• Luontotyyppien pikakurssi. Lamminpolulla saa hyvän katsauksen Suomen monipuoliseen luontoon. Kolmen kilometrin matkalle mahtuu niin avaa suota, vehmasta lehtoa kuin jyrkkää mäkimaastoakin. Lamminmäeltä avautuu komea näkymä yli Artjärven. Hyvällä säällä katse kantaa Lahteen saakka. SIVUT 30–31 Polkuja pitkin. Myrskylässä on polkuja ja Myrskylässä on juoksijoita, joten on selvää, että Myrskylässä on myös polkujuoksijoita. SIVU 38 Terasseissa tuhti tarjonta. Orimattilan keskustasta löytyy neljä kesäterassia, joilla sammuu iltavilakalla väkevämpikin jano. SIVUT 4–5 Peltohärveleitä ja pelargoneja. Monet tarpeettomiksi käyneet maatalouskoneet saavat kesäksi kukkahunnun ylleen. SIVUT 18–19 KUVA: JUho KiUrU ORIMATTILAN SANOMAT KUVA: JUho KiUrU KUVA: AnnA hAKAmA KUVA: Virpi KAllio KESÄLLÄ 2018
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2 – N:o 43 B – 2018 ORIMATTILAN SANOMAT ISSN 0782-5374 Julkaisija: Pitäjäsanomat Oy PL 5, 16301 Orimattila TOIMITUS JA KONTTORI: Orimattila, Eerakkala, Erkontie 17 puh. 03-876 678 Päätoimittaja: Kullervo Hakama Ulkoasu: Petri Sipiläinen Ladonta ja taitto: Pitäjäsanomat Oy Orimattila 2018 Paino: Alma Manu Oy Tampere Kesän sää on puheenaiheista yleisin, kun lomia suunnitellaan. Jokainen tähtää kesän hellejaksoon, jota ei kuitenkaan tule, ainakaan oman loman ajaksi. Toukokuu on vihoviimeinen lomakuukausi, jota kukaan ei halua, ei edes kuukauden jälkipuoliskoa. Nyt kun toukokuun sää on jo tiedossa, auringonpalvojille olisi passannut hyvinkin tuo jälkipuolisko. Loppukesä meneekin taas arvailujen puolelle. Voi olla, että kesän helteet menivät jo toukokuussa ja ne oikeat lomakuukaudet hytistään villatakki päällä ja muistellaan kauhulla muutaman vuoden takaista tilannetta, kun jouluaattokin oli lämpimämpi kuin juhannussää, jolloin maa oli valkoinen, mutta jouluna ei. Suomen kesä tapaa olla monin tavoin oikukas. Joskus jopa syyskuussa on pitkä hellekausi, vaikka oikeina kesäkuukausina helteestä ei ole ollut tietoakaan. Täytyy vain luottaa siihen, että kesä on kuitenkin kesä ja silloin tarkenee varmimmin ulkosalla, vaikka kylmät sääjaksot ovatkin yleistyneet ja kesä tuppaa loppua jo elokuussa. Sään oikkuilulle emme mahda mitään, joten koetetaan pärjätä sillä mitä saadaan. Orimattilan Sanomien kesälehdestä löydät parempaakin tekemistä kuin voivottelemalla säätä. Kylien aktiivit ovat järjestäneet juuri sinua varten monenlaista menoa. On kylätapahtumia, teatteriesityksiä ja urheilukilpailujakin. Hae tapahtumakalentereista mielenkiintoisimmat kohteet – ja viihdy kesässä! KuLLerVO HaKama Mikä mahtaa olla kesän sää? K esälomat tuovat tullessaan paikkakunnalle myös kesävieraita. Kesävieraalle on kiva keksiä jotain ohjelmaa ja mikä onkaan mukavampaa kuin esitellä kotipaikkakunnan nähtävyyksiä. Orimattilan Sanomien kesägallupiin vastanneet keksivät jokainen heti mukavia paikkoja, minne viedä kesävieraat. – me veisimme kesävieraat ainakin Orimattilan Kotieläinpuistoon, siellä on paljon nähtävää ja tekemistä, Mari Arvila vastaa. myös laavulle olisi mukava viedä kesävieraat grillaamaan ja nauttimaan yhdessä olosta. Ja vieraan mielenkiinnosta riippuen Toni Winberg voisi viedä kesävieraan lenkille. – Orimattilassa on paljon hyviä lenkkireittejä ja -polkuja. maastot ovat täällä monimuotoisia, ja niitä juoksennellessa varmasti liikunnallisempi vieras viihtyy, Winberg pohtii. Orimattilan kesätapahtumia pohdittaessa arvila ja Winberg veisivät kesävieraan ainakin Orimattilan Kantreille. Tanssimaan Mäntymäelle Kaija Koski on tanssi-ihmisiä ja hän veisi kesävieraan tanssimaan mäntymäen lavalle. – mieheni eläessä hänen kanssaan tuli aikoinaan käytyä mäntymäen tansseissa ihan viikoittain, Koski kertoo. mäntymäen lavalla on Kosken mukaan aina todella hyvä tunnelma. – Tanssitaidotonkin viihtyy tansseissa, kyllä siellä on aina niin mukavaa. Tanssien lisäksi Koski veisi kesävieraan syömään hyvin keskustassa olevan ravintolan terassille. – Tarjoaisin hyvää ruokaa ja juomaa sekä parasta seuraa ystävän kanssa, hän toteaa. Pyssymäelle piknikille Pennalassa asuva Tiina Nisonen esittelisi kesävieraalle oman asuinseutunsa paikkoja. – Omaa asuinseutua on kiva esitellä. Pennalassa on esimerkiksi Pyssymäki, joka on hieno nähtävyys. Siellä on vielä juoksuhautojakin jäljellä, Nisonen toteaa. Pyssymäellä käytiin puolustustaistelua sisällissodan aikana 100 vuotta sitten. Vanhojen paikkojen katselun lisäksi mukaan voisi ottaa eväät, joita voisi nauttia piknikillä luonnon helmassa. – Jos kesävieraat olisivat pienempiä, heidät veisin tutustumaan ainakin Orimattilan Kotieläinpuistoon, Nisonen pohtii. Uimaan Kalliojärvelle Lämpimänä kesäpäivänä Kimi Teräväinen veisi kesävieraan uimaan Kalliojärven uimarannalle. – Kalliojärvellä tulee itsekin käytyä kesäisin uimassa aina, kun töiltä vaan ehtii, hän toteaa. Kalliojärven uimarannalle mentäessä mukaan ei tarvitsisi ottaa kuin uikkarit, kioskikin löytyy paikan päältä. – Luulen kuitenkin, että omat eväät tulisi otettua mukaan. uimisen jälkeen kesävieraan voisi viedä kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan kantritunnelmasta heinäkuussa Kantri-festareille. – elokuussa veisin vieraan elomarkkinoille, joilla käy paljon ihmisiä ja sielläkin on aina hyvä tunnelma, Teräväinen sanoo. OuTi SirViö Mari Arvila ja Toni Winberg Kesävieras viedään uimaan, tansseihin tai lenkille KUVAT: AnnA HAKAmA Kaija Koski Tiina Nisonen Kimi Teräväinen
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 3 Artjärvi ma-pe 8-21 • la 8-20 • su 10-18 Myrskylä ma-pe 8-21 • la 8-20 • su 10-19 [NOPEA ] siellä missä sinäkin Enemmän aikaa lomailuun!
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 4 – N:o 43 B – 2018 K iireetön aurinkoinen kesälomapäivä, hyvä seura ja kylmä juoma. Kesäterassilla istuminen kuuluu lähtemättömänä osana suomalaisten kesän ja kesäloman viettoon. Orimattilan keskustasta löytyy vaihtoehtoja terassilla istumiseen. Iltaja yömyöhään auki olevia terasseja, joilla on A-oikeudet, on keskustassa neljä. Jos lähestyy terasseja Erkontien alkupäästä lähtien, ensimmäisenä vastassa on Set Cafe. Yrittäjä Celebi Sahin kertoo heidän ravintolansa terassilla olevan paikat 48 henkilölle. – Terassi on arkisin auki kymmeneen ja viikonloppuna kahteen. Aurinko paistaa terassille iltapäivällä, mutta illalla se on varjossa, Sahin kertoo. Sahinin mukaan terassilla riittää kesäaikaan mukavasti kävijöitä, joskus harvoin terassi on tupaten täynnä. – Suosikkijuomana terassilla kilpailevat olut ja siideri. Ruokaa saa joka päivä iltakymmeneen asti. Lämpimänä toukokuun päivänä Set Cafen terassille pistäytyneet Eija Arola ja Jutta Väänänen kertovat olevansa kesän ensimmäistä kertaa terassilla. Set Cafe sai kunnian olla heidän terassikauden avauspaikkansa. Orimattilan terassitarjonnasta kysyttäessä kaksikko arvioi, että valinnanvaraa saisi olla enemmänkin. Koivulan kioskin terassi saa naisilta erityiskiitosta persoonallisuudestaan. – Täällä taas on koko Orimattilan paras kanasalaatti, kiittelee Väänänen. Arola kertoo toisinaan tilaavansa pizzaa terassille. Terassijuomista olut on molempien suosikki. Arvidin terassi on aurinkoisin Kauas ei tarvitse mennä löytääkseen seuraavan A-oikeuksilla varustetun terassin. Erkontien toisella puolella Ravintola Arvidin terassilla on 35 asiakaspaikkaa ja aurinko paistaa terassille puolesta päivästä aina iltayhdeksään asti. Lämpimällä terassilla riitti väkeä jo toukokuun alkupuolella. Ulla Tuukkala ja Tea Kekki istuvat ystävineen auringon lämmössä kylpevällä terassilla. Ulkopaikkakuntalainen Tuukkala kertoo olevansa ensimmäistä kertaa Orimattilassa terassilla ja vaikutelma on hänen mukaansa ”ihan hyvä”. Orimattilalaiselle Kekille kaupungin terassitarjonta on tutumpi, ja hänkin arvioi sen hyväksi. Kaksikko naureskelee hyvään terassiin kuuluvan auringon ja alkoholin. Myös Arvidin terassi on viikonloppuisin auki kahteen asti yöllä. Ravintolan omistaja Jari Saarinen kertoo, että aukioloaikojen vapautumisen myötä terassin aukiolo pidentyi. Vaikka yleinen ajatus on, että terassilla juodaan eniten olutta, Saarinen vakuuttaa, että terassille tilataan muitakin juomia. – Meillä on hyvä drinkkilista ja jotkut tulevat terassille ihan drinkeille. Lonkero on myös suosittu kesäjuoma. Meillä on lonkero hanassa ja sen myynti alkaa olla sama kuin oluen, Saarinen listaa terassikävijöiden suosikkijuomia. Ravintolan terassikalustusta on uusittu täksi kesäksi. Arvidin terassissa Saarinen on kuitenkin kaikkein tyytyväisin sen aurinkoisuuteen. – Se, että aurinko paistaa yhdeksään asti on tosi tärkeä juttu, samoin se, että terassin aukioloaika piteni. Viime vuonna osa ihan suuttui, kun sanottiin, että pitää siirtyä sisälle. He eivät tulleet, vaan lähtivät kokonaan pois, Saarinen kertoo. Arvidin terassille saa tilattua ruokaa koko sen aukioloajan. Ravintolassa on erityinen yömenu, josta löytyvät herkut illan viimeisiin tunteihin. Tehtaalla on uusin terassi Kolmannenkin terassin kohdalla ollaan edelleen Erkontien varressa. Uusin kaupungin kesäterasseista löytyy Ravintola Tehtaalta, joka muutti vuoden alussa Osuuspankin taloon. Tehtaan 35-paikkainen terassi on torstain vastaisena yönä sekä viikonloppuna auki kahteen. Muulloin terassi on avoinna ravintolan aukioloaikojen mukaisesti. Ravintolan omistaja Katariina Hampaala kertoo, että heillä terassin suosituimpia juomia ovat perinteiset olut, siideri ja lonkero. – Drinkkejä menee jonkin verran, erityisesti myöhemmin yöllä, mutta kyllä terassille tilattavissa juomissa painottuu janon sammuttaminen. Päivisin terassilla käydään myös kahvilla ja jäätelöllä, Hampaala kertoo. Tehtaan terassille paistaa aamun ja aamupäivän aurinko, sen sijaan päivän kuumimmat hetket terassi on varjossa katoksen alla. Terassilla soi musiikki, ja myös yöaikaan terassille pystyy tilaamaan pientä purtavaa. Upouusi terassi uusine tyylikkäine kalusteineen on nykyaikaisen ja houkuttelevan näköinen. Lähistöllä asuvat naapurit Eila Palojärvi ja Sirkka Masko poikkesivat toukokuisena lauantaina viinilasillisille. – Tuossa naapurissa asutaan ja hän tuli soittamaan minun ovikelloani, että lähdetään, naurahtaa Palojärvi. Naiset kertovat olevansa Tehtaan terassilla ensi kertaa. Molemmat ovat äskettäin muuttaneet Orimattilaan ja vaikka kaikki kaupungin terassit eivät ole vielä tuttuja, arvioi kaksikko terassitarjontaa ainakin heille itselleen aivan riittäväksi. Terassien A-oikeuksia molemmat pitävät hyvänä asiana, vaikkeivät itse drinkkien perään olekaan. – On se sikäli hyvä, että kaikki saavat mitä haluavat, Palojärvi miettii. ”Jos saa lämpimän oluen, se on kyllä hirveä takaisku.” Ravintola Arvidin omistaja Jari Saarinen (vas.) iloitsee ravintolansa terassin pidentyneestä aukioloajasta sekä aurinkoisesta sijainnista. Orimattilan terasseilla kelpaa istua kesäyössä drinkeistä nauttien Koivulan kioskin terassin eniten myyty juoma on litran olut. JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 5 Koivulan kioskin terassilla A-oikeudet Kaupungin tietyllä tavalla omalaatuisin terassi löytyy kuitenkin pääkadun ulkopuolelta, Seulakujalta, missä Koivulan kioskin terassi avautui tänä vuonna kolmanteen kesäänsä. Kioskiyrittäjä Janne Jääskeläinen kertoo, että kioski sai A-oikeudet maaliskuun alussa, ja näin ollen terassilla pääsee ensi kertaa nauttimaan myös teräviä. – Meillä on terassilla 30 asiakaspaikkaa. Suosituin terassijuoma on litran oluttuoppi. Kyllähän olut on se, mitä terassilla menee eniten, Jääskeläinen sanoo. Nykyään ei joka päivä törmää grillikioskiin, jonka terassille voi poiketa drinkille. Jääskeläinen kuitenkin arvioi, että vastaavia voi alkaa nousta nyt, kun luvat on helpompi saada. Koivulan kioskin terassi on kesä-elokuun välisen ajan avoinna viikonloppuisin iltaan yhteentoista, arkisin yhdeksään. Pidennystä viikonlopun aukioloon on kaksi tuntia viime kesään verrattuna. – Kyllä minä pientä piristystä pidennetystä aukiolosta odotan, Jääskeläinen sanoo ja kertoo, että läheinen uimaranta saa monet ohikulkijat piipahtamaan terassille, samoin motoristit tapaavat poiketa kioskille tauolle. Kesän ensimmäiselle moottoripyöräajelulle lähtenyt Ville Järvelä pysähtyi Koivulan kioskin terassille haukkaamaan grilliruokaa toukokuun puolivälissä. Järvelä kertoi aikovansa tulla myöhemmin kesällä terassille myös oluelle, joka onkin hänen mielestään terassijuoma numero yksi. – Ja nimenomaan kylmä tuopillinen. Jos saa lämpimän oluen, se on kyllä hirveä takaisku, mies nauraa. Järvelälle myös Arvidin ja Set Cafen terassit ovat tuttuja. – Tehtaan uudella terassillakin on tarkoitus kesän aikana käydä. Se on mukavan oloinen, arvioi Järvelä. Orimattilan keskustan terassitarjontaan Järvelä on tyytyväinen. – Minulle niitä ainakin on tarpeeksi. Kai se on ihan hyvä määrä tämän kokoiseen paikkaan, Järvelä miettii. ANNA HAKAMA Set Cafen yrittäjä Celebi Sahin istahti Eija Arolan (vas.) ja Jutta Väänäsen pöytään kuvan ajaksi. Set Cafen terassilla aurinkoisin hetki on iltapäivällä. Eila Palojärvi (vas.) ja Sirkka Masko poikkesivat kauniina kesälauantaina nauttimaan viinilasilliset Tehtaan terassille. Kesän ensimmäiselle moottoripyöräajelulle lähtenyt Ville Järvelä poikkesi Koivulan kioskille haukkaamaan grillilautasen.
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 6 – N:o 43 B – 2018 Taksipalvelu Jyrki Lampola www.liikennelampola.? Taksit 4–8-paikkaiset, invavarustus 0400 771 700 Bussit 10–57-paikkaiset, tilausajoon 0400 706 526 Koskenkujantie 82, 07560 Pukkila, p. 0400 316 871, 0400 213 166 KULJETUSJA MAANSIIRTOLIIKE Pihapuukaadot Tonttihakkuut Polttopuun teot ja myynti Aitaleikkaukset Kantojyrsintä 0400 687 831 MTI Timo Lindgren MARKKU HEINONEN Kaivuriurakointi ja sirkkelisahaus Hissintie 86, 07560 Pukkila puh. 0400 176 536 – Kaikki maanrakennustyöt – Pölynsidontasuolaus Varaa ensi kesän suolaus ajoissa! – Koneiden kuljetukset – Vaihtolavasiirrot – Kuljetukset – Vuokraus MAXI-KAIVIN OY Toni Hannula Myllytie 35, 07560 Pukkila Jas-Kolmoset Oy AM SAIROLA OY M. Sihlman Oy www.msihlmanoy.fi Mikko Sihlman puh. 040 715 8858 Lauttatie 8, 07560 Pukkila Maanrakennustyöt 2 x 16T pyöräalustainen ? Traktorityöt ? Vesakon raivaukset ja heinän niitot Löydät myös Facebookista KIRJANPITOPALVELUT: yritykset, maataloudet IT-PALVELUT: tukipalvelut, asennukset, www-sivut Keskustie 15, 07560 PUKKILA puh. 040 5051 452 nicemedia@nicemedia.fi www.nicemedia.fi Orimattilan kesään oleellisena osana kuuluva Kantrifestarit polkaistaan tuttuun tapaa käyntiin kantrikulkueella, joka starttaa perjantaina 20. heinäkuuta kello 18 Jokivarren koululta. Kulkue etenee Käkeläntien, Viljamaantien, Puistotien ja Erkontien kautta Kehräämölle. Kulkueen aikana ja sen jälkeen Kehräämön pihalla latoteatterin nurkilla nautitaan musiikista, josta vastaavat paikallinen Rockvoyage sekä Cina Samuelson Ruotsista ja George Highfill kantrin synnyinseudulta USAsta. Eija Korhonen pitää pienen kantrituokion ja illan päättää Mikko Alatalo. Kantreja on viime vuosina markkinoitu ”maailman pienimpinä kantrifestareina”. Tapahtuman puuhamies Hannu Tuominen kertoo viime vuoden yleisömäärän liikkuneen 350–400 hengen tuntumassa ja samansuuntaista yleisöjoukkoa odotellaan paikalle tänäkin vuonna. – Sen enempää emme taKantrifestarit järjestetään Orimattilassa jo 30. kerran. Tapahtuma alkaa tuttuun tapaan kantrikulkueella. Kuvassa kulkuetunnelmia vuodelta 2011. 30-vuotias Kantrifestarit tähtää yleisöennätysten sijaan mukaviin iltoihin voittelekaan, tärkeintä meille on, että saataisiin mukavat illat, kuvailee Tuominen. Lauantaina tapahtuma jatkuu kello 19 alkaen. Koska kantrit on avoin kaikenlaiselle musiikille, illan aikana kuullaan kantrimusiikin ohessa myös The Beatles -musiikkia Jiri Nikkisen The Beatles Tribute Bandin esittämänä. Kantrimpaa ohjelmistoa tarjoilee Freeband sekä tapahtumaa lauantaina juontava Eki Jantunen. Tapahtuma päättyy molempina iltoina kello 23.30. ANNA HAKAmA ORIMATTILAN ORIMATTILAN ORIMATTILAN MUSTI JA MIRRI MUSTI JA MIRRI ILMOITTAA ILMOITTAA KESÄTARJOUS VOIMASSA ELOKUUN 2018 LOPPUUN! OTA KUPONKI MUKAASI! KESÄTARJOUS VOIMASSA ELOKUUN 2018 LOPPUUN! OTA KUPONKI MUKAASI! KESÄTARJOUS VOIMASSA ELOKUUN 2018 LOPPUUN! OTA KUPONKI MUKAASI! KESÄTARJOUS VOIMASSA ELOKUUN 2018 LOPPUUN! OTA KUPONKI MUKAASI! MUSTI JA MIRRI MUSTI JA MIRRI ILMOITTAA ILMOITTAA OSTA VÄHINTÄÄN 40€ SAAT 5€ ALENNUKSEN OSTA VÄHINTÄÄN 100€ SAAT 15€ ALENNUKSEN KESÄN TARJOUS KOTIIN TOIMITETTUNA 3X13KG SAM'S FIELD ADULT MED/LARGE KANA KOIRIEN KUIVARUOKA100€ (NORM. 119,70€) TILAUKSET MYYMÄLÄSSÄ ASIOIMALLA!! OSTA VÄHINTÄÄN 40€ SAAT 5€ ALENNUKSEN OSTA VÄHINTÄÄN 100€ SAAT 15€ ALENNUKSEN KESÄN TARJOUS KOTIIN TOIMITETTUNA 3X13KG SAM'S FIELD ADULT MED/LARGE KANA KOIRIEN KUIVARUOKA100€ (NORM. 119,70€) TILAUKSET MYYMÄLÄSSÄ ASIOIMALLA!! OSTA VÄHINTÄÄN 40€ SAAT 5€ ALENNUKSEN OSTA VÄHINTÄÄN 100€ SAAT 15€ ALENNUKSEN KESÄN TARJOUS KOTIIN TOIMITETTUNA 3X13KG SAM'S FIELD ADULT MED/LARGE KANA KOIRIEN KUIVARUOKA100€ (NORM. 119,70€) TILAUKSET MYYMÄLÄSSÄ ASIOIMALLA!! OSTA VÄHINTÄÄN 40€ SAAT 5€ ALENNUKSEN OSTA VÄHINTÄÄN 100€ SAAT 15€ ALENNUKSEN KESÄN TARJOUS KOTIIN TOIMITETTUNA 3X13KG SAM'S FIELD ADULT MED/LARGE KANA KOIRIEN KUIVARUOKA100€ (NORM. 119,70€) TILAUKSET MYYMÄLÄSSÄ ASIOIMALLA!! MUSTI JA MIRRI ORIMATTILA MUSTI JA MIRRI ORIMATTILA MUSTI JA MIRRI ORIMATTILA MUSTI JA MIRRI ORIMATTILA Erkontie 16. 16300 Orimattila. orimattila@mustijamirri.fi Erkontie 16. 16300 Orimattila. orimattila@mustijamirri.fi Erkontie 16. 16300 Orimattila. orimattila@mustijamirri.fi Erkontie 16. 16300 Orimattila. orimattila@mustijamirri.fi avoinna: ark. 10-18, la 10-17, P. 044 771 9139 avoinna: ark. 10-18, la 10-17, P. 044 771 9139 avoinna: ark. 10-18, la 10-17, P. 044 771 9139 avoinna: ark. 10-18, la 10-17, P. 044 771 9139 ORIMATTILAN HEIKKI SAARINEN KY Määrämittaiset kattoja seinäpellit suoraan valmistajalta. Nopea toimitus. Puh. (03) 871 220 Fax (03) 871 2210 heikki.saarinen@co.inet.fi www.heikkisaarinenky.fi Tokkolantie 5, 16300 ORIMATTILA
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 7 Orimattilan Tapetti ja Väri Kärrytie 3, Orimattila, puh. 03-871 250 avoinna: ark. 7–18, la 9–14 Uutuus! Elegro TERASSILANKKU huoltovapaa valmistettu kierrätysmuovista pinnassa sään kestävä laminaatti, takuu 26 vuotta kolme upeaa kuosia piilokiinnitys mitat 32 mm x 143 mm x 3000 mm 65 80 /m 2 Tule tutustumaan! Soita 03-871 250 Pentti Karstila tai Aimo Lappalainen Tule tutustumaan malleihin! alk. Kotimaiset ULKOPOREALTAAT Kylpyhuoneet kuntoon, upeilla LAATTA JA KALUSTEUUTUUKSILLA! Meiltä JATKUVASTI myös todella edullisia OUTLET-laattoja alk. 6 90 /m 2 4890 69 00 /9 l + sävytys 69 90 /9 l + sävytys 79 90 /9 l + sävytys 95 90 /11,7 l + sävytys Värisilmä POUTA talomaali Värisilmä PILKE kuultava puunsuoja Teknos VISA peittosuoja Tikkurila VINHA peittosuoja valk. 92 90 /9 l + sävytys /9 l + sävytys 102,179,/18 l + sävytys 119,/9 l + sävytys Teknos PANU talomaali Nordica EKO Virtasen 4 ÖLJYN maali PAINTY aito keittopunamultamaali Parhaat ulkomaalit tarjoushintaan koko kesän! 24 90 /10 l Värisilmä auttaa VAIN Tutustu TUNNETILA -sisustuspalveluumme ja varaa aika osoitteessa: www.varisilma.fi/tunnetila tai soita suoraan myymälään / Minna Frang Muistathan! PALVELUMME jatkuvasti käytössäsi.
