• ORIMATTILAN SANOMAT KE SÄ LL Ä 20 20 Kesä lasissa. Baarimestari Janiina Kuosa loihti helppoja drinkkejä suven kunniaksi. SIVUT 18–19 Perhepyörällä pääsee. Pennalassa asuvan Eskelisen perheen sähköavusteisen laatikkopyörän kyytiin mahtuvat isä ja lapset – joskus äitikin. SIVUT 10–11 Pulikointia pihapiirissä. Poreammeet ovat yleistyneet omakotitalojen pihoilla ja terasseilla. Luca ja Enna Järvinen näyttävät pulikoinnin mallia. SIVUT 22–23 Sotaleski ja muuta suviseuraa. Orimattilalaiset hakevat kirjastostaan keveää kesälukemista. Viime kesänä ylivoimaisesti lainatuin kirja oli Enni Mustosen Sotaleski. SIVU 15 KUVA: EriKA MÄKElÄ KUVA: PEtri SiPilÄinEn KUVA: HEtA YlitiE KUVA: AnnA HAKAMA KUVA: AnnA HAKAMA Back is back. Suosittu tubettaja Roni Back palaa säännöllisesti Orimattilaan, jossa hän asui lapsena. Kuivannon seutu tarjoaa loistavat puitteet rauhoittumiselle ja luonnossa liikkumiselle. SIVUT 12 –13
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 2 – N:o 41 B – 2020 O rimattilan Sanomien Myrskylän keskustasta tehdyn kesägallupin vastaukset ovat yksimieliset: mökki on parhaimmillaan veden äärellä ja luonnon helmassa. Töiden tekoa mökillä paheksuttiin, mutta puhdetyöt koettiin olennaiseksi osaksi mökkeilyä. – Täydellinen mökki on omassa rauhassa järven rannalla ja luonnon keskellä, kertoo paikallinen kukkakauppias Anu-Maarit Panu. Kaupassa käymään tulleelle Jyri Joenpolvelle oli myös tärkeää, että mökki on erilainen paikka kuin koti. Pankkiautomaatilla asioinut Ritva Vuorinen oli samaa mieltä. – Mökki on mökki, eikä mikään huvila. Kun katsoo näitä Suomen kauneimmat mökit -sarjoja, ei niistä enää monetkaan ole mökkejä vaan huviloita, tilittää Vuorinen. Vuorisen mukaan on osa mökin viehätystä, että hellaan joutuu kantamaan puut ja keittiöön vedet. Vesivessa ei ole välttämättömyys myöskään Maija-Riitta Tossavaiselle. – Voi olla ulkohuussikin, Tossavainen naurahtaa. Merja Havankakaan ei kaivannut mökiltä erityisiä mukavuuksia, vaikka mainitsikin että sähköt ovat kiva lisä. Tiukka kielto töille Suosittuja mökkipuuhia gallupissa olivat kaikki rakastetut klassikot, kuten uiminen ja saunominen. Syksyllä käydään marjassa ja sienessä. Panulle, Vuoriselle ja Havangalle tuottavat iloa erityisesti pihapiirin kasvien hoitaminen. Vaikka puuhastelu on monelle tärkeä osa mökillä oloa, gallupiin vastanneiden mukaan mökille tullaan ensisijaisesti irrottautumaan arjesta. – Ei siellä välttämättä mitään tarvitse tehdä. Ollaan vaan ja ihmetellään, Jyri Joenpolvi miettii. – Pääasia on että mökillä rentoudutaan, Anu-Maarit Panu kertoo. Mökillä kukin saa tehdä mitä huvittaa, mutta yksi kielto tuli vastauksista selväksi: töitä ei tehdä. – Jos on vaikka mahdollisuus tehdä etätöitä, niin niitä ei kyllä mökille tuoda, Joenpolvi toteaa. Merja Havankakin vastasi välittömästi töiden olevan pannassa, kun kysyttiin kielletyistä mökkipuuhista. Maija-Riitta Tossavainen taas välttelee suursiivousta parhaansa mukaan, mutta myönsi että mökki kyllä putsataan lattiasta kattoon ainakin kaksi kertaa vuodessa. Mökkikausi on jo alkanut Joenpolvi ja Vuorinen aloittivat mökkikautensa jo helatorstaiviikolla. Anu-Maarit Panu sen sijaan ei ole poistunut mökiltään vuosiin, sillä hän asuu siellä. – Tulimme aikoinaan Vantaalta käymään mökillä, mutta lopulta ihastuimme Myrskylään niin paljon, että muutimme tänne pysyvästi, Panu kertoo. Maija-Riitta Tossavainen ei aio mennä kesällä mökille, sillä hän ei omista sellaista. Tossavaisen asuessa vielä muualla, hänellä oli tapana käydä paikkakunnalla sijaitsevilla sukulaistensa mökeillä kyläilemässä. Nyt Tossavainen asuu itse maalla, joten tarvetta käydä kuokkimassa ei ole. ERIKA MÄKELÄ Anu-Maarit Panu Mökillä rentoudutaan veden äärellä ORIMATTILAN SANOMAT ISSN 0782-5374 Julkaisija: Pitäjäsanomat Oy PL 5, 16301 Orimattila TOIMITUS JA KONTTORI: Orimattila, Eerakkala, Erkontie 17 puh. 03-876 678 Päätoimittaja: Kullervo Hakama Ulkoasu: Petri Sipiläinen Ladonta ja taitto: Pitäjäsanomat Oy Orimattila 2020 Paino: Alma Manu Oy Tampere KUVAT : HeTA YliTie Jyri Joenpolvi Merja Havanka Maija-Riitta Tossavainen Ritva Vuorinen Edessä on kirjaimellisesti poikkeuksellinen kesä, niin Orimattilassa kuin maailmassa laajemminkin. Koronaviruspandemia varjostaa ainakin alkuja keskikesän viettoa, vaikka aurinko helottaisikin täydeltä terältä eikä taivaalla näkyisi pilvenhattaraakaan. Myrskylässä ei koronarajoitusten takia järjestetä tässä kuussa perinteistä kesänavauksen toritapahtumaa eikä Orimattilassa Laulaa ja soi -viikkoa. Heinäkuiset Artjärvipäivät samoin kuin Kantrifestaritkin on peruttu. Heinä-elokuun vaihteen Mallusjoen Takinkääntöviikon kohtalo ei ole tätä kirjoitettaessa vielä ratkennut. Kesäteatterit ovat kuuluneet monen kesärutiineihin, mutta eivät tänä kesänä: Orimattilan seudun kaikki kesäteatterit ovat siirtäneet esityksensä kesälle 2021. Taidenäyttelyjen kirjokin on kaventunut. Orimattilan taidemuseossa ei ole tänä vuonna kesänäyttelyä lainkaan, ja kaupungin taideyhdistys aikoo siirtää omansa nettiin. Pukkilan Koivulinnassa taide-elämyksiä on sen sijaan luvassa, mutta vasta heinäkuusta alkaen. Kesän kulttuuritapahtumia täytyy tänä vuonna jaksaa odottaa elokuulle saakka. Silloin järjestetään tämän hetken tietojen mukaan ainakin Erkko-rock, Pukkilan jazzpiknik ja Tönnön Siltajuhlat. Myös tanssilavat aukeavat valoisien iltojen lyhentyessä. Koronarajoitusten edessä ei kuitenkaan ole syytä lannistua. Kesään voi keksiä itsekin elämyksellistä tekemistä peruuntuneiden tapahtumien tilalle. Orimattilan seutu tarjoaa loistavat mahdollisuudet esimerkiksi pyöräja luontoretkiin. Orimattilasta kotoisin oleva tubettajastara Roni Back ja Pennalan perhepyöräilijät tarjoavat siitä esimerkkejä tässä lehdessä. Uimarannat ovat avoinna, samoin frisbeeja liikuntapuistot, jotka ovat ainakin Orimattilassa myös varsin tasokkaat. Koulussa opittuja suunnistustaitoja voi käydä puolestaan elvyttämässä Rastivarojen iltarasteilla. Ohjelmaan voi ottaa myös onkiretken lähijärvelle tai joelle. Ahti on yllättävän antoisa muun muassa Orimattilan ja Pukkilan läpi virtaavalla Porvoonjoella. Koronavirus ei estä myöskään vaikka oman kasvilavan perustamista takapihalle. Vihannesten ja juuresten kasvamisen seuraamisessa riittää puuhaa ja seurattavaa koko kesän ajaksi. Palkinnon kesäpuhteesta pääsee korjaamaan syksyllä. Ja sitten on vielä sekin vaihtoehto, että ripustaa riippumaton kahden puun väliin, panee kesähatun päähän ja käy lainaamassa kirjastosta aimo pinon kirjoja. Kunhan vain muistaa pitää sen kahden metrin turvavälin seuraavassa riippumatossa kirjoja lukevaan! PETRI SIPILÄINEN Korona raivaa tilaa uusille kesäriennoille
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 2020 – N:o 41 B – 3 Lataa S-mobiili sovelluskaupastasi. Osuvimmat edut löydät S-mobiilin Oma kauppa -osiosta. ” ” NAUTTISI? MISTÄKÖHÄN eduista sitä tänään Toyota Hybrid Edition -mallisto Autoverollinen kokonaishinta Toimituskulut Kokonaishinta toim.kuluineen WLTP CO päästöt WLTP EU-yhd. kulutus Vapaa autoetu/ Käyttöetu €/kk Corolla Touring Sports 1.8 Hybrid Active Edition 28 389,37 € 600 € 28 989,37€ 103 g/km 4,5 l/100 km 610/445 C-HR 1.8 Hybrid Active Edition 29 388,13 € 600 € 29 988,13€ 109 g/km 4,8 l/100 km 630/465 Yaris 1.5 Hybrid Y20 Edition 5ov** 21 388,45 € 600 € 21 988,45€ 108 g/km 4,8 l/100 km 520/355 Lyhennysvapaa ja osamaksujen maksaminen asiakkaan puolesta koskee vain niitä Toyota Jousto -sopimuksia joista on tehty uusien autojen tilaussopimus tai vaihtoautojen kauppasopimus 15.4.2020 jälkeen. Ehdot max. kolmen (3) kuukauden Toyota Jousto -osamaksujen maksamiseen asiakkaan puolesta: 3 kk:n maksujen anteeksianto koskee vain yksityishenkilöitä tai toiminimiyrittäjiä. Yksityishenkilöllä tulee olla kirjallinen todistus irtisanomisesta ja toiminimiyrittäjällä ilmoittautumisesta työttömäksi. Yksityishenkilön työsuhteen on pitänyt olla vakituinen, ja irtisanomisen on pitänyt tapahtua ajoneuvon tilaamisen jälkeen kuten myös toiminimiyrittäjällä työttömäksi ilmoittautuminen. Koskee ainoastaan 36 kk:n tai sitä pidempiä sopimuksia. Uusissa autoissa kuukausierästä hyvitetään maksimissaan 600 € kuussa, vaihtoautoissa 300 €. Asiakkaan halutessa toimitamme auton asiakkaan kotiin. Ilmaisen kotiintoimituksen ehtona on sijainti 50 km:n säteellä liikkeestä, josta auto on ostettu. Takuu 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100 000 km. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350 000 km. Toyota Hybrid-malliston CO -päästöt 29–135 g/km ja yhdistetty kulutus 1,3–5,8 l/100 km. Hybrid Edition -tarjoukset koskevat uusia asiakastilauksia (vain yksityistilauksia) ja ovat voimassa toistaiseksi. Kuvan autot erikoisvarustein. *Kampanjahinta, voimassa vain varastossa oleviin autoihin. **Ei uusia tehdastilauksia. HUIPPUVARUSTELTU HYBRID EDITION -MALLISTO ERIKOISEDUIN Nyt kattavasti varusteltuun Toyota Hybrid Edition -mallistoon talvirenkaat kevytmetallivantein veloituksetta*. Lisäksi tarjoamme uusiin Toyota-autoihin ja kaikkiin vaihtoautoihin mielenrauhaa Toyota Jousto -rahoituksen yhteydessä. Saat 3 kk:n maksuvapaan haluamallasi hetkellä, ja mikäli menetät toimeentulosi, maksamme 3 kk:n osamaksut puolestasi. COROLLA HYBRID EDITION -MALLISTOON ETUSI JOPA 3 500 € C-HR HYBRID EDITION -MALLISTOON ETUSI JOPA 3 800 € YARIS HYBRID Y20 EDITION, ETUSI JOPA 1 390 € Rahoituskorko 0,99 % Koko Toyota-mallistoon edullinen 0,99% rahoituskorko. ESIMERKKILASKELMA: Toyota Yaris 1.5 Hybrid Y20 Edition 22 237,45 € (sis. toimituskulut 600 € ). kk-erä 260,25 €. Rahoitusaika 60 kk. Kilometrit 50 tkm. Käsiraha % (0 €). Suurempi viimeinen osamaksuerä/ taattu hyvityshinta 8 350,19 €. Korko 0,99 %. Käsittelymaksu 12 €/kk. Perustamiskustannus 249 €. Todellinen vuosikorko 2,28 %. Luoton määrä 22 237,45 €. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 23 717,05 €. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. Rahoitustarjous voimassa toistaiseksi. Nelipyörä Paroinen Paroistentie 2, Hämeenlinna p. 03 656 3352 www.nelipyora.fi Nelipyörä Helletorppa Helletorpankatu 18-20, Hyvinkää p. 019 871 3770 www.nelipyora.fi Vesijärven Auto Myyntimiehenkatu 4, Lahti p. 03 8715 118 www.vesijarvenauto.fi KAIKKI PALVELUT AUTOILUUN
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 4 – N:o 41 B – 2020 03-876 678 tilaukset@ orimattilansanomat.fi Muista lehtitilaus! ORIMATTILAN SANOMAT – nopeaa palvelua – 044 290 1621 • www.ir-sahkotyo.fi Ostamme puuta kilpailukykyiseen hintaan. – Päätehakkuut – Harvennukset – Nuoren metsän kunnostukset – Energiapuuhakkuut www.hakevuori.fi Orimattila Tuomo Oksanen, p. 044 077 8877 tuomo.oksanen@hakevuori.fi Pukkila & Myrskylä Karri Arminen, p. 0400 543 217 karri.arminen@hakevuori.fi Paikkakunnan parhaat palvelut käytössäsi heinäkuussakin. OS -teemana torstaina 2.7. Me eMMe LOMAILe! ORIMATTILAN PULLOMUSEO AVOINNA RYHMILLE SOPIMUKSEN MUKAAN. SOITA JA VARAA 040 832 3028 LAURI HAKAMA OSOITE: PUISTOTIE 12 B 16300 ORIMATTILA WWW.ORIMATTILANPULLOMUSEO.NET TULEVAT YLIMÄÄRÄISET AUKIOLOT ILMOITETAAN PULLOMUSEON FACEBOOK-SIVUILLA JA ORIMATTILAN SANOMISSA – TARKKAILETHAN TILANNETTA Valtapinnoite Oy 020 712 0420 tarjous@valtapinnoite.? www.valtapinnoite.? Huopaja palahuopakattojen uusimiset Vesikattojen maalaukset ja pinnoitukset Pihakansien ja sokkeleiden vesieritystyöt Kattoturvatuotteiden asennukset PITÄVÄN PINNAN PUOLESTA JO YLI 35 VUODEN KOKEMUKSELLA!
