• pearl jambaddieswolver porcupine treesonata arctica megadethsurvivors zero ensiferumthreat signal raised fistjanne laurila the micragirlsthe grammers zero ninethe capital beat jaakko & jaychuck ragan NRO. 9 · (SYYSKUU) · 2009 · (#134) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT MUSE
• PROUDLY PRESENTS Perjantaina 16.10.09, Helsingin Jäähalli Liput Lippupisteestä ja Tiketistä 46 + mahd. toimituskulut Keskiviikkona 25.11.09, Helsingin Jäähalli Liput Lippupisteestä ja Tiketistä 40 + mahd. toimituskulut Sunnuntaina 29.11.09 Helsingin Jäähalli Liput Lippupisteestä ja Tiketistä 46 + mahd. toimituskulut LIVE NATION & BEATBOX CONCERTS IN ASSOCIATION WITH WILLIAM MORRIS ENDEAVOUR ENTERTAINMENT PRESENTS Tiistai 1.12.09, Kaapelitehdas, Helsinki Liput Lippupisteestä 46 + mahd. toimituskulut SUE » 2 « NRO. 8
• LIVE NATION IN ASSOCIATION WITH RIVERMAN AND ITB PROUDLY PRESENT Special guests: placeboworld.co.uk Keskiviikkona 11.11.09 Hartwall Areena, Helsinki Liput Lippupisteestä 51/49 + mahd. toimituskulut Sunnuntaina 15.11.09, Helsingin Jäähalli Liput Lippupisteestä ja Tiketistä 49 + mahd. toimituskulut Liput myynnissä ti 15.9. alkaen! Tiistaina 15.12.09, Helsingin Jäähalli Liput Lippupisteestä ja Tiketistä 46 + mahd. toimituskulut SUE Keskiviikkona 16.12.09 Helsingin Jäähalli Liput Lippupisteestä ja Tiketistä 46 + mahd. toimituskulut » 3 « NRO. 8
• SUE » 5 « NRO. 8
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) Negative on aloittanut uuden albumin äänitykset Los Angelesissa tuottajapari Warren Rikerin ja Jimmy Westerlundin kanssa. Bändi on solminut maailmanlaajuisen levytyssopimuksen Warner Musicin kanssa. Uutta materiaalia on kuultavissa singlen verran loppuvuodesta. Rock-legendat Bill Wyman, Jimmy Page ja Nick Mason sekä nuorempi guru Jack White ovat moittineet Guitar Hero- ja Rock Band -pelejä. "Jos lapset käyttäisivät yhtä paljon aikaa oikealla kitaralla treenaamiseen kuin nappien paineluun, heistä tulisi tosi hyviä soittajia," Mason kiteytti. James Allan jätti saapumatta yhtyeensä Glasvegasin palkintogaalakeikalle ja katosi jäljettömiin aivan Yhdysvaltain-kiertueen alla. Pidettyään bändikavereitaan jonkin aikaan jännityksessä keulakuva tarttui puhelimeen ja ilmoitti olevansa hengissä ja New Yorkissa. The White Stripesista, The Raconteursista ja Dead Weatherista tuttu Jack White ja The Rolling Stones -kitaristi Keith Richards ovat tehneet biisejä yhdessä. Kappaleiden julkaisusta ei ole vielä julkistettu tietoa. The Stoogesin paluu siirtyy toiseen vaiheeseensa, kun tammikuussa sairauskohtaukseen menehtyneen kitaristi Ron Ashetonin tilalle tulee Iggy & the Stoogesin Raw Power -klassikolla kitaroinut James Williamson. Näillä näkymin tulevilla keikoilla kuullaan biisejä ainakin kolmelta ensimmäiseltä Stooges-albumilta. Pete Dohertyn 30-vuotispäivät olivat saada traagisen lopun, kun ikäkriisin ja votkapullon lannistama mies uhkasi hypätä juhlapaikkana toimineen pariisilaistalon katolla kuolemaansa. Hommasta ei tullut valmista, ja nyt Doherty kaavailee The Libertinesin uudelleenkokoamista. Michael Jackson haudattiin syyskuun 3. päivänä Kalifornian Glendalen Forest Lawn -hautausmaalle 200 hautajaisvieraan läsnäollessa. Jacksonin kuolemaa ei kuitenkaan ole käsitelty loppuun: sitä tutkitaan henkirikoksena. Malesiasta löydetty uusi hämähäkkilaji on saanut nimekseen Heteropoda Davidbowie. David Bowie on uransa varrella perustanut The Spiders from Mars -yhtyeen ja tehnyt The Glass Spider -kiertueen. Internet-osoitteessa www.rokitkokit.fi on alettu esittää Rokit kokit -nimistä ruokaohjelmaa, jonka toinen juontaja on Kaarle Viikate. Ohjelmassa vierailee muusikoita ja muita alan toimijoita. Sex Pistolsin Johnny Rottenina kuuluisaksi tulleen John Lydonin yhtye PIL kokoaa rivinsä 17 vuoden tauon jälkeen. Bändi lähtee joulukuussa Britannian-kiertueelle avantgardistisen kakkoslevynsä Metal Boxin 30-vuotispäivien kunnaksi. Combat Rock Shop muuttaa Helsingin Sörnäisten metroaseman kupeeseen osoitteeseen Vaasankatu 7. Liikkeen vanhoissa tiloissa Kampissa on käynnissä muuttomyynty 26.9. asti. Uusi myymälä avataan keskiviikkona 30.9. Ruotsalainen stoner rockia ja metallia sekoitteleva Mustasch saapuu Suomeen kiertueelle: ti 3.11. Tampereen Klubi, ke 4.11. Turun Klubi, to 5.11. Helsingin Tavastia, pe 6.11. Oulun Teatria ja la 7.11. 40 vuotta sitten uima-altaasta kuolleena löydetyn The Rolling Stones -kitaristi Brian Jonesin kuolema herättää vieläkin kysymyksiä. Poliisi tutkii uusia todisteita ja harkitsee niiden perusteella, onko Jonesin tapaus syytä avata uudelleen tutkinnalle. Uusien todisteiden luonnetta ja sisältöä ei ole julkistettu. Oasis-yhtyeestä eronnut kitaristi-biisintekijä Noel Gallagher on julkistanut eronsa syiksi sen, ettei koe saavansa tukea bändikavereiltaan eikä Oasiksen managereilta ja että kanssakäyminen näiden tahojen kanssa on käynyt sietämättömäksi. Tulevaisuudensuunnitelmiaan Noel ei ole vielä julkistanut. Spinefarm Records on kiinnittänyt talliinsa legendaarisen Killing Joken. Uusi studioalbumi julkaistaan Spinen kautta maailmanlaajuisesti alkuvuonna 2010. UNIIKKI SOUNDIPALETTI Kimmo Pohjosen, Trey Gunnin ja Pat Mastelotton yhtye KTU konsertoi Suomessa kolme kertaa. Muun muassa King Crimsonista tuttujen Trey Gunnin ja Pat Mastelotton ja hanuritaiteilija Kimmo Pohjosen trio KTU soittaa maanantaina 19.10. Tampereen Klubilla, tiistaina 20.10. Helsingin Tavastialla ja lauantaina 24.10. Hämeenlinnan Vanaja-salissa. KTU:n peruskivi muurattiin, kun Kimmo Pohjonen lämmitteli King Crimsonia. ­ Idea yhteisestä bändistä syntyi siitä, että me digattiin puolin ja toisin toistemme tekemisistä, Pohjonen kertoo. ­ Minua viehätti se, että warrkitaraa soittava Trey ja elektroniikkaa lyömäsoittoonsa yhdistelevä Pat ovat kumpikin alansa huippuja, joilla on aivan oma juttunsa. Niin on minullakin ja halusimme katsoa, mitä yhdistelmästä syntyy. KTU koosti progressiivis-shamanistista konserteistaan 8 Armed Monkey -livelevyn jo perustamisvuonnaan. 2004. Ensimmäisen studio-albuminsa Quiverin trio julkaisi tämän vuoden alussa. ­ Improvisaatio on vahvasti läsnä KTU:n musiikissa. Livenä irtiottoja tehdään luonnollisestikin enemmän kuin studiossa, mutta kyllä Quiveriltakin improvisoituja osia löytää. Quiverilla sävellykset ovat kuitenkin jalostetumpia kuin 8 Armed Monkeylla, Pohjonen vertaa ulosannin kahta ulottuvuutta. KTU soittaa tulevilla keikoillaan sekä uuden levyn materiaalia että vanhempaa tuotantoaan. Mutta mitä keikoilta voi odottaa hän, joka ei bändiä entuudestaan tunne? ­ KTU on täysin uniikki kokoonpano, jossa minä soitan maailmanluokan amerikkalaismuusikoiden kanssa musiikkia, jollaiseen ei taatusti muualla törmää. Tarjolla on aikamoinen soundipaletti, Kimmo Pohjonen lupaa. KTU Ma 19.10. Klubi, Tampere Ti 20.10. Tavastia, Helsinki La 24.10. Vanaja-sali, Hämeenlinna Seattlesta puhaltaa tutut tuulet 23.09.2009 SUE » 6 « NRO. 8
• Helsinki Lauantai 26.9. Korjaamo Liput ennakkoon Tiketistä alk. 13 / ovelta 14 Korjaamo (Kulmasali), Töölönkatu 51, Helsinki FATBOY(SWE) Tampere pe 2.10. ja la 3.10. Klubi APULANTA TERVEET KÄDET Liput 16 (Ennakko: Tiketti) Klubi, Tullikamarinaukio, Tampere Turku to 8.10. Klubi Liput 17 (Ennakko: Tiketti) Klubi, Humalistonkatu 8, Turku PMMP UKKOSTA ILMASSA: For Selena and Sin E=ENNAKKOLIPUT JELMU.NET:istä. HALVEMPI HINTA VAIN JELMU RY:N JÄSENILLE. JÄSENEKSI VOIT LIITTYÄ Avoinna joka päivä SCHAUMANINKATU 3 - 40100 JYVÄSKYLÄ - 014-617866 - WWW.JELMU.NET PAIKAN PÄÄLLÄ TAI JELMU.NET:issä. SUE » 9 « NRO. 8
• HAASTATTELU TEKSTI PYRY HALLAMAA KUVA WARNER MUSIC » KOHTI ÄÄRETÖ Viidennen levyn teossa Musea eivät pidätelleet tuottajat eivätkä levytysbudjetit. Musiikkiteollisuus ympärillä voi kutistua kuin hiipuva aurinko, mutta Muse ei pienennä soudiaan tai luovu ylilyönneistä. varuus, tuo käymättömistä korpimaista viimeisin, on Muselle tärkeä aihe. Mustia aukkoja, sotia maan ulkopuolisten olioiden kanssa ja äärettömän tyhjyyden vaikutusta ihmismieleen on ehditty käsitellä jo bändin aiemmilla albumeilla. Uutta The Resistance -levyä tekemään lähtiessä myös luovuudelle haettiin uutta liikkumatilaa. Studioon ei päästetty ulkopuolista tuottajaa, ja kuulopuheiden mukaan Musella olisi voinut olla työn alla niin jättimäinen, moniosainen sinfonia kuin yksittäisiä, erikseen julkaistavia kappaleitakin. The Resistancen päättää yli kymmenminuuttinen, kolmiosainen Exogenesis-rocksinfonia maapallon taakseen jättävästä ihmiskunnasta, mutta se julkaistaan sittenkin osana normaalia albumia. Basisti Christopher Wolstenholmen mielestä internetin vuoksi musiikkia ei tarvitsisi välttämättä enää tehdä albumiformaattiin, mutta Muse päätti sittenkin tehdä kokonaisen levyn maailmankiertueisiin liittyvistä käytännön syistä. ­ Lauluja olisi hyvä julkaista omillaan, mutta pitäisi keksiä keino tehdä niin vaarantamatta keikkoja. Pitkälle kiertueelle ei oikein voi lähteä niin, että ulkona on pari uutta kappaletta ja lisää tulee tipoittain. Levy-yhtiöt haluavat yhä albumeita ja niin varmaan myös useimmat ihmiset. Musiikki on mielekkäämpää, kun se on levyllä, jolla kaikki toimii yhteen, Wolstenholme perustelee. Kun studioon mentäessä tulevasta musiikista ei ollut tiedossa kunnolla edes sen muotoa, eikä mukana ollut ulkopuolista tuottajaa ohjaamassa, olisi alkuun pääsemisen voinut kuvitella olevan vaikeaa. Wolstenholmen mukaan asia oli kuitenkin juuri päinvastoin. ­ Tuottajan ja bändin välille syntyy joskus erimielisyyksiä, kun bändi on täysin tyytyväinen johonkin, mutta tuottajalla on ihan eri käsitys siitä, miten asioiden pitäisi olla. Sitten tehdään hänen tahtonsa mukaan, mutta lopputulos ei ole kelvollinen. Viime levyllä kokeilimme paljon kaikenlaista, koska tuottaja halusi. Kymmenenkään Ranskassa studiossa vietetyn viikon jälkeen meillä ei ollut valmiina mitään, mistä olisi voinut olla ylpeä, Wolstenholme A muistelee Black Holes And Revelationsin tekemistä. Yli epämukavuuskynnyksen the resistancea tehdessä Musen ei tarvinnut miellyttää kuin itseään, mutta kerrankos se on riittänyt suuriegoisille muusikoille tappelun aloittamiseen. Muse selvisi kohtuullisen vähällä, vaikka bändikavereiden kanssa eri mieltä oleminen onkin vaikeaa ja jokainen jäsen piti rimaa korkealla. ­ Eiväthän kaikki voi olla koko ajan samaa mieltä kaikesta. Joskus tulee kaksi vastaan yksi -tilanteita. Jos emme olisi myös ystäviä, ne olisivat helpompia. On vaikeaa sanoa ystävälleen, että hänen soittonsa on roskaa ja hänen pitäisi kokeilla jotain muuta, Wolstenholme kertoo. ­ Siitä piti kuitenkin päästä yli. Meidän