Julkaisija:
4/2012
Noutava koira mukaan sorsastukseen, s. 22
Ongelmia metsästyskortin kanssa: soita 0303 9777
Näin ammut kiväärillä paremmin, s. 4
Haastekampanja: Perusta riistakolmio,
s. 34
Metsähanhelle apua hoitosuunnitelmasta, s. 26 Ensiaputaitoja opettelemaan, s. 62
Pääkirjoitus
Kestävää kehitystä ja vihreää taloutta:
Riistasta elinkeinoja?
Maailman päättäjät kokoontuivat juhannusviikolla Rioon miettimään keinoja, joilla maailmantalouden kehitys voitaisiin kääntää kestävään suuntaan. Luonnonvarojen kulutuksen jatkuvan kasvun kun pelätään päätyvän ekokatastrofiin. Suomessa maa- ja metsätalousministeriö on uusinut strategiansa. Otsikoksi on otettu: "Ruoka ja uusiutuvat luonnonvarat - leipää ja hyvinvointia elinvoimaisesta luonnosta". Suomi haluaa olla kestävän kehityksen kärkimaa ja riistatalous on osa tätä tavoitetta. Samanaikaisesti näiden suurten linjaustöiden kanssa on tehnyt työtään maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä aiheenaan "Riistatalous elinkeinona". Suomen riistatalous ja sen elinkeinollinen merkitys on maailman mittakaavassa pisara meressä, mutta se tukee sekä kestävää kehitystä että kansallisia strategisia tavoitteita ruuan, toimeentulon ja hyvinvoinnin kestävästä tuottamisesta. Asia on siis selvittämisen arvoinen. Riistatalouteen perustuville elinkeinoille näyttäisi nyt olevan yhteiskunnallista tilausta. Ajatusta tukevat useat muutostrendit, tässä muutama: Riista ruokana ja siitä saatava sivutuotteet ovat nyt trendikkäitä luonnontuotteita. Niillä olisi kysyntää paljon enemmän kuin on tarjontaa. Maaseutu ja maatilat tarvitsevat uusia yrittämisen muotoja säilyäkseen elävinä. Syrjäseutujen asutus vähenee ja "ukkoutuu". Hirvikantojen ja suurpetokantojen säätelyyn tarvitaan jatkossakin metsästäjiä. Metsästysharrastuksen suosio kasvaa edelleen. Metsästysmahdollisuuksista on kuitenkin pulaa ruuhka-Suomessa. Kiireiset nykyihmiset eivät pysty asuinpaikkansa tai töidensä takia sitoutumaan metsästysseuramuotoiseen harrastukseen samalla tavalla kuin maaseudulla asuvat lajitoverinsa. Omatoiminen lupametsästys valtion mailla on harrastepäivinä mitattuna suomalaisen metsästysmatkailun yleisin muoto. Se tuo paikallistalouteen mm. majoitusliikkeelle ja kaupalle merkittäviä tuloja. Varsinaisina riistatalouden elinkeinoina voidaan tunnistaa kolme yritystoiminnan päämuotoa. Ensimmäinen on metsästysmatkailuyrittäminen. Yritys markkinoi kokonaisvaltaisia metsästyspalveluita ja toteuttaa ne sitten joko valtion mailla tai yhteistoiminnassa metsästysseurojen sekä majoituspalveluiden tuottajien kanssa. Metsästyssesonki on lyhyt, joten yritykset saattavat täydentää tuotevalikoimaansa eläinten katselu- tai kuvauspalveluilla tai muilla luontoelämyksillä. Tällaisia metsästysmatkailun toimijoita arvioidaan olevan noin 200. Toinen, kasvava elinkeinomuoto on riistatilayrittäjyys. Joko omalla tai vuokratuilla alueilla toimien myydään kokonaisvaltaisia lintujen tai sorkkaeläinten metsästystapahtumia metsästäjäryhmille. Toiminta perustuu tehokkaaseen riistanhoitoon ja usein myös riistakantojen vahvistamiseen tarhaus- ja istutustoiminnalla. Riistatilayrityksiä on maassamme noin 60. Riistatilayrittämistä ei kuitenkaan tunnusteta maatalouspolitiikassamme tukikelpoisena toimintana muiden tuotantomuotojen rinnalla. Kolmas liiketoiminnan mahdollisuus on riistatuotteiden jatkojalostus. Riistanlihan, nahkojen, turkisten ja niiden jatkojalosteiden markkinoihin sisältyy runsaasti hyödyntämättömiä mahdollisuuksia. Nyt kuluttajat eivät saa riistanlihaa markkinoilta. Riistanahat ja -turkikset menevät nykyisin enimmältään hukkaan. Ministeriön työryhmä esittää toimenpiteitä, joilla riistatalouden elinkeinoja voitaisiin edistää. Riistatalouselinkeinot tulisi valtion tukipolitiikassa rinnastaa muihin maaseutuelinkeinoihin. Lainsäädännöllisiä esteitä ja hidasteita olisi raivattava. Tarvitaan kehittämishankkeita, toiminnan sertifiointia, neuvontaa ja koulutusta. Riistatalouselinkeinot voivat menestyä vain, jos ne hyväksytään paikallisyhteisöissä. Yhteiskuntamme tasolla asioiden kehittämiselle pitää löytää yhteisesti hyväksytyt periaatteet ja suuntaviivat. Tämän sosiaalisen hyväksynnän saamiseksi tarvitaan viestintää ja avointa arvokeskustelua. Kestävästi toteutettuna riistatalouselinkeinot ovat osa vihreää taloutta.
Reijo Orava johtaja Suomen riistakeskus
PS!
Muistahan laskea riistakolmiosi. Laskennan tuloksia käytetään hyväksi jo elokuussa, kun metsäkanalintujen metsästysajoista päätetään.
58
kohti uutta nousua?
Hirvenjuoksu ja hiihto
2 l Metsästäjä l 4 l 2012
Tässä numerossa 4 2012
2 Pääkirjoitus:
Aestävää kehitystä ja vihreää taloutta: Riistasta elinkeinoja? Näin ammut kiväärillä paremmin Metsätaloudessa muutosten mahdollisuudet
4 Viisi vinkkiä:
15 Puheenjohtajalta:
16 Vesilinnustuskauden avaus on metsästäjän käyntikortti 22 Noutava metsästyskoira vastuullisen metsästäjän apuna 26 Taantuvalle metsähanhelle apua hoitosuunnitelmasta 31 Ministeriön kuulumisia:
Ministeriön strategia uudistui vieläkö jalka nousee?
34 Nyt riistakolmioita perustamaan
Vesilinnustuskauden avaus on metsästäjän käyntikortti
16
Huomio kaikki metsästysseurat
35 Riistakolmion perustamisohje 42 Suomen riistakeskuksen johtoryhmän jäsenet esittelyssä 48 Naisjohtajat alkoivat metsästäjiksi 50 TASSUn tulevat vuodet 52 Ilves liikenteessä 54 Kansainvälistä oppia karhukonflikteista:
Kun karhun ja ihmisen elinpiirit kohtaavat kohti uutta nousua?
