• Sue Indierockpunkmetalzine #99 LOKAKUU 2006 !! Evanescence !! Tarot !! Branded Women !! Rytmihäiriö !! Trivium !! !! Promoe !! Kevin !! Deep Insight !! Cradle of Filth !! Amon Amarth !! 1
• 2
• 3
• INKLUDES 06 Newsflash 10 My Chemical Romance 12 Carmen Gray 13 Trivium 14 Deep Insight 15 Jolly Jumpers 16 Spencer Dickinson 17 Manboy 18 Kevin, The Valkyrians, Cheerleaders United 19 Promoe 20 Evanescence 22 Rautamaailma 23 Branded Women 25 SFP Uutiset ja SetäJussinTupa 26 Tarot 28 Cradle Of Filth 29 Profane Omen 30 Rytmihäiriö 31 Amon Amarth 32 Hammerfall 33 Lamb Of God 35 SFP Arviot 38 Arviot 44 Ensi-iltaelokuva-arviot 45 Dvdarviot 46 QuizOn, Rivien välissä ja Popaddiktin vieroitusoireet 47 Tilauskuponki Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Jarkko Fräntilä, Laura Gröndahl, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Jussi Helenius, Panu Hietaneva, Olli Hänninen, Noora Isoeskeli, Kimmo Jaramo, Tove Juhanmäki, Noora Jussila, Katariina Kantola, Vesa Kataisto, Jarno Koskinen, Jussi Lahtonen, Kivi Larmola, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Esa Linna, Aku-Tuomas Mattila, Mirko Metsola, Marjut Mutanen, Jyrki Mäkelä, Miki Peltola, Jani Sipilä, Janne Sundqvist, Jenna Sutela, Pirita Söderholm, Jukka Taskinen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto), Stefan Greijer Ulkoasu: Kimmo Nurminen Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Kärki Toimitusjohtaja: Jukka Taskinen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 22 euroa/12nroa Tilaukset: 09 - 6813 2930 email: miki@sue.fi Painopaikka: SanomaPrint, Hämeen Paino Oy Forssa 2006 ISSN 1238 - 1853 SUE # 1OO TULEE MARRASKUUSSA. JUHLI SITÄ, NIIN MEKIN. LAVALLA MAJ KARMA, THE CRASH, JARKKO MARTIKAINEN, THE FLAMING SIDEBURNS JA TIMO RAUTIAINEN. www.suezine.fi 4 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kari Heikonen, Eerikinkatu 44 LH 3-4, 00180 HKI puh. 09 - 6813 2930 / 050 - 3316748 Oikeudet ohjelman muutoksiin pidätetään.
• 5
• MY CHEMICAL ROMANCE ELÄMÄNMYÖNTEINEN KUOLEMANPARAATI Suomalainen, ruotsalainen, norjalainen ja tanskalainen haastattelivat amerikkalaista rock-tähteä. Tämä ei ole vitsin alku, vaan puolituntinen Tukholmassa Gerard Wayn seurassa. Mies kertoilee elämästä, kuolemasta ja toimintafiguureista. N ew Jerseystä ponnistava My Chemical Romance julkaisee kolmannen albuminsa lokakuussa. Vaikka levyä on odotettu kieli pitkällä ja laulaja Gerard Way saa matkustaa haastateltavana ympäri maailmaa, ei menestystä ole otettu itsestäänselvyytenä. Ensimmäinen, vuonna 2002 julkaistu I Brought You My Bullets, You Brought Me Your Love sai laimeahkon vastaanoton ja ura uhkasi jäädä tyngäksi. Kaikki muuttui kakkosalbumi Three Cheers For Sweet Revengen julkaisun jälkeen. Levy myi miljoonia, fanikanta paisui eksponentiaalisesti ja pojista tuli teinityttöjen päiväunien kohteita. ­ Joka kerta kun tekee levyä se on askel lähemmäs bändin kuolemaa. Tiedän, että se on sairas tapa ajatella asiaa, mutta jokaisen levyn tekeminen tarkoittaa sitä, että seuraava voi olla se viimeinen. Se satuttaa, mutta tekee asiasta myös erikoisen tärkeän, tuhkaa kolapulloonsa karistava Gerard pohtii. Uutuuslevy The Black Parade on häpeilemättömän suuri, teatraalinen ja musikaalimainen. Lähtöajatuksena oli naittaa Queen 2000-lukulaisen rockin kanssa. Edellisen levyn tekemisestä jäi halu kietoa kokonaisuus aiempaa tiukempaan konseptiin. ­ Jos halusin kabaree-fiilistä, sanoin muille sen, ja he tekivät homman sen mukaan, mitä omassa päässään kuulivat kabareen olevan. Mama-biisiin halusin venäläistä kansanlaulufiilistä ja muut sitten kuvittelivat sen päässään, nokkamies selostaa studiometodiikkaansa. ­ Hienointa tällä levyllä on se, että sillä on todella vahva identiteetti. On koko elämä aikaa tehdä ensimmäinen ja toinen levy, mutta sen jälkeen täytyy löytää jotakin uutta. Meille se tarkoitti sitä, että oli pakko katsoa sisimpään- sä ja ottaa selvää mitä siellä oikeasti on. Ja sieltä löytyi se halu tehdä suuria, eeppisiä ja teatraalisia kappaleita, joilla olisi yhteinen teema. Sisimpään katsominen sai päivänvaloon myös rumempia asioita ihmisyydestä. Gerardin mukaan itsensä tutkailu oli kuitenkin ainoa keino selvittää se, mitä todella tahtoo maailmalle sanoa. Oman ihmisyytensä kaivelun lopputuloksena on uusi levy, joka keskittyy päähenkilönsä, Potilaan, tarinaan. ­ Vaikka päällisin puolin näyttää siltä, että levy kertoo kuolemasta, se kertookin tosiasiassa elämästä. Tai kuolevaisuudesta. Henkilöhahmo, Potilas, on kuitenkin sellainen, mihin kaikki voivat samastua. Se voi olla minä tai sinä, meistä jokainen joutuu olemaan potilas jonakin päivänä. My Chemical Romancen musta paraati on paitsi levyn keskeisin tapahtuma, myös analogia yhtyeestä