• MEDIA-ALAN OMA LEHTI • NRO 7 • 1.11.2017 • PERUSTETTU VUONNA 1930 SuomenLehdistö DIGISTRATEGIA PAKOLLISEKSI! Konseptoi lehteä! Hanne Haapakoski ja Laura Syväoja analysoivat paikallisten lehtien näkymiä Seinäjoella. » Sivu 10 360-videoita Loviisasta Media kasvuhakkeroi Growth hacking on kasvun hakemista pikkurahalla. » Sivu 4 Mustread kohdentaa Uusi päättäjämedia aikoo erottua tutkimustiedolla. » Sivu 6 Tilaajasta jäseneksi Jäsenyys on vaativa, houkuttava bisnesmalli medialle. » Sivu 17 JUHA HARJU Jouko Jokinen: Journalismia ei ole uudistettu riittävän rohkeasti. » Sivu 8 Arto Henriksson & pallokameroiden mahdollisuudet. » Sivu 14
• sanomalehtien liitto LUE SANOMALEHTIÄ.
• SuomenLehdistö 7/2017 3 7/2017 kolmesta poikki Johtaja, ota roolisi sisältö AJANKOHTAISTA 4 Kasvuhakkereita ilmestyy mediataloihin. Kerromme, mitä he tekevät. 5 Sosiaalinen media vaatii valintoja, kirjoittaa Ilona Turtola. 6 Mustread on riskihanke, mutta potentiaalisesti Suomen hauskin työpaikka, sanoo Heikki Pursiainen. 8 Jouko Jokinen kiihtyy nopeasti, kun päätös on syntynyt, arvioi kollega. TAUSTAT 10-13 Enemmän rohkeutta! vaativat Hanne Haapakoski ja Laura Syväoja suuressa paikallisjournalismin tila -haastattelussa. 14-16 Laseista viis, nyt on aika tehdä 360-videota – niin kuin Loviisan Sanomat. PALSTAT 17 Tilaajasta voi tulla jäsen, jos hän luottaa mediaan. 18 Suomen mediamaisema -teos kokoaa perustiedot maamme median käytöstä. 20 Medialta kaivataan odottamattomia kulmia. Osaako algoritmi yllättää? pohtii Jani Halme. 23 Sami Koivisto palkattiin Ylen yleisöasiamieheksi, koska aika vaatii läpinäkyvyyttä. ” Valitettavasti vain harvan yhtiön johdosta löytyi kaivatun kaltainen esikuva.” Yleisöasiahenkilöt Noora Autio Yle palkkasi yleisöasiamiehen. Tarvitaanko sellaisia toimituksiin? Kuka teillä vastaa yleisön palautteeseen ja kysymyksiin? Onko some lisännyt tarvetta keskustella yleisön kanssa? Perttu Kauppinen vastaava päätoimittaja, EteläSuomen Sanomat Ylen päätös on ymmärrettävä, koska median luotettavuuteen ja sisältöihin kohdistuu koko ajan enemmän painetta sosiaalisen median ja valemedian takia. Journalistisia työtapoja ja prosessia pitää pystyä avaamaan. Meillä en halua ulkoistaa keskustelua, koska vastaan itse mielelläni palautteeseen. Päätoimittaja, toimituspäälliköt ja uutispäälliköt vastaavat palautteeseen. Myös toimittajat itse keskustelevat lukijoiden kanssa jutuista tulleesta palautteesta. Käytäntö on toiminut meillä hyvin. On ilman muuta. Facebookissa tulee valtavasti kysymyksiä, ja ihmiset keskustelevat lehden jutuista myös omilla FB-seinillään. Yritän osallistua keskusteluun aina kun sellaista näen. Inkeri Pasanen varapäätoimittaja, Keskisuomalainen Yle on niin iso organisaatio, että erillinen yleisöasiamies on varmasti tarpeen. Yleisön ja toimituksen välistä vuoropuhelua kannattaa kehittää myös sanomalehdissä – se on olemassaolon edellytys. Menestyksemme ratkaisee se, kuinka luotettavaksi ja läheiseksi yleisömme meidät kokee. Toimituksellista sisältöä koskevat sähköiset palautteet ohjautuvat minulle. Palautetta tulee myös muista kanavista, entistä enemmän jokaiselle toimittajalle. Olemme kehittäneet Tietoykkösen kanssa Lukijaraadin, jonka avulla lukijat pääsevät vaikuttamaan asioihin. Sosiaalinen media on lisännyt valemedioiden vaikutusvaltaa. Eettisesti punnitulla ja ammattimaisesti toimitetulla sisällöllä on yhä suurempi arvo, mutta sen kirkastaminen lukijoille vaatii toimituksilta läpinäkyvyyttä ja oivaltavaa sisältöjen markkinointia. Myös mediakasvatus kouluissa on tärkeää. Mikko Soini toimituspäällikkö, Hämeen Sanomat Yle varmasti tarvitsee yleisöasiamiehen parantamaan vuoropuhelua. Journalistiset prosessit tuntuvat olevan osalle suurta yleisöä tuntemattomia. Jotkut uskovat salaliittoteorioihin tai siihen, että toimituksissa tehdään ”oman agendan” mukaisia tahallisia virheitä. Meillä palautteisiin vastaavat lähinnä uutispäälliköt, mielipidetoimittaja ja toimituspäällikkö. Jos asia ei ratkea, lukijaa kehotetaan yleensä ottamaan yhteyttä päätoimittajaan. Somessa journalismista annetaan usein negatiivinen kuva – siksi tarvetta vuoropuhelulle on yhä enemmän. Esimerkkinä käy HS:n Kärkkäis-tarina: kohde syytti lehdistöä lokakampanjoinnista eikä selvästi ymmärtänyt journalistisia perusteita jutun julkaisulle. > Lue myös digilehti ja lisää uutisia osoitteessa www.suomenlehdisto.fi MIKÄ EROTTAA menestyvät mediayhtiöt muista? Yhden vastauksen tarjoaa sanomalehtien maailmanjärjestön Wan-Ifran laajaan kyselytutkimukseen perustuva raportti World News Publishers Outlook: Johtajan roolimalli. Innovatiiviseen työkulttuuriin kannustava roolimalli yhtiön johdossa korreloi voimakkaasti viime aikoina kasvaneen liikevaihdon kanssa. Ja sama toisinpäin: roolimallin puute lisäsi todennäköisyyttä laskeviin taloudellisiin tunnuslukuihin. Valitettavasti vain harvan yhtiön johdosta löytyi kaivatun kaltainen esikuva. ROOLIMALLIKSI KANNATTAA siis pyrkiä. Enää pitäisi tietää, mitä esimerkillään uudenlaista ajattelua ruokkiva johtaja tekee. Ainakin hän kannustaa riskinottoon ja tekee sen mahdolliseksi omassa organisaatiossaan. Raporttiin artikkelin kirjoittanut Anette Novak näkee roolimallin antiteesin eräässä tapaamassaan kustantajassa. Tämä oli valitellut, ettei voi pyytää henkilöstöään hyppäämään veteen, kun ei tiedä, onko vastapuolella maata. Lisää konkretiaa löytyy samasta kyselytutkimuksesta, johon on vastannut 235 johtavassa asemassa uutismediassa työskentelevää henkilöä 68 maasta. MENESTYVISSÄ FIRMOISSA johtajat nimittäin tekevät toisenlaisia valintoja kuin muissa, ja useat niistä linkittyvät uuden luomista tukevaan yrityskulttuuriin. Tulosta tekevissä taloissa on muita todennäköisemmin kehitykseen osoitettuja resursseja. Niiden edustajat ovat muita valmiimpia panostamaan koulutukseen, osaamiseen etenkin teknologiassa sekä muihin tulonlähteisiin kuin journalistisen sisällön myyntiin ja mainontaan. He aikovat muita useammin investoida kumppanuuksiin digitaalisten yritysten kanssa. Menestyvät yritykset vaikuttavat hyödyntävän startup-yrityksistä tuttuja innovoinnin prosesseja, joissa tuotteita ideoidaan, testataan ja tuodaan markkinoille nopeasti. Innovaatioita ruokkivissa organisaatioissa johtajat myös aikovat investoida muita useammin dataan ja markkinatutkimukseen. Johtajan karisma on osin sisäsyntyistä. Onneksi muillakin on mahdollisuus tehdä oikeansuuntaisia päätöksiä. Riikka Virranta päätoimittaja riikka.virranta@sanomalehdet.fi ”Liian usein medialta puuttuu uuteen aikaan muotoiltu tarina itsestään”, kirjoittaa Jussi Pullinen, s. 15.
• 4 SuomenLehdistö 7/2017 AJANKOHTAISTA Growth hacking levisi startupeista mediataloihin. Se on kasvun hakemista kekseliäästi, pienellä rahalla. dittaa digitaalista liiketoimintaa kekseliäästi ja kustannustehokkaasti. – Teemme verkossa markkinointia pienemmällä rahalla mutta suuremmalla älyllä, voimakkaasti testaten, sanoo markkinointijohtaja Johanna Suhonen Alma Talentista. Suhosen mukaan jo kaikissa Alman liiketoimintayksiköissä kasvuhakkeroidaan. Viimeksi tänä syksynä Almaan palkattiin kolme uutta kasvuhakkeria. – Näemme, että digitaalisten tilausten myynnissä ja muussa verkkokaupassa tämäntyyppisellä markkinoinnilla ja myynnillä on merkittävä rooli ja se on kasvava markkina. Ei tunnista tittelistä Growth hacker -termi on parin viime vuoden aikana ilmestynyt työpaikkailmoituksiin, mutta lähes samaa työtä on monessa paikassa tehty eri nimikkeillä jo pidempään. Tämän takia Suhonenkaan ei osaa sanoa tarkalleen, miten monta ihmistä kasvuhakkerointi työllistää Almassa. Keskisuomalainen-konsernin webanalyytikko Jaakko Mattila kertoo, että hänenkin toimenkuvaansa kuuluu kasvuhakkeritoimenpiteiden ideoiminen. – Modernissa digitekemisessä kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita siitä, sillä data on digitekemisen keskiössä. Datan avulla jokainen näkee, ollaanko tekemisen suhteen oikealla polulla. Mittausta ja testausta Kasvuhakkeroinnit tuntuvat usein järkeenkäyviltä, suorastaan itsestään selviltä toimenpiteiltä – sitten kun ne on keksitty. Pienilläkin muutoksilla voi kuitenkin olla suuria vaikutuksia. Jaakko Mattila kertoo, miten Etelä-Suomen Sanomat onnistui tiputtamaan etusivunsa välitöntä poistumisprosenttia merkittävästi pienellä viilauksella. Välitön poistumisprosentti tarkoittaa niiden kävijöiden osuutta, jotka lähtevät sivulta klikkaamatta mitään. Kun juttujen otsikoiden alta jätettiin pois liiditeksti eli lyhyt ingressi, aiempaa huomattavasti useampi kävijä jatkoi etusivulta uutiseen. – Ilmeisesti liiditeksti antoi sen verran informaatiota, että ei tarvinnut enää klikata itse uutista, Mattila toteaa. Periaatteessa kasvuhakkerointi sopii myös analogiseen maailmaan, mutta analytiikka tekee siitä verkossa huomattavasti helpompaa. – Yksinkertaisimpia testattavia asioita on maksumuurin tai tilauslomakkeen toimivuus. Olemme enimmillään tehneet vuodessa sata testiä, joilla olemme kokeilleet, millainen ulkoasu ja tarjous johtavat parhaiten tilaukseen, Alma Talentin Johanna Suhonen kertoo. Irti vanhasta Vaikka kasvuhakkeroinnille on tyypillistä datan hyväksikäyttö ja ahkera testaaminen, kyse on muustakin, sanoo sarjayrittäjä ja kasvuhakkeri Pekka J. Mattila. – Ajatus on siinä, että käytetään kasvun mahdollistamiseen kaikki, mikä on käytettävissä. Tämä tarkoittaa Mattilan mukaan myös henkisiä voimavaroja: hyvän kasvuhakkerin pitää olla valmis oppimaan irti vanhoista tavoistaan ja kokeilemaan uutta ennakkoluuPalkataan kasvuhakkeri DROPBOXIN TARJOAMA ylimääräinen tila niille, jotka hankkivat sille uusia käyttäjiä. Sähköpostipalvelu Hotmailin jokaisen viestin perään lisäämä teksti ”P.S: I love you. Get your free e-mail at Hotmail”, joka teki jokaisesta sähköpostiviestistä mainoksen. Yleisimmät maailmalla käytetyt esimerkit onnistuneesta kasvuhakkeroinnista kuulostavat suorastaan hämmentävän yksinkertaisilta. Start up -maailmassa vuonna 2010 lanseerattu termi growth hacking eli kasvuhakkerointi on nyt arkea ainakin kaikissa isoimmissa suomalaisissa mediataloissa. Termistä on monenlaisia määritelmiä, mutta kaikissa se ymmärretään tavoiksi vauh
