2 / HUHTI–TOUKOKUU 2025 TUKENA ELÄMÄN HAASTEISSA MIGUEL PELTOMAA auttaa kuuroja ja kuulevia ymmärtämään toisiaan Vammaisuus on osa identiteettiä, muttei määrittävä tekijä Lyhytnäköinen mielenterveystyö tulee kalliiksi
Julkaisija / kustantaja Vammaisten koulutuksen ja työllistymisen tuki ry Hermannin rantatie 12 B 00580 Helsinki vktt@tukilinja.fi Aikakausmedian jäsen. Päätoimittaja Jaana Vainio jaana.vainio@tukilinja.fi Toimitusneuvosto Pinja Eskola Sanni Purhonen Heini Saraste Riitta Skytt Ulkoasu Paula Karjalainen Tilaajapalvelu Puh. 09 4155 1502 ma-pe klo 9–11 ja 12–14 tilaajapalvelu@tukilinja.fi Tilaukset 4 kk 50 € 6 kk 60 € 1 v, kesto 110 € Tukilinjan määräaikainen tilaus ei jatku, ellei tilausta uusita. Tilaajien osoitetietoja ei luovuteta ulkopuolisille. 29. vuosikerta Ilmestyy 6 kertaa / vuosi ISSN 1458-6304 (painettu), 2737-2383 (verkkojulkaisu) Paino Printall Kansikuva Veera Lintula TUKENA ELÄMÄN HAASTEISSA TÄSSÄ NUMEROSSA 2/2025 18 s. Tukilinja-lehti työllistää toimintarajoitteisia ihmisiä myös lehden omassa tuotantoprosessissa toimittajina, kuvaajina ja kuvittajina. TOIMITUKSELTA Kuntaja aluevaalien loppukiri on käynnissä. On valtavan tärkeää, että valtuustoissa nähdään aidosti edustava otos kunnan ja alueen väestöstä. Puolueilla on portinvartijarooli. Ne päättävät ehdokkaista ja siten myös siitä, keistä tulee valtuutettuja. Niinpä vammaisten ihmisten mahdollisuus osallistua puoluetoimintaan on keskeistä demokratiassa. Heitä ei kuitenkaan pidä ajatella maskotteina vaan aktiivisina poliittisina toimijoina, taistelemaan tottuneina. Vammaisia edustajia ei pidä kahlita vain vammaispolitiikkaan, sillä he ovat suuri muutosvoima koko politiikan kentällä. Salla Fagerström K U V A : JA A N A V A IN IO Painotuote 4041 0820 YM PÄ RISTÖMERK KI MIL JÖMÄRK T YHTEISKUNTA s. 3 Pääkirjoitus s. 4 Valokeilassa Ratakelaaja Leo-Pekka Tähti Hall of Fameen ja muita näkyviä ilmiöitä. s. 5 Kirjavat käytännöt Kuljetuspalvelujen käytänteet kaipaisivat yhtenäistämistä. s. 6 Potentiaali käyttöön Osatyökykyisten voi olla vaikea löytää itselleen töitä. s. 12 Mielenterveyspalvelut rapautuvat Eveliina Lafghani puolustaa heitä, joilla itsellään ei ole voimia siihen. s. 21 Vain osa identiteettiä Riikka Leinonen ja Jarmo Tiri pohtivat vammaisuuden merkitystä identiteettiin. IHMISET s. 8 Uuden sukupolven viittomakieliartisti Miguel Peltomaa on noussut yleisön suosikiksi UMK-tulkintojensa myötä. s. 16 Selkokieli tuli jäädäkseen Ari Sainio on seurannut aitiopaikalta selkokielen kehittymistä. s. 24 Tulilinjalla Kolumnistina Pinja Eskola. TUKIKOHTEET s. 14 Startti-stipendillä pallot Pauli Koivurinne innostui parabocciasta aikuisiällä. s. 18 Uudelle uralle Ville Vertanen sai apurahan osteopatiaopintoihin. s. 30 Myönnettyjä apurahoja Tukilinjan apurahoja joulu–tammikuussa. VAKIOT 25 Kirjavinkki 26 Leffafriikki 27 Ruudussa 27 Välinevinkki 28 Apurahafoorumi 32 Pähkinöitä 35 Jaloittelua Apuraha auttoi opinnoiss a.
K U V A : M IK A L E V Ä L A M P I SEURAAVA LEHTI ILMESTYY 3.6.2025 Työllistyminen ei saa olla etuoikeus Työ on keskeinen osa identiteettiä monille ihmisille. VAMMAISTEN JA pitkäaikaissairaiden henkilöiden työllisyystilanne Suomessa on edelleen haastava. Työllistymistä vaikeuttavat asenteiden ja syrjimisen lisäksi myös rakenteelliset esteet ja työolosuhteiden mukauttamisen puute. Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden työllistyminen ei ole ainoastaan sosiaalinen oikeudenmukaisuuskysymys vaan myös taloudellinen etu yhteiskunnalle, kuten osatyökykyisten asioita ajava Päivi Montgomery (s. 6) haastattelussaan nostaa esiin. Lisäksi näiden ihmisten osaaminen ja panos rikastuttavat työyhteisöjä ja edistävät monimuotoisuutta. TYÖLLÄ ON ISO merkitys, sillä se on monille keskeinen osa identiteettiä. Se vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten ihminen näkee itsensä ja miten hänet nähdään yhteiskunnassa. Olisikin tärkeää, että myös vammaisilla ja pitkäaikaissairailla olisi mahdollisuus työllistyä. Toisinaan se saattaa vaatia työn mukautusta, mutta vaadittavat muutokset voivat olla pieniäkin. Osalle riittää, että he voivat tehdä työtä kotoaan käsin ja aikatauluttaa työpäivänsä itse. On myös hyvä muistaa, että työkykyisestäkin voi tulla yllättäen osatyökykyinen. Muutoksen takana voivat olla esimerkiksi onnettomuus, erilaiset sairauskohtaukset ja infektion jälkeen saatu long covid tai krooninen väsymysoireyhtymä. Jos henkilö on tällaisen tilanteen sattuessa työsuhteessa, olisi äärimmäisen tärkeää, että työpaikalla voitaisiin tehdä tarvittavat mukautukset, jotta toipuminen on mahdollista. TUKILINJA EDISTÄÄ vammaisten ja pitkäaikaissairaiden työllistymistä useilla eri tavoilla, kuten myöntämällä apurahoja sekä opiskeluun että työllistymiseen. Näin hakijoilla on mahdollisuus esimerkiksi uudelleenkouluttautua tai edistää uraansa. Työllistämme näitä ihmisiä myös omassa toiminnassamme muun muassa varainhankinnassa eli myynnissä. Sinullekin lehteä myynyt saattaa siis olla vammainen tai pitkäaikaissairas. Myös lehden avustajina toimivilla toimittajilla, kuvaajilla ja kuvittajilla on monilla omakohtaista tietoa aiheesta. Olen iloinen siitä, että useampi apurahan saanut on päässyt lehden avulla näyttämään kyntensä kuvaajana ja kirjoittajana – kuten tässäkin numerossa. Jaana Vainio, päätoimittaja jaana.vainio@tukilinja.fi Tukilinja 2/2025 3
VALOKEILASSA / TEKSTI Jaana Vainio 4 Tukilinja 2/2025 Topi Borgille kaksi tunnustusta Kirjolla-sarjassa katsojat hurmannut Topi Borg voitti ylivoimaisesti Vuoden tamperelainen 2025 -äänestyksen. Äänestyksessä annettiin tänä vuonna lähes 12 500 ääntä. Borg nappasi niistä kolmanneksen jättäen taakseen muun muassa Stanley Cup -voittaja ja Leijona-kapteeni Aleksander Barkovin. Topi Borg oli myös Valo-palkintoäänestyksen suosituin ehdokas. Hänet palkittiin Hyvää Pirkanmaalle -sarjassa rohkeasta julkisesta toiminnastaan, joka on merkittävästi lisännyt ymmärrystä paitsi autismia myös muita erityispiirteitä kohtaan. Leo-Pekka Tähti kunniagalleriaan Uransa Pariisin paralympialaisiin lopettanut ratakelaaja Leo-Pekka Tähti on viidellä paralympiavoitollaan yksi 2000-luvun menestyneimmistä suomalaisurheilijoista. Tähti nostettiin tammikuussa järjestetyssä Urheilugaalassa suomalaisen urheilun kunniagalleriaan Hall of Fameen. ”Valinta on totta kai suuri kunnia. On mahtavaa päästä kunniagalleriaan näin nopeasti paralympiaurani jälkeen.” Muut uudet Hall of Famen jäsenet ovat Rolf Haikkola, Mikko Ilonen, Minna Kauppi ja Tommi Mäkinen. Valinnoista vastaa vuosittain Hall of Fame -valiokunta. Katse oikeisiin asioihin Tiedätkö, mitä on representaatio, inspiraatioporno tai mitä tarkoittaa ableismi? Vammaisfoorumin ja sosiaalitoimittajien järjestämässä keskustelutilaisuudessa lehtori, tutkija Pauli Rautiainen ja kirjailija Riikka Leinonen valottivat asiaa toimittajille. Representaatio voi ilmetä esimeriksi siinä, että vammaiset eivät näy mediassa tekijöinä tai että vammaiset henkilöhahmot esitetään usein vammattomien tekijöiden näkökulmasta. Toimittajat saattavat olla myös sokeita oikeille uutisille ja kertoa yksilötarinoita esimerkiksi vammaisesta, joka taistelee itsensä kouluun ja koulusta ulos. Sen sijaan pitäisi kyseenalaistaa, miksi koulu voi nykyaikana olla edelleen esteellinen tai miksi esteettömyyteen ei ole satsattu, vaikka pidemmän päälle se tulee halvemmaksi. Jo nyt esteettömät asunnot käyvät maaseudulla kaupaksi, kun taas esteelliset menettävät arvoaan ja ovat hankalampia myydä. Rautiainen ja Leinonen muistuttivat myös siitä, että meitä vaivaa edelleen helposti kyvykkyysharha eli oletamme kaikkien kävelevän, käyttävän kahta kättä, puhuvan, näkevän ja kuulevan. Kyvyt nähdään usein niin keskeisenä osana ihmisyyttä, että ilman niitä menettää osa ihmisyyttään. Heini Saraste Palkittu Nummien kutsu -sarja saa jatkoa Kaisa Viitalan historiallinen Skotlantiin sijoittuva Nummien kutsu -sarja on saanut lukijoilta loistavan vastaanoton. Sarjan avausosaa Klaa nin vieraana myytiin vuoden 2024 aikana yli 10 000 kappaletta ja se sai Vimma-kunniamaininnan. Klaanin vieraana voitti myös Storytel Awards -gaalassa Vuoden äänikirjapalkinnon romantiikka ja feelgood -sarjassa. Agneksen tarina sai jatkoa, kun sarjan toinen osa Klaanin suojelukses sa ilmestyi maaliskuussa. Viitalan haastattelun löydät Tukilinja-lehden numerosta 3/2024 sekä nettisivuilta.
