K U K A M I T Ä T O I M I T U S Maiju Kettunen “Päivät kuluvat opintojen ja keikkatöiden parissa. Aikaa kuluu myös lenkkeilen, taiteillen ja rikospodcasteja kuunnellen. Suosittelen podcastia I Don’t Like Mondays.” Kettunen kuvitti jutun Kuinka käy Käyrästunturin? Kettusen digitaalisia kollaaseja on nähty useissa lehden numeroissa. Hän opiskelee kuudetta vuotta audiovisuaalista mediakulttuuria, ja haaveilee TikTok-tilin perustamisesta kissalleen. Silja Pohjakallio “Tämän päivän kulutuskulttuuri ahdistaa. Kuluttaminen ja uuden ostaminen vanhan korjaamisen sijaan tuntuu usein itsestäänselvyydeltä, ja kuluttaja joutuu tekemään hyvin tietoisia valintoja, jos haluaa elää kestävämmin.” Pohjakallio on Helsingistä kotoisin oleva toisen vuoden oikeustieteen opiskelija, joka kirjoittaa mieluiten yhteiskunnallisista aiheista. Hän nauttii erityisesti kevään lisääntyvästä valosta – odotellessa iloa tuovat jouluvalot. Ensimmäisenä juttunaan ylioppilaslehteen Pohjakallio haastatteli Teemu Loikkasta. Sofia Parada Barrenechea “Muovijätteet ja muu roska pääsevät kakkoskierrokselle, kun kulutan niitä materiaalin roolissa milloin missäkin taiteen tekemisessä. Suosikkiroskiani ovat värikkäät hedelmäpussit.” Parada Barrenechea on teollisen muotoilun maisteriopiskelija, joka taistelee apatiaa vastaan terapian, mielikuvituksen ja värien voimin. Hän on tehnyt muoviroskasta muun muassa lamppuja Taiten tehty, veikeästi värkkäilty -näyttelyyn. Tähän lehteen hän suunnitteli ROSKIS-joulukalenterin. Lapin ylioppilaslehti on journalistisesti itsenäinen julkaisu, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Päätoimittajat Inka Komonen Lotta Lautala Graafikko Elli Alasaari Tekijöinä tässä numerossa Karolina Arvo, Helmi Hakuri, Sampsa Hannonen, Eeva Hantula, Amanda Hekkala, Marjo Hiilivirta, Hertta Huovila, Maiju Kettunen, Sara Korkala, Sari Koukku, Annu Kuivas, Emma Kähkönen, Erkka Lehtoranta, Jenna Nylund, Anni Närvänen, Sofia Parada Barrenechea, Silja Pohjakallio, Kaarlo Rakas, Regina Salmela, Suvi Sipola, Oona Stålhand, Milla Suutari, Henrik-Kristian Telkki Kannen kuva Regina Salmela Takakannen lainaus Sofia Parada Barrenechea Ota yhteyttä paatoimittaja@lyy.fi Internet www.lapinylioppilaslehti.fi Instagram & Facebook @lapinylioppilaslehti Kustantaja Lapin yliopiston ylioppilaskunta Osoite Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi Paino Grano Vaasa Ilmoitusmyynti Joonatan Juhajoki joonatan.juhajoki@lyy.fi 050 514 5171 Lehteen liittyvät toiveet, huolet ja murheet sekä fanipostin voi toimittaa osoitteeseen lehti@lyy.fi.
SISÄLTÖ L ap in yl io p p il as le h ti 4/ 21 22 11 37 S A M P S A H A N N O N EN M A IJ U K ET T U N EN EE V A H A N T U LA Pääkirjoitus Rosa Coste Kova luu – Taidetta väitöskirjasta Kuinka käy Käyrästunturin? Tutkija: Teemu Loikkanen Ruudun takana Yliopistolla Edustajistovaalit Kierrätysvinkeistä yhteisölliseen vastuullisuuteen Kirja, joka ei kulu lukemalla? Essee: Eläköön Oy Minä Ab Ajankuva: Kaarlo Rakas Kolumni: Emma Kähkönen Kolumni: Erkka Lehtoranta Joulukalenteri 4 20 24 6 11 10 17 16 22 28 34 37 30 36 38 “Timantit ja kulutus ovat ikuisia, Kelan tuet eivät.” – ERKKA LEHTORANTA
Lapin ylioppilaslehti 4/21 4 PÄÄKIRJOITUS PÄÄTOIMITTAJAT INKA KOMONEN JA LOTTA LAUTALA • KUVA ANNU KUIVAS Pää täynnä joulukuussa 2020 helsingin yliopisto uutisoi tekemästään selvityksestä, jonka mukaan 60 prosenttia opiskelijoista on täysin uupuneita tai riskissä uupua. Lukema ei yllätä, eivätkä helsinkiläiset ole yksin. Harvassa ovat ne opiskelijat, jotka ovat elämänsä kunnossa. Yhdellä on rahat kuluneet, toisella mieli. Yhä useammalla molemmat. Kuulumisiin vastataan, että “kiirettä on”, ja moni tietää paremmin, missä ovat kauppojen energiajuomahyllyt, kuin mitä kaverille kuuluu. opiskelijoiden arki muuttui kertaheitolla pandemian myötä. Etäyhteydet ja työskentelytapojen muutos ovat tuoneet helpotusta osan elämään, mutta monille ne ovat tarkoittaneet lisääntyvää ahdistusta. Yksin tehdessä asioiden mittasuhteet hämärtyvät helposti, ja tehtävistä kasvaa ylitsepääsemättömän suuria. Samaan aikaan arkea ohjaa yhä enemmän paineet, odotukset ja vaatimukset. Riittämättömyyden tunne on sukupolvikokemus, jonka yhä useampi tunnistaa. Apua haetaan, mutta sitä saa lähinnä rahalla tai ajalla ja aktiivisuudella. kaiken muun ohella huoli ilmastosta kuormittaa opiskelijoiden mieltä. On uuvuttavaa pohtia jatkuvasti omaa sekä maapallon tulevaisuutta. Miten voisin olla enemmän ja tehdä elämässä vielä vähän parempia valintoja? Kuluttajilta vaaditaan koko ajan lisää. Mikä on ekologista, entä eettistä tai kestävää? Rainbow vai Reilu kauppa? Pahoinvoinnin juuret levittäytyvät moneen suuntaan, ja kestävä mieli sekä tulevaisuus vaativat ratkaisuja eri tasoilla. joulukuussa 2021 aloittavan edustajiston jäsenet ovat ilmaisseet lähes yhtämielisesti kantansa siihen, että mielenterveyden edistämiseen ja ympäristökriisin torjuntaan tulee osallistua nykyistä aktiivisemmin. Yhteinen mielentila on hyvä alku. Lisäksi tarvitaan keskustelua ja toimia sekä ylioppilaskunnan että yliopiston tasolla. Nyt. Onneksi kenenkään ei tarvitse kantaa isoja kysymyksiä yksin, vaan voima on yhteisössä.