itsestään ja valtavasta fanijoukosta. Gerard selvittää teoriaa, jonka mukaan ihminen haluaa kokea kuoleman tulevan luokseen tärkeänä muistona tai voimakkaana koettuna tunteena. ­ Potilaan isoin muisto on se, kun hänen isänsä vei hänet pienenä kaupunkiin katsomaan paraatia. Kuolema sitten tulee mustana versiona hänen lapsena näkemästään. Mutta se merkitsee myös muita asioita. Minulle se kuvaa tätä bändiä, siinä on kyse kuolemasta mutta samaan aikaan juhlasta. Ja joskus fanimmekin tuntuvat mustalta paraatilta. VALITSE ELÄMÄ Kuolema on aina ollut bändille keskeinen vaikuttaja. Gerardin ja veljensä, basisti Mikeyn, isoäidin poismeno toimi inspiraationa edellisen levyn kirjoitusprosessissa. Uudenkaan levyn tekeminen ei sujunut ilman suuria tunnetiloja. ­ Biisit tulivat helposti mutta prosessi oli vaikea. Siinä oli paljon ahdistusta, identiteettikriisejä, hermoromahduksia... oikeastaan ihan kaikkea. Kaikkea kamalaa. Mutta pidimme kuitenkin yhtä koko ajan, kaikilla uusilla tavoilla, Gerard pohtii. ­ Mitään ei tarvinnut pakottaa ulos. Mutta oli levyn tekeminen silti vaikeaa. Kun piti löytää se, mikä tekee sinusta erikoisen. Ja kun yrittää löytää sitä, ottaa sen riskin ettei löydä yhtikäs mitään. Se on pelottavaa. Se, mikä erottaa The Black Paraden edeltäjistään on kuoleman rinnalla kulkeva toivo. Synkistelystä ja melodramaattisuudesta usein syytetyn bändin keulahahmo myöntää levyllä kuuluvan elämänhalun ja jopa optimismin. ­ Toivo oli erittäin tärkeää tehdessämme levyä. Mutta niitä suuria toivon hetkiä ei tule, ellei ole niitä äärimmäisen synkkiäkin momentteja. Siksi levy onkin synkempi kuin aikaisemmat. Siinä on enemmän kontrastia, enemmän mustaa ja valkoista. Mutta se epätoivo ja suru tekee toiveikkaista hetkistä paljon voimakkaampia. Elämänmyönteisyys on se ajatus, jonka My Chemical Romance tahtoo välittää faneilleen. Itsetuhoisista kausistaan irti päässyt Gerard ei tahdo saarnata, mutta toivoo ihmisten kuuntelevan edes hetken. ­ Olemme aina halunneet kehottaa ihmisiä yksinkertaisesti vain elämään. Valitsemaan elämän sen sijaan, että valitsisi elää keskinkertaisuuden ja masennuksen täyttämää elämää. Valitsemaan elämän itsemurhan sijaan. Gerardin puhe elämän valitsemisesta ei ole vain sanahelinää. Laulajan päihteidenkäyttö oli lähellä tuhota koko bändin ja estää viimeisen askeleen kohti todellista suursuosiota. Toisen levyn aikaan, juuri kaikkein isoimpiin ympyröihin breikkaamisen kynnyksellä Gerard päätti pistää itsensä päiviltä. Bändin manageri sai puhuttua miehen ympäri ja raitistuminen tapahtui pikavauhtia maailmankiertueen alla. ­ Olen ollut kuivilla kaksi vuotta nyt. Minä itse asiassa arvostan ihmisiä jotka voivat käyttää päihteitä, siis alkoholia ja enemmän laillisia tuotteita. On kuitenkin monia haitallisia huumeita, jotka eivät tee kenellekään hyvää. Jos joku pystyy juomaan ja vaikka polttamaan pilveä ja pitämään homman kasassa, niin mikäs siinä. Toivoisin että minäkin olisin sellainen. Mutta en ole. Ne tekevät minut surulliseksi, itsetuhoiseksi, järjettömäksi, arvaamattomaksi. Gerard on ollut avoin päihdeongelmistaan. Tämän vuoden maaliskuussa julkaistulla Life on the Murder Scene -dvd:llä on kuvamateriaalia laulajan alennustilasta. Tarkoitus ei ole saarnata vaan näyttää yksi tarina epäonnistuneesta romanssista kemikaalien kanssa. ­ Olen ollut avoin asiasta koska en halua saarnata. En ollut muuta kuin haitaksi bändilleni. On paljon tehokkaampaa vain näyttää mitä olen tehnyt ja antaa ihmisten itse päättää kuinka he haluavat toimia. Emme halua olla kenenkään vanhempia. EI PERUUTTAMISTA Alemman keskiluokan newjerseyläiskodista on pitkä matka ruotsalaisen huippuhotellin avaraan kabinettiin. Gerardin ura televisiopiirrettyjen parissa sai jäädä, kun syyskuu 2001 sai miehen miettimään elämänsä suuntaa tarkemmin ja lopulta perustamaan bändin. ­ En halunnut tehdä sitä enää. En halunnut hahmojeni päätyvän pehmoleluiksi ja päiväpeitoksi. Joku voisi tietenkin väittää vastaan ja muistuttaa että meilläkin on omat toimintafiguurit, mutta kuka maailmassa kieltäytyisi jos heistä tehtäisiin figuuri, Gerard kysyy nauraen. Uranvaihto kannatti. Irvine Welshin kirjasta nimensä napannut bändi sai alkukankeudesta huolimatta tuulta alleen ja viisi vuotta myöhemmin Gerard, Mikey, Ray Toro, Frank Iero ja Bob Bryar saavat elantonsa tekemällä sitä mitä haluavat. ­ On hetkiä, jolloin kuuluisuus on hämmentävää, mutta ei se pelota. Sitä lupautuu johonkin kun pistää musiikkiaan julkisuuteen. Sama se onko se indie-juttua vai valtavirtaa. Se on silti ulkona ja mitä tahansa voi tapahtua. Ja FANIEN KYNSISSÄ ­ PAPERILLA Gerard vie fanin takahuoneeseen. Mikey iskee tytön elokuvateatterista. Frank on koulun uusi opettaja ja viettelee oppilaansa