2 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 3. kesäkuuta 2026 Lomakausi on lasten aikakausi Osallistutaan, ihan järjestäjienkin takia ” Pidä kasvosi aina kohti auringon paistetta, etkä koskaan näe varjoja. Helen Keller PÄÄKIRJOITUS KOLUMNI 3.6.2026 f Aurinko nousee 3.59 f Aurinko laskee 22.35 Nimipäivät Tänään Viola, Orvokki To Toivo, Puolustuvoimain lippujuhlan päivä Pe Sulevi La Kyösti, Kustaa, Kustavi Su Suvi, Roope, Robert, Robin, 2. sunnuntai helluntaista Ma Salomo, Salomon Ti Ensio Ke Seppo MIELIPIDE ” Siis mä toivon et kesällä me voitas olla yks päivä, et oltas niinku keskiajalla. Et ei käytetä yhtään pädiä tai mitään.” Kun ministeritasolla pohditaan, mikä olisi koululaisten kesälomalle sopiva aika, ensimmäistä koululaisen kesälomaansa aloittava esikoisemme miettii näköjään lomalle sopivaa aikakautta. Ja mikäs siinä! Kesäloma tarjoaa lapselle ainutlaatuisen aikaikkunan, jossa toiminnan rajoja eivät määritä lukujärjestys tai kalenterimerkinnät vaan mielikuvitus. Arkirutiinien rutistuksessa niin lapsen kuin aikuisen on helppo luovuttaa se vähä oikea vapaa-aikansa laitteelle, kun mitään elämää suurempaa ei kuitenkaan ehdi aloittaa ennen kuin se pitäisikin jo lopettaa. Ylivoimaisesti eniten koululaisemme odottaa sitä, että hänen paras kaverinsa saapuisi kesällä luoksemme Kuhmoisiin. Visiitin ajankohtaa, saati kestoa ei ole vielä sovittu, mutta ohjelma on kyllä jo selvillä: jousipyssyjä, ritsoja, kiipeilyköysiä ja puumaja kymmenen metrin korkeuteen. Aikuisen korvaan suunnitelmat kuulostavat turhankin kunnianhimoisilta. ”Miten te edes saatte ne tarvikkeet sinne kymmenen metrin korkeuteen?” ihmettelen. Koululaisemme pyöräyttää silmiään: ”No tietysti sidotaan köyteen meidän puusta tekemä ankkurikoukku, joka me ammutaan jouskarilla sinne puuhun, ja sillä köydellä vedetään ne sinne.” ”Aha, no entäs…” tahdon jatkaa, mutten raaski, koska suunnitelmat ovat vähintään yhtä nostalgisia kuin epäuskottavia. Samanlaiset seikkailut omassakin sydämessäni polttelivat 90-luvulla eli silloin keskiajalla ennen tabletteja. Luulen näin olleen myös omien vanhempieni lapsuudessa, vaikka omat lapseni eivät tätä ehkä uskoisi. Heidän käsitystään kesästä 60-luvun Kuhmoisissa kuvannee seuraava anekdootti. Museossa he pysähtyivät kivikautista kaskenpolttoa esittelevän infografiikan äärelle ja totesivat: ”Tiedättekö, vaari on elänyt noita aikoja.” Suomen koululaisten kesäloman historia ei yllä neoliittiselle kaudelle vaan alkaa vuonna 1866 säädetystä kansakouluasetuksesta. Kun oli koulua, niin oli lomaakin. Loman kesto määräytyi silloin paikallisemmin maatalouden tarpeiden mukaan. Oppivelvollisuuslaki vuonna 1921 toi mukanaan pitkän kolmen kuukauden kesäloman, mutta pitkiä olivat kouluviikotkin. Kuuden päivän viikoilla kouluvuoteen saatiin pitkästä kesälomasta huolimatta mahtumaan 200 koulupäivää. Peruskoulu-uudistuksen yhteydessä kouluun vakiintui viisipäiväinen työviikko, ja pitempi viikonloppu söi sekä kouluettä lomapäivien määrää. Alkoi koululaisten kesäloma tulevaisuudessa sitten kesäkuun alussa tai puolivälissä, niin annetaan lasten innostuksen ja ideoiden kasvaa aina koko loman kokoisiksi. Kalle Nuuttila Kirjoittaja on kustannustoimittaja ja lastenkirjailija. L uen aktiivisesti Aamulehden menovinkkejä. Tapahtumia on ympäri Pirkanmaata ja varsinkin kesäisin tapahtuu pienemmilläkin paikkakunnilla, eikä vain Tampereella. Tällä viikolla ilmestyi Aamulehden kesälehti, mutta yhtään tapahtumaa ei siellä ole Kuhmoisista. Peli ei ole vielä menetetty, sillä joka viikko Aamulehdessä luetellaan ”MENOT” ja sinne voi ilmoittaa ajankohtaisista tapahtumista perjantaisin aina seuraavalle viikolle. Kategorioita on useita esimerkiksi Konsertit (Nostalgian Kuhmoisten tapahtumat eivät näy Aamulehdessä siivin), tanssit (Honkahovi), keikat (Honkahovi) näyttelyt (Riihigalleria), teatterit (Kalholanniemen kesäteatteri), muut menot (Kiepsaus kesään, urheilukilpailut) jne. Meidän pitää hieman aktivoitua Pirkanmaalle, jotta kolme kertaa päivässä liikkuva bussi toisi edullisesti meille ostavia asiakkaita kahviloihin, tapahtumiin, satamiin ja uimarannoille. Pitäisikö meidän koordinoida keskitetysti ”tiedotusvastuu” nimetylle henkilölle? Kynttilää ei kannata pitää vakan alla Kiitos, kun kävitte O li syksy 2025, ja juuri olimme tulleet Pallastunturin kainalosta. Uusia ruskakuvia viisi vuotta vanha kännykkä pullollaan. Turussa, ulkona pimeä syksy, siitä huolimatta välähti: Kyllä, muidenkin ja varsinkin kuhmoislaisten pitäisi saada katsella maisemia Turusta tuntureille – ja Lummeneelle. Suunnittelu käyntiin, muutama tuhat hyvää kuvaa, niistä parhaat sata (omasta mielestä) ja yhteistyökumppaniksi kuvantekijä Colorkolmio ja seuraavaksi raamikauppaan. Kevät 2026 siinä meni puuhastellessa ja taulut olivat teksteineen Kuhmoisten kirjaston hienossa näyttelytilassa. Reilut 200 kävijää, tuttuja kutsuttiin, ja kylän väki sekä mökkiläiset löysivät näyttelyn. Neljätoista kuvaa myytiin (yhteensä 500 euroa) partiolaisten ”toimintakassan” hyväksi. Raija Nio-Halme, Vesa ja Korpisudet kiittävät S uomi heräsi tähän viikkoon ja alkaneeseen kesäkuuhun tuoreena jääkiekon maailmanmestarina. Innokkaimmat ja optimistisimmat ovat ehtineet verrata mestaruutta vuoden 1995 vastaavaan. Tuolloin saavutetun Suomen historian ensimmäisen mestaruuden uskotaan vaikuttaneen lamasta toipumiseen Todellisuudessa kuluttajaluottamus heikentyi paitsi vuoden 1995 myös vuoden 2011 maailmanmestaruuksien jälkeen. Vuoden 2019 mestaruuden jälkeen se suorastaan romahti. Vuoden 1995 nevö foget -mestaruuden aikaan Suomen bruttokansantuotteen kasvusta oli saatu nauttia jo parin vuoden ajan. Lamavuosien pääministeri Esko Ahon on jo ehtinyt kertoa, että nyt eletään hyvin samanlaisia aikoja. Suomen talous on kääntynyt alkuvuoden aikana kasvuun, ja bkt:n volyymi kasvanut ensimmäisen vuosineljänneksen aikana 0,9 prosenttia. Kansallinen menestyksen, osaamisen ja yhteenkuuluvuuden tunne voivat vaikuttaa positiivisesti talouden synkkiin tunnelmiin, mutta ongelman ratkaisijoiksi niistä ei ole. Eikä liioin käsillä olevasta kesästäkään, joskin sekin nostanee meistä suurimman osan mielialaa. Toivottavasti tunnelmaa kohottaa myös käsissäsi oleva Kuhmoisten Sanomien 40-sivuinen kesälehti. Sitä tehdessämme huomioimme tällä kertaa erityisesti eri-ikäiset lukijat, jopa perheen pienimmät. Viime vuosina vakiintuneiden tapojemme mukaan piipahdimme myös pitäjän rajojen ulkopuolella, sillä kertomisen arvoisia tarinoita löytyy sieltäkin. Keskiaukeamalla oleva tapahtumakalenteri pullistelee maailmanmestaruuden tapaista osaamista, yhteisöllisyyttä ja elinvoimaisuutta. Käydään, tehdään ja osallistutaan tarjolla olevaan, ihan vain järjestäjienkin vuoksi. Pienikin hyvä teko vie kohti pirteämpää tulevaisuutta, aivan kuten jokaisen kiekkoleijonan Sveitsissä ottama luistelupotku vei joukkuetta kohti maailmanmestaruutta. Hyvää kesää Kuhmoisten Sanomien lukijoille. Katja Sirviö Kuka on tämän vuoden kesäkuhmoislainen? Kuhmoisten Sanomat julkaisee tiedon verkkolehdessä lauantaina puolen päivän jälkeen. Paikallislehden tekijät ovat tavattavissa Kiepsaus-torilla. Tule tutustumaan digilehteen, päivän tarjouksiin sekä antamaan palautetta ja juttuvinkkejä. Tavataan torilla!
