2 / 2017 TIEDON INFLAATIO S. 14 VALLANVAIHTO KUNNISSA LAPIN YLIOPPI LASLEHT I KATUKULTTUURI NOSTEESSA
K E VÄ Ä N V II M E IN E N Lapin ylioppilaslehti on nyt käsissäsi. Lehteä useamman vuoden ansiokkaasti luotsannut Matias Partanen lähti uusien haasteiden äärelle jättäen perinnöksi hyvissä kantimissa olevan ylioppilaslehden. Lehden ulkoasu sekä myös sisältö ovat aivan Suomen ylioppilaslehtien kärkikastia. Siitä meidän tulee kaikkien olla ylpeitä; pohjoisessa osataan ja pystytään tekemään laadukkaasti asioita, vaikka resurssit usein ovatkin pienemmät kuin etelän isoissa kaupungeissa. Kiitos tästä kuuluu sekä väistyneelle päätoimittajalle Partaselle, graafikko Juho Hiilivirralle sekä ahkerille ja sitoutuneille avustajille. Lapin ylioppilaslehti toimii avustajaperiaatteella tarjoten jokaiselle mahdollisuuden tuottaa journalistista sisältöä niin tekstien kuin myös kuvituksen osalta. Lehdellä on toki laatuvaatimukset – joista ei tingitä – mutta se tarjoaa silti matalan kynnyksen paikan astua journalismin maailmaan myös niille kirjoittajille ja kuvittajille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta journalistisesta työskentelystä. Asioiden muuttaminen pelkästään muuttamisen vuoksi ei ole useinkaan järkevää. Täytyy osata arvioida kokonaisuutta ja sen toimivuutta. Lapin ylioppilaslehti on tällä hetkellä formaatiltaan ja ulkoasultaan kilpailukykyinen kokonaisuus, joka tarjoaa sekä sisällöllisiä että visuaalisia nautintoja lukijoille. Aika ajoin lehdeltä vaaditaan myös enemmän viihteellisyyttä; jutut ovat liian pitkiä ja aiheet liian raskaita. Se on hektisen ja kuvallisesti painottuneen mediamaisemamme ominaispiirre. Mielestäni hyvin taustoitettu ja taitavasti kirjoitettu artikkeli toimii kuitenkin viihteellisempänä ja ennen kaikkea sivistävämpänä sisältönä kuin huonosti tuotettu, viihteeksi mielletty pintaraapaisu. Tässä lehdessä käsitellään muun muassa klikkiotsikoita sekä tieteen ja tiedon arvostuksen laskua yhteiskunnassa. Maailmasta ja tiedonvälityksestä on tullut entistä hektisempää ja infotulvasta entistä hallitsevampaa. Kaikilla on kiire – niin ihmisillä kuin päätöksilläkin. Tämä kiire on usein kulttuurisesti opittua, meidän itse itsellemme luoma harha. Lapin ylioppilaslehti jatkaa edelleen laadukkaiden ja taustoittavien juttujen tekemistä yliopistoyhteisöä, pohjoisuutta ja yhteiskuntaa käsittelevillä aiheilla. Lehden kehittäminen ei kuitenkaan pysähdy, vaan uusia ideoita ja toimintatapoja otetaan rohkeasti käyttöön, jos niiden katsotaan palvelevan lehden etua. Tulevaisuuden haasteena ja kehityskohteena onkin nostaa lehden näkyvyyttä yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa, mutta myös paikallisesti Rovaniemellä. Hieno ja laadukas lehti ansaitsee arvoisensa näkyvyyden sekä toivottavasti myös houkuttelee lehden pariin innostuneita ja motivoituneita avustajia. ? Hyvää kevättä! P Ä Ä T O I M I T T A J A A L E K S I I . P O H J O L A POHJOISTA OSAAMISTA J U H O H I I L I V I R T A L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 7 2
PÄÄTOIMITTAJA Aleksi I. Pohjola @aipohjola ULKOASU, TAITTO JA KANSI Juho Hiilivirta @juhohiilivirta YHTEYSTIEDOT lehti@lyy.fi @lapin_ylioppilaslehti Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi puh. 045 110 9293 KUSTANTAJA Lapin yliopiston ylioppilaskunta puh. 044 578 4209 PAINO i-print ILMOITUKSET Pekka Alakoski 040 578 4206 mainosmyynti@lyy.fi TEKIJÄT Tea Koskela, Matias Partanen, Teemu Loikkanen, Terhi Kahila, Heidi Lintula, Vilja Tuohino, Huang Liu, Mikko Roininen, Elena Kyriakou OLISIKO PAASTON AIKA? 6 TÖISSÄ LYYLLÄ 5 HERRA HAARNISKAN PALSTA 7 KUN TIEDOSTA KATOSI TOTUUS 8–11 MONIPUOLISET OPETUSMUODOT 12–13 KÄÄK! TÄTÄ ET TIENNYT KLIKKIJOURNALISMISTA 14–19 VALLANVAIHTO KUNNISSA 20–22 LASTUN KEVÄT 31 KATUKULTTUURI NOSTEESSA 23–27 TENTTIAKVAARION TEHOKKAAMPI HYÖDYNTÄMINEN 28–30 ”KIRJATENTTIKÄYTÄNTÖ ON KONSERVATIIVINEN AKATEEMISEN OPISKELUN MUOTO, JOTA PITÄISI VÄHENTÄÄ. ” –Jarno Valkonen L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 7
TOIMIMMEKO YHTEISÖLLISYYSKUPLASSA? TÄ N Ä V U O N N A ylioppilaskunnan hallituksessa yhdeksi tavoitteeksi vuodelle oli ylioppilaskunnan yhteisöllisyyden kehittäminen. Yhteisöllisyys koetaan ylioppilaskunnassa tärkeäksi, eikä se aiheena ole uusi. Vanhoja ylioppilaslehtiä lukiessa ei voi olla huomaamatta, että yhteisöllisyys tuntuu olevan yksi toistuvia teemoista vuodesta toiseen. Silti kaikesta huolimatta vuosittain puhutaan siitä, etteivät opiskelijat koe olevansa osa Lapin yliopiston opiskelijoiden yhteisöä. Järjestöja muiden aktiivien kanssa jutellessa on vaikea kuvitella minkäänlaisia ongelmia yhteisöllisyyden suhteen. Jaostoissa tehdään poikkitieteellistä yhteistyötä, tapahtumia suunnitellaan yhdessä ja niissä myös käy paljon ylioppilaskuntamme