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 2020 – N:o 41 B – 5 P itkän koronakevään kurittama kulttuurikenttä alkaa osoittaa näin kesää kohti elpymisen merkkejä. Hallitus höllensi kokoontumisrajoituksia, joten museot ja näyttelyt saavat kesäkuun alusta alkaen pitää oviaan auki rajoitukset huomioiden. Kevään epävarma tilanne on kuitenkin aiheuttanut joitain muutoksia tavanomaiseen. Osa museoista ja näyttelyistä on auki supistetuin aukioloin, eivätkä kaikki avaudu ollenkaan. Esimerkiksi Orimattilan kaupungin lomautukset ja rekrytointikielto näkyvät kaupungin ylläpitämien museoiden toiminnassa. Kaupungin kulttuuripäällikön Henrika Sunan mukaan Orimattilan taidemuseon peruskokoelma on nähtävillä, mutta vaihtuva kesänäyttely on peruttu jo keväällä. Taidemuseo ei myöskään ole auki kesäviikonloppuisin. Kotiseutumuseo puolestaan on avoinna rajoitetuin aukioloin. Taideyhdistyksen suunnitelmissa virtuaalinäyttely Orimattilan Taideyhdistys on päättänyt perua elokuisen kesänäyttelynsä. Sen sijaan syyskuulle on suunnitteilla virtuaalinäyttely, jossa kuvat taideteoksista ladataan nettiin. Taideyhdistyksen puheenjohtajan Pirkko Onnelan mukaan ainoa varmasti toteutettava tapahtuma tänä kesänä on Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä 10. heinäkuuta järjestettävä valtakunnallinen Suuri Maalaustapahtuma. Orimattilassa tapahtumaa vietetään Pappilanpuistossa, ja paikalle voi saapua kuka tahansa maalauksesta innostunut. – Aikuiset ja lapset omine maalausvälineineen ovat tervetulleita. Kyseessä on ulkoilmatapahtuma, ja osallistujien turvallisuus pystytään takaamaan, Onnela kertoo. Myöskään Mallusjoen Lasija keramiikkakeskus Kuu ei pidä tänä vuonna kesänäyttelyä. Sen sijaan harrastajaja ammattilaisryhmille järjestetään kursseja läpi kesän. – Meillä on lähes joka viikonloppu jotain kursseja harrastajille ja ammattilaisille, kertoo keraamikko Jari Vesterinen. Lasija keramiikkakeskus on suurelle yleisölle auki vasta syyskuussa järjestettävän Konstrundan-taidetapahtuman yhteydessä. – Silloin on kahvila ja galleria avoinna, Vesterinen kertoo. Koivulinnan kesässä taidekimara Pukkilassa sijaitseva Galleria Koivulinna avaa tänä kesänä ovensa, mutta poikkeuksellisesti vasta heinäkuussa. Tuolloin Koivulinnassa aukeaa kesän ensimmäinen näyttely, jossa nähtävillä on helsinkiläisen Jasmin Anoschkinin veistoksia sekä perniöläisen Sampsa Sarparannan maalauksia. Anoschkinin teoksia on kuvailtu hurmaavan vinksahtaneiksi satuhahmoiksi, kun taas Sarparannan maalaukset ovat usein kantaaottavia ja sävyltään synkkiä. Koivulinnan elokuinen näyttely on nimeltään ”Kimara”, ja esillä on Tiina Walliuksen, Nelli Nion, Jukka Pylvään ja Jenni Tuomisen teoksia. Näyttelyssä esillä on maalauksia, keramiikkaveistoksia ja reliefeitä, sekä puulevyille tehtyjä laserkaiverruksia. Koivulinna on auki keskiviikosta sunnuntaihin 1.7.– 30.8. Taidelinnassa lasitoteemeja ja muotokuvia Orimattilan keskustassa sijaitseva Soile Yli-Mäyryn Taidelinna avaa ovensa vierailijoille kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina ja on sen jälkeen edellisvuosien tavoin avoinna joka sunnuntai. – Keväällä oli pieni tauko, mutta Taidelinnassa on kaikki hyvin ja kaikki toimii, YliMäyry toteaa. Stuttgartin taideakatemiassa opiskellut Soile Yli-Mäyry perusti nimeään kantavan Taidelinnan vuonna 1993. – Se on edellisen laman aikaan hankittu ja ollut 27 vuotta tässä nykyisessä käytössä, Yli-Mäyry kertoo. Näyttelyssä on nähtävillä Soile Yli-Mäyryn omia teoksia vuosikymmenten varrelta. Esillä on maalauksien lisäksi myös lasiveistoksia ja yli kaksi metriä korkeita lasitoteemeja. Tulevat taiteilijapolvet haasteen edessä Koronaviruspandemia on aiheuttanut paljon matkustavan Yli-Mäyryn aikatauluihin muutoksia. Kevättä Yli-Mäyryn oli tarkoitus viettää Venetsian Muranossa uusia lasitoteemeja tehden, mutta matka ymmärrettävästi peruuntui. Yli 30 maassa näyttelyitä järjestäneen Yli-Mäyryn mukaan kontaktien luominen gallerioihin on taidemaailmassa tärkeää. Uusille taiteilijasukupolville koronatilanteen aiheuttamat matkustamisrajoitukset saattavat aiheuttaa hankaluuksia kansainvälistä uraa luodessa. – Polun luominen kansainvälisesti tulee olemaan tuleville taiteilijapolville haaste. Kaikki galleriat ovat kiinni niin kauan kuin korona on vallalla. Tällaista yhteistä ongelmaa ei ole ollut koskaan, Yli-Mäyry toteaa. Vaikka kontakteja pystyy luomaan myös internetin välityksellä, ja taitelijan työt kulkevat maasta toiseen rahtina, tarvitsee todellisen luottamuksen syntyminen Yli-Mäyryn mielestä kasvoista kasvoihin tapahtuvan kontaktin. ANTTI HAAVISTO ”Tällaista yhteistä ongelmaa ei ole ollut koskaan.” Galleria Koivulinnassa on kesällä nähtävissä muun muassa Nelli Nion töitä. Kuvassa maalaus nimeltä Karuselli. Taide kuuluu Orimattilan seudun kesään poikkeusoloista huolimatta Kesän näyttelyissä nähtävillä maalausten lisäksi ainakin lasitoteemeja ja vinksahtaneita veistoksia KUVA: Nelli Nio KUVA: ANNA HAKAmA Soile Yli-Mäyryn mukaan koronakriisi vaikeuttaa uusien taiteilijapolvien tilannetta.