Keskiviikkona 3. kesäkuuta 2026 Kuhmoisten Sanomat 3 AJANKOHTAISTA TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ K ymmenkunta yrittäjää osallistui Kuhmoisten kunnan järjestämille kahveille juttelemaan yrittäjien ja kunnan välisestä yhteistyöstä ja yhteydenpidosta. Keskustelua herättivät suhteiden muodostaminen Sisä-Suomen elinvoimakeskukseen sekä Leader-rahoituksen ja Pirkanmaan yrittäjien tarjoama apu. Kahvittelun loppupuolella virisi vilkasta keskustelua myös siitä, miten kunnan tulisi huomioida paikallinen yrittäjäkenttä omissa viestintäkanavissaan, ja millaista asiakaspalvelua sekä kuulluksi tulemista yrittäjät kaipaisivat kunnalta. Sisä-Suomen elinvoimakeskuksessa Kuhmoisten ja muiden eteläisen Pirkanmaan kuntien yhteyshenkilö on Mari Rautiainen, joka on luvannut tulla esittäytymään kuhmoislaisille yrittäjille tulevana syksynä. Rautiainen hoitaa kuhmoislaisten yrittäjien asioita alkaen yritysneuvonnasta ja rahoituksesta. – Toivottavaa olisi, että hän tuntisi Kuhmoisten yrityskenttää ja olisi kiinnostunut pikkukuntien asioista. Yhteydet elinvoimakeskukseen pitäisi kuitenkin olla, yrittäjinä tilaisuuteen osallistuneet Niina Keskinen ja Johanna Lehtonen totesivat. Kunnanjohtaja Sami Ylipihlaja on omiensa sanojen mukaan tottunut vaatimaan asioita valtion hallinnolta ja sanoi, että kaikkien kuntien pitäisi olla samalla viivalla avun hyödyntämisessä. – Ehkä pienissä kunnissa on alistuttu sivustaseuraajan rooliin. Nyt on mahdollista rakentaa Rautiaiseen toimiva yhteistyökanava, Ylipihlaja sanoi. Kunhan elinvoimakeskus selviää myllerryksestä, joka seurasi ELY-keskusten hautaamisesta ja uusien elinvoimakeskusten muodostamisesta, aloitetaan siellä alueelliset elinvoimakeskustelut. – Formaatti polkaistaan käyntiin tämän vuoden aikana, mutta sitä ei tiedetä, meneekö ensimmäinen keskustelu ensi vuoden puolelle. Keskusteluun ei ehkä pääse osallistumaan kovin montaa edustajaa per kunta, mutta meidän on kunnassa käytävä etukäteen laajat keskustelut siitä, mitkä asiat ovat meidän kannaltamme kriittisiä, Ylipihlaja totesi. KUNNAN ELINVOIMA-ASIANTUNTIJA Sarianna Hanski kertoi huomanneensa, että Kuhmoisten yrityskenttä on omanlaisensa ja täällä ollaan hyvin itsenäisiä ja omavoimaisia. – Yrittäjät ovat löytäneet ratkaisut ongelmiin jostain itse. Eikö apua sitten ole ollut tarjolla, vai eikö sitä ole osattu kysyä, Hanski pohti. Sivutoiminen yrittäjä ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kimmo Malin sanoi tunnistavansa sen ilmiön, että kuntaa ja varsinkaan ely-keskusta (ennen tätä vuotta) ei tarvita mihinkään ja ehdotti keskustelun virittämistä siitä, miten rakenteista voisi olla hyötyä. Yrittäjät toivoivatkin, että sekä elinvoimakeskuksen että Leader Vesuri -rahoituksen edustajat tulisivat kertomaan konkreettisia esimerkkejä siitä, millaista apua he voisivat paikallisille yrittäjille tarjota. Molemmat myöntävät suurelta osin EU-lähtöistä avustusta, mutta isompien summien myöntämisestä vastaa elinvoimakeskus. Leader-ryhmä myöntää pienempiä avustuksia, joilla tuetaan maaseutua ja toimijoiden omaa asuinaluetta. MYÖS PIRKANMAAN yrittäjistä puhuttaessa keskustelu kääntyi siihen, miksi yhdistyksen tarjoa maa yrityskummitoimintaa ei hyödynnetä Kuhmoisissa. – Sille varmaan olisi tarvetta, mutta kynnys sen hyödyntämiseen on liian korkea. Yrittäjä mieluummin riutuu vaikeuksissa kuin ottaa apua vastaan, Unto Sarvala pohti. Hanski kertoi ottaneensa asian esille ja kannustaneenkin siihen tavatessaan paikallisia yrittäjiä. Hän muistutti, että yrityskummilta avun pyytäminen ei vaadi kriisiä, vaan tukea voi saada laajentamiseen, työntekijän palkkaamiseen ja sparraamiseen. Pirkanmaan yrityskummit ovat kyllä käyneet esittelemässä toimintaansa kunnan yrittäjäkahveilla, mutta paikallisten yrittäjien osallistuminen tilaisuuksiin on ollut vaatimatonta. Keskustelu kääntyikin pian siihen, että miten heitä voisi houkutella yhteisiin tapaamisiin. Yrittäjille suunnattu yrittäjäkirje kunnasta jo löytyy, mutta tulisivatko yrittäjät kuuntelemaan muiden yritystarinoita, vai houkuttelisiko paikalle makkaratarjoilu ja riittävän raflaava mainonta tapaamisen siKunta kuuli yrittäjiä kahveilla sällöstä. Pirkanmaan ilmastoverkosto ei puolestaan kirvoittanut keskustelua. Ylipihlaja kuvaili ilmastoverkostoa pienten kuntien konklaaviksi, ja siinä mukana olevat yritykset panostavat resurssiviisaaseen ajatteluun ja huomioivat vastuullisuuteen liittyvät asiat. Kunta maksaa mukanaolosta vähän, mutta yhtäkään kuhmoislaista yritystä ei ole liittynyt ilmastoverkostoon. Hanski huomautti, että ilmastoverkostoon liittyminen ei vaadi välttämättä tekoja, vaan huomioon otetaan jo tehdyt asiat, esimerkiksi vanhan tekniikan vaihtaminen uuteen ympäristöystävällisempään. Ilmastoverkostossa mukana oleminen toisi mukanaan imagohyödyn. Pirkanmaan ilmastoverkosto on Euroopan maaseuturahastosta rahoitettava kehittämishanke, joka päättyy tämän vuoden heinäkuussa. Toimintaa jatketaan kuntien omarahoituksella, ja Kuhmoisten osuus rahoituksesta on 673 euroa vuodessa. Kunnanhallitus päätti maanantaina, jatkaako kunta mukana ilmastoverkostossa. ILLAN PÄÄTTEEKSI vaihdettiin vielä muutama sana elinvoimalupauksesta, jonka noudattaminen lähti kunnanjohtajan sanoin käyntiin hieman yskien. Ylipihlaja kertoi pohtineensa Yrittäjäyhdistyksen kanssa paikallisista yrityksistä viestimisen sosiaalisessa mediassa kiinnostavalla kulmalla ja hyvällä toteutustavalla. Malin piti vierailuja ja niistä viestimistä tärkeänä, mutta huomautti, että viestintä on toteutettava yrityksen tarpeet huomioiden – ei kunnan imago edellä. Hanski kertoi, kuinka on tehnyt palvelualojen yrityksistä nostoja Visit Kuhmoinen-sivustolle yrittäjien niin halutessa. Sivustolla on kävijöitä jonkin verran ja seuraavaksi Hanski aikoo liittää sivuston linkin kausiasukaskirjeeseen, joka sai alkuvuoden messuilta jonkin verran uusia tilaajia. Palautetta annettiin myös asiakaspalvelusta. Yrittäjät jakoivat kokemuksen siitä, että kun Kuntalaan astuu sisään, niin kukaan ei tule kysymään, kuinka tulijaa voidaan auttaa. Noottia annettiin myös parkkipaikkojen sijoittelusta. – Pieni asia, mutta imagollisesti tosi tärkeää on se, että kaikki lähimmät parkkipaikat eivät olisi henkilökunnalle varattuja. Yleensä jokaisen yrityksen lähiparkit on varattu asiakkaille, Keskinen huomautti. Tapaamisessa pohdittiin, kuinka yrittäjät saataisiin kiinnostumaan tarjolla olevasta avusta ja tuesta sekä miten kunta voi kuulla yrittäjiä. Yrittäjäkahville saapuneet yrittäjät olivat yhtä mieltä siitä, että tarjolla olevia tukirahoja kannattaa hakea. Sekä myöntämisettä raportointiperusteet ovat järkevöityneet vuosien varrella. Kuvassa vasemmalla etualalla Johanna Lehtonen ja Niina Keskinen. Oikealla Henni Järvinen ja Kimmo Malin. Pekka Tervala (vasemmalla) tiedusteli, millaista yrittäjäkasvatusta koululla mahdetaan tehdä. Yhteistyö on kuulemma tiivistä ja yrittäjäkasvatuskin alkaa elinvoima-asiantuntija Sarianna Hanskin mukaan jo alakoulun puolella. Kuvassa myös Timo Sormunen ja Niina Keskinen.
4 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 3. kesäkuuta 2026 KOULUN KEVÄTJUHLAT KUOLINILMOITUKSET VÄESTÖMUUTOKSET VALMISTUNEET Alakoulun kevätjuhlassa neljäs-, viidesja kuudesluokkalaisista soittajista ja laulajista muodostettu kokoonpano esitti kappaleen Koulu on loppu. Eri soittimista kuultiin pianoa, poikkihuilua, haitaria, kitaraa, bassoa ja rumpuja. Kuoroon kuului reilu parikymmentä laulajaa. Lauma lähtee laitumelle, kesä koittaa jokaiselle Rakkaamme o.s. Karila Äitiä ja mummua kaivaten Aino Kyllikki KESKINEN Vei kotiin Herra jo uupuneen, elon pitkän kulkea antoi. Otti syliinsä väsyneen, hänet rauhan rantahan kantoi. Unto ja Eeva Vuokko Päivi Mikko perheineen Elizabeth Jenni perheineen Elina perheineen Joonas perheineen Antti perheineen Tiara muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien saattamana. Kiitos osanotosta. s. 14.1.1927 k. 19.4.2026 Kuolleet Anni Johanna Liehu 90 v Lauri Armas Virtanen on valmistunut Seinäjoen ammattikorkeakoulusta kirjastoja tietopalvelualan tradenomiksi. Ida Peppiina Lindström on valmistunut ylioppilaaksi Tampereen aikuislukiosta To 4.6. klo 19 Kesäillan lauluhetki Päijälän rukoushuoneella. Hannele Erola ja Jussi Keltakangas laulattavat kesäisiä lauluja. Vapaa pääsy. Su 7.6. klo 13 Sanajumalanpalvelus. Sanna Alanen, Hannele Erola. Pe 12.6. klo 18 Naisten Tupailta srk-kodilla. Tarja Vesikallio ”Kun on tunteet” Pe 12.6. klo 18.30 Miesten Kotailta Päijälän Tukkilaistuvassa, Päijäläntie 12. Kimppakyyti klo 18 Kuhmoisten srk-kodin P-paikalta. Vieraana Olli ja Risto Lehto sekä Hannu Lahtinen. Otsikon sanoin iloittiin alakoulun kevätjuhlassa. Yhtenäiskoulun molemmissa kevätjuhlissa laulettiin myös perinteiseen tapaan suvivirsi. TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ A ivan kuin Kuhmoisten yhtenäiskoulussa olisi syksyllä tiedetty, minkälaiseen kohuun tämä(kin) kouluvuosi tulee suvivirren osalta päättymään. Kouluvuoden teemana oli kulttuurinen moninaisuus rikkautena. Rehtori Juha Nupponen kertoi puheessaan, kuinka yhtenäiskoululla on kymmenen oppilasta tai opiskelijaa, joiden äidinkieli on muu kuin suomi. Yksi sellainen löytyy opettajienkin joukosta. – Meidän koulussamme on ihmisiä, joilla on erilaisia kulttuuritaustoja. Ne voivat liittyä esimerkiksi uskontoon, arvoihin, juhliin, ruokakulttuuriin tai pukeutumiseen. Valtaosa oppilaistamme kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta on myös sellaisia, jotka kuuluvat ortodoksiseen tai roomalais-katolilaiseen kirkkoon sekä heitä, jotka eivät kuuluu mihinkään uskontokuntaan. On saamelaisia sekä romaneja, Nupponen kertoi. Rehtori muistutti, kuinka kaikki tarjolla oleva moninaisuus on hyvä nähdä rikkautena sekä mahdollisuutena oppia toinen toiseltaan. Yhteiselo vaatii vuorovaikutusta, suvaitsevaisuutta sekä ymmärrystä siitä, että erilaiset ihmiset voivat toimia yhdessä. PERINTEIDEN MUKAAN yläkoulun ja lukion kevätjuhlassa kunniavieraiden paikalla istuiEVANKELIUMIN ILTA torstaina 4.6. klo 18 Pastori Simo Kahri ja puoliso Katri Rajahalme Jämsästä www.tuleuskoon.fi Helluntaisrk. Toritie 44 Meille kaikille niin rakas Anni-tätiä kaivaten Anni Johanna LIEHU Kun pitkän elämän elää saa, niin voi tyynesti nukahtaa. Kaikki on valmista, avoin tie, Isä Taivaan omansa kotiin vie. sisarusten lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. s. 5.2.1936 k. 11.5.2026 SURUILMOITUKSET ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi p. 040 483 0860 Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Aukioloajat: ma ....................... 9.30–15 ti, ke ja pe ......... 9.30–13
