PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 3. 2. 2016 puh. 0207 931 620 n:o 5 • 56. vsk www.kotiseudunsanomat.fi LiigaPlokin peli vihdoin raiteilla Pihtiputaalle taas lukioiden SM-kultaa Linjanvetoa päättäjien nettikirjoituksista TÄLLÄ VIIKOLLA: Rupon teollisuusalueen tonttikaupasta nousi yllättävää kohua. Valmentajat Kirsi Sepponen ja Olli Nenonen saivat myös kultamitalit. Keskiaukeama Keskiaukeama Sivu 12 Jukka Koskinen on tehnyt ihmeitä Plokin pelaajien itseluottamukselle. irtonumero 1,80 e Pikkuväki odottaa jo Kinnulan ensimmäisen päiväkodin valmistumista Kinnulan kunnan ensimmäinen päiväkoti on noussut harjakorkeuteen. Harjannostajaisväkeä kävivät tervehtimässä päivähoitolapset AmeliaKotsetkova (vas.), Sissi Kinnunen, Netta Särkinen, Juho Piispanen, Lauri Muhonen ja Jere Kolehmainen. Harjakaisista lisää sivulla 3.
2 KOTISEUDUN SANOMAT 3. helmikuuta 2016 ” Perhepäivähoito alkoi Kinnulassa vuonna 1974. Lasten päivähoidossa tapahtuu ensi elokuussa pitkä loikka kohti parempaa, kun kunnan ensimmäinen päiväkoti valmistuu. Päiväkodin tarve on noussut aika ajoin keskusteluun, mutta vasta nyt alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa toive on täyttymässä. Pienimmät jäävät usein jalkoihin, kun kuntien tiukoista budjeteista jaetaan rahaa kuntalaisten tarpeisiin. Kinnulassa hoidettiin ensiksi kuntoon vanhusten palvelut. Ensimmäinen vanhustentalo nousi Vanhusten Tuki ry:n rakennuttamana 1972. Vuonna 1984 valmistui vanhainkoti Kotipiha. Samalla loppui kinnulalaisten ikäihmisten sydänalaa kuristava pelko joutumisesta Maunun vanhainkotiin Toholammille. Peruskoulunsa päättäneiden tilanne korjaantui kaksi vuotta myöhemmin oman lukion aloittaessa. Kolmenkymmenen toimintavuoden jälkeen lukiot ovat uuden tilanteen edessä. Nyt puhutaan yleisesti lukioverkon harventamisesta. Päiväkoti-ikäisten lasten tarpeita ei parane väheksyä. Kyse on ikäryhmästä, joka aikuistuessaan kantaa vastuun kuntapalvelujen sisällöstä, tasosta ja saatavuudesta. Lämpimän ja turvallisen lapsuuden eläneen päättäjän voi olettaa kykenevän vaikeissakin ratkaisuissa myötätuntoiseen asennoitumiseen toista ihmistä kohtaan. Uusi päiväkoti palkitsee kärsivällisen odotuksen Perustuslain mukaan jokaisella suomalaisella on oikeus työhön ja elinkeinonvapauteen. (...) Aika monelta nuo oikeudet puuttuvat, sillä jopa puoli miljoonaa ihmistä on vailla työtä. Siis sellaista työtä, josta saisi palkkaa ja jolla voisi maksaa laskunsa ja elättää perheensä. Ja mikä tärkeintä, sitä rahaa jota kuluttaa. (...) Uskon vakaasti, että suurin osa työttömistä haluaisi elättää itsensä työtä tekemällä. Myös nämä uudet naapurimme, turvapaikanhakijat. Mirja Laukka-Kiikkala Sampo Marjatta Moilanen lähetti valokuvan pakkaslumen huurruttamasta rattaasta. Lukijan kuvia voi lähettää sähköisesti osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postissa osoitteella Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Kuvia voi tuoda myös suoraan toimitukseen. Säkki päähän? I hminen korskuu ja kähisee. Se pärskii ja kakistelee, räkii ja kurluttaa. Se pitelee päätään ja tärisee. Kohta puhuu sekavia kuumehoureissaan. Se kaataa kourallisen särkylääkettä suuhunsa, pureksii päälle toisen kourallisen raakaa valkosipulia, kippaa naamaansa litran kuumaa inkiväärijuomaa ja toisen mustaherukkamehua. Tyhjentää pari yskänlääkepulloa yhdeltä istumalta ja muutaman askillisen väkeviä pastilleja. Ihminen on ilmiselvästi sairastunut influenssaan. I hminen pitää eristää sivistyneestä yhteiskunnasta. Se pitää laittaa kotiinsa vällyjen alle ja sulkea varmuuden vuoksi ovet ja ikkunat. Sälekaihtimet kannattaa laskea alas ja kääntää pimennysasentoon. Tuuletusräppänät on suljettava ja mahdollinen koneellinen ilmastointi pysäytettävä välittämästi. Televisio on pidettävä kiinni siltä varalta, että interaktiivinen meno-paluuliikenne sittenkin on totta. Radion ihminen saa pitää auki, mutta vain, jos kuuntelee sitä ilman tarvetta kommentoida kuulemaansa kenellekään eläväiselle. Ruokatarvikkeita voidaan laskea mustassa jätesäkissä saavupiipun kautta, mikäli torpassa sellainen on. Ellei ole, voi suojavaatteisiin pukeutunut kuljetusihminen käydä sujauttamassa toimituksen pikaisesti ovirakosesta. M ieluiten tarjoillaan vain nestemäistä ravintoa, jota on helppo toimittaa littanoissa muovipusseissa. Toisaalta, ei tautivuoteistunut ihminen muuta pysty nielemäänkään liki umpitorveksi turvonneen ruokareikänsä ansiosta. Ruokatoimituksista jääneet muovija jätepussit ihminen velvoitetaan säilyttämään visusti ja pinoamaan ne kotilasarettinsa viereen, nenäliinapinojen, talouspaperirullapakettien ja tenanyssäkäiden lähettyville. Pusseihin sen tulee koota kaikki märäksi räkimänsä imeytystuotteet ja sulkea ne kahdella umpisolmulla. Pussit saa toimittaa kuukauden karenssiajan kuluttua ongelmajätelaitokselle. Joskus influenssaan sairastunut tepastelee kaiken kansan seassa kuin muina miehinä, ainakin siihen asti, kunnes kuume rouhaisee vaakatasoon. Siinä ihminen ehtii levittää hyvin laajalle joukolle tautinsa siemenen. Huonolla vastustuskyvyllä varustetut lajitoverit ovat otollista maaperää harvahampaiselle ja sarvipäiselle virukselle. Eikä ihmispolo ehdi inahtaakaan, kun virus on tarrautunut terävillä kynsillään sen avoinna repsottavaan suuvärkkiin. J os haluaa varmuudella välttyä taudilta, myös silloin kannattaa tehdä alussa mainitut toimenpiteet. Niillä tosin alkaa olla jo kiire. Virus on matkannut ympäri maata ja virusten komentokeskuksessa napsutellaan taukoamatta nuppineuloja levinneisyyskarttaan. Johtoporras siellä hymistelee tyytyväisenä ja kiittelee työn tehnyttä rahvasta hyvästä ja kattavasta tuloksesta. Sivullinen Elviksen kuolema ei mua liikuta L ukija antanee anteeksi, että toistan itseäni ja otsikoin pakinani taas lainauksella Eppu Normaalilta. Edellisestä on jo tovi aikaa, mutta pelataan varman päälle anteeksipyynnön kanssa, jos jollakin on norsun muisti. Epuillahan oli bändin varhaisessa punk-vaiheessa sinkun B-puolena ”Elviksen kuolema” -niminen kappale. Siinä ei olekaan kovin paljon muita sanoja kuin nuo, jotka otsikossa näkyy. Elvis Presleyn kuolema ei liikuttanut Ylöjärven viikareita, mutta monia muita kylläkin. Elvikseltä loppui happi miljoonakartanossaan 42-vuotiaana elokuussa 1977, ja sen jälkeen hänet on nähty elossa tuhansia kertoja ellei useamminkin. Se kertoo siitä, ettei Elviksen kuolemaan haluttu uskoa. Hän oli ensimmäinen ja suurin rocklegenda — jo aikoja sitten ihmisestä myytiksi irtautunut tuote. Vain todella merkittävillä henkilöillä on oma verbi. Kukapa ei tietäisi, mitä on elvistely ja spedeily. E lvis oli varmaankin ensimmäinen rockmusiikkia esittänyt artisti, jonka kuolema oli ykkösaiheena jopa kaukaisen Suomen radiouutisissa ja se noteerattiin myös tv-uutisissa. Näin ainakin voisin kuvitella, olihan Elvis sentään Elvis. En tosin jaksa muistaa uutislähetyksiä niin pitkälle taaksepäin, vaikka olinkin rippikoulun juuri käynyt ja Elviksen kuolema on muuten oikein hyvin mielessäni. Siitä saa kiittää Suosikin päätoimittajaa Jyrki Hämäläistä, joka rummutti Elvistä lehdessään kyllästymiseen asti ennen ja jälkeen tämän poismenon. 1970-luvulla rokkarit olivat harmaan asialliselle uutisväelle vielä mitättömiä pitkätukkia, jolle ei voinut kuvitellakaan ruutuaikaa työmarkkinaja yya-jaarittelujen seassa. N ythän kaikki on toisin. Parin viikon välein tapahtuneet Motörheadin Lemmy Kilmisterin ja David Bowien kuolemat kerrottiin heti Ylen radiouutisten aluksi ja ne olivat vahvasti esillä myös tv-uutisissa. Tuskin kukaan edes ihmetteli sitä. David Bowie sai komeat muistosanat brittien pääministeriltä David Cameronilta, joka kutsui häntä suureksi neroksi. Kauas on menty niistä päivistä, kun Lemmy ja kumppanit tuikkasivat asuntovaununsa tuleen ja työnsivät sen järveen Punkaharjulla Punkarockissa 1979. Kuka olisi uskonut, että Lemmy olisi kuollessaan ikoninen hahmo ja hän esiintyy vielä viimeisinä päivinään Valion maitomainoksessa? Tähän on tultu, koska rockista on tullut osa merkityksellistä elämää siinä kuin politiikka, talous tai korkeakulttuuri. Rock on ikääntynyt yhdessä käyttäjiensä kanssa. Uutisia tekevät ja julkisuutta hallitsevat ihmiset, joille populaarikulttuuri on itsestäänselvyys ja rock rajaton riemu. Juha Kivinen Pääkirjoitus 3. helmikuuta 2016 Päästä vedettyä Lukijan kuva Kinnulan lapset tutustuivat hoitajineen harjakaisvaiheessa olevaan uuteen päiväkotiin.
3. helmikuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 3 Uutiset Pohjois-Karjalan työttömyys ohitti joulukuussa Keski-Suomen Keski-Suomi vajosi viime helmikuussa maan pahimmaksi työttömyysalueeksi, mutta kärkipaikka siirtyi joulukuussa Pohjois-Karjalalle. Keski-Suomen työttömyysaste oli joulukuun lopussa 18 prosenttia ja Pohjois-Karjalan 18,3. Kolmosena sinnitteli Kainuu 17,9 prosentilla. Työja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan koko maan työttömyysaste oli vuodenvaihteessa 14,4 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan koko maan työttömyysaste oli joulukuun lopussa 9,2 prosenttia. Poikkeama johtuu muun muassa mittaustavan eroista ja erilaisista työttömyyden kriteereistä. Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan työttömyysaste nousi joulukuun lopussa 21,1 prosenttiin. Korkeampi työttömyysaste oli ainoastaan Kehys-Kainuun ja ItäLapin seutukunnissa. Keski-Suomen seutukunnista paras tilanne oli Keuruun seutukunnassa, 15,8 prosenttia. Työttömyys lisääntyi niin Kinnulassa, Pihtiputaalla kuin Viitasaarellakin. Koko maassa oli joulukuun lopussa kuusi kuntaa, joiden työttömyysaste ylitti 20 prosenttia. Kinnulassa työttömiä oli 22,1 prosenttia työvoimasta ja Viitasaarella 20,9. Kolmikon paras tilanne oli Pihtiputaalla, jonka työttömyysaste oli 16,7 prosenttia. Maakunnan vaikeimmat työttömyyskunnat olivat Saarijärvi ja Karstula 22,9 prosentin työttömyysasteella. Parhaiten työllisyydenhoidossa onnistui Muurame, jonka työttömyysaste oli 12,8 prosenttia. Muurame alitti ainoana keskisuomalaiskuntana 13 prosentin rajan. Virpi Pihlaja jatkaa PihtipudasSeuran johdossa Virpi Pihlaja jatkaa PihtipudasSeuran puheenjohtajana. Valinta tehtiin seuran hallituksen järjestäytymiskokouksessa viikko sitten. Varapuheenjohtajana jatkaa Juha Siekkinen. Seuran sihteerinä ja rahastonhoitajana toimii edelleen Pia Urpi. Pihtipudas-Seuran julkaiseman paikallislehden Kotiseudun Sanomien julkaisutoimikunnan erovuoroiset jäsenet Juhani Krook ja Ari Kahilainen jatkavat tehtävissään. Virpi Pihlaja johtaa PihtipudasSeuraa. Kinnulan omat rakentajat päiväkotityömaan ilonaihe Päiväkoti on valmistumassa aikataulussa elokuussa Päivähoitolapset pääsivät tutustumaan tuleviin tiloihinsa. Lapset kajauttivat harjannostajaisten kunniaksi talonrakennuslaulun. JUHA KIVINEN Kinnulan kunnan ensimmäisen päiväkodin harjannostajaisia vietettiin perjantaina. Palvelukeskus Kotipihan viereen nousevan rakennuksen työt ovat aikataulussa. Valmista pitäisi tulla sattumoisin juuri pääurakoitsijana toimivan kinnulalaisen Arvorak Oy:n toimitusjohtajan Arvo Kinnusen syntymäpäivänä 7. elokuuta. Kinnunen kertoi, että loppuvuoden säät suosivat rakentamista, mikä olikin tarpeen, koska töihin päästiin alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Tammikuun paukkupakkasetkaan eivät olleet hidasteena, sillä silloin oltiin jo muurausvaiheessa sisätiloissa. Arvo Kinnunen iloitsi siitä, että pääurakkaa voidaan tehdä sataprosenttisesti kinnulalaisella työvoimalla ja aliurakoitsijoillakin on paikallista väkeä rakennuksella. — Rakennusliiton miehet kävivät kehumassa, kun meillä on oman paikkakunnan miehet töissä eikä yhtään ulkomaalaista. Jyväskylän seudulla sellainen ei tahdo onnistua, Kinnunen sanoi. Arvo Kinnunen totesi, että harjannostajaiset ovat hänen yritykselleen aika harvinaista herkkua; aliurakoitsijat ovat saaneet kokea niitä useammin. Rakennustoimikunnan puheenjohtajana toimiva kunnanhallituksen puheenjohtaja Anitta Hakkarainen naurahti, että hän yritti tirkistellä, oliko vesikaton päätyyn naulattu harjaa ylösalaisin. — Erään tarinan mukaan oli tapana naulata harja päätyyn muistutuksena tilaajalle, mikäli harjannostajaiset ovat rakennusväen mielestä myöhässä. Ilmeisesti nämä harjannostajaiset on siis järjestetty ajallaan, Hakkarainen tuumasi. Kuntalaisilta paljon yhteydenottoja Myös Anitta Hakkarainen oli iloinen siitä, että pääurakka ja sähköurakka jäivät oman kunnan yrittäjille sekä putkija ilmanvaihtourakat Reisjärvelle ja Veteliin. Sähkötyöt tekee Kinnulan MP-Sähkö Oy. — Urakoilla on suuri työllistävä vaikutus niin meillä kuin koko lähiseudulla. Tämä työmaa on varmaan eniten vartioitu rakennuskohde kuntalaisten taholta, siitä ovat osoituksena lukuisat yhteydenotot rakennustoimikunnan jäseniin. Se on vain osoitus siitä, miten tärkeä hanke tämä on meille kinnusille, Hakkarainen sanoi. Noin miljoona euroa maksava päiväkoti sijoittuu leikkipuiston ja vanhainkodin yhteyteen. Anitta Hakkarainen korosti lasten ja vanhusten yhteisiä toimintamahdollisuuksia. — Lapset tuovat iloa vanhusten elämään jo pelkästään oleskelemalla samassa pihapiirissä saati silloin, kun he vierailevat vanhainkodilla. Toisaalta myös vanhukset voivat antaa lapsille perinnetietoa ja huomiota, mihin työssä olevilla aikuisilla ei aina ole mahdollisuutta. Kinnulassa on nyt noin 40 päivähoitolasta, jotka on sijoitettu kolmeen eri ryhmäperhepäiväkotiin. Anitta Hakkarainen piti tärkeänä, että heidät saadaan kaikki saman katon alle. Mitkä harjannostajaiset ne olisivat, joissa ei hernekeittoa tarjottaisi? Kunnan keskuskeittiön keittämää rokkaa haettiin heti santsiannoksina.
4 KOTISEUDUN SANOMAT 3. helmikuuta 2016 Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postitse osoitteeseen Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747. Onnea! Keskiviikkona Hugo, Valo, torstaina Ronja, Armi, perjantaina J. L. Runebergin päivä, Asser, lauantaina saamelaisten kansallispäivä, Tiia, Terhi, Teija, Tea, Terhikki, sunnuntaina laskiaissunnuntai, Riku, Rikhard, maanantaina Laina, tiistaina laskiaistiistai, Raija, Raisa. Virnettä viikkoon — Haluaisin päättää maallisen vaellukseni, kuten lentokapteenina toiminut isäni, rauhallisesti nukkuessani. — En paniikissa kirkuen, kuten hänen matkustajansa. 25 vuoden takaa KYLÄPOSTEJA SULJETAAN Postin alustavien suunnitelmien mukaan Pihtiputaalla suljetaan Alvajärven, Peningin, Kärväsjärven, Korppisen ja Elämäjärven toimipaikat. Kinnulassa suljetaan Muholan ja Saarenkylän postitoimipaikat. YMPÄRISTÖLUKIO HAUSSA Pihtiputaan kunta tekee valtioneuvostolle hakemuksen Pihtiputaan lukion määräämiseksi ympäristökasvatuksen erityislukioksi. Jos lupa saadaan, ympäristölukio aloittaa ensi lukuvuoden alussa. Ajatellen Olen rikkonut Jumalaani ja ihmiskuntaa vastaan, sillä luomukseni ovat jääneet laadullisesti puolitiehen. Leonardo da Vinci, viimeiset sanat PIHTIPUTAAN yöhön katuvalot ja peltipoliisit – valtuustosaliin nettikamerat... Nalle Puh SERIFFI luopuu tähdestään. Jorma Timonen selvensi kirjoitustani 27.1. Kotiseudun Sanomissa. Joka sana mitä hän kirjoitti oli täyttä asiaa. Kiitos Jorma. Mutta siltikin toistan, lopettakaa pyövelit toimintanne, sillä rosvoilla ei ole lakikirjaa. Ja muistetaan vanha sanonta: ”Se minkä ei uskonut koskaan tapahtuvan, saattaa yhtä-äkkiä ollakin totta.” Maalaisjärki Keskellä viikkoa Että semmosta Lukijalta Tekstarit Tämä lumen keskelle piiloutuva punainen Mäntyrinteen rivitalo löytyy Peningistä. Pihtiputaalla nelisenkymmentä vuokra-asuntoa tyhjillään HEIKKI JÄMSÉN Asuntotilanne vaihtelee kunnittain. Samaan aikaan kun Pihtiputaalla on vuokra-asuntoja tyhjillään, Kinnulassa on välillä isommista asunnoista pulaa. Kiinteistö Oy Pihtiputaan Vuokra-asuntojen 274 asunnon massaa isännöivä Timo Kemppainen arvioi, että tyhjien asuntojen taustalta löytyy monta syytä. Ilmeisesti tiukentunut talous on vaikuttanut niin, että oppilasasuntoja on irtisanottu. Lukiota käydään entistä useammin kotoa. Tärkeimpänä syynä kysynnän vaimeuteen Kemppainen pitää työttömyyttä. — Ihmiset hakeutuvat muualle, kun töitä ei ole. Ikärakennekin vaikuttaa. Asuntoja tyhjenee, kun ihmisiä siirtyy pysyvästi kirkkoa ympäröivän kiviaidan sisäpuolelle. Sekin näkyy, että Pihtiputaalta on saanut ostettua edullisesti omistusasuntoja. Moni on siirtynyt vuokralaisesta omistusasujaksi. Kunnan vuokra-asuntoyhtiön talous on vajaakäytöstä huolimatta vakaa. — Lainoja pystytään lyhentämään, ja kunnostuksia on tehty ilman lisälainanottoa, Timo Kemppainen sanoo. Nopeaa muutosta ei asuntotilanteeseen ole näkyvissä ilman erityistoimia. Äänekosken tehdasinvestointi saattaa heijastua Pihtiputaalle asti. Pakolaiset ovat yksi mahdollisuus täyttää tyhjiä asuntoja. Kemppaiseen on oltu asiassa yhteydessä, mutta toistaiseksi ei ole edetty kyselyjä pitemmälle. Kinnulassa neljä asuntoa vapaana Kinnulassa on kunnan omistamista 48 rivitaloasunnosta vapaana vain neljä. — Kolmioista on ollut välillä enemmänkin kysyntää, mutta ei nyt ihan viime aikoina, kunnan asuntoasioita hoitava Veli-Pekka Parkkila sanoo. Tilanne olisi toinen, jos kunnan vuokrataloja ei olisi myyty hoitoalan yrityksille ja yksityishenkilöille, jotka ovat kunnostaneet asunnot ja vuokranneet ne eteenpäin. — Hoitokodeiksi on muutettu 15 asuntoa, joten ne ovat hävinneet kokonaan asuntomarkkinoilta. Yksityisille on siirtynyt parikymmentä asuntoa, VeliPekka Parkkila kertoo. Alvajärvellä olisi tilaa Alvajärven eläketalon kymmenestä asunnosta kolme on tyhjillään. Yksi niistä on odottanut uusia asukkaita elokuusta asti. Tilanne on uusi yli kaksi vuotta eläketaloyhdistyksen sihteerinä ja talonmiehenä toimineelle Annikki Tiaiselle. — Yleensä talo on ollut aika lailla täynnä, Tiainen kertoo. Muurasjärven eläketaloyhdistys hallinnoi kylällä pariakymmentä rivitaloasuntoa. Muurasjärvellä asukastilanne korjaantui sen jälkeen, kun kyläkaupan ovet saatiin katkon jälkeen auki. Tammikuun lopussa tyhjillään oli kaksi asuntoa, mutta toiseen niistä on tulossa asukas. — Tilanne on ollut oikeastaan ihan hyvä, yhdistyksen sihteeri Maija-Liisa Turpeinen kertoo. Joitakin asuntoja on yhdistetty isommiksi. Tarvetta samaan näyttäisi olevan myös jatkossa, kunhan talous antaa myöten. — Isompia asuntojen kysytään enemmän. Alle 30 neliötä on liian pieni jo yhdelle asukkaalle, MaijaLiisa Turpeinen toteaa. Timo Kemppainen isännöi myös Elämäjärven rivitaloa, jossa on yksitoista asuntoa. — Pari-kolme asuntoa on ollut tyhjillään pitempään. Niissä asui viimeksi virolaisia metsureita. K otsarissa (27.1.) kerrottiin pääkirjoituksesta, kansikuvasta ja 3. sivun jutusta lähtien jään ja lumen riemuista. Mainiota on esimerkiksi se, että Putaalla on kaiken ikäisille tarjolla mahdollisuus osallistua ulkoliikuntaan jäällä ja lumella. Se on erinomainen asia! Kertyy kuntoa ja hyvinvointia! Oli toki noihin iloihin mahdollisuus silloin yli seitsemän vuosikymmentä sitten, kun Rekosrannalla, Muurasjärven jäällä luistelun ja muihin jäätyneen järven saloihin tutustuin. Kun järvi alkoi jäätyä rantaja lahtivesillään, kirkas rantajää houkutteli aluksi pojannassikat kalastushommiin, kolkalle! Voi olla nuoremmille vähemmän tunnettu kalansaalistuskeino. Kirkkaan rantajään läpi näkyi matalassa vedessä usein paikoillaan jököttäviä kaloja. Niinpä pyyntivälineeksi otettiin kirves, hiivittiin jäällä ja kalan tullessa hollille kolkattiin saalis kopsauttamalla reippaasti kirveen hamaralla kalan kohdalle. Kala kellahti kyljelleen; kirveellä reikä jäähän, rukkanen kädestä ja kala avannosta ylös! Sen pyytäjän riemun muistan vieläkin! Harvoin kaloja keitoksi tuli, mutta kissan evääksi aika usein. K un jää vahvistui piti päästä luistelemaan. Ei muuta kuin vanhemman Oskari-veljen opastuksella luistinten tekoon. Liiteristä koivuklapin neljännekset muotoiltiin kengän anturoihin sopivaksi alhaalta kapeneviksi kalikoiksi. Kalikan pohjaan sahattiin pitkittäissuuntaan halkio. Siihen kiinnitettiin metsätöissä katkenneen pokasahan terän pätkä. Paukuteltiin kalikalla piikkikärjet halkion pohjaan ja pyöristettiin vähän kärkeä. Kun vielä porattiin reiät kalikkaan sahan jännenarusta tehdyille kiinnitysnyöreille, olivat kiiturit valmiit. Monina syystalvina ja keväinäkin lumen sulettua ja yöpakkasten jäädytettyä retkiluisteltiin pitkät matkat kaverijoukossa. Ainoastaan Joukolla oli tehdastekoiset luistimet, merkki taisi olla ” Nurmis”, me muut painelimme Sandvikin sahalatien varassa! Löysin myöhemmin kotini vintiltä taotut luistimen terät. Olivatko isäni tai Heikki-setäni takomat, sitä en tiedä; molemmilta se olisi sujunut. Tein koivusta teriin kiinnitysvälineet. Luistelin syysjäillä niillä 17-vuotiaaksi ja joskus myöhemminkin. Ovat tallessa vieläkin. Nyt ei luistimilla pysyisi! Kun lunta kertyi luistelunhaitaksi, oli tiedossa toinen jääleikin muoto: Napakelkka pystytettiin rantaan. Jäähän reikä, siihen vankasta puunpätkästä pohjaan juntattu napa. Napaan laakeroitiin pitkä riuku vivuksi. Vivun latvaan kiinnitettiin itse tehty pieni kelkka. Tyvipää oli lyhyempi ja siitä työnnettiin kelkkaan vauhtia. Napakelkkailu oli joukkueurheilua: tarvittiin työntäjäksi vivun päähän ainakin kaksi lasta, jotta kelkassa istuvalla riitti vauhtia. Parhaan lapsuudenkaverini, naapurini sepän Einon lisäksi mukana muistelen olleen ainakin joskus Einon siskon Helvin, Männikön Martin, Riihimäen Elvin sekä Joukon ja Hetan Inkalasta. Taisivat posket olla punaisina ja vauhdin hurma mielessä, kun kukin vuorollaan kelkassa ympyrää viilettivät. Muistaakseni ainakin kolmena vuotena lapsuusaikanani ”jääkaruselli” pyöri Mustanniemen rannassa. S emmoista oli silloin, mutta nyt on kaikki paljon paremmin. Sekä liikuntaettä myös opiskelumahdollisuudet ovat mainiot ainakin edellä kuvattuun aikaan verrattuna ja hyvä niin! Kyllä silloinkin oli mielestäni mukava aika elää lapsuutta! Lassi Jämsén etäalavekylläine Jääkeleillä Lemmenranta murron kohteena Harmaalanrannalla on murtauduttu Koliman rannalla sijaitsevaan Palvelualan ammattiliiton työntekijöiden vapaa-ajanasuntoon Lemmenrantaan. Taloon oli päästy sisälle rikkomalla ulko-ovi. Murtautujat veivät mukanaan kohtalaisen uuden taulutelevision. Murtautujat ovat satuttaneet itsensä rikottuun ikkunalasiin, joten poliisilla on tekijästä jälkiä. Rikos tehtiin todennäköisesti toissa viikonloppuna.
3. helmikuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 5 Lavis yhdistää musiikin ja hikiliikunnan HEIKKI JÄMSÉN Kouvolalaisen liikunnanohjaajan Sirkku Pusan kehittämällä lavatanssijumpalla eli laviksella kesti kaksi vuotta rantautua Pihtiputaalle. Laviksella on tarkoitus valloittaa nopeassa tahdissa koko maa. Ryhmäliikunnan tarpeisiin kehitetyssä liikuntamuodossa tanssitaan ilman paria lavatansseista tutuilla askelilla. Lavatanssijumppa yhdistää kaksi tavoitetta: tanssin opettelun ja tehokkaan jumpan. Lavista tanssitaan yksin, joten osallistujien ei tarvitse pelätä mustia varpaankynsiä. Tahdittajana oli Muurasjärvellä kotimainen tanssimusiikki. Lavista voi ”mennä” mm. valssin, jenkan, humpan, foxtrotin, rockin, jiven, cha-chan ja samban tahtiin. Seitsemän naista ilmaantui Muurasjärven koulun saliin sieviläisen tanssikouluttajan Jukka Suorsan oppiin ja huomasi pian, että kyseessä on mitä mainioin kuntoilulaji. — Aika kauhealta tuntuu, mutta tämä tekee hyvää, kaksi tuntia lähes tauotta tanssikuvioita vuoroin opetellut ja vuoroin musiikin tahtiin sovittanut Pirkko Pesonen totesi hengästyneenä. Pirkko tanhuaa, käy senioritansseissa ja lavoilla. — Tanssi on paras liikuntamuoto. Se on kertakaikkiaan niin hauskaa. Naisia laviksen saloihin kouluttanut Jukka Suorsa on Pirkko Pesosen kanssa samaa mieltä tanssista oivallisena jumppana. — Kahden tunnin lavatanssijumppa käy täysin aerobic-liikunnasta. Pitkän juoksulenkin saa tehdä, että pääsee samaan tehoon. — Lavikseen kuuluvat myös jalkaja käsiliikkeet, ja rytmi, joten ajatuksen täytyy olla koko ajan mukana. Lavatanssijumppa on siinä mielessä hyödyllinen ja monipuolinen liikuntamuoto, että tässä kehittyvät kunnon lisäksi koordinaatiokyky, tasapaino ja rytmitaju. Tanssi pitää hyvässä kunnossa Tanssia neljätoistavuotiaasta monessa muodossa harrastanut Jukka Suorsa on hyvä esimerkki siitä, miten tanssi pitää miehenkin kunnossa. Ikää Pihtiputaalle rakentavalla sieviläisellä on 60 vuotta, pituutta 174 ssenttiä ja painoa 63 kiloa. — Painoa ei vain tule lisää. Voihan siinä olla geenneistäkin kyse, mutta yksi tekijä on varmasti tanssi. — Tanssi kuluttaa energiaa. Dieettejä en tarvitse. Pikemminkin pitää syödä lujasti, että jaksaa. Jukka Suorsalla on kokemusta myös kilpatanssista. Huipulla laji on rankka ja loukkaantumisriskit isot. Toisin kuin laviksessa. — Lavis on rakennettu niin, ettei siinä matkita kilpatanssikuvioita, vaan liikutaan lavatanssia mukaellen. Suunnittelussa on otettu harrastajien lähtötaso huomioon. G LASSAFETYX Lasit ja lasitukset • tavalliset float-lasit • lämpölasit • lankalasit • laminoidut lasit • peilit • pleksit “Se Putaan lasimies” p. 044-344 8922 optikko | silmälääkäri | silmäsairaala Varaa aika optikolle tai silmälääkärille l silmaasema.fi l 010 190 200 (mpm/pvm) Linssiedun arvo on 19 €–509 €. Ilmainen näöntutkimus (arvo 35 €) ei koske piilolinssinäöntutkimusta. Edut voimassa 28.3.2016 asti ja koskee vain uusia tilauksia. Yksitehosilmälasien reunahiontamaksu 80 € ja monitehosilmälasien 90 €. Ei muita alennuksia. TOINEN LINSSI O € Etu koskee kaikkia linssejä, kun ostat silmälasit tai aurinkolasit voimakkuuksilla. Nyt kannattaa valita vain parasta, etusi on jopa 544 €! Optikon yksilöllinen näöntutkimus on nyt KAIKILLE ILMAINEN! *Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6 snt/min tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min PIHTIPUDAS Asematie 14 020 712 2257* Helluntaiseurakunta saa vieraita Ukrainasta Ukrainalainen pastori Aleksandr Pavenko vierailee vaimonsa Elisabetin kanssa Pihtiputaan helluntaiseurakunnan tilaisuudessa perjantaina kello 19. Mukana ovat myös lähetysjärjestö Avainmediasta Niilo Närhi ja Heikki Jäntti, joka toimii tulkkina. Aleksandr Pavenko toimii Slavjanskin helluntaiseurakunnan pastorina. Kaupunki sijaitsee ItäUkrainassa Donetskin läänissä, josta osa on irronnut muusta Ukrainasta käynnissä olevassa sisällissodassa. Sota ja aseet tuovat tuhoa myös sivullisille. Vuoden 2014 kesäkuussa sotilaat tunkeutuivat ehtoolliskokouksen jälkeen seurakunnan tiloihin ja pidättivät Pavenkojen pojat Ruubenin ja Albertin sekä seurakunnan kaksi diakonia syyttäen heitä vastapuolen tukemisesta. Pidätettyjen perheet odottivat huolestuneina yli kuukauden neljän pidätetyn vapauttamista. Tosiasiassa, joka selvisi myöhemmin, heitä kuulusteltiin ja piestiin samana päivänä, heitettiin yöksi kellariin ja surmattiin seuraavana aamuna. Teon jälkiä peiteltiin, jottei asian oikea laita tulisi selville. Salibandykaukalo ja frisbeegolf liikuntatekoja Kuntien vuoden liikuntateot palkittiin Keski-Suomen Liikunta ry:n Keski-Suomen Urheilugaalassa Jyväskylän Paviljongissa. Pihtiputaalla palkituksi tuli Lions Club Pihtipudas salibandykaukalon hankinnasta Pihtipudassaliin osana LC Pihtiputaan 60-vuotisjuhlavuotta. Kinnulan vuoden liikuntateko oli frisbeegolfradan uusiminen. Kinnulalaiset ovat omatoimisesti kunnostaneet Kinnulan frisbeegolf-radan 18-väyläiseksi. Rata ja ratakartat ovat loistavat ja kunnostuksen jälkeen kiekot ovat liidelleet erittäin aktiivisesti ulkoilualueen maastossa. Henna Pirttimäki, Pirkko Pesonen, Tuula Jaiteh ja Pirjo Paananen tiesivät kahden tunnin harjoitussession jälkeen tanssineensa. — Mutta kyllä tekee hyvää, Pirkko Pesonen vakuutti. PIHTIPUDAS, ARK. 9–18, LA 9-16, p. 044 785 2737 KLIKKAA HYVIIN TARJOUKSIIMME OSOITTEESSA www.alemakasiini.fi Tarjoukset voimassa KE–TI 3.–9.2. niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää 2 99 norm. 3,49 4 95 4 50 MUSTA MULTA 12 L (0,25/L) LUONNONRAVINNENESTE 600 ml (8,25/l) LUONNONRAVINNEPUIKKO 60 kpl (0,08/kpl) 1 99 YHTEISHINTAAN KATUHARJA + PUUVARSI KEVÄTUUTTA NOVITALTA! 1 95 ERÄ LUKULASEJA 8 95 Möllerin Tupla 150 kpl (0,06/kpl) 6 50 5 95 Miesten TRIKOOPAITA raita S-XXL Miesten TRIKOOPAITA S-XXL Miesten PITKIKSET S-XXL Stiga Foamboard Snowrocket Stiga Snow Kick LUMIPOTKULAUTA 25 00 norm. 37,50 SÄÄSTÄ 12,50 LASKIAISMÄKEEN! 5 95 norm. 11,95 Snowy LIUKURI SÄÄSTÄ 50%! 4 99 2 PL OMO tai BIO LUVIL 1 L (2,50/L) 17 90 norm. 22,65 10 95 11 95 Miesten ALUSHOUSUT 2 kpl/pkt S-XXL
6 3. helmikuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT Lukion tytöille jo kuudes KLL-kulta JUHA KIVINEN Pihtiputaan lukion lentopallolinjan mitaliputki Koululiikuntaliiton lentopallomestaruuskisoissa on lähes katkeamaton vuodesta 2002 asti. Pihtiputaan lukion tytöt voittivat viime viikon tiistaina jo kuudennen KLL:n Suomen mestaruuden Pasilan urheilutalolla Helsingissä. Edelliset Pihtiputaan lukion tyttöjen Suomen mestaruudet tulivat vuosina 2002, 2005, 2007, 2008 ja 2014. Pihtiputaan lukio kaatoi kolmen joukkueen lopputurnauksessa Nurmon lukion 2-0 (25-19, 25-21) sekä helsinkiläisen Mäkelänrinteen lukion 2-0 (25-18, 2522). KLL:n mestaruudesta lähti syksyllä kilpailemaan seitsemäntoista lukiota. Mitaliputken jatkuminen sai lukion lentopallolinjan päävalmentajan Olli Nenosen hyvälle mielelle. — Kyllä tässä taas tuli osoitettua, että pienellä paikkakunnallakin voidaan menestyä. Jyvällä ollaan ja tiettyjä asioita ollaan tehty oikein. Viimevuotinen Euralle hävitty hopea harmitti, vaikka Eura oli toki silloin parempi, Nenonen muisteli. Nenonen ei osannut ennen finaalia oikein arvioida, missä hänen joukkueensa menee, vaikka laatu olikin tiedossa, olihan joukkueessa jälleen myös Plokin liigajoukkueen pelaajia. Toisaalta Nurmolla ja Mäkelänrinteellä oli useita ykkössarjan kärkijoukkueiden Nurmon Jymyn ja Helsinkin Volleyn tyttöjä. Mäkelänrinnettä olikin pelätty, koska se voitti aluefinaalissa vahvan Euran joukkueen. Pihtipudas osoitti olevansa mestaruuden arvoinen turnauksen päätöspelissä Mäkelänrinnettä vastaan. Pihtipudas oli toisessa erässä 6-14 -tappioasemassa, kun Olli Nenonen otti aikalisän ja sai lietsottua tytöt hurmokseen, jolla noustiin helsinkiläisten rinnalle tilanteeseen 17-17 sekä siitä vielä ohi ja Suomen mestaruuteen. Suomen mestarit vasemmalta edestä: Miina Korhonen, Emma Jauhiainen, Hanna Paananen, Mari Kahilainen, Jonna Teittinen ja Anniina Matalamäki. Takaa vasemmalta: Iida Etelä, Siiri Huntus, EevaMaria Koskinen, Lily Trei, Juulia Kainulainen ja Emilia Valkeejärvi. Kuva: Jani Kangasniemi/ KLL Facebook-keskustelun laineet löivät valtuustoon Päättäjiä pyydettiin olemaan mollaamatta kuntaa kunnan ylläpitämässä Pihtipudas-ryhmässä JUHA KIVINEN Etukäteen pikaiselta rutiiniistunnolta vaikuttaneesta Pihtiputaan kunnanvaltuuston kokouksesta tulikin hyvänmittainen ilta, kun valtuustossa ruvettiin keskustelemaan kunnan päättäjien nettikäyttäytymisestä. Kokousta johtanut valtuuston toinen varapuheenjohtaja Lauri Mielityinen (kesk) sekä kunnanjohtaja Ari Kinnunen toivoivat kokouksen lopuksi muiden asioiden pykälässä, että päättäjät olisivat varovaisia kommenteissaan Facebookin Pihtipudas-ryhmässä. Tarkempaa seulaa sanomisiin pyydettiin sen vuoksi, että kunta toimii toista vuotta Pihtipudas-ryhmän ylläpitäjänä. Kunta maksaa Kotiseudun Sanomille korvausta ryhmän keskustelujen valvonnasta. Tiaisen ketjut huolenaiheena Kunnan johdossa huolestuttiin perussuomalaisten kunnanvaltuutetun Marko Tiaisen avaamista keskusteluketjuista Pihtipudasryhmässä. Marko Tiainen halusi tietää ryhmän jäsenten mielipiteitä Rupon teollisuusalueen tonttikaupasta, joka oli tulossa valtuuston listalle. Tiainen oli itse kauppaa vastaan. Hän oli esittänyt kunnanhallituksessa asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Toisessa ketjussa Tiainen ihmetteli rakeistetun tuhkan käyttöä Niemenharjun matkailualueen meluvallin rakentamisessa. Kunnan yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Kahilainen oli pyydetty kokoukseen esittelemään meluvallia, jotta asia tulisi selväksi. Ari Kahilainen kertoi, ettei meluvallin rakennusmateriaalista ole vielä päätetty mitään. Se selviää vasta, kun rakentajat on kilpailutettu ja tekninen lautakunta valinnut vallin rakentajan. Koko valli voidaan rakentaa moreenista ja hiekasta tai sitten tuhkaa sijoitetaan vallin sisään keventämään sitä, jotta valli ei vajoaisi pehmeään maahan. Ari Kinnunen arveli, että netissä asiasta huolestuneet vetivät liian hätäisiä johtopäätöksiä