Suomen Lehdistö 2/2019 - Lehtiluukku.fi

MEDIA-ALAN OMA LEHTI • NRO 2 • 13.3.2019 • PERUSTETTU VUONNA 1930 SuomenLehdistö RUSKEAT TYTÖT tuottaa journalismia etnisille vähemmistöille. Verkkomedia pyrkii muuttamaan yhteiskunnallista keskustelua, kertoo Caroline Suinner. » Sivut 14–16 Alma Median Suvi Tanner: oma vaalikone rikastuttaa journalismia. » Sivut 10–13 Sisältö pitää tuotteistaa Maksumuuri ketuttaa Mediat eri puolilla maailmaa etsivät tuloja lukijoilta. » Sivu 4 Naisten ääni kuuluu Paikallislehdissä sukupuolten tasa-arvo on hyvällä tolalla. » Sivu 5 Digistä on luotava tapa Lukijasuhteen ylläpito edellyttää kiivasta markkinointia. » Sivu 20 Kaleva Median Petri Karjalainen optimoi ostoputkea. » Sivut 8–9 VESA LAITINEN
Ilmastonmuutos on . Siitä puhutaan .” ” Olisihan se mukavaa. Nähdä vain sitä mitä haluaa nähdä. Lukea vain asioista, jotka tukevat omia näkemyksiä ja sopivat omaan maailmankuvaan. Mutta todellisuus ei ole sellainen. Vaikka mielipiteitä on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin, faktat ovat faktoja. Niitä tarvitaan valistu neen mielipiteen muodostamiseen ja järkevän yhteiskunnallisen keskustelun käymiseen. Siksi tarvitsemme riippumatonta, moni äänistä mediaa. MIELIPITEET VOIVAT OLLA VAIHTOEHTOISIA – FAKTAT EIVÄT
SuomenLehdistö 2/2019 3 2/2019 kolmesta poikki Luotettavuus myyntivaltiksi sisältö AJANKOHTAISTA 4 Aamulehden Jussi Tuulensuun mukaan lukijoiden turhautuminen maksuportteihin on hyvä asia. 5 Sukupuolten tasa-arvo on hyvin lähellä paikallislehdissä: naisten osuus on keskimäärin 45 prosenttia. 6 Nuoret aikuiset tilaavat sanomalehden, kun kokevat tarvetta ankkuroitua paikalliseen yhteisöön. 8 Petri Karjalaisen mielestä Facebookin ei pitäisi olla sisällön jakelukanava vaan markkinointikanava. TAUSTAT 10-13 Tutkija pitää medioiden vaalikoneita laadukkaina, mutta algoritmit saisivat olla avoimempia. 14-16 Ruskeat Tytöt tuo esiin ruskeita tekijöitä, asiantuntijoita ja taiteilijoita. 17 Verkkoanalytiikkaa voi käyttää myös haitallisesti, sanoo Olli Sulopuisto. PALSTAT 18 Klikkiotsikot ja verkkojuttujen virheet lisäävät lukijoiden epäluottamusta journalismiin. 20 Jani Halme: Kuluttajaa pitää häiritä koko ajan. ” Lehtitalojen kannattaa olla aktiivisia markkinoinnissaan ja lähestyä lukijoita usein.” ”Tuntuu siltä, että jos emme julkaisisi omaa vaalikonetta, pettäisimme lukijat”, sanoo MTV Uutisten toimituspäällikkö Ilkka Ahtiainen (s. 11). Vaalihäirintä Katri Simola Miten olette toimituksessa varautuneet mahdolliseen vaalihäirintään? Millaista vaalihäirintä voi konkreettisesti olla mediassa? Miten tiedotusvälineet voivat torjua vaalihäirintää? Minna Holopainen vastaava päätoimittaja, STT Olemme varautuneet informaatiovaikuttamiseen vuodesta 2014 alkaen. Olemme lisänneet ymmärrystä aiheista, joihin sitä voi liittyä, ja kannustamme keskusteluun kaikesta. Toimittajamme eivät jää yksin, jos heitä häiritään. Mitä vain törkypalautteesta uutissyötteihin. Samoin kuin judoka käyttää vastustajaansa, uutiskriteerit ja tasapuolisuuden voi kääntää niitä itseään vastaan. Huomiota voi ohjata johonkin muualle. Vaarallisinta häirintää ei edes nähdä. Osaamisellaan ja työtavoillaan. Keskustelulla ja ymmärryksellä. Ei riitä, että häirintää aletaan torjua, jos ja kun häirikkö havaitaan. Kaiken journalistisen työn pitää olla kestävällä pohjalla, sillä vahinko ei tässäkään tule kello kaulassa. Riitta Monto päätoimittaja, Turun Sanomat Asiaan on kiinnitetty ja kiinnitetään huomiota vaalien lähestyessä. On tärkeä tiedostaa vaikutusyritykset ja keskustella teemasta osana muuta vaalivalmistautumista. Uutisten ja vinkkien taustat on selvitettävä huolellisesti. Valeuutisia, perättömiä vinkkejä ehdokkaista, asiattomia verkkokommentteja, valheellisia mielipidekirjoituksia ja sometrollausta. Se voi olla myös pyrkimyksiä synnyttää epäolennaisia kohu-uutisia, jotka syövät luottamusta demokraattiseen vaikuttamiseen. On aivan keskeistä, että toimitus valitsee vaalien kannalta yhteiskunnallisesti tärkeimmät aiheet, eikä automaattisesti lähde tarjottujen uutisten tai kohujen perään. Kriittinen toimittaja kysyy aina, miksi jokin asia paljastetaan juuri vaalien alla. Riikka Räisänen päätoimittaja, Ylen Uutisja ajankohtaistoimitus Henkilökuntaa on koulutettu tunnistamaan ja ymmärtämään vaalihäirintää. Se voi kohdistua teknisiin järjestelmiin, journalistisiin sisältöihin tai toimittajiimme. Jotta varautuminen toimii, emme lähtökohtaisesti kerro sen sisällöstä tarkemmin julkisuuteen. Se voi olla esimerkiksi palvelunestotai muita verkkohyökkäyksiä, Ylen vaalisisältöjen riippumattomuuden, puolueettomuuden tai luotettavuuden kyseenalaistamista, toimittajiimme kohdistuvia mustamaalauskampanjoita somessa tai disinformaation syöttämistä. Oman varautumisen pitää olla kunnossa. Journalismin keinoin voimme lisätä yleisön tietoisuutta paljastamalla vaalihäirintää, kertomalla miten ja miksi sillä yritetään vaikuttaa, mikä on sen perimmäinen tarkoitus ja ketä tai keitä se voi hyödyttää. MIKÄ SAA 25–39-vuotiaan tilaamaan sanomalehteä? Tähän kysymykseen etsittiin vastauksia Sanomalehtien Liiton yhdessä IRO Researchin kanssa toteuttamassa tutkimuksessa. Syitä löytyi neljänlaisia. Nuoret aikuiset ajattelivat, että luotettavaa, ammattimaisesti koottua ja laadukkaasti tuotettua sisältöä on miellyttävää ja turvallista kuluttaa. Toisaalta he kokivat, että lehden lukeminen on tärkeä oma hetki, aikaa itselle arjessa. Kolmanneksi lehdet täyttivät ihmisten sosiaalisia tarpeita: tarjosivat kokemuksen paikallisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Neljänneksi lehteä pidettiin toimivana ja helppokäyttöisenä uutiskoosteena. Sanomalehden tilaamisessa merkityksellisin asia oli tutkimuksen mukaan lehden luotettavuus. Tärkeiksi koettiin myös laadukkuus, toimittajien ammattitaito ja sisällön monipuolisuus. SANOMALEHDEN TILAAMINEN ei kuitenkaan ole nuorille aikuisille itsestäänselvyys. Joka kolmannen 25–39-vuotiaan talouteen tulee tilattu sanomalehti. Reilu puolet tilaajista jatkaisi nykyistä tilaustaan varmasti, jos jatkamisesta pitäisi päättää heti. Tutkimus antoi viitteitä siitä, että määräaikaisten tilausten osuus kasvaa entisestään. Monet ajattelivat saavansa lehden näin halvemmalla, eikä heitä haitannut, vaikka tilaukseen tulisi katkoja. Tutkimuksen kvalitatiiviseen osuuteen osallistuneet pitivät hyvänä asiana, että lehdestä otettiin yhteyttä, kun tilaus oli päättymässä. Lehtitalojen kannattaakin olla aktiivisia markkinoinnissaan ja lähestyä lukijoita usein. Tutkimuksen mukaan nuoret aikuiset ovat kiinnostuneita uutisista ja he seuraavat niitä monista lähteistä. Myös maksuhalukkuutta löytyy. Lehtien on kyettävä hyödyntämään tämä potentiaali tehokkaasti eikä päästää lukijoita valumaan vain ilmaisen tiedon pariin. Paikallislehdissä olennaiseksi tilausperusteeksi osoittautui myös vaihtoehto ”saan jatkuvasti tietoa paikallisten yritysten tarjonnasta, inspiraatiota ja välineitä tuotteiden ja palveluiden ostamisen suunnitteluun”. Asteikolla 1–10 suomalaisista 25–39-vuotiaista lähes puolet valitsi tähän kohtaan arvon 10 tai 9. Tällaista myyntivalttia paikallislehtien kannattaa ilman muuta hyödyntää mediamyynnissään. Mahdolliselle mainostajalle on ilo kertoa, että iso joukko odottaa paikallislehdeltä nimenomaan mainoksia. Noora Autio vs. päätoimittaja noora.autio@sanomalehdet.fi > Lue myös digilehti ja lisää uutisia verkosta osoitteessa www.suomenlehdisto.fi M IR KK U M ER IM AA Ilmastonmuutos on . Siitä puhutaan .” ” Olisihan se mukavaa. Nähdä vain sitä mitä haluaa nähdä. Lukea vain asioista, jotka tukevat omia näkemyksiä ja sopivat omaan maailmankuvaan. Mutta todellisuus ei ole sellainen. Vaikka mielipiteitä on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin, faktat ovat faktoja. Niitä tarvitaan valistu neen mielipiteen muodostamiseen ja järkevän yhteiskunnallisen keskustelun käymiseen. Siksi tarvitsemme riippumatonta, moni äänistä mediaa. MIELIPITEET VOIVAT OLLA VAIHTOEHTOISIA – FAKTAT EIVÄT
4 SuomenLehdistö 2/2019 Maksumuuriketutus lisääntyy tänä vuonna, ennustaa trendiraportti. mainonnan sekä lahjoitusmaksujen merkitys pienenee. Tämä on raportin mukaan toimialalla suuri fokuksen muutos, josta mainittiin myös viime vuoden trendiraportissa. Onko laatujournalismi jatkossa vain eliitin herkkua? Maksuportteja on pystytetty ahkerasti Suomessakin. Reuters-instituutin ennusteessa esitetään huoli, että laatujournalismi on katoamassa muurin taakse vain maksukykyisen eliitin saataville. Samalla kuluttajien ärtymys kasvaa, mikä alkaa näkyä uutisten karttamisena ja maksumuurien kiertämiseen tarkoitettuina sovelluksina. Aamulehden vastaavalla päätoimittajalla Jussi Tuulensuulla ei ole havaintoja tällaisten sovellusten käytöstä, saati tietoa niiden toimivuudesta suomalaisia maksuportteja vastaan. Hän myöntää kuitenkin kuluttajien pikkuhiljaa havahtuneen digimaksuihin. – Siitä seuraa maksumuuriketutus. Se on hyvä asia, koska siitä syntyy kauppaa. Eihän maksuportti harmittaisi, jos sen takana olisi jotain ihan yhdentekevää. Tuulensuu ei jaa Reuters-instituutin raportin huolta laatusisällön karkaamisesta vain eliitin nautinnoksi. – Tokihan maksavan asiakkaan pitää saada parempaa. Niin se on ollut aina. Tuulensuun mukaan laatujournalismista siirtyy maksuportin taakse osa mutta ei suinkaan kaikki. – On järkevää tarjota myös maksuttomana laadukasta analyysia, jos sen merkitys uuden kaupan tekijänä tai tilaajapidon aikaansaajana ei ole omimmillaan maksuportin takana. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun aihe on kovin yleinen. Maksumuurit ovat oivallisia johtamisen työkaluja Tuulensuun mukaan Aamulehden digitilauskannan kasvu on 45 prosentin luokkaa vuodessa. Hän pitää maksuporttia hyvin lupaavana ja elinvoimaisena mallina. – Paitsi että sillä saadaan tehtyä uutta kauppaa, se on myös johtamistyökaluna parasta, mitä on tapahtunut journalismin johtamiselle pitkään aikaan. Tällä Tuulensuu tarkoittaa sitä, että pelkän tavoittavuuden ja sivunäyttöjen tavoittelun sijaan voidaan keskittyä journalistin näkökulmasta hyviin ja arvokkaisiin juttuihin. – Maksullisella puolella myyvät uutiset, paikallisuus, asialliset selvitykset, selvä hyöty ja hyvin tehdyt, kunnon jutut. On mielekästä, että on palattu näihin klassisiin hyveisiin. Tukien toivominen jakaa mediapäättäjiä Reuters-instituutin raportti arvioi, että tänä vuonna monessa maassa keskustellaan mediayritysten valtiontuesta. Kyselyn perusteella 11 prosenttia mediapäättäjistä odottaa hallituksilta lisää tukea. Isompi osa uskoo säätiöiden ja voittoa tavoittelemattomien järjestöjen tai alustajättien tukeen. Lähes kolmannes kustantajista ei kuitenkaan odota saavansa apua miltään edellä mainituista tahoista. Suomessa STT sai vastikään 1,5 miljoonan euron valtiontuen. STT:n Pelastaako muuri vai valtio? REUTERS-INSTITUUTIN TUOREIN trendiraportti povaa tästä vuodesta medialle vaikeaa eri puolilla maailmaa. Kustantajat hakevat mainostuottojen laskulle korvaavia tuloja muun muassa digitilausmaksuista, mutta niiden riittämättömyys alkaa käydä ilmeiseksi. Raportti pitää todennäköisenä, että edessä on suurin mediaväen irtisanomisten aalto vuosiin. Raportin arviot perustuvat 200 päätoimittajalle, toimitusjohtajalle ja digijohtajalle tehtyyn kyselyyn 29 maassa joulukuussa 2018. Mukana oli Yhdysvaltojen ja Australian lisäksi useita Euroopan maita, mukaan lukien Suomi. Kyselyyn vastanneista yli puolet pitää tilausja jäsenyysmaksuja pääasiallisena ansaintamallina tänä vuonna, kun displayja natiiviAJANKOHTAISTA > Lue Nic Newmanin kirjoittama Journalism, Media and Technology Trends and Predictions 2019 -raportti osoitteessa https://bit. ly/2TKQWPY