Keskiviikkona 3. kesäkuuta 2026 Kuhmoisten Sanomat 5 KOULUN KEVÄTJUHLAT Jumalako humoristi? Kirjoittaja on on eläkkeellä oleva luokanopettaja ja kuhmoislainen vuodesta 1976. HARTAUS Vuoden 2026 ylioppilaat vasemmalta oikealle ovat Neeri Anttila, Saku Käyrä, Niklas Lahnalahti, Maiju Lahtinen, Saaga Mattila, Marissa Mäkiaho, Emma Sahla, Mira Teivaanmäki sekä Reetta Unnaslahti. Kuvasta puuttuu yksi ylioppilaaksi kirjoittanut, joka ei halunnut nimeään julkaistavan. 9-LUOKKALAISET f Peruskoulunsa päättivät Fanni Aittolahti, Peetu Arrenius, Pyry Guinness, Veera Heikkilä, Elias Helin, Jimi Kauppinen, Kristiina Lahnalahti, Väinö Laitila, Minnea Lehtonen, Siiri Lundell, Taika Nisula, Oleanna Näkkälä, Aada Pohjoisvirta, Aleksi Pohjoisvirta, Julia Rissanen ja viivi Saarinen. vat riemuylioppilaat eli he, jotka olivat päässeet ylioppilaiksi 50 vuotta sitten. Riemuylioppilaiden tervehdyksen toi Heikki Kotila, joka kiitteli näkemäänsä tervettä yhteisöllisyyttä. – Ei meidän aikaan ollut Wilmaa tai mitään sen tyyppisiä. Pyrimme ennemminkin salaamaan asioita kuin kertomaan niistä avoimesti. Se koski myös vanhempia, Kotila totesi. Ajan vitsauksista Kotila nosti esiin tekoälyn, ja muistutti, kuinka se on matematiikassa lyömätön laskutehonsa vuoksi, mutta ei korvaa kielellisiä taitoja – Kieli on viestinnän, ajattelun ja argumentoinnin väline. Siitä kannattaa pitää huolta. Tekoäly ei voi koskaan syrjäyttää sitä, miten te kielen avulla toimitte työyhteisössä, Kotila totesi. Lopuksi hän muistutti, kuinka tämän päivän ylioppilaiden haasteet ovat erilaisia kuin puoli vuosisataa sitten lakin päähänsä painaneiden haasteet. – Mutta tänään nähdyn perusteella te selätätte ne haasteet kyllä. TOTUTTUUN TAPAAN sekä alakoulun että yläkoulun ja lukion juhlissa nähtiin lukuisia oppilaiden esityksiä sekä juhlapuheita. Puheissa muisteltiin kuluneita koulutaipaleita, kehuttiin ja kiitettiin sekä luokkatovereita että opettajia ja annettiin ohjeita tuleville sukupolville. Yhdeksännen luokan puheen pitäneet Viivi Saarinen ja Minnea Lehtonen pahoittelivat luokanvalvojalleen Vesa Lahtiselle sitä, että eivät ehkä olleet helpoin luokka eikä matikkakaan juuri kiinnostanut. Onneksi toisinaan höpöttelylle ja lautapeleillekin löytyi aikaa Tuoreiden ylioppilaiden puheessa Reetta Unnaslahti, Emma Sahla sekä Saku Käyrä muistelivat tekemiään reissuja, K A TS O KU V IA • • k u h m oi st e nsa n o m at . Kuvia lisää verkossa. etenkin sitä viimeistä, jonka jäljiltä palanutta ihoa rapsuteltiin pitkään vielä kotiinpaluun jälkeen. – Meille muualta tulleille paikalliset tavat tulivat pian tutuiksi. Aikaa on kulutettu uimalassa istuen ja kylällä erilaisilla ajoneuvoilla liikkuen. Aika on mennyt kuin siivillä, joskus on liidetty korkealla, toisinaan räpiköity maan pinnassa, Käyrä totesi. Reetta Unnaslahti, Emma Sahla ja Saku Käyrä muistelivat puheessaan, kuinka epämääräinen määritelmä yleissivistävästä koulutuksesta alkoi opintojen alkaessa vähitellen selkeytymään. S tand up -koomikko Mikko Vaismaalta kysyttiin, onko Jumala hänen mielestään humoristi. Hän vastasi, että todennäköisesti, onhan ihminen Jumalan kuva. Tosin ihmisessä on moniakin ominaisuuksia, joita Jumalassa ei ole: ihminen murhaa, valehtelee, varastaa, puhuu pahaa… mutta tällaiset ominaisuudet tulivat ihmiseen muualta, siitä hornan tuutista, jolle ihminen avautui aikojen alussa. Raamatussa kerrotaan kaksi tapausta, jolloin Jeesus itki, mutta hänen ei kerrota nauraneen. Oliko hän siis täysin huumorintajuton? Jeesuksen tehtävä ja kohtalo olivat raskaat. Paljon naurettavaa ei löytynyt. Hän myös näki syvemmin ihmiskunnan hätätilan kuin me siihen turtuneet. Mutta iloita hän osasi monista asioista, jopa riemuita. Voisiko jostain päätellä, että Jumala olisi myös humoristi? Maailmassa on paljon hassun näköisiä eläimiä: muurahaiskäpy, merisika, mansikkasammakko ja lukuisia muita. Jumalalla on varmasti ollut hauskaa luodessaan sellaisia otuksia. Kun Muuramen kirkkoa rakennettiin, kirkkoherra ja arkkitehti Alvar Aalto joutuivat pahaan ristiriitaan. Aalto ei hyväksynyt kirkon ympärillä olevien mäntyjen kaatamista, ei edes sen, joka jökötti pääoven edessä. Pappi koki, että on käännyttävä korkeamman tahon puoleen. Eikä aikaakaan kun tuli trombi, joka kaatoi männyt, myös pääoven edestä. Ylhäältä katsoen kirkonmäki oli kuin sille olisi kaadettu tulitikkulaatikko. Rakennus säilyi. Eräs nainen puolestaan kertoi, kuinka hänen lapsuudessaan heille tuli vieraaksi ihminen, jonka sukunimi oli Harakka. Tytöstä nimi tuntui niin kamalalta, että hän rukoili, ettei Jumala koskaan antaisi hänelle aviomiestä, jonka nimi olisi Harakka. Rukous kuultiin. Tyttö varttui, rakastui ja meni naimisiin. Hänen uudeksi sukunimekseen tuli Varis. Anita Ojala Pelastuslaitoksella töitä viikonloppuna TEKSTI KUHMOISTEN SANOMAT YKSI IHMINEN oli kaatunut kanootilla Päijänteellä Tehin edustalla lauantai-iltana. Rannalla olleet henkilöt olivat huomanneet tapahtuman ja hälyyttivät pelastulaitoksen paikalle. Pirkanmaan pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan omatoimiset silminnäkijät auttoivat ansiokkaasti hyvävointisen henkilön ja kanootin rannalle. Ensihoito tarkasti henkilön. Perjantaina pelastuslaitoksella oli tehtävää Ruokosentiellä, jossa sähkölinjalle kaatunut puu aiheutti maastopalon. Ylen uutisen mukaan maastoa paloi reilun hehtaarin kokoiselta alueelta. Palanut alue oli hakkuualuetta, mutta tuli ehti tarttua hiukan myös metsään. Paikalle hälytettiin yhdeksän yksikköä sammuttamaan maastopaloa. TEKSTI KUHMOISTEN SANOMAT PÄIJÄLÄN TUKKILAISTUVASSA perjantai-iltana 12. kesäkuuta Miesten Kotaillassa ovat vierailijoina tukkilaisveljekset Olli ja Risto Lehto sekä kylähankemies Hannu Lahtinen. He kerKotailta Tukkilaistuvassa ja Kuntalassa tovat Tukkilaistupa-hankkeesta ja kalustosta. Kunnanjohtaja Sami Ylipihlaja isännöi Kotailtaa perjantai-iltana 17. heinäkuuta Kuntalassa. Hän kertoo elämänja työurastaan sekä kunnan kehittämisestä.
6 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 3. kesäkuuta 2026 KesäLEHTI Kuhmoinen ja kesä Yrittäjäyhdistys tervehtii kesäisin mielin S anayhdistelmä on kiehtova ja ajankohtainen. Pitäjämme prime time on käsillä, ja olen iloinen saadessani mahdollisuuden kokea sen ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan ja yhtäjaksoisesti. Kuten Popedan Pauli Mustajärvi -vainaa aikoinaan totesi: ”aion elää sen”. Elämisellä tarkoitan tässä yhteydessä ennen kaikkea heittäytymistä lukuisiin tapahtumiin sekä tutkimusmatkailua ennenkokemattomiin ja kiehtoviin paikkoihin. Sekä luonnollisesti paikallisen elämänmenon tarkastelua ja analysointia vailla ajattelua ohjaavia ennakkokäsityksiä. Ja nyt kun olen tuore kuhmoislainen, tämä kaikki tapahtuu osana yhteisöä. Suomen kesä itsessään on käsite. Se on lähes uskomaton vastapaino talven pimeydelle ja kylmyydelle, mutta myös suhteellisen lyhyt ja täyteen pakattu. Sellaisen kuvan ainakin helposti saa, kun tarkastelee eri kuntien tapahtumakalentereita. Vaikka kesä on loman, levon ja vapaiden kuvioiden aikaa, sisältyy siihen myös kilvoittelua. Varsinkin, kun sitä tarkastelee kunnan elinvoimalasien takaa. Kyse on eroista koskien kuntien välistä kiinnostavuutta, saavutettavuutta ja erilaisten tekijöiden yhteisvaikutusta. Tämän yhtälön parissa työskentely on äärimmäisen motivoivaa ja seon hyvin merkityksellistä kuntamme tulevaisuutta ajatellen. Tässä hetkessä tuntuu siltä, että myös Kuhmoisten kesä on jo käsite. Kunnalla on vahva maine kesänviettopaikkana riippumatta siitä, katseleeko sitä asukkaana, kausiasukkaana vai matkailijana. Väkiluku kasvaa ja kylänraitit vilkastuvat ympäri pitäjän. Moni tämän kokee ja usea sen tietää. Mutta silti uskon, että tietoisuutta kuntamme kesän erinomaisuudesta ja monipuolisuudesta tulee lisätä eri tavoin ja vuosi toisensa jälkeen. Arvoisat lukijat, paras myyntipuhe on aito tarina. Tarina, jonka takana on tunne, kokemus ja elämys. Niistä elementeistä rakennetaan elämänmittaiset muistot. Pyrkikäämme siis viestimään siitä, mistä olemme kunnassamme ylpeitä. Tällä hetkellä etenkin Kuhmoisten ja kesän ikiaikaisesta symbioosista – kaikesta siitä, mikä on käsillä juuri nyt. Aurinkoa ja lämpöä suveenne toivottaen! Sami Ylipihlaja kunnanjohtaja K esäkuu on jälleen täällä, satama täyttyy veneistä ja kylänraitti ihmisistä – ilosta ja elämästä. Talven rauhallisten kuukausien jälkeen saamme taas nauttia kesän ainutlaatuisesta sykkeestä. Monelle nuorelle kesä merkitsee myös ensiaskeleita työelämään kesätöiden merkeissä – ja mikä parasta, Kiepsauskin on aivan nurkan takana! Kuhmoisten Yrittäjät ry:n järjestämä Kiepsaus on avannut kesäkautta jo vuodesta 1994 lähtien. Perinteet ovat arvokkaita, etenkin sellaiset, jotka vuodesta toiseen kokoavat ihmiset yhteen, luovat hyvää mieltä ja vahvistavat yhteisöllisyyttä. Tuttuun tapaan myös vuoden kesäkuhmoislainen kastetaan. Edellisestä kesätervehdyksestä on kulunut kaksitoista kuukautta ja paljon on sinä aikana tapahtunut muutakin kuin Kiepsauksen järjestäminen. Yksi tärkeimmistä asioista on ollut kunnan ja yrittäjien yhteinen elinvoimalupaus. Elinvoimainen kunta on kaikkien etu – yrittäjien, vakituisten asukkaiden sekä kausiasukkaiden että matkailijoiden. Yhdessä tekemällä, kehittämällä ja kasvamalla rakennamme Kuhmoisista entistäkin viihtyisämpää ja vetovoimaisempaa paikkaa. Toinen esiin nostettava aihe on uudistunut Kuhmoinen Palvelee -lehti, joka toteutettiin yhteistyössä Kuhmoisten Yrittäjät ry:n, Kuhmoisten Sanomien sekä kunnan kanssa. Vuodesta 1991 asti ilmestynyt Kuhmoisten tarjonnasta kattavasti kertova esite uudistettiin tänä keväänä paikallisen yrityksen Visubird/Tuija Käki-Lahtisen toimesta. Uusi ilme on saanut erittäin hyvän vastaanoton. Olethan napannut lehden jo mukaasi? Lehteä voi lukea myös kätevästi verkkoversiona, missä ja milloin vain! Viime vuoden yrittäjäksi valittiin Jaakko Viitalähde, Virtalähde Mastering oy:stä, levyjen masteroija yli 20 vuoden kokemuksella. Termi masterointi ei välttämättä sano mitään meille, jotka emme musamaailmassa vaikuta, mutta se herättää ainakin meissä tervehdyksen kirjoittajissa vahvan tunteen, että meiltä löytyy, meillä on ja meillä osataan ihan vaikka mitä, eikä siihen aina tarvita edes suuren kaupungin menoa. Ja vaikka tässä nousi tekstiin vain muutama asia ja yritys, on aivan jokainen meistä täällä omalla paikallaan sekä toiminnallaan tärkeä ja tarpeellinen, joten ei muuta kuin yläfemmat kaverille, onneksi olet! Lähdetään siis kiitollisin mielin tämän vuoden kesään yhdessä. Ja muistattehan, että meitä yrittäjäyhdistyksen hallituksen jäseniä saa ehdottomasti lähestyä – risuilla, ruusuilla, ideoilla tai ihan vaikka vain kuulumisten merkeissä. Toivotamme kaikille aurinkoista, iloista ja rentouttavaa kesää! Kuhmoisten Yrittäjät ry Henni & Mia