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 8 – N:o 43 B – 2018 tiistaisin ja torstaisin ORIMATTILAN SANOMAT ORIMATTILAN SANOMAT Voit tehdä tilauksen oheisella kupongilla, soittamalla puh. 03-876 678 tai sähköpostitse: tilaukset@ orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Tilaa Pysyt ajan tasalla ? Orimattilan Sanomat maksaa postimaksun Tilaan ORIMATTILAN SANOMAT paperilehden jatkuvana kestotilauksena ja saan 14 kk:n lehdet 12 kk:n hinnalla. ? 12 kk:n laskutusvälein 149,00 ? 6 kk:n laskutusvälein á 79,00 ? 3 kk:n laskutusvälein á 39,00 Määräaikaistarjoukset: ? 3 kk 42 ? 6 kk 80 Nimi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Osoite. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Sähköpostiosoite . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Puhelin . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ORIMATTILAN SANOMAT VASTAUSLÄHETYS Tunnus 5003880 00003 VASTAUSLÄHETYS Uud elle kesto tilaa jalle 2 kk lehdet kaupa n päälle, 12 kk laskutusvä lein 149 . Mä äräa ikai stila ukset : 3 kk 42 • 6 kk 80
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 9 O rimattilan ja Pukkilan taidenäyttelykesässä on tänä vuonna mukana myös vahvaa yhteiskunnallista latausta. Vs. kulttuuripäällikkö Nikke Kaartinen on valinnut Orimattilan taidemuseon kesänäyttelyksi ”Juna Espanjaan” -kokonaisuuden, joka esittelee elokuvia ja installaatioita Espanjan sisällissotaan osallistuneiden pohjoismaisten vapaaehtoisten tarinoista Kansainvälisten prikaatien joukoissa vuosina 1936-1939. Taiteilijat ovat muun muassa Mannerheim-animaatiolla ”Uralin perhonen” taannoin tunteita nostattanut suomalainen Katariina Lillqvist sekä Nils Claesson, Tinna Jonné ja Dror Feiler Ruotsista, Kieran Kolle ja Sebastian Holsen Norjasta ja Albert Scervig Tanskasta. Ensimmäistä kesää Koivulinnan galleristina toimiva Juha-Pekka Ikäheimo tuo Pukkilan taidekesään neljä näyttelyä, joiden taiteilijat ovat Katja Härkki, Mervi Lakkala, Terhi Kaakinen, Kirsti Tuokko ja Markku Uitto. Muut tutut taidetapahtumat ja -areenat vetävät henkeä tai ovat lopettanut toimintansa. Tänä kesänä ei kursseihin keskittyvässä Mallusjoen Lasija keramiikkakeskus Kuussa ole veistosnäyttelyä eikä Halson taidenavetassa hurmaavaa monen sukupolven kattausta, Orimattilan Taideyhdistyksen vuosinäyttely oli jo toukokuussa ja Villa Roosan vetäjät siirtyivät kaiken alkuun ja juureen eli kesänäyttelyt keskelle maaseutua puoli vuosisataa sitten tuoneeseen Oriveden Purnuun. Ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolustajat – Espanjan sisällissodan alkamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 82 vuotta, kertoo Kaartinen taidemuseon näyttelyn taustoista. – Laillisesti valitun tasavaltalaishallituksen ja kenraali Francon johtamien kansallismielisten kapinallisten välinen konflikti laajeni nopeasti täysimittaiseksi sodaksi, jota seurattiin ensimmäistä kertaa myös uusien joukkotiedotusvälineiden kuten radion ja uutiselokuvien kautta ympäri maailman. – Pohjoismaissa Espanjan sota herätti syvää huolestumista. Lukuisat poliitikot, taiteilijat sekä ay-aktivistit liittyivät fasisminvastaiseen toimintaan Espanjan Apu -keräysten kautta. Solidaarisuustoiminta laajeni nopeasti kokonaiseksi kansanliikkeeksi. Pian myös ensimmäiset vapaaehtoiset lähtivät kohti Espanjaa puolustaakseen demokratiaa tasavaltalaisarmeijan Kansainvälisten prikaatien joukoissa. Moni heistä ei koskaan palannut. Orimattilaan tulevaa Juna Espanjaan -kokonaisuutta ei ole aiemmin nähty Suomessa. – Näyttely on kunnianosoitus demokratian puolesta taistelleille tavallisille kansalaisille, jotka 1930-luvun myrskyissä eivät epäröineet lähteä kaukaiseen maahan puolustamaan ihmisoikeuksia ja tasaarvoa, sanoo Kaartinen. – Moni kiertueelle osallistuva taiteilija on löytänyt Espanjaan liittyvät tarinansa omasta perhepiiristään. Näistä, osittain hyvin henkilökohtaisistakin aineksista on syntynyt moniääninen kokonaisuus, joka nykytaiteen keinoin kertoo yhteisistä pohjoismaisista arvoistamme. Puuveistoksia ja öljyä pleksillä Koivulinnan kesän avaava Katja Härkin ”Unenomaisia näkyjä” tuo taidehuvilaan akryylimaalauksia, jotka ovat harmonisin värein tehtyjä kuvasommitelmia ihmisten ja eläinten kohtaamisista mytologioiden ja jumaltarustojen kautta. Kesä-heinäkuun vaihteessa esillä on Mervi Lakkalan ja Terhi Kaakisen töitä otsikolla ”Mahdunko maailmaas?”. Lakkala kertoo ajatuksen runon sanoin: ””Mahdunko maljakkoon tai ruukkuun, väriskaalaan, aiheeseen, ajankuvaan, tai edes maalauspohjalle?” / Maalaan sitä / Mahtuuko taulut autoon, säilytykseen, näyttelyyn tai seinällesi? Tai mahdunko edes maalaaman? / Maalaan silti. / Tai mahdunko edes maalariksi, mistä sen tietää ennen kuin maalaa..../ Maalaan juuri siksi.” Kaakinen veistää maalattuja, väritettyjä puuveistoksia, joiden aiheet kumpuavat hänen omasta perheenäidin arjestaan – kaikessa raastavuudessaan ja hauskuudessaan. Teosten pohjavire on positiivinen ja iloa tuottava. Heinä-elokuun vaihteessa galleriaan töitään ripustavan, öljyvärillä pleksille maalaavan Kirsti Tuokon teokset naisista ja lapsista kertovat useimmiten yhteiskunnasta, taloudesta, asenteista ja arvoista tai vaikkapa siitä, kuinka 75-vuotias taiteilija on itse kokenut ajan sodanjälkeisestä pula-ajasta tämänhetkiseen kulutusyhteiskuntaan. Näyttelyn nimi on ”Valentino Twins”. Taidekesän päättää elokuussa toisen yli 70-vuotiaan seniorin, Markku Uiton, näyttely otsikolla ”Levoton on kevään tuuli”. Uitto sanoo, ettei ole maalarina julistaja vaan ”pikemmin erilaisten tuntojen, tunnelmien ja hetkien tulkki”. VIRPI KALLIO Juna Espanjaan 8.6.–5.8. taidemuseolla (Lahdentie 65, Orimattila) ti–su klo 12–18 ja Galleria Koivulinnan näyttelyt 6.6.–26.8. (Koivulinnantie 2,Pukkila) ke–su klo 11–17. Juna Espanjaan -näyttelyn aihe, sisällissota, on ajankohtainen vuotta 1918 muistelevassa Suomessa. – Kuva on Katariina Lillqvistin animaatioelokuvasta Radio Dolores. Orimattilan seudun taidekesässä on vahva yhteiskunnallinen lataus KUVA: Virpi KAllio KUVA: KAtAriinA lillqVist Koivulinnan kesän taiteilijoihin kuuluvat Markku Uitto (vas.) ja Terhi Kaakinen. Galleristina aloittaa JuhaPekka Ikäheimo. Kirsti Tuokko, Stripes And Flowers, öljy pleksille.
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 10 – N:o 43 B – 2018 Meiltä myös rekisteröintipalvelut sekä maahantuontija muutoskatsastukset. Varaa aikasi: omkk.fi / 045 693 3748 + päästöt ORIMATTILAN KANTRIKATSASTUS SOITA 045 693 3748 Topintie 2B Orimattila www.omkk.fi Varaa aikasi heti! KATSASTUS 39 NYT Avoinna ma–pe klo 9–17 100 % kotimainen katsastusasema TAKSI Mallusjoki MIKA NIEMINEN 8+1 taksibussi pyörätuolipaikalla 0400 120 162 AUTOMAALAAMO JÄRVINEN KY • Henkilöja pakettiautojen maalaustyöt • Pintapeltioikaisut • Muovikorjaukset • Kolarivauriokorjaukset 0400 738 604 • Viikarintie 92 • 16300 Orimattila • Yleiskorjaukset • Jarruremontit • Katsastuspalvelu • Pakokaasutestaukset Kauniaistentie 3, Orimattila Puh. 03-777 7543, 0400 842 266 AUTOKORJAAMO Pekka Lankinen www.autoasi.fi • www.japan.fi japanmotors@kolumbus.fi 09 271 5100, 0440 715 101, 041 705 3381 Mallusjoentie 809, 16450 Mallusjoki MOTORS OY Huollot ja korjaukset asiantuntevasti AUTOASI-korjaamolta! Käytetyt moottorit, vaihteistot ja varaosat japanilaisiin autoihin suoraan maahantuojalta. Kuljetus E. Heikkilä Oy Orimattila • puh. +358 400 492 042 e.heikkila@phnet.fi • www.kuljetusheikkila.fi TAKSI A & S Rosenlund (03) 763 5180, 040 554 25 26 Pentti Järvi Ky Yli 30 v. AJONEUVOJEN RUOSTEENESTOA www.ruosteenestoa.?i puh. 03-779 7244 Tervetuloa ammattitaitoiseen autokorjaamoon! Lahden Ykköshuolto Oy Laatukatu 20, 15680 Lahti • puh. (03) 877 010 info@lahdenykkoshuolto.com • ma–pe 7.30–16.30 • Hyundai ja Suzuki merkkihuolto sekä varaosamyynti • Autokorjaus • Autohuollot • Autopesut • Rengastyöt • Ilmastointihuollot • Nelipyöräsuuntaus • Katsastuspalvelut • Bosch-diagnostiikkatestaus Vain 15 min ajomatka Orimattilasta! n. 30 kpl hyväkuntoisia edullisia henkilöautoja Kehräämön takapihan sisätiloissa. www.nettiauto.com/yritys/autoimone/vaihtoautot AUTOMYYNTI IMONE Leikkaa talteen ARTJÄRVEN TAKSIPALVELU HELENA 040-760 2108 ORIMATTILAN PALVELULINJA VJL KULJETUS PALVELUBUSSI Reitit ja aikataulut ovat ennallaan! veikko.vjl@gmail.com 044-230 8051 KULJETUS MANNERTIE • vaihtolavakuljetukset • ajoneuvonosturi 28 tn • vuokralavat puh. 0400 343 494 Alitie 6, Orimattila Korjaamme ja huollamme maatalouskoneet. Eerolantie 65, Artjärvi 045 671 9789 posti@maatalouskonehuolto.net www.maatalouskonehuolto.net Konehuolto Aulinen Ky Antinkulmantie 1, 16230 Artjärvi, arkisin 8–17 p. 03-760 2247 KORJAAMOJA HUOLTOPALVELUT AUTOILLE – TRAKTOREILLE – PIENKONEILLE TRAILERIKESKUS TRAILERIKESKUS Vuokraamme pienet ja suuret PERÄVAUNUT. Myynnissä myös maan laajin valikoima ISOJA PERÄVAUNUJA TOSITYÖHÖN. 0400 972 413 Orivillentie 6, Orimattila Avoinna ma–pe 8–17 heinäkuussa lauantaisin suljettu www.kakelanrengas. Öljynvaihdot, rengastyöt ja ohjauskulmien säädöt AINA ILMAN AJANVARAUSTA! 40 ,Sis. 4 l synteettistä Castrol GTX 10W-40 -moottoriöljyä ja vaihtotyön. Öljynvaihtotarjous: Öljynvaihtotarjous:
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 11 LAITTEET TYÖHÖN JA VAPAA-AIKAAN Yamaha Aerox 4T 3290 + tk Messinkitie 5, Orimattila, 03-777 2255, 0400 492 910, 044 553 9800 Avoinna ark. 8.00–17.00 tai sopimuksen mukaan. MOPOT • OFFROAD • ATV • STREET MYYNTI • HUOLTO • VARAOSAT • TOIMITUS POSTI/MH Yli 100 kpl laatuvaihdokkeja! Kysy vaihtotarjous! VUOKRAAMME RAKENNUSKONEET • HENKILÖNOSTIMET • SAKSILAVAT • Maantiivistäjät • Käsityökalut • Pumput • Lattianhiomakoneet • Imurit • Telineet • Sähkökeskukset • Minikaivurit • Pienkuormaajat • Auto-venetrailerit • Betonivibrat • Naulaimet • Naulat • Hiertokoneet • Piikkauskoneet • Puutarhakoneet HUOLTO 040 500 4935 MOPOJEN & MOOTTORIPYÖRIEN • huollot • korjaukset • varaosat KONEVUOKRAAMO 044 788 0200 AVOINNA MA–PE klo 7.30–16.00 KTM Duke 125 2018 4995 + tk CF Moto C Force 450 EFI valittavissa T3A tai T3B 5390 + tk Rieju MRT 50 SM 3150 + tk SALON KORJAAMO OY Auton korjaus | huollot Huom! Uusittu pesulinja Ti-halli Autotarvikkeet Hinauspalvelu 24 h Puh. 03-777 1244 tai 0400-483 045 Käkelänraitti 2A 2,5 km Art jä rv en tie Uusitun pesulinjan aukioloajat: ark. 7–21, vkl 9–18 Korjaamo avoinna: ma–pe 8–17.00 vkl suljettu päivystys 24/7 O rimattilan Kotieläinpuisto on oivallinen kohde kesäpäivän viettoon. Lapsiperheitä alueella ilahduttavat useat kotieläinlajit, joiden joukossa on eksoottisempiakin eläimiä, kuten strutseja. Muutaman vuoden tauon jälkeen omassa aitauksessaan kopsuttelee kaksi aasia, Sofie ja toissa kesänä syntynyt varsa Pixi. Lemmikkieläinpihalta löytyy myös esimerkiksi koiria, kissoja ja marsuja. Kotieläinpuisto avattiin yleisölle äitienpäivänä. – Avajaispäivänä oli noin 150 puistovierasta. Kaunis sää houkutteli paljon lapsiperheitä, kertoo puistovastaava Anja Räisänen. Osa eläimistä on vanhoja tuttuja, kuten Princess-poni ja riikinkukot. Kaikilla lainaeläimillä ei ole ennestään nimiä, joten Kotieläinpuistossa eläimet tarpeen tullen nimetään. – Lapsille on hirveän tärkeää, että kaikilla eläimillä on nimet, Räisänen hymyilee. Kausikortit menevät kaupaksi Orimattilalaisperheet ovat löytäneet lähellä keskustaa sijaitsevan Kotieläinpuiston. Kausikortteja myytiin paljon jo avajaispäivänä. – Täältä löytyy lapsille monenlaista tekemistä. Välillä tullaan leikkimään, välillä katsomaan eläimiä, Räisänen sanoo. Kotieläinpuiston alueelta löytyy perheen pienimmille leikkipuisto, ja kahvilassa on joka päivä tarjolla lounasta ja pikkupurtavaa. Puistossa on mahdollisuus myös poniratsastukseen. Kesällä 2017 kotieläinpuistossa kävi noin 16 000 vierasta. Räisänen toivoo, että tänä vuonna päästään samoihin lukemiin. Sää vaikuttaa kävijämääriin paljon. Eskarilaiset tutustuivat eläimiin Kotieläinpuistoon olivat lähteneet toukokuun helteistä nauttimaan Asikkalan englanninkielisen päiväkodin esikoululaisryhmä. Lapset kertoivat nähneensä puistossa ainakin hevosia, poroja, lampaita, koiria, kissoja, pupuja, riikinkukkoja ja strutseja. – Koiranpentuja aiotaan mennä katsomaan vielä uudestaan, ne olivat lapsille niin suosittuja, kertoo opettaja Eija Saraiva. AnniinA KORPeLA ”Lapsille on hirveän tärkeää, että kaikilla eläimillä on nimet.” Aasit Pixi (edessä) ja Sofie tervehtivät puistoon tulijaa heti sisäänkäynnin luona olevassa aitauksessa. Aasit tekivät paluun Kotieläinpuistoon Esikoululaiset Jemina (vas.), Ella, Loviisa, Iida, Joonas ja Akseli olivat tulleet Kotieläinpuistoon vierailulle Asikkalan englanninkielisestä päiväkodista. Puiston mielenkiintoisimpia eläimiä lasten mielestä olivat aasit ja koiranpennut. Vanhempiensa kanssa Kotieläinpuistoon tullut Lilian Savolainen (2) pääsi ratsastamaan Martta-ponilla. Taluttamassa oli Emilia Hahl.
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 12 – N:o 43 B – 2018 Z orro on ainakin vanhemmalle sukupolvelle tuttu sankarihahmo. Vuonna 1919 luotu Zorro oli ehkä ensimmäisiä kaunokirjallisuuden sankareita, joille arkielämä varakkaana vapaaherrana ei riittänyt. Hän toki esiintyi kulturellina kosmopoliittina päivästaikaan, mutta pimeyden töissään pilkkasi häntä jahtaavia santarmeja ja vältti kiinni joutumisen vielä senkin jälkeen, kun hänen päästään oli tarjottu palkkio. Zorron legenda innosti myös Suomessa ja tarinoita julkaistiin niin sanottuna kioskikirjallisuutena vuosikaudet täälläkin. Aik’ajoin Zorro nousee näyttämölle, kuten tänä kesänä Orimattilan Jätinpesässä. Näytelmässä tapahtuu paljon, rooleja riittää ja tarvitaankin koko 20-henkinen ensemble tukemaan – tai jahtaamaan tai rakastamaan – näytelmän sankaria. Orimattilan teatterin esittämän näytelmän on dramatisoinut Aki Wahlsten. Suvi Vanhalakka ohjaa seikkailun. Nimiosaa esittää Jori Lahtinen, joka on viimeksi nähty muutama vuosi sitten Jätinpesässä näytelmässä Kerjäläinen ja jänis. Muissa rooleissa ovat muun muassa Heli Yläjoki, Matti Virpiaro, Lauri Eskola, Minni Lilja ja Elisa Tikkala. Vauhdikkaan näytelmän ensi-ilta on 30.6. Esityksiä on kaikkiaan toistakymmentä. Villa Ladossa menossa kolmas Telma-näytelmä Orimattilan teatterin lastennäyttämöllä, Kehräämön Villa Ladossa on edetty jo kolmanteen Telma-sarjan dramatisointiin. Se perustuu Mila Teräksen neljänteen Telma-kirjaan, Telma ja kuiskausten koulu. Ensi-iltansa näytelmä sai jo toukokuun lopussa. Ohjaajana on aikaisemmalta vuodelta tuttu Ninni Parviainen ja koreografioista vastaa Laura Peltoniemi. Tänä vuonna näytelmässä on mukana yhteensä nelisenkymmentä näyttelijää. Näytelmä on musiikkipitoinen ja sopii kaikenikäisille. Näytelmä alkaa koululla, kuiskausten koululla, jossa vain harvat ja valitut kutsutaan sisäpiirin synttäreille, ja toisille ei kerrota mitään koko asiasta. Onneksi sitten päästään tutulle Tyrskyluodolle vanhojen tuttujen luo käymään, ja seikkailu siellä avaa kaikenlaisia solmuja. Telman roolissa on tänä vuonna Opri Pietilä. Esityksiä on jäljellä neljä, viimeinen 3.6. Vuorenmäellä ollaan käkikellossa Artjärven Vuorenmäen kesäteatterissa tämän kesän näytelmän VIP-paikat on varattu kellosepille, sillä näytelmän tapahtumapaikkana on käkikello, jonka mukaan näytöskappale on myös nimetty. Ja kas, jos käkikello menee rikki, ei kellon sisäisessä maailmassa ole ihan helppoa löytää kelloseppää. Näytelmää voisi ajatella fantasiaksi, mutta sen käsikirjoittanutta ja ohjannutta Tero Poralia voidaan epäillä myös monenlaisten merkitysten piilottamisesta Käkikellon ja meidän maailmamme väliseen kuiluun. Näytelmässä on mukana paljon lapsia ja musiikkia ja tietysti Artjärven näyttämöllä tutuksi tulleita aikuisia luonnenäyttelijöitä kuten Petri Orkola, Seija Rytky ja Kati Wirman. Kellon maailmassa on johtaja, T.J. Käki, apunaan aulis hovimestarinsa, mutta ongelmien jatkuessa ilmestyy paikalle myös auliisti neuvojansa jakava itäsuomalainen K. Napanteri. Käkikello-näytelmän ensi-ilta on Vuorenmäen Päälliköntalolla 1.7. ja viimeiset näytökset Artjärvi-päivien yhteydessä sunnuntaina 15.7. Pukkilassa juonitellaan ökytalossa Pukkilan Toimelanrinteessä nähtävä Kirkkoväärtin kolmas kortti -komedia vie katsojat sadan vuoden taakse. Korholan ökytalossa suunnitellaan naapuritaloja yhdistävää naimakauppaa ja mahtihäitä tietämättöminä siitä, että isännän kaupunkiretki uhkaa raunioittaa koko hankkeen. Lisäksi oman pulmansa aiheuttaa vihittäväksi aiottujen nuorten vastahanka. Niin lemmenasiat kuin isännän tekosetkin rassaavat jokaista vuorollaan ja huipentuvat tiukkaan otteluun Korholan pihatantereella. Näytelmän on käsikirjoittanut Matti Wanne ja ohjannut Mia Pätsi. Ensi-ilta on 8.6. ja esityksiä on kaikkiaan toistakymmentä. TAINA LuKKArOINEN Maribet-noita (Sanni Mikkeli) kohdataan Orimattilan Villa Ladossa nähtävässä lastennäytelmässä Telma ja kuiskausten koulu. Zorron seikkailuja, ökytalon juonitteluja ja epäkuntoinen käkikello Orimattilan seudun kesänäyttämöiden monipuolinen anti: KUVA: JohAnnes WileniUs KUVA: Antti Ahonen KUVA: tAinA lUKKAroinen Peppi Pitkänen (vas.) on Artjärven Käkikellonäytelmän Jaakkima, Vuokko Pylväs Lerpatti ja Mimmi Rekola Rapeli. Napanterina häärii Kati Wirman. Jätinpesän Zorron lemmenparia esittävät Jori Lahtinen (Zorro) ja Minni Lilja (Juanita). Aki Viljanen ja Emilia Etholén ovat näyttämöllä Pukkilan Kirkkoväärtin kolmannessa kortissa. KUVA: MiA PÄtsi
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 13 1 900-luvun vaihde puki naiset kyyhkysen kuvun muotoon. Sivuprofiili oli ikään kuin S:n mallinen: Korsetti nosti rinnat ylös ja litisti keskivartalon. Puvun takaosassa vyötärön alapuolella ollut turnyyri ja hameeseen taakse tehdyt rypytykset ja poimutukset korostivat vastaavasti peppulinjaa, sanoo Suomen kansallisoopperan ja -baletin pukuvarastonhoitaja Maria Alatalo. Vaatetusalan artenomiksi (amk) valmistunut pukkilalainen Alatalo puvustaa Pukkilan kesäteatterin tämänvuotisen näytelmän, Matti Wanteen kirjoittaman ja Mia Pätsin ohjaaman kesäisen kepeän komedian ”Kirkkoväärtin kolmas kortti”. 1900-luvun taitteeseen ajoittuvan näytelmän ensi-ilta on 8. kesäkuuta. Näytelmäseurueen garderobin kokoaminen alkoi jo kevättalvella, kun Alatalo marssi niin sanotulle kutsuvieraskirpputorille, jonka hänen työnantajansa järjesti muun muassa harrastajanäyttämöiden väelle. – Oopperassa ja baletissa puvut joutuvat valtavalle kulutukselle eivätkä tietyssä vaiheessa enää kestä lisää näytöksiä. Puvut eivät silti ole ”lahoja” ja siksi ne voidaan myydä esimerkiksi kesäteatteriin, selittää Alatalo, jonka johdolla Pukkilan teatterin naiset ovat kunnostaneet kirppislöydöistä omiin mittoihin passaavat roolivaatteet. Sofie-mamselli sai pyllyttimen Sofie-mamsellia esittävän Mirva Lainiolan asuun kuuluvat valkoiset sukat, mamelukit (polven alta kokoon kurotut ja pitsein koristellut leveälahkeiset alushousut), alushame, korsetti, pukkilalaisilta lempinimen pyllytin saanut turnyyri (puvun takaosaan vyötärön alapuolelle kiinnitettävä tyynymäinen täyte), decolten peittävä korkeakauluksinen paita, pienellä laahuksella varustettu hame ja pussihihallinen jakku. Kokonaisuus viimeistellään pienellä koristeellisella hatulla, pitsihanskoilla ja koruilla. – Mamelukit ovat tärkeät, koska Sofie kaatuu esityksessä, jolloin alushousut näkyvät. Mamelukkien alle voi kuitenkin pukea sukkien sijasta sukkahousut ja jakun ansiosta puseron takaosassa näkymättömissä on vetoketju, joten etuosan nappeja ei tarvitse saada auki, sanoo Alatalo. Ajan henkeä jahdataan harrastajateatterilavalla rajallisilla resursseilla. – Kyse ei ole autenttisista puvuista vaan mahdollisimman oikean mielikuvan tietystä ajasta ja tietystä yhteiskuntaluokasta antavista ja siten tarinaa tukevista asuista, jotka auttavat näyttelijän kokonaisvaltaista asettumista roolinsa – on hän ammattilainen tai harrastaja. Alatalo vinkkaa säännön pätevän paitsi teatterinäyttämöllä myös arjen keskellä. – Moni voivottelee kutsukortin saatuaan, että ”mitähän sinne laittaisi ylle” sen sijaan, että näkisi juhliin pukeutumisessa mahdollisuuden laittautua hienoksi ja samalla kunnioittaa omalla pukeutumisella kutsun lähettäjää. Konsta pärjää keräilyerällä Kirkkoväärtinä eli seurakunnan taloudenhoitajana toimivan Korholan ökytalon isännän sekä Emma-emännän kanssa näyttämöllä nähdään muun muassa krouvin Saara, Selma-pyykkäri ja huutolaispoika Konsta, jonka asua puvustaja kuvaa keräilyeräksi vastapainona hienostelevan mamsellin viimeiseen yksityiskohtaan asti mietitylle puvustukselle. – Osa vaatteista on ollut Konstalla hänen tullessaan taloon, ja ne ovat aika sopivan kokoisia. Lisää vaatteita, ehkä isännän vanhoja, on löydetty Korholasta. Ne ovat pojalle pikkuisen liian isoja. On sitä kasvunvaraa. Myös värit ovat mitä sattuu, selittää Alatalo. Puvustaja joutuu tekemään roolivaatetuksessa myönnytyksiä erityisesti kenkäpuolella. Toinen kinkkinen paikka ovat peruukit, joiden muokkaamisessa oopperan kampaamon teosvastaava on luvannut auttaa. Mäntsälän kansalaisopiston ja Pukkilan nuorisoseuran yhteistyönä valmistuvassa näytelmässä suunnitellaan naapuritaloja yhdistävää naimakauppaa ja mahtihäitä tietämättöminä siitä, että isännän kaupunkiretki uhkaa raunioittaa koko hankkeen. Lisäongelmia tuo vihkipariksi kaavailtujen nuorten vastahanka. – Joku juoksee karkuun, joku poistuu voittajana ja aika moni yllättyy, sanovat näyttelijät ja lupaavat draamaa, rakkautta ja rikoksia. Mirva Lainiolan lisäksi näyttämöllä nähdään Tuukka Eskola, Emilia Etholén, Virpi Grönlund, Anu Koivisto, Raija Laakso, Hannu Leino, Tanja Lehtikuusi, Markku Marjomaa, Liisa Mölsä, Ilmo Rantalainen, Tiina Räikkönen ja Aki Viljanen. VIRPI KALLIO Pukkilan kesäteatterin esityksen nyt ensimmäisen kerran puvustava Maria Alatalo pukee Mirva Lainiolan säterin hienoksi Sofiemamselliksi. Kuva on otettu kevättalvella, kun asuja vasta alettiin koota. Mamsellin aikamatkaan tarvitaan korsetti, turnyyri ja mamelukit Toimelanrinteessä naisnäyttelijöiden vartalot saavat kyyhkysen kuvun muodon ajan henkeen ommelluilla puvuilla. 1900-luvun alun ykköskuvio oli raita. Printtikankaita ei ollut. Piirros on Suomen kansallisoopperan ja -baletin pukuvarastonhoitajana työskentelevän Maria Alatalon käsialaa.
