• Aluevaltaus Miilux avasi tehtaan Euroopan ytimessä. Tulevaisuus Vihannissa keskusteltiin lukion lakkauttamisen aikataulusta. >>4 >>7 95 VUOTTA LÄHELLÄ SINUA WWW.RAAHENSEUTU.FI TORSTAI 18. SYYSKUUTA 2014 NRO 178 IRTONUMERO 2 e Vesa Joensuu Minkä valitsisin? Kohta heitetään maailmanmestaruuksista. Vanha väline saattaa olla uutta parempi. Ilkka Kontinaho ja Juha Korpi ovat järjestämässä heittotapahtumaa Rännärille. >> 12 Kaikki ei veroista välitä Autot: TMI Jari Kluukeri kertoo, että osa asiakkaista ei kysele ajoneuvoverojen saati päästöjen perään. Mitenköhän käy jos ja kun ajoneuvoveroa kiristetään vuoden 2016 alussa? >> 10 Mukaan vai ei? Esa Sippola pohtii Oulaisten päätöstä lähteäkö ydinvoimahankkeeseen. >> 7 A Kohtuus on tylsää. Kohtuus on harvoin muodissa. ? Miia Lahti Kolumni sivulla 2 Pääkirjoitus: Kylän ei tarvitse näivettyä, vaikka koulu lakkautetaan. >> 2
  • RAAHEN SEUTU Torstaina 18. syyskuuta 2014 2 KESKUSTELE Pääkirjoitus 18.9.2014 Kolumni Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi Miia Lahti miia.lahti@almamedia.fi Kirjoittaja on Raahen Seudun toimittaja Mitä tänään syötäisiin? Alpuan yrittäjämäinen ote kelpaa esimerkiksi L ehtikaali ja proteiinirahka. Jos ajan hengen voisi tiivistää ruokiin, ne olisivat yllä mainitut. Vielä kymmenen vuotta sitten elämänlaadun pelastajaksi kuulutettiiin vuoroittaisissa sykleissä muotiin tulevia dieettejä. Laskettiin kaloreita (myöhemmin pisteitä), valittiin ruokia veriryhmän mukaan, syötiin kuin luolamies ja laskettiin taas kaloreita. Nyt kouhkataan ja syyllistetään yksittäisiä ruoka-aineita samalla tunteenpalolla. A Kohtuudella ei lanseerata uutta palautusjuomaa. Lehtikaali on jo jonkin aikaa ollut terveysintoilijoiden Graalin malja. Se kuulemma imuroi myrkyt elimistöstä. Itse imuroin syljen ja lehtikaalin sekoitusta keittiön laatoilta, kun yritin hämätä nelivuotiasta ?vihersipsillä?. Eikö ruoassa ole jotain pielessä, jos ei aidosti tiedä milloin nielaista? Pienen nettiseikkailun tuloksena sain tietää, että vihermehujen päivittäinen juominen aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoiminnan ja syövyttää hampaat. Näin oli käynyt terveystietoiselle new yorkilaiselle Jennifer Bermanille. Kohtuus on tylsää. Kohtuus on harvoin muodissa. Kohtuudella ei lanseerata uutta palautusjuomaa. Sampoomainosten mukatiede on levinnyt ruokiin. Ennen maaginen tiedepallo suoristi hiukset kaksihaaraisista (ei suoristanut). Miten siis yksittäinen vitamiini tai ravintoaine voisi muuttaa kaiken, varsinkin kun jokaisen ihmisen ruoansulatus on erilainen? Ja elimistö ei voi varastoida vitamiineja, se opetettiin jo peruskoulussa. Kaikki ylimääräinen rikastuttaa vain posliinin pohjaa. Äärimmäisyyksiin liukuessa joku joutuu myös maksajaksi. Kuten Boliviassa, jossa paikallisilla ei ole enää varaa tuhansia vuosia syömäänsä kvinoaan. Länsimaiden kysynnän räjähtäessä halvempaa on nuudeli ja Coca-Cola. Cashewpähkinöitä kuoriva intialainen nainen tienaa 40 senttiä päivältä saamalla samalla palovammoja. Tietenkin omasta terveydestä huolehtiminen on tärkeää. Superruoka on kuitenkin markkinointitermi, jonka tarkoitus on takoa puhdasta rahaa. Voi kohtuutta. Hankkisi nyt edes tehokkaan tiedottajan. A lpuassa kannattaa nyt nautiskella yhteisponnistuksen hedelmistä, sillä kylän hakevoimala selvisi finaaliin Maaseutuverkoston parhaat käytännöt -kilpailussa, jossa etsitään maaseutuyrittäjyyttä ja maaseudun elinvoimaisuutta lisääviä kehittämishankkeita. Alpuan hakevoimalasta saadaan lämpöä kylän toiminnan keskukseksi muodostuneelle vanhalle kyläkoululle, mutta virtaa riittää myös valtakunnalliseen sähköverkkoon. Alpuan menestys on näyttö siitä, että kylän ei tarvitse näivettyä, vaikka koulu lakkautetaan. Valitettavan usein niin tahtoo käydä. Pienissä kylissä koulu ja kauppa ovat perinteisesti muodostaneet kylän keskuksen il- man, että kenenkään on tarvinnut niiden eteen suuremmin talkootöitä tehdä. Sen sijaan omaehtoisen kylätoiminnan virittäminen vaatii aikaa, viitseliäisyyttä ja halua toimia yhteisen hyvän eteen. Alpuassa toimeen tarttujia on riittänyt ja pieni kylä on ponnistanut aktiivisuudellaan lähialueita laajempaan tietoisuuteen. Kävipä finaalimittelössä miten hyvänsä, varmaa on, että meiltä löytyy malliesimerkki yrittäjämäisestä kylätoiminnasta omasta seutukunnastamme. Toki aktiivista kylätoimintaa löytyy muistakin Raahen, Pyhäjoen ja Siikajoen kylistä. Ilman kylätoimintaa ei syntyisi myöskään kyläpäiviä ja muita tempauksia, joista pitkin kesää ja syksyä olemme saaneet nauttia. Päivän positiivisin Kahden vuoden ajan remontoitu Pekkatori avattiin tiistaina. Viljanpäivänmarkkinat todistivat, että tori toimii loistavasti tapahtumien pitopaikkana. Gallup: Kaatuuko hallitus tänään? Jaa-a. Ei ole tullut niin seurattua, mutta aine ei vihreiden arvoja oikein ymmärrä. Oskari Taskila Ei harmaintakaan. En seuraa. Heli Stenholm Jos ei tänään, niin lähiaikoina ja se on vain hyvä asia. Vihreät ulos ja uutta verta sisään. Jussi Kaatuu. Huono juttuhan se on. Tällä kokoonpanolla olisi saanut mennä seuraaviin vaaleihin. Veikko Kaarela
  • Torstaina 18. syyskuuta 2014 RAAHEN SEUTU 3 Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi Avoin kirje Suomen hallitukselle MIELIPIDE Me allekirjoit- taneet liikkeet ja järjestöt Ruotsista ja Suomesta vaadimme energiapolitiikassa Suomen poliittisilta päättäjiltä valveutuneisuutta, tietoa, taloudellista ajattelukykyä ja ydinvoimaan liittyvien vaarojen tiedostamista. Lisäksi päättäjien on kunnioitettava naapurimaiden kansalaisten mielipiteitä sekä otettava kattava vastuu tulevista sukupolvista. Ydinvoima ei ole taloudellisesti kannattavaa, se ei tuota suomalaisille kestäviä työpaikkoja, se sisältää paitsi suomalaisia myös naapurimaita uhkaavia vaaroja, jotka eivät ole hyväksyttävissä. Suomen maine korkeateknologisena maana on OL 3:n valtavien kustannusylitysten, sekä jo lähes kymmenen vuoden myöhästymisen myötä kärsinyt valtavan tappion. Kiistely lisäkustannusten kattamisesta TVO:n ja ranskalaisen OL 3:n ydinvoimalaa rakentavan Arevan välillä lisää paineita ydinvoiman imagoon. Samoin Ranskan valtion tilintarkastustoimiston valmistelema, rank- Totuus ei löydy tilastoista MIELIPIDE Olipa kosketta- va tämä Tuulikki Nousiaisen kassajonossa kohtaaman vanhan naisen tapaus. Vanhuksella ei ollut varaa maksaa ostostaan, mutta hän oli kuitenkin jo kassalla. Tuulikin vaivihkaa sujauttama kymppi oli epätoivoisen van- kaa kritiikkiä sisältävä selonteko ranskalaisen Arevan toimista ja taitamattomuudesta. OL 3 edustaa prototyyppiä, jonka suunnittelu oli pahasti kesken kun TVO allekirjoitti sopimuksen Arevan kanssa reaktorin rakentamisesta. Myös Fennovoiman havittelema venäläisen Rosatomin reaktori edustaa tavallaan prototyyppiä. Tällaista reaktoria ei ole rakennettu missään läntisessä maassa. Väite, että sähköntuotanto ydinvoimalla vähentäisi riippuvuutta tuontisähköstä, ei pidä paikkaansa sillä kaikista ratkaisevin tekijä, nimittäin ydinvoimalan polttoaineena toimivat polttoainesauvat, ovat ulkomaista tuontitavaraa. Kotimaista energiantuotantoa edustavat sen sijaan tuulivoima sekä biomassa eli teknologiat, joissa suomalaisyritykset ovat jo saaneet lupaavaa jalansijaa myös kansainvälisesti. Monet tutkimukset ympäri maailmaa, mm. Saksan ympäristöviranomaisen (Umweltbundesamt), osoittavat, että siirtyminen sata- prosenttisesti huksen pelastus. Minun pitäisi käyttää gluteenittomia leipomuksia, mutta 500 euron kuukausituloilla ei ole varaa ostaa niitä. Leipomon halvat tavalliset kilopullat ja kaupan 30 prosentin alet ovat pelastukseni. Se 23,60 euron kuukausikorvaus on kyllä vain karkea pila. Kun olisikin 100 euroa kuussa, sitten siitä olisi apua. Hyvinvointi-Suomi on tilastoissa korkealla, mutta todellisuus on aivan toinen. Pienituloinen uusiutuviin energialähteisiin on mahdollista. Ydinvoima ei ole tulevaisuuden energianlähde. Suomessa ei käydä minkäänlaista avointa keskustelua korkea-aktiivisten jätteiden loppusijoituksesta. Ruotsissa, missä samasta loppusijoitusmenetelmästä (KBS 3), on huomattavasti demokraattisempi käsittely, johon osallistuu monta eri julkista tahoa sekä kansalaisjärjestöä, on vielä pahasti kesken. Menetelmä on käsittelyn myötä saanut paljon sekä ruotsalaistahojen esittämää että kansainvälistä kritiikkiä liittyen kuparikapseleiden korroosiovaaraan, bentoniittisaven kestävyyteen jne. Vastuullinen päätöksenteko edellyttää että Suomen päättäjät odottavat Ruotsin perusteellisen prosessin loppuunsaattamista ennen kun tehdään mitään päätöksiä Olkiluodon jäteluolasta. Ruotsissa 7 kuntaa pohjoisella Pohjanlahden alueella ? Boden, Kalix, Piteå, Övertorneå, Överkalix, Skellefteå, Robertsfors ? vastustaa ydinvoimaloiden rakenta- Ressalan yksityistie MIELIPIDE Onko tienhoi- tokunnan puheenjohtaja antanut ulkopuoliselle toimijalle tienkäyttöoikeuden, koska talvella osakasjäseniltä katkaistiin läpikulku? Nyt kesäaikana on tullut kolmiot Res- Lukijan kuva KUULUTUS HAKEMUKSESTA Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) perusteella 17.9.2014 seuraavan malminetsintälupahakemuksen: mista lähialueelle. Kansalaisjärjestöverkosto, ?Kärnkraftsfritt Bottenviken? kerää yksityishenkilöiden nimiä vetoomukseen Fennovoiman ydinvoimalaprojektia vastaan. Allekirjoituksia on jo tuhansia. Demokratian ja naapurisuhteiden nimessä Suomen päättäjien on otettava ruotsalaisten huoli tosissaan. Hakija: Nordic Mines Marknad AB Lupatunnus: ML2014:0035 Alueen sijainti ja koko: Raahen kaupunki; 1273,74ha Mielipiteet ja muistutukset voi lähettää 17.10.2014 mennessä lupatunnus ML2014:0035 mainiten Tukesiin, osoitteeseen Valtakatu 2, 96100 Rovaniemi tai sähköisesti doc- tai rtf-tiedostona osoitteeseen kaivosasiat@tukes.fi Hakemusasiakirjat ovat nähtävänä Tukesin kirjaamossa (Opastinsilta 12 B, Helsinki) ja Tukesin Rovaniemen toimipaikassa (Valtakatu 2, Rovaniemi), Raahen kaupungintalolla (Rantakatu 50) sekä Tukesin internetsivuilla (www.tukes.fi/lupahakemuskuulutukset). Lisätietoja: Turkka Rekola puh. 029 5052 052, turkka.rekola@tukes.fi tai kaivosasiat@tukes.fi Rovaniemellä 17.9.2014 Nätverket Kärnkraftsfritt Bottenviken (Kalix, Överkalix, Haparanda, Luleå, Piteå, Skellefteå, Umeå, Robertsfors, Arvidsjaur, Stockholm) - Ruotsi Folkkampanjen mot Kärnkraft-Kärnvapen - Ruotsi Milkas (Miljörörelsens kärnavfallssekretariat) - Ruotsi Naturskyddsföreningen i Norrbottens län - Ruotsi Miljöpartiet de gröna i Gävleborg - Ruotsi Kvinnor för Fred ? Ruotsi Dialog Reklambyrå - Ruotsi Naiset Atomivoimaa Vastaan - Suomi Naiset Rauhan Puolesta - Suomi Edelleen Ei ydinvoimalle ? kansalaisliike - Suomi salan metsäautotien kulkijoille siten, että tuulivoimayhtiön tie on etuajo-oikeutettu. Onko tienhoitokunta laskuttanut tonnikilometrit ulkopuolisilta tienkäyttäjiltä? Jos ei, niin Ressalan yksityistien yleinen kokous pitää kutsua heti koolle. Turvallisuus ja kemikaalivirasto Kun muutat muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille! Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe puh. 010 665 9015, fax (08) 220 702 asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) Kamara-hanke järjestää tietoiskun yritysten edustajille Opiskelijoita työelämän projekteihin! Aika: keskiviikkona 24.9. kello 14 alkaen Paikka: Raahen ammattiopiston auditorio Tarvitsetteko opiskelijoita yritykseenne projekteihin tai selvitystehtäviin? Tervetuloa tapaamaan Oamkin opiskelijoita ja opettajia sekä kuulemaan, mitä opiskelijat voivat tehdä yrityksessänne. Ohjelma 14.00 KAHVIA JA KONTAKTEJA Tapaa opiskelijoita ja opettajia ja kuule, miten voitte hyödyntää opiskelijoiden osaamista (projektityöt, harjoittelut, opinnäytetyöt) 14.30 KAMARA-HANKKEEN ESITTELY AVAUS, projektipäällikkö Timo Pieskä Yksi osakas YRITYSTEN KOKEMUKSIA ? SSAB / Raahen terästehdas, Senior HRD Specialist Marja Lehtola ? Raahen Tili- ja ATK-palvelu Oy, yrittäjä Paavo Silvola ? Miilukangas Oy, johtaja Jari Hautala TURVAA TULEVAISUUTESI Pk-yritysten ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö. Asiantuntija Anne Ahkola-Lehtinen, Teknologiateollisuus ry KATSE ETEENPÄIN Kamara-hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Lauri Laajala KESKUSTELUA Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa! Voiko kauniimpaa olla päällä maan kuin pienenpienet villiorvokit? Kuva: Ville Martinmäki