• SuomenLehdistö 7/2017 5 AJANKOHTAISTA: PUHEENAIHE ki ss ap öy dä lle TEESIT Kolme pointtia kasvuhakkeroinnista 1 TEKNOLOGIA JA ohjelmointi tuovat myös mediayhtiöille uusia kasvun mahdollisuuksia, joita aiemmin ei ole ajateltu tai jotka eivät ole olleet edes mahdollisia. 2 KESKEISTÄ ON nopea oppiminen: luodaan hypoteesi, testataan se ja kehitetään toimintaa tulosten mukaan. On oltava myös valmis hylkäämään vanha tapa toimia. 3 PERINTEISTÄ MARKKINOINTIA ei tarvitse unohtaa. Kasvuhakkeroinnissa teknologia ja uudenlaiset toimintatavat voivat auttaa levittämään markkinointiviestiä aiempaa nopeammin. Lähde: Pekka J. Mattila ”ON AIKA KUNNIANHIMOISTA , jos toimittaja voi ajatella olevansa läsnä neljässä, viidessä, kuudessa sosiaalisen median kanavassa. Jos siihen pystyy, se on vaikuttavaa.” Britannian yleisradioyhtiö BBC:n uutisjuontajan Ros Atkinsin sitaatti kuvastaa hyvin some-aikaa: kanavia on runsaasti, ja moni toimittaja miettii, mitä kaikkia niistä olisi hyvä käyttää – ja ennen kaikkea miten. Olin opintovapaalla Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa, jossa etsin vastauksia näihin kysymyksiin haastattelemalla suomalaisia ja brittiläisiä toimittajia muun muassa Yleltä, Suomen Kuvalehdestä, BBC:ltä, The Sunday Timesista ja The Economistista. Keskeinen löydökseni oli, että sosiaalisen median käyttö vaatii toimittajalta valintoja ja keskittymistä omiin vahvuuksiin. TYYPILLISESTI HAASTATTELEMANI toimittajat käyttivät aktiivisesti kahta sosiaalisen median kanavaa. Esteinä useamman haltuun ottamiseksi mainittiin ajanpuute ja epätietoisuus siitä, miten ne hyödyttäisivät omaa työtä. Se tiedostettiin, että esimerkiksi Snapchatia ja Instagramia käyttää nuorempi yleisö. Juttuideoiden löytäminen ja juttujen jakaminen niissä koettiin kuitenkin vaikeammaksi kuin Facebookissa ja Twitterissä. Parin sosiaalisen median kanavan käyttö ei kuitenkaan ole huono juttu, vaan toimittajan kannattaa nimenomaan valita, mihin panostaa. Kun käyttää kanavia, joissa tuntee olonsa luontevaksi, on todennäköisesti samalla kiinnostava tyyppi, jota halutaan seurata. Väkisin minkään palvelun käyttäminen ei onnistu. Toimittajana sosiaalisessa mediassa toimiminen vaatii muitakin tietoisia päätöksiä. Toimittajan kannattaa esimerkiksi tehdä selväksi, mitä kertoo: vain työjuttuja vai myös yksityisasioita. Päätöksen tehtyään kannattaa myös pysyä siinä, sillä tyylin vaihtaminen saattaa olla vaikeaa. Työminän ja siviiliminän sekoittaminen tai erillään pitäminen voivat olla molemmat yhtä toimivia ratkaisuja. Esimerkiksi rikosuutisointia tai tutkivaa journalismia tekevät toimittajat eivät mielellään kerro omasta elämästään läheisiään suojellakseen. Arkielämään tiiviimmin liittyvistä aiheista juttuja tekevät toimittajat taas saattavat tuoda yksityiselämäänsä esiin – tai yhden haastateltavan sanoin ainakin ”luoda illuusiota yksityiselämästä”. MITÄ TOIMITTAJAN SITTEN kannattaisi kertoa sosiaalisessa mediassa? Yhden vastauksen tähän antaa erikoistuminen. Jos on perehtynyt esimerkiksi politiikkaan, Lähi-itään tai koulutukseen, jaetut jutut liittyvät usein kyseiseen erikoisalaan. Yksi Lähi-itää seuraavista haastateltavistani kuvaili omaa erikoistumistaan sanomalla, että jos häntä seuraa sosiaalisessa mediassa, pysyy aika hyvin kartalla alueen tapahtumista. Haastattelemani toimittajat kertoivat, että somen käyttö on alkanut omasta aloitteesta ja tyyli on löytynyt kokeilemalla. Joillakin esimerkiksi kepeämpi, ehkä vitsikäskin tyyli tulee luonnostaan. > Ensi kerralla kirjoittajana voit olla sinä: kerro aiheesi toimitukselle. Sähköposti: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi ” Kun käyttää kanavia, joissa tuntee olonsa luontevaksi, on todennäköisesti samalla kiinnostava tyyppi, jota halutaan seurata.” Somen käyttö vaatii valintoja Palkataan kasvuhakkeri lottomasti. Mattila omaksui kasvuhakkerifilosofiansa, kun hänen ja yhtiökumppaniensa kehittämä Intoloop-palvelu tyssäsi lupaavan alun jälkeen. – Me olimme tietävinämme, miten ihmiset tavoitetaan ja mikä meidän tuotteemme on, mutta markkinoilta saatu vastaus olikin tosi erilainen. Sitten vasta lähdimme testaamaan.. – Olimme saattaneet käyttää kolme henkilötyökuukautta jonkin ominaisuuden kehittämiseen, vaikka päivässä olisi voinut selvittää, onko se tarpeen, Mattila kertoo. Juttujakin kasvuhakkeroidaan Pitäisikö juttua kirjoittaessa ottaa huomioon, mihin analytiikka ohjaa? – Perinteinen toimittaja miettii, että tällaista kansan pitäisi lukea tai tämä kiinnostaa minua. Asian voisi ” Olemme enimmillään tehneet vuodessa sata testiä.” kääntää toisin päin: voitaisiin katsoa entistä enemmän analytiikasta, mitä kohderyhmän lukijat haluavat lukea ja milloin, Jaakko Mattila pohtii. Toimituksen kehittämispäällikkö Teemu Kammonen Kauppalehdestä ei menisi näin pitkälle. – Toimittajan ammattitaitoa on löytää jutut, jotka kiinnostavat lukijoita. Kauppalehdessä analytiikkaa käytetään esimerkiksi määritettäessä, mihin kellontai vuodenaikaan minkäkinlaisia juttuja julkaistaan, mitä sijoitetaan maksumuurin taakse tai missä kanavissa juttuja levitetään. Nämäkin useimmissa toimituksissa tutut toimet lasketaan kasvuhakkeroinniksi. Ne ovat Kammosen mukaan enemmän tuottajien kuin toimittajien pohdittavia asioita, mutta analytiikasta puhutaan toimituksessakin jatkuvasti. – Toimittajat ovat yksilöinä ja yhdessä vastuussa, että lukijat jaksavat lukea juttujamme. Kyllä toimittajaa saatetaan kehua, että hänen juttunsa on ollut niin hyvä, että se on sysännyt lukijan maksumuurin yli. Tuomo Tamminen Jaakko Mattilan ja toisen Keskisuomalainen-konsernin web-analyytikon vastuulle kuuluu toimituksen analytiikan lisäksi myös mainonnan ja kuluttajamyynnin analytiikkaa – yhteensä yli 60 sivustolta. SAMI KUUSIVIRTA Tällä kertaa kissan nosti pöydälle Yle Uutisten toimittaja Ilona Turtola, joka opiskeli viime lukuvuoden Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa.
• 6 SuomenLehdistö 7/2017 AJANKOHTAISTA YRITTÄJÄT HAASTATTELIVAT etukäteen korkean tason päättäjiä ja saivat tukea hypoteesilleen: kovaa substanssia tarjoavalle yhteiskunnalliselle journalismille on tilausta. Kohderyhmä on kiireinen ja elää informaatiotulvassa. – Yritämme nähdä vaivaa heidän puolestaan: skannaamme tietoa, analysoimme, tiivistämme ja yritämme lisätä heidän näkemystään, Hammarsten sanoo. Mustread julkaisee pari-kolme juttua päivässä. Toimitus aikoo käsitellä vaikeita aiheita ja seurata systemaattisesti valittuja kokonaisuuksia, kuten energiapolitiikkaa, kaupungistumista ja sosiaaliturvan uudistamista. Idea on erottua tutkimusosaamisella. Siksi Mustreadin riveihin on rekrytoitu tunnettuja nimiä: Erkka Railo on politiikan tutkija ja Heikki Pursiainen ekonomisti myös Mustreadissa. He tekevät journalistista työtä niin kuin muutkin. Pursiaisen mukaan tarkoitus on kirjoittaa tutkimuksesta kiinnostavammin kuin Suomessa yleensä. – Puhutaan tietoon perustuvasta politiikasta, mutta harvoin media kirjoittaa tiedosta, jonka pohjalta päätöksiä tehdään. Eihän lehdistö ole kovin kiinnostunut tutkimuksesta. Usein raportoidaan suoraan tutkimustiedotteista. ALLE KAHDESSA viikossa Mustread sai yli 4 000 henkilöä rekisteröitymään palveluun ja tavoitti lähes puolet tuhannen hengen ydinkohderyhmästään. Kohderyhmä on luotu käsin kasaamalla sähköpostilistalle muun muassa kansanedustajat, europarlamentaarikot, avustajat, Brysselin suomalaisvaikuttajat, kansalaisjärjestöjen edustajia, kuntapäättäjiä isommista kaupungeista, maakuntien johtoa ja rajatummin yrityselämän vaikuttajia. Mustreadin toimitusjohtajan Ari Lämsän mukaan myös kaupallisen sisällön on tarkoitus auttaa päättäjiä työssään. Ensimmäisiä mainostajia ovat olleet Fortum ja Valio. Kaupalliset sisällöt kirjoittaa Mustreadin kaupallinen johtaja, iltapäivälehtitaustainen Merja Mähkä. Kaupallinen sisältö on ollut palvelun alkumetreillä yhtä luettua kuin muutkin sisällöt keskimäärin. – Lukuaika ja kävijätiedot ovat ihan tasassa, Lämsä sanoo. – Analytiikka on kaiken a ja o: meidän pitää olla aika nopeita havaitsemaan, mitkä jutut resonoivat kohderyhmän kanssa. Mistään oppikirjasta tai kansainvälisestä benchmarkista ei löydy vastausta. Mediaa on puhuttanut Mustreadin rahoitus. Yhdeksän henkilöä kokopäiväisesti työllistävä yritys on kertonut tavoitteekseen 800 000 euron liikevaihdon ensi vuonna. Mustreadilla oli jonkin verran sopimuksia kaupallisesta yhteistyöstä ennakkoon, sen sijaan sillä ei tekijöiden mukaan ole ulkopuolista pääomaa. Lämsän mukaan potentiaalisia maksavia tilaajia on Suomessa 50 000. LOKAKUUSSA ALOITTANEEN Mustreadin lukijoita vaikuttaisi kiinnostavan tutkimusta syönyt, numeropitoinen journalismi. Päättäjille suunnatun verkkojulkaisun suosituimpien juttujen joukossa on ensiviikkoina ollut esimerkiksi lukuisilla käppyröillä kuvitettu tilastollinen analyysi siitä, miten työllisyysastetta voitaisiin nostaa. – Vähiten kiinnostavat jutut, jotka eniten muistuttavat muiden juttuja, ja eniten epätyypilliset jutut, päätoimittaja Heidi Hammarsten kertoo. Mustreadia kustantaa Toinen Aatos Oy, yhdeksän osakkaan perustama journalistinen startup-yritys. Julkaisun sisältö on ilmaista tuhannen valitun vaikuttajan joukolle. Mustreadin linja on auttaa päättäjiä tekemään parempia päätöksiä. Tuloista valtaosan on tarkoitus