Keskiviikkona 3. kesäkuuta 2026 Kuhmoisten Sanomat 7 KesäLEHTI Onkin tosi kiva vain olla kotona KYSYMYKSET & KUVA KATJA SIRVIÖ Atte Unnaslahti, kirjoitit ylioppilaaksi keväällä 2024, mitä olet tehnyt sen jälkeen? – Tein kesän soittokeikkoja rauhassa ja syksyllä kotona töitä. Joulukuun alusta maaliskuuhun työskentelin koulunkäynninohjaajana, pääsin kokeilemaan palkkatöitä ja toteamaan, että en tykkää. Kevään olin kotona hommissa ja heinäkuussa menin armeijaan. Se oli sopiva hengähdystauko, vaikka Atte Unnaslahtea vetää maatalon hommiin velvollisuuden tunne. – Joku on jaksanut puurtaa ennen meitä, niin meidänkin on jaksettava. Sitä voi miettiä hyvänä tai huonona velvollisuutena, mutta minä ajattelen, että olen päässyt tällaiseen tilanteeseen, minun on hyvä olla tilalla ja saan jatkaa sitä työtä, mitä muut ovat pistäneet alulle. en lukiossa hulluna päntännyt, niin olin kaikessa mukana. Millainen kasvuympäristö Kuhmoinen on sinulle ollut? – Aivan loistava kasvuympäristö. Meidän ikäluokkaan sattui tosi hyviä ihmisiä ja olen saanut varttua järkevien ja maanläheisten tyyppien kanssa. Kun ihmiset ovat tuttuja, niin kukaan ei kehtaa kiusata, eikä synny isoja porukoita, jotka tappelisivat keskenään. Harrastusmahdollisuuksia ei ollut niin paljon, mutta kotona riittää tehtävää, joten tekemisestä ei ollut pulaa. Ja aina löydettiin kavereidenkin kanssa kivaa tekemistä. Jotain eksoottisempaa olisin kuitenkin joskus halunnut harrastaa kuin lentopalloa. Mitä aiot tehdä seuraavaksi? – Asepalvelus päättyy juhannuksen alla. Kesällä tehdään keikkoja ja kotihommia. Ensin suunnittelin, että olisin jäänyt sopimussotilaaksi töihin, mutta sitten sain välilevynpullistuman, niin se muutti suunnitelmia. Kesän aion nauttia vapaudesta. Armeija herätti siihen, että onkin tosi kiva vain olla kotona ja tehdä kavereiden kanssa tavallisia juttuja. Lisäksi olen huomannut, että en niin kauheasti tarvitse ihmisiä ympärilleni. Aion lähteä opiskelemaan maataloutta vuoden päästä syksyllä, tai jos tulee tylsää niin voin hakea kouluun jo vuoden vaihteessa. Aion AMK-puolelle ja sinne kai pääsee hyvin todistusarvosanoin. Millaista on ollut aika asepalveluksessa? – Unelmat täyttyivät. Pääsin jalkaväkeen Parolassa, pääsin AUK:iin ja tiedustelulinjalle sekä RUK:iin ja johdin tiedustelujoukkuetta. Se oli siistiä. Lisäksi pääsin johtajakoulutukseen, ja sielläkin sattui huimia tyyppejä ympärille, vaikka olivatkin kaupungista. Minut palkittiin RUK:in kurssin reiluna oppilaana. Muistaminen oli ainoa, joka panssari-RUK:issa jaettiin käytöksestä ja hyvästä hengestä. Muut jaettiin liikunnan hyvistä arvosanoista tai kokeista. Pidän sitä tärkeänä juttuna, jos jaksaa koko kurssin ajan olla kiva tyyppi ja jeesata muita. Itse ainakin huomioin ihmisistä sellaisia asioita. Millainen henki puolustusvoimissa on tällaisena aikana, kun Euroopassa soditaan? – Hyvin rauhallinen henki. Ehkä armeijassa on uskottu siihen, että kun nyt tehdään kaikki asiat kunnolla, niin pärjätään, jos jotain tapahtuu. Meidänkin palveluksen aikana ja keskenkin tuli paljon esimerkiksi drooneihin liittyviä uusia koulutuksia, joita pilotoitiin. RUK:issa harjoiteltiin puihin kanaverkon laittamista, kun havainnollistettiin sitä, millaisia suojia juoksuhaudan ympärillä oikeasti pitää olla. En itse tykkää ajatella turhaan, mitä voisi sattua. Palveluksessa on saanut tietoa ja olo on luottavainen sen suhteen, että jos jotain tapahtuu, niin siellä tiedetään, mitä tehdään. Kouluttajien varmuus jätti hyvin rauhallisen mielen. Taistelustressistä ja porukan jaksamisesta oli kiinnostavia oppitunteja, siitä Ukraina on tuonut laajasti uutta tietoa. Jatkuu seuraavalla sivulla. Atte Unnaslahden tulevaisuus on kotitilalla ja tanssilavoilla. M ITÄ HEIL LE • • • • • • KU U LU U? Ylioppilaat kahden vuoden takaa.
8 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 3. kesäkuuta 2026 KesäLEHTI Ari Kajander julisti pelimannien kevätkonsertissa, että sinä olet tuleva maanviljelijä. Oletko? – Joo, olen. Tilalla olen varttunut, kasvanut siihen juttuun, enkä tiedä paremmasta. Olisi kiva sanoa, että viljely on veressä. Kymmenen sukupolvea ennen minua on pitänyt tilaa. Siinä on kiva ammatti, eikä tarvitse olla tiettyyn aikaan tekemässä tiettyä hommaa. Tilalla saa tehdä itselleen ja ympäristölle merkityksellistä työtä. Hiki ja stressi ovat omaksi hyväksi. Nyt on käynyt mielessä, että olisiko pitänyt kysellä siskoilta enemmän, että mitä he olisivat halunneet. Ehkä se on vielä vähän normi, että mies jää tilaa pitämään. Ja kai siskot ovat aina puhuneet jostain muusta. En ole ikinä miettinyt vakavissani muuta vaihtoehtoa. Opettajan hommia pohdin joskus, kunnes tajusin, että en ehtisi tehdä niitä kuin pari vuotta, kun jo pitäisi ryhtyä tilan töihin. Historiaa ja psykologiaa voi harrastaa muutenkin. Miltä maanviljelyksen tulevaisuus näyttää sinun silmin? – Jos laittaa kaiken peliin, niin maanviljelystä saa ehkä jatkaa. Mutta eihän se hyvältä näytä oikeasti. Armeijassa muut miettivät, että mikä heidän kuukausipalkkansa on, jos lukee insinööriksi. Itse mietin, että jos laitan kaiken rahan tuohon, niin… Noh, jäähän siitä tila, metsät, kummut ja mäet, joiden eteen joku muu on tehnyt töitä. Meillä on uudehko navetta, reilun kymmenen vuotta vanha. Sillä pärjää vielä, vaikka robotteja onkin vain yksi. Ehdottomasti ajattelen, että voisin vain astua remmiin, eikä tarvitsisi ruveta laajentamaan. Enkä haluaisikaan lukumäärällisesti laajentaa, se ei olisi inhimillistä. 50 lypsävää on jollekin iso määrä, mutta sieltä tunnistaa eläinten kasvoja ja tietää, miten ne saa robotille ilman, että ne alkavat riehumaan. Varmasti maanviljelyksen arvostus tulee laskemaan, kun ihmiset ajattelevat, että kauramaito ja Brasilian soija ovat hyviä ruoan lähteitä. Toivottavasti tilanteeseen tulee joku positiivinen herääminen. Ehkä pieni kriisi voisi ihmisiä havahduttaa, mutta ne ovat niin ikäviä juttuja, ettei niitä auta miettiä. Nyt tilanne on välttävä, mutta jos se pahenee, niin oikeasti on aika tiukat paikat. Mitä kuuluu Urho Tuhkaselle ja Unehtumattomille? – Hyvää. Armeija-aikana ei päästy treenaamaan niin paljon kun ajateltiin, suunniteltiin studionauhoituksiakin, mutta aikaa ei vain ollut. Saatiin keikkailla tasaiseen tahtiin, joten tatsi pysyi yllä. Keikat tuntuivat mahtavilta, mutta huomasin myös, että kun arki on rasittavaa, niin ei kaipaakaan tanssi-iltoihin. Kesällä on taas kiva palata keikoille. Vieläkö teidän pitää myydä keikkoja vai riittääkö, että vastaa puhelimeen? – Gramofoni on myynyt meille keikkoja alkuvuodesta lähtien. Se on ihan kiva. Gramofonilla on paljon lavoja ja sen kautta pääsee eteen päin. Paljon kuitenkin kysellään pikku keikkoja meiltä suoraan, ja niitä ei oikein saisi myydä. Toimintavapaus on vähän pienentynyt. Nyt saadaan nimeä, mutta jossain vaiheessa pitää miettiä, haluammeko taas myydä keikkoja itse. Nykyinen järjestely vaatii paljon sähköpostin lähettelyä, ennen riitti lyhyt puhelu asiakkaan kanssa. Miltä näyttää Unehtumattomien tulevaisuus? – Olemme pyrkineet kehittämään tuotetta, haluamme vähän raikastaa samoja settejä, millä on tähän asti vedetty. Saimme konkareilta ohjeen tehdä selkeä paketti, jota soitamme joka paikassa, jotta tekemisestä tulee varmaa. Nyt on tullut, ja biiseihin alkaa tulla lennossa omia sovituksia. Pikkuhiljaa voisi ottaa myös uutta ohjelmistoa. Suuntaviivamme pysyvät kuitenkin ennallaan. Emme halua lähteä mihinkään discojuttuihin, sellainen ei vain kiinnosta. Vanhoihin kappaleisiin voi kuitenkin tanssia vaikka boogieta, jos haluaa. Meillä on kesällä kaksi keikkaa Honkahovilla. Hyvä, että ei ole liikaa, ettei polta naamaansa. Tai on se voinut nytkin jo palaa. Mutta kiva, jos ihmiset vieläkin tulevat keikoille. Nähdäänkö sinut joskus tangomarkkinoilla? – Vuosia ajattelin tosissani, että kyllä sinne pitäisi mennä. Armeija herätti ajattelemaan, että haluanko oikeasti. Mitä siitä saisin? Ehkä enemmän keikkoja, enemmän rahaa, mutta jos alun keikkahuuma yhtäkkiä päättyisi, niin jatkaminen olisi vaikeaa. Tanssijärjestäjätkin ovat todenneet, että ei heille sano mitään se, että joku on tangokuninkaallinen. Olisin tangomarkkinoille ehkä erilainen ja klassisempi vaihtoehto ja uskon, että pärjäisin. Nyt ei vain kiinnosta. Anna-Sofia Koli pitää Kuhmoista lintukotona, johon on helppo tulla. Työt vievät todennäköisesti muualle asumaan, mutta jonkinlainen vapaa-ajan asunto Kuhmoisista olisi kiva. M ITÄ HEIL LE • • • • • • KU U LU U? Ylioppilaat kahden vuoden takaa.