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 6 – N:o 41 B – 2020 J anoisten mökkiläisten toiveisiin on vastattu, sillä Orimattilan torin laidalla sijaitsevasta vesipisteestä voi jälleen hakea juomavettä. Piste ehdittiin jo sulkea viime kesänä, kun Orionaukion saneerauksen yhteydessä luultiin, että kaivon sähköliitännät jäivät erehdyksessä vetämättä. Kyseessä oli kuitenkin väärinkäsitys, sillä kaivo saatiinkin toimimaan sähköjen uudelleenkytkennällä ilman, että asvalttia tarvitsi avata uudestaan. Kaivo palvelee lähinnä mökkiläisiä Orimattilan Veden toimitusjohtaja Mikko Paajanen kertoo, että vesipistettä käyttävät pääasiassa mökkiläiset, jotka hakevat sieltä juomavetensä, mikäli heidän oma kaivovetensä ei ole juotavaksi kelpaavaa. Virkistystä hakevat myös muun muassa torin laidalla pysähtyvät bussimatkalaiset. Kaivon tarkkaa käyttäjämäärää Paajanen ei osaa kertoa. Paajasen mukaan torin kaivo desinfioidaan päivittäin, mutta hän muistuttaa, että veden laatu riippuu myös sen käyttäjistä. Vesipiste ei ole pesueikä leikkipaikka, eikä putken suusta tule juoda hygieniasyistä. Vettä ei myöskään pidä jättää valumaan. Vedenhakupisteistä Orimattilassa toimii ympärivuotisesti vesilaitoksen yhteydessä oleva Tokkolantie 3:n vesipiste sekä Järvikunnan koulun vesipiste Mallusjoella. Lisäksi pieniä vesimääriä voi hakea kesäisin Hasintieltä Karkkulasta. Vesipisteitä myös Myrskylässä ja Pukkilassa Mökkiläisiä ja muita pieniä vesimääriä tarvitsevia palvelevat alueella myös Myrskylässä ja Pukkilassa sijaitsevat vesipisteet. Myrskylässä vettä on perinteisesti saanut vanhalta paloasemalta, jonne on voinut noutaa avaimen kunnantalolta. Kunnantalo on tällä hetkellä kuitenkin suljettuna koronatilanteen takia, eikä kunnan teknisellä johtajalla Timo Krigsmanilla ole vielä varmaa tietoa siitä, kuinka vesipisteelle pääsee kesällä. Varmimmin vettä saakin Myrskylän Salen seinässä olevasta vesipisteestä, johon saa avaimen kassalta. Vesipiste on käytössä kesäaikaan, ja vettä saa tarvittaessa sisältäkin, mikäli piste ei ole käytössä. Pukkilassa janoa pääsee puolestaan sammuttamaan paloaseman seinässä olevalla vesipisteellä. HETA YLITIE Vesilaitoksen työntekijä desinfioi Orimattilan torin vesipisteen päivittäin. Torin kaivosta saa taas vettä Alueen kunnissa on useita vesipisteitä pienten vesimäärien noutamista varten. KATTOREMONTIT PÄIJÄT-HÄMEESSÄ INSINÖÖRITYÖ VIITOSMOOTTORI p. 040 756 9564 www.viitosmoottori.fi HEIKKI SAARINEN KY Määrämittaiset kattoja seinäpellit suoraan valmistajalta. Nopea toimitus. Puh. (03) 871 220 Fax (03) 871 2210 heikki.saarinen@co.inet.fi www.heikkisaarinenky.fi Tokkolantie 5, 16300 ORIMATTILA UUTUUS! Lukkosauma Salmelantie 11, Artjärvi myynti@artjarvensahko.fi www.artjarvensahko.fi TIESITKÖ, ETTÄ PORAKAIVO PITÄISI PUHDISTAA 5-10 VUODEN VÄLEIN? • Puhdistukset ja huollot • Porakaivopumppujen myynti Katso tarkemmin www.porakaivohuolto.net Myynti 050 414 7714 050 368 0001 KESÄALE TIESITKÖ, ETTÄ PORAKAIVO PITÄISI PUHDISTAA 5-10 VUODEN VÄLEIN? Asennus Helén Kaikki kattotyöt samasta osoitteesta ammattitaidolla ? Konesaumakatot ? Kattosaneeraustyöt ? Rakennuspeltityöt ja muut kattotyöt ? Piipun pellitykset ? Profiilikatot ? Kattoturvatuotteet sekä sadevesijärjestelmät • Talo-, turvaja kattotikkaat • Putkija verkkolumiesteet • Kattosillat Soita ja pyydä tarjous! Juha Helén 0400 494 395 juha.helen@phnet .fi Anssi Helén 040 778 9335 www.asennushele n.fi Hollolan Kalustemaalaamo Keskikankaantie 4, 15860 Hollola puh. 040 759 5782 www.hollolankalustemaalaamo.net tarjoaa väliovien, keittiökaapiston ovien ym. maalausta. Kysy tarjous! KOUKJÄRVEN HÖYLÄÄMÖ Puutavaran vakioja erikoismallien höyläykset. Sahaja höylätavaran sekä kutterinpurun myynti. Vainio 0400-714 281 Pukkilantie 16 07600 MYRSKYLÄ www.koukjarvenhoylaamo.? Päätuotteitamme ovat erilaiset paneelit, listat ja ulkoverhouslaudat. Tuotevalikoimasta löytyvät myös sahatavarat, kestopuut, purut sekä pellettisäkit. Myös lehtikuusta. TERVETULOA! Mäntsälän Saha Oy Lahdentie 2, 04600 Mäntsälä p. 0207 2907 20, fax 0207 2907 21 ma-pe klo 8.00-17.00 la 9.00-13.00 www.mantsalan-saha.fi info@mantsalan-saha.fi www.jaxo.fi janne.kanerva @ jaxo.fi Janne Kanerva 0400 294 089 Maalausja tasoitetyöt Puutavara Eero Koskela • erikoispuut • puusepänpuut • läpisahaukset • koivu • mänty • haapa • leppä ym. varastossa • Isojen puiden sahaus vaakavannesahalla Rahikontie 173, 07500 Askola Puh. 0400-183 448 www.tuppilauta.com, eero.koskela@pp.inet.fi
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 2020 – N:o 41 B – 7 K esän alku näyttää lavatanssien ystäville kurjalta. Kiparkatin ja Mäntymäen lavoilla pääsee näillä näkymin tanssimaan vasta elokuussa. Mäntymäen lavan yrittäjä Manu Syrjänen kertoo joutuneensa perumaan kaikki tanssit heinäkuun loppuun saakka. – Kukaan ei tiedä, tanssitaanko vielä elokuussakaan, Syrjänen tuskailee. Mäntymäelle elokuulle varattuja esiintyjiä ei olla vielä peruttu siinä toivossa, että tilanne muuttuisi kesän edetessä. Syrjäsen mukaan hallituksen ohjeistus on ollut selkeää, mutta näissä puitteissa se ei yksinkertaisesti mahdollista lavatansseja. – Onhan se nyt aika vaikeaa pitää tanssiessa mitään metrin turvaväliä, Syrjänen kommentoi. Tanssikansa ei myöskään Syrjäsen arvion mukaan välttämättä saapuisi paikalle vaikka rajoituksia höllennettäisiin. – Se riippuu nyt paljon siitä, miten ravintoloiden aukeaminen sujuu. Toivotaan, että ihmiset osaavat käyttäytyä, Syrjänen miettii. Mäntymäen lavalle on tullut ehdotuksia, että tanssikautta voitaisiin jatkaa myöhemmälle syksyyn. Syrjäsen mukaan se on kuitenkin vaikeaa, sillä tanssikansa siirtyy silloin jo talvella toimiville lavoille. Erilainen juhannus Kiparkatissa Kiparkatin lava avaa ovensa juhannuksena, mutta tanssimaan ei silloin vielä pääse. Lavaa ylläpitävän Myrskylän Myrskyn puheenjohtaja Emmi Kontinen kertoo, että tarkoituksena on järjestää jonkinlainen pienimuotoisempi juhannustapahtuma, vaikka perinteiset juhannustanssit peruttiinkin. Jotain hyvää poikkeusoloista on Kontisen mukaan seurannut. – Olemme keväällä tehneet pintaremonttia Kiparkatin sisätiloissa kovalla höyryllä. Kun avaamaan päästään, lava tulee olemaan täysin uudistettu, Kontinen iloitsee. Kesälle suunnitellut tapahtumat, kuten retrodisko sekä Janne Tulkin ja Tulisen Sydämen keikka, on siirretty järjestettäväksi elokuulle. Kontinen toivoo rajoitusten höllenevän siihen mennessä. – Tanssimisesta katoaa idea, jos joutuu pitämään turvaväliä, Kontinen pohtii. Korvaavia tapahtumia kesälle on jo suunniteltu. Lapsille suunnattu Kiparkatti Goes Parkour aiotaan toteuttaa yhteistyössä Myrskylän nuorisovaltuuston ja Moose Gym -urheiluhallin pitäjien kanssa. – Järjestämme nyt pienempiä tapahtumia ennen elokuuta, jolloin tanssimaan toivottavasi pääsee jo. Ihmiset ovat olleet todella ymmärtäväisiä, Kontinen kiittelee. ErIKa MäKELä ”Kukaan ei tiedä, tanssitaanko vielä elokuussakaan.” Mäntymäen lavalla tanssahdeltiin sankoin joukoin elokuussa vuonna 2018. Kiparkatin ja Mäntymäen tanssikesä jää lyhyeksi AT Aurinkopaneelit on paikallinen Aurinkopaneeliasiantuntijasi, meiltä saat kaikki aurinkosähköpaketit avaimet käteen -asennettuina! At Aurinkopaneelit Oy Erkontie 12, Orimattila, 050 369 9345, www.ataurinkopaneelit.fi Soita 050 369 9345 tai laita viestiä elias.saar toala@ ataurinko paneelit.f i SÄHKÖÄ AURINGON LASKUUN? KUVA: AnniinA KorpelA
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 8 – N:o 41 B – 2020 LAITTEET TYÖHÖN JA VAPAA-AIKAAN Yamaha Kodiak 450 EPS DIFF LOCK T3B 60 KM 2020 9990 + tk Messinkitie 5, Orimattila, 03-777 2255, 0400 492 910, 044 553 9800 Avoinna ark. 8.00–17.00 tai sopimuksen mukaan. MOPOT • OFFROAD • ATV • STREET MYYNTI • HUOLTO • VARAOSAT • TOIMITUS POSTI/MH Yli 100 kpl laatuvaihdokkeja! Kysy vaihtotarjous! VUOKRAAMME RAKENNUSKONEET • HENKILÖNOSTIMET • SAKSILAVAT • Maantiivistäjät • Käsityökalut • Pumput • Lattianhiomakoneet • Imurit • Telineet • Sähkökeskukset • Minikaivurit • Pienkuormaajat • Auto-venetrailerit • Betonivibrat • Naulaimet • Naulat • Hiertokoneet • Piikkauskoneet • Puutarhakoneet HUOLTO 040 500 4935 MOPOJEN & MOOTTORIPYÖRIEN • huollot • korjaukset • varaosat KONEVUOKRAAMO 044 788 0200 AVOINNA MA–PE klo 7.30–16.00 KTM Duke 125 2019 4490 + tk CF Moto C Force 450 EFI T3B 5590 + tk Rieju MRT 50 SM 3190 + tk Palvelun tarjoaa osuuspankki. Oma talous on jokaiselle tärkeä OP-mobiilista löydät Oma talous -palveluita, jotka auttavat sinua oman taloutesi hallinnassa. Oma talous -palveluiden avulla saat menot ja tulot helpommin tasapainoon, jolloin rahaa voi alkaa kertyä myös säästöön. Oma talous Enemmän samalla rahalla OP Artjärvi Avuksi arjen asioihin paikallisia palveluita osoitteesta: www.palvelusantra.fi Orimattilan kesään musiikkitapahtumia järjestäville kevät on ollut epätietoisuuden sävyttämä. Koronatilanteen suunnan kehittyminen ja hallituksen linjausten odottaminen ovat asettaneet tapahtumajärjestäjät hankalaan tilanteeseen. Käytännössä tapahtumien valmistelun pitäisi olla jo hyvässä vauhdissa, mutta varmoja päätöksiä yleisötapahtumien järjestämiseen liittyen ei ole vielä voitu tehdä. Takinkääntöfestivaali toteutuu ”ehdottomasti ehkä” Mallusjoen Takinkääntöviikon kohtalo tämän vuoden osalta ratkeaa kesäkuun aikana, mutta toistaiseksi järjestäminen on vielä epävarmalla pohjalla. – Definitely maybe, summaa tilanteen tapahtuman taiteellinen johtaja Aleksis Kyrö. – Päätöstä ei vielä käytännössä voi tehdä, mutta tiedotamme asiasta heti kun se on mahdollista, Kyrö kertoo. Mallusjoen Takinkääntöviikkoa on järjestetty vuodesta 1992 lähtien, ja siellä esiintyneiden artistien joukossa on muiden muassa Kaj Chydenius, Maarit Hurmerinta, Olavi Uusivirta ja Pauli Hanhiniemi. Erkko-rockin tilanne elää Erkko-rockin järjestelyissä edetään tällä hetkellä alkuperäisen suunnitelman mukaan, eli festivaali on tarkoitus järjestää 1.8 Varsapuistossa. – Tilanne elää, mutta se auttaa, että kyseessä on ulkoilmatapahtuma, kertoo festivaalia järjestävä Matti Myllynen. Myllysen mukaan varasuunnitelma on kuitenkin edelleen olemassa, mikäli tilanne muuttuu ja hallituksen asettamat kokoontumisrajoitukset tiukentuvat. – Voi olla, että tapahtuma siirtyy loka-marraskuulle, jos rajoitukset pitenevät, Myllynen kertoo. Orimattila laulaa ja soi -tapahtuma sekä Kantrifestivaali peruuntuivat jo aiemmin keväällä. Kantrifestivaalin järjestäjä Hannu Tuominen tosin totesi, että tapahtuma voisi toteutua, mikäli jotain mullistavaa tapahtuu. Tänä vuonna Kantrifestivaalien kulkuetta ei nähdä Orimattilan kaduilla. Kuva vuoden 2015 kulkueesta. Epävarmuus haittaa musiikkitapahtumien järjestämistä KUVA: Virpi KAllio Jazzpiknik järjestetään Pukkilan pappilan puistossa tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa. Paikallisena kulttuuriaktiivina tunnetun tuottaja Arto Luoman mukaan kaikki on melkein valmista tapahtumaa varten. – Bändikin on jo päätettynä, Luoma kertoo. Tämän vuoden esiintyjä on Improvisoidun musiikin orkesteri IMO, jonka solistina toimii tällä kertaa Anne Tamminen. Piknik järjestetään 8. elokuuta kello 14–15. Viimevuotinen Jazzpiknik keräsi pappilan puistoon noin 150 kuuntelijaa. Musiikkipuolesta vastasi Classic Jazz Trio solistinaan Marle Mikkola. Luoman lisäksi tapahtumaa ovat järjestämässä Pukkilan Kulttuuriyhdistys ja Pukkilan seurakunta. Kirkon väki järjestää tänäkin vuonna buffettarjoilun, jota tarjoillaan jo kello 13.30 alkaen. Ainakin viime vuonna myynnin tuotot käytettiin lapsiperheiden ruokajakelun kustannuksiin. Ruokailua lukuun ottamatta Jazzpiknik on maksuton tapahtuma. Maksimissaan paikalle saa saapua 500 kuuntelijaa, ja tulijoita kehoitetaan varustautumaan omilla istuimilla tai vilteillä. Jazzpiknikin vieraskirjaan kertyi viime vuonna 133 nimeä. Pukkilan piknikillä kuullaan taas jazzia elokuussa KUVA: JUho KiUrU
