Kuohu 1/2017 - Lehtiluukku.fi

1/2017 ArtovA / ArAbiAnrAntA–toukolA–vAnhAkAupunki -kulttuurijA kAupunginosAyhdistys ry Minkälaisen maailmasuhteen luot, mihin asioihin ja millä energialla haluat vaikuttaa, pohtii Veera Uusoksa. s. 8 Yhteisiä pelisääntöjä noudattamalla eletään hyvää elämää luonnon kanssa, painottaa Annika Harlio. s. 12 Nuorten naisten maailmaa valottavat Janina Koskenniska ja Hansu Kauppila. s. 5 ”Minä maailmalla” voi olla mielenkiintoinen matka minuuteen, kertoo Miika Sibelius. s. 11
2 Arabianrannan, Toukolan ja Vanhankaupungin sitoutumaton, neljä kertaa vuodessa ilmestyvä kulttuurija kaupunginosalehti. Lehti jaetaan kotitalousjakeluna ja sitä on saatavissa lisäksi useista jakelupisteistä. Kuohu on luettavissa myös verkkolehtenä sekä näköisversiona kaupunginosayhdistyksen sivuilta osoitteessa www.artova.fi. JULKAISIJA Artova ry. Intiankatu 1, 00560 Helsinki. p. 0442750180 Lehden teKIJät PääToImITTAjA Tarja Törmänen ToImITusPääLLIKKö Noora Lindroos ToImITusNeuVosToN jäseN milla Niini TAITTo jenni Honkanen ja Atte Vehviläinen KANNeN KuVA Kaisa Karawatski, kaisakarawatski@gmail.com Kiitos kaikille avustajille! SähKÖPOStI JA ILMOItUSMYYntI kuohu.toimitus@gmail.com artova.koordinaattori@gmail.com PAINo Botnia Print jAKeLu Helsingin jakelu-expert JAKeLUPISteet Arabianrannan kirjasto, Kallion kirjasto, Kumpuoti, Kumpulan kylätila, metropolia, m-kauppa, K-market Arabia, Kääntöpaikka, Bokvillan, olotila, siwa, Tekniikan museo, unisport, sarjakuvakeskus. Kuohu ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Ilmestymisaikataulun löydät Kuohun Facebook-sivulta ja www.artova.fi. Kuohun artikkeleissa ilmaistut mielipiteet ja näkemykset ovat kirjoittajien omia eivätkä välttämättä edusta lehden kantaa. Pääkirjoitus tarja törmänen 1/2017 Artova (Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki kulttuurija kaupunginosayhdistys ry) on Arabian alueen ihmisten – asukkaiden, työntekijöiden, yrittäjien, opiskelijoiden sekä muiden alueesta kiinnostuneiden – yhteisö. Artova on pääkaupunkiseudun aktiivisin kaupunginosayhdistys. se järjestää taideja kulttuuritapahtumia, osallistuu monipuolisesti kaupungin kehittämiseen sekä pilotoi uudenlaisia toimintamalleja ja käytäntöjä. Artova kokoaa yhteen erilaisia toimijoita ja avaa samalla yllättäviä näkökulmia. Artova saa mahdottomaltakin vaikuttavat projektit toteutettua. Tärkeää on itseohjautuva ja omaehtoinen toiminta. Artova on myös tehnyt uraauurtavia avauksia vallan ja vastuun jakamisessa ja päätösvallan siirtämisessä suoraan alueen toimijoille. monipuolisen ja vaikuttavan toiminnan mahdollistaa aktiivisten vapaaehtoisten suuri joukko. Artova on meidän kaikkien! Tule mukaan tekemään Artovan alueesta entistäkin parempi ja hauskempi! Lisätietoa: www.artova.fi. Artovan perustoiminta on riippuvainen jäsenmaksuista. Tue mahtavan monipuolista toimintaa maksamalla jäsenmaksu 15/10 euroa tilille 800012-70827323 (käytä viitettä 3696) ja täyttämällä liittymislomake sivulla www.artova.fi. Kiitos! Vaikuttamista “Laajin paikka maailmassa, joka on vielä tutkimatta, löytyy itsen sisältä. Sinne on yhtäaikaa pitkä ja lyhyt matka. Tätä matkalippua ei tarvitse ostaa, se tarvitsee vain päättää ottaa.” Muistan jokunen vuosi sitten lukeneeni “Nuoret luupin alla” –tutkimuksesta ja sen tuloksista. Nuorten oma tulevaisuuden journalistien media, Tutka (www.tutka.pro, Turun ammattikorkeakoulun medianomiopiskelijat), uutiskoi tutkimuksesta otsikolla “Tutkimus vahvistaa: Nuoria ei vaikuttaminen kiinnosta”. Mielestäni kiinnostaa. Voi olla, että parin vuoden aikana on tapahtunut kehitystä, koska Suomessa, somessa ja maailmallakin on tapahtunut paljon. Tai ehkä se, minkä koemme olevan vaikuttamista, osallistumista ja osallistamista, olisi hyvä määritellä uudelleen. Ja silloin, kun se koskee nuoria, ottaa nuoret vahvasti mukaan määrittelyyn. Minun kartallani vaikuttaa kannattaa aina ennen kaikkea ja ensisijaisesti itseensä. Sitten vasta muihin. Ja muistaa, että vaikuttaminen(kin) on aina vastavuoroista. On hyvin tervettä tulla välillä jopa siinä määrin vaikuttuneeksi, että vaihtaa mielipidettään, ajatusmalliaan, tekemistään tai toimintamalliaan. Kuohusta löydät mm. kahden nuoren mielenkiintoiset kirjoitukset (s. 5). Hansu Kauppila ja Janina Koskenniska ovat nuoria naisia, jotka haluavat vaikuttaa. Ja uskaltavat sanoa ääneen, miten. Veera Uusoksa uskoo, että meillä kaikilla on asioita, joihin haluamme vaikuttaa (s. 8). “Kysymys onkin minkälaisen maailmasuhteen luot, mihin asioihin ja millä energialla haluat vaikuttaa”, hän pohtii. Kuohu on ensisijaisesti hyvän mielen lehti. Kulttuurija kaupunginosalehti on myös vaikuttamisen kanava. Toivon sen vaikuttavan myönteisesti haluun vaikuttaa omaan elinpiiriin, oli se sinun maailmassasi lähellä, tässä ja nyt omalla alueella tai jossain pidemmällä ajassa ja universumissa. P.S. Äänestämällä vaikutat. Muista kunnallisvaalit. Ennakkoäänestys kotimaassa keskiviikosta tiistaihin 29.3.–4.4. Varsinainen vaalipäivä 9.4. P.P.S. Alueemme asioihin voit vaikuttaa myös toimimalla kaupunginosayhdistyksestä käsin. Artovan kulttuurija kaupunginosayhdistyksen toiminta perustuu vahvasti vapaaehtoisuuteen. Jäsenmaksummekin on vapaaehtoinen. Tue mahtavan monipuolista toimintaa maksamalla jäsenmaksu 15/10 euroa tilille 800012-70827323 (käytä viitettä 3696) ja täyttämällä liittymislomake sivulla www.artova.fi. Teema: Minä & Maailma
3 Räppi-workshoppeja ja pukusuunnittelua Bokvillanissa A sukastalo Bokvillanin yläkerta on saanut uudet ”vuokralaiset”. Arabian asukastalot on tarjonnut työskentelytilaa vuosittain vaihtuvan toimijan käyttöön vuodesta 2014 lähtien. Huoneen vuokra on maksettu eurojen sijaan alueellisen toiminnan muodossa. Tällä kertaa vuokrattavia huoneita ja vuokralaisia on kaksi, joten asukastaloille on tiedossa entistä enemmän uutta ja erilaista toimintaa! Vuoden 2017 toinen vuokralainen on Matti Salminen, paremmin Jodarok nimellä tunnettu rapmusiikin moniottelija. Vuonna 2002 julkaistun Kemmuru EP:n jälkeen Jodarok on esiintynyt niin soolona kuin Aivovuoto-yhtyeen ja improvisaatio-ryhmä Freerapin kanssa. Musiikin lisäksi häneltä luonnistuu mm. käsikirjoitukset, musiikkivideot, kuvataide ja räpin opettaminen. Jodarokin filosofiana onkin ”pysyvästi vaiheessa” eli hän antaa inspiraation viedä uusiin suuntiin. Bokvillanin huoneessa tarkoituksena on ideoida, kirjoittaa ja hioa projekteja studiokuntoon. Etenkin alueen nuoret pääsevät vuoden 2017 aikana nauttimaan Jodarokin taidoista räppi-workshoppien myötä! Muillekaan alueen asukkaille ja toimijoille ei varmasti jää Jodarokin toiminta huomaamatta Bokvillanissa järjestettävien tapahtumien kautta. Bokvillanin ullakkohuoneeseen vuonna 2017 asettuu Laura Havimo, joka toimii pukusuunnittelun, valokuvauksen ja stailauksen parissa. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelija tekee pukusuunnittelun opinnäytetyötään ja tulee ohjaamaan Bokvillanin vieraita satujen, elämysten, voimautumisen ja tiedon äärelle pukujen ja pukeutumisen kautta. Huhujen mukaan myös häitä suunnittelevien parien kannattaa pitää silmät ja korvat auki! Toivotamme Jodarokin ja Lauran tervetulleiksi Bokvillaniin ja Arabianrantaan! Mielenkiinnolla odotamme näiden kahden hyvin eri alojen toimijan kädenjälkeä asuinympäristöömme! Lauran blogi löytyy osoitteessa: blingalong.blogspot.fi Yhteisöllinen toimija koordinoimaan asukastoimintaa Eija Saarikivi toiminnanjohtajaksi asukastaloille A rabian Asukastalojen toiminnanjohtajana työskentelee helmikuun alusta alkaen toukolalainen kulttuurija yhdistyskonkari Eija Saarikivi. Eija valittiin vuodeksi Jutta Kivistön sijaiseksi koordinoimaan asukastoimintaan Kääntöpaikalle ja Bokvillaniin. Eija pitää asukastoimintaa todella hyvänä asiana. Hän kokee asukastoiminnan alueen yhteisöllisyyttä ja hyvää henkeä ylläpitävänä ja haluaa korostaa sen avoimuutta ja osallistumisen mahdollisuutta matalallakin kynnyksellä. Vaikka Eija on vasta tutustumassa työnkuvaansa ja asukastalojen toimintaan, ottaa hän todella mielellään vastaan erilaisia ideoita uudesta toiminnasta ja osallistumisen mahdollisuuksista sekä vastaa kyselyihin tiloista ja toiminnasta. “Haluaisin korostaa asukastoiminnan avoimuutta ja lisätä yhteistyötä alueella toimivien tahojen kesken. Pidän tapahtumista ja toiminnan tuomisesta esille ja ulos”, Eija kuvaa omaa visiotaan alkaneesta työstä. Toiminnanjohtajan työ on hyvin vaihtelevaa ja työpäivät elävät muun muassa asukastaloilla vierailevien ihmisten mukaan. Hyvinkin yllättäviä kysymyksiä voi tulla vastaan kesken työpäivän. “Käytännössähän autan mielelläni vaikka villasukan kantapään teossa tai käspaikan kirjonnassa, mutten ole ihan varma, miten minulla on siihen työn puitteissa aikaa. Ehkä järjestämme niille oman ajan!”, kertoo käsitöidenkin ammattilainen Eija selkeästi innoissaan uuden tehtävän edessä. Asukastalojen uuteen toimijaan Eijaan saa yhteyden kasvotusten asukastalojen avoimissa ovissa Bokvillanissa maanantaisin ja Kääntöpaikalla torstaisin. Viestiä voi laittaa myös sähköpostilla, puhelimella ja Facebookissa. Eijan motto: ”Tehdään yhdessä kunkin osaamista kunnioittaen”. KUVASSA Asukastalojen toiminnanjohtaja Eija Saarikivi KUVA Pauliina Moona yhteisösivu Arabian asukastalot ry Puh. 0442750180 arabianasukastalot@gmail.com Toimistojen aukioloajat & avoimet ovet: Maanantaisin klo 10-18 Bokvillan, Hämeentie 125 Torstaisin klo 10-18 Kääntöpaikka, Intiankatu 1 Facebook: Arabian Asukastalot Ryhmä asukastalojen tapahtumista ja toiminnasta kiinnostuneille Facebookissa: Arabian asukastalojen vapaaehtoiset Leila Mäkelä Kirjoittaja on Arabian asukastalojen hallituksen varapuheenjohtaja sekä asukastalojen aktiivinen vapari ja käyttäjä. Kielikahvilakuvat: Harriet Rabe