Maksuton opiskelijajäsenyys LIITY NYT. Noudata omaa kutsumustasi. Meiltä saat tukea ja valmiit verkostot. yrittajat.fi/opiskelijat MARKKINOINNIN JA VIESTINNÄN RATKAISUT, DIGISTÄ PRINTTIIN. grano.fi TAPAHTUMAMATERIAALIT / LEHDET / KAUSIJULKAISUT / SEINÄTEIPPAUKSET / MAINOSTARRAT KYLTIT / LIPUT / FLYERIT / NUMEROPAINATUKSET / BANDEROLLIT / ROLL-UPIT
6 Lapin ylioppilaslehti 4/21 HENKILÖ
Lapin ylioppilaslehti 4/21 7 ovaniemen keskustassa kerrostalon katutasossa sijaitsee Musta Kissa -kuppila. Se on täytetty lattiasta kattoon kotikutoisilla esineillä, joissa katse viipyilee. Pöydille asetellut kauniit liinat on kyhäilty pienistä tilkuista, ja tilaa valaisee joukko erilaisia lamppuja. Kuppilalle ominaiseen tyyliin taustalla soiva soittolista on koostettu kappaleista, jotka poikkeavat toisistaan niin genreltään, lyriikoiltaan kuin kieleltään. Yksi taustalla soivista biiseistä on rovaniemeläisen artistin Rosa Costen uutuuskappale Musta. “En hae julkisuutta tai muutakaan huomiota musiikin tekemisellä, mutta onhan se jännää ja kivaa, kun ihmiset tunnistaa. Se vaatii kuitenkin totuttelua”, Coste hymähtää, kun kuulee oman biisinsä soivan taustalla. Hän on matkalla Saarenkylässä sijaitsevalle studiolleen, mutta ennen sitä hänellä on hetki aikaa kaljalle ja keskustelulle. ämän hetken kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuva Coste on viihtynyt musiikin parissa pienestä pitäen, ja keikkaillut jo yli kymmenen vuotta. Ennen omaa musiikkia keikoilla kuultiin covereita akustisen kitaran säestyksellä. Muutama vuosi takaperin Coste esitti ensimmäisen kerran oman kappaleensa paikallisen baarin Granden Open Mic -tapahtumassa. Biisin nimi oli Aamuaurinko. “En mie siellä kenellekään sanonut, että se on miun biisi. Siellä oli tapana laulaa yhdessä ja jengi oli sitten etsinyt netistä sanoja, mutta ei löytänyt. Kun ne tuli kyselemään, että mikä biisi se oikein oli, niin tunnustin, että se oli oma”. TEKSTI AMANDA HEKKALA • KUVAT OONA STÅLHAND Rakkaudesta Rovaniemeen ja R&B:hin Ensimmäisen EP:nsä tänä syksynä julkaissut rovaniemeläinen Rosa Coste inspiroituu tylsyydestä ja viihtyy kotikaupungissaan. Musiikillaan hän jäsentää omaa, mutta myös muiden maailmaa. R T Päätös musiikin julkaisemisesta syntyi jo kauan sitten Rosan asuessa Barcelonassa. “Siellä mie päätin mennä niitä polkuja pitkin, jotka johtaisivat oman musiikin julkaisemiseen jonain päivänä.” Nyt oma ääni on löytynyt ensisijaisesti R&B:n maailmasta. Perjantaina 17. syyskuuta Costen ensimmäinen lyhytsoitto, Ole varovainen näki päivänvalon. Levyyhtiön järjestämillä levynjulkaisujuhlilla ympyrä sulkeutui, kun Coste esitti samaisen blues-tyylisen Aamuaurinko-kappaleensa kitaralla säestäen. osten musiikissa näkyy vahvasti hänen oma kädenjälkensä, niin soitossa kuin sanoituksissakin. Kappaleita on tehty myös yhdessä toisten artistien kanssa. Uudelleen tutustuminen vanhoihin tuttaviin on luonut vahvoja ystävyyssuhteita, joiden punaisena lankana on ollut musiikki. KähinäPaten eli Paulus Kiviniemen kanssa vietetty aika on poikinut jo muutaman biisin: Siesta ja Kesken. Coste ja Kiviniemi tekevät molemmat vahvasti omaa juttuaan, omalla tyylillään, mutta aina silloin tällöin ystävykset yhdistävät lahjakkuutensa yhteiseen biisiin. Artistien omatkin biisit syntyvät yhteistyössä, sillä Costen biitit tulevat pääosin Kiviniemeltä. Coste ja Kiviniemi asuvat molemmat Rovaniemellä, mikä helpottaa työntekoa musiikin ympärillä. Rapille ja hiphopille ominaiseen tyyliin kuuluu kehuskella oman kotipaikkansa nimissä. Suomessa tämä brassailu sijoittuu pääosin Helsinkiin ja Helsingin eri asuinalueille, mutta viime aikoina myös Jyväskylän suunnilta on kuultu poikkeuksellisen paljon leveilyä verrattuna aiempaan. C
Lapin ylioppilaslehti 4/21 8 HENKILÖ “musta kissa ja grande on paikkoja, joissa on aina hyvä olla ja rento meininki. Erityisesti Mustan Kissan spoken word -illat vetävät puoleensa.” “rovaniemen kaupunginkirjaston mystinen vinyylihuone. Siellä on suunnattoman osaava ja huomaavainen henkilökunta.” “ounasvaaran huippu, etenkin talvisin. On lohduttava näky, kun koko Napapiiri loistaa.” aikka Costen ensisijainen tyylilaji ei ole rap tai hiphop, sanoitukset sijoittuvat useassa kappaleessa Rovaniemelle, mikä luo musiikille joukosta erottuvan miljöön. Hän kokee Rovaniemen etuna, sillä kaupunki tarjoaa rauhaa sekä kiireettömän ympäristön luonnon keskellä, jossa ihmisillä on aikaa toisilleen. Coste on tuottoisimmillaan tylsyyden valtaamana omassa kodissaan, jolloin kappaleiden aiheet ja melodiat syntyvät. “En mie olisi tämmöinen ihmisenä, jos ei olisi Rolloa. Tuntuu, että sitä on paljon avoimempi, ja kulkee semmoisella ‘ei sillä oo niin väliä’ -asenteella.” Rovaniemi on antanut tilaa olla juuri sellainen kuin on, ja tämä on siirtynyt myös Costen luomaan musiikkiin. ”Ajatus siitä, että mie oon niin kun mie, huolimatta siitä, mitä ympärillä tapahtuu, kiehtoo. Siitä on pystynyt aika hyvin piettää kiinni”, hän kuvailee kotikaupunkinsa tunnelmaa. Etelään ei tarvitse asettua, jos haluaa luoda musiikkia ja olla artisti. Keikoille on kuitenkin suunnattava ympäri Suomen. Vaikka monet tuntuvat tenttaavan, milloin Coste siirtää osoitteensa Helsinkiin, ei se ole ainakaan toistaiseksi suunnitelmissa. Rovaniemi on koti niin pitkään, kun ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa työskentely onnistuu. Paulus Kiviniemi on yksi heistä. Kaiken ydin Costelle on kuitenkin musiikin tekeminen, johon fyysinen paikka ei loppupeleissä vaikuta. Ainoa haaste Lapissa asumisessa on verkostoituminen, mutta sekin onnistuu sangen mainiosti viestein ja sosiaalisen median välityksellä. “Levy-yhtiön näkökulmasta promoaminen on hankalaa, jos mie oon kaukana ja haluttaisiin esimerkiksi kuvattuja juttuja. Kuitenkaan itse musiikin tekemiseen ei vaikuta se, etten mie siellä Helsingissä ole”, hän