KOMMENTTI / TEKSTI Pinja Eskola KUVA Adobe Stock Monelle vammaiselle kuljetuspalvelut ovat ehdoton välttämättömyys arjessa. Käytännöt ovat kuitenkin kirjavia ja jatkuvassa muutoksessa. olisin tilannut kyydin tuntia ennen tärkeää matkaa vain oppiakseni olevani jo myöhässä? Taksin tilaaminen on oma shown’sa, sillä hyvinvointialueiden käytänteet ovat monenkirjavat. Siinä, missä joillakin alueilla voi tehdä tilauksen sovelluksella ympäri vuorokauden, toisaalla tilauskeskus palvelee vain puhelimitse ja virka-aikaan. Joillakin alueilla kyydin kotoa voi tilata 30 minuuttia aiemmin, useimmissa odotusaika on tunti. Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella invavarustellun auton saa iltaisin ja viikonloppuisin vain, mikäli sen tilaa kolme tuntia etukäteen. Käytännöt tilaamisen suhteen voivat muuttua äkisti, sillä vammaisten palveluista etsitään jatkuvasti säästökohteita, eikä meitä tai meidän tarpeitamme kuunnella päätöksiä tehtäessä. Kun meitä ei kuunnella, jäävät epäkohdatkin pimentoon. Ainakin Pirhan kohdalla tilausajan muutoksen takana on halu lisätä yhdistelykyytejä. Paperilla tämä näyttääkin hyvältä: saadaan ajettua enemmän kyytejä vähemmillä autoilla. Käytännössä tämä kuitenkin tuo ongelmia, sillä ruuhkia ei huomioida. Yhdistelyt osuvat vain harvoin suoraan reitille, joten matka-aika pitenee aina lähes poikkeuksetta 5–15 minuuttia. Tämän lisäksi menoa hidastavat asiakkaan noutaminen, apuvälineen kiinnitys ja muut käytännön säätämiset. Keskus myös saattaa merkitä tilauksen puutteellisesti tai väärin. Jokainen ”kadoksissa” oleva asiakas pidentää matka-aikaa ja sotkee aikatauluja merkittävästi. Koska yhdistelyistä ei ilmoiteta etukäteen, on niihin mahdoton varautua päivää suunnitellessa. Joillekin vähänkin pidentyvä matka-aika on myös kehollisesti liikaa. Kuljetuspalveluiden tehtävä on turvata vammaisen henkilön mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan. Kun palvelut järjestetään lompakkoa tuijottaen, sotii tarkoitus käytäntöä vastaan. Esimerkiksi Pirhan asiakkaana joutuisin aina sanomaan kaverille ei, jos hän kysyisi kahville tunnin varoajalla – siinäkin tapauksessa, että muut resurssit sallisivat sen. Jos tekisin toimittajan hommia täyspäiväisesti, tuhrautuisi minulla helposti puoli työpäivää yllättävän juttukeikan matkoihin liittyviin järjestelyihin. Opiskelijana taas en voi koskaan olla varma, ehdinkö luennolle ajoissa. Tapa, jolla kuljetuspalvelut järjestetään, kuvaa miten vammainen nähdään yhteiskunnassamme. Taakkana, jolla ei ole muuta tekemistä kuin odottelu. Meilläkin on kuitenkin luottamustehtäviä, töitä ja opintoja. Kuljetuspalvelut, joita ei toteuteta meitä kuunnellen, eivät palvele tarkoitustaan. Onko kuljetuspalvelu jatkossa enää palvelu? KELPAISI MINULLEKIN vain porhaltaa taksilla ympäriinsä, ovat muutamat sanoneet minulle vuosien varrella. Kommentti naurattaisi, jos se ei myös hiukan itkettäisi. Taksi on monelle vammaiselle ainoa mahdollisuus liikkua kodin ulkopuolella, ei siis luksusta. Kuljetuspalveluiden käyttö ei useinkaan ole helppoa, vaan melkoinen päänvaiva. Jo lähtökohtaisesti matkoja on rajallisesti, eikä niitä myönnetä kovin helposti lisää. Kuskien koulutus vaihtelee, joten kyky kohdata vammaisia asiakkaita tai jopa taito kiinnittää tuoli turvallisesti eivät ole itsestäänselvyyksiä. Ohjeistukset elävät, eikä niistä välttämättä tiedoteta lainkaan. Nykyään esimerkiksi Pirkanmaan hyvinvointialueella (Pirha) kaikki kyydit tulee tilata kaksi tuntia aiemmin. Hyvinvointialue ei lähettänyt vuodenvaihteessa tapahtuneesta muutoksesta sähköpostia tai kirjettä. Luin muutoksesta Yleltä. Entä, jos Tukilinja 2/2025 5
Täsmätyökykyisten potentiaalia ei hyödynnetä tarpeeksi 6 Tukilinja 2/2025
Tukilinja 2/2025 7 Psykologi Päivi Montgomeryn oma työura meni uusiksi ME-tautiin sairastumisen myötä. Työelämänsä uusiksi rakentanut Montgomery puhuu nykyisin ahkerasti täsmätyökykyisten huomioimisesta työelämässä. TEKSTI Maria Tuomialho KUVA Heikki Nenonen PITKÄJÄNTEISTÄ TYÖTÄ rekrytoinnin yhdenvertaisuuden ja työelämän moninaisuuden puolesta tehnyt psykologi Päivi Montgomery palkittiin vuonna 2023 rekrytointialan kehittäjänä. Montgomery peräänkuuluttaa muun muassa täsmätyökykyisten yhdenvertaista huomiointia työelämässä. Täsmätyökykyisellä tarkoitetaan henkilöä, joka pystyy suoriutumaan työstä, jos työolosuhteita mukautetaan hänen tarpeisiinsa sopiviksi. ”Työolosuhteita mukauttamalla täsmätyökykyinen voi jopa pystyä osa-aikaisena samaan työtulokseen kuin työkykyinen ja kokoaikainen työntekijä”, Montgomery korostaa. Työnantajat ja rekrytoijat kaipaavat Montgomeryn mukaan edelleen tukea monimuotoisuuden tunnistamisessa. Inklusiivisuudesta työpaikoilla keskusteltaessa huomioidaan tänä päivänä tasavertaisesti muun muassa eri etnisistä taustoista tulevat ja eri ikäiset työnhakijat, mutta unohdetaan täysin vammaiset. ”Nykyään työorganisaatioissa pyritään syrjimättömyyteen ja yhdenvertaisuuteen. Silti organisaatioissa saatetaan liittää ennakkoluuloja esimerkiksi vammaisiin. Ihmisillä on vammaisista vierauden kokemus.” Tarjolla tukea työllistämiseen Montgomery epäilee työnantajien pelkäävän, että täsmätyökykyisten palkkaamisen tuovan suuria lisäkuluja. Näin ei kuitenkaan ole, sillä työolosuhteiden järjestelyyn on mahdollisuus hakea tukea työvoimaviranomaisilta. Lisäksi työnantaja voi olla oikeutettu palkkatukeen. Vammaisilla työntekijöillä voi olla myös mahdollisuus vammaispalvelun kautta henkilökohtaiseen avustajaan, joka voi tarvittaessa avustaa työpaikalla selviytymisessä. Tällä hetkellä Suomessa on työelämän ulkopuolella oman alansa osaajia, jotka voisivat auttaa työvoimapulassa koko yhteiskuntaa. He eivät kuitenkaan välttämättä ole täysin työkykyisiä. ”Olisi yhteiskunnallisesti hyödyllistä ottaa täsmätyökykyisten potentiaali käyttöön. Näin kyseiset henkilöt pääsisivät töihin ja voisivat maksaa veroja. Tietenkin pitää huomioida myös inhimillinen hyöty mikä tulee siitä, että ihmiset pääsevät osaksi työyhteisöä ja saavat käyttää osaamistaan”, Montgomery muistuttaa. Joustoa työaikanormeihin Lähes kaikilla työpaikoilla haetaan pääasiassa ainoastaan täysiaikaisia työntekijöitä, ja tämän vuoksi täsmätyökykyisen voi olla vaikea työllistyä oman osaamisalansa tehtäviin. Montgomery pohtiikin, olisiko asian suhteen mahdollista tarvittaessa tehdä poikkeus. ”Monet täsmätyökykyiset voivat työskennellä, kun on mahdollisuus osa-aikaisuuteen sekä hybriditai etätyöhön. Avoimissa työyhteisöissä, joissa työntekijöiden tarpeet huomioidaan ja on psyykkisesti turvallista, kaikkien hyvinvointi lisääntyy ja työtä tehdään tehokkaammin.” Montgomeryn mukaan työnantajia pitää usein muistuttaa siitä, että vammaiset henkilöt ovat yleensä hyvin sitoutuneita työhönsä sekä hyviä ja motivoituneita työntekijöitä. Vammaisilla