• 15038 6 414880 065518 PARAS PAIKALLISLEHTI 2014 Irtonumero 2 ? raahenseutu.fi Sipilän puhe: Mielipiteet pääministerin sanoman sisällöstä jakautuivat. >> 4 Luontosivu: Mikä neuvoksi, kun hirvikärpästen laivue iskeytyy iholle? >> 12 PERJANTAI 18. SYYSKUUTA 2015 · NRO 180 Vesa Joensuu Sehän on hieno! Onko pihalla telineitä? Riemuliiteristä eläkeläisten tansseihin Vihannin nuorisoseuralla on lauantaina 125-vuotisjuhlat. Seurantalo täyttää myös 65 vuotta, joten juhliin on tuplaten aihetta, kertoo Vihannin nuorisoseuran puheenjohtaja Ritva Lehtomäki. >> 8 Suunnitelmat: Tämän vuoden kakkosilla on mahdollisuus nähdä uusi Antinkankaan koulu valmiina. Havainnekuva herätti innostusta. Sisäsivuilla kerrotaan lisää suunnitelmista. >> 4 Pääkirjoitus: Vastakkainasettelusta ei nyt hyödy kukaan. >> 2 Tosi kyseessä Harjoituspelit on pelattu ja lauantaina tahkotaan taas pisteistä. >> 11
  • RAAHEN SEUTU Perjantaina 18. syyskuuta 2015 2 KESKUSTELE Pääkirjoitus 18.9.2015 Kolumni Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi Kirjoittaja on Raahen Seudun toimittaja Työtä olisi tarjolla Sipilän puheella oli perusteltu paikkansa M ikä tässä on niin vaikeaa, on todella monikäyttöinen kysymys. Se sopi hienosti Fennovoiman omistajajärjestelyihin ja yhtä käyttökelpoinen se on myös tilanteessa, jossa maan hallitus yrittää päästä samaan tahtiin Euroopan muiden maiden kanssa talouden kasvussa. Paljon puhutun yhteiskuntasopimuksen heittäminen roskakoriin ja sen myötä puolen tunnin työajanpidennyksen hylkääminen on ihmetyttänyt ainakin minua. Keskustelujen perusteella montaa muutakin. Kiitti v...tusti SAK, on kuulemani painavin puheenvuoro yhteiskuntasopimusneuvottelujen kariuduttua. Eikä puhuja edustanut työnantajapuolta, ei ole johtavassa asemassa, vaan duunari. A Päivittäisen työajan pidentäminen tuntuisi rehdimmältä. Päivittäisen työajan pidentäminen puolella tunnilla tai Sipilän viimeisen tarjouksen mukaan 20 minuutilla, ei äkikseltään tunnu ylivoimaiselta kilpailukykyä parannettaessa. Lomarahojen leikkaaminenkaan ei ole mahdoton ajatus. Tietysti, jos on kaivautunut ikiaikaisiin poteroihin ajatuksella, että saavutuista eduista ei tingitä ja kaikki vain kasvaa, on ei ei -linja ymmärrettävä. Solidaarisuuden näkökulmasta päivittäisen työajan pidentäminen tuntuisi rehdimmältä kuin toisessa vaihtoehdossa oleva sunnuntai- ja muiden lisien poistaminen. Nämähän ovat vaihtoehtoja, mitä jostain syystä ei julkisuudessa ole korostettu. Protestoisin minäkin, jos palkasta kolmannes tai neljännes katoaisi lisien myötä. Työajan pidentäminen kolahtaisi kaikkien työntekijöiden nilkkaan, jos nyt työtä ylipäätään voi tänä päivänä rangaistuksena pitää. Näin me, joilla työtä vielä on, osallistuisimme keskenämme tasaväkisemmin talkoisiin, johon osallistuvat myös eläkeläiset, lapset ja opiskelijat. Sipilän puhe oli kikkailematon. Arvostan heittoa, jossa pääministeri puhui saksalaisesta työnantajasta, joka miettii ensisijaisesti sitä, miten työ voidaan jatkossakin tehdä kotimaassa. Kehuja saivat myös saksalaiset työntekijät, jotka kykenevät reagoimaan vaikeissa tilanteissa. Ei niin paska maa tuo Saksa. Osaavat katsoa laajemminkin kuin oman navan ympärille. P ääministeri Juha Sipilä piti keskiviikkoiltana poikkeuksellisen tv-puheen. Suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin eivät ole pääministerien suoraan kansalle suuntaamat tv-puheet kuuluneet kuin poikkeuksellisissa kriiseissä. Keinon ottaminen käyttöön nyt kuvastaa ehkä tilannetta, jossa Suomi on. Talouden pohja on kestämätön, ja ilman riittävän radikaaleja toimenpiteitä löydämme itsemme pian Kreikan tieltä. Mitään varsinaisesti uutta ei Sipilän puhe sisältänyt. Sen pääkohdat olivat tuttuja niin hallitusohjelmasta kuin viimeaikaisesta julkisesta keskustelusta. Puhetta voi silti pitää tärkeänä. Vaikka oppositio ja SAK moittivat sitä jo etukäteen sanelupolitiikan yhdeksi il- Muut mediat 1 Juha Sipilä korotutti riman suoraan karsintakorkeuteen ja jätti kaksi yritystä käyttämättä. Ainoalla ja ratkaisevalla hypyllään hän ylitti riman ja saa näin jatkaa loppukilpailuun. Sama ilman metaforia: Pääministeri otti ison riskin päättäessään pitää poikkeuksellisesti tv-puheen. Jos puhe olisi ollut huono, hallituksen peli olisi ollut käytännössä pelattu. mentymäksi ja peräänkuuluttivat vuoropuhelua yksinpuhelun sijaan, oli puheen sisältö ja henki sekä rakentava että vastaantuleva. Työmarkkinajärjestöille tarjottiin vielä yksi mahdollisuus löytää hallitusta paremmat keinot kilpailukyvyn parantamiseksi. Sekä STTK että Akava tarttuivat tähän tarjoukseen jo keskiviikkona. SAK haraa vastaan siinä määrin, että yhteisymmärryksen löytyminen voi kariutua kolmannen kerran. Palkansaajan tuskan ymmärtää. Hallituksen keinot eivät kohdistu kaikkiin tasapuolisesti. Työmarkkinajärjestöjen työkalupakki olisi tässä laajempi. Työssä käyvän etu olisikin, että vastakkainasettelun sijaan nyt etsittäisiin tosissaan niitä parempia ja vähemmän kipeitä keinoja, kun niitä kerran on. 3 2 Pääministeri Juha Sipilä (kesk) pyrki tv-puheellaan lisäämään painetta ay-liikettä kohtaan, arvioi Eduskuntatutkimuskeskuksen erikoistutkija Erkka Railo. Puheella pyritään luomaan kansalaisten keskuudessa mielialaa poikkeuksellisten toimien, kuten lomarahojen leikkauksen puolesta. Nina Törnudd Eri osapuolten puheista kuulee, että hallitus ja perinteiset työmarkkinajärjestöt elävät täysin eri aikavyöhykkeillä. Nopeasti tuloksia haluava Sipilä puhui keskiviikkoisessa tv-puheessaan ?muutamasta päivästä?. Esimerkiksi SAK ei ole vielä päässyt pohtimista pidemmälle. Tällä viikolla ei järjestön mukaan tapahdu mitään. Piia Elonen Lapin Kansa Matti Mörttinen Helsingin Sanomat Aamulehti Gallup: Katsoitko pääministeri Sipilän puheen; miten se vaikutti? Uutisista katsoin, harmi etten nähnyt suorana. Hyvältähän se puhe tuntui, ja siinä on oikeassa, että meillä on liian kallista tuottaa, mutta korjautuuko se sillä, että pienituloisilta otetaan? Oman maan asiat pitäisi hoitaa ensin ja sitten vieraiden. Eeva-Liisa Sinivaara En katsonut, enkä ole kuullut, mitä puhui. Minä olen eläkeläinen ja nyt minunkin asumistukea leikataan. En tiedä, miten tulen toimeen, kun tulot eivät nytkään riitä vuokraan. P-a hallitus. Sanna Fransila Eiköhän se ollut sellainen selittely-yritys. Ei vakuuttanut minua. Virhe on tehty, mutta neuvotella pitäisi. Lomarahojen leikkaus voisi olla ratkaisu, muitta vielä pitää ajatella eläkkeelläkin vanhojen työkavereiden puolta. Veijo Tervo Katsottiinhan me. Ihan hyvä mies hän on puhumaan. Kyllä kai tuollaisia puheita aina tarvitaan. Pentti Sarkkinen
  • Perjantaina 18. syyskuuta 2015 RAAHEN SEUTU 3 Työntekijöiden palkkapussille käyminen väärää talouspolitiikkaa Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi Tekstarit Lähetä viesti numeroon 17192. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten vastauksesi. Toimitus valitsee julkaistavat viestit. Sari Niemelä oli tosi hyvä ja täyttä asiaa oleva mielipide Raahen Seudussa 16.9. Jatka samaan malliin. T:Kati Raahelaisen jakaja Tuomiojan alueelta kiittää ja kumartaa avuliasta miestä, joka korjasi autoni ja lehdenjako saattoi jatkua! Odottakaas, Raahen SSAB:laiset omaan napaan tuijottajat, kun kiinalainen erikoisteräs on tulollaan maailman markkinoille. Kuinkas ne kielen kannat sitten lakkoasetta lauleskelee. Mennyt yli varojen elämisen aika on mennyttä. Markkinat ovat nyt ja tulevaisuudessakin globaaleja. Joko kesäkolli sai hommat hoidettua? Poliisien pitäs käydä kattomassa koulujen pihoilla olevat mopot. Löytys viritettyjä ja puutteellisin varustein sekä kilvettömiä mopoja paljon. Aamu-ja päivävuorolaiset jo toisen kerran lakkolaisten maksumiehenä. Hyvä Sari. Kerrankin muuta kuin pakolaisten ylistystä. Aika paljon niitäkin karsimalla suomelle säästöjä. Veroparatiisivenkoilijat pääministerin erityissuojeluksessa, vain palkansaajien ja köyhien täytyy maksaa veroja. Myös harmaantalouden tutkimusrahoja on vähennetty. vesa joensuu / arkisto MIELIPIDE Aivan ensim- mäiseksi haluan lausua syvän kunnioitukseni Raahen seutukunnan raudan tekijöille, raudasta tekeville, sairaalan henkilökunnalle, poliisille ja pelastuslaitokselle. He turvaavat tämän paikkakunnan hyvän toimeentulon, terveydenhuollon ja turvallisuuden yöllä ja päivällä. SSAB:n tehtaalla raudan tekijät tekevät maailman parasta terästä ja siitä tuotteesta monet raahelaisten yritysten ammattiosaajat tekevät tuotteita, jotka käyvät hyvin kaupaksi. Tuotteet eivät jää varastoihin, vaan tuovat hyvinvointia Raahen seutukuntaan. Jo muutaman vuorokauden makaaminen potilaana osoittaa, kuinka vaativaa työtä Raahen sairaalan henkilökunta tekee yötä päivää. Erityisen vaativaa on yötyö, jolloin hoitajat joutuvat juoksemaan huoneesta toiseen hoitaen ja lohdutten vaikeastikin sairaita ihmisiä. Myös turvallisuudesta vas- useita miljoonia ostovoimaan pienentymiseen ja samalla kaupungin verotuloihin ainakin satoja tuhansia euroja. Ostovoimann pieneminen ei ole aivan yksinkertainen asia. Raha on pois kauppojen kassoista ja samalla tuloksesta ja niiden mahdollisuudesta työllistää. Raha on poissa myös pankkitileiltä ja se merkitsee silloin sitä, että pankkien mahdollisuudet rahoittaa yritysten uusia investointeja, maataloutta, rakentajia ja yksityistä kulutusta vä- henevät. Se merkitsee silloin myös työttömyyttä. Esimerkiksi maatalous ei pysty ostamaan uusia koneita ja se merkitsee työttömyyttä konepajoilla. Vaihtoehtoja on, mutta hallituksessa ei niitä ole todennäköisesti mietitty kunnolla. Yritysten kustannuksia voi alentaa esimerkiksi verottamalla vähemmän rahtiliikennettä, pudottamalla satamamaksuja ja lentokenttämaksuja. Valtio voisi aivan hyvin panostaa yritysten rinnalla ulkomaan kauppaan etsimällä uusia potentiaalisia asiakkaita maailmalta palkkaamalla lisää vientihenkilöstöä lähes jokaiseen maahan. Valtio voisi tukea nykyistä enemmän pieniä- ja keskisuuria yrityksiä rahallisesti viennin käynnistämisessä. Lisäksi valtio voisi panostaa uusien keksintöjen ja innovaatioiden tekemiseen. Pienille yrityksille tuotekehitys on taloudellisesti raskasta. Hallituksessa on ulko- maankauppaa hoitava ministeri, mutta hän ei ole ainakaan toistaiseksi käynyt missään. Suomen yksi tärkeimmistä kauppakumppaneista on Venäjä. Sen kanssa taloudelliset suhteet on täysin hoitamatta. On alistuttu täydelliseen lamaan EU:n asettaminen pakotteiden vuoksi ja USA:n painostuksesta. Kuitenkaan sanktiot eivät koske kuin pientä osaa tavaravirroista. Pääministeri on kuluneen kolmen kuukauden aikana kerran soittanut Venäjän pääministerille ja ulkoministeri ei ole tainnut edes soittaa. Tämä on anhitonta taloussuhteiden hoitamista. Yritykset ovat perustamassa omia yrityksiään Venäjälle ja se pois Suomen työllisyydestä. Työntekijöiden palkkapussille käymiseen ei ole perusteita ja tasapuolista. Kuukausipalkalla työtään tekevät eivät juuri osallistu näihin talkoisiin. taan, niin kuin mekin suomalaiset teimme aikoinaan. Minä ja monet suomalaiset ovat sellaisia, etteivät he lähde mihinkään, vaikka tulisi mikä. Parempi kuolla kuin elää sorron alla. Me taistelemme aina vastaan säilyttääksemme kotiseutumme, kulttuurimme ja tulevaisuuden lapsillemme. Niin tekivät myös isoisämme. Tämä on minun ja ainakin miljoonan muun suomalaisen näkökan- ta. Uskon että liika siirtolaisuus tuhoaa maamme sekä kulttuurillisesti että taloudellisesti (ja pelkään että myös turvallisuus menee sitä kautta). Miksi meidän hyvin pienen maan pitäisi edes ajatella kaukomaiden kriisejä. Esimerkiksi jo Somalian alueella on noin kymmenkertainen määrä ihmisiä Suomeen verrattuna. Emme voi tehdä juuri mitään merkittävää aut- taaksemme - sama kuin hiiri yrittäisi auttaa karhua. Miten voi ottaa ottolapsen, jos jo oma perhe elää velaksi ? Minusta meidän pitäisi laittaa rajat kiinni armeijan voimin hyvin nopeasti. Muuten jo parin-kolmen vuosikymmenen kuluttua me nykyiset suomalaiset olemme sorrettuna vähemmistönä täällä suomenniemellä ? pelkään! SSAB:n teräs on kirjoittajan mukaan maailman parasta. taavat ihmiset ovat valmiina yötä päivää ja Raahe on turvallinen paikkakunta asua. Pääministeri Juha Sipilän johtama hallitus on lähtenyt liian äkäpäisesti huonontamaan pakolla lakisääteisesti erityisesti näiden ihmisten palkkatasoa ajattelematta tai laskematta, mitä nämä toimet merkitsevät näille ihmisille, kunnille ja yrityksille. Raahessa on paljon yö- ja vuorotekeviä ihmisiä, joiden tuloista merkittävä osa koostuu näistä maksettavista lisistä. Se merkitseee Raahessa Vilho Kinnunen Piehinki Pakolaiskysymyksestä MIELIPIDE Olen suoma- lainen, raahelainen ja erittäin isänmaallinen. Haluan kaikille ihmisille hyvinvointia! Luin pääkirjoituksen Raahen Seudussa ja se herätti minussa paljon ajatuksia. Minusta kirjoituksessa on jätetty mainitsematta muutamia tärkeitä seikkoja. Karjalan pakolaiset olivat suomalaisia ? Suomen alueelta pääosin. Siksi niin helposti otimme heidät! Ruotsiin ja Tanskaan lähetettiin pelkästään lapsia. Miehet ja naiset jäivät puolustamaan urhoollisesti maatamme. Siksi meillä on itsenäinen maa. Nyt Eurooppaan ja Suomeen tulee pääosin nuoria miehiä ja naisia (lapsineen tietenkin + satelliittilapset perheiden yhdistämistoivossa). Heidän pitäisi tarttua aseisiin ja puolustaa omaa aluet- www.raahenseutu.fi SSAB:sta voi tulla suomalainen yhtiö. Asiaa kommentoitiin Raahen Seudun verkkolehdessä. Patriootti Lukijakuva Eikun lakko pystyyn tuollasista puheista. Tuohan kuulostaa aivan kauheelta, suorastaan murheellista. Iloitkaamme, että saamme olla ruottalaisessa yhtiössä. Tuttu patsas oudossa ympäristössä. Pehr Brahen patsas Turun tuomiokirkon puistossa. Kuva: Antti Sippala