täytyi pystyä sanomaan toisillemme, milloin jokin ei toimi. Pienen epämukavuuden välttämistä tärkeämpää on se, että kaikki tietävät kaikkien olevan tyytyväisiä levylle tulevaan musiikkiin. Kun se on julkaistu, sitä ei voi enää muuttaa. Sen kanssa pitää elää koko loppuelämä, ja jos jokin kaduttaa, se alkaa jäytää ajan myötä. Vaikka triosta yksi onkin vastuussa niin laulusta, kitaroista, koskettimista, sanoituksista kuin sävellyksistäkin, Muse ei kuitenkaan ole Matthew Bellamyn diktatuurin alainen, vaan itse asiassa hyvinkin demokraattinen ryhmä. ­ Joskus Mattilla on hyvin selkeät ideat siitä, millainen kappaleesta pitäisi tulla. Useimmiten hän kuitenkin luottaa siihen, että minä ja Dom (rumpali Dominic Howard) keksimme mitä kappaleille kannattaa tehdä. Matt tuo meille aina melodiat ja sointukulut, mutta musiikkimme on hyvin usein rumpu- ja bassovetoista. Lisäksi hän on hyvin avoin minun ja Domin ehdotuksille kitarajuttujen suhteen. bändit pyörivät lähellä metallia, elektronista musiikkia, kakofoniaa tai minimalismia, Muse flirttailee niiden kanssa mutta pysyy silti tukevasti modernissa, suurieleisessä ja yksityiskohtaisessa kitararockissa. Yleisesti trendi tuntuu kuitenkin vievän kohti helposti hahmotettavaa ja vähistä elementeistä koostuvaa soundia. Wolstenholmen mielestä tähän on useita syitä. ­ Viimeisten kymmenen vuoden aikana on ollut jollain tapaa muotia kuulostaa tarkoituksellisen lo-filtä. Siinä on tuskin kysymys ammattitaidon puutteesta. Musiikkiteknologia on vain kehittynyt viimeisen 15 vuoden aikana todella paljon, ja studiossa voi tehdä vaikka mitä. Bändit ikään kuin taistelevat sitä vastaan palaamalla vanhanaikaisempaan tekemiseen. Wolstenholme ei kritisoi trendejä ja kertoo esimerkiksi The Strokesin olevan hänelle hyvin tärkeä bändi, vaikka hän itse haluaakin Musen käyttävän uuden teknologian antamia työvälineitä uudenlaisen ja tuoreen musiikin tekoon. Jos internet ja nykyteknologia laajentavat musiikin julkaisemisen ja tekemisen mahdollisuuksia, ne myös muuttavat tapaa, jolla sitä kuunnellaan. Musiikki, jossa on paljon informaatiota, kärsii enemmän MP3-pakkauksesta, huonoista äänentoistolaitteista ja ympäristön melusta kuin yksinkertainen ja äänimaailmaltaan kevyt musiikki. Wolstenholme tiedostaa muutokset, mutta ei halua alistua sen vietäväksi. ­ Teini-ikäisenä istuin aloilleni ja keskityin tietoisesti musiikin kuunteluun. Nykyään niin tehdään harvemmin. Ihmiset kuuntelevat musiikkia ulkona, autossa ja tietokoneittensa surkeista kaiuttimista työtä tehdessään. Ehkä jotkut ajattelevat sen vuoksi, että musiikin ei tarvitse enää kuulostaa niin hyvälaatuiselta tai toimia albumimitassa. Minusta levyt ovat kuitenkin yhä tärkeitä, eivät vain taustaääniä muulle elämälle. Niiden kunnolla kuunteleminen on itsessään hyvin palkitsevaa. Uusi äänimaailma musella ei ole kovin paljon kumppaneita matkalla kohti aina vain modernimpia ja suurempia äänivalleja. Siinä missä muut nykyajan suuret progeksi luettavat Musiikkibisneksen haasteet hyvältä kuulostavien levyjen tekeminen on myös resurssi- kysymys. Kuka tahansa voi nauhoittaa levyn omalla tietokoneellaan, mutta kunnon studiot ja äänityskalusto ovat yhä kalliita. Levymyynnin laskiessa niihin ei uskalleta sijoittaa paljon, kun halvemmallakin pääsee. ­ Levy-yhtiöt eivät enää saa levyjä kaupaksi entiseen malliin, ja siksi ne ovat kitsaita levytysbudjettien kanssa. Kun me aloitimme, pääsimme hyviin studioihin ammattilaisten kanssa ja saimme rahaa videoiden tekoon. Me olemme hyvässä asemassa, kun meillä on oma studio. Yleisesti varsinkin rockissa tuotantojälki on kyllä heikentynyt, Wolstenholme harmittelee. Jos Muse on ehtinyt rakentaa asemansa parempina aikoina, millaiset ovat uusien bändien mahdollisuudet? Voivatko uudet bändit tulla vielä yhtä isoiksi kuin Muse? Wolstenholme uskoo siihen, vaikka aloittelevia bändejä yritetäänkin suoranaisesti huijata niin sanotuilla 360 asteen sopimuksilla, joilla myös keikkaja oheistuotemyynnistä menee osuus levy-yhtiölle. ­ Se on vaikeampaa nykyisin. Uusia isoja bändejä on silti tullut internet-aikanakin. Hyvä esimerkki on vaikka Arctic Monkeys, joka osaa käyttää internetiä hyödykseen. Wolstenholme ei tyydy laiskasti tuomitsemaan nykytilannetta vaan näkee siinä myös paljon hyvää. Hänestä on oikein, että ihmisillä on enemmän vaihtoehtoja eikä heidän ole pakko ostaa kokonaisia levyjä, jos he haluavat kuulla siltä vain pari kappaletta. Levymyyntien pieneneminenkään ei ole mikään maailmanloppu. ­ Kunhan bändit vain tekevät riittävän hyviä levyjä, niitä kyllä ostetaan. Ei välttämättä niin paljon kuin 1970- tai 1980-luvulla, mutta levy-yhtiöiden on vain myönnettävä, että ala on muuttunut. Jotkut bändit aikovat siirtyä levyjen tekemisestä yksittäisten biisien tekemiseen. Ehkä mekin teemme tulevaisuudessa niin. ­ Kaiken kaikkiaan olisi tervettä vain nojata taaksepäin ja todeta, etteivät bändit enää myy kymmeniä miljoonia levyjä, eikä kukaan voi sille voi mitään. On kiva tienata musiikilla, mutta uskon silti että useimmat ihmiset ovat bändeissä koska rakastavat musiikkia. Kenenkään ei pitäisi tehdä tätä rahan vuoksi. « SUE » 10 « NRO. 9
• ÖNTÄ ­ JA SEN YLI? SUE » 11 « NRO. 9
• » SOITELLEN SOTAAN Jaakko & Jay on tehnyt täyspitkän levyn mutta ei pidä pitkistä kappaleista. Kahden miehen folkpunk-yhtye sanoo sanottavansa ja lähtee kotiin. TO 1.10. KLUBI, TURKU HAASTATTELU K aksivuotisen uransa aikana Jaakko & Jay on noussut nopeasti pieneen kulttisuosioon energisten liveesiintymistensä johdosta. Aiemmin tänä vuonna julkaistu 7-tuumainen ep sai kotimaisessa musiikkilehdistössä varsin innostuneen vastaanoton. Nyt vuorossa on War Is Noise -nimeä kantava debyyttialbumi, joka omaperäisyytensä johdosta saattaa olla yhtyeen matkalippu kohti laajemman yleisön tietoisuutta. Yhtyeen sanoituksista vastuussa oleva laulaja-kitaristi Jaakko kertoo levylle päätyneiden kappaleiden syntyneen poikkeuksetta henkilökohtaisista lähtökohdista. ­ Kaikki biisimme ovat lähtöisin omista kokemuksistamme ja havainnoistamme. Koen ylipäätään hankalaksi kirjoittamisen muulla tavoin, kappaleiden tekemiseen täytyy olla jokin syy. ­ Kirjoitustapamme on hyvin suora. Jos Jaakko on aamulla herännyt pää kipeänä, niin sitten syntyvä biisi kertoo juuri siitä, rumpali Jay täydentää. Levyn raflaava nimi yhdessä punkahtavan ilmaisun kanssa herättää kuulijassa välittömästi kysymyksen kaksikon mahdollisesta yhteiskunnallisesta sanomasta. Jayn mukaan kyse ei ole suorasta vaikuttamiseen pyrkimisestä. ­ Toki kappaleiden rivien välistä on luettavissa henkilökohtaisia mielipiteitämme. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme lähteneet tekemällä tekemään juuri poliittista musiikkia. War Is Noisen kappaleet ovat lyhyitä ja nopeatempoisia. Levyn kuusitoista raitaa käydään läpi napakasti puolessa tunnissa. ­ Minusta liian pitkiä kappaleita sävelletään ihan liikaa. Ei kertosäkeitä tarvitse seurata loputon määrä uusia säkeitä ja ties mitä modulaatioita. Sanottava tulee kyllä yleensä selväksi vähemmälläkin toistolla. Kerrotaan asia ja mennään kotiin, Jay naurahtaa. Levyltä löytyy myös muilta osin mielenkiintoisia sovitusratkaisuja. Albumin päättävä Battle loppuu useita minuutteja kestävään linnunlauluun. Jay kertoo idean syntyneen eräänlaiseksi vastapainoksi kappaleen sisällölle. ­ Battle kertoo kansanmurhista, joten kaiken jytinän ja paukkeen jälkeen tuntui hyvältä idealta lopettaa hiljaiseen äänimaailmaan. Senkin jälkeen kun ihminen on poistunut kuvioista, luonto jatkaa. Ajatuksena oli myös lepuuttaa kuulijan korvia, jos levyä on kuunnellut vaikka ennen nukkumaan menoa. Jaakko & Jay teki tämän vuoden Provinssirockissa vaikutuksen soittamalla tapahtuman aikana peräti neljä keikkaa ­ joskaan ei varsinaisilla lavoilla vaan yleisön joukossa festivaalialueella. ­ Se oli kaikin puolin hieno kokemus. Pääsimme soittamaan ja pitämään hauskaa hyvässä seurassa koko viikonlopun ajan ja saimme vielä majoituksen, ruoat ja juomat kaupan päälle, Jay toteaa. Kaksikko ei kaikesta huolimatta halua tyytyä tulemaan tunnetuksi pelkästään hyvänä livebändinä. ­ Studio- ja livetyöskentelyssä on molemmissa omat hyvät puolensa ja nautimme molemmista. Studiossa biisejä on mahdollista hioa ja kehitellä vaikka yötä myöten, siinä missä livenä voi vain antaa mennä, Jaakko kertoo. War Is Noisen nauhoituksissa Jay paljastaa yhtyeen valinneen strategiakseen eräänlaisen live-esityksen ja tuotetumman materiaalin välimuodon. ­ Soitimme kappaleiden pohjat yhdessä niin, että pystyimme samalla näkemään toinen toisemme. Tämän jälkeen aloimme lisätä tuottaja Petteri Rajantin kanssa niihin hirveästi erilaisia äänikerroksia. Mukana on kaikkea mahdollista tamburiineista kellopeleihin. Yllätyksellisyys on monella tapaa Jaakko & Jayn musiikin ydin. Yhtye haluaa kuitenkin korostaa, että on olemassa tiettyjä asioita, joihin se joko suhtautuu vastahakoisesti tai joita siltä ei kannata koskaan odottaa. ­ En ole koskaan oikein ymmärtänyt erillisten sinkkujulkaisujen ideaa. Miksi ostaa erikseen yksi biisi ja sitten erikseen koko levy? Aivan vihoviimeinen maailmanloppu olisi kyllä best of -kokoelman julkaiseminen. Siinä vaiheessa voisi kyllä pistää soittimet naulaan ja lopettaa koko touhun, Jay virnuilee. « TEKSTI TUOMAS JALAMO KUVA TOLSKI PANNAHINEN Syksyn tanssittavin tupla! Suomalaiset ska/reggaen kahdet kasvot esittäytyvät. Ne jo hieman retrommat ja ihan uudet! The Valkyrians: The Beat of Our Street LP/CD/download (30.9.) The Capital Beat: A Greater Fire CD/download (23.9.) Levynjulkkarikeikka: pe 25.9. Tavastia; Sky Dee & The Demons, The Capital Beat, The Valkyrians. DJ Olenko 11/12 e thecapitalbeat.fi stupido.fi thevalkyrians.com Jakelu: Playground SUE » 13 « NRO. 9