jäseniä. Mikä yhteisöllisyydessä sitten mättää? Viime aikoina mediassa on käsitelty erilaisia kuplia. Suomessa ja myös maailmassa eri vaalien jälkimainingeissa on puhuttu vasemmiston, oikeiston tai sosiaalisen median kuplista. Yhtä kaikki, kuplalla on tarkoitettu tilannetta, jossa ympäristö nähdään vain oman viiteryhmän näkökulmasta, jolloin näkemys todellisuudesta voi muodostua paikkaansa pitämättömäksi. Voidaanko tällainen kupla nähdä myös yliopistomme järjestötoiminnassa? LYYn ja järjestöjen aktiivit tekevät tapahtumia ja toimintaa johon osallistuvat vain ylioppilaskunnan jäsenistä jo valmiiksi aktiiviset toimijat. Ne jäsenet, jotka eivät käy missään, jäävät tämän yhteisöllisyyden ulkopuolelle. Onko tällainen kupla sitten oikeasti olemassa? Tänä keväänä olemme yrittäneet muun muassa LYYn strategiaa työstäessä tietoisesti etsiä opiskelijoita järjestöaktiivien ulkopuolelta kertomaan elämästään ja opiskelustaan Rovaniemellä ja Lapin yliopistossa. Meillä on yliopistossa paljon opiskelijoita, jotka eivät omien sanojensa mukaan koe kuuluvansa mihinkään yhteisöön tai että heillä ei ole yhtään ystävää yliopistolla. Aktiivisena järjestötoimijana on vaikea kuvitella, miltä tuntuu, kun opiskelupaikkakunnalla ei ole ketään, jota edes voisi kysyä illanviettoon, harrastukseen tai auttamaan ja neuvomaan kurssitehtävien kanssa. Tavoitteenamme on, että jokainen ensi syksynä Lapin yliopistossa aloittava opiskelija löytäisi oman yhteisönsä yliopiston piiristä. Oli se sitten opiskelijakaveriporukka, ainejärjestö tai harrastejärjestö. Kukaan ei saa jäädä yksin. ? M A T I A S K A S S A L A Hallituksen puheenjohtaja L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 7 4
TA R T U N MI E L E L L Ä N I uusiin haasteisiin, ja vappuviikon projektikoordinaattoriksi hakeminen oli sellainen sopivankokoinen tähän gradun tekemisen kylkeen (graduohjaajani saattaa olla eri mieltä). Projektikoordinaattorin työtehtävä on uusi ylioppilaskunnassa, joten tartuinkin toimeen mielenkiinnolla ja täynnä ideoita. Jo paikkaa hakiessani tiesin suunnilleen, missä vaiheessa vappuviikon järjestelyissä mennään. Vapaa-ajan jaostossa oli päätetty vapun teema hyvissä ajoin ja vappuviikon ohjelma oli selvillä, kun astuin projektikoordinaattorin sandaaleihin. Minun tehtävänäni on hoitaa käytännön järjestelyitä ja taata, että vappu viikko on onnistunut kokonaisuus. Tehtäviini kuuluu myös monenlainen yhteydenpito yhteistyökumppaneihin, haalarimerkkien ja rannekkeiden tilaaminen, käytännön järjestelyt, kuten lupien anominen vappuaaton tapahtumaan liittyen, sekä vappuviikon viestintä. Tällä kertaa vappuviikko kestää huikeat 11 päivää ja monipuolisesta ohjelmakattauksesta löytyy jokaiselle jotain. Monet vappuviikon tapahtumista ovat Lapin yliopiston opiskelijajärjestöjen järjestämiä. Tänä vuonna tapahtumia on järjestämässä myös ammattikorkean opiskelijajärjestöjä. Järjestöjen lisäksi vappuviikon järjestelyssä ovat tiiviisti olleet mukana LYYn hallituslaiset, etenkin Vesa-Pekka, Harriet ja Anna-Riikka, joiden kanssa olen saanut työskennellä muun muassa VappuRöllöön ja TuristiVapun loppuhuipennukseen eli vappuaaton tapahtumiin liittyen. Monipuolisesta ohjelmakattauksesta johtuen myös rannekkeella on tänä vuonna huikeita etuja. Oma suosikkietuni lienee puoleen hintaan saatava kahvi (ei take away) Loviisasta, jota voinettekin bongata minun juovan sievoisen määrän viikon aikana. Vappuviikon tapahtumista suuntaan ainakin katsomaan LYY speksi – Kieltolakia ja kuuntelemaan ylioppilaskuoro Lucida Intervallan kevätkonserttia, joka keskittyy tällä kertaa kevyempään musiikkiin. Vappuviikon ohjelmasta löytyvät luonnollisesti myös perinteiset merkkimarkkinat, Vesibussi ja Jätkänpatsaan lakitus useiden muiden bileiden ohella. Koko ohjelman voi tsekata VappuRöllöstä tai TuristiVapun Facebook-sivulta. Vappuviikko on tänä vuonna siis hyvin monipuolinen kattaus erilaisia tapahtumia, joten oli luontevaa, että vappuviikon projektikoordinaattorin hakukuulutuksessa mainittiin muun muassa lappilaisen opiskelijakulttuurin ja oman ammattitaidon monipuolinen kehittäminen projektinhallinnan saralla sekä verkostoituminen. Uskon, että olen tämän projektin aikana päässyt jättämään jälkeni lappilaiseen opiskelijakulttuuriin, kehittynyt itse työntekijänä ja projektinhallinnassa sekä verkostoitunut hieman lisää täällä Rovaniemellä. Vapun jälkeen suuntaan katseen kohti syksyllä odottavia uusia haasteita, stay tuned. ? Iida Vesterinen TÖISSÄ LYYLLÄ ”OMA SU O SIKKIET UN I LIEN EE P U OLEEN HIN TAA N SAATAVA KAHV I. ” A L E K S I I . P O H J O L A 5 L Y Y
