5/2016 s. 16 anarkistin kotiinpaluu IC-98:n autiotalo Suo, kuokka ja pikseli Pääaineena paneminen
Janoisten opiskelijoiden ystävä Hämeenkatu 7, Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16-03, su 16-00 www.anniskeluliike.? 180 OLUTTA, 30 SIIDERIÄ Paljon sarjakuvia, vähän apinoita. www.cosmic.? Kauppiaskatu 4, Turku ma-to 15-02, pe-la 15-03, su 16-02 Pakollinen sivuaine www.threebeers.? Inspehtorinkatu 4 (Yo-kylä), Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16.30-03, su 18-02 ????????????????????????????????? ????????????????????????????????? ????????????????????????????????? ????????????????????????????????????? ?????????????????? ?????????????????????? ?????????????????????? ???????????????????? ???????????????????? ????????????????? ????????????????? ????????????????? ??????????????????????????????????????? ?????????????????????? ?????????????????????? ?????????????????????????? ????????????? ??????????? ??????????? ??????????? ????????????????????????????? ?????????????????? ?????????????????? ??????????????????????????????? ????? ????? ??????????????? ?????????? ?????????? ?????????? ????????????????????????????????? ????????????????????????????????? ????????????????????????????????? ????????????????????????????????????? ???? ???? ?????????????? ?????????? ?????????? ?????????? ????????????????????????????????????????????????? ????????????????????????????????????????????????? ????????????????????????????????????????????????? ????????????????????????????????????????????????? ????????????????????????????????????????????? ????????????????????????????????????????????? ????????????????????????????????????????????? ????????????????????????????????????????????? ?????????????????????????????????????????????? ?????????????????????????????????????????????? ?????????????????????????????????????????????? ?????????????????????????????????????????????? ????? ????? ????? ??????????? ?????? ?????? ??????????????????????????????? ????????????????????????? ????????????????????????? ?????????????????????????????????? ????? ????? ????????? ???????? ???????????????????? ???????????????????? ???????????????????? ????????????????????????????????????????? ????????????? ????????????? ????????????????????? "Bar Kukassa kesäistä liveohjelmaa, laadukkaita DJ:tä, Oskari Ruohosen isännöimä Avolava joka sunnuntai klo 21 alkaen, kaupungin kattavin lehtivalikoima, laaja valikoima ulkomaisia oluita ja siidereitä..." Poimintoja kesän ohjelmasta: PE 3.6. MIKKO JOENSUU (21:00), liput 3e,vapaa pääsy ennen klo 20! KE 8.6. ENTISET RAKASTAJAT (21:00),vapaa pääsy PE 10.6. TANSSIVA KARHU (21:00), vapaa pääsy PE 17.6. DF5K (21:00), vapaa pääsy PE 1.7. HISKIN PIMPULAT (21:00), vapaa pääsy TO 21.7. YONA (21:00), liput 8e Ennakot myy Ticted & Bar Kuka www.barkuka.fi C M Y CM MY CY CMY K Dynamon kesäilmoitus Tylkkäriin korjattu.pdf 1 17/05/16 12:30
3 TURUN YLIOPPILASLEHTI 5/2016 NUMERO 5/2016 20.5.2016, Turun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu, 86. vuosikerta. www.tylkkari.fi ToimiTus Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku, tyl@utu.fi, puh. 045 356 4517 Twitter: @Tylkkari, Instagram: @turunylioppilaslehti PÄÄToimiTTAJA Lauri Hannus, tyl-paatoimittaja@utu.fi ToimiTTAJAT Wilhelmiina Palonen & Esa Kostet KAnsiKuvA Lauri Hannus ilmoiTusmyynTi Kari Kettunen, puh. 0400 185 853, kari.kettunen@pirunnyrkki.fi & Erja Lehtonen, puh. 0400 185 852, erja.lehtonen@pirunnyrkki.fi, www.pirunnyrkki.fi PAino I-Print Oy, Seinäjoki, ISSN 1458-0209. PAinos 10 000 kpl. Kaupunkijakelu. 5/2016. Kesänumero. 12 7 Viinanjuontia, alakuloisuutta ja pakkasta jossain muodossa. Eikä siinä jaariteltaisi turhia. Nakkikioskitappelutkin voisi jotenkin ängetä mukaan. s. 7 4 Maisteripako Turusta jatkuu 5 Menestysohje: älä kysele vaan #TEAMSPIRIT 6 Oma suku voi olla ihan outo 7 Bittikiuas käy kuumana 8 Gradu humalan syvimmästä olemuksesta 10 Lohduttomuutta ja toivoa Beirutissa 12 IC-98 sulkee ihmiset ulos ajan talosta 16 Suvi Auvinen on digitaaliajan anarkisti 20 Häpeä verhoaa yhä miesten itsetyydytystä 24 Historia ja kapitalismi, väärinymmärrettyjä 26 Vanhat erätaidot ovat uusia erätaitoja 28 Prince: julkkis, sankari ja marttyyri 30 Taidepioneerit valtaavat teollisuuden tilat 31 Suuri innovaatiohaaste 20
4 TURUN YLIOPPILASLEHTI 5/2016 Pääkirjoitus Lauri Hannus, päätoimittaja tyl-paatoimittaja@utu.fi twitter: @laurihannus Toimitukselta Omin avuin autuaaksi Kirjoittaja ei hankkinut täysautomatisoitua Autoblow2-laitetta, mutta on sitä mieltä, että Leevi and the Leavingsin Kyllikki on hieno kappale. Esa Keskinen Vuodon takana Keväällä panettaa. Toukokuun alun yllättävä lämpöaalto on saanut nautinnon nesteet virtaamaan jäyhemmälläkin jököttäjällä. Seksi onkin parhaimmillaan tosi kivaa. Teki sitä sitten yksin, kaksin tai porukalla. Kirjoitin tähän numeroon sooloseksistä ja seksileluista (s. 20–23). Jutun pääpaino on miesten harjoittamassa masturboinnissa, osaltaan siksi, että minulla on aiheesta omakohtaista kokemusta. Siitä löytyy myös kiinnostavia kipukohtia. Elämme siitä hienoa aikaa, että monenlaista virikettä on saatavilla mobiilipornosta moottoroituihin suihinottokoneisiin. Naisten seksilelut ovat jo muuttuneet salonkikelpoisiksi, mikä on upea asia. Naisten seksuaalisuutta on tukahdutettu aivan tarpeeksi. Miesten välineet eivät ole vielä samalla tavalla hyväksyttyjä. Ne saatetaan nähdä huvittavana pervoiluna tai jopa inhottavana. Kärjistetysti: se ei ole mies eikä mikään, jos ei saa oikeaa naista. Pääasiassa ihmiset suhtautuvat mutkattomasti seksiin ja masturbaatioon. Nykyään ei heti uhkailla helvetin tulella, mikä on ollut normaali käytäntö pitkiäkin aikoja historiassa. Osissa maailmaa seksuaalinen ilo halutaan edelleen tuhota esimerkiksi sukupuolielimiä leikkelemällä. Se on väkivaltaa iljettävimmillään. Vaikka länsimaat ovat seksikuvaston ja -puheen kyllästämiä, on silti monia lihan iloihin liittyviä asioita, joista ei mielellään keskustella. Niitä ovat esimerkiksi homojen seksi, vanhusten seksi, vammaisten seksi, fiksaatiot tai haluttomuus. Joidenkin ryhmien kuten seksuaalivähemmistöjen tai maahanmuuttajien seksuaalisuutta halutaan kontrolloida. Muiden seksuaalisuuden hyväksyminen on helpompaa, jos aloitamme ensin antamalla itsellemme anteeksi. Sooloseksi kun on asia, joka tulee olemaan keskuudessamme. Olen itsekin naureskellut penispumpuille ja käynyt porukalla huppelissa hihittelemässä seksikaupoissa. Oikean ihmisen kokoinen seksinukke ei ole välttämättä oma juttuni, mutta jonkun muun se voi olla. Meitä on monenlaisia. Juuri siksi ihmisille pitäisi antaa turvallinen ympäristö tutustua seksuaalisuuteensa, ilman leimautumisen pelkoa. Pääsääntöisesti kaikki on ihan okei, kunhan ei satuta muita tai itseään. Käteen vetämisen pitäisi olla vapaata häpeästä apuvälinein tai ilman. Joten kaikki – rakastakaa ja runkatkaa. ivovuoto on sanana etova: aivan kuin jokin eksoottinen virus olisi saanut hengenelimet valumaan sieraimista ulos. Kaikessa groteskiudessaan ilmaisu silti kuvaa hyvin 2010-lukulaista Turun tautia. Kaupungista valmistuu vuosittain satoja korkeasti koulutettuja osaajia, joilta Kupittaan asema vilahtaa ohi melkeinpä heti todistuksen käteen saamisen jälkeen. Akateemisesti koulutetulle ammattilaiselle Turku on hankala lemmitty: sopivan kokoinen ja elettävä, parhaiden neliökilometrien osalta jopa sangen viehättävä kaupunki, jossa on tarpeeksi vetreä kulttuurielämä ja jokseenkin järjelliset asuntojen neliöhinnat. Pulaa on vain työpaikoista. Korkeakoulutetun väestön muuttotappio onkin 2000-luvun edetessä kasvanut. Noin puolet Turun yliopistosta valmistuneista työllistyy tällä hetkellä Varsinais-Suomeen. Ääriesimerkki on oikeustiede. Suurin osa lainoppineista lähtee pois. Valumaa selittää se, että alan työpaikoista kaksi kolmasosaa on pääkaupunkiseudulla. Toiseksi eniten kaupungista häipyy kauppatieteilijöitä. Parhaiten alueelle jäävät luonnontieteilijät, mutta vastoin yleistä käsitystä myös humanistit työllistyvät VarsinaisSuomeen keskimääräistä paremmin. Vuoto on siis vahvaa, mutta toisaalta kyse on vain luonnollisesta paluumuutosta, sillä valtaosa opiskelijoista tulee muualta. Turun yliopistoon opiskelemaan tulevista puolet on kotoisin Varsinais-Suomesta. 