SuomenLehdistö 2/2019 5 AJANKOHTAISTA: PUHEENAIHE ki ss ap öy dä lle Väheneekö Facebookin merkitys medialle? MERJA MYLLYLAHTI Tohtori, tutkija Uutismedia pyristelee eroon Facebookriippuvuudesta, ja esimerkiksi Applen suosio on kasvamassa. Vaikka Facebookin käyttäjämäärät ovat joissakin maissa laskeneet, se on ylivoimainen ”huomiotalouden” lähde. Monet mediatalot saavat koukutettua lukijoita alustalla ja sitoutettua nämä maksaviksi tilaajiksi. Lyhyellä tähtäimellä Facebook tarjoaa jonkin verran tuloa, mutta pidemmän tähtäimen edut ovat edelleen kyseenalaisia ja hämärän peitossa. SILJA TENHUNEN Sisältöjohtaja, EteläSuomen Media Vähenee, mutta olisi arroganttia vähätellä Facebookin merkitystä. Se on edelleen suomalaisten ylivoimaisesti eniten käyttämä sosiaalinen media. Olemme rakentaneet vahvoja lukijayhteisöjä Facebookiin. Tavoitamme siellä erityisen hyvin naisia, jotka ovat nuorempia kuin keskivertotilaajakuntamme. Yhdelläkään mediatalolla ei ole varaa hylätä 35–45-vuotiaita naisia, joista pitäisi kasvattaa tulevaisuuden tilaajia. Facebookin tärkein merkitys ei välttämättä ole sen tuoma mainosraha. Facebook on mediataloille myös keino muistuttaa tilaajaa tilauksesta. NAISTEN OSUUS tasa-arvorobotin seuraamissa suomalaisviestimissä vaihteli viime vuonna 20 prosentista vajaaseen 40 prosenttiin, kertoi Suomen Lehdistö (1/2019). Ilokseni voin jakaa valoisamman tiedon: suomalaisissa paikallislehdissä naisten ääni kuuluu vahvemmin. Tieto on peräisin Haaga-Helia ammattikorkeakoulun journalismin opiskelijoilta, jotka ovat valinneet maan parhaat paikallislehdet vuosina 2016–2018 Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta. Raatityön aluksi opiskelijat ovat eritelleet kilpailuihin osallistuvien paikallislehtien printtinumerot juttu jutulta ja laskeneet myös sukupuolten osuuden henkilölähteistä: naisten osuus on ollut keskimäärin 45 prosenttia kolmena vuonna peräkkäin. Lehtikohtainen vaihtelu on tosin ollut melkoista: alimmillaan naisten osuus on ollut nippa nappa 20 prosenttia, korkeimmillaan yli 70 prosenttia. Henkilölähteeksi on laskettu henkilö, jota printtilehden jutussa on haastateltu tai muutoin kuultu esimerkiksi tiedotustilaisuudessa tai tapahtumassa – siis ihminen, jonka ääni on päässyt kuuluviin. Robotti taas laskee digijutuissa mainitut henkilönnimet ja sukupuoleen viittaavat sanat (kuten äiti, veli jne.). OVATKO PAIKALLISLEHDET siis tasa-arvoisempia kuin muu media? Paikallislehtikilpailuun osallistuneiden lehtien sisällönerittelytietokantaan on kertynyt kolmena vuonna yhteensä lähes 10 000 eriteltyä juttua. Määrä on komea, ja mikä tärkeintä, erittely on tehty ihmisaivoin ja luettua ymmärtäen. Näistä syistä voin sisällönerittelyä ohjanneena opettajana pitää tulosta – naisten osuus henkilölähteistä keskimäärin 45 prosenttia – luotettavana. Samaan syssyyn rohkenen väittää, että paikallislehtien jutuissa sukupuolten tasa-arvo toteutuu paremmin kuin robotin seuraamien päivälehtien sisällöissä. Määrällinen laskenta kertoo kuitenkin vain osatotuuden, kuten tämän lehden vs. päätoimittaja Noora Autio totesi pääkirjoituksessaan (SL 1/2019). Paikallislehdistä tiedetään jo nyt enemmän ja syvemmin, sillä opiskelijat ovat eritelleet myös, missä rooleissa henkilölähteet jutuissa esiintyvät. Naiset ovat selvänä enemmistönä sekä sosiaalija terveysalan että koulutuksen ja kasvatuksen ammattilaisissa. Myös taiteilijoissa naisten osuus on hieman suurempi kuin miesten. Urheilijoissa ja valmentajissa ero on suurimmillaan: miesten osuus henkilölähteistä on yli kaksinkertainen naisiin verrattuna. Miesten ääni kuuluu naisia useammin myös talouden ja elinkeinoelämän edustajina. Kiintoisaa on sekin, missä rooleissa eroa ei ole: kuntapäättäjinä, kauppiaina, yrittäjinä ja tutkimustiedon asiantuntijoina naisten ääni paikallislehdissä on yhtä vahva kuin miesten. Vuoden 2018 paikallislehtikilpailun yhteydessä opiskelijat erittelivät myös naisten näkyvyyttä valokuvissa. Jutuissa, jotka sisälsivät henkilökuvia, näkyi useammin nainen kuin mies. > Ensi kerralla kirjoittajana voit olla sinä: kerro aiheesi toimitukselle. Sähköposti: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi Tällä kertaa kissan nosti pöydälle journalismin opettaja ja toimittaja Sari T. Tiiro. ” Tietokantaan on kertynyt kolmessa vuodessa lähes 10 000 eriteltyä juttua. Määrä on komea, ja mikä tärkeintä, erittely on tehty ihmisaivoin ja luettua ymmärtäen.” Naiset äänessä paikallislehdissä Pelastaako muuri vai valtio? toimitusjohtaja Kimmo Pietinen sanoo, että kyse on kertaluonteisesta rahasta, jolla toiminta tasapainotetaan kannattavaksi. Sen jälkeen pitäisi tulla toimeen ilman valtion apua, mutta tuen tarve on keskustelu, joka Pietisen mukaan tulee STT:ssä väistämättä eteen taas tämän vuoden aikana. Jotkin mediayhtiöt eivät halua missään tapauksessa valtiontukea. Esimerkiksi Aamulehden vastaava päätoimittaja sanoo suoralle valtiontuelle jyrkästi ei kiitos. Aamulehden omistaja Alma Media vastusti myös STT:n valtiontukea, ennen kuin myi osuutensa tietotoimistosta Sanoma Media Finlandille. Nihkeyden syynä on yleensä se, ettei itsenäisen mediayhtiön haluta tulevan riippuvaiseksi kulloises” Tokihan maksavan asiakkaan pitää saada parempaa.” takin hallituksesta. Kimmo Pietinen sanoo, ettei hän koe STT:n olevan riippuvainen valtiosta. – En koe, että ainakaan sisällöllisesti siinä olisi minkäänlaista kytköstä. Muutenhan tukea ei olisi lähdetty hakemaankaan. Pietinen huomauttaa, että Euroopassa on isoja maita ja uutistoimistoja, joiden rahoituksesta suuri osa tulee valtiolta. Esimerkiksi Ranskan AFP pyörii 40-prosenttisesti valtion voimin. Google koetaan Facebookia tärkeämmäksi Oireellista on, että iso osa Reutersinstituutin trendiraportista keskittyy Facebookin ja Googlen analysointiin. Raportin mukaan uutistoimiala on menettämässä kärsivällisyytensä Facebookin kanssa ja kustantajien huomio on suuntautumassa muualle. 43 prosenttia kyselyyn vastanneista pitää Facebookia tärkeänä alustana tänä vuonna, kun Googlen lukema on 87 prosenttia. Pasi Kivioja H AN N A M AL IN EN
AJANKOHTAISTA 6 SuomenLehdistö 2/2019 Tutkimusta varten syvähaastateltiin 24:ää alle 40-vuotiasta Keskipohjanmaan, Keskisuomalaisen, Aamulehden ja Helsingin Sanomien tilaajaa. (Keskipohjanmaan ja Keskisuomalaisen tilaajista osa haastatelluista oli hieman yli 40-vuotiaita.) Syvähaastattelujen löydökset verifioitiin eli vahvistettiin reilun 500:n 25–39-vuotiaan suomalaisen haastattelujen pohjalta. Tutkimuksen perusteella maksumuurien laajentaminen ja ”vain tilaajille” tarkoitetut sisällöt saattavat ärsyttää ja ohjata selausta maksuttomille mediasivustoille, kuten Ylelle, MTV:lle ja iltapäivälehdille, tai toisaalta kannustaa tilaamaan maksullisia digisisältöjä. Helsingin Sanomien markkinointijohtaja Veera Siivonen kertoo, että Helsingin Sanomat on onnistunut maksullisilla sisällöillään houkuttelemaan paljon uusia digitilaajia. Lehden kokonaistilausten määrä on kasvanut nyt kahtena vuonna peräkkäin, ja kasvu tulee juuri digitilauksista. Siivosen mukaan Helsingin Sanomat ei markkinoinnissaan puhu enää ”sanomalehdestä”, koska sanan mielikuva johtaa lähinnä paperiseen lehteen. Asiakkaille tarjotaan ensisijaisesti puhdasta digitilausta tai digin ja paperilehden yhdistelmätilausta. Tutkimuksen perusteella Helsingin Sanomilla on myös selvästi vähemmän määräaikaistilaajia kuin tutkimukseen osallistuneilla maakuntalehdillä. Siivosen mukaan digija yhdistelmätilauksia myydään lähtökohtaisesti jatkuvina tilauksina. Malli on samanlainen kuin Netflixillä ja Spotifylla. Niissäkin palvelu tilataan jatkuvana, ja maksu veloitetaan esimerkiksi luottokortilta kerran kuukaudessa. Hesarissa tosin luottokorttilaskutuksen osuus on vielä suhteellisen pieni. – Malliin liittyy myös se, että tilaus on mahdollista irtisanoa koska tahansa, Siivonen sanoo. KYSELYYN OSALLISTUNEIDEN maakuntalehtien tilaajista jopa 37 prosentilla oli määräaikainen tilaus. Tutkitun kohderyhmän vastauksissa toistui, että tilauksen väliaikainen katkeaminen ei ole suuri huoli. Moni vastaaja koki määräaikaistilausten ketjutuksen tulevan myös halvemmaksi kuin jatkuvan tilauksen. Keskipohjanmaa-lehden päätoimittaja Tiina Ojutkangas sanoo, että lehden pitäisi pystyä korostamaan jatkuvan tilauksen järkevyyttä suhteessa määräaikaisuuksiin: lehteä tilaamaton putoaa helposti kärryiltä maailman ja paikallisista tapahtumista. SUOMALAISISTA sanomalehdistä Helsingin Sanomat on mielikuvien perusteella onnistunut parhaiten siirtymään digiaikaan. Valtaosalle alle 40-vuotiaista suomalaisista sanomalehti tarkoittaa edelleen paperista lehteä tai näköislehteä, ei esimerkiksi lehden verkkosivuja tai sovelluksia. Tämä selviää Sanomalehtien Liiton IRO Researchilla hiljattain teettämästä kyselytutkimuksesta. Tutkimuksessa selvitettiin, mitkä tekijät saavat alle 40-vuotiaat suomalaiset tilaamaan sanomalehteä. Vastausten perusteella lehden lukemisen tapa on pitkälti peritty lapsuudenkodista. Tilaamiseen antavat sysäyksiä muun muassa tunne aikuistumisesta ja paikoilleen asettumisesta sekä tarve ankkuroitua paikalliseen yhteisöön. Keskeisessä osassa ovat myös oman talouden vakiintuminen ja mieluiten kahden ihmisen säännölliset tulot. Tutkimuksen perusteella valtaosa alle 40-vuotiaista mieltää sanomalehden painetuksi tuotteeksi. Määräaikaistilaukset ovat yleisiä erityisesti maakuntalehdissä. Paperisia mielikuvia Markkinointijohtaja Veera Siivonen kertoo, että Helsingin Sanomien digija yhdistelmätilauksia myydään lähtökohtaisesti jatkuvina tilauksina. Helsingin Sanomat on onnistunut maksullisilla sisällöillään houkuttelemaan paljon uusia digitilaajia. VESA LAITINEN – Me tarjoamme jatkokertomusta siitä, missä me elämme ja mitä täällä tapahtuu, Ojutkangas sanoo. Tutkimuksen perusteella sanomalehtien digikäytön yleistymisen esteenä voi olla muun muassa palveluiden ja sovellusten vaikeakäyttöisyys. – Kehitettävää on aina, ja asiakas on oikeassa, jos hänen mielestään jokin asia toimii tai ei toimi. Siinä meillä on vielä paljon työtä, Ojutkangas toteaa. Hänen mukaansa tutkimuksen tuloksia käytetään pohjana, kun Keskipohjanmaassa ryhdytään pian luomaan uutta markkinointisuunnitelmaa ja miettimään entistä enemmän kohderyhmiä myös sisällöissä. Lehdessä otettiin viime syyskuussa käyttöön mobiilisovellus, ja verkkopalvelua on kehitetty. Kun digijulkaiseminen on nyt saatu uuteen uskoon ja verkon kävijämäärät kasvuun, on aika ryhtyä entistä reippaammin tavoittelemaan maksavia digitilaajia. Lehti on esimerkiksi värvännyt erään lukiolaisen tekemään yhdessä toimituksen kanssa suunnitelmaa, miten täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevia nuoria voisi tavoittaa paremmin. Vastaavia apureita voidaan Ojutkankaan mukaan rekrytoida tulevaisuudessa myös muunlaisista lukijaryhmistä. – Meillä on todella uskollinen lukijakunta mutta myös paljon mahdollisuuksia alueellamme, jos osaamme tarjota ihmisille asioita oikealla tavalla. Janne Arola ” Moni koki määräaikaistilausten ketjutuksen tulevan halvemmaksi.”
