TUKENA ELÄMÄN HAASTEISSA 5 l elo kuu – syyskuu 2011 s. 13 Vammaisia esiintyjiä Maailma kylässä -festivaaleilla s. 14 Kehitysvammaisetkin nuoret viihtyvät nuorisotalossa 25 s. Uskalla puhua huonosta kohtelusta
tukilinja Nro 5/ elokuu – syyskuu 2011 JULKAISIJA Vammaisten koulutuksen ja työllistymisen tuki (VKTT) ry, vktt@tukilinja.fi Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki.) APURAHAT Ohjeet tuen hakuun: www.tukilinja.fi. Tukikoordinaattori Sara Niemi p. 09-4155 1508, apurahat@tukilinja.fi. Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki TILAAJAPALVELU TILAUKSET TUKILINJA.FI Verkkosivut tarjoavat tietoa tukitoiminnasta, artikkeleita, vierasblogin ja menovinkkejä. 4 Haukkarannan koulun opettaja Marjatta Mikolalle, joka moittii väitöskirjassaan peruskoulun integroitua opetusta liian sirpaleiseksi. Erityisoppilaa tarvitsisivat luokkayhteisöä, ei vaihtuvia opetusryhmiä. 4 Lyhyesti 5 Hurja Circus of Horrors tarjoaa modernia freakshowta; Esteettömästi keskiajalle Hämeenlinnassa; Kristian Meurmanista Hyvän tahdon lähettiläs; Mielenosoitus vauhditti hallitusohjelmaa; Palkintoja työllistäjille ja esteettömyydelle. Tukikohteita Heidi Lehtonen teki gradun TOIMITUS Päätoimittaja: Iris Tenhunen, p. 09-4155 1504, toimitus@tukilinja.fi. AD/taitto: Seppo Alanko. ISSN 1458-6304 Paino Kirjapaino Jaarli Oy Ilmestyy: 6 kertaa vuodessa, joista 2 kaksoisnumeroa. Seuraava lehti ilmestyy lokakuun 1. viikolla. 2 7 kysymystä loppuu rahanpuutteeseen. Sen bändi Los Hermos ehti julkaista ensilevynsä Just getting started. 4 kk 30,50 e 6 kk 39,50 e 1 v 70 e Kestotilaus 70 e/vuosi Tukilinjan määräaikainen tilaus ei jatku, ellei tilausta uusita. Lehden tilaajien osoitetietoja ei luovuteta ulkopuolisille markkinointi- tai muihin tarkoituksiin. Kansikuva: Sami Helle on PKN:n basisti. Kuva: I.T. Sisällys Elvis-kulttuuriprojekti P. 09-4155 1500 ma–pe klo 8.30–15.00, tilaajapalvelu@tukilinja.fi. Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki. Kansi TUKITOIMINNAN TUKILUURI Tukikoordinaattori neuvoo tuen hakuun ja vammaispalveluihin liittyvissä kysymyksissä. P. 09-4155 1508 tiistaisin klo 10–12.00. Kesä alkoi Helsingissä kansanjuhlalla Maailma kylässä, joka toi lavalle eturivin vammaiset artistit Signmarkin ja punkyhtyeen Pertti Kurikan nimipäivät eli PKN. Paneelikeskusteluissa käsiteltiin esimerkiksi vammaisten ihmisten köyhyyttä Suomessa ja maailmalla. Suomalaiset vammaisjärjestöt esittelivät omaa kehitysaputyötään, jota tehdään vertaistuen merkeissä. 6 ja sai siihen apuvälineitä ja apurahan. Valmis opinnäytetyö kertoo pitkäaikaissairaiden opiskelijoiden elämästä Helsingin yliopistossa. Heidillä on asiasta omaakin kokemusta. Rafael Wardikin tanssi 10 yhdessä vaikeavammaisen Maija Karhusen kanssa uraauurtavassa tanssiteoksessa Hymyilevät kädet. Koreografia pohjau- Blogi ja menovinkit netissä Jari Rummukainen on vaikeavammainen joensuulainen kasvatustieteen maisteri ja tuntiopettaja. Hän muutti tänä kesänä palvelutalosta vuokra-asuntoon, ja lähtee elokuussa bocciaturnaukseen Irlantiin. Jarin kuulumisia voit lukea kaksi kertaa viikossa Tukilinjan vierasblogista. Sivuilta www.tukilinja.fi löydät myös vammaisaiheiset menovinkit tuoreeltaan päivitettyinä. tu k i linja 5 ? ? 2011 l tui Wardin piirustuksiin, aihe ja tunnelma saatiin keskiajan Persiasta. Tukilinja tuki esityksen tuotantoa. Tukipointti 9 Tukikoordinaattori Sara Niemi kertoo, millaista oli aloittaa työ äitiyslomasijaisena. Heti alkuun hän joutui Terve-SOS -messuille. Tukipäätöksiä 32 Tukilinjafoorumin myöntämiä apurahoja touko- ja kesäkuulta 2011. Artikkelit Osallistu valokuvakisaan! 8 Tukilinja ja muut lukijat odottavat kuviasi apuvälineistä hyvässä käytössä. Maailma tuli kylään 13 Helsingin kesän aloittaneessa kansanjuhlassa oli vahva vammaispanos. Näin kaikki on ihan jees! 14 Oulussa Tuiran nuorisotalolla kehitysvammaiset nuoret mahtuvat muiden sekaan. Ohjattu toiminta oli kehitysvammaisten mielestä tylsää, vapaa oleilu muiden seassa ”ihan jees”. El Amalissa työ on apua 18 Kehitysvammaiset libanonilaiset tekevät ruoka- ja vaatepaketteja köyhille
Pääkirjoitus IT-TUKILUURI Tukilinjafoorumin IT-koordinaattori neuvoo tuen hakijoita tietotekniikan hankintaan ja käyttöön liittyvissä kysymyksissä P. 09-4155 1506 torstaisin klo 12.–14.00. Kuva: Minna Korva-Perämäki Artun mielestä vammaiset nuoret sopivat hyvin nuorisotalolle muiden mukaan. maanmiehilleen. Kustannukset katetaan hyväntekeväisyydellä. Työ on mielekästä ja toimintakeskuksessa viihdytään. Autistien Islannin-matkalla 22 löytyi jännittäviä asioita geysireistä rautanauloihin. Hyvän matkakokemuksen takasi huolellinen valmistelu. Uskalla kertoa väkivallasta 25 Vammaiset ihmiset joutuvat muita helpommin huonon kohtelun ja väkivallan kohteiksi. Tärkeää on kuitenkin tuoda väärä käytös esiin joko läheiselle tai ottamalla yhteyttä auttaviin puhelimiin. Netistäkin löytyy jo apu. Lukija lähikuvassa 29 Eliisa Siren ryhtyi tukemaan yksinäiseksi jäänyttä kehitysvammaista naapuriaan ottamalla hänen koiransa hoidokikseen. Nyt Raililla on tukiperhe – ja siellä oma koira Rita! Vakiot Nettihaku 9 Tulilinjalla 12 Kolumnisti Tuula Henttu kertoo, miten sosiaalinen sirkus syntyy ilman projektejakin. Blogilinjalla 17 Tukilinjan vierasbloggari esittäytyy. Kirjavinkit 21 Videovinkit 24 Ruudun takaa 28 Lukijafoorumi 30 Ristikko 33 Hyvien toiveiden tynnyri Ajattelin kirjoittaa tällä kerralla mukavasta asiasta, nimittäin siitä, että Tukilinja kesäkuussa 2011 tuli täyttäneeksi 15 vuotta. Tukea on lehden tuloilla tänä aikana myönnetty jo reippaasti yli 5 miljoonaa euroa. Mutta ei. Puhutaan siitä sitten tuonnempana. Hallitusneuvottelut venyivät, ja tätä kirjoitettaessa julkisuudessa ruoditaan uunituoretta hallitusohjelmaa, vaikka suvi on jo suloisimmillaan. Ohjelmakin on mukava asia, sillä se sisältää paljon vammaisalan toivomuksia. Ennen muuta perusturvan korotuksen 100 eurolla kuussa, jota on rummutettu sitä kiivaammin, mitä niukemmaksi perusturva on heikentynyt. Tämä helpottaa merkittävästi niiden vammaisten ihmisten toimeentuloa, jotka elävät perustasoisella työttömyysturvalla. Myös toimeentulotukea ja yksinhuoltajien tukea korotettiin, ja opintotukikin sidotaan hallituskauden lopulla indeksiin. Vampoa toimeenpannaan, YK:n vammaissopimus ratifioidaan ja vammaisten työllisyyttä ja palkkojen yhteensovittamista sosiaalitukiin edistetään. Eikä siinä kaikki: Esteettömyyttä lisätään, vammaistutkimusta tuetaan, henkilökohtaisen avun kattavuutta ja auton hankintatukia parannetaan. Kirjataan avustajakoirat kunnolla apuvälinepalveluihin, jatketaan vammaislainsäädännön yhdistämistä ja edistetään vaikeavammaisten ihmisten oikeutta asua muualla kuin laitoksissa. Puututaan ylisuuriin lääkekuluihin ja koetetaan saada rokotteet korvausten piiriin. Taataan peruskoulun päättäville jatkopaikka. Tehdään niin isoja kuntia, että kuljetuspalvelun käyttäjien reviiri laajenee. Hienoja juttuja! Hallitus uskaltaa nostaa esiin vain yhden leikkauksen vammaisetuuksiin: verotuksen invalidivähennyksen. Sen poistaminenkin kirpaisisi eniten keski- tai hyvätuloisia, ei köyhimpiä vammaisia. Tässä meille on nyt sitten se toiveiden tynnyri, jota on haluttu. Hiukan ainakin minua kuitenkin karmii ajatus, miten kaiken hyvän käy, jos euroalue alkaa vajota ja Suomen talous sen mukana. Mistä sitten leikataan? Ettei vain kävisi kuin hölmöläisten peitonteossa, että kun peittoa yhdestä päästä kasvatetaan, sitä toisesta päästä leikataan. Iris Tenhunen Jaloittelua 35 Kaisa Lekan sarjakuva. tu k i linja 5 ? ? 2011 l 3