4 Come and refresh your foreign language skills at Kaffila Bokvillan’s language cafe T he language café is for anyone who would like to practice speaking foreign languages or help other people learning, while having a cup of tea or coffee. It is also a good way to meet new people! We have many participants that come to learn more Finnish, so Finnish native speakers are most welcome. But there are also tables with other languages like German, Portuguese, French, Arab, Japanese, Swedish, Russian and Italian, coordinators Harriet Rabe and Joana Alberto explaine. So far there has been between 10 and 20 people participating in each meeting. You don’t have to register beforehand — it is possible to just drop by on Wednesdays at 6pm and decide which table you would like to sit at for that evening. There is also a group on Facebook, where reminders and other information are posted. There you can also ask specifically if someone is coming to speak the language you wish for. I personally find language cafés a nice way to practice. I have learnt a lot of my French that way. And as for Finnish, whereas unfortunately in daily life, I still am often too shy to speak it, in the kielikahvila, it is easier ”über meinen Schatten zu springen” to ”jump over my shadow”, meaning, to overcome timidity, says Harriet. The language café @ Bokvillan Every Wednesday at 6pm Facebook: Language Café // Kielikahvila in Kaffila Bokvillan yhteisösivu Kielikahvilassa keskustellaan eri kielillä pöytäkunnittain. Kevään kaupunkitaidekursseilla vielä tilaa! onko katuja kaupunkitaide aina kiehtonut? Nyt on mahdollisuus päästää luovuus valloilleen. Bokvillanin Kaupunkitaidetta – Luovuuden äärirajoilla –kurssilla nyhjäistään tyhjästä. Kurssilla harjoitellaan dyykkausta ja Trash Designia. Kääntöpaikan Katutaidekurssilla opetellaan erilaisia katutaiteen tekniikoita, kuten stencil, tagi ja graffiti. molemmat kurssit huipentuvat Arabian Katufestivaaleille. Lisätietoa www.arabianasukastalot.fi
5 M iten tulla itsevarmemmaksi ihmiseksi? Olen miettinyt asiaa paljon. Pyörinyt ja hyörinyt sängyssä yöllä, nukkumisen sijaan miettinyt. Itsevarma. Tällä sanalla hyvä ystäväni Oona kuvaili minua ’’Janina muiden suusta’’-postauksessa blogissani. Sana oli minulle yllätys. En ollut ajatellut, että joku saattaisi ajatella minua itsevarmana. Tai sellaisena ihmisenä, josta huokuisi itsevarmuus. Omasta mielestäni olen ollut melko rankan kiusaamisen kohteena, niin kasvotusten kuin netissä. Kiusaaminen on aina liittynyt ulkonäkööni. Ajattelen, että kiusaajat eivät ole keksineet muuta, fiksumpaa tai parempaa aihetta. Olin 13-vuotias, kun minulle puhkesi todella paha akne ja voitte kuvitella miten se sai masentumaan. Helpotusta ei tuonut se, että koulun käytävillä saatettiin tulla sanomaan: ’sulla on ihan järkyttävän paljon finnejä’’ tai ’’hoidatko sä sun ihoa’’. Sama jatkui sitten nettiin, kun aloitin bloggaamisen ja kiusaajat piiloutuivat anonyymi-hahmon taakse. Tuli kommentteja blogiin ja erilaisille kyselypalstoille. Kun akne oli selätetty monien vuosien antibioottikuurien, kasvohoitojen, voiteiden ja e-pillereiden avulla eikä näillä henkilöillä ollut enää uutta sanottavaa aiheesta, päättivät he ruotia ’’järkyttävää painonnousua’’ ja kuinka ’’mun pitäisi kiinnittää enemmän huomiota mun syömiseen’’. Jos postauksessa oli yksikin kuva minusta tai ruoasta niin pystyi olemaan 100% varma siitä, että kommenttiboksi alkoi laulamaan. En missään vaiheessa ottanut kommentteja itseeni niin, että ajattelisin itseäni lihavana, mutta jatkuvat ilkeät komJanina Koskenniska Kirjoittaja janina Koskenniska on elämästä nauttiva nuori nainen, joka rakastaa bloggaamista sekä kauniiden ja inspiroivien asioiden valokuvaamista. Hyvää ruokaa unohtamatta. janinan blogi: https://janinaurora.blogspot.fi / member of Indiedays Inspiration. nuorten kynästä WHAT’s WRoNg WITH BeINg CoNFIDeNT? mentit ja negatiivisen ilmapiirin luominen blogiini oli minusta turhaa. Jälkikäteen ajatellan, annoin tämän jatkua aivan liian pitkään, kunnes sain oikeasti tarpeekseni. Tein elämäni ensimmäisen (ja toivottavasti viimeisen) rikosilmoituksen. Surullista, että vasta noinkin radikaalin teon jälkeen olen saanut jatkaa rakasta harrastustani, bloggaamista, rauhassa. En ole aina ollut itsevarma, en todellakaan. Voisin sanoa, että silloin kun lopetin muodostelmaluistelun, opin rakastamaan itseäni aivan uudella tavalla. Lihaksien tilalle tuli rasvaa ja paino nousi parilla kilolla, mutta se ei mua silti haitannut. Tunsin itseni aivan samaksi henkilöksi, mutta samaan aikaan mun mieli ja keho olivat kohdanneet aivan uudella tavalla. Meillä kotona ei ole yli kymmeneen vuoteen ollut vaakaa eikä sitä ole edes tarvittu. Onko sillä oikeastaan mitään väliä, mitä lukua se vaaka näyttää jos itsellä on hyvä olo? Olin hyvin kummissani, kun latasin itselleni appin, joka seuraa naisen kuukautiskiertoa ja siinä oli kaksi pakollista kohtaa: nykyinen paino ja tavoitepaino. Miksi kuukautissovelluksessa pitäisi miettiä omaa tavoitepainoa? Minä ainakin latasin kyseisen sovelluksen oman kiertoni seuraamiseen. Olen aina tykännyt laittautua. Meikata paljon ja kiinnittää huomiota pukeutumiseen ja siihen miltä näytän. Tosi monella ihmisellä on kuva siitä, että laittautumisella haluttaisiin miellyttää muita. Kliseisin syy minkä oon kuullut on se, että naiset laittautuvat miehiä varten. Minä haluan omalla laittaumisellani tuoda itselleni hyvää fiilistä. Laittaa itselleni nätin sävyistä huulipunaa ja vartaloa imartelevat vaatteet, koska ne tuovat hyvän fiiliksen ja koen, että tämä hyvä fiilis välittyy myös muille. Joku voi kokea, että onpa kovin ulkonäkökeskeistä, ja rehellisesti sanottuna: minulle itselleni tulee itsevarmempi olo näin. Samalla: koskaan ei ole ollut ongelmaa mennä kauppaan ilman meikkiä ja pieruverkkareissa. Tosi moni meistä pitää itseään epävarmana aivan turhaan. Mitä jos ensi kerralla, kun katsot peiliin, kiinnittäisit huomiota niihin kohtiin itsessäsi jotka ovat aivan upeita. Kauniit silmät, iloinen hymy, mahtava peppu, söpöt naururypyt...Eikä tarvitse edes miettiä ulkonäöllisiä piirteitä, voit myös miettiä tai kysyä kavereilta missä juuri sinä olet hyvä. Voit olla paras kuuntelija, mitä jokainen ystävä tarvitsee, positiivisin tsemppari, mahtava ruoanlaittaja.. ’’Jonkun silmissä sun epätäydellisyys on täydellistä’’. En tiedä mitään upeampaa kuin se, että naiset tukevat toisiaan. Kehutaan toista, autetaan huonon hetken koittaessa ja riemuitaan yhdessä toisen onnesta. Olen tutustunut nyt vasta hetkittäin yhteen maailman tsemppaavimpaan ihmiseen ja haluan itse ottaa mallia hänestä. Hän saattaa yhtäkkiä todeta ’’en tiedä ketään, jolle sopii ton väriset farkut yhtä hyvin kuin sulle’’. Tällaiset sanat saavat minulle suuren hymyn huulille ja halun jakaa positiivisuutta muillekin. On tärkeää ympäröidä itsensä positiivisilla ihmisillä, jotka haluavat hyvää. Ihmiset, pysykää yhtä ihanina kuin olette. KUVA Janina Koskenniskan kotialbumi. janina Koskenniska miettii, onko itsevarmuudessa jotain vikaa ja mitä se itse asiassa on? J okainen meistä osaa halutessaan aiheuttaa toiselle pahan mielen tavalla tai toisella. Onko se kuitenkaan se tapa, miten oikeasti haluamme toimia ja kohdata muut ihmiset? Mitä jos sen sijaan, että halveksuisin, kysyisinkin: mitä kuuluu? Sen sijaan, että kadehtisin, kysyisinkin: miten olet saavuttanut tavoitteesi? Ihailen