58 Hirvenjuoksu ja hiihto 62 Ekin kanssa erällä:
Ensiaputaitoja opettelemaan! Riistantutkimus osaksi vahvaa luonnonvaratutkimuskeskusta - tulkaa mukaan järjestämään ikimuistoinen teemapäivä perheille!
72 Riistatiedon jäljillä:
74 Huomio kaikki metsästysseurat
76 Sähköiselle hirvihavaintokortille toivotaan lisää käyttäjiä 78 Riihimäen Erämessut 40 vuotta 82 Euroopan sorsasymposiumi Tshekissä pohti kantojen hallinnan ja seurannan haasteita 84 Metsäpeura
Suomen ainoa villipeura Kansainvälinen riistasektori tarvitsee koordinointia
86 Metsästyksen suurlähettiläänä maailmalla: 89 Metsästysajat 2012-2013 90 Uutismakasiini 91 Kirjoituskilpailun satoa:
Homenokka
- tulkaa mukaan järjestämään ikimuistoinen teemapäivä perheille!
74
92 Alueilla tapahtuu 68 Kaupantekoa 71 Osoitteita
Metsästäjä l 4 l 2012 l 3
Teksti: Jussi Partanen, Suomen Metsästäjäliitto I Kuvat: Aku Ahlholm I Piirrokset: Pasi Sairanen
Viisi vinkkiä:
Näin ammut kiväärillä paremmin
Vielä ehdit harjoittelemaan kivääriammuntaa ennen metsästyskauden alkua. Näiden vinkkien avulla riistalaukauksesi ovat tarkempia syksyn jahtikauden alkaessa.
Kiväärin piipun on yleensä oltava irti aseen tukista. Tämän voi tarkastaa liikuttamalla ohutta paperia piipun ja tukin välissä. Paperin tulisi liikkua vapaasti muutaman senttimetrin päähän aseen lukkorungosta. Kiikaritähtäintä käytettäessä varmistetaan jalustan ja renkaiden kiinnitys. Kiväärin perän pituus on sopiva, kun nosto tapahtuu luontevasti eikä ase takertele kainaloon. Poskipakan korkeus on oikea, kun et joudu irrottamaan poskea tukista nähdäksesi kiikarin läpi. Liian matalaa poskipakkaa voit nostaa esimerkiksi teippaamalla telttapatjaa korokkeeksi. Jos tarkistuksessa ilmenee ongelmakohtia, joita et itse osaa korjata, vie aseesi asesepälle. mitoitettava niin, että laukaistessa voidaan pidättää hengitystä. Laukaisun suorittaminen puhtaasti on kivääriammunnassa tärkeämpi asia kuin haulikkoammunnassa. Laukaisu ei saa olla nykäisevä, vaan liipaisinta on puristettava rauhallisesti niin, että ainoastaan etusormi liikkuu. Laukauksen jälkeen pidä asetta vielä hetki paikallaan (niin sanottu jälkipito). Laukaisuharjoitteluun kannattaa liittää varmistimen käyttö, jotta se on luontevaa myös metsästystilanteessa. Jo kuivaharjoitteluvaiheessa kannattaa kiinnittää huomiota muutamaan asiaan, jotka auttavat radalla rekyylinhallinnassa. Rento asento ottaa rekyylin paremmin vastaan kuin jännittynyt. Luja olkapää- ja poskikontakti aseeseen taas takaavat pienemmän rekyylin tunnun. Erityisesti nuorten ampujien kannattaa aloittaa ruutiaseharjoittelu pienoiskiväärillä. Pienoiskiväärin rekyyli on olematon ja patruunat maksavat vain murto-osan verrattuna isompiin kaliipereihin.
K
4 l Metsästäjä l 4 l 2012
l Kiväärin kunnolla tehty kohdistus on
onnistuneen riistalaukauksen perusta. Aivan liian usein metsästäjän kivääriharjoittelu jää kuitenkin kohdistuslaukauksien varaan. Seuraavien vinkkien avulla opit oikeanlaisen ja nopean kiväärin kohdistamisen. Säästetyn ajan ja patruunat voit käyttää varsinaiseen kivääriammunnan harjoitteluun.
Välineiden tarkistus
Käy aseesi läpi pintapuolisesti ja katso, että tukissa ei ole halkeamia. Tarkista aseen laukaisu (käytä ns. klikkipatruunaa). Laukaisun tulisi olla venymätön ja täsmällinen. Varmista lukkorungon kiinnitys aseen tukkiin ja kiristä kiinnitysruuvit tarvittaessa.
Kuivaharjoittelu
Kuivaharjoittele kotona nostoa, hengitystekniikkaa ja laukaisua. Käytä laukaisuharjoittelussa klikkipatruunaa. Kivääriammunnassa oikeanlainen hengitystekniikka on tärkeää. Hengitys on
Vinkki 1:
Opettele kohdistus kunnolla
Liikkuvaan hirvikuvioon harjoittelun tulisi kuulua jokaisen hirvenmetsästäjän perusrutiineihin.
