• Näkemys Raimo Sailas ennakoi synkkää tulevaisuutta. >>4 95 VUOTTA LÄHELLÄ SINUA WWW.RAAHENSEUTU.FI Ehdokkaaksi Teija Larikasta kokoomuksen kansanedustajaehdokas. >> 5 MAANANTAI 22. SYYSKUUTA 2014 NRO 180 IRTONUMERO 2 e Entinen ja nykyinen A Petri Alminoja Teiniikäisen tyttäreni mielestä yrittäjyys on kiirettä, mutta itse yrittäjä on siitä huolimatta useimmiten hyvällä tuulella. Vanhempani puolestaan sanovat yrittäjän olevan vaativa itselleen ja muille. Tahto on kova, mutta sydän lämmin.? Sanna Paakkonen kolumni Hymy oli herkässä viikonloppuna Juhlamessut: Pyhäjoen messut ovat kova koulu nuorille järjestäjille. Sen tietävät Kristiina Pahkala ja Oona Rödlin. >> 4 Raahe-Kiekko avasi IIdivarikauden kahdella voitolla. Perjantaina kotona kaatui YJK helposti ja sunnuntaina pisteet lähtivät matkaan Kemistä. >> 8 Pääkirjoitus: Rosatomin roolista ja vaikutuksista voitava keskustella. >> 2
  • RAAHEN SEUTU Maanantaina 22. syyskuuta 2014 2 KESKUSTELE Kolumni Pääkirjoitus 22.9.2014 Sanna Paakkonen sanna@wtfdesign.fi Kirjoittaja on Raahen Seudun Yrittäjien 3. varapuheenjohtaja. Koska olen yrittäjä? Rosatom-huolta ei saa lakaista maton alle T iedän, että sinappipullosta haju ei lähde pesemälläkään ja että vessan peilin kautta saa kaverin kanssa hauskimmat selfiet. Koska olen yrittäjä, tiedän sadan metrin tarkkuudella välimatkat kotoa lähiympäristöön ? kiitos juoksukoulun elvyttämän juoksuharrastuksen ja iPhonessa lenkkien pituuksia laskevan RunKeeper-sovelluksen. Tiedän myös, mitä tarkoittaa tj:n some-jumppa, tykkäämistalous tai rusinat business-pullassa. 5. syyskuuta oli valtakunnallinen Yrittäjän päivä, jonka vietin Oulussa erinäisissä yrittäjille järjestetyissä tilaisuuksissa Kärppä-matsia myöten. Tuota aurinkoista perjantaipäivää siivitti erityisen positiivinen pössis: tämä päivä on A Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi Teini-ikäisen tyttäreni mielestä yrittäjyys on kiirettä.? Meidän Päivämme. Melkein käsin kosketeltavissa oleva yrittäjien me-henki pisti minut miettimään vähän syvällisemmin, mitä yrittäjyys on, mitä omat yrittäjävuodet ovat antaneet ja mitä yrittäjyys tarkoittaa omalle lähipiirille tai yrittäjäystäville. Teini-ikäisen tyttäreni mielestä yrittäjyys on kiirettä, mutta itse yrittäjä on siitä huolimatta useimmiten hyvällä tuulella. Vanhempani puolestaan sanovat yrittäjän olevan vaativa itselleen ja muille. Tahto on kova, mutta sydän lämmin. Hallituskavereilleni yrittäjyys ja toiminta yrittäjäyhdistyksessä ovat tuoneet eteen savusaunan ja jäiset kylvyt, yrittäjätapahtumien voimakkaat yhteisöllisyyden tunteet, yhteisen kielen yrityksen koosta riippumatta, tansseja tuntemattomien kanssa, kokemuksen hyväksytyksi tulemista, pitkät iltapuvut ja naamiaiset, luissa ja ytimissä asti tuntuvat Imatran kosken pauhut, nopeasti kävelemisen taidon, kyvyn vetäistä vartin välikuolemat toimiston sohvalla, henkisen kuminauhan venyttämisen yli oman mukavuusalueen sekä lukuisia ystäviä ja tuttavia. Minulle vakituisen työpaikan jättäminen yrittäjyyshaihattelun vuoksi tuntui aikoinaan täysin pähkähullulta hypyltä tuntemattomaan, mutta usko omaan tekemiseen on kantanut. Olisin monta elämystä, muistoa ja ystävää köyhempi, jos en olisi uskaltanut hypätä. Enkä tietäisi, että Punanaamiolta saa parhaat afroperuukit. V iime viikolla uutiset olivat täynnä Fennovoiman ydinvoimalahanketta. Odottaa voi, että keskustelu jatkuu edelleen vilkkaana ainakin siihen asti, että eduskunta saa valtioneuvoston torstaina tekemän esityksen käsiteltäväkseen. Sen jälkeenkään keskustelu tuskin laantuu kovin paljon, koska vaalit lähestyvät. Ministeri Jan Vapaavuoren (kok) viime viikolla tekemien linjausten vuoksi seuraavista eduskuntavaaleista voi hyvinkin muodostua myös ydinvoimavaalit. Lopputuloksena tässä kohtaa oli se, että vihreät jättivät hallituksen. Nyt hallituspuolueiden enemmistö eduskunnassa on äärimmäisen pieni, mikä vaikeuttaa päätösten tekoa ja hallituksen työskentelyä lopun halli- tuskauden ajan. Melskeissä tuli vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö sivaltaneeksi suomettumissyytöksillä, mistä nousi kova kohu. Vaikka vihreiden päätöksen taustalta voi helposti lukea vaalipelin alkaneen, on Niinistö oikeassa siinä, että Fennovoiman hankkeen Rosatom-kytköksestä ja sen vaikutuksista on voitava Suomessa avoimesti keskustella. Totta on, että Ukrainan kriisi on toivottavasti ohi kauan ennen voimalan valmistumista ja että tällaisessa hankkeessa pitää pystyä katsomaan vuosikymmenten päähän. Totta on kuitenkin sekin, että Rosatom-kytkös huolettaa tällä hetkellä suomalaisia luultavasti enemmän kuin itse ydinenergian turvallisuus. Sitä ei sovi kevyesti ohittaa. www.raahenseutu.fi Hallituksen Fennovoimalle myöntämä lupa puhuttaa edelleen. Osa luottaa vahvasti hankkeen menevän läpi myös eduskunnassa. Kuinkahan käy? Vielä viimeinen rustistus ja voimalaa viemään vauhdilla eteenpäin. Eduskunta hyväksyy valtioneuvoston esityksen 113-75. Gallup: Tuliko Pekkatorista hyvä? En ole vielä käynyt siellä. Meinaan käydä katsomassa. Sen verran utelias olen. Veli-Markku Orava Tuli. Minä kuljen siitä melkein päivittäin. Asun lähellä sitä. Olen tyytyväinen ja olin avajaisissakin. Eeva Huhtamäki Itse olin laittamassa kukkia sinne. Olli Ingerttilä No, kyllä se muuten, mutta kivet jäivät epätasaiseksi. Aura-auto vetää ne rullalle. Siinä on puolen sentin heittoja. Kävin Viljanpäivänmarkkinoilla katsomassa. Mara
  • Maanantaina 22. syyskuuta 2014 RAAHEN SEUTU 3 Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi Liittyminen Natoon: virhe vaiko turva? MIELIPIDE Pentti Kurikka kirjoituksessaan (RS 16.9.14) on sitä mieltä, että Suomen liittyminen Natoon olisi kohtalokas virhe. Aivan samoin voidaan pohtia myös sitä, voisiko liittymättömyys Natoon olla myöskin kohtalokas virhe. Nuo ?Nato-vouhkaajat? ovat kuitenkin vain huolissaan maamme turvallisuudesta. Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa siitä, että asiasta ehdottomasti pitää järjestää kansanäänestys. Jos hyvin käy, voimme onnitella toisiamme, mutta jos huonosti käy, ei auta muu kuin syyttää itseämme tyhmyydestä. Virolla ja muilla Baltian mailla näinä aikoina on syytä onnitella toisiaan Natojäsenyydestä. Olemme joutuneet heräämään rauhan utopiasta karuun todellisuuteen, kun Euroopassa jo pitkään vallinnut rauhan tila rikkoontui Venä- jän tunkeutuessa itsenäiseen Ukrainaan. Tilanne siellä näyttää muuttuvan koko ajan pahemmaksi, vaikka uhrien ja tuhojen määrä jo nyt on karmea. On kuitenkin hyvä muistaa, että Ukrainan valtio puolustaa omaa maaperäänsä, eikä siis ole hyökkääjä. Utopia rakoili jo silloin, kun Venäjä Neuvostoliiton romahdettua näytti vähitellen olevan kehityksen tiellä demokratiaan ja rauhanomaiseen rinnakkaiseloon tässä yhteisessä Euroopassa, mutta se kuitenkin pysähtyi Putinin hallinnon Suur-Venäjä suunnitelmiin. Niiden laajentumislistaan kuuluu osana myös Suomi, jos Putininin entisen läheisen avustajan kertomiin on uskominen. Vakavina osoituksina tästä kaikesta oli Venäjän lyhyt sota itsenäistä Georgiaa vastaan ja nyt tuo Ukrainaan tunkeutuminen. Mikä on Suomen rooli tässä kaikessa? Täällä ei ole sellaisia luonnon- tai muita rikkauksia, jotka olisivat motiivi tänne tunkeutumiselle. Mutta Venäjän kannalta tällä maalla voi olla huomattava strateginen merkitys, kun tämä olisi tärkeä sillanpääasema länttä vastaan. Täällä voisi hallinnoida Suomen- ja Pohjanlahtia, olisi vapaa pääsy Jäämerelle, olla Natomaa Norjan naapurina ja hallinnoida Suomenlahden pohjoista rantaa, kun eteläistä rantaa isännöi EU:n ja Naton Baltia. Tätä taustaa vasten ei ole ollenkaan pöllömpi ajatus tuo aikaisemmin mainittu Suomen listalla listalla oleminen. Pentti Kurikan skenaario siitä, kuinka Venäjän mahtavan armeijan kenraalit Suomeen tunkeutumisen yhteydessä kutsuisivat ?sivari?