  • RAAHEN SEUTU Torstaina 18. syyskuuta 2014 4 PUHEENAIHEET Huolena kirjoitukset ja tulevaisuus Keskusteltiin: Lakkautettiinpa Vihannin lukio kertarysäyksellä tai vaiheittain, selvitettävää riittää. Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi Mikäli Vihannin lukiolle kokoontuneista lukion oppilaista ja oppilaiden vanhemmista voi jotain päätellä, niin ilmassa on jo luovuttamisen merkkejä. Vihannin lukion lakkauttamista jo ensi syksynä puineessa keskustelutilaisuudessa oli vain kourallinen vanhempia ja toinen kourallinen oppilaita, yhteensä kymmenkunta. Luottamushenkilöitä, lukion tulevaisuutta valmistelevia virkamiehiä ja opettajakuntaa oli enemmän. Enää ei keskustella siitä, loppuuko lukio Vihannissa, vaan siitä milloin se loppuu. ??Miksi ei saada käydä Vihannissa loppuun? Miksi otettiin ykköselle oppilaita, ihmetteli Vihannin lukiossa toista vuotta opiskeleva Eleonoora Pelkonen. Hän arveli, että pikkusisar olisi valinnut toisin, mikäli tieto lukion lakkauttamisaikeista jo syksystä 2015 olisi ollut aiemmin tiedossa. Eleonoora Pelkosen tavoin myös Riina Hemmilä oli huolissaan tulevasta abi-vuodestaan, jolle sijoittuisi koulunvaihto Raaheen. Lukiolaiset epäilivät, että muutos nä- kyisi ylioppilaskirjoitusten tuloksissa. Nuoret antoivat opinahjolleen tunnustuksen hyvästä opetuksesta ja kurssivalikoimasta, niin pieni kuin Vihannin lukio onkin nykyisellä 28 oppilaallaan. Vanhempien joukossa arveltiin, että lukion lakkautus ja toiminnan siirtyminen aikaistettuna Raaheen on jo selvää. Näkemys oli, että Vihannin lukion epävarmasta tulevaisuudesta käyty keskustelu on omalta osaltaan vähentänyt nuorten kiinnostusta oppilaitokseen. Epäiltiin myös lukion heijastuvan muuhun kouluverkkoon. Kipakin ajatustenvaihto käytiin Raahen kaupunginhallituksen puheenjohtajan Kari Malkamäen ja Vihannin lukiosta kirjoittanen kahden ylioppilaan äidin Marja Kaasisen välillä. Kaasinen yhdisti tilanteen kuntaliitokseen ja arvioi lakkauttamisen olevan osa Vihannin näivettämispolitiikkaa. Malkamäki puolestaan totesi näivettymisen alkaneen jo huomattavasti aiemmin: hänen lapsuudessaan Vihannissa oli yli 5?000 asukasta, yhdistymisen aikaan alle 3?000. Kahden lukiolaisen isä Aku Rankinen muistutti, et- Vasannevan pastavuoto syyteharkintaan Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Laivakankaan kultakaivokseen liittyvä Vasannevan rikastushiekka-altaan vuoto heinäkuussa 2012 on edennyt syyteharkintaan. Samassa paketissa on myös vuoden 2011 marraskuussa tapahtunut sakeuttamisaseman prosessivuoto. Esitutkinnassa on kuulus- teltu epäiltyinä kuutta henkilöä, jotka ovat kaivosyhtiön kirjoilla. Heidän osaltaan asia etenee nyt syyteharkintaan erikseen määrätyille syyttäjille. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hannu Mensonen myöntää, että tutkinta on vaatinut paljon työtä ja myös aikaa. ??Esitutkintapöytäkirjan laajuus liitteineen tämän ta- FAKTA ??Vihannin lukiossa 20142015 on 28 oppilasta. Raahen lukiossa 320 oppilasta. ??Opettajia Vihannin lukiossa on 20, joista kahdeksan työsuhteeseen muutos lakkautuksen myötä. ??Raahessa; vihantilaisten oppilaiden koulumatkat ja työpäivät pidentyvät. Oppilasryhmien koot kasvavat, mutta valinnaisia kursseja enemmän. ??Kahtena ensimmäisenä vuonna koulumatkan Raaheen maksaa kaupunki. ??Vihannin lukio on kirjattu lähipalveluna kuntien yhdistymissopimukseen. Voimassa 2015 loppuun. tä lukion lakkauttaminen Vihannista on iso asia, joka on valmisteltava huolellisesti. Mieluimmin monipuolisen asiantuntijaryhmän johdolla. ??Tehty virhe voi kymmenkertaistaa kustannukset. Niin Vihannin lukion rehtorin Kari Laurilan, Raahen lukion rehtorin Heikki Peltoniemen, vt. opetustoimenjohtaja Timo Savelan kuin opetuslautakunnan puheenjohtajan Jarmo Myllymäenkin ajatukset kävivät yksiin. Helppoja ratkaisuja ei ole. Entä me? Jääkö abi-vuosi muuton jalkoihin? Vihannin lukiossa opiskelevat Jenna Pääkkö (vasemmalla massa jo ensi syksystä. Kristiina Tuikkala Jos lukio lakkautetaan asteittain, on ongelmana opettajien työllisyys ja mahdollinen opettajakato. Jos lukio lakkautetaan kerralla, voi muutos tuottaa viimeistä vuottaan käyville ylimääräistä stressiä ja vaikuttaa tuloksiin. Oppilaskehitys, kiinnostuksen lisääntyminen ammatilliseen koulutukseen ja uusien lukiolupien perusteet puhuvat lopetuksen puolesta. Päätöksiä ei kuitenkaan ole vielä tehty. Asia on esillä syyskauden valtuustossa. Mitä tuohon sanoisi? Opetuslautakunnan puheenjohtaja Jarmo Myllymäki (oik.) sai lisää ajattelemisen aihetta. Vesa Joensuu Laivakankaan kaivoksen päästöihin liittyvä poliisitutkinta on valmistunut. KuvassaTuoreenmaanoja toukokuussa 2012. pauksen osalta on 454 sivua. Aikaa tässä on kulunut osittain senkin takia, että monilta eri tahoilta pyydettyjä lausuntoja on jouduttu odottamaan reilu vuosi. Kaivoksen työtapojen osalta esitutkinnassa on muun muassa käyty läpi työntekijöiden ohjeistusta, työskentelyn ja toiminnan tasoa sekä valvontaa. Vasannevalla tapahtuneesta ylivuodosta teki ilmoituksen kaivosyhtiö itse. Vuoto tapahtui viikonlopun aikana. Liejua ehti levitä ympäröiviin suo-ojiin noin kolmen kilometrin päähän altaasta. Poliisilla ja kaivosyhtiöllä oli tapahtuman jälkeen erilaiset näkemykset vuodon syys- tä. Poliisi epäili että patorakenteissa on tapahtunut murtuma. Yhtiön mukaan pato oli päässyt vuotamaan ylitse. Kaivosyhtiö aloitti padon korotustyöt saman tien. Nordic Mines Oy:n Laivakankaan kultakaivoksen toiminnasta tehtiin vuonna 2012 kolme erillistä tutkintapyyntöä kevään ja talven 2012 välisenä aikana, jotka johtivat esitutkintaan. Muut tapaukset eivät ole johtaneet syyteharkintaan. Tutkinnan parissa on työskennellyt kaksi tutkijaa. Työn laajuudesta antaa jonkinlaisen mittasuhteen esitutkintapöytäkirjojen sivumäärät. Materiaalia on kertynyt yhteensä yli 1?000 sivua.
  • Torstaina 18. syyskuuta 2014 RAAHEN SEUTU 5 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Kristiina Tuikkala Väki vaihtuu seurakunnassa Srk-vaalit: 14 valtuutettua jättää paikkansa. Vesa Joensuu Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi a), Eleonoora Pelkonen ja Riina Hemmilä tunnustivat olon olevan petetyn, kun lukiota ollaan lakkautta- Muutos on pakko Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi ??Nykyisellä toimintamallilla lukio ei pyöri valtionosuuksilla, toteaa Vihannin lukion rehtori Kari Laurila. Raahen lukion rehtori Heikki Peltoniemi muistuttaa lähtökohdan olevan kuitenkin, että valtionosuuksien on riitettävä. Raahessa tilannetta on jo ennakoitu pyrkimällä laske- maan yksikkökustannuksia puuttumalla muun muassa rakenteisiin. Keskustan koulukeskus on siitä esimerkki. Toinen mahdollisuus olisi ollut puuttua rajusti opetuksen määrään. Keskustelutilaisuudessa kankaalle heitetyt valtionosuusmuutokset ovat karua luettavaa. Valtionosuusperusteissa tapahtuu ratkaiseva muutos suoritus- ja tulospohjaiseen maksatukseen. Raahessa 106 haluaa kirkkovaltuustoon Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi Raahessa seurakuntavaalit käydään neljän valitsijayhdistyksen listalla. 33 kirkkovaltuuston paikkaa tavoittelee 106 ehdokasta. Valitsijayhdistys voi asettaa ehdokkaita kaksinkertaisen määrän paikkoihin nähden. Yhteinen seurakunta -lista: Timo Aaltonen, Karoliina Aittola, Ilmo Arvela, Kaija Asukas, Aino Baas, Maija-Liisa Heikkilä, Anne Heilala-Tervo, Riikka Hildén, Pirjo Härkönen, Jukka Ingerttilä, Simo Joensuu, Eero Kanamäki, Matti Kankaala, Aimo Karppinen, Tatu Karvonen, Pekka Kauppila, Terttu Kela, Päivi Kippola, Vesa Koskela, Mervi Koski, Birgitta Lahti, Risto Lantto, Teija Larikka, Arvo Latomaa, Timo Laukka, Ritva Lehtomäki, Sirkku Leinonen, Kari Linja, Mikko Lumiaho, Kari Malkamäki, Hanna-Leena Mattila, Mervi Mottisenkangas, Tuula Mustonen, Sirpa Määttä, Mauri Nivala, Reino Nygård, Valtionosuuden saa vain 3 vuoden lukio-opiskeluista. Raahen lukiossa menetys on noin 130?000 euroa. Kuvioon vaikuttavat myös uudet lukioluvat, jotka ovat karsimassa verkkoa. Oppilaitokselta edellytetään paitsi riittävää oppilasmäärää, myös henkilökunnan ammatillisia ja pedagogisia edellytyksiä sekä taloudellista vakautta muuttuvissa olosuhteissa. Ovi käy Raahen seurakunnan kirkkovaltuustossa, kun 33 kirkkovaltuutetusta peräti 14 ei hae jatkopaikkaa. Valtuuston ovat jättämässä Saija Ahonen, Sinikka Hiltunen, Kukka-Maaria Latomaa, Kari Mehtälä, Raimo Niinimaa, Jarmo Nikola, Riitta Pekkala, Jussi Rautakoski, Pentti Salonsaari, Pasi Sepponen, Kaisa Tilus ja valtuuston nuorin Joona Viiltola. Seurakunnan luottamuselimissä pitkään vaikuttaneet Raija Kauppila ja Elina Kippola eivät myöskään ole ehdolla. Raahen seurakunnassa järjestettävät vaalit ovat ensimmäiset sen jälkeen, kun Raahen ja Siikasalon seurakunnat yhdistyivät. 106 ehdokkaan joukossa on kolmisenkymmentä henkilöä entisen Siikasalon seurakunnan alueelta. Samaan tapaan kuin koko maassa myös Raahen seurakuntavaaleissa ollaan aiempaa enemmän liikkeellä poliittisin tunnuksin. Vasemmistoliiton lisäksi myös perussuomalaiset ovat omalla listallaan. Tosin mielenkiintoisen poikkeuksen tekee Arvo Latomaa, joka onkin yleisseurakunnallisella listalla eikä samalla kuin esimerkiksi Pertti Vuori. Vasemmistoliiton lista on Elävä seurakunta lähellä ihmistä. Perussuomalaisten tunnus on Ihmisen asialla. Kristillisten perusarvojen puolesta -listalla on rauhanyhdistystausta. Kirkkovaltuustoon on pyr- 106 henkilöä on kiinnostunut vaikuttamaan Raahen seurakunnassa. Yleisseurakunnallinen lista täytty: 66 nimeä. kimässä ainakin kaksi kansanedustajaehdokasta: vasemmistoliiton Katja Hänninen ja keskustan HannaLeena Mattila. Yhteinen seurakunta -valit- sijayhdistyksen listalla on paitsi aktiivisia seurakuntalaisia myös poliittisesti aktiiveja. Samalle listalle ovat mahtuneet kaupunginvaltuustosta niin kokoomuksen Teija Larikka, kristillisdemokraattien Saila Salonsaari kuin keskustan Kari Malkamäki, Aimo Karppinen tai demarien Pirkko Valtanen ja Marko Salmela. Ehdokkaina ovat myös Keskustan Siikajoen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jukka Ruopsa ja raahelainen kollegansa Harry Sanaksenaho. Myös muusta kansalaistoiminnasta tuttuja nimiä pilkahtelee kuten Kehitysmaakauppa Hiirenkorvasta tuttu Timo Aaltonen tai kyläyhdistystoiminta-aktiivi Kari Pietilä. Myös apulaiskaupunginjohtaja Ilmo Arvela on ehdolla. Harri Pahkasalo, Kaarina Pehkonen, Jorma Perander, Helena Pieskä, Kari Pietilä, Erkki Piippo, Seija Piippo, Juhani Pyhtilä, Noora Rankinen, Pirkko Rapakko, Liisa Riekki, Jukka Ruopsa, Liisa Saarela, Marko Salmela, Sanna Salo, Saila Salonsaari, Harry Sanaksenaho, Timo Savela, Heikki Sipola, Rea Skog, Mariitta Sormunen, Helena Talus, Tiina Torvinen, Erkki Tyni, Lauri Utunen, Pauli Vaihoja, Pirkko Valtanen, Riitta-Maija Viitamaa, Laura Vikiö, Maria Visuri. Kristillisten perusarvojen puolesta -lista: Reino Alakorva, Kaisu Aulakoski, Elina Hyväri, Maria Hyväri, Mervi Eskola, Sanna Hannila, Risto Havia, Mirja Jokitalo, Olli-Pekka Telkki, Saara Yrjänä, Lauri Lepistö, Erkki Luttinen, Jani Savela, Ritva Veteläinen, Eija Taskila, Kristiina Jokitulppo, Irma Kallunki, Tuula Lehto, Yrjö Paakkonen, Juhani Pohto, Olli-Veikko Niskakangas, Ritva Saartoala, Jyrki Seppä. Elävä seurakunta lähellä ihmistä -lista: Vesa Flink, Katja Hänninen, Sirkka Kankaala, Salme Knuutila, Oili Laulumaa, Pauli Nikula, Esa Palokangas, Eila Pirttioja. Ihmisen asialla -lista: Pertti Vuori, Henna Kupsala, Henri Koskimäki, Carita Kauppinen, Anna-Liisa Virta, Esko Keränen, Jouko Puusti, Mauri Krankkala, Miika Boren. FAKTA ??Seurakuntavaalit järjestetään 9.11.2014, ennakkoäänestys on 27.?31.10.2014. ??Kirkkovaltuusto käyttää seurakunnan ylintä päätösvaltaa. ??Kirkkovaltuusto hyväksyy seurakunnan talousarvion, toimintasuunnitelman ja tilinpäätöksen. ??Kirkkovaltuusto perustaa virat, tekee rakentamispäätökset ja valitsee kirkkoneuvoston jäsenet. ??Kirkkoneuvosto johtaa seurakunnan toimintaa ja hoitaa sen taloutta ja omaisuutta. Valmistelee valtuustossa käsiteltävät asiat. Vesa Joensuu Yhdistymisten jälkeen uurinille käyvät Raahen seurakunnassa myös entisen Siikasalon seurakunnan jäsenet.