tulla sisältömarkkinoinnista eli ydinkohderyhmälle suunnatusta vaikuttajaviestinnästä. Muille kuin tuhannelle valitulle tilaus maksaa alkuun 11,90 euroa kuussa, myöhemmin 17,90 euroa. – Päättäjät ja sponsorit mahdollistavat sen, että muutkin saavat sisällön tolkulliseen hintaan, Hammarsten perustelee. Mustread tavoitti nopeasti lähes puolet tuhannen vaikuttajan ydinkohderyhmästään. Päättäjän puolesta pureksittu Mustreadia tekevät Tuomas Arokanto, Kaisa Saario, Hanna Säntti, Anne Moilanen, Linda Pelkonen, Roger Wessman, Merja Mähkä, Erkka Railo, Ari Lämsä, Heidi Hammarsten ja Heikki Pursiainen. MUSTREAD Tekesiltä Mustread on saanut 50 000 euroa kansainvälistymiseen. Alku on ollut kiireinen eikä kansainvälistymistä ole ehditty juuri ajatella. – Tämä on riskihanke, mutta jos me onnistumme, tästä tulee varmasti yksi hauskimmista duuneista, mitä Suomessa on, Heikki Pursiainen sanoo. Riikka Virranta Mustread liittyy JSN:ään: moni muu jättää väliin Mustread aikoo liittyä Julkisen sanan neuvostoon. Myös esimerkiksi Long Play kuuluu itsesääntelyn piiriin. Uusien verkkojulkaisujen joukossa tämä on enemmän poikkeus kuin sääntö. JSN:n puheenjohtajan Elina Grundströmin mukaan moni verkkojulkaisu kuitenkin kertoo noudattavansa Journalistin ohjeita. – On hyvä, että halutaan toimia eettisesti. Sellaista harhaa ei kuitenkaan saisi syntyä, että väline kuuluu JSN:ään, jos näin ei ole. Freelancerina hän suhtautuisi epäilevästi JSN:ään kuulumattomiin julkaisuihin. Riski on, että toimittaja joutuu kalliiseen oikeusprosessiin, jos jutusta ei voi kannella JSN:ään. – Ainakaan tutkivaa journalismia ei oman turvallisuuden kannalta kannattaisi tehdä muualla kuin JSN:ään kuuluvassa julkaisussa. Riikka Virranta
• SuomenLehdistö 7/2017 7 AJANKOHTAISTA AAMULEHTI ALKOI syyskuun puolivälissä käyttää sukupuolineutraaleja ammattinimikkeitä. Vt. vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu kertoo, että uusien termien käyttöönotto on sujunut toimituksessa jopa helpommin kuin etukäteen luultiin. Aamulehden toimituksen työryhmä kokosi uudistuksen yhteydessä runsaan sadan uuden ammattinimikkeen listan. Apuna vaikeimmissa titteleissä oli Kielitoimisto. Lista osoittautui Tuulensuun mukaan niin kattavaksi, että sitä on tarvinnut täydentää vain hyvin vähän. Tuulensuu harkitsee listan julkaisua kokonaisuudessaan. – Hankalimpia ovat paljon käytetyt, esimerkiksi lakiin perustuvat nimikkeet, joilla on hyvin spesifi merkitys. Tällaisten termien neutraalistaminen saattaa tehdä niistä epätäsmällisempiä. Lista varmasti elää vielä, kun löydämme tarkempia ja luontevampia ilmauksia. Esimerkiksi lentokoneen perämiehen korvaaminen ohjaajalla ei välttämättä kertoisi, että kyseessä on aluksen päällikön varahenkilö. Aamulehti käyttää tällä hetkellä apukapteenia. Aamulehden linjaus sai paljon julkisuutta. Yleisöltä palautetta ja kysymyksiä tuli jonkin verran. Ammattinimikkeet ovat Tuulensuun mielestä vain yksi osa sukupuolittavaa kielenkäyttöä. Iso merkitys on sillä, millaisissa rooleissa sukupuolet mediassa esiintyvät, mitä miehiltä ja naisilta kysytään ja milloin sukupuoli ylipäätään mainitaan. – Etupäässä sukupuoli tuodaan esiin, kun on kyse naisesta, ikään kuin se olisi poikkeama normista. Kauhean paljon ei puhuta miesjohtajista tai miesten perheen ja työn yhteensovittamisesta. Tuulensuun mukaan on hyvä kiinnittää huomiota myös siihen, viitataanko naisiin useammin etunimellä kuin miehiin. – Meillä ohje on, että kaikista haastateltavista käytetään lehtitekstissä sukunimeä, mukaan lukien pienet lapset. Poikkeuksia tehdään harvoissa tapauksissa, joissa haastattelun sävy on hyvin intiimi. Aamulehdessä ollaan niin ikään tarkkoja siitä, että jutuissa ja kuvissa esiintyy mahdollisimman tasapuolisesti sekä naisia että miehiä. – Se on mielestäni nykymaailmassa päivän selvä asia. All male -paneelit asettavat julkaisijan pölhöön valoon, Tuulensuu sanoo. Noora Autio KUN LOIMAAN Lehti järjesti ensimmäisen lenkkitapahtumansa, päätoimittaja Kati Uusitalo odotti paikalle muutamaa lukijaa. Tulijoita oli 39. Nykyään yhteislenkkeihin osallistuu kerralla jo yli 100 ihmistä. Loimaan Lehti on järjestänyt lenkkejä keväisin ja syksyisin nyt kaksi vuotta. Lenkeillä lehden tekijät ja lukijat kiertävät alueen pururatoja. Ideana on rakentaa yhteisöllisyyttä, nauttia luonnossa liikkumisesta ja tehdä tapahtumista ja erilaisista pururadoista juttuja lehteen. – Luomme koko ajan kuvaa siitä, millainen paikallislehti on. Lehden kannattaa olla iloisesti yhdessä lukijoiden kanssa. Ei ole mitään järkeä, että päätoimittaja löytyy jostain kolmen oven takaa toimistosta – vaan mieluummin juuri sieltä yhteiseltä lenkiltä verkkarit päällä, Uusitalo sanoo. Uusitalon mukaan osallistujilta on tullut tapahtumista paljon hyvää palautetta. Lukijat antavat myös pururadoilla lehden väelle juttuvinkkejä, ja heillä on myöhemminkin matala kynnys lähestyä toimitusta. Osallistujia on tähän mennessä ollut jopa 3 500. – Ihmisillä on tarve olla yhdessä, Uusitalo kertoo. – Luulen, että jos esimerkiksi urheiluseura järjestäisi vastaavia tapahtumia, ihmiset voisivat miettiä, että tuo ei ole se minun seurani tai että pitäisi olla tosi urheilullinen osallistuakseen. Lehti sen sijaan on yhteinen nimittäjä koko seudulle. Loimaan Lehti panostaa yhteisöllisyyteen myös monilla muilla tapahtumilla. Hiljattain on järjestetty muun muassa rehupaalien maalausta ja virsilauluilta. Uusitalon mukaan tapahtumien vaikutusta suoraan lehden tilauksiin on vaikea arvioida. Levikin lasku on tällä hetkellä vain prosentin luokkaa, mikä on useampana päivänä viikossa ilmestyvälle lehdelle hyvä tulos. Tapahtumissa tarjotaan myös digitilausten kokeilujaksoja, joihin osa tarttuu. – Yhteisön rakentaminen kannattaa, koska lehden pitää olla tärkeä ihmisille. Mielikuva lehden tekijöistä välittyy monella muullakin tavalla kuin tekstin kautta, Uusitalo sanoo. Noora Autio m ik si ih m ee ss ä? ja tk oj ut tu Talouselämä julkaisi verkossa otsikkokoneen, jossa kävijät voivat muokata juttujen otsikoita. Mitä haluatte koneella kertoa, markkinointijohtaja Johanna Suhonen? Otsikkokone on osa Talouselämän kampanjaa, jonka viesti on, että monimutkaistuvassa maailmassa yhä harvempi asia on mustavalkoinen. Lukija pääsee itse miettimään, millainen on hänen mielestään onnistunut otsikko kyseiselle jutulle. Kone vinkkailee hyvän otsikon ominaisuuksia. Se neuvoo, miten tehdään kiinnostava otsikko, joka kertoo asiasta kärjistämättä. Otsikkokone on kiinnostanut tuhansia lukijoita. Aiheista Trump ja autovakuutukset ovat innostaneet eniten kokeiluihin. Paras Trump-aiheinen otsikko on kerännyt liki 600 lukukertaa sosiaalisessa mediassa. Miten Talouselämässä suhtaudutaan klikkiotsikoihin, toimituspäällikkö Marjo Ollikainen? Olemme tehneet tietoisesti töitä sen eteen, että pääsemme eroon klikkiotsikoinnista. Meille klikkiotsikko tarkoittaa otsikkoa, jonka antama härski lupaus ei vastaa jutun sisältöä. Niihin kohdistuva kritiikki on ollut oikeutettua, ja koemme, että laatulehden journalisteina meidän on ollut syytä puuttua siihen. Noora Autio Pohjalainen alkoi julkaista myönteisten uutisten Mainio maanantai -sivua lähes kaksi vuotta sitten. Mitä sivulle kuuluu nyt, uutispäällikkö Mikko Kallionpää? Sivua julkaistaan edelleen. Se on kiinnostanut myös mainostajia. Nyt sen alalaidassa onkin vakiomainos, ja siksi siihen mahtuu vain yksi juttu. Kun siirrymme keväällä tabloidiin, saamme positiivisille uutisille todennäköisesti lisää tilaa. Juttujen taso on pysynyt korkeana – ne eivät ole mitään hömppää. Aiheet mietitään tarkasti. Lähes kaikki toimittajat ovat kirjoittaneet palstalle. Lisäksi teemme aiheista videoita. Millaisia aiheet ovat? Suurimmaksi osaksi ne ovat henkilöjuttuja. Sivulla on kerrottu esimerkiksi senioreiden voimannoston maailmanmestareista ja miehestä, joka on nähnyt kaikki Sportin kotimatsit 40 vuoden ajan. Ensimmäisenä kriteerinä on, että sivusta tulee hyvä fiilis heti, kun sen näkee. Kuvat ovat tärkeitä. Myös lukijat antavat paljon vinkkejä. Noora Autio Aamulehti välttää sukupuolittamista muutenkin kuin ammattinimikkeissä Lehti rakentaa yhteisöä lenkkipolulla Lukijat testaavat otsikoiden tekoa Myönteiset uutiset kertovat ihmisistä Lehti viittaa kaikkiin haastateltaviin sukunimellä ja karttaa all male -paneeleja. Loimaan Lehti luo kävelytapahtumissaan kuvaa siitä, millainen paikallislehti on. KITI SALONEN