49 prosenttia valmistuneista myös jää alueelle opintojen jälkeen. Loput lähtevät. Osa vapaaehtoisesti, osa vastentahtoisesti ja nimenomaan työn perässä. Puhe aivovuodosta on siis osittain paisuttelua. Sen takaa paljastuu kuitenkin hieman yllättävä ongelma. Turussa nihkeillään maisterien palkkaamisen suhteen muihin suuriin kaupunkeihin nähden. Korkea koulutustaso on verrokkikaupunkeihin nähden pienempi valtti työnhaussa. Tutkija Juha Sainion mukaan kaupungin vanhat rakenteet saattavat heijastua siinä, miten korkeasti koulutettuja palkataan. Teollisuuden ja koulutuksen toimialat palkkaavat Turussa suhteellisesti vähemmän yliopistokoulutuksen saaneita kuin esimerkiksi Tampereella. Turku on hahmottanut itsensä telakkakaupunkina. Tämä voi tarkoittaa sitä, että joillakin aloilla akateemisiin suhtaudutaan hieman nyreästi. Asenne on 2010-luvulla lähinnä haitallinen. Korkeasti koulutettujen poismuuton kasvu ei hyödytä ketään. Kaupungit ovat orgaanisesti kasvaneita olentoja. Hyvä kaupunkisuunnittelu välttää äkkireaktioita ja uskoo ihmiseen. Turun tilanne tuskin paranee millään väkinäisillä huippuhankkeilla tai suurikokoisilla mainostolpilla. Helsinkiin vieviä raiteitakaan ei voida katkaista. Parasta, mitä kaupungin johto ja alueen yritykset voisivat tehdä, olisikin korkeasti koulutettujen rohkeampi työllistäminen. Jos haluat maisterin jäävän Turkuun, palkkaa hänet. A
5 TURUN YLIOPPILASLEHTI 5/2016 Sigrid selvittää Kysy mitä vain – Sigrid tietää vastauksen tai konsultoi kössiremmiään. kysynsigridilta@turunylioppilaslehti.fi En saanut kesätöitä mistään, eikä minulla ole varaa mennä palkattomaan harjoitteluun, sillä jääkaapissani loistaa autio valo. Mikä avuksi? Aivan ensimmäiseksi sinun tulee kohdistaa huomiota sisäiseen minäkuvaasi. On tärkeää positioida itsensä menestysurheilijaksi. Tiimipeli on simppeliä ja kaiken a ja o. Suomi nousee vain yhdessä tekemällä. Ajattele jääkiekkojunioreita. Nuoret miehet voittivat meille hienon tuloksen. Karsi mielestäsi kaikki häiritsevät kysymykset, ja keskity toistamaan #tiimi #yhdessä #voittoonasti #TEAMSPIRIT #kaikkipelaa. Ei sillä ole mitään väliä, mitä näiden abstraktien sanojen takana on, onko siellä yhtään mitään tai ketään. Kovaääninen ja sinnikäs hokeminen nostaa sinua yhteiskunnassa. Voit löytää itsesi valmennusaitioista, kansanedustajan aitiosta tai elämäntapavalmentajan mentaalisesta avokonttorista, jossa puhaltavat leudon unohduksen pasaatituulet. Olet saattanut hairahtua elämässäsi akateemiseen kriittisyyteen, mutta se ei tarkoita, etteikö sinulla olisi toivoa. Koskaan ei ole liian myöhäistä siirtyä menestyjien joukkueeseen. Muista joukkuehenki. Älä kysele. Toista treeni. Pitkä päätyyn, lunta tupaan, Kekkonen palmuun, poika kotiin! Koskaan ei ole liian myöhäistä siirtyä menestyjien joukkueeseen. Täysosuma Kasper Strömman Aikuisten luova värityskirja -teoksesta Ennen luovuus tarkoitti kekseliäisyyttä ja innovatiivisuutta. Nykyään se näköjään tarkoittaa kykyä värittää ääriviivojen sisäpuolella. Niin ne ajat vain muuttuvat. – Taistotar
6 TURUN YLIOPPILASLEHTI 5/2016 Kolumni Sinun SukuSi ei ole Sinun en ole iKinä juonut yhtä paljon kahvia. En tiennyt mitä olisin sanonut, joten hörpin kuumaa kahvia sen minkä pystyin. Olin viisitoista, ja istuin ensimmäistä kertaa isovanhempieni kanssa saman pöydän ääressä. ”Sinulla on isäsi silmät”, oli isoäitini sanonut jo heti ovella. Olen sen jälkeen antanut anteeksi monta kliseistä elokuvakohtausta. Ei sellaisessa tilanteessa napsita pisteitä omaperäisyydellä. Isä istui jäykästi vieressä. Hän oli päättänyt viimein esitellä avioliiton ulkopuolisen lapsensa suvulle. Olin tullut kiltisti näytille. oiKeusministeriö tekee parhaillaan eduskunnan painostuksesta selvitystä lastenhuoltolain uudistustarpeista. Voimassa oleva laki on yli 30 vuotta vanha. Selvitys on noussut otsikoihin lähinnä siitä, että sen yhteydessä harkitaan, pitäisikö vanhempien lisäksi isovanhemmilla olla tapaamisoikeus lapseen. Tämä voisi koskea myös muita lähisukulaisia, esimerkiksi sisaruspuolia. Juridiset keinot eivät ole aina parhaita välineitä vaikuttamiseen. Eivätkä ne toimi koskaan, jos ne jäävät vain helposti rikottaviksi säännöiksi. Tällä hetkellä lastenvalvoja ei voi tehdä juuri mitään, jos vanhempi ei halua nähdä lastaan. Vielä vähemmän, jos vanhempi haluaa estää lapsen tapaamiset omien sukulaistensa kanssa. Elatusmaksut on kuitenkin pakko hoitaa. Jos vanhempi ei pysty tai halua maksaa niitä, Kela maksaa elatustukea, mutta rahat peritään vanhemmalta myöhemmin. Viranomaiset pystyvät siis auttamaan paremmin rahan kuin tapaamisten kanssa. Yleensä kyse on tietysti siitä, että kaksi ihmistä hankkivat yhdessä lapsia, eroavat myöhemmin ja molemmat haluavat nähdä jälkeläisiään. Sitten riidellään asumisista ja tapaamisten määrästä. Perhemallit eivät kuitenkaan lopu tähän. Usein ihmisiltä tuntuu unohtuvan, miten helposti lapsi saattaa saada alkunsa. Aborttien laillisuus ei tarkoita sitä, että jokainen syntyvä lapsi olisi kaikkien osapuolten toivoma. Lapselle vanhempien parisuhteen puuttuminen ei ole välttämättä mikään ongelma, jos kaikkia lähisukulaisia on kuitenkin mahdollisuus nähdä. Esimerkiksi pettämisen tuloksena syntynyt lapsi joutuu kevyissä arjen keskusteluissa vaikenemaan isosta osasta taustastaan, jos ei halua vaikuttaa höveliltä avautujalta. Pettämiseen tuntuu liittyvän vielä voimakas stigma, joka avioerosta on pikkuhiljaa haalistunut. Moraaliasioista saa olla mitä mieltä haluaa, mutta lapsia ei voi yhteiskunnassa nähdä suunniteltuina paketteina, jotka tilataan aina sopivalla hetkellä avotai avioliittoon. Suomessa on nytkin tavallisia lapsia, jotka eivät tapaa sisaruksiaan ennen aikuisuutta, tutustuvat serkkuihinsa kömpelösti liian vanhoina leikkimään ja kuulevat isovanhempiensa hautajaisista vasta jälkikäteen. Joku muu määrittelee heidän sukunsa, koska se on liian helppoa. Esimerkiksi pettämisen tuloksena syntynyt lapsi joutuu kevyissä arjen keskusteluissa vaikenemaan isosta osasta taustastaan, jos ei halua vaikuttaa höveliltä avautujalta. wilhelmiina palonen Kirjoittaja on toimittaja ja valtio-opin opiskelija, joka näkee perhejuhlissa jännittävämpiä valtasuhteita kuin Game of Thronesissa.
