Lutukka 1/2022 - Lehtiluukku.fi

KASVIHARRASTAJAN LEHTI • 38. VUOSIKERTA • 1/2022 lutukka
Kansi Aavekämmekkä (lehtivihreätön lehtoneidonvaippa, Epipactis helleborine) kukkii vain suotuisissa oloissa. Lappeenranta, Mäntylänmäki. 24 .7 .2 00 8 © Ju ha Ja nt un en 3 KIMMO SAARINEN Aavekämmeköitä kalkitsemassa The Ghost Orchid’s response to lime treatments in a nature conservation area KIMMO SAARINEN Neidonvaipat Vaivaistalovuorella Epipactis atrorubens increasing on a stony hill in Lappeenranta, SE Finland TERHI RYTTÄRI, AAPO AHOLA, JESSICA NIELSEN & HENRY VÄRE Mutayrttikasveja ja muita rantojen pieniä kärsijöitä etsitään! Observations wanted: Limosella aquatica -type vegetation TAPANI LAHTI & RAINO LAMPINEN Kasviatlas kaipaa tekijöitä Atlas of the vascular flora of Finland: a review TAPANI LAHTI & RAINO LAMPINEN Kasviatlaksen kolmas ulottuvuus The third dimension of the Atlas data TAPANI LAHTI & RAINO LAMPINEN Muutosta Kasviatlaksen kartoilla Mapping changes in the Atlas data JOUNI ISSAKAINEN, JANNE TOLONEN & SAMULI LEHTONEN Kiehkuravesirutto, Suomelle uusi vieraslaji First confirmed records of Elodea nuttallii in Finland ARTO KURTTO & LEENA HELYNRANTA Kevään juhlaa, puistokäenrieska ja etelänkiurunkannus Two rare species of the wild spring aspect of the Finnish flora Luonnonkukkien päivä 2022 20 30 38 47 56 76 84 Suomen floristiikan ja kasviharrastuksen viime vuosikymmeniin liittyy kolme jo instituutioiksi kasvanutta tekijää. Retkeilykasvio julkaistiin keväällä 1984, vuoden 1985 alussa ilmestyi ensimmäinen Lutukka ja seuraavana kesänä käynnistyi Suomen kasviatlas -projekti. Kolmikko on toiminut tiiviissä yhtey dessä, jopa riippuvuussuhteessa toisiinsa: Kasvikartoitus ei olisi onnistunut ilman kunnollista ja ajantasaista määrityskasviota, jollainen Suomesta oli ennen Retkeilykasviota puuttunut jo vuosikymmenien ajan. Lutukka toimii suomalaisten kasviharrastajien ja ammattilaisten monipuolisena yhdyssiteenä ja tietolähteenä, alansa ainoana valtakunnallisena julkaisuna. Tarkkasilmäiset kasvikartoittajat puolestaan tuottavat uutta ja tuoretta tietoa suoraan maastosta paitsi itse kartaston myös määrityskasvioiden sekä kasviharrastajien lehden materiaaliksi. Kasviatlas eli Suomen putkilokasvien levinneisyyskartasto pohjautuu Luonnontieteellisen keskusmuseon kasviyksikön ylläpitämään valtakunnalliseen Kastikka-tietokantaan. Kastikan historia alkoi jo 1960-luvun puolimaissa silloisen Helsingin yliopiston kasvimuseon floristisesta tietokannasta. Tietotekniikan kehitys on alkuperäisen reikäkorttirekisterin jälkeen ottanut suuria harppauksia, mikä näkyy tietokannan rakenteessa ja käytettävyydessä. Kasviatlas oli alkujaan tarkoitettu viisivuotiseksi määräaikaisprojektiksi. Konsepti on kuitenkin selvästi osoittautunut toimivaksi, sillä tämä ”Kasvimuseon kolmikon” kuopuskin täyttää tänä vuonna jo kunnioitettavat 37 vuotta. Kasviatlaskartat ovat nykyään Suomen putkilokasvien levinneisyyskarttojen standardi, johon viitataan ja jota tarvitaan monessa eri yhteydessä lajikuvauksista uhanlaistarkastelun tausta-aineistoksi. Kasviatlaksen vahvoihin puoliin kuuluu sen luotettavuus, sillä kaikki Kastikkaan liitettävä levinneisyystieto on tarkistettu teknisesti ja lajimääritykset ovat periaatteessa yhtä luotettavia kuin kasvimuseoiden näytetieto. Lutukan tässä numerossa Tapani Lahti ja Raino Lampinen kertovat kolmessa peräkkäisessä artikkelissa Kasviatlaksen alkuvaiheista ja nykyisyydestä ja hahmottelevat sen tulevaisuutta. Atlasta halutaan kehittää aidon pitkäaikaisseurannan suuntaan, ja suuntaviivoja sekä ensimmäisiä tuloksia on nähtävissä paitsi mainituissa artikkeleissa myös Kasviatlaksen sivustolla kasviatlas.fi. Atlaksen uusi vuosiversio on tarkoitus julkistaa samana päivänä tämän Lutukan kanssa. Koska en ole itsekään vielä tätä kirjoittaessani nähnyt uutta versiota, odotan Lutukan lukijoiden kanssa yhteisellä mielenkiinnolla, mitä kaikkea uutta meille on tarjolla. — Mikko Piirainen 14 ISSN 2670-2843 (pdf, 2020– ISSN 0782–050X (painettu, 1985–2019) Julkaisija Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Kasvitieteen yksikkö Toimitus Mikko Piirainen (päätoimittaja, puh. 02941 24438), Pertti Uotila, Leena Helynranta Toimituksen osoite PL 7, 00014 Helsingin yliopisto. Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@helsinki.fi Taitto Leena Helynranta Lutukka on ilmestynyt painettuna 35 vuotta. Lehti muuttui vuodesta 2020 lähtien sähköiseksi ja on ilmainen. Voit tilata sähköpostimuistutuksen uuden numeron ilmestymisestä. Ohje verkkosivulla www.luomus.fi/lutukka Lutukka is a floristic periodical published by the Botany Unit, Finnish Museum of Natural History, University of Helsinki. It contains short articles on Finnish flora, both flowering plants and cryptogams, floristics, important plant finds, floristic mapping, threatened plants, working techniques, news and book reviews. Lutukka is the Finnish name of Capsella bursa-pastoris (L.) Medik. Editors Mikko Piirainen (Editor-in-Chief), Leena Helynranta, Pertti Uotila Address Botany Unit, Finnish Museum of Natural History, P.O. Box 7, FI–00014 University of Helsinki © 2022 LUOMUS ja valokuvaajat 38. vuosikerta • 1/2022 lutukka Kasviatlas uudessa vaiheessa KASVIHARRASTAJAN LEHTI • 38. VUOSIKERTA • 1/2022 lutukka
