Lutukka 1/2024 - Lehtiluukku.fi

KASVIHARRASTAJAN LEHTI • 40. VUOSIKERTA • 1/2024 KASVIHARRASTAJAN LEHTI • 40. VUOSIKERTA • 1/2024 lutukka lutukka 40. vuosikerta 40. vuosikerta
3 JARI SÄRKKÄ Uusia löytöjä alkuperäislajeista Keski-Pohjanmaalta Some native vascular plant taxa new for Central Ostrobothia KIMMO SAARINEN & ANNA VUORI Hienoa niittyä ja vieraslajeja valtatie kuuden pientareilla Valuable meadows along Highway 6 between the cities of Imatra and Lappeenranta, SE Finland HELI JUTILA Säppi – Selkämeren kasvihelmi Vegetation and flora of Säppi Island Luonnonkukkien päivä 16. kesäkuuta 2024 VALERIA VALANNE Täydelliset listat PERTTI UOTILA Tavallinen nokkonen. Viholainen Variation and taxonomy of Urtica dioica (Urticaceae) in Finland PERTTI UOTILA Kirjallisuutta. Eurooppalainen vesikasvikirja JUHANI RÄSÄNEN Uusi Suomen kasvio: Taraxacum, voikukat , maskrosor Genus Taraxacum in the forthcoming new Finnish Flora 24 48 9 49 5 1 70 81 KASVIHARRASTAJAN LEHTI • 40. VUOSIKERTA • 1/2024 KASVIHARRASTAJAN LEHTI • 40. VUOSIKERTA • 1/2024 lutukka lutukka 40. vuosikerta 40. vuosikerta ISSN 2670-2843 (pdf, 2020–) ISSN 0782–050X (painettu, 1985–2019) JULKAISIJA Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvija sienitieteen yksikkö TOIMITUS Mikko Piirainen (päätoimittaja), Pertti Uotila, Leena Helynranta TOIMITUKSEN OSOITE PL 7, 00014 Helsingin yliopisto. Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@helsinki.fi TAITTO Leena Helynranta LUTUKKA on ilmestynyt painettuna 35 vuotta. Lehti muuttui vuodesta 2020 lähtien sähköiseksi ja on ilmainen. Voit tilata sähköpostimuistutuksen uuden numeron ilmestymisestä. Ohje verkkosivulla www.luomus.fi/lutukka LUTUKKA is a floristic periodical published by the Botany and Mycology Unit, Finnish Museum of Natural History, University of Helsinki. It contains articles on Finnish flora, both flowering plants and cryptogams, floristics, important plant finds, floristic mapping, threatened plants, working techniques, news and book reviews. Lutukka is the Finnish name of Capsella bursa-pastoris (L.) Medik. EDITORS Mikko Piirainen (Editor-in-Chief), Leena Helynranta, Pertti Uotila © 2024 LUOMUS ja valokuvaajat 40. vuosikerta • 1/2024 lutukka Potkua voikukkaharrastukselle? K uv a: M at ti M at ic / P ix ab ay Suomessa on ollut pitkä perinne apomiktisten kasviryhmien tutkimisessa ja harrastuksessa. Viime vuosikymmeninä ”keltakukkien” tuntijoiden määrä on vähentynyt muun kasviharrastuksen mukana ja ehkä sitä nopeamminkin, siinä määrin, että edes virallisissa herbaarioissa ei välttämättä ole ollut näiden ryhmien asiantuntijoita näytteitä määrittämään. Suomenkielisissä määrityskasvioissa apomiktiryhmät on käsitelty vaihtelevasti, kunkin julkaisun ajankohtana vallinneen tietämyksen ja harrastuksen tason mukaan. Esimerkiksi Melan-Cajanderin Suomen kasviossa (1906) voikukat Taraxacum esiteltiin lyhyesti kolmella sivulla kuutena pikkulajina ja niiden yhtenätoista muunnoksena; ryhmän suomalaisten lajien tuntemus ei tuolloin riittänyt enempään. Hiitosen Suomen kasviossa (1933) tiedettiin jo kertoa, että alueeltamme tunnettiin runsaat 180 voikukkien pikkulajia, joista kuitenkin esiteltiin vain seitsemän kollektiivilajia ja niiden muutama pikkulaji. Retkeilykasviossa (1984– 1998) mainittiin Suomessa kasvavan kuudesta kymmeneen sektiossa lähes 500 pikkulajia, joista kuvattiin laajemmin kuusi sektiota ja vain määrityskaavan muodossa noin 90 lajia. Tässä Lutukassa julkaistaan ennakkoon jo pitkään tekeillä olleen ja toivottavasti lähiaikoina valmistuvan Uuden Suomen kasvion (”Retkeilykasvion seuraajan”) voikukkaosion versio toukokuulta 2024. Lajivalikoima, tekstit ja määrityskaavat ovat pitkän linjan voikukkaharrastajan Juhani Räsäsen, piirrokset Marja Koistisen ja Stan Shinglerin ja levinneisyyskarttojen tekninen toteutus Sampsa Lommin käsialaa. Tässä ennakkoversiossa esitellään kymmenen sektiota ja 130 lajia. Valikoima kattaa valtaosan Suomen voikukkien yksilömäärästä, mutta ymmärrettävistä syistä maan koko lajiston esitteleminen näissä puitteissa ei ole mahdollista – pelkästään rikkavoikukista sect. Taraxacum on Suomessa tavattu yli 350 lajia, joista mukaan on valittu vain ne, jotka ainakin jossain päin maata ovat hallitsevassa asemassa. Voikukat muodostavat yhtenäisen, melko laajan kokonaisuuden, joka tuntui sopivan hyvin tällaiseen ennakkoesittelyyn siksikin, että lehden ilmestymisen aikoihin niiden kukinta-aika on parhaimmillaan suurimmassa osassa Suomea – ehkä julkaisuajankohta ja entistä laajempi ja ajantasaisempi lajivalikoima voisivat antaa uutta potkua maamme voikukkaharrastukselle. Apomiktien lajintuntemus edellyttää erityisen tarkkaa silmää yksilöiden välisten pienen pienten yksityiskohtien havaitsemiseen. Tarvitaan myös innostusta ja sitkeyttä – ja runsaasti aikaa lajiston opiskeluun ja opitun sulattamiseen. Käyttökelpoinen, riittävän laaja ja ajantasainen määritysopas olisi myös avuksi. Uskomme, että käsillä olevasta ennakkoversiosta olisi hyötyä ja iloa kaikille voikukkaharrastajille – rohkaisua niille, jotka eivät toistaiseksi ole tohtineet tähän vaikeaan sukuun puuttua. Toivomme myös saavamme palautetta julkaisun toimivuudesta niin määrityskaavojen, tekstien, kuvien, levinneisyyskarttojen kuin taitonkin suhteen. Vielä on aikaa vaikuttaa julkaisun lopulliseen sisältöön. – Mikko Piirainen ETUKANSI Nyt mennään! Voikukan lenninhaivenelliset pähkylät valmiina maailman valloitukseen.
