RAPPORT 02/2026 - Lehtiluukku.fi

MAINOS MAINOS MAINOS MAINOS 2/2026 Mahdoton lintu TEOLLINEN ELÄIN Maamme yleisin lintu on jalostettu paisumaan teuraspainoonsa reilussa kuukaudessa. Broileri ei ulkoilmaa näe. rapport.fi
Tekoäly synnytyksessä M ahtaako kukaan lukijoista muistaa, miten muin o i n p u h u t t i i n digitalisaatiosta. Se alkoi vuosituhannen alussa, kun Yle luuli, että digitaaliset vastaanottimet mullistavat median. Katsoimme putkivastaanottimista, kuinka digitaalisen television kaukosäätimellä maksetaan laskuja ja tehdään ostoksia. Digiradioita oli maassa neljä, kaikki Yleisradion johtajilla, ja me teimme heille omaa klassisen musiikin kanavaa. SUOMI MUUTTUI hetkessä digitaaliseksi varhaiskasvatuksesta hoitokotiin, vaikka tv:stä ei tullut kodin älykeskusta ja Ylen johtajat veivät radionsa kierrätyskeskukseen, jossa ne yhä ovat. Uudessa digitaalisessa palveluyhteiskunnassa palvelustrategia määrittää palvelupolun, palvelualustan, palvelutarpeen ja palvelurosterin. En vieläkään tiedä, mikä on rosteri, mutta liitän sen kesäiseen grillailuun. Digiloikan sai pysähtymään, kun kysyi seminaariväeltä, mitä on digitaalisuus. Onko puhelin digipalvelua sosiaalija terveystoimessa? No, heh, ei tietenkään, vastasi puheenjohtaja, ja vilkaisi digitaalista puhelintaan, joka ilmoitti, että hänen sykkeensä kohosi. Nyt voitte unohtaa digin, sillä sen on korvannut uusi uskonto, tekoäly. Mistään ei tule mitään, jos emme puhu tekoälystä, tuttujen kesken AI:sta. Eräänä päivänä tapasin ensin kätilöopiskelijan ja sitten diplomi-insinöörin. Tuleva kätilö oli turhautunut suoritettuaan tekoälykurssin. Luulisi kätilölle löytyvän tärkeämpääkin opiskeltavaa. Insinööri kertoi, miten tekoälylle voi syöttää tekstiä ja saada sen kirjoittamaan samalla tyylillä. Hän uskoi tämän helpottavan työtäni kirjailijana. ”Syötät tekoälylle pari aiempaa romaaniasi ja annat sen kirjoittaa uuden.” AI OIKOO VARMASTI insinöörin, juristin, tilastotieteilijän, ekonomistin ja lääkärin työtä. Tekoäly on valkoisten miesten keksintö, ja siksi sen maailma on heidän. Jos siltä kysyy, kuka on tehnyt jalkapallossa eniten maaleja, se vastaa Ronaldo, koska ei tiedä, että naiset pelaavat jalkapalloa. Jos ei tunne asiaa, synnytys ja kirjailijan työ vaikuttavat hankalilta tehtäviltä, joita AI helpottaa. Taiteeseen ei päde tekoälyn tehokas maailma. Sibelius ei julkaissut uusia teoksia täytettyään 64 vuotta, mutta sävelsi joka päivä vielä 27 vuotta. Vladimir Horowitz soitti pianoa päivittäin myös lopetettuaan konsertoimisen 14 vuodeksi. Pablo Casals eli 96-vuotiaaksi ja soitti joka aamu tunnin Bachia. Heidän oli mahdoton pysyä erossa taiteestaan silloinkin, kun tulosta ei tullut. Hiominen, takominen, viilaaminen, harjoittelu, parantelu, kokeilu ja korjaaminen ovat taiteilijan työtä. Prosessin lopputulos saattaa olla taideteos. Usein taiteilijan on vaikea puhua siitä, koska hän keskittyy tekemiseen. On vastaanottajan tehtävä paneutua teokseen, joka elää omaa elämäänsä ja on sitä kestävämpi, mitä useammalla tavalla se koetaan. On siis prosesseja, joita emme luovuta AI:lle. Eikä tekoäly koskaan korvaa matalapalkkaisten naisten ammatteja synnytyksestä saattohoitoon. MINNA LINDGREN Kirjoittaja on palkittu kirjailija. Hänen kolumninsa voit tilata rapport.fi Insinööri uskoi tekoälyn auttavan työtäni kirjailijana. ”Syötät tekoälylle pari aiempaa romaaniasi ja annat sen kirjoittaa uuden.” rapport@rapport.fi | RAPPORT.FI 2 Rapport Media Oy:n julkaisema mainosliite | TOIMITTAJAT Minna Lindgren, Katleena Kortesuo, Jani Kaaro, Kirsi Haapamatti, Jose Riikonen, Iina Kansonen ULKOASU Seppo Honkanen | KUVITUS Nunnu Halmetoja | MYYNTI Marko Harinen 040 777 86 33 TILAA UUTISKIRJE!
3 Rapport Media Oy:n julkaisema mainosliite | TOIMITTAJAT Minna Lindgren, Katleena Kortesuo, Jani Kaaro, Kirsi Haapamatti, Jose Riikonen, Iina Kansonen ULKOASU Seppo Honkanen | KUVITUS Nunnu Halmetoja | MYYNTI Marko Harinen 040 777 86 33 Rapport uudistuu keväällä 2026. Tilaamalla uutiskirjeemme tiedät ensimmäisenä enemmän. Saat myös luettavaa, joka syventää ymmärrystäsi maailmasta. rapport.fi/uutiskirje TILAA UUTISKIRJE! Mitä et näe juuri nyt? Kulutamme 97 % ajastamme reagoimalla epäoleelliseen.
