Lapin ylioppilaslehti 03/2016

LAPIN YLIOPPI LASLEHT I 03/ 2016 ERILAINEN IRAN Y-SUKUPOLVEN AHDISTUS URBAANIA LÖYTÖRETKEILYÄ
P Ä Ä T O I M I T T A J A M A T I A S P A R T A N E N Olen ollut toimittajuuden kanssa tekemisissä lähes kymmenen vuotta. Vaikka toimittajan ammattiin ei varsinaisesti tarvitsekaan koulutusta, on tavallista, että toimittajana toimivat henkilöt ovat suorittaneet jonkin yliopistotai ammattikorkeakoulututkinnon. Siitä huolimatta, että media on murroksessa ja alan tulevaisuus epävarma, vaihtoehtoiset mediat nostavat päätään ja myös tavalliset ihmiset tuottavat kilpailukykyisiä sisältöjä, on toimittajille yhä tarvetta. Toimittajakunta on taustaltaan hyvin monipuolinen; olen tavannut niin varsinaisen toimittajatutkinnon suorittaneita, jonkin erityisalan asiantuntijoita kuin myös suoraan peruskoulupohjalta ponnistavia. Alan selkärangan muodostavat näkymättömät, nimeä tekemättömät käsityöläiset, tiedonvälityksestä huolehtivat, jotka väsymättä suodattavat informaatiotulvaa ja tuottavat tiedonnälkäisille kiinnostavia sisältöjä – näin ainakin tulisi olla. Huolestuttava suunta on tiedonvälityksen nopeutumisesta ja maailman monimutkaistumisesta johtuva mullistus: toimittajien nimissä voidaan tarjota sisältöjä, jotka palvelevat muuta kuin tiedonvälittämisen agendaa. Nämä voivat mennä läpi myös muilta toimittajilta. Siksi pitkäjänteisiä toimijoita ja alan eettisiä arvoja tuntevia tarvitaan enemmän kuin koskaan. Toimittajan ammatti, kuten alussa esitin, on käytännössä vapaa kaikille. Myös Lapin yliopiston tarjoamat tutkinnot antavat eväät tuossa ammatissa pärjäämiseen. Vaikka median murros ei vieläkään ole ohi, ja työmarkkinat ovat mitä ovat, ei lahjakkaan ja journalistin työstä kiinnostuneen kannata sulkea tuota ovea. Minunkin piti tehdä täyskäännös, opiskella uusi ammatti ja siirtyä eteenpäin. Kuitenkin, aivan yllättäen eteen tulleen mahdollisuuden myötä olen saanut toimia tämän lehden päätoimittajana jo kaksi vuotta. Olen kiitollinen siitä, että päätin tarttua tuohon tilaisuuteen. Toimittajuus on vienyt minut niin kuumailmapallon kyytiin, todistamaan suuria tunteita ja pieniä iloja, tapaamaan jännittäviä ihmisiä ja vierailemaan paikoissa, joihin minulla ei tavallisesti olisi asiaa. Voi olla, etten tätä tietä niin vain jätäkään, vaikka uusi tutkintokin avaisi uusia ovia. Aika näyttää. Toimittajuudesta kiinnostuneelle: yksi oivallisimpia tapoja kokeilla siipiään mediassa on avustajana toimiminen, mihin on hyvät mahdollisuudet täällä Rovaniemellä. Niin yliopiston viestintä kuin Lapin ylioppilaslehti tarvitsevat havaintojeni mukaan lahjakkaita ja hyviä tekijöitä. Kaupungissa toimii myös useita muita joukkoviestimiä, jotka jatkavat vastatuulesta huolimatta urheasti eteenpäin. KOKEILE SIIPIÄSI J U H O H I I L I V I R T A
ERILAINEN IRAN 28–32 REINDEER KALASHNIKOV 14–17 TAO TÄYTTÄÄ PYÖREITÄ 35 Y-SUKUPOLVEN AHDISTUS 8–10 HERRA HAARNISKA 6 AKANOIHIN PIILOTETUT JYVÄT 33 ILMOJEN HALKI 18–19 OODI KÄVELYLLE 11 TUUDO ON IRTI 7 OPISKELIJOIDEN VAKUUTUSKIEMURAT 34 URBAANIA LÖYTÖRETKEILYÄ 20–27 PÄÄTOIMITTAJA Matias Partanen @matiaspartanen ULKOASU JA TAITTO Juho Hiilivirta @juhohiilivirta KANSI Mikko Roininen @mikkoroininen YHTEYSTIEDOT lehti@lyy.fi @lapin_ylioppilaslehti Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi puh. 045 110 9293 KUSTANTAJA Lapin yliopiston ylioppilaskunta puh. 044 578 4209 PAINO i-print ILMOITUKSET Pekka Alakoski 040 578 4206 mainosmyynti@lyy.fi TEKIJÄT Tea Koskela, Aleksi I. Pohjola, Siiri Hirsiaho, Nea Koivumaa, Teemu Loikkanen, Mikko Roininen, Meri Heikkilä, Rida Haapala, Heidi Lintula MEININKI ON ROLLOSSA HITUSEN TIIVIIMPÄÄ JA YHTEISÖLLISEMPÄÄ 12–13 3 L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 3 / 2 1 6 S I S Ä L L Y S
L A P IN Y L I O P I S T O S S A on noin 4 000 opiskelijaa, joten meillä on myös 4 000 erilaista kertomisen arvoista tarinaa opiskelijuudesta. Tämänkin tekstin kirjoittajat poikkeavat tarinoillaan toisistaan. Opiskelemme molemmat yhteiskuntatieteitä, mutta polkumme kandidaatin tutkintoon oli erilainen. Valmistuimme kandeiksi reilussa neljässä vuodessa ja opiskeluaikaamme mahtui niin vaihto-opiskelua, ainejärjestöhommia kuin YTHSn palveluihin tukeutumista vaikeina hetkinä. Nykyiseltä identiteetiltämme olemme rovaniemeläisiä, vaikka toinen meistä on paperilla vielä keskisuomalainen. Olemme molemmat ajelehtineet opintojemme aikana ja etsineet omaa tietämme akateemisen yhteisön jäseninä – toinen meistä löysi sivuaineestaan uuden pääaineen. Usein meidätkin voi nähdä Rovaniemen yöelämässä haalarit päällä, vaikka #OPISKELIJAELÄMÄÄ OPINTOJA TYÖELÄMÄÄ VARTEN T Y Ö E L Ä M Ä O N J AT K U VA S S A murroksessa. Tämä näkyy myös kasvuna korkeakoulutettujen työttömyystilastoissa. Vaikka koulutus on edelleen paras vakuutus työttömyyttä vastaan, opintojen ja työelämän tarpeiden vastaavuutta tulee yhä parantaa. Lisäksi yhteistyö yliopiston, kaupungin ja yritysten välillä on entistä tärkeämpää. Usein yliopistoon tullessaan opiskelija ei vielä tiedä, mitä tekee tulevaisuudessa. Opintojen aikana olisi tärkeää harjaannuttaa opiskelijat tunnistamaan omaa osaamistaan, joka on paljon peräänkuulutettu taito työmarkkinoilla. Ilman oman osaamisen tunnistamista opiskelija ei työpaikkaa hakiessaan osaa ilmaista työnantajalle taitojaan, joista työnantaja voisi olla kiinnostunut. Myös kohtaamista työnantajien ja opiskelijoiden välillä tulee parantaa. Vaasassa on kehitteillä internet-sovellus, jonka avulla yritykset ja opiskelijat voivat kohdata entistä paremmin. Toimintamuoto on yksinkertainen. Opettaja lataa kurssin nettiin, johon hän voi kutsua yrityksen tarjoamaan projektia. Yritys sitten tarjoaa projektia kurssille, jonka opiskelijat suorittavat. Yritys pääsee suoraan tunnistamaan opiskelijoiden taitoja ja opiskelijat pääsevät työskentelemään konkreettisten työelämän haasteiden parissa. Omasta yliopistostamme hyvä esimerkki on oikeustieteiden tiedekunnan työryhmä Paradigma. Työryhmä perustettiin syksyllä 2014 ja on siitä lähtien antanut opiskelijoille mahdollisuuden avustaa opetusja tutkimushenkilökuntaa heidän työtehtävissään. Paradigma on yliopiston strategian mukainen osallistava ja innostava projekti, joka kannustaa opintojen sujuvuuteen ja tarjoaa työkokemusta opintojen ohelle. Vaikka yliopiston ensisijainen tehtävä on tutkimus, eikä opiskelijoiden työllistäminen, voitaisiin siihen panostaa enemmän. Yliopiston vetovoima ja kiinnostavuus perustuvat vahvasti nykyään myös opintojen jälkeiseen työllistymiseen. Tätä voidaan parantaa opintojen työelämälähtöisyydellä ja yhteistyöllä elinkeinoelämän toimijoiden ja yliopiston välillä. ELIAS RAUHALA Hallituksen puheenjohtaja M A T I A S P A R T A N E N M A T I A S P A R T A N E N L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 3 / 2 1 6 4