- Rakkaamme Aaro Aleksanteri VILPPULA s. 9.2.1922 Pattijoella k. 30.8.2014 Raahessa puolustusministerimme tapaamiseen, on hauska, jos näissä asioissa yleensäkään voi olla mitään hauskaa, ja myöskin ristiriitainen, sillä Kurikan edustaman aatesuunnan mukaan Venäjä ei voi olla uhka Suomelle, eikä siis syy Natoon pyrkimiselle. Siis tavallisten sananvapaudessa elävien suomalaisten kriittiset näkemykset ja aikomukset Natoon pyrkimisestä jo riittäisivät syyksi maahan tunkeutumiselle! Siis heikoissa kantimissa ovat Pentin näkemykset. Jo alkeellisemmankin oikeuskäsityksen mukaan itsenäisellä maalla täytyy olla oikeus järjestellä demokraattisella prosessilla omat puolustus- ym. järjestelynsä isomman voimatta puuttua niihin. Tällainen näkemys on tätä päivää, eikä 1930-lukua. Osmo Leinonen Kannanotto Pyhäjoelle suunniteltuun voimalaan Kannanotto: Fennovoi- man hankkeen toteutuminen Pyhäjoelle on Raahen seutukunnalle erittäin tärkeä. Pidämme erittäin tärkeänä, että Fennovoiman hanke Pyhäjoelle toteutuu. Koko Raahen talousalue on pahaa työttömyysaluetta: Suurin työnantaja Ruukki Metals on siirtynyt SSAB:n omistukseen ja on ilmoittanut suunnitelluista henkilöstövähennyksistä koko konsernissa. Koko terästehtaan tulevaisuus edellyttää mielestämme jatkossakin varman ja edullisen energian saantia. Eduskunnan aiempaa pe- riaatepäätöstä on pidetty luotettavana lupauksena, jonka perusteella alueelle on tehty jo monenlaisia investointeja. Ilman myönteistä päätöstä ajettaisiin alas monia aloitettuja hankkeita ja olisi kohtalokasta aluetaloudelle, mutta myös koko Suomen elinkeino- ja työpaikkakehitykselle. Ydinvoimalan vaarallisuus ja riskit huolestuttavat kaikkia, mutta suomalaisten omissa käsissä vaarat ovat ennakoitavissa ja torjuttavissa. Kasvava varman energian saanti on teollisuutemme kulmakivi. Tehtaat eivät pyöri pelkästään tuuli-, aurinkoja bioenergialla. Uusiutuva energia on ydinvoiman lisänä tarpeellinen ja näitä tuotantomuotoja tulee myös kehittää. Ukrainan kriisin leviäminen ja Venäjän pelko näyttävät arveluttavan monia päättäjiä, mutta kautta aikain on Suomi pystynyt tekemään kaupallisia toimia poliittisista ja kylmänsodan aiheuttamista paineista huolimatta. Rautaruukin perustaminen venäläiseen tekniikkaan perustuen 1950-luvun lopulla on hyvä esimerkki, jota korostaa esim. noottikriisi 1961 (http://fi.wikipedia.org/wiki/Noottikriisi), jolloin naapurimme esitti kovinkin va- Kun aamu saapui, niin matka päättyi ja uneen uuvutti väsyneen. Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen, on rauha sydämessä nukkuneen. Kiittäen ja kaivaten Esko ja Marjo Satu, Ari, Sini ja Aksu Liisa ja Paavo Heli, Pasi, Tuukka ja Nuutti Suvi, Erkki, Tea, Rasmus ja Veeti Sari, Juho, Sampo, Terhi ja Aija Terttu ja Kalevi Timo, Anu ja vauva muut sukulaiset ja ystävät Kuljet pappa lähellämme, muistoissamme mukanamme. Heli, Suvi, Satu, Sari ja Timo Rakkaamme on siunattu haudan lepoon läheisten ja ystävien saattamana 20.9.2014. Kiitos Teille, jotka otitte osaa suureen suruumme. Lämmin kiitos kaikille Aaroa hoitaneille. SÄÄNNÖLLINEN SANOMALEHDEN LUKEMINEN TUKEE OPPIMISTA. (lähde: PISA 2009 jatkotutkimus / Jyväskylän yliopisto 2012) kavia konsultaatioita. Tuolloin laitetoimitukset olivat kiivaimmillaan (1960-63), eikä poliittinen tilanne sotkenut mitenkään hyvää yhteistyötä. Vetoamme voimakkaasti kaikkiin päättäjiin. Tässä mitataan samalla koko eduskunnan halu kehittää, lisätä ja pitää kiinni työpaikoista Pohjois-Suomessa. Harry Sanaksenaho, Keskustan Raahen kunnallisjärjestön pj. Teija Larikka, Kokoomuksen Raahen kunnallisjärjestön pj. Pertti Vuori, Raahen Perussuomalaisten py:n pj. Onnea mummulle ja papalle 22.9.2014 Joni, Julia ja Jenny Kun muutat muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille! Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe puh. 010 665 9015, fax (08) 220 702 asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi Lukijakuva Lukijakuva Ruokintapaikalla vierailleelta rautiaiselta puuttuvat pyrstösulat. Kuva: Pekka Tuhkanen Grafittitöhrijät paikan päällä. Laivaväylän raunamerkki välillä Oulunsalo Hailuoto. Kuva: Martti Laukkonen
  • RAAHEN SEUTU Maanantaina 22. syyskuuta 2014 4 PUHEENAIHEET Edessä vaikeita vuosia Ratkaisu: Yhteistyötä Venäjän kanssa jatketaan samalla, kun kotimaassa panostetaan yrittäjyyteen, sekä koulutukseen. Petri Alminoja toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Pyhäjoen 20-vuotis juhlamessut lauantaina avannut entinen valtiosihteeri Raimo Sailas ei maalaillut Suomen tulevaisuudesta avauspuheessaan kovinkaan ruusuisia kuvia. Arvio oli, että muun muassa työttömyys tulee lisääntymään vielä entisestään ja lamasta selviytyminen tulee vaatimaan huomattavasti enemmän ponnisteluja, kuin edellisellä kerralla 90-luvulla. ??Yrittäjyyttä, sekä yritteliäisyyttä pitää kannustaa, meidän pitää olla ahkeria ja tehokkaita. Koulutukseen pitää panostaa ja kun vielä elämme säästeliäästi, niin tästäkin selvitään, luetteli Sailas keinoja laman taltuttamiseen, mutta suuntasi samalla katseensa huolestuneena itään. ??Venäjän tilanne on muuttunut erittäin aggressiiviseksi, eikä siitä tähän mennessä ole seurannut mitään hyvää. Ukrainan tilanne ja pakotteet, joihin Suomikin on sitoutunut, vaikeuttavat kaikilta osin jokaisen osapuolen tilannetta ja kaikki tämä hillitsee talouden toipumista. Sailaksen kanssa samoilla linjoilla oli myös messuilla piipahtanut Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz, joka myös arvosteli pakotepolitiikkaa, sekä Euroopan parlamentin lausuntoa, jonka mukaan energiayhteistyötä Venäjän kanssa tulisi välttää. ??Kun lähdetään asettamaan pakotteita meidän näkökulmasta katsottuna kauppakumppanille, on kuin ampuisi itseään nilkkaan. Tätä parlamentin lausuntoa taas ei kenenkään pidä ottaa minään ohjenuorana, sillä itse näen, että nyt on kommentoitu jotain sellaista, mikä on täysin toimivallan ulkopuolella. Sekä Sailas, että Zyskowicz pitivät tärkeänä, että Venäjän toimia seurataan jatkossa tarkasti ja niihin ollaan tarvittaessa valmiita myös puuttumaan. Yhteistyön jatkuvuutta Zyskowicz piti kuitenkin erittäin tärkeänä, eikä Messut kannustavat vastuuseen Petri Alminoja toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Pyhäjoen messujen projektipäällikkönä tänä vuonna toiminut Oona Rödlin voi hyvillä mielin olla tyytyväinen joukkojensa tekemiseen, sillä 20-vuotis juhliaan viettänyt tapahtuma täytti jälleen kaikki odotukset niin kävijämäärän, näytteilleasettajien, kuin myös esiintyjien osalta. Poiketen viime vuodesta oli poliittinen vääntö huomattavasti kovempaa, vaikka ydinvoimala ei tällä kertaa varas- tanutkaan pääroolia kannanotoissa. Nuori lukion kakkosluokkalainen tunnustaakin, että politiikkaa seurataan koulussa ja myös vieraiden valinnassa sillä on iso merkitys. ??Luemme uutisia ja esimerkiksi tänä vuonna valitsimme paneelin aiheeksi kuntaliitokset, sen ajankohtaisuuden vuoksi. Raimo Sailas valittiin mielipiteidensä perusteella ja nythän saimme vielä eduskunnasta yllätysvieraankin, hehkutti Rödlin lauantaina ja antoi kiitosta Pyhäjoen messuilla vieraillut Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz sanoi olevansa iloinen, että ydinvoimala -hanke etenee suun että kotimaisuusaste saavutetaan ajoissa ja eduskunta tulee näyttämään voimalalle vihreää v Petri Alminoja Pyhäjoen lukion opettajille luottamuksesta, jonka nuoret järjestäjät jälleen saivat. ??Meille oppilaille tämä on iso asia, että saamme keskenämme järjestää kaiken. Itse olen saanut huomattavasti varmuutta esiintymiseen ja uskallusta tehdä asioita. Kristiina Pahkala oli järjestämässä messuja 14 vuotta sitten. Tänä vuonna vastuussa oli Oona Rödlin. Messuhanhi kaappasi tytöt lauantaina kainaloonsa. Juhlavuoden kunniaksi oli tänä vuonna messuille kutsuttu myös aikaisemmin vastuutehtävissä olleita entisiä koulun oppilaita. Yksi heistä oli Rovaniemellä nykyään oikeustieteitä opiskeleva Kristiina Pahkala. ??Hienoa nähdä, että tämä perinne on jatkunut. Siitä on 14 vuotta, kun olin tuossa Oonan tilalla vastaamassa järjestelyistä ja kyllä huomaa, että ainakin näytteilleasettajat ovat muuttuneet kovasti ja nyt yrityksiä on paljon laajemmin mukana. Miettiessään messujen antia oppilaille on Kristiina hyvin pitkälti Oonan linjoilla. ??Se oli tietyllä tavalla kova koulu, kun piti paineen alla tehdä monia asioita. Aikatauluista piti pitää kiinni, eikä minulle silloin ollut vielä hirveästi esiintymiskokemustakaan ehtinyt kertyä. Kaikkea tätä muistelen ehdottomasti positiivisesti. Juhlamessujen kunniaksi oli ohjelmaan otettu tänä vuonna mukaan osio, jossa kerrattiin tapahtuman syntyä ja kehittymistä 2000 vierasta vuosittain kokoavaksi suurtapahtumaksi Pyhäjoella.