B roilerintuotanto on vaikea aihe. Tähän artikkeliin oli liki mahdotonta saada haastateltavaksi ulkopuolisia asiantuntijoita. Jo lupautuneet yksi toisensa jälkeen perääntyvät. Broilerintuotannon ongelmia käsittelevän jutun yhteydessä ei haluta mainittavan omaa nimeä. Ei, vaikka jutussa käsitellyt seikat ovat tosia. Toki vastahankaa aiheuttaa sekin, että artikkelin rahoittaja on eläinoikeusjärjestö. Näin kuitenkin on juuri siksi, että broilerintuotantoa koskevaa kriittistä näkökulmaa on vaikea saada mediaan muutoin. Jos vallitsee mediassa hiljaisuus, tyhjää on myös yhteistyön kentillä. Broilerista tietokirjan kirjoittanut, alaan vuosien ajan perehtynyt Tiina Ollila kuvaa: –Eläintuotannon tutkimusta tehdään etupäässä talouden näkökulmasta. On kuitenkin myös laadukasta, kriittistä eläintutkimusta. Sen arvo pitäisi tunnustaa ja tekijät ottaa mukaan, kun laaditaan kotimaista ruokastrategiaa tai ylipäätään keskustellaan ruuantuotannon kestävästä tulevaisuudesta. Eläintutkimusta muusta kuin tuotannon tehostamisen näkökulmasta tekeviä ei kuitenkaan kuulla, sillä heillä ei ajatella olevan mitään rakentavaa sanottavaa. He haluavat vain tuhota kaiken. Animalian erityisasiantuntijana työskentelevä Tiina Ollilan mukaan maatalouden edunvalvoja MTK ja lihatalot pelkäävät aivan turhaan päästää eläintutkimuksen tekijät mukaan keskusteluun. Ollila toki myöntää, että Animalia toivoo broilerintuotannon loppumista, mutta pitää sitä kaukaisena haaveena. Toteutuessaankaan se ei olisi kuolinisku suomalaiselle eläintuotannolle. – En usko heti siihen skenaarion, että meiltä eläintuotanto loppuisi. Se tie on todella pitkä. Eläintuotantoa arvostelevia syytetään usein siitä, että he vihaavat suomalaista ruuantuottajaa ja maaseutua. Tästä syytetään myös eläinoikeusjärjestöjä, myös Animaliaa. Syytös tuntuu oudolta, sillä eikö myös kasvinviljely ole kotimaista maataloutta? rapport@rapport.fi | RAPPORT.FI 4 Suomalainen broilerintuotanto kasvaa ja voi taloudellisesti hyvin. Broilerit itse eivät voi hyvin, mutta on tuotannossa paljon muutakin kestämätöntä, josta ei vain puhuta, sanovat alan kriitikot. TEKSTI KIRSI HAAPAMATTI Maamme yleisin lintu on riskibisnes Suomelle
5 Suomalainen broilerintuotanto kasvaa ja voi taloudellisesti hyvin. Broilerit itse eivät voi hyvin, mutta on tuotannossa paljon muutakin kestämätöntä, josta ei vain puhuta, sanovat alan kriitikot. Jos broileriemoja ei tuotaisi ulkomailta, suomalaista broilerintuotantoa ei olisi olemassa.
– Nythän valtaosalla maaseudun pelloista tuotetaan ruokaa tuotantoeläimille. Ilman eläinten tehotuotantoa niillä voitaisiin viljellä ruokaa ihmisille. Myös kotimaisia kasviproteiinin lähteitä, joista nyt on pula. Kotimaista kasviproteiinia kyllä kaivattaisiin. Esimerkiksi loppuvuodesta 2025 hypetetyn hybridijauhelihan herneproteiini tuodaan ulkomailta, koska Suomessa sitä ei ole saatavilla. Vastikään S-ryhmän kauppoihin tullut, Suomalainen menestysresepti -kilpailun finalisti, lihaja kasviproteiinia yhdistävän Sopu-pyörykän herneproteiini tulee ”EU:n alueelta”, liha on suomalaista. Raha ratkaisee TIETOKIRJAILIJA JA KULUTTAJAEKONOMISTI Mari Koistinen kirjoittaa teoksessaan Hyvä paha jalostus (Vastapaino, 2023) broilerista ja sen ulkomaisissa käsissä olevasta jalostuksesta. Hän kuvailee, ettei missään muussa kirjantekoprosessissaan ole kohdannut sellaista vähättelyä kuin tämän. Eettistä ruuantuotantoa tutkivan, julkisesti kasvipohjaista ruokavaliota rummuttavan kykyä ymmärtää kyseenalaistettiin. Olkoonkin hän maatalousja metsätieteiden maisteri. Kyllä hän tietoa sai, mutta mediassa broilerintuotannon varjopuolista näkee otsikoita vain harvoin, on Koistinenkin pannut merkille. Ala silti tuntee omat kipukohtansa. –Esimerkiksi vuonna 2019 maaja metsätalousministeri Jari Leppä julisti tavoitteeksi soijaton Suomi vuonna 2025. Tuosta avauksesta on sen jälkeen oltu aika hiljaa. Tuontiriippuvuudesta ja ympäristövaikutuksista ala ei viesti, Koistinen sanoo. Mari Koistinen toteaa broilerin suosion ratsastavan mielikuvilla ja proteiinibuumilla. – Broilerista on saatu julkisuuteen luotua kuva punaista lihaa terveellisempänä ja kasviksia parempana proteiininlähteenä ja tuotantoa markkinoidaan kotimaisuus edellä. Kuluttajan valintoja ohjaa tietenkin myös raha, ja toistaiseksi broileri on ollut halvempaa kuin kasviproteiinituotteet. Myyttien lintu MIKÄ JUURI BROILERISSA HIERTÄÄ? Tiina Ollila kuvaa sitä monin tavoin “mahdottomaksi” linnuksi. Hän ei voi käsittää, miten voidaan sallia tuotantotapaa, jossa eläimen kärsimys on sisäänrakennettua. Broileri kasvaa teuraspainoon jopa 35 vuorokaudessa, ja nopea kasvu aiheuttaa sille muun muassa jalkavaurioita. Meille monelle on tuttua eläinoikeusjärjestöjen julkaisema materiaali ahtaissa oloissa elävistä, sairaista linnuista. Toisaalta olemme nähneet lihatalojen videoita valoisista halleista, jossa pienet broileritipuset elelevät leppoisasti puhtaan turvepehkun päällä, virikkeeksi ripustetuilla sählypalloilla itseään viihdyttäen. – Eläintuotanto hyödyntää taitavasti pientilaestetiikkaa. Sitä, joka on monelle tuttua omasta lapsuudesta. On perhe ja talo ja pihassa vapaina kirmaavia eläimiä. Nautojen ja sikojen kohdalla tähän kuvastoon on historiassa esimerkki, mutta broilerista ei. Melko uusi tuotannonala on silti onnistunut hyödyntämään tätä vanhaa mielikuvaa. Vaikuttaminen on ollut tuloksekasta. Broilerinkulutus kasvaa joka vuosi. Keskimäärin suomalainen syö vuodessa yli 30 kg broileria. Sitä tuotetaan jo 149 miljoonaa kilogrammaa vuosittain. Teuraaksi pannaan yli 80 miljoonaa yksilöä joka vuosi. Broileri on maamme yleisin lintu. Emot ovat niitä broilerikanoja, jotka munivat varsinaiset lihaksi kasvatettavat broilerit. rapport@rapport.fi | RAPPORT.FI 6