• 8 SuomenLehdistö 7/2017 AJANKOHTAISTA: LEHTI-IHMINEN YLEISRADION UUTISja ajankohtaistoiminnan päätoimittajana aloittava Jouko Jokinen on elänyt viime ajat omien sanojensa mukaan mediamurmelina. Ensin kohistiin Aamulehden silloisen päätoimittajan kesän saunakolumnista. Sen jälkeen Jokinen nousi otsikoihin julistamalla, että lehti siirtyy käyttämään sukupuolineutraaleja ammattinimikkeitä. Ja pari päivää tämän jälkeen hänet nimitettiin Ylelle Atte Jääskeläisen seuraajaksi. Nimityksen jälkeen Jokisesta on julkaistu mediassa noin 130 juttua. Hän sanoo suuren huomion tuntuneen hankalalta. – Etenkin tv-esiintymiset kauhistuttavat. Minun on täysin mahdotonYleisradion uusi päätoimittaja harkitsee päätöksiä huolellisesti ja kuuntelee alaisiaan herkällä korvalla. Ei mikään ajokoira ta katsoa niitä jälkikäteen. Toisaalta toimittajalle on tavattoman terveellistä olla julkisuuden kohteena. JULKISUUDESSA ON pohdittu, millaisen johtajan kohuissa pyörinyt Yleisradio 58-vuotiaasta lehtimiehestä saa. Omasta mielestään Jokinen on ennen kaikkea henkilöjohtaja. Hän ei esimerkiksi pelkää selvittää ihmisten välisiä konflikteja ja tarttuu niihin mieluiten hyvin varhaisessa vaiheessa. Samaa sanovat Jokisen kanssa työskennelleet. – Joukolla on mainio sosiaalinen pelisilmä. Hän lukee ja kohtelee ihmisiä hyvin. Jouko on itse rauhallisuus, kertoo entinen alainen. Myös toisen pitkäaikaisen työtoverin mukaan Jouko jaksaa aina keskustella ja kuulla alaisiaan: hänellä on lehmän hermot. Samalla Jokinen on työtoverin mielestä uskottava ja auktoriteetin saavuttava päätoimittaja. – Vaikea nähdä, että Joukon johtaman talon sisäisten palaverien sisältöjä ja päätoimittajan linjauksia voitaisiin puida julkisuudessa, hän huomauttaa. MARRASKUUN PUOLIVÄLISSÄ Ylellä aloittava Jokinen sanoo, että uusia linjauksia on luvassa aikaisintaan sadan päivän jälkeen. Sitä ennen hän haluaa kuunnella talon väkeä ja opiskella etenkin itselleen vierasta tvja radiotyötä. Jotain tulevista päätöksistä voinee kuitenkin päätellä lausunnosta, että Yle ei voi tarjota kaikkea kaikille. Jokisen mukaan Ylen tvja radioohjelmasisältö pitää saada paremmin esiin verkon uutispalvelussa, samoin arkisto. Lisäksi hän haluaa selvittää, miten paljon Ylen kannattaa jakaa tekemiään juttuja sosiaalisessa mediassa. – Muiden Pohjoismaiden julkisen palvelun yhtiöissä tätä tehdään vähemmän kuin meillä. Jotkut ovat Jokisen nimityksen jälkeen epäilleet, onko hän ylipäätään johtajana uudistaja. Työtoverin mukaan Jouko ei ole olemukseltaan ajokoiramaisen säJouko Jokisen kanssa työskennelleet kuvailevat häntä rauhalliseksi esimieheksi, joka jaksaa kuunnella ja antaa vastuuta. Rajaportin sauna Tampereella on Jokiselle mieleinen rentoutumispaikka. häkän muutosjohtajan stereotyyppi, mutta hurjasti hän on saanut aikaan. Näin kommentoivat muut kollegat: – Hän ei ajattelekaan keksivänsä itse joka asiaa, vaan haarukoi kehityskelpoisimmat ajatukset koko toimituksen ja muiden yhteistyökumppaneiden piiristä. – Johtajana Joukon tempo on verkkainen, mikä on sekä hänen heikkoutensa että vahvuutensa. Hän harkitsee huolellisesti, mutta päätöksen synnyttyä kiihtyvyys nollasta sataan voi olla huomattava. JOKINEN ON työskennellyt sanomalehdissä vuodesta 1981, jolloin hän vakuuttui uravalinnastaan KMV-lehden kesätoimittajana. Jokisen mielestä sanomalehdet lähtivät 2000-luvun alussa liian hitaasti digitaaliseen kehitykseen. Nyt niiden digitaalinen tulevaisuus näyttää kuitenkin hänen mukaansa jo lupaavalta. Hänestä hyvä merkki on esimerkiksi se, että Aamulehdessä printin ja verkon kokonaislevikki nousee toisena vuonna peräkkäin. – Lehtien pitää vain muistaa pitää
• AJANKOHTAISTA Aamulehdelle ja SuSulle kultaa ulkoasusta AAMULEHTI PALKITTIIN Best of Scandinavian News Design -ulkoasukilpailussa parhaana lehtenä Overall design -sarjassa, jossa arvioidaan ulkoasua kokonaisuutena. Lehti sai lisäksi neljä hopeaa ja yhden pronssin muissa sarjoissa. Toisen kultamitalin Suomeen nappasi Sunnuntaisuomalainen. Graafikko Anniina Louhivuoren kuvitus lihansyönnistä kertovaan juttuun Lihan himo voitti sekä feature-sarjan kultamitalin että Best of Show -palkinnon, joka annetaan kaikkien sarjojen parhaalle työlle. SuSu sai yhteensä viisi mitalia. Helsingin Sanomat sai viisi hopeaa ja kahdeksan pronssia. Palkintoja tuli myös Hufvudstadsbladetille ja Turun Sanomille. Janne Arola Suomalainen Lehtipaino laajenee Lappiin MUUN MUASSA Kainuun Sanomia kustantava Suomalainen Lehtipaino -konserni laajenee voimakkaasti Lappiin. Se on ostanut Luoteis-Lapin, Kittilälehden ja Enontekiön Sanomat, joita on aiemmin kustantanut Heikki Peura. Se on myös lisännyt omistustaan ja on jatkossa pääosakas Lapin Lehtikustannus Oy:ssä, joka julkaisee Inarilaista, Saariselän Sanomia ja Sompio-lehteä. Riikka Virranta Euroopassa panostetaan tekoälyyn ja botteihin EUROOPAN UUTISTALOT keskittyvät tällä hetkellä viiteen digitaalisen journalismin trendiin. Trendit nousevat selvästi esiin uutistalojen ja Googlen yhteiseen Digital News Initiative -hankkeeseen tulleista uutistoiminnan kehittämiseen liittyvistä rahoitushakemuksista. Hakemuksissa yleisimpiä kohteita ovat työnkulun optimointiin ja organisaatiorakenteeseen liittyvät hankkeet, tekoäly, koneoppiminen ja botit, faktojen tarkistaminen, virtuaalija lisätyn todellisuuden ratkaisut sekä esineiden internet. Noora Autio NYT:n someohjeet liian tiukat Suomeen HELSINGIN SANOMIEN päätoimittajan Antero Mukan mielestä The New York Timesin uudet sosiaalisen median ohjeet ovat liian tiukat Suomeen. Ohjeiden mukaan toimittajat eivät esimerkiksi saa olla puolueellisia asioissa, joita lehti käsittelee, ja kaikki toimittajien käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa voidaan katsoa julkiseksi. Mukka ymmärtää silti NYT:n ohjeita. Donald Trumpin noustua presidentiksi media on USA:ssa vedetty osapuoleksi maan poliittiseen tilanteeseen ja valemediasyytöksiä heitellään laatumedioillekin. – Sitä kautta paine riippumattomuuden ja riippumattomuuden mielikuvan vahvistamiseen on ilmeinen, Mukka toteaa. Myös Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikkö Timo Huovinen peilaa NYT:n ohjeita sikäläiseen yhteiskuntaan, jossa journalistien itsesääntely ei ole niin hyvää kuin Suomessa. – Kuvaannollisesti sanottuna juristin pelko on suurempaa USA:ssa. Janne Arola Ei mikään ajokoira m ed ia no st o huolta, että maksava asiakas saa jotain erityistä koko ajan. Suurimpana sanomalehtien haasteena hän näkee Postin heikentyneen palvelun tuomat jakeluongelmat. – En voi mitenkään järkevästi selittää asiakkaalle, miksi lehti on vasta kuudelta illalla perillä 50 kilometrin päässä Tampereelta, Jokinen sanoo. Hän arvelee, että jakeluongelmien vuoksi printtilehtien deadlinet aikaistuvat parin kolmen vuoden sisällä. Lehti lähetetään jatkossa painoon jo seitsemän tai kahdeksan aikaan illalla, ja siitä tulee sisällöltään aiempaa enemmän taustoittava. – Muutoksen myötä ihmiset oppivat entistä enemmän hakemaan uutisia digiversiosta. Vähän vaatii lukijoilta totuttelua, että Tapparan Kuka? Syntynyt vuonna 1959 Vesilahdessa. Humanististen tieteiden kandidaatti Jyväskylän yliopistosta ja Sanoman toimittajakoulun kasvatti. Aloittaa Yleisradion uutisja ajankohtaistoiminnan johtajana ja päätoimittajana 13. marraskuuta. Työskennellyt Aamulehden vastaavana päätoimittajana vuodesta 2010, sitä ennen Satakunnan Kansan vastaavana päätoimittajana ja kustantajana ja päällikkötehtävissä Helsingin Sanomissa. Muuttaa uuden työnsä vuoksi pysyvästi Helsinkiin, jossa perheellä on ollut toinen koti jo pidempään. Puoliso ja kaksi aikuista lasta. Vapaaajallaan pelaa korija lentopalloa ja lukee kaunokirjallisuutta. Puntari > Kulttuuri vai urheilu? Näitä ei saisi pistää vastakkain, sillä ne ovat saman asian kaksi kylkeä. Jos happotestataan autiosaarella eli kumpi mukaan, vastaus on kulttuuri. > Sosiaalinen media vai kahvipöytäkeskustelu? Kahvipöytäkeskustelu – ihmiset kohtaavat toisensa aidosti vain nokikkain. > Golf vai kesämökki? Kesämökki – golfin harrastuksen jätän odottamaan eläkevuosia. ”Joukon tempo on verkkainen, mikä on hänen heikkoutensa ja vahvuutensa.” Aamulehti palkittiin parhaana sarjassa, jossa ulkoasua arvosteltiin kokonaisuutena. > Lue aiheista lisää netissä ja uutiskirjeestämme. Tilaa uutiskirje: www.suomenlehdisto.fi UUTISKOOSTE ja Ilveksen tuoreet lätkätulokset eivät enää olekaan aamun lehdessä. SANOMALEHTIEN KANNATTAA Jokisen mielestä panostaa tulevaisuudessa sisällön kehittämiseen. – Journalismi ei ole uudistunut riittävän rohkeasti. Välillä pääsee läpi löysää suorittamista, ja editointiporras on jossain määrin hävinnyt toimituksista. – Parhaimmillaankin tehdään vain teknistä editointia: juttujen rakenteet ja draaman kaaret jäävät miettimättä ajanpuutteen, väärien työtapojen ja myös osaamisen takia. Kaupallisen median edustajana Jokinen kritisoi Ylen voimakasta roolia maakuntien uutispalvelussa. Nyt hän uskoo, että Yle ja sanomalehdet voisivat tehdä monenlaista yhteistyötä. Sopivia alueita olisivat esimerkiksi laatumedian brändin kirkastaminen, mediakasvatus ja tutkimustoiminta. – Ajattelen, että Ylen verkkopalvelussa määrä ei ole ratkaisu vaan laatu, joka syntyy valintojen kautta. Tärkein tehtäväni tulee olemaan valintojen tekeminen. Noora Autio EM IL BO BY RE V ” Poliisin poikkeusasema mediassa näkyy siinä, että se hyväksytään yleensä uutisen ainoaksi lähteeksi – poliisihan on yksi keskeisiä median tietolähteitä – ja sen sanoma menee läpi sanamuotoja myöten.” Sammeli Heikkinen Vihreässä Langassa ”Mitä herkkänahkaisuuteen tulee, siinä poliitikot vetävät toimittajille vertoja, jos rinnastaa pitää.” Toimittaja Anne Saarikettu Keskipohjanmaassa SuomenLehdistö 7/2017 9
• 10 SuomenLehdistö 7/2017 TAUSTAT Rohkeutta, pienet Miten paikallisja kaupunkilehdet selviävät? Ainakin miettimällä tarkasti, mikä on oikeasti tärkeää ja järkevää. S anomalehti Ilkan entisen päätoimittajan Kari Hokkasen entisessä työhuoneessa ei keskustella ensimmäistä kertaa journalismista. Nyt ei punota poliittisia juonia, vaan pohditaan paikallisjournalismin tilaa, tulevaisuutta ja rahoitusmalleja. Satraappikabinetin pitkän pöydän vastakkaisilla puolilla istuvat Ilkka-Yhtymän kaupunkilehden Eparin päätoimittaja Laura Syväoja ja Keski-Pohjanmaan Kirjapainon mainosja viestintätoimisto Creamedian markkinointipäällikkö Hanne Haapakoski. Heidän uransa ovat kulkeneet päinvastaisiin suuntiin. Ennen mainostoimistoa Haapakoski työskenteli pitkään Kalajokiseutu-paikallislehden päätoimittajana. Syväoja taas on siirtynyt journalismiin markkinointiviestinnän parista. Heidät on pyydetty yhteishaastatteluun ruotimaan, kuinka paikalliset lehdet voisivat löytää uusia lukijoita ja tulovirtoja sekä pärjätä digitaalisessa kehityksessä. Teksti: Janne Arola | Kuvat: Juha Harju > Jatkuu seuraavalla sivulla.
• TAUSTAT SuomenLehdistö 7/2017 11 Rohkeutta, pienet Hanne Haapakoski (vas.) ja Laura Syväoja tietävät, kuinka tärkeitä paikalliset lehdet ovat lukijoilleen. Silti niiden pitäisi myös uskaltaa uudistua.