3 Lutukka 38. 2022 M etsäpolku nousee Lappeenrannan Mäntylänmäen (ES) laelle, jossa vitivalkoinen ympyräala ei varmasti jää yhdeltäkään kulkijalta huomaamatta. Sammutettu kalkki on käristänyt kerrossammalet yhdellä koealoista, joilla on selvitetty erilaisten kalkkijakeiden vaikutusta lehtoneidonvaipan (Epi pactis helleborine) ja sen lehtivihreättömän muodon, ”aavekämmekän” esiintymiseen. Kalkkikokeilun ideoi Nordkalkin Lappeenrannan tehtaiden silloinen ympäristöpäällikkö Anssi Puruskainen, jonka tapasin mäellä syksyllä 2018. Lehtoneidonvaippa on vain yksi rauhoitetun luonnonsuojelualueen kämmeköistä, joka on näkyvästi hyötynyt läheisen tehtaan vuosikymKIMMO SAARINEN meniä jatkuneista kalkkipölypäästöistä (Saarinen 1995). Nykyisin kalkkipölyä ei juuri ympäristöön leviä, mikä kenties on heikentänyt kämmeköidenkin elinmahdollisuuksia. Mäen lakikalliolla yhdessä pohdimme, mitäpä jos pölyttäisimme neidonvaippoja ”kuin vanhaan hyvään aikaan”? Mikä ihmeen aavekämmekkä? Useimmat kasvit pystyvät tuottamaan tarvitsemansa energian fotosynteesin avulla. Yhteyttä? Lehtoneidonvaipan lehtivihreätön muoto. ? Sammutetun kalkin pienemmän annoksen koeala Lappeenrannan Mäntylänmäen lakikalliolla. Niukkaliukoinen aines oli nähtävissä vielä seuraavana kesänäkin. La pp ee nra nta , M än tylä nm äk i, 6.7 .2 00 8 © Ju ha Ja ntu ne n 30.9.2020 © Kimmo Saarinen kalkitsemassa Aavekämmeköitä
4 Lutukka 38. 2022 minen perustuu klorofyllimolekyyliin ja yhteyttämiselimenä toimivat viherhiukkaset, jotka tekevät kasveista vihreitä. Marraskasvit ovat lehtivihreättömiä putkilokasveja, jotka hankkivat ravintonsa isäntäkasvistaan joko suoraan niiden juurten solukoihin tunkeutumalla tai isännän juurisienten välityksellä. Kämmeköistämme marraskasveja ovat harajuuri (Corallorhiza trifida), pesäjuuri (Neottia nidus-avis) ja metsänemä (Epipogium aphyllum). Heimon muitakin lajeja luonnehtii pitkälle viety symbioosi tai loissuhde sienijuuren kanssa. Ainakin taimivaiheessa jokainen kämmekkä on täysin riippuvainen maaperän sienistä, ja useimmilla lajeilla sieniriippuvuus jatkuu läpi kasvin elämän (Salmia 1989a). Joillakin kämmeköillä lehtivihreättömiä muotoja esiintyy satunnaisesti. Niitä on tavattu varsinkin neidonvaippojen (Epipactis) ja lumovalkkujen (Cephalanthera) suvuissa. Lehtoneidonvaipan lehtivihreätön muoto tunnetaan vanhastaan Saksasta (Renner 1938) , Sveitsistä (Remmel 1970) , Englannista (Godfery 1933) ja Pohjois-Amerikasta (Griesbach 1979) . Suomesta muoto on kirjattu ensimmäisen kerran Kuopiosta vuonna 1900. Muita havaintoja on Lapista (1954) ja Lappeenrannasta vuosilta 1969, 1971 ja 1978 (näytteet: Luonnontieteellisen keskusmuseon Kasvimuseo). Lappeenrannan esiintymä on joukossa erityinen, sillä lehtivihreättömiä yksilöitä on ha? Hyvällä kasvupaikalla lehtoneidonvaipat nousevat maasta tiheinä versokimppuina. 29 .6 .2 02 1 © K im m o S aa rin en
5 Lutukka 38. 2022 vaittu hyvinkin säännöllisesti. Joinakin vuosina aavekämmeköiden osuus on lähennellyt kymmentä prosenttia kaikista versoista (Saarinen 1995) . Suotuisissa oloissa aavekämmekät kukkivat, joskin kukkia on yleensä vähemmän kuin vihreissä versoissa; kotia ja siemeniä ne muodostavat harvoin. Salmian (1986) Lappeenrannassa tekemien havaintojen perusteella jopa 70 prosenttia aavekämmeköistä kasvatti ilmaverson vain kerran neljän seurantavuoden aikana ja ainoastaan neljä prosenttia kasvoi samalla paikalla kolmena perättäisenä vuotena. Toisaalta aavekämmeköitä voi putkahtaa näkyville myös kesän edetessä; kesällä 1991 Mäntylänmäeltä löytyi 21.6. noin 90 aavekämmekkää, mutta sateisen viikon jälkeen 29.6. lehtivihreättömiä versoja laskettiin jo 268. Seuraavana kesänä kuiva viikko puolestaan näivetti aavekämmekät, sillä 20.6. niitä löytyi 50 ja 29.6. paikalla oli enää yhdeksän versoa (Saarinen 1995) . Todettakoon tässä, ettei normaalienkaan lehtoneidonvaippojen elämä näytä paljon vakaammalta. Pohjois-Amerikassa tehdyssä seurannassa kaksi kolmesta lehtoneidonvaipasta (68 %) kasvatti verson vain kerran kuuden vuoden seurantajaksolla (Light & MacConaill 1991) . Vaikka vain kaksi kasvia kaikkiaan 849:stä (0,2 %) kasvatti verson jokaisena seurantavuotena, ainakin puolet kasveista oli seurannan päättyessä elossa. Lehtivihreättömät aavekämmekät ovat täysin juurisienensä elättejä. Sienikumppani vaihtelee, ja niitä on löydetty mm. suvuista Tuber, Helotia les, Peziza, Leptodontidium, Hyd notrya ja Wilcoxina (Ogura-Tsujita & Yukawa 2008, Jacquemyn ym. 2016). Juurisienen välittämänä ”isäntäpuuna” on tyypillisesti joku mäntylaji (Pinus). Lappeenrannasta ja Kemiöstä kerättyjen näytteiden perusteella sama juurisieni infektoi niin normaalin, osittain kloroottisen kuin täysin lehtivihreättömän lehtoneidonvaipan (Salmia 1988) . Kun tein Lappeenrannassa 2000-luvun alussa idätyskokeita Martin Bidartondon pyynnöstä, lehtoneidonvaipan siemenet eivät vielä kahdessa vuodessa olleet infektoituneet. Siemenestä kukkivaksi kasviksi on arvioitu kuluvan vähintään 8–9 vuotta (Jalas 1958) ja jopa 9–11 vuotta (Korhonen & Vuokko 1987). Mäntylänmäen suojeltu esiintymä Vanhimmat tiedot Mattilan kaupunginosassa sijaitsevan Mäntylänmäen (6769:3563) lehtoneidonvaipasta ovat vuodelta 1969. Jo tuolloin alueella kasvoi normaalien neidonvaippojen lisäksi kellertäviä (kloroottisia) ja täysin lehtivihreättömiä yksilöitä (Niilo Karhu, kirjallinen tieto). 1970-luvulla lehtoneidonvaippaa kasvoi pääasiassa mäen juurella sekä lakiosan tasanteella. Lehtivihreättömien yksilöiden takia mäki rauhoitettiin luonnonsuojelualueeksi 9.4.1984 Kymen Lääninhallituksen päätöksellä. Mäntylänmäen lehtoneidonvaippaesiintymää on tutkinut erityisesti Aulikki Salmia (1986, 1988, 1989a ja b) , mutta myös Gonneau ym. (2014). Vuosina 1981–1984 tehdyssä seurannassa (Salmia 1986) mäeltä laskettiin aavekämmeköitä 58 (1981), 141 (1982), 37 (1983) ja 13 (1984). Vuonna 1985 alaosien esiintymä oli selvästi taantunut mutta tasanteen esiintymä oli laajentunut lähelle Mäntylänmäen avokalliolakea. Yksittäisiä versoja löytyi myös itään ja kaakkoon viettäviltä rinteiltä, jyrkiltä pohjoisja luoteisrinteiltä, Vaalimaantien läheisyydestä sekä tuorepohjaisesta sekametsästä mäen 20 .6 .2 01 9 © K im m o S aa rin en ? Nordkalkin miehet paaluttivat ja paikansivat koealat, jotka sijoittuivat muutamia lukuun ottamatta Mäntylänmäen luonnonsuojelualueelle.
