokoneen tuottamat laskelmat helpottavat halutun juoman saavuttamista. ”Aika paljon pyörittelemme tietokoneella ennen kuin alamme tekemään, näin insinöörin lähestymistapaa soveltaen. Tiedämme halutun lopputuloksen, mutta joudutaan simuloimaan, kuinka paljon tarvitaan tiettyjä raaka-aineita, että pääsemme siihen”, Niskanen kertoo. Laakso täydentää esimerkillä: ”Jos olemme tehneet jotain olutta pienemmässä eräkoossa, niin emme voida vain kertoa raaka-aineiden määrää päästäksemme suurempaan kokoluokkaan.” Vuosien harrastuneisuus tuotti hedelmää kuukautta myöhemmin, kun Trinity esiteltiin panimon avajaisissa ravintola Three Beersissä itsenäisyyspäivän alla. Trinityn seuraaja Crossroads pääsi hanoihin vielä ennen joulua, jolloin aloitettiin myös seuraavan oluen, Sandstonen, paneminen. Oluet on nimetty järjestyksessä maailmanhistorian ensimmäisten ydinkokeiden mukaan. Trinityn etiketissä komeilee kolme sienipilveä ja kolmikorvaisia jäniksiä. Innoituksen nimistölle antoi miesten sydämiä lähellä oleva post-apokalyptinen fiktio. Laakso kuT
7 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2015 ”Soitettiin pari kertaa Turun rakennusvalvontaan ja sen jälkeen muutettiin kuntaa. En yhtään ihmettele, että Kaarina on äänestetty vuoden yrittäjäystävällisimmäksi kunnaksi.” sienipilven varjossa vailee ydintuhoteemaisen markkinoinnin nojaavan samaan asenteeseen, jolla itse oluetkin tehdään: rehellisyyteen ja oman maun kunnioittamiseen. ”Ei tätä liian vakavasti kannata ottaa. Muutenhan tämä on vain työpaikka jonkin toisen ohella.” Omistautuminen näkyi myös avajaisissa. Rekvisiitaksi paikalle haalittiin pommilaatikoita sekä kylmän sodan aikaisia toimistotarvikkeita, minkä lisäksi osallistujat pukeutuivat kehoituksesta teeman mukaisesti. Niskanen pitää avajaisia onnistuneina. ”Paikka oli täynnä, mutta anoppiehdokas ei uskaltanut tulla sisälle, koska siellä oli kuulemma niin outoa porukkaa.” pykälä kerrallaan Lupaavasta alusta huolimatta Radbrew’n tiloissa piisaa yhä työtä. Panimo ottaa kaksi kolmasosaa suunnitelluista toimitiloista ja laitteistosta käyttöönsä vasta tämän vuoden puolella. Laakson mukaan toiminnan aloittamista helpotti se, että kaikkea ei yritetty tehdä kerralla. ”Nyt me aika hyvin tiedetään, että homma toimii.” Toistaiseksi Radbrew’n tuotteita saa vain paikallisbaarien hanoista. Jotta kauppojen hyllyille päästäisiin, panimon pitäisi sijoittaa pullotuslinjastoon, mikä ei ole suunnitteilla ennen tuotantomäärien kasvamista ja vakiintumista. Tulevaisuuteen sisältyy kuitenkin myös epävarmuutta. Sitä luovat etenkin alkoholilainsäädännön kiistellyt muutokset. Vuoden alussa voimaan astuneet säädökset rajoittavat alkoholimainontaa sosiaalisessa mediassa ja julkisilla paikoilla. Laakso ja Niskanen näkevät rajoitusten iskevän erityisesti pieniin toimijoihin, joilla ei ole varaa sallittuun mainontaan esimerkiksi urheilutapahtumissa ja festivaaleilla. Miehet eivät kuitenkaan anna tämän masentaa, sillä he ovat jo yrityksen kotipaikkaa valitessa huomanneet, ettei yrittäjämyönteisyys ole kiinni vain pykälistä, vaan myös asenteista. Alun perin kaksikko pohti panimon perustamista Turkuun. Niskasen mukaan suunnitelma muuttui kuitenkin nopeasti, kun sitä alettiin panna täytäntöön. ”Soitettiin pari kertaa Turun rakennusvalvontaan ja sen jälkeen vaihdettiin kuntaa. En yhtään ihmettele, että Kaarina on äänestetty vuoden yrittäjäystävällisimmäksi kunnaksi.” Positiivisesta asenteesta Laakso ja Niskanen pyrkivät pitämään kiinni myös itse, sillä Radbrew on käynnistänyt toimintansa nimenomaan intohimon voimalla. ”Ei me tehdä tätä sen takia, että meistä tulisi sikarikkaita. Ei se välttämättä ole pienpanimo, mikä kannattaa perustaa, jos halua rikastua”, Laakso toteaa. •
8 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2015 tipaton tottelevaisuuskoulu Kolumni Törmäsin Facebookissa pysäyttävään lausahdukseen: ”Aina kun joku kehottaa minua tuntemaan syyllisyyttä, oletan että minut yritetään ohjelmoida”. Siinä kiteytyy yhteiskunnallisen vallan toimintatapa hyvin: valta on vahvimmillaan sisäistettynä itsekurina, niin että vallan kohde ei edes huomaa toteuttavansa muuta kuin omaa intressiään. Sitaatti vei ajatukseni suomalaiseen suosikkiaiheeseen, oman alkoholinkäytön kontrolloimiseen. Tipattomaan tammikuuhun liittyy nimittäin kiinnostava piirre: Yksilön tarpeessa kontrolloida alkoholinkäyttöään näyttävät käyvän yhteen yhteiskunnalliset kontrollimekanismit ja ”yksilön etu”. Voiko tämä olla silkkaa sattumaa? Työnantajilla on vahva intressi siihen, että ihmiset joisivat vähemmän. Sairauspoissaolot vähenevät ja työteho lisääntyy juomattomuudella. Yksilöperspektiivistä taas juomattomuus helpottaa sosiaalisten suhteiden ja tunne-elämän hallintaa. Asetelma näyttää harvinaiselta win-win -tilanteelta. Mutta jotakin epäilyttävää tässä yhteisessä kontrollointi-intressissä on. Alkoholinkäytössä nimittäin on kyse vapaa-ajasta kirjaimellisessa merkityksessä: alkoholi tekee vapaa-ajasta vapaata aikaa, jota ei ole sidottu mihinkään. Alkoholia juodessaan ihminen kieltäytyy itsekontrollista ja työstä, eli tietokykynsä käytöstä. Alkoholin käyttö, niin älyttömältä kuin se näyttääkin, osoittaa ihmiselle hänen oman aikansa. Ihminen juo itsensä nimenomaan hetkellisesti työkyvyttömäksi. Työantajalla ei ole sanomista siihen, miten ihminen vapaan aikansa viettää. Tietenkin alkoholinkäyttöön puuttumista voidaan perustella sillä, että se valuu työajalle: juominen näkyy poissaoloina ja keskittymisvaikeuksina. Toisaalta kuitenkin työ valuu vapaa-ajalle vastaavalla tavalla: tietotyötä tekevä on enemmän tai vähemmän aina töissä. Ideoiden tuotanto ja omien valmiuksien kehittäminen eivät rajoitu työajalle. Pieni ajan varastaminen alkoholilla ei tunnukaan niin pahalta, kun ajattelee millaisen määrän ilmaista lisätyötä työnantaja saa sen ansiosta, että emme saa unta ennen kuin olemme ratkaisseet ”sen yhden mieltä vaivaavan työjutun”. Ja aina tulee vielä yksi työjuttu. Juodessaan tietotyöläinen siis lakkoilee hetkisen: kieltäytyy ylläpitämästä ja kehittämästä ruumistaan työnantajan tarpeiden mukaisesti. Todellisuudessa suhteestamme alkoholiin on tietysti vapaus kaukana. Voimme huonosti alkoholin takia, ja monet meistä olisivat mielellään kokonaan juomatta, jos se vain onnistuisi. Alkoholi on typerin vastarinnan muoto, sillä se estää positiivisen itsekehityksen eikä jätä tilaa minkäänlaiselle tuottavalle kapinalle. Alkoholi kelpaa korkeintaan oireeksi yhteiskunnallisessa analyysissa, mutta ratkaisuksi siitä ei ole. Vaikka tipaton tammikuu siis tuntuisi epäilyttävältä ajatukselta, ei juominen myöskään pelasta vallan kynsistä. Se korkeintaan voi näyttää, että meidän ajastamme käydään jatkuvaa taistelua, jota tietoisesti tai tiedostamatta käsittelemme myös juomalla. Kunnolliset aseet taisteluun kuitenkin löytyvät pullon pohjaa syvemmältä. Juodessaan tietotyöläinen siis lakkoilee hetkisen: kieltäytyy ylläpitämästä ja kehittämästä ruumistaan työnantajan tarpeiden mukaisesti. Veikka Lahtinen Twitter: @VeikkaLahtinen Lue Tylkkäriä näköislehtenä osoitteessa lehtiluukku.fi /lehdet/tyl