7 TURUN YLIOPPILASLEHTI 5/2016 pelibisnes on ollut jo vuosia merkittävä suomalainen vientituote, mutta kotimaiset menestyspelit eivät kuitenkaan kerro paljoakaan maastamme. Ulkomaiselle pelaajalle Clash of Clans tai Angry Birds tarjoavat kutakuinkin yhtä hyvän kurkistusaukon suomalaiseen mielenmaisemaan kuin Renny Harlinin elokuvat tai Sunrise Avenuen musiikki. Suomalaisissa underground-peleissä kansalliset kliseet suorastaan kukoistavat. Tosimaailmassa Suomi on muuttunut asteittain moderniksi tietoyhteiskunnaksi ja yhtenäiseksi osaksi Eurooppaa, mutta pikselisuomalaisten yhteiskunta elää ylpeästi agraarielämää. Pilkkisimulaattori ProPilkki ja survivalistiset EräJorma-pelit juhlivat syvää luontosuhdettamme. Urheilupeleissä perinteiset suomalaiset yksilölajit kuten mäkihyppy, maastohiihto ja keihäänheitto ovat valttia ja kaikenlaiset joukkuelajit turhaa postmodernia hömpötystä. Mitä näitä susijengejä, huuhkajia ja helmipöllöjä nyt onkaan. Hiljattain suomalaisessa retropeliyhteisössä herätti keskustelua erikoinen pelitulokas. Legendaariselle 8-bittiselle Nintendolle julkaistiin yli 30 vuotta konsolin julkaisun jälkeen uusi kotimainen peli: Juhannussauna 2016. SAunAAn, SuoMAlAiSeT Juhannussaunasta tehty 50 kappaleen painos myytiin loppuun hetkessä, mutta pääsin kokeilemaan kopiota numero 49 Kauppiaskadulla sijaitsevaan retropeliliikkeeseen Retromagiaan. Pelin ensivaikutelma on kansallishenkeä nostattava: Suomen lippu heiluu ja saunassa ollaan tietysti munasillaan. Retromagian myyjä esittelee minulle pelin mukana saapuneita oheistuotteita: pefletti ja pullonavaaja. Pelin idea on seuraava: pelaaja on saunassa toisessa kädessään löylykiulu, toisessa olutpullo. Pisteitä kertyy heitetyistä löylyistä ja saunassa vietetystä ajasta, mutta samalla täytyy huolehtia saunojan nesteytyksestä hörppimällä olutta. Oppimiskäyrä ei ole erityisen jyrkkä, sillä pelaajalla on käytössään vain kaksi nappia: toisella heitetään löylyvettä ja toisella juodaan kaljaa. Löylyjen alettua lauteilla istutaan loppuun saakka, sillä peliä ei voi keskeyttää esimerkiksi viilentyäkseen terassilla. Tässä pelissä saunominen loppuu ainoastaan kuolemaan. Erityistä kiitosta on annettava pelin äänisuunnittelusta. Ikoniset saunaäänet – löylyn kihahdus ja oluen pulputus – ovat taipuneet suorastaan koskettavasti Nintendon kulmikkaaseen äänimaailmaan. Vielä kun löylyttelijän saisi ähkimään. SuoMAlAiSin MAHDollinen Peli Pelin taustalta löytyy nimimerkki Arto4000, eli Helsingissä asuva Arto Paappanen. ”Maailmalla on jo pitkään julkaistu NES-konsolille niin sanottuja kausicartteja tyyliin 8-bit Xmas ja tuon pohjalta heitettiin, että Suomeen pitäisi saada vuosittain julkaistava juhannusaiheinen pelisarja”, Paappanen kertoo pelin synnystä. ”Varsinainen idea juhannussaunaan tuli pyöritellessä ideoita, jotka eivät olisi liian haastavia ja monimutkaisia tehdä ensimmäiseksi peliksi erikoisemmalla alustalla”, hän jatkaa. Lopulta sopivan helposti lähestyttävä aihe löytyi: saunominen. Millaisen kuvan suomalaisista sitten saa kotimaisten pelien perusteella? Paappasen mielestä vaikutelma on sydämellinen. ”Kotimaiset pelit harvemmin ottavat itseään turhan vakavasti, ja niistä on havaittavissa, että pelien tekijöillä on sellainen hyvä ja lämmin tekemisen meininki”, Paappanen miettii. ”Tehdään siis pelejä siksi, että se on hauskaa”, hän lisää. Pyydän Paappasta visualisoimaan ”suomalaisinta” mahdollista peliä. ”Siinä olisi varmaankin viinanjuontia, alakuloisuutta ja pakkasta jossain muodossa. Eikä siinä jaariteltaisi turhia. Nakkikioskitappelutkin voisi jotenkin ängetä mukaan”, hän pohtii. My Summer Car on kotimainen peli, joka pyrkii saavuttamaan yhdenlaisen suomikokemuksen ytimen. Vielä virallisesti julkaisemattomassa pelissä viritetään itselle halpa kesäauto, juodaan keskiolutta ja eletään hidasta suomalaista syrjäseutuelämää. Ovatko pelaajat saaneet tarpeeksi avaruussimulaatioista ja scifi-räiskinnöistä ja nyt halutaankin mallintaa rujoa arkirealismia? My Summer Carin Facebook-sivulla eräs kalifornialainen kommentoija on ainakin innostunut ajatuksesta. “My dream of being a Finn will finally be achieved”, hän kirjoittaa. • PikSeliSuoMAlAiSTen YHTeiSkunTA TeksTi: miikka rusi Suomalaisen pelibisneksen suurimmat hitit eivät kerro maamme kulttuurista juuri mitään. Omatoimiset bittinikkarit paikkaavat kansallista vajetta tuomalla konsoleihin saunan, pilkin ja kesäauton. Juhannussauna 2016 -konsolipelin mekaniikka on viehättävän yksinkertainen: heitä löylyä, juo olutta. Myyntipaketin mukana tulee kaikki tarpeellinen. la ur i h an n us
8 TURUN YLIOPPILASLEHTI 5/2016 oluTTieTeilijä baarimiKKo mYY välissä muille asiakkaille juomia, mutta kääntyy sitten taas jatkamaan keskustelua tiskin vieressä seisovan Juha Kylä-Kailan kanssa. Kylä-Kaila kertoo kuulumisiaan: hän on juuri auttanut Tytötkin panee -sloganistaan tunnettuja Brewcatseja panemaan Tiki Lageria. Hienoinen väsymys näkyy. Kylä-Kaila on edellisen yön ollut työvuorossa. Hän työskentelee oluenpanijana Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalla. Sen lisäksi hän on kuitenkin myös opiskelija, gradua vaille valmis. Yliopisto on Heriot-Watt University Edinburghissa, pääaineena paneminen ja tislaus. ”Se on luonnontiedettä, papereissa lukee sitten master of science”, sanoo Kylä-Kaila huvittuneena. Ensisijainen kiinnostuksen kohde ei ole akateemisuus, vaan olut. Kylä-Kaila puhuu oluen panemisesta leppoisasti ja verkkaisesti, mutta kiinnostuksen syvyyttä ei voi olla tajuamatta. Miksi olut kiinnostaa? ”Sulle annetaan yksinkertaiset raaka-aineet, ja sä voit luoda niistä ihan jotain uskomatonta.” moni olutalalla aloittaa panemisen kotikokeiluilla. Kylä-Kaila kokeili oluen tekemistä kotona kerran 18-vuotiaana, mutta ei uskonut itsekään onnistuvansa. ”Se oli niin pahaa, että meni viemäriin.” Lukion jälkeen Kylä-Kaila alkoi kuitenkin opiskella Turun ammattikorkeakoulussa restonomitutkintoa ravintolapuolella. Koulutukseen ei juuri kuulunut oluista mitään, mutta hän opetteli itsekseen tietoa eri oluttyypeistä. ”Menin ravintola Kouluun töihin ja se oli sitten aika varmaa – siinä pannujen vieressä kun työskenteli ja haisteli, niin se alkoi kiinnostaa.” Sitten Kylä-Kaila sai liitettyä opintoihinsa Mustiala-pienpanimokurssin ja uteliaisuus heräsi. Oluen valmistus prosesseineen kiinnosti yhä enemmän. Mustialassa Kylä-Kailaa opetti Tuomas Markkula, joka on nykyisin Malmgård-panimon omistaja. Markkula oli itse opiskellut panimomestariksi Skotlannissa. Skotlanti oli aina kiehtonut Kylä-Kailaa, ja kun miehet myöhemmin tapasivat, Markkulan koulutus alkoi vaikuttaa yhä houkuttelevammalta. Kylä-Kaila halusi tietää, olisiko hänellä edes mahdollisuuksia päästä sisään. ”Markkulakin oli muistaakseni joku biotekniikan diplomi-insinööri tai muu vastaava, eikä mulla ole sellaista kemiallista taustaa.” Panimomestareita on Suomessa vähän, KyläKailan arvion mukaan ehkä vajaa sata. Suurin osa heistä on hankkinut koulutuksensa Tanskassa tai Saksassa. Koulutusta annetaan sekä yliopistoissa että erilaisissa instituuteissa. Yksi syy Skotlantiin hakeutumiseen oli raha. ”Skotlanti on suhteessa edullinen, mutta silti kallis.” Kylä-Kaila pääsi sisään etäopiskelulinjalle, koska sai luettua hyväksi työkokemustaan panimoalalta. Se ei taannut vielä sitä, että varsinainen opiskelu sujuisi. ”Oli pikkainen haaste siinä, että ymmärtäisinkö kaiken mikä sieltä tulee, ja se oli vielä englanniksi.” ”Ensimmäiseksi lyötiin eteen mikrobiologian ja biokemian alkeet, ja ne menivät ihan yli. Meinasin lopettaa sen koulun siihen. Sitten alkoi tulla englantia ja latinaa ihan väärästä tuutista. Mutta kyllä se siitä sitten. Mä luulin, että tiesin jotakin, mutta siinä vaiheessa tajusin, että olen aivan saapas näissä asioissa.” Tutkintoon kuuluvat käytännön asiat opiskeltiin myöhemmin muutaman viikon kurssilla Skotlannissa. Sinne kokoontuivat kaikki tietyn tason suorittaneet opiskelijat, jotka