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 14 – N:o 43 B – 2018 Tule tutustumaan uusiin asuntoihin! Helppoa asumista I-tasossa lähellä kaikkia palveluja. Asunnoissa lattialämmitys, kaukolämpö. Hoitovastike 2,6 e /m 2 . Myynti ja esittely: RS-pankki: Rakentaja: 0400 347 758 / Nyman 040 195 1535 / Sydänkallio ERILLISTALOT Orimattila, Keskusta et 93 m 2 Kylätie 5 F. 3 h,k,s. A*. Valoisa I-tason as. oy-muotoinen talo viihtyisällä paikalla, lähellä keskustan palveluita ja kouluja. Talolla hallinoitavaa tonttia n. 600 m 2 , joka rajoittuu puisto alueeseen. Nyman 0400 347 758/Orimattila. Mh. 100.514 e Vh. 109.000 e . 603895 Orimattila, Jokela rt 78 m 2 Pengertie 10 F. 3h,k,s. F*. Viihtyisällä paikalla kahden tason asunto. Valoisat huoneet, tilava ja remontoitu pesuhuone. Aidattu ja vehreä lännensuuntainen terassipiha. Huoneistolle kuuluu autokatospaikka! Sovi esittelyaika. Nyman 0400 347 758/Orimattila. Mh. 106.630 e Vh. 109.000 e . 613410 Orimattila, Virenoja vapaa-ajanasunto 28 m 2 Onnelantie 66. 1h, tupakeittiö. ei e-tod*. Viehättävä mummonmökki kesäpaikaksi, pihasaunalla! Hirsirunkoinen, vapaaajan kiinteistö, jossa tupa ja kammari. Sähköt tulee ja puilla lämpenevä kamina. Pihasauna, liiteri ja puucee. 1800 m 2 vehreä tontti ja oma kaivo. Kaupungin vesija viemäriliittymä vieressä. Sydänkallio 040 195 1535/Orimattila. Mh. 39.000 e . 621241 Myrskylä, Myrskylä mökki / okt-tontti 5 000 m 2 Järvikuja 15. 1h, kk, terassi. Rauhaisa paikka Kirkkojärven läheisyydessä 0,5 ha metsäisellä rinnetontilla. Kunnosta tai rakenna itsellesi uusi vapaa-ajan tai vakituinen asunto! Kiinteistöllä kunnan vesijohto ja sähköliittymä! Nyman 0400 347 758/Orimattila. Mh. 29.000 e . 615426 Orimattila, Myllylä okt-tontti 1 864 m 2 Niementie 48 ja 50. Korttelialueen viimeiset 2 tonttia Niementiellä Myllylässä 1664 ja 1864 m 2 asemakaavan mukaiset tontit. AP k 2/3 I u2/5, e= 0,3. Etelän suuntaisesti viettävä rinne. Tontit rajoittuu puistoon, jossa virtaa Palojoki. Nyman 0400 347758/Orimattila. Mh. 30.000 e . 569127 Orimattila, Peltola okt-tontti 1 260 m 2 Äestäjänkuja 1. Peltolassa hyvällä sijainnilla 1260 m 2 ns. tasamaa tontti. Asemakaava AO1, rakennusoikeus 200km 2 . Rauhallinen lapsiperheiden suosima asuinalue. Asuinalueella päiväkoti, keskustan palvelut ja koulut lähellä. Nyman 0400 347758/Orimattila. Mh. 26.000 e . 611508 Orimattila, Tönnö okt-tontti 1 350 m 2 Tönnönkoskentie. Rakenna kotisi Porvoonjoen maisemiin. 1350 m 2 tontti Tönnössä. Ulkoilumaastojen ja Tönnön koulun välitön läheisyys. Maakaasuliittymä kulkee vieressä. Rakennusoikeutta 270 m 2 . Kunnan vesi-ja viemäriliittymät kulkevat tontin rajalla. Sydänkallio 040 1951535/Orimattila. Mh. 25.000 e . 613440 Orimattila, Käkelä okt-tontti 2 483 m 2 Minitie 10. Orimattilan Käkelässä sijaitseva aurinkoinen tasamaantontti. Rakenna tänne luonnon helmaan oma kotisi. Tontilla kokoa huimat 2483 m 2 , joka mahdollistaa reilun omakotitalon tai paritalon rakentamisen. Tontilla omaa puustoa jo polttopuuksi. Takarajalla kulkee kaupungin vesi-ja viemäriliittymät. Tarjous huomioidaan! Sydänkallio 040 1951535/Orimattila. Mh. 29.000 e . 615934 RIVI-, PARIJA PUUTALOT VAPAA-AJAN ASUNNOT TONTIT Käkeläntie 13–15, 16300 Orimattila A-talon asunnot MYYTY. B-talossa vielä vapaana. Hinnat alkaen vh. mh. 2h+k+s 59,0 m 2 vh. 149.000 e mh. 75.840 e 3h+k+s 69,0 m 2 vh. 169.000 e mh. 83.440 e 3h+k+s 76,5 m 2 vh. 189.000 e mh. 94.140 e 4h+k+s 88,5 m 2 vh. 215.000 e mh. 105.260 e Autopaikka sisältyy asunnon hintaan. Katso kuvat ja videoesitys op-koti kohdenumero 557308. Juha Siivonen Kiinteistönvälittäjä, LKV 050 597 0070 juha.siivonen@op.fi Piia Sydänkallio Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 195 1535 piia.sydankallio@op.fi Mika Nyman Myyntipäällikkö, LKV, YKV, AKA 0400 37 7758 mika.nyman@op.fi Orimattilan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Erkontie 11, 16300 Orimattila, puhelin 010 257 1558 op-koti.fi katso kaikki myynnissä ja esittelyssä olevat asunnot
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 15 RAKENNUSJA PELTITYÖ KARI KOSKINEN Huhdanojanpolku 16, 16300 Orimattila rakennusjapeltityokoskinen@gmail.com Salmelantie 11, Artjärvi myynti@artjarvensahko.fi www.artjarvensahko.fi • Rakennuspeltityöt • Konesaumakatot ja profiilipeltikatot • Sadevesijärjestelmät ja kattoturvatuotteet www.asennushelen.fi Juha Helén 0400 494 395 Anssi Helén 040 778 9335 VUOKRAAMME: • RAKENNUSKONEET • HENKILÖNOSTIMET • RAKENNUSTELINEET • MINIKAIVURIT 0,8–3,8 t • PIENKUORMAAJA • HAKKURI MOTOPALVELU VUOKRAUS: 044 78 80 200 VAIHDE: 03 777 22 555 MESSINKITIE 5, ORIMATTILA. MYYNTI: 0400 49 29 10 MOTOPALVELU .COM KONEVUOKRAAMO – MP-LIIKE Hollolan Kalustemaalaamo Keskikankaantie 4, 15860 Hollola puh. 040 759 5782 www.hollolankalustemaalaamo.net tarjoaa väliovien, keittiökaapiston ovien ym. maalausta. Kysy tarjous! Mietaa valitsi KymppiKaton siistiä tuli! Edustajat: Jari Tuomainen 0400 240 845 Markku Koistinen 0400 670 397 (02) 4358 006 KATTONÄYTÖS HYVINKÄÄLLÄ Tule ja tutu stu ! PERJANTAINA 26.2.2016 KLO 10-17 Auli Tennosmaa, Päivälänkatu 22, 05830 Hyvinkää KATTOREMONTIN ESITTELY KATTOASENNUSTYÖNÄYTÖS JUVALLA Kattavaa palvelua (02) 4358 006 JUVALLA JUVALLA Tule ja tutu stu! Mietaa valitsi KymppiKaton siistiä tuli! MAANANTAINA 26.9.2016 KLO 10-17 Raili Liikasella, Kuhalammentie 20, 51900 JUVA Edustajat: Janne Ruotsalainen 0400 187 805 Markku Koistinen 0400 670 397 KESKIVIIKKONA 30.5. klo 10–17 Kelotie 7 16300 ORIMATTILA Anitta ja Mauri Peltonen Edustajat paikalla: Jani Niskanen 0400 187 805 Jari Kutvonen 0400 293 392 KOUKJÄRVEN HÖYLÄÄMÖ Puutavaran vakioja erikoismallien höyläykset. Sahaja höylätavaran sekä kutterinpurun myynti. Vainio 0400-714 281 Pukkilantie 16 07600 MYRSKYLÄ www.koukjarvenhoylaamo.? Maatalouspirkka Oy Paikallista rautaja maatalouskauppaa PAINEPESURI Clen G145 PLUS 299,ETULEIKKURI McCulloch M125-94FH 3190,RUOHONLEIKKURI McCulloch M46-125M BIO 279,Loppukesän ohjelmaan tärkeänä osana Orimattilassa kuuluu vähintäänkin yhden illan mittainen pistäytyminen Mallusjoen Takinkääntöviikolla. Vuosikausien saatossa tapahtuma on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Orimattilan kulttuurikesän houkuttelevimmista tapahtumista. Tänä vuonna Mallusjoen seurantalon lavalla kuullaan jälleen musiikkia laidasta laitaan. Tietyt Takinkääntöviikon rakennuspalikat pysyvät paikoillaan vuodesta toiseen. Ne ovat sunnuntaina 22. heinäkuuta viikon aloittava Chydenius-ilta ja seuraavan viikon lauantaina tapahtuman päättävä Mallusjoen torvisoittokunnan esiintymisilta. Pysyvien elementtien väliin mahtuukin sitten niin kansanmusiikkia, lastenkonserttia, elektronista musiikkia kuin paljon muutakin. Imppu, StrongBows, Armas, The Blassics ja Suistamon Sähkö ovat nimiä, joilta muun muassa kuullaan musiikillisia taidonnäytteitä viikon aikana. – Maanantaina on elektronisen musiikin ilta, jollaista ei ole Takinkääntöviikolla ollut aiemmin. Uskon että elektroninen musiikki istuu tosi hyvin seurantalon seinien sisälle, vakuuttaa Takinkääntöviikon taiteellinen vastaava Aleksis ”Aatu” Kyrö paljastaen samalla, että ajatus elektronisen musiikin illasta on muhinut hänen mielessään jo pidemmän aikaa. Viikon tärpeiksi Kyrö vinkkaakin juuri maanantaita, mutta sen lisäksi myös keskiviikon etno-painotteista iltaa. Takinkääntöviikon illat käynnistyvät iltakuudelta ja jatkuvat puoleen yöhön. Poikkeuksena on torstai-ilta, joka käynnistyy jo klo 17 alkavalla lastenkonsertilla. ANNA HAKAMA Mallusjoen Takinkääntöviikolla kuullaan tapahtuman perinteitä noudattaen hyvin monenlaista musiikkia. Takinkääntöviikon uutuutena on elektronisen musiikin ilta Orimattila Laulaa ja Soi -tapahtuma kokoaa tänäkin kesänä Orimattilan vanhan pappilan rauhalliselle pihaalueelle runsaan joukon musiikin ystäviä. Kolmipäiväinen, järjestyksessään jo 46. tapahtuma alkaa maanantaina 11. kesäkuuta hengellisen musiikin illalla. Tiistain ja keskiviikon aikana kuullaan niin kuorolaulua kuin haitarimusiikkia ja yksinlauluakin. Tapahtumaa järjestävä Jyrki Ylöstalo kertoo, että kolmen päivän aikana estradille nousee vanhoja tuttuja, kuten Kirkkokuoro, Perinkonut, Orimattilan Naiskuoro, Kuhanlaulelen, Kyläpelimannit sekä Hollolan Harmonikat ja Mäntsälän Harmonikat. – Paikkana on nyt jo kolmatta vuotta peräkkäin pappilan puisto, joka onkin Orimattilan hienoin puisto, Ylöstalo kehaisee. Vuosien saatossa Orimattila Laulaa ja Soi -tapahtuman paikka on vaihtunut useampaan kertaan. Aiemmin pappilan puistossa vietettiin ainoastaan hengellisen musiikin iltaa, mutta sittemmin koko tapahtuma on siirtynyt viihtyisälle puistoalueelle, joka onkin saanut tapahtumapaikkana Ylöstalon mukaan paljon kiitosta myös yleisöltä. ANNA HAKAMA Orimattila Laulaa ja Soi -tapahtumassa kuullaan kolmen päivän aikana muun muassa kuoroja pelimannimusiikkia. Orimattila Laulaa ja Soi valtaa pappilan puiston kesäkuussa
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 16 – N:o 43 B – 2018 UUDISTUMISKYKY AVOIMUUS JA ROHKEUS IHMISEN JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI Sujuva ja yhteisöllinen arki turvallisessa ja vetovoimaisessa maaseutukaupungissa ARVOT MISSIO ON NISTUVA Vetovoima ja kasvu ON NELLINEN Yhteisöllisyys ja osallistuminen OIV ALTAVA Toimintojen kehittäminen Ku ntalain 37§ Tutustu koko strategiaan: Orimattilan strategia 2018-2021 facebook.com/orimattilankaupunki
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 17 Lokakaivojen tyhjennykset sekä imuautopalvelut Soita meille! Petri Lähdemäki ? 03-780 6780 ? 0400 352 762 Päi jät-Hä meen Lokapalvelu Ky Pekka Tuohiluoma Naulasaarentie 48, 16280 Kuivanto Puh. 0400 685 626, pekkatuohiluoma@hotmail.com Rautarakenteet Hitsaus Putkityöt yms. RAUTARAKENNE TUOHILUOMA T:MI Myynti Asennus Huolto KARI KORKKULA Puh. 040-531 1729 03-760 1337 16200 Artjärvi www.putkikama.fi kari.korkkula@putkikama.fi LVI-PUTKIKAMA OY LVI-alan A1-merkkituotteet meiltä. Tokkolantie 8, Orimattila www.orimattilanputkityo.fi Orimattilan Putkityö Oy LVI-MYYMÄLÄMME palvelee arkisin 8–16 Soita tai tilaa suoraan netistä www.orimattilanputkityo.fi Janne 0400 616 234 Palvelemme nopeasti LVI-remonttipalvelu Joni (myymälä) 040 513 8073 Soita vaikka heti! Kun tarvitset PUTKIMIESTÄ LÄMPÖPUMPPUPALVELUT ORIMATTILAN ALUEELLA Meiltä laadukkaasti asennettuna: – ILMALÄMPÖPUMPUT – ILMA/VESILÄMPÖPUMPUT Varaa ilmainen kartoituskäynti 044 309 3433 / Tommi Hykkyrä MYYNTI • ASENNUS • HUOLTO Torin kesäkaivo on avattu! Vesipisteet myös: Tokkolantie 3, Järvikunnan koulu ja Hasintie Karkkulassa SÄILIÖHEPO OY . Säiliöhepo Oy Liimaajankatu 3, Lahti | puh. 03 735 4773 | Tänä kesänä neljännen kerran järjestettävät valtakunnalliset Avoimet Kylät -päivä on innostanut orimattilalaisia kyliä järjestämään tapahtumia. Avoimet kylät -päivänä lauantaina 9. kesäkuuta seudulla on 13 erilaista kyläläisten järjestämää tapahtumaa. Orimattilassa Tönnön myllyllä ovat ovet avoinna tutustumista varten. Niinikoskella voi kiertää Kairessuon-Mieliäissuon luontopolkua yhdessä muiden luonnonystävien ja tapahtumaa järjestävien Niinikosken kyläyhdistyksen jäsenten kanssa. Lintutornilla odottaa kahvitarjoilu. Orimattilan Luhtikylän Nuorelassa on koirien match show, avoimet ovet ja kahvio. Artjärven Villikkalassa on tarjolla vilskettä moneen suuntaan. Jaakkolantiellä on harvennushakuun työnäytös sekä maataloustuotteiden pop up -kauppa. Kyöstilän farmipuodissa ja tupakahvilassa Orimattilantiellä pääsee aistimaan vanhan ajan tunnelmaa herkutellen. Naapurissa esitellään mehiläistarhausta. Lähisiiderimaistiaisiakin on luvattu nopeimmille. Keppihevosten ystävät voivat kokeilla taitojaan keppariesteradalla. Eikä haittaa vaikkei omaa keppihevosta olisi mukana, paikan päältä saa lainakepparin. Tapahtumasta voi myös ostaa ikioman keppihevosen tai vanhoja tavaroita kirpparilta. Vanhoja tavaroita on näytteillä ja myynnissä myös Orimattilantiellä sijaitsevassa vanhassa kyläkaupassakin. Maailman mahtavinta pihapuuhailua lapsille on tarjolla Ylitjoentiellä, jonne tulee muun muassa pomppulinna ja vanhemmillekin riittää tekemistä. Artjärven maatalousnaiset järjestävät maamiesseuran rannalla toimintaradan ja ruokailun ”villiinny villiyrteistä” -teemalla. Hiitelän Hiisitalolla voi löytää kesälukemista kirjastosta tai kirpputorilta kahvia nautiskellen. Kahvia keittävät myös Eläkeliiton Artjärven yhdistyksen jäsenet, jotka pitävät torikahviota aamupäivän ajan Artjärven torilla. Artjärveltä hankittujen eväiden voimin voikin suunnata Lapinjärven Porlammille, jossa koko kylän yhteisellä piknikillä Porlammin Taitotalon nurmikolla esiintyy australialaismuusikko Jane Kitto. OUTI SIRVIÖ Laura Tukonen (vas.), Paula Tukonen sekä Muusa Vuori (sylissä) myivät viime vuoden Avoimet Kylät -tapahtumassa Rutilan perheelle mummun toffeeta. Avoimet kylät tuo kyliin hyvää fiilistä KUVA: Virpi KAllio
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 18 – N:o 43 B – 2018 EIRANEN TRANSPORT 0400-120 731 • Salaojasorat ja sepelit • Murskelajikkeet • Täytesorat • Kivituhka • Hiekoitussepeli • Multatoimitukset • Maanajot www.eiranentransport.fi Rakentajain palvelua jo vuodesta 1962 alkaen Rautaisella ammattitaidolla kaikki maanrakennustyöt sekä kaivinkoneja koneurakoinnit. Ota yhteyttä puh. 040 753 7323 www.koneurakointivillberg.fi, villberg.petri@saunalahti.fi KONEURAKOINTI PETRI VILLBERG KY PARHAAT MAA?AINEKSET RAKENTAJILLE • Seulotut ja murskatut lajikkeet • Puutarhamulta 040 526 9119 | parhaoy.? NIINIKOSKEN KAIVIN RAJALA OY • soraja kalliomurskeet • seulotut lajikkeet • kaivinkoneurakointi puh. 0400 352 423 MAANRAKENNUS T. HÄMÄLÄINEN Puh. 0400 971 293 Kaikenlaiset kaivuuja maanrakennustyöt sekä vaihtolavapalvelut KAJALON SORA KAJALON SORA – ORIMATTILA – NASTOLA – VILLÄHDE – LAHTI Sorat ja murskeet Laadukas puutarhamulta Kaivinkonetyöt Laadukkaat kiviainekset – Täsmälliset toimitukset kajalonsora.fi 040 501 5771 -KIVIAINEKSET Häiritsevät kannot pois pihoilta ja puutarhoista helposti ja edullisesti! – Työstä kotitalousvähennys. Tommiska Orimattila, puh. 040 533 1577 KANTOJYRSINTÄÄ Maanrakennus Traktoripalvelu TRAKTORIPALVELU LAITINEN 0400 495 135 www.traktoripalvelu.net K ukkapuiksi, osoiteviitoiksi ja postilaatikkotelineiksi muutetut niittokoneet, kyntöaurat ja haravakoneet tuovat ruosteromantiikkaa puutarhoihin ja teiden varsille. Ne myös muistuttavat niistä ajoista, kun agraari-Suomi oli vielä hevosvetoinen. Kvernelandin kyntöaurat Orimattilan keskustassa eläkepäiviään viettävä Heikki Mäkelä on itseoikeutetusti koristanut tilan mailla Heinämaalla olevan vapaa-ajanasuntonsa kukkatelineen kaksisiipisillä kyntöauroilla, sillä hän edusti Suomea peräti neljään eri otteeseen – traktorikynnön MM-kisoissa. – Aiemmin tilalla oli yhteinen piikkipyörätraktori naapureiden kanssa, mutta vuonna 1957 hankittiin oma kone. Se oli harmaa Ferguson, sitä joutui jonottamaan ja se taidettiin hakea Hankkijalta. Nuo norjalaiset Kverneland Hydrein -aurat ostettiin samoihin aikoihin, kertoo Mäkelä. Aurojen lisäksi kukkatelineen rakentamisessa on hyödynnetty vanhan haravakoneen piikkejä. – Ladossa olisi lisääkin vanhoja koneita: jousipiikkiäes, Hankmo-äes, itseluovuttava elonleikkuukone, puimakone…, listaa Mäkelä. AIV-pullon rautakehikko Artjärven Hietanalla asuva Ari Anttila on käynyt haistelemassa maataloushistoriaa tilan aitan puolella. Sieltä löytyi raudasta taottuja kehikoita pihan kukka-asetelmille. – Niissä säilytettiin alun perin isoja pulloja, joissa oli AIV-rehun valmistamiseen tarkoitettua säilöntäainetta. Pullojen ympärille kehikkoon oli laitettu lastuja ja olkia, kertoo Anttila. Metallikorin uusiokäytössä hän on korvannut pehmikkeet kivillä. Artturi Iivari Virtaselle kemian Nobelin vuonna 1945 tuoneen säilörehukeksinnön perua oleviin koreihin laitetaan talvella havuja ja lyhtyjä ja keväällä ja kesällä sesonkiin kuuluvia kukkia. Nuffield ja etukuormaaja Tönnössä kesäkukat kasvavat villiviinin kylkeensä saaneen traktorin etukuormaajassa. JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA Heikki Mäkelän Heinämaalle tekemän kukkapuun kyntöauroissa on samat kirkkaat värit kuin alunperinkin. Niittokoneesta kuoriutui osoiteviitta ja ruostuneesta traktorista kukkapenkki • Rakennusten pohjien kaivuut • Iskukonetyöt • Haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien rakentaminen • Ojien kaivuut ym. alan työt runko-ohjatulla kaivurikuormaajalla • Teiden lanaukset • Maalämpöputkien kaivuut salaojakoneella • 7 tn tela-alustainen ympäripyörivä, lyhytperäinen kaivinkone • Energiakoura • Asfalttialueiden harjaus keräävällä/kastelevalla harjakoneella Kaivinkoneurakoitsija EERO VILJA gsm 0400 352 994 koti 03-777 3994 Arkisin 9–18, la 9–16, su 10–15. Avoinna juhannuksena ja sen jälkeen liike suljettu sunnuntaisin ark. 9–18, la 9–15. Kannattaa tulla kauempaakin! KESÄKUKAT, PUUT, PENSAAT, HAVUT, PERENNAT ym. Myös kauniita LAHJATAVAROITA Hopeakuusesta
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 19 Traktori on vuosimallia 1960 ja merkiltään Nuffield. Se löytyi kymmenkunta vuotta sitten Mallusjoelta, jossa Nuffi oli pyörittänyt myllyä entisen omistajan kiertäessä taloissa jauhamassa viljaa. – Mies ei malttanut olla ostamatta tällaista vanhaa aarretta, kun sai sen halvalla. Koneelle ei kuitenkaan löytynyt käyttöä pihatöissä, joten siitä tuli minun kukkatraktorini. Jos joku nykyisin kyselee, onko tämä myytävänä, mies sanoo, ettei hän voi tehdä kauppoja, kun traktori on vaimon, kertoo Päivi Järvinen. Hän on tehnyt etukauhasta kesäkukkapenkin, jossa kasvaa muun muassa petunioita ja sinisievikkejä, jotka sopivat väriltään myös viime kesän istutukseen. Sen teemana oli 100 vuotta täyttänyt Suomi. Traktorin kupeessa kasvaa lisäksi esimerkiksi kivikkokasveja, ja yhtenä vuonna västäräkki teki siihen pesänsä. Hevosvetoinen niittokone – Tuttava sanoi, että laittakaa nyt joku maamerkki, että tiedetään, mistä teille käännytään, sanovat Mallusjoen Ruhassa asuvat Liisa Ruoho ja Pekka Eskonsalo, joiden pihatien liittymässä nököttää tuon vinkin peruna alun perin hevosvetoiseksi tehty ja sittemmin traktorivetoiseksi muutettu heinänniittokone. Kukka-astia on Mallusjoen Arolan tilalta löytyneen työkoneen istuimella, postilaatikko leikkuuterässä ja osoitenumero lavassa, jota on käytännön syistä jouduttu kääntämään. – Joku jo huomauttikin, että sulla on lapa väärin päin, kertoo Eskonsalo ohikulkijoiden tarkkanäköisyydestä. Renkaiden ansiosta niittokonetta on helppo siirtää niin, että liittymästä mahtuu kurvaamaan pellolle nykyajan isoilla maatalouskoneillakin. Kukista innostunut Ruoho vaihtelee kasveja sesongin mukaan: syksyllä istutusastiassa esimerkiksi kukkivat callunat, pääsiäisen aikaan narsissit, kevään korvalla orvokit ja kesällä vaikkapa pelargoniat. VIRPI KALLIO KUVAt: Virpi KAllio KUVA: päiVi JärVinen KUVA: Ari AnttilA Ari Anttila keksi tehdä AIV-pullon kehikoista kukkakoreja, kun perheessä juhlittiin lakkiaisia. Päivi Järvisen pihaa Tönnössä koristava kukkatraktori on kuuskytluvun Nuffield, joka löytyi Mallusjoelta. Etukuormaajassa on kesäkukkapenkki. Traktori toimii villiviinin kehikkona. Pekka Eskonsalo ja Liisa Ruoho pohtivat, josko pihatien päähän hankkisi niittokoneen viereen maitolaiturin roskakatokseksi. Niittokoneessa on tekstit ”Vakava” ja ”Arvika Verkstäder”.