Keskiviikkona 3. kesäkuuta 2026 Kuhmoisten Sanomat 9 KesäLEHTI Toiveikkuus pitää säilyttää Anna-Sofia Koli kehottaa katsomaan, miltä maailma näyttää muualla ja muistuttaa, että kaikkia maailman huolia ei voi murehtia. KYSYMYKSET & KUVA KATJA SIRVIÖ Anna-Sofia Koli, kirjoitit ylioppilaaksi keväällä 2024. Mitä olet tehnyt sen jälkeen? – Pidin välivuoden. Olin perheeni kanssa Kanadassa. Hain siellä kouluun, mutta lukukausimaksut oli niin kalliit, että opiskelu ei kuitenkaan olisi ollut mahdollista. Lomailin, ratsastin ja tein töitä ratsutallilla, ja se teki hyvää mielelle. Keväällä 2025 hain opiskelemaan ja totesin, että Oulu onkin kiva paikka. Nyt on fuksivuosi ohi ja opiskelijaelämä vienyt mennessään. Oulu on kompakti kaupunki, minulla on sukua siellä, ja olen saanut uusia kavereita. Nyt kesällä 2026 olet kuitenkin Kuhmoisissa, miksi? – Kesätöiden vuoksi. Vuoden päästä kesällä saattaa olla tiedossa harjoittelu, mikä tarkoittaisi sitä, että en pääse tänne. Nyt oli kiva palata ja kavereistakin osa on täällä. Olen kesätöissä hautausmaalla. Saan tehdä fyysistä työtä, ja on ihana saada aivot lepäämään. Se on hyvää tasapainoa opiskelulle. Myös yksi parhaista kavereistani, Linnea, työskentelee hautausmaalla. Kaipaatko Kuhmoisten lukioon? – Välivuonna kaipasin, mutta nyt, kun olen päässyt takaisin koulunpenkille, kaipaan vähemmän. Kävin pari viikkoa sitten koululla ja tuli kotoisa olo. Siellä on ihana yhteisö, kuten koko Kuhmoisissa, ja ihan eri fiilikset kuin yliopistossa. Millaiset olivat lukiovuodet Kuhmoisissa? – Hauskat. Meillä oli tosi hyvä porukka, ja meidän luokalle tuli muualta ihania ihmisiä, jotka hyvällä tavalla rikkoivat meidän kuhmoislaisten pientä omaa kuplaamme. Teimme kaikkia ylimääräisiäkin juttuja, ja kävimme reissuilla ja matkoilla. Wanhojen tanssit ja penkkarit olivat sellaisia tapahtumia, jotka yhdistivät meitä. Ne piti järjestää yhdessä ja omatoimisesti. Fiilis oli pääosin kiva, mutta muistan, kuinka kirjoitukset ja kurssit stressasivat. Lakkiaisissa itkin, että nytkö tämä jo loppuu. Kävit ratsastuslukion. Vieläkö harrastus jatkuu? – Kyllä jatkuu. Käyn Kuhmoisissa Takalan Miialla ratsastamassa. Oulusta en ole löytänyt vielä paikkaa, ja ehkä ratsastus siellä on vähän hintavaa. Täällä olen päässyt säännöllisesti ratsastamaan. En tee sitä tavoitteellisesti, vaan hyvällä mielellä. Kanadassa kävin saksalaisen omistamalla tallilla. Siellä meininki oli eurooppalaisempaa, muilla talleilla ratsastettiin paljon westerniä. Vuokrasin vanhaa kenttäratsua, joten käytännössä asuin tallilla. Hevoset merkitsevät minulle paljon. Niiden kanssa unohtuu kaikki muu, saa parin tunnin paon stressistä. Ja onhan ratsastus hyvä liikuntamuoto. Olet viettänyt melko kansainvälistä elämää. Missä kaikkialla olet asunut? – Kymmenen vuotta sitten asuimme perheen kanssa Yhdysvalloissa Kaliforniassa ja viime vuoden tosiaan Kanadassa Lontoo-nimisessä kaupungissa. Jossain vaiheessa lähtö Iso-Britanniaan oli hyvin lähellä. Reissut tulivat isän työn kautta, ne olivat puolustusvoimien komennuksia tai muita töitä. Jenkeissä olin viidennellä luokalla vuosina 2016–2017, kun Trump valittiin ensimmäisen kerran presidentiksi. En älynnyt politiikasta onneksi mitään, mutta muistan vaalikyltit talojen pihoissa. Olitte Kanadassa vuosina 2024–2025, kun maalla oli jännitteiset suhteet Yhdysvaltoihin. Miltä meno näytti? – Muistan, kuinka kaupoista poistui jenkkiläisiä tuotteita ja kanadalaisiin liimattiin Kanadan lippuja ja kannata kotimaista -tarroja. Kun Trump valittiin toisen kerran presidentiksi, meinattiin Kanadassa vähän hätääntyä, mutta sitten taas totuttiin. Kanadalaisistakin osa oli todella syvällä politiikassa ja osaa ei kiinnostanut lainkaan – Trump tekee, mitä tekee, kunhan se ei vaikuta minun arkeeni, moni ajatteli. Miltä Kuhmoinen ja Suomi näyttävät ulkomailta katsottuna? – Kun tulin viime kesänä takaisin Kuhmoisiin, ajattelin, että tämä on niin pikkuinen. Ihmisiä on vähän, kaupat ja parkkipaikat näyttävät niin pieniltä. Kanadan Lontoo on 400 000 asukkaan kaupunki. Suomessa asiat on aika hyvin verrattuna muihin maihin. Meillä on järkevä presidentti, ja terveydenhuolto tosihyvin järjestetty, vaikka omat ongelmansa siinäkin on. Kanadassa pohdimme, miksi suomalaiset ovat aina niin onnellisia. Ehkä se johtuu ihmissuhteiden pysyvyydestä. Pohjois-Amerikassa moikataan kaupassa, mutta ei sen enempää. Opiskelet Oulussa kansainvälisen liiketoiminnan johtamista. Miksi? – Se on vähän kuin englanninkielinen kauppis. Lohdutan vastavalmistuneita sillä, että en tiedä vieläkään, mikä haluan olla isona. Nämä opinnot avaavat ovia useampaan paikkaan ja mahdollistavat kansainväliset työt. Olemme Oulussa vasta kolmas vuosikurssi, joka tässä ohjelmassa opiskelee. Ennen ainetta on voinut opiskella vain pääaineena maisteriohjelmassa. Haaveilen välillä kansainvälisestä työstä. On ihanaa, että vanhemmat ovat vieneet ulkomaille, joten lähteminen ei pelota. Minulle on sanottu, että vaikka lähteminen on vaikeaa, niin takaisin pääsee aina. Kannattaa käydä katsomassa, miltä maailma näyttää muualla. Huolestuttaako maailman meno, kun sitä katselee noin kansainvälisesti? – Ehkä vähän. Välillä mietin, että mitä tästä tulee, ja mihin jäisin tai menisin, tai onko töitä. On sellainen yleinen ahdistus. Mutta toiveikkuus pitää säilyttää. Lisäksi pitää tajuta, että kaikkia maailman huolia ei voi murehtia, se on loputon kasa. Täytyy pistää oma panoksensa peliin ja keskittyä siihen. Koulussa meiltä kysyttiin, mitkä uhkakuvat tämän päivän maailmassa pelottavat. Kaikilla luokkalaisillamme pelko sodasta oli kova, se on väkisin takaraivossa. Sodan pelko on muutamassa vuodessa noussut top3:een pelottavien uhkakuvien listalla. Lisäksi sota on meillä kotona aika lähellä, kun isä työskenteli puolustusvoimissa. Kun isä työskenteli puolustusvoimissa, niin aiheuttiko se huolta vai varmuutta? – Varmuutta kyllä, ja toisaalta ehkä huoltakin. Oma pää loi mielikuvia siitä, että mitä jos jollekin läheiselle tapahtuu jotain. Toisaalta puolustusvoimissa on paljon sellaista, mitä me emme saa tietää. Asioihin myös turtui, joka päivä ei voi pelätä. Isäsi Mikko tunnetaan hornet-lentäjänä. Miksi sinun elämäntyösi ei löytynyt taivaalta tai puolustusvoimista? – Mietin sitä kyllä, ja pyrin välivuonna Finnairille opiskelemaan lentäjäksi. Ensimmäisenä pääsykokeessa annettiin käteen tietokoneen joystick ja lentokoneen tapaisella symbolilla piti liikkua lentävän palluran perässä. Sitä kesti ehkä vartin. Sitten tehtiin kirjallisia tehtäviä kolme tai neljä tuntia. Ne sisälsivät matikkaa, fysiikkaa ja erilaisia hahmotustehtäviä. Yliarvioin ehkä osaamiseni fysiikassa, eivätkä pisteet ihan riittäneet läpipääsyyn. Ehkä hyvä niin. Inttiäkin mietin, mutta sitten tulivat kivasti Kanada ja opiskelut. Voisitko ajatella asettuvasi tulevaisuudessa Kuhmoisiin? – Vapaa-ajan asunnon vähintään haluan täältä. Olen asunut Kuhmoisissa pitkään, tämä on mulle rakas paikka. Tiedän kuitenkin, että töitä ajatellen täällä ei ole kovin hyvä tilanne, enkä halua rajoittaa mitään. En halua rajata edes Suomea asuinpaikakseni tulevaisuudessa, aika näyttää, mikä se tulee olemaan.
10 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 3. kesäkuuta 2026 KesäLEHTI Kaikkien olisi hyvä tuntea historiaansa Anna Patajoki dokumentoi Kuhmoisten kotiseutumuseon esineistöä digitaaliseen muotoon. Sen ansiosta yleisö pääsee katselemaan esineitä, jotka eivät museoon mahdu. Korhosen kauppamuseon esineistö on tallessa Tikkihallissa. Esineistö käsittää yli tuhat yksittäistä esinettä. Jämsäläinen Patajoki on museologian maisteri. – Vanhat esineet ovat aina kiinnostaneet. Vaikka dokumentointi on tasaista tekemistä, niin aina löytyy hienoja esineitä, joiden käyttötarkoitusta pääsee selvittämään. Se tekee tästä mielenkiintoista, hän kertoo. Digilehti kulkee mukana kesäreissuissa! 3 kk digitilaus sis. verkkolehden ja näköislehden ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi 25 € TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ K aikkien olisi hyvä käydä kotiseutumuseossa ja tutustua omaan historiaansa, Kuhmoisten kunnalle hanketyöntekijäksi palkattu Anna Patajoki kannustaa. – Museoissa näkee, miten asioita on ennen tehty, miten on eletty ja miten helppoa kaikki on nykyään. Ennen vanhaan käyttöesineet olivat mielettömän kauniita ja niiden koristeellisuuden eteen nähtiin vaivaa, olihan ne tehty kestämään aikaa ja siirtymään sukupolvelta toiselle, Patajoki sanoo. Hän tietää, mistä puhuu, sillä Kuhmoisten kotiseutumuseo on viides, jossa hän työskentelee. Täällä hänen tehtävänsä on dokumentoida museon esineistöä Siiriin, eli Pirkanmaalaisten museoiden yhteiseen sähköiseen kokoelmanhallintajärjestelmään. – Käyn läpi esineet, jotka kuuluvat kotiseutumuseon kokoelmaan ja siirrän ne Siiriin. Sinne tulee esineestä perustiedot sekä valokuvat. Siirissä kaikki tieto on samassa paikassa, sitä voi käyttää missä tahansa ja tieto on tallessa, Patajoki kertoo. KUHMOISTEN KOTISEUTUMUSEON kokoelmaan kuuluu 885 esinettä. Niistä 527 on nähtävissä museossa, loput varastoituna Pajatien varressa Tikkihallissa. Hallista löytyy muun muassa erilaisia kärryjä ja rekiä sekä muita isompia esineitä, jotka eivät kotiseutumuseoon mahdu. – Täällä on tosi hienoja hevosajopelejä. Ehkä se johtuu siitä, että paikkakunnalla on ollut vauraita taloja, Patajoki sanoo. Helposti tulee ajatelleeksi, että kulttuurihistorialliset museoesineet saavat arvonsa vasta päästessään suuren yleisön nähtäväksi. Patajoki muistuttaa, että museoissa esillä oleva esineistö on vain jäävuoren huippu ja että esineiden arvo on siinä, että ne ovat olemassa ja säilyvät. – Julkinen Siiri mahdollistaa sen, että yleisö pääsee katselemaan niitäkin esineitä, joita museoon ei esille saa, Patajoki sanoo ja toivoo, että Siirin myötä ihmiset innostuvat kotiseutumuseoista entistä enemmän. KUHMOISTEN MUSEON esineiden tiedot eivät vielä ole Siirissä julkisesti nähtävillä, mutta tulevat sinne myöhemmin. – Hyvässä museossa näyttelyt on rakennettu informatiivisiksi, hyvin esille asetetut esineet ovat ehjiä ja niiden käyttötarkoituksesta kerrotaan. Kuhmoisten kotiseutumuseo vanhassa viljamakasiinissa Toritien ja Kirkkotien risteyksessä täyttää edellä mainitut kriteerit, mutta makasiini tilana asettaa omat haasteensa. – Se ei ole esteetön eikä sitä esteettömäksi saa. Näyttelytilana se on muuten ihan hyvä, mutta kylmyys ja kosteus jäävät sinne pitkäksi aikaa, lisäksi vintillä voi olla kesällä aika kuuma. Joillekin esineille paikka on haastava ja ne on vietävä talveksi pois, joten tällaista ylimääräistä roudaamista vähän tulee, Patajoki kertoo. KOTISEUTUMUSEON REILUN 800 esineen kokoelma on Patajoen mukaan hallittavissa oleva, ja työtä helpottaa jo käsin tehty luettelointi. Joistakin esineistä on paljon tietoa, osasta ei lainkaan. Koska hanke kestää vain neljä kuukautta, ei Patajoen ole mahdollista lähteä selvittämään esimerkiksi puuttuvia esineiden lahjoittajien tai entisten omistajien tietoja. Hankeajan puitteissa ei myöskään ole mahdollista syventyä Korhosen kauppamuseon esineistöön, joka on niin ikään varastoitu Tikkihallille. – Kauppamuseon tavarat on sisällytetty yhdellä numerolla ja monella alanumerolla kotiseutumuseon kokoelmaan. Ne eivät sisälly kotiseutumuseon 800 esineeseen, vaan niitä on yli tuhat, ja niiden luettelointi on jäänyt kesken vuonna 2002, Patajoki kertoo. RAKENNUSSUUNNITTELUA 15 vuoden kokemuksella 3D-mallinnukset Mittapiirustukset Rakennuslupakuvat Rakennuslupien digitointi Saneeraussuunnittelu Uudisrakennukset Laajennukset Varpu Baraev varpusisko.lehtinen@gmail.com 045 211 1684
Keskiviikkona 3. kesäkuuta 2026 Kuhmoisten Sanomat 11 Likakaivojen tyhjennykset Kuorma-auto Kaivinkoneita 3t-14t KesäLEHTI MYÖS VERKOSSA ILMAISEKSI SANTTU LAHTINEN TEKSTI MIKKO SEES JOS OLISIN nuorena pitänyt päiväkirjaa, tietäisin, monesko keikka tänäänkin on menossa, pitkän linjan muusikko Jiri Nikkinen naurahtaa puhelimessa. Hän arvelee, että on joskus vuosien varrella esiintynyt aiemminkin Kuhmoisissa. Tänä kesänä on kuitenkin harvinaista herkkua luvassa. Entinen Clifters-solisti tulkitsee tribuuttibändinsä voimin Beatlesia ja tarjoaa kuulijoilleen hyvinkin todentuntuisen ja tiiviin keikkakokemuksen maailman suosituimman bändin tuotannosta. Nikkisen kokoonpano on niittänyt mainetta myös kansainvälisesti jo yli 15 vuoden ajan. YHTYE KEIKKAILEE kesällä niin paljon kuin vain mahdollista. Esiintymisiä on tiedossa festiNostalgiafestivaaleilla kuullaan myös brittiläistä rockia vaaleista baarikeikkoihin. Elokuussa Helsingin Kulttuuritalolla kuullaan Revolver-albumi kokonaisuudessaan. – Kaikille on kaikkea. Meillä ei yleensä ole edes biisilistaa, vaan seuraava biisi löytyy laajasta repertuaaristamme siinä lavalla, Nikkinen kertoo. Hän mainitsee Beatlesin kappaleista pari suosikkia, joita esittää mielellään, jos vain ääni on kunnossa. Näitä ovat Long And Winding Road ja Penny Lane. Bändin muutkin jäsenet laulavat keikoilla. Kolmiäänisesti luonnistuu esimerkiksi harvemmin kuultu This Boy vuodelta 1963. NIKKINEN SANOO pitävänsä erityisesti 1960-luvun musiikista, johon yhtyeen ohjelmisto perustuu. Myös 1970-luku kelpaa, sillä hän mainitsee suosikeikseen The Doorsin, Queenin, Jiri Nikkinen Beatles Tribute Band soittaa esikuvansa tuotantoa hiteistä harvinaisuuksiin. Kuva: Panu Pälviä Simon & Garfunkelin sekä Electric Light Orchestran. BeeGees ja Stray Cats miellyttävät myös musiikkimiehen korvaa. – Olen kaiken lisäksi kova David Bowie -fani. Tykkään ylipäätään melodisesta musiikista. 1960-luvun osalta harmittelen sitä, että The Kinks on jäänyt liian vähälle huomiolle. Nykyisin ihmiset muistavat paremmin The Who-yhtyeen, Nikkinen toteaa. Lisää Nikkisen kattavasta urasta voi lukea hänen tuoreesta omaelämäkerrastaan Hyvä bore Clifters, Beatles ja elämäni musan parissa. Kuhmoisissa Beatlesia soittaa Nikkisen tuttu vakiokokoonpano. Keikka koostuu todennäköisesti kaikilta 12 Beatles-albumilta poimituista kappaleista. Kesäilta tarjonnee yllätyksiä, joita pääsee kuulemaan Kuhmoisten satamassa torstaina 23. heinäkuuta.