siivouskomerossa. Raylla ja Bobilla on suhde. Näin siis My Chemical Romancen fanien kirjoittamissa sadoissa tarinoissa. Fanifiktiota on perinteisesti ajateltu kirjojen ja elokuvien jatkeeksi, mutta nyt innokkaimmat fanit ovat kirjoittaneet päiväunensa kaikkien luettavaksi Internetiin. Pääosin seksuaalisviritteisissä tarinoissa bändin pojat seikkailevat milloin vampyyreinä, milloin omina itsenään ja kokevat romansseja faniensa sekä bänditoveriensa kanssa. Gerardia kirjoitusten henkilöhahmona oleminen kummeksuttaa. ­ Tiesin fanifiktion olemassaolosta, mutta en tajunnut sen mittasuhteita. Sellaisen huomion kohteena oleminen on vaikeaa. Erityisesti Gerardia huvittaa se, kuinka paljon tarinat keskittyvät romansseihin ja seksiin. Romanttisesta pussailusta edetään suorastaan pornografisiin kohtauksiin. Peruskoulun hylkiöistä on tullut seksisymboleja. ­ Emme ole koskaan olleet haluttavia tai seksikkäitä ihmisiä, vaan olimme niitä näkymättömiä lapsia koulussa. Usko minua, meitä ei pidettäisi seksikkäinä ellemme olisi bändissä. Ainakaan kotipuolessa, mies nauraa. TEKSTI: LOTTA HEIKKERI kun jakaa musiikkinsa maailman kanssa, se saattaa johtaa maineeseen ja menestykseen. Edellinen levy myi reilut kaksi miljoonaa kappaletta. Uudelle on povattu vielä suurempaa suosiota. Gerard ei suostu valittelemaan suosiota, vaikka siihen negatiivisia asioita kuuluukin. ­ Siihen menestykseen ei voi olla täysin valmistautunut, mutta sitä ei voi enää vetää takaisinkaan. Pitää vain myöntää, että me halusimme tätä. Me halusimme puhua maailmalle. Siitä ei voi enää perääntyä. Vaikka mainetta ja mammonaa kertyisikin, Gerard ei koskaan voisi mieltää itseään punaisella matolla tepastelevaksi superjulkkikseksi. Taannoinen esiintyminen Music Televisionin palkintogaalassakin sopi bändin habitukseen: soittopaikka oli pilvenpiirtäjän katolla, kaukana silikonipoppareista. ­ Saimme olla irrallaan siitä gaalapönötyksestä ja julkkishommasta, mitä emme ole koskaan tunteneet olevamme. Meidät kyllä tunnetaan ja tunnistetaan, mutta emme sovi yhteen muiden julkkisten kanssa. Meillä ei ole pinnaa sellaisille. Varsinkaan niille, joiden koko olemassaolo perustuu deittailuun ja vaatteisiin ja kenen kanssa ovat ostoksilla, ja mitä huumetta he nappaavat. Elämä julkisuudessa ei ole aina kohdellut My Chemical Romancea silkkihansikkain. Musiikkilehdistö on tavannut kirjoittaa bändistä negatiiviseen sävyyn. Gerard nostaa esimerkiksi viime kesäisen episodin Englannin Reading -festivaaleilta, jonka tapahtumia kerrottiin lehdistössä totuudesta poikkeavaan sävyyn. Bändi soitti oman keikkansa heti Slayerin jälkeen ja pieni joukko metalli-ikonin faneja rupesi heittelemään pulloja bändin päälle. ­ Asioilla on aina kaksi puolta ja jotkut lehdistön edustajat sanoivat, että meidät ajettiin pois lavalta pulloja heittämällä. Mikä ei ole totta. Intouduin sen pienen porukan pullojen viskelystä niin, että pyysin koko yleisöä heittelemään meitä esineillä. Ja toki meitä vihaavat tahot kirjoittivat, että koko yleisö vihasi meitä, mikä ei ollut ollenkaan totta. Minusta me saavutimme voiton. Olimme keikan lopussa verisiä ja ruhjeilla, mutta olimme voittaneet ne, Gerard kertaa innoissaan. ­ Se on oikeastaan bändin suurin vahvuus: negatiivisten juttujen ottaminen ja niiden kääntäminen positiivisiksi. TEKSTI: LOTTA HEIKKERI KUVA: CHAPMAN BAEHLER 10
• 11
• TRIVIUM SANA LEVIÄÄ Kultalevy, loppuunmyytyjä kiertueita ja paikka Iron Maidenin ja Metallican lämmittelijänä. Triviumin laulajakitaristi Matt Heafy saa kaiken kuulostamaan helpolta. 20-vuotias Matt Heafy kuulostaa puhelimessa lakoniselta. ­ Liityin Triviumiin kun olin 13-vuotias. Bändi oli siinä vaiheessa ollut kasassa ehkä noin pari viikkoa ja ihan eri kokoonpanolla. Ainot alkuperäiset jäsenet olemme minä ja rumpalimme Travis, Heafy kertoo. Olette aloittaneet aika nuorina. Onko iästä koskaan ollut teille haittaa esimerkiksi keikkapaikoilla? ­ Ei oikeastaan. Mä olen soittanut 14vuotiaana paikoissa, joissa on ikäraja 22. Ehkä meitä ensin kiellettiin, mutta ei enää sitten kun huomattiin miten paljon ihmisiä keikoille tuli, Heafy pohtii. Miltä tuntuu olla noin menestynyt noin nuorena? ­ Ikä ei ole koskaan ollut haitta vaan pelkästään etu. Me ollaan soitettu yhdessä jo seitsemän vuotta ja ollaan oltu kiertueilla paljon. Ollaan jo kierretty esimerkiksi Metallican kanssa ja seuraavaksi kierretään Iron Maidenin kanssa. Onko kiertueilla olo vaikuttanut paljonkin perhe-elämään, kavereihin tai tyttöystäviin? ­ Ei se oo juurikaan vaikuttanut. Onhan se vähän tylsää olla erossa kavereista ja muista, mutta me pidetään yhteyttä jotenkin muuten, vaikka maililla tai puhelimella. Ei se ole vaikuttanut ollenkaan negatiivisesti. Olen kuitenkin halunnut tehdä