tulivat aivan eripuolilta maailmaa. Läntisin opiskelija oli Chilestä ja itäisin Kiinasta. ”Siinä oli mun opiskelukaverit käytännössä. Oli aika hienoa nähdä ne.” Kylä-Kaila sai kurssilla kontakteja ympäri maailmaa ja on kiinnostuneena seurannut muiden tekemisiä myöhemmin. Käytännön opetus oli muutenkin hyödyksi. ”Siellä yliopistolla oli labrat ja panimot ja tislaukset. Ja sitten kierrettiin eri paikkoja ympäri Skotlantia. Se oli ihan loistavaa.” Yliopisto tekee tiivistä yhteistyötä paikallisten panimojen kanssa ja on sitä kautta yhteydessä työelämään, kehuu Kylä-Kaila. Koulutukseen kuului panemisen lisäksi tislaus. Anti oli erityistä, sillä viskintislausta ei opeteta juuri missään. Graduaihetta ei voi paljastaa kovin tarkkaan, koska Kylä-Kaila tekee sitä työnantajalleen. Yksinkertaistettuna hän kuitenkin tutkii, mitä oluen maulle tapahtuu, jos keittovaiheessa säästetään energiaa. Työajalla Kylä-Kaila tekee gradun ja varsinaisen oluenpanemisen ohella myös tuotekehittelyä. Osa projekteista tehdään suoraan asiakkaiden toiveiden mukaan, mutta osa on omia kokeiluja. Niitä KyläKaila tekee oman kiinnostuksensa mukaan. ”Kokeilulla ei ole välttämättä tilausta tai kysyntää, kukaan ei tykkää siitä, mutta ainakin pääsee tekemään jotakin mitä haluaisi tai luulisi, että nyt on kova juttu. Se ei vie työaikaa kauheasti.” ”Sitten kun on aikaa, saa leikkiä.” Yksi tällainen Kylä-Kailan kokeilu oli Lakritsiportteri, joka tuli markkinoille helmikuussa. Idea lähti Kouvolan lakritsin näytteestä, jonka hän sattumalta löysi. Siinä oli lakritsiuutetta, josta keitetään lakritsia. ”Kun ei ole ikinä nähnytkään sellaista raaka-ainetta, niin ei sitä osannut käyttääkään. Lähdin ihan sekoittamaan sitä veteen ja muuta, että miten se edes reagoi.” ”Maustaminen oli mielenkiintoista. Lähdettiin liikkeelle varovasti ja siitä keitettiin varmaan viisi eri versiota. Sitten päädyttiin tuohon lopputulokseen.” Kylä-Kaila pitää tauon. ”Jos olisin saanut valita, olisin laittanut vielä enemmän lakritsia siihen. Ihmiset ajattelevat, että sitä pitäisi juoda se koko pullo. Musta se oli hauska, kun se oli niin tuhti. Se olisi ollut ehkä ennemmin lakritsishotti, minkä mä olisin tuottanut”, hän nauraa. Ihmiset ympärillä innostuivat. Olut on saanut hyvää palautetta. TeksTi: wilhelmiina palonen / kuva: lauri hannus Juha Kylä-Kaila on gradua vaille valmis. Lopputyön jälkeen hän valmistuu yliopistosta pääaineenaan paneminen ja tislaus. Ensimmäiseksi lyötiin eteen mikrobiologian ja biokemian alkeet, ja ne menivät ihan yli. Meinasin lopettaa sen koulun siihen. Sitten alkoi tulla englantia ja latinaa ihan väärästä tuutista.
9 TURUN YLIOPPILASLEHTI 5/2016 oluTTieTeilijä Juha Kylä-Kaila ei ole armeijan jälkeen ollut ilman partaa, mutta joutui kuvauksen jälkeen ajamaan sen pois hävittyään vedon ystävälleen. laitilan Wirvoitusjuomatehtaan panimossa on neljä työntekijää. Keittohuone on puoliksi automatisoitu, mutta henkilökunta tekee oluen suodatukset, käymisen seurannan ja pesut. ”Se on sellainen sekametelisoppa, joka liitettynä kiireiseen työaikaan pitää jalat liikkeellä ja mielenkiinnon yllä.” Osa työstä on hyvin fyysistä. ”Erikoisoluissakin on säkkitavarana mallasta, niin niitä saattaa joutua yhden päivän aikana parituhatta kiloa punnertamaan sinne erikoissiiloon. Siinä tulee kuntosalikin sitten samalla. Tavallaan kuuluu firman etuihin.” Pienemmässä panimossa työ saattaisi olla vielä fyysisempää, eikä mahdollisuuksia tieteelliseen otteeseen välttämättä olisi. ”Pienessä tuotannossa mennään enemmän syyseuraussuhteilla oluenpanossa. Sitten jos joku menee pieleen, niin sitä ei välttämättä aina edes tiedetä, mikä on mennyt pieleen.” Kylä-Kaila vastaa hitaasti, kun häneltä kysyy tulevaisuuden haaveista. Kikkailun sijaan klassiset oluttyylit kiehtovat nyt enemmän. Kylä-Kaila haluaisi keskittyä niihin ja hioa esimerkiksi täydellisen baijerilaisen vehnäoluen. Kokeilla, mitä aivan hienoilla muutoksilla saisi oluessa muutettua. Hän tietää, ettei keskivertokuluttaja huomaa pienen pieniä sävyeroja. Taidokas suoritus on kuitenkin itselle tärkeä. ”Aina tulee sellainen olo, että tätä voisi viilata, tästä puuttuu jotakin. Saisi kerrankin fiksattua sen niin, että siitä ei puutu mitään.” Parhaita hetkiä Kylä-Kailan työssä ovat sellaiset, kun valmiista, pitkään työstetystä tuotteesta saa rehellisen ja hyvän palautteen: ”Kun joku maistaa ekan kerran sitä ja näet, että se on hiljaa ja sen kulmakarvat nousee ja sä tiedät, nyt osui.” • Erikoisoluissakin on säkkitavarana mallasta, niin niitä saattaa joutua yhden päivän aikana parituhatta kiloa punnertamaan sinne erikoissiiloon. Siinä tulee kuntosalikin sitten samalla.
10 TURUN YLIOPPILASLEHTI 5/2016 MurHeelliSTen TArinoiDen koHTAAMiSPAikkA TeksTi: sakari muurinen / kuvaT: iiro hirvimäki Sodanjälkeinen Beirut on pikkuhiljaa nousemassa jaloilleen. Parrasvalojen ulkopuolella on joukko ihmisiä, jotka odottavat käännettä parempaan, mutta mahdollisesti turhaan. ”tästä ammuttiin sisällissodassa tuohon rakennukseen”, sanoo taksia kuljettava Abu Habib ja osoittaa 30 metrin päässä olevaa, puoliksi luhistunutta kerrostaloa. Talon ikkuna-aukkoihin on ripustettu lakanoita suojaamaan asukkaita kuumuudelta. Pihalla istuu kaksi miestä polttamassa vesipiippua. Aidan toisella puolella kohoaa hulppea, tarkasti vartioitu pilvenpiirtäjä, jonka luksusasuntojen kuukausivuokrat ovat tuhansia dollareita. Beirut on kaupunki, jossa jetset-elämä ja raha ovat vieri vieressä äärimmäisen köyhyyden ja surkeiden ihmiskohtaloiden kanssa. Kontrasti on valtava. olemme matKalla Shatilan pakolaisleiriin, joka sijaitsee noin neliökilometrin kokoisella alueella keskellä Beirutia. Portilla aukeava näkymä on lohduton. Jo kauan sitten purkukuntoon tulleita rakennuksia keskellä kaatopaikkaa, mietin itsekseni. Lapset tonkivat roskavuorista käyttökelpoista tavaraa. Kaikki vessanpytyistä lenkkitossuihin kierrätetään moneen kertaan. Pieniä kioskeja, romukauppoja ja kahviloita on vieri vieressä. Näille ihmisille kaupankäynti on elämäntapa, ja miltei joka suvulla on jokin putiikki, vaikka kauppa ei kävisikään. Taskussani minulla on Libanonin hallituksen myöntämä väliaikainen lehdistökortti, mutta leirin sisällä tämä ei riitä. Meidän on pyydettävä jutuntekoon lupaa paikalliselta johtajalta. Kadut ovat niin ahtaita, että kahden auton on mahdotonta liikkua vierekkäin. Silti liikenne on molemmansuuntaista. Matka heimopäällikön luo tuntuu kestävän ikuisuuden. Ajomatkan ja pienen odottelun jälkeen Mohammed Ahmediksi esittäytyvä hampaaton mies ottaa meidät vastaan. Toimisto on kadulla. Tarjolla on vettä sekä tupakkaa. Mietin, että millaiseenkohan kuulusteluun mahdan joutua. Mohammedia ei kuitenkaan kiinnosta kysellä tarkoitusperistäni, vaan hän alkaa sujuvasti kertoa itsestään. Hän kertoo olevansa Syyrian palestiinalainen ja lähteneensä Damaskoksesta väkivaltaisuuksien vuoksi kaksi vuotta sitten. Perhettä Mohammedilla ei ole mukana. Osa on kuollut, osa on kadoksissa, mutta poika on elossa ja opiskelee Damaskoksessa. Tunnelma ei vastoin odotuksia ole mitenkään ahdistava. Läsnäolomme herättää uteliaisuutta, ja ihmiset alkavat kerääntyä vähän matkan päähän. Osa lapsista haluaa tulla tervehtimään. Ihmiset ovat ylipäänsä iloisia ja hymyilevät. Muutama rohkea tulee pyytämään selfietä. Shatilan leiri perustettiin alun perin palestiinalaisille pakolaisille vuonna 1949. Virallisesti leiri majoittaa noin 10 000 pakolaista, mutta Syyrian sisällissodan seurauksena asukasmäärän arvioidaan paisuneen yli 20 000 henkeen. Mohammed ohjeistaa meidät tuttavansa Aboudin kahvilaan. Meille tarjotaan kupilliset kuumaa juomaa, joka on luvalla sanoen melko hankalaa Se oli jumalan tahto ja jumalan tahdosta palaamme vielä Palestiinaan. En ehkä minä, mutta pojanpoikani tai hänen jälkeläisensä. Aboudin suurin haave vielä yli kahdenkymmenen Shatilassa vietetyn vuoden jälkeen on järjestää jälkipolville mahdollisuus palata Palestiinaan.