tiivistää. Muita artisteja ja musiikkiskenessä pyöriviä kasvoja Coste aikoo tavata kesän festarikiertueella, jonka suunnittelu on parhaillaan käynnissä. Ensi kesän keikkakalenteri näyttää jo nyt melkoisen täydeltä, mistä kertoessaan hän silminnähden innostuu. erjantaisin julkaistaan rutkasti uutta musiikkia, jonka parissa monen musiikkiharrastajan viikonloput kuluvat. Aluksi uudesta musiikista, etenkin Spotifyn New Music Friday -listasta syntyi kovat paineet. Costen omaakin musiikkia on löytynyt kyseiseltä listalta. Sitä alkaa helposti vertailla omia kappaleita muuhun julkaistuun musiikkiin. Coste kuluttaa arjessaan musiikin lisäksi paljon muutakin taidetta. Runokirjat, runoillat ja spoken word ovat lähellä sydäntä. Näiden lisäksi kuvataide ja erityisesti valokuvataide puhuttelevat. Myös äänikirjat kuuluvat kuulokkeista päivittäin. Tällä hetkellä kuuntelussa on Harry Potterit sekä tietokirjoja. Muusta taiteesta voi ammentaa omaan musiikkiin. Toisaalta Coste myös rentoutuu, latautuu ja hengailee mielellään taiteen äärellä. Päämäärätön hengailu antaa juuret uuden luomiselle. oste ei kuvittele yleisöään kappaleita kirjoittaessaan, vaan tekee ne pikemminkin itselleen, aivan kuin kirjoittaisi päiväkirjaa. Sanoitukset toimivat itsereflektiona, ja niiden avulla voi saada ulos päässä junnaavia asioita, joista muodostuu lopulta kokonaisia biisejä. Musiikin kautta on myös mahdollista herätellä yksittäisiä kuulijoita, ja sitä kautta vaikuttaa myös isompiin kokonaisuuksiin. “Olisihan se tosi hienoa, jos mie saisin omalla musiikilla heräteltyä kuulijassa ajatuksia, että hei voisikohan asiat mennäkin eri tavalla. Tai joku muuttaisi omaa käyttäytymistään, kun on kuullut sanoituksiani”, Coste miettii. Coste on saanut paljon palautetta sanoituksistaan ja musiikkivideoistaan eri ikäisiltä. Hän mainitsee esimerkkinä kappaleensa Hiukset, jonka lyriikoiden kautta hän on onnistunut sanoittamaan ja jäsentämään muidenkin ajatuksia. Keskustelu ja kalja Costen kanssa kääntyy loppua kohden, ja aluksi tyhjillään ollut kuppila alkaa pikkuhiljaa täyttyä asiakkaista. Puheensorina ympärillä yltyy ja yksittäiset keskustelut peittävät toinen toistaan. Taustalla soi musiikki, joka sitoo erilaiset seurueet yhdeksi suureksi joukoksi. “Olisihan se tosi hienoa, jos mie saisin omalla musiikilla heräteltyä kuulijassa ajatuksia, että hei voisikohan asiat mennäkin eri tavalla.” P C 3 X Costen Rovaniemi V
Lapin ylioppilaslehti 4/21 9
Lapin ylioppilaslehti 4/21 10 TEATTERI joulukuussa lapin ylioppilasteatteri tuo lavalleen uuden Kova luu -nimisen teoksen. Kova luu on siinä mielessä erikoinen näytelmä, että sen pohjana on Tanja Äärelän Lapin yliopistoon tekemä väitöskirja Aika palijon vaikuttaa minkälainen ilime opettajalla on naamalla. Kyseessä on Oulun ja Pelson vankiloissa tuomiotaan suorittavista nuorista vangeista tehty haastattelututkimus. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella nuorten vankien peruskoulukokemuksia, tutkia koulua sosiaalisena ympäristönä ja kysyä, miten pienestä ihmisen elämä voi rikkoutua. Kova luun käsikirjoitus on Lapin ylioppilasteatterin ulkopuolisen ammattilaisen ja taideohjaaja Tiinaliisa Multamäen tuotos. “Kuuntelin, kun Tanja esitteli väitöskirjaansa Korundissa. Näin siinä olevat nuorten sitaatit välittömästi esityksenä, ja sanoin jo juhlassa Tanjalle haluavani tehdä esityksen hänen väitöskirjastaan.” Ihan suoraan väitöskirja ei teatteriksi taivu, vaan taustalla kaikuu myös Multamäen itse tekemät vankien haastattelut ja nuoriso-ohjaajan tausta. Tästä on syntynyt teksti, joka on etsinyt kotiaan. “On ihanaa, kun Tanja on alun perin tehnyt väitöskirjansa Lapin yliopistoon, ja nyt näyttelijäporukassa on henkilöitä, jotka ovat opintojensa kautta perehtyneet tähän väitökseen. Tällä ryhmällä on moniammatillinen motivoituneisuus tehdä tätä esitystä, eikä kyse ole vain repliikkien opettelusta ja näyttelemisestä”, Multamäki toteaa. Kova luu on nyt sitä kuuluisaa tiedeviestintää, jota Lapin ylioppilaslehti on aiemminkin käsitellyt. Tässä roolissa Kova TEKSTI HENRIK-KRISTIAN TELKKI KUVITUS HELMI HAKURI Kova luu – Taidetta väitöskirjasta luu onkin vaikeiden kysymysten edessä: mitä dramaturgia voi tarjota tiedeviestinnälle? “Teatteri on liian vähän hyödynnetty voimavara. Se voi mennä paremmin ihon alle, sillä näkiessä kokee lukemista vahvemmin. Monet näytelmästä kuulleet ovatkin sanoneet, että heidän täytyy myös lukea se väitöskirja”. Toisaalta on pakko kysyä, voiko tässä prosessissa väitöskirjan ytimessä oleva tiede jäädä helpommin samaistuttavan draaman jalkoihin? “Teatteri ja tiede voivat tukea toinen toistaan. Eivät ihmiset tietenkään koe katsoneensa väitöskirjaa, mutta jos katsojalle jää päällimmäisenä yhtään samoja ajatuksia kuin tutkija on väitöskirjassaan esittänyt, on näytelmä onnistunut”, sanoo Multamäki. Teemoiltaan Kova luu on valitettavan ajankohtainen, mikä vaatii paljon tekijöiltään. Työryhmä on saanut ihailla miten hyvää draamaa aiheesta saa, mutta samalla kauhistella, miten vähän maailma on muuttunut. “Produktiossa olemme pystyneet peilaamaan koulumuistoja ja nuoruuden kokemuksia hirveän pitkältä aikaväliltä. On jännä huomata, miten asiat, kuten kiusaaminen on kaikkia yhdistävä ylisukupolvinen elementti.” Kovan luun lopullinen vaatimus esitetään kuitenkin yleisölle. “Kun puhutaan ihmisten hölmöilystä ja virheistä, on tärkeää nähdä se ihminen hölmöilyn takana ja muistaa, miten pienestä elämä voi alkaa lipsua. Toivon, että katsojalle jää päällimmäisenä mieleen ymmärrys tästä sekä halu toimia”, Multamäki päättää. ENSI-ILTA: 3.12. MUUT ESITYKSET: 4.12., 7.12., 8.12., 9.12., 14.12., 15.12. HINNAT: PERUSLIPPU 12€ OPISKELIJAT 10€ RYHMÄT YLI 10 HLÖ 8€ Kuvittajaa inspiroi ajatus asioiden kirjoittamisesta päivänvaloon. Kuvan lennokit representoivat sekä yliopistomaailmaa, että vapautta.