6 Lutukka 38. 2022 pohjoispuolelta. Vuonna 1990 laskin alueelta lähes 2 000 lehtoneidonvaippaa, joista peräti 350 (18 %) oli lehtivihreättömiä. Esiintymien sijainti vastasi hyvin Karhun (kirjallinen tieto) kuvausta, tosin myös heinittyneeltä etelärinteeltä löytyi yksittäisiä neidonvaippoja. Kesällä 1995 kirjasin parhaimmillaan 146 lehtivihreätöntä versoa yhdellä käynnillä (20.6.). Sen jälkeen Mäntylänmäellä ei liene tehty järjestelmällistä seurantaa, mutta satunnaisten käyntien perusteella neidonvaippamäärät ovat 2000-luvulla tuntuneet pienemmiltä kuin 1980ja 1990-luvuilla. Kenties syynä on kallioisen kasvupaikan varjostuminen tai maaperän happamoituminen tehdasprosessien parantuneen ilmansuojelutekniikan myötä. Jälkimmäinen ei kuitenkaan vaikuta todennäköiseltä, koska maaperän kemiassa ei näytReippaasti koealoja pölyttämään Valmistelimme hanketta kevään 2019 aikana, ja siitä tiedotettiin maan omistavalle Lappeenrannan kaupungille ja Kaakkois-Suomen ELYkeskukselle sekä tehdasalueella toimiville Finnsementille ja Suomen Karbonaatille. Kesäkuussa 2019 maastoon juntattiin 12 puupaalua pysyvien ympyräkoealojen merkiksi. Koealojen säde oli viisi metriä ja pinta-ala 78,5 neliömetriä. Aloilla kasvavat lehtoneidonvaipat laskin heinäkuun alussa, jolloin keskipaalun ympäriltä arvioitiin myös muiden kasvien peittävyysprosentit pienemmältä kymmenen neliömetrin alalta (säde 1,8 m). Kesäkuussa ja toisen kerran toukokuussa 2020 otettiin pienemmiltä aloilta myös maaperänäytteet. Tutkimus sisälsi mm. kalsiumin, kaliumin, magnesiumin, maaperän pH:n sekä kationinvaihtokapasiteetin, joka kertoo, miten paljon maa pystyy vielä Mäntylänmäen luonnonsuojelualue lehtoneidonvaippoineen sijoittuu aivan tehdasalueen ja kalkkilouhoksen naapuriin. ? Lehtoneidonvaippa ei tarvitse avokalliolla kuin vaatimattoman sammalpeitteen, josta nostaa jopa yli sadan verson ryhmiä. täisi tapahtuneen isoja muutoksia viime vuosikymmeninä. Kun vuonna 1984 Mäntylänmäen pintamaan pH oli 7,8 ja kalsiumpitoisuus huima 22 250 mg/l, kesällä 2019 koealoil ta otettujen maanäytteiden pH oli keskimäärin 7,7 (vaihtelu 7,4–8,0) ja kalsiumpitoisuus 11 425 mg/l (vaihtelu 2 500 – 27 000 mg/l). 29.6.2021 © Kimmo Saarinen © Maanmittauslaitos
7 Lutukka 38. 2022 luovuttamaan kalsiumia (Viljavuuspalvelu 1993). Alkutilanteessa koealoilta laskettiin vähimmillään kuusi ja enimmillään 48 lehtoneidonvaippaa. Aavekämmeköitä oli neljällä alalla yhteensä seitsemän versoa (Saarinen 2019) . Arvoimme koealat käsittelyihin. Neljälle alalle ei levitetty mitään: ne toimivat niin kalkkikäsittelyjen verrokkeina kuin kesän kasvuolosuhteiden mittarina. Loput kahdeksan käsiteltiin pareittain jollakin seuraavista: 1) maanparannuskalkki (kalsiitti), 2) sammutettu kalkki, 3) kalkkiuunin letkusuodinpöly, 4) klinkkeri. Maanparannuskalkin perusannos viljelymaan viljavuusluokan nostossa on 2,5–5 tonnia hehtaarille, mitä käytettiin pohjana kalsiittikäsittelyille. Annostasoja oli kaksi, pieni (0,25 kg/m 2 ) ja suuri (0,5 kg/ m 2 ). Varmuuden vuoksi muut käsittelyt puolitettiin kalsiittimääristä niin ikään kahteen annostasoon (0,125 ja 0,25 kg/ m 2 ). Kaikki ainekset levitettiin koealoille käsin lokakuussa 2019. Annoksia jouduttiin hieman laskemaan – kalkkitehtaalta ei nimittäin saatu tarpeeksi kalkkia! Klinkkeriä sentään riitti, mutta kalsiittia levitettiin viidennes ja kahta muuta noin kolmannes suunniteltua vähemmän. Syksyllä 2020 koealojen käsittelyt uusittiin samoilla aineksilla: maanparannuskalkki, letkusuodinpöly ja sammutettu kalkki levitettiin 30.9. ja klinkkeri seuraavana päivänä. Nyt annokset olivat suunnitellun mukaisia, paitsi klinkkeriä saatiin levitettäväksi alle puolet edellisvuoden määrästä. Se jaettiin koenaatt ia eli kalsiittia CaCO 3 . Maanparannuskalkilla nostetaan pellon pH:ta, sillä happamuus estää monien kasviravinteiden saatavuutta. Tavoiteltava viljavuusluokka on ”hyvä”, joka vastaa karkeilla kivennäismailla ja savimailla pH-arvoa 6,5. Mäntylänmäki ei kuitenkaan ole peltomaata ja koealat olivat jo alkutilanteessakin selvästi tavoitetason yläpuolella: pintamaan pH oli 7,4 (pieni annos) ja 7,9 (suuri annos). Ensimmäisten maaperäanalyysien tuloksissa pistivät silmään ”arveluttavan korkeiksi” luokitellut kalsiumpitoisuudet. Koealojen ravinnetasot vieläpä nousivat kalsiittikäsittelyn myötä, suurella ?? Koealoille syksyllä 2019 ja 2020 levitetyt ainekset. Sammutetun kalkin ja letkusuodinpölyn levityksessä oli käytettävä hengityssuojainta ja suojalaseja. K uv at © K im m o S aa rin en 18.10.2019 © Kimmo Saarinen aloille (0,05 ja 0,10 kg/m 2 ) samassa suhteessa kuin edellisenä vuonna. Nordkalkin maanparannus kalkki on hienoksi jauhettua kalkkikiveä, kalsiumkarbomaanparannuskalkki sammutettu kalkki letkusuodinpöly klinkkeri
8 Lutukka 38. 2022 annoksella selvemmin, joskin kalsiumin määrä nousi vain nimellisesti ja maaperän pH jopa laski suuremmalla annoksella (7,6). Tämä voi johtua myös näytteenottopaikasta. Myös sammutettu kalkki on Nordkalkin myyntituote, jota käytetään yleisesti nostamaan pH:ta ja alkaliteettia – vedenpuhdistuksessa. Sammutettu kalkki on kalsiumhydroksidia Ca(OH) 2 ja se valmistetaan poltetusta kalkista. Käyttöturvallisuustiedotteen mukaan sammutettu kalkki ärsyttää ihoa, vaurioittaa vakavasti silmiä ja saattaa aiheuttaa hengitysteiden ärsytystä. Tuotetta ei ole luokiteltu ympäristölle vaaralliseksi, mutta sitä ei saa päästää viemäriin, vesistöön – eikä maaperään. Sammutettu kalkki on niukkaliukoinen, mutta sillä oli huomattavin vaikutus maaperään. Molempien koealojen pH hieman nousi (7,9 ja 8,0), mutta liki kaikki ravinnetasot laskivat, mukaan lukien kalsium ja kationinvaihtokapasiteetti, jotka pienenivät yli kolmanneksen. Erityisen selvää lasku oli suuremmalla annostasolla. Sammutetun kalkin vaikutukset näkyivät silmämääräisestikin ympäristössä, sillä koealoilla kasvava kerrossammal oli kauttaaltaan ruskistunut. ? Hienojakoinen sammutettu kalkki on niukkaliukoista, joten sitä oli nähtävissä vielä seuraavana kesänäkin. Koealan kuva sivulla 3. 30.9.2020 © Kimmo Saarinen ? Pienemmän kalsiitti annoksen koeala Vaalimaantien reunalla. Maanparannuskalkki on melko karkearakeista. 18 .1 0. 20 19 © K im m o S aa rin en ? Letkusuodinpölyn pienemmän annoksen koeala Mäntylänmäen länsipuolen metsässä. Hienojakoinen pöly oli helpointa levitettävää! Kalkkiuunin letkusuodin pöly ei ole myyntituote, vaan kalkin poltossa syntyvä sivutuote. Anssi Puruskaisen mukaan letkusuodinpöly lienee kaikkein lähimpänä piipuista levinnyttä hienoa kalkkipölyä, jota myös Mäntymäelle vuosikymmenien saatossa levisi. Suodinpöly oli nimensä veroista, erittäin hienojakeista kalkkijauhetta, jonka 18.10.2019 ja 30.9.2020 © Kimmo Saarinen 8 18 .1 0. 20 19 © K im m o S aa rin en