9 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2015 Avioliitot olivat laskelmoituja kauppoja omaisuuden keräämiseksi, ja rakastuminen taas lähinnä henkinen sairaus, joka uhkasi miehen ylvästä rationaalisuutta. katsokaa Minua! Nykyihmiset ovat kiireestä kantapäähän vaatimattomuutta, empatiaa ja aitoutta. Ainakin, jos vertaamme itseämme esimodernin ajan yläluokkaan. TeKsTi: Artemis Kelosaari KuviTus: Konsta Hormia aikki taitavat tietää keski-ikäisten moralistien lempivalitusvirren: millaisia nautinnonhaluisia, huomionhakuisia ”narsisteja” ovatkaan nykyajan ihmiset ja varsinkin me nuoret aikuiset. Muuta emme ajattele kuin uraamme ja julkista imagoamme, eikä meitä kiinnosta tarpeeksi edes elämän pyhin asia eli romanttinen parisuhde. Luonnollisesti tällainen rappiotila on ainutlaatuinen ihmiskunnan historiassa, sillä ennenhän kaikki elivät kristillisen nöyrinä ja aitoina yhteisöllisyyden idyllissä. Niinhän? Väärin. Jos narsismi on sitä, että yhtäältä on itseriittoisen kivikova ja toisaalta riippuvainen muiden ihailevista katseista, Euroopan historiasta ei löydy suurempaa narsistia kuin keskiverto esimodernin aikakauden (n. 1500-1789) aristokraatti. Muiden muassa Riikka Forsström on tietokirjassaan Kaunis turhuus (Otava 2011) kuvannut sitä, kuinka tärkeää jokaiselle tuon ajan mahtavalle oli tehdä mahtavuutensa tiettäväksi kaikille muille, niin samanvertaisille kilpailijoille kuin alempisäätyisille ihailijoillekin. Ajan rikkaat ja ylhäiset kuluttivat uskomattomia summia jalokivikoristeisiin vaatteisiin, kartanon muodinmukaiseen sisustukseen ja eksoottisiin kuriositeetteihin, jotka harvinaisuutensa ja arvokkuutensa takia olivat suora analogia omistajansa erikoislaatuisuuteen. Kulutusvimma ajoi monen ylimyksen jatkuvaan velkakierteeseen. Joka näytti mitättömältä, oli mitätön – aivan niin kuin kauniit olivat hyviä ja rumat turmeltuneita. Elämäksi kutsuttu kokonaisvaltainen spektaakkeli oli tarkoitettu muiden katsottavaksi siinä missä mikä hyvänsä taideteoskin. Nykyaikana puhutaankin kauhistellen yksityisyyden menettämisestä tajuamatta sitä, että koko jyrkkä rajanteko yksityisen ja julkisen välillä on keksitty vasta 1800-luvun porvarillisen kulttuurin piirissä. Esimodernissa teatraalisuudessa ei nimittäin ollut kyse pelkästä kilpavarustelusta tai edes sellaisesta pinnallisuudesta kuin nykyajan someposeerauksissa, joissa valikoidaan elämästään muutamia vetoavia otoksia esiteltäväksi. Kyseessä oli koko oman persoonallisuuden muokkaaminen oikeanlaiseksi, ei vain laimeasti ”tykättäväksi” vaan ihailtavaksi. Itse asiassa – kuten Peter Englund muistuttaa kirjoittamassaan kuningatar Kristiinan (1626-89) elämäkerrassa – koko ajatus siitä, että ihmisellä olisi syntymästä saakka jokin yksi aito persoonallisuus, on sekin vasta myöhemmän ajan mielikuva. Maine, eli se mitä muut itsestä ajattelevat, oli aristokraatille ihmisen oikea olemus ja tärkein asia maailmassa. Ilman katsojia taiteeksi tehty elämä oli merkityksetöntä, ja näiden elämäntaiteilijoiden keskinäinen kilpailu oli todellakin veristä. Kirjaimellisesti, sillä yksi ainoa pikku loukkaus saattoi johtaa kaksintaisteluun maineen puolesta. Puhumattakaan sodankäynnistä, joka kuului jokaisen kunniallisen aatelismiehen elämään siinä missä kalliit parfyymit. Monilla nuorilla ylhäisöpojilla oli elämässään tavoite nimenomaan kasvattaa mainettaan, tulla kuuluisaksi. He lukivat Plutarkhoksen Kuuluisien miesten elämäkertoja tai ritariromaaneja, ja antoivat suloisten verihuuruisten ylistyssanojen mennä päihinsä. Väitetään, että sana camp on saanut alkunsa heidän ylilyönneistään pukeutumisessa ja korskeassa elekielessä. Uralla, käytännössä upseerina tai virkamiehenä, eteneminen oli näin ollen tärkeämpää kuin mikään muu. Esimerkiksi kuuluisalle sotapäällikölle Albrecht von Wallensteinille (1583-1634) ei nuorena miehenä tuottanut mitään vaikeuksia vaihtaa uskontoaan protestantista katolilaiseksi; jälkimmäisille kun oli tarjolla paremmat ylenemismahdollisuudet katolilaisten hallitsemassa maassa. Lienee sanomattakin selvää, että rakkaudesta hän tai moni hänen aikalaisensa ei välittänyt senkään vertaa. Avioliitot olivat laskelmoituja kauppoja omaisuuden keräämiseksi, ja rakastuminen taas lähinnä henkinen sairaus, joka uhkasi miehen ylvästä rationaalisuutta. Kaiken tämän rinnalla nykyaikainen minäkeskeisyys alkaa vaikuttaa varsin harmittomalta. Jostain syystä sitä ei kuitenkaan pidetä lainkaan ylevänä. Lieneekö taustalla ajatus, että vain harvan ja valitun ihmisryhmän edustajilla on oikeus ajatella olevansa millään tavalla erityisiä – että kun narsistista käytöstä harjoittaa ryhmän sijasta yksilö, se onkin yhtäkkiä sairaalloista? • k
10 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2015 toisinajattelijat Keskellä poliittisen arvokeskustelun merta sijaitsee unohdettujen saarekkeiden joukko. Siellä asuvat ne ideologiat, jotka eivät mahdu Arkadianmäelle. Neljä aatteen edustajaa kertoo, miksi politiikan valtavirta ei kelpaa heille. Teksti: Susanne Salmi
11 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2015 toisinajattelijat Joona Rauhamäki, 27, controller: ”Nykyään melkein kuka tahansa voi kutsua itseään liberaaliksi. Siksi käytössä on termi libertaari, joka kuvaa klassista, valistusajan hengen mukaista liberalismia. Yksilönvapaudet ovat kaiken ydin. Löysin libertarismin parikymppisenä. Sitä ennen kuvittelin olevani ihan normaali oikeistolainen. Aloin kuitenkin ihmetellä, eikö maassamme ole ketään, joka haluaisi purkaa loputonta sääntelyä. Ajatusmaailmani voisi tiivistää seuraavasti: tee mitä haluat ja anna toisten tehdä mitä he haluavat, kunhan se ei vahingoita muita. Ideologian lähtökohdat ovat yksilön fyysinen koskemattomuus ja omaisuuden suoja. Valtio hoitaa ainoastaan sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden sekä oikeuslaitoksen. Kaikki muu on kansalaisten itse järjestettävissä. Ihmiset ovat vapaita toimijoita, eivät valtion hallintoalamaisia. Siksi ylimääräinen sääntely on purettava. Liberalismi puolustaa aina pienintä mahdollista vähemmistöä: yksilöä. Demokratian vaarana on, että se muuttuu enemmistön tyranniaksi vähemmistöä