PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 17. 4. 2019 puh. 0207 931 620 n:o 16 • 59. vsk www.kotiseudunsanomat.fi Kouluilla yhä yhä enemmän tarvetta ohjaajille Puttaan pappi yksi Kinnulaan hakeneista Putaanvirran koululle tuli tunnustusta TÄLLÄ VIIKOLLA: Niina Hakonen ja Krista Strandman eristävät kiiwin dna:ta. Erkki Lavanti on yksi seitsemästä Kinnulan johtajaksi hakeneista. Sivu 5 Sivu 5 Keskiaukeama Annika Tikka ja Päivi Paavola ovat koulunkäynninohjaajia. irtonumero 2,00 e Kansa kävi uurnille harvinaisen tasaisissa eduskuntavaaleissa Siviä Toikkanen sai ensimmäisenä äänestäjänä tarkistaa, että vaaliuurna oli tyhjä Muholan monitoimitalolla. Saaren äänestysalueen vaalitoimitsijoina Kalevi Paananen (oik.) ja Harri Laajoki. Eduskuntavaaleista lisää sivulla 3 sekä keskiaukeamalla.
2 KOTISEUDUN SANOMAT 17. huhtikuuta 2019 ” Vaikka Kinnulan äänestysprosentti laski kaksi prosenttiyksikköä vuoden 2015 eduskuntavaaleista, silti 73,7 prosenttia kinnulalaisista kävi äänestämässä. Keski-Suomessa aktiivisempia oltiin vain Muuramessa (76,2), Luhangassa (74,7) ja Kyyjärvellä (73,9). Pihtiputaalaisten ote lipsahti pahasti. Tulokseksi kirjattu 64,6 oli maakunnan alhaisin. Valtakunnan kisassa ykköspaikalle niukasti noussut SDP kärsi Pihtiputaalla 300 äänen menetyksen. Kannatuksesta suli 11 prosenttiyksikköä. Syynä lienee se, että viime vaaleissa äänestäjiä houkuttelivat uurnille omat ehdokkaat Lauri Ihalainen ja Ari Saastamoinen. Perussuomalaiset olivat suurin voittaja. Pihtiputaalla ääniosuus oli 21,1 prosenttia, 6,6 prosenttiyksikköä parempi kuin neljä vuotta sitten. Kinnulassa perussuomalaisten kannatus nousi 4,9 prosenttiyksiköllä ja oli 19,2 prosenttia. Vaikka keskusta kuului täälläkin menettäjiin, sen vahva asema säilyi. Kinnulaisista keskustaa äänesti 54 prosenttia. Ääniosuus laski 9,6 prosenttiyksikköä. Pihtiputaalla keskusta sai 40,7 prosenttia äännistä. Kannatus oheni neljällä prosenttiyksiköllä. Kinnulalaisehdokkaita ei mukana ollut eikä vaalien ainoa pihtiputaalaisehdokas saanut väkeä liikkeelle. Seitsemän tähden liikkeen Marjo Paanasen äänisaalis jäi 75:een. Maakunnan laiskimmat äänestäjät löytyvät Pihtiputaalta Näin maaseudun asukkaan näkökulmasta ehdotukset keinotekoisista rajoitteista kaupungistumisen hidastamiseksi voivat joskus jopa kääntyä itseään vastaan. Onko maaseudun vetovoima niin heikko, että ainoa keino saada asukkaita on rajoittaa kasvukeskuksia? Minä ainakin uskon, että maaseudulla on elämää jatkossakin. Markus Kauppinen Viitasaaren Seutu Alpo-Petteri Kokkonen lähetti kuvan ”Kevään hehkua Pihtiputaalla”. Lukijan kuvia voi lähettää sähköisesti osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postissa osoitteella Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Kuvia voi tuoda myös suoraan toimitukseen. Onnellinen kansa K atsokaa ihmiset ympärillenne. Kaikkialla näkyy onnellisia ihmisiä. Tietysti näkyy. Olemmehan me maailman onnellisimman maan asukkaita. YK:n tuoreen raportin mukaan me pääsimme jo toistamiseen ykköspallille mitattaessa ihmisten onnellisuutta. Että mitä että? Äkkikuulemalta ei tuota väitettä hevin uskoisi. Aivan joku muu tunne loistaa lajitoverin kasvoilta. Mutta kun se on kuitenkin tutkimuksin selvitetty ja raportoitu, täytynee sen olla totta. Siispä tulosta on lähestyttävä muuta kautta kuin ihmisten ilmeitä lukien. S uomalaisethan ovat surumielistä kansaa. Tai eivät tietysti kaikki, mutta keskimäärin kyllä. Eivätkö esimerkiksi musiikissa eniten puhuttele sellaiset mollivoittoiset kappaleet, joiden sanoissakin viipyy tuska, ikävä ja kaiho. Eikä pelkästään vanhassa musiikissa, kyllä nykymusiikkikin sisältää paljon tummaa viestiä. Ja mistä suomalainen ammentaa herkintä melankoliaa? No iskelmien sanoista, siis runoista. Runojen ystävänä niitä on elon varrella kahlattu läpi melkomoinen määrä. Onhan siellä runojen joukossa pulppuavia ilon ja onnen sanoja, on rakkautta ja helisevää keveyttä, on järvien kimallusta ja keinuvia pilviä, mutta myös paljon harmaata ja mustaa. Rakkauskin on usein kuolemaan tai hyvästeihin päättyvää, tai ainakin raatelevaa ja petollista. A rmas Einar Leopold Lönnbohm, näin tuttujen kesken Eino Leino kirjoitti monen muun tekstin ohella myös runon Laulu onnesta. Tiedättehän sen ”Kell’ onni, se onnen kätkeköön...” Siinä on avain tähän kummallisuuteen suomalaisista onnellisimpana kansana. Melankoliaa rakastavana me rakastamme paitsi Eino Leinoa myös runoja. Ja koska runossa käsketään piilottaa onni, kätkeä se muilta, käydä korpeen iloitsemaan itsekseen ja hiljaa, ei suomalainen räisky onnensa kanssa ulospäin. Kateus on toinen suomalaisten ominaispiirre. Niinpä ei haluta toisten näkevän onnea, jotta ne eivät ryhtyisi kadehtimaan. Joten suomalainen peittää kaiken mytrynaamansa taakse ja raottaa naamariaan vain tutkijoille, senkin ehkä vain siksi, ettei kehtaa sanoa totuutta. Sivullinen Jenkkien meininkiä ja jäätelövarkaita E nää vajaa kuukausi jäljellä elämää Bristolissa. Vaikka onkin ollut mukavaa, niin olemme kaverini kanssa alkaneet laskea päiviä siihen, kun jätämme Iso-Britannian taaksemme. Meille on muodostunut tavaksi käydä lähes joka ilta haahuilemassa uusilla alueilla kävellen, ja samalla pohdiskelemme Iso-Britannian ja Suomen eroavaisuuksia. Viime maanantaina kolmenkymmenen kilometrin salilla pyöräilyn jälkeen eroavaisuuksia riitti pohdittavaksi niin paljon, että pieni iltalenkki kasvoi kymmenen kilometrin lenkiksi. Loppumatkasta teki mieli vääntää itkua, kun jalkoihin sattui niin vietävästi. Eipähän tarvinnut mennä salille seuraavana päivänä. Y ksi suuri eroavaisuus on jätehuolto täällä ja Suomessa. Bristolin katuja tallustaessa voi olla varma, ettei roskiksia löydy vilkkaidenkaan kävelykatujen varresta keskustan ulkopuolelta. Kävelimme yksi päivä noin neljän kilometrin verran lähiympäristössä tutkimusmielessä, ja ensimmäinen roskis sattui neniemme eteen vasta, kun pääsimme takaisin kampusalueelle. Lisäksi tuolla tuskantäyteisellä kymmenen kilometrin lenkillä huomasimme, kuinka Yhdysvaltojen tyylistä täällä meininki on roska-astioiden tyhjennyksen suhteen. Kun on sen aika, ihmiset raahaavat roska-astiansa teiden varsiin; mukaan lukien pulloja täynnä olevat saavit, sillä täällä ei tunneta panttisysteemiä. Kadut näyttävät surullisen sotkuisilta kyseisinä iltoina. O n toinenkin eroavaisuus, joka meitä kovasti turhauttaa. Nimittäin täältä ei saa ostettua yksittäisiä jäätelöitä mistään muualta, kuin todella pienistä kaupoista. Muualla myydään vain paketteja, joissa on vähintään neljä jäätelöä. Täällä oli erittäin lämpimiä päiviä muistaakseni helmikuun loppupuolella. Päätimme kaverini kanssa ostaa paketin uusia Kinder-jäätelöpuikkoja, joita voisimme sitten syödä kevään mittaan. Paketissa oli kymmenen jäätelöä, joista söimme yhdet helmikuussa. Lämpimät kelit palasivat hetkeksi pari viikkoa sitten, ja menimme vesi kielellä hakemaan jäätelöitä pakastelokerostani. Avasin lokeron, ja siellä oli vain kasviksia. Järkytyin. Tunne oli pahempi kuin viime aikojen Brexitahdistus. Joku viidestä kämppiksestäni oli pistänyt kahdeksan jäätelöä parempiin suihin. Marssimme suomalaisten kirosanojen saattelemana kampuksen pikkuputiikkiin ostamaan pienet mehujäät. Suomalaisten tavoin emme asiasta kämppiksilleni sanoneet, vaan vielä välillä kyräilemme muistellen tätä tragediaa. Jasmiina Kumpulainen Pääkirjoitus 17. huhtikuuta 2019 Päästä vedettyä Lukijan kuva Valtakunnallisesti rökäletappion kärsinyt keskusta sai 54 % kinnulalaisten ja 40,7 % pihtiputaalaisten äänistä.
17. huhtikuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 3 Uutiset HEIKKI JÄMSÉN Vantaalla romanien kansallispäivää juhlistettiin Tikkurilan kirjastossa valitsemalla vuoden vantaalaiseksi romanivaikuttajaksi Pihtiputaalla lapsuutensa viettänyt Angelica Vironen. Tunnustus annetaan henkilölle, joka on vaikuttanut romanien asemaan ja elämään Vantaalla. Angelica Vironen on saavuttanut vantaalaisten romaninuorten luottamuksen tekemällä etsivää nuorisotyötä Romano Mission Terne Apre -hankkeessa. Työtään Angelica tekee koko persoonallaan ja hän on kyennyt tukemaan ja auttamaan useita nuoria tarttumaan elämästä kiinni. – Haluamme tukea nuoria ja heidän unelmiaan. Unelmien saavuttaminen vaatii työtä ja kärsivällisyyttä. Moni nuori kaipaa aikuista, jonka kanssa keskustella, Angelica Vironen sanoi kiittäessään Vantaan kaupunkia ja sen puolesta tunnustuksen jakanutta apulaiskaupunginjohtaja Jaakko Niinistöä. Angelica on syntynyt Ruotsissa, mutta muutti vuoden ikäisenä Pihtiputaalle, josta hänen vanhempansa Jaana Vironen ja Seppo Palmroos ovat kotoisin. Yhteydet Pihtiputaalle ovat säilyneet sukulaisten ansiosta kiinteinä. – Tunnen aina sydämessäni olevani pihtiputaalainen, Angelica sanoo. Angelica Vironen on vuoden romanivaikuttaja Vantaalla Angelica Vironen palkittiin Vantaalla vuoden romanivaikuttajana. Valtuustolle kyselytunteja Pihtiputaan kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vuoden aikana kokeillaan kaksi kertaa valtuuston vapaamuotoisia kyselytunteja tuntia ennen valtuuston varsinaista kokousta. Kyselytunnit ovat avoimia kaikille. Paikalle kutsutaan kaikki toimialajohtajat. Kuntalaiset voivat esittää kysymyksiä sekä valtuutetuille että viranhaltijoille. Kyselytunnit videoidaan ja ne on katsottavissa kunnan YouTubessa. Kokeilun päätyttyä arvioidaan, jatketaanko kyselytunteja ja korvaavatko ne kuntalaiskuulemisen toimintatapana kokonaan tai osittain aikaisemmin järjestetyt kunnanhallituksen kyläkierrokset. Pihtiputaan Parhaaksi -valtuustoryhmä oli jättänyt aloitteen kyselytunneista. Anne Kalmari taas ykkönen Pihtiputaalla ja Kinnulassa Pihtiputaalla Keski-Suomen laiskimmat äänestäjät JUHA KIVINEN Keskusta menetti eduskuntavaaleissa kahdeksantoista edustajanpaikkaa, mutta Pihtiputaalla ja Kinnulassa vaalien ylivoimainen ääniharava löytyi yhä keskustan riveistä. Hän on kivijärveläinen Anne Kalmari, joka oli ykkönen Pihtiputaalla ja Kinnulassa myös edellisissä eduskuntavaaleissa. Anne Kalmari sai Pihtiputaalla 535 ääntä ja Kinnulassa 302. Kalmarin äänisaalis 8 190 oli toiseksi paras koko KeskiSuomessa. Maakunnan ääniharava oli SDP:n Riitta Mäkinen, joka sai 8 912 ääntä. Teuvo Hakkarainen kakkossijalle Toiseksi eniten ääniä Pihtiputaalla ja Kinnulassa haali Perussuomalaisten viitasaarelainen kansanedustaja Teuvo Hakkarainen, joka uusi myös helposti paikkansa. Hakkaraisen kakkossija oli Pihtiputaalla selvä, sillä hän sai 237 ääntä, kun SDP:n Tuomas Kurttila jäi kolmanneksi 143 äänellä. Kurttila jäi vaaleissa varamieheksi. Kinnulassa oli täpärämpää, sillä Hakkarainen voitti keskustan Eino Nissisen äänin 114107. Myös Nissinen jäi varalle. Keskustan tuntuva vaalitappio näkyi myös Pihtiputaan ja Kinnulan äänimäärissä. Keskusta menetti Pihtiputaalla 188 ääntä (-4 %) ja Kinnulassa 157 (-9,6 %). Vielä pahempi tappio lankesi SDP:lle Pihtiputaalla, jossa puolueen äänistä katosi peräti 300 (-11 %). Tulos on yllättävä, sillä SDP nousi eduskunnan suurimmaksi puolueeksi 40 kansanedustajalla, tosin vain yhden paikan erolla Perussuomalaisiin. Kinnulassa demarit pitivät asemansa. Vaalivoittajaksi nousi koko maan tapaan Perussuomalaiset, joka kasvatti Hakkaraisen imussa äänisaalistaan Pihtiputaalla 106:lla (+6,6 %) ja Kinnulassa 31:llä (+4,9 %). Vasemmistoliitto sai eduskuntaan neljä lisäpaikkaa, mikä oli puolueen ensimmäinen vaalivoitto eduskuntavaaleissa sitten vuoden 1995. Pihtiputaalla Vasemmistoliitto lisäsi ääniään edellisistä vaaleista 45:llä ja Kinnulassa viidellä. Yhden lisäpaikan eduskuntaan saanut kokoomus menetti Pihtiputaalla kymmenen ääntä ja Kinnulassa neljä. Vihreille tuli reilumpi vaalivoitto. He saivat viisi lisäpaikkaa ja säilyttivät Keski-Suomessa ainoan paikkansa. Tosin puolueen puheenjohtajuudesta luopunut Touko Aalto joutui luovuttamaan paikkansa uudelle tulokkaalle Bella Forsgrénille. Vihreillä ei ole kuitenkaan edelleenkään kovin paljon kannatusta Pihtiputaalla ja Kinnulassa. Vihreiden kannatus jäi äänimäärän kasvusta huolimatta Pihtiputaallakin vain 49:ään, mutta Kinnulassa puolueelle irtosi vaivaiset kolme ääntä, kun edellisissä vaaleissa niitä tuli yksitoista. Eduskuntaan valittu Bella Forsgrén ei saanut Kinnulasta yhtään ääntä, kuten ei myöskään toinen läpimennyt, SDP:n tulokas Piritta Rantanen. Marjo Paananen sai uuden kokemuksen Pihtiputaalta oli tällä kertaa vain yksi kansanedustajaehdokas, työtön suuhygienisti ja homeopaatti Marjo Paananen, joka oli ehdolla Paavo Väyrysen perustaman Seitsemän tähden liikkeen listoilla sitoutumattomana. Marjo Paanasen äänisaalis jäi 75:een, joka oli kuitenkin toiseksi paras tulos Tähtiliikkeen yhdeksän keskisuomalaisen ehdokkaan joukossa. Pihtiputaalla Paanasta kannatti seitsemäntoista äänestäjää. Kinnulasta hän ei saanut yhtään ääntä. Marjo Paananen ei ole kovin suuresti pettynyt äänimääräänsä. Hän sanoo odottaneensa vaalitulosta realistisesti, mutta tarkkaa äänimäärää oli hänen mielestään vaikeaa arvailla etukäteen. – Vaalikampanjanikin oli realistinen, sillä en laittanut yhtään maksullista vaalimainosta. Tein sellaisen kampajan kuin resurssini antoivat myöten. Tämä oli minulle uusi ja erilainen kokemus. Pääsin tutustumaan moneen mukavaan ihmiseen ja eriyisen mukavaa oli, että pääsin tuomaan esille omaa luontaishoitoajatteluani ja medikalisaation vastustamista. Marjo Paananen myöntää, että eduskuntavaalit menivät Tähtiliikkeeltä erittäin huonosti. Edes Paavo Väyrynen ei pystynyt uusimaan paikkaansa, vaan sai vain 1 235 ääntä. – Kyllähän se tulos harmittaa. Suomalaisen politiikan suunta olisi saanut muuttua, mutta pienillä puolueilla näyttää olevan vaikeaa saada ehdokkaita läpi, Paananen pohtii. Äänestysinto laski toisin kuin muualla Eduskuntavaalien äänestysaktiivisuus nousi 72 prosenttiin, mikä on paras tulos sitten vuoden 1991 vaalien. Se ei näkynyt kuitenkaan Pihtiputaalla ja Kinnulassa, jossa nukkuvien puolue sai lisää jäseniä. Pihtiputaalaiset olivat koko Keski-Suomen laiskimpia äänestäjiä. Äänestysprosentti jäi 64.6:een. Edellisissä eduskuntavaaleissa se oli vielä 69 prosenttia. Kinnulassakaan ei nyt ylletty maakunnan kärkeen, kuten joskus aiemmin. Äänestysprosentti putosi 75,7:stä 73,7:ään, millä kinnulalaiset jäivät KeskiSuomen kisassa kolmossijalle. Edelle ehtivät Muurame (76,2 %) ja Luhanka (74,7 %). Raimo Sallanko äänesti Korppisen kylätalolla. Vaalitoimitsijana Birgit Kärkkäinen. Anne Kalmari osallistui sahauskilpailuun Pihtiputaan markkinoilla Petri Honkosen kanssa. Honkonen uusi myös paikkansa.