9 Lutukka 38. 2022 vaikutukset maaperään olivat samankaltaisia kuin kalsiitilla. Kalsiumpitoisuus ja kationinvaihtokapasiteetti nousivat kuitenkin enemmän ja pH-arvot koealoilla tasaantuivat (7,7 ja 7,8). Viimeiseksi otimme ”Finnsementiltä jotain, vaikka sitä klinkkeriä mitä välillä piipusta lentää”. Finnsementin tehdas sijoittuu lähimmäksi Mäntylänmäkeä. Sementin valmistuksen pääraaka-aine on kalkkikivestä saatava kalsiumkarbonaatti (CaCO 3 ), jonka lisäksi valmistuksessa tarvitaan piioksidia (SiO 2 ), rautaoksidia (Fe 2 O 3 ) ja alumiinioksidia (AI 2 O 3 ). Kiviainesten kemiallisen koostumuksen perusteella määritetään raaka-aineiden syöttösuhteet ja aineet jauhetaan hienoksi. Kiertouunissa kalkki-, pii-, alumiinija rautayhdisteet muuttuvat kalsiumyhdisteiksi ja sintraantuvat sementtiklinkkeriksi, joka muistuttaa karkeaa soraa. Karkearakenteista klinkkeriä, joukossaan isoja murikoitakin, ei levitysvaiheessa tuntunut kunnolla riittävän suuremmankaan annoksen koealalle. Silti maanäytteiden perusteella klinkkerikäsittelyt nostivat ravinnetasoja merkittävästi. Selvemmin se ilmeni pienemmällä annostasolla, joten ehkäpä selitys on ainakin osin näytteenoton paikassa. Entäs lehtoneidonvaipat? 1990-luvulla Mäntylänmäeltä laskettiin parhaana kesänä pari tuhatta lehtoneidonvaippaa. Aavekämmeköiden määrä vaihteli 1980ja 1990-lukujen kartoituksissa 13 ja 350 verson välillä (Saarinen 1995) . Kesällä 2019 Mäntylänmäellä ei laskettu lehtoneidonvaippoja kattavasti, mutta pelkästään 12 koealalla niitä oli 319, joista 161 kukki (50 %). Jos versotiheydeksi muualla mäellä arvioidaan edes neljännes koealojen tasosta, vajaan kahden hehtaarin suojelualueella kasvaisi edelleen yli 1 500 lehtoneidonvaippaa. Aavekämmeköitä oli koealoilla seitsemän ja muualla Mäntylänmäen alueella vain muutama lisää, joskaan kovin kattavaa kartoitusta en niistä tehnyt. Tämän perusteella lehtoneidonvaipan esiintymä ei välttämättä ole merkittävästi heikentynyt, vaikka aavekämmeköiden määrä olikin tunnettujen havaintovuosien pienimmästä päästä. Sitä tosin saattoi selittää poikkeuksellisen kuiva kesäkuu. Aavekämmeköiden satunnaisluonteinen nouseminen tai kuivuminen kesän edetessä – ja itse asiassa normaalienkin lehtoneidonvaippojen oikullinen esiintyminen – on syytä pitää mielessä, kun kalkkikäsittelyjen vaikutuksia arvioidaan. Ensimmäisen seurantakesän tulokset eivät antaneet aihetta riemuun. Heinäkuun alussa 2020 koealoilta löytyi vain 232 lehtoneidonvaippaa, joista 129 kukki (56 %). Kukkivien määrä laski edelliskesästä viidenneksen (–20 %) ja versojen kokonaismäärä neljänneksen (–27 %). Käsittelemättömillä koealoilla neidonvaippojen määrä sen sijaan säilyi likimain samana (+5 %), joskin yksittäisten koealojen välillä oli suurta vaihtelua: yhdellä alalla versomäärä nousi 60 prosenttia ja toisella laski 50 prosenttia. Kaikilla käsittelyaloilla versomäärät sen sijaan laskivat, vertailualoihin suhteutettuna vähintään 20 prosenttia (klinkkeri) ja enimmillään 47 prosenttia (kalsiitti). Yhdenmukainen tulos tuskin selittyy kesän kuivuudel?? Suuremman klinkkeriannoksen koeala Mäntylänmäen lakikallion eteläreunalla. Raekoko vaihteli liki pölymäisestä isoihin ”sementtimurikoihin”. 18 .1 0. 20 19 © K im m o S aa rin en
10 Lutukka 38. 2022 la tai muilla tekijöillä kuin itse käsittelyllä. Aavekämmeköitä löytyi edelleen neljältä koealalta seitsemän versoa. Pienemmän kalsiittiannoksen alalta sitä ei kuitenkaan enää havaittu, mutta suuremman klinkkeriannoksen alalta löytyi uusi. Ainoa kunnolla kukkiva aavekämmekkä löytyi lähiympäristöä kosteammalta vertailualalta lähikuusten suojista. Vuonna 2021 kesä eteni helteisen sään takia etuajassa ja neidonvaippoja päästiin kartoittamaan jo kesäkuun puolella (29.6.). Nyt koealoilta kirjattiin yhteensä 368 versoa, joista 232 kukki (63 %); aavekämmeköitä löytyi 13. Alkutilanteeseen verrattuna lehtoneidonvaippoja oli 15 prosenttia enemmän ja aavekämmeköitä lähes kaksinkertaisesti. Osasyynä oli edellisvuosia sateisempi kevät ja alkukesä, sillä parhaaksi käsittelyksi osoittautui… ei mitään kalkkia! Vertailualoilla neidonvaippoja oli nimittäin noin puolet enemmän kuin edellisvuosina ja varsinkin kukkivien (= vahvempien) versojen määrä lähes kaksinkertaistui. Maanparannuskalkilla ja klinkkerillä kasvu oli maltillisempaa, mutta letkusuodinpölyllä ja varsinkin sammutetulla kalkilla käsitellyillä aloilla neidonvaippojen määrät olivat aloitusvuoden Myös aavekämmeköille kesä 2021 oli edellisiä parempi, sillä niitä löytyi nyt joka toiselta koealalta. Uusi havainto tehtiin suuremman kalsiittiannoksen alalta. Koealojen pienestä määrästä johtuen sattumalla on osuutensa, mutta käsittelyilläkin voi olla merkitystä: vuonna 2021 aavekämmeköitä havaittiin molemmilta kalsiitilla ja klinkkerillä käsitellyiltä aloilta, mutta ei yhdeltäkään sammutetulla kalkilla tai letkusuodinpölyllä käsitellyltä koealalta. Vertailualoilla aavekämmeköitä kirjattiin vuonna 2021 jotakuinkin yhtä paljon ja yhtä monelta alalta kuin kahtena edellisvuotena. Niukasti muuta kasvillisuutta Lehtoneidonvaippojen kasvupaikkojen luonteesta Mäntylänmäellä saa hyvän kuvan kenttäkerroksen muun kasvillisuuden perusteella. Aloitusvuonna kymmenen neliömetrin tutkimusaloilta löytyi keskimäärin vain viisi lajia, joiden kokonaispeittävyys oli 23 prosenttia (vaihtelu 0,2–76 %). Runsaimpia lajeja olivat sianpuolukka (Arctostaphylos uvaursi), puolukka (Vaccinium vitisidaea), metsäkastikka (Calamag rostis arundinacea) ja ahomansikka (Fragaria vesca); vain näiden peittävyyden summa 12 ? Suuremman klinkkeriannoksen alalla ei alussa ollut aavekämmeköitä, mutta kesällä 2020 löytyi yksi ja seuraavana kesänä jo kaksi. Pituuskasvussa aaveet eivät pärjää vihreille sukulaisilleen. 29 .6 .2 02 1 © K im m o S aa rin en ? Lehtoneidonvaippojen versomäärien muutokset koealoilla vuodesta 2019 vuoteen 2021. Vertailuun jäi neljä alaa ja jokaisessa käsittelyssä oli kaksi koealaa kussakin. tasolla tai jopa sitä pienempiä. Sammutetun kalkin suuremmalla annoksella neidonvaippojen versomäärä pieneni kahdessa vuodessa lähes 70 prosenttia. Sitä tuskin on syytä levittää enää mihinkään!