11 TURUN YLIOPPILASLEHTI 5/2016 MurHeelliSTen TArinoiDen koHTAAMiSPAikkA nieltävää. Juomatta jättäminen olisi kuitenkin suuri loukkaus. Omien sanojensa mukaan noin 50-vuotias Aboud kertoo asuneensa leirissä yli 20 vuotta. Hän oli paikalla myös sisällissodan aikaan 1982, kun falangistijoukot Israelin tukemana surmasivat lähteestä riippuen 460–3500 leirissä asunutta palestiinalaista. Aboud kertoo itsekin saaneensa luodista, mutta selvinneensä kuin ihmeen kaupalla. ”Se oli jumalan tahto ja jumalan tahdosta palaamme vielä Palestiinaan. En ehkä minä, mutta pojanpoikani tai hänen jälkeläisensä.” YK ja hyväntekeväisyysjärjestöt pyrkivät takaamaan välttämättömimmät palvelut. Leirissä on pieni koulu ja terveysasema, jossa akuutit vammat ja sairastumiset kyetään jotenkuten hoitamaan. Perushyödykkeistä kuten sähköstä ja vedestä on pula. Kahvilan ansiosta myös Aboudin lapsilla on mahdollisuus päästä päivittäin muutamaksi tunniksi kouluun. Hänellä on päivittäin käytössä noin 10 dollaria, mutta kieltäytyy jyrkästi ottamasta maksua kahvista. ”Elämme täällä kädestä suuhun, tunti kerrallaan. Ei ole mitään, mitä odottaa, mutta te olette nyt vieraanani.” Libanonin hallitus on poliittisen paineen alla haluton myöntämään työlupia pakolaisille. Monet leirin asukkaista joutuvatkin tekemään töitä polkuhintaan ja surkeilla ehdoilla. Palkkojen polkeminen kiristää välejä myös paikallisten kanssa. Leiriin ja edes alkeellisen sosiaaliturvan piiriin pääseminen on kuitenkin monille onnenpotku. Monet Syyrian pakolaisista majoittuvat Beirutin ympäristössä oleviin epävirallisiin hökkelikyliin. Taksikuskin mukaan näihin paikkoihin ei ole asiaa ilman turvamiehiä. pääsemme vierailemaan leiristä parin kilometrin päässä sijaitsevaan kouluun, jossa järjestetään syyrialaislapsille mahdollisuus opiskeluun. Aamupäivällä Ibtihaj Kadovra on tavallinen libanonilainen peruskoulu. Vuonna 2014 aloitettiin YK:n tukemana iltapäivävuoro Syyrian pakolaisille. Myös Suomen valtio tuki tuolloin kehitysyhteistyövaroin Libanonin opetussektoria viidellä miljoonalla eurolla. Koulussa on samanlaisia elementtejä kuin millä tahansa suomalaisella ala-asteella. Seinillä on piirustuksia, tytöt kikattavat nurkassa ja poikajoukko tuuppii toisiaan käytävällä. ”Monet pojat ovat fyysisesti erittäin vahvoja, ja kahnauksia syntyy melko usein, mutta sellaisia pojat ovat”, sanoo rehtori Omar Jouaid. Hänen toimistonsa on hienompi kuin yksikään Suomessa näkemäni rehtorin toimisto. Uudenkarheat huonekalut ja uusin mahdollinen elektroniikka eivät irtoa Libanonissakaan ihan halvalla. ”YK on pitänyt huolen rahoituksesta, ja tällä hetkellä meiltä ei puutu mitään.” Koulun oppilaat ovat 6–17-vuotiaita ja heitä on noin 600. Enempää ei mahdu ja osalle joudutaan sanomaan ei. Oppilaiden kotioloja ei seurata kovin tarkasti, mutta rehtorin mukaan tilanne on yleisesti ottaen haastava. Kyselen oppilaiden tulevaisuuden haaveita, jotka kuulostavat aivan tavanomaisilta: lääkäri, insinööri, parturi. ”Supertaxi”, huikkaa 17-vuotias Bashan. Monia oppilaista on palloteltu ympäri Syyriaa ennen kuin he pääsivät Libanoniin. Moni vaikuttaa tyytyväiseltä tilanteen huomioon ottaen. Kahdeksatta luokkaa käyvä 17-vuotias Firas lähti neljä vuotta sitten Alepposta perheensä kanssa. Muu perhe palasi takaisin, mutta turvallisuustilanteen heikennyttyä eivät päässeetkään enää Libanoniin. Syyrian kriisin alkaessa moni tuli ikään kuin serkkujen luo väkivaltaisuuksia pakoon. Raja oli pitkään ollut auki ja ihmiset saivat liikkua vapaasti. Kun kriisi pitkittyi ja ihmiset eivät päässeetkään palaamaan kotiin, Libanonin hallitus päätti sulkea rajan. Firas asuu nyt yksin ja työskentelee paikallisessa supermarketissa silloin, kun ei ole koulussa. ”Pomo on onneksi reilu ja antaa minun nukkua varastossa.” Kriisin seurauKsena syyrialaisnaisia on joutunut myös ihmiskaupan uhreiksi. Voisi kuvitella, että prostituutio on tiukasti uskonnollisessa maassa ankarasti kielletty. Bordellien pitäisi hakea hallitukselta virallinen lupa, joita ei käytännössä enää myönnetä. Hyvillä suhteilla ja rahallisen avustuksen turvin virkamiehet katsovat osaa toiminnasta läpi sormien, mutta räikeimpiin rikkomuksiin puututaan. Kuskini ajeluttaa minua Beirutin ”punaisten lyhtyjen alueella”. Hän osaa kertoa, että suurin osa tytöistä tulee maahan niin sanotulla artistiviisumilla ja työn luonne selviää usein vasta paikan päällä. Sopimukset tehdään yleensä vuodeksi ja passit kerätään pois. Ajamme ränsistyneen talon pihaan. Oven edessä seisoo turvamies, joka ohjaa sisään. Eteisaulassa nainen kertoo tunnin hieronnan hinnaksi 100 000 Libanonin puntaa, eli noin 66 dollaria. Kieltäydyn ja kerron haluavani jututtaa yhtä naisista. Seuraa kiivas keskustelu kuskini ja eteisaulan naisen välillä. Yllätyksekseni minut viitotaan peremmälle ja ohjataan yhteen huoneista. Näkymä on iljettävä. Nurkassa on sänky, jonka lakanoita ei varmasti ole hetkeen vaihdettu. Lattia on lian peitossa. Huoneessa on kaksi tuolia ja pöytä. Istun alas ja minulle tarjotaan juotavaa. Tällä kertaa kieltäydyn kunniasta. Hetken kuluttua sisään astelee kylpytakkiin pukeutunut, noin 30-vuotias nainen. Hän ei halua kertoa nimeään, koska sukulaiset eivät missään nimessä saisi tietää missä hän on. Nainen puhuu yllättävän hyvää englantia ja suostuu vastaamaan kysymyksiin. Hän kertoo tulleensa maahan tarjoilijan töihin yhdeksän kuukautta sitten. Paikan päällä odotti järkytys. ”Asiakkaani ovat inhottavia, mutta en pääse täältä mihinkään.” Hän kertoo, että hyvinä päivinä asiakkaita on kymmenkunta, huonoina jopa 25. Vapaapäivä on joskus kerran viikossa, joskus kerran kahdessa viikossa. Asiakkaan maksamasta 66 dollarista naiset saavat 10 sekä mahdolliset tipit. Loput menevät talolle. Vaikka sopimus päättyykin kolmen kuukauden kuluttua, ei nainen tiedä mitä aikoo tehdä. ”Kotona Syyriassa minua odottaa melko varmasti vankila tai kuolema, Eurooppaan ei pääse ilman rahaa, ja täällä minulla on vain huoraus.” Nainen kysyy kauanko aion olla maassa. Vastaan lähteväni kahden päivän kuluttua. ”Mene, äläkä katso takaisin.” Pian tämän jälkeen juttutuokiomme keskeytetään. Ilmeisesti taloon on saapunut maksava asiakas, ja minun on aika poistua. • Jutun tekemiseen on saatu ulkoasiainministeriön kehitysviestinnän myöntämää toimittajien matka-apurahaa. Ibtihaj Kadovran koulun syyrialaislapsista monia on palloteltu sijoituspaikasta toiseen. Neljäsluokkalaisten arabian tunnilla vallitsee kuri ja järjestys.