Rataharjoittelu
Kohdistuksen jälkeen aloita varsinainen harjoittelu. Mieti omissa metsästysmuodoissasi eteen tulevat ampumatilanteet. Ovatko ampumamatkat niin lyhyitä ja tilanteet nopeita, että kannattaa keskittyä harjoittelemaan pystyasennosta ilman tukea? Jos metsästät kiväärillä vain latvalintua, panosta makuuammunnan harjoitteluun tuelta. Muista, että lintu on pieni maali, joten perehdy luodin lentoratatietoihin eli ballistiikkaan. Jos taas metsästät kiväärillä monipuolisesti erilaista riistaa, laita useampia maalitauluja ja ammu niihin erilaisista asennoista. Analysoi tulokset ja keskity parantamaan heikkouksiasi. Kokeile rohkeasti erilaisia tekniikoita ja lähde kehittämään omaa kivääriosaamistasi. l
n Jos olet kohdistamassa asettasi ensimmäistä kertaa tai olet esimerkiksi uusinut kiikaritähtäimen, on ase aluksi ns. raakakohdistettava piipun läpi katsomalla. Tämä onnistuu vain aseissa, joista lukko voidaan irrottaa niin, että aseen perästä katsottaessa nähdään piipun läpi. Aseta kivääritaulu esimerkiksi 50 metrin matkalle. Irrota lukko ja laita ase tukevasti hiekkasäkin päälle tai kiinni ampumapenkkiin niin, että kivääritaulun keskiö näkyy piipun läpi katsottaessa. Seuraavaksi kiikarin ristikko kohdistetaan taulun keskelle tähtäimen säätöjä käyttäen. Katso tähtäimen säädöt vinkistä 2. Nyt aseen ollessa paikallaan tulisi tähtäyspisteen olla sama, katsotaanpa taulua piipun tai tähtäimen läpi. Jos olet tehnyt edellä mainitut toimenpiteet huolellisesti, tulisi ensimmäisen laukauksen olla taulussa. Asetyypeissä, joissa kohdistaminen piipun läpi katsomalla ei ole mahdollista esimerkiksi itselataavat , on raakakohdistus aloitettava ampumalla riittävän isoon tauluun lyhyeltä matkalta (esimerkiksi 30 metriä). Kivääri on nyt saatu kohdalleen 50 metrin matkalle. Seuraavaksi suoritetaan varsinainen kohdistus. Ennen kohdistusta on mietittävä tulevaa jahtia sekä siellä ammuttavaa riistaa. Kohdistus on aina ammuttava samalla patruunalla, jota käytetään tulevassa jahdissa. Eri patruunoiden osumapisteessä voi olla jopa useiden kymmenien senttien ero. Jos jahdin kohteena on esimerkiksi hirvi, valkohäntäpeura tai metsäkauris, kannattaa ase kohdistaa käymään esimerkiksi sadalta metriltä neljä senttiä yli tähtäyspisteen. Tällöin yleisimmillä kaliipereilla voidaan ampua näitä eläimiä aina 175 metriin asti tähtäämällä kohdalleen. Ammu hyvältä tuelta ensimmäinen laukaus 100 metrin päässä olevaan kohdistustauluun. Kohdistustaulun tähtäyspisteen on oltava sellainen, että käyttämälläsi tähtäintyypillä on silmälle selkeää tähdätä siihen. Laukauksen tulisi olla oikein suoritetun raakakohdistuksen jäljiltä lähellä tähtäyspistettä. Sitten tähtäinten sivuttais- ja korkeussäätöjen avulla siirretään osumapistettä niin, että laukaus saadaan osumaan noin 4 senttiä yli tähtäyspisteen. Kun ensimmäinen laukaus on saatu kutakuinkin siihen, ammutaan ensimmäinen kolmen laukauksen osumakuvio. Jos nämä kolme osumaa ovat viiden sentin sisällä ja noin neljä senttiä yli tähtäyspisteen, on ase kohdallaan ja sen käynti riittävä sorkkaeläinjahtiin. Käytettäessä avotähtäimiä tai punapistetähtäintä voi viiden sentin osumakuvion ampuminen olla vaikeaa. Silloin toleranssia on suurennettava ja tämä on otettava huomioon jahdissa. Ampumamatkoja on tällöin lyhennettävä.
Artikkeli perustuu Metsästäjäliiton julkaisemaan oppaaseen Metsästysammunnan ABC.
Metsästäjä l 4 l 2012 l 5
okulaarin säätö
suurennosalueen säätö
korkeussäätö sivuttaissäätö
etulinssi eli objektiivi
okulaari
Vinkki 2:
Tutustu tähtäimesi säätöihin
n Asenna kiikaritähtäin aseeseesi niin, että silmäväli on sopiva. Silmäväli on oikea, kun ampuma-asennossa katsottuna kiikarin läpi näkyvä kuva on koko okulaarilinssin kokoinen ja reunoiltaan selkeä. Seuraavaksi tarkenna kuva kiertämällä okulaarin säätöä, joko myötä- tai vastapäivään, kunnes sekä kuva että ristikko ovat teräviä. Säätö vastaa silmälaseilla tehtävää korjausta riippuen ampujan näöstä eli + tai -. Nyt kiikaritähtäin on säädetty sopivaksi juuri sinulle. Tämä tarkoittaa sitä, että jonkun toisen ampuessa aseellasi osumapiste ei ole välttämättä sama. Nykyään kiikaritähtäimet ovat usein ns. variaabeleita eli suurennoskerrointa voidaan vaihdella. Jos käyttämäsi tähtäimen suurennosalue on esimerkiksi 3-12, kannattaa hirvijahdissa kiertää suurennos mahdollisimman pienelle eli kolmeen. Jos hirvi tulee passiin nopeasti ja läheltä, on pienellä suurennoksella helpompi löytää maali. Hämäräjahtiin valmistautuessasi säädä suurennos kahdeksaan, jolloin tähtäimesi on valovoimaisin. Hyvältä tuelta ja pidemmälle matkalle voit käyttää suurennosta 12. Kun hallitset tähtäimesi korkeus- ja sivuttaissäädöt, on kohdistuksesi nopeampaa ja säästät patruunoita sekä hermojasi. Amerikkalaisissa tai aasialaisissa kiikareissa osumapiste siirtyy yleensä yhdellä naksulla n. 7 mm ja eurooppalaisissa 1 cm sadalta metriltä ammuttuna. Jos korkeussäätöruuvissa on nuoli ja merkintä U, Up tai H, siirtyy osumapiste nuolen suuntaan kierrettäessä ylöspäin. Sivuttaissäätöruuvissa voi olla merkintä R, right tai rechts, jolloin osumapiste siirtyy oikealle. Merkintä voi olla myös L, left tai links, jolloin osumapiste siirtyy vastaavasti vasemmalle. Tähtäimessäsi voi olla myös enemmän säätöjä tai ne voivat poiketa edellä mainituista. Lue lisää erilaisten tähtäinten säädöistä Metsästysammunnan ABC:stä.
Vinkki 4:
Harjoittele ampumaasentoja ja tuen käyttöä
n Kuten edellisessä vinkissä kerrottiin, on vapaa pystyasento kaikkein epävakain. Metsästäjän tulisi aina pyrkiä käyttämään tukea, jos se on mahdollista. Myös ampuma-asennolla voidaan vakauttaa asentoa. Esimerkiksi polviasento on nopea ja hyvä vaihtoehto pidemmille ampumamatkoille, jos muuta tukea ei ole käytettävissä. Asennon ottaminen vie vain muutaman sekunnin, jos sitä on etukäteen harjoiteltu. Metsästyksessä kannattaa ottaa tukea esimerkiksi puusta. Tätä voit harjoitella ampumaradalla radan pystyrakenteita hyväksi käyttäen. Nykyään on saatavana lukuisia erilaisia ampumatukia, jotka helpottavat ampumista. Ampumatukia on makuu-, istuma- sekä pystyammuntaa varten. Jos ampumatuen hankkii, on äärimmäisen tärkeää myös harjoitella sen käyttöä ampumaradalla. Ampumatukien käyttö saattaa vaikuttaa lisäksi osumapisteeseen varsinkin kovilta alustoilta ammuttaessa. Hiekkapusseilta tapahtuneen kohdistuksen jälkeen kannattaakin ampua muutama laukaus ampumatuelta osumapisteen varmistamiseksi.