11 Lutukka 38. 2022 koealalla nousi yli kymmenen prosentin. Runsaimmankin lajin (sianpuolukan) keskipeittävyys jäi 12 prosenttiin. Pohjakerrosta hallitsi kerrossammal (Hylocomium splendens), joka löytyi jokaiselta alalta yli 50 prosentin keskipeittävyydellä (vaihtelu 10–95 %). Muita tunnistettuja sammalia oli niukasti lukuun ottamatta muutamalla vertailualalla runsasta metsäliekosammalta (Rhytidiadel phus triquetrus). Ensimmäisten kalkkikäsittelyjen jälkeisenä kesänä 23 kasvilajin kokonaispeittävyys laski 19 prosenttiin. Vertailualoilla luvut olivat kuitenkin ennallaan: keskimäärin viisi lajia ja kokonaispeittävyys 15 prosenttia. Kahdeksalla käsitellyllä alalla kasvillisuuden kokonaispeittävyys sen sijaan laski viidenneksellä (26,1 % > 20,6 %). Viitteitä oli nähtävissä jo toukokuun lopulla maanäytteitä otettaessa, ja ne korostuivat kesän edetessä. Varsinkin sammutetun kalkin suuremman annoksen koeala oli ”pahasti palanut” ja pienemmälläkin annoksella ”kärähtäneen oloinen”. Myös letkusuodinpölyn suuremman annoksen käsittelyala oli kuivuneen oloinen, sen sijaan pienemmän annoksen ala metsän suojissa näytti samalta kuin edellisvuonna. Maanparannuskalkin molemmilta koealoilta kirjasin maastomuistiinpanoihin yhdenmukaisesti ”ehkä hieman ympäröivää aluetta kuivemman oloinen”. Klinkkerin suuremman annoksen koeala oli selvästi ”kärsineen näköinen”, erityisesti kerrossammal oli ruskistunut; sen sijaan pienemmän annoksen koeala metsän suojissa näytti kerrossammalta myöten samalta kuin edellisenä vuotena. Kesällä 2021 alojen kasvipeittävyys oli edelliskesän tasolla (19 %). Hietakastikka (Calamagrostis epigejos) ja särmäkuisma (Hypericum macula tum) olivat uusia lajeja. Alkutilanteeseen verrattuna kasvillisuuden kokonaispeittävyydet olivat laskeneet melko yhdenmukaisesti niin klinkkerillä (–5,8 %), sammutetulla kalkilla (–5,4 %), kalsiitilla (–4,9 %) kuin letkusuodinpölyllä (–4,8 %) käsitellyillä koealoilla. Kolmen vuoden aikana tutkimusaloilta tavatuista 27 lajista 18 väheni, kolme säilyi ennallaan ja kuusi lajia runsastui jakson aikana. Ja mitä tästä opimme? Koealojen valinnassa hyödynnettiin pitkäaikaista seurantatietoa Mäntylänmäen lehtoneidonvaippaesiintymästä. Näin aloille saatiin mukaan myös vaihtelua elinympäristön suhteen. Seitsemän alaa mäen itäreunalla sijoittuivat pääosin puoliavoimille ja ohutmaannoksisille kallioalueille, viisi muuta alaa puolestaan varjoisampiin ja paksupeitteisem? Jälkimmäisenä seurantakesänä aavekämmeköitä kasvoi eniten pienemmän klinkkeriannoksen alalla, kaikkiaan kuusi versoa. 29 .6 .2 02 1 © K im m o S aa rin en ? Varsinkin sammutetun kalkin suurempi annos oli kerrossammalelle liikaa: edellissyksynä käsitellyn koealan reuna oli piirtynyt maastoon selvästi. 30.9.2020 © Kimmo Saarinen
12 Lutukka 38. 2022 piin metsäympäristöihin mäen länsipuolella. Ryhmät erottuivat myös maaperäominaisuuksiltaan. Lähempänä tehdasta olevilla aloilla sekä kalsiumpitoisuus (keskiarvo 15 700 mg/l) että kationinvaihtokapasiteetti (81 cmol/kg) olivat aloitusvuonna melkein kolminkertaisia verrattuna länsipuolen metsäisempiin aloihin (Ca 5 400 mg/l, kationinvaihtokapasiteetti 29 cmol/kg). Maaperän pH ei kuitenkaan merkittävästi eronnut ryhmien tai yksittäisten alojenkaan välillä. Mainittakoon vielä, että alussa kalsiumpitoisuus oli käsitellyillä aloilla (9 813 mg/l) noin kolmanneksen pienempi kuin vertailuun jääneillä käsittelemättömillä aloilla (14 650 mg/l). Maaperän ominaisuuksien ja ravinteiden merkityksestä lehtoneidonvaipan tai aavekämmekän esiintymiseen ei ollut tietoa, joten käsittelyjä ei optimoitu tai muuten järjestetty maaperätai kasvitietojen perusteella. Pienen koealamäärän takia jokainen käsittely jäi valitettavasti ainutkertaiseksi vaille yhtäkään toistoa. Koealamäärää ei kuitenkaan kasvatettu, koska käsittelyillä saattoi olla myös ei-toivottuja vaikutuksia rauhoitetun kasvin esiintymään. Vertailuun jätettiin useita aloja, joilla kesän lämpöja sadeolosuhteiden vaikutuksia päästiin arvioimaan. Heinäkuun alussa tehtyjä kasvikartoituksia edeltävä kolmen kuukauden jakso (huhti-kesäkuu) oli kalkkikäsittelyvuosina tavallista vähäsateisempaa aikaa (sademäärä 52 % normaalista v. 2019 ja 71 % normaalista v. 2020). Maastokautta 2020 edelsi myös poikkeuksellisen vähäluminen talvi, joten keväisiä sulamisvesiä kertyi niukasti. Tavallista lämpimämmät kesäkuutkin osaltaan kiusasivat aavekämmeköitä Mäntylänmäellä. Vuonna 2021 huhtikesäkuu oli edellisvuosia hieman sateisempi (sademäärä 95 % normaalista), mutta kesäkuu oli pitkän hellejakson myötä poikkeuksellisen lämmin. Melkein voisi tiivistää, ettei yksikään seurantavuosi ollut olosuhteiltaan järin suotuisa lehtoneidonvaipalle tai aavekämmekälle. Mäntylänmäen maaperässä ei näyttäisi tapahtuneen merkittäviä muutoksia 1980-luvulta, jolloin maaperän kemiaa viimeksi selvitettiin. Yhden vuoden kalkkikäsittelyt eivät pH-tasoja merkittävästi muuttaneet, ja toisen käsittelyn vaikutuksia ei maanäytteistä enää tutkittu. Kalkituksen jäljet kuitenkin näkyivät. Varsinkin sammutetun kalkin molemmilla koealoilla kalsiumpitoisuus ja kationinvaihtokapasiteetti pienenivät yli kolmanneksen. Ei ihme, että niillä kasvillisuuskin näivettyi. Myös muilla kalkkijakeilla kasvillisuuden kokonaispeittävyys laski lähes viidenneksellä vertailualoihin nähden. ”Kalkkia, kalkkia, enemmän kalkkia” ei sopinut kalkinsuosijana tunnetulle lehtoneidonvaipalle, sillä käsittelyistä näytti olevan kämmeköille enemmän haittaa kuin hyötyä. Ennakkoon puolivakavasti pohditulta katastrofilta sentään vältyttiin. Vasta parin vuoden seuranta-aika ei kuitenkaan välttämättä varmista, kannattiko ja mitä kannatti levittää: sammutettua kalkkia nyt ei ainakaan. Aloitettaessa koealoilla kasvoi 319 lehtoneidonvaippaa: 161 kukkivaa, 151 steriiliä ja 7 lehtivihreätöntä aavekämmekkää neljällä koealalla. Kaksi käsittelyvuotta myöhemmin neidonvaippoja laskettiin yhteensä 368: 232 kukkivaa, 123 steriiliä ja 13 aavekämmekkää kuudella koealalla. Versomäärien perusteella käsittelemättömät vertailualat vahvistuivat käsiteltyjä enemmän, mutta aavekämme