  • RAAHEN SEUTU Perjantaina 18. syyskuuta 2015 4 PUHEENAIHEET Nelikerroksinen yllätys Antinkankaan monitoimitalo: Talo täynnä elämää aamusta iltaan. Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi Antinkankaan monitoimitalon havainnepiirustuksia ja -kuvia esittelevä koulun rehtori Janne Auronen on silmin nähden innostunut. Kolmen vuoden evakkotaipaleen päässä siintää talo, joka mukautuu muuttuviin tarpeisiin ja palvelee monipuolisesti erilaisia käyttäjäkuntia. Siinä sivussa tilaohjelma lisää yhteisöllisyyttä. Monitoimitalo pääsi paljon vartijaksi. Alussa oli vain ajatus uudesta koulusta korvaamassa vanhaa sisäilmaongelmista kärsivää rakennuskompleksia. Kaveriksi koululle tuli Vihastenkarin jo elinkaarensa loppua elävä päiväkoti. Kun Merikadun koulun liikuntatilatkin hapertuvat kosteudessa käsiin, oli kolmen kimppa koossa. Sittemmin neliöihin on ujutettu myös nuorisotilat. 3D-havainnepiirustus Suvitien, Isoholmintien ja Kesä- FAKTA ??Antinkankaan monitoimitalon uudisrakennus. ??Monitoimitaloon sijoittuvat koulu, päiväkoti, liikunta- ja nuorisotiloja. ??Kokonaiskustannusarvio 14 miljoonaa euroa, josta irtaimiston osuus 450?000 euroa. ??Kokonaispinta-ala 8?640 neliötä, lämmin tilavuus 44?521 kuutiota. ??Tontin koko 15?284 neliötä. ??Arkkitehtisuunnittelu SIPARK Oy, rakenne-, lvi- ja sähkösuunnittelu Arkins Oy. länpolun rajaamalle tontille nousevasta rakennuksesta on mykistävä. Ei yksikerroksista lättänää tai alunperin kaksikerroksiseksi ajateltua kiinteistöä, vaan tontilla seisoo talotekniikkalaitteineen nelikerroksiseksi kasvanut pulpettikattoinen kolossi. ??Tontin koko oli haasteellinen, toteaa Auronen. Toimintojen kerrokselli- suuden suunnittelu vei aikaa. Haasteellisuus kävi ilmi myös piha-alueella, josta päiväkotinormitus haukkasi lapsimäärään nähden merkittävän osan. Laki vaatii aidatun pihan. Tilaa vakuutetaan kuitenkin olevan niin päiväkotilaisille kuin koululaisillekin. Talo palvelee lasta aina päiväkodista esiopetuksen kautta alakouluun ja vielä harrastustoiminnassakin. ??Monitoimitalo on tätä päivää. Antinkankaan Janne Auronen arvelee toimivan jatkossa esimerkkinä muiden koulujen tilajärjestelyissä. Salaisuus ei ole, että Saloisissa joudutaan tilannetta tarkastelemaan muutaman vuoden sisällä. Rehtori kiittää monitoimitalon ideaa, joka mahdollistaa esimerkiksi yhteiset terapia- ja liikuntatilat. Myös kotitalousopetuksen tilat muuntuvat kouluajan ulkopuolella nuorisotoimen kerhotiloiksi. Niin ikään liikuntatilat ovat koulun lisäksi päi- Vanhan toistoa vai tulevaa historiaa? Mikko Määttä mikko.maatta@almamedia.fi ??Se oli ihan hyvä puhe. Näkyy, että hän on tullut politiikan ulkopuolelta. Hän ei tavoittele poliittisia virkoja, vaan päätavoite on pelastaa Suomi. Näin kommentoi keskustan kaupunginvaltuutettu Pyry Suonsivu pääministeri Juha Sipilän (kesk) keskiviikkona pitämää televisiopuhetta. Hänestä pääministerin päätös pitää puhe televisios- sa oli ihan piristävä ratkaisu. ??Yhdysvaltain presidenttihän puhuu paljon televisiossa. Suomessa presidentiltä on viety melkein kaikki valtaoikeudet, joten täällä valta on pääministerillä. Suonsivu katsoi Sipilän puheen, vaikka oli muutamaa tuntia aiemmin kotiutunut sairaalasta umpisuolileikkauksesta. Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Asser Siuvatti valmistautui huolellisesti pääministerin puheeseen. Maisema muuttuu jahka Antinkaan monitoimitalo nousee harjaan. Noin 600 käyttäjän ja aamusta iltaan väkodin ja iltaisin liikuntatoimen käytössä. Idea merkitsee silkkaa säästöä rakennuskustannuksiin. Päiväkoti sijoittuu kiinteistön toiseen päähän kahteen kerrokseen. Toisessa kerroksessa ovat esiopetuksen tilat, toimiva nivelkohta päivähoi- Arkisto / Maiju Torvinen Pyry Suonsivu don ja koulun välillä. ??Siirtyminen on luontevaa koulun puolelle. Monitoimitalon ensimmäisessä kerroksessa on erityisopetuksen lisäksi yhteisiä tiloja, kuten ruokailu, keittiö, musiikki, kuvataide ja liikuntasali. Avattavin seinin tilat muuntuvat moneksi ja mah- dollistavat erilaiset käyttötarkoitukset. Liikuntasalin erikoisuutena on katsomo, joka pukuhuoneiden ja varastojen yläpuolelle sijoittuessaan ei haukkaa lattiapinta-alaa. Tarvittaessa katsomoa voi vielä laajentaa saliin. Juhlia ja muita tilaisuuksia järjestet- ??Kuuntelin hyvin tarkasti. Se oli yhtä tyhjän kanssa. Siinä ei ollut mitään uutta. Samoja juttuja, joita on jo puhuttu. Hän kertoi odottaneensa, että puheessa olisi ollut asiaa. ??Mutta ei siinä ollut. Hän toteaa, että Sipilän esittämillä keinoilla suomalaista työllisyyttä ei saada kuntoon. ??Ei näillä hommilla työllisyyttä hoideta. Näillä ei ole mitään merkitystä ulkomaankauppaan. Yritysten pitäisi hänen mukaansa investoida. Lisäksi yritysjohdon ja henkilöstön pitäisi tehdä paljon nykyistä enemmän yhteistyötä. Suonsivu sanoo, että puheesta huomasi, että Sipilä haluaa oikeasti tehdä kaikkensa Suomen tilanteen parantamiseksi. ??Valtio on aika heikossa hapessa, hän sanoo. Suonsivu uskoo, että puheella on vaikutusta tänään perjantaina järjestettävään suurmielenosoitukseen. Osallistujamäärää hän veikkaa ennakoitua vähäisemmäksi. ??Ei tuon jälkeen kukaan kehtaa lähteä möyhyämään. Kaupunginvaltuutettu, Metalli 55:n sihteeri ja PKC:n pääluottamusmies Pirkko Valtanen (sd) ei tähän usko. Hän lensi Helsinkiin torstaiaamuna. Hän ei huomannut torstaina Hakaniemessä mitään merkkejä siitä, että puhe olisi vähentänyt ihmisten in-
  • Perjantaina 18. syyskuuta 2015 RAAHEN SEUTU 5 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Sipark Oy/Raahen kaupunki A Monitoimitalo on tätä päivää. Janne Auronen Antinkankaan koulun rehtori ??Rennoissa tilanteissa syntyvät parhaat ideat. Kolmannesta kerroksesta löytyvät myös hallinnolliset tilat rehtorinkanslioineen. Monitoimitalon koulutilat on suunniteltu 440 lapselle, joten särkymävaraa on ympärillä levittyvälle asuinalueelle. Nyt koulussa on noin 300 oppilasta. Päiväkodissa on tilat noin 130 lapselle ja vajaalle 30 työntekijälle. ??Kompakti pakkaus, kuvailee Auronen kokonaisuutta. toiminnassa olevan talon tulo aiheuttaa myös uusia liikennejärjestelyjä. täessä ei enää näkymäongelmaa permannon viimeiseltä penkkiriviltä. Ensimmäisen kerroksen länsisiiven äärimmäisestä siivestä löytyy myös teknisen työn opetus: tilat kuumakäsittelyyn, puu- ja metallityöhön, maalaukseen kuin konesalikin. Teknisen työn vie- reen sijoittuvat myös tekstiilityön tilat. Nuorisotoimen tanssiinkin taipuva peilisali on ensimmäisessä kerroksessa. Toisen kerroksen saavat valtakunnakseen 1.- ja 4.-luokkalaiset. Aivan samoin kuin 5.- ja 6.-luokka- laisten kolmannessa kerroksessa, myös toisen kerroksen käytävätilaa on minimoitu. Tilat ovat toiminta-auloja, jotka voivat toimia myös opetuskäytössä. Auronen toteaakin, että laajoista hallitiloista on pyritty eroon. Kalliita hukkaneliöitä ei haluttu rakentaa eikä niitä talosta löydy. Yhteisöllisyyttä Antinkankaalla tavoitellaan myös henkilöstön taukotiloissa. Ei ole erillistä päiväkodin kahvihuonetta ja opettajienhuonetta. Kaikki kipuavat kolmanteen kerrokseen. Talo henkilöstöineen on yhtä. Toiveissa on yhteistyön viriäminen. toa. ??Teot puhuvat enemmän kuin puheet. Hänellekään pääministerin puheessa ei ollut mitään uutta. Hän arvostelee hallituksen tapaa käydä neuvotteluja. ??Sipilä vetosi työmarkkinajärjestöihin, että pitäisi käydä neuvottelupöytään. Neuvottelut pitäisi käydä oikealta pohjalta eikä niin, että ensin annetaan tulos ja sanotaan, että neuvotelkaa. Sekä Siuvatti että Valtanen arvostelevat hallitusta pakottavan lainsäädännön suunnittelemisesta. ??Se sai viimeistään ayliikkeen takajaloilleen. Outoa, että halutaan paikallista sopimista, mutta halutaan rajoittaa lailla paikallista sopimista, Valtanen sanoo. Suonsivu pitää Sipilän puheen mieleenpainuvimpana kohtana sen lopussa ollutta kohtaa, jossa suomalaisen kädenpuristuksen sanotaan merkitsevän enemmän kuin satasivuisen juridisen sopimuksen. ??Kun mies jotain sopii, sen pitää pitää, Suonsivu sanoo. Suonsivu aikoo katsoa puheen vielä kerran ja perehtyä siinä käytettyihin tehokeinoihin. Niistä hän aikoo ottaa oppia omiin esiintymisiinsä. Suonsivulla on vahva luottamus, että Sipilän puheella on pitkäaikaista merkitystä. ??Kyllä se muuttaa Suomen historian kulun. Kun asuinalueelle rakennetaan henkilökuntineen ja lapsineen yli 600 henkeä liikuttava kokonaisuus, minkä lisäksi myös iltakäyttö lisääntyy, merkitsee se myös lisääntyvää liikennettä. Tiedossa on uusia liikennejärjestelyjä. Nykyiset kevyen liikenteen väylät saavat täydennystä Pyhtilän suunnasta tuleville koululaisille. Netissä muun muassa televisiota, hauleja ja kännyköitä kaupitellut vuonna 1987 syntynyt mies tuomittiin Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa 18 petoksesta neljäksi kuukaudeksi vankeuteen. Teot tapahtuivat 25. elokuuta 2013 ja 18. 1. tammikuuta 2014 välisenä aikana. Mies oli saanut ostajilta kauppahinnan, mutta hänellä ei ollut tarkoitustakaan toimittaa tavaroita ostajille. Samassa yhteydessä mies sai tuomion myös maksuvälinepetoksesta ja näpistyksestä. Hän oli käyttänyt luvallisesti hallussaan olleita toisen henkilön pankkitilitietoja ja pankkikortin tunnuslukua luvattomalla tavalla, eli nostanut tililtä rahaa. Syyskuussa 2013 hän tankkasi Limingassa sijaitsevalla huoltoasemalla autoonsa bensaa 51 euron arvosta ja jätti maksamatta. Mies tuomittiin korvaamaan ostajille heidän kärsimänsä taloudelliset vahingot. Sakkoja pahoinpitelystä Vuosi sitten syyskuussa raahelaisen ravintolan terassilla toista miestä nyrkillä pahoinpidellyt nelikymppinen mies tuomittiin Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa sakkoihin. Mies löi pöydässä istunutta miestä kerran nyrkillä kasvoihin. Uhri kaatui maahan. Tämän jälkeen pahoinpitelijä oli vielä potkaissut uhriaan kerran päähän. Tuomioksi tuli 40 päiväsakkoa, eli yhteensä 1?520 euroa. Arkisto / Vesa Joensuu Arkisto / Tuulikki Nousiainen Asser Siuvatti Petoksista ehdotonta vankeutta Pirkko Valtanen
  • RAAHEN SEUTU Perjantaina 18. syyskuuta 2015 6 PUHEENAIHEET Suomalaisia yrityksiä ei ole tarpeeksi Hanhikivi: Nyt on aika aktivoitua, jos mielii mukaan ydinvoimalahankkeeseen, sanoo Titan2. Sanna Keskinen sanna.keskinen@almamedia.fi Suomalaisten yritysten tulisi nyt aktivoitua, mikäli ne mielivät alihankkijoiksi Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen. Näin viestittivät ydinvoimalan pääurakoitsija Titan2:n edustajat torstaina Oulussa järjestetyssä suurhankeinfossa. ? Tällä hetkellä kiinnostuneiden yritysten rekisterissämme on vain noin 100 yritystä. Näistä 90 on suomalaisia ja vain noin 20 on rakennusalalta. Tämä on aivan liian pieni määrä, sillä tavoitteenamme on saada rekisteriin 500?600 yritystä, painotti Hanhikivi-projektin johtaja Alexander Zmikhnovskiy. Pulaa on muistakin kuin rakentajista. Esimerkiksi ravitsemuspalveluita tarjoavia yrityksiä kaivataan lisää. Titan2 onkin pyrkinyt olemaan itse aktiivinen ja ottamaan yhteyttä mahdollisiin aliurakoitsijoihin. Suomalaiset yritykset ovat sille ensisijaisia valintoja. ??Olemme tutustuneet muihin rakennushankkeisiin Suomessa emmekä halua toistaa niiden virheitä. Teem- me kaikkemme, että niin ei käy. Zmikhnovskiy arvioi, että venäläisten asiantuntijoiden osuus hankkeessa tulee olemaan noin kymmenen prosentin luokkaa. Eniten heitä käytetään silloin, kun rakennetaan itse reaktoria. Muuten toimitaan mahdollisimman pitkälle suomalaisvoimin. Fennovoiman kehityspäällikkö Juha Miikkulainen patistikin yrityksiä ilmoittautumaan urakoista kiinnostuneiksi Titan2:n verkkosivuilla. ??Mukaan pääsee vain täyttämällä sieltä löytyvän lomakkeen. Ilman lomaketta ei voi päästä tarjouskilpailuihin, hän korosti. Titan2:n työt Hanhikivellä ovat jo käynnissä. Aliurakoitsijana toimiva Destia tekee alueella maanrakennustöitä, ja vesijohto- ja viemäröintitöiden urakoitsija julkistetaan lähipäivinä. Ensi viikolla kilpailutukseen menevät maatyöt reaktorin ja turbiinin alueella. Fennovoiman omistajaksi ja samalla rakentajaksi kesällä nousseen SRV:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila varoitti torstaina Ylellä, Revonlahtisten toivo on nyt Sipilässä Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Vuosikymmeniä venynyt ja vanunut Revonlahden pyörätiehanke on on saanut pienen pilkahduksen vihreää valoa. ??Nyt odotetaan, josko pyörätiehen saataisiin Sipilän rahaa. Hallitushan on nostanut perusväylät kärkihankkeittensa joukkoon, Siikajoen teknisen lautakunnan puheenjohtaja Juhani Yrjänä perustelee. Toinen toivonkipinä liittyy Fennovoimapakettiin ja kasi- tien kunnostukseen. Revonlahden pyörätie ei siihen pakettiin päässyt, mutta siinä vaiheessa kun kasitietä ryhdytään Revonlahden taajaman kohdalta leventämään ja parantamaan, pyörätien pätkä olisi otollista rakentaa. Samaa mieltä oltiin Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksessa, jossa Siikajoen kunnan lähetystö vieraili viime viikolla pyörätievetoomuksensa kanssa. ??Ilmapiiri oli hivenen löysempi kuin keväällä. Silloin meille sanottiin, että kunnan A Se on tullut selväksi, että kaikenlaiseen joudumme varautumaan. ? Alexander Zmikhnovskiy, Titan2 Ydinvoimalatyömaa on jo käynnissä. Lisää aliurakoista kiinnostuneita yrityksiä kaivataan kuitenkin muka että perjantain mielenilmauksella ja mahdollisesti toistuvilla lakoilla voi olla heikentävä vaikutus suomalaisten työmahdollisuuksiin ydinvoimalaprojektissa. Zmikhnovskiy myöntää, etteivät työtaistelutoimet ilahduta venäläisyhtiötä. ??Ne ovat aina negatiivisia sekä rakentamisprosessin että liiketoiminnan kannalta. Mutta ne ovat osa elämää. Enemmän olen huolissani tiettyjen muiden tahojen toimintatavasta. Tällä hän viittaa Hanhikivellä koko kesän majailleisiin aktivisteihin. Alueella on kesän aikana rikottu muun muassa tutkimuslaitteita ja putkia. Ilkivallan kohteeksi ovat joutuneet myös toimistot ja tietokoneet. Vahingontekojen hintalappua Zmikhnovskiy ei lähde arvioimaan. ??Sen tiedon saamme aikanaan vakuutusyhtiöltä. Se on kuitenkin tullut selväksi, että kaikenlaiseen joudumme varautumaan. Sanna Keskinen Alexander Zmikhnovskiy epäilee, että kielimuuri on yksi este suomalaisyritysten innolle osallistua hankkeeseen. Arkisto Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Juhani Yrjänä on varovaisen toiveikas. Yhteinen potretti Jusa-pojan kanssa on vuodelta 2013. pitää rahoittaa koko hanke. Nyt pyörätien tarpeellisuus myönnettiin ja suhtautuminen oli positiivista. Mitään konkreettista ei silti luvattu. Lähetystölle tehtiin tällä kertaa tiettäväksi, että valtion mukaantulon edellytyksenä on kunnan osallistuminen rahoitukseen. Pallo otettiin vastaan lennosta: ??Tekninen lautakunta tekee rahoitusesityksensä ensi vuoden budjettiin, se on selvä. Kilometrin mittaista pyörätietä havitellaan Ruukintien varteen koulun liittymän ja Relletintien välille. Kotikyläyhdistyksen johtokunnan jäsen Matti Virsu arvioi, että pyörätien puolesta on kampanjoitu viimeiset 40 vuotta.