Sitaatti erityisoppilaan tilanteesta Kasvatustieteen väitöskirjassaan Haukkarannan koulun ohjaava opettaja KM Marjatta Mikola moittii peruskoulun arkea liian sirpaleiseksi ja kiireiseksi integroiduille erityisoppilaille. Marjatta Mikola. 1. Minkä yksittäisen asian muuttaisit ensimmäiseksi peruskoulussa? ”Muuttaisin perusopetuksen arjen kiireisyyden ja hajanaisuuden ja lisäisin eheyttä.” 2. Toteat koulun arjen liian pirstaleiseksi. Miten se näkyy erityisoppilaan koulupäivässä? ”Koulupäivän aikana oppilasta opettavat lukuisat opettajat ja koulunkäyntiavustajat. Oppilas siirtyy koulun sisällä eri opetustiloihin ja oppilasryhmän kokoonpano vaihtuu ehkä liian usein.” 3. Millaiset oppilaan tukijärjestelyt estävät hänen liittymistään luokkayhteisöön? ”Liittyminen ei ole mahdollista silloin, kun oppilaan tuki on kovin hajallaan. Seilaaminen eri opetusryhmien välillä ei aina ole tarkoituksenmukaista. Tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevat oppilaat joutuvat usein eniten opiskelemaan erilaisissa ryhmissä. Ensisijaisesti tuki pitäisi järjestää oppilaan omassa opetusryhmässä, esimerkiksi yleisopetuksen ryhmään voi järjestää monenlaista tukea.” 4. Miten toveriryhmään kuulumista voisi edistää? ”Sitä voi edistää monin tavoin. Toveriryhmään kuuluminen ei ole vain yksittäisten oppilaiden osallisuuden edistämistä, vaan toimenpiteitä pitäisi kohdentaa koko opetusryhmään. 4 Luokkayhteisöstä pitäisi rakentaa ryhmä, johon voivat kaikki kuulua ja osallistua.” ”Ryhmäyttämisleikit, oppilaiden keskinäinen vertaistuki ja yhteistoiminnallisuus opetuksessa ovat näitä keinoja. Sosiaalisia ja tunnetaitoja pitäisi opettaa kaikille oppilaille. Koulunkäyntiavustajien tukea voi myös suunnata siten, että he nykyistä enemmän ohjaavat tukea tarvitsevia oppilaita kaverisuhteisiin.” tilajärjestelyjä, ja opetusteknologiaa pitää olla käytössä luokassa. Luokassa pitää olla tilaa myös oppilaan apuvälineille.” ”Jotkut oppilaan terapioista voivat olla sellaisia, että ne eivät kaikilta osin sovellu tavalliseen luokkatilaan. Tukitoimien toteuttaminen tavallisessa luokassa edellyttää moniammatillista yhteistyötä sekä oppilaan kanssa työskenteleviltä hyviä yhteistyötaitoja.” 7. Millaiset opetusmenetelmät toimivat luokassa, jossa on erityistä tukea tarvitsevia oppilaita? ”Eriyttävä opetus on sellainen lähtökohta, joka lähtökohtaisesti ottaa huomioon kaikki oppijat. Myös opetusmenetelmien vaihtelu on tärkeää. Opetuksen selkeys ja monikanavaisuus ovat tärkeitä periaatteita. Luokassa voidaan käsitellä samaa teemaa kaikille oppilaille, mutta siitä voidaan soveltaa ja muokata eri oppilaille erilaisia oppimistehtäviä.” ”Haasteena on riittävän yksilöllisen tuen ja ryhmään kuulumisen tavoitteiden yhdistäminen. Riittävä yksilöllinen tuki on välttämätön. Luokan sisällä voidaan käyttää joustavan ryhmittelyn periaatetta. Erityisopettaja voi olla mukana ryhmässä, ja opetus voidaan suunnitella yksilöllisesti oppilaan tarpeista lähtien. Kaikilla oppilailla tulisi olla myös riittävästi haasteita. Jokaisella oppilaalla on vahvuuksia ja niiden varaan voi rakentaa opetusta.” Iris Tenhunen 5. Toteat kouluelämän erityisoppilaille liian kiireiseksi. Miten kiireestä päästäisiin eroon? ”Koulu tarvitsee monitasoista eheyttämistä. Tarvitaan enemmän joustoa ajan suhteen, esimerkkinä vaikkapa välitunnille meno tai 45 minuutin mittaiset oppitunnit.” ”Lisäksi tarvitaan joustavaa opetussuunnitelmaa ja pysähtymistä oppimaan. Joskus näyttää siltä, että vain kahlataan oppisisältöjä kiireessä läpi, jolloin todellista oppimista ei tapahdu. Oppikirjasidonnaisuutta voisi vähentää, oppikirja ei ole opetussuunnitelma.” 6. Mitkä tukitoimet voi toteuttaa osana tavallisen luokan opetusta, mitä ei? ”Lähes kaikki tukitoimet voi toteuttaa tavallisessa luokassa, mikäli niin halutaan järjestää. Se vaatii kuitenkin tahtoa muuttaa perinteistä luokkahuoneopetusta. Tarvitaan myös joustavia tu k i linja 5 ? ? 2011 l ”Syrjintäkiellolla ei yritetä poistaa ihmisen välillä luonnostaan esiintyviä eroja vaan näihin eroihin perustuvia eihyväksyttäviä erotteluja. Tästä syystä tasapäistäminen – erilaisten ihmisten kohtelu samalla tavoin – on yksi syrjinnän muoto.” Tuomas Ojanen, valtiosääntöoikeuden professori, HS 9.6.2011 Elvis loppuu? Vaikuta nyt 18–35-vuotiaille mielenterveyskuntoutujille pääkaupunkiseudulla suunnattu Elvis-kulttuuriprojekti loppuu jatkorahoituksen puutteeseen syksyllä. Sen vertaistukipohjalta toimivat eri taiteen alojen, shakin, liikunnan ja ruoanlaiton työpajat ovat auttaneet monia pääsemään luovasti elämään kiinni. Esimerkiksi bändi Los Hermos ehti julkaista ensilevynsä Just getting started. Jos haluat Niemi kotisäätiön projektin jatkuvan, käy allekirjoittamassa adressi osoitteessa www.adressit.com/nuorten_mielenterveystuen_puolesta.
Hurja Circus of Horrors Helsinkiin Helsinkiin saapuu 26.–29.9. esiintymään kulttimainetta saavuttanut brittiläinen ryhmä Circus of Horrors, jonka esityksiä mainostetaan yhdistel- mäksi burleskia, friikkishowta, rock-konserttia ja temppusirkusta. Entisajan friikkinäyttelyissä esiteltiin usein vammaisia ihmisiä. Myös brittiryhmään kuuluu ainakin yksi lyhytkasvuinen esiintyjä eikä erilaisuutta muutenkaan tempuissa kaihdeta. Lapsille ja hentomielisille soveltumaton esitys on raju ja taidokas, mikäli kritiikkejä on uskominen: ”Kuvittele, että Quentin Tarantino ohjaisi Cirque Du Soleilia, niin olet puolitiessä.” ”Barnum olisi tästä ylpeä.” ”En ole koskaan pelännyt yhtä paljon”. Brittitelevision Talent-kisassa Circus of Horrorsin ryhmä on tänä vuonna niittänyt suurta suosiota. Tv-esitys kisoista löytyy Youtubesta. Esteettömästi keskiajalle ja taiteeseen Hämeenlinnassa 19–21.8. järjestettäville keskiaikakarnevaaleille voi nyt osallistua vaikka pyörätuolilla. Esteettömyysratkaisut on kehitetty kulttuurituottaja Sara Peltolan opinnäytetyönä. Ulkoilmatapahtumien saavutettavuus on Suomessa vielä lähtökuopissa, joten tuottajat: mars Hämeenlinnaan tutkimaan niitä! Turussa pidetään puo lestaan 23.8.