Broilerinlihaa silti myös tuodaan Suomeen yli 35 miljoonaa miljoonaa kiloa vuodessa. Omavaraisuusharha OLLAKSEEN SUOMEN YLEISIN tuotantoeläin, broilerin elämästä ja bisneksestä sen taustalla tiedetään vähän. – Sitä ei koskaan mainita, että kotimainen broilerintuotanto on täysin riippuvaista ulkomaantuonnista. Ellei meille tuotaisi ulkomailta broileriemoja, ei suomalaista broilerintuotantoa olisi olemassa, Tiina Ollila toteaa. Emot ovat niitä broilerikanoja, jotka munivat varsinaiset lihaksi kasvatettavat broilerit. Käytännössä kaikkien pohjoismaisten broileritilojen isovanhempaispolvi elää Ruotsissa, josta uusia emoja, joko untuvikkoina tai siitosmunina, tuodaan broilerintuotannon syklien mukaan. – Miten omavaraista on tuotanto, joka on sataprosenttisesti riippuvainen tuonnista, Ollila kysyy. Lihasiipikarjan tuotanto on globaalien yritysjättien käsissä. Tämä eläinaineksen jalostamisen keskittyminen on huoltovarmuusriski, sillä korvaavaa tuotantoa ei ole. Mari Koistinen huomauttaakin, että kriisitilanteessa maakohtaiset sulut ja rajoitukset vaikeuttavat emojen saantia, eikä Suomi pienenä markkinamaana ole kärjessä, kun tuotantopanoksia häiriötilanteissa jaetaan. Broilerin huoltovarmuutta ja kotimaisuusastetta nakertaa myös se, että sen elämä on kiinni soijarehusta, joka on tuontitavaraa. Globaalisti soijan kasvatus kuormittaa maaperää ja rasittaa vesistöjä. Soijan osuutta broilerin ruokavaliossa on saatu toki vähennettyä, mutta tehokas tuotantotapa ei salli siitä luopumista. Häiriöherkkää tuotantoa TOMMI OKSANEN KIRJOITTAA elintarvikehuoltovarmuutta käsittelevässä pro gradussaan broilerin olevan alkutuotannon toimialoista kaikkein häiriöherkin. Monivaiheinen tuotantoketju ei kestä toimintakatkoksia lintujen tuonnissa tai eläintilojen ilmastointi-, lämmitysja ruokintajärjestelmissä. Broilerit ovat erityisen herkkiä varsinkin haudontaja tipuvaiheessa. Myös Luonnonvarakeskus listaa broilertuotantoketjun riskeihin pitkittyvät sähkönjakeluhäiriöt, häiriöt tuontirehujen saatavuudessa, eläinaineksen omistuksen keskittyminen ja täysin turpeeseen perustuvan kuivikkeen saatavuuden. Häiriöherkästä tuotantoketjusta ja kymmenien tuhansien lintujen kasvatushalleista ei voi puhua mainitsematta tautiriskiä. Eläinten Terveys ETT ry uutisoi marraskuussa 2025 lintuinfluenssaviruksen olevan yhä aktiivinen Suomen luonnossa ja tilanteen kärjistyvän Euroopassa. Lintuinfluenssaa on tammikuussa 2026 tavattu luonnonvaraisilla linnuilla Helsingissä. Siipikarjayksiköissä on tarkoin suojauduttava luonnonlinnuilta ja esimerkiksi estettävä niiden hakeutuminen poistoilmakanavien päälle ja rehuvarastoihin. Broilerintuotanto ei näin ollen myöskään tarjoa monimuotoisuushyötyjä ympäristölle, sillä siihen ei kuulu laidunnus. Näin siis jo influenssariskin vuoksi. Mahdoton lintu ELÄINOIKEUSLIIKE EI VÄSY puhumiseen broilereiden puolesta, vaikka urakka tuntuu toisinaan loputtomalta. Usein tulee vastaan se, että ihmiset eivät välitä. Eivät lakkaa ostamasta broileria, vaikka tietäisivät tuotannon olevan linnuille ahdinko ja lisäävän luontokatoa. Mikä saa jaksamaan? – Ajattelen, että muitakin isoja muutoksia on yhteiskunnassa lopulta tapahtunut, kun asioista on riittävän pitkään pidetty ääntä. On toivoa, että tietoisuus lopulta muuttuu toiminnaksi broilerinkin kohdalla, Tiina Ollila uskoo. Ei eläin ollenkaan? ANIMALIA TEETTI alkukesällä 2025 broileribarometrin, jolla se tutki suomalaisten asenteita broilereita kohtaan. Kysely paljasti, että broileria valitaan ostoskoriin vailla tunnontuskia, vaikka tietoa tuotantotavan ongelmista on. Yli puolet vastaajista kertoi hyväksyvänsä broilerintuotannon, vaikka sen tunnustetaan aiheuttavan luontokatoa. Kotimaisuus oli tärkein ostopäätökseen vaikuttava seikka, noin 40 % vastaajista piti sitä ratkaisevana valintatekijänä. Toiseksi tärkeintä oli hinta, kolmanneksi maku. Vain kolme prosenttia kertoi tuotantotavan vaikuttavan ostopäätökseen. Lisääntynyt keskustelu eläinten hyvinvoinnista ei näy kuluttajien ostokäyttäytymisessä heidän valitessaan koriinsa broilerinlihaa. Noin 40 % vastaajista kertoi ajattelevansa broileria enemmän ruokana kuin eläimenä. Tämä juttu on Aiherahoitettu artikkeli , jonka toimittaja on kirjoittanut tilaajan aiheesta. Tilaaja on Animalia ry. 7 Keskimääräinen suomalainen syö vuodessa yli 30 kg broileria. Teuraaksi pannaan yli 80 miljoonaa yksilöä joka vuosi.