emme muuten luultavasti täytäkään yhteiskunnan asettamaa kuvaa stereotyyppisestä opiskelijasta ja opiskelijana olemisesta. Tähän on herätty myös ylioppilasliikkeessä, opiskelijoita on monenlaisia ja heidän tarinansa ovat kertomisen arvoisia. Monesti opiskelijaliike nähdään myös ei-liikkeenä, joka vastustaa muutosta. Ainainen opiskelijoilta leikkaaminen on saanut meidät pohtimaan negatiivissävytteistä julkisuuskuvaamme valtakunnan tasolla. Tämän vuoksi Lapin yliopiston ylioppilaskunta on mukana valtakunnallisessa StudentsOfFinland-kampanjassa, jossa pyrimme sosiaalisen median keinoin näyttämään opiskelijat sellaisina kuin he oikeasti ovat. Monipuolisena joukkona, joka ahertaa noppien ja nopean valmistumisen toivossa yhteiskunnan asettamien raamien puitteissa. Kannustammekin LYY ANTOI SÄÄLISTÄ LAPIKKAALLE kaikkia teitä rohkeasti jakamaan omia opiskelijatarinoitanne. Yhdessä voimme näyttää opiskelijoiden koko kirjon ja palauttaa opiskelijuuden ansaitseman arvon. Erilaiset opiskelijat ovat vahvuus. Ajoittainen ajelehtiminen ja muutokset elämässä opettavat meitä jopa enemmän kuin stereotyyppiselle opiskelijalle suunniteltu putkitutkinto sekä väritön opiskelijaelämä. Olit sitten perheellinen, n:nen vuoden, päivätyön ja opiskelijuuden yhdistävä tai juuri paikkakunnalle muuttanut opiskelija, ota some haltuun ja näytä, millaista on lappilainen opiskelijaelämä! #opiskelijaelämää #StudentsofFinland ALESI JA IIDA, IIDA JA ALESI Kirjoittajat toimivat LYYn hallituksessa tiedekuntarajojen. Lapikkaan avuksi ovat rientäneet muun muassa Artikla, Lyhty, TAO, Kosmos Buran ja Lastu. ”Olemme saaneet valtavasti apua eri ihmisiltä ja myös täysin pyytämättä.” Lapikkaalla oli jo ennen maksuvaikeuksien paljastumista poikkeuksellisen raskas vuosi takanaan, sillä yksi hallituksen jäsenistä menehtyi alkuvuodesta. ”Vaikka tilanne on vaikea, olemme liikkeellä taistelufiiliksellä. Nyt kaikki painottavat yhteistyötä ja vastuu kannetaan yhdessä”, Syrjä sanoo. Lapikkaan kohtalo on nyt paljolti velkojien käsissä. Toiminnan jatkuminen ja talouden elvyttäminen on riippuvainen pääsystä maksusopimukseen velkojien kanssa. L A P IN Y L IO P I S T O N L U O K A N O P E T TA J A K S I opiskelevien ainejärjestö Lapikas ry. on joutunut huomattaviin taloudellisiin vaikeuksiin. Keväällä 2016 järjestetyt SOOLin Talvipäivät tuottivat isot tappiot yhdistykselle ja Lapikas ajautui maksuvaikeuksiin. Asiaan liittyy hallituksen jäsenen väärinkäytöksiä sekä salailua, ja asiasta toimitetaan esitutkinta. Syksyn ajan ylioppilaskunta on toiminut Lapikkaan apuna asian selvittämiseksi. Edustajisto käsitteli asiaa kokouksessaan 4.10.2016 ja päätti myöntää Lapikkaalle 5 000 euron ehdollisen lainan. Laina myönnetään, mikäli Lapikas pääsee sen avulla maksusopimukseen velkojien kanssa. Laina myönnetään takausta vastaan. LYYn hallitus oli jo aiemmin päättänyt myöntää 3 000 euron lainan, jottei tilanne kärjistyisi entisestään. LYY ja Lapikas laativat lainojen takaisinmaksusta tarkan maksusuunnitelman, jolla turvataan lainojen takaisinmaksu ilman Lapikkaan toiminnalle koituvaa suurempaa haittaa. Lapikkaan toiminta pyritään jatkamaan ennallaan ja mieliala yhdistyksessä on toiveikas. Lapikkaan puheenjohtajan Hennariina Syrjän mukaan selviytymissuunnitelmana on se, että toimintaa kehitetään aiempaa suuremmaksi. ”Perustimme annoin säälistä Lapikkaalle -kampanjan, jolla kerätään varoja Lapikkaan pelastamiseksi. Myös kaikki perinteiset tapahtumat järjestetään, kuten tähänkin asti”, Syrjä kertoo. Jos jotain positiivista tilanteesta pitäisi löytää, on tilanne yhdistänyt ainejärjestöjä yli Lapikasta voi auttaa muun muassa hankkimalla haalarimerkin. 5 L Y Y
HERRA HAARNISKA Tällä kertaa minulla ei ole paljoakaan raportoitavaa. Elämä toimistolla on niin tasapaksua. Ihmiset ovat niin tasapaksuja ja takakireitä. Sanoisin, että seuranani on vain yksi ilahduttava ja vain vähän takakireä ihminen, asiakaspalveluvastaava Sonniperttu. Siinäpä vasta edustavanoloinen ihmissielu. Tervehdin häntä joka aamu ilolla! Harmillista, että hän on joutunut poistumaan keskuudestamme. H u o j e n t u n e e n a voin kuitenkin kertoa, että käteni on nyt löytynyt. Olen jälleen kokonainen ja kädenryöstäjä on saatettu vastuuseen asiasta. Hevillä en tätä kammottava ajanjaksoa elämässäni unohda ja onnekseni minulla on vielä vuosisatoja aikaa muistella sitä! Yhdestä asiasta olen myös kovin helpottunut. Enää ei ole tarvinnut katsella herra puheenjohtajan epäsiistiä karvakuontaloa. Hän on nyt ymmärtänyt laittaa sortuvansa ojennukseen. Enää ei saavu tänne tukka pystyssä, tyynyn kuva poskella. Häntä on nyt ojennettu. Minä ojensin! Koko syksyn on ollut ruuhkaa. Jatkuva hälinä. Ei hetken lepoa. Uusia fukseja, vanhoja fukseja, iäisyysopiskelijoita ja niitä toivottomia tapauksia. Kyllä en tiedä mitä niistäkin tulee. Ei ole ryhti entisellään. Kovin ollaan iloisen pirskahtelevia. Vaikka pitäisi olla vakava! Akateemiset korkeakouluopinnot ovat totinen asia! Kutsuivat vuosijuhlille. En mennyt. Vaikka tarjosivat olutkorttia. Ei oltu varattu minulle ohjelmanumeroa vaikka erikseen sen tilasin. Paikkani vei joku pukinhyväkäs! Tuskin oli edes hauskaa. Välttävää korkeintaan, näin kuulin. Odotan jo joulua. Varaan kaikki hauskuuteni pikkujoulukauteen. Luonnollisesti olen toimiston pikkujoulujuhlan päähenkilö. Sinne ei pukkia tilata! Lupasin herra puheenjohtajalle, että hän saa pitää puheen siellä, minulle tietysti. Hänellä on paljosta kiittäminen minua. Toivottavasti ei tule liian hauskaa, niin että housut repeää. Kuten kävi sille yhdelle hyväkkäälle kerran vuosijuhlilla. Seuraavat viikot tulevat olemaan kiireisiä. Tuskin ehdin sinne naamakirjaan kovin usein. Minulla on paljon perehdytettävää uudelle edunvalvonta-asiantuntijalle. Niin oli vielä untuvikko, tämä Antti. Liekö koskaan edes Tivolissa vieraillutkaan. Saapa nähdä mitä siitäkin tulee. ? M A T I A S P A R T A N E N Kirjoittaja toimii korkeassa tarkkailuvirassa LYYn toimistolla. Sitä ennen hän on toiminut legendaarisen yökerho Tivolin vartijana parin vuosikymmenen ajan. L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 3 / 2 1 6 6 T A R K K A I L I J A