6 l Metsästäjä l 4 l 2012
Vinkki 3:
Pystyasento
n Pystyasento on ampuma-asennoista kaikkein epävakain. Painopiste sijaitsee korkealla ja jalat ovat ainoa tukipiste. Pystyasennosta ammuttaessa sorrutaan usein liian tarkkaan työskentelyyn eli ampuja yrittää osua keskelle kymppiä. Tällöin ampuja väsyy tähtäimen etsiessä "napakymppiä" ja laukaisusta saattaa tulla nykäisevä. Tästä syystä metsästäjän kannattaisi käyttää harjoittelussa kymppitaulun asemesta eläinkuviollisia ampumatauluja. Kaksipuolinen anatomiataulu on paras vaihtoehto, sillä ammunnan jälkeen voidaan tarkastaa onko laukaus osunut keuhko-sydänalueelle. Voidaankin sanoa, että sydän-keuhkoalue on metsästäjän "kymppi". Pystyasennosta yleensä parempaan tulokseen päästään, kun
nosto suoritetaan ripeästi, etsitään maali, pidätetään hengitystä ja puristetaan liipaisinta. Koko liikesarja on nopea yhtäjaksoinen suoritus. Tutustu enemmän riistaeläinten anatomiaan riistalaukaussimulaattorissa www.metsastajaliitto.fi/simulaattori . n Toinen tapa ampua paikallaan olevaa maalia tapahtuu niin, että asetta lähdetään nostamaan maalin alta ase ampumavalmiina. Kun tähtäin on miltei oikeassa kohdassa, puristetaan liipaisinta ja rekyylin saattelemana jatketaan aseen liikettä ylöspäin. Ase liikkuu koko suorituksen ajan, eikä sitä tarvitse yrittää pitää paikallaan. Tämän tyylin harjoitteleminen kannattaa aloittaa ensin nostamalla asetta hyvin läheltä aiottua laukaisukohtaa. Pystysuunnassa liikkuvalla aseella ampumisen haastavin osuus on juuri oikean laukaisukohdan oppiminen.
Metsästäjä l 4 l 2012 l 7
Vinkki 5:
Harjoittele myös liikkuvaan maaliin
n Liikkuvaa maalia ammutaan yleensä pystyasennosta. Perusasento otetaan samaan tapaan kuin paikallaan olevaan maaliin ammuttaessa. Aseen piiput ovat maalin korkeudella. Kun liikkuva maali tulee näkyviin, lähdetään tekemään nostoa piipunsuun seuratessa samanaikaisesti maalia. Kun nosto on valmis, lähdetään piippua kuljettamaan maalin ohi ja ennakon ollessa oikea puristetaan liipaisinta. Laukauksen jälkeen piippu jatkaa vielä sivuttaisliikettä (ns. saatto). Polvituelta voidaan myös ampua liikkuvaa maalia, eikä keppituenkaan käyttäminen ole kiellettyä. Keppituen käyttö tukevoittaa asentoa huomattavasti, mutta varsinkin liikkuvan maalin ampuminen tuelta vaatii harjoittelua. Kiväärillä liikkuvan maalin ampumisen vaikein osuus on oikean ennakon arvioiminen. Radalla liikkuvaa hirvitaulua tulee tyypillisellä harjoituspatruunalla tähdätä "partaan". Liikkuva hirvi kulkee radalla 5,3 m/s eli noin 19 km/h. Liikkuvaa ratahirveä ammutaan 75 metrin tai sadan metrin matkalta. Partaan tähtääminen tarkoittaa käytännössä noin puolen metrin ennakkoa. On kuitenkin hyvä muistaa, että metsästystilanteessa ampumamatka ja hirven nopeus vaihtelee. Tämän takia olisi hyvä harjoitella myös liikkuvan maalin ampumista eri matkoilta. Ampumamatkat voivat olla esimerkiksi 100, 75, 50 ja 25 metriä.
Suomen Metsästäjäliitto on tuottanut kolme uutta opaskirjaa
8 askelta metsälle aloittelevan metsästäjän ABC - aloitteleville tai metsästysharrastuksesta kiinnostuneille (32 sivua) Metsästysseuran käsikirja - kaikki mitä haluat tietää metsästysseuratoiminnasta (336 sivua)
Metsästysseuran käsikirja
Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund r.y.
Metsästysammunnan ABC opas parempiin riistalaukauksiin - asiaa metsästysaseista ja ammunnan harjoittelusta, myös ruotsiksi (68 sivua)
8 9
10
9 8
Saatavilla Eräkontista www.erakontti.fi Hanki samalla ampumataulut kivääriharjoitteluun. Kuvassa on valkohäntäpeuran anatomiataulu.
8 l Metsästäjä l 4 l 2012
Parhaat uutuudet nettohintaan Retkitukku.fi
TM retkitukku ampuu kovilla hinnat alas parhaat tuotteet lyömätön hinta!
e auden Retkitukku esittelet k kovimmat uutuude
retkitukku.fi
korkea laatu edullinen hinta tilaamisen helppous: netti ja puhelin
metsästäjän verkkokauppa
äjille ssä lehdessä metsäst Retkitukku esittelee tä n mm. immat uutuudet, kute ® syksyn mielenkiintois iston, Elk 1795 -vaatemall den sukupolven Alaska uu llisen okameran, edistykse ainutlaatuisen asevide enkiintoisia paljon muita miel koiravideokameran ja tuotteita. kaupan ja uudenaikaisen netti Kustannustehokkaan . kuluttajan kukkarossa edut näkyvät suoraan lurakenne sekä toerät, pieni ku Retkitukun suuret os dollistavat an toimintamalli mah uudenaikainen logistiik ta suoraan ksen johtavilta tehtail laatutuotteiden toimitu paan ja selkeästi edullisem etsästäjille nopeasti m hintaan. i tutustu ja tilaa! Uutuuksia rajoitetust terveisin,
nopea toimitus edullisesti suoraan tehtaalta asiantunteva ja reipas asiakaspalvelu alan nopeimmin kasvava verkkokauppa tuoteuutuudet aina ensimmäisenä
Retkitukun tiimi
Tutustu Alaska-metsästysasumallistoon alkaen s. 10
Light Camo HD
tm
Nopean tilaajan edut!
500 nopeimmalle tilaajalle lahja kaupan päälle
(Ei koske asekaappeja, koiratutka-, Garmin- ja Zodiac-tuotteita)
-metsästyspuku s. 14
Yli 100 ostoksesta Yli 250 ostoksesta lisäksi
· valoteho 270 lm · vesitiivis ja kestävä alumiinikuori · mukana Cr123a -paristot ja säilytyskotelo
Alaska Ranger -metsästyslakki
· näkyvä huomioväri · Hyvin istuva säädettävä malli (56-60cm) arvo 19,90
Kamerauutuuksia metsästäjille s. 36-37
Burrel target HD -asevideokamera
tm
Burrel X-270 LeD-tehovalaisin
Burrel CamDog HD -koirakamera
tm
Riista- ja valvontakamerauutuuksia s. 39 ja 57
arvo 74,90 Mökin ja kodin valvontaan pointer Control -mökkikamera s. 57
*) Hintoihin lisätään toimituskulut 8,90 , 14,90 (asusteet ja kengät) **) Hintoihin lisätään toimituskulut 49,90 (asekaapit), hinta sisältää toimituksen kotipihaan. ***) Todellinen vuosikorko vaihtelee summan ja valitun osamaksukampanjan mukaan. Esim. 36 kk:n maksukampanjalla maksetun 1000 :n ostoksen todellinen vuosikorko on 21,86%. Tarkat ehdot näet tilauksen yhteydessä verkkokaupastamme.