  • RAAHEN SEUTU Torstaina 18. syyskuuta 2014 6 PUHEENAIHEET Tuhansien kilometrien päähän Miilux: Puolan tehdas on kuin morsian, molemmissa on jotakin uutta ja jotakin vanhaa. Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Ensikuulemalta tuntuu arveluttavalta. Miksi purkaa tuotantolinja pois omalta maaperältä ja siirtää se tuhansien kilometrien päähän? Raahelainen Miilux on juuri toteuttanut siirto-operaation. Täysin modernisoitu karkaisulinja pakattiin rekkojen kyytiin ja kuljetettiin eteläiseen Puolaan, jossa toimii nyt Raahen tehtaan identtinen kaksonen. Euroopan ytimeen perustettu tytäryhtiö Miilux Poland ei syö Raahen Miiluxin markkinoita. Turha pelko on myös se, että työntekijät siirtyisivät pikkuhiljaa Raahesta Puolaan. ??Emme siirtäneet tuotantoa. Ainoastaan tuotantolinjan, toimitusjohtaja Pekka Miilukangas korostaa. ??Ja Puolassa on aivan omat markkinat, projektipäällikkö Ilkka Viinikangas täydentää. Ilman yhteistyökumppania vieraalle maaperälle ei lähdetty seikkailemaan. Puolan tehdas perustettiin Tagorin konepajakeskittymän yhteyteen. Tagor on osa monikansallista Kopex-Groupia, joka tunnetaan modernista kaivosteknologiastaan. ??Kivihiilikaivoksien louhintalaitteistot työllistävät Miilux Polandia ainakin aluksi, Ilkka Viinikangas toteaa. Uuden tehtaan perustaminen on ollut alusta loppuun tiimityötä. Puolan ja Suomen väliä on reissattu puolin ja toisin. Karkaisulinjan ammattilaiset ovat käyneet Puolassa jakamassa tieto-taitojaan ja vastaavasti Puolasta on käyty Raahessa paikan päällä perehtymässä laitteisiin ja työtapoihin. Karkaisu vaikuttaa simppeliltä, mutta vaatii todellisuudessa perinpohjaisen tietotaidon. Pitää hallita sekä metallurgia että automatiikka. Siihen päästään vain kokemuksen kautta. Antti Mattila ja Janne Kurikka ovat tehneet kolme Puolan reissua. Kahden karkaisijan työkokemus ja tietotaito ovat juurtumassa hyvää vauhtia uuteen maaperään. ??Puolan kaverit ovat omaksuneet hommat hyvin. Tilannetietoa vaihdetaan edelleen ja WhatsApp pukkaa viestiä ja kysymystä päivittäin. Ja hyvä niin. Aina Puhveli-Bill saapuu kaupunkiin Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Lasten omat Oivaviikot starttaavat torstaina, kun PuhveliBillin lännen sirkus saapuu kaupunkiin. Linnateatterin syksyn uutuus tuo Suomen villin pohjolan kaupunkiin. Bill ja hänen ystävänsä intiaanipäällikkö Istuva Härkä (entinen Roikkuva Räkä) esittävät ?tosikertomuksia? villistä lännestä. Kertomukset ovat tietysti sattuneet villin lännen ehdottomasti suurimmalle sankarille ? Puhveli-Billille. Intiaanihyökkäys, junaryöstö, kultakuume ja korttihuijari Sika-Sami porsaskoplineen saavat kyytiä ja jälkikäteen elävöitetyn tulkintansa Puhveli-Billiltä. Amerikkalaista musiikkia, makeaa meininkiä ja livesoitantaa pursuava esitys svengaa kuin hirvi biisonilaumassa. Esitys perustuu Mauri Kunnaksen samannimisen kirjaan. Ohjaus ja sovitus: Sami Rannila, lavastus: Marko Korkeaniemi, puvut: Tiina Valkama ja äänisuunnittelu: Taustaa ??Päätös tytäryhtiön perustamisesta Puolaan syntyi marraskuussa 2012. Jo joulukuussa perustettiin toimisto Zabrzeen. ??Heinäkuussa 2013 strateginen kokous Raahessa Miilux/ Kopex. Vuotta myöhemmin heinäkuussa 2014 käynnistettiin tuotanto Tarnowskie Goryssa. ??Raahen Miilux omistaa yhtiöstä kaksi kolmasosaa. ??Puolan tehdas toimii aluksi yhdessä vuorossa. Työntekijöitä on 9. Raahen Miiluxilla on 51 työntekijää. Tästä se lähtee. Antti Mattila sai kunnian esitellä Puolan tehtaan vihkiäisjuhlan kutsuvieraille, miten Miilux kannattaa kysyä, kaksikko tuumii. Työkielenä on englanti. Puolan ja suomen kielet kun eivät ole omiaan tarttumaan korvaan ihan vähällä kummalla. Operaation kapellimestarina on työskennellyt Ilkka Viinikangas. Perinpohjaisen suunnittelutyön jälkeen varsinainen loppurutistus vietiin läpi puolessa vuodessa: tarpeettomaksi käyneen karkaisulinjan purku ja moder- nisointityöt Raahessa, tuotantotilojen rakentaminen Puolassa, uuden linjan asennustyöt... ??Kolmisen kuukautta asuin Puolassa, jossa oli osan aikaa perhekin mukana. Miilux Polandin vihkiäisiä juhlittiin syyskuun ensimmäisellä viikolla. Tapahtuma oli Raahen ja Puolan kumppanuksille kuin perhejuhla. ??Tuohon päivään tiivistyi vuosien työ. Se kysyi meiltä kaikilta paljon, mutta kannatti kokea, ehdottomasti. Karkaisu-uuni sai uuden elämän, kun se modernisoitiin ja siirrettiin Raahesta Puolaan. Marko Korkeaniemi Kari Mäkiranta. Rooleissa: Jaakko Loukkola ja Sami Markus Ikäsuositus yli 5-vuotiaille. Oivaviikot ovat Raahen kaupungin ponnistus lapsille ja lapsiperheille. Ohjelmaa on eri ikäryhmille ja tarjontaa on luvassa suoraan kouluille sekä perheille tarkoitettuina tapahtumina. Oivaviikot kestävät marraskuulle asti. Puhveli-Bill ja hänen ystävänsä intiaanipäällikkö Istuva Härkä kertovat tositarinoita villistä lännestä. Linnateatteri: Puhveli-Billin lännensirkus to 18.9. klo 18 Raahesalissa. Kesto noin 45min. Liput 5 euroa. Raahesalin lipunmyynnistä
  • Torstaina 18. syyskuuta 2014 RAAHEN SEUTU 7 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Miilux Ydinvoimaaprikointi jatkuu Hanhikiven Sähkö Oy: Kuntia taivutellaan Fennovoimaan uudella yhtiöllä. Arkisto / Laura Seppä Jussi Pesonen jussi.pesonen@almamedia.fi Fennovoiman omistaja Voimaosakeyhtiö SF pyrkii haalimaan ydinvoimahankkeelleen lisää suomalaisia omistajia perustamalla uuden osakeyhtiön. Asiasta kertoi Kaleva. Osakkuus perusteilla olevasta Hanhikiven Sähkö Oy:stä on tarjolla 19 kunnalle. Innokkaimpia mukaan menijöitä ovat Kalevan mukaan Pyhäjoki, Kalajoki, Merijärvi, Oulainen ja Haapavesi. Kalevan mukaan Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen pitää hanketta täysin realistisena. Hanhikiven Sähkö Oy omistaisi Voimaosakeyhtiön osakkeita ja myisi eteenpäin voimalasta saamaansa omakustannushintaista sähköä. Raahen Seutu haastatteli asiasta kolmea Fennovoimaa kiinnostavan kunnan johtajaa. homma toimii. Isompien kiusallakin Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Karkaistujen teräksien markkinatilanne on samanlainen kuin teräksillä yleensä, eli erittäin tiukka. Tämä pätee niin Pohjoismaissa kuin myös Keski- ja Etelä-Euroopassa. ??Mitään tyhjiötä ei tosiaankaan ole. Me päätimme aloittaa Puolassa isompien kilpailijoiden kiusallakin, Pekka Miilukangas naurahtaa. Miilux Polandin parhaita etuja on keskeinen sijainti. Sekä asiakkaat että raaka-aineet ovat lähellä. Puolaan siirtyy teollisuutta Suomesta kiihtyvällä tahdilla. Suomeen verrattuna Puola on edullinen maa miltei kaikessa muussa paitsi energian hinnoissa. Puolassa on syytä varautua byrokratiaan, joka on raskaampi kuin Äänikirjat tulevat lähikirjastoon Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi ??Jokainen kirjojen ystävä voi kuvitella, millainen elämä olisi ollut ilman kirjallisuutta ? jos ei olisi ollut mahdollisuutta kokea sanan, tarinan ja tiedon upeaa maailmaa. Kirjallisuus on osa kulttuurista pääomaamme, uusien mahdollisuuksien ja elämysten ovi, jonka tulee olla yhtäläisesti auki jokaiselle. Kirjasto kuuluu kaikille ? siksi kirjan monimuotoistumisen kuten äänikirjojen lainattavuu- den tukeminen on ensiarvoisen tärkeää. Näin toteaa presidentin puoliso Jenni Haukio, joka toimii Kirjasto kaikille -projektin suojelijana. Kirjasto kaikille -projektissa valtion erikoiskirjasto Celia ja pilottikirjastoina toimivat yleiset kirjastot parantavat äänikirjojen tarjontaa niille, joille tavallinen painettu kirja ei jostain syystä sovi. Pohjoismaisen arvion mukaan väestöstä vähintään 5 prosentilla on jokin painetun kirjan lukemista vaikeuttava syy, esimerkiksi Suomessa. Puolasta tuli EU:n jäsen 10 vuotta sitten. Sen jälkeen maan talous on kasvanut reippaasti ja kasvu jatkuu. ??Kasvun ja kehittämisen tarvetta on edelleen paljon. Mutta vaikka Puolan maantiellä saattaa tulla vieläkin hevospeli vastaan, maa on ollut meille myönteinen yllätys. Tämä pätee niin ihmisiin kuin kaikkeen muuhunkin, Miiluxin tiimi korostaa. näön ongelmia tai lukivaikeus. Ainakin 250?000 suomalaista voisi siis hyötyä Celian tuottamista äänikirjoista. Kirjasto kaikille -projektin myötä lähikirjastojen äänikirjavalikoima laajenee merkittävästi, kun lähikirjastot saavat asiakkaidensa käyttöön Celian tuottamat äänikirjat jo yli 40?000 eri kirjaa. Palvelu myös tuodaan lähemmäksi käyttäjää, kun lähikirjaston henkilökunta opastaa asiakkaita äänikirjojen käyttöön. Projektissa on mukana noin 40 yleistä kirjastoa ympäri Suomen. Raahen seudulta mukana on Pyhäjoen kirjasto. Lokakuussa 2015 päättyvän projektin jälkeen toimintamalli on tarkoitus levittää myös muihin kirjastoihin. Oulaisten kaupunginjohtaja Esa Sippola kertoo, että Oulaisten osallistuminen ydinvoimahankkeeseen on ratkaisematta. ??Neuvotteluja on käyty ja varmaan käydään jatkossakin, mutta mitään päätöksiä ei ole tehty. Ei hallituksessa eikä valtuustossa, hän sanoo. Soronen sanoo Kalevalle, että kuntien valtuustojen päätökset hankkeeseen mukaan lähtemisestä pitäisi tehdä lokakuun loppuun mennessä. ??Nämä aikataulut ovat edellisen aikataulun aikatauluja, Sippola vastaa. Hän viittaa siihen, että Fennovoima tahtoo kasvattaa ydinvoimalahankkeen kotimaista omistusta. Merijärven kunnanjohtaja Kari Jokela kertoo, että kunnan ratkaisu on vielä tekemättä. elinkeinoministeri Jan Vapaavuori ehdotti maanantaina hankkeelle ensi kesään asti lisää aikaa suomalaisen omistuksen keräämiseksi. Sippola ei lähde arvioimaan, milloin ydinvoimaasiaa jälleen puidaan Oulaisten päättäjien kesken. Omaa kantaakaan hän ei suoraan paljasta. ??Yleisesti ottaen on erittäin tärkeää, joku iso rakentaminen lähtisi Suomessa käyntiin, Sippola sanoo. Ylivieska ei ole lähdössä tukemaan Fennovoiman ydinvoimalahanketta. ??Alueen kunnilla on mahdollisuus lähteä mukaan, mutta meillä ei ole sellaisia suunnitelmia, kaupunginjohtaja Terho Ojanperä kertoo. ??Pitäisi lähteä velkarahalla ja tuotot ovat kaukana tulevaisuudessa, vaikka olisi miten järkevä hanke. Charles Gil jatsien festivaalijohtajaksi Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Rajatsi ry:n hallitus on nimittänyt tuottaja-yrittäjä Charles Gilin Raahen Rantajatsien festivaalijohtajaksi. Gil seuraa tehtävässä Annamaija Saarelaa, joka on toiminut Rantajatsien vetäjänä vuodesta 2009 lähtien. Festivaaljohtajan vaihdos tapahtuu vakituisella työsopimuksella työskennelleen Saarelan omasta aloitteesta. ??Olen tehnyt menestyksekästä työtä Rantajatsien oh- jelmasuunnittelun ja PRtyön parissa kuusi vuotta. Tuo aika on ollut hienoa ja antoisaa. Festivaali on taloudellisesti hyvässä kunnossa ja se on erittäin arvostettu tapahtuma sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Omassa elämässäni haluan nyt mennä eteenpäin ja keskittyä oman yritykseni toiminnan johtamiseen, Saarela toteaa. ??Mielestäni on myös tervettä, että Rantajatsien kaltaisen erikoisfestivaalin taiteellisessa suunnittelussa tapahtuu aika-ajoin muutok- Merijärven kunnassa vielä mietitään ratkaisua. Päätös tehdään mahdollisesti syys? lokakuussa. ??Ydinvoimala toisi alueelle myönteistä säpinää, kunnanjohtaja Kari Jokela. Hän kertoo, että asiasta tulee vielä keskustella luottamushenkilöiden kanssa. Jokela sanoo Fennovoiman tahtovan heiltä vähintään 0,5 megawatin osuutta voimalasta, ja se vaatisi satojen tuhansien eurojen sijoitusta. Ydinvoimalan tehoksi on suunniteltu 1200 megawattia. ??Sijoituksia uudelleen kohdistamalla raha voi löytyä. Lainarahalla emme tähän lähde. Raahen kaupunki on mukana Pyhäjoen ydinvoimahankkeessa omistamansa sähköyhtiön Raahen Energian kautta. sia. Se pitää ohjelmiston tuoreena ja mielenkiintoisena, hän jatkaa. Ranskalais-espanjalaisen taustan omaava, Suomessa vuodesta 1995 asunut Charles Gil (s. 1964) on raahelaisille entuudestaan tuttu mies. Hänen Vapaat äänet -tuotantoyhtiönsä jazzkiertueet ovat ulottuneet Raaheen lähes 20 vuoden ajan. Vuodesta 1987 jazzin parissa työskennellyt Gil on kuratoinut Pori Jazzin Ultra Music -konserttisarjaa vuosina 2003-2013 ja vienyt suomalaista jazzia Ranskaan sekä ympäri Eurooppaa. Rantajatsien festivaalijohtajan pesti on sivutoiminen, ja Vapaat äänet jatkaa toimintaansa entiseen malliin.