3 Lutukka 40. 2024 A to ci on ru pe st re , H el si nk i, R oi hu vu or i 11 .6 .2 02 3 © A . K ur tto Keski-Pohjanmaalta JARI SÄRKKÄ Uusia löytöjä alkuperäislajeista K attavien kasviatlasruutujen kartoituksessa vastaan on tullut myös uusia, mielenkiintoisia lajeja. Keski-Pohjanmaa alkaa olla sen verran hyvin tutkittu, että maakunnalle uusia alkuperäiskasveja löytyy enää harvoin. Uudet havainnot ovat olleet satunnaislajeja tai muita uustulokkaita, lähinnä puutarhakarkulaisia. Tähän olen koonnut viime vuosien havainnot Keski-Pohjanmaan eliömaakunnalle uusista alkuperäislajeista, joilla ei ole lajipistettä Retkeilykasvion (Hämet-Ahti ym. 1998) kartoilla. Vuosien varrella olen pitänyt mielessä kasveja, joiden luontaiset esiintymät hipovat Keski-Pohjanmaan eliömaakunnan rajoja. Viime aikojen työn alla olleet kasviatlasruudut ovat sijoittuneet maakunnan eteläja kaakkoisosaan. Uusina lajeina maakunnalle löytyivät kalliokohokki, Atocion rupestre, Soinista 2017 ja liuskaraunioinen, Asplenium septentrionale, Alajärveltä 2019. Kesä 2022 toikin jo kolme uutta lajia, kun Luodon kunnasta löytyivät merimaltsa, Atriplex littoralis, ja isosappi, Centaurium littorale, ja Juha Hellström löysi kampasulan, Struthiopteris spi cant, Lestijärveltä. Kalliokohokki Kasviatlaksen (Lampinen & Lahti 2023) levinneisyyskarttoja katsomalla voi huomata, että kalliokohokin, Atocion rupestre, levinneisyysalue hipoo KeskiPohjanmaan eliömaakuntaa. Keski-Pohjanmaata lähin havainto on 1920-luvulta PohjoisHämeen Karstulasta, joka on Keski-Pohjanmaan kaakkoisimman kunnan Soinin naapurikunta. Keski-Pohjanmaalla on vähänlaisesti avokallioita ja nekin lähinnä karuilla seuduilla. Jyrkänteitä tai kalliorinteitä maakunnassa ei juuri ole. Kesällä 2017 olin matkalla tekemään kasviatlasruutua Soinin eteläosaan ja ajoin Alajärven ja Soinin välistä tietä.
4 Lutukka 40. 2024 Ajaessani pidin silmällä mielenkiintoiselta näyttäviä paikkoja. Soinin kunnan puolella huomasin tien reunassa kiinnostavan, rosoisen kalliopaljastuman (69818:33498) mutta en mutkaisella tiellä löytänyt sopivaa kohtaa pysähtyä ja jatkoin matkaa eteenpäin. Paikka jäi kuitenkin vaivaamaan mieltäni, ja pyysinkin tuolloin Alajärvellä asunutta Jouko Lehtelää käymään tarkistamassa kallion. Mieleen oli tullut, että se voisi olla sopiva nimenomaan kalliokohokille. Toisaalta arvelutti, voisiko kohokkia kuitenkaan kasvaa näin erillään muista sen paikoista; matkaa tuolta kalliolta Karstulan esiintymään on noin 30 kilometriä. Jouko kävikin syyskuussa 2017 katsomassa kalliopaljastuman ja lähetti aluksi minulle valokuvia valkokukkaisesta kasvista, joka hänen mielestään oli kalliokohokki. Kuvien perusteella kyseessä todella oli kalliokohokki, määritykselle saatiin lopullinen varmistus Joukon keräämästä näytteestä. Kalliokohokin mahdollinen kasvaminen tuolla kalliopaljastumalla oli minulle pelkkä arvaus tai intuitio – jollaiset ovat johtaneet moneen muuhunkin mielenkiintoiseen lajihavaintoon. Kävin paikalla heinäkuussa 2018 ja tein samalla alueelta kattavan kasviatlasruudun (6981:3349). Tuolloin huomasin, että ruudun alueella on selvää kalkkivaikutusta ja siellä sijaitseva suoalue olikin merkitty Vaasan läänin uhanalaisten suokasvien selvitykseen (Heikkilä 1990) . Valitettavasti aluetta ei ajoissa suojeltu ja vieressä tehdyt ojitukset ovat myöhemmin kuivattaneet sillä olevaa lettorämettä. Kalliopaljastuma on päätien reunassa ja nähtävästi tietä tehtäessä siitä on jouduttu hieman louhimaan kalliota pois. Soinin kalliokohokin esiintymä oli pieni, noin 20 yksilöä. Seuralaisina ei ollut erikoisempia putkilokasveja mutta sammallajisto saattaisi olla tarkistamisen arvoinen. A to cio n ru pe str e 26 .6 .2 02 3 © Ja ri S ärk kä
5 Lutukka 40. 2024 Tien toisella puolella olevalla kuivahtaneella lettorämeellä kasvoi muun muassa Keski-Pohjanmaalla harvinaista soikkokaksikkoa, Neot tia ovata, röyhysaraa, Carex app ro pinquata, keltasaraa, Carex fla va, näsiää, Daphne mezereum, ja metsäruusua, Rosa cinnamomea. Kalliopaljastumasta länteen tienojissa kasvaa mähkää, Se laginella selaginoides, ja alempana niityn kohdalla karttusaraa, Carex buxbaumii. Kalliopaljastuman kohdalla tienluiskalla kasvoi yksi yksilö pohjannoidanlukkoa, Botrychium borea le, ja useita ketonoidanlukkoja, B. lunaria. Kesällä 2023 havaitsin lisää pohjannoidanlukkoja tienluiskalla muutamien satojen metrien päässä tästä paikasta. Tämän havainnon jälkeen on ollut mielessä, että Soinin kunnan alueen kallioalueita pitäisi tutkia vielä paremmin, josko kalliokohokilla olisi maakunnan alueella muitakin esiintymiä. Liuskaraunioinen Keski-Pohjanmaalla on vähän kivillä ja kallioilla kasvavia saniaisia. Kallioimarre, Polypo dium vulgare, on yleisin, ja sekin karttaa maakunnan pohjoisosia ja erityisesti rannikkoa (Lampinen & Lahti 2023) . Rannikon läheisyydessä Siikajoen ja Kokkolan välisellä alueella se on melko harvinainen. Pietarsaaren Uudenkaarlepyyn alueella sitä näkee jo useammin merenrannan läheisillä kivillä ja kallioilla. Sisämaastakaan lajia ei kaikkialta löydä, joten sen havaitseminen on aina mukavaa. Atlasruutuja tehdessä olen tarkistanut isot siirtolohkareet ja kalliopaljastumat löytääkseni kallioimarteen tai hyvällä onnella jonkin muunkin kivellä kasvavan saniaisen. Siellä täällä maakunnassa kasvaa harvinaisena haurasloikko, Cystopteris fragilis, ja erittäin harvoin vastaan on tullut karvakiviyrtti, Woodsia ilvensis. Vuosia on ollut toiveena löytää maakunnalle uutena tummaraunioinenkin, Asplenium Alajärven Lintuvuorella kasvoi parisenkymmentä tupsaletta liuskaraunioista, joista otin pienen näytteen. Seinämä oli hyvin karun oloinen, enkä havainnut siinä muita putkilokasveja. trichomanes, mutta se ei ole ainakaan vielä vastaan tullut. Syyskuussa 2019 tein atlasruutuja Alajärvellä ja katsoin kartoilta sopivia kohteita. Peninkulmaruudulla, jonne A sp len ium se pte ntr ion ale 1.9 .2 01 9 © Ja ri S ärk kä