on myös usein vähemmän sairauspoissaoloja, sillä he pyrkivät pitämään terveydestään huolta, koska he ovat tottuneet siihen käytännön pakosta. He eivät halua sairastua. ”Tutkimusten mukaan myös koko työyhteisön tehokkuus kasvaa, jos siihen kuuluu pitkäaikaissairaita ja vammaisia. Tämä edellyttää, että heidän tuen tarpeensa on huomioitu, muuten vaikutus voi olla päinvastainen.” Tilanne voi muuttua nopeastikin On hyvä muistaa, että kenen tahansa tilanne voi muuttua työuran aikana esimerkiksi sairauden tai onnettomuuden myötä. Montgomery tietää omakohtaisesti, mistä puhuu. Hän sairastui virusinfektion yhteydessä ME-tautiin eli krooniseen väsymysoireyhtymään vuonna 2018. Sairaus muutti kertaheitolla hänen elämänsä. Oli lähellä, että kehityspäällikkönä työskennelleen Montgomeryn koko työura olisi päättynyt. ”Yllätyksenä tuli, miten yksin ihminen on muuttuneen työkykynsä kanssa. Sitä joutui itse rakentamaan oman työelämänsä uudelleen. Psykologin koulutus oli onneksi hyvä pohja tälle rakennusprosessille. ” Ura-Tädin uraohjaus Työelämää rakentaessaan Montgomery loi ensin Youtubeen Ura-Täti-kanavan, jossa hän jakaa työnhakuja uraohjausvinkkejä huumorilla höystettynä. Montgomery päätti aloittaa uran myös kirjailijana. Vuonna 2022 julkaistiin hänen kirjoittamansa kirja Työnhaun psykologia, jossa on kattavasti työntekijöille suunnattua tietoa työnhakuprosessista. Parhaillaan hän kirjoittaa kirjaa ME-taudista, jotta tietoisuus sairaudesta laajenisi. ”Jos työntekijän työkyky heikkenee työsuhteen aikana, pitäisi työnantajan olla valmis kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja työn muokkaamiseksi. Olisi hyvä, jos työpaikoilla löytyisi avoimuutta erilaisille ratkaisuille”, Montgomery muistuttaa. Tällä hetkellä rekrytointikonsulttina ja uraohjaajana työskennellessään Montgomerylla on itsellään työpäivien aikana kahden tunnin lepomahdollisuus, joka on huomioitu myös työpaikan ulkopuolella järjestettävinä virkistyspäivinä. Lepomahdollisuuden ansioista Montgomery pystyy antamaan työssään saman työpanoksen kuin muutkin. Silta täsmätyökykyisten ja työnantajien välille Edistääkseen täsmätyökykyisten työllistymismahdollisuuksia Montgomery perusti viime vuonna yhtiökumppaneidensa kanssa iSetuyhtiön, jonka verkostovastaavana hän itse toimii. iSetu on hindua ja tarkoittaa siltaa. Yhtiön nimi kuvastaakin siltaa työntekijöiden ja työpaikkojen välillä. Yhtiö on Suomen ensimmäinen täsmätyökykyisille luotu työnhakualusta. Täsmätyökykyiset voivat tehdä profiilin iSetun sivuille etsiessään työpaikkaa ja työnantajat voivat jättää sinne työpaikkailmoituksia. Yhtiö kannustaa työnantajia luomaan inklusiivisia työpaikkoja ja pyrkii vähentämään työnantajien ennakkoluuloja täsmätyökykyisten suhteen. ”Täsmätyökykyisten yhdenvertainen kohtaaminen työmarkkinoilla ja heidän työllistymisensä on minulle sydämen asia”, Montgomery tiivistää. Päivi Montgomeryn vinkit työnantajille • Tarkista omat ennakko-oletuksesi. Pyörätuoli, rollaattori, kuulokoje tai muu apuväline ei määritä ihmistä työntekijänä. • Muista, että mukautuksista usein selviää. Apua voi pyytää vammaispalvelusta tai työvoimaviranomaisilta. • Tiimissä pitää keskustella mukautuksista. Pyörätuolin käyttäjän ramppi ymmärretään yleensä hyvin, mutta kannattaa työntekijän luvalla avoimesti keskustella myös siitä, miksi jonkun on esimerkiksi oltava omassa huoneessa tai tehtävä etätyötä.
Uuden sukupolven viittomakieliartisti 8 Tukilinja 2/2025 UMK:n viittomakielisistä käännöksistä tunnetuksi tullut Miguel Peltomaa oli ujo lapsi, josta kasvoi ammattiesiintyjä. Kuuroutuminen lapsena muutti elämän suunnan ja pakotti määrittelemään identiteetin uudelleen. TEKSTI Salla Fagerström KUVAT Veera Lintula V altakunnanjulkkikseksi singahtanut Miguel Peltomaa syntyi Kolumbiassa vuonna 1997. Vuoden ikäisenä hänet adoptoitiin Suomeen, ja hän vietti lapsuutensa Jyväskylässä. Kuulo alkoi huonontua jo varhain. ”Kuulon heikentyessä aloin vältellä sosiaalisia tilanteita”, Peltomaa kertoo. Hän pääsi kuitenkin pian osaksi viittomakielistä yhteisöä ja sai kokonaan uuden kielen ja kulttuurin sekä viittomakielisiä ystäviä. Peltomaalle leikattiin myös sisäkorvaistute. Kasvu kaksikieliseksi ja monikulttuuriseksi alkoi. Uusi identiteetti ei tullut aivan kivuttomasti, kulttuuritörmäyksiäkin tapahtui. Nyt 27-vuotiaana Peltomaa kokee löytäneensä itsensä.
”Vaikka tykkäsin esiintyä, olin tosi ujo lapsi”, nykyinen ammattiesiintyjä muistelee hymyillen. Hän käski vanhemmat yleisöksi ja järjesti siskonsa kanssa muotija laulunäytöksiä. Kotona alkanut esiintyminen jatkui luontevasti koulun kevätja joulujuhlissa. ”Varmaan teini-ikäisenä tajusin, että esiintyminen on tosiaan mun juttuni”, Peltomaa kertoo. Siitä huolimatta hän lähti kuitenkin opiskelemaan sosiaalija terveysalaa sekä kuntoutusalaa. Uuden sukupolven viittomakielinen Mutta kohtalo puuttui peliin, kuten sen tapana on. Jossain vaiheessa Peltomaa päätyi tekemään Ylelle lyhytsarjan viitotuista katurunoista. Tuon projektin yhteydessä hän tapasi Pikku Kakkosen porukkaa. Kemiat pelasivat niin hyvin yhteen, että pari vuotta myöhemmin Peltomaa sai viestin: Pikku Kakkoseen alettiin tehdä viittomakielistä sisältöä, ja hänet haluttiin juontajaksi. ”Totta kai suostuin! Tein pari vuotta juontohommia. Sitten siirryin Yle Kioskiin, jossa vietin puolitoista vuotta.” Vuonna 2023 Miguel Peltomaa singahti suomalaisten tietoisuuteen Uuden Musiikin Kilpailun tulkinnoillaan. Tuolloin hän käänsi kaikki kilpailulaulut ja veti myös juonnot. Se oli yhdelle ihmiselle hirmuinen urakka. Kunnianhimoinen, energinen ja karismaattinen Peltomaa oli kuitenkin luonteva valinta tehtävään. Viittomakielisenä hän edustaa uutta sukupolvea, joka on kasvanut sisäkorvaistutteen kanssa, toinen jalka kuurojen ja toinen kuulevien maailmassa. ”Viittomakieliartistina ja somekasvona voin rakentaa sillan näiden kahden maailman välillä. Joskus tuntuu, että ne ovat aika kaukana toisistaan. Voin auttaa kuuroja ja kuulevia ymmärtämään toisiaan.” Yhden miehen show’sta suurtuotannoksi Vuoden 2023 UMK toi Peltomaalle mainetta ja kunniaa: tasavallan presidentti kutsui hänet Linnan juhliin ja Kuurojen Liitto palkitsi hänet vuoden viittomakieliteko -tunnustuspalkinnolla. Seuraavana vuonna Yle myönsi viittomakieliselle UMK:lle lisäresursseja ja Peltomaa sai aisaparikseen näyttelijä Silva Belghitin, jonka Tukilinjan lukijat muistavat vuoden 2018 Vimma-vammaiskulttuuripalkinnon saajana. Peltomaan käännöstaakka keveni huomattavasti, kun hän saattoi jakaa sen Belghitin Tukilinja 2/2025 9 Voin auttaa kuuroja ja kuulevia ymmärtämään toisiaan. UMK:ssa Miguel Peltomaan kääntäjäparina toimi näyttelijä Silva Belghiti, joka viittoi muun muassa Erika Vikmanin kappaleen. Belghiti on saanut myös Vimmapalkinnon vuonna 2018.