tätä lapsesta asti. Mahtaa olla hienoa tehdä sitä mitä haluaa? ­ No, mun duuni ei oo niin kuin kenen tahansa muun. Soitan keikan puolesta tunnista tuntiin per päivä ja se on siinä. En usko, että siihen voi kyllästyä. Mihin te tähtäätte? ­ Meillä ei ole mitään selviä tavoitteita tällä hetkellä. Me ollaan aika pitkälti oltu kiertueilla vuodesta 2004 asti, ja toivottavasti me pysytäänkin tien päällä. Toivottavasti uuden albumin myötä meidän musiikki leviää niin monelle ihmiselle ympäri maailmaa kuin vain mahdollista, the more the merrier. Haluamme jakaa sen mitä rakastamme kaikkien kanssa. Toivon, että tavoitamme mahdollisimman monta ihmistä. Mikä on ollut ikimuistoisin hetkenne tähän mennessä? ­ Esiintymisemme Download-festareilla viime vuonna. Odotimme soittavamme noin parille sadalle ihmiselle, mutta sitten meidät siirrettiin kolmoslavalta päälavalle. Me soitettiin yhdeltätoista aamupäivällä 40 000 ihmiselle. Sen keikan jälkeen meille on tapahtunut kaikkea hienoa; loppuunmyytyjä kiertueita, kultalevy... Onko managerinne Brian Heafy sukua sinulle? ­ Se on mun isä. Aluksi se neuvoi ja antoi vinkkejä, mutta nykyään se tekee kaikkea mitä managerit tekee. Perheidemme tuki on auttanut meitä paljon tekemään sitä mitä haluamme. Monien nuorten perheet eivät välttämättä tue heitä, jos he kertovat haluavansa perustaa bändin. Olen aina pitänyt positiivisena asiana sitä, että perheemme tukevat meitä. Mistä saat inspiraation tehdä biisejä? ­ Olen soittanut kitaraa ehkä kahdeksan vuotta ja laulanut kuusi-seitsemän vuotta. Ei biisien tekeminen ole vaikeaa. Musiikki oikeastaan kirjoittaa itse itsensä (haukottelee pitkästyneenä). Sanoituksista välitän ja koitan ottaa mukaan jotain mitä näen maailmassa. Jokainen laulu on täysin erilainen. Mitä haluat viestittää sanoituksillasi? ­ Hyväksyntää rodusta, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta. Vastustan vihaamista. Kirjoitan siis hyväksymisestä. Onko jotain erityistä paikkaa, jonne haluaisit levittää sanomaanne? ­ Haluamme soittaa kaikkialla. On tosi kivaa nähdä erilaista ympäristöä joka päivä. Odotan Suomeen tuloa, se paikka on tosi siisti. Olemme isoja Britanniassa, meillä on kultalevy siellä ja kaikki kiertueemme siellä ovat aina olleet loppuunmyytyjä. Pohjois-Amerikassa ja Saksassa suosiomme kasvaa. Toivottavasti tämä leviää myös muualle maailmaan. TEKSTI: NOORA JUSSILA KUVA: ROADRUNNER La 14.10. FRANCINE [Liput 7/5 - K18 - E] Ke 18.10. KOLMAS NAINEN [Liput 20/18 - K18 - E] To 19.10. DEEP INSIGHT, NAKED [Liput 5/0 - S - E] Pe 20.10. TURMION KÄTILÖT, MEDEIA [Liput 7/5 - S - E] La 21.10. GUAPO (UK), FUN, KHETA HOTEM [Liput 5/0 - S - E] To 26.10. ATOMIC SWING (SWE) [Liput 12/10 - S - E] Pe 27.10. LAURI TÄHKÄ & ELONKERJUU [Liput 10/8 - K18 - E] La 28.10. INSOMNIUM, BEFORE THE DAWN DAWN OF SOLACE [Liput 6/0 - S - E] Ke 1.11. MILJOONASADE [Liput 15/14 - K18 - E] To 2.11. Sakara Tour 2006: MOKOMA, STAM1NA, RYTMIHÄIRIÖ [Liput 20/19 - S - E] Pe 3.11. THE CRASH [Liput 10/9 - S - E] La 4.11. THE BELLRAYS (USA) [Liput 10/9 - S - E] To 9.11. PRIVATE LINE, BLAKE, DEFUSE [Liput 7/5 - S - E] Pe 10.11. KUOLLEET INTIAANIT [Liput 7/6 - S - E] La 11.11. TASAVALLAN PRESIDENTTI [Liput 12/10 - K18 - E] E=ENNAKKOLIPUT JELMU.NET:istä. HALVEMPI HINTA VAIN JELMU RY:N JÄSENILLE. JÄSENEKSI VOIT LIITTYÄ SCHAUMANINKATU 3 - 40100 JYVÄSKYLÄ - 014-617866 - WWW.JELMU.NET PAIKAN PÄÄLLÄ TAI JELMU.NET:issä. 13
• yrnävä on Oulun kupeessa sijaitseva kunta, joka kutsuu itseään "juurtumisen paikaksi". Tuo kuvailu ei ole tyhjää puhetta, sillä Jolly Jumpers syntyi vuonna 1980 juuri Tyrnävällä, ja jos joku suomalainen rock-yhtye on koskaan juurensa löytänyt, niin Jolly Jumpers. Bändin karua ja sielukasta musiikkia voi yrittää hahmottaa sommittelemalla sellaisia sanoja kuin rock, desert, country, swamp, alternative, garage ja blues kulloinkin passelilta tuntuvaan järjestykseen. Vuonna 2004 Jolly Jumpers katkaisi muutaman vuoden mittaisen levytyspaussinsa Hometown HiFi -pitkäsoitolla. Parin sittemmin julkaistun singlen jälkeen ilmestyvä loistava Mobile Babylon on tämän Suomi-americana-uranuurtajan seitsemäs, verevin, hengittävin ja ­ niin ­ juurevin albumi. Yksi Jolly Jumpersista asuu Helsingissä, yksi Hyrylässä, yksi Tyrnävällä ja yksi Oulussa. Miten bändi toimii? ­ Tää ei ole poikakerhotoimintaa, Jolly Jumpersissa pari vuotta kitaroinut Arimatti Jutila sanoo. ­ Kun me treenataan, me soitetaan kolme päivää putkeen ja siihen on syy, kuten keikat tai levy. 26-vuotiaan bändin ei tarvitse enää treenata yhteensoittoa. Jolly Jumpers ei tehnyt levyjä vuosina 1999-2003. Oliko bändi tuolloin hajonnut? ­ Ei ollut. Bändi on keikkaillut joka vuosi. Noin pitkä ura vetää hiljaiseksi. Maximum respect nykyisille