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 20 – N:o 43 B – 2018 KESÄKUU Pe 1.6. klo 18 Telma ja kuiskausten koulu -lastennäytelmä Orimattilan Villa Ladossa (Pakaantie 1). La 2.6. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8). Su 3.6. klo 12 Alinen paviljongin avajaiset Artjärven kotiseutumuseolla (Ratulantie 312). klo 13 ja klo 15 Telma ja kuiskausten koulu -lastennäytelmä Orimattilan Villa Ladossa (Pakaantie 1). Ti 5.6. klo 18–20 Unenomaisia näkyjä -näyttelyn avajaiset Pukkilan Galleria Koivulinnassa (Koivulinnantie 2). Pe 8.6. klo 19 Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9) näytelmä ”Kirkkoväärtin kolmas kortti”. La 9.6. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 10–15 Avoimet kylät: Vilskettä Artjärven Villikkalassa, klo 10–14 harvennushakkuu-työnäytös (Jaakkolantie), maataloustuotteiden PopUp (Jaakkolantie 230), Kyöstilän Farmipuoti ja tupakahvila (Orimattilantie 259A), mehiläistarhauksen esittelyä, lähisiiderimaistiaisia, keppariesterata, kirpputori, maatiaiskanoja (Orimattilantie 231), klo 10–15 Wanhan tavaran näyttely vanhassa kyläkaupassa (Orimattilantie 177), klo 11–14 pihapuuhailua lapsille (pomppulinna), kierreltävää vanhemmille, makkaranpaistoa (Ylitjoentie 1), klo 10–14 Artjärven kotiseutumuseo avoinna; klo 10–12 Avoimet kylät: Eläkeliiton Artjärven yhdistyksen järjestämä torikahvio Artjärven tori (Pajatie 1); klo 10–14 Avoimet kylät: Villiinny villiyrteistä -ruokailu ja toimintarata Artjärven maamiesseuran ranta (Salmelantie 202); klo 11–14 Avoimet kylät: match show, kahvio, avoimet ovet Orimattilan Luhtikylän Nuorelassa (Keiturintie 56, Luhtikylä); klo 11–14 Avoimet kylät: koko kylän yhteinen piknik Porlammin Taitotalon (Koulupolku 4) nurmikolla, esiintyy australialaismuusikko Jane Kitto, omat eväät; klo 12 Avoimet kylät: Kairessuo-Mieliäissuon luontopolkukierros. Lähtö polun parkkipaikalta (Koskustentie 525), lintutornilla kahvitarjoilu; klo 13–16 Avoimet kylät: Artjärven Hiitelän Hiisitalolla (Myrskyläntie 630): kirjasto, kirpputori, kahvio. Su 10.6. klo 15 Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9) näytelmä ”Kirkkoväärtin kolmas kortti”; klo 18–22.30 tanssit Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18) Energia & Teemu Roivainen; klo 19 Sydämeni laulut sydämeen, Kaj Chydeniuksen lauluja -konsertti Orimattilan Karkkulan seuratalolla (Toimelantie 19). Taru Nyman, Jussi Chydenius ja Kaj Chydenius. Ma 11.6. klo 19 Orimattila Laulaa ja Soi, hengellisen musiikin ilta Orimattilan pappilan puistossa. Ti 12.6. klo 19 Orimattila Laulaa ja Soi, paikallisia kuoroja Orimattilan pappilan puistossa. Ke 13.6. klo 19 Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9) näytelmä ”Kirkkoväärtin kolmas kortti”; klo 19 Orimattila Laulaa ja Soi, kuorolaulua, harmonikat ja duo Orimattilan pappilan puistossa. Pe 15.6. klo 19 Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9) näytelmä ”Kirkkoväärtin kolmas kortti”. La 16.6. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 10–16 Pitsipäivät Orimattilan Kehräämön Pitsituvalla ”Kohti juhlia – pitsiasusteet nypläten” (Pakaantie 1). Su 17.6. klo 10–16 Pitsipäivät Orimattilan Kehräämön Pitsituvalla ”Kohti juhlia – pitsiasusteet nypläten” (Pakaantie 1). klo 15 Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9) näytelmä ”Kirkkoväärtin kolmas kortti”; klo 19 tangokonsertti Pukkilan Kanteleen seurantalolla (Nuuttipolku 25), Tango del norte; klo 18–22.30 tanssit Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18), Royal Sound & Teijo Lindström. Ke 20.6. klo 19 Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9) näytelmä ”Kirkkoväärtin kolmas kortti”. To 21.6. klo 13–18 koko perheen juhannusjuhla Myrskylän nuokun piha-alueella. Pe 22.6. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 14–16 juhannussalon teko, klo 20 juhannussalon pystytys & kokko Artjärven Hiitelän Hiisitalolla (Myrskyläntie 630); klo 18 syttyy juhannuskokko Pukkilan Kanteleen kyläkentällä (Rajamäentie); klo 18 Juhannusjuhla Orimattilan Mallusjoen leirikodilla (Mallusjoentie 385 b); klo 22 syttyy juhannuskokko Artjärven Villikkalan nuorisoseuran rannassa (Seuratie 52). La 23.6. klo 16 Pukkilan kirkossa kansanlaulukirkko; klo 20–01 tanssit Myrskylän Kiparkatissa (Porvoontie 109), O´jess. Su 24.6. klo 15 Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9) näytelmä ”Kirkkoväärtin kolmas kortti”; klo 18–22.30 tanssit Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18), Pekkaniskan Pojat. Ti 26.6. klo 18–20 Mahdunko maailmaas? -näyttelyn avajaiset Pukkilan Galleria Koivulinnassa (Koivulinnantie 2). Ke 27.6. klo 19 Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9) näytelmä ”Kirkkoväärtin kolmas kortti”. To 28.6. klo 17.30–19 Orimattilan hautausmaan opastettu kävelykierros. Lähtö: sankarihautausmaan puoleiselta sisäänkäynniltä. Pe 29.6. klo 19 Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9) näytelmä ”Kirkkoväärtin kolmas kortti”. La 30.6. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 15 Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 11) näytelmän ”Zorro” ensi-ilta. HEINÄKUU Su 1.7. klo 14–18 klo 15 Seppä Kallen moottorit Vääränkosken aikaan sekä maalauksia ja keramiikkaa -näyttely Seppä Kallen pajalla (Päärniläntie 169, Orimattila); klo 15 Artjärven Vuorenmäen kesäteatterissa (Päälliköntalo, Salmelantie 202) näytelmän ”Käkikello” ensi-ilta; klo 18–22.30 tanssit Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18), Fantasia & Aki Samuli. Ma 2.7. klo 19 Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 11) näytelmä ”Zorro”. Ke 4.7. klo 18 Artjärven Vuorenmäen kesäteatterissa (Päälliköntalo, Salmelantie 202) näytelmä ”Käkikello”; klo 19 Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 11) näytelmä ”Zorro”. To 5.7. klo 17.30 kesäisiä lauluja ja jätskiä Pukkilan kirkossa; Pe 6.7. klo 14–18 klo 15 Seppä Kallen moottorit Vääränkosken aikaan sekä maalauksia ja keramiikkaa -näyttely Seppä Kallen pajalla (Päärniläntie 169, Orimattila). La 7.7. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 11–16 Kesäpäivä Artjärven Hiitelän Hiisitalolla (Myrskyläntie 630), näyttely, ruokailu, kirjasto, kirpputori; klo 14–18 klo 15 Seppä Kallen moottorit Vääränkosken aikaan sekä maalauksia ja keramiikkaa -näyttely Seppä Kallen pajalla (Päärniläntie 169, Orimattila); klo 15 Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 11) näytelmä ”Zorro”; klo 15 Artjärven Vuorenmäen kesäteatterissa (Päälliköntalo, Salmelantie 202) näytelmä ”Käkikello”. Su 8.7. klo 14–18 klo 15 Seppä Kallen moottorit Vääränkosken aikaan sekä maalauksia ja keramiikkaa -näyttely Seppä Kallen pajalla (Päärniläntie 169, Orimattila); klo 15 ja klo 18 Artjärven Vuorenmäen kesäteatterissa (Päälliköntalo, Salmelantie 202) näytelmä ”Käkikello”; klo 18–22.30 tanssit Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18), Rosso & Tarja Lunnas. Ma 9.7. klo 19 Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 11) näytelmä ”Zorro”; Ti 10.7. klo 12.30–14 Saiman päivät Pukkilan pappilassa (Veteraanitie 2): runoja, musiikkia ym. Ke 11.7. klo 19 Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 11) näytelmä ”Zorro”. To 12.7. klo 18 onkikilpailu Orimattilan Artjärven Vuorenmäen uimarannalla; klo 18 kyläilta Pukkilan Kanteleen seurantalolla (Nuuttipolku 25). Pe 13.7. klo 14–18 klo 15 Seppä Kallen moottorit Vääränkosken aikaan sekä maalauksia ja keramiikkaa -näyttely Seppä Kallen pajalla (Päärniläntie 169, Orimattila); klo 19 Kirsi Vinkki ja Armas yhtyeen -konsertti. Mukana myös paikallisia musiikinharrastajia. Artjärvellä Villikkalan nuorisoseuran talo (Seuratie 39). La 14.7. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 10–14 Artjärvi-päivien toritapahtuma Vuorenmäen urheilukentällä: klo 10.30 mölkky, klo 11.30 vahvamies/nainen kilpailu, klo 10–14 kahvila Päälliköntalo, klo 11–14 lounas mms-talo, torilla ympäristöneuvontaa, poliisi, koneita, eläimiä, pomppulinna ym, klo 10–15 avoimet ovet ja kahvio avoinna Töyrylän kartanossa, navettagalleriassa näyttely (Värjärintie 2), klo 9–14 avoimet ovet A. Wennströmin Vesiväritehtaalla (Värjärintie 3-5), klo 10–14 Ruskovilla (Kinnarintie 32), klo 12–14 museo ja makasiini; klo 11–14 kyläpäivä Porlammin torilla; klo 12–18 puutarhapäivä Halson Inkerillä, kasveja puutarhassa, kuvakirjoissa ja kuvaesityksenä (Tietäväläntie 591, Orimattila); klo 14–18 klo 15 Seppä Kallen moottorit Vääränkosken aikaan sekä maalauksia ja keramiikkaa -näyttely Seppä Kallen pajalla (Päärniläntie 169, Orimattila); klo 15 Artjärven Vuorenmäen kesäteatterissa (Päälliköntalo, Salmelantie 202) näytelmä ”Käkikello”; klo 20 Latotanssit Kankkilan maneesilla. Su 15.7. klo 10 Artjärvipäivät: jumalanpalvelus Artjärven kirkossa, klo 12.30 Artjärven Maamiesseura 120vuotta yhteistoimintaa kaikkien kansankerrosten kesken: järjestölipun naulaus ja vihkiminen, juhlapuhe, kunnianosoitukset, näytelmä, musiikkia; klo 12–16 perinnepäivä Pukkilan Galleria Koivulinnassa: käsityöläisten työnäytöksiä, keskiaika esittäytyy, musiikkia, antiikkitori ym.; klo 14–18 klo 15 Seppä Kallen moottorit Vääränkosken aikaan sekä maalauksia ja keramiikkaa -näyttely Seppä Kallen pajalla (Päärniläntie 169, Orimattila); klo 15 ja klo 18 Artjärven Vuorenmäen kesäteatterissa (Päälliköntalo, Salmelantie 202) näytelmä ”Käkikello”; klo 15 Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 11) näytelmä ”Zorro”; klo 18–22.30 tanssit Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18), Leif Lindeman. Ti 17.7. klo 18–20 Valentino Twins -näyttelyn avajaiset Pukkilan Galleria Koivulinnassa (Koivulinnantie 2). Ke 18.7. klo 12 kesähumpat Myrskylän Kiparkatissa (Porvoontie 109), tanssiorkesteri Wiva. Pe 20.7. klo 18 kantrikulkue starttaa Orimattilan Jokivarren koululta, kantrimeininkiä Kehräämön latoteatterin ympäristössä, esiintymässä Rockvoyage, Cina Samuelson, George Highfill ja Mikko Alatalo. La 21.7. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 9 Artjärven Ärinät, koiraurheilutapahtuma Artjärven Vuorenmäen leirintäalueen hiekkakentällä (Salmelantie 178); klo 19–23.30 kantrimeininkiä Orimattilan Kehräämön latoteatterin ympäristössä, esiintymässä Jiri Nikkisen The Beatles Tribute Band, Freeband ym.; klo 20–01 retrodisco 70´s – 90´s Myrskylän Kiparkatissa (Porvoontie 109), DJ Torx. KALENTERI JATKUU SIVUILLA 21 Kaj Chydenius (vas.), Taru Nyman ja Jussi Chydenius konsertoivat kesäkuussa Karkkulan seurantalolla. Orimattilan seudun kulttuurikesä Orimattilan hautausmaalla järjestetään opastettu kävelykierros kesäkuun lopussa. Kuvassa Valtosen haudan moderni muistomerkki. KUVA: Virpi KAllio
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 21 Paremmin jouluisesta tonttupajastaan ja tunnelmastaan tunnettu Seppä Kallen paja Päärniläntiellä avaa tänä kesänä ovet taiteen, vanhojen esineiden sekä moottoreiden ystäville. – Ajattelimme kokeilla, miten näyttely toimisi pajalla kesällä. Koska pajalla olevat moottorit ja vanhat esineet luovat niin kapean sektorin, niin pyysimme mukaan kylän taiteilijoita, kertoo Pertti Oksanen. Seppä Kallen paja on Oksasen puolison Maija-Leenan isoisän Kalle Saarisen aikoinaan rakentama paja, jossa on jäljellä vielä paljon vanhan ajan tunnelmaa. Taidenäyttelyyn ovat lupautuneet mukaan kuusi lähellä asuvaa taiteilijaa. Hely Nurmelta tulee maalauksia. – Nurmi on hyvin tuottelias harrastetaiteilija, jonka maalausten maisemissa näkyy paljon tuttuja paikkoja, kuten Kalliojärvi, mylly ja Järvikylä, Oksanen luettelee. Eila Kaasinen tuo näytille upeita keramiikkatöitään. Hänellä on ollut esillä muun muassa Mäntsälän kansalaisopiston näyttelyssä isoja keramiikkalintuja. Eilan siskolta Leena Vilanderilta tulee maalauksia, kuten myös niemenkyläläiseltä Leena Rehulalta. – Leena on kirjoittanut myös runokirjoja, ja viime aikoina hän on tehnyt sanoituksia säveltäjä Kaj Chydeniukselle, Oksanen kertoo. Reetta Nurmi on tehnyt myös maalauksia, esille tulee myös käsitöitä ja Nurmikin on kirjoittanut runokirjoja. – Orimattilan taideyhdistyksen Pirkko Onnelalla on näyttelyssä esillä muun muassa lyijykynäsekä kirjallisia töitä. Vääränkosken ajan moottoreita esillä Oksaset esittelevät itse pajalla Seppä Kallen pajan toimintaa Vääränkosken ajalta. – Kalle Saarisenkin pajalle tuli sähkö aikoinaan Vääränkosken voimalaitokselta. Orimattilassa Porvoonjoen Vääräkoskeen vuonna 1910 rakennettua voimalaitosta on pidetty Orimattilan sähköistymisen ensiaskeleena. – Pajan vanha sähköpääkeskus on edelleen olemassa verstaan vintillä ja sitä pääsee katsomaan, Oksanen kertoo. Sähköpääkeskuksen lisäksi esillä on useita seppä Kallen vanhoja työvälineitä ja moottoreita, esimerkiksi Kallen itse rakentama purumoottori. Oksaset avaavat Seppä Kallen moottorit Vääränkosken aikaan sekä maalauksia ja keramiikkaa -näyttelyn Orimattilan Niemenkylässä perjantaina 30. kesäkuuta kutsuvieraiden kesken, jonka jälkeen ovet ovat avoinna yleisölle kolmena peräkkäisenä viikonloppuna 1.7.–15.7. OuTi SiRViö Pertti Oksanen esittelee seppä Kallen itse rakentamaa purumoottoria, joka on säilynyt ajan kulusta huolimatta hyvin. Monipuolinen kattaus taidetta ja moottoreita Seppä Kallen Pajalla Hely Nurmen maalaus ”Sireenit” tuo kesän mieleen. Su 22.7. klo 9 Artjärven Ärinät, koiraurheilutapahtuma Artjärven Vuorenmäen leirintäalueen hiekkakentällä (Salmelantie 178); klo 18 Mallusjoen Takinkääntöviikko Orimattilan Mallusjoen seurantalolla (Seuratalontie 37): Kaj Chydenius ”Pysähdy ja mieti”, solistit Taru Nyman ja Kai Hyttinen, loppuilta Miikka Kallio; klo 18–22.30 tanssit Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18), Kiintotähti & Teuvo Oinas. Ma 23.7. klo 18 Mallusjoen Takinkääntöviikko Orimattilan Mallusjoen seurantalolla (Seuratalontie 37): elektronisen musiikin ilta, imppu. Ti 24.7. klo 18 Mallusjoen Takinkääntöviikko Orimattilan Mallusjoen seurantalolla (Seuratalontie 37): ”Hukkapoluilla” Eilakaija Sippo ja Laura Clewer, Strongbows, Patrik Mikael. Ke 25.7. klo 18 Mallusjoen Takinkääntöviikko Orimattilan Mallusjoen seurantalolla (Seuratalontie 37): Maija Kauhanen, Armas. To 26.7. klo 17 Mallusjoen Takinkääntöviikko Orimattilan Mallusjoen seurantalolla (Seuratalontie 37): klo 17 lastenkonsertti; klo 17.30–19 Orimattilan hautausmaan opastettu kävelykierros. Lähtö: sankarihautausmaan puoleiselta sisäänkäynniltä. Pe 27.7. klo 18 Mallusjoen Takinkääntöviikko Orimattilan Mallusjoen seurantalolla (Seuratalontie 37): Aimo Valtameri, The Blassics. La 28.7. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 18 Mallusjoen Takinkääntöviikko Orimattilan Mallusjoen seurantalolla (Seuratalontie 37): Mallusjoen torvisoittokunta, Suistamon Sähkö. Su 29.7. klo 18–22.30 tanssit Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18), EXmiehet & Saija Tuupanen. Ma 30.7. klo 19 Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (urheilutie 11) näytelmä ”Zorro”. ELOKUU Ke 1.8. klo 19 Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (urheilutie 11) näytelmä ”Zorro”. La 4.8. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 15 Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (urheilutie 11) näytelmä ”Zorro”. Su 5.8. klo 12 Orimattila-päivä Orimattilan kotiseutumuseolla (Pappilantie 4). Päivä alkaa klo 10 kirkonmenoilla. Kirkkokahvit pappilan puistossa; klo 10 kansanlaulukirkko Pukkilan kirkossa; 12–16 kansallispukupäivä Pukkilan Galleria Koivulinnassa. klo 15 Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (urheilutie 11) näytelmä ”Zorro”; klo 18–22.30 tanssit Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18), tangokuningas & tangokuningatar 2018. Ma 6.8. klo 19 Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (urheilutie 11) näytelmä ”Zorro”. Ti 7.8. klo 18–20 Levonton on kevään tuuli -näyttelyn avajaiset Pukkilan Galleria Koivulinnassa (Koivulinnantie 2). Ke 8.8. klo 19 Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (urheilutie 11) näytelmä ”Zorro”. To 9.8. klo 17.30–19 Orimattilan hautausmaan opastettu kävelykierros. Lähtö: sankarihautausmaan puoleiselta sisäänkäynniltä. La 11.8. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 14–15.30 Jazzpiknik Pukkilan pappilan puistossa, esiintyy Puro Jazz Quartet; klo 15 Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (urheilutie 11) näytelmä ”Zorro”; klo 20–01 tanssit Myrskylän Kiparkatissa (Porvoontie 109), Anne Mattila. Su 12.8. klo 8–15 Elomarkkinat Orimattilan torilla; klo 18–22.30 tanssit Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18), June Band & Nina Åkerman. La 18.8. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8). Su 19.8. klo 10 Kirvujuhlat alkaa messulla Orimattilan kirkossa, kunniakäynti sankarihaudoilla, ruokailu seurakuntakoti, huopikkaan heittokisa, klo 13 päiväjuhla seurakuntakodilla; klo 15 Tönnön siltajuhlat Orimattilan Tönnön museosillalla, yhteislaulua, elokuvamuistoja, musiikkia ja laulua, köydenvetokisa, kahvio; klo 18–22.30 tanssit Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18), Pekkaniskan Pojat. Ke 22.8. klo 19 Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9) näytelmä ”Kirkkoväärtin kolmas kortti”. Pe 24.8. klo 13 Kuutamotanssit Pukkilan Toimelassa (Veteraanitie 9). La 25.8. Pukkila Kuutamolla -tapahtuma alkaa klo 9–12 toritapahtumalla Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8), päivän aikana muita tapahtumia eri puolilla kirkonkylää; klo 19 Avanti-konsertti Pukkilan kirkossa. Su 26.8. klo 10 Pukkila Kuutamolla -ulkoilmajumalanpalvelus Pukkilan pappilan pihassa; klo 12–14 uKK-kävely Niinikosken Kerholassa (Marjumäentie 38). Mahdollisuus tutustua urho Kekkosen arkistoon; klo 15 Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9) näytelmä ”Kirkkoväärtin kolmas kortti”; klo 18–22.30 tanssit Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18), Energia & Teemu Roivainen. TAIDENÄYTTELYT Orimattilan taidemuseo (Lahdentie 65) kesänäyttely: ”Juna Espanjaan” 8.6.–5.8. Taidemuseo avoinna 4.6. asti ja 6.8. alkaen ti–pe klo 12– 16, la klo 10–14 ja su klo 11– 15. Ajalla 5.6.–5.8. avoinna ti–su klo 12–18. Galleria Koivulinna (Koivulinnantie 2): ke–su klo 11–17. ”unenomaisia näkyjä” 6.6.–24.6. Katja Härkki. ”Mahdunko maailmaas?” 27.6.–15.7. Mervi Lakkala, Terhi Kaakinen. ”Valentino Twins” 18.7.–5.8. Kirsti Tuokko. ”Levoton on kevään tuuli” 8.8.–26.8. Markku uitto. MUSEOT Orimattilan kotiseutumuseo (Pappilantie 4) avoinna 3.7.–5.8. ti–su klo 12–18. Artjärven kotiseutumuseo (Ratulantie 312) avoinna su 17.6., su 22.7., su 5.8. ja su 19.8. klo 12–15. Myrskylän kotiseutumuseo (Keskustie 5) avoinna kesäkuu–elokuu su klo 11.30– 14.30. Pukkilan kotiseutumuseo (Koivulinnantie 1) avoinna 6.6.–26.8. ke–su klo 11–17. Porlammin kotiseutumuseo Lapinjärvellä: museo käsittää kolme eri aluetta, joka ovat noin puolen km:n päässä toisistaan: koulumuseo (Kievarintie 2) avoinna heinäkuussa la ja su klo 11–14, makasiinin alue (Kievarintie 27) avoinna heinäkuussa sunnuntaisin klo 12–13, Sirénin talomuseon alueen (Käkikoskentie 151) opas on paikalla heinäkuussa sunnuntaisin klo 13–14. Kesäja elokuussa kaikkia kolmea museoaluetta näytetään kiertonäyttelynä oppaan johdolla sunnuntaisin. Kierrokset alkavat klo 12 Makasiinilta. Koulumuseossa aapisnäyttely heinäkuun ajan. Elokuussa Orimattilan torin ympäristön valtaa jälleen markkinahumu. KUVA: AnnA-SofiA nieminen
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 22 – N:o 43 B – 2018 HAMMASHOITO OY S. ALATUPA • Särkypotilaat nopeasti • Myös iltaja viikonloppuaikoja • Kelan suorakorvaus Nastola, Timpurintie 2, katutaso Lahti, Yrjönkatu 1, katutaso Gsm. 044 062 4270 Gsm. 044 051 0805 Aukioloaikojen tiedustelut myös puh. 040 071 1913 Hammaslääkärit: Seija Alatupa Minna Fredriksson Elena Gustafsson Hampaiden valkaisut ja proteesityöt. ? Orionaukio 4, Orimattila Torikulman FYSIOTERAPIA torikulmanfysioterapia.fi Auli Auvinen ft, OMT, työft, PKL-akupunktuurihoitaja 0400 497 585 Heli Mäntysaari ft, akupunktuuri 050 338 7931 Sari Hyväkkä ft, OMT 0400 812 398 Helena Uusitalo ft, lymfaterapeutti 0500 200 304 Reija Karjalainen ft, geriatrisen fysioterapian erityisosaaja, personal trainer 040 562 1679 Piritta Hagman äitiysfysioterapeutti 041 507 0707 FYSIKAALINEN HOITOLAITOS Erkontie 20, 16300 Orimattila puh. 03-777 3860, posti@musculus.fi Kotihoitoja hoivapalvelut Lapsiperheiden palvelut Omaishoitajien sijaispalvelut Kotiapu ja kodinhoidolliset työt Kodin pienet perhejuhlat Aijan Hoiva Oy Aija Rosimo-Tyrväinen p. 040 3564771 aijanhoiva@akson.fi www.akson.fi/aijanhoiva Tarjottavat palvelut ovat Artjärvellä: ma–pe 9.30–16 Palvelemme joka päivä kesälläkin Orimattilassa! Orimattilassa: ma–pe 8.30–20 la 8.30–16 su 10–14 Avaamme 23.7. uudessa osoitteessa Erkontie 16 S-Market Hämeenmaan tiloissa. Hyvää kesää! Erkontie 12 puh. 03-887 430 Orimattilan – palveleva asiantuntija – APTEEKKI Tervetuloa hierojalle! Jumittaako hartiat, särkeekö jalkoja? Hieroja /urheiluhieroja MARKKU ROKALA 040 521 3999 Kotiseututie 6 A 16300 Orimattila Koulutettu hieroja /urheiluhieroja LIHASHUOLTO KUOPPAMÄKI 040 500 6511 Erkontie 20 16300 Orimattila Hermoratahieronta Klassinen hieronta KIRSI PÄRNÄNEN 0400 702 743 Rantatie 10 A 2 16300 Orimattila terveyskauppa Kauniina kohti kesää . Molkosan Fruit 200 ml Kyolic Kuukauden annos! Ennaltaehkäisee krampit! Tukee ihon ja kehon puhdistumista. 9,90 34,90 Tarjoukset voimassa kesäkuun 2018. Auttaa kolesterolin hallinnassa! Magnex sitraatti + B6 375 mg Detox Skin 7 päivän tehokuuri! Sininen Uni 1,5 mg, 150 tbl Pitkävaikutteinen. 18,90 Lahjaksi Konjak-ihonhoit osieni! 26,90 Skin Gain Kollageeni I ja II Urisan karpalo 60 tbl 30 tbl 90 tbl 9,90 26,90 Vastustuskykyä! Ennaltaehkäisee punkit! Arthobalans plus 18,90 Orimattilan S-market Erkontie 16, Orimattila Launeen Prisma Ajokatu 83, Lahti ? Probiootti plus 125 + 15 kpl Vatsan hyvinvointiin! 19,90 JUHLAPA KKAUS Kalkki-monivitamiini 39,90 Ennaltaehkäisee virtsatietulehdukset! 12,90 Eikö nukuta? Ota avuksi... Nivelet voi hyvin! 14,90 Kauniimpi ja pitkäkestoisempi rusketus! KAUPAN PÄÄLLE! Hair Gain Helteiden henkivakuutus! Punariisi + Q10 + B6, B12 ja foolihappo, 120 kps Kesämasu voi hyvin! 7,95 -20% -40% KESÄALE! Paljon tuotteita 7,90 Calcia 800 140 tbl Bioteekin Aurinkokapseli 50 kps Juhannusaattona 22.6. avoinna 8.30–15, la–su 23.–24.6. suljettu, ma–pe klo 8.30–19, la 8.30–15, su 12–16. Lahti, Prisma-keskus • Puh. 03-876 220 www.apilaapteekki.fi Hyvää Juhan nusta! HAMMASHOITOA KOKO KESÄN 019 687 1288 | Keskuskatu 11 B, Mäntsälä | mantsalanhymyhammas.fi MÄNTSÄLÄN HYMYHAMMAS Mäntsälän Hymyhammas on avoinna kesälläkin. Särkypäivystys ajanvarauksella. Lämpimästi tervetuloa! Suun kokonaishoito Lohkeamat Särkypotilaat Valkaisuhoidot Hampaiden puhdistus Suuhygienistipalvelut