kohtaan. En haluaisi myöskään nähdä sellaista, että vahvempi tai älykkäämpi taho tekee päätökset toisten puolesta. Ihmisellä pitää olla mahdollisuus tehdä omat valintansa, vaikkeivät ne vaikuttaisi järkeviltä. Moni libertaari ajattelee, ettei sananvapaudella tule olla minkäänlaisia rajoja. Väkivaltaan kiihottaminen on tietenkin vaikea asia, mutta lopulta vain teot ovat rangaistavia, eivät ajatukset teoista. Se, että joku pahoittaa mielensä, ei ole mikään syy rajoittaa sananvapautta. Tietenkin on asioita, joita ideologia ei ole ratkaissut. Hyvä esimerkki liittyy aseiden hallussapitoon. Klassisen amerikkalaisen ajattelutavan mukaan ihminen saa aseistautua puolustautuakseen mahdollista valtion sortoa vastaan. Mutta onko ihmisellä oikeus ostaa vaikka atomipommi, vai kulkeeko raja esimerkiksi rynnäkkökiväärissä? Kokoomuksen Elina Lepomäki on ainoa kansanedustaja, jonka kanssa voin sanoa olevani lähes samaa mieltä asioista. Nyt vaalien alla puhutaan norminpurkutalkoista, joissa karsitaan turhaa byrokratiaa. En kuitenkaan usko, että puolueet lopulta tekevät tilanteelle mitään, sillä nehän sen ovat pystyttäneetkin. Kymmenen vuotta sitten olin vielä Kokoomusnuorten jäsen. Lopulta havaitsin, etten ajanut lainkaan samoja asioita kuin puolue. En sanoisi maamme menneen kovin paljon kilpailukykyisempään suuntaan kokoomuksen seitsemän hallitusvuoden aikana. Tuntuu, että sääntelyn määrä vain kasvaa. Se johtaa jähmeään, masentavaan ja tukahduttavaan yhteiskuntaan. Minusta kuitenkin vaikuttaa siltä, että ihmiset haluavat tällä hetkellä muutosta enemmän kuin aikaisemmin. Käynnissä on selvästi sosiaaliliberalistinen kehitys. Sen sijaan talouden suhteen olen varsin pessimistinen: nykyään oletuksena on, että hallintoalamaisilta saa ilman muuta ottaa verorahat pois. Tilanne ei muutu, ennen kuin väistämätön konkurssi lopulta tapahtuu ja hyvinvointivaltion kasvu päättyy. Uskon, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä. Hyväntekeväisyyttä on ollut maailman sivu, eikä siihen vaadita valtion väliintuloa. Suomessa asiat ovat menneet absurdeiksi: lastensairaalahanketta kritisoidaan, koska sen rahoitus perustuu hyväntekeväisyyteen eikä verojen kautta tapahtuvaan pakottamiseen. Toki myös ahneutta on olemassa, mutta siitä on tiettyä hyötyä. Ahneus ajaa ihmiset tekemään töitä ja luomaan materiaalista hyvää. Väitän, että se on lisännyt ihmisten hyvinvointia tässä maailmassa enemmän kuin mikään muu.” LA uri H Annus
12 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2015 Klaus Maunuksela, 21, dramaturgian opiskelija: ”Tapasin anarkisteja ensimmäisen kerran 16-vuotiaana. Kuuluin turkulaiseen talonvaltausliikkeeseen, jossa anarkistiset toimintaperiaatteet tulivat hyvin tutuiksi. En kuitenkaan vielä silloin osannut kutsua itseäni anarkistiksi. Muutin Helsinkiin ja menin mukaan anarkistisen A-ryhmän toimintaan. Siihen saakka olin lähinnä tuntenut jonkinlaista maailmantuskaa, mutta nyt koin, että pystyin toimimaan konkreettisesti tärkeänä pitämieni asioiden hyväksi. Siitä liikkeessä on kysymys: pelkän puheen sijasta anarkismi on oikeaa toimintaa, arkipäiväistä elämän järjestämistä. Tuore esimerkki löytyy uudenvuoden aatolta, jolloin menimme Metsälän vastaanottokeskuksen aitojen taakse. Meillä oli banderolleja, hätäsoihtuja ja raketteja, joiden avulla pyrimme saamaan yhteyden sisälle suljettuihin turvapaikanhakijoihin. Halusimme osoittaa, että vaikka muu maailma juhlii uutta vuotta, kaikki eivät ole unohtaneet yhteiskunnan ulkopuolelle suljettuja ihmisiä. Tärkeintä on pakottamisen ja alistamisen vastustaminen. Taloudellisen ja ekologisen kriisin myötä meille tarjotaan yhä kurjempaa tulevaisuutta ja tiukempaa kontrollia. Yhteiskuntamme on järjestetty turvaamaan tietyn eliitin etuja pääoman ehdoilla. Voimme kuitenkin elää myös toisin, jos yhdessä niin päätämme. Mielestäni keskitetty hallinto pitäisi purkaa ja kapitalistinen talous ajaa alas. Anarkistinen vaihtoehto on se, että yhteiskunnat jakautuvat pienempiin paikallisyhteisöihin. Silloin valta annetaan niille, joita päätökset koskevat. Ajamme konsensusdemokratiaa, jossa tarkoituksena on keskustella erilaisista vaihtoehdoista niin kauan, että päätökset voidaan tehdä. Äänestämiseen voidaan turvautua, jos yksimielisyyteen pääseminen on täysin mahdotonta. Toki Suomessa on kansanedustajia, joiden kanssa olen joistain asioista samaa mieltä. Se on kuitenkin sivuseikka, sillä anarkistien tapa tehdä politiikkaa on erilainen. Jos vastustaa hierarkioita, ei voi pönkittää niitä toimimalla kansanedustuslaitoksessa. Sen vuoksi minäkään en ole päätynyt puoluepolitiikkaan. A-ryhmä oli mukana itsenäisyyspäivän Luokkaretki lähiöst Linnaan -mielenosoituksessa. Siellä tapahtui paljon sellaista, mitä en olisi itse tehnyt. Ymmärrän silti hyvin, miksi paikkoja rikottiin. Jopa hajottaminen pelkän hajottamisen vuoksi on poliittista: se on ilmaisu tyytymättömyydestä. Mielestäni on väärin lajitella mielenosoittajat keskiluokkaisiin ja alaluokkaisiin sen perusteella, osaavatko he puhua ja käyttäytyä soveliaasti. Valtaeliitti harjoittaa leikkauspolitiikkaa, jonka kautta tehdään jatkuvasti välillistä väkivaltaa. Ihmisiä nöyryytetään, alistetaan ja ajetaan itsemurhiin. Samaan aikaan muutaman ikkunan rikkominen saa aikaiseksi valtavan mediahälyn. Omaisuus arvotetaan siis yhteiskunnassamme korkeammalle kuin ihmishenki. Suomessa yhteiskunnallinen tilanne on toistaiseksi aika rauhallinen, mutta olot muuttuvat epävakaammiksi sitä mukaa, kun eriarvoistuminen kasvaa. Verinen konflikti voi tuntua tällä hetkellä kaukaiselta ajatukselta, mutta sata vuotta sitten meilläkin oli sisällissota. En kaipaa sellaista tilannetta, mutta pelkään, että se voi toistua. Vallankumoukset ovat usein verisiä sen vuoksi, ettei hallitseva eliitti suostu luopumaan etuoikeuksistaan rauhanomaisesti.” noorA isoeskeLi