• »LAULAJA PALAA SUOMEEN Janne Laurila on oppinut uuden kielen. Äidinkielen. ffice Buildingista ja Laurilasta tuttu Janne Laurila on tehnyt ensimmäisen suomenkielisen levynsä Kultaisia pisteitä. Miten tähän on tultu? ­ Mä aloitin bändihommat CMX:n ja Radiopuhelinten jalanjäljissä. Englanninkielisten tekstien tekeminen ei tullut alussa mieleenkään. Sitten kuitenkin päädyin tekemään englanninkielistä musiikkia. Sitä tehdessä mua harmitti, ettei kukaan koskaan kiinnitä huomiota suomalaisten bändien englanninkielisiin teksteihin. ­ Kun tein yhden suomenkielisen tekstin Samettivallankumouksen Täällä mies, kuuleeko nainen? -albumille (2007) ja olin mukana tekemässä Magyar Possen vielä julkaisematonta laulettua levyä, suomenkielisen musiikin tekeminen alkoi taas kiinnostaa. Mitä englanninkieliselle Laurila-yhtyeellesi tapahtui? ­ Se hajosi. En ollut edes paikalla kun se tapahtui. Pojat lopettivat ihan keskenään. Kun Laurila mureni alta, päätin tehdä suomenkielisen levyn omalla nimelläni. Mulla ei ollut kiire mihinkään, sain rauhassa laatia ja heittää roskiin jokusenkin arkillisen hahmotelmia. Aluksi suomenkieliset tekstini olivat kauhean kulmikkaita, mutta lopulta aloin oivaltaa miten niitä tehdään. Halusin tehdä luontevia ja soljuvia, suuhuni sopivia sanoja. Mitä eroa on laulaa suomea ja englantia? ­ Suomi on vaikeampaa laulaa kuin englanti, jossa on vähän tavuja ja paljon pitkiä vokaaleja. Mä olen yrittänyt olla runnomatta sanoja musiikkiin. Täytyy mennä kielen omien painotusten ehdoilla. Ovatko laulujesi aiheet pysyneet samoina? ­ Ovat, mutta paatos on säädetty pienemmälle ja epämääräisyyttä on vähemmän. Se liittyy ikäänkin. Kun 22-vuotias riitelee tyttöystävänsä kanssa, niin siinä taivaat ratkeilee. Tässä iässä elämään osaa suhtautua humoristisemmin. Sinut tunnetaan englanninkielisen indierockin tekijänä. Siinä skenessä kielen vaihtaminen tulkitaan usein itsensä myymiseksi. Oletko saanut noottia indietalebaneilta? ­ En ole vielä kohdannut indietarkkareita. Mahdollinen negatiivinen suhtautuminen suomeksi laulamiseen tuntuisi sikäli vitsikkäältä, että eihän Suomessa vielä 90-luvun puolivälissä ollut montaakaan englanninkielistä indiebändiä. Mietitkö itse, että onko sinulla lupa vaihtaa kieltä? ­ Enemmän mietin sitä, onko hoopoa kirjoittaa englanninkielisiä sanoituksia. Niihin voi tulla virheitä, ja maailmassa on paljon enemmän hyviä englanninkielisiä bändejä kuin hyviä suomenkielisiä bändejä. Eikä mua kiinnosta, onko tää indietä vai ei. Mä vain teen lauluja. Totta kai toivoin, että Office Buildingin ja Laurilan levyt olisivat olleet jymymenestyksiä, mutta eivät ne olleet. Juuri se teki niistä indietä. Sanotaan, että suomenkielisellä musiikilla saa helpommin radiosoittoa. Pitääkö se paikkansa? ­ Heti ensimmäinen suomenkielinen single, Heili, meni soittolistalle. Suomessa kai halutaan radioon tietty määrä suomenkielistä musiikkia. Heili oli alun perin englanninkielinen biisi, mutta ei se sanoitus ollut yhtä hyvä kuin tämä suomenkielinen. Miten levytyssopimuksen saaminen onnistui? ­ Muutama yhtiö oli kiinnostunut. Mä suhtaudun levy-yhtiön valintaan samoin kuin vaatteiden ostoon: jos joku on hyvä, niin vittuako sitä sen enempää miettimään. Jos Spinefarmin alamerkki Ranka kelpaa Kauko Röyhkälle, niin kelpaa se mullekin. Miten musiikkisi on kehittynyt matkalla Office Buildingista Laurilan kautta sooloartisti Janne Laurilaksi? ­ Se on muuttunut koko ajan pelkistetymmäksi. Alkuaikoina oma työkalupakki ei ollut vielä läpeensä tuttu, joten esimerkiksi laulaessa tuli konstailtua vähän liikaakin. Sister Flo -yhtyeen Samae Koskinen on tehnyt suomenkielisiä soololevyjä, mutta pitää myös englanninkielisen yhtyeen aktiivisena. Aiotko sinäkin tehdä niin? ­ Kun nyt olen uskaltanut julkaista levyn omalla nimelläni, niin tuntuisi hölmöltä tehdä hyvä biisi ja esittää se jonkun muun nimen alla. Tällä hetkellä en osaa kuvitella kirjoittavani englanniksi. En myöskään ole mikään sivuprojektimies. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA JUKKA SALMINEN SUE O » 14 « NRO. 9
• » HYVÄT GEENIT Baddies tietää, että jos bändi pärjää Englannissa, se pärjää missä tahansa. B addiesista saattaa tulla iso bändi, mutta vielä se mahtuu pieneen tilaan. Tapaan yhtyeen festivaalilavan taakse sijoitetussa asuntovaunussa, jonka ahtaus saisi eläinaktivistit itkemään. Kaksi heistä puhuu paljon, kaksi vähän. Toinen puheliaista väittää olevansa laulaja-kitaristi Michael Webster, mutta saattaa valehdella. Michael ja rumpali Jim Webster nimittäin ovat identtiset kaksoset. Kahden täsmälleen samannäköisen naaman katseleminen nuhjuisessa asuntovaunussa luo sirkusvaikutelmaa. Puheliain on tumma ja komea basisti Danny Rowton. Hiljaisimmat herrat taas ovat kitaristi Simon Bellamy ja se jompikumpi identtinen kaksonen. Baddies on rockbändi Essexistä. Muun muassa Futureheadsiin ja Queens of the Stone Ageen verrattu yhtye julkaisi debyyttisinglensä Battleshipsin lokakuussa 2008. Syyskuussa 2009 ilmestyy pitkäsoitto Do the Job. Danny: ­ Do the Jobilla on kaikenlaista matskua. On funkyjä juttuja, raskaita osia ja rockia. Michael: ­ Se ei kuitenkaan ole sekava. Bändimme kuulostaa levyllä samalta kuin keikalla. D: ­ Me teimme Do the Jobin itse koska tiedämme, että bändimme on hyvä. Emme tarvinneet ulkopuoli- sia sanomaan, että meidän kannattaa uskoa mahdollisuuksiimme. Ulkopuoliset kuitenkin sanoivat juuri niin. Debyyttialbumin ilmestymistä odotellessaan brittimedia on maneereilleen uskollisesti hehkuttanut Baddiesin olevan yksi maailman mahtavimmista uusista yhtyeistä. D: ­ Olemme saaneet ällistyttävän hyvää palautetta musiikkilehdissä. Se on toki hienoa, mutta samalla kasvattaa ihmisten odotuksia ehkä liikaakin. Uskon kuitenkin kiinnostuksen johtuvan myös siitä, että meillä on uniikki soundi ja ulkonäkökin. Tykkääpä musiikistamme tai ei, ainakin Baddies jää mieleen. Baddiesin biisit ovat soineet Englannin radioissa, mutta enimmäkseen iltaohjelmissa parhaan kuunteluajan ulkopuolella. Webster ja Rowton tahtoisivat tietenkin kuulla bändiään radiossa myös päiväsaikaan. M: ­ Englannissa isot radioasemat kertovat kuulijoilleen mistä saa pitää ja mistä ei. Jos ne sanovat, että Baddiesin keikalle kannattaa lähteä, monet uskovat. D: ­ Niin ikävältä kuin se kuulostaakin, joskus jonkun pitää kertoa ihmisille, että bändi on hyvä. Muu- HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA BADDIES KE 21.10. NOSTURI, HELSINKI ten he eivät tajua sitä. Jos Baddies soisi radiossa päivällä, meitä kuulisivat nekin, jotka eivät muuten koskaan tulisi kuunnelleeksi tällaista musiikkia. Se olisi upeaa. Mieluummin minäkin kuulisin päiväohjelmissa Baddiesia kuin huonoa musaa. Samaa bändien erottautumistaistelua käydään kaikkialla maailmassa. Englannin rock-historia on kuitenkin niin pitkä ja kunniakas, että uusiin bändeihin suhtaudutaan erityisen kyynisesti. D ­ Muissa maissa annetaan helpommin uudelle bändille mahdollisuus olla hyvä. Mutta me olem- me kiivenneet hiljalleen ylöspäin. Jätimme päivätyömme huhtikuussa, mistä olemme todella innoissamme. Nyt vain katsotaan kuinka käy. Ovatko jotkut soittamanne keikat olleet erityisen tärkeitä uranne kannalta? M: ­ Englannissa jokainen keikka on eräänlainen showcase. Siellä pitää vakuuttaa ihmiset siitä, että bändi on loistava. Siellä näkee aina levy-yhtiöiden tyyppejä raapimassa päitään yleisön seassa ja miettimässä, mitä heidän kollegansa bändistä ajattelevat. M: ­ Teillä Suomessa musiikkiin suhtaudutaan järkevämmin kuin Englannissa. Kun soitimme Provinssirockissa, yleisö ei tuntenut bändiämme mutta aivan selvästi halusi kuulla meitä. Ne kirkuivat, kun me poistuimme lavalta! Se oli aivan mahtava keikka. Provinssirockista tuli mieleen, että satutko tietämään, miksi Placebon Brian Molkolla on taas vahva tukka? Vähän aikaa sitten hän oli ihan selvästi kaljuuntumassa. Onko hänelle istutettu hiuksia? En tiedä, mutta enpä ihmettelisi. Rocktähdet tekevät sellaista. Se voi olla edessä sinullakin. M ­ Tuskin! Minulla ja Jimillä on hyvät geenit. Danny ja Simon ovat asia erikseen. « SUE » 15 « NRO. 9
• tavaahan se oli, muusikko kun on ammatti, jossa on suuri potentiaali epäonnistumiseen. Mutta valinta osoittautui oikeaksi, Wilson toteaa, edelleen tyytyväisenä. Wilson ei koe henkilökohtaisiin kokemuksiin pohjautuvien lyriikoiden kirjoittamisen eroavan etäisemmin omaa arkea koskettavien sanoitusten tekemisestä. Olipa aihe miten kaukainen tahansa, pyrkii hän aina lähestymään sitä omakohtaisen näkökulman kautta ­ muutenhan lyriikat eivät olisi tunnetasolla uskottavia. Yhdeksi vahvuudekseen Wilson nimeää sentimentaalisuutensa. ­ Menneisyytensä tuntemisen kautta mahdollistuu myös nykyhetken ymmärtäminen. En tiedä onko se vain minulle ominainen piirre, vai yleisinhimillistä, mutta suhtaudun lapsuuteeni hyvin tunnepohjaisesti. Musiikilla, jota isäni kuunteli, kun olin lapsi, on edelleen iso merkitys minulle. Mutta toisaalta, kaikki kuulemani musiikki on vaikuttanut minuun. Esimerkiksi 80-luvulla musiikki oli niin kammottavaa, että minun oli palattava takaisin 70-luvun juttujen pariin. HAASTATTELU TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA ROADRUNNER DNA AINA MUKANA » YKSI ALBUMI, KAKSI KUUNTELUKOKEMUSTA Yksi välikohtaus voi olla alkusysäys kokonaiselle albumille. Näin kävi progressiivisuuteen kallellaan olevalle Porcupine Tree -kvartetille, kun Steven KE Wilson ajoi auto-onnettomuuspaikan ohi. JÄÄ 21.10. B iisintekijä kuin biisintekijä törmää hetkiin, jolloin kappaleen valmiiksi saattaminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Porcupine Treen kitaristi-laulaja Steven Wilsonille nuo hetket ovat hyvinkin tuttuja tovereita. ­ Jokainen biisi on yhtä hankala, niin myös tällä kertaa jokainen The Incidentin osio. Biisin kirjoittamisvaihe on aina vaikein osa prosessia. On aina yhtä pelottavaa ajatella, että tyhjät sivut, joita tuijotat, pysyvätkin tyhjinä, vertauskuvallisesti sanoen, rehellisen ystävällinen ja kohtelias Wilson toteaa. Mitään elämää suurempaa metodia Wilson ei ole kehittänyt helpottaakseen biisi-ideoiden syntymistä. ­ En kirjoita minkään muotin mukaan, kaikki syntyy kokeilemisen kautta. Aina biisin kirjoitettuani nousee pelko, että siinä meni viimeiseni. Edellä mainitsemillaan osioilla Wilson tarkoittaa Porcupine Treen (jonka hänen ohellaan muodostavat kosketinsoittaja Richard Barbieri, basisti Colin Edwin, rumpali Gavin Harrison ja keikkakitaristi John Wesley) uuden The Incident -albumin pituudeltaan tunnin liepeille kurottelevan nimiteoksen 14 eri osaa, joiden joukkoon mahtuu niin instrumentaalivälikkeitä kuin itsessään toimivia kokonaisia kappaleitakin. Ajatus näin raamikkaan teoksen työstämisestä on kummitellut Wilsonin ajatuksissa jo pitkään, mutta siinä missä mies luopui Fear of a Blank Planetin (2007) kohdalla ajatuksesta rakentaa koko albumi Anesthetize-kappaleen ympärille, oli aika tämän kokoluokan sävellykselle nyt oikea. ­ Olen tosiaan yrittänyt samaa muutaman kerran aiemminkin, mutta eihän se helppoa ole. The Incidentin kohdalla koen kuitenkin saavuttaneeni kerronnallisissa elementeissä uuden tason, mikä mahdollisti näin pitkän kokonaisuuden olemassaolon. Prosessi on suoraan verrattavissa kirjan kirjoittamiseen, Wilson kommentoi. Vertausta kirjallisuuden maailmaan hän käyttää myös puhuessaan The Incidentin kylkiäisinä levyltä löytyvistä, tavanomaisemmissa