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 2020 – N:o 41 B – 9 n. 30 kpl hyväkuntoisia edullisia henkilöautoja Kehräämön takapihan sisätiloissa. www.nettiauto.com/yritys/autoimone/vaihtoautot AUTOMYYNTI IMONE AUTOPELTISEPPÄ SAIROLA Pentti Järvi Ky Yli 30 v. AJONEUVOJEN RUOSTEENESTOA www.ruosteenestoa.?i puh. 03-779 7244 TAKSI MIKA NIEMINEN 8+1 taksibussi pyörätuolipaikalla Tilaa suoraan kuljettajalta! 0400 120 162 TAKSI A & S Rosenlund 040 554 25 26 MOTORS OY Huollot ja korjaukset asiantuntevasti! 09 271 5100, 0440 715 101, 041 705 3381 Mallusjoentie 809, 16450 Mallusjoki AUTOMAALAAMO JÄRVINEN KY • Henkilöja pakettiautojen maalaustyöt • Pintapeltioikaisut • Muovikorjaukset • Kolarivauriokorjaukset 0400 738 604 • Viikarintie 92 • 16300 Orimattila Meiltä kaikki palvelut pienkoneisiin, moottoripyöriin ja mönkijöihin yhden katon alta. Koulutie 19 D, 16300 Orimattila 044-751 2777, 044-751 2787 info @drmpromoto.fi • www.drmpromoto.fi Mpja pienkonehuolto Avoinna ma–pe 8–16.30 JASA AUTOHUOLTO OY orimattila @ad-autokorjaamo.fi aukioloajat ma–pe 7.30–17.00, la sovittaessa ad-autokorjaamo.fi TÄY DEN PALV ELU N AUTOKO RJAAMO KAIKKI HUOLLO T JA KORJAU KSET! MYÖS RAHOITUS ad-laskulla! Yhdessä tai useammassa erässä! TURVALLIS TA MATKAA KAIKILLE! Kaikki huollot ja korjaustyöt alkuperäisillä varaosilla – autosi iästä tai merkistä riippumatta – ja takuu säilyy! Tönnön Siltajuhlilla on vuosien saatossa nähty myös vierailevia tähtiä. Eki Jantusen (oik.) kanssa viime vuonna yhteislauluja laulatti Heikki Punkkinen. Tönnön siltajuhlilla lauletaan ja vedetään köyttä tänäkin kesänä Kesärengastarjouksia: Esim. uudet alk. 190,250,285,220,290,305,230,325,360,250,410,430,275,430,440,KUVA: AnnA HAKAmA Perinteisiä siltajuhlia vietetään Tönnönkosken partaalla elokuun lopulla tänäkin kesänä. Siltajuhlien teemaa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta yhteislaulut ovat tapahtuman pääosassa, kuten aina ennenkin. Juontajana ja yhteislaulujen vetäjänä toimii tuttuun tapaan Eki Jantunen. Niemenkylän-Tönnön Nuorisoseura ry:n sihteerin Pertti Oksasen mukaan siltajuhlien yhteydessä on tavoitteena päästä viettämään myös Tönnön alueelle kehitteillä olevan QR-koodeilla toimivan luontopolun avajaisia. – Luontopolku on kehitteillä joen rannan ja Virkkeen mäen väliselle alueelle. Perinteisten opastustaulujen lisäksi osaan kohteista pääsee tutustumaan kännykällä luettavien QR-koodien kautta, Oksanen kertoo. Siltajuhlilla yhteislaulujen lisäksi toimii tuttuun tapaan kahvio, josta kahvin lisäksi voi ostaa erilaista purtavaa. Siltajuhlien aikana Tönnön myllyllä on avoimet ovet ja tärkeänä osana juhlia on tietenkin vuotuinen köydenvetokisa, jossa joen itäja länsipuolen väki ottaa mittaa toisistaan. Viime kesänä voiton vei länsipuoli.
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 10 – N:o 41 B – 2020 P ennalantien laitaa vilistävä valkoinen laatikkopyörä on veikeä näky. Iisak (5) ja Penna (2) istuvat tottuneesti kyydissä, kun isä Juha Eskelinen polkee menemään sähköavusteisella menopelillään. Ajokiksi valikoitui nelisen vuotta sitten hollantilaisen Urban Arrowin Family-mallinen laatikkopyörä, jota maahantuoja mainostaa ”tavarapyörien Mersuna”. Ihan halpa investointi pyörä ei ollutkaan, sillä Eskelinen kertoo pyörän maksaneen kaikkine lisävarusteineen lähemmäs 6 000 euroa. Edullisimmillaan uuden laatikkopyörän saa jo alle kahdella tuhannella eurolla. Sähköavusteisesta mallista, joita suurin osa painavien lastien kuljetukseen tarkoitetuista pyöristä on, saa kuitenkin maksaa hieman enemmän. Juha Eskelisen mukaan sähköavusteisen pyörän hankkiminen tuli ajankohtaiseksi perheen muutettua Helsingistä Orimattilan Pennalaan. – Etsimme taloa sillä ajatuksella, että talon pitää olla pyöräilymatkan päässä töistä, kertoo Lahden steinerkoulussa matematiikan ja fysiikan opettajana työskentelevä Eskelinen. – 16 kilometrin työmatka meni kuitenkin vähän kipurajoille, kun pitää vielä lapsia kuljettaa. Ei sitä varmaan tavallisella pyörällä tulisi kuljettua, jatkaa Eskelinen, jonka neljästä lapsesta Seemi (9) ja Rilla (7) kulkevat myös isän mukana steinerkouluun ja sen eskariin. Tavoite olisi kulkea työja koulumatka Lahden Jalkarantaan joka päivä pyörän selässä, mutta Eskelinen kertoo, että todellisuudessa matka taittuu kahdella pyörällä noin puolet ajasta. Myös perheen nuorimmaiset kulkevat laatikkopyörän kyydissä reilun kilometrin matkan Pennalan koulun kupeessa sijaitsevaan päiväkotiin. Parhaimmillaan perheen kaikki neljä lasta ovat olleet yhtä aikaa kyydissä. Meno on sen verran tasaista, että toisinaan lapset lukevat kirjaa tai Aku Ankkaa pyörän kyydissä istuessaan. Juha Eskelistä miellyttävät laatikkopyöräilyssä erityisesti sen mukanaan tuoma hyötyliikunta sekä kulkumuodon ympäristöystävällisyys. – Ja onhan se lapsistakin hauskaa, Eskelinen muistuttaa. Pitkäaikainen haave toteutui Pennalan kaduilta voi bongata toisenkin erikoisemman kaksipyöräisen. Hanna Pillin pihassa komeilee nyt perheen uusin tulokas, turkoosina hohtava pitkäperäpyörä. Perheen vanha laatikkopyörä vaihtui kaupassa reilun kolmen tuhannen euron hintaiseen, sähköavusteiseen perhepyörään. Ranskalaisen pyöränvalmistaja Yuban Boda boda -mallin pyörässä on tavallista pyörää pidempi takapää, ja pyörään saa lastattua esimerkiksi kaksi lasta tai viikon ruokaostokset. – Monta vuotta olen haaveillut tällaisesta pyörästä, mutta laatikkopyörä tuntui paremmalta ratkaisulta, kun lapset olivat pieniä, Pilli kertoo. Nyt lapset ovat kuitenkin jo ehtineet siihen ikään, että nuorimmainenkin voi istua takana istuimessa. JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA Eskelisen perheen äiti Leenakin hyppäsi toimittajan mieliksi laatikkopyörän kyytiin. Ohjaimissa on Juha Eskelinen, ja kyydissä istuvat Iisak (5) ja Penna (2). Perhepyörän kyydissä kulkevat lapset ja kauppakassit Erilaiset tavaraja perhepyörät ovat yleistyneet viime vuosina huimaa vauhtia myös Suomessa. Pennalan kylästä niitä löytyy kaksin kappalein. NIINIKOSKEN KAIVIN RAJALA OY • soraja kalliomurskeet • seulotut lajikkeet • kaivinkoneurakointi puh. 0400 352 423 Laske aitasi hinta! www.kruunuaita.fi 050 368 9797 Kruunaa talosi Kruunuaidalla! Asennus Helén Juha Helén, 0400 494 395 juha.helen@phnet.fi www.asennushelen.fi Säänkestävät roskakatokset • Useita eri värivaihtoehtoja • Avaimet käteen -periaatteella • Kotiin toimitettuna • Paikalliselta perheyritykseltä Avokatos 580,Ovellinen katos 680,Pellistä tehdyt katto ja seinät kestävät hyvin säätä ja kulutusta sekä näyttävät hyvältä. Katos on saatavilla useissa eri väreissä, joko avoimena tai ovien kanssa. Koko paketti toimitetaan kotiisi avaimet käteen -periaatteella, turvallisesti ja vaivattomasti. Sähköpyörän mittari paljastaa muun muassa sen, kuinka pitkälle akulla vielä ajaa eri avustustehojen ollessa käytössä.
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 2020 – N:o 41 B – 11 KAJALON SORA KAJALON SORA – ORIMATTILA – NASTOLA – VILLÄHDE – LAHTI Sorat ja murskeet Laadukas puutarhamulta Kaivinkonetyöt Laadukkaat kiviainekset – Täsmälliset toimitukset kajalonsora.fi 040 501 5771 -KIVIAINEKSET Rautaisella ammattitaidolla kaikki maanrakennustyöt sekä kaivinkoneja koneurakoinnit. Ota yhteyttä puh. 040 753 7323 www.koneurakointivillberg.fi, villberg.petri@saunalahti.fi KONEURAKOINTI Petri Villberg Oy PARHAAT MAA?AINEKSET RAKENTAJILLE • Seulotut ja murskatut lajikkeet • Puutarhamulta 040 526 9119 | parhaoy.? Pillin perheen pyörässä on lisävarusteena lastenkuljetuskehikko, jonka sisällä olevaan istuimeen mahtuvat perheen lapsista Lumi (5) ja Otso (2). Istuimen edessä olevalla istuinpatjalla kulkee perheen esikoinen Suvi (8) tai keskimmäinen Lumi, joka voi tarpeen tullen istua joko istuinpatjalla tai lastenistuimella. Hanna Pilli kertoo, että perhepyörä on heille kuin kakkosauto. Monikäyttöinen pyörä on Pillin sanojen mukaan ”korvessa” asuvalle perheelle kätevä lisä, jos esimerkiksi isä Tapio on autolla töissä Helsingissä. Arkisten asiointien lisäksi suunnitelmissa on pidempiä pyöräretkiä. – Meidän on tarkoitus lähteä pyöräretkelle koko perheen voimin ja olla yötä jossain. Mieheni on tekemässä tee se itse -ratkaisua, jolla pyörän alatukiraudoille saa isompien lasten pyörän hinaukseen. Jos jompaa kumpaa lapsista alkaa väsyttää, voimme ottaa hänet kyytiin ja laittaa pyörän tyhjänä hinaukseen. Sähköpyörällä ajaa kuin myötätuulessa Molemmissa perheissä pyörä on sähköavusteinen, eli se keventää polkijan ajoa noin 25 kilometrin tuntivauhtiin saakka, jonka jälkeen avustus kytkeytyy pois päältä. Pyöriä, jotka kulkevat sähkön avulla tätä kovempaa, koskee erilainen lainsäädäntö. Sekä Juha Eskelinen että Hanna Pilli kertovat, että pienten alkuvaikeuksien jälkeen perhepyörällä on ollut helppo ajaa. Ainoastaan liikkeellelähdöt ja käännökset vaativat hieman erityishuomiota. Molemmat myös ajavat pyörällä ympäri vuoden. Eskelisten laatikkopyörässä sadekuomu suojaa tarvittaessa kyytiläisiä kastumiselta, ja talvipakkasilla päälle puetaan kaksi toppatakkia. Lisälämpöä tuo vielä huopa. Myös toimittaja pääsi juttua tehdessään testaamaan laatikkopyörää. Pyörän hallinta vaati keskittymistä, sillä edessä oleva laatikko-osa tuntui tyhjänäkin heiluvan puolelta toiselle. Myös kääntyminen oli aluksi hankalaa lähes kolmemetrisellä ja viitisenkymmentä kiloa painavalla pyörällä. Pienen harjoittelun jälkeen ajo sujui jo paremmin. Sähköavustuksen ollessa kovimmalla teholla ei polkijalle jäänyt juurikaan työtä tehtäväksi. Käyttökokemus muistuttaa Suomenkin kaduille ilmestyneillä sähköpotkulaudoilla ajamista, vaikka ihan ilman lihasvoimaa ei sähköavusteisella pyörällä eteenpäin pääsekään. Molempien perhepyörien omistajat ovat selkeästi innoissaan pyöristään, ja suosittelisivat erikoisia kulkuvälineitään muillekin. – Minuun saa ottaa yhteyttä, jos haluaa koeajaa tällaista pyörää, Hanna Pilli tarjoutuu. HETA YLITIE ”Meidän on tarkoitus lähteä pyöräretkelle koko perheen voimin ja olla yötä jossain.” Kalle Pärhä 040-5817394 Hans Pärhä 040-5610729 www.konepalveluparha.fi Kaivinkonetyöt • Raivausjyrsintä • Traktoriurakointi MAANRAKENNUS T. HÄMÄLÄINEN Puh. 0400 971 293 Kaikenlaiset kaivuuja maanrakennuspalvelut ja jätevesijärjestelmät soraliike.jantunen@phnet.fi www.soraliikejantunen.fi 0500-416 900 • Rakennussorat • Mullat • Fillerit • Maisemakivet • Toimitukset • Piennoudot Hanna Pilli ja Suvi (8) näyttävät, kuinka sujuu ajo perheen uudella pitkäperäpyörällä.