11 YHTEISKUNTA KUINKA KÄY KÄYRÄSTUNTURIN? Lapin ylioppilaslehden toimittaja Sampsa Hannonen havainnoi metsäpolitiikkaa perusteellisen läheltä. Kylmänhorkka iskostui toimittajan ytimeen tunturissa, ja kuiva leivos pelastettiin lorauksella kermaa Metsäpäivillä. Lisäksi selvisi, että Käyrästunturin aluetta uhkaa hakkuusuunnitelma. TEKSTI SAMPSA HANNONEN KUVITUS MAIJU KETTUNEN
12 YHTEISKUNTA lma on sakeana sumusta, ja jäätävä tihkusade valuu pitkin kuoritakkia mättäälle. Vanhoja mäntyjä kohoaa korkeuksiin, ja kelopuita nököttää siellä täällä kertoen alueen pitkästä historiasta. Edessä kohoaa rinne. Nousu on alkamassa. Noin kaksi kilometriä autopaikalta paistaa ensimmäinen punainen nauha jykevän männyn ympärillä. Se osoittaa puun elinkaaren päättyvän. Käyrästunturi sijaitsee Sodankylän kainalossa, ja se on Rovaniemen ainoa tunturi. Käyrästunturin alue on ollut syksyllä luonnonsuojelijoiden pintapuolisen kartoituksen kohde, josta kartoittajat löysivät uhanalaisia lajeja. Yksi erittäin uhanalaiseksi luokiteltu löydös on hömötiainen. Luonnon monimuotoisuuden hupeneminen, ja kiihtyvä eliöiden uhanalaistuminen on maailmanlaajuisesti tunnistettu uhka. Tämän takia EU:n biodiversiteettistrategia velvoittaa suojelemaan alueita entistä kiivaammin. Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2019 julkaiseman Punainen kirja -selvityksen mukaan uhanalaistuminen on kasvanut 1.4 prosentilla edellisestä tarkastelusta. Joka yhdeksäs eliölaji on Suomessa uhanalainen. Vanhojen metsien suojelu on yksi keinoista torjua monimuotoisuuskatoa. Suuri määrä uhanalaislöydöksiä tehtiin Kuusivaaralta, jonne on suunniteltu hakkuita. Vajaa puolet Käyrästunturin vierestä sijaitsevasta Kuusivaarasta on merkattu leimikoksi. Leimikolla tarkoitetaan merkattua hakkuusuunnitelmaa. I Käyrästunturin löydökset olivat osa isompaa projektia. Siinä kartoitettiin valtion metsiä pohjoisessa. Metsäaktivisti Olli Manninen on osa pohjoisen metsissä kiertänyttä ryhmää, ja hän pitää aluetta arvokkaana luontokohteena. “Pintapuolisen kartoituksen perusteella voin sanoa, että alue on luonnonsuojelullisesti todella arvokas, ja kiinnostava kohde. Alueella on paljon vanhaa metsää, lahopuuta ja uhanalaisia lajeja.” Käyrästunturille hamutaan luontoja matkailukeskusta Tunturista on useita merkintöjä retkeilijöiden suosimissa blogeissa ja Metsähallituksen luontoon.fi-sivustolla. Käyrästunturia luonnehditaan Visit Rovaniemen toimesta yhtenä tämän kevään “hittikohteena”. Blogipalveluiden kuvailema karu metsäkohde voi olla suurten muutosten edessä. Kokoomuksen riveissä viime keväänä istunut kunnanvaltuutettu Veli-Matti Kilpimaa haluaisi valjastaa tunturin kaupalliseksi luontoja matkailukohteeksi. Esityksen puuhamiehenä hääränneen Kilpimaan mukaan esitys on visio tulevaisuuden Käyrästunturista. “Tämä on visio, josta olemme ylpeitä, koska Käyrästunturi on ensimmäisiä suuria esityksiä pitkään aikaa. Visioita pitää olla!” Tunturin muuntaminen matkailukohteeksi maksaisi 200–500 miljoonaa euroa. Vuoteen 2060 mennessä alueella voisi olla 20 000 vuodepaikkaa, ja useita yrityksiä. “Suojelu, taloudellinen toiminta ja virkistyskäyttö on Metsähallituksen ytimessä.” OSSI PESÄLÄ, METSÄHALLITUS
Kilpimaa ei halua suojella aluetta. Kuullessaan uhanalaislöydöksistä, vanhasta metsästä ja hakkuusuunnitelmasta muuttuu mielipide. “En ole luonnonsuojeluvastainen. No, ehkä siellä sitten voisi suojella hehtaarin tai pari.” Kilpimaan mukaan kuntapoliitikkojen ja viranomaisten parissa selvitys otettiin hyvin vastaan, mutta asia ratkeaa markkinaehdoin. Kiinnostuneita sijoittajia on salamyhkäisen Kilpimaan mukaan muutama. Kilpimaa ei tullut valituksi kaupunginvaltuustoon kesän 2021 kunnallisvaaleissa. Metsähallituksen kiinteistökehityksestä vastaava myyntipäällikkö Kari Männistö huomauttaa, että Metsähallitus sai tiedon kokoomuksen ehdotuksesta lukiessaan paikallislehteä. Hänen mukaansa kunnallisvaalien alla tullut esitys vaikutti pelkältä vaalikikalta. “Ihan puskista tuli, kun luin Lapin Kansaa. Jotenkin kuvittelisi, että asiasta oltaisiin maanomistajaan yhteydessä, jos tällaisia esityksiä halutaan tehdä.” Alueen toivotaan kehittyvän, mutta maltillisesti ja luonnon ehdoin Rovaniemellä on haaveiltu jo kauan erilaisten huippujen valloittamisesta liiketoiminnallisin keinoin. Nyt 15 vuotta kaavoituksessa jumissa ollut Ounasvaaran mökkikylä on nytkähtänyt eteenpäin. Alueen hankkeesta on uutisoitu tiuhaan. Sen sijaan Käyrästunturi-politiikkaa voisi kuvailla sanalla “näkymätön”. Politiikka tunturin ympärillä on ollut passiivisessa tilassa ennen kevättä 2021. Alueen luontoarvoista ja kehityksestä on puhuttu vähän ennen Kilpimaan esitystä. Vielä vähemmän toimittajan haastattelemat kuntapoliitikot tuntuvat tietävän vanhoista suojelualueista, ja ekologisista arvoista Käyrästunturin ympärillä. Viimeisimmät tunturialueen kuulumiset piirtävät