A P IN Y L IO P IS T O uutisoi syyskuun puolivälin jälkeen Tuudo-nimisen mobiilisovelluksen käyttöönotosta. Tämän ilmaisen mobiilipalvelun on tarkoitus helpottaa opiskelijoiden arkea ja tehdä siitä entistä sujuvampaa. Tuudon esikuva on suosittu Aapomobiilisovellus, joka kehitettiin Oulun yliopistossa parantamaan opiskelijoiden mobiiliasiointimahdollisuuksia. Sovelluksen kehittänyt tiimi päätti myöhemmin perustaa startupyrityksen nimeltä Caleidon Oy, joka otti asiakseen mobiilisovelluksen jatkokehittelyn. ”Päätimme rakentaa korkeakouluopiskelijoille maailman parhaan mobiilipalvelun”, Caleidon Oy:n toimitusjohtaja Iikka Meriläinen kertoo Tuudon kehittämisen ensiaskeleista. Uuden mobiilisovelluksen kehittely käynnistyi alkuvuodesta 2016. Kehitysprosessin tuloksena Tuudo ilmestyi sovelluskauppoihin elokuun lopussa, ja käyttäjiä oli syyskuun puolivälissä jo reilusti yli 5 000. Tuolloin Tuudo oli käytössä vasta kahdessa yliopistossa. ”Tuudo helpottaa opiskelijan arkea ja auttaa opiskelijaa saavuttamaan enemmän niin opinnoissa kuin opiskelijaelämässä laajemminkin”, tiivistää Meriläinen Tuudon perusajatuksen. Sovellus helpottaa opiskelijan arkea muun muassa antamalla reaaliajassa tiedon viime hetken luentoperuutuksista ja opetusaikojen muutoksista, sekä opastamalla perille oikeaan luentosaliin. Tuudon avulla voi tarkistaa lisäksi vaikkapa kampus ravintoloiden ruokalistat ja bussi aikataulut. Sovellus on hyödyksi myös korkeakoulujen alumniviestinnässä, eli Tuudon käytön ei tarvitse välttämättä loppua valmistumiseen. Uusi mobiilisovellus toimii sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa. Tuudon yhtenä vahvuutena voi pitää sitä, ettei sen käyttöönotto vaadi korkeakoululta valtavia projekteja. ”Me tarjoamme Tuudon uuteen korkeakouluun viikoissa. Jos opiskelija haluaa Tuudon omaan oppilaitokseensa, yhteyttä voi ottaa suoraan allekirjoittaneeseen”, toteaa Meriläinen. Tuudon voi ladata kätevästi sovelluskaupoista, ja asennuksen jälkeen palveluun voi kirjautua omilla opiskelijatunnuksilla. Meriläinen vakuuttaa Tuudon olevan tietoturvallinen palvelu, joka ei myöskään kilpaile perinteisillä mainosbannerimarkkinoilla. Lisäpalveluiden on oltava hänen mukaansa luonteva osa Tuudoa. ”Edellytämme yhteistyökumppaneiltamme opiskelijoille hyödyllistä ja relevanttia sisältöä”, Meriläinen linjaa. Tuudo on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta ja Meriläisen mukaan yhteydenottoja on tullut muun muassa muista Pohjoismaista ja Baltiasta. ”Palvelumme herättää mielenkiintoa osuvien ominaisuuksiensa ansiosta, ja toisaalta siksi, että sen käyttöönotto on korkeakoululle helppoa. Suuntaamme voimakkaasti kansainvälisille markkinoille, ja tavoitteenamme on ehdoton markkinajohtajuus”, Meriläinen lisää. Sovellusta kehitetään aktiivisesti ja uusia päivityksiä julkaistaan tiheästi. Meriläisen mukaan Tuudon saama palaute on ollut pääasiassa positiivista, ja muutamia kehitysideoitakin on tullut. Nähtäväksi jää millä tavoin Tuudo muuttaa tulevaisuudessa muotoaan alati muuttuvissa opiskeluympäristöissä. Meriläinen heittää kuitenkin jo ilmoille muutamia ajatuksia liittyen Tuudon jatkokehittelyyn: ”Miltä kuulostaisi mahdollisuus löytää tenttiinlukuseuraa Tuudolla? Tai pistäisitkö pahaksesi, jos valmistumisesi kynnyksellä potentiaalinen työnantaja ottaisi sinuun Tuudossa henkilökohtaisesti yhteyttä ja kutsuisi haastatteluun?” Moinen vuorovaikutteisuus kelpaisi varmasti mobiilisovellusta käyttäville korkeakouluopiskelijoille – Tuudolla on tulevaisuutta. ? TUUDO ON IRTI T E K S T I T E A K O S K E L A M A T I A S P A R T A N E N L T U UD O ON HERÄT TÄ N Y T MYÖ S KA NSAIN VÄ LIS TÄ KIINNO S T U S TA. 7 Y L I O P I S T O L L A
T E K S T I A L E K S I I . P O H J O L A K U V I T U S S I I R I H I R S I A H O Y-SUKUPOLVEN AHDISTUS L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 3 / 2 1 6 8
”TÄÄ SUKUPOLV I ON H YÖDY T ÖN/ EN OO T YÖ T ÖN, MU T MI TÄ HYÖ T Y Y TÄS T T YÖ S T N Y ÖN/ ’TÖI T ON T EH TÄVÄ ’ ON A IVOIHIN S YÖPYN Y/ KULU T U S TA T UKEMAA N NÄÄ RAKEN T EET MYÖN T YN Y. ” E L S I N K I L Ä I N E N R Ä P -Y H T Y E Ruger Hauer sen tavallaan tiivisti; niin kutsutun y-sukupolven kohtalon syntyä työelämän murroskohtaan, jossa rakenteellinen työttömyys kurittaa maata, digitalisaatio syö perinteisiä aloja, CV on jäänne jurakaudelta, korkeakoulututkinto ei takaa yhtään mitään ja yhteiskunnan rakentamat tukiverkostot laahaavat vielä vanhassa, jo menneessä maailmassa. Vai onko kyseessä sittenkin pelkästään nuorten ihmisten kokemasta ahdistuksesta huolettoman nuoruuden ja vastuullisen aikuisuuden välillä, mikä ilmenee sukupolvesta toiseen, ja jossa ihmiset aikakaudesta riippumatta kokevat aina olevansa jollain tavalla yhteiskunnan ja elämän murroskohdassa – ainakin henkilökohtaisella tasolla? Minä olen y-sukupolvea, eli 1980-luvun alun ja 1990-luvun puolivälin välillä syntynyttä sukupolvea. Sukupolvesta voidaan käyttää myös nimitystä nettisukupolvi, sillä internet syntyi, yleistyi ja lopulta lävisti koko yhteiskunnan samaan aikaan, kun minä vietin nuoruuteni huolettomat vuodet ja kasvoin lopulta aikuiseksi. Työ, tai se, minkä me miellämme työksi, on liittynyt ihmisten elämään jollain tavalla oikeastaan aina. Ensin työtä tehtiin konkreettisen ravinnon eteen: metsästettiin, raivattiin ja viljeltiin maata sekä hankittiin polttopuita. Sitten tuli vaihtotalous. Palveluita ja raaka-aineita hankittiin toisilla palveluilla ja raaka-aineilla. Työn arvo saatettiin suhteuttaa myös yhteisesti sovittuun vaihtovälineeseen kuten oravannahkoihin. Lopulta yhteiskunta ja yhteisöt kasvoivat niin monimutkaisiksi, ettei perinteinen vaihtotalous enää toiminut. Luotiin yhteinen, keinotekoinen vaihtoväline – raha. 1700-luvun puolivälissä alkanut teollinen vallankumous oli puolestaan seuraava mullistus, joka muutti ihmisen käsityksen työstä. Tuotantomäärät kasvoivat räjähdysmäisesti höyryvoiman ja sähkön myötä ja raskaat fyysiset työt siirrettiin koneille. Teollistumisen kehitys ja voimistuminen on jatkunut aina näihin päiviin asti. Ja nyt olemme uuden murroksen kynnyksellä, ainakin jos MIT-huippuyliopiston professori Erik Brynjolfssoniin on uskominen. Brynjolfsson johtaa MIT:n digitaalisen talouden tutkimusohjelmaa ja tutkii, kuinka teknologian kehittyminen kasvattaa tuottavuutta ja muokkaa maailmantaloutta. Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 28.8.2016) Brynjolfsson julistaa meidän olevan uuden teknologisen vallankumouksen kynnyksellä. Sitä vallankumousta hän kutsuu koneiden toiseksi tulemiseksi. Jos ensimmäinen teknologinen vallankumous – teollistuminen – korvasi ruumiillisen työn, koneiden toinen tuleminen korvaa ison osan ihmisen aivotyöstä. Brynjolfssonin ajatukset kuulostavat hurjilta, mutta kehityskulku on silti jo nähtävillä. Vuonna 1996 kohistiin Deep Blue –tietokoneesta, joka voitti ensimmäistä kertaa ihmisen shakissa. Sen jälkeen teknologian kehitys on ollut huimaa. Nykyään koneet kykenevät myös syväoppimiseen. Tämä on tehnyt niistä verrattomia esimerkiksi kasvojen tunnistamisessa, missä niiden kyvyt ovat jo aika päiviä sitten ohittaneet ihmisen kyvyt. Ja lisää on tulossa. Robottiautot olivat pitkään pelkästään science fictioiden haavemaailmaa. Nyt ne ovat jo totisinta totta eikä tarvitse olla kovinkaan suuri meedio ennustaakseen, että yhteiskunnan kehitys kulkee tulevaisuudessa yhä syvenevää automaatiota kohti. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn raportti ”Robotit töihin” (EVA 13.9.2016) pyrkii valottamaan lähitulevaisuuden työympäristöä ja yhteiskuntaa, jossa entistä useampi työtehtävä hoidetaan automaation kautta. Raportin sanoma on kauttaaltaan se, ettei robottien yleistyminen johda massatyöttömyyteen, kuten usein kuulee peloteltavan, vaan käytännössä teknologinen kehitys ja innovaatiot synnyttävät ja tuhoavat työpaikkoja, mutta eivät itsessään työtä. Tiivistettynä: mitä vaativampaa viestintää ja ongelmanratkaisukykyä tehtävä vaatii, sitä huonommin se soveltuu automaation hoidettavaksi ja mitä enemmän työtehtävä perustuu rutiineihin ja sääntöihin, sitä paremmin se soveltuu roboteille. Muutos tuskin on aivan kivuton, sillä vaikka uusia työpaikkoja syntyykin vanhojen tilalle, vaatii niiden täyttäminen aivan uudenlaista osaamista. Tässä riskinä on niin sanottujen vanhojen työpaikkojen työntekijöiden väliinputoaminen, jos uudelleenkoulutukseen ei löydy omaa tahtoa tai yhteiskunnallisia mahdollisuuksia tai resursseja. Raadollisesti voidaankin ajatella, että jos jokin työtehtävä voidaan ajatuksen tasolla korvata roboteilla, se myös ajan myötä todella korvataan. Näin niiden taitojen, joita ei koneella pystytä H 9 I L M I Ö
korvaamaan, markkina-arvo kasvaa ja näihin taitoihin raportin mukaan tulisi panostaa jo peruskoulusta alkaen. Helsingin Sanomien gallupissa (HS 5.9.2016) suomalaisilta kysyttiin, miten he uskovat oman työnsä säilyvän tulevaisuudessa. Gallupin tulos oli jopa hieman yllättävä: 74% työssäkäyvistä suomalaisista uskoi työtehtävänsä säilyvän digitalisaatiosta ja roboteista huolimatta. Onko kyse yltiöoptimismista, jossa maailmankuvaa verrataan vanhaan ja luotetaan sen säilyvyyteen, vai onko kyse sittenkin terveestä realismista, joissa työtehtävien kyllä uskotaan muuttuvan, mutta työn itsessään säilyvän? Hyvä esimerkki tästä on kirjasto. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA on arvioinut kirjastohoitajan työn muuttuvan radikaalisti jopa 97% todennäköisyydellä 10–20 vuoden aikana tiedon sähköistymisen myötä. Mutta häviääkö kirjastonhoitajan työ itsessään, vai muuttuuko se luonteeltaan vain erilaiseksi kuin mitä perinteinen kirjastonhoitajan työ on ollut? Tässäkin kysymyksessä tullaan väistämättä työntekijöiden kykyyn ja haluun kehittää omaa osaamista vastaamaan uusia työntarpeita sekä koulutuksen kykyyn vastata uuden maailman haasteisiin. Työllä on valtava merkitys ihmisten identiteetissä. Yhteiskunta on aina arvostanut työntekoa – ja ihan ymmärrettävästi. Peruskoulussa opiskellaan vielä yleissivistävästi, mutta siitä eteenpäin koulutuksen tarkoitus on valmistaa opiskelija oman alansa ammattilaiseksi. Meillä – sekä myös yhteiskunnalla – on harha, että tämä pätisi yhä. Ja se harha on johtanut y-sukupolven oirehtimiseen, kun valintojen vapaus on entistä isompi, mutta samalla epävarmuus tulevaisuudesta on lisääntynyt. Siinä missä vanhempamme saattoivat olla jo reilusti alle kolmikymppisinä vakituisessa työsuhteessa – ja saattavat olla saman työnantajan palveluksessa yhä edelleen – yhä harvempi nykyisistä alle kolmikymppisistä saa vakituista työsuhdetta. Työ koostuu yhä enenevissä määrin pätkätöistä, projekteista, yrittämisestä sekä oman tietotaidon jatkuvasta kehittämisestä ja alanvaihdoista. Tulot saattavat tulla useammasta purosta ja niiden taso vaihdella jopa kuukausittain. Mutta me vertailemme itseämme edelleen vanhempiemme sukupolveen – ja niin tekee myös yhteiskunta. Meitä syytetään laiskuudesta, nuoruuden venyttämisestä sekä itsekkyydestä, vaikka olemme vain muuttuneen yhteiskunnan murroskohtaan syntyneitä väliinputoajia tilanteessa, jossa odotukset ja paineet tulevat vanhasta maailmasta, mutta realiteetit ja todellisuus uudesta, vielä jossain määrin tuntemattomasta tulevaisuudesta. Epävarmuus on leima, joka varjostaa y-sukupolven tulevaisuutta. Se aiheuttaa ahdistusta ja moninaista oirehtimista. Mutta epävarmuudenkin voi hyväksyä. Silloin siitä tulee vähemmän ahdistavaa. Pelkkä yksilötason hyväksyminen ei riitä. Tarvitaan koko yhteiskunnan ajatusmaailman muutos ja tukijärjestelmien päivittäminen vastaamaan nykyisiä haasteita ja tarpeita. Jos tätä muutosta ajatusten, arvomaailman ja konkreettisien toimien osalta ei tapahdu, uhkaa ysukupolvesta todellakin tulla hyödytön sukupolvi ilman, että sille annettaisiin edes mahdollisuutta muunlaiseen tulevaisuuteen. ? EPÄVA RMU U S ON LEIMA, JOKA VA RJO S TAA Y-SUKUPOLV EN T ULEVA ISU U T TA. L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 3 / 2 1 6 10