13 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2015 ”Törmäsin Suomen kommunistisen puolueen vaalitelttaan joskus 2000-luvun alkupuolella. Muutamaa kuukautta myöhemmin jakelin jo lehtiä ja muuta materiaalia Helsingin kaduilla. Olen ollut muun muassa SKP:n Helsingin piirin varapuheenjohtaja, Kommunistisen Nuorisoliiton taloudenhoitaja ja Helsingin yliopiston kommunistien jäsen. Nämä ympyrät ovat aika pienet. SKP:ssä vaikutusmahdollisuudet voivat tuntua vaatimattomilta, mutta kaikki onnistumisemme menevät oikeaan osoitteeseen. Esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuustossa meillä on vain yksi valtuutettu, mutta ainakin kyseessä on selkärangallinen tyyppi, joka tuo toiminnallaan valtuuston lähemmäs vasemmistoa. Muissa puolueissa tehdään lehmänkauppoja, ja toiminta vesittyy suureen poliittiseen mereen. Siellä vaikutusmahdollisuudet ovat vielä pienemmät. Ajatteluni lähtökohtia ovat rauha, solidaarisuus ja tasa-arvo. Kannatan myös yksilönvapautta. Suomessa nämä osittain toteutuvatkin, mutta ei täälläkään ole täydellistä. Tärkeitä arvoja on puolustettava, sillä muuten meiltä katoaa kaikki se hyvä, mitä työväenliike on vuosien varrella saavuttanut. 1990-luvun lamasta lähtien suomalainen politiikka on ollut oikeistopainotteista hivuttamista. Elinkeinoelämän keskusliitto ja kokoomus kumppaneineen pyrkivät voimantunnossaan ehdottamaan kaikenlaisia heikennyksiä: eläkeikä karkaa taivaisiin, ja työehtojen puolustaminen on jatkuvaa kamppailua. Oikea ratkaisu on vallankumous. Se ei tarkoita väkivaltaista yhteenottoa, vaan yhteiskunnan muuttamista kapitalistisesta demokraattiseksi jatkuvan työn avulla. En usko, että ne jotka tässä maailmassa ovat vakavissaan tehneet politiikkaa, ovat varsinaisesti hakeneet väkivaltaisia ratkaisuja. Yhteenottoja syntyy silloin, kun demokraattisia liikkeitä yritetään tukahduttaa. On oikein, ettei kapitalistien tai oikeiston harjoittamalle väkivallalle anneta periksi. On monella tavalla hölmöä väittää, ettei kommunismi voi toimia. Modernin yhteiskunnan historia on niin nuori, ettei meillä vielä ole riittävästi kokemusta demokraattisen kommunismin järjestämisestä. Esimerkiksi Venäjällä siirryttiin hyvin lyhyessä ajassa tsaariajan valtakunnasta kommunistiseksi kutsuttuun valtioon. Siellä lähtökohdat olivat paljon huonommat kuin tämän päivän Suomessa, jossa demokratia on yhteiskunnan perusoletus. Kommunismi tarkoittaa demokratian laajentamista. Ei demokraattista liikettä voi tukahduttaa, sillä sellaiseen suuntaan yhteiskunta lopulta menee: ihmiset haluavat tasa-arvoa. Kapitalismi sen sijaan tarkoittaa etuoikeuksia omistavalle luokalle, eikä siinä ole mielestäni mitään demokraattista. Olen totaalikieltäytyjä. Se on asia, jota kaikki kommunistit eivät hyväksy. Mielestäni tällainen suhtautuminen ei kuitenkaan ole johdonmukaista. Tarvitaan kansainvälinen rauhanliike, jossa työläiset vastustavat sotaa yhdessä. Monilla on isoja ennakkoasenteita kommunisteja kohtaan. Ennakkoluulot ovat kuitenkin murrettavissa. Suurempi ongelma on se, etteivät ihmiset kovin helposti lähde mukaan poliittiseen touhuun. Kenties politiikan merkityksen ymmärtää vasta silloin, kun menee vähän huonommin. Suomessa on ollut pitkä hyvinvoinnin kausi, jonka aikana jokunen sukupolvi on ehkä unohtanut demokratian tärkeyden. Ismeistä väittelemisen sijaan kannattaisi puhua konkreettisista asioista, esimerkiksi peruspalveluista ja sosiaalituista. Lähes kaikilla suomalaisilla on lopulta hyvin samankaltaisia ajatuksia hyvinvointivaltiosta. Vasemmistolaiset arvot on sisäistetty hyvin. Kaukaisinta oikeistoa lukuun ottamatta lähes kaikkia suomalaisia voisi nimittää sosialisteiksi.” n oor A isoeske Li Mikko Korhonen, 35, teoreettisen filosofian opiskelija ja taksikuski:
14 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2015 n oor A isoeske Li Olli Manninen, 40, freelancer-aktivisti: ”Kiinnostuin ympäristöliikkeestä teini-ikäisenä. Katselin televisiosta luontodokumentteja ja tajusin, että ihminen touhuaa maapallolla kaikenlaista ikävää. Se synnytti halun tehdä jotain konkreettista luonnon hyväksi. Pentti Linkolan varhaiset kirjat tekivät minuun aikoinaan vaikutuksen. Niissä havainnollistetaan osuvasti, kuinka ihminen voi toimillaan tuhota maapallon. Tietenkin Linkola on myös provokaattori: showmies, jolta on vuosien varrella kuultu hyvin monenlaista läppää. Nykyään työskentelen freelancer-metsäaktivistina. Tuen erilaisten luonnonsuojelujärjestöjen työtä keräämällä taustamateriaalia ja auttamalla kampanjoiden juonimisessa. Kesät kuluvat metsissä mahdollisia luonnonsuojelukohteita kartoittaen. Liikumme pienissä ryhmissä autolla tai pyörällä, yövymme teltoissa ja dokumentoimme luontokohteita. Minua ohjaa tietynlainen aatteen palo – tunne siitä, että on pakko tehdä edes jotakin luonnon ja ympäristön hyväksi. Siten pystyy oikeuttamaan olemassaolonsa ja katsomaan itseään silmiin. Ympäristöliikkeen tavoitteet ovat melko yhtenäiset: luonnonvarojen kulutusta pitäisi vähentää ja alkuperäisluontoa pitäisi suojella ihmisen mielivaltaiselta toiminnalta. Suhtaudun ihmiskuntaan varsin pessimistisesti. Yksilöinä ihmiset ovat tosi mukavia, mutta ihmiskuntana homma menee koko ajan huonompaan suuntaan. Paras vaihtoehto olisi, että ihmisten määrää saataisiin rajoitettua tai ihmiset saataisiin tuhottua. Ihmiskunnan kasvu on kuitenkin edelleen tabu, josta ei juuri puhuta. Toki ihmisen toiminta on tavallaan hyvin luonnollista. Kukin laji pyrkii turvaamaan omat edellytyksensä – niin mekin. Ongelma on, että meistä on tullut täysin ylivoimaisia muihin lajeihin verrattuina. Valta-asema tuo mukanaan myös vastuun. Nykyinen ympäristökeskustelu liittyy lähinnä ilmastonmuutokseen. Luonnon monimuotoisuutta koskevat asiat sen sijaan eivät ole kovin pinnalla, eikä luonnonsuojelu ole järin seksikästä. Kenties aiheeseen kyllästyttiin 1990-luvulla, jolloin siitä puhuttiin paljonkin. Liian moni ajattelee, ettei omalla toiminnalla ole vaikutusta ympäristöasioihin. Kaikki toivo pannaan ilmastoneuvotteluihin ja siihen, että poliitikot tekevät hyviä päätöksiä. Totuus on kuitenkin se, että me ihmiset niitä luonnonvaroja kulutamme. Ei ole olemassa valistunutta diktatuuria, joka tekisi hyviä päätöksiä meidän puolestamme. Luontoaktivismi on jatkuvaa tappelemista markkinatalousajattelua vastaan. Joidenkin projektien kohdalla vastavoimat ovat lannistavan suuria. Viime kuukausina suomalainen luonnonsuojelupolitiikka on mennyt pelkäksi huumoriksi, kun vihreät lähtivät hallituksesta. Maastossa pidetyt mielenosoitukset ja muu rettelöinti houkuttelevat toisinaan poliisit paikalle. Joskus ihmisiä joutuu putkaan ja oikeuteen, eikä se ole kaikkien ympäristöliikkeen edustajien mielestä kannattavaa. Usein pahin älämölö nousee kuitenkin silloin, kun joku kampanja toimii erityisen hyvin. Aktivismi opettaa tietynlaista kovapintaisuutta. Viherpiipertäjiä haukutaan joka paikassa, ja epämääräistä vihapuhetta ympäristöhörhöjä kohtaan kuulee jatkuvasti. Sellaiselle tulee hiljalleen immuuniksi. Tässä työssä oppii jatkuvasti uutta. Viime aikoina olen opetellut tunnistamaan vanhojen metsien jäkäliä. Kenties sammaleet ovat seuraava ryhmä. Ajatteluani leimaa tietynlainen panteismi: kaikessa voi nähdä jumaluutta. Olen valtavan kiinnostunut siitä, miten paljon eläinja kasvilajeja maapallolla on. Tämä on aika ainutlaatuinen paikka. Siksi haluaisin säilyttää sen elinkelpoisena jatkossakin.”