asukkaille ja luonnolle epävarmaa tulevaisuudenkuvaa. Hiljainen taisto on kuitenkin jatkunut jo vuosia. Vuonna 2003 Yleisradion julkaisemassa uutisessa Namman kylätoimikunnan puheenjohtaja Juha Piittisjärvi toteaa, että hakkuut pilaavat vuosia ulkoiluseutuna pidetyn luonnonkauniin alueen. Yleisradion uutisen mukaan alueen asukkaat vastustivat hakkuita jo tuolloin. Namma on Sodankyläntien varressa ja Rovaniemen pohjoisosassa sijaitseva kylä. Tiaisen kyläseuran puheenjohtaja Heli Sarasniemi kokee, että kehittymiselle ei nähdä esteitä, mutta luonnon tilaa tulisi ajatella ensisijaisena. Rinteessä makaava laavu pitäisi peruskorjata tai ainakin tarkastaa, ja puiden kuljettamisesta tulisi tehdä mutkatonta. Parkkialuekaan ei olisi pahitteeksi. Tunturin juuressa sijaitseva Tiainen kuvastuu omaleimaiseksi alueeksi, jossa ei niin pidetä meteliä. Varsinkaan itsestä. Asukkaat tuntuvat perin vaatimattomilta ja hiljaisilta. Puhelinkeskustelut ajautuvat pitkälliseen pohdintaan luonnon tilasta, ja siellä liikkumisesta. Haastatellut kyläläiset eivät toivo hakkuita alueelle. Pitäisikö keskusteluun ottaa mukaan myös metsäbiologit? Pöydät notkuvat lämpimäisistä, ja pumpputermarit nököttävät vierekkäin. Valmiiksi lautaselle asetettu torttu maistuu erinomaiselta, ja loraus kermaa leivoksen päälle tekee ihmeitä. Suomen Metsäyhdistyksen järjestämää Metsä-päivien keskustelutilaisuutta Helsingissä juontaa Yleisradion Matti Heikkilä. Keskustelu lähetetään suorana Rovaniemen Tiedekeskus Pilkkeen tiloihin. Metsäkeskustelu on osa Yleisradion Hyvin sanottu – Bra sagt -hanketta. Metsäyhdistyksen sivuilla kerrotaan avajaistapahtuman keskustelusta, jossa “erimielisten ihmisten kohtaaminen muuttuu voimavaraksi”. Mukana keskusteluissa ei ole luonnonsuojelijaa tai monimuotoisuuteen perehtynyttä luonnontieteiden edustajaa. Ainoa tieteen edustaja lienee Pellervon taloustutkimuksen taloustutkimusjohtaja Paula Horne. Horne on ympäristöja luonnonvarataloustieteen maisteri. Ohjattuun kysymys-vastaus-rinkiin on saatettu keskustelemaan myös ihmisiä, jotka ovat hankkineet pieniä aloja metsää silkasta uteliaisuudesta. Heille merkitsee eniten luontoarvot ja rauha. Kaikki keskustelijat tuntuvat kuitenkin kannattavan metsän hoitamista.
Lapin ylioppilaslehti 4/21 14 YHTEISKUNTA Helsingin avajaiskeskustelun jälkeen ohjelma jatkuu Tiedekeskus Pilkkeen tiloissa Rovaniemellä. Keskustelun teemana on pohjoisen metsät. Vajaan kahden tunnin aikana valtio-omisteisista pohjoisen metsistä ei juurikaan puhuta. Paneeliin on kuitenkin saapunut Metsähallituksen Metsätalous Oy:n Ossi Pesälä. Pesälä kiteyttää puheenvuoronsa, jossa hän lainaa Metsähallituksen luonnonvarasuunnitelmaa. “Suojelu, taloudellinen toiminta ja virkistyskäyttö on Metsähallituksen ytimessä.” Metsähallitus pohtii toimia uuden tiedon valossa Useat yhteydenottopyynnöt alkavat tuottaa tulosta tiedusteltaessa Käyrästunturin alueen hakkuusuunnitelmasta. Sähköpostiviestit ja puhelinsoitot laskeutuvat hiljalleen Metsähallituksen Lapin aluejohdolta alaspäin. Yhdeksi vaihtoehdoksi tarjotaan Metsätalous Oy:n tiimiesimies Ossi Pesälää. Hän kuitenkin kieltäytyy haastattelusta, koska ei omien sanojensa mukaan tunne aluetta hyvin johtuen tuoreesta työtehtävästä. Pesälä suosittelee soittamaan suunnittelupäällikkö Lauri Karvoselle. “Metsähallituksella on hakkuusuunnitelma Käyrästunturin alueella, ja se on myös merkitty maastoon”, kertoo Karvonen. Karvonen kertoo haastattelun jälkeen lähetetyssä sähköpostissa, että hakkuusuunnitelma on kooltaan noin 40 hehtaaria, ja se koskettaa Käyrästunturin välittömässä läheisyydessä sijaitsevaa Kuusivaaraa. Alueella on määrä tehdä 0,3 hehtaarin kokoisia pienaukkoja ja peitteistä metsähakkuuta. Kyseisellä hakkuumenetelmällä tarkoitetaan tiheään kasvaneen metsän harventamista. Kuusivaara on kartoittajien toimesta huomioitu arvokkaaksi, ja luonnonsuojelullisesti merkittäväksi kohteeksi. Suunnitelmat Käyrästunturin alueella on aloitettu Karvosen mukaan vuosi sitten. Hakkuiden toteutusajankohdasta ei ole tarkkaa tietoa. Karvonen korostaa alituiseen metsätalouden ja virkistystoiminnan yhteensovittamista. Kysyttäessä Karvoselta alueen uhanalaisesta ekologiasta suhteessa hakkuisiin, hän toteaa, että on metsiä, joita on hyvä hoitaa. Hänen näkemyksensä mukaan hyvin suunnitellut hakkuut eivät vaikuta alueen monimuotoisuuteen. ”Tietyllä tavalla hoidamme metsänhoidollisesti sitä puustoa.” Aluetta kartoittanut joukko on lähettänyt Metsähallitukselle ennakkotiedon käynnistä ja Käyrästunturin suojelupotentiaalista syyskuussa. Karvonen kertoo puhelimessa, että ei ole nähnyt sähköpostia, mutta korjaa asian myöhemmin. Hän luuli puhuttavan toisesta sähköpostista, jossa ilmoitetaan kaikki uhanalaishavainnot, ja tarkat tiedot Käyrästunturin alueen metsäkartoituksesta. “Jos tietoa on enemmän, niin asioita tulee punnita uudelleen”, linjaa Karvonen.