AJANKOHTAISTA SuomenLehdistö 2/2019 7 MITEN MEDIAN tulisi käsitellä ilmastonmuutosta, jotta ilmiö olisi lukijoille ymmärrettävämpi ja kiinnostavampi? Aihetta tutkinut Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin stipendiaattiohjelman vetäjä James Painter nostaa esiin kuusi kysymystä, joita toimituksissa kannattaisi pohtia. Painter vieraili Suomessa helmikuun alussa Helsingin Sanomain Säätiön tilaisuudessa. Painterin mukaan medioiden kannattaa nostaa esiin asioita, joilla on merkitystä ihmisten elämässä ja tuoda ilmiötä mahdollisimman lähelle lukijoiden arkea ja tätä päivää. Lukijoihin uppoavat Painterin mukaan toiveikkaat, visuaaliset ja sosiaalisessa mediassa jaettaviksi sopivat sisällöt. Toivo voi saada ihmiset myös muuttamaan toimintaansa. Katteetonta toivoa ei kuitenkaan saa antaa. Sisältöjen jaettavuutta voidaan toimituksissa testata ja parantaa esimerkiksi vaihtamalla jutun otsikkoa ja kuvaa ja valitsemalla parhaiten jakoja saava yhdistelmä. Videoita jaetaan tekstiä enemmän. Videoiden kannattaa olla lyhyitä, tekstitettyjä ja tunteita herättäviä. Ilmastonmuutos liittyy kaikkeen ympärillämme olevaan, ja tämän tulisi Painterin mukaan näkyä myös artikkelien kirjossa. Esimerkiksi brittiläinen The Times on selvittänyt, miten ilmastonmuutoksen lisäämät sateet vaikuttavat kriketin pelaamiseen. Ilmiön laajuus ja vakavuus ovat herättäneet kysymyksiä, pitäisikö tiedotusvälineiden kampanjoida ilmaston lämpenemistä vastaan. Jotkin mediat, kuten brittiläinen Guardian, ovat jo päättäneet tehdä näin. Kampanjointi voi kuitenkin vaarantaa esimerkiksi toimituksellisen riippumattomuuden. – Kun media ottaa osaa kampanjointiin, sisältöjä saatetaan tuottaa toimituksellisten arvojen sijaan kampanjan lähtökohdista käsin. Hankaluutena voi myös olla, että jotkin lähteet – kuten Guardianin tapauksessa öljyja kaasuyhtiöt – ovat haluttomia puhumaan journalisteille, jos ajattelevat median asettuneen heitä vastaan. Kampanjointi voi myös kaventaa potentiaalisten lukijoiden joukkoa. – Kaikkien ilmastonmuutoksesta viestivien tahojen haasteena on se, kuinka sisällöt vetoaisivat kaikkiin ihmisiin. Ei siis vain heihin, jotka jo ovat hyvin perillä ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista, vaan myös ihmisiin, jotka ovat apaattisia tai skeptisiä ilmastonmuutosta kohtaan tai jotka ajattelevat, ettei kyseessä ole suuri ongelma. – Ilmastonmuutoksen pitää olla kaikkien asia, ei vain vasemmiston ja liberaalien huoli, Painter summaa. Katri Simola TUOREEN TUTKIMUKSEN mukaan sosiaalisen median rooli toimituksissa on pieni: se ei juurikaan nouse esiin toimituskokouksissa, ja sometus jää usein toimittajien oman aktiivisuuden ja jopa vapaa-ajan varaan. – Sosiaalisessa mediassa toimimiseen ei kohdenneta toimituksissa aikaa, vaan oletetaan, että se hoituu muun työn ohessa. Samanlainen tilanne vallitsi aikoinaan lehtien verkkosivujen kanssa, sanoo filosofian tohtori ja toimittaja Lauri Haapanen. Haapanen tekee medialingvististä post doc -tutkimustaan Jyväskylän yliopiston kielija viestintätieteiden laitoksella. Hän tutkii muun muassa sitä, miten toimittajat käyttävät sosiaalista mediaa työssään. Haapanen on haastatellut tutkimukseensa sanomaja aikakauslehtiin kirjoittavia toimittajia. Osa heistä on työsuhteessa, osa freelancereita. – Olen mallintanut haastattelu haastattelulta sitä, miten toimittajat somea hyödyntävät, ja valinnut seuraavan haastateltavan aina niin, että häneltä saatava tieto joko vahvistaisi jo ilmi käyneitä asioita tai tarkentaisi niitä. 12 haastattelun jälkeen tuntuu siltä, että mitään merkittävää uutta ei enää nouse esiin. Toimittajat käyttävät sosiaalista mediaa erityisesti seuratakseen yhteiskunnallista keskustelua sekä löytääkseen juttuaiheita, näkökulmia ja haastateltavia. Some taipuu hyvin myös journalismin jakamiseen ja markkinointiin. – Aikaisemmin juttujen jakelu ja markkinointi ei kuulunut toimittajan työnkuvaan, mutta tältä osin some on tuonut toimittajan työhön uuden puolen: nyt toimittajat jakavat juttuja sekä edustamansa median sometilillä että henkilökohtaisilla tileillään, ehkä jonkin otsikkoa vetävämmän saatteen kera, Haapanen sanoo. Sosiaalinen media on vaikuttanut myös lukijapalautteeseen. Parhaimmillaan lukija huomaa jutussa olevan virheen tai ehdottaa näkökulmaa jatkojuttuun. Pahimmillaan palaute on loanheittoa tai vihapuhetta. Somessa julkisesti annetun palautteen näkee usein suuri ihmisjoukko, mikä myös voi motivoida palautteen antamiseen. Vaikka sosiaalinen media on tuonut toimittajan työhön uusia ulottuvuuksia, se ei Haapasen mukaan ole radikaalisti muuttanut työnkuvaa. – Sosiaalinen media on yksi kanava muiden joukossa kerätä tietoa sekä etsiä aiheita ja haastateltavia. Tässä mielessä some on kyllä voinut helpottaa toimittajan työtä, Haapanen toteaa. Katri Simola m ik si ih m ee ss ä? ja tk oj ut tu ET-lehti alkoi järjestää helmikuussa maksuttomia Tarinatorstai-tapahtumia yhdessä ABC-ketjun ja SPR:n ystävätoiminnan kanssa. Mistä tapahtumissa on kyse, päätoimittaja Katriina Palo-Närhinen? Niihin voi kuka tahansa tulla kuuntelemaan kiinnostavia suomalaisia ja keskustelemaan ja kenties ystävystymään. Tapahtumissa on vaihtuvia teemoja, joita ovat alustamassa muun muassa Ilkka Vainio, Vappu Taipale, Pirkko Työläjärvi ja HannuPekka Björkman. Tausta-ajatuksena on osallistua yhteiskunnallisen hyvän tekemiseen torjumalla yksinäisyyttä. Lehtemme ydinkohderyhmällä, eläkkeelle jäävillä ihmisillä on elämässään meneillään murroskohta, jossa voi herkästi vajota yksinäisyyteen. Tapahtumat järjestetään ABC-asemilla ja niitä pidetään joka kuun ensimmäisenä torstaina kahdeksalla paikkakunnalla samaan aikaan syyskuuhun asti. Millaisia kokemuksia olette saaneet ensimmäisistä tapahtumista? Olin paikalla Kuopiossa. Siellä kaksi paikallista näyttelijää kertoi kaupunginteatterin uudesta näytelmästä, ja osallistujia oli noin 30. Tilaisuudessa syntyi keskustelua näytelmän päähenkilöistä Minna Canthista ja Maria Jotunista. Paikalla olleiden elämänviisaus näkyi ihanasti keskusteluissa. Markkinoitteko tilaisuuksissa lehteä? Emme tee niissä lehden tilausmyyntiä. Toki logomme näkyy, ja itsekin osallistun joihinkin tilaisuuksiin. Noora Autio Suomen Paikallismediat Oy (SPM) tuotti vuoden 2017 lopulla ensi kertaa sadalle paikallislehdelle yhteisen Omasta maasta -liitteen. Mitä SPM:n liitetuotannolle kuuluu nyt, liiketoimintajohtaja Sari Kuusinen? Julkaisimme vastaavan liitteen sadassa lehdessä myös viime syksynä. Se tehtiin maaseututeemalla ja yhteistyössä MTK:n kanssa kuten viimeksikin. Molemmilla kerroilla liite on toiminut loistavasti. Tänä vuonna on tarkoitus tehdä jo kolmas vastaava. SPM:n kokoamassa valtakunnallisessa osiossa oli viimeksi kuusi sivua mainoksia. Lehdet tekivät itse liitteeseen journalistiset jutut ja myivät siihen paikallisia mainoksia. SPM:llä on neuvottelun alla myös muita liitteitä tälle vuodelle. Viime vuonna tehtiin lisäksi pienempi terveysteemainen liite. Millainen merkitys liitteillä on ollut lehdille taloudellisesti? Ne ovat tuoneet uutta rahaa ja uusia mainostaja-asiakkuuksia. Paikallislehtien arvo ja tavoittavuus on ymmärretty mainostajien keskuudessa. Kun mainos on paikallislehdessä, se myös huomataan. Olemme muutenkin tehneet hartiavoimin töitä paikallislehtien valtakunnallisen tunnettavuuden eteen, mikä on tuottanut tulosta. Jatkossa panostamme brändimarkkinoinnin lisäämiseen. Noora Autio Ilmastonmuutoksesta ymmärrettävästi Sosiaalista mediaa muun työn ohessa ET-lehti torjuu yksinäisyyttä Valtakunnallista mainontaa liitteissä ” Ilmastonmuutoksesta viestivien tahojen haasteena on se, kuinka sisällöt vetoaisivat kaikkiin ihmisiin.” ”Sen pitää olla kaikkien asia, ei vain vasemmiston ja liberaalien huoli”, sanoo Reuters-instituutin James Painter. Toimituksissa ei juuri raivata aikaa sosiaaliselle medialle, vaan sen oletetaan hoituvan muiden töiden rinnalla. James Painter rohkaisee toimituksia pohtimaan, miten ilmastonmuutosta voisi käsitellä mediassa paremmin. Lauri Haapasen haastattelututkimuksen mukaan sosiaalinen media on tuonut toimittajan työhön uusia puolia, kuten juttujen jakamista ja markkinointia. LINDA TAMMISTO Uudenkaupungin Sanomissa julkaistu liite.
8 SuomenLehdistö 2/2019 AJANKOHTAISTA: LEHTI-IHMINEN EROT UUTISTEN lukijamäärissä Kalevan verkkosivuilla eivät ole jääneet Petri Karjalaiselta huomaamatta. Kaleva Median asiakkuusjohtaja kohottautuu tuoliltaan, pyytää kynää lainaan ja piirtää lähimpänä lojuvalle paperille graafin. – Tästä huomataan, että sisällöstä 20 prosenttia tuo 70 prosenttia lukijoista. Sisällöstä 80 prosenttia muodostaa siis tällaisen valtavan pitkän hännän juttuja, joita ei juuri lueta. Tämä on yksi niistä monista datahavainnoista, joita vuodenvaihteessa tehtävässään aloittanut Karjalainen on ehtinyt tehdä. Aiemmin Koillissanomien päätoimittajana toiminut Karjalainen keskittyy uudessa työssään kuitenkin sisällön tuotannon sijaan sen myymiseen. – Minun tehtäväni on miettiä, missä muodossa ja mitä kanavia Petri Karjalainen miettii, miten journalismia tuotteistetaan ja myydään. Lukijat kohti ostoputkea pitkin sisältö tarjoillaan lukijoille eli miten se tuotteistetaan, paketoidaan ja myydään. Kaleva Media -konsernin lehdissä on erilaisia maksumuureja, sillä maakuntaja paikallislehtien tarpeet ovat erilaisia. Kun lukija törmää maksumuuriin, ostoputken pitää olla mahdollisimman houkutteleva ja helppo. Suurin osa esimerkiksi maakuntalehti Kalevan verkossa tehdyistä tilauksista alkaa kokeilujaksolla, joka sisältää lukuoikeuden muurin takana oleviin tähtijuttuihin sekä näköislehteen. Koetilaus päättyy automaattisesti kahden viikon jälkeen. Jatkotilauksista suurin osa syntyy edelleen perinteisellä puhelinmyynnillä. Karjalainen johtaa Kaleva Median kuluttajamyyntija asiakaspalvelutiimejä, joissa työskentelee yhteensä noin 30 henkilöä. HISTORIAA OPISKELLUT Karjalainen päätyi toimittajaksi, kun opettajan työt eivät kiinnostaneet. Hän meni ensin Koillismaan Uutisiin ja sitten Koillissanomiin, jossa viipyi toistakymmentä vuotta. Viidesti viikossa ilmestyvän Koillissanomien päätoimittajana Karjalainen joutui ensi työkseen ratkomaan kiperiä talousongelmia. Yt-neuvotteluissa karsittiin kaikesta muusta paitsi toimituksesta ja mainosmyynnistä. Ilmoitusvalmistusta ja tukitoimintoja keskitettiin konserniin. – Joku saattaa nyt miettiä, ettei hänen työllään olisi ollut arvoa. Ajatus oli kuitenkin se, että keskitymme ydinasioihin eli journalistiseen sisältöön ja mainoksiin, sillä niiden silmäparien mukaan tulotkin tulevat. Karjalainen johdatti Koillissanomat tabloidiin ja ryhtyi kehittämään digitekemistä. Esimerkiksi verkkojutuille laadittiin julkaisusäännöt ja otsikointia uudistettiin. Lehdelle tehtiin myös uusi sisältöstrategia. Vuosien aikana tehdyissä muutoksissa sparrasi ystävä lukioajoilta asti: toimittajan uransa Koillissanomissa aloittanut Reetta Räty, joka työskenteli pitkään Helsingin Sanomissa ja on sittemmin ryhtynyt media-alan yrittäjäksi. Sisältöstrategiaan kartoitettiin lukijoita keräävät keinot ja teemat. Toimitus ryhtyi tekemään entistä enemmän luontoja sääaiheisia juttuja, koska niillä oli kysyntää. Printissä luovuttiin kulttuurisivuista ja tilalle otettiin ”ihmiset”-osio. – Olimme joissain asioissa etukengässä muihin paikallislehtiin verrattuna, mutta silti teimme verkkoa ihan nyrkkipajameiningillä. Emme silti antaneet itsellemme tekosyytä olla tekemättä mitään vain sen takia, ettei meillä ollut uusimpia työkaluja. Kohentunut verkkotekeminen paransi Karjalaisen mukaan lehden uskottavuutta lukijoiden silmissä. – Näytimme, ettemme ole jääneet taputtelemaan printtiä. Muistelen lämmöllä sitä ajatusta, että vaikka olemme susirajalla, voimme silti tehdä asioita ihan yhtä hyvin kuin muuallakin. Virheitäkin tehtiin. Karjalaisen mielestä lukijoita opetettiin liikaa siihen, että juttuja pystyi lukemaan Facebookin kautta maksumuurin ohi. Kun Facebook muutti algoritmejaan vuosi sitten, verkkosivun kävijämäärät kyykkäsivät. Petri Karjalainen muutti vuodenvaihteessa Kuusamosta Ouluun, jossa hän parisenkymmentä vuotta sitten opiskeli. ”Asuin silloin Tuirassa, jonne kävellään siltoja pitkin kaupungilta. Tuntui, että talvella silloilla tuuli aina ja oli helkkarin kylmä kävellä kotiin. Nykyisin lenkkeilen samoissa maisemissa Oulujoen rantoja”, Karjalainen kertoo.