rohkeuttasi. Jokaisella meistä on jotain, mitä kellään muulla ei ole. Meillä on ominaisuutemme, joista muotoutuu täydellinen minä, se paras mahdollinen. Mitä jos keskittyisin enemmän siihen ja pyrkisin joka päivä kohti parepaa minää? Mitä jos joka päivä pyrkisin siihen, että hyväksyn ympärillä olevat ihmiset täysin varauksetta? Mitä jos näkisinkin, että vaikka tuo ihminen on erilainen, ja hänessä on jotain, mikä tuntuu vieraalta, ymmärtäisin, että juuri siitä minä voin oppia? Olen kokenut viime aikoina, että elän maailmassa, johon mahtuu hirvittävästi ihmisten ilkeyttä. On paljon asioita, mitä haluaisin tehdä, mutta realistina ymmärrän, että en kykene. Kuitenkin voin joka päivä omilla valinnoilla vaikuttaa ympärillä oleviin ihmisiin. Kukaan ei ole täydellinen, mutta aina voimme pyrkiä tavoitteita kohti. Tästä eteenpäin sitoudun pyrkimään joka päivä kohti jokapäiväistä vaikuttamista. Niin kauan, kun voin itse omalla toiminnallani ja valinnoillani vaikuttaa ympärilläolevien ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen, teen niin. Tahdon! hanna-Riikka Kauppila Kirjoittaja Hanna-Riikka Kauppila on 23-vuotias Helsingissä asuva idealismiin taipuvainen liiketalouden opiskelija, joka analysoi elämää ja ympäristöä pyrkien ymmärtämään eri ihmisten näkökulmia ja kokemuksia. mINuLLA oN sINuLLe joTAIN. PeACe AND LoVe, IHmIseT. Peace and love, Hanna-Riikka “Hansu” Kauppila sanoo. mutta mitä se täsmälleen tämän päivän nuorelle tarkoittaa? Ilahdutavasti ainakin omilla ajatuksilla,teoilla ja valinnoilla vaikuttamista. HYVä TYö! Loppukirin käsityökerho kutoo sukkia vauvoille! Erittäin suositussa kerhossa puikot heiluvat kahdesti viikossa, kerhossa tehdään monenlaisia käsitöitä – mikä milloinkin innostaa ja on ajankohtaista. Vauvansukat ovat kestosuosikki. Kuvan sukat lähtivät yhteensä 35 parin kokonaisuutena kohti kotimaisia sairaaloita. mIKä LoPPuKIRI? Suomessa ainutlaatuinen, yhteisöllinen ja omatoimisuuteen perustuva senioritalo Loppukiri on asuttanut ikäihmisiä Arabiassa jo yli 10 vuotta. Vuonna 2006 Arabiankadun ja Birger Kaipiaisen kadun kulmaan valmistuneessa talossa on 58 omistusasuntoa ja runsaasti yhteistiloja. Asukkaat harrastavat yhdessä, sillä Loppukirissä on huomattu, kuinka virikkeellinen elämä ja mielekäs tekeminen edistää hyvinvointia. KUVA Heli Stenvall suKKIA seNIoRITALossA
6 Kiinteistönvälittäjä myisi mielellään alueeltamme kohteen jos toisenkin. Ja ostaisi itse asiassa itselleenkin.
7 H uomaan nuoren naispuolisen kuvaajammekin ilahtuneen visuaalisesta mieselämyksestä, sillä kamera napsuu tänään jotenkin erityisen innokkaasti. Syy hurmaantumiseen on kuitenkin ennen kaikkea kokonaisuudessa. On ihmisiä, joista hyvä energia ja välittäminen huokuu. Ei liene sattumaa, että JussiPekka Kajaalan, 29, ammattina on kiinteistönvälittäjä. Hän tekee ammatikseen asunnoista koteja, yhdistäen oikeat ihmiset heille sopiviin neliöihin, lattiaan, kattoon ja seiniin. Kiinteistönvälittäjänä Kajaala on viihtynyt viitisen vuotta, viime vuodet esimiestehtävissä. Alkuvuodesta “Jiipee”vaihtoi työnantajaa. Nyt käyntikortissa lukee Kasslin LKV. Myyntityössä hyvistä käytöstavoista ja miellyttävästä olemuksesta on etua. Kun olemuksesi on sellainen, että kanssasi on luontevaa ja mieluista olla kontaktissa, olet jo tehnyt ensimmäisen kauppasi: myynyt itsesi myynnin ammattilaisena. Vaikka kauppaa tehdään nykyään yhä enemmän verkossa, on esimerkiksi asuntojen myynti yhä vahvasti henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen perustuvaa ihmisten kohtaamistyötä. “Kiitos on pieni sana, jolla on KuKA KäY TääLLä? Jussi-Pekka “Jiipee” Kajaala, kiinteistönvälittäjä “Tuntuu hyvältä tehdä tärkeää työtä ja tuntea itsensä merkitykselliseksi”, sanoo kiinteistönvälittäjä JussiPekka Kajaala. Mies viihtyy työssään isojen päätösten äärellä ja vahvojen naisten vierellä. Vapaa-aikana sydän sykkii ulkomailla asuvan puolison perään ja sielu lepää merenrantaa nelijalkaisen kamun, ranskanbulldogneiti Paddingtonin kanssa tuijotellen. suuri merkitys”, tiivistää Kajaala motivaatiotaan myyntityöhön. Hän kuvailee asiakkailtaan saamansa pyyteettömän kiitoksen olevan oman henkilökohtaisen koneen ‘moottori’, pitävän pyörät pyörimässä ja energiat koholla. “Tuntuu hyvältä saada kiitosta selvästi tärkeän asian onnistuneesta hoitamisesta. Usea meistä ostaa ja myy asunnon vain muutaman kerran elämänsä aikana. Koti on iso juttu, eikä ihan simppelein juttu hankittavaksi tai myytäväksi. Useimmille meistä se on oma turvapaikka sekä suurin ja arvokkain omaisuus, mitä itseltä rahallisesti mitattuna löytyy. Siihen liittyy paljon tunteita”. Voiko kotia hankkia tai asuntoa myydä ilman tunnetta? Kajaalan mielestä kysymyksen asettelussa piilee myös vastaus: “Kotihan on paikka, missä sydän on. Siellä on usein lisäksesi sinulle läheisiä ja tärkeitä ihmisiä. Koti on oma ja perheen yhteinen paikka. Kun ostamme asunnon itsellemme ja/tai perheellemme, ostamme kodin. Koti hankitaan tunteella. Siinä vaiheessa, kun myymme kodin, on hyvä omassa mielessään muuttaa koti asunnoksi. Myyntivaiheessa tunteita on hyvä karsia ja suhtautua kotiin enemmän asuntona. Osaava kiinteistönvälittäjä auttaa myyjää oikeanlaisessa hinnoittelussa ja oikeiden ominaisuuksien esilletuomisessa. Jotta asunnosta voi jälleen tulla koti uusille ihmisille.” Kajaala täydentää näkemystään: “On tietysti ääripäitäkin, heitä jotka ostavat asunnon puhtaasti bisneksen ja tuoton kannalta ja asettuvat asumaan väliaikaisesti, myyntivoitto mielessään . Silloin eivät tunteet ole esillä niin äänekkäästi, korkeintaan suhteellisen sujuva arjen toiminnallisuus.” Tunteet pelissä tai ei, puhutaan isoista rahoista ja sopimuksista. Mitä työssä onnistumiseen tarvitaan? “Luottamusta”, sanoo JussiPekka. “Monet asiakkaat uskovat todella henkilökohtaisia asioita välittäjälle ja meidän pitääkin tietää kaikki kohteesta ja tarpeeksi myös myyjästä ja ostajasta. Onnistuminenkin on helpompaa, kun tietää, mitkä syyt ovat johtaneet siihen, että koti vaihtuu tai uutta etsitään. Hyvät välittäjät ovat luotettavia ihmistyön ammattilaisia.” Kajaalalta löytyy välittäjän tärkeimmän ammatillisen osaamisen, ihmistuntemuksen lisäksi myös ammatillista pätevyyttä. Taskussa on laillistetun kiinteistönvälittäjän, LKV:n tutkinto. Tutkinnon suorittaminen ei ole ihan itsestäänselvyys, sillä vain reilusti alle puolet sitä tavoittelevista saa sen vuosittain. Kajaala korostaakin tutkinnossa mitattavan ammattitaidon kehittyvän työtä tekemällä ja ‘mestari-kisälli’ –tapaan alan osaajilta oppimalla. Jussi-Pekka nauttii työstään myös siksi, että siinä yhdistyvät hienosti kaikki omat intohimot. Pohjanmaalta kotoisin oleva mies kertoo olevansa myyjä “henkeen ja vereen”. Sisustaminen ja estetiikka on lähellä sydäntä ja ihmiset ja tunteet, erityisesti se, mikä liittyy kotiin, on Jiipeen mielestä ihan “hirmuisen kiehtovaa”. Se, että saa olla mukana tekemässä isoja päätöksiä ihmisten elämässä, saa työn tuntumaan tärkeältä ja onnistumisen erityisen hyvältä. Mitä mieltä Kajaala on ylipäätään myyntityöstä? “Myyntiä ei Suomessa vielä arvosteta tarpeektarja törmänen Kuvat: selina Ala-Nikkola si. Ja totuus on kuitenkin se, että ihan kaikki bisnes liittyy myyntiin. Jopa lääkäripalveluja – joita yleensä koetaan varmasti ennen kaikkea sellaisiksi, joita tarvitaan – myydään. Jostain syystä Suomessa ei arvosteta myyntiä tarpeeksi ja kiinteistönvälittäjän ammatti on monena vuonna ollut haluttujen työpaikkojen häntäpäässä.” Kajaala tuumii, että myyntityön arvostuksen nostamisessa sen ansaitsemalle tasolle on tekemistä. Apua saattaisi löytyä kotimaisen palautekulttuurin kehittämisestä. “Suomalainen ei anna niin helposti hyvää palautetta. Olisikohan aika muuttaa ajatusmallia tästä? Kiitosta ja hyvää palautetta enemmän kehiin! Itse saan runsaasti asiakkaita suositusten kautta. Kaveri kuulee keilahallilla toiselta, että asunto pitäisi myydä tai että joku on yrittänyt myydä asuntoa itse, muttei ole onnistunut. Myönteisestä myyntitoimeksiantokokemuksesta kertoo tällaisissa tapauksissa ihan ohimennen, mutta omakohtainen ystävän tai tuttavan kokemus vakuuttaa. Kun tällaisia kokemuksia jaetaan enemmän, niin arvostus alaa tuntevan ja eettisesti toimivan asiantuntijan työtä kohtaan kasvaa”, Jiipee pohtii. Valtameren toisella puolella on toisin. Myyntiä, myös kiinteistönvälitystä, arvostetaan ammattina. Vapaapäivinä Jiipee rentoutuu katselemalla New Yorkin luksuslukaalit -ohjelmaa. Ohjelmassa kiinnostaa mm. se, että asiantuntija saa olla vahvasti persoina ja omanlaisensa henkilöbrändi. Oma haaveasunto voisi löytyä