Kotiseudun Sanomissa olleesta ilmoituksesta. Siinä kunta vasta varautui mahdolliseen tuhkan käyttöön meluvallissa julkaisemalla kuulutuksen ympäristöluvan hakemisesta tuhkan käyttöä varten, kuten lain mukaan pitää tehdä. Pihtipudas-ryhmä kunnalle mainosta Lauri Mielityinen toivoi päättäjiltä, että ”emme olisi aloitteentekijöitä kunnan ylläpitämällä foorumilla emmekä mollaisi siellä yrittäjiä eikä päätöksentekoa”. Mielityisen mielestä Pihtipudasryhmän keskustelu karkasi käsistä ja meni provosoimiseksi. Hän huomautti, että viranhaltijoilta voi kysyä asioiden oikeaa laitaa epäselvissä tilanteissa. Ari Kinnunen sanoi, etteivät päättäjien keskustelut palvele tarkoitustaan Pihtipudas-ryhmässä, jos ne menevät kunnan mollaamiseksi ja siellä lauotaan puolitotuuksia. Kinnunen korosti, ettei kyse ole sananvapauden kahlitsemisesta, vaan päättäjille osoitetusta toiveesta toimia hillitymmin ryhmässä, jota kunta ylläpitää osittain mainostusja markkinointimielessä. Marko Tiainen ihmetteli, miksi valtuusto lyö häneltä läppäriä kiinni. Tiainen sanoi, että hänestä sosiaalinen media on hyvä, kun siellä voi ottaa kantaa asioihin. Marko Tiaisen ryhmätoveri Tuija Auhtola kertoi, ettei hän kirjoita kunnan asioista Pihtipudas-ryhmään. — Se ei ole oikea paikka ottaa kantaa, Auhtola sanoi. Seppo Kahilainen (sit) arvioi, että netin käyttörajoituksissa joudutaan pian heikoille jäille. — Yleisö osaa kyllä seuloa kirjoituksista toistuvat ylilyönnit. Ne kääntyvät ennen pitkää kirjoittajaansa vastaan, Kahilainen arvioi. Myöhemmin samana iltana Marko Tiainen ilmoitti Facebookissa poistaneensa kiistellyt ketjut ja kirjoittavansa jatkossa kunnan asioista vain omalle seinälleen eikä Pihtipudas-ryhmään. Kunnanvaltuusto hyväksyi kaupan, jossa kunta ostaa Keski-Suomen Kuljetus Oy:ltä Rupon teollisuusalueella sijaitsevan 5 777 neliömetrin tilan sekä tontille vedetyt vesi-, viemärija sähköliittymät 98 209 eurolla. Valtuusto vuokrasi tontin edelleen 410 euron kuukausivuokralla pihtiputaalaiselle Konehuolto Pasanen Oy:lle, joka on rakentamassa sille Ponssen merkkikorjaamoa. Marko Tiainen (ps) uudisti valtuustossa kunnanhallituksessa tekemänsä esityksen, jonka mukaan Keski-Suomen Kuljetuksen kanssa tehtävä kauppa palautetaan valmisteluun. Muut valtuutetut eivät kannattaneet Tiaisen esitystä. Tiainen perusteli esitystään sillä, että muita maanrakennusalan yrittäjiä syrjitään, kun tontin myyjänä toimiva Keski-Suomen Kuljetus tekee tontin maanrakennuksen Konehuolto Pasasen tarpeita varten. Tiaisen mielestä tontin maanrakennus on kilpailutettava. Kunnanjohtaja Ari Kinnunen huomautti, ettei maanrakennusta voi kilpailuttaa, koska Keski-Suomen Kuljetus on jo rakentanut tontin valmiiksi 60-70-prosenttisesti. Siksi yrityksen on järkevintä saattaa maanrakennustyöt loppuun asti. Keski-Suomen Kuljetus oli ehtinyt vedättää vesi-, viemärija sähköliittymät Pihtiputaalle Ponssen merkkikorjaamo Kunnan ostama, kiistelyä aiheuttanut tontti Rupon teollisuusalueella sijaitsee toissa vuonna rakennetun rekkaparkin vieressä Katajaharjuntiellä. Tontilla on jo valmiina vesi-, viemärija sähköliittymät, jotka kunta myy Konehuolto Pasaselle hieman yli 4 000 eurolla. Yhteisvastuukeräys alkaa ensi sunnuntaina. Yhteisvastuu 2016 torjuu nuorten syrjäytymistä Suomessa ja Ugandassa. Suomessa yhteisvastuuvaroin tuetaan nuorten elämänhallintataitojen kehittymistä ja osallisuutta partiotoiminnan avulla. Syrjäytymisvaarassa olevia nuoria etsitään ja ohjataan partion pariin muun muassa tukemalla köyhistä perheistä tulevien nuorten partioharrastusta. Keräysvaroin tuetaan myös Sisupartiotoimintaa, jossa mukana olevat lapset ja nuoret ovat pääosin aisti-, liikuntaja kehitysvammaisia. Avun vie perille Suomen Partiolaiset. Ugandassa Yhteisvastuu tukee nuorten ammattikoulutusta ja toimeentuloa. Länsi-Ugandaan, Rwamwanjan pakolaisleirille, on rakenteilla ammattikoulu, johon valitaan opiskelijoiksi kaikkein heikoimmassa asemassa olevia pakolaisja ugandalaisnuoria. Koulussa voi opiskella mekaniikkaa sekä rakennus-, hotellija maatalousalaa. Koulutukseen sisältyy työharjoittelu, jossa nuoret saatetaan yhteen tulevien työnantajiensa kanssa. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu. Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia ohjataan kansainväliseen diakoniaan Kirkon Ulkomaanavun kautta, 20 prosenttia kotimaiseen erityiskohteeseen ja 20 prosenttia seurakuntien ja kirkon tekemään avustustyöhön. Pihtiputaan seurakunnassa yhteisvastuukeräys aloitetaan messulla sunnuntaina kello 10, jonka jälkeen järjestetään Yhteisvastuulounas ja Yhteisvastuun informaatiotilaisuus Sallilassa. Myynnissä on Yhteisvastuutuotteita ja arpoja. Lauantaina 20. helmikuuta rippikoululaiset osallistuvat jälleen listakeräykseen. Muista asiaan liittyvistä lisätiedoista ja tapahtumista tiedotetaan myöhemmin Pihtiputaan kirkollisissa tiedoissa. Yhteisvastuukeräys alkaa sunnuntaina
3. helmikuuta 2016 7 KOTISEUDUN SANOMAT Lukion tytöille jo kuudes KLL-kulta Suomen mestarit vasemmalta edestä: Miina Korhonen, Emma Jauhiainen, Hanna Paananen, Mari Kahilainen, Jonna Teittinen ja Anniina Matalamäki. Takaa vasemmalta: Iida Etelä, Siiri Huntus, EevaMaria Koskinen, Lily Trei, Juulia Kainulainen ja Emilia Valkeejärvi. Kuva: Jani Kangasniemi/ KLL aikoinaan kunnalta ostamalleen tontille, koska yhtiö aikoi rakentaa siihen toimistorakennuksen. Sille ei ole kuitenkaan enää tarvetta, joten Keski-Suomen Kuljetus halusi myydä tontin takaisin kunnalle. Ari Kinnunen kertoi, että Konehuolto Pasasen kanssa oli ollut puhetta myös kunnan tyhjistä tonteista Arvolan teollisuusalueella ja Autopelti Häkkisen toisella puolella Rupon alueella, mutta yrittäjä sekä Ponssen edustajat olivat pitäneet Keski-Suomen Kuljetuksen tonttia näkyvimpänä. Pihtipudas-ryhmässä oli kauhisteltu kauppahintaa verrattuna pikkusummaan, jolla kunta aikoinaan myi tontin Keski-Suomen Kuljetukselle. Talousjohtaja Ari-Jukka Käsmä huomautti, että tontin ostosta aiheutuvat kustannukset on otettu perusteiksi Konehuolto Pasasen vuokralle. Ari Kinnunen arvioi, että uuden tontin perustamiseen menisi suunnilleen saman verran rahaa kuin Keski-Suomen Kuljetuksen tonttiin. Tien jatkamiseen Rupon tyhjälle tontille uppoaisi jo liki 80 000 euroa. Seppo Kahilainen (sit) myönsi, että kauppa vaikutti paperilla ensilukeman perusteella pahemmalta kuin mitä se oli lisäselvitysten kuulemisen jälkeen. Kahilainen toivoi, että vastaavanlaisissa tapauksissa esityslistan asioiden sisällöstä olisi hyvä saada enemmän tiedotusta etukäteen, jotta ihmiset eivät suotta säikähtäisi. Kunnan ostama, kiistelyä aiheuttanut tontti Rupon teollisuusalueella sijaitsee toissa vuonna rakennetun rekkaparkin vieressä Katajaharjuntiellä. Tontilla on jo valmiina vesi-, viemärija sähköliittymät, jotka kunta myy Konehuolto Pasaselle hieman yli 4 000 eurolla. Sukkulamadon näköinen, 300 metriä pitkä meluvalli rakennetaan Niemenharjun matkailualueen suojaksi mainostaulun taakse Lylylammen ja Nelostien väliin. Facebookin Pihtipudas-ryhmän alkuperäinen ylläpitäjä Ari Saastamoinen iloitsi siitä, että ryhmässä on jo yli 2 500 jäsentä. Ystävyysturnaus loi kiekkohuumaa Tällä kertaa ei edes säiden haltija voinut estää Pudiksen kotiottelun toteutumista, kun ystävyysottelussa kohtasivat Kinnulan MJK:n ja Pihtiputaan Pudiksen kiekkojunnut Pihtiputaan kaukalossa. Aiempina vuosina oikukkaat säät ovat siirtäneet kotiottelut lähiseudun jäähalleihin ja lähellä se oli tälläkin kertaa. Edellisen viikon paukkupakkaset vaihtuivat turnauspäivän vesisateeseen, mutta tiistaiiltana kaukalossa oli kuitenkin täysi meno päällä. Vuonna 2007 syntyneet ja nuoremmat pelasivat ensimmäisen ottelun, jossa nuorimmat olivat viisivuotiaita. Pikkujunnut väänsivät isompien lailla ja touhua riitti, vaikka aina ei ollut edes tietoa, missä kiekko liikkui. Pihtipudas sai junailtua sen verran monta onnistunutta hyökkäystä, että lopputulos kirjattiin kotijoukkueelle 4-1. Parhaina palkittiin Kinnulan joukkueesta Alma Syrjä ja Pyry Leppänen, Pihtiputaan joukkueesta Miika Marjoniemi ja Rosa Siekkinen. Toisessa ottelussa kohtasivat vuosina 2003-2006 syntyneet, ja meno kiihtyi jo uudelle tasolle. Pelaajien otteista näki, että jääkiekkoa on harrastettu muutenkin kuin penkkiurheilijana. Säännölliset harjoitukset näkyivät joukkueiden otteista. Pelissä oli syöttelyä, uhrautuvaa puolustamista ja hienoja hyökkäyskuvioita. Peli oli vauhdikasta mutta siistiä, ystävyysottelua parhaimmillaan. Isännät olivat kuitenkin isäntiä tässäkin pelissä. Painostus näkyi myös lopputuloksessa, sillä Pihtipudas voitti 7-1. Maalivahdit olivat huippuvireessä ja ilman Kinnulan maalivahdin varmoja otteita olisivat lukemat olleet vieläkin isommat. Parhaina palkittiin Pihtiputaan joukkueesta Otto Aho ja Kinnulan joukkueesta Konsta Lindholm. Turnauksen huipennus nähtiin kolmannessa ottelussa jossa kohtasivat yläasteikäiset nuoret, vuosina 2000-2002 syntyneet. Pelin kulku oli selvä alusta alkaen, voittoa tavoiteltiin kaikilla sallituilla keinoilla. Valitettavasti se johti myös pariin loukkaantumiseen. Ottelussa nähtiin jo huikeita yksilösuorituksia, useita läpiajoja ja molemmilta maalivahdeilta huipputorjuntoja. Välillä jo näytti että Kinnula vie viimeisen ottelun. Peliaika päättyi tasatilanteessa ja tarvittiin jatkoaika. Jo muutaman vaihdon jälkeen Heikki Marin pisti kiekon verkkoon ja Pihtipudas vei tämänkin ottelun voiton lukemin 7-6. Parhaina pelaajina palkittiin Kinnulasta Kim Tarvainen ja Pihtiputaalta Eero Laahanen. Turnaus oli hienosti järjestetty. Kaukalolla oli suuren urheilujuhlan tunnelmaa ja yleisöä oli parhaimmillaan toistasataa. Tuomareina toimivat Jani Haaranen, Lauri Kananen ja Joel Hakkarainen. Kenttämestari Markku Kanasen työporukan työ kantoi kauniin hedelmän. Ja olihan alueella myös lätkäkokkien pitämä kunnon kioski. Kaikesta aisti, että koko perheen tapahtumia tarvitaan. Seuraava tapahtuma onkin jo parin viikon kuluttua, kun MJK järjestää vastaavan turnauksen kotijäällään tiistaina 16.2. Hannu Aho Pudis sai Pihtiputaan kaukalolle vieraakseen Muholan Jalkapallokerhon lätkäjunnuja.