Lapin ylioppilaslehti 4/21 15 Käyrästunturilla voi nähdä metsän Kylmänkostea tutkimusretki alkaa tulla päätökseensä, ja matka jatkuu kohti tunturin reunaa. Isot saappaat ja liukas kivikkoinen rinne saa etenemisen näyttämään laskettelemiselta. Ei tosin aikaakaan, kun teroittamattomat saappaan kantit pettävät, ja painovoima vetää velton tutkimusmatkailijan kohti kivikasaa. Tunturin jyrkässä seinässä kasvaa vanhaa kippuraista puustoa. Järkälemäisiä runkoja lepää lumen peitossa. Vastaavanlaisia jättimäisiä puunrunkoja näkee harvoin. Juuri tällaiset puut ovat erityisen tärkeitä monimuotoisuuden ylläpitäjiä. Ne tarjoavat ravinnon tai kodin lukemattomille eri eliöille. Käyrästunturin pohjoispuolella on runsaasti jo suojeltua aluetta, lähes 500 hehtaaria. Siellä sijaitsee lampia ja soita. Suojeltu kokonaisuus rajautuu Käyrästunturin juureen. Sen sijaan itse Käyrästunturi, ja sen juuressa sijaitsevat lähialueet on tällä hetkellä merkitty maaja metsätalousvaltaiseksi alueeksi, jossa on virkistyskäyttöä. Mitään virallista suojelua näillä alueilla ei ole. Tunturin jyrkässä seinässä kasvaa vanhaa kippuraista puustoa. Järkälemäisiä runkoja lepää lumen peitossa. Vastaavanlaisia jättimäisiä puunrunkoja näkee harvoin. Olli Manninen vieraili Rovaniemellä marraskuussa, ja tapasi Metsähallituksen edustajia. He kiersivät yhdessä Rovaniemen alueen metsiä. Hänen näkemyksensä mukaan kiistely vanhoista metsistä on nykytiedon valossa turhaa. “Kyllähän luonnonsuojelupuoli on ollut liian hiljaa, ja valta on metsätaloudella. Mikä tahansa hakkuu on uhka monimuotoisuudelle, mutta ennen kaikkea ongelma on vanhojen arvokkaiden metsäalojen kaataminen.” Rovaniemen vierailu tuotti varovaisen positiivisen olon Manniselle. Metsähallitus on hänen mukaansa lupautunut pohtimaan vaihtoehtoisia tapoja toimia.
Lapin ylioppilaslehti 4/21 16 TUTKIJA musiikki-intoilija, DJ ja lukutoukka. Toimin tällä hetkellä nuorempana tutkijana Lapin yliopistossa yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa sosiologian oppiaineessa. kansalaisuutta kiertotaloudessa. Väitöskirjassani tarkastelen aihetta eri näkökulmista, erityisesti tutkien yksilön asemaa jätejärjestelmässämme kansalaisuuden käsitteen kautta. Yhdyskuntajätteen eli esimerkiksi kahviloissa tai kodeissa syntyvän jätteen kierrätyksestä puhuttaessa on yksilöillä keskeinen rooli. Suomalainen järjestelmä onkin vahvasti riippuvainen siitä, että ihmiset lajittelevat jätteensä oikein. Aloitin jäteasioiden tutkimisen tehdessäni kandia dyykkaamisesta. Ajauduin sittemmin Jäteyhteiskunta-hankkeen pariin, jossa olen päässyt syventymään jätetutkimukseen ja huomannut, että aiheen parissa on paljon sellaista, mitä ei ole vielä täysin tutkittu. Nykyään puhutaan paljon kulutusyhteiskunnasta ja kuluttamisesta – jätettä ei kuitenkaan huomioida samalla tavoin. Jätettä voi fyysistä tuotetta tehdessä syntyneen jätteen lisäksi olla myös esimerkiksi hiilidioksidipäästöt. Myös ostetun asian taustalla olevan tuotantoketjun pohtiminen jää usein vähälle. TEKSTI SILJA POHJAKALLIO • KUVA KAROLINA ARVO ruokaa, sähköä ja vettä. Ostelen jonkin verran vinyylilevyjä ja hieman kirjojakin. Tietysti ostan joskus myös vaatteita, mutta niitä kuitenkin vähemmän. Se, mitä itse kuluttaa, on haastava kysymys. Ihmiset harvemmin miettivät sitä kovin tarkkaan, sillä kulutus on niin sisäänrakennettu asia yhteiskunnassamme. hyvistä kirjoista sekä musiikista. Suuri musiikillinen rakkauteni on reggae – tähän yhdistyy myös muu rytmimusiikki, kuten afrobeat, hiphop, funk, soul ja blues. Myös luonto ja ulkona oleminen inspiroivat. Vapaa-ajalla minut löytääkin joko yliopistolta, treenikseltä soittelemasta rumpuja, kotoa tai metsästä kävelemästä. laajempaa keskustelua jatkuvaa kulutusta vaativan talousjärjestelmän yhteydestä jätteeseen sekä päästöihin. Monessa kestävän kehityksen tai kiertotalouden ohjelmassa oletetaan, että edellä mainittu yhteys olisi mahdollista katkaista: kuluttaa ja tuottaa enemmän sekä samanaikaisesti saada hiilidioksidipäästöjen ja jätteen määrä laskuun. Toivonkin puheenvuorojen, joissa kuluttamisen vähentämisen mahdollisuus otetaan vakavasti, lisääntyvän. Olen Tutkin Kulutan Inspiroidun Toivon Teemu Loikkanen – Reggaesta inspiroituva jätetutkija
Lapin ylioppilaslehti 4/21 17 ILMIÖ Ruudun takana TEKSTI INKA KOMONEN • KUVITUS MARJO HIILIVIRTA Opiskelijoiden arki medioituu vauhdilla, mikä tuo mukanaan uudenlaisia mahdollisuuksia ja haasteita. Näitä kysymyksiä pohtii syksyllä 20 vuotta täyttänyt Lapin yliopiston Media Education Hub. hatsappissa odottelee 53 viestiä ja sähköpostissa yhdeksän. Vastaan vähän myöhemmin ajan kanssa. Tässä välissä ehtisi kurkkaamaan myös uutiset. Ja mitäköhän Twitterissä on meneillään? Moodlesta löytyy kurssin suoritusohjeet ja tallennetut luennot. Aloitan, kunhan saan hyvän vireen päälle. Instagramin ihmeellinen maailma pysäyttää hetkeksi: seesteisiä lomakuvia, terävää tasa-arvokeskustelua ja Enni Koistisella taas upea tyyli! Viikon ruutuaikaraportti pomppaa näytölle. Lukema on hävettävän suuri. Puhelimessa on 9143 kuvaa. Tallennustilaa pitäisi vapauttaa – puhelimesta ja päästä. datan kulutus on kasvanut vauhdilla viime vuosina. Suomen verkoissa internetliikenteen määrä lähes yhdeksänkertaistui vuosien 2011–2017 välisenä aikana. Erityisesti mobiilidatan käyttö on lisääntynyt Suomessa muita maita nopeammin: sen määrä lähes 25-kertaistui tarkastelujakson aikana. Kehityskulku tuskin on hidastunut pandemia-aikana. Yliopistomaailmassa muutos on näkynyt uusina järjestelminä, ohjelmina ja sovelluksina: Moodle, Tuudo, Weboodi, Adobe Connect, Teams, Exam, Kahoot, Kideapp, Peppi. Lista on pitkä. Myös