rapport@rapport.fi | RAPPORT.FI 8 V iime vuosina keskustelu kirjoista on pyörinyt kirjailijoiden kutistuvien tulojen ympärillä. Äänikirjat eivät tuota tekijälleen kuin murusia perinteiseen niteeseen verrattuna. Kirjailijoiden ansaintalogiikka ei kuitenkaan ole ainoa digitalisoitumisen mukanaan tuoma kriisi: vallan painopiste on siirtynyt suurkustantajille. Digitalisoituminen on antanut kustantajille huomattavasti aiempaa enemmän valtaa vaikuttaa siihen, miten heidän tuotteitaan käytetään ja ennen kaikkea hinnoitellaan. Kipeimmin ongelma iskee yliopistokirjastoihin, jotka ovat joutuneet muutaman kansainvälisen tiedejulkaisijan armoille. Yhä suurempi osa kirjastojen budjeteista kuluu digiaineistojen korkeisiin lisenssimaksuihin, joiden kylkiäisenä tulevat usein kohtuuttomat käyttöehdot. KUN OSTAT KIRJAKAUPASTA fyysisen kirjan, sinusta tulee sen omistaja. Voit säilyttää sen, antaa lahjaksi tai myydä antikvariaattiin. Digikirjaa ei voi omistaa samalla tavalla, sillä ”omistaminen” perustuu henkilökohtaiseen lisenssiin. Pääsääntöisesti et voi antaa tiedostoa lainaksi ystävälle, saati myydä sitä eteenpäin. Kuluttajalle kysymys omistajuudesta saattaa tuntua teoreettiselta, mutta kirjastoille se on elinehto. Jos kirjasto ei omista aineistoaan, valta säilyy kustantajalla. Ne voivat vetää tuhansia niteitä pois valikoimista, jos sopua lisensseistä ei synny, rajoittaa saatavuutta taloudellisten intressiensä mukaan ja pakottaa kirjastot maksamaan sisällöstä, jota ne eivät edes halua. Yhdysvalloissa kirjastoammattilaiset puhuvatkin jo avoimesta konfliktista: tiedekustantajat kohtelevat kirjastoja kuin vihollista, joka nakertaa niiden tulopohjaa. Veronmaksaja maksaa kahdesti TIETEELLINEN julkaiseminen poikkeaa muusta kustannustoiminnasta. Markkinoita hallitsee viisi globaalia jättiläistä: Elsevier, Springer Nature, Taylor & Francis, Wiley sekä SAGE. Kolme ensin mainittua julkaisevat kukin noin kolmeatuhatta tieteellistä sarjaa. Toiminta on huikaisevan kannattavaa: esimerkiksi Elsevierin liikevaihto lasketaan miljardeissa ja kate pyörii 30 prosentissa. Luku voi tuntua yllättävältä, sillä suuri yleisö ei tieteellisiä sarjoja kuluta. Selitys löytyy poikkeuksellisesta rakenteesta. Jos perustat tavallisen aikakauslehden, maksat sisällöstä toimittajille ja avustajille. Tarvitset toimituspäällikön, graafikon ja taittajan, minkä päälle tulevat painoja levityskulut. Katteet jäävät usein kymmenen prosentin pintaan. Tieteellisessä kustantamisessa tilanne on toinen. Artikkelit kirjoittavat yliopistojen tutkijat, jotka saavat palkkansa muualta – useimmiten veronmaksajilta. Myös laadunvarmistus eli vertaisarviointi tehdään ilmaiseksi tutkijoiden välisenä työnä. Kustantajan kuluiksi jäävät lähinnä taitto ja digitaalinen levitys. Tässä vaiheessa prosessi muuttuu veronmaksajan kannalta absurdiksi. Kun julkaisu on valmis, kustantaja myy sen korkealla hinnalla takaisin yliopistokirjastoille. Veronmaksajat rahoittavat ensin tutkimuksen ja tutkijoiden palkan, ja sen jälkeen he maksavat julkaisijalle siitä, että saavat rahoittamansa työn tulokset kirjaston hyllyyn. Tiedekustantaja on tässä ketjussa lähinnä voitot keräävä välikäsi. Harvardillakin tekee tiukkaa SIIRRYTTÄESSÄ VERKKOON kustantajat alkoivat tarjota kirjastoille digipaketteja, jotka sisältävät tuhansia nimikkeitä. Hinnat ovat nousseet vuosi vuodelta. Jopa maailman rikkain yliopisto Harvard ilmoitti jo vuonna 2012, ettei sillä ole enää varaa tiedekustantajien hintoihin. Teksasin Medical Centerin kirjaston julkaisema lista antaa esimakua mittakaavasta: Elsevierin Science Direct -lisenssi maksaa kirjastolle noin 800 000 dollaria vuodessa. Kun päälle lisätään paketin ulkopuoliset erillishankinnat, summa nousee lähes miljoonaan dollariin. Springer Naturen paketti lohkaisee sekin 200 000 dollaria vuodessa. Hinnat saattavat loikata yllättäen. Vuonna 2011 Nature Publishing Group nosti pakettiensa hintoja Kalifornian yliopiston Davisin kampuksella 400 prosentilla. Yksittäisen sarjan hinta nousi 4 400 dollarista yli 17 000 dollariin. Suomessa tiedekirjastot käyttivät digiaineistoihin noin 30 miljoonaa euroa jo vuonna 2018. Digitaaliset rajoitukset KYSE EI OLE VAIN rahasta, vaan vallasta. Koska kirjastot eivät omista aineistoa, ne joutuvat taipumaan kustantajien ehtoihin. Yksi strategia on rajoittaa digikirjan Lisenssien vankina – kirjastot kustantajien armoilla JANI KAARO Kirjoittaja on palkittu tiedetoimittaja. Hänen kolumninsa voit tilata rapport.fi