vaikka Vanhankaupunginkoskelta. Tai Töölöstä. Ehdottomasti Helsingistä ja mielellään ullakkokerroksesta, loft-henkeen. Neliöitä ei tarvitse olla satoja, tilaa kuitenkin sen verran, että vieraitakin mahtuu. Näkymää tai kosketuspintaa vesistöön lähietäisyydellä. Tämänhetkinenkin koti on miltei täydellinen unelma. Koti on kaunis ja meri on muutamien ihmisen ja koiran loikkien päässä. Yksi tärkeä haave liittyy siihen, keitä kotona asuu. Tällä hetkellä Kajaala nauttii olostaan kaksin koiransa, 6-vuotiaan ranskanbulldogin kanssa. Toiveena on, että ulkomailla työskentelevä ja asuva puoliso pääsee jossain vaiheessa muuttamaan Suomeen ja kenties saman katon alle. Sitä odotellessa Jussi-Pekan vuorokaudet täyttyvät antoisasta työstä, kuntosalista, lenkkeilystä, lukemisesta ja hyvän fiiliksen tuovasta musiikista. jussi-Pekka “jiipee” Kajaala työskentelee myyntijohtajana Kasslin LKV:llä, jonka omistaja ja jiipeen läheinen kollega on julkisuudesta tuttu mira Kasslin. “olen aina viihtynyt vahvojen naisten vierellä. on hienoa, että ihmiset kukoistavat omanlaisinaan. Kasslinin tiimissä on vahvoja persoonia – mira huolehtii, että meille on tilaa ja tilausta”, sanoo jiipee. KUKA jussi-Pekka “jiipee” Kajaala, 29 • Työ:myyntijohtaja,KiinteistöKasslinOy • Perhe:Paddington-koirajaulkomaillaasuva puoliso • Harrastukset:kuntosali,lenkkeily,mielenbuustaaminensparrauskirjoillajamenestystarinoilla, hyvääfiilistätuovattv-sarjat,musiikki(jokasoi ainaautossa,toimistossajakotona) • Onnelliseksitekee:tavallisetasiat,terveys,perhe, ystävät,tärkeätihmiset,läsnäolojatekeminen koirankanssa • Mielenrauhanmielenmaisema:Merikaikissa muodoissaan • Mitensaadamaailmastaparempipaikka?“Murehtiminenonmielikuvituksenväärinkäyttöä.Murehditaanvähemmän.Hymyilläänenemmän!Pienillä hyvillätavoillavoisaadapaljonhyvääaikaan.On pienivaivasaadatuttutaituntematonhymyilemään.Jamuistetaan,ettäkaikillameilläonantaa toisillejotain.Seneitarvitseainaollarahalista. Työssänikohtaauseinyksinäisiäikäihmisiä. Heidäntapaamisiinsavaraanhelpostineljäkin tuntiaaikaa,koskatiedän,ettäihmiselleihmisen kanssavietettyaikatekeehyvää.” Kun olemuksesi on sellainen, että kanssasi on luontevaa ja mieluista olla kontaktissa, olet jo tehnyt ensimmäisen kauppasi: myynyt itsesi myynnin ammattilaisena.
8 maailmasuhdetta luomassa Tiedostatko, mitä kaikkea vaikutuspiiriisi kuuluu? I hmisellä on taipumus yliarvioida oman aikansa merkitystä maailman historiassa. Tästäkin huolimatta juuri nyt tunnumme elävän merkityksellistä aikaa, niin poliittisesti kuin yksilön maailmasuhteen kannalta. Tiedämme, että ihmiset ovat entistä lähempänä toisiaan ja verkostoituneet siten, että maantieteellinen etäisyys ei etäännytä, eikä estä tuntemasta voimakkaasti asioiden puolesta, vaikka ne tapahtuvat toisella mantereella. Meidät erottavaa välittömästä tunnekokemuksesta enää lähinnä aikavyöhyke, sillä mm. sosiaalinen media tuottaa meille kokemuksen kaukana tapahtuneiden asioiden reaaliaikaisuudesta. Läheiseksi koetut asiat ovat sellaisia, joihin haluaa vaikuttaa. Nykypäivänä globaali maailmankansalainen kokee läheiseksi jollekin toiselle kaukana tapahtuvat asiat. Oma vaikutuspiiri on maapallo ja sitäkin laajempi. Vaikuttaa 1.(vaikuttava ks. myös erikseen) jnk voiman, toiminnan tms. kohdistumisesta jhk tav. niin, että kohteessa tapahtuu t. pyrkii tapahtumaan jk muutos; olla osallisena jhk; tehota, tepsiä. 2. vanh., leik. toimia, olla jnak. 3. tuntua, näyttää. L ähde Kotimaisten kielten keskus (2014). Kielitoimiston sanakirja. http://www.kielitoimistonsanakirja.fi/ V aikuttaminen on muutoksen aikaan saamista. Se voi olla oppimista, työtä, epäkohtiin puuttumista, poliittista, epäsuoraa tai suoraa, yksilöllistä tai yhteisöllistä. Mutta kaiken taustalla vaikuttaminen on viestintää, jonka tarkoitus on muuttaa viestin kohteena olevan käsitys jostain asiasta tai ilmiöstä. Viestintä on meille kaikille keskeinen vaikuttamisen työkalu ja täten myös yksi tärkeimmistä vallankäytön välineistämme. Sen avulla voimme ohjata ihmisten ajattelua haluamaamme suuntaan. Kaikesta yksinkertaisimmillaan viestintä on vuorovaikutusta – kommunikaatiota, jolla välitämme viestejä ja luomme merkityksiä, ja jonka perusrakenneosia ovat sanat. Oletko koskaan sortunut ”nehän ovat vain sanoja” –vähätteVaikuttavat sanat lyyn? Ajatellut, että sanojen merkitys maailmaamme on vähäinen? Sana on viestinnän pienin elementti, jolla yksikseen lausuttuna ja erikseen kirjoitettuna on semanttista tai pragmaattista merkitystä. Sanavalinnat kertovat paljon puhujan tai kirjoittajan maailmankuvasta, ja siksi niiden valintaan kannattaa kiinnittää sitä häivähtävää hetkeä pidempi tuokio. Sanat ovat erottamaton osa tekstin tai puheen tyyliä ja ne kuvastavat arvojamme ja raottavat verhoa viestin takana vaikuttavasta ideologiasta, paljastaen havainnointitapojamme, uskomuksiamme ja ennakkoluulojamme. Pienillä sanoilla voimme ilahduttaa tai suututtaa – välittää suuria merkityksiä. Saada aikaan suuria, hyvää tuottavia asioita, tai aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa. Vaikuttaminen kaikessa muodoissaan liittyy ihmisten kanssa toimimiseen ja silloin tarvitsemme vuorovaikutustaitoja. Kieli ja sen sanat luovat todellisuutta, avaavat meille uusia mahdollisuuksia ja vaikuttavat kokemusmaailmaamme. Nyt kun eduskuntavaalit ovat pian tulossa, kannattaa huomio kiinnittää politikkojemme viestintään ja sanavalintoihin. Kieli, niin puhuttu kuin kirjoitettu, paljastaa asenteita ja arvoja. nelli Asikainen Kirjoittaja on helsinkiläinen viestintäkoordinaattori, joka pyrkii analysoimaan elämää ja vuorovaikutusta avoimen uteliaasti. Veera Uusoksa Kirjoittaja on kasvatustieteilijä, seksologi, joka haistelee maailman tuulia aina tilaisuuden tullen lorvimalla ihmisten joukossa jossain planeetan nurkassa. Vaikuttamistyönsä hän haluaa kohdistaa ihmisoikeuksien ja erityisesti seksuaalioikeuksien edistämiseen. Veeran kirjoituksia voit lukea Haluton.fi –blogista ja löydät hänet myös LinkedInistä. Tunnekokemus syntyy kaikesta inhimillisestä ja omaan heimoon kuuluu muitakin kuin kulttuurisesti samankaltaisia. Tietoisuus maailman ja sitä asuttavien ihmisten tilasta voi johtaa vaikuttamisen haluun, positiiviseen globaalin syleilyyn tai ahdistukseen ja pakoreaktioon. Haluun sulkea itsensä pois ja käpertyä. Sanovat, että ihmisen ongelmien määrä ja kokemus on vakio. Meille jää valinta siitä mihin ongelmiin keskitymme ja mitä otamme omaksi. Koenko itselleni merkitykselliseksi köyhyyden poistamisen maailmasta, tyttöjen aseman parantamisen, seksuaalioikeuksien edistämisen, ilmastonmuutoksen pysäyttämisen, lähiseutuni siivoamisen, naapurin moraalin vartioinnin tai mahdollisimman eettisen ravinnon hankkimisen? Kaikilla meistä on merkitykselliseksi koettuja asioita. Asioita, joihin haluamme vaikuttaa. Tai ainakin haluamme, että joku näille asioille tekisi jotain. Minusta on aina ollut mielenkiintoista seurata kumpaan ihminen kallistuu. Toivoon jonkun muun vaikutuksesta vai tekoihin asiaan vaikuttamiseksi. Vielä mielenkiintoisempaa on, minkälaisen vaikuttamisen strategian valitsemme. Motivoidummeko pelosta vai mahdollisuuksista? Sanovat, että pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Oma kauas menemiseni on johtanut siihen lähinäköön, että Suomessa pelätään. Pelkäämme olla töissä, pelkäämme virheitä, pelkäämme muutoksia, vieraan kielen puhumista, eriväristä naamaa. Pelkäämme olevamme liian paljon ja sitten taas liian vähän. Olemme ihmisinä liian hiljaa, liian äänekkäitä, liian aktivisteja ja liian passiivisia. Pelko on salakavalaa. Se pistää ihmisen käpertymään. Käpertymään sykkyrälle ja katsomaan pois päin. Harhautumaan muuhun, joskus näennäiseen, tekemiseen. Pelko kietoo ihmisen tuttuihin polkuihin, tuttuihin kuvioihin, jotka hiljalleen pienenevät ja sen myötä itselle näkyvät mahdollisuudet vähenevät. Kun mahdollisuudet vähenevät, vähenee tunne vaikuttamisen mahdollisuudesta, osallisuudesta ja ehkä myös läheisyyden tunteesta. Kun ei tunne olevansa osallinen, ei koe voivansa vaikuttaa. Maailman tapahtumat ovat kirjaimellisesti käsillämme koko ajan. Pystymme, niin halutessamme, luomaan tunneyhteyden paikkoihin, joissa emme ole käyneet, ihmisiin, joita emme ole tavanneet. Jokainen meistä vaikuttaa maailmanliikkeisiin ja maapallon tilaan omalla toiminnallamme, halusimme tai emme. Kysymys onkin minkälaisen maailmasuhteen luot, mihin asioihin ja millä energialla haluat vaikuttaa? minusta on aina ollut mielenkiintoista seurata kumpaan ihminen kallistuu. Toivoon jonkun muun vaikutuksesta vai tekoihin asiaan vaikuttamiseksi?