  • RAAHEN SEUTU Torstaina 18. syyskuuta 2014 8 ELÄMÄNMENO Tapahtuma Matkasynnytyspäivää vietetään lokakuussa Kätilöliitto tuomitsee synnytysten keskittämisen. Liitto onkin järjestänyt matkasynnytyspäiväksi synnytysten antikarnevaalin,  jolloin kuka tahansa voi avata synnytyspisteen. Liitto kehottaa perustamaan Pop-up -synnytysyksilöitä moottoriteiden rampeille,  bussipysäkeille, huoltoasemien pihoille sekä kaikkialle, missä syntymä saattaa tapahtua synnytysosastojen harventamisen vuoksi.  Pop-up -synnytysyksikön voi perustaa kuka tahansa kansalainen esimerkiksi telttaan, auton takapenkille tai bussipysäkille, sillä matkasynnytyksissä ei ole mukana alan ammattilaisia tai välineistöä. Pop-up -synnytysyksikkö nimetään matkasynnytyspäivän ajaksi kyltillä: Matkasynnytykset voi hoitaa tässä!  Pop-up -synnytysyksilöitä voi perustaa 10.10. ajalla 1314. Samaan aikaan Suomen Kätilöliiton synnytysyksikkö nousee myös eduskuntatalon edustalle.  ??Matkasynnytyspäivä on kätilöiden kannanotto suomalaisen synnytyskulttuurin murrokseen. Haluamme siis muistuttaa, että tempaus on mielenilmaus eikä pop-up -synnytysyksiköissä hoideta synnytyksiä, liitosta muistutetaan. Lisätietoja: www.facebook.com/ matkasynnytyspaiva  Oulu ainoaksi vaihtoehdoksi Synnytykset: Raahen synnytysosastoa kaivataan edelleen viikoittain. Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi Kun Raahen oma synnytystoiminta loppui reilut pari vuotta sitten, on Raahen synnyttäjillä ollut edessään valinta: synnyttääkö Oulussa vai Oulaskankaalla. Nyt vaihtoehdotkin uhataan viedä. Oulaskankaan synnytykset ovat katkolla jo ensi kesänä, kun ministeriö kiirehtii synnytysten keskittämistä. Oulaskankaan synnäriä yritetään pelastaa muun muassa adressilla. Keskiviikkoaamuna nimiä oli kertynyt adressiin jo 5?835 kappaletta. Pienten synnäreiden puolesta on myös tehty kansalaisaloite. Aloitteessa vaaditaan päivystysasetuksen muuttamisesta synnytysten osalta. Keskiviikkoaamuna aloitetta oli kannattanut 31?091 henkilöä. Molemmat poikansa Oulaskankaalla synnyttänyt A Jonkun verran on nyt enemmän synnyttäjiä, jotka ehtivät sairaalaan juuri ja juuri. ? Henna Lohtander on aktiivisesti kerännyt nimiä aloitteeseen. Hänen mukaansa pienet synnytysyksiköt ovat tärkeitä. Niissä äideistä ja vauvoista huolehditaan ilman kiirettä. Jos synnytykset kes- Henna Lohtanderin molemmat pojat ovat syntyneet Oulaskankaalla. Henna pitää Oulaskankaan rauhall myös jatkossa. kitetään isoihin laitoksiin, ruuhka on taattu eikä yksilöllistä huolenpitoa voi odottaa. ??Olen pienten paikkojen puolesta. Niissä on enempi kodinomainen tunnelma. Olen itse ollut molemmilla kerroilla synnärillä noin viikon, joten paikalla on merkitystä. Oulun ja Oulaisten suosiossa ei ole isoa eroa. Terveydenhoitaja Satu Kultala arvioi, että noin puolet synnyttäjistä valitsee Oulun ja puolet Oulaskankaan. ??Molemmista yksiköistä tulee hyvää palautetta. Asiakkaiden suusta on kuitenkin perusteltu Ouluun menoa esimerkiksi sillä, että Oulussa kaikki on lähellä. Ihmisten puheissa se koetaan turvalliseksi paikaksi. Oulaskankaalla taas on monen mukaan kodinomainen tunnelma ja sinne suunnataan pienemmän yksikön yksilöllisen hoivan takia. Kultala kertoo, että puskaradio pelaa hyvin ja moni va- litsee synnytyspaikkansa muiden suosittelemana. Silti esimeriksi he, joilla on joku perussairaus, kuten diabetes, lähetetään suoraan Ouluun. Viime vuonna matkalle syntyi yksi vauva. Tänä vuonna matkasynnytyksiä ei ole vielä Kultalan korviin kantautunut. Kiire on kuitenkin tullut monella. ??Jonkun verran on nyt enemmän synnyttäjiä, jotka ehtivät sairaalaan juuri ja juuri. Tiedän, että synnyttäji- URHEILUSEURAT, jatkuu sivulla 12 FC Raahe Piirisarjajoukkueiden ja futisliigajoukueiden päättäjäiset ke 24.9.2014 klo 18-20 Porvari- ja Kauppakoulun auditoriossa. Sisäänkäynti tornitalon puoleiselta ovelta. Pelaajat, vanhemmat, joukkueiden toimihenkilöt ja sisarukset tervetuloa. Palkintojen jako ja tarjoilua. Syksyn harjoitukset jatkuvat edelleen päättäjäisten jälkeen. FC Raahe Pieniä talkoita syys-lokakuussa. Talkoista informoivat seurojen väelle seurojen yhteyshenkilöt. Ylipainehallin materiaalit saapuvat 16.10. ja koulujen syyslomasta alkaen vko 4344 tulossa hallin pystytystalkoita 22.-31.lokakuuta aamuvuoro 7-13 ja iltavuoro13-19. Tarvitaan 6-hengen talkooryhmiä kaikista seuroista ja kukin ilmoittaa itselle sopivan talkoovuoron joko seuran puheenjohtajalle tai seuran/järjestön talkoovastaavalle: AsMoon Vesa I, FC Raahe Jarkko S, JoPa Juha, PaTe Hurtti, RaVe/PattU edustus Ilkka, RJK Vesa E, SalSa Ari-Pekka ja RaaKel Pentti. FC Raahe Futisliiga 99-03 Syyskauden 1999-2003-syntyneiden fu- tisliigaottelut syyskuussa torstaisin klo 18.30 Pitkäkarissa. Säärisuojat pakolliset. Uudet ja nykyiset tervetuloa. Syyskuussa harjoitukset maanantaisin 18.30-20.00 Pitkäkarissa. Kootaan 01-03-syntyneiden joukkueita 4-6- luokkalaisista futisliigan yhteen sarjaan ja 7-8- luokkalaisia 99-00-syntyneitä toiseen sarjaan. Tavoitteena on löytää lisää kaveriporukoista koostuvia uusia poika- ja tyttöjoukkueita kaikilta kouluilta tai yhdistettyjä joukkueita. Paikalle 15 min ennen aloitusta, oma pallo, vesipullo ja pakolliset sääri- suojat mukaan. Lisätietoa www.fcraahe.fi. FC Raahe Harjoitushallin rahankeräyskampanja on käynnissä, ja keräyslupa päättyy 31.12.2014. Voit lahjoittaa harjoitushalliin neliön tai useampia maksamalla suoraan keräystilille FI0553810320164500 ja saajaksi FcRaahe. Keräyslupa 16.1.2014 nro 5770/2001/2014. Ohjeistus sivustolla www.fcraahe.fi. FC Raahe Tervetuloa harjoituksiin. Ole yhteydessä suoraan valmentajiin joukkueiden yhteystietojen mu- kaan joko ennen harjoituksia tai harjoituksissa. Harjoituksiin mukaan pakolliset säärisuojat, jalkapallo koko 3 ( 10-13-vuotiailla koko 4 ja 14-15 vuotiailla koko 5) , vesipullo, lenkkarit/pelikengät. Harjoituksiin paikalle 15 min ennen harjoitusta. Lisätietoa nettiosoitteessa www.fcraahe.fi. FC Raahe pojat 99-00. Uudet ja nykyiset pelaajat tervetuloa. Harjoitukset maanantaisin 18.30-20.00. Lisätietoa www.fcraahe.fi FC Raahe 00-03 Uudet tytöt ja pojat ja nykyiset ter- vetuloa. Futisliigapelaajien pelipainotteiset harjoitukset elo-syyskuussa maanantaisin klo 18.30 -20.00 Pitkäkarissa. Lisätietoja Janne 0500489600, tytöt Irma 0409618491 FC Raahe 04-pojat Uudet ja nykyiset tervetuloa. Treenit tiistaisin klo 17.30-19 tekonurmella. FC Raahe 04-05 tytöt Uudet ja nykyiset tervetuloa. Treenit 10.9 alkaen keskiviikkoisin 18-19 ja maanantaisin 18-19 tekonurmella. Lisätietoa Marika 0405708274, Roy
  • Torstaina 18. syyskuuta 2014 RAAHEN SEUTU 9 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Maarit Kesti FAKTA Nyt ideoimaan ??Suomessa syntyi viime vuonna noin 58 000 lasta. Näistä matkalla tai suunnittelemattomasti sairaalan ulkopuolella syntyi noin 150 ??Pääsyynä on synnytysten keskittäminen ja pidentyneet matkat synnytyssairaaloihin. ??Vastasyntyneen kuolemanriski on kuusinkertainen, jos synnytys ei tapahdu sairaalaolosuhteissa ja ammattilaisten hoidossa.  ??Vuonna 1975 Suomessa oli 62 synnytysyksikköä. Nyt synnytyksiä hoitaa enää 27 sairaalaa. Toimivat torit Kommentti Siikajoelle Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi lista ja kodinomaista ilmapiiriä hyvänä asiana. Hänelle on tärkeää, että Oulaskankaalla saisi synnyttää Maarit Kesti en vastaanotossa, eli valmisteluhuoneessa, on jouduttu synnyttämään. Kulkeminen ja välimatkat huolestuttavatkin synnyttäjiä. Kultala kertoo, että kulkemisen aiheuttamista huolista on tullut yksi normaalin neuvolakäynnin puheenaihe, joka käydään läpi lähes jokaisen synnyttäjän kanssa. Moni pelkää, jaksaako istua autossa koko matkaa. ??Melkein voi sanoa, että Raahen synnäriä kaivataan viikoittain, Kultala kertoo. URHEILUTÄRPIT Eetu-pojan kannssa Hennalla meinasi tulla kiire. Poika syntyi kuitenkin turvallisesti sairaalassa. 1 Minulle Oulu oli ainoa vaihtoehto, jota harkitsin koko raskausaikani. Ajattelin, että jotain menee varmasti pieleen ja päädyn Ouluun joka tapauksessa. Olin kyllä kuullut, että Oulaisissa on kodinomaisempi tunnelma, mutta pelko oli tunne, mikä minua ajoi. Siinä vaa`assa ei kodinomaisuus paljon painanut. Ihmisten puheissa Oulun synnytysosastoa moititaan kiireestä. Ja myönnän, välillä minullekin tuli sellainen olo, että hoppu painoi osastolla. Esimerkiksi synnytyksessä ollutta kätilöä en tavannut enää synnytyssalista poistuttuani, vaikka hän aikoi käydä kanssani keskustelemassa synnytyksestä. Jäin myös ilman apua yön huutaneen lapsen kanssa, kun satuin pyytämään apua hoitajien mielestä väärään aikaan. Nyt, kun tiedän, ettei synnyttäminen olekaan niin pelottava juttu, valitsisin minäkin ehkä pienen yksikön ? paikan, jossa minuakin ehditään kuunnella. Siikajoen kunnanvirastolla Ruukissa järjestetään ensi tiistai-iltana 23.9. kello 18 keskustelutilaisuus, jossa sanat ja ideat saavat lentää vapaasti. Aiheena on: Tule ideoimaan toimivat torit Siikajoelle. Tilaisuuden alkumoottoreita ovat Arja Lappalainen ja Jyrki Raatikainen. Jyrki Raatikainen, mihin kaikkialle toreja voitaisiin Siikajoen kunnassa sijoittaa? ??Sitähän me kunnassa emme voi tietää. Sen tietävät kuntalaiset itse. Mutta kyllähän näin isosta pitäjästä paikkoja löytyy. Mitä toreilla voitaisiin myydä? ??Senkin tietävät parhaiten tuottajat ja asiakkaat. Paikallisia tuotteitahan toreilla myydään: käsitöitä, leivonnaisia ja lähiruokaa yleensäkin, maatalouden liitännäiselinkeinojen tuotteita. Mitä kunta on valmis satsaamaan torien hyväksi? ??Tarjoamaan kauppapaikan ja ylläpidon, toisin sanoen siellä on sähköpiuha ja siisteydestä huolehditaan. Mutta esimerkiksi myyntipöydistä ja kojuista kannattaa keskustella tarkemmin sitten tiistaina. Mitä tori voi paikkakunnalle antaa? ??Torihan on paljon muutakin kuin pelkkä kauppapaikka. Kautta historian se on toiminut ihmisten tapaamispaikkana. Yleinen viihtyvyys on tärkeä asia. Tori on tärkeä kuntakeskusten elävöittäjä ja se tuo palveluita sinnekin, missä ne muuten puuttuvat. Toimiva tori voi työllistää uusia yrittäjiä ja se pystyy tarjoamaan lähiruualle markkinointikanavan, joka siltä muuten usein puuttuu. Parhaimmillaan tori voi tarjota alueelle suoranaisen kasvojen kohotuksen. Hyviä esimerkkejä löytyy monilta paikkakunnilta eri puolilta maata. Roy Viitanen Raahe-Kiekko avaa II-divarikiekkokauden kotikaukalossa. Vastaan tulee harjoitusottelussa raahelaisia vastaan kontannut ylivieskalaisjoukkue. Sunnuntaina Raahe-Kiekon kausi jatkuu vieraspelissä Kemissä Lämäreitä vastaan. 3 Jääkiekosta kiinnostuneille lapsille on sunnuntaina mahdollisuus tutustua lajiin Raahen Jääkiekkoklubin valmentajien ohjaamana. Pakollisina varusteina ovat luistimet, kypärä ja maila. Ipanat Jäälle Raahe-Kiekko ? YJK Pe 19.9. klo 18.30 Roy Viitanen Seuraamme tällä palstalla alueemme urheilijoiden kilpailuja ja muita liikuntatapahtumia. Tiedätkö jonkin tapahtuman? Ilmoita meille toimitus.raahenseutu@almamedia.fi 2 Su 21.9. klo 9?11 4 Myös Pyhäjoen JokiKiekon kausi III-divisioonassa alkaa kotihallissa. Vastassa on viime kaudella II-divarista pudonnut OYUS. Teräs-Kiekko aloittaa kautensa matkaamalla lauantaina Haapajärvelle. Vuoden kääntyessä kohti talvea on aika saattaa kuntorastikausi päätökseen. Saloisten Reippaan Happihölkässä on tarjolla eri pituisia suunnistusratoja. Maastoon Hummastinvaaralla pääsee kello 11?13. Pe 19.9. klo 19 La 20.9. klo 11 alkaen PJK ? OYUS Happihölkkä
  • RAAHEN SEUTU Torstaina 18. syyskuuta 2014 10 TEEMA Autoilu & Liikenne Veron korotus tulossa Autoilu: Ajoneuvovero uudistumassa vuonna 2016. Kuvetta saa taas kaivaa. Juha Honkala juha.honkala@almamedia.fi Ajoneuvoveron perusvero nousee, sillä valtio haluaa kerätä noin 180 miljoonaa euroa lisää autoilusta. Vuoden 2016 alkuun suunniteltu noin 40 prosentin korotus nostaisi ajoneuvoveroa keskimäärin noin 60 euroa vuodessa. Suomalaisten autojen hiilidioksidipäästöt ovat keskimäärin tällä hetkellä 168 grammaa kilometrille, mikä nostaisi Trafin mukaan veroa juuri tuon 60 euroa. Myös polttoainevero nousee, joten ajaminen käy jatkuvasti kalliimmaksi. Ajoneuvoverouudistuksessa maksettavaa tulee lisää ajoi autolla tai ei. Yrittäjä Eero Kemppainen Raahen Monisiivouksesta kertoo, että hänen yrityksellään on käytössä kymmenen autoa. Yksi on henkilöauto ja loput pakettiautoja. Kilometrejä kullekin autolle kertyy noin 10?000 per vuosi. Koska ajettavaa on melko vähän, pitäisi Kemppainen parempana kilometrikohtaista verotusta. ??Autoista kertyvät kustannukset ovat meillä pienet muuhun toimintaan nähden. ARVIOITA ??Toyota Avensis 1.8 bensiini Valvematic 2009. Ajoneuvovero nyt 139 euroa. Jos 40 prosentin korotus, uusi vero noin 195 euroa. ??BMW 520 i E60 2.0, 2008. Vero nyt 150. Jos 40 prosenttia, uusi vero 210 euroa. ??Mercedes-Benz E 500 A 5.0, 2004. Vero nyt 339. Jos 40 prosenttia, uusi vero 474 euroa. ??Volkswagen Golf Comfortline 1,2 TSI 77, 2013. Vero nyt 97 euroa. Jos 40 prosenttia, uusi vero 135 euroa. ??Citroen C5 THP 156 Dynamique Business Tourer, 1.6, 2010. Vero nyt 176 euroa. Jos 40 prosenttia, uusi vero 246 euroa. ??Valitut automallit satunnaisesti Kamuxin mallistosta. Mutta onhan korotus merkittävä. Ehkä pitäisi uudistaa autokantaa vähäpäästöisempään suuntaan. Polttoainekustannukset ovat meillä melko pienet, eli tällainen kiinteä korotus on huono, Kemppainen kertoo. Verotus pitäisi Kemppaisen mukaan ohjata polttoaineeseen. Sekin kävisi, että autoihin laitettaisiin seurantalaitteet ja ajoneuvovero Kamux Raahesta kerrotaan, että auton hiilidioksidipäästön suuruudesta on tullut tärkeä tekijä kaupanteossa. muodostuisi ajettujen kilometrien mukaan. Pelkästään ehdotus autoilijoiden seurannasta nostatti Suomessa melkoisen äläkän, mutta Kemppaiselle olisi se ja sama, seurataanko yrityksen autoja vai ei. ??Staattinen maksu ei ole hyvä. Mielestäni liikkumisesta pitäisi maksaa. Ostettaessa maksettava ja auton seisottamisesta kertyvä vero ei hyödytä ketään. Liikkumisesta maksettaessa verotus olisi oikeudenmukaisempi. Päästöperusteinen ajoneuvovero ohjaa parhaassa Vesa Joensuu Myyntipäällikkö Aki Ylikulju kertoo, että autojen päästöt alkoivat pudota selvästi vuonna 2010 ja tasaisesti siitä eteenpäin. Kuinka paljon päiväsakko maksaa euroissa? Laske: Rikettä vakavammista liikennerikkomuksista määrätään usein sakkorangaistus, joka ilmaistaan päiväsakkoina. Päiväsakon euromääräinen summa vaihtelee. 