  • Perjantaina 18. syyskuuta 2015 RAAHEN SEUTU Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Arkisto / Vesa Joensuu 7 Hanhi sai kauniit uudet sulat Logo: Yksinkertainen mutta kerroksellinen työ voitti. Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Pyhäjoen kunnan vaakunassa oleva hanhi on saanut uuden ulkoasun. Kesän aikana haettiin ehdotuksia hanhen uusiin ja kevennettyihin käyttömahdollisuuksiin esimerkiksi tienvarsimainonnassa, mainosmateriaalissa ja liikelahjoissa. Elokuun loppuun mennessä kuntaan tuli hyvin monenlaisia ehdotuksia yhteensä 15 eri henkilöltä. Joiltakin jopa useita ehdotuksia. Voittajaksi valittiin pyhäjokislähtöisen 28-vuotiaan Niko Korpelan Hanhi ja vesi- ehdotus. ??Olemme erittäin tyytyväisiä kilpailuun. Ehdotuksia tuli laidasta laitaan ja huomaa, että niitä oli mietitty ja niihin oli paneuduttu, Marjo Luokkanen kertoo. ??Nikon hanhi oli selkeä, helppo ja kaunis. Se on kerroksellinen teos, jossa on hanhi ja joki samassa. Hirvittävän yksinkertaiseen työhön oli saatu monta ideaa. Hanhi oli myös pystyssä päin eikä nöyristellyt, eli se katsoo tulevaisuuteen, Luokkanen perustelee voittajateosta. aan tarjouskilpailuihin. Esimerkiksi satama-alueen ruoppaustöihin on ollut vaikea löytää tekijää. Suurhankkeet eivät heti lopu Sanna Keskinen sanna.keskinen@almamedia.fi Pohjois-Pohjanmaan ja lähialueen suurhankkeissa piilee valtava potentiaali. Oulun kauppakamarin torstaina järjestämässä suurhankeinfossa oli esillä neljä isoa hanketta, joiden työllistävä vaikutus on yhteensä tuhansia työpaikkoja. Yksi näistä on Raaheen suunniteltu Mustavaaran Kaivos Oy:n vanadiinitehdas. Se toisi mukanaan reilut sata suoraa työpaikkaa. Alkukesästä julkistettu suunnitelma käyttää raaka-aineena SSAB:n prosessissa syntyvää kuonaa on sysännyt pitkään v a l m i s t e l l u n h a n k ke e n eteenpäin. ??Meillä on tässä kiertotalouden näkökulma, joka on selkeästi herättänyt mielenkiintoa, sanoo projekti-insinööri Tommi Kiviniemi. Tehdas paitsi hyödyntäisi teollisuuden ylijäämäainetta, myös tuottaisi häkäkaasua, joka toimisi energialähteenä. Kivihiiltä tehdas käyttäisi vuodessa 30?000 tonnia, mutta yhtiö selvittää parhaillaan voisiko sitä korvata puuhiilellä. Vanadiinitehtaan rahoituskuvio on vielä avoin. Tällä hetkellä valmistellaan kaavaa ja YVA:a. Jos kaikki etenee suunnitellusti, käynnistyisi toiminta vuonna 2019. Niko Korpelan voitokkaassa teoksessa hanhi esittää sekä hanhea että virtaavaa Pyhäjokea. Joen loppupää esittää haarautuvaa Pyhäjokea. Kellertävät alueet ovat joen penkkoja. Väritys on kunnan uusien graafisten ohjeiden mukainen, eli kuvassa on käytetty samoja värejä kuin esimerkiksi 8-tien varressa olevissa uudelleen maalatuissa infotauluissa. Tällä hetkellä Nivalassa Niko Korpelan hanhessa yhdistyy monta pyhäjokista elementtiä. Itse Pyhäjokikin virtaa selkeästi kuvassa. A Hirvittävän yksinkertaiseen työhön oli saatu monta ideaa. Hanhi oli myös pystyssä päin eikä nöyristellyt, eli se katsoo tulevaisuuteen.? asuva Korpela on kertomansa mukaan aina ollut taiteista kiinnostunut ja opiskellut amk:ssa mediatekniikan insi- nööriksi. Käydessään kotonaan Pirttikoskella hän huomasi Pyhäjoen Kuulumisetlehdessä kilpailun Hanhesta ja päätti osallistua siihen. Ehdotuksessaan hän haki selkeää ja helppotajuista hanhea. Vähin elein uuteen hanheen saatiinkin mukaan monta Pyhäjokea kuvaavaa elementtiä. Kilpailua Korpela piti hyvänä vaihtoehtona hakea uusia ajatuksia ja ehdotuksia kuntamarkkinointiin kuten Pyhäjoki nyt teki. Niko Korpela saa voittajaehdotuksestaan 300 euroa. Tytti Muurisen ehdotus tuli toiseksi ja hänet palkitaan 200 eurolla. Silja Paason ehdotus tuli kolmanneksi ja hän saa 100 euroa. Entinen Hanhi-vaakuna säilyy edelleen kunnan virallisissa yhteyksissä ja ilmoituksissa. Muistiterveys on osa hyvinvointia, kaikki unohtelu ei ole sairautta Kiteytys: Muistisairaudet ovat yleisempiä iäkkäillä ihmisillä. Ne ovat kansantauteja siinä missä sydän- ja verisuonisairaudetkin. Muistiliitto tarjoaa neuvontaa ja tukea sairastuneelle. U nohtelu pelottaa, vaikka läheskään aina taustalla ei ole etenevää muistisairautta. Useimmiten kyse on esimerkiksi stressin tai univaikeuksien aiheuttamista keskittymiskyvyn ohimenevistä ongelmista. Myös ikä muuttaa muistia, mutta iästä huolimatta terve muisti toimii loppuun asti. Vaikka elinvuosia olisi kertynyt runsaasti, on lisääntyneiden muistioireiden taustalla on aina jokin syy, joka täytyy selvittää. A ina ei ole kyse etenevästä muistisairaudesta. Muistioireiden taustalla voi olla myös hoidettavia tai ohimeneviä syitä. Ei siis kannata välttämättä heti alkuun puhua esimerkiksi Alzheimerin taudista, sillä monelle pelkkä sanan kaiku voi aiheuttaa tutkimuksista kieltäytymisen. Muistiongelmat on aina syytä selvittää, sillä oli taustalla mikä tahansa, hoito on tehokkainta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa aloitettuna. M uistia kannattaa kuitenkin tutkia ajoissa. Tutkimuksiin hakeutuminen voi joskus tuntua pelottavalta. Toisinaan ihminen ei itse edes huomaa - tai uskalla myöntää muistinsa oireilevan. Mitä varhaisemmassa vaiheessa sairaus havaitaan, sitä parempia ovat todennäköisesti hoitotulokset ja kuntoutuksen mahdollisuudet. Sairautta ei voi parantaa tai pysäyttää, mutta toimintakykyä ja elämänlaatua voi ylläpitää.
  • RAAHEN SEUTU Perjantaina 18. syyskuuta 2015 8 ELÄMÄNMENO Seuran ja talon pitkä liitto Vihanti: Nuorisoseuratoiminta jatkuu ja pitää aktiiveja kiireisinä vielä 125 vuoden jälkeenkin. Se ansaitsee juhlat. Miia Lahti miia.lahti@almamedia.fi Samalla kun hyvinvointiSuomi lakkoilee, olivat ongelmat maassamme eri tasolla 1890-luvun alkuvuosina. Nälkä ja kulkutaudit tappoivat etenkin lapsia. Kun Sipilä peräänkuuluttaa isänmaallisuutta, kehottivat tuon aikaiset viranomaiset yleisissä hätävetoomuksissaan ottamaan käyttöön hevosenlihan ihmisravintona. Vielä itseään hapuilevaa Suomea nostatettiin Venäjän käskynhaltijoita vastaan perustamalla erilaisia kansanvalistus- ja raittiusseuroja. Ensimmäiset nuorisoseurat perustettiin ?puukkojunkkareiden? Etelä-Pohjanmaalle. Kylätappelut eivät olleet harvinaisia tuolloin Vihannissakaan. Vieraiden pelko eli tuolloinkin, sillä usein ryhmänujakointien aiheuttajiksi mainitaan asiakirjoissa ?etelästä tulleet työnhakijat?. Hulikointia vastaan perustettiin järjestäytynyttä nuorisotoimintaa. Nuorisoseuratoiminta sai vastustusta tiukan uskonnollisissa piireissä. Heidän mielestään nuorison tuho vain lisääntyisi ?riihi- ja nurkkatanssien ja kortinpeluun myötä?. Vihannissa nuorisoseuraa kutsuttiin halventavasti myös ?riemuliiteriksi?. Vihannin nuorisoseura on nostettu henkiin kolmeen otteeseen 125 vuotta kestäneen taipaleensa aikana. Se on läpikäynyt kansallisen heräämisen, Venäjän sortokauden, sisällissodan jo alkuhistoriansa aikana. Tänä päivänä Vihannin nuorisoseuran puheenjohtajana toimii Ritva Lehtomäki. Nuorisoseuran talo on yhä vilkkaassa käytössä. Rakennusta käyttävät säännöllisesti muun muassa kaksi lähellä toimivaa päiväkotia sekä Raahe-opiston eri harrasteryhmät. On kirpputoripäiviä ja tempauksia lapsille. Yhdistys huolehtii myös komeasta nuorisoseuran talosta. Ei ole aivan pikku juttu pitää rakennus lämpimänä läpi vuoden. Lämmityskustannukset katetaan omilla tapahtumilla, joista on tullut jo perinne. Entinen seurakunnan nuoriso-ohjaaja Lehtomäki buukkaa nyt tanssiorkestereita seurantalon suosittuihin tansseihin. FAKTA ??Vihannin Nuoriseura perustettiin vuonna 1895, perustajana kauppa-apulainen Selma Suonenlahti. ??Nuorisoseuran talo valmistuu vuonna 1950 kahden vuoden rakentamisen jälkeen. ??Näytelmäpiirit olivat ennen tärkeintä toimintaa iltamien lisäksi. ??Kino-Seura esitti elokuvia 1950-luvulla. ??Tanssit eli konkarit suosittuja 1960-70 luvulla. ??Rakennus päiväkotien, Raahe-opiston ja yksityisten juhlien ja tilaisuuksien käytössä. ??Kyllähän se alussa herätti hieman ihmetystä. Elokuussa tanssituissa ?Härkätansseissa? kävijöitä oli yli 300. Nuorisoseura isännöi seurantalolla joka vuosi myös monet pikkujoulut, joka tarkoittaa monen monta kinkun paistoa ennen itse juhlapyhää. ??Onneksi keittiössä on ammattilaisten käyttämä nopea astianpesukone. Kinkut paistan suosiolla kotona leivinuunissa, nauraa Lehtomäki. Lehtomäki myöntää teke- Vihannin uudestaan hiottu lattia on kaunis kuin taideteos. - Puulattia on talkoilla käsin tehty ja koottu pai vänsä talkootyötä, koska rakastaa seurantaloa. Ajatus sen kylmilleen jättämisestä on mahdoton. Ritvan mies, Heikki Lehtomäki toimii talonmiehenä apunaan ?Ahkera-Aulis? kaikkien vihantilaisten tuntema kyläpersoona. Yhdistys on pieni joukko aktiiveja, jotka eivät pelkää töitä. Moppi viuhuu silmäkulmassa haastattelun aikana. ??Suuri toive olisi saada näytelmäpiiri taas jalalle. Lähde: ?Vihannin Nuorisoseura 1895-1995?, Aarre Aunola. Miia Lahti Rakennuksessa on pyöritetty eläviä kuvia, siitä todisteena vanhojen filmikelojen säilytyslokerikko. Mustatikka, koro, palokolli, sadelintu... Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Suomalaisessa kansanperinteessä palokärki on saanut kansan suusta nimiä enemmän kuin monet muut siivekkäät yhteensä. Käsitykset vaihtelivat: toisille lintu oli luotettava säitten ennustaja, toisille viikatemiehen sanansaattaja. Palokärjellä on meneillään ennätysvaellus. ??Enpä muista mitään vastaavaa nähneeni, raahelainen Arkisto/ Esa Viippola lintuharrastaja Jaakko Koistinen myöntää. Hangossa muutti viime keskiviikkona 58 ja seuraavana päivänä 44 palokärkeä, kun niitä tavallisesti liikkuu vain yksittäin, BirdLifen tiedotteessa kerrotaan. Perämeren rannoilla on ollut liikekannalla myös satoja käpytikkoja. Palokärkikanta taantui voimakkaasti 70?80 luvuilla, mutta on nykyisin elinvoimainen koko maassa. Atlastutkimuksen mukaan maas- Palokärjen poikasen rengastus on tarkkaa ja hellävaraista puuhaa. samme arvioidaan pesivän 30?000?50?000 paria. Palokärki on luonnossa tärkeä asunnonrakentaja, jonka kovertamaan tilavaan pesäkoloon on seuraavina vuosina tulijoita jonoksi asti. Palokärjen koloon asettuvat mielellään naakat, telkät, helmipöllöt ja uuttukyyhkyt. Kauhajokisen sanonnan mukaan palokärki on ennustajalintu. ?Jos se piipittää suoraa huutoa keväällä, tulee kylmä. Jos se truituttaa, tulee lämmin. Jos se tulee lähelle, tulee roskailma.? Merikarvialla tarkkailtiin punaista päälakea: ?Mitä suurempi heltta, että se oikein punoittaa kuin kanan heltta, sitä sateisempi suvi.?