mitoissa pysyttelevistä Flickeristä, Bonnie the Catista, Black Dahliasta ja Remember Me Loverista. ­ Jos The Incident on romaani, ovat nuo neljä kappaletta sen rinnalla novelleja. Ne ovat saman ajanjakson tuotoksia, mutta lyriikoiden suhteen niillä ei ole yhteyttä. Erillisyys on paremmin läsnä lopullisella albumilla, joka on jaettu kahdelle levylle. Toimittajan saamassa promoversiossa toiset kappaleet kun on tungettu samalle CD:lle The Incidentin perään, mikä tekee kuuntelukokemuksesta laadukkuudessaankin melkoisen ylimitoitetun mäjäyksen. ­ Mietimme myös erillisen EP:n julkaisemista, mutta halusimme lopulta julkaista kaikki biisit nyt. Ne ovat omassa itsessään aivan yhtä vahvoja kuin The Incident, eivät vain soveltuneet osaksi sitä. Tätä kautta voimme tarjota kaksi eri kuuntelukokemusta yhdellä albumilla, Wilson toteaa. SYNTYNYT 1967 mittavuudestaan huolimatta the Incidentin kirjoitusprosessi oli ainakin siinä mielessä suoraviivainen, että kappaleen osiot syntyivät siinä järjestyksessä, mihin ne lopullisessa tuotoksessa päätyivät. ­ Ensimmäinen The Incidentille kirjoittamani juttu oli levyn avaava iso, murskaava sointu. Se on samalla eräänlainen julistus tämänkertaisesta intensiteetistä. Monestihan Porcupine Tree -levyillä on tapana käynnistyä rauhaisammin soljuen, johdatellen hiljalleen sisään levyn maailmaan. Ei tällä kertaa, Wilson sanoo. Jo Fear of a Blank Planet -albumi oli lyriikoiden osalta teemalevy ­ ehkä jopa The Incidentia yhtenäisempi ­ mutta uuden levyn nimikappale on yhtä kaikki myös sanoituksellisesti temaattinen kokonaisuus. Keskiössä ovat erilaiset ihmiselämän välikohtaukset ja käännekohdat, joita kaikkia voi englanniksi kuvailla sanalla incident. ­ Idea syntyi, kun ajoin auto-onnettomuuspaikan ohi. Näin kyltin, SUE jossa luki "Police ­ Incident" ja termi jäi mieleeni. Jälkeenpäin pohdin, miten niin irrallinen sana voi kuvastaa kokijoilleen kaameaa, traumaattista tapahtumaa, Wilson kertoo. Tästä inspiroituneena Wilson alkoi poimia uutisia erilaisista incidenteista. Samaten mies poimi merkittäviä tapahtumia oman elämänsä varrelta. Eikä ainoastaan negatiivisia. Time Flies -osiossa hän laulaa: "I was born in 1967, the year of Sergeant Pepper and Are You Experienced". ­ Samana vuonna julkaistiin myös Pink Floydin ja The Doorsin debyytit, eli kyseessä oli yksi rock-musiikille merkittävimmistä vuosista. Olenkin pohtinut, oliko tuo vain sattumaa, vai onko se itse asiassa syy siihen, että minusta tuli muusikko. Itsestäänselvyys muusikon ura ei kuitenkaan Wilsonille ollut. Ennen päätöstä keskittyä musiikkiin hänellä oli turvallinen ura tietokonealalla. ­ Haaveilin toki jo nuorella iällä elämästä musiikin parissa, mutta huolestuneita vanhempiani rauhoittaakseni lupasin hankkia päivätyön. Sen teinkin, minulla oli hyvä työ, hyvä auto ja aikataulutettu elämä. Toisen bändini No-Manin saadessa levytyssopimuksen päätin kuitenkin, että tästä lähtien annan kaiken aikani musiikille. Pelot- H H E L A L L I, SINK I kuunnellun musiikin vaikutus myös kuuluu Steven Wilsonin omissa tekemisissä. Siinä missä keväinen soololevy Insurgentes sisälsi new wave -viitteitä ­ joskaan ei niin runsaasti kuin Wilson antoi viime vuonna ymmärtää ­ nyökkää The Incident progen vanhojen suurien suuntaan. Suorimmin tämän tekee Drawing The Line, jossa on Rushia kerrakseen. Wilsonin lauluraidan paikalle olisi helppo kuvitella Geddy Leen ääni. ­ Vai että Rush, enpä osannut aavistaa. Ei tuo minua yllätä, mutta en ollut tietoinen kappaleen Rushyhtymäkohdista. Mutta kyseinen yhtye on osa musiikillista DNA:tani, joten miksipä ei. Useinhan kyseinen DNA muodostuu ennen kaikkea musiikista, jonka parissa kasvoi, ei välttämättä siitä, mitä parhaillaan kuuntelee. Esimerkiksi Pink Floydia en ole kuunnellut vuosikausiin, mutta tiedostan silti heidän vaikutuksensa ilmaisuuni. Samoin vaikkapa King Crimsonin, Wilson ryhtyy tonkimaan juuriaan. 42-vuotiaana miehenä Wilsonin juuret ovat tiukasti myös vinyyliajassa. Mutta miten on, voiko The Incident -kappaleen pätkiä vinyylin eri puolille? ­ Kaikki, mitä teen, julkaistaan myös vinyylinä. Myös The Incident, kahdelle levylle jaettuna. Kuuntelukokemuksesta tulee hiukan erilainen, mutta minä itse asiassa kaipaan vinyyliajan tuomia luonnollisia taukohetkiä levyä kääntäessä. CD:n nousu vei sen mennessään, Wilson harmittelee. Vieläkin pienempiin osasiin herra on valmis tuoreimman eepoksensa jakamaan. Tulevilla keikoilla Porcupine Tree aikoo esittää The Incidentin kokonaisuudessaan, mutta myöhemmin yhtye tulee irrottamaan siitä osioita keikkasettiinsä. ­ Toki mukana on myös palasia toisiinsa sitovia väliosioita, jotka eivät toimisi irrallaan kokonaisuudesta, mutta esimerkiksi Time Flies, Drawing the Line ja I Drive the Hearse sopivat oikein hyvin esitettäviksi omillaan, Wilson toteaa. « » 16 « NRO. 9
• » TARJOLLA HYVÄT TANSSIT Skareggaeyhtye The Capital Beat on saanut kankeat suomalaiset jammaamaan pitkin kesää. Nyt bändi paljastaa, miten Rakel Liekki päätyi vierailemaan heidän ensimmäiselle levylleen. HAASTATTELU T apaan The Capital Beatin laulaja Fredin, kitaristi Juhon sekä rumpali Matin Suomenlinnan Seawolf-studioilla. Pojat ovat juuri nauhoittaneet viimeiset biisit bändin ensimmäiselle albumille, joka kantaa nimeä A Greater Fire. Fredi kertoo levyn nimen syntyneen bändin jäsenten sisäisestä palosta ja intohimosta tehdä musiikkia. Lisäksi se on hatunnosto Bob Marley And The Wailersin levylle Catch a Fire, joka on tärkeä julkaisu kaikille bändin jäsenille. The Capital Beatin ensimmäinen sinkku Salty Fish sai paljon radiosoittoa keväällä. Sen myötä bändin kesä täyttyikin nopeasti festarikeikoista. ­ Meidän musa on otettu uskomattoman hyvin vastaan, vaikka bändi on vasta pari vuotta vanha, kertoo Juho. ­ Lyhyessä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon. The Capital Beat on ehtinyt jo esiintyä Voodoo Glow Skullsin j a Mad Caddiesin kanssa. Lisäk- si pojat heittivät ulkomaan-kiertueen Reel Big Fishin kanssa sekä minirundin Suomessa The Slackersin kanssa. Bändin biiPE 25.9. sit ovat myös soineet TAVASTIA, kalifornialaisten colHELSINKI lege-radioiden aalloilon myös jäänyt, kerla ja muilla indie-radiotoo Juho. ­ Me tullaan kanavilla ympäri maailtodella hyvin toimeen maa sekä useamman kankeskenämme. Ei kai me sainvälisen skate- ja lumilautatätä tehtäisikään, jos ei meillä elokuvan soundtrackilla. olisi hauskaa. Isosta porukasta on ­ Valtamediat ovat olleet meismyös se hyöty, että tarpeen vaatitä yllättävänkin kiinnostuneita, seessa on juttelukavereista varaa valittää Fredi. ­ Myös reggaepiirissä lita, nauraa Juho. meidät on hyväksytty, vaikka meiSoittajien erilaiset musiikilliset dän musa onkin monen eri musiiktaustat tuovat bändiin mielenkiinkityylin sekoitus. toisen lisän. The Capital Beat koostuu kah­ Osa bändistä omaa vahvan deksasta muusikosta. Kokoonpano punk-taustan ja osa taas on reggaeei ole perinteinen mutta pojat kermiehiä, kertoo Fredi. ­ Me ei olla tovat sen olevan pelkästään positiiautenttinen reggaebändi eikä uuvinen asia. den aallon punkimpi skabändi, me ­ Pikku hiljaa bändi laajeni rumollaan sekoitus. Kun kaikkien vahpusetistä ja akustisesta kitarasvuudet yhdistetään, syntyy omata nykyiselleen. Hienointa on, etlaatuinen juttu. Se on sitä, miltä The tä jokainen bändiin tullut jamppa Capital Beat kuulostaa. TEKSTI NIINA LINNA KUVA RIKARD LAVIN Bändin uutukaisella levyllä vierailevat mm. Puppa J, C Star sekä pornoeläkeläiseksi itseään kutsuva Rakel Liekki. Sanoituksia kuunnellessa saattaisi ujompi tyttö punastua. ­ Sanoituksissa on olennaisinta hyvä meininki, lisää Fredi. ­ Me ei olla niinkään kantaa ottava bändi, vaikkei sellaisissa mitään vikaa olekaan, mutta meillä biisit kertovat naisista, rakkaudesta ja seksistä. Kyllähän Salty Fish -biisiä tehdessä hetken piti miettiä, voiko tällaista tehdä, mutta tehtiin kuitenkin. Se riski kannatti ottaa. Miten Rakel Liekki saatiin lähtemään mukaan levylle? ­ Rakel vierailee Baby Is Sleeping -kappaleessa, johon haluttiin mukaan vähän tietynlaista li- sämaustetta. Homman olisi voinut hoitaa kuka vain nainen, mutta kelattiin, että olisi makeeta jos se olisi pornostara. Rakel oli digaillut meidän meininkiä ja tuli ja hoiti homman ammattinaisen elkein. Mielestäni se on ehdottomasti levyn kohokohdista, virnistää Fredi. Miksi The Capital Beatin keikka kannattaa katsastaa? ­ Me tarjotaan yleisölle hyvät tanssit, vedetään joka keikka täysillä ja pidetään hauskaa! Myös ne, jotka eivät yleensä tällaista musaa kuuntele, ovat tulleet kiittelemään. On hauska huomata, miten paljon jengi tykkää. Itse ei aina tiedä mitä odottaa yleisöltä, ja yhtäkkiä tuhatkunta ihmistä jammaileekin ihan fiiliksissä. « SUE » 19 « NRO. 9
• » ROKKAAVAT KORHOSET The Grammers ei ole aina ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta tärkeintä onkin musiikki. V uonna 1999 Säkylässä perustettu hard rock -yhtye The Grammers katosi tutkasta vuonna 2004 julkaistun toisen albuminsa Money & Gloryn jälkeen. Kolmannen pitkäsoiton Only Hard Is Hard Enoughin ilmestymistä saatiin odotella syksyyn 2008 saakka. Vaikka levytystauko oli pitkä, rumpali Jussi Vuola kieltää toimittajaa käyttämästä sanaa "hiljaiselo" The Grammersin yhteydessä. ­ Money & Gloryn ja Only Hard Is Hard Enoughin välisenä aikana me kehiteltiin ja lähdettiin uudelleen liikkeelle. Suurin muutos oli levyyhtiön vaihtuminen nykyiseen Hy- pe Recordsiin. Julkaisujen väliä venytti sekin, että Only Hard Is Hard Enoughia tehtiin tosi pitkään. Nyt The Grammers on taas vauhdissa. Vuolan aikoinaan leikkisästi "junttahardrock-teemalevyksi" kutsuman Only Hard Is Hard Enoughin seuraaja, kymmenen biisiä sisältävä uusi albumi ilmestyy syyskuussa. Levy on nimetty Mk III:ksi, joka viittaa bändin uudistuneeseen kokoonpanoon ja sen myötä uudistuneeseen soundiin. ­ Mk III:llä me päädyttiin heavy rock -meininkiin. Uuden urkurin myötä mukaan tuli entistä enemmän Deep Purple -henkeä. Alun perin me tähdättiin vuosien 1979-1982 äänimaisemaan, mutta loppujen lopuksi noista raameista kuitenkin hypättiin vähintään vuosikymmen eteenpäin. Me ei haluttu retroilla, vaan pitää The Grammersin oma soundi. The Grammersin asiat ovat edenneet muuallakin kuin studiossa. Sen lisäksi, että paikalliset tiedotusvälineet ovat seuranneet yhtyeen viime aikojen edesottamuksia kiinnostuneina, Mk III -levyn pilottisingle Another Lick Another Line on soinut muun muassa Radio Rockissa ja tunnusmusiikkina MTV3:n urheilukoosteessa. Small-biisin puolestaan on voinut kuulla supersuositun 24-televisiosarjan mainoksessa. Lisäksi