SuomenLehdistö 2/2019 9 AJANKOHTAISTA Digi-alv laskee heinäkuun alussa EDUSKUNTA HYVÄKSYI helmikuussa digitaalisten julkaisujen ja lehtien irtonumeroiden alemman verotuksen. Arvonlisävero laskee nykyisestä 24 prosentista 10 prosenttiin. Muutos koskee sähköisiä sanomaja aikakauslehtiä, sähköisiä kirjoja ja äänikirjoja sekä painettujen lehtien irtomyyntiä. Eduskunta hyväksyi hallituksen lakiesityksen yksimielisesti. Arvonlisäverolaki muuttuu 1.7.2019. Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg kiittelee lakimuutosta. – Arvonlisäveron alentaminen on tehokas ja kilpailuneutraali tapa tukea journalismin ja kirjallisuuden elinkelpoisuutta. Se edistää tilaamisen ja lukemisen kautta demokratiaa, yhteiskunnan sivistysja osaamistasoa sekä kotimaista kulttuuria, Holmberg sanoo Medialiiton tiedotteessa. Katri Simola Digitaalinen mediamyynti kasvoi viime vuonna MEDIAMAINONNAN MÄÄRÄ kasvoi viime vuonna 2,3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Mainontaan käytettiin vuonna 2018 yhteensä noin 1,246 miljardia euroa. Summasta noin kolmannes ohjautui sanomalehdistölle. Tiedot perustuvat Kantar TNS:n ja media-alan liittojen kokoamaan Mediamainonnan määrä 2018 -tilastoon. Sanomaja kaupunkilehdissä julkaistuihin mainoksiin sijoitettiin viime vuonna yhteensä 409,4 miljoonaa euroa. Määrä on 6,8 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2017. Mediamyynnin arvoa veti alas mainonta printtilehdissä. Painetuissa sanomalehdissä mediamyynnin arvo laski edelliseen vuoteen verrattuna 11,1 prosenttia. Painetuissa kaupunkilehdissä pudotus oli hieman pienempi: 7,3 prosenttia. Sanomalehtien ja kaupunkilehtien digitaalinen mediamyynti kulki toiseen suuntaan ja kasvoi viime vuonna 10,5 prosenttia. Sanomalehdistö piti pintansa mediamainonnan kärjessä. Sanomaja kaupunkilehtien osuus koko mediamainonnasta oli viime vuonna 33 prosenttia, television 21 prosenttia, hakumainonnan 11 prosenttia, sosiaalisen median 7 prosenttia ja aikakauslehtien 7 prosenttia. Katri Simola I-Mediat panostaa vaikuttajamarkkinointiin I-MEDIAT OY hankki helmikuussa osake-enemmistön vaikuttajamediatoimisto somessa.com Oy:stä. Kauppa tukee Ilkka-Yhtymä-konsernin strategista linjausta kasvattaa markkinointipalveluiden valikoimaa. Valtakunnallisesti toimivaan somessa.comiin kuuluu tuhansia suomenja ruotsinkielisiä sosiaalisen median vaikuttajia. Vaikuttajaverkostot tavoittavat yhteensä miljoonia ihmisiä blogeissa ja somekanavissa, kuten Instagramissa, TikTokissa ja Youtubessa. Vaikuttajamarkkinoinnin palvelut tulevat heti kaikkien I-Medioiden asiakkaiden käyttöön. Noora Autio Tekoäly asiasanoittaa Keskisuomalaisen sisällöt TEKOÄLY-YHTIÖ LEIKI ja Mediatalo Keskisuomalainen ovat sopineet kumppanuudesta, joka tuo tekoälyn osaksi lehtien toimituksellista sisältöä. Konsernin sanomaja kaupunkilehdet ottavat käyttöönsä Leikin Smartprofiles-työkalun, jonka avulla kaikki toimitusten tekemä sisältö ja arkistot asiasanoitetaan automaattisesti. Tavoitteena on vapauttaa toimittajia tuottavampaan työhön ja parantaa asiasanoituksen osuvuutta tekoälyllä. Tulevaisuudessa Leikin teknologiaa voidaan hyödyntää myös personoinnin ja analytiikan automatisoinnissa. Järjestelmä otetaan käyttöön huhti–toukokuun vaihteessa. Tuolloin lehdet siirtyvät yhteiseen toimitusjärjestelmään. Leiki on sisältöanalytiikkaan ja mainonnan kohdentamiseen erikoistunut yritys. Noora Autio Lukijat kohti ostoputkea m ed ia no st o – Facebook on ollut pitkään yksi sisällön jakelukanava, mutta sen pitäisi olla markkinointikanava eikä tehdä suurta reikää maksumuuriin. KALEVA MEDIAN ostettua Koillissanomat viime vuonna Karjalainen alkoi miettiä omaa rooliaan uudessa organisaatiossa. Päätoimittajan työnkuvaan ei olisi enää jatkossa kuulunut myyntiä ja kuluttajaliiketoimintaa. Pullistuneessa konsernissa myllättiin toimintoja uudelleen, eikä aikaakaan, kun Karjalaisellekin ehdotettiin uutta tehtävää. – Ajattelin, että on sekä minun että Koillissanomien uudistumisen kannalta järkevää, että rotaatiota tapahtuu. Työmielessä valinta oli lopulta helppo, mutta kotona keskusKuka? Petri Karjalainen on Kaleva Media -konsernin asiakkuusjohtaja. Hän aloitti työssään vuodenvaiheessa. Tehtävä on konsernissa uusi. Ennen nykyistä pestiään Karjalainen päätoimitti Koillissanomia, jonka Kaleva Media osti Joutsen Medialta viime syksynä. Karjalainen toimi paikallislehti Koillissanomien päätoimittajana vuosina 2010–2018, toimitussihteerinä 2007–2010 ja toimittajana 2005– 2007. Joutsen Median johtoryhmässä hän toimi vuosina 2012– 2018. Ennen Koillissanomia Karjalainen työskenteli toimittajana kaupunkilehti Koillismaan Uutisissa vuosina 2002–2005. Karjalainen on kotoisin Kuusamosta. Hän on valmistunut Oulun yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan Suomen ja Skandinavian historia. Perheeseen kuuluu vaimo ja kolme kouluikäistä lasta. Vapaa-aikanaan Karjalainen juoksee ja hiihtää tavoitteellisesti. Töihin hän pyöräilee kesät talvet. Puntari > Humanismi vai taloustiede? Humanismi. Ihmisyys ennen kaikkea. > Sisältöyhteistyö vai itsenäinen tekeminen? Itsenäinen tekeminen. Jokaisella lehdellä pitää olla oma ääni. > Kesä vai talvi? Talvi. Huhtikuu on paras hiihtokuukausi. JA RM O KO N TI AI N EN ” Facebook on ollut sisällön jakelukanava, mutta sen pitäisi olla markkinointikanava.” ” Ensin piti määritellä, kuka on asiakas, ja fokusoida siihen, mikä hänelle on tärkeää. Sitten lakataan tekemästä asioita, jotka eivät ole asiakkaalle tärkeitä.” Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhoven konsernin muutosreseptistä Talouselämässä > Lue aiheista lisää netissä ja uutiskirjeestämme. Tilaa uutiskirje: www.suomenlehdisto.fi UUTISKOOSTE teltiin hetki, voimmeko muuttaa Kuusamosta Ouluun. Karjalainen arvioi, että häntä pyydettiin konsernin asiakkuusjohtajaksi, koska hänellä on kokemusta sekä sisältöettä liiketoimintajohtamisesta. Hyvää kokemusta onkin, toteaa Koillissanomien asiakaspalvelupäällikkö Kirsti Heikkala. – Petri vei Koillissanomia määrätietoisesti kohti taloudellisia ja toiminnallisia tavoitteita. Pitkät perinteet omaava paikallislehti siirtyi tähän päivään ja kohti lukijalähtöistä sisältöstrategiaa, ja uudet avaukset hyödyttivät myös mainosmyyntiä. Samankaltaista siirtymää haetaan isommassa mittakaavassa myös Kaleva Mediassa. Karjalainen on erityisen innoissaan siitä, kuinka paljon konsernissa satsataan tutkimukseen ja tuotekehitykseen. – On tuotantotalouden insinööriä, palvelumuotoilijaa, koodaria ja kehitysjohtajaa. Käynnissä on hyvä ja massiivinen yritys uudistua perinteisestä lehtitalosta tulevaisuuden mediaorganisaatioksi. Katri Simola SA N O M A Digijulkaisuista maksetaan jatkossa sama arvonlisävero kuin printistä. M AR JO KO IV U M ÄK I
10 SuomenLehdistö 2/2019 TAUSTAT TAUSTAT Vaalien pikku apurit Oma vaalikone on monelle medialle itsestäänselvyys. Koneilla on merkittävä rooli niin vaalijournalismissa kuin demokratian toteutumisessa. Teksti: Katri Simola | Kuvat: Vesa Laitinen
SuomenLehdistö 6/2018 11 TAUSTAT SuomenLehdistö 2/2019 11 Alma Media julkaisee oman vaalikoneen sekä eduskuntavaaleihin että europarlamenttivaaleihin. Eduskuntavaaleihin julkaistava vaalikone on ensimmäistä kertaa koko konsernin yhteinen. Alma Consumerin teknologiajohtaja Antti Salonen vastaa vaalikoneiden teknisestä koordinoinnista ja Alma Median digitaalisen median kehityspäällikkö Suvi Tanner sisällöistä. UN OIKEUSMINISTERIÖ maaliskuun 14. päivänä vahvistaa eduskuntavaalien ehdokaslistat, putkahtaa internetiin pian liuta vaalikoneita. Media julkaissee kevään ensimmäisiin, huhtikuussa järjestettäviin vaaleihin noin 20 vaalikonetta, arvioi vaalikoneita tutkiva yliopistonlehtori Kari Koljonen Tampereen yliopistosta. Toukokuun lopulla pidettäviin europarlamenttivaaleihin vaalikoneita ilmestynee muutamia. – Taustalla on ylevä ajatus, että media on demokratian asialla ja vaalit ovat tässä työssä huippuhetki. Voidaan myös ajatella, että omat vaalikoneet korostavat median roolia. Ne ovat ehkä tärkeämpiä kuin tiedotusvälineet ymmärtävätkään, Koljonen sanoo. Hän arvioi, että monelle medialle vaalikoneet ovat myös arvovaltakysymys: ollakseen merkittävä media, pitää olla oma vaalikone. Samaa sanovat monet Suomen Lehdistön haastattelemat vaalikonevastaavat. – Vaalikoneesta on tullut vakioelementti vaaliraportoinnissa ja -uutisoinnissa. Tuntuu siltä, että jos emme julkaisisi omaa vaalikonetta, pettäisimme lukijat. Vaalikonevastaukset antavat myös yhteiskunnallisesti tärkeää tietoa ehdokkaiden näkemyksistä ja arvoista, kertoo MTV Uutisten toimituspäällikkö Ilkka Ahtiainen. Yhteistyö säästää aikaa ja rahaa Oma vaalikone on itsestäänselvyys myös Alma Medialle. Aiempina vuosina lehdillä on ollut omia vaalikoneita, mutta tänä keväänä konserni julkaisee ensimmäistä kertaa yhteisen vaalikoneen eduskuntavaaleihin. Kone toimii Iltalehden, Kauppalehden, Uuden Suomen, Talouselämän, Satakunnan Kansan ja Aamulehden sekä 11 paikallislehden verkkosivuilla. Yhteinen vaalikone oli luonteva kehitysaskel, sillä konsernin sisällä sisältöja teknologiayhteistyötä tehdään muutenkin tiiviisti. > Jatkuu seuraavalla sivulla. ”Vaalikone on demokratian kannalta todella tärkeä, sillä se antaa aidosti jokaiselle ehdokkaalle mahdollisuuden päästä esiin.”