  • Perjantaina 18. syyskuuta 2015 RAAHEN SEUTU 9 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Miia Lahti seurakunta HELLUNTAISEURAKUNTA RAAHEN SEUTUKUNTA Reiponkatu 40 Yritysten ja yksityishenkilöiden lakiasiat mm. - oikeudenkäynnit - rakentaminen ja kiinteistöt - yritysjuridiikka Asianajotoimisto Botnia Oy www.raahehlsrk.com Ma 21.9. Rukousilta Kopsassa klo 19. Israel-rukousilta klo 19, Mutkatie 8 Ti 22.9. Rukousilta klo 18 Heli Mirjami REINILÄ www.botnialaw.fi Helsinki Oulu Raahe Su 20.9. Lighthouse-ilta klo 16 s. 2.4.1950 Raahe k. 27.8.2015 Helsinki Onnea Tapsalle 60v! Me olemme matkalla emmekä tiedä miksi. Mutta joskus lähellä suurimman hellyyden me kysymyksiimme saamme vastauksen ja päivämme seestyvät valosta ihmeellisiksi. Ke 23.9. Rukouspysäkki klo 10?12. Kristittyjen yhteinen rukousilta klo 18, seurakuntakodilla Arvi Kivimaa Kaipauksella muistaen To 24.9. Musiikin ja yhteyden ilta klo 18, Ollinkehä 2J-pääty Pe 25.9. Hengellisten laulujen ja ilosanoman ilta klo 18 Iltaruskossa, Pyhäjoella. Nuortenilta klo 19 La 26.9. Lähimmäishetki klo 11:30 Su 27.9. Jumalanpalvelus klo 11 Toivottaa: Kotijoukkue Jyrki, Ville ja Lotta perh. sisarukset perh. sukulaiset ja ystävät Raahen alueen sää Siunaus toimitetaan omaisten ja läheisten läsnä ollessa 19.9. Helsingissä. Kiitämme osanotosta. www.raahenseutu.fi PALVELEMME SINUA SURUN KOHDATESSA l l l l l l aikalleen pala palalta. Suomessa tälläisiä ei ole kuin muutama, Heikki ja Ritva Lehtomäki kertovat. Tuplajuhlat Vihantiin Miia Lahti miia.lahti@almamedia.fi Vihannin Nuorisoseuran kunnioitettavan pitkää, 125-vuotista taivalta juhlitaan tulevana lauantaina Vihannin nuorisoseuran talolla. Samalla juhlitaan myös itse nuorisoseuran taloa, joka täyttää 65 vuotta. Se otettiin käyttöön elokuussa 1950. Juhla alkaa klo 18 onnitte- lujen vastaanotolla ja kakkukahveilla. Juhlakansa saa kuulla Vihannin Nuorisoseuran puheenjohtajan, Ritva Lehtomäen tervetulotoivotuksen. Yhteislaulun jälkeen on vuorossa Raahen kaupungin tervehdys. Juhlapuheesta ja ansiomerkkien jaosta vastaa Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen Liiton toiminnanjohtaja Timo Nevanperä. Vi- Rakas äitimme ja mummimme Laaja valikoima arkkuja Kuljetukset edullisesti Kauniit ja yksilölliset sidontatyöt Siunaustilaisuuksien valokuvaus Kaikki palvelut katutasossa Meiltä myös laadukkaat hautakivet Hautauspalvelu Kirkkokatu 37 Raahe www.havia.fi Hautauspalvelu p. 220 660 (24 h) Kukat puh. 220 770 RAAHEN VAPAASEURAKUNTA Brahenkatu 15 hantilainen viihdelauluryhmä Loivat Laulut musisoi laulukavalkadin verran. Juhlassa on vieraana ja esiintyjinä nuorisoseuralaisia naapurikunnista. Oulaisten Nuorisoseura viihdyttää perinteisellä ja nuoriseurojen toimintaan kuuluneella kansantanssiesityksellä. Ilta jatkuu tansseilla. Juhlassa soittaa Antti Nordström ja harmonikkakerho. Su 20.9. klo 12.00 Lähetystilaisuudessa vieraana Linnea ja Pauli Lindelöf Ma 21.9. klo 19.00 Israelrukousilta Rautiolla, Mutkapolku 8 Ke 23.9. klo 18.00 Krist. yhteinen rukousilta Ev.lut. srk:n pieni sali Su 27.9. klo 12.00 Jumalanpalvelus * kotimaiset arkut laajasta valikoimasta * edulliset kuljetushinnat 45 v. * Kaavin Kiven muistomerkit * tunnetusti kauniit kukkalaitteet * kaiverrukset, kultaustyöt Sovionkatu 10, RAAHE p. 223 7367, ilt.koti 223 8205, p. 0400-382 444 www.raahenkukka.com ASIANTUNTEVAA PALVELUA 42v. ? Kaikki hautausjärjestelyt edullisesti ja luottamuksella ? Laadukkaat sidontatyöt ja monipuolinen tuotevalikoima ? Maksuton tietopaketti hautausjärjestelyistä p. (08) 222 944 iltaisin 040 549 1825 Kukkatilaukset p. (08) 222 943 Kukko ja risti Ehkäpä joskus olet nähnyt kukon muotoisen tuuliviirin pyörimässä jossakin katolla. Tiedätkö miksi siinä on kukko? Ilmeisesti 800-luvulla, silloinen paavi oli määrännyt, että kirkkojen katolle tuli asettaa kukko. Sen tehtävänä oli siellä kirkon tornissa muistuttaa Pietarin petturuudesta Jeesusta kohtaan. Näin se olisi varoituksena ylpeydestä jokaiselle ja samalla muistutuksena hengellisen valvomisen tärkeydestä. Kun sitten niitä kukkoja sinne katoille asennettiin, niin kerrotaan, että sattumalta huomattiin, että nehän pyörivät tuulen mukana ja toimivat VIIKONLOPUKSI siinä tuuliviirinä. En tiedä, mitä paavi oli mieltä tuosta uudesta tuuliviirin mallista, mutta on silläkin oma viestinsä meille. Ih- mismieli kun on hyvin helposti juuri tuollainen tuuliviiri. Joskin se voi olla nokkela ja näppärä ja saada paljon ihmeellisiä asioita aikaan, niin kuitenkin se on niin kuin tuuliviiri, joka pyörii sen mukaan, mistä sattuu sopivasti tuulemaan tai sitten se on vain jumittunut väärään asentoon. Käytämme järkeämme ja se on hyvä ja välttämätöntä. Kuuntelemme toisia ihmisiä ja heidän mielipiteitään, ainakin toivottavasti. Mutta sitten, kun tämä kaikki tapahtuu aina vallitsevan ?tuulen? tai sen jumittuneen suunnan mukaan, niin se ei olekaan enää niin hyvä. Tuuliviiri näyttää suunnan mistä päin juuri nyt puhaltaa. Mutta miten on hetken päästä? Rakenna siinä sitten elämääsi, kun kohta kuitenkin ajat muuttuvat. Sen sijaan Jumala sana näyttää suunnan ja tien taivaaseen. Se sana ei pyöri tuulien mukana. Siksipä on parempi, että kirkonkin katolla on risti. Se viittaa aina yhteen suuntaan. Se kertoo Kristus-kalliosta, joka kestää ja pysyy kaiken muun horjuessa ja rikkoutuessa. Marko Visuri Raahen seurakuntapastori, joka vastaa varhaisnuoriso-, nuoriso- ja rippikoulutyöstä Muistathan verkon uutiset ja näköislehti ? tilaajille maksutta. Raahen Seudun verkkopalvelu raahenseutu.fi seuraa lähialueesi tapahtumia seitsemänä päivänä viikossa. Lehden tilaajana palvelu on sinulle ilmainen. Tarvitset vain asiakasnumerosi, jonka löydät kanta-asiakaskortista tai laskusta. Tai pirauttamalla meille 010 665 9015.
  • RAAHEN SEUTU Perjantaina 18. syyskuuta 2015 10 URHEILU&LIIKUNTA Arkisto URHEILUSEURAT Pattijoen Jumpparit PaJu Pattasten koululla Miesten Kuntojumppa (iso sali) ke klo 18.30-20 (oma sählymaila ja jumppapatja mukaan, ohj. Jukka Ingerttilä), Naisten Kuntojumppa (pieni sali) ke 18.30-20.00 (oma jumppapatja mukaan, ohj. Raija Ingerttilä). Syyskuun jumpat maksuttomia. Lisätietoja www.pattijoenjumpparit.webs.com sekä Facebook. Tervetuloa Jumppareiden seuraan! Kauden kuntorastit on nyt haettu. Kuntorastikausi päätöksessä Kauden viimeiset kuntorastit juostiin keskiviikkoiltana Palokankaan maastossa. Happihölkälle lähti 40 suunnistajaa. Tuloksia: A-rata 7.2 km: 1. Lammi Harri 54.26, 2. Peisa Panu 59.02, 3. Paananen Jarmo 1.16.24, 4. Tilvis Aija 1.18.07, 5. Tilvis Pauli 1.33.36, 6. Siniluoto Sanna 1.51.25. B-rata 4.9 km: 1. Räisänen Noora 38.05, 2. Kuusikko Marko 38.49, 3. Sivonen Urho 45.19, 4. Grekula Kalervo 45.52, 5. Korpela Raimo 47.18, 6. Velema Riikka 49.27, 7. Tuominen Maarit 52.26, 8. Lotvonen Seppo 53.07, 9. Myllyaho Markku 54.50, 10. Korhonen Marika 56.31, 11. Asplund Kjell 58.07, 12. Linna Aino-Maria 1.01.09, 13. Piispanen Eija 1.02.46, 14. Kyröläinen Tarja H 1.17.27, 15. Yrjänä Iikka 1.17.28, 16. Timo- nen Marjo 1.18.41, 17. Tanskala Mikko 1.19.59, 17. Tanskala Eeva-Liisa 1.19.59, 19. Lassila Matti 1.23.49, 20. Autio Maria Törmänen Sirpa 1.31.09. C-rata 2.9 km: 1. Kuusikko Miska 26.07, 2. Lindberg Sirpa 39.45, 3. Harjuhaahto Heli 41.51, 4. Hämäläinen Juhani 41.57, 5. Harjuhaahto Antti 42.11, 6. Pihlajaniemi Silja 44.34, 7. Pihlajaniemi Pekka 44.52, 8. Korpela Irma 49.15, 9. Rönkkömäki Aino 51.45, 10. Vuolteenaho Ville 55.48, 11. Tuominen Anton 56.24, 12. Grekula Aino 59.50, 13. Paavola Iina 1.03.12, 14. Ranta-Eskola Veikko 1.43.21. Salama, yleisurheilu 0607. Ilmoittautumiset syksyn urheilukouluihin 25.9. mennessä marika.tuomaala@ gmail.com. Harjoitukset käynnistyvät ti 29.9. klo 17.30 liikuntahallilla. Tervetuloa uudet ja entiset. Salama, yleisurheilu 0504. Ilmoittautumiset syksyn urheilukouluihin 25.9. mennessä marika.tuomaala@ gmail.com. Harjoitukset käynnistyvät ti 29.9. klo 17.30 liikuntahallilla. Lisätiedot seuran nettisivuilla Salama, yleisurheilu 01-03. Ilmoittautumiset syksyn kilparyhmiin 25.9. mennessä markkutuomaala5@gmail. com. Harjoittelu alkaa 29.9. ti liikuntahallilla klo 15.30. Tervetuloa uudet ja entiset. Lisätiedot seuran nettisivuilla Salama, yleisurheilu 0096. Ilmoittautumiset syksyn kilparyhmiin 25.9. mennessä markkutuomaala5@ gmail.com. Harjoitukset käynnistyvät ti 29.9. klo SANOMALEHTIEN LUKEMINEN TULE JA HYÖDYNNÄ VALTION VEROTUKI! Salama, yleisurheilu. 2012 perheliikkari käynnistyy 27.9. su klo 15. Ilmoittautumiset ennakkoon 25.9 mennessä marika.tuomaala@ gmail.com. Lisätietoja seuran nettisivuilla. Salama, yleisurheilu. Perheliikkareihin ja liikkareihin 2011, 2009 ja 2008 varasijapaikoille voi ilmoittautua marika.tuomaala@gmail. com kehittää sekä sinun että lapsesi lukutaitoa. Vakiona tyyli, tekniikka Hau, hau! RENAULT. Salama, yleisurheilu. 2010 liikuntaleikkikoulu käynnistyy 27.9. su klo 17. Ilmoittautumiset ennakkoon 25.9 mennessä marika.tuomaala@gmail.com. Lisätietoja seuran nettisivuilla. RAAHEN MOTOCAFE PE 18.9. KLO. 10-16 WETTERIN KAUPPAPÄIVÄ Euroopan vähäpäästöisin, 16.15 liikuntahallilla. Lisätiedot seuran nettisivuilla www.saloistensalama.com ja Ihmisen paras ystävä on Dacian hintalappu. turvallisuus. Syysetusi 1000?2500 ?! Clio-mallisto alkaen 14.980 ? ?Uudella i20:llä korealaiset saavuttivat sen, mistä monet ovat haaveilleet: voiton VW Polosta.? AutoBild (5/2015) Autoveroton hinta Ford-syysetu Arvioitu autovero, CO2 99 g/kg Uusi Hyundai i20 Toimituskulut Nyt on hinnat entistäkin järkevämpiä. Palkittu testivoittaja 2.412,72 ? 600,00 ? -1.500,00 ? *Asiakashinta toimituskuluineen 13.990,00 ? (norm. 16.297,72 ?), Valtion romutuspalkkio 1 500 ? Lisäksi Hyundai Superetu 1 500 ? 3 000 ? SYYSETUSI - TOIMI HETI! Renault-kesäalennus Valtion romutuspalkkio Yhteensä jopa 1 000 ? 1 500 ? 2 500 ? Renault tarjoaa sinulle 1 000 ?:n alennuksen ostaessasi uuden Renault Clion tai Clio Sport Tourerin. Pienet päästöt ? isot säästöt. Euroopan vähäpäästöisin automerkki tarjoaa sinulle 1.000 ? alennuksen ostaessasi uuden Renault Clio, Captur, Megane tai Grand Scenic -mallin. Lisäksi voit hyödyntää romutustodistusta vastaan valtion 1.500 ? romutuspalkkion 1.7.2015 alkaen ostaessasi uuden Renault-mallin, jonka päästöt ovat alle 120 g/km. Kokonaisetusi on jopa 2.500 ?! Toimi heti ja kysy lisää Renault-myyjältäsi tai lue lisää www.renault.fi. Renault syysetu koskee uusia asiakastilauksia ja autoja, jotka rekisteröidään 31.12.2015 mennessä. Huoletonta matkaa: Renault-takuu 4 vuotta tai 100 000 km, sisältäen 24 h tiepalvelun. Uusi Hyundai i20 alk 15 590 ?. Tervetuloa tutustumaan! i20 5d 1.2 5MT Classic autoveroton hinta 12 375,04 + arvioitu autovero 2 614,96 = 14 990 + tk 600 = 15 590 ?. Kulutus 4,8 l/100 km. CO2-päästöt 112 g/km. Kuvan auto erikoisvarustein. WETTERI OULU Äimäkuja 2 I wetteri.fi ma-pe 8-18, la 10-15, su 11-15 Uudet autot 020 7788 290 -802,72 ? kun hyödynnät Ford-syysedun ja Romutuspalkkion. Hyödynnä romutuspalkkio, saat 1 500 ? alennuksen. Hyundai i20 Classic Plus -malliin saat lisäksi 1 500 ? Superedun eli yhteensä 3 000 ? alennuksen Tilat, varustelu ja viimeistely kuin luokkaansa suuremmassa autossa. Hyundai i20 on innostava uutuus, Tuplaetusi yhteensä Romutuspalkkio,arvo 13.280,00 ? CLIO-mallisto alkaen 1.2 16v 75 Authentique, 14 980 ? (autoveroton 11 491,55 ? + arvioitu autovero 2 888,45 ? + tk 600 ?). EU-yhd. 5,5 l/100 km, CO2 127 g/km. Kuvan auto erikoisvarustein. HYUNDA-, RENAULT- JA DACIA -MYYJÄT: Jari Nylander 044 7814 638 Kaj Kauppila 050 4420 540 FORD-MYYJÄ: Heikki Mällinen 040 7434 441 Sandero, alk. 9 999 ? Logan MCV, alk. 12 999 ? Korko 1,1 % Stepway, alk. 14 999 ? FORD FIESTA Erinomainen ajettavuus. 5 vuoden takuu. Ford Fiesta on ollut Euroopan myydyin pikkuauto jo kolme vuotta peräkkäin. Koeaja, niin tiedät miksi. Duster, alk. 16 890 ? Lodgy, 7 p. alk. 16 999 ? Dokker, diesel. 17 997 ? www.dacia.fi | Koirat haukkuu ? Dacia kulkee! Duster TCe 125 S&S 4x4 Laureate, hinta 15 920,13 + arvioitu autovero 4 878,87 + tk 600 = 21 399 ?. CO2-päästöt 145 g/km, EU-yhd. 6,4 l/100 km. Duster TCe 125 S&S 4x4 Jubileum+, hinta 17 597,42 + arvioitu autovero 5 401,58 + tk 600 = 23 599 ?. CO2-päästöt 145 g/km, EU-yhd. 6,4 l/100 km. Duster dCi 110 4x4 Jubileum+, hinta 19 485,29 + arvioitu autovero 5 394,71 + tk 600 = 25 480 ?. CO2-päästöt 135 g/km, EU-yhd. 5,2 l/100 km. Kuvan auto erikoisvarustein. 3 VUODEN Laadun varmistaa Dacia-takuu: 3 vuotta tai 100 000 km, sisältäen 24h Tiepalvelun. Wetteri OnLine TAKUU TAI 100 000 KM SISÄLTÄÄ 24 h TIEPALVELUN Saat uuden 5-ovisen Ford Fiestan tähän hintaan Fordjälleenmyyjiltä Romutuspalkkiotodistusta vastaan 1.7.2015 alkaen. Katso lisätiedot ja lähin jälleenmyyjäsi: ford.fi. Lisätietoa Romutuskampanjasta: romutuskampanja.fi Vakiovarusteina mm. Sähkötoimiset etusivuikkunat, Sähkötoimiset ja lämmitettävät sivupeilit, Mäkilähtöavustin, Ilmastointi, Radio/CD, USB-pistoke, 6 kaiutinta, Nahkaverhoiltu ohjauspyörä ja MyKeyohjelmoitava avain. Ford Credit -esimerkkilaskelma /5-ovinen Ford Fiesta Trend 1.0 80 hv M5. Auton hinta romutuspalkkio huomioonottaen ja toimituskuluineen yht. 13.990,00 ?. Käsiraha 0 ?, luoton perustamiskulu 100,00 ?, rahoitetaan 14.090,00 ?. Laina-aika 61 kk, viimeinen suurempi erä 5.705,00 ?, korko 1,1 %, käsittelymaksu 0 ?/kk, kk-erä 149,00. Luottokustannus 655,00 ?, luottohinta 14.645,00 ?, tod. vuosikorko 1.31. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, 01510 VANTAA. Kuvan auto erikoisvarustein. Varaa autosi huolto helposti Wetteri OnLine -palvelussa wetteri.fi