PA R II S IN Y L IO P I S T O N filosofian professori Frederic Gros on kirjoittanut kirjan kävelemisestä juurikin oman tieteenalansa lähestymistapaa noudatellen. Se aukeaa hyvin myös niille, jotka ovat vain kiinnostuneita katsomaan kävelemistä uusista näkökulmista, onhan niin että ihminen on olento joka hengittää, syö, juo ja kävelee. Kysymys on siis elämisen perusasioista. Lueskelin teosta kesäreissulla, jonka teimme teltan ja tyttöystävän kanssa itäiseen Eurooppaan. Kuten Gros huomauttaa, pitkät kävelyreissut voivat vapauttaa mielen monista arkielämän tarpeista ja ahdistuksista. Koko päivän reppu selässä käveltyään tuntuu maa ohuen patjan läpi parhaalta kuviteltavissa olevalta sängyltä. Keho kiittää levosta, ja maailma asettuu mukavan yksinkertaisesti kävelyn, ihmettelyn, ruoan ja levon vuorottelevaan rytmiin. Pikkuasioista tulee joutavia ajatuksia, joilla ei ole sijaa hetken muodostumisessa. Repun selästä saatuaan tuntuu, että voisi kävellä niin pitkään kuin uutta maisemaa riittää. Parasta kesän reissussa oli ulkona oleminen, ilman sähkölaitteita, elämän perusasioiden äärellä. Grosin mukaan nykyelämässä ”ulkona” on jonkinlainen välitila kahden sisätilan välissä. Telttaillessa ja kävellessä sisätila voi muuttua oudoksi, tunkkaiseksi ja tylsäksi. Kävelyreissulla asutaan ulkona ja sisätilat ovat vain välitiloja, joissa käydään satunnaisesti. Meillä ei ollut matkalla mukana minkäänlaisia mobiililaitteita, mikä tuntuu olevan harvinaisuus tänä päivänä. Kun nettikahvilatkin ovat lähes hävinneet koko Euroopasta, ei tarvinnut seurata ja somettaa. Kohdemaan kieltä taitamattomana edes jättikokoiset otsikot eivät sano mitään. Maailmasta häviää kiinnostus kaikkiin itsensä ja oman lähipiirinsä ulkoisiin tapahtumiin. Uutiset menettävät merkityksensä pitkillä kävelyreissuilla. Kävelyssä ilo on sitä, kun tuntee ruumiinsa saavan voimaa jokaisesta askeleesta käytettäväksi seuraavaan. Pitkän päivän jälkeen on onnellinen yksinkertaisista asioista, siitä kun saa rentoutua oikaisemalla jalkansa ja tyydyttämällä nälkänsä ja janonsa. Tutulta kotiseudulta poistuttaessa kävelijä alkaa nähdä eri tavalla. Kaupungit ovat täynnä ärsykkeitä ja pieniä kiinnostavia yksityiskohtia mihin tarkkaavaisuutensa voi kohdistaa. Reissussa on mukavaa vain kävellä ja katsella, imeä itseensä erilaisia T E K S T I T E E M U L O I K K A N E N OODI KÄVELYLLE uusia ja jännittäviä aistihavaintoja, mitä kotopuolessa ei ole tarjolla. Tämä on parasta tehdä jalan. Käveleminen on painovoiman valtaan asettumista monotonista rytmittämistä. Taolainen viisaus sanoo: ”Jalat vievät hyvin vähän tilaa maan päällä; niillä voi kävellä kaikkiin niihin tiloihin, joita ne eivät vie.” Jalan ei koskaan tule asettua mihinkään pysyvästi, vaan mittailla maan kamaraa niin kauan kuin voimia riittää. Hyvä kävelijä liikkuu rauhallisen määrätietoisesti, ei nyi vaan rytmittää hitautensa sopivaksi vakaaksi etenemisvauhdiksi. Monet tärkeät filosofit ja runoilijat ovat kävelleet ja kehitelleet ajatuksiansa retkiensä myötävaikutuksella. Kant kiersi samaa reittiä kotikaupungissaan koko elämänsä kellontarkoilla kävelyillään. Kerrotaan jopa että ihmiset tarkastivat ajan sen perusteella, missä kohtaa Kant ilmaantui näkyviin. Nietzche käveli raivoisasti, Rousseau pystyi ajattelemaan kunnolla vain kävellessään, Baudelaire huusi malttamattomana paikallaan oloon vielä kuolemanhoureissaankin: Tuokaa tekojalkani, nyt mennään, Eteenpäin! Historian suurhahmoihin kuuluvan Mahatma Gandhin tunnetuin tempaus oli hidas kävely joukolla meren rantaan keräämään suolaa, johon paikallisella väestöllä ei ollut lupaa. Tämä kansalaistottelemattomuus sopi suorittaa rauhallisesti kävellen, sillä se kiteytti osia hänen pasifistiseen vallankumoukseen tähdänneestä filosofiastaan. Kävely on vähäeleinen, nöyrä ja äärimmäisen rauhanomainen tapa protestoida. Kuten filosofi Jean-Jacques Rousseau kiteyttää: ”Tehdä matkaa jalan kauniilla säällä kauniissa paikassa ilman kiiruhtamista, kulkuni määränpäänä jokin miellyttävä kohde – siinä kaikista elämisen tavoista se, joka on eniten minun makuuni.” ? M I K K O R O I N I N E N 11 K O L U M N I
Jari Paksuniemi tyylittelee frontside rock’n rollin kaareen. Nyt on skeittikulttuurin vuoro nostaa päätään ja kasvaa, myös Rovaniemellä. Pitkän ajan lupaukset ja väännöt rahan sekä politiikan kanssa tuottivat tulosta, sillä nyt Rovaniemelläkin on oma skeittiparkki. Tämä oli työvoitto niin lajin harrastajille kuin heidän ideaan tukeville. T E K S T I N E A K O I V U M A A K U V A T M A T I A S P A R T A N E N L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 3 / 2 1 6 12
O VA N I E M I E I O L E tarjonnut monia paikkoja skeittaukselle. Asfalttikatujen lisäksi kaupunki rakennuttaa puiset rampit muutamaan kaupunginosaan, minkä jälkeen ne jätetään oman onnensa nojaan. Ounasvaaralle vuoden 2016 kesänä rakennettu parkki on tehty betonista. Se on oikein käsiteltynä huomattavasti äänettömämpi ja turvallisempi kuin asfaltti tai laho ramppi. Parkin rakentamisen takana on pitkän linjan lajin harrastaja Tero Pikkarainen ja hänen yrityksensä Concrete Proof. Pikkaraisen yritys on toteuttanut useita skeittiparkkiprojekteja ympäri Suomea. Viimeisimmät valmiit projektit löytyvät täältä Lapista: Sodankylästä ja Rovaniemeltä. Kymmenisen vuotta skeittausta harrastaneen Oulusta kotoisin olevan Ville-Pekka Vihman mukaan Oulun ja Rovaniemen skeittikulttuuri eroavat toisistaan. ”Täällä Rovaniemellä harrastajakunta on melkoisesti pienempi, minkä takia kaikki tietävät tai tuntevat toisensa. Oulussa harrastajia on niin paljon enemmän, että kaikkia ei voi millään muistaa tai tunnistaa. Toisin sanoen meininki on Rollossa hitusen tiiviimpää ja yhteisöllisempää”. Rullalautailu on Vihman mielestä ennen kaikkea todella hauskaa, hikistä ja terapeuttista. Rullalautaa hän kuvaa jonkinlaiseksi lemmikiksi, jonka kanssa pitää välillä lähteä ulos leikkimään. Hän pohtii skeittaamisen elämäntapaa, johon kuuluu pieni ulkoinen habitus eli vaatteet. ”Tuolla kun kadulla kävelee ilman lautaa, niin voisin uskoa, että monet tunnistavat sen, että tuossa menee skeittari.” Vihman mukaan skeittiparkin erilainen tila ja materiaali vaikuttaa temppujen tekemiseen ja uusien luomiseen. ”Temput muuttuivat ja roimasti. Uudella parkilla on niin mukavasti uusia ja erilaisia mahdollisuuksia. Uudet linjat ja temput eivät ihan heti lopu kesken. Sinne menee vähän semmoisella ”lapsi karkkikaupassa” -asenteella, että mitähän sitä tänään tekisi.” Skeittiparkin luulisi houkuttelevan lisää harrastajia lajin pariin. Vihman mielestä näin on myös käynyt. ”Onhan