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 23 Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Diia Oy Kauneimmat kukat kaikkiin kevään ja kesän juhliin. Tule ja suunnitellaan yhdessä millaiset kukat sopisivat juuri sinun juhliisi. • Vappujuhlat • Ylioppilasjuhlat • Valmistujaiset • Häät • Rippijuhlat • Syntymäpäivät • Ristiäiset • Kesäjuhlat • Rapujuhlat • Juhlat Erkontie 13 Orimattila 044 974 6132 diia@diia.fi www.diia.fi Elinvoimaa maaseudulle Puhtaan suomalaisen ruoan puolesta Orimattila MYRSKYLÄN APTEEKKI Oikotie 2 A, Myrskylä | puh. (019) 522 2200 Arkisin 9–17, lauantaisin 9–13 HAMMASPROTEESIT KUNTOON! Erikoishammasteknikko Jyrki Saarimaa (09) 753 11 56 OLE HYVÄ, SOITA JA VARAA AIKA! Keskustie 15, Myrskylä
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 24 – N:o 43 B – 2018 Hybridiauto säästää lompakkoa ja ympäristöä MAINOS Napin painallus ja Toyota C-HR on käynnissä. Sen tosin huomaa vain kojelaudan valosta, sillä paikalla ollessaan hybridiauto on lähes äänetön. Vesijärven Auton myyntipäällikkö Ari Koivisto kääntää auton moottoritielle ja naksauttaa vakionopeuden säätimen päälle. Auto tunnistaa edellä ajavan vauhdin, pitää turvavälin tasaisena sekä kiihdyttää ja jarruttaa moottorillaan letkan mukana. – Hybridiautolla ajaminen on äärimmäisen mukavaa ja pehmeää. Toyotan hybrideissä automaattivaihteisto on vakiovaruste. Moottoritiellä ajaessa auto käyttää bensiinija sähkömoottoria, mutta liikkeelle lähdössä ja rauhallisessa taajama-ajossa auto kulkee itse tuottamansa sähkön voimalla. Kulutus yhdistetyssä ajossa jää isommallakin autolla alle 4 litraan sadalla kilometrillä, Koivisto kertoo. Hybridien edelläkävijä Toyota on hybridiautoilun edelläkävijä. Ensimmäinen sähköja polttomoottorin yhdistänyt Toyota Prius lanseerattiin vuonna 1997 Tokiossa. Tällä hetkellä Priuksesta on myynnissä jo neljäs sukupolvi. Yli 20 vuoden kokemus näkyy myytyjen hybridien määrässä. Toyota on yli 11 miljoonalla kappaleella maailman myydyin hybridiauto. Sen mallisto on myös markkinoiden puhtain ja tehokkain. Vuonna 2020 puolet kaikista Toyotan autoista tulee olemaan hybridejä. – Asiakkaat sekoittavat kaasuauton, sähköauton ja hybridin, ja kysyvät monesti, mistä hybridiä ladataan. Yllätys on aina yhtä suuri, kun kerron, ettei sitä tarvitse ladata lainkaan. Hybridimoottori lataa itsensä ajon aikana, Vesijärven Auton automyyjä Kari Parviainen naurahtaa. Parviaisen mukaan kerran hybridin ostaneet eivät siitä kovin herkästi luovu. – Asiakkaat kehuvat automaattivaihteiston mukavuutta ja hybridimoottorin pientä polttoainekulutusta. Myös auton korkeana säilyvä jälleenmyyntiarvo on heille tärkeää. Käytetyt hybridit viedään melkeinpä käsistä. Akkuturva ratkaisi Akkuturva oli yksi syistä, joka sai lahtelaisen Jukka Kalliolehdon hankkimaan Toyota Yaris-hybridin viitisen vuotta sitten. – Alkuun puntaroin, uskallanko ostaa hybridiä, koska se oli vielä tuolloin melko uusi juttu. Toyotan akkuturva ratkaisi lopulta asian, eikä päätöstä ole tarvinnut katua. Etenkin kaupunkiajossa Yaris-hybridi kulkee kuin unelma ja sen kulutus on todella pientä, Kalliolehto kertoo. Kun Kalliolehdon puolison, Johanna Ruottisen, autonvaihto tuli ajankohtaiseksi, pariskunta päätyi yhteistuumin Auris Touring Sport-hybridiin. – Johanna sai vanhasta autostaan romutuspalkkioedun, kun se käytettiin vähäpäästöisen auton hankintaan. Isomman auton kulutus on kaupunkiajossa yhtä pientä kuin Yariksen ja sillä on ilo ajaa myös pidempiä matkoja, Kalliolehto päättää. TARU SCHRODERUS Edullinen huoltaa Huoltohallissa mekaanikko Terho Havumäki vaihtaa sukkelasti auton renkaita uusiin. Hän on huoltanut hybridiautoja pitkälti toistakymmentä vuotta. – Moottorin osalta hybridi on huoleton. Oikeastaan ainoa kohta, johon hybridiautossa voi tulla vikaa, on jarrut. Koska hybridiautossa moottori hoitaa suuren osan jarrutuksista, polkimet voivat kärsiä käytön puutteesta. Täyshybridiautossa on itse asiassa paljon vähemmän huoltokohteita kuin bensiinija dieselmalleissa, joten sen huoltaminen tulee edullisemmaksi. Hybridiautojen luotettavuudesta ja käyttövarmuudesta kertoo sekin, että niitä myydään valtavan paljon takseiksi. – Ammattiautoilijoilla hybridien huoltovälit ovat yhtä pitkät kuin muillakin eli vuosi tai 15 000 kilometriä. Hybridien akut on suunniteltu kestämään ajoneuvon eliniän. Toyota antaa hybridiakuille peräti 10 vuoden tai 350 000 kilometrin akkuturvan, Havumäki vinkkaa. Terho Havumäki Seppo Olkinuora, Kari Parviainen ja Ari Koivisto Myyntimiehenkatu 4, 15700 LAHTI puh. 871 510 Automyynti ark. 8-19, la 10-15 puh. 871 5116 Ei lataamista, ei akun vaihtoa, pienemmät polttoainekustannukset ja minimaaliset päästöt. Hiljainen ja luotettava Toyotan hybridi säästää ympäristöä ja ajamisen kustannuksia, ja on käytössä äärimmäisen mukava. VESIJÄRVEN AUTO Lue lisää www.ess.? – Vesijärven Auto Oy on Osuuskauppa Hämeenmaan omistama tytäryhtiö. – Vesijärven Auto Oy:llä on neljä autotaloa: Vesijärven Auto Lahti, FordStore Lahti, Nelipyörä Hämeenlinna ja Nelipyörä Hyvinkää. – Merkkiedustuksia on yhteensä neljä: Lahdessa Toyota ja Ford, Hyvinkäällä Toyota ja Skoda, sekä Hämeenlinnassa Toyota, Skoda ja Mazda. – Täyden palvelun autotaloista löytyy kunkin merkin uusien autojen mallistot, laajat vaihtoautovalikoimat, huoltokorjaamopalvelut, maalaamoja peltikorjaamot, rengashotellit, varaosamyynti, autovuokraamot sekä katsastustoimintaa. MAINOS
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 25 Loviisa Orimattila Kouvola Kotka Hamina Sadan vuoden aikana olemme rakentaneet yhdessä vahvan yhtiön, jonka juuret ovat syvällä historiassa ja katse tulevaisuudessa. Kiitos, että olet mukana kirjoittamassa yhteistä tarinaamme. ksoy.fi Energialla on juuret. Asiakaspalvelu: 05 7780 500, ma–pe 8–17 (kesäperjantaisin 1.6.–31.8. klo 8 –16) Online-palvelu: www.ksoy.?/online, 24 h/vrk Mikä neljästä Aku-hahmosta vastaa keskellä näkyvää varjoa? Kuudesta palikasta syntyy kolme paria. Mitkä palikat kuuluvat yhteen? Ehtiikö Aku veneensä luo ennen kuin koko rakennus sortuu? Toki, jos autat häntä löytämään oikean reitin. VA RJO AN KKA Var jo kuu luu Aku lle nro 4. ETS I PA RIT Yht een sop iva t pal ika t ova t 1 ja 6, 2 ja 4 sek ä 3 ja 5. LA BYR IN TTI
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 26 – N:o 43 B – 2018 Y ksi parhaimpia kesäherkkuja ovat ehdottomasti muurinpohjapannulla paistetut letut. Lähes jokainen on niitä varmasti ainakin maistanut, vaikkei omaa Muurikka-pannua omistaisikaan. Aiemmin muurinpohjaletut olivat vanhan kansan juhannusruokaa, joita paistetaan ja syödään nykyään pitkin kesää. Muurinpohjalettujen historia kulkeutuu aina PohjoisSavoon, jossa ensimmäisiä muurinpohjalettuja paistettiin muuripadassa eli pyykkipadassa. Paistaminen muuripadassa oli raskasta, koska paistaessa piti kumartua padan pohjalle. Muuripadan tilalle ovatkin tulleet isot lettupannut sekä Muurikka-pannut. – Meidän Muurikka-pannu on valurautaa ja siinä on laakea iso pohja, jolla lettuja on helppo paistaa, kertoo Kati Wirman. Lettupannun muodolla on väliä. Jos lettupannun reunat laskeutuvat liian jyrkästi keskustaa kohden, taikina valuu keskelle pannua ja letun reunoista tulee liian ohuita ja keskiosasta liian paksu. Muurinpohjalettuja paistettaessa valurautapannulla on erityisen tärkeää, että kuumuutta riittää, jotta valurautapannu pysyy kuumana pitkään. – Pannu on hyvä kuumentaa ennen paistoa. Minä lämmitin pannun tulella käyttäen koivuhalkoja, Wirman kertoo. Koivu on sopivan tiheää puuta, joka antaa energiaa hyvin. Koivun antama kuumuus riittää valurautapannulle mainiosti. Taikina valmiiksi pari tuntia ennen Wirman tekee lettutaikinan valmiiksi noin pari tuntia ennen paistamista. – Taikinan on hyvä antaa turvota kunnolla, erityisesti jos käyttää ohrajauhoja, ne vaativat kunnolla turpoamisaikaa. Wirman käyttää lettutaikinaan omien kanojen munia, mutta kaupasta hankituistakin munista tulee maukas taikina. – Omien kanojen munista tehty taikina on keltaisempaa kuin kaupan munien, Wirman toteaa. Wirman ei käytä lettutaikinassa sokeria, koska jo jauhoista tulee sokeria sekä lettujen kanssa syötävistä lisukkeista. – Sokerin käyttäminen on makuasia. Munia käytän kyllä reilusti, hän nauraa. Wirman käyttää lettutaikinan nesteenä maitoa, mutta mikäli ternimaitoa on saatavissa, siitä saa erinomaisen nesteen lettutaikinalle. Kunnolla rasvaa paistamiseen Yleensä Wirmanin perheessä muurinpohjapannuletut paistavat joko talon isäntä Tuomo tai Teemu-poika. – Lettujen paisto on meillä yleensä miesten hommaa, Kati toteaa. Tällä kertaa Kati on kuitenkin päässyt lettujen paistopuuhaan. – Ensimmäinen lettu epäonnistuu melkein aina ja siitä tulee koirien lettu, Vilho-poika tietää. Wirman levittää taikinaa ohuelti sopivan kuumalle pannulle, jossa voi tirisee jo mukavasti. Rasvan onkin hyvä kuumentua ihan vaahdoksi ennen taikinan lisäämistä. – Tykkään käyttää kunnolla rasvaa paistaessa, en kuitenkaan ihan niin paljon kuin mummoni, jonka paistamista letuista rasva oikein tirisi läpi syödessä, Wirman muistelee hymyillen. Lettujen kääntämiseen on paras käyttää pitkälapaista, taipuisaa lastaa, jolla letut saa käännettyä yhtenä kappaleena. Lettujen kanssa hifistelyyn jäätelöä Ensimmäinen lettu valmistuu pian, eikä se näytä epäonnistuneelta. – Kyllä tämä syötäväksi kelpaa, Wirman sanoo. Moni haluaa lettuihin kunnon pitsisen reunan ja letuista tulee sitä rapeampia, mitä kauimmin taikina on saanut turvota. Myös oikeanlainen kaatokierre tekee letuista pitsisen ohuita. Lettujen kanssa Wirmanit syövät hilloa ja sokeria, jokainen oman maun mukaan. – Ja kun halutaan oikein hifistellä, yleensä mökillä, niin silloin otetaan lisäksi vielä vaniljajäätelöä. Erityisesti kaurajauhoista tehtyjen lettujen kanssa jäätelö maistuu Wirmanin mukaan todella herkulliselta. Puolen litran taikinasta paistuu erikokoisia lettuja hieman alle 10 kappaletta. – Jos ensimmäinen lettu tehdään koiralle, niin viimeisen voi antaa kanoille. Muut letut katoavat nopeasti lasten välipalana, Wirman nauraa. OUTI SIRVIÖ ”Lettujen paisto on meillä yleensä miesten hommaa.” Kati Wirman käyttää muurinpohjalettujen taikinaan omien kanojen munia, jotka tekevät taikinasta keltasävyisen. Kesän ehdoton herkku, muurinpohjalettu vie kielenkin mennessään Paras lettu tulee laakealla valurautapannulla, jonka reunoille taikina levitetään lastalla. Kati Wirman nostaa kypsän letun varoen, jottei se mene rikki. o 0,5 l maitoa o 2,5 dl lettujauhoja sisältäen vehnäjauhoja ja ohrajauhoja o 3-4 munaa o rasvaa o Ainesosat sekoitetaan keskenään ja annetaan turvota pari tuntia ennen paistamista. Muurinpohjaletut 3–4 hengelle
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 27 Pakaantie 1, 16300 Orimattila, puh. (03) 777 3181 www.kehraamonkahvila.fi avoinna ma–pe 10–17 Kehräämön Kahvila MAISTUVA LOUNASPÖYTÄ ma–pe klo 10.30–14 8. 50 • Tilausravintolapalvelut • Pitopalvelua www.maatilalihameronen.fi Metsolankuja 95 Virenoja puh. 03-778 4293 to ja pe klo 12–17 la klo 9–15 Maatilan puoti TÖNNÖN MYLLY Myllytuoreet jauhot ja ryynit lähialueelta. Myynti sopimuksen mukaan. Tönnön Mylly / Martti Havén puh. 040 540 8046 Tönnönkoskentie 8, Orimattila Hevostie 2, 16300 ORIMATTILA puh. (03) 752 6606 • Kotona leivottua pullaa • Lounasruokailu arkisin Palvelemme: ark. 6–22, la 7–22, su 8–22. Tervetuloa! Keskustie 14, Myrskylä, puh. 019 677 0605 ravintolamyrskytahti@hotmail.com Avoinna ma–to 9–17 pe 9–24 la 9–02 ? ? ? ? ? ? ? ? ? Tervetuloa Myrskylän kalapuotiin! Kylänpääntie 45, Myrskylä, puh. 020 735 2730 Avoinna ma–to 9–16, pe 9–18, la 9–14 www.myrskylansavu.com Tehtaanmyymälästämme löytyy monenlaisia ihania lämminsavu-, kylmäsavuja graavituotteita. Lisäksi myynnissä on paljon muitakin lähituottajien herkkuja. B&B Neulomotie Neulomotie 5, Orimattila Juhla-, kokousja koulutustilat saunaillat – majoittuminen Ota yhteyttä: Reijo Syvänen 0400 693 927 reijo@bbneulomotie.fi • www.bbneulomotie.fi Elämäsi juhlissa mukana V almistamme herkulliset kakut, oileipäkakut, leivokset, pikkuleivät ym. Sinunkin juhliisi! Kauppakeskus (S-Market), puh. 044 764 6338 avoinna ma–pe 8.00–18.00, la 8.00–15.00 KAHVILA-KONDITORIA MARENKI MEILTÄ MYÖS MM: LOUNAS 5 euroa JOKA PÄIVÄ! lounaskahvila & leikkipaikka AVOINNA ma–pe klo 9–18, la–su klo 10–16 Monipuolinen Arvid! Erkontie 3, Orimattila puh. 03 780 8595 BINGO sunnuntaisin klo 16 Perjantai–lauantai DISCO pe klo 24–04 la klo 22–04 Perjantai–lauantai YÖMENU tilauksia otetaan vastaan klo 04.30 asti KARAOKE perjantaisin klo 21–24 Arvidin lounas ma–pe klo 10.30–14 8,40 /6,50 /5,50 sis. salaattipöytä ja leipä+levite, juoma ja jälkiruoka Aurinkoinen terassi! Herkullinen, vaihteleva LOUNASLISTA Tule maistamaan! Kahvi 1,www.ravintola-arvid.fi Uudet pidennetyt aukioloaikamme: maanantai–keskiviikko 9–00 torstai 9–02 perjantai–lauantai 9–05 sunnuntai 11–00 Erkontie 11 Nauti Viihdy Virkisty
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 28 – N:o 43 B – 2018 ParturiKampaamo Anne Erkontie 23, Orimattila, puh. 03-784 5272 Rautatienkatu 14, puh. 781 8177 www.kampaamoanne.info Lahdenhiusklinikka BSC Lahden Kauneus Club Hyvää kesää – vaikka uusien kesäkiharoiden kanssa! Toivottaa Parturi-Kampaamo Annen tytöt Lahden Hiusklinikka Myös nettiajanvaraus . Hiustenlähdön ja hiuspohjan ongelmat. Peruukit, lisäkkeet myös mittatilauksena. Vietä lomapäivä hemmoteltavana – yksin tai yhdessä! Hellimöltä monipuoliset Day spa -palvelut. Lisätiedot: 044-377 3017 tai info@hellimo.fi ja www.hellimo.fi Pakaantie 1, Kehräämön 2. kerros, Orimattila. Ajanvaraukset 03 777 4222 Niementie 2, Orimattila ma–pe 9–17, muina aikoina sopimuksesta, www.salonduo.? • Merja Vuorinen • Päivi Leikas-Mäkelä • Sara Levasmaa Parturi-Kampaamo puh. (03) 777 4074, Erkontie 6 SKY-kosmetologi Tuija Arminen ma-to 10-18 Kauniina kesään arkea helpottaen! • Kestopigmentoinnit • Kestovärit • Nyt myös ripsien kesto taivutus Hyvä k sä ! Varaa aika kesähiuksillesi – palvelemme myös kesällä! Parturi-Kampaamo Käkeläntie 11 puh. 050 918 6017 Kampaamo Erkontie 2 puh. 03 777 3900 Parturi-Kampaamo Erkontie 10 puh. 03 777 6005 Parturi-Kampaamo Erkontie 20 puh. 040 535 3966 www.parturi kampaamosorella.fi Parturipalvelut Erkontie 11, jalkahoitola Päkiän tiloissa puh. 050 549 9336 Parturi-Kampaamo Erkontie 2 puh. 044 972 0293 www.hairbyannika.fi Eij Jan un H l Urpal E rikäin Lilj Halm Jazzin ystäviä hemmotellaan Pukkilassa 11. elokuuta, jolloin Pukkilan pappilan puistossa vietetään yhden iltapäivän mittaista Jazzpikniktapahtumaa. Jo perinteeksi muodostuneessa tapahtumassa esiintyy tänä kesänä Puro Jazz Quartet. Järjestyksessään kuudes Jazzpiknik, perinteisen jazzin foorumi, nostaa tänä vuonPukkilan Jazzpiknik-tapahtumassa musiikista vastaa tänä vuonna Puro Jazz Quartet, eli Valtteri Moilanen (vas.), Iiro Ylitalo, Emma Häyhä ja Konsta Puro. Puro Jazz Quartet esiintyy Pukkilan Jazzpiknikillä Loppukesän perinteisiin tapahtumiin lukeutuu Tönnön Siltajuhlat, joita vietetään Tönnönkosken partaalla Orimattilassa 19. elokuuta. Tönnön alueesta kuvataan parhaillaan lyhytelokuvaa, ja siksi myös Siltajuhlat ovat tänä vuonna vahvasti elokuvateemaan sidotut. Siltajuhlat filmataan lyhytelokuvaa varten niin maalta kuin ilmastakin, ja juhlien eräänä ohjelmanumerona on yleisöäänestys, jossa yleisö pääsee valitsemaan palkittavan elokuvakohteen Tönnöstä. – Siellä on vaihtoehtoina ainakin kartanoita, silta, Kalliojärvi ja Järvikylän järvi. Jos joku keksii jonkun oman paremman kohteen, sitäkin voi ehdottaa, kertoo Niemenkylän-Tönnön nuorisoseuran sihteeri Pertti Oksanen. Siltajuhlilla musiikkia esittää Orimattilan Naiskuoro sekä Eki Jantunen, joka paitsi laulattaa yleisöä, myös toimii juontajana. Jantusen haastattelemina kuullaan myös takavuosina Tönnössä kuvatuissa elokuvissa mukana olleita henkilöitä. Tärkeänä ohjelmanumerona on perinteisesti ollut köydenvetokilpailu, jossa länsi ja itäpuolet ottavat mittaa toisistaan. ANNA HAKAMA Tönnön Siltajuhlissa vedetään köyttä tänäkin kesänä. Kuvassa köydenvetotunnelmia muutaman vuoden takaa. Tönnön Siltajuhlia vietetään elokuvateeman ympärillä KUVA: ElinA PitKÄKAngAs na esiin nuoria kymenlaaksolaisia jazzin taitajia Kotkasta. Tapahtuman tuottaja Arto Luoma kertoo, että perinteisen jazzin lisäksi Puro Jazz Quartet on luvannut tuoda esiin myös hieman tuoreempia kappaleita. Kvartettia vetää Konsta Puro, joka valmistui tänä keväänä konservatoriosta Kotkassa. – Suomalaisen jazzin vaiheista kertovan Jukka Haaviston Puuvillapelloilta kaskimaille -kirjan mukaan Kymenlaakso ja Turun seutu ovat kamppailleet menestyksekkäästi pääkaupunkiseudun kanssa hegemonia-asemasta jazzimme alkuhämärissä. Nuorten kotkalaisten jazzmuusikoiden myötä saamme tarinalle jatkoa, tunnelmoi Luoma. Piknikin pääjärjestäjä ja -tukija on Pukkilan Kulttuuriyhdistys yhteistyökumppaninaan Pukkilan seurakunta. Pappilan kahvin, virvokkeiden ja leivonnaisten myynti palvelee tapahtumassa edellisvuosien tavoin. – Toivomme ihmisten tulevan iloisella mielellä omin piknikvarustein ja tarvikkein. Ilmankin niitä kaikki ovat tervetulleita, Luoma toivottaa. ANNA HAKAMA
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 29 K attokruunuja, kukkatapetteja ja ruutukankaisia pöytäliinoja. Räsymatto, ryijy ja peilipiironki. Eläviä kukkia, eriparisia posliinikuppeja ja pino 1950-luvun Kotiliesiä lipaston päällä. Yrittäjäpariskunta Miia ja Juha Piskulan Pukkilaan avaamassa kesäkahvilassa tulee tunne kuin astuisi sisään mummolaan. – Meillä on tällainen monikerroksinen sisustus, viittoilevat Piskulat ympärilleen vuonna 1938 Lahden Osuuskaupan Pukkilan toimipisteeksi rakennetussa ja viime vuodet Siwa-myymälänä toimineessa rakennuksessa. Osa kierrätysperiaatteella kalustetun kahvilan huonekaluista ja muusta esineistöstä on omasta kodista, osa huutokauppaja kirpputorilöytöjä. Ryijyn on kutonut Juhan mummo, rokokoohenkiset verhot teetettiin paikallisella ompelijalla ja kukka-asetelmat, jotka kaikki ovat myynnissä, tilattiin Myrskylästä Kukka-ateljé Tähtihetkestä. – Hyvässä kahvilassa on lämmin tunnelma ja iloinen palvelu. Haluamme tämän olevan koko kylän yhteinen olohuone, jonne asiakas haluaa tulla aina uudelleen, listaavat yrittäjät toimintaperiaatteitaan. – Olemme myös koiraystävällinen kahvila. Tänne saa tulla lemmikin kanssa, he lupaavat. – Anniskeluoikeuksia meillä ei sen sijaan ole. Eikä tule. Emme halua asiakkaiden tuntevan itseään toisarvoisiksi. Sellainen vaara on olemassa aina silloin, kun kaikki huomio kiinnitetään alkoholin myyntiin. Kahvilaidea tuli puun takaa Myrskylässä asuvat Piskulat ovat maaseutuja pitopalveluyrittäjiä, jotka tulivat kahvilabisnekseen niin sanotusti puun takaa. Maanviljelyn ja cateringyrittäjyyden lomassa he olivat kyllä haaveilleet omasta kahvipaikasta jossain vanhan Porvoon kaltaisessa miljöössä ja toimittaneet leivonnaisia Tähtihetken Myrskylän kahvipisteeseen, mutta sitten Järvenpäässä asuva perhetuttu osti toimintansa lopettaneen kaupan varastotilakseen. – Tuttava kertoi tarvitsevansa vain puolta kiinteistön neliöistä, joten siitä se ajatus sitten lähti, kertoo pariskunta, joka innostui motoristien suosiman baanan varrella Keskustiellä olevan rakennuksen hyvästä sijainnista: kivenheiton päässä ovat niin Mäntsäläntien ja Myrskyläntien risteys kuin Pukkilan keskustaajamakin. – Ja olihan tämä ennen meidän lähikauppamme. Siwa oli pidempään auki kuin Myrskylän Sale, kertovat Piskulat, jotka ovat pestanneet tyttärensä sekä työkokeilussa olevan paikallisen nuoren kahvilan kiireapulaisiksi Myös erikoisruokavaliot on huomioitu Jo vappuna pop-up-pisteenä toimintansa aloittaneen kahvilan noin sataan neliöön on mahdutettu muun muassa parikymmentä asiakaspaikkaa, myyntitiski ja kylän ensimmäinen pehmytjäätelökone. Lisää pöytäryhmiä on pihalla. Myynnissä on sekä suolaista että makeaa. Erikoisruokavaliotkin on otettu huomioon. Yksi spesialiteetti on munkkitasku erilaisilla suolaisilla täytteillä. Pakastimessa on kävijähuippujen varalta pieni puskurivarasto, mutta muuten kaikki leivonnaiset ovat omatekoisia, uunituoreita ja ”tuotteet puhukoot puolestaan” -meiningillä valmistettuja. Kahvilan toiminta keskittyy viikonloppuihin. Pääsääntöisesti perjantaista sunnuntaihin auki oleva, iltapäivällä avautuva ja iltaan asiakkaita palveleva yritys haluaa kunnioittaa esimerkiksi järjestöjen Onnintorilla lauantaiaamuisin pyörittämän torikahvilan tai iltapäivällä kiinni menevän Galleria Koivulinnan kahvion aukioloaikoja. Kahviotoiminnan lisäksi suunnitelmissa on muun muassa teemailtoja, peräkonttikirppiksiä ja yhteistyötä vanhojen autojen harrastajien kanssa. Kahvilassa on myös myynnissä myrskyläläisen Pia Hynnisen keramiikkaa. VIRPI KALLIO Miia ja Juha Piskula perustivat Pukkilaan, entiseen kauppaan Kahvila Pikku-Eetun. Sen makeat ja suolaiset tarjottavat leivotaan itse. Ihan kuin mummolaan menisi Piskulan yrittäjäpariskunnan Pukkilassa avaaman kesäkahvilan jujuna ovat vanhat mööbelit, itse leivotut paakelsit ja kotoisa fiilis. Kotoisaa tunnelmaa luovat peilipiironki ja maisemamaalaus ovat kirpputorilöytöjä. Alun perin rakennuksessa toimi Lahden Osuuskauppa. Vuonna 1943 otetussa kuvassa liikkeen portailla seisoo myyjä Kirsti Laakso (Jäppilä). Kattokruunut tuovat kahvilaan juhlan tuntua.