–2.9. neljäs Vammaisten valtakunnallinen kuvataidenäyttely Turun yliopiston esteettömissä tiloissa. Teemana on arki, ja mukana on myös valokuvaajien töitä ja virolaisia taiteen tekijöitä. Jan Kenneth Weckman valitsee näyttelyn osallistujista Vuoden vammaistaiteilijan, joka saa 2000 euron stipendin. Kristian Meurman edistää mielenterveyttä Kuva: Lehtikuva. Mielenterveyden keskusliitto valitsi 40-vuotisjuhlassaan vuoden 2011 Hyvän mielen lähettilääkseen muusikko Kristian Meurmanin. Idols-kisan kautta julkisuuteen noussut laulaja-lauluntekijä on kertonut kärsineensä nuorempana mielenterveysongelmista. Kuvassa hän esiintyy Helsingin seurakuntien joulutapahtumassa 2009. Mielenosoitus vauhditti hallitusohjelmaa Hallitusneuvottelujen aikana 26.5. pidettiin Säätytalon edessä vammaisaiheinen mielenosoitus. Kylteissä vaadittiin muun muassa YK:n vammaisten oikeuksia koskevan sopimuksen ratifiointia, joka saatiinkin hallitusohjelmaan. Mielenosoitus oli jatkoa eri puolueita edustavien lähes viidenkymmenen kansanedustajaehdokkaan vetoomukseen. Siinä oltiin huolissaan myös yhteiskunnan kahtiajaosta, hol houslainsäädännön puutteista ja vammaisten ihmis- ten asumispalvelujen heikentämisestä. Myös asumispalvelun työntekijöille vaa- dittiin väärinkäytösten välttämiseksi nykyistä tarkempaa valvontaa ja ohjausta. Vammaishistoriaa Tampereella Tampereen Työväenmuseon Werstaalla nähdään 16. 9.2011–8.1.2012 Ihan epäNormaalia –näyttely, joka kertoo vammaisten elämäs- tä Suomessa eri aikakausina. Vammaishistoriaan erikoistunut tietokirjailija ja tutkija Tuula Vuolle-Selki on suunnitellut näyttelyn, joka kysyy katsojalta, kuka on normaali ja kenellä on mahdollisuus onnelliseen elämään. Näyttely on esteetön ja ilmainen. Palkintoja esteettömyystyölle CTS Engtek työllisti vammaisia. Joka toinen vuosi jaettava Armi ry:n ja Invalidiliiton esteettömyyspalkinto myönnettiin tänä vuonna ulkotilojen esteetöntä rakentamista edistäneelle SuRaKu-projektille. Sen toteutti Helsinki kaikille -projekti yhteistyössä Espoon, Vantaan, Turun, Tampereen ja Joensuun kaupunkien sekä vammais- sekä vanhusjärjestöjen kanssa. Projekti tuotti ohjekortteja esteettömien ulkotilojen rakentajille. tu k i linja 5 ? ? 2011 l Vates-säätiön vuosittainen palkinto esimerkilliselle vammaisten työllistäjälle meni CTS Engtekille, joka on Kouvolassa toimiva suunnitteluja konsultointiyhtiö. Yritys on oma-aloitteisesti ja ilman yhteiskunnan tukia palkannut vammaisia työntekijöitä, ja hyödyntänyt tässä Parik-säätiön työhönvalmennusta. Sokeain Ystävät ry:n tiedonvälityspalkinnon 2011 sai vapaaehtoistyöstään Ylen Ra- dio 1:n kuuluttaja, radiotoimittaja Jari Aula. Suosittu lukija on lukenut näkövammaisten kuultavaksi ääneen yli 770 kirjaa, mikä on Suomen ennätys. Kertarupeamalla siihen olisi mennyt viisi vuotta. Suomen Asuntomessut myönsi tämä vuoden toisen 22?500 euron Casa Humana -apurahansa Kynnys ry:lle, joka toteuttaa sillä esteettömään pientalorakentamiseen ohjeistavan verkkosivuston. ! Tiesitkö? Kehitysmaissa äärimmäisessä köyhyydessä elävistä ihmisistä joka viides on vammainen. Näiden maiden vammaisista 82 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella, ja 98 prosenttia vammaisista lapsista ei käy koulua. Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa 5
Opiskelu Helsingin yliopiston päärakennuksen toiseen kerrokseen Senaatintorin puolella pääsee vain portaiden kautta. Monissa oppilaitoksissa on yhä tällaisia tiloja. onnistuu sairaanakin Teksti ja kuvat: Iris Tenhunen Heidi Lehtosen gradu kertoo opiskelusta pitkäaikaissairaana. Hän sai Tukilinjalta kirjoittamisen apuvälineitä ja apurahan haastattelujen puhtaaksikirjoittamiseen. Kävelen Helsingin yliopiston päärakennuksen ala-aulaan ja tunnistan haastateltavani, iloisen ja nauravaisen Heidi Lehtosen. Hän pitelee kädessään uudenuutukaista kasvatustieteen opinnäytetyötään nimeltä Ei sitä ainakaan helpommaksi tehdä sairaan opiskelijan elämää. Pitkäaikaissairaiden kokemuksia korkeakoulutuksen esteistä ja mahdollisuuksista. Heidi sai gradunsa valmiiksi vähemmällä puurtamisella kuin oli alunperin pelännyt. Hän lähetti tammikuussa 2010 Tukilinjaan hakemuksen, jossa toivoi kirjoittamiseen apuvälineiksi rullahiirtä, kyynärvarsitukea ja paperitelinettä. Tutkimushaastattelujen purkaminen tekstiksi oli niin iso urakka, että hän haki myös apurahaa niiden litterointiin. Tuki myönnettiin täysimääräisenä, olihan Heidi Lehtonen pitkäaikaissairas opiskelija, joka vielä teki opinnäytetyönsä toimintarajoitteisten opiskelijoiden vähän tutkituista opiskelukokemuksista. Mikä olisi tehokkaampaa integraatiota? Heidin omaa toimintakykyä rajoittaa kaksi sairautta. MCTD eli sekamuotoinen sidekudostauti aiheuttaa väsymystä, jäykkyyttä ja välillä koviakin lihas- ja nivelsärkyjä. Sjögrenin syndrooma lisää infektioherkkyyttä, kuumeilua ja voimattomuutta. Se myös kuivaa limakalvot, mikä tekee esimerkiksi silmät valoherkiksi ja kirveleviksi. Tuen puute rajoittaa selviämistä Kiitoskirjeessään vuotta myöhemmin Heidi kertoi työnsä onnistumisesta ja siitä, että gradu toi esiin opiskelijoiden tilanteesta muutakin kuin tuen puutetta. ”Akateeminen koulutus näyttäytyi tutkimukseeni osallistuneille opiskelijoille mahdollisena ja mahdollistavana. Yliopiston henkisiä ja tietoon liittyviä arvoja korostavassa kontekstissa opiskelijat eivät kokeneet omaa ruumistaan rajoittavaksi.” Eli arkisuomeksi: sairaus ei estä opintoja. Oikealla asenteella siitä selviää, varsinkin jos osaa hakea tukea ja onnistuu sitä saamaan. Heidin itsensäkin mielestä opis- 6 tu k i linja 5 ? ? 2011 l kelu on ollut todella kiinnostava elämänvaihe, ja se on myös vienyt ajatukset pois ikävistä oireista. Sairauteen sopeudutaan liikaa 29-vuotiaan Heidin sairaudet puhkesivat vasta aikuisiässä. Ensin hän sopeutui asteittain eteneviin oireisiin. Vasta selkeät rajoitteet jättänyt pahenemisvaihe sai hänet pohtimaan identiteettiään: Oli hyväksyttävä tilanne ja haettava vammaistukia ja apuvälineitä, jos aikoi opintoja jatkaa. Kela ei hyvilläkään perusteilla ja lausunnoilla kirjoittamisen apuvälineitä kuitenkaan myöntänyt, ne Heidi sai vasta Tukilinjalta. Hän puhkeaa oikeaan ylistyspuheeseen kertoessaan, miten mukava oli saada tukea nopeasti ilman tappelemista ja paperisotaa, ja miten paljon apuvälineistä on ollut apua jaksamisessa. Eivät ole selkä tai kädet kipeytyneet gradunteossa. ”Rullahiirtä voi käyttää vaikka yhdellä sormella!”, hän kehuu. Heidi kirjoitti viime syksynä graduaan ja oireet vaivasivat, joten apuvälineet tulivat hyvään saumaan. Uusien lääkkeiden ja allasjumpan avulla toipuminen on nyt edennyt niin pitkälle, että hän etsii vakinaista työtä. Haussa ovat koulutusalan suunnittelutyöt esimerkiksi kansanopistossa tai vammaisjärjestössä. ”Minun sisälläni elää pieni maailmanparantaja, niin kuin varmaan kaikissa kasvatustieteilijöissä.” Opintojen puolesta työhön ainakin riittää eväitä, sillä Heidin gradu sai korkean arvosanan Eximia cum laude approbatur. Muitakin seurauksia valmistumisella oli: ”Poikaystäväni päätti kosia minua, kun valmistuin. Eli hän on nyt sulhaseni!” Opiskelijat piilottelevat sairauksiaan Tutkimuksessaan Heidi Lehtonen käsittelee pitkäaikaissairaita piiloon jäävänä väliinputoajaryhmänä: ei riittävän toimintarajoitteisina, että heitä pidettäisiin tukiin oikeutettuina vaikeavammaisina, mutta ei tarpeeksi hyväkuntoisina pysymään muiden vauhdissa ilman tukea ja apuvälineitä.