K UN T E I M M E Y L Ä A S T E E L L A matkan ystävyyskouluumme eteläiseen Viroon, filmirullat piti muistaa pakata laukkuun. Tuolloin kuvasin vielä kameralla, jonka nuoriso mieltää nykyään museoesineeksi. Kuvia oli kuitenkin aina jännittävää tutkia liikkeestä noutamisen jälkeen, sillä koskaan ei tiennyt, millaisia ilmeilyjä oli tullut ikuistettua. Vanhoja otoksia tulee edelleen usein selailtua vahvasti elämänmakuisten valokuva-albumeiden kansien välistä. Ensimmäisellä pidemmällä ulkomaanmatkallani pääsin jo kuvailemaan digikameralla Pariisissa, ja tuolloin teimme siskoni kanssa henkilökohtaiset kuvaamisennätykset. Kuvasimme kaikkea kilpaa aina Versailles’n puiston penkkien koristeellisista päädyistä perinteisempiin kuviin, joista löytyi se Eiffel-tornikin – vähintään kolmestakymmenestäkuudesta eri vinkkelistä tallennettuna. Digitaalisiin vempaimiimme ilmestyi aivan liian suuri määrä kuvia, joita ei jälkeenpäin edes sen kuuluisan Erkin poika Erkki olisi jaksanut katsoa läpi. Kuvakylläinen maailma onkin haastanut pohtimaan kokemuksien merkitystä. Havahtuminen tapahtui pohdittuani omaa keikkakäyttäytymistäni. Iron Maidenin keikat olisivat muistissani astetta laimeampina elämyksinä, jos olisin joka kerta elänyt ne lähinnä ruudun kautta. Miten muka moshaat, laulat mukana Wasted Yearsia, katsot pappojen rokkaamista, ja vielä kuvaat samanaikaisesti lavalla tapahtuvan spektaakkelin siten, että voit silti myöhemmin puhua nimenomaan elämyksestä? Mestarietsivä Nikke Knatterton huudahtaisi allekirjoittaneelle tässä kohdassa suurin piirtein seuraavasti: ”Johtopäätös! Olisi syytä pitää ne kamerat taskussa matkoillakin.” Oletusarvo on kuitenkin nykyään, että kaikki pitäisi tallentaa ja säilyttää todistusaineistona. Kuvat toimivat muistoina paikoista ja ihmisistä, ja näihin muistoihin on myöhemmin toki mukava palata. Jos kuitenkin käyttää matkalla pääosan ajasta kameran kanssa kikkailuun, löytyykö aikaa ympäristön aistimiselle, ihmisten kohtaamiselle ja hetkessä läsnä olemiselle? Hyvästäkin kuvasta puuttuu iso pala aitoutta – tuoksut, äänet, maut ja ihmisten kanssa käydyt keskustelut. Oman muistikortin käyttöä kannattaisi lomilla aktivoida enemmänkin. Ensimmäisiltä matkoilta kertynyt kuvamateriaali on itselläni vähentynyt huomattavasti reissumäärien kasvaessa kutsuttakoon sitä vaikka jonkinlaiseksi oppimisprosessiksi. Reissujen kuvaamisesta on tullut tenttiin lukemiseen verrattavaa toimintaa, jolloin on löydettävä 600 sivun joukosta ne 32 olennaista sivua. Älypuhelinten ja muun teknologian myötä meillä on silti jatkuva rumba päällä. Viime vuonna huomasin kuitenkin, että kaiken hurlumhein välttelylle on olemassa myös oma termi, nimittäin digipaasto. Esimerkiksi matkailupalveluiden elämyksellisyydestä tohtoriksi väitellyt Henna Konu on nostanut tämän kansainvälisesti merkittäväksi nousseen ilmiön esiin yhtenä merkittävänä matkailutrendinä – moniaistisuudelle on siis kysyntää myös markkinoilla. Loma ilman teknologiaa kuulostaa ainakin tämän Snapchatsukupolvea kummastelevan kalkkikaivoksen korvaan houkuttelevalta – vihdoinkin paluu aikaan ennen filmirullia! ? OLISIKO PAASTON AIKA? T E K S T I T E A K O S K E L A K U V I T U S M I K K O R O I N I N E N KUVAKYL LÄ INEN MAA I LMA ONKIN HAAS TA N U T POH T IMAA N KOKEMUKSIEN MERKI T YS TÄ. L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 7 6 K O L U M N I
HERRA HAARNISKA Kirjoittaja toimii korkeassa tarkkailuvirassa LYYn toimistolla. Sitä ennen hän on toiminut legendaarisen yökerho Tivolin vartijana parin vuosikymmenen ajan. J U H O H I I L I V I R T A Vaalit on viimein ohi ja asialliset ehokkaat sai asiallisen määrän ääniä, valtakunnassa siis kaikki hyvin. Paitsi että ei ole. Järjettömistä järjettömin riekkumisjuhla Vappu on valitettavasti jälleen tulossa. Kyllä en ymmärrä semmoistakaan hullutusta. Poistaa sen voisi kalenterista kokonaan! Tai vähintäänkin palauttaa sen luontainen arvokkuus työläisten juhlana. Kyllä eivät ole nämä riekkujat tarpeeksi ahertaneet. Kymmenen päivää riekkumista! Vaikka onhan tässä Vapussa yksi hyvä puoli, sen jälkeen alkaa kesä. Ja rauha. Monta kuukautta aikaa mietiskellä asioita yksikseen ja rauhassa. Kyllä tarvitsee jokainen latautumista. Latautumaan voisi laittaa koko hallituksen työntekijöineen. Olen seurannut toimintaa ja kyllä on taas liian hauskaa, ei töissä pitäisi naurattaa nuin paljon. Työnteko on vakava asia. Opiskelijoiden edunvalvonta on totista hommaa. Liekö tuota vielä ymmärtäneet. Vaikka lienevät saaneen jotain aikaan, vaikka sietää sitä silti epäillä yhä. Tohisevat siitä uudenlaisesta tenttihommasta. Pitäisi senkin olla niin digi ja digi. Kyllä en sitäkään ymmärrä. Ennen tehtiin kuulustelut suullisesti ja hyvin onnistui. Kyllä on paperinenkin hyvä. Käsin kirjotettuna. Se on asiallista ja tarkkuutta vaativaa. Sen verran pitäisi jokaisella voimia olla. Turhaako siellä jatkuvasti juossa jotain sähkölaitetta näpyttämässä. Oppiiko siitä edes mitään. Työtä ja vaivaa siitä vain on. Pitäisi