9 käyttö yhdelle lukijalle kerrallaan. Fyysinen teos olisi käytettävissä vuosia, mutta digilisenssit on uusittava jopa kuukausittain tai tietyn lainausmäärän, esimerkiksi 28 kerran, jälkeen. Kustantaja voi myös rajata lukuoikeuden vain tiettyyn kurssiin tai opiskelijaryhmään. Hintaero kuluttajien ja kirjastojen välillä on valtava. Esimerkiksi SAGE:n opettajankoulutuskirja maksaa kuluttajalle noin 28 puntaa, mutta kirjastolisenssi 2 923 puntaa. Wileyn lääketieteellinen teos maksaa kuluttajalle 30 puntaa, mutta kirjastolle 1 849 puntaa vuodessa, ja silloinkin lainausmäärä on rajattu. Kustantajien näkökulmasta jokainen kirjastolaina on potentiaalisesti menetetty myynti. Digiaikana ne voivat myös poistaa nimikkeitä valikoimista ilman ilmoitusta. Irlannissa nähtiin myrsky vuonna 2022, kun Wiley poisti varoituksetta yli 1 300 nimekettä akateemisista kirjastoista. Protestien jälkeen kustantaja palautti teokset yhdeksäksi kuukaudeksi – vain korottaakseen lisenssimaksuja seuraavalla kierroksella. Sota vapaasta tiedosta YHDYSVALLOISSA KONFLIKTI on kärjistynyt oikeussaleihin asti. Vuonna 1996 perustettu Internet Archive -projekti ylläpitää Open Librarya, johon on skannattu yli puoli miljoonaa kirjaa. Alun perin kirjoja lainattiin yksi kerrallaan digitaalisesti. Kun hanke koronapandemian sulkujen aikana alkoi lainata aineistoa useille käyttäjille samanaikaisesti, neljä suurta kustantajaa – Hachette, Penguin Random House, HarperCollins ja Wiley – haastoivat projektin oikeuteen. Oikeus asettui kustantajien puolelle, ja Open Library joutui poistamaan 500 000 kirjaa valikoimistaan. Kiistassa kulminoituu kaksi vastakkaista maailmankuvaa. Kirjastoammattilaisille vapaa ja tasa-arvoinen pääsy tietoon on perusoikeus. Kustantajille vapaa pääsy tiedon äärelle on puolestaan taloudellinen uhka. Kun Open Library perustettiin, sitä kutsuttiin digitaaliseksi Aleksandrian kirjastoksi. Sen kohtaloksi näyttää koituvan alkuperäisen esikuvansa tapaan tuho – tällä kertaa juridinen. Tämä kirjoitus on lyhennelmä esseestä, joka on julkaistu rapport.fi
rapport@rapport.fi | RAPPORT.FI 10 Kansainväliset osaajat vauhdittavat yritysten kasvua TEKSTI IINA KANSONEN Suomalaisyritykset haluavat kasvaa ja valloittaa uusia markkinoita tilanteessa, jossa osaajapula ja väestön ikääntyminen kiristävät kilpailua. Ratkaisu voi löytyä kansainvälisen osaajan rekrytoinnista. J os yrityksesi kaipaa luovuutta ja innovatiivisuutta, kannattaa palkata kansainvälinen osaaja, sanoo ammattikorkeakoulu Haaga-Helian rehtori ja toimitusjohtaja Teemu Kokko. Kokko perustelee väitettään sillä, että kansainvälinen osaaja lisää yrityksen monimuotoisuutta ja näin ollen myös kilpailukykyä. Näkemystä tukee Business Finlandin viime vuonna toteuttama Kulttuurisen monimuotoisuuden hyödyt -tutkimus. Sen mukaan liikevaihto nousi niissä yrityksissä, joissa hyödynnettiin kansainvälistä työvoimaa. Niissä yrityksissä, joissa kansainvälistä työvoimaa ei hyödynnetty, liikevaihto laski. – Monessa suomalaisyrityksessä on kansainvälisen osaajan palkkaamisen jälkeen ihmetelty, miksi ihmeessä sitä ei ole tehty aikaisemmin, Kokko sanoo. Hyötyä myös koko yhteiskunnalle KOKKO MUISTUTTAA, että kansainväliset osaajat tuovat hyötyä paitsi suomalaisille yrityksille myös koko yhteiskunnalle. – Väestö vanhenee, joten tarvitsemme lisää veronmaksajia, hän sanoo. Suomessa puhutaan osaajapulasta, mutta markkinoilla on Kokon mukaan runsaasti vapaana olevia kansainvälisiä osaajia. Heidän avullaan voitaisiin helpottaa myös alueellista kohtaanto-ongelmaa, Kokko toteaa. Hänen luotsaamassaan Haaga-Heliassa panostetaan opiskelijaliikkuvuuteen sekä toteutetaan useita kansainvälistä toimintaa edistäviä hankkeita. Apua uusien markkinoiden kartoittamiseen BUSINESS FINLANDIN tutkimuksen mukaan kansainvälisten osaajien rekrytoinnin tavoitteena on ennen kaikkea turvata työvoimaa ja erityisosaamista. Sen sijaan heidän ammattitaitoaan hyödynnetään harvemmin uusien markkinoiden valloittamiseen ja ideointiin, vaikka juuri se voisi tuoda yrityksille kasvua. Yrittäjä Janne Korhonen tietää kokemuksesta, että kansainväliset osaajat voivat tasoittaa yritysten tietä uusille markkinoille. Korhosen Turvanvuoksi-niminen yritys kehittää, valmistaa ja myy soteja turva-alan henkilöstölle suunnattuja turvatuotteita sekä tarjoaa turvallisuuskoulutuksia. Korhonen ja tämän yhtiökumppani Tomi Jokivalli ovat jo pidempään suunnitelleet laajentavansa toimintaansa ulkomaille. Tilauksia on tullut Tanskasta ja Ruotsista, mutta muiden maiden markkinat ovat olleet kaksikolle vieraita. Korhosen mukaan kahden hengen yrityksellä ei ole ollut resursseja eikä osaamista tehdä markkinatutkimusta itse. Apu löytyi kolmen ammattikorkeakoulun yhteishankkeesta. Korhonen kuuli sattumalta Maahanmuuttajat yrityksen mentorina -hankkeesta, jossa suomalaisyritykset antavat kansainvälisille opiskelijoille aiheita kolmen kuukauden pituiseen projektityöhön. Yhteistyöstä hyötyvät molemmat: yritys saa arvokasta näkemystä ja osaamista sekä työvoimaa, opiskelijat verkostoja ja kokemusta suomalaisesta työelämästä. Neljä hankkeessa mukana ollutta opiskelijaa toteutti Korhoselle tutkimuksen Tanskan markkinasta. – Opiskelijat selvittivät, miten tanskalainen yhteiskunta toimii ja keille meidän kannattaisi tarjota tuotteitamme. Lisäksi he etsivät henkilöitä, jotka tekevät hankintapäätöksiä sellaisista tuotteista, joita me myymme, Korhonen kertoo. Kasvu vaatii kansainvälistymistä MARKKINATUTKIMUS ON nyt tehty, ja Korhonen uskoo sen olevan suuri apu yrityksensä kansainvälistymisprojektissa. – Meidän tehtävämme on ottaa tutkimuksen opit käyttöön ja olla yhteyTÄMÄ ARTIKKELI ON EU:N OSARAHOITTAMA