9 T iesitkö, että maapallolle saapuu 10000 kertaa enemmän energiaa auringosta kuin mitä koko ihmiskunta tarvitsee? Vaikka energian varastointi vuositasolla on vielä haaste, voisi aurinkoenergia olla lopullinen ratkaisu kestävälle energiantuotannolle. Suomessa on kuitenkin hyvin hitaasti lähdetty edistämään aurinkoenergian käyttöönottoa, vaikka maailmalla aurinkosähkö eteneekin hurjaa vauhtia ja tuotantopotentiaalimme on Saksan luokkaa. Ratkaisuna tilanteeseen voisi olla yhteisöllisesti tuotettu uusiutuva energia. ”Taloyhtiöissä piilee valtava hyödyntämätön aurinkosähköpotentiaali. On yleinen harAurinkosähköllä kohti tulevaisuutta tule mukaan! Taloyhtiöissä on valtavasti hyödyntämätöntä voimaa – aurinkosähkö uusiutuvan energian muotona kannattaa hyödyntää, valistaa Janne Käpylehto Kuohun lukijoita. haluulo, että aurinkoenergia ei olisi Suomessa kannattavaa talviolosuhteiden takia”, toteaa yksi alan johtavista suomalaisista asiantuntijoista ja aurinkosähköstä kaksi kirjaa kirjoittanut Janne Käpylehto. Omakotitaloihin voimaloita on jo rakennettu kiihtyvää tahtia ja sama kehitys olisi mahdollista myös kerrostaloissa. Tietoa mahdollisuuksista tai investoinnin kannattavuudesta ei usein vain ole riittävästi tarjolla. Aurinkopaneeliteknologia on kehittynyt viimeisten vuosien aikana huimasti ja oikein mitoitettuna paneelien asentaminen on hyvinkin kannattava investointi. Aurinkopaneelien tekninen käyttöikä on n. 40 vuotta ja tuotantotaChristian Sanneman Kirjoittaja on pitkäaikainen Artova-aktiivi ja kestävän kehityksen ryhmän vetäjä. Haluatko olla mukana torjumassa ilmastonmuutosta konkreettisella ja taloudellisesti kannattavalla tavalla? Oletko sinä tai taloyhtiösi kiinnostunut aurinkosähkön tuottamisesta? Sinulla on mahdollisuus osallistua ja voimaa muuttaa asioita paremmaksi. Haluatko, että tämä tila tekee sinulle kauppaa? Kuohu on luettu ja rakastettu kulttuurija kaupunginosalehti, jonka ilmoitushinnat ovat erittäin edulliset lehti tehdään täysin vapaaehtoisvoimin. Ilmoitustuotoilla katamme painoja jakelukustannukset. esimerkiksi tämä ilmoituskoko (125x100 mm) vain 185 euroa! seuraava Kuohu ilmestyy toukokuussa. Varaa ilmoitustila kuohu.aineisto@gmail.com. Kiinnostaako aurinkosähkö? Löydät lisätietoja aiheesta www.artova.fi/kestavakehitys. Tutustu ja ota yhteyttä Artovan kestävän kehityksen ryhmään. edistämme aurinkosähköasioita yhdessä maan ystävien Yhteisöenergiakampanjan kanssa: Arabianranta on edistyksellisen kampanjan pilottialue. kuu yleensä 25 vuotta. ”Keskimääräisessä kerrostalossa investointi maksaa itsensä takaisin n. 15-20 vuodessa. Toteankin mielelläni, että oikein mitoitettu aurinkovoimala ehtii maksaa itsensä takaisin kolmisen kertaa teknisen käyttöikänsä aikana”, kertoo Käpylehto. Mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa maailman siirtymiseen kohti kestäviä energiamuotoja on nyt entistä kannattavammin meidän jokaisen käsissä.
10 K un aloin kirjoittaa toista romaaniani Hiekkamandalaa, olin vuoden nuorempi kuin kolmekymmentä täyttänyt päähenkilöni Irene. Julkaisuhetkellä olen neljätoista vuotta Ireneä vanhempi. Näiden vuosien aikana hänestä tuli toisenlainen kuin jos olisin kirjoittanut hänet ollessamme saman ikäisiä. Myös minä koen olevani toinen kuin heti esikoiskirjan jälkeen. Esikoisteokseni, pienoisromaani T-paita, julkaistiin jo vuonna 2001 ja pian sen ilmestyttyä matkustin Intiaan ja kirjoitin siellä vanhalla tietokoneen romulla Hiekkamandalan ensimmäiset sivut. Kahden kirjani välissä meni yli viisitoista vuotta ja syntyi 25 käännöskirjaa ja kaksi lasta. Hiekkamandalan alussa Irenekin matkustaa Intiaan ja palaa sieltä silloiseen yhteiseen kotiimme Kallioon. Hiekkamandala sijoittuukin enimmäkseen todellisiin paikkoihin. Nykyään soutaessamme perheeni kanssa hämäläisellä mökkijärvellä ajattelen, että myös Om souti kerran täällä – vaikka Om on keksimäni henkilö ja hänen ja Irenen tarina mielikuvitukseni tuotetta. Todelliset paikat ja fiktiiviset hahmot Fiktiivisten hahmojen ankkuroiminen todellisiin paikkoihin on helppoa: koska todelliset paikat ovat valmiiksi olemassa, tarvitsee vain keksiä, miten vasta syntyvä romaanihenkilö niihin reagoisi. Lisäksi todellisen paikan näkee mielessään ja osaa kuvata lukijalle. Lukija, joka tuntee kuvatun paikan, pääsee sisälle tarinaan, yhteiseen kaupunkiin: Siellä kasvoi Pengerpuiston portaikossa pensas, jossa joka syksy kypsyi löyhkääviä marjoja. Harjutorilta tulvi lämpiävän puusaunan tuoksu, joka pakkasaamuina sekoittui pakokaasuihin. Hiekkamandalan Kallio, Delhi ja Häme fiktioksi muuttuneet maisemat Miksikirjailijasijoittaakirjansaomanelämänsätapahtumapaikkoihin?Entämitentodellinenpaikka muuntuufiktiossa?TerhiKuusistokertoo,kuinkahänenromaanihenkilönsäalkoivatelääomaaelämäänsähänelletärkeissäpaikoissa. Sörnäisten metroaseman hisseissä muhi kusi ja puhdistusaine ympäri vuoden. Meiran kahvipaahtamosta tulvi musta tuoksu, melkein maku. Sellaiselta haisi heidän yhteinen kaupunkinsa. En ole asunut Kalliossa kolmeentoista vuoteen. Sijoitin vasta hahmotellut romaanihenkilöt Kallioon sellaisena kuin sen näin 2000-luvun alussa, minkä jälkeen kirjoittaessa kulunut aika alkoi muokata sekä kirjan henkilöitä että fiktiivisen maiseman perustana ollutta todellista maisemaa. Reaalimaailmassa Hiekkamandalan tapahtumapaikat muuttuivat viidessätoista vuodessa, kirjassani eivät. En ole käynyt katsomassa, onko kahvila Taikalampussa vielä turkoosit seinät. Tiedän, että Torkkelinmäen ruusupensaat on leikattu kauan sitten ja pidetty siistimpinä kuin ennen, mutta en ole siirtänyt muutoksia fiktiooni, koska en enää tarvitse todellisia paikkoja sen tueksi – nyt Irene ja Om elävät maailmassa, jonka heille kirjoitin, ja se on alkanut toimia omien lakiensa mukaan, eikä sen kuvailemiseen enää tarvita todellista Kalliota tai Delhiä. Sukupolvikuvaus? Kustannustoimittajani Jaakko Launimaan mukaan Irene ja Om edustivat ajelehtivaa pätkätyösukupolvea. Hämmästyin hiukan, koska koin kuvanneeni heissä ennen kaikkea itsensä löytämistä. Ajatellessani heidän tarinansa tapahtumapaikkoja minusta kuitenkin tuntuu, että niissä on tosiaan jotain omalle sukupolvelleni tyypillistä. Hiekkamandalassa muutetaan maalta Helsinkiin ja Helsingistä maalle sekä matkustetaan Delhiin ja Berliiniin. Irene joogaa kaikkialla minne menee, joogakin on globalisaation lahja meille. Olemme ainakin teoriassa yhä vähemmän sidottuja mihinkään tiettyyn paikkaan, yhä vapaampia valitsemaan elämäntyylimme missä tahansa. Irenen Helsingissä opiskellut äiti jää sinne töihin, Irene taas muuttaa opiskeluaikana lähiöstä Kallioon ja etsii sen jälkeen identiteetin ohella paikkaa, johon asettua. Hänen opiskelunsa ei johda mihinkään määrättyyn ammattiin ja työpaikkaan. Om taas on muuttanut Kallioon Pirkanmaalta. Omille Kallio on toteutunut unelma, mutta hän huomaa Irenen kokevan heidän kotikaupunginosansa toisin: Om halusi astua Irenen kanssa ihmisten keskelle yhteiseen kaupunkiin, mutta mitä enemmän hän vei Ireneä tapaamaan ihmisiä, sitä vähemmän Irene oli tavattavissa… Heidän kävellessään tuttua katua kotiin tunnelma oli erilainen