bändikavereille. Kaksikymmentäkuusi vuotta on käsittämättömän pitkä aika bändin toimia. Koska Jolly Jumpers on vielä soittanut 24 niistä vuosista T MANNERTENVÄLINEN SIELUNMAISEMA Suomalaisen rockin parhaiten varjeltu salaisuus JOLLY JUMPERS lähestyy Mobile Babylon -levyllään dogmaattisesti musiikin ydintä. yhdellä ja samalla kokoonpanolla, kemian ja dynamiikan on täytynyt vakiintua ja lujittua tiettyyn muotoon. Oliko sinun liittyessäsi hankalaa päästä sisälle bändiin? ­ Ei. Bändin jätkät on tosi hienoja ihmisiä. Se oli kynnys, että olen ollut suuri Jolly Jumpers -fani yli kymmenen vuotta. Mä haluan ehdottomasti kuulua bändissä, jossa soitan, mutta en tietenkään halunnut pilata suosikkibändiäni. Kun sitten harkittuani päätin liittyä bändiin ja läpäisin koesoiton, mitään vaikeuksia ei ollut. Sinä olet soittanut aikaisemmin Teenage Kicksissa ja The Flaming Sideburnsissa ja osoittautunut niissä tunnistettavaksi kitaristiksi, jonka soitto todellakin kuuluu ja erottuu bändissä kuin bändissä. Oletko mielestäsi tuonut Jolly Jumpersiin jotain uutta? ­ Pelkästään se, että bändissä on kolmen sijasta neljä soittajaa ja yhden sijasta kaksi kitaraa, muuttaa dynamiikkaa. Mobile Babylo- nin biisit on ihan siemenistä lähtien kasvatettu kahden kitaran kokoonpanolle. Millä tavalla bändin kokoonpanon ja sitä kautta dynamiikan muuttuminen otettiin huomioon Mobile Babylonia äänitettäessä? ­ Levyn tekeminen oli aika dogmaattista. Ohjenuorana oli se, että levylle laitetaan mahdollisimman vähän. Kaiken, mitä sinne äänitettiin, piti olla perusteltua. Esimerkiksi levyn jokaisessa biisissä on vain kaksi kitaraa. Mobile Babylonin biiseissä on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kenties huomiota herättävin niistä on se Black Betty -biisin kohta, jossa lauletaan jotakin, joka kuulostaa yhtä aikaa alkuperäiskansojen musiikilta ja suomelta. Kuka siinä laulaa ja mitä? ­ Domna Huovinen laulaa itkuvirttä Vienan Karjalasta. Kitaristi-laulajamme Petri Hannus keksi, että käytetään siinä kohtaa itkuvirttä ­ nehän ovat suomalaisen musiikin ydin. Jolly Jumpers ammentaa Amerikasta, mutta haluaa tuoda esiin myös sen, että tulee Suomesta. Itkuvirsi keskellä americana-biisiä tuntuu samalla tavoin oudon sopivalta kuin karu suomalainen maisema levyn labelissa. ­ Se kaikki on sitä samaa sielunmaisemaa, josta Jolly Jumpersin musiikki kumpuaa. Oli maagista huomata, että itkuvirren rytmi, poljento ja jopa sävellaji olivat just sopivat. Suomen ja tämän alueen musiikista löytyy ihan yhtä kovaa bluesia kuin Mississippin deltalta. TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVAT: TIINA JUTILA 15
• ­ En ole tehnyt Codyn ja Lutherin kanssa mitään sen jälkeen äänitimme The Man Who Lives for Love -levyn vuonna 2000, Jon Spencer kertoo. ­ Loppuvuodesta teemme parin viikon kiertueen USA:ssa Spencer Dickinsonina. Haaveilimme tällaisista keikoista Lutherin kanssa jo vuosia sitten, ja onkin tosi kivaa lähteä soittamaan heidän kanssaan. Ei minulla olisi mitään sitä vastaan, vaikka tekisimme yhdessä jotain muutakin kuin tämän kiertueen. Katsotaan kuitenkin ensin, miten keikat menevät. Cody ja Luther ovat Dickinsonin veljekset, joiden bändi North Mississippi All Stars soitti ennen vuosituhannen vaihdetta jonkin verran keikkoja Jon Spencer Blues Explosionin kanssa. Bändit ystävystyivät, ja Jon Spencerin lähtökohdat Spencer Dickinson -projektin aloittamiselle kumpusivat kaveripohjalta: hän halusi päästä "sähläämään Codyn ja Lutherin kanssa." ­ Tiesin, että Cody ja Luther ovat mielettömän hyviä muusikoita, jotka kasvoivat kuunnellen musiikkia, jollaista itsekin diggaan, Memphis-musaa ja Mississippibluesia. Tunsin ennestään myös heidän isänsä Jim Dickinsonin, joka tuotti The Man Who Lives for Loven. Sinun ja Mississippi All Stars miesten yhteisprojekti on mielenkiintoinen ihan ajatuksen tasollakin. Siinä ikään kuin 21. vuosisadan urbaani blues kohtaa nykyajan sähköisen maalaisbluesin. ­ Tuosta tulee mieleen se, mitä Jim Dickinson kerran sanoi: hänen mukaansa musiikki, jota minä teen, on jatkumoa sil- SPENCER DICKINSON MEMPHISIN MÖKKIHÖPERÖT Blues Explosion -keulakuvan ja North Mississippi All Stars -veljesten yhteishanke saattoi päivitetyn maalais- ja kaupunkilaisbluesin yhteen lumen ja tyhjyyden saartamassa ladossa jossain Memphisin laitamilla. le, mitä Memphisissä tehtiin 70luvun alussa. Siihen aikaan siellä nimenomaan moderni musiikki kohtasi vanhat ajat, kun hipit ryhtyivät soittamaan vanhaa musiikkia. ­ Memphis kaupunkina ja siellä tehty musiikki on aina kiehtonut minua. Minua ja Spencer Dickinson -projektia on inspiroinut erityisesti Tav Falco ja hänen Panther Burns -yhtyeensä. Hän, jos joku, on yrittänyt synnyttää kaupunkilais- ja maalaismusiikin, lähinnä punkin ja