12 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 3. kesäkuuta 2026 KesäLEHTI Kadonnut taikapöly ” En usko, että harakka on lähtenyt ylittämään Päijännettä TEKSTI & KUVAT ANNE-MARI GUINNES T iesitkö, että Isojärven metsissä aivan jättiläisten viskoman mahtavan kivenlohkareen takana elää keijujen väki? Heidän pieni valtakuntansa on mustikan varpujen ja sammalten suojissa, joten sitä on miltei mahdotonta huomata. Mutta joskus näkökentässä saattaa vilahtaa jotain kimaltelevaa. Se on yksi keijuista, joka on lähtenyt hakemaan mettä, hiekanjyviä tai muita tarvikkeita, joita valtakunnassa tarvitaan. Nyt keijuilla oli ongelma. Ersä keijuista oli unohtanut taikapölypussin puun oksaan roikkumaan ja kun hän oli mennyt hakemaan sitä, se oli kadonnut. ”Mitä me nyt teemme?” keijut ihmettelivät. Heillä oli syytä olla hädissään. Pussissa oli nimittäin kevään viimeiset taikapölyt ja sen piti riittää kesän loppuun saakka, jolloin uusi sato saataisiin. Ilman taikapölyä, keijut voivat tehdä vain pieniä pyrähdyksiä. Kun taikapölyä sirotellaan keijujen siiville, pystyvät he lentämään pidempiä matkoja ja nopeammin. Kolme rohkeaa keijua astui esiin rivistöstä. He olivat Sini, Sammal ja Puolukka. ”Me lähdemme etsimään pussia”, he lupautuivat. Puolukalla oli pikkuruinen pussukka taikapölyä jäljellä. ”Toivottavasti löydämme taikapölyn ennen kuin tämä loppuu”, hän sanoi puristaen pussukkaa rintaansa vasten. ”Peipot kertoivat nähneensä harakan, jonka jalassa roikkui valkoinen pussi”, yksi keijuista kuulutti hypellen muiden luo. ”Mihin suuntaan harakka lensi?” Sammal kysyi. ”Itään”, keiju vastasi. ”Lähdetään!” Puolukka huudahti ja sirotteli varovaisesti taikapölyä omille ja Sammalen ja Sinin siiville. He lensivät pitkän matkan. Harjusalmelta he jatkoivat Pihlajakoskelle saakka. ”En usko, että harakka on lähtenyt ylittämään Päijännettä”, Sini totesi heidän laskeuduttuansa makasiinin katolle. ”Hei! Hei siellä!” Puolukka huusi heiluttaen käsiään. Kalalokki laskeutui katolle heidän viereensä. ”Mikä hätänä?” se käkätti. Puolukka selitti tilanteen lokille. Lokki kertoi lennelleensä aiemmin Harjusalmen kohdilla ja nähneensä harakan kääntyvän kohti etelää. ”Sinne siis!” Sammal huudahti. Puolukka sirotteli taas varovaisesti taikapölyä ja katsoi huolestuneena pussin sisältöä. Heidän olisi parasta löytää harakka pian. He lensivät taas tovin, kunnes tulivat hauskan patsaan luo. Se näytti torvea soittavalta hahmolta. Ja torven nokassa lepatti harakan sulka. Sulassa kimmelsi muutama hiukkanen taikapölyä. ”Harakan on täytynyt lentää tästä”, Sini totesi tutkiessaan höyhentä.
Keskiviikkona 3. kesäkuuta 2026 Kuhmoisten Sanomat 13 KesäLEHTI ” Onko pölyä vielä jäljellä? ”Mutta mihin suuntaan?” ”Puhutteko harakasta?” maassa pomppiva västäräkki sirkutti. ”Se laskeutui patsaalle ja yritti saada jonkinlaista pussia irti jalastaan.” ”Onnistuiko harakka?” Sammal kysyi. ”Ei”, västäräkki vastasi. ”Se jatkoi matkaansa länteen.” ”Sinne sitten”, Puolukka huokaisi ja katsoi pussiaan yhä huolestuneempana. Keijut lensivät, kunnes kuulivat jonkun kutsuvan heitä määkivällä äänellä. Pieni karitsa seisoi niityllä ja katsoi heitä. ”Minä näin sen!” karitsa määki innoissaan. Sana kadonneesta pussista ja harakasta oli kiirinyt Nihtilän tilalle. ”Aasit yrittivät auttaa pussin irrottamisessa, mutta eihän siitä mitään tullut”, karitsa kertoi. ”Harakka jatkoi matkaansa kirkolle”, isompi lammas neuvoi. ”Nyt varovaisina”, Puolukka huomautti, kun he lähestyivät kylän keskustaa. ”Ihmiset eivät saa nähdä meitä.” ”Auttakaa!” Sammal huudahti yhtäkkiä. ”Mikä ihme tuo on?” Sini hämmästeli nähdessään Sammaleen sotkeutuneena kummalliseen narukyhäelmään. ”Ihmiset tykkäävät potkia palloa näihin hökötyksiin”, Puolukka selitti irrottaessaan Sammalta verkosta. ”Heistä se on hauskaa.” Keijut saivat Sammaleen vihdoin vapaaksi ja päättivät suunnata kohti satamaa kysyäkseen lokeilta neuvoa. Nyt oli oltava todella varovaisia, jotteivät he paljastuisi. Sini lensi vahingossa liian matalalle ja oli jäädä vierivän golfpallon alle. Pahaksi onneksi taikapölyn vaikutus loppui ja hän putosi suoraan minigolfradan reikään. ”Mikä ihmeen kraatteri tämä on?” hän puhisi suuttuneena. Puolukka laskeutui varovaisesti auttamaan Siniä. ”Kiitos”, Sini huokaisi. ”Mikä ihme kuoppa tuo oli?” ”Ihmiset tykkäävät tökkiä palloa kepeillä tuollaisiin kuoppiin”, Puolukka selitti. ”Ihmiset ja pallot”, Sini tuhahti pudistellen päätään. Keijut laskeutuivat satamakioskin katolle. Lokki kertoi nähneensä puistossa jäniksen, jonka hännän tupsusta roikkui vaalea pussi. ”Harakka sai siis pussin viimein irti”, Puolukka totesi. ”Nyt jahtaamme jänistä.” He lensivät keskuspuistoon ja laskeutuivat lehmuksen oksalle. ”Tuolla!” Sammal huudahti nähdessään jäniksen vilahtavan pensaikossa. ”Minä menen!” Puolukka sanoi ja ampaisi jäniksen perään. Puolukka ei kuitenkaan huomannut vihreää karusellia ja törmäsi suoraan siihen. Törmäys sai karusellin pyörimään ja vauhti vai kiihtyi. Puolukka yritti pitää kiinni kaikin voimin, mutta lopulta vauhti oli niin kova, että hän lennähti kyydistä. Onneksi hän tömähti pehmeälle ruoholle. ”Oletko kunnossa?” Sini kysyi. ”Olen, olen”, Puolukka mutisi. ”Minne se jänis meni?” ”Huonoja uutisia”, Sammal totesi tullessaan paikalle. ”Pussi on nyt variksen varpaissa.” ”Onko pölyä vielä jäljellä?” Sini kysyi. Puolukka kurkisti pussiinsa. Pussi oli tyhjä. ”Mitä me nyt teemme?” he huokaisivat yhteen ääneen. ”Kuulimmeko oikein, että tarvitsette apua?” paikalle laskeutuneet punatulkut kysyivät. Puolukka selitti surullisena tilanteen ja eipä aikaakaan, kun he istuivat kaikki oman punatulkkunsa selässä. Sammal neuvoi oikean suunnan ja punatulkut lähtivät matkaan. ”Tuolla!” Puolukka huudahti jonkun ajan kuluttua. Varis istui sillalla vanhan riihen lähettyvillä. Keijut näkivät ohi kiitäessään jännittäviä taideteoksia riihen sisällä. Juuri, kun punatulkut olivat laskeutumassa variksen vierelle, se nousi siivilleen. ”Ei!” Puolukka huusi. ”Pysähdy!” Punatulkut olivat jo lähdössä variksen perään, kun Sini huudahti: “Odottakaa! Katsokaa!” Sillan kaiteessa roikkui pieni vaalea pussi. Keijut hyppäsivät pois punatulkkujen selästä ja nostivat yhteisvoimin pussin ylös. ”Kiitos paljon!” he kiittivät ja halasivat punatulkkuja. He kutsuivat punatulkut luokseen juhla-aterialle. Punatulkut lupasivat tulla käymään myöhemmin kesällä. Puolukka sirotteli pölyä siiville vielä kerran, ja keijut suuntasivat takaisin kotiinsa Isojärven metsään. He pääsivät perille juuri ennen auringon laskua. Koko keijuvaltakunta oli riemuissaan pussin palautumisesta ja urotyönsä kunniaksi Puolukka, Sini ja Sammal saivat urheusmitalit. Keijut juhlivat koko illan niin iloisesti, että luontopolulla kulkeneet ihmiset raportoivat kuulleensa kummallista helinää ja nähneensä tulikärpäsen näköisiä lentäviä otuksia kivenlohkareen lähettyvillä. Kukaan ei kuitenkaan koskaan saanut selville, mitä nuo otukset olivat. Keijujen valtakunta on siis turvassa ja taikapölyäkin tarpeeksi uuden sadon saamiseen asti.