• TAUSTAT Laura Syväoja työskenteli ennen journalistin uraansa markkinointiviestinnän parissa. Heti alkuun Syväoja muistuttaa, että kun puhutaan paikallisja kaupunkilehdistä, puhutaan myös hieman erityyppisistä haasteista. – Kaupunkilehtiin väestön vanheneminen kolahtaa vähemmän, Syväoja sanoo. Hänestä kaupunkilehdet voivat olla paikallislehtiä rohkeampia ja leikkisämpiä, koska kukaan ei uhkaa tilauksen peruuttamisella. Se taas voi helpottaa nuorten lukijoiden tavoittamista. Automatiikka auttaa Tästä päästäänkin luontevasti sisältöihin. Ensinnäkin pitäisi olla rohkeutta karsia lehteen päätyvää aineistoa rankalla kädellä, haastateltavat sanovat. Haapakosken ja Syväojan mielestä paikallisjournalismissa tehdään liian usein asioita samalla tavalla kuin on tehty aina ennenkin. Esimerkiksi Haapakoski päätti päätoimittaja-aikoinaan karsia tapahtumissa käymistä. – Se, mitä on ennen tehty, ei välttämättä palvele enää lukijoita. Epariakin on jo vuosikymmenen ajan toimitettu etupainotteisesti. Toisin sanoen kerrotaan, mitä kaupungissa tapahtuu lähipäivinä sen sijaan, että lehdessä kirjoitettaisiin pahimmillaan viikon vanhoista asioista. Tarkoitus on ennen kaikkea palvella lukijoita. – Mitä hyödyttää kertoa, että viime keskiviikkona oli tuollainen tapahtuma. Lukijat harmittelevat, että eivät tienneet siitä etukäteen, Syväoja sanoo. Robotiikka ja automatiikka tekevät tuloaan myös media-alalle. Moni pelkää työpaikkojen vähenevän, ” Kaupunkilehti on väylä koviin lehtiin, koska sitä on helppo lähestyä.” Paikallisja kaupunkilehtien myynti 90 80 70 60 50 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Kaupunkilehdet, nettomyynti eli ilmoitusja levikkitulojen summa Paikallislehtien ilmoitustulot Paikallislehtien levikkitulot Miljoonaa euroa Kaupunkilehdet Paikallislehdet Levikki­myynti Ilmoitusmyynti Ilmoitusmyynti Levikki­myynti 50% 98% 2% 50% ja jossain vaiheessa kehitys vaikuttaa väistämättä pieniinkin lehtiin. Haapakoski näkee asiassa myös hyviä puolia, jos esimerkiksi urheilutulokset tai muut aineistomassat siirtyvät lehteen tai verkkoon ilman ihmisvoimia. Toimituksen pieniä resursseja voi käyttää järkevämminkin kuin valtavien tekstimassojen kanssa nyhertämiseen. – Kaikki tällainen jatkossa automatiikalla, please! hän sanoo. Lehteä voi konseptoida Harva tulee ajatelleeksi, että myös paikallisja kaupunkilehtiä voi konseptoida samaan tapaan kuin aikakauslehtiä. Esimerkiksi Eparin journalistinen linja on keskittyä positiivisiin uutisiin. Sen sivuja ei täytetä edes lehtien tavanomaisella tilkkeellä eli pienillä poliisiuutisilla aamuöisistä kännitappeluista tai rattijuopumuksista. Se ei silti tarkoita, ettei lehti voisi herättää tunteita ja ottaa kriittisestikin kantaa esimerkiksi kaupungin kehittämiseen. Tässäkin palataan rohkeuteen: lehti ei pärjää, jos se pelkää jonkun suuttuvan. – Paikallislehtien yhteisö toimii samalla tavalla kuin perhekin. Joku voi pahoittaa mielensä, ja sitten sovitaan, Haapakoski sanoo. Samaan aikaan monen pienen lehden tekijätkin ovat kuin yhtä perhettä. Työn johtaminen ja organisointi on erityisen tärkeää pienissä organisaatioissa. Esimerkiksi Syväojalla on apunaan vain yksi vakituinen toimittaja avustajaverkoston lisäksi. Siksi koneiston pitää olla viritettynä huippuunsa. Jos jokin osa palapelissä pettää, homma kaatuu yhden ihmisen päälle. Sekä Haapakoski että Syväoja vertaavat, että paikallisja kaupunkilehtien toimittajat ovat kuin yrittäjiä mediatalojen sisällä. Toimittajan hattu ei lennä päästä vapaa-ajallakaan, vaan oman lapsen joulujuhlasta saatetaan tehdä livevideota Facebookiin. – Isommilla lehdillä on paljon opittavaa siitä, miten työhön asennoidutaan ja miten sitä tehdään niin, että yksi ihminen hoitaa kaiken alusta loppuun, Haapakoski sanoo. Samalla lähtevät terveiset mediatalojen pomoille. Pienissä työyhteisöissä pitäisi tuloksentekopainei12 SuomenLehdistö 7/2017
• SuomenLehdistö 7/2017 13 den ohessa varmistaa, että työntekijät pysyvät kunnossa. Että he voivat hyvin työssään ja saavat riittävästi koulutusta. Digistrategia pakolliseksi Tällä hetkellä paikallisja kaupunkilehtien tuloista minimaalinen osuus tulee digistä. Ja koska tuloja ei tule, digiin ei myöskään panosteta. Mutta maailma muuttuu, ja median pitäisi muuttua mukana, Haapakoski ja Syväoja muistuttavat. – Jossakin on vika, jos mediatalossa johto puhuu vielä ”nettisivuista”. Silloin ollaan jo aika kaukana siitä, mikä on nykyaikaa. Digitaalisuus on paljon muutakin, Syväoja sanoo. Hän kysyy, kuinka monella paikallisja kaupunkilehdellä ylipäätään on jonkinlainen digistrategia. Se ei ole salatiedettä vaan kirjallinen näkemys siitä, mitä eri kanavissa julkaistaan, miten ja millä tavoitteilla. Esimerkiksi Epari tekee tavallaan neljää tuotetta: paperilehteä, verkkoa, Facebookia ja Instagramia. Kaikki Eparin Facebook-sivua seuraavat eivät ole kiinnostuneita printtilehdestä, ja se pitää vain hyväksyä. Sen sijaan on mietittävä, miten nämä neljä kanavaa toimivat yhteen ja tukevat lehden mielikuvaja brändiarvoa. Jos lehdet eivät kulje kehityksen mukana, uusia lukijoita voi olla vaikea löytää. Nuorten houkuttelemiseksi ei ole hokkuspokkustemppuja, haastateltavat arvioivat. Ainut vaihtoehto on tehdä hyvää sisältöä ja olla siellä, missä nuoretkin ovat, sekä digitaalisesti että fyysisesti. Epari on ollut mukana esimerkiksi Seinäjoella järjestettävässä hiphop-festivaalissa. Mitä aikaisemmin ja pidempään lapsi tai nuori on tekemisissä lehden brändin kanssa, sitä helpompi häntä on houkutella tilaajaksi tai lukijaksi sitten, kun sen aika on. – Polku nuoriin päin ei saa ruohottua, Syväoja tiivistää. Sitä paitsi hänellä on porttiteoria. – Kaupunkilehti on väylä koviin lehtiin, koska sitä on helppo lähestyä ja se opettaa lukemaan sanomalehtiä. Muutakin kuin journalismia ja ilmoituksia Lehdistön tila -haastattelua ei voi tehdä puhumatta mainonnan ja journalismin suhteesta. Jos ”vanhassa maailmassa” on ajateltu, että ilmoitusmyynti myy ilmoituksia ja toimitus tekee journalismia, nuo rajanvedot ovat jossain määrin hämärtymässä. Ainakin Haapakoski ja Syväoja kaipaavat ajattelutavan muutosta ja yhteistyön syventämistä. Syväojan mielestä toimittajat eivät voi ajatella, että palkka tulee budjetista, vaan on ymmärrettävä, että sen maksavat tilaajat ja mainostajat. Syväoja sanoo, että itse journalismilla ei ole hätää, tarjoavathan paikallisja kaupunkilehdet usein sellaista sisältöä, mitä kukaan muu ei tee. Silti tai juuri siksi pitäisi ymmärtää, että lehti on kokonaisuus, joka koostuu useista osista: journalismista, ilmoituksista, digitaalisista tuotteista ja vaikkapa tapahtumien järjestämisestä. Joku saattaa olla kiinnostuneempi lehdessä olevasta ruokamarketin mainoksesta kuin toimituksellisista jutuista. Siksi ei pitäisi vetää usein keinotekoista rajaa toimituksen ja myynnin väliin. – Me ainakin käymme ihan joka päivä keskustelua ja mietimme, miten saadaan tehtyä hyvä tuote ja menestyksekäs lehti, Syväoja sanoo. Digijätit eivät ole mörköjä Maailman muuttumiseen liittyy sekin, että Syväoja ja Haapakoski eivät näe Facebookia tai Googlea mörköinä. Kun Sami Hedberg oli tulossa keikalle Seinäjoelle, koomikon tiimi kyseli, voisiko Epari tehdä jutun. Syväoja kieltäytyi, mutta ohjasi kyselijän myyjän juttusille. Syntyi Facebook-markkinointikampanja, jossa Epari jakoi lippuja Hedbergin keikalle. Kampanjan ansiosta ilmoitus keikasta saatiin myytyä kaikkiin konsernin kaupunkija maakuntalehtiin. Esimerkki kertoo siitä, että lehtien ja niiden takana seisovien konsernien on pystyttävä tarjoamaan asiakkaille muutakin kuin ilmoituspaikkoja printtilehdestä. Esimerkiksi Haapakosken työpaikka Creamedia tarjoaa markkinointiviestinnän palveluja paitsi Keski-Pohjanmaan Kirjapainon asiakkaille myös muille. Asiakaskuntaa on ympäri Suomen ja osa toimii useissa maissa. Haapakosken mielestä konsernit voisivat nykyistä rohkeammin hakea uusia asiakkaita myös oman fyysisen toimialueensa ulkopuolelta. – Ei voi miettiä vain palstamillejä tai alueellista näkyvyyttä, vaan sitä, mitä kaikkea asiakkaat aidosti tarvitsevat. Useimmiten yrityksissä kaivataan kipeimmin markkinointisuunnittelua ja hyviä markkinointisisältöjä, jotka toimivat digissä, printissä ja somessa, hän sanoo. Ylpeyttä peliin Kaupunkija paikallislehdet ilmestyvät paperisina vielä pitkään. Voi olla, että jotkut lopettavat ja omistusten keskittyminen kiihtyy entisestään. Se puolestaan luo uudenlaisia mahdollisuuksia kehittää sitä paljon puhuttua digitaalisuutta. Digimaailmassa jyllää usein suuruuden ekonomia, ja toimivia ratkaisuja voidaan monistaa useaan julkaisuun. Se auttaa silloin, kun posti takkuilee tai paikkakunnalta pois muuttanut nuori haluaa tietää kotiseutunsa tapahtumista. – Moni valitettavasti kuvittelee, että laadukas paikallinen journalismi on perusoikeus ja itsestäänselvyys. Mutta jos ihmiset eivät siitä maksa, ei se sitä myöskään ole, Syväoja korostaa. – Facebookin Puskaradio-ryhmä ei ihan taivu saman asian ajamiseen, Haapakoski lisää. Lopuksi vielä julkilausuma. Sekä Syväoja että Haapakoski toivovat, että vaikka media-alan sisällä pienet lehdet eivät aina saisi ansaitsemaansa arvostusta, edes tekijät uskaltaisivat olla ylpeitä työstään. – Sen saisi antaa näkyä, että me ollaan ihan saakurin kovia tekijöitä. Ja kuinka valtavan tärkeitä lehdet ihmisille ovat, Syväoja tiivistää. ? Hanne Haapakoski hyppäsi paikallislehden päätoimittajan paikalta markkinointipäälliköksi. Konserni Muu­yksityinen Kustantajat Kaupunkilehdet Sanomalehtien Liittoon kuuluu 132 paikallislehteä 59 kaupunkilehteä Paikallislehdet Digin osuus ilmoitusja levikkituloista Paikallisja kaupunkilehtien digitulot 2,0 1,5 1,0 0,5 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Paikallislehtien levikkitulot Paikallislehtien ilmoitustulot Kaupunkilehtien tulot Paikallislehtien digitulot 2016 levikkitulot 75 % ilmoitustulot 25 % Miljoonaa euroa Kaupunkilehdet Paikallislehdet Digimyynti Digimyynti 1% 2% Päivälehdillä vastaavat tulot olivat viime vuonna reilut kolme neljäsosaa vuoden 2010 tasosta. Paikallisja kaupunkilehtien ilmoitusja levikkitulot ylsivät viime vuonna noin 90 prosenttiin vuoden 2010 tasosta. 78% 88% Muu­yksityinen Konserni Yhdistys­tai­säätiö TAUSTAT LÄHDE: SANOMALEHTIEN LIITTO / GRAFIIKKA JANNE: HULKKONEN 22% 78% 61% 34% 5%