4 KOTISEUDUN SANOMAT 17. huhtikuuta 2019 Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postitse osoitteeseen Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747. Onnea! Keskiviikkona Otto, torstaina Valto, Valdemar, perjantaina pitkäperjantai, pilvi, Pälvi, lauantaina Nella, Lauha, sunnuntaina pääsiäissunnuntai, Anssi, Anselmi, maanantaina 2. pääsiäispäivä, Alina, tiistaina Jyrki, Jyri, Jori, Jiri, Yrjö, Yrjänä, keskiviikkona Pertti, Albert, Altti, torstaina Marko, Markus, Markku. Virnettä viikkoon – Ja sitten tietokilpailukysymys urheilun alalta. – Mikähän mahtoi olla vuoden 1996 kesäolympialaisten kisakaupunki: Atsonta, Atkakka, Atpaska vai Atlanta? 25 vuoden takaa EU-RAHOJA HYÖDYNNETÄÄN YHDESSÄ Sisäministeri Mauri Pekkarinen suositteli Suomenselän seutukunnille yhteistyötä, jotta seudulle mahdollisen EU-jäsenyyden myötä ohjautuvat aluekehitysvarat voitaisiin käyttää tehokkaasti. KIMMOT YLIVOIMAINEN RUOTSISSA Kimmot oli ylivoimainen ensimmäisessä Ruotsissa pelaamassaan pesäpalloturnauksessa. Köpingin turnauksessa ottivat mittaa toisistaan Kimmot, Tukholman Suomalainen Seura ja järjestäjiä edustanut Köpingin Pesäpallo. Ajatellen Kiltit lapset eivät vaadi mitään: kiltit lapset eivät saa mitään. Otto von Bismarck VÄÄRYYS ei veso tälläkään kertaa! Tarkka vainu MAANVILJELIJÖILLÄ menee huonosti, uutisoidaan. Ei ainakaan Pihtiputaalla, lapsille annetaan isoja traktoreita leikkikaluksi. Keskenkasvuiset eivät ymmärrä, että kaasussa on muitakin asentoja kuin ihan pohjassa. En epäile, etteivätkö vanhemmat ole huolehtinut dieselveron ja dieselittankkiin, huviajelu muuten on kielletty. Entäs sitten kun sattuu se vahinko, tulee kurjaa jälkeä, kun nämä rallikuskit niittavat jonkun henkilöauton kasaan tai pikkulapsen, joka on menossa kotiin. Vanhempien pitäisi katsoa peiliin, sieltä se vastuuton katsoo. Tolkku tähänkin KOSKAHAN loppuu suhmurointi, ensin Lossivuori, sitten uimahalli ja viimeksi terveystalo. Ja koskahan kunnanjohtajan pesti on päättäjien mieleen, että saa tehä mitä mieleen juolahtaa. Mutta eikö kunnanvaltuusto ole ylin elin eli miksi syyttää kunnanjohtajaa, joka esittelee ja panee toimeksi mitä valtuusto päättää. Harri 50 KYLLÄ seo nyt Perussuomalaiset, jotka enneä ajjaa näitte syrijäseutuje asioita niinku myö haluttas. Tuo vaalitulos on selevä osotus siitt, että Sipilä pisti keskustan toimillaa rantaropakkoo. Kinnulalaine Keskellä viikkoa Että semmosta Lukijalta Tekstarit Kirjoitin Kotiseudun Sanomien Lukijalta-osastolle nelisen vuotta sitten silloisen sote-sopan pohjaan palamisesta. Nyt toimitusministeriönä toimivan hallituksen viime viikot olivat kaiketi tuskien taivalta. Soppapata kaatui liedelle ja taisi lähes sammuttaa pataa lämmittävät liekitkin. Nyt jäänee uuden porukan tehtäväksi puhaltaa halutessaan taas liekit vireille. Porukathan tuntuvat uskovan soppaa joka tapauksessa tarvittavan. Kysymys kuuluu: mistä aineksista tuleva sote-soppa keitetään? Laitetaanko siihen lihaa ja perunoita ja onko liha kotivai ulkomaista, tuskin sentään brasilialaista fileetä. Voisiko siinä olla kalaa kotivesistä ja kenties pakastetta itäisiltä mailta riisin kera. Vihanneksia pitää olla; naurista tuskin, mutta ehkä kotoinen paprikan kasvatus on saatu siihen mittaan, että vegaaninen punavihreä kirpeys soppaan saadaan. En nimittäin usko, että täysin vegaanista soppaa kaikki keittäjät hyväksyvät. Ehkäpä maakunnalliset soppa-aineksetkin jäävät unhoon ja kaupunkilaisten aineksien varjoon. Ruisleipää oheispurtavakasi useimmat kaiketi hyväksyvät ja ohrarieskakin käynee. Jos joku haluaa italialaisten kansallisruoan pizzan siihen sopan viereen, varoitan vakavasti italialaisen talouden tartunnan vaarasta; se johtaa turmion tielle. Kotimaiset kauraryynit ovat sopassa mainioita ja kotimainen kauramaito lienee sopivaa soppaan, ellei lehmän maitoa ole saatavissa. Voin käyttöä useat sopankeittäjät eivät taida hyväksyä, eivätkä myöskään sian pintaa? Salaatiksi sopan ohelle monet taitaisivat haluta avokadoa Kallen mätitahnan ja katkarapujen kera. Tämä tuskin menee läpi kaikkien sopankeittäjien mielestä tuontitavarana, mutta marjasoppa maistunee useimmille ja kahvi sentään kaikille! Tulevien sote-sopan keittäjien reseptejä en ala enempää arvailemaan. Padan ympärille valikoituvat keittäjät tiennevät, mistä aineksista sopankeittäjät keitoksensa valmistavat ja kuinka leveillä hartioilla soppa jaetaan. Sote-sopan valmistusta aikalaiset saanevat odottaa taas neljä vuotta. Saattaa tietysti käydä niinkin, että keittäjät jakavat sopan kahteen pataan: TE ja SO eri astiaan, ja sekin on mahdollista, että peruskalliolla istuvat jakavat keitoksen vielä pienenpiin keitoksiin hiushalkeamien ja muden rakojen mukaan. Se näkee, joka elää! Itse olen jo sen verran iällä varustettu, etten usko näkeväni sitä päivää, jolloin soppa valmistuu. Vai valmistuneeko koskaan? Etäalavekylläine Lassi Jämsén Sote-soppa kaatui, mitä seuraavaksi? Masonselältä nousi 11-kiloinen hauki Erkki Rekonen sai melkoisen kalansaaliin Kivijärven Masonselälle laskemista verkoistaan. Jäälle nousi samalla kertaa 11-kiloinen hauki ja vielä harvinaisen iso lahna ja ahven. Kalakaverina Erkillä oli Raimo Piispanen. Erkki Rekonen ja Raimo Piispanen kävivät kalassa. Harri Kinnunen Kinnulasta lähetti kuvan hauesta, jonka hän sai pilkillä huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Harri huomauttaa, ettei kyseessä ole aprillipila. Kalan paino on 9,6 kiloa ja pituus 110 senttiä. Hauen väsytys kesti puolitoista tuntia. Kalaa pitää saajan kummipoika. Hauenvonkale pilkillä ei ollut aprillipila Melkein kymmenkiloinen hauki nousi pilkillä. Vaalipäivänä tässä pohdiskeltua, jotta osaisin valita ehdokkaani viisaasti. Ensimmäinen ajatus mikä tulee mieleen; en halua tulla petetyksi; haluan uskoa ja luottaa, että äänestämäni ehdokas vie tärkeitä asioita vastuuntuntoisesti eteenpäin ajatellen tasapuolisesti yhteisön etuja. Tärkeät asiat, kuten ympäristö, hyvinvointi ja terveys sekä alueiden kehittäminen turvallisesti. Tämä vaatii viisaan edustajan, joka osaa puntaroida mielipiteitään ja viedä meidän kansalaisten viestejä eteenpäin puolueettomasti, ymmärryksellä ja rehellisesti. Valintaani vaikuttaa jollakin tapaa myös paikallisPaikallispolitiikkakin vaikuttaa äänestämiseen politiikka. Haluan eduskuntaan henkilön / puolueen / edustajan; suoraselkäisen ihmisen, joka uskaltaa toimia yhteisön hyväksi ja olla eri mieltä, kun katsoo sen olevan oikein toimien rehellisesti. Tällä hetkellä paikallispolitiikka sylettää; hankkeita viedään väkisellä läpi, kuten Ilosjoen tuulivoima, karting-rata ja tämä laajakaistahanke. Suinpäin vaan eteenpäin hankkeita, joista eivät kaikki päättäjät ole edes henkilökohtaisesti ottaneet selvää. Sokeasti uskotaan konsultin sanaan, jolla on tietysti selvä pyrkimys. Hyvä myyjä myy vaikka Saharan hiekkaa, kun osaa puhua. Mainittakoon, että jotkin kunnat ovat osanneet näyttää ovea tuulivoimahankkeille. Hyvin ristiriitaiselta kuulostaa, että Niemenharjua kehitetään mm. luontoarvoja hyödyntäen, samalla viereen tuulivoimala ja karting-rata. Nyt lienee tulossa vielä kaivoshanke. Pitäisikö pyytää jo apua joltakin fiksummalta. Muistan haastatelleeni erästä silloista kuntapäättäjää, kun tuulivoimasta päätöstä tehtiin. Oli muuten tosi pettymys. Hän vastasi, ettei ole ollut tarvetta etsiä tietoa muualta; konsultin puheet riittivät vakuuttamaan. Muutama muu ohi kävellyt päättäjä ei edes uskaltanut tai halunnut vastata. Ilmeisesti oma ryhmä oli jo heidät vakuuttanut. Myöhemmin ymmärsin, että päätökset tehdään pienissä kuppikunnissa. En voi muuta sanoa kuin olevani todella pettynyt siihen miten toimitaan. Muutamaa paikallispolitiikan näytelmääkin olen seurannut tuolta youtubesta, näitten pohjalta nostan hattua Marko Tiaiselle rehdeistä perustelluista kommenteista sekä suoraselkäisyydestä laajakaista-asian eteenpäin viemisessä. Tänään annan ääneni ja toivon parempaa, rehellistä tulevaisuutta, jossa päättäjät toimivat vastuullisesti kaikkien meidän hyväksi. Äänestäjä
17. huhtikuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 5 Keksit kohosivat maan parhaaksi projektiksi HEIKKI JÄMSÉN Putaanvirran koulun Arjen ilmiöt -valinnaiskurssi sai heti ensimmäisenä lukuvuonna valtakunnallista julkisuutta Kes ki-Suo men StarT-fes ta rit 2019 -tapahtumassa. Tilastokeskus palkitsi kahdeksasluokkalaisten Kohotuskokeiluprojektin ansiokkaasta tilastojen käytöstä Suomen parhaana. Arjen ilmiöt -kurssilla yhdistellään biologiaa, fysiikkaa ja kemiaa ja tutkitaan erilaisia arjen asioita. Kohotuskokeilussa perehdyttiin keksien leivontaan ja selvitettiin, millaisilla kohotusaineilla syntyvät parhaat keksit. Kohotteina olivat hiiva, hirvensarvisuola, leivinjauhe ja tuplaleivinjauhe. Kokeiltiin myös leivontaa ilman kohotusainetta. – Keksit pisteytettiin ulkonäön, rakenteen, maun ja mikroskooppinäkymänsä puolesta ja teimme ominaisuuksista erilaisia tilastoja, joista Tilastokeskus innostui, kurssilla opettajina toimivat Virpi Ylälehto ja Heli Toivonen kertoivat. Lopputulos ei ollut kovinkaan yllättävä. Parhaat keksit saatiin aikaan tavallisella leivinjauheella. – Tilastojen havainnollistaminen palkkikaavioiden avulla lukeutui työn ansioihin, 500 euron stipendin kurssilaisille ojentanut Reija Helenius Tilastokeskuksesta totesi. Putaanvirran koulu sai tunnustusta myös opet ta jien hy vistä ope tus käy tän teistä. Niitä arvioitiin opettajien omassa aamutilaisuudessa. Voittajaksi valittiin niukalla piste-erolla Putaanvirran koulun projektiviikko, jolla koko koulun oppilaat työskentelevät eri-ikäisten oppijoiden ryhmissä omaan kotiseutuun liittyvien aiheiden parissa. Palkittu Kotiseutu Pihtipudas -kokonaisuus on myös ehdolla kansallisten parhaiden hyvien käytänteiden sarjassa. Mukana olleet opettajat palkitsi LähiTapiola Keski-Suomi sadan euron lahjakortilla. Pohjavettä ja omenapiirakkaa Arjen ilmiöt -kurssilla on tehty pohjavettä, tutkittu, miten eri maalajit vaikuttavat vedenlaatuun. Valeomenapiirakkaakin on tehty, ja omenasta kaviaaria. Tutustuminen arjen ilmiöihin jatkuu taas ensi vuonna kahden ryhmän kanssa. Kurssin opetuksellisia tavoitteita ovat ihmettely, poikkitieteellisyys, tietotekniikan käyttö ja luonnontieteellisten oppiaineiden yhdistäminen. Opettajat ovat suunnitelleet kurssien sisältöjä niin, että ne vahvistavat esimerkiksi biologian, fysiikan ja kemian opiskelua. – Olisi ihan siistiä olla tutkija. Nämä ovat mukavampia tunteja kuin muut. Täällä saa tehdä ja kokeilla itse. Tällaista voisi olla enemmän muissakin aineissa, Niina Hakonen ja Krista Strandman totesivat. PÄÄSIÄISEEN SUOLAISTA TAI MAKEAA. Päästä mielikuvituksesi valloilleen. 