8 KOTISEUDUN SANOMAT 3. helmikuuta 2016 FYSIKAALINEN HOITOLAITOS PIHTIPUTAAN FYSIOTERAPIA • Fysik.hoidot • Lääkinnälliset tuet • Puh. 014-562 196 • Hieronta • Kotikäynnit • Lääk.voim. Keijo Paavola Ajanvaraus ma-to 9-15 040-716 5841 /Anne Korpela RISTO LAITILAN VASTAANOTTO MA-TO Asematie 5 Pihtipudas Rakkaamme Liisa HARJUNEN o.s. Karttunen s. 21. 9. 1926 Pihtipudas k. 10. 1. 2016 Jyväskylä Kun pitkän elämän elää saa, voi rauhassa uneen nukahtaa. Kun kaikki on valmista, tehty työ, on edessä rauhaisa yö. Kiittäen ja kaivaten Terttu perh. Markku perh. Mikko perh. sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu saattoväen läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitos Pihtiputaan kotihoidon henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta. VANHENEN ILMAN JUHLIA, ei muistamisia. Aino Kinnunen Isokangas Lomamatkan aikaerosta toipumiseen menee niin kauan, ETTEN JAKSA JUHLIA. Tuomo Siekkinen LÄMMIN KIITOS Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Jouko Kautiaisen muistoa ja otitte osaa suruumme. Kiitos myös kaikille Joukon hoitoon osallistuneille. Omaiset Seurakunnan kotisivut: www. pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4. Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9–12, toimistosihteeri Armi Siekkinen 014-579 1121. Virastopappi 014-562 622. Kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Erkki Lavanti 0400-931 986, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088, kanttori Liina Lill 040-520 3388. Taloustoimisto ma-pe klo 9–12, talouspäällikkö Anna-Maija Ojala puh. 014-579 1131. Fax 014-562 631. Diakoniatoimisto ti klo 9–11, Merja Koskela 040-765 2453. Nuorisotoimisto: Nuorisotyönohjaaja Tauno Mattola 0400-940 632, nuorisotyönohjaaja Päivi Kananen 040-524 6664. Päiväkerho: Katja Montonen 040841 5626. Seurakuntamestari: Mirjami Huttunen 0400-915 398. Vapaapäivät ma ja ti. Pihtiputaan seurakunta Seurakunnan kotisivut: www. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma-pe klo 9–12, talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040-669 1996, kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524. Diakoniatoimisto ti klo 10-12, diakoniatyöntekijä Jutta Hiltunen 040352 7757. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124. Kinnulan seurakunta Pihtiputaan helluntaiseurakunta Seurakunnan kotisivut: www. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi Sunnuntaiksi Runebergin päiväksi Varmaan joku muukin minun laillani on miettinyt, mistä helmikuu on saanut nimensä. Varmaankin siitä, kun huomaamme, kuinka valon voima kevääseen käydessämme lisääntyy. Valo luo hohdettaan valkoisille hangille ja saa hangen pinnan ikään kuin säkenöimään hohtavina helminä. ”Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun hanki on hohtava alla”, laulaa runoilijakin. Helmikuulle ajoittuu monia merkkipäiviä, myös ylihuomenna vietettävä kansallisrunoilijamme Runebergin päivä. Runebergistä sanotaan, että hän oli uskonnolliselta näkemykseltään panteisti eli hän koki jumaluutta kaikessa kauniissa, etenkin luonnossa ja sen ihmeissä, tähtitaivasta katsellessaan, veden äärellä ja varmaan myös helmikuun hohtavia hankia hiihdellessään. Mutta kyllä hän koki toki omakseen myös Jumalan Sanan tärkeyden ja sen iäiset totuudet. Runeberg oli erittäin tuottelias virsirunoilija. Tunnetuimpia hänen sepittämistään virsistä lienevät isänmaan virsi ”Sun kätes Herra voimakkaan...”(577), lasten virsi: ”Mä silmät luon ylös taivaaseen...”(490) ja ”On aarre meillä verraton...”(183). Siinähän on tuo kesäiseen luontoon liittyvä säkeistökin: ”Kun vesilintu lahdella, käy alle veden pinnan ja huudottuaan sulkansa taas nostaa puhtaan rinnan...” . Aarteella tuossa virressään Runeberg tarkoittaa Jumalan Sanan aarretta. Tämä aarre meillä on omanamme silloin, kun annamme sen ohjeiden olla opastamassa elämämme kulkua. Jumalan Sanan neuvot ja ohjeet eivät ole milloinkaan ohjaamassa harhaan. Jumalan Sana on antanut voimaa ja rohkeutta polvesta polveen, etenkin vaikeina koettelemusten aikoina. ”On Sanan alku perusta Luojassa ikuisessa.” Nauttikaamme täysin siemauksin tästä vuodenajastamme, nauttikaamme siitä Jumalan luomina ja lunastamina ihmisinä tuntien elämän iloa, jota niin runsain määrin on ympärilläämme. Älkäämme unohtako, että hohtavat helmikuun hanget ja talvinen luonto eivät ole itsestään selvyys, vaan ne ovat lahjaa Luojaltamme, taivaalliselta Isältämme, joita lahjojaan hän lapsilleen niin runsain määrin tahtoo jakaa. Oi kiitos lahjoista, joita suot, niin paljon hyvyyttä riittää. Ja aina iloa uutta luot. En osaa kaikesta kiittää. Mä taimi olen sun tarhassas, ja varten taivasta luotu. Sun armollisehen huomahas, jo syntymästäni suotu. (Vk. 490:3,4) Talviterveisin Matti Vuohtoniemi ILTATILAISUUS Pihtiputaan helluntaisrk:ssa pe 5.2. klo 19. Vierailijoina kaksi poikaansa marttyyrikuoleman kautta menettänyt Pavenkon pariskunta Ukrainasta. Mukana myös Niilo Närhi ja Heikki Jäntti (tulkki) lähetysjärjestö Avainmediasta. Tervetuloa! Pe 5.2. klo 19 iltatilaisuus, jossa vieraina ukrainalaiset pastori Aleksandr Pavenko ja hänen vaimonsa Elisabet sekä lähetysjärjestö Avainmedian edustajat. Uhri rakkaudenlahjaksi Pavenkojen seurakunnalle. Su 7.2. klo 11 ehtoolliskokous. Ti 9.2. klo 18.30 rukouksen ja yhteyden ilta. Keskustelupuhelin 040549 7683. Rukoushuoneen vuokraus 040-842 4936. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10–16. Puh. 044509 0598. Rakkaamme Eija Annikki PERSSON o.s. Paananen s. 29. 11. 1950 Pihtipudas k. 14. 1. 2016 Viitasaari Eijaa muistaen siskot ja veljet perheineen sukulaiset ja ystävät Palvelukeskus Kasken asukkaat ja henkilökunta Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus. 1. Kor. 13 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kiitos osanotosta suruumme. Haudattu: Aulis Ensio Paananen 67 v. To 4.2. klo 12 varttuneidenkerho r.y:llä ja klo 13.30 hartaus Eevakodissa. Su 7.2. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, lähetyksen kirkkokahvit ja Yhteisvastuukeräyksen aloitus, tule varaamaan oma keräyslistasi ja -alueesi, diakonian tukiryhmän kokous infon jälkeen, klo 18.30 seurat r.y:llä. Ma 8.2. klo 16 runopiiri seurakuntakodissa. Ti 9.2. ei ruoanjakoa eikä diakoniapäivystystä, klo 19 kirkkovaltuuston kokous seurakuntakodissa. Ke 10.2. klo 12 seurakuntakerho seurakuntakodissa. Kinkerit: to 11.2. klo 19 Niemenkylä, Janne ja Teija Hännisellä, Tuikantie 4. To 25.2. Hiilinki, Markku ja Kaija Pekkarisella, Lehtoniementie 25. To 7.4. Jääjoki, Mikko ja Leena Kinnusella, Vihtasentie 71. To 21.4. Urpila, Esko ja Margit Turpeisella, Tulisaarentie 27. To 28.4. Kirkonkylä, seurakuntakodissa. To 19.5. Muholan monitoimitalossa. Läksy: Hepr.1., Uskontunnustuksen 1. uskonkohta, virsi 726, kolehti Yhteisvastuulle. Kuollut: Eija Annikki Persson 65 v. ja Antti Reijo Hämäläinen 85 v. Jumalanpalvelukset Su 7.2. klo 10 messu pääkirkossa. A. Huuskonen, L. Lill. Lapsikuoro. Messun jälkeen yv-lounas ja yv-info Sallilassa (kts erill. ilmoitus). Erityiset tilaisuudet Ti 16.2. klo 18 virsilauluilta Sallilassa. Eri ryhmien toimintaa To 4.2. klo 16.30 kirkkokuoron harjoitukset Sallilassa. Ti 9.2. klo 12 touhupiiri Sallilassa. Klo 17 kirkkovaltuuston kokous Sallilassa. Ke 10.2. klo 12.30 hartaushetki Sopukassa. Klo 13.15 hartaushetki Kaskessa. Seurat Su 7.2. klo 12 seurat Rukoushuoneella, Kirkkotie 10. Klo 12.30 seurat (ry) Sopukassa. Klo 13 seurat Rauhanyhdistyksellä, Reisjärventie 420. Päiväkerho Päiväkerhot jatkuvat normaalin viikko-ohjelman mukaisesti. Ke 3.2. klo 10 Muskari Sallilassa. Ke 10.2. klo 9.30 perhekerho Sallilan alakerrassa. La 13.2. kummitapahtuma, muistathan ilmoittaa osallistujamäärän viimeisYhteisvastuun starttipäivä su 7.2. Aloitamme messulla klo 10, jonka jälkeen yhteisvastuulounas Sallilassa. Tarjolla hernekeittoa ja pannarikahvit, hinta 8 €. Jos keittoa jää, voit ostaa kotiin. Arpajaiset ja yhteisvastuutuotteita myynnissä. Tervetuloa! tään perjantaina 5.2. päiväkerhoihin. Pyhäkoulu ja varhaisnuoret Ke 3.2. klo 16.30 pelikerho seurakuntakeskuksen nuorisotilassa. To 4.2. klo 15.15 sählykerho 5-6.-luokkalaisille Pihtipudas-salissa. Klo 15.30 lapsikuoron harjoitukset Sallilassa. Klo 16.15 sählykerho 2-4.-luokkalaisille Pihtipudas-salissa. Ti 9.2. klo 16.00 kokkikerho seurakuntakeskuksen nuorisotilassa. Klo 18.00 rckerho seurakuntakeskuksen nuorisotilassa. Varhaisnuorten talvileiri koulujen talvilomaviikolla 29.2.–2.3. Tahkoniemen leirikeskuksessa. Leiri tarkoitettu 9-13 vuotiaille tytöille ja pojille, hinta 30 euroa. Sitovat ilmoittautumiset Tanelle 0400 940 632 viimeistään 15.2. mennessä. Nuoret Ke 3.2. klo 18 ensimmäisen rippikoululeirin ja muualla rippikoulunsa käyvien kokoontuminen seurakuntakeskuksen nuorisotilassa. Lisätiedot tarvittaessa Tanelta 0400 940 632. Ke 10.2. klo 18 toisen rippikouluryhmän kokoontuminen seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa. Kunnan mielestä tuulivoimavalitus on aiheeton Pihtiputaan kunnan lausunnon mukaan Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaavasta tehty valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle pitäisi hylätä. Valituksen 54 allekirjoittajaa vaativat, että kunnanvaltuuston lokakuussa tekemä päätös kaavan hyväksymisestä on kumottava. Valittajat perustelevat vaatimustaan muun muassa sillä, että asian käsittelyssä on tapahtunut muotovirheitä ja että päätös perustuu virheellisiin tietoihin ja selvityksiin Samalla valittajat pyytävät, ettei tuulivoimapuiston rakentamista saa aloittaa ennen kuin valituksenalainen kaavapäätös on lainvoimainen. Kunnanhallituksen mielestä valitus ei anna aihetta kaavapäätöksen kumoamiseen.
3. helmikuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 9 Menoja ja tapahtumia Menot 1 x 170 • 1 x 120 • 1 x 200 muut voitot yht. väh. 1010 Pr. 59 Pelilippu 3,50 5 7 JUKOLAN BINGO JUKOLAN BINGO JÄTTI-SUPER 3. riviltä 1220,00 / ok TORSTAISIN klo 19 TORSTAISIN klo 19 Rientoja ja tilaisuuksia TUISKU Hiihtokoulu 6-14-vuotiaille tiistaisin klo 17.30 hiihtostadionilla. Huom! muuttunut aika. OP-Cupin kisailtoina ei hiihtokoulua. Yli 9-vuotiaiden urheilukoulu maanantaisin klo 16.30-18. Pelivuoro torstaisin klo 19.15-20.15. Molemmat Pihtipudas-salissa. Alle 9-v:n urheilukoulu tauolla. Jatkuu hiihtoloman jälkeen! Seuraa ilmoittelua paikallislehdestä ja Facebookista. Kuntonyrkkeily Tuiskun kuntosalilla keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 18. MURTO Hiihtoharjoitukset torstaisin klo 19-20 pururadalla/ punttisalilla. Naisten kuntosalivuoro maanantaisin klo 18.30-20 ja naisten pelailuilta (sählyä, sulkapalloa ym.) sunnuntaisin klo 18-19 liikuntasalissa. Piukat paikat -kuntojumppa torstaisin klo 19.1520 (21.4. asti). Tauko viikolla 9. Koko kevään hinta 45 euroa tai 4 euroa/ kerta. Ohjaajana Taru Lyytinen. Naisten kuntosalivuoro maanantaisin klo 18.30-20. Kuntosalin avaimen saa tarvittaessa Muurasmarketista. RYHTI Lasten liikuntakerho tiistaisin klo 17-18 Alvajärven maamiesseurantalolla. PLOKI Harjoitukset. E-nuoret (2005-2006 s.) tiistaisin klo 15.45-17.15 Pihtipudas-salissa. D-nuoret (2003-2004 s.) tiistaisin ja perjantaisin klo 15.45-17.15 Pihtipudassalissa. LIIGAPLOKI Fanimatka Mesto-peliin Tampereelle su 14.2. Lähtö Pihtiputaan Neste klo 10, Viitasaaren Neste klo 10.30. Ilm. Onnille 040-575 6397. Otamme edelleen vastaan huutokauppaja kirpPIHTIPUDAS Helmi-maaliskuussa Raija Herrasen taidenäyttely terveyskeskuksen taidenäyttelytiloissa. Ke 3.2. Lentopallon naisten mestaruusliigaa: LiigaPloki – LP Kangasala Pihtipudas-salissa klo 18.30. To 4.2. Turvallisesti teille -päivä Jukolassa klo 1215. Tietoa ajokorttiuudistuksesta, ennakoinnista, risteysajosta ym. Mukana Pihtiputaan autokoulu, poliisi sekä liikenneturvallisuustyöryhmän jäseniä. Kahvit! Pe 5.2. Jääkiekon talviklassikko Pihtipudas-Kinnula kirkonkylän kaukalolla klo 18.30. Su 7.2. Laskiaistapahtuma Elämäjärven Mäntypirtillä klo 12. Lasten hiihtokilpailut, haasteviesti, buffetti, arpoja. Tied. Kari Parkkonen 040-554 9007. Järj. Elämäjärven Kyläseura. Ti 9.2. Oppilaskonsertti Putaanvirran koululla klo 18. Järj. Viitasaaren alueen musiikkiopisto. Ti 9.2. Hiihdon OP-Cup II ja maakuntaviestikatsastus (P) Muurasjärven koululla klo 18.30. Järj. Murto. Ke 10.2. Pihtiputaan tapahtumia ideoiva yleisötilaisuus 3 kunnantalon valtuustosalissa klo 18. To 11.2. Puttaalaisten miesten ilta Rönnyllä Kahilaisen Sepon luona klo 18. Tuula Mäntylä: stressinhallinta, elämänilo, päihteet ja riippuvuudet. Pe 12.2. Ystävänpäivätanssit Jukolassa klo 12-15. Reijo Paanasen trio. Järj. Eläkeliitto ja Seniorityöryhmä. Vapaaehtoinen pääsymaksu, kahvio. Ti 16.2. Rillumarei-ilta Putaanvirran koulun salissa klo 18. Dokumentti ”Svengaten 50 -luvulle” (45 min). Reino Helismaa-konsertti (45 min). Keskustelua. Dokumentin kertojina mm. Kalervo Kärki, Irmeli Mäkelä, Erik Lindström, Ossi Runne, Mauno Pienimäki ja Eino Grön. Konsertissa esiintyvät Tenoriluutnantti Raimo Salo (laulu ja kitara) ja Joel Vierikko (piano). Liput 10 euroa ovelta. Järj. kunnan liikuntaja kulttuuritoimi. Pe 19.2. Perinteinen 12. Kuutamohiihto klo 18.30. Lähtö Elämäjärven Mäntypirtiltä. Järvija maastolatu. Arvontaa hiihtäjien kesken, puffetti. Tied. Kari Parkkonen 040-554 9007. Järj. Elämäjärven Kyläseura. La 20.2. Madekunkku klo 17-21. Lähtö Ukonniemen kalasatamasta. Puolen tunnin siirtymät. Järj. PUK. Su 21.2. Laturetki Suks’ Eemin Siwakointi (10-60 km) klo 9-15. Järjestäjät kunta, Ryhti, Murto, Tuisku. Tiedustelut p. 0400-886 879. Ti 23.2. Hiihdon OP-Cup III (P) Alvajärven valoladulla klo 18.30. Järj. Alvajärven Ryhti. La 27.2. Kaiken kalan pilkkikilpailut Kolimassa klo 10-14. Lähtöpaikka selviää myöhemmin. Puolen tunnin siirtymät. Lisät. pihtiputaanuk.net. La 5.3. Lentopallon naisten mestaruusliigaa: LiigaPloki – LP Vampula Pihtipudas-salissa klo 18.30. Ti 8.3. Hiihdon OP-cup IV (P) Elämäjärven valaistulla ladulla klo 18.30. Järj. Elämäjärven kyläseura. Kinnula La 13.2. Liikuntavälinekirppis koulukeskuksen liikuntasalissa klo 12-14. Järj. 4H ja vapaa-aikatoimi. Su 14.2. Ystävänpäivän luisteluja hiihtotapahtuma Jäppäjärvellä (uimaranta) klo 12. Muurinpohjalettuja, kahvia, makkaraa. Arvontaa. Pakkasraja -15. Järj. Musiikkiyhdistys ja MJK. Ma 15.2. Oppilaskonsertti seurakuntasalissa klo 18. Järj. Viitasaaren alueen musiikkiopisto. Urheiluseurat Seurat ja yhdistykset Pihtipudas ELÄKKEENSAAJAT. Kerho maanantaisin klo 12 työväentalolla. Ma 8.2. kerhossa vierailee korjausneuvoja Jukka Lampi. Jäsenmaksut helmikuussa kerhossa. ELÄKELÄISET. Kerho Valorinteellä keskiviikkoisin klo 10. MLL. Perhekahvila Kotiseudun Sanomien talossa torstaisin klo 10.15-12.30. Vaihtori on toistaiseksi suljettu. MLL MUURASJÄRVI. Perhekahvila kirkossa ti 9.2. klo 10-12.30. Omat eväät mukaan. Perhekahvila ti 16.2. Erja Kemell-Skantzilla klo 10-12.30. Terhokerho kaikenikäisille ti 23.2. eläketalon kerhohuoneella klo 13-14.30. Peuhuvuoro alle kouluikäisille joka torstai koulun liikuntasalissa klo 16-17. Yhteydenotot Erja Kemell-Skantzille, p. 044996 1603. MUISTIYHDISTYS. Muistikahvila parittoman viikon torstaisin klo 14-16 Valorinteen kerhohuoneella. NÄKÖVAMMAISET. Kerho ma 8.2. klo 13 palvelutalo Sopukan liikuntasalissa. ( Huom! paikka). Vieraana Keski-Suomen näkövammayhdistyksen toiminnanjohtaja Susanna Turkkila. Tule kuulolle! AVANTOUIMARIT. Kumpulan talviuintipaikkaa voi käyttää lunastamalla avain kunnantalon infosta. Kausimaksu 25 euroa. Saunavuorot keskiviikkoisin klo 16-20, 5 euroa/ kerta. P U T TA A L A I S T E N MIESTEN ILTA Rönnyllä Seppo Kahilaisen luona to 11.2. klo 18. Tuula Mäntylä kertoo stressinhallinnasta, elämänilosta, päihteistä ja muista riippuvuuksista. SENIORITYÖRYHMÄ Uimahallikuljetukset Simmariin perjantaisin. Lähtö Sallilasta klo 11.20. Tiedustelut Sanni Luomala, p. 040-753 0361. Huom! Ei kuljetusta pe 12.2. SYDÄNYHDISTYS. Vesijumppa perjantaisin klo 13-13.45. LC PIHTIPUDAS. Hallituksen kokous to 4.2. klo 18.30 Mantassa. Klubitapaaminen alkaa pe 12.2. ( huom! päivä) klo 18 Kotiseudun Sanomissa, yritysvierailun jälkeen ilta jatkuu Mantassa. 4H. Haluatko ottaa 4Hvaihtarin kesällä kotiisi kolmeksi viikoksi? Isäntäperhehakuaikaa on su 28.2. asti. City-leiri 14-25-v:lle Petroskoissa ma-pe 13.-17.6. Ohjelmassa työpajoja, kulttuuria ja retkiä. Ilm. päättyy pe 25.3. Hinta 180 euroa, sis. majoituksen, ruokailut, ohjelman ja matkat. Jokainen hoitaa itse viisumin hakemisen ja matkavakuutuksen. 4H MOD -peruskurssi pe-su 26.-28.2. Hietasaaren leirikeskus, Oulu. Tutkitaan omaa identiteettiä ja ennakkoluulojen syntyä. Maksu 50 e, sis. koulutuksen, majoituksen ja ruokailut. Suunnattu 4H-toimihenkilöille, kerhonohjaajille, vapaaehtoisille ja luottamushenkilöille. Ilmoittautumiset ke 10.2. mennessä. Hygieniapassikurssi la 9.4. klo 11-16 lukiolla. Ilm. pe 1.4. mennessä. Lisätietoja ja ilm. 040-734 1882. LC PIHTIPUDAS EMMIT. Hallituksen kokous ke 10.2. klo 17 ja klubikokous klo 18 Eväsrepussa. K Ä R V Ä S K Y L Ä N ERÄ. Rusakkojahtiviikonloppu. Kokoontuminen la 6.2. klo 10 Rantamajalla. E L Ä M Ä J Ä R V E N M A A M I E S S E U R A N NAISOSASTO. Makkarantekokurssi Mäntypirtillä pe 19.2. klo 10-15. Ilmoittautumiset p. 040-582 9597. Kinnula MLL. Perhekahvila kokoontuu tiistaisin klo 10.3012.30 seurakuntakodilla. ELÄKELIITTO. Kerhoa ei pidetä to 4.2. SeuraaPihtipudas Ilmoittautuminen kolme arkipäivää ennen kurssin alkua tai mainittuun ilmoittautumispäivään mennessä www.opistopalvelut.fi/viitaseutu tai p. 040-860 0767. Korukurssi Putaanvirran koulun tekstiilityöluokassa A217 la 6.2. klo 10-13.45 ja su 7.2 klo 10-13.45 (10 h, 22 e ). Op. Pauliina Koivisto. Uudet koruntekijät ja syksyn kurssilla olleet mukaan! Opettajalta saa materiaalia. Hurahda huovutukseen II Putaanvirran koulun tekstiilityöluokassa A217 lauantaisin 13.-27.2. klo 10-16 (21 h, 33 e). Op. Katariina Kattelus. Huovutustekniikoita kaavan avulla, tasona, rullaamalla, pesukonehuovuKansalaisopistot va kerho to 18.2. Matka Pelimanniviikolle Lehmirannan Lomakeskukseen ti-ma 23.-29.2. Bussi lähtee Kinnulasta, myös reitin varrelta pääsee mukaan. Lisätietoja Kinnulan Eläkeliiton nettisivulta tai Arja Piilolta, puh. 0500779 534. 4H. Liikuntavälinekirppis liikuntasalissa la 13.2. klo 12-14. Tavaraan nimi, tuotekuvaus ja hinta. Ilm. järjestäjälle paikan päällä. Myytävät tavarat tuodaan klo 10.30-11.30. Tavaroiden tuotto ja myymättömät tavarat noudetaan klo 14.30-15.30. 20 prosenttia myyntihinnasta menee 4Hyhdistyksen lapsija nuorisotyöhön. Tuotot voi myös lahjoittaa yhdistykselle. Lisätietoja 4H-yhdistys 044970 2121, kinnula@4h.fi. Antti Tuiskun keikka Kokkolassa la 20.2. Hinta 33 euroa, sis. lipun ja kyydin. Lähtö klo 15.45 Kinnulasta. Sitovat ilmoittautumiset to 4.2. mennessä 044-970 2121/ kinnula@4h.fi. MUISTIYHDISTYS. Kamu-kahvila kirjastossa to 11.2. klo 10-11.30. Asiakkuusjohtaja Jussi Toikkanen kertoo ikääntyvien pankkipalveluista. VAPAAT ELÄKELÄISET. Kerho to 4.2. klo 11 Muholan Monitoimitalolla. Järj. Kurrijunan poppoo. tuksena, nuno-tekniikalla. Ideoidaan tuotteet valitusta tekniikasta riippuen. Lavis -lavatanssijumppa Putaanvirran koulun salissa La 6.2. ja 13.2. klo 11-13 (6 h, 22 e). Op. Jukka Suorsa. Ilm to 4.2. menn. Tanssiaskeleita ja jumppaa. Tanssitaan yksin. Humppa, jenkka, rock/jive, cha cha, salsa, samba, foksi, fusku, ym. Kinnula Hygieniapassikurssi koululla ti 16.2. klo 17.30, testi klo 20.30. Hygienia, lait ym. Koulutusmateriaalia opistolta. Vain testiin tulevia toivotaan paikalle jo klo 20. Ilm. ti 9.2. mennessä 044-459 6261, www.opistopalvelut.fi/suomenselka. Pihtipudas Torstai: sei-lohikeitto, maksamakkara, tuore vihannes, pehmeä leipä. Perjantai: broilerikiusaus, porkkanaraaste, mustaherukkahillo. Maanantai: jauhelihakastike, pasta, kaali-ananassalaatti. Tiistai: kasvissosekeitto, tuore vihannes, leikkele, pehmeä leipä. Keskiviikko: uunikala, pinaatti-perunasose, porkkanaraaste. Kouluruokailu Kinnula Torstai: nakkikastike, perunat, kaali-kurkku-ananassalaatti. Perjantai: juustoinen jauheliha-juuresvuoka, tuore lisäke, lämpimät kasvikset. Maanantai: lihapyörykät, perunat, kastike, kaalimaan salaatti. Tiistai: kasvissosekeitto, juusto, tuore leipä. Keskiviikko: kalapihvit, perunat, kermaviilikastike, punajuuripurjo-omenasalaatti. pistavaraa. PUDIS Jalkapalloa pelataan Pihtipudas-salissa sunnuntaisin. Pienemmät – 3 lk klo 15-16, 4 lk – isommat klo 16-17. Sählyä pelataan Pihtipudas-salissa maanantaisin. Pienemmät – 3 lk klo 18-19, 4 lk – isommat klo 19-20. MJK Treenit. Maanantaisin klo 17-18.30 D-junnut. Perjantaisin klo 18.30-19.30 naiset ja pikkujunnut (E ja F). Perjantaisin klo 19.30-21 miehet. Lauantaisin klo 1314 F-junnut. Luisteluja kiekkokoulu 2007 s. ja nuoremmille perjantaisin klo 17-18. Kiekkotreenit 2003-2006 s. lauantaisin klo 13-14.30. Miesten kiekkotreenit tiistaisin klo 19 ja lauantaisin klo 15. Pakkasraja luisteluja kiekkotapahtumille -17 astetta. BINGO su 7.2. klo 18.00 Pyhäsalmen Urheilutalolla. Palkinnot mm. 2x100e ja 2x160e Irtolehti 1140e pr 51. Tervetuloa! Järj. Pyhäjärven Pohti ry Meidät löydät myös Facebookista: Pyhäjärven Pohdin Bingo