1 Päiväsakkotuomion määrää käräjäoikeus, ellei vakavampaa rangaistusta katsota tarpeelliseksi. Myös poliisi voi kirjoittaa tietyin edellytyksin päiväsakkoihin peurustuvan rangaistusvaatimuksen. Päiväsakkoja voidaan määrätä enintään 120 kappaletta, tai useammasta rikoksista yhteisesti 240 kappaletta. Päiväsakon hinta määräytyy tuomitun tulojen perusteella, mutta on kuitenkin vähintään 6 euroa. 2 Päiväsakon suuruus lasketaan nettokuukausituloista. Nettokuukausituloihin tehdään peruskuluvähennys 255 euroa ja saatu summa jaetaan 60:llä. Näin esimerkiksi 2?000 euron nettotuloilla päiväsakon määrä on (2?000?255)/60 = 29 euroa. Jokaisesta alaikäisestä huollettavasta päiväsakon määrään tehdään vielä 3 euron lapsivähennys. Eli kahden lapsen huoltajalle esimerkissä päiväsakoksi jäisi 23 euroa. 3 tapauksessa kuluttajat ostamaan vähemmän päästäviä autoja. Tämä tarkoittaa sitä, että autokanta uudistuu ? siis jos korkeamman verotuksen jälkeen kuluttajalla on enää varaa vaihtaa autoa. ??Jos ostoa ja auton pitämistä ei veroteta vaan liikkumista, ihmiset saattaisivat ostaa uudempia ja turvallisempia autoja, Kemppainen arvelee. Autokaupassa ollaan kahta mieltä ajoneuvoveron ja päästöjen merkityksestä kaupantekoon. Toisia ei kiinnosta pätkääkään päästöt, kun Esimerkiksi 25 kilometrin tuntinopeuden ylinopeus yli kuudenkympin alueella vastaa 12 päiväsakkoa. Määrää voidaan harkinnanvaraisesti lisätä tai vähentää. Jos päiväsakkojen määrä jää alle ko. rikoksen minimivaatimuksen, määrätään minimirangaistus. Esimerkiksi ylinopeussakon minimisumma on 115 euroa. Oman sakkosi ja esimerkkejä määristä voit tarkistaa netissä poliisi.fi/suomi/sakkolaskuri
  • Torstaina 18. syyskuuta 2014 RAAHEN SEUTU 11 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Vesa Joensuu Vielä on kesää jäljellä! LOPUT KESÄRENKAAT Vesa Joensuu SYYSHINNOIN! Esim. Ultrac Cento 225/45-17 450,300,- sarja asennettuna Sportrac 5H 195/65-15 Sumuvaloa voi käyttää, kun näkyvyys on lumipyryn, kovan sadekuuron tai usvan takia huonontunut. sarja asennettuna Takasumuvalo varoittaa seuraajaa Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi taas toisille se on ensimmäinen kysymys kun autokaupan hieronta alkaa. ??Tuossa pihassa seisova Audi haetaan ihan kohta. Asiakas Äkäslompolosta tulee hakemaan, eikä se kysellyt päästöistä mitään. Mutta onhan nämä veromuutokset loputtomia. Aina tulee jotain uutta. Nyt kun korottavat ajoneuvoveroa, niin kohta nostetaan taas jotain muuta. Eivät nämä isosti kuitenkaan vaihtoauton myyntiin vaikuta, autokauppias Jari Kluukeri kertoo. Kamux Raahen myynti- päällikkö Aki Ylikulju kertoo, että myytävän auton päästöt pitää olla esillä tai ne on ostattava kertoa asiakkaalle välittömästi. Joillekin asia on hyvinkin tärkeä. ??Joskus se on ensimmäinen kysymys. Jos voidaan näyttää, että ajoneuvovero on vuodessa satasen, niin se voi vaikuttaa selvästi ostopäätökseen. Mutta kehitystä on tullut ihan muutamassa vuodessa aika paljon. Vuonna 2010 valmistetut ja uudemmat autot päästävät huomattavasti vähemmän kuin sitä vanhemmat, Ylikulju sanoo. Syksy tuo tullessaan myös aamu- ja iltausvat, jotka voivat paikoin tihentyä hernerokkamaiseksi sumuksi. Kun näkyvyys on kelin takia huonontunut, kannattaa auton takasumuvalo sytyttää. Pimeäajossa sumuvaloja ei tule kuitenkaan käyttää. ??Takasumuvalon voisi nimetä myös huonon näkyvyyden valoksi. Sen voi laittaa päälle aina, kun näkyvyys on kelin takia huonontunut, kuten sankassa räntäpyryssä, tieltä pöllyävässä puuterilumessa tai rajussa sadekuurossa. Aina ei tarvitse odottaa sitä sumuverhoa, toteaa Liikenneturvan turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara. ??Pimeällä ei sumuvaloja kuitenkaan tule käyttää, koska silloin ne vain häikäisevät toisia tienkäyttäjiä ja ovat enemmän haitaksi kuin hyödyksi, Elovaara painottaa. Liikenneturvan kyselytutkimus kertoi, että takasumuvalo kuuluu jo monen auton varusteisiin. Viidesosa vastaajista kuitenkin myönsi, että vaikka takasumuvalot löytyvät, niitä ei ole koskaan käytetty. ??Huonolla kelillä takasu- SUMUVALO ??Takasumuvaloa voi käyttää aina, kun näkyvyys on kelin takia huonontunut. ??Pimeällä ajaessa sumuvaloja ei tule käyttää. toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Poliisi valvoi tehostetusti turvalaitteiden käyttöä koko maassa viime viikolla. Valvonnassa poliisi joutui puuttumaan kaikkiaan 2 722 etupenkillä ja 95 takapenkillä turvavyöttömänä matkustaneen matkantekoon. Määrään sisältyy 96 lasta, joiden osalta turvalaitteet eivät olleet asianmukaisesti käytössä. ??Lasten matkustaminen ilman turvavyötä on huolestuttava ilmiö, josta nimen- omaisesti aikuiset ovat vastuussa, poliisiylitarkastaja Risto Lammi Poliisihallituksesta sanoo. Valvontaviikon ennakkotiedotuksesta huolimatta turvavyöttömiä oli Risto Lammin mukaan aivan liikaa. Tehostettu valvonta paljasti myös muita rikoksia. Poliisi toimii tiellä monipuolisesti vuonna 2014 virallisesti käyttöön otetun Road Policing -mallin mukaisesti, jossa liikennettä valvova poliisivalvonnan ohessa puuttuu monipuolisesti kaikkiin poliisin tehtäväpiiriin kuuluviin asi- Kaikille automerkeille: - jakohihnan vaihdot - öljynvaihdot - määräaikaishuollot - katsastustarkistukset - katsastuksella käyttö - vikakoodien luku - 4-pyöräsuuntaus - ilmastointihuollot - rengastyöt - pakokaasumittaus +todistus (bensa-autot) - kuomukärry - trailerit - venetraileri ??Kun näkyvyys on huono, tulee ajonopeutta vähentää. muvalo auttaa perässä tulevaa huomaamaan edellä ajavan paremmin kuin ilman sumuvaloa, ja vähentää näin peräänajon vaaraa. Takasumuvalon käyttöönottoa aprikoidessa voi omaa näkyvyyttä käyttää ohjenuorana. Jos itse ei näe kunnolla edessä ajavaa, voi olettaa, että keli haittaa takana tulevankin havainnointia, Elovaara vinkkaa. Kun näkyvyys on huono, tulee myös omaa ajonopeutta laskea. Jo pienikin muutos lisää pelivaraa toimia. ??Monella voi olla se pelko, että joku ajaa perään, jos hidastaa heikon näkyvyyden vallitessa. Sitten tungetaan kuin Lontoon sumuun, vaikka näkyvyys voi olla erittäin heikko, Elovaara toteaa. Arkisto / Vesa Joensuu Liian moni jättää turvavyön kiinnittämättä. oihin etsintäkuulutetuista henkilöistä harmaan talouden torjuntaan. ? Tehostunut läsnäolo liikenteessä tuotti myös muita hyviä tuloksia. Vuokraamme autot & kärryt - pikkubussi - pakettiautot - henkilöautot ??Jos ei tiedä onko omassa autossa takasumuvaloa tai mistä se kytketään päälle, sen kertoo auton ohjekirja. Poliisi: Älä unohda vyöttää lasta Raahen Seutu Ouluntie 45, Raahe p. 08 220780 Liikennevalvontatapahtumien yhteydessä poliisi otti kiinni muun muassa 65 etsintäkuulutettua, poliisiylitarkastaja Risto Lammi kertoo. ym. remontit ! Ouluntien Autohuolto Oy p. 044-322 3776, 223 7766 www.otah.fi ma-pe 7-18 Kun muutat muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille! Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe puh. 010 665 9015, fax (08) 220 702 asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi sudokuvastaus 3 1 5 8 9 7 2 6 4 9 2 8 5 6 4 7 1 3 6 4 7 2 3 1 8 5 9 5 3 1 4 7 8 9 2 6 8 6 2 3 5 9 4 7 1 7 9 4 6 1 2 5 3 8 2 5 9 1 8 3 6 4 7 4 8 3 7 2 6 1 9 5 1 7 6 9 4 5 3 8 2 © Bulls
  • RAAHEN SEUTU Torstaina 18. syyskuuta 2014 12 URHEILU&LIIKUNTA Vesa Joensuu SEURAT, lisää s. 8 FC Raahe 05 pojat Uudet ja nykyiset tervetuloa. Treenit keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 17.30-19 tekonurmella. Lisätietoa Marika 040-5708274, Roy FC Raahe 06-07 pojat ja -tytöt Uudet ja nykyiset tervetuloa. Treenit maanantaisin klo 18-19, ja Keskiviikkoisin klo 18-19 tekonurmella. Lisätietoa Sami A 050-4360877 ja Janne K 040-8220561 FC Raahe 08- pojat ja -tytöt Uudet ja nykyiset tervetuloa. Treenit maanantaisin klo 18-19 tekonurmella. FC Raahe 09-10 pojat ja -tytöt Uudet ja nykyiset tervetuloa. Treenit maanantaisin klo 18-19 tekonurmella. Lisätietoa Jyrki 0405804204, Jarkko, Roy, Pekka FC Raahe Seura-asujen tilaukset sovittu Kesportin kanssa. Kollareiden ja tuulipukujen sovitus, tilaus ja maksu liikkeessä. JÄRJESTÖT Raahen Kansalliset Seniorit Lähdemme syysretkelle Pyhäjoelle 23.9.14 klo 13.00. Kokoonnutaan toimintakeskus Kreivinajan pihalle klo 13. Kahvittelu tapahtuu ulkotiloissa. Varaa kahviraha mukaan. Tervetuloa mukaan! Pyhäjoen Metsästysseura Leppojan maasto rauhoitettu ajokokeiden takia 21.9. ja 26.9.2014 Räpylänheiton MM-kisat lähestyvät. Juha Korpi näyttää mallia. Samaan aikaan käydään kilpaa myös liitosaappaanheitossa ja hirrensyöksyssä. Sarjoja on lapsista aikuisiin. Käsillä kauniita kaaria MM-kisat: Räpylänheittokauden kohokohta on jo ovella. Jussi Pesonen jussi.pesonen@almamedia.fi Yppärin Erämiehet Silovuori, Ahkio ja Halkokari rauhoitettu ajokokeiden takia 21.9. ja 26.9.2014 SPR Raahen osasto Nälkäpäiväkeräys 18.-19.9. klo 10?17 ja 20.9. klo 10 ? 14. Tule lipaskerääjäksi Sinulle sopivaan aikaan haluamasi mittaiseksi ajaksi. Ohjeet ja lippaat saat Pointista. Lisätietoja 045 852 3959. Sunnuntaina lokakuun viides päivä Rännärillä järjestetään melkoiset kalaasit. Siellä heitetään liitosaapasta, syöstään hirttä ja paiskotaan räpylöitä. Räpylänheitossa on kyseessä oikein maailmanmestaruuskilpailut. Kisoja järjestävän Pattijoen Urheilijoiden Ilkka Kontinaho kehottaa valitsemaan räpyläksi sellai- sen rieskan, joka painuu hyvin littanaksi. Uusi ja jäykkä räpylä kun on koppura, joka muhkeudellaan kerää ilmaa sisäänsä ja aukeaa kesken lennon. Neljännettä kertaa järjestettäviin MM-kisoihin on täksi vuodeksi standardisoitu Karhu 2.0 käytettäväksi malliksi. Sitä käyttävät sekä naiset että miehet. Lapset heittävät pienempää räpylää. ??Tyyli on vapaa. Yläkautta voi heittää tai sitten saap- paanheittotyylillä, Kontinaho kertoo. Saapasta heitetään eteenpäin pyörähdellen ja lopuksi suoralla kädellä vehjettä lingoten. Räpylänheitto on sekoitus pesäpalloa ja saappaanheittoa. Kumman lajin taitajat mahtavat olla siinä parempia? ??Sitä ei voi tietää. Pesäpalloilijat eivät ole oikein kokeilleet tätä. He ovat aiemmin olleet toimitsijoina. TeKi-ottelut ympyröity kalenteriin Juha Honkala juha.honkala@almamedia.fi Jääkiekon III-divisioonakin alkaa perjantaina ja sarjassa on kaksi joukkuetta Raahen seutukunnasta. Tällä kaudella vietetään Pyhäjoen JokiKiekon juhlavuotta. Tulee nimittäin 20 vuotta siitä, kun pyhäjokiset siirtyivät Nuorisoseuran Kiekosta Joki-Kiekon edustajiksi. Pyhäjoen Joki-Kiekon kasvoina voidaan pitää Jari Ukonsaarta, joka on seuran perustajajäsen ja nykyinen edustuksen joukkueenjohtaja. Ukonsaari on nähnyt monet nousut ja laskut ja alkavaan kauteen mies lähtee täynnä luottoa. ??Hyvä pyhäjokinen kokoonpano kasassa. 19 kenttäpelaajaa, kolme maalivahtia ja yhteensä 15 entistä tai nykyistä pyhäjokista. On tärkeää, että pyhäjokiset pelaavat Pyhäjoella. Oman kylän miehiä tullaan mielellään katsomaan, Ukonsaari kertoo. Perjantaina PJK pelaa kotona Oulun OYUS:ia vastaan. Joukkue haluaa voittaa sar- Ville Korpela ottaa vastuun Joki-Kiekon valmennuksesta. Jokela-Pattijoki Kyläseura järjestää Rännärillä samaan aikaan Lokaheitot nimisen kisan. Lajeina ovat liitosaappaanheitto ja hirrensyöksy. Liitosaapas on varrestaan yhteenliimattu kumisaapas ja hirsi nelimetrinen ja kaksikymmenkiloinen pölkky. Naisten hirsi painaa viisitoista kiloa. Yksinkertaistaen hirttä tartutaan pohjasta kiinni ja syöksytään se haarojen välistä kaarella eteenpäin. Näihinkin kisoihin pääsee mukaan paikalle tulemalla. jan ja karsia keväällä II-divisioonaan. Kauden otteluohjelmasta on ympyröity ottelut Raahen Teräs-Kiekkoa vastaan ja hyvästä syystä. ??Mahtavia paikallispelejä. Siellä on paljon meidän entisiä pelaajia ja paljon kavereita puolin ja toisin. Myös meillä on TeKi-taustaisia pelaajia, joten tunnelma on taattu. Ja tietysti Oulaisia vastaan on perinteisesti hyvät väännöt, Ukonsaari kertoo. Juhlavuosi näkyy kauden aikana muun muassa juhlaottelulla, jossa muistetaan ansioituneita jokikiekkolaisia. Ottelu pelataan 22. marraskuuta ja vastassa on Suomussalmen SuPs. 20 vuoteen mahtuu yhtä sun toista, mutta kenties tärkein virstanpyl- väs oli se, että Pyhäjoelle saatiin jäähalli vuonna 2002. ??Ilman hallia ei olisi varmaan enää Joki-Kiekkoa. Oli se tosi tärkeä juttu. Vieraspaikkakunnilla jääajat ja hinnat ovat mitä ovat. Pari talvea kuljettiin välillä Oulaisissa ja olihan se raskasta. Jos hallia ei olisi tullut, pelaisimme varmaan salibandyä tai jotain. Arolan Pekka ja Ukonsaaren Seppo tekivät hienon työn halliasiassa, Jari Ukonsaari kehuu. Joukkuetta valmentaa Ville Korpela, joka vaihtoi pelihommat fläppitauluun. ??Hyvä kaveri ja hän on ottanut porukan haltuun. Henki kopissa on älyttömän hyvä, mikä on ehdottomasti joukkueen vahvuus. ??Kyllä he joskus vihaisesti paiskovat räpylöitä, kun ulkovuorosta tulevat sisälle. Potentiaalia voisi olla. Itse kisaan voi osallistua kuka tahansa ? vaikka kisan kesken. ??Tänä vuonna on tuotu tätä askel virallisempaan suuntaan, kun on tuotu tämä virallisten kisojen yhteyteen, Kontinaho sanoo.