miTä yhTeisTä on libertaarilla, anarkistilla, kommunistilla ja luontoaktivistilla? Päällisin puolin ei juuri mitään. Kaksi ensiksi mainittua haluavat epätoivoisesti purkaa sääntelyn, mutta toinen vannoo kapitalismin, toinen pääoman murskaamisen nimiin. Kolmas ajaa työväen asiaa pienpuolueessa, jonka olemassaoloa harva enää muistaa. Neljäs äänestää vihreitä, mutta tekee silti politiikkaansa mieluummin metsissä kuin vaaliuurnilla. Kenties suurin yhteinen nimittäjä onkin yksinäisyys: he kaikki ovat kaukana politiikan valtavirrasta. Jos he jakaisivat kadunkulmassa vaaliesitteitä tai tietoiskuja, kovin moni ei tohtisi tarttua niihin. 1960-luvun lopulla heidän elämänsä olisi kenties ollut helpompaa, sillä silloin ideologiat olivat kovaa valuuttaa. Nyt tilanne on toinen: 2010-luvun Suomi elää aatteettomuuden aikaa. Kyseessä ei välttämättä ole synonyymi tyhjäpäisyyden lisääntymiselle tai mielipideilmaston köyhtymiselle. Aatteettomuus tarkoittaa pikemminkin toimintatapojen muutosta. Asiakysymyksiin reagoidaan nopeasti ja moraalisesti, usein sosiaalisen median kautta. Ideologioille sellainen tietää vaikeita aikoja. Yksittäisten maailmanselitysten aikakausi on takanapäin, eikä yhteiskunnallinen valveutuneisuus enää tarkoita paksujen kirjojen pänttäämistä. Postmodernin politiikan ytimessä ovat Occupy Wall Streetin kaltaiset liikkeet, joita yksikään aatteellinen ryhmä tai puolue ei voi ottaa kokonaan nimiinsä. Ketterien liikkeiden rinnalla perinteiset puolueet vaikuttavat kömpelöiltä ja puisevilta. Jos nykyhetki on puolueille vaikea, ei tulevaisuuskaan näytä järin lupaavalta. Koulutusta arvioivan IEA-järjestön tutkimuksen mukaan alle kolmannes kahdeksasluokkalaisista on kiinnostunut jostakin poliittisesta puolueesta. Puolueeseen liittymistä suunnittelee vielä harvempi, vain 12 prosenttia nuorista. Kansainvälisesti arvioituna nämä lukemat ovat varsin vaatimattomia. IEA:n tutkimuksen mukaan ainoastaan eteläkorealaiset nuoret ovat suomalaisiakin vähemmän kiinnostuneita puoluepolitiikasta. Suomi jää vertailuryhmän häntäpäähän myös sen perusteella, kuinka moni nuori haaveilee puolueeseen liittymisestä. Vain Belgiassa ja Tšekissä lukemat yltävät vielä alhaisemmiksi. Aatteen palo on hieman kuin puoluetoiminta: vanhanaikaista. Poliittisen historian professori Kimmo Rentola arvioi, että äärimmäisistä ideologioista innostutaan toden teolla yleensä silloin, kun yhteiskunnalla menee huonosti. ”Nuorison syrjäytymisuhka ruokkii ääriajatuksia, varsinkin jos tilanne kestää pitkään”, Rentola sanoo. Pahoinvointi aiheuttaa liikehdintää poliittisen kentän kummallakin laidalla. Niin anarkismi kuin äärioikeistolaisuuskin alkavat näyttää tavanomaista houkuttelevammilta vaihtoehdoilta, kun yhteiskunnallinen tilanne on riittävän ankea. anarkismi on edelleen hyvin marginaalinen aate, vaikka tiiliskivet ja pyörätelineet ovat viime kuukausina lennelleet Suomessakin. Välimeren maissa liike ottaa toisinaan tulta alleen, mutta Pohjolasta sille ei ole juuri löytynyt jalansijaa. Suomessa lähimmäksi päästiin kenties keväällä 1917, jolloin venäläiset matruusit vetivät hetkeksi mustan lipun Katajanokan upseerikerhon salkoon. Toisin on äärioikeiston laita: aate elää ja voi pulskasti. Rentolan mukaan Perussuomalaisten riveissä on mukana melko perinteisiä äärioikeistolaisia, joiden puheissa voi kuulla 1930-luvulla perustetun Isänmaallisen kansanliikkeen sinimustia kaikuja. Heidän toimintansa on muille ryhmille kuin punainen vaate, tietää puoluetutkija, yliopistoopettaja Rauli Mickelsson. ”Jos äärioikeisto vetää ihmisiä puoleensa, muut ääriliikkeet provosoituvat. Silloin ryhdytään piirtelemään anarkistimerkkejä perussuomalaisten ikkunoihin. Siten liikkeet kasvattavat toistensa aktiivisuutta”, Mickelsson kuvailee. Markkinaliberalistit ja libertaarit puolestaan pysyttelevät turvallisen kädenmitan päässä mielenosoituksista. Heillä on siihen varaa, sillä vaikuttamistyö tapahtuu muualla: ajatuspaja Libera julkaisee ideologian mukaisia kannanottoja, joissa tuetaan ”vapaata yrittäjyyttä, vapaita markkinoita ja vapaata yhteiskuntaa”. Vapaudentavoittelijoiden suuri hetki koitti heinäkuussa 2014, jolloin Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäki nousi eduskuntaan Jyrki Kataisen tilalle. Nousujohteisuudesta huolimatta libertarismi ei elä kultakauttaan. Historiansa suurinta suosiota liike nautti 1990-luvulla, jolloin perustettiin yksilönvapauden nimiin vannova Nuorsuomalainen Puolue. Laajimmillaan kahden kansanedustajan kokoinen tähdenlento kuitenkin kuopattiin jo ennen milleniumia. Rentolan mukaan libertarismin mahdollista nousua on aistittavissa kokoomusnuorten piirissä. Perinteisesti nuorisosiipi on sijoittunut emopuolueestaan katsottuna vasemmalle, mutta nyt tilanne on päinvastainen. Puheenjohtajansa Susanna Kosken ja takavuosina kokoomusnuorissa vaikuttaneen Wille Rydmanin johdolla järjestö on hilattu niin kauas oikealle, että vanhemmat kokoomuslaiset ovat alkaneet yskähdellä huolestuneina. Taantuman vaivaamassa Suomessa libertarismin lienee vaikeaa raivata itselleen merkittävästi suurempaa elintilaa. Vaikka Liberan kannanotot saavat paljon julkisuutta, ne eivät välttämättä kerro koko totuutta kansalaisten mielentilasta. Ajatuspajalla on nimittäin takanaan yksityisten lahjoittajien joukko. Björn Wahlroosin kaltaisten tukijoiden rahat vaikuttanevat siihen, kuinka paljon libertaarit ajatukset ovat tällä hetkellä esillä. ideoLogiaT tulevat ja menevät. Esimerkiksi luontoliike on ollut jatkuvassa muutoksessa vuosikymmenten ajan. Toisen maailmansodan jälkeen aate on läpikäynyt neljästä viiteen erilaista sykliä: välillä on suojeltu eläimiä, välillä metsiä. ”Kukin liike kehittyy pisteeseen, jossa se joko vakiintuu tai kuihtuu. Esimerkiksi eläinoikeusliikkeen argumentista on tullut jossain määrin yleisesti hyväksytty. Se vähentää liikkeen edustajien tarvetta hyökätä kettutarhoihin”, Mickelsson kuvailee. Yksikään ideologia ei ole sellaisenaan ikuinen tai muuttumaton. Niiden elämänkaari voi kuitenkin olla hyvin yllättävä: kommunismi ei kuollut Neuvostoliiton mukana, vaan taistelee yhä elämästään Helsingin Sörnäisissä sijaitsevassa puoluetoimistossaan. Toisinaan kommunismin suulla puhuvat muutkin, esimerkiksi vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä erotetut kansanedustajat Jyrki Yrttiaho ja Markus Mustajärvi. Tulevaisuus näyttää, kuinka ideologioiden käy. Menestyäkseen niiden olisi jalkauduttava sosiaaliseen mediaan Occupy-likkeen tavoin ja käännettävä yhteiskunnalliset olosuhteet voitokseen. Sekään ei välttämättä riitä. Rentolan mukaan aatteiden on onnistuttava myös herättämään suuria tunteita, jotta ne todella purisivat nuorisoon. Pyristelystään huolimatta ideologiat ovat siis alakynnessä. Vielä 1970-luvulla suosittiin niin sanottuja ydintotuusideologioita, joissa tietyn totuudentulkinnan nähtiin johtavan tietynlaiseen lopputulokseen, esimerkiksi kommunistiseen yhteiskuntaan tai kansallisvaltioon. Silloin etsittiin järkeen perustuvaa eetosta, joka selittäisi kaiken. 