11 dessä potentiaalisiin tanskalaisiin asiakkaisiin. Korhonen suosittelee kansainvälisten osaajien hyödyntämistä erityisesti niille yrityksille, jotka haluavat kasvaa ja ovat valmiita kokeilemaan uusien markkinoiden valloitusta. – Jos yritys haluaa kasvaa, sen täytyy suunnata Suomen rajojen ulkopuolelle. Kun avuksi saa ihmisiä, jotka tuntevat kohdemaan kielen ja kulttuurin, on paljon helpompaa synnyttää luottamusta uudella markkina-alueella. Tätä tukee myös aiemmin mainittu Business Finlandin Kulttuurisen monimuotoisuuden hyödyt -tutkimus, jonka mukaan kansainvälisiä osaajia palkkaavat teknologiateollisuuden yritykset kasvavat muita nopeammin. Kieli voi aiheuttaa haasteita VAIKKA KORHONEN kiittelee projektia, hän myöntää, että yhteisen äidinkielen puute aiheutti ajoittain haasteita. Opiskelijat puhuivat parempaa englantia kuin Korhonen itse. Kieli nousee esiin myös Business Finlandin tutkimuksessa. Sen mukaan esteitä kansainvälisten osaajien palkkaamiselle on nyt seitsemän prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2022, mutta kielitaidon puute on noussut merkittäväksi esteeksi: sen osuus on kasvanut 15 prosenttia. Teemu Kokko sanoo, että kieli on useammin este muualla Suomessa kuin pääkaupunkiseudulla, jossa ihmiset ovat jo tottuneet englanninkieliseen palveluun. Kokko muistuttaa, että kieltä voi kuitenkin oppia nopeasti – puolin ja toisin. Alun kielihaasteista huolimatta Turvanvuoksin projekti onnistui ja yhteistyö jatkuu yhden opiskelijan kanssa, vaikka Tanskan markkinatutkimus on tehty, Korhonen kertoo. – Eräs opiskelijoista tekee meille lopputyönään tutkimuksen Ruotsin markkinasta. Maahanmuuttajat yritysten mentorina -hanke Maahanmuuttajat yritysten mentorina -hanke tukee kansainvälisten opiskelijoiden ja korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työllistymistä Uudellamaalla yhdistämällä uravalmennuksen, yritysyhteistyön ja yrittäjyyden yhtenä uravaihtoehtona. Hanke kehittää osallistujien työelämäja yrittäjyystaitoja sekä tarjoaa mahdollisuuksia ratkoa yritysten aitoja haasteita yhdessä uravalmentajien kanssa. Samalla osallistujat saavat työkokemusta ja kontakteja, jotka parantavat heidän työllistymismahdollisuuksiaan Suomessa. Yrityksille hanke tarjoaa matalan kynnyksen väylän tutustua kansainvälisiin osaajiin ja heidän osaamiseensa hankkeen aikana rakennetun IMIB-verkoston (International Mentors for Internationalising Businesses) kautta. Tammikuussa 2024 alkaneessa hankkeessa oli vuoden 2025 loppuun mennessä ollut mukana 36 yritystä sekä yli 100 osallistujaa, joista osa oli työllistynyt. Hanke päättyy toukokuussa 2026, ja sen päätöstapahtuma pidetään 16.4. Helsingin Epicenterissä (Mikonkatu 7). Tapahtumassa kuullaan kansainvälisen osaamisen hyödyistä suomalaisyrityksille ja esitellään verkoston toiminnan tuloksia. Tapahtuma tarjoaa myös oivallisen verkostoitumismahdollisuuden suomalaisten yritysten edustajille ja kansainvälisille osaajille. Hanketta koordinoi Haaga-Helia-ammattikorkeakoulu, ja mukana toteuttamisessa ovat Laurea-ammattikorkeakoulu sekä Metropolia Ammattikorkeakoulu. Tämä on Aiherahoitettu artikkeli , jonka toimittaja on kirjoittanut tilaajan aiheesta. Tilaaja on Maahanmuuttajat yritysten mentorina -hanke. FAKTA
rapport@rapport.fi | RAPPORT.FI 12 Itämerta pelastetaan, vaikka huomio on muualla
13 M ediatodellisuuteen mahtuu yhdellä kertaa vain muutamia asioita. Tällä hetkellä – ja itse asiassa jo muutaman vuoden ajan – nämä asiat ovat taloutta (Suomen heikko taloustilanne), sotaa (Ukraina ja Gaza) ja puolihulluja hallitsijoita (Putin, Trump). Mediaa seuratessa näyttää siltä, että esimerkiksi luonnonsuojelu ja ilmastonmuutos eivät kiinnosta enää ketään. Tuntuu, että kukaan ei enää jaksa taistella, kun päällä on akuutteja kriisejä. Onneksi tämä luulo on väärä. Valtioissa, kaupungeissa, yrityksissä, järjestöissä ja muissa yhteisöissä tehdään koko ajan näkymätöntä työtä sen eteen, että maapallosta ei tule ylikuumentunut, löyhkäävä kaatopaikka. Tällaista työtä tehdään muiden muassa KIPSI-hankkeessa, joka keskittyy Itämeren suojeluun. Rapport on kertonut hankkeen etenemisestä säännöllisesti, mutta tämän vuoden lopussa viiden vuoden hanke päättyy. Mitä jäi käteen – ja mitä jatkossa tapahtuu? Mikä ihmeen KIPSI-hanke? PALAUTETAAN ENSIN MIELEEN, mistä olikaan kysymys: mikä KIPSI-hanke on, ja miksi se on? Itämeri on ollut ympärysmaidensa yleinen kaatopaikka viimeisen sadan vuoden ajan. Itämeri on erityisen haavoittuvainen, sillä se on matala meri, jossa vesi vaihtuu hitaasti. Saasteiden vuoksi Itämeri on mennyt kirjaimellisesti heikkoon happeen. Meren veden happipitoisuus on huono. Kun happea ei ole, pohjaeläimet kuolevat. Kun pohjaeläimiä ei ole, kalat häipyvät tai kuolevat. Tällä tavalla ekosysteemi hiljalleen heikkenee ja kuolee. Veden hapettomuus johtuu paljolti meren rehevöitymisestä, ja rehevöitymisen suuri ajuri on fosfori, jota mereen valuu muiden muassa maatilojen pelloilta. Tässä kuvaan astuu kalsiumsulfaatti eli kipsi. Kipsi on aine, joka sitoo fosforia pelloilla niin, ettei se pääse valumaan mereen. Kipsi ei myöskään haittaa peltokasveja, vaan päinvastoin se auttaa niitä kasvamaan. Win-win-tilanne. Kriisien täyttäessä otsikot ympäristökeskustelu tuntuu jääneen taka-alalle. Suomessa on viiden vuoden ajan vähennetty Itämereen päätyvää fosforia järjestelmällisesti ja tuloksellisesti. On aika kysyä, mitä hankkeella saavutettiin ja mitä seuraavaksi. TEKSTI JOSE RIIKONEN KUVITUS NUNNU HALMETOJA Itämeri on ollut ympärysmaidensa yleinen kaatopaikka viimeisen sadan vuoden ajan.