RETKITUKKU.fi
Nettohintaan suoraan tehtaalta
Ensiesittelyssä uuden s vaatemallisto
kokenut erävaatteiden suunnittelutiimi kehitti suomalaisten metsästäjien toiveiden pohjalta yhdessä maailman johtavien testaus- ja tutkimuslaboratorioiden kanssa uuden sukupolven metsästysvaatemalliston. uusi alaska elk 1795® -mallisto nostaa kertaheitolla metsästysvaatteiden teknisyyden ja käyttömukavuuden uudelle tasolle! metsästysvaatteiden uusi, kolmas sukupolvi on syntynyt.
1960 1980
1990 2000
2012
alaska johtaa metsästysvaatteiden kehitystä
1. sukupolvi. 1960 1980 -luvuilla metsästäjät käyttivät mm. perinteisiä maasto- ja sarkapukuja ja sateen tullessa puettiin päälle sadetakki ja -lahkeet.
2. sukupolvi. 1990 2000 -luvuilla yleistyivät ensimmäiset irtokalvolliset metsästyspuvut, joiden pintamateriaali kastuessaan teki puvusta raskaan.
3. sukupolvi 2012 Alaskan kokenut suunnittelutiimi esittelee uuden sukupolven malliston, joka hyödyntää uusinta teknologiaa, materiaaleja, pintakäsittelyjä, kalvotekniikkaa ja testausmenetelmiä.
TilaukseT www.retkitukku.fi tai puhelimiTse p. 040 828 1000 klo 9-17
ukupolven metsästysTeknistä ylivoimaa
Kehittyneen materiaaliteknologian ansiosta erinomainen keveys (jopa 35% kevyempi). Tehokas hiDryTM -käsittely takaa puvun keveyden myös sateella. Uuden anti-WhistlerTM -käsittelyn ansiosta puvun pintakangas on käytössä äänetön.
Ylivertainen käyttömukavuus
Erityisesti metsästyskäyttöön suunnitellut värit, leikkaukset, säädöt, materiaalit ja pintakäsittelyt sekä tuotteen pienet yksityiskohdat takaavat erinomaisen istuvuuden ja täydellisen toimivuuden.
Uutta kalvoteknologiaa, erinomainen vedenpitävyys ja hengittävyys. Testattu maailman johtavissa testilaboratorioissa.
Uuden sukupolven Alaska Elk 1795® -mallisto kattaa kolme erilaista metsästyspukua, metsästysjalkineet sekä erilaisia teknisiä metsästysasusteita.
CAMO HD suomalaiseen luontoon suunniteltu 3D-camokuvio
TM
Camo HD
Graafisesti käsitelty utuinen tausta
TM
A) Tietokoneella käsitelty utuinen tausta B) Risteävät puunrungot C) Tarkoin valittuja suomalaisen kasvillisuuden elementtejä.
Risteävät puunrungot
Ainutlaatuinen Alaska -camo kuvattiin luonnossa eri puolella Suomea, koottiin digitaalisesti yhteen, jonka grafiikka siirrettiin edistykselliselle kankaalle. Syntyi huomaamaton kolmiulotteinen Alaska HDTM -camo. Kuvion epäsäännöllisyys ja tarkoin HD-kuvatut yksityiskohdat tekevät camosta huomaamattoman ja tyylikkään.
HDTM
Tarkoin valittuja suomalaisen luonnon elementtejä.
Tutustu laajaan Alaska-mallistoon ja avajaisetuihin alkaen s. 12 Retkitukku.fi
TM
RETKITUKKU.fi
Nettohintaan suoraan tehtaalta
Uusi teknologia uskomaton keveys:
Huipputason Alaska Light -m
Alaska Light
metsästyspuku
Uuden sukupolven puku liikkuvalle metsästäjälle. Suunniteltu ja testattu yhdessä suomalaisten metsästäjien kanssa käyttämällä maailman edistyksellisintä materiaaliteknologiaa tavoitteena täydellinen metsästyspuku. Kevyellä Alaska light -puvulla koet parhaita ja onnistuneita eränautintoja.
Jopa 35 % kevyempi Saatavana myös camona! s.14
Lintujahtiin Passiin Koirajahtiin Kalastukseen Eräretkeilyyn
TilaukseT www.retkitukku.fi tai puHelimiTse p. 040 828 1000 klo 9-17
etsästyspuku avajaishintaan
Teknistä ylivoimaa ylivertainen käyttömukavuus
Huippukevyt Nopea kuivuvuus Runsaasti teknisiä ratkaisuja edistykselliset materiaalit ja käsittelyt uutta kalvoteknologiaa
Uusi Alaska Light -puku nostaa metsästysvaatteiden teknisyyden ja käyttömukavuuden täysin uudelle tasolle! Alaska Light -puku hyödyntää uusimpia materiaaleja, pintakäsittelyä ja kalvoteknologiaa. Erinomainen vedenpitävyys ja hengittävyys. Monipuolisesti testattu. Uuden materiaaliteknologian ansiosta uskomaton keveys (jopa 35% kevyempi). Edistyksellisen Hi-DRYTM -käsittelyn ansiosta pintakangas hylkii vettä ja likaa. Uusi antiWhistlerTM -käsittely tekee puvun pintakankaan käytössä äänettömäksi. Alaska Light -puvun teknisiä yksityiskohtia: A. Säädettävä irtohuppu B. Täysin vedenpitävä ja hengittävä C. Vesitiiviit päävetoketjut D. Extra-teipatut saumat E. Kainalotuuletus kaksisuuntaisella vetoketjulla F. Hengittävä vuorimateriaali G. Päävetoketjuissa pitävät X-strongTM -vetimet H. Paljon taskuja: yht. 7 kpl I. Selästä korotettu vyötärö J. Runsaasti säätöjä: mm. kaulus-, helma-, vyötärö-, hihansuu- ja lahjesäätö K. Muotoonommellut polvet L. Lyhennettävät lahkeet M. Väri vihertävän ruskea, tumman rusk. tehosteet
Maailman edistyksellisintä kalvoteknologiaa, erinomainen vedenpitävyys ja hengittävyys. Testattu maailman johtavissa testilaboratorioissa.
A B C E F I J G H D
Avajaisetu!