se vähempikin riittää. Se on ryhdikästä että käydään perjantaisin kuulusteluissa, silloin on viikon työ tehty. Tästä uudesta päätoimittajasta en ole vielä ottanut selkoa. Koeajallahan tuo vielä on. Onneksi. Pääsihteeristä sentään päästään eroon, ainakin hetkeksi. Asiallisempaa esimiestä tänne kaivataan, loppuisi tämä jatkuva hölmöily ja hirinä. Josko osaisivat sitten tännekkin palkata asiallisempia työihmisiä. Julkilausumia tässä kaivataan! Aivan ensimmäisenä ottaisin kantaa opiskelijoiden kesätyöllisyyteen. Jokaisen opiskelijan pitää mennä töihin kesäksi. Muuten veltostuvat. Kyllä tämä on nähty. Kyllä on valtiovallan asia järjestää että jokaiselle löytyy tarpeeksi tehokas työpaikka. Saavat sitten vähän voita leivän päälle. Palaavat sitten taas motivoituneena syksyllä takaisin opintojen äärelle. Näin on näreet. Asiallisen tehokasta syksyä odotellessa. ? 7 T A R K K A I L I J A
I K Ä Y H D I S TÄ Ä Iso-Britannian kansanäänestystä Euroopan unionista irtautumisesta – niin kutsuttua brexitiä, Donald Trumpin valintaa Yhdysvaltojen 45. presidentiksi ja populismin nousuaaltoa ympäri Eurooppaa? Se, että ne ovat synnyttäneet uuden termin kuvaamaan aikaa, jossa elämme: Faktojen jälkeinen demokratia – post-factual democracy. Faktat ovat kautta historian olleet toissijainen asia politiikassa ja vallassa; yksikään diktaattori ei ole perustanut henkilökulttiaan faktoihin, mutta toimivissa demokratioissa faktoissa pitäytyminen on yhdistetty rehellisyyteen ja luotettavuuteen. Sen on katsottu olevan osa demokratian luonnetta, jossa tosiasioiden pohjalta tehdään demokraattiset valinnat omien arvomaailmoiden, tulevaisuuden toiveiden ja mieltymysten pohjalta. Poliitikkoja on turha syyttää liikaa tapahtuneesta. Demokraattisissa valtioissa vallan pitääkin heijastella kansakuntaa. Brexit oli demokraattinen kansanäänestys – vaikkakin monimutkaista asiaa ajettiin mustavalkoisena. Donald Trumpin valinta kaikkine sotkuineen ja skandaaleineen oli siltikin INHIMILLISEN TARPEEN INFLAATIO – KUN TIEDOSTA KATOSI TOTUUS T E K S T I A L E K S I I . P O H J O L A K U V I T U S V I L J A T U O H I N O DEMOKRAAT T ISIS SA VA LT IOIS SA VA L LA N PI TÄÄKIN HEIJAS T EL LA KA NSAKUN TAA. M L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 7 8
vaalijärjestelmän puitteissa oikeutettu tulos. Ja populismin nousu on mahdollista ainoastaan tarvittavan kannattajakunnan ansioista. Syyllisiä siis olemme me; demokraattisten yhteiskuntien kansalaiset, jotka sallimme asioiden mustavalkoistamisen ja katsomme suoranaisia valheita sormien läpi – vaikka ne valheiksi osoitettaisiinkin. Moniäänisen maailman dilemma Kun internet oli vielä nuori, ladattiin sille huimia odotuksia. Tieto olisi nyt vapaana kaikkien saatavilla. Hakurobotit etsisivät tietokannoista kaiken mahdollisen tutkimustiedon ja ihmisten käsitys maailmasta monipuolistuisi sivistyksen voittoparaatin saattelemana. Kävikin juuri päinvastoin. Internetistä tuli disinformaation, valeuutisten ja kakofonian täyttämä päästä sitä parempiin lukuihin. Naapurimaat Ruotsi ja Norja investoivat koulutukseen, mutta Suomen linja on valitettavasti viime vuosina ollut toinen”, toteaa Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja, Lapin yliopiston valtio-opin lehtori, dosentti Petri Koikkalainen nykyisen hallituksen koulutuspolitiikasta. Kaiken maailman dosentit Viimeisten vuosien aikana useat tahot lehtien pääkirjoituksista arvostettuihin tieteentekijöihin ovat kiinnittäneet huomiota outoon ilmiöön: Sivistyksen ja tiedon kieltämisestä ja sen suoranaisesta halveksinnasta on tullut hyve. Retoriikka on koventunut – eikä pelkästään retoriikka – vaan myös toteutetut poliittiset päätökset kertovat asenneilmapiiristä. Kun Juha Sipilän hallitus aloitti hallitustaivaltaan, maan eturivin poliitikot – mielipidevaikuttajat ja henkilöt, joiden sanoilla on huomattava painoarvo – antoivat halveksivia lausuntoja tieteestä ja sen tekijöistä. Sipilän jo legendaariseksi muotoutunut ”kaiken maailman dosentit” ja Alexander Stubbin ”Jos aikoinaan professorilla oli kolme syytä olla professori – kesä-, heinäja elokuu – niin jatkossa näin ei enää ole” letkautukset saattoivat olla harkitsemattomia sammakoita, mutta jostain ne silti kertovat. Ne kertovat suoritusyhteiskunnan kiireestä ja kärsimättömyydestä, jossa pitkäjänteiselle tutkimustyölle ei anneta enää samanlaista arvoa kuin ennen. OLISIKO ESIMERKIKSI TA LO U S T IET EEN NOBELIS T I BENG T HOLMS T RÖM VOIN U T SAADA NOBEL-PA LKIN T OA PROJEKT IRAHOI T UKSEL LA? kaatopaikka, jossa algoritmit ohjailevat tiedon esillä oloa ja muodostavat entistä mustavalkoisempia maailmankuvia. Jos internetin utopia oli sivistyksen ja tiedon vapautuminen ja leviäminen, on todellisuus kääntynyt siihen, että valtavasta ja ristiriitaisesta tietotulvasta olennaisen ja oikean tiedon löytäminen ja sen käyttäminen vaatii entistä enemmän sivistystä ja koulutusta – asioita, joista Suomi on ollut kautta historian ylpeä, mutta joiden arvostus on kääntynyt laskuun hetkellä, jolloin niitä tarvittaisiin entistä enemmän. ”Jos Suomi oli aikaisemmin maa, josta tuli paljon korkeakoulutettuja ihmisinä, niin tänä päivänä Suomi on keskitasoa korkean osaamisen kansakuntana eikä nykyisellä koulutusjärjestelmällä ja siihen kohdistuvilla leikkauksilla ainakaan 9 I L M I Ö