rapport@rapport.fi | RAPPORT.FI 14 Kipsiä on myös helposti saatavilla kaivosyhtiö Yaran Siilinjärven tehtaalla, jossa sitä on tyhjänpanttina hirmuinen vuori. Kaiken tämän vuoksi vuonna 2019 käynnistettiin KIPSI-hanke, jossa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen johdolla ryhdyttiin levittämään kipsiä Saaristomeren valuma-alueen pelloille. Pian hankealue laajeni koko rannikolle Pohjanmaalta Kymenlaaksoon. ”Tuntuu onnistumiselta” KIPSI-HANKETTA VETÄNYT ELY-keskuksen projektipäällikkö Minna Kolari kuulostaa puhelimessa tyytyväiseltä. Hanke on mennyt hänen mukaansa hyvin. Tavoitteena oli, että kipsiä saadaan levitettyä yhteensä 100 000 peltohehtaarille. Kunnianhimoisesta tavoitteesta jäätiin vain vähän: kipsiä niskaansa on saanut hankkeen päättyessä noin 84 000 hehtaaria peltoalueita. Onnistumisia oli paljon muitakin. Aluksi esimerkiksi monet maanviljelijät olivat skeptisiä hankkeen suhteen. Pohdittiin, mikä ketunhäntä hankkeessa on kainalossa, mutta skeptisyys kaikkosi nopeasti, ja viljelijät on saatu hyvin mukaan hankkeeseen. Esimerkiksi Pohjanmaalla perunanviljelijät ihastuivat ikihyviksi kipsiin, sillä kalsium, jota kipsin mukana tulee peltoon, teki perunankasvulle hyvää. Hankkeesta pysyväksi politiikaksi ISOIN ONNISTUMINEN KIPSI-hankkeessa on se, että se ei tulevaisuudessa ole enää hanke, Kolari sanoo. – Toiminta jatkuu ympäristöministeriön alaisuudessa, eli alkavan ja päättyvän hankkeen sijaan kipsinlevityksestä tulee pysyvä osa ympäristöpolitiikkaa. Näillä näkymin toiminta jatkuu, kunnes ravinnepäästöt pelloilta Itämereen ovat laskeneet riittävästi. Ympäristöministeriö tiedottaa, että kipsin levitystä rahoitetaan ympäristöministeriön Ahti-ohjelmasta. Käytännössä KIPSI-hankkeen avulla onnistuttiin siis todistamaan, että kipsaaminen on niin hyödyllistä, että sitä kannattaa jatkaa. Rahoitus toki riippuu hallituksen päätöksistä. – Mutta toivotaan, että poliitikot katsovat, että Itämeri on suojelemisen arvoinen, Kolari sanoo. Toinen onnistumisen merkki on, että kipsiin on osoitettu kiinnostusta myös Manner-Suomen ulkopuolella.
15 Kipsi vähentää fosforin huuhtoumia erittäin hyvin, mutta levitysalojen tulisi olla vielä nykyistäkin suuremmat, jotta todella merkittäviin tuloksiin päästään. Tästä kansainvälisestä kipsinlevityshankkeesta kerromme lisää tulevaisuudessa. Kaiken kaikkiaan Kolari sanoo, että hyvin meni. – Tämä tuntuu onnistumiselta. Toiminnan jatkuminen on selkeä merkki siitä, että kipsi toimii. Mutta miten hyvin – onko kipsi todella Itämeren pelastaja? Tutkimustuloksia pöytään SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN erikoistutkija Maria Kämäri on ollut hankkeessa mukana alusta asti. – Sykessä meidän hommaamme on arvioida tuloksia, käännellä ja väännellä numeroita. Että miten kipsi on todellisuudessa vaikuttanut, Kämäri sanoo. No, miten? – Vaikutusta näkyy, Kämäri sanoo ja selittää. Fosfori valuu pelloilta jokien kautta mereen, joten kipsin vaikutuksia on tutkittu jokivedessä. Veden sameus on vähentynyt. Tämä kertoo siitä, että kipsi on onnistunut parantamaan peltojen maaperää ja sitouttamaan ravinteita peltoihin sen sijaan, että ne olisivat valuneet jokiin ja sitä kautta Itämereen. Vesinäytteet kertovat myös, että veteen liuennut reaktiivinen fosfori on vähentynyt. – Tämä on hyvä asia, koska reaktiivinen fosfori on sitä, mitä rehevöittävät levät pystyvät käyttämään meressä heti hyödykseen. Rehevöitymistä on siis hillitty, Kämäri sanoo. Samalla peltojen kasvit ovat saaneet fosforista ravinteita vauhdittamaan kasvua. Kämärin mukaan kipsiä olisi voitu levittää enemmänkin, sillä alueella on paljon peltoja, joille kipsiä ei ole levitetty. Tarvasjoen valuma-alueella levitysala suhteessa peltoalaan oli suurin. Siellä 27 prosenttia pelloista sai kipsilisän. Kipsi vähentää fosforin huuhtoumia erittäin hyvin, mutta levitysalojen tulisi olla vielä nykyistäkin suuremmat, jotta todella merkittäviin tuloksiin päästään. Sulfaattimäärät eivät ongelma KIPSISTÄ ON KOITUNUT myös hieman ei-toivottuja asioita. Esimerkiksi sulfaattimäärät vedessä ovat nousseet. Se oli ihan odotettavissa, sillä kipsi on kalsiumsulfaattia. Järvissä sulfaatti voi vapauttaa veteen pohjasedimentistä fosforia ja siten pahentaa rehevöitymistä. Se on Kämärin mukaan otettu hankkeessa jo alussa huomioon levitysalueita huomioitaessa. Levitysalueet on valittu niin, että sulfaattia ei pääse järviin eikä juomaveteen. Jokivedessä sulfaatin haitat taas ovat pieniä, sillä veden vaihtuvuus on joissa hyvää. Merivesi on suolaista ja sisältää sulfaattia runsaasti luonnostaan. Kokonaiskuvassa sulfaatin määrän lisääntyminen ei ole iso ongelma suhteessa siihen, miten paljon fosforia on vähentynyt. Asiaa voisi verrata ihmiseen, joka pudottaa painoaan: jos on vaihtanut puolet epäterveellisestä ruoasta kasviksiin, ei ole kauheasti väliä, vaikka lauantaina syö yhden suklaapatukan. Kämärin mukaan Syken tutkimustulokset osoittavat, että kipsi oli hyvä juttu. Mutta pelastaako se Itämeren? – Niin, kaikki fosfori, joka saadaan pois rehevöittämästä merta, on hyvä asia. Mutta Itämeri on aika iso, Kämärä sanoo ja alkaa kertoa lukemia. Paljon tekemistä ITÄMEREN SAARISTOMEREN valuma-alueen fosforikuorma on 480 tonnia vuodessa. Kokonaiskuorma Suomesta Itämereen on vuosittain 3 400 tonnia. KIPSI-hanke on kestänyt viisi vuotta, ja sen aikana fosforikuormaa on saatu vähennettyä yhteensä noin 57 tonnia Saaristomeren osalta. Koko Itämeren fosforikuormaa on kipsin avulla vähennetty yli 100 tonnia. Tähän mennessä tehdyn kipsaamisen vaikutukset tuntuvat vielä tulevinakin vuosina, sillä kipsin vesistövaikutus kestää noin viisi vuotta. Vuoteen 2030 mennessä vähenemä on kokonaisuudessaan arviolta 130 tonnia. – Vähennystavoitteesta on kipsillä hoidettu 10 prosenttia. Se on yhdeltä hankkeelta merkittävä saavutus. Lisätoimia kuitenkin tarvitaan, Kämäri sanoo. Kipsi ei ole hopealuoti, jonka jälkeen Itämeren suojelu olisi ikään kuin hoidossa ja asian voisi pyyhkiä päiväjärjestyksestä. Itämerta uhkaavat edelleen monet asiat. Maatilojen lantakuorma, ylikalastus, öljykuljetukset, laivaliikenne ja monet muut asiat pitää saada kuntoon. Sateenvarjona kaiken yllä on ilmastonmuutos, ja siihen ei ole yksittäistä ja nopeaa ratkaisua. Kipsi on kuin laadukasta ja kustannustehokasta sideharsoa ampumahaavaan — se antaa lisäaikaa, jolloin voi keskittyä ongelmien juurisyihin. Tämä on Aiherahoitettu artikkeli , jonka toimittaja on kirjoittanut tilaajan aiheesta. Tilaaja on Kipsi-hanke.