2 95 2 98 9 90 kg Voimassa 22.4. asti Paulig Juhla mokka Kahvit 400–500 g (5,90–7,38/kg) Voimassa 22.4. asti Farmer’s Lampaan luuton paisti Pakaste Uusi-Seelanti n. 2,5 kg Voimassa 22.4. asti Coca-Cola tai Coca-Cola Zero Sugar 1,98 l (1,05/l) (sis. 2,08 + pantit 0,90) Heimon Gourmet Kokonainen savukirjolohi n. 900 g 18 90 kg 1 98 95 kg 85 Atria Takuumurea naudan ulkofilee n. 800 g Atria Wilhelm grillimakkarat 320–400 g (4,95–6,19/kg) Rainbow Ruohomunat 96 g (8,85/kg) Suomalainen Voimassa 22.4. asti Uuden sadon peruna Egypti/Espanja 9 95 kg S-market Pihtipudas Asematie 18, 44800 Pihtipudas ma–la 7–22, su 9–22 pe 19.4. 9–22, la 20.4. 7–22, su 21.4. 9–22, ma 22.4. 9–22 smarket.pihtipudas AUKIOLOMME LAAJENIVAT! Palvelemme nyt joka päivä klo 22 asti! Viime kerralla kurssilaiset opettajineen erottivat mm. kiiwistä, banaanista ja punasipulista etanolipitoisella aineella dna-rihmastoa. Edessä Niina Hakonen ja Krista Strandman. Lehtori Virpi Ylälehto esitteli kurssilaisten saamaa kunniakirjaa. Lisäpalkintona tuli 500 euron stipendi. Kinnulan kunnanjohtajaksi jätettiin seitsemän hakemusta. Virkaa hakevat filosofian maisteri Petri Huida (syntynyt 1969) Lappeenrannasta, seurakuntapappi, teologian maisteri Erkki Lavanti (s. 1960) Pihtiputaalta, Kinnulassa syntynyt upseeri Martti Martinmäki (s. 1962) Kivijärveltä, yhteiskuntatieteiden maisteri Matti Pulkkinen (s. 1985) Oulusta, metsänhoitaja Jussi Tuovinen (s. 1964) Kuopiosta, yhteiskuntatieteiden maisteri Vexi Virtanen (s. 1962) Niemisjärveltä ja oikeustieteiden maisteri Aleksi Välikangas (s. 1991) Keravalta. Suostumuksensa antaneita ei vielä tässä vaiheessa ollut. Kunnanhallitus merkitsi hakijat tiedoksi ja käsittelee jatkotoimia maanantaina. Tuolloin päätetään, jatketaanko valmistelua tiedossa olevien nimien pohjalta vai laitetaanko virka uudelleen hakuun. Uusi johtaja halutaan saada mahdollisimman nopeasti töihin, vt. kunnanjohtaja Marja Lehtonen sanoo. Seitsemän haki Kinnulan johtoon
6 17. huhtikuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT Pihtipudas Alvajärvi Äänestysprosentti 74 ,7 Jetsu, Kati VAS 2, Tiainen, Eila VAS 1. Tuokko, Irina VIHR 1. Honkonen, Petri KESK 17, Kalmari, Anne KESK 52, Kuntsi, Tuulia KESK 1, Könttä, Joonas KESK 4, Lehtomäki, Pertti KESK 1, Nissinen, Eino KESK 2, Paloniemi, Aila KESK 2. Tani, Rosa STL 1. Kristiansson, Arvo KD 1, Puolimatka, Tapio KD 1, Puustelli, Miko KD 1, Visakorpi, Marika KD 1. Jansson, Sami SKP 1. Salenius, Marita SIN 1. Koikkalainen, Emilia KOK 1, Lunttila, Tommi KOK 4, Suonperä, Juha KOK 1, Vilkuna-Räsänen, Janiika KOK 1. Alapiha, Heli SDP 1, Kurttila, Tuomas SDP 4, Peltonen, Tuula SDP 1, Rimmi Sari SDP 1, Ruotsalainen, Seppo SDP 4. Hakkarainen, Jamaica PS 1, Hakkarainen, Teuvo PS 15, Kankaanniemi, Toimi PS 3, Koskinen, Satu PS 2, Mäki, Tapani PS 1, Oksanen, Harri PS 2, Pajunen, Kari PS 2, Viitala, Markus PS 1, Nousiainen, Mika LNYL 1. Kirkonkylä Äänestysprosentti 63,1 Abbey, Paul VAS 1, Harlamow, Ari VAS 1, Hirsjärvi, Irma VAS 1, Jetsu, KatiVAS 6, Kautto, Juho VAS 41, Käppi, Matleena VAS 1, Lehtonen, Tiia VAS 2, Plath, Vesa VAS 2, Pollari, Marjut VAS 2, Rantanen, Iida VAS 1, Tiainen, Eila VAS 17. Aalto, Touko VIHR 3, Forsgrén, Bella VIHR 6, Helle, Ilona VIHR 2, Holmberg, Nico VIHR 1, Ketola, Tarmo VIHR 2, Liinalampi, Tommi VIHR 2, Lumela, Meri VIHR 8, Lyytinen, Leena VIHR 2, Oksanen, Anu VIHR 3, Seppälä, Ville VIHR 2, Tuokko, Irina VIHR 3, Vestola, Hannele VIHR 3, Vierinen, AnnaKaisa VIHR 1. Honkonen, Petri KESK 65, Hovila, Sari KESK 3, Jalkanen, Olli-Pekka KESK 2, Kalmari, Anne KESK 241, Karjula, Johanna KESK 6, Kiiskinen, Maarit KESK 2, Kuntsi, Tuulia KESK 8, Könttä, Joonas KESK 10, Lehtomäki, Pertti KESK 6, Neittaanmäki, Petri KESK 33, Nissinen, Eino KESK 33, Paloniemi, Aila KESK 24, Uusipaasto, Tarja KESK 1, Vanhala, Mauno KESK 4. Parkkinen, Marko PIR 1, Salminen, Esa-Jussi PIR 2. Paananen, Marjo STL 12, Ruotsalainen, Harry STL 1, Valtoaho, Markku STL 1. Dachauer, Krista KD 1, Korhonen, Aira KD 1, Kristiansson, Arvo KD 1, Kuosmanen, Tomi KD 4, Ojala, Risto KD 1, Puolimatka, Tapio KD 8, Puustelli, Miko KD 2, Ryynänen, Riitta KD 1, Suni, Hannu KD 7, Visakorpi, Marika KD 11. Najafi, Hossein SKP 1. Penttinen, Marja-Liisa SKE 2. Puttonen, Anne EOP 2. Tuikkanen, Juha SIN 1, Vimpari, Juha SIN 1. Ahola, Lotta KOK 3, Isomöttönen, Katja KOK 4, Koikkalainen, Emilia KOK 1, Loikkanen, Eelis KOK 2, Lunttila, Tommi KOK 3, Siltanen, Tuija KOK 2, Suonperä, Juha KOK 25, Wallinheimo, Sinuhe KOK, 39, Vilkuna-Räsänen, Janiika KOK 3, Väyrynen, Ville KOK 7. Alapiha, Heli SDP 10, Hämäläinen, Jukka SDP 19, Kemiläinen, Jarno SDP 7, Kokko, Jani SDP 4, Kurttila, Tuomas SDP 91, Muhonen, Siiri SDP 24, Mäkinen, Riitta SDP 34, Peltonen, Tuula SDP 22, Rantanen, Piritta SDP 13, Rimmi, Sari SDP 5, Ruoppila, Ahti SDP 21, Ruotsalainen, Seppo SDP 20, Tuohimaa, Eija SDP 4, Tuominen, Sami SDP 7. Garedew, Kaisa PS 7, Hakkarainen, Jamaica PS 7, Hakkarainen, Teuvo PS 130, Isomäki, Kauko PS 16, Kaistinen, Saku PS 3, Kankaanniemi, Toimi PS Pihtiputaan äänet. Äänestysprosentti 64,6: Kalmari, Anne Kesk 535, Hakkarainen, Teuvo PS 237, Kurttila, Tuomas SDP 143, Honkonen, Petri Kesk 136, Kautto, Juho (uusi) Vas 58, Mäkinen, Riitta SDP 46, Neittaanmäki, Petri Kesk 46, Nissinen, Eino Kesk 45, Wallinheimo, Sinuhe Kok 45, Kankaanniemi, Toimi PS 37, Tiainen, Eila Vas 35, Koskinen, Satu PS 34, Paloniemi, Aila Kesk 32, Ruoppila, Ahti SDP 32, Suonperä, Juha Kok 30, Ruotsalainen, Seppo SDP 29, Muhonen, Siiri SDP 25, Kotiaho, Jouni (uusi) PS 25, Hämäläinen, Jukka SDP 24, Peltonen, Tuula SDP 24, Könttä, Joonas (uusi) Kesk 20, Hakkarainen, Jamaica PS 19, Isomäki, Kauko PS 19, Mäki, Tapani PS 18, Paananen, Marjo STL 17, Rantanen, Piritta (uusi) SDP 17, Visakorpi, Marika KD 14, Alapiha, Heli SDP 14, Garedew, Kaisa PS 13, Viitala, Markus PS 12, Lunttila, Tommi Kok 11, Tuominen, Sami SDP 11, Väyrynen, Ville Kok 11, Lumela, Meri Vihr 10, Karjula, Johanna Kesk 10, Kuntsi, Tuulia Kesk 10, Jetsu, Kati Vas 9, Kemiläinen, Jarno SDP 9, Oksanen, Harri PS 9, Puolimatka, Tapio KD 9, Tuominen, Marke PS 9, Aalto, Touko Vihr 8, Lehtomäki, Pertti Kesk 8, Suni, Hannu KD 8, Rimmi, Sari SDP 8, Kaistinen, Saku PS, 8 Forsgrén, Bella (uusi) Vihr 7, Isomöttönen, Katja Kok 7, Tani, Rosa STL 7, Hirsjärvi, Irma Vas 6, Kuosmanen, Tomi KD 6, Lehtonen, Tiia Vas 6, El Sayed, Seija LNYL 5, Harlamow, Ari Vas 5, Jalkanen, Olli-Pekka Kesk 5, Kokko, Jani SDP 5, Pajunen, Kari PS 5, Vanhala, Mauno Kesk 5, Kiiskinen, Maarit Kesk 4, Nousiainen, Mika LNYL 4, Puustelli, Miko KD 4, Siltanen, Tuija Kok 4, Tuohimaa, Eija SDP 4, Tuokko, Irina Vihr 4, Vilkuna-Räsänen, Janiika Kok 4, Vimpari, Juha Sin 4, Ahola, Lotta Kok 3, Helle, Ilona Vihr 3, Hovila, Sari Kesk 3, Koikkalainen, Emilia Kok 3, Lampinen, Kimmo LNYL 3 Oksanen, Anu Vihr 3, Uusipaasto, Tarja Kesk 3, Vestola, Hannele Vihr 3, Abbey, Paul Vas 2, Alasippola, Hanna Riikka KD 2, Hirvimäki, Petri E154 2, Holmberg, Nico Vihr 2, Ketola, Tarmo Vihr 2 Korhonen, Aira KD 2, Kristiansson, Arvo KD 2, Käppi, Matleena Vas 2, Laakso, Hanna Kok 2, Liinalampi, Tommi Vihr 2, Loikkanen, Eelis Kok 2, Lyytinen, Leena Vihr 2, Nummelin, Reetta Kok, 2 Penttinen, Marja-Liisa SKE 2, Plath, Vesa Vas 2, Pollari, Marjut Vas 2, Puttonen, Anne EOP, 2 Ryynänen, Riitta KD 2, Salenius, Marita Sin 2, Salminen, Esa-Jussi Pir 2, Seppälä, Ville Vihr 2, Tuikkanen, Juha Sin 2, Tuupainen, Kauko PS 2, Dachauer, Krista KD 1, Jansson, Sami SKP 1, Lohi, Urpo KP 1, Merihonka, Pirjo KD 1, Merjonen, Päivi LNYL 1, Najafi, Hossein SKP 1, Nissinen, Timo KP 1, Nylander, Helge Vas 1, Ojala, Risto KD 1, Parkkinen, Marko Pir 1, Pohjalainen, Jari STL 1, Rantanen, Iida Vas 1, Rummakko, Janne LNYL 1, Ruotsalainen, Harry STL 1, Saarikoski, Markku LNYL 1, Savolainen, Kaija-Liisa Sin 1, Simonen-Jokinen, Terhi Kok 1, Valtoaho, Markku STL 1, Vierinen, Anna-Kaisa Vihr 1, Virtaniemi, Aki Kok 1. Kinnulan äänet. Äänestysprosentti 75,7: Kalmari, Anne Kesk 302, Hakkarainen, Teuvo PS 114, Nissinen, Eino Kesk 107, Honkonen, Petri Kesk 57, Peltonen, Tuula SDP 28, Kurttila, Tuomas SDP 26, Mäkinen, Riitta SDP 25, Kautto, Juho (uusi) Vas 21, Wallinheimo, Sinuhe Kok 18, Neittaanmäki, Petri Kesk 14, Kaistinen, Saku PS 11, Viitala, Markus PS 11, Kankaanniemi, Toimi PS 9, Lunttila, Tommi Kok 9, Ruoppila, Ahti SDP 9, Puolimatka, Tapio KD 8, Garedew, Kaisa PS 7, Koskinen, Satu PS 7, Tiainen, Eila Vas 7, Hämäläinen, Jukka SDP 6, Paloniemi, Aila Kesk 6, Tuominen, Sami SDP 6, Könttä, Joonas (uusi) Kesk 5, Kotiaho, Jouni (uusi) PS 5, Siltanen, Tuija Kok 5, Visakorpi, Marika KD 5, Alapiha, Heli SDP 4, Hakkarainen, Jamaica PS 4, Karjula, Johanna Kesk 4, Muhonen, Siiri SDP 4, Nousiainen, Mika LNYL 4, Oksanen, Harri PS 4, Simonen-Jokinen, Terhi Kok 4, El Sayed, Seija LNYL 3, Isomöttönen, Katja Kok 3, Jalkanen, Olli-Pekka Kesk 3, Kuosmanen, Tomi KD 3, Pajunen, Kari PS 3, Plath, Vesa Vas 3, Ruotsalainen, Seppo SDP 3, Suni, Hannu KD 3, Vilkuna-Räsänen, Janiika Kok 3, Väyrynen, Ville Kok 3, Abbey, Paul Vas 2, Ahola, Lotta Kok 2, Hirsjärvi, Irma Vas 2, Hovila, Sari Kesk 2, Isomäki, Kauko PS 2, Kemiläinen, Jarno SDP 2, Koikkalainen, Emilia Kok 2, Kokko, Jani SDP 2, Kuntsi, Tuulia Kesk 2, Laakso, Hanna Kok 2, Mäki, Tapani PS 2, Suonperä, Juha Kok 2, Tuohimaa, Eija SDP 2 Volanen, Matti Vesa Vas 2, Aalto, Touko Vihr 1, Dachauer, Krista KD 1, Haavisto, Seppo STL 1, Helle, Ilona Vihr 1, Hirvimäki, Petri E154 1, Huttunen, Saara FP 1, Häkkilä, Osmo KTP 1, Jetsu, Kati Vas 1, Karppinen, Sonja Vas 1, Lehtomäki, Pertti Kesk 1, Nummelin, Reetta Kok 1, Oksanen, Anu Vihr 1, Parkkinen, Marko Pir 1, Pollari, Marjut Vas 1, Puustelli, Miko KD 1, Rantakangas, Eetu Pir 1, Rantanen, Iida Vas 1, Rimmi, Sari SDP 1, Tuominen, Marke PS 1, Saarikoski, Markku LNYL 1, Uusipaasto, Tarja Kesk 1, Vanhala, Mauno Kesk 1, Forsgrén, Bella (uusi) Vihr 0, Rantanen, Piritta (uusi) SDP 0. 