siellä jotain uusia naamoja pörrännyt. Oikeastaan ihan joka kerta sinne on joku uusi heppu ilmaantunut harrastaan. Sitten siellä on myös niitä vaahtosammuttimia näkynyt paljon skeiteillä, potkulaudoilla ja milloin milläkin. Se on joskus vähän rasittavaa, mutta pitää ymmärtää, että oli itse joskus ihan samanlainen. Eiköhän kaikki aikanaan parkin tavoille opi.” Vuoden 2020 Tokion Olympialaisiin skeittaus on valittu yhdeksi lajiksi. Kuuluuko skeittaus olympialaisiin? ”Minä en tiedä mitä ajatella tuosta. Onhan se varmaan ihan vauhdikkaan ja viihdyttävän näköistä siellä telkkarissa, mutta tajuaako kukaan, joka ei tunne lajia sen päälle sitten mitään”, Vihma kommentoi. Hänen mukaansa laji on saamassa uutta suosiota, ja on siksi mahdollisesti valittu yhdeksi olympialajiksi. ”Jos joku sinne haluaa lähteä Suomea edustamaan niin ei sitä voi kuin kannustaa”, Vihma pohtii. Rovaniemeläinen Petri Kuusela on harrastanut skeittaamista noin 17 vuotta. Hänestä skeittiparkki on loistava. ”Pieneen tilaan on saatu hyvin toimivat ja monipuoliset härvelit”, hän kertoo. Kuusela on ollut parkin suunnittelussa melko aikaisesta vaiheesta lähtien. ”Minulle on jäänyt kuva, että parkkia ollaan tosissaan haluttu tehdä. Kysymys on ollut koko ajan rahasta. Toisaalta skeittareille on moneen otteeseen annettu suuria lupauksia, jotka ovat jääneet lunastamatta. Pääasia on, että parkki viimein tuli”, Kuusela kommentoi. Vaikka skeittiparkki on saatu vasta valmiiksi ja käyttöön, on hyvä miettiä mikä olisi seuraava askel Rovaniemelle skeittaamista ajatellen. ”Ehdottomasti halli”, Kuusela sanoo. Entä tuleeko Rovaniemen skeittikulttuuri muuttumaan parkin myötä? ”Parkki tarjoaa vain paremmat puitteet harrastaa. Kulttuurin luovat harrastajat, ei harrastus”, Kuusela vastaa. ? R ”PIENEEN T I LAA N ON SAAT U H Y V IN T OIMIVAT JA MON IP U OLISET HÄ RVELI T. ” Kaide kilahtaa, kun Petri Kuusela tekee siihen crooked grindin. 13 R O V A N I E M E L L Ä
R E IN D E E R K A L A S H N IK O V L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 3 / 2 1 6 14
E IN D E E R K A L A S H N IKO V IN TA R U sai alkunsa hieman enteellisesti mayojen maailmanlopun ennustuksen päivänä 21.12.2012. Maailmanloppua ei tullut, ja kuten mayatkin olivat ilmeisesti tarkoittaneet, koitti uusi aika. Tätä uutta aikaa on nyt eletty useampi vuosi, ja tahti sen kuin kiihtyy. Hämyisen Half Moonin bäkkäriltä tavoitettu bändi on vähintäänkin haastava haastateltava, sillä kahdeksanhenkistä kokoonpanoa ei aina ole helppoa saada yhdelle koolle. Huolimatta vähäisestä mieskadosta keikkaa edeltävässä sekasorrossa haastattelu saa tuulta alleen, vaikkakin muotoutuen välillä päälle huuteluksi genremäärittelyistä, saamattomista liksoista, hulvattomista keikkakokemuksista sekä alkutaipaleen hämäristä muistoista aina tulevaisuuden näkymiin saakka. Kalashnikovien siemen oli kuitenkin ehditty kylvää ennen tuota merkityksellistä maailmanlopun päivää, sillä keskusteluja oikean musiikin soittamisesta oli käyty jo silloisen vuoden 2012 juhannuksesta lähtien. ”Olin tehnyt jo aika pitkään Akin kanssa räppihommia tietokonetaustoilla. Soittomiehet soittelivat samaan aikaan oikeaa musiikkia. Hynttyiden yhteen lyömisestä oli ollut pitkään puhetta ja kesällä 2012 kokeiltiin ensimmäisen kerran soittaa yhdessä”, Kalashnikovissa räppiä heittävä Jouni Järvelin muistelee. Marikaisjärven juhannuksessa tehtiin lopulta päätös bändin perustamisesta, ja porukkakin alkoi olla suunnilleen kasassa. Kahdeksanmiehinen poppoo ei täysin tuntenut toisiaan alkuaikoina, vaikka osa olikin tuttuja jo lapsuudesta. Eri verkostot, joita ilkeämielinen välikommentti kuvaili ryyppyremmeiksi, nivoutuivat kudokseksi, joka tätä nykyä hämmästyttää ja hämmentää keikkalavoilla. Hämmennystä herättää myös omaperäinen nimi, jonka synnystä ei ole tarkkaa kuvaa. Vastuu yhdistelmästä sysätään Järvelinille. R E IN D E E R K A L A S H N IK O V R E IN D E E R K A L A S H N IK O V R T E K S T I J A K U V A T M A T I A S P A R T A N E N 15 B Ä N D I
”Pitkällisen pohdinnan ja muutamien parempien ideoiden jälkeen tähän päädyttiin”, hän toteaa. Reindeer Kalashnikovin voi määritellä lappilaisasenteesta ponnistavaksi räpin, suomirockin ja psykedelian yhdistelmäksi, joka matkaa kohti raskaampaa suuntaa. Miesten mukaan musiikki oli alkuaikoina hennompaa, mutta on koko ajan siirtymässä rokimpaan meininkiin. Pohdinnan keskeyttää kuittaus sukellusmusiikista – välillä käydään pohjalla, ennen kuin tavoitellaan taas pintaa. Onpa musiikkia saatettu kuvata jopa sairaaksi ja rikolliseksikin. ”Tekemisen taustalla ei ole mitään suurempaa visiota. Luotamme, että omalla painolla mennään eteenpäin. Ei siinä vaikuta alkaa venkoilemaan”, Järvelin summaa. ”Tuotantoa ei varsinaisesti yhdistä minkään tietyn sanoman välittäminen, vaan se on enemmänkin simppeliä elämään heittäytymistä. Joissakin kappaleissa on toki kantaaottavampaa meininkiä, jota vuorottelevat kevyemmät tarinat elävästä elämästä”, laulaja Ville-Matti Hannu sanoo. Kappaleet voivat olla hyvinkin erityylisiä, mikä osittain johtuu isosta tekijäporukasta. Monipuolinen ja -miehinen bändi on toisinaan vahvuus, mutta myös haaste, sillä mieltymykset eivät aina kohtaa, jolloin joutuu tinkaamaan, mitä kaikkea esimerkiksi keikoilla soitetaan. Ahkerasti keikkaileva Reindeer Kalashnikov on ennen kaikkea kotonaan lavoilla. Jo alkuaikoina ahkerasti keikkailleen yhtyeen tahti on viime vuosina vain kiihtynyt, ja tälle vuodelle esiintymislavoja on ehditty kuluttaa jo 19 kertaa. Ahkeraan keikkailevalle myös sattuu ja tapahtuu, ja keskustelu ajautuukin pian omituisimpiin ja mieleenpainuvimpiin keikkamuistoihin. Aina esiintymislavakaan ei ole selviö, sillä on bändi joskus esiintynyt myös lumikinoksessa. VÄ LI L LÄ KÄY DÄÄ N POHJA L LA, ENN EN KUIN TAVOI T EL LAA N TAAS PIN TAA. Reindeer Kalashnikov tanssitti opiskelijaväkeä LYYn varjoavajaisissa. R E IN D E E R K A L A S H N IK O V L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 3 / 2 1 6 16