”Tutkimushankkeiden rahoitus on mennyt entistä enemmän projektiluonteisemmaksi, jossa rahoitus on sirpaloitunut. Voi esimerkiksi olla, että luonnontieteellisessä tutkimushankkeessa ei ole rahaa ylläpitää tarvittavia laboratorio-olosuhteita”, huomauttaa Koikkalainen. Projektiluonteinen rahoitus ei automaattisesti ole huono asia. Se sopii joihinkin tutkimushankkeisiin hyvin, mutta vaarana on, että rahoituksen sirpaloituessa ja projektiluonteisuuden lisääntyessä pitkäjänteistä tutkimustyötä tarvitsevat tutkimuskohteet jäävät kevyemmän tutkimuksen jalkoihin, kun nopeudesta ja deadlineista tulee tutkimuskentän normi. ”Olisiko esimerkiksi taloustieteen nobelisti Bengt Holmström voinut saada Nobel-palkintoa projektirahoituksella? Kyllä se vaatii pitkäjänteistä työtä. Tieteentekijöiden liiton kanta on, että sirpalerahoitusta ei ainakaan tulisi tästä määrästä enää lisätä”, toteaa Koikkalainen. Poliittista ohjausta Tieteen pitäisi ensisijaisesti lähteä tieteestä itsestään esille nousseista kysymyksistä ja ongelmista. Valtiovallalla on kuitenkin olemassa lukuisia instrumentteja, joilla tieteen tekemistä voidaan tehokkaasti ohjailla. Niin kutsutut sektoritutkimuslaitokset, joita ovat esimerkiksi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Ilmatieteen laitos, Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT ja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, ovat ministeriöiden budjettitalouden piiriin kuuluvia tutkimuslaitoksia. Ne vastaavat ministeriöiden tietotarpeista. Nämä tutkimuslaitokset ja niiden resurssit ovat suoraan riippuvaisia valtion budjeteista. Toinen poliittinen instrumentti on niin kutsuttu profilaatiorahoitus. Yliopistojen profiloitumisen on katsottu valtiovallan toimesta tapahtuvan liian hitaasti ja profilaatiorahoituksen on ajateltu nopeuttavan sitä. Esimerkiksi vuonna 2015 Suomen Akatemia jakoi profilaatiorahoitusta 50 miljoonan euron edestä. Yliopistot laitettiin hakemaan rahaa hakemuksilla, jossa ne esittelevät strategiaansa perustuvia profiloitumistoimia yhdelle tai useammalle tutkimusalueelle. Näin yliopistot on käytännössä pantu kilpailemaan keskenään. Poliittisten instrumenttien ja vipujen käyttö ei toki ole aina huono asia. Profiloituminen voidaan nähdä hyvänä asiana, keräähän se yleensä osaajat ja tieteentekijät yhteen. Selkeät strategiat terävöittävät ja nostavat yliopistojen profiilia. Silti asiaan liittyy myös monia huolen aiheita. Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto kritisoi hiljattain lukuisia hankeja lippulaivarahoituksia. Liittojen mukaan ne lisäävät byrokratiaa ja rahoituksen pirstaloitumista. Hakemusten täyttäminen vie jo nyt kohtuuttomasti tutkijoiden aikaa ja lisää epävarmuutta. Toinen huolen aihe liittyy poliittisiin päätöksiin. Budjeteilla voidaan tehokkaasti ohjailla tutkimuksien aihealueita. Näin tutkimus T IET EEN PI TÄ ISI ENSISIJA ISES T I LÄH T EÄ T IET EES TÄ I T SES TÄÄ N ESI L LE NO U S SEIS TA KYS YMYKSIS TÄ JA ONGELMIS TA. L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 7 10
ei lähde tieteestä itsestään nousseista kysymyksistä, vaan sitä ohjaa raha ja trendit. ”Poliittinen ohjaus haluaa rahoilleen vastinetta ja näin pyrkii kontrolloimaan aiempaa tiukemmin tutkimusta. Mitä kaupallistettavampi ala on, sitä helpompi sen on saada rahoitusta. Täytyy kuitenkin muistaa, että tämä on nollasummapeliä: yhden voitto on aina jonkun toisen tappio”, muistuttaa Koikkalainen. Uusien innovaatiotoiveiden, profiloitumisen, kärkihankkeiden ja lippulaivarahoitusten huumassa poliitikoilta tuntuu kuitenkin usein unohtuvan tieteen tekemisen todellinen luonne: Hankalasti kaupallistettavat sektorit ovat usein uusien innovaatioiden ja kaupallisten hankkeiden peruspilareita. Esimerkiksi humanistiset alat antavat usein perustavanlaatuista ymmärrystä siihen, miksi ja miten ihminen ja yhteiskunta toimivat. Jokaisen alan perustutkimus onkin avain soveltavaan tutkimukseen, jonka avulla saattaa sitten syntyä myös niitä valtiovallan kovasti toivomia kaupallisesti merkittäviä tuloksia. ”Kun soveltava tutkija tai tuotekehittelijä törmää ongelmaan, palaa hän usein perustutkimukseen etsimään vastauksia”, havainnollistaa Koikkalainen. Tieteen politisoituminen Tieteen politisoituminen voi tapahtua itse