The Grammers solmi äskettäin sopimuksen ohjelmatoimisto Dex Viihde Oy:n kanssa. Vuola on luonnollisestikin mielissään tuosta kaikesta. ­ On helvetin hienoa, että hyvän musan diggareita vielä löytyy ja että pannut porisee. Medianäkyvyys, radiokuuluvuus ja toimiva keikkamyynti eivät ole saavutuksia sinänsä, vaan uran etenemisen perusedellytyksiä ­ siis periaatteessa: useimmilta nekin jäävät saavuttamatta. Moni taitava ja sielukas bändi jää reuhtomaan pimentoon, kun valokeila vääntyy toisaalle. The Grammer- PE 9.10. ONNELA, TURKU sin tapauksessa voi jossitella vaikkapa sillä, mitä olisi tapahtunut, jos vuonna 2002 grungevaikutteisen, nimettömän debyyttialbuminsa julkaissut yhtye olisi majaillut Tampereella eikä Säkylässä, kun Negative käänsi kansan katseet uudenlaiseen manserockiin. Kuten Pearl Jamin Jeff Ament toisaalla tässä lehdessä toteaa, bändin menestys on aina osaltaan onnenkauppaa, olemista oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jussi Vuola ei kuitenkaan ryhdy päivittelemään menneitä sen enempää kuin ennustamaan tulevaakaan. ­ Tietenkin toivon, että raskasta rockia kuunteleva porukka löytäisi The Grammersin ja että homma menisi niin sanotusti isolleen. Niin kaksi ekaa levyämme julkaisseelle Wolfgangille kuin Hypellekin on ollut hyvä tehdä levyjä, ja me ollaan aina uskottu omaan musiikkiimme. En ole välttämättä sitä mieltä, että The Grammersilla on ollut huono onni. Kyllä tässä on onnesta kysymys. Jos yhtye lainaa nimensä yhdeltä maailman huono-onnisimmista ihmisistä, kaikki läheisensä traagisesti haiden ja murhien uhreiksi menettäneeltä Frasier-näyttelijä Kelsey Grammerilta, niin eikö se muka ole silkkaa onnnettarelle piruilemista? ­ Ei meidän bändin nimi tule Kelsey Grammerista! The Grammers -nimen takana on kyllä tarina, mutta se on juttuna niin huono, että on parempi pitää se suuren yleisön kuulemattomissa. Mutta jos joku välttämättä haluaa, niin voihan The Grammersin suomentaa vaikka Ne Korhosiksi. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA PETRI VILEN 2.12. KLUBI, TAMPERE LIPUT: 16 , ENNAKKO TIKETTI K-18 + SUPPORT RAMMSTEIN 22.02.2010 HARTWALL AREENA, HELSINKI Liput: 70 ja 75 euroa + mahd. toimituskulut EnintÄÄn 6 lippua / ostaja www.ramstein.com L ip u t my ma 21.9. yn tiin k l o 9! 3.12. KLUBI, TURKU LIPUT: 15 , ENNAKKO TIKETTI K-18 4.12. TAVASTIA, HELSINKI LIPUT: TIKETTI 20 , OVELTA 22 K-18 LIPUT: LEVY-ESKOT 12 K-18 5.12. KELLARI, JOENSUU SUE » 20 « NRO. 9
• » PUUSEPPÄ KULTAMAASTA Chuck Ragan suhtautuu musiikkiin samalla tavoin kuin ruokaan: tärkeintä on luonnollisuus ja omavaraisuus. C huck Ragan tuo soolobändinsä Suomeen syyskuussa. Jyväskylässä ja Helsingissä esiintyvä Ragan on ratketa riemusta kun vain ajatteleekin ihmemaahamme saapumista. Me ollaan tosi innoissamme Suomen-keikoista, tohkeilee Chuck niin kuin vain amerikkalainen osaa. ­ En millään malttaisi odottaa sinne pääsemistä! Ja hyvää paikallista ruokaa olisi kivaa maistaa! Chuck Ragan tunnetaan parhaiten punk rock -bändi Hot Water Musicin laulaja-kitaristina. Kun tuo floridalaisbändi nostettiin telakalle vuonna 2006, uusien biisien tekeminen ja äänittäminen oli Raganille selviö. ­ En voi kuvitella eläväni tekemättä kappaleita ja levyjä. Se on minulle päiväkirjan kirjoittamista, terapiaa. Soololevyilleni halusin kuitenkin entistä yksinkertaisempia biisejä ja selkeämpiä sanoituksia. Teen musiikkia luonnollisesti ja miettimättä, sen mukaan mikä oikealta tuntuu. Ragan kertoo, että Hot Water Musicin hajottua hän pyrki tietoisesti välttämään tietynlaiseksi muusikoksi leimautumista. Hänen soolomateriaalinsa on kuitenkin helppoa lokeroida americana-henkiseksi folk rockiksi ja hänet muusikkona mieheksi, joka ei enää tee samanlaista musiikkia kuin ennen. Ovatko vanhat fanit hyväksyneet muutoksen? ­ Suurin osa ihmisistä tuntee mi- nut Hot Water Musicista, mikä on hienoa, koska Hot Water Musicin fanit ovat reilua porukkaa. Se kannatus ja energia, jota saan keikoilla, on jotain käsittämätöntä. Olen ällistynyt ja mielissäni hyvästä vastaanotosta. Chuck Ragan keikkailee toisinaan hyvinkin pienimuotoisella kokoonpanolla, mutta Suomeen hän saapuu seitsenhenkisen bändin kanssa. ­ Perinteisten rokkisoitinten lisäksi on viulua, huilua, kosketinsoittimia ja pedal steel. Isolla bändillä pääsemme tutkimusmatkoille omiin biiseihimme ja luomme yleisölle hauskan illan. Chuck Raganin toinen sooloalbumi Gold Country ilmestyi syyskuun alussa. Hän on tuottanut levyn itse. ­ Ulkopuolinen tuottaja ei olisi löytänyt studiota. Se sijaitsee vuoristossa vanhalla kaivosalueella, ja sinne tai sieltä pois ei todellakaan ole helppoa päästä, Ragan räkättää. ­ Vakavasti puhuen halusin enemmän valtaa ajan- ja rahankäyttöön. Usein ulkopuolinen tuottaja määrää kaiken aikatauluista ja budjetista lähtien, ja sellainen kiristää tunnelmaa. Minä halusin tehdä levyn rennosti kavereiden kesken. ­ Tuottaminen teki kuitenkin oman osani raskaammaksi. Kaikki oli minun vastuullani. Töitä oli enemmän, piti huolehtia ajasta ja rahasta ja päättää, mihin keskitytään enemmän ja mihin vähemmän. Mutta se oli ok, minä pystyn tekemään töitä paineen alla. Oletko ajatellut tuottaa muiden bändien levyjä? ­ Minua on kysytty tuottajaksi usein, mutta vasta Gold Countryn jälkeen olen alkanut harkita asiaa. Aion tuottaa ainakin Anderson Family Bluegrass -bändin levyn, koska he ovat ystäviäni. ­ Studiotöihin minusta ei kuitenkaan pitkän päälle ole, koska olen ulkoilmaihminen. Vietän enemmän aikaa ulkona kuin sisällä. Minä kalastan ja hoidan puutarhaa, jossa perheemme kasvattaa kaikenlaista. Me olemme melko omavaraisia ruoan suhteen. Varsinaiselta ammatiltani olen puuseppä, ja teen niitäkin töitä mielelläni. Puukäsityöt saavat odottaa, sillä Chuck Ragan keikkailee kiivasta tahtia aina joulukuun alkuun saakka. Kiirettä lisää se, että vedettyään henkeä myös Hot Water Music on aktivoitunut keikoille. ­ Kun bändi koottiin uudelleen, se oli kuin perhejuhla. Ei ollut mitään odotuksia eikä vaatimuksia. Oli vain uusi alku, eikä tarvinnut edes treenata. Kunhan lähdimme keikoille pitämään hauskaa. Ragan vihjaa, että Hot Water Music saatetaan nähdä Euroopassa lähitulevaisuudessa. ­ Eihän minulla periaatteessa ole aikaa sekä soolouralle että Hot Water Musicille, mutta niin kauan kuin nautin molemmista, teen niille aikaa vaikka tyhjästä. « PE 18.9. KICKSTART, JYVÄSKYLÄ HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA CHRISSY PIPER + MAHD. TOIMITUSKULUT OVET KLO 19 / k-18/S LIPUT 22 + support 29.10. NOSTURI JÄÄHALLI HELSINKI OVET KLO 19 LIPUT 46 + MAHD. TOIMITUSKULUT k e 21.1 0.2009 UUSI LEVY THE INCIDENT ILMESTYY 16.9. www.porcupinetree.com www.roadrunnerrecords.com www.myspace.com/porcupinetree Uusi levy "Terra Incognita" nyt kaupoissa! MYSPACE.COM/ JULIETTELEWIS SUE » 21 « NRO. 9
• » ESTE ON VAIN HIDASTE Wolver haastaa itsensä ja luutuneet käytännöt tekemällä kaiken itse ­ näpertelemättä. V aikka Wolver on ollut koossa vasta muutaman vuoden, sen tarina alkoi paljon aiemmin. Laulajakitaristi T-Bird ja rumpali Markus perustivat ensimmäiset yhteiset bändinsä jo vuosituhannen vaihteessa. Ne eivät kuitenkaan pysyneet koossa. Jäseniä tuli ja meni. ­ Unelmat haalistuivat tai oikeastaan realiteetit voimistuivat, TBird muistelee. ­ Mitään ei saanut ilmaiseksi, työn määrä yllätti, palaute demoista oli olematonta ja kukaan ei ottanut tuntematonta bändiä keikoille. Oli ymmärrettävää, että useimmilta hyytyi into. Pitkään etsittyään kaksikko löysi soittajat, joilla oli samanlainen käsitys bändissä olemisesta. ­ Basisti Sauli ja kitaristi Marko tämän kokonaisuuden tekee. Niitä me etsittiin kaikki ne vuodet. Kun bändi oli koossa, edessä oli seuraava este: levy-yhtiöitä ei kiinnostanut kustantaa bändin äänityksiä. Siispä miehet rakensivat oman studion. ­ Se ei ollut mitään styroxit kattoon -menoa, vaan raakaa matematiikkaa. Siellä tuli treenattua reilun vuoden verran sahanpurujen keskellä. Samaan aikaan opiskelin Sibelius-akatemian avoimessa musiikkiteknologiaa ja kävin päivätöissä, joten levyn äänittämiseen ei rittänyt aikaa saati voimia. Vuonna 2007 Wolver keksi itselleen nimen ja aloitti pitkäsoiton tekemisen. Ensimmäiset äänitykset kuitenkin päätyivät romukoppaan. ­ Ne eivät vastanneet soundeiltaan eivätkä grooveltaan näkemystämme, ja silloiset soitto- ja äänityskamat olivat surkeat. Moni muu olisi jo luovuttanut. Jokin sisäinen ääni kuitenkin sanoi, että odottakaa vielä hetki, kyllä se kohta aukeaa. ­ Jo alussa me tiedettiin, että meillä on hyviä biisejä, mutta ei osattu hahmottaa dynamiikkaamme. Soitettiin liikaa tai liian vähän. Ulkopuolinen ihminen olisi saattanut nopeuttaa prosessia, mutta koska sellaista ei ollut, piti opetella kuuntelemaan itse. Kypsyttely teki hyvää. Talven 2007-2008 aikana Wolver keksi itsensä musiikillisesti. T-Bird sanoo, että nykyisen bändin erottaa alkuaikojen bändistä itsevarmuus. Se on helppo uskoa, kun kuulee miehen tohkeilevan yhtyeensä The Boy Who Cried Wolver -levystä. ­ Se on monipuolinen ja runsas levy, neljän erilaisista lähtökohdista musiikkia tekevän ihmisen muotokuva, kuin impressionistinen maalaus klassisissa kehyksissä. Levy on johdonmukainen kokonaisuus, mutta jokaisella kappaleella on oma äänimaailmansa, joka ei tarvitse tuekseen muita levyn biisejä. Valmis levy ei kuitenkaan muuttanut miksikään sitä, ettei kukaan halunnut julkaista Wolverin musiikkia. Sen ongelman bändi ratkaisi perustamalla oman yhtiön. Holy Feather ei ole pelkkä omakustanteen peitenimi, vaan levy- ja tuotantoyhtiö, ohjelmatoimisto ja oheistuotefirma, jonka perustamisen taustalla on yhden levyn tekemistä suurempi motiivi. ­ Musabisnes on luonut itsestään järjestelmän, joka ei enää toimi. Isot levy-yhtiöt kompastelevat omaan suuruuteensa. Ne julkaisevat ylihintaisia levyjä, joilla ylläpidetään aikojen saatossa rakennettuja valtarakenteita. Pitää tehdä hitti, tai muuten ei saa tehdä seuraavaa levyä ja 500 ihmistä saa potkut. Eihän sellainen oikeasti voi toimia. Bändin itsenäisyydellä on puolensa, myös kääntöpuolensa. ­ Me omistetaan oikeudet omiin kappaleisiimme, voidaan vapaasti neuvotella sopimuksista ja suunnitella itse t-paitamme ja levyjemme kannet. Toisaalta kaikki pitää tehdä itse, koska firmalla ei ole ehtymättömiä rahavaroja. Matka bändin perustamista The Boy Who Cried Wolverin julkaisuun on ollut niin pitkä, että T-Bird ymmärtää olla pilaamatta Wolverin työvoittoa taivaiden tavoittelulla. ­ Wolverin osalta toiveet ovat täyttyneet. Levy kuulostaa rennolta ja tuoreelta, ja kannetkin tykittää kympillä. Toivon, että levy kestäisi ajan hammasta ja muodostuisi tärkeäksi kuulijoille. ­ Sitäkin toivon, että levy nostaisi hieman julkaistavien albumikokonaisuuksien rimaa, T-Bird lisää kuin muistuttaakseen, että tässä on kyse enemmästä kuin yhdestä bändistä. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA MAREK SABOGAL SUE » 22 « NRO. 9