Nopealle tilaajalle Alaska-lakki ja -turvaliivi kaupan päälle!
K
metsästyslakki
arvo 19,90
149
99 vastaavat 4
Rä 300 kpl e Ta avajaisHiN Nopeille
*
turvaliivi
safety Camo -kuviolla arvo 34,90
L
eTu 350
Hyödynnä Nopean tilaajan edut! (s.9)
RETKITUKKU.fi
Nettohintaan suoraan tehtaalta
Uutuus! Alaska Light -camopuku Suomesta kuvatulla HD-kuviolla avajaishintaan
Alaska Light -puvun ylivoimaa nyt myös aidolla HD-camolla
huippukevyt Nopea kuivuvuus
Light Camo HD
Runsaasti teknisiä yksityiskohtia edistykselliset materiaalit ja käsittelyt
Katso lisää Alaska Light -puvun ominaisuuksista sivulla 12.
TM
metsästyspuku
Uuden sukupolven vedenpitävä camopuku aktiiviselle metsästäjälle. Ainutlaatuisen Suomen luonnosta kuvatun Camo HDTM -kuvion ansiosta maastoudut tehokkaasti suomalaiseen luontoon.
aito Camo hDTM-kuvio
Uusi Alaska Camo hDTM sisältää tarkoin valittuja yksityiskohtia suomalaisesta luonnosta. Näistä yhdistelemällä syntyi suomen ensimmäinen huomaamaton camokuvio, joka on siirretty Alaska-camopuvun pintakankaaseen.
100 % vedenpitävä ja hengittävä Rain-stop
®
Jopa 35 % kevyempi
Avajaisetu!
Lintujahtiin Passiin Koirajahtiin Kyttäykseen Hiiviskelyyn
Nopealle tilaajalle Alaska-camolakki ja -turvaliivi kaupan päälle!
camolakki
arvo 19,90
179
49 vastaavat 5
Rä 250 kpl e Ta avajaishiN peille No
*
turvaliivi
safety Camo -kuviolla arvo 34,90
eTu 370
TilaukseT www.retkitukku.fi tai puhelimiTse 040 828 1000 klo 9-17
hyödynnä Nopean tilaajan edut! (s.9)
Puheenjohtajalta
Metsätaloudessa muutosten mahdollisuudet
Edellisessä numerossa varapuheenjohtaja totesi, että riistaeläimet ovat todennäköisesti selvinneet talvesta hyvin. Tätä kirjoitettaessa kanalintujen poikueista osa on jo kuoriutunut, joten niiden selviytymisen kannalta on meneillään kriittisimmät ajat. Ainakin hyönteisravintoa vaikuttaisi alkukesästä luonnossa olevan riittävästi ja toivottavaa olisi, ettei lähiviikkoina tulisi kylmiä sadejaksoja. Myös metsämarjojen alustavat satoennusteet vaikuttavat varsin lupaavilta, joten marjaravintoa näyttäisi olevan tarjolla syyskesällä. Metsäntutkimuslaitoksen tiedotteen mukaan myyräkannat ovat suuressa osassa maatamme romahtaneet. Tällöin pienpetojen ja petolintujen saalistuspaine kohdistuu kanalintuihin entistä voimakkaammin. Näin ihmisjärjellä eri ilmiöitä sekä niiden yhteisvaikutuksia voidaan vain yrittää ennakoida tutkitun ja käytännössä todetun tiedon valossa. Luonnossa on kuitenkin aina tarjolla yllätyksiä, joten tarkemman kuvan kanalintutilanteesta saamme kesän riistakolmiolaskennoissa ja lopulta syksyn sadonkorjuun aikana! Metsätaloudessa on tapahtumassa lyhyellä aikavälillä varsinainen muutosten vyöry. Metsäkeskuslaki tuli voimaan tämän vuoden alussa ja äskettäin myös ministeriö tiedotti metsänhoitoyhdistyslain muutosvalmistelun aloittamisesta. Lisäksi Metsähallituksesta valmistellaan parhaillaan erityisliikelaitosta. Samaan aikaan myös metsälain muutostyö on käynnissä, ja kestävän metsätalouden rahoituslaki on nykyisellään voimassa vain ensi vuoden loppuun saakka. Riistatalouden kannalta näihin muutoksiin sisältyy runsaasti mahdollisuuksia. Organisaatioissa tapahtuvien muutosten myötä palvelutarjontaa joudutaan miettimään entistä enemmän asiakas- ja markkinalähtöisesti. Metsäsuunnittelussa tuotteita räätälöidään jatkossa aikaisempaa enemmän ja mahdollisuudet riistapainotteisten metsäsuunnitelmien yleistymiseen ovat hyvät. Metsähallituksen alueilla riistan elinympäristöjen huomioiminen metsien käsittelyssä alkaa olla jo rutiinia. On erinomainen asia, että valtion mailla on ollut mahdollista kokeilla erilaisia riistan elinympäristöä huomioivia metsien käsittelyvaihtoehtoja. Saatuja kokemuksia voidaan soveltuvin osin toteuttaa myös yksityismailla. Metsästäjistä noin kolmasosa omistaa myös itse metsää, joten mielenkiintoa asiaan myös yksityismetsätaloudessa luulisi löytyvän jatkossa entistä laajemmin. Metsälain muutoksen valmistelussa keskeisenä tavoitteena on lisätä metsänomistajien valtaa ja vastuuta oman omaisuutensa hoidossa. Mahdollinen lakiuudistus ei jatkossa enää ohjaisi metsänomistajien metsien käsittelyä tiettyyn malliin, vaan asettaisi metsäomaisuuden hoidolle sallitun toiminnan rajat siten, että metsätalouden kestävyys voidaan varmistaa. Riistan kannalta myönteistä lakia valmistelevan työryhmän linjauksissa näyttäisi olevan ainakin eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen mukaisen kasvatushakkuun mahdollistuminen sekä yksittäisen ns. pienaukkohakkuun mahdollisuus ilman uudistamisvelvoitetta. Samoin uudistamisvelvoitteen poistuminen puuntuotannollisesti heikkotuottoisilta ojitetuilta turvemailta sekä metsien monimuotoisuuden turvaamiseen liittyvät tarkennukset erityisen tärkeiden elinympäristöjen osalta ovat riistan kannalta taatusti myönteisiä muutosehdotuksia. Metsäkanalintujen hoitosuunnitelmassa on esitetty koko joukko hyviä toimenpide-esityksiä riistan elinympäristöjen huomioimiseksi metsätaloudessa. Suomen riistakeskus ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio ovat yhdessä viemässä eteenpäin hanketta, jossa hyvän metsänhoidon suositusten riistapainotukset päivitettäisiin. Samoin metsäsuunnittelun riistalliset painotukset ovat tarkastelussa lähitulevaisuudessa. Näyttäisi siltä, että metsätaloudessa tapahtuvien muutosten myötä olisi mainiot mahdollisuudet myös edistää riistan elinympäristöjä yhteistyössä metsänomistajien, riista-alan ja metsätalouden toimijoiden kesken!