tu k i linja 5 ? ? 2011 l 7
Gradu on valmis ja työelämä odottaa. Vastakihlautuneella Heidi Lehtosella on hymy herkässä. Sairauden oireet usein aaltoilevat ja välillä olo on parempi. Sairaus ei näy ulospäin, joten se on helppo piilottaa. Kun tuen tarpeen tunnustaa, edessä on vielä tuen hakeminen. Heidi kertoo, että yliopiston vammaispalvelu antaa kyllä hyvin sitä tukea, jota antaa, mutta muista tukimuodoista sieltä ei tietoa saa. Yliopistolta ei myöskään ole helppo bongata toisia pitkäaikaissairaita, koska he yleensä haluavat salata tilanteensa muilta. Heidin mielestä jokin paikka opiskelijoilla kuitenkin pitäisi olla, josta vertaistukea ja neuvoja saisi. Pohdimme naureskellen, että ehkä yliopistolle pitäisi perustaa keskusteluryhmä nimeltä ”Anonyymit vammaiset”. Vertaistuki löytyi Heidillekin vasta liittymällä reumayhdistykseen. Sieltä tuli neuvo myös tuen hakuun Tukilinjalta. Mutta miten väsymys ja kivut voitetaan, kun on aika ryhtyä töihin? Heidi neuvoo jakamaan työn pieniin osiin ja palkitsemaan itseään niistä. ”Itse olen tykännyt opiskelusta tosi paljon. Mutta ensimmäinen ongelma on aina se, miten pääsee aamulla sängystä ylös. Nukun pitkät yöunet, muuten en kerta kaikkiaan voi toimia. Ja samana päivänä en yritäkään tehdä monta asiaa.” Tukilinjan valokuvakilpailuun Kilpailuaika: 1. 6. – 31.10.2011. Aihe: “Apuväline hyvässä käytössä” Palkinnot: 1. palkinto: 2. palkinto: 3. palkinto: Lunastus: Kyselen vielä, miten tuore kasvatustieteen maisteri aikoo lomailla. ”Kuuntelen musiikkia ja luen paljon nyt, kun ei tarvitse lukea enää tentteihin, lähinnä romaaneja ja myös viihdekirjallisuutta. Meillä on myös Jammi-kissa, meidän vaavi, jonka saimme eläinsuojeluyhdistyksen kautta. Se on vaativa tapaus, joka vie paljon minun aikaani.” ”Espoon reumayhdistyksen allasjumppa on ollut hyvä, olen siitä tosi innostunut! Vesi on minulle miellyttävä elementti, jossa tunnen oloni paljon kevyemmäksi ja pystyn tekemään asioita ihan eri tavalla, kuin keijukainen. Maalla olen jotenkin kuin elefantti”, Heidi tilittää. Nyt on kuitenkin helppo olla iloinen, kun on pro gradu -työ kainalossa, uutuudenkiiltävä sormus sormessa ja kesä edessä. ”Mökille varmaan mennään heinäkuussa. Eletään päivä kerrallaan sen mukaan, miltä tuntuu.” Digikamera Digipokkarikamera Digipokkarikamera Jokainen julkaistavaksi lunastetun valokuvan lähettäjä saa palkkioksi Tukilinjan laadukkaan pikeepaidan ja pienen arjen apuvälineen. Millainen kuva? Kilpailun aiheena on ”Apuväline hyvässä käytössä”. Ja kun asian oikein oivaltaa, melkein mikä tahansahan voi toimia apuvälineenä – mihin tahansa! Harrastajan valokuvaustaidot riittävät, mutta parhaiten palkinnoille pääsee kuvallisella oivalluksella ja teknisesti onnistuneella toteutuksella. Huumorikaan ei ole kiellettyä! Aihe voi tulla yllättäen eteen, pidä siis kamera kesäriennoissa ja syksyn touhuissa mukanasi! Osallistu näin Lähetä jpg-muotoinen, parhaalla kuvalaadulla tallennettu valokuvasi mieluiten sähköpostitse osoitteella: toimitus@tukilinja. fi. Jos haluat tulostaa kuvasi paperille, voit lähettää kuvasi osoitteella: Tukilinja-lehti / valokuvakilpailu, Pasilanraitio 5, 02400 Helsinki. 8 Mökkeily ja lukeminen kesätoiveina Kuva: Gia Jvarsishvili (Tukilinja 3–4 2011) Lähetä kuvasi ”Gradun kanssa pystyin työskentelemään kohtuullisesti taukojen kanssa. Sain myös paljon apua avomieheltäni. Hän vei minut esimerkiksi usein autolla kirjastoon hakemaan kirjoja, joten niitäkään ei tarvinnut raahata.” Tässä on apuväline hyvässä käytössä: Sokea georgialainen vuorikiipeilijä Dato Kviriliani vei pistekirjoituskertomuksen suorituksestaan 4,5 km korkean Gerget-vuoren huipulle. Vain valokuvapaperille tulostetut kuvat voivat osallistua kilpailuun. Liitä kilpailukuvaan tai -kuviin niille antamasi nimi, kuvaajan nimi ja mahdollinen nimimerkki, kuvausaika ja -paikka sekä osoitteesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Kerro myös lisätietoa siitä, missä ja milloin kuva on otettu ja ketkä siinä esiintyvät. Kilpailuun voi osallistua yhdellä tai useammalla kuvalla. Paperille tulostettuja kilpailutöitä ei palauteta. Palkitut ja lunastetut kuvat julkaistaan Tukilinja-lehdessä ja/tai sen nettisivuilla. Kilpailun tulos julkaistaan lehdessä 7–8 / 2011. Lisätietoja: Iris Tenhunen, p. 09-4155 1504, toimitus@tukilinja.fi tu k i linja 5 l 2011
nettivinkki Lapissa verkostoidutaan Erityislasten Omaiset ELO ry on rovaniemeläisten erityisperheiden perustama yhdistys, joka tarjoaa vertaistukea ja virkistystoimintaa. Sen laajat ja hyvin tehdyt nettisivut osoitteeessa www.erityislastenomaiset.fi kertovat että Elo ry on luomassa vilkasta vertaistukiverkostoa lappilaisille perheille yli diagnoosi-, kunta- ja järjestörajojen. RAY:n rahoittamaa ELOkolohankketta (2009-2013) tarvitaan, sillä lappilaiset erityislapsiperheet asuvat usein kaukana palveluista. Haasteena on pääsy kuntoutukseen, henkinen jaksaminen, hyvinvoinnin ylläpitäminen ja elämänhallinta. Yhdeksi menetelmäksi palvelujen saamiseen on löytynyt perheiden itse tekemä oman lapsen kuntoutustyö. Kuntoutus nivoutuu silloin osaksi jokapäiväistä arkea eikä rajoitu pelkästään fysioterapiakäynteihin. Elo ry:n nettisivuilla on kiinnostava esite tähän soveltuvista ABR, Petö ja PoKe –kuntoutusmenetelmistä. Se kannattaa lukea, vaikkei Lapissa asuisikaan, sillä näitä kuntoutuksia on tarjolla ympäri Suomea. Mukaan pääsee osallistumalla maksullisille, ammattilaisten vetämille kursseille, joilla harjoitteet kullekin lapselle suunnitellaan ja opetellaan. Esitteen ovat koonneet fysioterapiaopiskelijat osana opinnäytetyötään. Sosionomi Sara Niemi hoitaa nyt Tukilinjan tukitoimintaa. Messuja ja uusia tuulia On aika esittäytyä. Kun Sanna Nupponen jäi toukokuussa äitiyslomalle, remmiin astuin minä, Sara Niemi, joka toimin siis tukitoiminnan koordinaattorina Sannan äitiysloman ajan. Aloitin työt huhtikuun puolessavälissä, ja olenkin jo monien tuen hakijoiden ja heidän tukihenkilöidensä puheluihin ehtinyt vastailemaan ja monta hakemusta käsittelemään. Koulutukseltani olen sosionomi (AMK), ja olen aiemmissa työtehtävissäni työskennellyt lähinnä kehitysvammaisten ohjaajana ja sosiaalipalvelujen neuvonnassa. Tukitoiminnan koordinaattorin työt olen aloittanut täynnä intoa oppia uutta pitäen kuitenkin mielessä ne asiat, jotka vammaisalalta jo tiedän ja tunnen. Ensimmäinen todellinen koitos olivat Terve-SOS –messut, jotka järjestettiin 18.–19.5.2011 Espoossa. Tärkein tehtävämme siellä oli Tukilinjan toiminnasta tiedottaminen, jotta tukea tarvitsevat ihmiset osaisivat hakea meiltä apurahoja. Näin uutena kasvona minulla oli vielä paljon opittavaa siitä, mikä on oikea tapa kertoa toiminnastamme. Paikalla oli lähinnä ammattilaisia, jotka tekevät töitä mahdollisten tuen hakijoiden kanssa. Vastaan tuli myös paljon lehden nykyisiä ja entisiä tilaajia, joiden kokemuksia ja käsityksiä Tukilinjan toiminnasta oli hyvä kuulla. Lehden myynnin jätämme ammattitaitoisten puhelinmyyjien käsiin, mutta pakko on myöntää, että tuntui hyvältä, kun jokunen messukävijä päätti ryhtyä tilaajaksi tukeakseen tärkeää asiaa! Tukitoiminnassa teemme hyvää yhteistyötä lehtemme puhelinmyyji- en kanssa, ja syksyn aikana aiomme vierailla myyntihenkilöstömme kanssa jälleen joissakin suuremmissa tukikohteissamme. Näin lehtimyyjämme pääsevät tutustumaan työhömme henkilökohtaisesti. Myös minä odotan innolla näitä vierailuja. Uskomme, että kun me lehden ja tukitoiminnan parissa työskentelevät olemme tiiviisti tekemisissä tukikohteidemme kanssa, se edistää kaikkien työintoa, tietämystä ja motivaatiota. Puhelinmyyjiltä olemme saaneet hyvää palautetta käynneistä, joilla he ovat voineet