rapport@rapport.fi | RAPPORT.FI 16 KATLEENA KORTESUO Mitä sosiaalinen media kertoo yhteiskunnasta — kaoottisuus ja kuplat kasvavat TIEDUSTELUN TIISTAIKIRJE S osiaalinen media on kehittynyt samaa tahtia kuin läntiset yhteiskunnat ja geopolitiikka. Vielä 2000-luvulla ja 2010-luvun alussa kaikki uskoivat rauhaan, ystävyyteen ja demokratian kehitykseen. Minäkin lähdin tuolloin lounaalle ventovieraiden tyyppien kanssa. Twitterissä oli käytössä tunniste #taskulounas. Sillä saattoi huudella ruokaseuraa vieraalla paikkakunnalla. Paikalle tuli keitä tuli, eikä heitä tuntenut etukäteen. Sain jopa huonekavereita SuomiAreenaan Twitterin kautta vuonna 2016. Minulla oli vuokrayksiössäni pari ylimääräistä vuodepaikkaa, ja sinne tulivat kanssani yöksi Eino Nurmisto ja Janne Isosävi. En ollut tavannut heitä koskaan aiemmin. Toki tsekkasin heidän taustansa etukäteen, mutta silti. 2010-luvulla oli turvallista tarjota vuodepaikkaa ventovieraille. Sille oli oma terminsäkin: couchsurfing. Siellä me sitten yksiössä loikimme kalsareissa ja jonotimme pieneen vessa-suihkukoppiin. Nyt 2020-luvulla maailmanpolitiikassa ei enää uskota rauhaan, ystävyyteen tai demokratian kehitykseen. Enkä ikimaailmassa lähtisi ventovieraan kanssa lounaalle tai kutsuisi heitä yöksi vuokrakämppääni. Someen kasvoi kuplat SUOMALAINEN YHTEISKUNTA on polarisoitunut, ja some ja media sen mukana. Ei ole olemassa enää yhtä yhteistä tv-ohjelmaa, jota jokainen katsoisi. Ei ole yhtä uutismediaa, jota jokainen lukisi. Eikä ole yhtä somekanavaa, jossa jokainen roikkuisi. Vielä 2010-luvun alussa oli Facebook ja Putous. Niitä seurasivat kaikki. Sen jälkeen alkoi kuplautuminen. Jokaiselle somekanavalle on nykyään omat käyttäjäryhmänsä, ja muut kanavat ovat ihan hirveitä paikkoja. Miksi ne ovat hirveitä paikkoja? No siksi että siellä on vääränlaisia ihmisiä, jotka ovat eri mieltä kuin minä. Kanavat ovat jakautuneet poliittisesti, sisällöllisesti, sukupuolittuneesti ja ikäryhmittäin. Eri maissa on tietenkin erilaiset käyttäjäryhmät, mutta Suomessa jako on karkeasti ottaen seuraava: Poliittisesta näkökulmasta Bluesky ja Threads ovat vasemmiston suosikkeja, kun taas oikeistoa on enemmän Youtubessa ja Twitterissä ( jota en vieläkään kutsu X:ksi). Sisällöllisestä näkökulmasta Linkedin on ammattilaisten työkanava, ja Facebook, Jodel ja Threads ovat vapaa-ajan kanavia. Discord, Twitch ja Youtube ovat verkkopelaajien areenaa, ja Twitter on uutisaddiktien paikka. Lisäksi tarjolla on tietenkin satoja foorumeita ja sivustoja, joita on luotu eri aiheiden ympärille. On hevostallia, farmarifoorumia, huumoripalstaa ja rikosseurantaa. Sukupuolten näkökulmasta Instagram, Threads ja Jodel ovat enemmän naisten kanavia, ja vastaavasti Twitter, Discord ja Youtube ovat miesten kanavia. Ikäluokkien näkökulmasta Snapchat, Youtube ja Instagram ovat nuorten käytössä, kun taas Facebook on vanhojen perinnesome. Järkevälle lukijalle on itsestään selvää, että nämä kaikki ovat keskiarvoja eikä näistä tarvitse ottaa nokkiinsa. Ilman muuta löytyy paljon naistubettajia ja vasemmistotwitteriä, mutta somekanavien käyttäjäjakauma ei ole tasainen. Edellinen lista kuvasi painottuneisuutta, ei koko käyttäjäkuntaa. Poksauta kuplia JOS HALUAT TIETÄÄ, mitä maailmassa tapahtuu, kannattaa seurata useampaa foorumia – myös niitä eri mieltä olevien kotipesiä. Tiedon keruussa moni maallikko uskoo, että oma kupla on hyvä, paras ja totta. Kun kaikki ympärillä olevat heimokaverit ovat samaa mieltä, sitä helposti luulee otantaa kattavaksi. Niinpä aina yllätytään, kun vastapuoli saa vaalivoiton tai jotain poikkeavaa tapahtuu. Miten kukaan voi äänestää noita? Miksi tuollainen outo asia trendaa somessa? Miten kukaan voi tehdä noin iljettävän rikoksen? Havahduin itse tähän ilmiöön marraskuussa 2016, kun Donald Trump voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit. Olin seurannut melko laajasti sikäläistä somea ja tajusin lokakuussa, että Trump voi todellakin voittaa. Silti samaan aikaan oma mediamme päivitteli Trumpin toimintaa ja julkaisi pelkkiä Trump-kriittisiä ennusteita. Jos siis seurasi vain suomalaista mediaa – kuten moni teki – Trumpin voitto tuli totaalisena yllätyksenä. Tajusin silloin, että myös toimittajan arvioihin vaikuttaa se, mitä lähteitä ja mitä kuplaa hän seuraa. Jos haluaa realistisen tilannekuvan, pitää tarkkailla myös niitä ikäviä ihmisiä ja heidän keskustelujaan. Kirjoittaja on palkittu tietokirjailija. Hänen kolumninsa voit tilata rapport.fi