10 Tukilinja 2/2025 kanssa. Juonnosta vastasi Robin Hänninen, joka kuuluu suomenruotsalaisten viittomakielisten vähemmistöön. Tämän vuoden UMK:ssa tiimi kasvoi entisestään: Peltomaan, Belghitin ja Hännisen lisäksi mukaan hyppäsivät toinen juontaja Ada Taalas ja viittomakieliartisti Silja Ruonala, joka tulkitsi väliaikaesitykset. Peltomaa hoiti tiimin rekrytoinnin, konseptoinnin ja tuotannon isot suuntaviivat. Käytännön toteutuksesta vastasi viittomakielisen taiteen osuuskunta Ursa Minor. Tuotannollisen johtajan Anne Sjöroosin mukaan esituotanto käynnistyi jo elokuussa, kun kokonaisuudesta neuvoteltiin Ylen kanssa. ”Siitä edettiin tuotantotiimin kokoamiseen, ja loka-marraskuun vaihteessa päästiin jo työn makuun, kun aloitimme muun muassa teaserien ja somemateriaalien kuvaukset ja kilpailubiisien käännöstyöt. Tutustuimme myös studioon, lähetyksessä käytettäviin laitteisiin ja marssijärjestykseen”, Sjöroos kertoo. Viittomakielinen UMK kuvattiin Pasilassa Ylen studioilla, mutta valmistelut ja suora lähetys kulkivat käsi kädessä Tampereen Nokia Areenan lähetyksen kanssa. Kokonaisvaltainen kulttuurielämys Mediassa Miguel Peltomaata on tituleerattu joskus virheellisesti viittomakielen tulkiksi. UMK-kappaleissa ei kuitenkaan ole kyse tulkkauksesta, vaan viittomakieliartistin tekemästä tulkinnasta, samaan tapaan kuin kuulevat laulajat tulkitsevat toisensa kappaleita. Viittomakieliartistin tulkinta on kokonaisvaltainen kulttuurielämys, kun taas tulkatussa laulussa välitetään vain sanallinen viesti. Tulkkauksen laatu riippuu siitä, miten hyvin tulkki – usein aikuisena kielen oppinut kuuleva henkilö – hallitsee viittomakielen. Viittomakieliartistit sen sijaan ovat Peltomaan tapaan viittoneet lapsesta asti. He ovat harvinaisen kielen kanssa kuin kala vedessä. Viittomakieliset ja viittomakielelle käännetyt laulut eivät toki ole mikään uusi asia. Kuurojen historiasta tiedetään, että ensimmäisen viittomakielisen laulun kehitti kuuro kuvanveistäjä ja oman aikansa kansalaisaktivisti Albert Tallroth jo 1890-luvun lopulla. Viittomakielinen laulu perustuu samanlaisiin elementteihin kuin ääneen laulaminenkin, mutta suun ja kurkun sijasta musiikkia ilmentää koko keho. Parhaimmillaan viittomakielinen laulu on upean dynaamista ja tunteita herättävää, kuten hitiksi nousseet UMK-tulkinnat osoittavat. Ne ovat lumonneet sellaisetkin katsojat, jotka eivät viittomakieltä ymmärrä. Sosiaalisessa mediassa moni ilmoitti katsoneensa Areenassa olevan lähetyksen toistamiseen ihan vain viittomakielisten tulkintojen takia. Viittomakieli ja kuurous monelle vieraita Suosiosta huolimatta Peltomaa on kokenut myös ennakkoluuloja. Niiltä ei välty yksikään vammainen eikä viittomakielinen. ”Ihmisillä on yleisellä tasolla yllättävän vähän tietoa viittomakielestä ja kuuroudesta. Mutta eihän se ole heidän vikansa, että he eivät tiedä”, Peltomaa toteaa. Hän tietää, että ennakkoluulot vähenevät vain lisäämällä tietoisuutta, vaikka joskus voi olla uuvuttavaa joutua selittämään samat asiat yhä uudelleen yhä uusille ihmisille. Peltomaan mielestä viihde onkin tehokas tapa lisätä ihmisten tietoisuutta viittomakielestä. ”On näytettävä, mitä kaikkea viittomakielellä voi tehdä. Se ei ole mikään apuväline, vaan monipuolinen kieli.” Viittomakieli ei ole apuväline, vaan monipuolinen kieli.
Tukilinja 2/2025 11 Startti-stipendit Tukilinja jakaa vuosittain kymmeniä Starttiurheilustipendejä vammaisurheiluun ja -liikuntaan yhteistyössä Suomen Paralympiakomitean kanssa. Tukea voivat hakea sekä aktiiviharrastajat että pienet yhdistykset ja seurat, jotka tarjoavat matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia. Linkki Startti-stipendin hakulomakkeeseen löytyy sekä Paralympiakomitean että Tukilinjan nettisivuilta. Keväällä Startti-stipendejä voi hakea 30.4. mennessä ja syksyllä 31.10. mennessä. LISÄTIETOA: Hakuohjeet: www.tukilinja.fi (Apurahat – Yhteisöja yhteistyöapurahat – Startti-urheilustipendi) Sähköposti: piia.korpi@paralympia.fi Voimmeko auttaa sinua? 1. Minulla on toimintarajoite, joka johtuu sairaudesta tai vammasta. 2. Haluan päästä opiskelemaan / töihin / toimintaan! 3. Onnistuakseni tarvitsen jotain, mihin minulla ei ole varaa. Jos sait kokoon kolme ruksia, kannattaa tutustua apurahan hakuohjeisiin nettisivuillamme www.tukilinja.fi/ apurahat TUKILINJAN APURAHAT AUTTAVAT OSALLISTUMAAN! TUKILINJAN APURAHAT on tarkoitettu tukemaan vähävaraisten, toimintarajoitteisten ihmisten osallistumista yhteiskuntaan. Niillä edistetään koulunkäyntiä, opintoja, harrastamista ja työllistymistä. Apurahoja voivat hakea sekä yksityishenkilöt että yhteisöt ympäri vuoden. ALKUUN PÄÄSET tutustumalla hakuohjeisiin nettisivuillamme osoitteessa www.tukilinja.fi. Sieltä löydät myös vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin. Alla esittelemme yhden monista tukimuodoistamme, Startti-stipendit. Mikäli kysyttävää jää, voit ottaa yhteyden apurahatoimintaan: apurahat@tukilinja.fi | p. 09-4155 1508 LISÄTIETOA: Hakuohjeet kaikkiin apurahoihimme löytyvät nettisivuilta www.tukilinja.fi (apurahat)
12 Tukilinja 2/2025 Mielenterveystoipujien puolustaja TEKSTI JA KUVA Heini Saraste