Metsästäjä l 4 l 2012 l 15
Tauno Partanen hallituksen puheenjohtaja Suomen riistakeskus
Juha Kuittinen, riistapäällikkö, Suomen riistakeskus Pohjois-Karjala
Vesilinnustuksen aloituspäivä on näkyvin metsästystapahtuma maassamme. Tuolloin vesistöjen rannoille suuntaa matkansa jopa yli 100 000 metsästäjää. Vesilinnustuksen alku on monelle metsästäjälle varsinainen metsästyskauden avaus kyyhkyjahtia yhtään väheksymättä. Avauspäivän tapahtumat kiinnostavat myös tiedostusvälineitä. Vesilinnustuksen aloituspäivä on ikään kuin metsästäjän käyntikortti muulle yhteiskunnalle. Millaisen käyntikortin sinä haluat antaa harrastuksestasi?
16 l Metsästäjä l 4 l 2012
M
Raimo Lietsala
l Metsästysoikeus tulee olla kunnossa niillä alueilla, joilla metsästetään. Vesialuetta hallinnoi yleensä eri taho kuin maa-aluetta. Voidakseen ampua sekä maa- että vesialueen yllä lentäviä lintuja, on metsästäjällä oltava oikeus metsästää näille molemmille. Maa-alueilla metsästysoikeus kuuluu maanomistajalle. Usein hän on vuokrannut metsästysoikeuden paikalliselle metsästysseuralle. Vesialueilla metsästysoikeutta hallinnoivat osakaskunnat, ja vesilinnustuslupien myyntipiste löytyy parhaiten ottamalla yhteyttä kalatalouskeskukseen. Joissakin tapauksissa metsästysseura on vuokrannut vesialueen metsästysoikeuden, ja tällöin seuran jäsenillä on oikeus metsästää vesialueellakin.
Vesialueiden haltijoilta toivoisi parempaa informaatioita luvista ja myyntipisteistä. Varsinkin ulkopaikkakuntalainen joutuu tekemään joskus melkoisen selvitystyön ennen kuin selviää, kuka myy vesilinnustuslupia kyseiselle vesialueelle. Kun olet hankkimassa metsästyslupaa vesilinnustusalueelle, pyri saamaan samalla myös lupa pienpetojen pyyntiin, sillä minkki tai supikoira voi tulla ampumahollille iltalennolla.
Ampumataitoa on harjoiteltava
Vesilinnustuksessa pääosa laukauksista ammutaan lentävään lintuun. Ampumataitoa on tarpeen harjoittaa vuosittain. Kylmäharjoittelua aseen nostoineen ja tähtäyksineen voi tehdä kotona tyhjällä aseella. Ennen jahtikauden alkua on syytä
Vesilinnustuskauden avaus on metsästäjän käyntikortti
käydä ampumaradalla hakemassa hyvä tuntuma lentoonammuntaan. Varsinkin aloittelevalle metsästäjälle kiekkoradalla käynti opettaa lentoonammunnan lisäksi myös matkan arviointia ja antaa varmuutta aseen käsittelyyn. Lisämotivaatiota ampumaharjoitteluun voi antaa mahdollisuus sisällyttää ampumaratamaksut työpaikan tyky-toimintaan.
Lajintunnistus lähtökohtana metsästykselle
Lajintunnistus on perusedellytys sille, että vesilintuja voi metsästää. Metsästäjätutkinnossa lajintunnistus on yksi hallittava osa-alue. Metsästäjätutkinnon koulutusmateriaali antaa hyvät perustiedot lintujen tunnistamiseen. Tämän jälkeisiin "syventäviin opintoihin" ja lajintunnistuksen kertaukseen löytyy
hyvää materiaalia Suomen riistakeskuksen nettisivuilta. Metsästettävistä riistasorsista on 18 minuutin pituinen videomateriaali ja hanhien tunnistamiseen äänillä varustettu kuvaesitys. Lintuja oppii tunnistamaan tarkkailemalla niitä maastossa omassa elinympäristössään. Hyvä tapa on tarkkailla oman metsästysalueen vesilinnustoa ennen jahtikauden alkua. Näin tunnistat lajit syyspukuisina ja tiedät jo ennakkoon alueella mahdollisesti liikkuvista harvinaisista tai rauhoitetuista lajeista. Ammu vain tunnistamiasi metsästettäviä vesilintuja. Jos et tunnista lintua, jätä ampumatta.
Sulkasatoiset linnut jätetään metsästyksessä rauhaan.
laskentoja. Moni seura järjestää vesilintujen ruokintaa ja perustaa rantariistapeltoja. Pyri tekemään oma osuutesi riistanhoitotyöstä. Porukalla tehtynä näistä töistä ei muodostu kenellekään kohtuutonta taakkaa. Yhteiset talkootempaukset ovat osaltaan tärkeää sosiaalista toimintaa, jolla porukan yhteishenki pysyy kunnossa. Elokuun alusta lähtien on mahdollista vähentää metsästysalueen pienpetokantaa. Pienpetojen pyynnillä edesautetaan merkittävästi vesilintupoikueiden menestymistä. Metsästäjä l 4 l 2012 l 17
Osallistu talkoisiin
Vesilinnun metsästäjän kesäaikaisiin hommiin kuuluu riistanhoitoa ja riista-
Vesilintukantoja ja pesinnän onnistumista arvioidaan pistelaskennoilla. Laskentapisteellä käydään kiikaria apuna käyttäen arvioimassa alkukesästä parimäärät lajeittain ja myöhemmin kesällä poikueet. Itse laskenta on siis helppo ja nopea toimenpide. Yksi laskentakerta kestää noin varttitunnin. Olisiko sinulla laskentapisteeksi sopiva kohde omilla metsästysalueillasi? Jos on, ilmoita halukkuutesi laskentapisteen perustamiseen riistakeskuksen aluetoimistolle.
Milloin on liian hämärää metsästää?