13 Lutukka 38. 2022 Anssi Puruskainen oli suurena apuna projektin suunnittelussa ja toteutuksessa. Antti Kapiainen ja Lasse Roine kävivät mittaamassa ja merkitsemässä koealat maastoon. Vuonna 2020 ympäristöpäällikkö Johanna Huitti ja kehitysinsinööri Minna Nevalainen avustivat kalkkijakeiden hankkimisessa. Godfery, M.J. 1933: Monograph and iconograph of native British Orchidaceae. 259 s. Cambridge University Press. Cambridge. Gonneau, C., Jersakova, J., de Tredern, E., TillBottraud, I., Saarinen, K., Sauve, M., Roy, M., Hajek, T. & Selosse, M.-A. 2014: Photosynthesis in perennial mixotrophic Epipactis spp. (Orchidaceae) contributes more to shoot and fruit biomass than to hypogeous survival. Journal of Ecology 102(5): 1183–1194. Griesbach, R.J. 1979: The albino form of of Epipactis helleborine. American Orchid Society Bulletin 48: 808–809. Jacquemyn, H., Waud, M., Lievens, B. & Brys, R. 2016: Differences in mycorrhizal communities between Epipactis palustris, E. helleborine and its presumed sister species E. neerlandica. Annals of Botany 118: 105–114. Jalas, J. 1958: Epipactis helleborine. Lehtoneidonvaippa. Teoksessa: Jalas, J. (toim.), Suuri kasvikirja 1: 823–825. Otava. Helsinki. Korhonen, M. & Vuokko, S. 1987: Kämmekät. Suomen orkideat. 144 s. Forssan Kustannus. Forssa. Light, M.H.S. & MacConaill, M. 1991: Patterns of appearance in Epipactis helleborine (L.) Crantz. Teoksessa: Wells, T.C.E. & Willems, J.H. (toim.), Population ecology of terrestrial orchids: 77–87. Ogura-Tsujita, Y. & Yukawa, T. 2008: Epipactis helleborine shows strong mycorrhizal preference towards ectomycorrhizal fungi with contrasting geographic distributions in Japan. Mycorrhiza 18: 331– 338. Remmel, G. 1970: Ungewöhnliche Epipactis-Formen auf der Halde eines alten Erzbergwerkes in Siegerland. Jahresberichte des Naturwissenschaftlichen Vereins in Wuppertal 23: 119–122. Renner, O. 1938: Über blasse saprophytische Cephalanthera alba und Epipactis latifolia. Flora (Jena) 132: 225–233. Saarinen, K. 1995: Ihalaisen alueen kämmekkälajisto. 127 s. Julkaisu 2/95. Etelä-Karjalan Allergiaja Ympäristöinstituutti & Lappeenrannan kaupungin ympäristövirasto. Lappeenranta. Saarinen, K. 2019: Lehtoneidonvaipan ja aavekämmekän elinympäristön kalkkikäsittelyt Lappeenrannassa 2019. 38 s. Etelä-Karjalan Allergiaja Ympäristöinstituutti. Lappeenranta. Salmia, A. 1986: Chlorophyll-free form of Epipactis helleborine (Orchidaceae) in SE Finland. Annales Botanici Fennici 23: 49–57. Salmia, A. 1988: Endomycorrhizal fungus in chlorophyll-free and green forms of the terrestrial orchid Epipactis helleborine. Karstenia 28: 3–18. Salmia, A. 1989a: Features of endomycorrhizal infection of chlorophyll-free and green forms of Epipactis helleborine. Annales Botanici Fennici 26: 15–26. Salmia, A. 1989b: General morphology and anatomy of chlorophyll-free and green forms of Epipactis helleborine (Orchidaceae). Annales Botanici Fennici 26(2): 95–105. Viljavuuspalvelu 1993: Viljavuustutkimuksen tulkinta peltoviljelyssä. 70 s. Viljavuuspalvelu Oy. Mikkeli. The Ghost Orchid’s response to lime treatments in a nature conservation area Next to the Nordkalk limestone quarry close to the centre of Lappeenranta Town, SE Finland, an exceptional population of Epipactis helleborine occupies the small rocky hill of Mäntylänmäki. Since 1969, the hill has been a constant habitat for the chlorophyll-free white form of E. helleborine, ”the ghost orchid”. White plants have benefited and thrived due to high lime dust emissions of different processes from the nearby industrial area. Recently, however, such emissions have markedly reduced. Between 2019 and 2020, we aimed at enforcing the orchid population by means of ”artificial lime polluting”. Twelve circular test plots (78 m 2 ) were established on the hill. Soil samples were taken for fertility analysis and the orchid shoots were counted on each plot. The plots were randomized to four treatments involving soil improvement using: 1) lime (calcite), 2) slaked lime, 2) hose filter lime dust, and 4) clinker. Each substance was applied to two test plots, a small and a larger dose, in autumn 2019 and again in autumn 2020. The remaining four plots served as reference areas and were not treated. First results of the experiment are presented here. We found no significant changes in the soil properties of the study area since the 1980s. The average pH of the soil was 7.7 and the average calcium concentration was 11.425 mg/l; the highest values were 27.000 mg/l. Comparing the treatments, slaked lime had the most significant effect on soil properties: in both plots the calcium content and cation exchange capacity decreased by more than a third. At baseline in 2019, the plots had altogether 319 shoots of E. helle borine: 161 flowering green plants, 151 sterile ones, and 7 ghost orchids in four plots. In the summer of 2021, a total of 368 shoots were counted: 232 flowering, 123 sterile, and 13 ghost orchids in six plots. The reference plots had about 50 % more green shoots than in previous years, and the number of flowering shoots almost doubled. This was indicative of the better growing conditions (rainfall etc.) in 2021. The plots treated with calcite and clinker also improved, albeit on a slightly smaller scale than the reference plots. In contrast, the test plots with hose filter lime dust and especially slaked lime performed poorly, and the number of orchid shoots was at or even below the level of the initial year. With the higher dose of slaked lime, the number of orchid shoots decreased by almost 70 % in two years. In 2021, ghost orchids were observed in both plots treated with calcite and clinker, but not in any of the plots treated with slaked lime or hose filter lime dust. köiden havainnot painottuivat kalsiitin ja klinkkerin koealoille. Neidonvaippojen seurantaa Mäntylänmäen alueella on tarkoitus jatkaa ainakin vuoteen 2023. Ehkäpä silloin tiedämme vähän enemmän lehtoneidonvaippojen kalkkimieltymyksistä! Kiitokset Seppo Vuokko antoi tietoja lehtoneidonvaipan vanhoista havainnoista Mäntylänmäellä ja muuallakin Lappeenrannassa. Nordkalk Oy Ab on avustanut hanketta monin tavoin. Vuonna 2019 ympäristöpäällikkö Kimmo Saarinen, Hönöntie 2, 54100 Joutseno. kimmo.o.saarinen @ gmail.com 18.10.2019 © Kimmo Saarinen