  • Perjantaina 18. syyskuuta 2015 RAAHEN SEUTU 11 ?Halli täyteen, kun halvalla pääsee? Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Roy Viitanen Jääkiekko: RaaheKiekko avaa kotona. Juha Honkala juha.honkala@almamedia.fi Jääkiekon II-divisioona alkaa lauantaina, kun Raahe-Kiekko pelaa kotiaskissa KiekkoLaseria vastaan. Vastassa on tälle tasolle rutinoitunut nippu, joten pisteet eivät tule missään nimessä ilmaiseksi. Joukkueen valmentaja Juha Kärsämä kuitenkin lupaa, että kolmesta pisteestä otetaan kotiavauksessa kaikki. ??Kolme pistettä jaossa ja kolme otetaan. Vahvistettiin loppumetreillä puolustusta ja saatiin peräpää kondikseen. Puolustus todellakin vahvistui. Raahe-Kiekko kaappasi huippumiehen, kun Iikka Törnvall liittyi joukkueeseen. Vuonna 1983 syntynyt Törnvall on edustanut Suomea useissa nuorisomaajoukkueissa ja pelannut ammatikseen SM-liigaa sekä Mestistä. Eniten pelattuja liigaotteluita kertyi Porin Ässissä. Lisäksi mies on edustanut pääsarjassa Tampereen Ilvestä. Mestistä Törnvall on pelannut muun muassa Jukureissa, Sportissa, KooKoossa ja Hokissa. ??Iikka ei saanut hakemaansa pelipaikkaa Ruotsin Allsvenskanista. Kun Suomisarjassa tai Mestiksessä ei voi pelata täysipainoisesti samalla kun tekee muuta leipätyötä, hän päätti tulla meille. Törnvall tuo joukkueeseen kiekkovarmuutta, tulivoimaa ja muskeleita oman maalin eteen. Kärsämä luonnehtii kalajokista yksinkertaisesti huippumieheksi. ??Ja tulihan meille myös Koistisen Heikki, joka tuo joukkueeseen sitä ominaisuutta mitä puolustajalta vaaditaan. Puolustajan homma puolustaa ja sen hän osaa, Kärsämä kertoo. Raahe-Kiekko hioo tänään ja huomenna aamujäillä vielä viisikkopelin uomiinsa ja viilaa ylivoiman kuntoon. Avausottelun kokoonpanotkin näyttävät selkeiltä. Tuomas Lohtander ja Raahe-Kiekko kohtasivat Kiekko-Laserin edellisen kerran tosipeleissä II-divisioonan pudotuspeleissä viime keväänä. ??Mise (Mikko Taari) aloittaa maalissa. Uskon, että hyökkäysketju Svensk-Junnila-Kuorilehto on tällä kaudella joukkueen syömäham- mas. Pojat väläyttelivät jo viime kaudella, mutta nyt he kantavat vastuuta entistä enemmän. Sarjan avausotteluun on vapaa pääsy, sillä Raahe-Kiekon yhteistyökumppani tarjoaa katsojille ilmaisen sisäänpääsyn. ??Kaikki hallille ja lehterit täyteen. Meillä on raahelainen joukkue. 26 sopimuspelaajasta vain neljä on muualta. Kolme heistä on Kalajoelta ja yksi Amerikasta. Yllätä itsesi ja kukkarosi Elintarviketarjoukset voimassa pe-ti 18.-22.9.2015, ellei toisin mainita (vain kotitalouksille). Porsaan ulkofilee n.1,5kg ERÄ! Kirjolohi, Suomi tuote 1 75 muut värit alk. 10,95 4 4 99 99 kg Omena Golden Mozart, Itävalta kg Raj. 2 /talous värit: kirkas, sade ja aavikko Tarjous voimassa PE-LA pss Livia leivänpaahdin 750W Livia vedenkeitin 2000W 1,5L 10,- tuote Snellman sika-nauta jauheliha 400g Automaattinen virrankatkaisu. Tyhjiinkiehumissuoja. Irrotettava ja pestävä suodatin. 360 asteen kääntöalusta. Sisäänrakennettu lämmitysvastus. Vesimäärän osoitin. Takuu 24 kk 199 ras kg Irtokarkit Vaasan Lounassämpylät 320g: tumma tai vaalea tai Ruispalat Jälkiuuni 300g Magnum jäätelöpuikot 80-90g 1,- kpl Syksyn kukkasipulilajitelma 7 säädettävää paahtoastetta. Lämpöeristetty runko. Kätevä murutarjotin. Keskeytystoiminto. Viipaleiden uudelleen lämmitys. Sulatustoiminto. Takuu 24 kk 4,98/kg 149 8 95 ERÄ! Kastehelmi kynttilälyhty 64 mm kpl 099 Makeis- g sekoitu32s/k7g 50 5, 3 99 pss 10,00-12,50/kg et.fi www.HHn 3,09/3,30/kg RAAHE ras Palvelemme ma-pe 8-21 la 8-18 Tarjous voimassa PE-LA 5 90 kg Aherramme arkena - lepäämme ! sunnuntaina
  • RAAHEN SEUTU Perjantaina 18. syyskuuta 2015 12 LUONTO Hyi hemmetti että niitä on paljon Tuulikki Nousiainen Yötaivas Linnunrata, Venus, Jupiter... Syyskuussa kannattaa hakeutua mahdollisimman pimeään paikkaan ja katsoa Linnunrataa, joka kulkee taivaan lakipisteen poikki. Huonommissakin oloissa Linnunradan suunnan saa selville Joutsenen tähdistöstä, joka näyttää lentävän pitkin Linnunrataa. Linnunradan vyön alueelta löytyvät myös mm. kirkas W:n muotoinen Kassiopeia sekä Perseus. Planeetoista Venus ilmestyy itäiselle aamuhämärän taivaalle. Syyskuun edetessä Venus alkaa näkyä yhä paremmin. Mars on aamutaivaalla kuun alussa Kravun tähdistössä, mutta siirtyy 6.9. Leijonaan. Mars on himmeä ja väriltään selvästi punainen. Planeetta löytyy helpoiten kiikarilla. Aamulla 25.9. Mars on lähellä Leijonan kirkkainta tähteä Regulusta. Etäisyyttä taivaalla niillä on noin 1,5 Kuun läpimittaa. Mars on Regulusta himmeämpi. Kapea kuunsirppi on lähellä Marsia aamuhämärässä 11.9. Jupiter on itätaivaalla Leijonassa. Se ilmaantuu aamuhämärään kuun puolivälin jälkeen. Jupiter on Venuksen jälkeen planeetoista toiseksi kirkkain ja loistaa keltaisena. Uranus näkyy heti pimeän saavuttua ja on Kalojen tähdistössä. Planeetta löytyy kiikarilla. Kuuttomina ja selkeinä syysiltoina on hyvä hetki etsiä Uranus tähtien joukosta. Lähde: Ursa. Hirvikärpäset: Metsästäjä toivoo jo pakkasia. Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Siikajokisen hirviporukan jäsen Paavo Siurua odottelee lähestyvää metsästyskautta lievää puistatusta tuntien. ??Hirvikärpäsiä on järkyttävän paljon. Ne tulevat pilvenä kuin hyttyset ja muutamassa hetkessä niitä kömpii iholla ja niskassa kymmeniä ja taas kymmeniä. Saisi tulla kymmenen astetta pakkasta ja 15 senttiä lunta ennen kuin hirvenpyynti alkaa. Muuten siellä ei pärjää. Mitään patenttia ötököiltä suojautumiseksi ei tunnu olevan. ??Hirvikärpästakki suojaa maastossa, mutta entäpä kun tulet autolle. Takki pitäisi heittää suoraan nuotioon taikka muuten hirvikärpäset tulevat takin mukana autoon. Tämän syksyn innovaatiota, liimapuoli ulospäin viritettyä ilmastointi- tai maalarinteippiä, Siurua aikoo kokeilla. ??Kun vielä löytäisi jostakin vanhan ajan kärpäspaperia. Hirvikärpäset takertuvat myös koiran turkkiin. ??Kun turkkia kampaa maastoreissun jälkeen, karvojen seasta saattaa löytyä kymmeniä hirvikärpäsiä, Ruotsi-Suomi ??Ruotsalaiset ja suomalaiset hirvikärpäset ovat hiukan erilaisia rakenteellisesti. Ruotsalaiset ovat myös pienempiä. ??Tästä on vastikään ilmestynyt artikkelikin: http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/ bij.12587/abstract ??Geneettisiä eroja tutkimuksessa ei yllä mainitussa tutkimuksessa löydetty, mutta mitä ilmeisimmin kannat ovat myös geneettisesti erilaistuneita. Ruotsalaiset eivät ole niin ihmishakuisia. Ne elävät yleisemmin metsäkauriilla, Marko Mutanen kertoo. Raahen Seudun Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Ilkka Seppälä kertoo. Hirvikärpäsiä on ainoastaan siellä missä hirvetkin liikkuvat ja oleskelevat, Siurua ja Seppälä korostavat. Molempia käy sääliksi hirvien tilanne. ??Mahtaa hirvirukalla olla tukalat oltavat, kun kimpussa on jopa tuhansia verenimijöitä. Miksi hirvikärpäsiä on nyt niin tuhottomasti? Kainuun ely-keskuksen hyönteisasiantuntija Reima Leinonen sanoo kaksi syytä. Hirvikärpäsen liiskaamiseksi tarvitaan kovat otteet, Paavo Siurua suosittelee. ??Talvi oli erinomaisen helppo. Ja kesä oli sellainen, että hirvikärpäset kuoriutuivat myöhässä, mutta kertarysäyksellä, kiitos lämmenneitten säitten. Leinonen halua oikaista harhakäsityksen, johon hän on törmännyt useaan otteeseen tänä vuonna. ??Hirvikärpänen ei muni ihmiseen. Se ei muni ensin- Minkki tekee pahaa jälkeä Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Raahelainen Seppo Jussila on huolissaan minkkien kasvavista määristä: ?Raahen rannoilla on ihmetelty vesilintupoikueiden vähyyttä kuluneen kesän aikana. Louekarissa on useita havaintoja minkistä. Minkkihän on erinomainen lintujen tuhoaja. Aikaisempina vuosina raahelaiset luonnonsuojelijat loukuttivat minkit pois. Onkohan nykyään asiaan vihkiytyneitä? Nyt olisi kysyntää!? Soitto Raahen Seudun Luonnonystävien puheenjohtajalle Kauno Siltalalle antaa vesiperän siinä mielessä, että minkkien, paremmin kuin muidenkaan pienpetojen hävittäminen ei kuulu luonnonystävien toimintaan. ??Ei ainakaan minun muistiaikanani. Sen sijaan Raahen Seudun Riistanhoitoyhdistyksessä tärppää. Toiminnanohjaaja Ilkka Seppälä vakuuttaa, että pienpetojen pyynti kuuluu metsästysseurojen kuvioihin aivan samalla tavalla kuin tä- Jorma Leinonen Minkki on nopealiikkeinen peto myös vedessä. kään. Toisin kuin hyönteiset yleensä naaras kasvattaa sisällään täysikasvuisen toukan, jonka se sitten pullauttaa ulos, yhden kerrallaan. Missä vaiheessa syksyä hirvikärpäsistä päästään? Intendentti Marko Mutanen Oulun yliopiston biologian laitokselta kertoo, että otukset pysyvät hengissä ensi vuo- hänkin saakka. ??Joka vuosi ilmoitetaan kymmeniä minkkejä. Myös supeja pyydystetään ? niitten osuus taitaa olla kaikkein suurin ? sekä kettuja. Seppälä myöntää, että minkki hävittää tehokkaasti vesilintujen munia ja poikasia. Minkkien pyydystäminen on isotöistä puuhaa, Seppälä korostaa. ??Pyytäjälle ei makseta minkäänlaisia palkkioita, joten ainoa hyvitys on riistanhoidollinen. Yhden minkin hävittäminen koituu monen vesilinnun pelastukseksi. Minkki (Neovison vison) on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Se kuuluu näätäeläimiin ja den touko-kesäkuulle asti. ??Mutta ei hätää, ne lopettavat lentonsa nyt muutaman viikon sisällä, riippuen syksyn säistä. Ne vähenevät, koska päätyvät hirviin ja ihmisiinkin. Hirvikärpäset elävät siivettöminä hirvissä pitkälle ensi kevääseen asti ja ovat aktiivisia koko talven siellä lämpöisen turkin suojissa. on siis saukon ja kärpän sukulaisia. Villistä minkistä kehitettiin 1920-luvulla tarhamuoto turkiseläinkasvatusta varten. Suomessa minkkien tarhaus aloitettiin 1930-luvulla. Tarhoista karanneista eläimistä on päässyt muodostumaan luonnonvarainen kanta niin Suomeen kuin moniin muihinkin Euroopan maihin. Villiminkin väri vaihtelee vaaleanruskeasta lähes mustaan. Alaleuassa on valkea läikkä, joka voi ulottua kaulaan saakka. Luonnonvaraisten urosten ruumiin pituus on 30?45 senttiä, häntä on 15?20 senttinen. Naaraat ovat huomattavasti pienempiä. Turkistarhojen kasvatit ovat suurempia.