25, Koskinen, Satu PS 25, Kotiaho, Jouni PS 21, Mäki, Tapani PS 12, Oksanen, Harri PS 4, Pajunen, Kari PS 2, Tuominen, Marke PS 7, Tuupainen, Kauko PS 1, Viitala, Markus PS 10. Rummakko, Janne LNYL 1, Nousiainen, Mika LNYL 3, El Sayed, Seija LNYL 3, Saarikoski, Markku LNYL 1, Merjonen, Päivi LNYL 1. Hirvimäki, Petri E154 1. Muurasjärvi Äänestysprosentti 61,3 Jetsu, Kati VAS 1, Kautto, Juho VAS 5, Lehtonen, Tiia VAS 1, Tiainen, Eila VAS 3. Nissinen, Timo KP 1. Honkonen, Petri KESK 27, Jalkanen, Olli-Pekka KESK 3, Kalmari, Anne KESK 107, Karjula, Johanna KESK 3, Könttä, JoonasKESK 4, Lehtomäki, Pertti KESK 1, Neittaanmäki, Petri KESK 4, Nissinen, Eino KESK 8, Paloniemi, Aila KESK 2. Tani, Rosa STL 6. Alasippola, Hanna Riikka KD 1, Puustelli, Miko KD 1, Ryynänen, Riitta KD 1, Suni, Hannu KD 1, Visakorpi, Marika KD 1. Isomöttönen, Katja KOK 1, Lunttila, Tommi KOK 1, Simonen-Jokinen, Terhi KOK 1, Suonperä, Juha KOK 1, Väyrynen, Ville KOK 4. Alapiha, Heli SDP 1, Hämäläinen, Jukka SDP 3, Kurttila, Tuomas SDP 8, Mäkinen, Riitta SDP 6, Peltonen, Tuula SDP 1, Rantanen, Piritta SDP 3, Rimmi, Sari SDP 1, Ruoppila, Ahti SDP 3, Ruotsalainen, Seppo SDP 1, Tuominen, Sami SDP 2. Garedew, Kaisa PS 1, Hakkarainen, Jamaica PS 4, Hakkarainen, Teuvo PS 30, Isomäki, Kauko PS 1, Kaistinen, Saku PS 1, Kankaanniemi, Toimi PS 3, Koskinen, Satu PS 2, Kotiaho, Jouni PS 1, Oksanen, Harri PS 2, Tuominen, Marke PS 1, Tuupainen, Kauko PS 1. Lampinen, Kimmo LNYL 2. Elämäjärvi-Peninki Äänestysprosentti 63,5 Abbey, Paul VAS 1, Harlamow, Ari VAS 1, Hirsjärvi, Irma VAS 2, Kautto, Juho VAS 4, Käppi, Matleena VAS 1, Lehtonen, Tiia VAS 3, Nylander, Helge VAS 1, Tiainen, Eila VAS 9. Aalto, Touko VIHR 2, Forsgrén, Bella VIHR 1. Lohi, Urpo KP 1. Honkonen, Petri KESK 10, Kalmari, Anne KESK 68, Kiiskinen, Maarit KESK 1, Kuntsi, Tuulia KESK 1, Könttä, Joonas KESK 1, Neittaanmäki, Petri KESK 5, Nissinen, Eino KESK 1, Paloniemi, Aila KESK 3, Uusipaasto, Tarja KESK 1. Paananen, Marjo STL 3, Pohjalainen, Jari STL 1. Alasippola, Hanna Riikka KD 1, Korhonen, Aira KD 1, Merihonka, Pirjo KD 1. Salenius, Marita SIN 1. Isomöttönen, Katja KOK 2, Laakso, Hanna KOK 1, Lunttila, Tommi KOK 2, Nummelin, Reetta KOK 2, Siltanen, Tuija KOK 2, Suonperä, Juha KOK 3, Wallinheimo, Sinuhe KOK 4, Virtaniemi, Aki KOK 1. Alapiha, Heli SDP 1, Kurttila, Tuomas SDP 15, Mäkinen, Riitta SDP 4, Rantanen, Piritta SDP 1, Ruoppila, Ahti SDP 5, Ruotsalainen, Seppo SDP 4, Tuominen, Sami SDP 1. Garedew, Kaisa PS 5, Hakkarainen, Jamaica PS 4, Hakkarainen, Teuvo PS 30, Isomäki, Kauko PS 1, Kaistinen, Saku PS 3, Kankaanniemi, Toimi PS 4, Koskinen, Satu PS 3, Kotiaho, Jouni PS 3, Mäki, Tapani PS 3, Oksanen, Harri PS 1, Tuominen, Marke PS 1, Viitala, Markus PS 1. Lampinen, Kimmo LNYL 1 Korppinen Äänestysprosentti 74,5 Harlamow, Ari VAS 3, Hirsjärvi, Irma VAS 2, Kautto, Juho VAS 8, Tiainen, Eila VAS 5. Eduskuntavaalien äänimäärät Pihtiputaalla ja Kinnulassa Muholan monitoimitalolla odottivat Saaren äänestysalueen vaalitoimituksen alkua Veikko Muhonen (vas.), Siviä Toikkanen, Pekka Muhonen ja Risto Paananen.
17. huhtikuuta 2019 7 KOTISEUDUN SANOMAT Pihtiputaalla asuu kaksi SM-ampujaa. Margit Logren voitti Tampereella ilmakivääriammunnan Suomen mestaruuden sarjassa R5. Sarjassa ammutaan jousituelta. Toisen SM-kullan samoissa kisoissa otti Kalervo Pieksämäki sarjassa R3. Ammunta tapahtuu makuulta hihnatuelta. Margit voitti viime vuonna kultaa sekä henkilökohtaisessa että joukkuekilpailussa. Kalervo otti vuosi sitten hopeaa R3-sarjassa ja joukkuekilpailun kultaa. Kumpikin mestari edustaa toistaiseksi Haapajärven Ampumaseuraa. Seuravalinnassa painavat aika paljon välineet, joita Haapajärven Ampumaseuralla on tarjota jäsenilleen. Ammunnasta tuli kaksi SM-mitalia Vappuna tekemistä lapsille ja aikuisille Vapunpäivänä on Pihtiputaalla tarjontaa lapsille ja aikuisille. LC Pihtipudas Emmien jo kolmatta kertaa järjestämä lasten vappurieha käynnistyy Pihtipudassalissa jo aamukymmeneltä. Tapahtuma on tarkoitettu 0-12-vuotiaille, mutta alle seitsemänvuotiaiden toivotaan tulevan vanhempiensa seurassa. Päivän juontaa laulava nukke Maddaleena. Vappuriehassa on temppurata, pomppulinna, kasvomaalausta ja maksullinen onnenpyörä. Lapset saavat simaa ja munkkeja, puffetista löytyy poppareita, hattaroita ja kahvia. Kulttuurisalissa pääsee kello 14 ääneen Pihtiputaan Mieskuoro Kulkurit kuutamolla -ohjelmistollaan. JUHA KIVINEN Koulunkäynninohjaaja on kasvava ammattikunta ja se näkyy myös Pihtiputaalla ja Viitasaarella. Koulunkäynninohjaajia on jo yli kymmenen kummassakin pitäjässä. Aiemmin puhuttiin koulunkäyntiavustajista, mutta ammattinimikettä muutettiin, koska ohjaaja kuvaa työnkuvaa paremmin. – Entistä enemmän ollaan menty oppimisen ohjaamiseen. Erityiskoulut ja -luokat on poistettu hyvin pitkälle ja kaikki on integroitu yleisopetukseen, mutta tuen tarve ei ole poistuneet muutoksen myötä, Wiitaunionin sivistystoimen toimialajohtaja Laila Nikunlassi korostaa. Nikunlassi huomauttaa, että oppilasaines on muuttunut muutenkin kautta Suomen. Tehostettua eritystä tukea ja ohjausta tarvitaan yhä enemmän. – Koulu on muuttunut siitä, millaisena meidän ikäiset sen muistavat. Nyt koululla on entistä enemmän moniammatillista toimintaa, kuten sosiaalitoimen, nuorisotoimen ja terveystoimen väkeä. Osa koulunkäynninohjaajista on henkilökohtaisia ja osa luokkakohtaisia. Joillakin oppilailla on muita pienemmät oppimäärät ja heillä on omat tehtävänsä verrattuna muuhun luokkaan. Laila Nikunlassi arvioi koulunkäynninohjaajan työtä varsin raskaaksi, sillä ohjaajat joutuvat olemaan koko ajan tekemisissä päivittäisen hulinan kanssa. – Ohjaajat ovat mukana myös välituntija ruokailuvalvonnoissa ja osa on mukana iltapäivätoiminnassa ja osa aamutoiminnassa. Kaikki, jotka ovat tässä ammatissa, tekevät sydämellään töitä lapsen ja nuoren edestä, Nikunlassi miettii. Kikkapussista löytyy monenlaista Putaanvirran koulun koulunkäynninohjaajat Päivi Paavola ja Annika Tikka pitävät ammattiaan haastavana mutta samalla palkitsevana. Päivi on aloittanut työssään vuonna 1999 ja Annika vuonna 2002. Päivi kouluttautui alalle Viitasaarella Pokella ja Annika valmistui sosionomiksi (AMK) Jyväskylästä. Annika aloitti erityiskoulun harjaantumisluokassa ja Päivi Peningin koululla, jossa hän ehti työskennellä seitsemän vuotta ennen siirtoa kirkonkylälle. Päivi kiertää enimmäkseen ykkös-kakkosten tunneilla ja Annikan oppilaat ovat 6.-9.-luokkalaisia. Ohjaajat seuraavat esimerkiksi, kenellä on huonompi päivä ja antavat enemmän tukea, jotta oppilas pystyy keskittymään tehtäviinsä. – Autetaan, jos on kinkkinen juttu ja haetaan apukeinoja vaikka matematiikassa, että kokeilepa tällä lailla. Olemme työparina opettajan kanssa. Opettajalla on aina päävastuu, mutta joskus ohjaaja voidaan eriyttää omaan tilaan lasten kanssa vaikka lukuhetken ajaksi, Annika Tikka selvittää. Koulunkäynninohjaajat toteavat, että työ ottaa ja antaa. – Koko ajan pitää olla aistit valppaana. Pitää tulkita, että nyt on tämmöinen tilanne ja oppilasta pitää lähestyä toisella lailla. Edistysaskeleet eivät näy erityisoppilaiden parissa samana päivänä, vaan jonkun kuukauden päästä voi huomata, että hyvänen aika, mehän ollaan menty eteenpäin. Huumori toimii ja pitkää pinnaa on kehittynyt vuosien varrella. Pienempien luokissa melu ja sähinä kuormittavat ohjaajia. Yläluokilla työ on enemmän oppilaan motivoimista työskentelemään. Annika Tikka arvioi, että erityiskoulujen lopettamisessa on puolensa ja puolensa. – On hienoa, että kaikki pääsevät osallisiksi isoihin ryhmiin esimerkiksi liikuntatunneilla. Toisille taas iso ryhmäkoko ei sovi joissakin aineissa ja siihen reagoidaan levottomuutena. Yleisopetuksen oppilaatkin voivat toki olla levottomia, kun esimerkiksi taideaineissa työskentely on vapaampaa. Koulunkäynninohjaaja on opettajan tärkeä työpari Koulukäynninohjaajat Päivi Paavola (oik.) ja Annika Tikka liikuntatunnilla Putaanvirran koulun salissa. Aalto, Touko VIHR 3, Helle, Ilona VIHR 1, Holmberg, Nico VIHR 1, Lumela, Meri VIHR 2. Honkonen, Petri KESK 17, Kalmari, Anne KESK 67, Karjula, Johanna KESK 1, Kiiskinen, Maarit KESK 1, Könttä, Joonas KESK 1, Neittaanmäki, Petri KESK 4, Nissinen, Eino KESK 1, Paloniemi, Aila KESK 1, Uusipaasto, Tarja KESK 1, Vanhala, Mauno KESK 1. Paananen, Marjo STL 2. Kuosmanen, Tomi KD 2, Visakorpi, Marika KD 1. Savolainen, Kaija-Liisa SIN 1, Tuikkanen, Juha SIN 1, Vimpari, Juha SIN 3. Koikkalainen, Emilia KOK 1, Laakso, Hanna KOK 1, Lunttila, Tommi KOK 1, Wallinheimo, Sinuhe KOK 2. Alapiha, Heli SDP 1, Hämäläinen, Jukka SDP 2, Kemiläinen, Jarno SDP 2, Kokko, Jani SDP 1, Kurttila, Tuomas SDP 25, Muhonen, Siiri SDP 1, Mäkinen, Riitta SDP 2, Rimmi, Sari SDP 1, Ruoppila, Ahti SDP 3, Tuominen, Sami SDP 1. Hakkarainen, Jamaica PS 3, Hakkarainen, Teuvo PS 32, Isomäki, Kauko PS 1, Kaistinen, Saku PS 1, Kankaanniemi, Toimi PS 2, Koskinen, Satu PS 2, Mäki, Tapani PS 2, Pajunen, Kari PS 1. El Sayed, Seija LNYL 2. Hirvimäki, Petri E154 1. Kinnula Kinnula Äänestysprosentti 73,3 Abbey, Paul VAS 2, Hirsjärvi, Irma VAS 2, Jetsu, Kati VAS 1, Kautto, Juho VAS 18, Plath, Vesa VAS 3, Tiainen, Eila VAS 4, Volanen, Matti Vesa VAS 2. Aalto, Touko VIHR 1, Helle, Ilona VIHR 1, Oksanen, Anu VIHR 1. Häkkilä, Osmo KTP 1. Honkonen, Petri KESK 33, Hovila, Sari KESK 2, Kalmari, Anne KESK 254, Karjula, Johanna KESK 4, Kuntsi, Tuulia KESK 2, Könttä, Joonas KESK 4, Lehtomäki, Pertti KESK 