Suomessa yli miljoona ihmistä sairastaa jotain mielenterveyden häiriötä. Tukilinja 2/2025 13 Mielenterveyden keskusliiton uusi puheenjohtaja Eveliina Lafghani on tuohtunut siitä, miten lyhytnäköistä nykyisen hallituksen politiikka on. Työssään hän haluaa puolustaa nimenomaan niitä, joilla itsellään ei ole voimia. EVELIINA LAFGHANILLA on koko ajan meneillään paljon asioita. Päivätyötään hän tekee Taiteen Sulattamon toiminnanjohtajana, mutta hänet valittiin viime vuonna myös Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtajaksi. Siihen pestiin ei valita ketä tahansa. Taiteen Sulattamo järjestää taidelähtöistä toimintaa, kursseja ja vertaistoimintaa lähinnä mielenterveyden haasteista kärsiville nuorille. Se järjestää myös kokemusasiantuntijakoulutusta sekä erilaisia taiteellisia tuotantoja. Mielenterveyden keskusliitto on puolestaan mielenterveystoipujien oma liitto, joka puolustaa heitä asemaan ja diagnoosiin katsomatta. Muutama vuosi sitten Lafghani valittiin myös vuoden mielenterveyshoitajaksi, tällöin perusteluina oli hieno paneutuminen toipujien elämään. Puhukaamme siis mielen hauraudesta ja siitä, mitä pitäisi tehdä ja mitä on tehty. Sillä kaikista huonoista viesteistä huolimatta myös hyvää on tapahtunut. ”Kaikki ihmiset joutuvat kohtaamaan mielenterveysongelmia jossain elämänsä vaiheessa. Me menetämme ihmisiä, jäämme yksin tai kohtaamme vaikeuksia ja sairauksia”, Lafghani pohtii. ”Harvassa on ihminen, joka ei olisi joskus ajatellut, ettei enää jaksa. Tai jos sellainen löytyy, hänellä on jokin muu ongelma. Tänäkin vuonna Suomessa yli miljoona ihmistä sairastaa jotain mielenterveyden häiriötä.” Vakavasti sairastuneiden synkkä tilanne Lafghani haluaisi nostaa esille myös vakavasti sairastuneiden näkökulman, sillä usein heillä ei ole lainkaan tukijoita. Kun ihminen itse ei kykene puolustamaan itseään, myöskään omaiset eivät jaksa. ”Jos minun kaltaiseni ihmiset eivät aja heidän asiaansa, sitä ei aja kukaan.” Toimiessaan mielenterveyshoitajana psykiatrisessa sairaalassa Lafghanilla oli etuoikeus tutustua lahjakkaisiin ihmisiin, jotka olivat säpäleinä. Hän käyttää nimenomaan sanaa etuoikeus. ”Jokainen ihminen jättää hiilijalanjäljen lähiympäristöönsä, ja olen halunnut olla se hiilijalanjälki nimenomaan näille ihmisille.” Suuri ongelma on tällä hetkellä hoitoon pääsy. ”Matalan kynnyksen arjen tukea ei ole tarpeeksi. Jos vasta sairastunut nuori joutuu odottamaan hoitoon pääsyä esimerkiksi puoli vuotta, sinä aikana lievät oireet muuttuvat dramaattisesti.” Juuri ennen tapaamistamme helsinkiläisessä Café Tin Tin Tangossa Lafghani on saanut tiedon, että Pohjois-Karjalassa matalan kynnyksen kohtaamispaikat lopetetaan kokonaan hallituksen leikkausten takia. Nämä paikat tarjoavat päivätoimintaa, johon esimerkiksi kotona iäkkäämpien vanhempiensa kanssa asuva mielenterveystoipuja voi päästä pari kertaa viikossa. Puolen päivän tauko poissa kotoa tarjoaa levähdyksen niin omaiselle kuin myös sairastuneelle itselleen. Kun nuori sairastuu esimerkiksi skitsofreniaan, on kaikki outoa ja pelottavaa. Pahimmillaan myös perheenjäsenet murtuvat, kun eivät enää jaksa kannatella sairastunutta. ”Matalan kynnyksen vertaistukiryhmä on ehkä ollut ainoa syy poistua kotoa. Sairastunut pääsee lomalle myös omasta sairaudestaan.” Taide toimii polkuna yhteiskuntaan Lafghani uskoo taiteen parantavaan voimaan. Nuori on avannut kotioven, kohdannut muita ihmisiä ja uskaltanut puhua asioistaan. Teatteriretki vie ajatukset muihin asioihin. ”Ensimmäiset askeleet ovat tärkeimmät. Ne ovat ehkä miltei huomaamattomia, mutta muutaman vuoden päästä nuori ehkä uskaltaa hakea jo työpaikkaa.” Lafghani on tavannut paljon näitä Taiteen Sulattamossa ensiaskeleensa ottaneita nuoria, jotka ovat myöhemmin löytäneet paikkansa yhteiskunnassa. Lyhytnäköistä politiikkaa Hallituksen leikkaukset eivät ei voi olla vaikuttamatta siihen, mitä tapahtuu kymmenen vuoden päästä. Siitä hallitus ei kanna mitään vastuuta, koska katse ei yllä yhtään pidemmälle, Lafghani sanoo. Hänen mukaansa kannamme 1990-luvun laman seurauksia edelleen. Meillä on joukossamme sukupolvi, johon laman vaikutukset iskivät. Lamavuosina masennusja muiden psyykenlääkkeiden käyttäjämäärissä näkyi selvä tilastollinen piikki ja todella moni syrjäytyi. He ovat edelleen keskuudessamme. ”Emmekö ole oppineet lamasta mitään? Miksi päädymme aina uudestaan huonoihin ratkaisuihin? En ole poliitikko, olen järjestöjohtaja, mutta näen mitä kentällä tapahtuu”, Lafghani sanoo. ”Samaan aikaan leikataan asumistukea ja toimeentulotukea. Eli taas leikkaukset kohdistuvat mielenterveysihmisiin. Kyseessä on oravanpyörä, jonka kuluja maksamme myöhemmin. Päättäjiltä puuttuu kokonaan visio tulevaisuudesta.” Hyvääkin on tapahtunut Toivoa näkyy Lafghanin mielestä siinä, että hoito on kehittynyt ja se on sekä inhimillisempää että potilaslähtöisempää. Myös lääkkeet ovat kehittyneet. Hyvää on myös se, että tabut ovat murtuneet. ”Koko yhteiskunnassa uskalletaan puhua mielen sairauksista enemmän ja avoimemmin. Ja vaikka julkkisten tunnustukset välillä ärsyttävät, silti ne ovat kokonaisuuden kannalta hyvä asia.” Myös nuoret uskaltavat puhua haasteistaan avoimemmin. Ja ihminen saa olla sitä mitä on. ”Terapia ei ole ainut ratkaisu, vaan tilannetta pitäisi hoitaa kokonaisvaltaisesti. Hoitotiimiin pitäisi saada mukaan ystävät, kaverit ja perhe, ja arjen aktiviteetit pitäisi saada kuntoon.” Lafghani korostaa aidon yhteistyön tärkeyttä. Hyvinvointialueet, kunnat ja järjestöt pitäisi istuttaa samaan pöytään ja miettiä, kuka hoitaa minkäkin pestin. Lafghani itse on kahden kasvavan nuoren äiti ja kahden pienen alle kouluikäisen isoäiti. Hän peräänkuuluttaakin nuorille kasvurauhaa. ”Kun itse olin nuori, meillä oli aikaa haahuilla ja etsiä itseämme. Nyt nuoret näkevät tulevaisuuden synkkänä, kun sota, kriisit ja ekologinen tuho vyöryvät päälle. Nuorilla pitäisi olla oikeus epäonnistua ja etsiä paikkaansa.” Muistisairas isä opetti uutta Lafghani on perheen ainoa lapsi ja äitinsä ohella isänsä omaishoitaja. Isä sairastui vaskulaariseen muistisairauteen viisi vuotta sitten. ”Isä ei tunne enää minua. Kun tapaamme, hän on silti aina iloinen, kiltti ja positiivinen. Pötköttelemme sängyssä ja katselemme koiravideoita, nauramme yhdessä. Sitten isä kääntyy yhtäkkiä minuun päin, katsoo silmiin ja tokaisee: Mutta, sinähän olet Eveliina.” Isän kohtaloa todistaessaan Lafghani on entistä voimakkaammin tajunnut, että monenlainen elämä on arvokasta.