nähdä ja kokea, miten annettu tuki on mennyt perille. Ehkäpä lukijoiden joukossa on jo tälläkin hetkellä sellaisia uusia tilaajia, joille lehden myyjä on voinut kertoa käyneensä itse vierailulla tukikohteessa. Näin syksyn alkajaisiksi on hyvä muistuttaa tuen hakijoita siitä, että otamme hakemuksia vastaan ja teemme niistä päätöksiä niistä vuoden ympäri. Alkukesällä nimittäin huomasin, että hakemuksia tuli hiljaisempaan tahtiin. Taisivat hakijatkin olla kesälomalla. Nyt minua on varoitettu, että koulujen alkaessa hakemuksia tipahtelee postiluukusta hurjaa tahtia. Muistakaa siis, että Tukilinjan tukitoimintaan hakemuksen voi lähettää milloin vain, myös loma-aikaan! Seuraavan kerran Tukilinja messuilee marraskuussa Apuvälinemessuilla Tampereella, ja sinne toivotankin kaikki lukijat ja yhteistyökumppanit tervetulleiksi. Mukavaa syksyn alkua! Sara Niemi, tukitoiminnan koordinaattori tu k i linja 5 Keskustelupalsta perinnöllisyydestä Väestöliiton perinnöllisyysklinikka on avannut keskustelupalstan vammaisten tai pitkäaikaissairaiden lasten sisaruksille osoitteessa www.vaestoliitto.fi/perinnollisyys. Sisaruus-keskustelupalstalla voi vaihtaa ajatuksia muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Myös aikuiset sisarukset voivat tulla sivuille keskustelemaan. Palsta on tarkoitettu vertaistueksi, mutta tarvittaessa myös perinnöllisyysklinikan hoitajat osallistua keskusteluun. Keskustelua voi seurata kuka tahansa, mutta viestien kirjoittaminen edellyttää rekisteröitymistä. Tähän saakka Väestöliitto on l 2011 v v Kuva: Charlotta Boucht. tuki pointti tarjonnut keskustelua sisaruksille perheen neuvontakäyntien yhteydessä. Niissä nousseita erilaisuuden ja yksinäisyyden tunteita halutaan nyt kuitenkin purkaa vertaistuen avulla. Sisaruksilla on tähän mennessä ollut hyvin vähän mahdollisuuksia vaihtaa kokemuksia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Videoblogi työharjoittelusta Kulttuuria kaikille -palvelussa kesällä työskentelevä työharjoittelija Outi Salo opiskelee kulttuurituotantoa Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Hän pitää harjoittelunsa aikana videoblogia, johon hän kerää tunnelmapaloja ja haastatteluja harjoittelustaan sekä oppimiaan asioita saavutettavuudesta. Videoblogia voi seurata osoitteessa kulttuuriakaikille.blogspot.com. Kesäkuun puolivälissä blogissa nähtiin Outin tekemä haastattelu maahanmuuttajien ammattikoulutukseen valmentamisesta sekä käynti Terveyttä kulttuurista –verkoston kokouksessa. Vanhemmista blogeista löytyi innokas kehoitus ja linkki katsoa Vimeosta Kovasikajuttu – Pertti Kurikan nimipäivät –bändistä tekeillä olevan tvdokumentin traileri. Vimeo paljastui videoiden teräväpiirtotasoiseksi katselusivustoksi, johon pitää tutustua tarkemmin. Samoin Kovasikajuttu on trailerin perusteella aivan must-katsottava. Kulttuuria kaikille -videoblogia voi katsoa painamalla videokuvaluukussa näkyvää play-nuolipainiketta. Aiheesta on blogin yhteydessä aina myös tekstikooste. Blogien lukemisessa ja katsomisessa on usein mielenkiintoisinta vinkiksi esille laitettujen, aiheeseen liityvien muiden blogilinkkien läpikäyminen ja niiden linkkeihin eksyminen. Tässä tarjotaan tutustumista esimerkiksi lukukoira Börjen ja kuvailutulkin blogiin. Eva Isaksson -linkki vie esteetöntä kirjastotoimintaa käsittelevään blogiin. Aina oppii jotain uutta, kun vain antaa kursorin ja hiiren viedä mennessään. Iris Tenhunen 9
Rafael Wardin luonnokset olivat esityksen inpiraationa. Aiheena ovat usein kädet, varsinkin tanssija Maija Karhusen ilmeikkäät, plastiset kädenliikkeet. Hymyilevät kädet – visuaalinen runo kaukaisesta rakkaudesta Kuvat ja teksti: Riitta Skytt Rafael Wardin ja Maija Karhusen yhteistyössä muiden taiteilijoiden kanssa luoma kokonaistaideteos yhdisti onnistuneesti kuvataidetta, itämaista runoutta, musiikkia ja tanssia. Yleisökin pääsi runoillaan mukaan. Tanssija Maija Karhunen ja taiteilija Rafael Wardi tutustuivat toisiinsa Tukilinja-lehdessä olleiden artikkeleiden kautta. Heidän ystävyydestään kehittyi kokonaistaideteos Hymyilevät kädet, jossa yhdistyvät kuvataide, tanssi ja musiikki. Maija lukee esityksessä persialaisen mystikon ja runoilijan Muhammed Háfezin runoa Ruusu ja satakieli. 10 tu k i linja 5 ? ? 2011 l Háfezin runot ovat edelleen suosittuja Iranissa. Niissä vesi solisee jälleen elämän maljassa ja sinisen puun lehvät hehkuvat. Taiteilija Rafael Wardin luonnokset käsistä olivat mukana harjoituksissa alusta alkaen. Olivathan Maijan ilmeikkäät kädet monien piirrosten innoittajia. Koreografi ja tanssija Raisa Vennamo teki esitykseen dramaattisen roolin, jossa henki ryöstää elämän maljan.
Sibelius-akatemiassa opiskeleva iranilainen Marouf Majidi sävelsi ja soitti esityksen musiikin. Esitys kertoo kaukaisesta rakkaudesta, haaveista ja saavuttamattomista unelmista, mutta myös yksinäisyyden ja kohtaamisen todellisuudesta. Vesi solisee jälleen elämän maljassa ja sinisen puun lehvät hehkuvat. Esitystä varten suunniteltu valaistus, puvut ja keramiikka täydensivät teoksen visuaaliseksi runoksi, joka puhutteli yleisöä bravo-huutoihin ja tömistyksiin asti. Harjoituksissa Rafael Wardi ja Raisa Vennamo pohtivat, kuinka kokonaisuustoimii. ”Rikomme kaikki nämä mallit siitä, kuka saa tehdä mitäkin. Olemme ruohonjuuritasolla ja pidämme hauskaa.” ”Me emme määrittele tätä. Ei rakkauttakaan voi määritellä”, sanoo Wardi eli ryhmän kesken Rafu. ”En pidä siitä, että taidetta kategorisoidaan vammaistaiteeksi. Meillä on kaikilla jo- ku vamma, näkyvä tai näkymätön, ei sitä saa nostaa tikunnenälle. Me voimme kategorisoimalla tuhota vammaisten ihmisten mahdollisuudet! Haluan puhua ihmisistä, en jakaa meitä ihmisiin ja taiteilijoihin. Minäkin olen vain ihminen, joka käytän taiteen keinoja itseni ilmaisemiseen.” Wardi kiittelee luovaa yhteistyötä esteettömän tanssiryhmän ja muiden taiteilijoiden kanssa. ”Näiden ihmisten kautta olen tullut toiseen maailmaan. Tunnen itseni vanhaksi puuksi, joka ei ole pitkään aikaan kukkinut, ja yhtäkkiä siihen puhkeaa uusia kukkia”. Myös yleisö sai osallistua yhteistyöhön. Ennen esitystä katsojat saivat kirjoittaa tyhjiin postikortteihin rakkausrunoja kaukaiselle rakastetulle. Kortteja tuli suorastaan tulvimalla. Kohtauksessa, jossa Wardi keräsi kukkia, Maija luki muutaman yleisön kirjoittaman runon. Jokaisen esityksen jälkeen yleisö sai myös tulla näyttämölle tutustumaan Rafael Wardin maalauksiin. Näyttämölle kannettiin teepöytä samovaareineen, ja yleisölle tarjottiin tuoksuvaa minttuteetä keraamikko Helena Sarvelan keramiikkakupeista. Teos esitettiin täysille katsomoille neljä kertaa touko–kesäkuun vaihteessa Helsingissä tanssiteatteri Hurjaruutissa. Joulukuuksi teoksesta on suunnitteilla lisäesityksiä. Tietoa niistä löytyy osoitteesta: www.hymyilevatkadet.blogspot.com. Esteetön tanssi soveltuu kaikille.Taiteilija Rafael Wardikin tanssi Hymyilevät kädet -esityksessä. tu k i linja 5 ? ? 2011 l 11