kuin aina ennen Omin palatessa juhlista jonkun kanssa. Irene harhaili yksinäisen näköisenä pitkin katuja, joita oli mökillä kuvaillut niin kuin ne olisivat olleet hänen yhtä paljon kuin Ominkin. Yhteinen kaupunki ei sittenkään tuntunut yhteiseltä, joten Om halusi tutustua Irenen kaupunkiin. Se oli pieni, muutaman kadunpätkän mittainen, selvärajainen... Kirjoittaessani paikoista olen siis kirjoittanut niissä elävistä ihmisistä. Heidän erilaiset näkökulmansa samaan paikkaan kertovat heistä. Kaukomatka, kotimatka Matkustaminen on Hiekkamandalassa, kuten kirjoissa usein, matkaamista paitsi ulos maailmaan myös omaan sisimpään: Rishikesh oli joogakaupunki. Irene oli kuullut siitä Omin äidiltä, joka oli kerran joogannut lämpimässä ja muovautunut kuin pehmeä voi. Niinpä Irene nyt matkusti yöjunalla Delhistä Rishikeshiin alalaverilla maaten, ohuiden puuvillavaatteiden selkäpuoli hiestä kosteana. Laverin nihkeä keinonahka hautoi selkää ja vanha juna puksutti lapsuuden junien äänellä. Matkanteossa oli kitkaista imua: kuin juna kuin juna olisi matkannut aina samaa ympyrää, kuin juna kuin juna olisi leikkijunan lailla puksuttanut määrättyä reittiä ja vislannut haikeasti joka asemalla… Tietämättään hän oli jo matkalla Omin äidin taloon. Irene etsii omaa paikkaansa, muilla on omat identiteetin kannalta vankkumattomat paikat: Omilla Kallio, hänen äidillään Intia, jonne myös Irene matkustaa. Lähtiessään Intiaan Irene matkaa kiertotietä kohti omaa henkistä kotia. Minun elämäni pysyvin paikka on sukumökki. Kirjoittaessani Hiekkamandalaa isovanhempani kuolivat ja kaikenlaista muuttui. Hiekkamandalan mökillä on vielä vanhat painavat peitot ja pulputtava kahvinkeitin. Vintti on valkoinen ja eteerinen, maalissa ei ole kosteuden tekemiä tahroja. Kirjallisuus säilyttää ja pidentää hetkiä loputtomiin. Ei ole kahta maailmaa, reaalista ja fiktiivistä, vaan ne ovat olemassa limittäin. Todellisuudesta ammentavan fiktion maailma on staattinen: se pysyy sellaisena kuin se on kirjoitettu, mutta kirjoitusja lukemishetken välissä aika kulkee ja lukija vertaa lukiessa muodostuvia mielikuvia siihen, mitä näkee todellisessa Kalliossa, Pirkanmaalla tai Delhissä. Ehkä lukija samastuu kuvitteelliseen henkilöön vain siksi että sattuu asumaan naapurissa. Irene on ikuisesti kolmekymppinen, minä vanhenen. Minulla on sukujuuria Hämeessä, kuten hänelläkin, ja kirjan alussa kuljimme samoissa paikoissa. Sen jälkeen tiemme erosivat: minä ja perheeni asumme nykyään Vanhassakaupungissa aika lähellä Kalliota, mutta Irene on muuttanut pois. Näiden vuosien aikana olen omassa elämässäni ratkaissut Irenen ja monen nykykolmikymppisen kysymykset: lapsia vai ei, mistä ammatti, mistä identiteetti? Nyt kun toinen kirja on viimein kirjoitettu, tiedän oman paikkani: se on fiktiossani. Kirjailijana – sellaisena joka kirjoittaa ja jota luetaan – tunnen olevani omalla paikallani maailmassa. terhi Kuusisto Kirjoittaja on 44-vuotias Vanhassakaupungissa asuva ammattimainen nojatuolimatkailija eli kirjailija ja kääntäjä. Hänen toinen romaaninsa Hiekkamandala (Like) ilmestyi helmikuussa. Kirjoittajakuva Like jutun kuva mikko Lehtonen ja Terhi Kuusisto matkustaminen on Hiekkamandalassa, kuten kirjoissa usein, matkaamista paitsi ulos maailmaan myös omaan sisimpään. Irene joogaa kaikkialla minne menee, joogakin on globalisaation lahja meille.
11 “Pidä kiinni hellehatustasi, sillä pääset nojatuolimatkalle maahan, jossa ilma tarkoittaa vettä ja jonka rantavedet ovat Euroopan kirkkaimpia.” Elokuinen lämpö vielä viipyili Helsingissä, kun Maltan kosteat syystuulet kutsuivat minua. Olin saanut kolme viikkoa aiemmin tietää saaneeni koulutustani vastaavan työn saaripahaselta keskeltä Välimerta. Ja kuten niin monet muut kaltaiseni koulutetut nuoret aikuiset, päätin suunnata ulkomaille – loistava tulevaisuus edessä siintäen. Mielikuvani ja tietoni Maltasta olivat olemattomat. Muutama johanniittain ritarikunnan linnoitus, Euroviisujen voimaballadit sekä jokseenkin kuuluisa elokuva Maltan haukka kuuluivat ensimakuihini. Todellisuus Välimeren helmenä myydystä kivikasasta osoittautui jokseenkin toiseksi: Malta on Euroopan tiheimmin asuttu valtio. Väkeä on vähemmän kuin Helsingissä – maltalaisia ei siis ole aivan pipona, mutta he asuvat tiiviisti kuin ne surullisen kuuluisat silakat, Madonna1. Liikennekulttuuri on vähintäänkin välimerellisen boheemi. Maan dramaattinen kieli, malta, on seemiläinen (EU:n ainoa) sekoitus arabiaa, italiaa ja ranskaa höystettynä englanninkielisillä fraaseilla. Mainitsinko jo, että koko valtion pituus on melkein sama matka kuin etäisyys Lappeenrannasta Joutsenoon, ja että Saharasta puhaltava Sirocco-aavikkotuuli alkaa pian hyväillä rajun lämpimästi saarta, jolla voikukka etsii kaveriaan, mutta turhaan, sillä suurimmaksi osaksi maaperä kasvaa pensaikkoa ja villirukolaa. Maa ei siis voisi olla kauempana Suomesta. Eikä oikeastaan voikaan, minä maailmalla – matkalla minuuteen Miika Sibelius matkusti Maltalle, huomasi elävänsä melayhteiskunnassa ja uskoo, että koti löytyy omalta iholta. Miika Sibelius Kirjoittaja on viestinnän tekijä ja sanantaitaja, jonka sydäntä lähellä on kulttuuri, kieli, yhdenvertaisuus ja vähintäänkin kaikki siltä väliltä. sillä Malta on sekä Euroopan että EU:n eteläisin kolkka. Ehkä juuri kaukaisuuden takia olen oppinut pitämään Maltasta ja sen epäsuomalaisuudesta. Pidän siitä, että aika kulkee verkkaisemmin. Askel, joka aiemmin nousi pohjoismaisen tehokkaasti eli huomattavasti paikallisia nopeammin, on hidastunut. En enää elä suoritusyhteiskunnassa vaan mela 2 -yhteiskunnassa, jossa asiat voivat edetä omalla painollaan – tärkeintä on, että sunnuntaina lounastetaan rakkaiden kanssa eikä ketsuppia laiteta lasagnen päälle. Antoisinta ulkomailla asumisessa, ainakin minulle, on se, että mitä kauempana kotimaasta on, sitä lähemmäs itseään pääsee. Kun on muukalaisena uudessa kulttuurissa, oma identiteetti vahvistuu: ehkä huomaat sopivasi uuteen kulttuuriin tai et, taikka sitten löydät kipuillen oman lokosesi vieraasta kulttuurista sen parhaista puolista nauttien. On kasvattavaa olla valtakulttuurin ulkopuolella, olla vieras, ehkä jopa oudoksuttu: silmät avautuvat uuteen maailmaan ja opit oman pienuutesi. Vieraassa kulttuurissa eläminen avartaa maailmankuvaa, mikä on pelkästään positiivinen asia näin trumpinistien aikakautena. Elokuinen hyppyni tuntemattomaan on tuonut minut lähemmäs itseäni. Tässä kohtaa sorrun valitettavasti kliseistä kliseisimpään: ”Joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle.” Olen yhtäältä oppinut nauttimaan välimerellisestä huolettomuudesta ja yhteisöllisyydestä, mutta toisaalta jättänyt huomiotta vanhoilliskatolisen asenneilmapiirin, joka on kaikkinensa kuin tuulahdus keskiajan Vallettasta. Olenkin lyhykäisen Maltan taipaleeni aikana oppinut noukkimaan rusinat pullastani. Eli mitä jäänee käteen tästä kokemuksesta? Ainakin se, että rakkaiden kanssa haluan lounastaa Suomessakin entistä enemmän, mutta lasagneni syön ehdottomasti ketsupilla. Tuttuudesta tuntemattomaan uskaltautuvat tuntevat monesti juurettomuutta. Kotihan usein sidotaan tiettyyn fyysiseen paikkaan. Uskon kuitenkin, että tärkeintä on olla kotona omassa ihossaan. Kun olet kotona omassa ihossasi, tiedät missä mökissä tai kenen mökissä haluat asua. Oman ihosi löydät hyppäämällä mukavuusalueesi ulkopuolelle. Kokeile. Hyppää. Voit aloittaa siitä, että kuljet rutiinireittisi sijasta uutta tietä kotiin arjen askareiltasi. Oli kyseessä sitten työtai koulumatka, kauppareissu tai lenkkipolku. Vaatii uskallusta hypätä tuntemattomaan. Äärimmäistä luottoa omiin siipiinsä tai siihen, että niiden pettäessä laskeudut tukevasti omille jaloillesi. Mutta. Kun hyppäät, sinun ei ainakaan tarvitse katua, ettet koskaan kokeillut siipiäsi. Kun olet kotona omassa ihossasi, tiedät missä mökissä tai kenen mökissä haluat asua. Madonna! Mela! Malta! 