6 Lutukka 40. 2024 olin menossa, oli mukavan näköisiä kalliokohteita ja mielessä oli, että ruudulle pitäisi saada tuoreempi tieto harvinaisesta kalliohatikasta, Spergu la morisonii. Kalliohatikan pohjoisimmat esiintymät ovat Alajärven alueella. Jouko Lehtelän kanssa kävimme etsiskelemässä Alajärven Pihlajavuorelta vanhaa Anssi Herttualan havaintopaikkaa, mutta emme sitä löytäneet. Kävin uudelleen Pihlajavuorella kesällä 2023 ja löysin pienen esiintymän kalliohatikkaa. Kyseinen kallio oli tällä samaisella peninkulmalla, josta haeskelin sopivaa atlasruutua. Alajärveltä valitsin päätien läheltä ruudun (6995:3348), jossa oli kartalla mukavan näköinen kalliopaljastuma nimeltään Lintuvuori. Ruudulle päästyäni totesin, ettei paikka ollut nappivalinta, koska isolla osalla atlasruutua oli kesän alussa tehty avohakkuu ja maanmuokkaus. Maisema oli ikävän näköistä ja hakkuutähteiden ja maan muokkauksen takia vaikeakulkuista. Karun puoleinen kallioalue oli kuitenkin jätetty hakkaamatta. Pohjoisreunaltaan kallio oli melko loivaa ja vähälajista. Alueen itäpäässä oli kuitenkin kookkaita pääkalliosta irronneita lohkareita. Näitä lohkareita sitten kiertelin ja jollain niistä havaitsin kallioimarteen. Katselin kaikki isommat lohkareet ja eteläreunan pienen mutta jyrkemmän pystyseinämän, jossa oli halkeamia. Suureksi yllätyksekseni parissa halkeamassa kasvoi liuskaraunioista, Asplenium septentrio nale. En olisi uskonut löytäväni Keski-Pohjanmaalta tätä mielestäni Etelä-Suomen kasvia. Olin viimeksi havainnut sen EteläKarjalassa, entisen Vehkalahden kunnassa (nykyisin Haminaa) Reitkallin kylässä päätien viereisellä kallioseinämällä kesällä 1983. Tutkailin muitakin kohtia kallioalueesta, mutta tämä oli ainoa paikka, jossa liuskaraunioista kasvoi. Alueen länsiosassa kasvoi myös kalliohatikkaa, joka oli ollut ruudun toivelistalla. Lisäksi kalliolta löytyi tuolloin vielä maakunnassa harvinaiseksi arvioitua kangasmäntykukkaa, Hypopitys monotropa. Myöhemmin, erityisesti kesällä 2022, kangasmäntykukasta on kertynyt Keski-Pohjanmaalta uusia havaintoja, eikä sitä ole enää syytä pitää maakunnassa hyvin harvinaisena. Kalliolla kasvoi yksi tupsale ketunliekoa, Huperzia selago -ryhmä, jonka tuolloin tulkitsin metsäja pohjanketunlieon välimuodoksi. Näytettä en ottanut, joten tarkempi lajimääritys jää toistaiseksi avoimeksi, koska tuoreiden tutkimusten mukaan ketunlieko sisältääkin viisi eri lajia (Uotila 2021) . Tästä pienestä esiintymästä lähimpiin liuskaraunioisen kasvupaikkoihin Etelä-Pohjanmaan Vöyrin Koskenkylään ja Ruoveden Sappisaloon EteläHämeessä (Lampinen & Lahti 2023) on matkaa noin sata kilometriä. Tämän löydön jälkeen olen tutkinut useita kalliopaljastumia ja isoja lohkareita toiveissa löytää lisää liuskaraunioista, mutta vaatimattomia ovat olleet Keski-Pohjanmaan kalliot. Merimaltsa Pari kesää meni välillä, ettei maakunnalle löytynyt uusia alkuperäislajeja. Olin kuitenkin jo aiemmin katsonut merimaltsan, Atriplex littoralis, levin? Heli Jutila löysi vuonna 2022 merimaltsan Kokkolan Bergbådanin luodolta (Jultila 2023). Olin käynyt 2015 tuolla samalla luodolla mutta en havainnut merimaltsaa. Merkitsin kuitenkin luodolta listalleni kylämaltsan, Atriplex patula. Olenko sekoittanut lajit vai onko merimaltsa kotiutunut luodolle sen jälkeen? A trip lex litto ra lis 1.8 .2 02 2 © H eli Ju tila
7 Lutukka 40. 2024 neisyyskarttaa Kasviatlaksesta ja ajatellut, että laji voisi mahdollisesti löytyä myös KeskiPohjanmaan puolelta, koska Etelä-Pohjanmaan esiintymiin oli matkaa vain joitakin kymmeniä kilometrejä. Keski-Pohjanmaan viimeisimpiä tekemättä olleita Kasviatlasruutuja oli Pietarsaaren ja Luodon edustan saarilla ja luodoilla. Heli Jutilan suolayrttikartoitusten yhteydessä pääsin hänen kanssaan käymään näillä uloimmilla saarilla. Teimme kattavat atlasruudut Kallanin majakkasaarelta, jonka halki kulkee peninkulmaruutujen raja. Tässä yhteydessä lienee syytä mainita, että saarella kasvoi melko runsaasti värimorsinkoa, Isa tis tinctoria, jota aiemmin olin havainnut Kalajoen Maakallan kivikkorannalla ja myöhemmin Uudessakaarlepyyssä hiekkarannalla. Laji on selvästi laajentanut levinneisyysaluettaan kohti pohjoista. Kallanin saaren jälkeen kävimme läheisellä Klackhällanin luodolla tarkoituksena kartoittaa myös sen kasvisto. Luoto oli kuitenkin sen verran karu ja kovalle aallokolle alttiina, ettei siellä kasvanut ainuttakaan putkilokasvia. Menimme vielä katsomaan viereistä Stenenin pikkusaarta (7081:3280). Siellä oli myös värimorsinkoa. Yllättäen huomasimme kaislakasautumalla kasvavan merimaltsaa. Esiintymä ei ollut kovin runsas, mutta sen verran yksilöitä oli, että rohkenin kerätä näytteen. Heli Jutila löysi merimaltsaa viikkoa myöhemmin Kokkolasta Torsönenin pohjoispuolella olevan nimettömän luodon pohjoisrannalta. Elokuun alussa hän kävi Bergbådanin luodolla, joka myös sijaitsee Kokkolassa. Sieltä hän löysi lajia lintujen voimakkaasti lannoittamalta luodolta. Juha Suomiselta on useita merimaltsahavaintoja Vaasan seuduilta, joten oletettavasti laji on leviämässä pohjoista kohti. Isosappi Viimeisiä tekemättä jääneitä Keski-Pohjanmaan eliömaakunnan atlasruutuja oli Luodon kunnan luoteispuolella saaristossa. Syyskuussa 2022 eräänä sunnuntaina lähdin kunnan pohjoisrannalla olevaan venesatamaan ajatuksena, että saisin venekyydin läheisen peninkulman saarille. Yllättäen kyyti järjestyikin aika nopeasti ja pääsin ystävällisen paikallisen asukkaan mukana heidän mökkisaarelleen, josta tein kattavan atlasruudun. Sen jälkeen kävimme melko lähellä olevalla Yttre Sandrevelnin saarella, jonka luoteisosasta tein peninkulmalle toisen kattavan ruudun. Halusin vielä kasvattaa peninkulmaruudun lajimäärää, joten kävin pikaisesti saaren itäosan rannalla. Sieltä sain merkittyä muistiin joitakin ruudulta puuttumaan jääneitä lajeja. Olin jo lähdössä takaisin veneelle, kun näin joitakin kirkkaanpunaisia kukkia rantaniityllä (7090:3289). Tunnistin lajin isosapeksi, Centaurium littorale, jota olin nähnyt viimeksi kesällä 1983 Vehkalahdella merenrannalla. Lajin näkeminen näin pohjoisessa ihmetytti kovasti. Myöhemmin Kasviatlasta tutkiessani huomasin, että lajin pohjoisimmat esiintymät ovat Etelä-Pohjanmaalla Maalahden saaristossa. Luodon esiintymästä on matkaa Maalahden Bergögaddarnin esiintymään noin 130 kilometriä. Laji.fi-sivustolla on Hanna Finnen havainto isosapesta Luodon Örarna-nimiseltä saarelta (7081:3281) heinäkuulta 2021. ? Kirkkaanpunaiset kukkansa avoimina isosapppi on helppo havaita rantaniityllä. Vielä kukkimattomana tai jo ohikukkineena se on haastavampi tapaus huomata. C en ta uriu m litto ra le, H erm an n S ch ac hn er / W ikim ed ia C om m on s