12 TURUN YLIOPPILASLEHTI 5/2016
13 TURUN YLIOPPILASLEHTI 5/2016 AuTioTAlo Kupittaalla paloi vuosituhannen lopussa yksi kaupunginosan puutaloista. Palon jälkeen rauniot siivottiin pois ja tilalle rakennettiin kerrostalo. Nyt tulipalon tuhkista on syntymässä taideteos, jota sen tekijät eivät halua ihmisten menevän katsomaan. TeksTi: esa kosTeT / kuvaT: noora isoeskeli ”puhuit äsKen muureista, mutta oikeastaan me ollaan ajateltu käyttää klassista muuntajaaseman teräsverkkoa. Tontti aidataan sillä, etteivät ihmiset pääse sisään taloon”, turkulaisen taiteilijakaksikko IC-98:n Patrik Söderlund tarkentaa. Söderlund on tarttunut yhdessä työskentelyparinsa Visa Suonpään kanssa kaksikon toistaiseksi kunnianhimoisimpaan projektiin. Taiteilijat aikovat hankkia Suomesta kiinteistön, ympäröidä sen portittomalla aidalla ja sen jälkeen jättää talon ”ajan asunnoksi tuhanneksi vuodeksi”. Käytännössä kohde suljetaan ihmisen vaikutukselta, eivätkä edes tekijät pääse alueelle sen aitaamisen jälkeen. Aidan valmistuttua taloon on paikalle pääsevien eläinten lisäksi asiaa ainoastaan antiikin mytologian ajan, kuoleman ja uuden elämän jumalalla. Hänestä Khronoksen talo on saanut nimensä. HAeTAAn HYläTTävää Mökkiä ”Kupittaankadulla paloi puutalo vuonna -99. Silloin tuli mieleen, että olisi hienoa, jos palaneet rauniot voisi vain jättää sellaisenaan paikalleen. Toki siihen nousi pian kerrostalo, kuten Turussa on tapana”, Söderlund muistelee. Idea ihmisen vaikutukselta suljetusta talosta ehti hautua taiteilijaryhmän ajatuksissa pitkään ennen kuin sopiva hetki idean työstämiseen ilmaantui. Nyt taideteos tai taideteko, joksi Söderlund projektia kutsuu, on vihdoin mahdollista toteuttaa. Resurssit ovat Suomen mittapuulla hyvät, sillä IC98 voitti Khronoksen talolla Lönnströmin taidemuseon viime vuoden avoimen projektihaun. Museo on varannut projektiin 30 000 euroa taiteilijakorvaukseen ja 70 000 euroa tuotantokuluihin. Lönnströmin taidemuseo on toiminut viime vuodesta alkaen niin sanottuna seinättömänä museona, joka tukee nykytaiteen projekteja. Siinä missä perinteisen taidemuseon seinät rajaavat sisäänsä taiteen katsomisen ja kokemisen tilan, on Khronoksen talossa katsoja sen sijaan rajattu fyysisen teoksen ulkopuolelle teräsverkkoaidan muodostamalla seinällä. ”Kupittaankadun tulipalon jälkeen syntynyt alkuperäinen idea oli vähän museaalisempi. Suunnittelimme katseluramppeja, joiden kautta voisi tulla ikään kuin museoon katselemaan raunioita ja tuhoutuneen elämän jälkiä. Nyt haluamme nimenomaan pitää ihmiset poissa talosta”, Söderlund sanoo. Tulevaa Khronoksen taloa, mökkiä tai rintamamiestaloa, etsitään parhaillaan ympäri Suomea. Talon tai tontin koolla ei ole väliä sen enempää kuin talon kunnollakaan. Lönnströmin taidemuseon julkaisemassa hakuilmoituksessa todetaan lisäksi haja-asutusalueella tai erämaassa sijaitsevien kohteiden olevan etulyöntiasemassa. Hieman yksinkertaistaen voi sanoa, että mitä kauempana kohde on asutuksesta, sitä helpompaa lupa-asioiden hoitaminen tulee olemaan. ”Toisaalta ’vaikean’ tien valitseminen eli tontin valinta kaava-alueelta tuottaisi varmasti eniten selvittelyä virkamiesten kanssa. Materiaalia tulisi silloin enemmän teokseen”, Söderlund punnitsee. IC-98 ei ole vielä tehnyt päätöstä lopullisesta Khronoksen talon paikasta, mutta harkinnassa olevia kohteita on jo useita. ”Tähän mennessä on tullut kymmenkunta ehdotusta. Teemme elokuun loppuun mennessä päätöksen lopullisesta paikasta”, Suonpää kertoo. näkYMä ilMAn iHMiSTä Yksi kiinnostavimmista puolista Khronoksen talossa on se, pystyykö projektin ylipäätään toteuttamaan Suomessa. Pystyi tai ei, ainakin Khronoksen talo on mediumiltaan uudenlainen kokeilu verrattuna IC98:n tämän vuosikymmenen töihin. IC-98 on viime vuosina saanut näkyvyyttä etenkin animaatioinstallaatioillaan. Viime vuonna ryhmä edusti Suomea Venetsian biennaalissa installaatiollaan Tunnit, ajat, iäisyydet . Ryhmän nimi on lyhenne perustamisvuodesta ja käsitteestä iconoclast. Termi viittaa henkilöön, joka harjoittaa ikonoklasmia eli etenkin uskonnollisten kuvien kieltämistä. Käsitteelle on kehittynyt myös laajempi merkitys: ikonoklastiksi voidaan kutsua henkilöä, joka vastustaa vallassa olevia uskomuksia tai instituutioita. Käsitteen jälkimmäisen merkityksen jälkiä on luettavissa IC-98:n animaatioista, kuten teoksesta Näkymä vastarannalta . Animaatio syntyi 2011 kommenttina Pinella-rakennuksen yksityistämissuunnitelmille. Teoksessa kuvataan Pinellan muutoksia vuodenaikojen ja vuosisatojen aikana urkumusiikin säestyksellä. Viimeisessä kuvassa doorilaispylväät ovat jo rapistuneet pois ja alue on luonnontilassa puiden valtaamana. Ihmisen aiemmasta läsnäolosta muistuttavat lähinnä yksinään heiluva tuulikello ja tyhjilleen jäänyt Porthanin istuin. Ihmisestä todistavat jäljet mutta ihmisen samanaikainen poissaolo on keskeinen osa myös tekeillä olevaa Khronoksen taloa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, saa Khronoksen taloksi valikoituva hökkeli raunioitua omassa rauhassaan aidatulla tontillaan. Siihen on kuitenkin matkaa useamman byrokratiakoukeron verran. Suunnittelimme katseluramppeja, joiden kautta voisi tulla ikään kuin museoon katselemaan raunioita ja tuhoutuneen elämän jälkiä. Nyt haluamme nimenomaan pitää ihmiset poissa talosta.
14 TURUN YLIOPPILASLEHTI 5/2016
15 TURUN YLIOPPILASLEHTI 5/2016 DokuMenToinTiA, ei MAniPuloinTiA Tontin aitaaminen ja täydellinen suojelu ihmisen vaikutukselta vuosituhanneksi eteenpäin kuulostaa jo itsessään riittävän hankalalta. Kun tähän lisätään taiteilijakaksikon lisätavoite – se että he eivät halua kenenkään omistavan tonttia sen aitaamisen jälkeen – puhutaan todennäköisesti aikaa vievästä paperihelvetistä. ”Tuskaistahan se on lähteä viemään tällaista projektia läpi reaalimaailmassa. Siinä tullaan tekemisiin kaikenlaisten virkamiestahojen kanssa, kun aletaan käydä läpi lupa-asioita”, Suonpää sanoo. Suonpäälle ja Söderlundille on tosin tulossa apuja tutulta suunnalta, sillä IC-98:ssa kolmantena jäsenenä vuosina 1998–2001 toiminut Juha Vitikainen on tulossa mukaan projektiin. Vitikainen siirtyi ryhmästä lähtemisen jälkeen museoalalle, joten hänellä on asiantuntemusta muun muassa lupa-asioiden kaltaisista käytännön asioista. Söderlundin mielestä Khronoksen talon toteuttamiseen liittyvää byrokratiaa ei voi kuitenkaan miettiä liikaa, koska muuten projektia ei lähtisi koskaan tekemään. Khronoksen taloa ei hänen mukaansa pidä lähestyä onnistumisen tai epäonnistumisen näkökulmasta. ”Kaikesta tulevasta virkamieskirjeenvaihdosta tulee osa teoksen kokonaisuutta. Jos joka puolelta tulee kieltoja, silloin olemme saaneet vastauksia. Tämäntyyppinen taide on nimenomaan kysymyksiä, kun taas animaatio on ehkä enemmän meidän tulkinta, kommentti tai ajatus.” ”Jos tämä niin sanotusti ei onnistu, niin sekin on osa teosta, koska tässä on sekä materiaalinen että käsitteellinen taso.” Khronoksen talohan on jo eräällä tavalla olemassa, käsitteen tasolla. IC-98 korostaa kuitenkin materian merkitystä teoksen kokonaisuudessa. ”Näen asian ensisijaisesti käsitteellisenä juttuna, jossa on kuitenkin konkretiaa. Ei me haluta sinne ihmisiä paikan päälle katsomaan aidattua rakennusta sitten, kun rakennus löytyy. Mutta on tärkeää meille ja ihmisille tietää, että se paikka on ihan oikeasti olemassa, ettei tunnu siltä, että tämä tapahtuu vain ajatusleikkinä ideoiden todellisuudessa”, Söderlund miettii. Paikan fyysinen olemassaolo tuodaan ihmisten tietoisuuteen dokumentoimalla alue ennen sen aitaamista. ”Meidän tehtävä on kunnioittaa tilaa, eikä manipuloida sitä mitenkään. Dokumentoidaan alue sellaisena kuin se on”, Söderlund toteaa. Vielä on epäselvää, miten kerättävä materiaali lopulta julkaistaan. Aiemmin IC-98 on julkaissut kirjoja, ja myös Khronoksen talo saattaa päätyä kirjan sivuille. Nykyteknologia mahdollistaisi myös tilan kolmiulotteisen mallinnuksen, mikä päästäisi katsojan tutkimaan taloa useista eri näkökulmista, vaikka paikalle ei pääsekään fyysisesti. Turkulaisella taiteilijakaksikolla on takanaan jo lähes kahdenkymmenen vuoden yhteistyö. Siinä ajassa luulisi kyllästyvän toiseen, vaikka yhteistyö sujuisi miten hyvin. Molemmat kuitenkin vakuuttavat työskentelyn sujuvan ilman merkittäviä linjaerimielisyyksiä. ”Sitä tietää jo mitä toinen ajattelee ja miten homma sujuu. Yhteistyössä on se hyvä puoli, että joutuu perustelemaan eri tavalla omia ideoitaan”, Söderlund sanoo. ”Eikä ne töiden teemat ole hirveästi muuttuneet 90-luvun lopusta. Lähinnä ne ovat saaneet erilaisia painotuksia”, Suonpää kommentoi. ”Niin, valta ja julkisen tilan omistajuus olivat mukana jo alusta asti, ja ne ovat keskeisiä myös Khronoksen talossa”, Söderlund lisää. Khronoksen talon on määrä valmistua vuoden 2017 aikana, jos siis haluaa puhua valmistumisesta sanan pelkistetyssä merkityksessä. Luonto ei lopeta työtään teräsverkon sulkeuduttua. Ja tuskin talo tulee koskaan ihan valmiiksi sitä mietiskelevien ihmisten mielessäkään. • Kaikesta tulevasta virkamieskirjeenvaihdosta tulee osa teoksen kokonaisuutta. Jos joka puolelta tulee kieltoja, silloin olemme saaneet vastauksia.