Tulilinjalla kolumni Sosiaalinen sirkus syntyy arjessa Mikä mielikuva sinulle syntyy, kun puhutaan sirkustelusta, jonglöörauksesta, punanenäpelleistä ja taikureista? Tuumaatko, että hauskaa, mutten minä ainakaan osaisi? Pelkäisitkö, ettet edes kehtaisi muikistella pellenaamoja muiden nähden? Kun muutamia vuosia sitten oma kaupunkini eli työnantajani sanoi ”ei kiitos” kansainväliseen ESR-rahoitteiseen Sosiaalinen Sirkus -hankkeeseen lähtemiselle, pahoitin lajiin hurahtaneena harrastelijana mieleni oikein rankasti. Arvelin, että nyt jäimme kärryiltä, vaille laadukasta sirkusalan toimijoiden tuottamaa sirkusopetusta erityisryhmille. Kaupungissamme ei ole sirkusperinnettäkään, ei sirkuskouluja. Kun kerroin esimiehille ja työyhteisössäni, että sosiaalisella sirkuksella tarkoitetaan sellaista sirkusopetusta, jossa laji toimii välineenä uuden oppimiseen, aistin ympärilläni viipyviä katseita ja kahvikuppien tihentynyttä kilahtelua. Vakuutin, että on täysin mahdollista opettaa sirkuksen avulla esimerkiksi itsenäisyyttä vammaisille ja vanhuksille, parantaa itseluottamusta, antaa työkaluja sosiaaliseen kanssakäymiseen, murtaa ennakkoluuloja ja hersyttää ilmoille elämäniloa. Kukaan ei kannustanut, muttei latistanutkaan. Hyvän kollegani vihjeestä muutin lajin nimityksen ”sirkusliikunnaksi”, joka sopi liikuntapalvelumme tarjontaan. Kuuden perheen voimin lähdimme liikkeelle. Sirkus on naurettava juttu, jossa ilo kuulu kaikille. Todellinen riemu tavoitetaan kuitenkin vasta, kun on rimpuiltu irti tiukoista uskomuksista siitä, miltä temppujen oikeasti pitää näyttää ja milloin suoritus on raikuvien aplodien arvoinen. Omassa työssäni kaupungin liikuntaryhmissä, erityiskouluissa, palvelutaloissa sekä päivä- ja työtoiminnassa kaikki on oikein. Ensikertalaisetkin ovat heti taitavia. Sirkustelu toimii innoittajana mitä erilaisimmille yksilöille ja ryhmille taustasta, taitotasosta, erityisen tuen tarpeesta, kyvykkyydestä, ulkonäöstä tai iästä riippumatta. YhteisölTuula Henttu on lisyys, erilaisuus ja erityisyys ovat läherityisliikunnan tökohtia ja loistoansioita. Keskinäistä ohjaaja ja kilpailua ei harrasteta. suunnittelija Soveltava taidekasvatus ja taideterapia ovat kuuleman mukaan läJyväskylästä. Hänen hellä sosiaalista sirkusta. Toivon, vaikeavammainen ettei mikään virallinen terapia- tai Markus-poikansa kuntoutusnimike kuitenkaan löiasuu palvelukodissa. si sosiaaliselle sirkukselle suitsia 12 suuhun ja määrittelisi lajin rajoja tai kelpoisuusasteita. Toivottavasti se saa arjessa edelleen olla villisti ja vapaasti harjoitettavissa. Sirkustelu on toden totta liikuntaa: mielen ja lihasten, yhdessä tekemisen liikehdintää. Viirit liehuvat, kärrinpyöräyritykset mätkähtelevät ja pyörätuolin päälle kiipeilee pyramidiin pyrkijöitä. Pienimuotoinen sirkus on kaunista esimerkiksi, kun iäkäs Raili nauttii avustajan löyhyttämän sifonkiliinan kosketuksesta kasvoilla, sen irtoamisesta iholta, kutituksesta kulmakarvoissa. Kukaan ei jää kylmäksi, kun tuolijumppaa toteutetaan pierutyynyillä. Palvelutalon henkilökunta hekottaa, kun kuurosokea, liikkeissään yleensä hidas Minnikin lataa tyynyn avulla reippaasti ilmaa ottavat nousut ja räpisevät laskut. Kukaan ei jankuta ylittämään keskiviivaa, kun vaikeavammainen nuori oikoo käsiään ristiin rastiin. Opettaja arvuuttelee viirejä väistellen, että milloin Joonas on oppinut noin taitavaksi nauhankäsittelijäksi. Harmittavaa, että ruksi on testeissä aiemmin aina laitettu kohtaan ”ei merkittävää edistymistä motorisissa taidoissa”. Samalla tavalla kömpelöksi ja kehityksessään viivästyneeksi luokiteltu Anukka loikkii sirkuspolulla renkaasta toiseen tasahypyillä. Omalla tavallaan, omasta tahdostaan. Välineiden innoittamana. Matti, viisikymppinen ja vaikeasti monivammainen mies, katsoo jännittyneellä kaarella omasta erityistuolistaan, kun päivätoiminnan porukat temuavat ympärillä tikunnenässä pyöritettävien lautasten, taikurihattujen ja kaksinvauhditettavien diabolojen kanssa. Matin nyrkit ovat luonnostaan jo taitavasti nyrkissä, ja ne nytkähtelevät pakkoliikkeiden tahtiin. Kysyessäni lupaa saan vastaukseksi hyväksyvän ynähdyksen. Viritän lenkkimakkaran puolikasta muistuttavan vinkumakkaran molempien käsien puristukseen ja yllytän: ”Anna Matti vinkua. Jonglööraa mies!” Ja Matti vinguttaa niin, että henkilökuntakin keskeyttää omat harjoitukset, ja kaikki kerääntyvät hurraamaan loistavalle esitykselle. Tuula Henttu tu k i linja 5 ? ? 2011 l
Kuva: Iris Tenhunen. Kuva: Iris Tenhunen. Pertti Kurikan nimipäivät sai lavalla vieraakseen Suomi-punkin uranuurtajan Pelle Miljoonan, johon PKN oli tutustunut jo Tampereella Vastavirta-klubilla. Kaisa Kiukkonen, Marika Mikkola ja Jenny Hellman fanittavat Pertti Kurikan nimipäivät-bändiä. Vammaisia esiintyjiä Maailma kylässä -festivaaleilla Helsingissä vietettiin isoa kansanjuhlaa 28–29.5., kun Maailma kylässä toi eri maiden artistit Suomeen. Vammaisuus oli yksi festivaalien teemoista. bändi, jolla on sanoma”, ”Hauskaa mustaa huumoria”, ”En aluksi edes tiennyt, että ne ovat kehitysvammaisia. Tää on hyvää musiikkia, tosi hyviä biisejä!” Tytöt kertoivat, että jotain kontaktia vammaisuuteen oli jo entuudestaan:Yhdellä se oli kaverin pikkuveljen vammaisuus, toisella ex-poikaystävän osittainen kuulovamma. Kolmannelle äidin ammatti. Tytöt olivat juuri asemalla tajatkuu sivulla 27... Kuva: Ismo Seppä. Suomen suurin monikulttuurisuutta juhliva festivaali Maailma kylässä toi Kaisaniemen puistoon Helsingin rautatieaseman viereen isot esiintymisteltat muusikoille ja suorastaan itämaiset basaarikujat, joilla 70–80 000 kävijää pääsi tutustumaan ja ostamaan käsityötuotteita ympäri maailmaa. Eri kulttuurien maut Somaliasta Afganistaniin ja Intiaan tulivat tutuiksi ruokakojuissa, joista monissa esiteltiin myös kansalaisjärjestöjen työtä. Vammaisuus ja kehitysyhteistyö oli yksi tämänvuotisen festarin teemoista. Suomalaisten vammaisten artistien näkyvimmät nimet, Pertti Kurikan nimipäivät ja Signmark, vetivät esiintymisteltat täyteen. Vammaiskulttuuria edusti myös sokeiden nepalilaisten kansanmuusikoiden ryhmä Nepali Avaaz. Rautatientorilla yleisö sai kokeilla vauhtiaan pyörätuoliradalla, ja vammaisasiaan perehdyttiin monissa paneelikeskusteluissa. Mutta musiikki oli pääosassa. Pertti Kurikan nimipäivät eli PKN on suosittu punkbändi, jolla on vahvaa asiaa kehitysvammaisena elämisestä. Sen vieraana esiintynyt Pelle Miljoona villitsi jo muutenkin lämmenneen yleisön. Kappaleena oli Mua valvotaan. Paikalla olivat eturivissä Kaisa Kiukkonen, Marika Mikkola ja Jenny Hellman, kaikki PKN-faneja jo entuudestaan. Kysyin, mikä bändissä heitä viehätti. ”Kerrankin Teksti: Iris Tenhunen Brandon räppäsi ääneen sen, minkä Signmark viittoi, ja karismaa löytyi molemmilta villitsemään kuulijat mukaan iloiseen hiphopmenoon. tu k i linja 5 ? ? 2011 l 13
Aleksi ja Seita viihtyvät kaikkien kanssa hyvin. Seitaan ihastunut Timo kertoo tykkäävänsä iloisista tytöistä. ”Näin kaikki on ihan jees” Nuorisotalo avautui erityisnuorille Teksti ja kuvat: Minna Korva-Perämäki Oululainen Tuiran nuorisotalo on paikka, jonne kaikki 13–18 -vuotiaat nuoret ovat tervetulleita taitoihin ja tietoihin katsomatta. Eniten kävijät pitävät vapaasta hengailusta ja toiminnasta kavereiden kanssa. Oulun Tuiran nuorisotalon biljardisalissa kaikaa railakas puheensorina, kun nuoret vaihtavat keskenään päivän kuulumisia ja suunnittelevat tulevaa viikonloppua. Iltavuorossa oleva nuoriso-ohjaaja Kerttu Peussa tervehtii eteisessä nuokkarille tulevia uusia nuoria samalla, kun pitää silmällä olohuoneessa Wii-peliä pelaavia erityisnuoria. Oulun kaupungin nuoriso-ohjaajana vuosia toiminut Kerttu Peussa kertoo, että ajatus kehitysvammaisten nuorten ”oikeasta” nuokkaritoiminnasta lähti opinnäytetyöstä, jonka sosionomiopiskelijat Outi Harmaala ja Hanna Kärkkäinen työstivät syksyllä 2008 Oulun Kehitysvammaisten Tuki ry:n perhetyön Kamraatti-projektille. Kehitysvammaisten nuorten nuokkaritoimintaa järjestettiin aluksi muutamana jaksona Kamraatin omissa tiloissa. Mukana oli Ammattiopisto Luovista viisi opiskelijaa ja opettaja Saara Hakala sekä Kamraatti-projektista kolme nuorta ja sosiaaliohjaaja Kirsti Sahlgren ja sosionomi (amk) Ritva Matturi. Nuorten toiminta 14 tu k i linja 5 ? ? 2011 l Saran ja Markusen mielestä on hyvä, että kehitysvammaisetkin nuoret voivat viettää aikaansa nuokkareilla.