  • Maanantaina 22. syyskuuta 2014 RAAHEN SEUTU 5 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Petri Alminoja Vesa Joensuu FAKTA ??Valtioneuvosto teki 18.9.2014 myönteisen periaatepäätöksen Fennovoima Oy:n hakemuksesta rakentaa Rosatomin ydinvoimalaitosyksikkö Pyhäjoelle. ??Äänestyksessä 10 ministeriä kannatti päätöksen myöntämistä ja 7 ministeriä vastusti. ??Seuraavaksi asia etenee eduskuntaan, joka voi pitää päätöksen voimassa, tai kumota sen. ??Fennovoiman tulee jättää rakentamislupahakemuksensa valtioneuvostolle ensi kesäkuun loppuun mennessä, jolloin myös kotimaisen omistuksen osuuden tulee olla yli 60 prosenttia. hän nähnyt sille tällä hetkellä olevan mitään suoranaisia esteitä. ??Tietenkin meidän pitää jatkaa tätä yhteistyötä. Vaikka olemme osa EU:ta, pitää meidän kaikesta huolimatta ajatella myös omaa kansallista etuamme. Investointeja tehdään molemmin puolin ja esimerkiksi matkailu on Suomelle ja taloudellemme erittäin tärkeää. nnitelmien mukaan. Hän myös uskoo, Pyhäjoen messut juhlivat lauantaina jo 20-vuotista historiaa ja tänä vuonna lisää aihetta juhlaan toi valtioneuvoston aikaisemmin viikolla antama myönteinen periaatepäätös Fennovoiman ydinvoimalahankkeelle. Sailas ei päätöstä tai hankkeen etenemistä halunnut kommentoida, mutta Zyskowicz ei sanojaan säästellyt. ??Olemme jälleen lähempänä toteutusta. Uskon erittäin vahvasti siihen, että myös eduskunta tulee asian hyväksymään. Tuo ehtona oleva 60 prosentin kotimaisuusaste saadaan varmasti täyttymään, mutta tietynlainen haaste tämä on suomalaiselle elinkeinoelämälle, jonka panostuksia nyt tarvitaan. Tällä hetkellä puuttuva viiden prosentin osuus tarkoittaa rahassa noin 200?300 miljoonan euron sijoituksia. Ehdokkuus virallistettiin Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi Raahelainen kokoomusvaikuttaja Teija Larikka on nyt virallisesti kokoomuksen kansanedustajaehdokas. Ehdokkuus vahvistettiin Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen ylimääräisessä piirikokouksessa lauantaina. Raahen kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksessa toimiva Larikka toteaa olevansa pohjoisen asialla. Oma työtausta teollisuu- dessa vaikuttaa kiinnostuksen kohteisiin. Energia-asioiden, yritystoiminnan, työllisyyden ja työllistämisen hän toteaa olevan päällimmäisinä. Hänen mielestään olisi tärkeää purkaa byrokratiaa ja helpottaa yritysten mahdollisuuksia työllistää. Raahen alueella 8-tien parantaminen vahvistaisi elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksia. ??Kokoomus on ollut vahva puolue. Uskon, että puolueen kautta näihin asioihin Ei tullut asetus kerralla valmiiksi, ei ehditty ottaa edes käyttöön, kun jo uutta pukkaa. Jos oikein huonosti käy, tiukennus vie Raahen yöaikaisen päivystyksen Ouluun tai Oulaisiin. Asetuksia tehtaillaan Päivystys: Taas pelätään karsintaa. Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi Vain vuosi edellisestä asetuksesta sosiaali- ja terveysministeriö on sorvaamassa uutta lain kirjainta kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä. Edellinen asetus ei ehtinyt edes voimaan, kun sitä ollaan muuttamassa. Mikäli asetusluonnos vahvistuu muuttumattomana lain kirjaimeksi ja ministeri- öllä on tiukka linja, on mahdollista, että yöaikainen terveyskeskuspäivystys päättyy Raahessa. Silloin palvelua tarjotaan Mäntymaan mukaan ilta kymmeneen ja yöllä ajetaan Ouluun tai Oulaisiin. ??Eihän tämä hyvää kuvaa anna valmistelusta. Erikoiselta tuntuu, toteaa Matti Mäntymaa Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymästä. Mäntymaa tosin myöntää, että elokuussa 2013 annettu asetus sisälsi puutteita. Yliopistosairaaloillakin olisi ollut ongelmia selvitä. Jo ensimmäinen asetus ajoi Raahen sairaalan toimintoja kovaan karsintaan. Vaatimukset synnytysosaston valmiuksista olivat ylitsepääsemättömät. Ympärivuorokautista terveyskeskuspäivystystä oltiin Raahessa kuitenkin jatkamassa ensimmäisen asetustekstin mukaisesti. Se olisi ollut mahdollista perusterveydenhuollon päivystyksenä. Nyt, vuosi myöhemmin tilanne on jälleen uusi. Uudessa asetusluonnoksessa kiireellisen hoidon antaminen vaaditaankin erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteispäivystyksenä, ellei saavutettavuus- ja potilasturvallisuusnäkökohdista muuta johdu. Hakemuksesta STM voi myöntää poikkeusluvan pelkästään perusterveydenhuollon ympärivuorokautiseen päivystykseen. ??Ruuvia kiristetään, näkee terveyden ja sairaanhoidon johtaja Mäntymaa. Vaikka MTV jo uutisoikin Raahen terveyskeskuspäi- Vesa Joensuu Kohti eduskuntaa. Teija Larikan tunnelmat olivat korkealla Sauli Niinistön vaalivalvojaisissa. vystyksen sulkemisesta,ei Mäntymaa ole vielä pistämässä ovia öiksi kiinni. 24/7-päivystyksen jatkumisesta Raahessa on jo sovittu keväällä Oys-erityisvastuualueen kanssa käydyissä neuvotteluissa. Mäntymaa näkee myös, että huolimatta sisätautiosaston muuttumisesta yleislääketieteen osastoksi perusterveydenhuollon ja erityssairaanhoidon päivystykselliset valmiudet Raahessa ovat sitä luokkaa, että asetuksen voidaan katsoa täyttyvän. Repertuaari röntgeneineen, laboratorioineen ja osastojen takapäivystyksineen on selkeästi terveyskeskustasoa laajempi. Lisäksi lakiteksti antaa mahdollisuuden hakea perusterveydenhuollon päivystystä. pääsee vaikuttamaan, Larikka sanoo. Piirin puheenjohtaja Tomi Kaismo on tyytyväinen ehdokasasettelun tilanteeseen. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Kokoomus-järjestöt asettavat huhtikuussa käytäviin vaaleihin täyden 18 ehdokkaan listan Oulun vaalipiirissä. ??Nyt vahvistetut ehdokkaat edustavat hyvin maakunnan erilaisia alueita. Samoin sukupuolen, osaamisen, ammattien ja iän kannalta lista on tasapainoinen. Nyt tehty päätös antaa piirin vaalitoimikunnalle hyvät lähtökohdat viimeistellä listan kokonaisuus marraskuun piirikokoukselle.
  • RAAHEN SEUTU Maanantaina 22. syyskuuta 2014 6 PUHEENAIHEET Rahaa palaa turhaan hallintoon Petri Alminoja Kuskilla 2,57 promillea Poliisi sai ilmoituksen Pyhäjoella kaahanneesta henkilöautosta lauantai-iltana hieman ennen puolta yötä Poliisipartio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan auton pysäköitynä Pyhäjoelta ja sen kuljettajan auton läheisyydestä. Autoa kuljettanut kalajokinen nuorimies puhalsi poliisin alkometriin 2,57 promillea.Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. Kupsalakin kaksissa vaaleissa Säästöt: Kohteita olisi useita ilman kuntaliitoksiakin. Petri Alminoja toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Raahen Seudussa kerrottiin viime torstaina, että alueen seurakunnissa ovat seurakuntavaaliehdokkaina kansanedustajaehdokkaat Hanna-Leena Mattila (kesk) ja Katja Hänninen (vas). Listasta oli jäänyt pois kansanedustajaehdokkaaksi kesäkuussa asetettu siikajokinen Henna Kupsala (ps). Myös Kupsala on siis ehdolla niin seurakunta- kuin eduskuntavaaleissa. opisto RAAHE-OPISTO 110476 Kukkaroita ja koruja tölkinavausklipsuista, Vihanti enn. ilm. alkaa 22.9. Kursseilla vapaita paikkoja:120311 Uskalla puhua englantia minikurssi 9.10.10., 110321 Akvarellimaalaus, 110454 Kirjansidonta, 120607 Venäjän aakkoset. Enn.ilm. https:// www.opistopalvelut.fi/raahe tai puh. 0401356779, 0401356780. 009815 Matka Tampereen kädentaidot messuille 15.