16
17 TURUN YLIOPPILASLEHTI 5/2016 vAPAuS jA vASTuu Talonvaltauksesta Twitteriin siirtynyt Suvi Auvinen haluaa kiillottaa suomalaisen anarkismin brändiä. Tavoitteista hän ei tingi. Johtajat on syrjäytettävä ja kaikki tulee jakaa tasan elollisten kesken. TeksTi: jouko luhTala / kuvaT: lauri hannus olKaa realisteja, vaatikaa mahdottomia. Näin lukee Suvi Auvisen, 32, hauiksen ympärillä. Tatuoitu iskulause on peräisin Ranskan situationisteilta, vuoden 1968 opiskelijamielenosoituksista. ”Meidän täytyy muuttaa kaikki. Mulla on tällainen vaatimaton vaatimus”, Auvinen sanoo. Ei haave tai tavoite. Vaatimus. Kommandopipolauma kirkuu ”poliisi on natsi!”. Lätkämaila osuu pankin ikkunaan. Epäjärjestystä, mellakointia ja meluamista. Tämä on stereotyyppinen kuva suomalaisesta anarkismista. Auvinen on erilainen anarkisti. Hän ei uhku luokkavihaa ja hymyilee taajaan. Yllään hänellä on sovinnaisesti kapinallinen Jeesus ei tule, oletko valmis? -t-paita. Auvisen mukaan anarkismin täytyy näyttäytyä uhkaavana. Niin tai näin, Auvinen ei ole pelottava hahmo. Auvinen on poliitikko, mutta ei puoluepoliitikko. Auvinen ei tykkää siitä, että poliitikot ovat rohmunneet politiikka-termin. Hän ei äänestä eikä aio ryhtyä ehdokkaaksi minkään sortin vaaleihin. Auvisesta äänestäminen on tehotonta ja yhdentekevää. Sama toisin: Auvinen ei usko edustuksellisen demokratian demokraattisuuteen. ”Monta hyvää syytä olla äänestämättä, ei yhtään hyvää syytä äänestää.” Nykyisessä mallissa häntä jurppii esimerkiksi se, että kertaalleen valtaan päästettyjä johtajia ei voi lennosta vaihtaa. Ehdokkaat voivat luvata yhtä ja tehdä toista, eikä siitä seuraa minkäänlaisia sanktioita. Auvisen vaihtoehto on anarkismi. Moderni anarkismi syntyi 1700–1800-luvuilla, joskin sen tausta ulottuu ajanlaskun alun tuolle puolen. Latinan kielen sana anarchia tarkoitti alkujaan esivallan, johtajien puutetta. Arkikielessä anarkia ja kaaos ovat usein virheellisesti synonyymeja. ”Mulle anarkismi on radikaali tasa-arvoliike. Vastustan valtarakenteita ja hierarkioita. Radikaali siksi, että mun anarkismi pyrkii eroon kaikenlaisesta epätasa-arvosta, oli se sitten ihmisten, yhteisöjen, valtioiden tai ihmisten ja muiden eläinten välistä.” ”Niin kauan kuin meillä on hierarkioita, niin me ei oikeasti pystytä vaikuttamaan. Jos ei ole tasa-arvoa, ei ole mitään. Ja ennen kuin tasa-arvo koskee kaikkia, ei ole tasa-arvoa.” ”lapsesta asti mulle on annettu ajatus, että olen järkevä ihminen, voin tehdä omia päätöksiä, eikä mun tarvitse ottaa paskaa keneltäkään”, Suvi Auvinen virkkaa. Ala-asteen kolmannella luokalla Auvinen kirjoitti aineen otsikolla ”jos minusta tulisi presidentti”. Tasavallan presidentti Auvinen olisi jakanut kaiken tasan ja ottanut linnaan asumaan kaikki kodittomat koirat. Kymmenen vuotta sitten Auvinen oli omien sanojensa mukaan kliseinen taideopiskelija. Kavereiden kesken maailma parantui ja funtsittiin, miten kaikki ”tuska ja ahdistus” ratkaistaisiin. Auvinen uskoo, että sattuma ja ympäristö muovaavat isolta osin kunkin poliittisia ideologioita ja elämänarvoja. Auvisesta tuli lopullisesti anarkisti Turussa. Yhtenä päivänä Auvinen ja muutamat muut opiskelijat valtasivat talon Ratapihankadulta. Ajatuksena oli perustaa autonominen kulttuurikeskus. Auvinen marssi Tilakiinteistölaitokselle ja ehdotti neuvotteluja. ”Turun kaupungin tuntien se ei tietysti tullut kysymykseenkään. He vastasivat, että ’ahaa, me soitetaan poliisille.’” Samoihin aikoihin Auvinen oli saanut käsiinsä yhdysvaltalaisen anarkistikollektiivi CrimethInc.:n kirjan. Sen ideat upposivat. Tätä nykyä Auvinen pitää noita tekstejä ”naiivina kamana”. ”Talonvaltaus kesti pari viikkoa, ja viimeisenä päivänä herättiin siihen, että joku 10 poliisipartiota ajoi pihaan. Meitä oli siellä ehkä joku kuusi taideopiskelijanretkua. Linnoittauduttiin vintille, ja poliisi veti moottorisahalla osan välikatosta päreiksi.” Reiästä tuli sisään paitsi poliisi, niin myös lopullinen sykäys kohti anarkismia. ”Se oli iso ahaa-elämys. Talo oli tyhjä ja kaupungin omistama, mutta kaupunkilaiset eivät saaneet käyttää sitä. Se ennemmin sahattiin palasiksi.” ”Se ei ollut oikein. Lain ja oman moraalin risteyskohdassa päätin totella mun omaa moraalia. Sori, mutta en kävele! Totta kai strode poliisisetä kantoi mut ulos sieltä. En mä kuvitellut, että olisin voinut pitää sen talon sillä, etten kävele sieltä vapaaehtoisesti ulos. Mut voi kantaa pois, antaa sakkoja, mutta mun omia ajatuksia ja moraalia ei voi viedä. Talonvaltausta seuranneena vuonna kutsuin itseäni anarkistiksi.”