1, Neittaanmäki, Petri KESK 13, Nissinen, Eino KESK 104, Paloniemi, Aila KESK 4, Uusipaasto, Tarja KESK 1, Vanhala, Mauno KESK 1. Parkkinen, Marko PIR 1, Rantakangas, Eetu PIR 1. Haavisto, Seppo STL 1. Dachauer, Krista KD 1, Kuosmanen, Tomi KD 3, Puolimatka, Tapio KD 6, Puustelli, Miko KD 1, Suni, Hannu KD 2, Visakorpi, Marika KD 3. Huttunen, Saara FP 1. Ahola, Lotta KOK 2, Isomöttönen, Katja KOK 3, Koikkalainen, Emilia KOK 1, Laakso, Hanna KOK 2, Lunttila, Tommi KOK 8, Nummelin, Reetta KOK 1, Siltanen, Tuija KOK 4, Simonen-Jokinen, Terhi KOK 2, Suonperä, Juha KOK 2, Wallinheimo, Sinuhe KOK 18, VilkunaRäsänen, Janiika KOK 3, Väyrynen, Ville KOK 1. Alapiha, Heli SDP 3, Hämäläinen, Jukka SDP 3, Kurttila, Tuomas SDP 18, Muhonen, Siiri SDP 1, Mäkinen, Riitta SDP 22, Peltonen, Tuula SDP 22, Ruoppila, Ahti SDP 6, Ruotsalainen, Seppo SDP 3, Tuohimaa, Eija SDP 2, Tuominen, Sami SDP 2. Garedew, Kaisa PS 3, Hakkarainen, Jamaica PS 3, Hakkarainen, Teuvo PS 93, Isomäki, Kauko PS 2, Kaistinen, Saku PS 3, Kankaanniemi, Toimi PS 7, Koskinen, Satu PS 5, Kotiaho, Jouni PS 5, Mäki, Tapani PS 2, Oksanen, Harri PS 3, Pajunen, Kari PS 3, Viitala, Markus PS 10. Nousiainen, Mika LNYL 3, El Sayed, Seija LNYL 3. Saari Äänestysprosentti 75,3 Karppinen, Sonja VAS 1, Kautto, Juho VAS 3, Pollari, Marjut VAS 1, Rantanen, Iida VAS 1, Tiainen, Eila VAS 3. Honkonen, Petri KESK 24, Jalkanen, Olli-Pekka KESK 3, Kalmari, Anne KESK 48, Könttä, Joonas KESK 1, Neittaanmäki, Petri KESK 1, Nissinen, Eino KESK 3, Paloniemi, Aila KESK 2. Puolimatka, Tapio KD 2, Suni, Hannu KD, Visakorpi, Marika KD 2. Koikkalainen, Emilia KOK 1, Lunttila, Tommi KOK 1, Siltanen, Tuija KOK 1, Simonen-Jokinen, Terhi KOK 2, Väyrynen, Ville KOK 2. Alapiha, Heli SDP 1, Hämäläinen, Jukka SDP 3, Kemiläinen, Jarno SDP 2, Kokko, Jani SDP 2, Kurttila, Tuomas SDP 8, Muhonen, Siiri SDP 3, Mäkinen, Riitta SDP 3, Peltonen, Tuula SDP 6, Rimmi, Sari SDP 1, Ruoppila, Ahti SDP 3, Tuominen, Sami SDP 4. Garedew, Kaisa PS 4, Hakkarainen, Jamaica PS 1, Hakkarainen, Teuvo PS 21, Kaistinen, Saku PS 8, Kankaanniemi, Toimi PS 2, Koskinen, Satu PS 2, Oksanen, Harri PS, Tuominen, Marke PS 1, Viitala, Markus PS 1. Nousiainen, Mika LNYL 1, Saarikoski, Markku LNYL 1. Hirvimäki, Petri E154 1. Muholan monitoimitalolla odottivat Saaren äänestysalueen vaalitoimituksen alkua Veikko Muhonen (vas.), Siviä Toikkanen, Pekka Muhonen ja Risto Paananen.
8 KOTISEUDUN SANOMAT 17. huhtikuuta 2019 FYSIKAALINEN HOITOLAITOS PIHTIPUTAAN FYSIOTERAPIA • Fysik.hoidot • Lääkinnälliset tuet • Puh. 014-562 196 • Hieronta • Kotikäynnit • Lääk.voim. Keijo Paavola Pihtiputaan helluntaiseurakunta Seurakunnan kotisivut: www. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi Sunnuntaiksi LÄMMIN KIITOS Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Leena Kangasvieren muistoa ja otitte osaa suruumme. Omaiset † Seurakunnan kotisivut: www. pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4. Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9–12, toimistosihteeri Armi Siekkinen 014-579 1121. Virastopappi 014-562 622. Kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Erkki Lavanti 0400-931 986, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088, kanttori Johanna Kinnunen 040-520 3388. Taloustoimisto ma-pe klo 9–12, talouspäällikkö Anna-Maija Ojala puh. 044 784 4420. Diakoniatoimisto ti klo 13-15, Merja Koskela 040-765 2453. Käynti päätyovesta. Nuorisotyö: Sanna Ollikainen 044-784 4425. Päiväkerho: Katja Montonen 040841 5626. Seurakuntamestari: Mirjami Huttunen 0400-915 398. Vapaapäivät ma ja ti. Pihtiputaan seurakunta Seurakunnan kotisivut: www. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma-ti klo 9–12 ja ke-to 10–14, vs. talouspäällikkö Anja Pölkki ma-ke ja vs. toimistosihteeri Helinä Poikola ke-to 040-669 1996, kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524. Diakoniatoimisto ti klo 10-12, diakoniatyöntekijä Erja Hautajoki 040-352 7757. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124. Kinnulan seurakunta Valmistuneita Pihtiputaalta kotoisin oleva Hannariitta Pääkkönen on valmistunut Jyväskylän ammattikorkeakoulusta sosiaali-, terveysja liikuntaalalta ja voi käyttää nimikettä sosionomi (AMK). Hautaan siunattu: Raimo Albert Pekkarinen 75 v. Pääsiäisajan tapahtumat: Ke 17.4. ehtoollishartaudet: klo 11.45 Pappilanranta, 12.30 Kotipiha, 13 Eevakoti, 13.30 Pihlajakoti. Ke 17.4. klo 12 seurakuntakerho srk-kodilla. Ke 17.4. klo 19 musiikkityön ahtisaarna kirkossa, Elina Pekkonen, Martti Hertteli, seurakuntakuoro. To 18.4. klo 11 alakoulun hartaus kirkossa, Pekkonen, Hertteli. To 18.4. klo 13 yläkoulun ja lukion hartaus kirkossa, Pekkonen, Hertteli. To 18.4. klo 19 kiirastorstain messu kirkossa, Pekkonen, Hertteli. Pe 19.4. klo 10 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus kirkossa, Pekkonen, Hertteli, runopiiri avustaa. Su 21.4. klo 10 Pääsiäispäivän messu kirkossa, Pekkonen, Hertteli, rippikoululaiset avustavat. Su 21.4. klo 13 seurat ry:llä. Ma 22.4. klo 10 2. Pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus kirkossa, Pekkonen, Ronja Rekonen. Muut: Ke 24.4. klo 9 aamupuuro srk-kodilla. PowerPark-retki la 4.5. klo 7.30-20, 8-13 -vuotiaille. Retken hinta 35 euroa / hlö, alle 130 cm 25 euroa / hlö, sisältää konsertin, rannekkeen ja ruokailun PowerParkiin. Ilmoittautumiset (myös ruoka-aineallergiat ja muut huomioitavat asiat, mm. pituus!) to 18.4. mennessä diakoni Erja Hautajoki, puh. 040 352 7757 tai sähköpostilla: erja.hautajoki@evl.fi Seurakunta tarjoaa kesätöitä peruskoulun päättäneille kinnulalaisille nuorille. Hakemukset viimeistään pe 3.5. mennessä: anja.polkki@evl.fi tai Kinnulan seurakunta, Kirkkotie 2, 43900 Kinnula. Hylkäämisestä... Tämä viikko on ” hiljainen viikko”, ainakin ennen vanhaan oli. Ja kiirastorstaikin oli jo lomapäivä koulusta. 70-vuotiaana sitä tunnistaa itsestään mielensäpahoittajan melkein joka asiasta... Minulle pääsiäinen on henkilökohtaisesti joulua tärke-ämpi juhla. Silloinhan Jeesus sovitti ristillä koko maailman synnit, kunpa vain uskoisimme siihen... jokainen omassa sydämessään. Itseäni koskettavat Messiaan sanat, tai oikeastaan hänen huutonsa: ”Eli, Eli, lama sabaktani”. Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Hylkäämisen tunne ja sen kokeminen on yksi voimakkaimmin vaikuttavista ihmismielessä. Lapsuudessa koettu hylkääminen kiertyy ihmisen ympärille koko elämän ajan. Turvaverkko, perusta on hajonnut. Uutiset kertovat aina karumpaa kieltä hyljätyistä lap-sista, jotka tarvitsevat sijaiskotia, perhettä. Ihminen kokee hylkäämistä tänä hektisenä aikana aina enenevässä määrin ja eri tavoin. Se on aina vammauttavaa, koska tärkein halumme on tulla hyväksytyksi. Sanassa on kirjoitettu: ”Särjettyä ruokoa Hän ei muserra ja suitsevaista kynttilänsydäntä Hän ei sammuta”. Hyljättyinä ja kuka mitenkin vammautuneena saamme uskoa Jeesuksen työhön ristinpuulla. Hän nimittäin kantoi siellä syntimme, kaikki, ja kipumme sekä vammamme, hylkäämiskokemukset omilla hartioillaan. Emme koskaan ole yksin, Hän on luvannut olla aina kanssamme. ”Unhottaako äiti rintalapsensa? Vaikka unhottaisikin, niin minä en sinua hylkää.” Asta Prencipe -hanke Marianna Ikonen marianna.ikonen@apettaaivoille.fi 040 358 8010 www.apettaaivoille.fi Lisätietoja Ahaa! Materiaalista; www.phmuistiyhdistys.?/aivotreenit Viitasaarella Osuuspankin takkahuone, Porthaninkatu 2 TO-PE 2.–3.5. ja 6.–7.6. klo 9–16 Nelipäiväinen maksuton Ahaa! -aivotreeniohjaajakoulutus ryhmiä ohjaaville vapaaehtoisille. Tarvitsetko vapaaehtoisena uusia ideoita ja sisältöä ryhmällesi? Ilmoittautuneet haastatellaan puhelimitse tai sähköpostitse. Lisätietoja Apetta aivoille – avaimia aivoterveyteen -hanke, Marianna Ikonen, marianna.ikonen@apettaaivoille.? p. 040 358 8010. Keski-Suomen Leaderryhmät rahoittivat vuoden alussa yritysten ja yhteisöjen kehittämishankkeita ja investointeja yhteensä 540 000 eurolla. Leader Viisarin kautta tuetaan kahta kohdetta Kinnulassa ja yhtä Pihtiputaalla. Kinnulan Rauhanyhdistyksen talon keittiökonehankintoihin tuli 8 350 euroa. Yhdistyksen hankkeella monipuolistetaan ja helpotetaan toimitalon käyttöä. Kinnulan Kennelkerho Viisari-rahaa kumpaankin kuntaan sai koirapuiston rakentamiseen 9 189 euron Leaderrahoituksen. Kuntaan tehdään koirapuisto, joka mahdollistaa koiraharrastuksen kehittämisen alueella. Pihtiputaalaisten hyvinvointikeskukseksi kehittyvän Suvannonlahden leirikeskuksen kunnostukseen on myönnetty 132 360 euroa. Kunta aikoo tehdä Suvannonlahdesta helposti saavutettavan, laadukkaan, retkeilymajatyylisen kohteen aktiiviseen virkistyskäyttöön. Huomenna to 18.4. klo 11 ruuanjako tarvitseville. Oma kassi mukaan. Kahvitarjoilu. Su 21.4. klo 14 pääsiäiskokous. Aiheena RISTI. Puhujana Pauliaukusti Haapanen Pyhäjärveltä. Kaikki tervetulleita! Ti 23.4. klo 18.30 rukouksen, ylistyksen ja yhteyden ilta. To 25.4. klo 11 -13 kaiken kansan ruokailu. Alkuhartaus klo 11. Vapaaehtoinen maksu. Ruokana karjalanpaisti ja perunat, uunikalavuoka sekä jälkiruoka. K e s k u s t e l u p u h e l i n 040 549 7683 Rukoushuoneen vuokraus 040 842 4936. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10–16. Puh. 044 509 0598. Kastettu: Väinö Eino Tapio Turpeinen. Jumalanpalvelukset Ke 17.4. klo 19 Hiljaisen viikon iltakirkko pääkirkossa. A. Huuskonen, J. Kinnunen. To 18.4. klo 19 kiirastorstain messu pääkirkossa. E. Lavanti, A. Huuskonen, J. Kinnunen. Avalon-kuoro. Pe 19.4. klo 10 sanajumalanpalvelus pääkirkossa. E. Lavanti, J. Kinnunen. Kirkkokuoro. La 20.4. klo 23 Pääsiäisyön messu pääkirkossa. E. Lavanti, H. Inkeroinen. Messun jälkeen yöpala Sallilassa. Su 21.4. klo 10 messu pääkirkossa. A. Huuskonen, J. Kinnunen. Kirkkokuoro, Touhupiiri. Messun jälkeen kirkkokahvit Sallilassa. Ma 22.4. klo 10 messu Muurasjärven kirkossa. A. Huuskonen, H. Inkeroinen. Kirkkokahvit. Erityiset tilaisuudet Ehtoollishartauksia; ke 17.4. klo 12.30 Sopukka ja klo 13.30 terveyskeskus sekä to 18.4. klo 13.15 Kaski. Ti 23.4. klo 18 virsilauluilta Jaana ja Hannes Arnbergillä, Harmaalanrannantie 588. Kolehti Yhteisvastuulle. Musiikki To 25.4. klo 15.30 lapsikuoron harjoitukset Sallilassa. Klo 17 kirkkokuoron harjoitukset Sallilassa. Eri ryhmien toimintaa To 25.4. klo 13 varttuneitten kerho Sallilassa. Seurat Ma 22.4. klo 12 seurat Rukoushuoneella. Klo 18.30 seurat Rauhanyhdistyksellä. Päiväkerho Ilmoittautuminen päiväkerhoihin kaudelle 20192020 on alkanut! Muista ilmoittaa lapsi päiväkerhoon äitienpäivään eli 12.5. mennessä. Lisätietoja lastenohjaaja Katjalta ja nuorisotyönohjaaja Sannalta tai kotisivuilta. Ilmoittautumislomakkeen voi tulostaa myös kotisivuilta. Pyhäkoulu ja varhaisnuoret Ti 23.4. klo 15-15.45 sählykerho 5-6. lk Pihtipudassali. Klo 15.45-16.30 sählykerho 2-4. lk Pihtipudas-sali. Klo 15.30-16.30 askartelukerho 1-6. lk Sallilan alakerta. Klo 17-19 RC-kerho Sallilan alakerta. KINNULASSA to-la 9.–11.5. Kevätpöhinät-teemalehdessä KE 8.5. on ajankohtaisia tarjouksia sekä Kevätpöhinät-viikon tapahtumakalenteri. p. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Ota yhteyttä ja ole mukana! Ilmoitusaineisto viimeistään pe 3.5. mennessä. p. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi LEHTI ILMESTYY TORSTAINA 2.5. TORSTAINA 25.4. Aineisto viimeistään tiistaina 23.4. klo 10. Aineisto viimeistään maanantaina 29.4. klo 10.
17. huhtikuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 9 Menoja ja tapahtumia Menot OSTO KORTTI BING Pihtiputaan Kuvapirtillä 2 x120 e, 2 x 160 e +muutvoitotyht.väh.760e 2 x 100 • 2 x 170 muut voitot yht. väh. 860 Pelilippu 3,50 Pr. 46 5 7 JUKOLAN BINGO JUKOLAN BINGO JÄTTI-SUPER 3. riviltä 720,00 / ok TORSTAISIN klo 19 TORSTAISIN klo 19 Rientoja ja tilaisuuksia PIHTIPUDAS Huhti-toukokuussa lasten kuvisryhmän töitä terveyskeskuksen galleriassa. Ke 17.4 Kartta luoviin yhteisöihin -julkaisutilaisuus Wanhassa Pappilassa klo 14. Tilaisuudessa julkaistaan kartta pohjoiseen Keski-Suomeen syntyneistä yhteisötaideteoksista. Järj. Taiteen Wirtapiiri -hanke To 18.4. Jumppaa ja maistiaisia Mäntypirtillä klo 13. La 20.4. Kuutamosähly Pihtipudas-salissa. Sarjoina sekaja kilpasarja. Kahvio, arpajaiset. Järj. Pudis. La 20.4. Junganjärven Ympärijuoksu. Kilpailukeskus Muurasjärven koululla. Alle 16-vuotiaiden lähtö klo 12, muut klo 13. Järj. Murto. La 20.4. Pääsiäiskokko syttyy Elämäjärven uimarannassa klo 18. Omat makkarat, ei puffettia. Mukaan vaikka noita-asussa. Järj Elämäjärven Kyläseura. La 20.4. Pääsiäiskokko Peningissä Hassilan rannassa klo 20. Järj. Peninki-Liitonjoki -kylätoimikunta. Su 21.4. Lentopallon naisten 2-sarjan 2. finaali Ploki – Turun Toverit Pihtipudas-salissa klo 15. Vapaa pääsy. Ti 23.4. Muurasjärven päivätoiminnan vierailu Valorinteelle klo 13. To 25.4. Kevätpyrähdys Seläntauksen kylätalolla klo 13. Jumppaa ja porinapiiri. To 25.4. Aikuisten iltanuotio Rantaraitin laavulla Putaanportin takana klo 17.30-19. Partiolaiset tarjoavat kahvia ja teetä. Ota oma muki ja vaikka grillattavaa. Mitä partio on ja mitä siellä tehdään? La 27.4. Kansallisen veteraanipäivän seppeleenlasku kirkonkylän sankarihaudoilla klo 10. Kahvihetki Sallilassa. Seppeleenlasku Muurasjärven sankarihaudoilla klo 10. La-ma 27.-29.4. Viitaseudun opiston näyttely vanhassa apteekissa la klo 10–16, su klo 11–17, ma klo 10–17. Su 28.4. Viitaseudun opiston kevätkonsertti Sallilassa klo 13. Kylien kuoro, Pihtiputaan mieskuoro, Viihdelaulajat Melodies sekä pianoja lauluoppilaat. Vapaa pääsy. Ke 1.5. Lasten vappurieha alle 12-v:lle Pihtipudassalissa klo 10-14. Pomppulinna, laulava nukke Maddaleena, kasvomaalausta, tatskoja, temppurata, onnenpyörä, arvontaa, simaa, mehua ja munkkeja. Kahvio. Myynnissä hattaroita ja poppareita. Järj. LC Pihtipudas Emmit. Ke 1.5. Vapputapahtuma työväentalolla klo 12. Puhujana piirin pj. Ville Rautiainen, yhteislaulua Jatta, Kari ja Hannu, simaa ja munkkeja. Järj. Pihtiputaan Demarit. Ke 1.5. Kulkurit kuutamolla Putaanvirran salissa klo 14. Mieskuoron ja orkesterin konsertti kulkuriteemalla. Rautavaaraa, Malmsténia ja muita suomalaisia suosikkeja. Väliajalla vapun kunniaksi simaa ja munkkeja. La 11.5. Kumpparihumppa Rajalan Riihessä klo 19. Ulkoilmatansseissa tahdittajina Finlanders ja Neliveto. Ke 15.5. Kevätkonsertti Sallilassa klo 18. Viitasaaren alueen musiikkiopiston oppilaat esiintyvät. Vapaa pääsy. La 18.5. Akkain Päivä Rajalan Riihessä Elämäjärvellä klo 13-19. Naisten hyvinvointipäivässä lavisjumppaa, joogaa, hyvänolon ruokaa, savusauna sekä tuote-esittelijöitä. Lisätietoja ja lippuja 044 325 6420/ Jaana. KINNULA Ke 17.4. Kartta luoviin yhteisöihin -tilaisuus kirjastossa klo 11. Julkaistaan kartta pohjoisen KeskiSuomen yhteisötaideteoksista. Järj. Taiteen Wirtapiiri -hanke. La 20.4. Taide-Kulman ja kirppiksen avajaiset Kaisun Kulmassa klo 10-14. La 20.4. Pääsiäiskokko Myllykylällä klo 19. Arvontaa, narutusta, trullit. La 27.4. Lentopallopuulaaki koulukeskuksen liikuntasalissa klo 10-16. Yksi yleinen sarja. Rajoitteena miespelaajissa enintään 1 ykkössarjapelaaja tai 2 kakkossarjapelaajaa. Turnausmaksu 50 e/joukkue. Arvontaa, puffetti. Järj. Kimmojen pesäpallojaosto. La 27.4. Huutokauppa Muholan monitoimitalolla klo 11. Tavaran vastaanotto klo 9-10.30. Muhola-Seura perii palkkiota 20 % tavaran arvosta. Puffetti, myytävänä hernekeittoa ja kahvia. Tiedustelut Aila, p. 040 829 2710. Ke 1.5. Koko perheen vappurieha koulukeskuksen liikuntasalissa klo 12-14. Pukukilpailu, pomppulinna, ongintaa, kasvomaalausta, ilmapallojen muotoilua ym. Puffetti. Järj. 4H ja kunta. Pe 10.5. Luontoilta Hiilingin Tervapesällä klo 19. Järj. Hiilinki-Tiimi. La 11.5. Kesän avaus torilla klo 11. Musiikkia, torimyyntiä, tarjoilua. Keskustelua ajankohtaisista asioista kunnan vaikuttajien, päättäjien ja johtavien viranhaltijoiden kanssa. Järj. kunta yhteistyökumppaneineen. Ma 13.5. Kevätkonsertti srk-kodilla klo 18. Viitasaaren alueen musiikkiopiston oppilaat esiintyvät. Vapaa pääsy. Ke 15.5. Martta-ilta ”Miksi tavaraa kertyy” srk-kodilla klo 19. Mitä tehdä ylimääräiselle tavaralle? Ammattijärjestäjä Pirjo Boman alustaa ja vastaa kysymyksiin. Kaikille avoin. Vapaaehtoinen kahvimaksu. Järj. Maatiaismartat. Seurat ja yhdistykset Pihtipudas EA-RYHMÄ. Päivystys puh. 040 705 2434. ELÄKKEENSAAJAT. Ei kerhoa ma 22.4. Yhteislaulua Hannu Viitalan säestyksellä kerhossa ma 29.4. klo 12. ELÄKELÄISET. Kerho Valorinteellä ke klo 10. MLL. Perhekahvila Kotiseudun Sanomien talossa tiistaisin klo 10-13 ja keskiviikkoisin klo 17.30-19.30. Vaihtori ma-pe klo 10-15 kunnantalon alakerrassa. AVA N T O U I M A R I T. Kumpulan talviuintipaikan kevään viimeinen saunavuoro ke 24.4. Avainten palautus kunnantalon infoon pe 3.5. mennessä.. VIITASEUDUN KUULO. Kuulolähipalvelu Valorinteellä maanantaisin 6.5. ja 3.6. klo 10-12. Palvelu on maksutonta. Kuulokojeen puhdistusta, letkun vaihtoa, paristojen myyntiä ja vaihtoa sekä neuvontaa ja vertaistukea. Lisätietoja Seija Mustamäki, p. 0400 615 497. SYDÄNYHDISTYS. Vesijumppa Simmarissa ma klo 13-13.30, pe klo 13-13.45. Jokainen maksaa uintinsa. Osanottomerkintä Pihtiputaan listaan vastaanotossa. Kesäteatterimatka Ränssin Kievariin su 7.7. Maitolavan madonnat. Lähtö Muurasjärveltä klo 11.15, Alvajärveltä klo 11.30 ja Tahkon aukiolta klo 11.45. Hinta 40 e, sisältää lipun, ruokailun ja kyydin. Ilm. pe 31.5. mennessä Seija Mustamäki 0400 615 497 tai seija. mustamaki@gmail.com. M U I S T I Y H D I S T Y S . Muistikahvila joka toinen torstai klo 14-16 Valorinteen kerhohuoneella 25.4., 9.5. ja 23.5. Urheiluseurat TUISKU Urheilukoulut maanantaisin klo 18-20 Pihtipudas-salissa. Kuntonyrkkeily Jukolan salilla keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 18. MURTO Junganjärven ympärijuoksun toimitsijat. Talkoot pe 19.4. alkaen klo 18 Harjulinnassa. Sählyvuoro kaikille keskiviikkoisin klo 20-21.15. Kuntosuorituslaatikot Särkiharjussa linja-autokatoksessa Kolehmaisen luona, Meijän kaupan seinällä ja Untisperällä Lepistön tienhaarassa. Vihkoon päivä, nimi ja kuntoilulaji. LIIGAPLOKI Kirpputori perjantaisin klo 10-15 entisen K-Raudan tiloissa Keskustiellä. PUDIS Sählyä Pihtipudas-salissa: maanantaisin 0-3-luokkalaiset klo 16.45-18 ja torstaisin 4-9-luokkalaiset klo 17-18.15. SPORTTIKERHO 0-2 luokat ke klo 15.1516.15 Putaanvirran salissa. 3-4 luokat ma klo 15.30-16.15 ja pe klo 15.15-16.15, 5-6 luokat ma klo 15.30-16.15 ja pe klo 15.1516.15 Pihtipudas-salissa. Muurasjärvellä 0-2 luokat torstaisin klo 12.45, 3-6 luokat torstaisin klo 13.30. HUOM! Sporttikerhoa ei ole pääsiäisen takia pe 19.4., ma 22.4. eikä vappuna ke 1.5. KIMMOT Lentopallopuulaaki keskuskoulun liikuntasalissa la 27.4. klo 10. Yleinen sarja, osallistumismaksu 50 euroa/joukkue. Lisätiedot ja ilm. 044 326 0226. Paikalla puffet ja arvontaa. MJK Harjoitukset. Perjantaisin 8-vuotiaat ja nuoremmat klo 17-18, yli 11-vuotiaat klo 1718.30, yli 8-v. klo 18-19.30 ja miehet klo 19.30-21. Lauantaisin C-junnut klo 17-18.30. Pihtipudas Kevätnäyttely vanhassa apteekissa la-ma 27.-29.4., la klo 10–16, su klo 11–17, ma klo 10–17. Näyttelytyöt tulee jättää ke 24.4. klo 11–18 vanhalle apteekille. Opiston kevätkonsertti su 28.4. klo 13 Sallilassa. Kylien kuoro, Pihtiputaan mieskuoro, Viihdelaulajat Melodies sekä pianoja lauluoppilaat. Vapaa pääsy, Mosaiikkia pihaan ja puutarhaan torstaisin 2.-23.5., ilmoittautumiset ma 29.4. mennessä. Kesäjumppa ke 8.5.-19.6. Ilm. pe 3.5. mennessä. Viitasaarella: Kanootin tai puuveneen teko pe-la 25.10.-22.2. Tietopuun hallissa Kymönkoskella. Sitovat ilm. la 20.4. mennessä op. Jukka Lindebergille 044 554 5559. Toiminnallinen ulkoliikunta ti 23.4.-2.7. Ilm. pe 19.4. mennessä Pump to 25.4.-11.7. Ilm. ma 22.4. mennessä. Villiinny villiyrteistä la-su 1.-2.6. Ilm. ke 29.5. mennessä. Mielenmaisemani sanoin ja kuvin ti-to 4.-6.6. Ilm. to 30.5. mennessä. Ilmainen IKIS-verkkoluento ”Nivelrikko ja nivelkivut” ke 24.4. klo 14 kaupungintalon valtuustosalissa. Kinnula Verkkoluento ” Yhteisen tulevaisuuden rakentaminen” kunnantalon valtuustosalissa ke 17.4. klo 14. Piispa emerita Irja Askola. Puutarhakurssi rennolla otteella ke 24.4.