tieteen tekemisessä esimerkiksi poliittisten instrumenttien ja vipujen vaikutuksesta, mutta se voi tapahtua myös lukutavassa, jolla tiedettä luetaan. Tieteelle tyypillistä on asioiden haastaminen. Voidaankin sanoa, että tieteessä vallitseva paradigma on aina vähiten väärässä oleva. Tämä tieteen luonne, jossa ristiriitaisia ja toisiaan haastavia tutkimustuloksia on saatavilla, tekee siitä hedelmällisen maaperän lukutavan politisoitumiseen. ”Poliitikot lukevat tiedettä samalla tavalla kuin politiikkaa; jos kantoja on useita, niin valitaan tulkinnoista mieleinen omien poliittisten näkökulmien kautta. Poliitikoilla ei välttämättä ole ymmärrystä siitä, miten tiede toimii”, toteaa Koikkalainen. Tieteessä ja tutkimuksissa on olennaisinta perehtyä niihin aineistoihin ja kysymyksiin, joilla tutkimustuloksiin on päästy. Laadukkaat tutkimustulokset julkaistaan arvostetuissa tiedejulkaisuissa, jossa ne joutuvat tiedekentän vertaisarviointiin. Näin syntyy kokonaiskuva tutkimuksesta ja sen luotettavuudesta. Politisoitunut lukutapa ei kiinnitä näihin kysymyksiin huomiota, vaan käyttää pelkästään tutkimustulosta hyödyksi omassa agendassaan – oli se sitten kansainvälisesti vertaisarvioitu tai ei. Tieteen arvostuksen laskua ja poliittisten lukutapojen yleistymistä voidaan kuitenkin torjua. Yksi esimerkki on tieteen popularisointi. Popularisoinnilla voi olla joillekin tahoille huono kaiku, mutta yleisesti ottaen tieteen yleinen kannatus ja hyväksyntä perustuu juuri popularisoinnille. ”Parhaat tutkijat ovat aina onnistuneet kansantajuistamaan omat tutkimuksensa. Se on täysin mahdollista myös niin sanotuissa vaikeissa ja vaikeaselkoisissa asioissa”, huomauttaa Koikkalainen. Tieteentekijöiden onkin syytä ottaa vakavasti lukutavan politisoituminen. Jos joskus tutkijoilla ja yliopistoilla on ollut syntinään kulttuurinen elitismi ja sisäänpäin kääntyneisyys, niin viimeistään nyt siitä ajattelusta on syytä irtautua. Ja myös poliitikkojen on syytä ymmärtää, miksi tiedettä ylipäätänsä tehdään ja miksi sitä tulisi arvostaa. ”Tieteentekijät näyttävät osaamisen tason. Tieto on laajasti ymmärrettynä kulttuuria ja ilman halua ymmärtää, meiltä puuttuisi aivan olennainen inhimillinen tarve”, päättää Koikkalainen. ? T IET EEN T EKIJÖIDEN ONKIN S Y Y TÄ O T TAA VAKAVAS T I LUKU TAVA N POLI T ISOI T UMIN EN. ”POLII T IKO T LUKEVAT T IEDET TÄ SAMA L LA TAVA L LA KUIN POLI T IIKKAA; JO S KAN T OJA ON U SEI TA, N IIN VA LI TAA N T ULKINNOIS TA MIELEIN EN OMIEN POLII T T IS T EN NÄKÖKULMIEN KAU T TA. ” 11 I L M I Ö
L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 7 12
A P IN Y L IO P IS T O N Y L IO P P I L A S K U N TA LY Y nimitti Lapin yliopiston vuosipäiväjuhlassa soveltavan psykologian lehtorin Ville Pietiläisen vuoden opettajaksi. Perusteluissaan LYY nostaa esille Pietiläisen kyvyn hyödyntää erilaisia opetusmuotoja sekä opiskelijanäkökulman huomioimisen. Myös palautteen kerääminen ja hyödyntäminen sekä erityisesti palautteen antaminen saa kiitosta. Tutkiva luonne Pietiläinen on asunut Lapissa suurimman osan elämästään – lapsuutta ja Jyväskylän yliopistossa vietettyä aikaa lukuun ottamatta. Ennen Lapin yliopistoa yksityinen sektori tarjosi haasteita enimmäkseen henkilöstöjohtamisen kentällä. Kun tilaisuus tarjoutui päästä tutkijaksi Lapin yliopistoon, aika oli oikea ja valinta selvä. Tutkiminen on Pietiläiselle luontaista ja se näkyy sekä työssä että vapaa-ajalla. Hän tuntuukin liittävän tutkivan uteliaisuuden kaikkeen tekemiseensä. Esimerkiksi kalastamisesta mielenkiintoista tekee luonnon ekologian ja toiminnan pohtiminen, sekä kalojen liikkeiden ennakoiminen. Parasta on, kun saa itse tehdyillä välineillä kalaa. ”Tulee sellainen tunne, että on jotakin ymmärtänyt oikein”, toteaa Pietiläinen Kovaa henkilöstöhallintoa Pietiläinen on opiskellut kasvatustieteitä, opetusalaa ja psykologiaa. Myös opetusalan tutkimus ja jatko-opetuspuolen tehtävät ovat tuttuja. Yksityisellä sektorilla hän työskenteli henkilöstöhallinnon ja henkilöstöjohtamisen puolella, josta hän päätyi kovempaan henkilöstöhallintoon ja YT-hommiin. Hiljalleen kiinnostus alkoi suuntautua kohti johtamista ja johtamisen psykologiaa. Henkilöstöhallinnon ohella Pietiläinen alkoi syventyä psykodynaamiseen työnohjaukseen, vuorovaikutusilmiöihin ja ryhmädynamiikkaan. Tämä oli tervetullutta vastapainoa kovalle henkilöstöhallinnolle. Tutkimuksellisesti mielenkiintoista on puolestaan se, kun pääsee yhdistelemään johtamisen psykologian ja hallinnollisen johtamisen ilmiöitä keskenään. Ammattina tutkija Pietiläiselle ammatinvalinta ei ole aina ollut mitenkään selvä asia, vaan eri rooleihin on ajauduttu omien kiinnostuksen kohteiden ja taitojen siivittämänä. ”Alana johtamisen psykologia on todella paljon muotoutuva ja itse pystyy vaikuttamaan