8 Lutukka 40. 2024 Aluksi havaitsin vain muutamia kukkivia isorantasappia kunnes huomasin että suurin osa niistä oli jo ohikukkineita; siemenvaiheessa olevia yksilöitä oli kymmeniä tai satoja. Luontoportin sivustolla mainitaan, että lajin pohjoisrajan määrittelee kasvukauden pituus, koska myöhään kukkiva isosappi ei ehdi kypsyttää siemeniä riittävän aikaisin. Onko ilmasto lämmennyt sen verran, että laji tuottaa itävää siementä myös näin pohjoisessa vai onko laji vain jäänyt aiemmin huomaamatta? Maalahden Bergögaddarnasta on pari havaintoa 1990-luvulta. Maalahdesta on havainto pari kilometriä pohjoisempaa Knisparenin saarelta (Laji.fi). Seuraava esiintymä etelään päin on Juha Suomisen havainto vuodelta 1990 Närpiön Vikfjärdeniltä. Kampasulka Kesällä 2022 huomasin Laji.fi -sivustolla , että Juha Hellström oli löytänyt kampasulan, Struthi op teris spicant, Keski-Pohjanmaan Lestijärveltä. Otin häneen yhteyttä, ja kävimme katsomassa kyseistä paikkaa. Ilman hänen opastustaan olisin joutunut haeskelemaan yhden yksilön esiintymää pitkään. Kampasulka on sattumalta levinnyt Lestijärven kasvupaikalle. Vuonna 2018 samanlainen satunnainen esiintymä löytyi Keiteleen kunnan alueelta Pohjois-Hämeestä (P. Puranen) . Kasviatlaksessa esiintymiä on 16 joista seitsemän 1990–2020-luvuilta. Laji.fi-sivustolla esiintymätietoja on enemmän, mutta niistä kaikista ei ole kuvia varmistamassa lajimääritystä. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. 1998: Retkeilykasvio. 4., täysin uudistettu painos. 656 s. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Helsinki. Jutila, H. 2023: Kokkolan edustan merialueen vesija rantakasvillisuuskartoitus 2022. 46 s + 4 liitettä. Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry:n julkaisuja 63. pdf ladattavissa Lampinen, R. & Lahti, T. 2023: Kasviatlas 2022 Helsingin yliopisto. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Levinneisyyskartat osoitteessa https:// kasviatlas.fi Heikkilä, R. 1990: Vaasan läänin uhanalaiset suokasvit. Vesija ympäristöhallituksen julkaisuja, sarja A 46: 1–97. Uotila, P. 2021: Suomen ketunlieot – kaksi alalajia vai viisi lajia? Lutukka 37: 59–69. pdf ladattavissa Some native vascular plant taxa new for Central Ostrobothia During field study for the Finnish vascular plant atlas (Kasviatlas) in the biogeographical province of Central Ostrobothnia I have recorded some native species as new for the province, which is getting difficult as the area has been studied rather well. Atocion rup estre was found in Soini, on a rock exposure by a main road in 2017. In September 2019, I was compiling a species list in Alajärvi on the rocky Lintuvuori hill, when I found some 20 specimens of Asplenium septentrion ale in crevices of a large boulder. In 2022, I visited the island of Kallan in Luoto archipelago together with Heli Jutila: we made a stop on the islet of Stenen, where we found Atriplex littoralis. Later that summer Heli found the species also on two islets in the Kokkola archipelago. In September I visited the island of Yttre Sandreveln in Luoto archipelago and found Centaurium littorale, already in late bloom or bearing ripe fruit. In 2022 I noticed in the FinBIF www pages that Juha Hällström had found Struthiopteris spi cant in Lestijärvi. I contacted him and later that summer we visited the locality together. Only one plant was found in a quite normal heath forest together with common species for the habitat. Jari Särkkä, Valtatie 925, 92210 Arkkukari. jari.tapio.sarkka@gmail.com ? Kampasulka kasvaa Lestijärvellä hyvin tavanomaisessa, aiemmin hakatussa kangasmetsässä lievästi koilliseen viettävässä rinteessä seuranaan tuiki tavallisia kangasmetsän lajeja. S tru th iop te ris sp ica nt 13 .8 .2 02 2 © Ja ri S ärk kä
9 Lutukka 40. 2024 J alkauduimme viime kesänä Etelä-Karjalassa (luonnonmaantieteellisessä Etelä-Savossa, ES) Ensimmäistä Salpausselkää aluksi jotakuinkin lännestä itään, Imatran ja Lappeenrannan välillä koillista kohti kaartaen seurailevan valtatie kuuden (VT 6) pientareille. Yhtäältä tavoitteena oli etsiä arvokkaita uuselinympäristöjä, varsinkin ketoja niittykasviyhteisöjä, mutta samalla myös arvioida lupiinin ja muiden haitallisiksi luokiteltujen vieraslajien esiintymistä sekä tarvittaessa poistaa niitä perinnebiotooppilajiston kannalta monimuotoisimmilta paikoilta. Kartoitus tehtiin kesäkuussa (15.–27.6.2023) noin 40 kilometrin matkalla Imatran Vuoksen liittymän ja Lappeenrannan Korkea-ahon liittymän välillä. Avoimet piennaralueet eli ojalinja, sisäluiska tien puolelta ja ulkoluiska metsänreunaan tutkittiin tien molemmilta puolilta sekä erikseen liittymärampeista, joita tutkimusalueella oli yhteensä 15. Pientareet ja rampit patikoitiin seitsemän päivän aikana. Niitä edelsi Tieturva 1 -koulutus sekä urakkakohtainen perehdytys turvalliseen työskentelyyn tieympäristössä. Lisäksi viherympäristöjen hoidosta vastaavien urakoitsijoiden kanssa varmistettiin, että kasvikartoitukset on mahdollista toteuttaa ennen piennaralueiden niittoa. Nykyisiin urakkasopimuksiin kirjattu niiton ajankohta sijoittuu heinäkuun alusta elokuun puoliväliin. Kaikki liittymät sekä alkuun pientareet Imatralta Joutsenoon (noin 17 km) kuljettiin työparina, jolloin syntyi yhteinen näkemys piennarympäristöjen laadusta ja luokittelusta. Joutsenosta Lappeenrantaan (noin 23 km) kumpikin liikkui pientareilla yksinään. Piennarlohkoja luokittelemaan Läpeensä valaistulla tieosuudella kasvillisuutta oli mahdollista tarkastella jotakuinkin tasavälein sijainneiden valaisinpylväiden avulla. Pylväiden erottamia piennarlohkoja oli kaikkiaan 661, joista kasKIMMO SAARINEN ANNA VUORI Hienoa niittyä ja vieraslajeja valtatie kuuden pientareilla 22.6.2023 © Kimmo Saarinen