14 Tukilinja 2/2025 Pauli Koivurinne sai vasta aikuisiällä kipinän haastaa itseään urheilussa. Paralympialaisissakin mukana oleva tarkkuuspallopeli paraboccia tarjoaa riittävästi haastetta ja mahdollisuuksia tyydyttää omaa kilpailuviettiä vielä pitkään. TEKSTI Jasmin Koskinen KUVAT Niko Ahokangas PAULI KOIVURINNE kertoo olleensa aina innokas penkkiurheilija. Taskusta löytyvät muun muassa kotikaupunki Oulun Kärppien ja AC Oulun kausikortit. ”Harrastin itse urheilua enemmän viimeksi lapsena. Sen jälkeen se on pitkälti jäänyt, vaikka vielä Lahdessa asuessani kokeilin pyörätuolirugbya muutaman vuoden. Kilpailumielessä en kuitenkaan ole juurikaan urheillut – viime vuosina toiminta on ollut ihan perusliikuntaa vain, kelailua ja sen kaltaista”, Koivurinne kertoo omasta taustastaan. Innostus kilpaurheiluun syttyi lopulta 45-vuotiaana, kun paralympiavalmennuskeskus Pajulahdessa järjestettiin viime keväänä ensimmäistä kertaa Suomessa kansainvälinen World Boccia Challenger -turnaus. ”Kaverini Saila Luumi oli siellä kilpailemassa. Satuin olemaan lähistöllä, joten menin seuraamaan kisoja. Siellä syttyi kipinä, että pitäisiköhän alkaa itsekin tekemään taas.” Luumi on yksi Suomen tämänhetkisistä boccian kärkipelaajista. Hän voitti kyseisessä turnauksessa Suomelle historian ensimmäisen parabocciamitalin – pronssisen sellaisen. Paraboccia on pelinä suunniteltu etenkin vaikeavammaisille urheilijoille ja alun perin juuri CP-vammaisille pelaajille, joita Luumi ja Koivurinnekin edustavat. Paralympialajina pallopeli on Euroopassa kovatasoinen. Suomella on ollut bocciaedustajia viimeksi vuoden 2008 Pekingin paralympialaisissa. Nykyinen kärkikolmikko Saila Luumi, Vivi Virtanen ja Antti Eemeli Huttunen on pikkuhiljaa kehittynyt sille tasolle, että tavoittelee kansainvälisten rankingja arvokilpailuiden kautta paikkoja Los Angelesin 2028 kesäparalympialaisiin. Pelivälineet kuntoon ja kisakentille Challenger-turnauksen yleisön joukossa herännyt innostus vei Koivurinteen nopeasti eteenpäin kisakentille. Hän ehti osallistua jo saman kevään lopussa meneillään olleen paraboccian SM-kauden viimeiseen turnaukseen kilpailun ulkopuolisena pelaajana. Virallisiin tuloksiin hänen pisteitään ei voitu laskea, sillä tuoreella urheilijalla ei ollut kilpailun vaatimaa luokitusta. ”Kävin siellä lainapalloilla heittämässä. Seuraavaksi menin elokuussa Helsingin Synapsiassa järjestettäviin keskiviikkotreeneihin, missä piti olla mahdollisuus myös luokitteluun. Se ei kuitenkaan jostain syystä siellä vielä toteutunutkaan.” Aikuisena urheilu-uralle Apurahakohde
Tukilinja 2/2025 15 Treenivierailun jälkeen Koivurinne tilasi Tukilinjan Startti-stipendillä rahoitetut omat pelipallot Tanskasta. Hän ehti saada ne käsiinsä viikkoa ennen paraboccian SM-sarjakauden 2024–2025 alkua. Omat pallot mahdollistivat harjoittelun kotikaupungissa, ja niiden kanssa Koivurinne pääsi osallistumaan ensi kertaa virallisesti myös kilpailusarjaan. ”500 euron starttistipendi oli todella hyvä tuki pallojen hankintaan – kotiinkuljetuksen kanssa ne maksoivat aika tarkalleen juuri stipendin verran”, Koivurinne toteaa hintavasta pelivälineestään. Tekninen ja taktinen laji Bocciassa pelikentälle heitetään ensin valkoinen maalipallo jack. Sen jälkeen henkilökohtaisen pelin kaksi vastakkaista pelaajaa, paripelissä vastakkaiset parit tai joukkuepelissä vastakkaiset kolmen pelaajan joukkueet pyrkivät pelaamaan omat kuusi pelipalloaan mahdollisimman lähelle maalipalloa. Toinen puoli pelaa sinisillä, toinen punaisilla palloilla. Sisäkentillä pelattavassa parabocciassa viralliset kilpailuissa sallitut pallot ovat nahkaisia ja sekä mitoiltaan että painoiltaan tarkasti säädeltyjä. Pallot voi toimittaa kentälle heittämällä tai vaikeimmin vammaisten pelaajien luokissa erityistä pelikourua pitkin vierittämällä ja peliavustajaa kourun asettelussa apuna käyttäen. Kouruluokassa pallon voi työntää korkeassa, liukumäkeä muistuttavassa pelikourussa liikkeelle esimerkiksi kädessä pidettävän tai vaikkapa pelaajan päässään pitämään kypärään kiinnitetyn kapean sauvan avulla. Laji vaatii heittotai vieritystekniikan hallitsemista, taktikointitaitoja sekä hyvää pääkopan hallintaa. ”Paraboccian päävalmentaja Jan Huopainen aina sanookin, että tämä laji on 30 prosenttia fyysistä suoritusta ja 70 prosenttia mentaalipuolta. Jälkimmäistä onkin hyvä itsessään haastaa, ja kehittyä jatkuvasti siinäkin”, Koivurinne toteaa. Toiveena kansainvälinen kilpaura Viime marraskuussa Koivurinne pääsi SM-turnauksen yhteydessä myös luokitteluun. Hän sai luokakseen käsin palloa heittävien, manuaalista tai sähköpyörätuolia käyttävien pelaajien luokan BC5. Nyt hänellä on takanaan kaksi ensimmäisen pelikautensa neljästä SM-turnauksesta ja pian edessä on kolmas. Nykyisessä kotikaupungissa Koivurinteelle ei ole tarjolla harjoitusmahdollisuuksia ryhmissä tai muiden pelaajien kanssa, mutta päävalmentaja Huopainen on lähettänyt sähköpostitse harjoitteita ja ohjeita heittoihin ja pallojen asetteluun. ”Näköjään se kilpailuvietti on minussakin olemassa. Sen olen huomannut, kun tässä on pelattu. Kyllä se kiehtoo”, Koivurinne naurahtaa. BC5-luokitus olikin pettymys sen osalta, että kyseisen luokan urheilijoille ei tällä hetkellä järjestetä kansainvälistä kilpailutoimintaa. Kansallisiin kilpailuihin he voivat osallistua, jos luokalle on mukana oma tai yhdistetty kilpasarja. ”Ainakin toistaiseksi tarkoitus on siis osallistua SM-sarjaan ja haastaa siinä itseäni sekä muita. Kovia ne toiset pelaajat ovat kotimaassakin. Katsotaan sitten, miten kansainväliset mahdollisuudet tulevaisuudessa kehittyvät lajin osalta. Kiinnostaisi kyllä.” Pian Koivurinne pääsee kuitenkin nauttimaan yleisössä kansainvälisestä huippubocciasta ja kerryttämään siitä oppeja, sillä World Boccia Challenger -turnaus järjestetään taas Pajulahdessa toukokuussa. Kirjoittaja on Suomen Paralympiakomitean viestintäpäällikkö. Aikuisena urheilu-uralle Startti-stipendit Tukilinja myöntää vuosittain 30 000 eurolla Starttiapurahoja vammaisille liikunnan harrastajille yhteistyössä Suomen Paralympiakomitean kanssa. Pauli Koivurinne (vas.) pelasi Helsingissä järjestetyssä SM-turnauksessa muun muassa Antti Eemeli Huttusta vastaan.
16 Tukilinja 2/2025 ARI SAINIO työskenteli nuorena toimittajana paikallisissa lehdissä ja radioissa. Vuonna 1990 hän siirtyi Selkouutiset-lehden toimittajaksi. ”Uudenlainen toimenkuva kiinnosti kovasti. Varsinkin taustani radiotoimittajana katsottiin edukseni. Radiossahan pitää puhua selkeästi ja niin, että viesti menee kertakuulemalta kuulijoille perille”, Sainio muistelee. Valinnan jälkeen hän työskenteli kymmenen vuotta selkolehtien toimittajana, ja siirtyi sitten kehittämään helppolukuisia oppimateriaaleja ja kirjallisuutta. Tämän jälkeen Sainio työskenteli vielä ennen eläkkeelle siirtymistään Selkokeskuksessa, missä hän muun muassa tarkisti ja tuotti selkokielisiä viranomaistekstejä. Koko työuran ajan monet selkokielen periaatteet pysyivät perustaltaan samoina. Näihin kuuluivat esimerkiksi yleisten sanojen käyttö ja vaikeiden lauserakenteiden purku. Teoreettista tietoa oli alussa vähän, ja vielä 1990-luvulla selkokieltä kehitettiin lähinnä käytännön sovellusten kautta. ”Tutkimusta ei silloin juuri ollut. Ei kyllä ollut oikein vielä tutkittavaakaan”, Sainio kertoo. ”Kun sitten erilaisia selkotekstejä julkaistiin, myös tutkimustoiminta alkoi käynnistyä. Valtaosin tutkijat ovat kielentutkijoita, jotka tutkivat tyypillisesti jotain rajattua aluetta. Mielestäni olisi hyvä, että tehtäisiin myös laaja-alaisempaa tutkimusta, jossa erilaisten lukijoiden kielen ymmärtäminen olisi keskeinen tutkimuskohde.” Nykyisin Selkokeskuksen antamat selkokirjoittamisen ohjeet ovat varsin tarkat. Keskeinen henkilö niiden kehittämisessä on ollut Selkokeskuksen kehittämispäällikkö Leealaura Leskelä. Kirjallisuutta selkokielellä Ari Sainiolle läheisin selkosovelluksista on ollut selkokirjallisuus. Hän on myös ollut uranuurtaja selkokirjojen kirjoittajana. ”Tein yhden ensimmäisistä suomenkielisistä selkomukautuksista eli Jack Londonin romaanin Susikoira selkokirjaksi nimellä Valkohammas. Kirjoitin myös ensimmäisen selkokielisen runokirjan ja ensimmäisen dekkarin.” Kaikkiaan Sainio on julkaissut yksin tai yhdessä eri tekijöiden kanssa kolmisenkymmentä selkokirjaa. Lisäksi hän on toimittanut useita selkokielen teoriakirjoja. Niistä viimeisin on tietokirja selkokirjallisuudesta nimeltään Sukella selkokirjaan, joka on tehty yhdessä Ella Airaksisen kanssa. Kirja esittelee laajasti selkokirjallisuuden eri lajeja ja antaa myös ohjeet kirjoittajille. Arvostus on noussut Alussa selkokirjojen kirjoittaminen oli muutaman henkilön varassa. Ahkerimpana puursi Pertti Rajala, joka on julkaissut yli sata selkokirjaa. Nyt tilanne on toinen. ”Selkokirjallisuus on kehittynyt ja laajentunut. Lisäksi sen arvostus on noussut. Vuodessa ilmestyy noin 20 kirjaa, ja kirjailijoita on lukuisia, samoin kustantajia. Voi hyvin sanoa, että laadukas selkokirja pystyy tarjoamaan lukijalle samantasoisen lukuelämyksen kuin muukin kirjallisuus”, Sainio kertoo. Selkokirjojen käyttö on yleistynyt viime vuosina erityisesti kouluissa. Syy siihen on, että entistä useammalla koululaisella on ongelmia lukemisessa. ”Selkokirjoille on nyt selvä tilaus koulujen opetuksessa. Maahanmuutto ja oppilaiden erilaiset keskittymisvaikeudet ovat lisänneet lukemisen vaikeuksia, ja helppolukuisten aineistojen käyttö on tasaisesti lisääntynyt.” Selkeästi kriisitilanteissa Selkokieli näkyy myös tiedonvälityksessä. Suomessa on jo pitkään ilmestynyt kolme selkokielistä lehteä, ja nyt alalle on tullut myös kaupallinen toimija. Vantaalla majaansa Selkokieli tuli jäädäkseen Selkokielen merkitys on kasvanut Suomessa 1980-luvulta lähtien. Yksi tärkeä edistysaskel on ollut Yleisradion selkouutisten aloitus vuonna 2015. Ari Sainio on seurannut kehitystä 35 vuoden ajan, erityisesti selkokirjallisuuden parissa. TEKSTI JA KUVA Hannu Virtanen Ari Sainio on julkaisut selkokielen teoriakirjojen lisäksi myös selkokielisiä kaunoja tietokirjoja. Selkoviestintä sopii erityisen hyvin kriisitilanteisiin.