1980-luvulta alkaen politiikka on kuitenkin kietoutunut yhä merkittävämmin yksittäisiin arvoihin. Yleisönosastoilla hallitukselta vaaditaan aatteellisuuden sijaan arvokeskustelua. Ideologioiden suurimmilla ystävillä on harvoin asiaa kabinetteihin. Se tarkoittaa, että yksinäiset ajattelijat saavat turhautua vielä monta kertaa. • vailla vastakaikua Jos äärioikeisto vetää ihmisiä puoleensa, muut ääriliikkeet provosoituvat. Silloin ryhdytään piirtelemään anarkistimerkkejä perussuomalaisten ikkunoihin.
17 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2015 darwinin Mies Dosentti Markus J. Rantala vastaanottaa joulukortteja tuntemattomilta kristityiltä ja avoimen hyökkääviä puheenvuoroja osalta tieteentekijöistä. Evoluutiopsykologian turkulaisen pioneerin mielestä suomalaisen tutkimuksen menestys riippuu siitä, omaksuvatko tutkijat yli tiederajojen hänen alansa olennaiseksi osaksi työtään. ahdenkymmenen vuoden kuluttua monille ihmistieteiden opiskelijoille on täysin itsestään selvää, että he lukevat evoluutiopsykologiaa sivuaineenaan. Kilpailu tiedemaailmassa on niin kovaa, että vanhentuneella ja yksipuolisella ihmiskuvalla ei pitkälle pärjätä”, naulaa Markus Rantala itsevarmasti Luonnontieteiden talon työhuoneellaan. Turkulaistutkijan kasvot ovat tulleet kesästä lähtien mediassa vastaan tiuhaan. Hänen evoluutiopsykologian alaan kuuluva väitöstutkimuksensa tarkastettiin kesäkuussa Turun yliopistossa. Syksyllä alkoi Euroopan ensimmäinen evoluutiopsykologian sivuaineopintokokonaisuus. Rantala vastaa sen opetuksesta ja ohjauksesta. Hänen tieteenalansa tutkii miten luonnonvalinta ja evolutiivinen historia vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen. Ala pyrkii vastaamaan evoluution näkökulmasta muun muassa sellaisiin ihmisenä olemisen peruskysymyksiin, miksi rakastumme ja muodostamme parisuhteen, mikä tarkoitus suremisella on tai miten evoluutio on vaikuttanut kielen kehittymiseen. Rantala uskoo, että hänen tieteenalansa tulee ravistelemaan akateemista maailmaa lähitulevaisuudessa radikaalisti. ”Väitän, että evolutiivinen lähestymistapa tulee muuttamaan tiedettä enemmän kuin mikään muu suuntaus. Ohjaan jo nyt esimerkiksi kauppakorkeakoulun väitöskirjoja sekä tutkimusta, joka huomioi evoluution hyödyntämisen mahdollisuuksia arkkitehtuurissa. Vetämässäni tutkimusryhmässä on historiantutkijoita, kielitieteilijöitä, lääkäreitä ja biologeja.” Kaikki tiedemaailman sisällä eivät ole hänen tieteensä tulevasta voittokulusta yhtä vakuuttuneita. Sivuainekokonaisuuden perustaminen ja alan edusmiehen julkiset esiintymiset ovat saaneet osakseen julkisia, suoria hyökkäyksiä, joista räväkimmissä koko oppi tuomitaan lähes pseudotieteeksi. rakastuMisen tiede Evoluutiopsykologia on paljon muutakin kuin parinvalintaa. Markus Rantalan oma tutkimus keskittyy kuitenkin siihen yhteen asiaan, joka on kovin usein mielessä. Rantala selvitti väitöstutkimuksessaan ihmisten parinvalinnassaan suosimia ylikulttuurisia piirteitä. Millaiset asiat sitten toistuvat kumppanin valitsemisessa Tokiosta Yli-Torniolle tai Raisiosta Rioon? Rantala kertoo, että yhtäläisyyksiä on enemmän kuin eroja. Tutkija nostaa esimerkkejä, jotka saattavat tuntua ilmeisiltä arkielämässämme. ”Ei ole yhtäkään kulttuuria, missä miehet suosisivat huomattavasti vanhempia naisia parittelukumppaneina. Kaikissa yhteisöissä miehet suosivat nuoruudesta ja hedelmällisyydestä kertovia piirteitä.” ”Muita tekijöitä on esimerkiksi se, että kasvojen piirteissä suositaan symmetriaa, vaikkakin vähän eri tavoin kulttuurista riippuen.” Yksi tutkimustulos parinvalinnan kriteerien joukossa saattaa nostaa monien karvat pystyyn. Rantala toteaa viileästi, että missään kulttuurissa lisääntymiskumppaneina ei suosita sairaita yksilöitä. Ajatus saattaa tuoda mieleen Charles Darwinin tutkimuksista 1900-luvun alussa johdetut nuorien, voimakkaiden ja kauniiden hallitsemaa yhteiskuntaa ylistävät opit. ”Jos jollekin tulee tästä mieleen sosiaalidarwinismi, niin sehän ei perustunut ollenkaan tieteelliseen maailmankuvaan.” Rantalan mukaan yhteiskunnan autoritaaristen rakenteiden oikeuttamista vaatineet sosiaalidarwinistit ymmärsivät Darwinin Survival of the fittest -ajatuksen erittäin yksipuolisesti. ”Ihmisyhteisössä tuo ’fittest’, joka saa siirrettyä geeninsä eteenpäin, ei välttämättä ole komein ja voimakkain. Meidän joukossamme myös mukavin ja epäitsekkäin voi menestyä siirtämään geenejään eteenpäin”, Rantala huomauttaa. Helsingin Sanomat nosti kuitenkin evoluutiopsykologiaa käsittelevässä artikkelissaan kiistellyn sosiobiologian esiin. Rantalan mielestä koko debatin pohjalla on suuri väärinkäsitys. ”Sosiobiologian ongelmana oli se, että eläinten yhteisöissä tehdyt tutkimukset yleistettiin päteviksi myös ihmisiin. Näin ollen osa kritiikistä oli ihan oikeassa, sillä tieteentekijät vetivät näissä asioissa mutkat suoriksi. Mutta itse päähuomio eli se, että biologiset tekijät ja evolutiivinen historia vaikuttavat ihmisen sosiaaliseen käyttäytymiseen, oli ihan oikea”, Rantala perustelee. väheMMän stressiä, pareMpi flaksi Voisi kuvitella, että Markus Rantala tiedostaa työnsä takia häiritsevänkin kirkkaasti esimerkiksi sen, mitä tapahtuu ihastumisen hetken aivokemiallisessa myrskyssä, tai millainen kumppani viehättää häntä piirteiltään kaikista eniten. Miten parinvalinnan tuntemus on vaikuttanut omaan elämään kampuksen ulkopuolella? Rantala kiertää tunkeilevan kysymyksen ja vastaa yleisemmin. k TeKsTi: Jaakko Mikkola KuvAT: Lauri Hannus Meidän joukossamme myös mukavin ja epäitsekkäin voi menestyä siirtämään geenejään eteenpäin.