delta bluesin, välille hyvää ja positiivista jännitettä. The Man Who Lives for Love äänitettiin ladossa Jim Dickinsonin omistamalla Zebra Ranchilla kolmen vartin ajomatkan päässä Memphisistä. Spencer Dickinsonin albumi syntyi maaseudun, pakkasten ja lumituiskujen eristämissä oloissa ­ eräänäkin yönä oli pyryttänyt niin ankarasti, ettei Jon Spencer päässyt ulos ladosta. Musiikin pinnan onkin ta- tuoitunut omituinen, kiehtovalla tavalla ahdistava ja mökkihöperö tunnelma. ­ Silloin oli tammikuu ja poikkeuksellisen, hyytävän kylmää. Minä asuin äänitysten aikana siinä ladossa keskellä ei mitään. Me soitimme päiväkausia ja äänitimme ideoita sitä mukaan kun saimme niitä. Teimme kappaleet yhdessä Dickinsonien kanssa, suurin osa niistä syntyi vasta paikan päällä. Niitä sessioita voisi verrata siihen, että joku heittää kauhalla jääkylmää vettä naamalle. Pian The Man Who Lived for Loven valmistumisen jälkeen Blues Explosion aktivoitui ja ryhtyi tekemään Plastic Fang -levyään. Osin tämän vuoksi Spencer Dickinsonin albumi ilmestyi vuonna 2001 ainoastaan Japanissa. ­ Siinä vaiheessa minulla oli niin paljon töitä Blues Explosionin kanssa, että Spencer Dickinson jäi vähälle huomiolle. Nyt tuli sopiva sauma tarttua uudelleen the Man Who Lives for Loveen. Lisäsin alkuperäiseen kahdentoista biisin albumiin seitsemän bonusraitaa ja etsin sille julkaisijat muualla maailmassa. Tällaisessa musiikissa on se hyvä puoli, että koska se ei ylipäätäänkään yritä olla ajassa kiinni, sillä ei ole viimeistä myyntipäivää. Mielestäni The Man Who Lives for Loven kaltaisen levyn voi julkaista milloin tahansa. ­ Olen samaa mieltä. Monet omista suosikkilevyistäni on äänitetty ties kuinka kauan sitten. Aika ei vaikuta musiikin laatuun yhtään mitenkään. TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: YEPROC 16
• Tilaa Episodi saat DVD:n! Tilaamalla elokuvalehti Episodin tutustumistarjouksen 5 numeroa hintaan 19,80, saat lahjaksi valitsemasi DVD:n. PROMOE JA VALKOISEN MIEHEN TAAKKA Ruotsalainen vegaani potee syyllisyyttä ihonvärinsä vuoksi ja haluaa tuoda julki sanomaa vapaudesta. Uudella albumillaan, White Man fs Burden, Promoe käsittelee niitä tunteita, joita valkoisena kasvaminen on hänessä herättänyt. Hän kertoo tuntevansa jonkinlaista syyllisyyttä ihonväristään, mutta pitää tunnetta tiedostamattomana. ­ Negatiiviset tunteet, kuten ahdistuneisuus ja masennus, liittyvät eri tavoilla syyllisyyden tunteisiin. En tunne olevani vastuussa kaikesta pahasta tässä maailmassa, ei se sitä ole. Se on enemmänkin sitä, että minun piti kasvaessani identifioitua valkoiseen mieheen ja siihen, mitä he tekivät ja tekevät parhaillaan. Se aiheutti minulle jonkinlaisen identiteettikriisin, joka jatkuu vielä tänäkin päivänä. Sen vuoksi tein tämän albumin. Luulisin. Mikä sitten on valkoisen miehen taakka? ­ Valkoisen miehen taakan paino on se, joka saa maailman olemaan sitä mitä se on. Fyysisesti valkoiset eivät tunne kipua koska he ­ tai me ­ annamme jonkun toisen tuntea sen kivun, joka tulee uskoakseni syyllisyyden tunteesta. Syyllisyys on yksi niistä syistä miksi pahaa tapahtuu vielä tänäkin päivänä. Kaikki alkoi ristiretkistä, jolloin valkoiset menivät joka puolelle maailmaa kastamaan kaikkia kristinuskoon. Tänään samat asiat toistuvat, joskin vain levitämme kristinuskon sijaan kapitalismia. Juuri mikään ei ole muuttunut. Albumilla yritän kohdata syyllisyydentunteemme, jotta voimme muuttaa toimintatapojamme. Promoe kokee olevansa vahvasti mukana politiikassa musiikkinsa ja jokapäiväisten valintojensa kautta. ­ Se, mitä sanon ja miten elän, on tärkeää. On tärkeää tajuta, että kaikki mitä teemme vaikuttaa kaikkeen muuhunkin. Kaikki liittyy kaikkeen. Senkö takia olet vegaani? ­ Olin ollut kasvissyöjä kahdeksan vuotta ja vegaaniksi ryhtyminen oli luonnollinen kehityssuunta. Tajusin nimittäin, että se ei ole pelkästään lihateollisuus, vaan koko eläinteollisuus, joka tekee paljon pahoja asioita meidän ympäristöllemme, kehoillemme ja eläimille. On niin monia syitä olla vegaani ­ minä olen sitä oman terveyteni ja ympäristön ja eläinten vuoksi. En oikeastaan ole tappamista vastaan, mutta teollinen tappaminen on todella sairasta ja se tekee meidät ja koko maailman sairaaksi. Jos sinun täytyisi summata sanomasi yhteen sanaan, niin mikä se olisi? ­ Vapaus. Tämä on vaikea kysymys, koska kaikkia sanoja on käytetty väärillä tavoilla ja niistä on tullut kliseitä. Jos pitää valita yksi sana, sen pitää olla iso sana. Minulle se sana on vapaus, koska haluan vapautta kaikille ihmisille ja meidän mielillemme. Samaan aikaan haluan myös vapauden tehdä musiikkia vapaasti ilman sääntöjä tai mitään. Tietenkin asetan itselleni sääntöjä, mutta musiikki on hyvä tapa olla vapaa. Mitä mieltä