28 VSK/ÅRG . € ILMAINEN GRATIS FREE L O V IIS A N K A M E R A S E U R A R Y • L O V IS A K A M E R A K L U B B R F • L O IS T O 2 17 /2 8 KESÄ 2017 SUOMI 100 VUOTTA NUMERO LOVIISAN KAMERASEURA RY LOVISA KAMERAKLUBB RF
32 28 SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSA! -LOISTO -LOVIISAN KAMERASEURA 6 22 34 Sisällys 05 Pääkirjoitus 06 Vuoden valokuvaaja 12 Punarinta 14 Viime syksynä Sansibarilla 20 Satavuotiasta Suomea kaakosta luoteeseen 22 Syksy ja mielenmaisemaa 27 Sateinen Berliini 28 Lippu korkealla 32 Kansallislintumme naapurina 34 Jussarö 42 Kansallismaisemat ja Loviisa 46 Suomalaista kulttuuriperintöä tutkailemassa 48 Jäinen hiljaisuus 50 Suomalaisia kummallisuuksia 53 Mainostajat 66 Liity seuraan! Matkalla Sansibarissa! s. 14 3
K u va A ri H a im i 4
I år var det inte svårt att komma på teman för olika evenemang och publikationer. Finland 100 temat har tvingat olika samfund att fundera på sitt förhållande till fosterlandet, modersmålet, tiden, tidens gång, och framför allt den finska identiteten. Första intrycket är att allting är ganska klart och entydigt. Vi är ju finnar! Men fort börjar denna blåvita fasad få olika toner och färger. Vill vi kombinera nya drag av att vara finländare i den stora bilden eller separera dem från den. Ser vi på saker ur backspegeln eller öppet på framtiden genom vindrutan. Med det sistnämnda undviker man åtminstone värre dikeskörning, för världen går framåt, ändras och utvecklas. Loisto-tidningen forskar i år igen finländarskap ur Lovisaperspektiv. Att resa och fotografera har under Finlands första år varit tillgängligt endast för få. I dagens läge har finländare fullständigt annorlunda möjligheter att se och dokumentera eller tolka det sedda med hjälp av kameran. Ofta jämförs det sedda med den bekanta och trygga omgivningen. På annat håll är husen mycket större, dyrare, mera anspråkslösa, renare etc. Vår identitet är ett mätredskap för jämförelse av saker. Vår erfarenhetsvärld har format oss och kameran och bilderna fungerar i det här fallet som bevismaterial Fotograferingsobjekten och bilderna kan leda till en förändring i våra åsikter och uppfattningar. Vår identitet utvecklas och förändrar sig med tiden. Under följande hundra år har Finland igen förändrats. Bilderna vi tar idag kan vara högintressanta i framtiden. Det är kanske högtflygande att påstå att bilderna vi tar idag också formar framtiden, men säkert är att fotografering och bilder för kommande generationer alltid lönar sig. Kamera etsii identiteettiä T änä vuonna ei ole ollut vaikeaa keksiä teemaa eri tapahtumille ja julkaisuille. Suomi 100 teema on pakottanut eri yhteisöt miettimään suhdettaan isänmaahansa, äidinkieleensä, aikaan, ajan kulumiseen, ikään ja ennen kaikkea suomalaiseen identiteettiin. Ensi tuntumalta kaikki on melko selkeää ja suoraviivaista. Olemmehan suomalaisia! Mutta pian tämä sinivalkea fasadi alkaa saada erilaisia sävyjä ja värejä. Haluammeko erotella vai yhdistää uusia suomalaisuuden piirteitä tähän isoon kuvaan. Tutkimmeko asioita peruutuspeilin kautta vai katsommeko avoimin mielin tuulilasin läpi tulevaisuuteen. Jälkimmäisellä tavalla välttää ainakin pahimman ojaan ajon, sillä maailma liikkuu eteenpäin, muuttuu ja kehittyy. Loisto-lehti tutkii tänä vuonna jälleen suomalaisuutta loviisalaisesta näkökulmasta. Matkustaminen ja valokuvaaminen on ollut Suomen alkutaipaleella vain harvojen ulottuvissa. Tämän