  • Torstaina 18. syyskuuta 2014 RAAHEN SEUTU EURONICS PESUPÄIVÄT OULU ZEPPELIN RAAHE KOKKOLA YLIVIESKA A LÄM PÖP UM PPU A+ TEK NIIK KA +++ LIN KO US 8 KG 140 0K IERR . 499,- A+ 399,- (799,-) 249,- (699,-) (349,-) KUIVAUSRUMPU T75380AH2 ? energialuokka A+ ? lämpöpumpputekniikka ? kondensoiva kuivausrumpu ? äänitaso 66 dB(A) ? mitat: K 85 x L 60 x S 60 cm PYYKINPESUKONE L73483FL 26? 99,- ANTENNIVERKON DIGIVIRITIN Ä IKÄYTÖSS ERÄ HOTELL NY 26? OLLEITA SO ISIOITA EV EL UT UL TA ? erä hotellikäytössä olleita taulutelevisioita ? antenniverkon digiviritin VAU! Kaikkiin kannettaviin tietokoneisiin Canon MG 2550 -tulostin KAUPAN PÄÄLLE (Arvo 59,-) ? taloudellinen ? tehokas ? kaksipuoleinen tulostus ? tulostus älypuhelimista ja tablet-tietokoneista ? helposti jaettavissa skannaus USB:lle, FTP:hen ja sähköpostiin EDULLISET TULOSTUS- JA KOPIOINTI KUSTANNUKSET KAHVINKEITIN, VEDENKEITIN JA LEIVÄNPAAHDIN 10,TASAN LASERMONITOIMITULOSTIN/ KOPIOKONE WORKFORCE AL-MX200DNF 129,- (229,-) EURONICS RAAHE Kauppakeskus Masto Ollinkalliontie 3 92100 RAAHE puh. 010 229 0566 ma-pe 10-18 la 10-15 Tuotteita rajoitetut erät. Tarjoustuotteita 1 kpl/asiakas. ? energiatehokkuusluokka: A+ ? 12 astiastoa ? AquaStop ? kuivaustehokkuusluokka: A ? 4 ohjelmaa ? MääräSensori ? lapsilukitus ? itsepuhdistuva 3-vaiheinen suodatinjärjestelmä 50? 3D LED 200 Hz 699,- (1199,-) 50? 3D LED-TV FULL HD KDL-50W685 26? TAULU TV LASER valkoinen »AquaStop« ActiveWater ASTIANPESUKONE, 60 cm SMU40D12SK ? A+++ -energialuokka ? täyttömäärä 8 kg ? linkous max. 1400 k/min ? OptiSense? Eko-pesu ? ProTex-rumpu ? pesutulos A ? LCD-näyttö ? täydellinen vesivahinkosuoja ? ajastin ? mitat: K 85 x L 60 x S 52,2 cm KPL ? Full HD ? 3D ? X-Reality PRO? 200 Hz:n Motion?ow XR ? langaton näytön peilaus ? katsele älypuhelimen valokuvia ja videoita televisiosta T UPEA JOUKSET! R A T Ä K K Y KÄNN A! J O T N I H K AT S O 169,69,(199,-) SUURI NÄYTTÖ (99,-) HUIPPUNOPEAT VERKKOYHTEYDET PALJON VIIHDETTÄ ÄLYPUHELIN GALAXY ACE 3 ? 4 G älypuhelin ? 5 Mpix kamera ? erinomainen suorituskyky ? 1,2 Ghz:n dual core prosessori ? Android Jelly Bean -käyttöjärjestelmä ÄLYPUHELIN Galaxy Trend Plus ? selkeä 4 tuuman kosketusnäyttö ? Android Jelly Bean -käyttöjärjestelmä ? nopea 1,2 Ghz:n prosessori ? 5 Mpix kamera MEILLÄ VOIT MAKSAA LASKULLA TAI ERISSÄ www.euronics.fi
  • RAAHEN SEUTU Torstaina 18. syyskuuta 2014 14 TELEVISIO Tv-viikko // C9 Aamulehti // Perjantaina 12. syyskuuta 2014 TorsTai 18.9. Pahasuisena tunnettu julkkiskokki Gordon Ramsay tekee tällä erää viimeistä kertaa hotelleista edustuskuntoisia. Sarja jää nimittäin tauolle. Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay, Nelonen klo 21 Tv1 05.55 MOT. 06.25 Ylen aamu-tv. 09.30 Puoli seitsemän. 10.00?10.50 Murdochin murhamysteerit (12). 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Alueuutisia. 12.25 Oddasat. 12.40 Sydämen asialla (7). Jokainen päivä on liikaa. 13.30 Miehen tie (7). (Suomi,1940) O: Nyrki Tapiovaara, Hugo Hytönen. Mv. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Yle Oddasat. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. (Riksdagens frågetimme). Suora lähetys eduskunnasta. 16.55 Novosti Yle. 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Murdochin murhamysteerit (12). Minä, Murdoch. 18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Puoli seitsemän. 19.00?19.50 Downton Abbey (12). 6/9. (U) 20.00 Kuningaskuluttaja. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 21.05 A-studio: Talk. 22.00 Ulkolinja: Raakaa palmuöljyä. Neste Oil on maailman suurimpia palmuöljyn käyttäjiä. Mikä vastuu yhtiöllä on alihankkijoidensa toimista Kaakkois-Aasiassa, jossa ne kaatavat sademetsää ja käyttävät myös lapsityövoimaa. 22.55 Yle Uutiset. 23.00 Pyhiinvaeltajan kuolema (16). (En pilgrims död) 1/4. (U) 00.00?01.00 Stolberg (12). Rahasta vai rakkaudesta? (U) Tv2 06.50 Pikku Kakkonen. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.9. 06.52 Possu Pallero (S). 07.03 Hommat hoituu. 07.09 Raa Raa, leikkisä leijona. 07.20 Muista laulaa. 07.25 Lilli ja kukkaisystävät (S). 07.35 Neppajymykerho. 07.41 Sasu (S). 07.55 Töötti ja Pulteri (S). 21/26. 08.16 Muumilaakson tarinoita. 08.40?08.50 Hupsis (S). 09.00 McLeodin tyttäret (7). (U) 09.45 Luontoretkellä. 10.15 Norjan kovin. 2/6. 10.55 Nolojen tilanteiden mies. 11.20 Uusi päivä (S). 11.50 Tanskalainen maajussi 2008?2012. 1/3. 12.20 Muuttohaukantie. 12.50 Muuttohaukantie. 13.20 Retrolissun ysärit. 13.50 Tartu Mikkiin. (U) 14.40 Totuus rakkaudesta. (U). 15.15 Jaquie Brownin päiväkirjat. 15.40?16.23 Doctor Who (12). (U) 16.30 Galaxi. 16.31 Nokkelikot (7). 16.44 Mimun maailma (7). 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 McLeodin tyttäret (7). (U) 18.45 Löytöretkiä maailmaan. 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Yle Uutiset. 19.20 Urheiluruutu. 19.24 Yle Uutiset sää. 19.30 Peltsin Lappi. 20.00 Silminnäkijä: Ruplakeitto. Satojen miljoonien ruplanvaihtojärjestelmä työntää venäläistä rahaa suomalaiseen yritystoimintaan. 20.30 Naurun tasapaino Extra. 20.35 Pasila 2.5 ? The Spin-Off. 21.00 21.00 Naurun tasapaino. 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 Ironside (16). 2/9. 22.45 Luck (16). 4/9. 23.35?00.00 Kimppakolmoset. Yle Fem 7.25 SVT: Gomorron Sverige. 12.00 SVT: Uppdrag granskning. 13.00 SVT: Bokcirkeln i Hökarängen. 13.30 SVT: Eldsjälar. 14.00 SVT: Vem vet mest?. 14.30 SVT: Ut i naturen. 15.55 Kapteeni Sapelihammas ? merten kuningas (7). 16.09 Kysy Laralta (7). 16.21 Ruohonjuuritasolla (7). 16.25 Aistien haastaja. 16.55 Puutarhakeskiviikko. 17.25 Kärkeviä kommentteja. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Bärtil. 18.30 Fanny (7). 18.34 Limbo 3. 18.49 Lonkeroiset (S). 18.51 Nina Patalo (7). 19.00 Veljesten keittiössä. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.55 Obs debatt. 20.30 Tämä tästä. 20.45 Oddasat. 21.00 Efter Nio. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Dok: Minä hengitän. 23.00 SVT: Säsongstart: Debatt. 23.45 SVT: Gomorron Sverige sammandrag. 0.15 SVT: Aktuellt. 0.55 SVT: Kulturnyheterna. 1.00 SVT: Sydnytt. 1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. 1.15 SVT: Sportnytt. 1.25 SVT: Hockeykväll. 2.00 SVT: Lulu Zipadoo. 2.15 SVT: Lilla Aktuellt. 2.30 SVT: Antikduellen. AvA 6.00 Aamun AVAus. 9.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. Modernia kreikkalaista. Jamie tekee kuohkeaa kookos-sitruunariisiä, vihreällä teellä maustettua lohta ja japanilaisella misolla maustettua kastiketta. Toisena ateriana on moderni versio kreikkalaisesta salaatista feta-pinaattitäytteisten filo-taikinnyyttien kera. 10.00 Suurin pudottaja. 12.00 Beverly Hillsin panttilainaamo. 12.30 Makuja & Elämää. 12.45 Lääkärit. Sukupuoli on liukuva käsite. 13.40 Sadan tonnin talot. 14.40 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 15.45 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. Yrttipihvit ja kanasalaatti. 16.15 Makuja & Elämää. 16.30 Suurin pudottaja. 17.30 Salatut elämät (S). 18.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 19.00 Haaveiden talo hartiapankilla. 20.00 Suomen kaunein koti. 21.00 Iholla. 21.30 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 22.30 Voguen Fashion Fund. 23.30 Iholla. 0.00 AVA Dokumentti: Yves Saint Laurent: Hullu rakkaus. 1.55 Yön AVA. mTv3 05.30 Aamusää. 06.00 Studio55.fi. 06.25 Huomenta Suomi. 09.05 Studio55.fi. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 09.35 Mitä tänään syötäisiin?. 09.40 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 09.45 Kauniit ja rohkeat (S). 10.10 Emmerdale (S). 10.40 Emmerdale (S). 11.10?12.05 Lääkärit. Lääkärien palkintogaala. 13.35 Neljä huonetta. 14.35 Perhe pelissä (7). 15.05 Alueellinen sääennuste. 15.10 Mitä tänään syötäisiin?. 15.15 Jamie Oliverin säästöateriat. Uunilohta ja hampurilaisia. 16.15 Hansin matkassa. Jakso 2. Kalle Palander. 17.00 17.15 Uutiset. 