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 12 – N:o 41 B – 2020 O n aurinkoinen iltapäivä Kairessuo–Mieliäissuon luontopolulla. Se on yksi tubettaja Roni Backin lempipaikkoja Orimattilassa. Back on käynyt kokeilemassa monia seudun luontopolkuja ja -reittejä, mutta Kairessuo–Mieliäissuota voittanutta ei ole löytynyt. 26-vuotias Roni Bäck tunnetaan paremmin nimellä Roni Back, ja se on myös hänen Youtube-kanavansa nimi. Kanavalla on yli puoli miljoonaa tilaajaa. Tubettajan videoita katsotaan viikossa puolitoista miljoonaa kertaa. Käydessään kotiseuduillaan Orimattilassa hän on kuitenkin aivan tavallinen nuori mies. Backin synnyttyä vuonna 1993 hänen vanhempansa muuttivat Kuivannon seudulle. Kun tuli aika aloittaa koulunkäynti, Back muutti perheineen Helsinkiin. Orimattilan talo jäi käyttöön toiseksi asunnoksi ja mökiksi. Nykyään Kuivannon talo on Roni Backille turvasatama, jonne hän tulee säännöllisesti rentoutumaan ja lataamaan akkuja. – Orimattila on minulle perheen paikka. Täällä ollessa aika pysähtyy, Back kertoo. Missä mieli lepää Saavumme Mieliäissuon lintutornille. Kaunis sää on houkutellut muitakin ulkoilijoita, joten jäämme istumaan tornin juurella olevan pöydän ääreen. Vaikka ilma ei ole vielä turhan lämmin, Backilla on jalassaan urheilulliset shortsit. –Se on mielentilakysymys, Back vastaa nauraen lyhyistä housuista kysyneelle uteliaalle ulkoilijalle, jolla on päällään ohut toppatakki. Tubettajan työ voi olla ajoittain äärimmäisen stressaavaa. Omien sanojensa mukaan Back ei ole juurikaan lomaillut kolmeen vuoteen, sillä videoita tehdään viikoittain ja välillä jopa päivittäin. JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA Roni Backin veri vetää Orimattilaan Kuivannolta kotoisin oleva Back on yksi Suomen seuratuimmista tubettajista. Kun mieltä painaa jokin, hän palaa kotiseudulleen rauhoittumaan. Back on aiemmin tehnyt videon Mieliäissuon lintutornilta. Luonnossa liikkuminen on Roni Backille tärkeä harrastus.
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 2020 – N:o 41 B – 13 Poikkeuksellinen kevät kuitenkin pakotti hidastamaan tahtia, kun suunniteltuja projekteja peruttiin ja siirrettiin myöhemmälle. Back viettikin aikaansa Kuivannolla nauttien rauhasta ja hiljaisuudesta, kunnes hallitus ilmoitti maaliskuun lopussa Uudenmaan rajojen sulkemisesta ja kehotti mökkeilijöitä palaamaan kotiin. – Suoraan sanottuna oli vaikea punnita, onko käskyjen noudattaminen vai oman mielenterveyden säilyminen tärkeämpää. Helsingissä ihmiset olivat varotoimista johtuen ärtyneitä, ja ulkoilu oli väenpaljouden vuoksi vaikeaa, Back harmittelee. Kevät on saanut pohtimaan asuinpaikkaa uudelleen. Jos Backiltä on aiemmin kysytty, muuttaisiko hän Orimattilaan, pilke silmäkulmassa annettu vastaus on ollut, että hän hankkii täältä ”järkyttävän lukaalin”. Sanojen takana on kenties nykyään ripaus enemmän totuutta. Mökillä riittää tekemistä Kesämuistoja Orimattilasta riittää. Lapsuuden kesien ykköspaikka oli Kalliojärven uimaranta, jonka hyppytornista Back muistelee tehneensä uhkarohkeita pää edellä -hyppyjä. Uimisen jälkeen mentiin legendaariselle Koivulan kioskille, jonka omistaja tarjosi aina Backille ja hänen veljilleen ilmaiset Jaffapullot. – Se oli aina sokeritonta, eli se ei varmaan mennyt kaupaksi, Back nauraa. Koivulan Kioskilla tulee edelleen käytyä. Viime kerralla pari kuukautta sitten Back tilasi XXXL farmariburgerin, joka oli niin suuri, että hän söi sen lopulta tyttöystävänsä kanssa puoliksi. Nykyään vapaa-aika mökillä kuluu urheillessa ja levätessä. Back käy Pajulahden urheilukeskuksella treenaamassa intervallijuoksua tyttöystävänsä Airi Mikkelän kanssa, joka on sulkapallon moninkertainen Suomen mestari. Mikkelän pelejä olisi voinut seurata tänä kesänä Tokion olympialaisissa, ellei niitä olisi siirretty. Pariskunta pelailee sulkapalloa myös pihallaan, eikä Back ole ymmärrettävistä syistä onnistunut voittamaan Mikkelää montaa kertaa. Lisäksi aika kuluu lenkkeillessä, saunoessa ja Backin vanhempien koirien kanssa leikkimisessä. Vaikka suku on hankkinut toisen, suuremman mökin Iitin kunnan alueelta, Kuivannon kodista ei silti luovuta. – Isä sanoi kirjoittavansa testamenttiinsa, ettei mökkiä saa myydä, Back paljastaa. Rakkaudesta lajiin Vaikka ura tubettajana on mahdollistanut monenlaisia muitakin projekteja, videoiden tekeminen on Backin ensisijainen prioriteetti. – Kaikki nämä siistit työkeikat, kuten tänä keväänä ilmestyvä Suurmestari-televisiosarja, tarjotaan minulle juuri tubettamisen ansiosta, Back pohtii. Hän tietää, että hänen videonsa ovat iso osa monien ihmisten elämää. Kerran eräs perheenäiti sanoi Backille, että Roni on aina mukana aamiaispöydässä. Backin videoiden katsojakunta on kohtuullisen nuorta, mutta ihmisten mielikuvat ovat liiankin kärjistyneitä. – Ihmiset arvioivat yleisöni ikää Meet & Greet -tapahtumieni perusteella, jotka tietoisesti suunnataan nuorimmille faneilleni. Myös Tubeconin kävijäkunta on enimmäkseen alaikäistä, vaikka Youtubea katsovat kaikenikäiset, Back selvittää. Esimerkiksi Backin Kuivannon mökkinaapuri katsoo hänen videoitaan paljon, vaikka on asunut naapurissa siitä lähtien, kun Back on syntynyt. Joskus kun Back on harmitellut videolla kuivia huuliaan, naapurin vaimo on seuraavana päivänä suositellut hänelle huulirasvaa. Isoveljen rooli mietityttää Useimmiten tubettaminen ei tunnu Backin mielestä edes työltä, mutta joskus ”yleisön isoveljenä” toimiminen on tuonut mukanaan vaikeita tilanteita. Back vakavoituu kertoessaan viestistä, jonka eräs hänen yksitoistavuotias faninsa oli hänelle lähettänyt. – Viestissä poika kertoi, että hänen isänsä oli joutumassa vankilaan huumeiden vuoksi ja joutuu käyttämään kaupungilla liikkuessaan luotiliivejä. Äiti taas käyttää päivänsä juomiseen. Minun videoni auttavat kuulemma jaksamaan, Back kertoo vakavana. Ongelmista kertovia faneja Back yrittää ohjata avun piiriin esimerkiksi netissä toimiviin nuorten chatteihin ja tukipalveluihin. Yksittäisiä ihmisiä hän ei voi auttaa, sillä viestejä tulee liian paljon, eikä Backillä ole tarvittavaa koulutusta nuorten auttamiseen. – Se tuntuu kamalalta, mutta pyrin keskittymään videoiden tekemiseen, jotta he saavat iloa ja inspiraatiota elämäänsä, Back sanoo. Suorapuheiset paikalliset miellyttävät Kävelemme lintutornilta takaisin metsään. Back haluaa esitellä uusinta harrastustaan, eli nuorallakävelyä ja kaivaa repustaan välineet esiin. Pian oranssi kantohihna pingottuu kahden puun väliin. Back aikoo tehdä tulevaisuudessa videon nuorallakävelystä. Muuten suunnitelmat ovat kesän osalta vielä auki. – Ihan kaikkia projekteja ei ole peruttu, mutta nyt on hyvin aikaa vaikka matkailla ympäri Suomea, jos tilanne sen sallii, Back tuumii. Tasapainoilu nuoralla sujuu Backin mukaan paremmin, jos ottaa kengät pois. Ohi kulkeva vanhempi pariskunta pysähtyy ihmettelemään nuorallakävelijää, mutta he eivät tunnista häntä julkimoksi. Back juttelee pariskunnalle ystävällisesti keikkuessaan narulla. Orimattilalaiset ovat Backin mukaan rehellistä ja suorapuheista porukkaa, mitä hän arvostaa. Helsinkiläiset ovat kohteliaita joskus teennäisyyteen asti. Sen sijaan erään Backin orimattilalaisen ystävän ollessa kylässä Helsingissä ensi kertaa, oli tämä sisälle tullessaan heittänyt laukut suoraan lattialle ja todennut: ”Perkele, mikä ruuhka!” Back irrottaa nuoran puusta ja pukee kengät takaisin jalkaan, sillä kotiinlähdön aika on koittanut. Kävelymatkalla takaisin parkkipaikalle Back varmistaa vielä, mistä tämän kesälehden saa käsiinsä. – Vanhemmat kerää kaikki Orimattilan Sanomat talteen. Meidän perheessä ei ole mitään, ellei sen sivuille pääse, Back vitsailee. ERIKa MÄKELÄ ”Orimattila on minulle perheen paikka. Täällä ollessa aika pysähtyy.” Tyttöystävä osti Backille uudet lenkkarit, kun edellisistä pilkottivat varpaat ulos. Back kirjoitti terveisensä lintutornin vieraskirjaan. Luonnossa liikkuminen on Roni Backille tärkeä harrastus.