-16.11. Lisätiedot ja sitova ilm. opistolle 15.10. mennessä. Pyhäjoen messujen perinteinen paneelikeskustelu ei tänä vuonna meinannut mahtua raameihinsa, kun mielipiteille varattu tunti ylittyi panelistien innostuttua väittelemään kuntaliitoksista, jonka nuoret olivat valinneet aiheeksi tänä vuonna. Pyhäjoen, Siikajoen, sekä Raahen yhdistymistä selvittävä Kaarina Daavittila on luvannut esitellä työnsä tuloksia vielä kuluvan vuoden aikana, joten ajankohtaisesta asiasta keskusteltiin tänä vuonna. Paneelin ensimmäisen puheenvuoron käyttänyt Raimo Sailas puolusti avauksessaan liitoksien tärkeyttä toteamalla, että moni Suomen kunnista on velkaantunut liikaa, eikä näillä enää ole mahdollisuuksia selvitä palvelurakenteen kustannuksista yksinään. Sailas myös muistutti yleisöä, sekä muita panelistia turhien liitosten välttämisestä. Hänen mukaansa kuntaliitoksia ei saa tehdä pakosta, vaan niille on oltava hyvät perusteet. ??Jotenkin näen, että Raahe, Pyhäjoki ja Siikajoki voisivat hyvinkin olla yksi kunta. Mielestäni tälle saattaisi JÄRJESTÖT, lisää sivulla 8 Raahen seudun Omaishoitajat ja Läheiset OmaisOiva-toimisto avoinna 22.9. klo 9-13. Tietokonepulmia? Tule maanantaina kertaamaan kanssamme tietokoneen peruskäyttöä. Mikäli sinulla on oma kannettava tietokone, ota se mukaasi. Muistathan, että viikoittain seutukunnallinen omaishoitajien allasjumppa Kuntokeidas Vesipekassa ma klo 9.30-10 ja Vihannin omaishoitajien kuntosaliryhmä Kunnon Paikassa to klo 11-12.30. Vertaisryhmä Pisara aloittaa syyskautensa ma 22.9. klo 13 Sarpatissa (Pyhäjoki), lisätietoa ohjaaja Lealta p. 050 331 8398. Yhdessä eteenpäin ? ryhmä kokoontuu toimintakeskus Kreivinajan toimintatuvalla ke 24.9. klo 17-19, ohjaajana Sirkka. Mukavaa yhdessä oloa ja ryhmässä toimimista! Vihannin omaishoitajien ja hoidettavien Syyspäivä Saaran kantissa ke 24.9. klo 13 - n.16. Luvassa ohjelmaa ja ajankohtaista tietoa Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän omaishoitoasioista sekä yhdistyksen OmaisOiva-toiminnasta. Tulethan päiväkahville, viettämään huoletonta päivää kanssamme! Tilaisuus on suunnattu kaikille omaisistaan huolehtiville ja heidän lähei- A Jotenkin näen, että Raahe, Pyhäjoki ja Siikajoki voisivat hyvinkin olla yksi kunta.? olla hyvätkin perusteet. Uuden kunnan nimeksihän laitamme tietysti Pyhäjoki, nauratti Sailas messuyleisöä. Panelistit saivat vastattavakseen joukon Pyhäjoen lukion oppilaiden laatimia kysymyksiä. Yksi näistä koski todellisia etuja, joita mahdollinen kuntaliitos toisi muassaan. Keskustan Inkeri Kerola otti esille koulutuksen ja totesi, ettei yhdistyminen ainakaan tässä toisi mitään uutta, koska yhteistyötä naapurikuntien kanssa on tehty jo tähänkin saakka. Vasemmistoliiton Katja silleen, ei edellytä omaishoidon tuen saamista. Lisätietoa ja ennakkoilmoittautumiset 22.9. mennessä Riitalle p. 044 551 6803 tai Millalle p. 044 551 6804. Inkeri Kerola ja Katja Hänninen osallistuivat aktiivisesti Pyhäjoen messujen perinteiseen paneelikeskusteluun, jonka aiheena tänä vuonna oli kuntaliitokset. Hänninen puolestaan näki asian toisin. ??Minun mielestäni suurempi kunta, jossa asuu enemmän ihmisiä, voisi nykyistä paremmin tarjota ja saada toisen asteen koulutuspaikkoja. Lyhyesti tiivistettynä voidaan todeta, että yhdistymistä seuraavien etujen lista jäi panelisteilta huomattavasti negatiivisten asioiden listaa lyhyemmäksi. Samaa mieltä messuilla ol- ilmottautumislista ruokailun takia kiertää tilaisuudessa. Tervetuloa joukolla mukaan. Raahen Seudun Diabetesyhdistys Ti 23.9. klo 18 teemailta Kreivinajassa. Diabeteslääkäri ja -hoitaja opastavat 1-tyypin diabeteksen omahoidossa. Yhdistys tarjoaa iltapalan, myös gluteeniton. Tervetuloa! Raahen Seudun Luonnonystävät Yhdistys järjestää yhdessä SEY Raahe yhdistyksen kanssa kaikille avoimen Tornikauden päättäjäistapahtuman Piehingin lintutornilla 28.9. klo 12 alk. Nokipannukahvia, teetä, mehua ja makkaraa tarjolla jutustelun lomassa. Tervetuloa kokoperheellä mukaan! Pattijoen Veteraanimajan kannatusyhdistys Vietämme päiväkahvi tilaisuutta majalla keskiviikkona 24.9.14 klo 12. 30-v. juhlan Raahen Psyyke Ilonpisararyhmä lähtö grillikodalle 23.9. tuvalta klo 14.30. Tiistaiateriaa seurakuntatalolla ei ole 23.9. Syyskokous tiin ainakin yhdestä asiasta. Kuntien talouksissa on korjattavaa ja liitoksia tai ei, niin säästökohteita on paljon. Ehdottomasti eniten löysää olisi panelistien mielestä kuntahallinnossa, josta ainakin yhdistymisten myötä olisi mahdollista karsia henkilöstöä ja näin saavuttaa kaivattuja säästöjä. Myös palvelutuotantopisteitä voitaisiin tulevaisuudessa vähentää ja niiden tarjoamia palveluita yhdistää mahdollisuuksien mukaan samalla, kun muitakin kunnan resursseja kohdennettaisiin tarkemmin. Viiden vuoden irtisanomissuojasta haluttaisiin myös luopua, tai sitä olisi ainakin järkeistettävä tilanteessa, joissa henkilöllä on useampia suojakausia päällekkäin. Säästökohteita olisi siis olemassa jo nyt ilman suurkuntaakin. Kysymykseen siitä, pitäisikö kunnassa järjestää kansanäänestys kuntaliitoksista, panelistien äänet jakautuivat tasan puolesta ja vastaan. 25.9. klo 10 Jäsentupa. Hengellinen ryhmä 26.9. klo 12 Jäsentupa. Jokilaaksojen Tiimi ry:n syyskokous 26.9. klo 13 Ylivieska Mielikkitalo. Naistenryhmä alkaa! 1.10 klo 13 Jäsentupa. Ryhmä kokoontuu parillisilla viikoilla. Pohditaan yhdessä tulevien kertojen aiheita, Naistenjuttuja! Elämäniloa etsimässä-kurssi nuorille. Aloitus 3.10. klo 12 Jäsenetupa. Kurssin tavoitteena on vähentää vakavien masennusten puhkeamista, lyhentää masennusjaksojen kestoa ja lievittää masennusjaksojen voimakkuutta. Lisätiedot ja ilm. puh. 0442786679. Haaparantaretki 7.10. klo 8 lähtö Jäsenetuvalta. Omavastuun maksu ilmoittautumisen yhteydessä Jäsentuvalla 30.9. mennessä. Omaispäivät Ylivieskassa 31.10.-2.11. Henkilöille, joiden läheisellä on pulmia mielenterveytensä kanssa. Lisätiedot ja ilm. 3.10. mennessä puh. 0442786679. Parhalahden Metsästäjät Hirviporukan talkoot majalla ke 24.9. klo 18 siivous- ja puuhommia runsaasti tarjolla. Laitetaan paikat kuntoon pyyntiä varten. Toimintakeskus Kreivinajan yhdistystoimikunnan kokous ti 23.9. klo 9.30 Kreivinajassa. Keskustelua tulevista juhlista ja muista tapahtumista.
  • Maanantaina 22. syyskuuta 2014 RAAHEN SEUTU Kanta-asiakas: Anna vauhtia syksyyn! Tilaa Raahen Seutu lahjaksi, osallistut autoarvontaan tuplasti! Nyt 2 kk la hjatilaus yhden hinna ll vain 22 a ? Tilaa nyt palkintona Ford Fiesta Arvonnan säännöt: Arvonnan järjestää Alma Media Kustannus Oy. Palkintona Ford Fiesta Titanium, arvo 17 825 ?. Arvontaan osallistuvat kaikki Alma Media Kustannus Oy:n lehtien kanta-asiakkaat sekä kampanja-aikana 1.8.?11.12.2014 saapuneet ja voimassa olevat tilaukset. Kanta-asiakkaiden kampanja-aikana tekemät lahjatilaukset osallistuvat myös arvontaan, lahjoittajansa nimissä. Auto arvotaan 12.12.2014. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Säännöt tarkemmin www.raahenseutu.fi/arvontasaannot Tilaa vauhdilla! Tuplaat mahdollisuutesi voittaa auton! Verkossa: www.raahenseutu.fi/lahja Sähköpostilla Kortilla Soita 010 665 9015 asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi Mainitse myös kampanjatunnus 14LA Täytä ja postita. Postimaksu on jo maksettu. * Puhelu maksaa 0,088 ? / min. arkisin klo 8.00-16.00 Kyllä kiitos, tilaan Raahen Seudun lahjatilauksen määräaikaisena 2 kk yhden hinnalla vain 22 ? (norm. 44 ?). Tilaus sisältää painetun lehden, verkkopalvelun ja näköislehden. ! Leikkaa tästä 14LA Lahjalehden maksajan tiedot Sukunimi Etunimi Asiakasnumero Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Sähköposti Syntymävuosi Puhelin uhdilla! Toimi va hdolma Tuplaat oittaa iv s te lisuu iesta. F d r o F Raahen Seutu maksaa postimaksun! Kyllä kiitos, haluan jatkossa saada tietoa eduista, tarjouksista ja uusista tuotteista Raahen Seudulta, Alma Medialta ja näiden yhteistyökumppaneilta sähköpostiini mobiilin päätelaitteeseeni. Lahjalehden saajan tiedot Sukunimi Etunimi Lähiosoite Postinumero Sähköposti * Tunnus 5007659 00003 VASTAUSLÄHETYS Postitoimipaikka Matkapuhelin * Lähetämme sähköpostiisi saajan asiakasnumeron, joka tarvitaan verkkopalveluun kirjautumiseen. Välitäthän sen lahjan saajalle. Tarjous on voimassa kanta-asiakkaille 6.10.2014 mennessä alkaviin lahjatilauksiin kotimaisiin kotitalouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Tilaus alkaa heti, kun asiakaspalvelumme on käsitellyt sen, laskutus tilauksen alettua. Yhteystietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Voit kieltää tietojesi käytön soittamalla asiakaspalveluumme. Puhelut nauhoitetaan sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten. Tilausehdot osoitteessa: www.raahenseutu.fi/tilausehdot