10 Lutukka 40. 2024 vitietoja kertyi tien molemmilta puolilta 654 lohkolta. Kun ramppeihin osuneet pylväsvälit luettiin mukaan, piennarkasvillisuutta selvitettiin kaikkiaan noin 79 kilometrin matkalta. Jokaiselta piennarlohkolta arvioitiin ja kirjattiin • Pientareen leveys (m), josta voitiin laskea avoimen piennarkasvillisuuden pinta-ala • Komealupiinin runsaus (asteikolla 1–3; 1 = yksittäin, 2 = paikoitellen, 3 = runsaasti) sekä muiden haitallisten vieraslajien esiintyminen • Uhanalaiset (CR, EN, VU) ja silmälläpidettävät (NT) kasvilajit • Erityisempi niittykasvillisuus ja muut huomionarvoiset lajit. Kattavampaa laji-inventointia piennarlohkoilla ei kuitenkaan tehty. Jokainen pylväsväli kuvattiin kasvillisuuden yleispiirteiltään ja luonteeltaan. Havainnot tiivistettiin piennarluokaksi arvoilla 1–5 (kuvat). ? Valtatien 6 inventointialue ja tutkitut liittymät Imatran ja Lappeenrannan alueella. © Maanmittauslaitos 1. Erinomaista niittyä. Kasvillisuus matalaa monilajista niittykasvillisuutta, paljon kukkivia ruohoja. Mukana runsaasti hyviä indikaattorilajeja, kuten ahomansikka, ketoneilikka, päivänkakkara ja ruusuruoho. Ei haitallisia vieraslajeja. © A nn a Vu ori 20 .6 .2 02 3
11 Lutukka 40. 2024 Samaa luokittelua käytettiin myös rampeissa. Piennarkasvillisuuden referenssinä olivat perinnebiotooppien kasviyhteisöt, joten tarkastelumme kohdentui erityisesti niittylajistoon. Lisäksi tienvarsilta löytyi etelään antavia hiekkaisia reunarinteitä, joilla oli myös paahdeympäristöarvoja. Taulukko. Valtatie kuuden tutkimusalueen liittymät ( 15) sekä niiden väliset etäisyydet ja piennarlohkot. Liittymän nimi av oi n al a, ha vä li, km py lv äs vä le jä vä lit , m pi en na rle ve ys , m Vuoksen > 2,9 1,90 30 63 13,6 Korvenkannan > 2,9 2,55 38 67 12,4 Vesivalon > 3,2 2,85 48 59 12,6 Pellisenrannan > 0,3 2,35 35 67 11,9 Jänhiälän > 0,5 6,80 115 59 11,8 Joutsenon > 1,2 1,10 18 61 8,9 Pulpin > 0,8 1,71 33 52 13,4 Lampikankaan > 1,6 6,44 115 56 10,7 Partalan > 2,0 2,16 34 64 10,0 Saimaan kanavan > 3,2 1,43 26 55 9,4 Nuijamaan > 1,2 2,09 38 55 7,5 Vehkataipaleen > 1,2 2,90 46 63 9,4 Myllymäen > 3,5 1,87 30 62 6,3 Mäntylän > 0,8 3,40 55 62 9,6 Korkea-ahon 3,3 yhteensä / ka 28,6 39,55 661 60 10,5 ? 2. Hyvää niittyä. Kasvillisuus yleensä matalaa, mutta kukkivia niittykasveja vähemmän. Paikoin korkeampaa, rehevämpää ja heinäisempää kasvillisuutta, mutta mukana merkittävä määrä niittykasveja ja kasviyhteisössä selvästi niittymäisiä piirteitä. Joskus seassa yksittäisiä tai haitallisten vieraslajien pieniä esiintymiä, jotka olisi mahdollista torjua. ? 3. ”Tavanomaista piennarta”. Kasvillisuudessa ei kovin niittymäisiä piirteitä mutta ei myöskään mainittavasti haitallisia vieraslajeja. Suurimmassa osassa kasvillisuus yksipuolisesti korkeaa heinää ( hietakastikka, koiranheinä, nurmipuntarpää) tai muuta korkeaa ja rehevää kasvillisuutta ( koiranputki, vuohenputki, pietaryrtti). Luokkaan luettiin myös joukko vaihtelevampia piennarlohkoja, joiden kasvillisuudessa vähintään luokan 2 niittylaikkuja sekä luokan 4 haitallisten vieraslajien laikkuja. © A nn a Vu or i 15 .6 .2 02 3 © K im m o S aa rin en 26 .6 .2 02 3
12 Lutukka 40. 2024 Yli 30 hehtaaria hyvää ”tieniittyä”! Avointa piennarympäristöä oli valtatie kuuden molemmin puolin keskimäärin kymmenen metrin leveydeltä. Mediaanileveyskin oli samaa luokkaa, vaikka vaihtelu oli suurta (1–30 metriä); alle viiden metrin kapeita piennarlohkoja (36) oli kuitenkin vain muutama prosentti kaikista. Avointa ympäristöä oli pientareilla 83,4 hehtaaria ja liittymissä 28,6 hehtaaria, joten inventointialaa kertyi yhteensä 112 hehtaaria. Piennarluokan määritimme 1 308 pylväsvälille. Hyvää tai erinomaista niittykasvillisuutta (luokat 1–2) edusti tien pohjoispuolella 177 (27 %) ja eteläpuolella 135 (21 %) piennarta. Kun vaihtelevapiirteiset hyvää niittykasvillisuutta sisältäneet ”tavanomaiset pientareet” laskettiin mukaan, ainakin osin hyviä niittyjä (333) oli noin neljännes kaikista. Hyvää niittypinta-alaa löytyi valtatien varsilta noin 21 hehtaaria, hieman enemmän tien pohjoispuolelta (56 % vs. 44 %). Pohjoispuolen pientareilla rinteen suunta oli pääosin etelään ja eteläpuolella vastaavasti pohjoiseen. Tasalaatuista ja enimmäkseen vaatimatonta piennarkasvillisuutta (luokka 3) oli tien molemmin puolin hieman yli puolet (55 %) tutkituista piennarlohkoista. Haitallisten vieraslajien enemmän tai vähemmän turmelemia piennarlohkoja (luokat 4–5) oli tien eteläpuolella 149 (23 %) ja pohjoispuolella 129 (20 %). Yhteensä tällaisia piennarlohkoja oli noin viidennes kaikista, pintaalaltaan 18 hehtaaria. 5. Vieraslajin valtaama. Haitallista vieraslajia kauttaaltaan ja lähes yhtenäisesti tai yhtenäisesti koko piennaralueella. Ei juuri muuta kasvillisuutta tai vain heikkolaatuista sellaista. 4. Vieraslajin heikentämä. Haitallista vieraslajia ( yleensä komealupiini tai rehuvuohenherne) lähes kauttaaltaan, mutta ei yhtenäisesti / hallitsevasti. Photos © Kimmo Saarinen 26.6.2023
13 Lutukka 40. 2024 Valtatien rampeista hyvää niittyluokkaa edusti kokonaisuutena kolme liittymää (20 %). Enemmän tai vähemmän komealupiinin (eikä juuri muiden vieraslajien) heikentämiä oli kahdeksan liittymää (53 %). Koska teiden erottamat liittymälohkot poikkesivat usein merkittävästi toisistaan, jokaisesta rampista arvioitiin erikseen niin kutsutun hyvän niittykasvillisuuden ala. Sitä oli kaikkiaan 10,2 hehtaaria, noin kolmannes (36 %) liittymien avoimesta pinta-alasta. VT 6:n pientareilta ja liittymistä löytyi Lappeenrannan ja Imatran väliltä hyvälaatuista ja osin jopa erinomaista niittykasvillisuutta yli 30 hehtaaria. Pientareiden hoito ja historia eivät toki vastaa perinteisen maatalouden myötä syntyneitä aitoja perinnebiotooppeja, mutta kun sellaisia on Kaakkois-Suomessa säilynyt vain nimeksi ja laiduneläimiäkin on todella vähän, erilaisten uuselinympäristöjen merkitystä perinnebiotooppien korvaajina ei voi väheksyä. Vuonna 2018 tehdyssä inventoinnissa EteläKarjalasta löytyi paikallisesti, ? Valtatie kuuden piennarlohkot kasvillisuuden laadun perusteella luokiteltuna tien pohjoispuolella ( 654) ja eteläpuolella ( 654). ? Vesivalon ramppialueelta löytyi edustavia kasviyhteisöjä kuivista kedoista tuoreempiin niittyihin. © Anna Vuori 26.6.2023 13