olet musiikista, jolla ei ole yhtä suurta sanomaa kuin omallasi? Jenkkiräppärit tuppaavat laulamaan lähinnä rahasta ja naisista. ­ Olen kuunnellut paljon sellaista musiikkia ja kuuntelen edelleen. Ehkä rap ei inspiroi minua paljonkaan juuri tällä hetkellä, mutta voin hyvin kuunnella sellaista musiikkia, jolla ei ole mitään ilmeistä sanomaa. Uskon, että on jokaisen henkilökohtainen valinta, millaista musiikkia haluaa tehdä. En sano, että minun musiikkini on tärkeämpää kuin kenenkään muun musiikki, mutta minulle on todella tärkeää puhua asioista joita ajattelen, asioista jotka saavat minut suuttumaan tai tekevät minut iloiseksi tai sellaista. Oletko mielestäsi idealisti? ­ Kai jotkut voisivat pitää minua idealistina. Minulla on paljon ideaaleja ja etsin ideaalisempaa maailmaa. En sanoisi itseäni idealistiksi, mutta en myöskään suuttuisi kenellekään joka sanoisi minua idealistiksi. Se on yleensä naiivin synonyymi. Osaan olla myös kyyninen. Joskus minusta tuntuu todella naiivilta ja joskus todella kyyniseltä. TEKSTI: NOORA JUSSILA KUVA: DANIEL PEDERSEN Leffa- ja dvd-arvostelut, uutiset, henkilökuvat ja artikkelit, 100 sivua 10 kertaa vuodessa. 1 Brokeback Mountain 2 Asterix ja viikingit 8 19,me0oa r 5 nu +DVD TÄ SÄÄS NORM. 44,75 ! 25 Tilaa Episodi + DVD tekstiviestillä Lähetä tekstiviesti (Tilaus laskutetaan erikseen): episodi leffan numero sue yhteystietosi ja ikäsi numeroon 173 112. Esim episodi 1 sue tiina tähti tähtitie 1 00100 tähtelä 25 1) Brokeback Mountain 2) Asterix ja viikingit (julk.24.11.) Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain suomeen lähetettäviä tilauksia. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja irtisanoo sen. Tilaajalahja toimitetaan tilausmaksun suorittamisen jälkeen. Como Median tilaajapalvelu (avoinna ma-pe 8-18) 03 4246 5340, episodi@comomedia.com Viestin hinta on 0,35 euroa. Palvelu toimii TeliaSoneran, Zerofortyn, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Tele Finlandin ja DNA:n liittymissä. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Tarjous on voimassa 30.12.2006 asti. www.episodi.fi/episodi 19
• EVANESCENCE -- OVI ON AUKI -- todella pidämme. Musiikistanne huokuu tietynlaista mystisyyttä, ja kuvissa esiinnyt satumaisissa asuissa. Fantasia on sana, joka saattaisi hyvinkin kuvata Evanescencen imagoa. ­ Vaikka musiikkimme saattaakin kuulostaa synkältä ja eeppiseltä, satumaisen mystiseltä, niin sanoitukset ovat erittäin todellisia ja kertovat oikeasta elämästä. Asioista, jotka olen oikeasti tuntenut ja kokenut. Sillä tavoin se ei ole satua ollenkaan. Kertooko Call Me When You fre Soberkin tosielämästä? Amy: ­ Kyllä. Koin todella rankan eron ja olin masentunut pitkän aikaa. Minusta tuntui, etten oikeastaan ollut saanut siinä suhteessa sanotuksi mitä halusin sanoa. Kirjoitin tämän laulun ja sain siinä sanottua kaiken mitä olin niin kovasti halunnut sanoa. Se tuntui todella hyvältä ja minulle oli erittäin terapeuttista kirjoittaa se laulu. Miltä tuntuu laulaa isolle yleisölle henkilökohtaisista asioista? Amy: ­ Se tulee minulta aika luonnostaan, koska olen aina halunnut ilmaista itseäni. Tunnen olevani enemmän loukussa ja jumissa, jos en tee sitä. En ole koskaan pelännyt laulaa kokemistani asioista lavalla tuhansien ihmisten edessä. Enemmän olen pelännyt sitä, että soitan väärin. Painostivatko vanhempasi sinua soittamaan pianoa vai halusitko itse oppia? Amy: ­ Halusin kuollakseni soittaa pianoa. Isoäitini oli pianonsoiton opettaja, joten äitini osasi soittaa jonkin verran. Hän soitti Beatlesia ja muuta sellaista. Muistan, kun olin seitsemänvuotias ja istuin pianon vieressä kuuntelemassa kun äiti soitti. Halusin todella kovasti osata soittaa niin kuin hän, mutta en osannut ja aloin itkeä. Äiti lakkasi soittamasta ja kysyi ihmeissään, että mikä sinua vaivaa. ­ Aloin soittaa pianoa kun olin yhdeksänvuotias. Monia lapsia pakotetaan soittotunneille, mutta minä todella halusin soittaa. Rakastin sitä todella. On eri asia soittaa jotain, jos todella kovasti haluaa kuin jos joku pakottaa soittamaan. Jos on intohimo jotain kohtaan, niin jaksaa tehdä sitä. Onko sinun ikinä tarvinnut tehdä mitään vasten tahtoasi? Amy: ­ Vain kotiläksyjä. Vanhempani ovat musikaalisia, joten he olivat todella iloisia siitä, että rakastin musiikkia. Kitaristi Ben Moodyn lähdön jälkeen Evanescence on ehyempi kuin koskaan. Sue tapasi laulaja Amy Leen ja kitaristi John LeComptin syksyisessä Tukholmassa. L apsenkasvoinen laulaja Amy Lee on minimaalisesti meikattu. Yllään hänellä on hieman kulahtanut bändipaita. Hän keikkuu avoimesta hotellin ikkunasta ja ihmettelee Tukholman keskustassa kaikuvia sireenejä. hOnko täällä sota vai mikä? h, hän huutaa melun yli assistentilleen. Videonne