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 30 – N:o 43 B – 2018 Kärrytie 6, Orimattila puh. 044 796 0532 HUOMIO KAIKILLE! 4.6. alkaen olemme auki: ARKISIN KLO 7 – 18 Lauantaisin klo 10 – 14 Kynsienleikkausajat: LA 9.6. klo 9 – 14 To 28.6. klo 17 – 20 LA 14.7. klo 9 – 14 KE 1.8. klo 17 – 20 LA 18.8. klo 9 – 14 TI 4.9. klo 17 – 20 LA 22.9. klo 9 – 14 TO 11.10. klo 17 – 20 LA 27.10. klo 9 – 14 LA 24.11. klo 9 – 14 LA 15.12. klo 9 – 14 A rtjärven korkeimmalta kohdalta avautuu mahtava näköala yli peltojen, metsien, Lamminsuon ja Säyhteen. Paikka on 90 metriä meren pinnan yläpuolella Lamminmäellä Artjärven keskustan itäpuolella. Huipulle johtaa Lamminpolku, joka alkaa Kimonkyläntien vieressä olevalta parkkipaikalta. Reitin alkupää on noin neljän kilometrin päässä Artjärven keskustasta. Reittiä on kehuttu, mutta kävijöitä siellä ei ole paljon. Kuinka hyvin Lamminpolku oikein palveleekaan tavallista päiväretkeilijää? Reittiä lähtee kiertämään ja tarkkailemaan ensikertalainen Outi Kyöstilä Artjärven Villikkalasta. Arkiaamuna reitin parkkipaikalla ei ole yhtään autoa. Paikalle niitä mahtuisi helposti puolen tusinaa. Parkkipaikalla on selkeä ja iso kartta Lamminpolusta. Kyöstilä nappaa kartasta kuvan kännykällään. Lamminpolku näkyy myös kännykkään ladattavissa karttasovelluksissa. Paperikartan voi tulostaa vaikkapa Orimattilan kaupungin verkkosivuilta. Ei huonojalkaisille Outi Kyöstilä lähtee tarpomaan kolmen kilometrin reittiä vastapäivään. Silloin tullaan pian pellon laitaan. Pellon takana näkyy Lamminsuo ja lisää peltoja. Avaran maiseman ihastelu aiheuttaa heti reitiltä lipsumisen. Valkopäisillä rimoilla merkitty polku löytyy kuitenkin melko nopeasti. Se johdattaa hakkuuaukean läpi Lamminmäen juurelle. Valkenee, että normaalikuntoisille päiväretkeilijöille reitti on sopiva, mutta liikuntarajoitteisille polku ei sovellu. Reitillä ei voi myöskään kulkea lastenrattaiden kanssa. Jyrkkää Lamminmäkeä kivutaan hakkuiden takia aukeassa maastossa. Mäen päällä luonto on koskematon. Kivinen ja kallioinen reitti voi olla märällä kelillä liukas, Kyöstilä arvelee. Palkintona kiipeämisestä pääsee ihailemaan näkymää, joka opastaulun mukaan ulottuu Lahteen saakka, ainakin kirkkaalla säällä. Mäen päällä hetken aikaa kuljettuaan polku sukeltaa jyrkästi alas. Jättimäisten siirtolohkareiden vierestä voi poiketa laavulle johtavalle polulle. Lamminpolun kolmen kilometrin pituus tulee täyteen, jos mukaan laskee laavulla käynnin. Laavu on 300 metrin päässä rengasreitiltä. Laavulle johtavalla polulla maasto muuttuu lehtomaiseksi. Kieloja on paljon. Muutamat lyhyet pitkospuut auttavat märimpien paikkojen yli. Toukokuun puolivälissä reitti on kyllä jo melko kuiva. Outi Kyöstilä pärjää lenkkitossuilla. Laavulle kannattaa poiketa Laavulle retkeilijät opastetaan muutamalla kyltillä. Laavu on hieman Lamminmäkeä pienemmän kallion laella. Siellä on mahdollisuus pitää evästauko ja paistaa makkaraa. Puita on nuotion tekoon ja erillinen vessakin löytyy. Laavun tuntumassa on korkea lintutorni, josta avautuu yhtä upeat maisemat kuin Lamminmäeltä. Laavun vieraskirjaan on kerätty nimiä vuodesta 2011 lähtien. Se kertoo, että kävijöitä ei ole ruuhkaksi asti. Artjärven koululaisryhmät tosin käyttävät säännöllisesti Lamminpolkua. Laavulla istuessa havahtuu hiljaisuuteen. Äänettömyyden rikkoo vain lintujen laulu. Lamminmäellä vielä kuului Kimonkyläntietä ajavien autojen äänet. Nyt äänessä ovat korppi, käki ja tikka sekä liuta muita lintuja. Laavulta polku jatkuu Rajasuonpolulle. Se on varsinaisen Lamminpolun jatke, joka johtaa partiolaisten majalle. Jatkoreittiä ei ole kunnostettu viime vuosina. Se on kasvanut umpeen ja on metsätöidenkin takia huonossa kunnossa. Polun erottaa vain vaivoin ainakin sen alkupäässä Patterikallion kupeessa. Jatkopolku on tukossa Testiryhmä jättää suosiolla Rajasuonpolun koluamatta. Se näkyy kartoissa, mutta ei ole umpeenkasvaneena helppokulkuinen. Laavulle johtavalta pistopolulta palataan takaisin rengasreitille. Se johtaa aivan Lamminsuon reunaan. Maasto siis muuttuu jälleen. Suon reunan koluamisen jälkeen reitti kurvaa takaisin parkkipaikalle. Kaksi tuntia kului hujauksessa, vaikka eväitä ei ollut mukana. – Tässä vahvistui ajatus, että luontopolkuja rupean kiertämään. Hyvä mieli jäi, Outi Kyöstilä summaa. Hän huomauttaa, että Lamminpolun huonokulkuisilla osuuksilla katse pysyy jaloissa, eikä maisemia tule ihailtua, ellei vauhtia hidasta. Testiryhmän kehut saanut Lamminpolku oli aikoinaan Artjärven kunnan ja partiolaisten yhteistyöprojekti. Artjärven yhdistyttyä Orimattilaan polkua on pidetty kunnossa lähinnä talkoovoimin. Polkua siivottiin paremmin kuljettavaksi viimeksi viime syksynä. Lamminpolkua käytetään ahkerimmin ehkäpä keväällä, jolloin Lamminsuolle tulevat muuttolinnut ja niiden perässä lintuharrastajat. JUHO KIURU Artjärven Lamminpolku johdattelee vaihteleviin maastoihin KUVAT: JUho KiUrU Lamminmäen laelta aukeaa näköala parhaimmillaan Lahteen saakka. ”Tässä vahvistui ajatus, että luontopolkuja rupean kiertämään.”
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 31 o Mieliäissuo-Kairessuon luontopolun varrella on erilaisia suotyyppejä. Kosteimpiin paikkoihin on rakennettu pitkospuut. Polun varrella on levähdyspaikkoja sekä lintutorni. Kolmen ja puolen kilometrin pituinen reitti alkaa Koskustentien kupeesta. Polun lähellä on yksityisen vuokraama kota. o Lintulan luontopolku kulkee rehevien puronvarsien ja järeiden kuusten suojasta asutuksen läheisyyteen. Kaksi kilometriä pitkä reitti on merkitty maastoon keltaisin maalimerkein. Reitti kulkee pyöräja kävelyteitä pitkin ja sopii lastenvaunuillekin. Muista nämäkin Orimattilan reitit Lamminpolun laavu on rauhaisassa paikassa pistopolun päässä. Lamminpolun jatkeena ollut Rajasuonpolku on kasvanut lähes umpeen. Tikka on saanut ruokailla rauhassa. Osa opastauluista on hieman huonossa kunnossa. Rentukka loistaa puronvarressa. Laavun vieraskirja ei ole täyttynyt pikavauhtia. o Tönnön luontopolku etenee Porvoonjoen rannoilta Tönnön harjualueelle kolmen kilometrin matkan. o Karkkulan luontopolku kulkee Terriniemen kallioilla. Polun varrella on levähdysja näköalapaikkoja. Jyrkimpiin nousuihin on rakennettu portaat. o Hakalan luontopolun varrella on laavu ja puucee. Kilometrin mittainen polku on merkitty maastoon keltaisin maalimerkein. o Mallusjoen Vanha Metsä on yli satavuotiasta kuusikkoa. Valittavana on kolme eri pituista metsälenkkiä. Reitti on merkitty maastoon keltaisilla tassunjäljillä. Lähde: Orimattilan kaupunki
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 32 – N:o 43 B – 2018 Orimattila Laulaa ja soi ma 11.6.–ke 13.6.2018 www.orimattila.fi/kulttuuri Järjestäjä: Myrskylän Myrsky Kiparkatti Porvoontie 109 Myrskylä TER VET ULO A MUK AAN ! La 23.6. klo 20–01 O´JESS Party Band Tarjolla tanssimusiikkia ja hittejä. Liput 15,La 21.7. klo 20–01 Retro Disco Dj. TorX Liput 10,La 11.8. klo 20–01 Anne Mattila yhtyeineen Liput 18,Su 9.9. klo 12 LASSEN HÖLKKÄ ? Avoinna sunnuntaisin klo 12–17 ympäri vuoden, muulloin ryhmille sopimuksen mukaan. ERKONTIE 8, 16300 ORIMATTILA Puh. 03-777 8117, 040 556 3787 Soile Yli-Mäyryn Taidelinna PUKKILAN KESÄTEATTERI Kirkkoväärtin kolmas kortti Esitykset 2018: pe 8.6. klo 19.00 (V) su 10.6. klo 15.00 (R) ke 13.6. klo 19.00 (V) pe 15.6. klo 19.00 (R) su 17.6. klo 15.00 (V) ke 20.6. klo 19.00 (R) su 24.6. klo 15.00 (V) ke 27.6. klo 19.00 (R) pe 29.6. klo 19.00 (V) ke 22.8. klo 19.00 (R) su 26.8. klo 15.00 (R) Emma: V = Virpi Grönlund R = Raija Laakso Liput: 15/ 12 € Lippuvaraukset: pukkilankesateatteri@gmail.com tai Liisa 0400 697922/ Virpi 044 0971427 Toimelan rinne, Veteraanitie 9, Pukkila Katsomo katosta vailla! Tämän näytelmän tekijänoikeuksia valvoo Suomen näytelmäkirjailijaliitto – Finlands Dramatikerförbund ry Käsikirjoitus: Matti Wanne Ohjaus: Mia Pätsi Puvustus: Maria Alatalo Käsikir joitus ja ohjaus TERO PORAL I SU 1.7. klo 15 ensi-ilta KE 4.7. klo 18 LA 7.7. klo 15 SU 8.7. klo 15 ja 18 LA 14.7. klo 15 SU 15.7. klo 15 ja 18 Tiedustelut: 040 842 6474 Antti Ahonen LIPUT 15/10/5 e Karkkulan seuratalolla sunnuntaina 10.6. klo 19.00 Toimelantie 19, Orimattila • Liput 10 Sydämeni laulut sydämeen Taru Nyman ja Jussi Chydenius esittävät Kaj Chydeniuksen lauluja säveltäjän säestämänä su 1.7. klo 13 (ensi-ilta) ke 4.7. klo 18 to 5.7. klo 13 & 18 su 8.7. klo 13 & 18 ti 10.7. klo 18 ke 11.7. klo 18 to 12.7. klo 13 & 18 su 15.7. klo 13 & 18 ti 17.7. klo 18 Pesäkallion kesäteatteri, Lahden Elävä Taide ry. Hepolammintie 41, Lahti • www.kesateatteri.com ke 18.7. klo 18 to 19.7. klo 13 & 18 su 22.7. klo 13 & 18 ti 24.7. klo 18 ke 25.7. klo 18 to 26.7. klo 13 & 18 su 29.7. klo 13 & 18 su 5.8. klo 13 & 18 su 12.8. klo 13 & 18 20 / 15 / 10 www.lippu.fi p. 0600 900 900 (1,98 /min.+pvm) Tiedustelut: pesakallio@gmail.com p. 044 279 0333 (ti–to klo 12–15) Zorro Zorro ENSI-ILTA 30.6.2018 KLO 15.00 JÄTINPESÄ, ORIMATTILA Liput: 18/12€, perhelippu 50€ ESITYKSET: Ma 2.7. 19.00 Ke 4.7. 19.00 La 7.7. 15.00 Ma 9.7. 19.00 Ke 11.7. 19.00 Su 15.7. 15.00 Ma 30.7. 19.00 Ke 1.8. 19.00 La 4.8. 15.00 Su 5.8. 15.00 Ma 6.8. 19.00 Ke 8.8. 19.00 La 11.8. 15.00 OHJAUS SUVI VANHALAKKA KÄSIKIRJOITUS ARI WAHLSTEN Lapinjärven Puistofestarit Lukkarinpuistossa 10.–12.8.2018 www.lapinjarvi.fi
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 33 ORIMATTILAN RIISTANHOITOYHDISTYS AMPUMAKOKEET 2018 5.6. klo 17–19 Niinikosken Hirvirata Osoite: Niinikoskenväylä 486, 16200 Artjärvi 30.7. klo 17–19 Salolan Hirvirata Orimattila 3.8. Jousiampumakoe klo 17–19 Salolan Hirvirata Orimattila 13.8. klo 17–19 Salolan Hirvirata Orimattila 24.8. Jousiampumakoe klo 17–19 Salolan Hirvirata Orimattila 27.8., 3.9. ja 17.9. klo 17–19 Salolan Hirvirata Orimattila 29.9. klo 10–12 Salolan Hirvirata Orimattila 20.10. klo 13–15 Salolan Hirvirata Orimattila 10.11. klo 11–13 Salolan Hirvirata Orimattila (säävaraus) Ilmoittautuminen paikanpäällä. Osoite: Olympiavoittajantie 129 B, 16300 Orimattila Ampumakokeen aikana toisella Salolan hirviradalla kohdistusmahdollisuus 10,00 / max. 10 laukausta. METSÄSTÄJÄTUTKINNOT 2018 19.6. klo 18 Orimattila RHY / Salusjärven Leirikeskus 3.7., 17.7., 1.8., 4.9. klo 18 Orimattila RHY / Seppä Kallen Paja, Niemenkylä 20.10. klo 15 Orimattila RHY / Salusjärven Leirikeskus Metsästäjätutkintoon tulee ilmoittautua 7 pv. ennen tutkintoa. Tutkinto järjestetään jos vähintään 5 ilmoittautuu. Ilmoittautuminen mieluummin sähköpostilla: pertti.oksanen @phnet.fi. Tiedustelut Pertti Oksanen mp. 0400 459 222. METSO NUORTEN LEIRI 17.–21.6.2018 Orimattila Salusjärven Leirikeskus Leiri on tarkoitettu 10–15 v. pojille sekä tytöille. Leirimaksu 180 . Leirillä voi suorittaa Metsästäjätutkinnon 20 . Ilmoittautumiset sähköpostilla: pertti.oksanen@phnet.fi Tervetuloa Orimattilan Kotieläinpuistoon! Vietä ikimuistoinen päivä kotieläinpuistossa ihania possuja, lampaita, hevosia, lehmiä, poroja ja monia muita hauskoja eläimiä katsellen! Meiltä löytyy myös Kahvila Poniratsastusta Pallomeri Pomppulinna Liikennepuisto Leikkikenttä Grillipaikat ovat käytössä maksutta! Varaukset ryhmille: 044 777 1234 Ravitie 6, Orimattila Orimattilan Kotieläinpuisto Orimattilan Kotieläinpuisto Puisto on avoinna joka päivä klo 11–19 13.5.–12.8.2 018 Tervetuloa Orimattilan Kotieläinpuistoon! Liput: lapset 6 aikuiset 8 KUNTOSALIEN KESÄKAMPANJA Pysy koko kesä kunnossa ja hanki kuntosalien kesän erikoistarjous 21.5.–15.6.2018 välisenä aikana! Tarjouksen ostamalla saat oikeuden voimailla Urheilutalon kuntosalilla ja Artjärven kuntosalilla kesän ajan kolme kuukautta (90 päivää) kahden hinnalla. Aikuiset 74 € Eläkeläiset 52 € Työttömät 52 € Opiskelijat 52 € Varusmiehet 52 € Hinnat sis. alv. 10%. Tuote on voimassa/käytettävä 120 päivää ostopäivästä. Kesän erikoistarjous ei koske sopimusasiakkaita. Kuntosalikortteja voi ladata kesällä 17.–18.7.2018 klo 15–18 Orimattilan Urheilutalolla (Huom! Maksutapana pankkikortti). Liikuntapalvelut Tervetuloa mukavaan seuraan www.pukkilanvesa.fi Tulossa: Pukkilan Hölkkä la 14.7. Lähtö klo 12 Toimelasta. Taivaalliselle tauolle tiekirkkoon Orimattilan kirkko tiekirkkona 3.6.–12.8.2018 Kirkko avoinna joka päivä klo 11–17 (opas paikalla). Lapsivieras saa kirkosta mukaansa muistoksi kirjasen. Kesäkahvila kirkolla 4.–7.6. ja 11.–14.6. klo 10–14. Kesän muista tapahtumista saa tietoa os. www.orimattilanseurakunta.fi Lippujen hinnat: Kertakäynti 4 5 kpl – 20 10 kpl – 30 20 kpl – 50 Lisätietoja: Kaisa Kuisma 044 290 7241 Konsta Kauppinen 050 552 1694 Tuomo Jussila 040 045 7177 kesaliikunta@gmail.com ORIMATTILAN TAIDEMUSEO 1978-2018 40 vuotta! Kesänäyttely 2018 Juna Espanjaan 8.6.-5.8. Elokuvia ja installaatioita Pohjoismaisessa yhteisnäyttelyssä Lahdentie 65, Orimattila p. 044 781 3567 Avoinna kesällä ti-su 12-18 Pääsymaksut: 5/3/2,5/2 tai Museokortilla ORIMATTILAN KOTISEUTUMUSEO Maatalousmuseon tunnelmallisen pihapiirin yhdeksässä rakennuksessa voi tutustua perinteisiin rakennustapoihin ja vanhoihin esineisiin sekä työkaluihin. Pappilantie 4, Orimattila p. 044 781 3567 Avoinna 3.-31.7. ti-su 12-18 Pääsymaksut: 2,5/2 tai Museokortilla www.orimattila.fi TÄHTI KISAT ORIMATTILAN Eero Lehdon muistokilpailut Liput alle 8v vapaa pääsy lapset 8-15v ja eläkeläiset 5€ HUOM! Vain käteismaksu 10€ TÄHTIKISAT 2018 ke 27.6.2018 klo 18.00
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 34 – N:o 43 B – 2018 www.ruskovilla.fi Tervetuloa edullisille ostoksille: Kaikista tuoteluettelomme tuotteista -10 %, II-laatuiset -30 %. RUSKOVILLA OY, Kinnarintie 32, 16230 Artjärvi • p. 03-871460 • Avoinna ma-pe 9-16, la 10-14 TEHTAANMYYMÄLÄ Jokainen rakastaa lämpöä • siivous, ikkunanpesu • kotihoitopalvelut • pihatyöt • kotisairaanhoito • hieronta • jalkaja käsihoidot Paikallista palvelua ikääntyville! Puh. 03 818 5555 www.palvelusantra.fi Asiakasohjaus Siiri Etsitään yhdessä sopiva palvelu ostaessasi kehykset ja linssit Näöntarkastus optikolla kaupan päälle! Optinen myyjä, Saana Mäkelä % % -50 -80 TAI Kehykset JOPA osta 1 saat 2 KesäAle osta 1 saat 2 Ajanvaraus netissä www.orimattilannakokeskus.fi (03) 777 2700 VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRIIN! Erkontie 12, Orimattila, ma-to 10-17 % % -50 -80 TAI Kehykset JOPA Silmälääkärit: Ritva Lemola Ilkka Puusaari Aleksi Sarkola Jukka Siitonen Avaa tili! Saat 12 kk korotonta maksuaikaa! Porlammin kylässä Lapinjärvellä liikutaan ahkerasti kesälläkin. Kouluun viereen viime kesänä valmistuneen monitoimikentän läheisyyteen on tänä kesänä rakentumassa beach volley -kenttä. Porlammin Pyryn puheenjohtaja Tommi Hovén kertoo, että tavoitteissa on saada kenttä pelikuntoon kesäkuun aikana. – Alunperin kentän piti tulla urheilukentän laidalle, mutta mietimme, että monitoimikentän vieressä olisi parempi paikka, Hovén kertoo. Porlammin Pyryn johtokunnassa vaikuttava Mikko Salonen perustelee paikan paremmuutta sillä, että koulun pihassa monitoimikentän vieressä sijaitsevaa beach volley -kenttää koulun oppilaat pystyvät käyttämään myös välituntien aikana. Salonen ja Hovén arvioivat, että kenttä saadaan melko nopeasti valmiiksi, tavoitteena on kesäkuun loppu. Työhön ryhdytään heti koulujen päättymisen jälkeen, ja kenttä rakennetaan talkoovoimin. – Maata kaivetaan vähän pois ja tuodaan hiekat sekä laitetaan verkko paikoilleen, Hovén listaa. Salonen kertoo kentän hiekka-alueen olevan kooltaan 20x14 metriä, varsinainen pelialue on 16x8 metrin suuruinen. Kentät koko kylän yhteisessä käytössä Niin monitoimikenttä kuin pian rakentuva beach volley -kenttäkin kuuluvat kylän lähiliikuntapaikka-hankkeeseen. Hovénin mukaan beach volley -kenttä tulee valmistuttuaan olemaan monitoimikentän tavoin kaikkien kyläläisten käytössä. – Monitoimikenttä toimii niin, että jos haluaa tietyn vuoron, sen saa varata ja maksaa, mutta jos kenttä on vapaana, sitä saa kuka tahansa käyttää. Hovénin mukaan monitoimikenttä onkin ollut ahkerassa käytössä niin koulun oppilaiden kuin muidenkin kyläläisten toimesta. Toukokuun lopulla Porlammin Pyryn palloiluryhmä siirtyi myös sisäpeleistä ulkopeleihin. Hovén arvioi, että kun uusi beach volley -kenttä saadaan pelikuntoon, sielläkin aiotaan todennäköisesti järjestää toimintaa. – Lentopallo on ollut Porlammilla tunnetusti vahva laji, mutta pitkään aikaan meillä ei ole ollut sarjaporukkaa, Hovén sanoo. ANNA HAKAMA Verkko ja tolpat beach volley -kenttää varten ovat jo valmiina. Tulevan kentän kohdalla seisova Mikko Salonen Porlammin Pyrystä kertoo, että kentän rakennustyöt käynnistyvät koulujen päätyttyä ja kentän toivotaan olevan valmiina kesäkuun loppuun mennessä. Porlammin liikuntapaikat täydentyvät alkukesän aikana beach volley -kentällä
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 35 Uusia rivitaloasuntoja Asunto Oy Orimattilan Rauhalanpuisto Arolantie 8, 16300 Orimattila Uusia rivitaloasuntoja hyvällä ja rauhallisella paikalla Arolantien varrella, omalla tontilla, keskustan tuntumassa. Lämmitysmuotona edullinen maalämpö vesikiertoisella lattialämmityksellä sekä jokaisessa asunnossa huoneistokohtainen, koneellinen ilmanvaihto, jossa lämmön talteenotto. Nopealla varaajalla on mahdollisuus vaikuttaa oman asuntonsa sisustusratkaisuihin. Jokaiseen huoneistoon oma varasto. Arvioitu valmistuminen 5/2019. Lämpöpistokkeelliset autokatospaikat, 10 kpl a’ 4500 €. Lisäksi yhtiölle tulee 18 kpl lisä-/vieraspaikkoja. Erkontie 12, Orimattila. (03) 777 8204, 0400 422 973 Rakentaja: RS-pankki: 3 kpl 1h+kk+s 38 m mh. 45 700 € vh. 106 500 € 8 kpl 2h+kk+s 50 m mh. 54 500 € vh. 134 500 € 3 kpl 3h+k+s 72 m mh. 57 300 € vh. 172 500 € 2 kpl 4h+k+s 90 m mh. 65 500 € vh. 209 500 € Sovi ensiesittely! Hinnat alkaen VH MH 2h+k+s 59,0 m2 149 000 € 75 840 € 3h+k+s 69,0 m2 169 000 € 83 440 € 4h+k+s 88,5 m2 215 000 € 105 260 Autokatospaikka sisältyy asunnon hintaan. HETI MUUTTOVALMIITA! as B7 88,5 m² Oma koti syntyy ideasta – tule ideoimaan kanssamme! Lämminhenkisestä hirrestä syntyy terveellinen ja aikaakestävä koti. Uusi, raikas mallistomme nyt saatavilla. Ainutlaatuinen mahdollisuus täysin uudenlaiseen tyyliin Kanttihirrellä, tartu tilaisuuteen heti! Mammuttimyyjä Olli Kivi p. 044 540 4000 olli.kivi@mammuttikoti.? Mammuttikoti.? Onnistuva Onnellinen Oivaltava Tervetuloa rakentamaan kotisi turvalliseen ja yhteisölliseen maaseutukaupunkiin. Orimattilan omakotitontteja vapaana seuraavilla alueilla: • Keskusta: Arola/Metsärinne • Keskusta: Käkelä • Keskusta: Kanavapuisto/Jokela • Keskusta: Jymylinnanmäki • Artjärvi: Keskusta/Kotokolmio • Henna: Länsirinne/Minttukuja Tiedustelut ja varaukset: Orimattilan kaupunki Tekninen palvelukeskus Erkontie 9, PL 46, 16301 Orimattila Elokuussa Orimattilassa järjestettävien Kirvu-juhlien järjestelyvastuussa ovat Orimattilan Karjalaiset, jotka ovat valinneet kirkossa ja seurakuntakodilla 19. elokuuta pidettävän tapahtuman teemaksi karjalaisen naisen. Päiväjuhlan juhlapuhujan, filosofian tohtori Pirkko Sallinen-Gimplin aiheena on karjalaisen naisen tie uusille asuinsijoille. Puheeseen liittyy valokuvanäyttely kirvulaisista naisista erilaisissa kotitöissä Orimattilaan siirtyneen Kirvun Tietävälän kylässä. Orimattilan Taidemuseolla on samaan aikaan Käkisalmen Kaupungin Rouvasväen masinoima Karjalaisen Naisen Ääni 100-vuotiaassa Suomessa -näyttely. Pieni osa siitä on myös seurakuntakodilla. Päiväjuhlan väliajalla nähdään Inkeri Halson tuottama video Kylä kasvoi kanteikkoon – Tietävälä Orimattilassa 70 vuotta. Kirvun kirkkopyhän vietto alkaa aamukymmeneltä messulla, jossa saarnaa Päivi Sipponen. Musiikissa avustaa Kimmo Puunenän johtama Kirvun Lauluseura. Sankarihaudoille ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille tehdyn kunniakäynnin, seurakuntakodilla järjestettävän ruokailun ja huopikkaan heiton MM-kisojen jälkeen pidettävä päiväjuhla alkaa kello 13. Juhlassa esiintyy muun muassa kirvulaisten kuoro sekä orimattilalainen Trio Classico. VIRPI KALLIO Orimattilan Kirvujuhlien teemana karjalainen nainen