14 Lutukka 40. 2024 maakunnallisesti tai valtakunnallisesti arvokkaaksi luokiteltua perinnebiotooppia vain 93 hehtaaria (Jantunen ym. 2019) . Jos nyt selvitetty 40 kilometrin tieosuus kuvastaa yleisemminkin valtatie kuuden luontoa – jota maakunnassa on kaikkiaan 180 kilometrin matkalla – pelkästään tämän tien varsilla olisi likipitäen sama määrä niittyympäristöä kuin muualla maakunnassa! Oma käsityksemme tieympäristöjen merkityksestä niittylajiston elinympäristöinä sai ainakin lisävahvistusta. Mutta pahuksen lupiini… Komealupiini, Lupinus poly phyl lus, oli valtatie kuuden pientareilla ylivoimaisesti tavallisin haitalliseksi luokitelluista vieraslajeista. Sitä kasvoi vähintään joka toisella piennarlohkolla (59 %), jotakuinkin yhtä usein tien pohjois(390) kuin eteläpuolella (380). Eteläpuolen pientareilla lupiini kuitenkin arvioitiin runsaaksi vähintään joka neljännellä pylväsvälillä (27 %), mutta pohjoispuolen pientareilla noin joka viidennellä (22 %). Lupiinia tavattiin myös jokaiselta liittymäalueelta, ja vähintään joka toiselta runsaasti. Ainoastaan kolmella rampilla lupiini arvioitiin niukaksi tai vähälukuiseksi. Tarkemmat lupiinitiedot ja muita yksityiskohtia on raportissa (Saarinen & Vuori 2023) , joka on ladattavissa Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piirin verkkosivuilta: Lupiiniraportti-2023.pdf . Vankimmin komealupiini oli vallannut pientareita Saimaan kanavan sillalta Imatran suuntaan. Tien eteläpuolella vain viisi pylväsväliä jäi ilman lupiinimerkintää 7,3 kilo? Toistaiseksi käyttöön ottamaton Saimaan kanavan ramppi on jo menetetty lupiinista saastuneen rakennusmaan takia. © Kimmo Saarinen 22.6.2023 14
15 Lutukka 40. 2024 metrin matkalla (121 piennarlohkoa). Pohjoispuolen pientareillakin oli liki viiden kilometrin matkalla (82 piennarlohkoa) vain kolme pylväsväliä, joilta lupiini jäi kirjaamatta. Näillä alueilla heikoimpaan piennarluokkaan luettiin 16 lohkoa (14 %) tien eteläpuolella ja viisi lohkoa (6 %) tien pohjoispuolella. Pidempiä yhtenäisempiä lupiinijaksoja löytyi myös Imatran päästä Vuoksen ja Vesivalon liittymän väliltä tien pohjoispuolelta (3,5 kilometrin matkalla lupiinia 56/59 piennarlohkolla, joista tosin vain kaksi edusti luokkaa 5), sekä Lappeenrannan länsipäästä Korkea-ahon liittymästä itään: tien pohjoispuolella vajaan kolmen kilometrin matkalla (lupiinia 47/49 piennarlohkolla) ja tien eteläpuolella noin 2,5 kilometrin matkalla (40/42). Täällä heikoimpaan piennarluokkaan 5 lukeutui kaikkiaan 11 piennarlohkoa. Lyhyemmillä yhtenäisillä lupiinijaksoilla heikoimpaan luokkaan kuuluvia lohkoja löytyi eniten tien eteläpuolelta Joutsenon liittymästä itään: runsaan kilometrin matkalla 12/20 lohkoa oli täysin lupiinin peitossa. Pisimmillään luokkaan 5 luettiin seitsemän peräkkäistä piennarlohkoa tien eteläpuolella Lampikankaan ja Partalan liittymien välillä – noin 400 metriä yhtenäistä ja kaiken peittävää lupiinihyökyä! Pisimmät lupiinittomat pientareet löytyivät puolestaan Joutsenon “tuulimyllysuoralta” tien pohjoispuolelta noin neljän kilometrin matkalta – lupiinia oli niukasti vain 2/67 piennarlohkolla. Tien ja kevyenliikenteen väylän välistä lupiineja onkin hävitetty jo useamman vuoden ajan (Saarinen & Saarinen 2020) . Myös Nuijamaan ja Myllymäen liittymän välillä tien eteläpuolella noin 4,5 kilometrin matkalta lupiinia kasvoi vain 2/77 piennarlohkolla. Kasvia oli suhteellisen vähän myös Jänhiälän ja Joutsenon liittymän välillä: noin 2,5 kilometrin matkalla lupiinia kirjattiin tien pohjoispuolella 6/43 ja eteläpuolella 6/40 piennarlohkolta. Yksittäisiä tai pieniä lupiiniryhmiä revittiin kartoituksen yhteydessä parhaimmilta ketoja niittykasvipaikoilta. Alustavaa torjuntaa tehtiin kaikkiaan 32 piennarlohkolla, mutta yleensä kasveista saatiin irti vain kukinnot ja/tai varret. Juurineen lupiinit irtosivat harvoin ja satunnaisesti, joten esiintymien tiedot tallennettiin jatkotorjuntaa varten. Lisäksi 29 muuta piennarlohkoa arvioitiin tarpeellisiksi torjuntakohteiksi; lupiinia kasvoi näillä siinä määrin, ettei inventoinnin yhteydessä ollut mahdollisuutta edes alustavaan torjuntaan. Lisäksi muutamia lupiiniesiintymiä merkittiin potentiaalisiksi torjuntakohteiksi jälLupiineja ehdittiin kitkeä vain joiltakin ketoja niittykasvipaikoilta. Kattavampaa torjuntaa tehdään kesällä 2024. © K im m o S aa rin en 26 .6 .2 02 3
16 Lutukka 40. 2024 kikäteen, kun kokonaiskuva lajin esiintymisestä tarkentui maastohavaintojen tallentamisen myötä. Kaikkiaan jatkotorjuntaa on tarkoitus tehdä kesän 2024 aikana noin 60 piennarlohkolla. Muutkin vieraslajit viihtyvät pientareilla Lupiinin ohella haitallisiksi luokitelluista vieraslajeista ainoastaan kurtturuusu, Rosa ru gosa, oli pientareilla melko tavallinen (53 piennarlohkoa; 4 %). Sitä kasvoi useammin tien eteläpuolella (35) kuin pohjoispuolella (18). Myös rampeissa kurtturuusu oli tavallisin vieras, monissa vielä vanhoina istutusperuina (7 liittymää). Muita EU:n tai kansallisen luettelon haitallisia vieraslajeja kirjattiin lähinnä satunnaisesti. Jättipalsamia, Im patiens glandulifera, oli (vain!) kahdella piennarlohkolla ja japanintatarta, Reynoutria japo nica, sekä kanadanpiiskua, So lidago canadensis, molempia yhdellä lohkolla. Viitapihlaja-angervoa, Sorbaria sorbifolia, kanadanpiiskua ja jättipalsamia tavattiin myös yhdestä liittymästä kutakin. Vähemmän haitallisia (?) vieraslajeja oli pientareilla runsaasti. Erityisesti paimenmatara, Galium album, listattiin yli sadalla piennarlohkolla valtalajeihin; heinäisillä pientareilla ja varsinkin meluvalleilla se oli usein ainoa näyttävämmin