  • RAAHEN SEUTU Maanantaina 22. syyskuuta 2014 8 URHEILU&LIIKUNTA Kauden alkuun selvät voitot Jeremias Malinen iski kahdesti Roy Viitanen Roy Viitanen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Pyhäjoen Joki-Kiekko avasi III-divarikauden voittamalla OYUS:n 5?4 (2?0, 2?2, 1?2) Voittomaalin PJK:lle teki ajassa 58.10 Jeremias Malinen. Ensimmäistä miesten otteluaan pelannut elokuussa 17-vuotta täyttänyt Jeremias Malinen nousi vahvalla esityksellä miesten tasolle. Voittomaalin ohella Malinen teki toisessa erässä PJK:n 4?2 johtomaalin. PJK johti ottelua kahteen otteeseen kahdella maalilla. Ensimmäisen erän johto katosi toisen erän alkupuolella. Toisen erän lopulla uudelleen johtoon nousseen PJK:n etumatka karkasi toistamiseen ennen Malisen voittomaalia. OYUS teki ottelusta loppuun saakka jännittävän tehtyään kolmannen erän puolivälissä kaksi maalia reilussa minuutissa. Jeremias Malisen ohella kotiavauksessa tehopisteitä nakuttivat Janne Maliniemi 0+3, Joonas Hilden 1+2, Niko Roth 1+1, Saku Tervonen 1+0, Tuomas Siikaniva ja Tommi Häkkinen 0+1. Pyhäjoen maalia vartioinut Tomi Flink venyi torjuntoihin 41 kertaa. Toisessa päädyssä OYUS-maalivahti torjui 38 kertaa. Teräs-Kiekon osalta odotettu III-divarikauden avaus siirtyi viikolla eteenpäin. Lauantaiksi merkitty vierasottelu Haapajärven Kiiloja vastaan siirrettiin pelattavaksi marraskuulle. Siirtyneessä sarja-avauksessa Teräs-Kiekko kohtaa Raahessa vierailevan Oulaisten Kiekko-Haukat. PJK matkaa tulevana viikonloppuna pahasti kahdessa otteluissa kontanneen Limingan Kiekko-Karhujen vieraaksi. Jääkiekko: Raahe-K iski kahdesti seitsemän. Roy Viitanen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Raahe-Kiekko aloitti kauden II-divisioonassa voittamalla niin Ylivieskan Jääkarhut kuin Kemin Lämärit. Molemmissa otteluissa Raahe-Kiekko iski vastustajan verkkoon seitsemän maalia. Kauden avaaminen kahdella voitolla ei nostanut valmennusjohtoa leijumaan. Kuusi pistettä oli etukäteen l a s ke t t u R a a h e - K i e ko n omaan pistelaariin. ??Pelataan kuitenkin sarjaa, jossa jokainen peli on voitettavissa ja monessa ottelussa ollaan ennakkosuosikin asemassa, totesi Raahe-Kiekon valmentaja Juha Kärsämä. Raahe-Kiekon kauden avaus kotihallissa oli helpoin mahdollinen. Ylivieskan Jääkarhut oli luokkaa, jos ei kahtakin heikompi ja RaaheKiekko sai II-divariin maalivahti Mikko Taarin nollapelin siivittämän lähdön. ??Kaveri ei kai ollut parhaimmillaan ja kävi kohtuu treeninä, luonnehti Kärsämä kohteliaana kauden avausottelun tasoa. Kotihallissa pirteimmin kauden aloittivat nuorisoketjun Atte Junnila, Ville Kuorilehto ja Eemeli Svensk. JÄRJESTÖT, lisää sivulla 6 Raahen ja ympäristön Eläkkeensaajat Raahelassa kokoontuvat kerhot: Ma 22.9. klo 10 boccia. Keskiviikkona 24.9. klo 10.30 tanhut, on tärkeää että kaikki tanhurymään kuuluvat tulevat harjoittelemaan, huomatkaa aika. Klo 11.30 voimistelu ja klo 13 keskiviikkokerho,jossa alustus aiheesta Vanhustyön kehittäminen, pelataan myös bingoa sekä voi ilmottautua marraskuussa tehtävälle teatterimatkalle Ouluun esitykseen Mielensäpahottajan miniä. Kerhossa on myös saatavana 40-vuotisjuhlan ruokalippuja. To 25.9. klo 10 tasapaino, klo 11 boccia ja käsityöt, klo 13 laulukurssi. Ti 23.9. klo 12 keilakurssi keilahallilla, puutyöt ti 23.9. klo 16 Merikadun koululla. Tervetuloa kaikki nykyiset ja uudet jäsenemme. Raahen Eläkeläiset Viikko 39. kerhot ja tapahtumat´Ma 22.9. klo 9 kuntotiimin aamujumppa. Klo 10 senioritanssiharjoitukset. Mikäli tanssiharrastus kiinnostaa tulee rohkeasti mukaan, joukkoon mahtuu vielä! Klo 11 lauluharjoitukset. Ti 23.9. ATKkerho sovitun ryhmäjaon Tilastot ??Pe 19.9. Raahe-K ? YJK 7?0 (1?0, 4?0, 2?0) ??Ville Kuorilehto 2+1, Pasi Karjalainen ja Joni Suominen 1+2, Juha Lehtomäki 1+1, Eemeli Svensk 0+2 ja Hannu Härönoja 0+2, Atte Junnila 1+0 ja Mikko Lotvonen 1+0. ??Su 21.9. Lämärit ? Raahe-K 3?7 (1?1, 2?2, 0?4) ??Mikko Ahola ja Lotvonen 1+2, Suominen ja Svensk 2+0, Karjalainen, 1+1, Härönoja 0+2, ja Aki Sarkkila 0+2, Junnila, Wille Krekilä, Mikko Taari, Sami Ekoluoma ja Tuomas Lohtander 0+1. Kolmikko teki Raahe-Kiekon maaleista kolme. Sunnuntaina Raahe-Kiekko sai tehdä paljon enemmän töitä pisteiden eteen. Kotijoukkue Kemin Lämärit sinnitteli Raahe-Kiekon kyydissä kaksi erää. ??Tasaista vääntöä puolin ja toisin. Näytti, että ei oikein kummallakaan onnistu, sanoi Kärsämä. Raahe-Kiekko nousi kahdessa ensimmäisessä erässä kolmesti maalin takaa tasoihin. Maalinteossa onnistuivat Eemeli Svensk, Mikko Lotvonen ja Joni Suomi- mukaan. Ryhmät löytyvät myös Raahen Eläkeläiset ry:n kotisivulta. Ke 24.9. klo 10 askartelu- ja käsityökerho ja klo 12.15 muistikerho. Huom! To 25.9. klo 11.30 aloitamme uuden kerhon, ?värsykerho?, työväentalon isossa kerhohuoneessa. Kerhossa tutustumme eri runoilijoihin ja heidän tuotantoonsa sekä harjoittelemme ryhmässa lausuntaa. Klo 13 kaikkien yhteinen porinakerho yhteislaulun merkeissä. Kaikkiin kerhoihin mahtuu vielä harrastajia, tervetuloa joukkoon mukaan. Turkin matkalle lähtö la 27.9. klo 18 työväentalolta. Muista ottaa passi, lääkkeet ja iloinen matkamieli mukaan. Raahe-Kiekon Atte Junnila (21) ja Ville Kuorilehto (28) olivat jatkuvasti vaarallisia kotiavauksessa perjantaina. nen. ??Oman pään kautta pelattiin ja uskottiin, että peli kyllä aukeaa, sanoi Kärsämä. Raahe-Kiekko iski ratkaisun kolmannessa erässä hyvin toimineiden ylivoimien turvin. Apua tarjosi Lämäreiden pelaaja, joka vihellyksen jälkeen ajoi selkään ja lensi ulos kaukalosta. ??Ylivoimalla ratkaistiin peli. Toimi taas hyvin, niin kuin perjantain kotiottelusakin, sanoi Kärsämä. Viiden minuutin jäähyn aikana osui Eemeli Svensk. Hetkeä myöhemmin uudestaan ylivoimalle päässyt Raahe-Kiekon Pasi Karjalainen kruunasi hyvän pelinsä toisella ylivoimamaalilla. Ottelun loppuun RaaheKiekon voiton sinetöivät maaleillaan Mikko Ahola ja Joni Suominen. ??Huonosti pelattiin tänään, mutta voitettiin. Treeneissä hiotaan pelihommia lisää, sanoi Kärsämä. Raahen Seudun Hengitysyhdistys Siikajoen Silmu. Päiväkerho Sinikka Kauppisella Siikajoentie 1444, ti 23.9. klo 18. Salonkartanon viihdytysvierailu ke 24.9. klo 14-15. SFC-raahentienoo ry www.multaranta.fi Päättäjäiset 12 ? 14.9. Talkoot 26 - 28.9. Kalansavustus 10 -12.10. Halloween 31.10 ? 2.11. Raahen seudun harmonikkakerho Alkeiskurssia on tähän mennessä kysellyt 4 henkilöä. Se ei riitä ryhmän perustamiseen. Kiinnostuneet voivat ilmoittautua Eijalle puhnro 0504902787, myös tekstiviestit otetaan vastaan. Komppia ikä kaikki -kirjan yhteistilaukseen voi myös ilmoittautua samaan numeroon. Harjoitukset jatkuvat samaan tapaan; tiistaisin klo 18.00-20.30 Raahe-opiston tunnit ja torstaisin klo 17 alkaen orkesteriharjoitukset. Ao. 200 veteraanit Yhteislauluilta keskiviikkona 24.9. klo 18.00 vantissa, tarjolla kahvia, makkaran paistoa ja arvontaa. Perjantaina 26.9. klo 15 jaoksen kokous huruakassa. Eläkeliiton Raahen yhdistys Ma 22.9. puutyöpiiri askartelee klo 16 Merikadun koululla. Ti 23.9. tiistaikerho klo 15 Kreivinajassa. Aiheena tietokoneen käyttö ja ATK-kurssin esittely. Ke 24.9. käsityöpiiri ahkeroi klo 13 Kreivinajassa. To 24.9. tuppikerho kokoontuu klo 14 Kreivinajassa. Vihannin kotiseutuyhdistys Saarankantin kahvila on avoin kaikille kävijöille joka tiistai klo 13 - 17. Raahen AA-ryhmä Alkoholismi on sairaus, josta voi toipua osallistumalla AA:n toimintaan. Raahessa toimii AA-ryhmä, kokoontuminen klo 18 to ja su Rantakatu 7B. Vanha seminaari. Seppo puh. 044 967 1001. Hannu puh. 040 517 8439. Avoryhmä kokoontuu samassa pai-
  • Maanantaina 22. syyskuuta 2014 RAAHEN SEUTU 9 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Arkisto / Roy Viitanen ? Kupongilla ? Lehtien verkkopalvelussa/MyyJaOsta.com ? Sähköpostilla: asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi ? Soittamalla konttoriin puh. 010 665 5185 AS Moonin nuori Teemu Aittola sinetöi lauantaisen vierasvoiton kahdella maalillaan. AS Moon haki pisteet Oulusta Roy Viitanen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi AS Moon voitti III-divisioonakauden viimeisessä vierasottelussaan oululaisen JS Herculeksen 3?5 (0?2). ??Kolme pinnaa vieraskentältä on aina hyvä, totesi AS Moonin Jukka-Pekka Patanen. AS Moon hallitsi ensimmäistä puoliaikaan selvästi. Patasen mukaan tilanne olisi voinut olla helposti 0?4. ??Vastustaja ei prässännyt ja pelasi linja korkealla. Rauhassa saatiin laittaa pallon linjan taakse, kertoi Patanen. Ensimmäisen puoliajan maaleista vastasivat Juho Heiskanen ja Juho Sippala. Toisella puoliajalla JS Hercules iski rankkarin sisään ja nousi maalin päähän. Kotijoukkueen toiveet romahdutti heti perään toisessa päädyssä kulmasta osunut Heikki Ronkainen. Viimeistä niittiä oululaisten arkkuun löi nuori Teemu Aittola, joka laukoi AS Moonille kaksi maalia lisää. Neljän maalin johto vajaa kymmenen minuuttia ennen loppua kadotti raahelaisten ajatuksen pelistä. ??Peli oli hirveän näköistä ja vastustaja sai vielä kaksi maalia, sanoi Patanen. kassa kunkin kuukauden