• SUE » 24 « NRO. 9
• HAASTATTELU TEKSTI HENRI EEROLA KUVA NUCLEAR BLAST SUE » 26 « NRO. 9
• »JÄLKIVIISAANA UNIEN JÄLKEEN Sonata Arctica on uransa taitepisteessä. Tuoreesta The Days of Grays -albumista päätellen edellislevyllä tapahtunut radikaali musiikillinen uusiutuminen on tullut jäädäkseen. htä miestä lukuunottamatta täysin kemiläinen Sonata Arctica onnistui koettelemaan kiivaimpienkin kannattajiensa mielen lujuutta, kun se reilu pari vuotta sitten julkaisi Unia-albuminsa. Epätyypillinen nimi oli enne, eivätkä esittäjänsä pelimerkit olleetkaan siinä järjestyksessä mihin oli totuttu. Uransa rivakalla paahdolla startannut bändi oli nyt pikemminkin proge kuin power. Näin ollen Tony Kakon luotsaama viisikko karisti niskastaan viimeisetkin voimahevin rippeet. Jälkikäteen ehdittiin jopa hehkuttamaan identiteetin määrittyneen uudelleen. Langan päähän tavoitettu Kakko vakuuttaa olevansa täysin sinut myös menneen kanssa. Alkupään levyt eivät aiheuta sen enempää korvien punoitusta. ­ Yksittäiset kappaleet ovat muuttaneet vuosien saatossa muotoaan siinä määrin, että niiden kanssa ei ole mitään ongelmaa. Kokonaisten levyjen pariin palaaminen on sen sijaan toisinaan hieman tuskaisaa. Mutta eihän tätä hommaa pelkästään itselle tehdä. Muille ihmisillehän keikoilla ollaan iloa tuottamassa. Kyllähän meidän lisäksi riittää bändejä, jotka joutuvat soittamaan tiettyjä kappaleita maailman tappiin asti. Mitäpä olisi Lynyrd Skynyrd ilman Sweet Home Alabamaa, haastateltava aprikoi. Y ­ Ensimmäinen levyhän oli likipitäen punkkia, vähäisillä eväillä tehty. Tiedä sitten omasta suhtautumisesta, mutta levy-yhtiö on ainakin ottanut Sonata Arctican kehityksen erittäin hyvin vastaan. Tämän bändin kohdalla tuleen makaamaan jääminen tarkoittaisi varmaa kuolemaa. Jos ei muutosta olisi tapahtunut, olisimme luultavasti lopettaneet jo kolmen ensimmäisen levyn jälkeen. Jos allekirjoittaneelta kysytään, viitteitä astetta konkreettisempaan muutokseen oli jo havaittavissa vuoden 2005 Reckoning Nightilla. Tuolloin jo ikään kuin uumoiltiin mitä tuleman pitää. ­ Bändin sisällä kukaan ei pidä Reckoning Nightia mitenkään erilaisena. Tuolloin tosin koettiin sellainen muutos, että aloin käyttää tietokonetta apuna sävellystyössä. Laajempien ja monimutkaisempien kokonaisuuksien käsittely oli huomattavasti helpompaa. Ei tarvinnut enää muistaa joka ikistä kommervenkkiä ulkoa. RAITAA RAIDAN PERÄÄN entäpä sitten the Days of Grays? Näihin korviin tarttui sellaisia johtopäätöksiä, että uusi albumi on massiivisempi ja kokeilevampi mutta myös hiotumpi ja yksinkertaistetumpi kuin edeltäjänsä. ­ Ajatus oli miettiä sovituksia enemmän livesoiton kannalta. Monia Unian kappaleita olisi ollut mukavaa vetää livenä, mutta erityisesti laulajan kannalta hankaluutta aiheutti varsinaisten lead-melodioiden puuttuminen. Monessa kohtaa laulut toteutettiin tietynlaisena harmoniamassana. Muu soitinosasto ei oikein pysynyt perässä, että missä mennään. Tästä viisastuneena nyt pyrittiin tekemään selkeitä laulumelodioita, jotka toimisivat vaikka pelkän laulun ja pianon voimin. Tästä puheen ollen: jos kappaleet ovat muuttuneet vuosien saatossa monimuotoisemmiksi, samaa kunnianhimoa löytyy myös laulusovituksista. Millainen prosessi kaikkien The Days of Graysillakin kuultavien huutojen, kiljahdusten ja luritusten takaa löytyy? ­ Minä vain painelen nappia ja nauhoitan. Sitten laitetaan kaikki nauhoitukset yhteen ja katsotaan mitä on saatu aikaiseksi. Uutta raitaa uuden raidan perään! Ajatus kehittyy sitä mukaa kun laulaa. Kun aloittelen jonkin kappaleen lauluosuuksien tekemistä, minulla ei välttämättä ole hajuakaan so- vituksesta suuressa mittakaavassa. Vaikka melodiakulut ovatkin suunnilleen hallussa, niin sinne väleihinhän voi vetää vaikka mitä mukavaa. Ideoita tulee matkan varrella koko ajan lisää. Yhtä biisiä voi helposti laulaa monta päivää. ­ Sittenhän minulla on vielä sellainen paha tapa, että hiljennän kaikki muut instrumentit vain kokeillakseni miten kappale rullaa pelkillä lauluilla, Tony paljastaa hieman vaivaantuneesti. ­ Unia-levyllä itseasiassa kävi niin, että kappaleet toimivat niinkin. Vaikka onkin mukavaa laulaa, niin täytyy myöntää, että tuolloin homma meni hieman yli, meikäläisen henkilökohtaiseksi masturbaatioksi. Muilla ei välttämättä ollut niinkään kivaa. Uusi levy onkin nyt sitten huomattavasti viisaammin tehty. Sain itseni paremmin ruotuun. Uudella albumilla kuullaan astetta erikoisempaa laulajavierasta. Iskelmäpuolelta paremmin tunnetun Johanna Kurkelan piipahdus on siinäkin mielessä poikkeavaa laatua, että hänellä on kunnia päästä ensimmäisessä lauletussa kappaleessa ensimmäisenä ääneen. ­ Johanna pyysi viime keväänä minulta biisejä uudelle levylleen, mutta valitettavasti olin oman albumin kanssa sen verran jumissa, etten viitsinyt lähteä hätäilemään. Sitten hoksasin, että kun kerran meillä oli tarvetta naislaululle, niin miten olisi. Johannahan diggaa bändistä ja päätyi laulamaan kahdelle biisille. Sattumalta kävi niin, että toinen kyseisistä sävellyksistä eli Deathaura päätyi instrumentaali-intron jälkeen heti levyn alkuun. Hän nyt sattui tuolla kappaleella olemaan ensimmäinen joka avaa suunsa, minkä minä itse asiassa huomasin vasta masterointivaiheessa. ­ Deathaura on sen verran valtava kappale, ettei sitä missään nimessä olisi voinut sijoittaa vedenjakajaksi levyn keskelle. Eli vaihtoehdot olivat joko alkuun tai loppuun. Joku jopa heitti niinkin pöljän idean, että sinkun b-raidaksi. Taisi olla Svante Försback Chartmakersilta, joka totesi, että hän sijoittaisi kappaleen alkuun. Niin tehtiin. Se on shokeeraava paukku heti alkuun, mutta sen jälkeen poissa jaloista. Jatko on helpompaa kuunneltavaa. HARMAATA ALUETTA unian musiikillista irtiottoa seurasi hieman toisenlainen irtaantuminen, kun tovi albumin julkaisun jälkeen Sonata Arctica ilmoitti pitkäaikaisen kitaristinsa Jani Liimataisen poistuneen miesvahvuudes- ta. Tyhjän tilan otti haltuun jo hetken aikaa bändin kanssa kiertänyt Elias Viljanen. ­ Ihmisinä herrat ovat radikaalisti erilaisia. Vaikka Janikin on hyvä tyyppi, niin loppua kohden alkoi käydä selväksi, että kemiat eivät ihan kohdanneetkaan. Elias sen sijaan on sen verran leppoisa mies Pirkanmaalta, ettei hänelle voi edes suuttua mistään. Ikäviinkin asioihin löytyy käteviä kulmia. Erittäin lahjakas ja nopea soittaja. Jos pyytää demoa johonkin kappaleeseen, homma saattaa suttaantua tunnin sisällä. Välillä toiminta on jopa niin nopeaa, ettei itse meinaa pysyä mukana. Mutta sehän on vain positiivinen ongelma. Koska Sonata Arctica jätti musiikillisen soppansa hämmentämisen vähemmälle, käsissä on teemallisesti kenties yhtyeen uran linjakkain teos. ­ Jossakin vaiheessa sitä vain hoksasi, että kaikki vahvoina pitämänsä ihmiset, omat vanhemmat ja muut vastaavat, alkavat vanheta. Ihmiset jäävät eläkkeelle, ja jos ei mitään tekemistä löydy, saattaa tie viedä maan alle. Ennemmin tai myöhemmin sitä kai joutuu astumaan näiden henkilöiden saappaisiin. Aika pelottava ajatus. Tietynlainen vahdinvaihtofiilis siis, harmaata aluetta. Kuolemaa ja sen semmoista. Onko pidempi matka alkuun vai loppuun? On varmaan jokin perkeleen ikäkriisi tulossa, Kakko naurahtaa. Unian myötä selkeä musiikillinen uusiutuminen tarkoitti myös mahdollisuutta tavoittaa täysin uudenlainen musiikinkuuntelijajoukko. ­ Nythän me lähdetään ensimmäiselle jenkkipätkälle Dragonforcea lämmittelemään, ja vaikka meiltä toki löytyisi katalogista kampetta, jolla nuoleskella pääesiintyjän ystäviä, niin uutta levyähän sinne kuitenkin mennään myymään. Soitetaan sellaista musiikkia, joka edustaa nykyistä Sonata Arcticaa eikä sitä mitä oltiin kymmenen vuotta sitten. Onhan se toki selvä, että jos eteen tulisi lämmittelypesti jollekin hirveälle black metal -bändille, niin totta kai sitä pyrkisi valikoimaan niitä rankimpia biisejä livesettiin. ­ Tietysti on hirveä hinku soittaa uusia kappaleita ­ kaikkia kerralla! Sen verran kuitenkin on seisonut toisella puolella palettia eli yleisön joukossa, että tietää kuinka tylsäksi tuollainen touhu saattaa mennä. Etenkin, jos ei ole vielä ehtinyt tutustua saati ihastua kaikkiin uusiin kappaleisiin. Vaikka bändi olisi itse miten fiiliksissä, voi yleisössä vallita huomattavasti nihkeämpi tunnelma. « SUE » 27 « NRO. 9
• ... är ven pintaan se e j aisuuksia nou Synkkiä sal ers, .K., Kenny Rog ayer, Andrew W tney Spears orpions, Sl ura, Poison, Sc Tendencies, Bri amones, Sepult oison, Suicidal nthrax, P Benatar, R , Stone, Trust/A reina CCR, Pat den, Billy Idol iiperöinnin uh R Mai W.A.S.P., Iron Alice Cooper, 9. Kaupoissa 23. asioista ei enÄÄ neuvotella. war is the answer Jos eka lätty oli vasta liikekannallepano, niin nyt on sitten täysi rähinä päällä! Väestönsuojelijat suosittelevat hakeutumaan lähimpään levykauppaan 23.9. FIVE FINGER DEATH PUNCH & SHADOWS FALL LIVE @ Nosturi, Helsinki 16.11. www.5fdp.com SUE spinefarm@spinefarm.fi www.spinefarm.fi » 31 « NRO. 9