Tukilinja 2/2025 17 pitävä Selkomedia tuottaa selkoaineistoja sekä verkkoon että painettuina lehtinä. Jutut on suunnattu ensisijaisesti maahanmuuttajille, ja printtilehdet jaetaan lukijoille ilmaislehtien välissä. Vuonna 2015 koettu pakolaistulva toi selkouutiset radion puolelta myös televisioon. ”Selkouutiset ovat eittämättä tunnetuin selkosovellus.” Sainion mukaan selkoviestintä sopii erityisen hyvin kriisitilanteisiin. ”Viimeisin esimerkki liittyy koronavuosiin. THL teki silloin sivuilleen myös selkokieliset ohjeet, ja niiden selausmäärät olivat yllättävän suuret. Kriisitilanteissa ihminen haluaa keskeisen tiedon nopeasti, ei selityksiä esimerkiksi siitä, mistä jokin asia johtuu. Niiden kysymysten aika tulee myöhemmin.” Eri viranomaiset julkaisevatkin nykyisin paljon selkotekstejä. Sainion mukaan ne eivät kuitenkaan näy kovin laajasti julkisuudessa, koska ne suunnataan erityisryhmille. ”Selkotekstejä julkaistaan kuitenkin säännöllisesti. Jonkin verran hankkeissa on käytetty myös videoita, mutta valitettavasti elävän kuvan käyttö selkoviestinnässä on jäänyt aika vähäiseksi. Asiaa pitäisi tutkia lisää, ja jostain siihen työhön pitäisi saada resursseja.” Tekoälystä apua? Entä sitten kohutun tekoälyn käyttö selkotekstien tuottamisessa? Sainio sanoo olevansa täysin samoilla linjoilla tässä asiassa Selkokeskuksen kanssa. Tehtyjen kokeilujen kautta Selkokeskus on todennut: ”Tämänhetkisen tiedon pohjalta Selkokeskus ei voi vielä suositella mitään tekoälyohjelmaa tekstin mukauttamiseen. Tekoälyä on vielä kehitettävä lisää, jotta riittävä laatutaso saavutetaan. Selkokielen asiantuntijan pitää olla mukana tekstiä laatimassa, kun sen tekemisessä on käytetty tekoälyä.”
18 Tukilinja 2/2025 Näkövamman vuoksi Ville Vertasen urapolku ei ole kulkenut perinteistä reittiä. Hän vaihtoi alaa ohjelmoinnista hierojaksi ja valmistui lopulta osteopaatiksi. Tukilinjan apuraha auttoi hänen matkaansa kohti uutta alaa. TEKSTI Jaana Vainio KUVAT Jaana Vainio ja Jukka Soini K eväällä 2024 osteopaatiksi valmistunut Ville Vertanen on uranuurtaja alalla, sillä hän on tiettävästi yksi ensimmäisistä näkövammaisista, jotka ovat valmistuneet kyseiseen ammattiin Suomessa. Samalla kurssilla oli neljä näkövammaista osallistujaa, joista Vertasen lisäksi samana keväänä valmistui yksi. Hierojana toimiminen on ollut jo pidempään suosittua näkövammaisten keskuudessa, sillä käsillä tekeminen on heille luontevaa. Vertanen on iloinen, että nyt on avautumassa uusi uramahdollisuus osteopatian saralla. Uuden ammatin myötä hän itse on saanut uuden keinon auttaa asiakkaitaan entistä kokonaisvaltaisemmin. ”Osteopatiassa huomioidaan tukija liikuntaelimistön lisäksi koko keho. Monella hermosto on ongelma ja siihen voi olla monia syitä. Hoito tasapainottaa hermostoa ja auttaa esimerkiksi lieventämään stressiä ja parantaa unenlaatua. Osteopatialla tavoitellaan kokonaisvaltaista hyvinvointia”, nykyisin Hyvinvointi Trianglessa työskentelevä Vertanen kertoo. Silmänpohjarappeuma selvisi aikuisena Juniorina Vertanen kertoo vielä nähneensä kuten ikätoverinsa. Ensimmäiset merkit näön heikkenemisestä ilmaantuivat armeijassa. ”Tajusin yömarsseilla, etten näe samalla tavalla kuin muut. Nyt kun olen jälkikäteen miettinyt asiaa, niin saatoin jo nuorempana häikäistyä enemmän kuin muut.” Vertanen arveli tuolloin tarvitsevansa silmälasit ja päätti armeijasta päästyään käydä optikolla. Käynnin aikana kuitenkin selvisi, ettei linsseistä ollut apua ja tarvittiin jatkotutkimuksia. Lopulta orastavien näköongelmien syyksi selvisi silmänpohjarappeuma. Vertanen oli tuolloin parikymppinen. ”Tilanne ei kuitenkaan ollut vielä kovin huono ja suurin konkreettinen muutos oli se, että jouduin luopumaan ABC-ajokortista. Muuten elin vielä varsin normaalia elämää.” Tuossa vaiheessa Vertanen oli kouluttautunut jo datanomiksi ja hän lähti Mikkelin ammattikorkeakouluun opiskelemaan ohjelmoijaksi. Luennoilla Vertanen tajusi, ettei näe enää kunnolla taululle, mikä hankaloitti opintoja. ”Opinnot jäivätkin hiljalleen ja siirryin työelämään. Olin logistiikkayrityksessä asiakastyössä, kunnes en nähnyt enää rahtikirjojakaan. Tässä vaiheessa oli pakko vihdoin kohdata asia ja hakeutua näkövammaisille suunnattuun koulutukseen.” Anatomiakuvat haasteellisia Ennen koulutukseen hakeutumista Vertanen kertoo miettineensä tarkkaan, mitä voisi ja mitä toisaalta haluaisi tehdä. Hän keskusteli asiasta myös asiasta näkövammaisille suunnatun työllisyysneuvojan kanssa. ”Ensimmäisenä vaihtoehtona tuli mieleen hieroja, sillä se on suosittu ammatti näkövammaisten keskuudessa. Valmistuin hierojakoulusta vuonna 2016 ja tein alan hommia muutaman vuoden. Minua kuitenkin harmitti, kun en pystynyt auttamaan kaikkia asiakkaita niin paljon kuin olisin halunnut.” Hierojan töiden ohessa käytävien lyhyempien lisäkoulutusten yhteydessä Vertanen tutustui osteopaatti Topias Aro-Harleen. Tämän pitämä koulutus oli silmiä avaava kokemus, ja kun Aro-Harle kannusti osteopatiaopintoihin, Vertanen innostui asiasta. Hän valitsi Osteopatiakoulu Atlaksen, vaikka kyseessä on maksullinen koulutus. ”Osteopaatiksi voi opiskella myös Metropolia-ammattikorkeakoulussa. Sinne on kuitenkin vuosittain niin paljon hakijoita, etten näkövammaisena uskonut mahdollisuuksiini. Vaikka koulutus oli kallis, olen tyytyväinen, että valitsin Atlaksen.” Opiskeluiden aikana etenkin anatomiakuvat olivat iso haaste näkövamman takia. Niinpä tarvittiin avustaja, joka oli perillä aiheesta. Helpotus oli suuri, kun Aro-Harle lupautui hommaan. ”Topiaksesta oli iso apu, sillä hän oli toiminut itse jo pitkään osteopaattina ja aihe oli hänelle todella tuttu. Topias lähti hommaan puhtaasta auttamisen halusta, mistä minä ja muut näkövammaiset opiskelijat olimme kiitollisia.” Aro-Harlea tarvittiin säännöllisesti apuna opinnoissa. Koska kaikki neljä näkövammaista opiskelijaa hyötyi hänen avustaan, saatiin avustajatunnitkin onneksi jaettua. Alan tuntevan avustajan lisäksi opinnoissa oli apua kolmiulotteisista sisäelinja luurankomalleista. Lukuisia jatkokoulutusmahdollisuuksia Lempeää ja tehokasta osteopatiaa voidaan hyödyntää niin akuuteissa kuin kroonisissakin vaivoissa. Vaikka apua saa yleensä jo ensimmäisellä käynnillä, on Vertasen mukaan hyvä muistaa, että keho tarvitsee aikaa myös mukautua. ”On hienoa, kun löytää asiakkaan vaivan taustalla olevan juurisyyn ja pystyy auttamaan. Lähtökohtana