18 TURUN YLIOPPILASLEHTI 5/2016 suvi auvinen listattiin äskettäin Suomen 38. vaikutusvaltaisimmaksi twiittaajaksi. Tiliään hän päivittää omalla nimellään ja kuvallaan, jossa hän seisoo tiiliseinän edessä ja hymyilee. Esittelyteksti alkaa sanoilla ”Päivystävä anarkisti, miten voin auttaa?”. Auvinen on helposti lähestyttävä. Tämä ei ole sattumaa. Tärkeä osa Auvisen anarkismia on mediavaikuttaminen. Viime aikoina Suvi Auvisen mediaprojekti on ollut näyttävästi esillä some-kuplassa. Raskaansarjan Kokoomus-poliitikkojen Petteri Orpon ja Alexander Stubbin puheenjohtajakampanjoiden Twitterhuuma on pyllähtänyt pitkälti Auvisen järjestämiin paskamyrskyihin. Sen enempää Stubbin #yhdessäpuolue kuin Orpon #mukanaollaan ei noussut Suomen käytetyimpien aihetunnisteiden joukkoon ennen kuin Auvinen ja hänen aatetoverinsa massanaputtelivat kampanjateemoille piruilevia twiittejä. ”Aihetunnisteiden kaappaamisessa meni puoli tuntia. Ei sillä ollut todennäköisesti mitään vaikutusta mihinkään, mutta kiusa se on pienikin kiusa. On hyvä näyttää, etteivät ihmiset niele ihan mitä tahansa kiiltokuvaprojekteja.” Esilläolon tarkoitus ei ole kuitenkaan vain kiusata. Auvinen haluaa herätellä. ”Ihmiset eivät kuuntele, ennen kuin asian pukee heille tosi lähestyttävään muotoon. Mä toivon, että mä voin olla se helposti lähestyttävä muoto.” ”Haluan selittää auki, miksi anarkistit toimivat niin kuin toimivat: että se ei ole vain sitä rikkomista ja rettelöintiä.” No, miksi anarkistit sitten toimivat niin kuin toimivat? ”Siihen on eri syitä. Joidenkin anarkistien analyysiin muutoksen vauhdittamisesta voi kuulua esimerkiksi se paikkojen hajottaminen. Sitten on ihmisiä, jotka ovat vain niin turhautuneita. Nykyinen järjestelmä ei tarjoa yksittäiselle turhautuneelle ihmiselle väyliä vaikuttaa. Kaikki näkee, että shit is about to hit the fan , mutta mitään ei voi tehdä. Paitsi, että tuossa on joukko, joka antaa mulle turvan potkaista H&M:n ikkuna sisään.” ”Saattaa kuulostaa skidisti ylimieliseltä, mutta niillä ihmisillä, jotka satunnaisesti tulee mielenosoituksiin hajottamaan paikkoja, ei välttämättä ole kovin pitkälle vietyä analyysia siitä, mitä kannattaisi tehdä.” imaGotalKoot ovat olleet käynnissä jo jonkin aikaa. Suvi Auvinen haluaa kiillottaa anarkismin brändiä. Suomalaisia anarkisteja ei yleisesti ottaen ole kiinnostanut, miltä aate on näyttänyt. Brändi onkin joillekin anarkisteille korkean kaliiberin kirosana. Auvinen jauhaa brändipurkkaa, koska ei muutakaan voi: elämme maailmassa, jossa on väliä, miltä asiat näyttävät. ”Me anarkistit ei olla pystytty tuomaan riittävän selkeästi esiin niitä meidän vaihtoehtoja ja ajatuksia.” Anarkismin profiili on nousussa. Auvista on kuunneltu ”ihan hirveästi”. Viimeksi anarkistit pääsivät valtamediaan tuplana: ensin Fennovoiman Pyhäjoen voimaloiden vastustajina ja sitten vappumarssin vuoksi. Toisinaan anarkisteilta on puuttunut ymmärrys tekojensa seuraamuksista. ”Poliisiauton polttaminen on mulle ihan ok. Se on materiaa ja selkeä kohde. Poliisit kaasuttaa ja sähkölamauttaa ihmisiä, ja anarkistit kostaa sen polttamalla auton. Sitten taas on yksittäisiä tekoja, jotka eivät saa multa mitään sympatiaa. Ylipäätään on musta tärkeää ottaa vastuu teoistaan. Mun anarkismiin kuuluu vapauden kääntöpuolena oleellisesti vastuu.” Auvinen ei halua pestä anarkismia vaarasta, mutta on ainakin henkilökohtaisesti vienyt sitä salonkikelpoisempaan suuntaan. Jopa itseään uudestisyntyneenä humanistina markkinoiva Jari Sarasvuo Jos 300 anarkistia tarttuisi aseisiin ja lähtisi kadulle, niin se olisi typerintä, mitä voitaisiin tehdä. Se olisi nopeasti ohi, ja sen jälkeen Suomessa ei olisi anarkistista liikettä.
19 TURUN YLIOPPILASLEHTI 5/2016 hehkutti radio-ohjelmassaan tapaamistaan Auvisen kanssa. ”Osalla anarkisteja on isoja ongelmia mun projektin kanssa. Mutta koen, että tämä ei ole ristiriidassa heidän oikeuksiensa kanssa. Tämä on mun panos koko liikkeelle. En mä edusta kaikkia anarkisteja, vain itseäni ja omaa anarkismiani.” ”Voi olla, että joudun vielä joskus hirveään pulaan, koska olen julkianarkisti. Ei se mua nyt kiinnosta, mutta voi olla, että tulee hetki, kun kadun kaikkea sitä, mitä olen julkisesti sanonut. But it is what it is.” Auvinen toivoo, että häntä ei nähtäisi anarkistijohtajana, sillä ylipäällikön pesti ei kuulu aatteeseen. Mutta halusi Auvinen sitä tai ei, on hän suomalaisen anarkismin äänitorvi, auktoriteetti ja liikkeen keulakuva de facto. Joku voisi puhua, vaikka vain ilkeyttäänkin, johtajasta. Suvi Auvinen, oletko sinut tämän kanssa? ”En. Se on ... se on mulle tosi vaikeaa ja kauheaa. Media rakastaa henkilöitä. Ymmärrän sen, mutta se on mulle ristiriitaista. Toivon, mutta en voi tietää, että teen enemmän hyvää kuin pahaa. En ole kuitenkaan liikkeen sisällä kohdannut tilanteita, joissa mua oltaisiin tunnettavuuden vuoksi kuunneltu enemmän. Pikemminkin päinvastoin. ’Joo joo, sulla on toi sun juttu, mutta me tehdään nyt näin’. Ja hyvä niin.” vallanKumous. Suvi Auvinen paitsi haluaa sellaisen, niin myös vaikuttaisi uskovan moisen myllerryksen olevan väistämättä edessä. Kapinan kuvasto ei kuitenkaan tule olemaan klassikkomallia. Anarkismin arvot valtaan tuova vallankumous on Auvisen mukaan ”hidas ja vaiheittainen”. ”Jos 300 anarkistia tarttuisi aseisiin ja lähtisi kadulle, niin se olisi typerintä, mitä voitaisiin tehdä. Se olisi nopeasti ohi, ja sen jälkeen Suomessa ei olisi anarkistista liikettä.” Tulevassa myllerryksessä ei ole kyse johtajien puoluekirjojen vaihtamisesta, vaan ajattelun, lähtökohtien ja oikeana pidettyjen arvojen ja rakennelmien totaalisesta muutoksesta. Auvinen ei osaa sanoa, miten vallankumous tarkalleen ottaen tapahtuu tai mihin lopulta päädytään. ”Olen optimisti. Uskon, että ihmiskunnan kehitys ei ole huipussaan. Vielä on tilaa uudenlaisille ajatuksille. Meillä ei ehkä ole niille vielä edes termistöä. Vallankumous tapahtuu, kun ihmiset huomaavat, että kapitalismi, epädemokraattinen päätöksenteko ja leikkauspolitiikka eivät toimi.” ”En usko, että tätä tosi auvoista tilaa, mikä Suomessakin vallitsee, on kovin kauaa jäljellä. En haluaisi, että meille tulee aggressiivinen tilanne, mutta sitä kohti ihmisiä ajetaan. SSS-hallitus tekee tiukkaa luokkapolitiikkaa ja ajaa ihmisiä jatkuvasti kestämättömiin tilanteisiin.” Uskoa Suvi Auviselle on antanut muuttunut suhteemme ruokaan. ”Veganismi on lisääntynyt ihan sikana. Eläinten oikeudet ovat relevantti keskustelunaihe, eikä vain puhuta jostain ekoterroristeista, jotka hiippailee vapauttamassa kettuja. Sen muutoksen näkeminen on ollut mulle iso, toivoa antava juttu.” Auvinen sanoo, että maailman vallankumoukseen tulee todennäköisesti liittymään raju elintason pudotus. Nykyiseen menoon kun ei vain yksinkertaisesti ole varaa. Lähtökohtana on nykyisten pelimerkkien sekoittaminen sosialismin teorian mukaisesti: kaikki tasan. Kaikki pitää jakaa tasan tasa-arvon vuoksi. Auvisen arviossa elintasoerot johtuvat joko ihmisten, eläinten tai planeetan sortamisesta. Jos joku resurssien tasajaon jälkeen haluaa käyttää aikansa lisähynän kerryttämiseen ja voi tehdä sen ilman sortoa, niin ”by all means”. ”Mutta en tiedä, miten omaisuuden kerryttäminen onnistuu, jos ei sorra ketään tai mitään.” Uusjaosta huolimatta Auvinen uskoo myös nykyisten hyväosaisten elintason pysyvän kohtuullisella tasolla. ”Mä rakastan mun iPhonea. En missään nimessä halua mennä mihinkään kuoppaan ilman sähköä viljelemään jotain vitun nauriita. Uskon myös, että se voidaan välttää. Kulutusta pitää viedä kestävämpään suuntaan.” Auvinen ei välitä, tehdäänkö vallankumous anarkismin mustan lipun alla. ”Mulle anarkismin kohtalo on se ja sama. Mua ei kiinnosta ismin kasvattaminen, vaan konkreettiset muutokset. Se, että me ollaan reilumpia toisillemme ja planeetallemme. Jos ihmiset heräävät ajattelemaan, että se ei riitä, että me ollaan ei-rasisteja, vaan että meidän täytyy olla anti-rasisteja, niin muutoksen takana olevalla ismillä ei ole väliä.” Auvinen on vaihtoehtojen puolella. ”Mutta vastustan ’ihmiset ovat lampaita’ -retoriikkaa, se on hirveän epäkunnioittavaa. Ihmisten pitää yhdessä miettiä, mitä pitää tehdä ja miten nämä ongelmat ratkaistaan. Ei mulla ainakaan ole kokonaisvaltaista ratkaisua kaikkiin ongelmiin.” Auvinen harmitteleekin, että eritoten moni nuori nielee hänen puheensa kritiikittömästi. Auvinen toivoo, että ihmiset lukisivat hänen muutaman vuoden takaisia tekstejä huomatakseen, että hänkin on korjannut mielipiteitään. ”Sanon aina ihmisille, että älkää ottako mun sanomisia totuutena. On ihan mahdollista, että mä olen väärässä. Olen ennenkin ollut. On hirveän vaarallista kuunnella jotakuta, joka sanoo, että se on oikeassa. Mä haluan esitellä anarkismin tarjoamia vaihtoehtoja. Oletteko kelanneet, että näinkin voi ajatella? En usko, että on valinnanvapautta, jos ei tiedä kaikkia vaihtoehtoja.” • Mä rakastan mun iPhonea. En missään nimessä halua mennä mihinkään kuoppaan ilman sähköä viljelemään jotain vitun nauriita. Uskon myös, että se voidaan välttää.
Kyllähän nämä ovat aika kummallisen näköisiä. Yksi muoto, yksi väri. Valkoisia kuutioita kallion päällä. Eihän ne näytä asuttavilta. Silti niihin leimaudutaan.