• HAASTATTELU TEKSTI JUSSI LAHTONEN KUVA JERE HIETALA »SEKOAMISPISTEESTÄ NAKKIKIOSKILLE Ensiferumin neloslevy From Afar on luonnollisen kehityksen tulos. Bändi sai kuitenkin huomata, että luonnollisuus ei tarkoita tuskattomuutta. nsiferumin perustajajäsen, kitaristi Markus Toivonen uskoo uuden From Afar -levyn miellyttävän bändin faneja täysillä ja sisältävän tyylillisesti sen verran uutta, että se saattaa avata uusiakin ovia. ­ Odotan innolla palautelaatikon kolinaa, jonka julkaisu aiheuttaa. On tosin sääli, että joku mulkku tai mulkut sen levyn taas ennen aikojaan nettiin laittoi ja sitä kautta tuhosi jännitysmomenttia. Ensiferumin levyn kannessa seikkailee jälleen kerran Väinämöisen ilmeinen lähisukulainen, valkopartainen waka wanha uros. ­ Oikeassa olet. Siitä "parta-keijosta" on tullut meidän maskotti. Jos Iron Maidenilla on Eddie, niin on meilläkin oma "iso E". Ei siitä tingitä, se on tavallaan kaiken alku. Tero Kinnusen ja Janne Joutsenniemen kanssa tehdyissä nauhoitussessioissa ei Markuksen mu- E kaan ollut teknisiä ongelmia, mutta liika työmäärä teki levynteosta paikoin tuskaisaa koko bändille. Kappaleita tehtiin yötä päivää ennen studioon menoa, ja studioputki kesti 7-8 viikkoa ilman vapaapäiviä. Ensin työskenneltiin Hollolan Petraxilla, sitten Keravalla E-Major-studiolla. ­ Jouduin hengaamaan sessioissa ihan koko ajan, ja muun muassa siksi pää meinasi tosissaan hajota. Loppuvaiheessa päässä ei toiminut enää mikään. Kun studiossa oli oltu vasta pari viikkoa, yhtenä iltana tuli sellainen olo, että nyt sekoan. Siitä selvisin, kun lähdettiin poikien kanssa ajamaan studiolta Hollolasta Lahteen nakkikioskille. Sessioiden aikana bändi otti kosketinsoittaja Emmi Silvennoisen Ensiferumin viralliseksi jäseneksi. ­ Emmi aloitti vuoden 2007 alussa Meiju Enhon tuuraajana. Kun Meiju ilmoitti, että ei aiokaan enää jatkaa bändin riveissä, päätimme koonpano. Toivottavasti tämä toiylentää Emmin tuuraajasta sesmii mahdollisimman pitkään yhsiomuusikoksi. Lopullinen ylennys dessä. viralliseksi jäseneksi tuli, kun uusia ­ From Afar on mielestäni täybiisejä ruvettiin työstämään täysilsin luonnollista kehitystä edellilä vuodenvaihteessa. Hyvä, sestä levystä. Siinä on tuttuEmmi! ja elementtejä ja pussilliMarkus kokee, etnen uutta ilmettä, joka PE 25.9. tä Ensiferumin muRYTMIKOR- kuuluu jylhemmissä ja siikki on muuttunut synkemmissä tunnelJAAMO, luonnollisesti jo sikmissa. sikin, että kaksi enUutta levyä hallitseSEINÄJOKI simmäistä levyä tehvat pitkät, yli kymmentiin täysin eri muusikoiminuuttiset eepokset, eli den voimin kuin kaksi uuHeathen Thronen osat yksinta. Lisäksi uusien biisien tekotasi ja kaksi. Sami Hinkan käsialaa pa eroaa vanhasta: yhteistyö näkyy olevat sanoitukset kuvastavat Marenemmän ja treenikämpällä viekuksen mukaan levyn synkkää teetetty biisientekoaika on vähintään maa. Kappaleita oli alun perin tutuplaantunut. lossa vain yksi. ­ Voisi sanoa, että "paljon huo­ Kun biisiä lähdettiin työstänoa tuuria" ei riitä kuvastamaan lämään, ideat alkoivat tulvia raivolhellekään kaikkea sitä säätöä, joka la. Loppujen lopuksi Heathen Thro14 vuoden aikana on tullut eteen. ne oli pakko jakaa kahdeksi osaksi, Nyt meillä kuitenkin on hyvä kokoska muuten siitä olisi tullut omiSUE tuinen sekasotku. ­ Pari merkittävää päämelodiaa syntyi Yhdysvaltain-kiertueen aikana keikkabussissa syksyllä 2008. Niistä sekä jo aiemmin tehdyistä palasista noita sitten ruvettiin bändikämpällä tekemään. Se oli aika työläs prosessi. Biisien teon apuna käytetyllä fläppitaululla oli aika paljon sotkua. Ensiferum lähtee lokakuussa Euroopan-kiertueelle yhdessä Tracedawnin ja virolaisen Metsatöllin kanssa. Tulevassa kiertueessa jännittää Markuksen mukaan jonkin verran entistä isompi meininki sekä uudet biisit, joita ei ole vielä livenä vedetty. ­ Uskon, että niiden bändien kanssa reissusta tulee hauska. Metsatöll on hyvä tuttu vuosien takaa, ja eiköhän Tracedawnissa olla perinteisen asiallisia keijoja. Suomalaisia ei ole koskaan liikaa, paitsi että viinat loppuu nopeammin. « » 32 « NRO. 9
• STILL HOT! VADER Necropolis Ltd. CD-Digi + DVD, CD, Bi-coloured LP & digital download available! IMMORTAL All Shall Fall Ltd. CD-Digi, PIC-LP, LP CD & digital Download available! THE 69 EYES Back In Blood Ltd. CD-Digi + DVD, PIC LP, CD & digital download available! THREAT SIGNAL Vigilance CD & digital download available! GOTTHARD Need to Believe Ltd. BOX, CD & digital download available! CHECK OUT! PRE-L ISTENING, MERCHANDISE AND MORE: » 33 W W W. N U C L E « R B L A S T. D E A SUE NRO. 9
• LA 3.10. ANNIS, PORI HAASTATTELU TEKSTI JUSSI LAHTONEN KUVA JARMO KATILA » PULLAKAHVIT ELOONJÄÄNEILLE Survivors Zero on uusi kotimainen kuolonmetalliyhtye, joka julkaisi CMXCIX-ensilevynsä yhtä uuden Cobra Recordsin kautta. Seuraavaksi yhtye suuntaa kiertueelle lajitovereidensa kanssa. urvivors Zeron monissa liemissä keitetyistä jäsenistä Suen haastateltaviksi antautuivat kolmikko Sami Jämsén (kitara), Tapio Wilska (basso) sekä Tommi Virranta (vokaalit). Aluksi miehet kertoivat tunnelmistaan CMXCIX-levyn julkaisun alla. S Wilska: ­ Lottovoiton, ukkoiän ja kuoleman odotteluahan tämä on. Käsissä on kuitenkin hyvä levy. Ei oikein edes malta odottaa, että pääsee tien päälle soittamaan näiden miesten kanssa. Toivon, että levystä välittyy ulos, kuinka isolla tunteella se on tehty. Tommi: ­ Tunnelma on aika jän- nittynyt, vaikka luotto uuteen materiaaliin onkin kova. Demon vastaanotto oli aika positiivinen, ja sinkustakaan kukaan ei ole uskaltanut pahaa sanoa. Levy purkitettiin jo keväällä, joten on siistiä saada se pihalle muidenkin kuultavaksi. Eniten tässä odottaa tulevia keikkoja. Sami: ­ Levyä tehdessä hem- moista puristettiin irti kaikki ja keikoilla viedään viimeisetkin mehut. Tästä on hemmetin hyvä lähteä tahkoamaan etiäppäin. Toivotaan, että ihmiset arvostavat. Tuottajana aiempina vuosina toiminut Sami sai kipinän Survivors Zeron perustamiseen poikansa syntymän aikoihin, kun studiotyöskentely jäi vähitellen syrjään. Sami panosti kaiken irti lähtevän ajan Survareitten tekemiseen. Kun biisejä oli kasassa, Sami tuumasi, että Tommilla on riittävästi ääntä ja karismaa bändiin. Tommi oli samoilla aaltopituuksilla. Sami: ­ Tuli sellainen suuri aavistus, että jos tätä hommaa ei tee nyt, se jää ikuisesti tekemättä. Siinäpä olisi ollut kiva narista lapsenlapsille kiikkustuolissa, että "ukkis olis voinut rokata, jos pallit olis olleet tarpeeksi isot aikoinaan." Hirveä kytö bändihommiin jäi päälle 90-luvun alkupuolella, jolloin vaikutin Messiah Paratroops -nimisessä death metal -pumpussa. Survivors Zero teki sopimuksen Cobra Recordsin kanssa ja on yhtiön ensimmäinen julkaistava artisti. Tommin mukaan Cobra oli saanut bändin demon haltuunsa, kutsui bändin toimistolle ja juotti tolkuttomaan humalaan. Aamulla sopimus oli paria pykälää vaille valmis. Tommi: ­ Cobran ukot osottautuivat reiluiksi ja maanläheisiksi mutta oveliksi paskiaisiksi. Levy nauhoitettiin Seawolf-studioilla ruotsalaistuottaja Jonas Kjellgrenin kanssa. Kemiat tuottajan kanssa naksahtivat yhteen. Tommi: ­ Jonas puhuu saksan, englannin, ruotsin ja suomen sekaista outoa mekkalaa, johon sekoittuvat ajoittaiset "anus!"- ja muuatta itävaltalaissyntyistä herrasmiestä ylistävät huudot. Hän on rautainen ammattilainen, jonka kanssa oli saatanan mukavaa työskennellä, vaikka ruoska viuhuikin ankarasti. Sami: ­ Itsekin tuottajan pallilla istuneena ihmettelin, että miksi helvetissä sitä stoppia pitää painaa niin usein ja huutaa jotain käsittämätöntä mongerrusta siihen päälle. Mutta kun kitara kourassa paskahousuna räveltää, niin kyllähän kuulokyky asioille ja kokonaisuudelle heikentyy. Jonaksella oli aikamoiset robottikorvat ja siitähän sille maksettiinkin. SZ lähtee syyskuussa Cobra-kiertueelle levytallin muiden bändien Deathchainin ja Sotajumalan kanssa. Bändeillä on yhteistä historiaa, ja tunnelma on jo etukäteen katossa. Päätöskeikka Lutakossa taltioidaan dvd:lle, jos vielä elossa ollaan. Wilska: ­ Fiiliksenä on, että hypätään hyvien kavereiden kanssa bussiin kattelemaan miten syksy Suomen luonnossa etenee. Välillä paukutetaan hiukan metallia. Logistiikkahan turneessa on silkkaa helvettiä, mutta onneksi asialla ovat ammattimiehet. Jos Lutakkoon asti päästään, taitaa olla pullakahvien paikka. En nyt lähde arvailemaan eloonjääneiden määrää mutta suuri se ei ole. Ydinsodan jälkeen elossa on vain Sakari Kuosmanen. Tommi: ­ No vissiinkös vua lähetään ukot kylille soettelemmaan rässiä ja ottammaan huikat Malibua, eipä suotta! Kuosmanen pistää kahvit jos joku selviää! « SUE » 34 « NRO. 9
• Megadeth "Endgame" Megadethin tykki uutuus sisältää sinkun "Head Crusher". Slipknot "Slipknot 10th Anniversary Edition" Uusintajulkaisu Slipknotin 10 vuoden takaisesta debyytistä bonusraidoilla ja DVD:llä varustettuna. Porcupine Tree "The Incident" Hieno uusi albumi tuo Steven Wilsonin bändeineen Suomeen, keikka Helsingin Jäähallissa 21.10. Lynyrd Skynyrd "God & Guns" Vanhan koulun rokkareiden uutuus kaupoissa 28.9. Juliette Lewis "Terra Incognita" Mars Voltan Omar Rodriguez-Lopezin tuottama "Terra Inocognita" esittelee Julietten uudistuneen soundin, jota kuullaan livenä Helsingin Nosturissa 29.10. 24.09.2009 25.09.2009 26.09.2009 18.11.2009 12.12.2009 Helsinki, Levykauppa ÄX (akustinen), showtime klo 17 Baron, Vammala Tavastia, Helsinki On The Rocks Helsinki Osmantupa, Eura www.thunderstone.org - www.myspace.com/thunderstoneband SUE » 35 « NRO. 9
• MEGADETH ­ Endgame (Roadrunner) Kuningas on palannut! Megadethin sielu, sydän ja munat eli Dave Mustaine on löytänyt itsensä uudestaan ja hyödyntää omia vahvuuksiaan täydellä teholla. Megadethiahan voi verrata seksiin tai pizzaan: huonoimmillaankin se on oikeastaan varsin hyvää, sitä tekee usein mieli ja parhaimmillaan se on lähes elämää suurempaa. Studioalbumeita on nyt kasassa täysi tusina, ja Risk-levyä lukuun ottamatta yksikään Megadeth-kiekko ei ole tusinakamaa. Mustainen visiot eivät ole kuitenkaan olleet aina kristallinkirkkaita, ja muutama albumi on alkupään hittibiisien jälkeen latistunut turhan epätasaiseksi. Vuosien 2002-2004 hajoamisen/tauon jälkeen julkaistuista albumeista Endgame on ensimmäinen, joka on alusta loppuun täysipainoinen kokonaisuus. Ja millainen kokonaisuus: Mustaine on 9 ammentanut kappaleisiinsa vauhtia, vimmaa, melodista tarttuvuutta ja ennen kaikkea kokonaisvaltaisen jyhkeää, aggressiivista ja suorastaan vittumaisen ilkeää riffittelyä samasta lähteestä, josta Rust In Peace ja Countdown to Extinction saivat innoituksensa. Mustaine on kiistämättä maailman parhaita ellei paras heavy/speed metal -kitaristi, mutta hänen suuria vahvuuksiaan on aina ollut erittäin tasokkaiden muiden soittajien värvääminen. Uusi kitaristi Chris Broderick on niin taidokas, että hän haastaa Daven tosissaan ja saa Mustainen venymään entistä kovempaan suoritukseen. Raavaalla miehellä valuu jo kyynel silmäkulmassa, kun Mustaine ja Broderick iskevät vimmatusti yhteen jatkuvien soolokaksintaisteluiden merkeissä. Löysäilyjä, balladeita tai simppeleitä hittirakenteita ei ole oikeastaan lainkaan, sil- lä keskitempoisimmillaankin Megadeth on ärhäkämpi ja raskassoundisempi kuin vuosiin. Biiseissä on koukkuja, tempovaihdoksia ja suoranaista musiikillista ilotulitusta vaikka kymmenen heikomman bändin tarpeiksi, mutta taituruus ei ole itsetarkoituksellista, eivätkä biisit ole koskaan renkejä vaan isäntiä. Huippumateriaalia riittää alusta loppuun, sillä esimerkiksi Head Crusher, ilkein ja sanoituksiltaan verisin Megadeth-siivu sitten Rust in Peacen aikojen, on sijoitettu levyn loppupäähän. Alkupuolen kuningasbiisit This Day We Fight!, 44 Minutes sekä 1,320 puolestaan kaasuttelevat tiehensä kuin Räikkönen liikennevaloissa. Elinikäisen Megadeth-kuuntelun syvällä rintaäänellä voi reilun kymmenen kuuntelukierroksen jälkeen todeta, että Endgame on parasta Megadethia viiteentoista vuoteen. JUSSI LAHTONEN LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton SUE » 36 « NRO. 9