1. madonna (vrt. Neitsyt maria) on järkyttyneisyyttä ilmaiseva päivittely. sopii kahvin läikkymisestä vallitsevan säätilan taivasteluun. Bussin takaosan mummupaitsiossa huudetaan madonnaa kaahaavan kuskin lukkojarruttaessa suojatien kalkkiviivoilla, koska muutama uhkarohkea nunna on lähtenyt ylittämään katua Balluta Baylla sijaitsevan kirkon kohdalla. 2. mela. suomen kielessä lähin vastine voisi olla eli tai no niin, jonka merkitys taipuu Ismo Leikolaisittain moneen tarkoitukseen äänenpainosta riippuen. mela-kulttuuri on lähellä espanjalaista mañanaa, joka tarkoittaa asioiden menevän omalla painollaan tai jotenkin sinnepäin. Tiesitkö, että kulttuurija kaupunginosalehti Kuohun löytää nykyään myös Facebookista? Jos et ole vielä käynyt tykkäämässä Kuohusta, klikkaa https://www.facebook.com/ kuohulehti/?fref=ts ja peukuta ja nauti ajankohtaisista uutisista ja tapahtumavinkeistä! 307
12 H elsingin kaupunki satsaa tänä vuonna Vanhankaupunginkosken ja Pornaistenniemestä Lammassaareen ulottuvan ulkoilualueen kulkureittien kunnostusja parannustöihin. Suositun ulkoilualueen reitit kaipaavat uudistamista, sillä pitkospuut ovat kuluneita eivätkä ne kestä paikallaan alueen vedenpinnan korkeuden ja sääolojen vaihdellessa vuodenaikojen mukaan. Alueen nykyiset lintutornit ja lintupiilo säilytetään ennallaan. Sen sijaan pitkospuupolku Pornaistenniemestä Lammassaareen uusitaan kokonaan. Myös polun varrella oleva korotettu levähdyspaikka rakennetaan uudelleen samalle paikalle. Retkeilemään lastenvaunujen ja pyörätuolin kanssa Uusista polkurakenteista tehdään nykyistä leveämpiä. Silloin reiteillä voi liikkua myös pyörätuolilla ja lastenvaunuilla. ”Polulla halutaan kuitenkin säilyttää nykyinen tunnelma luontokokemuksesta, jossa kaislikko ottaa kävijän syleilyynsä ja häivyttää kaupungin hälyn taustalle”, kuvailee kaupungin ympäristökeskuksen projektiasiantuntija Sinikka Hangasmaa-Puska. Myös Vanhankaupunginkosken kalastusalueen rakenteita parannetaan esteettömyysnäkökulma silmällä pitäen. Uusi reitti valmistuu pala palalta Talven aikana ruovikon pitkospuilla liikkuneet ovat huomanneetkin muutaman kymmenen metrin pätkän uutta ”laiturirakennetta” muistuttavan polkuosuuden. ”Olemme testanneet talven ajan, miten uudentyyppinen rakenne kestää haastavia luonnonolosuhteita, jotta uudet reitit voidaan tehdä mahdollisimman kestäviksi ja pitkäikäisiksi”, toteaa työnjohtaja Antti Helakallio kaupungin rakentamispalvelu Starasta. Uudet polkurakenteet tehdään erillisistä, noin neljä metriä pitkistä moduleista. ”Rakennamme modulit mahdollisimman valmiiksi sisätiloissa ja siirrämme niitä pala kerrallaan maastoon viimeisteltäväksi”, Helakallio jatkaa. Kulkureitti Lammassaareen pysyy koko kunnostustöiden ajan kulkukelpoisena, osin uusia ja osin vanhoja reittejä pitkin. Annika harlio Kirjoittaja on Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen projektikoordinaattori Annika Harlio, joka asuu Arabianrannassa ja viihtyy luonnossa työn lisäksi vapaa-ajalla. Pitkospuupolku Lammassaareen uusitaan esteettömäksi Arabian alueen asukkaiden ulkoiluja virkistysmahdollisuudet paranevat tänä vuonna Helsingin kaupunki uusii kuluneita pitkospuupolkuja Pornaistenniemestä Lammassaareen. Ulkoilu lastenvaunujen ja pyörätuolin kanssa helpottuu, kun polkurakenteista tehdään esteettömiä. jyry Loukiaisen (vas.), Topias Tynin (oik.), Vesa Hasun ja markku Poikelan kulkeminen Pornaistenniemen luontopolulla helpottuu, kun reitti kunnostetaan esteettömäksi Lammassaaren lintutornille asti. Takana näkyy suunnittelutyöryhmän jäseniä. KuVA Varpu mikola Luontoarvojen kunnioittaminen on tärkeää Luonnonolosuhteet sanelevat muutenkin kunnostustöiden etenemistä. ”Pyrimme tekemään kunnostustyöt tämän vuoden aikana. Kunnon pakkaskeleillä moduleja voidaan kuljettaa paikan päälle jo ennen kevättä, mutta lintujen pesimäaika rajoittaa töiden etenemistä”, kertoo kaupungin ympäristökeskuksen projektiasiantuntija Sinikka Hangasmaa-Puska. Vanhankaupunginlahti on luontoarvoiltaan ainutlaatuinen kokonaisuus. Uudet polkurakenteet suojaavat myös sen herkkää luontoa. Poluilta ei ole syytä poiketa, jotta alueen suojeluarvot säilyvät. ”Toivomme, että ihmiset kunnioittavat luontoa ja noudattavat luonnossa liikkujan sääntöjä. Valmiilta reitiltä näkee alueen parhaat palat kaikkina vuodenaikoina”, valistaa Hangasmaa-Puska. Vanhankaupunginkosken kalastusalueella on havaittu luvatonta kalastusta. Suojelualueella myös pyöräilyyn, koirien kiinnipitoon ja grillaukseen on omat säännöt. Pääkaupunkiseudulla asuu yli miljoona ihmistä, mikä voi hallitsemattomana rasittaa luontoarvojen lisäksi virkistäytyjienkin hermoja. ”Kaupunkiluontokohteissa on syytä kunnioittaa luonnon lisäksi myös muita retkeilijöitä. Yhteisten pelisääntöjen noudattaminen mahdollistaa miellyttävän luontokokemuksen kaikille nyt ja seuraavallakin vierailukerralla”, Hangasmaa-Puska summaa. Pornaistenniemen ja Lammassaaren välisellä ruovikkoalueella vedenpinnan korkeus vaihtelee suuresti vuodenaikojen mukaan. Talven aikana on testattu uudenlaista polkurakennetta, jonka toivotaan kestävän paremmin vaihtelevia sääolosuhteita. Kuva on helmikuulta, jolloin nykyiset pitkospuut etualalla olivat jään ja lumen peitossa, mutta uusi rakenne vain kevyen lumen peitossa helpottaen kulkemista reitillä. KUVA Annika Harlio Uusittava polku tehdään modulirakenteista, jotka voidaan rakentaa melko valmiiksi sisätiloissa. Uusi polku rakennetaan maastoon pala kerrallaan, jolloin kulku Lammassaareen säilyy koko rakennustöiden ajan. KUVA Antti Helakallo AJATUKSIA, MUISTOJA, TOIVEITA, IDEOITA? onko sinulla ajatuksia: muistoja, toiveita, ideoita alueemme ihanasta ulkoilualueesta Pornaistenniemi Lammassaari: erityisesti pitkospuupolusta? Polun uusimisesta on tulossa juttu maaliskuun Kuohuun ja jutun yhteyteen on haussa lyhyitä kommentteja&kuvia alueen asukkailta. ota yhteyttä: kuohu.toimitus@gmail.com tai 040 544 5550. Alueemme ainutlaatuisen luonnon säilyttämiseen ja luontokokemuksista nauttimiseen voimme vaikuttaa me kaikki. Kunnioitetaan olemassa olevaa, noudatetaan yhteisiä pelisääntöjä, eletään hyvää elämää luonnon kanssa. Pitkospuupolun kunnostustöitä rahoitetaan kaupungin omien varojen lisäksi eu:n tuella. Hankkeen etenemistä voi seurata netissä www.hel.fi/nattours ja Facebookissa www.facebook.com/NATTouRs1/.