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 36 – N:o 43 B – 2018 Nimi ..................................................................................... Osoite ................................................................................... Postitoimipaikka ...................................................................... Ristikontekijä Martti Räikkönen on laatinut jälleen kesäristikon Orimattilan Sanomiin. Poimi ristikosta numeroidut kirjaimet, joista muodostuu ratkaisulause. Sen ilmoittamalla Orimattilan Sanomien konttoriin 11.7. mennessä, olet mukana palkintojen arvonnassa. Ristikon ratkaisun voit tuoda konttoriimme, Erkontie 17 tai lähettää sen osoitteeseen: Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila. Ratkaisulause .................................................................................................................................... Orimattilan Sanomien kesäristikko
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 37 Ympäristötutkimukset ja lupahakemukset www.ekomaaoy.fi • puh. 040 586 1153 Vesitornintie 18, Orimattila Tiliekspertti M. Vink Oy VALITSE OSAAVA TILITOIMISTO Auktorisoitu tilitoimisto Erkontie 20, 16300 Orimattila puh. 884 830, gsm 050-559 8634 www.tiliekspertti.fi, marjatta.vink@tiliekspertti.com Hoidamme ammattitaidolla kirjanpidot, tilinpäätökset, palkanlaskennat ym. taloushallinnon palvelut, yhtiöiden perustamiset ja yhtiömuodon muutokset. Lisäksi veroneuvonta ja HT-tilintarkastukset. Ota yhteyttä! Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen 28 v. ORIMATTILAN ISÄNNÖINTIKESKUS OY Orionaukio 4, Orimattila puh. 03-777 1000. Avoinna ma–to 8.30–16.00, pe klo 8.30–15.00. YRITTÄJÄT! Hoidamme kokonaisvaltaisesti yrityksesi • kirjanpidon • palkanlaskennan • tilinpäätökset ja veroilmoitukset Laadukasta kirjanpitopalvelua jo 20 vuotta kaupungin keskustassa. Tervetuloa asioimaan kanssamme! Erkontie 13, Orimattila, 040 535 6130 Ostamme puuta kilpailukykyiseen hintaan. – Päätehakkuut – Harvennukset – Nuoren metsän kunnostukset – Energiapuuhakkuut www.hakevuori.fi Orimattila Tuomo Oksanen, p. 044 077 8877 tuomo.oksanen@hakevuori.fi Pukkila & Myrskylä Karri Arminen, p. 0400 543 217 karri.arminen@hakevuori.fi LähiPesula Niementie 10, Orimattila Pesemme kaikki matot ja pyykit, lakanoista juhlavaatteisiin Puh. 03 777 1608 • www.lahipesula.net Metalliromun keräystä Noudetaan autot, raudat, maatalousromut, akut. Romutustodistus. Myös metallirakenteiden purkutyöt ja nostotyöt. puh. 044-972 3092 Meillä tehdään niin kuin sovitaan. Puukaupan lisäksi saat meiltä kaikki tarvitsemasi metsänhoitopalvelut taimikonhoidosta istutuksiin, vaivattomasti avaimet käteen –periaatteella! Oman metsäasiantuntijasi yhteystiedot löydät myös osoitteesta www.storaensometsa.?/yhteystiedot Teressa Ahjos p. 0400 715 751 teressa.ahjos@storaenso.com Antti Haapakka p. 0400 318 319 antti.haapakka@storaenso.com Elämässä mukana – Stora Enso Millaiset puukaupat sinä haluat tehdä? Koko kesän tarjous: LOHIKEITTO / annos ............................ 6,00 Markkinamäentie 137, Ahvenkoski +358 500 495 030 Tervetuloa onkimaan kirjolohia! Arkeen ja juhlaan kaikki savustetut ja tuoreet kalat, luonnon kalaa suoraan kalastajalta. Kesän aukioloajat: ma–to 9–18, pe 9–19, la 9–15, su suljettu 044 026 1665 Tilaukset: 044 297 4540 Helsingintie 996, 07800 Lapinjärvi P. 044 297 4540 www.fishermans.fi Ahvenkosken kalasavustamon kalakeidas Lapinjärven Fisherman’s Food kalakauppa Nelipäiväisten Artjärvipäivien musiikkiohjelmistoon kuuluu Artjärvellä kesiään viettävän muusikko Kirsi Vinkin ja kansanmusiikkiin nojaavan Armas-yhtyeen Lähteillä ja juurilla -konsertti, joka järjestetään Villikkalan nuorisoseurantalolla perjantaina 13. heinäkuuta. Mukana musisoimassa on myös paikallisia muusikoita. Armas-yhtyeen äänimaailmaan kuuluvat haitari, harmoni, erilaiset kansanomaiset puhaltimet ja lyömäsoittimet, jousisoittimet, kielisoittimet sekä laulu. 12.–15. heinäkuuta järjestettävät Artjärvi-päivät pyörähtävät käyntiin torstaina perinteisellä, Vuorenmäeltä starttaavalla Kesäillan kympillä. Samana iltana uimarannalla pidetään onkikilpailut. Lauantaina on vuorossa toritapahtuma Vuorenmäen urheilukentällä. Ohjelma on pitkälti tuttuakin tutumpi. Luvassa on muun muassa mölkkyä ja vahvamiesja vahvanainen -kilpailut. Torilla esittäytyvät ympäristöneuvonta-auto Kaisla ja poliisi ja paikalla on myös eläimiä sekä pomppulinna, lounas tarjotaan maamiesseurantalolla ja kahvilaa pidetään Päälliköntalolla. Avoimet ovet ovat myös kahvilaa pitävässä Töyrylän kartanossa, jonka navettagalleriassa on näyttely, sekä A. Wennströmin tehtaalla, Ruskovillassa, museolla ja makasiinissa. Sunnuntaina järjestetään jumalanpalveluksen jälkeen maamiesseurantalolla Artjärven Maamiesseura 120-vuotisjuhla, jonka ohjelmassa on muun muassa järjestölipun naulaus ja vihkiminen, juhlapuhe, näytelmä ja musiikkiesityksiä. VIRPI KALLIO Artjärvi-päivillä vietetään 120vuotisjuhlia ja kuunnellaan Armasta
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 38 – N:o 43 B – 2018 M yrskylän Lassen polun parkkipaikalle kokoontuu hiljalleen hyväntuulisia ihmisiä. Alkamassa on polkujuoksuryhmän yhteislenkki. Kahdeksan juoksijaa on lähdössä viettämään lämmintä ja aurinkoista sunnuntaiaamua vihreän metsän uumeniin. Polkujuoksusta on tullut Suomessa trendilaji. Tapahtumat ovat suosittuja, polkujuoksuryhmiä on perustettu innokkaasti ja ohjaajia koulutetaan. Myrskyläläiset arvelevat, että lajin suosion taustalla on ainakin luonnon vetovoima ja yhteisöllisyys. – Yksin tulisi käveltyä ylämäet. Täältä ryhmästä saa tsemppiä, porukka tiivistää. Lisäksi laji on pehmeän polkumaaston ansiosta esimerkiksi polvivaivaisille maantiejuoksua parempi vaihtoehto. Tosin kilometrinnälkäisten pitää muistaa, että polkujuoksu on maantiejuoksua hitaampaa. – Noin 30–60 prosenttia hitaampaa, Henna Wirman huomauttaa. – Kun väistelee juuria ja kiviä, eihän se vauhti samaa ole kuin tiellä, muut komppaavat. Koulutyöstä juoksuryhmä Myrskylän ryhmä aloitti polkujuoksun viime syksynä Henna Wirmanin liikunta-alan opintojen myötä. Wirman myös kävi Suomen Ladun polkujuoksuohjaajakurssin. – Pidimme kuntotestit ja kahdeksan polkujuoksukertaa. Osallistujat toivoivat sille jatkoa ja tässä ollaan. Toivottavasti mukaan tulisi vielä lisää väkeä, Wirman sanoo. Ryhmän ideana on kuntoilla luonnossa. Noin tunnin lenkeillä matkaa taittuu keskimäärin kuusi kilometriä. Vauhti on sen verran reipasta, että meno on selvästi enemmän kuntoilua kuin maisemien ihastelua. Tosin Lapakiston poluilla Nastolassa ryhmä malttoi katsella myös ympärilleen. Myrskylässä maisemat ovat tutummat. – Täällä on maastoon merkitty Lassen polku. Lisäksi menee polkuja ristiin rastiin eli vaihtoehtoja on raskaampaan tai kevyempään lenkkiin. Yksi polkujuoksun suosion syy on juuri monipuolisuus. Maasto vaihtelee yleensä paljon, joten vauhti ja rasitus vaihtelevat myös. – Epätasaisessa maastossa keskivartalo joutuu töihin. Maastossa myös tasapainoa ja koordinaatiota harjaannuttaa huomaamattaan, Wirman sanoo. Erikoisvarusteita kannattaa harkita Polkujuoksuun voi varustautua maastoon sopivilla juoksukengillä. Ne eivät ole Myrskylän poluilla välttämättömät, mutta tuovat lisää pitoa ja ovat etenkin märällä kelillä hyvä apu. Pieniltä tuntuvilla yksityiskohdillakin voi joskus olla merkitystä. Henna Wirman esittelee kenkänsä kielestä löytyvää taskua, mihin kengännauhat saa piiloon. – Siten nauhat eivät takerru mihinkään, Wirman vinkkaa. Pidemmillä matkoilla juomapullo tai juomaliivi on ehdoton lisävaruste. Myrskylän Supinmäen soraharjun tiheä polkuverkosto mahdollistaa tankkauksen ilman juomapullojen kantamista. – Myös ensiaputarvikkeet ovat lähellä, Wirman sanoo. Ajatuksena on ottaa tarvikkeet lenkille mukaan vaikka juomavyöhön. Tapaturmia ryhmäläisille ei ole sattunut. Polkujuoksussa on kuitenkin omat haasteensa, joten oikeaa tekniikkaa kannattaa hioa. – Pitäisi olla korkeampi askellus ja tavallista lyhyempi askelväli, Wirman sanoo. Hän arvelee, että Myrskylän ryhmä lenkkeilee kesän ajan ehkä keskiviikkoisin, koska kesäviikonloppuisin voi innokkaallakin juoksijalla olla muuta menoa. Reissaaja kyllä löytää ainakin Suomesta helposti juoksupolkuja. Tavallisten polkujen lisäksi on Metsähallituksen ylläpitämät yli 7 000 kilometriä merkittyjä retkeilyreittejä. JUHO KIURU Henna Wirman johdattelee polkujuoksuryhmää. Perässä tulevat Ada Hänninen, Salla Westman, Joni Pulkkanen, Marika Korpi, Leena Viljaniemi ja Ulla Hänninen. Myrskylän polkujuoksijat harjun laella ja trendin huipulla Supinmäen polkuverkostolla ei juomapulloa tarvitse juuri kanniskella, sillä taukopaikalle on lyhyt matka. Juomatauolla Milla Pohjola (vas.), Leena Viljaniemi ja Marika Korpi. Polkujuoksukengän pohjassa on voimakas kuviointi pidon parantamiseksi. Sydämen syke vaihtelee polkujuoksussa runsaasti koska maastokin vaihtelee.
  • ORIMATTILAN SANOMAT KESÄKUU Pe 1.6. klo 9.30 Kirkonkylän jumppa Myrskylän urheilukentällä. Ma 4.6. klo 17 Orimattilan iltarastit Mäntymäellä; klo 19.30 jalkapallon naisten nelosdivisioonaa Orimattilan Pedot – FC RiUhka Orimattilan urheilukentällä. Ti 5.6. klo 17 Orimattilan rhy:n ampumakoe Niinikosken Hirviradalla, Niinikoskenväylä 486, Artjärvi; klo 18 yleisurheilukilpailut Pukkilan Teikarinmäellä; klo 18 sarjacrossit Ollosten motocrossradalla. Ke 6.6. klo 18.30 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa Orimattilan Pedot – FC Kuusysi/2 Orimattilan urheilukentällä. To 7.6. klo 19.30 jalkapallon naisten nelosdivisioonaa Orimattilan Pedot – JäPS/2 Orimattilan urheilukentällä. Pe 8.6. klo 9.30 Kirkonkylän jumppa Myrskylässä (säävaraus). Ma 11.6. klo 17 Orimattilan iltarastit Hollolan Rahametsässä. Ti 12.6. klo 10.30 Trollebon keppijumppa; klo 15 Kankkilan keppijumppa vanhalla koululla; klo 18 yleisurheilukilpailut Pukkilan Teikarinmäellä; klo 18 yleisurheilun tiistaikisat Orimattilan urheilukentällä. Ke 13.6. pallopelejä Myrskylän kirkonkylän koululla (2006–2008 -syntyneille klo 14, 2009–2011 -syntyneille klo 15); klo 18.30 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa Orimattilan Pedot – Riihimäen Palloseura/2 Orimattilan urheilukentällä, klo 18.30 Kirkonkylän iltajumppa Myrskylän urheilukentällä. Pe 15.6. klo 9.30 Kirkonkylän jumppa Myrskylässä (säävaraus). La–su 16.–17.6. trapammunnan Pohjolakiekko GP Salolan ampumaradalla. Su 17.6. klo 14 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa Orimattilan Pedot – Myrskylän Myrsky Orimattilan urheilukentällä. Ma 18.6. klo 17 Orimattilan iltarastit Kalliojärven uimarannalla. Ti 19.6. klo 10.30 Trollebon keppijumppa; klo 15 Kankkilan keppijumppa vanhalla koululla; klo 18 yleisurheilukilpailut Pukkilan Teikarinmäellä; klo 19.45 jalkapallon naisten nelosdivisioonaa Orimattilan Pedot – HyPS Orimattilan urheilukentällä. Ke 20.6. pallopelejä Myrskylän kirkonkylän koululla (2006–2008 -syntyneille klo 14, 2009–2011 -syntyneille klo 15); klo 18.30 Kirkonkylän iltajumppa Myrskylässä (säävaraus); klo 18.30 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa Orimattilan Pedot – Jalkarannan Palloseura Orimattilan urheilukentällä. Ma 25.6. klo 10 vesijumppaa Myrskylän Syväjärvellä; klo 17 Orimattilan iltarastit Sammalistossa Tuhkurinjärvellä. Ti 26.6. klo 10.30 Trollebon keppijumppa; klo 15 Kankkilan keppijumppa vanhalla koululla: klo 18 yleisurheilukilpailut Pukkilan Teikarinmäellä; klo 18 yleisurheilun tiistaikisat Orimattilan urheilukentällä. Ke 27.6. pallopelejä Myrskylän kirkonkylän koululla (2006–2008 -syntyneille klo 14, 2009–2011 -syntyneille klo 15); klo 18 Orimattilan Tähtikisat yleisurheilukentällä ja klo 17 alkaen kisojen yhteydessä nuorisokilpailut 13/15-sarjoissa; klo 18.30 Kirkonkylän iltajumppa Myrskylässä (säävaraus). To 28.6. klo 10 vesijumppaa Myrskylän Syväjärvellä; klo 18.30 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa Myrskylän Myrsky FC Kuusysi/2 Kankkilan nurmella. Pe 29.6. klo 9.30 Kirkonkylän jumppa Myrskylässä (säävaraus). HEINÄKUU Ma 2.7. klo 10 vesijumppaa Myrskylän Syväjärvellä; klo 17 Orimattilan iltarastit Tönnössä. Ti 3.7. klo 10.30 Trollebon keppijumppa; klo 15 Kankkilan keppijumppa vanhalla koululla; klo 18 yleisurheilun tiistaikisat Orimattilan urheilukentällä; klo 18 sarjacrossit Ollosten motocrossradalla. Ke 4.7. pallopelejä Myrskylän kirkonkylän koululla (2006–2008 -syntyneille klo 14, 2009–2011 -syntyneille klo 15); klo 18.30 Kirkonkylän iltajumppa Myrskylässä (säävaraus). To 5.7. klo 10 vesijumppaa Myrskylän Syväjärvellä; klo 19 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa MyMy – RaKe Kankkilan nurmella. La 7.7. klo 11.01 Orimattila Ralli, Historic Rally Trophyn osakilpailu Orimattilan, Pukkilan ja Mäntsälän alueella. Lähtö Orimattilan keskustasta pankkien edustalta. Ma 9.7. klo 17 Orimattilan iltarastit Niinikoskella. Ma–su 9.–15.7. 10. Kansainvälinen nuorten haulikkokilpailu – IJSC, Salolan ampumaradalla. To 12.7. klo 18.30 Kesäillan kymppi Vuorenmäellä, Salmelantie 222. La 14.7. Artjärven toritapahtumassa mölkkyä klo 10.30 ja vahvamies/-nainen kilpailu klo 11.30 Vuorenmäen urheilukentällä; klo 12 Pukkila-hölkkä, lähtö Toimelasta. Ma 16.7. klo 17 Orimattilan iltarastit Artjärven Hiitelässä. Ma 23.7. klo 17 Orimattilan iltarastit Tuuliharjassa. Ti 24.7. klo 18 yleisurheilun tiistaikisat Orimattilan urheilukentällä. To 26.7. klo 18.30 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa MyMy – RiPS/2 Kankkilan nurmella. La–su 28.–29.7. SMautomaattitrap, kaikki sarjat, Salolan ampumaradalla. Ma 30.7. klo 17 Orimattilan iltarastit Viljaniemessä, 40v juhlarastit; klo 17 Orimattilan rhy:n ampumakoe Salolan hirviradalla, Olympiavoittajantie 129 B. Ti 31.7. klo 18 yleisurheilun tiistaikisat Orimattilan urheilukentällä; klo 18 sarjacrossit Ollosten motocrossradalla. ELOKUU To 2.8. klo 18.30 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa Myrskylän Myrsky – Orimattilan Pedot Kankkilan nurmella. Pe 3.8. klo 17 Orimattilan rhy:n ampumakoe jousiaseille Salolan hirviradalla, Olympiavoittajantie 129 B. Ma 6.8. klo 17 Orimattilan iltarastit Viljaniemessä. Ti 7.8. klo 18 yleisurheilukilpailut Pukkilan Teikarinmäellä. Ke 8.8. klo 18.30 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa Orimattilan Pedot– Pallokerho-09 Orimattilan urheilukentällä. To 9.8. klo 18.30 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa MyMy – Jäppärä Kankkilan nurmella. Ma 13.8. klo 17 Orimattilan iltarastit Kiiliössä; klo 17 Orimattilan rhy:n ampumakoe Salolan hirviradalla, Olympiavoittajantie 129 B; klo 18.30 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa MyMy – PK-09 Kankkilan nurmella. Ti 14.8. klo 18 yleisurheilun tiistaikisat Orimattilan urheilukentällä; klo 18 yleisurheilun Hippo-kilpailut Pukkilan Teikarinmäellä. Ke 15.8. klo 17 Hirviammunta PM 75m, 10 j. Salolan ampumaradalla; klo 18.30 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa Orimattilan Pedot – Rajamäen Kehitys Orimattilan urheilukentällä. To 16.8. klo 19 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa MyMy – Naseva Kankkilan nurmella. Ma 20.8. klo 17 Orimattilan iltarastit Hennassa. Ti 21.8. klo 18 yleisurheilun tiistaikisat Orimattilan urheilukentällä; klo 18 yleisurheilua Pukkilan Teikarinmäellä, Vesan mestaruuskilpailut; klo 18.30 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa MyMy – JaPS Kankkilan nurmella. Ke 22.8. klo 18.30 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa Orimattilan Pedot – Järvelän Jäppärä Orimattilan urheilukentällä. Pe 24.8. klo 17 Orimattilan rhy:n ampumakoe jousiaseille Salolan hirviradalla, Olympiavoittajantie 129 B. Ma 27.8. klo 17 Orimattilan iltarastit Sammalistossa; klo 17 Orimattilan rhy:n ampumakoe Salolan hirviradalla, Olympiavoittajantie 129 B. Ti 28.8. klo 17 Hirviammunta PM 100m, 4 seisv. + 6 j. Salolan hirviradalla, Olympiavoittajantie 129 B; klo 18 yleisurheilun tiistaikisat Orimattilan urheilukentällä; klo 18 yleisurheilua Pukkilan Teikarinmäellä, kunnan mestaruuskilpailut; klo 18 sarjacrossit Ollosten motocrossradalla. To 30.8. klo 17 trap-ammunnan pm-kilpailu Salolan haulikkoradalla; klo 17 metsästysammunnan pm-kilpailu Salolan haulikkoradalla; klo 18.30 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa MyMy – KelA Kankkilan nurmella. MUUTA Myrskylä, Eläkeliiton Myrskylän yhdistys järjestää urheilukentällä mölkyn pelaamista maanantaisin klo 18 kesäkuun alusta elokuun loppuun, säävaraus. Pukkila, kunnan järjestämä lasten liikuntakerho lähiliikuntapaikalla keskiviikkoisin ja torstaisin, klo 15–16 yli 8-vuotiaat, klo 16–17 5–7vuotiaat. Pukkila, jalkapalloa Pikkumetsän kentällä. Lapset 9.5.–29.8 (heinäkuu taukoa), (vapaat sekä Säästöpankkiliigan harjoitukset eskari–1 lk. ke klo 17.30, 2.–6. -luokkalaiset ke klo 18.15. Naiset ke klo 18.30, miehet yli 15-vuotiaat to klo 18 ja su klo 14. Orimattilan Tähtikisoihin eli maileri Eero Lehdon muistokilpailuihin yritetään saada kovia juoksijoita. Tiistaina toukokuun 29. päivänä 2018 – N:o 43 B – 39 Kesäkuun 27. päivänä käytäviin Orimattilan Tähtikisoihin odotetaan Suomen kärkiurheilijoita kuulassa, kiekossa, pituushypyssä ja ehkä myös keihäässä. Venäjältä ja Baltiasta tullee muutamia urheilijoita. Norjasta mukaan odotetaan kovan luokan kuulamiestä eli yli 20 metrin työntäjää sekä maan parhaita keihäänheittäjiä sekä miehissä että naisissa. Lisäksi kisoihin yritetään saada 1 500 metrin juoksuun kovia urheilijoita, koska kyseessä on orimattilalaismaileri Eero Lehdon muistokisat. Lehto juoksi 1940ja 1950-lukujen vaihteen molemmin puolin lukuisia Jymyn ennätyksiä. Yhdessä veljiensä kanssa hän juoksi muun muassa kolme perättäistä Jymyn mestaruutta 3x1500 metrin viestissä. Vuonna 1956 Lehto paineli 1 500 metrillä ajan 3.57,8. Hän testamenttasi Jymyn yleisurheilujaostolle huomattavan summan rahaa. Rahapalkinnot bonuslajeista Yleisurheilun Tähtikisojen määrä kasvaa tänä kesänä kymmeneen. Viime kesänä niitä oli seitsemän. Nyt Tähtikilpailujen sarja alkaa Turusta toukokuun viimeisenä päivänä. Orimattilassa kisataan sarjan viides kilpailu. Tähtikisoissa maksetaan palkintorahoja bonuslajeissa kolmelle parhaalle urheilijalle 300–100 euroa. Bonuslajeista saatavan korvauksen edellytyksen on, että tulos rikkoo asetetun tulosrajan. Ellei urheilija saavuta rajatulosta, palkkiosta maksetaan vain puolet. Orimattilan Tähtikisoissa bonuslajit ovat miehillä 100 metrin juoksu, pituushyppy ja kuulantyöntö. Naisten bonuslajit Orimattilassa ovat 100 metrin juoksu, seiväshyppy ja kiekonheitto. Tähtikisojen yhteydessä Orimattilassa käydään nuorisokilpailut 13ja 15-vuotiaiden sarjoissa. JUHO KIURU Orimattilan Tähtikisoihin kansainvälistä tunnelmaa KUVA: PAsi BromAn Orimattilan seudun urheilukesä
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 29. päivänä 40 – N:o 43 B – 2018 S-market Orimattila Erkontie ?? ????? Orimattila S-market Orimattilasta kaikki mökkikesään! Herkut grillaukseen · Laaja ja edullinen valikoima Palvelemme: ma-pe ?-?? la ?-?? su ??-?? Tervetuloa! tv. nahkhiir.fi puh. 0400 711 290 Lämmi ntä kesää! digilehden 12 euron lisämaksulla/vuosi. Tilaamalla Orimattilan Sanomien paperilehden, saat ORIMATTILAN SANOMAT Ota yhteys Orimattilan Sanomiin puh. 03-876 678, jotta saat tunnukset. Digilehden avulla pysyt elämänmenossa mukana myös matkoilla ja mökillä.