18 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2015 ”Evolutiivisen lääketieteen tuntemus on hyödyttänyt minua itseäni kaikista eniten. Yritän pysyä hyvässä fyysisessä kunnossa ja muokata elintapojani hidastaakseni vanhenemisprosessia.” ”Mitä taas tulee vastakkaisen sukupuolen kiinnostukseen, niin vaikuttamalla stressihormonin tasoon mies voi vaikuttaa testosteronitasoonsa, ja sitä kautta vaikuttaa positiivisesti ulkonäköönsä. Olen paljon paremmassa fyysisessä kunnossa nyt kuin kymmenen vuotta sitten, kun aloin tutkimaan tätä aihetta.” Rantala suhtautuu nykyään eri tavalla myös esimerkiksi suruun ja masennukseen. Hän näkee ilmiöiden taustalla vaikuttavat evoluutioon kytkeytyvät syyt. Turkulaistutkijan mukaan ei ole olemassa esimerkiksi yhtä masennusta, vaan sen eri tyypit ovat adaptaatioita eri tilanteisiin. Niitä hoitaakseen pitäisi puuttua olosuhteisiin ja tilanteisiin, eikä vain lääkitä seurausta. ”Meidän mielemme on sopeutunut erilaiseen ympäristöön kuin missä me nykyään elämme. Ihmistä ei ole tarkoitettu elämään suurkaupungeissa ilman sukulaisten verkostoa ympärillään. Tämä aiheuttaa paljon ongelmia. Kliinistä masennusta ei ollut olemassakaan alkuperäiskansojen keskuudessa Afrikassa”, turkulaistutkija pelkistää. tutkijat riitelevät, tieteet eivät Evoluutiopsykologian oppiaineen perustaminen sai kesällä aikaan huomattavaa julkista debattia. Kansan Uutiset moitti yksipuolisessa artikkelissaan alaa jopa epätieteellisyydestä. Evoluutiobiologi Tuomas Aivelo kirjoitti Tiedelehden artikkelissaan, että evoluutiopsykologia selittää kaiken adaptaatiolla: ”Evoluutiopsykologien on olennaista löytää ihmisen käyttäytymispiirteistä takana olevat sopeutumat: mitä hyötyä on homoudesta, olemmeko yksivai moniavioisia, minkä muotoiset kasvot ovat parhaita ja miksi pettämissivustot ovat suosittuja. […] olennainen kysymys jää usein kysymättä: miksi mikään näistä ihmisen piirteistä olisi sopeuma?” Markus Rantalaa Aivelon purkaus puistatti. Hän toteaa nykyisten evoluutiopsykologien tunnustavan, että kulttuuri on osa ihmisen ekologista ympäristöä. Tieteenala ei enää selitä kaikkea adaptaatiolla ja geeneillä. ”Kärsimme sosiobiologian perinnöstä, joka jätti ihmisille huonon kuvan koko evolutiivisesta ihmistutkimuksesta. Sellaisen vaikutelman, että geenit pakottavat ihmisen tekemään jotakin. Eiväthän geenit mitään pakota, vaan luovat ainoastaan vietin, minkä lisäksi sitten vaikuttavat myös kulttuuriset tekijät”, Rantala puuskahtaa. Vastustajien argumentit perustuvat tutkijan mielestä virheellisten lehtijuttujen ja vanhojen tieteenalaa koskevien ennakkoluulojen pohjalle. ”Eri alojen tutkijat, jotka eivät edes tunne nykyistä evoluutiopsykologian tutkimusta, kertovat julkisesti, että tämä on kiistelty tieteenala. Yksikään aihetta tunteva psykologi ei ole todennut niin vuosikymmeneen”. Rantala huokaa, että hänen omat tutkimuksensa on pelkistetty joissakin artikkeleissa akateemiseksi opiksi naisten iskemisestä. ”Olen tiedemies, joten ihmiset arvioivat pätevyyttäni haastattelujen perusteella. Lukijat eivät tunnista toimittajan yksipuolista uutisointia, vaan syyttävät yliopistoa huonosta tutkimuksesta ja koulutuksesta.” Rantalan puheesta voisi saada myös arrogantin vaikutelman, kun hän korostaa oman tutkimuksenIhmistä ei ole tarkoitettu elämään suurkaupungeissa ilman sukulaisten verkostoa ympärillään.
19 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2015 sa suuntaa näyttävää vaikutusta. Tutkija korostaa kuitenkin konsilienssin periaatteen mukaisesti yhteistyötä, ei riitelyä. Eri tieteenalat eivät ole kilpailevia, sillä ne tutkivat pohjimmiltaan samaa todellisuutta eri näkökulmista. Yhden yleisen harhaluulon Rantala haluaa kuitenkin korjata. Evoluutiopsykologia ei ole sovinistinen tiede, jonka piirissä vallitsee yksioikoinen käsitys sukupuolista. ”Tutkimusteni sisällä käsittelen paljonkin sitä, miksi sukupuolten välillä on niin paljon vaihtelua. Miksi toisilla miehillä on feminiinisemmät aivot ja toisilla naisilla maskuliinisemmat. Tutkin myös sitä, miten maskuliinisemmat aivot vaikuttavat siihen, minkälaiset miehet viehättävät naista.” ”Feministien kritiikki kertoo siitä, että he eivät ole tutustuneet koko tieteenalaan. Luonnonkansojen tutkijat ovat huomanneet, että alkuperäisheimot ovat paljon tasa-arvoisempia kuin nykyihmiset ovat.” ranking nousuun evoluutiolla Vaikka Markus Rantala painottaa eri alojen tutkivan eri tasojen ilmiöitä, on tieteen tulevaisuus hänen mielestään entistä rohkeammassa synergian ja yhteistyön etsimisessä. Hän tarjoaa evoluution periaatteiden omaksumista avaimeksi siihen, että suomalaisten yliopistojen ranking nousisi kansanvälisissä vertailuissa. ”Jos esimerkiksi suomalaiset sosiologit tai sukupuolentutkijat haluavat julkaista artikkeleitaan Natureja Science-lehdissä, niin heidän on välttämätöntä omaksua evoluutiopsykologian opinkappaleita”, Rantala provosoi. Hän toteaa, että sellaisella ajattelulla, jossa esimerkiksi biologinen tutkimus ja humanistinen tutkimus eivät käy minkäänlaista vuoropuhelua, ei yksinkertaisesti enää pärjää tiedemaailmassa. Dosentin suunnitelmat ovat suureellisia. Esimerkiksi nykymuotoinen sosiologia täydentyy evolutiivisella sosiologialla. Samalla tavalla yleistyy myös esimerkiksi vapaan tahdon ongelmaa pohtiva evolutiivinen lakitiede. Jossakin vaiheessa evoluutio-etuliite katoa, ja sen sisällyttäminen kaikkiin tieteenaloihin muuttuu itsestäänselvyydeksi – näin ainakin alansa kotimainen pioneeri uskoo. Hän toteaa tekevänsä tutkimustaan Suomessa oman uransa kustannuksella. Rahoituksen saaminen ja alan tutkimuksen tekeminen olisi Yhdysvalloissa paljon yksikertaisempaa. Suomessakin tuuli on kuitenkin selvästi kääntymässä evoluutiopsykologialle myönteisemmäksi. Alan herättämä vastahanka on ollut poliittista, ei varsinaisesti tieteellisin argumentein perusteltua. ”Aiheesta ei saanut puhua 1970ja 80-luvuilla ollenkaan. Nyt kun vanha ikäpolvi alkaa jäädä eläkkeelle, nuoremmilla ei ole ideologisia esteitä. Akateemisesta maailmasta ei juurikaan löydy enää vastustajia.” ”Kun tulin itse yliopistolle 1990-luvulla, olin ihmeissäni siitä, miten henkilökunta suhtautui evoluutiopsykologiaan. Ihmiset eivät pelkästään olleet välinpitämättömiä, vaan jopa avoimen vihamielisiä sitä kohtaan. Toivottavasti voin todeta eläkepäivillä, että vaikka en olisikaan saanut itse tutkijana suuria asioita aikaan, niin ainakin nopeutin suomalaisen tieteen kehitystä.” • Nyt kun vanha ikäpolvi alkaa jäädä eläkkeelle, nuoremmilla ei ole ideologisia esteitä. Akateemisesta maailmasta ei juurikaan löydy enää vastustajia.