14 Lutukka 38. 2022 L appeenrannan Mäntylän kaupunginosassa (ES) sijaitsee kallioinen mäki, joka aikoinaan tunnettiin Vaivaistalovuoren nimellä (6769:3562). Se sijaitsee vain puoli kilometriä lounaaseen lehtoneidonvaipoistaan tunnetulta Mäntylänmäeltä (Saarinen 2022) . Kuten Mäntylänmäeltä, myös Vaivaistalovuorelta vanhimmat näytteet normaalista ja lehtivihreättömästä lehtoneidonvaipasta (Epipactis hellebori ne) ovat vuodelta 1969. Seppo Vuokko kertoi etsineensä alueen neidonvaippoja tuloksetta 1970-luvun alussa, joten kovin runsaita ne eivät liene silloin olleet. Mutta toistakymmentä vuotta myöhemmin Niilo Karhu (kirjallinen tieto) mainitsi Vaivaistalovuorelta neljä erillistä esiintymää, kahdessa versoja ”hyvin runsaasti”, kolmannessa noin sata versoa ja neljännessä vain muutamia. Lehtivihreättömiä yksilöitä hän löysi parikymmentä. Omissa kartoituksissani 1990-luvun alkupuoliskolla arvioin Vaivaistalovuoren yhdeksi vankimmista lehtoneidonvaipan esiintymistä tehdasalueen vaikutuspiirissä (Saarinen 1995). Laskin vuonna 1990 normaaleja versoja noin 1 500 ja lehtivihreättömiäkin 200. En osannut erotella yksittäisiä esiintymiä, sillä lajia kasvoi laajalti etelään antavilla metsäisillä rinteillä. Neidonvaippaesiintymä jatkui lähes yhtenäisenä kallioisemmalle lakialueelle ja edelleen tekolammen pohjoispuolen kuiville mäntykankaille, ulottuen Mattilan asutusalueen reunamilla lähelle valtatie kuutta. Kesäkuussa 2020 lehtoneidonvaippoja kasvoi kankaalla edelleen satamäärin, kun kuljin uimalammen pohjoispuolta yhdessä Lappeenrannan kaupungin ympäristösuunnittelija Anna Vuoren kanssa. Suunnitteilla olevalta frisbeegolfNeidonvaipat Vaivaistalovuorella KIMMO SAARINEN 10.7.2019 © Juha Jantunen
15 Lutukka 38. 2022 radan laajennukselta haimme tuloksetta soikkokämmekkää (Orchis militaris), joka on nähty paikalla edellisen kerran noin kymmenen vuotta sitten. Alun perin kiekonheittäjät haikailivat uusia väyliään tekolammen eteläja kaakkoispuolelle, myös Vaivaistalovuorelle, jonka kämmekkäesiintymistä ja kallioalueen luontoarvoista kesäkuinen maastokäyntimme antoi uutta tietoa. Lehtoneidonvaippoja kasvoi käytännössä kaikkialla, mutta niiden seurassa oli myös kymmenittäin tummaneidonvaippoja (Epipactis atrorubens). Vuori kirjasi lausuntoonsa muutakin huomionarvoista kallioluontotyyppilajistoa, kuten kalliokohokin (Atocion ru pestre), ketokäenmintun (Acinos arvensis) ja kissankäpälän (An tennaria dioica). Oli selvää, ettei ohuthumuksinen kalliomaasto kämmekkäharvinaisuuksineen kauan kestäisi jatkuvaa tallaamista. Tummaneidonvaippalöytö ei yllättänyt Sain jo kesällä 2017 paikalliselta luontoharrastajalta Esa Sojamolta viestin, kuinka tumma neidonvaippaa oli nätisti kymme nittäin Mattilan tekolammen ja Vaalimaantien välisellä mäellä. Osa näistä saattaa olla tosin tum ma/ lehtoneidonvaippahybride jä, lajit kun kukkivat aivan vie rekkäin. Onko näitä aiemmin ol lut näin paljon? Ilmeisesti on ollut ainakin joitakin vuosia, sillä kasviharrastaja Lea Puranen on seurannut tummaneidonvaipan elämää Vaivaistalovuorella vuodesta 2014. Tuolloin Mäntylään muutettuaan hän haravoi paikallisia mäkiä urakalla aavekämmekkää etsiessään. Ensimmäisenä vuotena sitä ei löytynyt, mutta lehtoja tummaneidonvaippoja riitti. Ensimmäisen löytämänsä tummaneidonvaipan Lea valokuvasi heinäkuussa 2014; yksilö on sittemmin kukkinut joka vuosi. Lehtoneidonvaippaa oli mahdottoman paljon, satoja, ? Neidonvaipat rinnakkain. Kuvassa kolme jo täydessä kukassa olevaa tummaneidonvaippaa ja kuusi pääosin nuppuvaiheista lehtoneidonvaippaa. 29 .6 .2 02 1 © K im m o S aa rin en
16 Lutukka 38. 2022 ?? Tummaneidonvaipan ulkonäkö vaihtelee tyypillisestä tummaja hentovartisesta (vasemmalla) melko vaaleavartiseen ja kookkaaseen (oikealla). Jotkut kasvit olivat kauttaaltaan hyvin punertavan tummia. 10 .7 .2 01 9 © Ju ha Ja ntu ne n 29 .6 .2 02 1 © K im m o S aa rin en ja tummaneidonvaippoja ehkä parikymmentä, mutta vuosien saatossa niiden määrä on Lean mukaan lisääntynyt. Itse laskin kesäkuun lopulla 2021 ainakin 50 kukkivaa tummaneidonvaippaa. Niiden ulkonäkö vaihteli melkoisesti ja seassa oli myös risteymältä näyttäviä neidonvaippoja, joissa varren ja kukkien väritys olivat eri paria. Lajien erottaminen ei ole niin helppoa kuin luulisi! Paahteisilla kasvupaikoilla lehtoneidonvaipan versot saavat luonnostaankin tummempia sävyjä ja kukat voivat olla hyvinkin punertavia, mutta lajin kukinta alkaa hieman myöhemmin. Vaivaistalovuorella tummaneidonvaipat asettuvat lähinnä kallioalueen avaramman länsipuoliskon karuimmille ja paahteisimmille etelään antaville rinteille ja kalliohyllyille. Kesällä 2021 seuralaisina kasvoi todennäköisesti tuhansia lehtoneidonvaippoja; aavekämmeköitä ei kohdalle osunut yhtään. Muu lajisto kuuluu tyypilliseen kalliokasvillisuuteen, edellä mainittujen kalliokohokin, ketokäenmintun ja kissankäpälän ohessa siinä on muun muassa huopakeltanoa (Pilosella officinarum), ketokelttoa (Crepis tectorum), mäkiarhoa (Arenaria serpyllifo lia), puolukkaa (Vaccinium vitisidaea) ja sianpuolukkaa (Arcto staphylos uva-ursi). Kalliojuot16
17 Lutukka 38. 2022 ? Lehtoneidonvaipan ja tummaneidonvaipan vahvimman esiintymisen alue Vaivaistalovuorella. Kumpi on kumpi? Tummaneidonvaipan ja lehtoneidonvaipan erottaminen ei aina ole helppoa. Juha Jantunen kuvasi molemmat Vaivaistalovuorella. © M aa nm itta us lait os 10 .7 .2 01 9 © Ju ha Ja nt un en 10 .7 .2 01 9 © Ju ha Ja nt un en