• 14 SuomenLehdistö 7/2017 360-videon hetki on nyt Loviisan Sanomat kokeilee etujoukoissa 360 asteen videota. Tekniikka tuo läsnäolon kokemuksen – ja uusia eettisiä kysymyksiä. PÄÄTOIMITTAJA Arto Henriksson puhuu 360-videosta ja toistelee: ”aivan huikeita mahdollisuuksia”. Paikallislehti Loviisan Sanomissa on viime kesästä saakka kokeiltu sisällön tuottamista 360-kameralla, joka kuvaa näkymää joka suunnasta. Tähän mennessä Loviisan Sanomat on kiinnittänyt kameran auton katolle ja ajanut uuden rantatien läpi. Tuloksena on video, jossa yleisö voi valita katseen suunnan. Toimitus on vienyt 360-kameransa Loviisan vanhat talot -tapahtumaan, purjeveneeseen, kirkkoon ja kaupunginvaltuustoon. Sillä tullaan dokumentoimaan kappeliravintolan entisöintityön tulokset. Verkossa on alettu julkaista 360-kuvia. Alkuinvestointina on ollut kaksi kameraa. Toiminta on alussa, mutta Henrikssonilla on paljon ajatuksia. – Uskon, että tämä tulee olemaan valtavirtaa mediabisneksessäkin. Kaupallista ja sosiaalista hyötyä Arto Henriksson näkee 360-videossa paitsi journalistisia myös sosiaalisia ja kaupallisia mahdollisuuksia paikallislehdille. Yksi hänen ideoistaan on Etupenkki-palvelu. Lehti voisi myydä mille tahansa tapahtumajärjestäjälle tai yhteisölle palvelua, jossa se kuvaa 360-kameralla eturivissä. Seurakunta päätti hiljattain ostaa Loviisan Sanomilta livelähetyksiä tilaisuuksistaan. Näin esimerkiksi joulukirkossa voivat olla virtuaalisesti läsnä nekin, jotka eivät syystä tai toisesta pääse paikalle. Myös paikallinen orkesteri on ollut kiinnostunut konserttitaltioinnista, joka kuvattaisiin soittajien keskeltä. Henriksson uskoo uuden tekniikan palvelevan ihmisten yhteenkuuluvuuden ja osallistumisen tarvetta, kun etäosallistujat voivat myös keskustella tapahtumista lehden sosiaalisen median kanavissa. Valtaosan Loviisan Sanomien digitaalisista tuotoista tuovat jo tällä hetkellä Loviisan ja Kotkan kaupungeille myydyt livelähetykset kaupunginvaltuuston kokouksista. Nyt samaa kokeillaan 360-asteen näkymällä. – Keräämme kokemuksia siitä, haluavatko katsojat päättää itse, mihin katsovat, vai että kuvaaja tekee valinnat heidän puolestaan. Videoinneista ei voi pyytää Henrikssonin mukaan kovin paljoa muttei toisaalta pienen lehden verkTeksti: Riikka Virranta Kuvat: Tommi Mattila TAUSTAT: NÄIN ME TEEMME
• SuomenLehdistö 7/2017 15 TAUSTAT 360-videon hetki on nyt kobannereistakaan. Valtuuston livelähetyksistä ja taltioinneista tulee tuloja enemmän kuin muista, puhutaan ”tonniluokasta per kerta”. Henriksson näkee saumaa 360-videoille myös mainonnassa, esimerkiksi sisältömarkkinoinnissa: luontomatkailun kohteiden, tuotteiden ja myymälöiden näyttämisessä yleisölle. Paikallinen kiinteistönvälittäjä on jo ollut kiinnostunut 360-videosta asuntoesittelyissä. – Mutta ihan niin kuin missä tahansa sisältömarkkinoinnissa, tämä on vain yksi lisätekniikka, jolla voitaisiin esitellä palvelua, Henriksson sanoo. Loviisan Sanomat kumppaneineen hakee parhaillaan rahoitusta tutkimukselle, jossa selvitettäisiin, millaisia mahdollisuuksia 360-video tuo paikallislehdille. Läsnäoloa ilman lasejakin Täydellisen uppoutumisen kokemukseen pääsee katsomalla 360-videoita virtuaalilaseilla. Lasit ovat kuitenkin yhä hyvin harvinaisia. Stanfordin yliopistossa 360-videoon perehtyneen tutkijan Tanja Aitamurron mukaan laseja ei välttämättä tarvita. – Laseista kouhkataan liikaakin. Kännykkä ja läppäri ovat ihan valideja katsomismuotoja. Ihmiset tykkäävät siitä, että voivat seurata videoita sohvan nurkassa tai liikenteessä ilman laseja. TEIN TÄTÄ kolumnia varten testin. Kävin läpi kymmenkunta suurta suomalaista uutissivustoa. Yritin löytää niiltä tietoa siitä, mitä sivustot ovat, miksi ne ovat olemassa, mitä ne tarjoavat minulle, mitkä niiden toimintaperiaatteet ovat tai mitä ne ylipäänsä käsittelevät. Kaikki asioita, joita yritykset tai instituutiot noin oletuksena kertovat itsestään, eikö? Tulos oli kauniisti sanottuna nihkeä. Löysin kyllä paljon ”mediatiedot”-sivuja (ohjeita mainostajille), yritystietoja (linkki kustannusyhtiön sivulle) tai toimitus-sivuja (lista yhteystietoja), mutta kovin vähän mitään, mikä olisi selittänyt, mitä oikeastaan luen. Alareunan osoitteesta saattoi sentään päätellä, missä kaupungissa toimitus sijaitsee. Jopa tilaussivuilta puuttui usein kuvaus siitä, mitä oikeastaan olen tilaamassa (”palkittua journalismia” ja ”taustoittaa kotimaan ja maailman tapahtumat luotettavasti” olivat tarkimmat selitykset). Tuntui, kuin minua olisi pidetty itsestäänselvyytenä: kaikkihan nyt *julkaisun nimi tähän* tietävät! ASIA VOI vaikuttaa irralliselta, mutta kertoo jostakin suuremmasta: liian usein medialta puuttuu uuteen aikaan muotoiltu tarina itsestään. Se on huolestuttavaa ainakin kolmesta syystä. Ensinnäkin valemedioiden ajassa kontekstin tarve on valtava. Jos journalismin periaatteisiin sitoutunut media todella haluaa erottua, sen kannattaa kertoa, mikä tämä ero on. Toimintaperiaatteiden ja -tapojen avaaminen on sirpaletotuuksien ajan perusopetuksia mille tahansa instituutiolle. Medialle se on erityisen oleellista. Toiseksi muuttuvassa mediaympäristössä perinteinenkään uutisbrändi ei voi pitää vanhaa tunnettuuttaan itsestäänselvyytenä. Suomen Lehdistö kertoi aiemmin tänä vuonna, että Facebookin merkitys lukijoiden lähteenä kasvaa monissa aluelehdissä. Se tarkoittaa, että lukijoissa on paljon ”pörrääjiä”, joilla ei välttämättä ole printtilehden kautta syntynyttä kokonaiskäsitystä siitä, mitä *julkaisun nimi tähän* varsinaisesti on tai tekee. Onko kyseessä valemedia, ilmaislehti, pieni uutissaitti, alueen merkittävä uutistoimija vai valtakunnallinen julkaisu? Mitä aiheita ja kuinka paljon se käsittelee? ”Pörrääjien” maailmassa tämä voisi selvitä jo jutun yhteydestä. KOLMANNEKSI SUHDE yrityksiin muuttuu. Yritysgurut ovat jo vuosia puhuneet siitä, kuinka kyky kertoa oman toiminnan positiivisesta vaikutuksesta maailmaan on keskeinen erottautumisen ja maksuhalun tekijä. Missiot ja yhteiskuntavastuu korostuvat. Medioilla nämä ovat yleensä valmiinakin: periaatelinjoina, historian perustamisjulistuksina ja journalismia ylistävinä pääkirjoituksina. Todella kaivamalla tämän journalismin tarinan löytää medioista itsestäänkin – mutta vain todella kaivamalla. Miksi oma tarina sitten on medialle niin vaikean oloinen pala? Osa selitystä on varmasti lineaarisessa historiassa: käsityksen tuotteesta on ajateltu syntyvän seuraamalla sitä päivästä toiseen. Kun entistä useampi näkee kokonaisuuden sijasta sirpaleita, on kontekstikin kerrottava toisin kuin ennen. Oma tarina on hyvä paikka aloittaa. ? Jussi Pullinen on journalistiikan vierailijaprofessori Tampereen yliopistossa. he im oj a& kl ik ke jä ” Muuttuvassa mediaympäristössä perinteinenkään uutisbrändi ei voi pitää vanhaa tunnettuuttaan itsestäänselvyytenä.” Media ei osaa kertoa tarinaansa Loviisan Sanomat sopi hiljattain seurakunnan kanssa 360-livelähetysten välittämisestä esimerkiksi kirkosta niille, jotka eivät liikuntarajoitteiden vuoksi pääse paikalle. Arto Henriksson uskoo, että uudella tekniikalla on positiivisia, yhteisöllisiä vaikutuksia. > Jatkuu seuraavalla sivulla.
• 16 SuomenLehdistö 7/2017 TAUSTAT: NÄIN ME TEEMME Aitamurto on tutkinut, mitä lisäarvoa kuluttaja 360-videosta saa. Ilman lasejakin syntyy ainakin kahdenlaista hyötyä: läsnäolon kokemusta ja lisää tietoa verrattuna tavalliseen videoon. – Jos kamera on vaikka valtuustossa, katsoja näkee, kuka on paikalla, kuka lähtee ja kuka puhuu. Journalismia ihmisistä ja ilmiöistä voi rikastaa näyttämällä lukijalle jutun kannalta olennaisia paikkoja. Uutisjournalismissa lukija saa nähdä esimerkiksi, miltä Aleppossa näyttää. 360-video niin kuin tavallinenkaan video ei kuitenkaan sovi kaikkiin aiheisiin. Esimerkiksi tyypillisen asiantuntijahaastattelun videoimisessa ei olisi mitään mieltä. Yksi rajoittava tekijä on pituus: ihmiset jaksavat yleensä katsoa maksimissaan noin viiden minuutin mittaisia tallenteita. 360-asteisuus ei yksin kanna Loviisan Sanomien 360-kokeilut eivät ole toistaiseksi sanottavasti kiinnostaneet yleisöä. Loppuvuonna niitä on tarkoitus alkaa markkinoida tehokkaammin. Maailmallakin 360-video on arkea vasta pienelle joukolle kuluttajia. Aitamurron mukaan tätä selittää tottumattomuus ja mielekkäiden sisältöjen vähäisyys. On kuitenkin viitteitä siitä, että katsoja seuraa 360-videota siinä kuin tavallistakin, jos aihe kiinnostaa. – Välillä näkee ajateltavan, että 360-asteisuus kantaa koko tarinan. Näihin videoihin pätevät kuitenkin samat journalistiset kriteerit kuin videoon muutenkin. Tarinan pitää olla tärkeä ja kiinnostava, ja lisäksi videon pitää tuoda lisäarvoa, Aitamurto sanoo. Hän ei usko, että lukijat olisivat valmiita maksamaan 360-videosta enempää kuin muustakaan journalismista. Sen sijaan Yhdysvalloissa mainostajat ovat innostuneet tekniikasta. Tähän asti toteutuksia on näkynyt pääosin paikallislehtiä suuremmissa julkaisuissa. Aitamurron mukaan ne sopivat erinomaisesti myös paikkasidonnaiseen paikallisjournalismiin. Myös Arto Henrikssonin mukaan paikallislehti sopii hyvin kokeiluiden alustaksi. – Olemme pieni yksikkö, meidän on helppo lähteä kokeilemaan ja katsoa miten se toimii. Jos meni huonosti, korjataan. Jos teemme isonkin virheen, se ei konsernin mitassa ole kovin iso, Henriksson sanoo. Uusia eettisiä kysymyksiä Loviisan Sanomissa on jo kesän jälkeen törmätty useisiin uudenlaisiin journalismieettisiin kysymyksiin, joita uusi kuvaustekniikka tuo. Kun kuvaaja ei editoi materiaalia lennosta valitsemalla katseen suuntaa, videolle voi helposti päätyä materiaalia, jota ei ehkä saisi julkaista tai muuten haluttaisi julki. Mitä jos joku kirkossa kävijä ei syystä tai toisesta halua näkyä videolla? Mitä jos valtuutetut eivät ymmärrä, että heitä kuvataan, kaivavat vaikka nenää ja päätyvät somekohun keskelle? Rantabulevardin läpiajossa katsoja näkee kotirauhan piirissä oleville pihoille – toimituksen piti tarkistaa, näkyykö jotain sopimatonta. Tekniikka sen sijaan on Arto Henrikssonin mukaan helppo. Livelähetyksiä on tavoite hoitaa niin, että jonkun pitää vain asettaa kamera paikalleen ja painaa rec-nappia – kuvaajaa ei tarvita. – Lehden vahvuutena tässä on foorumi: osana mediayhtiön palvelua voimme tarjota laajemman yleisön videoille. Henriksson uskoo, että 360-videoinnit kehittyvät Loviisan Sanomissa toimitetumpaan suuntaan. Niissä voidaan tietenkin esimerkiksi haastatella ihmisiä sekä lisätä tekstityksiä tai lisätyn todellisuuden elementtejä. Henrikssonin mielestä vr-lasit nostavat katselukokemuksen uudelle tasolle. Paikallinen puhelinyhtiö tekee tiivistä yhteistyötä lehden kanssa ja on järjestänyt kuluttajille mahdollisuuden kokeilla ja ostaa laseja Loviisassa. Esteet liikkeelle lähtöön madaltuvat koko ajan. Kelvollisten kameroiden hinnat ovat laskeneet, jälkieditointi on helpottunut, ja julkaisu onnistuu ilman omia sovelluksia esimerkiksi YouTubessa. – Tähän kannattaa ehdottomasti lähteä nyt. Toivoisin, että Suomessa lehdet rupeaisivat tekemään 360-videoita ja olisivat itse luomassa skeneä Suomessa, Tanja Aitamurto kannustaa. ? ” Olemme pieni yksikkö, meidän on helppo lähteä kokeilemaan. Jos meni huonosti, korjataan.” Loviisan Sanomat on hankkinut kaksi 360-kameraa: kevyen sekä järeän ja kuvanlaadultaan paremman kameran, joka sopii kiinteiden yhteyksien ääreen. Vinkit Näin pääset alkuun 360-videoissa 1. OPI MUILTA Katso esimerkiksi New York Timesin, Guardianin ja BBC:n 360-videoita. Pohdi, miksi ne toimivat tai eivät toimi. Liittyykö se journalistiseen panokseen tai sijaintiin? 2. IDEA RATKAISEE 360-videota ei ole järkeä käyttää, ellei se tuo juttuun lisäarvoa kuten uutta tietoa tai läsnäolon tunnetta. 3. HANKI KAMERA Vertaile 360-kameroita. Niiden hinnat ovat tulleet alas, joten tekniikka on myös pienempien lehtien ulottuvilla. Julkaiseminen onnistuu esimerkiksi YouTubessa. 4. ALA TEHDÄ Liikkeellä kannattaa olla nyt. Virtuaalilasien harvinaisuus ei ole syy odottaa: katseen suunnan valitseminen vaikka mobiililaitetta liikuttamalla tuo lisäarvoa ilman lasejakin. 5. VAKAUS ON HYVE 360-kameraa ei voi liikutella villisti; katsojalle tulee herkästi huono olo. Hyvä vaihtoehto on pitää kameraa paikallaan ja leikata yhteen eri paikoissa kuvattuja pätkiä. 6. MUISTA MYÖS 360-KUVA Joissakin aiheissa kaikkiin suuntiin katseen avaava kuva voi olla jopa videota tehokkaampi. Lähde: Tanja Aitamurto