viimeisenä torstaina, johon voi osallistua kaikki AA:n toiminnasta kiinnostuneet sekä alkoholistien omaiset ja muut läheiset. Raahen Naisvoimistelijat ry:n Uskollisuuden Kilta Kokoonnumme ma 29.9.14 klo 13 Marjatalle askartelemaan paperikukkia. Tervetuloa! Voiton myötä AS Moon nousi sarjassa neljänneksi. Viimeisellä kierroksella paikan pitämiseen riittää yksikin piste, kun eroa Haukiputaan Palloon on kolme pistettä. AS Moonin kausi päättyy sarjakolmosena olevana FC Kemin vierailuun. Sarjanousijana sijoitus neljänneksi olisi mitä mainioin saavutus. ??Tarkoitus olisi varmistaa neljäs sija tälle kaudelle. Tosissaan pelataan viimeinen peli niin jää hyvä maku kaudesta, sanoi Patanen. Kärkikolmikko on AS Moonilta selvästi karussa. Päätösottelussa vastaan asettuvilla kemiläisillä on vielä omat mahdollisuudet voittaa koko lohko ja nousta II-divisioonaan. FC Kemin toiveet makaavat sen varassa, että rovaniemeläinen FC Santa Claus kompuroi omassa ottelussaan OrPaa vastaan. Ennen viimeistä kierrosta sarjan kärkipaikalla on kaikki ottelunsa pelannut Tervarit 49 pisteellä. FC Santa Clausilla on pisteitä 47 ja FC Kemillä 46. Sarjan kahden viimeisimmän putoaminen IV-divisioonaan on varmistunut. Sarjatasoa vaihtavat Ajax Sarkkiranta ja Keminmaan Pallo. sudokuvastaus 8 2 7 5 3 4 1 9 6 3 4 5 1 9 6 7 8 2 6 1 9 8 2 7 3 4 5 2 3 4 9 6 1 8 5 7 9 5 6 3 7 8 2 1 4 1 7 8 2 4 5 9 6 3 5 6 3 7 8 9 4 2 1 7 9 1 4 5 2 6 3 8 4 8 2 6 1 3 5 7 9 © Bulls @ JÄRJESTÖ- JA SEURATOIMINTAPALSTOILLE TULEVAT AINEISTOT OSOITTEESEEN asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi VKO 38 20.9.2014 MYYDÄÄN: Trend3 pohja- ja kattomaali 49?/18l. Seinämaali7 ?vakiosävyt 20?/3l. Telasetti 18 cm 4?/kpl. Pensseleitä 10 ?/10 kpl. Maalarinteippi 5 ?/4kpl. Hiomapaperirulla 50 m 39 ?/ rll. Muuraus-, uunikauhoja ja teräsliippoja 5?/kpl. Laastipalju ?suorakulmainen 90l 9 ?/kpl. Käsisahat alk. 6 ?/kpl. Promaster-rullamitat alk. 5.90 ?/kpl. Kts. lisää www.tavaraaitta.suntuubi.com (auki ti-pe 10-16, la 9-14, su 12-15) Paavolan TAVARA-AITTA P. 044 943 6156 VANHA MAATILA Myydään tarjousten perusteella vanha maatila rakennuksineen, hyvällä paikalla Pyhäjoella. Tilan koko on n. 10 ha (peltoa n. 2 ha). Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjous. P. 040 505 7357. YKSIÖ 31 m², 2. krs. Raahe. Läh. keskustaa. Siisti. Tied. 050 410 3506. Rivitalon päätyhuoneisto Pattijoen keskustassa Rivitie 4 B 5 2h+k+s 67,5 m² Lisäksi ulkovarasto. Rak.1982. Palvelut lähellä. Heti vapaa. P. 040 738 1155. Pattijoella uudenver. v 2005 valm. rivitalokaksio 57 m2. Pieni taloyht , edul. vastike. Hinta 97000? / tarjous. Näyttö 21.9. klo 14-16. Puh. 044 537 3933. SYM JET 4 SKOOTTERI vm. 2011, aj. 12.500km. Siisti ja hyvä, takuu voimassa 6.4.2015. Hinta 600?. P. 050 576 8245. ZETORI 6911 VM. -79 Uudet eturenkaat, ohjaustehostin, lämmin turvahytti, ei tiputa tippaakaan. Hyvin huollettu, ajovoimanotto, lumilinko, peräkärry, kippaava takakauha, takalevy, kivitaikko, piikkiketjut 16/30?, fiskars aura 1 siipi 20?, tukipyörä, leikkuri, harvinaisen hyväkuntoinen. Myös vaihto. Nyt ei enää hinta purista! Nelosparkki, Kuivaniemi p. 0400 395 318 Kuivia KOIVU- JA HAAPAKLAPEJA. Kotiinkuljetus. P. 050 309 7955. Puhd. PUOLUKKAA 20?/ämpäri. Raaheen kotiintuotuna. P. 045 195 4915. PUOLUKKAA perkattuna 20?/10l:n ämpäri. Kotiintuotuna Raahen seudulle. P. 050 530 4136. PAKASTIMIA Pakastinkaappeja, vähän käytettyjä. Kodinkonehuolto PeeTee, Pajuniityntie 26, 92120 Raahe P. 08 223 1404. TYÖSUORITUKSIA HALUTAAN VUOKRATA: Raitis, 60v. mies etsii asuntoa maalta tai kk:ltä. Mielellään pientalo tai rivitalo yksiö. P. 044 505 5590. VUOKRALLE TARJOTAAN: Ennustan tulevaa korteista, vuosien kokemuksella. Soita 015 446 200 tai 050 564 2393/Leena. TYÖSUORITUKSIA TYÖSUORITUKSIA SAARISELKÄ keskusta viihtyisä LOMA-ASUNTO 2-6 henk. Vap.vkot. 40-41, 45-47, 50-11 ja 16-19. Katso kuvat www.saariselanhuilaus. P. 02 867 3604, 040 867 3604. RUOSTEVAURIOKORJAUKSET LOMAOSAKE SALLASSA vko 40 pe 26.9. ? pe 3.10. koko viikko 150?. Kaikki var. 4:lle. P. 045 235 3010/08 228 948. MMK-AUTOPALVELU YRITTäJäNTIE 3 Saunallinen KAKSIO 55,5 m² Reiponkadulla. Vuokra 575 ?/ kk + vesi mittauksen mukaan. Vakuus 1 kk. Ei eläimiä. P. 0400 790 060 RUOSTESUOJAUS ASUNTO 49 m² Raahen keskustassa, ikkunat Härkätorille. Luottotied. tarkistetaan. P. 040 557 3990 YKSIÖ 39 m² Ouluntiellä P. 050 365 6797. HYVä KOLMIO Raahen keskusta, 3h+k+lasit.parveke 80 m². Remontoitu huoneisto, rauhallinen talo. 620 ? . Heti vapaa. 0500-585 506. VUOKRATAAN Siisti saunallinen kaksio, 40 m², v. 2008 valm. kerrostalosta aivan Raahen keskustasta. Iso lasitettu parveke ja autokatospaikka. Heti vapaa. Vuokra 530?/kk. Tied. 0400-290 982/Jari. PIENI OMAKOTITALO Vihannissa. P. 040 516 7420. KAIKENLAISTA: HOIDATA JALKASI! Pitkät, paksut kynnet, kovettumia, känsiä? Jalkahoidot koti- ja laitoskäynteinä. Tilaa oma hoitoaika Sirpalta. P. 040 937 9660. P.S. Muista myös lahjakortit! LIIKE SULJETTU ti 30.9. ? 10.10.2014. Palvelemme jälleen la 11.10.2014. NAHKAKULMA Laivurinkatu 19, Raahe. P. 08 222 655 PALVATAAN Kopsassa lämmin PALVATAAN, 22.9-10.12.14 Lihan vastaanotto ma/ti klo 9-18 tai sop.muk. puh. 050 466 8503 / 050 466 8504. Hitsauskorjaukset ja helmoja yms. vaihdot. Maalipinnan ruostevaurio korjaukset sekä paikkamaalaukset. Autofit Korjaamo RAAHEN TIETOKONEPALVELU Laitteiden ja ohjelmistojen asennukset, sekä tietokoneen ja nettiyhteyden ongelmienratkaisu kotikäyntinä. P. 040 934 6228. MIKRO-PALA Vanhan XP-koneen tilalle käytetty luotettava HP Win7kone alk. 90? valmiiksi asennettuna. Tuo hidas kone perushuoltoon. Myös kotikäyntejä. Puh. 010 321 4571, Niittykatu 7. p. 044 971 1178 www.mmkautopalvelu.fi autollesi nyt ennen syksyn sateita ja talven suolakylpyjä. Alustan ja koteloiden sekä ovien suojaus nostaa autosi arvoa ja parantaa äänieristystä. Takuu jopa 10 vuotta iästä riippuen. Täydellinen suojaus alk. 550 e. Autofit Korjaamo MMK-AUTOPALVELU YRITTäJäNTIE 3 TAVARA ON RAHAA! AUTOHUOLTOA Tee hyvät kaupat ilmoittamalla verkossa ja lehdessä! p. 044 971 1178 www.mmkautopalvelu.fi Kaikki huollot ja korjaukset jokaiseen autoon. Katsastuskorjaukset ja RUOSTEVAURIO korjaukset, hitsaukset / maalaukset. Nivelet, jouset, jarrut yms. Se nyt vaan on tyhmää maksaa auton huollosta liikaa. Autofit Korjaamo MMK-AUTOPALVELU YRITTäJäNTIE 3 p. 044 971 1178 www.mmkautopalvelu.fi Ilmoitus julkaistaan kahdessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla, Raahelaisessa lauantaina ja Raahen Seudussa maanantaina. + lask.lisä 5,13? 2-3 rivin ilm. 4-6 rivin ilm. Peltisepän yritys Raahessa. PELTISEPPA.COM 040 522 6293 Yrittäjäntie 5. Entisen Pohjolan pariisin tiloissa. PIHAKANNOT POIS! Nopeasti, vaivattomasti ja siististi kevyellä jyrsimellä. SYYSHINTAAN. Huom! Kotitalousvähennys. P. 044 047 3401. KANNOT POIS JYRSIMäLLä muuta piha-aluetta rikkomatta, edullisesti. Pihapuiden sekä ongelmapuiden kaadot. P. 040 822 4983 www.raahenkanto.fi PIANON VIRITYKSET Juuso-Ville Sivula P. 040 865 4803. AUTOJEN KORJAUKSET JA HITSAUKSET / SÄHKÖTYÖT Auratie 1, Pattijoki p. 040 700 4395. www.raahenseutu.fi www.raahelainen.fi