20 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2015 Bittien vieMää 001, 0010, 0011, 0100, 0101, 0110, 0111. Edellä näette seitsemän neljän merkin jonoa. Yksittäisellä merkillä on arvona joko 1 tai 0. Kyse on binäärikoodista, jolla tietokone käsittelee informaatiota ja jolla voidaan esittää esimerkiksi lukuja tai kirjaimia. Binäärikoodin yhtä merkkiä eli yhtä nollaa tai ykköstä kutsutaan bitiksi. Kahdeksan bitin jonoa sanotaan tavuksi, joka on tietokoneen suorittimien käyttämä perusyksikkö. Neljän bitin yksikkö on puolestaan nibble. Jokainen yllä oleva rivi kuvaa yhtä numeroa, jotka ovat tässä tapauksessa 1, 2, 3, 4, 5, 6, ja 7. Neljällä bitillä on mahdollista esittää kuuttatoista eri lukua -8:sta +7:ään. Youtuben laskuri käytti 32:ta bittiä, joilla voidaan esittää yhteensä yli neljä miljardia lukua, joista noin puolet on positiivisia. Ja koska Youtuben videoilla ei voi olla negatiivisia katselukertoja, vain positiiviset luvut olivat käytössä. Gangnam Style -musiikkivideo oli lähestymässä 2147483647:ttä katsomiskertaansa, kun Youtuben ohjelmoijat havahtuivat 32-bittisen esitystavan rajallisuuteen. Ennen kuin laskuri ehti ajautua niin sanotusti määrittämättömään tilaan, sen käyttämä bittimäärä nostettiin 32:ta 64:ään. Nyt yksittäistä Youtube-videota voi katsoa yhteensä 9223372036854775808 kertaa ilman, että ongelmia esiintyy. Luvut 2147483647 ja 9223372036854775808 vaikuttavat omituisilta valinnoilta laskurien päätepisteiksi. Arkilogiikan mukaan voisi esimerkiksi kuvitella, että viimeinen mahdollinen luku olisi erinäinen määrä yhdeksikköjä, kuten vaikkapa autojen trippimittareissa. Kyse on kuitenkin siitä, miten lukuja kuvataan binäärimuodossa, ja mitkä luvut kolmellakymmenelläkahdella tai kuudellakymmenelläneljällä bitillä on mahdollista esittää. Täten toivotan teidät tervetulleiksi bittien ihmeelliseen maailmaan. sen Takana, miksi juuri 32 bittiä on valittu esittämään laskurin lukuja, on tietojenkäsittelytieteen dosentti Jouni Smedin mukaan luultavasti vain se, että Youtuben ohjelmoijat kuvittelivat, ettei isompia lukuja tarvita. Kun palvelu vuonna 2005 perustettiin, oli oletus perusteltu ja järkevä. Ei kukaan tule katsomaan yhtä videota yli kaksi miljardia kertaa. Miksi siis käyttää enempää tilaa luvuille, jos se ei ole välttämätöntä? Toinen syy 32 bitin taustalla on aiemmin mainittu suorittimien perusyksikkö, tavu. Suorittimien käsittelemät tietomäärät ovat siis jaollisia kahdeksalla, ja jos suoritin käsittelee tietoa esimerkiksi 32 bittiä kerrallaan, silloin myös ohjelmointi kannattaa toteuttaa sen mukaan. On olemassa myös niin sanottuja liukulukuja hyödyntäviä ohjelmia, jotka käyttävät vaikkapa 33:a bittiä, mutta tällöin ohjelma on raskaampi pyörittää. ”Kun näitä systeemejä tehdään, lukuarvoille valitaan tietty tila. Se on sitten ennakointia, että riittääkö varattu tila tiedon esittämiseen”, Smed kertoo. Smed havainnollistaa tilankäyttöä näin: kun olet vuokraamassa asuntoa, ajattelet, että kyllä tämä kaksio riittää eikä ole mielekästä vuokrata isompaa. Kun sitten tilanne muuttuu ja perustat vaikkapa perheen, kaksio jääkin nopeasti pieneksi. Kyse on tulevaisuuden ennakoinnista ja optimoinnista. Ja vaikka yhden laskurin kohdalla kapasiteetin tuplaaminen ei välttämättä vielä rohmua suunnattomasti tilaa, kaikkien laskureiden kohdalla tilanne onkin toinen. Pienistä puroista kasvaa niin sanotusti iso joki. ”Tilankäyttöä voi kuvata klassisella esimerkillä shakkipelin keksijästä, joka toivoi palkkioksi yhden riisinjyvän ensimmäiselle ruudulle ja aina kaksinkertaisen määrän seuraavalle. Kuudennenkymmenennenneljännen ruudun kohdalla jyvien määrä oli jo niin suuri, etteivät maailman viljavarannot taida vieläkään riittää palkkion maksamiseksi”, Smed sanoo. Toinen esimerkki 32 bitin rajallisuudesta lukujen esittämisessä on Unix-pohjaisten käyttöjärjestelmien tapa näyttää aikaa. Järjestelmissä kellon nollapisteeksi eli epochiksi on valittu tammikuun ensimmäinen vuonna 1970, josta laskuri sitten rullaa eteenpäin. 32-bittisellä laskurilla on tilaa edetä 2147483647 sekuntia, jonka jälkeen kello kierähtää ympäri. Tämä hetki koittaa, kun kello lyö 03:14:07 tammikuun 19. vuonna 2038. ”Kun Unix-käyttöjärjestelmä on 70-luvulla tehty, ajateltiin, ettei tämä [laskurin loppuminen] ole meidän ongelmamme.” Kolmas esimerkki samasta ongelmasta on internetin IP-osoitteiden määrä. IP-osoitteet kun loppuivat neljä vuotta sitten. Myös IP-osoite koostuu 32 bitistä. Koska negatiiviset luvut eivät tässä aiheuta hallaa, osoitteita on yhteensä yli neljä miljardia erilaista. Osoitteiden loppumista ei kuitenkaan ole aiheuttanut pelkästään osoitteiden rajattu määrä. ”IP-osoitteiden jakelupolitiikka oli aika erikoi32-bittisellä laskurilla on tilaa edetä 2147483647 sekuntia, jonka jälkeen kello kierähtää ympäri. Tämä hetki koittaa, kun kello lyö 03:14:07 tammikuun 19. vuonna 2038. Joulukuun alussa Youtube-videopalvelulla oli ongelma. Yhden videon, joka sattui olemaan Etelä-Korealaisen Psyn musiikkivideo kappaleelle Gangnam Style, katsomiskertalaskuri oli lähestymässä suurinta mahdollista lukua, jonka se pystyi esittämään. Kiireessä, ennen kuin mitään ehti tapahtua, Youtuben ohjelmoijat korjasivat laskurin. Vaikka oikeastaan mikään ei ollut rikki. TeKsTi: Aleksi Malinen KuviTus: Anja Karppinen