Hämärässä ampumista on tutkittu muissa Pohjoismaissa. Ongelmaksi eivät muodostu haavoittamiset, sillä tutkimuksen mukaan hämärässä ampumamatkat ovat lyhyemmät kuin täysin valoisalla. Mutta ongelmaksi voi muodostua lajien tunnistaminen. Suomessa lainsäädäntö ei ota kantaa hämärässä tapahtuvaan metsästykseen, vaan jokaisen metsästäjän pitää pystyä itse harkitsemaan, milloin illan hämärtyessä on aika lopettaa. Pilvisyydestä riippuen noin tunnin ajan auringonlaskun jälkeen on yleensä mahdollista nähdä riittävän tarkasti tunnistaakseen linnut.
helpottavia kiintopisteitä ei ole tarjolla. Mittaa ennakkoon etäisyyksiä maastossa, jolloin on helpompi hahmottaa sopiva ampumaetäisyys. Vesilinnustuksessa lyijyhaulien käyttö on kielletty. Vuonna 1996 lyijyhaulikiellon voimaantullessa korvaavia haulimateriaaleja oli heikosti tarjolla. Tältä osin tilanne on korjaantunut, mutta edelleen korvaavilla hauleilla tehokas ampumamatka on pääsääntöisesti lyhyempi kuin lyijyhauleilla. 30 metriä onkin ehdoton maksimiampumamatka useimmille vesilintupatruunoille. Metsästyksessä käytettävät patruunat on syytä käydä testaamassa ampumaradalla. Näin löytyy osumakuvion peittävyydeltään ja upotukseltaan juuri omaan aseeseen parhaiten sopiva patruunavaihtoehto. Vesilinnustuksessa on muistettava, että patruunarajoitus itselataavilla aseilla riistalintuja ammuttaessa on yksi patruuna patruunapesässä ja enintään kaksi makasiinissa.
toisten metsästäjien sijainnista ja osataan miettiä ennakkoon turvalliset ampumasuunnat. Vaakalaukauksia ei pidä ampua, vaan ampumiskulman tulisi aina olla vähintään 45 astetta. Ampumasuunnan tausta on aina varmistettava. Jos alueella on esimerkiksi rakennuksia tai laitumella olevaa karjaa, on nämä huomioitava. Vaikka kaukaa ammutut ja korkealta tippuvat kevyet haulit eivät enää olisikaan vaarallisia, aiheuttavat ne katolla ropistessaan ulkopuolisissa mielipahaa.
Arvosta saalistasi
Saaliin osalta lähtökohtana tulee olla se, että kaikki saatu saalis hyödynnetään mahdollisimman tarkkaan. Käsittele saalistasi arvostaen ja käytä se mahdollisimman tarkkaan hyväksi ruokana. Vesilinnustuksen avauksen aikaan päivät ovat yleensä lämpimiä. Tämä tuo haastetta saaliin säilyttämiselle. Hyvä konsti on varata mukaan kylmälaukku, johon saatu saalis saadaan viileään. Metsästäjät suolistavat saaliinsa heti tuoreeltaan metsästysalueella. Suolistusjätteet menevät melko nopeasti luonnon kiertoon, mutta tästä huolimatta on hyvä tapa peittää ne maahan. Suolet ovat myös käyttökelpoista syöttitavaraa supikoiran ja minkin pyyntiin.
Ammu vain turvallisia laukauksia
Hyvillä lintujärvillä metsästäjiä on etenkin vesilinnustuksen aloituspäivänä runsaasti. Metsästäjät tulevat passipaikoilleen eri aikaan mahdollisesti tietämättä toisistaan ja maastoutuvat passeihinsa. Hyvä tapa on näyttäytyä silloin, kun lähistölle on asettumassa uusia metsästäjiä. Näin ollaan tietoisia
Osallistu mahdollisuuksiesi mukaan riistanhoitotyöhön. Vesilinnut hyödyntävät syksyllä rantariistapellon antia.
Pidä ampumamatkat lyhyinä
Vesilinnustuksessa ampumatilaa on yleensä reilusti ja matkan arviointia
Juha Kuittinen
18 l Metsästäjä l 4 l 2012
Hannu Huttu
Jos et tunnista lintua, jätä se ampumatta.
Jos metsästyksen yhteydessä ammutaan rauhoittamattomia lintuja kuten variksia tai harmaalokkeja , ei niitäkään ripustella puiden oksille, vaan hävitetään ne asianmukaisesti tai hyödynnetään noutajan koulutuksessa. vältetään koiran päästämistä alueelle, jossa sulkasatoinen lintu on havaittu. jonkin verran roskaa. Hylsyt ja muut roskat otetaan talteen ja tuodaan pois maastosta.
Huomioi mökit ja viljelykset
Suomessa on noin puoli miljoona kesämökkiä. Elokuussa mökeillä voi olla vielä kesäasukkaita. Metsästyslain mukaan ilman rakennuksen omistajan tai haltijan nimenomaista lupaa ampuminen on kiellettyä 150 metriä lähempänä asuttua rakennusta. Tätä on pidettävä lain säätämänä minimietäisyytenä. Viljelyksillä liikkumiseen on oltava maanomistajan lupa. Maan eteläosissa viljat on yleensä jo puitu vesilinnustuksen aloituksen aikaan, mutta pohjoisempana viljaa on usein vielä pystyssä. Jos ammuttu lintu putoaa viljapeltoon, se voidaan saada talteen koiran avulla lähes jälkiä jättämättä. Autojen pysäköinnissä tulee huomioida, että mökeille tai viljelyksilleen menijät sopivat esteettä kulkemaan ohi. Elokuussa on yleensä vielä lämmintä, eikä tulentekoon ole niin suurta tarvetta. Jos kuitenkin makkarat paistellaan, on muistettava, että myös tulen tekoon tarvitaan maanomistajan lupa. Metsästyksen yhteydessä kertyy
Alkoholia vasta jahdin jälkeen
Alkoholi ja aseet on huono yhdistelmä. Turvallinen aseenkäsittely ja tuloksekas ampuminen vaativat teräviä aisteja. Kaveriporukassa on mukava istua iltaa ja kerrata jahdin tapahtumat, mutta mahdolliset oluet otetaan vasta sitten, kun jahti on ohi ja aseet laitettu sivuun. l
Jätä sulkasatoiset linnut rauhaan
Suomi on Euroopan mittakaavassa merkittävä vesilintujen poikastuottoalue. Pääosa saadusta saaliista on nuoria lintuja. Saaliin rakenteen osalta toteutuu kestävän käytön periaate. Metsästyspaine yleisimpiin riistasorsiimme on pienentynyt johtuen muun muassa lyijyhaulikiellon seurauksena vähentyneestä metsästyksestä. Vaikka vesilintusaalista ei olisi kiintiöity, on kuitenkin käytettävä harkintaa saaliin mitoituksessa. Paikallista pesivää kantaa ei ole järkevää ampua pieneksi, sillä vesilintunaaraat ovat paikkauskollisia. Vesilinnuilla esiintyy joinakin vuosina myöhäisiä pesintöjä ja uusintapesintöjä. Myöhään pesinyt naaraslintu myös sulkii tällöin myöhemmin, eikä ole lentokykyinen vesilinnustuksen alkaessa. Sulkasatoisiksi todetut linnut jätetään metsästyksessä rauhaan ja
Koira on korvaamaton apu
n Vesilintujen metsästyksessä tulee käyttää noutavaa koiraa aina, kun se on mahdollista. Hyvänkin osuman saanut lintu on vaikea löydettävä peitteisessä maastossa ilman koiraa. Koiran käytöstä vesilinnustuksessa on kattava artikkeli, joka alkaa sivulta 22.
Metsästäjä l 4 l 2012 l 19