  • RAAHEN SEUTU Maanantaina 22. syyskuuta 2014 10 TELEVISIO C6 // TV-VIIKKO Aamulehti // Perjantaina 19. syyskuuta 2014 MAANANTAI 22.9. Samuli Edelmann ja Juha Veijonen ärjyvät 1990-luvun Pohjanmaalle sijoittuvassa elokuvassa. Viiden vuoden kakku ei opettanut tälle kaksikolle mitään. Häjyt, Nelonen klo 21 TV1 05.55 Jaakko ja maailmanvalloittajat. (U) 06.25 Ylen aamu-tv. 09.30 Akuutti. (U) 10.00 Murdochin murhamysteerit (12). Murha kampuksella. 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Pisara. 11.10 Jumalanpalvelus. (U) 12.40 Sydämen asialla (7). 13.30 Veteraanin voitto (S). (Suomi 1955). O: Edvin Laine. Mv. 14.45 Löytöretkiä maailmaan. Dinosaurusten maa. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Yle Oddasat. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.05 Arto Nyberg. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Murdochin murhamysteerit (12). Minä, Murdoch. 18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Uutisvuoto. Vieraiksi saapuvat uudet kansanedustajat Katja Hänninen (vas) ja Mika Raatikainen (ps). 19.00?19.55 Prisma: Millainen on tulevaisuutemme? 20.00 MOT. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 21.00 A-studio. 21.30 Dokumenttiprojekti: Ääniä El Altosta (S). O: Benjamin Oroza, valokuvat: Meeri Koutaniemi. HD 22.20 Kotikatsomo: Tehdas (12). 11/18. Tarpeettomat ihmiset. (U) 23.10 Yle Uutiset. 23.15?23.45 Putkiremontti. Mauri ja talon väki ihmettelevät, kuinka paljon putkiremontti maksaa. Kun suunnitelmiin tulee muutos, asukkaat järkyttyvät pakasteiden kohtalosta. #putkiremontti HD TV2 06.50 Pikku Kakkonen: Neposen aamu. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.9. Onnea Mauri. 06.52 Fungi (S). 07.00 Karhunpaini. 07.07 Pikku Toni (S). 07.13 Nelli ja Iiro (S). 07.21 Tommin kiertävä sirkus (S). 07.32 Maukka ja Väykkä (S). 07.42 Olivia (S). 07.56 Töötti ja Pulteri (S). 08.17 Muumilaakson tarinoita (S). 08.40?08.50 Late Lammas (S). 09.00 McLeodin tyttäret (7). (U) 09.45 Tanskalainen maajussi 2008 ? 2012. 1/3. 10.15?11.05 Nuoret lääkärit. 4/6. 11.10?11.40 Puutarhasissit. 7/8. 11.50 New Yorkin herkut. 2/8. 12.20 Muuttohaukantie. 13.20 Mutsis oli apina. (U) 13.45 Uusi päivä (S). Osa 401. HD 14.11 Uusi päivä (S). Osa 402. HD 14.37 Uusi päivä (S). Osa 403. HD 15.15 Pasila 2.5 ? The Spin-Off. (U) 15.40?16.25 Doctor Who (12). (U) 16.30 Nuoret mestarit: Partiomestari. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 18.00 We Want More. 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Yle Uutiset. 19.20 Urheiluruutu. 19.24 Yle Uutiset sää. 19.30 Retrolissun ysärit: Ollaan sekaisin. 20.00 Uusi päivä (S). Osa 404. 20.30 Totuus rakkaudesta. (U) 21.00 21.00 Black Box (12). HD 21.42 Naurupalat (7). HD 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 Charlien enkelit (12). 5/8. 22.45 Retrolissun ysärit: Ollaan sekaisin. 23.15 Funny or Die Presents (16). 23.40 Ironside (16). 2/9. HD 00.20?00.45 Kimppakolmoset (12). 6/14. YLE FEM 7.25 SVT: Gomorron Sverige. 11.00 SVT: Landet runt. 11.45 SVT: Babel. 12.45 SVT: Agenda. 13.30 SVT: Sportspegeln. 14.00 SVT: Sverige! 14.30 SVT: Seriestart: Genikampen. 17.27 Osoite: Rooma: Bernardo Savini. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Tiedätkö mitä? 18.30 Taivaallista menoa: Irti lapsen peloista. 19.00 Kysymyksiä luonnosta. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Närbild. 20.30 Majakka: Jussarö. 20.45 Oddasat. 21.00 Efter Nio. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Arkistosta revittyä: Sanomalehti. 22.30 Strömsö. 23.15 SVT: Seriestart: Nyfiken på döden. 0.10 SVT: K-märkta ord. 0.15 SVT: Aktuellt. 0.55 SVT: Kulturnyheterna. 1.00 SVT: ABC. 1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. 1.15 SVT: Gomorron Sverige sammandrag. 1.45 SVT: Nittiotalisterna: Första, största kärleken. 2.00 SVT: Lilla Aktuellt. 2.15 SVT: Pirr! 2.30 SVT: Antikduellen. AVA 6.00 Aamun AVAus. 9.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 10.00 Suurin pudottaja. 12.00 Beverly Hillsin panttilainaamo. 12.30 Makuja & Elämää. 12.45 Lääkärit. 13.40 Kiinteistöjen kuningas. 14.40 Voguen Fashion Fund. 15.40 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 16.10 Makuja & Elämää. 16.30 Suurin pudottaja. 17.30 Salatut elämät (S). 18.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. Muhkeapartainen mies. Trinny ja Susannah palaavat Helsingøriin ja tapaavat siellä pariskunnan, jonka teinitytär ei kehtaa näyttäytyä vanhempiensa seurassa. Masennuksesta kärsivä äiti pukeutuu värittömiin säkkeihin ja isä käyttää samoja T-paitoja kuin 20 vuotta sitten. Brittiläiset tyylitaiturit Trinny ja Susannah loihtivat tavallisista tanskalaisista hehkeitä kaunottaria, jotka saavat nähdä uuden peilikuvansa vasta catwalkilla. 19.00 Grand Designs Australia. 20.00 Erilaiset äidit. 21.00 Iholla. 21.30 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 22.30 Kiiltokuvia (7). 23.30 Iholla. 0.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 0.55 Yön AVA. MTV3 05.30 Aamusää. 06.00 Studio55.fi. (U) 06.25 Huomenta Suomi. 09.05 Studio55.fi. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 09.40 Mitä tänään syötäisiin? 09.45 Kauniit ja rohkeat (S). 10.10 Emmerdale (S). (U) 10.40 Vapun valtakunta. 11.10 Formula 1: Singaporen osakilpailu. 13.35 Grand Designs ? unelmaasunnot. 14.35 Millerit (7). 15.05 Alueellinen sääennuste. 15.10 Mitä tänään syötäisiin? 15.15 Putous 6. 15.20 Tanssii Tähtien Kanssa. (U) 17.00 17.15 Uutiset. 17.20 Päivän sää. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S). 18.30 Emmerdale (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). 20.05 Suomen kaunein koti. Jakso 3. Idylliset kaupunkikodit. 21.00 21.00 Kiiltokuvia (7). Osa 2. Tihentynyt elämäntunne. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.35 Helppo elämä (16). Osa 24: Valkolakki. Sarjan toinen kausi päättyy. 23.35 The Good Guys (12). Kolme taalaa ja rapiat. 00.35 Super Fun Night (S). Soturiprinsessa. Kendall käskee Kimmien lauantaiksi töihin, eikä tämä pääse tyttöjen kanssa lempisarjansa fanitapahtumaan. Kiukustunut Kimmie näkee Kendallissa kuitenkin uusia herkkiäkin puolia, ja Marika joutuu miettimään uudelleen suhdettaan ihailemaansa soturiprinsessaan. 01.05?05.35 Voittostudio. NELONEN 05.00?06.30 Ennustaja-TV. 07.00 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). 07.30 Disney esittää: Timon ja Pumba (7). 07.55 Lazy Town (S). 08.25 Waverly Placen velhot (S). 08.50 Sikke ? Ruokaa rakkaudella. 09.20 Ruotsin karmein koti. 10.20 Sarahin sisustusvinkit. 10.50?11.20 Ennustaja-TV. 12.20 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.20 Sisustuskaksoset. 13.50 Sarahin sisustusvinkit. 14.20 Sikke ? Ruokaa rakkaudella. 14.50 Ruotsin karmein koti. 15.50 Olipa kerran (12). 16.50 Arvostele mun illallinen Suomessa. 17.00 17.20 Frasier (S). Uusi ystävä. 17.50 The Voice Kids. 18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Poliisit (S). 20.00 Huippumalli haussa. 20.57 Keno. 21.00 21.00 Häjyt (16). (Häjyt/Suomi 1999). N: Samuli Edelmann, Juha Veijonen, Teemu Lehtilä, Kalevi Haapoja, Pia Latomäki, Vesa Mäkelä, Sari Havas. O: Aleksi Mäkelä. 23.10 Kylmäverisesti sinun (12). Muista aina liikenteessä. Riikka on saanut selville, että Markku on pettänyt häntä toisen miehen kanssa. Kapakkariidan päätteeksi Riikka ajaa autolla Markun päälle. 00.10 Poliisit (S). (U) 00.40 Poliisit (S). (U) 01.10 NCIS Rikostutkijat (12). Epätoivoinen mies. 02.10 Frasier (S). Uusi ystävä. 02.40 Eriskummalliset rikokset (7). Lordeja ja lintumiehiä. 03.20 4D: Puolen tonnin murhaaja (12). 4D: Puolen tonnin murhaaja. 04.25?05.00 Ennustaja-TV. FOX 6.00 Sky News. 6.30 FOX Kids: Sketsiä! 6.41 Gormiti. 7.06 Ni Hao Kai Lan. 7.30 Vipo ? lentävän koiran seikkailut. 7.55 Avatar. 8.19 Transformers ? Rescue Bots. 8.41 Trollz. 9.05 Wipeout. 9.55 24Kitchen: Sara leipoo. 10.20 24Kitchen: Sara La Fountain. 10.50 Miehen paikka. 11.15 Tuppukylän turvaajat. 12.15 Autiotalojen aarteet. 12.40 Kuningaskalastajat. 13.30 FOX Wild: Pytonjahti. 14.20 Navajo-poliisit. 15.20 Lentoturmatutkinta. 16.15 Futurama. 16.40 Family Guy. 17.05 FOX Wild: Laumanjohtaja Cesar Millan. 18.00 Matkalaukkujen metsästäjät. 18.30 Huutokaupan metsästäjät. 20.00 Jaakon matkassa. 21.00 Intelligence ? Agentti 2.0. 21.55 Criminal Minds. 22.50 The Bridge. 23.45 Elokuva: Teräskehä. 1.25 Nolot vartalot: Sairaudet. 1.50 Britannian alamaailma. 2.40 Family Guy. 3.05 Jaakon matkassa. 3.55 24Kitchen: Sara La Fountain. 4.25 Sky News. LIV 5.00 Ennustaja-TV. 9.00 Tyyliä vai ei. 10.00 Koirakuiskaaja. 10.45 Korealaisen keittiön aakkoset. 11.20 Heikin lähiruokaa. 11.50 Tomin keittiö. 12.20 James Martin ja herkkuja Välimerellä. Elounda. Kreetan Elounda tunnetaan luksusruoastaan, ja itse Lady Gaga on vieraillut paikan päällä. Vaikka alueella on luksuslomakohteen maine, paikalliset pyrkivät säilyttämään myös perinteisen ruokakulttuurin. James Martin paistaa kohotettuja kuminalettuja ja näyttää, miten tehdään lammasta herkullisella oliivikuorella. 12.50 Ruotsin miljonääriäidit. 13.50 Hulluna häämekkoihin. 14.20 Huippukokki lähtee maalle. 14.50 Sarahin talo. 15.20 Neljät häät Amerikassa. 16.20 Tulossa: Vino Show. 16.25 Olet mitä syöt. 16.55 Tanssin superäidit. 17.55 Kotikokkien taistelu. 19.00 Hurja remontti. 19.55 Tulossa: Vino Show. 20.00 Sinkkuelämää (7). 20.30 Sinkkulaiva. 21.00 Kaksi julkkista ja yhdet häät. 22.00 Ringer (12). 23.00 Sinkkulaiva. 23.30 Sinkkuelämää (7). 0.00 Tulossa: Vino Show. 0.05 Täydelliset naiset (12). 1.00 Kotikokkien taistelu. 2.05 Häähullut (S). 