18 Lutukka 38. 2022 Tummaneidonvaipan kukan sikiäin on tiheäkarvainen. Lehtoneidonvaipan kukan sikiäin on niukkakarvainen tai kalju. 10 .7 .2 01 9 © Ju ha Ja nt un en Luhanka, Lempää, Avosalmi, Lähteelä 17 .8 .2 01 7 © A rto K ur tto tien välissä on myös juolukkaa (Vaccinium uliginosum) kasvavia kosteita painanteita, joista valkolehdokkien (Platanthera bifolia) ohella löytyi muutama soikkokaksikkokin (Neottia ova ta). Vaivaistalovuoren läpi kulkevan polun metsäisemmältä itäpuolelta kämmeköitä löytyi selvästi vähemmän, lähinnä vain lehtoneidonvaippoja. Lea mainitsi sähköpostissaan, kuinka nopeasti frisbeegolfradan alue on kulunut täysin kasvittomaksi. Esimerkiksi uimarannan penkalla kasvoi isokokoinen aavekämmekkä vihreiden sukulaistensa joukossa, mutta nyt paikalla on vain paljas, poljettu maa. Ei varmasti ollut huono päätös jättää Vaivaistalovuoren kämmekkämaastot tällaisen toiminnan ulkopuolelle. Lappeenrannan kalkkitehtaan vaikutuspiirissä pitkään kuljeksineena en myöskään malta olla mainitsematta Lean kesällä 2021 löytämää niittyräpelöä (Briza media), josta hän keräsi näytteen (H) Mattilan tekolammen länsipuolella. Kasviatlaksessa (Lampinen & Lahti 2021) lajista ei ole Kaakkois-Suomesta yhtään löytöä 1980-luvun jälkeen! Tummaneidonvaippaa jo kaksi vuosikymmentä Lappeenrannassa Tummaneidonvaippa on Suomessa hyvin harvinainen ja luokiteltu vaarantuneeksi (Ryttäri ym. 2019) sekä rauhoitettu. Kasviatlaksen tuoreimmilla kartoilla on vain 13 hajaruutua Hankoniemeltä Koillismaalle, joka on lajin vahvinta elinaluetta (Lampinen & Lahti 2021) . Ainoat Kaakkois-Suomen löydöt ovat Lappeenrannasta Mattilan – Mäntylän alueelta. Espoolaiset kasviharrastajat löysivät ensimmäiset tummaneidonvaipat vuosituhannen vaihteessa Mattilan mäntykankaan pohjoisreunalta (Saarinen & Jantunen 2000). Tummaneidonvaippoja oli samalla paikalla kahdessa erillisessä kasvustossa ainakin vielä vuosina 18
19 Lutukka 38. 2022 2010–2012, mutta viime kesien täsmäkäynnit hakatulle kasvupaikalle ovat olleet tuloksettomia. Laajalti pusikoitunut Mattilankankaan mäntymetsä ei ole lehtoneidonvaipalle eikä valkolehdokillekaan enää kovin mieluisa kasvupaikka, sillä ennen näitä suorastaan hämmentävän runsaita lajeja löytyy alueelta lähinnä yksittäin. Kesällä 2014 tummaneidonvaippaa mainittiin löydetyn ympäristöselvityksen yhteydessä myös Kuuselasta Vaalimaantien varteen rakentuvan meluvallin linjalta (Saarinen 2015), mutta tämän esiintymän tarkemmasta sijainnista tai kohtalosta minulla ei ole tietoja. Muhkeat meluvallit joka tapauksessa ovat jo paikoillaan. Onneksi moisia ei ole tulossa Vaivaistalovuorelle, jonka esiintymä alkaa ainakin eteläsuomalaisten havaintopaikkojen joukossa olla vahvimmasta päästä, monissa tummaneidonvaipan populaatioissa kun mainitaan kasvavan alle kymmenen yksilöä (Jäkäläniemi 2012). Kiitokset Lämmin kiitos Juha Jantuselle, Lea Puraselle, Esa Sojamolle, Seppo Vuokolle ja Anna Vuorelle Mäntylän ja Mattilan neidonvaippoja koskevista kuvista ja tiedoista sekä käsikirjoituksen tarkistamisesta. Saarinen, K. 2022: Aavekämmeköitä kalkitsemassa. Lutukka 38: 3–13. Saarinen, K. & Jantunen, J. 2000: Lappeenrannan kalkkitehdasalueen tulokaslajisto komistui. Lutukka 16: 92–93. Epipactis atrorubens increasing on a stony hill in Lappeenranta, SE Finland In July 2021, more than 50 shoots of the rare and threatened Epipactis atrorubens were counted among the hundreds or even thousands of E. helleborine on a stony hill between Mattila and Mäntylä residental areas in Lappeenranta (South Savo). Potential hybrids between these two were also noticed in the habitat. E. atrorubens was first observed in Lappeenranta in the year 2000, but this small population in the dry pine forest has most likely disappeared due to large-scale forest cuttings in the area. Another population on a stony hill, however, has gradually grown since the first observations were made in 2014. Most of the plants occupy rather open patches of bedrock covered by a thin layer of moss in the forest dominated by pine (Pinus sylvestris). Kimmo Saarinen, Hönöntie 2, 54100 Joutseno. kimmo.o.saarinen @ gmail.com Jäkäläniemi, A. 2012: Tummaneidonvaippa – Epipactis atrorubens. Teoksessa: Ryttäri, T., Kalliovirta, M. & Lampinen, R. (toim.), Suomen uhanalaiset kasvit: 169–170. Tammi. Helsinki. Lampinen, R. & Lahti, T. 2021: Kasviatlas 2020. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo. Helsinki. https://kasviatlas.fi. Ryttäri, T., Reinikainen, M., Hæggström, C.-A., Hakalisto, S., Hallman, J., Kanerva, T., Kulmala, P., Lampinen, J., Piirainen, M., Rautiainen, V.-P., Rintanen, T. & Vainio, O. 2019: Putkilokasvit. Teoksessa: Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U.-M. (toim.), Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019: 182–202. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Saarinen, K. 1995: Ihalaisen kalkkialueen kämmekkälajisto. 127 s. Lappeenrannan kaupunki, Ympäristöviraston julkaisu 2/95. Lappeenranta. Saarinen, K. 2015: Päivityksiä Etelä-Savon eteläosan uhanalaisista ja vähän muistakin. Lutukka 31: 82–95. 10.7.2019 © Juha Jantunen Lehtoneidonvaippa ja tummaneidonvaippa kasvavat rinnatusten Lappeenrannan Vaivaistalovuorella. 19
20 Lutukka 38. 2022 Mutayrttikasveja ja muita rantojen pieniä kärsijöitä etsitään! M utayrttikasvillisuuteen kuuluu joukko ekologialtaan samantyyppisiä putkilokasvilajeja, joille yhteistä on esiintyminen erilaisissa vetisissä, kosteissa tai kausikosteissa avoimissa elinympäristöissä, usein matalilla rannoilla, jokisuistoissa, laitumilla, allikoissa, karjan juomakuopissa tai jopa satunnaisissa traktorinpyöräurissa. Kasvupaikat ovat usein luonteeltaan lyhytaikaisia ja saattavat esimerkiksi jokisuistoissa vaihtaa paikkaa joen virtausten ja tulvien mukaan. Mutayrttikasvillisuuteen on luettu kuuluvaksi lietteisillä rannoilla kasvavia yksivuotisia lajeja, kuten vesirikot (Ela tine spp.), paunikko (Crassula aquatica), ojakaali (Lythrum por tula) ja itse mutayrtti (Limosel la aquatica). Otimme tähän tarkasteluun mukaan myös avoimilla rannoilla kasvavan monivuotisen tulvakonnanlieon (Lycopodiella inundata) ja muutamia voimakkaasti taantuneita avointen merenrantaniittyjen kasveja, kuten pikkupungan (Lysimachia minima), rantakatkeron (Gentianella uliginosa) sekä rannikon suolamailla kasvavan punasuolayrtin (Salicor nia perennans). Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa mutayrttikasvillisuutta ei ole erikseen kuvattu tai arvioitu. Sen kaltaista kasvillisuutta voi sisältyä moniin luontotyyppeihin: järvien mutaja liejurantoihin (puutteellisesti tunnettu, DD), sisävesien hapsiluikkarantaniittyihin (äärimmäisen uhanalainen, CR), tulvaniittyihin (äärimmäi sen uhanalainen, CR), rannikon jokisuistoihin (erittäin uhanalai nen, EN) ja merenrantaniityillä TERHI RYTTÄRI AAPO AHOLA JESSICA NIELSEN HENRY VÄRE Limosella aquatica, Helsinki, Isosaaren koillisranta 23.7.2006 © L. Helynranta