-29.5. klo 1820.15 keskuskoululla. Kurssimaksu 15 e. Hygieniapassitesti keskuskoululla ke 24.4. Teoriaa klo 16.30, testi noin klo 17.30. Kurssimaksu 35 e. Kevään juhliin suolaista ja makeaa keskuskoulun kotitalousluokassa ke 24.4. klo 18-21. Kurssimaksu 10 e, tarvikemaksu 7-10 e. Ilm. kursseille to 18.4. menn. netin kautta tai p. 044 459 6261. Tulossa tanssikurssi pe-la 7.8.6. seurojentalolla. Kansalaisopistot Kylät MYLLYKYLÄN KYLÄYHDISTYS. Pääsiäiskokko la 20.4. klo 19. Arvontaa, narutusta, trullit. MUHOLA-SEURA. Huutokauppa Muholan monitoimitalolla la 27.4. klo 11. Tavaran vastaanotto klo 9-10.30. Seura perii palkkiota 20 % tavaran arvosta. Puffetti, myytävänä hernekeittoa ja kahvia. Tied. Aila, p. 040 829 2710. Kouluruoka Pihtipudas Torstai: pääsiäisateria. Tiistai: juustoinen broilerkeitto, leikkele, tuore vihannes, pehmeä leipä. Keskiviikko: kinkkukiusaus, vihreä salaatti, punajuuri. Kinnula Torstai: ohrasuurimopuuro, ruusunmarjakeitto, tuore leipä, leikkele. Tiistai: kalkkunakasvispata, riisi, hedelmäinen vihersalaatti. Keskiviikko: mantelikala, perunat, punajuuriraaste. Viitasaari Areenalla 24.4.2019 klo 19. Vapaa pääsy. Tarjoamme kakkukahvit klo 18 alkaen! 50 -v. JUHLAKONSERTTI Viitasaaren alueen musiikkiopiston DIABETESYHDISTYS. Hevosenkengänheittotapahtuman suunnittelupalaveri ti 23.4. klo 16 Sopukassa. KENNELKERHO. Jäsenmaksut 2019: 8 e, 4 e alle 18-v, 60 e/ 10 v. Jäsenmaksut tilille FI44 5345 0850 0755 92. Kinnula MLL. Perhekahvila keskiviikkoisin klo 10-12 Kotipihassa päiväkeskuksen tiloissa. HYS. Lähtö bussilla Kuninkuusraveihin pe 2.8. Paluu su 4.8. Ilmoittaudu p. 0400 645 943/ Mikko Ihanti. 4H. Retki Oulun Tietomaahan ja Ideaparkiin la 27.4. Lähtö Parlamentista klo 7, paluu klo 19. Kyyti ilmainen. Liput Tietomaahan: aikuiset 12 e, 6-17-v. 7 e (ryhmälippuhinta). 4H:n jäsenet puoleen hintaan. Matka tehdään, jos lähtijöitä vähintään 20. Huom! Alle 12v. lähtijöille mielellään huoltaja mukaan. Ilm. to 18.4. menn. kinnula@4h.fi tai 0400 512 224. MUSIIKKIYHDISTYS. Yhteiskyyti Kaustiselle Olivermusikaaliin. Lähtö Kinnulan Parlamentista la 4.5. klo 14. Lippu + kyyti aikuiset 30 e, eläkeläiset 25 e, nuoret ja opiskelijat 20 e. Sitovat ilm. to 18.4. menn. Petterille p. 040 741 3926. ELÄKELIITTO. Kerho to 25.4. klo 12 seurakuntatalolla. VAPAAT ELÄKELÄISET. Kerho Muholan monitoimitalolla to 18.4. klo 11. Järjestäjinä Kerholaiset. KARKAUSMÄEN ERÄPOJAT. Jäsentenväliset pilkkija ammuntakilpailut la 20.4. klo 10 Mhy:n rannassa. MAAJA KOTITALOUSNAISET. Uimahallille ma 6.5. klo 12. Pihtipudas puh. 014 561 148 Mantan ruokalista www.kahvilaravintolamanta.? Mantan ruokalista www.kahvilaravintolamanta.? Tervetuloa! Vapaa pääsy! Lounas ma-pe 11-13.30 PÄÄSIÄISEN OHJELMA JA AUKIOLOAJAT: PE 19.4. Delirium Tremens • avoinna 16-03 Plays Eppu Normaali • Lippu 8€ LA 20.4. Pasin karaoke/Dj • avoinna 12-03 SU 21.4. Pasin Karaoke/Dj • avoinna 16-03 MAANANTAINA 22.4. SULJETTU! Hyvää Pääsiäistä! Häkkisenkorventie 60, Elämäjärvi 044-325 6420 Jaana Myllynen R ajalan Riihi R ajalan Riihi Kevään ja kesän tapahtumat Riihellä • SU 21.4. PÄÄSIÄISLOUNAS klo 12-16 (pöytävaraus) • LA 11.5. KUMPPARIHUMPPA alk. klo 19 Tahdittajana Finlanders ja Neliveto • Liput 17€ • SU 12.5. ÄITIENPÄIVÄLOUNAS 2-kattausta (pöytävaraus) • TO 18.5. 2. AKKAINPÄIVÄ naisten hyvinvointipäivä • LA 20.7. RIIHIROCK NYT! Jo meiltä irtojätzkit pehmikset ... Asematie 20, Pihtipudas. p. 014 561367
10 KOTISEUDUN SANOMAT 17. huhtikuuta 2019 Alvajärven Ryhti ry:n kevätkokous pidetään torstaina 2.5.2019 klo 19.00 entisellä kaupalla. Tervetuloa! Johtokunta Kinnulan MLL:n sääntömääräinen kevätkokous sunnuntaina 28.4.2019 kello 16.00 Parlamentissa. Tervetuloa! Rimmin vesiosuuskunnan sääntömääräinen vuosikokous Kojolan entisellä koululla perjantaina 26.4.2019 klo 19.30. Tervetuloa! Pihtiputaan osakaskunnan osakkaiden sääntömääräinen vuosikokous pidetään Herkkuravintola Takkatuvalla, Rupontie 1, 44800 Pihtipudas tiistaina 30.4.2019 klo 12.00. Huom! Muuttunut päivä! Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat sääntömääräiset asiat. Vuosikokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä Pihtiputaan kunnanviraston ilmoitustaululla 15.5.–29.5.2019. Hoitokunta Alvajärven osakaskunnan vuosikokous ma 29.4.2019 klo 19.00 eläketalon kerhohuoneella. Tervetuloa Hoitokunta Kivikankaantien tiekunnan vuosikokous to 25.4.2019 klo 17.00. Paikka: Kivikankaantie 100, Kinnula. Muurasjärven Maaja Kotitalousseuran kevätkokous to 25.4.2019 klo 19.00 Harjulinnassa. Tervetuloa! Pihtiputaan Hevosystäväinseura ry:n sääntömääräinen kevätkokous ma 29.4.2019 klo 19.00 Ravintola Manta. Kahvitarjoilu Tervetuloa Hallitus Lapinjärven yksityistien kokous Muholan Monitoimitalolla to 2.5.2019 klo 19.00. Tervetuloa! Elämäjärven vesiosuuskunta Sääntömääräinen osuskuntakokous pidetään Elämäjärven Mäntypirtillä to 25.4.2019 klo 19.00. Tervetuloa Hallitus ASUNTO-OSAKE 93m 2 Pihtiputaan keskustassa. Kaukolämpö. Tarjoa p. 040 811 2100 Myytävänä PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. 014-459 6800 Pihtiputaan varhaiskasvatus ilmoittaa haettavaksi LASTEN VARHAISKASVATUSPAIKAT 1.8.2019 alkaen uusille varhaiskasvatusta tarvitseville lapsille. HAKUAIKAA on ma 6.5.2019 mennessä päiväkotiin (1-3 v. ryhmä ja 3-5 v. ryhmä) ryhmäperhepäivähoitoon ja perhepäivähoitoon Sähköisen varhaiskasvatushakemuksen voi täyttää e-asioinnissa kunnan nettisivuilla http://www.pihtipudas.fi/ varhaiskasvatus-ja-koulutus/varhaiskasvatus/easiointi tai paperilomakkeella. Varhaiskasvatuksessa edelleen jatkavista lapsista ei tarvitse tehdä uutta hakemusta. Hakemukset voi palauttaa myös varhaiskasvatuksen toimistoon os. Keskustie 9, 44800 Pihtipudas tai sähköpostitse eila.pasanen@pihtipudas.fi. Lisätietoja: varhaiskasvatusjohtaja Eila Pasanen, puh. 044 459 6853 tai sähköpostitse. * * * * * * * * * * * * * * * * * * Varhaiskasvatuslain perusteella pyydetään tekemään ilmoitus varhaiskasvatuksen toimistoon yksityisenä varhaiskasvatuksen tuottajana toimimisesta. ?Pihtiputaalla 10.4.2019???Sivistyslautakunta ROMUT KIERTOON • Noudamme/vastaanotamme kaikenlaiset metalliromut, romuautot, akut • Maksutta romutustodistukset • Kotitaloudet saavat tuoda maksutta renkaat, SER, ongelmajätteet, paperi, pahvi, lasi, metalli Reisjärventie 215 • 040-7276 781 Lassila-Tikanoja Oyj Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). P. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. Lounas: 11-13. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. Reisjärventie 421 Pihtipudas www.juhlapalvelukranssi.fi 040 841 2182 AITOA ARKIRUOKAA ma-pe 11–13 Cafe ma-pe 11–15 • su suljettu Bar * Bistro pe-la 18-02 (ohjelmailtoina) Muina aikoina tilauksesta, ryhmille. Keskustie 46, Kinnula • 050 514 1001 Torilla LIHA-AUTO Pihtiputaan Tahkon Aukiolla TO 18.4. klo 13-16 Viljapossua suoraan tilalta etuselkä, kylki 5,50e/kg. Lapa 5,90 e /kg. Jauheliha 6,90 e /kg. Täyslihasäilyke 5 € /prk. Laakamäen Kotiliha, 0400-577 433 /Heikki. P.S. Joka toinen torstai. Lauantaina 20.4 Pihtiputaan torilla uunilämpöisiä kalakukkoja, kotileivonnaisia ym. Eilan ja Jarin kalaherkut Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Ilmestyy keskiviikkoisin Puh. 0207 931 620 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas www.kotiseudunsanomat.fi Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Kokonaislevikki 4 181 (LT 2018) Pudis ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään ti 7.5.2019 klo 18.00 kunnanhallituksen huoneessa. Tervetuloa Hallitus NUOHOUSPALVELU A. Pallari NUOHOUSPALVELU A. Pallari Kinnula. Soitellaan 040 700 3986 EU-RUOKAAVUN JAKO Maanantaina 29.4. klo 9–15 Jukolassa, Kirkkotie 2 p. 040-737 0656/Tapio Työttömille ja vähävaraisille KUULUTUS Vuoden 2019 Europarlamenttivaalit toimitetaan Pihtiputaan kunnassa seuraavasti VAALIPÄIVÄN ÄÄNESTYS sunnuntaina 26.5.2019 klo 9.00–20.00. Äänestysalue Äänestyspaikka 1. Alvajärvi Alvajärven Maamiesseurantalo, Reisjärventie 1419 2. Elämäjärvi-Peninki Mäntypirtti, Elämäjärventie 339 3. Kirkonkylä kunnanviraston valtuustosali, Keskustie 9 4. Korppinen Korppisen kylätalo, Keiteleentie 1621 5. Muurasjärvi Muurasjärven koulun ruokala, Ristinmäentie 9 ENNAKKOÄÄNESTYS 15.5.–21.5.2019 Ennakkoäänestys toimitetaan Pihtiputaan kunnanviraston valtuustosalissa, osoite Keskustie 9. Ennakkoäänestyksen aukioloajat ovat: KE-PE 15.5.–17.5.2019 klo 12.00–18.00 LA-SU 18.5.–19.5.2019 klo 12.00–16.00 MA-TI 20.5.–21.5.2019 klo 12.00–18.00 Ennakkoäänestyksen toimittamisesta Pihtiputaan kunnan alueella sijaitsevissa laitoksissa ilmoitetaan niissä kussakin erikseen. KOTIÄÄNESTYS Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia sekä tällaisen henkilön omaishoitaja saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Kotiäänestäjän tulee ilmoittautua keskusvaalilautakunnalle kunnantalon neuvonnasta saatavalla lomakkeella, os. PL 36,44801 PIHTIPUDAS tai puhelimitse puh. 014-459 6800 ja 040-173 6803, viimeistään 14.5.2019 klo 16.00. ?Ilmoituksen voi tehdä äänestäjän puolesta myös tämän valitsema henkilö. Kotiäänestäjän omaishoitajan ennakkoäänestysilmoitus tulee tehdä samalla ilmoituslomakkeella tai puhelinilmoituksella jolla kotiäänestäjä ilmoitetaan kotiäänestykseen. Kotiäänestys toimitetaan vaalin ennakkoäänestysaikana erikseen ilmoitettavana ajankohtana. HENKILÖLLISYYDEN TOTEAMINEN Äänestäjän on sekä yleisessä ennakkoäänestyspaikassa, kotiäänestyksessä, laitosäänestyksessä että vaalipäivän äänestyksessä tarvittaessa todistettava henkilöllisyytensä virallisella henkilöllisyystodistuksella. Jos äänioikeutetulla henkilöllä ei ole henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, voi henkilö saada poliisilaitokselta väliaikaisen henkilökortin, joka annetaan henkilölle äänestämistä varten europarlamenttivaaleissa ja on voimassa ennakkoäänestyksen ja varsinaisen vaalipäivän ajan. Tässä tapauksessa henkilökortti on maksuton. Väestörekisterikeskuksen lähettämän ilmoituskortin mukaan ottaminen ja luovuttaminen vaalitoimitsijalle nopeuttaa äänestystä. Pihtiputaalla 14.2.2019 ?? ?Keskusvaalilautakunta KALLIOMURSKETTA • tiet • pihat • ym. kohteet • kuljetus • lanaus Raimo Hämäläinen, Pihtipudas p. 0400 918 286 Energiapuueriä ja havuja haketukseen Korjaamme myös tien-/pellonvarret ym. muut energiakohteet energiakouralla. Myllyn Mies Oy • Terho Hakkarainen • 0400 545 805 Ostetaan TILAA Erkki Jämsén • 050 520 0978, 045 632 7004 TOIMITUS toimitus@kotiseudunsanomat.fi Päätoimittaja Heikki Jämsén puh. 0400-741 747 heikki.jamsen@kotiseudunsanomat.fi Puttaalaisen palvelukulttuurin raaka-aineiltaan. Yhteistä työtämme johdattaa Erja Koivula ja Sari Puumala PK&Co Oy:sta. Ilta on kaikille yrittäjille ilmainen, tarjoamme iltapalan. Tarjoilun järjestämiseksi ilmoittaudu: airi.hakala@ pihtipudas.fi tai p. 040 714 4459 viimeistään ti 23.4. Lisätiedot hankkeen yrityskohtaisesta lisäpalvelusta Airi Hakalalta. Yrittäjät tervetuloa! Palvelukulttuuri kunniaan -hanke NYT se ALKAA. Arvoisa yrittäjä, olet sydämellisesti tervetullut ke 24.4.2019 klo 17-21 Takkatuvalle
17. huhtikuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 11 Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. Julkinen kaupanvahvistaja. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. Puh. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. 050-461 6055 Kirkkotie 5, KINNULA HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 040-743 9816 • 0400-581 315 Edustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukkia, sidontaa Inter ora välitys Lahjatavaraa LVI-ASIOISSA Puh. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot HAMMASPROTEESIT erikoishammasteknikko Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi P. 040 700 0090 Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. 040 580 8274 p. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.? www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. Avoinna klo 9-15. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. 029 566 0880. Vuokrattavana rakennuskoneita! RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen • 0400 244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi • putkityöt • tarvikemyynti • maalämpöpumput • ilmalämpöpumput • navetoiden putkityöt • kodinkonemyynti • trailerija rakennustelinevuokraus 040-664 7787 kehaykkonen@gmail.com Putaanportintie 3, Pihtipudas Tilitoimisto juuri Sinun yritystäsi tai maatilaasi varten JP Tilipalvelu Oy Salmenrantatie 288, 44880 Muurasjärvi 040-867 4966 jp.tilipalvelu@gmail.com Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Katso kaikki kohteemme www.saaninkoski.fi Isännöintipalvelu Kaupanvahvistaja 24h isännöintipäivystys! Pyydä tarjous Meiltä kaikki asumiseen liittyvät palvelut! Keskustie 14, Pihtipudas isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Kiinteistönvälitys LKV Kokousja saunatilojen vuokraus Asiakirjapalvelu Sähköasennukset ja tarvikemyynti Myymälä • P. 040 486 1163 Lauri Kinnunen SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy Saat Pihtiputaalla L&T:ltä kaikki palvelut, joita ympäristösi ylläpitoon tarvitset. JÄTEHUOLTO JA KIERRÄTYSPALVELUT VAIHTOLAVAPALVELUT KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET JA KUVAUKSET JÄTTEEN KERÄYSVÄLINEIDEN MYYNTI ARKISTOJEN TUHOAMINEN Ota yhteyttä ja kysy lisää! Yritykset 010 636 7000 Yksityiset 010 636 5000 Toimisto 040 727 6781 www.lassila-tikanoja.?/asioi MEILLÄ TEHDÄÄN KESTÄVÄÄ TYÖTÄ. Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. 0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Matkahuollon rahtipalvelut • Katsastustarkastukset ja näyttö • Ilmastointihuollot ja korjaukset • Nelipyöräsuuntaukset • Vikakoodinluku ja vianmääritykset JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Kivijärventie 1110 43900 KINNULA 0400 889 530 markku.toikkanen@kinnula.fi kauppakirjat lahjakirjat testamentit perukirjat • Fysioterapia • Hieronta • Kuntoutuspalvelut www.kunnonsyke.? Keskustie 14 Pihtipudas p. 040-149 4005 Anne Vuorenmaa-Huuskonen 040 149 4005 Joni-Pekka Puranen 0400 548 104 Jari Pekkanen 0400 406 370 naprapaatti Meri Räsänen 050 491 5145 SORA-ALUE Alvajärvi, Lamminmäki • nouto • toimitus 0500 782 908 • 040 582 9608 Ammattitaidolla ja luottamuksella. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. Mika 040 545 1959 www.haapa-line.com • 50+1 turistibussi • 16+1 luxusbussi • henkilötaksi • 8+1 taksi invavarustein • myös paarikuljetukset Muurasjärvi 48+1 BUSSI invavarustein uutta ASIANAJOTOIMISTO Fysioterapia Hieronta (myös ilman lääkärin lähetettä) Akupunktio Naprapaatti Meri Räsänen p. 050 491 5145 HAMMASPROTEESIT Korjaukset ja tiivistykset suoraan asiakkaille ammattitaidolla. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO B. ÖSTBERG Viitasaari, puh. 014-571 254 0400-640 938 Rakennus-ja LVI-urakointi Erkki Korpelin putkistosaneeraukset lämmitysjärjestelmätmaalämpö p. 0400 678 753 erkki.korpelin@gmail.com erkkikorpelin.fi LVI-asennukset ja tarvikemyynti 045-273 3765 040 502 9452 (ma-ke, myös ilta-aikoja) • jalkojen perushoidot • ihoja kynsiongelmat • tutkimukset ym. • myös kotija laitoskäynnit! • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • Jalkaterapia Juha-Matti Konttinen Hierontapiste Anita Karvonen Elina Niemi 0400 570 553 Jussi Van Rijt 0400 578 370 Fysioterapia, hieronta, akupunktio, lymfaterapia, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. A se m at ie 5 , P ih ti p u d as • w w w .t as m ah o it o. ? Lisätiedot ja varaukset: Uranetti Oy /Anne Heikkilä 045 871 5880 Hierontaa ja jalkojenhoitoa ammattitaidolla juuri Sinulle! T v l ! www.mokkihaku. fi/ID14785 Varaus myös booking.com -sivuston kautta • majoitusta lomaan ym. Anne Heikkilä /Uranetti Oy 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti.? LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO KIINNI 29.4.–19.5. Asematie 12 terveyskeskus Pihtipudas
12 KOTISEUDUN SANOMAT 17. huhtikuuta 2019 Santtu vei Atupemilla Seinäjoki Racen HEIKKI JÄMSÉN Santtu Raitala ohjasti lauantaina Antero Tupamäen kasvattaman ja valmentaman Atupemin kansainvälisen Seinäjoki Racen voittoon ja nousi taas yhden askelman lähemmäksi suomalaisten raviohjastajien ihan terävintä kärkeä. Ennen Seinäjokea Santtu ehti voittaa Atupemilla kaikki neljä ajamaansa starttia, eikä Seinäjoki Race himmentänyt komeaa sarjaa. Startin 70 000 euron ykköspalkintoa lähti päättäväisesti tavoittelemaan ruotsalaisen Johan Untersteinerin ohjastama ja valmentama Pastore Bob. Sitä seurasivat Chief Orlando Norjasta ja Selmer I. H. Ruotsista. Atupem eteni toista rataa viidentenä. Atupemin asema koheni, kun toisessa kaarteessa laukannut Selmer I. H. menetti pelin. Kärki eteni muutoksitta viimeiseen kaarteeseen, jossa Atupem aloitti kolmannella radalla hivuttautumisen kohti kärkeä. Matka näytti jo loppuvan kesken, mutta Santtu onnistui puristamaan Atupemin maaliin Seinäjoki Racen kilpailuennätyksellä. Julkisuudessa Seinäjoen voiton tulkittiin nostaneen osaamisestaan monta hienoa näyttöä antaneen Santtu Raitalan ohjastajana uudelle tasolle. Ravinetin haastattelussa oli lauantaina onnellinen mies. – Tämä oli tosi makea homma minulle ja suomalaisille ravi-ihmisille ja näytti, että Suomessa kasvatetulla hevosella pystytään voittamaan. Seinäjoki-racen voitto tuo Atupemille kutsun Finlandia-ajoon. Sinne tulevat myös viime vuoden voittaja Pastore Bob ja pettynyt Johan Untersteiner. Santtu Raitala, Atupem ja Antero Tupamäki ottivat Seinäjoki Racen voiton rauhallisesti. Kuva: Suomen Hippos / Hanna Laakso Tulivuori Exploration etsii malmeja Pirunkoukusta Turvallisuus ja kemikaalivirasto Tukes on hyväksynyt Tulivuori Exploration Oy:n tekemän kaivoslain mukaisen varausilmoituksen, joka antaa yhtiölle etuoikeuden malminetsintälupaan. Yhtiötä kiinnostaa Pihtiputaan, Viitasaaren, Keiteleen ja Pyhäjärven kuntiin sijoittuva Pirunkoukuksi nimetty 640 neliökilometrin suruinen alue. Tulivuori Exploration olettaa aiempien selvitysten perusteella, että alueella on kultaa, hopeaa, kuparia, lyijyä ja sinkkiä. Yhtiön suunnitelmissa on keskittyä kahden vuoden aikana kokoamaan Pirunkoukun alueelta geologista aineistoa. Työ tapatuu kenttävierailuilla ja niiden yhteydessä tehtävällä kallioperäkartoituksella ja näytteenotolla. Yhtiö aikoo hakea alueelle malminetsintälupaa kahden vuoden sisällä. Kaivoslain mukaan jokaisella on oikeus tehdä myös toisen omistamalla alueella geologisia mittauksia ja havaintoja sekä ottaa vähäisiä näytteitä kaivosmineraalien löytämiseksi. Varaus ei kuitenkaan oikeuta malminetsintään, kaivamiseen eikä louhimiseen. Varauslupa ei rajoita alueen maanomistajan oikeuksia eikä muita maankäytön tarpeita ja suunnitelmia. Tulivuori Exploration Oy ryhtyy selvittämään karttaan merkityn Pirunkoukun alueen malmivaroja. Tavallista parempi ruokakauppa TARJOUKSET VOIMASSA KE-MA 17.-22.4. ELLEI TOISIN MAINITA SUOMI 9 95 KG ATRIA HIILLOS GRILLIMAKKARAT JA MAKKARAPIHVIT 320-400 G (4,38-5,47/KG) 3 50 69 PS JÄÄSALAATTI 100 G (6,90/KG) SUOMI JUHLA MOKKA KAHVIT 400-500 G (6,00-7,50/KG) SUODATINJA PANNUJAUHATUS, MYÖS TUMMA PAAHTO, TOSI TUMMA JA LUOMU RAJOITUS: 1 ERÄ/TALOUS 9.FAZER SININEN MAITOSUKLAALEVY 200 G (10,00/KG) Yksittäin 2,15 kpl (10,75/kg) 10.5 KPL TAFFEL MEGAPUSSIT 140-325 G (6,15-14,29/KG) Pääsiäisen JUHLAA PÄÄSIÄISEN HITTIRESEPTI Mämmijäätelö KATSO RESEPTI: k-ruoka.fi tai K-Ruoka -sovellus PALVELEMME MYÖS PÄÄSIÄISENÄ Katso kauppakohtaiset aukioloajat k-ruoka.fi/k-supermarket 3 PKT Ilman korttia 3,99 pkt (7,98-9,98/kg) Voimassa TO-LA 18.-20.4. -24% PLUSSA-KORTILLA TUORE KOKONAINEN KIRJOLOHI KASVATETTU, SUOMI/RUOTSI YLLÄTYSMUNAT 20 G (40,83/KG) 4 90 ERÄ 2 PSS Asematie 1, PIHTIPUDAS • Avoinna ma-la 7-21, su 11-18 TO 18.4. klo 7-21 • PE 19.4. klo 10–19 • LA 20.4. klo 7–21 • SU 21.4. klo 11–18 • MA 22.4. klo 11–18 KINDER SURPRISE Yksittäin 0,87 kpl (43,50/kg) 6 KPL -19% PLUSSA-KORTILLA 4.Ilman korttia 2,49 ps (7,66-17,79/kg) 2 PKT Yksittäin 1,99 pkt (4,98-6,22/kg)