”Joskus syvässä Lapissa keikkaillessamme eräs mieshenkilö paskansi innostuksesta kirjaimellisesti housuihinsa lavan edessä”, Järvelin muistelee. Joskus innokkaita faneja on pitänyt hätistää kesäkurpitsalla nuokkumasta kiipparin päältä. Kemijärven yöttömässä yössä taas mittariin on saattanut kilahtaa neljä keikkaa vuorokaudessa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Bändin jäsenet kertovatkin pitävänsä erityisesti pienissä paikoissa esiintymisestä. ”Siellä jossain tunturissa, jossa paikat ovat niin pieniä, että hyvä jos sisään mahtuu”, Järvelin kiteyttää. Etelässä keikkailukin on pikkuhiljaa lisääntymässä. Tähän asti se on jäänyt hieman vähäisemmäksi, sillä isolla porukalla keikkailu tulee bändille kalliiksi, kun palkkion jakajiakin on, mistä ottaa. Tulevaisuudessa näköpiirissä on uuden musiikin työstäminen. Bändin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa levy näki päivänvalon syksyllä 2015. Voi kuitenkin olla, ettei uuden tekeminen ole automaatio. ”Levy voi ehkä formaattina olla aikansa elänyt. Järkevämpää voisi olla sinkkujen ja musavideoiden julkaisu”, kitaraa soittava Tuomas Autti pohtii. REINDEER KALASHNIKOV KOKOONPANO Jouni J: räpit Wiltsu Portimosta: räpit, laulu Agistas: räpit PuskaJaska: laulu, räpit, basso Kassinen: kitara, taustalaulu Hyrski: rummut, taustalaulu KortsuKoramo: koskettimet Bläk Autti (Pastori): kitara, taustalaulu MITÄ Kahdeksanhenkinen lappilaisyhtye Reindeer Kalashnikov sai alkunsa ideana syksyn huuruisissa öissä ja suurissa tunnelmissa. Jäsenet purkavat luovan hulluuden myrskyjä monisäikeisen, punertavan ja yrttisen musiikin virtaan tarkoituksenaan luoda ikuista uuden ajan musiikkia. Musiikissa yhdistyy rap, suomirock ja psykedelia lappilaisasenteen korven kasvattamaan kylmäpäisyyteen. Instagram: @reindeerkalashnikov Moderni musiikinkuuntelija ei juuri soittimen lukupäätä kuluta, ja musiikin odotetaan löytyvän suoratoistopalveluista. Bändi on jo tehnyt yhden videon kappaleeseen Lapin noita, ja pohdinnassa on tämän postmodernin taidemuodon tiellä jatkaminen. Myös sosiaalisessa mediassa aktivoituminen koetaan nykypäivän tuomaksi haasteeksi, johon täytyy vastata. Bändi päivitteleekin ahkerasti Instagramia, jonne haastattelunkin aikana virtasi kuvia tasaiseen tahtiin. Kuvia, ja myös miehiä heidät keikalla nähdessään ei voi olla panematta merkille poikkeavaksi kuvailtavaa pukeutumista, joka yhdistelee ennakkoluulottomasti kaikkea lampunvarjostimista kimonoihin. ”Meidän on joskus kommentoitu näyttävän siltä, että olemme juuttuneet aikaan, jota ei ikinä ollut, eikä tule olemaan”, Autti toteaa. Sitä, mistä tämä kaikki johtaa, eivät bändin jäsenet itsekään tiedä. Härövarustus onnistuu kuitenkin vilpittömyydessään välttämään itsetarkoituksellisuuden, ja lavalta välittyy kaikessa tekemisen meininki ja täysiä heittäytyminen. ? INNOKKA I TA FA N EJA ON PI TÄ N Y T HÄT IS TÄÄ KESÄKURPI T SA L LA N U OKKUMAS TA KIIPPAR IN PÄÄ LTÄ. R E IN D E E R K A L A S H N IK O V 17 B Ä N D I
D R O N E , M I E H I T T Ä M Ä T Ö N ilma-alus, UAV, nelikopteri, mikä-perkele-sielläsurisee, lennokki, drooni – rakastetulla ja vihatulla lentohärvelillä on monta nimeä. Paluu tulevaisuuteen -elokuvan ennustus kaksituhattaluvun lentävistä autoista ei aivan toteutunut, mutta pienet kauko-ohjattavat lennokit sen sijaan täyttävät taivaita erilaisia tehtäviä suorittaen. Ylivoimaisesti tunnetuin käyttötarkoitus näille laitteille on huvittelu, vapaa-ajan lentely ja harrastusilmakuvaus. Näillä lentolaitteilla on kuitenkin potentiaalia moniin niin sanottuihin oikeisiin tehtäviin: kokeiluja esimerkiksi postinkuljetukseen ja kadonneiden ihmisten jäljitykseen on tehty myös Suomessa. Lapin yliopistossa miehittämättömiin ilma-aluksiin liittyvää sääntelyä tutkivan Mikko Huttusen mukaan lennokkeja koskeva lainsäädäntö on pitkään laahannut perässä. Laitteiden suosio ja nopea kehitys on yllättänyt lainsäätäjän niin sanotusti housut kintuissa. Ilmailuoikeuden järjestelmä on luotu miehitettyä ilmailua varten. Tämä pätee sekä kansainvälisiin sopimuksiin, EU:n sääntelyyn että kansalliseen sääntelyyn. Lainsäätäjä kaikilla tasoilla on joutunut pohtimaan, missä määrin voidaan soveltaa olemassa olevaa järjestelmää ja miltä osin tulee luoda uutta sääntelyä, Huttunen kertoo. EU-tasolla on säännelty ainoastaan yli 150 kiloa painavia laitteita, joihin sovelletaan samoja sääntöjä kuin miehitettyihin ilma-aluksiin. Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA:n ja komission suunnitelmissa on tosin purkaa painoraja ja jakaa lennätykset riskiperusteisesti eri luokkiin. Kansallisella tasolla miehittämättömiin ilma-aluksiin on reagoitu, ja Trafi antoikin kaukoohjattavia ilma-aluksia ja lennokkeja koskevan ilmailumääräyksen OPS M1-32, joka astui voimaan 9.10.2015. Tätä kirjoitettaessa määräykseen ollaan tekemässä joitain selventäviä muutoksia. Huttusen mukaan miehittämättömien ilma-alusten käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti. Erilaisia sovellutuksia on pilvin pimein aina sähkölinjojen ja viljelysten tarkastamisesta malminetsintään. Malminetsintää koskeva Geologian tutkimuskeskuksen ja Lapin yliopiston vuonna 2016 päättyvä UAVMEMO-projekti on tutkinut UAV:iden käytännöllistä ja oikeudellista soveltuvuutta malminetsintään ja kaivostoiminnan valvontaan. Tavoitteena on ollut kehittää aikaa ja kustannuksia säästäviä sekä ympäristöneutraaleja etsintämenetelmiä. Hankkeen ovat rahoittaneet Tekes sekä neljä Lapissa toimivaa kaivosalan yritystä. Entäpä millainen on Pertti Peruslentäjää koskeva sääntely tällä hetkellä? Asia riippuu tällä hetkellä siitä, lentääkö harrastusmielessä vai työkseen. Trafin määräys nimittäin asettaa näille hieman erilaiset vaatimukset. Joka tapauksessa autonomisen eli käyttäjästä riippumattomasti toimivan laitteiston käyttämiseen tarvitaan lupa, käytännössä ilmatilavaraus. Luvanvaraista on myös toiminta yli 25 kiloa painavalla laitteella sekä silloin, kun operoidaan näköyhteyden ulkopuolella. Mielenkiintoinen on Huttusen ilmoille heittämä pointti, johon esimerkiksi rajaseudulla asuva ilmailija voi syyllistyä tietämättömyyttään: Periaatteen tasolla kauko-ohjattavalla ilma-aluksella voisi syyllistyä ILMOJEN HALKI KÄY MIEHITTÄMÄTTÖMÄN ILMA-ALUKSEN TIE T E K S T I J A K U V A T M A T I A S P A R T A N E N L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 3 / 2 1 6 18