kukkinut ruoho. Silti huolestuttavampaa oli lupiinimaisesti pientareita vallanneen rehuvuohenherneen, Galega orien talis, runsaus. Lajia tavattiin jo 45 lohkolta (3 %), hieman useammin tien pohjoispuolelta (28). Lajia myös kasvoi kolmen liittymän alueella; suopayrttiä, Saponaria officinalis, puolestaan tavattiin kahdesta liittymästä, molemmat todennäköisesti vanhojen pihapiirien istutusjäänteitä. Pientareilta panimme merkille myös palsternakan, Pastinaca sativa (6 piennarlohkoa), valkokarhunköynnöksen, Convolvulus sepium (3), etelänruttojuuren, Petasites hyb ridus (2), idänruttojuuren, P. ja ponicus (1) ja punalehtiruusun, Rosa glauca (1). Tavallisemmista vieraslajeista esimerkiksi molempia amerikanhorsmia, Epi lobium adenocaulon, E. ciliatum, löytynee valtatien piennarojista taajempaan kuin niiden satunnaisista merkinnöistä voisi päätellä. Joukko silmälläpidettäviä ja muutama uhanalainenkin Piennarkävelyiden yhteydessä tavattiin kolme uhanalaiseksi luokiteltua kasvilajia. Baltiankämmekkä, Dactylorhiza baltica (EN) ja soikkokämmekkä, Or chis militaris (EN) löytyivät samalta piennarlohkolta – Lappeenrannan lentokentän liepeiltä läheltä Nordkalkin kalkkitehdasta, jonka vaikutuspiiristä on havaittu lukuisa joukko kalkkipitoista maaperää suosivia kämmekkälajeja (Saarinen & Jantunen 1990) . Kaikkiaan orkideoja löytyi valtatien pien? Paimenmatara kuuluu Valtatie kuuden pientareiden ja varsinkin meluvallien valtalajeihin. Keltamataraa ei löydetty enää lainkaan. © A nn a Vu ori 26 .6 .2 02 3
17 Lutukka 40. 2024 tareilta kuutta lajia. Lehtoneidonvaippa, Epipactis hellebori ne, ja maariankämmekkä, Dac tylorhiza maculata, tavattiin kahdelta sekä soikkokaksikko, Neottia ovata, ja valkolehdokki, Platanthera bifolia, kumpikin yhdeltä piennarlohkolta. Kolmas ja useimmin havaittu uhanalainen kasvi oli sykeröpoimulehti, Alchemilla hirsuticaulis (VU), joka tavattiin kahdeksalta piennarlohkolta ja kolmesta liittymästä. Viime vuosien maastoretkillä laji on osoittautunut Lappeenrannan seudulla varsin tavalliseksi muuallakin kuin tienpientareilla (Jantunen & Saarinen 2015). Silmälläpidettäviä kasvilajeja (NT) kirjattiin pientareilta kaikkiaan kahdeksan. Näiden osalta maastomerkintöjä ei välttämättä tehty ihan jokaisesta – esimerkiksi kelta-apila on pientareilla sen verran tavallinen – mutta luvut antavat suuntaa kasvien välisistä ? Tämän ainoan baltiankämmekän seurasta löytyi myös soikkokämmekkä. D ac ty lo rh iz a ba lti ca 1. 7. 20 23 © A nn a Vu or i ? Todennäköisesti kylvöperäistä mäkimeiramia, kangasajuruohoa ja ketoneilikkaa Myllymäen rampissa. Kolmikko löytyi monelta muultakin liittymäalueelta. © K im m o S aa rin en 27 .6 .2 02 3 runsaussuhteista. Havaitut lajit runsausjärjestyksessä (piennarlohkojen määrä suluissa): kelta-apila, Trifolium aure um (85), ketoneilikka, Diant hus deltoides (36), kangas ajuruoho, Thymus serpyllum (30), aho kissankäpälä, Antennaria dioica (10), musta-apila, Trifo lium spadiceum (4), kesämaitiainen, Leontodon hispidus (2), ojatädyke, Veronica beccabunga (2) ja niittyräpelö, Briza media (1). Todettakoon kuitenkin, että toistensa seurassa usein kasvaneet ketoneilikka ja kangasajuruoho sekä niiden rinnalla kymmenellä piennarlohkolla havaittu mäkimeirami, Origa num vulgare, sekä Lappeenrannan Korkea-ahon liittymässä tavattu pulskaneilikka, Diant hus superbus, vihjasivat vahvasti kylvöperäiseen esiintymään. 17
18 Lutukka 40. 2024 Silmälläpidettäviä lajeja löydettiin myös 11 liittymäalueelta, eniten Korkea-ahon rampista – tosin siellä kaikki kolme olivat mitä ilmeisimmin kylvöperäisiä. Havaitut kuusi lajia olivat samoja kuin valtatien pientareillakin: ketoneilikka (6), kelta-apila (4), ahokissankäpälä (2), kangasajuruoho (1), kesämaitiainen (1) ja musta-apila (1). Osa kiinnostavimmista hajahavainnoista on tallennettu Luonnontieteellisen keskusmu seon ylläpitämään Kastikka-tietokantaan. Ketoja niittykasvien tavallisempaa kirjoa Tavallisten ketoja niittylajien osalta kirjauksia tehtiin hyvinkin vaihtelevasti ja lähinnä silloin, kun kasvi oli runsas tai muuten poikkesi silminnähden edukseen. Esimerkiksi hiirenvirnasta, Vicia cracca, tai niittynätkelmästä, Lathyrus pra tensis, ahopukinjuuresta, Pim pinella saxifraga, ja ahosuolaheinästä, Rumex acetosella, siankärsämöstä, Achillea millefolium, tai puna-apilasta, Trifolium praten se, tehdyt hajahavainnot kuvastivat yleensä kasvillisuudeltaan heikkolaatuisia piennarlohkoja, joilta tavallisemmatkin niittylajit ansaitsivat tulla mainituksi. Edellä mainitut lajit kuuluivat kuitenkin useimpien ja monet likimain kaikkien piennarlohkojen peruslajistoon. Runsaana kasvavista niittyruohoista hajamerkintöjä kertyi taajaan muun muassa ruusu ruohosta, Knautia arvensis (133 piennarlohkoa), päivänkakkarasta, Leucanthemum vul gare (109) ja metsänätkelmästä, Lathyrus sylvestris (95). Korostettakoon kuitenkin, että ainakin kahta ensin mainittua lajia kasvoi todennäköisesti vähintään joka toisella pylväsvälillä. Samaan melko tavallisten sarjaan kuuluivat kuivempien niittyjen ahomansikka, Fraga ria vesca (56), mäkikuisma, Hy pericum perforatum (48), katkerakallioinen, Erigeron acris (43) ja mäkitervakko, Viscaria vulga ris (40). Näitä harvemmin vastaan tulleista ketolajeista merkintöjä tehtiin jo säntillisemmin. Tällaisia olivat muun muassa mäkimeirami (10), keltanokitkerö, Picris hieracioides (8), ketotuulenlento, Filago arven sis (6), aholeinikki, Ranuncu lus polyanthemos (5), hakarasara, Carex spicata (4), mäkivirvilä, Ervum tetraspermum (3), ketokäenminttu, Acinos arvensis (1) ja neidonkieli, Echium vul gare (1). Tuoreempien niittyjen lajeista nostamme esiin seudulla vähälukuisen nurmikonnantattaren, Bistorta vivipara (1) sekä Joutsenon Korvenkylän liepeillä monin paikoin viihtyvän ojakurjenpolven, Gerani um palustre (11). Meluvallien näyttäviin keltakukkaisiin kuului pietaryrtin, Tanacetum vulgare, ohella 42 piennarlohkolta tavattu idän ukonpalko, Bunias orienta lis. Melko usein eteen osuivat myös piennarpukinparta, Tra gopogon pratensis (29) ja mäkimeiramin tavoin selvästi kyl? Vanha sotatulokas idänukonpalko on Lappeenrannan seudulla runsastunut valtatie kuuden meluvalleilla. © Kimmo Saarinen 27.6.2023. 18