10 KOTISEUDUN SANOMAT 3. helmikuuta 2016 Uusimon Erä-Kuukkelit ry Sääntömääräinen vuosikokous pe 12.2.2016 klo 18.00 Alvajärvellä, Paanalassa. Johtokunta klo 17.30. Tervetuloa Johtokunta Muholan Eränkävijät ry Vuosikokous pe 12.2.2016 klo 18.00 monitoimitalolla. Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Johtokunta kokoontuu klo 17.30. Tervetuloa Johtokunta Piilijoen Eräkierros ry Sääntömääräinen vuosikokous la 13.2.2016 klo 12.00 seuran kämpällä. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa Johtokunta Kinnulan Erämiehet ry Talvikokous sunnuntaina 21. helmikuuta 2016 klo 14.00 seurojentalolla. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat sekä seuran sääntömuutokset. Tervetuloa Johtokunta Nuora-Hoikan Erä ry:n sääntömääräinen talvikokous ti 16.2.2016 klo 19.00 Sivulassa. Tervetuloa Johtokunta Sotainvalidien veljesliiton Kinnulan osaston vuosikokous ti 9.2.2016 ”Korsulla” Viljatie 6 as 8, alkaen klo 10.00. Kokouksessa käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. Johtokunta klo 9.00. Johtokunta Liitontiellä RT-OSAKE 76 m 2 , sauna, autotalli ja kylmä varasto. Tiedustelut 0400-238 368 Ostetaan Vuokrattavana Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. Avoinna klo 9-15. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. 029 566 0880. Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). Avoinna: ma-pe 8-14.30. Lounas: 11-13. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. P. 040-574 2599 Mika 040-545 1959 Veikko 0400-607 733 www.haapa-line.com • 50+1TURISTIBUSSI • 16+1 LUXUSBUSSI • 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN • HENKILÖTAKSI • MYÖS PAARIKULJETUKSET 040-580 8361 Lasse Hakkarainen • 24 h • tilataksi 1+8 • invaja paarivarustus • myös tilausajot TAKSIPALVELU TAKSIASEMA Pihtiputaan Pihtiputaan ympärivuorokautinen päivystys p. 014-106 469 Pihtiputaan alueelta Pihtiputaan alueelta p. 0100 876 50 KELATAKSIT KELATAKSIT Parturikampaamo Marjaana Kinnunen 0400 225 278 Parturija kampaamopalvelut, Parturija kampaamopalvelut, ripsipidennykset, rakennekynnet Kolimantie 32 Pihtipudas TILAUSAJOT 040 580 8361 Lasse 0400-644 631 Kimmo Ky sy tar jou s! & & • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Katsastustarkastukset ja näyttö • Ilmastoinninhuollot ja korjaukset • Nelipyöräsuuntaukset • Vikakoodinluku ja vianmääritykset YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO Haapajärven toimipaikka Sopimuksen mukaan vastaanotto myös Pyhäjärvellä. Ajanvaraus 029 566 1300 Myös kaupanvahvistajapalvelut (JOA, AA Marko Hongisto) Lakiasioissa kannattaa luottaa asiantuntijaan. Pankkilakimies, julkinen kaupanvahvistaja Iina Huttu, puh. 050-560 2622 Tavattavissa Viitasaarella ja Kinnulassa. Viitasaari, Rantatie 6A, Puh. 050-4653 746 Kinnula, Keskustie 41, Puh. 014-4178 800 www.poppankki.fi Torilla LIHA-AUTO Viljapossua suoraan tilalta. Lapa, kylki, etuselkä, 4,90e/kg. Jauheliha 6,90 e /kg. Savukeittoluut 5,90 e /kg. Täyslihasäilyke 5 prk/20e. Myyntiauto Tahkon aukio to 4.2. klo 14-16 Laakamäen Kotiliha, myyntiauto 044-239 9273 Kuolinpesien IRTAIMISTOT, teemme myös jälkisiivoukset. Ota yhteyttä Onni Nykänen 040-575 6397 LiigaPloki ry PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. 014-459 6800 Sivistyslautakunnalle on tehty hakemus Alvajärvellä asuvien esikouluikäisten (s. 2009) ja sitä nuorempien lasten lähikoulualueen muuttamisesta Muurasjärven koulusta Putaanvirran kouluksi. Asiasta järjestetään kuntalaiskuuleminen torstaina 11.2.2016 klo 18.00 alkaen Pihtiputaan valtuustosalissa. Tervetuloa! Sivistyslautakunta Kuulutus Ympäristölautakunta on tehnyt 28.1.2016 seuraavan ympäristölupapäätöksen: § 5 Pihtiputaan kunnalle on myönnetty ympäristönsuojelulain 27 §:n mukainen ympäristölupa tuhkarakeen hyödyntämiseen meluvallin rakenteissa Niemenharjun matkailualueella Pihtiputaan kunnassa, tiloilla Ruppo 137:15 ja Lamminpää 29:36. Päätöksen antopäivä on 4.2.2016. Lupapäätös ja asiakirjat ovat yleisesti nähtävillä Pihtiputaan kunnan virallisella ilmoitustaululla ja Viitasaaren kaupungin teknisellä osastolla aj. 4.2.2016– 7.3.2016. Muutosta päätöksiin saa hakea valittamalla kirjallisesti Vaasan hallinto-oikeuteen (osoite: PL 204, 65101 Vaasa). Valitusoikeus lupapäätöksestä on niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea sekä kunnanhallituksella ja viranomaisilla, joiden tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua. Valitusaika on 30 päivää päätöksen antopäivästä, antopäivää kuitenkaan lukuun ottamatta. Valitusaika päättyy 7.3.2016. Lisätietoja asiasta antaa vs. ympäristösihteeri Kirsi Hyvärinen puh. 044-459 6815. YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA VIITASAAREN KAUPUNKI Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi Reisjärven Osuuspankki KOKOUSKUTSU Reisjärven Osuuspankin jäsenet kutsutaan varsinaiseen osuuskunnan kokoukseen, perjantaina 19.2.2016 klo 12.00 alkaen. Osuuskunnan kokous pidetään Reisjärven Osuuspankin pääkonttorin kokoushuoneessa osoitteessa Kirkkotie 8 A, 85900 REISJÄRVI. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 §:ssä varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle määrätyt asiat. Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ja kokouksen asialista ovat osuuspankin jäsenten nähtävillä Reisjärven Osuuspankin pääkonttorissa edellä mainitussa osoitteessa 12.2.2016 alkaen. Ilmoittautumiset 17.2.2016 mennessä Arja Qvistille p. 050 442 6017 tai sähköpostitse arja.qvist@poppankki.? Kahvitarjoilu klo 11.30 alkaen. Tervetuloa! Reisjärven Osuuspankin hallitus Jari Puurula hallituksen puheenjohtaja Timo Jäntti toimitusjohtaja Reisjärvi (08) 8833 880 • Haapajärvi (08) 8833 800 Kinnula (014) 4178 800 Viitasaari 050 4653 746 • Jyväskylä 044 772 7614 KINNULAN KUNTA Keskustie 45, 43900 Kinnula Puh. 044-459 6211 Kokouskutsu Kinnulan kunnanvaltuuston kokoukseen, joka pidetään kunnanviraston valtuustosalissa torstaina 11.2.2016 klo 19.00. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Korttelin 62 asemakaavan muutos, vastineet viranomaislausuntoihin ja asemakaavamuutoksen hyväksyminen 4. Talouden seurantaraportti ajalle 1.1.–31.10.2015 5. Kansalaisopiston ylläpitämisluvan muuttaminen, päätös 6. Lukion johtokunnan lakkauttaminen 7. Sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksutaksa 2016 8. Omaishoidontuen myöntämiskriteerit ja hoitopalkkioluokat 9. Maakunnallinen perhehoidon toimintaohje 10. Suomenselän kansalaisopiston johtokunnan jäsenen valinta 11. Aiesopimus Keski-Suomen liikennejärjestelmän kehittämisestä vuosina 2016-2019 12. Korttelin 36 (Kinnulan päiväkodin) asemakaavamuutoksen hyväksyminen 13. Kinnulan kunnan metsäsuunnitelma v. 2016–2025 14. Sopimus rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun tehtävien hoitamisesta 15. Muut asiat Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnantalolla 15.2.2016 klo 9.00–15.00. Kinnulassa 1.2.2016 Esko Pelkonen Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sotainvalidien Veljesliiton Pihtiputaan osasto ry:n sääntömääräinen vuosikokous Seurakuntakeskus Sallilassa pe 12.2.2016 klo 10.00. Johtokunta klo 9. Tervetuloa Johtokunta
3. helmikuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 11 ASIANAJOTOIMISTO Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. Julkinen kaupanvahvistaja. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. Puh. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. 050-461 6055 Jääjoentie 5 C, KINNULA Julkinen kaupanvahvistaja Panu Kuronen • Kauppakirjat, lahjakirjat, perukirjat • Lainhuudonhakemiset • Laillistettu kiinteistönvälitys • Arvioinnit • Isännöinti • Kokousja saunatilan vuokraus Keskustie 14, PIHTIPUDAS • Puh. 0400-647 010 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 Jorma 0400-244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi Valkeismäentie 71, 44970 Korppinen, Pihtipudas Vuokrataan rakennuskoneita • Rakennusurakointia RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen Seudullinen Kehittämisyhtiö Kinnula – Kivijärvi – Pihtipudas – Viitasaari Puh. 014-5776 200 (vaihde) Kaikkien yrittäjien ja yrittäjiksi aikovien yhteistyökumppani! www.witas.fi SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 0400-581 315 Putaanportintie 13, 44800 Pihtipudas • p. 040-745 0964 TEEMME TÖITÄ LAIDASTA LAITAAN Tilaa meiltä työntekijä: • yksityiset ja yrityssiivoukset • metsätyöt • ym. • kaikenlaista MÖKKIPALVELUA Ota yhteyttä, palvelemme mielellämme. Hyödynnä kauttamme kotitaloustyön verovähennys OSUUSKUNTA OK-TEAM Julkinen kaupanvahvistaja VESA ISOSALO 0400-405 652 Kauppakirjat Lahjakirjat Perukirjat Testamentit ROMUT KIERTOON JA EUROIKSI • nopea haku ja maksu • ostamme ja noudamme kaikki metalliromut, romuautot ym. Maksutta romutustodistukset. Pihtiputaan Jätehuolto Oy 040-727 6781, 0400-645 653 Edustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukkia, sidontaa Inter ora välitys Lahjatavaraa RAKENNUSLIIKE Mika Kumpulainen Oy • 040-573 3371 Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla Turvallinen kumppani yrityksellesi jo yli 25 vuotta Ajankohtaiset sähköiset ratkaisut liiketoimintaasi: – myyntilaskutus ja reskontra – ostolaskujen vastaanotto ja maksatus – sähköinen arkisto Kaikki taloushallinnon palvelut ystävällisesti, ammattitaitoisesti, luotettavasti ja täsmällisesti. PL 20 (Ruukintie 2), 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00–15.00 puh. 020 728 9600, fax 014 562 508 info@taloushallinta.com www.taloushallinta.com SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA OY LVI-ASIOISSA Puh. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 RSNOTARIAATTI • LAKIASIAPALVELUT • JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA RAIMO SILTANEN, Virastotie 5 A 1, 43800 Kivijärvi 0400-547 257 • e-mail: raimo.siltanen@pp1.inet.? Varaathan soittamalla oman palveluaikasi. HAMMASPROTEESIT erikoishammasteknikko Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi P. 040 700 0090 Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. 040 580 8274 p. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita ATK-PALVELUA ATK-PALVELUA TeamProg IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi www.teamprog.fi • Jarkko Muhonen 044-5962 025 • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 • KOTIOMPELUKONEET • SAUMURIT 040-843 6853 Jukka Esankuja 18, Elämäjärvi HUOLLAN JA KORJAAN HUOLLAN JA KORJAAN 040-843 6853 Jukka Esankuja 18, Elämäjärvi HUOLLAN JA KORJAAN HUOLLAN JA KORJAAN • kotiompelukoneet • saumurit • kotiompelukoneet • saumurit Sähköasennukset ja tarvikemyynti Risto Korpi, Lauri Kinnunen • P. 0400-371 356 SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Kivijärventie 1110 43900 KINNULA 0400 889 530 markku.toikkanen@kinnula.fi kauppakirjat lahjakirjat testamentit perukirjat Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot. Ammattitaidolla ja luottamuksella. 045-201 8104, www.aulisloukusa.fi SVT Talouspalvelut 040-161 5139 Korhosperäntie 30, Muurasjärvi Junganjärventie 7, Muurasjärvi Jätekuljetukset Likakaivojen tyhjennykset Viemärihuolto ja -kuvaukset Nosturija vaihtopalvelut Nostokori ja nostotyöt www.jatehuolto.net Koneja perävaunukuljetukset Maanrakennusja kaivurityöt Hyötyjäteasema Tarvikemyynti 040-727 6781 0400-645 653 • rakentaminen • remontointi • lauteet • puuja rakennustavaraa Hiirenniemi 5, Pihtipudas • 040-503 6174 Niemenharjun RAKENNUS Koulutettu hieroja ja jäsenkorjaaja 0400-597 043 www.kuntositi.? Luomalanrannantie 207, Pihtipudas • sirpa.huikari@gmail.com • Klassinen hieronta • Kalevalainen ja perinteinen jäsenkorjaus • Lymfaterapia • Luontaistuotteet • Verkkokauppa Fysioterapia, hieronta, akupunktio, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. Asematie 5, Pihtipudas • Elina 0400 570 553 • Marko 0400 578 370 www.tasmahoito.? JALKATERAPEUTTI KAISA KANTANEN p. 040 551 5063 Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. 0400-777 757 HAMMASPROTEESIT Korjaukset ja tiivistykset suoraan asiakkaille ammattitaidolla. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO B. ÖSTBERG Viitasaari, puh. 014-571 254 0400-640 938 050 461 7630 •www.khkrakennus.? Keskitie 3, Viitasaari • keittiökalusteet • liukuovet ja komerot • kylpyhuonekalusteet • asennus ja remonttipalvelut • pieniin tilaisuuksiin • lomasi ajaksi • tilapäiseksi asunnoksi Lisätiedot ja varaukset: Uranetti Oy /Anne Heikkilä 045 871 5880 www.mokkihaku.fi/ID14785 Anne Heikkilä /Uranetti Oy 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti.? Hierontaa ja hemmoittelua juuri Sinulle! LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Koulutettu hieroja ja jäsenkorijaaja PURKAAMO AUTO-OSIX OY www.auto-osix.fi TAKUUPURKAM OT Luotettavaa palvelua reilut 20 vuotta Takuuvaraosat numerosta 040 484 9255 Romunosto / Romutustodistukset 0400 534 406 /Tero Keskustie 42, 43900 KINNULA 040-866 9274 (ravintola) • 0500-900 207 (toimisto) Kahvila ma-pe 9-13 • Lounasravintola ma-pe 11-13 • Ateriapalvelut • Juhlaja kokouspalvelut Kinnulan Kartano Oy Sykettä elämään! • fysioterapia, myös ilman lääkärin lähetettä • hieronta • akupunktio • kuntoohjelmat ja testaukset Fysioterapeutit Anne Vuorenmaa-Huuskonen, Anne Kivivuori, Sami Pienisaari ja Jari Pekkanen Keskustie 14, Pihtipudas p. 040-149 4005
12 KOTISEUDUN SANOMAT 3. helmikuuta 2016 Urheilu Puh. 0207 931 620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi www.kotiseudunsanomat.fi Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ilmestyy keskiviikkoisin Päätoimittaja Heikki Jämsén 0400-741 747 Toimittaja Juha Kivinen 0400-345 852 Ilmoitukset ja tilaukset: ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Anne Viander 0207 931 620 Pia Urpi 0207 931 621 Ilmoitushinnat 1.1.2016 Tekstisivu 0,93 /pmm Tekstin jälkeen 0,87 /pmm Takasivu 0,96 /pmm Kuolinilmoitukset 0,87 /pmm Kiitosilmoitukset 19,36 (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 % Ilmoitusten sisäänjättö Maanantaihin kello 10 mennessä. Puhelinvastaajaan ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. Tilaushinnat 1.1.2016 Kestotilaus 59 /vuosi Määräaikainen 12 kk 63 Pohjoismaat 12 kk 96 Hinnat sis. alv 10 % Levikki 4 729 Tarkastettu 24.2.2015 Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Asematie 11, Pihtipudas p. 040 777 6587 www.kuvasuunta.com ma, ke, to, pe 9–17 KEHYSTYKSET (tarjouksen aikana jätetyt työt) Tarjous voimassa 3.–29.2. -50% -20% KEHYKSIÄ (jäännöseriä) Ploki on löytänyt vireensä Koskisen valmennuksessa Ukontie 24, Viitasaari (014) 5771 135 autoliikekoskinen. Tervetuloa koeajamaan uusi RAV-4 Hybrid FWD RAV-4 -mallisto alkaen 32.839 € RAV-4 Hybrid FWD –mallisto alkaen 41.233 € RAV-4 Hybrid 4WD–mallisto alkaen 45.082 € (ennakkomyynnissä) RAV4-mallin EU-yhdistetty kulutus 4,9-6,7 l/100 km, CO2-päästöt 115-155 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100.000 km. HSD-akkuturva 10 vuotta/350.000 km. KO ei ottanut rapuriitaa käsiteltäväksi Korkein oikeus laittoi pisteen Saanijärven ravustuksen kieltämisestä alkaneelle oikeusjutulle. Se ei ota asiaa käsiteltäväkseen, joten hovioikeuden muuttamattomana pitämä käräjäoikeuden päätös pysyy voimassa. Kaksi pihtiputaalaista vaati Pihtiputaan kalastuskunnan tekemän ravustuskieltopäätöksen kumoamista, koska katsoi sen käsittelyn olleen virheellinen. Valittajat määrättiin korvaamaan kalastuskunnan oikeudenkäyntikulut. Niitä kertyi käräjäoikeudessa 973 euroa ja hovioikeudessa 297 euroa. Puh. (014) 562 666 Kolimantie 2, Pihtipudas info@rautajavari.fi, www.rautajavari.fi Avoinna: Ma–Pe 8–17 • La 9–13 KAIKKI NORMAALIHINTAISET VARASTOTUOTTEET (ei koske erikoishinnoiteltuja tuotteita) KAIKKI TYÖVAATTEET -20% -20% -30% -30% 3.–6.2.2016 3.–6.2.2016 LP Viesti 17 1 1 55-12 53 HPK 15 1 1 3 52-19 48 Kangasala 12 2 1 5 46-27 41 WoVo 11 1 7 39-25 35 OrPo 9 3 8 39-33 33 Kuusamo 7 3 5 5 43-40 32 Vampula 5 1 4 11 32-51 21 P-mäki 5 2 1 13 27-47 20 LiigaPloki 4 4 13 29-54 16 MesTo 2 2 18 15-60 10 JUHA KIVINEN Ei olisi uskonut, että Pihtipudas-salissa oli lauantaina kentällä samat LiigaPlokin pelaajat, jotka olivat vielä joulun jälkeen aivan hukassa jumboryhmä MesToa vastaan. Nyt oli Plokilla ihan eri meininki, kun joukkue kaatoi vahvan Oriveden Ponnistuksen suoraan 3-0 (2521, 25-23, 25-23). Joulun alla päävalmentajaksi tulleen Jukka Koskisen työ on alkanut näkyä, ja ero entiseen tuherrukseen on valtava. LiigaPlokin sarjatilannetta voitto ei vielä helpottanut, sillä Pieksämäki Volley löi helposti heppoisen MesTon ja säilytti eron Plokiin ja karsintasarjaviivaan neljässä pisteessä. Plokin peli oli kuitenkin niin vakuuttavaa, että samoilla otteilla Pieksämäki ja LP Vampula ovat ohitettavissa. Seuraava tilaisuus pistepussin kartuttamiseen on jo tänä iltana, kun toinen kova nippu LP Kangasala saapuu Pihtipudas-saliin. Viimeiset pallot osataan nyt voittaa OrPo-peli oli tasaista vääntöä, mutta erona entiseen Plokiin oli se, että tiukkojen erien loppuvaiheet hoidettiin kotiin. Toisessa erässä Ploki menetti 19-16 -johtonsa ja OrPo ehti käydä jo pisteen johdossa tilanteessa 20-21. Kolmannessa erässä Ploki johti 22-20, mutta OrPo puristi kahdesti tasoihin. Joukkueen uutta taistelutahtoa osoittaa se, että Ploki selvitti kummassakin tilanteessa erien viimeiset pallot. Jukka Koskinen lähti otteluun luottavaisena, koska hän on huomannut LiigaPlokin pelin toimivan aina vain paremmin. — Joukkuehenki paranee koko ajan, ja tietysti voitot helpottavat sitä huomattavasti. Nuoria pelaajia on saatu uskomaan itseensä yllättävän nopeasti. Koskinen sanoi, että harjoituksissa täytyy olla tekemisen meininkiä, mutta siellä pitää pystyä myös nauttimaan. — Kuukausi siinä meni, eikä se mikään ihme ollut, kun välissä oli rikkonaista aikaa jouluna ja uutenavuotena. Pelaajat olivat minulle uusia valmennuksellisesti, joten aikaa kuluu, kun yrittää oppia tuntemaan heidät. Koskinen on tiennyt koko ajan, että joukkue pystyy parempaan. Hän yllättyi, että pelaajissa oli niinkin paljon potentiaalia, kun hän kävi katsomassa Plokia Orivedellä joulukuussa ennen valmennuspestinsä alkua. Kolme pistettä oli pelkkää bonusta Jukka Koskinen sanoi, että OrPo-voitosta ei voi olla kuin tyytyväinen, kun katsotaan sarjatilannetta. — Se on aina bonusta, mitä enemmän saadaan pisteitä kärkijoukkueilta. Even passipeli oli rohkeaa. Kolmannen erän alussa oli ehkä ylilatausta, kun otettiin liberon palloja, mutta onneksi erä lähti kulkemaan, ettei mennyt pidemmälle. Äkkiä se olisi humpsahtanut viidenteen erään asti. Koskinen oli tyytyväinen loukkaantumisista kärsineen Lana Zonjicin paluusta omalle tasolleen. Hän kehui Anniina Matalamäen paikanneen Zonjicia ”aivan uskomattomalla tyylillä”. Courtney Felinski oli Plokin pistehai tehoilla 13/ +6. Felinskiä miellytti se, että joukkue pystyi voittamaan suurimman osan pitkistä taistelupalloista. — Valmentajan vaihdos oli todella iso juttu. Jukan valmennuksessa nuoremmat pelaajat saavat erittäin hyviä neuvoja ja paljon itseluottamusta. Se on tärkeää, koska joukkue on nuori ja rinki on pieni. Harjoitukset ovat tuotteliaita ja pelimme kehittyy nopeammin kuin aikaisemmin. Joukkue puhuu nyt myös paljon enemmän, Felinski kehui. OrPon päävalmentaja Teemu Oksanen onnitteli voitosta kahden edelliskauden seuraansa. — Ploki pelasi tänään hyvän ottelun alusta loppuun, homma ei notkahtanut missään vaiheessa. Oksanen arvioi, että nyt heidän peliinsä on tullut sitä tuskaista puurtamista, josta Ploki kärsi pitkään. Vahva OrPo kaatui suoraan kolmessa erässä Tähän ex-plokilaisen Mercy Moimin iskemään palloon ei Rhiannon Tooker ehtinyt. Muut Plokin pelaajat vasemmalta: Lana Zonjic, Serena Warner ja Eveliina Koljonen. OrPon passari Maria Tuominen poistuu paikalta, kun LiigaPloki juhlii. Vasemmalta Lana Zonjic, Eveliina Koljonen, Eeva-Maria Koskinen ja Rhiannon Tooker.