ilmatilaloukkaukseen, mikäli lentää laitteella vieraan valtion ilmatilassa. Ilman lupaa rajaa ei saisi ylittää. Käytännössä laitteiden valvonta on kuitenkin hankalaa, ja todellisiin toimenpiteisiin tuskin ihan hevin ryhdyttäisiin. Tilanne, jossa naapurimaan JAS 39 Gripen -hävittäjät tulisivat saattamaan tunkeutujaa pois suvereenista ilmatilasta, on todennäköisesti vain vannoutuneimpien droonipilottien painajaisunta. Ei kuitenkaan ole vaikeaa kuvitella erilaisia riskitilanteita, joita miehittämättömien ilma-alusten lennättäminen voi aiheuttaa. Yksi suurimmista uhkista on törmäyskurssille joutuminen muun ilmaliikenteen kanssa. Siksi esimerkiksi lentokenttien läheisyydessä lennättämistä on rajoitettu. Suomessa maksimilentokorkeudeksi on määritelty 150 metriä, lentokenttien läheisyydessä 50 metriä, ja väistämisvelvollisuus on aina miehittämättömällä ilma-aluksella. Erilaisiin rikollisiin tarkoitusperiin on viranomaispuolella havahduttu: lennokkia voitaisiin hyödyntää terrori-iskussa, ja valtameren takana on tehty havaintoja koptereiden käyttämisestä huumeiden salakuljetuksessa. Lakikirjaa kirjaimellisesti tuijottava voi myös tehdä seuraavan päätelmän: vappusimoissa kauko-ohjattua ilmaalusta lennättävä pilotti syyllistyy ilmaliikennejuopumukseen – ainakin, jos kyse on työtehtävistä. Harrastelijan kohdalla teko voitaisiin tulkita ilmailurikkomukseksi. Alkoholin ja huumeiden käyttökielto on ilmaliikenteessä ehdoton. Droonipilotit voivat myös loukata yksityisyyttä. Samat pelisäännöt siitä, mitä kuvaa ja missä kuvaa, koskevat myös lentäviä kameroita. Aurinkoa ottavan naapurin rauhaa häiritsevä voi löytää itsensä pian lakituvasta. Jos lennokkien käyttö lyö ammattilaispuolella esimerkiksi tavarankuljetuksessa läpi, on trafiikin kasvamiseen jotenkin vastattava. Huttusen mukaan esimerkiksi EASA on väläytellyt eräänlaisten lentoväylien perustamista ammattimaisille toimijoille. Niin sanottu geofencing on GPS-paikannukseen perustuva teknologia, jolla liikenne voidaan turvallisesti ohjata omille väylilleen. Jo nyt kuluttajien saatavilla olevien, varsinkin kalliimpien koptereiden ohjelmointi rajoittaa lentämistä tietyillä alueilla. Valmistajat ovat havahtuneet riskeihin, joita huolimattomat lennättäjät saattavat aiheuttaa. Vakavan onnettomuuden aiheutuminen voisi syöstä koko alan kohti erittäin tiukkaa sääntelyä. Tällä hetkellä laitteiden lennättäminen Suomessa on kuitenkin melko vapaata. Vapaa-ajan lentelijän tulee muistaa, ettei toiminnallaan aiheuta vaaraa ulkopuolisille eikä lennätä alusta väkijoukkojen yläpuolella. Lennättämistä on rajoitettu myös asutuskeskusten yläpuolella: jos kyse on tiheästi asutetusta alueesta, on noudatettava erityistä varovaisuutta. Lennokin paino saakin tällöin olla korkeintaan 3 kiloa. Lennokista tulee ilmetä käyttäjän nimi ja yhteystiedot, eikä yli 150 metrin lentokorkeutta saa ylittää. Ammattimaiseen toimintaan siirryttäessä on toiminnasta tehtävä netti-ilmoitus Trafille ja kiinnitettävä entistäkin enemmän huomiota kaikkiin turvallisuusnäkökohtiin. ? PELISÄÄ NNÖ T SII TÄ, MI TÄ KUVAA JA MIS SÄ KUVAA, KO SKEVAT MYÖ S LEN TÄV IÄ KAMEROI TA. Lennokkitoiminta on hauska harrastus. Ennen ilmaan nousua on syytä kuitenkin tutustua toiminnan pelisääntöihin. Kirkkolammen pieni saari suoraan ylhäältä kuvattuna. 19 I L M I Ö
R B A N E X P L O R I N G eli urbaani löytöretkeily, on lähiympäristön havainnointia, ja sen tutkimuskohteina ovat unohdetut ja tavalliselle kulkijalle näkymättömät tilat, kuten hylätyt ja purkamista varten tyhjennetyt rakennukset. Kummitus talot, sanoisivat pikkulapset. Jokainen meistä varmasti muistaa lapsuudestaan näitä kummitustaloja, joiden kohdalla teki mieli kiihdyttää tahtia, ikään kuin tyhjissä ikkunoissa vaanisi jotain menneisyydestä. Hylätyt, rapistuvat talot ja horsmaa puskevat pihat kuitenkin jäivät kummittelemaan mieliin. Mitä tarinoita nämä hylätyt tilat pitävät sisällään? Miksi niistä lähdettiin? Urbaani löytöretkeily on harrastus, jossa näitä unohdettuja kohteita etsitään ja niissä vieraillaan. Vaikka harrastajakunta onkin löyhä, tunnustetaan harrastajien keskuudessa eräänlaista etikettiä, joka määrittelee, miten näissä karun kauniissa tiloissa toimitaan. ”Ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä.” Näin kuuluu harrastajien keskuudessa ehkä tunnetuin ohjenuora. Säännöillä on tarkoitus varmistaa, että itse käyntikohdetta, sen omistavaa tahoa ja muita löytöretkeilijöitä kunnioitetaan. Tarkoitus on jättää tilat siihen kuntoon kuin ne olivat sinne tultaessa. Itse harrastus tasapainottelee lain rajamailla. Tilat ovat jonkun omistamia, ja sisään menevä voi joutua aiheuttamistaan vahingoista vastuuseen. Alan harrastajat eivät ole vandaaleita, jotka etsivät kohteita, joihin purkaa pahaa oloa tai graffitimaalareita, jotka lähestyisivät tiloja kuten taidemaalari valkoista kangasta. Joskus hylätyt talot taas voivat joutua yhteiskunnan rajapinnalla elävien talonvaltaajien linnoituksiksi, mutta urbaanit löytöretkeilijät eivät kuulu heihinkään. Mistä harrastuksessa sitten on kysymys? Harrastuksen ympärillä velloo mystisyyden sumuverho, jonka raottaminen ei ole helppoa. Vaikka ilmiön kohdalla voi puhua harrastajista, eivät tutkimusmatkailijat ole mitenkään järjestäytynyttä porukkaa. Ei yhdistyksiä, ei jäsenrekistereitä, ei kokouksia pöytäkirjoineen. Salamyhkäisyyden raottamiseksi asia kaipaa joka tapauksessa harrastajan ääntä. Urbaanin löytöretkeilijän jäljittäminen ei kuitenkaan ollut helppo tehtävä siinä missä sammalten peittämän metsien keskellä olevan kummitustalonkaan löytäminen, mutta alan harrastajien yhteystietojen kysely ja salapoliisityö johdattivat minut lopulta rovaniemeläisen Janne Flinckin juttusille. Ja mitenpä muutenkaan, kuin matkalle kohti pohjoista, kohti hylättyä Lappia, joka levittäytyy vuosi vuodelta väestön ikääntyessä, palvelujen keskittyessä kaupunkeihin ja taajamiin, ja Suomen armottoman luonnon lahottaessa puisia rintamamiestaloja. Flinck ei ole mitenkään tyypillinen urbaani löytöretkeilijä, vaikka hän onkin tuonut hylättyjä taloja ja autioita pihoja tunnetuiksi jo useamman vuoden. Ensimmäisen kerran Flinck ajautui harrastuksen pariin raksahommien yhteydessä vuonna 2008. ”Ajattelin, että alan kuvata hajonneita paikkoja. Kaikkea, mikä ei ole muille kaunista”, hän muistelee. Aluksi homma oli luontokuvausta pienellä pokkarilla. Siitä hän liukui T E K S T I J A K U V A T M A T I A S P A R T A N E N U ”OTA VA IN VA LOKUVIA, JÄTÄ VA IN JA LA NJÄ LKIÄ. ” L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 3 / 2 1 6 20