siihen, miten se muotoutuu, mihin sitä voi soveltaa ja miten sitä voi hyödyntää työelämässä”, miettii Pietiläinen. Pietiläinen näkee itsensä enemmän tutkijana kuin opettajana. Tutkimuksen rakenne ja tutkijan rooli on ollut Pietiläiselle helppoa. Sen sijaan opettajan työ on vaatinut paljon pohdintaa ja harjoitusta sujuakseen luontevasti – mikä on Vuoden opettajan suusta hieman itseironisesti sanottu. Tästä huolimatta Pietiläinen kokee olevansa kuitenkin tällä hetkellä haaveammatissaan. Opetuksen kehittäminen Pietiläiselle kymmenen vuotta on liian pitkä aika tehdä suunnitelmia ja hän pyrkiikin elämään enemmän hetkessä. Maailman tapahtumat ja kansainväliset asiat kiinnostavat, sekä kehittyminen ja kehittäminen. Itsessään hän haluaisi kehittää tutkimusrahoitukseen ja sen hakemiseen liittyvää tietotaitoa. Yliopisto-opetuksessa Pietiläistä kiinnostaa opetusmenetelmien ja -tilojen kehittäminen monipuolisemmaksi ja liikkuvammaksi. ”Itsellä opetuksen painopiste on ohjauksellisissa tavoissa.” Esimerkiksi pelien hyödyntäminen ja näytteleminen voisi korvata osan opetusaineistosta ja niitä hän haluaisi opetukseen jatkossa enemmän. Lisäksi opetustilojen pöytä ja tuoli -tyyppinen asettelu tuntuu jo hieman vanhanaikaiselta. Pietiläinen ottaakin kehityksen malliesimerkiksi Sidneyssä toteutetun pyöreän opetustilan. ”Istumapaikat kulkivat Colosseumin-tyyppisesti koko tilan ympäri.” Tällaisia ratkaisuja voitaisiin kokeilla myös Suomessa. Pietiläinen vastustaa ajatusta istuttaa valmis opetussisältö koko porukalle. Sen sijaan hän lähestyy opetustilannetta siitä lähtökohdasta, että jotakin on yhdessä selvitettävä. ”En ajattele itseäni opettajana.” Pietiläisen kurssi rakentuukin yhdessä tutkimiselle. ”Jos opiskelijat eivät ole täysillä mukana siinä hommassa niin saattaa seota koko kurssi. Minä en pysty yksin viemään niitä loppuun saakka, vaan olen riippuvainen opiskelijoista yhtä lailla kuin opiskelijat minusta”, päättää Pietiläinen. ? L T E K S T I T E R H I K A H I L A K U V A A L E K S I I . P O H J O L A V I L L E P I E T I L Ä I N E N M O N I P U O L I S E T O P E T U S M U O D O T 13 H E N K I L Ö
K K ! ÄÄ L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 7 14
PA AV O VÄY R Y N E N haki Viron kansalaisuutta ja haluaa muuttaa nimeä.” Näin Länsiväylä otsikoi maaliskuussa 2015 ilmestyneen juttunsa, joka koski Väyrysen e-kansalaisuutta ja Viron nimen muuttamista suomen kielessä Eestiksi. Klikkiotsikkojen äiti herätti runsasta huomiota, ja siitä vinkattiin huonoa journalismia ruotivalle Klikinsäästäjät – yhteisölle ennätyspaljon. Lopulta jutusta kanneltiin myös median itsesääntelyelimenä toimivalle Julkisen sanan neuvostolle. Kantelijan mukaan jutusta saa sellaisen kuvan, että tunnettu poliitikko aikoisi hakea vieraan valtion kansalaisuutta ja olisi myös muuttamassa omaa nimeään. Vaikka JSN yhtyikin kantelijan näkemykseen otsikon mahdollisesta tulkinnasta, päätyi se silti antamaan vapauttavan päätöksen. Perusteluissaan JSN pitää otsikkoa arveluttavana, mutta katsoo kuitenkin, ettei Länsiväylä rikkonut hyvää journalistista tapaa. T E K S T I M A T I A S P A R T A N E N K U V I T U S J U H O H I I L I V I R T A Mitä sitten ovat klikkiotsikot ja klikkijournalismi? Ilmiö on varmasti tullut tutuksi joukkoviestimiä netissä seuraaville. Eräiden näkemysten mukaan ilmiö on nykyjournalismin häpeällinen äpärälapsi, toiset taas pitävät otsikointitapaa oivaltavina sanaleikkeinä, kuten Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen analysoi lehden Toimitukselta-palstalla. Klikkijournalismi pitää sisällään kaksi puolta: toisaalta petollisen lukijoiden kalastelun, toisaalta taas perinteisen journalismin luotettavuuden heikentymisen. Alma Median vuonna 2015 järjestämässä kyselyssä klikkijournalismi koettiin koko median uskottavuutta heikentäväksi tekijäksi. Kyselyn mukaan yli 90 prosenttia vastanneista ei usko kaikkiin lukemiinsa uutisiin. Syyllistä klikkijournalismin synnylle voi hakea siirtymisestä internetin maailmaan, uudenlaisten ansaintalogiikoiden äärelle. Koska suurin osa internetissä tarjottavasta sisällöstä on ilmaista, on sisällöntuotannon kulut kyettävä kattamaan jollain muulla tavalla, kuin lukijoilta kerättyinä maksuina. Internetin mainonnasta saatavat tulot perustuvat klikkausten määrään, joten omille KÄÄK! TÄTÄ ET TIENNYT KLIKKIJOURNALISMISTA KLIKKIJO UR NA LISMI KOET T IIN KOKO MEDIA N U SKO T TAVU U T TA HEIKEN TÄVÄKSI T EKIJÄKSI. ! 15 I L M I Ö
OLETKO TEHNYT SEN AINA VÄÄRIN? MIKÄ POVIPOMMI! N P M Y U A U T T H T L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 7 16
TEE TESTI JA YLLÄTY! NYT ON KOVA! Y A U T U I T H T 17 I L M I Ö