Nuoriso-ohjaaja Kerttu Peussa kertoo, että ohjaajat seuraavat kehitysvammaisia nuoria muita tiiviimmin ja joskus pelailevat heidän kanssaan. Tässä Kerttu pelaa biljardia Aleksin kanssa. oli aluksi ohjattua ja sisälsi ryhmäkeskusteluja, pelaamista, musiikin kuuntelua ja vapaata seurustelua. Ohjatusta toiminnasta vapaaksi Toimintaan osallistuneet nuoret kyseenalaistivat kuitenkin ohjatun toiminnan. Se ei tuntunut heidän mielestään ”oikealta nuokkarilta”. He halusivat käydä nuorisotaloilla muiden nuorten tavoin vapaasti. Kamraatti-projekti aloittikin neuvottelut nuorisotoimen kanssa, ja elokuussa 2009 toiminta 13–18-vuotiaille kehitysvammaisille nuorille käynnistyi Tuiran nuorisotalolla. Aluksi kaupungin nuoriso-ohjaajien tukena olivat projektin työntekijät, mutta Kamraatti-projektin loputtua kehi- tysvammaisten nuorten tiistai-illat ovat jatkuneet tuttuun tapaan ilman kehitysvamma-alan työntekijöitä. ”Meillä kaikki nuoret viettävät samalla tavalla aikaa kavereiden kanssa keskustellen, pelaten, soittaen, laulaen ja teeveetä katsellen”, Kerttu Peussa kertoo. ”Kehitysvammaiset nuoret ovat hyvin rauhallisia ja viihtyvät etupäässä Wii-pelin parissa. Mielestäni heidän läsnäolonsa jollakin tavalla rauhoittaa meidän niin sanottuja tavallisia nuoria”. Kehitysvammaisille suunnattua toimintaa löytyy nyt Tuirassa erityisesti tiistai-iltaisin. ”Mutta kaikki nuoret ovat toki tervetulleita yhteisiin tiloihin aina, kun nuokkari on auki”, sanoo Kerttu Peussa. tu k i linja 5 ? ? 2011 l Tärkeintä on yhdessä hengailu Nuorisotalolla jo vuoden käynyt 20-vuotias Timo kertoo pitävänsä nuokkarin toiminnasta juuri sellaisena kuin se on. Ohjatulle toiminnalle ei ole tarvetta. ”Näin kaikki on ihan jees, kun saa vain olla ja jutella kavereiden kanssa. Eniten mua harmittaa se, että kun olen jo kaksikymppinen, niin en saa enää käydä nuokkarilla kuin vain tiistaisin.” Timon vieressä tiiviisti viihtyvä 17-vuotias Seita kertoo hänkin käyneensä nuokkarilla toiminnan alusta saakka. ”Musta on mukava vaan olla ja jutella kamujen kanssa. Joskus saatan piirrellä ja pelata Wiitä, mutta ihan vaan oleminen ja jutteleminen on sitä parasta”, hän kuvailee. 15
Paikalla olevista erityisnuorista nuorin, neljätoistavuotias Aleksi tykkää hänkin eniten siitä, että nuokkarilla saa pelata ja touhuta aivan rauhassa. ”Kuljen täällä joskus äidin kyydillä, mutta etupäässä yksin taksilla”, Aleksi tuumailee ja lähtee sitten jatkamaan biljardin pelaamista nuoriso-ohjaaja Kerttu Peussan kanssa. Aleksin äiti Sisko Parkkinen kertoo kehitysvammaisten toiminnan jatkuneen projektin jälkeen sujuvasti, vaikka alussa häntä oli hieman arveluttanut kehitysvamma-alan ammattilaisten puuttuminen nuorisotalolta. ”Itseäni huolestutti eniten Aleksin hieman epäselvä puhe, mutta hyvinhän tuo näyttää poika pärjäävän”, hän toteaa iloisena. Nuoret eivät vierasta toisiaan Saksofoninsoittoa harrastava Arttu muistuttaa, että vammaisiin nuoriin täytyy osata suhtautua oikein. Merikosken yläkoulua käyvä 15-vuotias Sara kertoo, ettei heitä niin sanottuja tavallisia nuoria häiritse lainkaan kehitysvammaisten nuorten läsnäolo. ”Olen äitini työn kautta jollakin tavalla tottunut kehitysvammaisiin, joten pidän heitä ihan tavallisina nuorina. En ymmärrä mitä erikoista siinä on, että he käyvät samalla nuokkarilla kuin me muutkin!”, hän tuumailee ihmetellen. Nuokkarilla kävijöistä nuorin Aleksi esittelee mielellään pelitaitojaan. 16 tu k i linja 5 ? ? 2011 l Lukioon kevään yhteishaussa hakeva samanikäinen Arttu kuvailee kehitysvammaisia nuoria rauhallisiksi ja samanlaisiksi kuin muut nuoret. ”Täällä jokainen juttelee toisilleen, mutta etupäässä me ollaan niiden kanssa, joiden kanssa vietetään yhteistä aikaa nuokkarin ulkopuolellakin”, hän lisää. Käytöstä ja kasvua tuetaan Nuoriso-ohjaaja Kerttu Peussa kertoo, että Tuiran nuorisotalolla on vuonna 2010 käynyt hieman vähemmän kehitysvammaisia nuoria kuin aiemmin, sillä suurin osa siellä aiemmin käyneistä nuorista on nyt lähtenyt opiskelemaan muille paikkakunnille. ”Meidän täytyykin laitella uusia ilmoituksia eri oppilaitoksiin tästä kehitysvammaisten tiistai-illasta, jotta saisimme lisää erityisnuoria toimintaan mukaan. Meistä ohjaajista tämä yhteinen toiminta on tärkeää aivan kaikille nuorille.” Kerttu Peussa kertoo vielä, että nuoriso-ohjaajat haluavat tukea nuorten kasvua terveisiin elämäntapoihin ja hyvien käytöstapojen kunnioittamiseen. Niinpä he kiinnittävät erityistä huomiota nuorisotalolla kävijöiden päihteettömyyteen ja asialliseen kielenkäyttöön.
BLOGI linjalla Oma vuokrakämppä Istun uudessa kämpässäni ja katson isosta ikkunasta pihalle, jossa on lasten leikkipaikka. Olen asunut kolme viikkoa omassa vuokra-asunnossani avustajieni avulla. Avustajarenkaaseen kuuluu kolme vakinaista avustajaa ja kolme keikkatyöläistä. Tämä on se unelma, joka heräsi jo kun olin 16-vuotias. Olen Jari Rummukainen, cp- vammainen joensuulainen kasvatustieteen maisteri. Vietin lapsuuteni Joensuun Mutalassa omakotitaloalueella. Silloin opin, millaisia rajoitteita vammani tuo mukanaan. Leikin avulla opin esimerkiksi, miten tasapainoni heittää. En pysynyt istuma-asennossa, ja minua piti pitää kiinni, etten kellahtaisi selälleni. Siitä ammensin päättäväisyyteni ja sisukkaan asenteeni. Ystäväni puhuivat aina unelma ammateistaan. Silloin minäkin päätin, että opiskelen ammatin, mutten osannut vielä aavistaa, mikä se on. Olen käynyt peruskouluni Joensuussa cp-luokalla, mukautetussa ope”Aina voidaan kysyä, tuksessa. Minulla on jäykkä neliraajaonko elämällä halvaus eli tetraplegia, jota piti helpottaa leikkausten avulla. Jänteitä jouduttarkoitus. Minulle tiin laittamaan poikki esimerkiksi polse on ammatti, josta vien alta. Nuoruus meni reissatessa komaksetaan palkkaa.” din ja Helsingin Lastenlinnan välillä. Minulla on kolme sisarusta, ja nuorin heistä sanoi usein, että Jari on aina poissa. Poissaoloni hämmästytti häntä kovasti, kun hän ei päässyt leikkimään kanssani tarpeeksi. Olen saanut normaalin kasvatuksen, jopa kaksi kertaa selkääni samana päivänä sivistyssanojen käytöstä. Äitini on aina pitänyt minua tavallisena velikultana, Juusona. Kun peruskoulun loppu alkoi häämöttää ja päättötodistuksen numerot hahmottua, tuli eteeni, että ne eivät kanna oikein mihinkään jatko-opintoja ajatellen. Menin vuodeksi Lehtimäen opistoon korottamaan arvosanojani ja kehittämään sosiaalisia taitojani. Tällä vuodella oli suuri merkitys tulevaisuudelleni. Pystyin sen jälkeen laajasti pohtimaan, mikä on minun elämäni tarkoitus. Laitoin asioita tärkeysjärjestykseen. Ensimmäiseksi halusin ammatin, toiseksi oman vuokrakämpän ja kolmanneksi normaalin päivätyön. Nyt voin sanoa, että kaksi on jo toteutunut, ja kolmannessakin näkyy valoa tunnelin päässä. Näiden saavuttamiseen on mennyt useampia vuosia aikaa, ja tie on ollut pitkä ja kivinen. Aina kun sai asiat menemään pari askelta eteenpäin, saattoi seuraavana päivänä tulla soitto, että asia vedetään takaisin. Jari Rummukainen Muutin 21- vuotiaana palvelutaloon vanhempieni on 47-vuotias joenluota. Asuin siellä 27 vuotta ja kävin iltalukion ja yliopiston sieltä käsin. Minulla oli koulunkäyntiavustaja, suulainen kasvatusja tuona aikana kurssimuotoinen lukio tuli voimaan. tieteen maisteri ja Se auttoi paljon, kun pystyin tekemään opetusruntuntiopettaja. Hän gon, joka tuki koko elämääni. Kun opettajat hyväkkirjoittaa Tukilinjan syivät minut iltalukioon, kaupungin sosiaalityönblogia elo-syysuussa. tekijöillä avautuivat silmät, että äijä on sinnikäs ja tahdonvoima opiskella kova. Periksi ei anneta. Lukioaika oli huikea menestys. Meni kuitenkin kaksi ja puoli vuotta saada lupa hakea avoimen yliopiston kautta kasvatustieteiden laitokselle lukemaan erityispedagogiikkaa. Puoli vuotta opiskelin yhtä aikaa lukiossa ja yliopistossa, ja haaveilin omasta vuokra-asunnosta. Samalla tuli tutuksi, millainen on sosiaaliviidakko. Kaikki kuitenkin palkitaan ajallaan. Valmistuin vuonna 2004 viikkoa ennen juhannusta kasvatustieteen maisteriksi Joensuun Jari Rummukainen. yliopistosta, nykyisestä ItäSuomen yliopistosta. Opiskelujen jälkeen alkoi tämä asumiskysymys poltella tosissaan. Se oli varsinainen elämänkoulu. Tulevissa blogikirjoituksissa tulen valoittamaan, minkälaisia käänteitä se piti sisällään. Väriä ei puuttunut niistä päivistä ja hommaan liittyi suuri määrä ihmisiä ja asioita, joita en osannut edes kuvitella. Ihmisellä, joka asuu palvelutalossa, pitäisi olla kaikki kunnossa. Se tarkoittaa, että kun asuu talossa, jossa on kaikki tarvittava apu ja ylläpito ja on eläke, mitään ei pitäisi puuttua. Näin tuumi vastaava sosiaalityöntekijä. Palvelutalon avustajat avustavat kyllä perustarpeissa, mutta heti ensimmäiseksi tuli vastaan kysymys, kuka määrittelee perustarpeen. Tällaisia asioita jouduin miettimään 7 vuoden ajan päivittäin. Pohdin myös, onko minulla oikeus tehdä töitä, ja suurin kysymys oli: Onko minulla oikeus päättää omista asioistani? Itsemääräämisoikeus kuuluu olla kaikilla ihmisillä, mutta asia on monimutkainen silloin, kun puhutaan sosiaalimäärärahoista. Yritän rohkaista niitä nuoria ja vaikeavammaisia, jotka yrittävät parantaa elämänlaatuaan ja kokevat, että heillä on kykyä antaa oma panos yhteiskunnan toimintaan. Se voi olla työtä, päivätoimintaa, mitä vaan mikä tekee onnelliseksi. Aina voidaan kysyä, onko elämällä tarkoitus. Minulle se on ammatti, josta maksetaan palkkaa. Teen tällä hetkellä antaumuksella tuntiopetushommia ammattiopistossa ja aikuisopistossa. Aiheena on erilaisen maailman kohtaaminen ja esteettömyys. Minulle antaa suurta tyydytystä, kun oppilaat kokevat käytännössä, miten esteettömyys täytyy ottaa huomioon. Juuri se on minun panokseni, että voin opettaa opiskelijat ajattelemaan myös toiselta kantilta: Sinne minne vammaiset pääsevät, pääsevät myöskin terveet. Jari Rummukainen tu k i linja 5 ? ? 2011 l 17
Chadian vetämä jumppahetki aloittaa päivän työt. Kehitysvammaiset auttamistyössä Teksti ja kuvat: Aino el Solh Libanonin vuoristossa sijaitsevan Al Almal -instituutin kehitysvammaiset asukkaat tekevät tärkeää työtä. He valmistavat ja lähettävät ruoka- ja vaatepaketteja köyhille ihmisille ympäri maata. Aamuauringon valaisemassa salissa istuu kolme hahmoa päät kumarassa. Istuessani alas he nostavat katseensa tervehdykseksi, mutta eivät keskeytä työtään. Purppuranpunaiseen collegepaitaan pukeutunut totinen down-tyttö pujottaa huolellisesti narua valkoiseen kangassäkkiin hakaneulan avulla. Kun otan kamerani esiin, hän alkaa vilkuilla kameraan ja korostaa käsiensä liikesarjaa, että kuvasta tulisi parempi. Henkilökunnasta on ehtinyt paikalle kaksi naista. 18 tu k i linja 5 ? ? 2011 l Keittiössä työskentelevä Rita ja ohjaaja Chadia vaihtavat kuulumisia viikonlopun jälkeen ja kaatavat vahvaa kahvia pieniin kuppeihin. Chadia pyytää minutkin kahville. Hän kertoo aloittaneensa työt Al Amal -instituutissa 18-vuotiaana. Kolmen vuoden taukoa lukuun ottamatta hän on ollut siellä töissä siitä lähtien, yhteensä 17 vuotta. "Pidän työstäni" hän naurahtaa kuin selittääkseen vuosien määrää.