oppikirjat ja muut opetusmateriaalit ovat siirtyneet verkkoon. Vielä viisi vuotta sitten tentit luentosalissa kynän ja paperin kanssa olivat arkea – nyt lähes kaikki suoritetaan Examissa. Teknologia kehittyy huimaa vauhtia, ja luo lukuisia mahdollisuuksia oppimisen ja hyvinvoinnin tukemiseen. Toisaalta se asettaa ihmismielelle haasteita pysyä tahdissa ja sopeutua digitaaliseen arkeen. Muun muassa näitä kysymyksiä pohditaan Lapin yliopiston mediakasvatuksen yksikössä, joka täytti tänä syksynä 20 vuotta. mediakasvatus on keskeinen tieteenala nykymaailman ymmärtämisessä. Tästä huolimatta Lapin yliopisto on Suomessa ainoa yliopisto, jossa on mahdollista opiskella sitä pääaineena. Digitalisaation myötä maailma on muuttunut 20 vuodessa paljon. Mediakasvatustutkijoille tämä muutos ei ole tullut kuitenkaan yllätyksenä. “Tutkimuksessa mennään sen mukaan, mikä on ajankohtaista. Teknologia sekä käsitteet muuttuvat ja elävät. Pysyvää on se, että kehitämme opetusmalleja mihin tahansa teknologiatuettuun ympäristöön, mille tahansa kohderyhmälle. Digitalisaatio ja korona eivät ole olleet meille isoja asioita”, kertoo Media Education Hub:in johtaja ja mediakasvatuksen professori Heli Ruokamo. Monessa suhteessa mediakasvatuksen yksikkö on ollut aikaansa edellä. “Olen pitänyt omille opiskelijoille linjat auki niin kauan kuin muistan. Eli voi olla läsnä täällä, mutta jos sattuu olemaan jossain muualla, niin voi siitä huolimatta osallistua. Oli sitten esimerkiksi vaihdossa, matkalla tai työharjoittelussa.” pandemian alkaessa lapin yliopiston arki muuttui radikaalisti. Työskentelytapojen muutos oli – ja on edelleen monelle vaikeaa ja kuormittavaa. “Varmastikin on ollut kompurointia puolin ja toisin. Etätyöskentelyyn siirtyminen ei ole ollut kaikille opettajille helppoa eikä myöskään kaikille opiskelijoille. Aika monelle se on tarkoittanut lisääntyvää työmäärää sekä uusien menetelmien ja taitojen opettelua – sen sisällön lisäksi, mitä opetetaan ja opiskellaan”, Ruokamo pohtii. Opiskelutapojen muutos on vaikuttanut myös yhteisöllisyyteen. Kuitenkin Ruokamon mukaan myös etäopetuksesta on mahdollista rakentaa vuorovaikutteista. “Se ei toimi, että siellä on puhuva pää neljä tuntia. Luentojen täytyy olla jaksotettuja ja niihin tulee sisällyttää vuorovaikutteisia osuuksia. Tärkeää on, että keskustellaan ja osallistetaan opiskelijoita – olivat he sitten kasvokkain tai W
Lapin ylioppilaslehti 4/21 18 ILMIÖ Kun työtä voi tehdä kaikkialla, kaiken aikaa, arki puuroutuu helposti. Työn ja vapaa-ajan erottaminen on haasteellista, jos on koko ajan tavoitettavissa.
Lapin ylioppilaslehti 4/21 19 etänä. Keskusteleminen onnistuu myös etäyhteyksillä, kun siihen tarjoaa mahdollisuuden. Opiskelijat kyllä puhuvat tänä päivänä aktiivisesti sekä salissa että etänä.” Monille opiskelijoille osallistuminen etäyhteyksien välityksellä on voinut olla jopa helpompaa kuin luentosalissa esiintyminen kaikkien edessä. Ruokamo näkee kuitenkin edelleen lähiopetuksen arvokkaana asiana. ”Pidän itse ihmisten kohtaamista kauhean tärkeänä. En ole halunnut siirtää omaa opetustani kokonaan verkkoon, vaikka olen alan ammattilainen.” digitaalinen arki on lisännyt vapautta ja joustavuutta, mutta myös vaatinut ihmisiltä uudenlaisia valmiuksia ja taitoja. “Hyvänä asiana näen riippumattomuuden ajasta ja paikasta. Näin on mahdollista opiskella siellä missä on. Luurit päähän ja läppäri auki tai puhelimella yhteys. Se on mahdollisuus, mutta onhan se myös haaste”, Ruokamo pohtii. Kun työtä voi tehdä kaikkialla, kaiken aikaa, arki puuroutuu helposti. Työn ja vapaa-ajan erottaminen on haasteellista, jos on koko ajan tavoitettavissa. Ajanhallinta ei ole tänä päivänä helppoa, kun huomiosta kilpailevat lukuisat mediat ja laitteet. Houkutusten määrä heijastelee usein myös keskittymiskykyyn. “Me multitaskataan, vaikka se ei ole tehokasta. Asioiden samanaikaiseen hoitamiseen on suuri houkutus.” Jatkuvaan mediatulvaan voi tottua, jolloin aivot hamuavat lakkaamatta uusia ärsykkeitä ja virikkeitä. “On hämmentävää, miten media välillä valtaa tilaa. Täytyy olla koko ajan online. Vai täytyykö? Voisiko välillä pitää taukoa, ja keskittyä siihen hetkeen, missä on?”, Ruokamo miettii. Informaatiotulvan keskellä kuormittuminen voi tapahtua huomaamatta. Ruokamo näkee haasteena rajojen asettamisen. “Opiskelijat puhuvat paljon informaatioähkystä. Kaikkialta tulee hirveästi tietoa, jolloin on vaikea keskittyä olennaiseen ja ajanhallinta on haasteellista. Mihin se aika lopulta meni, joka olisi pitänyt käyttää kurssin oppimistehtäviin ja tentteihin valmistautumiseen. Tämä vaatii paljon itseohjautuvuutta ja kurinalaisuutta sekä sitä, että asioita tehdään tiettyinä aikoina.” Digitalisaation maailmassa itsesäätelytaidoille olisi tarvetta. Ruokamo kertoo, että tällä hetkellä tutkitaan paljon, miten teknologiaa voidaan ottaa käyttöön opiskelijoiden hyvinvointia tukevalla tavalla. “Mielenkiinnolla integroimme näitä asioita myös omaan opetukseen. Opiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia voidaan jatkossa tukea työkaluilla, joilla säädellään ajankäyttöä sekä vahvistetaan oppimisen itsesäätelyä ja yhteisöllistä säätelyä.” Kuulostaa siltä, että tällaisille työkaluille voisi olla suurtakin kysyntää opiskelijoiden keskuudessa. Digihyvinvoinnista ei ole toistaiseksi juurikaan puhuttu yliopistoissa. hiljalleen opiskelijat ovat palanneet kampukselle, ja kasvokkaiset kohtaamiset ovat jälleen lisääntyneet. Etäyhteydet ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen sekä opiskeluun että työelämään. ”En usko, että koronan jälkeen palataan perinteiseen, vaan entistä enemmän tullaan