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 14 – N:o 41 B – 2020 Kesäteatterin ystävät joutuvat tänä vuonna Orimattilan alueella pettymään, sillä kesän kaikki paikalliset ensiillat on peruttu. Viimeisimpänä peruutuksien listaan liittyi toukokuussa Pukkilan kesäteatteri, jonka esitys William Shakespearen näytelmästä Kesäyön unelma siirrettiin ensi vuoden kesäkuulle. Artjärven Vuorenmäellä oli tarkoitus tänä kesänä esittää komedia Kahden akan loukussa, joka on jatko-osa viime vuoden näytelmälle nimeltä Akkaralli. Kesäteatteriproduktiota työstänyt Nuorisoseura Säilän harrastajateatteri ilmoitti maaliskuussa pitävänsä välivuoden koronakriisin takia ja jatkavansa kesäteatteritoimintaa vuonna 2021. Jätinpesän kesäteatterilta jää puolestaan väliin Aleksis Kiven klassikon Seitsemän veljestä 150-vuotisjuhlaesitys. Veljeskatras pääsee lavalla irti vasta vuoden päästä kesällä. Edessä hiljainen teatterikesä Tervetuloa Kalapuotiimme! 19 90 Puodissamme myös paljon muita pientuottajien herkkuja! Tuoretta, hyvää Savukalaa läheltä kauas! Kylänpääntie 45, Myrskylä, puh. 020 735 2730 Avoinna ma–to 9–16, pe 9–18, la 9–14 www.myrskylansavu.com MYRSKYLÄN APTEEKKI Oikotie 2 A, Myrskylä | puh. (019) 522 2200 Arkisin 9–17, lauantaisin 9–13 Matkahuollon pakettipiste Eläinystäväsi kauniille muistolle Suomen Eläintuhkaus Tarjoamme surun kohdatessa kaikki tuhkaamiseen ja hautaamiseen liittyvät palvelut sekä tuotteet saman katon alta. www.suomenelaintuhkaus.fi puh. 020 33 1234 Löydät meidät Facebookista HUOPAKATOT KUNTOON! PUH. HB SÄHKÖ OY 99 90 OVH. 139,G W 02 A LC 15 KAIKKI PIHAAN JA PUUTARHAAN IKH:N, HUSQVARNAN JA MUIDEN LAATUMERKKIEN JÄLLEENMYYJÄ Tarjoukset voimassa myymälässämme 31.7.2020 asti tai niin kauan kuin varatut erät riittävät. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. KE M H K H I6 00 10 34 6 96 78 46 901 XG R0 03 96 76 77 601 M W 47 11 32 AT 24 00 90 5 XK 62 12 A M W 46 45 56 16 90 149,3450,79,249,299,49,79,269,OVH. 19,90 OVH. 199,OVH. 4499,OVH. 90,OVH. 279,OVH. 369,OVH. 102,99 OVH. 98,OVH. 459,HYÖNTEISANSA 6W polttimella ja 20m 2 peittoalueella PORAKONE Vääntöä 53 Nm, 13 mm pikaistukka, 2 kpl 2,5 Ah akkuja sekä laturi AKKUTRIMMERI GW020 Kotipihan ja mökin trimmeri! Helppo purkaa kahteen osaan kuljetusta varten. Sis. 2Ah akun ja laturin. MATKAJÄÄKAAPPI KOMPRESSORILLA 15 ltr., 12/24V, nopea jäähdytys -20C asti, lisävarusteeksi saatavilla 220V-adapteri RAIDER 214 TC + 94CM LEIKKUUPÖYTÄ Legendaarinen Raider-leikkuri 94cm leikkuupöydällä ja Brigsin Twinmoottorilla! TYÖKALUSETTI 44-osainen työkalusetti mökille, autoon tai veneeseen PAINEPESURI Husqvarnan PW 345C-pesuri, max. 135 bar, 420-550 l/h, 8 m, teho: 2,4 kW RAKENNUSTELINE FIRST 5-rakennusteline jolla ulotut jopa 4,40 m korkeuteen! KOTTIKÄRRYT 2-pyöräinen ja 160 ltr kuupalla KYLMÄLAUKKU Erittäin kestävästä materiaalista tehty kylmälaukku. Mitat: 380x240x330 mm PORAKONE M18 CBLDD-502C-porakone, 2 kpl 5 Ah akkuja sekä laturi TRAKTORIVARUSTE.FI LAATUKATU 17 19, LAHTI ma–pe 8–18, la 9–14 Puh: 010-4205510 Hydrauliikkaosasto: ma–pe 8–17, la suljettu 199,OVH. 219,Tervetuloa verkkokauppaamme: Meillä huolletaan ja korjataan ammatti taidolla niin Husqvarnat, Jonseredit, McCullochit kuin Partneritkin! Kysy myös kuljetusta uusille tai huoltoon tuleville koneille! TIESITHÄN, ETTÄ LTV:LLA ON OMA PIENKONEHUOLTO? VERKKOVIRTA ADAPTERI KAUPAN PÄÄLLE! ETUSI 39,90€
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 2020 – N:o 41 B – 15 A urinkotuoli, riippumatto tai laiturin nokka – ja kaveriksi hyvä kirja. Kesä innostaa vuodesta toiseen lomalaiset sukeltamaan kirjojen seikkailuihin. Orimattilan kirjastossa kesä onkin tunnetusti vilkasta aikaa. Kirjastonhoitaja Elina Kelovesi ja kirjastovirkailija Ulla Kaija tietävät, millaiset kirjat ovat kesällä kaikkein halutuimpia. – Ainakin jos aikuisista puhutaan, niin dekkarit ovat sellaisia. Myös kevyemmät viihteelliset ja romantiikka-genren kirjat ovat kesällä suosittuja, Kelovesi listaa. – Tietokirjat pysyvät kesällä hyllyssä. Dekkarit, romantiikka ja jännärit ovat lainattuja, Kaija komppaa. Keloveden mukaan dekkareista ahkerimmin luetaan kesällä kotimaisten, mutta myös pohjoismaisten kirjailijoiden teoksia. Viime kesänä Orimattilan kirjaston kahdenkymmenen lainatuimman aikuisten teoksen selvässä kärjessä keikkui kestosuosikki Enni Mustonen. Kärkipäästä löytyivät myös usein suomalaiseen suveen sijoittuvat kevyet Jylhäsalmija Katajamäki-sarjojen teokset. Molemmista sarjoista on ilmestynyt kirjat myös tänä vuonna, kuten Mustoseltakin. Varsinkin alkukesästä on kirjastossa lainaajan markkinat, sillä koronan vuoksi pitkään kiinni olleen kirjaston hyllyt notkuvat hyvän kesälukemisen painosta. Myös uutuuskirjoissa löytyy. – Hyllyssä on nyt keskimääräistä enemmän uudempia kirjoja, Kaija sanoo. Kirjaston lainatuimmat aikuisten teokset viime kesänä 1) Sotaleski, Enni Mustonen 55 (lainauskertojen määrä) 2) Juuret Jylhäsalmella, Kirsi Pehkonen 32 3) Koskenniskan naapurissa, Essi Paju 32 4) Opettajatar, Pirjo Tuominen 31 5) Tasaista tahtia, Katajamäki, Anneli Kivelä 31 6) Taiteilijan vaimo, Enni Mustonen 30 7) Kullanhuuhtoja, Timo Sandberg 29 8) Kultahäkki, Camilla Läckberg 27 9) Takaisin Sumulaaksoon, Tuija Lehtinen 27 10) Kasvukipuja Katajamäellä, Anneli Kivelä 26 11) Rottasankari, Seppo Jokinen 25 12) Minun tarinani, Michelle Obama 24 13) Korppikuningas, Elly Griffiths 24 14) Kenraaliharjoitus, Anna-Leena Härkönen 24 15) Avoimet ovet, Sofie Sarenbrant 23 16) Sokea hetki, Anna Jansson 22 17) En sua silmistäni saa, Mary Higgins Clark 22 18) Periaatteen mies, Matti Remes 21 19) Ruokarouvan tytär, Enni Mustonen 21 20) Uhripeli, Jarkko Sipilä 21 Lasten teokset 1) Aina Valmiina, 24 2) Hau hau hauskaa, 23 3) Tatu ja Patu, kauhea Hirviö-Hirviö ja muita outoja juttuja, Aino Havukainen 23 4) Tatun ja Patun oudot kojeet, Aino Havukainen 21 5) Virtaset huvipuistossa, Anneli Kanto 20 6) Tatu ja Patu päiväkodissa, Aino Havukainen 19 7) Tatun ja Patun kummat keksinnöt kautta aikojen, Aino Havukainen 19 8) Hetki lyö, Risto Räppääjä, Sinikka Nopola 19 9) Virtasen lapset ja pentu, Anneli Kanto 19 10) Tikkumäen ponileiri, Reetta Niemelä 19 ANNA HAKAMA Orimattilan kirjastonhoitaja Elina Kelovesi tietää, millaisia kirjoja orimattilalaiset mieluiten kesällä lukevat. Pienten lasten äitinä Kelovesi itse lukee kesälläkin eniten lastenkirjoja. Dekkarit ja romantiikka kesälukemisen kärjessä puh. (03) 777 4074, Erkontie 6 SKY-kosmetologi Tuija Arminen ma-to 10-18 Kauniina kesään arkea helpottaen! •Kestopigmentoinnit •Kestovärit •Ripsien kesto taivutus www.kampaamoanne.info – Ajanvaraus timma Hiusapteekki turvalliset tuotteet – Bemer-myynti Parturi-Kampaamo Anne ParturiKampaamo Anne Erkontie 23, Orimattila, puh. 03-784 5272 Rautatienkatu 14, puh. 781 8177 Olemme myös Lahdessa Lahden Hiusklinikka Parturi-kampaamotöiden lisäksi olemme erikoistuneet kokonaisvaltaiseen hiustenhoitoon. Onko sinulla hiustenlähtöä ja oireileeko hiuspohjasi! Tervetuloa mikroskooppiseen hiusjuuritutkimukseen, jossa voidaan selvittää hiustenlähdön, pälvikaljuuden kaljuuntumisen ja hiuspohjan ongelmien aiheuttajat. Parturi-kampaaja Mia Lehkonen on nyt myös koulutettu hiustutkija Orimattilassa. Varaa aika ammattilaiselta! Hi ukset kesäkuntoon! Parturi-Kampaamo Erkontie 20 puh. 040 535 3966 www.parturi kampaamosorella.fi Parturi-Kampaamo Erkontie 2 puh. 044 972 0293 www.hairbyannika.fi Parturipalvelut Erkontie 11, Jalkaklinikan tiloissa puh. 050 549 9336 H l Urpal E rikäin Parturi-Kampaamo Erkontie 10 puh. 03 777 6005 Lilj Halm Anne-Mari Willberg Jonna Saarinen Saara Sinisalo Parturi-Kampaamo Erkontie 11 puh. 03 777 0070 HIUS•PISTE Parturi-Kampaamo Merja Vuorinen Päivi Leikas-Mäkelä Niementie 2 puh. 03 777 4222 www.salonduo.fi Parturi-Kampaamo Vesitornintie 12 ? 03 777 4658 Sari Ylinen Parturi-Kampaamo Erkontie 10 puh. 040 532 1010 Päiv K mppil www.finlandiakirja.fi Kesälukemista pikkurahalla 350.000 kirjan valikoimasta! Käkelän noutolaatikosta 24/7 ilman postikuluja.