14 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 3. kesäkuuta 2026 KesäLEHTI ” Tämä ison kylän konsepti on meille täysin tuntematon. Digilehti kulkee mukana kesäreissuissa! 6 kk digitilaus sis. verkkolehden ja näköislehden ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi 35 € TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ R avintola Sahanrannan uusilla yrittäjillä Saila ja Jouni Arolaisella sekä satamayrittäjillä Taina ja Juha Hinskalalla on yhteinen tavoite – palauttaa vuoden vierasvenesatama -pysti Kuhmoisiin muutaman vuoden tauon jälkeen. – Me luotamme itseemme ja siihen, että satamapalvelut ovat timanttia. Yhteistyökumppaneina toimivat polttoaineen jakelusta vastaava Neste sekä kunta. Jos lauttahanke Kuhmoisten ja Sysmän välille toteutuu, on se hieno juttu, Jouni Arolainen sanoo. AROLAISILLA ON takana työntäyteinen talvi Sahanrannan Takaisin vuoden vierasvenesatamaksi Vanhasta ravintola Sahanrannasta on jäljellä käytännössä enää ulkoseinät. Yhteistyö satamayrittäjien kanssa toimii niin hyvin, että liikekumppanukset suunnittelevat alueelle jo tilaussaunaa. seinien sisällä. Käytännössä vain ulkoseinät ovat paikallaan, kaikki muu teelusikoista lähtien on suunniteltu ja tehty uudestaan. – Remontoimme paikan toimivammaksi. Keittiö laitettiin kokonaan uusiksi, siitä kunnalle iso kiitos, siellä on nyt tarvittavat laitteet, Saila Arolainen kertoo. – Vaihdoimme vähän järjestystä, nyt ruokailijat saavat syödä rauhassa, eivätkä tiskillä kävijät häiritse heitä, Jouni Arolainen jatkaa. Ruokalista meni kokonaan uusiksi, eikä, lukuisista toiveista huolimatta, siirtynyt Pihlajakoskelta Wonkamiehestä sellaisenaan Sahanrantaan. – Kun kylässä ei muutenkaan ole kovin montaa ravintolaa, niin ei ole järkeä kahta samanlaista pitää, Saila Arolainen sanoo. Ala carte -listan sekä lounaan lisäksi Sahanrantaan tulee tarjolle kahvilatoimintaa erikoiskahveineen, ja vitriinistä voi ostaa smoothieta sekä suolaista ja makeaa purtavaa. Näin ollen Lauttakioskilta ei enää aiempien kesien tapaan ole saatavilla aamupalakoria. Pehmistä sen sijaan on. Lisäksi satamassa on aloitettu yhteistyö laiturivalmistaja Savorakin sekä Kuhmoisten Siivouspalveluiden kanssa. – Mökkiläinen voi tuoda pyykit meille satamaan, ja pesula hakee ne tiettyyn aikaan joka päivä, ja palauttaa vuorokauden kuluttua nimikoiduissa pusseissa. Savorakilta on kolme esittelylaituria satamassa, Taina Hinskala kertoo. YHTENÄ TÄRKEIMMISTÄ toimista Arolaiset mainitsevat hyvien suhteiden luomisen Hinskaloihin. Yhdessä on kunnostettu minigolfrataa sekä suunniteltu tilaussaunan pystyttämistä satamaan. – Olemme löytäneet todella hyvän yhteyden keskenämme, Taina Hinskala kehuu. Saila Arolainen kertoo, kuinka he ovat haastatelleet Hinskaloita kesän tapahtumista ja siitä, kuinka väki on liikkeellä ja milloin baaria kannattaa pitää pidempään auki. – Tämä ison kylän konsepti kun on meille täysin tuntematon, hän toteaa. Kesän ohjelmisto on lähes
Keskiviikkona 3. kesäkuuta 2026 Kuhmoisten Sanomat 15 sähköasennukset, huollot, vikakorjaukset Jarmo Laakso 040 829 8158 jarmo.laakso@paijanne-sahko.fi www.paijanne-sahko.fi facebook – Päijänne Sähkö Oy PÄIJÄNNE SÄHKÖ OY PÄIJÄNNE SÄHKÖ OY Kyllästetty puutavara, listat, paneelit, sahatavara, kiinnitystarvikkeet, mitallistetut, liimapuupalkit. MYÖS HÖYLÄYKSET. PUUTAVARALIIKE TALU OY Taulunmäentie 29, Padasjoki p. 050 557 1077 MA–PE 7–16 • LA 9–12 METALLIROMUT Noudan! Kaikki metallit, autot, maatalouskoneet, työlaitteet sekä isot koneet. Myös purkutyöt, niin isot kuin pienet. Metallin kierrättäjä Kuhmoisissa ja lähialueilla! Otto Haggrén, Jämsä p. 0400 457 341 KesäLEHTI MYÖS VERKOSSA ILMAISEKSI Sahanrannassa valmistetaan ensi kesänä myös erikoiskahveja. Lauttakioskille puolestaan puuhataan pehmiskonetta. Saila Arolainen ja Taina Hinskala kehuvat onnistunutta yhteistyötä, tahtotilan puuttuminen ei ainakaan onnistu kesää pilaamaan. – Muutos tekee aina hyvää ja reipastaa vähän meitäkin, Hinskala kertoo. Fine diningia kabinetissa TEKSTI KATJA SIRVIÖ KUHMOISLAISESSA RAVINTOLAKENTÄSSÄ koetaan keskikesällä jotain uutta, kun Saila ja Jouni Arolainen avaavat Sahanrannan kabinettiin J & S Steakhousen. Ravintolan taustalla vaikuttaa kokenut huippukokki Tapani Helin, joka työskenteli Savoy-ravintolassa lähes kolmen vuosikymmen ajan ja palkittiin vuonna 2026 vuoden ravintolakokkina. – Me olemme pihvin syöjiä. Olemme suunnitelleet tätä jo pitkään Wonkamieheen, mutta nyt kaikki osui kohdalleen, Arolaiset kertovat. Pihviravintolan päivittäisen vetovastuun ottaa Jarkko Manninen, joka työskentelee tällä hetkellä ulkoministeriössä. Mannisella ja Helinillä on kokemusta yhteistyöstä muun muassa Kalastajatorpalta. – J & S Steakhouse keskittyy täydellisesti valmistettuihin pihviannoksiin ja klassiseen fine dining -ajatteluun. Raaka-aineissa näkyy paikallisuus ja tuoreus ja Päijänteen kuhat toimittaa kalastaja Kääpä, Arolaiset lupaavat. Pihviravintola toimii 45-paikkaisessa kabinetissa erillisenä ravintolanaan, joten pihviannoksia ei voi tilata Sahanrannan saliin. valmis. Janus Hanskin houseband ennakoi heinäkuisia Nostalgia-festareita kolmena perjantaina, ja lavalla tullaan näkemään Brädi sekä bilebändi Jimmy Cola. Heinäkuussa vietetään myös lasten lauantaita. RAVINTOLA SAHANRANTAAN kohdistuu suuret ennakko-odotukset sekä hyvässä että pahassa. Arolaiset myöntävät tunnistavansa sen, ja paineitakin onnistumisesta on vähän. – Tämä on kaikki meille uutta. Wonkamiehessä olemme vastanneet itse kaikesta, nyt kahden ravintolan myötä emme voi enää revetä joka suuntaan. Sen vuoksi olemme palkanneet vastuuhenkilöitä, ja myös oma roolimme on muuttunut. Muutokset tuovat aina mukanaan uudenlaisia paineita, mutta niiden kanssa on opittava elämään, Saila Arolainen sanoo. Taina Hinskala on huomannut, ettei kaikkia kerta kaikkiaan voi miellyttää, riittää, kun tietää tekevänsä suurimmalle yleisölle hyvää työtä omalla tavallaan. – Meillä on visio, jota toteutamme. Kesän jälkeen näemme, miten se toimii, Arolainen toteaa.
TUOTTEET KOTIIN JA MÖKILLE! HYVÄ VALIKOIMA FESCON-TUOTTEITA KESTOPUUTA TERASSEIHIN JA LAITUREIHIN RAKENNUSJA REMONTOINTITARVIKKEET SISÄJA ULKOMAALIT SAUNAJA KYLPYHUONE LVITARVIKKEET PUUTARHAJA PIHAMYYMÄLÄ MA–PE 8–17 LA 9–14 KYSY KULJETUSTA! SÄHKÖTIE 2, 17500 PADASJOKI P. 040 654 9949, www.rautanetpadasjoki.fi Soita meille 014-761168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi Meiltä myös porakaivojen huollot uppopumput ja painesäiliöt VESIKAIVOT 5,5" LÄMPÖKAIVOT MÖKKIPORAKAIVOT • uudisja saneerauskohteisiin • ratkaisut myös sähköttömälle kesämökille • porakaivon huollot, uppopumput ja painesäiliöt • hyödynnä kotitalousvähennys työstämme! KUHMOINEN PALVELEE 2026 Valitettavasti muutama puhelinnumerovirhe on lipsahtunut lehteen. Oikea nro: virhe sivulla 4 Kirjastoja kulttuuripalveluiden esihenkilö Eeva Markkanen ............................................040 827 2323 Ruokaja siivouspalveluiden esihenkiö Suvi Lehmussaari .......................................... 040 012 8166 virhe sivulla 34 Sara Seppälä ....................................................050 301 3499 Markus Seppälä ..............................................0400 854 626 virhe sivulla 79 Kuhmoisten Kumu ry Pj. Katja Sirviö ..................................................040 716 8052 Korjauksia seuraavaa 2027 lehteä varten voi toimittaa osoitteeseen: kuhmoinenpalvelee@gmail.com LEHTI ON MYÖS VERKOSSA. Linkki lehteen löytyy mm. verkkolehdestä kuhmoistensanomat.fi EURORAUTA OY VARASTOMYYNTI p. 03 874 590 Avoinna ark. 9–17, la 9–14 RAKENNUS-, PUUTARHAja TALOUSTARVIKKEET (Padasjoki) Taulunmäentie 1 ARINAT Nuohoussetti 3-os. alk. 150 mm GRILLIHIILI 2,5 kg SYTYTYSNESTE 1 L AIROT 210 /240 /270 Veneen hankaimet, tulpat ja laitaosat LAITURIPONTTONI Max 200 kg KATISKA Fishnet alk. 7,90 7,90 5,90 5,90 alk. 37,90 37,90 99 99 €€ VAHAKANKAAT 120, 140 cm Laudeliina 50 x 150 cm 5,90 5,90/m /m 7,90 7,90 PIENKONEBENSIINI 2T/4T 5L Teräketjuöljy 1 L PIENKONEÖLJY sae 30 4T 0,60 L HYDRAULIÖLJY 1 L 19,90 19,90 16,90 16,90 alk. 6,40 6,40 PEHMOMATTO 65 cm TERASSIMATTO 133 x 190 7,90 7,90/m /m BETONILAATTA 30 x 30 x 5 cm PUULAATTA 40 x 40 cm rusk. 4,95 4,95 12,80 12,80 95 95 €€ ETANARAE 800 g ROUNDUP rikkakasveille 1 L 16,90 16,90 29,95 29,95 PUUTARHAMULTA 40 L Kesäkukkamulta 30 L KASVUSÄKKI 50 L KUORIKATE 50 L 4 ps 4 ps 10 10€€ 6,90 6,90 3 ps 3 ps 10 10€€ 2 ps 2 ps 10 10€€ KASTELULANNOITE Kekkilä 800 g Luonnonlannoite 5,5 L KOMPOSTIHERÄTE Biolan 5,5 L NÄPPYLÄKÄSINEET 12 pri 9,95 9,95 10,95 10,95 15,95 15,95 11,90 11,90 4,90 4,90 5,95 5,95 PUUÖLJY 2,7 L Sisustusvaha alk. 0,9 L Ovija ikkunamaali alk. 0,45 L VENELAKKA alk. 0,45 L Puuja veneterva alk. 1 L 19,90 19,90 13,90 13,90 18,90 18,90 17,90 17,90 1,69 1,69 14,50 14,50 15,90 15,90