hyödyntämään sekä-että-mahdollisuuksia ja teknologiaa erilaisissa käyttötarkoituksissa. Mutta kyllä suuri osa ihmisistä on edelleen sitä mieltä, että kasvokkainen kohtaaminen on välttämätöntä. Läsnäolo tuo paljon lisäarvoa.” Ruokamo näkee, että siinäkin olisi omat haasteensa, jos kaikki opiskelu siirtyisi verkkoon. Kyydistä putoaminen on verkkokursseilla yleisempää, ja aukkoja monivalintatehtävät eivät varsinaisesti ohjaa aitoon tiedonrakenteluun. ”Haluaisin nähdä edelleenkin, että se tiedonrakentelu olisi mahdollista yhteisöllisesti. Tähän juuri kehitämme erilaisia pedagogisia malleja.” Ruokamon mukaan opiskelijat osaavat hakea ja arvioida tietoa, mutta tärkeää olisi myös oppia tuottamaan mediasisältöjä. Uuden luominen aiemman tiedon pohjalta ja yhdessä tekeminen ovat oppimisen ytimessä. muutos opiskelijoiden arjessa heijastelee myös yhteiskunnan muutosta laajemmalla tasolla. Teknologia on tulevaisuudessa yhä vahvemmin läsnä, ja se nähdään ratkaisuna moniin tämän ajan polttaviin kysymyksiin. Digitalisaatio luo mahdollisuuksia koulutukseen ja terveydenhoitoon. Tekoälyllä ja muilla teknologioilla nähdään puolestaan merkittävä rooli ilmastokriisin hillitsemisessä. Samaan aikaan digiloikka on kuitenkin myös osa suurempaa ongelmaa. Digitalisaation varjopuolena on rajusti kasvava energian ja materiaalien kulutus sekä tuotannon epäeettisyys. Ympäristövaikutukset ulkoistetaan tuottajamaihin, ja datakeskusten levitessä ympäri maailmaa on alan hiilijalanjälkeä vaikea arvioida. Tarkkaa tietoa, jonka varaan ilmastotavoitteet voitaisiin asettaa, ei ole saatavilla. Ympäristövaikutusten ohella tulisi tarkastella myös alan eettisiä kysymyksiä aiempaa laajemmalla tasolla. Addiktoivia sovelluksia ja palveluita suunnittelevien yritysten toimintamalleja on valvottava, jotta vastuu digihyvinvoinnista ei jäisi ainoastaan kuluttajien harteille. Avoimuutta ja tutkimusta tarvitaan. Varmaa on, että muutos jatkuu ja teknologia kehittyy. Vielä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin suuntaan ja millä tavoin.
Lapin ylioppilaslehti 4/21 20 YLIOPISTOLLA lapin yliopiston kansainvälisten opiskelijoiden järjestö ESN Lapland palkittiin lokakuussa ylioppilaskunnan vuosijuhlilla Vuoden Opiskelijateko -palkinnolla. Palkinnon taustalla oli aktiivinen työ vaihto-opiskelijoiden edunvalvonnan eteen. “ESN Lapland järjestää kansainvälisille opiskelijoille monipuolista toimintaa, johon myös kaikki paikalliset opiskelijat ovat tervetulleita. Tapahtumat ovat melko samanlaisia kuin ainejärjestöilläkin; sitsejä, liikuntatapahtumia, saunailtoja, kansainvälisiä illallisia sekä matkoja Lappiin ja naapurimaihin”, kertoo ESN Laplandin puheenjohtaja Hanna Palosuo. Palosuon mukaan poikkeusaika on tuonut mukanaan muutoksia järjestön toimintaan. “Toiminta on siirtynyt enemmän verkkoon. ESN-toimijan näkökulmasta pandemia-aika on sisältänyt paljon edunvalvontaa, turvallisuusasioiden pohtimista sekä kaupungin ja yliopiston koronatiedotteiden kääntämistä. Toisaalta hiljentynyt tapahtumasektori on mahdollistanut toiminnan kehittämisen. ESN Lapland viimeistelee parhaillaan omaa laulukirjaansa ja on nimennyt viime keväänä omat häirintäyhdyshenkilönsä.” Pandemia-aika ei ole ollut helppoa ulkomailla opiskelevalle. “Muistan edelleen sen epätietoisuuden ja paniikin, kun maat sulkivat rajojaan ja yliopistot käskivät opiskelijoitaan palaamaan kotimaihinsa. Osa opiskelijoista päätti jäädä Rovaniemelle, sillä koronatilanne täällä oli huomattavasti helpompi kuin heidän kotimaissaan: ulkoilua ei kielletty ja kaupassakin sai käydä. Paikallinen opiskelijaelämä kuitenkin jäi monelta etäiseksi. Mediassa kv-opiskelijat, ja etenkin vaihtarit, leimattiin rankalla kädellä vastuuttomiksi bilettäjiksi ja reissaajiksi, ja he saivat osakseen ilkeitä kommentteja”, kuvailee Palosuo. Tämäkin syksy on hiukan poikkeava normaaliajasta, sillä AMK ei ole vastaanottanut vaihto-opiskelijoita syyslukukaudelle. Tapahtumien ja toiminnan makuun on kuitenkin päästy runsain joukoin. Palosuo kuvailee, että opiskelijoista huomaa, kuinka he ovat odottaneet tapahtumia sekä yhdessäoloa, ja se on ihanaa – ulkomaille lähdetään nimenomaan tutustumaan, oppimaan ja kokemaan! Esimerkillinen kansainvälisyystyö palkittiin vuoden opiskelijatekona TEKSTI ANNI NÄRVÄNEN syyskuun budjettiriihessä opintotuen tulorajojaa nostettiin 25 prosentilla määräaikaisesti vuoden 2022 ajaksi. Opetusja kulttuuriministeriön mukaan tulorajojen korottaminen edistää mahdollisuutta työntekoon opintojen ohessa. Tavoitteena on parantaa opiskelijoiden toimeentulon ja työllisyyden edellytyksiä sekä helpottaa työvoimapulaa. Korotuksen määräaikaisuutta on kritisoitu monelta suunnalta. Muun muassa Suomen ylioppilaskuntien liiton mukaan tulorajojen nosto vuodeksi on riittämätön tilapäisratkaisu, sillä tarvetta olisi pysyville korotuksille. Tulorajojen korotusten lisäksi opiskelijoiden toimeentuloon kaivataan kokonaisvaltaisia muutoksia, sillä töiden ja opintojen yhdistäminen saa jo nyt monet uupumaan. TULORAJOJA NOSTETAAN kulutus puhutti lapin ylioppilaslehdessä myös 20 vuotta sitten. Päätoimittaja Semira Ben-Amor pohti pääkirjoituksessaan, että opiskelijoilla on Älä osta mitään -päivä yllättävän usein. Pakosta. “Ympäri Suomenmaata nousee uusia kauppakeskuksia ja Rovaniemikin saa kohta uutukaisen ovet auki. Hienoa, mennään kaikki joukolla shoppailemaan koko opintotuen voimin.” Lapin ylioppilaslehti järjestää tämän kunniaksi lukijamatkan Kalotinlinnaan. Matkasta kiinnostuneet ottakaa yhteyttä paatoimittaja@ lyy.fi. Lisätietoa tulee, kun ehditään hankkia. A U K E A M A N K U V IT U K S ET : S U V I S IP O LA VUOTTA SITTEN 20