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 16 – N:o 41 B – 2020 I loisia uutisia uimareille! Orimattilan kaupunki avaa kesäkuun alussa Kalliojärven, Kylänjärven ja Pyykkinekan uimarannat. Rannat ovat auki aina syyskuun alkuun asti. Kalliojärven rannan portti on auki aamuseitsemästä iltakymmeneen. Orimattilan kaupungin Liikuntaja nuorisotoimenjohtaja Sanna Nurmisen mukaan Kylänjärven ja Pyykkinekan rannoilla ei ole vartiointia, mutta nekin ovat uimareiden käytössä. Nurmisen mukaan ei vielä osata sanoa, palveleeko Kalliojärvellä tänä kesänä kioski. – Meillä ei ole enää sopimusta saman uimahallin kahvilaa pitäneen yrittäjän kanssa niin kuin aikaisemmin. Voi olla että saamme jonkun yksityishenkilön pyörittämään kioskitoimintaa, mutta kesäkuun alussa se ei ainakaan vielä ole auki, Nurminen kertoo. Uimarannoilla noudatetaan Nurmisen mukaan samoja sääntöjä kuin muilla ulkoliikuntapaikoilla, eli käytännössä turvavälejä sekä hyvää käsija yskimishygieniaa. Syväjärvi saa kasvojenkohotuksen, Iilijärvi palvelee myös Myrskylän Syväjärven uimarannan tiloja kunnostetaan ja siistitään vielä kesän alussa. Kunnan vapaa-aikakoordinaattori Jaana Keisala kertoo kuitenkin, että itse ranta on jo uintikunnossa, ja innokkaimmat ovat käyneetkin jo pulikoimassa. – Virallisesti avaamme 15. kesäkuuta, sillä tällä on vielä tehtävää. Olemme maalanneet katoksia, ja tulossa on myös rantalentopallokenttä, Keisala sanoo. Syväjärven kaksi grillauspaikkaakin on tarkoitus kunnostaa kesää varten. Keisala muistuttaa, että mukaan on tuotava omat polttopuut ja että metsäpalovaroitukset täytyy huomioida. Rannalle on laitettu ohjeistusta koronan aiheuttamista toimenpiteistä, jotka ovat samat kuin muillakin ulkoliikuntapaikoilla. Pukkilassa sijaitseva Iilijärven uimaranta aukeaa orimattilalaisten rantojen tapaan kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Kunnan liikunnanohjaaja Ida Clewer muistuttaa, ettei uimaan sovi tulla sairaana. – Rannalla on syytä pitää turvavälit, ja noudattaa muutenkin yleisiä ohjeita, Clewer kertoo. ERIKa MäKELä Kalliojärven uimarannalla oli sankoin joukoin väkeä viime vuoden heinäkuussa. Polskimaan pääsee taas Kalliojärven, Kylänjärven ja Pyykkinekan uimarannat palvelevat uimareita kesäkuun alusta lähtien Koulutettu hieroja Hilkka Saukkonen 045 878 6773 Vesijärvenkatu 76, Lahti Myös kotikäynnit. hieronta.hilkka@gmail.com www.hierontahilkka.fi Ft Johanna Kelokaski neurologisen fysioterapian erityiskoulutus akupunktio FtAMK Ville Nieminen Kh Essi Kekoniemi lymfaterapia Myös kotikäynnit! Erkontie 20, Orimattila, p. 03 777 3860, www.musculus.fi Arte-lääkärien vastaanotto p. 020 734 5678 Lääketieteellistä laserhoitoa kiputiloihin • niskaja selkäkivut, nivelten kulumat, tulehdukset, tapaturmat • tehokkaat 3B-luokan terapialaserlaitteet, apua jopa 90 % hoidettavista • 48 / käynti tai 210 / 5 käyntiä Hämeen Hoitotalo Lahti: Finfysio, Kasarmikatu 2, 1 krs puh. 040 831 6525 www.hameenhoitotalo.fi HH Orimattilan vastaanotto puh. 0207 345 678 www.arte-laakarit.fi Orionaukio 4, Orimattila Torikulman FYSIOTERAPIA torikulmanfysioterapia.fi Heli Mäntysaari ft, akupunktuuri Stecco Fasciamanipulaatio 050 338 7931 Jenni Häkkä ft, lantionpohjanja äitiysfysioterapeutti, pilatesohjaaja 041 319 8187 Sari Hyväkkä ft, OMT, Stecco Fasciamanipulaatio 0400 812 398 Mikko Poutiainen ft, alaraajaterapeutti, urheilufysioterapia 050 344 7279 Helena Uusitalo ft, lymfaterapeutti 0500 200 304 Reija Karjalainen ft, geriatrisen sekä neurologisen fysioterapian erityisosaaja, Personal Trainer 040 562 1679 Jaana Vehviläinen ft, vauvojenja lastenfysioterapiaan erikoistunut BOBATH/NDT-terapeutti 050 502 1226 (03) 777 2700 VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRIIN! Erkontie 12, Orimattila Ajanvaraus netissä www.orimattilannakokeskus.fi Tarkista aukioloajat myymälän ovesta tai netistä Ritva Lemola Jukka Siitonen Ilkka Puusaari Aleksi Sarkola SILMÄLÄÄKÄRIT (kysy lisää myymälästä) (ostaessasi myös linssit) ERÄ KEHYKSIÄ MONITEHOT 1-TEHOT Koululaispaketti 0€ 199€ 99€ -50 % ovh. OSTA 1 SAAT 2 Tule paikalliseen optikkoliikkeeseen laittamaan näköasiat turvallisesti kuntoon! Vaihtoehtoja löytyy! alk. alk. Voit varata ajan yksityiseen asiointiin optikolle Ajanvaraus netissä www.orimattilannakokeskus.fi • Jalkahoidot/-tuotteet • Yksilölliset pohjalliset • Lahjakortit • Kotikäynnit Jalkahoitaja/sairaanhoitaja Johanna Wahlberg Tutuissa tiloissa Erkontie 11, Orimattila Ajanvaraukset 044-570 6183 sekä www.timma.fi/jalkaklinikkaorimattila Tervetuloa hakemaan kevyempi askel! Jalkaklinikalta apua ammattitaidolla jalkojesi hyväksi! Orimattilassa: ma–pe 8.30–20 la 8.30–16 su 10–14 Artjärvellä: ma–ke 9.30–16 pe 9.30–16 torstaisin suljettu Erkontie 16, Orimattila, puh. 03-887 430 www.orimattilanapteekki.fi Varmista lääkkeiden sopivuus Avainapteekistasi! Orimattilan – palveleva asiantuntija – APTEEKKI Orimattilassa palvelemme kesälläkin joka päivä! Mökkiapteekin muistilista: Varaa ainakin nämä mukaan: – haavanpuhdiste ja laastaria – kyypakkaus – kipuja kuumelääke – hyttysten puremiin antihistamiinia ja/tai kortisonivoide – aurinkosuoja – omat vakituiset lääkkeet – käsidesi – maitohappobakteerit, ripuli-, ummetuslääke – rakkolaastareita, kylmäpakkaus nyrjähdysten, venähdysten ensiavuksi – punkkisuojaus Omista kesäaktiviteeteista riippuen saatat lisäksi tarvita: Hyvää kesää! Kokeneen erikoislääkärin vastaanotto Prof. John Koivukangas Neurokirurgi hoitaa pään, niskan ja selän vaivoja Vastaanotto: Virastotie 7B10, Myrskylän keskusta Ajanvaraus: Puh. 045 889 5817 www.birkmann.clinic/ajanvaraus KUVA: MAriellA HilArto
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 2020 – N:o 41 B – 17 J oka lapsiperheen suosikkikesäpaikkaan pääsee ihmettelemään eläimiä kesäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Puistoon saapuvat jälleen kaikki tutut kotieläimet, kuten hevoset, kanat, lampaat, vuohet ja possut. Talven aikana kotieläinpuiston tiloja ovat vahtineet urosporot Uula ja Näkkälä. – Porot ovat olleet talven ajan vapaana puiston alueella. Usein ne olivat vastassa jo heti sisäänkäynnillä, sillä porot ovat jo aika kesyjä ruokkijoille, puistovastaava Anja Räisänen tietää kertoa. Loput eläimet saapuvat puistoon juuri ennen sen avaamista. Porot sietävät kylmempiä ilmoja, mutta kissanja koiranpennut tarvitsevat enemmän lämpöä. Uusia eläinlajeja puistossa ei Räisäsen mukaan nähdä tänä kesänä. Kävijöitä viihdyttävät kuitenkin ennestään tutut kolmisenkymmentä kotieläintä. Puiston uusin tulokas on viime vuoden lopulla saapunut minisika, joka tuotiin toisen possun, Tuksun, kaveriksi. Jos puistoon tulevilla eläimillä ei ole valmiiksi nimeä, joko eläintenhoitajat tai lapset kyllä keksivät sellaisen. Erikoinen kesä edessä Kevään aikana kotieläinpuisto keskittyi korjaamaan ja ehostamaan rakennuksia ja eläinten aitauksia. Työtä tehtiin pääasiassa talkoovoimin. – Paljon oli maalaushommia, ihan päärakennuksesta lähtien, Räisänen sanoo. Alkukeväästä oli epävarmaa, saadaanko puistoa edes avata. Kesällä pyritään nyt kuitenkin olemaan normaalisti auki joka päivä, vaikka joitain poikkeusjärjestelyjä jouduttaisiin tekemään. Esimerkiksi poniratsastuksessa turvavälien pitäminen voi olla hankalaa, ja lainavälineet, kuten kypärä, täytyy desinfioida usein. Lasten leikkimiselle tarkoitetussa Touhutorppa-mökissä sijaitseva pallomeri joudutaan varmaan pitämään ainakin alkukesän kiinni. Räisänen kertoo, että tarkempien hygieniarajoitusten noudattaminen aiotaan jättää perheiden omaan harkintaan. – Toimimme yleisten ohjeiden puitteissa. Vanhemmat saavat esimerkiksi päättää, päästävätkö lapsensa pomppulinnaan vai eivät, Räisänen toteaa. Kotieläinpuisto sai keväällä paljon kyselyitä siitä, milloin ovet aiotaan avata. Muiden paikkojen suljettuna oleminen on Räisäsen mukaan lisännyt kiinnostusta. Koululaiset käymään syksyllä? Räisäsen ei osaa vielä sanoa, milloin kesäkausi loppuu. Aiempina vuosina kotieläinpuisto on sulkenut ovensa koulujen alkaessa. Puiston väki on kuitenkin pohtinut, josko toukokuun peruutetut koululaisten ja päiväkotilaisten vierailut voitaisiin järjestää koulujen alkaessa. – Ei se varmaan kauempaa Suomesta tulevia enää auttaisi, mutta lähiseutujen lapset voisivat silloin vielä päästä katsomaan eläimiä, Räisänen pohtii. Puiston yhteydessä sijaitsevalla raviradalla on myös tarkoitus järjestää ainakin perinteiset paikallisravit. Yleensä ne on järjestetty viikko ennen koulujen alkua. ERiKA MäKELä Utelias sarvipää saapui ihmettelemään kameraa. Kotieläinpuisto ilahduttaa jälleen Puistovastaava Anja Räisäsellä on ollut keväällä kädet täynnä tekemistä.