sivuille pyritään haalimaan lukijoita mahdollisimman houkuttelevilla otsikoilla, jotka usein sattuvat olemaan sensaationhakuisia ja harhaanjohtavia. Muutos on vaikuttanut myös median käsittelemiin sisältöihin, ja viihteellinen uutisointi on lisääntynyt runsaasti. Toisaalta toimittajakunta suhtautuu klikkijournalismiin negatiivisesti. Kaarina Nikusen Enemmän vähemmällä –tutkimuksen mukaan toimittajat ovat huolissaan siitä, että klikkausten määrä alkaa ohjata journalistista sisältöä. Toimituksissa klikkauksia seurataan silmä kovana, ja paljon klikkauksia saavien juttutyyppien kaavaa aletaan kopioida jatkossakin. Uutisten tuotantoa määrää se, mitä klikataan. Yhtenä syynä klikkijournalismin lisääntymiseen on esitetty Amppareiden kaltaisia uutisportaaleja, joissa otsikot kilpailevat huomiosta raadollisimmillaan. Pikaisesti tehdyn otannan perusteella suomalaisia kiinnostavat paljas pinta ja sensaatiohakuiset jutut, joiden yhteiskunnallinen merkitys on lopulta paperin ohut. Oppilaidensa kanssa seksiä harrastavat opettajat ja karjalanpiirakoita henkensä pitimiksi myyvä joensuulaisnainen keikkuvat klikatuimpien uutisten kärjessä. Tapa otsikoida uutisia on kääntynyt päälaelleen – enää otsikkoon ei yritetä tiivistää uutisen pääsisältöä, vaan otsikosta pyritään tekemään lukijaa kiusoitteleva. Ilkka Pernun Journalisti-lehden juttua varten tehtyjen haastattelujen perusteella toimituksissa ei seurata Amppareissa menestyviä juttuja. Ehkä tämä voikin olla totta, ja huomionarvoista on myös se, että Ampparit eivät anna luotettavaa kuvaa medianseurannasta, sillä palvelun tyypillisin käyttäjä on noin 40-vuotias mieshenkilö. Se, etteivät toimittajat seuraa Amppareita, ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö klikkauksille annettaisi merkitystä. Hyvää journalistista tapaa tulkitseva ja sananja julkaisemisen vapautta puolustava Julkisen sanan neuvosto on H ENÄÄ O T SIKKOON EI Y R I T ETÄ T IIV IS TÄÄ U U T ISEN PÄÄSISÄ LT ÖÄ. O L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 7 18
! klikkiotsikoiden kanssa puun ja kuoren välissä. Ärsyttävien klikkiansojen lisääntyminen rapauttaa journalismin uskottavuutta, mutta kielipoliisin asemaa neuvosto ei halua itselleen ottaa. Hyvän journalistisen tavan ohjenuoran, Journalistin ohjeiden 15 kohta sanoo otsikoinnista seuraavaa: ”Otsikoille, ingresseille, kansija kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.” Tämä lopulta vapautti myös Länsiväylän Väyrysuutisoinnin. Vaikka otsikko tasapainoili väärinymmärryksen rajamailla, itse jutusta kuitenkin selviää, mistä lopulta oli kysymys. Suoranainen virhe olisi voinut johtaa langettavaan päätökseen. Neuvoston puheenjohtajan Elina Grundströmin mukaan asiassa on huomioitava myös kolikon toinen puoli – sananvapaus. Ohjeiden kriittisempi tulkinta tai ohjeiden suoranainen päivittäminenkään tuskin kykenisivät suitsimaan klikkiotsikointia. Tarkempi suuntaviivojen asettaminen voitaisiin tulkita nurinkurisesti sananvapauden rajoittamisena. Se, että jokin ärsyttää, ei oikein vielä riitä syyksi kieltämiselle. Toimitukset määrittelevät itse vapaasti, millaisia sisältöjä julkaisevat. Jos ylilyöntejä tapahtuu, ne voivat joutua jonkinlaiseen edesvastuuseen. Markkinoiden logiikka on armoton: koska kauppa negatiivisesta huomiosta huolimatta kuitenkin käy ja klikkaukset kerryttävät mediatalojen kassaa, ei toimituksilla ole mitään syytä toimia toisella tavalla. Klikkijuttu toimii kuin ilmainen ämpäri. Sen merkitys on olematon, mutta se vetää. Eikä klikkijournalismissa välttämättä ole kysymys uudesta ilmiöstä. Neljäkymmentäyhdeksän vuotta sitten perustetun Julkisen sanan neuvoston ensimmäinen päätös nimittäin koski oman aikansa klikkiotsikkoa. Ruotsinkielisen Nya Pressenin sensaationhakuisesti otsikoitu lööppi herkutteli kuumiesten hukkumisella, vaikka tarkempi syyni osoitti avaruudesta palaavien astronauttien laskeutumisen mereen lähinnä riskialttiiksi. Norjalaiset sosiologit Johan Galtung ja Mari Holmboe Ruge määrittelivät 1960-luvulla lähteestä riippuen 12–15 uutisen kriteeriä. Niitä ovat muun muassa negatiivisuus, raadollisuus, eliitin asiat, yllätyksellisyys ja voimakkuus. Televisioiden yleistyminen muutti kriteerejä viihteellisempään suuntaan, ja nykyään Galtung pitää viihteellisyyttä jopa kriteereistä tärkeimpänä. Klikkiotsikot ovat yksi etappi tässä journalismin viihteellistymisessä. Ehkä halpa, sensaationhakuinen journalismi on kuitenkin tulossa tiensä päähän, ja klikkiotsikointi on ollut verkkoon siirtyneen journalismin kasvukipuja. Klikinsäästäjien kaltaiset liikkeet ja yleisön korostunut lähdekriittisyys puhuvat tämän havainnon puolesta. Ilmiö on kuitenkin itse itseään ruokkiva: niin kauan kuin klikkiotsikot vetävät, niitä tehdään lisää. ? H H O KLIKKIJU T T U T OIMII KUIN I LMA IN EN ÄMPÄ R I. SEN MERKI T YS ON OLEMAT ON, MU T TA SE VETÄÄ. 19 I L M I Ö
L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 7 20