  • Perjantaina 18. syyskuuta 2015 RAAHEN SEUTU TELEVISIO 13 C10 // TV-VIIKKO Aamulehti // Perjantaina 11. syyskuuta 2015 PERJANTAI 18.9. U U S I K AU S I MUSIIKKI Naisvahvistus Posseen Vickyn päivällä aloitetaan Posse saa tällä kaudella vahvistuksekseen Jenni Dahlmanin. Muuten Aku Hirviniemi, Jaakko Saariluoma ja Duudsonit koheltanevat entiseen tapaan. 6 Posse, MTV3 klo 20.05 Vain elämää -ohjelman neljäs kausi käynnistyy Virve Rostin päivällä. Rosti pistää vieraansa muun muassa tanssimaan. Kuka mahtaa laulaa ensimmäisen laulun? TV1 05.55 Prisma Studio. 06.25 Ylen aamu-tv. 09.30 Puoli seitsemän. 10.00 Murdochin murhamysteerit (12). 12/18. Paholainen pukeutuu korsettiin. HD 10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia. 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle alueuutisia. 12.01 Yle Oddasat. 12.05 Oddasat. 12.20 Vielä virtaa (S). (U) 12.49 Vielä virtaa (S). (U) 13.20 ELOKUVA Kasvot kuvastimessa (7). (Suomi 1953). O: Ralf Rubin. Mv. 14.30 Luontoretkellä: Jättihirven jäljillä. (U) HD 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Yle Oddasat. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 A-studio: Talk. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.10 Murdochin murhamysteerit (12). 13/18. Parantumattomat. 18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Puoli seitsemän. 19.00 Viimeinen tango Halifaxissa (7). 2/6. HD 20.00 Pressiklubi. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 21.05 A-studio. 21.35 ELOKUVA Hercule Poirot: Kortit pöydällä (12). (Cards on the Table). Poirot kutsutaan arvoisessaan seurassa korttipeliin, jota isännöivä rikas ja erikoinen mies löytyy pelin lopuksi veitsi rinnassaan. Kuka on murhaaja? N: David Suchet, Alexander Siddig. (U) 23.10 Yle Uutiset. 23.15 Newsroom. Päätöksiä. (U) 00.25?00.55 Puoli seitsemän. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.9. Onnea, Tyyne, Tytti ja Tyyni! 06.53 Metkat Mesiläiset (S). 07.04 Laura (S). 07.15 Närpiäiset (S). 07.28 Siiri ja Krokotiili (S). 07.33 Pikku Kakkosen posti. 07.39 Stella ja Sami (S). 07.54 Töötti ja Pulteri (S). 08.16 Late Lammas (S). 08.23 Jenni (7). 08.50 Kerrostaloelämää (7). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 10.00 Annen espanjalaisherkut. 3/8: Riistaa ja luonnonyrttejä. (U) 10.30 Viidakon verenhimoiset vaeltajat. Vaeltajamuurahainen. 11.30 Afrikan kansallispuistojen eläimiä. 1/4. 12.00 Blogistania: Isyyspakkaus. (U) 12.30 Blogistania: More to love. 13.00 Kioski. 13.30 Erätulilla. (U) 14.00 Angry Boys (12). 3/12. (U) 14.30 Kimppakolmoset (12). 14.55 Ykskaks paksuna. 1/8. 15.30 Ypäjä. Lähdön hetkiä. (U) 16.00 Luontoretkellä: Jänissaari. 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 2/10. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 19.00 Street Food. 5/13. Bangkok. 19.30 Kioski. 20.00 Rauhassa ? Egotrippi. HD 21.00 21.00 Naurun tasapaino. 2/8. 21.50 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 22.00 Ironside (16). 4/9. 22.45 Kioski. 23.15 Docventures: elokuvan esittely. 23.21 Docventures: studiovieraat. 23.29 Docventures: The Red Chapel. 00.28 Docventures: jälkikeskustelu. 01.25?01.50 Siskonpeti. (U) LIV 5.00 Ennustaja-TV. 7.30 Onnenarpa. 9.00 Hurja remontti. 10.00 Unelmamökki. 10.30 Jaksa paremmin. 11.00 Kiinalaisen keittiön herkut. 11.30 Koirakuiskaaja. 12.30 Nigellan uudet herkut. 13.05 Hurja remontti. 14.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 14.30 Arvostele mun illallinen Suomessa. 15.00 Nätti nakuna. 16.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 17.00 Kieroilevat kaunottaret (S). 18.00 Maailman övereimmät juhlat (7). 5/8. Onnelliset irlantilaiset. Irlantilaiskiertolaisia asuu Irlanninmeren molemmilla puolilla. Englannissa asuvista nuorimmat eivät ole edes käyneet Irlannissa, mutta hekin ovat ylpeitä sukujuuristaan. 19.00 Äitien sota. 20.00 Toisenlaiset äidit. 20.58 Keno. 21.00 Temptation Island Suomi (S). 22.00 Temptation Island Suomi (S). 23.00 Greyn anatomia (12). 0.00 Pappien tekopyhät tyttäret (S). 0.55 Nätti nakuna. 2.00 Ennustaja-TV. YLE FEM 7.25 SVT: Gomorron Sverige. 11.00 SVT: Vem vet mest? 11.30 SVT: Ät Vietnam. 12.00 SVT: Hjärtevänner. 12.30 SVT: Mat som håller. 13.00 SVT: Plus. 14.00 SVT: Semesterresa till 70-talet. 14.30 SVT: Jddra med dn hjrna. 15.50 Hiukkasmysteeri (7). 16.20 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. 16.50 Niklaksen keittiössä. 17.20 Obs debatt. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Saara ja Sorsa. 18.30 Muotokuvassa : Erik Kruskopf. 19.00 Kertojat. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.55 Belle Epoque. 20.00 Dok: Yksin kivun kanssa. 20.30 Strömsön saunaillan parhaat palat. 20.45 Oddasat. 21.00 SVT: Doobidoo. 22.00 SVT: Skavlan. 23.00 SVT: Lenas resor. 23.10 SVT: Carl Johan De Geer och konsten att välja. 0.10 SVT: Programtablå. 0.15 SVT: Aktuellt. 0.33 SVT: Kulturnyheterna. 0.38 SVT: Väder. 0.40 SVT: SVT Nyheter Öst. 0.45 SVT: Sportnytt. 1.00 SVT: Programtablå. 1.05 SVT: Gå fint i koppel. 1.15 SVT: Gomorron Sverige sammandrag. 1.35 SVT: En bok, en författare. AVA 6.00 Aamun AVAus. 9.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 10.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 11.55 Lääkärit. 12.50 Jamie Oliverin keittiössä. 13.50 Makuja ja elämää. 14.05 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 15.05 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 16.00 Beverly Hills, 90210 (7). 17.00 Lemmen viemää (S). 18.00 Elixir Fitness & Sport. 18.30 Elixir Life. 19.00 Ensitreffit alttarilla. 20.00 LA Shrinks. 21.00 ELOKUVA Täydellinen murha (16). 23.05 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 0.05 Vaimot vaihtoon USA. 0.55 Yön AVA. 6 Vain elämää, Nelonen klo 20 MTV3 05.30 Aamusää. 06.00 Studio55.fi. 06.25 Huomenta Suomi. 09.05 Studio55.fi. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 09.35 Mitä tänään syötäisiin?. 09.40 Kauniit ja rohkeat (7). 10.10 Emmerdale (S). 10.40 Emmerdale (S). 11.10?12.05 Lääkärit. 13.35 Anthony Bourdain ? kohti tuntematonta. 14.35 Mitä tänään syötäisiin? 14.40 Pilanpäiten. 14.55 Mike & Molly (7). 15.55 Salatut elämät (7). 16.25 Kädettömät kokit. 1/10. 17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S). 18.30 Emmerdale (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). 20.05 Posse. Posse palaa! 21.00 21.30 1001 Rikua. Olavi 83v. räppää asenteella. 5/14. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.35 Kuukauden parhaat sekunnit. 22.40 Formula 1: vapaat harjoitukset. Singapore. 23.10 ELOKUVA Speed ? kuoleman kyydissä (16). (Speed, USA 1994). Tehokkaassa toimintaelokuvassa mielipuoli terroristi (Dennis Hopper) asentaa kaupungin bussiin pommin, jonka on määrä räjähtää mikäli nopeus laskee alle ylinopeuden ? mukaan kyytiin nousee myös poliisin erikoismies Jack Traven (Keanu Reeves). O: Jan De Bont. N: Keanu Reeves, Dennis Hopper, Sandra Bullock, Jeff Daniels, Alan Ruck, Joe Morton. 01.25 Eurojackpot ja Jokeri. 01.30 Antti Holma Show. (U) 02.30?06.00 Voittostudio. NELONEN 05.00?06.30 Ennustaja-TV. 07.00 Bubble Guppies (S). 4/20. 07.25 Transformers Rescue Bots (S). 17/26. 07.50 Tervetuloa kotiin. 3/12. 08.50 Neljät häät Amerikassa. 8/31. Jouluista menoa. 09.50 MasterChef Suomi. 10.50 Onnenarpa. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.50 Deittikamera. 40/100. 14.20 Deittikamera. 41/100. 14.50 Tervetuloa kotiin. 4/12. 15.50 Frasier (S). 8/24. 16.20 Hurja painonpudotus UK. 4/9. Suklaata stressiin. 17.00 17.20 MasterChef Australia. 15/61. Tähteistä herkuiksi. 18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Hauskat kotivideot. 20.00 Vain elämää. 1/8. 21.00 21.25 Keno. 261/386. 21.30 ELOKUVA Transformers: Kaatuneiden kosto (12). (Transformers: Revenge of the Fallen/ USA 2009). N: Shia LaBeouf, Megan Fox, Josh Duhamel, Tyrese Gibson, John Turturro, Ramon Rodriguez. O: Michael Bay. 00.30 SM-Liiga: Illan Parhaat. 00.35 ELOKUVA Lonely Street (12). (Lonely Street/USA 2009). N: Jay Mohr, Katt Williams, Mike Starr, Robert Patrick, Joe Mantegna. O: Peter Ettinger. 02.30 Frasier (S). 8/24. Jouluparaati. Frasier yrittää toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa päästä juontamaan Seattlen jouluparaatia. 03.00 Castle (12). 19/24. Takaikkuna. Castle tylsistyy, kun joutuu pysymään kotona murtuneen jalkansa takia. 03.55 Team Ahma (7). Doublecheeseburger. 04.25?05.00 Ou Nou! 8/15. Hulabaloo. FRII 7.50 Lasten eläinmaailma: Kaikki koirista. 8.40 TV Shop Tvins. 11.40 Tosielämän hätäpuhelut. 12.10 Houstonin eläinpoliisit. 13.05 Lasten eläinmaailma: Kaikki koirista. 14.00 Kakkukuningas. 14.25 Kakkukuningas. 14.50 Pelasta leipomomme, Buddy! 15.45 Tosielämän hätäpuhelut. 16.15 Jon ja Kate +8 (7). 16.40 Houstonin eläinpoliisit. 17.35 Tahdon morsiuspuvun! 18.05 Tahdon morsiuspuvun! 18.35 Himoshoppaajien haaste. 19.30 Jodie Marsh: Bodarit. 20.30 ELOKUVA Viisi tarinaa syövästä. O: Jennifer Aniston, Patty Jenkins, Alicia Keys, Demi Moore, Penelope Spheeris. N: Patricia Clarkson, Rosario Dawson, Lyndsy Fonseca, Ginnifer Goodwin, Jeanne Tripplehorn. 22.10 Seksileikeistä ensiapuun. 23.05 Naismurhaajat. 0.00 Huippurikostutkijat. 0.50 Salatut seksiongelmat. 1.15 Salatut seksiongelmat. 1.40 Paula Zahn ja murhien motiivit. 2.35 Naismurhaajat. 3.25 Huippurikostutkijat. TV5 6.50 Nanny (S). 7.20 Nanny (S). 7.50 Akvaariomestarit. 8.40 Fame (S). 9.35 TV Shop Tvins. 12.35 Fame (7). 13.30 70?s show (7). 13.55 70?s show (7). 14.20 Hulluna sinuun (S). 14.45 Terapian tarpeessa (12). 15.15 Kadonneet (7). 16.05 Nanny (S). 16.35 Nanny (S). 17.05 Hulluna sinuun (S). 17.35 70?s show (7). 18.00 70?s show (7). 18.30 Terapian tarpeessa (S). 19.00 ELOKUVA Identtiset kaksoset (12). O: Ivan Reitman. N: Arnold Schwarzenegger, Chloe Webb, Danny DeVito, Kelly Preston. 21.00 ELOKUVA Rambo ? taistelija 2 (16). O: George Pan Cosmatos. N: Steven Berkoff, Richard Crenna, Charles Napier, Julie Nickson, Sylvester Stallone. 22.55 Blacklist (12). 23.50 Chicago Fire (12). 0.40 ELOKUVA Men in Black 3 (12). O: Barry Sonnenfeld. N: Bill Hader, David Rasche, Emma Thompson, Jemaine Clement, Josh Brolin, Rip Torn, Tommy Lee Jones, Will Smith. 2.35 Kysy seksistä (S). 3.30 American Chopper. 4.20 Kadonneet (7). KUTONEN 7.00 Yllätystuunaajat. 7.55 American Chopper. 8.50 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 9.45 TV Shop Tvins. 12.45 Miami Ink. 13.40 Kultakuume. 14.30 Yllätystuunaajat. 15.25 American Chopper. 16.20 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 17.15 Miami Ink. 18.10 Kultakuume. 19.05 Hurja stunttihaaste. 19.35 Punk?d. 20.00 Tuhoutunut sekunneissa. 21.00 50 tapaa eliminoida äiti. 22.00 ELOKUVA Ei pakopaikkaa (12). 23.50 Shield ? Lain varjolla. 0.50 Spartacus: Kosto (18). 2.00 Las Vegas (12). 2.50 American Chopper. YLE TEEMA 04.00 Teematieto. 17.00 17.00 Historiallisia puutarhoja. Osa 3/4: Holstenshuus. 17.30 Elävä arkisto: Aapeli 100 vuotta. Armoitetun humoristin ja kansankuvaajan Aapelin eli kirjailija Simo Puupposen syntymästä on kulunut 100 vuotta. Teema juhlistaa Aapelia esittämällä arkistopaikalla paljon toivotun Siunatun hulluuden. HD 17.31 ELOKUVA Siunattu hulluus 1. (1975) O: Rauni Mollberg. N: Mikko Nousiainen, Toivo Tuomainen ja Martti Kuosmanen. 18.42 ELOKUVA Siunattu hulluus 2. (1975) O: Rauni Mollberg. N: Mikko Nousiainen, Toivo Tuomainen ja Martti Kuosmanen. 20.05 Simon Reeve ja mahtavat joet. 2/3. Ganges. HD 21.00 21.05 ELOKUVA Viikko Marilynin kanssa (S). (My Week with Marilyn/Britannia 2011). O: Simon Curtis. N: Michelle Williams, Kenneth Branagh, Emma Watson, Judi Dench. HD 22.40 Billie Holiday. 23.35?01.06 ELOKUVA Ludvig XVI (7). 00.05?04.00 Teematieto. SUB 06.00 Voittostudio. 08.00 Astral TV. 10.00?11.00 Lemmen viemää (S). (U) Michaelin kotiinpaluu. 14.00 Catfish. 15.00 Face. 16.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka. Henna ja Matti. 17.00 17.00 Walker, Teksasista (12). 18.00 Myytinmurtajat. (U) 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 19.05 Simpsonit (7). 19.30 Villi ja vapaa (S). Oman elämänsä sankari. 20.00 Rillit huurussa (S). Jonesturhauma. 20.30 Simpsonit (12). 21.00 21.00 ELOKUVA Poliisiopisto 6 ? Kaupunki vaarassa (12). (Police Academy 6: City Under Siege, USA 1989). O: Peter Bonerz. N: Bubba Smith, Leslie Easterbrook, G.W. Bailey. 22.40 Arrow (16). 23/23. 23.40 Eurojackpot ja Jokeri. 23.45 Mutsi (7). Jälkipuintia. 00.15 Sleepy Hollow (16). Musta maagikko. 15/18. 01.15 Vampyyrien sukua (16). Aina ja ikuisesti. Sarja alkaa! 02.15?06.00 Voittostudio. FOX 6.00 Sky News. 6.28 FOX Kids: Sketsiä! 6.39 Pound Puppies. 7.01 My Little Pony. 7.23 Chuckin ja ystävien seikkailut. 7.45 Julius-apina. 8.08 Hot Wheels. 8.29 Prätkähiiret. 8.51 Timmy ja haltijakummit. 9.15 Wipeout. 10.05 Teemu Laurell. 10.35 Eläinkarkurit. 11.30 FOX Wild: Eläinmaailman pahikset. 12.25 Autojen ensiapu. 14.15 Huijareiden kaupunki. 16.05 Varastojen metsästäjät. 16.30 Huutokaupan Metsästäjät. 17.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 17.30 Mitä hittoa! 18.00 How I Met Your Mother. 18.30 Family Guy. 19.00 Typerät videot. 19.30 Mitä hittoa! 20.00 Bimbo Oy. 21.00 Criminal Minds. 21.55 ELOKUVA Scarecrow ? Painajainen maissipellossa. 23.35 Ufojen jäljillä Euroopassa. 0.35 Ufojen jäljillä Euroopassa. 1.35 Ufojen jäljillä Euroopassa. 2.30 Ufojen jäljillä Euroopassa. 3.25 Ufojen jäljillä Euroopassa. 4.20 Sky News. JIM 5.00 Ennustaja-TV. 8.00 Onnenarpa. 9.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 11.30 Maistuvimmat liikeideat. 12.30 Guinness World Records. 13.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 14.30 Jyrki Sukulan makujen maa. 15.00 Henkka & Niki vs. Amerikka. 15.30 Huima konttihuutokauppa. 16.00 Leijonan luola USA. 17.00 Haasta Hans. 18.00 Talent UK. 19.00 Panttilainaamo Louisiana. 19.30 Panttilainaamo Louisiana. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 21.00 Rekkakuskit jäällä (7). 22.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 2/8. Bangladesh ? laivanpurkajat. 23.00 Wahlburgers. 2/9. Mitä tänään syödään? 23.30 Wahlburgers. 3/9. Kuopus on kingi. 0.00 Täysillä tutkaan (S). 11/13. Isiä ja esittäjiä. 0.30 Täysillä tutkaan (S). 12/13. Tien päällä. 1.00 Rantavahdit. 13/13. Ura uhattuna. 1.30 Maailman parhaat kalapaikat. 9/9. Kalajuttujen kärkeä. 2.30 Ennustaja-TV. HERO 13.20 Rantavahdit (12). 14.10 Pomo piilossa. 14.55 Greyn anatomia (12). 15.40 Koirakuiskaaja. 16.30 Täydelliset naiset (12). 17.15 Greyn anatomia (7). 18.00 Deittikamera. 19.50 Hero-lyhäri: This is my Office. 20.00 Blue Bloods (12). 21.50 Hero Crew ? Uniikki: Pätkätöis. 22.00 ELOKUVA Mielessä vain. (elokuva) (16). 23.30 Komediaputki: The Neighbors (S). 0.00 Tricked (7). 0.55 Hero-lyhäri: This is my Office. 1.00 Vegas (12). 1.45 Greyn anatomia (7). 2.30 Koirakuiskaaja. 3.20 Pomo piilossa.