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 18 – N:o 41 B – 2020 M itä – laitatko sä siihen kaupan mansikkakeittoa? Onks tässä persikkaa? Ihanaa! Raikasta! Mä haluun kanssa tollasen! Ilma on sakeana kommentteja, kun drinksuraati seuraa baarimestari Janiina Kuosan työskentelyä ja maistelee hänen loihtimiaan kesäisiä coctaileja. Mintut, mansikat ja limet survoutuvat maljaan. Jäät kolisevat kananmunan valkuaisen kanssa ravistimessa. Rosmariinipehkosta taitetaan sievä tupsu lasiin. Orimattilasta kotoisin oleva Kuosa on baarimestareiden SM-kakkonen viime syksyltä, joten Orimattilan Sanomat päätti pyytää häneltä neljä helppoa kesädrinkin reseptiä. ”Helppo” tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että kaikki juomien ainekset löytyvät paikallisista marketeista ja Orimattilan Alkosta, eikä drinkkien valmistamisessa tarvita ihmeellisiä välineitä. Terävä veitsi, senttilitran mitta, ravistin (esimerkiksi kannellinen lasipurkki), sitrushedelmän puristin, sihti ja pitkävartinen lusikka riittävät. Niin – ja tietysti jonkinlainen lasi. Kuosa sanoo, että cocktailiin riittää kolmesta viiteen ainesosaa: joku makea, joku hapan, joku alkoholi, joku pidentäjä eli mixeri ja jäitä. Hyvän juoman salaisuus on nimenomaan eri ainesten välisessä suhteessa. – Baarien drinkeissä voi olla 20:kin eri ainesosaa, mutta hyvä drinkki on usein yksinkertainen. Juomasekoitus syntyy kahdestakin aineesta, hän huomauttaa. Kuosa itse hyödyntää juomissa alkoholina mieluusti giniä tai rommia ja höystää niitä kotimaisilla marjoilla. – Mustikkaa, tyrniä, punaherukkaa. Raparperi on kanssa hyvä! – Juomissa voi käyttää myös hedelmäja marjapyreitä, mehuja, mehukeittoa ja erilaisia makusiirappeja. – Koristeiksi sopivat paitsi kokonaiset marjat ja jäädytetyt sitruunalohkot myös yrtit. Jälkimäisistä käytän usein minttua, rosmariinia, timjamia ja suolaheinää. Esimerkiksi rosmariini antaa hetken likoamisen jälkeen jännän sivumaun juomaan. – Ja tämän Mansikka-mojiton voi tehdä myös alkoholittomana, hän muistuttaa. Kuosa korostaa jäiden merkitystä hyvässä kesädrinkissä. Ne loiventavat juomaa ja pitävät sen myös kylmänä. Oikeastaan jäitä ei voi olla koskaan liikaa. Jutun teonkin yhteydessä jäät ehtivät kertaalleen loppua kesken, vaikka niitä oli etukäteen varattuna iso säkki. Raati ei muuten päässyt yksimielisyyteen sitä, mikä neljästä kesädrinkistä on paras. Sen sijaan raati oli harvinaisen yksituumainen siitä, että kesädrinkkien maistelutilaisuus oli ehdottomasti tarpeellista järjestää. PETRI SIPIläINEN Baarimestari Janiina Kuosa ja pehmeän persikkainen Peach Sour -drinkki. Drinkkivinkkejä kesään Baarimestari Janiina Kuosa loihti Orimattilan Sanomien lukijoille neljä helppoa kesäistä cocktailia. Puut seuranamme, vainotut Ystävämme Janne Storlöpare 040-562 4243, info@sahauspalvelu.com Koiskalantie 672, 15540 Villähde Lahden metsurija sahauspalvelu Ky Kiinteistöillämme on paljon eri-ikäistä ja -lajista puustoa, joista osa saattaa arveluttaa meitä olemassa olollaan ja kuntonsa puolesta. Puilla on kuitenkin monia hyviä vaikutuksia ympäristössämme, kuten ne haihduttavat maaperästä kosteutta ja toimivat suojana tuulelle, melulle ja pölylle. Niillä on myös varjostava vaikutus kuumilla paikoilla, sekä tutkitusti puut rauhoittavat mieltä ja lievittävät stressioireita. Terveiden puiden poistamispäätöksissä olisi hyvä huomioida monia asioita ja joskus puut aiheuttavatkin kiinteistöllä hyvästä kunnostaan huolimatta huolta ja rasitteita. Usein puita halutaan kaataa polttopuun tarpeessa, niiden kiinteistönhoitoa kuormittavan lehtija neulasmäärän takia, kun ne likaavat autoja sekä joskus saattavat varjostaa aamuaurinkoa. Puut saattavat myös tiiviissä maaperässä ollessaan juuristoalueellaan nostaa asvalttia ja tukkia putkistoja, myös liian lähellä rakenteita kasvaessaan sammaloittaa seinäpintoja sekä kattoa. Puiden poistoille löytyy paljon todellisia ja periaatteellisia perusteita. Puidenpoistoissa ja -hoitotoimissa, huonokuntoisuuden arvioimiseksi tai vaikka kiinteistön maisemoinnin puitteissa voi kääntyä arboristin puoleen. Arboristi on koulutettu henkilö, joka tuntee puihin liittyvät toimet istuttamisesta, hoitamisesta, puiden hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja poistoon, sekä jälkitoimiin. Lahden metsurija sahauspalvelu Ky tuottaa laajalti kokonaisvaltaista palvelua puiden parissa konsultoinnista poistoon, puiden hoitotoimiin, kannonjyrsintään sekä uusien puiden istuttamiseen. Kokonaisvaltaisena toimijana yrittäjä Janne Storlöparen luotsaama yritys työllistää nykyään neljä henkilöä ja on tuottanut palveluita alueella lähennellen kymmenen vuoden työhistoriaa, keräten uusia asiakkaita ja kohdaten vanhoja aina uudestaan. Puidenpoiston lisäksi voidaan puille tehdä erilaisia hoidollisia toimia oksistoa hoitoleikaten ja puun rakenteeseen puuttuen, sekä niiden kasvua ja olemassaoloa muilla toimin tukien. Elämme nykyään rinnakkain puiden kanssa ja molempien on koitettava pärjätä arkisissa toiminnoissa toistensa seurassa. Tämän johdosta rakennetussa ympäristössä joudutaan usein tekemään puille erilaisia toimia, kuten siistimään oksistoa kun ne kasvavat liian matalalla tai lähellä rakenteita. Joskus puut vain ovat jääneet väärään paikkaan tai tulevat kuntonsa puolesta elinkaarensa päähän, jolloin joudutaan arvioimaan toimia puun poiston tai hoitotoimien kannalta. Puiden istuttaminen on ekoteko ja noussut selkeästi trendikkääksi toimeksi, joka on sijoitus tulevaisuuteen itselle sekä jälkipolville. Lisäksi tietämys puista on kasvanut ja oikean puulajin valinnalla tiettyyn kasvupaikkaan on suuri merkitys sen elinkaaren pituudelle. Tietoinen kuluttaja perehtyy asioihin, jotka ovat heille tärkeitä. Elämme nykyisessä yhteiskunnassa kuormituksineen ja toivottavasti oppisimme, että puut eivät tarvitse meitä elääkseen, mutta me tarvitsemme puita. MAINOS MAINOS MAINOS MAINOS Mansikka-mojiton ainekset survotaan lasin pohjalle.
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 2020 – N:o 41 B – 19 4 cl 15-prosenttista Kåska-tislettä 8 cl kuivaa cavaa 4 cl San Pellegrinoa (greippi) sitruunalohkoja rosmariinia Kaada viinilasin pohjalle Kåska, pidennä varovasti cavalla, lisää San Pellegrino (greippi) ja jäät. Koristele sitruunalohkoilla ja rosmariinilla. Kåska on kesä 4 cl raparperilikööriä 10 cl rosékuohuviiniä 4 cl Spritea jäisiä vadelmia Kaada lasin pohjalle raparperilikööri, Lisää varovasti kuohuviini niin, ettei se kuohu liikaa ja jatka Spritella. Lisää jäitä ja jäiset vadelmat. Rhubarb Srits 2 cl vodkaa 2 cl persikkalikööriä 4 cl persikkasosetta 2 cl limen mehua 2 cl kananmunan valkuaista Mittaa kaikki ainekset ravistimeen tai esimerkiksi lasipurkkiin, lisää jäitä, laita kansi kiinni ja ravista. Kaada jäiden kanssa lasiin ja koristele minttutupsulla. Peach Sour 4 cl vaaleaa rommia 3 cl mansikkamehukeittoa 2 tl ruokosokeria 2 mansikkaa lohkottuina kourallinen minttua puolikas lime lohkottuna soodaa jäämurskaa Murskaa lime, mansikat ja ruokosokeri lasin pohjalle, kaada päälle mehukeitto ja rommi. Lisää mintut. Sekoita lusikalla sekaisin, lisää jäämurska ja pidennä soodalla. Koristele mansikan puolikkaalla ja minttutupsulla. Voit käyttää myös muita marjoja tai hedelmiä, tehdä alkoholittomana tai isompana määränä esimerkiksi kannuun booliksi. Mansikka-mojito
  • ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 2. päivänä 20 – N:o 41 B – 2020 TÖNNÖN MYLLY Myllytuoreet jauhot ja ryynit lähialueelta. Myynti sopimuksen mukaan. Tönnön Mylly / Martti Havén puh. 040 540 8046 Tönnönkoskentie 8, Orimattila Hevostie 2, 16300 ORIMATTILA puh. (03) 752 6606 • Kotona leivottua pullaa • Lounasruokailu arkisin Palvelemme: ark. 6–21, la 7–21, su 8–21. Tervetuloa! Metsolankuja 95 Virenoja puh. 03-778 4293 to ja pe klo 12–17 la klo 9–15 Maatilan puoti Pyydä tarjous palveluistamme Nyt on aika kilpailuttaa jätehuolto. Olemme alueen ainoa paikallinen jätehuoltoyritys. Toimimme Orimattilan sekä Virenojan alueella. Tarjouspyyntölomakkeen löydät verkkosivuiltamme tai voit olla suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme: p. 03 872 010 (ark. klo 8–16) info@kuljetuspiste.com www.kuljetuspiste.com Palveluihimme kuuluvat mm: • Puunkaato • Lokapalvelut • Jätehuolto ja -kuljetus • Vaihtolavat • Keräysvälineiden vuokraus ja myynti Särmääjänkatu 14, 15520 Lahti p. 050 592 2303 Palvelemme pienkiinteistöjä, taloyhtiöitä sekä yrityksiä. TRAILERIKESKUS TRAILERIKESKUS Vuokraamme pienet ja suuret PERÄVAUNUT. Myynnissä myös maan laajin valikoima ISOJA PERÄVAUNUJA TOSITYÖHÖN. 0400 972 413 Orivillentie 6, Orimattila Avoinna ma–pe 8–17 Keskustie 19, Pukkila • www.ravintolaolkkari.com • Lounas • Catering Myllyläntie 40, 07560 PUKKILA Puh. 019 685 1164 VALMISBETONIA JA BETONITUOTTEITA Hyvän laadun ja palvelun talo 050 599 0516 henri.nykopp@pukkilanputki.com • www.pukkilanputki.com LVI-Asennukset • Uudiskohteet • Saneeraukset • Huolto sekä korjaus • LVI-tarvikkeiden myynti • Myös ilmalämpöpumput ja vesiilmalämpöpumppujen asennukset • Maalämpöjärjestelmät • Maanrakennustyöt • Pihatyöt • Nurmenleikkuut ja pihanhoito • Rakennuspalvelu • Pienkorjaukset ruohonleikkurit ym. pienkoneet www.sairola.fi Pakaantie 60, Kantele, puh. 045 674 7713 AM?Sairola Oy PUHELIMITSE: 03-876 678 ark. 8–16 SÄHKÖPOSTILLA: tilaukset@orimattilansanomat.fi VERKOSSA: www.orimattilansanomat.fi Orimattilan Sanomat määräajaksi tarjoushintaan ORIMATTILAN SANOMAT ORIMATTILAN SANOMAT TEE TILAUS: Digilehti 3 kk 34 € 3 kk 44 € | 6 kk 84 € ORIMATTILAN RIISTANHOITOYHDISTYS AMPUMAKOKEET 2020 8.6. klo 17–19 Niinikosken Hirvirata Orimattila 28.7. klo 17–19 Salolan Hirvirata Orimattila 4.8. ja 25.8. klo 17–19 Salolan Hirvirata Orimattila 8.8. klo 10–12 Jousiampumakoe Salolan Hirvirata O:la 8.9. ja 22.9. klo 17–19 Salolan Hirvirata Orimattila 21.9. klo 10–12 Salolan Hirvirata Orimattila 3.10. klo 10–12 Salolan Hirvirata Orimattila 17.10. klo 13–15 Salolan Hirvirata Orimattila 7.11. klo 11–13 Salolan Hirvirata Orimattila (säävaraus) Ilmoittautuminen paikanpäällä. Osoite: Olympiavoittajantie 146, 16300 Orimattila. Ampumakokeen aikana toisella Salolan hirviradalla kohdistusmahdollisuus 10,00 / max 10 laukausta. METSÄSTÄJÄTUTKINNOT 2020 16.6. klo 18 Orimattila RHY / Salusjärven Leirikeskus 14.7., 3.8., 3.9. ja 12.12. klo 18 Orimattila RHY / Seppä Kallen Paja Niemenkylä 17.10. klo 15 Orimattila RHY / Salusjärven Leirikeskus Metsästäjätutkintoon tulee ilmoittautua 7 pv. ennen tutkintoa. Tutkinto järjestetään jos vähintään 5 ilmoittautuu. Ilmoittautuminen mieluummin sähköpostilla: pertti.oksanen @phnet.fi. Tiedustelut Pertti Oksanen mp. 0400 459 222. METSO NUORTEN LEIRI 14.–18.6.2020 Orimattila Salusjärven Leirikeskus Leiri on tarkoitettu 10–15 v. pojille sekä tytöille. Leirille otetaan 35 osanottajaa. Leirimaksu 195,00 . Leirillä voi suorittaa Metsästäjätutkinnon 20 . Ilmoittautumiset sähköpostilla: pertti.oksanen@phnet.fi