hetken suomalaisella on aivan erilaiset mahdollisuudet nähdä ja dokumentoida tai tulkita näkemäänsä kameran avulla. Usein näkemämme vertautuu siihen tuttuun ja turvalliseen lähipiiriin. Muualla talot ovat paljon suurempia, kalliimpia, vaatimattomampia, puhtaampia jne. Oma identiteettimme on mittaväline millä ja mihin verrataan asioita. Oma kokemusmaailmamme on muovannut meitä. Kameraa ja kuvia voi käyttää tässä tapauksessa todistelun välineenä. Kuvauskohteet ja kuvat voivat saada aikaan muutoksen mielipiteissämme ja näkemyksissämme. Identiteettimme kehittyy ja muuttuu ajan mukana. Seuraavan sadan vuoden aikana Suomi on jälleen muuttunut. Tänään otetuilla kuvillamme saattaa olla iso kiinnostusarvo tulevaisuudessa. On ehkä suureellista väittää että ottamamme kuvat muovaavat myös tulevaisuutta, mutta se on varmaa että kuvaaminen ja kuvien tallentaminen tuleville sukupolville kannattaa aina. Kameran söker identitet PÄÄKIRJOITUS ARI HAIMI LEHDEN TEKIJÄT Päätoimittaja ari haimi Art Director Sanna-Maria Ek Toimitussihteeri tarja taberman Toimituskunta Antti Seppälä, Tarja Taberman, juha merenheimo, heikki arola, Katarina Holmberg, Inkeri Kapari, Svante Söderström, Esko Hiljanen, Paul-Eric Thesslund, Harri Rantanen, KARi veijalainen, viivi lassy, ella taberman. Ilmoitusmarkkinointi Projektivastaava Heikki Arola, arolaheikki@gmail.com Lisätietoja www.loviisankameraseura.fi Toimituksen osoite Pyökkipolku 6, 07955 TESJOKI Painopaikka Forssa Print, Forssa. Forssa Print noudattaa Joutsen menrkkiä sekä SFS-ISO 14001 ja PEFC-CoC-standardien asettamia vaatimuksia. Painos määrä 3 000kpl. 28. vuosikerta, 28 årgång Julkaisija Loviisan K ameraseura ry, Lovisa kameraklubben rf. KANSIKUVA juha merenheimo 5
KUVAT JA TEKSTI VIIVI LASSY 6
Viivi Lassy -VUODEN KUVAAJA 2016 Loviisan kameraseura kisaa vuosittain Vuoden kuvaaja tittelistä. Kuvaaja saa vuodeksi haltuunsa loviisalaisen Kultasepän liike Karvosen ikuisesti kiertävän kiertopalkinnon. Kuvaajat keräävät pisteitä, joka kuukausi järjestettävistä kuvaillan kisoista sekä muista seuran ulkopuolisista kisoista. Eniten pisteitä saanut on vuoden kuvaaja. Kotkalaiselle Viivi Lassylle voitto on jo toinen hänen kuvaajaurallaan. Menestystä on tullut myös Kameraseurojen liiton näyttelyistä. Viivin aiheet ovat yleensä hyvin lähellä, sillä kuvauskohteet ovat usein lähipiirin ihmisiä etenkin lapset ja heidän puuhailunsa ovat lempiaiheita. Kamera Viivillä on ollut käytössä jo alle kymmen vuotiaasta, mutta suurin innostus alkoi kun omat lapset syntyivät. Ystäväpiiristä tulee myös usein kyselyjä mahdollisuudesta kuvata päivänsankareita. Luontomaisemat ja ihmisen suhde luontoon ovat kiinnostuksen kohteena. Viivi Lassy on sekä Loviisan kameraseuran että Kymen kameroiden jäsen. Ohessa hieman Viivin tyylinäytteitä. ? 7
K u va t V iiv i L a ss y 8
K u va t V iiv i L a ss y 9
K u va t V iiv i L a ss y 10
11
KUVA JUHA MERENHEIMO Punarinta Punarinta (Rödhake) on Suomessakin yleinen pieni rauhoitettu varpuslintu, jonka pesimäkannan nykykooksi Suomessa arvioidaan olevan 2–3 miljoonaa paria. Lintu pesii lähes koko Suomessa. Punarinnan pesä voi olla kannonkolossa, pienen puun juurakossa ja joskus myös avopöntössä. Punarintoja tavataan koko Euroopan alueella ja keskisessä Aasiassa aina Siperiaan saakka, sekä myös Pohjois-Afrikassa. Punarinta käyttää ravinnokseen hyönteisiä, maanpinnan pikkueläimiä sekä marjoja ja hedelmiä. Punarinta on