17 26 Kesälehti 2021 Torstaina 27.5. KEINUHONKA OY Keinuhongantie 54 17610 auttoinen 0400 715 639 www.keinuhonka.fi kuljetus kalle jaakkola rakennusten pohjat / salaoja remontit piharakentaminen/ kiviaineksien toimitus jätevesiratkaisut / kaivinkonetyöt vaihtolava vuokraus kalle.jaakkola@keinuhonka.fi KEINUHONKA OY Keinuhongantie 54 17610 auttoinen 0400 715 639 www.keinuhonka.fi kuljetus kalle jaakkola rakennusten pohjat / salaoja remontit piharakentaminen/ kiviaineksien toimitus jätevesiratkaisut / kaivinkonetyöt vaihtolava vuokraus kalle.jaakkola@keinuhonka.fi KULJETUS KALLE JAAKKOLA RAKENNUSTEN POHJAT / SALAOJAREMONTIT PIHARAKENTAMINEN / KIVIAINEKSIEN TOIMITUS JÄTEVESIRATKAISUT / KAIVINKONETYÖT VAIHTOLAVAVUOKRAUS KEINUHONKA OY Keinuhongantie 54 17610 auttoinen 0400 715 639 www.keinuhonka.fi kuljetus kalle jaakkola rakennusten pohjat / salaoja remontit piharakentaminen/ kiviaineksien toimitus jätevesiratkaisut / kaivinkonetyöt vaihtolava vuokraus kalle.jaakkola@keinuhonka.fi SÄHKÖTIE 2 17500 Padasjoki 0400 715 639 WWW.KEINUHONKA.FI kalle.jaakkola@keinuhonka.fi O N K O S I N U L L A S U U N N I T E L M I S S A P Ä I V I T T Ä Ä K A L U S T E I T A , R E M O N T O I D A T A I O L E T K O R A K E N T A M A S S A U U T T A ? S i s u s t u s s u u n n i t t e l i j a S u v i M a r j a S i l j a n d e r 4 5 6 2 8 5 8 / i n f o @ s u v i m a r j a . f i S U V I M A R J A D E S I G N / K E S K U S T I E 1 8 P A D A S J O K I w w w . s u v i m a r j a d e s i g n . f i ONKO SINULLA SUUNNITELMISSA PÄIVITTÄÄ KALUSTEITA, REMONTOIDA TAI OLETKO RAKENTAMASSA UUTTA? ONKO SINULLA SUUNNITELMISSA PÄIVITTÄÄ KALUSTEITA, REMONTOIDA TAI OLETKO RAKENTAMASSA UUTTA? Sisustussuunnittelija Suvi-Marja Siljander 040 5628580 / info@suvimarja.fi SUVIMARJA DESIGN / KESKUSTIE 18 PADASJOKI www.suvimarjadesign.fi ONKO SINULLA SUUNNITELMISSA PÄIVITTÄÄ KALUSTEITA, REMONTOIDA TAI OLETKO RAKENTAMASSA UUTTA? Sisustussuunnittelija Suvi-Marja Siljander 040 5628580 / info@suvimarja.fi SUVIMARJA DESIGN / KESKUSTIE 18 PADASJOKI www.suvimarjadesign.fi ONKO SINULLA SUUNNITELMISSA PÄIVITTÄÄ KALUSTEITA, REMONTOIDA TAI OLETKO RAKENTAMASSA UUTTA? Sisustussuunnittelija Suvi-Marja Siljander 040 5628580 / info@suvimarja.fi SUVIMARJA DESIGN / KESKUSTIE 18 PADASJOKI www.suvimarjadesign.fi Sisustussuunnittelija Suvi-Marja Siljander 040 5628580 / info@suvimarja.fi SUVIMARJA DESIGN / SÄHKÖTIE 2 PADASJOKI www.suvimarjadesign.fi PÄIJÄT-HÄMEEN PUTKIMIEHET OY Keskustie 18 17500 Padasjoki 040 55 43882 www.putkimiehetoy.fi JÄTEVESIRATKAISUT AVAIMET KÄTEEN PAKETTINA lämmitys Ilmastointi Jätevesi Käyttövesi Suunnittelu ! posti@putkimiehetoy.fi Meiltä ammattilaisen asentamana: LVI-TYÖT ILMALÄMPÖPUMPUT LÄMMITYSRATKAISUT JÄTEVESIRATKAISUT LVI-KALUSTEET Kysy myös rahoitustamme tarvikkeisiin ja työhön! KEINUHONKA OY ME PALVELEMME SAMOISSA TILOISSA IN KANSSA PÄIJÄT-HÄMEEN PUTKIMIEHET OY Sähkötie 2, 17500 Padasjoki, 040 554 3882, www.putkimiehetoy.fi, posti@putkimiehetoy.fi LVI-MYYMÄLÄ AVOINNA MA–PE 7–17, LA 9–14 TARVIKEMYYNTI CUBE ja ECO Asennus ja käyttöönotto Ohjeen nimike: 34793608 Ohjeen maaversio: FI Ohjeen kieli: FI EasyAce versio: 2021-04-07 Ohjeen versio: 2021-04-07 CUBE ja ECO Asennus ja käyttöönotto Ohjeen nimike: 34793608 Ohjeen maaversio: FI Ohjeen kieli: FI EasyAce versio: 2021-04-07 Ohjeen versio: 2021-04-07 CUBE ja ECO Asennus ja käyttöönotto Ohjeen nimike: 34793608 Ohjeen maaversio: FI Ohjeen kieli: FI EasyAce versio: 2021-04-07 Ohjeen versio: 2021-04-07 LVI-MYYMÄLÄ AVOINNA MA-PE 8-17, la 9-14 Suvimarja Lifestyle puoti & tilamyymälä 1.6.-16.8. avoinna joka päivä, ma-pe klo 10–18, la 10–16, su 12–18 -KEINUHONGANTIE 54, 17610 AUTTOINEN -KEINUHONGANTIE 54, 17610 AUTTOINEN 040 754 5455/PUOTI 040 562 8580/SUVI 040 754 5455/PUOTI 040 562 8580/SUVI -WWW.KEINUHONKA.FI WWW.SUVIMARJA.FI-WWW.KEINUHONKA.FI WWW.SUVIMARJA.FIsisustusja lähiruokapuoti/Kahvila-tilaravintola/mökkivuokraus/eläinpiha Keinuhongan tila Glamping teltat BÖNDEBILEET HEINÄKUUSSA • KE 8.7. JORE MARJARANTA • KE 15.7. COSTELLO HAUTAMÄKI • KE 22.7. ANNIKA EKLUND. Liput 15 e
18 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 3. kesäkuuta 2026 KesäLEHTI Kumu juoksuttaa jälleen TEKSTI & KUVAT ARJA MÄKELÄ T änä kesänä pitkän tauon jälkeen urheilukentällä sekä ylläpidetään harrastelijoiden taitoja että leivotaan mestareita. Neljänä keskiviikkona, 3. ja 17. kesäkuuta ja 8. ja 15. heinäkuuta Kuhmoisten Kumu järjestää harjoitukset, joissa yleisurheilutaitojaan voi hioa. – Tarkoitus on valmentaa porukkaa seuran mestaruuskilpailuihin, jotka pidetään 22. heinäkuuta. Harjoituksiin saa tulla mukaan, vaikka ei haluaisikaan kilpailla. Kentälle saavat tulla harjoittelemaan kaikenikäiset ja -kuntoiset, kaikkine vaivoineen. Jokainen saa urheilla omien kykyjensä ja rajojensa mukaisesti, täsmentää kesän harjoitusten toinen valmentaja Mikko Sees. Sees valmentaa kesäkuun treeneissä hyppylajeja ja Kalle Kuhmoisten Kumu järjestää tänä kesänä yleisurheiluharjoituksia ja toivoo löytävänsä lupauksia. Nuuttila heinäkuussa heittolajeja ja juoksua. Sees aloitteli urheilu-uransa Hippokisoissa. Nuorena kolmiloikkaajana hän kisaili SM-kilpailujen juniorisarjoissa. Nuuttila kilpailee Kumun väreissä ikäluokkansa SM-kisoissa vieläkin. – Helsingin piirimestaruus 19-vuotiaitten sarjassa oli kovin juttu, Sees kertoo. Sees kävi teini-ikäisenä yleisurheilun valmentajakurssin ja jo silloin treenautti lapsia ja nuoria. Kumun rivijäsenestä varapuheenjohtajaksi hän hyppäsi keväällä. Kesän harjoitukset rakentuvat alkulämmittelystä ja tekniikkasekä lajiharjoitteista. Harjoitukset päättyvät loppuverryttelyyn. – Toivotaan, että ihmiset innostuvat ja harjoituksiin tulee sekä paikallisia että mökkiläisiä. Uskon, että paikalle kyllä tulee porukkaa, Sees sanoo. Harjoituksiin toivotaan ilmoittautumisia ennakkoon, jotta harjoitukset voidaan suunnitella etukäteen osallistujien mukaan. KUHMOISTEN KUMU sai tänä keväänä uuden puheenjohtajan. Tero Sarkanen ehti luotsata seuraa parin vuosikymmenen ajan, hänen saappaisiinsa hyppäsi Katja Sirviö. Sirviöllä itsellään ei ole Kumu-taustaa, ja hän mieluummin rämpii yksin metsässä kuin juoksee ympyrää kentällä. Perinteikkään seuran toiminnan hiipuminen kuitenkin harmitti sen verran, että Sirviö päätti tarttua nuijan varteen. – Minulla ei ole lajitietoutta oikein mistään, mutta yritän löytää oikeat ihmiset oikeille TEKSTI ARJA MÄKELÄ KAKSIKYMMENTÄ VUOTTA sitten Kumun omistamasta Honkahovista oli hilkulla tulla varasto. Ostotarjous oli jo valmiina Kumun hallituksen pöydällä. Tanssit olivat vuosi vuodelta harventuneet. Kahteen vuoteen Honkahovissa ei oltu tanssittu kuin juhannuksena. Yleisesti oltiin sitä mieltä, ettei kukaan halua huonokuntoiseen halliin. Eikä ollut ketään, joka olisi jatkanut toimintaa. – Mietin silloin, että ollaanko me nykyään niin uusavuttomia, Honkahovi pitää pintansa ettemme pysty tekemään asialle mitään. Honkahovi pystytettiin aikoinaan talkoilla, kertoo Kumun hallituksen silloinen jäsen Jorma Hypen. Hypen ei tahtonut luovuttaa, vaan elvyttää paikan. Hän jopa lupasi maksaa mahdolliset tappiot omasta pussistaan. Tanssien elvyttäminen alkoi nimekkäillä esiintyjillä, joista ensimmäinen oli Katri Helena. Honkahovia alettiin kunnostaa keväällä 2009, kun varmistui, että Kesäillan valssi -ohjelmaa kuvattaisiin Honkahovissa. Pintaremonttia varten talkooväki saatiin kokoon helposti. – Kesäkuun alussa kuvattiin kaksi TV-jaksoa, joista toinen esitettiin juhannusaattona TV:n juhannustansseina. Ohjelmaa on esitetty monena kesänä uusintana, kertoo Hypen. Sittemmin yrittäjä Manu Syrjänen vastasi tansseista kymmenisen vuotta. Tänä kesänä toimintaa pyörittää ohjelmatoimisto Gramofoni. Luvassa on joka torstaiset tanssit aina elokuun puoliväliin asti. – Näyttää siltä, että ensi kesänä Honkahovin 60-vuotista taivalta päästään juhlimaan tanssien merkeissä, iloitsee Hypen. tonteille. Lisäksi haluaisin nähdä, löytyykö talkootöihin tekijöitä ja pystyvätkö paikalliset yhdistykset yhteistyöhön keskenään. Sirviön mukaan pienikin talkootyö on arvokas, eikä siitä tulisi kenenkään ottaa paineita. Pienellä paikkakunnalla kynnys harrastamiselle on matala. – Kaikenlainen ihmisten liikuttaminen on hyvä asia. Oli se sitten terveysliikuntaa tai pidemmälle tähtäävää. Mutta jos intoa löytyy, olisi meillä hyvät puitteet ja osaamista viedä lahjakkuuksia eteenpäin – on kyse sitten yleisurheilijoita tai lentopalloilijoista, Sirviö sanoo. Nyt Kumun alle on perustettu myös pyöräilyja hiihtojaostot. – Huippuhieno pyöräilyverkosto olisi kiva saada aktiivisempaan käyttöön ja suuren yleisön tietoisuuteen. Ja talvella lapset ladulle. Mikko Sees on toinen tulevan kesän Kuhmoisten kumun yleisurheiluharjoitusten vetäjistä. Toinen on Kalle Nuuttila. Harjoitukset ovat kaikille avoimet – ikään ja osaamiseen katsomatta. f Perustettu vuonna 1934, jäsenmäärä 80 f Yleisurheilutreenit keskiviikkoisin f Seuramestaruuskisat heinäkuussa f Kansalliset aikuisyleisurheilukilpailut f Lentopalloja beach volley -toimintaa f Entisillä nuorilla yhteistreenejä ympäri vuoden f Omistaa tanssilava Honkahovin f Kuhmoisten Kumun kotikentällä tehtiin 70 vuotta sitten juhannuksena historiaa. Soini Nikkinen heitti keihään silloisen maailmaennätyksen 83,58 metriä. KUMU
Keskiviikkona 3. kesäkuuta 2026 Kuhmoisten Sanomat 19