Hoitopaikka vuorella Al Amal -instituutti eli Al Amal Institute for Disabled sijaitsee rauhallisella alueella 25 kilometriä Beirutista pohjoiseen vuoristotietä pitkin. Se perustettiin vuonna 1960 kehitysvammaisten lasten hoitopaikaksi, ja oli silloin maan ensimmäisiä lajissaan. Tällä hetkellä instituutissa asuu vakituisesti 30 erityislasta ja nuorta aikuista. "Lapset asuvat täällä, mutta painotamme perhesuhteiden tärkeyttä. Sääntönä on, että vähintään yksi viikonloppu kuukaudesta vietetään kotona", Chadia sanoo. Al Amal on yksi harvoista hoitopaikoista Libanonissa, joka ottaa vastaan myös yli 18-vuotiaita vammaisia asukkaita. Kriteerinä paikan saantiin on hyvä fyysinen terveys sekä kyky oppia ja työskennellä. Instituutissa painotetaan liikuntaa ja työskentelyä erilaisten askareiden parissa. Aamujumpan jälkeen on ohjattua työskentelyä joko puutyöpajassa, kutomossa tai viljatilausten parissa. "Työskentely on tärkeä osa lastemme arkea. Se auttaa heitä pysymään tyytyväisinä ja virkeinä. Jos ohjelmaa ei ole tarpeeksi, he turhautuvat ja syntyy eripuraa", Chadia kuvailee. Hoidon tavoitteet Instituutin johtaja Nassib el Solh kertoo, että hänen äitinsä perusti paikan petyttyään oman, lapsena vammautuneen poikansa kohtaamiin vaikeuksiin koulumaailmassa. Al Amal -instituutissa päätavoitteena onkin kuntouttaa ke- Al Amalissa moni asukas viihtyy paremmin kuin kotona. hitysvammaisia yhteiskuntaan ja antaa heille mahdollisuus oppimiseen ja työntekoon. Instituutti pyrkii myös vähentämään kehitysvammaisiin kohdistuvaa syrjintää. Nassib el Solh kertoo, että Libanonissa on 3500 laitospaikkaa kehitysvammaisille, ja kaikki nämä hoitopaikat ovat yksityisiä. Arabimaista Libanonissa on kolmanneksi eniten vammaisia Jemenin ja Marokon jälkeen. Arabiliiton tilasto 1990-luvun puolivälistä näyt- tää, että 12 prosenttia Libanonin väestöstä kärsii erilaisista vammoista. Puolet heistä on sodassa vammautuneita ja lopuista suuri osa kehitysvammaisia. Nassib el Solh kertoo, että 10 vuotta sitten Libanonissa vihdoin hyväksyttiin laki, jonka mukaan vammaisilla on oikeus ilmaiseen hoitoon. Heitä ei myöskään saa syrjiä työelämässä. Laki tuli voimaan järjestöjen voimakkaan painostuksen tuloksena, mutta nyt samat järjestöt joutuvat taistelemaan, koska lakia ei noudateta käytännössä. Korruptio on vakava ongelma Libanonissa. Poliitikot varastavat rahaa avoimesti eikä keinoja löydy tilanteen korjaamiseksi. Tästä kärsii myös Al Amal -instituutti. Sopimuksen mukaan valtio on sitoutunut kustantamaan vuosittain 30 prosenttia laitoksen kuluista. Tänä vuonna avustus maksettiin, mutta sitä edelsi kuusi vuotta, jolloin maksua ei kuulunut, ja instituutti joutui ottamaan pankkilainaa kulujensa kattamiseen. Silti instituutissa keskitytään muiden auttamiseen. Al Amal auttaa muitakin Welfare wheat on Al Amal instituutissa kehitetty ohjelma, jossa instituutin lapset ja aikuiset työskentelevät Libanonin köyhien ja huono-osaisten auttamiseksi. Ohjelma rahoitetaan hankkimalla yksityisiltä ihmisiltä rahoitus kullekin 60 dollaria maksavalle apupaketille. Paketti sisältää aina lämpimän villapaidan sekä 15 kiloa linssejä, papuja ja vehnää, mikä Kutomossa Firaz kutoo villapaitojen osat ja Zainab viimeistelee ne. tu k i linja 5 ? ? 2011 l 19
Al Amalin ympärillä avautuu Libanonin upea vuoristomaisema. riittää yhden henkilön ruokaan vuoden ajan. Paketit tuotetaan ja kootaan Al Amal instituutissa, ja ne jaetaan ympäri Libanonia lastenkoteihin, vankiloihin sekä muihin laitoksiin. Villapaidat kudotaan itse Zainab Hammoud työskentelee kutomossa ja aloittaa työt aamuisin kello yhdeksältä. Zainabin saapuessa paikalle häntä odottaa jo lattialla pino villapaitoja. Firaz käyttää tottuneesti kutomakonetta. Hän kutoo koneella villapaidan osat, ja työpajan ohjaaja ompelee osat yhteen. Zainabin tehtävä on viimeistely. Hän leikkaa paidoista langanpätkät ennen kuin ne menevät höyryprässiin ja ne viikataan pakettiin, jotka toimitetaan eri hyväntekeväisyysjärjestöille. "Teemme villapaitoja apua tarvitseville", Zainab kertoo iloisesti. Zainab hallitsee useamman työvaiheen. Viimeistelyn lisäksi hän ompelee tai prässää. "Ohjaajat Jaqueline ja Mona opettivat työn minulle, mutta siitä on kauan aikaa", hän kehaisee. Zainab on asunut Al Amalissa 15 vuotta. Hän kertoo viettävänsä perheensä luona kolme päivää kuukaudesta. "Viihdyn paremmin täällä kuin kotona", Zainab sanoo. Ohjaajat Chadia ja Nadia. Kangassäkkien naruja pujotellut Samira, reippaan oloinen Nesrine sekä rauhallinen Elie istuvat metalliastian ympärille. Elie tyhjentää ensimmäisen säkin astiaan, ja kaikki kolme alkavat pakata vehnää, linssejä ja papuja kilon pusseihin. Chadia tekee tarkistuspunnituksen vaa’alla ja Nadia sulkee pussit lämpölaitteen avulla. Elie, Nesrine ja Samira kertovat työskentelevänsä mielellään yhdessä. "Jos yksi heistä ei ole paikalla, muut teke- Vilja pakataan käsin Chadia ja toinen ohjaaja Nadia Kharrad seuraavat vierestä, kun ahkera joukko alkaa valmistella viljan pakkamista. Miehet kantavat viljasäkit sisään ja järjestävät ne sohvan viereen. Sitten lattialle ilmestyy suuri metalliastia, sen viereen valkoinen pöytä ja pöydälle vaaka. 20 Samira, Nesrine ja Elie pakkaavat viljaa. tu k i linja 5 ? ? 2011 l vät työtä kuten ennenkin, mutta ovat hieman allapäin", Chadia kertoo. Elie tyhjentää viimeisen säkin astiaan. Kolme käsiparia käy kiivaasti annostellen linssejä pusseihin. Kun astia on jo melkein tyhjä, joku painaa kasettisoittimen päälle. Musiikki alkaa virrata huoneeseen. Kun viimeinen pussi on täynnä, viskaa kolmikko mukit käsistään ja kaikki painelevat tanssimaan. Työnteon jälkeen on aika huvitella.