12 SuomenLehdistö 2/2019 TAUSTAT – Vaalikone on sisältöä, jossa voimat kannattaa yhdistää eikä kilpailla keskenään. Yleisön palvelu on ykkösasia, ja yhdessä pystymme tarjoamaan yleisölle paremman ja kattavamman vaalikoneen, kertoo Alma Median digitaalisen median kehityspäällikkö Suvi Tanner. Yhteinen kone myös säästää aikaa ja rahaa. – Vaalikoneen kustannukset ovat suhteellisen korkeat ja sen työllistävä vaikutus läpi vaalien on suuri, joten se kannattaa toteuttaa koko konsernin laajuisena, sanoo Alma Consumerin teknologiajohtaja Antti Salonen. Vaalikoneyhteistyötä tehdään myös mediatalo Keskisuomalaisessa. Eduskuntavaaleja varten on luotu yhteinen tekninen järjestelmä, jonka päälle on rakennettu yhdeksän vaalipiirikohtaista vaalikonetta. Europarlamenttivaaleihin konserni julkaisee yhden, kaikille lehdille yhteisen vaalikoneen. Oma vaalikone on tärkeä. – Haluamme kannustaa ihmisiä äänestämään, sanoo Keskisuomalaisen vaalikoneista vastaava Etelä-Suomen Median sisältöjohtaja Silja Tenhunen. Tenhusen mukaan hyvällä vaalikoneella on kolme perustehtävää: se kertoo, mistä vaaleissa on kyse, miksi kannattaa äänestää ja mitä eroja puolueilla ja ehdokkailla on. Tasapuolinen areena ehdokkaille Yleisön palvelun ohella vaalikoneet hyödyttävät myös toimituksia tuottamalla uutisaiheita ja näkökulmia vaaleihin: mitä mieltä ehdokkaat ovat mistäkin asiasta. – Ilman omaa vaalikonetta vaalijournalismimme olisi köyhempää ja lukijoiden palvelu huonompaa, Tanner toteaa. Koljosen mukaan vaalikoneet luovat vaalien alla puheenaiheita ja nostavat julkisuuteen erityisesti asiateemoja. Koneiden merkitys kuitenkin vähenee h-hetken lähestyessä, jolloin vaalitentit, galluptulokset ja kampanjointi alkavat viedä suurimman huomion. Keskisuomalainen-konsernissa uutisnenää käyttävät sekä Uutissuomalaisen toimitus, joka tuottaa vaalikoneista valtakunnallisia uutisia asiakaslehdilleen, että paikalliset toimitukset, jotka purkavat koneen pohjalta vaalipiirikohtaisia juttuja. Maikkarilla ehdokkaiden vaalikonevastauksista saatava tieto palvelee erityisesti verkkojournalismia. – Tv-toimijana televisio tuo meille eniten näkyvyyttä, ja sillä on isoin painoarvo vaalijournalismissa, mutta vaalikone on tärkeä osa kokonaisuutta. Verkkouutisointia olisi vaikea kuvitella ilman omaa vaalikonetta, Ilkka Ahtiainen sanoo. Ylen sisältöpäällikkö ja eduskuntavaalien verkkotuottaja Ville Seuri nostaa esiin vaalikoneen tasa-arvoisen luonteen muihin kanaviin verrattuna. – Vaalikone on demokratian kannalta todella tärkeä, sillä se antaa aidosti jokaiselle ehdokkaalle mahdollisuuden päästä esiin. Tätä ei voida tarjota televisiossa, radiossa tai verkkoja lehtiartikkeleissa. Samaa pohtii Silja Tenhunen. – Vaalijournalismi ei ole vain vaalikonejournalismia, eikä se voi olla vain sitä. Mutta ilman vaalikoneita kaikkien ehdokkaiden näkemyksiä tuskin pystyisi välittämään yhtä hyvin lukijoille. Vaalikonejournalismissa on eroja Medioiden välillä on eroja, millä tavalla vaalikonevastauksia hyödynnetään journalismissa. Kari Koljonen tutki viime vuoden presidentinvaaleissa Iltalehden, MTV:n, Helsingin Sanomien ja Ylen uutisointia. – Karkeasti ottaen voidaan sanoa, että Iltalehti ja MTV referoivat omien vaalikoneidensa vastauksia ja kirjoittivat niistä lyhyitä juttuja, kun taas Helsingin Sanomat ja Yle pyrkivät tekemään myös analyysia ja kirjoittivat pidempiä juttuja. Viime presidentinvaalien alla osa medioista julkaisi myös tietoja siitä, kuka ehdokkaista on saanut vaalikotaamalla useisiin kysymyksiin, että en osaa sanoa, ja menestyä vaalikoneissa sen vuoksi. Esimerkiksi Yle on muuttanut vaalikonettaan niin, ettei tällaista taktikointia voi enää harrastaa, Koljonen sanoo. Viime vuoden presidentinvaaleissa vaalikoneet olivat kansalaisille neljänneksi tärkein tietolähde oman äänestyspäätöksen tueksi. Koneiden edelle kiilasivat television vaalikeskustelut, television uutisja ajankohtaisohjelmat sekä sanomalehtien kirjoittelu. Tiedot perustuvat Tampereen yliopiston Vaalikoneet 2020 -tutkimushankkeeseen, jossa Koljonen on mukana. Journalismin lisäksi tutkimushankkeessa kartoitetaan vaalikoneiden käyttöä ja merkitystä suomalaisille. Vaalikoneilla on merkitystä erityisesti nuorille. Tutkimushankkeen mukaan vaalikoneet olivat vuoden 2015 eduskuntavaaleissa nuorten tärkein vaalitiedon lähde ja yli puolet alle 25-vuotiaista äänestäjistä oli sitä mieltä, että vaalikoneet olivat vaikuttaneet ratkaisevasti tai paljon oman ehdokkaan valintaan. – Vaalikoneet ovat todella tärkeitä erityisesti ihmisille, jotka seuraavat politiikkaa vähemmän. Niillä voi olla jopa äänestysaktiivisuutta kohottava vaikutus, Koljonen sanoo. Suunnittelu kestää useita kuukausia Mediat ostavat vaalikoneiden teknisen osaamisen usein ulkopuolelta. Esimerkiksi Maikkarin vaalikoneen tekee kyselytyökaluja tuottava ohjelmistoyhtiö ZEF. Alma Median, Keskisuomalaisen ja Ylen vaalikoneet toteuttaa puolestaan ohjelmistokehitysja konsulttiyritys Webscale. ”Ilman omaa vaalikonetta vaalijournalismimme olisi köyhempää ja lukijoiden palvelu huonompaa.” neessa eniten osumia. Esimerkiksi MTV, Iltalehti ja Uutissuomalainen kertoivat Laura Huhtasaaren olleen suositelluin ehdokas. – Suhtautuisin tällaiseen toimintaan hirveän varovaisesti. On kiinnostavaa, miten Huhtasaari oli suosituin vaalikoneessa, kun itse vaaleissa hän sai vain noin seitsemän prosenttia äänistä, Koljonen sanoo. Koljonen ymmärtää, että medioilla on houkutus uutisoida, mitä suomalaiset ajattelevat. Hän kuitenkin toppuuttelee, etteivät yksittäisen vaalikoneen käyttäjät ole sama asia kuin Suomen kansa. Koljonen ei kannata vaalikoneiden suosituimpien ehdokkaiden julkaisua myöskään sen vuoksi, että vaalikonevastauksia on mahdollista manipuloida. – Periaatteessa yksi henkilö voisi vastata koneeseen vaikka sata kertaa tai vastaamista voitaisiin automatisoida. Merkitystä erityisesti nuorille Vaalikoneita on ilmestynyt Suomessa 1990-luvulta lähtien. Medioiden vaalikoneita voidaan yleisesti ottaen pitää laadukkaina. – Niiden käytettävyyteen esimerkiksi mobiilissa on panostettu. Ehdokkaat suhtautuvat niihin vakavasti, ja vastausprosentit ovat korkeita. Se saisi kyllä olla nykyistä selkeämmin kirjoitettu auki, miten vaalikone seuloo käyttäjälle suositelluimmat ehdokkaat, Koljonen sanoo. Joissain vaalikoneissa esimerkiksi ”en osaa sanoa” -vastaukset ovat voineet olla ehdokkaille eduksi. – Ehdokkaat ovat aiemmin saattaneet taktikoida vasAlma Median vaalikoneesta on yritetty tehdä mahdollisimman selkeä ja helppokäyttöinen. ”Olemme halunneet tarjota yleisölle tarvittaessa myös nopean tavan saada oma ehdokas selville, vaikka sisältö on toki painavaa asiaa”, Suvi Tanner sanoo.
TAUSTAT SuomenLehdistö 2/2019 13 lisia väittämiä on viisi. Keskisuomalaisen koneissa vaalipiirikohtaisia kysymyksiä on peräti 15. – Haluamme olla valtakunnallisesti kiinnostavia, mutta ennen kaikkea kunkin vaalipiirin paras vaalikone, Tenhunen sanoo. MTV:llä ei ole vaalipiireittäin kohdennettuja väittämiä. Kone kuitenkin listaa sopivimmat ehdokkaat käyttäjän vaalipiirin mukaan. Maikkarin vaalikoneessa kaksi teemaa nousee ylitse muiden: ilmastonmuutos ja maahanmuutto. Niistä on useampia väittämiä. – Tavoitteena on olla mahdollisimman ajankohtainen. Esimerkiksi vanhustenhoidosta julkisuudessa käyty keskustelu näkyy vaalikoneessa, Ahtiainen kertoo. Kolme edellä mainittua teemaa löytyvät myös Alma Median koneesta. Niiden lisäksi väittämiä on muun muassa hävittäjähankinnoista, koulutuksesta, perustulosta, vanhempainvapaista, ydinvoimasta sekä viinistä ruokakaupoissa. Vaalipiirikohtaiset väittämät koskevat esimerkiksi liikennehankkeita, susia, kuntaliitoksia ja sote-uudistusta. Osa medioista testaa vaalikoneensa sisältöjä ennen julkaisua. Eduskuntavaalien alla ainakin Helsingin Sanomat ja Yle pyysivät lukijoilta kommentteja. – Saimme testistä paitsi erittäin käyttökelpoista dataa väittämien erottelevuudesta, myös todella hyvää palautetta niiden sisällöstä. Vaalikone on niin tärkeä tuote, että se on syytä tehdä erittäin huolella. Yleisötestaus kuuluu huolelliseen tekemiseen, Seuri sanoo. Keskisuomalainen-konsernikin testaa kysymyksiään, mutta hieman pienimuotoisemmin. Testejä teetetään toimitusten vakiotestaajilla ja satunnaisilla käyttäjillä. – Kysymysten betaversiot kiertävät luontevasti tavallisten käyttäjien kautta. Esimerkiksi omat naapurini tietävät aina vaalien alla, että kohta ovikello soi, Tenhunen sanoo. Tietoista erottautumista muista Vaikka eri medioiden vaalikoneet muistuttavat monilta osin toisiaan, niissä on myös painotuseroja. Näin oli asianlaita ainakin viime vuoden presidentinvaaleissa. Koljosen tutkimuksen mukaan sekä Helsingin Sanomien että Iltalehden vaalikoneväittämistä kaksi kolmasosaa käsitteli arvoja. Presidentin valtaoikeuksiin keskeisesti kuuluvat ulkoja turvallisuuspolitiikka olivat vähemmistössä. – Ilta-Sanomissa ja MTV:llä taas väitteistä yli 60 prosenttia käsitteli ulkoja turvallisuuspolitiikkaa. Ylen ja Uutissuomalaisen vaalikoneet sijoittuivat välimaastoon. Koljonen on haastatellut tutkimustaan varten vaalikoneiden tekijöitä eikä usko siihen, että painotukset syntyisivät sattumalta. – Niissä on havaittavissa tietoisuutta. Esimerkiksi Iltalehdestä kerrottiin, etteivät he halunneet kysyä samoja asioita kuin muut, vaan halusivat erottautua. Helsingin Sanomat taas on esittänyt samat arvokysymykset jo kymmenen vuoden ajan. Vaalikoneiden painotuserot ovat Koljosen mielestä hyvä asia, vaikkei vaalikoneen käyttäjä välttämättä ole niistä perillä. – Painotukset kertovat siitä, ettei media ole yksiääninen. Käyttäjien kannattaakin kokeilla useampia vaalikoneita. Se auttaa myös analysoimaan sopivimpia ehdokkaita, sillä ehdokkaiden väliset erot saattavat olla pieniä. Uutta suuntaa politiikan journalismille? Millaisia vaalikoneet ovat tulevaisuudessa? Koljosen mukaan monissa toimituksissa toivotaan, että koneita voisi hyödyntää yhä enemmän myös vaalien välissä. ”Vaalikausikoneet” luotsaisivat katsetta niin menneeseen kuin tulevaan. – Esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain läpimenoa eduskunnassa pystyttiin ennakoimaan kansanedustajien vaalikonevastausten perusteella, Koljonen kertoo. Vaalikoneissa ja niihin kytkeytyvässä datajournalismissa on ainesta ravistelemaan koko politiikan journalismia, joka on Koljosen mukaan pyörinyt pitkälti henkilölähteiden ja tietovuotoihin perustuneiden skuuppien ympärillä. – Tällainen tutkimuksellinen ote ei ole sopinut siihen niin hyvin, mutta dataosaamisessa piilee mahdollisuuksia. Esimerkiksi Lauri Nurmi pystyi perussuomalaisille lähetettyjen Webropol-kyselyjen avulla selvittämään, että soinilaiset jättävät puolueen, mikäli Jussi Halla-aho valitaan puolueen puheenjohtajaksi. ? > Miksi paikalliset ja arvokysymykset ovat tärkeitä myös eduskuntavaalikoneessa? Entä onko vaalikoneita liikaa? Lue verkkojuttu osoitteesta suomenlehdisto.fi Teknologiasta voi olla apua myös tulosten uutisoinnista. Esimerkiksi Alma Media saa vaalikoneensa kautta oikeusministeriön julkaisemat tulostiedot sekä verkkoon että printtiin. – Toteutamme yhdessä Webscalen kanssa ministeriön tulosdataan perustuvan tulospalvelun, jota hyödynnämme verkkopalveluidemme lisäksi painetussa mediassa, Antti Salonen kertoo. Vaalikoneen suunnittelu alkaa yleensä muutamaa kuukautta ennen vaaleja. Keskisuomalainen-konsernissa ydintiimiin on kuulunut viisi ihmistä, mutta kysymyksiä on ollut ideoimassa ja hiomassa iso porukka: Uutissuomalaisen koko toimitus, lehtien uutispäälliköt, päätoimittajat ja politiikan toimittajat sekä asiantuntijasparraajat. Alma Median eduskuntavaalikonetta on työstänyt aktiivisesti kuudesta seitsemään henkilöä. Ydintiimin lisäksi sisällön ideoinnissa ja testaamisessa on ollut mukana noin 20 toimittajaa. Väittämiä on pohtinut myös Tampereen yliopiston tutkijakollegiumin tutkijatohtori Johanna Vuorelma. Ylellä ydinryhmään on kuulunut vajaat kymmenen henkilöä, joiden ohella aluetoimitukset ovat tehneet vaalipiirikohtaisia väittämiä. – Lisäksi lukuisat ihmiset ovat konsultoineet väittämiä ja osallistuneet niiden kääntämiseen, Seuri kertoo. Ylen vaalikone julkaistaan neljällä kielellä: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi. Maikkarilla vaalikoneen sisällöstä vastaa MTV Uutisten toimituksessa noin neljän hengen tiimi. Yliopistonlehtori Kari Koljonen tutkii vaalikoneita journalismin näkökulmasta osana Tampereen yliopistossa toteutettavaa Vaalikoneet 2020 -tutkimushanketta. Ylen vaalikone julkaistaan neljällä kielellä: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi, kertoo Ylen sisältöpäällikkö ja eduskuntavaalien verkkotuottaja Ville Seuri . – Vaikka olemmekin suomalaisittain suuri uutistalo, resurssimme ovat rajalliset, Ahtiainen sanoo. Ilmastonmuutos, maahanmuutto, vanhukset Alma Median kevään eduskuntavaalikoneessa on 25 väittämää, Ylellä noin 30 ja Maikkarilla 35. Keskisuomalaisella on 25 kysymystä. Osa väittämistä tai kysymyksistä on yleensä vaalipiirikohtaisia. Esimerkiksi Alma Medialla ja Ylellä paikalJO N N E RE N VA LL / TA M PE RE EN YL IO PI ST O M AR JA VÄ ÄN ÄN EN / YL E