13 K eskisen alueen päivähoidon tilanne on tiukka. Lasten määrä kasvaa eikä päivähoitopaikkojen tilanne ole pysynyt perässä. Päiväkoti-ikäisten lasten määrä keskisessä suurpiirissä, eli Kallion, Alppiharjun, Pasilan, Vallilan ja Vanhankaupungin alueella, on kasvanut 1300 lapsella vuoden 2010 alusta. Alueelle on samana aikana tullut noin 800 päivähoitopaikkaa lisää, mutta lisäys ei riitä kattamaan lasten määrän kasvua. Päivähoidon paikkatilanne on koko kaupungin tiukimpia. Tulevaisuudessa kasvu jatkuu voimakkaana, keskittyen erityisesti Kalasataman ja Pasilan alueille. Tilanne aiheuttaa haasteita päivähoidon järjestämiselle. Kaupunki on tutkinut alueella useita vaihtoehtoja sopiviksi päivähoidon tiloiksi, mutta soveltuvia tiloja ei ole löytynyt tarpeeksi. Perheiden voi olla vaikeaa saada paikkaa lähipäiväkodista ja useasti käy niinKeskiselle alueelle tarvitaan lisää päivähoitopaikkoja ”Kaikki Helsingin lapset ansaitsevat lähipäiväkodin”, sanoo Petra Malin ja valottaa samalla päivähoitotilannetta Helsingin keskisessä suurpiirissä. ” Petra Malin Kirjoittaja Petra malin on Helsingin varhaiskasvatuslautakunnan jäsen. kin, että paikka osoitetaan kauempaa toiselta alueelta. Kohtuullinen matka päiväkotiin on tärkeä tekijä siinä, että arki sujuu ja perheellä on mahdollisuus viettää kiireetöntä aikaa yhdessä. Hankala päiväkotimatka tuottaa haasteita erityisesti yhden vanhemman perheissä tai pitkiä työmatkoja kulkeville vanhemmille. Helsingissä on päästävä päivähoitopaikkaan kohtuullisessa ajassa ja käyttäen julkisia liikennevälineitä. Mitä asialle voitaisiin tehdä? Soveltuvia tiloja on vaikea löytää osin kaupungin tiukkojen tilanormien vuoksi. Uusien päiväkotitilojen tulee tällä hetkellä olla mahdollisimman suuria ja lapset pitää mahduttaa tarkkaan laskettuihin neliöihin. Jos kaupunki lieventäisi itse asettamiaan tilanormeja, voisi tiloja löytyä keskiseltäkin alueelta nykyistä paremmin. Kaikki Helsingin lapset ansaitsevat lähipäiväkodin. Kohtuullinen matka päiväkotiin on tärkeä tekijä siinä, että arki sujuu ja perheellä on mahdollisuus viettää kiireetöntä aikaa yhdessä.
14 Kolumni Leo Stranius Kirjoittaja on Helsingin kaupunginvaltuutettu Y htenä helmikuun aamuna 5-vuotias lapseni purskahti itkuun. ”Isi, onko talvi jo loppu?”, hän kysyi. Edellisenä iltana sataneet lumet olivat muuttuneet loskaksi. Maa oli märkä ja musta. Talvi on saanut lasten kanssa omassa arjessa ihan uusia merkityksiä. 5-vuotias esikoisemme rakastaa lunta. Hän rakastaa lumitöiden tekemistä, hiihtämistä, pulkkamäkeä ja monia muita talven ulkoiluaktiviteetteja Ollessamme lomailemassa ja hiihtämässä Lapissa, hän ei ollut moksiskaan -34 asteen pakkasesta. Vaikka itsekin raahaudun ulos ja lenkille kovilla pakkasilla, en silti panisi pahakseni, jos voisin hiihtää sellaisessa sopivassa muutaman asteen pakkasessa. Jos nyt siis on pakko hiihtää. Pyöräilyn ja juoksun harrastajana minulle sopii hyvin, että lunta ei ole ja lämpötila on plussan puolella. Ilmaston lämpenemisen myötä näyttää selvältä, että tulevina vuosina ja vuosikymmeninä Helsingissä lapseni pääsee yhä harvemmin nauttimaan talvesta ja lumesta. Minun juoksuja pyöräharrastukseni ovat voittajien joukossa. Lapseni talviaktiviteettien mahdollisuudet vähenevät tai katoavat kokonaan. Tämä saa minut surulliseksi ja kiukkuiseksi. Kuinka me saatoimme oman lyhytnäköisen edun tavoittelun nimissä viedä talven lapsiltamme? Näin näyttää todellakin pian käyvän. Leolle seuraa? Kuohu etsii uusia vapaaehtoisia: kolumnisteja, kirjoittajia ja kuvaajia. Tule mukaan tekemään rakastettua ja luettua kaupunginosalehteä! Voit osallistua lehden tekemiseen vakituisena avustajana tai kirjoittaa ja kuvata esimerkiksi lehteen, jonka teema koskettaa sinua. Kuohu ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja se jaetaan 17 500 kotitalouteen Arabian-Toukolan-Vanhankaupungin alueella. Lehteä löytyy lisäksi ständijakeluna yhteistyöyrityksistä ja -organisaatioista. Painosmäärä on huikeat 20 000 kpl. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä 040 544 5550 / päätoimittaja Tarja Törmänen tai kuohu.toimitus@gmail.com. Kuohu-kanavalla kannattaa pysyä myös Facebookissa. Minä ja maailma: onko talvi jo loppu? Tähän on pakko sopeutua. Ja voi kun talven menetys olisi se ilmastonlämpenemisen kaikkein pahin seuraus. Ei ole. Valitettavasti kuivuuden, merenpinnan nousun, äärimmäisten sääilmiöiden ja jäätiköiden sulamisen seurauksena lukemattomilta lapsilta katoaa koko elämän edellytykset. Katseet ovat kaikesta huolimatta jo keväässä. Lapsiperhearjen näkökulmasta ei haittaa yhtään, että pukemista on ulos lähtiessä vähemmän ja aamuisin on valoisaa. Keväällä myös luonto puhkeaa kukkaansa. Kevät tarjoaa hienot mahdollisuudet luontoretkeilyyn lapsen kanssa. Nyt on aika lähteä yhdessä luontoon! Paitsi, että se lähimetsä ja –luontokin on uhattuna. Kaupunki haluaa kaavoittaa usein juuri parhaille viheralueille uusia asuntoja tai toimitiloja. Elinympäristön pirstoutuminen tekee yhä useammasta lajista uhanalaisen. Ja yhä suuremmalla asukasmäärällä on yhä vähemmän virkistysalueita. Millaisen perinnön me lapsillemme jätämmekään? Vastasin 5-vuotiaalle esikoiseni murheeseen talven jatkumisesta, että kyllä lunta ja pakkasta vielä tulee. Haluan uskoa, että pystymme vielä välttämään ilmaston lämpenemisen kaikkein tuhoisimmat vaikutukset Suomen talveen. Hän kysyi toiveikkaasi: ”Onko Lapissa vielä talvi? Voisimmeko muuttaa sinne?”. Toivon, ettei tarvitse. HELSINKI 19 92 20 17 FR ISK IS&SVETT IS HELSINKI 241
15 24h Dream Lab – taidetta ja uneksuntaa T apahtuma käynnistyi keskustelutilaisuudella, jossa unitutkija ja psykologi Mikael Sallinen tarkasteli unta tieteen näkökulmasta ja herätti vilkkaan keskustelun päiväunista. Miksi niihin liittyy syyllisyyttä? Miksei iltapäivän pullakahveja työpaikalla voisi korvata päiväunilla? Luovan työn ammattilaiset taiteilija Malin Gabriella Nordin, muotoilun tutkija Krista Kosonen sekä muotoilija Milla Vaahtera puolestaan käsittelivät unen merkitystä luovassa prosessissa. Lisäksi kulttuurintutkija Antti Kauppinen kertoi esimerkein unen kuvaamisesta taiteessa. Iltapäivällä yli 40 osallistujaa hiljentyi kollektiivisille päiväunille, joita ohjasi meditaatio-opettaja Nini Ingalsuo. Designmuseo Arabian lattialle luodussa päiväunipaikassa osallistujat ohjattiin joogiselle mielikuvamatkalle selkounennäköön. Syvämeditaatio tuotti uneksijoissa monenlaisia tuntemuksia – ahdistaviakin – kuten valokuvaaja Sergei kertoo: ”Mielikuvamatkalla menimme alitajunnassa erilaisiin huoneisiin temppelissä ja sieltä nousi erilaisia tunteita. Huomasin kuinka riippuvainen olen muista ja kuinka en osaa olla yksin. Uskaltaisinko luopua ongelmista?” Päiväunien jälkeen virkistyneet kävijät saattoivat visualisoida uniaan ruotsalaisen Malin Gabriella Nordinin ohjaamassa työpajassa. Nordinin oma luova prosessi nojaa vahvasti intuitioon ja hänen kollaaseissaan unikuvat saavat visuaalisen muodon – tiedostamaton pinoutuu veistosmaisiksi sommitelmiksi. 24h Dream Lab jatkui yökinolla, jonka puitteissa oli mahdollisuus nauttia Iittalan ja Arabian taiteilijoiden ja muotoilijoiden valikoimia visuaalisia helmiä. Yön tunteina nähtiin mm. Alejandro Jodorowskyn mammuttimainen The Holy Mountain vuodelta 1973 sekä Samu-Jussi Kosken valitsema Love Story (Arthur Hiller, 1970). Elokuvaillan aloitti Miyazakin visuaalinen ilottelu Naapurini Totoro (1988). Sunnuntaiaamun työpaja kutsui lapset luomaan veistoksia uniensa omituisimmista otuksista. Työskentelyä ohjasi Milla Vaahtera, joka on taiteilija, muotoilija ja luovuuden opettaja. Kirjava kulma Iittala & Arabia Muotoilukeskuksessa 11. helmikuuta järjestetty tapahtuma vei osallistujansa vuorokauden mittaiselle matkalle unen ja luovuuden lähteille. Työpajat ja keskustelut johdattivat miettimään sitä mikä on unen merkitys luovan työn ja taiteen tekemisessä. Tapahtuman osallistujat pääsivät uneksimaan itse, työstämään unistaan taidetta sekä näkemään elokuvia koko yön kestävässä yökinossa. Dream Lab-tapahtumassa vaivuttiin kollektiivisille päiväunille. Maija Sippo Kirjoittaja on kirjallisuuden maisteri, joka on mielellään päiväunilla.