17.20 Päivän sää. 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?. 18.00 Emmerdale (S). 18.30 Emmerdale (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). 20.05 Koko Suomi leipoo. 21.00 21.00 Vares 5 ? Huhtikuun tytöt (16). (Suomi 2011 ) Kaksiosaisessa jännärissä Vareksella on tylsää, kunnes toimittaja Ruuhiolla onkin joku vanha, selvittämätön juttu kolmesta kadonneesta tytöstä. O: Lauri Törhönen. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.35 Kuuma laki (12). Huoltajuuskiista. 23.35 Pahan ajojahti (16). Takinkääntöä. 00.35 Terriers (12). 01.35?05.30 Voittostudio. nelonen 05.00?06.30 Ennustaja-TV. 07.00 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). 07.30 Disney esittää: Timon ja Pumba (S). 07.55 Lazy Town (S). 08.25 Waverly Placen velhot (S). 08.50 Sikke ? Ruokaa rakkaudella. 09.20 Tuhluriprinsessat. 09.50 Kodikkaasti vuokralla. Koti muusikolle. 10.20 Sarahin sisustusvinkit. Tyylikäs lastenhuone. 10.50?11.20 Ennustaja-TV. 12.20 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.20 Kodikkaasti vuokralla. Kaksi miestä ja koira. 13.50 Sarahin sisustusvinkit. Persoonallinen keittiö. 14.20 Sikke ? Ruokaa rakkaudella. 14.50 Ruotsin karmein koti. Koirakahvila koreaksi. 15.50 Himohamstraajat (S). 16.50 Arvostele mun illallinen Suomessa. 17.00 17.20 Frasier (S). Palveluksia. 17.50 Hotellit haltuun. Pikkukylän playboy. 18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Poliisit (7). Jyväskylä. 19.30 Poliisit (S). 20.00 The Voice Kids. 20.57 Keno. 6 Harmaata rahaa liikkuu vuosittain satoja miljoonia Venäjältä EU-maiden kautta verokeitaisiin. Tullin uusi rahakoira Massi vainuaa liiat käteiset. Silminnäkijä: Ruplakeitto, TV2 klo 20 Yle TeemA 04.00 Teematieto. 15.50 Simon Reeve Intian valtamerellä. 4/6. Oman, Intia ja Malediivit. 16.50 Sami Yaffa ? Sound Tracker. Missä syntyi tango? 17.45 Francon jälkeen ? Alcantaran perhe (7). (12) Osa 251. Erilainen joulu. 19.00?19.53 Muinaisen Egyptin taideaarteet. 3/3. Uusi kukoistus. 20.00 Prisma Studio. Eläinlauma toimii tehokkaasti, kun kaikilla on sama tunnetila. Voiko ihminen tartuttaa tunteita ja saada muut käyttäytymään haluamallaan tavalla? Keskustelemassa mm. valmentaja Sakari Pietilä. 20.30?20.54 Ruokaratsia. 2/8. Kebab-ravintoloiden lihojen analyysi tuottaa yllättäviä tuloksia. Kulinaristien suosimat osterit saattavat sisältää ruokamyrkytystä aiheuttavia bakteereja. Miten sairastumisen riskiä voi vähentää? 21.00 Tiededokumentti: Australian mantereella. 3/4. Liikenne. 21.55 Kino Suomi: Kauhun millimetrit (12). (1992) N: Tiina Tenhunen, Katja Krohn. O: Ilari Nummi. 22.58 Kino Suomi: Meno paluu (16). (1995) Kauhuelokuva. O: Janne Kuusi. 23.10 The Act of Killing (12). O: Joshua Oppenheimer, Christine Cynn. 00.50?04.00 Teematieto. Sub 06.00 Voittostudio. 08.00 Astral TV. 10.00?11.00 Lemmen viemää (7). Valkotakkiset vievät. 14.00 Tanssien tähtiin. Finalistit esittäytyvät, osa 5/5. 14.30 Tanssien tähtiin. Fantastinen finaali. 16.00 Walker, Teksasista (12). Koodinimi: Sudenkorento. 17.00 Lemmen viemää (7). Pakkohoidossa. 18.00 Kurjat kuppilat USA. Mangia Mangia, osa 2. Mangia Mangia on kriisissä, mutta omistaja Julie ei näe ongelmien vakavuutta. 19.00 Naapurit-arvonta. 19.05 Big Brother Extra. 19.30 Miehen puolikkaat (7). Uudenlainen perhepotretti. 20.00 Rillit huurussa (S). Monopolaarinen tutkimusretki. Toisen tuotantokauden viimeinen jakso. 20.30 Simpsonit (7). Tekoälyttömät tekeleet. 21.00 Dieetit vaihtoon!. 22.00 Big Brother. 23.00 Katujen kasvatti (16). Riistetyt. Ryhmä joutuu tekemisiin julman ihmiskaupparingin kanssa tutkiessaan venäläismafian asekauppoja. 00.00 Supernatural (16). Uhrauksen voima. 01.00 Simpsonit (12). Uskolla terveeksi. 01.30?06.00 Voittostudio. 21.00 21.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. Hemmotellut sisarukset. 22.00 Toimintatorstai: The Expendables (16). (USA 2010). O: Sylvester Stallone. 00.10 Poliisit (7). Jyväskylä. 00.40 Poliisit (S). 01.10 NCIS Rikostutkijat (12). Turvassa. 02.10 Frasier (S). Palveluksia. 02.40 Salaliittoteoriat Jesse Venturan johdolla (S). Ilmaston lämpeneminen. 03.40?05.00 Ennustaja-TV. Fox 6.00 Sky News. 6.25 ja 6.36 FOX Kids: Sketsiä!. 6.47 FOX Kids: Gormiti. 7.13 FOX Kids: Lalaloopsy. 7.36 ja 7.48 FOX Kids: Vipo ? lentävän koiran seikkailut. 8.01 FOX Kids: Avatar. 8.25 FOX Kids: Transformers ? Rescue Bots. 8.48 FOX Kids: Trollz. 9.10 Wipeout. 10.00 24Kitchen: Sara Chafak suolasta sahramiin. 10.30 24Kitchen: Kalle ? Chef on the Beach. 11.00 24Kitchen: Portugalin makuja. 11.30 Venäläiset tulee!. 12.20 Autiotalojen aarteet. 12.50 Tuohta tuhosta. 13.20 Miehen paikka. 13.45 Jurassic CSI. 14.35 FOX Wild: Krokotiilien invaasio. 15.25 Lentoturmatutkinta. 16.20 Futurama. 16.45 Family Guy. 17.15 Suomen vartijat. 17.40 Huutokaupan metsästäjät. 18.05 Matkalaukkujen metsästäjät. 18.30 Varastojen metsästäjät. 19.00 ja 19.30 Cops. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.30 Suomen vartijat. 21.00 Bones. 21.55 Criminal Minds. 22.50 Ilman johtolankaa. 23.45 Lyödään ällikällä. 0.15 ja 1.05 Tabu. 2.00 Huumebisnes Oy. 2.55 Britannian alamaailma. 3.45 Suomen vartijat. 4.10?4.35 Family Guy. liv 5.00 Ennustaja-TV. 9.00 Hulluna häämekkoihin. Siskokset tukkanuottasilla. 9.30 Tuhluriprinsessat. Avioliitto vaarassa. 10.00 Olet mitä syöt. Ranskalaiskuningatar. 10.30 Sarahin talo. Keittiö. 11.00 Olgan kotona. Pitsa on pikaruokaa. 11.30 Leila leipoo Ranskassa. Vuokaleivoksia lapsille. 12.00 Supermarjo ja tytöt. 12.30 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. Ehtoisa emäntä. 13.00 Huippukokki lähtee maalle. 13.30 Kauneusleikkaukseen vai ei?. 14.00 Hulluna häämekkoihin. 14.30 Kotikokkien taistelu. 15.30 Hurja remontti. 16.30 Olet mitä syöt. 17.00 Huippumalli haussa. 17.55 Kotikokkien taistelu. 19.00 Hurja remontti. 19.55 Sinkkuelämää (12). 20.30 Sinkkulaiva. 21.00 Unelmien poikamiestyttö. 22.55 Beverly Hillsin lastenhoitajat (S). 23.55 Sinkkulaiva. 0.25 Sinkkuelämää (12). 1.00 Scandal (12). 1.55 Seurapiirisäpinää Teksasissa (S). 2.55 Ruotsin plastiikkakirurgit. 3.55 Kotikokkien taistelu. 6 Tanskalaisesta koko perheen sarjasta Limbo 3:sta alkavat uudet jaksot. Yle Fem klo 18.34 Tv5 6.00 Ankkadynastia. 6.25 Ihmemies MacGyver (12). 7.20 Matlock (S). 8.10 ja 8.40 Kellarin kunkku (7). 9.05 TV Shop Tvins. 12.05 Ankkadynastia. 13.00 ja 13.30 Pomo keittiössä. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 15.00 Matlock (7). 16.00 Kolmas kivi auringosta (S). 16.30 Kaikki rakastavat Raymondia (S). 17.00 Pulmuset. 17.30 Pulmuset. 18.00 Kellarin kunkku (S). 18.30 Kellarin kunkku (S). 19.00 Top 20 kotivideot. 20.00 Myyntimies Jethro. 21.00 Elokuva: American Pie 2 (12). 23.05 Bastuklubben. 23.40 Yövuoro. 0.35 5D: Masturbointiniksejä naisille (16). 1.35 Elokuva: Coraline ja toinen todellisuus (7). 3.20 Paritellen (S). 3.55 Paritellen (7). KuTonen 6.00 Voice TV. 7.00 Voice TV. 8.00 Voice TV. 9.00 TV Shop Tvins. 12.00 Voice TV. 13.00 Iskelmä TV. 14.00 Radio City TV. 15.00 Voice TV. 16.00 Iskelmä TV. 17.00 Radio City TV. 18.00 Yukonin miehet. 19.00 Arvotavara rahaksi. 20.00 Huutokauppa Kentuckyssa. 20.30 Kassakaappien murtajat. 21.00 Fast n? Loud. 22.00 Elokuva: Alcatraz ? kohtaloni (16). 0.30 NCIS Rikostutkijat (12). 1.20 Franklin & Bash (7). 2.10 Star Trek: The Next Generation (12). 3.05 ja 3.30 Dog, palkkionmetsästäjä (7). 4.00 Voice TV. Jim 5.00 Ennustaja-TV. 10.45 LIVE: Tiedä ja Voita. 11.15 Krokotiilimies. 12.15 Huijarirakentajat. 13.10 Kuppilat kuntoon Ruotsi. 14.05 Leijonan luola USA. 15.00 MasterChef Australia. 16.00 Krokotiilimies. 17.00 Kuppilat kuntoon Ruotsi. 18.00 MasterChef Australia. 19.00 Leijonan luola USA. 19.55 Nelonen Pro esittää: UEFA Europa League FC Kööpenhamina ? HJK. 21.55 Talent USA. 23.45 Leijonan luola USA. 0.45 Rekkakuskit jäällä. 1.45 Guinness World Records. 2.45 Panttilainaamon autospesialistit (S). 3.15 Mestariampuja. 4.15 Ennustaja-TV.