TAUSTAT: NÄIN ME TEEMME 14 SuomenLehdistö 2/2019 Media huonosti palvellulle yhteisölle Ruskeissa Tytöissä Suomen pocit tekevät sisältöä Suomen poceille. Kaksivuotias verkkomedia ei halua kilpailla klikeistä vaan muuttaa yhteiskunnallista keskustelua. PINKIN TALON kellarikerroksessa Kruununhaassa on valoisaa. Eteisessä, yhden kirjahyllyn kokoisessa kaupassa myydään Ruskeat Tytöt -tuotteita: kirjoja, huppareita, pipoja ja esimerkiksi Lola Odusoga -paitoja. Moni verkkokaupassa shoppaillut tulee paikan päälle hakemaan ostoksensa. Muutenkin toimistolla riittää vieraita. – Aika paljon ihmiset käyvät täällä pyörähtämässä tai lainaamassa kirjoja, Ruskeiden Tyttöjen AD ja toinen perustaja Caroline Suinner sanoo. Keskimmäisessä huoneessa on neljä säädettävää työpöytää ja pursuileva kirjahylly lainaajia varten. Peremmältä löytyy keittiö ja iso pöytä, jonka ympärille mahtuu helposti kymmenen ihmistä. Nämä kolme huonetta toimivat niin toimituksena, konsultaatiotilana, koulutuspaikkana kuin Ruskeat Tytöt -yhdistyksen kaiken muunkin toiminnan keskuksena. Yhdistyksen kaksivuotias verkkomedia on poikkeuksellinen toimija suomalaisen journalismin kentällä. Yhdistyksen ja verkkomedian nimi sekä perusperiaate ovat peräisin päätoimittajan ja toisen perustajan Koko Hubaran blogista. Sekä blogin että nykyisen median kohderyhmä on alusta asti ollut yhteisö, jolle ei perustajien mukaan tehdä tarpeeksi journalismia. Media on maksanut palkkaa tai palkkioita kaikkiaan 50 ihmiselle. Heistä vain pari ei ole ollut ruskeita tai person of color, eli poc. Tätä termiä toimitus käyttää yhteisönsä jäsenistä, koska tarpeeksi hyvää suomennosta ei ole. Ruskeissa Tytöissä Suomen pocit tekevät sisältöä Suomen poceille. – Avustajien määrä on hyvä siihen nähden, että kolme ihmistä aloitti rakentamaan mediaa kahviloista käsin, Suinner kertoo. Yksi yhdistyksen ja median tärkeimmistä tavoitteista onkin työllistää poceja, toimia ponnahduslautana eteenpäin ja saada heille ja heidän kokemuksilleen lisää näkyvyyttä. Tänään toimistolla on paikalla Suinnerin lisäksi hallinnosta vastaava Mona Eid ja kaksi harjoittelijaa, syyskuussa taloon tullut Emma Duah sekä edellisenä päivänä aloittanut Fiona Elone. Molemmat ovat Ruskeiden Tyttöjen RT LIT -kirjoituskurssin entisiä opiskelijoita. – Pocille on uniikkia, että ympärillä on niin paljon ihmisiä, jotka ovat kokeneet niin paljon samoja asioita, Elone sanoo. Tyhjiön täyttäjä Ruskeiden Tyttöjen perustajat halusivat täyttää Suomen mediassa vallinnutta tyhjiötä. Viiden hengen ydintiimistä osalla on journalistista taustaa. Eid kertoo, ettei vastaavaa mediaa ollut tarjolla, kun hän oli itse teini. Siksi Eid lainasi Rikhardinkadun kirjastosta brittiläistä Seventeen-lehteä nähdäkseen itsensä näköisiä ihmisiä. Nyt Ruskeat Tytöt haluaa laajentaa suomalaisen median representaatiota ja tuoda esiin ruskeita tekijöitä, asiantuntijoita, taiteilijoita ja kuvaajia. – Meille on tärkeää, että luomme kanavan, johon he kokevat voivansa tulla mukaan, Eid kuvaa. Näin toimitus pääsee käsittelemään itselleen tärkeitä asioita näkökulmista, jotka eivät muuten tule suomalaisessa mediassa esille. Siis vaikkapa tekemään podcast-sarjan afrosuomalaisten historiasta tai esimerkiksi juttuja etnisten vähemmistöjen mielenterveysongelmista, afrohiusten hoidosta tai siitä, kuinka ruskeita kehoja esitetään mainoksissa. Koska perinteisessä mediassa ruskeita ihmisiä esiintyy vähän, poc-yhteisö käyttää aktiivisesti sosiaalista mediaa. Siellä ovat myös Ruskeat Tytöt: heillä on Facebookissa yli 10 000 seuraajaa ja Instagramissa noin 6 700. Suinnerin mukaan iso osa median sisältöjen kuluttajista löytyy nimenomaan somen kautta. Ruskeat tytöt käsittelee viihdettä, kauneutta ja muotia, kulttuuria sekä yhteiskunnallisia aiheita. Verkkojuttujen lisäksi se julkaisee podcasteja ja videohaastatteluita. Lähitulevaisuudessa media tulee tekemään enemmän journalistista sisältöä suoraan someen. Jo nyt somea käytetään verkkojuttujen aiheiden laajentamiseen, muiden tekemän sisällön linkkaamiseen ja ylipäänsä pocien esilletuomiseen. – Se, mitä medialla voi tehdä ja miten sillä voi vaikuttaa, on isompaa ja tärkeämpää kuin se, kenen juttu on klikatuin, Suinner lisää. Siksi Ruskeat Tytöt tekee paljon yhteistyötä muiden medioiden kanssa: Teksti: Mari Uusivirta Kuvat: Vesa Laitinen > Jatkuu seuraavalla sivulla. ” Avustajien määrä on hyvä siihen nähden, että kolme ihmistä aloitti rakentamaan mediaa kahviloista käsin.”
TAUSTAT SuomenLehdistö 2/2019 15 SUOMESSA JA maailmalla on viime ajat puhuttu journalismista ylevästi, syystäkin. Kun valeuutiset ja meeminheittäjät valtaavat tilaa tietoympäristöstä, on journalismin korostettava omaa luotettavuuttaan. Democracy Dies in Darkness, julistaa Washington Post nykyisin logonsa alla. Totuus on tärkeämpää kuin koskaan, totesi puolestaan mainoskampanjassaan taannoin The New York Times. Asiaa. Samalla journalistisista tuotteista on tässä ylevyyden ajassa tulossa totisempia kuin kenties koskaan, ja se on sääli. Rentous, irrottelu, ilma ja hauskuus uhkaavat kadota, mikä saattaa olla myös riski. Väite voi tuntua hullulta ajassa, jossa uutismediaa syytetään lähinnä viihteellistymisestä ja lifestyleistymisestä. Mistä siis on kyse? HUUMORI, IRROTTELU ja asioiden kepeä käsittely ovat aina kuuluneet journalismiin. Pilapiirrokset ja pakinat ovat perua lehdistön syntyjuurilta saakka, ja kevyempi sanailu oli lehdissä pitkään ennemminkin normi kuin poikkeus. Uudemmalla ajalla journalismi eli 1990-luvulta jonnekin 2000-luvulle saakka gonzon ja hulluttelun kulta-aikaa, pitkää villiä 90-lukua. Suomessa suunnannäyttäjä oli silloinen Nyt-liite, joka teki hienoja reportaaseja, mutta tykitti niiden lomaan aivan päättömän rentoa journalismia (haastateltavilta esimerkiksi kysyttiin säännöllisesti, kuinka karvainen heidän takapuolensa on). City-lehti ja monet muut komppasivat. Tuon ajan soihtu palaa yhä: Imagen takasivulla on vitsipalsta, Ilta-Sanomissa pakinoi Jyrki Lehtola ja Kuukausiliitteessä Kuukautinen. Muuten ilmapiiri on toinen. SOSIAALISEN MEDIAN keskusteluissa journalismilta vaaditaan nykyisin usein ennen kaikkea perusarvojen kunnioitusta. Faktojen tarkistaminen, tasapuolisuus ja asioiden arvottaminen painoarvon, ei vain myyvyyden, mukaan ovatkin valeuutisten ajassa perusteltuja vaatimuksia. Niistä on todella pidettävä huolta. Aika ajoin kuitenkin tuntuu siltä, että samalla vaatimuslistalla on myös tyyli, jonka tulisi olla jylhää tai suorastaan haudanvakavaa. Vaatimus saa erilaisia muotoja: Journalismin kannattaisi listata tilastoja, ei kertoa tarinoita. Vakavilla asioilla ei pitäisi vitsailla. Viihde ei kuulu journalismin aiheeksi. Vaatimuksen laadukkaasta journalismista ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa, että journalismista katoaa rentous. Yhdysvalloissa HBO:n tuottama Last Week Tonight -ohjelma on juontajansa John Oliverin johdolla tuottanut sarjan kovan luokan juttuja – vitseihin käärittyinä. Tämä, jos mikä, laajentaa journalismin kantomatkaa. Kepeys tai gonzoa lähestyvät oivallukset tai oudot ja yllättävät näkökulmat ovat yksi – mutta eivät tietysti ainoa – tapa tuoda yleisö vaikean aiheen äärelle, kiinnostumaan siitä. SOMESSA ERI juttutyyppien erottaminen on vaikeaa, ja vaarana on väärinymmärrys. Vitsit tai omaperäiset näkökulmat on kyettävä avaamaan lukijalle niin, että ero ”vakavaan” sisältöön on selvä. Nyt vaarana on kuitenkin ennemminkin se, että toimittajat hylkäävät some-reaktioiden pelossa humoristisen genren kokonaan. Jokaisen tai edes useimman jutun ei kuulu olla vitsi. Sääli olisi silti, jos journalismista katoaisi hauskuus kokonaan. ? Jussi Pullinen on Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimituksen esimies. he im oj a& kl ik ke jä ” Rentous, irrottelu, ilma ja hauskuus uhkaavat kadota, mikä saattaa olla myös riski. ” Haudanvakavaa journalismia? Ruskeiden Tyttöjen AD ja toinen perustaja Caroline Suinner (vas.) kertoo, että oma agenda näkyy kaikessa Ruskeiden Tyttöjen tuottamassa sisällössä, myös muille medioille tehdyssä. Tulot median pyörittämiseen tulevat merkittäviltä osin yhdistyksen muusta toiminnasta. Emma Duah työskentelee harjoittelijana.
TAUSTAT: NÄIN ME TEEMME 16 SuomenLehdistö 2/2019 Yle Kioski julkaisi viime kesänä heidän tuottamansa viisiosaisen Se tyyli -lyhytdokumenttisarjan. Ruskeat Tytöt on tehnyt podcast-sarjoja yhteistyössä Radio Helsingin kanssa, ja Ruisrockissa se järjesti muun muassa podcastin livelähetyksen ja talk show’n. Eid kertoo, että tapahtumien ja koulutusten avulla media ylläpitää suhdetta yhteisöönsä. – Osallisuus tulee sitäkin kautta, että pääsee tapahtumiin oikeasti mukaan eikä vain lue passiivisesti juttuja. Tiukkaa editointia Media toimii freelancer-vetoisesti, eikä julkaisuaikataulua suunnitella pitkälle eteenpäin. Freelancerit tarjoavat juttuja heitä kiinnostavista aiheista, ja toimitus miettii, miten ne sopivat kokonaisuuteen. Tämä sopii toimitukselle hyvin, koska se haluaa tarjota ihmisille alustan kirjoittaa heitä kiinnostavista aiheista, mutta taustalla on myös käytännön syitä. – Olemme menneet projekti kerrallaan johtuen siitä, ettei meillä ole ollut mahdollisuutta palkata täysipäiväisiä editoreja, Suinner sanoo. Yhdistyksessä työskentelee viisi osa-aikaista työntekijää, neljä neljänä päivänä viikossa ja Eid kahtena päivänä. Heidän lisäkseen ovat harjoittelijat ja freelancerit. Kukaan ei käytä kaikkea työaikaansa mediaan, sillä mediatoiminta rahoitetaan yhdistyksen muulla toiminnalla, tuotemyynnillä ja konsultaatiolla. Jonkin verran tehdään sisältöyhteistyötä. Kirjoituskurssit toimivat apurahoilla. Jokainen juttu editoidaan tarkasti, sillä yhteisön luottamusta median arvostelukykyyn ei haluta rikkoa. Esimerkiksi yksi Q&A-sarjan kysymys-vastaus-juttu syntyy noin viikossa, isompiin tutkiviin kokonaisuuksiin saattaa mennä kuukausia. Editori käy läpi, että jutussa käytetään oikeita eikä esimerkiksi loukkaavia sanoja ja termejä, konteksti on oikea ja taustatyöt on tehty kunnolla. Lisäksi ollaan tarkkoja siitä, miten asioita jutussa kehystetään ja millaisia yleistyksiä esitetään. Huolella mietitään, kuka pääsee puhumaan mistäkin aiheesta. Suinner kertoo, että hän ei itse tekisi esimerkiksi juttua intialaisista juhlaperinteistä, koska hänellä ei ole siihen omakohtaista pohjaa. Oma agenda näkyy kaikessa Ruskeiden Tyttöjen tuottamassa sisällössä, myös muille tuotetussa. – Niin yhteiskunnallisesti kuin businesswise on tärkeää, että säilytämme oman linjamme ja näkemyksemme, Suinner kertoo. Puheenaiheiden luoja Kiinnostusta herättävä julkisivu. Niin Suinner ja Eid kuvailevat oman median merkitystä yhdistykselle. Median avulla yhteisön jäseniä ja puheenaiheita saatetaan laajemman yleisön tietoon. Yksi keino on viikoittainen uutiskirje. Sen noin 500 tilaajaa eivät ole Ruskeiden Tyttöjen tavallista lukijakuntaa, vaan uutiskirjettä seuraavat esimerkiksi muut yhdistykset tai yritykset, mahdolliset tulevat yhteistyökumppanit. Toiminnan tavoitteena on hankkia lisää resursseja siihen, että työntekijät voivat kouluttautua ja perehtyä aiheisiin entistä syvemmin. – Että meillä olisi täällä tulevaisuudessa täysipäiväisesti tyyppejä, joiden ei tarvitsisi lähteä kesken päivän toisiin töihin, Suinner sanoo. Tänä vuonna Ruskea Tytöt miettii toimintamuotoaan ja muun muassa sitä, pitäisikö julkaisuaikataulusta tehdä säännöllisempi ja kuinka tavoittaa entistä enemmän lukijoita. Suinner ja Eid kertovat, että merkittävä onnistuminen on se, että poceista ja heitä mietityttävistä aiheista on tullut puheenja juttujen aiheita muissa medioissa. – Sanaparia ruskeat tytöt pienillä kirjaimilla käytetään Helsingin Sanomien kolumneissa ja Oodin seinässä. Se, että olemme tehneet tämän näkyväksi, on minusta isoin saavutus, Eid sanoo. – Ja yhteisön sisällä se, että ihmiset löytävät toisensa ja kokevat saavansa siitä voimaa. ? Vinkit Näin huomioit vähemmistöjä 1. LAAJENNA NÄKÖKULMAA Haastattele ruskeita ihmisiä myös sellaisiin juttuihin, jotka eivät käsittele maahanmuuttajatai (moni)kulttuurisuusnäkökulmaa. 2. KIINNITÄ HUOMIOTA KUVITUSKUVIIN Kuvituskuvissa voi helposti tuoda esiin moninaisuutta. 3. VARO YKSIULOTTEISIA JUTTUJA Vältä juttuja, jotka vahvistavat stereotypioita. Etsi monia ääniä myös näennäisesti yhtenäisen ryhmän sisältä. 4. MIETI KÄYTTÄMIÄSI SANOJA JA NÄKÖKULMAA Pohdi, miten ne voivat olla arvottavia ja toiseuttavia, eli eroja korostavia ja poissulkevia. Lähde: Ruskeat Tytöt. ” Sanaparia ruskeat tytöt pienillä kirjaimilla käytetään Helsingin Sanomien kolumneissa ja Oodin seinässä.” Harjoittelijat Fiona Elone (vas.) ja Emma Duah ovat Ruskeiden Tyttöjen kirjoituskurssin entisiä opiskelijoita. Ruskeiden Tyttöjen kaupassa myydään yhdistyksen tuotteita, kuten kirjoja ja vaatteita. Pocille on uniikkia, että ympärillä on paljon ihmisiä, jotka ovat kokeneet niin paljon samoja asioita, Fiona Elone sanoo.