muuttolintu pohjoisessa ja idässä. Suomeen punarinnat saapuvat huhti toukokuussa ja syysmuutto tapahtuu syys-lokakuussa. Lintu muuttaa yöaikaan. Suomessa pesivät punarinnat talvehtivat pääasiassa Välimerenmaissa. Harvat yksilöt yrittävät satunnaisesti talvehtia jopa Suomessa. Talviaikaan punarinnan saattaa havaita ruokintapaikoilla, jos tarjolla on maapähkinämursketta. Punarinta ääntelee tikitystä muistuttavalla äänellä. Punarinnan laulu on kaunista, vienoa. Laulua voidaan kuulla erityisesti hämärän aikoihin. Punarinnan elinympäristöä ovat etenkin kuusi-, lehtija sekametsät sekä rehevän aluskasvillisuuden pensaikkoympäristöt. Erityisen mieluisia punarinnalle ovat pensaikkoiset puronvarsiympäristöt. Punarinta on utelias ja vaikuttaa jopa rohkealta. Kuvissa oleva punarinta on kuvattu Loviisassa. 12
13
KUVAT JA TEKSTI INKERI KAPARI VIIME SYKS YNÄ SANSIBA RILLA 14
1. Kalastaja 2. Naiset kalastamassa 3. Turistitkatselevat kaloja 1. 2. 3. VIIME SYKS YNÄ SANSIBA RILLA 15
4. Kilometri rantaan laskuvedellä. 16
S ansibar on Tansaniaan kuuluva saaristo noin 40 km Afrikan mantereelta itään päiväntasaajan eteläpuolella. Asukkaita on noin 1,3 milj. Sansibariksi kutsutaan myös suurinta saarta, joka on 85 km pitkä ja 39 km leveä, korkein kohta on 120 m merenpinnan yläpuolella. Sama nimi on pääkaupungilla, joka on jakautunut kahtia, nykyaikainen osa ja Stone Town eli Kivikaupunki. Stone Town on Unescon maailmanperintölistalla. Tansania on maailman köyhiä maita, mutta olot ovat vakaat ja kehitystä parempaan tapahtuu koko ajan. Suomen kehitysyhteistyön pääkohteena Tansania on ollut vuodesta 1970. Täten Sansibar myös on saanut apua. Erikoisesti Suomi on auttanut saaria maanja ympäritönhoidossa 9 milj. eurolla vuosina 2009-15. Parhaillaan Suomi avustaa Sansibarin ympäristöja paikkatietojärjestelmien kehittämisessä kolmen vuoden ajan. Tämä on tärkeää, jotta maanomistus saadaan tyydyttävään muotoon. Vapaaehtoisvoimin Suomi on auttanut aids-orpoja ja pienten kylien asukkaiden tasa-arvoista mahdollisuutta opiskeluun. Metsien suojelu, hoito ja kasvatus on suomalaisten koulutuskohteena. Historiaa lyhyesti: Sansibarilla oli asukkaita 2000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Ensimmäisen kertomuksen saarista on kirjoittanut Marco Polo (1254 – 1324). Tällöin Afrikka oli eurooppalaisille lähes tuntematon. Vasco da Gama kiersi Afrikan noin vuonna 1500 ja vieraili Sansibarilla. Tällöin alkoi portugalilaisten valtakausi, joka kesti noin 200 vuotta. Omanin sulttaani tuli hallitsemaan saaria, jolloin sinne muutti paljon arabeja. 1800 luvulla Omanin sulttaani teki pääkaupungikseen Sansibarin. Siitä tuli tärkein kauppakaupunki Itä-Afrikkaan. ? 17
5. 9. 13. 12. 14. 8. 18
Kauppatavaroina olivat kulta, norsunluu ja orjat. 1873 englantilaiset hallitsivat saaria ja pakottivat Omanin ruhtinaan lopettamaan orjakaupan. Sitä oli kestänyt 200 vuotta. Joulukuussa 1963 Sansibar itsenäistyi ja muuttui sulttaanikunnaksi. Mutta jo seuraavana vuonna toukokuussa Sansibar yhdistyi Tanganjikaan. Myöhemmin syntyi Tansanian Yhdistynyt Tasavalta. Sansibar on itsenäinen, paitsi ulkopolitiikka ja puolustus ovat yhteiset Tansanian kanssa. Ensimmäiset vapaat vaalit pidettiin 1980. Afrikan tutkimusmatkailijoiden lähtöpaikkana oli Sansibar, koska se oli turvallinen ja lähellä mannerta. Suomalaisille lienee tunnetuin David Livingstone (1813 – 1873). Elinkeinoina ovat maanviljely erikoisesti kookospalmu, mausteneilikka, muskotti, vanilja, kardemumma, riisi, bataatti, keittobanaani ja omavaraisviljely. Muut elinkeinot: kalastus, merilevän kasvatus käsityöt turismi, varsinkin Ecoturismi metsienhoito karjankasvatus. Tietolähteet Wikipedia, Ulkoasiain Ministeriön julkaisuja ja kirja ”Sansibar – maustesaari muutoksessa” Turun maantieteellisen seuran julkaisuja 2. 