• PALSTAT SuomenLehdistö 7/2017 17 AIKAKAUSLEHTI ELÄÄ 160-vuotiaaksi vain, jos se on valmis kokeilemaan yhtä jos toistakin ansaintamallia. Yhdysvaltalainen The Atlantic on lisännyt repertuaariinsa vuosien mittaan jatkuvasti päivittyvät nettisivut sekä livetapahtumia. Syyskuussa se esitteli uuden jäsenyysmallin, joka kantaa nimeä The Masthead, suomeksi vähemmän fiinisti ”apinalaatikko”. Ensimmäisen kuukauden jälkeen Mastheadin jäsenet laskettiin ”tuhansissa”. Jäsenyysmalli on Atlanticille tapa tarjota julkaisun suurimmille faneille suora yhteys toimitukseen sekä juttuja, joita ei julkaista muualla. Lisäksi jäsenille on tarjolla keskinäinen keskustelufoorumi ja alennuksia lehden tapahtumista. Ennen kaikkea Masthead on keino pyytää asiakkailta lisää rahaa. Lehden tilaus diginä tai printtinä maksaa Yhdysvalloissa 25 dollaria vuodessa, kun taas Mastheadin jäsenyys on 12 dollaria kuukaudessa tai 120 dollaria vuodessa. Normaali digitilaus toki sisältyy jäsenyyteen, mutta ero hinnassa on silti lähes viisinkertainen. Jäsenyys ei nimittäin tarkoita samaa kuin asiakkuus – tai sen varaan Atlanticissa ainakin tunnutaan laskevan. KENTIES AJATUS vaikuttaa pöhköltä, kenties järkevältä, mutta ainakaan Atlantic ei ole ainoana liikkeellä. Gimlet Media on laadukkaita podcasteja julkaiseva media-alan startup, joka perustettiin elokuussa 2014. Sen ansaintamalli perustuu mainosmyyntiin. Yhtiön tekemät podcastit ovat kuulijoille ilmaisia, ja jokaisessa jaksossa on pari kolme mainospaikkaa. Gimlet on kuitenkin etsinyt uusia tulonlähteitä alusta asti. Vuosi perustamisensa jälkeen yhtiö otti käyttöön jäsenyysmallin, jossa 60 dollarin vuosimaksulla saa kuulla uusia ohjelmia ennen varsinaista julkaisua sekä firman logolla varustetun t-paidan. Kului vielä vuosi, ja jäsenyyden etuihin lisättiin pääsy Slack-keskustelufoorumille, jossa hengailee sekä muita jäseniä että Gimletin työntekijöitä. Ero Atlanticiin on kiinnostava. Siinä missä lehtiyhtiö painottaa lisäsisältöjä, Gimletin nettisivuilla korostetaan moneen otteeseen, että kaikki ohjelmat ovat myös ei-jäsenten kuunneltavissa. Sivuilla mainitaan myös, että koska kyseessä on voittoa tavoitteleva yritys, se ei voi ottaa vastaan lahjoituksia: paras korvike on jäseneksi liittyminen. JÄSENYYSMALLI EI välttämättä vaadi massiivista tuotantokoneistoa, mutta sen täytyy tuottaa tilaajalle arvoa tavalla, jota ei ole helppo kopioida. Tästä on osoituksena Ben Thompsonin yksinään pyörittämä Stratechery, joka on käytännössä osittain maksumuurin takana oleva blogi ja uutiskirje. Thompson on analyytikko, joka seuraa teknologiaja mediayrityksiä. Hän julkaisee kerran viikossa tekstin, joka on ilmaiseksi luettavissa ja jaettavissa. Maksamalla 10 dollarin kuukausimaksun tai 100 dollarin vuositilauksen saa lisäksi joka viikko kolme uutistapahtumia käsittelevää artikkelia suoraan sähköpostiinsa. Tilauksista kertyi 200 000 dollarin liikevaihto jo kaksi vuotta sitten. Thompson on sanonut, että hän pyrkii tekemään ilmaisesta artikkelista jopa paremman kuin maksullisista, sillä jos kiinnostavimmat jutut ovat maksumuurin takana, eivät potentiaaliset uudet asiakkaat koskaan näe niitä. On epäselvää, missä määrin menestys on kloonattavissa ja missä määrin se riippuu Thompsonin ahkeruudesta, lahjakkuudesta ja aihevalinnasta. Olennaista on sekin, että internetin ja englannin kielen ansiosta Stratechery on aidosti kansainvälinen – sillä on tilaajia 30 maassa. SUBSTACK-NIMISEN UUDEN palvelun perustajat uskovat, että sama malli voi toimia myös muiden käsissä. Vielä lanseerausvaiheessa oleva Substack lupailee helppokäyttöisiä työkaluja, joilla kuka tahansa voi perustaa tilausmaksullisen julkaisun oman erityisaiheensa ympärille. Mikäli se toimii, ei enää tarvitse muuta kuin erottua joukosta – niin paljon, että tilaajat ovat valmiit maksamaan 5 tai 10 euroa kuussa. ? Jäseneltä enemmän rahaa ko pi oi tä m ä Jäsenyysmallissa median pitää tarjota yleisölle arvoa tavalla, jota ei ole helppo kopioida. Malli ei välttämättä vaadi isoa tuotantokoneistoa. Olli Sulopuisto on helsinkiläinen vapaa toimittaja, podcastaaja ja nörtti. olli@nonfiktio.fi HANNA SAKARA 1 Asiakas liittyy jäseneksi vasta, kun hän luottaa julkaisijaan. 2 Jäsenyydessä vaihdetaan suuret lukijamäärät korkeisiin katteisiin. 3 Moni jäsenyysmalli perustuu pieniin kustannuksiin ja halpaan digijakeluun. 3 pointtia
• PALSTAT 18 SuomenLehdistö 7/2017 SUOMALAISTEN MEDIAN käyttö ei siirry digitaaliseksi kertarysäyksellä vaan hitaasti sukupolvien vaihtumisen myötä. Sanomalehtien lukemiseen pienestä asti tottuneet 70-luvun lapset ovat valmiita maksamaan paperille painetusta journalismista niin kauan kuin näkevät lukea, vaikka käyttävätkin samalla sujuvasti digitaalisia sisältöjä. Vastaavasti tietokoneajan lapset eivät ole kasvaneet kiinni paperilehtiin eivätkä halua maksaa niistä myöskään aikuistuttuaan. Alle 45-vuotiaat ovat kuitenkin koko päivän kiinni verkossa ja käyttävät uutispalveluja, minkä ansiosta suomalaiset uutismediat tavoittavat lukijansa paremmin kuin koskaan aiemmin. Medioiden suhde lukijoihin on vahva, joten nyt olisi oleellista pystyä kasvattamaan halukkuutta maksaa digijournalismista. Suomen mediamaisema -kirjan neljänteen uudistettuun laitokseen on kerätty perustiedot suomalaisen median tilasta ja käytöstä tällä hetkellä. Suomalaiset kuluttavat perinteistä ja sosiaalista mediaa puolet valveillaoloajastaan, eli kahdeksan tuntia päivässä. Suomalaisista 88 prosenttia luki viime vuonna sanomalehtiä painettuna tai digitaalisena. Sanomaja aikakauslehtien lukualustoista ylivoimaisesti suosituin on edelleen paperilehti, jota lukee vähintään viikoittain kolme neljästä suomalaisesta. SUOMALAISTEN LUKUTAVAT ovat kuitenkin muutoksessa, jollaista ei ole nähty sataan vuoteen. Uutisjournalismin lukualustoista matkapuhelin kasvattaa ainoana edelleen suosiotaan. Se on noussut jo yhtä suosituksi digilukemisen välineeksi kuin tietokone. Puolet suomalaisista lukee sanomaja aikakauslehtiä puhelimesta ja tietokoneelta. Tabletista odotettiin paperin korvaavaa pitkien juttujen lukualustaa, mutta sen suosio on hiipunut ja tabletteja sanomaja aikakauslehtien lukemiseen käyttää enää alle neljännes suomalaisista. Osmo A. Wiion ensimmäisen tulevaisuuslain mukaan ”läheinen tulevaisuus yliarvioidaan” ja toisen tulevaisuuslain mukaan ”kaukainen tulevaisuus aliarvioidaan”. Kun ennustetaan journalismin lukualustojen suosiota, pitää muistaa, että viimeinen ”printtisukupolvi” on neljännesvuosisadan kuluttua vasta 75-vuotias. Tämän vuoksi en ennakoisi painetulle lehdistölle kovin nopeaa supistumista, vaikka suurten ikäluokkien poistuma laskee selvästi levikkejä. Printin ja digisisältöjen houkuttelevaksi paketoidulla yhteistilauksella tuodaan kätevästi printtilukijoita digisisältöjen pariin ja ehkä myös digilukijoita printin pariin, jos hinnoittelulla tehdään printti houkuttelevaksi. Esimerkiksi Helsingin Sanomien painetun version tilaajista jo yli puolet maksaa myös lehden digiversiosta. Dosentti Jyrki Jyrkiäisen mukaan sanomalehtiyhtiöiden kohtalonkysymys on, miten ne pystyvät kehittämään journalistisia sisältöjään vastaamaan lukijakunnan arvoja ja kiinnostuksen kohteita niin, että lukijat ovat valmiita tilaamaan maksullisen lehden joko painettuna, diginä tai näiden yhdistelmänä. Halvalla tuotettu tai muualla ilmaiseksi tarjolla oleva sisältö ei tätä myyntiarvoa tuota. SUOMESSA ON jäljellä 26 seitsemänpäiväistä sanomalehteä. Keskisuomalaisen edesmennyt päätoimittaja Erkki Laatikainen ennusti kuusi vuotta sitten, että kymmenessä vuodessa kaikki seitsemänpäiväiset lehdet ovat ryhmittyneet kymmenen lehtiketjun sisään. Sisältöyhteistyö onkin kasvanut, ja Keskisuomalainen-konserni on lisännyt alan omistuksen keskittymistä ostamalla lehtiyhtiöitä. Seitsenpäiväisistä lehdistä lehtiketjujen ulkopuolella on enää yksi: Länsi-Suomi. Jyrki Jyrkiäinen arvioi, että alueja paikallislehtien lukumäärä voi vielä pienentyä lehtien yhdistymisen seurauksena. Pohjolan Sanomien yhdistyminen Lapin Kansaan jäi tuskin viimeiseksi fuusioksi. Toisaalta suurissa kasvukeskuksissa olevien lehtien on mahdollista kasvattaa levikkiään ja mainostulojaan. Alan keskittyminen lehtiketjuihin todennäköisesti jatkuu, koska pienten lehtiyhtiöiden on vaikeaa rahoittaa uusia digitaalisia palveluja. Digisiirtymän kustannusten jakamiseksi lehtien on laajennettava yhteistyömuotoja ja mahdollisesti turvauduttava omistusratkaisuihin. Ilkka-yhtymän uusi toimitusjohtaja Olli Pirhonen, aloitit toimitusjohtajana viime maaliskuussa ja kuulut myös Sanomalehtien Liiton hallitukseen. Viime vuonna suomalaisten sanomalehtien tuloista digitaalisten tuottojen osuus oli 11 prosenttia ja painettu lehti tuotti edelleen 89 prosenttia. Kuinka nopeasti uskot näiden suhdelukujen muuttuvan? – Suhdeluku muuttuu, mutta nopeutta on hankala ennustaa. Asiakkaat lopulta päättävät, millä tavalla he haluavat mediaa kuluttaa. Sanomalehtien Liiton keräämien tietojen mukaan digitaalisten tuottojen kasvu on pystynyt korvaamaan alle kolmanneksen printin tuottojen laskusta. Uskotko, että tämä suhdeluku paranee? – Siitä lähdetään, että suhdeluku paranee. Tuottojen lisäksi myös tuottavuudella on tietysti merkitystä kokonaisuuden kannalta. Viime vuonna kaksi kolmesta sanomalehtien digissä ansaitsemasta eurosta tuli mainonnasta. Kummassa uskot olevan digipuolella suuremman kasvupotentiaalin, tilausmaksuissa vai mainonnassa? – Molemmissa on potentiaalia. Jos viime vuonna mainonta on ollut niskan päällä, niin tilausmaksuilla on enemmän kirittävää. Digitaalisessa mainonnassa noin puolet euroista menee tällä hetkellä hakupalveluihin ja sosiaaliseen mediaan, eli suurelta osin kansainvälisille jäteille Googlelle ja Facebookille. Kuinka merkittävänä uhkana näet nämä uudet mainoskakun jakajat maakuntalehden tulevaisuuden näkökulmasta? – Kilpailun kiristyminen haastaa koko toimialaa ja nostaa vaatimustasoa. Kilpailuun pitää pystyä vastaamaan omilla vahvuuksilla. Uhkien sijaan pitää hakea mahdollisuuksia. Millaista kehitystä ennustat printtilehtien levikeille? – Ennustajan roolin jätän muille. Asiakkaat päättävät, kuinka he haluavat mediaa kuluttaa. Jos kysyntää on, tarjolla pitää olla sekä printti että digitaalinen vaihtoehto. Riittääkö nyt tehtävä sisältöyhteistyön kasvattaminen, vai tarvitaanko sanomalehtien omistuksen yhdistämistä? – Sisältöyhteistyöstä on hyviä kokemuksia, ja omistuksellisiakin yhdistymisiä on jo tapahtunut. Aika näyttää, tuleeko yhteistyötä ja yhdistymisiä lisää. ? te or ia & kä yt än tö Teoria väittää: Nykyiset viisikymppiset ovat viimeinen painotuotteita itseisarvona kuluttava sukupolvi. Alan keskittyminen lehtiketjuihin todennäköisesti jatkuu. Digisiirtymä on ikäkysymys Tutkijat: Kaarle Nordenstreng ja Hannu Nieminen. Kirja: Suomen mediamaisema. Vastapaino, 2017. Aineisto: Mediatilastot ja -tutkimukset. Tekijä: IlkkaYhtymän toimitusjohtaja Olli Pirhonen. Kokemus: Ilkka-Yhtymän talousjohtaja vuosina 2014– 2017. Aiemmin Atria konsernissa group controller vuodesta 2007 sekä mm. rahoitusja talouspäällikkönä vuodesta 1998. Kauppatieteiden maisteri Vaasan yliopistosta 1998. Fakta Fakta Kirjoittaja Panu Uotila on journalistiikan yliopistonopettaja Jyväskylän yliopiston kielija viestintätieteiden laitoksella. panu.uotila@jyu.fi Käytäntö vastaa: Journalismia pitää tarjota niillä alustoilla, joilla kuluttaja haluaa. Digituloissa olisi eniten parannettavaa tilausmaksuissa.