SuomenLehdistö 2/2019 17 ON HYÖDYLLISTÄ tietää, millaiset aiheet kiinnostavat lukijoita. Vielä hyödyllisempää on tietää, mistä kiinnostavista aiheista ei ole vielä kirjoitettu valtavasti. Kyse on yksinkertaisesta kysynnän ja tarjonnan laista: miksi yrittää tunkea mukaan aiheeseen, josta on jo ylitarjontaa, kun olisi paljon helpompaa kertoa sellaisesta, josta muut eivät ole vielä tyhjentäneet pajatsoa? Tietoa yleisön kiinnostuksen ja juttutarjonnan suhteesta tarjoilee Parsely-analytiikkayhtiön Currents-palvelu. Se perustuu tuhansien Parselyn analytiikkakoodia käyttävien verkkojulkaisijoiden käyttäjädataan. Ilmaisversiossa voi tehdä hakuja asiasanoilla ja katsoa, miten lukijoiden kiinnostus tiettyä aihetta kohtaan on kehittynyt viimeisen viikon aikana. Suomalaisten journalistien kannalta on harmillista, että Currents ymmärtää vain englanninkielisiä sisältöjä. Toki jotain hyötyä on siitä, että sähköpostiinsa voi tilata ilmoituksen, kun valittujen aihepiirien jutut alkavat yhtäkkiä kiinnostaa yleisöä. Currentsia ei kannata vahdata sen toivossa, että sieltä löytäisi suoraan seuraavan juttuaiheen. Kokeilkaa sen sijaan soveltaa sen esittämää ajattelutapaa – löytyykö oman median tai kilpailijoiden jutuista merkkejä siitä, mihin suuntaan lukijoiden kiinnostus on kehittymässä? (Myönnän, että yksittäisen toimittajan voi olla vaikea raapia tietoa kasaan, joten ehkä kannattaa lähestyä it-osastoa ystävällisesti.) NETTISIVUJEN ANALYTIIKKAAN nojaavia toimituksellisia päätöksiä on perusteltu, kritisoitu ja puolustettu Suomen Lehdistönkin sivuilla ahkerasti. Oma neutraalin sovitteleva kantani on, että mitä tahansa mittaria voi käyttää haitallisesti. Mahdollisimman suuria sivulatausmääriä varten on helppo suoltaa sekundaa. Jos halutaan kävijöiden pysyvän sivuilla pitkään, voi kirjoittaa pitkiä jorinoita tai tehdä monisivuisia kuvagallerioita. Kiinnostavampaa on se, millaisia muita päätelmiä lukijoiden mieltymyksistä, oman lehden vahvuuksista ja toimituksen voimavarojen käyttämisestä voidaan analytiikan pohjalta tehdä. JUTTUIHIN KOHDISTUVASSA kiinnostuksessa on muitakin eroja kuin pelkkä silmäparien määrä – esimerkiksi se, miten nopeasti kiinnostus tiettyyn aiheeseen herää ja laantuu. Google ja Schema Design löysivät amerikkalaisten mediankulutusta analysoimalla neljä erilaista mallia tai jakaumaa. Ne ovat symmetrinen, vasemmalle vinoutunut, oikealle vinoutunut ja epäsymmetrinen jakauma. Jakauma kuvaa sitä, milloin lukijat alkavat kiinnostua aiheesta, kuinka nopeasti kiinnostus herää ja kuinka pian kiinnostus laantuu. Symmetrinen jakauma tarkoittaa tilannetta, jossa lukijoiden kiinnostus kasvaa tasaisesti jo ennen uutistapahtumaa ja vastaavasti hiipuu tasaisella vauhdilla sen jälkeen. Tällaiset tilanteet ovat yleensä ennustettavia mutta monimutkaisia uutisia, kuten Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean huippukokous. Vasemmalle vinoutunut jakauma tarkoittaa uutista, joka kiinnostaa lukijoita suuresti etukäteen, mutta ei juuri lainkaan tapahtuman päätyttyä. Tällaisia voivat olla vaikkapa ennustettavat luonnonilmiöt, kuten auringonpimennykset tai superkuut. Oikealle vinoutunut jakauma on perinteisten uutistapahtumien malli: tapahtumaa ei ole voinut ennakoida, mutta kiinnostus kasvaa heti suureksi ja jatkuu pitkään. Epäsymmetriset jakaumat ovat jatkuvia uutistapahtumia, jotka synnyttävät ensimmäisen kiinnostuspiikin jälkeen vielä uusia, yhtä isoja yleisöryntäyksiä. Jos malttaa hetken tonkia oman julkaisun kävijätilastoja, näitä malleja voi sovitella erilaisiin uutistapahtumiin, juttutyyppeihin ja -aiheisiin. Löytyykö sieltä selkeitä, kenties toistuvia malleja, joiden perusteella suunnata toimituksen voimavaroja? Jokaisella on varmasti näppituntuma asiasta, mutta kiinnostusjakaumien (tiedän, kamala ilmaus) avulla paikkansapitävyyttä voi testata. ? Mistä kirjoittaisin tänään? ko pi oi tä m ä Nettianalytiikka auttaa ymmärtämään, milloin suosituista aiheista kirjoittaminen kannattaa lopettaa. Olli Sulopuisto on helsinkiläinen vapaa toimittaja, podcastaaja ja nörtti. olli@nonfiktio.fi 1 Kannattaako kaikkein suosituimmista aiheista kirjoittaa, vai ovatko muut mediat jo tyydyttäneet lukijoiden kiinnostuksen? 2 Millaisten aiheiden suosio pysyy tasaisena ja millaisten vaihtelee olosuhteiden mukaan? 3 Ovatko muiden lehtien jutut samasta aiheesta saaneet jakoja, kommentteja ja sivulatauksia? 3 pointtia HANNA SAKARA PALSTAT
PALSTAT 18 SuomenLehdistö 2/2019 LUKIJAT YLIARVIOIVAT kykynsä erottaa laatujournalismi muusta digisisällöstä. Journalismin valeasuun puettu propaganda voi saada viisaankin menemään vipuun. Sisältöjen sekaantumisen vuoksi laatujournalismin pitäisi perustella uudelleen yleisölleen, mihin sitä tarvitaan, miten sitä tehdään sekä mikä ja miten sen erottaa muusta mediasisällöstä. Tähän päädytään Tampereen yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkimusprojektissa Informaatiokaaos ja luottamus perinteiseen journalismiin. Sekaannusta aiheuttavat journalismin näköinen mainonta, trollaus, valeuutiset, näennäistiede, klikkien kalastelu ja poliittinen propaganda. Verkossa lukija kohtaa journalismilta näyttävää sisältöä, jonka tekotapaa ja tarkoitusperiä on usein vaikeaa – ellei mahdotonta – selvittää. Harhaanjohtamistarkoituksessa tehty väärä informaatio hämmentää lukijaa ja saa epäilemään myös laatujournalismia ja sen merkitystä. Sisältösekaannuksen tutkimusprojekti huolehtii poikkeuksellisen hyvin tiedon popularisoinnista. Tieteellisten artikkeleiden lisäksi tutkimusryhmä on julkaissut Sisältösekaannuksen selviytymisopas -nimisen nettisivuston harhaanjohtavien ja epäeettisin keinoin vaikuttamaan pyrkivien tekstien tunnistamiseksi. TOIMITTAJAT PITÄVÄT tutkimuksen mukaan liian itsestäänselvänä, että lukijat ymmärtävät, millaisten eettisten ja juridisten sääntöjen ja normien pohjalta he toimivat ja miten tiedot tarkistetaan laatujournalismissa useasta eri lähteestä. Lukijoiden olisi tärkeää tuntea Journalistin ohjeiden suuret linjat sekä ymmärtää journalismin tavoitteet, jotta he ymmärtäisivät, miksi jutut ovat sellaisia kuin ovat. Suuren yleisön ymmärrys ja luottamus journalismia kohtaan ovat erittäin tärkeitä asioita, koska ne vaikuttavat sitoutumiseen ja maksuhalukkuuteen. Jos lukija ei ymmärrä maksullisen riippumattoman journalismin ja ilmaisen nettisisällön eroa, niin miksi hän myöskään maksaisi journalismista ylimääräistä. Julkisen sanan neuvosto osallistui viime vuonna journalismin luottamustalkoisiin lanseeraamalla ”vastuullista journalismia” -logon, jonka pyrkimyksenä on korostaa eroa Journalistin ohjeisiin sitoutuneiden medioiden ja valemedioiden välillä. Logo on hyvä alku, mutta se ei riitä luottamuksen rakentamiseen, jos lukija ei ymmärrä sen kumpaakaan sanaa: mitä vastuullisuus ja journalismi käytännössä tarkoittavat, kun puhutaan juuri käsillä olevasta tekstistä? LUKIJAA HÄMMENTÄVÄN sisältösekaannuksen ongelmaa ei voi kuitenkaan sysätä pelkästään valetai vaihtoehtomedioiden ja verkkoympäristön syyksi. Tutkijat muistuttavat, että esimerkiksi klikkiotsikot ja verkkojuttuihin jääneet virheet kasvattavat lukijoiden epäluottamusta journalismia kohtaan. Tältä osin journalistien olisi tärkeää miettiä kriittisesti myös omaa toimintaansa digiympäristön sisältösekaannuksessa. Suomessa kansalaisten luottamus journalismiin on perinteisesti ollut korkealla tasolla, mutta luottamuksessa näkyy myös kansan kahtiajako. Esimerkiksi perussuomalaisten äänestäjistä 71 prosenttia on kertonut menettäneensä luottamuksen journalismiin. On eri asia arvioida ja kritisoida journalismia tapauskohtaisesti sen suoritusten perusteella kuin suhtautua skeptisesti kaikkeen journalistiseen sisältöön. Oikeanlainen, rakentava mediakriittisyys löytyy kahden ei-toivottavan ääripään, välinpitämättömyyden ja vainoharhaisuuden, väliltä. Sisältösekaannuksen selviytymisopas tekee omalta osaltaan tärkeää mediakasvatustyötä auttamalla arvioimaan sisältöjä laajemmin kuin vain mustavalkoisella valhe-totuusasteikolla. te or ia & kä yt än tö Teoria väittää: Toimittajat pitävät itsestäänselvyytenä, että lukijat ymmärtävät, mikä erottaa journalismin muusta mediasisällöstä. Tutkimuksen mukaan näin ei kuitenkaan ole. Journalismi pitää perustella Tutkijat: Katja Valaskivi, Elina Noppari, Paula Haara, Matti Nelimarkka ja Pihla Toivanen. Tutkimus: Sisältösekaannuksen selviytymisopas, Aalto-yliopisto ja Tampereen yliopiston tutkimuskeskus Comet, 2019. Opas on julkaistu osoitteessa www.sisaltosekaannus.fi. Aineisto: Yleisötyöpajat, joihin osallistuneet arvioivat journalismin ja muiden mediatekstien luotettavuutta. Data-aineisto vaihtoehtoisten medioiden toiminnasta internetin verkostoissa. Tekijä: Länsi-Savon uutistuottaja SuviTuulia Nykänen. Kokemus: Länsi-Savossa vuodesta 2018, uutistuottajana tämän vuoden alusta. Aiemmin toimittajana mm. Iltalehdessä, Keskisuomalaisessa ja Jyväskylän ylioppilaslehdessä. Filosofian maisteri Jyväskylän yliopiston journalistiikasta 2018. Fakta Fakta Kirjoittaja Panu Uotila on journalistiikan yliopistonopettaja Jyväskylän yliopiston kielija viestintätieteiden laitoksella. panu.uotila@jyu.fi Käytäntö vastaa: Toimittajien pitäisi kertoa jutun yhteydessä, mitä sen eteen on tehty. Uutiset ja mielipiteet pitäisi erottaa nykyistä selvemmin varsinkin netissä. Länsi-Savon uutistuottaja Suvi-Tuulia Nykänen, tutkimuksen mukaan lukija ei välttämättä erota laatujournalismin ja muun mediasisällön eroa, koska hän ei ymmärrä millaisia eettisiä ja juridisia sääntöjä toimittajat työssään noudattavat. Toimittajille vaikkapa tiedontarkistus on itsestäänselvyys, mutta pitäisikö journalistista työprosessia avata nykyistä paremmin myös lukijoille? – Luottamuksen säilyttämiseksi työ pitää tehdä mahdollisimman hyvin. Varsinkin silloin kun ollaan eettisesti ja juridisesti vaikean asian äärellä, pitää kertoa, mistä asiaa on kysytty ja mitä kaikkea totuuden varmistamiseksi on tehty. Tutkimuksessa kävi ilmi, että osa lukijoista piti juttujen journalistisia valintoja ja näkökulmia outoina, koska he eivät ymmärtäneet journalismin tehtävää demokratian toiminnan edellytyksenä ja ”vallan vahtikoirana”. Pitäisikö toimittajien muistuttaa lukijoita siitä, että demokratia ei toimi, elleivät toimittajat kerro äänestäjille vallankäytöstä? – Haluaisin ajatella, että toimittajien pitää tehdä niin hyviä ja yhteiskunnallisesti merkittäviä juttuja, että tehty työ nostaa journalismin sille kuuluvaan arvoon yhteiskunnassa. – Esimerkiksi pelkkien tiedotteiden perusteella on nopeaa ja helppoa tehdä juttuja, mutta samalla toimittajat kaventavat oman työnsä merkitystä. Jos tiedottajien tekemä sisältö riittäisi, niin silloin ei enää tarvittaisi toimittajia organisaatioiden ja yleisön väliin. – Työ pitää tehdä niin hyvin, että jutut perustelevat itse journalismin merkityksen. Osa haastatelluista lukijoista oli sitä mieltä, että toimittajat ”eivät osaa enää raportoida”, vaan jutuissa otetaan liikaa kantaa tai niiden lähtökohta on puolueellinen. Lukijat kaipasivat mahdollisimman neutraaleja ja tasapuolisia juttuja, jotta he saisivat vapaasti muodostaa oman mielipiteensä. Mitä mieltä olet? – Joskus on hämmentävää, kun omasta jutusta tulee palautetta, että siitä paistaa liian selvästi toimittajan oma mielipide, vaikka minulla ei todellisuudessa edes olisi asiasta mielipidettä. – Kaikki lukijat eivät ehkä osaa aina erottaa uutisjuttujen ja mielipiteellisten juttujen eroa, koska erityisesti netissä linkit ja ulkoasu ovat varsin samannäköisiä. Jos lukija ei ymmärrä uutisen ja mielipidejutun eroa, niin onko se lukijan vika, vai pitäisikö lehtien kertoa, mitä vaikkapa näkökulma tarkoittaa? – Meillä on mielipiteellistä aineistoa kolumneissa ja uutistaustoissa, joiden vinjetissä lukee ”uutisen takaa”. Tällä yritämme selventää, että tässä tekstissä toimittaja tekee enemmän tulkintoja kuin perusuutisessa. – Mielipiteellinen aineisto ja tausta-aineisto ovat mielestäni erittäin tärkeä osa journalismia, koska monissa juttuaiheissa on mahdotonta saada lähteitä puhumaan omalla nimellään. Asioiden syitä ja taustoja voi tuoda julkisuuteen uutistaustojen avulla, vaikka ne eivät olisi varsinaisia uutisia. ?