10. 11. 6. 7. Kuvat 5. Illan tullen 6. Sateella viljelyksillä 7. Stone Town linnoitus 8. Torilla 9. Sateen jälkeen 10. Stone Townissa orjien muistopatsas, taustalla orjuuden museo. 11. Saalis myyntiin 12. Rengas leikkikaluna 13. Keittobanaani 14. Vanilja 19
M oottoripyöräilyn myötä, aivan viime vuosina, Ylä-Lappi on tullut tutuksi. Sitä ennen lomamatkat Suomessa suuntautuivat keskiselle Saimaalle ja Lappeenrantaan, siis Kaakkois-Suomeen. Viime kesänä suuntasin matkani Luoteis-Suomeen, Meri-Lapin lounaiskolkkaan. Siellä on syntymäkaupunkini Tornio, josta jatkoin majoittumaan Ruotsin puolelle Haaparantaan. Isä oli ainoa lapsi ja hänen vähät sukulaisensa ovat täällä pohjoisessa. Minut oli kutsuttu käymään isän serkun Vilma Huhdan tytön Briitta Korven ja hänen miehensä Esko Korven luona. Esko ja Briitta ovat vireitä eläkeläisiä. He ajelevat asuntoautolla ympäri Lappia myyden erilaisissa tapahtumissa Briitan tekemiä käsitöitä. Briitta pääsi erään pankin pääkirjanpitäjän paikalta eläkkeelle ennen kuin alalla alkoi oikein pahasti rytisemään. Esko oli joutunut jo kymmenen vanhana lähtemään metsätöihin. Perheessä oli monta suuta ruokittavana. Varsinaisen elämäntyönsä hän teki ajamalla autoa. Hänen isänsä ajoi taksia ja Esko jatkoi hänen uraansa, kun Esko sai oman taksilupansa. Pian kävi kuitenkin selväksi, että taksikyytien tarve harveni ja hän pääsi Postija lennätinlaitokselle, vuodesta 1981 Postija telelaitokselle, autonkuljettajaksi. Telelaitospuoli pystytti ja huolsi puhelinlinjoja. Tässä elämän vaiheessa hän teki yhtiölle keksinnön johon sitten liittyi myöhemmin luvatonta kopiointia ja idean omana esittämistä. Yksityisellä puolella keksinnöstä olisi tullut merkittävä aloitepalkkio pääjohtaja Pekka Tarjanteen myöntämän kunniakirjan sijaan. Eskolla oli mahdollisuus jäädä eläkkeelle 20 vuoden palveluksen jälkeen. Ennen vuosituhannen vaihdetta alkanut elämänjakso teki hänestä mestarillisen tyylihuonekalujen veistäjän. Hänellä oli onni, että paikkakunnalla oli maineikkaita opettajia ja muita innokkaita puutyöpiiriläisiä. Kun katselen tuotoksia Eskon kotona, en voi kuin ihmetellä mestarillista työn jälkeä. Esko laskeskeli, että salin kaappikellon tekoon kului reilusti toistasataa tuntia ja tuon kolmiovisen lipaston valmistamiseen kului 300 tuntia. Tärkeimmät vaiheet olivat hänen mielestään koristelu ja yksilöllinen muotoilu. Valmiin kaappikellon ootraukseen liittyy hauska tarina. Vaativille viimeistelytöille on omat mestarinsa. Lukuisia kaappikelloja ootrannut mestari pyöri Eskon kaappikellon ympärillä ja kysyi, että oliko kello hänen, mestarin itsensä ootraama. Ootrauksella tarkoitetaan esimerkiksi huonekalun tai vaikka kaappikellon pintakäsittelyä maalaamalla siten, että se muistuttaa puupintaa. Siinä maalataan puun syyt ja muut kuviot näkyviin. Ootraus on siis puumukailumaalausta. Taltat ovat saksalaista laatutyötä. Kuviot täytyy ensin piirtää ja monta vuolaisua tarvitaan ennen kuin muoto alkaa hahmottua. KUVAT JA TEKSTI HEIKKI AROLA Satavuotiasta Suomea kaakosta luoteeseen 20