  • ILMOITUS ILMOITUS ORIMATTILAN KAUPUNGIN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 ILMOITUS ILMOITUS Vuoden 2017 talousarvion laadintaa helpottivat syksyllä 2015 tehdyt rakennemuutokset, joiden vaikutus näkyi täysimääräisesti vuoden 2017 talousarvion käyttötaloudessa. Tämän vuoksi vuoteen 2017 mentiin entisin veroprosentein. Vuoden 2017 talousarviossa oli lisäpanostuksia mm. työllisyydenhoitoon, kotihoidontukeen, uuden opetussuunnitelman toteuttamiseen, henkilöstölisäyksiin sekä kirjaston aukiolon laajenemiseen omatoimikirjastona. Alun perin vuoden 2017 talousarvio tehtiin 976 420 euroa ylijäämäiseksi. Lopulta vuoden 2017 tilinpäätös muodostui 2,1 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Tilinpäätöksen jälkeen kertynyt ylijäämä taseessa on 12 miljoonaa euroa. Hyvään tulokseen vaikuttivat merkittävimmin henkilöstömenojen jääminen 790 000 euroa alle arvioidun sekä verotulojen kertyminen yli arvion 819 000 euroa. Myös matala korkotaso on osaltaan vaikuttanut positiivisesti tulokseen. Kaupungin lainakanta kasvoi vuoden aikana 6,3 miljoonaa euroa nousten 40,7 miljoonaan euroon. Asukasta kohden lainaa on 2 506 euroa mikä on edelleen kohtuullinen määrä. Vuoden 2017 talousarvioon sisältyi erittäin mittavat investoinnit, investointien toteutuma oli n. 11 milj. euroa. Alkuperäisessä investointiohjelmassa investointeja oli 13,7 miljoonaa. Isoimmat investoinnit ovat Hennan investoinnit 4,95 milj. euroa, urheilutalon ensimmäisen vaiheen uudisrakennus 1,88 milj. euroa sekä Myllylän koulun laajennus 1,26 milj. euroa. Vuonna 2017 vaihtui valtuustokausi. Uusi 33 henkinen valtuusto aloitti toimintansa 1.6.2017. Kaupungin muu toimielinrakenne perustuu valiokuntamalliin. Valtuusto käynnisti kaupungin strategian laatimisen ja siihen osallistettiin kaupunkilaisia mm. kyselyllä. Vuoden 2017 alusta aloitti myös Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä. Kaupungin yhden merkittävän tulevaisuushankkeen Hennan osalta saatiin aikaiseksi konkreettisia askeleita. Hennan asema-alueen urakka otettiin vastaan marraskuussa 2017 ja juna-aseman avajaisia juhlittiin näyttävästi 10.12.2017. Kaupungin 25vuotisjuhlaa juhlittiin näyttävästi varsapuistossa 2.9.2017 Ola juhlii -tapahtumalla. Kaupungin taloutta on hoidettu vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. Tulevien vuosien suurin haaste tulee olemaan mittavien investointien jaksottaminen kaupungin talouden kannalta järkevästi, toisaalta samalla hakien myös uudenlaisia toimintatapoja. Haluan kiittää kaupungin päätöksentekijöitä erinomaisesta yhteistyöstä sekä henkilöstöä hyvästä työstä kaupungin palvelutuotannon parissa päättyneen toimintavuoden aikana. Kiitokset myös kuntalaisille lukuisista yhteydenotoista vuoden aikana. OSMO PIeSKI kaupunginjohtaja KUVA: Petri SiPiläinen Orimattilan organisaatiouudistuksessa 1.6.2017 alkaen kaupungin organisaatio jakautui konsernihallintoon, elinvoimaja teknisten palveluiden toimialaan sekä sivistysja hyvinvointipalveluiden toimialaan. Samalla astui voimaan valiokuntamalli, jossa kaupunginhallituksen jäsenten ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla Orimattilan kaupunginvaltuutettuja. Valiokuntien (elinvoimaja tekninen valiokunta, sivistysja hyvinvointivaliokunta ja ympäristövaliokunta) jäsenten tulee olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Valiokuntamallilla pyritään vahvistamaan demokratian toteutumista, kun kaupungin keskeisissä toimielimissä toimivat kuntalaisten kuntavaaleissa valitsemat valtuutetut. Orimattilan ylin päättävä elin on valtuusto, jonka jäsenmäärä väheni kesäkuussa 43:sta 33:een. Aluejohtokunnat aloittivat toimintansa syksyllä 2017. Johtokuntia on neljä: keskusta, itäinen, läntinen ja pohjoinen. Keskustan aluejohtokunnassa on kymmenen jäsentä, muissa kuusi. Aluejohtokunnat pitivät järjestäytymiskokouksensa 30.11.2017. Valiokuntamalli vahvistaa demokratiaa Sivistystoimessa on painotettu ihmisen kasvun ja elinikäisen oppimisen tukemista varhaiskasvatuksesta esiopetukseen, perusopetukseen ja edelleen lukiotai ammatilliseen koulutukseen. Näitä koulutuspalveluja täydentävät osaltaan sivistystoimessa tuotetut vapaa-ajanpalvelut. Sivistysja hyvinvointitoimialan palvelujen tuottamiseen käytettiin vuonna 2017 yhteensä 24,17 milj. euroa. Opetuspalvelujen ja varhaiskasvatuspalvelujen edellyttämistä yhteensä 595 000 euron lisämäärärahoista huolimatta toimialan palvelut tuotettiin runsaat 0,63 milj. euroa eli 2,0% pienemmin toimintakuluin kuin vuonna 2016, johtuen kiky-sopimuksesta. Sivistystoimessa painottuu elinikäinen oppiminen Hennassa pysähtyvät Z-junat liittivät Orimattilan osaksi metropolialuetta Mennyt vuosi oli työntäyteinen ja tapahtumarikas. Kauaskantoisin tapahtuma oli Hennan aseman käyttöönotto joulukuussa. Kaupunginjohtaja Osmo Pieskin takana Hennan kävelysilta kaarineen, jota on ollut suunnittelemassa Esko Rechardt, Finnjolla-luokan olympiakultaa 1980 purjehtinut siltainsinööri.
  • ILMOITUS ILMOITUS ORIMATTILAN KAUPUNGIN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 ILMOITUS ILMOITUS Varhaiskasvatuksessa oli vuonna 2017 tavoitteena kaupungin ja yksityisen palvelutuotannon pedagoginen kehittäminen uuden varhaiskasvatuslain velvoitteiden mukaisesti. Tämä edellytti koko varhaiskasvatushenkilöstön – yksityiset palveluntuottajat mukaan lukien – yhteisiä koulutustilaisuuksia. Orimattilan varhaiskasvatussuunnitelman laadintatyö eteni erilaisissa tiimityöskentelyissä koko kevään. Orimattila oli mukana myös seudullisessa kehittämishankkeessa, missä saatiin koulutusta mm. mediakasvatukseen sekä lasten ja huoltajien osallistamiseen. Sivistysja hyvinvointivaliokunta hyväksyi Orimattilan varhaiskasvatussuunnitelman (Vasu) syyskuussa. Tämän suunnitelman mukainen toiminta käynnistyi 5.9. Suomi 100 ja Orimattila 25 -juhlavuoden merkeissä yhteisellä lastenkonsertilla Urheilutalolla. Parantunut työllisyystilanne lisäsi päivähoidon ja erityisesti vuorohoidon kysyntää. Tämä edellytti määräaikaisen henkilöstön lisäämistä 200 000 euron lisämäärärahalla. Vastaavasti myös asiakasmaksutulot ylittivät tuloennusteen runsaalla 60 000 eurolla. Lapsia varhaiskasvatuspalveluiden ja sen yhteydessä järjestettävän esiopetuksen piirissä oli noin 690. Opetuspalveluissa henkilöstöä koulutettiin vuodesta 2016 asteittain käyttöön otettuun uuteen opetussuunnitelmaan. Kohderyhmänä oli erityisesti yläkoulun opettajat, joita koulutettiin elokuussa 2017 käyttöönotetun opetussuunnitelman (luokat 7-9) edellyttämiin uusiin oppimisja opetustapoihin. Toukokuussa aloitettiin ns. tutoropettajahankkeen opettajarekrytointi. Tutoropettajat aloittivat toimintansa syyslukukaudella ohjaamalla opettajia erityisesti digitaalisen opetuksen käytännöissä. Jokivarren koulun D-osan sisäilmaongelmista aiheutuva saneeraus jatkui suunnitelmista poiketen myös koko kevätlukukauden. Koulutiellä olevien väistötilojen vuokrista, oppilaiden lisäkuljetuksista sekä muuttokustannuksista aiheutui noin 160 000 euron kustannukset. Koulutyö käynnistyi saneeratussa D-osassa elokuussa ongelmitta. Myös Myllylän koulun laajennus otettiin käyttöön elokuussa, jolloin kahdet 6.luokat siirtyivät pois Orimattilan yhteiskoululta helpottaen tilanahtautta. Kehittämisen vuosi varhaiskasvatuksessa Kirjastossa valmisteltiin keväästä alkaen omatoimikirjaston käyttöönottoa. Kirjastopalvelut olivat omatoimikirjaston rakentamisen vuoksi 15. toukokuuta alkaen kiinni lähes neljä kuukautta 3.9. saakka, mikä laski asiakasmäärää tilapäisesti. Omatoimikirjaston käyttöönotto viivästyi teknisten haasteiden vuoksi parilla kuukaudella. Kun omatoimikirjasto otettiin käyttöön 4. joulukuuta, oli omatoimiasiakkuuksia vuoden loppuun mennessä jo 430. Helmikuun 2018 loppuun mennessä omatoimisopimuksia oli solmittu 800. Omatoimiajan käyttö kirjastossa on ollut asiallista eikä vartijapalveluita ole tarvittu. Omatoimikirjaston myötä Orimattilan kirjasto on palauttamassa paikkansa kirjastonkäyttötilastojen kärkikymmenikköön. Liikuntapalveluissa vuonna 2017 oli keskeistä uuden urheilutalon suunnittelu ja rakentaminen. Nuorisopalveluissa etsivän nuorisotyön tavoitteeksi oli asetettu 65% ohjautumisprosentti. Vuoden lopulla asiakasmääräksi todettiin 132, joista 88 eli 67% ohjautui erilaisten palvelujen piiriin. Uusi aikakausi alkoi kirjastolla Suomi 100 ja Orimattila 25 -juhlavuodesta pidettiin infotilaisuus kuntalaisille ja yhdistyksille yhteiskoulun auditoriossa 21.2. Orimattilan kaupungin kotisivuille luotiin juhlavuoden alasivusto, minne koottiin ohjeistus juhlavuotta varten sekä tapahtumalistaus, jota kulttuuripalvelut ylläpitivät. Kulttuuripalvelut ja vapaa-ajanpalvelut olivat keskeisesti mukana järjestämässä lauantaina 2. syyskuuta Varsapuistossa kaikille orimattilalaisille avointa Ola juhlii -kaupunkifestivaalia. Tapahtuma tavoitti laajasti eri-ikäisiä kaupunkilaisia ja koko päivän kävijämäärä nousi reilusti yli tuhanteen kävijään. Suomi100-juhlavuoden teemaa ”YHDESSÄ” toteutettiin myös Orimattilan juhlavuoden toiminnassa. Yhdistykset ja kuntalaiset osallistuivat Ola juhlii -tapahtuman ohella vahvasti myös Hennan juna-aseman avajaisiin 10.12., jonka ohjelma toteutettiin pääosin paikallisin voimin. Lisäksi juhlavuoden kunniaksi koottiin Orimattilan keittokirja, jonka reseptit kerättiin kuntalaisilta ja kirjan teossa olivat mukana mm. Marttayhdistykset ja Erkko-lukio. Kaupunki juhli läpi vuoden KUVA: JUho KiUrU KUVA: MArKo TAMMelin Myllylän koulun laajennus otettiin käyttöön elokuussa, jolloin kahden luokan oppilaat palasivat kotikouluunsa evakkomatkalta yhteiskoululta. Orimattilassa juhlittiin läpi vuoden, sillä Suomi täytti 100 vuotta ja kaupunki 25. Aihetta juhlimiseen oli. Omatoimikirjaston myötä kirjasto siirtyi uuteen aikakauteen. KUVA: AnnA hAKAMA
  • ILMOITUS ILMOITUS ORIMATTILAN KAUPUNGIN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 ILMOITUS ILMOITUS PäijätHämeen hyvinvointikuntayhtymä aloitti toimintansa vuoden 2017 alussa, jolloin Lahden, Aavan, Oivan ja Phsotey:n organisaatiot yhdistyivät. Vuoden 2017 aikana hyvinvointikuntayhtymässä kehitettiin ja organisoitiin toimintoja uudelleen. Terveyskeskusten akuuttivuodeosastotoimintoja keskitettiin mm. Orimattilaan ja osassa kunnissa vuodeosastoja suljettiin. Ikääntyvien päivätoiminta yhtenäistettiin koko yhtymän alueella ja toiminta muuttui avoimeksi päivätoiminnaksi. Erikoissairaanhoidon psykiatrian poliklinikka loppui Orimattilassa ja osa henkilöstöresursseista siirtyi terveysasemalle ja osa Lahden toimipisteeseen. Erikoissairaanhoidossa kasvoivat mm. asiakaspalvelujen ostot sekä keskussairaalan oman toiminnan hoitojaksot, poliklinikkakäynnit sekä psykiatrian hoitopäivät. Myös päivystyskeskuksessa poliklinikkakäynnit kasvoivat ja talousarvio ylittyi. Kokonaisuudessaan sosiaalija terveyspalvelujen toteuma oli 51 759 765,08 euroa. Valtuuston myöntämän lisämäärärahan (1 114 700 €) jälkeen sosiaalija terveydenhuollon vuoden 2017 talousarvion määräraha oli 51 961 750 euroa, jolloin talousarvio alittui kokonaisuudessaan 201 984,92 euroa. Vanhusja vammaisneuvosto kokoontui neljä kertaa käsitellen mm. palveluita ja niistä tullutta palautetta. Veteraanien neuvottelukunta kokoontui kolme kertaa. Neuvottelukunnassa käytiin läpi veteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien palveluiden toteumaa sekä kaupungin veteraanirahan käyttöä. Kaupungin veteraanirahalla järjestettiin mm. kuntosalija allasryhmiä, joihin osallistui aktiivisesti veteraaneja, heidän puolisoitaan ja leskiään. Perinteinen veteraanien jouluruokailu järjestettiin joulukuussa. Lapsija perhepalveluissa toimii asiakasraati, joka toteutettiin MLL:n, PHHYKY:n ja seurakunnan yhteistyönä. Orimattilan terveysasemalla toimii asiakasraati ja myös keskussairaalassa on asiakasraati. Hyvinvointikuntayhtymä järjesti yhdessä kaupungin kanssa alkuvuodesta 2017 kuntalaistilaisuuden, jossa kerrottiin uudesta organisaatiosta ja toimialojen toiminnasta. EU-rahoitteinen Orimattilan kotouttamishanke aloitti toimintansa 28.2.2017 ja vuoden aikana hankeen piirissä oli noin 30 maahanmuuttajaa. Hankkeen myötä maahanmuuttajille on tarjottu ohjausja neuvontapalveluita, yhteistyössä paikallisten yhdistysten ja seurakuntien kanssa erilaista toimintaa esim. suomenkielen opetusta, ohjausta arjen toiminnoissa ja sivistyspalveluiden järjestämänä valmistavaa opetusta ja varhaiskasvatuspalveluita. Orimattilan kaupungin ja muiden toimijoiden (mm. PHHYKY, yhdistykset, seurakunnat, yritykset) kanssa on luotu yhteistyöverkostoja työllisyyden hoidossa, maahanmuuttajapalveluissa, hanketoiminnassa sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminnoissa. Lapsija perhepalveluiden (LAPE) kärkihankkeeseen liittyen Orimattilassa toimii kuntakohtainen työryhmä, jossa on edustajat mm. LAPEhankehenkilöstö, sivistystoimi, perhekoti, seurakunta, PHHYKY ja MLL. Hyvinvointi kuntayhtymä aloitti vuodenvaihteessa Kaupungin tonttimyynti noudatti viime vuosien suuruusluokkaa. Uusia omakotitontteja luovutettiin yhteensä 6 kappaletta. Lisäksi kaupungilta lunastettiin 3 vuokratonttia (yksi keskustasta, Pennalasta ja Artjärveltä). Sampolan teollisuusalueelta myytiin yksi teollisuustontin osa Orffin Oy:lle. Kaupunki osti vaihtomaiksi yhteensä noin 15,7 hehtaaria maata. Lisäksi kaupunki osti osayleiskaavan mukaista asuinrakentamiseen kaavoitettua maata yhteensä noin 4 hehtaaria, jotka ovat myöhemmässä vaiheessa tarkoitus asemakaavoittaa asuintonteiksi. Teollisuusalueeksi tarkoitettuja maita kaupunki hankki Pennalasta yhteensä 7 hehtaaria sekä Tuuliharjan läheisyydestä noin 7,8 hehtaaria. Kaupunki myi Viljamaan kylässä sijaitsevan vanhan Tietävälän koulukiinteistön huutokaupalla Kauko Rinteelle 81 500 euron hintaan. Lisäksi kaupungilla on ollut myynnissä Heinämaan vanha koulukiinteistö. Maita ja mantuja ostettiin ja myytiin Vuoden 2017 aikana vesijohtoja viemäriverkostoa rakennettiin Hennan aseman alueella, sekä myöhemmin asemalta kohti Länsirinteen asemakaava-aluetta. Rakennushankkeet toteutettiin osana Orimattilan kaupungin teknisen toimen katurakennushankkeita. Hennan lisäksi uudisrakentamista kohdistui myös Pennalaan, missä logistiikka-alueen laajennus käynnistyi syksyllä 2017. Hennan ja Pennalan hankkeiden lisäksi keskustan alueella toteutettiin pienempiä yksittäisiä kohteita kuten Orionkaaren vesihuolto, Arolanpolun viemäröinti ja Metsärinteentien jatko. Vesitornin saneerausprojekti kilpailutettiin heti vuoden alussa ja urakka päästiin aloittamaan huhtikuussa 2017. Tornin rakenteiden kunto osoittautui arvioitua heikommaksi, jonka vuoksi kunnostustyöt kestivät odotettua kauemmin. Tornin käyttöönoton jälkeen havaittiin ongelmia myös vesikatteessa, joka oli jäljellä olevan käyttöikänsä puolesta rajattu korjausurakan ulkopuolelle. Rakenne avattiin tarvittavin osin ja sille tehtiin vain välttämättömät korjaukset. Loppuvuodesta päätettiin, että kattorakenteen korjaus suunnitellaan alkuvuodesta 2018 ja korjaustyö ajoitetaan loppukesälle 2018. Vesijohtoja jätevesiviemäriverkoston saneeraukset kohdistettiin aikaisempien vuosien tapaan Orimattilan keskustan vanhoihin valurautaja betoniverkostoihin. Saneeraukset keskittyivät Kaitilantien ja Mustankorventien alueelle. Kaikkiaan vesijohtoa saneerattiin noin 685 metriä ja viemäriä 933 metriä. Vesitorni huputettiin – uutta viemäriä kilometri Suunnitelmallisesti rakentuva Henna on ollut kaupungin strategiassa kriittisenä menestystekijänä. Vuonna 2017 keskeisenä tavoitteena oli saada aseman alueen käyttöönotto. Tämä tarkoitti käytännössä asemarakenteiden, pysäköintialueen ja asemalle johtavien katujen sekä kevyen liikenteen sillan rakennuttamista. Asema avattiin 10.12.2017 julkiseen käyttöön. Samalla rakennettiin osa Hennan bulevardia sekä Minttukujan tonttikatu Länsirinteen alueella. Länsirinteen alueen ja Bulevardin loppuosan suunnittelua jatkettiin vuonna 2017. Hennan vähähiilinen puutarhakaupungin pilottihanke päättyi 31.12.2017 ja Hennan asumisen ja elinvoiman pilottihanke alkoi vuonna 2017. Lisäksi laadittiin Hennan markkinointisuunnitelmaa ja osin toteutettiin sitä yhteistyössä Lahti Regionin ja muiden toimijoiden kanssa (2017-2018). ResurssiFiksuHenna-hanke sai myönteisen rahoituspäätöksen SITRA:lta 14.12.2017 Kaupungin elinkeino-ohjelman ja kehittämisohjelmien toimenpiteitä toteutettiin yhdessä kaikkien toimialojen kanssa. Näitä toimenpiteitä olivat mm. seuraavat asiat: kaupunki hyväksyi alkuvuodesta 2017 Lahden kaupunkiseudun kilpailukykystrategian, FCG laati yhdessä kaupungin, Ladecin ja Pennalan yritysalueen yrittäjien kanssa yhteisen sijoittumismarkkinointisuunnitelman, kaupunki laati eri tahojen kanssa jo toisen kumppanuussopimuksen LAMK:in kanssa ja loppuvuodesta Lahden ydinkaupunkiseudun kunnat (Lahti, Hollola ja Orimattila) sekä muut kunnat päättivät tehdä Lahden alueen kuntia koskevan yhteisen elinkeinoselvityksen Ladecin, Lahti Regionin ja kuntien osalta. Se valmistuu päätöksentekoa varten v. 2018. Orimattilaan perustettiin vuonna 2017 uusia yrityksiä 69 ja toimintansa lopetti 48 yritystä. Nettomuutos oli 21 yritystä. Hennan asema avattiin joulukuussa KUVA: Virpi KAllio KUVA: AnnA HAKAmA Orimattilalaiset ja muutkin alueen asukkaat oppivat tuota pikaa kulkemaan junalla – ja niin kokkapuheita herättänyt pysäköintipaikka osoitti tarpeellisuutensa. Vesitorni kuoriutui hupustaan entistä ehompana. Hennan aseman avasivat kansanedustaja Kalle Jokinen, viestintäja liikenneministeri Anne Berner, Liikenneviraston ylijohtaja Rami Metsäpelto ja VR:n lähiliikennejohtaja Teemu Sipilä leikkaamalla kävelysillan poikki viritetyn sinivalkoisen nauhan. KUVA: miKKo pAAjAnen
  • ILMOITUS ILMOITUS ORIMATTILAN KAUPUNGIN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 ILMOITUS ILMOITUS Kaupungintalo: ma klo 9–17, ti–pe klo 9–15. Suljettu 2.–22.7., jolloin puhelinvaihde 03 888 111 on auki ma–pe klo 9–12 ja 13–15. Aukioloajat kesällä 2018 Pääkirjasto: ma–ke klo 12–19, to–pe klo 10–15. Omatoimikirjasto palvelee joka päivä klo 7–21. Kirjastoauton kesätauko 4.6.–12.8. Uimahalli: Avoinna 7.5.–15.6. ma–pe klo 14–21. Suljettu 16.6.–12.8. Kalliojärven uimaranta: Puomi auki 14.5.–2.9. klo 7–22. Keskusurheilukenttä: Arkisin klo 7.00–20.30, viikonloppuisin klo 9–17. Taidemuseo: 5.6.–5.8. ti–su klo 12–18, muulloin: ti–pe klo 12–16, la klo 10–14, su klo 11–15. Juhannuksena suljettu. Kotiseutumuseo: Avoinna: 3.7.–5.8. ti–su klo 12–18. Suoritteita ja lukuja Orimattilan kaupungin ja Hämeen ELY-keskuksen kaksivuotinen (2016–2017) yhteistyösopimus Palojoki-selvityksestä on päättynyt. Sopimuksen aikana selvitettiin Palojoen kunnostustoimien taustaksi joen ja sen tärkeimpien sivu-uomien nykytilaa ja mahdollista pilaantuneisuutta tutkimalla jokien pohjasedimenttejä ja laatimalla koko Palojoen valuma-alueen kattavan valuma-aluekunnostussuunnitelman työsuunnitelmineen. Sedimenttitutkimukset toteutettiin marraskuussa 2016 ja tammikuussa 2017. Tulosten perusteella sedimenttien fosforija metallipitoisuudet olivat pääosin luontaisella tasolla, typpipitoisuudet vaihtelivat tutkittujen näytteiden välillä ja jakaantuivat kahteen toisistaan erilliseen ryhmään (sedimentin maalaji ja Nastolan jätevedenpuhdistamo). Bakteeripitoisuuksissa ei ollut eroja. Heinjoen ja Köylinjoen latvoilla oli moreenia, Palojoen latvoilla silttiä ja liejua ja alempana silttiliejua tai hiekkamoreenia. Palojoen Porvoonjoen purkupisteen sedimentissä havaittiin koholla olevia pitoisuuksia öljyhiilivedyissä, elohopeassa ja PAHyhdisteissä. Tammikuun lisänäytteillä selvitettiin öljyn määrää ja laajuutta ja todettiin, ettei ollut aihetta enempiin lisätutkimuksiin. Valuma-aluekunnostussuunnitelmassa keskityttiin kiintoaineen ja ravinteita pidättävien vesiensuojelurakenteiden suunnitteluun ja niiden käytännön toteutettavuuteen sekä toteutuksen riskienhallinnan ja alueiden virkistyskäytön huomioimiseen. Kunnostussuunnitelma käsitti kolme kosteikkoa, pintavalutuskentän, kaksi pohjapatosarjaa sekä tulvatasanteen. Kujalan teollisuusalueen valuma-alueen kosteikko, Nastolan puhdistamon purkuvesien vesienkäsittelyrakenteet ja Mölänkorven valumavesien kosteikko sijaitsevat Lahden kaupungin alueella. Hevosniityn kosteikko ja Ilmakan tulvatasanne sijaitsevat puolestaan Orimattilan kaupungin puolella. Rakennesuunnitelmien lisäksi selvitettiin kustannusarviot ja määräluettelot. Palojoen valuma-alue sai kunnostussuunnitelman Kaupunginvaltuusto, -hallitus ja konsernipalvelut – käyttötalouden nettomenot: 6,75 milj. € – henkilökuntaa (henkilötyövuotta): 101,65, josta ateriaja puhtaanapitopalveluissa 81,92 – maatiloja: 810, yhteistoiminta-alueella (Iitti, Myrskylä, Pukkila, Orimattila) – maaseutuhallinnon maksettuja EU-tukia: 27,5 milj. € yhteistoiminta-alueella – ruokapalvelun ateriamäärät: 931 623 Sosiaalija terveydenhoitopalvelut – käyttötalouden nettomenot: 51,76 milj. € – terveydenhoito ja sosiaalipalvelut: 3 190 € / as. Sivistyshyvinvointitoimiala – käyttötalouden nettomenot 21,5 milj. € – henkilökuntaa (henkilötyövuotta): 408, joista varhaiskasvatuksessa 155,5 ja opetustoimessa 224 – lapsia varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa: 690 – uimahallin kävijät: 34 449 – Taidemuseon kävijät: 2 280 – liikuntaryhmien kävijät: 7 000 – kuntosalin kävijät: 25 950 – perusopetuksen kustannus / oppilas: 8 180 € – lukio-opetuksen kustannus / oppilas: 10 580 € – kirjastolainan hinta: 2,5 € – opetuspalvelut: 811,12 € / as. – kirjastoja kulttuuripalvelut: 43 € / as. Elinvoimaja tekninen toimiala sekä ympäristövaliokunta – käyttötalouden nettomenot: 4,1 milj. € – henkilökuntaa (henkilötyövuotta): 42,96 – vapaat omakotitontit: 49, joista 11 varattuna vuoden lopussa – kunnossapidettävät kaavatiet ja kevytväylät: 156,7 km – rakennusluvat: 186 Päijät-Hämeen pelastuslaitos 1,54 milj. €; 95,2 € / asukas Henkilöstö 2017 Henkilöstöä 31.12.2017 oli 552,6 (henkilötyövuotta), joista opetuspalveluissa 224 ja päivähoidossa 155,5. Henkilöstömenot vuonna 2017 olivat 25,16 milj. euroa, mikä on 29,9 % toimintakuluista. Toimintakertomusvuodelta on tehty erillinen henkilöstökertomus. Asukasluku vuoden 2017 lopussa oli 16 225. KUVA: AnnA HAKAmA Keskustan halki virtaava Palojoki herättää tunteita. Veden laatuun pyritään vaikuttamaan joen valuma-aluetta kunnostamalla.