• » LEFFAVIERAS Juhani Merimaan fanituslistat Aution saaren elokuva: mikä tahansa Aki Kaurismäen elokuva. "Kaikkein eniten mä pidän 40/50-luvun Hollywood-leffoista. Siellä oli silloin aika luova yhteisö. Mielelläni mä katselen myös 50/60-luvun ranskalaisia uuden aallon elokuvia. Kun niihin yhdistää suomalaisen näkökulman, niin Aki Kaurismäen teoksethan on täynnä viittauksia sekä Hollywoodin kultakauteen että Ranskan uuteen aaltoon, joka sekin heijasteli Hollywoodin tähtiaikaa. Akilla on hyvin perinnetietoinen ote elokuvan keskeisiin ilmaisutapoihin." Suosikkikohtaus kautta aikain: "Hyvä esimerkki Akin viittauksista elokuvahistoriaan on Kauas pilvet karkaavat -elokuvan loppukohtaus, jossa pääpari katselee taivaalle. Se viittaa useaankin suuntaan. Monessa lännenelokuvassa ratsastetaan auringonlaskuun, ja onhan Chaplinkin sen tyyppistä juttua käyttänyt. Se on hieno klassinen loppukohtaus, johon on saatu kytkettyä vielä todella upea biisi." Suosikkinäyttelijä: Tauno Palo. "Se täyttää kaikki hienon elokuvanäyttelijän tunnusmerkit. Sen täydellinen kamerakarisma on todella vangitseva, se ottaa tilan haltuun hyvin yksikertaisilla keinoilla, ihan oman persoonansa kautta. Onhan se tietysti tehnyt sekä hyviä että huonoja, ja myös keskinkertaisia teoksia, mutta varsinkin elokuvanäyttelijänä se on aivan ilmiömäinen." Ensimmäinen järisyttävä leffakokemus: Arthur Pennin Armottomat (1966). "Se oli todella vahva 50/60-luvun vaihteen kuvaus, joka pohtii oman käden oikeutta ja sitä, mitä ihminen voi ja saa tehdä vain päämäärän jalouden varjolla. Onhan se aihe ajankohtainen nyky-Amerikassakin, kun keskustellaan mitä kaikkea on lupa terrorismin vastaisen taistelun nimissä tehdä." ENSI-ILTA » WOODSTOCK MURROKSEN PEILINÄ Ang Leen ohjaama Taking Woodstock uppoutuu festivaalikulttuurin lähtökohtaan ja ytimeen, joten päätimme valita leffavieraaksi alan ammattilaisista rautaisimman: Tavastian ikiaikaisen taikurin, myöhemmin Ankkarockin ambassadööriksi nousseen ja nykyään myös Ruisrockia isännöivän veteraanin, Juhani Merimaan. Taking Woodstockin pohjana on festivaalille maaseutuisen kisakentän järjestäneen, silloin parikymppisen Elliot Tiberin muistelmateos. Mutta tuottiko elokuva Merimaan mieleen muistumia ensimmäisistä Ankkarockeistaan? ­ No, Ankkarockhan oli olemassa jo ennen mua. Sitä paitsi siihen hommaan mennessäni mä olin jo nelikymppinen, ja mulla oli suhteellisen pitkä kokemus musiikkibisneksestä. Paremminkin tota voisi verrata Provinssirockiin, joka alkoi kymmenen vuotta Woodstockin jälkeen. Vähän samantyyppisiä asioita on varmasti ollut ilmassa myös Seinäjoella. Tässä ympäristö oli aika pysähtynyt ja sulkeutunut amerikkalainen maalaiskyläyhteisö, minne tuotiin tosi iso show. Siinähän tietysti syntyy ristiriitoja paikallisen väestön ja vähän toisenlaista elämäntapaa edustavan porukan välillä... mutta kyllähän toisaalta esimerkiksi kauppiaat myi siellä enemmän bisseä kuin koskaan. Ei niillä ollut valittamista. ­ Aihehan on tosi kiinnostava ja vuosipäivän takia ajankohtainen, mutta kun Woodstockia on käsitelty elokuvissa aikaisemminkin, niin tässä päädyttiin uuteen näkökulmaan ja käsiteltiin sitä tän kundin omana kasvutarinana. Itse festari ja varsinkin musiikki tässä oli aika sivuroolissa, ja kehystarina nousi vähän liian pintaan. Oli siinä paljon hyviä aiheeseen ja aikaan liittyviä aiheita ja elementtejä, mutta niitä käsiteltiin vähän liian viitteenomaisesti. ­ Sen ajan rockmusiikki oli kokonaisilmaisua, se liittyi myös kuvataiteisiin ja muotiin ja elämäntyyliin, ei pelkästään musiikkiin. Onhan hiphopiinkin aina liittyneet aina tagit ja graffitit, metallissa on ihan oma grafiikkansa, ja kaikessa omat juttunsa. Tässä oli ihan kiinnostava esimerkiksi tää teatteriryhmän tarina, jossa tietysti vähän irvailtiin 60-luvun vapaalle taiteelle ­ aika sympaattisella tavalla tosin. Ikävä kyllä sekin jäi jotenkin erilliseksi tarinaksi. Mielelläni mä olisin nähnyt vähän enemmän sitä Tsehovin Kolmea sisarta, se näytti todella mielenkiintoiselta versiolta. ­ Sivuteemana tässä oli myös seksuaalinen vapautuminen, joka tarkoitti myös gay-yhteisön vapautumista ja nousua, koska vähemmistöille sallittiin lisää liikkumatilaa. Sekin teema jäi silti vähän ohueksi. Elliothan oli pyörinyt New Yorkin taidepiireissä, jossa sillä oli boyfriend, mutta sekin yhteisö tuli esiin vain viitteenomaisena. Tarkkaan harkittu hahmo se silti oli, jos ajattelee vaikkapa sen kuteita ja kampausta. Missään tapauksessa se ei ollut hippi, mutta tukan pituus oli silti selvästi yli ja ohi ajan normien. ­ Se tässä jäi käsittelemättä, että mistä nää Amerikan hipit oikeastaan tuli. Mikä teki mahdolliseksi sen, että pieneen kylään matkustaa puoli miljoonaa ihmista jotka kokee, että tää on maailman makein juttu, tänne on tultava. Nehän oli siellä kuin ulkoavaruudesta tulleita tyyppejä, siis koko sen tarinan kannalta. ­ Eikä hippiliike näkynyt ainoastaan siellä, vaan siitä tuli maailmanlaajuinen movement. Minkälaisiin jännitteisiin se pohjautui, se siinä on kaikkein mielenkiintoisinta. Se oli manifestaatio elämäntyylistä, jossa sä pystyt elämään kontrollin ulkopuolella ja luomaan itse omat sääntösi elämää varten. Ja miten se istuu tommoseen jäykkään kulttuuriseen yhteisöön? Siihenhän sisältyy koko rock and rollin perustavanlaatuinen vapautumisteema. ­ Mutta toisaalta: kyllähän Amerikassa rock and roll on ihan alusta saakka ollut hyvin kaupallinen ja liikemiesmäinen instituutio. Olihan tässäkin iso salkkuherra-armeija takana jo siinä vaiheessa kun sopivaa paikkaa etsittiin. Helikopterilla tultiin, ja rahat oli cashinä paperipussissa... ­ Ei tää mikään elämää suurempi elokuva ollut, mutta onneksi se sentään säilytti intensiteettinsä loppuun saakka. Kaikin puolin hyvä ja uskottava epookki sinänsä. Ja riittävän isolla budjetilla tehty. MARKKU HALME TÄHDET Merimaa Halme ½ ½ Taking Woodstock, USA 2009. Ohjaus Ang Lee Käsikirjoitus James Schamus (Elliot Tiberin ja Tom Monten kirjan pohjalta) Pääosissa Demetri Martin, Emile Hirsch, Imelda Staunton, Henry Goodman, Jonathan Groff, Jeffrey Dean Morgan ja Liev Schreiber Kesto 123 min Seuraava Sue ke 14.10. detään myös koko ajan liikkeessä, eikä paikalleen pysähdytä kuin tarvittaessa eli hyvin, hyvin harvoin. Kuten edellisessäkin osassa, taustalla soi ja joskus suorastaan jylisee voimallinen sinfoniaorkesteri ­ tarvittaessa teknoisemman synastuksen sävyttämänä. Sinfonisen pauhun ja ahdistavan kuvaston voimallinen yhdistelmä luo elokuvan tuhdin perusvireen jo alkutekstien aikana. Lisäksi tarjolla on paitsi väkivaltaista seksiä ja seksikästä väkivaltaa, myös väkivaltaista väkivaltaa ja seksikästä lesboseksiä. Vaikuttanee viiden tähden elokuvalta? Mutta kun ei. Kaikesta taidokkaasta viihdyttävyydestään huolimatta jää ydin hieman ontoksi. Minulle Miehet jotka vihaavat naisia tarjosi pohdittavaa myös elokuvan päätyttyä, mutta tämä jättää vain fiilistelemään ilman isompia ajatuksia. Korkeintaan mieltä kaihertaa se, että loppu oli jokseenkin väkinäisen oloinen. MARKKU HALME PONYO RANTAKALLIOLLA Suosittelen Ponyon katsomista joko oman tai sitten vaikka lainatun lapsen keralla. Toinen vaihtoehto on analyyttisen älyn riisuva väsymystila. Kolmatta en poliisin heristelevän sormen pelossa uskalla edes mainita. Kun tarinan syvintä olemusta hakee, voi totuuden kuulla vain lapsen, humalaisen tai oman sisäisen lapsensa suusta. Vaikka Ponyo on periaatteessa lastenelokuva, se ei kuitenkaan jatka Totoron kohtuullisen simppeleillä linjoilla, vaan sukeltaa huomattavasti syvemmälle. Sen sisällöllinen taso "taantuu" tätä hemmetin "sivistystä" edeltävälle luonnonmukaiselle asteelle. Älyn turvin on teemat ja niiden esittämät kysymykset helppo löytää, mutta relevanttien vastausten esittäminen vaatii eh- dottomasti lapsen mielta. Kun itse astelet ymmyrkäisenä teatterista ulos, kysy lapselta. Hän tietää. Mystiikka ja magia ovat lapsen maailmassa ilmaa, jota hengitetään. Entäs se tarina? No, fisutyttö Ponyo on yksi meressä asuvista ihmisennaamaisista kaloista, joka rantaan huuhtouduttuaan ihastuu Sosuke-poitsuun ja intoutuu kasvattamaan itselleen niin kädet kuin jalatkin ­ evoluution kannalta olennaisen kananjalkavaiheen jälkeen. Ja niin edespäin! Kalasta olet sinä tullut ja kalaksi pitää sinun jälleen tuleman. Lopussa koko maailma on jo vetäytymässä meren syliin, mutta kuten lapsikin tietää, hyvinhän kaikki päättyy. Miyazakin itsensä piirtämissä meren aallot ovat vuoroin "aikuismaisia" laineita, vuoroin valtavia "lapsellisia" kaloja silmineen kaikkineen. Meri on kalaa ja kala merta. Pari pitkää vedenalaista jaksoa sinfonisine musiikkeineen ovat kuin suoraan Disneyn Fan- tasiasta. Siinä katsoja huikaistuu kerran jos kolmannenkin. Visuaalisella tenholla ei ole ylä- eikä alaikärajaa. Riviensä välissä Ponyo myös puheenvuoro luonnon ja sen säästämisen. Alakerran ­ ja nyt on kuitenkin kyse vain merenpohjasta ­ herran Fujimoton äänen tekee Ismo Alanko kuulostamatta lainkaan omalta itseltään, vaan pelkästään todella taidokkaalta ääninäyttelijältä. MARKKU HALME TYTTÖ JOKA LEIKKI TULELLA ½ Tyttö joka leikki tulella on suoraa jatkoa menestyksekkäälle Miehet jotka vihaavat naisia ­elokuvalle, ja myöhemmin on tiedossa vielä kolmaskin edesmenneen Stieg Larssonin Millennium-rikosromaanitrilogiaan pohjaaSUE va leffa. Ykkösosassa oli päähenkilönä toimittaja-dekkari Mikael Blomkvist, mutta nyt tarinallinen tähtäin tarkentuu hakkerinero Lisbeth Salanderiin. Täälä kertaa ei kaivella muinaisia natsimeininkejä vaan nykypäivän itätyttökauppaa. Näin jäntevään jännäriin harvoin törmää. Kulkee kuin luotijuna. Ja vaikka elokuvasta on leikattu kaikki, siis aivan kaikki löysät pois, venyy kesto silti päälle kahden tunnin. Tapahtumankäänteiden kuljetus on sekä kiihkeää että uskottavalla tavalla ennalta-arvaamatonta, mikä naulitsee katsojan penkkiinsä kuuden tuuman rautanauloilla. Naula päässä tarinan seuraaminen olisi täysi mahdottomuus. Vaikka voisihan tästä kai kännissäkin nauttia. Vireää luovuutta sisältyy nimittäin paitsi tarinaan, myös visuaaliseen ilmaisuun. Rajauksen vaihtelua lähikuvasta laajempaan näkymään tehdään alituiseen, mutta ilman itsetarkoituksellista vivahdetta. Kamera pi- » 48 « NRO. 9
• SUE » 51 « NRO. 9
• MUSE The Resistance Intergalaktisia stadionlauluja Uusi albumi - nyt kaupoissa Ylistetyn laulaja-lauluntekijän uusi albumi kaupoissa 23.9. SUE » 52 « NRO. 9