  • Torstaina 18. syyskuuta 2014 RAAHEN SEUTU 15 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. sudoku Päivyri LAUANTAITANSSIT 5 Aurinko nousee 6.52 9 Aurinko laskee 19.39 Nimet Tyyne, Tytti 7 6 4 3 8 7 9 5 Miete Avioliiton ratkaiseva koetinkivi on yhteinen aamiainen. A. P. Herbert 2 2 4 8 2 4 5 7 9 4 3 6 Musiikista vastaa: Teuvo Vuoti ja 3 Tanssiyhtye Captain Tervetuloa! Pääsymaksu 10 ? (sis. kahvit) 2 RÄYSTÄSKOURUA 2?/m 6 Värit musta, ruskea ja valkoinen. 5-6 metrin salko, saatavana myös 5? määrämittaisena. Seinä- ja kattotikkaat tarjoushintaan. Myös piipunhatut. Perjantaina 19.9. Raahen torilla klo 9-15. (käteismaksu) T:mi Kourumaa p. 0400 562 948 7 Sana Oikeamielinen ymmärtää köyhää. Sananl. 29:7 9 4 5 4 5 B. VIRTANEN www.raahenseutu.fi Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe 3 Sudokun vastaus on sivulla 8. SUPERMUKULA 7 3 7 sarjakuvat Raahen Työväentalolla lauantaina 20.9.2014 klo 20.00?23.00 © Bulls AJAN SÄVEL Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti. Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy. Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani. Ilmestymispäivät: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai. Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919. 006593?86?36 Levikki 8753 (LT 2011) Irtonumero 2 ? TILAUSHINNAT Kestotilaus sis. voimassa olevan alv:n 12 kk maksuvälillä à 170,40 ? 6 kk maksuvälillä à 91,20 ? 4 kk maksuvälillä à 60,80 ? 3 kk maksuvälillä à 45,60 ? 2 kk maksuvälillä à 30,40 ? Vuosikertatilaus sis. voimassa olevan alv:n 12 kk à 264,00 ? 6 kk à 132,00 ? 4 kk à 88,00 ? 3 kk à 66,00 ? 2 kk à 44,00 ? Raahen Seudun JAKELUHÄIRIÖT klo 08.00?15.00 010 665 5185 asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi Tilausasiat 010 665 9015 Asiakaspalvelu Minna Lattunen 010 665 5185 Palvelemme ma?pe klo 8?15 fax (08) 220 702 Raahelainen, suorajakelut Sanna Tjäder 050 560 0013 Mediamyynti Myyntineuvottelijat Anne Luovi 050 560 0020 Marketta Routaniemi 0400 649 156 Myyntipäällikkö Marjut Möttönen 040 573 0569 Markkinointipäällikkö Erkki Heikkilä 0400 589 430 Ilmoitusvalmistus Aini Kanniala 050 560 0017 Päivi Klaavo 050 560 0010 Hannu Pihlajakoski 050 560 0018 Toimitus 010 665 5180 Juha Honkala Sari Jaatinen Vesa Joensuu Vappu Kallio Maarit Kesti Mikko Määttä Tuulikki Nousiainen Jussi Pesonen Kristiina Tuikkala Raili Viirret Uutistuottaja Nina Tuomikoski Päätoimittaja Sanna Keskinen 050 438 0402 050 314 2668 0400 587 146 050 349 3108 050 560 0015 050 438 0400 050 314 2666 050 314 2668 050 314 2663 050 314 2661 050 314 2660 050 562 7068 Sähköpostit etunimi.sukunimi@almamedia.fi Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: 0,088 ?/min (alv. 24%) Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten. @ Paikallisennuste tänään Meteorologi Kristian Roine Perjantaina 6 SIIKAJOKI 6 +15°C +14°C Sunnuntaina RAAHE +16 Maanantaina 7 3 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Lauantaina 7 +13°C +6°C Lämmintä Suomessa toissapäivänä +19,9 °C Piikkiö +16 +14 PYHÄJOKI Kylmää toissapäivänä Vihanti ?4,3 °C Sodankylä +14 30 25 20 15 10 5 0?C +5 +10 Kotimaa Kotimaa iltapäivällä pe Heikkoa tuulta. Aamulla paikoin sumua. Päivällä puolipilvistä tai pilvistä ja mahdollisesti jokunen tippa vettä. Päivälämpötila 14...17 astetta. Sää vuosi sitten tilaukset - seurakunnat - seurat - järjestöt - opistot - partio: asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi ilmoitukset: ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi tai ilmoitukset.raahelainen@almamedia.fi uutisvinkit - kirjoitukset - tulokset: toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai toimitus.raahelainen@almamedia.fi la su Helsinki 17 17 18 Joensuu 15 16 14 Jyväskylä 14 16 13 Kajaani 14 16 14 Kemi 13 13 13 Lahti 17 17 17 Oulu 16 15 14 Pori 17 17 13 Kruunupyy +17°C 5 Rovaniemi 11 12 12 Oulunsalo +18°C 3 Tampere 15 16 11 Ylivieska +14°C 7 Turku 18 18 16 Vaasa 16 16 14 +15 +20 +25 +30 8 10 13 2 15 14 7 16 18 5 2 16
  • RAAHEN SEUTU Torstaina 18. syyskuuta 2014 16 EDULLISIIN SYYSISTUTUKSIIN Alennus myymälän taimista -15% 00 -30% 10 Biolan MUSTAMULTA 45 litraa 3 säkkiä (norm. 4,70?/säkki) Säänkestävät PIHAPATSAAT -15 % PUUTARHUREILTAMME SAAT ASIANTUNTEVAA PALVELUA Särkän Perennataimisto Valtatie 925, 92210 Arkkukari (Raahe) puh. (08)263369, fax (08)263630 Palvelemme Ma-Pe 9-17, La 9-15, Su suljettu, www.sarkanperennataimisto.fi Syksyn kukat saapuneet !! SYYSKUUN MODA-KORTTI TARJOUKSET! Laadukkaat callunat 3kpl / 3kpl 9,50 yksittäin 3,90kpl Kellokanervat, hopealangat, koristekaalit ym. Palvelemme ma-pe 9-18 la-su 9-17 Kirkkokatu 25 Raahe (08) 222 943 www.korhosenkukkatalo.com TORILLA TAKKI VUOKRATTAVANA TAKKI snow white, truffle 169? (219?) (299?) 239? black, dark beige Tuoretta kalaa ja YPPÄRIN KALATUOTTEITA Pyhäjoen torilla pe klo 12-12.45 SIEVILÄISTÄ PUNAISTA HERAA Saunallinen KAKSIO 55,5m² Reiponkadulla. Vuokra 575,-/ kk + vesi mittauksen mukaan. Vakuus 1 kk. Ei eläimiä. P. 0400 790 060 TAKKI garbon, plum 179? (229?) TORILLA perjantaina 19.9. Raahen torilla klo 9-11 (Raahelan piha) Pyhäjoki tori 12-12.45 MYYTÄVÄNÄ ISOA SIIKAA, JA ISOA AHVENTA Matti Hannuniemi Oy Fellmanin puistokatu 20 RAAHE, p. 223 8020 Palvelemme ma?pe 10?18, la 10?15 torilla päivittäin klo 9-14 Männistö Myytävänä OMENAPUUN OMENOITA Puh. 040 593 2966 tai 040 410 4145 OMENAA itsepoimien. Tied. p. 08 223 7776 LOPPUUNMYYNTI NOSTO-OVET Uusi autotallin ovesi nyt hyvän sään aikana! Kauttamme myös asennuspalvelu. Ilmainen mittaus/suunnittelupalvelu paikan päällä. Autosähkö Vilpuntie 9, Raahe Tutustu www.lametek.? ja soita 044 773 0002 Päivän kala NORJAN LOHI FILE 10.90 e/kg K-Market Pattijoki TUORETTA SIIKAA, MAIVAA JA SILAKKAA Hinnat voimassa 18. - 27.9. tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Edullisesti Smartiasta! Electrogear Teholed työvalaisin 10w 120 ast tunnistimella 20W 39,90? 27,90 norm. 25,90? 40525 -LA: PALVELUSTA TO 9 90 9 90 kg NAUDAN PAISTIJAUHELIHA Suomi PORSAAN KYLJYKSET kg Suomi -PE : GRILLISTÄ TO Grillattu BROILERIN KOIPI 0 89 kpl STÄ PAistopistee TO?SU: to-su: 2 350 g (7,11/kg) 49 rs kpl PAlveleMMe MyöS lAUANTAISIN jA SUNNUNTAISIN KlO 21 SAAKKA! PATTIJOKI Puistotie 3, p. 08 265 021 ma?pe 7?21, la 8?21, su 12?21 -KORTILLA: to-su Pingviini maustetut kermajäätelöt 1l Ilman korttia 3,19/pkt á 39,90? MEG022 / pkt 235926 / 2 kpl - Valaisee ylös ja alas - Kanta: 2 x GU10 - Mitat: 9 x 14,5 x 23,5 cm - Paino: 1 kg 27,90 99,- 12,90 pkt -KORTILLA: 501088 norm. 115? 7512-250 Arla Natura to-su kermajuustot 1 kg Ilman korttia 8,49/kpl 499 kpl Pirtti to-su Pulla tumma tai vaalea sämpylä 8 kpl/ 320 g KAUPPIAS HOITAA HOMMAN 249 50,- Grillaamiseen, tunnelmanluojaksi ja lämmönlähteeksi. Mitat: halkaisija 51cm, korkeus 94cm. Irrotettava kansi, tuliluukku, tarvikehylly ja suojapeite. 199 2 pkt/tal . teensä h 2 kpl y Lucifer Pihatakka Konstsmide Modena kipinäverkolla spottivalaisin valkoinen PORSAAN PALAPAISTI Ilman korttia 3,69 rs (9,23/kg) Kiviuunikierrepatonki Xpert Riippulukko sarjoitettu 60 mm 4 kpl -KORTILLA: Snellman 400 g (4,98/kg) - 10-30 V DC - 900 lm - sähkönkulutus 1A/12V, 0,55A/24V - runko iskunkestävää alumiinia - akryylilinssi - valokeila 55 astetta - käyttöikä 20 000 h - 128 x 110 x 46 mm - IP 67 - Teholed 10 W 120° tunnistimella - 600 lm, 4000 K - valon kantama 5-10 m - alumiinirunko - 1 m kaapeli - IP 44. - Mitat 110x85x85 mm Mikonkarin kalasatamassa klo 10 alk. Loppuviikkoon K-market Pattijoelta! Työvalo Led 5X3W Flood (3,09/kg) 0 99 pss ark klo 8 - 18 ja la klo 9 - 15 Smartia Oy, Jokelantie 3, 92140 Pattijoki. p. 010 277 7100, info@smartia.fi Puhelut 8,28 snt/puhelu + lankapuhelimesta 5,95 snt/min tai matkapuhelimesta 17,04 snt/ min.