PALSTAT SuomenLehdistö 2/2019 19 Oikeasti merkittäviä uutisvalintoja RAPORTTI: Kertovatko luetuimpien juttujen listat siitä, millaisia uutisia lukijat oikeasti haluavat? Eivät kerro, sanoo Roskilden yliopiston viestinnän professori Kim Christian Schrøder tuoreessa Reutersinstituutin raportissaan. Schrøderin raportti perustuu aineistoon, jossa 24 ihmistä luokitteli uutisia kiinnostuksensa perusteella. Tämän pohjalta Schrøder hahmotteli neljä erilaista profiilia uutisten kuluttajille. Kategoriat ovat politiikasta ja yhteiskunnasta kiinnostuneet lukijat, sosiaalisesti ja humanitaarisesti suuntautuneet lukijat, kulttuurisesti suuntautuneet lukijat sekä lukijat, jotka etsivät jutuista syvällisyyttä. Raportin perusteella kunkin profiilin sisällä ihmiset saattavat kuluttaa yhtä lailla ”pehmeitä” kuin ”kovia” uutisia tai sekaisin politiikkaa ja viihdettä. ”Ihmisten uutismakuun vaikuttaa se, mikä on tärkeää heidän jokapäiväisessä elämässään.” Schrøderin viesti on, että yleisöjen maku ja tärkeysjärjestys ovat monimutkaisia asioita. Uutisten lukemiseen vaikuttavat merkittävästi myös yhteiskunnalliset arvot, ja niiden tavoittamiseksi journalistien pitäisi luottaa enemmän omiin vaistoihinsa kuin luetuimpien juttujen listaukseen. Janne Arola > Kim Christian Schrøder: What do news readers really want to read about? – How relevance works for news audiences https:// bit.ly/2T265QW Median ahdinko harmittaa myös poliitikkoja KIRJA: Suomalaisten poliitikkojen ja toimittajien kanssakäymisen sanotaan usein olevan poikkeuksellisen suoraa. Eduskunnan kuppilassa istutaan sulassa sovussa, eikä haastattelupyyntöjä tarvitse esittää virallisia reittejä. Riittää kun koputtaa ministeriä olkapäähän. Risto Niemikari, Tapio Raunio ja Tom Moring syventävät toimittajien ja poliitikkojen suhdetta artikkelissaan, jota varten he ovat haastatelleet 21:tä politiikan ja median eliittiin kuuluvaa henkilöä. Artikkeli on osa laajempaan tutkimukseen pohjautuvaa kirjaa, jossa on selvitetty poliitikkojen ja median suhteita neljässä eri maassa. Suomea käsittelevässä artikkelissa kerrotaan esimerkiksi siitä, kuinka sekä median että politiikan edustajat ovat huolissaan perinteisen median tulevaisuudesta. ”Median ahdinko ei ole poliitikoille voitto, vaan pikemminkin yhdessä median edustajien kanssa jaettu ongelma”, artikkelissa sanotaan. Vaikka poliitikkojen ja toimittajien suhteiden ammatillistumisesta ja etääntymisestä on puhuttu paljon, artikkelin perusteella ainakin Suomessa suhteet perustuvat edelleen pitkälti epämuodolliseen ja yksityiseen kanssakäymiseen. Politiikan toimittajien rooli on kuitenkin muuttunut ja muuttumassa. ”Kun uutisia jaetaan useissa eri kanavissa – enemmän tai vähemmän suoraan lähteiltä – journalistien rooli saattaa muuttua enemmän politiikan asiantuntijaksi tai tulkiksi”, yhteenvedossa todetaan. Janne Arola > Karl Magnus Johansson & Gunnar Nygren (toim.): Close and distant: Political executive – media relations in four countries https:// bit.ly/2EJRMaL Huomioi sukupuolet tasapuolisesti KIRJA: Alkuun paljastus: sukupuoleen voi edelleen viitata vaikka lehtitekstissä ilman, että kyse on seksistisestä kielenkäytöstä. Tärkeää on huomioida sukupuolet tasapuolisesti – tai jättää huomiotta. Turhat nais(puolinen)ja mies(puolinen)määritteet kannattaa karsia pois. Muun muassa tällaisia suosituksia annetaan Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan tuoreessa kirjassa, jossa kerrotaan sukupuolittuneesta kielenkäytöstä. Kirjassa on paljon elävän elämän esimerkkejä lehtiteksteistä, joissa kielenkäyttö ei ole mennyt aivan putkeen. Siksi kirjaa voikin lukea myös eräänlaisena ABC-oppaana siihen, miten virheitä voi välttää omassa työssä. Yhdessä kirjan suosituksista kehotetaan harkitsemaan, onko ulkonäön tai perhesuhteiden kuvailu jutussa asiaankuuluvaa vai toistaako se sukupuolistereotypioita. ”Voi myös verrata, nostaisiko samanlaisessa yhteydessä esiin samantyyppisiä asioita, jos kuvailtava henkilö olisikin (oletetusti) eri sukupuolta tai muunsukupuolinen”, kirjassa huomautetaan. Janne Arola > Tasa-arvoasiain neuvottelukunta: Miehiä ja naisihmisiä – Suomen kielen seksismi ja sen purkaminen https://bit.ly/2DSBSdH ” Keskena?a?n ristiriitaisia tutkimustuloksia tai tulkintoja ei yleensa? esitetty samassa uutisessa. Kirjoituksissa noudatettiin siten yhden totuuden logiikkaa, minka? vuoksi talouden ja ympa?risto?n pa?a?kehykset eiva?t kohdanneet lehtien luomassa julkisuustilassa.” Aki Harju Oulun yliopiston väitöskirjassaan Pohjoisen kaivokset suomalaisissa sanomalehdissä tu tk im us no st o ki rj at ie to ELIN A RAJA LA
20 SuomenLehdistö 2/2019 Tapakäyttö ratkaisee tulevan m ai lla & ha lm ei lla Lojaliteetti uutismediaa kohtaan rakentuu eri lailla kuin aiemmin ja edellyttää kiivasta markkinointia. Kirjoittaja Jani Halme on mediatoimisto ToinenPHD:n luova johtaja ja digitoimisto Kuubin osakas. jani.halme@ toinenphd.com HAN NA SAKA RA PALSTAT MINULLA ON jännittävä luottamustehtävä. Se on jäsenyys Postimerkkitoimikunnassa. Kokoonnumme muutaman kerran vuodessa päättämään siitä, millaisia postimerkkejä Suomessa julkaistaan. Erittäin kiinnostavaa tekemistä, etenkin kun huomaa miettivänsä, millaisista postimerkeistä nuoret voisivat innostua. Ruotsin posti julkaisi vuonna 2014 merkin uransa elinvoimaisimpia hetkiä tuolloin eläneestä muusikosta nimeltään Avicii. DJ-tähden hitti Wake Me Up oli juuri noussut Spotifyn kaikkien aikojen soitetuimmaksi kappaleeksi. Artisti singahteli listaykköseksi ympäri maailmaa ja nousi globaaliksi nuorisoidoliksi. Merkkipäätös oli siis perusteltu. Tarinan mukaan kyseinen merkki kuitenkin jakoi voimakkaasti Ruotsia. Yli 16-vuotiaat kyselivät ihmeissään, kuka on Avicii. Vastaavasti alle 16-vuotiaat kyselivät, mikä on postimerkki. TAPA JOPA postikorttien lähettämiseen oli päässyt sukupolvien välillä katkeamaan. Tai sitä ei ollut vielä syntynyt. Myös uutismedian kuluttaminen on sukupolvelta toiselle siirtyvä tapa. Toisteisuus on uutismedian liiketoimintamallin ydin. Ja nyt se on vaarassa. Ainakaan se ei synny samalla tavalla kuin aikaisemmin. Lojaliteetti digitaalista uutismediaa kohtaan rakentuu eri lailla kuin se syntyy paperiseen versioon. Ydinkysymys kuuluu: onko suomalaisissa mediataloissa osaamista luoda tapoja digitaaliseen ympäristöön? Nyt keskustelu pyörii liikaa sisällön ympärillä. Pelkän sisällön merkityksen hokeminen on älyllisesti epärehellistä vastuun väistelyä. Totta kai sisältö ratkaisee. Se on kaiken ydin ja pohja ja kirkkain kruunu. Mutta kun se ei enää riitä. Muillakin on hyvää sisältöä. Pitää pystyä rakentamaan uudestaan tapa kuluttaa toisteisesti uutismediaa. Tottumuksen edellytyksenä on hyvä digitaalinen asiakaskokemus. Tutkin tätä tekstiä varten yhtä – toki hivenen teknistä – asiakaskokemuksen osaa. Testasin, millainen on uuden digiasiakkaan polun alku seitsemässä eri suomalaismediassa. Moni tekee levikkimarkkinoinnissaan jo aivan oikeita asioita. Ainakin sosiaalisten medioiden rooli uusasiakashankinnassa on sisäistetty. Timantti-, kruunuja avainjuttujen avulla houkutellaan maksumuurin läpi kohti kokeilujaksoa. Asiakkaaksi pääsee sujuvasti, mutta sitten alkavat ongelmat. Luotto lojaliteetin automaattiseen syntymiseen on kovin suuri. ALAN AJATUS tuntuu kulkevan, että kyllä se tilaaja lukee, kun on kerran luottokorttinumeronkin syöttänyt. Ei muuten lue. Digitaalinen asiakaskokemus vaatii ennennäkemättömän määrän jatkuvaa ylläpitoa. Kuluttajaa pitää häiritä. Häntä pitää muistuttaa lukemattomista uutisista aivan koko ajan. Unohtamatta juttuarkistoa. Sähköpostiosoitteen antaneelle lähettäisin räätälöidyn uutiskirjeen, vaikka sitä ei olisi edes tilattu. Ainahan sen voi perua. Sosiaalisen median panostuksia kannattaa suunnata myös tilaajille. Tunnistamattomat selainkäyttäjät pitää saada keinolla millä hyvänsä kirjautuneiden jaloon kastiin. Kaikkein olennaisinta on kääntää asiakas mobiilisovelluksen käyttäjäksi, sillä vain sitä kautta omasta olemassaolostaan pääsee muistuttamaan näytölle välähtävillä notifikaatioilla. Lajiniilot puhuvat asiakkuusmarkkinoinnista ja käyntiuseutta kasvattavista impulsseista. Juuri noin ne inhat jenkkijätitkin toimivat. Netflix lähettää uutta katsottavaa suosittelevia kirjeitä jopa päivittäin. Se huolehtii, että suhde pysyy ja tiivistyy. Erinomaisen asiakaskokemuksen luominen ei ole kaiken ratkaisevan hopealuodin etsintää. Se on toimituksen, markkinoinnin ja liikkeenjohdon välistä ankaraa yhteistyötä. Mutta voisiko avoimuus ja tiivis yhteistyö olla Suomen kokoisessa maassa myös mediatalojen välistä? Ettei kukaan 16-vuotias koskaan kyselisi, mikä ihme se uutinen oikein on. ? Pelkän sisällön merkityksen hokeminen on vastuun väistelyä.