ovat aika näyttäviä. Uusimmassa Call Me When You fre Sober -videossa olet punaisessa viitassa rapsuttelemassa susia. Amy: ­ Ne ovat oikeita susia. Laitan itseni mielelläni mahdollisimman suureen vaaraan videoita tehtäessä. Mielelläni putoan jostain tai hukun. Seuraavaksi voisin ehkä syttyä tuleen. Rakastan eläimiä ja haluaisin käyttää niitä enemmänkin videoissamme. En ole koskaan ennen silittänyt oikeaa sutta ja se oli tosi siistiä. Nehän ovat valtavia. Mutta niitä pitää tosiaan kunnioittaa, sillä ne eivät ole koiria vaan suuria petoeläimiä. Ne eivät ulvoneet, mutta yksi kyllä melkein repi viittani. Onko totta, että kirjoitit uuteen Narnia-filmatisointiin kappaleen? Amy: ­ Tarjosin paria ideaa. Kuvittelin elokuvan tummemmaksi, pelottavammaksi ja enemmänkin Tim Burton -tyyliseksi tai lemonysnickettmaiseksi. Se kuitenkin on paljon enemmän... no... Disney. ­ Joka kerta, kun ehdotin jotain musiikillista ideaa, he halusivat minun lieventävän sitä hieman. Olin todella pettynyt, koska olin tehnyt musiikkia tiettyjä elokuvan kohtauksia silmällä pitäen ja ajattelin, että oikean musiikin kanssa niistä olisi voinut tulla todella siistejä. Mutta he halusivat enemmän jotain Didoa. Meillehän se toimi: Evanescence sai siitä irti pari biisiä, joista BENIN LÄHTÖ OLI HELPOTUS Nyt kun Ben on lähtenyt bändistä, oletko sinä keulahahmo? Amy: ­ Olin varmaan ennenkin, tai ainakin haluaisin uskoa niin, mutta nyt minun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä. John: ­ Kukaan muu bändissä ei tempaise mikkiä Amy Leen kädestä sanoakseen hjotain pientä yleisölle h. Kyllä Amy on tämän bändin johtaja. Amy: ­ No, jos en joskus esimerkiksi tarttuisi Terryyn (kitaristi Terry Balsamo), niin me emme koskaan harjoittelisi! Bändissä on paljon työtä, ja minä rakastan työtäni. John: ­ Amy on se, joka saa asiat hoitumaan. Ette kuitenkaan koskaan piloillanne kutsu häntä äidiksi ? Amy: ­ Ei todellakaan! John: ­ No, tänään kutsuin, kun hän kiinnitti mikrofonin kaulukseeni. Amy: ­ Kun pyyhin hänen nenänsä, hän kutsuu minua äidiksi. John: ­ Se olisi aika loukkaavaa silloin kun toinen haluaa vain saada asiat hoidetuksi. Amy: ­ En ole täällä katsomassa kenenkään perään. Me rakastamme ja kunnioitamme toisiamme sekä sitä mitä teemme. Ette siis riitele paljoa? Amy: ­ Emme todellakaan! Emme juurikaan ole tapelleet sen jälkeen kun Ben lähti bändistä. Ennen oli hankalampaa ja enemmän konflikteja. Nyt meistä on tullut ystäviä ja voimme tosiaan luottaa toisiimme niin kuin kunnon bändi. John: ­ Puhumme toisillemme kunnioittavaan sävyyn ja voimme tehdä mitä haluamme. Toivottavasti Ben Moody on oppinut, että ihmisiä ei voi kohdella huonosti ja odottaa positiivista reaktiota. Me tiesimme sen jo ennestään. Asiat olivat oikeasti huonosti, kun Ben oli bändissä. Amy: ­ Se, miten hän jätti meidät oli kauheaa, mutta olin silti todella helpottunut, koska asiat olivat olleet todella huonosti. Hänen lähtönsä oli todella suuri helpotus. Ajattelin, että nyt tämä bändi voi selviytyä ja jatkaa eteenpäin. Suuri ongelma oli poistunut. John: ­ Niin, sinunhan pitäisi voida nauttia bändistä! Uskotteko menettäneenne jotakin Benin mukana? Amy: ­ Ei mitään positiivista. Kaikki bändit kokevat muutoksia ja me olemme kasvaneet ja kehittyneet. Olemme kehittyneet ihan alusta ja jopa Fallenin ajoista. Meistä on tullut parempi bändi. John: ­ Fallen oli kaunis levy. Ben sai siitä sen minkä halusikin, eli Grammyja, ja hänen uransa on sitä mitä se on Fallenin vuoksi. Toivon, että hän on nyt onnellisempi ihminen. Mutta nyt kaikki on aivan uutta ilman häntä. OVI ON AUKI Mitä haluatte sanoa uuden albuminne Open Doorin nimellä? Amy: ­ Ovi on ollut auki meille, jotta me voisimme olla vapaita ja jotta voisimme tehdä albumin jota rakastamme. Meillä ei ollut paineita tehdä läpimurtoa tai löytää joku erityinen tapa herättää kiinnostusta. Meidän ei tarvitse todistella keitä olemme tai mitä teemme tai mihin kategoriaan kuulumme. Tämä on vapaata luovuutta. Mitä tekisitte, jos ette olisi muusikoita? Amy: ­ Haluaisin olla maalari, mutta tiedän, ettei sillä tienaa kovinkaan hyvin. Tai sitten opettaa musiikkia lapsille. Myös ihmismieli on aina kiehtonut minua. Psykologia voisi kiinnostaa. John: ­ Minä olisin maitomies, sillä sitä olin ennen Evanescencea. Olin maitomies vielä viikkoa ennen kuin kuvasimme Bring Me to Life -videota. Olin oikein hyvä maitomies. Mikä on pahinta matkustelemisessa? John: ­ Minua suututtaa se, etten pääse käsiksi läppäriini, ja että joudun katsomaan ruotsalaista telkkaria! Se on surkea! Vain kuusi kanavaa! No, meillä Suomessa on vain neljä kanavaa, jotka näkyvät ilman ylimääräisiä virittimiä. ­ Mikä pointti siinä on? I mean, God bless America! TEKSTI: NOORA JUSSILA KUVA: SONYBMG 20