  • RAAHEN SEUTU Perjantaina 18. syyskuuta 2015 14 TELEVISIO C4 // TV-VIIKKO Aamulehti // Perjantaina 18. syyskuuta 2015 LAUANTAI 19.9. Vaikea tehtävä Kiinnostavia tarinoita TV5:llä alkavan uuden vakoiludraaman keskiössä on nuori CIA-analyytikko (Gavin Stenhouse). Hänen pitää selvittää, pitääkö venäläisen loikkarin tarina paikkansa. Hän ei kuitenkaan tiedä, että hänen vanhemmillaan on salaisuus. 6 Punainen uhka, TV5 klo 23 Teemalauantai keskittyy Mika Kaurismäkeen. Dokumentissa hän käy läpi tuotantoaan ja elämäänsä Tyttökuningaselokuvan teon lomassa. Dokumentin jälkeen nähdään Arvottomat ja Valehtelija. 6 Mika Kaurismäki, elokuvaohjaaja, Yle Teema klo 21 TV1 08.00 Yle Uutiset. 08.05 Nyt tai ei koskaan. 09.00 Yle Uutiset. 09.05 Ylen aamu-tv. 10.00 Yle Uutiset. 10.05 Ykkösaamu. 10.45 YleLeaks. 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle alueuutisia. 12.01 Yle Oddasat. 12.05 Oddasat. 12.20 Dokumenttiprojekti: Snowdenin pako. HD 13.20 Isien sota. Pekka Mihejev. 13.55 L?Artiste (S). (U) 14.10 Prisma: Dieettibisneksen rahastajat. 1/3. HD 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Pisara. HD 15.15 Luontohetki: Attenborough?n erikoiset. 2/10. 15.40 Luonnon yrttiapteekki. Neidonhiuspuu. 16.00 Doc Martin. Aina mielessä. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Inhimillinen tekijä. 18.00 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 18.15 Naistenosasto B4 (S). 18.45 Avara luonto: Sri Lankan norsut. HD 19.40 Grantchester (12). 6/6. 20.30 Yle Uutiset. 20.50 Urheiluruutu. 21.00 21.15 YleLeaks. 21.30 Uutisvuoto. Kapteeni Tervoa tuuraa Simo Frangén, kapteeni Saanilan parina on duo JVG eli Jare ja VilleGalle. 22.00 Hunderby (12). 3/8. 22.25 Tartu Mikkiin. (U) Arja Koriseva, Mikael Konttinen, Annika Eklund ja Charles Plogman. 23.15 Tartu Mikkiin: Jatkot. (U) 00.05?00.55 Monroe (12). 2/6. Jokainen epäonnistuu joskus. HD TV2 07.45 Pikku Kakkonen. 07.45 Nimipäiväonnittelu: 19.9. Onnea, Reija! 07.47 Pikku Kakkosen posti. 07.54 Dinotassut (S). 08.06 Pikku perunat (S). 08.10 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). 08.34 Hilla ja avaruuden Eetu. 08.46 Petteri Kaniini (S). 09.00 Galaxi. 09.01 Nokkelikot (7). 09.14 Kaikki kuvaa. 09.21 Hirveä Henri (S). Kesäleiri. 09.34 Villit futarit (7). 10.00 Ypäjä. 9/19. (U) HD 10.27 Ypäjä. 10/19. (U) HD 10.55 Ypäjä. 11/19. (U) HD 11.22 Ypäjä. 12/19. (U) HD 11.50 Nopeiden autojen imussa. 12.35 Ihanat autot. 12.55 Pesäpalloa: Naisten Superpesis 4. finaali, Jyväskylä ? Lapua. 15.25 Koripallon EM: Susijengi EM-kisoissa. 16.10 Multisport-urheilua: Seikkailu-urheilua. 16.50 Palloilua: Salibandyä. . Jyväskylän Happee ? SPV. HD 17.00 19.00 Yle Uutiset. 19.05 Urheiluruutu. 19.10 Noin viikon uutiset. 19.35 Siskonpeti (7). 11/12. (U) 20.00 Naurun tasapaino. 2/8. 20.50 SuomiLOVE. 9/11. (U) HD 21.00 21.50 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 22.05 ELOKUVA Butch ja Kid ? auringonlaskun ratsastajat (16). (Butch Cassidy and the Sundance Kid, USA 1969). N: Paul Newman, Robert Redford. 23.55 Firma (16). 8/22. HD 00.40 Luck (16). 4/9. (U) HD 01.30?02.10 Fresh Meat (16). 3/8. Öljy-yhtiö kosiskelee nuoria opiskelijoita leipiinsä. JP tekee keksinnön, jolla hän uskoo pääsevänsä pitkälle. HD LIV 5.00 Ennustaja-TV. 7.30 Onnenarpa. 9.00 Hulluna leivontaan. 9.30 Nigellan uudet herkut. 10.05 Sikke ? Ruokaa rakkaudella. 10.35 Korealaisen keittiön aakkoset. 11.05 Kiinalaisen keittiön herkut. 11.35 Kiinalaisen keittiön herkut. 12.05 Arvostele mun illallinen Suomessa. 12.35 Arvostele mun illallinen Suomessa. 13.05 Arvostele mun illallinen Suomessa. 13.35 Arvostele mun illallinen Suomessa. 14.05 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 15.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 16.00 Pariskunnan superdieetti. 17.00 Viikko ilman naisia (7). 18.00 Äitien sota. 19.00 Lätkävaimot (S). 20.00 Suomen täydelliset venäläisnaiset (S). 21.00 Nakudeitit (S). 22.00 Toisenlaiset äidit. 23.00 Maailman övereimmät juhlat (7). 0.00 Liv D: Katie Price ? toisenlainen äiti (S). 1.00 Ennustaja-TV. YLE FEM 9.00 SVT: Livet i Bokstavslandet. 9.15 SVT: Partytältet. 9.30 SVT: Pingu. 9.35 SVT: Piñata. 10.00 SVT: Rapport. 10.05 SVT: Fråga doktorn. 10.50 SVT: Lenas resor. 11.00 SVT: Vem vet mest? 11.30 SVT: Debatt. 12.15 SVT: Studio Plus. 12.45 SVT: Hundra procent bonde. 14.25 Dok: Yksin kivun kanssa. 14.55 Ruotsi haltuun. 15.25 Autolla Etelä-Amerikan halki. 15.55 Efter Nio. 16.55 Laatu. 17.25 Kertojat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Tilda ja hänen ystävänsä. 18.30 Schrödingerin kissa. 19.00 Minun Berliinini. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.40 Sportnytt. 19.50 Arkkitehtuurin helmiä. 20.00 Solsidan ? Onnea onkimassa (7). 20.21 Solsidan ? Onnea onkimassa (7). 20.45 Suzannen vieraana. 21.00 Nuottien matkassa. 22.00 SVT: Intresseklubben. 22.30 SVT: Tiffany Persson arbetstränar. 22.40 SVT: Blanche & Marie. 0.55 SVT: Sämsta bandet ever? AVA 6.00 Aamun AVAus. 9.30 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 10.30 Jamie Oliver Italiassa. 11.00 Jamie Oliverin kokkikoulu Australiassa. 12.00 Unelmien koti. 15.00 Vaimot vaihtoon UK. 17.00 Vaimot vaihtoon UK. 18.00 Kardashianit. 19.00 LA Shrinks (S). 20.00 Ensitreffit alttarilla. 21.00 Sinkkuelämää (12). 21.30 Sinkkuelämää (12). 22.00 Sinkkuelämää (12). 22.30 Tervetuloa Ruotsiin! (7). 23.00 Moderni perhe (S). 23.30 Kallista kipua (7). 0.30 Yön AVA. MTV3 06.00?07.20 Voittostudio. 08.20 Chuggington (S). 08.35 Tuomas Veturi (S). 08.45 Ystävien kylä (S). 09.01 Seikkailija Dora (S). 09.25 Hello Kitty: Omenapuumetsä ja Lumottu maa (S). 09.35?10.00 Tom & Jerry Kids Show (S). 10.30 Salatut elämät (7). 11.00 Salatut elämät (S). 11.30 Salatut elämät (S). 12.00 Salatut elämät (7). 12.30 Salatut elämät (S). 13.00 Pilanpäiten. 13.15 ELOKUVA Kissat ja koirat: Katti Katalan kosto (7). 15.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat. 15.30 Posse. Posse palaa! (U) 17.00 17.00 MTV Sport: Ravikunkku. Tammavaltikka ja Toto76-kierros Forssan Pilvenmäellä. 18.00 Formula 1: aika-ajot. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.10 MTV Sport Uutiset. 19.20 MTV Sport: F1 Extra. 19.30 Ketonen & Myllyrinne. 20.00 ELOKUVA Professori Uuno D.G. Turhapuro (7). O: Ere Kokkonen, 1975. N: Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Spede Pasanen, AnnaLiisa Ruotsi ja Juhani Kumpulainen. 21.00 21.50 Pilanpäiten. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.10 Päivän sää. 22.15 Lotto ja Jokeri. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.35 ELOKUVA Wallander: Ennen routaa (16). (Wallander: Innan Frosten, Ruotsi). O: KjellÅke Andersson. Ruotsi 2005. ? Ohjelma sisältää kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. 00.25 Myytinmurtajat: Fanipostia. Tässä erikoisjaksossa fanit pääsevät todistamaan kykynsä Arkhimedeen tappajasädemyytin parissa. 01.30?06.00 Voittostudio. NELONEN 05.00 Ennustaja-TV. 07.00 Onnenarpa. 08.30 Paul O?Grady ? rakkaudesta koiriin. 5/7. Äkäpussi. 09.00 Elixir. 09.30 Elixir Sport. 10.00 Tavaa ja voita. 3/8. 11.00 Merieläinten pelastajat. 12.00 Eläinten ABC. 1/26. 12.30 Malibu Country (12). 1/18. 13.35 Team Ahma (S). Julkisuuden henkilö. 14.05 Team Ahma (7). Doublecheeseburger. 14.40 Team Ahma (7). Delirium. 15.10 Team Ahma (7). Morkkis. 15.45 ELOKUVA Musta aukko (12). (The Black Hole/USA 1979). N: Anthony Perkins, Maximilian Schell, Robert Forster, Yvette Mimieux, Joseph Bottoms, Ernest Borgnine. O: Gary Nelson. 17.00 17.50 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 2/12. 18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Katastrofin anatomia (12). 1/10. Konginkangas. 20.00 Hauskat kotivideot. 20.58 Keno. 262/386. 21.00 21.00 ELOKUVA 007 ja kultainen silmä (16). (Goldeneye/ Britannia-USA 1995). N: Pierce Brosnan, Sean Bean, Izabella Scorupco, Famke Janssen, Joe Don Baker, Judi Dench. O: Martin Campbell. 23.45 SM-Liiga: Illan Parhaat. 23.50 Under the Dome (12). 3/13. Paluu alkupisteeseen. 00.50 ELOKUVA Steel Trap ? vapaata riistaa (18). (Steel Trap/USA 2007). N: Georgie Mackenzie, Mark Wilson, Pascal Langdale, Julia Ballard, Joanna Robin, Annabelle Wallis. O: Luis Cámara. 02.45 Team Ahma (7). Delirium. 03.15 Ou Nou! 9/15. Bailut. 03.50?05.00 Ennustaja-TV. FRII 7.55 Lasten eläinmaailma: Kaikki koirista. 8.45 TV Shop Tvins. 11.45 Saiturin säästövinkit. 12.15 Superhamstraajat. 13.10 Lasten eläinmaailma: Kaikki koirista. 14.00 Tahdon morsiuspuvun! 14.55 Himoshoppaajien haaste. 15.50 Kauneusoperaatio helvetistä. 16.45 Jodie Marsh: Bodarit. Uusi sarja alkaa! Brittiläinen glamourmalli Jodie Marsh luotsaa dokumenttisarjaa puhuttavista aiheista, kuten neitsyys, steroidit, huumeet ja kauneusleikkaukset. 17.40 Oho, olen raskaana!. 18.10 Oho, olen raskaana! 18.35 FriiD: Chaz Bonon tarina. 19.30 Epäkelvot deittikumppanit. 20.30 Vaara kaupungin yössä. 21.25 Maailmaa järkyttäneet rikokset. 22.25 Pahuuden ytimessä. 23.20 Seksileikeistä ensiapuun. 0.10 Salatut seksiongelmat. 0.35 Salatut seksiongelmat. 1.05 Intohimon uhrit. 1.55 Tappavat synnit. 2.45 Naismurhaajat. 3.35 Huippurikostutkijat. TV5 6.15 LA Ink. 7.10 Miamin eläinpoliisit. 8.00 Lasten eläinmaailma: Rakastan kissoja. 8.55 TV Shop Tvins. 11.55 Pekonin valtakunta. 12.25 50 tapaa eliminoida äiti. 13.15 Lindsay (S). 14.05 Hullu maailma: Pikaruokapienokaiset. 15.15 ELOKUVA Englantilainen potilas (12). O: Anthony Minghella. N: Juliette Binoche, Kristin Scott Thomas, Ralph Fiennes, Willem Dafoe. 18.10 Maailman hauskimmat kotivideot. 19.00 Hittikärpänen. 20.00 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti. 21.00 ELOKUVA Ted (16). O: Seth MacFarlane. N: Aedin Mincks, Bill Smitrovich, Giovanni Ribisi, Jessica Barth, Joel McHale, Mark Wahlberg, Matt Walsh, Mila Kunis, Patrick Warburton, Seth MacFarlane. 23.00 Punainen uhka. 23.55 Pelastajat. 0.30 Pelastajat. 1.00 ELOKUVA Cover Me (16). O: Michael Schroeder. 2.45 ELOKUVA Ted (16). 4.35 Game of Stones. KUTONEN 6.50 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 9.30 TV Shop Tvins. 12.30 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 13.25 Valassodat. 14.20 Aarrejahdissa. 15.10 Pakkolunastajat (7). 15.40 Pakkolunastajat (7). 16.10 Selviytyjäkaksikko. 17.00 50 tapaa eliminoida äiti. 18.00 ELOKUVA Viimeinen asema (12). 20.00 Myytinmurtajat: Likainen tusina. 21.00 Yhä elossa. 22.00 6D: Kohteena Bin Laden. 23.00 ELOKUVA Hannibal (18). 1.30 Las Vegas (12). 2.25 Shield ? Lain varjolla. 3.20 Hurja stunttihaaste. 3.50 Punk?d. YLE TEEMA 10.00 Kennedyt: viattomuuden loppu. O: Patrick Jeudy. 11.40 Tehtävänä johtaminen. 12.10 Löytöretkiä maailmaan. 12.25 Historia: John F. Kennedy. 13.20 Ruokaratsia. 1/11. HD 13.45 Historiallisia puutarhoja. 14.15 Tiededokumentti: Aivot uuteen kuosiin. 3/3. 15.15 Prisma Studio. 15.45 Historia: Englanti Elisabet I:n aikaan. 2/3. Rikkaat. HD 16.35 Kulttuurimatkalla Italiassa. 17.00 17.35 Cardiffin laulukilpailun finaali. 20.10 Historia: Villi länsi. 3/3. 21.00 21.00?00.45 Teemalauantai: Mika Kaurismäki. 21.00 Mika Kaurismäki, elokuvaohjaaja. O: Juha Suomalainen. 21.58 ELOKUVA Arvottomat. (Suomi 1982) 23.50 ELOKUVA Valehtelija. (Suomi 1981) 00.45 Uusi Kino: D-juna (S). 00.50 Uusi Kino: Aaveraaja (7). 01.18 Uusi Kino: Pelkään pahoin. 01.20 Uusi Kino: Päivän pimeys. 01.46 Uusi Kino: Vastaus löytyy sisältä (7). O: Jay Rosenblatt. 01.50?04.00 Teematieto. SUB 06.00?08.00 Voittostudio. 11.00 Mike & Molly (7). 12.00 Kolme miestä ja tyttö. 12.30 Lähiöunelmia (12). 13.00 Villi ja vapaa (S). 13.30 Ysäri-isä (S). 14.00 Vauvaonnea (S). 15.00 Top Chef Suomi. Jakso 10. 16.00 Anthony Bourdain ? kohti tuntematonta. Sisilia. 17.00 17.00 Kuukauden parhaat sekunnit. 17.05 Kurjat kuppilat USA. Gordon tarkastuskierroksella. 18.00 Virittäjät. 18.30 Lähiöunelmia (7). 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 19.05 X Factor UK. 20.20 Pilanpäiten. 20.30 Duudsonit (12). Osa 2. 21.00 21.00 ELOKUVA Poliisiopisto 7: Moskovan keikka (7). (Police Academy 7: Mission to Moscow, USA 1994). O: Alan Metter. 22.40 X Factor UK. 23.55 David Hasselhoff Show. 00.55 Rysän päällä. Luvatonta lohtua. 01.55 Supernatural (16). Rajamailla. 02.55?06.00 Voittostudio. KUULUISAN ex-muusikkoparin Cher ja Sonny Bonon lapsi tunsi jo nuorella iällä elävänsä väärässä kehossa. FriiD: Chaz Bonon tarina, Frii klo 18.35 FOX 6.00 Sky News. 6.32 FOX Kids: Sannin taikamatka. 6.44 Vipo ? lentävän koiran seikkailut. 7.09 My Little Pony. 7.30 Julius-apina. 7.53 Power Rangers Megaforce. 8.16 Timmy ja haltijakummit. 8.38 Avatar 2. 9.26 Power Rangers Megaforce. 9.49 Transformers. 10.11 Gormiti. 10.35 Eläinkunnan hurjimmat. 11.30 Lapin poliisit. 11.55 Lapin poliisit. 12.25 Lapin poliisit. 12.55 Lapin poliisit. 13.20 Lapin poliisit. 13.50 Lapin poliisit. 14.20 Lapin poliisit. 14.50 How I Met Your Mother. 15.15 How I Met Your Mother. 15.40 How I Met Your Mother. 16.05 How I Met Your Mother. 16.35 Family Guy. 18.30 Typerät videot. 19.00 Typerät videot. 19.30 Typerät videot. 20.00 Mitä hittoa! 21.00 ELOKUVA Alaston totuus. 23.05 Bimbo Oy. 0.05 Ghost Ship: Resurrection. 1.05 Ufojen salattu historia. 2.45 Ufojen jäljillä Euroopassa. 3.40 Ufojen jäljillä Euroopassa. 4.35 Sky News. JIM 5.00 Ennustaja-TV. 7.20 Onnenarpa. 8.50 Jaksa paremmin. 9.20 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 10.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 11.10 Hell?s Kitchen. 12.05 Hell?s Kitchen. 13.00 Kanadan rajalla. 13.30 Kanadan rajalla. 14.00 Guinness World Records. 15.00 Guinness World Records. 16.00 Suomen huutokauppakeisari. 17.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.00 Anthony Bourdain minilomalla. 19.00 Panttilainaamo. 19.30 Panttilainaamo. 20.00 Panttilainaamo. 20.30 Panttilainaamo. 21.00 Suomen Tulli. 22.00 Martina ja hengenpelastajat. 23.00 Kanadan rajalla. 0.00 Huijari pilasi elämäni. 1.00 JIM D: Tuhoisa maapallo (12). 7/10. Tornadoa pakoon. Tässä jaksossa Genovassa tulvii, Floridassa riehuu hurrikaani, Soulissa vyöryy muta ja Kansasissa tornado jahtaa autoilijoita. 1.55 Muinaiset avaruusoliot (7). 2.50 Ennustaja-TV. HERO 8.10 Pomo piilossa. 11.55 Täydelliset naiset (12). 15.40 Rantavahdit (7). 16.05 Rantavahdit (7). 16.30 Blue Bloods (12). 17.15 Blue Bloods (12). 18.00 Olipa kerran (12). 19.50 Hero-lyhäri: This is my Office. 20.00 Beauty and the Beast (12). 21.50 Hero Crew ? Uniikki: Pätkätöis. 22.00 Komediaputki: The Neighbors (S). 23.00 Komediaputki: The Neighbors (S). 1.00 Vegas (12). 1.45 Falling Skies (12). 2.30 Falling Skies (12). 3.15 Falling Skies (12).