3.05 Ennustaja-TV. 6 Helposta elämästä nähdään toisen kauden päätösjakso. Jaana on suunnitellut Päiville täydelliset ylioppilasjuhlat, joten mikään ei kai voi mennä pieleen? MTV3 klo 22.35 YLE TEEMA 04.00?16.25 Teematieto. 16.10 Hetkiä kaupungissa. 2/10. Kaaoksen hallintaa. (U) 16.55 Tiededokumentti: Taiteen uudet tuntijat. 17.50 Francon jälkeen ? Alcantaran perhe (7). (12) Osa 252. Petturi (Pollito). 19.00?19.48 Gran Hotel (12). 7/42. Ayala on selvittänyt Julion henkilöllisyyden. HD 20.00 Tekijänä: Juha Mustonen. 20.30 10 kirjaa jotka muuttivat maailmaa. (U) 21.00 Sami Yaffa ? Sound Tracker. Musiikki-nomadi Yaffa suuntaa Andalusian kumpuileville vuorille kuulemaan halveksitun vähemmistön kulttuuria, anarkismin ja yhteiskunnan vastaisen protestoinnin taustamusiikkia - flamencoa. 21.05 Kino: Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa (16). (Fear and Loathing in Las Vegas, USA 1998). O: Terry Gilliam. N: Johnny Depp, Benicio del Toro, Tobey Maguire. HD 23.04 Uusi Kino: Kotihippi (S). Jenni Samion lyhytelokuvassa asumisongelmat hoidetaan mutkikkaasti ja totuutta vältellen. 23.50 Uusi Kino: Henkisesti läski (S). Rakkaus lyö ujoa nuorta miestä lekalla päähän. N: Eero Ritala, Kreeta Salminen, Asko Sahlman. K+O Antti Heikki Pesonen. T: TaiK/Elo/2008. 00.05?04.01 Teematieto. SUB 06.00 Voittostudio. 08.00 Astral TV. 10.00?11.00 Lemmen viemää (S). 14.00 X Factor UK. 16.05 Walker, Teksasista (12). 17.00 Lemmen viemää (S). 18.00 Suomen surkein kuski. 19.00 Naapurit-arvonta. 19.05 Big Brother Extra. 19.30 Miehen puolikkaat (7). Isä, poika ja bikinipimut. 20.00 Rillit huurussa (S). Sähköpurkinavaajavaihtelu. 20.30 Simpsonit (7). Esiliina vastoin tahtoaan. 21.00 Katujen kasvatti (16). 22.00 Big Brother. Maanantaista lauantaihin nähtävässä koostelähetyksessä kaikki Big Brotherin edellisen vuorokauden mielenkiintoisimmat tapahtumat ja kohokohdat tiiviissä paketissa. 23.00 Grimm (16). Palvottu parantaja. 00.00 Hävyttömät (16). Onnea voittajalle. Frank tarvitsee ex-vaimonsa allekirjoituksen papereihin ja huijaa hänet palaamaan hetkeksi takaisin. Monica ei kuitenkaan saavu paikalle yksin. Kuullessaan äitinsä suunnitelmat Fionan pinna naksahtaa poikki. 01.00 Simpsonit (12). Lähetyssaarnaaja. Homer pakenee virkavaltaa lähetyssaarnaajaksi kaukaiselle tropiikkisaarelle. 01.30?06.00 Voittostudio. 6 Dokumenttiprojektissa kuullaan tavallisten bolivialaisten tari- noita. Ääniä El Altosta avaa maailman, josta suomalaiset tietävät vähän. TV1 klo 21.30 TV5 6.00 Ihmemies MacGyver (12). 7.00 Matlock (7). 8.00 Kellarin kunkku (S). 8.25 Kellarin kunkku (7). 8.55 TV Shop Tvins. 11.55 Ankkadynastia. 12.25 Tahdon morsiuspuvun! 12.55 Pomo keittiössä. 13.55 Ihmemies MacGyver (12). 15.00 Matlock (7). 16.00 Kolmas kivi auringosta (S). 16.30 Kaikki rakastavat Raymondia (S). 17.00 Pulmuset (S). 18.00 Kellarin kunkku (7). 18.30 Kellarin kunkku (S). 19.00 Maatilan prinsessa. 19.30 Tatuointistudio HelsINK. 20.00 Meidän perheen tähdet. 21.00 Elokuva: Identtiset kaksoset (12). 23.10 5D: Olen strippari (16). 0.05 Elokuva: Stuart Little 2 (7). 1.40 Twin Peaks (7). 2.40 Spartacus ? gladiaattori (18). 3.40 Tarkka-ampujat (12). KUTONEN 6.00 Voice TV. 9.00 TV Shop Tvins. 12.00 Voice TV. 13.00 Iskelmä TV. 14.00 Radio City TV. 15.00 Voice TV. 16.00 Iskelmä TV. 17.00 Radio City TV. 18.00 Hengenvaarallinen saalis. 19.00 Käteiskauppiaat. 20.00 American Chopper. 21.00 Arvotavara rahaksi. 22.00 Huutokauppa Kentuckyssa. 22.30 Kassakaappien murtajat. 23.00 Kuinka sitten kävikään?. 23.30 Kohtalokkaat kaunottaret (16). 0.05 NCIS Rikostutkijat (12). 1.00 Nuoret poliisit (12). 1.50 Live From Abbey Road. 2.50 Voice TV. JIM 5.00 Ennustaja-TV. 10.40 LIVE: Tiedä ja Voita. 11.10 Krokotiilimies. 12.10 Huijarirakentajat. 13.05 Kuppilat kuntoon Ruotsi. 14.00 Leijonan luola USA. 15.00 MasterChef Australia. 16.00 Haasta Hans. 17.00 Kuppilat kuntoon Ruotsi. 18.00 MasterChef Australia. 19.00 Leijonan luola USA. 20.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 21.00 Haasta Hans. 22.00 Leijonan luola USA. 23.00 Rekkakuskit jäällä. 0.00 NCIS Los Angeles (16). 1.00 JIM D Rikos: Jengielämää (16). 1.55 Mahdoton illallinen. 2.55 Ennustaja-TV.
  • Maanantaina 22. syyskuuta 2014 RAAHEN SEUTU 11 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Päivyri sudoku Aurinko nousee: 7:04 SEKALAISET 7 Aurinko laskee: 19:24 6 Nimet: Mauri 1 Miete: Miehet tahtoisivat olla naisen ensirakkaus, naisten suhtautuminen on kärkevämpää: he tahtovat olla miehen viimeinen romanssi. Oscar Wilde 1 9 8 1 8 2 4 9 6 8 7 5 Sana: Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Gal. 3:26 4 6 8 SUPERMUKULA Ti 23.9. Raahe 9-11 Pyhäjoki 11.30-12 Lajikkeet: pito, vangogh, puikula, siikli ja velox. Tilaukset puh. 040 509 8785 KYPSÄÄ PUOLUKKAA, OMENAA, NAURISTA JA SIPULIA ISO SIIKA 8.90 e/kg 1 6 K-Market Pattijoki tänään maanantaina Raahen tori 8-11 Pyhäjoen tori 11.30-12 Varaukset puh. 0400 694 094 5 Vastaus sivulla 9. sarjakuvat MYYTÄVÄNÄ PERUNAA Päivän kala 2 5 4 9 7 4 4 5 2 Tarvittaessa teemme korjausmuuraukset ym. peltityöt. Kurrentie 32, Saloinen. P. 0400 473 620 5 9 1 Kalajokista Lylyn PIIPUNPELLITYKSET 4 4 TORILLA B. VIRTANEN © Bulls AJAN SÄVEL www.raahenseutu.fi Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti. Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy. Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani. Ilmestymispäivät: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai. Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919. 006593?86?36 Levikki 8753 (LT 2011) Irtonumero 2 ? Raahen Seudun JAKELUHÄIRIÖT klo 08.00?15.00 010 665 5185 asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi Tilausasiat 010 665 9015 Palvelemme ma?pe klo 8?15 Asiakaspalvelu 010 665 5185 Minna Lattunen Raahelainen, suorajakelut Sanna Tjäder 050 560 0013 Mediamyynti Myyntineuvottelijat Anne Luovi 050 560 0020 Marketta Routaniemi 0400 649 156 Myyntipäällikkö Marjut Möttönen 040 573 0569 Markkinointipäällikkö Erkki Heikkilä 0400 589 430 Sähköpostit etunimi.sukunimi@almamedia.fi Ilmoitusvalmistus Aini Kanniala 050 560 0017 Päivi Klaavo 050 560 0010 Hannu Pihlajakoski 050 560 0018 fax (08) 220 702 Toimitus 010 665 5180 Juha Honkala Sari Jaatinen Vesa Joensuu Vappu Kallio Maarit Kesti Mikko Määttä Tuulikki Nousiainen Jussi Pesonen Kristiina Tuikkala Raili Viirret Uutistuottaja Nina Tuomikoski Päätoimittaja Sanna Keskinen 050 438 0402 050 314 2668 0400 587 146 050 349 3108 050 560 0015 050 438 0400 050 314 2666 050 314 2668 050 314 2663 050 314 2661 050 314 2660 050 562 7068 Sähköpostit etunimi.sukunimi@almamedia.fi Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: 0,088 ?/min (alv. 24%) Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten. Paikallisennuste tänään Meteorologi Kristian Roine Tiistaina 2 6 SIIKAJOKI +6°C +5°C Torstaina RAAHE +6 Perjantaina +8°C +10°C Lämmintä Suomessa toissapäivänä +20,1 °C Vihti +6 +6 PYHÄJOKI Kylmää toissapäivänä Vihanti ?9,0 °C Utsjoki +7 30 25 20 15 10 5 0?C +5 +10 Kotimaa iltapäivällä ti Kohtalaista, puuskaista koillistuulta. Aurinkoista ja poutaa. Päivälämpötila 5...7 astetta, tuuli tekee säästä koleaa. 11 3 5 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Keskiviikkona Kotimaa Sää vuosi sitten ke to Helsinki 8 9 9 Joensuu 6 5 7 Jyväskylä 6 7 9 Kajaani 4 5 3 Kemi 6 5 8 Lahti 7 8 9 Oulu 6 5 8 Pori 8 9 12 Kruunupyy +12°C 3 Rovaniemi 4 3 7 Oulunsalo +13°C 1 Tampere 7 8 10 Ylivieska +12°C 2 Turku 8 9 11 Vaasa 8 8 8 +15 +20 +25 +30 3 4 5 9 6 6 14 6 7 11 14 2
  • RAAHEN SEUTU Maanantaina 22. syyskuuta 2014 KAUPPAKESKUS MASTO UUDISTUU ? MYYMME REMONTIN ALTA KAIKKI POIS OULU ZEPPELIN RAAHE KOKKOLA YLIVIESKA -50% JOPA Alennus lasketaan valmistajan OVH:sta. EI KOSKE TILAUSTUOTTEITA PERÄKÄRRY MUKAAN. PAKETTIAUTOLLA KAUPOILLE. Ei puhelinvarauksia. Ei jälleenmyyjille. 26? ANTENNIVERKON DIGIVIRITIN IKÄYTÖSSÄ ERÄ HOTELL NY 26? OLLEITA SO ISIOITA TAULUTELEV 26? TAULU TV ? erä hotellikäytössä olleita taulutelevisioita ? antenniverkon digiviritin 99,- TASAN 10,- (29,-) KAHVINKEITIN EURONICS RAAHE Kauppakeskus Masto Ollinkalliontie 3 92100 RAAHE puh. 010 229 0566 ma-pe 10-18 la 10-15 Tuotteita rajoitetut erät. Tarjoustuotteita 1 kpl/asiakas. TASAN 10,- (29,-) TASAN 10,- (29,-) VEDENKEITIN LEIVÄNPAAHDIN MEILLÄ VOIT MAKSAA LASKULLA TAI ERISSÄ www.euronics.fi