19 Lutukka 40. 2024 vöperäinen keltasauramo, Cota tinctoria (20). Ketomaruna, Ar temisia campestris, oli merkitty vain 140 piennarlohkolle, mutta sitä oli taajaan varsinkin karuilla sisäluiskilla ja aivan asfaltin vieressä, jonne vilkkaan liikennevirran takia uskaltauduttiin harvemmin. Talvisuolatut pientareet vaatimaton merenrannan korvike VT 6 ei ole poikkeus muusta valtatieverkostosta, vaan senkin hiekkaisille reunuksille on talviaikaisen suolauksen myötä asettunut joukko suolaa sietäviä merenrantojen kasveja. Keltamaite, Lotus cornicula tus, havaittiin kahdella ja meriratamo, Plantago maritima, sekä rantavehnä, Leymus arenarius, kumpikin yhdellä piennarlohkolla. Pihoilta ja tieympäristöön tehdyistä istutuksista pientareille karanneet kurtturuusu (53 lohkoa) ja tyrni, Hip pophaë rhamnoides (2) ovat nekin merenrannan alkuperäisasukkeja. Päällysteen reunalla kasvavaa vaatimatonta kujasorsimoa, Puccinellia distans, ei tällä kertaa havaittu, sillä kävelyreittimme kulkivat pääosin pientareen vihreämpää sarkaa. Muita piennarheiniä kuitenkin löytyi. Tunnusomaisin tulokas oli idänkattara, Bro mopsis inermis (8 piennarlohkoa), jonka isot vehreät kasvustot on helppo huomata auton ikkunastakin. Viime vuosikymmeninä myös mäkikaura, Avenula pubescens (6) on seudulla selvästi yleistynyt, osin meluvallien rakentamisen myötä. Yhden piennarlohkon meluvallilta tavattiin myös niittyheinäkauraa, Arrhenatherum elatius, läheltä Saimaan kanavan siltaa. Ojanpohjien saroista mainitsemisen arvoisia ovat karvasara, Carex hirta, ja keltasara, C. flava, kumpikin yhdeltä piennarlohkolta. Kosteiden niittyjen tai rantojen lajeista voidaan puolestaan nostaa esiin lähdetähtimö, Stellaria alsine (3), harjasärmäputki, Selinum carvifo lia (2), hentosuolake, Triglochin palustris (2), luhtatädyke, Vero nica scutellata (2), keltaängelmä, Thalictrum flavum (1) ja rantatädyke, Veronica longifolia (1). Pientareilla vastaan tulleita puutarhakarkulaisia tai viljelyjäänteitä ei merkitty systemaattisesti muistiin, mutta tavallisimpia olivat palavarakkaus, Silene chalcedonica, sekä erityisesti meluvalleilla viihtyvät harmaamalva, Malva thuringia ca, ja myskimalva, M. moschata. Ainakin kertaalleen eteen osuivat oranssivoikeltano, Pilosel la aurantiaca, rohtoraunioyrtti, Symphytum officinale, ruskolilja, Lilium bulbiferum, suikeroalpi, Lysimachia nummularia, ja tarhatyräkki, Euphorbia cyparissias. Lisättäköön vielä, että Lappeenrannassa Vehkataipaleen liittymän penkereillä on jo vanhastaan tunnettu jaakonvillakon (Jacobaea vulgaris) vahva esiintymä. Lajia tavattiin myös kahdelta piennarlohkolta. Piennarkävelyt jatkuvat kesällä 2024 Piennarluonnon luokitteleminen 60 metrin tasavälein on kiistatta karkeaa, sillä vain muutamalla askeleella puitteet voivat vaihtua varjoisasta met? Meriratamo löytyi Lappeenrannasta Myllymäen rampista länteen. Aiemmin kasvista lienee vain yksi havainto Etelä-Savon eliömaakunnasta. P la nt ag o m ar iti m a 27 .6 .2 02 3 © K im m o S aa rin en ? Tyrni oli karannut kahdelle piennarlohkolle. H ip po ph aë rh am no id es 27 .6 .2 02 3 © A nn a Vu or i
20 Lutukka 40. 2024 sänreunasta liki kasvittomaan kallioleikkaukseen, ja kasvillisuus kangasmetsäisestä kanervarinteestä rehevän multaiseen heinikkoon tai ojanpohjan kosteikosta ketomaisen karuun sisäluiskaan. Piennarlohkojen suuri määrä kuitenkin tasaa lohkojen sisäistä vaihtelua, joten kartoituksemme tulos antanee kohtuullisen kuvan valtatie kuuden piennarluonnosta. Niittylajiston kannalta hyväksi arvioitu elinympäristö kattoi noin neljänneksen valtatien pientareista ja yli kolmanneksen liittymien avoimesta ympäristöstä. Osuudet ovat merkittäviä ja kertovat osaltaan tieympäristöjen olevan vähintäänkin kohtuullisessa hoidossa. Multaamisen välttäminen tien rakennusvaiheessa ja lupiinista puhtaan maaaineksen käyttö ovat keskeisimpiä piennarluonnon laatua edistäviä toimenpiteitä säännöllisen niiton lisäksi (Saarinen ym. 2006) . Hyvän niittykasvillisuuden piennarlohkot painottuivat tutkimusalueen itäpuoliskolle Joutsenosta Imatralle. Tällä alueella (285 lohkoa) piennarluokkiin 1 ja 2 kuului lähes kaksi kolmasosaa (64 %) pientareista. Sen sijaan Joutsenosta Lappeenrantaan (376 lohkoa) luokkiin 1 ja 2 kuului vain joka kolmas piennar (34 %). Pääosin hyvälaatuisia liittymiä oli kummallakin alueella kaksi, kun myös Korkea-ahon liittymä lasketaan sellaiseksi. Tulos tuskin selittyy pientareiden nykyisistä hoitourakoista vastaavista toimijoista, vaan pientareiden perustamisvaiheessa tehdyistä hyvistä tai vähemmän hyvistä ratkaisuista. Monimuotoinen niittykasvillisuus pientareilla luo edellytykset myös monimuotoiselle hyönteislajistolle (Jantunen ym. 2004) . Inventoinnin yhteydessä pientareilta havaittiin muun muassa yksi uhanalainen (virnasinisiipi, VU) ja neljä silmälläpidettäväksi (NT) luokiteltua perhoslajia: ruskosinisiipi, ketokultasiipi, keltaniittyperhonen ja ruusuruohokiitäjä. Lisäksi useammaltakin piennarlohkolta löytyi kirjoverkkoperhonen, joka on EU:n luontodirektiivin IV-liitteen laji. Noin puolet piennarlohkoista luokiteltiin kasvillisuudeltaan tavanomaisiksi, ”ei hyviksi eikä huonoiksi”. Tyypillisesti näitä pientareita luonnehti rehevyys ja korkea kasvillisuus, mikä liikenteen aiheuttaman typpilaskeuman takia ei yllätä. Valtalajeina toistuivat useimmiten koiranputki, Anthriscus sylvestris, ja vuohenputki, Aegopodium podagraria. Varsinaista muokatun maan rikkakasvillisuutta VT 6:n pientareilta löytyi yllättävän vähän. Sen sijaan reheviä pientareita asuttivat usein korkeat koiranheinä, Dactylis glomerata, ja nurmipuntarpää, Alopecurus pratensis; kuivemmilla lohkoilla valtaheinänä toistui useimmiten hietakastikka, Calamag ? Jaakonvillakkoa Vehkataipaleen liittymän penkereillä. Kasvia löytyi myös Imatralta läheltä Vuoksen liittymää. Ja co ba ea vu lg ar is 22 .6 .2 02 3. © A nn a Vu or i