  • Perjantaina 18. syyskuuta 2015 RAAHEN SEUTU 15 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. sudoku ratkaisu takasivulla Päivyri Aurinko nousee 6.51. 7 2 Aurinko laskee 19.39. 3 Nimet Reija. 5 Miete Lapseni, jos lopulta päätät antaa jokun suudella itseäsi, anna siihen koko sydämesi ja sielusi. Kukaan ei halua suudella kiveä. Lady Chesterfield. 3 9 4 5 6 2 2 4 6 7 Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe 3 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti. Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy. Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani. Ilmestymispäivät: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai. Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919. 006593?86?36 Irtonumero 2 ? 9 7 7 9 9 4 8 2 7 TILAUSHINNAT 5 5 8 www.raahenseutu.fi 7 3 3 Sana Sinun nimeesi me vetoamme ? älä heitä meitä pois, älä anna valtaistuimesi kunnian joutua häväistyksi. Jer. 14:21. 6 Jatkuva tilaus sis. voimassa olevan alv:n 12 kk maksuvälillä à 177,60 ? 6 kk maksuvälillä à 94,80 ? 4 kk maksuvälillä à 63,20 ? 3 kk maksuvälillä à 47,40 ? 2 kk maksuvälillä à 31,60 ? 7 3 4 3 Raahen Seudun JAKELUHÄIRIÖT © Bulls sarjakuvat SUPERMUKULA B. VIRTANEN Määräaikainen tilaus sis. voimassa olevan alv:n 12 kk à 264,00 ? 6 kk à 132,00 ? 4 kk à 88,00 ? 3 kk à 66,00 ? 2 kk à 44,00 ? klo 08.00?15.30 010 665 5185 AJAN SÄVEL asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi Tilausasiat 010 665 9015 Palvelemme ma?pe klo 8?15.30 fax (08) 220 702 Asiakaspalvelu 010 665 5185 Minna Lattunen Sanna Tjäder Raahelainen, suorajakelut (SSM) Mika Kauppinen 050 012 2034 Toimitus 010 665 5180 Ilmoitusmyynti Myyntineuvottelijat Anne Luovi 050 560 0020 Marketta Routaniemi 040 064 9156 Jaakko Remahl 050 575 6660 Myyntipäällikkö Marjut Möttönen Vuorotteluvapaalla Markkinointipäällikkö Jarkko Rautio 050 325 6907 Juha Honkala Sari Jaatinen Vesa Joensuu Vappu Kallio Maarit Kesti Mikko Määttä Tuulikki Nousiainen Kristiina Tuikkala Raili Viirret Uutistuottaja Nina Tuomikoski Päätoimittaja Sanna Keskinen 050 438 0402 050 314 2668 0400 587 146 050 349 3108 050 560 0015 050 438 0400 050 314 2666 050 314 2663 050 314 2661 Ilmoitusvalmistus Aini Kanniala Päivi Klaavo Sähköpostit etunimi.sukunimi@almamedia.fi 050 560 0017 050 560 0010 050 314 2660 050 562 7068 Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: 0,088 ?/min (alv. 24%) Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten. @ tilaukset - seurakunnat - seurat - järjestöt - opistot - partio: asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi ilmoitukset: ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi tai ilmoitukset.raahelainen@almamedia.fi uutisvinkit - kirjoitukset - tulokset: toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai toimitus.raahelainen@almamedia.fi Järjestöpalstojen vuosimaksulla (160 ?, sis. alv:n), julkaistaan kirjallisena, faxilla (220 702) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi) toimitettu aineisto. Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja Alma Media Kustannus Oy konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Muut ehdot ilmoitushinnastomme mukaisesti. Asiakasrekisteri: Raahen Seudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Raahen Seudulla ja muilla Alma Media Kustannus Oy konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Raahen Seudun asiakaspalveluun. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Raahen Seudussa. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuna os: Raahen Seutu, PL 61, 92101 RAAHE Paikallisennuste tänään Meteorologi Olga Kukkonen Lauantaina 5 8 SIIKAJOKI +14°C +12°C Maanantaina RAAHE +16 Tiistaina 3 8 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sunnuntaina 6 +13°C +12°C Lämmintä Suomessa toissapäivänä Eurajoki +15 +15 PYHÄJOKI +18,6 °C Kylmää toissapäivänä Vihanti +0,3 °C Kittilä +16 30 25 20 15 10 5 0?C +5 +10 Kotimaa Kotimaa iltapäivällä la Navakoituvaa kaakosta lounaaseen kääntyvää tuulta. Pilvistä ja sadetta, joka on ajoittain runsasta, mahdollisesti ukkosta. Päivälämpötila n. 15 astetta. Sää vuosi sitten su ma Helsinki 16 15 13 Joensuu 15 13 13 Jyväskylä 15 12 13 Kajaani 14 12 12 Kemi 14 11 12 Lahti 16 14 14 Oulu 14 12 13 Pori 15 12 13 Kruunupyy +16°C 5 Rovaniemi 13 12 10 Oulunsalo +13°C 2 Tampere 15 12 12 Ylivieska +17°C 3 Turku 16 14 13 Vaasa 16 13 14 +15 +20 +25 +30 9 11 6 14 15 15 8 14 17 15 9 16
  • RAAHEN SEUTU Perjantaina 18. syyskuuta 2015 16 Seuraa ESA TIKKASEN KYMPPI POIS haastetta www.cambridgeohjelma.fi Pudota painoasi ja opi syömään suomalaisten ravitsemussuositusten sekä lautasmallin mukaan. Yksilö- ja ryhmävalmennusta Tervetuloa tutustumaan to 24.9. klo 18.00?18.30 UUDEN RYHMÄN aloitus INFO ti 29.9. klo 18.00 Lisätiedot/ilmoittautuminen/ajanvaraus Outi 0400 895 484, Laivurinkatu 20-22, Raahe Asi a k asp a lvelumme on su lj e ttu SEKALAISET TORILLA AUTOHUOLTOA Määräaikaishuollot, katsastuskorjaukset, RUOSTEVAURIO korjaukset/ hitsaukset auton alustaan sekä kolarivauriokorjaukset (myös vakuutusyhtiöiden kautta)/hitsaukset ja maalaukset. Vain 60e/h, takuutyönä. Täydellinen auton RUOSTESUOJAUS alk. 550e. Tuulilasin vaihdot. Autofit Korjaamo MMK-AUTOPALVELU Yrittäjäntie 3. p. 044 971 1178 MYYTÄVÄNÄ TUORETTA RYSÄMAIVAA JA SILAKKAA t än ä än p e 18.9. kou lutu ks en v u oksi. Sinu a p a lvel l aan ti l aus asi oiss a pu h. 010 665 9015 ja mainos asi oiss a pu h. 050 579 6660/Jaa k ko Rema h l tai 050 325 6907/Jark ko R auti o Mikonkarin kalasatamassa perjantaina ja lauantaina. Säävaraus. PÄIVÄN KALAT SILAKKA 3.90 e/kg, PANNUSIIKA 9.90 e/kg. K-MARKET PATTIJOKI PE - LA sudokuvastaus Tiedä enä ensimmäis a oss - käy verk www.raahenseutu.fi facebook.com/raahenseutu 9 5 7 3 8 2 1 4 6 2 3 1 4 9 6 8 7 5 8 6 4 5 1 7 3 9 2 5 9 6 2 4 8 7 1 3 7 2 8 1 3 5 9 6 4 4 1 3 6 7 9 5 2 8 3 4 5 9 6 1 2 8 7 6 8 9 7 2 3 4 5 1 1 7 2 8 5 4 6 3 9 © Bulls ii-divisioonan pohjoislohkon avausottelu Raahen jäähallissa la 19.9.2015 klo 16.00 raahe-kiekko vs kiekko-Laser tarjoaa katsojille ilmaisen sisäänpääsyn TERVETULOA! www.raahe-kiekko.fi Pyhäjoen NAHKIAISIA Raahen torilla pe ja la klo 9-13. RAAHEN TORILLA LA KLO 9-12 Perinteisesti savustettua possunpaistia, -kylkeä ja pippurifilettä. Kylmäsavuporoa, savulohta ja -siikaa, sherrylohta, aurajuustoloimulohta, herkkumuikkuja, kalakukkoja, siianmätiä sekä paikan päällä paist. muikkuja. T:mi Esko Turpeinen p. 0400 388 334 Raahen torilla la 19.9. Tuoretta paikan päällä SAVUSTETTUA KALAA ja ihanat lisä- ja säilöntäaineettomat paikan päällä voissa paistetut KALAPIHVIT. Seuraa meitä Facebookissa M-tori Tyrnävä Tervetuloa! p. 041 436 5070/Jari Yksi nimi puuttui Siikajoen sivistystoimenjohtajan virkaa hakeneiden nimilistasta oli jäänyt jutuntekovaiheessa puuttumaan raahelaisen Pekka Tähkävuoren nimi. Juttu oli keskiviikon 16.9. lehdessä. Sivistystoimenjohtajan valinta etenee rivakasti. Viisi hakijaa on kutsuttu haastatteluun, joka on ensi viikon maanantaina. Kaikki ovat ilmoittautuneet pääsevänsä. He ovat Tiina Kangas, Tiina Nikander-Koivukangas, Paula Ronkainen, Kimmo Savolainen ja yksi, joka ei halua nimeään julkisuuteen. Sivistyslautakunta kokoontuu keskiviikkona ja suorittaa valinnan, jonka valtuusto vielä vahvistaa. ??Olisi hyvä jos uusi sivistystoimenjohtaja pääsisi aloittamaan työnsä jo lokakuun alussa, kunnanjohtaja Kaisu Tuomi toivoo. Oikaisu Torstain Raahen Seudussa oli artikkeli lähihoitajakoulutuksen uudelleen alkamisesta Raahessa. Koulutuksen hakuaika oli ilmoitettu virheellisesti. Oikea hakuaika on 23.9.-30.10. Pahoittelemme virhettä. Soita juttuvinkki numeroon 010 665 5180 JÄRJESTÖT Raahen yhteislyseon ja lukion seniorit Kokoonnumme lukion varastotilaan 21.9 klo 12. Marraskuun näyttelyn suunnittelua. Kaikki mukaan! Raahen Seudun Senioriopettajat Teemme teatteriretken Ouluun 5.12. Ilmoittautua voi sihteerille tai puheenjohtajalle. Näytelmä on Adams family. Näytöksen jälkeen on mahdollista ruokailla teatteriravintolan kabinetissa. Raahen sairaalahenkilökunta JHL 427 Yleinen kokous ma 5.10. klo 18, Huilin uudella puolella. Ilmoittautumiset: anne.kaariainen@ ras.fi tai hannele.pussinen@ras.fi Hallitus kokoontuu klo 17. Eläkeliiton Pattijoen yhdistys Ma 21.9. klo 10 pelaillaan Hengarissa. Ti 22.9. klo. 12 kahvitilaisuus. Hallitus kokoontuu jo klo 10. Poimitaampa puolukoita Kotirantaan. Haaste on ollut lehdessä. EL;n piirin kirkkopyhä Raahen kirkossa 20.9. Pattijoen Metsästysseura Koemaastoja. 20.9. HIRV (hirvenhaukkukoe) maasto: Kursun alue. 20.9. AJOK (ajokoe)maasto:Huopakin alue. Vältetään häiritsemästä koekoiria! Raahen Seudun Rintamaveteraanit Johtokunnankokous ke 23.9. Klo 13 palvelukeskus Kreivinajassa. Raahen ja Ymp. Sotaveteraanit jäsenistö, sotainvaliidit sekä rintamaveteraanit. Olutnäpistyksistä tuomioita Ylivieska-Raahen käräjäoikeus tuomitsi kaksi miestä olutnäpistyksistä. Viime vuoden syyskuun 26. päivänä vuonna 1976 ja 1983 syntyneet miehet veivät yhdessä raahelaisesta kaupasta kuusi litran oluttölkkiä. Vuonna 1983 syntynyt mies näpisti 21. tammikuuta kaksi 24 tölkin olutpakkausta ja 10. helmikuuta yhden 24 tölkin olutpakkausta. Jälkimmäisellä kerralla hän vei myymälästä kaksi olutpakkausta, mutta perään lähtenyt myyjä sai otettua toisen pakkauksen pois. Näpistykset eivät loppuneet tähänkään, vaan 21. helmikuuta mies vei raahelaisesta myymälästä kaksi 18 tölkin olutpakkausta. Yhteen näpistykseen syyllistynyt mies tuomittiin maksamaan 15 päiväsakkoa, eli yhteensä 90 euroa. Toiselle miehelle tuomittiin maksettavaksi 30 päiväsakkoa, eli Aloitamme syksyn päiväkahvitilaisuudet 24.9. klo 13 Raahen seurakuntakodissa. Vietämme hetken kesän muisteloissa sekä sisarten ja veljien kuulumisia vaihtaen, seurakuntakodin keittiön hyvää kahvia nauttien. Tervetuloa! Eläkeliiton Raahen yhdistys Ma 21.9. käsityöpiiri kokoontuu klo 14 Kreivinajassa. Ti 22.9. tiistaikerho klo 15 Kreivinajassa. Saamme vieraaksemme puutarhurin, joka kertoo meille kasveista ja puutarhanhoidosta. Ke 23.9. puutyöpiiriläiset kokoontuvat klo 16 Merikadun koululla. To 24.9. tuppikerho pelaa klo 14 Kreivinajassa. Laulu- ja senioritanssiharjoituksia ei ole. Ouluun teatteriretkelle lähdemme to 24.9. linja-autoasemalta klo 15.30. Teatteriretkiasioista voit soittaa Hilkalle puh. 050 5593 602. Pohjois-Pohjanmaan kirkkopyhää vietämme su 20.9. Raahessa yhdistyksemme järjestämänä. Jumalanpalvelus klo 10 kirkossa ja sen jälkeen kirkkopyhäjuhla ruokailuineen seurakuntatalolla. Tervetuloa mukaan. Pattijoen Kotiseutuyhdistys Kirkonkylän kyläkirjan opintopiiri kokoontuu Pattasten koululla ma 21.9. klo 18. Käynti Hautausmaan puoleiselta portilta. Mukaan mahtuu vielä. Tervetuloa! Raahen Kylät Lampinsaaren kyläyhdistyksen Paviljongilla kesäkauden päättäjäiset la 26.9. klo 18 lähtien. Ohjelmassa karaokea, tarjoilua ym. Tervetuloa! yhteensä 180 euroa. Miehet joutuivat korvaamaan anastamiensa oluiden arvon myymälöille. Nettipetoksista ehdotonta Internetissä olevilla myyntiilmoituksilla muun muassa konsoleita, pelejä, tietokoneen kovalevyjä ja kännyköitä myynyt kolmikymppinen raahelaismies tuomittiin Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa 19 petoksesta kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen. Miehellä ei ollut aikomustakaan toimittaa myymiään tavaroita ostajille. Ostajat olivat eri puolilta Suomea. Vankeusrangaistus tuomittiin ehdottomana miehen aikaisemman rikostaustan vuoksi. Vankeusrangaistuksen lisäksi mies tuomittiin korvaamaan petoksen uhrien taloudelliset vahingot. Summat vaihtelevat 35 eurosta 150 euroon.