• PALSTAT SuomenLehdistö 7/2017 19 12 digiprojektia Euroopasta RAPORTTI: Uutismediat kehittelevät kuumeisesti digiratkaisuja, jotka voisivat tuoda edes pienen helpotuksen journalismin rahoitusongelmiin. Reuters-instituutin raportti tarkastelee 12:ta eurooppalaista digihanketta. Suomesta mukana ovat maksumuurikäytäntöjään muuttanut ja niin sanotut timanttijutut lanseerannut Helsingin Sanomat sekä uuden mobiiliuutissovelluksen julkaissut Iltalehti. Digihankkeilla on useita eri tavoitteita. Suoriksi tavoitteiksi voidaan laskea esimerkiksi uusien yleisöjen tavoittaminen, nykyisen yleisön parempi palvelu ja digituottojen kasvattaminen. Raportin mukaan epäsuorat hyödyt ovat usein yhtä tärkeitä kuin suorat hyödyt. Epäsuoria hyötyjä ovat esimerkiksi innovatiivisuus uusien teknologisten alustojen käyttöönotossa, uudet journalistisen kerronnan tavat ja organisatoriset ja kulttuuriset muutokset. Joskus projekti epäonnistuu, ja se joudutaan keskeyttämään. Sekin voi silti olla hyödyllistä, jos organisaatiot samalla oppivat kehittämään tehokkaita ja joustavia moniammattillisia ryhmätyötaitoja ja reagoimaan nopeasti uusiin mahdollisuuksiin. Janne Arola > Alessio Cornia, Annika Sehl & Rasmus Kleis Nielsen: Developing Digital News Projects in Private Sector Media. https://goo. gl/Z2mnui Keskisuomalaisen satraapin pitkä matka KIRJA: Kymmenisen vuotta sitten keltanokkaisena Keskisuomalaisen uutistoimittajana sain autokyydin Erkki Laatikaiselta. Se oli jännittävä matka. Päätoimittaja katseli minua taustapeilistä ja tiedusteli, olinko sukua Uutispäivä Demarin silloiselle päätoimittajalle Kari Arolalle. Vastasin kieltävästi. Jälkikäteen vitsailin, että vastauksen jälkeen Laatikaisen käsi varmaankin hivuttautui hiljalleen pois heittoistuimen napilta. Ei ollut salaisuus, että hän oli koko uransa toiminut hyvin lähellä keskustapuoluetta. Nyt tästä helmikuussa 2013 kuolleesta maakuntasatraapista on julkaistu kirja, jossa valotetaan tarkasti kulissien takaista poliittista vehkeilyä ja Laatikaisen persoonaa, uraa ja hieman yksityiselämääkin. Selviää muun muassa se, kuinka vaikea paikka oli jättää yli 30-vuotinen elämäntyö Keskisuomalaisessa ja luovuttaa päätoimittajan kapula Pekka Mervolalle kesällä 2008. ”Kipuakin tapahtumaan liittyi, vaikka hetkeäkään ei käynyt mielessä ajatus ’kunpa saisin palata tehtävään’. Olin omasta tahdostani polkenut pitkän oravanpyörän, melkein kuiviin puserrettu läkähtynyt ihminen. Palautuminen vei aikansa”, Laatikainen kirjoitti eläkkeelle jäätyään. Janne Arola > Olli Matikainen: Kivikkopellon poika (Teos). Norsunluutornista mukaan dialogiin VÄITÖS: Klassisen määritelmän mukaan journalisti on objektiivinen ja itsenäinen tiedonvälittäjä, joka ei ole osapuolena uutistapahtumissa. Perinteitä kunnioittavat toimittajat pysyvät kriisitilanteissakin viileän neutraaleina raportoijina. Valeuutisten ja informaatiosodan keskellä journalismilta odotetaan yhä useammin innovaatioita ja ratkaisukeskeisyyttä. Niitä pidetään tärkeinä jo journalismin taloudellisen kestävyyden ja yhteiskunnallisen aseman takaamiseksi, kirjoittaa Taneli Heikka väitöskirjassaan. Väitöskirja käsittelee dialogista journalismia. Se tarkoittaa organisaatiorajoja ylittävää yhteisluomista sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi. Käytännön esimerkki yhteisluomisesta ovat Helsingin Diakonissalaitoksen järjestämät innovaatiotyöpajat, joissa päättäjät, kansalaisvaikuttajat, sosiaalija terveysalan ammattilaiset ja journalistit keskustelivat sosiaalija terveysjärjestelmän uudistamisesta yhteiskunnan heikoimpien näkökulmasta. Journalisteille tekee välillä hyvää luopua ammatillisesta roolistaan. ”Dialogisiin tiloihin astuminen ja niiden luominen voi olla kunnianhimoista ja eettistä journalismia, joka noudattaa kansalaisjournalismin ja osallistuvan journalismin ihanteita julkisen keskustelun mahdollistajana nykyaikaisissa sosiaalisten innovaatioiden verkostoissa”, Heikka kirjoittaa. Janne Arola > Taneli Heikka: Dialogic journalism: how can journalists participate in the networks of social innovation? https://goo. gl/rWQ9Ts ” Onkin paradoksaalista, että totuudenjälkeisen ajan väite on määritelmällisesti jo itsessään totuudenjälkeinen, koska se ei perustu tutkittuun tietoon vaan pelkkään tunteeseen ja mielipiteeseen siitä, että elämme uutta aikakautta ja että jokin on muuttunut.” Johanna Vuorelma ja Paul-Erik Korvela kirjassaan Puhun niin totta kuin osaan – Politiikka faktojen jälkeen tu tk im us no st o ki rj at ie to ELIN A RAJA LA
• 20 SuomenLehdistö 7/2017 Kerro algoritmeille satuja m ai lla & ha lm ei lla Sadussa persialaiset prinssit löytävät asioita, joita eivät etsineet. Myös medialta halutaan odottamattomia kulmia. Osaako algoritmi yllättää? Kirjoittaja Jani Halme on mediatoimisto ToinenPHD:n luova johtaja ja digitoimisto Kuubin osakas. Hänet palkittiin tänä vuonna Suurella journalistipalkinnolla. jani.halme@ toinenphd.com HANNA SAKARA PALSTAT BRITTILÄINEN KIRJAILIJA ja taidehistorioitsija Horace Walpole oli poikkeuksellisen aikaansaava ja kaukonäköinen kirjoittaja. Hän halusi tallentaa 1700-lukulaista kulttuuria ja elämänmenoa tulevien sukupolvien käyttöön. Tokkopa Walpole kuitenkaan arvasi, että hän tuli keksineeksi sanan, jota käytetään yli kolme vuosisataa myöhemmin puhuttaessa media-alan roboteista. Vuosisadan puolivälissä Walpole innostui eräästä persialaisesta sadusta. Tarina kertoi kolmesta seikkailunhaluisesta Serendipin prinssistä, jotka löysivät toistuvasti asioita, joita he eivät etsineet, mutta ilahtuivat niistä kovin. Walpole innostui tutkimaan odottamattomaan törmäämisen ihanuutta ja sanoitti ilmiön uteliaiden seikkailijoiden kotiseudun mukaan serendipiteetiksi. Sana on vakiintunut algoritmeja kehittävien mediainsinöörien käyttöön ympäri maailmaa. UUTISMEDIAT OVAT pitäneet kunnia-asianaan monipuolista aihevalikoimaa. Tarjotaan sitkeästi tilaajalle päivittäin paketti, joka sisältää myös teemoja, joista lukija ei ole laisinkaan kiinnostunut. Yhdelle ne ovat pääkirjoitukset, toiselle lätkäjutut. Journalisteilla on persialaisten prinssien mieli. Nyt samaa yllätyksellisyyttä kaivataan algoritmeilta, jotka päättävät sisältöjen esittämisestä pian yhä useammassa digitaalisesti jaellussa tiedotusvälineessä. Robotteja kaivataan apuun, koska asiakasta halutaan palvella tasolla, joka ei ole ihmisvoimin mahdollista. Jo nyt useiden eri verkkokauppojen ja videopalveluiden etusivun näkymä muuttuu käyttäjistä kerätyn tiedon perusteella, ja jatkosuositukset räätälöidään kuluttajan mieltymysten mukaisesti. Myös uutismediassa on perusteltu halu parantaa asiakaskokemusta ulkoistamalla sisällön esittämisen päätöksenteko dataa jauhaville koneille. Jo ensi vuonna ainakin isoissa suomalaismedioissa robotit luultavasti tutkivat väsymättä ihmisten toimintaa ja räätälöivät mikrosekunneissa lukupaketin kokoon. Yksi koodinpätkä keskittyy nostamaan uutisia etusivulle yksilölliseen kiinnostusjärjestykseen, toinen suodattaa arkistosta jatkolukemista. Syynä ovat alati kiristyvä kilpailu ihmisten ajasta, hektisen mobiilikäytön lisääntyminen ja Facebookin uutisvirran roolin kasvu liikenteen tuojana. Dataohjautuvuus houkuttelee etenkin niitä medioita, joiden rahat tulevat mainosnäytöistä. Aiheiden rajaaminen yksilölliseen kiinnostukseen pidentää käyttöaikaa ja tuo huomattavasti sivunäyttöjä. Koneoppimiseen pohjautuva julkaiseminen parantaa mediakokemusta. Mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Sanomalehtimedialta halutaan jatkossakin odottamattomia, jopa ei-toivottuja näkökulmia. Koneelle kannattaa siis lukea ahkerasti iltasatuja persialaisista prinsseistä. YKSITTÄISEN TIEDOTUSVÄLINEEN tarjonta tulee olemaan eri kuluttajille erilainen. Tätä olisi reilua avata yleisölle, aivan kuten muitakin toimintatapoja. Vähintään median tulee alusta asti kertoa, että ne käyttävät koneellista päätöksentekoa julkaisemisessaan. Parasta olisi, jos ne julkaisisivat algoritmin lähdekoodin kokonaisuudessaan. Koodikouluista huolimatta monimutkaisten ohjelmistojen tulkitseminen on maallikoille toki mahdotonta, mutta asiantuntijoiden tulkkausavulla läpinäkyvyys lisääntyisi. Yksi ratkaisu olisi, että kilpailuetua tuova algoritmi pidetään toimituksen salaisuutena, mutta lopputulokseen vaikuttavat muuttujat avataan kansantajuisesti. Kerrotaan siis käyttäjälle, miksi hän näkee, mitä näkee. Visualisoinnissa voisi käyttää käyttäjäkohtaista uutisruokaympyrää. Ulkomaan uutisia tarjotaan nautittavaksi alkuun neljänneksen verran. Niiden määrä voi himokäyttäjällä kasvaa aina puoleen lautaseen asti, mutta koskaan ne eivät täysin häviä annoksesta. EU:n uusi tietolainsäädäntö tulee ensi vuonna painottamaan ihmisen oikeutta saada lisää tietoa häntä koskevasta koneellisesta päätöksenteosta. Pitäisikö Julkisen sanan neuvoston antaa suositus media-algoritmien toiminnan avaamisesta jo ennen sitä? ? Pitäisikö JSN:n antaa suositus algoritmien toiminnan avaamisesta?