osteopatiassa on, ettei asiakkaan tarvitsisi tulla enää. Vakioasiakkaani käyvät kuitenkin säännöllisesti, sillä he haluavat lisätä hyvinvointiaan”, Vertanen kertoo. Osteopaatti on korkeakoulutasoinen koulutus. Titteli aukaisee Vertasen mukaan huikeita mahdollisuuksia jatkokoulutukseen niin Suomessa, Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. ”Tämä on elämän mittainen matka, sillä opittavaa löytyy koko ajan lisää. Opiskelen itse parhaillaan biodynaamista osteopatiaa, jossa lasten hoitaminen on keskiössä. Lapsia ei voi nimittäin hoitaa kuten aikuisia, mutta aikuisia voi hoitaa samalla tavalla kuin lapsia.” Jos yksityiskoulu maksoi maltaita, eivät jatkokoulutuskurssitkaan ole ilmaisia. Ne maksavat noin tuhat euroa kappale. Tällä hetkellä Vertanen tekee kolme kurssia vuodessa. ”Tukilinjalta saamani apuraha meni Atlaksen kurssimaksuihin. Avun ansiosta pystyin tekemään vähemmän töitä ja opiskelemaan enemmän. Se oli todella hyvä, sillä etenkin osteopatian opiskelu on näkövammaisena paljon hitaampaa. Tässä koulutuksessa kuva nimittäin todellakin kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.” UUDELLE URAPOLULLE
Apurahakohde Mitä osteopatia on? • Kaikenikäisille sopiva osteopatia on manuaalinen hoitomuoto, jonka avulla pyritään vahvistamaan luontaista terveyttä. Hoidossa huomioidaan kehon ja mielen vaikutus toisiinsa. • Käsin tehtävä hellävarainen ja tehokas hoito auttaa esimerkiksi akuuttiin ja kroonistuneeseen kipuun, ryhtiongelmiin, stressiin ja elimistön erilaisiin epätasapainotiloihin. • Osteopaattinen tutkiminen ja hoito voidaan tehdä siten, ettei hoidettavan tarvitse välttämättä riisuutua. Kannattaa siis valita rennot ja joustavat vaatteet. hyvinvointitriangle.fi ”Mietin monesti opintojen aikana, että onko tässä mitään järkeä, kun elämä oli niin hektistä. Motivaatio oppia uutta vei kuitenkin eteenpäin, sillä haluan kehittää itseäni ammattilaisena”, Ville Vertanen sanoo. Tukilinja 2/2025 19
20 Tukilinja 2/2025 Vertanen kuvaa opiskeluaikaansa muutenkin melkoiseksi ruljanssiksi, sillä korkeakouluopintojen yhteydessä hän työskenteli yrittäjänä ja pyöritti myös perhearkea. Kolmantena opiskeluvuonna päälle tuli vielä opinnäytetyö. ”Kesäloma jäi kyllä sinä vuonna väliin. Tein opiskelukaverini kanssa kirjallisen opinnäytetyön, jonka aiheena oli osteopaateille tarkoitettu käsikirja umpieritysjärjestelmästä. Lisäksi valmistumiseen vaadittiin hoitonäyte sekä kirjallinen koe, johon oli varattu aikaa neljä tuntia”, Vertanen sanoo. ”Paineensietokyky kasvoi kyllä eksponentiaalisesti opintojen aikana. Siitä on ollut apua yrittäjänä.” Tekemällä oppii Atlaksen opiskelijat voivat ensimmäisen opintomoduulin jälkeen tehdä jo osteopatiaa omalla vastaanotollaan, mikä on Vertasen mukaan hyvä asia oppimisen kannalta. ”Tämä on ehdottomasti ammatti, jonka oppii parhaiten tekemällä. Koulutuksen pohjana toimi tietty perusrutiini hoidossa. Näin oppii ymmärtämään, millainen liikerata on normaali ja millainen lihaksen perusjänteyden eli tonuksen pitäisi olla.” Osteopatiasta on apua sekä akuutteihin että kroonisempiin vaivoihin. Jos kyse on esimerkiksi nyrjähtäneestä nilkasta, on hoitoväli tiheämpi. Jos syy käynnille on esimerkiksi unettomuus, uupumus ja burnout, päänsärky tai pitkittynyt stressi, on keholle annettava aikaa sopeutua. Tällöin tilannearvio kannattaa tehdä muutaman viikon välein. ”On hyvä muistaa, että jos vaiva on ollut kymmeniä vuosia, ei se myöskään hetkessä katoa. Tavoitteena on, että keho kuitenkin alkaa jokaisen hoidon yhteydessä toimia pikkuisen paremmin. Tosin on niitäkin tapauksia, että kun burnout ei ole päässyt vielä kroonistumaan, on kyseinen henkilö ollut nopeastikin taas työkunnossa.” Oireen syy voi yllättää Juurisyyn löytäminen on monesti melkoista salapoliisityötä, sillä oireiden aiheuttaja voi olla varsin yllättävä ja tapahtumasta pidempi aika, jolloin se ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen. Vertanen kertoo esimerkin: ”Jos talvikeleillä liukastuu ja kolauttaa kaatuessaan ristiluunsa, saattaa jännite jäädä päälle ja oireilla vasta myöhemmin. Keho pyrkii balanssiin ja sen toiminta lähtee pikkuhiljaa muuttumaan. Lopulta voi selvitä, että päänsärky tai jäykkä niskakin johtuu liukastumisen aiheuttamasta jännitteestä ristiluussa.” Vertasen mukaan osteopatia on siitä hieno hoitomuoto, että se sopii kaikenikäisille ja monenlaiseen vaivaan. Yksi osteopatiasta hyötyvä ryhmä on leikkauksessa olleet, sillä hoito edesauttaa toipumista. ”Jokaisella osteopaatilla on oma kädenjälkensä. Itselleni näkövamma on tuonut mukanaan korostuneen aistiherkkyyden, mistä on hyötyä hoitotyössä.” Tukilinjan apuraha opiskeluun Tukilinja myöntää apurahoja pitkäaikaissairauden, vamman tai neurologisen poikkeavuuden vuoksi toimintarajoitteisille opiskelijoille. Apurahaa voi hakea esimerkiksi omakustanteisten opintojen kuten avoimen yliopiston koulutusmaksuihin, opiskelutarvikkeisiin kuten ammattiopiskelijan työvaatteisiin ja -välineisiin sekä opiskelijavaihdon matkakuluihin. Vuonna 2024 apurahaa opiskeluun myönnettiin muun muassa seuraaviin kohteisiin: • Järjestelmäkamera media-alan ammattiopiskelijalle, jolla on oppimisvaikeus. • Apuraha kesäyliopiston koulutusmaksuihin toimintarajoitteiselle henkilölle, joka suorittaa graafisen suunnittelun perusteiden opintokokonaisuutta siellä ja tähtää kohti yrittäjyyttä. • Apuraha opiskelijavaihdon matkakuluihin yliopisto-opiskelijalle, joka liikkuu pyörätuolilla. • Apuraha korkeakouluopintojen valmennuskurssiin kuntoutujalle, jonka tavoitteena on päästä opiskelemaan lääkäriksi. Vuonna 2024 opiskeluun myönnettiin 47 apurahaa. Tietokone opiskelun apuvälineeksi on erillinen apuraha, niitä myönnettiin viime vuonna 116. Apurahaa opiskeluun ei myönnetä sellaisiin kuluihin, jotka toisen asteen maksuttomuuden piiriin kuuluvan opiskelijan tulisi saada oppilaitoksen tarjoamana, eikä muihinkaan välineisiin ja kuluihin, jotka vakuutuslaitos tai julkisen sektorin toimija on velvollinen hakijalle kustantamaan. Esimerkiksi perusopetuksen tulee olla koululaiselle maksutonta, joten Tukilinjalta ei voi hakea välineitä, joita tarvitaan koulutyössä. Apurahaa opiskeluun haetaan sähköisellä hakemuslomakkeella. Se ja ohjeet hakemuksen laatimiseen löytyvät Tukilinjan nettisivuilta. Sara Liukkonen Osteopatia auttaa esimerkiksi ryhtion gelmiin, stressiin ja elimistön erilaisiin epätasapainotiloihin.